Jatko-opiskelusta

Tämän blogin loppu

2007-08-12T22:52:00.000+03:00

Uusi alku. Uusi blogi.

Kadonneen totuuden metsästäjä

Tämä blogi päättyy tähän.

Ripittäytyminen

2007-05-07T21:26:00.000+03:00

Rohkaistuin tänään soittamaan toiselle ohjaajalleni ja ripittäydyin eli tunnustin etten ole juuri mitään tehnyt (oikeastaan voisi tuon juuri-sanankin tuosta lauseesta tiputtaa, kuulostaa vain tuossa muodossaan edes hiukan lohdullisemmalta). Suhtautuminen onneksi oli hyvin ymmärtäväinen, kun kerroin työtilanteen muutoksesta ja sen vaikutuksista väikkärityöhön. Sovimme palaavamme asiaan, kun mulla on vähän paremmin tiedossa, mitä oikein nyt meinaan tehdä.

Silläkin uhalla, että kyseinen henkilö saattaa silloin tällöin käväistä tätä blogia lukemassa, täytyy todeta, että tyytyväinen täytyy olla mutkattomista väleistä ohjaajaan. Tänään ajatus soittamisesta nousi mieleen ex tempore, kun käveleskelin kadulla. Ei pitkiä etukäteisvalmisteluja käytettävistä sanamuodoista tai muutakaan hermoiltavaa, vaan puhelin käteen ja soittamaan. Keskustelussa asiat sanotaan asioina ja politiikka saa jäädä muiden harteille. Toisen ohjaajan kanssa asiat eivät ole olleet ihan yhtä helppoja hoitaa, vaikka ei voikaan sanoa että suoranaisia ongelmia olisi. Ihmisluonnossa vain on joku piirre, että sitä mieluummin on tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee helpommin juttuun.

Arvaan kyllä vastausten määrän, mutta kysympähän kuitenkin, että millaisia ohjaajasuhteita teillä muilla on (tai on ollut)?

Opintojen tuskainen etenemättömyys

2007-04-05T14:12:00.000+03:00

Hurrrjasta yleisön painostuksesta johtuen pitää ottaa näppäimistö vähemmän kauniisiin käsiin ja rustata muutama rivi tekstiä. Blogin kirjoittaminen näyttää kohdallani olevan suorassa yhteydessä opintojen etenemiseen. Eli kun neljään kuukauteen ei ole tekstiä tänne tullut, tarkoittaa se... niin, just sitä.

Elämä on monimutkaista ja niin näyttävät olevan jatko-opinnot sekä syyt opintojen etenemättömyyteen. Ennen joulua tuli kai jonkinlainen raja vastaan, että tuli hiukan liikaa tehtyä hommia. Liian vähän aikaa perheelle ja liian vähän aikaa rentoutua. Pakostahan se takaisin jossain vaiheessa ottaa, mutta siitä en ole itseäni juuri syyllistänyt. Tietoisesti annoin joulukuun mennä rauhallisemmin, mutta pääseminen hommiin takaisin kiinni on ollut yllättävän hankalaa.

Suurimmat pulmat liittyvät tällä hetkellä työtehtäviin, siinä mielessä, että ne eivät ole enää samat kuin olivat vielä puoli vuotta tai vuosi sitten, kun aihetta suunnittelin. Jossain vaiheessa olen varmaan tullut kirjoittaneeksi, että mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja rajallisten resurssien hyödyntämiseksi tarkoituksenani on ollut sitoa aihealue voimakkaasti työtehtäviin. En vain siinä vaiheessa arvannut, että työn aihealue ja sisältö tulevat muuttumaan niin radikaalisti, kuin ne nyt ovat tehneet.

Gradun kohdalla aikoinaan päädyin juuri päinvastaiseen ratkaisuun ja tein opinnäytteeni täysin irrallisena työstä (vaikka koko opiskeluaikani olin töissä ollut). Se gradu olisi ehkä helpompi ollut tehdä jostain työhön liittyvästä aiheesta, joten sikäli väitöskirjan kohdalla suunnitelmani vielä näin jälkikäteenkin käyvät järkeen. Väitöskirja vain on projektina huomattavasti gradua pitkäkestoisempi, joka on yksi hankaluus aiheen valintaa ajatellen.

Lisäksi on tullut johtoportaan kanssa jonkin verran väännettyä kättä työehdoista ja se on omiaan saamaan aikaan tunteen, että haluaa vähentää sitoutumista yritykseen. Juuri sitoutumiseen työnantajaa kohtaan väikkärin tekeminen aikomastani aiheesta johtaisi.

Niin ja tietenkin on vielä muistettava armaan opinahjoni onneton tilanne, joka ei ainakaan motivaatiota kasvata (DigiToday ja Kaleva).

Mitä sitten aion tehdä opintojen suhteen? En kyllä yhtään vielä tiedä. Viime päivinä mielessä on pyörinyt ajatus palaamisesta gradun aikaiseen aihealueeseen (so. ohjelmistoliiketoiminta) ja jättää workflow management systemsit rauhaan. Sitä puoltaisi yksi etu eli uskon, että toinen ohjaajani voisi olla siitä kiinnostuneempi kuin kumpikaan ohjaajistani on nykyisestä aiheestani, joka on kuitenkin melko marginaalinen ja harvojen tuntema. Villein ajatus, mikä on tullut mieleen, on se, että pyrkisin jatko-opiskelijaksi kauppatieteiden puolelle (joka kai teoriassa voisi olla mahdollista), mutta se taitaa olla liian utopistinen visio toteutettavaksi.

Opintoja tässä kuitenkin haluaisi tehdä ja järkevintä nyt varmaan olisi suorittaa pakollisia kursseja. Saisi ainakin jollain tasolla asioita eteenpäin.

Todettakoon näin lopuksi ja aiheen vierestä, että päivittäisiä kävijöitä näyttää blogilla olleen suurin piirtein saman verran kuin syksyllä, jolloin sentään tuli merkintöjä tehtyä. Mitähän siitäkin pitäisi päätellä? :)

Väitöskirjan tekeminen on olotila

2006-11-30T23:42:00.000+02:00

Aina välillä mielen valtaa harhainen tila, kun iskee päälle olotila nimeltään "Hei, ehkä mä itse asiassa tiedän jo aika paljonkin monesta asiasta". Tänään tuo tunne pitkästä aikaa iski päälle. Ehkä suurin yksittäinen laukaiseva tekijä oli jatko-opiskelijoiden seminaari-istunto, johon kävin osallistumassa. Sain huomata, että tieteellinen ajattelutapa on kehittynyt (tai ainakin muuttunut) ja muiden töistä on helpompi löytää virheitä useammalta kantilta kuin aiemmin. Vielä kun parannusta tapahtuisi oman työn suhteen. En tiedä, kuinka vilkasta kyseisessä seminaarissa yleensä kun olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta tällä kertaa paikalla olivat vain vetäjä, esiintyjä ja minä!

Toinen syy on kasvava tietoisuus tieteenalan kentästä, johon oma työ pitäisi kiinnittää. Kun löytää tutkimuksia, jotka ovat lähellä omaa tutkimusta, saa varmuutta, että on tutkimassa oikeita asioita. Ja kun huomaa, että ihan samanlaista lähestymistapaa ei kukaan ole vielä valinnut, niin tietää, että voi ehkä olla jotain annettavaa sitten kahden vuoden päästä, kun ensimmäiset tulokset voisivat valmistua.

Koko väitöskirjan tekeminen tuntuu usein olevan enemmänkin olotila kuin työtä. Siihen tulee uppouduttua joskus niin totaalisesti että ajankulu unohtuu ja talo voisi palaa ympäriltä siitä aiheutuvan suurimman haitan ollessa liekkien heijastuminen läppärin näytöstä häiriten kirjoittamista. Ajatukset pyörivät mielessä muodostaen yhä uudenlaisia assosiaatioita (joista tosin yli 99% voidaan saman tien hylätä). Näin kirjoitettuna kuulostaa hölmöläisten touhulta, mutta jostain syystä se vain silloin tällöin osaa olla erittäin nautinnollista. Hyvän artikkelin antamat uudet ajatukset luovat jonkinlaisia onnistumisen elämyksiä ja itse tekstiä tuottaessa haluaa aina päästä sanomaan seuraavan asian ja toivoo, ettei ajatus karkaa ennen kuin on saanut edellisen lauseen loppuun.

Onko teorialla merkitystä?

2006-11-14T07:17:00.000+02:00

Sain ykkösohjaajalta paljon kaivattuja kommentteja tutkimussuunnitelmaani. Surullisen punaiseltahan tuo näytti, kun oli tiheällä kammalla käyty läpi ja kielioppivirheistä alkaen oli merkintöjä tehty. Mutta hyvä se vain on, että joku on viitsinyt paneutua, se kun ei taida mikään itsestäänselvyys olla.

Suurin puute suunnitelmassa on tällä hetkellä teorian puute. Ja sitä asiaa on tullut nyt monta päivää pähkäiltyä. Jos rehellisiksi ruvetaan, voin myöntää, että ei mulla ole kunnollista käsitystä siitä, millainen teorian rooli tulisi tutkimuksessa olla. Viitekehyksestä puhutaan usein, mutta itse olen mieltänyt sen tavaksi, jolla kiinnitetään oma työ muiden töihin (onhan kyseessä viitekehys). Teoria taas... niin... onkos se nyt osa viitekehystä vai ei? Teorialla tarkoitan tässä yhteydessä nyt yhtä yksittäistä teoriaa kuten actor-network-teoria tai strukturaatioteoria. Oma veikkaukseni on, että joudun tuota viitekehyksen määritelmää muuttamaan omassa mielessäni. Mikähän taas on ollut se luento, jonka olen nukkunut, jossa näitä perusteita on opetettu?

Lähdin hakemaan vastausta selailemalla erilaisia teorioita ISWorldin tietojärjestelmätieteen yleisimpiä teorioita listaavalta sivulta, joka oli sattunut silmiin sivustolta jo aiemmin. Sen lisäksi kävin läpi jo aiemmin lukemiani artikkeleita ja tarkastellen teorioiden roolia niissä. On olemassa tutkimuksia, joissa teoria on keskeisesti esillä jo otsikosta alkaen (esim. Plans as situated action: An Activity theory approach to workflow systems) ja sitten taas on niitä, joissa ei ole teoriasta häivääkään. Selatessa muodostui kuva, että teorian sisältävät tekstit vaikuttivat "tieteellisemmiltä" kuin ne, joista teoria puuttui. Tekeekö teorian olemassaolo artikkelista paremmin? En tiedä, mutta ainakin artikkelin tapaan lähestyä asioita se vaikuttaa. Valittu teoria ohjaa tarkastelua antamalla käytettävän näkökulman ja sanaston.

Tein pieniä ajatuksellisia harjoituksia ja kävin läpi ISWorldin listaamia teorioita ja mietin, mitä niiden soveltaminen omaan työhöni voisi nostaa esiin. Se oli itse asiassa yllättävän mielenkiintoista ja antoisaa. Tosin ajatusleikeistä on vielä pitkä matka oikeasta aineistosta vedettyihin johtopäätöksiin, kun se aineistokin vielä puuttuu. Mutta ehkä nyt hiukan paremmin ymmärrän teorian merkityksen tutkimuksen teolle, tai ainakin valehtelen itselleni sujuvasti. Pitää vielä jutella ohjaajien kanssa ja kysellä "oikeita" vastauksia näihin mieltä askarruttaneisiin mietteisiin. Itsensä julkisen nolaamisen välttämiseksi olisi ehkä parempi hoitaa ohjaajien kanssa jutustelut ensin ja blogata sen jälkeen, mutta siinä vaiheessa tulisi enemmänkin toistettua toisten sanomisia kuin käytyä läpi omia pieniä ajatuskyhäelmiä.

Journalit on oikeita lehtiä

2006-11-08T22:37:00.000+02:00

Artikkeleita, artikkeleita, artikkeleita. Niitä tulee luettua säännöllisesti ja artikkelitietokannoissa tulee surffattua harva se päivä. Artikkelikopioita pyörii yöpöydällä, olohuoneen pöydällä, työpaikan pöydällä, keittiön laatikossa, makuuhuoneen lipastossa ja tietokonesalkussa. Mutta sitten kun käsiin sattuu oikea journal, niin olo on hiukka hölmistynyt: Tältäkö ne oikeasti näyttää?

Sain töissä tietää jokunen päivä sitten, että sinne on ihan tilattu eräs journal (ollut kai jo pidemmän aikaa). Viimeisimmän numeron sain käsiini ja hetken aikaa aivot raksuttivat ennen kuin suostuivat uskomaan, että tämä nyt on samanlainen tapaus kuin mihin netissä säännöllisesti törmää. Maisteriaikoina tuli muutaman kerran kirjastossa journaleita selailtua ihan uteliaisuudesta, mutta siitä on jo aikaa.

Hassua oli sinällään lukea journalia selaamalla se alusta loppuun. Sen panin merkille, että useampi artikkeli sai "mahdollisuuden", ts. tuli vilkuiltua montaa sellaista artikkelia, jotka normaalisti tulee jo nimen perusteella hylättyä. Mitä tästä sitten voi päätellä? Ainakin sen, että otsikon merkitys on ratkaiseva, kun luettavia artikkeleita tulee valittua. Ja tärkeydessä heti seuraavana tulee abstrakti. Montakohan loistavaa ja olennaista artikkelia sitä on tullut huonon otsikoinnin takia ohitettua, joihin ehkä olisi tutustunut paremmin, jos ne olisivat tulleet vastaan paperikopiota plärätessä?

P.S. Tämä merkintä näyttäisi olevan järjestyksessään 50.!

Sekalaisia (tyhjänpäiväisiä) ajatuksia

2006-10-23T21:25:00.000+03:00

Aina välillä työn ja opiskelun yhteensovittaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Leipätyö kun on ajatustyötä mitä suuremmissa määrin, niin joskus työasioiden pohtimista on kovin hankala saada pysäytettyä klo 16 tai edes illalla, kun olisi tarkoitus opintoja viedä eteenpäin. Parin viikon blogihiljaisuudesta onkin pääteltävissä, että nyt on ollut sellainen jakso, että työ on selvästi mennyt opintojen edelle. Syykin on kyllä tiedossa, sillä viime viikolla olin ensimmäistä kertaa mukana asiakastilaisuudessa puhumassa.

Onneksi jotkin asiat ovat silti edenneet, sillä sain tiedon, että jatko-opinto-oikeusanomukseni on hyväksytty laitosneuvoston kokouksessa. Hidas on ollut prosessi, sillä opintojen suunnittelu alkoi jo vuosi sitten. Ei vain ole ollut eteneminen kiinni opinto-oikeudesta, joten eipä tuo ole liiemmin menoa haitannut.

Selailin äskettäin pitkästä aikaa kävijätilastoja ja yllättävän monenlaisilla hakusanakombinaatioilla tähän blogiin näytetään eksyvän, kuten: "eettinen ongelma", "väitöskirjan teko", "mitä on laadullinen tutkimus alasuutari", "väitöskirjan tekeminen", "miten kirjoitan englannin kielisiä tarinan", "väitöskirja tutkimusasetelma", "erona tutkimukseen on", "ideografinen tutkimus", "käsitekartan tekeminen wordillä", "miten kirjoitan hyvän väitöskirjan". Varmaa kyllä on, että vastausta ei täältä löydy siihen, mitä on laadullinen tutkimus tai miten kirjoittaa hyvä väitöskirja. Yllättävän paljon on kuitenkin googlen kautta sivuille eksyneitä.

Mihin vie blogini tie

2006-10-05T07:34:00.000+03:00

Kiitokset Karppaajalle ja Mari Koolle ilmoittautumisesta tämän blogin "stalkkaajaksi". Tämän blogin näkökulmasta parin päivän kävijävirta on ollut hirmuinen! (eli yli 10 kävijää päivässä).

Josta saadaankin sopiva aasinsilta päivän epistolaan eli mitä tälle blogille tulisi tehdä. Aikoinani lähdin tätä kirjoittamaan se ajatus mielessä, että linja olisi asiapitoinen ja hyvin virkamiesmäiseen tyyliin asioita käsittelevä. Ensimmäinen kuvaus sisälsi sanat "kuivaa asiatekstiä". Tuolla tavalla ei ainakaan lukijoita saa houkutelluksi, se on tullut huomattua (en tiedä millaisia kieroutuneita persoonia ne yhdeksän ovat, jotka ovat blogilistaan merkinneet tilaavansa blogia).

Tuo linja tuli kai valittua hyvin pitkälti sen vuoksi, että seuraan palkkatyöhön liittyen jonkin verran blogeja ja ne ovat täysin asialinjalla. Keskeisenä erona noiden blogien kirjoittajien ja minun välillä on kuitenkin se, että he tietävät mistä puhuvat ja minä en. Toisin sanoen, tällä kokemuksella ei vielä tehdä kovin kummoisia yleistyksiä jatko-opiskelusta ja väikkärin teosta.

Olen miettinyt, että pitäisikö minun mieltää tämä blogi asiakeskeisyyden sijaan oman identiteettini jatkeeksi. En kuitenkaan halua "Hei, olen 26-vuotias kahden lapsen isä Kuopiosta. Vaikka olen jatko-opiskelija, olen muuten ihan normaali" -tyyliä vaan kirjoittaa edelleen jatko-opintoihin liittyvistä asioista. Ja nimenomaan minun jatko-opintoihini liittyvistä asioista.

Omille teksteille sokeutuu hyvin helposti, joten pyydänkin nyt teiltä apua. Kertokaa kommenteilla tai spostilla, mikä kirjoituksissa on toiminut ja mikä ei.

JabRefista

2006-10-02T23:24:00.000+03:00

Parempi aika jonkin asian tekemiseen, voi näköjään olla yllättävän kaukainen käsite (viitaten edellisen postauksen kommentteihin). Joka tapauksessa, tässä vastaus Pialle, aiheesta mikä on JabRef.

Lyhyesti sanottuna JabRef on viitteidenhallintatyökalu. Se on Java-pohjainen ohjelma eli käyttäminen vaatii ensin asentamisen tietokoneeseen (toisin kuin selaimella käytettävät työkalut). JabRef käyttää tiedon tallentamiseen bibtex-formaattia, jota myös useat muut ohjelmat osaavat lukea. Seuraavassa lista plussista ja miinuksista JabRefista omalla kohdallani:

JabRef sopii työtapoihini. Hallitsen viitteitä ja kirjoitan tekstejä aina yhdellä ja samalla läppärillä. On kätevää, että kaikki tiedot kulkevat aina mukana, jolloin voin käsitellä niitä vaikka bussissa matkalla töihin.
Pystyn muokkaamaan JabRefin käyttöliittymää omia tarpeitani vastaavaksi. Esim. olen lisännyt kentät tilan (lue, selattu, luettu) ja avainsanojen hallintaan.
Saan itse määritettyä avainsanalistan ja liitettyä avainsanat artikkeliin listasta valitsemalla
JabRef osaa automaattisesti jakaa artikkelit ryhmiin määrittämieni avainsanojen perusteella ja näyttää minulle kunkin ryhmän artikkelit
JabRef on ilmainen
Google Scholar osaa muuntaa tulokset BibTeX-formaattiin, jolloin voin viedä haun tulokset suoraan JabRefiin
JabRef tunnistaa useiden eri tietokantojen käyttämät tiedostoformaatit
JabRefille on mahdollista määrittää tiedostopolku, josta se osaa löytää artikkelien PDF-versiot artikkelin tunnisteen perusteella. Toisin sanoen, saan JabRefistä nykyisin kahdella napin painalluksella auki minkä tahansa tallentamani artikkelin.
Käytän kirjoitusohjelmana Lyxiä, joka tukee bibtex-formaattia. Kirjoittaessani tekstejä saan lisättyä viittauksen valitsemalla sen valmiista listasta. Lähdeluettelo muodostuu automaattisesti niistä artikkeleista, joihin olen tekstissäni viitannut.

Varmuuskopioinnista on huolehdittava itse
Käyttäjiä ei ilmeisesti ole kovin paljoa (ainakaan Suomessa) ja tuen löytäminen voi olla hankalaa

Itse en ole RefWorksia kokeillut kuin pintapuolisesti. Lyhyiden testien jälkeen koin JabRefin paremmin minulle soveltuvaksi ja tyytyväinen siihen olen ollut.

Te, jotka RefWorksia säännöllisesti käytätte, voisitte kertoa, pystyykö se edellä mainittuihin asioihin ja onko siinä jotain parempaa kuin JabRefissa.

%#("/¤%:n natbib

2006-09-28T23:36:00.000+03:00

Lyx käyttää oletusarvoisesti [1]-tyylisiä viittauksia, jotka eivät ole se standarditapa omalla alallani. Olen jo aiemmin yrittänyt saada vaihdettua käyttöön natbib-tyyliä, joka on muotoa (kirjoittaja vuosi). Silloin ei onnistanut ja annoin asian olla.

Tänä iltana rupesin sitten paneutumaan ja enpä sitten muuta olekaan ehtinyt tehdä. Tähän astiset lopputulokset ovat olleet joko ???-merkkejä referenssien kohdalla tai epäonnistuneita käännöksiä hämärillä virheilmoituksilla varustettuna. Käyttäjäystävällisyydestä ei tässä kohti ole ollut puhettakaan.

Tarpeeksi kauan surffaamalla ja erinäisiä menetelmiä kokeilleena olen sen verran saanut selville, että ongelma on .bib-tiedostossa, joka siis sisältää kaikki viitetiedot. Olen sitä hallinnoinut JabRefin avulla ja luottanut siihen, että se osaa noudattaa formaattia. No, ei näytä ihan niin suoraviivaisesti kaikki menevän. Ilmeisesti .bib-tiedostossa aiheuttavat ongelmaa $-merkit ja tabuloinnit. Ohjeiden löytäminen ei ole ollut helppoa ja kun tuo itse tiedostokin on ehtinyt kasvaa jo toista sataa kiloiseksi (n. 140 viitettä), niin kokeilut eivät ole innostaneet. Ei sillä, että muutenkaan niin hirveästi niitä innostaisi lähteä tekemään. Aika on rajallinen resurssi ja Lyx työkalu, jonka soisi toimivan ongelmitta.

Päätän avautumiseni tältä erää tähän. Seuraava suunta petiä kohti.

Edit: Piti sitten aamutuimaan jatkaa heti siitä mihin illalla jäi, kun jäi niin häiritsemään tuo. Syyllinen sitten lopulta löytyi:
url = {http://www.springerlink.com/openurl.asp?genre=article&id=doi:10.1007/11538394_22},
Ilmeisesti kyse on jollain tapaa tuosta kautta-merkistä ennen tuota viimeistä numerosarjaa, mutta en kyllä sen tarkemmin tiedä.

Järkytys

2006-09-25T21:46:00.001+03:00

Tulipahan koettua tänään semmoinen yllätys, ettei olekaan ihan vähään aikaan sattunut. Kesken rauhallisen työpäivän postilaatikkoon tulla tupsahti viesti toiselta väikkäriohjaajalta, joka ehdotti yhteisen artikkelin tekemistä mun gradun pohjalta!

Tarinan tausta on se, että valitsin aikoinani ohjelmistoliiketoiminnan suuntautumisvaihtoehdokseni, jonka vuoksi olen opiskellut cum lauden verran taloustieteitä. Gradun aiheeksi valitsin ohjelmistoliiketoiminnan itsensä, eli mitä sillä oikein tarkoitetaan. Opponenttina tuolle työlle toimi eräs herra P, josta tuli sittemmin ohjelmistoliiketoiminnan professori laitoksella. Ja tämä samainen herra P on siis toinen ohjaajistani.

Harvoin on ollut yhtä puulla päähän lyöty olo. En ole pitänyt graduani kovin kaksisena teoksena eikä cum laude -arvosanakaan muuta anna olettaa. Mutta nyt sen pohjalta voisi kuitenkin lähteä artikkelia työstämään. Soitin lyhyen puhelun ohjaajalleni ja hänen mukaansa siinä on muutama hyvä ajatus, joiden pohjalta hommaa voisi viedä eteenpäin. Sovimme, että pohdiskelen asiaa ja puhutaan siitä uudemman kerran myöhemmin.

Monenlaista ajatusta on mielessä ehtinyt pyöriä aiheeseen liittyen enkä todellakaan vielä tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua (lue: vinkkejä otetaan vastaan). Yksi keskeinen kysymys luonnollisesti on se, saanko hyödynnettyä syntyvän artikkelin osana väitöskirjaani. Siitä en ole lainkaan varma, sillä gradun aihealue poikkeaa melkoisesti väikkärisuunnitelmista. En myöskään lainkaan tiedä, miten yhteisartikkelin kirjoittaminen käytännössä menee. Hyvänä näen sen, että ei olisi täysin yksin pohtimassa vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja oppia olisi varmasti tarjolla kokeneemmalta. Vaikka artikkeli ei kävisikään osaksi väitöskirjaa, olisi se varmasti oppimisen kannalta hyvä asia, mutta tällöin vastaan tulee omien rajallisten resurssien riittävyys.

Pitää nyt pari päivää makustella asiaa ja jutella sitten uudemman kerran ohjaajan kanssa ja kysella ummet ja lammet asian tiimoilta.

Mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan tuottamisella?

2006-09-24T22:11:00.000+03:00

Jokaiselle varmaan sattuu aina silloin tällöin sitä, että illalla valojen sammuttamisen jälkeen antaa uni odottaa itseään. Olen todennut, että parasta olisi yrittää olla ajattelematta yhtään mitään noissa tilanteissa, mutta usein käy niin, että jokin enemmän tai vähemmän järkevä ajatus jää pyörimään päähän. Eilisiltana kävi juurikin niin, että minä ja nukkumatti emme tavanneet toisiamme ja päähän jäi pyörimään tällä kertaa ajatus siitä, mitä yhteistä on ohjelmistotuotteen ja väitöskirjan teolla. Onko olemassa käytäntöjä tai periaatteita, jotka sopivat niin ohjelmistotuotteen kuin väitöskirjankin tekoon?

Ohjelmistotuotetta lähdetään rakentamaan jollekin aiotulle asiakaskunnalle. Mielessä on jokin asiakkaan ongelma tai tarve, joka pitäisi pystyä täyttämään ohjelmiston avulla tai sitä hyväksikäyttäen. Väitöskirjan kohdalla voidaan puhua asiakaskunnan sijasta lukijakunnasta tai tiedeyhteisöstä. Väitöskirjan kirjoittamisen tavoitteena on (tohtoriksi valmistumisen lisäksi) pyrkiä täyttämään aukko alalla vallitsevassa tietämyksessä. Molemmissa tapauksissa voidaan puhua asiakaslähtöisestä lähestymistavasta.

Toinen yhdistävä tekijä on fokuksen löytäminen. On toki mahdollista rakentaa ohjelmistoja, joista löytyy jos jonkinmoista hilavitkutinta joka lähtöön, mutta yleensä pyritään ratkaisemaan, jokin selvä asiakkaan tarve. Oman nichen löytäminen tuotteelle voi olla välttämätöntä riittävän menestyksen takaamiseksi. Väitöskirjan kohdalla kuulee usein mainittavan ohjeen: rajaa, rajaa ja rajaa. Ongelman rajaaminen tarpeeksi tarkaksi tekee sen hallittavaksi, jotta ongelma, jota ollaan ratkaisemassa voidaan ratkaista mahdollisimman hyvin.

Kaikki ohjelmistokehitykseen perehtyneet ovat törmänneet vesiputousmalliin, joka on se kaikkein perinteisin tapa jäsentää ohjelmistokehityksen tehtäviä. Nykyisin se on korvattu iteratiivisimmilla lähestymistavoilla ainakin teoriatasolla (dinosauruksiin silti vielä törmää joskus), joissa tuotetaan jotain näkyvää jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Väitöskirjaan liittyen oli ossain vaiheissa mielessä ajatus, joka oli kuin vesiputousmalli, eli ensin luen teorian, sitten teen tutkimuksen ja lopuksi kirjoitan analyysin eli väitöskirjan. Menetelmäoppaisiin perehtyminen ja ohjaajien kanssa jutteleminen ovat kuitenkin opettaneet, että kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti ja tutkimuksen teon eri vaiheet voivat todellisuudessa esiintyä melkoisena sillisalaattina.

Neljäs ja omissa ajatuksissani viimeinen yhdistävä tekijä ovat integraatiot. Ohjelmistotuotetta kehitettäessä joudutaan väistämättä miettimään yhteensopivuutta erilaisiin järjestelmiin. Jo ohjelmointikielen valinta ohjaa hyvin pitkälle yhteensopivuutta ja erilaisten valintojen kautta päädytään lopulta asiakaskohtaisten integraatiotarpeiden ratkaisemiseen. Ohjelmistojen kohdalla integrointia mietitään muihin ohjelmistoihin ja väitöskirjan kohdalla muihin tutkimuksiin. Pelkkä aihealueen valinta ohjaa hyvin pitkälle omaa työtä tehdessä huomioon otettavia artikkeleita. Tarkemmalle tasolle mentäessä päädytään lopulta oman tutkimusongelmaan hyvin läheisesti liittyviin tutkimuksiin.

Tämmöistä minä siis mietin yön pitkinä tunteina. Nyt pitäisi vielä ratkaista, oliko tämä vertailu enemmän vai vähemmän järkevä ajatus.

Science blogging -artikkeli

2006-09-20T07:12:00.000+03:00

Hypothesis-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli aiheesta nimeltään science blogging (löytyi Confessions of a Science Librarian -blogin kautta).

Kielen valinnasta

2006-09-18T21:31:00.000+03:00

Olen joskus miettinyt, kuinka paljon englantia äidinkielenään puhuvat saavat etua niin tiede-, opiskelu- kuin yritysmaailmassakin. Ainakaan Oulun tietojenkäsittelytieteen maisterin opintoja ei ollut mahdollista selvittää osaamatta lukea ja ymmärtää englannin kielisiä tekstejä. Ja IT-alan kohdalla alan sanasto on lähtöisin englannin kielestä ja englannin kielistä materiaalia on tarjolla paljon. Lienee selvää, että englannin kielen jonkin asteinen osaaminen on välttämätöntä ja mitä paremmin sen hallitsee, sitä helpommaksi tekstien lukeminen ja kirjoitusten tuottaminen muuttuvat.

Olen huomannut, että englannin kielisten tekstien lukemiseen harjaantuu ajan myötä. Artikkeleita tulee nykyään luettua kohtuullisen sujuvasti ja sanakirjaa tarvitsee kaivaa esiin suhteellisen harvoin. Poissa ovat ensimmäisten artikkeleiden kohdalla esiintynyt sanakirjan pitäminen pöydällä lukemisen tukena ja viidennen kerran saman kappaleen lukeminen siinä toivossa, että lopulta ymmärtäisi mitä siinä sanotaan. Muutamaa tenttikirjaa viime aikoina lueskelleena voin todeta, että melko tavallista näyttää olevan sanakirjan käyttö ainakin sivuihin tehtyjen merkintöjen määrän perusteella. Itselle muiden tekemistä merkinnöistä on kyllä yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä ja hyllystä tulee mieluummin valittua neitseellinen versio opuksesta.

Tekstin kirjoittaminen ja lukeminen vieraalla kielellä on opittavissa oleva taito, mutta ajattelukielen vaihtaminen ei ole samalla tavalla toteutettavissa. Konferenssimatkalla koin ensimmäisen kerran sen, kuinka täysin vieraskielisessä ympäristössä myös ajattelu kääntyy käytetylle kielelle. Tähän liittyen outo kokemus oli unien näkeminen englannin kielellä, joka sai aikaan hieman pöllämystyneen olon herätessä. Ajattelukielellä sinällään ei pitäisi olla merkitystä tiedon tuottamisen kannalta, koska asiat ovat asioita kielestä riippumatta (vaikka maailmaa jäsennetäänkin käsitteiden avulla), mutta en usko tiedon tuottoprosessin olevan täysin sujuva, jos ajattelukieli ja tuotettavan tekstin kieli poikkeavat toisistaan. Siksi suomalaisen olisi aina helpompi kirjoittaa suomeksi ja englantilaisen englanniksi.

Nippuväikkärin kohdalla kielen valinnan sanelee hyvin pitkälle se, millaisilla foorumeilla meinaa osajulkaisut saada julkaistua. Joillain aloilla (esim. lääketiede) on tarjolla suomenkielisiä vaihtoehtoja, mutta englannin kieli on pakollinen valinta hyvin monelle artikkelin kirjoittajalle. Englanninkieliseen lopputulokseen pääsemiseksi on mahdollista joko kirjoittaa teksti suoraan englanniksi tai kirjoittaa se ensin suomeksi ja kääntää/käännättää se sen jälkeen englannin kielelle. Jälkimmäinen vaihtoehto voi olla ajatteluprosessin kannalta helpompi, mutta ongelmia varmasti aiheuttaa terminologian käyttö, jos sitä ei ole sovitettu suomen kieleen.

Itse lopputuloksen, eli väitöskirjan tai osajulkaisun, lisäksi tohtoriopiskelijalla on useita muita tekstejä tuotettavana, joiden kohdalla sama kielenvalintapohdinta pitää käydä läpi. Tutkimussuunnitelman kielellä voi olla merkitystä, jos siihen haluaa pyytää kommentteja suomea puhumattomilta henkilöiltä. Ja muistiinpanojen ja varsinaisen tekstin tuottaminen eri kielisinä luo muistiinpanoihin varmasti mielenkiintoista fingelskaa (kokemusta on jo!).

Olen päätymässä siihen ratkaisuun, että lähden kirjoittamaan omaa tutkimussuunnitelmaani englannin kielellä, jota myös toinen ohjaajista suositteli. Vieraskielisen tekstin tuottaminen tulee varmasti olemaan turhauttavaa ensi alkuun, mutta toivon mukaan kannattaa pitemmän päälle. Eräs keskeinen syy englannin kielen valinnalle on väitöskirjani aihealue, johon kumpikana ohjaajistani ei ole syvällisesti perehtynyt. Toiveissa on, että voisin hyödyntää konferenssissa saamiani kontakteja ja pyytää kommentteja suunnitelmaan alan sisällä toimivilta ihmisiltä. Muistiinpanot ja tämä blogi saavat ainakin vielä toistaiseksi pysyä suomen/fingelskan kielisinä.

En varmasti tule koskaan pääsemään samalle tasolle englannin kielessä kuin syntyperäiset englannin puhujat. Vaikka kielikysymys joskus vaivaa aiheuttaakin, ei se viime kädessä kuitenkaan ratkaise sitä millainen minusta tutkijana tulee.

Väitöskirjani otsikosta

2006-09-17T23:10:00.000+03:00

Viime aikoina on tullut pyöriteltyä mielessä omaa väitöskirjan aihetta. Varmasti ihan terveellistä puuhaa, jos meinaa saada väitöskirjaa eteenpäin oikeasti vietyä. Kukaan teistä lukijoista kun ei oikeasti ole siitä niin kiinnostunut, että otsikon muistaisi niin todettakoon, että se on (tällä hetkellä) "Workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa".

Kolmesta otsikon sanasta yksi menee ilman sen kummempia pohdintoja läpi. Jonkinlainen lähtökohta sekin. Koska kyseessä ei ole mikään dekkari jätetään juonen kutomiset vähemmälle ja sanotaan suoraan, että tarkoitan tässä terveydenhuoltoa. Se on konteksti, jossa tutkimus tapahtuu. Toisaalta hyvin merkittävä osa-alue, sillä pidän workflow-järjestelmän toteuttamismahdollisuuksia voimakkaasti sidonnaisina organisaation luonteeseen. Ja kaikki sairaalaympäristössä enemmän pyörineet tietävät, että kyseessä on melko omanlaisensa toimintaympäristö nimenomaan hierarkioiden ja vallankäytön suhteen. Tulen varmaan käyttämään sairaalaa ja terveydenhuoltoa synonyymeinä, sillä tutkimusympäristö on yliopistollinen sairaala. Ja looginen johtopäätöshän on, että terveydenhuolto käsittää myös mm. terveyskeskukset, joissa toteutuvat perusterveydenhuollon prosessit ovat hyvin erilaiset verrattuna yliopistollisen sairaalan erikoissairaanhoidon prosesseihin, jolloin (sitten joskus ilmenevien) tulosten yleistäminen kattamaan terveydenhuollon on enemmän kuin kyseenalaista. Hmm... jotenkin alkaa tuntua, että työotsikko tulee pian kokemaan ensimmäisen muutoksensa.

Miten sitten workflow-teknologia. Teknologia on terminä abstrakti ja niin on myös workflow-teknologia. Teknologian voisi saada määriteltyä viimeistään lunttaamalla sivistyssanakirjasta, mutta workflow-teknologia onkin jo kovempi pala purtavaksi. Tai ainakaan sitä ei löydä sivistyssanakirjasta. Workflow-järjestelmällä tarkoitetaan yleisesti tietojärjestelmää, jonka toiminta perustuu organisaation toimintaa mallintavaan prosessiin. Näin ollen workflow-teknologian voisi olettaa tarkoittavan tapaa toteuttaa prosessin mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät osat tietojärjestelmä. Tarkoitan tällä sitä, että tietojärjestelmässä (tai ohjelmistossa) on useita erilaisia osioita ja näkökantoja kuten käyttöliittymä, tietokannat ja skaalautuvuus ja toteutettaessa workflow-järjestelmää on yksi muista tietojärjestelmistä poikkeava katsantokanta eli se kuinka toteutetaan prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot. Näin ollen workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa tarkoittaisi, kuinka prosessien mallintamiseen ja suorittamiseen liittyvät toiminnot soveltuvat toteutettavaksi terveydenhuollossa.

Toinen tapa ajatella workflow-teknologiaa on nähdä se lähestymistapana konkreettisten toimintojen sijaan. Toisin sanoen, ohjelmiston kantava ajatus on, että mallinnettu prosessi ohjaa työn kulkua tai vähintään opastaa sen suorittamisessa. Tällöin kyse ei ole niinkään yksittäisistä ominaisuuksista joita tarkastella, sillä kaikki ominaisuudet toteuttavat enemmän tai vähemmän samaa päämäärää (teoriassa siis, käytäntöhän on aina jotain muuta). Tässä näkökulmassa on vain se haittapuoli, että se on askel abstraktimpaan suuntaan. Kuinka voidaan ohjelmistosta tai tietojärjestelmämillään tavoin erottaa, mitkä osat ovat workflow-teknologian mukanaan tuomia ja mitkä vain esim. hyvää/huonoa käytettävyyttä. Sama problematiikka liittyy koko tutkimukseen, tarkastelee asiaa miten päin tahansa. Miten voidaan tarkastella workflow-teknologiaa, kun tutkimuksen kohde on itse asiassa tietojärjestelmä?

Viimeiseksi sanaksi jäi soveltuvuus. Se on kai sitä, miten joku asia täyttää jonkin tarpeen. Nythän otsikossa on mainittu, että mikä on tuo tarpeen täyttävä asia (so. workflow-teknologia), mutta tarvetta ei ole mainittu millään tavoin. Onko jonkin mahdollista olla soveltuva johonkin, jos ei tiedetä mihin? Tuskin. Workflow-teknologian käyttöönottoon voidaan liittää implisiittisiä olettamuksia, joita on lähdetty hakemaan, kuten kustannusten pienentäminen, prosessin tehostaminen tai laadun parantaminen. Omalla kohdallani tavoitteet tulevat hyvin pitkälti tutkittavan tapauksen tavoitteiden mukaisesti eli mm. parhaiden hoitokäytäntöjen toteutuminen. Yksi kirjallisuudesta tarkistettava asia on se, kuinka hyvin ne tavoitteet vastaavat niitä tavoitteita, joita yleisesti vastaaville projekteille on asetettu. Hiukan epäilyttää, voinko sanoa workflow-teknologian soveltumisesta yleisesti mitään. Ehkä pitää lisätä jossain vaiheessa alaotsikko, joka kertoo tarkentavat määreet.

Toisaalta soveltuvuus voidaan nähdä monella tavalla. Se on mahdollista nähdä esim. tietojärjestelmän teknisenä käytettävyytenä aiottuihin käyttötarkoituksiin tai tietojärjestelmän kehittymisprosessina, jossa se muovautuu organisaation tarpeita vastaavaksi. Se, minkä valitsen soveltuvuudeksi ohjaa hyvin pitkälle sitä, mitä tulen tutkimaan ja miten.

Onnittelut sille, joka jaksoi tänne asti lukea. Oli nimittäin varmasti hankalin kirjoitettava tähän astisista blogimerkinnöistä! Tässä vaiheessa kaikki ajatukset ovat vielä melkoista sillisalaattia. Mutta, jos edes mietittävä ongelma on oikein, niin sitten olen oikealla polulla.

Päivitys Bloggerin uuteen versioon - ei sittenkään

2006-09-10T08:43:00.000+03:00

Otin käyttöön Bloggerin uuden version, joka tosin on beta-vaiheessa vielä. Sen myötä tapahtui tai tuli tehtyä joitain muutoksia, mm:
- Sain kategoriat kirjoituksille. Osa teksteistä tosin vielä odottaa kategorisointia.
- Kommentit hävisivät taas pääsivulta enkä tiedä saanko niitä enää takaisin
- Email post to friend -ominaisuus

Edit: Päädyin kuitenkin palauttamaan vanhan ulkoasun takaisin, kun se oli selkeämpi kuin uusi versio. Ehkä joskus kun on liikaa aikaa, tulee yritettyä uudestaan ja viilattua ulkoasu sopivaksi.

BPM 2006 - osa 2

2006-09-09T14:01:00.000+03:00

Enimmäkseen reissu oli kaikkea muuta kuin nähtävyyksien katselua. Päivät kuluivat konferenssipaikan luentosaleissa esityksiä kuunnellen. Vaikka kyseessä ei ollut mikään iso konferenssi (150 osallistujaa) oli esitysten taso hyvin vaihtelevaa. Huonoimmat esitykset tunnisti siitä, että kellään ei ollut mitään kysyttävää esityksen jälkeen, kun kukaan ei pysynyt mukana esityksen logiikassa (jos sellaista edes oli). Olen aina pitänyt intialaisten englantia vaikeimpana tulkita, mutta ärrävikainen kiinalainen, joka puhuu englantia australian aksentilla, on vielä paljon pahempi.

Esitykset sinällään kertovat vain sen, mikä on papereista luettavissa jälkikäteen. Sen sijaan oleellista konferenssissa on mahdollisuus jutella muiden ihmisten kanssa epävirallisesti. Ja itse asiassa se oli kaikkein hienoin puoli koko reissussa; tavata kaikki ne ihmiset ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Konkreettisella tasolla käteen jäi toistakymmentä mailiosoitetta ihmisiltä, joiden kanssa on yhteisiä intressejä. Alkuun tuli oltua turhankin nöyrillä mielin ja oletettua, että muut tietävät varmasti enemmän kun ovat "oikeita" alan opiskelijoita, mutta se ennakkoluulo kyllä kariutui keskustelujen myötä. Oma käytännön kokemus asioista, joita toiset tutkivat teoreettisesta näkökulmasta, takasi loistavan lähtökohdan keskustelulle, sillä molemmat osapuolet olivat kiinnostuneita tietämään toisen ajatuksista. Ja keskustelujen myötä oman teoreettisen tietämyksen taso tuli mitattua ja todettua ihan riittäväksi. Taisin olla poikkeus sikäli joukossa, että minulla ei ollut paperia esitettävänä. Useampi ihminen sitä nimittäin kyseli parikin kertaa.

On hyvin erilaista jutella opiskelijan kanssa, joka pitää ensimmäisen esityksensä koskaan, kuin jutella alan "vanhan parran" kanssa (jota myös tuli muutaman kerran kokeiltua). Opiskelija on hyvin innostunut vaihtamaan ajatuksia, kun joku on vain kiinnostunut hänen tutkimuksestaan. Vanhojen partojen kohdalla taas huomasin, että he kyllä vastasivat ja keskustelivat kiltisti, mutta heitä ei saa kiinnostumaan mistään, ellei itsellä ole taustalla jotain konkreettista tehtyä tutkimusta.

Olin ainoa Suomesta tullut osallistuja konferenssissa. Sen sijaan en ollut ainoa suomalainen, vaan tapasin erään esityksen pitäjän, joka oli suomalainen, mutta oli töissä/opiskelemassa Sveitsissä. Hyvin asioista puhuminen suomeksikin sujui.

BPM-konferenssi on keskittynyt workflow management -järjestelmien ympärille ja itse asiassa alan tiedeyhteisö vaikuttaisi olevan melko selvärajainen. Yksi keskeisistä opeista omalla kohdallani oli, että tajusin eri tutkimusryhmien roolin tiedeyhteisössä. En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka paljon tutkimusryhmillä on merkitystä etenkin WfMS-tutkimuksessa. Kullakin tutkimusryhmällä on omat erikoisalueensa ja sitä kautta alan yleistä kehitystä on helpompi hahmottaa. Tutkimusryhmät ovat myös hyvin voimakkaasti henkilöityneet tutkimusryhmän vetäjään ja vetäjän vaikutukset oli nähtävissä selvästi eri esityksissä (tai viimeistään esitysten lähdeluetteloissa).

Omalta kohdaltani koen onnistumisena sen, että sain solmittua kontakteja useamman tutkimusryhmän suuntaan. Toivon, että pysyn tätä kautta paremmin jatkossa selvillä siitä, missä alan yleinen kehitys menee kullakin osa-alueella. Sähköpostiosoitteita on nyt tallessa Alankomaihin, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan, ja toivon, että ne myös jatkossa johtavat tiiviiseen ajatusten vaihtoon.

Olisi kuitenkin väärin ajatella, että ihmisten kanssa tulisi juteltua pelkästään omien höytynäkökohtien takia. Joukkoon mahtui myös oikeasti hyviä tyyppejä, joiden kanssa jutteli ihan juttelemisen ilosta. Ja juuri ihmiset tekivät reissusta niin onnistuneen.

Hienoja ihmisiä, komeita rakennuksia ja hyvää ruokaa. Auf wiedersehen, Wien!

BPM 2006 - osa 1

2006-09-09T13:36:00.000+03:00

Wau. Olipahan mahtava kokemus. Hieno reissu, hienot puitteet ja hienoja ihmisiä. Siinä se typistettynä.

Ennakko-odotuksia Wienistä kaupunkinka ei ollut kuin, että se on iso ja siellä on vanhoja rakennuksia. Vähemmän yllättäen nämä olettamukset myös pitivät paikkansa. Yleensä tulee suhtauduttua nuivasti suurkaupunkeihin, mutta Wienistä tykkäsin jostain syystä. Yksi suurimmista tekijöistä oli varmasti turvallisuus, jota paikalliset vakuuttelivat, kun heidän kanssaan kaupungista juttelin. Ja turvalliselta kaupungilla liikkuminen tuntui riippumatta siitä, mihin aikaan ja millä kadulla tuli oltua. Liikennekulttuuristakaan ei jäänyt pahaa sanaa sanottavaksi, vaikka mennessä taksikuskikseni sattuikin vanhalla mersulla ajava kaahari, joka paineli 130:tä 80:n rajoitusalueella. Jalankulkijana ei tarvinnut kuin seistä tien reunassa niin aina pysähtyivät autot riippumatta siitä, kuinka pitkä jono perässä oli. Pyöräilijöitä myös jonkin verran liikkui liikenteen seassa ja heille oli keskustan alueella myös paljon erikseen omistettuja liikenneväyliä.

Vanhoja rakennuksia tuli nähtyä enimmäkseen ulkopuolelta, mutta myös sisältä päin. Konferenssin ohjelmaan kuulunut opastettu kierros Hofburgissa antoi kulttuuriannoksen mielelle ja sen jälkeen ollut juhlaillallinen kaupungintalolla täyteläisen kulttuuriannoksen vatsalle. Hienot olivat kyllä puitteet ja kaupunginjohtaja itse oli paikan päällä toivottamassa tervetulleeksi. Kamerakännykällä ei kovin kummoisia kuvia saanut napsittua, mutta järjestävän organisaation puolesta oli valokuvaaja kolmena päivänä napsimassa kuvia niin tervetulaistilaisuudesta, konferenssipaikalta kuin juhlaillallisiltakin. Fiksu teko laittaa ne kuvat nettiin ja vielä sillä tarkkuudella, että saa sieltä itselle teetettyä ihan oikeina valokuvina ne.

Lämpöä pohjoisen pojalle oli enemmän kuin tarpeeksi. Maanantaina taidettiin pysyä vielä alle 25 asteen, mutta torstaina taksin kyydissä katsoin, että 30 astetta näytti jo mittari. Tuli koettua samalla paikalliset liikenneruuhkat, kun matelimme kävelyvauhtia pois kaupungista. Kuskin selityksistä ymmärsin, että moottoritiellä oli jotain häikkää, jonka vuoksi emme sitä kautta ajaneet. Koko taksimatka sinällään oli huvittava, että kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja oma saksan sanavarastoni on muutaman kymmenen sanan kokoinen. Kielimuurista huolimatta kuski pälätti minulle saksaa itävaltalaisittain ja minä hänelle englantia suomalaisittain :D

Omaamatta juurikaan vertailupohjaa, voin omien kokemuksieni pohjalta vilpittömästi suositella Wieniä matkailukohteena.

Ihan oikea konferenssi

2006-09-02T21:47:00.000+03:00

Normaalisti arkisin nousee kello 6:10 päivän ensimmäinen lento Kuopiosta Helsinkiin. Niin pitäisi tapahtua myös ensi maanantaina ja minun pitäisi olla tuossa koneessa mukana. Matkan määränpää on BPM 2006 -konferenssi, joka pidetään tänä vuonna Wienissä.

Rutinoituneille tieteentekijöille konferensseissa käyminen on kovin arkipäiväinen juttu, tai ainakin näin olen kuvitellut asian olevan. Minulle sen sijaan kyseessä on ensimmäinen konferenssi, johon olen koskaan osallistunut ja vähään aikaan ei olekaan yhtä paljon perhosia pörrännyt vatsassa. Oman jännityksensä aiheuttaa jo matkanteko, kun olen vain muutaman kerran ulkomailla liikkunut ja silloinkin ryhmän mukana mistään huolehtimatta.

Odotukset ovat melko korkealla, sillä pääsen näkemään akateemisesta kulttuurista puolen, johon en aiemmin ole päässyt tutustumaan lainkaan. Ja ensimmäistä kertaa on tilaisuus jutella ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samasta aihealueesta kuin, mitä itsellä on tarkoitus tutkia. Avoimella ja oppivaisella mielellä täytyy lähteä matkaan, kun ei tiedä mitä odottaa.

Vinkkejä valmistautumiseen olen kysellyt niin työkavereilta kuin ohjaajiltakin, mutta loppujen lopuksi konferenssissa käyminen ei taida kuitenkaan olla mitään niin maata mullistavaa, että se vaatisi jotain, mistä ei maalaisjärjellä selviä. Torstai-iltana, kun illan viimeinen lento Helsingistä Kuopioon laskeutuu, on kyydissä toivottavasti yksi henkilö, joka on oppinut paljon uutta ja puhunut paljon englantia viimeisen neljän päivän aikana.

Verkko vie, artikkelit vikisevät

2006-08-31T22:18:00.000+03:00

Wired-lehdestä löytyi ihan mielenkiintoinen kolumni koskien nykyistä artikkelien julkaisuprosessia ja webin siihen kohdistamia muutospaineita. Kirjoittaja kritisoi voimakkaasti nykyistä peer review -menetelmää, jossa tekstiä pallotellaan, viilataan ja muokataan kirjoittajan, arvioijien ja editorin välillä. Arvioitavana oleva artikkeli on piilossa muilta tieteentekijöiltä arviointiprosessin aikana, kunnes se lopulta hyväksytään julkaistavaksi ja päätyy painettuun muotoon muiden tutkijoiden hyödynnettäväksi.

Kirjoituksessa nostetaan esiin esimerkkejä toisenlaisista toimintatavoista. Yksi tapaus on Naturen kokeilema menetelmä, jossa peer review -prosessin rinnalla artikkeli julkaistaan webissä kenen tahansa kommentoitavaksi. Tähän mennessä 25 artikkelia on käynyt läpi rinnakkaisen prosessin. Toisena esimerkkinä esiin nostetaan arXiv-sivusto, joka on fyysikkojen ja matemaatikkojen pääasiallinen kommunikointikanava.

Kirjoittajan mukaan web mahdollistaa kommunikoinnin täysin toisella tavoin kuin aiemmin on ollut mahdollista ja tämän vuoksi peer review -prosessi on käymässä osittain vanhaksi. Mutta mikä on sitten tulevaisuuden visio? Kolumnin tarjoama näkemys on:

"Scientific papers will be living documents with data published on Web pages – commented on, linked to, and mirrored by labs doing the same work 6,000 miles away. Every research effort will have thousands of reviewers working in real time. Today's undergrads have never thought about the world any differently – they've never functioned without IM and Wikipedia and arXiv, and they're going to demand different kinds of review for different kinds of papers. It's in their nature."

Vaikka kolumni onkin kirjoitettu kärjistäen, on mielestäni kirjoittajan esittämässä ajattelussa paljon mielekkyyttä mukana. Tieteellisille artikkeleille verkko oli aluksi vain fyysisen sisällön esittäminen sähköisessä muodossa ja verkon yli saatavana. Jo tällä on ollut suuri vaikutus käytännön työhön. Itse olen vielä sen verran noviisi, että artikkelitietokannat ovat minulle olleet aina olemassa ja on ollut hankalaa kuvitella, kuinka tiedonhaun prosessi on aiemmin toiminut.

Artikkelin tarjoaminen verkossa ei kuitenkaan muuta artikkelin/tieteenteon luonnetta vielä millään tavoin. Ottamalla analogia verkkokauppojen puolelta, voidaan tehdä jonkinlaisia ennustuksia, mihin suuntaan kehitys on menossa. Esimerkiksi Amazonin kirjapuolella on myytävän kirjan tietojen lisäksi tarjolla mm. tieto siitä, mistä muista kirjoista kirjan ostaneet ovat olleet kiinnostuneita, asiakkaiden kirjoittamia kirja-arvioita ja keskustelumahdollisuus kirjaa koskien. Oheistiedot auttavat asiakasta arvioimaan teosta ja löytämään häntä eniten kiinnostavat opukset.

Tieteellisten artikkeleiden kohdalla kehitys on menossa vastaavaan suuntaan. On olemassa sivustoja kuten CiteSeer, CiteULike tai The Collection of Computer Science Bibliographies, jotka pyrkivät tarjoamaan keinoja määrittää artikkelin relevanttiutta tai löytää jonkin artikkelin aihetta läheisesti käsitteleviä muita artikkeleita. CiteSeer perustuu tilastollisiin menetelmiin (esim. laskee sitaattien lukumäärää), kun taas CiteULike perustuu käyttäjien tekemiin listauksiin. Oma kokemukseni on, että sivustot keskittyvät yhden asian varaan (esim. CiteULike käyttäjien listauksiin tai CiteSeer tilastollisiin menetelmiin) eikä ole muodostunut yhtä monipuolista sivustoa kuin Amazon on webbikirjakauppana. Mahdollisuuksille, joita webin kaltainen ympäristö, ei ole vielä minkäänlaista rajaa näkyvissä.

Taho, jolta olisi voinut odottaa suurempaa panostusta, ovat julkaisijat. Kaikki edellä mainitut sivustot ovat itsenäisiä sivustoja ja julkaisijasta riippumattomia. Artikkelitietokantojen rooli tuntuu yhä edelleen olevan vain ja ainoastaan tarjota pääsy haluttuun artikkeliin. Kuitenkin loppujen lopuksi itse artikkelit sisältävät tiedon, johon viitataan ja joiden ympärille olisi mahdollista rakentaa enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen sivuston on mahdollista tehdä.

Kuten Wired-lehden kirjoituskin nostaa esiin, keskeisin elementti on kommunikointi tutkijoiden kesken ja se hakee varmasti uusia muotoja riippumatta siitä, mitä julkaisijat tai CiteSeerin kaltaiset sivustot tarjoavat. Blogit ovat yksi esimerkki uudenlaisesta tavasta toimia. Ne ovat yhdelainen näyteikkuna omasta työstä ja tutkimuksesta, joiden kautta omaa työtään voi esitellä muutenkin kuin virallisen tieteellisen tekstin muodossa. Ja varmaa on, että kehitys ei nykytilanteeseen ja blogeihin pysähdy.

Ei enää haamupäivityksiä

2006-08-29T10:50:00.000+03:00

Huomasin, että kommenttien lisääminen etusivulle, aiheutti sen, että jokainen uusi kommentti aikaan sai blogilistan ilmoittamaan blogin päivittymisestä. Muutin bloglistalta blogin asetuksia ja ilmeisesti haamupäivitykset nyt loppuvat.

Itsekeskeinen blogimerkintä

2006-08-28T08:06:00.000+03:00

Pian jättämän kommentin jälkeen totesin, että on tullut kirjoitettua itse asiassa melko vähän itsestä ja omasta tutkimuksesta. Tavoite on ollut koko ajan pyrkiä kirjoittamaan yleisellä tasolla, jotta ihmisten olisi helpompi saada kiinni teksteistä. Alkanut vain tuntumaan, että mitä syvemmälle perehdyn omaan aihealueeseen sitä kapeakatseisimmiksi nämä kirjoitukset muuttuvat. Huolimatta lukijakunnasta on tämä blogi ensisijaisesti ihan itseä varten kirjoitettu, joten jatkossa on odotettavissa ei-niin-yleisen-tason kirjoituksia.

Anonymiteetti on ollut yksi tekijä, jota olen halunnut varjella. Siinä mielessä en ole mitenkään poikkeava yksilö, sillä heinäkuussa julkaistun tutkimuksen mukaan (jonka löysin Paeonian kautta) 55% bloggaajista käyttää pseudonyymiä. Tosin se anonymiteetti on pikku hiljaa ohenemassa, kun omasta tutkimuksesta tulee kerrottua yhä enemmän. Ja joillekin tutuille on tullut mainittua osoite ja toinen ohjaajistakin on käynyt sivustoa lukemassa.

Mutta pari sanaa minusta ja väitöskirjastani, kun niistä oli tarkoitus nyt kirjoittaa. Olen valmistunut Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta (TOL) maisteriksi ja samaisen opinahjon alaisuudessa olen nyt jatko-opintoja väsäämässä. Opinnot on tarkoitus suorittaa leipätyön ohessa, joskin väitöskirjan aihe liittyy hyvin läheisesti omaan toimenkuvaan, joka ei liene mitenkään yllättävää.

Väitöskirjan työnimenä tällä hetkellä on Workflow-teknologian soveltuvuus terveydenhuollossa, mutta en ole lainkaan varma, kuinka pitkään se muuttumattomana pysyy. Täysin varma olen vain siitä, että lopullinen nimi se ei tule olemaan. Kirjallisuuteen kiinnitettynä aihealue kuuluu tietojärjestelmätieteiden tutkimukseen, tarkemmin sanottuna computer-supported cooperative work -tutkimukseen ja edelleen tarkentaen workflow management -järjestelmien tutkimukseen (tai ainakin näin nykytietämykseni valossa kuvittelen). Aihealue on siis sellainen, että suurta yleisöä se ei kiinnosta tippaakaan. Työnimestään huolimatta tutkimuksen ei ole tarkoitus olla tekninen, vaan tarkoitus on keskittyä tietojärjestelmän ja organisaation väliseen rajapintaan. Ja liiketoimintaprosesseista puhuttaessa (joita siis workflow-teknologialla hallitaan) ei voi välttyä taloustieteiden tutkimukseen perehtymiseltä. Humanistit älkööt siis pelästykö.

Mutta ehkä tämä riittää tältä erää. Väitöskirjan sisällöstä tulee varmasti vielä kirjoitettua kyllästymiseen asti.

Laadullisen tutkimuksen jäljillä

2006-08-21T21:43:00.000+03:00

Kakkosohjaajan neuvoa noudattaen marssin viime viikolla kirjastoon ja mukaan tarttuivat Pertti Alasuutarin Laadullinen tutkimus, David Silvermanin Doing Qualitative Research sekä Milesin & Hubermanin Qualitative data analysis. Päädyin aloittamaan (ja lopetinkin jo) Alasuutarista jo senkin takia, että aihealueeseen on helpompi perehtyä suomen kielisen tekstin kautta.

Todennäköisesti tunnustan tietämättömyyteni tässä julkisesti, mutta totean siitä huolimatta, että olipa silmiä avaava lukukokemus. Lähtötietoni laadullisesta tutkimuksesta olivat kahdella sanalla sanoen lähes olemattomat, joten uutta ammennettavaa tietoa oli tarjolla runsain mitoin. Eniten tässä tilanteessa ihmetyttää se, että miten olen voinut valmistua yliopistosta ja sitten yksi kirja voi auttaa maailmankuvan jäsentämisessä näin paljon. Noh, hyvä että tuli luettua :)

Ongelma tässä vaiheessa on vielä se, että Alasuutarin kirjan, kuten kaikkien muidenkin kirjojen, tarjoama näkemys on vain yksi mahdollinen näkemys laadullisesta tutkimuksesta muiden joukossa. Alasuutari kirjoittaa omasta tutkimusalastaan (joka on kai sosiologia tai jotain sinne päin) käsin asioita tarkastellen ja se näkyy ennen kaikkea esimerkeissä. Sinällään laadullisessa tutkimuksessa on paljon tieteenalasta riippumattomia elementtejä, mutta väistämättä lukemisen aikana tuli olo, että olisi tarpeen lukea vastaava teos oman tieteenalan osaajan kirjoittamana. En vain tiedä onko sellaisia tarjolla.

Yksi itseäni mietityttämään jäänyt alaluku opuksessa oli "Laadullisen tutkimuksen ideografiset ja nomoteettiset piirteet". Ideografinen tutkimus on käsittääkseni yhden tapahtuman tms. ympärillä pyörivä tutkimus (esim. talvisota), kun taas nomoteettinen tutkimus koostuu useista eri tapauksista (esim. puoli yhdeksän uutiset vuoden ajalta) tai informanteista kuten Alasuutari ihmisiä kutsui, joiden kautta päästään yleistämään laadullisen tutkimuksen tuloksia. Kautta linjan oli kirjassa vallalla jälkimmäinen ajattelutapa ja se jäi hiukan häiritsemään. Oma tutkimukseni tullee keskittymään yhden tietojärjestelmäkäyttöönottotapauksen (ei tuommoista sanaa oikeasti ole) ympärille eikä näillä näkymin ole edes mahdollisuutta laajentaa tutkimusta kattamaan useampaa tapausta. Kun tarjolla ei ole montaa homogeenistä lähdettä, niin ilmeisesti oikeaoppinen ratkaisu on käyttää heterogeenistä aineistoa (eli haastatteluita, ongelmailmoituksia, palaverimuistioita yms.). Hiukan vain häiritsee, kun oppikirjassa ei moista tapaa lainkaan tuoda esiin. Ehkä Silvermanin tai Yinin teos tuo siihen asiaan lisävalaistusta.

Vielä kirjaan palatakseni täytyy todeta, että Alasuutarin tapa käsitellä asioita toimi ainakin minun kohdallani. Humanistisista tieteistä mitään tietämätön ainakin uskoi vakaasti saaneensa hyvän kuvan, mitä laadullinen tutkimus on sosiologiassa. Harmi vain, että juonirakenneanalyysit, keskusteluntutkimus tai muut vastaavat menetelmät auttavat tulkitsemaan paremmin suomen kieltä kuin konekieltä.

Tutkimusmenetelmiin perehtymistä

2006-08-15T08:10:00.000+03:00

Pari viikkoa sitten tuli käytyä ohjaajaa tapaamassa ensimmäistä kertaa ja keskeisin keskusteluaihe oli luonnollisesti väitöskirja. Kävimme mahdollisia aihealueita läpi ja puhuimme tutkimusmenetelmistä. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan niin ohjaaja puhui ja minä yritin painaa asioita mieleen parhaani mukaan. Maisterin tutkintoon ei kuulunut minkäänlaista tutkimusmenetelmäkurssia, joten menetelmien opetteleminen on pakko nyt aloittaa siltä hataralta pohjalta mikä on. Järvistä & Järvistä tuli lueskeltua gradun tekoa aloitellessa ja jonkin verran asioita on luonnollisesti oppinut artikkelien lukemisen kautta, mutta siinä se koulutus onkin.

Onneksi ohjaajalla vaikutti olevan paremmat tiedot tässä(kin) asiassa, joten jonkinlainen yhteinen näkemys sopivista tutkimusmenetelmistä muodostui. Menetelmän valinta menee mielestäni hiukan nurinkurisesti sikäli, että elämäntilanne (lue: työ) ohjailee tutkimusmenetelmän valintaa eikä suinkaan tutkimuskysymys niin kuin oppaissa järjestykseksi mainitaan. Väliäkös sillä sinällään, jos itse tutkimus täyttää vaadittavat kriteerit.

Vaikuttaisi, että tarjolla on kaksi tilanteeseeni soveltuvaa menetelmää: case study ja etnografia. Case study -tutkimuksia tulee vastaan harva se päivä eikä ihme, sillä AISWorldin mukaan se on yleisin kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmä tietojärjestelmätieteissä. De facto -opas aiheeseen näyttäisi olevan Yinin Case Study Research, Design and Methods. Etnografiaan puolestaan olen sen verran ehtinyt perehtyä, että luin Myersin erinomaisen artikkelin Investing Information Systems with Ethnographic Research. Näyttäisi siltä, etteivät case study ja etnografia ole kovin kaukana toisistaan, vaikka selviä eroavaisuuksiakin toki löytyy.

Etnografisessa tutkimuksessa tutkija viettää tutkimuskohteessa aikaa hyvin pitkään (useita kuukausia) ja saa hyvän käsityksen ihmisten toiminnasta ja aikomuksista. Näillä perusteilla menetelmä sopisi minulle, sillä tutkimuskohteessa on tullut sattuneesta syystä vietettyä aikaa jo useampi vuosi. Ongelmana vain voi olla se, että en ole tehnyt muistiinpanoja alusta alkaen, ts. ajassa taaksepäin palaaminen on hankalaa ja menneellä ajallakin on merkitystä. Toinen ongelma on, että asetelmassa on kaksi organisaatiota, ohjelmistotoimittaja ja asiakas, joista jälkimmäisessä olen käynyt vain harvakseltaan. Karkeasti ottaen asiakas kohtaa ongelman ja ohjelmistotoimittaja ratkaisee sen, joten molempiin organisaatioihin perehtyminen olisi suotavaa.

Case study -tutkimus käsittääkseni pohjautuu enemmän ihmisten haastatteluihin ja mahdollistaa sikäli paremmin tiedon keräämisen jälkikäteen. Haastatteluiden avulla on myös mahdollista päästä kiinni asiakasorganisaatioon, joten näkemystä tulisi tasaisemmin molemmista organisaatioista kuin etnografiaa käyttäen. Olenkin kallistumassa yhä enemmän ja enemmän case studyn käyttöön.

Etnografiasta vielä sen verran, että opin, että se on lähtöisin sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, mikä minusta oli aika mielenkiintoista. Periaatteessa tutkin teknologiaa eikä silloin ensimmäisenä tule mieleen kulttuuriantropologia (ainakaan itselläni). Oikeammin todeten tutkimusalue ei ole teknologia itsessään vaan teknologian ja organisaation välinen rajapinta ja siksi etnografia on täysin mahdollinen menetelmä.

Seuraava etappi tällä rintamalla on etsiytyä kirjastoon ja hakea käsiin Yinin opus. Muutama tovi on vierähtänyt aikaa viime käynnistä, koska netin kautta huomasin, että olen lainauskiellossa asiakastietojen vanhentumisen vuoksi.

Lakiteknisiä kommervenkkejä

2006-08-09T23:36:00.000+03:00

Väitöskirjan tekeminen työnantajan ydinliiketoimintaan läheisesti liittyvästä aiheesta näyttäisi aiheuttavan hiukan ylimääräistä kommervenkkiä. Katselin juuri läpi salassapitosopimusesimerkin (olipa hieno yhdyssana), jonka sain toimitusjohtajalta katsottavaksi. Esimerkki on laadittu yritysten väliseksi sopimukseksi ja yksittäistä projektia koskien, joten sovittamistyötä tarvitaan. Työnantajani on yritykseksi pieni (alle 20 henkilöä), joten joka asiaan ei ole omaa ammattilaista palkattu. Siksi pääsenkin leikkimään sivutoimista lakimiestä ja muokkaamaan sopimuspohjan tarkoitustaan vastaavaksi.

Toinen kommervenkki on työsopimuksen klausaali, joka siirtää tekijänoikeudet työnantajalle kaikkeen työsuhteen aikana tehtyyn aineistoon. Todennäköisesti en voi välttyä siltä, ettenkö tekisi jatkossa väitöskirjaan liittyviä hommia ennen kuin aloitan varsinaisen työn teon tai työpäivän päätteeksi. Sopimusta ahdasmielisesti tulkiten kaikki hyöty menisi työnantajalle ja minulla ei olisi oikeutta tehdä kirjoittamallani tekstillä mitään. Kuinka todennäköistä on, että työnantaja näin vaatisi? Todennäköisesti lähenee jo pakkasen puolen lukemia. Tällä hetkellä en näe semmoista skenaariota millään tavalla todennäköisenä. Jostain syystä tulee näköjään vain oltua aika skeptinen väliin (enkä edes tiedä mistä olen sen oppinut).

Juttelin toimitusjohtajan kanssa aiheesta siltä pohjalta, että laaditaan pelisäännöt selviksi etukäteen eikä tapella jälkikäteen. Hänellä oli ihan ymmärtäväinen suhtautuminen aiheeseen. Muutenkin työnantajan suhtautuminen väitöskirjan tekemiseen on ollut periaatteellisella tasolla hyvin positiivista, vaikka käytännön tasolla eivät olekaan mitään tukea luvanneet. En sitä tosin ole olettanutkaan missään vaiheessa. Asiaan palatakseni, päädyimme laatimaan seuraavan sisältöisen sopimuksen. Tai siis, kuten hierarkiseen kulttuuriin kuuluu, minä laadin ehdotuksen ja toimitusjohtaja antoi kommentit.

X (Tekijä) ja Y (Yritys) ovat sopineet seuraavaa. Tekijänoikeudet Tekijän työn tuloksiin määräytyvät voimassa olevan työsopimuksen mukaisesti pois lukien aineisto (esim. kuvat, kirjoitukset, kaaviot), jonka Tekijä ensisijaisesti tuottaa opiskeluitansa varten. Tekijän ensisijaisesti opiskeluitansa varten tuottaman aineiston tekijänoikeudet säilyvät Tekijällä. Tällaiseksi aineistoksi ei katsoa aineistoa, joka on luotu Yrityksen määräämänä tai jonka Tekijä luo työtehtäviensä hoitamiseksi. Aineistoksi, jonka oikeudet säilyvät Tekijällä luetaan myös aineisto, jonka Tekijä on luonut opiskeluitaan varten, mutta jota hän myöhemmin käyttää työtehtävien hoitamisessa. Tällaistä aineistoa on kuitenkin Yrityksellä lupa hyödyntää muokkaamalla, valmistamalla kappaleita tai saattamalla se yleisön saataviin lukuunottamatta Tekijän väitöskirjaa.

Totesin, että sopimustekstien viilaaminen antaa pedantille luonteelle hyvät kiksit (voin suositella)! Ehkä seuraavassa elämässä voisi kokeilla lakimiehen uraa (lakimiehet voivat vapaasti kommentoida yllä olevan perusteella kannattaako).