Diplomatiaa kurpitsakylässä

Mielikuva T-paita ja tennismekko

2026-06-22T09:12:16.103+03:00

Lomalle lähtö on huomenna, ja tajuan, että kaikissa t-paidoissani on keltaiset kainalot. Tai sitten ne korostavat toimistotyössä turvonneita mahamakkaroitani turhankin tehokkaasti.

En kerro tuskastani kenellekään. Vien koko perheen halpamarkettiin, ostan lapsille uudet loma-asut ja koetan etsiä samalla t-paitaa itselleni.

Mutta halpamarketin surulliset, jo valmiiksi kulahtaneet muodin mustataukot saavat tuskani vain pulppuamaan. En halua lomalle suttuisessa t-paidassa, jossa lukee "I need coffee".

Ongelmanratkaisuni on raivari, joka tulee täysin puskista, tunnekuohustani tietämättömälle perheelleni. Mies ja lapseni pakenevat suosiolla kenkäkauppaan. Minä ajan itkuisena hetken yksin ympäri kulahtaneen ostarin parkkipaikkaa. Lopulta ymmärrän toimintani järjettömyyden ja otan yhä hämmentyneenä vaeltavan perheeni takaisin kyytiin, ajamme katkerana kotiin.

No, tästä tulee luonnollisesti keskustelu. Miehelle selviää, että haaveeni oli tallustella hotellin aamiaiselle merkkiliikkeen t-paidassa, ei missään halpahallin rievussa. Svanski osaa tarvittaessa laittaa pystyyn instant kolmannen asteen kuulustelun, ja alkaa hiostava keskustelu siitä, kuinka järkevää on etsiä merkki-t-paitaa halpahallista.

Ajamme Budapestin hienoimpaan ostoskeskukseen.

Ovella Svanski tajuaa, ettei ajanut partaa, ja itsekin tajuan shortsiasuni edustavan pahaa alipukeutumista. Painelemme vaateliikkeeseen, jossa myydään hotellin aamupalalle sopivia t-paitoja. Pyörin naistenosastolla ja kalpenen paitojen hintalappujen edessä: 15 000 forinttia yhdestä t-paidasta!!!

Svanski huutelee toisesta pinosta:
– Tule tänne, täällä on samoja paitoja 3000 forintilla!

Svanski on oikeassa. Samat merkit, samat värit, mutta hinta on tuhansissa, ei kymmenissä tuhansissa.

– Svanski, nämä ovat miesten paitoja!!! minä suhisen.
– Helena, tämä on pinkki ja tuo on liila, ja tuossa yhdessä on kukka! Yksikään mies ei pidä näitä. Budapest on nyt vapautunut, saat sinäkin ostaa miesten osastolta! Svanski julistaa ja rupeaa lappaamaan Adidasta, Pumaa ja DRK:ta ostoskoriin. – Otat tästä vain M-koon, niin se on täydellistä.

Katson Svanskia hitaasti. Mutta toisaalta – mahtuminen kokoon M kiinnostelee...

Saan viisi t-paitaa samalla rahalla kuin kaksi paitaa naistenosastolta. Ja sitten ostoskoriin lähtee vielä tennismekko... niin... jotenkin lomalla kuuluu olla tennismekko. Se vaan on niin, että pulska, keski-ikäinen nainen, joka yhä pelaa tennistä, on kivempi mielikuva kuin se, joka on niin rätti-poikki, että harrastaa vain suru-pilatesta.

Ja tiedän – en ole eläessäni pelannut sekuntiakaan tennistä! Tässä nyt olikin kyse mielikuvista. Lomalle!!

Keittiöjakkara

2024-06-05T11:42:00.001+03:00

Kevät on unkarilaisessa alakoulussa juhlien ja tapahtumien aikaa. Olen joka toinen ilta kitaransoiton kokeessa, konsertissa tai nokkahuilumatineassa, jos en sitten ole kuorolalutilaisuudessa. Kiitos lasteni aktiivisen ja omatoimisen musiikkiharrastamisen. Sitten on lastenpäivä, äitienpäivä ja opettajienpäivä. Kaikki vaativat erikoisohjelmaa, kukkia ja/tai, mieluummin kuitenkin, ja lahjoja.

Lisätään mukaan vielä perhepäivä tuo mukava piknikhenkinen tapahtuma, jossa luokat myyvät ruokaa ja me perheet nautimme puistossa kesäkuisesta lauantaista.

Mutta sitähän perhepäivä tai mikään näistä päivistä ei ole. Nimittäin lämmin ja mukava kuin kesäkuinen lauantai. Kaiken takana on kaksikymmentä eri viestiryhmää, jossa mietitään pohditaan ja tapellaan, miten yhteislahja tai gulashikeiton teko järjestetään. Viestin merkkiääni ulvoo, kun pullantuoksuiset äidit, lähinnä vain äidit, koska yksikään mies ei kestä näissä chateissä hengissä hetkeäkään, käyvät veristä taistelua limonadi resepteistä ja suolakurkkujen tarpeellisuudesta lisäkkeenä.

Ja sitten minä. Koitan pysyä perässä, mutta kielitaito ja google pettävät minut kerta toisensä jälkeen. Tai ainakin toivon niin. Sillä eräs äiti kirjoittaa, googlen mukaan, että aikoo istua keittiöjakkara päässään koko perhepäivän ja ruuaksi niin ikään googlen käännöksellä tarjoamme kokonaisen lampaan ja auton voi parkeerata... google ei tässä kohtaa varsinaisesti säästele suomalaisia kirosanoja.

Olen niin pihalla kaikesta, että en ole ollenkaan varma, että se en ole minä, joka istuu keittiöjakkara päässään perhepäivässä. Puhelin tursuaa viestejä ja toisen lapseni luokka on ajautunut sen verran pahaan epäsopuun, että lopuksi tapahtuu jotain ihan kamalaa. Jotain täysin edeltä arvaamatonta. Kesken kovimman suunnittelun viestiketju hiljenee. Kukaan ei sano enää mitään. Koitan kysyä, että mitä nyt sitten tuodaan tai leivotaan? Kukaan ei enää vastaa. Naiset ovat hiljentyneet.

Suomessa hiljaisuus on normaalia, mutta unkarissa ei. Unkarilaisilla naisilla on yleensä aina jotain sanottavaa. En tiedä miten toimia. Kysyn asiaa siltä ainoalta äidiltä, jonka kanssa voin puhua englantia. Hän ei avaa draamaa minulle ollenkaan, mutta käskee yksioikoisesti leipoa pullaa, olla hiljaa ja kyselemättä.

Menen ostamaan jauhoja. Kyselemättä.

Juuri kun luulen, että olen voitonpuolella tämän kevään kanssa, molempien lasteni syntymäpäivä kutsulista-keskusteluryhmät aktivoituvat. Luonnollisesti jokainen kysymys ja kiitos kutsusta ovat minulle. Googlee laulaa ja tekee jekkujaan. Järki ei tahdo riittää!

Lopuksi makaan sohvalla ja luen viestejä lapsille ääneen ja he kääntävät minulle asiat, niin kuin ne ovat. Keittiöjakkaroita ei ilmesty omituisiin paikkoihin ja saan myös ilmaista konsultaatiota unkarinkielen lausumiseen ja muihin epäkohtiin, niin juhla suunnittelussa, kuin lahjatoiveiden sensuroinnissa.

Kun koulu kahden viikon päästä loppuu ja olen viettänyt, leiponut ja viestittänyt kaiken. Suljen puhelimeni viikoksi ja kieltäydyn sen viikon aikana ymmärtämästä yhtään unkaria.

Mamiiiiii!!!!!!

MITÄ!!! Minä avaudun juuri nyt blogiini!! Älä häiritse!

Meidän pitää tehdä sellaiset kiitos-lahjakassit synttäreille ja yhdellä tytöllä meidän luokalla on maitoallergia, joten suklaamousse EI KÄY!!!

KÄYTÄVÄ!!!!

Käytävä-corridor-folyosó..... äiti mitä taas höpötät?!?!?!?!

Teen sille hyytelön!

Nokkahuilu

2024-05-29T14:34:00.003+03:00

Uniformu on! Kengät, sukat... mahtuuko kengät? Mahtuu, kun ei laita koko kantapäätä. Mitä? Kyllä laitetaan kantapää, otat nämä toiset kengät. Liian naiselliset en halua! Tekee hyvää hiukan nyt naisellistua, laitat nämä. Nyt on kaikki vaatteet, mitä muuta tarvitaan kevätkonserttiin? Nuotit ja.... nokkahuilu. Missä on nokkahuilu? En minä tiedä, käskit eilen harjoitella ja minä.... Sinä mitä? Missä harjoittelit? En harjoitellut, koska en löytänyt nokkahuilua. Et löytänyt nokkahuilua?!?!? Miksi et sanonut mitään? Et kysynyt.

Käännämme koko talon ylös alaisin vaan nokkahuilua ei löydy. Minuutit paukkuvat ja kouluun pitäisi lähteä, mutta nokkahuilua ei löydy. Ehkä se on Veljen huoneessa? Mitä?!?! Ehkä se on pikkuveljen huoneessa.

Kauhu ja tuskanhiki valtaavat mielen. Veljen huone....tarkoittaa poikani huonetta! En ole mennyt sinne viikkoon, koska mikäli avaan oven menen instant-raivotilaan ja Svanski on käskenyt vähentää raivoamista. Avaan oven. On kuin avaisin sellaisen etsi esineitä kuvasta- pelin. Huone tursuaa. Työpöydällä on legoja, lipaston päällä on legoja, sängyssä on legoja. Työpöydällä on myös karvamatto, jonka tulisi olla lattialla. Kun nostan mattoa siihen on takertunut legoja. Työpöydän reunaan on liimattu iso sinitarrapallo ja siitä sojottaa pystyssä ahvenanmaan lippu. Hyllynpäällä on mopsi-ilmapallo, jonka päähän on teipattu edesmenneen isäni kapteenin lakki... hyperventilaatio ei ole kaukana. Enkelitaulun raamiin on kiinnitetty kapteenin arvomerkit... tuovatko ne lisäsuojelusta... toivottavasti, koska sitä tämä poika kohta tarvitsee, kun tulen hulluksi.

Käyn huoneen kaaosta läpi. Astun legojen päälle, kiljun kivusta, nostelen tavaroita ja koitan etsiä niille paikkoja, mutta nokkahuilua en sieltä löydä. Ehkä se on koulussa?

Lapset autoon ja kohti koulua. Ajamme kaikki kokonaiset viisiminuuttia.

Mami.

Mitä?

Jumala lähetti minulle viestin.

Ihan oikeesti nyt! Tähän aikaan aamusta, tätä settiä. Ei mistään yhtään korkeammalta nyt tullut viestejä?

Nokkahuilu on tv:n takana.

Oikeesti?

Oikeesti.

U-käännös ja takaisin! Juoksen olohuoneeseen tutkin tv:n, sen alla olevan lipaston, sohvan alusen, ei nokkahuilua!

Karjun 6.45 pihalla tiistaiaamuna, EI nokkahuilua!!!!

Jumala erehtyi?

Karjun 6.45 pihalla tiistaiaamuna, Jumala ei erehdy!!!

Tajuan että minulla on naapureita ja nyt ne luulevat että naapurin maahanmuuttajaäiti on liittynyt lahkoon. Tungen lapset autoon ja ajan kouluun ilman nokkahuilua.

11.45 tekstiviesti musiikinopettajalta: Tyttärelläsi ei ole nokkahuilua ja tänään on konsertti.

Kirjoitan aika monta vastausta, mutta en lähetä yhtäkään.

11.52 Toinen tekstiviesti opettajalta: Tyttäresi sanoi että nokkahuilun hukkuminen on aiheuttanut äidille stressiä. Lainaamme huilun. Etsitte huilun viikonloppuna ihan rauhassa.

Kirjoitan opettajalle, kiitos.

Lysähdän keskelle myllättyä lastenhuonetta. Kapteenin arvomerkit enkelitaulussa taisi kuitenkin toimia.

Sitten huomaan että tyttö on unohtanut uniformu kassinsa kotiin. No, se saa vaihtaa vaatteet autonpaksissa konserttihallin edessä.

Pilvi, pilvestä pilveen- a felhő, a felhőből, a felhőhöz

2024-03-14T09:55:00.001+03:00

Perheeni on ollut sairaana koko talven, mutta tämä viimeinen intensiivinen flunssa on pitänyt meitä limaisissa kourissaan neljäviikkoa.

Olen hortoillut ja hoitanut perhettäni keuhkokuumeessa ja Svanski on vajonnut syvään miesten flunssaan.

Ensin hän vastusti hoitoa ja sairaslomaa, mutta lopulta hänenkin oli pakko luovuttaa. Pari viikkoa sitten perjantaina, hän soitti töihin ja sanoi pitävänsä kesälomaa viikon.

Kesälomalainen otti viltin ja koiransa, joka ei ole hänen koira ja jota hän inhoaa, ja linnottautui sohvan nurkkaan. Naama rutulla, sekä miehellä, että koiralla.

Oli mentävä apteekkiin.

Oma reseptini oli pilvipalvelussa ja halusin myös särkylääkettä sekä miehelle että lapsille. Helppoa, sanoin itselleni, vaikka tiesin että kylän apteekissa englanti ei ole vaihtoehto ja unkarinkielellä on mentävä.

Astelin kassalle ja sanoin hienosti päivää ja ilmoitin apteekkarille, että olen pilvessä. Apteekkari tuijotti minua kysyvästi, ehkä jopa vihaisesti.

Unkarilaisessa asiakaspalvelussa ei ole huumorille sijaa ja se että apteekissa ilmoittaa ensimmäiseksi olevansa pilvessä, ei ole välttämättä paras avausliike. Tajusin virheeni ja aloitin massiivisen sanojen taivutus operaation. Lopuksi sain lauseen siihen muotoon, että minulla on pilvessä...

MIKÄ?!?!?! huusi apteekkari! RESEPTI huusin minä. Antibiootit lyötiin agressiivisesti tiskiin.

MUUTA? Huusi apteekkari. Ulkomaalaisille huudetaan täällä aina. En ihan varmasti tiedä miksi? Mutta kai se on jokin varmuudeksi- ajattelu. Näytetään kuka tätä teatteria johtaa ja ehkä ne taivutusmuodot sieltä aivoista tupsahtaa tiskiin, kun ulkomaan elävälle oikein kunnolla karjaisee.

Apteekkarin suruksi ilmoitin, että kyllä muutakin tulee. Katto lääkettä, kiitos. KATTO LÄÄKETTÄ!?!?!? Huudosta päätellen ei kulje sillä nimellä. Ylhäällä on. Päällä on. Mietin kaikkia sanoja, jotka ovat korkealla kuten pää. Koska särkylääkettä tässä haetiin ja "pää" oli sanana hukassa. Apteekkarin vihaiset silmät porautuivat pääni läpi, ihan kuin hän olisi tutkinut, että sattuuko siellä johonkin nyt ihan oikeasti.

Nappasin puhelimen ja soitin Svanskille tarkistaakseni lääkkeen nimen. Puhelin hälytti ei vastausta. Työpuhelin ja mieshän oli kesälomalla.

Jonossa takana olevani tarvitsi huokailusta päätellen astmalääkettä tai jotain akuuttiin masennukseen.

Lomalla oleva mies kävi minulla vahvasti tunteisiin, tuhahdin apteekkarille, että miehellä on päässä vikaa. Tarkoittaen tietysti hänen vaikeaa ja itsepäistä luonnettaan, mutta „pään” sanana pudotessa peliin, apteekkari löi buranat tiskiin ja sanoi tylysti mitä muuta?

Hetkellinen voitto tässä pilleripelissä toi ilon ilmeeseeni ja sanoin reippaasti saamaa poikaystävälleni hän on 7 vuotta.

Apteekkari huusi. POIKAYSTÄVÄSI on seitsemän vuotta ja sitten tuijotti minua pahalla silmällä ja selkeästi kielitaidostani turhautuneena ja korjasi: POIKASI on seitsemän vuotta!!! Niin aivan poikasi on seitsemän vuotta ja hän tarvitsee saamaa kattolääkettä... (pää putosi taas pois pelistä.)

PÄÄLÄÄKETTÄ!!! Huusi apteekkari. Kyllä poikasi tarvitsee päälääkettä. Toistin. SINUN POIKASI huusi apteekkari!! Sinun poikasi, toisitin minä.

Sitä ei jaksa ihminen keuhkokuumeessa taivutella unkarin sanoja persoonapronomineissä. Mutta lopuksi Pilvipäinen maahanmuuttaja äiti-puuma sai antibioottinsa, ruumiin katoksikin kutsutun pään kiputilojen hoitoon lääkettä, eli särkylääkettä, kaikenlaisille miehilleen elämässään. Apteekkarille saattoi jäädä kysymyksi tästä kieli-karnevaalista, mutta hän voi niitä huutaa hiljaa mielessään. Perheeni on lääkitty.

Radiolinjan loppu

2023-03-21T20:37:00.000+03:00

Avasin vuonna 1998 kännykkäliittymän ja se on ollut minulla siitä asti. Sama numero. Se on ollu sellanen turva, maailman mellestyksessä, yksi pysyvä asia. Paikka, josta ihmiset vuosienkin takaa saa minut kiinni.

Nyt kiitos palveluhintojenmuutoksen, unkarin inflaation ja toimivan unkarilaisen eu-puhelinpaketin. Tuo suomalainen numero oli vain turha, euroissa iso, forinteissa vielä isompi, kuukausittain tuleva lasku.

Aikanaan Radiolinjana avattu liittymäni on siis vaiennut lopullisesti. Pieni kyynel kipuaa silmään tämän tajutessani.

Ulkosuomalaisena jokainen katkeava sidos kotimaahan on minulle kivulias ja saa aikaan syvällistä pohdintaa. Olenkohan lentänyt jo liian kauas? Koska voisin muuttaa takaisin, jos nyt alottaisin pakkaamisen?

Sitten otan unkarin oppikirjan ja mietin nääh.. eteenpäin! What's appi toimii! On aikoja ja on puhelinnumeroita kaikki muuttuvaisia.

Voi tulla aika, jolloin palata, voi olla että ei tule? Joka tapauksessa silloin on uusi uljas puhelinnumero.

Ei kannata soitella.

Torstai toivoa täynnä

2022-10-13T22:20:00.000+03:00

Tyttö.

Mami haluan miekkailla, se on upea tanssityyli!

Ei se ole tanssia!

Onhan!!!! HALUAN MIEKKAILLA nokkahuilun tahtiin!

Ihan oikeesti mitä?

Että allekirjoitatko?

En nyt alekirjoita lupalappuja! Mene soittamaan sitä huilua!

Kauheaa huutoa ja ovi pamahtaa kiinni, nokkahuilu alkaa raikaa.

Poika.

Kuuntele tätä nyt Svanski! "Lapsi ei kykene pitelemään vartaloaan istuma-asennossa, kesken kokeen hän putosi tuolilta. Ei kykene pitämään kynää, ei kommunikoi puhumalla."

No mitä se lapsi sanoo?

Että hän oli käärme.

Oli käärme? Kasvukehityksen mittauspäivänä?!

No sitä minäkin kysyin, mutta kuulemma käärmeenä olo ei kysy aikaa eikä paikkaa. Lapsi piirtää kuin Picasso, puhuu kuin Runeberg ja liikkuu, kuin ninja... toki siis jos ei ole juuri muuttunut käärmeeksi. Eikö tätä testiä saa uusia?!

Ei, se on nyt sen tiedoissa aina.

En kestää hermostun niin, että oon saanu jonkun ihottuman!!

Ei toi ole ihottuma! Toi on vyöruusu!

Ei varmana ole, se on keski-ikästen sairaus!! Sinä olet keski-ikänen!

En jumankauta ole!

Olet ja sun poika on osa-aika käärme...

Miksi revit ne asiakirjakansiot alas?!?!

Tutkin pareista, että koska oikein oli se käännekohta, kun asiat alko mennä näin perseelleen?

No ei se tilitiedoista kyllä selviä!!

Kuule sieltä selviää ihmeellisiä asioita...

Laita sitä vaipparasvaa tohon sun ihottumaan, se on kyllä jo varmaan vanhaa! Otan kuule viinin!

Se pahentaa!!!

Otan viinin ja kyypakkauksen!!!!

Mikä täällä vinkuu?

Tyttäresi harjottelee nokkahuilua!!

Menen puhumaan sille.

Älä! Älä avaa sitä ovea.... aaah myöhästä!!

Daddy haluan aloittaa miekkailun!

Helena se haluaa miekkailla!

Tiedän!! kysy siltä, että miksi?

Miksi?

Se on upeaa tanssia!

Ei miekkailu ole tanssia!!

Aaaaaaaaaa Mami, Daddy ootte molemmat idiootteja miekkailu on upeaa tanssia! Pam! Ovi pamahti kiinni.

Mikä sille tuli?

Kesällä kahdeksanvuotta sitten, mietin et mikä sille tuli, enkä ole keksinyt!?

Se synty silloin!

Nimen omaan.

Mamiiii saanko uuden legon koska olen ollut niin hyvä tarhassa?

Sinä putosit tuolilta?!?!?!

Voin rakentaa legoja lattialla!

Just.

Lokakuisen torstain aamuaurinko.

Päivettynyt päivitys.

2022-06-10T11:55:00.000+03:00

Uudessa maassa kaikki kohtaamiset alkuperäisväestön kanssa ovat ihania tuulahduksia ja muistutuksia siitä, että joka päivä opin uutta. Lisää kielitaitoa ja kulttuurillisia hienouksia.

Tänään kohtasin Gilbertin kanssa, ruokakaupassa erään ihanan vanhan herran, ikää varmasti jostain 80-100 väliltä. Koko keskustelu käytiin unkariksi, joten sen puolesta minulla oli todella voittajaolo. Muuten keskustelu olikin absurdi.

Pohjustukseksi, koska aion nyt siis kirjoittaa koko keskustelun vapaasti suomennettuna. Niin, herra oli aivan ihana ja herttainen, eikä keskustelussa ollut ikävää rasistista kaikua, vaikka teemat liikkuivatkin ihonvärissä ja etnisyydessä. Kohtaaminen vailla vertaa! Koin ennemmin niin, että herra tuli rohkeasti outoutta kohti ja kysyi ja ihmetteli, ei tuominnut tai torjunut:

-Päivää kuuntelen tässä, kun puhut lapselle oudosti, oletteko ukrainasta paennut?

Hiukan vaistomaisesti sukaisin tukkaani, koska aamu oli ollut kiireinen ja en välttämättä ollut katsonut peiliin ja laittanut helmikorvakoruja ennen kauppaan lähtöä. Tietysti hiljaa mielessäni ajattelin, että habitukseni vuoksi näytän pakolaisolosuhteista suoraan Lidiliin juosseelta.

-Ei en ole. Naurahdin kuitenkin.

-Aaa olette Afrikan pakolaisia siis?

Oikeasti, mikä on tämä vahva pakolaisviba nyt minussa? Tämä on jo toinen kerta tällä viikolla, kun minua luullaan ukrainan pakolaiseksi.

-Ei, ei me olla pakolaisia. Me olemme suomesta.

-..... (hiljaisuus) Afrikan suomesta?

- Ei kun pohjoismaiden suomesta. Missähän Afrikassa on suomi, naurahdin mielessäni.

-No ette ainakaan Helsingistä?!?!

-Ei, ei olla Helsingistä. Naurahdin taas, eikö tosiaan Helsingissä kukaan perheenäiti koskaan painele tukkaputkella Lidilissä. Yhä siis oletin, että kyse oli minun ulkonäöstäni.

-Minun veljenlapsella on myös afrikkalainen mies, heidän lapsi on sekoitus.

-Sepä mukavaa, no me olemme kuitenkin suomesta.

- Minun veljenlapsenlapset, eivät puhu oudosti.

- Minunkin lapseni puhuvat myös unkaria. He puhuvat kolmea kieltä. Kun heidän isänsä on unkarilainen.

Samalla osoitan Gilberttiä, joka keikkuu ostoskärreissä ja aiheuttaa ruokaöljyhyllylle ruuhkaa.

-Tuonko isä on unkarilainen?!?! Mies huudahtaa.

-Kyllä.

-Afrikan unkarilainen??

-Ei, kun ihan unkarin unkarilainen.

Mies kääntelee päätään ja tutkii poikaa katseellaan. Poika keikkuu ja riekkuu ja sitten sanoo herralle unkariksi lastentarhassa opitun tervehdyksen: "siunausta ja rauhaa" mies pudistaa päätään ja hymyilee.

-Onpa musta unkarilainen.

-Ruskea. Korjaan herraa ja rupea etsimään ruokaöljyhyllystä aurinkorasvaa, vaikka tuskin se siellä on.

-No kaunis lapsi. On se tumma! Silmätkin mustat.

-Ruskeat. Korjaan taas.

Mies toivottaa meille mukavaa päivää ja kärryttelee pois.

Katson Gilberttiä, eihän se ole edes vielä saanut aurinkoa, minusta kalpea.

Budapestin ratikoilla ei ole mitään tekemistä tapahtumien kanssa.

Teltta

2022-06-02T10:17:00.003+03:00

Ostin eilen puutarhateltan. Paketti lupasi minulle näppärän aurinkosuojan, jonka voi milloin vaan napsauttaa tantereeseen ja nauttia varjosta.

Kokosimme löysien metalliputkien helv... anteeksi...viidakkoa, lapsieni kanssa kaksi ja puoli tuntia!

Giliaana tönötti keittiöjakkaralla ja tuki kattorakenteita, kun itse koitin epätoivoisesti saada teltan pystykepit kasattua, kolmesta eri putkesta ja iskettyä, yhdellä pienen pienellä koukulla maahaan.

Gilbert karjui työmieskypärässään ja suojalaseissaan, joissa ei ollut linssejä ja halusi auttaa. Metrin pituisen pojan apu vaan ei ollut tarpeen, kun metalliputket rösähtelivät uudestaan ja uudestaan maahan.

Minä karjuin, Giliaana kimitti ja Gilbert parkui ja naapurin mummo tuijotti meitä terassiltaan. Gilbert lopulta suuttui, marssi niin raivokkaasti sisälle, että pudotti parvekkeen oven uuden hyttysverkon sanaroiltaan.

Olin varjoahneudellani luonut tilanteen, jossa minulla oli aurinkokatos, joka pysyi pystyssä vain, koska sen keskitukipilarina ja kantavanarakenteena toimi kirkuva seitsemänvuotias saparopää. Talossa täydessä käynissä viisivuotiaan draamakohtaus ja hyttysverkko-ovi kirsikkana aurinkovarjokakun päällä, roikkui yhdellä saranalla...

Seisoin hetken hiljaa.

Sitten nostin Giliaanan keittiörapuilta.

Aurinkokatos romahti.

Korjasin hyttysverkko-oven.

Laitoin roseeviinin pakkaseen ja pakkasin koko katoksen alkuperäispakkaukseen.

Luin 2 Mauri Kunnas kirjaa dramatisoituneelle pojalleni ja huomautan että Mauri kunnas ei ole vähäsanainen mies, joten siihen meni aikaa.

Kun käänsin Herra Hakkaraisen viimeisen sivun, päätin että palautan koko katoksen.

Tarkistin sanakirjasta itselleni sotasanaston, laitan sen tähän. Siltä varalta, jos joku lukioistani ostaa unkarissa huonon aurinkokatoksen, kiduttaa sillä tunti tolkulla itseään ja lapsiaan ja haluaa sitten reklamoida.

Eilen Tegnap

Ostaa megvesz

Ei voi kasata Nem lehet egymásra rakni

Keittiöjakkara Konyhai zsámoly

Lapsityövoima Gyermekmunka

Romahdus Összeomlás

Fyysinen Fizikai

Henkinen Szellemi

Rahat takaisin Pénzvisszafizetési

Hengenvaarallinen Életveszél

Pilkkikiekko

2022-05-30T15:46:00.000+03:00

Haluan aina aamulla keskustella lasten kanssa autossa, kun ajamme kouluun. Puhumme ajankohtaisista omista asioista tai uutisista, jotka voisi kiinnostaa heitä.

Tänään otin tietysti puheeksi suomen jääkiekkovoiton. Onhan se taas iso uutinen.

-Suomi voitti eilen jääkiekon MM-kultaa.

- Who is it?

-Siis mitä?! Kuka se on? Suomi voitti kultaa jääkiekossa. Eli suomen joukkue.

-Jääkiekko? Is it like an ice cube?

-No, it is not!!! Jääkiekko on urheilulaji, jossa pelaajilla on luistimet ja sellaisilla tikuilla, eli mailoilla pelaavat kiekkoa, eli sellaista pientä mustaa asiaa, vastustajan maaliin.

-Ouuu Eli siis kuin jalkapallo, mutta ei maalivahtia?

-No Ei!!!! Kun luistimet ja jäällä pelataan.

Giliaana hihkaisee, hän on ymmärtynyt varmaankin mistä kyse. Gilbert tuijottaa yhä suuauki tajuamatta mistä puhutaan. Giliaana ottaa ohjat ja alkaa esitelmöimään pikkuveljelleen.

-On se jää, ja ne pelaa ilman maalivahtia, sitten tulee se mies. Ja se on sitten vaarallinen kohta, kun se tekee sen reijän jäähän...

-Minkä reijän?!?! Ei siinä ole mit..

-Mami älä keskeytä minä selitän nyt!!! Sillä miehellä on tuoli ja onki ja katsos Gilbert se onkii kaloja sieltä reijästä, mutta vaarana on että jääkiekkoilija putoaa sinne...

Gilbert huolestuu jäihin pudonneesta pelaajasta.

-Voikohan se mies onkia sen pelaajan ylös?

-Ei Gilbert, ei voi.... huokaus.... ei voi... (tuijottaa haikeana auton ikkunasta)

Tulee hiljaisuus, jonka Gilbert rikkoo.

-I don't like Icehockey.. (nyyhkytystä)

-Gilbert usko mamia, ei siihen peliin kuulu kalastajaa ja avantoa nyt Giliaana taas keksii..

Giliaana keskeyttää, minut kuin en olisi puhunutkaan.

-Onkohan nyt suomessa paljon kalaa? Äiti onko?

-En minä tiedä! Miten saat sotkettua jääkiekon ja miljoona pilkin?!?

-Se on kesälomalla varmaan paljon soppaa. Kalasta saa tehtyä Gilbert soppaa.. Nyt on soppaa, koska jääkiekossa tuli paljon kalaa.

Hiljaiseksi mennyt Gilbert hermostuu ja alkaa infernaalinen huuto.

-Mamiiiii ei jääkiekkoa, mamiiii en halua suomeen ei soppaa, ei jääkiekkoa!! En halua pudota avantoon!!!

Yritän saada tytön lopettamaan sekavan analyysinsa, mutta hän vain jatkaa selostustaan pelistä, jossa on avanto, kiekko, vanha mies, joka kalastaa kaiken keskellä. Sekä avantoa uhmaavat pelaajat, jotka yksi toisensa jälkeen putoaa jään läpi kadotukseen.

Aina hetken luulen, että olen onnistunut kasvattamaan lapsissani myös suomalaisuutta, mutta sitten yksi vanha pilkkijä voi pilata kaiken!

Laitan kuvia unkarin pilvistä, koska aika pilvissä tänään oli meidän keskustelutkin.

Pullaa-, piparia-, pihakasveja- ja pikkurahaapäivät

2022-05-19T14:06:00.001+03:00

Toukokuu aukesi kalenteriin, ja minä hihkaisin!

Enää kuukausi koulua!

Selvisin vuodestani yksinhuoltaja-ummikko maahanmuuttajana vieraassamaassa! Vaikka kulttuurishokkia ja epäymmärrystä on riittänyt, olen kuitenkin edennyt kaiken aikaa pääpinnalla, kohti Svanskin paluuta.

Sitten.

Kesken hyvä minä- tuuletukseni, koulun Fb-ryhmässä kilahtaa.

Toukokuun ohjelma: Teatteripäivä, lastenpäivä, retkipäivä, urheilupäivä, perhepäivä, juhlapäivä, päättäjäispäivä, herkkupäivä!!!

Mitä hemmettiä?!?!?! Kuinka monta "päivää" voi opetussuunnitelmassa tunkea yhteen kuukauteen!?!

Avaan perhepäivän keskustelun ensin, siitäkin syystä, että minulla ei ole aavistustakaan, mikä se on.

Käännän unkarinkielistä keskustelua, johon on 10 minuutissa tullut jo 36 viestiä. Puolen tunnin aherruksen jälkeen en vieläkään tiedä, mikä on perhepäivä. Mutta tiedän, että luokassa on äiti, jonka mielestä bandidohuivit banaanilla on hyvä idea. ?!?!?

Tajuan, että päästäkseni kärryille toukokuun kouluohjelmasta, tarvitsen koko päivän tehokkaan työskentelyn.

Huokaan, laitan viesti Svanskille. Mikä on perhepäivä?! En tiedä miksi teen sen.

Naurahdan, kun saan kilometrin pituisen vastauksen, joka kattaa Unkarin poliittisen ja Svanskin henkilökohtaisen historian. Yhteenveto selvityksen, jossa todetaan että Svanskilla ei näihin syihin vedoten ole koskaan oikein ollut perhettä, taikka päivää, saatikka perhepäivää.

Svanski ei myöskään tiedä, että meripihka ja muratti on unkariksi sama sana?! Siis omalla äidinkielellään!

Hän käänsi minulle päiväkodin viestin, (jossa oikeasti toivottiin muratinoksia kevätjuhlakoristeluun) versioksi, jossa veisin meripihkakoruja tarhaan.

Onneksi oma epäilyni ja kahden tunnin googellus pelasti minut nöyryytykseltä, jossa olisin marssinut tarhaan, koristelemaan juhlasalia, täti-vainaan sormuksella ja ranneketjulla.

Olen melkein selvittänyt 8 tunnin jälkeen koulun kevätohjelman ja alan tuntea helpotusta. Kun Lastentarhan viestiketju pärähtää!

Kesäpäivä, juhlapäivä, kirjapäivä, eväspäivä, retkipäivä, naamiaispäivä, kirkkopäivä ja vessapaperit on loppu!

Että sellaista sitten.

Google esiin ja muratit kaulaan. Joka paikkaan pitää leipoa, viedä rahaa tai mitä omituisinta kodinirtaimistoa. Kuten raastinrauta! Rakas google älä nyt petä minua! En halua tunkea raastinrautoja reppuun, jos oikeasti halutaan taas jotain pihakasvillisuutta tai munakennoja.

Kuukausi vielä ennen kuin olen lomalla suomessa. Minun on selvittävä kaikista näistä päivistä, viestiketjuineen ja tehtävineen. Ja Svanskista on enemmän haittaa kuin hyötyä ohjeistuksen kääntämisessä.

Kaiken tämän lisäksi, olen luvannut järjestää molempien lasten syntymäpäivät, sekä auttaa suomi-koulun kirpputorissa.

Ja kyllä! Näistäkin puuhapäivistä jokainen vaatii leivontaa, pikkurahaa ja kodinirtaimistoa.

Otan kodin kultaisen keittokirjan, google-kääntäjä, facebookin, WhatsAppin, kalenterin, muistikirjan ja runsaskätisen viiniannoksen ja rupean töihin.

Nyt vuorossa pikkuleivät lastentarhan juhlapäivään.

Pakko siirtyä sarjatuotantoon, muuten loppuu aika.

Giliaanan roskiksesta penkomista koreista tulikin kivoja, kun annoin lapsen visioida loppuun asti.

Tämä myös Giliaanan löytökori.

Argeologista roskaa

2022-05-12T15:03:00.000+03:00

Mamiiiiii!!!! Katso, katso mitä täällä on!! Tämä on Egyptin antiikkia!!

Tyttöni seisoi naapurin portilla ja nosteli ilmaan likaisia keramiikkaruukkuja, joita naapuri oli kasannut roskiksensa viereen.

Olin kyykyssä oman aitani takana ja koitin kuiskaten huutaa lapselleni, että ole nyt hiljaa ja tule pliis pois sieltä naapurin roskiksesta!

Mutta tyttö vain penkoi, nappasi sitten valtavan korin ja pohjattoman kukkaruukun ja kipitti hörönauraen tien yli. Mami katso, miksi ne heittää nämä pois! Aivan mahtavia.

Koitin epätoivoisesti saada lapseni artikuloimaan hiljempaa ja sihisin aidan raosta.

Poikani, joka ei tonkinut roskiksia, vaan makoili letkeästi sisällä sohvalla avoimien olohuoneen ikkunoiden edessä, huusi meille, (meillä kaikki kommunikointi käydään nykyään huutaen) vieläkö tongitte roskiksia vai aloitetaanko elokuva!!!

Minä, (huusin), koska hermo tässä nyt jo vähintäänkin paukkui.

"Minä!! Minä en kaiva roskiksia, vaan sisaresi ja koitan juurikin saada hänet pois kadulta!"

Poika tuijotti minua kysyvästi avoimesta ikkunasta kaukosäädintä puristaen. Tuolla pojalla kasvaa pian kaukosäädin käteen kiinni, ajattelin.

Samassa huomasin, että tyttö oli singahtanut takaisin. Katu raikasi, kun hän löysi ruusukuvioiset posliinilautaset. Vajosin maahan ja sain omituisen katseen porttini ohi kulkevalta koiranulkoiluttaja mummolta.

"Tule!! Tule nyt pois sieltä!" Sihisin-hiljaa-raivokkaasti-karjuen ja viitoilin agressiivisesti tytölle pantomiimikäskyjä, jotka kehottivat lopettamaan roskiksen tonkimisen.

Tyttö kipitti tien yli kädet täynnä kukkaruukkuja. Kiskoin hänet portista sisälle, mutta hän pyristeli takaisin. "Yksi vielä!" "Et mene ei enää ainuttakaan roskaa!!" "Ei nämä ole roskia katso tätä mami!!"

Edessäni keikkui jostain halpahallista ostettu pohjaton keramiikkaruukku, joka oli kuvioitu jollakin, minkä pitäisi näyttää hierogryfeiltä tai luolamaalaukselta.

Tämä on Egyptin antiikkia mami!!!

Ei ole.

On se.

Se on pohjaton halpahalliruukku.

Pohjatonta Egyptin antiikkia. Anna minä haen vielä yhden.

Ei.

Pliiiis. Se on sinulle!

En halua pohjatonta-antiikkia!

Siinä on pohja.

En mahtanut antiikinkeräilijän katseelle mitään. Tyttö kipitti takaisin. Toi minulle ruukun unkarilaisella folklorekuviolla.

Eikö ole upea?

Katsoin ruukkua ja hymyilin, "joo aika makee." Sitten pamautan portin kiinni ja lukkoon.

Mutta ei se autanut mitään. Tyttö kiljui pihalla riemuissaan, kaikki tämä ja ilmaiseksi. Kaikki nämä upeat asiat ilmaiseksi! Mami ei ollenkaan mennyt rahaa!! Soitetaan Dadylle ja kerrotaan.

Henkeni salpasi, ilma ei kulkenut, silmissä sumeni, katsoin tyttöä silmiin ja sanon, ei.

Ei varmana kerrota Dadylle, että anoin sinun penkoa roskiksia omalla kotikadulla! Tämä toiminta rikkoo lähes kaikkia käytös sektoreita Svanskin ohjekirjassa, kuinka elää ja olla niin, että ei noloudu.

Ja hänen hygieenia säännöksiään! Ei varmasti mene myöskään lapsenkasvatus kriteereistä läpi se, että sinä juoksit sinne yksin! Eli ei kerrota Dadylle!

Tyttö katsoi minua, epäkunnioittavasti ja sanoi vielä kerran, nämä on antiikkia! Poika kiljui olohuoneenikkunasta, että elokuva alkaa nyt!

Ja minä seisoin pihanurmella kysyvänä keskellä likaisten kukkaruukkujen kasaa.

Äitiys tuli haudantakaa

2022-05-08T11:46:00.002+03:00

Viimevuonna ostin talon. Olin 40 vuotias. Tarvitsin talon ostoon äitini tiedot ja hänen äitinsä tiedot. Se on unkarilainen tapa varmentaa henkilöllisyys käyttäen äidin tyttönimiä.

Mummoni oli ollut kuolleena 60 vuotta ja silti äitiysvelvotti hänet nimineen haudan takaa, lapsenlapsen asuntokauppaan. Silloin tajusin äitiys on jotain, joka ei koskaan lopu. Se ei lopu edes omaan kuolemaan.

Hautakummulla rampataan hyvässä ja pahassa ja isoäidin ratkaisuja analysoidaan, syytetään ja kiitetään. Pohditaan niitä, vaikutteina omiin ratkaisuihin.

Ihan hykertelen ajatuksella, että joku lapsen, lapsen, lapseni tutkii mun historian pölystä facebook-sivua ja koittaa löytää juurisyitä sen ongelmiin. Ja hän varmasti niitä löytääkin sillä, ollaksesi isomummo, sinulla täytyy olla lapsia ja...

"Hulluus on periytyvää, saat sen lapsiltasi."

Tämä on kyltti, joka on lapsuudesta asti roikkunut tätini tuulikaapissa.

Pienenä tuijotin kylttiä ymmärtämättä sen syvintä huumoria ja ihmettelin, miksi täti tiedotti tartuntataudeista puuplakaatilla tuulikaapissa.

Nyt itse äitinä, matkustan ajatuksissani usein tuohon tuulikaappiin, nauramaan tädin kyltille. Se on henkinen turvapaikka minulle silloin, kun vessankatot romahtaa, pihatulvii tai kun nostan pyhäpukuista poikaa ylös koirankakkakasasta.

Kun minusta tuli äiti, minut kiedottiin abayaan ja vietiin pimeimpään arabiaan. Olen luovinut ensiaskeleeni äitinä kulttuurissa, joka ei ollut omani. Olen liukunut hoplopin liukumäessä abayassa, antanut itkevän lapsen piiloutua abayan alle ja sitten hotellin luxus uima-altaalla kaivanut popcornin bikinin yläosasta vaivihkaa ja ollut taas täysin cool-lady hellehatussa- ja viitassa, nauttiskellut rantatuolissa moctailia.

Olen juossut trooppisessamyrskyssä ja ohjussateessa, playdateiltä kotiin. Olen istunut lentokentänlattialla kahden murtuneen lapsen kanssa ja sanonut, Daddy kyllä tulee perässä, (sitten joskus... )

Olen valehdellut, että itse asiassa sängynalla on mörkö ja se hyökkää, jos ette nyt heti rupea nukkumaan!!

Olen tehnyt ruuaksi ruskeaakastiketta ja räplännyt kännykkää koko leikkikenttäretken ja lukenut iltasadun sivuja hyppien, vain koska itse haluan nukkumaan.

Olen ajanut rankan viikon päätteeksi Mc Donaldsiin ja antanut katsoa vielä yhdennpiiretyn vaikka nukkumaanmeno aika meni jo.

Mikä tärkeintä, olen myös halannut ja pyytänyt anteeksi ylireagointia, ja vakuuttanut, että ei ole monsteria sängynalla, vaikka Mami niin sanoikin.

Äitiys on ollut vaikeaa ja samalla helppoa.

Mun oma äiti on ollut uraohjus, joka leipoi pullaa, järjesti kylänlapsille harrastustoimintaa, unohti hakea balettitunnilta, kaahasi autolla kaikkialle myöhässä, koska palaveri venyi ja vessaankaan ei ollut ehtinyt koko päivänä. Hän oli isäni omaishoitaja, veljeni lapsen sijaishoitaja, eläinsuojeluyhdistyksen rahastonhoitaja ja tiistaisin hänellä oli napatanssitunti.

Jotenkin koko kaaoksen keskellä hän kuitenkin oli aina läsnä. Hän istui lauantaisin saunassa niin kauan, että minä ja siskoni voitiin vuoronperään saunoa äidin kanssa kahdestaan. Autossa ei ollut radiota vaan matkat juteltiin, iltaruoka syötiin samaanaikaan ja silloin juteltiin. Joskus mentiin kahvilaan ostettiin bebe-leivos ja juteltiin.

Jos oli ongelmia, joita äiti ei osannut ratkaista, hän otti puhelimen ja soitti: opettajalle, naapurille, terapiaan, kaverille kummitätille, vakuutusytiöön tai enolle voiko se ottaa meidät viikoksi.

Äitiys ei ole täydellistä, se on loputonta luovimista. Joskus onnistuu, joskus unohtuu, joskus epäonnistuu, mutta tärkeintä kai vaan on olla kaiken aikaa äiti. Vielä sitten haudankin takaa.

Hyvää äitienpäivää❤

Kevättuuli kvarttaali

2022-05-07T10:32:00.003+03:00

Olen ollut yli viikon oudossa flunssassa. Mietin jo jossain vaiheessa, että nyt varmaan se iso K.

Torstai-iltana olin aivan loppu, viikon kestäneeseen sumutilaan ja kurkkukipuun ja lösähdin sohvalle punaviinilasin kanssa.

Siemaisin viiniä ja samassa sekunnissa henkeni salpaantui, mutta mieli kirkastui. Muistin, että minullahan on siitepölyallergia ja siitepöly ja punaviini on vihonviimeinen yhdistelmä minulle.

Unkarissa kukkii juuri nyt jokaikinen puska, pensas, puu ja petunia. Joten ei punkkua!

Olen unohtanut minun siitepölyallergian 11 arabian vuoden aikana! Ei aavikolla kukkinut mikään! Henki siellä salpaantui ainoastaan sulasta kuumudesta, hiekkapölystä ja Svanskin budjeteista.

Nyt tulee tarinaan sivujuoni:

Minulla siis uusi piha ja olen kuokkinut ja laittanut sitä koko talven ja kevään. Helmikuussa katsoin nurmikkoani ja olin pettynyt. Miksi se oli niin ruma. Ne lukijat jotka nyt huutavat "Ei ole kasvukausi vielä!!!" Niin kyllä, kyllä tässä sivujuonessa on tulossa kaiken aikaa kasvavaopetus.

En ajatellut kasvukausia, vaan tulevana superpuutarhurina ajattelin, että nurmikko täytyy lannoittaa, jotta se saavuttaa sen tärkeimmän päämäärän, eli olla kauniinpi kuin naapurin viheriö.

Lannoitin. Pussissa oli ohjeet määristä ja nurmikko neliömetreistä, mutta ne oli unkariksi. Niin ripottelin koko pussin pihalle. (Kops kops kops!! Nyt vähän kopisee kun minun hortonomi/agrologi- sukulaiset hakkaavat päitänsä tabletinnäyttöön, ei siis huolta, he toipuvat kyllä ja tarina jatkuu)

Palaamme nyt sivujuonesta käsillä olevaan akuuttiin kasvukauteen ja minun unohdettuun allergiaan.

Nurmikko kasvaa nyt lannoituksen innoittamana 30cm viikossa. Ajan nurmikon sunnuntaisin, niin jo seuraavana perjantaina voisi tilata heinänpaalutuskoneiston paikalle. Kasvu ei hidastu, vaikka leikkaan ja leikkaan.

Nurmikko lainehti siitepölyn täyttämässä tuulessa leikkaamattomana, kun lähdin apteekkiin hakemaan allergialääkitystä. Mukava apteekkari mainitsi, että näytän todella kärsivältä, eli lääkitys ei tullut varmaankaan hetkeäkää liian aikaisin.

Lääkkeet illalla suuhun ja olo alkoi helpottaa heti. Apteekkari sanoi, että nukuttavat... mutta minä piristyin ja nurmikko oli todella pitkä taas.... Laitoin maskin... leikkasin nurmikon.

Koko yön pihisin, kutisin ja kärsin. Mietin että jos henki nyt salpaantuu, niin voivat hautajaisissa keskustella miten Helenalla oli niin upea nurmikko. Trimmasin jopa reunat keittiösaksilla nenä melkein maassa kiinni.

Kasvukalenteri, lannoitusohje, astma- ja allergialiitonohje, tai edes terve järki! Mutta ei en noudattanut yhtäkään ohjetta. Ajoin itseäni suoraviivaisesti helmikuusta asti kohti kamaalaa allergia kärsimystä.

Soitin Svanskille, käskin muistuttamaan ensi talvena, että muistan varautua siitepölyallergiaan jo ajoissa keväällä. Svanski laittoi mun allergian sen ensivuoden ensimmäiselle kvartaalille. Toki se huusi ensin tunnin kritisoiden mun toimintaa sektoreilla puutarhanhoito, terveydenhoito ja elämänhallinta. Olisin halunnut itsekin huutaa, mutta minulla ei ollut ääntä.

Se on tämän ikuisen muuttamisen syytä. Kun vuodesta toiseen muuttaa kaiken aikaa uuten maahan ja aloittaa koko elämän alusta, uusi koti, uudet ystävät, uutta kaikki. Niin sitä unohtaa, että ei ne omat heikkoudet kuitenkaan katoa mihinkään. Ne voivat hyvissä olosuhteissa piilotella vuosia. Mutta sitten taas yht äkkiä seison kevättuulessa ohjeet lukematta, henkihieverissä vanhan tylsän siitepölyallergian kanssa.

Piip!!

2022-04-17T22:38:00.000+03:00

Pääsiäisen munanvärjäykset tippuivat heti alusta raiteiltaan.

Kananmunat, jotka oli ostettu tavan automarketista alkoivat kattilassa piipittämään.

Sitä piipitystä sitten Svanskin kanssa yhdessä pähkäiltiin.

Soitin serkulle, hänen miehellä on kanala-lapsuus ja pitkä kotitalous. Sieltä ne vastaukset saataisiin käsillä olevaan ongelmaan.

Hänen mielestä, siis tämän serkunmiehen mielestä, meillä piipitti päässä, koska talvikalsarit olivat liian kireällä. Noh pipo taikka kalsarit, mutta munat piipitti. Keskustelu käytiin tietysti huumorin siivin. Tottahan toki serkkuni miehineen tietää varsin hyvin, että minulla ei ole mitään kireitä talvikalsareita!

Mutta ei munista mitään löytynyt. Toki kolme kaikkein epäilyttävintä munaa poistettiin kattilasta, eikä kumpikaan, minä taikka Svanski uskaltanut niitä avata.

Ne vietiin naapurin roskikseen, koska Svanski ei halunnut kananpesänriskiä omaansa. Iltalenkillä koitimme kuunnella piipittikö kyseinen roskis, mutta hiljaista tuntui olevan...

Munaepisodin jälkeen pääsiäisen vietossa päädyttiin lähtemään sorsapuistoon. Siellä oli takuuvarmasti piipittäviä lintu yksilöitä. Ei jäisi uudestaan asia arvailujen varaan.

Giliaana osti sadalla forintilla automaatista sorsanruokaa. En ehtinyt reagoimaan kun kuulin: "Mitä sorsat syö? Miltä tämä maistuu?"

Minä komensin tytön sylkemään sorsanruokaa suusta ulos, samalla kun Svanski ulvoi hyperventiloiden. Gilbert laittoi sillä aikaa kätensä mutaan ja puhui tuntemattomalle miehelle.

Svanskin ulkoilut olikin sitten siinä, talutin hänet autoon hysteerisenä, perässä lapset keppien, kivien ja mutapallojen kanssa. Nyt autossa vuorostaan piipitti, mutta se ei ollut arvoitus vaan Svanski, joka vaikeroi hiljaa. Lapsiarki oli sille ihan liikaa.

Yhtä kaikki. Huomiseksi on nyt punaisia kananmunia, joita voimme antaa palkaksi naapureille, jotka tulevat suihkuttamaan hajuvettä minun ja Giliaanan päälle. Tämä siis unkarilainen perinne. Suomessa siis huidotaan pajunvitsojen kanssa täällä taasen hajuvedellä.

Gilbert on opetellut tarvittavan runon, joka lausutaan ennen hajuveden roiskimista. Aikoo kiertää koko korttelin keräten munia. Svanski lähtee perheenpäänä ja toiminan virallisenavalvojana mukaan. Hän hyperventiloikin jo, koska pohtii vessassa minkä hajuveden ottaa, ettei menisi maine. Ei liian halpa, mutta kallistakaan ei haluaisi hölvätä.

Että ihme on, jos ei tässä itselläkin, kohta jossain piippaa.

Rommiesanssi

2022-04-07T18:45:00.001+03:00

Leivoin kakkua johon tulee rommiesanssia. Lorautin joukkoon. Mietin, täytyy sulkea korkki, koska kohta se kaatuu.

Tein kuitenkin jotain muuta, oleellisempaa. Ja nostin pullon lämpöpatterin päälle, pois työskentelyn tieltä. Se pitäis sulkea. En sulje. Suljen kohta.

Vatkaan, sekoitan, lisään aineksia, laitan turhia kaappiin. Rommiesanssiakaan ei tarvitse enää, sen voisi laittaa kaappiin tai vaikka sulkea, mutta laitan tiskit koneeseen.

Kakku on valmis ja hyytyy jääkaapissa. Ihana valkosuklaa tummasuklaa combo...

Ai se rommiesanssi?

No se valui lämpöpatterin väliin. Kaasulämmitys ja rommiesanssi yhdessä luovat ihanaa viinanhuuruista torstaita mulle.

Sitä ei siivoo sieltä millään! Pitäis olla aidot aineet, ei esansseja! Varppina ei rommipullot aukinaisina pyöris mun leivonta keittiössä! Hyvänen aika, kalliit laatuaineet!!

Arabia on opettanut, jos ei muuta, niin ainakin arvostamaan alkoholeja arvokkaina pantattavina aarteina. Ja se ajatus on vielä niin tiukassa, että ei edes Unkarin halvalla ja helpolla saatavat alkoholit, sitä pese pois.

Svanski tulee huomenna lomalle ja keittiössä haisee rommi, on taas selittämistä tässä. Totuutta en voi kertoa, sehän sekoaisi, jos sais tietää, että olen lähmännyt sen uuden talon lämpöpatterit sisältä päin viinanhuuruisella siirapilla.

Mutta en aio myöskään ottaa syytteitä rommin naukkailusta. Joten soitin ja kysyin, että ihan noin niinkuin hypoteettisesti, jos olisin kaatanut rommiesanssia patterin väliin miten hän reagoisi.

Hän hengitti syvään, sanoi että hän ymmärtää, että tilanne ja kevät on ollut kaikille pitkä ja rankka. Mutta hänen koneensa ei laskeudu yhtään sen nopeammin, vaikka valelisin koko talon rommilla. Sitten hän kielsi tunkemasta patterin väliin palavaa tulitikkua.

Miksi hemmetissä tunkisin lämpöpatterin väliin tulitikun?!?!

Miksi tungit sinne rommiesanssia?

Työtapaturma.

Sitä tarkoitan, että ihan sama mitä se resepti nyt käskee seuraavaksi tekemään, et sytytä tulitikkuja.

Se on esanssia, en usko että syttyvää...

No pysytään siinä uskossa ja ei kokeilla ja olen ihan kohta siellä!!! ( kiroilua unkariksi)

Älä nyt hermostu, sehän oli hypoteettinen kysmys.

Sinun kanssa ei koskaan ole, tai tule hypoteettista kysymystä! Älä tee mitään sille patterille, ennen kuin tulen.

Ei sille voi tehdä mitään, vaikka tuletkin. Siellä lepää... tai lepäisi jos tämä ei olisi hypoteettinen tilanne ja kysymys.

Narsissin nousu

2022-03-24T16:54:00.000+03:00

Koko viime syksyn ja kevättalven olen haudannut kukansiemeniä mun pihalle. Koska jos asuu pienessä talossa, pienessä kylässä on oltava katu-uskottava puutarhuri. Jota en siis ennen ollut... Nyt olen... tai uskon olevani.

Joka tapauksessa, lähes jo turhauduin, kun mitään ei noussut, pintaan.

Ahdisti, vaikka järki sanoikin, että ei ne nyt keskellä talvea kasva.

Eilen saapui +20 asteen päivälämpötila ja yöpakkaset katosivat ja volaaaa! Heti pieni narsissi ja nuppuja pelargoniassa. Ja tuollaiset ruohojänikset!! Ihan vaan loikki tuohon, ainakin jos Svanski kysyy!

No katsos, kevätkenkiä läksin ostamaan ja ostinkin oikein kivat mustat mokkanahka korkokengät. No mutta jos kevät kengät, niin sitten myös kevät sukkahousut ja kun etsin niitä sukkahousuja, niin siinä olikin ruohopupuja, niin ajattelin että kun nyt kevät teemassa ollaan ja hyvin vähän olen muuten laittanut pääsiäistä...

... Tai no ostin posliinipupun ja sellaset munankuorikausivalot...

Mutta jos asuu pienessä kylässä, pienessä talossa, kukkapuutarhan keskellä on oltava kausikoristeita!

Narsissit kukkii ja lasten kanssa voidaan nyt askarrella pääsiäismunia, kun oli siinä pupujen vieressä höyheniä ja styroksimunia ja pääsiäisen väreissä glitteriä.

Päivänkakkaroita

2022-03-13T23:23:00.004+03:00

Olin flunssa kiertessä kotona. Tiesin, sota raivoaa 300km päässä, mutta ensipaniikin jälkeen minulla ei ollut aikaa keskittyä maailman hulluuteen. Sekoilin kotona oman yskivän viisivuotiaan kanssa.

Viime yönä Svanskin sisko, eli minun henkilökohtainen nato, laittoi viestin, hän oli järjestänyt työntekijänsä perheen sodan pauhusta tänne.

Puhelimessani oli aivan yht'äkkiä kuva viisi vuotiaasta tytöstä, lidilin pakastemuovikassi kädessä.

Ensin sanoin, että katson vaatteita. Mutta tyttö punertavassa tukassa tuijotti minua puhelimenruudulta. Soitin siskolleni.

Sisko sanoi pesuaineita. Shampoota ja saippuaa. Laitoin natolle viestin käyn hakemassa saippuaa ja sen sellaista.

En ajatellut sen syvemmin, mutta jostain syvältä tuli tarve auttaa, pesuainetta, keksiä, joku lelu ja Giliaanan pieneksi jääneet crocsit. Haaliin koko aamun tavaraa kasaan. Ihan kuin joku, jostain toisenlaisen rajan takaa, olisi puskenut minua eteenpäin.

Pian nato ja minä seisoimme pienessä vinttihuoneessa kasseinemme. Huone oli täynnä pelkkää sänkyä ja äiti, tytär, tytärentytär.

Pienin pakeni tyynyjen taakse, kun oudot naiset tupsahtivat ovesta, huoneen hämärään.

Annoin pienen lelun, tyynyt pusertuivat tiukeempaan.

Tarjosin crocseja, esiin tuli tyynyjen välistä ensin silmä, sitten käsi ja crocsit katosivat tyynyihin.

Ei ihme! Ne oli pinkit ja kävellessä niihin tuli valot.

25 vuotias tyttö, lapsensa ja äitinsä kanssa siinä sängynlaidalla.

Paenneet lidilin pakastekassin kanssa, jonnekin aivan tuntemattomaan.

Nato puhui unkaria, 25-vuotias tuijotti kauhuissaan. Minä mietin itseäni 25-vuotiaana, tequila bileissä tanssimassa pöydillä.... Sitten jotenkin heräsin. Kysyin puhutko englantia? Tyttö hymyili, vähän...

Lähdin auttamaan, mutta yhtäkkiä seison pihalla 5 vuotiaanan tytön tiukassa halauksessa, pieni kukkakimppu sormienivälissä ja tajusin tuo tyttö on juuri korjannut jotain minussa. Pieni (ilmi elävä, luojan kiitos) enkeli.

Tajusin, että puolessa vuodessa olin muuttunut korona pakolaisesta, oudosta ulkomaalaisesta, täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi, joka pyydetään mukaan auttamaan muita. En ole enää avuton. Olen taas noussut jaloilleni.

Tytön katse sai minut jotenkin ymmärtämään omaa taustaani ja mietin mummoani, joka 7 lapsen kanssa pakeni samalla lailla tuntemattomaan.

Kaunis kevätpäivä, pikkuiset päivänkakkarat, tyttö crocseissa hymyillen. Jotenkin minusta tuntui, että mummoni seisoi siinä pihalla meidän kanssa. Ja niin kauan kuin mummoni on pilvenpäältä katsellut minua tequila bileissä tanssimassa, ja hakannut päätään seinään. Niin nyt varmaan ymmärsi, että on tuossakin, sittenkin, minun verta.

Näin ne ympyrät sulkeutuu evakko auttaa toista, kaltaistaan.

Toivon ja rukoilen, että se ympyrä oli nyt tässä ja minun ei koskaan tarvitse juosta lapset kainalossani tuntemattomaan....

Egyszarvú

2022-01-23T10:33:00.000+03:00

Kun asuin viimeksi Budapestissa, oli parikymppinen sinkku. Katselin silloin kaupunkia aivan eri kuvakulmasta. Silloin Budapesti oli minulle yökerhoja ja internet-kahviloita.

Nyt on vettä virrannut Tonavassa jo hetken, minun Budapestin sinkkuvuosista ja tutkin kaupunkia aivan eri näkökulmasta.

Joten pinkki yksisarvisravintola, kyllä!! Täältä tullaan!

Teemaravintolat ovat saaneet lapseni innostumaan sivistyneestä ulkona syömisestä. Kun ravintola on mielenkiintoinen kullannuppuni istuvat kiltisti puolitoistatuntia pöydässä.

Ja sitä tämä ravintola oli, sisustus piti jopa perheeni pienimmän takapuolen penkissä, muutamaa hyvin perusteltua sivu-hyppyä lukuun ottamatta.

Onhan aivan normaalia kipaista vessaan kolme kertaa, nousta hiukan polvilleen tuolilla, että paremmin voi kytätä naapuripöydän tapahtumia ja tunkea itsensä rekvisiitta puhelinkoppiin, josta sitte avautui vieläkin paremmat kuvakulmat vieraisiin pöytiin.

Suola ja pippuri

Menu oli vain unkariksi

Teema oli viety myös vessoihin asti.

Hanassa ja käsisaippuassa näkyi myös teema.

Ja mikä ihana yllätys,
kaiken sen pinkiyden keskellä,
poikien vessa olikin sininen.

Ruuat ja juomat olivat teeman mukaisesti laitettu esille, tämä nyt tietenkin oli jopa odotettavissa. Yllätyksenä tuli ruuan mahtava maku. Tai miksi se oli yllätys? En tiedä, joskus vaan teema tuntuu menevän ruuan ohi.

Nyt ei kuitenkaan ollut niin. Ruoka oli yllättävää ja maukasta. Toki yllättävyys osin johtui siitä, että en jaksanut perehtyä unkarinkieliseen menuun, kun kiskoin pöytäkoristeita lapsilta ja asettelin niitä takaisin ja koitin saada poikani vihdoin lopettamaan, sen viereisen pöydän pariskunan jäätävän tuijotuksen.

Hampurilaisten ihanat pinkit ja vaaleansiniset kastikkeet olivat hauska yllätys ja maku oli värjäyksestä huolimatta hyvä.

Naapuripöydän mies tilasi pinkin yksisarvishampurilaisen ja tämä sai lapseni raiteiltaan.

Rouva söi lasteni mielestä miehisemmän pastan ja ipanat vyöryttivät minut kysymyksillä miksi näin?!

Koitin vastata suomeksi ja ihmettelin lapsieni ahdasmielisyyttä. Mutta meidän lausunnot oli jo kuultu, pienessä ravintolasalissa. Onneksi vastaanotto näille, minun kamalan rajoittuneille lapsilleni, oli huvittuneen ymmärtäväinen.

Unicon gin&tonic

Ravintola oli pieni ja aivan täynnä. Pöydän varaaminen ennakkoon on ainoa tapa päästä nauttimaan ruokailusta yksisarvistaivaassa.

Olimme ainoa lapsiperhe, vierailumme aikana lauantaina lounasaikaan. Muut asiakkaat olivat pariskuntia, joissa nainen oli haltioissaan ja mies hiukan eksyneen näköinen, tai ainakin koittivat esittää sellaista.

Loput asiakkaista oli keski-ikäisiä naisia. Lapsiasiakkaat otettiin kuitenkin lämmöllä vastaan, vaikka ravintola teemasta huolimatta tuntui enemmän aikuisille suunnatulta.

Leikkisät ruuat ja kaunis sisustus kuitenkin ilahduttivat pieniä ja ravintola kokemus oli ikimuistoinen.

Mansikka-basilika juoma
ja meloni-kurkkujuoma

Camem burger

Unicorn nuggets

Unicorn with hotchocolate donuts

Rakastin ravintolan tyynyjä, oloni oli kotoisa.

Jälkiruoka juoma oli todella suklainen ja ihanan makea.

Suosittelen ravintolaa vanhoille ihmisille,

he varmasti pitivät Glitteristä ja tulevat iloisiksi.

-Giliaana-

Kylmäävä kohtaaminen

2022-01-18T14:48:00.007+03:00

Kirpeä tammikuun aamu.

Sain lapset vietyä kouluun ja ajattelin, että nyt lenkille. Otin kahvia termospulloon ja suuntasin Tonavan rantaan.

Meidän kodin kohdalla Tonavan rannassa kulkee, pienellä metsäkaitaleella, polkuja sinne ja tänne. Joten tarkka suunnitelmani oli, kulkea sinne sun tänne joen vartta ja juoda kahvia.

Unohdin hansikkaani lastentarhalle, joten tungin autosta löytämäni pawpatrol-talvihansikkaat käteeni. Inasen olivat pienet, sormia ei voinut liikuttaa, mutta suojasivat käsiäni rannan jäätävältä viimalta.

Joen törmällä oli kylmä, kävelin reippaasti ja tajusin melko nopeaan, että kahvin juonnin sain unohtaa. Pikku rukkasilla ei kahvitermosta pidelty ja ajatuskin siitä, että pawpatrol poistuisi suojaamasta sormiani, oli jäätävä.

Aurinko paistoi ja metsäpolulla visersi linnut. Askel oli keveä ja keväinen. Mietin, että metsä näytti aivan samalta, kuin se metsä elokuvassa Sleepy Hollow. Kohta tulee päätön ratsumies samalla lailla polkua pitkin, kuten elokuvassa. Se olisi sitten pään menoa se. Mitä tekisin jos päätön ratsumies hyökkäisi? Pohdin mahdollisuuksiani aamuauringossa, mutta sitten mietin että toisaalta metsä on myös juuri sellainen, joista aina tv-sarjoissa löytyy ruumis...

Katselin metsää sillä silmällä, että onko ruumiita? Mutta ainoa ihmisen jättämä jälki oli maahan jäätynyt t-paita ja limsa tölkki. Roskaajat ovat raivostuttavia!!

Olin juuri aloittamassa mielessäni sepittämään tarinaa t-paidan kohtalosta, kun metsästä oikesti juoksi jokin kohti minua!!!

Jähmetyin kauhusta, sillä kaksi isoa koiraa laukkasi suoraan kohti! Juuri kun luulin koirien hyökkäävän, ne kuitenkin vain pysähtyivät, nuuhkaisivat minua, katsoivat silmiin ja lähtivät nuuskimaan maata ympärilläni.

Rotwailer ja joku tuntematon musta. Olin jähmettynyt kauhusta. Sitten pusikosta tuli esille kaksi maastopukuista miestä. Paniikki!

Juttelin mukavia koirille. Koska nyt jos koskaan rento vaikutelma oli ainoa pelastukseni. En pelkää koiria enkä miehiä, itse asiassa olen lähes koiran kuiskaaja, vai mitä ne eläin meediot nyt onkaan?!

Että: "Terve, terve pikku hauva tulitko moikkaamaan? Voikun kiva nähdä!"

Vapisin paniikista, mutta uskoin hämääväni vaistonvarassa elävää eläintä ja metsänmiehiä. Ehkä Pawpatrol hansikkaat kädessäni antaisivat täydellisen koiraihmisen vaikutelman ja valeasun.

Mies huusi minulle: "Ne on ihan kilttejä."

Heiluti takaisin Pawpatrol-hanskallani. Hymyilin rennon kireästi, sillä päässäni kiehui!

Kai sen nyt olin jo tajunnut, kun nappisilmät nuuhkivat minua ystävällisesti. Tieto olisi ollut ajankohtaisempi siinä kohtaa, kun kaksikko syöksyi minua kohti pusikosta, kesken murha metsässä- päätönratsumies-ajatusleikin. Totaalinen halvaus ja paniikki oli tullut jo!

Reippailin entistä nopeammin takaisin autolle ja join kahvini siellä. Koiran ulkoiluttajat kävelivät ohitseni. Moikkasin lukitusta autostani rennon letkeästi hymyillen. Halusin luoda viikinkimäisen kuvan, kuinka olen vahva nainen ja sinut metsien ja koirien kanssa, että turha minua olisi pelotella.

Vapisin koko kotimatkan, enemmän koirien kohtaamisesta, kuin Tonavan kylmästä viimasta. Mutta tärkeintä että kukaan ei huomannut että säikähdin.

Tyyny

2021-12-09T14:54:00.001+03:00

Naapuri ripusti lisää jouluvaloja. Minun pienet punaiset pallovalot näyttivät minimalistisilta, kun tuijotimme niitä synkässä joulukuun illassa Giliaanan kanssa.

Giliaana sanoi tarvitaan lisää! Valojen täytyy lähteä raiteelta!

Olin hiljaa, mutta tiesin hän oli oikeassa.

Aamulla painelin Jyskiin hakemaan ensiapua. Parkkipaikalla raikuivat joululaulut ulos asti. Ovella oli tungosta. Mietin, että jouluruuhkaa.

Pengoin ja löysin neljän lyhdyn sarjan ja niihin valot. Löysin myös flannelilakanat ja hiplasin paria kirjahyllyä. Hyllyt jäivät hyllyyn, mutta lyhdyt ja lakanat otin. Maksoin ja ovesta pihalle. Näin ajattelin...

Ovella seisoi mies, hän pysäytti minut. Puhui nopeasti paljon unkaria ja osoitteli kuittiani. Mietin että varmaan myymäläetsivä?! Sanoin "kiitos ja hyvää päivää" (Köszönöm jó napot kívánok).

En tiedä mitä siinä kiittelin ja toivottelin?! Litanja tuntuu tulevan refleksinä aina, kun en tiedä, mitä sanoa.

Mies vilkaisi kuittiani ja alkoi uuden julistuksen entistä nopeammin. En tajunnut. En tajunnut sanaakaan ja tilanne oli omituisuudessaan ahdistava ja pipo kutitti otsaa.

Huokaisin...

-En ymmärrä nyt ollenkaan.

-Puhutteko englantia?

-No sitäkin...

-Olette voittaneen tyynyn!!

-Mitä?!

-Ettekä vain mitä tahansa tyynyä, vaan ison tyynyt! Olkaa hyvä!!!

-Köszönöm jó napot kívánok!(taas?!?!)

Otin tyynyt ja hymyilin ilmeisesti hyvin leveästi, koska mies taputti selkääni ja totesi: " Kyllä se on sinun"

Poistuin hämmentyneenä, mutta jotenkin iloisena, olinhan saanut tyynyn!!

Juna meni justiinsa.

2021-12-06T20:16:00.002+03:00

Koulun vanhempainyhdistys keräsi rahaa, jotta luokkaan saadaan 6.12 Joulupukki ja apurit. Opettaja laittoi kuvan vanhemmille. Kuvassa komeili pukki ja kaksi pirua. Mietin paljonkohan olis pitänyt maksaa, että olisi saanut tonttuja?!

Rahaa kerättiin myös junalippuun, määränpää varsin epäselvä. Tein varovaisia tiedusteluja, koska en halunnut tehdä tietämättömyydestäni numeroa. Tiedusteluni ei johtanut mihinkään järkevään vastaukseen.

Juna lähtee kirkon edestä ja alkuperäisen yhden lipun sijaan, minulle oli nyt myyty kolme lippua. Kannatti tiedustella. Kirkolla ei mene mitään raiteita, mutta ei tehdä tästä nyt numeroa.

Suomi juhlii itsenäisyyspäivää ja Unkari joulupukkipäivää. Olen pihalla perinteistä kuin lumiukko, mutta minut on kasvatettu niin, että ei tehdä tästä nyt numeroa.

Minua on kannustettu elämässä onnitelemalla sanoin "No niin!" Ja toruttu sanomalla "just joo".

Jos jotain ei tajua tai ihan ymmärrä sitä ollaan hiljaa ja kattellaan... päivä kerrallaan, aika näyttää.

En siis tee ulkomaalaisuudestani nyt numeroa. En kysele ja esitelmöi kuinka tämä kulttuuriperinne on minulle outo ja tarvitsen pohjustusta. En. Otan liput ja kattellaan mihin se juna menee... Asema kerrallaan. Ja raiteethan ei ole minun huoleni, ans kattoo ny miten se juna kulkee.

Näin äitini on kasvattanut minut ja hänen äitinsä hänet. Itsenäisyyspäivä ja mystiset junat saa minut miettimään molempia mummojani.

Mummoni pakkasi kerran perheensä junaan tietämättä, minne on menossa ja kuinka selviää. Hän varmaan ajatteli, ans kattoo nyt, kyllä tästä selvitään.

Mumini, taas pakkasi samaan aikaan pienen poikansa, yksin junaan. Sen junan määränpää kyllä tiedettiin, Ruotsi. Mutta mitään muuta ei mumini sitten tiennytkään. Ajatteliko hänkin, ans kattoo nyt kyllä tästä selvitään?!

Vaikka molemmilla äideillä pelko ja tuska varmasti repi sielua, ei ulospäin tehty numeroa.

Minä pakkaan lapsiani johonkin tyhjänpäiväiseen joulupukkijunaan! Tänä syksynä olen muutaman kerran pohtinut missä ja etenkin miksi minä olen?! Ja samat kysymykset pyörivät jälleen kerran päässäni, kun kuljen kohti junaa lapsineni ja lippuineni.

Minut on kasvatettu itsenäisessä maassa, itsenäiseksi naiseksi, osaksi vahvojen mummojen ketjua.

Kaikki mummoni minussa, nostavat pääni pystyyn, huuleni hymyyn ja sanovat: Ans kattoo nyt ja potkaisevat minut lastenjunariehaan. Ja toki, kuten edellä kerroin, on tässä suvussa pahempiinkin juniin noustu.

Itsenäisyys minulle merkitsee sitä, että ei tarvitse pelätä mihin on menossa, koska tietää mistä on tulossa ja luottaa, että aina voi palata. Ja vaikka aina emme ole voineet fyysisesti palata, olemme rakentaneet uudelleen, tekemättä siitä numeroa.

Juna kulki pyörillä, siellä vilisti joulupukkia, setlanninponia ja piruja. Pääteasema oli kylän tori. Sieltä sai pullaa. Kyllä tästäkin selvittiin. Kannatti katsella...

Päiväkodissa piru pukkeineen

2021-12-03T20:59:00.000+03:00

Arabiassa oli helppoa. Joulu oli kielletty ja jos sitä jostain löysi, se oli coca-cola-joulupukki ja helpot amerikkalaiset perinteet.

Vaan toista on unkarissa. Olen jo kahlannut läpi joulukranssi-draaman, jossa minulle selvisi, että Svanskin suvulla onkin jouluperinteitä. Ne vain kulkevat naislinjassa.

Minä ja tyttäreni olemme mitä ilmeisemmin nyt sillä linjalla ja viimeviikonloppuna jouduimme/pääsimme, (ihan miten asiaan haluaa suhtautua) adventtikranssitalkoisiin.

Minua on myös informoitu 6.12 tapahtuvasta joulupukkipäivästä. Olen varannut lapsilleni suklaapukit, jotka tungen heidän kenkiin aamulla.

Koko ajan luulen olevani perinteiden ytimessä. Mutta tänään! Lapseni tuli tarhasta sekavin tuntein. Tarhaan oli saapunut Joulupukki, joka oli tuonut lapsille suklaapukkeja.

Tämä jo sinänsä aiheutti lapsessani kysymyksiä. Jotenkin hän koki omituiseksi, jopa joulupukilta, tehdä itsestään pieniä suklaa versioita. Hänellä oli niin paljon kysymyksia, minulla ei vaan vastauksia..

Mutta sitten, Joulupukki toi mukanaan, (lapseni mukaan) sarvipäisen ilkeän punaisen jouluenkelin.

Tuijotin poikaani suu auki ja sanoin, se on perkele... ei kun siis piru. Lapsi näki hämmästykseni ja minä näin lapsen hämmästyksen ja siinä me istuimme tarhan käytävällä, tajuamatta mitä tänään oli tapahtunut. Tungin suklaapukin laukkuun, lapsen haalariin ja poistuimme paikalta. Suut auki.

Svanski sanoi heti, se on Krampusz. Kysyin mikä on Krampusz? Puhelu katkesi.

Googelsin...

ja miksi emme luottaisi wikipediaan: Krampus on keskieurooppalaisessa kansanperinteessä esiintyvä hahmo, joka on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen. Perinteen mukaan Krampus rankaisee huonosti käyttäytyineitä lapsia jouluna, vastakohtana joulupukin esikuvana toimineelle Pyhälle Nikolaokselle, joka palkitsee kilttejä lapsia.

Että ei ollut perkele. Tässä kyllä mennään joulua kohti sellaisella vauhdilla, että perinne per viikko. Odottakaa vaan kunnes on Lucianpäivä! Menen niin kouluun ja päiväkotiin, kynttilät päässä ja lyön maahanmuuttajan perinnekortit pöytään.

Pakko miettiä myös pihavaloihin lisäyksiä. Naapuri asensi seinäänsä, sellaiset "lumihiutaleet leijailee-livevalot". Minun "punaiset pallot aidalla", jää nyt kyllä toiseksi. Panokset kovenee ja perinteet senkun pahenee.

Joulukuun alun iltapäivät ovat hämäriä. Kuvasin maisemia, kun istuin loputtomassa liikenneruuhkassa.

Aikaa ei tarvita

2021-11-22T20:33:00.002+03:00

Nappisilmäinen sotilas ohjasi minua sairaalanportista sisälle kohti jonoa, jossa seisoskeli 50 ihmistä kylmässä syysaamussa.

Minulla oli mukana asiakirjasalkkuni ja suuri epätietoisuus koko tilanteesta, mutta olin päättänyt saada kolmannen korona rokotteen. Sotilaat portilla eivät vastailleet turhiin kysymyksiin, minun kohdalla kaikki muu, paitsi eteenpäinohjaus oli ilmeisesti täysin epäolennaista.

Jotenkin olin mielestäni selvittänyt, että tässä sairaalassa saisin rokotuksen passillani. Mutta seisoessani jonossa kaksi ja puolituntia kylmällä sairaalanpihalla, sotilasoperaation ohjailtavana, uskoni rokoteohjeiden tulkinnasta alkoi hiipua. Svanski ei uskonut, että saan rokotetta ja pommitti viesteillä. Jono ei liikkunut.

Kun viimein pääsin ilmottautumiseen, olin niin jäässä, että sain vain vapisten selitettyä tilanteeni. Minua ei ymmärretty, ei unkariksi, ei englanniksi. Onneksi eräs ihana kanssa-jonottaja tuli tulkiksi apuuni.

Asiani eteni, ja sain koottua ympärilleni yhdestä sotilaasta ja hoitajasta koostuvan tiimin, jonka voimin saimme kolmesivuisen kaavake kavalkaadin ruodittua läpi, hyvin rajallisella kielellisellä kommunikaatiolla, sitä enemmän pantomiimia hyväksi käyttäen. Tilanteen ehdoton huipentuma oli, kun sairaanhoitaja näytteli korkeaa verenpainetta. Vaikka tilanne kaikessa hulluudessaan oli stressaava kaikille totesimme hoitajan ja sotilaan voimin, että paineita ei ollut.

Pääsin vihdoin rokotusjonoon. Hoitaja huokaisi, minä huokaisin ja sitten naurahdimme molemat. Sotilas ei nauranut hän oli totinen maanpuolustaja, hän vain nyökkäsi sotilas-uskottavasti.

Neljän tunnin kuluttua seisoin sairaalan pihalla jälleen. Rokotus veressä ja leima paperissa.

Svanski ei voinut uskoa todeksi, että tein sen. Puristin itseni läpi unkarilaisen sairaala byrokratian vajavaisilla dokumenteilla ilman kielellistä tai byrokraattista apua. Lähetin Svanskille kuvan leimasta, hän oli ylpeä minusta. Hän sanoi että ei ollut uskonut projektiini ollenkaan, mutta yllätin hänet sitkeydelläni. Lähes yhtä suuri rakkaudentunnustus, kuin silloin kun tapoin kärpäslätkällä 20 kärpästä.

Sotilas ohjasi minut ulos sairaala-alueelta, tehtävä oli suoritettu. Sairaalan pihassa hytisi satapäinen jono ihmisiä odottamassa omaa vuoroaan. Ihmiset olivat lähteneet liikkeelle.

Tällä viikolla siis todistetusti saa rokotteen unkarissa ilman ajanvarausta... kunhan vaan varaa riittävästi aikaa.

St.Paulia unelmia

2021-11-06T11:14:00.001+03:00

Minun tätillä oli pitsisen ihana asunto ja upeita st. Paulioita ikkunalla. Istuin pienenä hänen samettisella sohvalla ja join kauniista kupista "tsaikkaa" ja ihailin niitä kukkia ja niiden luomaa tunnelmaa asunnossa.

Nyt mun serkut luki tämän aloituksen ja huusivat "niin varmaan!!" Totta, totta! Loin tässä nyt vaan idyllistä kuvaa, vanhoista ajoista. Mun täti ei olisi koskaan antanut juoda "tsaikkaa" sohvalla.

Joten totuuden nimissä kerrottakoon että, ihailin kukkia sohvalta "tsaikat" join keittiössä pitsiiliinalla verhoilun pöydän ääressä. Totuus tuli nyt ikävästi pitkittämään tätä tarinaa.

Koko aikuiselämäni olen haaveillut kodista, jonka ikkunalla kukkii st.Pauliat. Mutta ne muutot, omituiset lukaalit ilman ikkunalautoja, arabialainen ilmastointi, kaikki tämä tuhosivat unelmani kerta toisensa jälkeen. Olin jo antanut unelman mennä, liian mahdotomana toteutuakseen.

Sitten muutin Unkariin, muutto tarkoitti 2kuukauden päätöntä rumbaa huonekalukaupoissa, rautakaupoissa ja vihermyymälöissä.

Yhden vihermyymälän ovella oli "pelasta kukkanen" -laari, josta sai nimellistä maksua vastaan pelastaa kuolemankielissä riutuvia kasveja.

En ole viherpeukalo, mutta silmäni osuivat kahteen st.Pauliaan. Sanoin itselleni, että se on hulluutta! Kaikki ne loistokkaat st. Pauliat jotka olin vuosien saatossa tappanut. Järkeni huusi; Hulluutta! Älä käytä kärrypanttirahaasi tähän.

Mutta käteni tarttuivat kahteen st. Pauliaan. Viikkoja ne riutuivat minun ikkunalla, sitten hitaasti alkoi ilmestyä pieniä terveenvihreitä lehtiä.

Tänä aamuna, kun keitin aamukahvia, tajusin minun unelma oli tullut todeksi. Asun talossa, jonka ikkunalla kukkii st. Pauliat. Tie oli pitkä, mutta tässä olen.

Olen miettinyt paljon unelmia ja jotenkin sitä sisäsyntyistä tahtotilaa, joka minusta kumpuaa omien unelmieni toteuttamiseen.

Minun unelmat ovat tälläisiä yksityiskohtia elämässä, joiden taakse kätkeytyy jotain suurempaa.

Viimepäivinä olen nähnyt useamman minulle tärkeän ihmisen tavoittelevan unelmiaan tai saavuttaneen niitä rytisten. Toiset paistattelee iltauutisissa, toiset stressissä aikuiskoulutuksessa, jollain uusi lukaali täyttyy huonekaluista.

Kaikki ovat kuitenkin ottaneet riskejä ja tavoittelevat sitä omaa "st. Pauliaansa".

Tämä kirjoitus on kaikille heille, minun tapani sanoa aivan upeaa ja olen niin ylpeä, että mun "st.Paulia-unelmaan" kuuluu tälläsiä ihmisiä.

Nyt olen yhdessä tekstissä sanonut niin monta kertaa st.Paulia, että tätä tullaan googeltamaan kasvatusoppaana seuraavan vuoden. Laitan oheen kuvan kyseisestä vehkasta, jotta unelmani teille paremmin konkretisoituu.

Puskasta tullut Martti.

2021-11-02T14:16:00.000+03:00

Nyt tulee Martti. Tajusin sen, kun näin kaupankäytävällä ison kylmälaarin täynnä hanhea ja ankkaa. Kyljessä luki isolla; Marttia varten.

Ihmettelin omituista Marttia, mutta mietin myös, että ankanrintafile on kyllä hyvää. Voisin kokata sitä jokupäivä.

Kotona minua odotti viesti Gilbertin päiväkodista. Martti tullee 11.11!! On tuotava 1 euro hanuristia varten ja koverrettuvihannes-kilpailuun, koverrettu vihannes.

Minulla löi aivoissa tyhjää ei mitään merkintää Martin kohdalla.

Soitin Svanskille. Martti tulee, mitä tai mikä se on?! Et päästä ketään vieraita miehiä sinne? Oletko päästänyt sinne nyt jonkun vieraa miehen?!!?

En ole, kuuntele!! Gilbertin päiväkotiin tulee Martti, siitä tuli viesti?

Svanskilla ei selvästi ollut aikaa keskittyä Marttiin, se vain jatkoi horinaansa vieraista miehistä ja vaikka sanoisivat että ovat päiväkodista ei saa päästää sisälle! Ja että lukitse portti.

Huusin, että sinne pitää viedä vihannes! Sain ryöpyn tietoa siitä, kuinka Svanski juurikin pelastaa maailmaa, ja että minulla on yliopistotason koulutus vihanneksista, että osta vaikka kurkku ja vie se.

Kurkku! Että muilla lapsilla olisi joku koverrettu kurpitsa ja minun lapsellani kurkku!! Josta mitä todennäköisemmin, poikani tuntien, olisi matkalla kadonnut paloja. Eli loppujen lopuksi, olisi vain pureskeltu kurkku!

Otin yhteyttä minun intercontinentaalisiin ladyihin. He ovat minun salainen ystävä/turvaverkko kaikkiin elämän alueen kysymyksiin.

Hyvin äkkiä selvisi, että Martti ei ole kotiin tunkeutuva vale-päiväkodinopettaja, vaan pyhimys. Että vihannesasiassa kyseessä on lanttulyhty. Eurooppalainen perinnesetti.

Suomessakin on juhlittu Marttia muinoin, mutta ei minun tässä tarvitse tietämättömyyttäni hävetä. Martti kuitenkin syntyi Unkarissa ja Svanski tässä on se, joka horisee kurkuista.

Painelin korttelissa olevaan vihanneskauppaan. Googlen mukaan lanttu on unkariksi sama sana, kuin ruotsalainen. En uskonut Googlea mutta ei ollut aikaa tehdä kielellistä taustatyötä. Ajattelin että en puhu, osittelen vain.

Vihannespuodissa en nähnyt lanttua, oli vain retiisejä. Otin niitä koska muistin ne sellaiset retiisihiiret, joita äiti aina veisteli. Hiiret ovat hyvää extra materiaalia lanttulamppuun, sillä voittoahan tässä nyt haetiin.

Myyjä huomasi etsivän katseeni. Ja kysyi tietysti heti mitä etsin. En halunnut puhua! Korostan halusin etsiä ja osittaa. En puhua, en ollut tänään juttu tuulella.

Päässäni oli vain yksi sana unkariksi ja se oli "ruotsalainen". Mutta tiesin, että sitä kautta aloittaen ei lanttulyhty valaise kovinkaan nopeasti, joten aloitin varovaisesti Martista.

Monologini vapaasti suomennettuna meni jotenkin näin:

Martti, tulee vai menee? Martti tulee menee. Lapsi, minä lapsi, EI! Poika... pieni poika, minä pieni poika tarhassa.

Tässä kohtaa myyjä ei enää kysellyt vaan tuijotti ja puristi pakkaamiaan retiisejä.

Pieni poika tarhassa, martti tulee menee. Martilla on hanhi! vihannes... ruotsalainen vihannes, lamppu. Pieni poika vihannes lamppu tarhaan menee. Kiitos.

Myyjä tuijotti.

Minä tuijotin ja ystävällisesti hymyilin tyylin "no palvelkaa nyt minua"

Myyjä antoi minulle hitaasti retiisipussini ja sitten kyssäkaalin.

Sanoin: Ruotsalainen?

Myyjä sanoi: Unkarilainen.

Tiesin että en voi kovertaa kyssäkaalia, mutta ostin sen silti... ehkä ehdin vielä markettiin ennen lasten kotiin tuloa ja löydän lanttuisemman vihanneksen, lanttulamppuuni.

Tässä meidän Halloween omenat, lupaan kuvan lanttulampusta, kun valmistuu!