Jyrki Katainen esittelee Euroopan Komission jakamistalousstrategian.

Helsingin Sanomat julkaisi 3.6. pääkirjoitussivullaan Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kirjoituksen jakamistaloudesta. Komissio julkisti juuri jakamistaloutta koskevan toimintasuunnitelman.

Kirjoitus sai pohtimaan, miten maailma on muuttunut sen jälkeen, kun tämä blogi perustettiin vuonna 2010. Noin viisi vuotta sitten julkaisin blogissa kirjoituksen nimellä Jakamistalous. Postauksessa esitin, että tämä olisi hyvä sana kuvaamaan jatkuvasti kasvussa olevaa ilmiötä. Kirjoitushetkellä termillä googlaaminen tuotti ainoastaan kourallisen osumia, ja näissäkin jakamistalous nähtiin lähinnä vastineena rahataloudelle. Nyt sävy on varsin toinen. Siinä missä oma kirjoitukseni käsitteli resurssiviisautta, keskittyy Katainen puhumaan lähinnä liiketoimintamalleista. Tänä päivänä ihmisille tulee jakamistaloudesta ensimmäisenä mieleen Uber – eikä mielikuva ole aina positiivinen.

Joka tapauksessa voidaan kuitenkin todeta, että jakamistalous on noussut marginaalista valtavirtaan ja puhututtaa suurimmissakin pöydissä. Viimeisen vuoden sisällä olen käynyt puhumassa jakamistaloudesta muun muassa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle, työ- ja elinkeinoministeriölle ja S-ryhmän päättäjille.

Viiden vuoden takaista postausta kirjoittaessani Avoimen yrityksen tiimiin kuuluivat minä ja Antti. Sharetribe-nimeä ei ollut vielä keksitty, eikä koko yritystä ollut edes vielä perustettu. Tulomme muodostuivat ansiosidonnaisesta päivärahasta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Kasvua ja kansainvälistymistä

Tämä blogi on ollut hiljaa pitkään – edellinen postaus on vuodelta 2013 – mutta syynä ei ole yritystoiminnan hiipuminen, vaan pikemminkin päinvastoin. Postauksessa kerroimme tekemästämme suunnanmuutoksesta – ryhdyimme kehittämään markkinapaikka-alustaa aloitteleville yrittäjille – ja saamastamme ensimmäisestä rahoituskierroksesta. Tämä osoittautui yrityksemme historian tärkeimmäksi päätökseksi. Asiakasmäärä lähti kasvuun, ja kun joulukuussa 2013 maksavia asiakkaita oli 20, on niitä tänään lähes 600, noin 50 eri maassa.

Olemme keränneet lisää rahoitusta – Reaktor Venturesin lisäksi mukaan on tullut Lifeline Ventures – ja julkistaneet palvelumme kansainvälisesti tunnetussa TechCrunch-blogissa. Tällä hetkellä työllistämme täysipäiväisesti 15 ihmistä.

Yrityksemme toiminnan kasvaessa ja asiakaskunnan kansainvälistyessä blogifokus on siirtynyt englanninkieliseen sisältöön, jota tuotamme muun muassa Mediumiin sekä omaan markkinapaikka-akatemiaamme. Tälle blogille ei ole enää jäänyt aikaa.

Avoimuusperiaatteesta tinkimistä

Vaikka blogin pito on jäänyt, emme ole unohtaneet periaatteitamme, vaan avoimuus ja läpinäkyvyys ovat edelleen meille tärkeitä arvoja.Kerromme avoimesti esimerkiksi asiakasmäärämme (hieman alle 600) ja liikevaihtomme (tällä hetkellä noin 53 000 euroa kuukaudessa). Alustamme lähdekoodi on edelleen avointa, ja tiimin sisällä kaikki tieto palkoista pankkitilin saldoon on avointa kaikille muille.

Olemme kuitenkin ainakin toistaiseksi joutuneet tinkimään alkuperäisistä ideaaleistamme. Suurin osa sisäisistä tiedostoistamme ei ole kaikkien saatavilla, emmekä julkista kaikkia numeroitamme. Tähän on monia syitä, joista osaa on käsitelty jo aiemmin avoimuuden haasteista kertovissa kirjoituksissa. Seuraavassa lyhyesti kaksi tärkeintä.

1 Avoimuus vaatii aikaa

Aikaa ei ole ikinä liikaa. Tärkeältä tuntuvaa tekemistä on jatkuvasti enemmän kuin ehdimme tekemään, ja samaan aikaan pidämme edelleen tiukasti kiinni tasapainoperiaatteestamme: yrityksessämme kaikki tekevät keskimäärin noin 40-tuntista työviikkoa ja pitävät täydet lomat, perustajat mukaan lukien. Avoimuus teettää lisätyötä, jota on usein vaikea priorisoida.

Alkuperäinen naiivi ajatuksemme lähti siitä, että avoimuus säästää aikaa, kun voimme pitää kaiken näkyvillä, eikä meidän tarvitse kirjoittaa vaitiolosopimuksia. Käytännössä asia on kuitenkin päin vastoin. Dokumenttikansion pitäminen avoimena ei hyödytä ketään, jos siellä on tuhansia asiakirjoja, joiden joukosta kukaan ei löydä niitä olennaisimpia. Eri asiakirjojen ja muun materiaalin muuttaminen muotoon, jossa se voidaan ongelmitta pitää julkisena, vaatii paljon ajatustyötä ja käytännön tekemistä. Ja kun jotain on kerran avannut, sitä on vaikeampi enää sulkea, joten aikaa kuluu paljon myös ylläpitotyöhön.

2 Avoimuuteen liittyy (maine)riskejä

Pakko se on tunnustaa: avoimuusperiaatteisiimme on toisinaan vaikuttanut myös huoli siitä, miten esimerkiksi meille epäedullisten tunnuslukujen avaaminen kaikelle kansalle vaikuttaisi maineeseemme. Matkalla on ollut monia mutkia, ja välillä olemme olleet epävarmoja siitä, miten yrityksemme käy. Avoimuus on aina helpompaa silloin, kun asiat menevät hyvin.

Samaan aikaan, kun olemme itse kamppailleet näiden pohdintojen kanssa, on ollut ilo todeta, että moni yritys on viime vuosien aikana ottanut merkittäviä edistysaskeleita avoimuuden ja läpinäkyvyyden suhteen. Vaikuttavin esimerkki on sosiaalisen median työkaluja kehittävä startup-yritys Buffer, joka on investoinut valtavasti aikaa ja energiaa avatakseen mahdollisimman monia osa-alueita toiminnastaan. Tuloksena on syntynyt transparency dashboard, jonka kautta saa nähtäväkseen muun muassa tiimiläisten palkat ja osakeomistukset sekä yrityksen liikevaihdon ja muut liiketoiminnan tunnusluvut. Tämä on varsin poikkeuksellista startup-yritykselle, joka työllistää tänä päivänä lähes 100 henkeä. Buffer on monella tapaa edelläkävijä, ja toivomme että pystymme seuraamaan sen jalanjälkiä oman toimintamme kasvaessa.

Mitä on pysynyt samana?

Kuten yltä voi todeta, moni asia on muuttunut vuosien varrella. On silti ilo nähdä, että jotain on pysynyt myös samana. Viiden vuoden takaisessa jakamistaloutta käsitelleessä kirjoituksessani kuvailin yrityksemme tavoitteita näin:

”Haluamme, että olemassaolevat resurssit käytetään hyväksi nykyistä tehokkaammin. Tähän puolestaan päästään, jos ihmiset ymmärtävät, että kaikkea ei tarvitse omistaa, vaan usein käyttöoikeus riittää. — Perusteilla olevan yrityksemme missio voidaankin linjata seuraavasti: pyrimme kehittämään verkkopalveluita, jotka omalta osaltaan mahdollistavat siirtymisen yllä kuvattuun jakamistalouden malliin.”

Viisi vuotta myöhemmin tämä alkuperäinen ajatus on yhä yksi toimintamme kantavista peruslähtökohdista. Olemme sittemmin palanneet yrityksemme missioon ja arvoihin useita kertoja kulloisenkin tiimin voimin, ja muokanneet niitä vastaamaan paremmin senhetkistä tilannetta. Uusimman version voi lukea täältä. Missiota koskeva osuus alkaa: ”Foster a sustainable peer economy where resources are shared and re-used.” On hienoa todeta, että olemme onnistuneet kokoamaan ympärillemme tiimin, joka jakaa arvomaailmamme ja yhteisen tavoitteemme.

Matka on ollut pitkä, ja silti jollain tavalla tuntuu siltä, että tarina on vasta alussa. Tästä on hyvä jatkaa.

Vaikeuksien vuosi

Vuosi 2012 oli meille kokonaisuudessaan haastava. Tekes-projektin loppu häämötti, ja uusia asiakkuuksia ei ollut juurikaan ilmaantunut. Vuoden 2011 lopussa onnistuimme varmistamaan useamman isomman asiakkuuden, ja arvelimme pään olevan auki, mutta toisin kävi: saadut asiakkuudet osoittautuivat yksittäistapauksiksi, joiden pohjalta ei ollut helppo löytää lisää vastaavia. Itse asiassa koko vuoden 2012 aikana saimme ainoastaan yhden uuden varmistuneen maksavan asiakkaan. Totesimme, että kylmämyynti on meidän tuotteemme tapauksessa ongelmallista: meidän oli vaikea selittää asiakkaalle, minkä heidän ongelmansa tuotteemme ratkaisee, ja miksi se siis kannattaisi ostaa.

Päätimmekin muuttaa strategiaamme merkittävästi jo vuoden 2012 puolivälissä. Otimme käyttöön uuden brändin, ja sen myötä uuden tavan toimia: suoramyynnin sijaan panostimme malliin, jossa palvelun voi ottaa käyttöön ilmaiseksi suoraan verkon kautta. Painopiste siirtyi liikevaihdon lisäämisestä käyttäjämäärän kasvattamiseen. Arvelimme, että tämä on paras tapa löytää ne tahot, joille tuotteestamme on eniten hyötyä.

Suunnanmuutoksen myötä myös suhtautumisemme sijoittajiin muuttui merkittävästi: siinä missä aiemmin olimme todenneet, että nyt ei vielä ole aika kerätä rahaa sijoittajilta vaan ensin on syytä saada maksavia asiakkaita, olimme nyt sitä mieltä että parempi strategia on sittenkin kasvaa vauhdilla ja luottaa siihen, että raha tulee ennen pitkää. Tähän monille sosiaalisen median parissa toimiville startupeille tuttuun strategiaan tarvittiin alkuvaiheen rahoitusta, joten lähdimme syksyllä 2012 metsästämään sijoittajia uudella innolla.

Uusi strategiammekaan ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla. Uusia Sharetribe-yhteisöjä kyllä perustettiin sadoittain ympäri maailmaa, mutta yksikään niistä ei lähtenyt alkuinnostuksen jälkeen kasvamaan. Yhteisöjen perustajat olivat aina aluksi todella innoissaan, mutta alkuinnostus laimeni nopeasti kun he huomasivat, että heiltä olisikin vaadittu paljon viestinnällistä työtä, jotta toiminnan saisi alkuun.

Saimme useamman sijoittajan kiinnostumaan konseptistamme ja kävimme pitkiä neuvotteluita, mutta lopulta ne kariutuivat siihen, että käyttäjämäärämme kasvu ei ollut riittävän nopeaa. Vuoden loppuessa tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Kävimme Antin kanssa keskusteluita siitä, kuinka kauan voimme vielä jatkaa, jos muutosta ei tapahdu.

Lean Startup

Vuoden 2012 aikana tutustuimme startup-maailmaa jo useamman vuoden mullistaneeseen Lean Startup -konseptiin. Olimme kyllä kuulleet siitä jo aiemmin, mutta emme ikinä olleet ottaneet siitä selvää tarkemmin. Syvempi tutustuminen tapahtui osin sattumalta: Niklas törmäsi Hub Helsingissä kahteen suomalaiseen Lean Startup -aktiiviin, Ola Sundelliin ja Aleksi Rossiin, jotka olivat aloittelemassa aiheeseen liittyvää koulutuspakettia, ja tarjosivat meille ilmaisia koulutussessioita, jos saisivat vastineeksi videoida ne. Idea kuulosti hyvältä, ja aloitimme sessiot toukokuussa 2012.

Lean Startup -konseptin idea on eliminoida kaikki turha tekeminen. Se tapahtuu esimerkiksi niin, että ennen jonkin tuotteen tai ominaisuuden varsinaista toteutusta tulee jollain tavalla (tyypillisesti käyttäjien/asiakkaiden kanssa keskustelemalla) validoida, että juuri tämä tuote tai ominaisuus ratkaisee jonkin asiakkaan ongelman. Jos validointikeskusteluissa selviää, että alkuperäinen ajatus ei ole riittävän hyvä, on todennäköisesti syytä tehdä niin sanottu pivot, eli merkittävä suunnanmuutos. Joskus se tarkoittaa täysin uutta ideaa, mutta tyypillisimmillään pivotissa otetaan omasta konseptista toimivimmat osat ja sovelletaan niitä esimerkiksi täysin erilaiseen asiakassegmenttiin.

Nyt tämä kaikki tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta samaan aikaan on suorastaan hämmästyttävää, kuinka huonoja olemme tässä olleet. Olemme tehneet paljon ominaisuuksia sen vuoksi, että uskomme intuitiivisesti niiden hyödyttävän meitä jollakin tavalla. Tähän on kulunut paljon aikaa, ja joskus kehitetyt ominaisuudet ovat olleet täysin turhia ja jopa haitallisia.

Missään nimessä ei voi sanoa, että Lean Startup olisi mullistanut ajattelumme kertaheitolla. Aiheeseen liittyvät kirjat tarjosivat suoria konkreettisia toimintamalleja, joita lähdimme ensin kokeilemaan, mutta emme lopulta kuitenkaan osanneet toimia niiden mukaan, vaan halusimme tehdä asiat omalla tavallamme. Taustalla olevat ajatukset turhan tekemisen eliminoinnista, olennaiseen keskittymisestä ja validoidusta oppimisesta jäivät kuitenkin elämään ja vaikuttivat todennäköisesti siihen, että päädyimme itse tekemään varsin tyylipuhtaan pivotin.

Pivot

Samaan aikaan kun itse kulutimme aikaa kylmäsoittoihin tavoittaaksemme haastavaksi koettua asiakassegmenttiä, kokonaan toinen ryhmä potentiaalisia asiakkaita alkoi lähestyä meitä. Kyseessä olivat startup-yrittäjät tai yrittäjyydestä haaveilevat ihmiset, joiden suunnitelmissa oli perustaa markkinapaikka, jolla he voisivat itse tehdä rahaa – oma Airbnb, Etsy tai vastaava. Jakamistalous oli valtavassa osteessa, joten näitä ihmisiä ja ideoita oli paljon.

Alun perin olimme sitä mieltä, että nämä ihmiset eivät ole meille otollinen kohderyhmä. Meidän alustamme oli suunniteltu nimenomaan tietynlaisiin jakamistilanteisiin, ja nämä kyselijät tarvitsivat paljon mukautuvampaa alustaa. Vastauksemme kyselijöille oli siis pitkään ”ei”. Kun kyselyt kuitenkin jatkuivat, totesimme, että ehkä juuri tällainen hyvin erilaisiin tarpeisiin muokkautuva alusta on se, mitä meidän kannattaisi rakentaa.

Aiemmissa strategioissamme oli havaittu kaksi ongelmaa. Ensinnäkin emme ratkaisseet asiakkaidemme näkökulmasta riittävän suurta ongelmaa, jotta he olisivat kokeneet tarpeelliseksi maksaa tuotteestamme. Toiseksi ilmaisversiomme ei kasvanut, sillä yhteisöjen perustajat eivät olleet tarpeeksi motivoituneita käyttääkseen alun viestintään riittävästi aikaa, ja ilman alun viestintää yhteisöt eivät saavuttaneet kriittistä massaa.

Totesimme, että uusi suunta ratkaisisi todennäköisesti molemmat ongelmat. Jos ihminen on itse pyöritellyt päässään ideaa markkinapaikan perustamisesta ja unelmoi siitä, hän on todennäköisesti myös valmis maksamaan idean toteuttamisesta. Olemme kohdanneet tavallisia ihmisiä, jotka ovat upottaneet kymmeniä tuhansia euroja omista henkilökohtaisista säästöistään maksaakseen freelancer-koodareille, jotta pääsisivät testaamaan markkinapaikkaideaansa. Ja jos tällainen markkinapaikkakonsepti todella on jonkun unelma ja hän haluaa myös tienata elantonsa sillä, on ilmeistä, että hänellä on vahva motivaatio käyttää paljon aikaa käyttäjämäärän kasvattamiseen.

Tämä kaikki kuulostaa kovin suunnitelmalliselta ja loogiselta, mutta todellisuudessa suunnanmuutos oli pitkälti sattumien summa, ja yllä oleva päätösten rationalisointi on osittain tehty vasta jälkikäteen. Kuvaavaa on, että koen edelleen merkittävimpänä yksittäisenä hetkenä suunnanmuutokseen päätymiselle helmikuisen hetken, jolloin törmäsin Osclass-alustaan. Kyseessä on avoimen lähdekoodin alusta, jolla voi perustaa itselleen markkinapaikan – kuulostaako tutulta? Alusta oli kuitenkin suunniteltu enemmän vanhanmallisten classified ads -portaalien perustamiseen, ja totesimme, että meillä oli paljon modernille markkinapaikalle oleellisia ominaisuuksia, jotka Osclassista puuttuivat. Eniten innostusta meissä aiheutti kuitenkin saitin etusivulla ollut lukema: kymmeniä tuhansia latauksia kuukaudessa! Tästä päättelimme, että muokkautuvien markkinapaikkojen kysyntä täytyy olla todella valtaisaa. Teimme lisätutkimusta ja löysimme kymmenkunta vastaavaa alustaa.

Vasta paljon myöhemmin huomasimme, että Osclass-sivuston latauslukema pysyi kuukaudesta toiseen täsmälleen samana, mikä antoi aiheen epäillä, että lukema ei aina ollut täysin ajan tasalla. Joka tapauksessa tämä satunnainen huomio antoi meille oikeaan aikaan sysäyksen jota tarvitsimme.

Ehkä vielä edellistä tärkeämpi meitä uuteen suuntaan siivittänyt sattuma oli, että saimme uudelle mallille ensimmäisen asiakkaan: tuttu startup-yrittäjä Harri Välimäki oli saanut hankerahaa, jolla oli tarkoitus perustaa materiaalipankki, jossa yritykset voisivat ostaa ja myydä ylijäämämateriaalejaan muovista metalliin ja kankaisiin. Totesimme, että tietyin muutoksin Sharetribe voisi toimia materiaalipankin alustana, ja päädyimme tekemään sopimuksen yhteistyöstä.

Diili syntyi meidän näkökulmastamme oivalliseen aikaan, alkuvuodesta 2013. Tekes-projekti oli loppunut ja sen myötä palkanmaksu oli päätetty lopettaa. Ryhdyimme tekemään muutoksia, joista merkittävin oli maksujärjestelmän kehittäminen. Aiemmin maksut eivät olleet kulkeneet Sharetriben kautta, vaan niiden järjestäminen oli jäänyt käyttäjien huoleksi. Totesimme kuitenkin, että uuden suunnan myötä maksujärjestelmä tulisi olemaan keskeinen komponenttimme: tämä oli nimenomaan se ydin, jonka avulla Airbnb, Etsy ja muut modernit markkinapaikat tekevät rahaa – antamalla käyttäjien maksaa järjestelmän kautta ja ottamalla siivun jokaisesta transaktiosta. Tämä oli myös kaikkein toivotuin ominaisuus uuden asiakassegmenttimme keskuudessa. Mpankki valmistui aikataulussa ja avattiin virallisesti toukokuussa 2013.

Rahoitus

Työskentelimme koko vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon käytännössä ilman palkkaa. Säästöt riittivät vielä, mutta tilanne alkoi käydä haastavaksi. Suunnanmuutoksen myötä innostus oli kova, mutta totesimme, että ilman ulkopuolista rahoitusta emme ehtisi toteuttaa muutosta ennen rahojen loppumista. Lisäksi havaitsimme, että koska suunnanmuutoksen myötä meillä oli paljon tehtävää, kaipasimme kipeästi lisää tekijöitä. Oli siis aika keskustella jälleen sijoittajien kanssa.

Jo marraskuussa 2012 olimme törmänneet Slush-konferenssissa näkökulmastamme erittäin kiinnostavaan sijoittajaan. Ohjelmistoyhtiö Reaktor oli päättänyt käyttää osan liikevoitostaan oman sijoitusyhtiön perustamiseen. Reaktor Polte julkistettiin juuri kyseisen Slushin aikana. Toimintamalli oli erittäin houkutteleva: rahoituksen lisäksi Suomen ehkä parhaan ohjelmistoyhtiön maineessa oleva Reaktor lupasi tarjota portfolioyhtiöidensä käyttöön asiantuntijoidensa osaamisen, oli kyseessä sitten käyttöliittymien suunnittelu, tuotekehitysprosessin viilaus tai web-palvelu skaalaus.

Emme marssineet Reaktorin pakeille heti Slushin kohtaamisen jälkeen, sillä syksyn vastoinkäymisten masentamina koimme, että tilanteemme ei ollut riittävän hyvä: käyttäjämäärä ei kasvanut toivotulla tavalla, eikä suunta ollut lupaava. Pivot-konseptin löytymisen myötä totesimme kuitenkin, että ajoitus on kohdallaan. Marssimme Reaktor Poltteen Oskari Kettusen puheille ja kerroimme hänelle tarinamme. Oskari kiinnostui, ja kevään jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen pääsimme lopulta sopimukseen sijoituksesta. Tämän jälkeen edessä oli vielä Tekes-hakemuksen teko, sillä sijoituksen ehtona oli, että osa rahoituksesta saataisiin Tekesiltä. Raastavan pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen, kun sekä yrityksemme tili että henkilökohtaiset tilimme kumisivat tyhjyyttään, Tekes antoi viimein syyskuussa 2013 siunauksensa, ja pääsimme julkistamaan rahoituskierroksemme. Lokakuussa 2013 yrityksessä aloitti ensimmäinen palkattu työntekijämme, molemmille opiskelukuvioista tuttu erinomainen web-ohjelmoija Mikko Koski.

Syksyn päätteeksi saimme lisää erinomaisia uutisia, kun meidät valittiin Peloton Summer Campin voittajiksi. Puoli vuotta kestänyt camp oli ajatushautomo Demos Helsingin järjestämä kiihdyttämö ”resurssiviisaille” eli ekologisesti kestäviä ratkaisuja kehittäville startupeille. 16 000 euron voittopalkinnon lisäksi saimme campilta paljon hyödyllisiä vinkkejä ja kontakteja.

Asiakkaita

Uuden mallimme kannalta ongelmallisimmalta tuntui asiakashankinta. Meillä oli vahva tunne siitä, että potentiaalisia asiakkaita oli paljon, mutta kuinka löytäisimme heidät? Arvelimme, että tässä olisi suurin haasteemme, mutta olimme väärässä. Meidän ei tarvinnut etsiä asiakkaita, he löysivät meidät! Sanontaa ”build it and they will come” käytetään startup-maailmassa usein esimerkkinä siitä, miten asiakkaita ei ainakaan löydy, mutta tässä tapauksessa se toimi yllättävän hyvin. Avasimme elokuussa uuden mallimme mukaisen markkinointisivuston. Muutamassa kuukaudessa olemme saaneet sivuston kautta satoja relevantteja yhteydenottoja, joista useat ovat myös konvertoituneet maksaviksi asiakkaiksi. Tällä hetkellä meillä on noin 20 maksavaa asiakasta viidessä eri maassa, ja he maksavat 100-500 euroa kuukaudessa palvelutasosta riippuen. Markkinapaikkakonseptit vaihtelevat urbaanista ruuasta opiskelija-asuntoihin. Hyödynsipä alustaamme jopa itse virallinen Lean Startup -konferenssikin: Sharetribe toimi tapahtuman virallisena lippujen jälleenmyyntimarkkinapaikkana.

Myynnin sujumista on vauhdittanut kaksi merkittävää tekijää: onnistunut sisältömarkkinointi ja hyvät myyntipartnerit. Ensin mainitusta merkittävin esimerkki on yksittäinen artikkeli, jonka kirjoitin Shareable-verkkolehteen keväällä 2013. Kävin siinä läpi kokemustemme pohjalta syntyneitä oppeja siitä, miten markkinapaikkoja perustetaan. Tämä artikkeli on nykyisin erittäin korkealla googlen hakutuloksissa, jos tekee haun sanoilla ”how to create a marketplace”. Tämä hakutermi puolestaan on tyypillisesti se, jota potentiaaliset asiakkaamme käyttävät. Moni asiakkaamme on kertonut suoraan löytäneensä meidät kyseisen artikkelin perusteella.

Myyntikumppaneita meillä on tällä hetkellä kaksi: Thomas Malbaux vastaa myynnistämme Ranskassa ja Kevin Kirchner USAssa. Molemmat kontaktit ovat löytyneet sattumalta: Thomas OuiShare-järjestön kautta ja Kevin löysi meidät kuten asiakkaammekin: googlaamalla. Molemmat olivat erittäin innostuneita konseptistamme ja työskentelevät puhtaasti provisiopalkalla: jos he tuovat asiakkaita omista kohdemaistaan, he saavat osuuden näiden asiakkaiden maksamasta hinnasta. Malli on toiminut hyvin, ja molemmat ovat onnistuneet hankkimaan useita maksavia asiakkaita lyhyen ajan sisällä.

Seuraavat haasteet

Tilanteemme on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä. Nykyiselläkin asiakasmäärällämme pystymme pitämään nykyistä tiimiä ja palkkatasoa yllä vuoden 2014 lopulle asti. Lisäksi syksyn kasvun perusteella on hyvä syy uskoa, että asiakasmäärän kasvu tulee olemaan vahvaa myös tulevan vuoden aikana.

Suurin pullonkaulamme on tällä hetkellä yllättäen tuotekehitys. Meidän on pystyttävä tekemään alustastamme entistä muokattavampi, jotta se vastaa asiakkaiden monipuolisia toiveita, mutta samalla pysyttävä keskittymään oleellisiin ominaisuuksiin, joista on hyötyä mahdollisimman monelle käyttäjälle.

Startupin pitää pystyä etenemään riittävän nopeasti. Jos ideamme on hyvä, moni muu pyrkii varmasti tekemään samoja asioita ja valtaamaan markkinat. Tässä kuussa ovensa avasi virallisesti esimerkiksi Piilaaksossa toimiva Near Me, joka on käytännössä suora kilpailijamme. Olemme kuulleet myös muista vastaavista startupeista, jotka ovat pyrkimässä samoille markkinoille. Tämä on hyvä signaali: se kertoo siitä, että olemme oikeilla jäljillä.

Avasimme tämän blogin yli kolme vuotta sitten, mutta silti tuntuu, että matka on vasta alussa. Nyt meillä on kuitenkin erittäin vahva tunne siitä, että alun hapuilun jälkeen oikea suunta on vihdoin löytynyt. Odotamme innolla, millaisia haasteita vuosi 2014 tuo tullessaan.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Blogaustahtimme on hidastunut hieman yrityskiireiden lisääntyessä, mutta pysynyt silti suhteellisen säännöllisenä. Kirjoituksia on tähän mennessä julkaistu 64. Kuluvan vuoden heinäkuu oli ensimmäinen kokonainen kalenterikuukausi, jolloin blogissa ei julkaistu yhtään postausta. Siihen on olemassa syy. Heinäkuussa julkaisimme uuden englanninkielisen Shareblogimme, johon tulemme tästedes keskittämään pääosan nimeä vaihtaneeseen tuotteeseemme sekä jakamistalouteen keskittyvästä sisällöstä.

Miksi näin? Syksyllä 2010 kirjoitin siitä, miksi päätimme tehdä startup-maailmassa harvinaisen ratkaisun ja blogata suomeksi. Seisomme edelleen esittämieni perusteiden takana. Tiesimme kuitenkin jo tuolloin, että tavoitteenamme on ennen pitkää kansainvälistyminen, ja siihen suuntaan tiemme onkin kirjoituksen julkaisun jälkeen kulkenut. Ylläpidämme tällä hetkellä lähes 500 Sharetribe-yhteisöä kuudella eri mantereella. Tosiasia on, että meillä on tällä hetkellä suuri joukko yleisöä, jota englanninkielinen sisältö palvelee parhaiten. Jos haluamme kasvaa, meidän on kuunneltava sen yleisön tarpeita. Halusimme myös yhtenäistää brändiämme: aiempi jako Kassi.eu:hun (tuote), Avoimeen yritykseen (blogi) ja Avoin Interactiveen (yritys) oli turhan sekava, joten jatkossa toimimme pääasiassa yhtenäisen Sharetribe-nimen alla.

Muutos ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että avoin yritys olisi jatkossa vähemmän avoin, päinvastoin. Heti uuden blogimme ensimmäisessä postauksessa kerromme niistä kivijaloista, joille koko toimintamme ja arvomaailmamme perustuu: jakamisesta ja avoimuudesta.

Sharetriben lähdekoodi tulee olemaan avointa myös jatkossa. Tuore iPhone-sovelluksemme julkistetaan pian, ja myös sen koodi tullaan julkaisemaan avoimesti. Pian avataan lisäksi uusi API-rajapintamme, jonka myötä myös tietokannassamme oleva data on entistä avoimemmin sovelluskehittäjien käytettävissä. Myös avointa dokumenttiarkistoamme on kehitetty: kaikki julkiset tiedostomme (poislukien lähdekoodi, eli siis Google Docs -dokumentit, PDF:t, kuvatiedostot, diaesitykset ja niin edelleen) sijaitsevat nyt Google Drive -palvelussa avoimessa ja organisoidussa kansiossa, josta myös ulkopuoliset voivat löytää kiinnostavat dokumentit entistä paremmin. Meillä on myös uusia avoimia viestintäkanavia: Flowdock-palvelu, johon siirryimme noin vuosi sitten, mahdollistaa nyt myös avoimet ”flowt”. Perustimme heti kaksi sellaista, toisen yhteydenpitovälineeksi avoimen lähdekoodin kehittäjille ja toisen palautekanavaksi Sharetriben käyttäjille ja yhteisöjen ylläpitäjille. Tervetuloa mukaan keskusteluun!

Tämän blogin päivitystahti tulee muutoksen seurauksena harvenemaan merkittävästi. Seuraamista ei kuitenkaan kannata lopettaa. Tarkoituksenamme on jatkaa kirjoittamista myös tänne aina silloin, kun meillä on jotain sanottavaa yritystoiminnan avoimuudesta nimenomaan suomalaisille, suomeksi. Jatkossa emme kuitenkaan ota stressiä julkaisuaikatauluista, vaan kirjoitamme silloin kun inspiraatio iskee.

Suomen kielen asemasta viestinnässämme ei myöskään kannata olla huolissaan. Suomenkielisiä kuulumisiamme voi seurata nyt entistä reaaliaikaisemmin Sharetribe Suomi -Facebook-ryhmän sekä Twitter-tilin kautta. Kannattaa toki muistaa myös kansainvälinen Facebook-ryhmämme ja Twitterimme. Nykyisin meidät löytää myös Google Plussasta.

Kiitoksia kaikille lukijoille, seuraajille ja kommentoijille kuluneista kahdesta vuodesta. Saamamme palautteen ja kannustuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tästä on hyvä jatkaa!

Kuinka paljon yrittäjät maksavat itselleen suoraa palkkaa? Kuinka yrityksen omistus jaetaan sijoittajien kesken? Minkä verran rahaa käytetään yritysidean kehittämiseen? Mihin loput rahoista käytetään? Miten paljon panostetaan markkinointiin tai ulkoisiin hankintoihin? Kuinka paljon väljyyttä uusissa sijoituksen mahdollistamissa saappaissa on?

Nyt on aika raottaa tätä viimeistäkin salaisuuden verhoa. Otamme haasteen vastaan ja vastaamme esitettyihin kysymyksiin yksi kerrallaan. Emme välttämättä ole kiinnostavin mahdollinen esimerkki Rasinmäen pohdintojen kannalta, sillä emme ole vielä saaneet yhtään rahaa pääomasijoituksen kautta, eikä budjettimme ole kovin suuri. Jotain osviittaa tämä postaus silti varmasti antaa.

Kuinka yrityksen omistus jaetaan sijoittajien kesken?

Aloitan tästä kysymyksestä, koska sen vastaus liittyy oleellisesti palkkaukseen. Varsinaisia sijoittajia meillä ei siis vielä ole. Omistus jakautuu neljän henkilön kesken. Meillä on kolme täysipäiväisesti töitä tekevää perustajaa ja lisäksi uutena tulokkaana alkuvuodesta joukkoon liittynyt Ludovic Gaude, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Nokialla ja Googlessa sekä viime vuonna myydyn Zokem-startupin toimitusjohtajana. Tarkempi esittely Ludovicista tulee jossain vaiheessa myös tähän blogiin.

Minä ja Antti, tämän blogin alkuperäiset perustajat ja Sharetribe-palvelun (ex-Kassin) kehittäjät, omistamme molemmat 37 prosenttia yrityksestä. Viime kesänä mukaan tullut Niklas omistaa 18 ja Ludovic 8 prosenttia.

Meillä on käytössä niin kutsuttu vesting-mekanismi. Se tarkoittaa, että yritys voi koska tahansa ostaa keneltä tahansa osakkaalta takaisin osan tämän osakkeista myyntihinnalla. Takaisinosto-oikeus pienenee kuukausittain siten, että neljän vuoden kuluttua yrityksen perustamisesta sitä ei enää ole. Mekanismi on tehty, jotta tiedämme miten toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa yksi osakkaista haluaa lähteä firmasta. Tällöin hänelle jää se osuus, jonka hän on siihen mennessä ansainnut. Jos esimerkiksi minä päättäisin lähteä lokakuussa (tai muut toteaisivat, etten ole moneen kuukauteen tehnyt lainkaan töitä, ja potkisivat minut ulos), olisin oikeutettu pitämään neljäsosan osakepotistani eli 8,25 prosenttia.

Tällä hetkellä tutkimme mahdollisuutta nopeuttaa kasvuamme pääomasijoituksella. Esimerkkisijoitus tässä vaiheessa voisi olla vaikkapa 200 000 euroa, jolla saisi 10 prosentin osuuden yrityksestämme. Tällöin nykyisten osakkaiden osuudet laimentuisivat siinä suhteessa, jossa heillä on nyt omistusta (eli jokainen omistaisi 10 prosenttia vähemmän kuin nyt omistaa). Luonnollisesti sijoituksen suuruus ja sillä saatava osuus riippuu sijoittajien kanssa käytävien neuvotteluiden tuloksesta. Yli 20 prosentin osuutta yrityksestämme emme todennäköisesti ole tässä vaiheessa luovuttamassa sijoittajien käsiin.

Kuinka paljon yrittäjät maksavat itselleen suoraa palkkaa?

Aloitetaan siitä, kuinka paljon rahaa meillä on käytössämme. Asiakkailtamme olemme laskuttaneet tähän mennessä hieman alle 30 000 euroa. Start-Up Chile -ohjelmasta saamme suurin piirtein toiset 30 000, joskin näistä ainoastaan pieni osa (hieman alle 5000 euroa) maksetaan suoraan, ja loput hankintakuluina kuitteja vastaan. Tekes-projekti tuo meille 40 500 euroa. Lisäksi saamme Työ- ja elinkeinotoimistosta starttirahaa, jota tämän vuoden aikana maksetaan meille arviolta yhteensä noin 11 500 euroa. On mahdollista (ja toivottavaa), että saamme kuluvan vuoden aikana rahaa sekä uusilta asiakkailta että mahdollisilta pääomasijoittajilta, mutta olemme mitoittaneet kulumme niin, että kuluvan vuoden ajan pärjäämme edellä listatuilla varoilla, joista kertyy yhteensä noin 112 000 euroa.

Minä ja Antti nostamme tällä hetkellä palkkaa 2400 euroa kuussa. Niklas tuli tiimiin mukaan myöhemmin, ja sovimme, että hänen palkkansa on alussa pienempi, sillä osa tehdystä työstä maksetaan osakkeina. Hän saa tällä hetkellä 1200 euroa kuussa. Ludovic käyttää ajastaan meihin viikottain puolesta päivästä yhteen työpäivään. Hänelle ei makseta palkkaa, vaan korvaus tulee kokonaan osakkeina.

Kuten edellä mainittiin, minä ja Antti saamme lisäksi syyskuun loppuun saakka starttirahaa, jota työ- ja elinkeinotoimisto maksaa aloittaville yrittäjille, joiden toimeentulo on vielä epävarma. Starttirahaa maksetaan maksimissaan kahdelle hengelle yhtä yritystä kohti. Starttiraha oli ensimmäiset kuusi kuukautta noin 700 euroa kuussa (miinus verot), ja toiset kuusi kuukautta noin 600 euroa kuussa. Teoriassa on mahdollista saada vielä kolmas 600 euron jakso, mutta käytännössä kunnat eivät yleensä näitä myönnä.

Kolmen perustajajäsenen lisäksi maksamme tällä hetkellä palkkaa myös neljännelle henkilölle. Chilen myyntimiehemme Diego Ramírez saa opintojen ohella tekemästään osa-aikatyöstä korvaukseksi noin 250 euroa kuussa. Summa ei huimaa päätä, mutta on kohtuullisen hyvin linjassa Diegon koulutusasteen ja Chilen palkkatason kanssa. Ajatus on myös, että suurempi osa korvauksesta muodostuu jatkossa myyntikomissiosta, kuten muidenkin henkilöiden kanssa, jotka edustavat Sharetribeä omassa maassaan.

Tällaisina edustajina tiimiimme kuuluvat lisäksi Thomas Malbaux ja Dimitris Tzortzis. Thomas hoitaa käännökset, myyntityöt ja yhteisöjen ylläpidon Ranskassa, Dimitris puolestaan Kreikassa. Me hoidamme teknisen ylläpidon, ja tuotot jaetaan puoliksi. Molempien työt ovat vasta alussa, eikä maksavia asiakkaita vielä ole: Dimitris on tähän mennessä käynnistänyt menestyksekkään ilmaisen pilotin kotiyliopistossaan, ja Thomasin kanssa yhteistyösopimus allekirjoitettiin vasta toukokuun lopulla.

Minkä verran rahaa käytetään yritysidean kehittämiseen?

En ole aivan varma siitä, mitä kysymyksessä tarkoitetaan yritysidean kehittämisellä. Oman ajatteluni mukaan kaikki yrityksen rahankäyttö liittyy yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen. Osa menee tuotekehitykseen, osa markkinointiin, osa myyntiin ja niin edelleen. Meidän toiminnassamme näitä asioita on vaikea erottaa. Vaikka meillä on jossain määrin omat vastuualueet, käytännössä näin pienessä yrityksessä kaikki tekevät kaikkea. Varsinaiseen tuotekehitykseen ajastamme kuluu keskimäärin 20-40 prosenttia.

Miten paljon panostetaan markkinointiin tai ulkoisiin hankintoihin?

Toistaiseksi olemme tehneet tuotekehityksen kokonaan omin voimin, mutta kuluvana vuonna ostamme iOS-kehitystä arviolta 4000 eurolla.

Toistaiseksi esimerkiksi markkinointibudjettimme on ollut erittäin pieni, koostuen lähinnä satunnaisista flaijeripainatuksista tai messuesittelyistä. Näihin yhteensä kulunut raha lasketaan sadoissa euroissa. Nettimainontaan ei ole vielä toistaiseksi rahaa käytetty lainkaan, mutta aloittelemme parhaillaan ensimmäistä Google AdWords -kampanjaamme.

Myöskään lakipalveluita meidän ei ole vielä toistaiseksi ole ollut tarpeen ostaa, sillä olemme hyödyntäneet viime vuoden kevään SoMePitching-kilpailun voitosta saamaamme 2000 euron arvoista lakipalvelupakettia lakiasiaintoimisto Turunen & Ignatiukselle. Antti Ignatius on antanut meille erinomaista neuvontaa (toistaiseksi melko vähäisissä) lakimiehen osaamista vaativissa tilanteissa, kuten erilaisten sopimusasiakirjojen laadinnassa.

Mihin loput rahoista käytetään?

Mihin rahaa kuluu palkkojen lisäksi? Työvälineisiin (läppärit, printteri, ohjelmistot, toimistotarvikkeet), matkoihin (Antti oli keväällä South By Southwest -konferenssissa, lisäksi tulevat pienemmät kulut esimerkiksi maiden sisäisillä myyntimatkoilla), lakisääteisiin maksuihin (palkan sivukulut, vakuutukset), ”hallintoon” (tilitoimiston ja tilintarkastajan palvelut, yrityksen perustamiseen ja ylläpitoon liittyvät kulut), servereihin ja erinäiseen pikkusälään.

Jos saisimme nyt 200 000 euron pääomasijoituksen, pyrkisimme vauhdittamaan sillä tuotekehitystä ja myyntiä. Tuotekehityspuolella yksi kokopäiväinen kehittäjä ja yksi designer olisivat tarpeen, sillä nyt kehitys etenee liian hitaasti. Myyntipuolella yksi kokopäiväinen myyjä olisi tarpeen. Tuotekehitystiimin pyrimme pitämään toistaiseksi Suomessa, mutta myyntitykin saattaisimme palkata myös jostakin muualta, esimerkiksi jostain suuremmasta Euroopan maasta tai USAsta. Esimerkkisijoituksella pystyisimme palkkaamaan nämä kolme ammattilaista vuodeksi. Mahdolliset ylijäävät rahat käytettäisiin todennäköisesti markkinointiin, matkakuluihin sekä esimerkiksi haarakonttorin perustamiseen liittyviin kustannuksiin, jos päättäisimme sellaisen vaikkapa USAan perustaa.

Kuinka paljon väljyyttä uusissa sijoituksen mahdollistamissa saappaissa on?

Tekes-projektin osalta  jakauma on seuraava: 66 000 euroa palkkoihin sivukuluineen, 4000 euroa ulkoistukseen (iOS-kehitys), 4000 euroa matkakuluihin ja 7000 euroa yleiskustannuksiin (esimerkiksi laite- ja ohjelmistohankinnat). Start-Up Chilestä saamme hieman yli 500 euroa kuussa palkkana, loput yritystoimintaan liittyvien hankintojen kuitteja vastaan (olemme saaneet läpi hyvin monentyyppisiä laskuja, läppäristä tilitoimiston laskuun tai jopa yrittäjän eläkevakuutusmaksuun).

Rasinmäen kysymys liittyy kuitenkin ennen kaikkea pääomasijoituksiin, ja siihen emme osaa vielä vastata. Tähän asiaan on siis aiheellista palata siinä vaiheessa, jos ja kun onnistumme pääomasijoituksen saamaan. Toki antaaksemme tällaisia tietoja tarvitsemme luvan sijoittajilta, mutta minun on vaikea kuvitella, että sijoittaja joka haluaa pitää kaiken tiedon mahdollisimman salassa olisi kovin kiinnostunut sijoittamaan meihin. Toivottavasti tälle postaukselle seuraa siis jatkoa myöhemmin.

Yhteenveto

Tämänkin postauksen jälkeen jäljelle jää vielä joitakin avoimia rahaan liittyviä kysymyksiä. Kuinka paljon esimerkiksi laskutamme kutakin asiakkaistamme, ja mitä he saavat vastineeksi? Tämän tiedon avaaminen olisi varmasti kiinnostavaa monen lukijan näkökulmasta, mutta sitä emme ainakaan toistaiseksi ole tehneet. Yhtenä syynä on, ettemme voi julkaista tietoa ilman asiakkaan lupaa, ja osa asiakkaista on suhtautunut epäluuloisesti ajatukseen sopimustietojen julkaisemisesta. Toisaalta julkaiseminen olisi liiketoiminnan kannalta ongelmallista myös meille, sillä se tarkoittaisi, että menettäisimme neuvotteluvaramme.

Käytännössä hinnoittelumme on vielä tässä vaiheessa altis muutoksille, eikä lopullista hinnoittelumallia ole lyöty täysin lukkoon, vaikka jotain osviittaa jo onkin olemassa. Jos siis esimerkiksi nyt töppäisimme ja antaisimme jollekin asiakkaalle liian suuren alennuksen, olisi meidän vaikea sen jälkeen perustella, miksemme anna samaa alennusta muillekin. Pyrkimyksemme on kuitenkin ehdottomasti päästä ennen pitkää kiinteään hinnoitteluun, jossa hinnat ilmoitetaan suoraan verkossa ja ne ovat kaikille samat. Toistaiseksi tämä ei vielä täysin onnistu, sillä emme itsekään vielä tiedä tarkasti, millainen hinnoittelu on toisaalta kannattavin meille ja toisaalta mielekkäin asiakkaille. Se asia ei selviä kuin eri vaihtoehtoja kokeilemalla.

Joka tapauksessa tämä artikkeli on jälleen yksi askel kohti entistä kokonaisvaltaisempaan avoimuuteen pyrkivää linjaamme. Emme onnistuneet keksimään, millaista haittaa meille voisi sen julkaisemisesta koitua. Keksitkö sinä?

Mitä sellaista haluaisit tietää yrityksestämme, jota emme ole vielä kertoneet? Vai kuuluiko tämäkin postaus jo sarjaan ”too much information”? Olisitko itse valmis kertomaan yrityksesi rahankäytöstä julkisesti? Kommentit ovat tervetulleita!

Tänään on julkistettu Kassi-palvelulle uusi nimi: Sharetribe. Uusi nimi tuo päätöksen pitkään jatkuneelle nimipohdinnalle ja olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että palvelulle löytyi hyvin sen toimintaa kuvaava ja kansainväliseen käyttöön soveltuva nimi.

Sharetribessä yhdistyvät jakaminen (Share) ja yhteisö (tai heimo) (tribe). Juuri tästä palvelussa on kyse: erilaisten resurssien jakamisesta porukassa, johon tunnemme kuuluvamme, olkoon se sitten koululla, työpaikalla, naapurustossa tai vaikka harrastusseurassa. Visiomme on, että palvelu voi tarjota kaikille arkielämän ”heimoille” näppärän paikan, josta löytää tehokkaasti apua, kun sitä tarvitsee, ja jossa voi vastineeksi tarjota omia taitojaan ja tavaroitaan muiden yhteisön jäsenten ulottuville.

Joillekin ”tribe” tai ”heimo” saattaa kalskahtaa alkukantaiselta, mutta me koemme, että nykypäivän urbaanissa yhteiskunnassa monelta ihmiseltä puuttuu heimoja, joihin kuulua, joiden kanssa jakaa ja joilta saada tukea. Individualismi ja kulutuskulttuuri asettavat ihmisen helposti hyvin yksinäisen toimijan asemaan. Kun kerran elämästä on mahdollisuus selvitä myös yksin ilman ympäröivän yhteisön tukea, yksin selviämistä myös tunnutaan odottavan ihmisltä. Avun pyyteleminen ei oikein kuulu kulttuuriin, vaikka siitä yleensä tulee hyvä mieli molemmille osapuolille.

Me yritämme Sharetriben avulla saada yhteisöllisen jakamisen kynnyksen laskettua mahdollisimman alas. Entisaikojen heimoissa jaettiin, koska se oli välttämätöntä selviämisen kannalta. Nykyajan yhteisöissä kannattaa jakaa, koska se tekee arkielämästä huomattavasti mukavampaa, vaivattomampaa ja myös luonnon kannalta kestävämpää.

Sharetriben visiona on luoda maailman laajuinen verkosto tällaisia jakamisyhteisöjä, ja kuluneen vuoden aikana maailmalle levittäytymisessä onkin päästy hyvää alkuun. Nimenomaan kansainvälisessä toiminnassa Kassi-nimen haasteet tulivat vastaan. Sanaa ei ollut sen lyhyydestä huolimatta helppo hahmottaa tai lausua ja hiukan harvinaisempi .eu-muotoinen domain ei myöskään helpottanut osoitteen muistamista. Tiedostamme, että uusi pidempi nimi on suomalaisesta näkökulmasta selkeästi hankalampi, ja pahoittelemme tästä aiheutuvaa harmia niille, jotka olivat jo ehtineen Kassi-nimeen tottua. Vanhat osoitteet säilyvät edelleen toimivina ja palvelu pysyy edelleen täysin suomenkielisenä, eli jo muodostuneita käyttötottumuksia ei tarvitse ryhtyä muuttamaan. Keihtystyö myös jatkuu helppokäyttöisyyden parantamiseksi entisestään. Uskomme myös, että jos palvelusta on hyötyä päivittäiseen elämään, alkaa sen nimikin pikkuhiljaa taipua suomalaiseen puheeseen, kuten on jo käynyt esimerkiksi Facebookin ja YouTuben kanssa.

Palvelun käyttäjille tiedotettiin uudesta nimestä aiemmin tällä viikolla ja seurauksena on ollut sekä positiivista että negatiivista palautetta. Näin käy todennäköisesti aina, kun jotain muuttaa. Keskustelua voi jatkaa blogin kommenttiosastolla, ja mielellämme kuulemme, mitä ajatuksia tämä teissä herättää.

Nimenvaihdoksen yhteydessä on tarkoitus avata myös englanninkielinen blogi, mutta tässä vaiheessa kirjoitan nyt samaan yhteyteen tiedotuksen myös englanniksi niille käyttäjille, jotka palvelusta itsensä klikkaavat tänne lisätietoa lukemaan.

Kassi gets a new name: Sharetribe

For a while we had been looking for a new name that would better describe our service, than the original name Kassi (which means a bag in Finnish). Finding a name that is somewhat meaningful, but not already occupied is really a challenging task. But we are very happy with the results as we feel that Sharetribe encapsulates the essence of the service: Sharing in a community where you feel you feel that you belong.

The decision to change was hard also because our biggest user population is currently in Finland and from Finnish point of view the short Kassi is surely much simpler name than less pronounceable Sharetribe. However, as we focus on making the service truly a global network of local sharing communites, we decided that having a uniform brand everywhere is the right way to go about it. The new name is the first step on that road, and the next one is the possibility for anyone to open a new sharing community with few clicks… but that’s a topic of another post. Meanwhile, we invite you to share your thoughts about the name change in the comments section below.

Olemme olleet tekemisissä Tekesin kanssa aiemminkin, mutta nyt olemme ensimmäistä kertaa käyneet hakemusprosessin lävitse yrityksenä. Siksi tämä tuntuu sopivalta hetkeltä kirjoittaa kaikista prosessin aikana heränneistä ajatuksista.

Tekes – hyvis vai pahis?

Kuten aiemmassa postauksessamme mainittiin, Tekesiä on kritisoitu vuosien saatossa paljon. Kritiikki jatkuu. Tulevana sunnuntaina – äitienpäivänä – Tekesin vastustajat ryntäävät kaduille. Aiemmin keväällä media on hehkuttanut epäonnistuneita tai liikeidealtaan epäilyttäviä startup-yrityksiä, joille on ”syydetty valtion tukia”.

Kritisoijien on kuitenkin syytä tehdä kotiläksynsä. Moni yritystukien vastustaja tuntuu olevan liikenteessä puutteellisin tiedoin. Edelleen yllättävän harva tuntuu esimerkiksi tietävän, että monen maailman johtavan startup-keskittymän, kuten Piilaakson ja Israelin, menestys perustuu valtion tukeen, joka vedettiin pois vasta, kun todettiin ekosysteemien pärjäävän omillaan.

Myös pieni matematiikkaharjoitus on paikallaan. Ensinnäkin, Tekes ei anna rahaa satunnaisille tahoille tuosta vain. Tekes rahoittaa tyypillisesti – kuten myös meidän tapauksessamme – 50 prosenttia T&K -projektista. Se tarkoittaa, että toinen puoli rahoista yrityksen pitää haalia itse – joko sijoittajilta, pankista, asiakkailta tai omasta pussista. Meidän tapauksessamme ratkaisu oli ottaa 45 000 euron pankkilaina, jonka takasimme henkilökohtaisella omaisuudellamme, ja jota maksamme pikku hiljaa pois muun muassa asiakkailtamme ja Start-Up Chilestä saatavilla rahoilla. Riskittömästä rahasta ei siis voida puhua. Tämä on erittäin hyvä asia: on paljon mielekkäämpää tukea yritystä, joka pystyy osoittamaan, että sillä on joko kykyä koota ainakin jonkin verran omaa pääomaa tai sitten riittävästi uskoa omaan ideaan, jotta sen edistämiseksi kannattaa ottaa riskejä.

Kun edellä mainittu yhdistetään siihen havaintoon, että T&K -projektin kustannuksista suuri osa kuluu usein henkilöstön palkkoihin, joista maksetaan veroa, havaitaan ettei diili olekaan valtiolle enää kovin huono. Otetaan esimerkkiprojekti, joka koostuu pelkistä työvoimakustannuksista, ja jossa henkilöstön keskimääräinen veroprosentti on 25 (tämä vastaa varsin hyvin esimerkiksi meidän tilannettamme). Tällöin valtio saakin itse asiassa puolet sijoituksestaan takaisin veroina. Yrittäjän tukimuotona tämä lienee selvästi esimerkiksi työttömyysturvaa kannattavampi malli.

Olen tässä asiassa Lifeline Venturesin Petteri Koposen linjoilla: Tekesin nimenomaan pitää ottaa riskejä ja ampua haulikolla. Tekesin kaltainen organisaatio ei yksinkertaisesti pysty arvioimaan, mikä ideoista oikeasti ottaa tulta. Siksi kannattaa auttaa mahdollisimman monta ideaa alkuun mahdollisimman nopeasti ja kevyellä panostuksella. Startup-yritys saa pikkusummalla aikaan ihmeitä. Alkuvaiheessa myös pääomasijoitusten hakeminen on startupeille kaikkein vaikeinta.

Jos Tekesin mahdollistamaa alkusysäystä ei olisi, veikkaan että puolet tämän hetken startupeista jäisi perustamatta. Ja menestyneiden yritysten määrä on uskoakseni suoraan verrannollinen aloittavien yrittäjien määrään. Moni tällä hetkellä menestyvä yritys – esimerkkinä vaikkapa Rovio – ei todennäköisesti olisi tällä hetkellä pystyssä ilman Tekesiä tai vastaavaa järjestelmää, ja se olisi kaikkien kannalta huono asia.

Ohjelmaa valitsemassa

Tekesillä on pääasiassa kahdenlaisia tukia: lainoja ja ”lahjoituksia”. Tempo-ohjelmassa raha on jälkimmäistä, eli siis yrityksen kannalta ehdottomasti suotuisampaa mallia. Tempon pariin meidät vinkkasi meitä aiemminkin Tekes-kuvioiden kanssa auttanut Aalto Center of Entrepreneurshipin Teemu Seppälä. Tempon pyrkimyksenä on olla monia Tekesin muita instrumentteja vikkelämpi alkuvaiheen rahoittaja, ja ainakin toistaiseksi meininki vaikuttaa hyvältä. Arctic Startup -blogi kertoo tuoreessa postauksessa Tellyo-startupin kokemuksia Temposta.

Oikeaan ohjelmaan osuminen on keskeisessä roolissa Tekes-hakemusten teon jalossa taidossa. Erilaisia ohjelmia on koko joukko, ja niiden lisäksi vielä erilaisia hankkeita (Tempokaan ei itse asiassa ole tuolla ohjelmalistalla vaan se on nimeltään ”mobiiliaktivointihanke”). Moni yritys saattaa jäädä rannalle yksinkertaisesti siksi, ettei löydä itselleen sopivaa ohjelmaa.

Tämä on mielestäni ongelmallista. Kuten aiemmin totesin, Tekesin on mahdotonta arvioida todennäköisyyttä sille, että jokin idea tulee menestymään. Olisi parempi luoda mahdollisimman yksinkertainen ja avoin malli, jossa käytäisiin mahdollisimman monentyyppisiä ideoita kevyellä prosessilla, ja alkuvaiheen rahoituksen saisi hyvinkin helposti, jos vain idea on riittävän kunnianhimoinen ja omarahoitusosuus on kunnossa.

Nykyiset ohjelmat asettavat yrityksille erilaisia kriteerejä, ja rahoitusta saadakseen yritys tuntee helposti houkutusta ohjata toimintaansa vastaamaan näitä kriteereitä. Näin sen ei pidä mennä. Esimerkiksi me kamppailimme pitkään sen kanssa, onko mobiilius meille tosiaan tässä vaiheessa niin tärkeää, että haluamme lähteä mukaan näin mobiilipainotteiseen ohjelmaan.

Toinen vaihtoehto on, että yritys kirjoittaa suunnitelmaan yhtä ja tekee käytännössä rahoilla toista. Olen varma, että tätä tapahtuu paljon, ja tiedän että myös meillä tulee olemaan tämän asian kanssa haasteita. Startupin todellisuus kun on sellainen, että tilanteet ja suunnitelmat vaihtuvat jopa päivittäin. Asioihin pitää pystyä reagoimaan nopeasti, ja silloin vuoden mittainen tarkasti kohdennettu kehitysprojekti voi jo olla liian jähmeä instrumentti.

Ei myöskään tunnu järkevältä asettaa tiukkoja kriteerejä sille, mihin rahaa saa käyttää. Tyypillinen kriteeri Tekesin projekteissa on, että rahaa ei saa käyttää myyntiin ja markkinointiin, mutta markkinatutkimuksen tekeminen on sallittua. Asia vain sattuu olemaan niin, että startupin näkökulmasta paras mahdollinen tapa tehdä markkinatutkimusta on usein mennä myymään tuotetta asiakkaalle. Olisi parempi toimia kuin pääomasijoittaja: siinä vaiheessa kun rahaa päätetään yritykselle antaa, luotetaan siihen, että se käyttää rahat niin kuin parhaaksi näkee. Yrittäjä on se, jolla on eniten pelissä: jos niukkoja resursseja ei osaa käyttää juuri oikealla tavalla, toiminta loppuu. Veitsi kurkulla eläminen pakottaa tekemään oikeita valintoja.

Hiljaista tietoa

Edellä kuvattu yksinkertainen malli vapauttaisi muun hyvän lisäksi yritykset käyttämästä liikaa aikaa hakemusten kanssa kamppailuun ja tilitysten työstöön. Tekes-byrokratia on paisunut niin monimutkaiseksi, että Suomessa on kokonainen joukko konsultteja ja jopa kokonaisia konsulttiyrityksiä, joiden ainoana tehtävänä on auttaa yrityksiä Tekes-hakemusten teossa. Konsultti tietää, millä sanoilla Tekesin kirstunvartijan saa heltymään, ja palkkioksi avustaan ottaa siivun tuesta. Tämä ”rinnakkaistalous” ei tunnu järkevältä yritysten eikä valtion näkökulmasta, ja se olisi saatava jotenkin purettua. Uskon, että ratkaisu olisi muuttaa hakemusprosessia yksinkertaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi.

Oman hakemuksemme käsittelijä oli erittäin ystävällinen. Alkuperäinen hakemuksemme oli täynnä virheitä ja ongelmallisuuksia, jotka olisivat estäneet sen läpimenon. Käsittelijämme kuitenkin otti meihin yhteyttä ja kertoi, mitkä kohdat olisi syytä muuttaa. Saimme selville muun muassa sen, että meidän tyyppisemme yrityksen kannattaa hakea noin 9-10 kuukauden pituista ja 80 000 – 90 000 euron kokoista ohjelmaa, ja että henkilötyökustannusten olisi syytä olla noin 80-90 prosenttia koko hakemuksesta. Nämä eivät ole virallisia sääntöjä, mutta käytäntö on osoittanut, millaiset projektit syystä tai toisesta menevät parhaiten läpi. Tällaista hiljaista tietoa on paljon, ja se olisi jotenkin syytä saada näkyviin.

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta on syytä todeta yhteenvetona, että oma kokemuksemme Tekesistä on tähän asti ollut positiivinen. Meidän ei tarvinnut turvautua ulkopuolisen konsultin apuun, eikä omaa aikaammekaan kulunut liiaksi. Tempo tuntuu ohjelmana vielä suhteellisen ketterältä ja joustavalta, ja meille rahoitus mahdollistaa sen että voimme keskittyä paremmin visiomme toteuttamiseen eikä meidän tarvitse esimerkiksi tehdä keikkatöitä tai muuta vastaavaa henkemme pitimiksi, jos kassavirtaa ei jossain kuussa tulekaan riittävästi. Kiitämme yritysvastaiseksi parjattua Suomea tästä tuesta. Tavoitteenamme on maksaa saamamme rahoitus takaisin moninkertaisesti luomalla kestävällä pohjalla oleva yritys, joka työllistää paljon ihmisiä ja edistää yhteiskunnan kannalta tärkeitä asioita.

Viime vuoden SXSW:stä seurasi paljonkin hyvää, ehkä yhtenä merkittävimpänä asiana Juho pääsi kirjoittamaan Shareableen, mikä on tuonut projektillemme paljon huomiota ja yhteydenottoja ja näillä näkymin myös konkreettisia yhteistyökumppaneita. SXSW:n seurausten ansiosta olemme olleet huomattavasti kytkeytyneempiä siihen, mitä maailmalla tapahtu erilaisten jakamispalveluiden rintamalla. Siinä on merkittävä ero, puuhaako jotain yksin Suomessa vai tunteeko olevansa osa maailmanlaajuista porukkaa, joka tekee duunia fiksumpien toimintamallien puolesta ja todennäköisesti tulee muuttamaan hyvin monen ihmisen elämää.

Tuota fiilistä vahvisti hyvin myös minun tämänvuotinen matkani South by Southwestiin eli SXSW-konferenssiin Austiniin, Texasiin. Jakamistalouden ympärillä pyörivä porukka jatkaa kasvuaan, ja tänä vuonna ohjelmassa oli useampikin paneelikeskustelu suoraan jakamistalouteen liittyvistä aiheista, minkä lisäksi Shareable järjesti myös yhdet iltabileet ”jakamiskansalle”. Yksi merkittävä havainto matkalta olikin se, että USA:ssa kyseessä on pienen puuhastelun sijaan iso juttu, johon myös sijoittajat alkavat enenevässä määrin uskoa.

Vaikka matkalla luotujen yhteyksien konkreettiset seuraukset eivät ole vielä selkeitä, tuntuma on se, että on tärkeää luoda yhteyksiä porukkaan, joka selkeästi USA:ssa viitoittaa tietä, johon jakamistalous myös muualla maailmassa todennäköisesti etenee. Yksi esimerkki verkostojen voimasta on pian SXSW:n jälkeen julkistettu Projet Trust, joka kokoaa joukon jakamistalouden tunnetuimpia nimiä pohtimaan yhdessä, miten luottamushaasteet voidaan parhaiten ratkaista. Project Trustin porukasta puolet tapasin SXSW:ssä ja heistä melkein jokaisen kanssa ehdin hetken jutellakin.

Lyhyen juttelun merkitys ei toki ole massiivinen, mutta madaltaa kynnystä myöhempään yhteydenottoon huomattavasti. Ja koskaan ei tiedä mistä löytyy henkilö, joka innostuu tekemästämme niin paljon, että homma ottaa harppauksia eteenpäin. SXSW-kontakteista on löytynyt jo kaksikin henkilöä, joilla on kiinnostusta käyttää Kassia ohjelmistoalustana heidän omalle idealleen paikallisjakamispalvelusta. Tämä on ehdottomasti mielenkiintoinen, ja ei kovinkaan ennalta arvattu suunta, jonka käytännön toteutettavuutta nyt selvitellään.

Tärkeimpinä tavoitteina reissulleni oli saada kontakteja niin muihin palvelutekijöhin, potentiaalisiin sijoittajiin, kuin myös median edustajiin, sekä levittää tietoisuutta Kassista. Kaikkien tavoitteiden osalta tulosta tuli, mutta missään ei vielä havaittavissa suuria läpimurtoja. Lopullinen hyöty selvinnee pikkuhiljaa, ja sen valossa voidaan harkita millaisin suunnitelmin seuraavan vuoden SXSW:tä lähestytään.

Viime vuonna meitä auttoi matkaan Tekesin TULI-rahoitus, tänä vuonna Start-Up Chile -ohjelman puitteissa käytössä oleva budjetti. Toivottavasti ensi vuonna yrityksellä on jo kassavirtaa siinä määrin, että matkaan voidaan lähettää vaikka useampikin edustaja. Sillä sen lisäksi, että SXSW-osallistumisessa piilee hitaasti avautuvia hyötyjä, siellä on myös todella hauskaa! Tästä pitivät huolen loistava Finnmob-talon porukka ja tapahtumaylitarjontaan ja ihmismassoihin peittyvä, yhtä aikaa musiikki-, elokuva- ja interactive-festivaaleja isännöivä Austin.
Vaikka iso osa yrityksen työstä ei startup-festaroimalla etene, on mahdollisuudet yhdistettyyn hyötyyn ja hauskanpitoon hyvä hyödyntää, sillä hyvän fiiliksen, innostuneiden ihmisten ja vapauden merkitys yrittäjän motivaatiossa on ainakin itselläni hyvin suuri. Tavoitteena kuitenkin loppupeleissä on tehdä yritystoiminnan avulla sekä omasta että muiden elämästä hiukan parempaa. SXSW tarjoaa elämän parantamiseen huikean, joskin myös hyvin uuvuttavan viikon, jonka hedelmiä toivottavasti saadaan kerätä vielä pitkin vuotta.

”Todellinen vapaus ei piile siinä, että on mahdollisimman paljon vaihtoehtoja joista valita, vaan se tavoitetaan helpoiten silloin, kun valinnanvaraa on vähän.”

Tämä Steve Hagenin sitaatti pysäytti minut lukiessani Garr Reynoldsin mainiota Presentation Zen Design -kirjaa. Lainaus oli poimittu sivulle, jolla käsiteltiin niinkin arkista asiaa kuin toimistotyöläisten ahdistusta Powerpointin monien toimintojen edessä. Reynoldsin argumentti oli, että parempaa jälkeä syntyy käyttämällä vain rajoitettua määrää toiminnallisuuksia. Jäin pohtimaan, mihin kaikkiin asioihin elämässä Hagenin sitaatti pätee.

Perinteisen länsimaisen ajattelun mukaan ihminen on sitä vapaampi, mitä enemmän vaihtoehtoja hänellä on. Suomalaisena olen omaksunut tämän käsityksen vahvasti osaksi arvomaailmaani jo lapsesta. Muistan järkytykseni hetkellä, jolloin nämä ajatukset ensimmäistä kertaa haastettiin.

Yläasteen englanninkirjan kappale käsitteli peittäviä kaapuja käyttäviä musliminaisia. He kuvasivat asuvalintaansa vapauttavaksi. Länsimainen nainen kamppailee monenlaisten ulkonäköönsä kohdistuvien paineiden kanssa. Moni käyttää paljon aikaa ja rahaa saadakseen ulkoisen olemuksensa vastaamaan paremmin omaa kokemustaan yhteiskunnan odotuksista. Burkhaan pukeutuva musliminainen on vapaa kaikesta tästä.

Toinen vastaava esimerkki ovat järjestetyt avioliitot. Niiden puolustajat käyttävät hyvin samankaltaisia argumentteja: ne poistavat kaiken länsimaisiin ”parisuhdemarkkinoihin” liittyvän tuskan ja ahdistuksen ja helpottavat ihmisten elämää.

Kaltaiselleni tasa-arvon kannattajalle edellä kuvatut käsitykset ovat vaikeita paloja. Vaikuttaa siltä, että ”itämainen” vapauskäsitys onkin lähempänä Hagenin (buddhalaisuudesta kertovassa kirjassa) esittämää ajatusta, jossa vapaus syntyy rajoituksista. Feministi voisi ajatella, että vapaus on näille ihmisille sitä, ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästään. Mutta onko kenelläkään oikeutta sanella muiden puolesta, millaista vapautta näiden pitäisi haluta? Eikö vapaus ole lopulta subjektiivinen kokemus, jolloin vapaita ovat kaikki ne, jotka itsensä vapaiksi tuntevat?

Demokratian ongelma

”Demokratia on huonoin kuviteltavissa oleva valtiomuoto, lukuunottamatta kaikkia muita tähän mennessä keksittyjä”, tiesi Winston Churchill jo 1900-luvun alkupuoliskolla. Demokratian ilmeinen ongelma on, että vaikka periaatteessa valtaa on kaikilla yhtä paljon, suuri osa ihmisistä ei halua sitä, sillä valta tuo tunnetusti mukanaan vastuun. Vaihtoehtojen määrä ahdistaa, ja siitä halutaan eroon.

Niinpä valta kasautuu demokratiassa tietyille sen käytöstä kiinnostuneille tahoille. Koska demokratiassa valta on tilapäistä, nämä yksilöt keskittyvät usein rationaalisina toimijoina ensisijaisesti oman valtakautensa pituuden maksimointiin sen sijaan, että pyrkisivät tekemään koko yhteiskuntaa hyödyttäviä päätöksiä. Seurauksena järjestelmä toimii kankeasti ja reagoi hitaasti yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.

Tehokkain mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä olisi teoriassa sellainen, jota hallitsisi ”hyvä diktaattori”. Hän hyväksyisi kaikki uudet lait ja tekisi muut merkittävät päätökset. Päätösvalta olisi yksin hänellä, joten hallinto toimisi tehokkaasti, kun erimielisyyksistä ei tarvitsisi kiistellä. Hänellä olisi vahva näkemys siitä, mikä ihmisille on oikeasti parasta sekä takanaan riittävästi virkamieskoneiston tuottamaa puolueetonta tietoa. Hänen ei tarvitsisi miettiä vaalitaktiikkaa, joten hän voisi keskittyä yhteiskunnan kehittämiseen pidemmällä tähtäimellä. Ihmiset tuntisivat olonsa turvalliseksi, koska kokisivat kohtalonsa olevan luotettavissa käsissä. Vapautta tehdä valintoja ei ole, mutta sitä ei kaipaa, jos diktaattorin tekemät valinnat ovat riittävän monen ihmisen näkökulmasta riittävän hyviä.

Käytännössä ongelmaksi toki muodostuu se, että yksittäistä näin pätevää ja moraalista yksilöä on mahdotota löytää. Kaikki menneet diktaattorit ovat käyttäneet valtaansa häikäilemättömästi ja väärin. Platonin ratkaisuehdotus oli useammasta asiantuntijasta muodostuva viisaiden neuvosto, mutta siihen pätevät samat valintaprosessiin ja korruptioon liittyvät haasteet, ja lisäksi mukana seuraa joukko demokratian ongelmia.

Avoin vai suljettu, vapaa vai ennalta määrätty?

Vapaus ja avoimuus liitetään usein tiiviisti yhteen. Esimerkiksi Google mainostaa Android-mobiilikäyttöjärjestelmäänsä avoimuudella: sen lähdekoodi on kaikkien vapaasti ladattavissa ja käytettävissä. Vastaavasti Android-puhelimen käyttäjällä on suuria vapauksia muokata puhelimen toimintaa ja käyttöliittymän ulkoasua ja asentaa laitteeseensa juuri haluamiaan ohjelmia.

Applen lähestymistapa on päivastainen. Yhtiö kontrolloi tiukasti laitteidensa valmistusprosessia, käyttökokemusta ja sovelluskauppaa. Ostettuaan yhden Apple-laitteen käyttäjä on naimisissa iTunesin ja muiden Applen palveiden kanssa, ja vaihtaminen toisen valmistajan laitteeseen on hankalaa. Avoimuus ja vapaus eivät ole Applelle keskeisiä arvoja.

Silti juuri länsimaiset vapautta ihannoivat ihmiset – minä mukaan lukien – astuvat vapaaehtoisesti tähän järjestettyyn avioliittoon. Heidän perustelunsa kuuluu, että vaihtoehtojen vähyys parantaa heidän käyttökokemustaan. Laitteiden ja ohjelmistojen rajoitukset vapauttavat heidät käyttämään niitä tehokkaammin.

Näille ihmisille Steve Jobs oli hyvä diktaattori, joka oli niin näkemyksellinen, että tiesi mitä ihmiset haluavat paremmin kuin nämä itse. Tämä näkemyksellisyys oli olennaista uusien innovaatioiden synnyttämisessä. Kuten Henry Ford tunnetusti sanoi: ”Jos olisin kysynyt ihmisiltä, mitä nämä haluavat, vastaus olisi ollut ’nopeampia hevosia'”.

Jobsin visiot eivät olleet kaikkien mieleen, mutta hän ymmärsi tärkeimmän: riittää kun ratkaisu on toimiva 80 prosentin kannalta, sillä jos koittaa miellyttää kaikkia, ei kukaan ole lopulta tyytyväinen. Tästä ongelmasta ovat kärsineet Android-puhelimet: ne koetaan hieman kankeiksi, ohjelmat toimivat vain osassa puhelinmalleista ja haittaohjelmat leviävät. Avoimuus ja vapaus eivät tuota käyttäjille arvoa, vaan niistä on päin vastoin jopa haittaa.

Me olemme avoimuutta ja vapautta korostava yritys. Kassin lähdekoodin voi ladata ilmaiseksi verkosta ja palvelu sisältää paljon valinnanmahdollisuuksia, joilla omasta yhteisöstä voi tehdä juuri halutunlaisen. Emme kuitenkaan saa takertua liiaksi omiin idealistisiin käsityksiimme avoimuudesta ja vapaudesta. Nämä käsitteet ovat subjektiivisia, eri ihmiset kokevat niiden merkityksen eri tavoin.

Toisinaan myös meidän on kenties oltava hyvä diktaattori (tai vähintään viisauden neuvosto), joka ymmärtää ihmisten erilaiset kokemusmaailmat ja tehtävä ratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman suurta joukkoa riittävän hyvin. Joskus se saattaa tarkoittaa rajoituksia avoimuudessa ja vapaudessa, ja silloin meidän on vain hyväksyttävä se.

I decided that my approach would not be that of a preacher, trying to convince everyone that collaborative consumption is the way of the future with an arsenal of graphs pointing towards the top-right and Power Point slides filled with buzz words. Instead, I wanted to set the stage for a discussion. I was going to introduce the crowd to the concept of the sharing economy and then let the conversation run loose. Hopefully I could note some key aspects of sharing, such as trust and convenience, and keep the conversation on track. To be honest, I was going to be testing our own hypotheses with my audience, as I wanted to see if they would come to the same conclusions as we have while designing Kassi.

This was my plan.

On Friday morning I arrived at Onnistamo 2012 in Hub Helsinki (formerly the offices of Rovio) to hear the introductory speakers. After the administrivia of the event we heard from various entrepreneurs and experts, such as Kate Bull, the main guest speaker and co-founder of The People’s Supermarket, and Tony Tavi of Herb Basics. While each speaker did impress me and I found all of them interesting, I was looking forward to the more unofficial program and getting to talk to people directly (which most would agree is the best part of any conference).

Soon it was time for my workshop and as I was getting the technical side of the presentation ready, people were starting to arriving in my small meeting room. It quickly became clear that my audience was completely Finnish and having the workshop in English would have been rather somewhat corny. So we improvised and held the workshop in Finnish and I was forced to wave my English notes and presentation material goodbye.

After my initial rant talking about access over ownership and giving examples of some companies in the field, I opened the floor to discussion. I asked people to voice their first impressions about the idea of sharing. What obvious benefits do you see in collaborative consumption? What problems do you see with the sharing economy? How do you think sharing should be done to make it efficient, safe and fun? I would like to list some of the key points that were addressed over the conference.

Convenience. Sharing needs to be easy. The whole thing boils down to a simple equation: if it is easier to buy a new item than borrow it, one will buy the item. If the value of the time and effort used to borrow an item is more than the monetary value of simply buying it, collaborative consumption will never be able to flourish.

Sustainability. This was a point I had not really focused on before. A woman from the Helsinki Metropolitan Area Reuse Centre noted that if you need to drive to the other side of town every time for an item, you are not acting sustainably. Driving may prove to be more costly to the environment than simply owning the item yourself. This idea ties in with convenience and, more specifically, location. People need to be sharing with those around them.

Trust. This is a well-covered topic in the area of collaborative consumption and something that many startups are trying to solve. In the past when people lived in smaller communities and knew their neighbours, we trusted people. It was the norm to trust someone until proven otherwise. It was also commonplace to use items collaboratively in those communities because of that trust. Now as those small village communities are rare and we live without knowing our neighbours, we need to start building trust through technology in order to facilitate the same behaviour we were used to. How does this happen? Ebay does it through constant peer review. Some startups are talking about reputation as a currency that can be measured through a sophisticated algorithm tracking our activities online. How about your Facebook friends? Do you trust them?

I was happy to see that when I presented my own views they were met with general consensus and optimism. Kassi focuses on already existing communities that also share a geographical location (universities, offices and neighborhoods mainly). This allows us to solve those three points rather well. Trust is built through the community that exists without the aid of the Internet. You may not know the person borrowing your bicycle pump, but you may have a friend or two in common from your office. It also helps the convenience factor as members share a physical location they visit regularly, like a campus. Similarly the sustainability factor is addressed, as you never should need to go far for your item.

All in all, I was extremely pleased with the conference. I met fascinating people and had many interesting and illuminating discussions throughout the two days which really made me think about my our business in a new way. I was happy to see that social entrepreneurship has such a heavy presence in Finland and that people are passionate about what they are doing. Everyone in Onnistamo 2012 is connected by the will to make a positive change on society and creating something more than a business.

I will be writing more about what I learned in the following weeks. My next post will be discussing the differences between corporate social responsibility and social enterprises and how social entrepreneurs can use soft power to leverage themselves.