De arte moriendi

GRAMMATA - LITTERAE

2016-01-14T14:03:00.000+02:00

Jonakin päivänä ihmiskunta menehtyy tuleen, jäähän tai säteilyyn, jos Skinneriin on uskominen. Aristoteles kuitenkin lausuu, että aiemmista tuhoista (kosmisista paloista tai tulvista) on aina selvinnyt pieni joukko ihmisiä: yhä uudelleen he ovat aloittaneet kaiken alusta; kulttuuri on noussut ja elänyt ja kohdannut loppunsa - ja niin edelleen. - Ehkäpä me siirrymme asuttamaan sodanjumala Marsin planeettaa sitten, kun Gaia kuolee eikä ole enää hoivaamassa lapsiaan.

Nietzsche taisi olla ensimmäinen, joka tajusi, että teknologia voisi tyystin tuhota luojansa, ihmisen, ja ihmisen kulttuurin.

Entä Jumala? Sama Nietzsche sanoi, että päästäkseen eroon Jumalasta Ihmisen on ensin päästävä eroon kieliopista. Varsin lupaavaa on, ettei esimerkillisen Suomen kouluissa enää opeteta turhaa, turhauttavaa ja suorastaan masentavaa tai ainakin kuolettavan pitkästyttävää, normatiivista kielioppia. Säännöt ovat olemassa rikkomista, konsulttikielellä "haastamista" varten. Mitä vähemmän normeja, sitä enemmän "laatuaikaa" (suomalaisen konsultin amerikkalaiselta konsultilta terminaalivaiheessa ostama termi ("quality time").

Toivotan onnea ja lisää menestystä ad libitum kaikille normatiivisen kieliopin vastustajille!

Onnea ja menestystä non-nominalistit todella tarvitsevat, koska uskovia vielä riittää haitaksi asti, ellei heitä pidetä siunauksen arvoisina. Jälkimmäisessä tapauksessa asiat pitää ajatella taas kerran uudelleen.

Grammatiikka-prosessi 1a1 / 2

2016-01-08T20:28:00.000+02:00

Julkaisin runokirjasen Kyproksen saaresta, ennen kuin kumppanukset Auli Hakulinen, Krista Varantola ja Anna Mauranen (& consortium) aloittivat sähkö- ja kirjepostitse oikeustoimien valmistelut minun persoonaani vastaan. Naisenergia oli vähällä viedä minut Kylmäkosken vankilaan: Tampereen yliopiston juristi teki hänkin paljon arvokasta työtä minun kaatamisekseni. Toiveikaat oppineet naiset ja miehet ehdottivat, että minun katsottaisiin syyllistyneen virkarikokseen arvostellessani Hakulisen käsitystä, jonka mukaan kielessä tai sen oppimisessa ei tarvitse piitata säännöistä (normeista).

Taistelun tiimellyksessä sain kutsuja Kyproksen suurlähetystöön. Painostuksen edessä jouduin harmittavasti kieltäytymään. Muistin toki seikkaperäisesti mainita syyn poisjäämiseeni.

SILMISSÄ SIINTÄÄ GRAMMATIIKKAOIKEUDENKÄYNTI 1a / 2

2016-01-08T13:37:00.000+02:00

Asioista perillä olevat tahot saattavat kylmään pohjolaan tiedoksi, että Espanjassa lukion äidinkielen opetuksessa käytetään noin puolet ajasta normatiivisen kieliopin huolelliseen opiskeluun. Sitä pidetään tärkeänä, ja siihen suhtaudutaan aivan päinvastaisella tavalla kuin Suomessa.

Finlandiassa kieltä on vuosikymmenet pitänyt tarkastella Auli Hakulisen ei-normatiivisten silmälasien läpi. Säännöt ja etenkin lauseenjäsennyksen subjektit, predikaatit, objektit, adverbiaalit ja sen sellaiset ulkomaalaiset termit kuuluvat kahlitsevan mieltä ja suorastaan tuhoavan Suomen pojan ja Suomen tytön "innovatiivisuuden" niin pahoin, että eräässä kohdassa terminaali uhkasi tulla vastaan.

Normatiivinen eli sääntökielioppi on meillä heitetty (historian) roskakoriin, kuten kliseisesti mutta ehdottoman ylpeästi sanotaan.

Normatiivisuuden mukana on Suomessa ja suomen kielessä menetetty myös tyylitaju ja tyyli. Silti Suomi kuulemma nimitetään maailman osaavimmaksi kansakunnaksi 1.1. 2020, kertoo poliitikkojen ja konsulttien osaaja-konsortio.

"Kaikki käy" / "Anything goes" - paitsi tämän väitteen arvostelu uusliberalismin yhdessä luvatussa maassa. 'Finlandia' tarkoittaa hienoa maata.

SILMISSÄ SIINTÄÄ GRAMMATIIKKA-PROSESSI ELI KIELIOPPIOIKEUDENKÄYNTI (1/2)

2015-05-27T14:35:00.000+03:00

Tulkitsin 2004 suomeksi Daniel Jusleniuksen tekstin 'De miseriis Fennorum' (1715). Kuvitteleeko joku, että Suomella meni hyvin ison vihan vuosina kolmisen sataa vuotta sitten? Konsultti ja poliitikko ovat käsi sydämellä luvanneet, että suomalaisista tulee - yhdessä ainoassa yössä - maailman osaavin kansakunta 1. tammikuuta 2020.

Näin hyväksi kirjoittaa Suomen onnettomuudessa muustakin kuin Daniel Jusleniuksen elämästä Suomessa ja Ruotsissa sekä Suomenmaata kaltoin koetelleesta isosta vihasta. Esipuhettani kahden lehtorin yhteisjulkaisusta (Juslenius ja Sarsila) on tavailtu innokkaasti, osin vihamielisesti kuluneiden yhdentoista vuoden aikana. Esipuheessa lausun käsityksiäni myös nykymenosta, esimerkiksi siitä, miten kielioppi voi silloisten ja tulevien huippuosaajien ja luusereiden eli koivun ja tähden maassa.

"Heikoilla on kunnon grammatiikka nykypäivän Suomessa. Professori Auli Hakulinen on vaatinut koturniensa korkeuksista, että peruskoulusta pitää kiireen vilkkaan lakaista pois loputkin kieliopin muruset, jätteet. Tilalle kaivataan uusoppineen Hakulisen mukaan sosiaalista kielioppia, kommunikaatiotaitoja, "interaktiivisuutta". Hänen selkeän logiikkansa mukaan opiskelijat tulee houkutella hauskoille "elämyspajoille", ja kalustamaan niitä itsekin!

Auli Hakulinen, palkittu Suomen onni, oli 2005 saanut kirjan naisellisiin hyppysiinsä ja vilkaissut sitä omistamiensa ei-normatiivisten silmälasiensa lävitse. Ei aikaakaan, kun hän laittoi ulos Helsingistä punaiselle Tampereelle paheksuvan viestin rehtori, konsultti Krista Varantolan osoitteeseen. Saman viestin Hakulinen toimitti toiselle konsultille, professori Anna Mauraselle [mikä oli taktinen virhe]. Hakulisen ja kolmikon (Hakulinen - Varantola - Mauranen) glooriaa olisi loukattu Juslenius-kirjassa! Akateemiset naiset laittoivat yliopiston juristin töihin, tavailemaan Jusleniusta. Juristi luki ja vatvoi Esipuhetta ja ilmoitti, että kunniaa oli sen yhdessä kohdassa todella loukattu. Varantola antoi tuoda minulle etanapostissa uhkailevan kirjeen vaatien minua välittömästi selvittämään, mitä olin sanoillani tarkoittanut.

Kirjeen matelu yliopiston komentokeskuksesta "suorituspuolelle" eli minulle vei huikeat viisi vuorokautta. Jouduin sorvaamaan vastineen kahdessa tunnissa (ja lähettäjän tarkoitus oli idioottivarmasti ollut ja oli vastakin oleva se, että elämästäni tulisi maksimaalisen vaikeata). Minua piti "psyykata". Konsultti Varantola ei halunnut käyttää kuriiria (pikalähettiä) uhkauksensa toimittamiseksi perille inhimillisesti katsoen oikeassa ajassa.

Olin joutumassa käräjille kunnianloukkauksesta. Professori Hannu Tommola vaati kauhistuneena asian ottamista käsittelyyn tiedekunnan kokouksessa, joka päättäisi, mitä olisi tehtävä paljon kärsineen osapuolen, nominalisti Hakulisen, entisen, silloisen ja tulevan Suomen onnen rehabilitoimiseksi. Realisti Sarsilaa piti rangaista. Hän menettäisi [muutenkin turhan] virkansa! Latina oli jo sopivasti poistettavien listalla, ja Sarsila saataisiin

virkarikoksesta käräjille. Huonosti kävisi myös Sarsilan ja Jusleniuksen yhteisjulkaisun kustantajalle, joka sai ukaasin saapua konsultti Varantolan kuulusteltavaksi. Hakulisen pyhää ja koskematonta, sentään ihanasta Amerikasta tuotua kielikäsitystä [joka torjuu kielioppisäännöt luovuuden ja innovatiivisuuden ja sen sellaisen kahleina ja oppijoiden ja opettajien kiusana] oli niin sanoakseni pantu halvalla, vaikka Hakulinen oli kallis nainen.

Minulle tuli kiire saattaa maksimaalisen monen tietoon se, että todennäköisin syin joutuisin oikeudenpäätöksen nojalla lusimaan Kylmäkosken vankilaan. Edes kynää ja paperia minulle ei annettaisi, jotta en saisi tilaisuutta tehdä vankilassa harhaoppista tutkimusta. Saisin vihdoinkin tuta, miltä luuserista tuntuu. Pyysin kaikkia oikeita ja teeskenteleviä tuttuja ja puolituttuja sekä oikeita ystäviä varautumaan siihen, että minut löydettäisiin sellistä hirtettynä minä aamuna tahansa.

UNIVERSITAS STUDIORUM PERDITA

2014-03-28T23:38:00.002+02:00

Tulin lausuneeksi 28:s maaliskuuta (anno 2014) Facebookissa - ja blogissa aiemmin: YLIOPISTON TEHTÄVÄT ULKOISTUVAT. - Aktualiteetissa tilanne on PAHEMPI. Ne, saalistavat konsultit, ovat jo täällä kauan riehuneet, ja nyt he poliitikkojen tahdosta pitävät kaikkia lankoja käsissään.- Kun sanotaan, että yliopiston tehtävät ulkoistetaan, tehdään tiettäväksi, että NYT kaikki on parempaa kuin koskaan aiemmin - "fantastista" Vanhasen ja Kataisen ja Esa Saarisen sanan mukaan.

Leena Sainio (Helsinki): TÄLLAISTA MENOA... MIKÄ HÄPEÄ!

2014-01-12T14:24:00.001+02:00

Jukka Gustafsson on/oli vain sätkynukke ja aisankannattaja kasvottomassa järjestelmässämme. Eihän täällä kukaan voi toimia niin kuin pitäisi, kätemme ovat sidotut kunnon nailonsiimalla. Jos revit ja rimpuilet, nirhaat nahkasi ja sielusi verelle. Alistua ei saa; siis on vähintään laitettava kampoihin. Siitä taas joutuu epäsuosioon, koska tiedetään, että vastarannankiisket ovat oikeassa, ja heitä on syytä pelätä ja otaksua, että heidän järjenvalonsa on vähintään epäilyttävä. Näin ollen jokainen, joka uskaltaa epäillä sitä mitä eniten tulee epäillä ja vääräksi osoittaa, joutuu itse epäilyksen alaiseksi. Suspektien suut koetetaan tukkia, kynät kadotetaan, kirjoituksia ei julkaista, roviot vain puuttuvat. Muutenhan meno on aivan samaa kuin aikojen alusta saakka. Tämä tieto tavallaan helpottaa: on siis olemassa VERTAISRYHMÄ, josta tosin osasta ei ole enää mitään jäljellä. Vastarintaliike eläköön ja elpyköön uuteen voimaan oikeudenmukaisuuden, tiedon, taidon ja humanismin puolesta!

Opetusministeri Jukka Gustaffson putoaa

2014-01-05T13:54:00.000+02:00

Jukka Gustaffson siirrettiin toisiin tehtäviin - tai sanokaamme asia näin: hän VAPAUTUI tehtävänsä taakasta Suomen tasavallan opetusministerinä. Se jos jokin oli oikein ja kohtuullista. Muusta vaietakseni haluan muistuttaa tässä siitä, että Gustafsson KIELTÄYTYI antamasta enää valtionapua Suomen humanistiliitolle! Tästä tämä (omasta mielesstään) kunnian mies numero yksi odotti saavansa kiitosta Kataisen hallitukselta in corpore tai edes teknohuuman ja uudistusvimman riivaamilta puoluetovereiltaan (ja on mahdollisesti saanutkin ylenmäärin siunaavia taputuksia). Konsulttien ylin ystävä voi odottaa saavansa jatkossakin osakseen kaikkea hyvää ja kaunista. Yhteinen sosiaalidemokraattinen ja konsulttihenkinen rahvas osaa arvostaa yhtä tietämätöntä Gustaffsonia, joka äkkiseltään näyttää kunnon mieheltä ajamaan oikeita asioita ja tyrmäämään väärät. - Mukavahan se on, että sosiaalidemokraattien joukossa tavataan jokunen harva humanismin, ihmisen ystävä, joka tosin on samalla ja pahaenteisesti rahastavan konsultin ylin ystävä. Näitä konsultinpalvojia riittää pilvin pimein valittaviksi seuraaviin hallituksiin. Konsulttidemokratia toteutuu maassa kiitettävästi; konsultille antamansa palkkiot on esimerkiksi yliopisto julistanut salaisiksi. Hallintoalamaisissa kuuluu olevan ikävää taipumusta kateuden syntiin. Hallintoalamaisilla tarkoitan tässä yliopiston ja jokaisen muun yhteisön intellektuelleja, joilta poliitikot ja konsultit ovat riistäneet tahdon. Onneksi olkoon! Ynnykät ovat ja niiden tuleekin olla tottelevaista väkeä: "tahtotila" vastaa yksi yhteen poliitikon ja konsultin tahtotilaa. Jukka Gustaffson putoaa vain opetusministerinä, ei poliitikkona.

GNOSTILAINEN UNI

2013-11-02T19:11:00.001+02:00

Mika Waltarin teos Johannes Angelos (1952) kertoo kuoleman kohtaamisesta Konstantinoksen kaupungissa anno 1453. - Eksistentialismi ja sen uskonnollinen versio sopivat minusta erinomaisesti romaanin lukutavaksi. Johanneksen osasta Hannes Sihvo on kirjoittanut haikean tekstin. Omasta puolestani haluan tässä avata Waltarin historialle suurissa linjoissa uskollisen romaanin gnostilaista teemaa. Kahdessakin mielessä persona princeps on Johannes: avainhenkilö tapahtumien vyöryssä - ja lisäksi oikeutettu astumaan basileuksen, Bysantin keisarin purppurasaappaisiin.

Mehmet II valtaa Konstantinopolin ja säästää viimeiseksi Johanneksen, joka on häntäkin palvellut ja jonka hän tarkoin tuntee... Monessa, kovin monessa on Johannes mukana ollut, kaukana lännessä myös. Symbolisesti saa Johannes saappaat jalkaansa; hänen reisivaltimonsa avataan; hän katselee Kaupunkia, kunnes valo silmistä sammuu; hän ehtii sanoa palaavansa tähtiruumiina poimimaan muurin raosta kauniin kukan rakkautensa muistoksi. Turkin sulttaanille Johannes lausuu, että tämä ei ole koskaan palaava.

Ennen kuin turkkilaiset vyöryivät kaupunkiin, Johannes oli saanut kokea kauniin suhteen Anna Notaraksen kanssa (joka lopulta mieheksi pukeutuneena taisteli ja kaatui Portin edessä).

Johannes oli gnostilaisesti taas ja viimeisen kerran tavannut Pyhän Romanoksen Portilla kaksoisolentonsa, varsinaisen itsensä, ettemme sanoisi kuolemansa. - Samaan tapaan kertoo minulle Petrus de Vortice unestaan. Siinä Petrus kohtaa kadulla kulkevan nuoren naisen, tarttuu häntä olkapäistä ja kysyy: "Kuka sinä olet?" - "Sinä." Tämän unen Petrus näkee, ja tämän sanan hän siinä kuulee Kreikan-matkallaan.

____

Waltarin Johannes Angeloksesta ks. vielä:

Päiväkirja - kertomus kuolemaan valmistautumisesta

Tekijät:	Sihvo, Hannes
Aineistotyyppi:	Kirjan osa
Julkaistu:	2002
Kieli:	suomi
Aiheet:	kaunokirjallisuus > miljöö > Bysantti
Luokitus:	udk 82
Huomautukset:	Luku on artikkelista Kuoleman enkeli Bysantissa // Mika Waltari - mielikuvituksen jättiläinen / toimittanut Ritva Haavikko. Porvoo : WSOY, 1982., s. 238-254.
ISBN:	951-42-7059-2. - 951-42-7060-6 (verkkojulk.). -
Avainsanat:	Lisää avainsana Ei avainsanoja

Melancholica-kirjan strategiset tiedot

2013-05-28T22:20:00.000+03:00

	Filosofia, psykologia \| Muut \|
	Sarsila Juhani MELANCHOLICA Poleemisia esseitä Laajuus: 346 s. Julkaisuvuosi: 2013 ISBN: 9789514490941 Kieli: fin Kustantaja: Tampere University Press. TUP
	ANNO 1793 markiisi de Sade julkaisi teoksen La Philosophie dans le boudoir (Filosofia makuuhuoneessa). Hedonismin nimeen vannotaan nyt innokkaammin kuin de Saden päivinä. Ikään kuin protestiksi Tampereen yliopiston dosentti Juhani Sarsila puolustaa henkistä ihmiskäsitystä. Pysyvän paikan hänen sielussaan ovat saaneet Herakleitos, uusplatoniset ja gnostilaiset viisaat sekä Buddha. Sarsila ihailee palavasti uusplatonisti Hypatiaa, Aleksandrian yliopiston jaloa ja kaunista professoria, jonka kristityt murhasivat. Giordano Brunon tavoin Sarsila näkee melankolian syvän ilon lähteenä. Aristoteles luonnehti kaikkia älykkäitä ihmisiä melankolikoiksi. Sarsila edustaa vanhan ja uuden ajan elämänfilosofiaa. Kirjan kahdesta, muita paljon pidemmästä esseestä toinen käsittelee Oswald Spengleriä, toinen Vladimir Leniniä. Yhteinen nimittäjä on retoriikka. Spengler ennusti länsimaisen kulttuurin häviön. Lenin miltei onnistui kaatamaan maailman.
	34.00 €

Melancholica (Aika ja alakulo)

2013-05-23T10:57:00.001+03:00

Tampere University Press 2013 (346 s.)

Sumeaa logiikkaa

2013-02-17T18:16:00.004+02:00

Kuva on utuinen ja vastaa hyvin keskustelun aihetta.

Retoriikkaa 15 vuoden (ja 2300 vuoden takaa)

2013-01-03T11:31:00.002+02:00

maanantai, 31. joulukuuta 2012

RETORIIKKA (1998)

Vivat ars oratoria et moriatur, nisi bene vixerit!

Aristoteles: Retoriikka. I ja II kirjan suomentanut Paavo Hohti, III kirjan suomentanut Juha Sihvola (yhteistyössä Päivi Myllykosken kanssa), selitykset Juha Sihvola. Teoksessa Aristoteles: Retoriikka ja Runousoppi, Teokset IX. Gaudeamus, Helsinki 1997.

(Olen ladannut osan termeistä kreikan kirjasimin 3.1. 2013. Tekstin olen kopioinut niin & näin -lehdestä siellä sen kerran julkaistuani.

niin & näin 1/1997 lienee retoriikan ainoa teemanumero. Muista kotoisista kulttuurilehdistä en ole lukenut vastaavaa. Itse Aristoteles kirjoitti lehteen kolmikirjaisesta Retoriikastaan avausluvun verran; tulkkina esiintyi Paavo Hohti, klassillinen filologi, retoriikan ekspertti ja Suomen kulttuurirahaston yliasiamies. Hohti sai rahastoltaan Matteus-efektin mukaisesti 30.000 markkaa Retoriikan suomentamiseen jo vuosia sitten. Tästä ei kuitenkaan kirjan esipuheessa kiitetä. Joko Hohti kieltäytyi nostamasta rahoja tai Knuuttila, Niiniluoto ja Thesleff peittelevät tai vain unohtavat mainita tapausta. Sittemmin rahaa satoi hankkeelle parista taivaallisesta lähteestä niin mukavasti että käännöksen ja selitysten luulisi olevan vallan huikeita. Jälki tosin ei ole kehuttava kautta linjan (mutta Päivi Myllykosken III kirjan käännös on varsin hyvä). Jo samaisessa lehdessä Juha Sihvola selitti hieman reroriikkaa yleensä ja Aristoteleen Retoriikkaa varsinkin. Nyt ilmestyneen koko Retoriikan selityksissä on ansioiden ohella tasapainottomuutta ja puutteita. Selitykset on kenties laadittu nopeasti. Samalla ilmeni, että Aristoteles on Sihvolan suosikki (joskaan ei niin suuri lemmikki, että Sihvola olisi intoutunut kaunopuheiseksi; ja innon puute on erinomaisen loogista). Ehkä Sihvola on kuitenkin selvinnyt vaikeasta (näennäisen helposta) työstään kohtuullisesti. Se ei taida ihan riittää.

Voiko liiallinen rahanjako vesittää tärkeän käännöstyön? Ilmeisesti voi. Mutta päättäjät ovat niin kelvottomia, että tuoreimmalle Aristoteles-tulkinnalle kai tuputetaan vielä tiedonjulkistamis- ja mitä palkintoja niitä onkaan. Sitten kun Retoriikasta otetaan uusi, korjattu painos, luovutan käytettäväksi kaikki korjaus-, parannus- ja lisäysehdotukseni. Ehkä ne voi julkaista aiemminkin.

On hienoa, että Aristoteleen Retoriikkaan voi lopulta tutkailla myös suomeksi. Mutta mikä ihme estää herroja Hohti ja Sihvola kirjoittamasta juohevammin? Paatoksen puute, sanoisin.

Retoriikkaan eli vakuuttamisen ja vaikuttamisen taitoon suhtaudutaan Suomessa edelleen kovin torjuvasti. Se joka on toista mieltä, ajatelkoon kerran jos toisenkin, missä seurassa liikkuu. Retoriikka (ῥητορικὴ τέχνη) on useimmiten haukkumasana, niin kuin hyvää retoriikkaa ei kerta kaikkiaan voisi olla. Retoriikan synonyymeinä lasketellaan hallitsevassa puheessa sellaisia kuin mainonta, propaganda, aivopesu, jokin spesifi (qua sumuttava) puhetapa, kuten politiikan retoriikka tai edelleen paatos, ikään kuin kaikki paatos olisi pahasta. "Älä ole pateettinen!" tarkoittaa: "Heitä pois tuo mahtipontisuus.” Tai: ”Älä ole säälittävä!” Tai: Mitä kummaa sinä oikein esität?" Muistakaa, hyvät ihmiset, retoriikan yhteys draamaan. Älkää hukkuko Aristoteleen logiikkaan.

Monen kilpaveikon tai -sisaren argumentti on menneinä vuosina leimattu tunteenpurkaukseksi. Niin kuitattiin esimerkiksi filosofi Matti Juntusen uljas argumentaatio, kun taistelimme tutkinnonuudistusta vastaan 1970-luvun lopun Jyväskylässä ja hävisimme (Moni TU:n kannattaja ei ole vastannut tervehdykseeni 20 vuoteen). Sittemmin moni pikkuveli ja -sisko lienee imenyt jo äidinmaidon vastikkeessa kuivakasta asiallisuutta (vs. paatos, sentimentalismi). Suomalaisista on kasvanut Euroopan asiallisinta kansaa.

Juha Sihvola, joka ei ole turhan vaatimaton mies, haluaa rehabilitoida retoriikkaa (kiitos siitä) ja nostaa samalla tärkeitä asioita esiin. Hän implikoi aristotelisoivasti, että retoriikka on olennaisesti muuta kuin paatosta (joskin esimerkiksi venäläisille paatos on elämän tärkein asia, mitä Sihvola ei kai tiedä mutta mikä on sitä tärkeämpi tietää ja minkä Bysanttia tutkinut Paavo Hohti mainiosti aavistaa). Retoriikan selittäminen vaatii huomattavan laajaa näkemystä. Retoriikan selityksiin pitää ehdottomasti saada vastakkaisia käsityksiä asioista, jotta selitykset eläisivät ja antaisivat eloa itse tekstille, joka sinällään ei ehkä elä (eli perustu eloisiin vastakkaisuuksiin).

Puheopin ammattilaiset ovat kauan pitäneet klassista (klassillista) retoriikkaa pennun konttailuna oman suvereenin taitonsa jaloissa. Tieteet kun kehittyvät, puheoppi niiden mukana, he uskovat. Antiikin kulttuurin väheksyntä kuuluu suomalaiseen, neofilistiseen elämänmuotoon. Suurimpien optimistien mukaan ihmisen käyttäytyminen pystytään eräänä päivänä jäännöksettä esittämään muutaman matemaattisen symbolin avulla (mihin loogisen positivismin tulisi loogisesti pyrkiä). Kehittyykö retoriikka ei-esittäväksi? Ei-esittävää taidetta on ollut malliksi jo tovin.

Aristoteles ei olisi halunnut kiinnitettävän huomiota esitystapaan. Hän joutui silti tekemään myönnytyksiä todellisuudelle ihmisten "kelvottomuuden" vuoksi. Huono todellisuus oli valmis eikä sitä voinut muuttaa. Filosofi ei kyennyt vaihtamaan ihmisiä, mutta ihmiset ovat vaihtaneet filosofia erinomaisen usein. Aristoteleen mukaan retoriikka joutuu vastahakoisesti vetoamaan tunteisiin (olemaan osin pateettista). Ansaitsee pontevan maininnan, että filosofi David Hume katsoi antiikin (pateettisen) retoriikan lyövän mennen tullen laudalta modernin, kohtuuttoman asiallisen retoriikan (vaikka filosofia, modernina triumfina, peittoaa kirkkaasti antiikin filosofian Humen mukaan). Lukekaa ihmeessä Tuukka Tomperin asioita suhteistava Hume-käännös (niin & näin 1/97). Kukaan ei olisi pannut pahakseen, jos Sihvola olisi lainannut tai referoinut rivitolkulla Humen käsitystä retoriikasta (oik. retoriikoista).

Ration retoriikka

Aristoteleen Retoriikka valaisee kohtuullisesti taidon (τέχνη, ars) monia puolia. Opus markkinoi argumentoivaa eli ratiosentristä retoriikkaa erinäisen (lue epätieteellisen) pre-aristotelisen ja myös gorgiaanis-ciceroniaanisen retoriikan kustannuksella. Mikä tärkeintä, ration retoriikka rinnastuu Aristoteleen, skolastiikan ja modernin tieteen ilmiasuun (vs. Gorgias, Cicero, renessanssihumanistit, Schopenhauer ja sen sellaiset). Kuivakas Aristoteles saattaa hyvinkin riemastuttaa modernia tutkijaa ja opettajaa, jotka eivät ole suurten sanojen ystäviä; ne jotka ovat, tutustukoot Aristoteleen retoriikkaan ja sanoutukoot siitä irti, elleivät hurahda peripateetikoiksi tai diskurssianalyytikoiksi (eli siis voiman oikealle puolelle, jolla tarkoitan tieteen maaperää). Aristoteleen retoriikan suomennos saattaa hieman lujittaa taidon vielä heikkoa asemaa pohjoisessa maassa. En jaksa uskoa, että Aristoteles antaisi kovin lujaa potkua retoriikan harrastukselle. Tiedonjulkistamispalkinto tosin saisi muutaman uuden filosofisen päiväperhon taistelemaan paikasta median auringossa retoriikan avulla.

Enin into retoriikkaa kohtaan tuntuu hiipuneen filosofi-, politikologi- ja taiteentutkijapiireissä. Vaikutelma saattaa olla perspektiiviharha: retoriikka on lyönyt itsensä läpi tarvitsematta enää rummutusta. Ja paatoskin latistuu toistuessaan. Jokunen kasvatustieteilijä ja useampi filologi etsii retoriikasta vaihtoehtoa kommunikaatioteorialle ja muille positivistisille ja kryptopositivistisille latteuksille ja loputtomalle syllogistiselle pyörittelylle. Retoriikan vanhat ystävät joutuvat ottamaan kantaa Aristoteleeseen; tämä hyvä filosofi antaa vastustajilleenkin jotakin. Kaikkien tutkijoiden olisi nyt aika lukea Aristoteleen kontribuutio.

Teosta suosittelee mielellään ilmaisutaidon opettajille ja opiskelijoille lukioihin ja muualle. Valikoituja paloja sopii jakaa kasvattajille. Aristoteles on lausunut kuolemattomia totuuksia nuorista ja vanhoista ihmisistä (ks. Ret. II, luvut 12–13). Noissa kohdissa Hohti onnistuu mukavasti. Lukisin Aristoteleen psykologian ja nimenomaan piirreteoreettisen suuntauksen perustajiin. En sano, että piirreteoriat olisivat suorastaan roskaa.

Ne monet, jotka eivät tajua logiikan hienouksien päälle tuon taivaallista, voivat saada mahdollisiin univaikeuksiinsa apua Aristoteleen retoriikasta. Tässä suhteessa saman asian ajaa mikä tahansa Aristoteleen teos (esim. Politiikka, jota en meinannut jaksaa lukea loppuun). Aristoteles saattoi olla kynämies. Hänen säilyneet tekstinsä eivät vain satu kuulumaan taideproosaan. Retoriikan I ja II kirjan suomensi siis Paavo Hohti, kiintoisimman ja parhaan III kirjan Päivi Myllykoski. Kumpikaan tulkitsija ei lähtenyt (re)retorisoimaan kuivaa ja sanoisinko epäretorista eli tavallaan metaretorista tekstiä, joka käsittelee retoriikkaa. Kreikankielinen alkuteksti ei saa kokemaan sanamaagillisen kirkastuksen pyhimpiä hetkiä (vs. Gorgiaan psykagogia). Silti suomennoksen tulisi olla vetävä, Jumalan tähden, minkä ei suinkaan tarvitse merkitä tarkkuudesta luopumista! Vai väitättekö, ettei suomesta ole tyylikkään filosofian kieleksi?

Aristoteleen logos-retoriikka antaa merkitystä jonkun toisen paatos-retoriikalle ja toisinpäin. Olkaamme siis kiitollisia Aristoteleelle ja hänen suomalaisille kollegoilleen. Yhden ja ainoan retoriikan asemesta on itse asiassa useita retoriikkoja; myös roomalainen retoriikka ja retoriset tekstit voivat tarjota uusia näkökulmia moneen asiaan. Eivät Cicero, Quintilianus ja muut mitään retoriikan epigoneja ole. Retoriikan ja Poetiikan (anteeksi: Runousopin!) yhteinen kirjallisuusluettelo on harmittavan suppea: tosin 57 nimikettä mutta pitkälti niitä yksiä ja samoja moderneja kuuluisuuksia ja kai Sihvolan tuttuja. Mutta niinhän ne muutkin kirjallisuusluetteloita laativat. On häpeällistä, ettei Juri Lotmania mainita Suokaa anteeksi. Suuttumukseni menee ohi.

Retoriikka vai puhetaito?

Retoriikka tarkoittaa suullista ja kirjallista sekä non-verbaalista vaikuttamista (vrt. "kehon kaunopuheisuus" siis oxymoron). On syytä käyttää kansainväliseen tapaan retoriikka-nimitystä eikä kaventaa sitä puhetaidoksi; samoin on poetiikan ("runousopin") laita. Gaudeamus tai Aristoteleen teosten suomennostyön toimikunta (S. Knuuttila, I. Niiniluoto ja H. Thesleff) tuntuu vakavasti harkinneen retoriikan suomentamista puhetaidoksi, jos kohta ei puheopiksi (ks. esipuhe suomennokseen). Puhetaito ei ole haukkumasana; retoriikka on (ollut) kovin monelle (kuten peruskoulun opettajille, joita minulla on ollut suru tuntea monia). Olisiko Aristoteleen "Puhetaito" saanut enemmän lukijoita, saanut koululaiset ja vanhemmat jo laatimaan esitelmänsä aristotelisin metodein? Mutta toivon mukaan retoriikan maineenpalautus on toteutunut edes sen verran, että Retoriikkakin menee kaupaksi.

Retoriikka syntyi oikeuspuheen teoriana ja käytäntönä Sisiliassa n. 450 eaa. Sen koommin retoriikka on usein assosioitunut oikeusjuttuihin (vrt. Ciceron puheet, amerikkalaiset prosessit TV:ssa ja ehdassa elämässä). Mutta vallatessaan kreikkalaista maailmaa retoriikka valtasi samalla kirjallista kulttuuria (ja on toki sanottava kuuluvasti, että antiikin kulttuuri oli huomattavan oraalista ja kommunikatiiviset taidot takasivat yhteiskunnallisen menestyksen varmemmin kuin meillä nykyään). Voimme tarkentavasti puhua milloin suullisesta, milloin kirjallisesta retoriikasta. Kirjoittakoon joku intomielinen vaikka ”kirjallisesta puhetaidosta” tai ”riitaisasta sovusta” (tyyliopissa oksymōron, ὀξύμωρον; logiikassa contradictio in adjecto) tai "kirjan puheesta" tai oraalisen puheen kirjallisesta moduksesta.

Onneksi Aristoteleen vakuuttamisen ja vaikuttamisen puolia analysoiva teos tuli kustantajalta nimen omaan "Retoriikkana". Pahaksi onneksi "Poetiikka" lipesi "Runousopiksi", ja kirjan kanteen saatiin ristiriidan särö (Aristoteles IX Retoriikka Runousoppi). Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, sanotaan. Joskus tuntuu, että nimenomaan paremmissa piireissä sitä vasta sattuukin.

Opus auttaa enemmän kaikenlaisia tieteen (vs. ars) tekijöitä, mm. politiikan tutkijoita ja ns. analyyttisia filosofeja kuin taideproosan ja myös runouden tutkijoita ja luovia mestareita. Kaunosielut taitavat siirtyä suoraan kolmanteen kirjaan, johon olisi kainosti toivonut perusteellisempia selityksiä.

Ratiosentrinen Retoriikka jättää kirjallisen retoriikan turhan vähälle huomiolle. Aristoteleen retoriikka on niin sanoakseni kallellaan logiikkaan ja seisoo tai kaatuu logiikan mukana. Jonkun toisen (esimerkiksi Gorgiaan) retoriikka kallistuu poetiikkaan ja kaatuu sen mukana aristoteelisessa tuomiossa. Esitän seuraavassa hieman karrikoiden sekä klassisen että yhtä klassisen dialektiikan piirteitä.

1.) retoriikka on usein konkreettista (havainnollista) ja synteettistä ja palvelee kommunikaatiota (tai puhetta sanan suppeassa tai laajassa mielessä); 2.) dialektiikka taas on abstraktia ("vaikeaa") ja analyyttista ja se palvelee tutkimusta (tai on tutkimusta omimmillaan). Retoriikka voi tosin valautua moneen monituiseen muotoon, kuten filosofiakin, mutta dialektiikkaa tuskin on moneksi. Aristoteleella logiikka ikään kuin tunkeutuu retoriikan alueelle. Vastaavasti esim. Gorgiaalla ja Cicerolla poetiikka tunkeutuu retoriikkaan.

Retoriikan ja poetiikan eroa ei sovi luonnehtia suureksi. Antiikin reetorit nimesivät retoriikan sosiaalisessa elämässä tarvittavaksi suostuttelutaidoksi ja esittivät huomioita sen kuvallisuudesta ja rytmistä. Niin Aristoteleskin teki.

Retoriikassa korostettiin imaginatiivisen visualisoinnin merkitystä; taito oli opittavissa runoilijoilta (esim. Olympos-kuvaus Homeroksen Odysseian kuudennesta laulusta). Silti retoriikkaa pidettiin lähinnä intellektuaalisena, koska siinä esitettiin loogisesti järjestyneiden ideoiden sarjaa. Runouden nähtiin väläyttelevän salamoita, retoriikan kuultiin toistavan ja laventavan. Runous voi olla tiivistä, retoriikka kumulatiivistä: edellinen on intensiivistä, jälkimmäinen (ilmeisesti usein) ekstensiivistä. Nämä ovat silti yleistyksiä, samalla kertaa valaisevia ja vaarallisia.

Juri Lotman huomautti muuten, ettei retoriikassa ole mitään sellaisia sisäänrakennettuja ominaisuuksia, jotka estäisivät sitä olemasta tieteen kaunista tai nautittavaa kieltä. Erehdynkö sanoessani, ettei dialektiikka suinkaan ollut Lotmanille retoriikkaa tärkeämpää?

Dialektiikka tärkeämpi kuin retoriikka

Aristoteles laati teokset sekä retoriikasta että poetiikasta. Hänelle retoriikka oli enemmän logiikkaa kuin poetiikkaa, kuten Retoriikan lukija ihastuneena tai vihastuneena toteaa. Retoriikka oli hänestä suorastaan dialektiikan (logiikan) "vastakappale". Ja hän intellektualisoi retoriikkaa mutta arvosti enemmän dialektiikkaa (aivan kuten moderni tutkija jossakin Renvall-instituutissa antaa ammatillisesti relevanttien tekstien osalta enemmän arvoa esityksen loogiselle rakenteelle kuin ns. tyylille tai esitystavalle):

"[] retoriikan alalla tulee puhujaksi joko järjestelmällisen opiskelun kautta tai puhujaksi ryhtymällä, kun taas dialektiikan alalla tulee sofistiksi ryhtymällä sellaiseksi, mutta dialektikoksi ei voi ryhtyä vaan siihen tarvitaan kykyä" (Ret. I. 1. luvun lopetus).

Retoriikassaan Aristoteles sanoutui irti aiemmasta kreikkalaisesta perinteestä. Siinä oli hänestä kiinnitetty huomiota epäolennaisuuksiin eli tyylillisiin kysymyksiin ja tunteisiin vaikuttamiseen. Sihvolan selkein sanoin

"[] Aristoteles katsoi, että retoriikka tuli perustaa sille yleiselle argumentoinnin teorialle, jota hän oli kehitellyt logiikkaa koskevissa teoksissaan." (Selitykset, s. 196).

Hän tahtoi logisoida ikäänkuin aloogisen retoriikan ja saa meidät kysymään, miten homogeeninen aiempi retoriikka oikeastaan oli. Ihmiskäsityksensä mukaisesti Aristoteles alisti perinteen ns. epäolennaisuudet järjelle omassa tieteellisessä ja kauaskantoisessa teoriassaan. Sanoisiko joku, että Aristoteleella retoriikka lakkasi olemasta taidetta ja muuttui tieteeksi? Ei tuon sanomiseen paljon järkeä vaadita. Ei tarvita edes rohkeutta sanomaan, että Aristoteles alisti taiteen tieteelle. Mutta Aristoteles sijoitti poetiikkaan sellaisia aineksia, joita Hume olisi tahtonut nähdä ja kuulla käytännön retoriikassakin. Aristoteleen rajankäynneistä on jäänyt syviä jälkiä ihmismielen maailmankarttaan.

Aristotelinen retoriikka pyrkii täyttämään kolme tehtävää: didaktisen, esteettisen ja psykologisen. Se tahtoo 1) opettaa, 2) miellyttää eli viehättää ja 3) liikuttaa. Jos saman toistaa teknisin termein, vaikuttamismodukset ovat 1) λόγος (järkeen vetoamus), 2) ἦθος (todellisen tai sopivan luonnekuvan välittäminen) ja 3) πάθος (tunteisiin vetoaminen). Ihmiset ovat järkiolentoja. He ovat hyvillään siitä, ettei puhuja aliarvioi heitä vaan luottaa heidän järkevyyteensä ja vetoaa siihen kelpo argumentein halutessaan heidät puolelleen. Toiseksi: jokaisessa esityksessä ja / tai esiintyjässä tulee olla luonnetta (vrt. draama), ja niin itse asiassa aina onkin, koska jonkinlainen eetos välittyy minuutissa, parissa. Kolmanneksi ihmiset eivät ole yksioikoisesti tai edes ensisijaisesti järkiolentoja (vaan he tahtovat olla dialektikon harmiksi kelvottomia). Tunteita ei vaikuttamisessa jätetä rauhaan. Eihän niin voitaisi mitenkään tehdä.

Aristoteleen sanotaan suhtautuvan retoriikkaan ratkaisevasti myönteisemmin kuni Platonin (jolla oli kaksi kantaa siihen: toinen jyrkästi, toinen lievemmin kielteinen). Kolmea aristoteelista vaikuttamismodusta voi melko korrektisti havainnollistaa seuraavasti Platonin kautta, jonka mukaan ihmissielussa on kolme osaa: 1) tietävä, 2) ponnisteleva ja 3) hamuava. Vastaavasti ihmiset karsinoidaan kolmeen osastoon sen mukaan, mikä sielun osa kutakin luonnehtii:

1) Ihmiset, joissa sielun tietävä osa hallitsee: he ovat filosofeja ja ihanteellisia hallitsijoita.

2) Useammissa lajitovereissa vallitsee ponnisteleva sielunosa. He muodostavat keskiluokan ja ovat uutteria sotilaita ja virkamiehiä.

3) Yhteiskunnan alaluokan muodostavaa rupusakkia ohjaa syömistä, juomista ja sen sellaisia iloja hamuava sielunosa. Ali-ihmiset ovat työläisiä, esim. maanviljelijöitä ja käsityöläisiä (sopii laskea, että Kauniita ja rohkeita tehdään myös keskiluokkaa varten).

Ihmisen tietävää sielunosaa tulee opettaa. Ponnistelevaa sielunosaa kuuluu huvittaa ja viehättää paljossa tuntein keinoin. Ala-arvoista eli hamuavaa sielunosaa pitää liikutella tunnetilasta toiseen (kuten Marcus Antonius tekee Shakespearen draamassa Julius Caesar). Tarpeen tullen tunteita on myös tukahdutettava.

Kuten muistettaneen, eliittijoukon tyypillinen hyve on viisaus, keskiluokan hyve rohkeus ja alaluokan kohtuus (se kun alistuu osaansa).

Olen puhunut hieman Platonista. Aristoteles suhtautui retoriikkaan olennaisesti toisin kuin Platon, korostetaan alan tutkimuskirjallisuudessa. Sihvola kiinnittää asiaan huomiota, kuten kuuluu. Aristoteles on silti ongelma (ja mahdollisesti lähempänä Platonia kuin kehdataan tunnustaa). Aristoteles tunnustaa ihmisillä olevan luontaista kykyä toden saavuttamiseen (niin misantrooppi Herakleitoskin tunnustaa).

Aristoteleen mukaan ihmiset jopa saavuttavat useimmiten totuuden. Aristoteleella oli optimistista uskoa tavallisten ihmisten episteemisiin kykyihin, muotoilee Sihvola ja viittaa tieteellisesti Cooper-nimiseen tutkijaan (jolla on kolme nimikettä kirjallisuusluettelossa). Luemme, että Aristoteles kerrassaan poikkesi kreikkalaisen filosofian (niin sanoaksemme koppavan elitistisiltä) päälinjoilta. Mitenkähän lienee? Toisaalta elitisti Aristoteles paasaa koturniensa korkeudesta ihmisten "heikosta käsityskyvystä" ja "kuulijoiden kelvottomuudesta ja tyhmyydestä". Se on ristiriitaista, ellei ristiriita ole vain minussa.

Aristoteleella taisi silti olla kaksi eri kantaa "ihmisten episteemisistä kyvyistä". Pelkäänpä, että se murtaa pohjaa jos ei sentään pyhältä dialektiikalta niin ainakin ratiosentriseltä retoriikalta. Ja kaikki kopiointiperinne on virtuaalisesti epäluotettavaa.

"GLOBUS HYSTERICUS"

2012-10-10T18:17:00.003+03:00

Cóntra vim mórtis non est medicámen in hórtis.

(Kuolon voimaa vastaan ei ole puutarhoissa lääkettä).

Vita brevis,

Ars longa,

Occasio praeceps,

Experientia fallax,

Iudicium difficile.

- Hippokrates -

On elämä lyhyt,

Taito pitkä,

Tilaisuus ohimenevä,

Kokemus petollinen,

Ratkaisu vaikea.

***

1. a. ELÄMÄ on kovaa, ja Suomen lääketieteen latinassa noudatetaan ns. kovaa (eli klassista) ääntämystä. Niinpä c ääntyy AINA k:na: fractura (murtuma), bacíllus (basilli), laceratio cervicis uteri (kohdunkaulan repeämä). Ph / ph on f-äänne kreikkalaisperäisissä sanoissa: philosophia. Edelleen: ch ja th äännetään aspiroimatta: melancholia [melankolia], thorax [toraks]. Vielä: qu/qv ääntyy kuten kv: quis (kuka, mikä).

Kirjaimet k, j ja y ovat latinassa hyvin harvinaisia: i on joko i tai j: inicio [injikio] 'heitän johonkin' , 'injektoin'.

1.b. SANAPAINO on kaksitavuisilla sanoilla aina viimeistä edellisellä tavulla (alkutavulla): víta. Kolmitavuisissa tai pidemmissä sanoissa painon paikka vaihtelee (se on joko kolmannella lopusta tai toisella lopusta). - Mutta ei huolta: latinassa on heikko aksentuointi, toisin kuin kreikassa (joka muuten on Euroopan lääketieteen äidinkieli ja josta tulee meille jokseenkin yhtä paljon lääketieteen tai lääkintätaidon sanoja kuin latinasta).

Lyhyellä ja pitkällä vokaalilla on yhteinen merkki: se voi tarkoittaa joko lyhyttä vokaalia (brevis) tai pitkää: in vita (elämässä). Lisäksi: ae ja oe ääntyvät melkein aina pitkänä e:nä.

2. SANALUOKKIA ovat nominit (substantiivit, adjektiivit, pronominit ja numeraalit: nämä taipuvat useimmiten), edelleen verbit (nekin taipuvat) ja vielä partikkelit (adverbit, prepositiot, konjunktiot - eivät taivu) sekä lopuksi interjektiot (eivät taivu): vae! - Vae mihi / tibi! (Voi minua / sinua!).

3. a. LATINAN nomineja opeteltaessa on hyvä painaa mieleen sekä nominatiivi (perusmuoto) että genetiivi. Genetiivi paljastaa aina taivutusvartalon. 'Kaula' on cervix (siitä genetiivi cervic-is). 'Kohtu' on taasen perusmuodossa uterus (gen. uter-i). 'Syöpä' on cancer (nom.), 'syöpäkasvain' tumor cancri. - Kasvain voi olla joko hyvän- tai pahanlaatuinen (edellisessä tapauksessa adj. benignus, jälkimmäisessä malignus). Sana tumor ei diagnoosissa yksinään kertoisi, kumpi laji on potilaan (patiens) kohdalle osunut. Patiens (kärsivä) voi olla nominatiivissa joko maskuliini tai feminiini (ja jopa neutri: animal patiens).

3.b. NOMINIT taipuvat sijamuodoissa (yksikössä ja monikossa), ja niillä on kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. Substantiivit jakaantuvat viiteen eri deklinaatioon, adjektiivit vain kolmeen ensimmäiseen. ESIMERKKEJÄ: vita, ae 1 (elämä); insufficientia 1 (riittämättömyys, vaje, vajaatoiminta); valvula, ae 1 (läppä); musculus, i 2 (lihas); humerus, i 2 (olkaluu); erotismus, i (rakkauselämä); cancer, cancri 2 (syöpä), collum, i 2 (kaula); pes, pedis 3 (jalka); basis, baseos 3 (pohja, tyvi) cor, cordis 3 (sydän); os, ossis 3 (luu); defectus, us 4 (puutos, vaje); fetus, us 4 (sikiö); usus, us 4 (käyttö); exitus 4 (poismeno, kuolema kaunistelevana kiertoilmauksena = mors 3); rabies, rabiei 5 raivotauti; scabies, ei 5 (syyhy); dies, ei 5 (päivä).

3.c. TAIVUTUSESIMERKKEJÄ 1. ja 2. deklinaation mukaan

hypertrophia prostatae eturauhasen suureneminen

morbus e(x) causa ignota tuntemattomasta syystä johtunut sairaus

cancer mammae sinistrae vasemman rinnan syöpä
deficientia intellelligentae (älyllinen heikkolahjaisuus , "vaihtoehtoinen lahjakkuus")

pneumonia acuta äkillinen keuhkokuume

vitium organicum congenitum synnynnäinen orgaaninen vika

3.d. TAIVUTUSESIMERKKEJÄ 3. deklinaatiosta (tässäkin mukana kreikan sanoja)

cortex (cerebri) aivokuori (jossa kuulemma ovat ulkomaailman edustukset, representaatiot)

alveolus pulmonis keuhkorakkula

pavor nocturnus yöpainajainen

commotio cerebri aivotärähdys

suspicio appendicitidis epäily umpilisäkkeen tulehduksesta

sectio caesarea keisarinleikkaus

ulcus cruris säärihaava (crus, cruris 3 sääri)

vulnus /vulnera sine fractura haava / haavat ilman murtumaa

coma diabeticum sokeritautitajuttomuus
depressio mentis solito gravior (tavallista syvempi mielenmasennus)

lateris sinistri (genetiivi!) vasemman puolen / vas. puolella

psychosis manicodepressiva maanisdepressiivinen psykoosi

fractura baseos cranii kallonpohjan murtuma

cessatio mensium kuukautisten lakkaaminen

febris recurrens uusiutuva kuume

carcinoma medullare ydinsyöpä

intoxicatio alimentaria acuta äkillinen ruokamyrkytys

pulsus celer nopea pulssi, syke

abusus medicamentorum lääkkeiden väärinkäyttö

status post infarctum cordis sydäninfarktin jälkitila

partus difficilis malepositione fetus vaikea synnytys sikiön virheasennon vuoksi
marasmus senilis vanhuuden kuihtuminen, marasmi

cancer operatus / carcinoma operatum leikattu, operoitu syöpä

tumor benignus operatus operoitu, hyvänlaatuinen kasvain

lateris dexteri (genetiivi!) oikean puolen / oikealla puolella

3.e. DIAGNOOSEISTA

1. Yhdellä sanalla (mukana yhdyssanoja)
exhaustio (uupumus; burn out)
euphoria (sairaalloinen hyvänolon tunne, "taivaskokemus", mahdollisesti "sekakäytöstä" aiheutuvana)
thanatofobia kuolemanpelko (myös: horror vacui, tyhjyydenkammo ja pelko elämän tarkoituksen menettämistä kohtaan)
necrosis kuolio
necrophobia (kammo kuolleita ruumiita kohtaan)
necrophilia (edellisen vastakohta läh. kauhun genressä)
gefyrofobia sillanylikulkemisen pelko
panofobia kaiken pelko (kr. pan 'kaikki')

narcismus (pahoin) korostunut itseihailu

pertussis hinkuyskä
masochismus nautinnon saaminen kärsimyksestä

alcoholismus alkoholismi (sana arabiasta)

nausea pahoinvointi (tyypillisesti ennen oksennusta)

ophthalmia [lue: oftalmia] silmätulehdus

stenocardia sydänkipuja (kreikassa sydän on kardía, latinassa cor, italiassa cuore).
nihilitis (diagnoosi: potilasta ei vaivaa sitten mikään)
hypochondria (luulotauti)

2. Genetiiviattribuutti:

arthritis genus (ei genu!) polviniveltulehdus

iniuria profunda trunci syvä haava vartalossa
necrosis pancreatis acuta äkillinen haimakuolio

tuberculosis pulmonum keuhkotuberkuloosi

3. Adjektiiviattribuutti

fractura complicata avomurtuma

fractura simplex yksinkertainen murtuma (iho säilynyt ehjänä)

prognosis bona / mala / optima / pessima ---- ennuste

- Joku filosofi saattaisi sanoa ja varmaankin sanoo, että elämä (vita) on sairaus (morbus) ja sen ennuste (prognosis) on huono, koska se (vita) päättyy kuolemaan (mors, kr. thánatos).

3.f. RESEPTIESIMERKKI TÄHÄN PAIKKAAN

Rec.                                         Ota
Spir.fort. 250,0                        250 g väkevää spriitä
D.S.                                          Anna ja merkitse (käyttöohjein).

Näin resepti luetaan: Récipe / spíritus fórtis [genetiivi] grámmata ducénta quinquagínta / Da, signa

3.g. MUUAN RESEPTILYHENNE

n:o [= numero] luvultaan

iter. [iteretur] uusittakoon

q.s. [quantum satis] tarpeen mukaan

Rec. [Récipe] Ota(han)

S. [Signa / Signetur] Merkitse / Merkittäköön

___________________________________________:

MOTTOJA:

Medice, cura te ipsum! - Lääkäri, paranna / hoida itsesi!

Orandum est, ut sit mens sana in corpore sano. - On rukoiltava, että olisi terve sielu terveessä ruumiissa.
Sit tibi terra levis! Olkoon maa sinulle kevyt / Kevyet mullat haudallesi (toivon mukaan).
Ostentant omnia letum. Kaikki viittaa kuolemaan.
Ante mortem. Ennen kuolemaa (upea tango).
Post mortem. Kuoleman jälkeen (forsitan nihil vitae est - ei kenties ole mitään elämää).

Tristitia nocet cordi. Alakulo / synkkyys (= melancholia) vahingoittaa sydäntä. - 'Cordi' on datiivi-niminen sija (casus, "keissi"), jota vaatii intransitiivinen nocere-verbi (vahingoittaa).

Aristoteles ait omnes fere ingeniosos melancholicos esse. - Aristoteles sanoo, että jokseenkin kaikki älykkkäät ihmiset ovat melankolisia. Lääketieteessä melankolialla (lat. usein tristitia) on sairauden status. Vertaa kuitenkin saksan Tiefsinn (syvämielisyys) melankolian synonyyminä tässä Goethen ja Schillerin maan kielessä (kun, aina positiivisesti ajatellen konsultin vaatimuksesta unohdamme teutonisen ja muun väkivallan).

:::

Nota bene: Lääkärit eivät käytä diagnooseissaan täydellistä syntaksia (lausetta) tyyliin "Potilas kärsii siitä ja siitä vaivasta taikka sairaudesta". Siksi en ole esitellyt verbioppia, vaikka tulin käyttäneeksi jotakin partisipimuotoa ylhäällä.

___________________________________________

Gratiae agendae:

Medicus Ylermi Luttinen: Teksti: Lääketieteellinen latina. Lämmin kiitokseni myös konsultoinnista ja keskusteluista (2010 ja 2012).

Luku- ja käyttösuositus: Reijo Pitkäranta - Laura Mikkonen: Lääketieteen sanakirja latina - suomi - latina. WSOY. Parhain kiitokseni. - Olen käyttänyt myös omia esimerkkejäni. Uskoisin, että "globus hystericus" on kaikille ihmiskunnan edustajille tuttu kokemus (experientia non fallax). Huomautus: esitykseni ei ole tarkoitettu kattavaksi vaan ainoastaan maistiaisiksi. Mahdolliset virheet ja muut puutteet heijastelevat vain minun omaa vaivaani tai pahettani: se on pusillanimitas cum ignorantia. JS

Visio, strategia, missio, tavoite, tahtotila, tahtotilan valtaus, muutos, vastarinta, sisäinen sankaruus, sisäinen tyhjyys ja niin edelleen

2012-10-06T16:05:00.001+03:00

MUUTOSVASTARINTAA!

Toisen totuuden jäljillä. Heikki Mäki-Kulmalan kirjoituksia Aikalaisessa 1996–2011. Tampere 2011. ISBN 978-951-44-8514-5

”Luonne koituu ihmisen kohtaloksi”, sanoi Herakleitos (ἦθος ἀνθρώπῳ δαίμων / ēthos anthrōpō daimōn ). – Sokratesta ohjasi daimónion (δαιμόνιον) kritisoimaan mm. sofisti-konsultteja. Sokrates pysyi loppuun asti uskollisena kutsumukselleen. – Myös FT Heikki Mäki-Kulmala on seurannut sisäistä ääntään kirjoittamalla v:sta 1996 Aikalaiseen kolumneja. Niistä 94 kappaletta julkaistiin 2011 yksissä kansissa. HMK olisi voinut keskittyä tieteen tekoon ja jättää kolumninteon toisille. Kuitenkaan Heikki ei Aikalaisen onneksi ole voinut mitään luonteelleen eikä kohtalolleen.

Tekstit ovat asiasubstanssin puolesta kunnon esseitä, jotkut loistavia. Tyylillisesti niitä pitää kiittää hyvin hyviksi. Skeptikkona Heikki ei liene suurten sanojen ystävä – toisin kuin hänen arvostamansa ja kritisoimansa Pentti Linkola. Heikki pysyttelee asiatyylissä. Siellä täällä lukija tapaa puhutun sanan sävyjä mutta tuskin nimeksikään jäykkyyttä.

Tekstien aihepiiri osoittautuu erittäin monipuoliseksi, samoin kuin miehen oppineisuus. Useat esseet ovat lyhyitä, osa keskipitkiä. Pisimmät esseensä filosofi Heikki teki 1999 Kari Enqvistiä (1999:8) ja Jari Sarasvuota (1999:13) vastaan. Enqvistin glooria katoaa, kun Heikki ottaa tarkasteluun ylimielisen professorin suuria lupailevan kirjan Olemisen porteilla (s. 30 - 35). Ei ole olemista sen kummemmin kuin porttejakaan. Nimen kielikuva ei toimi. Enqvistin edelle Heikki nostaa Eino Kailan, monismin edustajan. Toisaalla Heikki osoittaa perusteettomiksi MOT-ohjelman langettamat syytökset G. H. von Wrightin fasistisista mielipiteistä (2002:19).

Täydennän Heikin esitystä vähän: ”Amerikkalainen etiikka on ansaitsemiskyvyn apoteoosi” (Erik Ahlman 1925). Tämän vale-etiikan eli rahan eetoksen ruumistuma ja maahantuoja on konsultti. Elämä on kulttuurin sielun kuoltua tullut kohtalon tahdosta alalla kuin alalla rahakysymykseksi, väitti Spengler (1918/22). Rahan nopeutta ei voi ylittää, otsikoi Heikki neuvokkaasti esseensä (2003:10). Hän päivittää Spengleriä ihailematta tämän historianfilosofiaa ja tyyliä. Mutta Heikki puolustaa Spengleriä, jonka aktiivinen MOT-toimitus ja juutalainen intellektuelli Dan Steinbock ovat

esitelleet fasistina.

Sarasvuon huonosta kirjasta Vapaus! Heikki kirjoitti kuuluisan arvion. Siinä hän käytti gurusta (sovittavan ristiriitaisesti) ilmaisuja ”harmiton hölöttäjä” ja ”melkoinen taikuri”. Toisaalta Heikki meni rohkeasti sanomaan, että Sarasvuon julistus sisälsi ”selkeästi fasistisia aineksia”. Konsultti uhkasi Aikalaista oikeustoimin. Näin banaalin mestari Sarasvuo mokaa (kursivoin kaksi virhettä ja yhden loogisen hataruuden, koska HMK ei niitä, kumma kyllä, osoita).

”Mehr licht, sanoi Göthe viime sanoikseen.

Hanki päivänvalolamppu.

Älä työskentele hämärässä, sillä siinä väsyvät silmät, mieli ja jopa lihakset huonon ryhdin takia.”

Kokoelman nimi herättää ihmetystä. Ei näet käy ilmi, mitä toista totuutta Heikki tavoittelee. Jaan Kaplinski kutsuu jälkisanoissa Heikkiä ”mutta-ihmiseksi”. Ehkä Heikki, etevä kulttuurikriitikko ja aikojen merkkien näkijä, vain etsii totuutta. Tällaisen vaikutelman kirja antaa. Silti minusta tuntuu, että hänen elämänkäsityksensä on henkinen. Tätä puolta HMK ei ole vielä halunnut tuoda esiin.

Juhani Sarsila

aate- ja oppihistorian dosentti

[Teksti on julkaistu Aikalaisessa viime keväänä.]

Sana jos toinenkin Platonin puolustukseksi

2012-10-02T16:41:00.002+03:00

Paha Platon vielä kerran

Platon epäonnistui projektissaan rakentaa ihanteellinen valtio matoisen maan päälle - Sisiliaan. Ateenaan hän kuitenkin perusti Akademian, joka - olkoonkin lyhyin keskeytyksin saa elää lähes 900 vuotta. Imperator Justinianus laittoi pisteen 529 jaa. Platon muuten halusi opettaa filosofista ajattelua eikä konstruoida mitään suljettua, totalitaarista järjestelmää. - Seuraava teksti on julkaistu ehkä hieman eri kuosissa joskus Aikalaisessa.

Filosofi Bertrand Russell vertasi anno 1920 Neuvostojen Maata Platonin Valtioon. Sekä kommunistit että platonistit suuttuivat Russelliin mutta eivät toisiinsa. Russell kävi arvokeskustelun itsensä Vladimir Leninin kanssa. Auditoija Russell hämmästyi, ellei suorastaan järkyttynyt, kun auditoitava Lenin nauraa hohotti raportoidessaan, miten hänen väkensä oli hirttänyt talonpoikia.

Lenin nauroi katketakseen muulloinkin ja ekshibitoi vahvan tahtotilansa ja visionsa, missionsa ja strategiansa. Mutta Russell nimesi hänet Platonin oppilaaksi. Otan omasta puolestani vapauden lisätä, että latinassa, retoriikassa ja dialektiikassa huippuhyvä Lenin oli toteuttamassa ja kaatamassa valistuksen projektia. Ja samalla asialla oli myös Adolf Hitler, hänkin Russellin mukaan Platonin oppilaita. Monista muista avoimen yhteiskunnan vihollisista ovat myös Popper et alii varoitelleet.

Joudun rakentavassa hengessä lisäämään, että ihmiset ovat toivottavasti kehityskelpoisia. Ovatko he sitä vai ei, sen ratkaisee konsultti. Kehittyminen on ”Das Manin” eli sosiaalisen standardin mukaisen ihmisen haaste, mistä konsultit alinomaa muistuttavat astronomista korvausta vastaan. He jos ketkä ovat pimeän keskiajan anekauppiaiden moderneja versioita. He myyvät aneita eli indulgensseja, sekä kontrolli- ja urkintajärjestelmiä. Osta ihmeessä ja osallistu arviointiin, ettet joudu kadotukseen.

Mutta filosofi Russell, itse syntinen mies ja vielä pasifisti, mikä auditoijille toki pitää tunnustaa, on ansiokkaasti selostanut niitä modernissa menossa havaitsemiaan lukuisia hulluuden muotoja, jotka syövät miestä, naista ja lasta.

Kun Suomessa kauhisteltiin Jokelan ja Kauhajoen veritekoja, niin monet vaativat näkyvästi Platonia vastuuseen. Platon-harrastuksen syytä olisi sekin paha ollut. Eikö korvausvaatimus pitäisi miehissä, ellei myös naisissa ja lapsissa, siis kollektiivisesti lähettää Kreikan valtiolle? – Ei sinnepäinkään! Semmoinen vaatimus edustaisi ns. pateettista eli säälittävää erhettä. Moderni Kreikan valtio ei kanna vastuuta antiikin, keskiaikaakin pimeämmän Ateenan yönmustaksi muka havaitusta filosofista.

Olen kerännyt paljon aineistoa Jan Husista, Giordano Brunosta ja muista uskon ja tieteen marttyyreistä. Siteeraan nyt asiaan kuuluvasti Russellin pientä mutta äänekästä teosta, nimeltään Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä (WSOY, 1969, 4:s painos, 27).

”Mikäli entisaikojen teologien kanta oli oikea, oli mahdollisimman monen ihmisen polttaminen roviolla hyväksyttävä asia sen vuoksi, että jälkeenjääneet perisivät taivaan. Jos kuitenkin oli epävarmaa, joutuisivatko harhauskoiset todellakin helvettiin, silloin vainoamisen perusteet eivät olleet pätevät.”

Russell argumentoi vahvasti. Saadaan kliimaksi:

”Jos olisi varmaa, että maailma ilman juutalaisia olisi paratiisi, ei olisi pätevää syytä suhtautua kielteisesti Auschwitziin. Jos kuitenkin on todennäköisempää, että maailmasta sellaisin keinoin tulee helvetti, voimme huoletta antaa luontaisen inhimillisyytemme taistella sellaista julmuutta vastaan.”

Käyttämäni Russell-laitos on Kyllikki Sutisen suomennos. Minusta vaikuttaa siltä, että Russellin kirja on aivan yhtä hyvä tai yhtä paha kuin Platonin Valtio, kreikaksi Πολιτεία (Politeia), latinaksi Res publica.

"Syyllisyys vetää puoleensa" (Kafka)

2012-08-11T11:38:00.003+03:00

Ensi kerran minua uhatttiin oikeustoimilla Jyväskylässä 1978. Taistelin yliopiston tutkinnonuudistusta vastaan. Käräjille en silti päässyt, kun rikoksen tunnusmerkit jäivät uudistajien mielipahaksi täyttymättä. "Sinähän teet poliittisen itsemurhan!" sanoivat työtoverit Jyväskylässä. "Et saa koskaan virkaa!" Sitten oli rauhallista ajan pitkän siivun. Uusia uhkauksia alkoi sadella niskaan ja päin näköä vasta 2000-luvun alkuvuosikymmenellä. Ne koskivat joko "vilpillisin keinoin" (kuten väitettiin) hankkimaani autoa (sic!) tai kielitieteestä omassa julkaisussani lausumaani mielenilmausta. - Olisin muka ostanut ennen tilan ositusta kalliin auton toiselle osakkaalle muka kuuluvilla rahoilla. Tämän tytär oli voittanut lotossa puoli miljoonaa euroa. Sen seurauksena tyttären "iskä", ennen niin mukava mies, meni päästään sekaisin. Hän alkoi kuulla "ylhäältä ääniä". Ne neuvoivat, kuten ukko toisteli, vetämään minut Jumalan tuomiolle (ja rahat pois rikolliselta). Asianajaja, uskovainen tietysti, käynnisti prosessin. Minulta hän tivasi selvitystä työssäni ja töissäni vuosikymmmenien aikana saamastani palkasta. Pankista piti saada näytille pankkitilien sisältämä tieto ja niin edelleen. Voitin jutun. - Mitä kielitieteeseen tulee, vastapuoli joutui - paljon työn jälkeen ja juristin osoitettua epäpätevyytensä sekä moraaliselta että tekniseltä kannalta - happamesti tunnustamaan, että tieteessä saa sittenkin olla eri mieltä (kuin alan sensitiivinen guru ja tämän lakeijat). Kerron tästä, kuten ensimmäisestäkin tapauksesta joskus lisää. Ainekset riittäisivät romaanin kirjoittamiseen. Työ ei kuitenkaan vältämättä maksa vaivaa. - Toistaiseksi viimeinen uhkaus osui maaliskuulle 2012. - Olin kirjoittanut jo 2008 blogitekstin ystäväni Toivo Salosen hyvästä kirjasta "Ihmisen idea". Suosittelen sitä lämpimästi. Samassa blogissa olin kertonut toisesta ystävästäni, anno 1979 menehtyneestä filosofi Matti Juntusesta ja hänen osastaan tässä kivun ja kärsimyksen maailmassa. Matin kanssa taistelin puhein ja tekstein raivokkaasti mutta sivistyneesti anno 1978 yliopistojen barbaarista tutkinnonuudistusta vastaan. Me hävisimme, vaikka olimme kaikissa suhteissa oikeassa (mikä tunnustettiin myöhemmin; Mattia kiiteltiin postuumisti; hänet rehabilitoitiin; minua kiiteltiin ollessani elossa - paitsi että eräiden kauna minua kohtaan on jatkunut jatkumistaan; otan turpiini aika ajoin; toki "uudistajista" on moni laskettu haudan lepoon). Nyt Matin omainen väittää yllättäen minun loukanneen itsensä Matti Juntusen kunniaa 'De arte moriendi' sarjan blogitekstissäni "Kärsimyksen vaikeus" (2008). - Tämäkin syytös on mielikuvituksen (imaginaation) tuotetta. Imaginatio, kreikaksi phantasía, ei käy aina hyveestä. Pahoittelen Tuulan ilmeisen syvää ajattelemattomuutta, tietämättömyyttä ja lukutaidon puutetta. - Hän on poistanut kaksi kommenttiaan jo maaliskuussa: mutta lainluenta on siellä jäljellä. Rumasti se silmiin sattuu. Odotan nyt, että Tuula poistaa sen. Sitten minä puolestani hävitän tämän blogin tai humanisoin sen sisällön pitkäksi, täydelliseksi nekrologiksi, muistopuheeksi Amici defuncti in memoriam. Blogissa olin esitellyt kirjaa ja sen joitakin vaikuttavia, retorisesti onnistuneita, suorastaan unohtumattomia kohtia. - Kafka muuten kirjoittaa, ettei tuomiolle joutuvan tai joutuneen kannata vedota viattomuuteensa, koska syyllisyys vetoaa puoleensa. Oikeuslaitos tarvitsee syyllisiä ja advokaatit asiakkaita ja rahaa. Ketä tahansa voi tässä maassa kaikesta väitetystä pluralismista (moniarvoisuudesta) huolimatta syyttää kunnianloukkauksesta (ei tosin tieteessä, ainakaan lähtökohtaisesti, vaikka silläkin alalla yrittäjiä riittää). Ja ahneita ja sen lisäksi huonoja asianajajia, niin teistejä kuin ateistejakin, löytyy joka lähtöön.- Yksi asia on varma. Ystäväni Matti on nyt ikuisuudessa; mielipidettään tutkinnonuudistuksesta hän ei ole siellä muuttanut eikä ole muuttava. En muuta minäkään. Enkä liioin kadu mitään. Matti, etevä filosofi ja herkkä sielu, olisi ansainnut eläessään kunnon palkinnon radikaalin kritiikkinsä vuoksi, jonka hän kohdisti teknisen tiedonintressin hallitsemaa akateemista ja poliittista yhteisöä kohtaan. - Omaa tilapäistä maanpakolaisuuttani en laske palkinnoksi. - Viimeisen kerran ennen lähtöäni maasta kuulin hänen sanovan: "Elämme luopumisen aikaa." - Muistaako joku, paljanko Jussi Halla-ahoa viimeksi sakotettiin? Muutama vaivainen satanen eli ehdottomasti aivan liian vähän Jussilta meni, ja hänen tapaustaan uutisoitiin kohtuuttoman kohun saattelemana kaikissa medioissa. Miten typerää! - Minua voi hyvinkin odottaa puolen vuoden vankeus esimerkisi Kylmäkoskella tai - mistä sen tietää - Sukevalla suuren metsän keskellä. Juridiikka ei suinkaan ole eksakti tiede, kuten on huomattu. Uhkaa vaara, että jonain valoisana tai synkkänä aamuna löydyn sellistäni hirttäytyneenä - kuten näyttää. Tosiasiassa itsemurhani olisi lavastettu. Mikä muuten lienee totuus siinä Baader - Meinhof tapauksessa? - Oppilapseni saattaa onnistua tuomaan minulle täytekakun ja sen sisällä viilan. Pyytäisin saada mieluummin kerma- kuin suklaatäytekakun. - Tässä tekstissä, kuten elämässä usein on vitsin aineksia.

"Multa kukkii" (< Waltari)

2012-07-28T13:47:00.003+03:00

"Kukkivat roudan maat" . Sellainen nimi on eräällä hienolla romaanilla. Siitä olen aiemmin kirjoittanut. - Metsä selviää ilman terapiaa siitä raiskauksesta, jonka se joutuu kokemaan - jos ja vain jos sen annetaan kasvaa täyteen mittaansa noilla karuilla korkeuksilla Puolangan Lylykylän tien varressa, kilometrin päässä aikoinaan maineikkaan Kurton Kalmakuusikosta. Sen hautuumaan korkeus merenpinnasta on kunnioitettavat tai lohduttomat 299 metriä. Jos metri pari sinne, metri pari tänne menee tässä pieleen, teen nolostumatta korjauksen. Mänty ei ylätasangolla oikein ota kasvaakseen. Turha on sinne kylvää ja istuttaa mäntyä. Laitettakoon koivua ja synkkää kuusta synkän paikanhengen (genius loci) mukaisesti. Kuva otettiin Timon kameralla 10:s kesäkuuta 2004. Siinä komeilee äidin Lada edustamassa mennyttä ja menetettyä aikaa. Kaverini Pekka haluaisi minun kommentoivan näkemystään Hossan metsien tilasta ja niiden käsittelyn straregiasta. Teen sen vielä - sitä nopeammin, mitä pikemmin joku ystävällinen sielu laittaa minulle sähköpostissa kuvan Suomussalmen Hossan metsästä ja toisen otoksen samalta suedulta jonkin järven tai lammen rantamilta.

Humalan autiotalo 10.kesäkuuta 2004

2012-07-07T18:12:00.002+03:00

Historialliset elämänmuodot ovat katoavaisia. Tästä voisi herkkä, aivan normaali ihminen järkyttyä. Kävimme, veljeni Timo (kuvassa) ja minä katsomassa, mitä Humalasta oli jäljellä. - Kuvan ikkunasta ei katso ulos talon viimeinen asukas. - Otin kuvan Timon kameralla. Vierailusta on kulunut kahdeksan vuotta. - Pitää mennä nyt kesällä 2012 tutkimaan, miten pitkälle luonnon valtaus on edennyt. Lähin elävä talo lienee seitsemän kilometrin päässä. On mahdollista saada selville, minne viimeiset asukkaat ovat lähteneet.

Plotinos ja Porfyrios - uusplatonismia tähän paikkaan

2012-04-10T20:07:00.000+03:00

Rooman keisariajan monista uusplatonikoista tärkeimmät lienevät Plotinos (205 -270), Porfyrios (n. 232 - 305) Jamblikhos (n. 245 - 326) ja Proklos (412 - 485). Kaikki he pitävät itseään, osin perusteettomasti tai liioitellen, Platonin aitoina oppilaina. Yhteiskunta- ja valtiofilosofia eivät useita uusplatonikkoja paljonkaan kiinnosta. Lähes kaikki kaikessa on heille teologia, metafysiikka sekä logiikka (mukaan lukien osaksi matematiikka). Mutta itse Platon oli kunnostautunut muutenkin kuin mystikkona. Nimitys "uusplatonismi" otetaan käyttöön vasta myöhään uudella ajalla (Suurin osa Platonin teoksista löytyy lännessä vasta renessanssin aikana.) Vasta Hegelistä pitäen edellä mainittuja ja mainitsemattomia uusplatonikkoja lakataan pitämästä platonismin rappeutuneina edustajina.

Plotinos, kaikista uusplatonikoista tiettävästi ensimmäinen, oli syntynyt Egyptissä. Koulunsa hän perustaa Roomaan n. 245. Kouluja nousee muuallekin kuin niin sanottuun Ikuiseen Kaupunkiin, mutta niiden eroavuuksia sen kummemmin kuin opinkappaleitakaan ei ole tässä mahdollista käsitellä. Aleksandrian koulun johtajana toimii nuhteeton Hypatia, nainen, kunnes kristitty jengi pappiensa yllytyksestä murhaa hänet kadulle (415). Vähän yli sata vuotta myöhemmin (n. 524/6) filosofi Boethius, Theoderikin senaattori ja latinalaisen uusplatonismin uljas hahmo, joka samalla tunnustaa uskoa Kristukseen, vangitaan tekaistun dokumentin nojalla. Vankeuden päätteeksi Boethius teloitetaan syytettynä poliittisesta vehkeilystä ja väärän (ei-areiolaisen) magian harjoituksesta. Ennen kuin teloittajan miekka välähtää, Boethius käy keskustelun perimmäisistä kysymyksistä itsensä Rouva Filosofian, Filosofian Hengettären kanssa. Mielipiteen vaihdon voi lukea Boethiuksen opuksesta 'Filosofian lohdutus' , jonka käänsin ja selitin suomeksi 2001. Teemoista yksi koskee angelologiaa, enkelioppia.

Kaiken hierarkisesti järjestyvän olevaisen ikuisen lähteen näkee Plotinos Yhdessä: Yksi (Hen) tarkoittaa perimmäistä, täysin aineetonta, immateriaalista todellisuutta. Siitä erottautuu ulosvirtauksessa, emanaatiossa, erilaisia olevaisen moduksia tai prinsiippejä tai hypostaaseja. Ensinnä tulee nous eli henki tai mieli (tai ymmärrys). Se on itseään ajatteleva ajatus; se joutuu tarkastelemaan erikseen ja perättäisessä järjestyksessä muotoja niin, että aika ja avaruus syntyvät. Sitä seuraa maailmansielu, sitä taas yksilösielut, jotka sijoittuvat aineelliseen luontoon (fýsis) tai maailmaan. Sielu (psykhé) on vain / sentään hengen hajanaisempi versio. Uusplatonismi edustaa ontologista optimismia.

Ainetta pitää Plotinos (Johannes Scotus Erigenan tavoin) ei-olevana; aineelta puuttuu riiippumaton todellisuus, ja niin puuttuu myös pahalta (ja samaa mieltä on varhaiskeskiajan kristitty uusplatonikko, Johannes Scotus Eriugena). - Ihmiselämän tarkoitus on päästä nousemaan takaisin Yhteen. Ylipäänsä kaikki, mikä lähtee korkeasta prinsiipistä, on sen kaltainen taikka itse asiassa samaa olemusta sen kanssa - ja siihen se on lopulta palaava. Samaa humanismia ja universaalia sympatiaa tapaamme Eriugenalta, jonka mukaan kaikki pelastuvat "ennalleen palautumisen tilassa". Ihmisen pitää Plotinoksen mielestä päättäväisesti kehittää henkistä olemustaan ruumiillisen puolensa eli orgaanisten motiiviensa kustannuksella. Vain aineeton eli siis yksi (Hen) on vapaa, sanoo Plotinos, ja maailma "kelluu sielussa". Aineen kahleissakin - tai luonnon vankina elää kituuttava - sielu on potentiaalisesti vapaa. - Yhden, siis perimmäisen todellisuuden, voi täällä ajassa ja lihassa oleva ihminen tavoittaa vain mystisessä ekstaasissa - ruumiittomassa tilassa tai sanokaamme: tilapäisessä ruumiistapoistumiskokemuksessa ja vihdoin fyysisen kuoleman jälkeen.

Oppilas Porfyrios kärsi vaikeista masennustiloista ja hautoi itsemurhaa. Se jäi kaikkien onneksi tekemättä. Näet opettaja Plotinos esitti vakuuttavat argumenttinsa elämän jatkamisen puolesta. Muuan tarina kertoo Plotinoksen estäneen Porfyrioksen itsemurhan sanomalla mitä vetoavimmin, jos kohta vähemmän miehekkäästi, ettei hän (suuri Plotinos) tahtonut tulla jätetyksi ypöyksin maailmaan (sic!). Tavallaan korvaukseksi tästä pelastumisestaan Porfyrios kirjoitti Plotinoksen elämänkerran ja editoi hänen teoksensa, joka vain vaivoin avautuu lukijalle. Porfyrios kirjoitti itsekin lukuisia opuksia. Niiden joukossa loisti keskiajan kristityille tavattoman tärkeä Kommentaari Aristoteleen 'Kategorioihin'. Se tunnetaan nimellä 'Isagoge' (Johdatus) edellä mainitun Boethiuksen, Rouva Filosofian oman pojan, latinaksi tulkitsemana. - Oletettavasti Plotinos kuoli Campaniassa tuberkuloosiin (270).

Porfyrios nostattaa kristityissä kilvoittelijoissa katkeraa vihaa julkaisemalla teoksen, joka pyrkii kohta kohdalta osoittamaan kristinuskon dogmit vääriksi, kerrassaan naurettaviksi. Kristitty jengi käy kerran Porfyrioksen kimppuun mutta ei saa tai halua saada tätä hengiltä. Mittavasta traktaatista meillä on tallella tärkeitä katkelmia. Teoksessaan 'Pidättyväisyydestä' (De abstinentia) Porfyrios osoittautuu kovin askeettisen vegetarianismin puolestapuhujaksi. Tässä hänen motiivinsa ovat pitkälti pythagoralaisia.

Aeternitas

2012-01-21T11:51:00.148+02:00

Olin uupunut ja ilmoittanut Maija-Leenalle jättäväni roomalaiskirjan teon kylmästi sikseen. Projekti olisi mitä ilmeisimmin kaatunut siihen paikkaan, ellei Erkki, 79, olisi yllättänyt ja tullut kolmanneksi mukaan. - Siksi minäkin päätin jatkaa tuskaisaa (ja säätiöiden asiamiesten torjumaa) tekstin tuotantoa; piti toimia kolmella kielellä, trilingvaalisesti. Kaksikin olisi vaatinut ankaraa puristusta. Kolmea gloossaa käytettäessä taakka aina kasvaa, sanoisin, eksponentiaalisesti.

Syyskuun alussa 2011 roomalaiskirja valmistui. Tiiviitä sivuja lasketaan 214, ja merkkejä siinä on virtuaalisesti suunnaton määrä. Kolmistaan päivittämämme roomalaiskirja jatkaa siitä, mihin Maija-Leena ja minä olimme kaksistaan niinikään kolmikielisessä (ja luonnollisesti säätiöiden vähättelemässä) helleenikirjassa päässeet (2010). Sen ruskeasävyinen kansikuva näkyy alempana, toisen kirjoituksen kohdalla, ja se toimii luullakseni paremmin kuin roomalaiskirjan kansikuva. Katsonet sieltä, jos kirja tai sen kansikuva ei ole jossakin tullut vastaan.

Heti kohta Erkin suostuttua pelastavan enkelin osaan näin kausaliteettia uhmaavan, eloisan enneunen: minun sallittiin nähdä kirjan kansiteksti valmiina (joskin ilman poeetta Vergiliuksen kuvaa). Ja kannessa oli musta risti yhden tekijän nimen jäljessä. Minua kuitenkin estettiin näkemästä tai kieltäydyin näkemästä tai muistamasta, kenen kuolemaa tarkoitettiin. Unesta tuli totisinta totta eilen perjantaina 20.1.2012 klo 12:n jälkeen päivällä. Tuotiin sanaa, että Erkki oli siirtynyt viimeisenä elonpäivänään rauhan saaneena ajasta Ikuisuuteen. Saulus Scholasticus eli ystäväni Sauli muistutti minua äsken (nyt on lauantai) Carl Gustav Jungin rohkeasti esittämästä synkronismin periaatteesta: se koskee kuin koskeekin merkityksellisten asioiden yhteenosumia, coincidenssejä tai jopa convergentioita, kuten omasta puolestani haluaisin korostaa.

Enneunet voi ajatella sen erityisiksi ilmentymiksi. Tässä sopii mennä pidemmällekin ja sanoa olkoonkin hieman tautologisesti, että meillä ihmisillä on aika (khrónos, tempus) tässä aika-avaruudessa, spatiotemporaliteetissa. Ikuisuudessa sitä vastoin ei aikaa tunneta eikä tulla tuntemaan; sitä ei siellä kertakaikkiaan ole, mutta me olemme siellä - osaksi jo nyt.

Miksi en jatkaisi vielä? - Ikuisuudessa me elämme; olemme jo kuolemankin kohdanneet ja taaksemme jättäneet. In aeternitate nos vitam agentes ipsam mortem iam passi sumus et post terga reliquimus. Kaikki on jo tapahtunut. Efesoksen filosofi Herakleitos ajatteli näin erään fragmenttinsa mukaan. Vetoan toiseen runoilijaan - sillä Herakleitoskin oli runoilija parhaasta päästä, vaikka hän kirjoitti ainoastaan proosaa: Eeva-Liisa Manner sanoi, että hänen vakaumuksensa mukaan kaikki on jo todella tapahtunut. - Kiitän saamastani inspiraatiosta Saksassa asuvaa ystävääni Hannelea - kuten muitakin edellä mainitsemiani ihmisiä ja heidän lisäkseen Tuuliaa. Ja kiitän myös enää "vain" Ikuisuudessa elävää Erkkiä. Hän on vapautunut kahleistaan ja lakannut olemasta ajan vieras.

Requiem aeternam

2012-01-20T16:10:00.017+02:00

Sain suruviestin samaan aikaan, kun pimeys alkoi peittää maata. Rakas opettajani ja ystäväni, filosofian tohtori Erkki Palmén on nyt poissa.

Stephen Hawking 70 vuotta (8.1.2012).

2012-01-14T14:19:00.076+02:00

Hawking sairastaa ties monettako (kymmenettä) vuotta ALS-vaivaa. Siksi hänestä ei ollut osallistumaan Cambridgen yliopiston hänen kunniakseen järjestämään juhlaan. Suuri englantilainen fyysikko tekee BBC:lle antamassaan lausunnossa tiettäväksi, että hän pelkää ihmiskunnan (mankind, humankind) tuhoutuvan viimeistä edustajaansa myöten jossakin planetaarisessa onnettomuudessa kuten ydinsodassa tai -petollisen harmittomalta vaikuttavan -ilmaston lämpiämisen seurauksena. On syytäkin pelätä (vaikka Paavo Lipponen vakuuttaa vaalimainoksessaan, ettei ainakaan suomalaisilla ole mitään pelättävää). Mikä neuvoksi apokalyptisen näkymän edessä? Voidaanko tuhosta selvitä, jos varsin realistisesti odotetaan, ettei Gaian täystuhoa voi enää estää teoilla eikä puheilla eikä istumalla hiljaa kädet ristissä? Liike-elämän konsulteista ei liene apua vaan haittaa. - Hawking ehdottaa näpertelyn ja tyhjän puheen asemesta kosmisen avaruuden kolonisointia. Pitää tarttua mitä pikimmin toimeen; muuten perii hukka. Avaruusteknologiaan täytyy ohjata ratkaisevasti enemmän resursseja, kuin siinä tällä hetkellä käytetään. Meidän pitää - Hawking sanoo - perustaa siirtokuntia Marsiin ja muille taivaankappaleille.

Ihmiset pitävät sairauden runtelemaa Hawkingia sympaattisena hahmona; tunnetuin hänen teoksistaan on "Ajan lyhyt historia". Siinä fyysikko esittää kansanomaisella kielellä, millainen universum on ja miten se on alkunsa saanut. - Jos kuitekin omaksumme äärimmäisen metafyysisen realismin, jonka mukaan ihmisyyden olio on todella olemassa, meidän ei tarvitse pelätä kaikkien miljardien partikulaaristen ihmisten tuhoutumista, koska ihmisen platonis-augustinolaisissa korkeuksissa leijuvalle idealle ei käy kuinkaan! Ei siis ole mitään pelättävää. Presidenttiehdokas Paavo Lipponen ansaitsee huonoista kannatusluvuistaan huolimatta hatunnoston. Jääkäämme Tellukselle ja jättäkäämme kosminen avaruus, extraterrestiale spatium, rauhaan. Meidän käy kehnosti, mutta onneksi ihmisen idea kestää ikuisesti - kunhan on olemassa jokin olento, jonka mielessä se asuu.

Mars on sodan jumala. Miksi ihmisten pitäisi mennä käymään sotia Marsiin ja tuhota sekin - sikäli kuin marsilaiset eivät tee kolonialisti-imperialisti-ihmisistä selvää. Sodan voittajaa ei ole kirkossa kuulutettu. Parasta olisi pitää matalaa profiilia ja tyytyä annettuun maailmaan.

Filosofia saa ansionsa mukaan

2010-09-17T15:51:00.089+03:00

Mitäpä elämä olisi ilman nautintoja? Aristippokselle, kyreneläisen hedonismikoulun perustajalle, hyve (areté) merkitsi tietoa, "korkeinta hyvää". Sen Aristippos määritteli nautinnollisten hetkien suurimmaksi mahdolliseksi summaksi. Mutta Hegesias (n. 320-280 eaa), eräs Aristippoksen oppilaista, laski pessimistisesti tai realistisesti, että ihmiselämässä moisten huippuhetkien (sanokaamme kliimaksien) summa paljastuu ilman muuta pienemmäksi kuin mielipahan ja suoranaisen tuskan hetkien summa. Hegesias väitti teoksessaan Apokarterwn varsin buddhalaiseen tai mielestäni pikemminkin jainalaiseen tapaan, että halu kokea mielihyvää tai nautintoja aiheuttaa tuskatiloja; mielihalujen tukahduttaminen on elämän aikana ainoa metodi eli tie tuskattomuuteen ("heikko" ataraxía). Tuskattomuutta Hegesias piti ainoana onnen muotona tai pikemminkin onnen korvikkeena. Parasta on kuitenkin, hän korosti, kuolemaa seuraava tunnon ja tietoisuuden täydellinen puute ("vahva" ataraxia).

Termit "heikko" ja "vahva" ataraxia ovat omiani. Tässä sopii korostaa sitä, että Hegesiaan mukaan ainoa varma tie ulos tuntevasta ja tietoisesta elämästä käy vain itsemurhan kautta. Hegesias sai lisänimen ho Peisithánatos (Itsemurhakonsultti) viimeistään silloin, kun joukko hänen kuulijoitaan riisti Aleksandriassa itseltään hengen (vaikka se ei ollut ainakaan jainismin katsannossa kehittynyt henkisesti tarpeeksi pitkälle). Hegesias joutui poistumaan kaupungista, kuten kuuluikin käydä. - Hegesiaasta ovat kertoneet Diogenes Laertios (2,86 ja 93ff.) ja Marcus Tullius Cicero (Tusculanae disputationes 1,83f.). Minäkin olen yhdessä Maija-Leena Kallelan kanssa sanonut sanottavani Hegesiaasta kolmikielisessä kirjassamme Ne mainiot helleenit (Jyväskylä 2010, 104 ja 135).

Hegesias on hyvä esimerkki siitä, että nautinto-oppi voi "lyödä yli" radikaaliin pessimismiin. Ja Hegesiasta sopii (tai ei sovi) pitää Platonia parempana Sokrateen oppilaana. Ongelmaksi tulee, mitä "parempi" tässä tapauksessa kullekin tulkitsijalle tarkoittaa. Mutta mitäpä siitä, koska elämä pysyy joka tapauksessa ongelmana aikojen loppuun.

On the greatness and misery of philosophy

2010-09-09T21:08:00.048+03:00

Modern or "Faustian" man is, owing to his very nature, enchanted by a headless or limbless ancient torso, rather than by some wholly preserved or successfully restored sculpture dating back to the same remote culture. Torsos have their own fate and they are surrounded by an aura, as Oswald Spengler argues. Torsos convey to us the charm of antiquity, but they also remind us of the one-way direction of time and, consequently, of the transitory nature of all worldly goods and ideas. First and foremost, it is, however, the empty space of the torso's missing head or limbs that attracts our attention. An optic and optimal reproduction is constructed in the mind of a devout visitor to galleries of ancient art. The factually empty space around the torso is filled with the tempo and rhytm of invisible lines. Similarly and quite analogically, modern man, whom we, following the footsteps of Goethe and Spengler, call "Faustian" and whose main characteristic is restlessness and "concern" (German "Sorge"), feels attracted by the badly broken lines of graphic symbols, i.e. by those ancient texts which have come down to us in scanty fragments or textual torsos. They, too, have their own fate and aura.

For his doctoral thesis on Heraclitus of Ephesus, the Ionian philosopher of "flux", Spengler tried to find an all-embracing outlook on the world (Weltanschauung) in Heraclitus' book 'On the Nature of Things', which is, for the most part, lost for us. There are, however, about 130 short fragments, the discussion on which has not, by any means, been completed but is continuing still. The most famous fragment reads as follows: "This world-order, which is the same for everybody, was created neither by any god nor by any human being but has always been, and is still, and will be an ever-lasting fire, ignited by measure and extinguished by measure."

This fragment or literary torso was to become the core of Stoic cosmology; much later, it was regarded as an excellent expression of dialectical materialism by Vladimir Lenin. In general, the close reading of Heraclitus' fragments shows that many of them are mutually, or even dialectically, contradictory, and that the overall impression of them verges on the absurd. On the other hand, Heraclitus seems to have been furious not only with all ordinary people but also with all the other philosophers that he happened to know. On the other hand, he seems to have firmly believed in the excellent cognitive capacity of his fellow human beings. The reason for this paradoxical fluctuation of opinions has remained a mystery. Perhaps Heraclitus' work 'On Nature' was left unfinished by the author himself due to some illness, such as melancholy, which he suffered from. Or perhaps he wrote his last reflections on life at the time of his death; or he may have composed a contradictory or enigmatic piece of work quite intentionally, in terms of his alleged misanthropy; or who knows if a number of fragments from some, even hostile, sources of the virtually untrustworthy copying tradition were erroneously or fraudulently included in Heraclitus' literary life's work.

Heraclitus, well aware of the capacity of his eagle eye to penetrate into the depths of cosmos, regarded himself as the wisest of all mortals. According to numerous anecdotes, which started to live their own lives after his death, Heraclitus' hubris was in due course followed by the curse of the avenging Nemesis Divina.

In philosophy, Heraclitus represented materialism. According to a somewhat macabre anecdote, he was the only ancient philosopher whose dead body was devoured by wandering dogs (www.Athenisfinlandiae.com) - Giordano Brunon kuva: law.umkc.edu

Jonkun toive, monen pelko, kaiken loppu

2010-04-01T16:29:00.042+03:00

Elämä itse antautuu joskus objektiivisten mahtien edessä - niin Telluksella kuin muuallakin. Giacomo Leopardi näkee kosmisissa kuvissaan, että "(...) tulee koittamaan aika, jolloin tämä maailma ja koko luonto sammuu. Ja niinkuin tänä päivänä ei ole tallessa mitään merkkiä tai mainetta suurista imperiumeista (...) ja niiden merkillisistä saavutuksista, miten laajalti tunnettuja ne menneinä päivinä olivatkin - niin ei ole jäävä mitään talteen luomakunnan loputtomista vaiheista ja vaivoista. Vain alaston hiljaisuus ja syvä rauha täyttävät rannattoman avaruuden. Niin hajoaa ja katoaa universumin elon ihmeellinen ja järkyttävä salaisuus, ennen kuin sitä ehditään selittää ja ymmärtää."

Leopardia kiehtoi ajatus, että orgaaninen elämä sammuisi kaikkialta ilman, että se siitä enää missään heräisi eloon.

Kerran Giacomo katseli taivaan tähtösiä samalla, kun kosmoksen täytti turpeiden sammakoiden kurnutus.

Giacomo Leopardi oli pessimismin klassikko, siinä missä Schopenhauer ja von Hartmann. Mutta Friedrich Engels edusti todella kosmista optimismia ja ihmisuskoa, kuten sitaatti hänen teoksestaan Luonnon dialektiikka osoittaa tai ainakin implikoi.

"Meillä on varmuus siitä, että kaikessa vaihtelussaankin materia on häviämätöntä eikä ainoakaan sen attribuuteista voi joutua hukkaan. Siksi materia on kerran katkaiseva Maassa korkeimman kukkansa, ajattelevan hengen. Mutta aivan saman rautaisen pakon vuoksi sen täytyy synnyttää henki taas jossakin muualla ja toisena aikakautena."

Latinan 'materia' on sukua niinikään latinan sanalle 'mater' (äiti). 'Aineen korkein kukka' käy hyvästä metaforasta. Se tarkoittaa henkeä Engelsin emergentissä materialismissa.