Koska aikansa kutakin, olemme päätyneet arkistoimaan podcast-jaksot sekä osan vanhoista blogipostauksista. Jos olet kiinnostunut arkistoiduista materiaaleista esimerkiksi tutkimuksen vuoksi, voit pyytää niitä nähtäville sähköpostitse: blog.stargay at gmail.com.

Vuosi 2020 saapui, ja näin vuosikymmenen vaihteessa asiaan kuuluu totta kai menneen vuosikymmenen muistelu ja erilaisten listojen tekeminen. 2010-luku toi BL-mangaan kiinnostavia muutoksia ja trendejä, joita tarkastelen tässä kirjoituksessa kymmenen (tai oikeastaan yhdentoista) mieleenpainuvan sarjan kautta. Sarjat on valittu yhdistelemällä kahden japanilaisen BL-suosioäänestyksen (Kono BL ga yabai! ja Chil Chil BL award) tuloksia, erilaisia trendejä sekä fujoshiluolan omia mieltymyksiä. Varsinaiset omat suosikkini 2010-luvulta ehdin jo listata Twitterissä.

Tämän listan tarkoitus ei siis ole olla lista ”parhaista” sarjoista, vaan sellaisista jotka ovat jollain tavalla määrittäneet 2010-luvun BL-mangaa, asettaneet tai seuranneet vuosikymmenen trendejä ja ovat jääneet lukijoiden mieleen – joko hyvässä tai pahassa.

1. Nakamura Asumiko – Doukyuusei-sarja

Mietin pitkään sopiiko jo vuonna 2006 alkanut, kahden koulupojan romanssista kertova manga kuvaamaan vielä 2010-lukua. Doukyuusein erilaiset jatko-osat ja spin-offit (O.B, Sora to Hara, Blanc…) ovat kuitenkin valloittaneet suosioäänestyksiä ja lukijoiden sydämiä koko 2010-luvun ja tehneet Doukyuuseistä yhden vuosikymmenen ikonisimmista BL-sarjoista. Tämän aseman sinetöi myös vuonna 2016 ilmestynyt anime-elokuva, joka raikkaan ohjauksensa ja taiteellisten valintojensa ansiosta päivitti samalla myös BL-animen 2010-luvulle. Samalla se näytti tietä BL-anime-elokuville, jotka sitä ennen olivat harvinaisia.

Eteerisesti piirretyssä, slice-of-life -henkisessä sarjassa tiivistyy monta 2010-luvun BL-mangalle ominaista asiaa. Kusakaben ja Sajoun suhde on tasavertainen, eikä perustu korostettuihin rooleihin tai valta-asetelmiin. Vaikka seme ja uke rooleina eivät ole BL-teoksista häviämässä mihinkään myöskään tulevaisuudessa, Doukyuusei jatko-osineen näyttää että rooleja voi toteuttaa myös hillitymmin ja hahmojen suhde tapahtua myös täydessä yhteisymmärryksessä. Myös hahmojen kasvun seuraaminen lukiolaisista yliopistoon ja aikuisiksi asti kertoo omanlaisestaan muutoksesta. Vaikka koulupoikaromanssit ovat edelleen tärkeä osa BL-mangaa, yliopistoon sijoittuvien tarinoiden määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut. Tärkeänä osana sarjaa käsitellään myös miesten välisten suhteiden sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Aihe nousi 2010-luvun aikana tärkeään osaan useissa BL-sarjoissa, kuten nähdään myöhemmin tässä listassa.

Tsekkaa myös: Ichikawa Kei – Blue Sky Complex

2. Yoneda Kou – Twittering birds never fly (Saezuru tori wa habatakanai)

2010-luvun BL-mangasta tuskin voidaan puhua ilman Yoneda Koun yakuza-teemaista sarjaa Twittering Birds Never Fly (Saezuru tori wa habatakanai). Vuonna 2011 alkanut, vastikään kuudenteen osaansa ehtinyt sarja on niin ikään pysytellyt sinnikkäästi suosioäänestysten kärjessä alustaan saakka. Sarja on noussut yleisön suosikiksi myös länsimaissa, ja fanien iloksi sarjasta on tekeillä anime-elokuva jonka on määrä ilmestyä vuonna 2020.

Synkkä ja kieroutunut Twittering Birds edustaa kokonaan toista ääripäätä BL-mangasta kuin herkkä ja kaunis Doukyuusei. Väkivallan, masokismin ja yksityiskohtaisten seksikohtausten värittämä manga ei todellakaan ole mikään hyvän mielen tarina. Se kuitenkin leikkii erilaisilla valtasuhteilla kiinnostavasti. Yakuzapomo Yashiro haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi, mutta määrittelee itse miten ja kenen kanssa. Semen roolissa oleva Doumeki on puolestaan tarinan alkaessa impotentti. Sekä seksikohtausten määrä että erilaiset roolien mutkistamiset ovat tyypillisiä monille 2010-luvun sarjoille. Erilaiset fetissit ovat myös tulleet BL-mangassa yhä selkeämmin näkyviksi.

Yksi syy Twittering Birdsin suosioon on kiehtovan tarinan lisäksi myös sen pituus. Samojen hahmojen seikkailuja on kiinnostavaa seurata vuodesta toiseen, ja myös juonikuvioita ja tunnelatauksia on mahdollista kehitellä pitkässä tarinassa eri tavalla. Ennen 2010-lukua ”pitkät”, yli kolmen pokkarin pituiset BL-tarinat tuntuivat olevan selvästi vähemmistössä. Viime vuosikymmenen aikana yhä useampi BL-manga on kuitenkin saanut jatkua pitkään, eivätkä useamman pokkarin jatkuvat tarinat ole enää mikään anomalia.

Tsekkaa myös: Hidaka Shouko – Blue Morning, ZAKK – Canis, Kyuugou – Acid Town

3. Takarai Rihito – Ten Count

Takarai Rihito nousi BL-fanien tietoisuuteen jo 2010-luvun alussa sarjoillaan Seven Days ja Only the Flower Knows. Pankin räjäytti kuitenkin lopullisesti vuonna 2013 alkanut Ten Count. Siinä missä Takarain aiemmat sarjat olivat herkkiä lukio- ja yliopistoromansseja, lähti Ten Count aivan toiseen suuntaan. Tarinassa bakteerikammosta ja pakko-oireista kärsivän Shirotanin ja tätä hoitavan psykologi(?) Kurotanin suhde saa viattoman tuntuisen alun jälkeen pian todella seksuaalisia ja alistavia sävyjä.

Ten Count sekoittaa seksikohtauksiinsa antaumuksella vallankäytön, nöyryytyksen ja pakottamisen kaltaisia aineksia. Niistä syntyvä cocktail yhdistettynä lääkärin ja potilaan väliseen kieroutuneeseen suhteeseen vain vahvistaa kutkuttavaa tuntua jostain kielletystä. Tämän takia Ten Count on myös jakanut lukijoiden mielipiteitä voimakaasti: toiset nauttivat täysin rinnoin, toiset taas inhoavat yli kaiken. Itse en parin ensimmäisen pokkarin jälkeen halunnut jatkaa lukemista, mutta ymmärrän hyvin mistä sarjan viehätys muodostuu. Kuten Twittering Birds, myös Ten Count on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset fetissit ovat nousseet 2010-luvulla yhä selvemmin näkyviin BL-mangassa. Lisäksi Ten Count muistuttaa myös hyvin, että ”perinteisemmät” seme/uke-roolit ovat vaihtoehtojen lisääntyessäkin säilyttäneet suosionsa myös 2010-luvulla. Sarja nousee varmasti puheenaiheeksi myös uudella vuosikymmenellä, kun mangan pohjalta tehty TV-anime alkaa vuoden 2020 aikana.

Tsekkaa myös: Psyche Delico – Tourou no ori, Ogawa Chise – Caste Heaven

4. Harada – Yata & Momo (Yatamomo)

Kun puhutaan BL-mangasta ja seksikohtauksista 2010-luvulla, ei voi jättää mainitsematta Haradaa. Siinä missä 2000-luvun puolivälin jälken syntyneessä BL:n ”uudessa aallossa” moni BL-mangan huippunimistä keskittyi enemmän taiteelliseen ja tarinalliseen ilmaisuun, palautti Harada kollegoineen suoranaisen pornografian BL-mangaan kertaheitolla. Tämän varsinainen läpimurto oli Yatamomo-sarja, joka kertoo melko kunnollisen Yatan ja ympäriinsä paneskelevan työttömän Momon omalaatuisesta suhteesta. Sarjasta löytyy seksikohtauksia hengästyttävyyteen asti, ja ne samalla sekä täyttävät että rikkovat lukijoiden odotuksia. Mangaka on jatkanut samalla vastakohtia yhdistelevällä linjalla koko 2010-luvun eikä loppua näy.

Haradan nousu parrasvaloihin vuoden 2014 paikkeilla tapahtui samaan aikaan kun erotiikka BL-mangassa muutenkin tuli näkyvämmäksi kuin pitkään aikaan. X-BL-julkaisunimekkeen alla ilmestyneet antologiat kuten Pink Gold ja Erotoro tihkuivat seksiä ja nostivat esimerkiksi sidonta- ja s&m-aiheisista doujinsheistaan tutuksi tulleen Ranmaru Zariyan BL-mangan valtavirtaan. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että eksplisiittisiä seksikohtauksia sisältävien BL-sarjojen määrä ei 2010-luvulla merkittävästi noussut. Muutos tapahtui siis enemmän BL-mangassa nähtävien seksikohtausten sisällössä ja laadussa kuin niiden kokonaismäärässä.

Tsekkaa myös: Nakamura Asumiko – Kaori no keishou

5. Scarlet Berico – Minori’s hand (Minori no te)

2010-luku oli digitaalisen lukemisen nousun aikaa ympäri maailmaa. Japanissa digitaalisen mangan myynti ylitti paperimangan myynnin vuonna 2017, ja vauhti sen kun kiihtyy. BL-mangan puolella siirtyminen digiaikaan näkyi esimerkiksi digitaalisten BL-lehtien esiinmarssina sekä erilaisten tietokoneella ja matkapuhelimella käytettävien lukualustojen suosiona. 2010-luvulla kirjakauppoihin alkoi myös ilmestyä BL-mangaa, joka oli ilmestynyt alun perin digitaalisena eikä perinteisesti paperilehdessä.

Yksi mieleenpainuvin esimerkki tällaisesta mangasta on Scarlet Bericon Minori’s hand. Salaperäisestä hierojasta ja tämän asiakkaista kertova manga ilmestyi vuonna 2013 luku kerrallaan mangasivusto Rentassa, ja suuren suosion saavutettuaan sai myös paperisen tankoubon-julkaisun vuonna 2015. Sittemmin Scarlet Bericosta on tullut yksi 2010-luvun isoista BL-mangakoista. Hänen tuorein ja pisin sarjansa Jealousy sijoittuu samaan universumiin Minori’s handin kanssa. Se tosin ilmestyy paperilehdessä, eli toistaiseksi paperijulkaisutkaan eivät ole vielä menettäneet kaikkea voimaansa.

6. Ogeretsu Tanaka – Yarichin bitch club (Yarichin bicchi bu)

Ogeretsu Tanakan piirtämä, koskettava Renai rubi no tadashii furikata oli itselleni yksi vuosikymmenen parhaista tankoubon-julkaisuista. Silti valitsin Tanakan julkaisuista tälle listalle lopulta värikkään kreisikomedian Yarichin bitch club, joka on aivan toiselta planeetalta kuin tämän muut teokset. Alun perin Tanakan omaksi ilokseen piirtämä ja taidesivusto Pixivissä ilmaiseksi julkaistu sarjakuva onnistui keräämään netissä valtavan suosion, siirtyi ilmestymään BL-lehti Rutileen, ja on sittemmin ehtinyt saada audiodraaman ja OAD-adaptaation. Toisin kuin Tanakan muu BL-tuotanto jossa hän on ottanut esille vakavia aiheita parisuhdeväkivallasta homofobiaan, lukion panokerhoon sijoittuva Yaribu ei yritä kertoa oikeastaan mistään. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämän takia, se on kuitenkin niin suosittu.

Sarja on syntynyt ilman paineita kustannustoimittaa siitä johonkin tiettyyn muottiin sopiva, joten sen aivottomuudessa on omanlaistaan viihdyttävää charmia. Sarjan karkkivärinen ulkoasu vihjailevine sienikuvioineen tekee siitä hyvin erottuvan ja muistettavan. Hahmojen suhteita ei myöskään ole fiksattu yhtä tarkasti kuin BL-mangassa yleensä, mikä mahdollistaa lempihahmojen valitsemisen ja hahmosuhteiden spekuloinnin eri tavalla kuin BL-mangassa normaalisti. Yaribun suuri suosio tuntuu myös olevan jatkoa hahmokeskeiselle fanitustavalle, joka on tuttu erilaisista naisille suunnatuista idolipoika-monimediaprojekteista. Mangan kahdeksasta keskushahmosta on tehty oheiskrääsää valtavalla volyymilla, ja hahmojen fanit esittelevät omia kokoelmiaan twitterissä innokkaasti esimerkiksi hahmojen syntymäpäivien aikaan. Ehkä tästä johtuen Tanaka onkin viime vuodet keskittynyt BL-mangan sijaan enemmän hahmokeskeiseen nättipoikasarjaansa Oretachi Majikou destroy, joka on oheiskrääsän lisäksi saanut myös näyttämöversion. On kiinnostavaa nähdä, palaako Tanaka vielä 2020-luvulla kunnolla BL-mangan pariin, ja saammeko nähdä enemmänkin Pixivistä tai muista omaehtoisista julkaisukanavista poimittuja BL-tarinoita.

7. Kizu Natsuki – Given

Kizu Natsukin voisi hyvällä syyllä nostaa Haradan ja Ogeretsu Tanakan rinnalle kolmanneksi ikoniseksi 2010-luvun uudeksi BL-mangakaksi. Kaikki kolme tulivat alun perin tunnetuiksi supersuosittuina doujinshipiirtäjinä: Harada tunnetaan parhaiten Gintama-parodioistaan, ja Ogeretsu Tanaka ja Kizu Natsuki puolestaan Kuroko no basket -aiheisista töistään. He kaikki tekivät debyyttinsä kaupallisen BL-mangan puolelle vuosien 2013-2014 aikana, ja löivät itsensä heti läpi omaperäisillä ja kiinnostavilla tarinoillaan. Tosin siinä missä Harada ja Tanaka tekivät vaihtelevasti monenlaisia teoksia, päätyi Natsuki parin lyhyemmän tarinan jälkeen piirtämään vain yhtä pidempää sarjaa, Giveniä.

Lukiodraamaa, bändi/musiikkiaiheita ja menneisyyden traumoista toipumisen tematiikkaa yhdistelevä Given on hitaasti etenevä ja hiljainen hitti. Se näyttää ettei suosioon tarvita suurta määrää seksikohtauksia, ja edustaa siinä suhteessa myös laajempaa trendiä: 2010-luvulla ilmestyi yhä enemmän myös sellaisia BL-sarjoja, joissa seksikohtausia ei nähdä välttämättä lainkaan. Ennen kaikkea Given jää historiaan vuonna 2019 saamastaan TV-anime-adaptaatiosta. Se oli ensimmäinen BL-anime joka esitettiin Fuji TV:n NoitaminA-ohjelmapaikalla. Samalla se toi monelle länsimaalaiselle, lähinnä animea seuraavalle katsojalle näkyviin, että 2010-luvulla BL voi tarjota paljon muutakin kuin BL-animessa oli aiemmin totuttu näkemään.

8. Kii Kanna – The Stranger by the Beach/Etranger-sarja

Vaikka BL-teokset on usein mielletty fantasiaksi jossa hahmojen rakkaus voi kukoistaa irrallaan yhteiskunnan paineista, on yhä useampi BL-manga ottanut viime vuosikymmenen aikana mukaan realistisempia elementtejä. Hahmojen seksuaalinen identiteetti, kaapista tuleminen ja seksuaalivähemmistöjen kohtaama syrjintä näkyvät jollain tapaa monissa tämänkin listan teoksissa. Japanilainen BL-portaalisivusto Chil chil mainitsikin vuonna 2019 julkaistussa pride-teemaisessa artikkelissaan, että realististen, seksuaalivähemmistöjä koskettavien teemojen käsittely BL-mangassa on muodostunut 2010-luvulla suorastaan standardiksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta mukavan realistisesta lähestymistavasta on Kii Kannan vuonna 2014 aloittama Etranger-sarja. Vuonna 2020 anime-elokuvasovituksen saava manga seuraa kahden erilaisista taustoista tulevan miehen aikuistumista. Järjestettyä avioliittoaan pakoileva kirjailijanalku Shun sekä vanhempansa menettänyt Mio ihastuvat luonne-eroistaan huolimatta, mutta kaksikon tarina ei pääty pelkkiin rakkaudentunnustuksiin. Jatko-osa asettaa päähahmojensa suhteen keskelle Shunin perheyhteisöä, mikä luonnollisesti aiheuttaa vaihtelevia reaktioita. Pehmeän piirrostyylin alle onkin piilotettu monisyinen kuvaus yksilöstä ja ympäristöstä, eikä tarina hyväntuulisuudestaan huolimatta kaihda vaikeampiakiaan aiheita.

Tsekkaa myös: Kumota Haruko – Itoshi no nekokke

9. Inouesatoh – 10 Dance

Vaikka BL-tarinoissa pelataan paljon tutuilla tropeilla ja tiettyjen odotusten sisällä, on genrerajojen venyttäminen ja rikkominen sekä erilaisten kohdeyleisöjen hämärtäminen ollut myös aina osa BL-mangaa. 2010-luvun loppua kohden nähtiin ehkä tavallistakin enemmän sarjoja joiden luokittelu yksiselitteisesti oli vaikeaa. Digitaalinen BL-lehti .bloom antoi uuden kodin useammalle alun perin seinen-lehdessä ilmestyneelle sarjalle, kuten Hidebu Takahashin Stigmatalle.  Graafisista seksikohtauksistaan tunnettu Harada näytti myös suuntaa uudenlaiselle BL-mangalle vuonna 2019 ilmestyneellä tarinallaan One Room Angel, joka keskittyi romanssin sijasta hahmojen henkiseen kasvuun eikä seksiä tai edes suudelmia nähty tarinassa lainkaan.

Yksi suurimmista ja kiinnostavimmista kohdeyleisörajoja sekoittaneista sarjoista 2010-luvulla oli 10 Dance, joka keskittyy kahden mestarillisen kilpatanssijan nokitteluun ja hitaasti etenevään romanssintapaiseen. Sarja ilmestyi aiemmin BL-lehdessä, mutta muutti sittemmin seinen-lehteen kustantajanaan Kodansha. Sarja tuo juonenkuljetukseltaan paikoin mieleen ennemmin urheilumangan kuin BL-romanssin, mutta toisaalta miesten välinen jännite on tärkeässä roolissa alusta saakka. Joidenkin fanien mielestä romanssi saisi edetä nopeammin, ja pelkoa on ollut myös siitä että se uuden julkaisijan myötä vesittyy kokonaan. Mangan tekijä on kuitenkin vakuuttanut, että lehden vaihto ei suoraan ole vaikuttanut tarinan sisältöön. Kun digitaalinen julkaiseminen hämmentää vanhaa kohderyhmäajattelua entisestään, voi olla että 2020-luvulla tulemmekin näkemään yhä enemmän mangaa joka voisi yhtä hyvin sopia BL-lehteen kuin seinen- tai josei-kustantamolle.

Tsekkaa myös: Yamashita Tomoko – The Night Beyond The Tricornered Window

10. Sachimo – Kashikomarimashita, destiny

Vaikka en itse ole erityisen innostunut omegaverse-tarinoista, ei niiden nousua osaksi BL-mangaa 2010-luvulla voi kuitenkaan sivuuttaa. Englanninkielisessä fanfic-maailmassa alkujaan syntynyt omegaverse on vaihtoehtoinen fantasiatodellisuus, jossa tietynlaiset biologiset ominaisuudet määrittävät ihmisten välistä hierarkiaa ja rooleja niin seksissä kuin yhteiskunnassa. Tarkemman selityksen voit lukea Aranan blogista täältä.

Kaupalliseen mangaan omegaverse löysi tiensä 2010-luvun puolivälin jälkeen, tärkeimpänä lehtenä Omegaverse project. Koska omegaverse on lähinnä löyhä kokoelma tropeita joilla voi luoda erilaisia skenaarioita oman tarinan ja fetissimieltymysten tarpeisiin, siihen liittyviä tarinoita löytyy laidasta laitaan söpöstä perhedraamasta kovaan jynkkyyn. Kashikomarimashita, destiny -manga jatko-osineen sekä syleilee että kyseenalaistaa omegaverseen liitettyjä tropeita kiinnostavalla tavalla. Se sopineekin hyvin luettavaksi myös niille jotka eivät omegaversestä ole kiinnostuneita.

Omegaversen suosio kertoo myös laajemmasta kulttuurivaihdosta jota tapahtui 2010-luvulla BL-tarinoissa sekä Japanista länsimaihin että toisin päin. Hyvänä esimerkkinä on Ai no kusabin kaltaisista BL-teoksista inspiroituneen australialaiskirjailija C.S.Pacatin Captive Prince -kirjasarja. Se nousi hitiksi länsimaissa, ja sai lopulta myös japaninkielisen julkaisun.

+ 1 Mo Xiang Tong Xiu – Mo dao zu shi

BL-teosten globalisaatiosta kertovat lisäksi useat kansainvälistä suosiota saavuttaneet BL-sarjat, joiden juuret ovat Japanin sijaan Kiinassa tai Koreassa. Vaikka BL on jo vuosikymmenet ollut kansainvälinen ilmiö, 2010-luvulta tullaan varmasti muistamaan muissa Aasian maissa tehtyjen BL-teosten nousu laajempaan tietoisuuteen. Korealaisessa webtoon-palvelu Lezhinissä ilmestynyt Killing Stalking nousi viraalihitiksi tumblrissa vuonna 2017, ja viimeistään vuonna 2019 tuskin kukaan BL:stä kiinnostunut englantia puhuva harrastaja saattoi välttyä kiinalaisen BL:n eli danmein esiinmarssilta.

Suosituimmista danmei-teoksista monet ovat olleet sarjakuvien sijaan nettiromaaneja ja niihin pohjautuvia tv-sarjoja. Toki suosittuja kiinalaisia webtoon-sarjakuviakin löytyy, kuten Old Xianin piirtämä 19 Days. Danmei on myös houkutellut pariinsa sellaisiakin faneja jotka eivät ole aiemmin olleet kiinnostuneita japanilaisesta BL:stä. Toisaalta myös moni japanilaisen BL:n ystävä löysi 2010-luvun lopulla itsensä opettelemasta kiinaa tai ainakin katsomasta Youtubesta sellaisia näyteltyjä kiinalaissarjoja kuin The Guardian tai The Untamed. Jälkimmäinen perustuu ehkä globaalisti kaikkein tunnetuimpaan danmei-sarjaan Mo dao zu shi (”Grandmaster of Demonic Cultivation”), joka on alun perin nettiromaanina ilmestynyt historiallinen fantasiasarja.

Vaikka Japanissa on perinteisesti pärjätty hyvin pelkästään kotimaisilla sarjakuvilla, näkyvät kansainväliset trendit myös siellä. Korealaisia webtooneja on saatu lukea Japanissa käännöksinä jo joitain vuosia, ja myös Killing Stalking löysi siellä oman fanikuntansa. Vuoden 2019 pari tunnettua korealaissarjaa sai nelivärisen paperijulkaisun, ja kirjakauppalevityksen kautta niille löytyi varmasti myös uutta lukijakuntaa. Danmei sen sijaan tekee vasta tuloaan Japaniin: virallisia käännöksiä japaniksi ei vielä juurikaan ole. Mo dao zu shistä on kuitenkin tehty Japanin markkinoille audiodraama, joten jää nähtäväksi miten paljon danmei tulee näkymään Japanissa jatkossa. BL-kulttuurin globalisaatio tulee kuitenkin epäilemättä jatkumaan 2020-luvulla yhä näkyvämmin.

Lähteet:
Japan Times (26.2.2018): Sales of digital manga overtake print editions in Japan for first time
Chil chil: (11.5.2017): BLにエロは必要か？データで見るBL漫画エロ度の推移10年間
(Erotiikkakohtausten määrä BL-mangassa -Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)
Chil chil (24.4.2019): PRIDE AND FUN! 今だからこそ読みたいレインボーなBL
Chil chil (29.4.2019) : 平成BL漫画の絵柄遍歴を描いてみた
(Heisei-kauden BL-trendit – Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)

Renta

ebookrenta.com

Renta on japanilainen e-kirjapalvelu, jonka englanninkielinen puoli on keskittynyt pääasiassa naisille suunnattuun romanssimangaan. Harlekiiniromanssien lisäksi Rentassa on mittava valikoima BL-mangaa monenlaiseen makuun. Katalogista löytyy niin DMP:n alunperin julkaisemia klassikkostatuksen saavuttaneita mangoja kuten Takarai Rihiton Seven Days ja Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly kuin myös uudempia ja nousevia mangakoita. Hyvin edustettuina ovat esimerkiksi sellaiset kiinnostavat nimet kuin Kurahashi Tomo, Niyama, Scarlet Berico ja Harada. Eikä tietenkään sovi unohtaa kokoelman helmeä ja modernia klassikkoa, Asuka Ibukin piirtämää Nipple Bingoa. Lisää nostoja Rentan valikoimasta löydät blogistamme tagilla Rentan herkut.

Rentassa mangaa ostetaan sarjasta riippuen joko pokkari tai luku kerrallaan. Osaa teoksista voi myös ”vuokrata” luettavaksi 48 tunnin ajaksi, jolloin hinta on yleensä puolet täydestä ostohinnasta. Mangaa voi lukea joko selaimessa tai Rentan omassa mobiilisovelluksessa, johon voi ladata mangaa myös offline-tilassa luettavaksi.

Yllätysellisyys on sekä Rentan vahvuus että sen heikkous. Valikoimasta on vuosien varrella löytynyt paljon kiinnostavaa ja ajankohtaista BL-mangaa, mutta myös paljon melko yhdentekevää tusinatavaraa. Viime aikoina palveluun on alkanut ilmestyä paljon esimerkiksi omegaverse-tarinoita, joita ei muilta kustantamoilta englanniksi juurikaan löydy. Samalla oma kiinnostukseni sivustolla julkaistavia sarjoja kohtaan on kuitenkin ehtinyt hieman laskea, mutta tarkistan julkaisu-uutiset silti parin viikon välein.

Kiinnostava on myös sivuston työntekijöiden ylläpitämä Renta Staff Blog, josta löytyy uutisten ja manga-arvioiden lisäksi pohdintaa esimerkiksi käännösten tekemisestä. Blogissa on myös hieman avattu, millä perusteella tietynlaista eroottista sisältöä julkaistaan tai jätetään julkaisematta.

Plussat

• markkinoiden luultavasti isoin englanninkielinen BL-valikoima
• uutta mangaa viikottain
• paljon alennuskampanjoita ja löytöjä

Miinukset

• valikoiman epätasaisuus
• luvuittain ostettavat sarjat tulevat kalliiksi
• mangaa voi vain striimata, ei ladata itselleen pysyvänä tiedostona
• hieman kömpelö mobiilisovellus
• käännösten ja kustannustoimituksen laatu heittelee

SuBLime Manga

sublimemanga.com

BL-mangan julkaisuun erikoistunut SuBLime toimii yhdysvaltalaisen Viz-kustantamon alaisuudessa. Kustantamo julkaisee mangaa sekä diginä että printtinä, ja osa sarjoista on saatavilla vain jommassa kummassa muodossa. Vuosien varrella valikoima on ehtinyt kasvaa varsin suureksi, ja mukana ovat tunnetuimmat hittisarjat Youka Nittan Embracing Lovesta Ayane Yamanon Finderiin ja Takarai Rihiton Ten Countiin. Vähemmän tunnettuihin helmiin lukeutuvat mm. Tomoko Yamashitan Night Beyond the Tricornered Window ja Sakae Kusaman Lost Letters -sarja, jotka ovat molemmat saatavissa vain digitaalisena. Uudemmista julkaisuista voi nostaa esille vaikka Ogeretsu Tanakan Escape Journeyn ja Hajin Love in Limbon. Eikä tietenkään sovi unohtaa Fujoshiluolan ikivihreää suosikkia eli Modoru Motonin Dog Stylea.

SuBLimen oman sivun kautta voi ostaa mangaa digitaalisena pokkareittain. Ostoksia voi lukea joko selaimessa tai ladata ne PDF-muodossa itselleen. Julkaisuja voi yleensä myös ostaa muista haluamistaan digitaalisen mangan palveluista kuten Amazonista tai Bookwalkerista.

SuBLime oli jonkin aikaa käytännössä ainoa BL-mangaa englanniksi julkaiseva pulju, ja sen valikoimasta iso osa edustaa tunnetuinta ja valtavirtaisinta BL:ää. Kustannustoimituksen taso on ehdottomasti sieltä laadukkaimmasta päästä, vaikka kaikista firman julkaisuista ei niin välittäisikään. Tämän ja ensi vuoden puolella on valikoimaan luvassa paljon uusia tai uudehkoja sarjoja, joita onkin englanniksi ehditty odotella: Ogeretsu Tanakan Yarichin Bitch Club, Scarlet Bericon Jealousy, Kizu Natsukin Given jne.

Plussat

• perusvarma valikoima
• laadukas käännös ja toimitustyö
• ladattavat PDF-tiedostot

Miinukset

• lisenssisyistä kaikkea mangaa ei ole saatavissa digitaalisena
• enemmän perusvarmoja kuin kiinnostavia ja yllättäviä julkaisuja
• melko hidas julkaisutahti ja epämääräinen tiedottaminen uusista julkaisuista

Futekiya

read.futekiya.com

Kesän 2019 aikana markkinoille tupsahtanut Futekiya on japanilaisen Fantasista-yrityksen pyörittämä BL-mangaan keskittynyt palvelu, jossa saa lukea kaikkia sivustolla tarjolla olevia sarjoja 6,99 dollarin kuukausihintaan. Suurin osa lisensoiduista sarjoista on ilmestynyt alun perin Shodenshan onBLUE-lehdessä, joka on jo pitkään kuulunut Fujoshiluolan vakilukemistoon. Toistaiseksi julkaistu katalogi vaikuttaakin varsin timanttiselta: Kumota Harukon Shinjuku Lucky Hole, Marukido Makin Pornographer ja Thanaton Sneaky Red olivat vasta ensimmäisten julkistettujen sarjojen joukossa, ja kaikista on englanniksi luvassa myös jatko-osat. Syksyn aikana palveluun on lisäksi tulossa sarjoja mm. Tamekoulta, Dayoolta ja Akabekolta. Mukana valikoimassa on myös jonkin verran omakustannesarjoja, joista harvemmin näkee virallisia englanninkielisiä julkaisuja.

Mangasarjoja ei osteta sivustolta erikseen, vaan kuukausimaksu kattaa kaiken lukemisen. Lukeminen tapahtuu selaimessa, omaa mobiilisovellusta tai latausmahdollisuutta ei ole. Sarjat ilmestyvät sivustolle luku kerrallaan viikon välein. Tipoittainen julkaisutahti tuntuu hieman turhauttavalta, mutta mallilla yritetään tietysti saada asiakkaat ostamaan palvelua kuukausi toisensa jälkeen. Onneksi julkaisuaikataulut on sentään selkeästi merkitty kunkin sarjan yhteyteen, ja valikoima kasvaa jatkuvasti.

Muutaman viikon ajan palveluun tutustuttuani Futekiya on jättänyt hieman ristiriitaisen olon. Toisaalta katalogi on kiinnostava: juuri näitä mangakoita ja tarinoita olen halunnutkin nähdä englanniksi. Toisaalta sivuston kömpelössä käyttöliittymässä olisi selvästi vielä kehittämisen varaa. Käännöksissä on myös jotain outoa: sanavalinnat eivät aina tunnu kovin luontevilta, eikä teksti välttämättä etene erityisen sujuvasti. Palvelulle soisi kuitenkin mahdollisuuden kehittyä, koska potentiaalia selvästi on. Lisäksi kuukausimaksullinen palvelu tuntuu omalla lukutahdillani mukavammalta ratkaisulta kuin yksittäin ostettavat luvut tai pokkarit.

Plussat

• kiinnostava ja ajankohtainen valikoima
• englanniksi käännetyt doujinshit tarjoavat hauskaa vaihtelua
• kuukausimaksullinen palvelu on suurkuluttajalle mukava vaihtoehto
• selkeästi ilmoitettu julkaisuaikataulu

Miinukset

• sivustolla navigointi hieman sekavaa
• ei mobiilisovellusta
• käännösten keskinkertainen laatu

Tsekkaa myös:

Bookwalker

global.bookwalker.jp

Bookwalker on Kadokawan digimangapalvelu, jonka englanninkieliseltä puolelta löytyy kattava valikoima digimangaa ihan kaikista genreistä ja aiheista. Palvelusta löytyvät siis myös isojen, ”normaaliin” mangaan keskittyneiden kustantamoiden kuten Seven Seas, Yen Press ja Kodansha julkaisemat BL-mangat digitaalisessa muodossa. Viime vuosien kiinnostavimpia julkaisuja tällä saralla ovat olleet esimerkiksi Syundein Go For It, Nakamura!, Inouesatoh’n 10 Dance , Yuki Fuminon I Hear the Sunspot ja Renjin Monster & The Beast.

Bookwalkerista ostetaan mangaa pokkari kerrallaan. Lukeminen tapahtuu joko selaimessa tai mobiilisovelluksessa. Bookwalkerin sovelluksessa mangaa voi ladata luettavaksi offline-tilaan.

Manga.Club

www.manga.club

Japanilaisen Toricon omistama palvelu tarjoaa useista sarjoista luettavaksi ensimmäisen luvun ilmaiseksi, ja rekisteröityneille käyttäjille useampiakin lukuja ilmaiseksi. Lisäksi ahkeran lukijan on mahdollista saada tikettejä, joilla pääsee availemaan maksullisia lukuja ilmaiseksi. Palvelun toimintaideana tuntuukin olevan lukijoiden houkuttelu ilmaisilla sisällöillä. Osa sarjoista ja etenkin K18-sisällöt ovat sivustolla kuitenkin maksullisia. BL-mangaa lukevalle kiinnostavimmat sarjat taitavatkin olla juuri niitä maksullisia. Valikoimasta löytyy paljon pienemmän profiilin sarjoja, mutta myös kaikenlaista yllättävää kuten vaikka Asada Nemuin Admonition from an Elder Brother, Yayohi Monzenin Zhenniao ja Ori Mitan Yamada and the Boy. Erikoista kyllä, sivustolta löytyy myös paljon samoja BL-sarjoja kuin Rentasta, mutta kokonaan uusilla käännöksillä.

Lezhin

lezhin.com/en

Bingobonuksena on pakko mainita vielä korealainen webtoon-sivusto Lezhin, jonka englanninkieliseltä puolelta löytyy iso valikoima BL-webtooneja. Värilliset, älypuhelimen ruudulta luettavaksi suunnitellut webtoonit ovat hieman erilainen lukukokemus kuin paperiformaattiin suunniteltu mustavalkoinen manga. Ne ovat kuitenkin nousseet varteenotettavaksi kilpailijaksi mangalle niin Japanissa kuin globaalistikin. Lezhinistä on peräisin esimerkiksi viraalihitiksi pari vuotta sitten noussut Koogin Killing Stalking, sekä Silbin piirtämä Blood Bank. Oma suosikkini palvelusta on JUNSin luoma Dark Heaven.

Lezhinin webtooneja voi lukea joko selaimessa tai sovelluksessa. Sovelluskauppojen tiukkojen aikuisviihderajoitteiden takia Lezhinin mobiilisovelluksesta on kuitenkin siivottu kaikki K18-sisältö, eikä siitä siis ole juuri iloa BL-mangan lukemiseen. Sarjoja ostetaan luettavaksi luku kerrallaan Lezhinin omilla kolikoilla. Yksi luku maksaa tyypillisesti 3 kolikkoa, joka omien laskujeni mukaan tekee alle euron (kolikoiden tarkka hinta riippuu siitä miten paljon niitä ostaa kerralla). Lezhin tarjoaa yleensä sarjoistaan yhden tai useamman luvun ilmaiseksi maistiaiseksi, ja joskus ilmaiseksi on luettavissa pitkiäkin pätkiä tarinoista. Lisäksi osa sarjoista on luettavissa maksutta Wait until free -mallilla, jossa ilmaisia lukuja vapautuu luettavaksi esimerkiksi 12 tunnin välein. Tämä tosin vaatii aikamoista kärsivällisyyttä. BL-skenen muuttuessa yhä globaalimmaksi on joka tapauksessa mukavaa, että myös ei-japanilaiseen BL-sarjakuvaan pääsee tutustumaan ihan laillisia reittejä pitkin.

Akimi Yoshida: Yasha

Yasha on Akimi Yoshidan tuotannossa eräänlainen henkinen jatkaja Banana Fishille. 1996-2002 ilmestynyt manga sijoittuu Japaniin, ja yhdistelee banaanikalasta tuttuun tapaan shoujomangaa ja toimintaa. Tarina ei varsinaisesti ole jatkoa Banana Fishille, mutta mangassa vierailee pari Banana Fishistä tuttua hahmoa kuten Sing ja Yut-Lung. Tuttua tavaraa ovat myös yliluonnollisen lahjakas päähenkilö sekä päähenkilöpoikien läheinen suhde. Tällä kertaa mukana tosin on myös scifi-elementtejä selittämässä päähenkilön ylivertaisuutta.

Lue jos: kaipaat lisää Akimi Yoshidan kynäilemää toimintaa tai haluat tietää miten joidenkin Banana Fishin hahmojen tarinat jatkuivat.

Marimo Ragawa: New York New York

Banana Fishin tapahtumapaikka New York edusti Japanilaisessa mielikuvituksessa 1980–90-luvuilla samanaikaisesti vaaraa ja vapautta. Sekä Japanin talouskuplan vuosina 80-luvulla että kuplan puhjettua monet japanilaiset tytöt ja naiset lähtivätkin etsimään itseään ja onneaan Yhdysvalloista ja etenkin New Yorkista. Banana Fish ei ollut ainoa sarja joka hyödynsi näitä mielikuvia. New Yorkiin sijoittuu myös 1995-98 ilmestynyt, kahden homon poliisin suhteesta kertova New York New York. Muita New Yorkiin sijoittuvia, homoseksuaalisuuden teemoja sivuavia sarjoja samalta ajalta ovat Akisato Wakunin Tomoi sekä Matoh Sanamin Fake.

Lue jos: Olet kiinnostunut ajankuvasta tai vähemmän silotellusta homosuhteiden kuvaamisesta.

Moto Hagio: A Cruel god reigns

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta on yksi Banana Fishissä toistuvista teemoista. Samaa aihetta käsiteltiin aikanaan useissa tytöille suunnatuissa, poikien välisiä suhteita kuvaavissa sarjoissa kuten Keiko Takemiyan Kaze to ki no uta (1976–84) ja Moto Hagion Heart of Thomas (1974). Astetta syvällisemmin aihetta käsittelee Moto Hagion piirtämä, 1992–2001 ilmestynyt 17-osainen opus Zankokuna kami ga shihai suru (A Cruel God Reigns). Tarina pureutuu perheen sisäisen hyväksikäytön psykologiaan ja traumoista toipumiseen, ja on aiheensa vuoksi melko raskasta luettavaa. Pitkä tarina alkaa piinaavana jännityskertomuksena hyväksikäyttävän isäpuolensa tappamisesta haaveilevasta pojasta, mutta kehittyy lopulta realistisuudessaan raskassoutuiseksi kertomukseksi paranemisen vaikeudesta.

Lue jos: olisit kaivannut Ashin traumojen käsittelyyn syvällisempää ja realistisempaa otetta.

Setona Mizushiro: Shanghai 1999

Banana Fish sisältää överiyteen asti jengisotia, ysärimuotia ja tietysti draamaa. Samaa henkeä on neliosaisessa, Kiinaan sijoittuvassa dramaattisessa BL-mangassa Shanghai 1999. Sarja alkoi vuonna 1996, ja Setona Mizushiro on siinä parhaassa ysäriterässään. Mangan pääosissa seikkailee kaksi toisiaan kyräilevää jengiä jotka pitävät Shanghain katuja hallussaan. Tietysti jengisodan puhjetessa kaksi poikaa vastakkaisilta puolilta löytävät myös toisensa, ja muitakin epäonnisia suhteita muodostuu tarinan mittaan. Tragediaksihan koko homma muuttuu, mutta sellaisella intensiteetillä ettei voi kuin yrittää pysytellä kyydissä.

Lue jos: kaipasit Banana Fishiltä vielä enemmän jengimeininkejä, tykästyit kiinalaisiin hahmoihin tai rakastat traagisia loppuja.

Nakamura Asumiko: J no subete

Banana Fish -manga syntyi aikana jona BL ei vielä ollut vakiintunut omaksi mangan alalajikseen, ja sitä voikin pitää eräänlaisena 70- ja 80-lukujen proto-BL:n henkisenä jatkana. Samaa henkeä löytyy myös Nakamura Asumikon 2004–06 ilmestyneestä J no subete (All about J) -mangasta, joka on selvä pastissi aiempina vuosikymmeninä nähdyistä poikarakkaudella höystetyistä sisäoppilaitostarinoista. 50-60-lukujen Yhdysvaltoihin sijoittuva manga kertoo transsukupuolisen J:n kasvutarinan väkivaltaisesta kodista poikakoulun asuntolaan ja myöhemmin Marilyn Monroe -imitaattoriksi New Yorkiin. Kaunis ja lapsesta asti miesten himoitsema J on lähtökohdiltaan hieman samankaltainen hahmo kuin Ash, mutta tämän tarina muotoutuu lopulta aivan toisenlaiseksi.

Lue jos: kaipaat mangaa ajalta kun BL oli vasta syntymässä mutta toivot edes jokseenkin vakavastiotettavaa kuvausta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

Jaryuu Dokuro: Endless World

Väkivaltaisessa maailmassa eläminen sekä ystävien ja rakastettujen menettäminen on Banana Fishin hahmoille tuttua puuhaa. Samoja teemoja pyöritellään Jaryuu Dokuron vuonna 2008 piirtämässä Endless Worldissä, jonka päähenkilöt löytävät toisensa jaetun surun kautta. Tarinassa seikkaillaan alamaailmassa, josta löytyy huumeita, epämääräisiä suhteita ja vankilassa virumista. Tarina keskittyy synkkyydestä huolimatta lopulta toipumiseen ja uuden toivon löytämiseen, kuten Jaryuu Dokuron mangat monesti tekevät.

Lue jos: kaipaat tarinaa jossa huumeiden ja väkivallan lisäksi myös surusta toipumiselle jää tilaa.

Kyuugou: Acid Town

Kymmenen vuotta jatkunutta Acid Townia voi hyvin pitää eräänlaisena modernina Banana Fishinä. Tarina sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuden Japaniin, jossa itsestään huolen pitävät katujengiläiset joutuvat tekemisiin järjestäytyneen rikollisuuden isojen kihojen kanssa. Monipolvisesta BL-eepoksesta löytyy vaikeita suhteita, perhetragedioita ja traumoja vaikka muille jakaa. Vuonna 2008 alkanut sarja on epätasaisen julkaisutahdin vuoksi ehtinyt ilmestyä kuuden osan verran, eikä loppumisesta näy vielä merkkejä.

Lue jos: mietit miltä Banana Fish näyttäisi dystooppisessa tulevaisuudessa Japaniin siirrettynä.

Azuma Kaya: Rumspringa no joukei

Harva manga on yhtä kiinni tietyssä ajankuvassa kuin Banana Fish, jonka ankkuroi 80- ja 90-lukujen vaihteeseen niin siinä käytetty teknologia, poliittisiin tapahtumiin tehdyt viittaukset kuin hahmojen asenteet ja sarjan sivuilla nähtävä muoti. Nostalgisiin maisemiin 80-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuu myös Azuma Kayan piirtämä BL-manga Rumspringa no joukei (The Scene of My Rumspringa) vuodelta 2018. Tarina kertoo uskovaisessa amissi-yhteisössä kasvaneen Theon ja tanssijan urasta haaveilevan Ozin suhteesta, joka kasvaa epätodennäköisestä ystävyydestä romanssiksi. Sarjassa ihmetellään 80-luvun popkulttuuria ja teknologiaa kun Theo tutustuu maallisiin huvituksiin Ozin johdolla. Lisäksi erilaiset viittaukset historiallisiin tapahtumiin kuten Vietnamin sotaan ja ensimmäiseen kuulentoon ankkuroivat tarinan tiettyyn aikaan, vaikka siinä on samalla ajatonta ja nostalgista tunnelmaa.

Lue jos: olisit toivonut Banana Fishin animen sijoittuvan nykyajan sijasta 80-luvulle, tai rakastat muuten vain retroilua tai alkuperäisen mangan miljöötä.

Viime sunnuntaina Twitter ja animeuutissivustot täyttyivät koko vuoden kiinnostavimmasta animejulkistuksesta: Akimi Yoshidan kynäilemä Banana Fish -manga saa ensi vuonna animesovituksen, yli 20 vuotta loppumisensa jälkeen. 80-luvun New Yorkiin sijoittuva, jengien ja rikollisjärjestöjen kahinoita sekä kahden hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan pojan ystävyyttä luotaava manga on Japanissa klassikko, jonka merkitystä ei voi liioitella. Animeprojektin on tarkoitus juhlistaa Yoshidan 40-vuotista taiteilijanuraa, joka on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Hänen mangaansa Umimachi Diary perustuva elokuva käväisi Suomenkin teattereissa viime vuonna.

Japaninkielisessä Twitterissä animejulkistus herätti ansaitusti kuhinaa ja nostalgisointia. Vaikka Viz ehti kääntää 19-osaisen sarjan kokonaisuudessaan englanniksi 2000-luvun alkupuolella, länsimaissa sekä Yoshida että Banana Fish ovat kuitenkin jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä katseet kääntyivät englanninkielisessä uutisoinnissa ja kommenteissa ennen kaikkea animen tuotantotiimiin, joka onkin varsin kiinnostava. Animaatiostudiona häärii Mappa, jonka moni animeteollisuutta tuntemattomampikin osaa viime vuoden jälkeen yhdistää Yuri!!! on Iceen. Ohjaajaksi taas on valikoitunut Hiroko Utsumi, joka on jäänyt monelle mieleen Free!n ohjaajana ja storyboardaajana. Ennustan jo nyt että vertauksilta Free!hin ja YOI:hin ei tulla välttymään. Vertauksia tehdessä olisi tosin hyvä pitää mielessä, että Banana Fish oli olemassa jo 30 vuotta ennen kumpaakaan sarjaa.

Itseäni animen tuotannossa eniten kiinnostavana yksityiskohtana hahmosuunnittelusta vastaa Akemi Hayashi, joka onnistui Doukyuusei-elokuvassa herättämään henkiin Nakamura Asumikon äärimmäisen hankalasti animeen istuvan piirrostyylin. Ensimmäinen Ashista julkaistu konseptikuva ainakin vaikuttaa sopivan päivitetyltä mutta silti tarinan hengelle uskolliselta, eli odotukset ovat korkealla.

Tällaisella tekijäkaartilla ei myöskään varmasti tarvitse pelätä, että tarinan emotionaalinen puoli jäisi toiminallisempien osioiden jalkoihin. Ashin ja Eijin epätodennäköinen ja monitulkintainen ystävyys on yksi sarjan kantavista pilareista. Juuri tämä monitulkintaisuus on herättänyt paljon keskustelua, ja animejulkistuksen vanavedessä japaninkielisessä Twitterissä onkin päädytty debatoimaan siitä, onko Banana Fish BL-sarja vai ei. Osa keskustelijoista on halunnut nostaa Banana Fishin BL:n yläpuolelle, ikään kuin se olisi jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Eräs twiittaaja muistuttaa osuvasti, että on tahditonta lytätä muita genrejä samalla kun ylistää yhtä teosta. (linkki)

Yksi käyttäjä puolestaan pohtii, että jos häneltä kysyy onko Banana Fish BL:ää, hän sanoisi että ehkä joidenkin mielestä mutta hänestä ei. Jos taas häneltä kysyisi onko sarja yaoita, hän vastaisi kyllä, ja päätyy lopuksi harmittelemaan kätevän yaoi-sanan katoamista käytöstä. (linkki)  Toinen käyttäjä taas toteaa, että hänen Twitter-aikajanallaan yaoi-termi ainakin elää ja voi hyvin. (linkki)

Kiinnostavan näistä pohdinnoista tekee yaoi-termin käyttötapa, koska se poikkeaa niin länsimaissa totutusta (seksiä sisältävä BL-sarja) kuin alkuperäisestä japanilaisesta (seksiin keskittyvä, juoneton tarina) merkityksestäkin. Alkuperäinen postaaja tuntuukin käyttävän sanaa yaoi tarkoittamassa yleisesti tarinoita joissa on vähintäänkin potentiaalia homoseksuaaliselle sisällölle. (Lisäksi tuntuu hieman hassulta nähdä että Japanissa termin perään haikaillaan, kun englanninkielisessä fandomissa siitä taas ei tunnuta pääsevän eroon sitten millään.)

Mangan alkuperäisiä kansia 80-luvulta

Itse näen että kysymystä Banana Fishin ja BL:n suhteesta voi lähestyä kahdella tapaa. Jos kysytään, kuuluuko Banana Fish genreen nimeltä BL, vastaus on yksiselitteisesti ei. Sarja julkaistiin shoujo-lehti Bessatsu Shoujo Comicissa, ja se on täysiverinen shoujo-sarja. Tarina toki hyödyntää paljon vuosikymmen aiemmin syntyneen shounen-ain tropeita kuten kauniita poikapäähenkilöitä ja seksuaalisen väkivallan teemoja.

Sarjaa ei myöskään voi pitää BL:nä siksi, että se julkaistiin aikana jolloin nykyisenlainen kaupallinen BL ei ollut vielä kunnolla vakiintunut omaksi genrekseen. Sarja kuitenkin nousee BL-historiikeissa lähes aina jossain vaiheessa esiin kun tullaan 80-luvulle. Tämä ei kerro niinkään siitä että sarja määriteltäisiin yleisesti BL-mangaksi, vaan siitä että Banana Fish itse oli aikanaan määrittämässä monen BL:n lukijan ja tekijän makua ja kiinnostuksenkohteita, ja sitä kautta myös nykyisen BL:n muotoutumista.

Jos genren sijaan taas kysytään, onko Banana Fishissä ”BL-sisältöä” eli poikien välistä rakkautta, vastaus on… kyllä ja ei. Ash ja Eiji eivät tunnusta toisilleen muuta kuin korkeintaan syvää ystävyyttä, eikä suhteella ole seksuaalista ulottuvuutta. Toisaalta hahmojen suhde on kuvattu niin intensiivisenä ja tärkeänä kyynelineen ja tunteikkaine kirjeineen, että se voisi yhtä hyvin olla rakkaustarina. Sellaisena se tuleekin helposti luettua, etenkin jos BL- tai shoujoromanssitekstit ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja.

Osa faneista on etsinyt asiaa pohtiessaan apua jumalan eli tekijän sanasta. Yoshida onkin eräässä haastattelussa todennut, ettei tarkoittanut Ashin ja Eijin suhdetta romanttiseksi rakkaudeksi (renai kankei). Linkit haastatteluun ovat kuitenkin mystisesti kadonneet Twitteristä, joten itse kukin voinee valita syyttääkö asiasta tekijänoikeuksia vai tinahattuja. Lisäksi Yoshida on sanomisistaan huolimatta piirtänyt hahmoistaan paljon taidetta jossa liikutaan vähintäänkin todella läheisen bromanssin alueella. Totuus on tuolla jossain.

Itse toivoisin, että lukijat ja tulevat katsojat eivät liikaa lähtisi etsimään yksinkertaisia vastauksia tai yrittäisi mahduttaa Banana Fishiä mihinkään tiettyyn muottiin. Juuri sarjan ja sen kuvaamien suhteiden moniselitteisyys tekee siitä niin kiehtovan teoksen kaikkine rönsyineen, draamoineen ja hassutteluineen. Lopulta Yoshidan tai kenenkään muun sanomisilla ei ole tulkinnassa väliä, vaan ainoastaan tarinan ja hahmojen herättämillä tunteilla. Niitä onkin sitten luvassa, ja paljon.

Desucon tuli, oli ja meni taas kerran! Fujoshiluola osallistui coniin harvinaisesti yhteisellä luennolla – edellisen kerran olemme tainneet olla samalla esiintymislavalla aivan ensimmäisessä Desussa. Ohjelmanpitohehkutusten lisäksi coniraportista selviää mm. mikä Yuuki Kajin Suomi-läpistä oli paras, ja millaisia elämänohjeita voi saada lahtelaisilta taksikuskeilta.

Ennakko-odotukset tapahtumaan

airinpie: 

Kuten “muutamaan” otteeseen on tullut tässä todettua, syksyllä kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Ennakko-odotuksina tämänkertaiselle kesä-Desulle oli siis Ancara Conitus ja Sibbestä kaiken irti ottaminen, seuraavasta kerrasta kun ei ole vielä tietoa. Tavoitteena oli myös hankkiutua eroon nurkissa lojuvasta animesälästä, sillä muuton yhteydessä en halua säilöä yhtään ylimääräistä Kise-avaimenperää.

maipon:

Omat coniodotukseni kohdistuivat ennen kaikkea kunniavieras Yuuki Kajiin. Desun kunniavieraat ovat yleensä olleet itselleni suht tuntemattomia, mutta tällä kertaa tunnistin vieraan nimen ja pari rooliakin. Järkeilin myös että täytyyhän tässä jäbässä jotain kiinnostavaa olla, jos pelkkä kunniavieraan julkistaminen edellisen conin päättäjäisissä nosti desibelit kattoon pääsalin ulkopuolellakin.

Mitä jäi käteen muiden ohjelmasta?

airinpie: 

Tapahtuman parhaan ohjelman todistamisesta saan kiittää Maijaa, sillä tämän päämäärätietoinen “perjantaina on Yuuki Kaji ja se ois kiva nähdä” vei koko seurueemme lopulta kunniavierasohjelmaa katsomaan. Itse asiassa olin vähän ravistettu tajutessani, etten muista koska olen viimeksi käynyt Sibben pääsalissa… En etukäteen tiennyt mitä odottaa, mutta luvassa oli parin tunnin edestä naurulihaksia kurittavaa viihdettä, jonka aikana oli mahdotonta olla rakastumatta Kajin valloittavaan persoonaan. Varietee-henkiset osiot olivatkin kunniavierasohjelman ehdotonta huippua, sillä Kaji oli valmis heittäytymään älyvapaisimpiinkin haasteisiin todellisen ammattilaisen elkein. Lisäksi KajiKajin spontaanit interaktiohetket ohjelmaa juontaneen Myyn kanssa olivat hulvattomia. Vanhana Rurouni Kenshin -fanina arvostin etenkin hyvää de gozaru -läppiä! Perinteisemmät Q&A-osiot olivat myös mielenkiintoisia, joskin “millaista oli työskennellä sarjan x parissa” -tyyppisissä kysymyksissä on usein se ongelma, ettei vieras voi vastata niihin kuin yhdellä (eli japanilaisittain diplomaattisella) tavalla. Vaikka osa vastauksista oli täten hieman ennalta-arvattavia, kunniavierasohjelman spontaanimpi puoli enemmän kuin kompensoi seesteisempiä hetkiä ja sai itkuhuutonauramaan useampaankin otteeseen. Bananya!!!

Muun Desuconin aikana ajattelin ennakkoon käyväni vaikka kuinka!! monella!! luennolla!! …vain löytääkseni tieni ainoastaan kahdelle. Syytän ristiin menneitä aikatauluja, sekä sitä ettemme kirjaimellisesti mahtuneet lauantain Jojo-luennolle. Ensimmäinen ei-itsepitämäni luento tapahtumassa oli siis sunnuntaiaamun Saint Young Men -luento. Ohjelma oli hyvin mitoitettu luennon tarpeisiin, ja animen nähneenä mutta mangaa lukemattomana mukana oli myös uutta informaatiota. Suosin yleensä hieman analyyttisempiä luentoja, joten pohdintaa esimerkiksi uskontojen maallistumisesta Japanissa olisi voinut olla enemmänkin. Kokonaisuus joka tapauksessa toimi ja luennonpitäjät vaikuttivat rentoudessaan miellyttäviltä kuunnella, joten toivottavasti he soveltavat jatkossakin omaa tietämystään itseään kiinnostaviin aiheisiin. Plussaa myös animeklipeistä!

Sunnuntain toiseksi luennoksi jäi Madun Erocosplay, joka sattui hyvään saumaan ennen kirppistuottojen takaisinjonottelua. En henkilökohtaisesti tiedä eroottisesta cosplaysta enempää kuin mitä twitter-feedini (pääasiassa Madun itsensä ansiosta…) silmilleni vierittää, joten aihe oli kiinnostava. Ohjelmassa oli hyvä tasapaino informaation, pohdiskelun ja vähän yleisön haastamisenkin välillä: ei turhaa setämiesten syyllistämistä (söpöjen tydyjen kuvista tykkäämisessä ei ole mitään pahaa!), mutta myös herättelyä kuvattavan ja kuvaajan välisiin valta-asetelmiin sekä oman kommentoinnin merkitykseen. Luennolla tuotiin mielenkiintoisesti esille myös japanilaisten harrastajien yhteisöllisyys – oli kyse sitten spesiaalien alusasujen suunnittelusta, peruukkien stailauksesta tai kuvausolosuhteiden luomisesta, kuvien esteettisyyteen todella nähdään vaivaa.

Vaikka kielitaito-filtterillä on aina oma vaikutuksensa, saattaa juuri tämä omistautuminen puolin ja toisin selittää osan Madun esille tuomasta “miksi japanilainen erocosplay tuntuu vähemmän limaiselta kuin länsimaalainen” -efektistä. Olen viime aikoina nimittäin kuluttanut Netflixistä paljonkin länsimaiseen aikuisviihdeteollisuuteen liittyviä dokumentteja, joissa toistuva teema on juuri resurssien ja sitä myötä esteettisyyden merkityksen väheneminen: siinä missä sekä esiintyjät että jopa kuvaajat saattoivat ennen voimaantua vaivalla tehdyistä asuista, meikeistä ja lokaatioista, internetin myötä pääosaan on noussut aktin itsensä korostaminen mahdollisimman halvalla. Tämän rinnalla ei olekaan kovin yllättävää, että tunnelman ja mielikuvien luomiseen keskittynyt erocosplay voi viehättää katsojaa enemmän kuin länsimaalaisesta pornosta vaikutteitaan ottava tissit tiskiin -cosplay, jossa ei jätetä mitään mielikuvituksen varaan. Ajatuksia herättävä luento siis, jonka aihetta olisi mieluusti kuullut vielä enemmänkin. Madun eri näkökulmia huomioivaa harrastuneisuutta on aina kiehtovaa kuunnella, joten pidä nyt mies ihmeessä jatkossakin taas luentoja!

Näiden lisäksi osallistuimme jo perinteeksi muuttuneeseen lauantai-illan animevisaan, josta jouduin kuitenkin pakenemaan jo puolivälin paikkeilla. Yksitoista tuntia piilareita eivät nimittäin tulleet toimeen visan kuvien kanssa, jotka hurjan söpöistä dioista huolimatta olivat aivan liian pieniä jopa neljä penkkiriviä sivuscreenistä istuvalle. “Can’t see shit captain” olikin yleisin vastaukseni kysymyksiin, joten päätin mieluummin vapauttaa pääni peruukin puristuksesta ja jättää linnoituksen puolustamisen tiimin toiselle puoliskolle.

maipon:

Pakko kompata Airinia: Yuuki Kaji oli mahtava aloitus viikonlopulle ja oikeastaan koko conin valopilkku. Hänen esiintymisensä onnistui olemaan sekä sympaattista että äärimmäisen viihdyttävää. Samalla Kaji myös demonstroi hyvin, miten helppoa on tehdä vaikutus suomalaisyleisöön: muutama ”hyvää”, ”kippis” ja ”salmiakki”, ja koko katsomo oli polvillaan (allekirjoittaneet mukaanluettuna). Tästä lähin ”Kippis de gozaru” kuuluu lähtemättömästi kaikkiin juomatilanteisiin! Anekdootit seiyuu-kollegoista ja -senpaista olivat myös omiaan aiheuttamaan hysteerisiä reaktioita, samoin kuin eri hahmojen äänten demonstroinnit (Bananya! Papa bananya!!). Myös haastattelun juontopuoli hoitui Myyltä oikein hauskasti ja tyylikkäästi. Diatykkiä olisi tosin haastattelun aikana voinut hyödyntää esim. heijastamalla esiin kuvat kulloinkin puheenaiheena olleista hahmoista. Kaiken kaikkiaan Kaji oli todella onnistunut valinta kunniavieraaksi, vaikka haastattelun anti olikin lopulta enemmän viihteellistä kuin informatiivista.

Mitä siihen informatiivisemman ohjelman eli luentojen katsomiseen tulee, aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta. Tälläkin kertaa about kaikki kiinnostavat ohjelmat osuivat päällekkäin toistensa sekä omien aikataulujemme kanssa. Näkemättä jäivät ainakin Tunnelmanluonti Kenji Nakamuran sarjoissa, Machomiehistä muotimalleihin, Mediamix, Doujin-kulttuuri, Huumorin keinot animessa sekä Itabagit…

Meten pitämästä Arkkitehtuuri animessa -luennostakin ehdin nähdä vain loppuhenkäykset. Niiden aikana käytiin läpi mm. miten rakennusten materiaalivalinnoilla voi ilmentää tarinan tematiikkaa ja miten taustalla näkyvien talojen ja sisustuselementtien väreillä ja muodoilla voi luoda tunnelmaa. Plussaa runsaista havainnollistavista dioista, niiden varaan tällainen aihe pitääkin rakentaa – tosin edelleen toivoisin aina ja kaikilta myös sarjojen nimien kirjoittamista dioihin, koska puheessa katsojalle tuntemattomat sarjat menevät yleensä liian helposti ohi.

Lauantai-iltaa elähdytti myös perinteinen animevisa, joka oli valmiine vastauspapereineen ja söpöine dioineen toteutettu oikein sujuvasti. Ainoa miinus tuli niistä pienistä kuvista: jos neljä screenshottia laitetaan samaan diaan, olisi parempi täyttää niillä koko kuva-ala, jotta yksityiskohdista saisi paremmin selvää.

Sunnuntain luentosaldo muodostui vain hippusen paremmaksi. Aloitimme aamumme eheyttävästi ShrubSparrow’n ja Effyn pitämällä Buddha ja Jeesus Japanissa – Saint Young Menin uskontokuva -ohjelmalla. 45 minuutin luento tarjosi nopean katsauksen sarjaan ja sen taustalla vaikuttavaan kulttuuriin, mikä muodostuikin itselleni kiinnostavimmaksi osaksi luentoa. Japanilaisten joustava suhtautuminen uskontoon on syy sekä siihen miksi yhden jumalan kristinusko ei oikein ole ottanut siellä jalansijaa, että siihen että turistinakin on niin helppo lähteä Japanissa mukaan erilaisiin temppeli- ja pyhättövierailumeininkeihin. Käsiteltävien aiheiden määrä ja laajuus oli suhteutettu hyvin ohjelman kestoon, ja luento eteni oikein mukavasti. Saint Young Men -mangan ja animeversioiden ystävänä luento ei sinänsä tarjonnut minulle kauheasti uutta, mutta se auttoi silti jäsentämään joitain omia epämääräisiä ajatuksiani aiheen tiimoilta. Tästä olisi hyvä laajentaa vaikka pohtimaan animessa tai mangassa nähtävää uskontokuvausta laajemminkin!

Toinen sunnuntain ohjelma oli Madun Eroottinen cosplay Japanissa, joka edusti itselleni täysin vierasta aihepiiriä. Ennakkotietojen puute ei kuitenkaan haitannut, ja itselläni ainakin on olo, että luennolta jäi käteen jotain niin aiheen ystäville kuin siihen etukäteen tutustumattomillekin. Kontekstia omaehtoiselle cosplayposeeraamiselle tuotiin mm. etsimällä eroja samankaltaisia tarpeita täyttävään AV-teollisuuteen ja ”oikeisiin” idoleihin. Aiheesen liittyviä mahdollisia ongelmakohtia ei lakaistu maton alle, mutta ei myöskään jääty kauhistelemaan, ja tykkäsin kovasti tästä kriittisestä mutta samalla ei-tuomitsevasta asenteesta. Myös vertailu japanilaisen ja länsimaisen skenen välillä oli kiinnostavaa. Luento oli eheä ja kiinnostava kokonaisuus joka käsitteli aihetta monipuolisesti, ja esiintyminen sujui alkujännityksestä(?) huolimatta oikein letkeästi. Tällaisia ohjelmia on aina ilo katsoa!

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie:  

Juuh jaah jooh. Seksuaalivähemmistöjen representaatio animessa -ohjelmastamme jäi minulle hieman ristiriitainen jälkifiilis. Toisaalta jälkikäteen on tullut hurjasti palautetta, että luento herätti paljon tunteita ja ajatuksia; toisaalta en ole 100 % tyytyväinen toteutukseen, sillä aikarajoitteiden vuoksi homma meni aikamoiseksi läpijuoksuksi ja pari pointtia jäi matkasta. Osa johtui omasta “pakko ahtaa ohjelma niin täyteen infoa että pienikin viivästys aiheuttaa dominoefektin” -riskinotosta, osa taas alun teknisistä ongelmista. Tämän lisäksi emme saaneet mennä paria minuuttia enempää yliajalle seuraavaksi salissa järjestettävän kunniavierasohjelman takia. Aikataulusta jäätiin lopulta noin 5 minuuttia, mutta päästäksemme edes puoliväliin yhteenvetoa jouduin vetämään monen osion huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin olisin halunnut. Kaksin puhuessa kun et voi hallita koko ajankäyttöä kokonaan itse…

Noh, tärkein saatiin toivottavasti sanottua ja ihmiset ohjelmasta joten irti, joten liialle nipotukselle ei kannata antaa sijaa. Negistelyn sijaan halusimme nimittäin kyseenalaistaa länsimaisessa somessa pyörineitä “mutta tottakai tämä on 100% täydellistä/kamalaa representaatiota” -väitteitä, jotka helposti johtavat riitoihin ja pettymyksiin. Olinkin ilahtunut jälkikäteen kaikista “ei vitsi, puit juuri sanoiksi syyn miksei [sarja x] kolahtanut niin paljon” -kommenteista, sillä liian mustavalkoinen fandom-jaottelu aiheuttaa helposti vieraantumista itse sarjoista. Se on sääli, koska samassa teoksessa voi olla sekä hyvää että huonoa. Oma sisäinen optimisti-Mobu tai pessimisti-Ritsu lopulta määrittelee kummalla puolella vaakaa kuppi eniten kallistuu. Sano siis some-huuruilulle ”ei” ja tee animefandomista parempi paikka!

P.s. sori ettei ollut hassuja videoita tällä kertaa. Olisin halunnut tehdä Yurio-videon Ismon kirottuihin lempikekseihin, mutta a) ei ollut aikaa ja b) Gorim pyysi pysymään asiallisena ): Vaikka ei tuo jälkimmäinen tainnut nytkään täysin toteutua…

maipon:

Kun on vuosia tottunut vääntämään ohjelmia yksin, vaati kahden hengen yhteistyö valmistelujen aikana hieman totuttelua. Lopulta työnjako saatiin kuitenkin optimaaliseksi, kun Airin keskittyi saattamaan asiasisällön hyvään järjestykseen ja eheiksi pointeiksi, ja itse saatoin keskittyä diojen pipertämiseen. Itse tapahtumassa ohjelmasta jäi ihan hyvä fiilis. Olisi toki ollut mukava kuulla jo etukäteen että ohjelma-ajan ylittäminen edes parilla minuutilla ei tällä kertaa onnistu, mutta elämä on ja ainakin lähdimme pamauksella. Tärkein taisi silti jäädä sanomatta: vaikka aihe on tärkeä, lopulta sen pohtiminen on aika runkkaamista koska emme itse ole japanilaisia homoja joita asia lopulta eniten koskettaa.

Luennosta saatu positiivinen palaute niin livenä kuin Twitterissä auttoi joka tapauksessa unohtamaan ne omat pienet kämmäilyt ohjelman aikana, joten kiitos vaan tutut ja tuntemattomat kilteistä sanoistanne. Samalla luennon saama vastaanotto oli itselleni hyvä muistutus oman analyysin ja subjektiivisen tulkinnan tärkeydestä luennoilla: itse keskityn välillä vähän liiaksikin objektiiviseen asiasisältöön kirjoittamisessa ja esiintymisessä, vaikka juuri ne omat tulkinnat tai kokemukset vievät sisällön yleensä sille kuuluisalle nextille levelille. Tästäkin luennosta olisi varmasti tullut varsin erilainen jos jompikumpi meistä olisi ollut sitä yksin tekemässä, ja uskon että tällä kertaa yhteistyö oli kaikista pienistä negistelynaiheista huolimatta lopulta voimaa. RIP kirotut lempikeksit.

Mikä oli parasta conissa?

airinpie:  

Rento yleismeininki ja taipuvat aikataulut pätivät tässäkin conissa, mikä oli hyvä asia ottaen huomioon että pääsimme todistamaan Forenomin lauantaista 5:40 aamuherätystä. Koskapa sitä ei haluaisi seistä kadulla kuudelta aamulla palohälytyksen takia? Viimeksi pääsimme todistamaan Forenomissa vastapäisen huoneiston tulvimista jonkun sammuttua kännissä suihkuun, joten Rauhankadulta ei todellakaan menoa ja meininkiä puutu. Sunnuntain taksikuskimme paljastikin että Forenomilta löytyy paloautoja jos ei nyt joka viikonloppu, niin ainakin kerran kuussa. Sama taksikuski myös kertoi, ettei kannata hypätä kännissä taksiin Lahdesta Helsinkiin, ainakaan jos on opiskeleva yksityisyrittäjä. Kuulemma voi sunnuntaina kaduttaa. Lahdessa oppii vaikka mitä!

Muita conin kohokohtia olivat tietysti kaikki juttelemaan tulleet ihmiset, tuttujen kanssa käydyt keskustelut, kirppiksellä menneet rojut sekä Con-TV:n luola, josta oli supermakeat näkymät pääsaliin. Itselleni tämä oli jo toinen kerta Con-TV:ssä joten ei jänskättänyt, olen täysin hyväksynyt näyttäväni joka tapauksessa ylikasvaneelta sammakkoeläimeltä. Sunnuntain viihdyttävin hetki syntyi puolestaan Maijan ostettua minulle kirppikseltä Free!-fanikirjan, jonka olin itse sinne myyntiin tuonut. Kiitti kolmesta eurosta!

maipon:

Hengaus! Kaverit! Dorkien cosplay-kuvien ottaminen kavereista! Kerrankin kesäinen Lahden kesäyö! Harmi ettei lauantaina päässyt istumaan Lastun terassilla pidempään, mutta korealaisten juomapelien demonstrointi omassa hotellihuoneessa hieman kompensoivat asiaa. Ylipäätään jäi tosi kiva yleisfiilis, käytännön asiat sujuivat mukavasti ja rahaakaan ei juuri kulunut (paitsi ruokaan ja siihen epäonniseen Free!-fanikirjaan :’D). Con-TV:n tekemä haastattelu pitämäämme ohjelmaan liittyen oli aika iso wtf-hetki, mutta siitäkin selvittiin lopulta. Iso kiitos myös jälleen kerran Maaretin ja Petterin coniautolle sekä Lastun maittaville vegesapuskoille. Vaikka Desussa on tullut käytyä jo aika monta vuotta, löytyy tapahtumasta aina jotain uutta ihmeteltävää ja ilon aihetta. Ja ehkä ensi kerralla saadaan se karaokekoppikin varattua.

Bingobonuskierros

airinpie: 

Loppuun pari sanaa kesä-Desusta yleisesti: vaikken tarkkoja kävijämääriä tiedäkään, tämänkertainen Sibbe tuntui aiempia K18-tapahtumia ahtaammalta. Ja tämä vieläpä hyvän sään suosiessa! Tässä on sekä hyvää että huonoa: tietysti olen iloinen että K18-coneille riittää kysyntää (ja täten luentosaleihin katsojia), mutta osa aktiviteeteista meni aikamoiseksi jonotteluksi. Esimerkiksi taidekujalla tuli ensimmäistä kertaa aikoihin olo, että henki loppuu ja taju lähtee jos tungokseen jää jumiin. Kirpputori puolestaan oli siirretty takaisin Metsähalliin, jossa kiemurteleva jono ei tuntunut lyhenevän koko conin aikana. Sunnuntaina itse tuottojen tilitystä odotin kiltisti nelisenkymmentä minuuttia, kun check-outia varten oli varattu yksi printteri. Pakostakin laittaa miettimään, miten Frostin tai sateisemman kesä-Desun laita on tulevaisuudessa, jos ihmisiä on paikalla yhtä paljon.

maipon:

Airin ehti taas summata suunnilleen kaiken. Oli kuitenkin kiva jälleen huomata että luennot todella kiinnostivat ja salit täyttyivät kerta toisensa jälkeen, vaikka se sitten tarkoittikin sitä että en itsekään päässyt kaikkiin haluamiini ohjelmiin. Kiitokset myös ohjelmanpitäjistä huolehtineelle uudelle ohjelmavastaavalle Gorimille!

edit// Kiitos omasta puolestanikin Gorimille, lämmittää muuten paljon sydäntä kun tapahtumassa ehtii vaihtaa ohjelmavastaavan kanssa pari sanaa! – Airin

Vaikka palveluja on tullut lisää, läheskään kaikki digimangaa kauppaavat sivustot eivät palvele fujoshien tarpeita kovin hyvin. Esimerkiksi Crunchyrollissa lähimmäksi BL:ää pääsee Kiss Him, Not Me, joka on BL-mangakana aloittaneen Junkon piirtämä shoujosarja. Digitaalisen mangan yleistyminen on silti ollut BL-harrastajien kannalta varsin positiivinen kehityssuunta, koska printtipuolella englanninkieliset BL-markkinat ovat jo pitkään olleet kuihtumassa. Paperimuodossa BL:ää julkaisevista kustantamoista on käytännössä jäljellä enää yksi varteenotettava tekijä (SuBLime), kun muut kustantamot ovat joko kuolleet (Tokyopopin Blu) tai eivät saa mangojaan julkaistua ajallaan tai toimitettua niitä asiakkaille (Juné).

Junkon Kiss Him, Not Me Cruncyrollin mangapalvelussa.

Myös SuBLime julkaisee paperille painettua mangaa enää harvakseltaan, ja silloinkin lähinnä varmoja myyntihittejä kuten Nakamura Shungikun The World’s Greatest First Love, Eiki Eikin ja Zaou Taishin Love Stage!! tai uusimpina investointeina Nekota Yonezoun Don’t Be Cruel ja Takarai Rihiton Ten Count. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä vaikka suurimmat ja suosituimmat BL-sarjat pääsevät länsimaissa bestseller-listoille Naruton ja One Piecen kanssa, ovat pienemmän profiilin BL-julkaisut yleensä kustantamoille riski. Digitaalisen mangan kustantamisen kulut ovat paljon pienemmät kun ei tarvitse huolehtia painatuksen ja logistiikan hinnasta. Digijulkaisut siis mahdollistavat suuremmat valikoimat kuin pelkästään paperilla olisi mahdollista, kun kustantajat uskaltavat kokeilla myös vähemmän varmoja myyntihittejä.

Digitaalisessa muodossa jopa SuBLimen viime vuoden niukahkoon julkaisuaikatauluun mahtuikin aidosti kiinnostavia ja erikoisia sarjoja kuten Kusama Sakaen Lost Letters tai Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window. Sama trendi näkyy myös Junén omistavan DMP:n omassa eManga-palvelussa, jossa on julkaistu vuosien varrella sekä kiinnostavia vähemmän tunnettuja nimikkeitä että kuuluisampien BL-mangakoiden töitä. Jos haluaa ostaa englanniksi esimerkiksi Nakamura Asumikon, Yamamoto Kotetsukon tai Kumota Harukon teoksia, eManga on siihen oikea osoite. DMP:n maine ja julkaisujen laatu ovat tosin olleet hieman kyseenalaisia jo vuosikaudet, joten on mukavaa nähdä että palvelulle on saatu viime vuosina myös kilpailijoita.

Uusia julkaisuja eMangassa kesäkuussa 2016.

Yksi pieni mutta BL-harrastajien kannalta kiinnostava toimija on Manga Reborn. Se myy Amazon.comissa amatöörien tekemiä käännöksiä lähinnä pornopainotteisista BL-mangoista. Junamolestaajien ja seksioppituntien seasta erottuu tällä hetkellä nimekkäimpänä julkaisuna Nekota Yonezoun poikakoulutarina Inside God’s arms. Näin marginaalisena toimijana Manga Rebornilla ei kuitenkaan ole ehkä juuri muuta kuin kuriositeettiarvoa.

Suurempi ja ehdottomasti varteenotettavampi uusi toimija englanninkielisillä BL-mangamarkkinoilla on Renta. Kyseessä on japanilainen mangaa, ranobeja ja lehtiä tarjoava e-kirjakauppa tai -vuokraamo, joka on englanninkielisessä versiossaan profiloitunut lähinnä eroottisen ja romanttisen mangan myyntipaikaksi. Kertakäyttöisen luonteensa vuoksi eroottinen manga sopiikin digimyyntiin kuin nyrkki silmään. Helppo ostaa, helppo lukea, helppo unohtaa (tai säilöä talteen tulevia kertoja varten ilman että sängyn alusta tai kirjahyllyt täyttyvät).

Vaikka naureskelimme aiemmin podcastissa Rentan tarjoamille höpömangoille, ei palvelua pidä aliarvioida. Siellä nimittäin julkaistaan tällä hetkellä enemmän kiinnostavaa ja ajankohtaista BL-mangaa kuin missään toisessa englanninkielisessä palvelussa. Uusia käännöksiä tulee viikoittain, ja sarjojen skaala vaihtelee hömppäpornosta vakavampiin tarinoihin. Vaikka tarinoiden taso heittelee huimasti, mukana on oikeasti laadukkaita ja Japanissa menestyneitä sarjoja ja mangakoita. Suurimpana tähtenä Rentan BL-tekijäkaartissa on tällä hetkellä Scarlet Berico, mutta mangaa löytyy myös sellaisilta nousevilta lahjakkuuksilta kuin Noda Matsumoto, Kurahashi Tomo, Nobara Aiko ja Avil Abey. Eniten Rentan tasosta kertoo kai se, että jaksan käydä tarkistamassa päivityksiä säännöllisesti, enkä ole saanut vieläkään ostettua kaikkia omalla toivelistallani olevia mangoja.

Valittuja paloja Rentassa. Älkää kysykö mistä tuo alusvaatemanga ilmestyi uskottavien ja taiteellisten juttujen joukkoon….

Sen lisäksi että BL-mangan tarjonta on nykyään parempaa digitaalisena, bittiversio on nykyään usein yksinkertaisesti se helpoiten saatavilla oleva vaihtoehto. Esimerkiksi Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly ei koskaan tavoittanut ainakaan eurooppalaisia ennakkotilaajiaan paperimuodossa, mutta sähköisesti sen kaksi ensimmäistä osaa oli saatavilla helposti hyvissä ajoin ennen paperiversion julkaisupäivää. Samoin moni vanha suosikkisarja joka on myyty loppuun jo moneen kertaan on löytänyt uuden elämän digitaalisena eMangan ja SuBLimen kaupoista. Paperille painettuna Takarai Rihiton englanninkielisestä Seven Daysista saa puskaradion mukaan pulittaa Ebayssa sata euroa kirjalta, ja itsekin muistan maksaneeni yhdestä Modoru Motonin Dog Stylen osasta 30 euroa, vaikka kirjan OVH on lähempänä kymmentä euroa. Onneksi molemmat sarjat ovat nykyään ostettavissa ja luettavissa kohtuuhintaan digitaalisina, joten paperiversioiden metsästäminen jää omistautuneimpien keräilijöiden harteille.

Vaikka kuulun itse juuri tuohon keräilijäosastoon, olen silti huomannut suosivani digitaalista mangaa yhä enemmän ja enemmän viime aikoina. Vaikka paperisissa mangapokkareissa on edelleen oma viehätyksensä, on toisinaan oltava myös käytännöllinen. Kirjahyllyyn ei mahdu loputtomasti tavaraa, eikä jokaista ehkä vähän kiinnostavaa teosta viitsisi ostaa hyllyyn paperisena. Lisäksi digitaalisena ostetun mangan saa luettavaksi heti eikä vasta sitten kun posti sen suvaitsee kotiovelle kuljettaa.

Digimangapalveluissa on tietysti myös ongelmansa. Etenkin Rentan valovoimaisuutta hieman himmentää se, että siinä missä SuBLimen ja eMangan sivuilta saa ostamansa mangat ladata PDF:nä kotikoneelle, voi Rentasta ostettuja mangoja lukea ainoastaan Rentan nettisivuilla ja mobiilisovelluksessa. Tätä kuitenkin kompensoi hinnoittelu: puoleen hintaan voi ostaa lukuoikeuden mangaan 48 tunniksi. Jos tuon ajan sisällä päättää että mangan haluaa pitää uudelleenlukua varten hyllyssään, sen voi lunastaa itselleen kokonaan. Tämä mahdollistaa siis vähän villimmätkin kokeilut, kun lukemastaan ei tarvitse maksaa täyttä hintaa jos sisältö osoittautuukin vähän tuubaksi. Nyt kun Rentan mobiilisovellus toimii myös Suomessa, on palvelun käyttö mielestäni jo sen verran kätevää, etten edes osaa kaivata ladattavia tiedostoja. Etenkin kun SuBLimen tai eMangan PDF:t eivät koskaan ole varsinaisesti vakuuttaneet kuvanlaadullaan.

Luulen, että itselläni ostokynnys digitaaliseen mangaan aleni siinä vaiheessa, kun ymmärsin maksavani enemmänkin ainettomasta palvelusta kuin varsinaisesti mistään konkreettisesta omistettavasta asiasta. Vaikka parempi kuvanlaatu olisi ihan kiva juttu, arvostan kuitenkin ennen kaikkea sitä, että pääsen ylipäätään lukemaan jonkin teoksen. SuBLime, eManga ja Renta ovat kaikki tarjonneet minulle lukuelämyksiä joita en olisi luultavasti koskaan löytänyt muualta. Kaikkien kyseisten palvelujen valikoimista löytyy nimittäin paljon sarjoja, joita ei ole koskaan edes fanikäännetty. Lisäksi minua ilahduttaa että voin samalla tukea suosikkimangakoitani ja heidän teostensa kääntämistä englanniksi.

Noh, se siitä propagandasta. Tietysti on ja tulee aina olemaan paljon ihmisiä, jotka lukevat mangansa ja kirjansa mieluummin paperilta kuin näyttöruudulta, ja se on ihan okei. Digitaalinen manga on joka tapauksessa tullut jäädäkseen, ja tehnyt etenkin BL-kustantamiselle ja BL-faneille pelkästään hyvää.

Scarlet Bericon Tatsuyuki Oyamato the 4th luettavana Rentan mobiilisovelluksessa.

Kusama Sakaen kirjoittama Lost Letters (Yagi-san yuubin) -sarja ei ole kerännyt laajaa tai ainakaan kovin näkyvää fanikuntaa länsimaissa, vaikka SuBLimen englanninkielinen käännös ehti syyskuussa jo kolmanteen osaansa saakka. Yleensä unohdan kyseisen sarjan suosikkimangojani listatessa, mutta kyseessä on silti yksi itselleni tärkeimmistä viime vuosina ilmestyneistä, yhä jatkuvista BL-mangoista. Uuden osan ilmestyessä englanniksi saan aina hyvän tekosyyn lueskella sarjan alusta asti uusiksi, ja joka kerta olen löytänyt hahmoista ja näiden suhteista jotain uutta pohdittavaa. Tuoreinta, kolmatta osaa lukiessa nousi mieleen, miten taitavasti fyysistä kontaktia ja etenkin seksiä ja seksuaalisuutta on käytetty tarinassa juonenkuljetukseen sekä hahmon- ja suhteenkehitykseen. Päätin siis ottaa sarjan käsittelyyn seksin näkökulmasta ja katsoa miten syvälle sen avulla päästään.

BL-sarjakuvalle ei tietenkään ole mitenkään poikkeuksellista, että seksi on tarinassa isossa roolissa. Lost Lettersissä Kusama on kuitenkin onnistunut punomaan sen erityisen tiheästi mukaan juoneen, jolloin se tuntuu ennemminkin yhdeltä tarinankerronnan välineeltä muiden joukossa kuin koko sarjan päätarkoitukselta. Lisäksi ujostelemattomat seksikohtaukset ovat mielenkiintoinen kontrasti hienostuneelle 1920-luvun miljöölle ja mutkikkaalle ihmissuhdedraamalle, joka käynnistyy mystisen rakkauskirjeen erilleen joutuneista sivuista.

Tarina alkaa, kun yliopisto-opiskelija Hirose Kiyotaka yrittää palauttaa ystävälleen Ariharalle tämän kirjoittaman rakkauskirjeen loppuosaa tietämättä olevansa itse kirjeen kohde. Kiyon tie risteää öisin tulitikkuja (ja itseään) myyvän, päivisin puupiirroksia ja muita eroottisia painotuotteita kustantavan Hanashiron kanssa, ja miesten välille syttyy kipinä vaikka he tuskin tuntevat toisiaan. Hanashiron alaisena ja oikeana kätenä toimiva limanuljaskamainen Sawa puolestaan saa sattumalta käsiinsä kirjeen ensimmäisen puolikkaan, ja alkaa kiristää sillä Ariharaa, joka yrittää kaikin keinoin paeta tunteitaan Kiyoa kohtaan.

Vaikka Lost Lettersissä kuvataan jonkin verran myös perhe- ja ystävyyssuhteita, suurimmat ja tärkeimmät ihmissuhdekuviot kerrotaan seksin kautta. Jokainen seksikohtaus tai edes viittaus seksiin paljastaa jotain olennaista hahmojen suhteista sekä heidän luonteistaan ja kokemuksistaan. Niinpä sekä Kiyon ja Hanashiron suloinen rakkautta ensisilmäyksellä -tarina että Sawan ja Ariharan epämääräinen kiristyksellä alkava suhde lähtevät molemmat liikkeelle seksistä.

Kiyon ja Hanashiron välillä on alusta asti sähköistä mutta leikkisää jännitettä, jota korostaa Hanashiron paatuneen kyynisyyden vastakkainasettelu Kiyon naiivin hyväntahtoisuuden kanssa. Nuorella Kiyolla on ehdottoman positiivinen vaikutus Hanashiroon, jonka monet tuntevat epäkohteliaana ja lähes tunteettomana miehenä. Hanashiro myöntää itsekin, että hän ja Sawa ovat molemmat varsin kieroutuneita tapauksia. Kiyo kuitenkin onnistuu tuomaan Hanashirossa esiin tämän valoisammat puolet. Vaikka Hanashiro on harrastanut seksiä lukemattomien miesten kanssa ja viettelee nopeasti myös viattoman Kiyon, muuttuu hän tämän kanssa avoimemman ja onnellisen, paikoin jopa haavoittuvaisen oloiseksi.

Kiyon ja Hanashiron välinen fyysinen läheisyys korreloi lähes suoraan heidän emotionaalisen läheisyytensä kanssa. Hanashiro ei ennen Kiyon kohtaamista ole pystynyt laukeamaan saman partnerin kanssa kuin yhden kerran, ja eräs hänen vakioasiakkaistaan spekuloi Kiyon ongelman korjaantuvan vasta jos tämä rakastuisi kumppaniinsa. Ennen ensimmäistä yötään Kiyon kanssa Hanashiron toteama ”Luulen että voisit saada minut laukeamaan” ja aamulla tunnustama ”Jos myisit tulitikkuja, ostaisin ne kaikki” saavat tämän suusta kuultuna siis muitakin kuin pelkkään seksiin liittyviä merkityksiä.

Myös kuvasto jota Kiyon ja Hanashiron välisen seksin kuvaamiseen käytetään korostaa suhteen herkkiä puolia. Ensimmäisenä yönä miehet ovat vielä toisilleen melko tuntemattomia, ja hellyyden sijaan Hanashiro yrittää keskittyä lähinnä estämään heteroa Kiyoa pakenemasta tilanteesta. Niinpä kyseistä kohtausta ei edes näytetä lukijoille muuten kuin sanallisten viittausten kautta, vaikka kohtauksissa joissa Hanashiro harrastaa tunteetonta seksiä asiakkaidensa kanssa mitään ei jätetä arvailun varaan. Seuraavan aamun yhteistä suihkukohtausta lukijat pääsevät jo seuraamaan, mutta fokus on alastomien vartaloiden ja tekojen sijaan hahmojen kasvoissa ja pienissä yksityiskohdissa. Monien seksikohtausten muistettavinta antia on Hanashiron vilpittömän onnellinen hymy, jonka hän näyttää vain Kiyon kanssa ollessaan.

Fyysinen läheisyys jatkuu myös vaatteet päällä, ja se tuntuu välillä melkein intiimimmältä kuin alasti vietetyt hetket. Suhde tuntuu pelkkää hetken huumaa arkisemmalta ja aidommalta, kun Hanashiro nukkuu Kiyoa vasten kesken ratikkamatkan tai hyppää ilosta tämän reppuselkään. Hanashiron tunteet Kiyoa kohtaan näkyvät myös hyvin konkreettisesti fyysisellä tasolla. Äkkiä muiden miesten kosketukset alkavat tuntua suorastaan ällöttäviltä, vaikka vielä hetki sitten Hanashiro oli valmis lähes kenen tahansa vietäväksi.

Siinä missä Kiyon ja Hanashiron suhde näyttäytyy fyysisen puolensakin kautta herkkänä ja rakastavana, alkaa Sawan ja Ariharan suhde paljon vähemmän viattomista lähtökohdista. Molemmat haikailevat aluksi muiden perään: Arihara on rakastunut Kiyoon, eikä Sawa ole vieläkään päässyt yli ensimmäisestä seksikumppanistaan Hanashirosta. Sawa tunnistaa herkässä ja haavoittuvassa Ariharassa helpon kohteen jonka kanssa huvitella, ja Arihara pelkää kasvojensa menetystä niin paljon, ettei voi kuin alistua Sawan kiristykseen. Tällainen kiristäminen ja pakottaminen on BL:n vakikuvastoa, mutta Lost Lettersissä monitahoiset hahmot pitävät huolen siitä, että suhteesta tulee nopeasti enemmän kuin pelkän alkuasetelmansa summa. Etenkään inhan oloinen Sawa ei lopulta ole aivan sitä miltä ensin näyttää.

Aluksi Sawa tuntuu käyttävän seksiä lähinnä viihdykkeenä ja vallankäytön välineenä, mutta tarinan edetessä paljastuu että epäonnisilla miessuhteillaan hän on yrittänyt paikata kaipaustaan Hanashiroa kohtaan. Sawa ei myöskään ole kiinnostunut pelkästään omasta nautinnostaan, vaan haluaa aidosti tietää mistä Arihara pitää. Niinpä Ariharan kieltäytyminen suuseksistä johtaa tappelun ja pakottamisen sijasta aitoon neuvotteluun kielletyistä ja sallituista seksiakteista. Vastaavanlaista avointa keskustelua mukavuusalueista ja seksistä ylipäätään näkee mangassa harvoin terveempiäkään parisuhteita kuvattaessa, vaikka syytä ehkä olisi.

Juuri tervettä ja avointa keskustelua seksistä Arihara kaipaa, sillä hänen oma suhteensa seksiin on varsin ristiriitainen. Toisaalta hänellä on ollut lukuisia kumppaneita ja hän itsekin myöntää olevansa halujensa vietävissä, mutta samalla hän pitää seksiä likaisena ja moraalittomana. Arihara potee seksuaalisuudestaan niin syvää itseinhoa ja häpeää, ettei voisi edes kuvitella ”likaavansa” Kiyoa seksillä, vaikka onkin rakastunut tähän. Erottamalla seksin ja rakkauden näin totaalisesti toisistaan Arihara tulee samalla nostaneeksi Kiyon puhtoisuuden jalustalle ja kieltäytyy näkemästä tämän kaikkia puolia. Niinpä hänen rakkautensa tuntuu enemmän yksipuoliselta ihannoinnilta kuin aidolta rakkaudelta.

Seksiin arkailemattomasti suhtautuva Sawa on tietysti kaiken sen vastakohta, jota suoraselkäinen Kiyo Ariharalle on edustanut. Tylyn ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin yllättävää lempeyttä, ja vähitellen miehet oppivat lukemaan toisiaan yhä paremmin. Sawa myös yrittää aktiivisesti muuttaa Ariharan seksikielteistä asennetta positiivisemmaksi, eikä anna tämän muutenkaan jäädä rypemään epävarmuuksiinsa. Hiljalleen Arihara alkaakin luopua estoistaan ja samalla kaihoilustaan Kiyon perään.

Kaiken tämän seksipuheen jälkeen tuskin on yllättävää, että lähes kaikkien hahmojen taustatarinat Kiyoa lukuunottamatta liittyvät myös tavalla tai toisella seksiin. Hanashiron orgasmivaikeudet juontavat juurensa epäonnisesta rakkauskirjeestä, väärinkäsityksestä ja siitä seuranneesta raiskauksesta. Sawa ei osaa päästää irti ensimmäisestä seksikumppanistaan, ja hänen ja Ariharan molempien menneisyydessä kummittelee kasa vääriä miehiä. Kiyokaan ei ole täysin puhtoinen, vaikka aiempaa kokemusta miesten kanssa ei olekaan kertynyt.

Vaikka itseäni jäi arveluttamaan, oliko seksuaalisen väkivallan käyttäminen juonielementtinä tällaisessa tarinassa välttämätöntä, puolustavat hahmojen taustatarinat silti paikkaansa juonessa. Vaikka sarjan tarkoitus ei olekaan seksuaalisuuden syvällinen pohtiminen, onnistuu manga silti hahmojen ja näiden ongelmien kautta näyttämään, miten olennainen ja tärkeä osa elämää se on. Liian usein viihteessä ollaan valmiita näyttämään seksiä mutta ei puhumaan siihen liittyvistä asenteista, ajatuksista ja tunteista. Lost Letters on tästä piristävä poikkeus.

Manga on saatavilla englanniksi SuBLimelta:
1. osa: The Match Seller
2. osa: Lost Letters
3. osa: Lost Letters 2

Nyt kun olemme taas kotoutuneet Suomeen, voi katseet siirtää jo tulevaisuuteen ja pian koittavaan Tracon-viikonloppuun. Järjestämme molemmat siellä ohjelmaa, joten jos olet Fujoshiluolan tavoin suuntaamaassa lauantaina ja sunnuntaina Tampere-talolle, älä missaa näitä ohjelmanumeroita!

BL-tarinageneraattori

(Roolipelialue la klo 16:30 ja su klo 12:30)

BL-tarinageneraattori on korteilla pelattava tarinankerrontapeli, jossa erilaisten teemakorttien (hahmotyypit, tarinaelementit jne.) avulla luodaan genren tropeilla leikitteleviä juonikuvioita. Samalla tarkastellaan BL-mangan konventioita humoristisesti, mutta myös analyyttisesti. Aiempaa kokemusta kortti- tai lautapeleistä ei tarvita! Peli on vielä testausvaiheessa, eli otamme mielellämme vastaan palautetta.

Pelisessiot järjestetään Roolipelihuoneessa, ja niitä on viikonlopun aikana yhteensä kaksi: lauantaina klo 16:30 ja sunnuntaina klo 12:30. Yhden pelikerran kesto on n. 105 minuuttia, ja kerralla mukaan mahtuu 10 henkeä. Ilmoittaudu ennakkoon roolipelialueen ilmoitustaululla tai tule katsomaan onko paikkoja vapaana. Peliä suositellaan yli 18-vuotiaille. Huom: ohjelman tietoja ei valitettavasti löydy Traconin ohjelmalehdestä, joten kannattaa painaa aika ja paikka mieleen.

– Maipon

 Teiniangstia ja treenausta: Free!, kohdeyleisö ja kuvankieli urheiluanimessa

(Sonaatti 2 su klo 15:00-16:45)

“Free! ei ole urheilusarja” – tätä kärjistystä olen käyttänyt usein kuvaamaan KyoAnin uintijonneanimen suhdetta itse urheiluanimegenreen. Mutta pitääkö tämä sittenkään täysin paikkaansa? Miksi Free!:ssä nähtävät urheiluanimekliseet tuntuvat samanaikaisesti tutuilta ja vierailta, ja miksi sarjan kaksi kautta jakavat mielipiteet niin rankasti kahtia? Tällä Animeconissa ensi kertaa esitetyllä, nyt entistä parannellummalla luennolla avataan vertailun ja analyysin kautta kohdeyleisön merkitystä tarinankerronnalle, genrekliseille sekä vähän sille fujoshibaittauksellekin. Varoitus: sisältää laadutonta videomateriaalia aina pingiksestä polkupyöräilyyn, sekä ripauksen vieläkin laaduttomampaa huumoria suoraan Japanin ja Australian rannoilta.

Vaikka pääpiirteiltään luento on jo Animeconissa nähdyn kaltainen, itse avautumiset eivät tule olemaan täyttä toisintoa – argumentit ovat tiukentuneet, rakenne selkeytynyt ja toivottavasti pikkuviat hioutuneet pois matkasta kun tieto on kuluneen kuukauden aikana karttunut entisestään. Ja saattaa siellä pari uutta videotakin olla. Ja ehkä ilmaista suklaata, koska Timtamit ja Australia.

-Airinpie

Traconissa nähdään!

Kaikki kerätään kaikki kerätään! Nyt puuttuu enää kuudes osa

Yksinkertaisimmillaan antologia on julkaisu, joka kokoaa yhteen monen eri tekijän töitä. Periaatteessa myös jatkuvajuonisia tarinoita julkaisevat mangalehdet ovat antologioita, ja jotkut niistä itseään sellaiseksi kutsuvatkin (esim. Opera ja Citron). Rajallisen kokemukseni vuoksi en oikeastaan osaa sanoa, onko tällaisessa tilanteessa mangalehden ja -antologian välillä jotain muutakin eroa kuin paperin laatu ja semantiikka, joten fiksummat saavat kertoa oman näkemyksensä aiheesta.

Tässä kirjoituksessa puhun kuitenkin lähinnä itsenäisiä lyhyttarinoita julkaisevista antologioista (japaniksi オール読み切りアンソロジー, ”all one-shot anthology”). Tällaiset julkaisut eivät välttämättä ilmesty säännöllisesti tai edes osana mitään sarjaa, ja usein niissä on jokin teema johon liittyen tarinat on piirretty. Sarjakuvien lisäksi mukana saattaa olla myös yksittäisiä kuvituksia tai lyhyitä sarjakuvaesseitä aiheesta.

Yleensä antologioiden pointtina on joku tarkkaan määritelty teema. Hyvä esimerkki tästä on Dame BL, joka oli ensimmäinen omakohtainen kosketukseni antologioihin. Kirja kokosi yhteen mangakoiden twitterissä ideoimia BL-tarinoita, joiden he arvelivat syystä tai toisesta olevan liian outoja julkaistavaksi normaaleissa BL-lehdissä. Antologioita on tehty hyvinkin spesifeistä aiheista jokaiseen makuun: stalkkeripojat, seksiasennot, mekkoihin pukeutuvat pojat, bukkake, turrit… Joskus teema voi kuitenkin olla varsin löyhä, ja esimerkiksi Pink Goldissa se tuntuu lähinnä olevan R18. Sitä julkaiseekin Libre-kustantamon aikuisviihteeseen keskittynyt alahaara X-BL.

Erotoro hatsukoi (teemana ensirakkaus), Gesu BL (teemana ”lowlife”) sekä Dame BL

Baby Comics Extra on tunnettu vähän kyseenalaisista aiheistaan, tässä Itai ero ja Yankee uke. Älkää tuomitko mun makua!

Aiheen lisäksi ostopäätökseen vaikuttaa itselläni myös lista mukana olevista taiteilijoista. Mitä useampi hyväksi havaittu mangaka on mukana, sitä helpompi julkaisusta on innostua. Hyvä esimerkki tästä on viimesyksyinen Gesu BL -antologia, jossa olivat mukana mm. Hideyoshico, Jaryuu Dokuro, Ogeretsu Tanaka ja Ichikawa Kei, ja jota metsästin kirjakaupoista ympäri Tokiota ennen kuin luovutin ja tilasin sen Amazonista. Tietyn kustantajan tai sarjan antologioissa seikkailevat usein samat nimet kerrasta toiseen, joten lempimangakaansa seuraamalla voi löytää myös uuden lempiantologiansa. Itse en ainakaan olisi yhtä uskollinen Pink Goldille, jos sen vakituiseen taiteilijarosteriin ei kuuluisi Nakamura Asumiko.

Myös kansikuvataiteilijat pysyvät usein samana tietyn julkaisusarjan sisällä. Erotoron tähtenä on Aniya Yuiji, ja Kyuugou taiteilee kansia mm. Baby Comics Extraan. Pink Goldilla ei ole yhtä tiettyä kansikuvakasvoa mutta ei se sellaista tarvitsekaan, koska kierrättää kansissa Be x Boy Gold -lehden suurimpia nimiä: Ayane Yamano, Nakamura Asumiko, Nekota Yonezou, Ike Reibun jne. Antologian tavaramerkiksi on myös muodostunut kikkailu kansimateriaaleilla, mikä tekee jokaisesta kirjasta hienon keräilyesineen (sikäli kun pornokirjoja nyt sellaisina voi pitää). Alunperin juuri Nakamura Asumikon piirtämä, kurkistusrei’illä varustettu kansi innosti minut tutustumaan Pink Goldiin, vaikka en tiennyt julkaisusta muuta kuin nimen ja kansikuvan.

Ovelia nää sensuurit

Kansilla tuntuu muutenkin olevan iso merkitys antologioiden markkinoinnissa. Ei ole mitenkään epätavallista, että tunnettu mangaka piirtää pelkästään kansikuvan tai kuvituksia, ja itse tarinat ovat vähän tuntemattomampien taiteilijoiden käsialaa. Vaikka tämä tekee antologioiden ostamisesta aina hieman hakuammuntaa, se ei ole yksistään huono asia. Laaja tekijäkaarti yleensä auttaa uusien, mielenkiintoisten mangakojen löytämisessä, mikä onkin mielestäni yksi antologioiden hauskimmista puolista. Uusiin tekijöihin voi tietysti tutustua ostamalla minkä tahansa BL-lehden, ja niitäkin minulla on kertynyt hyllyyn muutamia jonkun tietyn sarjan tai mangakan takia. Lehdissä ilmestyvät tarinat ovat kuitenkin yleensä jatkuvajuonisia, eikä irrallisten mangalukujen lukeminen keskeltä tarinaa ole välttämättä kovin mielekästä. Samalla toki voi tutustua uusiin, potentiaalisesti mielenkiintoisiin sarjoihin, mutta itsenäisten lyhyiden tarinoiden lukeminen on tietyssä mielessä palkitsevampaa.

Antologioissakin voi kyllä olla mukana jatkuvajuonisia sarjoja, esimerkiksi Seran hulvaton viidakkoseikkailu Razoku no hanayome (”nudistiheimon morsian”) on ollut Pink Goldin vakiokamaa ensimmäisestä osasta asti. Antologiassa on nähty myös ekstralukuja tunnetuista Libren sarjoista kuten Ayano Yamanen Finder tai Ike Reibunin Bi no kyoujin. Nakamura Asumikon antologiaan piirtämät tarinat puolestaan liittyvät löyhästi toisiinsa koulupoikateemansa kautta, ja niistä on syksyllä ilmestymässä kokoelmateos Ano hi, seifuku de.

Nakamuran tarinoita Pink Gold nelosesta ja kolmosesta: Tenkousei ja Hadaka no boku

Pink Gold on lähellä sydäntäni myös henkilökohtaisempien syiden takia. Jokaisen osan olen hankkinut tai saanut jollain muistettavalla tavalla, mikä tietysti lisää tunnearvoa. Rajoitettu painosmäärä takaa sen että kirjat myydään aina loppuun, ja mikään ei kutkuta keräilyhimoa yhtä paljon kuin tietyn tavaran metsästäminen oudoista paikoista. Lisäksi Pink Gold on ollut esimerkillisen hienoa opiskelumateriaalia japania harjoittelevalle. Seksipainotteisissa tarinoissa ei yleensä ole kovin mutkikasta sanailua, ja BL-tarinoille olennaista sanastoa oppii melkein itsestään. Ja vaikka juonen hienovaraiset pointit jäisivät tajuamatta, tarinan lukemisesta saa kuitenkin aina ”palkinnon” kun päästään niihin H-kohtauksiin. Pisteenä i:n päälle Pink Goldissa on vielä furiganat mukana helpottamassa lukemista.

Varsinaisen mangasisältönsä puolesta en kuitenkaan pidä Pink Goldia mitenkään ylivertaisena antologiana. Vaikka seksikohtausten määrä ilahduttaakin, osa tarinoista on omasta näkökulmastani joko liian koomisia tai häiritseviä (mutta niinhän se aina menee), ja yleensä pornoilussa onnistuvat Asia Watanabe ja Minami Haruka ovat tuottaneet Pink Goldin sivuilla lähinnä pettymyksiä. Uusiakaan mangakoita ei rehellisyyden nimissä ole Pink Goldin sivuilta tullut bongattua kuin kourallinen: Harada ja Yoshi tulevat päällimmäisinä mieleen. Paljon paremmin sekä erotiikan että uusiin lahjakkuuksiin tutustuttamisen saralla onkin viime aikoina onnistunut niin ikään X-BL:n julkaisema Erotoro, jonka ver.SS ja Hatsukoi -osat löytyvät minulta hyllystä. En kuitenkaan ehkä koskaan olisi tutustunut niihin lähemmin, jos Pink Gold ei olisi alunperin innostanut minua antologioiden pariin.

PS jos mielit tutustua antologioihin tarkemmin, Dame BL ja Syrup! [Bitter] -kokoelmat on poikkeuksellisesti fanikäännetty englanniksi kokonaisuudessaan. Yleensä antologioista päätyy nettiin vain osa tarinoista, monesti ilman mainintaa niiden alkuperästä.