Annin aatoksia

Jouluterapiaa

2020-12-02T23:02:00.014+02:00

Tänä armon vuonna 2020 joulun aika on kuin parantavaa terapiaa kauhean pandemian keskellä. Ajatukset ovat ainakin hetken aikaa muualla kuin kurjissa tai ikävissä asioissa. Korona koettelee meitä kaikkia, rajoittaa elämäämme ja masentaa. Liikkuminen tai ihmisten kanssakäyminen on raastavan vaikeaa. Mikään ei ole normaalia ja siksi kotona oleminen on nyt pakollista. Elämistä voi ei voi kuitenkaan lopettaa! Jotain on siis keksittävä ja jouluinen puuhastelu on nyt järkevää. Mökille ja metsään voi aina paeta tätä kamalaa tautia.

Siksipä olen hurahtanut jouluun nyt hyvin ajoissa, jotta saisin ajatukseni muualle kuin kurjiin asioihin. Joulustelu on ainakin minulle parasta terapiaa kaiken tämän hirveän tilanteen keskellä. Onhan niitä joulun vihaajiakin, mutta sopiihan heitäkin maailmaan. Ajatukset lahjojen tekemisestä, pienen tai ison joulun suunnittelusta tekevät mielelle hyvää. Askarteluissa tai valojen laittelussa mieli on muualla kuin kodin ulkopuolella olevassa pahassa. Joulukortit olen jo tehnyt, lahjatkin olen ostanut lähes kaikki, koristeet on meillä otettu esille, jouluverhot ja liinat on esillä, jouluvalot viritetty ulos ja sisälle, jouluiset asetelmat, jouluhavut ja varvut ovat pihalla tai ikkunalaudoilla. Olen leiponut joulupullia, tehnyt joulutorttuja, pipareitakin jo monta kertaa. Paras jouluriemu tuli kyllä piparien teosta pikkupoikien eli lastenlasten kanssa, kun koristeltiin lopuksi sokerikuorrutuksella piparit - NAM! Itsekin sain siitä hyvän mielen! Kävin taikomassa maalla vanhalle äidilleni joulun taikaa ja joulupölyä koko taloon ja nurkkiin. Muutama kaunis koriste hänelle teki ihmeen hyvän mielen.

Meidän takapihan jouluvalaistus vajassa ja puumajassa.

Etupihan joulukuusi on taas kasvanut liian suureksi.

Oma perinteemme on joulun ajan karkki-herkkupöytä. Se oli kiva idea, kun lapset olivat vielä kotona. Siitäkin voi tehdä terveellisemmän, jos laittaa pähkinöitä, rusinoita tai kuivattuja hedelmiä. Meidän jouluherkkupöydässä on kuitenkin perinteisiä herkkuja, kuten vihreitä kuulia ja suklaata. Jos lastemme perheet eivät pääse tänä vuonna tulemaan luoksemme, syömme herkut itse tai sitten naapurin lasten kanssa. Joulun ajasta ei ole mitään tietoa, missä olemme, toivottavasti kuitenkin lastemme perheiden kanssa yhdessä eikä vain etäyhteydessä. Mutta kun sekään ei ole nyt varmaa, niin saatamme matkustaa vanhan äitini luokse maalle. Mikään ei ole varmaa tässä elämämme oudoimmassa kriisitilanteessa.

Jouluperinteitämme ovat olleet joulun ajan konsertit ja yhteislaulutilaisuudet. Nyt niihin tulee sitten täysi muutos. Kirkkoon ei uskalla mennä, joten lauluja pitää itse laulaa ja kuunnella joulumusiikkia kotona. Se saa riittää. Musiikki tuokin oikean joulumielen. Musiikkia meillä kuunnellaan paljon. Televisiossa on ollut nyt paljon todella hyviä musiikkiohjelmia. Suosikkini on Vain elämää, jossa huippujengi lauloi viimeksi joululauluja vailla vertaistaan!

Joulun aikaan kuuluu myös olohuoneemme noin neljämetrinen joulukuusi. Pitääkö sekin nyt vaihtaa pienempään vai olla kokonaan hakematta? Perinteitä voi tietysti muuttaa, mutta liika on liikaa. Kauralyhde linnuille on mukava saada ikkunan ääreen, vaikka se tuokin hiiriä autotalliin tai usein sen lyhyeen hotkii suuhunsa jänis tai rusakko yön aikana kurottaessaan syötävää. Onneksi täällä päin eli itäisessä osassa maatamme on lunta ainakin nyt, sekin riitää joulutunnelmaksi näin alkuun. Joulusta ei kyllä tiedä, onko sitä lunta vai jääkö sekin uneksi.

Joulumme kuuluvat kaikki perinteiset joulun ruuat. Laatikot, kinkku, riisipuuro, kalat. Tänä vuonna en tarvitse uusia laatikoita, vaan kaivan viimevuotiset pakasteesta! Joka joulu kokeilemme kuitenkin jotain uutta ruokalajia. Jouluvieraat saavat tuoda tullessaan, mitä tahtovat. Kaikki kelpaa meidän joulupöytään. Joulupukki tulee, jos on kilttejä lapsia paikalla. Yleensä niitä on. Tänä vuonna ei tilata vierasta pukkia, vaan se löytyy perhepiiristä tai käy vain nopeasti ikkunan takana näyttäytymässä.

Voi, kun ihmiset osaisivat suojautua koronalta nyt tosissaan. Selviäisimme joulun ajasta paremmin. Miksi ei ole maksipakkoa kaikkialla, se vähentäisi taudin heti minimiin. Käsienpesu ja maski olisi jokaisen huolehdittava. Kiinassa saatiin tauti kuriin kovin keinoin, miksei meillä länsimaissa? Ovatko ihmiset luovuttaneet vai onko roketeodotus tehnyt vahinkoa? Kun kävimme tänään kauppakeskuksessa heti aamusta, hyvä jos puolet ihmisistä oli laittanut maskia suunsa eteen. - Mielestäni hallitus on tehnyt suuria virheitä alusta asti. Jo keväällä olisi pitänyt tajuta asian vakavuus. Monta virhettä on tehty ja tehdään koko ajan.

Jouluksi toivon eniten rauhaa ja hyvää mieltä jokaiselle. Tämä on ollut tuskan ja murheen vuosi. Moni on menettänyt läheisiään maapallolla. Välillä on tuntunut, ettei jaksa tätä kaikkea. Jospa ensi vuosi toisi toivoa paremmasta. En odota mitään muuta kuin paluuta normaaliin elämään. Kuvia tulee myöhemmin lisää...

Takapihamme jouluinen satumaailma. Rakensimme ensin lumiukon, mutta se oli yöllä kadonnut, lähtenyt kai omille teilleen. Tein lumimummon odottelemaan, jospa se ukkokin vielä ilmaantuisi!

Hyvää Joulua ja Onnellisempaa uutta vuotta 2021 kaikille lukijoilleni!

90-vuotiaan elämän ohjeita

2020-11-28T10:22:00.017+02:00

Vanhoissa naisissa elää elämän viisaus, sanotaan ja kyllä se tosiaan pitää paikkansa. Tässä erään hyvin vanhan mummon elämänohjelistassa on paljon asioita, joita jokaisen kannattaa miettiä tänä raskaana pandemia-aikana. Vaikka tuntuu välillä, että taivas putoaa päälle, pitää koettaa vaan jaksaa jaksaa jaksaa...

1. Elämä ei ole ollenkaan reilua, mutta se on silti välillä hyvää, kun katsoo ympärilleen, puhuu ja hymyilee.

2. Vaikka pelottaa kauheasti, ota silti pieni askel. Ole rohkea! Älä lannistu!

3. Elämä on liian lyhyt siihen, että tuhlaa aikansa muiden ihmisten vihaamiseen! Nujerra vihasi.

4. Älä ota itseäsi liian tosissasi. Ei kukaan muukaan ota kuin sinä itse. Ole oma itsesi.

5. Maksa luottokortti- ja muut laskusi joka kuukausi. Pidä talous kunnossa.

6. Sinun ei tarvitse voittaa jokaista väittelyä ja olla aina oikeassa.

7. Itke jonkun kanssa yhdessä. Se auttaa enemmän kuin yksinään itkeminen ja sureminen. Avaudu, niin elämä avautuu.

8. Säästä eläkettä varten. Säästä muutenkin, muttei liikaa.

9. Kun kyseessä on suklaa tai muu herkku, vastustus on turhaa. Nauti!

10. Tee sovinto menneisyytesi kanssa, jotta se ei pilaa enää yhtäkään tulevaa päivää.

11. On täysin ok, että lapsesi näkevät sinun itkevän. Hekin itkevät joskus salaa. Ole herkkä, vaikka vaikutat kovalta.

12. Älä vertaa omaa elämääsi muiden elämään. Et voi tietää, millainen heidän matkansa on ollut.

13. Jos parisuhteen pitää olla salaisuus, sinun ei kuuluisi olla siinä mukana. Ole avoin ja puhu kaikesta.

14. Älä murehdi, mitä muut ajattelevat, sillä kaikki ajattelevat vain itseään ensisijaisesti. Eivät he ehkä huomaakaan sinua.

15. Et ole huomenna mennyt yhtään eteenpäin, jos pysyt tänään paikallasi. Mene eteenpäin ja liiku. Elä!

16. Kirjailija kirjoittaa. Eli jos haluat olla kirjailija, kirjoita, mieti, ajattele ja uneksi ja toteuta unelmat.

17. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta. Mutta tämä toinen lapsuus on sinun käsissäsi eikä kenenkään muun. Koskaan ei ole myöhäsitä saada uusi onnellinen elämä.

18. Kun tavoittelet unelmaasi, älä kuuntele sitä, joka sanoo ”ei onnistu tai tuo ei ole hyvä idea”.

19. Polta kynttilöitä, vaihda ihanat lakanat, kata kauneimmat astiat, käytä parhaat vaatteesi kaapista, käytä kauniita alusvaatteita. Älä säästä niitä spesiaalia hetkeä varten. Tämä päivä on spesiaali! Jokainen tunti ja sekunti on täyttä elämää.

20. Valmistaudu huolella, mutta anna sitten virran viedä. Elämä kantaa, jos siihen uskoo.

21. Ole persoonallinen tänään. Älä odota vanhuutta, jotta uskallat pukeutua pinkkiin. Pukeudu joka päivä ja välillä hyvin rohkeasti, niin sinut huomataan. (Maria Veitola on hyvä esimerkki)

22. Kaikkein tärkeimmät ihmisen osat ovat aivot ja kasvot. Jos olet paljon lukenut, mutta sinulla ei ole sydäntä eikä tunnetaitoa ja tunteita, olet tyhmä etkä viisas kuten kuvittelet.

23. Kukaan muu kuin sinä ei ole vastuussa onnellisuudestasi. Se heijastuu kaikkialle. Kaikki tunteet näkyvät sanattomanakin lävitsesi. Kasvot, käytös ja ilmeet paljastavat sinut - aina. Ihmisiä on helppo lukea.

24. Mieti jokaisen ”kauhean” hetken kohdalla: ”Onko tällä mitään väliä vuoden tai viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?”

25. Anna anteeksi kaikille kaikki asiat, vaikka kokisit epäoikeudenmukaisuutta. Monet eivät ymmärrä tekojaan, koska he eivät osaa ajatella tarpeeksi.

26. Mitä muut ajattelevat sinusta, ei ole sinun asiasi. Porskuta vain eteenpäin nenä pystyssä!

27. Aika parantaa lähes kaiken. Anna ajalle aikaa. Aika on yllättävän nopea.

28. Oli tilanne sitten hyvä tai paha, se tulee aina muuttumaan.

29. Työsi ei pidä sinusta huolta, kun olet kipeä. Ystäväsi ja lähisuku pitävät. Joten pidä heihin paljon yhteyttä.

30. Usko ihmeisiin. Niitä on tapahtunut aina ja tapahtuu. Selittämättömiäkin asioita tapahtuu.

31. Se, mikä ei tapa, tekee oikeasti sinusta vahvemman. Jos asennoidut siihen oikein. Älä masennu.

32. Vanheneminen voittaa varmasti sen toisen vaihtoehdon – nuorena kuolemisen. Nauti vanhuudesta ylpeänä.

33. Lapsesi ovat pieniä vain kerran. Tee lapsuudesta ikimuistoinen. Nauti lastenlapsistasi niin paljon kuin voit ja ehdit ja jaksat. Auta lapsiasi niin paljon kuin voit.

34. Mene ulos joka päivä. Nauti kaikista säistä, jopa tuulesta, sateesta, myrskystä.

35. Jos me kaikki heittäisimme ongelmamme samaan kasaan ja näkisimme muiden huolet, ottaisimme kiireesti omamme takaisin.

36. Älä ole yleisönä elämälle. Mene lavalle ja ota siitä kaikki irti. Esiinny rohkeasti.

37. Hankkiudu eroon kaikesta, mikä ei ole hyödyllistä, kaunista tai tee sinua iloiseksi. Mutta muista säilyttää kaikki tärkeä!

38. Ainoa asia, mikä lopulta merkitsee elämässä, on se, että rakastit vahvasti ihmisiä, koko elämää.

39. Kateus on ajanhukkaa. Sinulla on jo kaikki, mitä tarvitset. Kateus kaivertaa sisintä kuin syöpä.

40. Paras on vielä edessä. Jokainen päivä on uusi ihme.

41. Vaikka on huono päivä, nouse ylös, pukeudu ja mene. Ole rohkea!

42. Vedä syvään henkeä. Se rauhoittaa mieltä. Ulkona saat happea!

43. Jos et kysy, et saa tietää. Ole siis utelias ja uskalias.

44. Antaudu. Jousta. Anna tietä. Kunnioita muita ja arvosta itseäsi.

45. Vaikka elämä ei ole paketoitu, se on silti suurin lahja vanhemmiltasi, joten älä tuhoa sitä.

Metsäkeskusteluja

2020-11-24T23:33:00.003+02:00

Suomalaiset, metsäläisiä ja metsäkansaako? Ei kyllä enää läheskään kaikki, koska suurin osa kansasta asuu kaupungeissa, taajamissa ja ajatusmaailma muokkautuu eniten sen mukaan, miten metsän näkee puilta tai puut metsässä. Maaseudulla asuu Suomessa noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja loput 4 miljoonaa kaupungeissa. Nyt tuntuu aika monella olevan tarvetta sanoa mielipide metsien hoitamisesta, vaikka ei ole oikeaa kosketusta metsään. Avohakkuu, jatkuva kasvatus vai täysi suojelu. Miten voi esim pääkaupunkiseudulla asuva vihreä nuori ymmärtää maaseudulla asuvaa metsänomistajaa. Tietysti moni metsäsnomistaja asuu kaupungissakin, mutta kyllä useimmat heistäkin liikkuvat aika usein metsissään. - Kyllä metsiä omistavat pitävät metsistään Suomessa todella hyvää huolta ja hakkuita tehdään aina tarkkaan harkiten, useimmiten apuna ovat metsähoitoyhdistysten ammattiosaajat. Erityisesti tuntuvat olevan vauhdissa nyt avohakkuiden vastustajat, erilaiset ympäristöasiantuntijat ja Luonnonvarakeskuskuksen tutkijat, jotka tuskin kaikki ovat liikkuneet itse kovinkaan paljon syvissä metsissä, muuta kuin ehkä marjassa ja sienessä. Metsiä hyödynnetään eniten taloudellisista syistä ja niin on ollut aina Suomessa ja tulee olemaan. Metsäteollisuuden työpaikat ovat tärkeitä tulevaisuudessakin. Jos kaikki metsät jätettäisiin Suomessa luonnontilaan, puuta pitäisi hankkia itäisestä tai läntisestä naapurista. 1800-luvulla maamme metsät olivat surkeassa kunnossa, metsiä kaskettiin jatkuvasti pelloiksi. Tällä hetkellä Suomen metsät ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin metsähistoriassamme. Avohakkuut tehdään usein pieni alue kerrallaan ja aika nopeasti metsä kasvaa tilalle, sen tuntuvat unohtavan hakkuiden vastustajat. Ei maisemia voi omistaa, ne muuttuvat kaupungeissakin. Tulee katutöitä, uusia rakennuksia maiseman eteen. Avohakkuiden tekijät miettivät kyllä muitakin tapoja hakkuisiin, mutta ne ovat tällä hetkellä hitaita ja vaikeita. Monimuotoisuuteen metsien hoitoon voidaan kyllä mielestäni aika useassa kohteessa mennä, jos vain vain mahdollista. Metsänomistajalle sekä taloudellinen hyöty että metsän hyvä hoitaminen on tärkeää. Jos joku haluaa ostaa metsää ja käyttää sitä vain marjastukseen sienestykseen tai puiden halailuun, niin mikäpä ettei. Metsä ei ole kovin kallista. Muutamalla kymppitonnilla saa jo aika ison metsän, tietysti sijainti ja puusto vaikuttaa hintaan. - Finlandia voittajan A.K:n heitot rinnastuksena metsätalous ja orjatyövoima olivat kyllä minulle liikaa! Huh-huh...kaikkea sitä kuulee, vai herättelyä. Aivan posketonta!

Koronan takia kansa on paennut metsään ja kaikki katselevat nyt puita väärii ja suorii. Mielipiteissä löytyy fanaatikkoja ja asiallisiakin. Tuntuu, että ihmiset yhtäkkiä omistavat kaikki metsät, kun he siellä liikkuvat. Eihän se aivan niin ole. Valtio, kunnat, seurakunnat, säätiöt, Metsähallitus, yritykset ja yksityiset ovat metsien omistajia. Jostain syystä eniten meteliä pitävät metsien hakkuista ja oikeasta hoitamisesta ne, joilla ei ole ainakaan omaa metsää. Vihreät jo periaattessa tuntuvat vastustavan metsien hoitohakkuita tai ainakin hyötymistä taloudellisessa mielessä. Hiilen sitomisessa metsän puilla on pienempi osuus kuin maaperällä. Metsä sitoo 40% ja maaperä 60%. Suot sitovat tehokkaasti myös hiiltä, mutta suosta metsäksi muuttamien vielä enemmän. Miten käy metsäteollisuuden, jos puuta ei saada omasta maassta. Pitääkö tyytyä tosiaan venäläiseen puustoon? Jos puutalorakentamista lisätään, tarvitaan puuta aina vaan enemmän. Puusta voisi tehdä nykymenetelmillä jo kankaitakin paperin lisäksi. Olishan se lähikangasta puuvillan sijaan, mutta mistäpä puuta tähän kaikkeen? Metsätieteellisten opetukset ovat kovin teoreettisia tällä hetkellä eli aika kaukana käytännöstä. Miten moni luennoitsija omistaa metsää tai käy keskustelua todellisten metsäammattilaisten ja metsänomistajien kanssa? Yhteistyö tässäkin asiassa olisi varmaan hyödyllistä. Fanaattisuus ei vie asioita eteenpäin.

Jatkuvassa kasvatuksessakin on omat haittansa. Kyllä metsäpohja kärsii, jos sinne mennään raskailla koneilla napsimaan puita sieltä täältä useampana vuonna. Onko sekään ekologista jatkuvasti koneilla jyllätä metsissä? Pitäsikö palata hevostalouteen ja käsisahamenetelmiin? Kyllä paluuta ei ole enää menneeseen, vaan on kehiteltävä uusia tapoja. Avohakkuitakin voidaan varmaan toteuttaa uusilla tavoilla tulevaisuudessa. Avohakkuun etuja on paljon, koska maa uusiutuu siinä kerralla, valoa pääsee kasvustoon ja kauniita maisemia avautuu. Pakettipeltoja voisi istuttaa metsiksi, nyt kun puutarve vain kasvaa. Ennen tehtiin metsistä peltoja, eikä sitä niin kovinkaan paljon vastustettu. Itse olen enemmän avohakkuun kannalla, koska olen nähnyt senkin hyvin läheltä, miten kauniiksi metsä taas muuttuu, kun taimikot kasvavat. Avoimella hakkuuaukiolla kasvavat myös ihanat metsävadelmat ja joidenkin rakastamat korvasienet. Metsäkeskusteluissa taitavat tunneasiat ja ulkonäköseikat olla monellakin päällimmäisenä eikä ole järkevää suhtautumista metsäasioihin tai metsän hoitoon. Hiilensitomisesta on todellakin monenlaisia laskelmia, riippuen siitä, kuka tutkija tai ryhmä on asialla. Aivan tarkkaa tietoa ei ole olemassakaan, koska laskentatavat ovat monet. Jossakin metsätieteellisen luennolla oli esitetty tietoa, että metsän hoito avohakkuun jälkeen maksaa 2000 euroa hehtaarilta, no olihan sekin aika väärä ja täysin harhaan johtava laskelma. Metsäpropagandakin taitaa rehottaa nyt Suomessa!

Mielestäni kaikki valtion, kuntien, säätiöiden, Metsähallituksen ja kansallispuistojen metsähakkuut voidaan toteuttaa jatkuvan kasvatuksen tavoin, mutta yksityiset metsät monimuotisilla hakkuilla ja kasvatuksella. Mutta sillensä jätetyt täysi suojellut metsät suojelualueilla ovat jo surullista katsottavaa. Puut kaatuvat, metsät rämettyvät, liikkuminen on hankalaa ja vaarallista jopa pelottavaa. Ketä varten ne oikein ovat? Hyönteisiä, eläimiä, lahottajolioita, puiden tuholaisiako varten? Ei ainakaan ihmisiä varten! Suojellaanko Suomessa jo metsiä pilalle? Nyt alkaa jo näkyä julkisuudessa ihmettelyä huonosti hoidetuista suojelumetsistä, jotka ovat karmean näköisiä ryteikköjä ja joissa ei voi kukaan liikkua.

Metsässä liikkuminen on onneksi lisääntynyt ja suomalaiset ovat palanneet luontoon ja metsiin. Hyvä niin.

Harmaata ja harmaan sävyjä

2020-11-22T14:28:00.008+02:00

Nyt on harmaata. Ja taas siitä valitetaan ja ruikutetaan. Meterologitkin jaksavat valittaa, kun on taas niin harmaata ja pimeää. Onhan se pimeää, kun päivä lyhenee jo talviajankin takia. Joka vuosi sama juttu. Miksi aina pitäisi paistaa aurinko? Ei se elämässäkään paista läheskään aina, on pitkiä harmaita jaksoja. Marraskuu on marraskuu eikä yhtään heinäkuu. Harmaahan on kaunis väri sisustuksessa, harmoninen, rauhoittava. Ja muodissa nyt kovasti, ainakin lehtien sivuilla. Vähän jopa liikaakin muotiväri. Harmaa on ulkona luonnossa kaunista, mutta mielestäni sitä ei tarvitse olla sisällä, ainakaan liikaa. No, onhan sekin makuasia. - Meillä ei kotona ole harmaata kuin yhdessä toiletissa. Se riittää - minulle. Rakastan värejä, koska niistä saa voimaa ja energiaa. Keltainen, valkoinen, vihreä ja punaisen kaikki sävyt on parhaita. Marraskuu on hyvä lepokuukausi, luonnolle ja ihmisille. Ihanan rento kuukausi! Kotona voi tehdä ruokaa, lukea, askarrella lahjoja ja valmistaa käsitöitä, katsoa telkkua. Rauhoittua ja ladata akkuja. Miettiä ja muistella. Haaveilla paremmasta tulevaisuudesta. Ja kohta on taas - hupsista vaan - kesä!

Harmaa maisema on kaunis ja graafinen. Valokuvaajaharrastajana mielestäni viehättävä sävy. Sumu vielä täydentää sitä. Kun ulkona on harmaata ja sateista, sisällä on hyvä olla. Nyt on muutenkin järkevää olla kotona, nyt koronan takia. Pelkistetyt suomalaiset maisemat ovat rosoiduudessaan vertaansa vailla. Aina voi kokoontua jonkun kanssa, yksin ei kannata liikaa olla mököttää tämän pandemian aikana. Ajatuksia on hyvä vaihtaa aina välillä jonkun kanssa, ettei tule mökkihöperöksi tai ihan jopa nurkkakuntaiseksi. Harmauteen tulee sävyjä aika lailla, kun tulee joulu ja joulun värit sekä valot. Kyllä elämän pitää olla välillä harmaata, jotta muut värit pääsevät loistamaan. Harmaiden päivien jälkeen tulee varmasti taas aurinkoa. Ja lumi tulee kuitenkin, ainakin välillä, siinä tulee sävyjä pimeyteen ja harmauteen. Joulun jälkeen tulee taas valo.

Rakastan joulun värejä, punaista ja vihreää sinne tänne ja valoja sekaan. Toivottavasti tuo koronan pirulainen ei sekoita kaikkia joulusuunnitelmiamme. Muttaaina on toivo olemassa paremmasta ajasta.

Onneksi korona-korvamadon tilalle tulee nyt joulu-sana. Siihen ei ehdi kyllästyä, kun se joulu kestää vain kuukauden. Tänään kuuntelin autossani ensimmäiset joululevyt, S.Edelmannin ja S.Teräsniskan automatkalla. Kyllä en voi muuta kuin kyynelehtiä, kun kuulee Varpunen jouluaamuna-laulun ja tietä sen laulun tarinan. Surullisen kaunis laulu.

Trumpin laiva upposi - Bidenin lautta pysyi pinnalla!

2020-11-13T08:52:00.000+02:00

Hupsista! - Mites tässä kävikään nyt näin! No Donald Trumpiahan se suututtaa ja harmittaa nyt niin vietävästi. Tekisi varmaan hänen mieli motata vähän Joe Bideniä, mutta parempi ensin mäiskiä sitä golfpalloa kentällä vihaisen turhautuneena ja oikein kovaa ennenkuin vähän vanhempaansa Joe-kaveria. Itkupotkuraivarikaan ei ole ollut kaukana. Suututtaa ja jurotuskin iskee oikein kunnolla. Uhmaikä iski ja hieman myöhään. On se elämä kovaa, kun on luullut olevansa maailman suurin mies. Ja sitten ei yhtäkkiä olekaan. Ego sai nyt aika kovan kolauksen, kun herra taitaa olla vielä vähän murrosikäisen tasolla. Olisi jo varmaan aika aikuistua ja myöntää tappionsa. Minä-kuva ei taida olla aivan valmis ja vainoharhaisuuttakin esiintyy. Täytyy kai nyt hänen miettiä, miten saa valta-asemansa takaisin. Tuntuu kaikki keinot olevan hänelle sallittuja! Trumpin tapa kauhistuttaa osaa Amerikan kansaa, mutta osa uskoo jumalaansa.

Niin siinä sitten onneksi kävi, että Joe Biden valittiin Amerikan uudeksi presidentiksi. Hän edustaa järkeviä poliitikkoja, jotka ajattelevat koko kansaa, niin naisia, köyhiä, sorrettuja kuin hyvin toimeentulevia. Trumpin ajatuksista ja erityisesti käsittämättömistä törkeys-puheista on koko maailma saanut kärsiä myötähäpeää koko neljän vuoden ajan. Hän ei ole saanut ainakaan Amerikka-kuvaa nousemaan, vaan on vienyt maan mainetta aikakauteen, joka ei edusta ainakaan pohjoismaista ajattelua. Naisen asema, siirtolaiset, pakolaiset, vähemmistöt, köyhät, mustat ovat saaneet kuulla vuoron perään kunniansa. Valheita on riittänyt joka päivälle jokaiseen puheeseen, kuten suuren narsistin käytökseen kuuluukin. Jo Trumpin pään asento kertoo paljon, hei näettekö minä minä minä ja vain minä. Jotenkin kaikki on aika surullista, mihin vääristynyt itsetunto vie ihmistä. Joskus valtaan takertuminen vie koko ihmisen maineen lopullisesti. Nolo loppu presidenttikaudelle kaiken kaikkiaan. Voi voi Amerikka, mihin olet menossa, vaikka Biden voittikin. Demokratia, minne se katosi? Diktatuurin elkeet voivat tuhota hyvätkin ajatukset. Trump on vaarassa provosoida ja manipuloida joukkonsa vaikka mihin älyttömyyksiin. Kansaa viedään kuin....no nyt ainakin pahasti harhaan eli kuin pässiä narussa. Kansa kun ei ymmärrä, mihin heitä nyt johdetaan Trumpin taholta eli vihan lietsontaa suuntaan jos toiseen. Demokratia on muuttumassa diktatuuriksi. Aikooko hän suunnitella jo vallankaappausta, kun puolustusministeri sai kenkää.

Toivottavasti Joe Biden osaa yhdistää ihmisiä, edes vähän. Toivottavasti hän tekee Amerikasta taas demokraattisen maan, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään. Miksi on niin vaikea myöntää tappionsa ja alkaa etsiä toiselta osapuolelta virheitä. Kaikki tästä tilanteesta kärsivät, eivät yksin amerikkalaiset. Trump on surkea häviäjä, häpeäksi koko Amerikalle. Miksi nämä itsekkäät miehet pääsevät vallan puikkoihin? Ikuiset kouluhäiriköt? Heitä riittää joka puolella palloa.

SOTE-sotkua ja suuttuneita ihmisiä

2020-11-05T14:00:00.005+02:00

Sotea on väsätty jo ainakin 15 vuotta, eikä valmista tunnu tulevan, tuskin koskaan tuleekaan tällä menolla. SOTE, siis sosiaali- ja terveysalan suuri uudistusohjelma ei tunnu vain kaikkialla onnistuvan. Vanha 91-vuotias äitini asuu maaseudulla itäisessä Suomen kolkassa ja siellä vaikuttaa Siun Sote. Paljon on hyvää tietysti saatu aikaan, mutta jos hänen, vanhan potilaan kannalta asiaa ajattelee, hän joka ei asu lähellä keskussairaalaa, tulee hänellä monta ongelmaa välillä eteen.

Tämä kertomani episodi tapahtui muutama viikko sitten, kun olin hänen luonaan taas käymässä. Äitini sai jonkinlaisen heikotuskohtauksen illan suussa. Kutsuttiin ensiapu ennen klo 19 ja iltahoitajakin oli paikalla. Siinä sitten odoteltiin yhdessä ambulanssia ja ensihoitajia, mutta eipä heitä vain kuulunut. Kahden tunnin odotuksen jälkeen klo 22 he sitten saapuivat, kun olivat olleet 130 km:n päässä ja kaikki oman paikkakunnan ambulanssit olivat menossa. Mummia tutkittiin ja annettiin lääkitystä, kun oli hieman lämpöäkin. Olo oli huono ja heikko. Nuoret ensihoitajat tutkivat ja päättivät, että sairaalaan on nyt sitten lähdettävä. Mutta äitini omalta paikkakunnalta loppui juuri vähän aikaa sitten terveyskeskuksen yöpäivystys eli se on nyt sitten se paikkakunnan uusin sote-uudistus! Ei siis yöllä lääkäriä!

Olisi nyt siis lähdettävä yöllä 130 km:n päähän keskussairaalaan, ehdottivat ensihoitajat! Äitini sanoi, että Hän-EI-lähde-yöllä-yhtään-mihinkään-ja piste! Hän ei kestä kipeänä kyyditystä, jonka on jo muutaman kerran kokenut, se muistuttaa häntä, sodan veteraania kuin sodassa olisi yökyydityksessä. Se on liian raskasta, kun koskee sinne ja tänne ja jokainen töyssy tuntuu. Nuoret ensihoitajat olivat aivan neuvottomia ja soittivat useita puheluita jonnekin. No heille tulikin siinä yhtäkkiä joku kiireellisempi hälytys ja sitten oli taas mentävä. Ketään ei kuitenkaan, varsinkaan järkevää, voimakastahtoista vanhaakaan ihmistä, voi viedä kotoa väkisin. Ensihoitajat hyvästelivät ja sanoivat, että seuraava oman paikkakunnan ensihoito+ambulanssi tulee puolen tunnin päästä. No, taas odoteltiin. Tulihan se uusi ensihoitoyksikkö klo 23 jälkeen ja sovittiin, että katsotaan tilanne. Lääkitys oli auttanut jo vähän ja kuume laskenut. Nukkumaan mummi selvisi vasta klo 24 jälkeen väsyneenä. - Aamulla äitini meni sitten paikalliseen terveyskeskukseen ja sai siellä hyvää hoitoa, eikä tarvinnut matkata yöllä 130 km:n päähän ja ehkä tulla vielä saman vuorokauden aikana takaisin kotikuntaan taksikyydityksellä. - Mihin on menty tämän uudistuksen kanssa. Sotesuohon ja tosi syvälle. - Jos palvelut pienillä paikkakunnilla vain koko ajan huononevat, se ei palvele enää potilaita eikä ihmisiä. Miten tämä on yleensäkään mahdollista? Olin täysin hämmentynyt, voiko tämä olla edes totta! Ihmisiä kyyditään maakunnassa öiseen aikaan tuhansia kilometrejä. Siellä on outo ralli vailla vertaa. Onko se asiallista? No EI! Sotesota, sitä tämä nyt on!

Rahaa ei tietysti kunnissa ole yöpäivystysten ylläpitoon, mikä on aivan käsittämätöntä. Maakunnassa ajetaan tuhansia kilometrejä takseilla, kun kyyditetään potilaita ympäriinsä päivät yöt. Se on aivan mieletöntä eikä siinä ole järkeä lainkaan vai onko? Potilaat kärsivät todella paljon, varsinkin vanhemmat. Yksittäiseltä ihmiseltä ei kysytä mitään. Kuka olisi tiedustellut, mitä kuntalaiset todella haluavat soteuudistukselta? Kuka tosiaan haluaa, että yöllä ajetaan lääkäriin 130 km:n päähän pienekin vaivan takia. En minä ainakaan. Herätys päättäjät hei!

Lääkärien palkat ovat tällä hetkellä aivan liian suuret, kun kunnilla ei ole varaa palkata edes päivystäviä lääkäreitä. Mitähän Elias Lönnrot, Kajaanin piirilääkärinä ollut 1830-luvulla sanoisi tästä systeemistä? Ahneita! Hoitajat saavat taas aivan liian pientä palkkaa työhönsä nähden ja uupuvat. Lääkärien palkasta voisi hyvinkin siirtää 1000-2000 euroa hoitajille ja saada Sote paremmin toimimaan. Yöpäivystäjät voisivat olla muitakin kuin lääkäreitä, ensihoitajia tai erikoistuneita sairaanhoitajia. Kyllä he pystyisivät antamaan lievemmissä tapauksissa hyvän ensiavun, vakavammat tapaukset tietysti pitäisi ajaa keskussairaalaan. Sote on taas kerran kohdellut pienten kuntien ihmisiä todella kehnosti. Asia on tietysti toinen, jos sattuu asumaan lähellä keskussairaalaa. Terveisiä siis ministeri Katja Kiurulle ja muille sotesuunnittelijoille! Ihmsiä on muuallakin kuin suurissa kaupungeissa. Vanhat ihmiset ovat ansainneet kunnioituksen ja arvostuksen, eikä heitä voi kohdella miten vain. Yleensä heillä ei ole voimia taistella, ei enää ainakaan tässä sotesodassa. Miten voi olla niin vaikeaa saada hyvin toimivat ratkaisut terveyspuolelle? En ymmärrä! Jossakin on mennyt pahasti metsään!

Korona - ollako vai ei olla?

2020-10-18T17:29:00.010+03:00

Pandemia eli korona vain jatkuu ja jatkuu, nyt elämme jo toista uuvuttavaa aaltoa. Mutta, mistä ihmeestä niitäkin ihmisiä löytyy, jotka eivät usko koko pandemiaan. Eihän se mikään uskon asia ole! Liike tai lahko tai mikä lie ajatusmalli, joka väittää, että ihmisiä on vain nyt niin kovasti huijattu, on minusta aivan käsittämätön. Ehkä näitä ihmisiä ei ole kohdannut tauti sitten kovinkaan läheltä. Covid-korona on kyllä ihan oikeasti tauti, joka voi myös jopa tappaa. Omalla kohdallani tauti konkretisoitui täysin, kun tuttu ihminen, minusta paljon nuorempi mieshenkilö menehtyi tähän kauheaan tautiin aika nopeasti ja hänen perheensäkin sairastui. Tunnen myös ihmisiä, jotka tekevät työtään sairaaloiden osastoilla, joissa hoidetaan tätä kavalaa tautia. Ei ole leikin asia, jos korona iskee. Voi vain aina arvailla, miten kukin sen sairastaa, miten siihen keho reagoi. Varmaan ihmiset alkavat väsyä pandemiaan ja jatkuviin kieltoihin, niin kuin minäkin, mutta suurta viisautta on toimia suositusten mukaan, ja suojella itseään ja samalla muita. Toivottavasti virus hieman muuntuu siten, ettei se ole enää niin voimakas, mutta tarttuva se ainakin on. Ja hyvä pysyä kotimaassa ja kotona.

Ystäväni raportit keväällä koronan alkuaikoina Italiasta olivat aika hurjaa kuultavaa, jopa suorastaan kammottavan kauheita. Siellä kuoli ihmisiä käsittämätön määrä, erityisesti vanhoja ja nuorempia riskiryhmäläisiä ja jopa aivan terveitäkin. Ja se oli täysin totta, ei mikään salaliitto! Vieläkään siellä ei olla taudin herroja, koska uusi aalto on Italiassakin menossa. Rajoitukset ovat edelleen tiukkoja, mutta löysäilijöitä sieltäkin löytyy. Kesän aikana meinasi useilta lämpimän huumassa unohtua moni rajoitusasia, varsinkin nuorilta. Nuoret ajattelevat tietysti, etteivät he ole vaarassa, jos saavat taudin, mutta heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat suuressa vaarassa. Perheet elävät siellä vielä tiukkojen määräysten mukaan kuuliaisesti, ainakin suurin osa.

Olen itsekin tosi väsynyt koronaan. Olen vain yrittänyt sopeutua ja se pieni toivo paremmasta antaa aina välillä vähän lisää voimia. Ihminenhän sopeutuu, kun on oikein pakko. Ehkä selviämme, mutta emme tietenkään kaikki, joka on vain se kylmä tosiasia. Ja rokotus on kuitenkin viimein se, joka pysäyttää tämänkin raskaan ajanjakson, niin tahdon uskoa. Itse ainakin otan heti rokotuksen, kun se tulee mahdolliseksi. Otan joka vuosi myös influessarokotteen, joka sekin antaa jonkinlaista suojaa koronalle, kun flunssa eisilloin heikennä yleiskuntoa.

Bomba - Pielisen himmennyt helmi?

2020-10-01T22:25:00.048+03:00

Bomba, Nurmes ja Pielinen

Jegor Bombin rakensi alkuperäisen talon pojalleen Dmitri Jegorovitsille Suojärvellä vuonna 1855. Dmitrillä oli 5 poikaa ja yksi tyttö. Enimmillään talossa asui 28 henkeä perheenjäseniä ja sukua.

Talossa asui Bombinien todellinen suurperhe, kun Dmitri kuoli 1915 maat jaettiin hänen viiden poikansa kesken. Uusi Bomba on suurempi kuin alkuperäinen talo.

Alkuperäinen Bomba oli 24 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Sinne saattoi ajaa hevosella suoraan sisälle.

Lauluemo, runonlaulaja, parantaja, loitsutaiteilija Ogoi Määräsen patsas

Suuri Bombinien talo purettiin ja arvalla ratkaistiin, kuka pojista saa minkäkin kasan hirsiä.

Bomban talon sunnittelivat arkkitehdit Vilho Suonmaa ja Jarmo Santala alkuperäisen talon pohjalta.

Käyn silloin tällöin Nurmeksessa Bomballa. Yleensä käyn hotellin yhteydessä olevassa Sotkan kylpylässä nautiskelemassa eri saunoissa, uimassa altaassa ja erityisesti pidän poreilevasta ulkoaltaasta, josta voin katsella kauniille avaralle Pieliselle. Viimeksi kävin vaihteeksi vanhalla alkuperäisellä Bomban hirsitaloalueella kävelyllä, koska luulin sen olevan auki. Siellä oli useita autoja parkkipaikalla ja ihmiset kiertelivät vain aluetta ja eri rakennuksia katsomassa, mutta talojen ovet olivat kiinni jo syyskuun alussa! Miksi? Tänä vuonna pitäisi kotimaan matkailun elää parasta kauttaan koronan takia, mutta monet paikat muuallakin Suomessa ovat jo syyskuussa kiinni. Tietääkseni viikonloppuisin Bomballa on jotain toimintaa, tansseja, mutta viikolla komeat hirsitalot kumisevat kalseaa tyhjyyttään. Ehkä talot ovat vain tilauskäytössä eri tapahtumille tai kokouksille, mutta tavallinen turisti saa vain katsella rakennuksia ulkoapäin. Tulee hieman outo olo, miksi nämä ovat tyhjänä kuin pelkät kauniit kuoret? Pielinen säteili kyllä kauniina syysauringon paisteessa ja näytti niin runollisen eksoottiselta aivan kuin ennenkin. Olisin poikennut alueen myymälöihin ostoksille, jos ne olisivat olleet auki. Kuka puhaltaisi karjalaiskylän henkiin? Kuka saisi tämän helmen vielä säkenöimään? Uusi omistajako?

Onko henkilökunnan pitäminen liian kallista vai mikä lienee hiljaisuuden syy? Uudempi rakennus kylpylähotelli Sotka-Bomba oli kyllä auki ja toiminta tuntuu keskittyneen nyt sinne lähes kokonaan. Suunnitelmissa on kuulema laajentaa hotellia lähes 96 paikalla. Mutta miksi aktiviteetteja matkailijoille ei ole nyt vanhalla Bomballa. Alueen läpikävely oli nyt ainut vaihtoehto. Ennen vaikkapa herkullinen karjalainen pitopöytä päärakennuksessa oli oikein hyvä. Onko markkinointi niin vaikeaa vai mistä kiikastaa? - No onhan se markkinointi tietysti vaikeaa, sen tiedän itsekin yrittäjänä. Ja henkilökunnan pito on kallista kaikenmaailman sivukulumaksuineen. Mielestäni Bomba rakennuksineen sopii Pielisen rannalle kuin nenä päähän, mutta onko se sittenkin jo alunperin väärässä paikassa. Olisko kävijämäärä suurempi Saimaan rannalla? Lappeenrannassa? Tai Kolilla? Tai Heinävedellä luostarien lähellä. Tai jopa Uudellamaalla. Alkuperäisellä Bomballa voisi olla myös aivan oma yrittäjänsä, jolloin ehkä tulisi persoonallisempi ote karjalaisuuteen ja siihen kulttuuriin. Tai jokaisella rakennuksella voisi olla oma yrittäjänsä. Nythän koko hotellialue kuuluu isolle konsernille. Toivottavasti hotellin laajennussuunnitelmat (budjetti 16 milj. euroa!) ja toteutukset muuttavat hiljaisen Bomban alueen eläväksi kyläksi. Siis - jotain tarttis tehdä. Ja pian, ennenkuin talot lahoavat paikoilleen.

Alkuperäinen Bomban talo rakennettiin hirsistä 1855 Suojärvelle yhden kesän aikana käyttämättä yhtäkään rautanaulaa! Tämä nykyinenkin rajakarjalaistyylinen Bomban talo on myös todella hieno käsityötaidon näyte. Jokainen rakennus on erilainen. Jokaisen talon ikkunat ja hienot koristemaalaukset ovat erilaisia useissa eri rakennuksissa, joihin kuuluu myös tsasouna jonkin matkan päässä läheisen rantametsän niemessä. Siellä on erittäin vaikuttava sodassa menehtyneiden sotavankien muistomerkki. Kuvasin talojen hienoja yksityiskohtia, joita en muualla Suomessa ole koskaan nähnyt. Ikkuna, pylväät, värikkäät maalaukset ovat hienoja ja ainutlaatuisia. Kukahan suunnitteli koristemaalaukset? Sitä tietoa ei löytynyt mistään. Entä kuka olikaan se johtava rakennusmestari, joka oli itsekin karjalainen, olikohan Tervo vai Repo, muistanko väärin? Alue on oikeastaan oma pieni kylänsä, kun siihen kuuluvat kesämyymälät ja loma-asunnot, jotka taitavat olla auki vain kesällä.

Kyllä tämä kaunis rakennuskokonaisuus on aika syrjässä tai sitten alueen markkinointi ja ideointi ei ole vain vielä onnistunut, kun Bombakylä on niin hiljainen jo syyskuun alussa. No, tuskin nurmeslaiset pitävät ajatuksesta talojen siirrosta, mutta jotain pitäisi tehdä, että karjalainen taloryhmä tai tämä pieni kyläpahanen heräisi taas eloon. Aikoinaan siellä oli paljon elämää, bussilasteittain kävi ihmisiä ja meno oli hieman vilkkaampaa. Toivotan Bomballe onnea ja menestystä. Jospa uusi omistajakonserni saa sen vielä elämään kokonaisuudessaan ja se ei jää pelkästään kesäturismin kohteeksi.

Tsasouna, joka on rakennettu paikallisista hirsistä.

Hiljentymisen polku

Lofootit

2020-09-16T13:59:00.006+03:00

Viime vuonna tähän aikaan olimme Lofooteilla. Tänä pandemiavuonna 2020 pitää vain muistella vanhoja matkojaan ja katsella kuvia. Matkustamista sekin tavallaan. Teimme ensimmäistä kertaa pitemmän matkan bussilla, sillä ajattelimme autolla ajamisen olevan Lofooteilla haastavaa, kun matkat sinne ja siellä ovat pitkiä. Mukavaa se bussiajelu muuten, kun oli huoletonta, eikä tarvinnut koko ajan tarkkailla liikennettä. Varsinkin Norjan puolella ajaminen on haastavampaa, kun on kapeita teitä ja korkeita siltoja, joita on meidän vaikea välillä ajella. Silti bussilla matkaaminen oli aika rasittavaa kokonaisuudessaan verrattuna omalla autolla ajoon. Saimme reilusti tilaa, kun jokaiselle oli kahden hengen paikka. Istuminen kävi vain pitemmän päälle rasittavaksi ja pysähtyminen tietysti jonkun toisen mielestä oli sopivassa paikassa, toisen mielestä ei. Matkalla tuli kuitenkin paljon tietoa, jota ilman opasta ja hänen kertomuksiaan ei olisi tullut. Vierailukohteet ja näköalapaikat olivat kohtalaisia. Yksi asia jäi vain vaivaamaan, kun emme käyneet Viikinkimuseossa. Olisi pitänyt vain jäädä omatoimisesti pois bussista, eikä mennä saariston pääkaupunkiin Svolvaeriin. Siellä ei ollut mitään näkemistä. Samanlaisia kauppakeskuksia on jokaisessa isohkossa kaupungissa. Meidän pitää varmaan tehdä uusi reissu ja mennä sitten Viikinkimuseoon. Kumpikin meistä kun rakastaa historiaa ja museoita.

Reittimme kulki Pohjois-Ruotsin läpi suorinta tietä läpi tunturimaisemien. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kiirunassa, jossa olimme käyneet jo aiemminkin. Siellä kaupunkia siirretään pois laajenevan rautamalmikaivoksen alta. Kiirinan rautakaivos antaa aivan oman leimansa kaupunkiin. Kaupungin siirto-operaatio on hidas ja erikoinen tapahtuma, joka etenee pikkuhiljaa. Vuori-insinööripuolisoani olisi kiinnostanut kaivokseen tutustuminen lähemmin kovasti, mutta eipä siihen nytkään ollut aikaa. Ruotsin tuntureilla ruska oli jo pitkällä ja maisemat erityisen kauniita.

Lofootit on komea paikka vuorineen, vuonoineen ja maalauksellisine kylineen. Maisemia valokuvaajat ja harrastajat kuvaavat paljon nettiin muiden iloksi. Sää on vain sellainen, että se vaihtuu todella nopeasti. Sadetta ja tuulta on usein. Useimmat tutustuvat paikkaan kesällä. Ja silloin siellä on tietysti useimmiten parhaat säät, mutta toisaalta taas aivan liikaa turisteja, liikaa autoja, erityisen paljon matkailu- ja asuntoautoja kapeilla teillä. Koska kesämme on yleensä täynnä muuta ohjelmaa, loppukesä tai syksy sopi meille paremmin reissun tekoon. Ilmat sattuivat syyskuun tapaan aika tuulisiksi ja sateisiksi, mutta välillä aurinkokin pilkahti. Komeaahan siellä Lofooteilla on, mutta pitää olla aika karaistunut tyyppi, jotta jaksaa sitä karua ja kovaa elämää koko vuoden. eiväthän ne pelkät maisemat ketään elätä. Jos on kalastaja tai lammasfarmari, voi siellä tienata omaisuuttakin ja nauttia elämästään. Kuulema yksi kylä oli täynnä miljonäärejä, mutta sitä ei näe päällepäin. Auto ja talo heillä on samoin kuin muillakin. Kuten usein pienissä kylissä, pröystäily ei kuulu asiaan. Matkailukin tuo paljon työtä, mutta en tiedä yhtään miten tänä koronavuonna on turisteja kulkenut ja ala on varmaan kärsinyt. Matkailu on hyödyntänyt varsin vahvasti viikinkikulttuurin, jota ei voi olla huomaamatta. Eräänlaisia elämäntapaviikinkejä lofoottilaiset ovat vielä tänäkin päivänä.

Majapaikkamme oli pienessä kalastajakylässä, eteläosassa saaristoa. Osa punaisista mökeistä oli melkein meren päällä. Kyllä siellä riitti tunnelmaa, kun merituuli ulvoi ulkona ja sade tuli vaakasuoraan. Ruoka oli aika yksinkertaista, enimmäkseen kalaa. Turskaan ehti jo kyllästyä matkalla, niin usein sitä sai.

Pohjois-Ruotsin puolen maisemia

Korona on aivan kauhea kärsimys minulle

2020-09-04T13:04:00.027+03:00

Kyllä. - Minä olen tosi väsynyt ja kyllästynyt koko koronan pirulaiseen! Monet sanovat, että ei se haittaa. Jotkut jopa sanovat elämänlaadun parantuneen! Ei minulla tai meillä ainakaan ole elämänlaatu parantunut. Olen kuin vankilassa koko ajan. Jos menee jonnekin, vaikkapa isoon markettiin, pitää miettiä tarkkaan, mihin kosken käsilläni, onko ostoskärryä työntänyt viruslainen, missä käsidesi, onko turvavälit? Hui - taas tuokin työntyi liian lähelle! En ole koskaan ennen ollut bakteerikammoinen, mutta nyt hirvittää! Eikö tuo viruspahus koskaan häviä tai laimenisi edes. Mikään ei ole entisellään, eikä ehkä palaa samaan. Masentaa, suututtaa, harmittaa, kiukuttaa, itkettää, jos olen oikein rehellinen. Onhan tämä tietysti elämämme kokemus, jota toivottavasti joskus terveinä vielä muistellaan. Se ehkä hieman helpottaa, että kaikki me ollaan samassa veneessä, vaikka jotkut ovat sen kyllä näköjään jo unohtaneet. Outoa aikaa. Outoa elämää. - No sota olisi pahempi, sanoi kaiken nähnyt ja kokenut vanha äitini, joka ei pelkää enää mitään, eikä ketään. Mutta tämä on meidän sukupolvemme sota. Eikä kukaan tiedä milloin tämä loppuu. Eläminen jatkuvassa epävarmuudessa on raastavaa.

Kyllä. - Pitää koko ajan miettiä, ketä voi kutsua kylään ja miten ison joukon kanssa voi juhlia. Ei voi halata, hyvä jos edes niitä rakkaimpia läheisiään. Emme voi nyt edes matkustaa ja sekin harmittaa. Viime vuonna tähän aikaan oltiin Lofooteilla. Kuitenkin pari kolme matkaa tuli tehtyä vuodessa, kun nyt emme ole enää työelämän kahleissa. Nyt saa miettiä, minne menee kotimaassa. Perheenjäsenet asuvat pääkaupungissa. Sielläkään ei voi mennä vapaasti mihinkään. Maski naamaan ja menoksi, no joo. Pakokauhuakin olen tuntenut, jos on liikaa porukkaa ympärillä. Isoissa kauppakeskuksissa en ole käynyt aikoihin, en taidenäyttelyissä, en museoissa, en konserteissa, en teatterissa, en elokuvissa, en kaupunkien keskustoissa. Piinaa - sitä tämä on! Sanotaan, että ihminen sopeutuu mihin vain. Vaikeaa tämä on ainakin minulle. Sille, jonka elämänpiiri on pieni ja hyvin suppea, koronaelämä on helpompaa. Hassua, kun uskalsimme mennä ihan ravintolaan pitkästä aikaa syömään ja saimme ikkunapöydän, josta katsella elämää, niin olimme kuin jossakin toisessa maailmassa. Mitä - ihmisiä, autoja, busseja, ketä nuo ovat? Mutta koko ajan pieni piinaava pelko, missä SE luuraa!

Kyllä.- Epätietoisuus tulevaisuudesta vaivaa. Tuleeko rokote, milloin ja millainen. Tehoaako se ja onko siitä suojaa? Onko sivuvaikutuksia? Miten lastemme perheet selviävät? Toivottavasti virus muuntuu ja heikkenee, kuten eräs tuttu dosentti sanoi. Mutta - kukaan ei oikeasti tiedä tarkkaan, missä tilanteessa ollaan vuoden päästä. Virus varmaan jää, mutta ehkä se sittenkin lievenee tavalliseksi flunssaksi.

Kyllä - kaikki kotinurkat ovat tulleet tutuiksi ja mökkielämää olen jo kurkkuani myöten täynnä! Luontoannokset ovat olleet jo ylisuuria tänä vuonna. Kaikki pakastimet ovat täynnä metsän antimia, kylmiön hyllyt täynnä hilloja ja mehuja. Ja vaellettu on kaikki mahdolliset lähiseudun vaellusreitit. Rakastan elämää ja ihmisiäkin! Sitä kaipaan. Normaalia elämää. Aivan normaalia arkea.

Kyllä. Yritän olla positiivinen ja nähdä ne tämänhetkisen elämäni hyvät puolet ja onhan niitäkin paljon. Mutta...silti suututtaa...harmittaa ja masentaa! Elää tässä oudossa leijuvassa kuplassa, kun ei tiedä milloin se puhkeaa! Ja mitäs sitten, uskaltaako enää koskaan matkustaa lempimaahamme Italiaan? Joku miettii tietysti, että onpas kiittämätön, mutta sopeutuminen uuteen outoon arkeen vie aikansa.

Kyllä. Tottakai ne, jotka ovat sairastaneet koronan tai jotka ovat altistuneet taudille, ovat vielä pahemmassa tilanteessa. Tai ne, jotka ovat menettäneet omaisiaan tai ystäviään. Tai ne, jotka ovat menettäneet työnsä, yrityksensä tai jotain muuta elämässä hyvin tärkeää. En voi edes kuvitella, miltä se tuntuu. Tämä on kauhea katastrofi meille kaikille, koko maailmalle, jonka seuraukset ovat varmaan aikamoiset. Tulevaisuus on tosi pelottava! Aina pitää toivoa parempaa aikaa.... yrittää jaksaa jaksaa jaksaa...

Ihmissuhteita

2020-09-02T16:19:00.026+03:00

Vaikeimpia asioita elämässäni on ollut ymmärtää useita kokemiani ihmissuhteita. Erityisesti omia ja muidenkin kertomia hyvinkin ongelmallisia suhteita. Yleensä tulen aika hyvin ihmisten kanssa toimeen, koska haluan uskoa ihmisistä hyvää jopa sinisilmäisesti. Olen sosiaalinen, luonteeltani ulospäinsuuntautuva, mutta varmaan liian rohkea sanomaan mielipiteeni. Siinä olen joutunut pettymään monta kertaa, kun olen luullut, että kaikesta voi jutella avoimesti ja aina voi sopia erimielisyydet. Kyllä olen lyönyt päätäni pahasti seinään, varsinkin jos sanomiseni ovat olleet toisen käden tietoa. Mutta uskon silti ihmisyyteen ja ihmisten hyvyyteen. - Tähän ikään mennessä olen nähnyt ja kuullut oikeastaan jo kaiken mahdollisen ympärilläni. Vaikeimmat ihmissuhteet ovat yleensä suvun ja sukulaisten kanssa, koska heitä ei voi valita, monet persoonat vain tulevat nopesti ja yllättäen sukuun. Joskus yksikin sukulainen saa koko suvun korttipakan sekaisin. Joka suvusta löytyy joku henkilö, jonja arvomaailma tai käytös on muuta kuin mihin suvussa on totuttu. Ystävät voi valita ja siksipä ne ovat kaikille tärkeitä, jopa tärkeämpiä monta kertaa kuin monet läheiset sukulaiset. Monet ystäväni ovat kertoneet hyvinkin vaikeista ihmissuhdekuvioistaan. Niitä kyllä riittää lähes jokaisella tuntemallani ihmisellä. Jotkut tarinat tuntuvat jopa epäuskottavilta, mutta ihmissuhdekuviot ovat monesti vaikea pelikuvio. Onneksi suurin osa ihmisistä osaa löytää sen oman sosiaalisen ympäristönsä, missä mennä elämässä eteenpäin.

Usein juttelemme myös vanhan äitini kanssa näistä ihmissuhdeasioista ja hänkään ei ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät elämänsä itselleen ja lisäksi muille hyvin vaikeaksi. Eikö olisi helpompaa kaikkien osapuolien kannalta, että yrittäisi tulla toimeen edes jotenkin kaikkien kanssa. Ja taidon keskustella voi aina oppia tai opetella, jos on halua siihen. Äitiäni on kahdesti koettu sota opettanut, miten vihaa ei kannata pitää sisällään, vaan on yritettävä mennä eteenpäin elämässä ja oltava sovussa kaikkien kanssa. On osattava myös antaa anteeksi. Riita on osattava sopia ja on puhuttava avoimesti. Hyvä sydän on paljon arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Monen hyvän ystäväni kanssa pohdimme usein, miksi näitä ongelmasuhteita on lähes jokaisella. Onnekas se, joka on osannut luovia koko elämänsä ajan niin, ettei ole päässyt kokemaan ongelmasuhteita, vai onko heitä olemassakaan? Kuuluuko sekin elämän rikkauksiin, vaikeat ihmissuhteet? Suhteellisuudentaju, sitä varmaan tarvittaisiin paljon ihmissuhteissa ja realismia. Mielikuvat ja luulot sotkevat monen elämää liikaa. Ja vanha sanonta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, pitää paikkansa aina ihmiskohtaamisissakin.

Surullisia tarinoita kuulee hyvin usein, miten viha tai kateus kaihertaa monen sisintä jopa vuosikaudet. Viha saa ihmisen tekemään outoja tekoja. Murhia, tulipalon sytyttämisiä, liikenneonnettomuuksia ja mitä kummallisimpia ja outojakin juttuja. Eripura saattaa alkaa tosi pienestäkin sanomisesta, jolla ei ole loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä elämässä. Usein riittää vain spontaani mielenilmaus, jota ei haluta ymmärtää. Monesti lähipiiriä loukkaa jo se, että loukkaannutaan herkästi. Olemmehan me ihmiset erilaisia ja siitä nämä ihmissuhdevaikeudet yleensä johtuvat, että emme ymmärrä toisiamme. Siitähän ne sodatkin alkavat, erimielisyyksistä. Onko raja tuossa vai tuossa? Tehdäänkö näin vai näin? Mitäs tuli sanottua? - Lapsena loukattiin ja loukkaannuttiin, mutta aina sovittiin. Miksi se taito katoaa ja unohtuu iän tullessa niin monelta? Sitten ovat nämä aina oikeassa olevat ihmiset, heitä on paljon eikä heidän kanssaan voi edes neuvotella. Niin työelämässä kuin vapaalla besserwisserit tietävät kaiken ja osaavat kaiken.

Tällä elämänkokemuksella voin sanoa, että useimmiten riidat aiheutuvat materiaalisista asioista. Perintöriidat ovat tavallisimpia, eli kuka se mitäkin perii. Pahinta on, jos sisaruussuhteet menevät pilalle lopuksi elämää pientenkin juttujen takia. Jokainen voisi katsoa peiliin ja miettiä omaa käytöstään. On tieriitoja, mielipideriitoja, näkemys-, arvo- ja asennoitumiseroja. Monet riidat ja usein pahimmat on nähty anoppien, appien ja miniöiden välillä. Sekin on normaalia, koska ollaan eri ikäisiä ja näkemykset erilaisia. Itse tulin anoppini kanssa hyvin toimeen, koska halusin niin - jo lastemme tähden. Meillä oli isojakin mielipide-eroja asioista, mutta se ei haitannut. Käytiin yhdessä teatterissa, näyttelyissä, kahvilla, ostoksilla. - Pahinta on, jos ei osata sopia ja eristetään jopa isovanhemmat lapsenlapsistaan! Siinähän kärsivät kaikki, myös erityisen paljon ne pienet lapset. Kyllä jo lasten takia pitäisi osasta antaa anteeksi , koska isovanhempien merkitys kasvatuksessa on suuri. Miltä tuntuukaan olla koko ajan erossa niistä, joita rakastaa todella paljon. Ihmiset osaavat olla todella julmia toisilleen ja erityisesti lähisukulaiset. Miksi, miksi, miksi? Jos asioista ei puhuta avoimesti ja siirretään mahdollista keskustelua, se tulee yhä vain vaikeammaksi. Parasta olisi tarttua heti ongelmaan.

Myös eroavat pariskunnat voivat kohdella toisiaan julmasti lasten tapaamisasioissa jopa eristäen eli vieraannuttaen monilla keinoilla. Vieraannuttamista käytetään vihatilanteissa usein varsinkin juuri sukulaisten tai vanhempien tai isovanhempien kesken. Se on erittäin paha henkinen ase, jolla lyödään usein jo valmiiksi usein lyötyä. Valehtelu ja asioiden muuntelu saattaa olla myös se paljon käytetty henkinen ase, joka on jopa rehellisillä suomalaisillakin käytössä, pulmatilanteessa tai hätätilanteessa. Valehtelu on vaikea asia, koska sekin on usein tulkinta-asia. Erotilanteissa puolisot muuttuvat usein myrkyllisen kitkeriksi toisiaan kohtaan, kun pitää jakaa omaisuutta. Käsittämättömiä tarinoita kuulee eroavista pariskunnista, kun omaisuutta jaetaan. Onko rahalla todellakin niin paljon merkitystä elämän kokonaisuudessa? Eikä henkinen rikkaus ja inhimillisyys ole tärkeämpi ominaisuus ihmisessä kuin materia, kun häntä muistellaan ajan sitten joskus? Ihminen on monta kertaa peto toiselle. Mistä näitä tunteettomia ihmisiä syntyy?

Ystävienkin väliset riidat voivat johtaa siihen, ettei sopua enää löydy. Se on usein rasittavaa myös muusta lähipiiristä. Kaikki riidat ja eripura rasittavat lähipiiriä. Miksi ihmiset käyttäytyvät niin tyhmästi? On huipputekniikkaa ja huippuosaamista, mutta miksei huippuihmistaitoa. Sitä ei opeteta koulussa, ei yliopistossa, ei ole tiedekuntaa, joka opettaisi ihmisuhdetaitoja. Kuka keksisi pillerin, joka tekisi meistä kaikista parempia ihmisiä? Rokotteita keksitään, mutta parempaa ihmistä ei vaan saada luotua. Kasvatuksella saadaan tietysti paljon aikaan, jos halutaan. Usein kuitenkin vanhempien asenteet siirtyvät lapsiin ja kierre on silloin valmis. - Jos kertoisin kaikki elämäni aikana kuulemani ja kokemani vaikeat ihmissuhteet, se olisi paksu kirja! - Onneksi omat kaikkein läheisimmät ihmissuhteeni ovat kunnossa ja se onkin elämässä kaikista tärkeintä.

Facebook, Instagram, Twitter, YouTube, whats up, tik tok, jne...netin kummallinen maailma

2020-08-22T17:36:00.010+03:00

Somemaailma alkaa olla täynnä kaikkea mahdollista ja mahdotonta, joka vie koko ajan yhä enemmän ihmisten aikaa. Sormet näppäilevät koko ajan sinne tänne sovelluksesta toiseen. Nuoret ja jopa vanhemmatkin kulkevat naama kiinni kännykässä ja oikea elämä lipuu samalla ohi. Istutaan ja ihmetellään. Mihin tässä ollaan menossa? Hirvittää ja kauhistuttaa koko tulevaisuus. Onhan nettimaailmassa paljon hyvääkin, mutta mielestäni erittäin paljon pahaa ja ehdottomasti tarpeetonta. Pitääkö kaikille jakaa kaikkea tietoa vaikkapa omasta elämästään? Mitä varten ja miksi? Ketä jaksaa kiinnostaa kaikkien marja- tai sienisaaliit syksyllä? Tai joku matka jonnekin? Ja sitten odotellaan niitä tykkäyksiä. Facebookista on tullut keskinäisen kehumisen kerho. Ähkyähän tästä valtavasta jatkuvasta tietotulvasta vain saa. Miten joku jaksaa seurata 1000 tai kahdentuhannen kaverinsa päivityksiä? Facebook tukehtuu varmaan vähitellen omaan lihavuuteensa. Verkkomaailma imaisee ihmiset tiukemmalle ja he huomaavat sen mielettömyyden lopulta, toivottavasti. Kuvaähky, uutisähky, infoähky. Kohta ihmiset ovat kuin robotteja, jotka säntäilevät elämässään koneiden tavoin. Sen ymmärrän, jos haetaan tietoa tapahtumista ja informaatiota asiasta, joka sekin voi olla netissä joskus aivan väärää. Itse luen eniten eri lehtien artikkeleita tai haen harrastusjuttuihini tietoa tai ideoita. E-kirjat ovat myös tulleet tutuksi pandemian aikana. Laitan yleensä nettiin vain luontokuviani, en koskaan lasteni tai lastenlasten kuvia. Facebookista ja Instagramista on tullut myös varsinainen vakoiluväline. Miltä tuntuu ex-kumppanista, kun uusi kumppani jakaa kuvia ihanasta elämästään uuden puolisonsa kanssa. Netti palvelee tietysti hyvin yrittäjiä riippuen yrityksen alasta. Onhan se monelle tärkeä työväline. Mutta kohtuus kaikessa.

Olen tietoisesti vähentänyt kesällä minimiin kaikenlaisen somen käytön. Hyvin se onnistuu, kun on todella paljon muutakin tekemistä. Lapset ja lasten lapset, ystävät, suku, mökkielämä, puutarha ja monet harrastukset vievät aikaani. Monet hyvät ystäväni eivät käytä aikaansa tietokoneen tai kännykän vilkuiluun ollenkaan. Useimmat eivät kuulu edes Facebookiin tai Instagramiin ja hekin ovat aivan oikeita eläviä ihmisiä. Some aiheuttaa monelle aika pahaa riippuvuutta. Miksi pitää olla mielipide joka asiasta Twitterissä tai raportoida jokapäiväiset tekemiset Facebookiin? Tutkimusten mukaan Facebookissa on jatkuvaa kiusaamista, samoin whatsup-ryhmissä, varsinkin nuorilla. Miten moni on pahoittanut mielensä, kun poistetaan kaverilistalta tai suljetaan ulos. Nykymaailman kaikista pahin kiusaaminen tapahtuu netissä. - Eräs kaverini uhkasi sulkea ulos kaikki kaverit, jotka eivät ilmoita olevansa olemassa, no siitä vaan.

Nuorten kännykkäriippuvuus saattaa olla vaikea ongelma perheessä. Montakohan riitaa kännykkä on aiheuttanut murkkujen kotona? Onneksi nuoruudessani oli vain tavallinen pöytäpuhelin. Tavattiin ihan oikeasti kavereita, eikä netissä. Luulisi, että ihmiset väsyvät jatkuvaan raportointiin elämästään. Informaatiopaikkana netti on hyvä, tapahtumista ja uutisista saa nopean tiedon. Ja sitten ne tykkäämiset, niitä kun sitten odotellaan ja petytään, kun sekään ei tykännyt!

Mutta elämäni oudoin ja ikävin Facebook-juttu minulle tapahtui muutama vuosi sitten, kun pyysin lausuntoa kunnan virkamieheltä minulle tärkeän rakennuksen purkamisesta tai oikeastaan sen estämisestä. Virkamies lähetti minulle yhteydenottoni jälkeen Facebook-kaveripyynnön! Torppasin pöyristyneenä vaistomaisesti pyynnön, mutta samalla hiipi mieleen ajatus, että näinkö siellä pikkukunnassa tosiaan asioista päätetään. Huh-huh! Ei voi olla totta! Ja kielteinen lausuntohan sieltä tuli muutaman viikon päästä, kun en ryhtynyt facebook-kaveriksi. Harmi, kun en säästänyt pyyntöä, niin olisin voinut kuulema esittää sen todisteena lautakunnalle ja saada lausunnon kumoon. Tai miksen hyväksynyt pyyntöä? Ja laittanut tämän kaverin pois kaverilistaltani myöhemmin. En vaan todellakaan pystynyt! Siihen kaveripeliin en lähtenyt mukaan, koska se oli mielestäni niin ala-arvoista ja erittäin epävirkamiesmäistä touhua. Nyt se on myöhäistä, kun arvokas rakennus on valitettavasti purettu. Kyllä harmittaa tosi paljon ja masentaa koko juttu! Yksi sormen painallus voi olla kuin pommi sodassa eli tuhota hyvän tarkoituksen! Lumipalloefekti toteutui tässä tapauksessa täysin. - Suhteillahan sitä hoidellaan asioita kuten monesti on ollut tapana, mutta että tälläkin tavalla facebookin avulla! En voi ymmärtää. Maailmassa on monta outoa ja kummallista tarinaa, joita ei voi aina edes uskoa todeksi.

Vanha kotitalo

Nettimaailman yksi hyvä puoli on asioiden saama julkisuus. Se on auttanut monia, kuten vaikkapa tämä meetoo-kampanja. Monen tahon tärkeä asia on tullut julkisuuteen nopeasti ja se on saatu korjattua. Toivottavasti tämänkin jutun lukee mahdollisimman moni ja miettii, mitä ihmettä facebook-suhteilla voi saada aikaan! - P.S. Mukavaa, kun juttujani luetaan ahkeraan. Joitakin juttujani on luettu jopa lähes 6000 kertaa ja aika montaa tarinaa tuhat kertaa!! Eli blogit kiinnostavat ja sillä tavoin saa asioita esille.

Mikä on elämän tarkoitus?

2020-06-11T22:18:00.006+03:00

Tänä keväänä ja kesänä on ollut aikaa miettiä vaikkapa elämän tarkoitusta. Mikä on kaiken tarkoitus? Miksi elän? Mikä on minun elämäni tarkoitus? Vanhemmiten se alkaa selvitä. Elää hyvä ja rikas elämä on tärkeintä. Olla rohkea ja uskaltaa elää täysillä. Rakastaa ja jakaa rakkautta. Rakkaus, se on loppujen lopuksi kaikista tärkein asia. Täyttää elämänsä rakkauden teoilla. Joka päivä. Mutta joskus ympäristö ei ymmärrä rakkauden tekoja.

Ei elämän tarkoituksen etsiminen kovin suuri vaikea asia ole. Sehän on koko meidän ihmiskunnan peruskysymys, miksi elämme. Elämän tarkoituksen etsiminen. Se on ollut aina ja erityisesti nyt monen mielessä, kun korona pistää ihmiset hiljaiseksi. Frank Martela on hieno nuori filosofi, jonka ajatuksia mielelläni kuuntelen ja luen. Usein nuorilla filosofeilla on myös uusia tuoreita ajatuksia. Hän puhuu ja kirjoittaa uusimmassa kirjassaan (Mikä on elämän tarkoitus) elämän tarkoituksesta, jota me lähes kaikki usein mietimme, toiset enemmän ja toiset vähemmän, jotkut eivät ehkä koskaan. Merkityksellinen elämä, siihen me kaikki varmasti pyrimme. Olla tasapainossa itsensä ja muiden kanssa. Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsensä merkitykselliseksi myös muille ja erityisesti lähellä oleville. Tuo oli mielestäni paras viisaus F. Martelan kirjassa. Eli tee itsestäsi muille tarpeeksi merkityksellinen, vaikka se tuottaisi välillä itsellesi tuskaakin. Elämä on täynnä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Tärkeää on myös kokea itse, että elää merkityksellistä elämää ja tuntee olevansa tarpeellinen.

Olen aina pitänyt filosofiasta ja lukenut muutaman kirjan aiheesta elämäni aikana. Dalai Laman kirja Onnellisuuden taito oli joskus hyvin nuorena yöpöydälläni. Hänen ajatuksia luin nuorena silloin tällöin, kun mietin syvällisesti elämääni ja sen tarkoitusta. Yritin opetella nauttimaan pienistä asioista ja pienistä onnen hetkistä. Jossain määrin olen siinä onnistunut. Muinaiset suuret filosofitkin kahlasin läpi ja hyvin paljon samoja teemoja hekin pohtivat aikanaan. Jokainen pohtii sitä, mitä tehtävä kullakin täällä maailmassa on? Syntymä on tietysti usein sattumaa, mutta heti sen jälkeen kaikki on tärkeää, miten kukin meistä elää. Jokainen sekunti elämässä on tärkeää, kuten edesmennyt tuttavani sanoi menehtyessään liian nuorena.

Nuorena elämän tarkoitus oli itselläni välillä tosi pahastikin hukassa, kun en tiennyt mitä ihmettä täällä maailmankaikkeudessa oikein teen? Mikä on minun tehtäväni täällä elämäni aikana? Mitä opiskelisin, mitä tekisin työkseni? Luin kaikkea mahdollista, jopa Karl Marxia isäni kauhuksi. Kun tulee ikää, viisaus ehkä hieman lisääntyy ja huomaa olevansa edes joillekin ja erityisesti omalle perheelle merkityksellinen ihminen. Surullista on huomata ajan kuluessa, kun luuli olevansa joillekin todella tärkeä ja merkityksellinen, niin onkin heille yhtäkkiä täysi nolla ja aivan merkityksetön. Sitä on vaikea hyväksyä. Se tuottaa surua ja ikävää mieltä, mikä ehkä onkin tarkoitus. Ihmiset, joiden luulin joskus olevan tärkeitä, ovat kadonneet elämästäni. Niin kauan kuin olin jollekin pelkästään hyödyksi, olin ehkä vähän merkityksellinen. Voi kun olin niin tyhmä ja hölmö, etten tajunnut, että minua käytetään vain pelkästään hyväksi häikäilemättä. Niinhän täällä tapahtuu, kiittämättömyys on maailman palkka. Tunnen paljon samanlaisia kohtalotovereita. - Mutta tulee onneksi uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusia harrastuksia, uusia maisemia, uusia ystäviä, uusia sukulaisia, uusia naapureita. Elämä muuttaa koko ajan muotoaan, nytkin - pandemian aikana ja varmaan paljon sen jälkeenkin. Jyvät erottuvat akanoista ajan kuluessa. Timantit hioutuvat. Asiat saavat uudet mittasuhteet.

Maailman lähes kaikki suuret filosofit ovat aina etsineet merkityksellisen elämän tarkoitusta ja päätyneet lähes kaikki samaan lopputulokseen. Elää hyvä elämä ja saada se tuntumaan mielekkäältä. Useimmiten tuo mielekkään elämän kokeminen onnistuu, mutta on hetkiä, kun mikään ei tunnu mielekkäältä, varmaan jokaisella. Joskus on aikaa pysähtyä miettimään, useimmiten ei. Mielekäs elämä on myös sitä, että yrittää koko ajan viisastua, kehittyä ja olla parempi ihminen. Antaa anteeksi, myös niille, joita on vaikea välillä ymmärtää. Hyväntekeväisyydessä kiteytyy elämän tarkoitus, kuten Paolo Coelho yrittää kirjoissaan viestiä.

Elämän tarkoituksen yksi tärkeimpiä asioita on saada arvostusta. Jokainen kaipaa arvostusta, myös se alkoholisoitunut reppana kadulla, köyhä opiskelija, työtön nöyryytetty ihminen. Jokainen meistä on arvostuksensa ansainnut. Jokaisella meistä on hyvät puolemme ja tietysti hyvät, kukaan ei ole täydellinen. Jokainen tekee virheitä ja useimmat haluavat korjata virheensä.

Pieni talo preerialla on osin kuin tarinat lapsuudestani

2020-05-16T17:20:00.001+03:00

Olen jäänyt koukkuun tähän koronaikaan sopivaan Ylen Areenan klassikkosarjaan, koska en ehtinyt nuorena jo niin muka kiireisenä kaikkia jaksoja katsomaan ja eiväthän lähes kaikki jaksot edes tulleet Suomeen, kun ne olivat muka liian väkivaltaisia, pelottavia ja hurjia amerikkalaisen uudisasukasperheen kuvauksia. Vain kesyimmät jutut näytettiin Suomessa. Siksipä on mielenkiinnosta katsoa koko yli 200-osainen sarja vähitellen ja yritän nyt arvuutella, mitä jaksoja ei Suomessa näytetty. - No varmaankaan ei näytetty kahta jaksoa, jossa aiheena on kolmen siskoksen pikkuveljen syntymä ja aikainen kuolema. Tai jaksoa, jossa lemmikkipesukarhu puraisee tyttöä sekä perheen koiraa ja sitten perhe on kauhuissaan, kun he pelkäävät vesikauhua eli rabiesta, mutta lopulta onneksi turhaan. Villieläimistä kun sai helposti rabieksen kuten nykyäänkin. Rabies oli todella tappava tauti. Tarina kulkutautiepidemiasta eli pilkkukuumeesta sopii tähän päivään. Lapsen tuska taas kertoo alkoholisti-isästä. Välivaltaa, lyömistä ja ampumista on kuvattu aika suoraan sarjassa. Tässä tuotannossa on paljon myös tavallaan opettavaisia tarinoita, esimerkiksi hyviä kasvatusohjeita nykypäivään. Vaikkapa sekin, miten lapsia voi opettaa työntekoon jo pienestä lähtien, jotta he osaavat aikuisena suoriutua käytännön elämästä ja oppivat työn tekoa. Yksinkertainen uudisasukaselämä on paljon samaa, jota itse ja myös vanhempani ovat kokeneet ja eläneet Suomessa, ainakin maalla. Vielä 1950-60-luvulla ei ollut kovinkaan erilaista Suomessakaan kuin tässä kuvatussa uudisasukaselämässä. Moni tämän päivän asia ei ollut vielä arkipäivää. Kotiini tuli televisio vasta 1960-luvulla. Pakastin tuli myös 60-luvulla. Auton isä osti perheeseemme 1960-luvun lopulla. Siihen asti kuljettiin polkupyörillä, traktorilla, linja-autolla, junalla pitemmät matkat. Tai taksilla, kuten lähes kaikki setämme ja tätimme tekivät.

Tässä mennään sukulaisvierailulle sunnuntaina. Isällä oli aina puku päällä, kun lähdettiin kyläilemään.

Tuotantosarjassa uskonto ja kirkko ovat tärkeässä osassa perheen elämässä ja yhteisössä, kuten yleensäkin 1800-luvun lopussa ja vielä erittäin paljon 1900-luvun alussa Suomessakin. Ruokarukous, iltarukous ja erityisesti kirkossakäynti oli aivan yleistä, jopa välttämätöntä, jos halusi tietää asioista. Papeilla oli tärkeä osa kyläyhteisössä. Kirkkoon mentiin joka sunnuntai, mutta samalla siellä tavattiin ihmisiä ja seurusteltiin ennen ja jälkeen kirkonmenojen. Samanlaista elämää olen itsekin elänyt. Meillä luettiin aina ruokapöydässä ruokarukous, kun aloitettiin ruokailu ja kiitettiin ruuasta Luojaa. Joka ilta luettiin Levolle laske luojani. Ei meidän perheemme mikään uskovainen perhe ollut, vaan oltiin ihan tavallisia maalaistallaajia. Emme tuominneet ketään tapojensa takia, niin kuin maalla monet kiihkouskovaiset, joilta monet asiat oli kielletty, kuten vaikkapa tanssi tai alkoholi. Kirkossa käytiin perheen kanssa kirkkopyhinä. - Onhan ne tavat ja arvostukset muuttuneet aika paljon, mutta jälkeenpäin ajatellen jotain sen ajan arvoista toivoisin joskus vielä tähän päivään. Hyvät tavat, kiroilun kiellot ja yleensäkin ihmisten toistensa kunnioittaminen. Kirkon merkitys on muuttunut, joten senkin pitäisi muuttua sallivammaksi tai ihmisläheisemmäksi, jos se haluaa pitää asemansa koko kansan silmissä.

Amerikan ukkimme, suurmetsästäjä!

Sarja kiinnostaa jo siksi, kun ukkini oli useita vuosia Amerikassa 1920-luvulla, pääasiassa Minnesotassa ja Michiganissa, mutta myös NY:ssä ja Kanadan puolella. Hän kertoi meille lapsille tositarinoita intiaaneista, kovasta elämästään satamatöissä, kaupanhoitajana ja turkismetsästäjänä uudisasukkaiden keskellä suurten järvien alueella, missä oli paljon muitakin suomalaisia. Parhaita olivat ukkimme metsästystarinat. Hän palasi takaisin Suomeen isänsä sairauden takia ja aikoi mennä vielä uudelleen Amerikkaan ja perustaa siellä tienaamillaan rahoilla banaanitilan Floridaan. Suunnitelma muuttui kuitenkin, kun hän ei sopinut rahtilaivaan. Rahat turkisten myynnistä tulivat sitten myöhemmin Hudson Bay River-Companylta kotipaikan pankkiin ja hän osti sitten niillä rahoilla lapsuuden kotitilamme.

Wrightin veljesten kaunis Haminalahti

2020-04-29T15:29:00.002+03:00

Kävimme taas pitkästä aikaa ystäväni kanssa kävelemässä leppoisasti Haminalahden metsän kuuluisan kulttuuripolun. Polku oli osin vielä jäässä ja märkä, mutta kävelysauvojen avulla reitti oli jopa liiankin helppo meille, mutta tulipahan taas kerran ulkoitua. Kevään ääniä ja tuoksuja on kuitenkin mukava kokea. Niissä maisemissa vaelsivat aikoinaan myös von Wrightin veljekset Magnus, Wilhelm ja Ferninand. Veljekset saivat aiheensa maalauksiin juuri näistä maisemista 1800-luvun puolivälissä ja loppupuolella. Olen silloin tällöin käynyt kulkemassa muutaman kilometrin pituisen maisemapolun tyypillisessä savolaisessa metsämaisemassa eri vuoden aikana milloin mieheni tai ystävieni kanssa. Nyt olivat vielä järvet ja lammet jäässä, mutta mukavaa nähdä maisema joka kerta erilaisena. Matkan varrella on opasteita ja kuvia tauluista, jotka taiteilijat olivat maalanneet. - Nykyisin von Wright-sukua ei asu enää näillä mailla, vaan kartanolla ja mailla on uusia omistajia.

Pojat olivat myös kovia metsästäjiä isänsä kanssa, joita lintuja he sitten ikuistivat kuuluisiin lintutauluihinsa. Isä Henrik oli armeijan eläkkeelle jäänyt upseeri ja edusti suomalaista maalaisaatelia. Oppinsa tulevat taiteilijat saivat muualta kuin kotiseudultaan, Helsingistä ja Tukholmasta. Mutta pääosin he olivat itseoppineita taiteilijoita. He olivat todella kiinnostuneita luonnosta ja eläimistä ja se näkyy heidän teoksissaan. Heidän lintukuvansa ovatkin tieteellisen tarkkoja aikana, jolloin valokuvaus ei vielä mahdollistanut dokumenttien tekoa. - Isän teeriretket olivat poikien ensimmäinen kosketus luontoon. Siitä alkoi sitten elinikäinen innostus joka jatkui läpi koko elämän.

Mustamäellä on tarinoita kerrottavanaan, kun bussi ei meinannut päästä mäkeä ylös talvisin 1950-luvulla.

Korona korona - korvissa soi vain korona

2020-04-27T10:20:00.002+03:00

Korona soi korvissa! Ja päässä pyörivät kysymykset; mitä missä milloin ja mikä tai minne? Mitä voin tehdä? Missä virus luuraa? Milloin tämä loppuu? Mikä ihme pirulainen tämä on? Minne ollaan menossa koko ihmiskunta? - Korona alkaa kyllästyttää jo sananakin. Pitäisikö muuttaa sana vaikka virus tai Wuhan tai se pirulainen tai jopa itse piru vai viru tai korkkis? - Muuten tästä kyllästymisestä ei pääse eroon kuin ajattelemalla aivan muuta ja tekemällä koko ajan paljon muuta. Onneksi kevät sen mahdollistaa - vaikkakin nyt hyvin rajoitetusti. Lukeminen on myös hyvä keino antaa harhauttaa ajatukset muualle. Puutarhan katselu ja siellä puuhastelu antaa myös päähän uusia ajatuksia. Nyt tulivat ensimmäiset krookukset tänne Savon korkeudelle. Ja ensimmäiset mehiläiset olen jo bongannut! Lintuja saapuu joka päivä etelästä. Siitä se kevät taas kuoriutuu. Luontoa on todellakin tullut tarkkailtua ennätyksellisesti. Olen entinen lintubongari ja kuulen ja näen selvästi enemmän lintuja kuin muut. Niin ja tietysti tunnistan. Lukiolaisena olin koulun biologian kerhossa ja heräsin aamuisin jopa klo 4, kun mentiin Pielisen rannoille lintuja tutkimaan kiikarien kanssa koulun porukalla innostavan biologian opettajamme kanssa. Nuorena taisi ennätykseni olla yhdellä retkellä noin 95 lintuhavaintoa, mukaan lukien kaikki kuulohavainnot. Otin lintukirjan usein retkille mukaan ja kynän sekä paperia ja läksin luontoon. Se innostus oli ukkini ansiota, kun hän perehdytti meidät lapset luontoon kertomalla lintujen ja kasvien nimet ensin suomeksi ja lisäksi vielä latinaksi. Koulussa nimet sujuivatkin niin, että opettaja ihmetteli.

Olen käynyt kuin syntiä tehden mökillä, puutarhamyymälässä ja rautakaupassa ruokakauppojen lisäksi ja aina hyvin reipasta välimatkaa pitäen. Rautakaupassa oli tänään kahdenkymmenen metrin jono, kun ihmiset pitivät kahden metrin väliä! Hyvin on suositus kuuliaisilla savolaisilla mennyt perille. Ei tuo Ruotsin mallikaan ole mukavaa katsottavaa ja sitä paitsi uskon, että virus häipyy heti tai haluan ainakin uskoa niin. Ja se kuopiolaisen proffan nenäsumuterokote on aivan varmaan mullistava juttu, haluan uskoa! - Kesällä on muuta puuhaa, mutta pieni harmistus, kun kaikki kesäjuhlat ovat poissa, mutta kuka sitäkään muistaa enää vuoden päästä? Pitää elää tilanteen mukaan tässä maailman tilanteessa. Tämä kesä on sitten hyvin erilainen kesä, nautitaan nyt sitten siitä. Ehkäpä paljon rauhallisempi ja siitäkin voi seurata jotain hyvää. Kesä on kuitenkin aina kesä kaikilla pitkän talven ja ikävän kevään jälkeen. Pienistäkin asioista voi nauttia paljon. Tai opetella nauttimaan. Nytkin kuuluu ulkoa iloinen peipposen kevätlaulu ja aurinko paistaa. - Ihmetystä aiheuttavat nyt eniten kaiken maailman ennustajat ja asiantuntijat. Jokainen asiantuntija tai tieteilijä puhuu vain omalla suullaan. Ja miksi ei voi olla yhteisesti selkeitä suosituksia, pitääkö käyttää suusuojaimia vai ei ja missä ja milloin? Vai onko sitä oikeaa tietoa olemassakaan ja tuntuu ettei kukaan ei ota vastuuta, ainakaan sanomisistaan? Savolaisittain siis tilannearvio - suattaahan se olla niin tai näin tai ehkäpä sitten nuinnii tai jotennii sinne päin.

Mökkielämää

2020-04-15T18:10:00.003+03:00

Tänä keväänä on tosiaan mökkeilty! Aiemmin keväällä se oli selvää pakoa koronan takia, lähinnä kuntoilua, puuhastelua, luonnon tarkkailua ja sitä nyt niin kuuluisaa ajan kuluttamista. Nyt vasta ilmojen hieman lämmettyä alkaa mökkielämä tuntua välillä jopa nautinnolta. Kotipihastamme mökille on puolen tunnin ajomatka ja onneksi saman kunnan sisällä. Yleensä viemme mennessämme vain kahvitarvikkeet, joskus makkaraa paistettavaksi nuotiolla. Meillä ei ole mökkinaapureita näköetäisyydellä eikä edes huutoetäisyydellä. Vastapäätä on luonnonsuojelualue, jossa asustaa muutama valkoselkätikka. Se tikkalaji takaa jatkossakin rauhan meille. Luonnonrauhaa on tarpeeksi varsinkin tähän aikaan vuodesta. Kesällä näemme enemmän elämää, kun suositulla vesireitillä, joka menee mökkiniemenne ohi, kiitävät mitä komeimmat alukset kuka minnekin. Suurin osa veneistä on pieniä paatteja ja tarvekalastajien pikkuveneitä, retkikanootteja, hauskoja itsetehtyjä prutkuja, jopa sauna-aluksia. Sitä kesäistä matkantekoa on mukava seurata laiturin penkillä istuskellessa, mutta veneliikenne on vielä hiljaista alkukeväästä jäiden lähdettyäkin ja hiipuu taas syksyllä heti heinäkuun jälkeen. Oikeastaan vain juhannuksen aikaan ja sen jälkeen on vähän enemmän vesiliikennettä. Yleensä veneilijöistä ei ole haittaa, mutta jos kalastusseurue tulee liian lähelle mökkirantaamme, yleensä auttaa se, kun menee vain seisomaan rannalle tai laiturille ja katselee vaikkapa maisemia. Joskus olen ottanut kameran ja alkanut kuvata, se on paras karkoituskeino liian rantaan tuleville eikä tarvitse huudella kieltoja.

Lintuja, eläimiä, kaunista maisemaa ja luontoa jaksan katsella aikani, mutta jos pitää olla viikko mökillä ilman suurempaa seuruetta tai sukua, alan vähän kyllästyä sosiaalisena ihmisenä, vaikka mökkitöitä olisi miten paljon. Ystävien ja sukulaisten vierailut ovat niitä kesän kohokohtia, joita sitten vanhanakin varmaan yhdessä muistellaan. Mukavinta on kokata ulkona ja syödä yhdessä paviljongissamme. Mökillämme ei ole sähköä, se on ihan oikea ekokylä monine rakennuksineen. Meillä on aurinkopaneelit, joiden avulla saa telkun toimimaan, kännykät ladattua sekä tarvittavan valaistuksen pariin mökkiin. Jääkaappi toimii kaasulla. Uunit ja takat ovat puulla lämmitettäviä. Yksi kannettava kaasulämmitinkin on. Vesi on järvikantovettä. Juomavesi tuodaan kaupungista.

Puuhaa riittää, kun niemessämme on yhdeksän erilaista rakennusta tai rakennelmaa. Niemi on ukkimme entisiä kotitilan maita ja perimme aikanaan paikan. Siksipä siellä on vanha mökki, uusi mökki, paviljonki, nukkumisaitta, sauna, vaja, leikkimökki, huussi, laavu. Mutta miksikään työleiriksi en ole koskaan mökkielämää kokenut. Keväällä tietysti pitää pestä ikkunat ja siivota vähän perusteellisemmin. Tehdään mikä ehditään ja jaksetaan, välillä rentoudutaan reippaasti. Kutsutaan vieraita, mennään kesällä soutelemaan tai kalaan. Välillä hurautetaan vaikka kauppaan moottoriveneellä tai saareen retkelle. Mikään ei ole meillä tiptopkunnossa, vanhaa tavaraa on tietysti aivan liikaa, joka vuosi viedään jotain pois kierrätykseen tai suoraan kaatopaikalle. Joka kesä hankitaan jotain uutta tai rempataan jotain kohtaa. Huvilan ja huussin tekijät olisivat varmaan aika kauhuissaan, jos tulisivat puuhamaahamme. Kaikenlaista tavaraa on siirtynyt kaupungista vähitellen mökille uusiokäyttöön. Mutta liian iso remonttimuutos ei olisi ekologinenkaan ja siksipä mökki saa olla persoonallinen omine tavaroineen ja muistoineen eikä mikään sisustuslehtien tai television esittelykohde. Nuorisommekin on aina viihtynyt hyvin mökillä ja toivottavasti he tulevat taas ensi kesänä tai pääsevät koronan takia. Nythän lasten lapsetkin alkavat olla jo innoissaan puuhapaikastamme. - Mökkipaikallamme on paljon myös historia-arvoa. Se on mieheni suvun vanha paikka. Niemen kärjestä läksi laiva kaupunkiin, kun tietä ei ollut. Vanhan laiturin pölkyt näkyvät tyynellä veden alla. Kylän väki kulki rantatietä pitkin laiturille odottamaan laivaa, jonka osakkaana ukin isäkin oli. Niemessä oli aikoinaan myös lehmien niitty, jossa kasvaa nyt kaunis koivikko.

En ole alunpitäen ollut mikään mökki-ihminen, koska kasvoin maalla tavallisessa maalaismiljöössä, johon maisemaan nuorena tietysti täysin kyllästyin, vaikka se oli toisten mielestä kaunis järvenrantoineen. Ei tarvinnut lähteä mökille, mentiin perheen kanssa purolle, järvelle tai metsään tai joskus Helsingin sedän ja tädin huvilalle Pielisen rantaan. Ei kaunis maisema pelkästään viehätä ainakaan nuorena, jos siellä ei ole elämää. Viihdyn aika hyvin isommissa ja pienemmissä kaupungeissa, joissa on todellista elämää ja paljon ihmisiä. En oikein ymmärtänyt Seija Sartin Hesarin kuukausiliitteen hehkutusta nyt tyhjästä Helsingistä! Minua kaupungissa viehättää eniten se, että on ihmisiä, ääntä ja elämää. Olen vasta vanhemmiten oppinut ottamaan ilon irti mökkeilystä. Tietysti sähköt helpottaisivat elämää, mutta kun pitäisi rakentaa oma muuntaja, niin se sähköprojekti tulisi aivan liian kalliiksi vain mökkipaikan kesäkäytön tähden. Jos saisi isohkon lottovoiton tai perinnön, voisimme harkita sähköjä. Nyt säästymme vaikkapa kalliilta sähkönsiirtomaksuilta. Mutta jotenkin on mukava säilyttää mökkipaikka hyvin alkeellisena ja aitona. Kun ei ole pröystäilevä tyyli, pysyvät mökkirosvotkin kaukana. Talvella sinne ei ole edes aurattua tietä, joten kukaan ei pääse sinne helposti. Mitään arvokasta emme säilytä mökillä.

Mökilläolo on nyt koronakeväänä ollut myös terapiaa. Emme todellakaan tapaa siellä muita ihmisiä, vain joskus naapurin emäntää ja isäntää matkan päästä. Luontoa on pakko seurata, kun ei muuta paljon näe. Linturetkellä ollaan aina omassa niemessä. On nähty joutsenpari joka kerta, kurkipari, lokkeja, töyhtöhyyppejä, tikkoja, palokärki, västäräkki, peipponen, haukkoja, kalasääskiä, pöllöjä ym. Kesällä linnusto ja eläimistö vain lisääntyy. Perhosia ja pörriäisiä on aivan riittävästi eikä tarvitse rakentaa pörriäishotelleja. Niityt, pellot, koivulehto ja metsät ympärillä takaavat luonnon monimuotoisuuden. Vastapäinen luonnonsuojelualue on lintubongareiden suosimaa aluetta. Toinen suosikkiretkipaikkamme on lähellä olevat lintujärvet, jossa on lintulajeja joka lähtöön, kuten kaulushaikara ja harmaahaikara. Joskus näkyy jänis tai useampi pellolla, kauriita metsän laidassa, hirviä, ilveksen ja suden jälkiä. Karhukin asustelee lähellä ja ahma on nähty lähimetsässä.

Eniten mökkipaikkaamme ovat ihastuneet lukuisat yliopiston ja ammattikorkean vaihto-oppilaat kavereineen, joiden tutor- ja isäntäperheinä olemme olleet vuosikausia. He ihailevat nimenomaan sitä alkeellisuutta ja luonnonmukaisuutta, jota näkevät Suomessa. Monikaan heistä ei ole istunut nuotiolla makkaranpaistossa tai ollut mato-ongella. Soutelu puuveneellä on aina suuri elämys tai sieniretki. Kerran soudimme viimeisen Kiinan keisarin lähisukulaisopiskelijan ja hänen kaverinsa kanssa sieneen. He keräsivät innoissaan suuren määrän sieniä, luulivat niitä herkkusieniksi, mutta ne olivat valkoisia kärpässieniä. Monta hauskaa juttua on mökillä koettu yhdessä. Ja monta vierasta kestitty.

Parasta ovat kuitenkin loppukesän kauniit, värikkäät iltaruskot tai keskikesän kesäaamut linnunlauluineen. Itikat joskus häiritsevät, mutta ne ovat vähentyneet puiden harvennuksen myötä. Ja olemme tulleet jo niille immuuneiksi, kun niiden pistoista ei tule edes paukamia. Iltaruskoa olen kuvannut innokkaana harrastajavalokuvaajana jo vuosia. Niistä saisi ihan oman valokuvakirjansa. Kesä on kuitenkin aika lyhyt. Mukavaa on seurata nyt kevään edistymistä, jota tänä keväänä varmaan seurataan aika tarkkaan. Perhosiakin on jo nähty. Elokuussa alkaa tietty haikeus tulla, kun muuttolinnut kokoontuvat suuriin parviin. Kun kurjet tai joutsenet kiertelevät maisemassa töräytellen ääniään, tietää kevään tulevan tai syksyn taas saapuvan.

Pääsiäismieltä etsimässä

2020-04-12T13:20:00.005+03:00

Pääsiäinen tulee, vaikka on tosi raskas koronakausi. Mutta hieman on nyt kadoksissa pääsiäismielemme, kun meidän pääsiäiseen kuuluu yleensä lampaanviulu ja kaikki ihanat lisukkeet kuten parsa ja sukua on yleensä yli kymmenen henkeä tai joskus jopa enemmänkin. Olen yrittänyt kerätä kaikki vanhat pääsiäiskoristeet esille, jotta saisi edes hieman luotua pääsiäistunnelmaa. Tänä aamuna söin yhden Kinder-suklaamunan, ensimmäisen tänä vuonna, hyväähän se oli, mutten jaksanut koota lintulelua. Tein rahkapersikkapiirakan kuten ennenkin ja lusikkaleivät pitää joka vuosi leipoa., vaikka ne ovat tosi epäterveellisiä, kun niissä on hurja määrä sokeria. Hieman on haikea ja surullisen apea tämän vuoden tunnelma ja mieli. Nyt hävisi jo aurinkokin, joka vielä eilen paistoi lämpimästi. Lunta tulee taas ja tuulee kovasti. Puutarhaan ei huvita mennä, pitää laittaa uuniin tuli. Ja unelmoida paremmista ajoista. Ja keväästä ja kesästä, sekin auttaa, haaveilu ja unelmointi. Ollaan kun vankilassa omassa kodissaan. Tylsää, tylsää, tylsää, sanon kuin joku meidän murrosikäinen aikoinaan mökillä, kun ei päässyt kaverien mukaan. Harvoin minulla on tylsää, jos koskaan. No, hyvä lampaan savupaisti minttukastikkeen ja röstiperunoiden kera pelasti illan, olo koheni. Jälkiruokana oli creme brulee ja mansikat. Ruualla on suuri merkitys meidän elämässä, viineistä en ymmärrä mitään.

Pääsiäisterveiset ympäri maailmaa lämmittävät mieltä kummasti. Jotkut ystävät ja lähisuku muistavat kuitenkin. Entiset useat vaihto-oppilaamme muistavat meitä kaukaakin ja kyselevät kuulumisiamme. Uudessa Seelannissa on paras tilanne, vaikka sielläkin on tiukka karanteeni. Italian ja Espanjan tilanne on aika paha, mutta hieman paranemaan päin. Amerikka on taas aika kaaoksessa. Kaikki nuoret ovat kotonaan tai vanhempiensa luona. Kyllä meitä ihmisiä nyt koetellaan. On aikaa tehdä kotona kaikenlaista, mutta normaalia elämää ei ole kenelläkään. Se kumma kyllä jotenkin lohduttaa. Tämä on ainutkertainen globaali katastrofi, jota ei voinut pahoissa eikä ikävissä mielikuvissaan edes kuvitella. Verrattuna espanjantautiin, tiedottaminen nykyisen median tavoin on vain tehokkaampaa ja se estää varmaan monet menehtymiset, toivottavasti. Mieli on rikki monella, mutta toivoaan ei saa menettää. Lämpimät pääsiäisen kaukohalaukset kaikille! Paremmat ajat ovat edessä päin.

Empatia - sitä tarvitaan nyt

2020-04-09T21:03:00.002+03:00

Empatia, myötäeläminen ja toisten tunteiden ymmärtäminen, sitä tarvitaan nyt. Miten jaksavat ne kaikki omaiset ympäri maailmaa, joiden läheisiä on kuollut koronaan? Monet isovanhemmat, vanhemmat, lapset, ystävät ovat menehtyneet. Italiassa on kuollut monia sairaalatyössä, lääkäreitä ja hoitajia. Se on kovaa ja se tuntuu meistäkin pahalta täällä Suomessa. - Minulla on hyvä ystävä Italiassa, joka on koko ajan perheineen pelossa, miten käy omille isovanhemmille ja perheelle, ystäville, naapureille tai työkavereille. Tänään tuli ensimmäisen kerran viesteissä toivoa, kun tartunnat ovat hieman vähentyneet. Koko ajan saa olla kuitenkin varuillaan ja pelätä. Lapset käyvät koulua kotonaan ja liikkuminen on hyvin rajattua. Vilkkaille lapsille se ei ole helppoa. Eikä vanhemmille. Jokainen sielläkin toivoo, että kesällä kaikki olisi jo paremmin. Siihen tuntuu vain olevan niin pitkä aika.

Välillä tämä kaikki tuntuu niin absurdilta, ihan kuin eläisi yhtäkkiä jossain toisessa maailmassa, toisessa ulottuvuudessa. Järjellä tätä on vaikea selittää itselleenkään. Ihmiset käyttäytyvät toisin, monella on outoja pelkoja, kuviteltuja oireita, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta. Onneksi on kuitenkin kevät ja kesä tulossa, jotain ihanaa mitä odottaa. Suomessa onneksi on vielä rauhallinen tilanne, mutta miten se jatkuu? Tuleeko uusi aalto vain väheneekö tämä katastrofi kesällä? Pelko on jokaisella, toisilla suurempi, toisilla pienempi. Kenenkään peloille ei kannata nauraa. Olemmehan ihmiset aika erilaisia, toiset herkempiä, toiset taas eivät. Sisimmissään jokainen on kuitenkin huolissaan, eikö tämä jo lopu. Vakavaksihan tämä vetää välillä, kun ajattelee, mitä olemme nyt kaikki yhdessä kokemassa. Tämä on virussotaa ja se eturintama on niissä maissa, joissa kuolleisuus on suurin.

Pääsiäinen on todella hiljainen monessa kodissa kuten meilläkin. Ei voi olla suvun kesken. On aikaa vaikka miettiä elämän mielettömyyttä tai mielekkyyttä. Tai sitä empatiakykyämme toisiamme kohtaan. Yhtäkkiä huolia on suunnattomasti, mutta pitää vain jaksaa uskoa parempaan. Ihminen on loppujen lopuksi aika voimaton tällaisten voimien edessä. Voi kunpa oppisimme edes jotain tästä, toisistamme välittämistä enemmän.

Maalle?

2020-04-07T21:12:00.002+03:00

Nyt kun pandemiaepidemia riehuu koko maapallolla, ovat ihmiset alkaneet suurkaupungeissa miettiä aivan uusia ratkaisuja elämäänsä ja työntekoon. Ranskassa Pariisissa on näinä viikkoina nuorten ja vanhempienkin kuultu keskustelevan yhä enemmän haaveistaan ja toiveistaan siirtyä elämään maaseudulle tai pienempiin kaupunkeihin väljemmille vesille pandemiaa pakoon. Muuttoliike maaseudulle alkoi siellä oikeastaan jo viime vuonna. Se on nyt uusi trendi, joka varmaan voimistuu koronan takia. Moni on löytänyt itsestään sisäisen yrittäjän ja onnistunutkin siinä. Miksi kaikkien pitää pakkautua suuriin kaupunkeihin? No, työ ja koulutushan se vie nuoret sinne, mistä opinnot ja leipä tulee. Mutta miksi sitten jäädään eikä nähdä muita mahdollisuuksia elämässä. Rohkeuttahan siinä tarvitaan ja päättäväisyyttä. Mekin asuimme nuorena perheenä pääkaupungissa ja haaveilimme vain pienempään kaupunkiin muuttamisesta. Kun pienikin mahdollisuuden poikanen tuli, sen eteen tehtiin kyllä kovasti töitä ja niihän sitten karisteltiin pääkaupungin pölyt jaloistamme. Ratkaisu oli todella hyvä. Täällä saa olla rauhassa monesta maailman melskeestä. Eläminen on edullisempaa ja luontoon pääsee helposti. Perhettä oli mukava perustaa maaseutukaupungissa ja onnistuimme sitkeydellä itsemmekin jotenkin elättämään. Mikään ei ole tullut kyllä elämässä helpolla.

Sieltä maailman suurista metropoleista ovat ennenkin uudet ideat lähteneet, vaikkapa aikoinaan ranskalaiset vallankumousajatukset. Monet työikäiset ovat nyt tilanteen pakosta kokeilleet etätyön tekemistä ja kun se sujuu yllättäen aika vaivattomasti, tulee varmaan uusia mahdollisuuksia kaikkialle työelämään. Tietysti työkaverit jäävät osin, mutta heitä voi aina tavata nettipalavereissa ja välillä oikeasti, jos tarve vaatii. Onhan siitä etätyöstä sekin hyöty, että ilmasto kiittää, liikenne vähenee, ruuhkat pienevät suurkaupungeissa ja stressitaso laskee. Asuntojen hinnat ovat täällä maaseudulla ja maaseutukaupungeissa aivan toiset. Helsingin kaksion tai kolmion hinnalla saa suuren komean omakotitalon perheelleen. Ja maaseudulla luontoa on ympärillä ja se on oikeasti vielä puhdasta ja raikasta. Ilman ja liikenteen saasteet ovat pieniä verrattuna suurempiin kaupunkeihin. Tekemistä riittää, jos on tahtoa ja taitoa. Kaiken voi oppia ja opetella. Naapurit tuntevat toisensa paremmin ja ihmiset juttelevat helpommin toisilleen. Oma asennekin tietysti vaikuttaa, miten haluaa sopeutua.

Satuin katsomaan tv:stä dokumentin Unelmien maatila, jossa losilainen nuori pari ostaa ison maatilan ja laittaa sen kuntoon Kaliforniassa tavoitteenaan perinteinen ekologinen monimuotoinen maatila. Kovaa työtä, tietoutta, opiskelua, luovuutta, kokeiluja ja yrittäjyyttä se vaatii, mutta lopulta he kymmenen vuoden monien epäonnistumisten ja puurtamisen jälkeen onnistuvat ja voi vain kuvitella, miten hyvältä se tuntuu. Mikään ei tule elämässä helpolla, mutta jos onnistuu, se on paras palkka työstä, jota itse arvostaa. Maalla eläminen ei ole mitään unelmaelämää sanon kokemuksesta, mutta oikealla asenteella siitä voi selvitä ja siitä voi joskus nauttia. Toivottavasti nuoret ihmiset tajuavat omat mahdollisuutensa maalla elämisessä tai maaseutukaupungeissa ja löytävät uusia luovia ratkaisuja elämäänsä. Historiassa on koettu ennenkin suuria myllerryksiä ja arvot heittävät kuperkeikkaa.

Missä ovat miesbloggaajat?

2020-04-06T12:46:00.001+03:00

Luen välillä ihmisten kirjoittamia blogeja esim. Blogit.fi - sivustoilta. Nyt siellä on paljon luettavaa, kun ihmiset ovat enemmän kotona ja on aikaa kirjoittaa. Mietinkin usein, miksi ei ole paljoakaan miesten kirjoittamia blogeja ja kuvauksia arjesta. Suurin osa kirjoittajista on nuoria naisia, jotka kertovat puutarhan hoidosta, sisustamisesta, raskaudesta, käsitöistä, ruuanlaitosta, perhe-elämästä, kodin rakennusurakasta, ulkomaan matkoista, pukeutumisesta, meikkaamisesta, mielenliikkeistään yms. Mistähän se johtuu? Vaikka luulisi, että naisilla on arjessaan paljon vähemmän aikaa kirjoittamiselle. Monet useankin lapsen äidit kirjoittavat lifestyle-blogeja. Onko kirjoittaminen se oma hetki hengähtää ja jäsentää elämäänsä, eli sitä arvokasta omaa aikaa, jota jokainen tarvitsee. Jokaisella on kuitenkin tarve kertoa tekemisistään, menoistaan, muistoistaan, kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Monet tuntemani miehet ovat tavattoman hyviä tarinankertojia, joita tarinoita voisi jakaa muillekin vaikkapa kirjoittamalla.

Muutamia hyviä mies-bloggareita seuraan, mutta heitä on aika harvassa. Luulisin, että miehilläkin on ajatuksia ja ideoita pään sisällä, joita voisi jakaa. Minä ainakin lukisin mielelläni kuvauksia kesäpaikan tai kodin tuunaus- tai rakentamiskuvauksista tai vaikkapa veneen rakennusprojektista. Mutta naisethan ne pitävät enemmän päiväkirjojakin. Maapallon suuret ajattelijat olivat kuitenkin miehiä, ainakin ne jotka historia on nostanut jalustalle kuten Sokrates, Platon, Epikoros, Melissos ja Aristoteles. Suomalaisia ajattelijoita olivat juuri menehtyneet Jörn Donner ja Pentti Linkola. He myös kirjoittivat paljon. Jokaisen tunnetun filosofin tai kirjailijan ajatuksia on mielenkiintoista lukea, vaikkei aina olisikaan samaa mieltä. Linkolan ajatuksiakin pidetään jopa fasistisina.

Isäni piti kyllä aikoinaan Pellervo-päiväkirjaa. Hän kirjoitti ylös, mitä maataloustöitä kuten kylvöjä oli tehnyt tai joitakin luontohavaintoja, esim. milloin muuttolintuja tuli pelloille tai mitä metsästys- tai kalansaaliita hän sai. Eniten kaipailen kirjallisia tuotoksia ukiltani, joka oli aikoinaan nuorena miehenä Amerikassa usean vuoden ajan mm turkismetsästäjänä. Noista ajoista on vain ne jutut tallessa, jotka hän kertoi tai joita lehtimiehet hänestä kirjoittivat. Yhtään kirjettäkään en ole nähnyt hänen kotimaahan lähettämäänsä, missä lienevät? - Eipä oma miehenikään juuri kirjoittele, vaikka hyvä kirjoittaja onkin. Hän sai tuottaa työssään aikoinaan tekstejä niin paljon, että niistä olisi tullut usean kymmenen romaanin verran aineistoa. Yhdessä olemmekin taitavia puheen ja kirjoittamisen analysoijia ja nostamme helposti esiin virheet ja ihmettelemme eri sanamuotoja, varsinkin nykysanasto joskus ihmetyttää. Esim. "sairaan hyvä", kannattaako sitä enää käyttää? Toivottavasti se jää koronan jälkeen pois. Sikahyvä, sikamakee ovat eläinrääkkäyssanoja. Mieletön? Entäs törkeen hyvä"! Huh-huh! Onko törkeä hyvä sana siinä yhteydessä. Telkku suoltaa tekstiä ja muotisanoja, joita ei voi aina käsittää. Kirosanoille olen ollut aina erittäin allerginen, koska ne raastavan korvaani aina jonkun päräytellessä. Tv-juontajat on hurjimpia, joiden kielenhuoltoon voisi joku asiantuntija puuttua ja opastaa. Missä kuulee enää kaunokieltä? Joskus tuntuu, että mitä enemmän joku päräyttelee ja suoltaa voimasanoja, se olisi jotenkin törkeen hienoa! Vierastan kyllä kaikenlaisten muotisanojen käyttöä!

Mieheni kirjoittaa kesämökin päiväkirjaan jäiden tulot ja lähdöt, kalansaaliinsa ja metsätöidensä tuloksia, jos muistaa. Useimmiten hän lukee, kun minä kirjoitan. Lukeminen on kai se miesten tapa ottaa omaa aikaa. Oman ajan ottaminen varsinkin kun lapset olivat pieniä, oli tärkeää. Kun en pystynyt lukemaan paksuja kirjoja, otin kirjastosta kassillisen runokirjoja ja luin niitä vaikkapa imettäessä. Kuuluin runoilijoiden kerhoonkin, josta sai kerran kuukaudessa jonkun hyvän uutuusrunokirjan. Ah, se oli onnea, kun uusi kirja tuli postissa. Nyt luen paljon sähköisiä kirjoja, jotka on helppo kuljettaa mukana. Mutta koronakaudella olen alkanut lukea uudelleen vanhoja hyviä hyllymme kirjoja, joita on kotonamme noin 3000 kpl. Yritän päästä niistä vähitellen eroon, mutta onhan se vaikeaa! Jokainen kirja tuntuu arvokkaalta. Perintökirjojakin on tullut paljon, jotkut jopa 1860-luvulta. Ne vasta ovatkin arvokkaita.

Palmusunnuntaina

2020-04-05T16:28:00.004+03:00

Hyvää Palmusunnuntaita tänä koronavuonna 2020! - Voi kun sitä kaipaa jo normaalia elämää ja pikkunoitiakin. Kun edes näkisi yhden. Onhan tämä ihmisikävää, varmaan monella muullakin. Nyt sen huomaa, miten tärkeitä ovat kaikki ihmiset. Ympärillä ja arjessa olevat, kaikenlaiset tyypit ja kaiken luontoiset, jopa ilkeät ja vihaiset, huutavat vauvat, leikkivät lapset, mekastavat nuoret, vanhat, suomalaiset ja ulkomaiset. Että ihan vaan jos näkisi ja kuulisi ihmisten olevan jossain, yhä elossa, lasten äänet ja kiljumiset ja autojen äänet, sitä kaikkea kaipaan. - Tietysti eniten kaipaamme nyt läheisiä eli perheemme jäseniä, lapsiamme ja lasten lapsia, kun he ovat siellä kaukana rajan takana. Suurin osa meistä ihmisistä on sosiaalisia ja emmekä viihdy yksin, kuten Marketta Horn, josta luin juuri lehdestä. Ei hänkään, entinen hienostorouva aina halua olla yksin koko ajan maailmaa pelastaessaan. Onhan niitäkin, jotka karttavat tosia ja viihtyvät omassa olomuodossaan, mutta aika vähän varmaan niitä ihmisiä loppujen lopuksi on.

Hyytävä ja jatkuva hiljaisuus tuntuu raskaalta. Minulle riittää, kun käyn joskus lenkillä metsässä tai mökillä hiljaisuudessa, mutta kyllä elämän äänet kuuluvat aitoon oikeaan elämääni. Miten kauan tätä jatkuu? Loppuuko Uudenmaan eristys jo 19.4.? Siihen on tosi pitkä aika. Vielä ainakin 14 päivää, mutta luulen että ainakin huhtikuun loppuun. Milloin uskallamme mennä lastemme perheiden luokse rajan taakse? Räjähtääkö epidemia taas vai hiipuuko virus? Kukaan ei tiedä eikä kukaan anna vastauksia. Kyllä on ikävää tämä epätietoisuus. Tietoa on monenlaista. Joku artikkeli väitti, että virus on karannut laboratoriosta. Sekin on mahdollista. Kauhuskenaarioita riittää. Tulevaisuus pelottaa! Ollaan kaikki kuin scifi-leffassa. Mutta Suomen tilanne on parempi kuin naapurimaiden.

Tekemistä silti riittää kotona. On leipomista, ruuanlaittoa, pääsiäisaskarteluja, maalaamista, ompelua, lukemista, kirjoittamista, puutarhatöitä, mökkitöitä. Loputon painajaismainen lista tekemätöntä työtä joka nurkassa, mutta intoa ei ole tehdä koko ajan jotain hyödyllistä.

Kenelläkään ei ole nyt helppoa

2020-04-04T10:42:00.000+03:00

Todella pahalta, surulliselta ja kohtuuttomalta tuntuu, kun kuulee ensimmäisen tuttavamme menehtyneen tähän virustautiin. Miksi piti näin käydä? Hän oli nuorempi meistä. Elämä on todella arvaamaton. Kovaa on kaikilla läheisillä, jotka ovat menettäneet nyt omaisiaan. Yhtäkkiä kaikki on toisin. Onnellinen elämä romahtaa hetkessä. Surun mukana tulee vielä pelko, miten meidän lähellä olevien muiden käy? Elämän julma, kylmä ja karu puoli paljastuu tässä hetkessä. Otamme osaa syvästi. Kenelläkään ei ole nyt helppoa.

Kaikki olemme nyt samassa suuressa laivassa, joka voi yhtäkkiä kaatua myrskyssä. Suurin osa selviää, pieni osa ei. Läheisten ja ystävien kanssa puhuminen auttaa. Elämme tosi ahdistavia aikoja. Kotiseinät ja huoneet tulevat tutuiksi. Ja läheiset lenkkipolut. Maapallolla on nyt menossa mittavin katastrofi elämäni aikana. Oikeastaan pienen pääni järki ei kykene tätä kaikkea edes täysin tajuamaan ja varmaan näin onkin parempi. Välillä lohduttaa se, että tosiaan me olemme samassa tilanteessa vai olemmeko sittenkään? Vanhemmat ihmiset ja sairaat eivät ole, eivätkä nuoremmatkaan riskiryhmäläiset. Entäpä kaikki terveydenhuollon ihmiset, jotka ovat työssään lähellä viruksen kantajia. Monet heistä pelkäävät ja samoin heidän läheisensä ja perheensä, vaikkei pelkoa saisi näyttää. Jos uutisia lukee, menettää mielenrauhansa, kun kauhukuvia luodaan koko ajan. Parempi, että noudattaa tarkkaan ohjeita, eikä lähde sooloilemaan. Välttää kaikkea mahdollista, mitä vaan voi. Julkisia paikkoja, busseja, kauppoja, ihmisjoukkoja...jne. Pelottavaa, hämmentävää ja todella outoa aikaa. Toivottavasti edes kesällä kaikki on jo toisin, eikä tarvitse enää olla sosiaallisessa eristyksessä.

Toiveikkaana odotan kuten moni muukin, että joku parantava lääke löytyy tai uusi rokote. Siihen asti joudumme vain varomaan ja toivomaan parasta. Voittaako ihminen tämän taudin vai tauti ihmisen?

Minulle kirjoittaminen on nyt parasta terapiaa ja se on aina ollut sitä. Jo vähän yli kymmen vuotiaana aloitin kirjoittamisen, kun viisas kummitätini kannusti siihen ja sain häneltä lahjaksi päiväkirjan. Hän opasti minua kirjoittamaan ja lukemaan, kun hän oli työssään kirjastonhoitajana. Se oli hyvä neuvo. Koskaan en ole yksin, kun luen tai kirjoitan. Aiheita on maailma pullollaan. Kirjoittaessa en välitä, mitä muut ajattelevat tai teenkö virheitä tai nauraako joku jutuilleni, se kausi on jo mennyt ohi. Arvostella voi jos haluaa. Ja nauraakin saa! - Jollekin muulle arjen terapia löytyy muista asioista. Voi kun se normaali arki palaisi takaisin. Miten kauan tätä kestää?

Normaali, tavallinen arki, sitä kaipaamme kaikki. Nyt nousevat pienet asiat arvoonsa. Ihan tavallinen oleminen ja ihmisten tapaaminen. Elämän arvot paljastuvat kaiken tämän kauheuden keskellä. Mikä on todella tärkeää ja mikä ei. Terveys, läheiset, ystävät, tuttavat, naapurit, toistemme huomioiminen, ystävällisyys, läsnäolo.....nyt on aikaa miettiä elämisen tärkeitä asioita.

Ajatuksia tähän aikaan

2020-04-02T10:40:00.001+03:00

Kahlil Gibran oli nuoruuteni ajan runoilija, jonka ajatuksia luin ja ihailin.
Nyt hänen viisaat mietteensä ovat taas ajankohtaisia tässä vaikeassa ajassa.

Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät,
ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto.

Ihmisten joukossa tahtoisin mielummin olla se,
jolla on unelmia ja halu täyttää ne,
kuin suurin ihminen ilman unelmia ja toiveita.

Jonakin päivänä olen puu,
ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni,
ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Sydän ymmärtää,
mitä kieli ei koskaan ilmaise
ja mitä korvat eivät voi kuulla.

Tuuli voi puhaltaa ja tyyntyä,
meri voi aaltoilla ja asettua,
mutta elämän sydän on rauhallinen ja hiljainen maailma,
ja tähti, joka siinä loistaa on ikuisesti kiinteä.

Muistaminen on eräänlaista kohtaamista.
Unohtaminen on eräänlaista vapautta.

Salaisimmat kyyneleemme eivät koskaan etsi silmiä.

Paulo Coelho on tämän päivän nuorille eilisen Gibran:

Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko.
Unelmien toteuttaminen tekee elämän mielenkiintoiseksi.
Ne jotka eivät ole koskaan ottaneet riskejä, kykenevät vain näkemään toisten tappiot.

Pidä tätä ohjenuoranasi:
Älä koskaan pöyhkeile nöyrien edessä, älä koskaan nöyristele pöyhkeiden edessä.

Vaikeina aikoina ihmiset ovat aina miettineet elämää ja elämän tarkoitusta. Sota, menetykset, epidemiat saavat ajattelemaan, miten hauras elämä voi olla. Huomisesta ei koskaan voi tietää.

Miten käy talouden?

2020-04-01T18:38:00.002+03:00

Suuri kysymys on tämän pandemian jälkeen, miten meidän kaikkien käy? Miten saamme talouden taas kuntoon? Mistä saadaan verorahoja? - Omat ennustukset pyörivät mielessä. Talouden romahdus tulee olemaan aikamoinen. Matkailuala kärsii ainakin, mutta kotimaan matkailu kokee varmasti uuden nousun. Uusia matkailu- ja viihdekeitaita syntyy. Kuka haluaa vähään aikaan ulkomaille turvallisesta Suomesta? Entä ravintolat? Sekin ala nousee, koska kaikki me haluamme syödä joskus ulkona tai hakea ruokaa. Uusia ideoita syntyy palvelukonsepteihin nyt "luppoaikana". Luovuus ja uudet ideat pääsevät valloilleen ravintola-alalla entistä enemmän, vaikka perinteisiä palveluitakin halutaan. Wolt-tyyppiset palvelut kasvavat. Tulee uusia woltteja. Kilpailu on aina hyvästä. Kaiken tämän katastrofiajan jälkeen tulee kuitenkin hyvä kausi. Vaikka talous välillä romahtaa, suomalaisella sisulla päästään taas nousuun. Hallitus voi antaa tukea ja keinoja uuteen nousuun. Talouttaan voi hoitaa jokainen säästämällä kaikessa aluksi omassa taloudessa.

Huonojen aikojen jälkeen tulevat aina hyvät ajat. Se miten kauan korona-rajoitukset jatkuvat, sitä ei tiedä kukaan. Kiinassa on jo pientä valoa, mutta rajoitukset siellä jatkuvat ja ihmisten varovaisuus jatkuu varmaan tosi kauan. Sama tulee tapahtumaan Italiassa. Siellä eniten kärsii matkailu, se on varmaa. Mutta elämä jatkuu. Suomessakin on syytä olla pitkään varovainen.

Ilmaston lämpenemisen puolestapuhujat miettivät varmaan nyt, miten vastustaa yksityisautoilua, lentämistä, kuluttamista, koska kaikki elämisen muodot tavallaan kuluttavat energiaa ja lämmittävät ilmastoa. Ei tämäkään ole ihannetilanne, kun maapallo on puolikuolleessa tilassa. Missään ei tapahdu mitään, ihmisiä kuolee, väki vähenee. Ei elämää voi lopettaa maapallolla vain sen tähden, että ilmasto lämpenee ja se pelastuu kuluttamista vähentämällä. Mitä miettii nyt Greta Thunberg? Entä Pentti Linkola? Ilmasto-ongelmiin on syytä etsiä uusia ratkaisuja jollakin muulla tavalla kuin kieltämällä eläminen ja liikenne.