Heikki Sairanen

Demarit haluavat pitkän eurokriisin ja laastareita niille, joihin sattuu

2013-06-04T19:13:00.004+03:00

Demareilla riittää raiteita

SDP julkaisi tänään Oikeudenmukainen Eurooppa - Näkemys talous- ja rahaliitto EMU:n tulevaisuudesta -ohjelman. Ohjelma on lyhyt, epätäsmällinen ja siinä voi nähdä melkein mitä vain. Ohjelma on siis hyvin paljon demarien talouspolitiikan näköinen.

Käyn tässä tekstissä vähän läpi ohjelman piirteitä hieman satunnaisesti, koska oletan kiinnostuneiden voivan lukea koko tekstinkin itse.

Demarin Eurooppa - joo mutta ei

Ohjelma pitää kiinni talouskurista, mutta kritisoi sitä silti:

Kriisinhoidon poliittiset seuraukset alkavat olla näkyvissä. Kriisimailta edellytetty leikkauspolitiikka ei ole edistänyt kasvun syntymistä. Jotkut vaaditut uudistukset ovat jopa rikkoneet ILO:n yleissopimuksia. Talouspolitiikassa tulojen ja menojen on oltava pitkällä aikavälillä tasapainossa. Tasapainotustoimet on silti kaikissa oloissa tehtävä kansalaisten perusoikeuksia ja sosiaalisia oikeuksia kunnioittavalla tavalla. Suomessa taloutta on tasapainotettu tekemällä samalla työllisyysinvestointeja ja kaventamalla tuloeroja. Nämä lähtökohdat voisivat toimia mallina myös muissa Euroopan maissa.

Ilmeisesti siis Kreikassa olisi kaikki hyvin, jos olisi leikattu aikalailla yhtä paljon, mutta hieman tasattu tuloeroja enemmän. Epäilenpä, että sekään ei juuri kreikkalaista työläista lämmittäisi.

Ohjelma haluaa EKP:lle suuremman roolin (vai haluaako?)

EKP:n ensisijainen tehtävä on hintavakauden turvaaminen, minkä lisäksi EKP tukee yleistä talouspolitiikkaa hintavakautta vaarantamatta. SDP:n näkemyksen mukaan työllisyysvaikutusten tarkastelun on oltava mukana EKP:n politiikasta keskusteltaessa. On lisäksi arvioitava, voiko euron pitkittyneeseen kriisiin löytyä kestävää ratkaisua ilman EKP:n tehtävien uudelleenmäärittämistä monipuolisemman keskuspankkipolitiikan suuntaan.

Ohjelma haluaa "kunnioittaa parlamenttien budjettivaltaa", mutta samalla linjaa keinoja euroveroja, jotka ohjattaisiin euroalueen budjettiin.

Yhteisvastuu ei tosiaan käy demareille ja asia kerrotaan ohjelmassa moneen kertaan. Kuitenkin samalla ollaan valmiita pohtimaan jotain tasapainotuksia:

Yhteisvaluutan tasapainoisen kehityksen ja sosiaalisen ulottuvuuden toteutumisen varmistamiseksi valuutta-alueen laajentuessa tulee pohtia muita keinoja tasapainottaa jäsenmaiden eroja ja luoda lisää kasvua ja työpaikkoja. Jo lyhyellä aikavälillä kasvuun ja työllisyyteen tähtääviä investointeja tulee lisätä esimerkiksi Euroopan investointipankin kautta.

Vähän samaan tapaan demarit tarjovat kaikkea viisasta ja hyvää sosiaalisen Euroopan muodossa esimerkiksi EU:n eri rahastojen käyttämistä, mutta sitten painottavat, että yhteisvastuu ei saa lisääntyä. Ilmeisesti on siis ihan ok kantaa yhteisvastuuta kreikan nuorista mutta muu yhteisvastuu on niin pahasta, ettei sitä tarvitse edes perustella.

Eurokriisi ei ratkea ilman yhteisvastuuta - näkyvää tai piilotettua

Mitä ohjelma siis kaikkiaan lupaa? Paljon lämmintä ja pörröistä kaikille, mutta ei lisää yhteisvastuuta. Pörröiset asiat eivät ikävä kyllä auta mitään, jos maksamiseen ei ole rahaa. Demareilta siis täysi tuki austeritylle ja avokämmen kaikille eurokriisin ratkaisusta kiinnostuneille ja ihan vaan nyrkki etelä-eurooppalaisille.

Surulliseksihan tässä tulee, sillä demarien ohjelma taitaa ikävä kyllä kuvata hyvin sitä, mihin suomalaiset ovat valmiit. Ammutaan ensin tykeillä kansaa ja sitten tarjotaan laastareita ay-liikkeille, nuorille ja muille heikommille. Jos poliitikot eivät ryhdistäydy ja kerro kansalaisille totuutta, mennään varmaan eteenpäin niin, että yhteisvastuu tapahtuu pikkuhiljaa erilaisten epäsuorien mekanismien kautta, koska suoraan eivät sitä poliitikot uskalla tehdä.

Demarien ohjelmassa näkyy myös se, että puolue joutuu tasapainoilemaan vähän enemmän kärryillä olevien kannattajien ja aiemmin puhutun välillä. Ei voida tarjota yhteisvastuuta, niin tarjotaan erilaisia keinoja hoitaa pienempiä ongelmia. Pienempien ongelmien hoitaminen vaatii rahaa eli yhteisvastuuta tai sitten se jää vain puheen tasolle. On aika naurettava ajatus, että kreikkalaiset eivät tajuaisi nuorisonsa ahdinkoa. Kyllä se on siitä rahasta kiinni ja sitä saadaan vain yhteisvastuulla.

Soldiaarisuuden rajoja korostanut, kreikkalaisten yksityistämisen hitaudesta suuttunut ja tiukasta talouskurista kiinni pitävä Urpilainen ei tietenkään voi tänään julistaa aiempia puheita vääriksi vaan joutuu ajamaan väärillä raiteilla. Toivottavasti demartikin vielä joskus löytävät eurokriisistä ulos johtavat raiteet. Ne eivät löytyneet tällä yrityksellä.

Ainiin ja Demarin väite siitä, että ohjelma olisi suomalaisten puolueiden ensimmäinen ohjelma Emu:n ja Euroopan taloudellisen integraation kehittämisestä, on tietenkin täydellisen väärä. Vihreät ovat julkaisseet (vähän nössön) Euroopan talouden korjauspaketin jo vuonna 2011 ja muutama kuukausi sitten (ihan tiukan) Vihreämpi yhteinen Eurooppa - Euroopan unionin peruskorjausohjelman. Jälkimmäisessä uskalsimme sanoa, että eurokriisin lopettaminen on tarpeellista ja ainoa älyllisesti rehellinen tapa siihen yhteisen valuutan kanssa on jakaa velkataakkaa vähän useammin hartein. Näin saadaan valtioiden velat kontrolliin ja saadaan pelitilaa esimerkiksi elvyttävää talouspolitiikkaa varten.

Hallituksesta ja oppositiosta

2013-05-21T21:34:00.001+03:00

Kirjoitin Koijärven pesänjakajiin pienen tekstin hallituksesta ja oppositiosta. Noin lyhyesti haluaisin, että ihmiset punnitsisivat rehellisesti hallituksen ja opposition hyviä ja huonoja puolia. Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa ja oppositiovaihtoehdon poistaminen keinovalikoimasta vähentää vaikutusvaltaa hallituksessakin.

Onko addiktio piikki vapauden unelmassa?

2013-05-05T17:55:00.000+03:00

Olen viime päivinä lukenut Michael Mossin Salt Sugar Fat: How the Food Giants Hooked Us -kirjaa. Teos on varsin hyvä muistutus siitä, mistä ruokateollisuuden ja lihavuuteen liittyvässä keskustelussa perimmiltään on kyse: sokerin, rasvan ja suolan määrästä ruuassamme. Kaikkia kolmea ainetta käytetään yhdessä ja yksitellen luomaan kuluttajille sellaisia kokemuksia, joihin jää koukkuun ja josta voi siten rikastua.

Keskustelu ruuan perinteisistä terveysvaikutuksista on ajautunut jotenkin outoon paikkaan, kun enemmän huomitoa keräävät lisäaineet, natriumglutamaatit ja karppaajat kuin ihan perinteisten Mossin esittämän sokeri, rasva, suola -kolmikon aiheuttamat melko vahvasti osoitetut kansanterveydellisesten ongelmat. Samalla kun riitelemme ties minkälaisista pienistä tai jopa olemattomista terveysvaikutuksista olemme huomaamattamme addiktoituneet ja seurauksia alamme vasta maksaa.

Lähde: Terveyskirjaston kuva, joka on lähteytetty Nuorten terveystapatutkimukseen

Vaikka elintarveala luonnollisesti välttelee addiktiosanan käyttöä, on aika paljon merkkejä siitä, että suhteemme ruokaan on opittu ja addiktio voi olla varsin vaikea. Teollisuus myös keskittyy sellaisiin ihmisiin, joiden itsekuri ei riitä kontrolloimaan syömistään ja joista tulee tuotteiden suurkuluttajia. Elintarviketeollisuuden ja tupakka- ja alkoholiteollisuuden välillä on selviä yhtymäkohtia, jotka eivät juuri elintarviketeollisuutta mairittele.

Miten asia sitten korjataan? En totta puhuen tiedä. Elintarvikealaan puuttuminen ei ole mitenkään helppoa, vaikka ei menettäisikään uniaan, kun joku vähän työntää näkymätöntä kättä fiksumpaan suuntaan. Ihmisten pitää kuitenkin saada jatkossakin syödä rasvaa, pieni määrä suolaa ei tapa ja sokerilla kuorrutettu munkkikin on aika pirun hyvää.

Elintarvikkeisiin liittyvät koukut eivät ole mikään poikkeus. Addiktio ei ole mikään satunnainen muutamia ihmisiä koskettava asia. Kaikki me ja koko yhteiskuntamme joutuu jatkuvasti sivuamaan koukuttamista ja koukkuun jääneitä päätöksissään, vaikka emme sitä aina muista tai halua miettiä.

Tässä pieni lista erilaisia addiktion aiheuttajia, joiden vaikutus yhteiskuntaamme ei ole mikään pieni:

Alkoholi
Tupakka
Muut huumeet
Sokeri
Rasva
Suola
Uhkapeli
Internet
Tietokonepelit

Kun tätä listaa katsoo, on mukana aikamoinen joukko politiikan sektoreita.

Otammeko me lopulta politiikan tekemisessä huomioon, miten valtava määrä päätöksiä kietoutuu aiheen ympärille? Addiktio on epärationaalia toimintaa, jossa ihminen tekee päätöksiä, joita ei tekisi, jos olisi täysin mielen ja ruumin voimissaan. Täysin siis erilaista kuin mikään rationaalinen optimoija tekisi. Addiktio on inhottava piikki vapauden unelmassa ja aiheuttaa näin paljon suuremman ongelman kuin mitä poliittisessa keskustelussa usein myönnetään.

Ei addiktio ole mikään täysin unohdettu osa keskustelua, mutta sitä pitäisi ehkä miettiä enemmän silti. Vai mitä mieltä olette?

Puhetta Talvivaarasta ja riskeistä

2013-04-20T15:11:00.001+03:00

Ainakin pitäisi olla

Pidin äsken tällaisen pienen puheen. Ihan hyvänä jatkokommenttin tuli huomautus, että omistajien velvollisuuksia ei sinällään tarvitse lisätä. Itselleni riittäisi, että edes sijoitettu omaisuus olisi pelissä oikeasti.

Tervehdys hyvä puoluevaltuuskunta,

Meidän puoleemme tärkeimpiä tavoitteita on saada saastuttajat maksamaan jotta saastuttajat saastuttaisivat vähemmän. Jos siis minä päästään veteen tai ilmaan myrkkyä, pitää minun ainakin maksaa saastuttamisesta ja myrkyttämisestä tuntuva ja kohtuullinen korvaus yhteiskunnalle.

Ilmastonmuutoksen kohdalla on nyt näistä korvauksista luovuttu kokooomuksen Eija-Riitta Korholan johdolla. Saimme taas olla ylpeitä Vihreistä edustajistamme vaikka turpiin tulikin. Siellä ajettiin ihan oikeasti saastuttaja maksaa -periaatetta ja yritettiin estää ihmiskuntaa tuhoamasta itseään!

Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa toimistamme Talvivaaran suhteen. On suuri synti ja häpeä, että valtio on vihreän omistusohjausministerin johdolla ottanut Talvivaarasta lopullisen vastuun.

Talvivaarassa on kyse myös muusta kuin Talvivaarasta. On kyse myös yleisestä periaatteesta, millaisen riskin firma kantaa itse ja miten paljon sen kantavat muut. On täydellisen selvä, että Talvivaarassa on valtava taloudellinen potentiaali. Niin paljon suomalaista nikkeliä on maassa, että voittojen pitäisi olla ihan hurjat. Hintaa painaa kuitenkin pelko korvauksista nykyisistä ja tulevista ympäristökatastrofeista. Tämä on juuri oikein. Sijoittajien pitäisi pelätä, analysoida riskejä ja lopulta hinnoitella riskiä.

Nyt kuitenkin Solidium on laittanut yhteiset rahamme peliin ja antanut omistajille helpotusta. Tämä tarkoittaa, että nyt ja jatkossa ympäristöriskejä ei tarvitse sijoittajien hinnoitella Talvivaarassa eikä muissakaan suurissa investoinneissa. Ympäristöriskin kantaa valtio, te ja me ja minä ja sinä.

Kyllä meidän pitää varmistaa, että saastuttaja maksaa ja saastuttajaan sijoittaja kantaa vähintään törkeän saastuttamisen riskit. Firma olisi pitänyt ajaa vaikka alas ja omistajien sijotusten arvo nollaan. Silloin olisivat sijoittaneet nähneet, miten käy kun viisvälittää ympäristöstä.

Eeppinen taulukkolaskentavirhe

2013-04-17T16:32:00.002+03:00

Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff kirjoittivat vuonna 2010 paperin Growth in a Time of Debt., joka sai jonkin verran huomiota osakseen erityisesti Yhdysvalloissa. Paperi tuli konservatiiveille ja julkisen velan pelkääjille kuin taivaan lahjana. Paperissa esitettiin talouskasvun heikkenevän, kun valtion velka ylittää 90 prosentti bruttokansantuotteesta.

Aika monet kommentoijat haukkuivat paperin metodologiaa, joka tuntui poimivan maita melko satunnaisesti mukaan ja jättäen joitakin maita pois yhtä satunnaisesti. Aika suuri osa paperissa muka havaituista vaikutuksista oli oikeastaan vain muutaman velkaantuneen maan talouden tökkimistä ja tosiasiassa todistusarvo oli varsin pieni.

Kukaan ei kuitenkaan arvannut, miten surkea paperin pohja lopulta olikaan. Nyt toinen tutkijaryhmä on selvittänyt, mistä Reinhartin ja Rogoffin luvut tulivat. Itseasiassa asia oli laskettu päin honkia. Koko laskelma perustui alkiovirheeseen Excelissä. Virheistä lisää voi lukea Mike Konczalin artikkelista Researchers Finally Replicated Reinhart-Rogoff, and There Are Serious Problems.

Nolo juttu siis tutkijoille. Samoin on todella noloa, millaiset henkilöt ovat paperiin ehtineet viitata ja nostaa sitä kovin korkeaan arvoon. Näitäkin on koottu ansiokkaasti parissa blogissa. Tässä pari herkullista lainausta Euroopan taloudesta päättäviltä:

Olli Rehn: [I]t is widely acknowledged, based on serious research, that when public debt levels rise about 90% they tend to have a negative economic dynamism, which translates into low growth for many years.

Wolfgang Schäuble: We have read the study by Rogoff and Reinhart very carefully. They have demonstrated empirically that beyond a certain level, public indebtedness becomes damaging to growth.

Sivunmennen sanoen eduskunnassa Reinhartiin ja Rogoffiin viitannut lienee kristillisdemokraattien Sari Palm. Odotan innolla, löydämmekö vähän tutkimalla lisää muita köykäiseen tutkimukseen viitanneita. Kannattaa olla tarkkana, jos löytää parin viime vuoden ajalta viittauksia 90 prosenttiin velasta ongelmana. Useimmiten tällöin on pohja-ajatus Reinhart-Rogoffissa.

Nyt löytynyt virhe ei varmasti käännä kenenkään päätä, koska paperin surkean metodologian olisi pitänyt riittää siihen, ettei sitä olisi otettu vakavasti. Ilmeisesti talouspäättäjämme eivät ole riittävän kriittistä porukkaa vaan yrittävät epätoivoisesti löytää perusteluita harjoittamallleen politiikalle. Siinä ei paljoa totuus paina.

Maali ei vielä edes häämötä, ministeri Stubb

2013-03-24T16:42:00.003+02:00

Ei näy maalia. Näkyy Stubb.

Kirjoitus on julkaistu 24.3.2013 Aamulehdessä. Otsikko on lehden. Stubbin alkuperäinen teksti löytyy iloisesti kokonaan netistä.

Maali ei vielä edes häämötä ministeri Stubb Ei tarvitse paljoa pintaa raaputtaa eikä uutisia katsoa, jotta näkee, mitä Alexander Stubbin valikoidusti esitettyjen lukujen taakse on piilotettu. Etelä-Eurooppa voi vieläkin hälyttävän huonosti. Työttömyys oli tämän vuoden alussa Espanjassa 26,2 ja Kreikassa hulppeat 27 prosenttia Eurostatin mukaan, eikä työttömyyden kasvu ole juuri helpottanut. On näiden varsin nuorten demokratioiden vahvuuden osoitus, että maiden kansanvalta on vielä edes jonkinlaisessa kunnossa.

Maali ei siis vielä oikein edes häämötä eikä sinne varmaan löydetäkään. Harmillisesti syynä taitaa olla, että on lähdetty kulkemaan väärää reittiä. Olli Rehnin kanssa yhteen ottanut Paul Krugman ja muut taloustieteen osaajat ovat pitkään varoitelleet, että leikkaukset tekevät enemmän haittaa kuin niistä on hyötyä ja lisäksi niistä syntyy hillitöntä inhimillistä kärsimystä.

Lisäksi Stubb ristiriitaisesti kertoo, että oikeastaan ei olisi voitukaan kulkea maalia kohti ja vetoaa poliittiseen mahdottomuuteen lisätä Euroopan yhteisvastuuta.

Suomen johtava europoliitikko piiloutuu nyt muiden populististen poliitikkojen taakse. Poliittinen tahto on poliittisten päättäjien hallittavissa oleva asia – ei mikään ulkoinen tekijä, joka estää hyvät päätökset.

Olemme jo nähneet, että Euroopan päättäjät löytävät mahdollisuuksia yhteisvastuuseen, kun hädän määrä nousee äärimmäisyyksiin: Euroopan keskuspankin viime aikainen linja vähän auttaa valtioiden velan kanssa näyttää varsin hyvin, että yhteisvastuun lisääminen ei ole Euroopassakaan poliittinen mahdottomuus.

Nyt on aika ottaa uusi kurssi. Ensinnäkin voitaisiin alkaa miettiä velan sijaan ihmisten kärsimystä ja keskittyä sen minimointiin. Kärsimyksen sietämiselle on rajat, jotka ylittyvät paljon helpommin kuin maailman suurimman talousalueen kyky maksaa velkansa takaisin.

Kuvalähde: Magnus Fröderberg/norden.org, Creative Commons Attribution 2.5

Kiinnostaako talous utopiassakaan ihmisiä tarpeeksi?

2013-03-20T18:11:00.001+02:00

Olen yrittänyt kirjoittaa aika paljon taloudesta - jopa yhden kirjan. Kirjoitettavaa aiheesta ihan takulla riittäisi vielä paljonkin. Jokin taloudesta kirjoittamisessa kuitenkin mättää. Yksinkertainen tosiasia on, että kirjoittaminen on helkutin tylsää, kun tietää, että lukijaksi löytää vain pari hyvä ystävää. Osaan nykyisin kirjoittaa jo ihan vetävän tekstin Enbusken dissailusta tai vaikka opintotuesta. Ainakin näin on, jos asiaa mittaa lukijoissa ja miksipä ei mittaisi paremman indikaattorin puutteessa.

En usko olevani ajatusteni kanssa ihan yksin. On esimerkiksi mielenkiintoista, minkälaista päällään seisontaa ja pellenenäilyä esimerkiksi kovasti arvostamani Paul Krugman harjoittaa blogissaan. Nobelistiksi kaveri joutuu tekemään aika paljon, että saa teksteistään missään määrin mielenkiintoisia. Krugman kuitenkin tekee homman hyvin ja näin minä ja ne pari hyvää ystävää jaksammekin lukea herran blogia.

On maailmassa tietenkin valtavasti hyviä talousblogaajia muitakin. Tyler Cowenin, Akateemisen talousblogin ja Allan Seurin blogien lukeminen on totta kai riemullinen kokemus usein. Blogistit kuitenkin tuntevat alansa varsin hyvin ja osaavat selittää asiat sen verran yksinkertaisesti, että minäkin pysyn kärryillä useimmiten. Toisaalta aika moni muu ei näytä näitä tekstejä jaksavan lukea sillä hartaudella, minkä itse katson niille aiheelliseksi.

Talousblogien maailma on merkillinen. Miehet jyräävät ja hyvin abstraktista matemaattisesta ajattelusta nauttivat saavat, mitä haluavat ja muunlainen kirjoittelu puuttuu koko skenestä. Ei ongelma kuitenkaan ole niissä ihmisissä, jotka taloudesta kirjoittavat vaan niissä, jotka eivät taloudesta välitä. Eivät asiat sillä muutu, jos miehet ja matemaattisesti orientoituneet vaikenevat.

On epäilemättä tunteita herättävämpää tarttua kehysriihen johonkin pieneen epäkohtaan ja sitten yrittää vetävällä keskustelulla ohjata säästöt jonnekin, missä leikkaukset sattuvat vähän vähemmän. Todelliset päätökset tehdään kuitenkin päättäessä siitä, miten paljon ylipäätään leikataan. Jos hallitus todella leikkaa 1,2 miljardia, tulee säästämisestä aikamoista tuskaa eikä pelkillä väistöliikkeillä saada aikaan inhimillistä politiikkaa eikä saada aikaan talouskasvuakaan puhumattakaan sitten jostain ympäristöpolitiikasta.

Olen itse kannattanut avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä politiikkaan aina ja kaikkialla. En usko, että yksikään päätöksentekoelimistämme on lähellekään liian läpinäkyvä: lasiseinien sisään meillä on edelleen betonibunkkereita. Avoimuuten on kuitenkin varsin pitkään liitetty halu myös laajentaa kansan valtaa kansanäänestyksillä. Mutta voiko kansa oikeasti päättää, jos se keskittyy pihvin sijaan majoneesiin?

Kansaa ei voi vaihtaa, joten kansaa pitää sivistää. Mutta miten se ihan oikeasti onnistuisi? Kuinka suuren osan suomalaisista voi optimistisessakaan skenaariossa miettivän keskuspankin intervention ja eurobondien aloittamisen eroja? Väitän, että ongelmaksi muodostuu varsin kiinnostava maailma, jossa ihmiset elävät. Vielä Lincolnin aikaan ihmiset jaksoivat seurata tuntien väittelyitä silloisen politiikan tärkeimmistä kysymyksistä, mutta nykyään vain pieni porukka jaksaa seurata koko politiikkaa. Nykyään muut viihteen muodot ovat parantuneet ja niihin pääsy onnistuu meistä suuremmalta osalta.

Politiikan pitäisi muuttua joko mielettömän kiinnostavaksi tai sitten muun maailman pitäisi tylsentyä valtavasti. Kumpikaan vaihtoehdoista ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä.

Kuinka konservatiivi pärjää, kun tasa-arvoinen avioliittolaki menee lopulta läpi?

2013-02-27T18:58:00.002+02:00

Tasa-arvoinen avioliittolaki on vastatuulessa tänään. Näyttää siltä, että Kokoomuksen, Keskustan, Kristillisdemokraattien (KKK) ja perussuomalaisten koalitio tehneen selvää jälkeä tasa-arvoisesta avioliittolaista. KKK ja kaverit pitivät rivinsä varsin hyvin kasassa. Perussuomalaisten kohdalla taitaa olla selvä, että avuksi tulivat ryhmäkuri ja Soinin mahtikäskyt. Muilta puuttunee munat ja munasarjat muuten vain.

Koska lakivaliokunta mokasi, seuraavaksi puuhataan aloitetta ja se epäilemättä saadaan hyvin pian eduskunnan käsittelyyn. Lain kohtalo kansalta tulleena on vähän siinä ja siinä. Voi olla, että menee läpi tai ei mene. Joka tapauksessa liberaalien on turha masentua. Netissä kiertävä kuva selittää asian aivan selvästi:

Kuvasta näkee ihan selvästi, että 90-luvulla nuoruutensa suurimman osan viettäneet eivät tasa-arvoista avioliittoa pelkää. Massojen kulttuuri on tehnyt homoista tavallisia ihmisiä ja on meidän kaikkien kaveripiiriinkin mahtunut tarpeeksi monta julkihomoa. Homon tai lesbon kaveri tuskin haluaa estää kaverin häitä. Odottelemme siis muutaman vuoden ja saamme nuo vanhimmat tyypit pois, niin eiköhän se tasa-arvoinen avioliittokin saada läpi.

Miten sitten tasa-arvoisen avioliiton vastustajien kannattaa varautua tähän vääjäämättömään tappioon, joka hiipii vuosi vuodelta lähemmäs?

Tässä muutama ystävällinen ohje:

Jos avioliittosi onni rakentuu seksuaalivähemmistöjen epäonnen varaan, suosittelen pariterapiaa ja avioeroakin kannattaa ehkä harkita.
Jos pelkäät moniavioisuuden valtaavan maan, kannattaa varmaan jutella moniarvoisuudesta. Siinä riittää toki keskusteltavaa.
Jos avioliiton määritelmäsi perustuu lapsien hankkimiseen, suosittelen lakialoitetta vanhojen ihmisten avioliiton kieltämiseksi.
Jos lasten kasvatuksesi perustuu vahvasti vanhempien sukupuolielinten eroavaisuuksien esittelyyn, suosittelen soittoa poliisille. Olet epäilemättä rikkonut jo jotain lakia.
Jos uskontosi edellyttää, ettet mene naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa, kannattaa varmaan olla menemättä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa.
Jos pidät homoutta luonnottomana, ei kannata ruveta biologiksi.
Jos pidät samaa sukupolta olevien seksiä äklönä, kannattaa jättää sellainen seksi tai siitä fantasiointi vähemmälle.
Jos sanojen merkityksellä on sinulle niin paljon väliä, että haluat tehdä toiset onnettomiksi määritelmän säilyttämiseksi, suosittelen, että keksit ihan oman kielen ja käytät vain sitä. Möfpöfmöf pysyköön sitten loputtomiin sellaisena kuin juuri sinä haluat.
Jos pelkäät, että samaa sukupuolta olevien lapsia kiusataan vanhempien erilaisuuden vuoksi, voit varmaan ehdottaa kaikkien lasten erilaisuuksien kieltämistä. Siinä riittää savottaa ennen vanhempiin puuttumista ja saattaa tulla muutama mutka matkaan.

Eiköhän näillä ohjeilla selvitä sitten muutaman vuoden kuluttua, konservatiivit!

Väijyvätkö Kokoomus ja SDP pimeässä opiskelijaa?

2013-02-25T18:32:00.001+02:00

Keskustelu opintotuen uudistuksesta on lähtenyt uusille kierroksille. Tänään Ville Niinistö toisti päättäväiseen sävyyn, että Vihreiden linja opintotuen suhteen on tiukasti opiskelijan puolella. Samoin Vasemmistoliiton linjasta voi myös olla suhteellisen varma. Näin periaatteessa kaiken pitäisi siis olla hyvin, koska opintotuen uudistus on vasemmistoliiton ministerin vastuulla ja Vihreiden vahva tuki tarkoittaa, että hallitus joko tekee Vihreille ja Vasemmistoliitolle mieleisen päätöksen tai kaatuu.

Vähintäänkin erikoiseksi asia menee vasta ajatellessa, mitä hallituksen suuret puolueet - Kokoomus ja demarit puuhailevat ja tekisivät, jos muut eivät heitä estäisi. Sekä kokoomuksen että demarien linjana näyttää olevan pakkolaina ja melko satunnaiset tavat jakaa opintotukea eri määriä eri vuosina. Täsmällisiä malleja on paha esitellä, koska puolueet eivät näitä malleja suostu esittelemään julkisuudessa.

Demarien ja Kokoomuksen linjat ovat siis täysin pimennossa. Eikä linjoja esitelty ennen vaalejakaan. Toki opiskelijoiden asiaa kysyessä saatiin kivat vastaukset siitä, että opintotuki on ihan kiva järjestelmä ja toki sitä rahaa pitäisi saada vielä lisääkin. Nyt tarjotaan pakkolainaa ja kohtuutonta työtaakkaa.

On onni, että hallituksessa on tällä kertaa hyökkäyksen pysäyttäviä voimia. Ihmeellinen juttu on, miten Kokoomuksen ja Demarien nuorison etua katsovat edustajat voivat katsoa itseään peilistä aamuisin. Vuosi sitten on luvattu vaalikentillä opiskelijoille valoa ja rakkautta ja tänään tarjotaan ilkkua ja vitsaa.

Opiskelijan asia ei ole edes vain opiskelijan asia. Opiskelijat joutuvat herkästi töihin elantonsa turvaamiseksi ja silloin otetaan hyvä töiden aloituspaikka vaikkapa opinnot yläasteen lopussa lopettaneelta pois. Ne kaikki hampurilaisia kääntelevät opiskelijat vievät työt niiltä innoikkailta nuorilta, jotka vähän vähäisemmällä koulutuksella haluaisivat oikeisiin töihin. Ongelma on erityisen todellinen, koska opintorahan kanssa töitä voi ehkä tehdä vähän halvemmalla kuin ilman tukea.

Kokoomuksen ja Demarien taktiikka tuntuu suorastaan mahdottoman epäreilulta. Kokoomuksen ja demarien poliitikot näyttävät väijyvän pimeässä ja iskee sieltä silloin kun kukaan ei odota. Kärsijäksi joutuvat opiskelijat ja siinä ohessa kaikki muut nuoret. Ja kaikki vain siksi, että hallituksen pitää näyttä toimeliaalta, kun mitään todellisia muutoksia esimerkiksi kuntakentässä tai sosiaali- ja terveydenhuollossa ei saada aikaiseksi.

Jos olisi käynyt vähän huonompi säkä ja perussuomalaiset olisivat saaneet rivinsä suoriksi vaalien jälkeen, olisi meillä nyt hallitus, joka leikkaisi opiskelijoilta kuin viimeistä päivää. Nyt on onneksi hyvä opiskelijaturva taattu. Mitä tapahtuu ensi kerralla?

Herkästi voisi toivoa, että joku nuori muistaisi asian seuraavissa vaaleissa.

Kuvalähde: Lurking in the Shadows. by By JSFauxtaugraphy / Joseph Stevenson, CC BY-SA 2.0

Toimittajien pitäisi levittämisen sijaan ehkäistä sähköallergiaa kertomalla tieteelliset tosiseikat

2013-02-17T12:09:00.001+02:00

Helsingin Sanomat on tänään otsikoinut muualta lainatun juttunsa Sunnuntaisuomalainen: Sähköyliherkkyys ei ole psyykkinen sairaus. Jutussa lainataan Turun AMK:ssa tehtyä tutkimusta, joka tekijöidensä mukaan antaa selvää näyttöä siitä, että sähköherkkyys ei ole psyykkinen sairaus.

Itseäni harmittaa, kun tällaista puolitotuutta levitetään. Vielä julkaisematon tutkimus, jonka metodologiaa ei avata mitenkään, on erittäin epäilyttävä tieteellinen löydös. Oikeastaan sillä ei ole mitään arvoa.

Nykyisen tieteellisen tiedon löytämiseksi ei voida katsoa yhtä tutkimusta. On syytä katsoa vertaisarvioituja tutkimuksia ja mieluiten vielä muita tutkimuksia yhteen kokoavia meta-tutkimuksia. Näistä yksi Martin Rööslin vuonna 2008 tekemä toteaa:

"This review showed that the large majority of individuals who claims to be able to detect low level RF-EMF are not able to do so under double-blind conditions. If such individuals exist, they represent a small minority and have not been identified yet. The available observational studies do not allow differentiating between biophysical from EMF and nocebo effects."

Rööslin muihin tutkimusten kokooma siis kertoo seuraavat fakta, joita voinee pitää tieteellisenä konsensuksena aiheesta:

Ihmiset väittävät havaitsevansa sähkömagneettisia kenttiä hyvin nopeasti. Tästä huolimatta he eivät tuplasokko-kokeissa havaitse näitä kenttiä oikeasti.
On periaatteessa mahdollista, että on olemassa jonkinlainen joukko aidosti sähkömagneettisia kenttiä huomaavia ihmisiä, mutta käytännössä sellaista ei ole yksilöity
Biofyysisiä eli kansanomaisemmin "todellisia" efektejä ei voi nykytutkimuksen valosssa erottaa nocebosta eli ihmisten kuvittelemasta negatiivisesta efektistä.

No mutta eikö Turun AMK:ssa tehty tutkimus nyt vain ole löydös ihmisistä, jotka vain huomaavat vaikutuksen? Tähän on pienen pieni mahdollisuus, jos tutkimus olisi selvästi parempi kuin sähköallergikoista aiemmin Turun AMK:ssa tehty tutkimus.

Miten sähköallergiasta tulisi tieteellinen tosiseikka?

Tehdyn tutkimuksen pitäisi olla korkeatasoinen. Tutkimuksessa pitäisi olla verokkiryhmä, jolle annettaisiin käteen esimerkiksi kännykkä, joka on huomaamattomasti laitettu pois päältä ja vaikutusta ei pitäisi syntyä. Tutkimuksen pitäisi olla vielä siten järjestetty, että tutkimuksen kohteiden kanssa toimiva tutkija ei tietäisi itse, onko laite päällä vai pois. Sitten tarvittaisiin riittävän kokoinen otos.

Olen aiemmin törmännyt Turun AMK:ssa tehtyjen tutkimusten esittelyyn. Tutkijoilla ei silloin ollut kovin suurta halua keskittyä itse ilmiön todenperäisyyden selvittämiseen vaan enemmänkin tuntui olevan halua rakentaa kapistuksia, jotka vähentävät sähkömagneettisia kenttiä. Laitteiden tehosta taas oli todisteena vain kokeilleiden sähköallergikkojen anekdoottisia todistuksia. Elleivät tutkijat siis ole ottaneet itseään niskasta kiinni kunnolla, tohdin epäillä, onko tutkimusta tehty tuplasokkokokeella. Vaikutukset näiden laitteiden toiminnassa olivat anekdoottien mukaan aina hyvin nopeita.

Hyvin nopeasti toimivaa hoitokeinoa voisi myös tutkia samaan tapaan kuin koko efektin vaikutusta. Tällöin voisi tehdä sähköallergikkoja kenties auttavan vempeleen ja siitä kopion, josta kenties vaikuttava komponentti olisi poistettu. Tällainen tutkimus voisi myös olla varsin vaikuttava.

Kun tutkimus itsessään olisi kunnossa, pitäisi se vielä julkaista vertaisarvioidussa lehdessä. Auttaisi myös, että etukäteen olisi luvattu julkaista tulos vaikka tutkimushankkeen verkkosivulla oli tulos negatiivinen tai positiivinen. Vertaisarvioituja lehtiäkin on monenlaisia, mutta näin mullistavan tuloksen saisi varmaan kohtuullisen hyvään lehteen, joten mihinkään epämääräiseen julkaisuun ei pitäisi tyytyä.

Tämänkin jälkeen aina jäisi jonkinlainen todennäköisyys sille, että olisi tehty jonkinlainen virhe metolodogiassa tai olisi vain sattunut tilastollinen kummajainen. Virheen ehkäisemiseksi tarvittaisiin siis muutama tutkimusryhmä maailmalta toistamaan koeasettelua tutkimuksessa raportoidun mukaisesti. Jos tulokset olisivat vieläkin vaikuttavia, olisi sähköallergia voitu näyttää todeksi ja kenties voitu esittää jonkinlaisia hoitoja.

Ennen tällaisen tutkimuksen saapumista on järkevää ja viisasta toimia yleisesti hyväksytyn tieteellisen näytön perusteella olettaen sähköallergia luulosairaudeksi. Se on luonnollisin selitys ilmiölle, joka ei näytä olevan mitenkään mitattavissa. Se voi silti olla ihmisille suuri haitta ja ongelma, mutta tieteellistä totuutta se ei ole.

Toimittajilla on suuri vastuu huuhaan ehkäisyssä

Ennen todellista tieteellistä näyttöä sähköallergian olemassa olosta on minusta varsin arveluttavaa julkaista Sunnuntaisuomalaisen ja nyt Helsingin Sanomien tapaan juttuja, joissa sähköallergiaa väitetään todelliseksi ilmiöksi. Suurin ongelma on se, että aiheesta puhuminen todennäköisesti lisää luulosairaiden määrää. Vapaassa maassa ei tietenkään sananvapautta pidä rajoittaa, mutta ihmettelen kovasti, jos journalisti ei tunne pistoa sydämessään, kun kirjoitus lisää kärsimystä maailmaan.

Hieman myös mietityttää, onko meidän koulutusjärjestelmämme sisällöissä puutteita, kun koulutetuilta ihmisiltä näyttää puuttuvan taitoja arvioida tieteellisen tiedon luotettavuutta ja esimerkiksi Helsingin Sanomien jutussa saatettiin ohittaa metodologiaan liittyvät kysymykset täysin.

En usko, että sähköallergian rummutusta kukaan tekee pahasta tahdosta ja kaikilla on epäilemättä tarkoitus vain auttaa ihmisiä omien kykyjensä mukaan. Tosiasia on kuitenkin, että itsensä huijaaminen on hämmästyttävän helppoa. On tieteen, median ja oikeastaan kaikkien muidenkin meistä tehtävä arvioida sitä, onko onnistuttu huijaamaan vain itseä.

Kuvalähde: You must protect yourself from those evil marketing rays by Unhindered by Talent, CC BY-SA 2.0

Demarien teollisuuspolitiikka jyrää ympäristön

2013-02-13T19:22:00.003+02:00

Fakta: Ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan vaikutuksesta.

Fakta: Ilmastopäästöjä pitäisi vähentää, jotta ilmaston lämpeneminen hidastuisi.

Fakta: Päästöjen vähentäminen vaatii käytännössä jonkun seuraavista toimenpiteistä: hinta päästöille, jonkun päästölähteen kieltäminen, ympäristöystävällisen toiminnan tukeminen tai ympäristöä kuluttavien toimien tehostaminen

Fakta: SDP teollisuuspoliittinen ohjema sulkee kaikki nämä vaihtoehdot pois.

Johtopäätös: SDP:n ympäristöpolitiikka on pelkkää silmänlumetta.

Jos lähdetään kieltojen linjalle, voidaan esimerkiksi kieltää uusien hiilivoimaloiden perustaminen tai vaikkapa kieltää öljyn polttaminen. Ilmeinen haaste tässä on, etteivät vähennykset ehkä tapahdu halvimmasta mahdollisesta lähteestä ja vapauden rajoitukset voivat olla kohtuuttomia. Positiivisella puolella päästöjen väheneminen on kohtuullisen varmaa.

Voidaan myös asettaa ehtoja tehokkuudelle. Voidaan esimerkiksi asettaa ehtoja sille, miten paljon auto saa kuluttaa polttoainetta kilometriä kohti. Haittana tällaisessa toimenpiteessä on, etteivät päästöt välttämättä vähene kokonaistaloudellisesti, sillä esimerkiksi autoilussa säästyneet eurot saattavat mennä vaikkapa ulkomaille lentelyyn.

On myös mahdollista yrittää tukea hyvää ympäristöystävällistä toimintaa. Ongelmana tässä on tietenkin, kuka tukemisen maksaa ja miten maksut kohdennetaan. Voidaan esimerkiksi luvata minimihinta uusiutuville energiamuodoille, voidaan suojata vaikkapa ydinvoimalan omistajat onnettomuustilanteessa korvausvaatimuksilta tai voidaan pystyttää tuulivoimaloita valtion maksamana. Suurten kustannusten lisäksi ongelma on, etteivät päästöt välttämättä tälläkään tavalla vähene vaan ympäristöystävällinen toiminta saattaa kiihdyttää ympäristölle haitallista toimintaa toisaalla.

Päästöjä voidaan myös vähentää asettamalla hinta päästölähteille. Voidaan asettaa polttoaineveroja autoille ja voimaloille ja näin antaa yrityksille ja kuluttajille syy vähentää päästöjä. Esimerkiksi hiilivoimalassa voidaan tehdä yritykselle taloudellisemmaksi vaihtoehdoksi vähentää päästöjä siirtymällä vähemmän saastuttavaan polttoaineeseen. Haasteen muodostaa riittävän hinnan määrittely ja hinnan poliittiset vaikeudet. Saastuttajat harvoin pitävät saastuttaja maksaa -periaatteesta.

Kaikissa keinoissa on hyvät ja huonot puolet ja asiantuntijoiden konsensus on, että jonkinlainen näiden keinojen valikoima tai yhdistelmä vähentäisi päästöjä. Melkein kaikki tavat ovat myös sellaisia, että ne voidaan toteuttaa hyvin ja tehokkaasti tai huonosti ja tehottomasti. Joka tapauksessa linjailtavaa riittää.

Mitä SDP:n teollisuuspolittinen ohjelma sanoo näistä asioista? Se sanoo kaikille vaihtoehdoille ei vielä, ei nyt, ei tänään. Päästökaupan kohdalla SDP haluaa, ettei päästöoikeuksiin puututa. Tosiasia on, että EU:n päästökaupassa ollaan nyt tilanteessa, jossa on liikaa päästöoikeuksia ja näin päästöoikeuksien hinta on niin matala, ettei päästökaupasta synny minkäänlaista ohjausvaikutusta. Ohjelma ei esitä mitään rajoituksia päästöille. Pikemminkin se viestittää, että päästöjä voidaan siellä täällä lisätä. Jopa energiatehokkuuden suhteen ohjelma vaatii lisää aikaa Suomelle. Edes siihen ei löydy demareilta munaa tai munasarjoja. Positiivinen tukeminen taas vaatisi selvän määrittelyn sille, mistä rahat otetaan. Sellaista määrittelyä on ohjelmasta turha etsiä.

SDP selvästi vieläkin elää harhakuvassa, jossa on sellainen pienen, pienen, pieni lohko politiikkaa, jota sanotaan ympäristöpolitiikaksi ja johon voidaan suhtautua vakavasti siitä puhuttaessa ja unohtaa muuten. Esimerkiksi voidaan kirjoittaa ohjelmia ympäristöpolitiikasta ja puhua kauniita ilmaston pelastamisesta. Sitten kun tehdään isojen poikien juttuja kuten teollisuuspolitiikkaa voidaankin unohtaa ympäristöpolitiikkaa kokonaan ja tehdä päästöjä huikeasti nostavaa politiikkaa. Todistukseni todenperäisyyden voi tarkistaa teollisuuspoliittisen ohjelman sivulta 10, jossa on listattu aikalailla jokainen suomalaisessa politiikassa kuviteltavissa oleva poliittinen negatiivinen ympäristöteko.

Ennen eduskuntavaaleja ja vaalien jälkeenkin useat demariedustajat puolustivat näkyvästi ilmastolakia. Ilmastolain tarkoitushan on luoda selvät sitovat tavoitteet siitä, milloin ja miten paljon päästöjä vähennetään. Demarien uusi teollisuuspoliittinen ohjelma tekee selväksi, että ilmastolaki oli demareille vain hölmöjen huiputusta ja demareilla ei ole aikeitakaan toteuttaa päästövähennyksiä.

Tulevaisuuden työntekijät eivät aikamme demareita kiitä, kun maailman markkinat ovat ilmastokriisin pilaamat, elintarvikkeiden hinta jumalattoman korkea ja ilmasto lämpenee vuosi vuodelta lisää.

Demarien ohjelman nimi on Suomalaisen työn tulevaisuus. Näillä eväillä suomalaisen työn tulevaisuus on synkkä ja maailman tulevaisuus vielä synkempi.

Kaupunki kehittyy isojen tahdissa tai yhteisten sopimusten

2013-01-21T18:04:00.003+02:00

Pormestariohjelmatanssi - Takarivissä mennään toiseen suuntaan kuin Ikosen johdolla

Tampereen pormestariohjelma on vihdoin julkaistu. Ohjelmaa ovat ehtineet kommentoimaan jo monet arvostamani valtuutetut ja varavaltuutetut. Hanna Hakko blogasi ympäristöasioista, Jaakko Stenhäll monin tavoin prosessista ja Antti Ronkainen vasemmistoperspektiivistä.

Koska en ole itse ole ehtinyt muhimaan ajatuksia ohjelmasta kovin montaa päivää kiitos suljetun prosessin, kommentoin vähän jälkijunassa muutamaa itselleni tärkeää kohtaa. Ennen vaaleja ja koko prosessia pidin jokseenkin kahta asiaa tärkeänä ohjelmassa: ratikkalinjausta sekä verojen noston. Ensimmäinen ratkaisee Tampereen kaupunkikehityksen suunnan ja jälkimmäinen taitaa olla paras vaihtoehto leikkausintoisessa poliittisessa ilmapiirissä. Nämä kohdat ovat minulle edelleen tärkeitä siksi käsittelen niitä kuitenkin erillisnä kohtina.

Tampereen pormestariohjelman kommentteja ja nostoja

1. Ratikkalinjaus

Katuraitiotien yleissuunnitelman ja kustannusarvion valmistuttua keväällä 2014 tehdään päätös hankkeen toteuttamisesta ja aikataulusta. Tavoitteena on ratikan rakentaminen.

On hyvä, että ratikasta on sentään jonkinlainen positiivinen linjaus ohjelmassa. Kokoomuksen sisäiset rivit ovat niin hajallaan ratikan suhteen, että on tärkeä pakottaa rivit suoriksi jo tässä vaiheessa. Väistämättä kuitenkin tuntuu siltä, että tässä on haluttu jättää joitakin ovia auki siltä varalta, että taloudellinen tilanne notkahtaa tai hanke osoittautuu hiukankaan kalliimmaksi kuin nyt. Tavoittelu on vähän heikompi polittiinen toimi kuin tekemisen ilmoittaminen.

Tulos on mielestä pettymys.

2. Verot

Uusien työpaikkojen luominen ja menestyvä yritystoiminta ovat parhaita tapoja turvata veropohja. Osana talouden tasapainottamista verotuksen tasoa ja veropohjan laajuutta voidaan tarkastella valtuustokauden aikana.

Veroilla on merkitystä minulle siksi, että niistä on vaikeampi puhua pehmoisia.´Kaikissa ohjelmissa luvataan kyllä parantaa terveydenhuoltoa, kouluja ja kaikkea muuta kaikille rakasta, mutta on paljon vaikeampia sanoa, mistä rahat tulevat. Kun rahan lähdettä ei voida osoittaa, jäävät pehmoiset sanat vain kauniiksi lupauksiksi niille päättäjille, jotka eivät osaa lukea numeroita.

Pormestariohjelmassa on nyt päädytty siihen ratkaisuun, ettei mitään linjoja ole kirjattu. Tämä tarkoittaa sitä, että linjat ovat sekaisin ja esimerkiksi kokoomus ei ole joutunut vääntämään sisäistä sotaansa, joka siellä epäilemättä syntyy realistien ja tiukasti veroja vastustavien välille. Ohjelmassa olisi pitänyt linjata selvästi kiinteistöveron korotuksen puolesta, koska se ei satu juurikaan pienituloisimpiin ja rahoituksen takaamiseksi vaikeina aikoina myös kunnallisveron nostosta.

Tulos on valtava pettymys.

3. Muita hajanaisia huomioita ohjelmasta

Rantaväylän tunnelin suunnitteluvaihe päättyy syksyllä 2013, jolloin valmistuu lopullinen toteutussuunnitelma ja kustannusarvio. Tässä vaiheessa valtuustossa arvioidaan uudelleen hankkeen toteuttamisedellytykset ja aikataulu.

Valtuuston enemmistö vastustaa tunnelia. Tulos tässä on siis käytännössä se, että valtuusto kumoaa päätökset rakentamisesta ja suunnitteluun kuluvat rahat menevät hukkaan. Lisäksi Tampere tuskin saa valtiolta tunneliin varattua taloudellista tukisummaa. Surkea juttu ja veronmaksajien rahojen tuhlaamista. No kiitokset voi sitten osoittaa niille henkilöille, jotka hankkeen lopulta kaatavat.

Kävelykeskustaa laajennetaan. Hämeenkatu Tammerkosken ja rautatieaseman välisellä alueella muutetaan joukko- ja kevyen liikenteen kaduksi vuonna 2014. Valtuustokauden loppupuolella arvioidaan muutoksen vaikutuksia keskustan kehitykselle ja liikenteen sujuvuudelle.

Ehdottomasti ohjelman raikkain osa! Hämeenkadusta on kirjoiteltu aikoinaan monta kannaria Tampereen vihreissä nuorissa ja aina silloin tällöin on tuntunut, ettei mitään tapahdu. Nyt tapahtuu. Hyvä!

5.6. Visualisointia, avointa dataa ja sähköistä asiointia lisätään

Kaupungin päätöksentekoaineistoa, kuten kaavoja tai katusuunnitelmia, visualisoidaan aiempaa enemmän, ja tiedon saatavuutta ja ymmärrettävyyttä parannetaan tavoitteena kaupungin päätöksenteon helppo ja ajantasainen seuraaminen.

Kartoitetaan, mitä tietovarantoja kaupungin eri yksiköissä on, ja luodaan tiekartta tiedon muuntamiseksi avoimeksi dataksi kuntalaisten, yritysten ja kansalaisjärjestöjen käyttöön.

Kaupungin ohjelmistoissa on käytettävä mahdollisimman paljon avoimia ja dokumentoituja rajapintoja tai avoimeen lähdekoodiin perustuvia ratkaisuja.

Kuntalaisten sähköisen asioinnin mahdollisuuksia lisätään kaikissa keskeisissä palveluissa. Nettisivustojen rinnalla kehitetään mobiilipalveluja. Hyvinvointiteknologiaa hyödyntämällä kehitetään palveluiden laatua, oikea-aikaisuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Tavoitteena on palvelujen käyttäjäystävällisyys.

Koko tietotekniikkaan liittyvä kappale on täyttä rautaa. Tässä puolessa kaikkien muiden pehmotekstien tapaan vielä jää nähtäväksi, mitä osia ohjelmasta tosiasiassa toteutetaan. Tosiasia on, etteivät tämän kohdan asiat ole ilmaisia kaupungille, vaikka niistä voi hyvinkin pidemmällä aikavälillä syntyä voittoja.

Kannattaako Vihreiden tanssia pormestariohjelman mukaan?

Poliittisena valintana mukana oleminen missä tahansa koalitiossa on aina erittäin tärkeä. Leikkimisen lopettaminen ei ole useinkaan helppoa kesken kaiken, koska tulossa on yleensä yksi tai kaksi asiaa, jotka ovat kullekin poliittiselle ryhmittymälle tärkeitä ja menisivät huonommin, jos ei olla mukana päättämässä. Koalitiolla on väistämättä oma inertiansa, josta on vaikea päästä eroon, vaikka politiikka kääntyisi melkein päinvastaiseksi haluttuun nähden.

Tältä pohjalta Vihreät (ja itseasiassa myös vaaleissa fiksuuntunut Vasemmistoliitto) ottavat melkoisen riskin koalitioon osallistuessaan. Ohjelma ei ratkaise kovimpia kipukohtia vaan taistelut jäävät käytäväksi seuraavan neljän vuoden aikana. Tosiasia on, että näissä väännöissä tuskin on kovin montaa voittoa odotettavissa. Pahimmillaan käteen ei siis jää oikein mitään.

Ei ole poissuljettu vaihtoehto, että kaupungin politiikasta tulee kokoomuksen ja demarien kaupankäyntiä, josta sitten annetaan joitakin almuja pienemmille ryhmille. Vihreillä varmasti auttaa hyvä pitkään rakennettu luotettu asema politiikan keskellä sillanrakentajana. Toisaalta tämän aseman hienoutta voi hyvästä syystä kyseenalaistaa. Usein fiksu sillanrakentaminen muuttuu ajan saatossa vain toisten myötäilyksi.

Itse en ehkä olisi uskaltanut ottaa riskiä näin löysällä ohjelmalla. Olisin vaatinut enemmän. Toivottavasti olen väärässä, kaupungin talous hoidetaan heikompia kurittamatta ja ratikka rakentuu jo lähitulevaisuudessa. Aina voi toivoa.

Kuvalähde: Indian Fusion Dance by jay8085, CC BY 2.0

Perussuomalaisuus on helpon valinnan tekemistä oikean sijaan

2013-01-01T15:23:00.001+02:00

Child brain by Isaac Mao, CC BY 2.0

Jos minulla on pallo ja maila, joiden hinta yhteensä on 1,10 euroa. Maila maksaa 1 euron enemmän kuin pallo. Kuinka paljon maila ja pallo maksavat?

Mieti asiaa aivan hetki ja katso sitten seuraavassa kappaleessa oleva vastaus.

No niin. Jos olet samanlainen kuin useimmat meistä sanoit ainakin ensin itsellesi, että maila maksaisi 1 euron ja pallo 10 senttiä. Aika lyhyt tarkistus osoittaa kuitenkin, että maila maksaisi tällöin vain 90 senttiä enemmän kuin pallo. Oikea vastaus on, että maila maksaisi 1,05 euroa ja pallo 5 senttiä.

Jostain syystä ovat kuitenkin aivomme niin laiskat, että ne tarttuvat noihin helposti saatavilla oleviin lukuihin ja esittävät niitä vastaukseksi. Aivomme yrittävät säästää vaivaa myös muissa kysymyksissä. Usein oikotiet johtavat ihan hyvin perille, mutta joskus kuten tässä kysymyksessä mennään päin mäntyä oikomisen sijaan. Itse menin ainakin täysin lankaan. Aivoni ovat ihan yhtä laiskat tai jopa laiskemmat kuin teillä. Toivon kuitenkin joskus osaavani miettiä asioita myös syvällisesti ja tarkistaa, etteivät aivoni ole tehneet liikaa oikomista vaikeissa kysymyksissä.

Ylimielisyyden uhallakin kuitenkin väitän, että perussuomalainen politiikka on usein näiden aivojen laiskuudesta johtuvien oikoteiden vetämistä. Usein päästään perille, mutta varsin usein mennään metsään. Koska kuitenkin usein päästään ihan hyvään lopputulokseen, ei tässä toiminnassa itsessään ole mitään väärää. Paljon rankempi juttu on kuitenkin, että uskon perussuomalaisten politiikkojen miettivän asioissa puolen valinnassa lähinnä sitä, mikä on helpommin laiskoille aivoille puolustettava kanta eikä sitä, mikä on oikein.

Useimmissa poliittisissa kiistoissa on kaksi puolta. Voi uskoa, että ilmastonmuutos on vale tai voi uskoa, että ilmastonmuutos on monimutkainen ongelma, jonka ratkominen vaatii elämäntapaamme radikaalisti muuttavia toimia. Voi uskoa, että euro-maiden auttaminen on suomalaisilta pois tai suomalaisten etu pitkällä aikavälillä. Maahanmuuttajat voi heittää maasta pois tai voi miettiä erilaisia pieniä keinoja, joilla kotoutuminen sujuisi helpommin.

Perussuomalaiset ovat valinneet jokaisessa näissä kiistoissa laiskoille aivoille sopivan kannan.

Perussuomalaiset on joukkue, joka valitsee pelikentältä helpomman puolen. Vinolla pelikentällä on helpompi voittaa, kun valitsee itse puolen eikä pelaa reilusti valiten sen puolen, joka itselle arvonnassa siunautuu. Meidän muiden pitää yrittää löytää keinot tasoittaa pelikenttä. Usein se on kuitenkin todella vaikeaa, sillä meillä kaikilla on oikeasti todella, todella laiskat aivot. Meitä ei huvita laskea onko pallon ja mailan erotus oikeasti se, mitä arvoituksen esittäjä vaatii. Laskeminen on hieman epämiellyttävää. Samoin on vähän epämiellyttävää saada ihminen miettimään, mitä ilmastonmuutoksen torjunta todella tarkoittaisi. Ajatus on hankala ja raskas. Se pitäisi kuitenkin ihmisten saada pohdittua.

Yksi poikkeus perussuomalaisten linjoihin on muuten tullut kuitenkin tässä viime aikoina. Soinin pankkiveron vastustus on hämmästyttävä juttu. Laiska aivo ajattelisi, että olisi luonnollista laittaa talouteen erityisiä riskejä aiheuttavat tahot maksamaan. Soini on kuitenkin tainnut niellä EU:n ongelmallisuuden niin vahvasti, että se tässä ohitti puolen valinnan. Soinin ja perussuomalaisten kunniaksi on sanottava, ettemme me muut oikein osanneet lyödä heitä edes silloin kun pelikenttä lipsahti kerrankin meitä suosivaksi.

Helsingin Sanomien Pentikäinen lyö heikointa ja rakastaa rikkainta

2012-12-07T10:15:00.001+02:00

Helsingin Sanomien Mikael Pentikäisen pääkirjoitus Kansakunnan pelastamisen hetki on saanut viikon aikana huomiota. Tähän mennessä on jo selvinnyt, että kirjoitus nojaa varsin tiukasti Elinkeinoelämän keskusliiton juhlapuheisiin ja sinällään osoittaa varsin selvästi, kenen faktoihin päätoimittaja uskoo. Pentikäisen kirjoituksen ajatusten alkuperä on tärkeä pointti, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt kirjoituksen ajatusten pohtiminen.

Pentikäisen ideat ovat elinkeinoelämän nuoleskelua tai epäselviä

Pentikäinen vaatii Suomea sitoutumaan kilpailukyvyn parantamiseen. Pentikäinen keskittyy teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen, yrittäjyyden vahvistamiseen ja ICT-alaan, joka ”muuttaa maailmaa ja tarjoaa työtä”. Vaikuttaa siis varsin kapealta näköalalta, mutta sillä mennään. Maailman taloudelle muuten tärkeät kysymykset Pentikäinen kiertää: ”Päätöksiä on tehtävä eurokriisin kehityksestä riippumatta. Jos kriisi helpottaa, se auttaa meitä. Jos kriisi vaikeutuu, päätökset ovat entistäkin tärkeämpiä."

Talouteen Pentikäinen haluaa lisätä luottamusta, mikä tietenkin tarkoittaa austeritya jossakin muodossaan. Tavallista vakavien miesten lätinää siis. Samoin palkkapolitiikassa vaaditaan tavalliseen tapana malttia, vaikkakaan ei uskalleta toivoa yleistä sopimusta, kun se ei Elinkeinoelämälle käy.

Sitten päästäänkin "työllisyyden tukemiseen", mikä näyttää tarkoittavan vähän kaikenlaista: "Täytyy tehdä paljon vaikeita päätöksiä: leikata työttömyysturvaa, heikentää opintotukea, nopeuttaa opiskelua ja lyhentää tutkintoja, saada vanhempia kotoa töihin, arvioida asevelvollisuutta, edistää maahanmuuttoa, nostaa eläkeikää – ja paljon muuta."

Idea tässä tuntuu olevan, että suuri osa suomalaisista todella jää mielellään sosiaaliturvan varaan. Itse epäilen melkoisesti. Opintotuen heikentäminen ja opintoaikojen lyhentäminen on kummallinen fiksaatio Pentikäisen kaltaisille vakaville miehille. Heiltä tuntuu unohtuvan, että opintoaikoja on jo rajattu melkoisesti ja opintotuen ehdot ovat tasaisesti tiukentuneet. Opintoraha ei oikein riitä opintoihin keskittymiseenkään nykyään, mikä varmaankin lisää opintoaikoja jo nykyisellään.

Vakavana miehenä Pentikäinen siis valitsee ne asia, joista Elinkeinoelämän ihmiset olisivat samaa mieltä ja asettuu niiden taakse. On ihan kiva, että asevelvollisuutta pitäisi ”arvioida”, mutta eipä Pentikäinenkään uskalla sanoa, että 12 kuukautta sotaleikkejä metsässä liki puolelle väestöstä ei tee työllisyydelle hyvää. Maahanmuuton edistämisestä ja vanhempien siirtämisestä kotoa töihin puuttuvat keinot. Eläkeiän nostosta olen sentään samaa mieltä ja pidän esityksen konkretiaa riittävänä.

Nuorten elämän kurjistaminen on aina vakavan miehen juttu, joten Pentikäinen tietenkin jatkaa: ”Tarvitaan nuorten työllistämistalkoot, joissa vaikka alennetaan palkkoja määräajaksi mutta sitoudutaan palkkaamaan nuoria töihin.”

On sinällään jo varsin selvää propagandaa väittää alemmalla palkoilla ihmisten työllistämistä ”talkoiksi”. Ihan kivat talkoot, kun pointti tuntuu oikeastaan ottaa muut tekemään työt.

Vakava mies on tarkka rahoista paitsi jos rahat annetaan yrityksille eikä logiinen ristiriitaisuus tällöin häiritse. Yrityksiin tuhlaaminen on vain valoa ja rakkautta: ”Neljänneksi pitää uskaltaa alentaa yhteisöverokantaa merkittävästi, koska tämä toisi talouteen uutta vauhtia.”

Kansallista ”kilpailuetua” Pentikäinen haluaisi myös nostaa. Käytännön toimena Pentikäinen esittää vain Fortumin ydinvoimaluvan myöntämisen. On vaikea nähdä, miten tästä olisi meille erityistä iloa. Sähköähän riittää, kun teollisuus on laittanut pillejä pussiin ja olemme antaneet luvat ydinvoimaloihin. Harmillisesti tämä sähkö ei taida olla erityisen halpaa. Vakava mies ei näe Olkiluoto-3:een asti.

Pentikäinen kertoo: ”Elinkeinoelämän EK on nähnyt oman merkityksensä.” On varsin selvä, että Helsingin Sanomat on nähnyt oman merkityksensä taas totaalisen väärin. Ei suuren sanomalehden pitäisi näin kritiikittömästi lyödä pöytään teollisuuden esityksiä ominaan. Teollisuutta on tässä maassa kuunneltu ihan tarpeeksi aina. Nyt toivoisi, että journalistien jättäessä pohdinnat EK:lle poliitikot miettisivät tämän ihan itse. Harmillisesti ainakin Kokoomus kuulee kuuluisilla korvillaan copy&paste -journalismia esimerkiksi kansanedustaja Lasse Männistö näyttää olevan aivan myyty.

Vakavat miehet potkivat maassa makaavia ja heitä vain ihaillaan

Selvää on, että Pentikäinen teki kirjoituksellaan Suomen johtavan vakavan miehen. Vakavat miehethän ilmestyvät tasaisin väliajoin kabineteistaan kertomaan kansalle, että kansan pitää tehdä suuria ”vaikeita” ratkaisuja, mikä Suomeksi yleensä tarkoittaa köyhien köyhdyttämistä. Yleensä vakava miehen vaatimien vaikeiden ratkaisujen ritarillisuutta heikentää se, etteivät ratkaisut rokota itse vakavaa miestä vaan oikeastaan kaikkia muita. Vakava mies ei siis oikein käy sankarista, vaikka kovasti sellaisena varmasti itsensä näkeekin.

Meidän olisi myös syytä vihdoin alkaa kyseenalaistaa vakavien miesten hehkuttamista. Ikään kuin olisi jotenkin jaloa esittää muille ihmisille leikkauksia. Ei se ole. Siinä potkitaan maassa makaavaa oman edun perässä. Vakavat miehet ovat vakavasti huolissaan omista euroistaan ja viis välittävät meistä muista. Meidän pitäisi viis välittää heistä eikä ihailla visionääreinä.

Jotenkin koko kirjoituksessa on vinksin vonksin sankarin ja roiston roolit. Talkoisiin osallistuvat ne, jotka voivat palkata nuoria alhaisella palkalla, vaikka nuorethan ne ovat ne talkoolaiset. Pentikäinen esittää vaikeita päätöksiä poliitikoille, vaikka poliitikoille päätökset ovat vain päätöksiä. Seuraukset kantavat muut.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Pitäisi pitää kurssi sosiaaliturvan korotusten suhteen. Pitäisi taistella maailman parhaasta koulutuksesta ja päivittää se 2010-luvulle. Pitäisi lisätä tutkimusta. Pitäisi tehdä vihreästä energiasta Suomen juttu ulkomaisten teknologioiden haikailujen sijaan. Pitäisi muuttaa Suomi muutenkin vihreään talouteen sopivaksi, mihin kuuluu myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Pitäisi painostaa muita maita ottamaan ympäristöpolitiikka tosissaan. Pitäisi varmistaa kaikkien suomalaisten tuotteiden pääsy sähköisille markkinoille. Pitäisi harrastaa kriittistä journalismia hymistelyn sijaan. Pitäisi nostaa eläkeikää. Pitäisi säästää rahat maatalouden epätehokkaista tuista ja sotaleikeistä. Pitäisi lopettaa omistusasumisen epäkelvot tuet. Pitäisi viedä vakavat miehet valittamaan ilmastonmuutosta televisiossa talouskurjimuksen sijaan.

Ylipäätään pitäisi kuunnella asiantuntijoita muualtakin kuin elinkeinoelämästä. Suomalainen keskustelukulttuuri kärsii hämmästyttävän paljon edelleen siitä, että talouden tuntijat ovat niin sitoutuneet ajamaan yksipuolisesti jonkin eturyhmän asiaa. On todellinen harmi, kun maamme johtava lehti tyytyy syömään teollisuuden määrämät lääkkeet kyseenalaistamatta niiden hyödyllisyyttä ja ehdottajan sitoutuneisuutta.

Puhe parhaasta argumentista ViNOn liittarissa

2012-12-01T13:15:00.001+02:00

Hyvä liittokokous ja rakkaat vinolaiset,

Haluaisin vähän puhua siitä, miten ViNOn pitäisi vaikuttaa maailmaan. Vihreissä usein pidetään tärkeänä “parhaan argumentin” -periaatetta. Sen idea lyhyesti on, että poliittisesta päätöstä tehdessä vaihdetaan argumentteja asian puolesta ja vastaan ja lopulta paras ja väkevin argumentti nousee pinnalle. Päätös tehdään parhaan argumentin mukaisesti.

Ei vaadi kovin pitkää kokemusta maailmasta, että oppii, ettei tällainen periaate tosiasiassa toimi. Oikeassa päätöksessä lyödään pöytään kaikki argumentit. Huonot ja hyvät. Rumat ja kauniit. Loogiset ja epäloogiset. Sitten riidellään, väännetään ja lopputulosta määrittää kaikki rahasta poliittisiin valtasuhteisiin ja henkilökemioihin asti.

Paras argumentti on kuitenkin hyvä ideaali, jota kohti pitää pyrkiä. Vaikka piirtämäni viiva ei olekaan koskaan ihan suora, yritän silti piirtää suoran viivan. Poliittisen järjestön sisällä parhaan argumentin pitäisi voittaa. Viivasta on tehtävä niin suora kuin mahdollista. Niin hyvän argumentin on voitettava kuin mahdollista.

On kuitenkin iso virhe tehdä politiikkaa siitä lähtökohdasta, että paras argumentti aina itsestään voittaisi. Se usein häviää.

ViNOlaisen aktiivin on opittava paremmaksi vaikuttajaksi. Meidän on ymmärrettävä se, että sanat muuttavat maailmaa. Mutta eivät mitkä tahansa sanat. Monimutkainen kannanotto hallintouudistukseen kirjainlyhenteineneen ei nappaa ketään. Rötösherra pissimässä meidän muroihin herättää jo jotain mielikuvia. Tämä vielä Facebook-kuvana niin vielä parempi.

Suosittelen lämpimästi kaikille ViNOn tekstejä ja kannareita kirjoittaville Climate Progress -blogin Joseph Rommin kirjaa Language Intelligence. Kirja on niin hyvä, että tuhlaan puheaikani sen kehumiseen. Miksi? Koska kirja opettaa kuinka kielestä saadaan ase.

Ja tapeltavaahan tässä maailmassa nimittäin riittää. Polttava planeetta, köyhien ja rikkaiden erilliset elämät ja poliittinen järjestelmä, joka sössii talouden perusteet.

Paras argumentti on ideaali, johon on pyrittävä järjestön sisällä. Jos kuvittelee parhaan argumentin periaatteen kuvaavan todellista päätöksentekoa, näkee maailman vääristävien linssien läpi. Sitten toimii kömpelösti ja törpösti todellisessa maailmassa. Parhaan argumentin lasit pois ja stoppi törttöilylle.

Puhe puoluevaltuuskunnassa 24.11.2012

2012-11-24T11:39:00.002+02:00

Kuvaaja Steve Jurvetson, CC BY 2.0

Hyvä puoluevaltuuskunta,

Lukekaapa joskus joku hyvä kuvaus siitä, miten Saksasta tuli Natsi-Saksa. Syy ei yleisen tarinan mukaisesti ollekaan hyperinflaatiossa vaan sen jälkeisestä leikkauspolitiikassa.

Saksa oli suuren laman iskiessä kultakannassa tiivisti. Valuutan arvo ei siis ollut saksalaisten käsissä. Kun valuutan arvon leikkaaminen ei ollut mahdollista, piti valtion taloutta tasapainottaa tiukoilla leikkauksilla. Niitä tehtiin ja siinä ohessa poliittisten ja demokratiaa ajavien puolueiden arvostus laski pohjiin. Koottiin laajapohjaisia hallituksia taistelemaan nousevaa natsien uhkaa vastaan. Hallitusten linjoista tuli vain teknokraattista leikkausohjelmien toteuttamista. Eivätkä hallitukset lopulta kestäneet ja historia meni tunnettuja verisiä polkujaan.

Ajattelevaa eurooppalaista kylmää ajatus siitä, että tässä tarinassa on paljon yhtymäkohtia esimerkiksi Kreikan nykyisen tilanteen kanssa. Fasismi siis liioittelematta nostaa päätään Euroopassa.

Ajatelkaa. Meidän Euroopassamme. Meidän aikanamme. Fasismi nousee.

Ja tosiasia on, että meidän kätemme ovat liatut. Me suomalaiset sallimme ja ajamme leikkauspolitiikkaa, jonka seuraukset pitäisi hölmömmänkin nähdä.

Hulluinta tässä on se, ettei tätä tehdä edes mistään itsekkyydestä vaan siitä hölmöydestä.

Suomi muiden leikkauspoliitikkamaiden kanssa tuhoaa hölmöillä toimillaan Euroopan taloutta. Euroopan talouden tila on meidän viennille hemmetin tärkeä asia.

Suomen hallitus sahaa meidän omaa oksaamme. Jotkut saahavat kovemmin. Demarit innolla, Kokoomus vähän demarien innoittamana, vasemmistoliitto vahingossa, vihreät silloin kun joku katsoo ja muut siinä perässä. Ja oppositio sahaisi oksaamme jos voisi.

Ja tätä tehdään, vaikka IMF:n kaltainen tarkan euron vartija epäilee touhua hölmöksi.

Leikkauspolitikkaa vastaan pitää ryhtyä kovempiin toimiin lyhyellä aikavälillä. Ei joskus hämärässä tulevaisuudessa, kun Eurooppa on poliittisesti, kulttuurisesti, henkisesti ja filosofisesti yhdentynyt. Euroopan huomisen perusta rakennetaan tänään. Tarvitaan myös Vihreitä rakennustöihin leikkauspoliitiikan hymistelyn sijaan.

Tekijänoikeusjärjestöt ruikuttavat senteistä kun toiset jakavat rikkauksia

2012-11-19T19:28:00.003+02:00

Miten tekijänoikeuksilla tehdään rahaa? Maksimoimalla myytyjen teosten määrän kerrottuna niiden hinnalla. Kustannukset nettiaikana useimpien medioiden jakamisessa ovat mitättömät. Piratismi taas on ilmiö, joka heikentää teosten myyntiä ja kenties laskee myyntihintaa.

Jos kaikki suomalaiset haluaisivat valmiiksi bändin uuden levyn aikalailla mihin tahansa hintaan, olisi jokainen piraatoitu kappale tietenkin pois bändin ja musiikkiyhtiön voitoista. Ajatuskokeessa piratismilla voi kuitenkin olla pienellä muutoksella positiivisiakin vaikutuksia bändin kannalta. Jos ihan kaikki eivät haluakaan levyä alussa, voi olla, että levyn kysyntä kasvaa piratismin innoittamana enemmän kuin piratismista koituvat menetykset ovat. Oikeassa maailmassa ilmiöt pelannevat molempiin suuntaan. Piratismi laskee levyjen myyntiä, kun ihmiset ostamisen sijaan lataavat netistä, ja toisaalta piratismi lisää kysyntää levyn tunnettavuuden kasvaessa.

Oli nettovaikutus mikä tahansa, on matkalla rikkauksiin seuraava askel selvä: levy pitää myydä. Myyntiin vaikuttaa melkoinen joukko tekijöitä, mutta ainakin kaksi niistä ovat erityisen tärkeitä: hinta ja ostamisen helppous. Hinnat eivät jostain syystä kauheasti tunnu alalla joustavan, joten ostamisen helppous korostuu. Ja eipä sen hinnan kohdalla piratismille voi pärjätäkään.

Piratismin ei kuitenkaan olisi pakko olla ainakaan paljoa helpompi vaihtoehto kuin teoksen ostaminen. Pienoinen haitta syntyy siitä, että luottokorttitiedot pitää vaihtaa, mutta varsin suuri osa kauppapaikoista säilyttää korttitiedot ja ostaminen käy näin muutamalla klikkauksella jo nykyään monen median kohdalla.

Piratismin kitkemisen seuraava menetelmä?

Monen median kohdalla tilanne, onkin jo varsin hyvä. Esimerkisi tietokonepeleissähän asia on ratkaistu niin, että Steam-palvelusta pelin ostaminen on varmasti helpompaa kuin epämääräisiltä saiteilta imurointi. Tarvitaan pari klikkausta niin saan aikalailla, minkä tahansa tietokonepelin koneelleni ja vielä kohtuulliseen hintaan. Piraatin matka on työläämpi, vaikka ei tietenkään mahdottoman pitkä. Musiikissa Spotifyn kaltaiset palvelut ovat vähentäneet piratismia paljon ja tuntuvasti, koska niistä musiikin kuntelu käy paljon helpommin kuin mp3-tiedostojen latailu. Spotifysta eivät kaikki taiteilijat tykkää, mutta se on kuitenkin tuonut laillisten markkinoiden äärelle suuren joukon piraatteja ja kenties jollain aikavälillä alkaa tuottaa enemmänkin voittoa. Steamin kätevyys on suurempi innovaatio piratismin kukistamisessa kuin pitkään tehdyt yritykset kömpelöiden kopiosuojausten kanssa ja Spotifyn kätevyys on parempi kuin kaikki pelottelukampanjat piraatteja vastaan.

Kirjoitimme Jaakko Stenhällin ja Oras Tynkkysen kanssa kirja-alasta avoimen kirjeen, jossa vaadimme Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubbilta ja kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäeltä toimia, jotta myös suomalaiset kirjat pääsisivät Amazonin tärkeille kirjamarkkinoille. Ajatus syntyi aikoinaan tietenkin siitä, kun Jaakon kanssa kirjoitimme Avoin vihreä talous -teoksen ja tuskastuimme siihen, että emme saa kirjaa kuluttajille helpoimpaan mahdolliseen paikkaan myyntiin vaan jouduimme tyytymään omiin monimutkaisiin viritelmiin. Ministerit voisivat ihan hyvin ottaa Amazoniin yhteyttä ja kysyä, mitä Suomen pitää tehdä, jotta kotimaiset kielet saadaan palveluun esille. Ei olisi varmaan tavallista vienninedistämistä hölmömpää kustantaa yhtä puolipäiväistä henkilöä vilkuilemaan kotimaisilla kielillä kirjoitetut kirjat läpi hulluimmista hörhöistä, jotta ne olisivat Amazonin (matalien) kriteerien mukaisia eli ei tämän ongelman pitäisi olla täydellä ministerien kiinnostuksella mitenkään vaikea ratkaistava.

Rehellisesti kirjamarkkinoiden kieliongelmat tajutessani tuli minulle vähän suuttunut olo. Miksi minun on pitänyt kuulla tuskaisen monta luentoa piratismin vaaroista luoville aloille, kun samat tahot eivät ole tunkeneet suomalaista kirjallisuutta parhaille markkinapaikoille? Miksi on sodittu sotia pienistä kakun siivyista, kun olisi voitu kasvattaa kakkua?

Tekijänoikeuksilla tehdään lisää rahaa kasvattamalla markkinoita. Ei taistelemalla piraatteja vastaan. Jälkimmäistä strategiaa on yritetty jo aika pitkään tuloksitta, kun markkinoiden kasvattaminen eli markkinapaikkojen luominen ja niihin pääsyn hankkiminen, toisi rahaa ja tuhoaisi piratisminkin.

Suomalaista kulttuurin rahoitusta parantavilla suosittelisinkin seuraavia toimia edistettäväksi piraattijahdin sijaan:

Vertaisrahoitus sallituksiksi ja vaikka valtion tukemaksi. On naurettavaa, että rahaa ei voi Suomessa kerätä ongelmitta Kickstarterin kaltaisilla keinoilla.
Hirveän vahva tunkeminen kaikille maailman isoille markkinapaikoille. Jos kieli on ongelma, valtio vaan avuksi ja vaikka vähän rahaa peliin.
Jos monimutkaiset tekijänoikeudet ovat ongelmana, lait suoriksi EU-tasolla. Vaikka joku taiteilijaryhmä jäisikin vähän vajaalle kompensaatiolle, on isomman kakun jakaminen mukavampaa pitkällä aikavälillä ja parempi on, että edes on joku kakku jaettavana.
Pitäisi tehdä tarkka kuvailu kaikista mediasektoreista ja varmistaa, että suomalaisilla on pääsy kaikille sähköisille markkinoille. Valtio voisi myös olla apuna näiden markkinoiden luomisessa.
Suomeen pitäisi luoda erilaisia isojen mediatoimijoiden yhteenliittymiä, jotka helpottaisivat rahastamista. Kartelliongelmista voisi päästä eroon sillä, että ottaisi mukaan myös pienten yritysten ja yksittäisten ihmisten teokset. Esimerkiksi lehtialan tila ihmetyttää minua: Näyttää siltä, että Helsingin Sanomat saa vasta nyt kasaan ensimmäisen yrityksen rahastaa mediasisällöillä. Missä viipyvät pienempien toimijoiden yhteiset maksusaitit?

Mitkä ovat hyvät sanat blogiotsikoissa?

2012-11-11T21:08:00.002+02:00

Artikkelien määrä suhteessa jakoihin (100 tai alle jakoa saaneet artikkelit)

Olen aiemminkin purkanut blogissani CrCo-dataani. Datasettinä on 2046 blogikirjoitusta erilaisilta ViNOlaisilta blogaajilta ja niiden jaot Facebookissa. Olen karsinut datasta ei jaettuja viestejä ja kirjoituksia, joiden Facebook-jakoja järjestelmä ei vielä ole ehtinyt ottaa. Facebook-jakoihin lasketaan tässä ainakin tykkäykset, jaot ja kommentit artikkeliin liittyen.

Tällä kertaa tutkin blogikirjoitusten otsikoiden suhdetta jakoihin.

Blogikirjoitusten otsikon pituus ei vaikuta jakojen määrää niin, että saisin sitä eroa tilastollisesti esiin. Voi olla, että eroa voisi vähän muodostua erilaisella analyysillä, mutta mitkään yksinkertaiset menetelmät eivät tuoneet eroja esiin.

Analysoin samalla eräitä mieleeni pälkähtäneitä sanoja tai sanan osia. On huomattava, että tein haut siten, että myös väleillä oli merkistä. Eli esimerkiksi blogikirjoitus, joka alkaa sanalla “Vihreät” ei tartu mukaan, hakuun “_Vihreät_“, missä _-merkillä merkitsen välejä. Samoin haut tekevät eron ison ja pienen kirjaimen välillä, joten myöskään “vihreät” haku ei tuohon osuisi.

Sanat on valittu täysin satunnaisesti ja jos keksitte mielenkiintoisia sanoja, voin mielläni katsoa, mitä tietokanta sanoo niistä.

Tilastollisesti merkittävästi jakoa helpottavia sanoja (p < 0,05):

Vihreä
nuoret
?
puheenjohtaja
_ja_
minä

Tilastollisesti ehkä jakoa helpottavia sanoja (0,05 < p < 0,1):

politiikka

Sanoja jotka eivät kuulu näihin kategorioihin eli sanoja, joilla ei ole merkitystä tilastollisesti

_on_
vihreä
tekee
ismi
Helsinki
Kallio
luonto
ympäris
peruss
hyvä
homo
usko
koulu
netti
!
Kuka
Miten
Voiko
tie
varapuheenjohtaja
hallitus
velka
köyhä
tulee
seksi
nainen
kansa
_ovat_

Tilastollisesti ehkä jakoa vaikeuttavia sanoja (0,05 < p < 0,1):
Suomi

olisi

Tilastollisesti merkittävästi jakoa vaikeuttavia sanoja (p < 0,05):

_ei_
Tampere
Turku
ajaa
EU
kunta
kaupunki
Miksi
talous
ei ole
sukupuoli
sinä
me
sana
blogi

On hankala sanoa mitään suurempaa näistä listoista. Monet sanat selittyvät varsin yksinkertaisilla syillä. Esimerkiksi puheenjohtaja-sana ilmenee hakemuksissa puheenjohtajiksi tai muiden tukiviesteissä. Mukana on myös virallisia kannanottoja, jotka tuntuvat keräävän vähän enemmän jakoja, kun järjestön jäsenet jakavat viestiä eteenpäin.

Mielenkiintoisimmat poiminnat ovat nuo negatiivisesti jakoihin vaikuttavat sanat. Ne vaikuttvat varsin byrokraattisilta asioilta (EU, kunta, kaupunki) tai pienemmän piirin kannalta mielenkiintoisilta asioilta (Turku, Tampere). Mielenkiintoista.

Ongelmia metologiasssani on paljon. Kyseessä on pääasiassa ViNOlaisten aktiivien kirjoituksista eli tuloksia ei todellakaan voi suoraan yleistää ainakaan tämän joukon ulkopuolelle. Toisaalta data itsessään on vähän huonosti kerättyä ja sisältää ainakin jonkin verran duplikaatteja. Tämä voi vääristää vastauksia jonkin verran, mutta vahivimpien löytöjen luulisi pitävän silti.

Ympäristöpolitiikka on yhtä talvivaaraa

2012-11-10T16:10:00.001+02:00

Kuvaaja Erkki Perälä, CC BY-SA 2.0

Talvivaaraa voi erehtyä pitämään vain hirveänä yksittäistapauksena. Talvivaara on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ympäristö laitetaan tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi. Talvivaara on meidän tapamme toimia ja talvivaaroja riittää maailmassa enemmänkin kuin yksi.

Poliitikkojen Talvivaara

Ylen vaalikoneessa perussuomalaisita kunnallisvaaliehdokkaista melkein puolet ilmoittivat olevansa valmiit joustamaan ympäristö- ja luontoarvoista työpaikkojen vuoksi. Tulos osoittaa aika hyvin sen, miten vähän suurta osaa suomalaisia poliitikkoja kiinnostavat luonto- ja ympäristö.

Talvivaarassa nähdään, mitä tapahtuu, kun ympäristöarvot unohdetaan. Pian on minunkin lapsuuteni järvistä ja mökkimaisemista jäljellä vain muisto. Samalla Kainuun muut elinkeinot kärisivät ja omaisuuden arvot laskevat. Lopulta voi hyvällä syyllä kysyä, saatiinko ympäristö raiskaamalla edes niin paljoa työpaikkoja kuin menetettiin.

Toivottavasti Talvivaara herättää populistimme miettimään, mitä ympäristön suojelulla todella voitetaan. Ympäristönsuojelu mielletään liian usein vain ikäväksi esteeksi ripeän toiminnan edellä. Ympäristösuojelu on kuitenkin takuu siitä, että ripeä toiminta onnistuu jatkossakin.

Suomi ennen ympäristöliikettä oli yhtä talvivaaraa

Muistikuvat paranevat vuosien kuluessa ja huonot puolet menneestä unohtuvat. Suuri joukko suomalaisista haluaisi siirtää maamme takaisin kultaiselle 80-luvulle tai jopa kauemmas. Herkästi tässä kultaisen ajan maalailussa unohtuu, miten huonosti suomalaiset hoitivat ympäristöasioita vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten. Järvet haisivat ja tehtaat tupruttelivat myrkyt ilmaan.

Sitten tuli ympäristöliike ja voimakas painostus kansan ja poliitikkojen puolelta. Lopulta teollisuus joutui etsimään keinoja vähentää ympäristökuormitustaan. Ja asiat paranivat merkittävästi ja paljon halvemmalla kuin kukaan olisi luullut.

Markkinat eivät asiaa korjanneet vaan siihen tarvittiin tiukat säädökset. Näistä tietenkin sitten kumpusi suuria voittoja yrityksille, jotka muiden seurailun sijaan kulkivatkin eturivissä esimerkiksi suljetun kierron kehittämisessä. Meidän paperiteollisuudestamme ei olisi nykyisin varmaan tehdastakaan jäljellä ilman näitä innovaatioita.

Suomi on tullut niin pitkälle, että Talvivaara sentään erottuu muista ympäristörikoksista. Sekin on jo jotain, mutta varmasti nykyaikamme ympäristövirheitä kauhistellaan huomenna ja ainoa asia, mikä hirvittää tulevaisuuden ihmistä tuskin on Talvivaara.

Talvivaarat on helpompi nähdä kaukaa kuin läheltä

Talvivaaran ympäristösäätelyn olisi pitänyt tapahtua Kainuun ELY-keskuksessa. Siellä oli kuitenkin töissä paljon ihmisiä, joilla periaatteessa piti olla osaamista hallita jopa tämänkaltainen uudenlainen kaivos.

Pienessä paikassa kaikki ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. Talvivaara toi töitä myös ELY-keskukselle. Joskus jopa ihan oikeasti konsultointitöitä. Täytyy olla aika rohkea ja ehkä jopa hieman epäsosiaalinen persoona, että tällaisissa olosuhteissa uskaltaisi olla tiukka ja vaatia tarkempaakin tarkempaa ympäristönsuojelua. Tavallinen ihminen nöyrtyy ja toivoo parasta. Näin taisi käydä Kainuun ELY-keskuksessa.

Samaa voi sanoa myös Talvivaaran pystyttäneistä valtiontason johtajista. Ministerien lähipiirillä oli jopa taloudellisia omistuksia uudessa kaivoksessa. Tällaisessa ilmapiirissä ei varmasti kysellä niin tarkasti asioiden perään kuin pitäisi.

Kun Talvivaaran tilanne on muuttunut yleisesti tunnustetuksi katastrofiksi ja ympäristöministeriökin on ympäristöä kunnioittavissa käsissä, näkyy kuinka vaikea valtakunnantasolta on tehdä juuri mitään kriisin auttamiseksi, kun valvonnan pitäisi olla paikallisilla. Järjestelmä näyttää suunnitelun olettaen, että paikallisesti toimiva riippumaton virkamies toimii yleisen edun mukaan paremmin kuin valtakunnan tason toimija.

Näyttää kuitenkin siltä, että itsenäinen paikallinen työskentely ei vastaa todellisuutta. Piirit ovat Kainuussa pienemmät kuin koko Suomessa ja se tarkoittaa, että tiukka valvonta toiminta onnistuisi paremmin valtakunnallisesti.

Talvivaarat onkin helpompi nähdä kaukaa kuin läheltä. EU on monet kerrat paimentanut Suomen ja muut jäsenmaat tekemään ympäristön eteen enemmän kuin maat itse edes haluaisivat. Samoin valtakunnan tason sääntely on varmasti estänyt monta pienempää ja isompaa talvivaaraa ympäri Suomea.

Sääntelymekanismeja suunniteltaessa pitäisi valvonta viedä niin korkealle, etteivät pienet piirit estäisi aitoa yleisen edun ajamista. Tässä on hyvä syy puolustaa Euroopan unionia kaikkine puutteineen. Saamme paljon parempaa valvontaa, kun samat piirit eivät valvo ja tee.

Muidenkin talvivaarojen pitäisi tyrmistyttää

Joku kirjoitti, että meidän pitäisi päivittäin kauhistella ilmastonmuutosta yhtä paljon kuin olemme kauhistelleet Talvivaaraa muutaman päivän ajan. Talvivaara tyrmistyttää, koska siihen liittyy kaikkea hirveää ja epäoikeudenmukaista. Yhteisen omaisuuden tuhoamista, epämääräistä sääntelijöiden ja säädeltävien sekoittumista, hyvä veli -verkostoja, vitkuttelua ja talouden asettamista ympäristön edelle.

Kaikki nämä ovat kuitenkin läsnä päivittäin ilmaston lämpenemiseen liittyvässä keskustelussa. Päästämme jatkuvasti päästöjä ohueen ilmakehäämme ja nuo päästöt lämmittävät ilmastoamme hitaasti mutta varmasti. Öljyn ja muun fossiilisen energian polttajat puolustelevat tekojaan kaikilla mahdollisilla keinoilla ja estävät yhteiset ponnistelut päästöjen vähentämiseksi. Maailma jatkuvasti asettaa talouskasvun ympäristön edelle, vaikka pitkällä aikavälillä onkin varmaa, että nykyisellä meiningillä yleisesti jäädään ilmastonmuutoksesta tappiolle.

Talvivaaran pitää tyrmistyttää ja innostaa toimintaan. Talvivaaran pitäisi myös avata silmät sille, että ympäristöliike on ollut pitkään oikealla asialla. Kun Talvivaara saadaan kuriin on meillä mahdollisuus saada paljon apua kaikkien maailman muiden talvivaarojen sulkemisessa.

Talvivaara sotkee vedet, Häkämies pakenee palkkiovirkaan?

2012-11-08T19:00:00.004+02:00

Helsingin Sanomat kertoo, että elinkeinoministeri Jyri Häkämies on nousemassa Elinkeinoelämän keskusliiton uudeksi toimitusjohtajaksi. Samaan aikaan me muut kauhistelemme Talvivaarassa menossa olevaa jättimäisintä ympäristövahinkoa aikoihin. Ehkä uusi palkkiovirka on syynä Häkämiehen hiljaisuuteen Talvivaaran suhteen? ELY-keskusten johtamisenhan pitäisi olla Häkämiehen nykyistä toimintakenttää.

On täysin väärin, että ministeri voi hypätä etujärjestöön välittömästi niin halutessaan ja välissä ei tarvitse ottaa edes pientä hengähdystaukoa. Eturjärjestöjen johtopaikat ovat himoittuja paikkoja ja niistä myös maksetaan hyvin. Rosvomainen firma ei voi antaa poliitikolle nykyään enää rahaa palkkiona firman etujen mukaisesta politiikasta, mutta paikka firman johdossa tai etujärjestöstä on ihan sallittu. Kunhan raha ei liiku, kyseessä ei ole mitenkään rikollinen toiminta, vaikka aivan samanlaiset kysymykset heräävät.

Vastikkeellisuusepäilyksien lisäksi ongelmatonta ei ole sekään, minkälaista tietoa ministerin mukana liikkuu etujärjestölle. Onko kaikki tieto sellaista, että sen saisivat myös muut toimijat vai onko mukana myös erilaista luottamuksellista tietoa, jota ministeriöön väistämättä kertyy?

Avoimessa ja korruptiosta vapaassa maassa ministerin vaihdos etujärjestön johtopaikalle olisi mahdoton. Avoimessa ja korruptiosta vapaassa puolueissa on tällaista toimintaa vastaan säännöt. Suomi ja Kokoomus päätyvät aika kummalliseen joukkoon.

Jos jätetään kokonaan huomioitta se, mitä tämä kertoo eri toimijoista, on se nyt ihme, että keskeisessä paikassa olevalta ministeriltä löytyy aikaa ja energiaa oman uran luomiseen, kun pitäisi keskittyä siihen, miten suuri ympäristökriisi ja sen aiheuttanut hallintohimmeli saadaan korjattua.

Jos minä olisi Häkämies, olisin sulkemassa Talvivaaraa ympäristöministerin kanssa kaikin mahdollisin keinoin ja jättäisin omat urasuunnitelmat vähän paremmalle päivälle. Jos olisin Kokoomus-päättäjä, olisin rustaamassa seuraaville ministereille selviä sääntöjä karenssista ministeriuran jälkeisten työpaikkojen suhteen. Ja jos olisin suomalainen lainsäätäjä, tekisin muutoksia lakeihin, ettei näin ilmeinen ja avoin korruptio onnistuisi jatkossa.

Älä lyö sairasta tennismailalla, älä nosta äänestysprosenttia nettiäänestyksellä

2012-11-01T13:15:00.001+02:00

Kunnallisvaalien alhainen äänestysprosentti on taas kirvoittanut jälleen keskustelua Internet-äänestämisestä Risto E.J. Penttilästä Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Internet-äänestäminen lääkkeenä alhaiseen vaali-intoon on kuin kurkkukivun lääkintä hakkaamalla sairasta tennismailalla. Ei ole mitään syytä olettaa, että se korjaisi itse sairautta ja itseasiassa on syytä pelätä, että parannuskeino aiheuttaisi uusi vaivoja.

Täysin sähköisessä äänestämisessä ei päästä luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä lähellekään lippuäänestyksen tasoa. Ongelmia on esimerkiksi järjestelmän ymmärrettävyydessä toimitsijoille, äänestäjille ja hävinneelle osapuolelle. Järjestelmän tekemää työtä ei myöskään voida varmistaa riippumattomalla tarkastuslaskennalla. Tämän asian olisi pitänyt tulla selväksi sähköisten äänestysten epäonnistuttua. Silloinhan jouduttiin vaalit uusimaan. Nämä ongelmat ovat sähköisen äänestyksen ominaisuus, eikä niitä voi väistää korjaamalla jo löydettyjä yksittäisiä toiminnallisia ongelmia.

Internet-äänestämiseen liittyy vielä vaalipaikoilla tapahtuvaa sähköistä äänestämistä suurempia ongelmia. Äänen antaminen voi tapahtua painostettuna tai vaikka lahjottuna kotona paljon helpommin kuin äänestyskopissa. Miltä tuntuisi äänestäminen vaikka vaalimökillä? Tuntuisiko yhtään painostuksen vaaralta? Nykyäänhän on kampanjointikin kiellettyä äänestyspaikkojen läheisyydessä painostuksen pelosta.

Nettiäänestäminen ei edes vaikuta äänestysprosenttiin. Esimerkiksi ylioppilaskuntien siirtyminen nettiäänestykseen edustajistovaaleissa ei nostanut äänestysprosenttia. Kovin suuria eivät vaikutukset ole ymmärykseni mukaan olleet muuallakaan. Jos huomattavan paljon suurempi osa ihmisistä vaivautuu äänestämään presidenttiä kuin kuntavaltuustoa, kertoo se siitä, että äänestäminen onnistuu, jos on motivaatiota.

Ylipäätään koko keskustelussa on mielestäni keskitytty vähän väärään kysymykseen. Äänestysprosentin sijaan pitäisi miettiä sitä, miten ihmiset kokisivat enemmän osallisuutta päätöksenteossa. On tietenkin selvä, että äänestysprosentti on jonkinlainen indikaattori tästä osallisuudesta, mutta vain indikaattori eikä se itse asian pihvi.

Äänestämisen lisääminen vaatii paljon enemmän kuin muita ongelmia aiheuttavia vippaskonsteja.

Kevyttä vaalianalyysiä kuntavaaleista Vihreästä näkökulmasta

2012-10-29T13:40:00.003+02:00

Eilisen kunnallisvaalit voi tulkita ainakin kahdella eri tavalla Vihreiden näkökulmasta. Ensimmäisen tulkinnan mukaan saimme kohtuullisen torjuntavoiton hankalissa olosuhteissa ja puolueen eduskuntavaalien romahduksesta on toivuttu hyvin, sillä ääniosuutemmehan nousi eduskuntavaaleista peräti 1,3 prosenttiyksikköä. Toinen perusteltu tulkinta taas pitää tulosta pienenä tappiona ja eduskuntavaalien jatkona, sillä saimme ääniä suurinpiirtein saman määrän kuin eduskuntavaaleissa tappiota tuli koko maassa vain 830 ääntä eli ei oikeastaan mitään. Kumpaakin tulkintaa voinee pitää ihan kohtuullisen oikeutettuna.

Itse olen yleistuloksesta kuitenkin varsin hyvillä mielin. Puolueen kannatuksen trendi on kääntynyt ja uskon äänestäjiä saatavan myös eduskuntavaaleissa nyt nukkuneista kohtuullisia määriä. Vielä kuitenkin ehkä tärkeämpänä seikkana saimme läpi suuren joukon nuoria lupauksia, mikä takaa puolueen tulevaisuuden. Vihreät ovat nuorten puolue, mutta eduskuntavaalien läpimenneistä voisi kuvitella muutakin. Tietenkin pallo on nyt puolueella ja yhdyn täysin Rosa Meriläisen erinomaiseen kirjoitukseen eiliseltä Koijärven pesänjakajissa. Nuorille pitää nyt antaa tilaa ja valtaa. Muuten tästä ei tule mitään.

Esitän tässä tekstissä muutaman tilaston lähinnä Vihreiden blogikeskustelun tueksi. Vertailen tuloksissa eilisen kunnallisvaaleja neljän vuoden takaisiin kunnallisvaaleihin. Eduskuntavaaleihin vertailua en nyt ehdi toteuttamaan, sillä Tilastokeskus ei tarjoa siihen hirveän helppoa keinoa toisin kuin näihin kunnallisvaalivertailuihin. Toivotaan, että joku ehtii sellaisen väsätä kuitenkin.

Tilanne vaalipiireittäin

Vaasan ja Uudenmaan vaalipiirit olivat ainoat, joissa kyettiin nostamaan kannatusta. Turpaan sitten tuli vastaavasti eniten Pohjois-Savossa, Oulun vaalipiirissä ja Pirkanmaalla. Oulun ja Pirkanmaan eritysen suuret menetykset voivat selittyä, sillä että 2008 vaaleissa nämä vaalipiirit pärjäsivät erittäin hyvin. Lienee luonnollista, että harvinaisen hyvästä tuloksesta tulee todennäköisemmin keskivertosuoritus, joka sitten näyttää heikommalta kuin onkaan. Silti yli puolet menetyksistä selittyy näiden kolmen vaalipiirin heikkoudella. Se on aika paha tilanne.

Tilanne kunnittain

Kuvioon on poimittu kuntia, joissa äänimäärämme oli suurin 2012 vaaleissa. Mukana on myös muutama "kaatoluokka" kuvaamassa kuntia, joita ei ole kuntaliitosten vuoksi enää ja kuntia, joissa meillä ei ollut ehdokkaita 2012 mutta 2008 oli. On tietenkin huomattava, että kuntaliitoksissa äänet eivät todellisuudessa ole menneet kaikki hukkaan vaan ovat voineet siirtyä uusien kuntien listoille.

Taulukosta näkee varsin selvästi, että otimme vähän turpiimme suurissa kaupungeissa viime kunnallisvaaleihin nähden. Tampere, Oulu ja Kuopio erottuvat listasta erityisen ikävästi. Varsin selvästi näkyy myös tässä se, että Uudellamaalla on ilmeisesti onnistuttu kohtuullisesti. Kuvaajissa voi myös muistaa tietenkin sen, että osalla paikkakunnista on neljän vuoden aikana tapahtunut kohtuullista muuttoliikettä.

Huomion arvoista lienee myös, että Helsinki on kuitenkin pärjännyt ihan kohtuullisesti. Eduskuntavaaleissa Helsingin urbaanit äänestäjät kuitenkin näyttivät hylkäävän meidät, mutta nyt heitä on taidettu saada takaisin ihan kohtuullisesti.

Vaalien kovimmat Vihreiden parantajat

Mutta on meillä hyviäkin kuntia. Tässä ovat kaikki yli 150 ääntä lisänneet kunnat.

Kunnat, joissa oli 0 äänestäjää 2008, on merkitty *-merkillä.

Korjaus 29.10.2012 klo 13:55: Korjattu viimeinen taulukko. Siitä puuttui muutama parhaimmista kunnista.

Henkilökohtainen ennakkotilitys vaaleista ja ratkaisuehdotuksia

2012-10-29T09:31:00.000+02:00

Teksti on kirjoitettu viime viikolla vaalitohinan lomassa ja vain hieman stilisoitu. Tuloksena sain 48 ääntä, mikä oli jopa maltilliseen odotustasoon nähden pettymys. Kiitos äänestäjilleni.

Ajattelin kirjoittaa tämän jo varsin hyvin vaaleja ennen, jotta kirjoituksesta ei jäisi päällimmäiseksi vain katkera tunnelma. Epäilemättä sellaistakin tässä on kuitenkin takana.

Suomen vaalijärjestelmä on teoriassa varsin hyvä. Puolueet saavat suhteellisen edustuksen ja valtaa ihmisten valinnasta ei ole kuitenkaan siirretty kokonaan puolueille. Puolueiden valtaa ei voisi puolustaa niin kauan kuin puolueilla ei ole juuri minkäänlaista arvostusta ihmisten parissa. Valtaa ei pidä siirtää niille, joita kansa vähiten arvostaa.

Haaste vaaleissa on kuitenkin ehdokkaiden valtava määrä. Ei näitä kunnallisvaaleja oikein muuksi voi sanoa kuin huutokilpailuksi. Se joka huuta koviten voittaa useimmiten. Hiljaisemmat tai ne joilla ei ole luontaista halua huutaa tai kaipaisivat järkeviä aiheita huutamiseen jäävät väistämättä jalkoihin.

Minkälaiset ihmiset vaalit voittavat? Eivät minusta mitenkään huonoin mahdollinen ryhmä. Kyllä kuntapäättäjän pitää olla sosiaalisesti jossain määrin lahjakas. Jossain määrin vaalit mittavat tätä. Mielummin otan vaalijärjestelmämme valitsemat ihmiset kuin satunnaisen joukon kuntalaisia.

En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että esimerkiksi ehdokkaiden puhetaito, neuvottelukyky tai ainakaan asioiden ymmärrys tulee nykyään testattua kovinkaan vahvasti. Vaalipaneelit eivät nimittäin ole se tapa, millä näitä vaaleja voitetaan.

Tavanomainen vaalien voittaja on se, joka kykenee rakentamaan vaalikampanjan, joka näkyy ja kuuluu tarpeeksi monelle ihmiselle. Kampanjan voi rakentaa monenlaisin tavoin. Esimerkiksi hyvä kaveripiiristä rakennettu vapaaehtoisporukka ja pienehkö summa rahaa riittää kaikkialla muualla paitsi Helsingissä. Kuitenkin lopulta tärkeintä on vaan saada aikaiseksi “hyvä pöhinä” ja näkyä jokaisessa mahdollisessa paikassa.

Epätavallisemmat vaalien voittajat ovat ne, joilla on paljon rahaa tai paljon julkisuutta. Rahalla saa julkisuutta ja julkisuus riittää siihen, että näkyy tarpeeksi. Nämä ovat kuitenkin niin harvojen juttu, etten jaksa uskoa, että nämä varsinaisesti järjestelmäämme vääristäisivät.

Olen itse tiukasti listavaaleja vastaan. Pidän vaalijärjestelmäämme ehkä jopa melkein parhaana toistaiseksi keksittynä noin periaatteessa. Jotain tässä mättää. Toki itseäni ehkä harmittaa enemmän, kun malli ei itselleni ainakaan sovi. Toisaalta mättää muutenkin. Epäilen, että vaalien tulos on sellainen, että ainakin itseni osalta ei varmaan huvita jatkossa yrittää päästä läpi ja tuhlata omia vähiä rahojani tällaiseen ainakaan.

Itselleni olisi helpompi hyväksyä politikkaa, jos se olisi aidosti vääntöä aiheista. En vaan oikein koe, että olisin näiden vaalien aikana tosiasiassa törmännyt edes kunnolliseen vääntöön vaikkapa tunnelista tai ratikasta jotain muutamaa katukeskustelua lukuunottamatta. Lehdissä on tietenkin asiasta vähän keskusteltu, mutta todellista julkista väittelyä en edes nähnyt. Tietenkin osittain syynä on se, etten ole osallistunut paneelihin. Toisaalta kokemukseni vastannee sitä, mikä on tavallisen kansalaisen kokemus. Tuskin mitenkään voi kuvitella, että Tampereella olisi enempää kuin kahta sataa paneelia ennen vaaleja joiden yleisö maksimissaan on jotain viidenkymmenen luokkaa. Arvioiden 200 paneelia ja 50 henkeä per paneeli saadaan arvioksi, että 10 000 tamperelaista olisi nähnyt yhden paneelikeskustelun ja oikeasti nähnyt poliitikot vääntämässä niistä Tampereen kannalta tärkeistä asioista. Loput noin 100 000 äänestäjää eivät ole nähneet mitään tällaista keskustelua.

Tavallisempi kuntalainen kuulee muutaman ehdokkaan viestin. Tuntee ehkä jonkin verran puolueiden eroja ja tekee sitten valinnan. Varmaankin vaalikoneista on lopullisessa valinnassa apua. Ei tätä prosessia voi kovin tarkaksi sanoa hyvällä tahdollakaan.

Jotain tarttis tehdä.

Itse näkisin, että ainakin seuraavia asioita pitäisi yrittää:

Paikallisesti lokalisoituja vaalitenttejä. YouTuben aikakautena ei pitäisi olla mahdotonta saada paikalliset nokkamiehet ja -naiset väittelemään keskenään ja pitämään asiasta hemmetinmoista meteliä, jotta video tulisi katsottuakin. Ylen tehtävään tällaisten tuottaminen kuuluisi minusta varsin ilmeisesti. Jos ei heille käy, pitää jonkun muun julkisesti rahoitetun toimijan ottaa vastuu.
Parempia vaalitenttejä televisioon. Haluaisin nähdä ainakin tentin, jossa jokainen edustaja saisi saman ajan puhumiseen. Sitten kun on oman aikansa puhunut joutuisi olemaan täysin hiljaa. Jokaisella vaan laskuri eteen.
Parempia vaalikoneita. Tarvitsemme koneita, joita tekeevät muutkin kuin journalistit. Nyt vaaleissa ei Tampereella ollut kovin montaa hyvää konetta. Helsingin Sanomien kone oli käsitykseni mukaan varsin hyvä, mutta sitäpä ei meille maalaisille tarjottu. Hesarin kone oli hyvä, koska he sentään ymmärsivät pyytää kommentteja ja korjailivat ensimmäistä versiota kysymyksistä myöhemmin. Lievästi iteratiivinen prosessi vaalikonekysymysten muotoiluun olisi vähintä, mitä pitäisi tehdä. Itse haluaisin nähdä yliopistot auttamassa prosessissa ja haluaisin myös puolueille mahdollisuuden nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä.

Ja itselleni tarvitsen jonkinlaisen seuraavan projektin politiikan parissa, jossa ei tarvitsisi keskittyä vaaleihin ihan niin paljoa. Onneksi on vaaliton vuosi tiedossa seuraavaksi.

Kuvalähde: Tragedy by Johnathan Nightingale, CC BY-SA 2.0 (tämä artikkeli samalla lisenssillä).

Muutama sana minun äänestämistä harkitseville

2012-10-27T16:34:00.002+03:00

Kampanjointi on hyvässä vauhdissa. Jaoin äsken viimeiset esitteeni kadulla. Päädyin siihen, etten pommittanut kuin aivan naapurustoani kotioville viedyillä postituksilla. Uskon, että äänestäjäni löytyvät minut netistä toivottavasti tarpeeksi hyvin.

Vaalikampanjan aikana minulle on kiteytynyt muutama tärkeä syy äänestää Vihreitä näissä vaaleissa:

Vihreät tuovat ratikan Tampereelle varmasti. Ratikan poliittinen kannatus on tällä hetkellä tarpeeksi suuri siihen, että väännöllä ja tiukalla argumentoinnilla se saadaan tänne.
Vihreät pitävät ilmastopolitiikan lippua korkealla. Ilmastopolitiikka on unohtunut aiheena näissä vaaleissa lähes täysin julkisesta keskustelusta. Meidän pitää Tampereella puolustaa nykyisiä saavutuksia ja tehdä paljon lisää. Vihreät tekevät sen varmasti ja koko ryhmän tuella. Meitä äänestämällä ei ääni mene ratikkaänkyrälle.
Vihreille avoimuus on muutakin kuin kauniita puheita. Piraattien lisäksi Vihreät ovat ainoa puolue, joka on toimittanut ennakkoilmoituksia vaalirahoituksesta jotenkin säällisiä määriä. Muita puolueita ei tämä asia näytä kiinnostavan. Vihreät tekevät kaikkensa kaupungin päätöksenteon läpinäkyvyyden parantamiseksi.

Itsekehu on meille suomalaisille vaikeaa, mutta tässä syyt äänestää minua:

Vaikka en olekaan valtuutettu, olen poliittisesti kokenut. Tunnen Vihreiden poliittista ajattelua paremmin kuin moni muu. Olen ollut pitkään luomassa poliittisia sisältöjä ja kehittämissä keinoja ajaa niitä eteenpäin. Olen tässä onnistunut hyvin.
Olen analyyttinen ihminen ja sitoudun siihen, että raportoin toimistani myös sosiaalisessa mediassa ja tässä blogissa. Tiedän, että laajalla avoimella asioiden pohtimisella saadaan paljon aikaan.
Tietoyhteiskuntaan liittyvät poliittiset väännöt tunnen hyvin ja olen niissä "nörttien" puolella. Olen yksi Vihreiden mainio Radikaalisti avoin yhteiskunta -ohjelman kirjoittajia. Olen vääntänyt puoluettamme järkevämpään suuntaan tekijänoikeus ja tietoyhteiskunta -asioissa.

Joten äänestähän minua ja kerro kaikille kavereillesikin. Yksittäinen ääni ei ihan välttämättä vaaleja käännä, mutta kaverijoukko alkaakin olla jo toinen juttu.

Numeroni on 624 ja vaalipäivä on huomenna. Jännäksi menee.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta on muuttunut hiljaisuudeksi

2012-10-23T20:04:00.001+03:00

Unto Hämälaisen Perässähiihtäjä -vaaliblogissa on esitetty keskustelijoiden toimesta, että Vihreiden hieman matalien gallup-lukujen syynä on se, että vihdoin ilmastonmuutoksesta ja ympäristön huomimisesta on tullut kaikkien puolueiden omaisuutta.

Teoria on pelkästään väärä. Ilmastonmuutoksen torjunnasta ei suinkaan tullut kaikkien omaisuutta, vaan keskustelu on loppunut kuin seinään.

Alla on Google Trendsistä poimittu ilmastonmuutoksesta tehdyt haut. Kuvaaja on suorastaan tyrmäävä. Hakujen määrä on pudonnut maksimistaan vuonna 2007 noin 90 prosenttia. Ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta vetää johtopäätöksiä myös keskustelun määrästä. Ne lienevät suurin piirtein samassa linjassa.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta on loppunut.

Trendi on jossain määrin tietenkin kansainvälinen. Yhdysvaltain presidentinvaaleista monet ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvat blogit ja muut vaikuttajat ovat suorastaan tyrmistyneet siitä, ettei tärkeissä vaalidebaateissa yhdessäkään ole oikeastaan koskettukaan ilmastonmuutokseen teemana. Muutos on jopa historiallisesti merkittävä, sillä debaateissa on vuodesta 1988 lähtien teemasta sentään juteltu, vaikka eivät ehdokkaat koskaan mitään hirveän edistyneitä ole olleet.

Myös Googlesta voi nähdä saman trendin. Huomattavaa on kuitenkin se, että keskustelu piikin ja nykyhetken välillä ei ole lähellekään niin radikaali kuin Suomessa.

Vihreille keskustelu on itsekkäästi ajatellen hankala juttu, sillä puolueemme elää ja kuolee ympäristökeskustelun mukana. Ilmastonmuutoskeskustelun suurin nousu sijoittuu myös puolueemme parhaimpiin aikoihin tähän mennessä. Sattuma tämä tuskin on.

Puolueen kannatuksen unohtaen tärkeämpää on kuitenkin, ettei keinoista torjua ilmastonmuutosta torjuvista keinoista ei ole keskusteltu juuri lainkaan. Ainoa vähän teemaa liippaavat keskustelut taitavat liittyä kaupunkiliikenteen toteuttamiseen, jossa keskustelu on Tampereella ja Turussa keskittynyt ratikkaan ja Helsingissä ruuhkamaksuihin. Teemoista on kuitenkin melkein täysin häivytetty päästöpuoleen liittyvät kysymykset.

Herkästi käy myös mielessä, että suomalaisen ilmastonmuutokseen liittyvän keskustelun pitää vähän miettiä, onko toiminnasta tullut vain omaa sisäistä jorinaa esimerkiksi degrowthista, kun maailma ympärillä on mennyt melkolailla täysin metsään. Itseäni on pitkään kiusannut varsin löysä suhtautuminen keinoihin. Esimerkiksi ilmastolaki saatanee, mutta sen voima on kaikille täysi arvoitus. Ja siitä itseasiassa pitäisi kummuta niitä poliittisia keinoja.

Vielä on kuitenkin viikko aikaa. Heitänpä sitten vaan provoja joka suuntaan ja toivon, että saadaan keskustelu käyntiin. Pahoittelen, että kaikki provot eivät liity kuntavaaleihin aivan tiukasti, mutta toisaalta onpa näissäkin vaaleissa keskusteltu yhteiskunnan suunnasta laajemminkin eikä se minusta ihan pelkästään paha asia ole, jos keskustelu kuitenkin valottaa ehdokkaiden arvo- ja mielipidemaisemaa.

Kokoomus: Miten Kokoomus suhtautuu Evan Matti Apusen ja kumppaneiden käsitykseen siitä, että ympäristö korjautuu hämärällä magialla myös markkinoiden toimintaa rajoittamatta. Pitääkö markkinoiden toimintaa rajoittaa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja oletteko siis eri mieltä Apusen kanssa aiheesta?

SDP: Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii käytännössä kaikkien asiaa tutkivien mielestä taloudellista pakotetta. Kuinka taloudellinen pakote luodaan siten, että köyhät eivät kärsi? Ovatko nämä kaksi asiaa yhteensovitettavissa? (kts. myös vasemmistoliiton kysymys)

Perussuomalaiset: Puolueenne hyväksyy ilmastonmuutoksen tapahtumana, mutta epäilee, ettei ihmisen toiminta ole ilmiön takana. Minkälaiset todisteet riittäisivät teidän mielestä osoittamaan kytköksen?

Keskusta: Puolueenne tukee haja-asumista myös kaupunkien läheisyydessä. Melkein kaikki tutkimuskirjallisuus pitää haja-asumista ongelmallisena päästöjen vuoksi liikenteen ja lämmitysratkaisujen vuoksi. Miten Keskusta poistaisi tämän ongelman?

Vasemmistoliitto: Puolueenne on periaatteessa suhtautunut myönteisesti ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin, mutta käytännössä nihkeillyt esimerkiksi päästökauppaa, vaikka se on kuitenkin kansainvälisesti muotoutunut päästrategiaksi ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa. Miten päästökauppa korjataan ja miten pitäisi suhtautua kansainväliseen toimintaan, joka lähtökohtaisesti kuitenkin on melkoista kompromissien leipomista?

KD, RKP, Piraatit ja kaikki muut: Mitä te oikeastaan haluaisitte tehdä ilmastonmuutoksen vastaisina toimina? Onko teillä keinoja vai peesailetteko vain muita?

Ja puoluetoverit Vihreissä sekä ympäristöliike: Miten saamme Suomen taas puhumaan ilmastonmuutoksesta?