Augi: Sormi silmään

Suku

noreply@blogger.com (Augi) — Thu, 26 Feb 2009 10:26:00 +0000

On helvetin kylmä. Viima viiltää kuluneita kasvoja. Baretti ei suojaa korvia lainkaan ja ne kipuilevat valkoisina. Vanha paleltumavamma.
Bussi huojahtelee natisten pysäkille. Musta kuski hymyilee kun leimaan matkakorttini. Siihen menivät viimeiset rahat, mutta eipä tarvitse pelätä smurffeja.
Istun minkkiturkkisen rouvan viereen. Hän puristaa käsilaukkuaan vaistomaisesti tiukemmin sylissään.

- Terve Orvokki.
- Anteeksi, mutta tunnemmeko toisemme?
- No, onhan siitä neljäkymmentäviisi vuotta, kun viimeksi tapasimme.
- Missä? Kuka te olette?
- Antero, teidän pikkuveljenne, hauska tutustua.
- Ei…hyvänen aika!

Puna nousee vähitellen minkkiturkkirouvan kasvoille. Huolellinen meikki ei sitä peitä.

- Näin on, mitä kuuluu?
- Et sitten tullut äidin hautajaisiin.
- Ei kukaan ottanut yhteyttä eikä vaivautunut kertomaan tapahtuneesta.
- Ei kukaan saanut sinuun yhteyttä.

Mies korjaa baretin asentoa ja sipaisee viiksiään.

- Me asumme nykyään Kauniaisissa. Ostimme sieltä kartanon. Meillä on nykyään myös kaksi purjevenettä. Tämä uusi on todellinen kuningatar ja …
- Älä aloita tota mun kanssani. Sitä vaan ihmettelen, että kuinka sä ohjaat niitä kahta purtiloa samaan aikaan? Melko venyvään spagaatiin taivut vielä vanhoilla päivilläs.
- Minä jäänkin tällä pysäkillä pois.
- Soitellaan ja hyvää joulua!

Mies nostaa käden baretille tervehdykseen. Minkkiturkkirouva liukastelee jäisellä jalkakäytävällä ja kaivaa taskustaan kännykän. Mies hymyilee ja ummistaa silmänsä.

Husky

noreply@blogger.com (Augi) — Thu, 26 Feb 2009 10:16:00 +0000

Raahaan Pääskylänrinteessä painavaa merimieskassia. Olkapää vihoittelee ikävästi. Ei ole vanhaksi tulemista, tapasi äitimuori sanoa. Loskaa ja kuraa on nilkkoihin asti. Kello on 6:38. Ainakin olen ajoissa paikalla. Heti kun ovet aukeavat saan likaiset pyykit suoraan täikoneeseen. Onpahan siten taas puhtaita vaatteita. Onkohan täishamppoo taas loppunut. Saavat sitten ajaa pään kaljuksi. Kyllä ne silläkin lähtevät.

Kello on seitsemän. Ei perkele, ovet ovat edelleen kiinni.

- Rouva hei! Mikäköhän päivä tänään on?
- Sunnuntai! Valitettavasti päiväkeskus on tänään kiinni.

Voi perkeleen perkele. Loikin tien yli Pääskypuistoon ja lasken kanssin maahan.

- Sulla on mahtava koira. Saakos sitä rapsuttaa? Hyvä hauva, olet komee… Tiesittekö, että tänään on eläinten päivä.
- Eikös jokainen päivä ole eläinten päivä.
- Niinhän se on. Mullakin oli kerran siperian husky. Sen nimi oli Husky, täysin puhdasrotuinen uros. Mulla oli silloin asunto tossa Hesarilla. Se eli kolmetoista vuotta ja sitten jouduin viemään sen piikille. Se oli tosi kova paikka meikäläiselle.
- Ei koiraton ihminen voi tajuta, miten lujille se ottaa, kun rakas lähimmäinen kuolee.
- Mäkin olen elämässäni tehnyt huonoja valintoja ja kokenut kaiken mahdollisen. Mä olen nyt kuusikymmentäkaksi ja se oli mun riipaisevin kokemus.
- Niinhän se aina on.

Sataa räntää. Sumu saa katuvalot näyttämään lepattavilta enkeleiltä.

- Vanhemmillani oli maitotila. Navetassa oli neljäkymmentäkaksi lypsävää. Kun tila sitten lopetettiin ja lehmät vietiin teuraaksi, äitini istui tuvan keittiössä ja tuijotti ikkunasta tyhjään navettaan. Hän itki mykkänä kolme viikkoa. Se oli kova paikka. Ihan samalla tavalla mäkin surin, kun jouduin viemään Huskyn piikille.
- Joskus on vain itkettävä.
- Niinhän se on. Täytyykin lähteä. Toi kapakka aukeaa yhdeksältä ja menen sinne vessaan pesulle. Varaa mulla on yhteen kaljaan ja jos hyvin käy, Repe voi vipata velaksi muutaman.

Hyvää päivänjatkoa rouva!

- Pärjäillään!

Onneksi sataa räntää. Aina kun muistan Huskyn, en voi olla itkemättä. Saatanan täit saavat kyllä maanantaina sossun päiväkodissa kyytiä. Ajaiskohan Repe mun tukan klaniks. Ei millään kestäis odottaa huomiseen.

21 vuotta

noreply@blogger.com (Augi) — Mon, 05 Jan 2009 09:44:00 +0000

Kaksikymmentäyksi vuotta. 21 vuotta ja nyt se on vihdoinkin ohi. virallisesti ja lopullisesti.

Omaisuudesta en halunnut yhtään mitään. Jätin hänelle kaiken. Lapset jäivät minulle. Tosin vanhin on jo kaksikymmentä, muta asuu edelleen luonani. Nuorempi on vasta neljäntoista.

Turpiin tuli vähintään kerran viikossa. Miten se putki sitten sattui miehelle jäämään päälle. Kollegat poliklinikalla eivät koskaan kyselleet mitään mustista silmistä, haljenneista huulista tai käsivarsien ruhjeista. Selän takana varmasti juoruiltiin.

Vapaus. Istun ensimmäistä kertaa ravintolassa yksin, baaritiskillä. Syntisen kutkuttavaa. Ihana mies tarjoaa drinkkejä ja kuuntelee. Tuntuu siltä, että hän on ainoa ihminen maailmassa, joka kuuntelee minua. Hän on sympaattinen, ohimoilla hieman harmaata. Kädet ovat lämpimät ja pehmeät.

Viimeinen bussi meni. Otamme saman taksin. Yömyssy, se oli yhteinen sopimus. Napsautan valot päälle ja ovi kolahtaa kiinni.

Herään lattialla. Kasvoihin sattuu ja käsi on tunnoton. En näe kunnolla, mutta eteeni on aseteltu huolellisesti veriset alushousut.

Nelinkontin

noreply@blogger.com (Augi) — Mon, 05 Jan 2009 09:25:00 +0000

Pengerkadulla huojuu vanhus nelinkontin. Pallohelmet ja käsirenkaat kilisevät asfaltilla.

Tiedustelen hänen vointiaan. Puheesta ei saa mitään selvää. Ulkoisia vammoja ei näy. Kädet ovat hieman ruhjeilla. Asfaltti-ihottumaa. Mummohan on kännissä kuin käki.

Nostan hänet ylös ja saan mongerruksesta ongittua osoitteen selville. Lähden taluttamaan häntä kotiinsa tai osoitteeseen jonka hän antoi. Matkalla soitan poliisille, varmuuden vuoksi. Olisiko sittenkin parempi, että he tulisivat hakemaan vanhuksen säilöön.

- Ei, ei... viekää kotiin vaan, jos suinkin ehditte ja jaksatte. Kiitoksia teille viitseliäisyydestä.

Seuraavana päivänä luen lehdestä, että kerrostalopalon aiheutti hellalle kärähtänyt paistinpannu. Palossa menehtyi yksi asukas, vanhempi nainen. Palomestari arvioi, että vanhus oli mahdollisesti ollut vahvassa humalatilassa. Omaiset kertoivat, että hänen dementiansa oli edennyt pitkälle.

Kasinoäiti

noreply@blogger.com (Augi) — Mon, 05 Jan 2009 09:09:00 +0000

- Äiti tässä hei!

Kuulen naisäänen puhuvan puhelimeen.

- Äiti jää nyt ylitöihin...tämä on todella tärkeä kokous.

Kuulen kuinka nainen sytyttää tupakan ja vetää syvään henkeä. Kitkerä haju luikertelee iholleni. Hän rutistaa tyhjän askin ja heittää sen roskakoriin. Nainen naputtaa kynsiään rytmikkäästi altaiden marmoritasoon. Olen hiljaa ja kuuntelen.

- Soita isälle ja pyydä rahaa...menette vaikka yhdessä pizzalle. Mennään me sitten huomenna yhdessä vaikka uimaan. Sovitaanko näin? Haluat uuden pelin? No, ostan sen huomenna, sopiiko...

Takkini rojahtaa lattialle. Kiroan hiljaa mielessäni. Vessassa on hiiren hiljaista.

- Äidin täytyy nyt lopettaa, kokous alkaa. Hei hei kultanuppu.

Klik. Puhelu katkeaa. Korkokengät kiirehtivät ovesta ulos hälinään. Tulen eriöstä ulos ja pesen käteni.

Katselen lopun iltaa helmileidiä, joka pelaa rulettia. Hän humaltuu jokaisella pyöräytyksellä hiukan lisää.

Vieraita Latviasta

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 21 Sep 2008 14:44:00 +0000

Siinä he taas ovat, Vaasanaukiolla, pitkine hameineen ja rääsyineen. He kulkevat kaupasta kauppaan ja varastelevat hiustenhoitotuotteita, grillikylkeä, paahdettua broileria, olutta, juustoa ja hygieniatuotteita. Aukiolla käy kauppa vartijoiden selkien takana. Iltapäivään heränneet juopot ja nistit ostavat aamupalaa, olutta ja kylkeä pilkkahintaan.

Rouvat kiirehtivät myymöttömät tuotteet vilhovuorenkadulla odottavaan mustaan bemariin, jossa on Latvian kilvet. Tuimailmeiset miehet seuraavat kuinka naiset lastaavat hameen helmoista tavaraa auton takapenkille. Naiset jatkavat kierrostaan. Käymättömiä kauppoja on vielä muutamia. Kikkaratukkainen pieni tyttö iloitsee ja kolistuttaa shampoopulloa auton ikkunalasiin ja vilkuttaa minulle. Hymyilen ja vilkutan takaisin. Etupenkillä istuva mies läimäisee tyttöä kasvoihin. Suu vääntyy mykkään itkuun. Mies mulkaisee minua ja tuijotan takaisin.

Naiset palaavat autolle ja he työntyvät takapenkille. Musta bemari kiihdyttää pois ja tyttö vilkuttaa minulle takaikkunasta. Vilkutan takaisin.

Puhallettava ystävä

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 21 Sep 2008 14:17:00 +0000

Minä olin vilkas lapsi. Pitkäpinnainen äitini pelkäsi minua. Kiukkukohtaukseni saivat porraskäytävät soimaan helvetillistä sinfoniaa. Minua ei pidätellyt mikään eikä kukaan.

Hän yritti hakea apua raivonpuuskiini. Lääkäri totesi, että pojat ovat leikeissään hieman raisumpia kuin tytöt. Kyllä tuo vaihe menee itsestään ohi, äidilleni sanottiin. Hän ei enää koskaan hakenut minkäänlaista apua miltään taholta.

Ainoa asia, jonka parissa olin rauhallinen tuntikausia, oli matematiikka. Istuin hiljaa ja laskin. Koulu meni heittämällä läpi. Naureskelin idiooteille luokkatovereilleni, kun he pänttäsivät yksinkertaisia kaavoja.

En juurikaan viitsinyt näyttäytyä koulussa enkä käydä tunneilla. Niillä ei ollut minulle mitään haastetta tai uutta tarjottavaa. Poissaoloihini ei puututtu, koska kenenkään ei tarvinnut kohdata raivoamistani. Kukaan ei kyseenalaistanut tekemisiäni, koska olin lahjakas. Sain hyvät arvosanat ja opiskelin yliopistossa fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.

Osakuntabileiden jälkeen menin kurssikaverin kanssa grillikioskille. Hän ryhtyi laskuhumalassa vinoilemaan habitukselleni. Silmissä sumeni ja havahduin siihen, että käteni kuristivat kaverin kaulaa sormet valkoisina. Kourani lukittuivat hänen kurkkuunsa, kuin pihdit. Katsoin kuinka hänen kasvonsa muuttuivat sinipunaisiksi ja silmät tapittivat minua lasittuneina. Irvistykseen vääntynyt suu haukkoi henkeä. Elämä valui hänestä ulos. En voinut lopettaa. Kuului rusahdus. Aivan kuin kuiva oksa olisi rasahtanut poikki.

Istuin linnassa taposta kuusi vuotta. Linna ei sopinut minulle. Asun nyt kadulla. En halua yhteiskunnalta yhtään mitään. En nosta sosiaalikorvauksia, en ole työttömyyskortistossa, en käytä terveyspalveluita. Minua ei ole olemassa.

Yritän hillitä raivokohtauksia ja välttää ihmiskontakteja. En halua joutua takaisin vankilaan.

Ainoa ystäväni on puhallettava nukke. Usein istumme iltaa Suomen Akatemian portailla ja kuuntelemme yhdessä patteriradiota.

Ihmisten tuijotaus ärsyttää.

Laatukuppila

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 21 Sep 2008 14:00:00 +0000

Mä en oo koskaan tehnyt töitä. Oon pikkuskidistä asti asunu laitoksissa. Lastenkodista lensin suoraan Sörkkään lusimaan ja sieltä kadulle. Linnaan, kadulle, linnaan, kadulle. En mä mikään paha kundi oo, ihan snadeja rötöksiä duunailin. Sit mä sain Diakkarista kämpän. Mä oon kohta kuuskyt vee ja kadulla on galsaa. Ei sitä jaksa, vanha ihminen. Sossu stikkaa vuorafyrkat. Ei paha. Talkkarit tai oikeestaan vartijat pitää järjestystä talossa. Himaan voi kontata vaikka nelivedolla, kunhan on hiljaa. Tosin konttaan jo Vilhovuorenkadun ja Hämeentien kulmassa. Kurvin grillillä oon istunu pää auki monta kertaa.

Mun kantamesta on Vilhovuorenkadulla. Omistaja myi sen. Saatana. Siinä meni mun perhe. Nyt sen omistaa tyyppi, joka ei päästä meitä sisään. Me ollaan pidetty pystyssä sitä pesää kymmeniä vuosia. Tää uus jannu yrittää tehdä siitä laatukuppilan. Olutta, pizzaa ja kebabia. Jep jep, Sörkän laatua. Kohta on kuppila nurin, jos on noin saatanan niuho asiakkaiden suhteen.

Mä tulen tähän ovelle joka päivä ja pääsen sisään, jos on ollut surkea myynti. Naurattaa, kun mun frendit sittaa samoilla paikoilla niinku aina ennenkin. Saahan sitä laatukuppilasta haaveilla hetken verran. Niin se edellinenkin omistaja teki.

Lapsitappaja

noreply@blogger.com (Augi) — Sat, 16 Aug 2008 08:42:00 +0000

- Niko hei, tuo se iso karahka, tää hengittää vieä. Iske kovempaa! Ei se oo vielä kuollut, sehän sätkii vielä. Kato nyt, se yrittää nousta ylös.

- Niko, saatana, ota toi iso kivi ja murskaa sen pää. Miten niin et jaksa nostaa? Vittu, mä teen sen ite, väisty.

Raskas kivi nousee huterasti ilmaan ja rajusti paiskaamalla kallo rusahtaa rikki.

- Nyt se vasta kuoli. Niko, sä olet luuseri ja vitun nyynä.

Maassa retkottaa kuollut kani. Läheisen puun juurella makaa sammunut mies. Lapset kävelevät iloisesti nauraen miehen luo.

Pisto

noreply@blogger.com (Augi) — Wed, 23 Jul 2008 09:44:00 +0000

Aika usein, tai oikeastaan aina, kuljen terä taskussani. Se on todella hieno Rosellin taittoveitsi. Ulkopuolelta se näyttää viattomalta metallinpalalta, teräslistalta tai rakennussarjan osalta. Isäni sanoi sen olevan kallis, hintansa väärti ja ikuinen. Se on isän perjuja, eikä kyseistä mallia enää valmisteta.

En tiedä miksi se on minulla aina mukana. Terä on juuri sellainen, että sen voi nopeasti tuikata varoittamatta vastaantulijaan ja jatkaa tyynesti matkaansa. Pistetty ei tajua asian vakavuutta, ennen kuin on myöhäistä. Siinä ajassa ehtii kävelemään kauas. Onneksi olen tavallisen nyynän näköinen, eikä kukaan kiinnitä minuun huomiota. Urpoudestakin on siis hyötyä, kun muistaa liikkua rauhallisesti ja kiihkottomasti.

Pistohaavan vakavuutta on vaikea arvioida silmämääräisesti. Iho yleensä sulkeutuu piston jälkeen ja ulkoinen verenvuoto on minimaalista. Lähes poikkeuksetta kyseessä on sisäinen verenvuoto. Haava pitäisi revidoira ja vammautunut kudos poistaa terveeseen kudokseen asti. Tervettä kudosta avataan, jotta happimolekyylit estävät bakteerien bakkanaalit. Ellei näin menetellä anaerobit eli hapettoman tilan bakteerit alkavat jylläämään jo kuuden tunnin kuluttua pistosta.

Yhden ainoan kerran poliisi pysäytti minut kadulla ja kyseli olinko havainnut lähistöllä mitään epäilyttävää toimintaa. Kerroin, etten ollut havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Puhuin siis totta.

Elämältä odotan, että saan lääkiksen opintoni päätökseen ja hyvän viran. Olisi kivaa perustaa perhe.

Takiainen

noreply@blogger.com (Augi) — Tue, 22 Jul 2008 06:57:00 +0000

Sporassa ainoa tyhjä paikka on juopon vieressä. Istun siihen. Vastapäätä tapittaa kaksi kuuden korvilla olevaa räkänokkaa. Turisteja. Ovat menossa lintsille, mutta istuivat selät suorina kuin kirkossa. Vanhemmat ovat siirtäneet omat pelkonsa Helsingin vaaroista lapsiinsa.

Juoppo: Ei pitäis juoda lasten nähden, mutta otanpa huikan.

Minä: Se on sinun valintasi.

Juoppo: Mitä noista lapsista tulee isona?

Minä: En tiedä, koska he eivät ole minun lapsiani.

Juoppo: Mikä susta tuli isona?

Minä: Enkeli.

Juoppo: Miten toi pitäis tulkita?

Minä: Voit tulkita sen miten haluat.

Juoppo jää seuraavalla pysäkillä pois. Räkänokat tuijottavat minua silmät suurina. Jojo valuu ylähuulelle. Ojennan nenäliinan.

- Niistä tuohon reippaasti.

Poika niistää päristäen nenäänsä ja sulloo räkäliinan taskuunsa. Käytävän toisella puolella istuu äiti ja katsoo minua tutkivasti. Hänen suunsa on kuin kiireesti kokoon kursittu suuri räikeä haava. Kireiden huulten välistä hän pinnistää kiitoksen. Hymyilen.

Kumimorsian

noreply@blogger.com (Augi) — Wed, 16 Jul 2008 07:16:00 +0000

Mä olin venannu vuoden sitä tapahtumaa. Ostin halvan lennon ja pistin kamppeet kassiin. Jengiä oli marssimassa 20 000 naamaria, satoja tuhansia ihmisiä bailaamassa, chillaamassa ja imemässä atmosfääriä. Veikattiin, että sinä vuonna osallistujien määrä ylittäisi miljoonan. Mainostajien unelma. Eipä ihme, että mersu, ikea, ford ja futisliitto olivat satsanneet raskaalla kädellä tukiaisiin.

Oli helvetin kuuma. Aurinko paahtoi pistävästi. Ahtauduin kumipukuuni. Onneksi mukana oli pari ylimääräistä talkkipurkkia. Ulos ja baanalle. Bongasin tuttuja ja ujuttauduin meseen. Hyvät bileet. Ei mitään rähinää. Kaikein ikäiset ja väriset samassa veneessä.

Sit mä pyörryin. Totaalinen tiltti. Eräs nainen oli riisunut naamarin ja puvun yläosan pois ja kaatoi vettä päälleni ja läiski napakasti kädellä välillä poskille. Taju palasi pätkittäin. Join vettä pienin kulauksin. Vittumaisen huono olo. Ambulanssia ei enää kuulemma tarvittu. Lämpöhalvaus...se oli sen naisen diagnoosi.

Nyt siitä episodista on tasan vuosi. Kai se oli rakkautta ensi silmäyksellä tai kohtalon oikku. Nyt me olemme taas samoissa bileissä ja menossa naimisiin.

Tosin morsian ei pukeudu valkoisiin.

Kukkahomma

noreply@blogger.com (Augi) — Wed, 02 Jul 2008 09:54:00 +0000

- Taisto, Taisto...oota vähän. En mie jaksa. Tää säkki painaa ku synti.

- Akka hilijaa! Mie kaivan vielä muutaman ja kyllä sie jaksat sitä perkeleen säkkiä raahata.

- En mie jaksa ennää yhtään tätä touhua. Sie saat kantaa ite säkkis.

- Saatanan natku. Tule sitten ite kaivamaan näitä perkeleen juurakoita. Kyllä tämä on kuule miesten hommia. Akat kantakoot säkkejä.

- Myö jäähään vielä kiinni tästä. Kyllä se huomataan, kun melekein kaikki alppiruusut on häviksissä. Et kai sie koko yötä aio täällä olla? Minnuu ainaki väsyttää.

- Ole sie hilijaa. Huomenna saahaan torilla näistä hyvät rahat. Kyllä se kaupungin puistoyksikkö on sen meille velekaa. Eläke on niin helevetin pien, ettei sillä elä kukkaan aikunen immeinen. Kissalle korkeintaan silakkata.

Suoramyyntiä

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 29 Jun 2008 09:05:00 +0000

Joskus täytyy saada pikana massia. Onneks mä oon siistin beibifeissin näköinen ja sain duunin hyvään lafkaan. Duunailen tukussa varastohommia neljän kuukauden koeajalla.

Kärrään kollikaupalla kamaa myyntiin. On helppo nakki jemmata kuormasta sitä sun tätä haalareihin.

Kurvissa kierrän räkälöitä ja myyn käännetyt tuotteet alehintaan. Mun myyntislogan on: "Kylmäketju ei ole katkennut missään vaiheessa". Poron sisäfileet: 7e. Mustaleima emmental (kilon köntsä): 5e.

Pahimmat deekut eivät osta mitään vaan pistävät senkin rahan halpaan kaljaan. Mitä ne syö?

Mut yleensä käy flaksi. Räkälään tulee tursiti ja saan kamat myytyä sille. Kyllä tällä palkanlisällä rahat aineisiin saa.

Täytyy vain pitää huoli siitä, että kääntää tarpeeksi pieniä määriä tavaraa, siihen ei kukaan kiinnitä huomiota. Normaalia varastohävikkiä.

Kyyditys

noreply@blogger.com (Augi) — Mon, 23 Jun 2008 17:51:00 +0000

Mä istun kapakan punanahkaisella venähtäneellä Chesterfield -sohvalla. Vedän kaksin käsin GT -paukkuja naamaani. Tuikkasin satasen tipin tyhjään lasiin, eikä tarjoilija kysele yhtään mitään. Kaikki on ostettavissa

Sohvapöydällä vilkkuu kolme kännykkää samaan aikaan. Kaikista on ääni pois. Saatanan vilkkuvat joulukuuset. Vilkkukoot. En vastaa. Kaivan povarista neljännen kännykän.
- Jaska, Jaska hei....mua parempaa kaveria sulla ei voi olla. Mä oon sulle lojaali, aina. En mä vittu voinu muuta, kun ne saatanan kaapit kepitti mua. Sulle mä kuitenkin oon lojaali...

Puhelu katkeaa.

- Ege, Ege hei...mä oon tosi kusessa. Mä vedin välistä ja voisin saman tien hypätä parvekkeelta alas. Voisin valmiiks kietoutua lakanaan ja hypätä. Tai vetää överit pikana. Mä oon deeed määän. Ei saatana, tästä mä en selviä. Mä luulen, että ne tietää missä mä olen. Mä oon jo kuollut. Sano mutsille, että mä lähdin komennukselle ulkomaille....

Puhelu katkeaa.

Ryystän paukkua. Tuttavallinen käsi paukauttaa olkapäälle napsahtavan tervehdyksen. Siinä ne sitten ovat. Enkelit. Sliipatut bisnesenkelit. Pukinparta ottaa kaikki kännykät. Geeli putsaa paukkulasit, pyyhkii rätillä pöydän ja sohvan. Näyttää varmaan siltä, että tyypit taluttaa kännikaverinsa kotiinsa huilailemaan.

Pukinparran housunkauluksesta pullottaa mutka. Kyllä sen huomaa, jos osaa katsoa.

Yritän vielä vikistä kadulla armoa ja vedota perheeseen. Miehet työntävät meikäläisen punaiseen urheiluautoon. Viimeinen matka, suussa maistuu rauta ja suola. Ikkunaan noroilee pisaroita.

Kapakan ikkunasta tuijottaa suoraan silmiin vanha nainen. Se kirjoittaa vihkoonsa jotakin ylös ja nostaa peukalon pystyyn. Juuri ennen kuin käännytään Hämeentielle näen, että nainen puhuu kännykkään.

Vieläkö tähän tilanteeseen joku ehtisi puuttua?

Töömees

noreply@blogger.com (Augi) — Mon, 23 Jun 2008 16:28:00 +0000

Mä tulin tänne Soomeen töömeeheks yhelle töönandjalle. Töönandja maksoi palkan aina suoraan käteen päivän päätteeksi. Tuskin se mitään virallisia lappusia täytteli meidän palkoista. Rahaa tuli ja se riitti. Palkka ei ollut hyvä, mutta kyllä sillä kotopuoles armaalle talua ois laittanu.

Me asuttiin töömeesten kans internaatis. Olihan se hulinaa. Monta meestä samassa kortteerissa.
Tööpäivät olivat niin pitkiä, että kun palattiin internaattiin, me vain juotiin, pelattiin ja riehuttiin. Musiikki jumputti tärykalvoja mustelmille. Aluksi se olikin harmitonta.

Joku töömeehistä toi kavereitaan iltaa istumaan. Jollakin kelmillä oli naine mukana. Pelaaminen meni krediitin puolelle ja se kelmihän oli valmis antamaan rahaa. Raha, naiset, narkomaanit, kelmit...töömeesten internaatti oli kuin bordelli.

Tilanne riistäytyi käsistä yhtenä iltana, kun kelmi vaati saataviaan takaisin. Siihen maksuun olis mennyt koko palkka. Konflikti oli valmis ja löömingit täydessä vauhdissa. Hävitettiin kaikki mikä eteen sattui, autot, ihmiset, katki vaan.

Joku kutsui politsein paikalle ja kaikki muut karkasivat paikalta. Paha juttu, että minä jäin kiinni. Syytteinä oli vägivald, pahategu, lööming, hooraamine, politsein vägivalla tarvitamine. Töönandja oli paha ja sanoi, että minu karakteeri on kurjategija. Politsei potki minut maasta pois.

Nyt odotan tuomiota isamaas. Onneksi minu armas uskoo, että olen syytön.

Noloa

noreply@blogger.com (Augi) — Sat, 14 Jun 2008 15:49:00 +0000

Mä juoksen treenisalille, niin kuin aina. Hyvä ja kevyt hiki pinnassa. Kadulla hoippuu siistin näköinen nuori kaveri vastaan ja pitelee rintaansa. Kysyn, että mikä on hätänä. Jannu ei saa sanaa suustaan, sheikkaa vaan. Naama punertaa ja kädet käy. Otan tyypistä kiinni ja yritän vaimentaa rojahdusta. Kundi lysähtää mun käsiin ja valahtaa katuun. Läpytän naamalle ja kiroilen. Et perkele kuole mun käsiini. Ei mitään reaktiota.

Soitan hätänumeroon. Käännän kundin kylkiasentoon. Yritän muistella, että miten ihmistä elvytetään...kolkyt painallusta ja viis puhallusta...ei jumalauta.

Kuluu ikuisuus. Ambulanssi tulee paikalle ja tsekkaa tilanteen. Kaveri nostetaan paareille ja kohta sitä remmitetään lautaan kiinni.

Ei vittu. Tyyppi sinkoutuu ylös jaloilleen. Ennen kuin kukaan tajuaa se saatanan räkäpää juoksee karkuun kuin jänis. Loikkii katua pitkin ihmisvilinään.

Jumalauta.

Mä siinä sitten selittelen niille ambulanssin tyypeille, että en mä tunne sitä tyyppiä. Nekin on ihan pihalla. Saan slaitisti vittuilua niskaani, vaikka syy ei ole mun. Käämithän niillä meni. Lanssi kaartaa pois paikalta. Mä seison ihmisjoukun keskipisteenä.

Noloa.

Kulkuset

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 01 Jun 2008 13:45:00 +0000

Lyötiin kundien kanssa vetoa. Hämeentie päästä päähän ja perse ulos auton ikkunasta, kulkuset tuulessa viuhuen. Rundi päästä päähän, ei mutinoita.

Hintaa tuli pottiin 500 egee. Ei huono.

No meikä veti huosut pois ja perse takaikkunasta ulos.

Kaasu pohjaan ja Arabiasta kohti Kurvia. Ihmiset repes. Leuat putos maahan tai suu venyi korvasta korvaan.

Kurvin liikennevaloissa oli pakko pysähtyä. Yks vanhempi missi tuli ja tarras mun kulkusiin kiinni. Se nauroi räkäisesti, eikä päästänyt irti vaikka valot vaihtuivat. Liikenne seisoi. Jengi klimppiintyi tuijottamaan. Kytät tuli paikalle ja kaverit ryntäs autosta haneen. Vittu, miten noloa.

Mut vietiin putkaan vaikka vaadin päästä lääkäriin. Oli sillä missillä vaan niin paskaset kynnet.

Persettä en vilauta enää koskaan.

Nosturienkeli

noreply@blogger.com (Augi) — Thu, 29 May 2008 16:12:00 +0000

25 vuotta mä olin raksalla duunissa. Pitkiä komennuksia ja vielä pidempiä päiviä.

Raksattiin Lintulahden kerrostalokompleksia helvetillisellä kiireellä.

Nostokurjen ohjaimissa on lähellä taivasta joka päivä. Homma on pilkuntarkaa työtä. Pienikin virheliike ja seuraukset voivat olla järkyttäviä. Ihan hyvin siitä maksetaan. Onneksi.

Tuli vaan tehtyä niin paljon töitä, että vaimo ja lapset lähtivät. Erossa en halunnut itselleni mitään. Kaikki meni. Eipä juuri pidetä minkäänlaista yhteyttä. Joskus soitellaan. Minkäs teet.

Juuri ennen lomia tuli pomolta kirje, että työsuhde päättyy tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Taivas putosi niskaan.

Vedin viikon kännit.

Yöllä kapusin kurjen ohjaamoon vanhalla rutiinilla. Eivät ottaneet viimeisenä päivänä kulkulupia eivätkä avaimia pois.

Tuijotin tähtiä. Täydellinen hiljaisuus.

Päässä humisee tyhjyys ja hyytävä viima.

Pyörittelin aikani kurkea ja mietin, että hyppäänkö. Lööpeissä: Nosturienkeli lankesi maahan.

Poliisit ja pelastuslaitos vilkkuivat maassa.

Mitäs jos pistäisi oman firman pystyyn. Ostaisin velaksi autonosturin.

Sammutan kurjen ja kapuan alas...rutiinilla.

Ei siitä onneksi isoa kohua syntynyt. Nyt mulla on oma autonosturifirma, mutta ei sillä lähelle taivasta pääse.

Femma

noreply@blogger.com (Augi) — Sat, 17 May 2008 08:27:00 +0000

Mä kiidän Vaasankatua. Vihdoinkin joku kävelee vastaan.

- Anna kaks euroo.

- Miksi?

Toi saatanan paskiainen rupee jutteleen. Kello on jo vähän yli yks yöllä ja on vitun kiire.

- Mä tarviin matkarahat himaan.

- En usko, puhu totta.

Voi perse. Onkohan toi jeesustelija. Mä en kestä.

- No anna nyt se raha, mulla on kiire Kallion baariin. Se menee kohta kiinni. Mä tarviin sen rahan.

- Missä sä asut?

- En missään. Oon baareissa ja steissillä.

- Eiks sulla oo perhettä?

- Ei. Tytär otettiin huostaan.

- Yritäks sä jaloilles?

- En mä pysty.

- Yritä kelata, että mitä sä todella haluat. Tossa on sulle femma.

- Lapsen haluaisin takas.

- Et sä sitä tohon tilanteeseen saa.

- Niinpä. Mut kiitti hei femmasta. Moido!

Nyt on pakko juosta, baarissa tulee kohta pilkku.

Maahanmuuttaja

noreply@blogger.com (Augi) — Sat, 17 May 2008 08:08:00 +0000

Tää on meidän perheyritys. Mä muutin tänne Vietnamista seitsemän vuotta sitten. Olin sen verran nuori silloin, että opin puhutun kielen melko helposti. Kirjoittaminen ei oikein suju, mutta koulussa siihen ei huomiota kiinnitetty.

On hirveen vaikeeta saada töitä, joten ryhdyin yrittäjäksi. Pistin baarin pystyyn. Hirvittävä paperirumba. Peikkobaarin liikeidea on halpa kalja. Häppärituoppi, iso kolmonen 2,50e. Baari on auki 9-22. Takuuvarma hitti.

Asiakkaat ovat peikkoja. Kaikkeen tottuu ja työtä täytyy tehdä. Katteet ovat pieniä, mutta ei tää mikään luksusmesta ole. He kantavat tänne eläkkeensä, sossurahat, omat ja varastetut. Se riittää mulle.

Tänäänkin peikot tappelivat siitä, että kuka on kulauttanut kenenkin tuopista. Kuitenkin ovat niin sekaisin, että tuskin pystyssä pysyvät.

Keikkis esitteli keikattua maastofillaria. Kritisoi sitä, miten paskoja lukkoja myydään asiakkaille fillarikaupoissa. Keikkis ajaa vaappuen pois.

Anna polttaa pihalla shittiä. Peukalon kokoinen jointti. Se huojuu ja nauraa. Heiluu ja välillä pää kolisee rakennustelineisiin. Onneksi sen lapsi otettiin huostaan.

Hopi retkottaa penkillä. Antaa nukkua, muuten tulee tappelu. Myöhemmin Ventti vie Annan ja Hopin lähipuistoon nukkumaan. Yöstä tulee kylmä. Ventti tulee vielä vetämään viimeisen tuopin. Se on kiitos siitä, että se roudaa näitä peikkoja baarista ulos.

Pistän paikan kiinni. Huljautan tuopit huomista varten. Suljen oven ja lähden kotiin.

Vaimo ja poika nukkuvat. Poika saa kyllä opiskella otsa hiessä.

Tehoraivari

noreply@blogger.com (Augi) — Tue, 13 May 2008 18:39:00 +0000

Mä olin tsiigannut sitä vitun putkiraksataloo jo pitkään. Ja se saatanan kyylä päivysti eläkepäiviensä ratoksi siellä päivittäin. Iltaisin se ei naamaansa näyttänyt. Oli kuulemma saanut rengasraudasta polveensa.

Illalla ajoin mun romulla pihaan piripäissäni. Jätin sen käyntiin ja ikkunat auki...jotain tuubaa kuuntelin. Kyylä ei ollut postaamassa. Oli hämärää.

Näppärästi keikkasin raivaussahan sieltä rappukäytävästä. Ei halpis. Oleo-Mac 746T. Vitun kallis tehoraivari....melkein 500 egee. Kyllä siitä jotain saa.

Sit mä vaan unohdin, että mun auto pörräs siinä. Siihen se jäi. Joku siitäkin oli valittanut...tyhjäkäynnistä....hah.

Lähdin raivaussahan kanssa kävelemään Hesaria pitkin Flemarille. Sehän pörisi siististi kun vaan kahvasta väänsi. Ihan kuin Harrikka. Tai melkein...

Perkele, kun ihmiset hävis ympäriltä.

Saatana, että piti pöräyttää oma kinttu vahingossa säärestä poikki.

Joku sit soitti Lanssin paikalle.

Nyt mä sovitan uutta koeproteesia täällä inviksellä. Se on ihan suht hyvä.

Tynkää vaan juilii ikävästi.

Sossu

noreply@blogger.com (Augi) — Fri, 09 May 2008 16:23:00 +0000

Avaan oven. Lompsin sisään. Odotan. On hiljaista.

Puhelin soi. Vedän pistokkeen irti seinästä.

Oveen koputetaan. Olen hiljaa. Pää pilkistää oven raosta.

- Odotatko vielä pienen hetken, kiitos. Nyökkään.

Juoppoja, hulluja, nistejä, pedofiilejä, raiskaajia, murhaajia, sadisteja, hakkaajia, psykopaatteja, vihaajia, köyhiä, työttömiä, sairaita, vanhuksia, syrjäytyneitä, päähän potkittuja, pudonneita, kaatuneita, huoltajuuskiistoja, sijaisperheitä...isä panee tyttärensä paksuksi. Raskaus keskeytetään. Äiti on juonessa mukana. Mistä näitä sikiää? Pahuus tulee esiin niin kevyesti vain pintaa raaputtamalla. Mitä tapahtui itsehillinnälle?

Avaan kassin. Siellä se nököttää. Pötkylä.

Tuijotan. Suljen kassin. Odottakoon siellä.

Pinna venyy vielä tuuman.

Oveen koputetaan. Kanslisti tuo paperinipun kouraani. Kone on kuulemma kaatunut.

Heitän oven raosta: Seuraava asiakas.

- Niin, kun mulla on edelleen se sama ongelma, että.....niinku, sillee...ja sit kävi niin, että...

Puhe kimpoilee avatusta ikkunasta ulos ja sekoittuu liikenteen meluun.

Onneksi minulla on iltapäivällä varattu aika psykiatrille.

Onneksi minulla on se pötkylä kassissa.

Onneksi minulla on itsehillintää...

Tohtori

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 04 May 2008 16:30:00 +0000

Mä olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Koko kouluikäni olin luokkani priimus. Vanhemmat iloitsivat, että heidän ainoasta pojastaan vielä kuullaan. Olivat ylpeitä ja kannustivat. Se tuntui hyvältä.

Muutin Helsinkiin ja etenin yliopistossa pikavauhtia. Kandi, maisteri ja suoraan väikkäriputkeen. Apurahat pyörivät ja pakkasin repuni ja suuntasin Ranskaan. Tohtoriksi väittelin Sorbonnen yliopistosta.

Siellä tutustuin mieheeni Alexiin.

Matkustimme Suomeen. Alex halusi tutustua perheeseeni. Teimme kotipaikkakierroksen. Äiti itki ilosta. Isä paukautti rehvakkaasti harteille, kyynel silmäkulmassa.

Saunottiin. Tuoksui savulta ja puupaljussa likoava koivuvihta toi lapsuuden mieleen. Kesäillat ja kuikat. Peilityyntä. Ikkunanräppänästä avautui näkymä järvelle. Oli peilityyntä. Nielaisin.

Toimin lauteilla tulkkina ja isä kysyi, että mikäs tämä Alex on miehiään.

Alex tarttui käteeni hellästi ja kertoi olevansa mieheni. Käänsin kaiken sanasta sanaan.

Isä meni mykäksi. Istui ja huljautti kiulusta vettä hikisille kasvoilleen. Vesinoro valui nenää pitkin pudoten parralle.

Täysi hiljaisuus.

Hän sanoi, että olisit edes murhamies, mutta tuommoinen homoperse. Saatanan saastat.

Äiti itki ja isä käänsi katseensa rantaruovikkoon, kun lähdimme.

Asumme Alexin kanssa Pariisin kattojen yläpuolella. Joskus lähetän äidille rahaa kirjekuoressa. Isä kun on sellainen kun on.

Helvetti

noreply@blogger.com (Augi) — Sun, 04 May 2008 07:49:00 +0000

Mä sain hyvän opiskelupaikakan. Heti ekalla hitillä pääsin just sinne minne halusinkin.

Rakastuin. Opiskelu jäi slaitisti taka-alalle. Sen mimmin kautta tutustuin niihin tyyppeihin. Pörrättiin ja chillattiin kimpassa. Kyl mä tajusin, et ne vetää jotain.

Yksissä bileissä vedin lapun. Kävin vessassa kusella ja tuijotin ainakin tunnin partaani peilistä. Se säteili kaikissa sateenkaaren väreissä. Mageet neonvalot. Siistii. Kusikin oli kuin ilotulituskaari. Letkutin koko vessan.

Katottiin lätkää ja sit...kaikki näki sen saman. Lattia avautui ja suuri valopatsas nousi hitaasti aukosta. Meinas tulla paskat housuun. Ihan kankena joka jannu vetäytyi seinille. Se kesti ikuisuuden.

Näin päärautatieaseman kellon, vaikka Sörkästä on sinne ainakin about 2 kilsaa. Ihan pimeetä.

Aamulla rappukäytävässä pidin seinästä kiinni koko päivän. Edelleen mä näin sen vitun aseman kellon. Olin ihan varma, että ala-aulassa on helvetti. Helvettiin mä en halunnut.

Nyt mä oon menestyvän mainosfirman toimari. Mulla menee hyvin ja vaimo on raskaana. Joskus pössyteltiin yhdessä. Nyt kun on pulla uunissa sovittiin, että kumpikaan ei vedä yhtään mitään.

Elämä on mallillaan.

Joskun vanhojen frendien kans pössytellään, mutta sitä ei lasketa.