Näkökulmia oppimiseen Second Lifessa – Prospects of Learning in Second Life -konferenssi kokoaa edustavan joukon Second Life -virtuaalimaailman ja laajemmin virtuaalimaailmojen opetus- ja koulutuskäytön asiantuntijoita Turkuun lokakuussa 2010. Konferenssi tarjoaa näköalapaikan opettajille, kouluttajille ja muille oppimisen parissa työskenteleville tutustua ja syventyä virtuaalimaailmojen mahdollisuuksiin oppimisympäristöinä ja kehittää omaa asiantuntemustaan. Konferenssin ohjelma koostuu keynote-esitelmistä sekä työryhmätyöskentelystä yhdessä konferenssiin saapuvien asiantuntijoiden kanssa. Konferenssin osallistumismaksu on 80 euroa + illallinen.

Konferenssin järjestää Åbo Akademin informaatiotutkimuksen oppiaine ja se on osa ESR-rahotteista Avoimet verkostot oppimiseen (AVO) -hanketta.

Ilmoittautuminen ja lisätietoa puhujista: http://prospects.library2pointoh.fi/

About the conference

Prospects of Learning in Second Life -conference will be held in Turku, Finland, in October 14-15, 2010. The conference gathers a representative group of experts with great experience about learning and teaching in virtual worlds and specifically in the virtual world of Second Life. The conference offers a great opportunity for teachers, trainers and others working with learning and teaching to dive into virtual worlds as learning spaces and to increase their own expertise in the matter. The program of the conference includes keynote presentations by invited guests and workshop/roundtable discussions with experts. Conference fee is 80 euros + conference dinner.

Conference is arranged by the Department of Information Studies at Åbo Akademi University and it is part of an ESR funded project called AVO.

Registration and more information about the keynotes: http://prospects.library2pointoh.fi/

Postia voi myös opettaa kätevien painikkeiden avulla aina, jos se osuu harhaan eli postin voi nostaa tärkeisiin tai pudottaa vähemmän tärkeisiin. Luettuja posteja voi merkitä tähdillä (ja muilla pikkumerkeillä) ja nämä merkityt viestit saa näkymään vähemmän tärkeiden yläpuolella, vaikka ne olisivat luettuja viestejä. Näkymien kokoa voi säätää.

Mobiili-Gmailille voi tehdä pienen tempun, jolla se sorttaa näkyviin tuoreimmat tärkeät viestit samaan tapaan. Temppu tehdään näin: Mene mobiili-Gmailin Inboxiin, kirjoita Search-kenttään (suurennuslasin kuva): label:important in:inbox is:unread Talleta syntynyt hakutulos suosikkeihin. Jos postin lukukertojen välillä ei käy muissa kansioissa tai kirjaudu ulos, näkymä pysyy samana.

Creative Commons 1.0: nimi mainittava, epäkaupallinen, ei muunnoksia

Ensimmäinen teema somekurssilla oli yleisesti tutustua ilmiöön ja someen oppimisen foorumina. Kurssilaiset valitsevat oman halunsa mukaan kysymysvalikoimasta pohdittavaa. He voivat myös itse tuottaa uusia kysymyksiä. Pähkäilyt blogiin, joita keskenään ja ohjaajien voimin kommentoidaan.

Ensimmäisestä kysymysvalokoimasta suosituin oli sosiaalisen median ja perinteisemmän joukkotiedotus- massamedian vertailu. Nuoriso lähestyi aihepiiriä mm. nopeuden ja hitauden, yksisuuntaisuuden ja monensuuntaisuuden, seuraamisen ja osallistumisen näkökulmista. Minua viehätti kahden pojan käyttämä peme-some -sanapari, jossa perinteinen media oli saanut lyhenteen peme.

Tässä kommenttini termin isälle kurssin Ningissä (jonka olemme rauhoittaneet sisäkäyttöön):

“Peme oli mielestäni hauska, joten tviittasin siitä. #Lindstorm ilveili, että eikös uudesta mediasta puhuttu mitään (sanapari oli hypeä vuosituhannen vaihteessa). Ryhdyin Qaiku-sorsastamaan (eli käytin crowdsourcing-menetelmää, nettiväkijoukkojen apua, aiheen kehittelyssä).

Sorsastuksen ja Funetista Facebookiin -kirjan pohjalta sekä omiin tietoihini nojaten laadin kurssille ja kelle tahansa pienen sanastotestin joka on tehty niin, että sitä voi käyttää monenlaisissa koulutustilaisuuksissa ja kerryttää vastauksia pitemmän aikaa. ilveili, että eikös uudesta mediasta puhuttu mitään (sanapari oli hypeä vuosituhannen vaihteessa). Ryhdyin eli käytin crowdsourcing-menetelmää, nettiväkijoukkojen apua, aiheen kehittelyssä.

Kyselin tietenkin vielä Qaikussa ja Twitterissä, että voisiko lomaketta parantaa. Monelta monelle some.”

Google Dokumenttien lomake on kelpoisa työkalu, heittää saapuvat tulokset laskentataulukkoon, jonka voi ottaa ulos Excel-muodossa eli esimerkiksi tästä taulukosta saan tehtyä tilastoanalyysin, jossa näkyy, miten ikäryhmittäin sanastoa tunnistetaan.

Googlen kysely tekee yksittäisistä kyselyn osista piirakat ja pylväät automaattisesti. Lomakkeen voi säätää niin, että se näyttää lomakkeen täyttämisen jälkeen siihen mennessä kertyneen yhteenvedon. Tuon yhteenvedon nettiosoitetta, jos se siis on sallittu julkistettavaksi, ei saa suoraan lomakkeen editointitilasta eikä laskentataulukkonäkymästä (tai sitten en vaan osaa löytää). Mutta kikkakepulikonstilla sen saa eli kun itse täyttää lomakkeen, lähettää sen ja sitten katsoo tulokset, saa websivun, jolle yhteenveto kertyy. Selaimelta osoite talteen.

Siis tässä tapauksessa: A) sanatunnistuslomake http://tinyurl.com/33a8msc ja B) kertyvät tulokset http://tinyurl.com/3xn7no6. Tätä lomaketta saa vapaasti käyttää! On mielenkiintoista nähdä, miten eri ikäryhmät tunnistavat sanoja. Veikkaan, että esimerkiksi uusi media on nuorisolle tuntematon termi.

#Lindstormin pointti oli siinä, että kaikki on mediaa. Sanojen etuliitteet, kuten uusi tai sosiaalinen ovat häipyvää hypetystä. Oma pointtini kyselyssä on tehdä näkyväksi, miten jaettua kielemme on. Yhden media on toisen median osajoukko. Siirtymäaikoihin tarvitaan tyhmiä erottelukäsitteitä, kuten sosiaalinen media. Kun riittävän yhteiseen käsiteavaruuteen on päästy, ei ole enää tarpeen erotella ilmiön nyansseja. Me fossiilit erottelemme vielä lankapuhelimen ja kännykän. Pojanpoikani puhekielessä kaikki puhelimet, myös leikeissä ja isovanhemmilla olevat lankapuhelimet ovat kännyköitä. Kieli elää.

EDIT: Joku, kissa kai, oli täyttänyt miltei 200 kertaa tuon lomakkeen, joten tulokset vääristyivät. Google-lomakkeen yhteenveto ei korjaudu, jos käsin poistaa laskentataulukosta huti-hupi-rastitukset. Jos haluat käyttöösi kopion lomakkeesta jotain koulutustilaisuuttasi varten, pyydä minulta kopio (gmail: anne.rongas, pyyntöön Google-tilisi sähköposti).

Creative Commons 1.0: nimi mainittava, epäkaupallinen, ei muunnoksia

Niille, joille Qaiku ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan. Vaikka Twitterillä on puolensa, se on kuin savumerkkejä nuotiopiiritarinoinnin rinnalla. Asioitten joukkouttamiseen Facebook on myös kokolailla kökkö. Facebookin ongelmana laveampaan yhteiskehittämiseen ja syväluotaukseen ovat myös käyttäjäehdot. FB omii sisällöt itselleen, enkä ainakaan itse halua mitään arkimietteitä kummempaa luovuttaa FB:n omaisuudeksi. Qaiku on toista maata, siis kotimaata, kotimaisen Rohean palvelu, Jaikun perillinen.

Kannattaa lukea ja osallistua Netti vuonna 2016? -keskusteluun. Itse loikkasin lähitulevaisuudesta haaveilemaan vähän pidemmälle oman työn organisointia ja netin tai sen seuraajan käyttöä. Kas näin:

Nyt meillä on virtuaaliedustajia synteettisissä maailmoissa, mutta tulevaisuuden työssä minulla on työkaverina itsestäni muodostuva virtuaalirobotti. Se on siis edustajani, jonka laitan seminaareihin, palavereihin, neukkareihin, pallon toiselle puolelle tiedetiimin tapaamisiin.

Virtuaalirobotit ovat paikalla netin (tai mikä lienee grid silloin) kautta, vähän samaan tapaan kuin nykyään heijastetaan nettiä tykillä seinälle. Projektorilla reaalimaailman kohteeseen heijastettavat virtuaalirobotit eli hologrammi-avatarit voivat liikkua, ne ovat kolmiulotteisia ja välittävät moniasistista kokemusta.

Virtuaalirobotti voi olla useammassa eri modessa (säätötilassa). Se voi olla omineen edustamassa minua. Voin antaa sille luvan kontaktien solmimiseen (mikä nykyisin on usein tylsien seminaarien ainut mielekkyys). Se toimii myös omien tietojeni backupina ja voi välittää sitä infoa, jota olen itsestäni ladannut nettipilveen saataville.

Virtuaalirobotin ja informaation välillä on automatisoitu seulonta ja info-organisoinnin systeemi, joka osaa valikoida esimerkiksi tiettyyn projektiin liittyvän sisällön sekä aikajanallisesti että teemoittain.

Jos tilaisuus on reaaliminääni enemmän kiinnostava, voin olla online läsnä virtuaaliavatarin välityksellä ja kokea moniaistisesti etäläsnäolon. Virtuaalirobotteja voi olla yhtä aikaa useampia liikenteessä eli voin olla monessa tapaamisessa yhtä aikaa.

Avatarini eli minusta kloonattu virtuaalirobotti matkailee tulevassa netissä työpalavereissa puolestani.

Edustajani voi olla taltioimassa tilaisuutta (ja samalla luokittelemassa syntyvää sisältöä itselleni mielekkääseen tapaana) tai se voi olla herätettävissä, jos joku haluaa minuun kontaktin. Hän voi ikäänkuin soittaa kolmiulotteisen, kehollisen livepuhelun minulle virtuaalirobotin kautta. Voin myös asettaa tietyt seulat herättämään itseni, jos virtuaalirobotin sijaintipaikassa alkaa tapahtumaan jotain mielenkiintoista.

Creative Commons 1.0: nimi mainittava, epäkaupallinen, ei muunnoksia

Kirjoitin Joannan pohdintaan kommentin, jonka julkaisen myös tähän. Mielestäni olemme kulkemassa ja olemme jo vaiheessa, jossa vertaistyöskentelyn edistäminen ja top-down-asiantuntijuuden ongelmat ovat merkittäviä pohdinnan kohteita. Näiden rinnalle nostaisin mietintään erilaisuuden yhdistämisen haastetta, ertaisten, erilaisten vertaisten yhteistyötä, jonka verkko mahdollistaa.

Erilainen vertainen on asiantuntija jossakin, jossa minä olen noviisi. Minä olen mestari jossakin, jossa hän noviisi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää loputtomasti aikaa ja vaivaa tullaksemme toistemme kanssa samalle viivalle kaikessa vaan voimme yhdistää osaamistamme. Kahden osaamis- ja taitomaailman rajapinta luo oivallista maastoa kehittää uusia oivalluksia.

Suomi on tasa-arvomaa ja edelleen ajattelemme helposti tasavertaisuutta konkreettisesti. Tasavertaisuus voi olla kuitenkin abstraktimmalla tasolla. Erilaisuudesta huolimatta ja juuri siitä ponnistaen löydettyä erilaisten vertaisuutta.

Tässä kommenttini Joannan tekstiin ja kommenttini ei siis millään muotoa kiistä mitään, mitä Joanna kirjoittaa vaan pohdiskelee, miten hänen pohdintaansa voisi myöskin jäsentää. Kehyksenä ovat opettamisen ja opiskelun kehittäminen sekä opettajien kouluttaminen.

Kuvailit muutamia aiheita, joiden vuoksi olen kovasti kaipaillut sosiaalipsykologian kiinnostumista nykynetin luomaa elämänpiiriä ja sosiaalista todellisuutta kohtaan.

Laajan verkostomaisen hankkeen kohdalla vertaisuudessa on kaksi tasoa: hanketoimijoitten keskinäinen vertaisuus ja vertaistyöskentely hankkeen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, jolloin koulutetaan muita kuin hanketyöntekijöitä.

Jälkimmäisestä: Yksi kouluttaja ei ajallisesti ehdi toimia vertaisena koulutukseen osallistujien kanssa, verkossa tämä voi jo jotenkuten mahdollistua, mutta siinäkään vertaistyöskentely yhden kouluttajan ja kymmenien tai satojen koulutettavien kanssa vaatisi yhteistä projektia ja pitkää kestoa.

Tärkeää on ilman muuta kiinnittää huomiota kieleen sekä asioitten kytkemiseen siihen kontekstiin, jossa koulutukseen osallistuvat elävät. Koulumaailmassa tämä vaatisi sitä, että kouluttaja on itse toiminut tai toimii koulumaailman sisällä. Realismi ei avaudu ulkoa katsellen (kuten vaikka se, millainen vaikutus on työn sykkeeseen yo-kirjoituksilla tai miten lukujärjestysteknisesti on mahdotonta järjestää nopeasti mielenkiintoisia kokeiluja tai miten opetussuunnitelma huomioidaan).

Tavoiteltava vertaisuus koulutuksissa on sitä, että koulutukseen osallistujien välille syntyisi vertaisuutta. Tämän lähtökohtana opettajien kohdalla olisi, että samasta tai lähikoulusta löytyy kolellega, jonka kanssa voi toteuttaa konkreettisesti opeteltavaa toimintaa.

Koulun perustoiminta syö virtaa ja harvoin on tilanteita, joissa työaikaa voi rauhassa käyttää vertaistyöskentelyyn. Tämä on usein hankalaa jo pelkästään oman koulun sisällä, vaikka tahtoa olisi kuinka. Kun kunnat säästävät, ryhmäkoot kasvavat ja tilanne hankaloituu entisestään.

Toinen asia, tuo hanketoimijoiden keskinäinen vertaisuus tai sekaryhmät, joissa on sekä hanketoimijoita että muita kumppaneita, on hieman erilaatuinen tilanne. On tilanteita, joissa on tärkeää hakea yhteistoiminnalle avoin yhteisen tuottamisen, luomisen ja vuorovaikutuksen tila, pyrkiä samalle tasolle, pyrkiä kuuntelemaan, kuulemaan, ilmaisemaan selkeästi.

Sitten on erotettava tarve kehittää jotain, mitä vielä ei ole. Asiaan syväperehtyneet kykenevät loikkimaan ja luomaan oikopolkuja ja yhdistämään toimintoja uudella tavalla. Kun ulkopuolinen kuuntelee tähtä uutta luovaan keskustelua asiaan perehtyneiden (keskenään vertaisten) välillä, hän on varmasti ihan pihalla. Tämä vinhaa kiitävä luova keskustelu on myös tärkeää. Se johtaa oivalluksiin, kokeiluihin, kehittämistoimintaan.

On tärkeää, että toiminta on avointa ja halukkailla on mahdollisuus osallistua. Mutta tärkeää on myös se, että suvaitaan kaikkiin suuntiin. On tärkeää myös ymmärtää, ettei itsen tarvitse osallistua kaikkeen eikä tarvitse olla kaikkien asioitten asiantuntija vaan että asiantuntemus voi syntyä myös yhdistämällä. Omaa asiantuntemusta pitäisi kunnioittaa ja samalla kunnioittaa toisen asiantuntemusta. Kyse on itsetunnosta ja minäkuvasta ja joskus aika vaikeasta asiasta avoimessa toiminnassa. Joku ihminen arkailee ja kokee epävarmuutta, vaikka hän olisi jonkun asian suvereeni haltija. Hän vertaa itseään muihin sellaisella alueella, jolla on itse vielä noviisi. Meidän on nyt kuitenkin kyettävä ylittämään tämä henkinen este, jokainen on sekä noviisi että mestari, eri ihmiset eri alueilla, renessanssineroja on vähän, mutta verkostovertaisina tai saman verkon eri solmuina kykenemme muodostamaan joukkoälyllämme aikamoisen renessanssihahmon.

Vertaisen lisäksi pitäisikin verkkoaikana puhua yhteistyökumppanista, joka on erilainen, ertainen.

Creative Commons 1.0: nimi mainittava, epäkaupallinen, ei muunnoksia

Ensin pari sanaa Hub Helsingin toiminnasta. Hub on taustasta, kulttuurista ja toimialasta riippumaton kohtauspaikka, jossa tekijöitä yhdistää halu kehittää innovaatiivisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä projekteja ja yritysideoita. Hub on innovointikeskus, joka tuo yhteen arvopohjaisen talouden eturintamassa toimivat päätöksentekijät, yksittäiset toimijat, kansalaisjärjestöjen edustajat ja yrittäjät. Hubin toiminta kiteytyy fyysiseen tilaan, joka on yhdistelmä jäsenklubia, ajatushautomoa, toimistohotellia, tunnelmallista ja ennen kaikkea yhteisöllistä olohuonetta.

Mitä siis tuo vertauskuva SoMe:n kanssa tarkoittaa? No, ensinnäkin sitä, että Hub on nimensä mukaisesti solmukohta, dialogin rakentaja ja raja-aitojen purkaja. Tuomme yhteen eri alojen ihmiset saman asian äärelle, samoin kuin esimerkiksi Twitterissä, jossa voit alkaa seuraamaan ketä tahansa miltä alalta tahansa ja lähteä luomaan dialogia yhtenä lukemattomista twiittaajista. Twitter on 2000-luvun sanomalehti, se ei perustu broadcastingiin, vaan keskusteluun käyttäjien välillä. Samalla tavoin Hub on mahdollistaja ja linkittäjä; ennen kaikkea kysymyksiä esittävä sitoutumaton alusta.

Toinen tärkeä seikka dialogissa on pitkäjänteisyys. Ja kun organisaatioiden ja yritysten menestys (myös Hubin) on kasvavissa määrin riippuvainen kyvystä kuunnella ja keskustella moninaisten sidosryhmien kanssa, on selvää että kestävää dialogia ei suinkaan rakenneta kvartaalitalouden tahdissa. Tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelma, aivan kuten kestävän kehityksen ajattelussakin.

Wisdom of the crowds on verrannollinen Hubin yhteisöllisyyden kanssa. Hubin olemassaolo perustuu yhteisön olemassaoloon. Wisdom of the crowds ravistelee ajatusta perinteisestä mestari-kisällimallista.

Paras asiantuntijuus koostuu kollektiivisesta aivotyöskentelystä. Yhteisö on moninkertaisesti enemmän kuin yksilöitten summa. Diversiteetti tekee joukosta vahvan. 30 insinööriä innovoi heikommin kuin monialainen joukko osaavia, kokeilevia ja yhteistyöhaluisia toimijoita. Nin kuin eräs SoMen asiantuntija sanoi: “jos haluu saada on pakko antaa”. Juuri näin.

Luottamus on ensiarvoisen tärkeä sosiaalisessa mediassa. Feikki-identiteetti paljastuu nopeasti ja puolessa sekunnissa ryssittyä luottamusta saa rakentaa uudelleen kuin Iisakin kirkkoa. Mistä luottamus sitten koostuu? No esimerkiksi läpinäkyvyydestä, avoimesta ja keskustelevasta ilmapiiristä, yksilöiden voimaannuttamisesta ja sovittujen asioiden kiinni pitämisestä. Toisin sanoen checks and balances -systeemin tulee olla mahdollinen, jotta reilu peli todentuu.

Sekä SoMessa että Hubissa luottamus rakentuu ruohonjuurta pitkin ylöspäin. Pelottavaksi prosessin tekee se, että sitä ei voi pahemmin kontrolloida, täytyy luottaa itse prosessiin ja antaa lopputuloksen muovautua itsestään. Tämänkaltaiseen laissez-faire -ajatteluun ei juuri uskallettu tuudittautua ennen internetin maihinnousua. Niille jotka eivät uskalla vieläkään, suosittelen lämpimästi Clay Shirkyn teosta Here comes everybody. Peruspsykologiaa ihmisten kyvystä tulokselliseen yhteistoiminnallisuuteen.

Anne Raudaskoski, Hub Helsinki

(kuva: Tanja Korvenmaa)

Niin, mitä vertaisuus ensinnäkin on? Miksi vertaisuutta tarvitaan? Termi vertainen (peer) voidaan määritellä seuraavasti: henkilö jolla on sama (sosiaalinen) asema, arvo, ikä, laillinen asema, samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys kuin toisella henkilöllä. Termi voidaan yhdistää myös vertaisryhmä-termiin, jonka määritelmä voidaan tiivistää seuraavasti: sosiaalinen ryhmä tai ryhmä ihmisiä johon kuuluu statukseltaan tai iältään samankaltaisia ihmisiä, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja jotka ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kiteyttäen vertaisten voidaan nähdä haluavan tukea toisten kehittymistä esimerkiksi jakamalla omaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi. (Vertaistuotannon laadun hallinta 2009, 9-12.) Erilaisten vertaisverkostojen lisääntyminen on usein keskusteluissa tuotu esiin myös vastuunottona toisista, kun formaalit tukirakenteet eivät riitä, toisaalta myös mataloittamaan avun jakamista. Yhteisellä ponnistuksella ja erilaisen osaamisen yhdistämisellä on nähty voitavan saavuttaa enemmän.

Noviisi on esimerkiksi TheFreeDictionaryn määritelmän mukaan uusi tai kokematon suhteessa tiettyyn tehtävään, tilanteeseen tms., aloittelija. Sen sijaan asiantuntija on samaisen tietosanakirjan mukaan henkilö, jolla on korkeantasoiset tiedot tai taidot tietyllä erityisellä asiantuntemusalueella. Näin ollen noviisi ja ekspertti ovat toisilleen ikään kuin vastakohdat. Pohdittaessa noviisiutta tai eksperttiyttä suhteessa vertaisuuteen, noviisia ja asiantuntijaa ei voida nähdä vertaisina toislleen, jos ajatellaan että ollakseen vertainen tulee toimijoilla olla samanarvoiset kyvyt, taidot tai pätevyys. Toisaalta taas voidaan ajatella, että olennaista on se, että toimijoilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, ja että he ovat tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Toisaalta on myös huomattava, että asiantuntijuus eri asioiden suhteen on myös levittäytynyt siten että harvoin yksi on asiantuntija kaikessa. Tästä nimenomaan on hyötyä – jos vaikkapa puhutaan vertaistuottamisesta, eri asiantuntijuusalueiden toimijat saavat usein yhdessä aikaan enemmän kuin yksin toimien. Mutta jos liikutaan tietyllä kapealla asiantuntemusalueella, jossa on ko. asian suhteen sekä asiantuntijoita että noviiseja, on syytä kuitenkin kysyä, voivatko toimijat olla täysin vertaisia toisilleen?

AVO-hanketutkimuksen kautta tulee esiin asetelma, jossa AVO-toimijat ovat pitkälti asiantuntijoita, jotka ylhäältä päin koettavat tiputtaa noviiseille uutta tietoa ja opastaa uusien toimintamallien pariin liittyen hankkeen sisältöalueisiin. Hankkeen tavoitteena tietysti myös osaltaan on tiedon tuottaminen ja levittäminen, mutta sen tapahtuminen vertaisuus-asetelmassa on suuri haaste. Tämä näkyy monessa tilanteessa (mm. AVO-hankkeen koulutuksissa) vaikka niin ei olisi tarkoitettukaan. On tilanteita, joissa kouluttajat, perustellustikin*, jakavat tietoa asioista ja silloin asetelma väkisinkin noudattelee ainakin ulkoisilta merkeiltään opettajajohtoisen katedeeriopetuksen mallia. Kuitenkaan kyse ei ole pelkästään siitä, minkälaisen tilanteen kouluttaja luo – usein myös koulutettavat odottavat tätä jo omana kouluaikanaan oppimaansa asetelmaan perustuvaa opetustilannetta. Tämähän on siis paljon AVO-hankettakin laajempi haaste – keksiä miten purkaa asetelma, joka on este vertaisuuteen perustuvalle toimintamallille. AVO-toimijioille myös mielellään tyrkätään asiantuntijaviitta – kouluttaja saatetaan esitellä koulutettaville huippuasiantuntijana, jonka jokainen sana on kuin kultahippu.

Jos lähtökohtana on alussa esittämäni kysymys siitä, voivatko tietyn alueen asiantuntija ja noviisi eivät ole keskenään vertaisia, on syytä tarkastella asiantuntijuuden ja vertaisuuden välisiä jännitteitä. Onko asiantuntijan viitasta haittaa? Jos, niin milloin? Milloin sitä tarvitaan? Voiko asiantuntijoista ja tavallisista kansalaisista tulla vertaisia? Jos, niin miten?

AVO-hankkeessa tuotettiin syksystä 2009 kevääseen 2010 wikikirjaa Viisautta wikin tekoon vertaistuotantona. Tuotantoprosessin vertaiset olivat eri tavoin wikien kanssa tekemisissä olevia tai wikeistä kiinnostuneita toimijoita eri organisaatioista. Oletus siis oli, että toimijat ovat vertaisia – ainakaan vertaisuutta ei tultu kyseenalaistaneeksi tai sen enempää pohdittuakaan prosessin aikana. Työskentelyn palautteessa** tuli esiin mm. seuraavanlainen kommentti, kun kysyttiin mitä mieltä osallistujat olivat osallistumisesta tuotantoprosessiin: “­Kaikin tavoin kiinnostavaa. Itseni yllätti oma asennoitumiseni työhön: aristelin aika lailla kirjoittaa yhdessä muiden kanssa. Koin muut paremmiksi asiantuntijoiksi kuin itse olen.” Kysyttäessä miten ryhmäläisten aikaisempi toistensa tuntemus vaikutti työskentelyyn, tuli seuraavanlainen vastaus: “Koin itseni aika ulkopuoliseksi, koska työskentelen konkreettisella alalla konkreettisessa projektissa. Ajattelin, että muut ovat sosiaalisen median vanhoja kettuja ja täysverisiä nörttejä, minä tällainen humanisti, jonka osaamisella ei taida olla siinä porukassa mitään painoarvoa.” Tämä kommentti tosin jatkui positiivisesti: “Mutta eihän se ihan niin ollut, kyllä minäkin sain tuotua näkemyksiäni mukaan. Mutta ymmärrän, että monelle voisi olla vaikea tulla uutena porukoihin mukaan.” Tämä oli yksi sellainen asia, mikä sai minut pohtimaan vertaisuutta. Olivatko kaikki wikikirjan tuottajat oikeastaan vertaisia toisilleen? Edellämainitut palautekommentit mielestäni viittaavat selkeästi siihen, että näin ei välttämättä ollut. Ryhmässä toimiminen kyllä sujui siitäkin huolimatta, ja työskentely koettiin positiivisesti, ilmeisesti mukaan uskaltauduttiin omista ennakkopeloista huolimatta. Yhteinen tuotanto saattaa silti sujua, vaikka vertaisuuskokemusta ei syntyisikään. Tässä kohtaa aloinkin pohtimaan sitä, että jos ennakkoasetelma ei ole yhteistuotantoprosessissa täysin vertaisuudelle perustuva ainakaan asiantuntemuksen jakautumisen suhteen, miten noviisiasemassa olevat rohkaistuvat mukaan?

Samoja asioita on tullut pohdittua myös AVOn kevätpuolella 2010 tehtyjen hanketutkimushaastattelujen kautta***. Niissä tuli useammassa haastattelussa esiin, tavalla tai toisella, että hanketoimijaporukassa koetaan kahtiajakoa edelläkävijöihin / huippuasiantuntijoihin versus aluetta suppeammin tai vähemmän tunteviin noviiseihin. Tämä on aiheuttanut kokemusta siitä, että kaikki eivät ole täysin tasavertaisia osallistumaan keskusteluihin tms. – sinänsä siis esteitä ei ole, mutta jokunen toimija on kokenut näin. Jotta hanketoiminnan sujuvuus voitaisiin taata, on tarpeen toteuttaa kehittämistoimenpiteitä, joiden tuloksena kaikki voisivat kokea kuuluvansa tasaVERTAISINA toimijoina hankkeeseen riippumatta siitä ovatko edelläkävijä-asiantuntijoita vai noviiseita. Haastatteluissa tuli myös esiin asioita, joiden koettiin vaikuttavan toimijaporukasta ulossulkevasti. Vaikkapa teknisluonteisen jargonin puhuminen sosiaalisen median asioista hankkeen yhteisissä keskusteluissa koettiin poissulkevana. Haastatteluissa tuli myös esiin se, että muita hanketoimijoita ei välttämättä tunnettu eikä käytössä ollut yhteistä keskustelukanavaa, jonka kautta voitaisiin keskustella myös informaalimmista asioista ja siten tutustua toisiin (hanketoimijat ovat toisistaan fyysisesti etäällä ja järjestettyjä yhteisiä tapaamisia on noin pari kertaa vuodessa). Vaikka kyseessä on verkostotoiminta eikä tarkoituksena ole ollutkaan väkisin muodostaa mitään tiivistä yhteisöä, voisi nähdä kuitenkin tietynasteisen yhteisökokemuksen (Sense of a Community) tai ehkä tässä tapauksessa “Sense of a Networkin” syntymisen tärkeäksi tässäkin hankkeessa. Sense of a Community -käsitteen avulla kuvataan yhteisöille tyypillisiä piirteitä ja yhteisöjen menestyksekkään toiminnan edellytyksiä. Yhteisökokemusta käsittelevissä tutkimuksissa on nähty luottamuksen, hyödyn kokemisen ja jäsenten tuntemuksen olevan tärkeitä toimijoita yhteenliimaavia piirteitä. (Blanchard & Markus 2002; Ellonen, Kosonen & Henttonen 2007.)

Mielenkiintoinen oli myös haastatteluissa esiin nostettu havainto siitä, että koulutustilanteiden kahvitauoilla kouluttajat saattavat puhua keskenään jargonia, kun koulutettavat istuvat vieressä toivoen ehkä keskustelua koulutuksen asoista itseä lähempänä olevalla tasolla, kenties myös tiettyä tiputtautumista noviisin tasolle ja rohkaisua eteenpäin. Tämän koettiin synnyttävän kahtiajakoa asiantuntijoihin ja noviiseihin negatiivisessa mielessä. Haastatteluissa tuli esiin myös asioita, joiden kautta noviisiudesta päästiin ikään kuin tasaveroisen toimijan tasolle – ainakin siis siinä mielessä, että enää ei koettu ahdistusta omasta osaamattomuudesta suhteessa asiantuntijoihin vaan koettiin, että itsekin kuuluu porukkaan (tähän liittyen kannattaa lukaista blogikirjoitus, jossa puhutaan sisäpiiristä ja ulkopuolisista – sekä vierailijoista). Kun löydettiin sosiaalisen median opetuskäytön parissa toimiva porukka ja sen käyttämät keskusteluvälineet ja -kanavat sekä tutustuttiin välineisiin, tilanne vapautui. Varmasti tämä vaihe on juuri se ratkaiseva, minkä jälkeen asiantuntijuutta ei enää nähdä negatiivisena ilmiönä jonka edessä koetaan omaa huonommuutta ja painetta että itse pitäisi yltää samaan kuin asiantuntija, tai jossa itse ei uskalla sanoa mitään ja osallistua keskusteluun.

Asiantuntijan tulee siis koettaa mataloittaa noviisin kynnystä päästä sisälle ryhmään ja ymmärtää minkälaiset asiat siihen vaikuttavat niin edistävästi kuin poissulkevasti. Toisaalta jotenkin tuntuu, että asiantuntijuudesta sinänsä on tullut negatiivisesti koettu asia sosiaalisen median myötä avautuneiden tasa-arvoistuneiden osallistumismahdollisuuksien myötä. Tavoitteena tulisi olla, että voitaisiin edelleen hyväksyä, että joku on asiantuntija yhdellä ja toinen toisella alueella ja asiantuntijoita edelleen tarvitaan, mutta samanaikaisesti tähdätä siihen, että toimijat, joilla on samanlainen kiinnostuksen kohde, voisivat olla tasa-arvoisia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, riippumatta toimijoiden asiantuntijuudesta tai noviisiudesta.

Alaviitteet:

* Sivuhuomiona totean, että mielestäni joitakin asioita vaan on tehokkaampi opettaa siten, että asioista tietävä kertoo muille. Se ei kuitenkaan itsessään sulje pois mahdollisuutta vuorovaikutteiseen kommunikaatioon eikä viime kädessä pitäisi olla este sille, että vertaisuus toteutuisi – vertaisuus pitäisi vaan ottaa ennemminkin asetelmana, jossa toinen tietää enemmän jostakin ja toinen jostakin muusta ja asiantuntija-noviisi -roolien vuorottelun kautta. Mielestäni luennointi sinänsä ei liity, tai sen ei pitäisi liittyä tähän, vaan se pitäisi nähdä yhtenä menetelmänä, joka ei sisällä kannanottoa siihen että luennoitsija tietää kaikesta kaiken, tai että kuulija ei voisi olla vertainen luennoitsijalle. Kannatan itse lämpimästi sitä, että koulutustilanteessa käytettävät menetelmät ja asetelmat mietittäisiin siltä pohjalta, minkälaisten asioiden opettaminen on kyseessä. Monia taitoja on turha koettaa opettaa / opiskella luennoimalla tai lukemalla. Toisaalta on myös asioita, joiden opetuksessa nämä menetelmät ovat hyödyllisiä. Lisäksi mielestäni myös tulisi laittaa enemmän painoa opiskelijoiden henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja tyyleihin.

** Syksyn 2010 aikana Wikit ja blogit opetuksessa -osaprojektiltamme on tulossa case-raportti wikikirjan tuottamisprosessista.

*** Tulokset ovat vasta alustavasti käsiteltyjä, pari haastattelua vielä tarkemmin analysoimatta. Tarkempia tuloksia esitellään tässä blogissa heti kun analyysit on tehty.

Lähteet:

Blanchard, A. L. & Markus, M. L. 2002. Sense of virtual community – maintaining the experience of belonging. In System Sciences, 2002. HICSS. Proceedings of the 35th Annual Hawaii International Conference on Volume, Issue, 7-10 Jan. 2002, 3566-3575.

Ellonen, H-K., Kosonen, M. & Henttonen, K. 2007. The development of a sense of virtual community. International Journal of Web Based Communities 3(1), 114-130.

Vertaistuotannon laadun hallinta. Käsikirja vertaistuotannon laadun hallintaan. 2009. Käsikirjan versio 1.0. QMPP-projekti. URL (viitattu 3.9.2010): http://www.qualityfoundation.org/peer-production/downloads/QMPP-Handbook-Finnish_ver10.pdf

Tämä materiaali on tuotettu osana AVO-hanketta, jonka rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus ry.

“