Ilmailun riemua

Air Navigation Pro - iPad

2012-02-06T22:38:00.003+02:00

Air Navigation Pro kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. 30 euron softa tekee kaiken sen minkä parin tonnin Garmin?! Kyllä, se tekeekin melkein sen kaiken.

Tässä ollaan menossa Degerin takana, 1200 jalkaa ja 185 km/h

Ohjelmisto toimii iPhonessa ja iPadissa. Miellyttävän asiasta tekee sekin, että sen voi asentaa molempiin laitteisiin samaan hintaan omalla AppStore-tunnarillaan.

iPad kiinnitettynä pieneen polvilevyyn

Laite toimii sen jälkeen kuin normaali ilmailu-GPS. Maksuttomasta karttavarastosta löytyy kattava kokoelma eri maiden karttoja ja ilmatilatietoja ilmoittautumispaikkoineen. Suomen kartta ja ilmailudata ovat melko hyviä ja tuki on ottanut mielellään vastaan oikaisuja - vastauksiakin on tullut. Kaupan on myös ihan oikeita ilmailukarttoja, mm. Suomen ilmailukartat on julkaistu AirNavProlle. Itse latailin kaikki Pohjois-Euroopan kartat ihan vaan testailun vuoksi.

Atec Zephyrin ohjaamoon mahtuu juuri. Kartalla Helsingin edustan rajoitus- ja vaara-alueet

Ohjelmistossa on mukana myös mittareita, jotka toimivat GPS:n perusteella. Korkeus, nopeus, kompassi, HSI, VOR, ADF...suuntaa-antavia? No, mukana kuitenkin. Viimeisimmässä versiossa on jopa 3D-toiminne joka tekee sovelluksesta suorastaan huiman! En ole vielä raskinut ostaa 3D-karttoja/kuvia (39,99).

Toimii se iPhonessakin, korkeusero näyttää olevan n. 50ft ja kuulakin on helpompi pitää keskellä kun vähän kallistaa kädellä

AirNavProlla voi suunnitella ja seurata reittiä, editointi käy hyvin normaalien reittipisteiden lisäksi sormella viivaa vetelemällä. Liiankin helppoa. Lentoreitti ei piirry muistiin vaan näkyy hetken aikaa "savuvanana" kartalla. Lentoajat kirjautuvat automaattisesti muistiin eli ohjelmistoa voi käyttää myös lentopäiväkirjan jatkeena.

Näin komean kelin keskellä tätä testailtiin

Olen kokeillut ohjelmistoa ultrassa ja liikennekoneessa ja se toimii! Ultrassa kiinnitys pitäisi miettiä jotenkin johonkin mutta eihän siellä tilaa ole. Itse ratkaisin tuon kiinnittämällä iPadin polvilevyyn ja melkein se siihen mahtuikin. iPhonen näyttö on kyllä liian pieni todelliseen käyttöön mutta jonain mittarina sekin voisi toimia.

Lennolla Lontoosta Helsinkiin GPS-signaali tavoittui lopulta ikkunapaikalla ja lennon seuranta onnistui hyvin.

Pieni virhe nopeudessa mutta korkeus taitaa olla oikein?

Nättiä se on Airbussissakin..

Perehtymistä tuo softa kaipaisi minultakin paljon enemmän, sillä voisi tehdä paljon kaikkea. Lentosuunnitelman voi jättää (minulle tuntemattomaan) GoVFR-palveluun, reittejä voi tallentaa muistiin, säätiedot päivittyvät verkkoyhteydellä...no, kaikkea. Ilmaisversiosta saa pienen aavistuksen, maksullinenkin on aika halpa. Niin, jos on se iPad tai iPhone (tai iPod touch). Halpa se ainakin on ominaisuuksiin nähden. Try it!

Kaikki eivät tarvitse ohjelmistoja navigointiin

Katson talvimaisemaa...

2012-02-01T22:17:00.000+02:00

...ja ymmärrän, miksi lentää aina vain nyt tahtoo hän...

Käväisin tänään Hyvinkäällä turisemassa "poikien" kanssa. Kai nyt yli 60-v voi sanoa "pojiksi"?.

Keli oli suorastaan mainio: tyyntä, aurinkoista, viileää. Etelä-Suomi kukki kauniita savusieniä, kun kaikki voimalat punkivat lämpöä viluisille.

Retki oli tasainen, tosin alempana se pieni tuulenvire otti moukkua maan pintamuodoista, vaikka pintatuuli olikin käytännössä tyyntä. Laskutkin menivät niin että kosketusta tuskin huomasi. Tässä muutama talvikuva kesää odotellssa.

Odotellaan

Odottelin hetken aikaa Mikessa, Faeta U588 tuli lyhyeltä keikaltaan. Nätti kone!

EFHF

Malmi kylpee auringossa. Kiitotiet oli tarkkaan harjattu (ks. edellinen juttu)

Nikkilä

Nikkilän kirkko on nätti ja selvä maamerkki aina. Tänään iltapäiväauringossa kovin kauniskin.

OH-CAM

Alfamike lensi Hyvinkään kentän vierestä kohti Savikkoa. Huomasin kyllä, mutta aika tarkkana tuolla kyllä pitää olla. Valvomaton ilmatila on valvomatonta, jos et sitä itse valvo.

EFHV

Helteinen iltapäivä...brrr....-15 tai jotain. Hyvinkää

EFHF

Hyvinkään kentän risteys

Kylmä halli

Halli pullollaan lentsikoita, jotka odottavat vain kevättä ja lämpimämpiä ilmoja.

OH-U635

Zephyr iltapäiväauringossa. Rungon alaosa ruskettuu ajan mittaan autobensan vaikutuksesta. Pesu, vahaus ja kuivaus sitten keväämmällä..

Nautiskelua

Käväisin katselemassa maisemia ennen kotimatkalle lähtöä. Lähtöilmoituksen tein muuten puhelimella alueeseen.

Aurinkoista

Sävyt ovat luonnossa suorastaan huumaavat, tässä ne kalpenevat ..

Siipi aurinkoon

Aika alhaalla tuo aurinko

Siipi varjoon

Toisella puolella sitä ei näkynyt lainkaan

Kohti Malmia

Porvoon motari on helppo maamerkki löytää Malmin kenttä....

Savuja

Pitkin Etelä-Suomea oli isoja savusieniä kun voimalat tuottavat energiaa ja lämpöä meille kotiin.

Finnguard 20

Vähän kaukaa bongasin Dornierin, joka lähti jonnekin Suomenlahdelle

EFHF

Kotikenttä. Aika autiotahan siellä oli, ja tyyntä.

Talvellakin voi lentää. Suosittelen ehdottomasti.

Pahasti lipsuu!

2012-01-15T01:49:00.000+02:00

Tänään oli liukas päivä. Malmin lentoliikenne oli jo uhattuna, kun kiitotien pinta oli lähes Pukinmäen tekojään liukkausluokkaa.

Kävin päivällä lentämässä ja tilanne oli erikoinen. Lennonjohtaja ei antanut selvitystä, koska kiitotien pinnan liukkaudesta ei saanut tarkkaa tietoa. Kentältä sai kyllä lentää, mutta liukkauden epävarmuuden takia selvityksiä ei tullut.

Liikenne olikin hiljaista ja kävin luvalla rullaamassa kiitotietä liukkauden testaamiseksi. Jarruttelin muutaman kerran ja lumipinta oli ihan normaali. Kävin sitten lentämässä lyhyen verryttelyn stadin päällä ja palatessa sama juttu - tuuli- ja liikennetietoja kyllä sai mutta laskeutuminen oli ihan omalla vastuulla.

Tässä lyhyt video lennolta. Alussa tarkistan kiitotien, sitten käyn katselemassa Helsingin maisemia.

Kenttä oli ihan hyvässä talvikunnossa mutta valvottuna kenttänä siltä vaaditaan tietyissä rajoissa olevat kitkamittaustulokset. Kitkamittaus näytti erilaisia lukemia ja keskiarvot olivat juuri ja juuri rajojen yli niin, että kenttää ei tarvinnut sulkea. Lähdön aikaan mittaukset näyttivät arvoja 18-19 ja lennon aikana mitatut arvoja 16-17.

Arvothan näyttävät numeroina ihan hyviltä. Moni lentäjäkään ei tiedä, missä rajat menevät. En minäkään osannut tulkita noita numeroita, lennonjohtajan ääni vain ilmaisi että tämä on varmaan jotenkin huono?

Kävin juttelemassa kunnossapidon kanssa illemmalla ja sain taulukon, jossa kitkatasotkin selkeytettiin. Asia alkoi valjeta.

Kitkakertoimet

15 on johdetun toiminnan raja valvotun lentokentän kiitoteille, ja epävarmoissa tilanteissa lennonjohto ei voi ottaa vastuuta toiminnasta - et siis saa selvitystä "selvä laskun". Lennonjohto kertoo kyllä kysyttäessä nuo kitkatasot suomeksikin, eihän niitä kukaan muista. Huomiseksi harjakoneet pyrkivät nostamaan kitkat riittävälle tasolle.

Kitkakertoimet löytyvät aina SNOWTAMista ja lennonjohto kertoo jos ne poikkeavat paljon hyvistä arvoista alaspäin. Alla esimerkki, josta näkyy kiitotien 18-36 kitkaluvut 17-16-16.

Snowtam ajan tasalla

Laskussa lennonjohto varoitteli samanlailla eikä antanut "virallista" laskulupaa. Tuulet ja kenttä olivat hyvät ja lennon loppuosakin oli normaali.Sain vielä tiedon, että 36:n kynnyksen tienoilla kiitotien länsireuna oli liukas - venyttelin laskua vähän pidemmälle, tilaahan Malmilla kevyelle koneelle on. Isommilla koneilla liukkaassa tilanteessa kannattaisi tähtäillä siihen kynnykselle täysillä laipoilla.

Arvataanko ne luvut vai miten ne mitataan?

Kiinnostuin kovasti siitä, miten nuo kitkat mitataan. Menin juttelemaan kunnossapitoon ja asia selvisi.

Kitkat mitataan auton (yleensä Kunto 19) perässä olevalla vaunulla. Mittausrengas on keskellä ja kertoo tietokoneelle suoraan mittauslukemat. Analoginen käyräkin tulee samalla. Keskellä oleva pyörä on mittari ja sitä jarrutetaan hieman suhteessa nopeuteen niin, että kitkaluku selviää.

Malmin lentokentän mittausvaunu

Mittuspyörä on aika kapea, melkein kuin lentsikan rengas kuitenkin

Mittaustulokset menevät akselilta suoraan tietokoneelle.

Tornissa ja kaikkialla muuallakin tieto näkyy näin

Mittausjärjestelmä prosesseineen oli vaikuttava. Kenttää mitataan liikennetilanteen mukaan. Normipäivänä mittaus riittää aamuisin ja iltaisin, sään vaihdellessa kerran tunnissa. Tämä rippuu täysin päivän säästä.

Nyt tuuli oli lähes suoraan kiitotien suuntainen joten nousu ja lasku sujuivat ongelmitta.

Kenttä oli luminen ja siellä oli valot jo kun viimeinen lentsikka laskeutui.

Muutenkin keli oli ihan ok, käytännössä CAVOK ja lämpötila -6, kastepiste-9. Malmilla keli voi yllättää nopeasti, jos kastepiste on lähempänä lämpötilaa - kirjoittelen tästä myöhemmin.

Tässä vielä tuo kentän kiitotieraportti, jonka yhteenvedon voi ladata tekstimuodossa aina lentosääpalvelustakin.

Tällaisen raportin se ATK sieltä tuottaa.

Tästä raportistakin saa ihan hyvin selvää kun vähän tutustuu

Iltasella Malmi on nätti!

Viimeinen lento!

2012-01-01T23:10:00.002+02:00

Se oli sitten viimeinen lento!

Retki alkoi 10.38, tauolle Hyvinkäälle 11.34 josta lähtö taas Malmille 12.34 ja lasku Malmille 13.02. Vuoden 2011 lennot olivat siis siinä, tänä vuonna tietenkin jatketaan.

Katselin matkakuvia ja mietin, miten paljon enemmän koneessa itsessään kokee. Kuvat antavat vain kalpean aavistuksen siitä, millaisia näkymiä ja kokemuksia noilla retkillä saa. Kokosin nyt kuitenkin tältä retkeltä muutaman kuvan tähän, jospa nämä hieman avaisivat sitä syytä - MIKSI ihmeessä haluan harrastaa tällaista "turhaa" hupilentelyä.

Heräsin aamulla perheen naisväen lähtiessä Lohjalle hevostallille. Meinasin mennä uudestaan nukkumaan mutta satuin vilkaisemaan ulos - taivaassahan näkyy sinistä väriä! Pikatsekki lentosäähän ja ohhoh, CAVOKia ja kaikkee. Konekin sattui olemaan vapaana joten äkkiä varaus sisään ja aamupalalle.

Auto parkkiin Malmille, aurinko paistaa

Tein efpl:n Malmi-Nokka-Lohja-Hyvinkää ja OFP:n mainiolla matkalentoexcelillä. Kymmenen pintaan ajelinkin jo Malmille ja aurinko paistoi peilistäkin silmiin - aika matalalta tosin. Soitin plaanin voimaan matkalla. Kentällä oli hiljaista ja kuuraista.

Kiva aamunäkymä

Kone oli hallissa hollilla ja avasin ovet - valohoitoa koneille vaikka aurinko ei pahemmin lämmitäkään. Tarkastin moottorin, öljyt ja työnsin koneen pihalle tankkausta varten. Lämpötila -2, kastepiste -4, aika kuivaa...ei jäätymisuhkaa.

Tapanila

Kentällä oli hiljaista eikä lennonjohtaja murissut, vaikka epähuomiossa käytinkin tornin taajuutta. Hämääntyi siitä ilmeisesti vähän ja varsinainen selvitys unohtui. Lähtöluvan saatuani kysäisinkin että "olihan se 1000 jalkaa tai alle Nokkaan?". Vasen kaarto sopi poikkeuksellisesti lähdössä 36:lta joten nappasin kuvan Tapanilastakin ohi mennessäni.

Sää oli mainio. Stadi tuli Nokan jälkeen näkyviin kaikessa kauneudessaan. Laivat olivat tähän aikaan satamassa.

Zephyrillä kahtasataa 1000 jalassa.

Ilma oli ihmeellisen kirkas. Pilvien alla ei ilmeisesti kauheasti kosteutta ollut. Tallinnan talot näkyivät, en ollut aiemmin niitä erottanutkaan näin hyvin.

Eesti Eesti Eesti kaipaan sinne...

Maisemia tiiraillen kohti Lohjaa. Kävin etsimässä taas kerran kaverin kämppää Espoon järvien välistä. Kappas, siinä matkalla bongasin Kehä 2:n tunnelin, enpä ollut aiemmin kiinnittänytkään siihen huomiota.

Reikä kalliossa

Kauniaisten Kasavuorta lumetettiin. Aika pitkältä urakaltahan se näyttää vielä..

Kauniaisissa sataa lunta

Suomenlahden takaranta oli kaunis. Aurinko punasi taivaanrannan ja lumisade tummensi välejä.

Mmmmm...

Hetken päästä havaitsin ison lintuauran tulevan vastaan, onneksi alemmalla lentopinnalla. Välillä mietityttää, miten kävisi tuollaiseen törmätessä. Silmät kannattaa pitää auki..

Muodostelmassa

Perässä seurasi vielä pienempiä parvia, kaikki alempana. Kovaa tuntuivat menevän, jokin taito kavereilla on etsiä parhaat tuulet.

Lohjalle ja Nummelaan päin välissä on käytännössä vain erämaata. Savupilvi keskellä metsää kiinnitti huomiota. Ei tähän aikaan kyllä metsäpaloja pitäisi olla mutta kävinpähän tsekkaamassa.

Ei savua ilman tulta

Jotain savuavaa poltettiin tuon hassun näköisen talon pihalla.

Lohja löytyi ja heppamme sijoitustallikin yllättävän helposti. Siellähän se meidän Mitsummekin näytti olevan pihalla, missähän tytöt ja Marella...en nähnyt, he olivat kyllä nähneet minut. Muutaman ympyrän jälkeen jatkoin kohti Hyvinkäätä.

Oma auto siellä pihalla. Heppoja on vaikea tunnistaa tälleen korkeammalta.

Joku hurja oli tulossa Räyskälästä Nummelaan. Itse jätin sen pois reitistä, koska se on virallisesti jo suljettu. Kenttä oli kuitenkin ihan kunnossa ja luntakin vain nimeksi

EFNU Nummela

Juuri kenttää sivuuttaessani Cessna ilmoitti ylösvedosta ja uudesta kierroksesta. Syy taisi olla se trike joka lähti nokan edessä lentoon. Ei tainnut kaverilla olla radiota lainkaan - niin, korpikentälle ei kannata tulla pitkällä finaalilla, edelleenkään.

Nummelassa tuli vietettyä monta kesää

Kenttä oli siisti ja liikettäkin näkyi, joku auto ajeli paikalle ja lentäjiä riitti ilmaan asti. Mukavia purjelentomuistoja tuoltakin.

Lisää tulta

Matkalla Hyvinkäälle näin taas muutamia saunanlämmityksiä. Joet olivat tulvineet pelloille, voi voi..mitenhän ensi kesän sadot. Yhtäkkiä jossain matkan varrella pullahti metsästä näkyviin läjä asuntoautoja. Varmaan jokin leirintäalue.

Kokoontumisajo

Tsekkailin peltoja ja aukeita varalaskupaikoiksi koko ajan. Aika hyvinhän noita on täällä etelässä. Jonkin järven rannalla oli aikamoisia ökylinnoja. Melkein talvista, ei vaan oikeastaan kunnolla lunta.

EFHV Hyvinkää

Tuttu kenttä ilmaantuikin pian näkyviin. Hyvinkäälle oli helppo laskeutua kun tuuli oli hiljainen ja vielä suoraan kiitotien suuntainen. Laskusta tuli tosi hyvä, olisi opettajakin ollut ylpeä. Panin koneen parkkiin, lopetin plaanin puhelimella alueeseen ja menin kerholle kahville.

Pilatuksen moottori lämmittää vanhan Kupla-miehen sydäntä

Ihan lentsikan näköinen

Aika vierähti klubilla nopeasti. Juteltiin lentokeleistä, ensi kesän fly-ineistä, ultrakevytlentämisen sietämättömyydestä ja kaikista muista tärkeistä asioista. Löytyipähän Blue1-lentäjän kanssa yhteisiä tuttuja Rautavaaran kurssin ajoilta. Tein taas e-plaanin iPadilla ja soittelin sen voimaan - lähtö klo 12.30 kohti kotikenttää.

Tällähän lentäis jo ihan vaan sen takia että se on niin nätti

Tsekkasin taas koneen ja öljyt. Tuuli oli kovin tyyntä mutta päätin kuitenkin rullata 22-päähän. Joku Cessna rullaili perässä ja teki radiokokeilua - kolmosena kuuluu. Vaihdetaankohan noihin radioita ikinä?

Lähtöaika 34, tässä jo Talman kohdalla. Vähän enemmän lunta jo täällä

Reitti Malmille alkaa olla jo aika tuttu. Katselin vaimon kotiseutua Järvenpäätä. Tuusulanjärvi ei ollut jäässä. Jaa tuossa se keltainen tolppa jonka takaa kantsii kiertää ettei joudu lähialueelle...Helsinki-Vantaalle olikin menossa jotain isompia lentsikoita. Ne ovat muuten ilmassakin nähtynä aika vaikuttavan näköisiä.

Auringon sormet

Olin päättänyt kiertää Nokan kautta ihan maisemien takia. Merellä oli jänniä valoilmiöitä ja Vuosaaren satamassakin muutamia laivoja. Vuosaari on ilmasta hulppean näköinen torneineen.

Finnlineseja satamassa

Olin laittanut appiukolle viestin että lennän Jollaksen yli. Kadulla olikin iso joukko vilkuttamassa. Harmin paikka, olin ilmoittanut arvion Nokkaan niin tiukaksi että olin jo myöhässä. Olisin päässyt parempiin kuviin kunnon putkiloilla kun olisin tajunnut pyöräyttää tuossa vielä ympyrän

Isot vilkutukset Purjetuulentieltä.

Kenttä häämöttikin jo tonnista Nokassa. Metrohan se siinä päristi alla - hehee, lentäen olisit jo perillä!

Tsugutsugu

Yksinäinen Tecnam oli treenaamassa maaliinlaskuja. Hidastin vähän että pääsi rauhassa kentälle ja sain laskuluvan 27:lle. Tyynellä kelillä poikkikiitotie oli jostain syystä käytössä.

Ihan kivan näköinen kenttä tämäkin on

Seuraava kaveri odottikin jo konetta joten en joutunut sitä edes pakkaamaan halliin. Juteltiin vielä hetki oudosta hajusta, joka tuntui toisessa koneessa, kerroin lentoretkestä ja kasattiin vähän kuppilatiimaa. Harmi, kuppila oli kiinni joten lähdinkin sitten kauppaan ostamaan aattoillan tarpeita.

Kaikenlaista mielenkiintoista ja nättiä noilla lennoilla näkee. Tämäkin oli vain ihan tavallinen lauantailento lähimaastoon ja jutusta tuli näin pitkä. Jospa tämä vähän selkeyttäisi sitä, miksi ihmiset harrastavat ilmailua.

Kiemuroita Grobilla

2011-12-30T00:51:00.001+02:00

Moottoripurjelentokone! Sehän Grob G-109B on. Outo sekasikiö alitehoisella moottorilla ja hurjan pitkillä siivillä. Kuppilahuhu kertoo, että saksalaiset keksivät tämän lentokonetyypin kiertääkseen jonkin sodan asettamia määräyksiä. Konelajin kantavuus lasketaan jännästi siipien kärkivälistä ja muuta kummallista.

Grob Kajjaanissa

Mukava kone Grob kuitenkin on. Lensin sillä MGPL-kurssin jokunen vuosi sitten. Lupsakka matkakone - touring motor glider - josta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Autobensalla alle 15 l/h ja matkanopeutta n. 180 km/h tilavassa ohjaamossa, jossa on tavaratilaakin.

Maakäsittely on luonut koneelle vaikean mainetta. 18-metriset siivet, iso sivuvakaaja ja 850 kiloa kannuspyörän kanssa vaatii hetken totuttelua. Ennakointi mutkapaikoissa on must, muuten kone kiemurtelee nurmikolle. Muutaman harjoituskerran jälkeen se kyllä sujuu ihan hyvin.

Lokinsiipiovet, iso käyntiaukko, alataso. Koneen tarkastus menossa.

Grobin käynnistysproseduuri on aika yksinkertainen. Normaali koneen tarkastus, käynnistyksessä säätöpotkurin tsekkaus (nousukulmilla), mittarit, bensahana, ryyppy ja kone avaimesta käyntiin. Moottori on Grobin oma kuplaboxerimuunnoksensa (2-litrainen 95hv) ja siinä on vain yksi magneetto. Silti tälläkin on lennetty merien yli, liitolukuhan on huimat 26.

Moottori on kuplamiehille tutun näköinen

Jos rullauksen saa osumaan kiitotien lähtöpaikalle, on normaalien tarkastusten jälkeen edessä omanlaisensa kokemus - kannuspyörälähtö. Vauhdin lähtiessä kiihtymään kannus on syytä saada ylös n. 60 km/h nopeuden jälkeen, muuten kone ei kiihdy kunnolla. Alkuun tuntuu aina siltä, että potkuri osuu asfalttiin mutta ei se yleensä osu. Pyrstö ylhäällä kone kiihtykin paremmin ja nousee ilmaan n. 80 km/h nopeudessa. Paras nousukulma löytyy 100 km/h ja sillä voi noustakin 1000-1500 jalkaan.

Näin se nousee - lentoonlähtö Mikkelistä.

Matkakone ei pitkälle pötkisi nousukulmilla, nopeutta ei vain tule. Potkuri säädetään matkakulmille asettamalla kone n. 120 km/h nopeudessa liukun moottorin kiertäessä n. 2200 rpm. Vaijerivetoinen vaihtokytkin on oikeastaan aika jännä mutta toimii.

Kaartelu on leppoisaa

Matkakulmilla koneen nopeuden houkuttelu on taitolaji. Asettamalla ja trimmaamalla kone matkanopeuteen 170-190 km/h voi moottorin saada kiertämään sen 2800 rpm ja houkutella sitä hiljalleen ylemmäs. Nopeita nousuja ei matkakulmilla tehdä. Moottori ei jaksa vääntää kierroksia kovinkaan helposti, mutta matkanteko on leppoisan mukavaa. Parasta on jos koneen saa saada asetettua "plaaniin" kuin moottorivene, muuten polttoaineen kulutuskin nousee selvästi.

T-pyrstö on Tyylikäs!

MoottoriPURJElentokoneella voi purjelentääkin. Moottori sammuksiin ja potkurinkulmat lepuutukseen ja kone liitää kuin normaali 2-paikkainen purtsikka. Aika raskashan se on vääntää, mutta toimiva. Moottorin käynnistyminen on yhtä varmaa kuin maassakin ja lämmityskäyttöhän tarvitaan jokunen minuutti, mutta kyllä tuolla purtsikkaakin vääntää - olen itsekin noussut sillä yli 2m/s nostossa. Aika harvoin koneella mitään purtsikkaa kuitenkaan lennetään moottorin säästämiseksi, moottori on herkempi lämpötilanvaihteluille kuin nestejäähdytteiset. Onhan se peruspurjelennoksi kerhossamme myös vähän kallista, ilman moottoria ei koneelle ole eri tuntihintaa.

Öljyt on helppo tarkastaa pikku luukun kautta.

Laskeutuminen voisi perusmoottorilentäjää alkuun oudoksuttaa, mutta purjelentäjille se olisi varmasti tutuimpia juttuja tällä koneella. Grobissa on purjekonetyppiset lentojarrut, joilla voi tehdä ihan tavallisen purjelentolaskun. Moottori vain tyhjäkäynnille (nousukulmilla!) ja jarruilla tähdäten asfaltin reunaan.

Toinen vaihtoehto on käyttää lentojarruja laippojen korvikkeena asettamalla ne pienen hahlolirputtimen avulla n. puoliasentoon. Tällöin liukukulmaa voi säätää moottorikonetapaan moottorilla. Laskussa suositellaan käyttämään yleensä imuilman esilämmitystä, ettei moottori jäähdy liikaa.

Lasku tehdään tietenkin kolmelle pisteelle ja jalat on syytä pitää jarrupolkimilla, ihan vain varmuuden vuoksi. Puuska voi muten yllättää helposti. Maassa sitten taas kiemurrellaan hallille. Tuulisella säällä on kannus hyvä saada maahan melko nopeasti hidastamalla nopeutta, vakauttaa paljon. Sama pätee myös lähtökiitoon, tuulessa kannusta ei kannata nostaa liian aikaisin.

Laskussa käytetään potkuria nousukulmilla, tämä mahdollistaa ylösvedon tarvittaessa.

Lentoretket sujuvat koneessa lupsakkaasti. Iso, valoisa ohjaamo, näkyvyyttä eteen, taakse ja jalkatilasta suoraan alaskin. Puuskista Grobi ei kauheasti välitä. Kerhomme Grobin varustus on vähän vanhahtava - A-transponder ja perusradio toki löytyvät, samoin Garmin 195. Kyllä niillä matkaan pääsee ja perille löytää, karttakin mahtuu kokonaan auki ohjaamoon.

Huomaa alaikkuna, se on aika mukava. Tässä myötätuuliosalla tarkkaillaan jo kenttää

Ohjaimina on jo mainittujen varvasjarrupoljinten lisäksi sauva, lentojarrukahva vasemmalla, normaali trimmi ja kaksi kaasuvipua. Toinen kaasuvipu on keskikonsolissa ja toinen nätisti kojelaudan vasemmassa yläreunassa. Näin jarruja ja kaasua voi operoida vuorotellen, jos haluaa pitää oikean käden koko ajan sauvassa. Sähkövipstaakit ja mittarit leviävät koko kojetaulun leveydelle, mutta hyvin ne näkyvät. Kojetaulun reunassa on pari raitisilmatuuletinta ja vähän lämmitystäkin löytyy. Normaali lentokone siis.

Grobin kojetaulu. Voit zoomailla kojetaulua tarkemmin täällä.

Ultraan vertailinkin Grobia joskus aiemmin mutta suurin hyöty on se vakaus: puuskaa saa tulla mutta ei paljon heilauta. Haittana sitten heikompi teho-paino-suhde ja joillekin lentokentille liian pitkät siivet. Kaikkea ei voi saada.

Pakko mahtua kun...on pakko mahtua.

Hyvinkään ilmailukerhon Grobin perustiedot:

Rekisteritunnus	OH-740
Valmistaja	Grob
Malli	109B
Kärkiväli	18m
Tyhjäpaino	600 kg
Suurin sallittu lentoonlähtömassa	850 kg

Lentoretki Vesivehmaalle - tästä näkee jo jonkin verran miten kone toimii ilmassa.

Zephyrillä kahtasataa

2011-10-10T14:41:00.001+03:00

Atec Zephyr 122 on tsekkiläinen ultrakevyt ja tällä hetkellä Mäntsälän Ilmailukerhon ykkösvalinta koulu- ja harjoituskoneeksi. Olen itse suorittanut tällä UPL-kirjani joten kone alkaa olla tuttu. Kävimme naapuri-Timon kanssa kiertämässä sunnuntaina Helsinki-Vantaan lähialueen ja päätin nyt kirjoitella hieman kokemuksia koneesta.

MILKin kaksi Zephyriä lähdössä matkaan sunnuntaina 9.10.2011

Koneeksi saimme tällä kertaa OH-U635:n joka joutui valitettavaan onnettomuuteen heinäkuussa Hyvinkäällä. Nyt kone on korjattu ja jopa paranneltukin ja vastaa täysin uutta. Koneella oli lennetty nyt yhteensä 139 tuntia. Toinen MILK-Zephyr U585 (vm. 2009) menee kohta jo 1500 tunnin huoltoon.

Siipi toimii syyssäässäkin

Koneen rakenne on hieman purjekonemainen. Takarunko on putkimainen lasikuituinen ja siivet puuta/kangasta hiilikuituisella pääsalolla. Koneeseen noustessa tuo siiven kangaspäällyste on syytä huomioida ja osuttaa jalat tarkkaan merkityille astumapinnoille. Olen silloin tällöin katsellut siiven kangasosia lennon aikana ja siinähän ne toimivat - ei lepata. Ulkoisesti identtisen sisarmalli Faetan kova siipi antaa hieman lisää matkanopeutta, mutta on myös painavampi. Puolensa kullakin.

Illalla Malmilla

Zephyr on hyvännäköinen kone. Pienissä wingleteissä on LED-strobot ja navivalot. Kaksilapainen potkuri on helppo irrottaa ja kiinnittää, potkurin komposiittirakenne ilman etureunan vahvikkeita vain näyttää kuluvan aika nopeasti asfalttikentilläkin. Korjaaminen onnistuu epoksilla ja tarkalla muotoilulla - onnistui ainakin 585:ssa. Teippiä tai rautaa kaivattaisiin tuohon, ja 100hv malleissa näyttääkin olevan 3-lapainen potkuri joita saa vahvistettuina.

Virtaviivat iltavalaistuksessa

Nokkapyörä kääntyy rullatessa peräsimen mukana, joten maakäsittely on näppärää. Pienet astuintapit siiven etupuolella helpottavat koneeseen nousua, jos ne huomaa. Moottoripeitto on ohutta muovia eli kevyt mutta toimiva. Öljyntarkastusluukku on koneen oikealla puolella, samoin tankki. Tässä yksilössä on 80 hv moottori ja 80 litran tankki. Kulutuksen ollessa 13-15 litraa tunnissa voi sillä lentää jopa viisi tuntia eli 800-900 km niin, että reserviäkin jää. Matkanopeus on 4600-4800 kierroksella 170-200 km/h. Moottori kiertää huudattaen vaakalennossa yli 5200 joten tarvittaessa voi mennä hetken aikaa kovaakin. Pienellä loivalla liu'ulla nopeutta tulee nopeasti lisää, liitäähän Zefiiri 17:1.

Ohjaamoon mahtuu

Ohjaamo on mukavan leveä, harvoin hartiat kolisevat yhteen. Tämän ovat todenneet myös Eurostar-miehet - tilaa on enemmän. Uusimmissa malleissa ohjaamon takaosaan tehty hattuhylly ja ikkunat avaavat hyvin näköalaa taaksepäin. Päivän tavarat - kamerat, kartat yms. - ovat jopa käytännössäkin käden ulottuvilla. Vanhemmissa malleissa ohjaamon takaseinä oli kiinteä.

Ohjaamovarustus

Ohjaamossa on perusmittareiden lisäksi hieman hyvää navigointiin ja muuten vaan turvaan. Garmin 495 toimii, näyttö vain on aika pieni. Valaistus riittää aika hyvin auringossakin. ICOMin IC-A210E-dual-mode-radio on ihan ok ja Garminin V/S-transponder nykyaikainen ja helppo.

Tässä koneessa on sähköinen trimmi ja sähköiset laipat. Trimmin ohjainmoottori on pikkuinen servo, jonka kestäminen ihmetyttää. Harvoin niitä rikki menee ja toisaalta, tieto taas muistuttaa ultrakevyen keveydestä. Trimmipotentiometri on helppo käyttää kaasuvivun edessä. Laippavipu on liian lähellä kaasukahvaa ja olen aina hieman arastellut sen tuntumaa - tuntuisi, että aika helposti laipat saattaa läväyttää vahingossa täysille. Käytössä tämä ei ole osoittautunut ongelmaksi.

Kojetaulssa on pieni tavaralokero lentopäiväkirjalle ja eväspusseille. Pelastusvarjon kahva on siirretty vanhoista malleista poiketen lentäjän kohdalle etupaneeliin ja on erinomaisesti tavoitettavissa.

Tavaratila on iso, PIC:n penkin taakse mahtuu hyvin esim. skeittilauta

Koneessa on iso tavaratila ja tyhjäpainon ollessa 298 kg, mahtuu jäljelle jäävään 174,5 kiloon hyvinkin kuski, 80 litraa (56 kg) 98E-bensaa ja 40 kg matkatavaraa. Kahdestaan lentäessä näitä saa sitten säädellä tarpeen mukaan.

Lento-ominaisuuksia

Niin no miten se sitten lentää? Kuulostaa kaikin puolin niin hienolta - toimiiko se varsinainen JUTTU?

Toimiihan se. Tämän yksilön nousukiito on melko neutraali, aiemmin moottori väänsi kovastikin sivuun ja oikeaa jalkaa sai painaa kovaa. Kyllä sitä nytkin saa painaa, mutta sivistyneesti. Samoin kierroksia laskettaessa vasenta saa vähän antaa, mutta ilmassa tämä ei tunnu niin selvästi kuin nousukiidossa.

Nousussa käytän yleensä ykköslaippoja ja kone nousee hyvin nopeasti ilmaan vaikka moottori onkin se pienempi Rotax. Nousunopeus on käytännössä n. 5-6 m/s nousutehoilla. Nousussa kone on rauhallinen ja tottelee sauvaa ja trimmiä mukavasti. Paras nousunopeus on 110 km/h ja nousumatka 205 m (nurmella 240 m). Vastatuulessa nousurullaus on joskus tosi lyhyt.

Älä liikehdi yli 150 km/h!

Matkalla tyynessä Zephyr kulkee kuin juna ja nopeutta voi työntää sen minkä viitsii huudattaa, mutta 4600-4800 rpm on tälle koneelle sopiva. Maksimi matkalentonopeus on 220 km/h, sen yli ei suositella lennettävän kuin aivan tyynessä. Vmax varjo asennettuna on 235 km/h ja VnE taas 265 km/h joten ylinopeudelle on vaikea mennä vahingossa.

Ainoa huonompi ominaisuus matkalennossa on koneen taipumus lähteä varsinkin puuskista hieman heilahtelemaan: kone saattaa alkaa kiemurrella havaittavasti. Vaaraa tämä ominaisuus ei aiheuta ja sen voi välttää lentämällä puhtaasti, kuula keskellä. Pituusvakavuus on kuin jyrällä, trimmattu kone lentää tasaisesti.

Haukotteleva Atec

Laskussa kolmiasentoiset laipat mahdollistavat jyrkänkin lähestymisen purjekonetyyliin. 1-2-laipoilla laskun saa loivemmaksi ja loppuvedon vähän hienostuneemmaksi. Isoilla laipoilla kone on helppo käsitellä mutta tuuli ottaa siihen helpommin. Itse nostan laipat yleensä pian kosketuksen jälkeen ettei kone jää lentelemään pinnoissa: kerran kovalla tuulella pomputtelu jatkui häiritsevän pitkään, kun kone halusi vielä ilmaan. Olenkin sanonut, että Zephyristä saa kolmoslaipoilla Ikaruksen. Vähän sinnepäin, ainakin. Sakkausnopeus laipoilla on 64,9 km/h ja ilman laippoja 76,5 km/h

Uusittu kuomumekanismi - kabiini ei enää osu runkoon.

Lensimme sunnuntaina Hyvinkään ja Nummelan kautta takaisin Malmille. Reissu oli mahtava, sää suosi ja kone surrasi uututtaan ylettömän tasaisesti. Olen joskus havainnut Zephyrillä laskeutumisvaiheessa pientä pituussuntaista värinää, kuin korkeusperäsin ei aivan riittäisi. Tällä koneella en ole tätä huomannut ja reissullakin tuulet olivat tyyniä.

Yhteenveto

- Matkakone, joka mahtuu myös Genböleen
- Mukava kuormattavuus
- Riittävän nopea - jopa 200 km/h matkaa
- Tilava, hyvinvarusteltu ohjaamo
- Heiluttelee joskus puuskissa lillutellen sivuttain, yleisesti hyvä suuntavakaus
- Kestävä koulutuskäytössäkin, turvallinen pienissä onnettomuustilanteissakin
- Ultrakevyiden Toyota Avensis - kaikki toimii, ei mikään raaseri eikä lada

Näin se lentää tyynessä.

Atec Zephyr tositoimissa - matalalähestyminen Helsinki-Vantaalle 2010

Maaliinlaskuja II

2011-10-01T21:15:00.002+03:00

Kerhon maaliinlaskukisoja seurasi tänään osa II - kolmen kerhon kisat. Hyvinkään ilmailukerho, Karhulan ilmailukerho ja Hämeenlinnan ilmailukerho ovat kisanneet keskenään maaliinlaskuissa vuodesta 1963 lähtien keskeytyksettä. Kerhomenestyksen ansiosta minäkin pääsin osallistumaan tähän kisaan uudestaan, jokunen vuosi sitten kävin myös kaatamassa metsää.

Ilmailukisailuun täytyy mennä lentämällä, joten hain Hyvinkäältä Grobin alleni. Muutama sivutuuliläpilasku teki terää, tuntuma palasi kai aikalailla. Lensin kerhomme juniorin Maijan kanssa tuulisessa mutta tasaisessa säässä ja länttäsin Grobin 30Rightille.

Se on kyllä mukava lentopeli

Räyskälän viimeinen munkki kahvin kanssa pohjiksi ja kisaamaan. Kilpailun järjesti HIK ja koneina olivat SUIOn Astir OH-818 ja HIK:n LS-4 OH-755.

HotelBravo

PypyRymeö?

Valmiiseen pöytään on mukava tulla. Maalialue oli jo tehty, tarkastusta vaille valmis.

Tähän pitäisi osua...

...tuolta.

Säännöt käytiin läpi, lähtöjärjestys olikin jo arvottu vahingossa nimiä listattaessa.

Ensimmäinen hinaus

Joukkueessamme Hyvinkäältä lensivät lisäkseni Vesa Forrsten ja Jouko Vuolahti. Kotikisan ykkönen Roger ja kakkonen Hannu estyivät. No problem, sovimme hyvän taktiikan ennen kisaa: lasketaan siihen viivalle!

Kisa alkoi ja suorituksia synnyteltiin.

Ensimmäinen...

...tulee...

..nätisti!

Hinaajana oli Räyskälän OH-PEW ja hinauslentäjä näytti, miten Pawnee tuodaan kolmelle pisteelle aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...kivannäköistä oli sekin.

Piper Pawnee OH-PEW

Joukkueemme ensimmäinen suoritus hieman epäonnistui, puuskainen keli ja huono lentsikka ja kaikkea johti siihen, että lasku jäi lyhyeksi ja metsää kaatui. Eipä hätää, monta suoritusta oli vielä jäljellä.

Tuuli ja puuska ja Astir ja voi perhana

Yleisöä oli paikalla mukavasti. Yksi parhaista asioista näissä kisoissa on se, että saa viettää aikaa muiden lentäjien kanssa. Kokemusten vaihtoa, suoritusten arviointia, oppia ikä kaikki.

Ihan hyvä lasku se oli, ihan naurattaa!

Tuomaristoon vaikuttavaa yleisömassaa

Keli oli kisalle mainio, melkeinpä liiankin hyvä. Suora vastatuuli ja aurinkoista. Naama kiristelee vieläkin.

Aurinkoista!

Osuuko....

...osui!

Oma ensimmäinen vuoroni tuli kierroksen viidentenä. Hyppäsin kymmenen vuoden tauon jälkeen LS-4:n puikkoihin. Konehan on hyvin samanlainen kuin muut LS:t, seiskalla ja kasillahan nykyään pääsen lentämään joka kesä.

Jännässä asennossa se nelonen lentää

No, 1,9. Paras tähän mennessä!

Ennen siimaa iski pieni laskeva ja jouduin lämäämään jarruja kiinni. Heti siiman jälkeen taas sain jarrut heti auki ja voila - 1,9 metriä! OHHOH! Näin kuitenkin sen viivan vilistävän siinä sivussa ja aivan saran lopussa muistin sen kapeuden - siipi meni sitten sen 10 senttiä ohi metsiköstä. Tuuria, taitoa ja kaikkea mutta hyvä!

Vekku iski kanssa mainion laskun, harmittavasti vähän vajaaksi. 70 cm vajaaksi toi 3,5 pistettä joten tasaväkisesti mentiin.

Minusta se oli kyllä nolla, tuomaristo mittasi tarkemmin

Toiselle kierrokselle lähdettiinkin päinvastaisessa järjestyksessä. Auringossa oli mukava katsella lisää suorituksia. Kaikki olivat melkoisen mainioita, koneet säilyivät ehjinä ja osuttelivat baanalle aina vaan paremmin.

Tämä menee vähän pitkäksi

Hyvin tulee!

Rysssskissss....

Toinen kierros oli hyvin tasainen, en oikeastaan seurannut sen etenemistä. Oma vuoroni oli viimeisenä ja tulin vähän varovaisesti viivan taakse, 10,4 metriä = pistettä. HIK:n Matias Laakso vei nyt potin, ensimmäisen kierroksen 3,0 ja toisen melkein-nolla eli 1,4 pistettä olivat ylivoimaiset. Siirryimmekin palkintojenjakoon Cafe 26:n.

Kisakalusto ehjänä kisan jälkeen

Pokaalit!

Henkilökohtaisen kilpailun voitti siis Matias Laakso, toisena olin minä ja kolmanneksi vänkäsi Jukka Kotamäki häviten kakkossijan niukasti.

Jukka, Matias, Timo

Palkintojenjako oli HIK:n juhlaa, kiertopalkinto lähti Hämeenlinnaan. Piste-erot olivat selvät, HIK oli 49,3, Karhula sai reilut 75,9 ja HyIK keräsi 429,1 pistettä. Karhulasta oli vain yksi osallistuja, joten pisteet kerrottiin kolmella - taisi mennä kyllä aika oikein. Mukavat kisat, hyvät koneet, toimivat järjestelyt - kiitos HIK!

Hämeenlinnan voittoisa joukkue, keskellä Riku Rissanen. Liisa ja kaveri edessä.

Tuloslistat

Ilta-auringossa palailtiin takaisin Hyvinkäälle. Grobi oli malttanut odottaa kuppilan vieressä. Kotimatkalla syysmetsä syysauringossa melkein mykisti. Nättiä on maalaismaisema, varsinkin ilmasta!

Grob, vanha sotaratsu

Luonnossa se on vielä nätimpi, tuo maisema siis

Se kulkee

Fougamiehet koolla - syyspuuskassa EFKY-EFLA

2011-10-01T09:53:00.002+03:00

Säätiedotus lupaili perjantaille historian lämpimintä syysilmaa, kirkasta ja muutenkin kaunista. Samaan aikaan kerhon U635 valmistui ja appiukkokin oli sattumalta vapaalla - retkelle!!

Ei noin päin voi istua, painopiste menee väärin! Hassu visuaalinen vääristymä, Matti seisoo koneen takana.

Suunnitelma tehtiin vain yhteen suuntaan, Malmilta Kymiin. Eihän sitä koskaan tiedä, miten pitkään lentokentällä aikaa vierähtää. Heti nousun jälkeen kävi ilmi, että ilma oli tuulisen lisäksi aika puuskainen. Leppeää lilluttelua ei siis tullut mutta ei sillä niin väliä. Myötätuli vei kohti Kymiä 25 km/h työntäen.

Ilmassa 190, maassa 215

Kymissä puuskaili niin, että tein ylösvedon! Tästä perämies antoikin kiitosta ja muistutti, että turha sinne väkisin on tunkea - jos ei oikene niin kokeillaan uudestaan. Lopulta vinkeässä sivutuulessa pompoteltiin baanalle ja rullattiin Zephyr arvoiseensa seuraan platan reunalle.

Kaksi lentokonetta, melko erilaisia

Tuulee tolleen

Hallin edessä oli Matin vanha tuttu FM-43. Hän oli lentänyt tällä koneella ensimmäisen kerran 28.10.1968, merkkipäivä on siis lähellä - FM-43 lennetty 43 vuotta sitten. Kone vielä hehkutteli lämpimänä, kun lähestyssämme kuullut lämmityskiidot oli juuri tehty.

Oli Fouga ja Fougamies

Hallista pöllähtikin ulos huoltojoukko Jyrki Laukkasen johdolla. Matti ja Jyrki olivat nähneet viimeksi armeija-aikoinaan Fougahommissa, ja juttua löytyi paljon ja heti.

Talviöljyjä sisään

Etuohjaamo

Takaohjaamo on sukellusvenemäisesti periskoopilla varustettu

Muna ja kana, Matti Parviaisen piirtämä laivuetunnus

Kävimme vielä pyörähtämässä sisällä hallissa. Kokoelma on kyllä uskomaton. Purtsikoiden ja muien päristimien lisäksi Migejä, Draken, Gnat, Gauntlet...harva sitä saa armeijasta lähtiessään kaluston mukaansa! Suosittelen kyllä käymään, jos lentsikat yhtään kiinnostavat.

Syysjärjestelyjä

PAM!

Suihkumoottori johon on laitettu kabiini päälle

Harakka ja evo-versio Harakka 2

Jatkosodan Messerschmitt-muistoja

Hallin edessä metsikössä on vuonna 1999 pystytetty muistomerkki jatkosodan lentolaivueelle. Hieno patsas pysäytti hetkeksi - kovia poikia...

Patsas

Ylivoimaa vastassa

Komea Mersu

Tutustuminen riitti ja lähdimme miettimään matkan jatkoa. Gauntlet sai yksipaikkaisena jäädä rauhaan, jatkettiin Zephyrillä.

Kalusto rivissä valmiina

Päätimme lentää Vesikselle kahville. Vastatuuli oli huima, 60-70 km/h. Yritin haeskella korkeuksillakin tyynempää mutta ei, ei löytynyt. Rintaman raja vaikutti hieman, pohjoispuolella oli aivan hieman tyynempää. Lusin harjoitus oli jo päättynyt ja kentälle pääsi normaalisti, siellähän oli jopa vilkasta!

Vesivehmaan kenttä

Valitettavasti kuppila oli kiinni. Kurkimme ikkunoista ja yritimme sisään lennonsuunnittelutiloihinkin. Tosin iPad ja Air Navigation Pro olivat siinä tarjoamassa yhtä hyvää tukea, eikä sinänsä haitannut ettei sisään päästy. Seinällä oli erinomainen infotaulu luetellen tärkeät taajuudet ja puhelinnumerot. Plaani Malmille kehiin vaan soittaen EFHF Briefingiin.

Odotellessa kurkimme vielä kentän kalustot läpi

Nätti Foxbat

Alkaakos Eurostar olla jo vähän vanhanaikainen?

Zephyr on ainakin moderni!

Matka Malmille sujui normaalisti, katseltiin vielä Hermanonkimaan talvikenttä - vähän oli märkä. Reissu sujui mukavasti ja tuulikin oli tyynempi loppumatkalla, hyttyset siivistä ja Malmin kuppilaan...mutta auh, sekin oli jo kiinni! Aukioloajat olivat muuttuneet arkisin ml. perjantai klo 16 asti, lauantaisin klo 17 saakka.

Season of mists and mellow fruitfulness

2011-09-22T13:13:00.000+03:00

The nights draw in, the warmth of summer is a slowly-fading memory. Though we try to push the thought to the back of our minds, the flying year in Finland is gradually coming to its end. Wet and windy weather has recently been dominating the scene, but strangely has let up for several week-ends in a row. Those of us who are hardly past the nursery stage in paragliding are amassing flying time and launches to reach the next proficiency stage (PP3) which will allow us to head away from the home field and venture forth on our first cross-country. Next year!

Even now it is still possible to catch a thermal and have a soaring flight, but cloud-bases are lower. Like midges that want to hover in the last sunbeams, we airy addicts crowd to the flying field whenever there is a chance to get airborne: ultra-lights, "proper" powered aircraft, hang-gliders, paragliders - whatever.

This short video gives a taste of this end-of-summer frenzy at one of our Southern Finland sites - Hyvinkää airfield (EFHV).

Looking back on the year, many happy memories: Gréolières, of course, soaring flights at Vesivehmaa and Kiikala, moving gradually towards routinely safe and competent take-offs and landings even in "challenging" wind conditions, meeting new pilots (learning new names!), all this and much more.

Above all, the flying itself: sitting up there in the whispering airflow, the entrancing patchwork of forest and fields laid out below one, and feeling the exciting jolt of running into a thermal: turning into it to find oneself rising and rising towards the clouds. Next year, again ... but for now "... barred clouds bloom the soft-dying day, And touch the stubble-plains with rosy hue;"

Maaliinlasku - miten osun viivaan?

2011-09-21T01:02:00.002+03:00

Jälleen oli tullut aika...niin, Hyvinkään Ilmailukerhon maaliinlaskukilpailut järjestetään joka syksy. Olen ollut viime vuosina muka "kiireinen" mutta nyt viikonlopuna sain aikaiseksi osallistua tähän hauskaan kisailuun.

Kari rakentaa maaliinlaskukenttää

Maaliinlaskukilpailun perusperiaate on yksinkertainen: laskeudu siihen maahan merkitylle viivalle. Laskeutumisen haastetta nostaa reunaeste, parinkymmenen metrin päähän parin metrin korkeuteen viritetty lippusiima.

Pistelaskukin on yksinkertaista: päätelineen osuessa viivalle saat nolla pistettä, jokainen metri lyhyeksi antaa 2 pistettä ja yli yhden pisteen. Lisäksi bonuspisteitä saa reunaesteisiin osumisesta konerikon takia ja tyylistä, vähän maun mukaan.

K-8b, vanha sotaratsu - no ei nyt sodan ajalta mutta eipä paljon puutukaan

Tässä kisassa oli varaa valita, tarjolla oli nimittäin kaksi lentolaitetta. Itse valitsin tietenkin vanhan K-8b-puukoneen, toinen vaihtoehto olisi ollut Astir-harjoituskone. Syynsä oli silläkin, että lensin OH-518:lla ensimmäisen kerran jo 20.6.1982 klo 18.11-18.15 - ensimmäinen yksipaikkaisnousu vintturista!

Sää oli sopiva, pieni sivutuuli ja nättiä

Radan valmistelun jälkeen kisa alkoi. Sain erityisoikeuden lentää ensimmäisenä (kukaan ei yleensä halua) jotta ehtisin urheilemaan lentopalloturnaukseen. Vintturinousu oli aivan huima, löysäsin vedon 250 metrin jälkeen ja irrotin mutta kone nousi vielä yli 300 metriin. Maisema oli huumaava, höyrypilviä oli jossain alle 200 metrissä ja kenttä tyyni ja nätti.

Siellä se viiva on jossain tossa kiitotien oikealla puolella

Laskusuoritus oli suht ok. Laskin korkeutta perusosalla reilusti jarruilla ja liitelin loppuosaa jarrut juuri ja juuri auki. Lippusiiman jälkeen jarrutin enemmän ja loppuvediiiiiinnnn. Peräsinvoima ei täysillä jarruilla hitaassa nopeudessa riittänyt aivan ja lasku osui luokkaan "lentotukialukselle, rysähtäen".

Tuonne alas siis

Toinen lasku oli hyvin samanlainen, taisin vetää vähän liikaa jarruja auki lopussa. Tulokset olivat kuitenkin kohtuulliset: ensimmäinen lasku -2 metriä, toinen -2,5 ja päälle Eijan tyylipisteet kiemutelusta ja loppuvetämättömyydestä - NOKU EI SE sauva riittänyt...tuomarin sana on laki.

Lähestyminen

Lippusiiman yli

Osuukohan se

Lähdin suoritusteni jälkeen suoraa päätä Espooseen lentopalloilemaan. Yllätykseni oli suuri, kun kuulin sijoittuneeni lopulta kolmanneksi ja matka vie kohti uusia kisoja ja maailmanmainetta - 3 kerhon kisoihin Räyskälään! Paras osa kisasta jäi kuitenkin kokematta, hengailu kentällä ja muiden laskujen arvostelu.

Maaliinlaskukisaravintolat oy:n Hyvinkään toimipiste

Iltapäivällä sain kaveriltani järkyttävän viestin: aamulla lentämäni K-8b oli rysähtänyt metsään iltapäivällä! Kännykkäselaimella sain selvitettyä, että vahingot olivat vain kalustoa, ei ihmisiä. Huh mikä helpotus! Sääli konetta mutta näitä lentolaitteita saa parilla tonnilla, lentäjät ovat kovin paljon arvokkaampia.

Ensi kerralla sitten uudestaan. Alla aiempi kuvaus vuoden 2007 maaliinlaskukisoista - silloinkin oli hauskaa!

Ikarus - helppoa huvia hitaasti

2011-09-04T20:36:00.001+03:00

Ikarus C42 on yksi yleisimmistä ultrista, varsinkin koulutuskäytössä. Olen itse lentänyt enimmäkseen Zephyrillä mutta nyt saimme MILK-Ikaruksen Malmille ja päätin käydä verestämässä ylätasotuntumaa.

Matti tsekkailee kangaspuita. Uskaltaakohan tommoseen..

Kone saapui Malmin kakkosplatalle karkuun Hyvinkään Maxpo-messuja. Samanlaisia Ikaruksia asuu viereisessä hallissa useita, joten ulkonäkö on tuttu. Ei kun tutkimaan siis.

Koneeseen on helppo nousta, vaikka ovi ei ihan siipeen asti aukeakkaan. Istahdus kupin reunalle ja blob - sisällä ollaan. Tuoli on ihan mukava, säätöjä ei sitten tietenkään ole mihinkään suuntaan. Onneksi olen juuri keskikokoinen, standardi, kone sopii kokoiselleni (178 cm) hyvin.

Tuosta menee helposti sisään huonompipolvinenkin kaveri. Mulla se huonompi on oikea.

Ikaruksen ohjaamoergonomiassa useimmiten kommentoitu piirre on jalkojen välissä oleva kaasuvipu. Mukavastihan se sieltä kaivautuu esiin, vivun sivuliike sallii aika vapaan asettautumisen kuppi-istuimeen. Kaasu on aika herkkä, tottumatta saa äkkiä paljon kierroksia aikaan kun tökkää kepin eteen. Hyvin se kuitenkin toimi tässäkin tapauksessa.

Ikarus edestä. Isoa tuulilasia peittää sisällä koneen nokka, joka on lentoasennossa aika korkealla

Laippavipu katon etureunassa on erikoinen mutta sinänsä ihan ok. Taas tottumattomana jouduin varmistamaan laippojen poistumisen kunnolla - meinasin jättää ne ykkösasentoon. Laipathan sinänsä ovat tehokkaat ja toimivat, koneen voi tuoda maahan hyvin jyrkästi ja lyhyelle matkalle.

Ikaruksen ohjaamo. Tilaa on

Tässä Ikaruksessa ikä ei vielä näy, koneella on lennetty vasta railut 600 tuntia. Ohjaamo on siisti ja tilava. Mittaristo on järjestetty niin, että Tärkeät mittarit näkyvät hyvin ja moottorivalvontaa pitää vähän kurotella. Garmin 296 sopii nätisti keskelle, eikä auringonvalon kanssa pitäisi tulla ongelmaa kuten joskus Zephyrissä.

Variometri oli tässä yllättäen m/s, ei 100ft/min. Helpompi laskea näin purjelentäjänä. Nopeusmittari on normaali kmh ja korkeusmittari jostain syystä vähän väärässä - QNH-arvolla näytimme olevan 20 ft maan sisällä, vaikka olimme 57 ft maan päällä.

Kierroslukumittari ja sen vasemmalla puolella oleva trimmin asentoledi näkyvät hyvin. Trimmin logiikka tosin on hassu: sähkönappulat sauvan päässä toimivat suoraan selkäytimestä, mutta jotenkin tuo ledinäyttö toimii "toisin päin". Taas totuttelua.
Sähkönappulat ovat isoja, helppo käyttää. Tämän koneen radio ja transponder taas ovat pyöreitä minimalleja, varmaan totuteltavissa mutta pikkunäytöt tihrustuttavat 45-vuotiaan silmiä. Ryyppy, lämmitys ja imuilman esilämmitys löytyvät panelista, bensahana keskikonsolin sivusta. Pyöräjarru sauvan tyvessä oli tosi tehokas ja helppo käyttää.

Varmasti komein maalaus kaikista maailman Ikaruksista!

Päästiinhän sitten lentoonkin! Rullaus Malmin 18:n odotukseen oli helppo, kone tottelee maassa hyvin.Nousu 100-hevosvoimaisella ykköslaippoja käyttäen pyrki nopeaksi. Trimmillä oli helppo säätää nousukulmaa ja pienentää sauvavoimaa, joka on Ikaruksessa melko suuri. Sivuttaisliike on kyllä kevyt, mutta pitkittäin sauva on rrraskas. Eipä siihen sauvaan kovin paljon tarvitse koskea, kun kone on trimmissä, kone lentää kuin itsekseen.

Menee kuin itekseen, minä vaan matkustan kyydissä

Ikarus on hidas. Matkanopeus järkevällä moottorikierrosluvulla on vain 140-150 km/h, eikä kauheasti tee mieli työntääkään lisää paukkeen ja rytinän kasvattamiseksi. Jokin teipinpätkä oli tässä koneessa ilmeisesti vähän irrallaan, sillä lennolla kuului koko ajan häiritsevä räpätys. Siipien tyvistä tuli selkeä, virkistävä tuuletuspuhallus, tosin ilman säätömahdollisuutta. Nyt ymmärrän Ikaruslentäjien talvipukeutumisen.

Kaartelimme Degerin kautta kohti Nokkaa ja katselimme merimaisemia. Ylätason ja varsinkin tämän Ikaruksen hyvä puoli on näkymä suoraan alas, kun ovien ikkunat ovat isot. Tuuletusluukut toimivat hyvin, säätö on täysin portaaton joka suuntaan. Ketterä kone sallii kaarron melkein paikallaan.

Laskuun tullessa korkeutta oli loppuosan alussakin vielä riittoisasti, ja appiukko kehotti hidastamaan jo ajoissa. Tiesin jo kokemuksesta, Ikaruksen liito-ominaisuudet sallivat kuitenkin tarkan lähestymisen korkealtakin, moottori tyhjäkäynnillä tullaan alas eikä meinata. Vedättäen koneen sai erittäin pehmeästi tasan kynnykselle. Ilman moottoria kone vajoaa hyvin nopeasti, liitoluku on mopocessnan luokkaa (11).

Hyvin näkyy! Ylhäällä pilkottaa laippavipu.

Mikäs siinä, mukavaa sunnuntailentelyä ja helppoa hallittavuutta! Liukkaampiin tottuneena jätän suosiolla matkalennot eri koneille, vaikka ero matka-ajassa ei varmasti mikään suurensuuri olekaan. Kokonaisuutena helppoa huvia, aika hitaasti.

Ja Ikaruksestahan kannattaa muistaa se, että sillä ei kovin lähelle aurinkoa kannata mennä.

Kesäretki Maarianhaminaan - rajaloukkaus matkalla

2011-08-26T00:47:00.000+03:00

Kävimme appiukon kanssa retkellä Maarianhaminassa jo aiemmin kesällä. Matkalla oli mukavaa ja mielenkiintoista joten parempi kirjoitella myöhään kuin ei milloinkaan.

Reissu osui keskiviikolle 27.7., kesäloman keskivaiheille. Hellekesä oli parhaimmillaan ja sääennuste mainio. Illan OFP-rakentelu ja kartan piirtely virittivät hyvään lentotunnelmaan, ja aamulla ahkeruus palkittiin pilvettömällä taivaalla. Soitin ja tavoitin tällä kertaa jopa Tullinkin ja kerroin että tulossa ollaan. "No anna nyt kuitenkin vielä tunnus ja henkilömäärä..." - taitaa olla aika kuollut kirjain tuo ilmoittautumispakko.

Viikin päällä n. 08.32

Risteilijät rannassa - toivottavasti asiakkaat eivät heränneet kun lentomelusimme yli

Autereisessa aamusumussa suuntasimme kohti Hankoa, joka oli ensimmäinen reittipiste. Olin tsekannut vaara-aluekartan ja Etelä-Suomi oli valkoinen, joten lentelimme rannikkoa pitkin purjevenesatamia tiiraillen. Josko siellä tuttuja..? Porkkalanniemi mentiin meren puolelta R-alueiden välistä - tai niinhän sitä luultiin - ja mukavia saarimaisemia tiirailtiin tarkkaan.

Mä näin meren!

Ihan nättiä!

Hanko lähestyi ja pientä sumumaista pilveä kertyi korkeammalle ja matalammalle. Pahimpia lauttoja väistellen mahduimme hyvin väliin ja horisontissa pilkottava kirkkaus rauhoitti jatkamaan eteenpäin, vaikka välillä meren päällä lennettiin jo 500 jalassakin. Hangossa rannikko oli selkeä ja kävimme tyhjällä kentällä.

Siellä ei pitkään viihdytty. Ois nyt ees ollut kuppila.

Hangon satamassa oli jännän näköinen autolautta. Taisi mahtua aika paljon autoja.

Kess siellä

Nakkilaattori ei oikein osannut ohjata seuraavaan kohteeseemme, Genböleen. Jostain syystä piste oli aivan väärin, mutta suunnistusguruille tämä ei ollut ongelma. Kenttä löytyi ja laskussa oli taas sama ongelma: lähestyin liian korkealla eikä meinattu mahtua kentälle. PAH! Ylivetoa en kuitenkaan tehnyt ja kone mahtui kentälle. Lohdutukseksi kiitotie kukki keltaisena merenä, tulipahan parempi mieli.

Genböle national (vai regional?)

Lyhyt pysähdys täälläkin ja kohti Kumlingea. Matkalla tehtiin postikorttitaidetta - Silja ajeli pitkin saarten reunoja.

Tahtoisin ginitonicin, ginitonicin...

Pomppu oli aika lyhyt. Kumlinge tuli näkyviin yhtä nättinä kuin ennenkin

Kumlinge

Oikealla ylhäällä näkyy vanha Kumlingen lentomajakka

Laajalla kierroksella saaren ympäri bongasimme perhetutun. Tuttu purtsikka täristi kohti mannerta. Pari rundia ympäri - kuulimme jälkeenpäin, että kone on about stealth kun ääni ei kuulu maahan asti.

Siellä se on

Kumlingen kenttäfasiliteetteja

PuuC, fillari...tarrasta päätellen tarkoitettu ilmailijoiden käyttöön

Terminaalirakennuksen ikkunassa on monta ilmailukerhotarraa, mm. KuIK.

Purtsikkasatamia bongaillen matka jatkui Maarianhaminaan. Reittikone tuli samoihin aikoihin mutta pyörteilyä ei ollut. Lasku sujui normaalisti...

EFMA apron

..."tulisitko vähän käymään täällä tornissa, ois asiaa". TÄH?!?!

Pähkäiltiin parkkeerauksen aikana, mikä juttu tää on. Liian lähellä laskeutuvaa? Loppuveto liian löysä? Ilmoittautuminen liian myöhään? What? Not?

Kalterit tornin ikkunassa. 20 years, no parole

Tornissa kävi ilmi, että Porkkalanniemen IT-yksikkö oli bongannut meidän lentäneen rajoitusalueella minuutin ajan. R37 ja R35 ovat lähekkäin mutta taitava lentäjä kyllä pääsee välistä. R37 vielä loppuu 2000 jalkaan, mutta näköhavainto kertoi meidän sitä rikkoneen. No, raportti lähti näppärästi illalla netistä mutta kyllähän tuollainen huolimattomuus harmittaa. Kartta kuitenkin löytyy ihan hyvin tästä.

Maarianhamina monopoliaikana, ennen Flybeä.

Harmistuksesta huolimatta tunnelma tornissa oli leppoisa. Siilinjärven mies oli päässyt saarelle Johtajaksi lennättämään meitäkin. Lupsakkoo olj ja keskustaan lähdettiin hampparille hyvillä mielin.

Vähän kuin Kuuba, ei oo uusia autoja, kaikki ajavat vanhoilla jenkeillä

Görans Korv syötti hampurilaisia ja pääkatu oli täynnä turisteja. Emme kuitenkaan jääneet turisteilemaan vaan palasimme kentälle - tornissa plaani Turkuun ja menoksi turkulaisten Cessnan perään.

Maarianhaminan terminaaliin mahtuu

Suuntasimme kohti Kustavia, naapureiden mökkiä. Matkalla otin kuvan merikotkasta.

Tuolta se tuli ja tuonne se meni.

Kuva ei osunut, läheltä piti. Nätti lintu

Se linna siinä .. siinä. No se

Saaristomaisemat häikäisivät. Linnaa, lahtea, salmea, veneitä, laivoja...nättiä!

Lounaissaaristoa.

Tuonnepäin!

Siltoja ja satamia. Taustalla Kihti

Saavuimme Kustaviin ja päätimme lentää Lindholmien mökin päälle. Tuossahan se on...eiku tuo näyttää enemmänkin tuolla siltä...eiku..eiku..samannäköisiä kaikki. No, otinpahan kuvan jostain mökistä.

Mökki Kustavissa.

Myöhemmin kuulimme lentäneemme suoraan möksän yli, mutta koordinaatit olisi tosiaan kannattanut kysyä.

Mietoisten kirkko

Jatkoimme kohti mainiota maamerkkikirkkoa.

Turun lentoasemahan se siellä

Liityimme pitkälle perusosalle ja samalla kuului Turkku-Cessnan ilmoittelu. Mitähäh, mehän kiersimmekin?! No, jotkut lentokoneet ovat hitaampia ja jotkin vain eivät kulje niin kovaa. Olimme ohittaneet kaverit.

Tankkiasema

Ajoimme hakemaan piristykseksi 100LL:ää. Koneita nousi, laskuvarjoja laski.

Mihinkäs sitten?

Lentäjällä pitää olla lentopankkikortti

Iso kenttä ei pitkään kiehtonut. Plaania eteenpäin...mutta! Täällä ei otettu plaaneja vastaan! "Soita sinne Helsinki-Vantaalle..."no joo! Mikäs siinä, tulihan se näinkin ja heti voimaankin. Päästiin lähtemään Oripäähän.

14 h jäljellä

Kalusto suojassa kumpupilviltä

Sää Oripäässä oli mainio. Muutama ihminenkin oli ja vaihdoimme kuulumisia. Rallye hinauskoneena alkoi olla lopussa. Koneita säästeltiin muutenkin, koska taivaalla olisi voinut olla repiviä nostoja.

Se siellä taivaalla on se cumulus

Ypäjä

Kivan juttutuokion jälkene matka jatkui Ypäjän yli kohti Räyskälää. Matkalla tyyni keli huikaisi, Forssanjärvikin oli kuin peili

Kerro kerro...

Voiko tästä sanoa enää mitään?

Olin napannut Turussa Räyskälän infot iPadille, pithän sitä nyt päästä kokeilemaan reissussa. Matti saikin aika hyvin siitä selvää ja opasti kohti laskua.

Kyllä joka koneessa pitää olla ipadi
Kävimme matkalla vielä lyhyellä pysäyksellä Forssassa ja kohta olimmekin purtsikoiden laskukierroksia sotkemassa Räyskälässä.

Räyskälä

Plaani Malmille, kahvi ja munkki NAMI NAMI eikä sen kummempaa. Ilmoitus vaimolle ja menoksi!

Rantaa

Lähestyminen Malmille oli leppoisa eikä muuta liikennettä pahemmin ollut. Koneen pesun jälkeen tosin DC-3 nousi menemään, otin videonkin.

Heroes!

Mukava keikka ja kuuden jälkeen kotona. Koko päivähän siinä meni mutta kaukana käytiinkin!

Seuraavaksi luvassa juttua Jämin ja Porin suunnilta

30, 50, 100, 200

2011-08-09T00:24:00.002+03:00

Muutama pyörylä ilmailussa on nyt tullut täyteen. Yhdistelmä purje-, moottoripurje- ja ultrakevytlentoa tuntuu mukavalta ja olen mietiskellyt jatkoakin. Pari tarkennusta nyt kuitenkin noista pyörylöistä.

30

Timo, Jari ja Blanik Rautavaaralla 1981

Sain ensimmäisen lentolupakirjani 30 vuotta sitten. Lensin Rautavaaralla purjelentolupakirjan Kuhmon Ilmailukerhon järjestämällä kurssilla. Kone oli Blanik L-13 OH-433 ja opettajana sotalentäjä Matti Tammilehto (R.I.P.). Mukavia muistoja kuumalta kesältä, 15-vuotiaan innolla taito tarttui helposti ja Rautavaara jäi yhdeksi kotikentäksi.

50

Näin se kallistuu

Vuosien purjelentelyn jälkeen halusin kokeilla jotain muutakin ja lensin moottoripurjelentolupakirjan kesällä 2009. Muutama teoriailta Hyvinkäällä ja n. 8 tuntia lentoa Eväsojan Penan kanssa ja voilà - elokuussa lensin lupakirjan saatuani jo seuraavana päivänä Grobilla pokkaamaan Tapanilan kaupunginosapalkintoa Nilsiästä (tietenkin lentäen Rautavaaralle). 50 tuntia tuli täyteen jo viime kesänä.

100

Takaisin Malmilla Matin kanssa kun se satanen tuli täyteen. Maarianhamina on kiva paikka käydä

Jatkoksi MGPL:lle lensin ultrakevytlupakirjan marraskuussa 2009. Käytännössä tyyppikoulutus ja kouliintuminen Malmin käytäntöihin, 3h17min tiimaa ja lupakirjaan taas yksi uusi rivi UPL. Into kasvoikin kun lentäminen näin helpottui, asummehan kilometrin päässä Malmilta. kesällä 2010 ja 2011 lentelin aika ahkerasti ja niinpä 100 tuntia täyttyikin jo 27.7.2011 Maarianhaminan lentoretkellä (KATSO KUVAT) appi-Matin kanssa. Tarkempi kohta oli siinä vähän ennen Hankoa, menomatkalla.

200

Pari tuntia ennen 200 jossain Lopen päällä

Viime viikolla laskeskelin ja tarkistelin lentotuntejani ja havaitsin, että purtsikkatiimaa oli kertynyt aika tarkkaan 196h34min. Mietiskelin asiaa hetken ja viime perjantaina 5.8. lähdin kokeilemaan pitkästä aikaa purjelentoa. LS-8 on aivan jotain muuta kuin alkuajan Blanikit tai Ka6:t joten viilettelin Etelä-Suomea ristiin rastiin 3h33min. Siinähän se 200h07min täyttyi ja taas yksi satanen oli rikki! Lentoa on hauska katsella Google Earthilla.

Mitä seuraavaksi?

Vaihtoehtoja on paljon. Uusi tulossa oleva lupakirjaluokka LAPL (Light Aircraft Pilot License) helpottaisi peltikoneilla lentämistä, mutta kustannustaso on kuitenkin ultriin ja muihinkin verrattuna korkea. Ehkä ensin kannattaisi kuitenkin hankkia vesilentokelpuutus ultralla?

Matkalentoa olen ultrilla ja mopulla harrastanut aika ahkerasti, mutta vielä Länsi-Suomi, Lappi ja naapurimaat ovat kokeilematta. Ultra on koneena näppärämpi mutta mopulla matka on rauhaisampaa. Parempia ne molemmat silti ovat.

Purjelentopuolella tavoitettavana olisi vielä kulta-c johon tarvitsen vielä 300 km:n matkalennon, määrämaaliin lennettynä se tuottaisi timantti-c:n. Tietenkin purtsikkakisatkin on kokeilematta mutta siihen ei into taida riittää. Ehkäpä sitten purjelentoleiri aalloissa jossain lämpimämmässä tai miksei taas Kebnelläkin?

Omia lentsikoitakin olen miettinyt, pitäisikö taata koneen varaustilanne? Investointina 6000 euron puupurtsikka, 15 tonnin ultravanhus, 60 donan moderni ultra tai jokin osuus (ultra/mopu/jopa purjekonekin) ovat kaikki käyneet mielessä. Olisikohan jo keväällä rahaa tarpeeksi? Pääsisi huoltamaankin...

Monenlaista on siis mielessä ja tarjolla. Perjantain purjelentopäivä kyllä virkisti ja muistutti, miten mukavaa sekin laji on. Ultralla on kiva käydä matkoilla helposti läheltä ja mopullekin löytyy rauhaisa kolosensa - voi sitä majesteetillista liitelyä kun Grobin työntää liukuun! Niin - taivaskaan ei ole rajana, sehän tässä on parasta.

Isän syytä kaikki! Oikealla siipeen nojaamassa, velipoika Tane-setäni polvella maassa ja Riihosen Ahti siellä takana.

Kuhmo Fly-In 2011

2011-07-21T10:28:00.001+03:00

Tulihan se sieltä - Kamarimusiikkifestivaalien väliviikonloppu ja kauan odotettu Kuhmo Fly-In.

Olen aikanaan (1981) lentänyt purtsikkalupakirjan Kuhmon Ilmailukerhossa ja siksi sidoksissa yhdistykseen. Sukuvikaakin on, isäni oli perustajajäseniä ja mukana rakentamassa kenttää. Hyvässä kunnossahan se taas onkin. Olin varannut retkelle koneen jo joulukuussa. Pienien mutkien ja muutosten jälkeen sovimme aikanaan, että saan käyttööni MILKin uusimman Zephyrin. Tietenkin se tunnetusti särkyi pari viikkoa ennen retkeä laskuhaverissa...

Torstai 14.7.

Lohtulento Stadin reunoilla aamuyöstä 14.7.

Torstaina 14.7. kuitenkin piti lähteä matkaan. Keli oli mitä mainioin ja kävin fiilistelemässä hetken Stadin päällä, ennen kuin lähdin jumpsuttamaan dieselillä kohti Rautavaaraa, josta pääsisin ilmaan. Matkaan lähti serkkuni Jaakko, joka ei koskaan ollut lentänyt pienkoneella.

Matkalla Rautavaaralle muistutin Jaskaakin toistuvasti että "olisi tämä ollut lentämällä helpompaa". Ajelimme valtateitä kuutisen tuntia, tosin pääsimme Kuopiossa syömään Sampo-muikkuja, aivan mainio ravintolahan se olikin. Rautavaaralla olimme ennen kahdeksaa ja kone lenteli vielä koululentoja laskukierroksessa. Rautavaaralla oli menossa matkalentoleiri ja toiminta oli vielä illemmallakin vilkasta.

Suomen purjelentokonekanta on kyllä aika kohdillaan, pari Duo Discustakin oli mukana

Farewell, Rautavaara

Lähdimme kuitenkin pikapuoliin jatkamaan reissua heti koneen vapauduttua. GPS ja nokka kohti Lieksa-Nurmesta ja 5 minuuttia lähdön jälkeen Jaskakin ymmärsi haikailuni alkumatkan akana. Maisemat olivat huimaavia.

Ei sitä kai pelota? Jaska ja minä.

Pielisen saareen paistoi aurinko

Viekin kirkko ja sen takana joen samalla rannalla yksi sukutiloista

Teimme pikavisiitin Viekiin samalla, setäni (Jaskan isä) haki kentältä ilmoittautumaan Viekijoen rannalla olevaan kesäsiirtolaan. Kenttä oli suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta edelleen kentän päätyjen reunoilla oli muutama puska, jotka saattaisivat riipoa Grobin siipiä. Ei mitään vakavaa, kuitenkaan.

Lieksa-Nurmes EFLN (11/29 - 940 x 18 m asfalttia)

Aurinko alkoi jo olla alempana

Lentäjäsankarit valmiina jatkamaan matkaa

Matka jatkui Lentuan ympäri Kuhmoon, jonne laskeuduimme 22.45. Tyyntä, CAVOK, mitä vielä kaivattaisiinkaan? Varsinkin kun kentällä oli yllätysuutuus: uuden hurjan ison hallin runko! Vähänkö tätä oli vähätelty, mielikuva 3 koneen hallista muuttui täysin, tuohonhan mahtuu vaikka 10 konetta!

Iltalento korpimaan kautta, ADIZia hipoen kohti auringon siltaa

Häikii!

Näiden järvien kauneutta on vaikea saada kiinni valokuviin. Tyyniä kaikki tyynni.

Lasku Kuhmoon EFKH vartti ennen auringonlaskua

Hallirakennelma yllätti, onpas se hieno!

Perjantai 15.7.

Perjantaiaamu aukeni myös kirkkaana. Onneksi oli sovittu, että lennätän kurssista kiinnostuneita perjantainakin. Monen epäröivän halukkutta vahvistettiin vartin lennoilla - tältä se tuntuu!

Johan Antman sidotaan kiinni koneeseen ja ensilento alkaa

Päivällä käväisi Kajaanin OH-CMI:kin paikalla hakemassa kaverin mukaansa, harmittavasti lauantai vain oli jo myyty. Muutaman lennon jälkeen tuli myös mainio tilaisuus tehdä U555:lle 50 tunnin huolto, joka olisi tulossa ihan parin tunnin päästä muutenkin. Malisen Ari oli oppinut temput hyvin ja huolto oli nopea, rauhallinen ja tarkka. Öljynsuodattimen vaihtoon tarvittiin kikka kakkosta, yhden kumisuojuksen kiinnitys oli osin rikki ja toisen kaasarin ryypyn stopparit olivat katkenneet. Ei mitään radikaalia, kuitenkaan. Kyllösen Jaska tuli OH-CTK:lla valvomaan huollon ja Ari sai nyt valtuudet tehdä niitä itsenäisesti.

OH-CMI taksilento Kajaaniin - poika oli yökylässä Kuhmossa

Huoltojoukot toimessaan

No Arihan sen huollon oikeasti teki

Experimental Oulusta - Jaska tuli Cessnalla

Iltapäivällä Lundbergin Urpo kävi verryttelemässä laskuvarjollaan ja Toni Heikkinen verrytteli C182-lennokkiaan. Muutamaa ihmistä käytettiin vielä ilmassa kunnes lähdimme Kyllösen Hannun kanssa kokeilemaan matkalentoa Suomussalmelle.

Urpo valmistautuu lähtöön. Hypyn aikana kuulema saa polttaa.

Achtung, hyppykone auringossa!

Laskupaikka tuulipussin vieressä

Tonin Cessnakin sai pyrstöönsä tarran.

Tuomo kävi ilmassa (8 v)

Hannun tuore lupakirja kaipasi vielä pientä vahvistusta, ja suntasimme Suomussalmelle. Hannun paikallistuntemus ja kartanluku olivat tarkkoja, ja GPS-valistus tuntui vähän hassulta. Turvaahan se tuo siihen kartan ja silmän rinnalle, joten suosittelin ja suosittelen laitteen tehokasta käyttöä.

GPS varmistaa suuntaa. Edessä Vuosankajärvi

Suomussalmen kentällä (05/23 - 800 x 15 m öljysora) sattui olemaan joku paikalla!. Kaveri oli vienyt juuri kimppakoneensa Ahmosuolle ja esitteli meille hallissa asustelevaa kalustoa. Kävimme vielä vanhassa kerhokämpässä ja siellä olivatkin tallella OH-CEB:n Kuhmon aikojen lentopäiväkirja ja vanhan vintturin V1 käyttöpäiväkirjat 50-60-luvuilta. Otin ne nyt mukaan, OH-CEB-kirja jäi Kuhmoon talteen.

Suomussalmella oli uuta kalustoa, OH-U609 Foxbat

Oli siellä vanhaakin, OH-268X ei vielä ollut moottoroitu kun lensin sillä Rautavaaralla 80-luvun alussa (KA-6Cr)

Gyrokin löytyy!

Vanhasta parakista löytyi aarteita

Mahtava peräsin Suomussalmen hallin edessä.

Paluumatkalla Kuhmoon maisemat olivat vain parantuneet. Myötäaurinko ja tyyni keli .. aijai. Lentelimme Härmänkylän kautta Lentuaa hipoen tyynten lampien päällä melko matalalla, n. 1000 jalkaa. Mäntymetsä oli auringonlaskussa parhaimmillaan.

Tyyntä taas

Kiintopisteet kortilla

Parkkipaikalla ruuhkaa

Laskeuduimme lähes suoraan vasta-aurinkoon ja kenttä olisi ollut hankala nähdäkin ilman aurinkolaseja. Kentällä oli nyt pari muutakin konetta: OH-CTK:n lisäksi paikalle oli tullut OH-XPW, experimental Pudasjärveltä. Kaikki näytti hyvältä.

Lauantai 16.7. - Fly-In päätapahtuma

...kunnes lauantaiaamu aukeni harmaana. Vettä tihuutti kun saatoimme yhden KuIK-perustajajäsenistä hautaan, Reijo Heikkinen kuoli keväällä.

Matti Nurminen laskee Roopen uurnan hautaan. Oikealla Heikki Hyvönen seuraa, takana oikealta vasemmalle Tapio Moilanen, Olavi Heikkinen, Tauno Hyvönen, Altti Riihonen ja Ahti Riihonen. Vasemmalla Elsa Hyvönen, joka oli myös kerhotoiminnassa muakna 60-luvulla.

Kävin tsekkaamassa pilvet ja olihan niissä korkeutta. Pari kaveria kävi lentämässä mutta sää heikkeni hitaasti.

Ihan kohtuullista vielä...Kuhmon keskustaa

Potkupallokisatkin oli käynnissä, säähän on aivan hyvä..?

..mikäs sumu se tuolla..

Etelästä tunki matalaa keliä joka oli niin tuheroa ettei Holmstörmin Vesakaan päässyt siitä läpi puhumattakaan haapavetisistä. Sade tiheni ja kohta ei näkynyt edes kentän päätä.

Yleisöä kuitenkin riitti

Makkaraa!

Pari innokasta kävi ilmassa sään hiipuessa. Vasemmalla KuIK-puheenjohtaja Pekka Pääkkönen, oikealla entinen kerholainen Pentti Julkunen jakaa kokemuksiaan.

Tymä.

Voiko sateenvarjon kanssa lentää?

Päivä näytti kastuvan kasaan. Innokkaita tutustujia kuitenkin tunkin kentälle auto toisensa jälkeen, toistasataa kyläläistä kävi katsomassa tapahtumaa. Välillä päästiin esittelemään moottorilentoa mutta pääosan tässä vaiheessa pystyivät esittämään paikalliset RC-helikopterimiehet ja ultrakurssilainen Toni radio-ohjattavalla Cessnallaan. Päivästä näytti tulevan perinteinen, viime vuonnahan kesän kylmin päivä osui juuri Fly-In-päiväksi.

Vaikuttava kopterikalusto vakuutti myös ilmassa

Puoli kolmen jälkeen kuitenkin alkoi tapahtua. Yhtäkkiä etelätaivaalla vilahti vihmovan sateen seasta sinistä väriä - ihan samanlaista kuin ennen oli se taivaan väri! 14.45 maahan asti ulottuvan sumu-sadepilven reuna ylitti kentän ja taivas kirkastui kerralla. Lähdimme heti lentämään ja katsomaan, mitä tapahtuu.

Keli kirkastui laakista!

Rintaman reuna eteni pohjoiseen. Minulla eikä kyytiläisellä ollut kameraa mukana. Näky oli hurja: musta maahan asti ulottuva pilvimuodostelma ryntäsi kohti pohjoista. Etelässä oli pientä yläpilveä ja suorastaan parasta keliä. Miten muutos voikaan olla niin äkillinen?

Lentotoiminta pääsi käyntiin, mutta valitettavasti yleisö oli jo käynyt muutamia kymmeniä lukunottamatta. Okkosen Teuvo lennähti vielä Sotkamosta paikalle niin, että saatiin 5 konetta tapahtumaan täyteen - viides oli paikallinen C150 joka oli talven aikana hiottu ja maalattu kuin uudeksi!

Teuvon Jabiru

Kelimuutos oli dramaattinen

Lapsuudenkoti Niemiskylällä

Iltapäivän mittaan lennätettiin sekä uusia että vanhoja kerholaisia - perustajajäsenet kävivät nyt ensi kertaa melkein kaikki ilmassa. Kaksi vierailijaa lähtivät jatkamaan matkaa Jämille ja toiminta lopetettiin vasta klo 18.50, kun tuli kiire kuppilatiimaosioon Kamarimusiikin kalateltalle klo 19. Siellä jatkettiin lento- ja kokemusvaihtoa myöhään yöhön.

OH-CTK lähtee Jämille

OH-XPW seuraa

OH-U555 ja OH-CGD jäivät kotiin. OH-U503 lähti myöhemmin illalla

Sunnuntai 17.7.

Tilaisuus oli lopulta ihan onnistunut ja juttuja riitti koko illaksi. Sunnuntaiaamu oli tihkusateinen mutta keli avautui jälleen 13-14 aikoihin. Vielä pari kertaa käväistiin kerholaisten kanssa ilmassa.

Kuhmon keskusta snnuntaina 17.7.2011

Keli oli ihan ok

Mersun arvo tuplaantui, perään tuli hieno kerhotarra

Esittelylentoja jatkettiin iltaan asti. Tavoitteena oli näyttää mahdollisille tuleville lentäjille, miltä kevytilmailu tuntuu ja onko heillä siihen mahan tai pään puolesta saumoja. Jokaisella tuntui olevan, joten tammikuussa alkava teoriakurssi täyttyy sopivasti.

Iltasella lensimme koneen takaisin Rautavaaralle Janne-kurssilaisen kanssa. Tyyni keli, peililammet, kaunein Suomi...

Puppe on kurssilla ja tuli mukaan matkalennolle Rautavaaralle

Nätti on tämäkin kenttä

Parkkiin tuonne

Vaikka bensaa olisi riittänyt Malmille asti, päätin jättää koneen kurssia varten Rautavaaralle ja jatkoin yötä myöten autolla Helsinkiin, koko ajan harmitellen ettei ollut sitä lentsikkaa. Totta se on, lentäen olisit jo perillä!

Ei se keli ihan huono olisi ollut. Mitsu parkissa Vihantasalmen Nesteellä, joka oli tietenkin mennyt juuri kiinni.

Rantasalmi Fly-In Tour

2011-07-09T02:21:00.004+03:00

Fly-In, tuo ilman Ladojen kokoontumisajo - sellaisiin pitää päästä aina jos vain mahdollista!

Niinpä Arminin kysellessä halukkaita U635-lentäjiä Rantasalmelle sähköpostisormeni napsautti HEP ennen kuin ehdin edes vaimolta kysyä. Mahdotontahan sitä oli sen jälkeen enää peruuttaa, varsinkin kun kaverini Teemu ilmoittautui HEP mukaan samantien. Hän nyt sattumalta vain oli Mäntässä möksäilemässä joten matkan varrelta piti hakea.

Malmin halli aamusella

Lauantaiaamu 2.7. oli alusta alkaen kuuma, ja lähdin liikkeelle kauhean aikaisin. Piti nimittäin palata ajoissa kotiinkin, iltapäivästä. Tankkailin ja tunkkailin, kone oli käytännössä valmiina ja vain tarkastusta vaille valmis.

Kone ulos hallista

Aamu oli kyllä tosi nätti

Plaanin olin tehnyt jo edellisenä päivänä ja yllättäen lento Teiskoon pääsi melkein samantien nousemaan korkeuksiin, 5000 jalkaan.

Vielä ehjänä

Matka sinänsä oli tapahtumaton, maisemat vain olivat huumaavia. Peilityyniä isoja selkiä, pilvien kuvat olivat mahtavia.

EFHK

EFHV

Tarkkana kuin porkkana

Yksi syy lentää

Teiskoa lähestyessä kaivelin lähestymiskartan esiin. Purjelentotoimintaa ja mitä vielä ja joo ennen yhdeksää ei saa laskeutua - kello alkoi olla juuri yhdeksän. Paitsi viikonloppuisin moottoroitujen lentokoneiden lasku kielletty ennen kymmentä...tä...tä...lauantaisinkin? Jumppahuiti sentään, mitäs tämä tarkoittaa! Yritin huudella platalla konettaan väsäävälle purjelentäjälle mutta kukaan ei vastannut. Kiusaus laskeutua oli suuri, mutta kun säännöt. Ei perhana.

Teisko on sulki

Purjelentoa vasta valmistellaan

Päätin plaanin siihen Teiskon päälle. Lennonjohtajakin ihmetteli, miksi tolleen halusin - "joo, ei tänne saa laskeutua ennen kymmentä". "No, eihän se minun syytäni ole, suljen plaanin ja ilmoitan alueelle". PÖH!

Lohtua matkaajalle. Aivan huimaavia maisemia

No, Halliin siis hakemaan Teemua. Vartti matkaa ja kuumalle superplatalle. Jostain syystä kokoelmastani ei löytynyt Hallin karttaa mutta muistin että GA-platta oli jossain...tuolla. MIL ONLY -kyltit kyllä ohjasivat oikeaan suuntaan ja Teemu huhusi aidan takaa käsiradiollaan.

Halli EFHA

Halli vuh vuh

Pieni ongelmahan siitä tuli, aita oli aika tiivis. Portin vieressä oli erilaisia puhelinnumeroita ja puhelin. Yritettiin jokaiseen, pari-neljäkin kertaa. Mitä, onko sotilaskenttä tyhjillään? MIHIN SUOMEN ARMEIJA OIKEIN ON MENOSSA! Mutta matkaan oli päästävä, joten väänsimme sen verran aitaa että Teemu pääsi ryömimään alitse.

Sitten alkoikin tapahtua. Kentän suunnalta ilmestyi tummanvihreä VW-paku joka ajoi ainakin kahtasataa kohti meitä. Auto rynni yli kanervikon ja jysähti eteemme, kyydistä loikkasi ylivääpeli - "JOKU TULI JUURI AIDAN YLI, KUKA?!?!?!".

Minähän en ollut tehnyt mitään pahaa, laskeutunut vain kentälle lentsikalla. Pienen kuulustelun jälkeen asiat alkoivat selvitä ja kävi ilmi, että portin kyltissä olleet numerot olivat aivan vanhentuneet. Kentällä pitää soittaa vartiopäällikölle, joka valvoo kulkua 24/7. Paras kulkureittikin olisi ollut purjelentäjien portti kentän keskivaiheilla, tornin vieressä. Hetken kuluttua juteltiin jo mukavammista asioista, Laukkasen Jyrkin taitolennosta, Jämin ilmailutapahtumista ja käytiin katsomassa konettakin. Päästiinhän siitä sitten lopulta matkaan, vaikka aluksi näytti että joudumme vankilaan kulkematta Rantasalmen kautta.

Karkuun päästiin! Himos

Kovii jätkii nääs nääs nääs

Joroisten jäljillä - EFVR

Lensimme Varkauden autiolle EU-kentälle. Hiljaista. Hys. Joku tänne äsken tuli mutta missä? Ei näy.

EFVR autio asemarakennus

Katso maalaislentokenttä

Ilmo äetille

Jatkettiin matkaa Rantasalmelle, jossa ilo alkoi. Maisemat sen kun komistuivat.

Järvi-Savo

Pikkukenttä EFRN

Tähtää tähtää ja osuu

Perillä!

Paljon koneita, monta tuttua (joita tuli päivän aikana lisää), hieno buffet ja saatiin jopa bensaakin haettua huoltoautolla kyliltä. Koneita oli niin paljon, ettei luettelemaan pysty. Toivasen Ilkka laski 37 kuvistaan, varmaan oli ainakin sen verran. Käveltiin ympäri plattaa, tutkittiin koneita - aivan mainio tilaisuus ilman sen kummempaa ohjelmaa.

Parkissa

Torni

Paitoja ja pullia

Parkkeerattiin kahteen kerrokseen

Haimme bensaa keskustasta ja tankkasimme. Sillä välin kunnanjohtaja oli ehtinyt käydä nostamassa lipun, onneksi kuulimme juhlapuheen. Fly-In otetaan Rantasalmella tosissaan!

Jossain vaiheessa Saarisen Kari ehdotteli tutustumislentoa Pipistrel Sinus -koneella ja mikäs ettei! Kävimme koestamassa tunnin lennolla purjelentoakin, joka sujui laitteella aivan mainiosti. Tästä asiasta on luvassa lisää juttua lähiaikoina.

Pitkäsiipi

Moderni se on

Koetestilento

Airborne! Teemu kuvasi kun lähdettiin

Tutustumislennon viive oli jo venyttänyt aikataulua niin, että lähdimme jatkamaan matkaa. Pari sanaa vielä ope-Penan ja Kiikalan Zephyr-lentäjän kanssa ja matkaan. Vielä viimeiset hämäykset - laskeutuva Cessna ihmetteli kun rullasimme 18 päähän että voiko hän laskeutua lainkaan 36:lle. Lupasimme odottaa. Oli nimittäin aivan tyyntä.

Kiikalassakin on Zefiiri

No okei sitä hinataan just ilmaan

Teuvokin oli siellä Sotkamosta! Jabiru

Brewster-muisto

Pena koululennolla

Matkaan mars. Heti nousun jälkeen näimme savua. Tarkistus osoitti, että kyseessä olikin vain turvesuolta nousevaa pölyä. Oli aika tämäkkä nosto!

Savonlinna piti nähdä ja kappas - vastaantulevasta Cessnasta kyseltiin että "Timoko se siellä.." - Luukkasen Arto oli lähtenyt myös kiertämään! Kone tosin jäi huomaamatta kun ultrat lentävät niin matalalla etteivät oikeat lentsikat sieltä korkealta edes erotu.

EFSA

Hallissa oli useampiakin koneita. Jantar Standard

Savonlinnassa oli AFIS auki ja purjelentotoimintaa menossa tai oikeastaan loppumassa. Rallye-hinuri ja Puchaz vedeltiin juuri halliin, yksi kone oli jossain korkeuksissa Enonkosken päällä - 1800 metriä tai sinnepäin. Lähdimme karkuun Finskin Airbusia, joka oli tulossa parinkymmenen minuutin päästä. Kohti Mikkeliä siis.

Ihan iso kenttä sekin on

Savonlinnan keskusta

Mikkelissä oli aika autiota mutta bongasimme platalta Ikaruksen, joka rullaili juuri kohti hallia. Käväisin vaihtamassa pari sanaa ja antamassa Kuhmo Fly-In-lappusen. Hallissa olikin jo se Ikarus joka oli aiemmin Rantasalmella

Laskussa nähtiin Teemun armeija!

Final EFMI

Cessna ja Cessna

Kaunis

Maadoitettu Blanik. Itävallassa joku rikkoi yhden, nyt kaikki ovat maassa.

Mikkelin kalustoa

Hieno halli!

Bensapumppu oli surullisesti huputettu mutta eipä sitä olisi tarvittukaan - kohti Selänpäätä, jossa Teemu ei ollut aiemmin käynytkään.

Loppureissun kuvat ovatkin vielä kuva-arkistossa, mutta kotiin päästiin

Selänpäässä purjelennettiin vielä. Iltaimut olivat parhaimmillaan. Selänpään kuppilassa palvelu vain paranee. Nälkä oli lähellä kurnauttaa mutta LENTÄJÄN SELVIÄMISLEIPÄ (1,50€) pelasti tilanteen. Porukka oli jo enimmäkseen kuppilan terassilla tiimailemassa, mitä nyt yksi lentäjä vielä tuli laskukierrokseen eiku nostoon eiku eiku eiku laskukierrokseen. Välipalan jälkeen lähdimme rullailemaan jo kohti nousua, kun näimme vielä yhden purtsikkaräimäisyn laskuun KOVAA - vau!

Loppumatka Malmille olikin taas kuumaa ja tasaista, koko päivän paistoi aurinko ja lämpöä oli reilut 30. Kone pesuun ja halliin lepäämään seuraavan päivän reissua varten, joka olikin sitten jäävä ilmeisesti tältä kesältä viimeiseksi.

Sunnuntaina kone lähti taas Rantasalmelle. Huonoa tuuria, sillä lentäjä jäi ensin tymään ja tulomatkalla kone sakkasi laskussa nokkateline edellä Hyvinkään kenttään. Ketään ei loukkaantunut, joten onnettomuus oli onnekas. Kone vain hajosi.

Korjaustoimet alkanevat lähipäivinä. Harmin paikka, nyt Kuhmo Fly-In-matkan suunnitelma meni aikalailla uusiksi ja kone etsintään - katsotaan miten käy. Sää ainakin näyttää hyvältä ja viimeistään Rautavaaralta päästään ilmaan U555:llä! Siitäkin myöhemmin lisää juttua.

After a long wait ...

2011-07-02T16:31:00.005+03:00

Practicing ground-handling in the local park at the end of May, I relaxed my concentration for a split second; as a result, I looped one line of the wing over a lamp-post. The metal chafed the cover off the line and I had to cut it through. The replacement arrived from Vietnam (!) three weeks later, so meanwhile I was grounded. Before the trip to France I had constructed a padded box for my pocket camera to be fixed to my flying helmet, but it didn't work out as it should have. After making alterations, I was itching to try it out again - and last Thursday I was at last standing hitched to the tow car, waiting for take-off. The results you can see here: the whole short flight unabridged.

EFHV - Hyvinkää

Irritating to lose such a promising thermal at 650m, but looking at the video and editing it has been rewarding anyway. Surprising how a relatively cheap camera produces such satisfying results. Many of my flying acquaintances use HD cameras, and the difference in the quality of the video is enormous, of course. With a 4GB card our little Canon Ixus 70 can record about a half an hour at this resolution. Later in the day conditions deteriorated, and the airfield became quite hectic, with several powered aircraft doing touch-and-gos, a gliding course in progress, and us "happy few" trying to cope with a wind that went round the clock. Downwind take-offs are just not on for paragliders.

Matka synttärijuhlille

2011-06-30T23:59:00.010+03:00

Vampulan kenttä täytti kymmenen vuotta 30.6. ja samana päivänä kentän rakentaja/omistaja Leevi piti 80-vuotisjuhlansa. Kutsun kuulleena päätin hoitaa päivähoito-ongelman näppärästi. Lähdin Aaron kanssa matkaan

Reissuun. Lattialla jo lentokenttäkartat, missäs vielä skeittilauta ja ja ja ja...

Tein plaanin Poriin ja sieltä takaisinpäin. En ole koskaan käynyt ilmailuopistopaikkakunnalla ja olisi ollut mukava nähdä sekin kenttä. Lähtö viivästyi 25 minuuttia mutta Espoon loppupuolella Helsingin tutka päästi jo nousemaan 3000 jalkaan. Kyllä plaanin teko tietenkin kannattaa, pääsee ylemmäs.

Pelottaa-aaaaa....

Lähdin valvomattomassa nousemaan vielä korkeammalle, tuuli tuntui suosivan siellä. 4000 jalassa kuitenkin Aaro alkoi vaatia korkeutta alemmas. Jännitys alkoi vaivata ja hetken päästä tulikin paha olo. Mitäs sitten tehtäisiin?

Kalpeana Oripäässä

Kartta kertoi että kohta olisimme Oripäässä. Pori kiehtoi mutta...ei, paha olo pitää ottaa vakavasti. Vessahätäkin oli. Oripäähän siis.

EFOP

Oripää Camp oli juuri menossa! Lentokeskus suorastaan pursusi purtsikoita. Vähän laajentamalla kierrosta pääsimme kuitenkin hyvin laskuun kiitotielle 14 (14/32 - 940 x 16 m - öljysoraa) ja äkkiä kerhotalolle.Harmitellen soitin Tre-Alueeseen ja lopetin plaanin. No, ensi kerralla....

Ilmoitustaulu ja Kuhmo Fly-In-mainos

Turkkulaisten kerhotalo

Kerhotalo oli siisti ja porukkaa paljon. Jätin pari Kuhmo Fly-In-mainosta jos joku uskaltaisi Turusta Kainuuseen.

Erilaisia lentsikoita Oripäässä

Matkan piti kuitenkin jatkua. Reipastunut Aarokin karkasi koneelle kipin kapin.

U635

Kävin vielä kuitenkin pyörähtämässä purtsikkarykelmässä. Vaihdoin muutaman sanan Nikkasen Raimon kanssa edellisestä räpsystäni joitain vuosia sitten silloin autioon Oripäähän. Kun kauneimmatkin koneet oli tarkastettu, lähdimme jatkamaan matkaa.

Tuulia

Kello ei ollut vielä niin paljon että olisi kannattanut mennä Vampulaan. Tähtäsimmekin viereiselle Euran kentälle. Mars.

Matkalla on Pyhäjärvi ja iso tehdas

Eura EFEU

Yllättäen kuuulimme, että Eurassa käynnisteltiin uutta ilmailutoimintaa. Yksi lento-oppilas itsuskeli kentän reunalla ja kuulimme, että Eurassakin on nykyään ultrakoulutusta. Mukava kuulla että kenttä on virkistymään päin! CTLS oli käymässä jossain joten jatkoimme matkaa nyt Vampulaan. Matkalla kuulimme Oripäähän menossa olevan Arcuksen huhuilua - esittelykone tähtäili Oripään 24:lle (06/24 - 900 x 10 m - öljysoraa).

Juhla alkakoon

Lähestyminen Vampulaan piti vielä tehdä pohjoisen kautta D61 aktiivisuuden takia (joka tosin olikin loppunut jo klo 12), tosin kiitotie 10 oli käytössä ja laskukierros meni muutenkin näin (10/28 - 900 x 20 m - asfalttia).

Vampulassa oli oikea kansainvaellus. Satoja ihmisiä ja kymmeniä lentsikoita oli kokoontunut juhlistamaan tilaisuutta. Kävi ilmi, että Leevi oli kutsunut koko kylän juhliin mukaan! Ja minä kun luulin että kyseessä on vain ilmailutapahtuma...

Tupa täynnä

Parkkauksen jälkeen havaitsin, että tulimme paikalle juuri oikeaan aikaan. Leevin onnittelupuhe oli mainio ja suorastaan liikuttava, niin paljon ihmisiä oli häntä juhlistamassa. Lahja kuitenkin oli jotain aivan uskomatonta, ikioma, tulipunainen Messerschmitt!

Look out, Messerchmitt!!

Kyseessä ei tällä kertaa ollut lentsikka vaan 2-paikkainen pienoisauto, samanlainen kuin Leevin ensimmäinen aikanaan. Hurjan hieno laite päristeltiin paikalle ja rekisteritunnuskin oli osunut kohdalleen.

LKL-31

Muutakin ohjelmaa oli. Kuumailmapalloa viriteltiin ja puheen loppuvaiheessa kentälle pyyhälsi Pitts Special OH-XPA. Ihmettelin myöhemmin juhlatilassa lentäjä Nikkaselle, että olen itse nähnyt tuon saman koneen 1. kerran jo 1978. Mukava pieni taitolentonäytös!

Osui! Pääskynen lensi näköjään kuviota Pittsin kanssa.

OH-XPA löytyy myös kuik-videolta, www.kuik.fi

Lopuksi vielä poltettiin kumia

Kentälle saapui jatkuvasti koneita. Yksi hellikopteri halusi parkkeerata aivan eturiviin. En olisi osunut kyllä osumatta tuohon bensatankkiin.

Toiset osaavat lentää helikoptereitakin.

Aikaisen aamulähdön nälkä alkoi jo kurnia ja sisältä löytyi hyvää soppaa. Aarolle se ei tosin kelvannut, koska tarjolla oli myös pullaa! Tämä osoittautui hetken päästä virheeksi..

Tarjoilut kohdillaan

Jutustelimme ja viihdyimme vielä hetken kentällä. Kuvattelin laskeutujia ym. kun Aaro treenasi

Skeittiheebo

Ois siinä ollut lampikin...

Piper, Piper ja Piper

Konevaraus, matka ja toive maukkaasta ranskalaisperuna-ateriasta (Aarolle) Räyskälässä ajoivat meidät taas matkaan. Vampulan kenttä on kyllä sikasiisti!

Vimpan päälle

Etelä-Suomi on nätti. Ajelimme kohti Räyskälää. Hiljaista vähän oli, kuumaa, aurinkoa...ja sitten yhtäkkiä - "iskä, mulla on paha olo".

Kaunista, kyllä. Loimaan seutuvilta

Paha olo. Pidätellään...

Räyskälään oli enää vartti matkaa, mutta ei voinut mitään. Lupasin juuri laskeutua Forssaan (04/22 - 820 x 32 m - asfalttia) kun pussi alkoi täytyä pullasta ja suklaasta. Harmin paikka, koskaan aiemmin ei ole ollut edes pahaa oloa. Onnea sinänsä, että oli pussi ja turvaistuin, kone säilyi puhtaana. Laskeuduin 04:lle ja rullasin kentän päähän. Pikapesu pahimmista sattumista Forssan kentän ojissa ja uikkarit jalkaan - onneksi olimme varautuneet. Soitin samalla plaanin Malmille Räyskälästä, koska en halunnut siellä päässä joutua missään nimessä holdingiin.

Paha olo vei voimat, mutta uni auttaa...

Räyskälässä oli käytössä kiitotie 12 ja jono odotti kelin alkamista (12L/30R - 1270 x 18 m - asfalttia). Pikapysähdyksessä hain lisää pusseja ja join yhden kokiksen. Osa lentäjistä oli jo luopunut toivosta ja ryhtynyt tekemään keliä terassilla. Koneelle palatessa Aaro jo melkein nukkuikin. Vanhana purjelentäjänä ja pääsin kiilaamaan hyppykoneen ja hinausyhdistelmän välistä taivaalle kohti Malmia.

Unen jälkeen olo oli jo paljon parempi. Huom. aurinkosuoja.

Aaro heräsi Espoossa kun matkaa oli jäljellä enää minuutteja. Meren päällä oli yllättävän voimakas tuuli verrattuna maahan, ja pääsimme Nokkaan muutaman minuutin myöhässä.

Rannassa oli uimareita (Länsisatama).

Vähän ennen Nokkaa tuli vielä yksi ylläri: HURJA puuska nosti siipeä ihan kallelleen, siinä Laajasalon öljysäiliöiden kohdalla. Liekö ollut merituulen tekemä aalto vai muu termiikki, mutta uusi kokemus tämäkin niin korkealla. Loppuliuku Malmille olikin jo rutiinia.

Kaikkine kommelluksineen reissu oli taas kerran mukava ja antoi uskoa yrittämiseen - paljon oli Leevi saanut aikaan sekä ilmailun että muunkin saralla. Juhlaväen määrästä voi päätellä, ettei homma ole mennyt pahasti pieleen. Eikä lentokenttiä ole koskaan liikaa.

Voisinkin vielä toistaa lähtötervehdykseni: "Kiitos Leevi hyvistä juhlista mutta varsinkin lentokentästä!"

Ilmailu pitää nuorena. Sen huomasin taas kerran.

Mopu vai ultra?

2011-06-15T01:19:00.003+03:00

Kävimme Aaron kanssa grobeilemassa TMA:ta ympäri HyIK-valokuvakilpailun kunniaksi. Matkalla tuli taas mieleen ikuisuuskysymys - mopu vai ultra? Harrastelentäjähän saa käytännössä molemmat lupakirjat samalla. Vertailen tässä lähinnä Grobia ja Zephyriä, molemmat alatasoja ja molemmilla olen lentänyt jonkin verran.

Tankkauspaikalla päälle osui pieni sadekuuro

Tankkasimme koneen Hyvinkään uudesta autobensatankista. Grobin tankki vetää n. 90 litraa mutta on aika tarkka tankkausasennon suhteen. Moottori on Grobin oma Porsche-pohjainen vekotin, mutta se on muunnettu sopimaan autobensakäyttöön. Hyötykuormaa kone sallii n. 200 kg joten tankin voisi tällä matkustajakuormalla täyttää vaikka täyteen. Tämähän on se ultrien suurin haaste - miten saada tarpeeksi bensaa mukaan pidemmille lennoille kahdestaan.

Sateen jälkeen päästään liikkeelle. Reittitarkastelua.

Sade kaikkosi vartissa, vettä ei viitsinyt päästää tankkiin. Grobiin kiivetään tasoa pitkin. Kävelyalue on toki paljon isompi kuin esim. Zephyrissä. Yhtä vaikea molempiin on kuitenkin kiivetä - tai helppo. Aiemmin hieman navakahko sivutuuli tyyntyi täysin, joten lentoonlähtö oli mukavan helppo ja tasainen.

Huomio huomio!

Ojajärvi ja kesäpaikkamme Kyöstilä

Ultran jälkeen mopu tuntuu aina laiskalta nousussa. Teho-paino-suhde on jotain aivan toista - 80 hv / 472,5 kg vs. 92 hv / 850 kg. Säätöpotkurilla nousu nyt on kuitenkin turvallista ja riittävän tehokasta, n. 3 metriä sekunnissa. Zephyr nousee parhaimmillaan jopa 5 m/s.

Tummia pilviä

Matkalla kohti Räyskälää lensimme Hyvinkään ylittäneen sadekuuron läpi. Sade ei vaikuta B-Grobiin (Grob 109B) juuri mitenkään, putsaantupahan siivet. Sama juttu pätee ultrista ainakin Zephyriin, riippuu lähinnä konetyypistä. Grobissa oli pientä välystä perämiehen ovitiivisteessä ja muutama tippa tuli housuille - ulkopuolelta.

Kohti aurinkoa!

Matkalento Hyvinkäältä Räyskälään kesti 20 minuuttia. Räyskälässä oli käytössä kiitotie 08 joista Right oli varattu oikeille purtsikoille, motoristit saivat tähtäillä Leftille. Ko. kiitotie on kapea ja vaatii laskussa ja rullauksessa tarkkuutta. Tässä Grob on selvästi hankalampi kuin oikeastaan mikään ultra: kannuskone, raskas, iso sivuperäsin = herkkä sivutuulelle. Toisaalta, tehokkaat päätelineen varvasjarrut ovat hyvät, kunhan niihin totuttelee.

Nurtsille parkkiin

Rullauksessa Grob on selvästi painavampi ja hitaampi käsitellä kuin ultrat. Kannuksen tuoma mauste vaatii ennakointia ja tarkkuutta. Moottorin koppa estää näkyvyyttä eteen ja kurottelemaan joutuu.

Noilla kun ehtisi taas joskus...

Vauhtihirmu!

Räyskälässä sade ei ollut vielä viilentänyt seutua vaan oli tukalan kuuma. Jyri oli jättänyt kauniin Mondeonsa ilahduttamaan seutua häipyen purjelentämään. Aika hiljaista oli, muutama hinaus silloin tällöin.

I'd rather be gliding

Grob sivusta

Grob takaviistosta

Grob takaa

Grobin siivet ovat pitkät. Ne ovat tosiaankin pitkät. 17-metrisenä parkkipaikkakin on joskus hankala löytää. Räyskälässä onneksi tilaa riittää, mutta ultran 11 metriä mahtuvat joka paikkaan paljon paremmin. Ei se kyllä haittaa, lentokentät ovat tyypillisesti avaria. Räyskälän varustetaso on vieläpä mainio perhelentäjillekin!

Trampoliini verryttää näppärästi legien välillä

Ravinto on tärkeää, vaikkapa vähän huonompikin sellainen. "TOSI HYVÄÄ!"

Jatkoimme Räyskälästä kohti Malmia. Lentoonlähtö 08L:ltä vaati hetken puliveivausta, kun jotain 2-paikkaista piti siirtää kiitotien päässä Grobin tieltä. Lentoonlähtö oli mukavan haastava, kun kiitoteiden risteyksessä tuulen suunta kääntyi suoraan sivuun - jännä pyörre, kiitokset kahdesta tuulipussista. Ilmassa kone on kuitenkin hyvin rauhallinen ultriinkin verrattuna, eikä käsittely ole hankalaa.

Nousukierre kohti Malmia

Malmin suuntaan lähdettiinkin 40 minuutin matkalennolle kiihdytellen. Ultrahan kiihdytetään rysäyttämällä kaasukahva eteen ja sehän menee. Grobilla homma toimii hieman toisella tavalla.

Grob menee matkaa 180-190 km/h jos oikein onnistaa

Matkalentokorkeuden saavuttaa parhaiten nousemalla potkuri nousukulmilla sopivasti ylös asti. Potkurin kulmat vaihdetaan n. 120 km/h pieni veto päällä - 2200-2300 rpm - jolloin potkuri jää matka-asentoon. Tarkistus on helppoa, jos kierrokset eivät enää nouse ärhäkkäästi, vaihto onnistui.

Matkakulmilla kone ei enää kiihdy kovin hyvin, joten matkalentonopeus pitää hakea työntämällä kone liukuun. Tämä saattaa vaatia pientä houkuttelua, kun moottori pitää saada kiertämään sen verran että kone säilyttää korkeuden. Vaikeampi ja pidempi selittää kuin tehdä, kuvassakin mennään ilmanopeutta 190 km/h ja maassa jopa 202 km/h.

Tarvitsetko neuvoja?

Grobin ohjaamo on tosi tilava. Isokin mies mahtuu sinne mukavasti, samoin pieni. Aarolla oli tällä keikalla korokeistuin joten uloskin näkyi. Ultrien ohjaamojen varustus taas on useimmiten modernimpi kuin tämän vanhan Grobin yksinkertaisesti siksi, että ultrat ovat yleensä uudempia. Grob on valmistettu 1984 eikä ohjaamoon ole tehty suurempia muutoksia, mustavalkoinen GPS on toki toimiva ja perustmittarit ihan ok mutta uudenaikaiset radiot, transponderit ym. ovat useimmiten ultrissa vakiona.

Leveätkin hartiat mahtuvat kolisematta koneeseen

Istuimia voi Grobissa säätää paremmin kuin Zephyrissä. Selkänojan kallistussäätö on ruuvattava portaaton ja polkimet saa vaikka lennonkin aikana säädettyä kohdilleen. Penkit ovat hyvin muotoillut ja mukavat, jotenkin tulee 99-Saabin penkit mieleen. Tässä ne kuitenkin ovat kevet. Ultrissa näkee usein tyynypenkkejä, tosin muovikuppejakin on ollut joissain. Tilaa on joka tapauksessa Grobissa enemmän kuin ultrissa yleensä.

Jotkin veneilykisat, toivottavasti eivät uponneet

Saavuimme Nummelan kautta Espoon rantsuun, jossa hirvittävä lauma purjeveneitä lähinnä lillui paikallaan. Liekö ollut jokin kisa menossa?

Grobin nousuominaisuuksien takia emme menneet kovin alas. Tämä on ultralla paljon helpompaa ja ketterämpää ja moottorin konstruktiosta johtuen myös turvallisempaa. Tosin lentopäivänä oli niin kuuma, ettei esilämmitystä tarvinnut käyttää liukujen aikana lainkaan.

Cafe Carusel

Lensimme Caruselin ja Mattolaiturin ohi kohti Malmia. Tässä vaiheessa tulimme jo alemmas laskua valmistellen.

Mattolaituri

Viking-postikortti

Malmilla oli liikennettä jonkin verrankin ja laskukierrokseen sattui samaan aikaan jokin näkymätön Cessna. Kierreltyäni ja kyseltyäni havaitsin koneen kauempana kierroksessa ja lähdin perään. Cessna laski 09:lle niin, että rullasi lopulta jopa Foxtrotiin asti poistumaan kiitotieltä. Grobilla laskun voi tehdä purjekonetapaan lentojarruilla ja lähestyminen voi olla lyhyt ja jyrkkä. Kone oli kävelyvauhdissa jo kiitoteiden risteyksessä ja rullasimme asematasolle ottamaan turistikuvia.

Grob Malmilla

Pyöreän edessä

Feelings...nothing more than flying...

Perämiehen lentoaika tuli tässä vaiheessa täyteen, ja Marika haki Aaron kotiin kesken matkan. Kävimme vielä tutustumassa koneeseen hieman tarkemmin

Kuljettaja saapui hakemaan perämiehen kotiin

Dynamic duo? Ei kun Grob duo!

Kone piti vielä palauttaa Hyvinkäälle. Kävin kuitenkin ensin palauttamassa unohtuneen MILK-luottokortin hallille. Siellä olikin Saarisen Karin Pipistrel Sinus, joka on ultrakevyt moottoripurjelentokone. Konstruktiona kone on n. 30 vuotta Grobia uudempi, ja ero näkyy sekä ohjaamovarustuksessa että rakenteissa.

Sinus pesussa

Rullatessa 09:n lähtöpaikalle pitkä siipi muistutti taas itsestään hipaisemalla kiitotien opastaulua. Alataso vaappui rullatessa sen verran, että liukupala hipaisi itseensä keltaista maalia. Rullatessa saa olla tarkka.

Ilta-aurinkoa

Matka Hyvinkäälle oli tasainen ja helppo kuumassa illassa. Grobi lentää kyllä paljon vakaammin kuin mikään ultra, täytyhän sen painon näkyäkin jossain.

Kello oli jo yli 21 ja katselin peilityyniä lampia. Päätin, että tsekkaan pari nättiä tarkemmin paluumatkalla.

Nikkilän kirkko paistattelee.

EFHV iltasella

Hyvinkään sääkin oli tyyni ja kentällä kiilteli enää muutama lammikko päivän sateen jäljiltä. Päätin kokeilla tällä kertaa ns. moottorikonelaskua: lentojarrut lukitaan puoliväliin ja liukukulmaa säädetään moottorin avulla. Laskeutuminen oli jopa helpompaa kuin purjekonelaskuna ja muistutti kovasti laippalaskua ultralla. Molempi parempi kuitenkin.

Kenttä, tyyntä, hiljaista...

Perillä Hyvinkäällä

Perillä pääsin vielä vaihtamaan pari sanaa Jonaksen kanssa. Hän oli odottamassa konetta & opettajaa vielä koululennolle.

Ohjaamo on tilava

Moottoritila näyttää ainakin kuplamiehistä tutulta

Säätöpotkuri on jo hieman kulunut

Grob edestä!

Kone lähti siis jatkamaan urakkaansa kohta laskun jälkeen.

Polttoainetta laite kuluttaa n. 15 litraa tunnissa eli käytännössä saman kuin ultratkin. Tyyppihyväksyttynä Grobilla voi lentää vaikkapa työmatkoja vakuutusyhtiönkin hyväksymänä. Huollot ovat harrastehuoltajille sallittuja ja aika helppojakin. Näissä ei liene eroja ultriin nähden, Grobia huolletaan vähän tiheämmin. Hintatasokin on kerhoissa sama, tällä hetkellä lentotunti maksaa minulle molemmilla 70 euroa / tunti.

Molemmilla konetyypeillä on siis sijansa ja varsinkin jos ennustettu LAPL ilmestyy joskus mopumiehiä suosivana, voi lupakirjan hankkimista kyllä suositella.Itse lensin ensin MGPL:n ja sitten UPL:n joista jälkimmäinen kesti 3h17 min eli muutaman koululennon ja tarkkarin.

Koska näiden välillä on niin hankala valita, päädyn tässäkin suosittelemaan näiden lentomuotojen lisäksi kaikille sitä ihan oikeaa purjelentoa!

He eivät lepää koskaan...

Håku lähti lennättämään Jonasta ja minä lähdin kohti kotia. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että en minä mitään lampia voi paluumatkalla katsella, minähän tulin kentälle autolla enkä lentäen kuten normaalisti. Voi pettymysten pettymys...no, kotiin pääsi näinkin.

Boring

Viimeiset legit - Naarajärvi - Vesivehmaa - Malmi

2011-06-07T00:09:00.004+03:00

Lasku Naarajärvelle (EFPK, 15-33 740*18m) sujui normaalisti navakkaan mutta helppoon vastatuuleen. Nälkä kurni joten hyppäsimme heti läheisen parakin portaille syömään eväitä, lohikukkoa ja piirakoita. Sen jälkeen olikin aikaa ja voimaa tutustua paikkaan hieman paremmin.

Pieksämäen seisonta-alueella

Ilmoitustaululla oli uusiakin ilmoituksia! Talkoot 11.6., lapiot ja haravat mukaan - kaikki tervetulleita!

Esitemateriaalia kuvattuna ruokapaikalta

Kentällä oli hiljaista, tuuli vain ujelsi nurkissa. Väistämättä tuli mieleen, että tässä on taas yksi hylätty hieno suomalainen unelmakenttä.

Hallin nurkalla seisoi kuitenkin lupaavan näköisiä putkiloita. Olisikohan täällä sittenkin jotain? Vai miksi täällä muuten talkoita järkättäisiin?

Purjekoneen kuljetusperävaunuja

Kylmä-Kalle vahtii tarkkana

Sotalentojen muistomerkki

Kävelimme hallin taakse tutustumaan alueeseen. Muutama asuntovaunu oli sivummalla ja punainen, hyväkuntoinen mökki näytti olevan lentäjien asuinparakki.

Punainen tupa ja lentokenttä

Tylyn näköinen halli sisälsi iloisia salaisuuksia

Kurkimme hallin jyhkeiden peltiovien välistä sisään. Hallihan oli täynnä purjekoneita! Ja näytti vielä olevan kunnon hinurikin paikalla! Pelko autioitumisesta näytti turhalta.

Pieksämäen hallin nurkalla on vanha lennonjohtotorni

Pieksämäen hallit lienevät sota-aikaista perua. Ovet ovat hillittömän isot ja metsän reunalla seisoo vähän piilossa toinen samanlainen halli. Maalipinta alkaa olla vähän entinen, hallit sinänsä ovat hulppeat ja kenttä on hyvässä kunnossa.

Tästä huolimatta lähdimme matkaan eteenpäin. Vapaata lentoa oli luvassa seuraavaksi Vesivehmaalle.

Pieksämäki - nousukiitomme pituus oli kahden oikealla näkyvän poikkiviivan välinen osuus

Matkalla Vesivehmaalle suunnistimme kartan kanssa, Matti arvuutteli paikkakuntia urheiluseurojen nimillä. Joutsan Pommi oli uusi tieto minullekin. Hartolan seuduilla näimme savuavan puskan järven rannalla. Kaarteluista huolimatta ei selvinnyt, oliko kyseessä nuotio vai mistä savu tuli. Pieni se oli ja jätimme sen sinne olemaan. Vähän tuon jälkeen näkyikin isompi savu, joka myöhemmin selvisi olleen Janakkalasta.

Lasku Vesivehmaalle (EFLA, 07-25, 1200*30m ja 18-36, 550*23m) oli kovassa tulessa normaali maavaikutuslilluttelu. Platalla oli paljon koneita, rullasimme jonon jatkoksi.

Lahti-Vesivehmaan seisonta-aluetta.

Hämmennys oli suurehko kun löysimme kentältä oikeasti toimivan kahvilan. Myyjätär oli hyvin ystävällinen ja kantoi jopa väsyneiden lentäjien kahvit pöytään asti.

Vesis-kuppila

Mahtava näköala

Kuppilan pöydästä oli hieno näköala suoraan kentälle. Uusi kalustus ja siisti kokonaisilme ovat kyllä eduksi. Kahvi ja pulla maistuivat, käykää ihmeessä maistamassa.

Ilmailumuseokin on auki viikonloppuisin

Pitkään emme kutenkaan malttaneet odotella matkan jatkoa vaan kömmimme koneelle. Ilmoitus kotiin arvioidusta saapumisajasta ja vyöt kiinni. Odottelimme vielä kun taitolento-JAK lähti rullaamaan kohti kiitotietä ja kiisimme perään.

Vesis-klubi

Paljon koneita

OH-JAK. Lisään videon myöhemmin.

Matkalla kohti Malmia savupilvi Janakkalassa pöllysi aina isompana. Savuvana johti merelle.

Siellä jossain on savupilvi

Malmia lähestyessämme aikataulu vahvistui ja tein radioplaanin. "Kestää pienen hetken...pitää syöttää järjestelmään...kirjallinen plaani on kyllä vahvasti suositeltava..." jne. JIPPII! KOTONA!!

Ongelmanahan näillä hupiretkilennoilla on tuo aikojen arviointi. Jos olisin tehnyt sunnitelman Vesikseltä, olisin joutunut odottamaan lähtöä ehkä pitkäänkin. NOTAM näistä ajoista on tosin vieläkin kovin epäselvä, mutta puolesta tunnista tuntiin. Radioplaani toimii edelleen saapumisessa parhaiten kun tarkkaa aikataulua ei ole.

Kaikesta huolimatta saimme selvityksen juuri ennen Degeriä ja pääsimme lähialueelle. Tuuli oli rannikolla kova ja puuskainen, Malmilla 15G25. Puuskia ei kuitenkaan tullut ja laskeutuminen 27:lle onnistui mainiosti.

Sankarit takaisin Malmilla

Mukava reissu kaikenkaikkiaan. Monta uutta kenttää ja 9h09min tiimaa. Koneet toimivat hyvin ja sää oli mainio, perämies osasi auttaa sopivasti ja nähtävää ja juteltavaa riitti. Kesälomia ja pidempiä reissuja odotellessa...

Suoraan kotia kohti kulkematta Kuopion kautta

2011-06-06T23:56:00.001+03:00

Lentuan rantaa

Perjantaiaamu oli Kuhmossa hieman tuulisempi kuin torstai. Matkalla lentokentälle esittäytyi tietenkin Kuhmon merkkieläin metsäpeura.

Metsäpeuroja pellolla

Lentämäänhän tänne nyt oli tultu eikä merkkieläimiä katsomaan. Hienon näköisiähän ne merkkieläimet ja maisemat kyllä maastakin olivat.

Kentällä tuulen lähes suora puhallus kiitotien suuntaan ei huolettanut. Kentällä rakennettiin hallia kovaa tahtia, anturamuotteja naputeltiin kasaan.

Isot vehkeet kehissä. Tällä taputeltiin hallin pohjaa.

Kuski-äiti ja perämies-appiukko

Lennätin vielä pari kiinnostunutta tulevaa lentäjää kevyessä kenttätuulessa ja vastaanotto oli myönteinen. Maisemat ovat Kuhmossa kovin vihreitä eikä puu ainakaan lopu kesken - kuten yksi kaveri sanoi, metsä kasvaa 7 päivää viikossa ja sitä hakataan vain 5 päivää viikossa!

Kohisevaa metsänkasvua

Vähän ennen puoltapäivää oli aika lähteä matkaan kohti koti-Stadia. Ensimmäinen legi kohti Rautavaaraa alkoi taas suon ja metsän merkeissä. Ei kiintopisteitä. Hyvin pian lähdön jälkeen piti jo huhuilla Kuopion tornia: MIL CTA eli sotilaslennonjohtoalue lähestyi. Kuopion tutka 130.600 oli äänessä mutta minun kutsuani ei kuultu tai lennonjohtajalla oli tauko. Torni 120.150 sen sijaan vastasi ja taas oli etelän pojalla ihmettelyn paikka: selvitys MIL CTA:lle tuosta vaan normaalilla radioplaanilla, ilman kuittailuja kirjallisista suunnitelmista. Höh.

Perillä Rautavaaralla

Lähestyessämme Rautavaaraa sain Matilta ensimmäisiä vinkkejä lentokäsialaani. Hänhän on vanha, kokenut lennonopettaja ja neuvot tulivat tarpeeseen. Kitisinkin vähän että "miksi vasta nyt sanot" kun en ollut itsekään kehdannut kommentteja kysellä.

Laskeutumistapani on purtsikkataustasta johtuen ollut aina aika jyrkkä, täysillä laipoilla alas ja loivennus kentän pintaan. Sinänsähän tapa on aivan toimiva, mutta moottorikoneella sitä nopeutta voi pitää yllä muullakin kuin liukukulmalla - nimittäin moottorilla. Lähdinkin tästä eteenpäin treenaamaan enemmän vedätettyjä laskuja.

Havaitsin myös pienen epätarkkuuden isoille kentille laskeutuessa - tavoitehan pitäisi aina olla saada kone istahtamaan kiitotien keskiviivalle eikä se ihan aina osunut ihan siihen. Tähtäämällä saa keskittymisenkin kohdistettua paremmin siihen laskutapahtumaan.

Saapuessamme Rautavaaralla lentotoiminta oli alkamassa. Kerroimme matkalla kokemistamme hyvistä termiikeistä, ja koneiden siirtely alkoi kiinnostaa. Hallissa oli eilen koottu Trike ja meidän Zephyrimme ylimääräisinä. Vintturi ulos ja alkoi mahtua - Trike nurkkaan ja meidän koneemme saatiin pihalle.

Nyt piti vielä saada se koulukonekin ulos. DG505 on 17 metriä leveä joten hallin aukko oli tällä kertaa aika niukka. Hyvinhän se sieltä lopulta mahtui, vaikka ovia ei saatukaan kokonaan auki.

DG505 OH-1004 lipuu ulos hangaarista

Uudempi ja vanhempi, hyvin samanlaisia näöltään ja lennoltaan

Iso kone siirty hyvin kun on tarpeeksi porukkaa

U635 taas lähtövalmiina

Kamat koneesta toiseen ja plaania vääntämään. Eurofpl:n avulla syötin plaanin suoraan järjestelmään. Reitti suoraan Rautavaaralta Kuopion TMA:n Naarajärvelle. Kuittaus plaanin lähetyksestä tuli minuutissa ja hyppäsimme rullaamaan lähtöpaikalle. Heti lentoonlähdön jälkeen huutelin lähtöilmoituksen alueelle, mutta jotain pientä häikkää ilmeni. Ensin en saanut kuittausta, toisella kertaa sain mutta ottaessani yhteyttä tutkaan, he kyselivät asiasta uudestaan - ilmoititko alueeseen? "Joo, ja sain kuittauksenkin". No, saman tien tuli selvitys MIL CTA:n ja lähestymisalueen läpi, kiitotien jatkeen yli kohti etelää.

Kuopijo vasemmalla. 15-33, 2800*60 m

Kuopion selvitykset harjoituslentäjille kertoivat tuuleksi 15 solmua, tosin suoraan kentän (15-33) suuntaisena. Pieksämäen kenttä oli juuri samansuuntainen, hyvä hyvä. Tutka käänsi meidät kesken kaiken tornin jaksolle ja torni lupasikin poistua taajuudelta heti TMA:n rajan ilmoitettuani. Ilmeisesti sotapojilla ei ollut perjantai-iltana enää intoa lennellä. Pieksämäen taajuudelle siis ja seuraavaan artikkeliin!

Järvi-Suomen yli Korpi-Kainuuseen (EFIT - EFRA - EFKH)

2011-06-06T00:52:00.002+03:00

Kiteeltä lähdettiin normaalisti huiman leveästä ja pitkästä kentästä huolimatta. Suunta kohti Rautavaaraa ja jännittämään sitä, miten Joensuun torni suhtautuisi tällaiseen plaanittomaan lentäjään.

Yllätys oli suuri, kun etelässä niin tutun tilityksen sijaan pyyntöön tuli saman tien selvitys Joensuun alueen läpi reitille. Siinä sitten lenneltiin kaupunkia tiiraillen läpi lähestymisaluen ihmetellen lennonjohtajan ystävällisyyttä.

Siellä se Jojensuu siintää

Kohta se TMA taas loppuikin ja lennonjohtaja kyseli kainosti, josko sunnitelma päättyisi tähän. Samalla hän valisti Sotinpuron aktiivisuudesta (D82) mutta arveli itsekin että "taidatte ohittaa sen aika kaukaa". Siinä oli etelän mies suu aukinaisena kun lennonjohdolta sai PALVELUA!

Perämieskin mykistyi Joensuun tornin palvelualttiudesta

Näin selvitettynä ihailimme Savo-Karjalan mutkikkaita puroja, outoja kumpuja ja mäntymetsää. Tunti
sujui kuin siivillä ja kohta oltiinkin laskussa sivutuuliselle Rautavaaralle.

Savoa tai Karjalaa, silti nättiä

Järvi on siinä rannassa. Matalalla mennään

Vaaralla oli jälleen porukkaa hommissa ja lentämässä. Radio vääristi Tuonosen Reijon äänen niin että luulin Kariksi, onneksi korjasi. Purtsikkakurssi oli täydessä käynnissä ja vinttauksia tehtiin poikittain nurmea pitkin. Laskeuduimme kuiten 18:lle hinauslangan yli.

Kappale kauneinta Rautavaaran lentokenttää. 18-36, 1230*23m

Kentällä olikin vanhoja tuttuja ja pari kurssilaistakin hyörimässä. Lensin purjelentolupakirjan Rautavaaralla 1981, ja vieläkin samaa porukkaa pyörii mukana. Mukava muistella vanhojakin välillä.

Perillä! Koneenvaihtoon mars!

Seuraavaksi vuorossa olikin lentsikan vaihto. Kuhmon Ilmailukerhon OH-U555 odotti hallissa pääsyä lentämään. Pukkasimmekin U635:n sinne hallin perille ja jatkoimme matkaa vanhalla uskollisella.

Ennen lähtöä ehdimme kuitenkin ajatella tulevaa: tankki oli sen verran tyhjä, ettei ainakaan kotiin Malmille asti päästäisi. Kyselimme ympäriltämme ja kyyti Rautavaaralle bensan hakuun löytyi heti. Hytösen Jorman tonkat ja Keräsen Matin Mersu auttoivat asiassa, ja seuraavan päivän tankkaus U635:lle saatiin tehtyä näin valmiiksi. U555:ssä oli sen verran tankin pohjalla, että Kuhmoon päästäisiin helposti.

Pari Zephyriä, aika samanlaisia.

Kentälle pöllähti odottaessa vielä joku uusi ihminen kolmipyöräisellä motskarilla peräkärryn kanssa. Oli ostanut Triken ja odotteli sitä saapuvaksi kentälle. Kone saapuikin ja moottori ehti pärähtää, ennen kuin starttasimme kohti Kuhmoa.Radiosta tuli vielä viimeinen huikkaus - "Paljonks se kulkee matkaa" - "Satayheksänkymmentä" .. napnap. On se nopee!

Ontojärvi siintää jo

Lentomatka kesti reilun puoli tuntia. Kuhmon tutut maisemat alkoivat erottua järvistä lähtien. Ontojärvi, Lentua ja Lammasjärvi näkyvät kauas. Matkan varrella oli lähinnä suota.

Käymätön korpimaisema.

Lentohenkilöstö kovasti pirteänä

Kuhmon keskusta

Lensimme keskustan yli ja laskeuduimme Kuhmon lentokentälle (12-30, 850*15m). Yllätykseksemme kentältä puuttuivat punainen matto ja tanssitytöt. Paikalle ilmestyi pari ohikulkijaa, joille esittelin konetta. Siinä hetki mietittiin - mitäs nyt tehdään?

OH-U555 ensimmäisetä kertaa Kuhmossa, kuvattuna heti laskun jälkeen.

Koska kyyti oli 40 km päässä vanhempien mökillä, päätimme käydä vielä pyörähtämässä ilmassa. Mökille lensi 4 minuuttia ja monta nähtävyyttä katsottiin. Kyydittäjäkin bongattiin Pekintieltä, hän ei tosin huomannut meitä. Nähtävyyskierros kesti reilut kymmenen minuuttia ja sitten kentällä olikin jo enemmän porukkaa.

EFKH - hallia rakennetaan

Illan mittaan innokkaita uusia kerholaisia käytettiin ilmassa. Oma hiki alkoi jo kuivua, kun Tahkon reunukselta kentälle pärähti Vesa Holmström CTSW:llään.Sovimmekin että hän jatkaa halukkaiden kanssa ja minä lähden vähän myöhässä kohti vanhempieni kesämökkiä.

OH-U555 Kuhmossa. Edessä OH-U551 Lapinlahdelta

Kiinnostusta riitti

Vesa lähdössä lennolle Jannen kanssa.

Kone oli näin saatu Kuhmoon ja oli aika siirtyä saunomaan. Tyyni järvi ja savusauna odottivatkin, jatkoa seuraa taas myöhemmin.

Lentuan rantaa joskus yöllä.

Kitee Fly-In - ja matka jatkuu

2011-06-05T16:46:00.003+03:00

Jatkoimme Punkaharjulta kohti Kiteetä. Radiosta oli kuulunut jo aiemmin Kiteen liikenneilmoituksia, taajuushan on sama 123.40. Tuuli pyöri tai oli tyyntä, sillä molemmat kentän päät 19-01 olivat ilmoitusten mukaan satunnaisesti käytössä.

Matka kesti sen parikymmentä minuutia eikä mitään ihmeellistä ilmennyt, maisemat olivat kauniita kuin vallitseva kesäinen sää. Ihmettelimme porukassa Puhoksen ison sahan rannassa olleita kahta rahtilaivaa. Mitähän ihmen kautta ne oikein pääsivät ja minne?

Häh, laivoja keskellä manner-Suomea? Jokin reitti kanavalle varmaan on sitten täältäkin.

Kiteelle (01-19, 1500*30m) saavuimme myötätuuleen 19, purjekonetta vintattiin sieltä päästä. Jännittävä lasku yleisön eteen sujui sen verran näppärästi, että pääsimme rullaamaan suoraan seisonta-alueelle.

Kiteen Fly-In-keskuksen ravintola

Kiteellä vastaanotto oli lämmin, tervetulotoivotusten jälkeen meidät ohjattiin lohisoppateltalle. Soppatykki olikin vielä puolillaan ja piirakoita ja juomia löytyi riittoisasti. Ruoka tulikin tarpeeseen, nälkä oli jo hetken kurninut retkeläisten vatsoja.

Näkymä ruokapaikalta platalle.

Nami nami lohisoppaa ja karjalanpiirakoita.

Kentällä oli käyntimme aikana kymmenkunta konetta. Helmenä esiteltiin Joensuun Ilmailukerhon uutta Katanaa OH-JIK. Yhdennäköisyys Zephyrin kanssa oli huomattava, vaikka Katana onkin "peltikone".

Katana OH-JIK

Zephyr OH-U635. Sauli Vuori kuvailee konetta, kävin avaamassa kabiininkin että varustelu tuli ikuistettua.

Kiteen komentokeskus

Kentällä tulikin vastaan monta netti- ja muuten vaan tuttua. Keskustelimme polttoainetilanteesta kentillä sekä nettiteorioiden toimivudesta JIK-aktiivi Tero Sinkkosen kanssa. Sauli oli tosiaan kuvailemassa ja lyhyesti ehdimme nähdä toistemme naamat, Kimasen Tapsa purjelennätteli niin ahkerasti ettei käyntimme aikana ehtinyt platalle katsomaan kulkupeliämme.

Kappas, vanha tuttu!

Kabiini antaa varpaillekin aurinkoa

Kentällä oli muiden koneiden seassa vanha kunnon DG-300, jolla olimme Tapsan kanssa Kebnekaisella keväällä 2007. Kabiini on erikoisen hieno ulottuen ohjaamon etuosaan asti. Varpaita siellä korkealla paleli silti, kun aurinko ei päässyt paistamaan yläpilven läpi huopakumppareihin.

Muitakin koneita platalla oli eri puolilta Karjalaa ja Suomea, tavallisempia ja erikoisempia.

Piipperö OH-PIJ

Purtsikkaa kasataan

Kannukset kunniaan! Champion 7ECA OH-CIC

Bellanca.

Tässä vaiheessa suunnittelimme sitten loppureittiä. Sää näytti ennusteista huolimatta sallivan matkan jatkumisen perille Kuhmoon asti. Tästä vierailusta oli ollut alustavasti puhetta KuIK:n puheenjohtaja Pekka Pääkkösen kanssa. Sovimmekin tässä vaiheessa, että haemme Rautavaaralta Kuhmon uuden Zephyrin ja jatkamme matkaa sillä.

Busy day at the office. AS-K 21 laskun jälkeen, rullaamassa Tuulia.

Hyppäsimme taas koneeseen ja lähdimme rullaamaan kentälle Tuulian perässä. Lähtöä katsellessa 2-paikkainen tuntui melko letkeältä, nousukulma ei ollut ultra-ristikkomainen vaan normaali loiva nousu.

Tuulia jo lähes ilmassa.

Karttaviiva kohdillaan ja GPS säädettynä lähdimme kohti Rautavaaraa, jonne lento näytti kestävän täyden tunnin. Nousuun ja kohti Joensuun TMA:ta - tarina jatkuu taas...

Itärajalla vilkasta (EFHF-EFPN)

2011-06-05T12:11:00.004+03:00

Olin ollut aikanaan kaukaa viisas ja varannut tuon uusista uusimman U635:n helatorstaille koko päivän matkalentoa varten. Sää sattuikin suosimaan, kun jälleen kerran kylmän rintaman ylitys nopeutui ja ukkoset väistyivät juuri torstaiaamuksi Venäjälle. Olimme jo aiemminkin yrittäneet päästä vähän pidemmälle retkelle appi-Matin kanssa ja nyt se sitten onnistui.

Aamulla Malmilta

Emme suunnitelleet retkelle sen tarkempaa aikataulua, vaan tein OFP:n johon listasin lähes kaikki itärajan kentät. Se olikin hyvä ajatus, sillä sää oli mukava koko päivän ja kentillä oli mukava jutustella paikallisten kanssa. Tämän aikatauluttomuuden takia en halunnut myöskään tehdä tiukkaa lentosuunnitelmaa, vaan luotimme pelastuspalvelussa sukulaishälytyksiin. Yksi tavoite oli päästä Kiteen Fly-Iniin, josta tosin oli ilmoiteltu hyvin suppeasti. Kaipa siellä jotakin olisi.

Pyhäpäivän kunniaksi Malmin torni avautui vasta kymmeneltä, mutta matkaan lähdimme jo 08.53.

Kone valmiina, lentäjät valmiina, ready for take-off

Lento Deger ulos ja suunta kohti Wredebytä. Päätimme lentää rannikkoa pitkin ja käydä tarkistamassa Sulkaniemen venesataman tilanteen. Muutama tuttu botski siellä olikin. Porvoon saaristo oli kaunis kuten aina, merihiekan kaivualueet pistivät silmään. Utuisessa aamussa pilvet olivat n. 400-500 metrin korkeudessa mutta aurinko armasteli ja keli oli mitä mainioin.

Kartturi

Tuuli oli Wredebyssä hiljainen ja lähes suoraan kiitotien suuntainen (07-25, 740*20m). Laskeuduimme nurmibaanalle normaalisti. Hetken mietimme, jatkammeko suoraan matkaa, mutta näimmekin purtsikkaputken luona jonkun joten päätimme mennä juttelemaan.

Wredeby, asemataso 1

Wredebyssä huolletaan ahkerasti. Kuvassa vasemmalla turistilentäjä.

Paikallinen purjelentäjä oli PIK-20:n huoltohommissa, pientä paikkamaalusta. Hallissa oli jos minkälaista konetta työn alla, vesitasoultrasta Tuuliaan. Juttua olisi riittänyt vaikka koko päiväksi, mutta edessä oli vielä matkaa joten könysimme koneelle.

PIK-20B putki

Tuuliaa kehutaan joka kerta kun sen näkee. Pakko kai se on uskoa, että se on mukava lentsikka.

Zephyrin esittelyn ja tarkastelun jälkeen hyvästelimme ensimmäisen retkikohteen ja suntasimme kohti Uttia, jossa piti olla jotain laskuvarjoilutouhua. 10 minuutin lennon jälkeen laskeuduimme Utin huimalle baanalle (07-25, 2000*45m) lähes tyynessä säässä.

Platalla löytyi heti juttuseuraa

Ensiparkkeeraus Caravan-merkkisen hiekkapuhalluslaitteen taakse tuntui huonolta idealta joten käsirullasin koneen vähän sivummalle.

Siinä on hyvä parkkis

Laskuvarjoukkoja oli maisemissa enemmän kuin aikanaan Korkeajännityksissä Normandian maihinnousun aikoihin. Meno oli reipasta ja iloista, aktiivisuus yllätti kyllä myönteisesti. Valitettavasti yksi taustasyy lienee Hangon käyttöesteet, jotka ovat muutaman paikallisen onnistuneesti läpiviemiä. No, sen verran porukkaa kyllä oli, että taloudellinen menetyskin Hangolle on jo jonkinlainen.

"Poka kaksi valmistautukaa aikaa kaksi minuuttia "

Maksoin edellisellä käynnillä unohtuneet 2 kahvia ja ostin 2 lisää. Juttelimme Imatran lentäjän ja paikallisten kanssa hetken, olihan Laukkas-Antti vasta tulossa alas eka pokaltaan.

Laskuvarjohyppylentokapteeni Antti Laukkanen peukuttaa Caravanin ratin takaa

Mukavahan se olisi ollut jäädä vielä hetkeksi, mutta päätimme jatkaa Antin perässä taivaille. Tuuli oli niin tyyni, että lähdimme suoraan odotuspaikalta lentoon. Kiitotietä jäi käyttämättä kuitenkin vielä reilusti yli 2 kilometriä. Nousun jälkeen vaihdoimme pari sanaa varjolautturin kanssa, olihan minulla kartturinani se DC-9-lentäjä, joka Anttia ensimmäisen kerran lennätti. Ohjaamokäynnillä 80-luvun alussa on voinut olla tietenkin jokin vaikutus ammatinvalintaankin.

Matka jatkui kohti Selänpäätä, jonne meni taas huimat 10 minuuttia lentoaikaa.

Purtsikat ovat tulleet pesästään

Selänpäässä (12-30, 1000*15m, poikkikiitotie soraa 04/22, 850*15m) vintturi ajeli juuri kentän päätä kohti ja pari konetta odottelikin jo kelin kukkeutumista vintturibaanan päässä. Vaikka juuri joimmekin kahvit, päätimme käydä Selänpään mainiossa kuppilassa. Kahvilanhoitaja kertoikin, että pullaa saa kesäaikaan hyvinkin luotettavasti. Pieni ongelma vain on se, ettei ultrien moottorin ääntä välttämättä huomaa majapaikasta, jolloin tymäpäivinä paikka saattaa näyttää suljetulta.

Selänpään mäntyjä ja U635

Onkohan siellä jo purtsikoita lähtöaikeissa?

Toiminta ei vielä ollut ehtinyt alkaa, joten rullailimme ja lähdimme matkaan. Alunperin tarkoitus oli mennä Imatralle, mutta Matti-kartturi huomasi NOTAM-printeistä että Lappeenrannan torni oli juuri menossa kiinni. Kysäisin radiolla ja kyllä - olisimme juuri kohdalla kun kenttä muuttuisi korpikentäksi. Päätimme käydä katsastamassa senkin kentän kunnon.

On se vaan iso, 06-24, 2500*60m

Yllätykseksemme kentällä oli purjekone parkkeerattuna keskelle kiitotietä. Päätin, että tuo 1,5 km alkupäätä riittää kyllä meille laskeutumista varten. Rullasimme platalle hengähtämään.

Lappeenrannan terminaali

Pysähdys tuli sopivaan aikaan, koska Armin pyysi juuri kuvaa koneen lentopäiväkirjan edellisistä merkinnöistä. Sen jälkeen lähdimmekin taas eteenpäin.

Chipmunk menee laskuun - käytössä oli kentän reunan nurmialue.

Matka jatkui kohti Immolaa. Matkalla ihmeteltiin Saimaan aaltoja ja maisemia sekä varottiin jo vähän ADIZ-aluetta.

Sellua maailmalle Joutsenosta

Botnian sellutehdas Joutsenossa ohjasi kohti Kaukopään piippua. Lensimme savun toiselta puolelta, muistin hyvin armeija-ajan HAJUT. Tuohon piippuun se Aatukin meinasi aikanaan kukistua, ei ihan osunut.

Immolassa huolletaan

Imatralla (01-19, 1090*23 m - asfalttia/öljysoraa,
poikkikiitotie 09-27, 800*15 m - soraa) oli myös toiminta alkamassa. Jabirua huollettiin ja laskuvarjoja tiputeltiin taivaalta.

Tämän hallin edessä pelasin sotilasjalkapalloa talvella 1984-85

Sielläkin asuu purtsikoita

Zephyr kiinnosti kovasti

Immolassa on kiitotietä saatu pidennettyä vintturin tarpeisiin mukavasti rakentamalla uusi lähtöpaikka Niemilammen rannalle. Samaa lampea kiertelin aikanaan monesti hiihtäen. Kerholla on käytössään myös sauna ja uimaranta ko. lammella, näytti oikein nätiltä kun lähtiessä tiirasimme tyyntä pintaa.

Matti esittelee konetta paikallisille

Kerroimme vähän Zephyrin ominaisuuksista. Matkalentonopeus (180-200) ja varustetaso tuntuivat kiinnostavan. Nättihän se kone kyllä on. Yksi paikallisista työskenteli vielä Finskillä mekaanikkona, joten juttua ja kokemuksiahan olisi riittänyt vaikka saunaillaksi. Nälkä alkoi kuitenkin ilmoitella joten jatkoimme matkaa Kiteen lohikeittoa kohti.

Bye bye Immola. Vasemmalla Rajakoulun kasarmeja.

Suomalaista järvimaisemaa

Kaarsimme ampumaradan sivuitse pohjoiseen ADIZ-rajaa varoen. Seuraava kohde oli Punkaharju, joka olikin mielenkiintoinen: 550-metrinen asfalttipäinen kenttä, varmaankin autio?

Kenttä (16-34, 500*15 m) löytyi Punkaharjulta kylän reunalta. Lähestyminen oli mielenkiintoinen mäkien ja männikön ylitse. Ilmeisesti tällainen ahtaampi kenttä saa keskittymään paremmin, koska lasku sujui oikein hyvin. Myöhemmin iltasella yksi kaveri kertoi, että ko. kenttä on mainio kovalla tuulella: lähellä oleva metsä pysäyttää tuulen ja pinnassa saa laskeutua rauhassa. Pakko olla totta koska kenttä tosiaan on hyvin suojainen siellä maan tasalla.

Yllätykseksi hallin vierellä näytti olevan auto ja hallin ovet auki, joten menimme katsomaan, ketä siellä oikein luuraa.

Punkaharjullakin on hieno halli ja kenttä

Ei siellä ketään ollut. Halli näytti siltä, että sieltä oli asukas juuri lentänyt omalle retkelleen. Tilaa hallissa olisi ollut useammallekin koneelle - montako siellä yleensä on, jäi nyt arvoitukseksi.

Kunnossa kaikin puolin.

Täällä on selvästi harrastettu ennenkin

Jatkoimmekin sitten taas matkaa eteenpäin ilmoittauduttuamme Helsinkiin - vaimolle tietenkin. Kitee fly-inistä ja jatkoretkestä lisää seuraavassa artikkelissa!

Valmiina jatkamaan kohti Kiteetä

Uusi on aina uusi

2011-05-21T11:48:00.003+03:00

Pääsin eilen kokeilemaan MILKin uutta Zephyriä. Koneen paperit tulivat viikolla kuntoon ja osutinkin itseni lentämään siirron jälkeen ensimmäisen lennon Suomessa.

Muutama pieni ero koneessa käytiin läpi Husan Pertin kanssa. Rakettivarjon kahva on siirtynyt kojetauluun, laipat toimivat sähköisesti - sinänsä se ei aiheuttanut mitään uutta. Kabiinin rakenne oli muuttunut aivan minimaalisesti ja sulkiessa kikat olivat vähän erilaisia. Muuten erona vanhoihin on tavaratilan muutos hyllymäiseksi ja takaikkunoiden tulo. Pyöräjarrut ovat vähän pienemmät ja näin tehottomammat, mutta tilanne saattaa muuttua kunhan jarrut sijautuvat tai jarrupaloja vaihdetaan pehmeämpiin. Trimmissä on usiin sähkölaippoihin sidottua automatiikkaa, mikä helpottaa lentämistä entisestään.

Uusi Zephyr on hiljainen ja laadukkaan tuntuinen peli - kaarrossa Stadin edessä.

Lennossa kone oli tuttu mutta erilainen. Lentäminen oli juuri samanlaista kuin muillakin Zephyreillä mutta kone on hiljainen ja lentää tasaisesti. Niin - eroa 12 tuntia ja 1200 tuntia lennetyn koneen välillä on tietenkin oltava. Nousu tuntui tietenkin tehokkaammalta kun kone on pakasta vedetty vaikka tuskinpa siinä mitään oleellista eroa oli. Lisäksi kabiini on puhdas, siellä on "new airplane smell" eikä öljy & bensa ja kaikin puolin kaikki on muutenkin hienoa.

Kokeilin lennossa sakkausta ja normaalisti vedättäessä tyhjäkäynnillä kone teki juuri kuten Zephyrit yleensä - menee osasakkaustilaan eikä varsinaista rajua sakkausta synny. Laskussa kone on rauhallinen, laippojen käyttö on helppoa naks naks. Kakkoslaipoilla laskun sai loivennettua kulmaan, jossa kosketusta tuskin huomasi kukaan muu kuin minä - no, olinkin yksin lennolla. Helppo ja pehmeä laskea.

Valovarustus on kehittynyt LED-pohjalta ja strobot ovat sikakirkkaat ja hienot muutenkin - purjehdusvalot ovat tietenkin siellä samassa kuplassa. Uuden koneen väritys on hieman erilainen kuin vanhojen, moottoripeiton yläpuoli on nyt valkoinen eikä sininen.

Yhteenveto: sama vanha Zephyr, uusi malli pienillä lisävaruste- ja ergonomiafikseillä. Mainio laadukkaan tuntuinen peli lennellä.

Uusi on aina uusi. OH-U635

Jätskiä ja kaikkea

2011-05-14T00:36:00.007+03:00

Miten PAKOTAT lapset lentämään?

No, Idan sain kerran jo kabiiniin asti kunes iski kammo, Iirolle tulee aina paha olo ja Aaro lähtee välillä jätskille Hyvinkäälle. Ihan noin vain se ei kuitenkaan onnistu, pitää olla viihdykettä. Jäätelö Hyvinkäällä puree aika usein kuten nytkin, kun pakottaa ei oikeasti viitsi.

Hyvinkäällä on nopea ja mukava käydä kun siellä on parikin kerhotilaa joihin voi turvautua. Tällä kertaa MILK-halli ja sen taitava huoltohenkilökunta eivät tuntuneet Aaroa kiinnostavan, vaan potkiuduttiin eteenpäin.

Ensin se HyIK-kerhotilakaan jätskeineen ei kiinnostanut. Otinkin kuvan Aarosta istumassa Zephyrissä suostutellakseni hänet mukaan. Kyllä, siinähän se poitsu istuu! Melkein käsikin näkyy!

Lupa ottaa DSi XL mukaan kerholle kirvoitti jo liikettä.

Hallilla oli ihmisiä ja jopa vanha Grobikin. Lennähdys sillä olisi kyllä ollut paikallaan, mutta jätski kiinnosti enemmän.

Oli siellä tämä nätti Grummanikin.

Parasta kuitenkin oli Lidlin Ecorino-jätski, jota kotona ei paljon kulu vaikka se halpaa onkin. Kerhon hyvä palvelu ja hieno kerhotila antoivat aikaa DSIläilyllekin kun boottailin vebbikameraa taas toimimaan.

Kevään merkkejä - Grummani oli pesty ja lähtövalmiina, tosin nyt se lähti vain sisälle halliin.

Jätskikeikka lähenee kotimatkaa. Tässä ollaan jo melkein lähtövalmiina, vain kuulokkeet päähän ja kone käyntiin..

...ja matkaan. Mukava keli ja nätit maisemat.

Porvoon motari kohti Malmia ja..

..merinäköala Vuosaaren yli...

...kiinnostavat melkein yhtä paljon kuin Nintendo. Onkohan tässä jo lennetty tarpeeksi? Aarolla on tiimaa reilusti toistakymmentä tuntia.

Viilee jätkä, pelasi koko matkan ja pari 360:stäkin otettiin eikä tuntunut yhtään pahalta. Siinäpä sitten päästiin takaisin kotihallille 2 jäätelöä ja 50 min lentoaikaa köyhempinä.

Ja kaikkea

Malmilla tulee kesän tullen pyörittyä koirien kanssa ja ilman, muuten vain ja lentämässä.

Hallilla on huollossa U555, joka kävi kaupaksi Kuhmoon. Kävinkin kiinnittämässä siihen uuden kerhon tarrat.Tuli hieno.

Silloin tällöin tapahtuu muutakin kuin vain halliturinaa ja kuppilatiimaa huoltojen lomassa. Perjantaina 13.5. Malmilla järjestettiin paikallisten toimijoiden ilmailullinen tilaisuus. Voi kuinka paljon tuttuja siellä olikaan. Hauskan ja hurjan näköistä oli tämän Rajavartioston kopterin pyörittely.

Olihan se välillä vähän matalalla, mutta taitavasti kaveri pyöritteli.

Lopuksi vielä poistuminen omalle hallille rauhallisesti pitkin rullausteitä. Hetkinen, miksi se on noin vinossa....

Pyöreässä avattiin sitten taas se kuppila ja siellähän oli perjantain kunniaksi tarjolla kuppilatiimaa...

...hyvinkin riittävästi. Aika monipuolistahan tämä ilmailu on - Nintendo DSi XL - maanäyttelyitä - ultralentoa - kuppilaa...ja kaikki arvokkaita kuin lentojätski, 1e + 50 min lentomaksut!