Keltaisessa keittiössä

Chez Dominique

2012-01-26T06:06:00.001+02:00

Ukkeli, eli Henkka, täyttää tämän kuun lopulla pyöreitä (kyllä, arvasitte oikein: 50v! No ei vaan, 20...ai että mä olen hauska) ja päätimme juhlistaa sitä illallistamalla vähän hienommin tällä kertaa. Aivan oikein arvattu: Suuntasimme Chez Dominiqueen. Domppa lienee fiineimmän ravintolan maineessa täällä maamme pääkaupungissa, joten pukeuduimme parhaimpiimme, otimme meille synttärilahjayllätykseksi varaamastani hotellihuoneesta Kämpin logolla varustetun sateenvarjon mukaan (vaikkei edes satanut) ja kipitimme...ei vaan kävelimme arvokkaasti ravintolan hienosta ovesta sisään.

Pakko kertoa sateenvarjosta vielä sen verran, että unohdimme sen ruokailun jälkeen ravintolaan, kunnes hoksasin pari metriä käveltyämme, että nyt sataa räntää ja meidän sateenvarjomme on Dompan narikassa. Pakkohan se oli hakea sieltä tunnusmerkeillä "Se Kämpin sateenvarjo", nokka pystyssä arvokkaasti tuhisten tietenkin. Hahaa, ei me oikeasti osata olla (yli)hienoja ihmisiä vaikka kuinka yrittäisimme, vaan hihittelimme eliittisateenvarjollemme ja otimme siitä kuvia kuin urpoimmat japanilaisturistit konsanaan.

Mutta takaisin oleelliseen, eli Chez Dominiqueen. Varauksemme kanssa oli käynyt pieni kämmi, jonka ravintolan väki korjasi kuitenkin käden käänteessä ja tarjosi hyvitykseksi vielä lasilliset shampanjaa. Olihan mielipahamme jo vallan äärettömissä mittakaavoissa seistyämme aulassa ehkä noin sekunnin ylimääräistä, mikä sekin oli vain tervetullut tauko, jolloin katsoa ihmeissään ympärilleen. Kyllähän nyt moisesta ajanhukasta ottaa mielellään lasillisen shampanjaa korvaukseksi. Täydet pointsit siis jo tässä vaiheessa.

Jossain vaiheessa illallista vasta suunnitellessamme minua jännitti hieman, onko tunnelma hienossa ravintolassa liian pröystäilevä. Tunnenko oloni vaivaantuneeksi vai osaanko kuitenkin rentoutua niin fiinissä ympäristössä. Niin ja osaanko ylipäätään käyttäytyä, vai muistutanko kömpelöä porsasta siirtäessäni lautasella olevia taideteoksia mahdollisimman korrektisti suuhuni. Nämä lienevät aivan normaaleja ajatuksia ensimmäistä, tai vaikka toistakin kertaa oikein hienossa ravintolassa ruokailevalle.

Jännittäminen, joka onnekseni kuitenkin kaikkosi ennen illallista, oli aivan turhaa, sillä homma sujui oikein mukavasti. En jaksanut hämmentyä lautasliinan syliini taittelevasta tarjoilijasta, vaikeista viinien nimistä tai valkoisista pöytäliinoista. Ihmeellisimpien ruokien kanssa tarjoilija opasti luontevasti sivulauseessa, mihin kangastaskuista tarjoillut pallerot voi asettaa (leipälautaselle) ja mitkä kaikki ruoat voi syödä sormin.

Neuvot tulivat sujuvasti ennen kuin niitä ehti edes miettiä, joten epävarmalle ruokailijalle ei ehdi tulla paniikkia. Hienolle ruokailijallekaan tulee tuskin oloa, että häntä ja hänen etikettitietouttaan jotenkin väheksyttäisiin, niin hienovaraisesti opastus tapahtui. Tarjoilijat olivat muutenkin erittäin mukavia ja jopa huumorintajuisia, mikä yllätti robottitarjoilijoita odottaneen ruokabloggaajan.

Ja sitten pitäisi varmaan kertoa myös siitä ruokapuolesta. Mutta kun en osaa. Näitä annoksia ei vaan pysty mitenkään kuvailemaan, sillä ylistyssanat loppuisivat kesken. Annokset olivat aivan mielettömiä taideteoksia, makuyhdistelmät uskomattomia elämyksiä ja niin viimeiseen asti mietittyjä, että tuijotimme välillä Henkan kanssa toisiamme sanattomina ja silmät ympyröinä, kun maistelimme toinen toistaan upeampia ruokia.

Annokset eivät olleet ihan niin pieniä piperryksiä kuin ennakkoluuloinen mieleni odotti ja vatsa tuli todellakin täyteen kuuden ruokalajin illallisesta. Kuuden ruokalajin lisäksi eteemme kannettiin lukuisia keittiömestarin tervehdyksiä, suunpuhdistussorbetteja ja muita yllätyksiä, ja allekirjoittanut meni heti laskuissa sekaisin kun yritin laskea annosten lukumäärää. Onneksi on kamera, joka tallensi herkut teidän alamaistenkin nähtäväksi, sillä te maan matoset pääsette tuskin koskaan maistamaan näitä (muahahahaaaa!):

Illallinen Dompassa oli ainutkertainen kokemus ja suosittelen sitä oikeastaan ihan kaikille, jotka osaavat pitää veistä oikeassa ja haarukkaa vasemmassa kädessä. Tartu siis ihmeessä tilaisuuteen jos illallinen Chez Dominiquessa tulee eteesi, tai tee vaikka vähän työtä sen eteen. Hinta ei nimittäin ollut ihan halvimmasta päästä (ylläri!) ja pöytävarauskin piti tehdä todella hyvissä ajoin.

Hienoa ravintolaa on aivan turha jännittää ja asukin tuntui olevan melko vapaa. Jos haluat voit pukeutua parhaimpiisi ilman, että tunnet olevasi ylipukeutunut, mutta myös siisteissä arkivaatteissa olevia ruokailijoita istui naapuripöydissämme ja he sulautuivat oikein hyvin joukkoon.

Itse tuskin tulen menemään ravintolaan toista kertaa ainakaan omakustanteisesti tai ainakaan ihan heti, sillä uskon ettei kokemus ole toisella kerralla enää niin mieleenpainuva ja yllättävä kuin ensikertalaisen silmin ja suin. Jos ravintolan hinnat olisivat halvemmat veisin sinne mielelläni ystäviä ja perheenjäseniä, mutta koska ravintolan hurjat hinnat eivät ole köyhän talonrakentajan lompakon ystäviä, jäänee seuraava kerta Chez Dominiquessa jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

"Sul oli suu ja kieli mustikassa.."

2012-01-24T06:33:00.000+02:00

Tätä saan nyt oikeutetusti vähän kehua, sillä kuvassa keimaileva kaunotar on ensimmäinen kääretorttuni ikinä ja katsokaa nyt miten hieno se on! Mami on kovin kovin ylpeä pikku pötkylästään. Onnistuneesta lopputuloksesta on kiittäminen ilmiömäisten leipomistaitojeni (jotka on todistettu muun muassa täällä ja täällä) lisäksi Kinuskikissaa, sillä mustikkainen vaniljakääretorttu on toteutettu hänen reseptillään ja lusikoitu naamariin aikoja sitten peli-illassa.

Kääretortun leipomisen voi aloittaa jo päiviä etukäteen mustikkatahnan valmistamisella. Viimeistään tahna kannattaa tehdä muutamaa tuntia ennen leipomista, sillä sen on hyvä jäähtyä kunnolla ennen käyttöä. Kinuskikissan mustikkatahna syntyypi näin helposti:

- n. 2 dl mustikkaa

- 1,5 dl hillosokeria

- 3 keltuaista

- 75 g voita

Sörsssää mustikat soseeksi sauvasekoittimella ja kiehauta sose, hillo sekä keltuaiset kattilassa ja jatka keittämistä hiljalleen noin 5-10 minuuttia eli kunnes seos sakenee. Jäähdytä seos vesihauteessa ja vatkaa jäähtyneeseen mustikkamössöön voi pieninä nokareina. Jatka vatkaamista kunnes seos on vaahtomaista, ja hylkää homma sitten jääkaappiin jäähtymään vähintään pariksi tunniksi. Älä ihmeessä maista tahnaa lusikalla suoraan purkista, sillä takaan ettei lusikallinen jää yhteen, ja koko tahna saattaa olla kadonnut parempiin suihin sitten kun sitä tarvittaisiin leipomiseen.

Valmista kääretorttu Kinuskikissan reseptillä, joka löytyy havainnolistavine kuvineen tämän linkin takaa. Muista koristella torttu vasta juuri ennen tarjoilua, sillä kerma saattaa lörähtää pois leivonnaisen päältä ja sokeroidut mustikat menettävät helposti huurteisen efektinsä kostean kerman päällä. Jos et löydä mustikan varpuja (tai jos olet yhtä laiska edes yrittämään löytää niitä kuin minä, sitäpaitsi nyt lumen alta niitä voikin olla melko haasteellista kaivaa), voit korvata varvut sitruunamelissan lehdillä. Siitä tulee ihan yhtä hieno niin, kuten kuvasta näkyypi.

New York Cheesecake. Parasta.

2012-01-20T06:28:00.000+02:00

Olen syönyt koko pienen elämäni ehdottomasti parhaat juustokakut (ja ylipäätään mitkään kakut) New Yorkissa. Kuola alkaa valua suusta välittömästi kakkupaloja ajatellessani ja sormi yrittää klikata salaa lentoja Atlantin yli, että pääsisin taas käsiksi tuohon mielettömään herkkuun. Muistan miettineeni jo ensimmäisen lusikallisen sulaessa suussani, osaisinko tehdä itse tätä ihanaa samettisen täyteläistä herkkua, mutta luovuin ajatuksesta, sillä muistin olevani huippuleipurin sijaan tumpeloääliö, joka ei osaa kokata.

Mutta siitä se ajatus sitten lähti uudelleen kehitteille, kun löysin Terhin keittiössä -blogista ohjeen, jonka lopputuloksen luvattiin olevan lähes täydellisesti samanlainen juustokakku kuin Nykistä saatavat herkkupläjäykset. Pakkohan sitä oli kokeilla, josko minä kuitenkin osaisin..

Ja osasinhan minä, ainakin melkein. Kakku oli mielettömän hyvää ja erittäin lähellä sitä mitä maistoimme Atlantin takana. Mutta yllättäen jotain jäi kuitenkin puuttumaan: nimittäin New Yorkin tunnelma. Eihän se nyt maistu samalta täällä Suomessa kuin isossa kaupungissa, mutta muuten tämä kakku oli kyllä hyvinhyvin samankaltainen kuin Nykin juustokakut. Etenkin leipomista seuraavana päivänä nautittuna.

Ja tässä tuleepi ohje:

Pohja:

- puoli paketillista Digestive-keksejä

- 125 g voita

- 2 rkl sokeria

Täyte:

- 3 pakettia Philadelphiaa

- 3 dl sokeria

- 2 rkl vehnäjauhoja

- 4 kananmunaa

- purkki ranskankermaa

- 3 tl vaniljasokeria

- 2 tl sitruunamehua

Murskaa Digestive-keksit ja sekoita murska voihin ja sokeriin. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja paista sitä 165-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä sillä aikaa kun valmistat täytteen.

Vaahdota tuorejuusto, sokeri ja jauhot. Lisää yksi kananmuna kerrallaan taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää täytteeseen loput aineet, sekoita ja kaada se aiemmin valmistamasi pohjan päälle irtopohjavuokaan. Paista 165-asteisessa uunissa noin tunti ja anna kakun sen jälkeen jäähtyä rauhassa ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.

Nauti mieluummin vasta seuraavana päivänä. Me syötiin aamulla leivottu kakku saman päivän iltana, eikä se ollut ihan yhtä hyvää silloin kuin mitä se oli seuraavana päivänä, jolloin kakku suorastaan suli suuhun. Enää tarvittaisiin se New York. Viittiskö joku lähettää edes palasen tänne mulle?

Onni suosii rohkeaa

2012-01-19T06:08:00.001+02:00

Nimittäin arpaonni! Minulla on paha tapa tunkea sähköpostiosoitettani kaikenmaailman kilpailuihin ja arvontoihin sen toivossa, että voittaisin joskus oikeasti sen matkan maailman ympäri, ison tukun rahaa tai arvokkaita lahjakortteja. Ikävä kyllä nämä huippuvoitot ovat menneet toistaiseksi muihin osoitteisiin.

En minäkään kuitenkaan ihan ilman voittoja ole jäänyt. Voitin aikoinaan Tikkurin kauppakeskuksen arvonnassa liput Karhuveljeni Koda -elokuvaan, ja muistan vieläkin miten salillinen pikkumuksuja kuolasi minun ja Vilukissan jättimäisten irtokarkkipussien perään. Toinen mieleenpainuva arvontavoitto on ollut liput Juha Tapion konserttiin, jota menimme katsomaan niinkin kauas kuin Järvenpäähän asti. Mietin tuolloin miten kukaan järvenpääläinen jaksaa käydä Helsingissä asti töissä tai koulussa, sillä tämä paikkahan on aivan kuusessa. Vähänpä tiesin, sanoo Helsingissä työskentelevä tuleva järvenpääläinen..

Sarjamme "Mahtavia arvontapalkintoja" sai pari viikkoa sitten jatkoa, kun postiluukusta kolahti lupaavan pullea kuori. Onnea onnea onnea -sanojen toivottamana totesin voittaneeni paketin Hau-Hau - kanafileherkkuja koirille! Jee, eikä minulla ole edes koiraa! Toivottavasti täyslihapötkäleet maistuvat helmikuussa meille hoitoon tulevalle Hulin ja herra Longfieldin (eli Kälyn ja Insinöörin) harmaalle kaverille. Muussa tapauksessa Henkka saa syötäväkseen tällaisia tosi hyviä, vähän niin kuin beef jerkyjä, mutta paksumpia ja kanasta, ilman pakettia tietenkin..

Että edelleenkin niitä rahapalkintoja odotellessa.

Matka maapallon ympäri

2012-01-12T08:01:00.001+02:00

Uudenvuoden aattona päätimme möllöttää ihan vaan kaksistaan kotona, vaikka erilaisia pirskeitäkin olisi ollut tarjolla. Taloprojektin aiheuttamien kiireiden ja stressin takia ajattelimme, että on parempi ottaa vaan ihan iisisti, syödä hyvin ja olla tekemättä mitään. Henkalle uudeksivuodeksi pamahtaneet työvuorotkaan eivät varsinaisesti rohkaisseet lähtemään bilelinjalle, joten vietimme tämän(kin) vuoden viimeisen illan kotisohvalla.

Koska minä tykkään suunnitella ja järkätä kaikenlaista, päätin lievittää matkakuumettamme tarjoilemalla miehelleni makumatkan maapallon ympäri vuoden viimeisenä päivänä. Suunnittelin reittiä hartaasti ja listasin paperille erilaisia menu-vaihtoehtoja, maita ja ruokia jotka halusin ottaa mukaan uudenvuoden aaton matkalle. Vihdoin sain hahmoteltua järkevähkön menun, kipitin kauppaan ja aloin kokata.

Kun herraseni sitten saapui töistä kotiin, pukeuduimme punaiseen ja lähdimme matkaan. Hilppaisimme ensin rajan yli Venäjälle, jossa nautimme perinteisen venäläisen alkuruoan, joka sisältää suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Yhdistelmä saattaa kuulostaa hieman erikoiselta, mutta toimii kuin venäläinen vodka. Vodkasta puheen ollen, kävimme itänaapurissa ollessamme pikaisesti myös Puolan puolella maistamassa snapsilasilliset biisoninruoholla maustettua vodkaa.

Seuraavaksi matkasimme Ranskaan nauttimaan patonkia ja sulaa Brie-juustoa. Sulan valkohomejuuston reseptin bongasin jo vuosia sitten jostakin blogista, mutta onnistuin unohtamaan sen (miten on mahdollista että unohdan juuston!), kunnes Kälyn eli Hulin blogia lukiessani törmäsin siihen uudestaan. Ja nyt sitä oli kokeiltava. Hulin blogin mukaan herkkuun on törmätty myös Saksassa, joten saatoimme olla Ranskan sijaan myös siellä. Puolalainen vodka taisi saada suuntavaistomme pahan kerran sekaisin kun emme enää tienneet missä olimme. No Euroopassa kuitenkin, vielä toistaiseksi.

Valkohomejuusto sulatetaan näin:

Tyrkkää juusto 200-asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi, tai kunnes juusto näyttää hyllyvän höllyvän sulalta. Riko juuston pinta tekemällä siihen viiltoja vaikkapa ristikon muotoon ja laita se vielä hetkeksi uuniin. Tarjoile kuuma juusto heti vaalean leivän kanssa, mutta varo: Se on hieman poppaa juuri uunista tultuaan.

Mikä kuva ei kuulu joukkoon..?

Seuraavaksi halusimme johonkin lämpimään ja otimme lennon Intiaan. Matkalla pidimme hauskaa Lauri Tähkän kustannuksella (älkää kysykö..) ja perille laskeutuessamme kipitimme heti ruokapöytään nauttimaan mausteisesta kana-kukkakaalicurrysta basmatiriisin kera (ohje tulee myöhemmin). Intian kuumissa tunnelmissa vietimme tovin jos toisenkin, sillä herkut alkoivat jo painaa masuissamme ja oli pienen tauon paikka.

Heja Sverige!

Emme kuitenkaan malttaneet taukoilla kovin pitkään, sillä paloin halusta viedä Henkan hänen eniten kaipaamaansa kaupunkiin, eli New Yorkiin. Teimme matkalla välilaskun Ruotsissa, jossa hörppäsimme naamaamme mukilliset glögiä, ja jatkoimme matkaamme kohti juustokakkujen luvattua kaupunkia. Lusikoimme reilut viipaleet New York Cheesecakea (tämäkin ohje tulleepi myöhemmin..) naamariin ja suuntasimme Times Squarelle ottamaan vastaan vuosi 2012.

Matkamme ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan reissasimme vielä Meksikoon syömään nachoja, salsaa, guacamolea ja quesoa. Tarkoituksena oli myös palata koti-Suomeen Fazerin suklaan luo, mutta makumatka oli niin antoisa, että päätimmekin jäädä sulattelemaan ruokia Meksikon auringon alle. Fazerin suklaata ehtii syödä myöhemminkin ja kerrankos sitä missaa paluulennon Suomeen jäädäkseen nautiskelemaan meksikolaisista tunnelmista.

Tikkuja silmät täynnä

2012-01-09T06:06:00.001+02:00

Uuden vuoden kunniaksi tein pienen siivousoperaation blogini tekstiluonnoskansiossa ja oho, sieltähän löytyi vaikka mitä tosi vanhaa, mitä en ole muistanut/jaksanut/halunnut julkaista. Vanhimmat kuvat ovat aivan blogin alkuajoilta, ja koska en millään raaskinut heittää niitä roskakoriin, kokosin hylätyt kuvat yhteen postaukseen. Tältä siis näyttävät ruoat, jotka eivät ylittäneetkään postauskynnystä:

Keravan kiinalaisen ravintolan (en todellakaan muista sen nimeä) viikonloppubuffetissa kävimme vielä silloin kun Henkka asui Keravalla. Arvatkaapa vaan kenen alkoi tehdä mieli kiinalaista ruokaa juurikin nyt tällä sekunnilla tämän kuvan nähtyäni..?

Lihapullia, muussia ja kastiketta väkersi uunituore avopari vielä silloin kun arkilautasemme olivat keltaiset. Hmm, lihapulliakin voisi tehdä taas joskus..

Keittoja, salaatteja, kalaa, erilaisia riisi ja kana-aterioita sekä muuta terveellistä proteiinipitoista ruokaa vetelimme kolmen kuukauden P90X-kuntokuurimme aikana. Treenasimme tuolloin joka päivä alkuun jopa ihan oksennuksen partaalle ja voin kertoa, että näissäkin rimpulakäsissä oli tuolloin mahtavia möhkäleitä, joita kutsutaan kuulemma lihaksiksi. Vaan mihin ne ovat kadonneet nyt..?

Kuuri oli ehkä vähän liiankin rankka näin jälkikäteen ajateltuna, mutta se opetti tarkkoine ruokavalioineen ja hulluine lihaskuntotreeneineen paljon asioita, joita olen hyödyntänyt kuurin jälkeenkin. Voimatreeni (etenkin yläkropan vahvistaminen), riittävä proteiinin syönti sekä urheilijan lisäravinteet ovat nimittäin tulleet tämän tytön elämään jäädäkseen.

Esimerkiksi viime kesän helteisestä tehoratsastusviikosta en olisi millään selvinnyt ilman palautusjuomia (Gainomax on parasta!). Kuuden rankan ratsastuspäivän putki imi mehut aivan totaalisesti, niin että viimeisellä tunnilla olin aivan varma tipahtavani hevosen selästä pelkästään sen takia, etten vaan jaksa enää istua kyydissä. Minähän en tietenkään oppinut mitään tästä järjettömän rankasta ratsastusputkesta, vaan varasin ensi kesälle kaksi kurssia peräkkäisille viikoille, niin että saan taas pistää itseni koetukselle.

Oho, joku innostui taas höpöttämään hepoista ja ratsastuksesta, vaikka tarkoituksena oli esitellä wanhoja ruokakuvia. Palataan siis ruotuun ja esitellään vielä Henkan ottamat kuvat hänen valmistamastaan kurpitsakeitosta, jonka päästä heitetty resepti on kadonnut jo liian syvälle aivomuistisolujen unohdettuihin varastoihin. Kuvien perusteella keitossa on ainakin salottisipulia ja keltaista kurpitsaa, minkä lisäksi olen aika saletti siitä, että Henkka lisäsi siihen myös kasvislientä sekä lempparimaustettamme Chili Explosionia.

Shanghai Cowboy

2012-01-05T06:04:00.001+02:00

Tiedättekö ne ravintolat, joita saatta löytää ulkomailta joltakin hieman syrjäisemmältä sivukadulta. Ne, jotka ovat puitteiltaan vaatimattomia, mutta joiden tunnelma ja ruoka korvaavat monin kerroin puutteet sisustuksessa ja ravintolan muussa ulkoisessa olemuksessa. Niihin ravintoloihin saattaa löytää sattumalta jos uskaltautuu rohkeasti sisään jopa hieman luotaantyöntävänkin oloiseen paikkaan, mutta yleensä niihin saadaan vinkki joltakulta paikalliselta tai alueen muuten hyvin tuntevalta kaverilta. Niihin palataan aina uudelleen ja uudelleen hyvin onnistuneiden iltojen perässä, mutta samalla niistä hiiskutaan melko vähän muille, ettei ravintola vaan tule liian täyteen. Ne ovat kuin hyvin pidettyjä salaisuuksia, jotka paljastetaan vain harvoille ja valituille.

No, minäpä löysin tällaisen ravintolan ihan täältä Helsingistä ja aion paljastaa salaisuuden nyt myös teille. Kyseessä on meksikolaista ja aasialaista keittiötä yhdistelevä Shanghai Cowboy -niminen ravintola Unioninkadulla. Nimellä ette tule ravintolaa löytämään, sillä sitä ei lue missään, vaan tyhjin ikkunoin varustettuun hämyisään ravintolaan pitää vaan osata astua sisään sen epäilyttävästä ulkomuodosta huolimatta. Pöytävarauskin olisi hyvä olla olemassa ainakin viikonloppuiltaisin, jolloin paikka kuhisee nuoria kaupunkilaisia.

Meidät ohjattiin paikan ainoaan vapaaseen pöytään, jonka seinän puoleiselle paikalle jouduin keplottelemaan itseni siirtämällä ensin itse pöytää ja sitten myös naapuripöydän ruokailijoita, sillä iso pehvani ei mahtunut pikku rakosesta paikalleen. Sain kuitenkin lopulta parkkeerattua itseni pitkälle penkille, jossa kökötin kylki kyljessä naapuripöydän tytön kanssa. Meteli ravintolassa oli perjantai-iltana melkoinen, joten varaudu korottamaan ääntäsi, jotta voit keskustella pöydän toisella puolella nököttävän illalliskaverisi kanssa. Tulet väistämättä kuulemaan myös naapurin kuulumiset ja hän sinun, joten jätä intiimimpien salaisuuksien jakaminen suosiolla rauhallisempaan paikkaan.

Kaikesta hälystä ja hämmennyksestä huolimatta ravintolakokemus oli positiivinen sen erilaisuuden ja tottakai myös herkullisen ruoan ansiosta. Englantia puhuva tarjoilijamme toi alkuun eteemme tequilamarinoitua lohta jalapenomajoneesin kera, ja annos oli kuin mistäkin sadan tähden Michelin-ravintolasta ja täten viehättävästi ristiriidassa ravintolan ulkoisten puitteiden kanssa.

Viimeistään pääruoan kohdalla aloin totisesti ymmärtää miksi tämä rupuinen ravintola on ääriään myöten täynnä. Niinkin yksinkertainen asia kuin taco oli todella maukasta ja niin täyttävää, että Ukkeli sai popsia melkein puolet annoksestani. Pisteet ravintola saa myös siitä, että alku- ja pääruoka-annoksissa ollut korianteri maistui hyvältä ja todella sopi ruokiin. Yleensä kun korianteri on maistunut suussani saippualta, enkä siksi ole kovin mieltynyt siihen. Vaan täälläpä yrttiä osattiin käyttää oikein.

Täydestä tuvasta huolimatta palvelu pelasi hyvin ja annokset tulivat pöytään nopeasti. Jälkiruoaksi nauttimamme uunibanaani chili-suklaakastikkeella kruunasi kokonaisuuden ja viimeistään tässä vaiheessa olin jo ihan myyty alkuun hieman epäilyttävältä vaikuttavalle ravintolalle. Tänne todellakin kannattaa uskaltautua.

Joulu kuvina

2012-01-04T06:12:00.000+02:00

Minun jouluni alkoi tänä vuonna perjantaina 23.12. klo. 12:45 kun kipitin töistä kohti kotia ja siellä päikkäreillä olevaa Ukkelia. Tein pienen hartiajumpan, laitoin saunan päälle ja herätin unisen mieheni kinkunpaistohommiin. Tunnelmallisen joulusaunan jälkeen istahdime punaviinilasillisten kanssa sohvalle katsomaan leffoja ja tuoksuttelemaan uunista kantautuvia kinkun tuoksuja. Vihdoin jossain Rare Exportsin aikana kinkku oli valmis ja yksi joulun parhaista hetkistä käsillä: Ensimaistiaiset uunituoreesta joulukinkusta. Nam.

Toinen joulun huippuhetkistä on kun meikätonttu saa käsiinsä mätiä! "My precious.."

Aattona aamiaisen, Lumiukon katsomisen ja toistemme lahjojen avaamisen jälkeen ajoimme Keravalle Ukkelin, eli tätä nykyä tuttavallisesti Henkan, vanhemmille juomaan mustikkaglögiä ja syömään jouluaaton aterian numero 1. Tarjolla oli jos jonkinlaista herkkua, ja vaikka kuinka yritin syödä hillitysti, tuli maha melkoisen täyteen muun muassa näistä herkuista:

Vaikea arvata kuka nappasi heppakonvehdin..

Seuraavaksi otimme suunnaksemme Vantaan, jossa nautimme jouluaaton aterian numero 2 allekirjoittaneen perheen kesken. Mätikulho muutti asumaan välittömään läheisyyteeni ja muutkin herkut upposivat mahani syövereihin, vaikka olinkin ahminut Keravalla itseni melkein ähkyyn.

Muistatte varmaan, että pidän oikeastaan ihan kaikesta ruoasta. Vain Cottifrutti, kanelilla maustettu liha sekä cocktailkirsikat ovat mustalla listallani. Vaan eipä ole enää, sillä maistettuani cocktailkirsikkaa pitkän tauon jälkeen, totesin sen olevan hyvää. Tai ainakin ihan syötäväksi kelpaavaa. Ja kas näin listani lyheni jälleen yhdellä kaverilla. Aiemminhan listalta on poistettu ainakin mämmi ja viili, enkä ihmettele yhtään, jos vedän aikanaan yli myös Cottifrutin ja kanelilihan.

Datanomi oli askarrellut näin hienot nimikyltit..

..ja äidillä oli tallella nämä vanhat joululauluvihkot, joista muistan laulaneeni ensimmäisen kerran ihan pikkuisena pallopäänä. Mieletöntä että ne ovat vielä tallessa!

Sitten oli lahjojen jakamisen vuoro ja voi että miten ihania paketteja sainkaan! En ottanut kuvia edes kaikista ruokaan liittyvistä lahjoista, mikä on toki epäreilua niitä lahjoja kohtaan, jotka eivät päässeet kuvattaviksi. Vakuutin niille kaikille kuitenkin jokaisen olevan ihan yhtä tärkeä kuin kuvatutkin lahjat, ja että jokainen niistä ilahdutti minua aivan mielettömästi.

Tästä ihanasta paketista paljastui toivomani kirja.

Joulun söpöin lahja on ehdottomasti tämä purkitettu kaakao.

Ja tämä suloinen pieni piparkakkutalo löytyi Henkan vanhemmilta saadusta herkkukorista.

Insinöörin kanssa otetun Alias-voiton jälkeen (kerrankin mun tiimi voitti!) oli hyvä hipsiä kotiin unten maille. Seuraavana päivänä pitäisi vielä jaksaa lojua sohvalla leffoja katsomassa, syödä jouluruokia, saunoa ja maistella glögiä. Tosi rankkaa..

Kuvia joulumeiningeistä olisi enemmänkin Henkan kamerassa, mutta me tumpelot unohdimme sen Tapaninpäivänä iskän luokse Pohjaan. Malttamaton mieleni ei jaksa odottaa kuvien saamista kotikoneelle, joten julkaisen joulumeininkimme nyt ilman Henkan paaaaljon hienompia järkkärikuvia. Näin tällä kertaa, vaan ehkäpä nekin kuvat eksyvät blogiini vielä joskus.

Bar Tapasta

2012-01-03T06:42:00.001+02:00

Sellaiset viikonloput ovat parhaita kun sekä perjantai- että lauantai-iltana on jotakin kivaa menoa, kuten esimerkiksi ulkona syömistä. Plussaa on toki se, jos seurakin on mitä mainiointa, ja jos lauantain ratsastustunnilla leikitään hippaa sekä pujotteluviestiä joululaulujen soidessa taustalla. Tällainen oli viimeinen viikonloppuni ennen joulua, ja jos joulumieli oli aiemmin hukassa, niin ei ollut enää näiden rientojen jälkeen.

Perjantai-iltana kävimme Ukkelin kanssa kahdestaan illallistamassa Shanghai Cowboyssa (mistä lisää myöhemmin..) ja lauantaina kokoonnuimme isommalla porukalla pikkujoulujen viettoon Bar Tapastaan. Alkuun mansikkabellini, pöytä täyteen tapaksia ja syömään! Punaviini maistui ihanalta iloisesti rupattelevassa porukassamme ja jälkkäriksi nautittu chili-punaviiniglögi lämmitti mukavasti jouluun virittäytyvän tonttusen mieltä.

Piiskaava sadekaan ei haitannut Sir Einoon sateenvarjojen alla tallustavaa porukkaamme, vaan ilta oli kaikin puolin todella onnistunut. Bar Tapastalle annan täydet pisteet 12-hengen porukkamme tarjoilun koossa pitämisestä. Ei ollut varmasti helppoa handlata oikeille omistajilleen jokaista etukäteen tilaamaamme pikkutapasta puhumattakaan niistä, jotka tilasimme vielä paikan päällä.

Tarjoilijamme jaksoi käydä ihailtavan kärsivällisesti läpi etukäteen tilaamiemme tapasten listaa, sillä me tumpelot emme tietenkään muistaneet enää itse mikä tapas kuului kenellekin. Buuu meitä! Hän jaksoi jopa hymyillä päälle, vaikkemme varmastikaan olleet helpoin porukka palvella. Yritimme kuitenkin olla mukavia, mikä toivottavasti on tärkeintä. Kiitokset siis vielä Uudenmaankadulle!

Me tilasimme Ukkelin kanssa seuraavat kymmenen tapasta ja herkuttelimme ne kaikki hyvällä ruokahalulla:

Manchego-juustoa ja omenahilloketta

Serrano-kinkkua ja melonia

Aioli-perunoita

Paistettuja valkosipuliherkkusieniä

Paistettua vuohenjuustoa ja tomaattirelishiä

Mustekalaa ja belugalinssejä

Chilillä maustettua kalkkunaa ja munakoisopyrettä

Talon chorizomakkaraa ja perunasalaattia

Paahdettua karitsanpaistia ja minttukreemiä

Porsaan niskaa ja romesco-kastiketta

il Capodanno e la Befana

2011-12-29T06:31:00.001+02:00

Tässäpä olisi lupaamaani jatkoa Italialaiselle joulupostaukselleni ja tällä kertaa vuorossa ovat Uusivuosi sekä Loppiainen, eli il Capodanno ja la Befana. Kuten joulupostaus, on tämäkin kirjoitettu Italian opettajani kertoman pohjalta. 31.12. on la viglia di Capodanno eli uudenvuoden aatto, jolloin kokoonnutaan jälleen 20-30 hengen porukalla (eli la famiglian kesken) sen luokse, jolla on isoin koti.

lo zampone

Perinteinen uudenvuoden aaton ruoka on lo zampone e le lenticchie eli sian jalka linssien kera. Sisilialainen italian opettajani ei pidä tästä ruoasta ollenkaan sen rasvaisuuden vuoksi ja jättääkin sen siksi väliin, vaikka linssit symboloivatkin rahaa ja vaurautta. Sian jalan jälkeen jälkkäriksi tarjoillaan samoja sokerisia kuivakakkuja il Panettonea ja il Pandoroa kuin joulunakin, kuohuviinin kera, luonnollisesti.

lo spumante

Uutenavuotena italialaiset pukeutuvat punaisiin alusvaatteisiin, sillä punaisen uskotaan tuovan onnea uudelle vuodelle. Keskiyöllä kippistetään kuohuviinillä (lo spumante) ja todetaan "Anno nuovo vita nuova!" (Uusi vuosi, uusi elämä!).

Napolissa uudenvuoden viettäville pieni varoituksen sana: Kaupungissa on tapana heittää keskiyöllä ikkunasta ulos kaikki vanhat huonekalut ja tavarat (myös vanha vaimokin kuulemma), joten kaduilla on vaarallista olla noin parin tunnin ajan keskiyöllä. Tavaroiden heittelyn taustalla on ajatus vanhan hylkäämisestä uuden vuoden kynnyksellä, eikä sitä saisi tietenkään tehdä näin konkreettisesti. Mutta Napolissa eivät päde samat säännöt kuin muualla Italiassa ja tavaroita heitellään kielloista huolimatta.

Pasta al forno

Uudenvuoden päivänä (il Capodanno) syödään taas perheen kesken esimerkiksi uunipastaa. Eräs opettajamme suosittelema ja tyypillinen Capodannon ruokalaji on uunipasta, johon tulee makaronia, bolognese-kastiketta, parmesaania sekä mozzarellaa. Eli vähän niin kuin vanha tuttu makaronilaatikko, mutta italialaisittain.

Tuoko noita sinulle Loppiaisena karkkia, hiiliä vai kenties hiilen näköistä karkkia?

Loppiaista (L'Epifania, la Befana) vietetään 6.1. ja tuolloin todetaan, että "L'Epifania tutte le feste porte via", eli Loppiainen vie pois kaikki juhlat. Loppiaisena seimeen eli italialaisten joulukalenteriin lisätään viisaat tietäjät heti aamulla, ja illalla koko seimi korjataan pois. Kiltit lapset saavat Loppiaisena karkkeja, kun taas tuhmat saavat vain hiiliä (il carbone) tai hiilin näköisiä karkkeja, joita myydään kojuissa pitkin Italiaa.

Minä en pidä piparkakuista

2011-12-21T07:07:00.001+02:00

Joo enpä vissiin niin. Mutta ihan oikeasti, noin minä väitin loppusyksystä, sillä on ollut aika, jolloin en ole ollut piparien suurin ystävä. Silloin en tiennyt vielä mitään Annas-pipareista, jotka ovat ehdottomasti parhaita piparkakkuja ohuutensa, rapeutensa ja mausteisen makunsa ansiosta. Että kiitti vaan työkaverit kun tutustutitte minut ja Annasit keskenään. Myös mahamakkarani kiittävät.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä Annas-piparkakut olivat vasta alkua Martinan piparivuodelle! Olen ehtinyt herkutella tavallisten piparkakkujen lisäksi ainakin piparilonkerolla, piparisuklaalla, ja väsäsinpä eräänä iltana piparijuustokakunkin. Ja koska kerran vauhtiin päästiin, paistoin samalla kasan pieniä ukko- ja akkapipareita keittiön pöydälle kaupan Kantolan piparien kaveriksi. Joo, en ostanut Annas-pipareita, sillä olisin ahminut niitä aivan liikaa. Pahemman makuiset Kantolat säilyvät kauemmin koristamassa keittiön pöytäämme ja tuovat kotiin joulun tuoksua. Olenpa minä ovela..

Piparijuustokakun ohje on napattu Maku.fi:stä ja kiikutin sen mukaisen tuotoksen eräänä iltana tuliaiseksi tuleville melkein naapureillemme. Tuunasin kakkua hieman lisäämällä täytteeseen piparimurua, sillä kun nyt kerran ollaan päästy piparkakun makuun, niin pitäähän sitä tunkea joka paikkaan. Korvaan ilmeisesti piparittomia vuosiani ahmimalla nyt mausteista jouluherkkua enemmän kuin ikinä. Oivoi.

Tarvitset:

- 250 g piparkakkutaikinaa

- 400 g tuorejuustoa

- 1,5 dl fariinisokeria

- 2 kananmunaa

- 1,5 tl kanelia

- 1 tl vaniljasokeria

(- pari desiä piparia murustettuna)

Kauli piparkakkutaikina ohuemmaksi, leikkaa siitä irtopohjavuoan kokoinen pala ja asettele se leivinpaperoidun tai voidellun vuoan pohjalle. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sitten täytteeseen loput ainekset. Kippaa seos vuokaan piparitaikinapohjan päälle ja paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Ylijääneestä piparkakkutaikinasta voit paistaa koristeita kakun päälle tai sitten voit vaikka syödä taikinan, sillä mielesi tekee kuitenkin.

Italialainen perheillallinen

2011-12-19T06:45:00.001+02:00

Veimme Ukkelin pyöreitä vuosia täyttäneen isän syömään perinteisen jättiähkyaterian, eli La Famiglia -ravintolan Classic Menun. Idea yhdessä jaettavista isoista ruokakulhoista on mielestäni ihana ja toimii hyvin isommallakin porukalla, kun jokainen voi ottaa yhteisistä annoksista juuri sen verran kuin jaksaa syödä. Tällä kertaa otin suosiolla lautaselleni vähemmän ruokaa kuin viimeksi ihan alkuruoista alkaen, vaikka olisikin tehnyt mieli santsata. Näin onnistuin välttämään kammottavan "maha räjähtää ja silmät menee kiinni" -ähkyn, toisin kuin viime vuoden synttäri-illallisellani.

Tällä kertaa söimme illallisen ihan oikeasti perheen kesken, sillä pöytäseurueeseemme kuului Ukkelin ja minun lisäksi Ukkelin veli tyttöystävineen, Ukkelin äiti sekä yllätetty syntymäpäiväsankari-isä. Olimme tehneet pöytävarauksen perjantai-illalle hyvissä ajoin etukäteen, mitä suosittelen lämpimästi, sillä ravintola tuntuu olevan todella suosittu, enkä yhtään ihmettele miksi.

Syömisen ja juttelemisen lisäksi pöydässämme koettiin myös hieman herkempiä tunnelmia, kun Ukkelin äiti luki miehelleen kirjoittamansa ihanan runon ja paljasti lahjan, joka oli enemmän kuin paljon synttärisankarin mieleen. Sen mitä omien kyyneleideni pyyhkimiseltä ehdin huomata, ei tainnut muillakaan pysyä silmäkulmat kuivina, vaan kyyneleitä kimmelsi kaikkien silmissä enemmän tai vähän vähemmän. Minulla luonnollisesti aika paljonkin enemmän ja jatkoin nyyhkimistä vielä silloinkin kun muut olivat lopettaneet. Hohhoijaa, olen niiiin säälittävä..

Tällä kertaa valitsimme alkuruoaksi hyväksi havaitun carpaccion sekä erilaisia pikkuherkkuja sisältäneen antipasti-lautasen. Tai siis kulhon. Näistä löytyi jokaiselle jotakin, minulle luonnollisesti kaikkea paitsi tomaattia.

Seuraavaksi söimme tuttua kana-caesar-salaattia, joka on niin ikään tuttu kaveri viime kerralta, sekä hassun papanaisen näköistä, mutta aivan ihanan makuista valkosipulista katkarapupastaa. Pastaa meinasin ottaa lisää, mutta pelottava ähky mielessäin päätin jättää tilaa pääruoillekin.

Pääruoaksi oli valkosipulilammasta sekä aivan jumalaisen hyvää lohta. Voi namskista vaan, onneksi jaksoin tällä kertaa syödä pääruokia hieman enemmän kuin viimeksi.

Jälkkäriksi synttärisankari halusi tiramisua, mikä oli loistava valinta, sillä italialaisessa ravintolassa kyseinen jälkkäri oli osattu tehdä toodella hyvin. Jos joku, niin tiramisu toimii mielestäni melkoisen vaihtelevalla menestyksellä. Kun se osataan tehdä hyvin, on se valtavan herkullista, mutta ikävä kyllä olen lusikoinut useammin kuin kerran myös hieman epäonnistuneempiakin versioita tiramisusta. Toinen jälkkärimme oli ikisuosikkini juustokakku, joka oli oletetusti namia.

Kotimatkamme kulki Stockmannin jouluikkunan ohi, josta bongasin maailman suloisimman uinuvan nallen. Tuon minä haluan kotiin! "Rakas joulupukki, haluaisin Stockmannin jouluikkunan nallen.." Jos en saa, varastan sen.

Itsenäisyyspäivä

2011-12-16T06:42:00.001+02:00

Itsenäisyyspäivän vastaanotosta Insinöörillä ja Kälyllä on tullut jo perinne, ja niinpä me suuntasimme tänäkin vuonna auton nokan kohti Espoota ja odotimme jännityksellä mitä ihania herkkuja meille tällä kertaa tarjoiltaisiin. Tänä vuonna postimies toi meille jopa virallisen kutsun kyseisiin illanistujaisiin, ja siitä lähtien kun kutsu kolahti postiluukusta, odotin aiempiakin vuosia innokkaammin itsenäisen Suomen juhlistamista.

Joulumieleni on ollut tänä vuonna hieman piilosilla, lieneekö lumettoman joulukuun, talostressin vai minkä syytä. Olen yrittänyt päästä väkisin joulutunnelmaan polttamalla kynttilöitä, pukeutumalla punaiseen ja pörröiseen niin että näytän aivan tontulta ja paketoimalla joululahjoja hyräillen samalla joululauluja, mutta joulumieli ei ole suostunut kuin pilkahtelemaan varovasti esiin silloin tällöin aivan liian harvoin. Tylsää. Onneksi Kälyn ja Insinöörin ihanan jouluisesti koristellusta kodista löytyi jouluinen mieli edes itsenäisyyspäivän illan ajaksi. Ehkä sen omankin kodin olisi voinut koristella, mutta kun eihän se nyt enää kiinnosta kun uusi koti on jo rakenteilla muualle.

Tämän vuoden Itsenäisyyspäivän illallisen teemana oli Thaimaa ja ottamani kuvat ovat suorastaan rikollisen huonolaatuisia. Ajattelin, että Käly kyllä kirjoittaa blogiinsa illasta ja laittaa sinne parempia kuvia. Eihän minun nyt tarvitse tsempata, sillä haluan vain istua valmiiseen pöytään ja nauttia muiden tekemistä ruoista.

Kuohuviiniä ja glögiä sisältäneiden alkudrinkkien kaverina tarjoiltiin joulupieruja (syyllinen nimeen on sitten joku muu kuin minä) sekä vuohenjuustoisia suupaloja. Nam, nam, nam.

Pääruoasta otin näköjään vain yhden säälittävän kuvan, vaikka kuvassa poseeraavan härpäkän lisäksi tarjolla oli myös salaattia ja kaikkea pientä kivaa omaan annokseen lisättäväksi.

Viime vuonna jälkkärinä oli ulkotulia, ja tänä vuonna sama teema jatkui, sillä eteemme aseteltiin kynttilät. Suklainen leivonnainen oli ihanan makea päätös herkkuaterialle, vaikka kyllä ne Linnan juhlien katsomisen aikana napostelemani irtokarkitkin mahtuivat oikein mukavasti mahan syövereihin. Sitten olikin hyvä istahtaa täyden masun kanssa lattialle rapsuttelemaan koiraa, jota oli ollut taas niiin kova ikävä.

Ihanasti koristellun kodin, herkkuruokien ja -juomien lisäksi meitä hemmoteltiin kauniilla kattauksilla, ja kaikki oli jälleen kerran viimeisen päälle laitettua. Ihanaa, milloin on seuraavan Itsenäisyyspäivän vastaanoton aika? Pitääkö todella jaksaa odottaa vielä vuosi?

Iskälle suklaaherkkuja

2011-12-13T06:25:00.000+02:00

Tänäkin vuonna oli isänpäivä (ylläri, ylläri) ja tällä kertaa päätin viedä isille leipomuksia juhlapäivän kunniaksi. Matkin idean törkeästi Maajussin morsiamelta, joka antoi minulle rasiallisen ihania pähkinäisiä brownieita synttärini kunniaksi. Omatekemät leipomukset olivat niin ihania, että söin ensimmäisen brownien lähes tulkoon heti kun olin saanut ne ja päässyt kotiovesta sisään. Siinä minä mussutin suklaista herkkua hikisenä ratsastuskamppeet päällä ja nautin. Ihanaa, suihku sai todellakin odottaa kun oli tärkeämpääkin tekemistä.

Isille tein Maku.fi:n chjokobrownieita ilman pähkinää, sillä en muistanut onko iskän vaimolla pähkinäallergia vai ei. Vaikka leivonnaiset olikin tarkoitettu iskälle, niin uskon hänen tarjonneen niitä ystävällisesti myös kanssa-asujalleen aivan kuten hänen tyttärensäkin teki saatuaan synttärilahjabrowniensa. Tarjosin nimittäin kuudesta leivonnaisesta Ukkelille avokätisesti kokonaisen yhden kappaleen brownieita. Tasajako ja silleen. Mutta kun ne oli niin hyviä..

25 palaa

350 g tummaa suklaata
350 g voita
6 dl saksanpähkinöitä
6 kpl munaa
5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Voitele ja jauhota suorakaiteen muotoinen vuoka (20 x 30 cm). Sulata paloiteltu suklaa ja voi miedolla lämmöllä pinnoitetussa kattilassa. Anna jäähtyä hieman.

Rouhi saksanpähkinät. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä suklaa-voiseos munasokerivaahtoon.

Kumoa rouhitut saksanpähkinät ja vehnäjauhot taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan. Paista 150-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Paistoaika riippuu hyvin paljon vuoan koosta ja muodosta, joten älä noudata 40 minuutin paistoaikaa liian orjallisesti. Itse ainakin jouduin tyrkkäämään korkeahkon vuokani uudelleen uuniin ja paistaa leivonnaisia pidempään kuin ohjeessa luki.

Anna herkullisen tuoksuisen suklaamassan jäähtyä hyvin. Leikkaa levy pieniksi paloiksi ja tarjoa esimerkiksi kermavaahdon ja marjojen kera. Tai mussuta browniet ratsastushousuissa keskellä eteisen lattiaa.

Natale

2011-12-08T07:01:00.001+02:00

Tervetuloa viettämään italialaista joulua! Kuten olen täällä jo useasti maininnut, olen hulluna kaikkeen Italiaan liittyvään ja toteutan sisäistä saapasmaan asukastani muun muassa opiskelemalla ihanaa Italian kieltä. Viimeisellä tunnilla ennen joulutaukoa sisilialainen opettajamme kertoi joulusta Italiassa maustaen kertomaansa myös hänen omilla kokemuksillaan lapsuuden jouluista Sisiliassa. Minä pieni ja innokas opiskelija kirjoitin kaiken hänen kertomansa ylös ja tein aiheesta pienen tiivistelmän myös tänne blogin puolelle:

Joulunaika alkaa Italiassa 8.12. jolloin vietetään l'Immacolata conazione -nimistä juhlaa, joka tarkoittaa suoraan suomennettuna synnittömän sikiämisen juhlaa. Tuolloin koulut ovat kiinni ja perheet koristelevat kotiaan joulukoristeilla.

Il presepe

Gesú Bambino

Ennen kuin joulukuusi ja joulupukki rantautuivat Italiaan, hoiti kuusen, koristeiden ja joulukalenterin virkaa seimi (il presepe), joka laitettiin esiin 8.12. Seimi on eräänlainen joulukuvaelma, johon lisätään joka päivä uusia hahmoja, kuten paimenia, eläimiä ja mitä nyt vanhan ajan joulukuvaelmaan kuuluukin. Siihen kuuluu siis muutakin kuin itse seimi, joka toki on pääosassa, sillä ennen vanhaan kun italialaiset eivät vielä tunteneet joulupukkia, oli Jeesus-lapsi (Gesú Bambino) joulun päätähti. Jeesus-lapselle kirjoitettiin kirjeitä, joissa lapset kertoivat miten kilttejä olivat olleet ja toivoivat lapselta terveyttä, onnea ja varmaan niitä lelujakin.

Babbo Natale

Nykyään italialaiset lapset kirjoittavat kirjeensä joulupukille (Babbo Natale), jonka he uskovat asuvan Rovaniemellä. Sisilialainen Italian opettajamme toimii sukulaislastensa kirjeiden viejänä, sillä tokihan hän tuntee joulupukin, asuuhan hän Suomessa. Aikana ennen joulupukkia sisilialaiset lapset saivat joululahjat jo 2.11. vietettävänä Kuolleiden muistopäivänä. Tuolloin lahjojen antajina toimivat kuolleet läheiset, mikä vahvisti lasten hyviä muistoja poisnukkuneista läheisistä. Pohjois-Italiassa sen sijaan lahjat antoi noita Loppiaisena.

Il baccala

Jouluaatto ei ole italialaisille yhtä tärkeä kuin meille. Silloin ollaan vielä aamupäivällä töissä ja iltapäivällä aletaan laittaa ruokaa koko suvulle, ystäville ja muille, joita italialaiset kutsuvat perheekseen (la famiglia). Pöydän ääreen kokoonnutaan vasta klo 20-21 ja jouluruoka vaihtelee hieman alueittain. Sisiliassa syödään il baccalá, eli lipeäkalaa, joka leivitetään jauhoilla ja paistetaan pannulla oliiviöljyssä. Kalalle tehdään kastike punaviinistä, oliiveista yms. tai se voidaan lisätä salaattiin. Lipeäkala on kuulemma näin valmistettuna todella hyvää, eikä vastaa yhtään suomalaisten ällöämää mielikuvaa lipeäkalasta. Kalan lisäksi jouluaattona pöytään kannetaan artisokkaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, juustoja yms. pientä naposteltavaa.

il Panettone

il Pandoro

Jälkiruokana tarjoillaan sokerikakkuja, joista il Panettone sisältää rusinoita sekä kuivattuja hedelmiä ja il Pandoro on simppelimpi versio ilman täytteitä. Kakkujen kanssa juodaan kuohuviiniä (lo spumante) ja kun vieraat ovat lähteneet, voi kakkupalaa kastaa kuohuviiniin tai aamulla cappuccinoon. Tätä ei kuitenkaan tehdä vieraiden läsnäollessa vaan dippaaminen suoritetaan salaa omassa rauhassa keittiön suojissa.

Jouluaattona keskiyöllä uskonnolliset perheet lähtevät kirkkoon joulumessuun. Ei-niin-uskonnolliset pysyvät kotona juomassa kuohuviiniä ja avaamassa lahjoja. Uskonnollisissa perheissä lahjat avataan vasta joulupäivän aamuna.

il pranzo di Natale

Joulupäivä, eli il giorno di Natale, on italialaisille tärkeämpi päivä kuin jouluaatto (la vigilia di Natale). Tuolloin valmistetaan uudet ruoat ja perheen (eli italialaisittain koko suvun ja kavereiden) kera nautitaan joululounas (il pranzo di Natale). Tarjolla on antipastoja, pastaa, lihaa (esimerkiksi lammasta) ja jälkiruoaksi niitä samoja kuivakakkuja kuin aattonakin. Jälkiruoan kanssa nautitaan jälleen kuohuviiniä.

La Tombola

Iltapäivällä pelataan koko 20-30 hengen porukalla erilaisia pelejä. Perinteinen italialainen joulupeli on bingon tapainen La Tombola. Tapaninpäivänä eli Santo Stefanona italialaiset ovat saaneet tarpeekseen ruoan valmistamisesta ja syövät usein ravintolassa. Seuraavaksi Italiassa valmistaudutaan uuteenvuoteen ja Loppiaiseen ja kyllä vain, niistäkin tulee sitten aikanaan vielä oma postauksensa.

Ruokamessujen satoa

2011-12-05T07:00:00.001+02:00

Kävimme pyörimässä tuossa jokunen aika sitten Ruoka, Viini, Kirja, Hyvä elämä yms. mitä siellä nyt olikaan.. -messuilla Maajussin morsiamen kanssa. Tarkoitus oli pyöriskellä Messukeskuksessa aamupäivä ja suunnata sitten tallille ratsastustunnille. No, näin kävikin, mutta aika pikkasen kovan kiireen kanssa. Messuja kolutessa aika lensikin nopeammin kuin huomasimmekaan ja toki lähdön hetkellä piti vielä keksiä, että haluamme lisää suklaakonvehteja sieltä yhdestä ihanasta kojusta, joten kipinkapin vielä suklaakojua etsimään.

Petrin koukuttavista suklaakonvehdeista omat suosikkini olivat savusuolan ja piparin makuiset konvehdit.

Kipitimme siis viime hetkellä vielä ostamaan Petris Chocolate Roomista tuliaisia kotiin, sillä olimme tuhonneet jo paikan päällä ensimmäisen suklaakonvehtipussimme. Vielä kun Pasilan aseman Hesburgerin myyjät olivat aivan kuutamolla, missasimme junamme ja kiire tallille oli taattu. No, ehdimme kuitenkin hepan selkään määräaikaan mennessä, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Martinan messuostoskassista löytyi suklaakonvehtien lisäksi appelsiinilla ja kanelilla maustettua valkosuklaakastiketta DeliDeliltä, chili-suklaakastiketta sekä pussillinen erilaisia fudgeja yhdessä Maajussiperheen kanssa nautittavaksi. Fudget on syöty jo aikapäiviä sitten, chili-suklaakastikekin alkaa olla lopussa ja valkosuklaa-kastiketta olen ajatellut säästää vielä lähemmäs joulua.

Kahdesta jälkimmäisestä on luvassa lisää asiaa myöhemmin ja fudgeista voin todeta, että olivat aika tosi hyviä, joskin niin ällömakeita, että muutama pala riittää. Kuva makeista kavereista on taas taattua kännykkäkamera laatua, kun eräs hajamielinen bloggaaja unohti kameran kotiin..

"Ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää.."

2011-12-02T06:39:00.004+02:00

Näillä eväillä on hyvä lähteä pikkujouluilemaan. Glögiä maistoimme mukilliset kotona ennen lähtöä, punaviini nautittiin paikan päällä ja piparisuklaa sekä suklaakalenteri paketoitiin kuvan ottamisen jälkeen lahjapaperiin ja kiikutettiin niin ikään Maajussipariskunnan isännöimiin pikkujouluihin.

Firman pikkujoulujen lisäksi joulutunnelmaa pitää juhlistaa toki myös kamujen seurassa. Marraskuussa samana päivänä kun olisi ollut tallin pikkujoulut, juhlistimme vuosia täyttänyttä Maajussin morsianta kaveriporukalla pikkujoulujen merkeissä. Isäntäpari oli järkännyt kivaa pikku ohjelmaa ja ihania herkkuja koko keittiön tasot täyteen, joten kyllä kelpasi meikätonttujen pikkujouluilla.

Yksi lempparini pöydän antimista olivat suolapähkinäpiparit, joissa yhdistyy kivasti suolainen ja makea. Ohje maukkaisiin kekseihin on kuulemma napattu Myllyn Paras -sivustolta ja suora linkki reseptiin onpi tässä: Suolapähkinäpiparit. Kannattaa kokeilla.

Ehkäpä hauskin ohjelmanumero oli joululahjojen jakaminen. Jokainen vieras toi noin kolmen euron arvoisen lahjan paketoituna, ja kun kaikki olivat saapuneet paikalle, oli lahjojen jakamisen aika. Avasimme paketit yksitellen ja yritimme arvata niiden antajan. Jälkimmäinen tehtävä oli yllättävän haastava ja oma veikkaukseni ainakin meni ihan mönkään. Vaan ei sen väliä, pääasia oli mukava pikkujoulutunnelma, joka ainakin meikätontulla kohosi kattoon, tai jopa katon läpi, katsellessani iloisia paketin avaajia. Voi olisipa jo jouluaatto..

Oma pakettini näytti tältä.

Ja sen sisältä paljastui tällainen ylläri. Aika kiva, vai mitä? Hieman kyllä epäilyttää mahtoiko lahjan ostaja pysyä annetussa kolmen euron budjetissa..

Herkkujen ja pakettien lisäksi ohjelmassa oli mukavan seurustelun lisäksi myös heppa-aiheinen tietovisa missattujen tallin pikkujoulujen kunniaksi sekä ylläoleva herkkutarjotin. Nopeimmat ovat näköjään jo ehtineet napata mieleisensä shotit hyppysiinsä ja kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että vielä nopeammat ovat kulauttaneet ne jo kitusiinsa, sillä aikaa kun ruokabloggaaja vielä ähertää kameransa kanssa.

Täytyy kyllä sanoa että Maajussipariskunnan pippalot ja illanistujaiset ovat aina hirmu mukavia. Tarjoilut ovat hyviä, mahdollinen illan teema hyvin keksitty ja porukka sellaista, jonka seurassa aika rientää liiankin nopeasti. Iso kiitos siis Maajussille ja hänen morsiamelleen (vai olisiko se jo vaimo..?) että jaksatte järkätä useamman kerran vuodessa kivan illan kavereille. Kyllä mekin sitten kun meille mahtuu enemmän kuin kaksi vierasta..

Parasta Jamieta

2011-11-29T06:10:00.001+02:00

Tämä on ollut Ukkelin lemppari kaikista tähän asti kokkaamistani Jamie Oliverin ruoista, joten halusin tehdä reseptille ihan oman postauksensa, vaikka muuten yhdistelenkin useampia Jamien ruokia yhteen postaukseen. Savulohta ja uusia perunoita sisältävä ruoka on kieltämättä kesäinen, mutta eikö vain olekin hyvä, että olen ajoissa, ja ennakoin jo nyt tulevaa kesää? Kysehän ei siis todellakaan ole siitä, että olisin myöhässä postausteni kanssa, ja tämäkin postaus olisi muka kuulunut viime kesään. Höpsis, mä olen vaan sellainen aikainen lintu, joka nappaa uuden perunan jo marraskuussa.

4 annokseen tarvitset:

- 600 g uusia perunoita

- merisuolaa ja mustapippuria

- 1 sitruunan
- lorauksen punaviinietikkaa

- oliiviöljyä

- 2 rkl kapriksia

- 3 cm piparjuurta tai raastetta (tai wasabia)

- 1,5 dl ranskankermaa

- tilliä
- 400 g savulohta

Pese potut ja keitä niitä merisuolalla maustetussa vedessä noin 15-20 minuuttia. Sekoita odotellessasi sitruunan kuori ja puolikkaan sitruunan mehu (älä heitä toista puolikasta pois, tarvitset sitä myöhemmin!), viinietikka, kolme kertaa etikan määrä öljyä sekä kaprikset keskenään. Mausta kapriskastike suolalla ja pippurilla.

Kun perunat ovat kiehuneet kierittele ne vielä kuumina kapriskastikkeeseen. Anna pottujen jäähtyä hieman sillä aikaa kun pilkot tilliä ja sekoita sitten tillikin perunoiden sekaan. Mausta ranskankerma piparjuurella (tai wasabilla), puolikkaan sitruunan mehulla sekä suolalla ja pippurilla.

Asettele tarjoiluvuoan alimmaiseksi savulohi ja lusikoi ranskankermaa päälle. Asettele päällimmäiseksi perunat kapriskastikkeineen ja tilleineen. Lopuksi vielä öljyloraus kruunaamaan koko komeus ja sitten ei muuta kuin syömään!

Tämä oli oikeasti todella helppo, nopea sekä herkullinen ruoka ja ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan. Melkein harmittaa että julkaisen reseptin ennen kuin olen ehtinyt tarjoilla tätä tuleville ruokavieraillemme, sillä nyt blogia lukevat vieraat tietävät pöydässä möllöttävän herkkuannoksen olevan paljon helpompi ja yksinkertaisempi tehdä kuin miltä se maistuu. Näppärimmät voivat soveltaa kesäistä reseptiä käyttämällä siinä uusien perunoiden sijaan ihan tavallisia pottuja ja tyrkkäämällä tarjoiluvuoan vaikkapa joulupöytään. Maistuis varmaan joulupukillekin.

Firman pikkujoulut

2011-11-26T10:32:00.001+02:00

Käsi ylös kaikki, joille otsikosta tulee mieleen kravatti olalla ördäävä johtaja, mekko rutussa ja ripsivärit poskilla avautuva muutaman liikaa ottanut kollega tai mikä tahansa muu nolo mielikuva, mitä firman pikkujouluista usein tulee mieleen. En tiedä mitkä laput silmillä olen pikkujouluja juhlinut, kun en itse ole mielikuvia vastaaviin tapauksiin juurikaan törmännyt, mutta ilmeisesti huonosti käyttäytyviä pikkujoulutonttuja on olemassa, kun niistä niin kovasti puhutaan.

Tänäkään vuonna allekirjoittanut ei bongannut känniördääjiä pikkujouluista, mitä tosin saattoi edesauttaa bussipysäkille hipsiminen jo ennen yhtätoista. Flunssainen tyttö ei jaksanut valvoa sen pidempään, vaikka tanssijalkaa olisikin saattanut hieman vipattaa. Ehkä ensi kerralla sitten jaksan taas tanssia jalkani ruhjeille.

Firman pikkujoulut alkoivat osaltani sillä hetkellä, kun korkkasin hyvinkin epäilyttävältä kuulostavan piparilonkeron. Lonkero oli kuitenkin parempaa miltä kuulostaa, vaikka aiheuttikin työkaverille allergisen reaktion. Kohta nälkäinen tonttujoukkomme marssikin jo kohti Memphisiä ja toivoin kovasti Kluuvikadun Memphisin olevan parempi kuin pettymyksiä tarjoillut Kampin Memphis.

Mangoinen alkudrinkki oli namia.

Homma alkoikin lupaavasti kun tarjoilija kantoi pöytään pop cornia ja otti juomatilaukset vastaan. Juomapuoli toimi mainiosti koko illan ajan, mutta voi kamala mikä valittava akka minusta on tullut, sillä ruokapuolesta olisi jälleen kerran hieman huomautettavaa. Homma kusi jo ennen ravintolaan pääsyä, kun meille etukäteen ehdotetuista menuista toista ei voinutkaan toteuttaa ja kaikki lohta tilanneet joutuivat miettimään illan menunsa uudelleen.

Seuraava pettymys koitti kun alkuruoat kannettiin pöytään. Kuvista ei ehkä välity miten pieniä annokset olivat, mutta voin kertoa ettei pari katkarapua salaatinlehtien päällä riittänyt viemään valtavaksi kasvanutta nälkää juuri ollenkaan.

No mutta, ei se mitään, pääruoka tulee kohta. Paitsi että ei tule. Okei, isoa porukkaamme ei ole mahdollista palvella yhtä ripeästi kuin pienempiä pöytäseurueita, mutta muutkin olivat sitä mieltä, että palvelu oli hyyyvin hidasta ruoan osalta. Juomapuoli kyllä toimi, kuten jo mainitsinkin, ja se lienee pelastanut monelta pahalta mieleltä. Onhan ruokia toki mukavampi odotella täysinäinen viinilasi tai oluttuoppi kädessä.

Pääruoaksi syömäni pihviannos oli ihan ok. Ei mikään erikoinen, muttei pahaakaan. Työkaverin halloumikana sentään ansaitsi kehuja, samoin toisen työkaverin hampurilainen.

Jälkiruoaksi tarjoiltu juustokakku oli myös ihan ok. Voi tosin olla, että olen huono arvostelemaan juustokakkuja Nykissä syömieni ihanien juustokakkujen jälkeen, sillä harva juustokakku pääsee edes lähelle niitä herkkupakkauksia.

Lopuksi vielä kilistelyt irish coffeella (huomatkaa työkaverin ihana sormus, jonka kimaltelu ei tosin tule esiin tässä kuvassa) ja sitten pikkuhiljaa hipsimään kohti kotia. Memphis ei vakuuttanut allekirjoittanutta tälläkään kertaa, joten tuskin käyn kyseisen ketjun ravintoloissa jatkossakaan, paitsi ehkä drinkillä. Memphisin erilaiset mojito- ja caipiroskatyyppiset juomat ovat nimittäin hyviä, eikä talon viinissäkään ollut valittamista, mutta ruokarahani säästän jatkossakin muualle ja suosittelen samaa teillekin.

Martina on vähän väsynyt

2011-11-25T18:44:00.002+02:00

Syy siihen miksi blogissani on vietetty hiljaiseloa selvinnee tästä kuvasta. Pitihän se arvata, että syksyn energiahumalan aikana haalitut pikku projektit, kurssit ja muut menot imivät mehut pienestä bloggaajasta syksyn pimetessä talveen. Kaikki mitä olen touhunnut on ollut kivaa, mutta kun välillä pitäisi osata levätäkin. Niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Taisteltuani yli viikon flunssaa vastaan, koitti tällä viikolla pakkoloma kun meikätouhuajalle nousi kuume maanantai-iltana. Sairastuminen tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan töiden kannalta, mutta muuten pari päivää peiton alla teki varmaan ihan hyvää. Vielä kun osaisi olla stressaamatta ja tuntematta huonoa omatuntoa parin saikkupäivän takia. Oikeasti, hyvä etten tuhertanut itkua tajutessani tiistaiaamuna, ettei tässä kunnossa vaan voi tehdä töitä. Mihin katosi se fiksusti sairaspoissaoloihin suhtautuva Martina, ja mistä tuli tämä ääliö, joka tekee flunssaisenakin 11 tunnin työpäiviä? Hei haloo. Se on vaan työtä, terveys ennen kaikkea ja niin edespäin. Koitapa painaa se kaaliisi.

Paranemisprosessia auttoi ehdottomasti Ukkelin tekemä kasvissosekeitto, jossa oli paljon valkosipulia sekä chiliä, jotta flunssainen tyttö maistaisi edes jotakin suuhunsa lusikoimasta sopasta. Valkosipulin ja chilin lisäksi keittoon laitettiin bataattia, lanttua, porkkanaa, sipulia, persiljaa, Knorrin kanafondia ja paketti Koskenlaskijaa. Kasvissosekeiton lisäksi aseinani flunssaa vastaan toimivat myös Finrexin, kaikki mahdolliset C-vitamiinituotteet (Valion vadelmakeitto on ihanaa!) sekä Unelmien poikamies, jota katsoin kokonaisen kauden kahden saikkupäiväni aikana. Juuri sopivan aivotonta lässynläätä toipilaalle. Enhän toki voi tunnustaa pitäväni oikeasti kyseisestä sarjasta..

Flunssan jälkeenkin blogissani saattaa välillä asua pieni hiljaiselon poikanen, vaikka kuvia, reseptejä ja kuulumisia olisi paljon jaettavaksi. Postausideoita riittäisi vaikka joka päivälle, mutta kun aika ja energia eivät vaan millään riitä roikkumaan koneella niin paljon kuin haluaisin. Niinä hetkinä kun en nuoku koneen ääressä, toimii läppärini usein sisustussuunnittelija-Martinan pikku apulaisena ja blogi joutuu väistymään kodin suunnittelun tieltä. Taloprojekti on nimittäin tällä hetkellä kaikista tärkein, enkä malttaisi millään odottaa, että uusi kotimme on valmis. Vaikka onhan tämä rakentamisvaihekin toisaalta aika kutkuttavan jännittävä, vaikkakin melko stressaava välillä.

Ymmärtäkää siis pienet hiljaiset hetket, joita täällä saatetaan viettää, ja innostukaa odottamaan kanssani uuteen kotiin ja ennen kaikkea uuteen keittiöön pääsemistä. Se hetki tulee nimittäin olemaan iloa ja riemua täynnä, kun pääsen vihdoin uuteen unelmiemme keittiöön kokkaamaan, sekä bloggaamaan siihen ikkunan alle suunnittelemaani bloggaussyvennykseen kaikkia kivoja ruokajuttuja. Sitä odotellessa muistetaanhan välillä myös levätä ja haistatetaan flunssapöpöille oikein ällöttävän hajuinen mädäntynyt kananmuna!

Endless summer

2011-11-17T06:03:00.001+02:00

Älkää ottako otsikkoa *ittuiluna tämän kirpeän (jäätävän kylmän), tunnelmallisen (pilkkopimeän) ja kauniin (masentavan harmaan) syksyn keskellä. Tällä kertaa esittelemäni lime-juustokakku vaan sattui viemään allekirjoittaneen takaisin viime kesän helteisiin, sillä kun tätä kakkua lusikoitiin, oli kesä parhaimmillaan. Oi niitä aikoja..

Kuvien perusteella tämä on näköjään ollut taas niitä hetkiä, kun kuvaaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, vaan haluaisi jo päästä lusikoimaan kakkua. Enkä näköjään ollut ainoa joka ajatteli samoin, niin ahnaasti siellä jo ronkitaan kakkua esiin vuoastaan. Ei vaan, hyvä että kakun ottaa esiin joku muu kuin minä, sillä tapanani on löräyttää kakku tuusannuuskaksi keskelle lattiaa sen kanssa kikkaillessani. Annan siis jatkossakin kakkulapion/veitsen suosiolla muiden haltuun, joten varautukaa vaan kanssaherkuttelijat, teidän näppäriä käsiänne tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Pohja:

- 200 g digestivekeksiä

- 100 g voita

Täyte:

- 5 liivatetta

- 2,5 dl kermaa

- 2 kananmunaa (joista käytetään vain valkuainen)

- 250 g maustamatonta tuorejuustoa

- 3 limettiä

- 3 tl vaniljasokeria

- 1,5 dl sokeria

- loraus vettä

Kiille:

- 4 liivatetta

- 3 limettiä

- 0,5 dl sokeria

- pari desiä vettä

- vihreää elintarvikeväriä (ja tämä ei sitten todellakaan ole pelottava eikä vaikea asia niin kuin allekirjoittanut luuli. Pieni purkki löytyy kaupan leivontahyllystä ja ainetta on helppo lorauttaa kiilteen joukkoon)

Murskaa keksit ja sekoita ne hieman pehmenneeseen voihin. Painele voikeksiseos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi ja tiiviiksi kerrokseksi. Laita seuraavaksi liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa sillä aikaa sekä kerma että valkuaiset vaahdoksi omissa kulhoissaan. Sekoita tuorejuusto, limemehu ja sokerit keskenään sekä kerma- ja valkuaisvaahdot myöskin keskenään. Nyt sinulla on siis juustomehusokeriseos ja vaahtoseos odottamassa jatko-ohjeita.

Kiehuta pieni loraus vettä, sulata liivatteet siihen ja sekoita tuorejuustoseokseen. Nostele valkuaiskermavaahto sekaan ja kippaa taikina (tai mikä lie juustokakkuseos mössön nimi onkaan) vuokaan keksipohjan päälle. Tasoita pinta tarvittaessa ja anna kakun sitten jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä tehdään vielä kiille liottamalla liivatteita ja sekoittamalla ne limemehusta ja sokerista tehtyyn kiehuvan kuumaksi lämmitettyyn mehuun. Värjää neste elintarvikevärillä ja anna jäähtyä hyvin ennen kuin kippaat kiilteen lusikan avulla kakun päälle. Jähmetä jälleen jääkaapissa tovi ja kas, kakku on valmis ronkittavaksi!

Ostoslista

2011-11-16T07:24:00.002+02:00

Sain Meanwhile in Longfield -blogin Hulilta (eli tuttavallisemmin Kälyltä) kivan ostoslistahaasteen. Ideana on listata omalla ostoslistalla olevia asioita ja ajattelin heti, että tämähän on helppo juttu. Ostettavaa nimittäin piisaa. Haaste jäi muhimaan päähäni, kirjoitin alustavaa ostoslistaluonnosta ja yhtäkkiä huomasin ostaneeni jo monta listalla olevaa asiaa. Että jaahas, ei tämä niin helppoa olekaan, minulla kun on näköjään tapana ostaa heti ainakin kaikki pienemmät asiat joita tarvitsen. Aina sitä oppii uutta itsestään, en nimittäin ollut tajunnut tätä luonteenpiirrettäni aiemmin.

Olen toki tiennyt olevani hieman malttamaton ja hoitavani kaikki asiat mieluummin liian ajoissa kuin ajoissa (nimimerkillä lähes kaikki joululahjat on jo hankittu), mutten ollut kiinnittänyt aiemmin huomiota siihen miten vähän aikaa hankinnat oikeasti viihtyvät ostoslistallani. Poikkeuksiakin toki on (palatkaamme niihin kohta), mutta listalle heti haasteen saatuani kirjoittamani raippa, vuokrahevonen, ulkoilutakki, lämpökerrasto sekä tekninen aluskerrasto talven ulkoliikuntaa varten on jo ehditty hankkia.

Nopeasti vaihtuvien hankintojen lisäksi listalla on kuitenkin muutama ostos, joita en ole saanut vielä hommattua enkä todennäköisesti saakaan hankittua vähään aikaan, vaikka osa niistä on ollut ostoslistallani jo pitkään. Suurin osa näistä tuotteista on niin tylsiä etten jaksa mennä metsästämään niitä, tai sitten niin kalliita ettei pätäkkä riitä. Tässäpä siis lista näistä tuotteista:

1. Juoksukengät.

Tarvitsisin uudet juoksukengät, sillä vanhat alkavat olla jo melko kuluneet. Suunnittelin jo kesän lopulla ostavani uudet kengät alennusmyynneistä, mutta en vain ole saanut raahattua itseäni urheilutarvikekauppaan. Villi veikkaukseni onkin, että juoksen vielä ensi kesänkin vanhoilla kengilläni, ja sitten on muuten aivan turha ihmetellä miksi penikat, polvet ja alaselkä kipeytyvät.

2. Pohjalliset ja polvituet.

Uusiin juoksukenkiin olisi hyvä hankkia edellälueteltujen juoksuvaivojen takia hyvät pohjalliset. Polvitukiakin voisi olla hyvä kokeilla, sillä ne todennäköisesti pitäisivät luonnostaan löysät ja sisäänpäin lonksuvat polveni raiteillaan minkä myötä urheiluvaivat voisivat vähentyä huomattavasti. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin rasitusvamma kesken parhaan juoksuinnostuksen ja hyvien juoksusäiden.

3. Sykemittari

Sykemittarista olen haaveillut jo pitkään, mutta en vain ole saanut sitäkään hankittua. Urheiluvälineliike tuntuu todellakin olevan liian kaukana kun katselee tähänastista ostoslistaani. Listalle ilmestynee myöhemmin myös kahvakuula ja crosstrainer, mutta niiden hankinta on ajankohtaista vasta sitten kun saan hieman lisää asuinneliöitä ympärilleni.

4. Verenpainemittari

Lääkäri sanoi että Martinan pitäisi tarkkailla verenpainettaan mittaamalla sitä kotona, mutta Martinalla ei ole enää omaa olkavarsimittaria, eikä Martina ole saanut hankittua sellaista, sillä tuntuu että tarjouksessa on aina vain rannemittareita, jotka eivät ole yhtä luotettavia kuin olkavarsimittarit (mikä lausejako muka, kaikki yhteen putkeen vaan ettei kukaan saa mitään selvää!). Sen sijaan että Martina olisi tarkkaillut verenpainettaan, on Martina pitänyt lukemat korkealla juomalla kahvia ja muuta kofeiinipitoista sekä syömällä salmiakkia. Niin ei saisi tehdä.

5. Tyyny

Tarvitsisin tämänhetkisen tyynyni lisäksi vielä toisen tyynyn kannattelemaan isoa ja painavaa päätäni. Yksi tyyny ei selvästikään riitä, sillä minulla on tapana tunkea käsi tyynyn ja pään alle tuomaan lisäkorkeutta (arvatkaa kuinka monta kertaa olen herännyt käsi puutuneena) ja silti niska-hartiaosasto on toisinaan aivan jumissa aamuisin.

6. Mustat avokkaat

Mustat tavalliset avokkaat umpinaisella kärjellä ja sopivan korkuisella korolla, eli kengät, jotka sopivat kaikkiin tilaisuuksiin ja joissa pystyy hengailemaan koko päivän. Näiden hankkiminen vaan vaatisi niin paljon sovittamista ja etsimistä, etten millään ole saanut niiden hankkimista aikaiseksi. Lisäksi niiden hankkiminen on vähän tylsää, mikä ei varsinaisesti kasvata shoppailuinnostusta.

7. Keittiötavaraa

Keittiöön tarvitsisimme ainakin uusia kauhoja (sillä olemme katkaisseet muskelikäsillämme kaikkien kauhojen varret, paitsi tietysti sen huonon, jonka kauhaosa on täynnä halkeamia), hyvän veitsen (tai veitsisetin), tupperware-valkosipulipuristimen (sillä se on paras) ja yleiskoneen (niin onnistuu taikinan tekokin helpommin). Lisäksi uuden talomme keittiöön haluaisin vaikka mitä kivaa kun säilytystilaa tulee olemaan rutkasti enemmän, mutta niistä ei toistaiseksi sen enempää.

8. Kirjoja

Myös kirjoja on ostoslistallani aina (onhan haaveenani koko seinän kokoinen kirjahylly täynnä kirjoja), vaikka tuppaan hankkimaan niistäkin uusimmat himotuksen kohteeni heti. Seuraava kirja on kuitenkin pysynyt ostoslistallani jo pidempään enkä millään saa sitä hankittua vaikka haluaisinkin: The Flavour Thesaurus - Pairings, recipes and ideas for the creative cook (Bloomsbury, 2010).

9. Kestosuosikit

Ostoslistallani komeilevat aina Mariskoolit, Nomination-palat, Bodyshopin vartalovoit, ratsastustunnit, -leirit ja -vaellukset sekä ulkomaan ja kotimaan matkat. Näistä mitään ei voi koskaan olla liikaa.

10. Ainiin ja vielä ne pari pikkujuttua..

Yllälueteltujen hankintojen lisäksi ostoslistalla on vielä uuteen kotiin tarvittavat pikkujutut, kuten keittiökalusteet, kulmasohva, poreallas, kirjahylly, sauna, kodinhoitohuoneen kalusteet, pari telkkaria, työpöytä, meikkipöytä, kahden wc:n kalusteet, ruokailuryhmä, nurmikko, 11 puuta, pihakalusteet sekä seinät, katto ja kaikki muu tarvittava siihen taloon, johon nämä tulevat. Mutta nämä ovat tosiaan niitä pikkujuttuja, jotka hoituvat käden käänteessä pikkurahalla, joten ei mietitä niitä sen enempää.

Lähetän haasteen eteenpäin kahdelle blogiani ihan ensimmäisten joukossa kauankauan aikaa sitten kommentoineelle kaverille, eli Tamarind Heavenin Hipulle sekä Annan tuvan Annalle. Ostoslistat jakoon tytöt!

Hiljaa hyvä tulee

2011-11-11T06:41:00.001+02:00

Tiedoksi teille, jotka olette miettineet miten projektini nimeltä "Kokkaa läpi koko Jamie Oliverin reseptikirja" sujuu, niin kiitos kysymästä, se sujuu oikein hyvin. Olen touhuillut pikku keittiössäni kaikessa hiljaisuudessa jos jonkinlaista Jamien ruokaa ja kyllä se vaan on edelleen niin, että herran ruoissa kaikki tuntuu olevan enemmän kuin kohdallaan. Maut sopivat mielettömän hyvin yhteen ja kirjaa läpi kokatessa tulee tutustuttua moneen sellaiseen raaka-aineeseen, joihin ei normaalioloissa tulisi tökättyä kokkiveistään. Sangen opettavaista siis.

Olen kokannut tähän mennessä ehkä noin kaksi viidesosaa kirjan annista. Vaikka paljon on jo tehty niin vielä enemmän on tekemättä. Projekti on kuitenkin niin antoisa etten ahdistu sen hitaan tuntuisesta etenemisestä, vaan käyn reseptejä läpi kaikessa rauhassa tietäen, ettei tälle projektille ole deadlinea. Esimerkiksi kaikki grilliohjeet odottelevat kiltisti sitä, että saamme talon valmiiksi ja hankittua sen pihalle grillin, jossa voin valmistaa sitten joskus Jamien grilliherkkuja. Myös friteerausta sisältävät ohjeet odottelevat aikaa kun Ukkeli on keittiössä apunani, sillä kuuma öljy ja minä saatamme olla vaarallinen yhdistelmä.

Homma sujuu siis omalla painollaan kaikessa rauhassa ja ottaa aikaa vielä ainakin vuoden, todennäköisesti useampiakin. Tässä kuitenkin todisteeksi projektin etenemisestä muutama Jamien kotona -kirjasta kokkaamani ruoka, joita ei ole aiemmin blogin sivuilla näkynyt:

Omatekemä marenki päärynöiden, suklaakastikkeen, kermavaahdon ja pähkinöiden kera. Voin veikata että olisin tuskin tullut valmistaneeksi marenkia itse ilman tätä kirjaprojektiani, sillä olin kuvitellut sen olevan jotenkin kamalan vaikeaa. Vaan sitähän se ei ole, kiitos vaan Jamielle tämänkin asian opettamisesta.

Tämä dippisetti tuhoutui samalla kun paikkasimme aukkoa elokuvasivistyksessämme katsomalla Schindlerin listan. Oli muuten hyvä leffa, vaikka se olikin vanha ja pitkä, mikä ei yleensä lupaa hyvää elokuvista puhuttaessa. Karu aihe jaksaa kuitenkin kiinnostaa minua aina ja elokuva oli karmaisevan todentuntuinen ja koskettava. Ruoasta sen verran, että täytyy myöntää tämän dipin epäilyttäneen minua suuresti lueskellessani sen reseptiä kirjasta, mutta hyväähän siitä tuli.

Yllä taas esimerkki raaka-aineesta, johon en välttämättä tarttuisi heti ensimmäisenä sompaillessani lihatiskillä. Kyseessä on siis lammas, joka tuo monelle mieleen tunkkaisia assosiaatioita vanhasta märästä villasukasta. Ei mikään helpoin valmistettava siis, mutta Jamien ohjeilla lampaan valmistaminen onnistui meikätumpeloltakin. Lampaan kanssa syötiin kaalia, kapriskastiketta ja juuresmuussia.

Farouge

2011-11-09T07:10:00.001+02:00

Kuten niin moni muukin, myös minä pidän matkustelusta aivan hurjan paljon. Tulevia matkoja on ihana suunnitella ja ahdistun helposti, jos tiedossa ei ole mitään matkaa, ei edes pienenpientä Tallinnan risteilyä. Haaveilen mielelläni myös unelmamatkoista, joita ei todellisuudessa ole mahdollista toteuttaa ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Tämän vuoden keväänä toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni kun buukkasimme Ukkelin kanssa Karibian risteilyn (josta en ole vieläkään kirjoittanut blogiin, uuuupsista..). Olin haaveillut Karibian risteilystä jo pitkään, mutta en ihan oikeasti uskonut koskaan pääseväni sinne, paitsi ehkä hyvällä tuurilla joskus mummoeläkeläisenä. Karibian risteilyn toteuduttua seuraava suuri unelmani on matka Havaijille. Vielä minä senkin joskus toteutan..

Sillä aikaa kun ulkomaan matkat ovat pelkkä haave vain, voi tehdä pieniä makumatkoja eri maiden keittiöihin. Eräänä iltana menimmekin libanonilaiseen ravintolaan syömään kolmen ruokalajin menun, ja totta tosiaan, kun unohti vastapäätä katua näkyvän entisen työpaikan ikkunan ja helsinkiläisen maiseman, pystyi kuvittelemaan olevansa Libanonissa. Pienet ravintoloissa tapahtuvat makumatkat ovat siinäkin mielessä kivoja, että näin voi käydä (tai siis leikkiä käyvänsä) myös sellaisissa maissa, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. Hyvänä esimerkkinä tästä on juurikin Libanon, jonne en olisi kirmaamassa heti ensimmäisenä lottovoiton osuttua kohdalle.

Ruoan puolesta Libanon matkakohteena kyllä houkuttelisi, sillä Farougessa maistelemamme libanonilaiset ruoat olivat hyviä kavereita makunystyröideni kanssa. Alkuun pieni pöytämme kannettiin täyteen mezejä (nuo kaaaikki ruoat tuossa yläpuolella), vai miksi ne pikku naposteltavia Libanonissa kutsuvatkaan. Omia lemppareitani olivat nuo ihanat sienet sekä hauskan näköinen hummus.

Runsaan meze-tarjoilun jälkeen siirryimme pääruokaan, joka oli yllätyksekseni melko pieni, varsinkin kun ajattelee, että nuo kaksi lihavarrasta oli tarkoitettu kahdelle ihmiselle. Alkupalojen jälkeen pienehkö pääruoka oli meille oikein sopivan kokoinen, mutta voin kuvitella herra pullistelijabodarikaverusten ilmeet, kun heidän eteensä kannetaan tuollaiset vartaat. Ei taida proteiinimäärä riittää, mutta pullistelijabodarit voivatkin mennä muualle syömään lihamättönsä.

Jälkiruoaksi sai valita vaniljajäätelöpallon tai mustikkasorbettia. Ajattelimme ensin ottavamme tietenkin molemmille mustikkasorbettia, sillä vaniljajäätelö on tylsää, mutta onneksi päähäni livahtanut mielenhäiriö sai meidät tilaamaan molempia, jotka söimme sitten puoliksi. Vaniljajäätelö oli nimittäin heittämällä parempaa kuin sorbetti, vaikkei sorbetissakaan mitään vikaa ollut. Vaniljajäätelö oli vain ihan mielettömän hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin Kälyn ja Insinöörin omatekemä vaniljajäätelö, joka on ehdottomasti parasta koskaan maistamaani vaniljajädeä. Näköjään tylsästä ja tavallisestakin voi tehdä todellista herkkua.

Myös viinivalinta osui tällä kertaa aivan nappiin ja olimme jo kirjoittamassa viinin nimeä muistiin, kunnes hoksasimme älykkäinä ihmisinä kameran. Sillähän voi ottaa kuvan viinipullon etiketistä niin ei tarvitse kirjoittaa koko litaniaa kännykän muistiin tai majavavihkoon, eli eräänlaiseen muistikirjaan jota kannan aina mukanani. Voi himpura että me ollaan fiksuja. Ajatella, kameraa voi käyttää vaikka mihin! Joopajoo, tässä hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertainen ihminen repii riemua hoksatessaan muille päivänselvän asian.

Kaiken kaikkiaan Farouge oli ja on oikein viehättävä ravintola. Kokeile vaikka seuraavalla kerralla kun kaipaat hieman vaihtelua lautasellesi.

Kalafondi

2011-11-05T09:12:00.001+02:00

Saatuani paketillisen Knorrin fondeja kotiin, oli selvää, että uutuusmakua kalafondia pitää päästä kokeilemaan mahdollisimman pian. Fondipakettihan liittyy toimintaani Buzzadorina, ja voit lukea siitä lisää täältä.

Löysin Maku.fi:n sivuilta näppärän oloisen kermaisen rapu-maissikeiton reseptin ja sitä meikäkokki sitten keitteli, kun olin havahtunut neljän tunnin keittiösuunnittelun jälkeen siihen, että on nälkä. Kummasti se aika juoksee kun keskittyy johonkin kivaan tekemiseen. Vaikka ruoanlaitto ja syöminen on melkein parasta maailmassa, harmitti minua keskeyttää hyvään vauhtiin päässyt suunnittelutyö vain sen takia että ihminen tarvitsee ruokaa. Ihan tyhmää. No mutta, keitto syntyi nopeasti ja maku oli niin mainio, että päiväunilta syömään herännyt Ukkelikin täytti lautasensa yhä uudelleen ja uudelleen makoisalla rapukeitolla.

- 2 rkl voita

- 1 sipuli

- 1,5 rkl vehnäjauhoja

- 4 dl kala/-kanalientä (tai kalafondi ja 5 dl vettä)

- 4 dl kermaa

- 200 g maissia

- 200 g rapua (tai surimia)

- suolaa

- tabascoa

- valkopippuria

Kuullota pilkottu sipuli kattilan pohjalla voissa. Lisää joukkoon fondi ja vesi (tai valmis kala-/kanaliemi) sekä vehnäjauhot. Kiehuta viitisen minuuttia ja lisää sitten kerma. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä sitten lämpöä ja lisää ravut tai surimit (pilkottuna mielellään) sekä maissin pipanat. Mausta ja syö.