Kerän kanssa

Nyt huvittaa...

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 09 Apr 2010 11:41:00 +0000

Syödä marcarpone-juustoa suoraan purkista lusikalla. Ei tosin kovin paljoa.

Katsella taloja vaunulenkillä.

Aloittaa idätys, koska mitä pidemmälle kohti kesää mennään, sitä vähemmän kaupassa on mitään tuoretta, joka olisi ostamisen väärtti tai ei ainakaan tuotettu vähintään Brasiliassa.

Pohtia minkä verran puutarhaihmistä minusta löytyy. Laittaa kasvamaan jotakin, jonka kasvua voi seurata ensin sisällä ja siirtää sen jälkeen ulos kukoistamaan. Kun kerran omistaa ensimmäistä kertaa elämässään pihan.

Uudistaa blogia. Jos ei saa aikaan juuri mitään muuta kuin kauniita ajatuksia käsityön saralla ja haluaisi mielellään kirjoittaa, on kai vaihdettava näkökulmaa. Siis Kerän kanssa tästälähin mahdollisesti myös ilman kerää. Sen sijaan kera ainakin kirjojen, vauvojen, ruoan ja kaiken muun joka täyttää päiväni. Vaikken minä sitä kerääkään aio unohtaa. Kunhan luon itselleni vähän isommat kehykset.

Tänään kotona

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 12 Mar 2010 13:03:00 +0000

Intro tai esinäytös:

Nappula vietti viime yönä oikeastaan ensimmäisen todella lyhyen yön. Vietin aikaa makuuhuoneessa aamu-neljästä lähtien hyssytellen ja keinutellen ja toivoen ihmettä tapahtuvaksi. Kahdeksalta pikku julmuri kyllä nukahti rauhallisen oloisesti vain herättääkseen juuri helpottuneeseen ja makeaan uneen vaipuneen äitinsä ruhtinaallisen 25 minuutin päästä. Yhdeksän aikaan alakertaan kömpiessäni olin aika kypsää kamaa.

Siitä päivä kuitenkin on muuttunut vain paremmaksi. Kymmenen jälkeen sininen taivas ja aurinko raivasivat tiensä pilvien lomasta. Tällaisena aamuna heitin suosiolla Hesarilla vesilintua, otin mukaan kupin teetä ja avasin tietokoneen. Blogeissa surffailu piristää kummasti, oman päivittäminen vielä enemmän. (Tässä vaiheessa kerä nukkui kantoliinassa tuhisten lyhyeksi jääneen yönsä univelkoja pois...)

Ensimmäinen ja ainoa näytös:

Tänään surffailin sisustusblogeissa, jotka kyllä aiheuttavat myös pientä ahdistusta. Miten niin teillä on noin kauniita, vaaleita, aina siistejä, täydelleen yhteensopivia koteja? Olen viime aikoina huomannut, että sisustuksesta on tullut jonkinlainen pakko. Sen lisäksi että näppärä nykynainen luo uran, keittää hillot ja mehut, ompelee perheelleen kauniita ja erilaisia vaatteita, maalaa taulut kodin seinille ja suunnittelee omat kudinmallinsa, hän myös somistaa siinä sivussa sisustuslehteen kelpaavan kodin. Omassa lähipiirissä moni täysin tasapainoinen henkilö stressaa kotinsa sisustuksesta. Että pitäis olla jotenkin mietitynpää ja kehtaako tänne nyt kutsua. Itsekin huomaan puoli vuotta muuton jälkeen ensimmäiseksi selitteleväni kaikille vieraille, että kun ei täällä oikein ole vielä valmista. Milloin sisustamisesta tuli tällainen minuuden symboli?

Siksipä laitan tähän nyt muutamia kuvia sellaisista asioista, joista pidän kodissani. Sillä minä pidän kodistani. Juuri niin keskeneräisenä tyylien sekamelskana ja sillisalaattina kuin se on. Ja kas, tehän ette koskaan tule tietämään, mitä on kuvien rajauksen ulkopuolella....

Keittiön hyllyille olen koonnut valikoiman silmää miellyttäviä esineitä. Alahyllyn daami on kihlajaismatkalta Prahasta, vaaka ruotsalaiselta kirpputorilta ajalta kun vaihto-opiskelin ja ruusukupit häälahja. Tällä hetkellä pään vaivaa aiheuttaa se, että ristiäisiin kupit pitäisi ottaa käyttöön, mutta samalla katoaa tärkeä sisustuselementti. Hmpf.

Vanhat julistetaulut odottavat seinälle pääsyä. Vasemman puoleinen on oikeasti vanha ja se mainostaa Göteborgin huvipuisto Lisebergin cabarethallin ohjelmistoa. Miehen isoisä on esiintynyt soittaen pianoa nelikätisesti. Oikeanpuoleinen on uusvanha. Siinä houkutellaan ruotsalaisia matkustamaan lautalla Suomeen.

Pöytä on vanha ja tuolit uudet. Tuolit on kuskattu Suomeen kahdestakin eri Ikeasta Ruotsista, kun Suomesta niitä ei enää saanut. Ajoimme polvet suussa ensimmäisten kolmen tuolin kanssa Ikeaan numero kaksi, josta löytyi kuin löytyikin viisi lisää. Sitten paketit voitiin purkaa ja lopettaa polvet suussa ajaminen. Ensimmäiset kolme kun olisi palautettu Ikeaan numero kaksi, jos niille ei olisi löytynyt seuraa. Hieman monimutkaista. Mutta ainakin näillä Ikea-tuoleilla on tarina. Pöydällä on muuten lahjaksi saamani pellavainen laudeliina. Ei mitään mahdollisuutta että veisin kaunottaren saunaan!

Päiväni sisustusbloggaajana - hyvää viikonloppua!

Ps. Ajattelin kutoa ensimmäisen kolmiohuivini näistä Dropsin alpakoista. Suositelkaahan mallia ensikertalaiselle. Jotakin vähän fifiä monimutkaisempaa, muttei mitään sellaista, jossa valmis huivi pitää purkaa kokonaan kun toiseksi viimeisellä kierroksella tiputtaa yhden silmukan. Any ideas?

Hän on täällä ja tuhisee

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Wed, 24 Feb 2010 09:28:00 +0000

Samana iltana kun narisin teille, ettei pieni keräni kai aio syntyä koskaan, hän päätti pistää toimeksi. Ja nyt hän on täällä. Roikkuu kantoliinassa, piipittää, tuhisee ja narisee unessaan.

Hän on huomenna kolme viikkoa vanha. Hän on minun lapseni ja se on tunne, jota en osaa sanoiksi pukea. Kun hän tarttuu minun sormeeni imiessään maitoa silmät kiinni, hän ei aavista, että saisi minulta mitä vain, jos ymmärtäisi juuri silloin pyytää. Esimerkiksi sen hevosen, josta hän ehkä alkaa haaveilla 15 vuoden päästä. Tai sen prinsessamekon, jollaisen hän varmasti haluaa jo neljän vuoden päästä. Vaikka mistäpä minä tiedän, ehkä hän haluaakin olla teinimutanttikilpikonna. Hän on vielä arvoitus, kokonainen elämä odottamassa tapahtumista.

Päivän vanha tonttuni.

Ja lähes kolme viikkoa vanha pörisijä, Pönttinen.

Samaan aikaan mietin, mitä minä saan teille kertoa hänestä, sillä sehän on hänen elämänsä. Vielä hän on ehkä tunnistamaton, mutta jos en kuvaa blogiin itseäni, miten pitkään saan kuvata häntä?

Elämä on huomattavasti hidastunut ja niinpä näihin sukkiin muotutuva joki virtaa täällä varsin verkkaan. Näissä on klassikon tuntua, mielettömän hieno ohje löytyy Yliveto -blogista, josta varsin moni on sen jo bongannut. Avaruudellinen hahmotuskykyni oli kovilla mallitaulukon kanssa, mutta onneksi pulmat minulle ratkaisivat rakkaat ompeluseuralaiset ja nyt seurassa taitaa jo syntyä useammatkin Kalajoet.

Ja melkein valmiiden listalla Novitan viime talven lehdestä virkattu hame rakkaalle ystävälle. Joka ei ehkä enää usko, että se koskaan valmistuu. Voi häpeä, verkkainen on ollut tämäkin projekti, mutta nyt viittä vaille valmis.

Eilen pieni keräni sai lahjaksi Tokkulin Teppo-koirakäsinuken. Äiti on ihan myyty ja Teppo on jo tehnyt tuttavuutta kerän kanssa. Vaikka mainita täytyy, että minä kyllä luulin häntä kenguruksi...

Pientä ihmistä odotellessa

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Tue, 02 Feb 2010 16:59:00 +0000

Tänään aamu valkeni niin lumisena, että maisemaa ei erottanut taivaasta. Oli vain valkoista. Vähitellen lumisade väistyi ja antoi tilaa kirkkaalle, kuulaalle talvipäivälle, jossa oli ihan selvästi jo helmikuuta.

Viisi päivää lasketun ajan jälkeen minä olen tänään rauhoittunut - puhallellut ensin kiukkuisena aamulla ja sitten päättänyt, että olkoon tulematta. Ja luulin vielä varautuneeni ylimenoon, vaan kissan viikset. Kiukku alkoi kuitenkin haihtua osapuilleen samaan aikaan kuin lumisade ja loppupäivän tunnelma on ollut suorastaan kotoinen. Sain ajatukset jotenkin oikeille raiteille. Mikäs tässä ollessa, kun saa luvan kanssa viettää aikaa kotona, istua sohvalla ja kutoa, nukkua päiväunia niin että aurinko paistaa huoneeseen ja laittaa ruokaa ja leipoa. On vain yllättävän vaikea odottaa jotakin, jonka tietää olevan tulossa, muttei milloin. Ajatelkaapas, sellaisia asioita ei elämässä ole kovin montaa.

Kiireisen syksyn ja loputtoman kodin laittamisen keskellä olen kuin olenkin saanut jotakin lämmintä kudottua talvilapselleni. Ja onneksi niin moni muu taitava on jo nyt muistanut pientä ihmistä - voi miten ylpeänä tämä äiti pukee lapsensa päälle ihania villaisia lahjoja! Esimerkiksi rakkaat ompeluseuralaiset yllättivät minut ompeluseuran äitiyspakkaukselle ja se on kuulkaas niin hieno, etten ole vieläkään raaskinut purkaa asioita laatikosta vaan puran ja pakkaan sitä ja esittelen vieraille ja kyläilijöille.

Laatikossa oli kaksi erikokoista puuvillatakkia, molemmat aivan valloittavia, kesäinen pitsimyssy, alpakkaiset pikkuruiset sukat, lapaset ja säärystimet (en tiedä käyttävätkö vauvat säärystimiä, L totesi, mutta minä tiedän, että ainakin tämä meidän vauva käyttää), sekä kasa somasti koristelluille korteille hienosti tekstailtuja lasten loruja. Ihania, kaikki tyyni, parhaita lahjoja.

Onneksi marssin tänään kello neljä yläkertaan, sillä matalalta paistava aurinko ei aivan yltänyt alakertaan ja keittiöön, mutta makuuhuone kylpi kultaisessa valossa. Kun tulin portaita ylös, luulin aluksi jättäneeni lampun päälle.

Piskuisen, mutta toivottavasti sitäkin lämpimämmän peitteen kudoin talvilapselle Pirtin kehräämön karstavillasta. Emmin hetken, sillä vaikkakin lämmintä, maailman pehmoisinta paksu karstavilla ei tietenkään ole. No, peitto on vaunuihin lämmikkeeksi eikä sinällään ole ihoa vasten, joten lämpö ratkaisi. Tuli hieman turhankin soma reunapitseineen, mutta myönnän, etten kertakaikkiaan jaksanut purkaa kerran aloitettua pitsireunaa vaan totesin kylmästi, että näillä mennään.

Villatakkejakin pienelle jo on, mutta tammikuun alussa pakkasten paukkuessa huomasin, että villahousuthan ne olis rautaa. Ja tällaiset tuli. Housuja en ole koskaan kutonut ja katsoin mallia viimeisestä Modasta eli vuoden 2010 ekasta numerosta ja keksin loput.

Pitäkää peukkuja, että saan talvilapsen pian luoksemme. Yhdeksän kuukauden jälkeen olen niin kovin utelias.

Uudessa kodissa...

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sun, 13 Sep 2009 14:48:00 +0000

...on nyt asuttu kaksi viikkoa. Pikainenkin remontti, vain vähän maalausta siellä täällä, vie aikansa ja eilen illalla sain vihdoin aikaiseksi jo kovasti kaipaamani kotoisen nurkan kaiken sotkun keskelle.

Uusi koti on uudessa kaupungissa, josta en kuukausi sitten tuntenut oikeastaan ketään. Minusta on tullut järvenpääläinen. Aloitin viime viikolla työväenopiston tilkkutyöryhmän, jonka keski-iäksi paljastui 60+. Eipä siinä mitään, mutta jossain niitä hieman omanikäisempiäkin ihmisiä olisi hauskaa tavata... :) Olo on kuin ulkomailla, kun isompaan kauppaankin lähtemiseen tarvitaan kartta.

Muuttorumba on tehokkaasti karsinut kaiken ajan käsitöiltä, aika vain kuluu ja alan kohta pelätä että joulu jyrää ja pieni talvilapseni ei saa päälleen mitään villaista helmikuun pakkasia vastaan. Siksipä aion antaa palttua remppatöille (ja portaat on tänään sitäpaitsi jo oikeastaan valmiiksi maalattu) asettua oikein mukavasti tähän sohvankulmaan ja kaivaa esiin jonkun pienen nutun ohjeen. Telvisiossa näyttävät Mogomboa, kovasti klassikon näköinen leffa jossa Clark Gable uhoaa keskellä mystistä afrikkaa ja kumoaa naiset kulmakarvan kohotuksella.

Lapsuus

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 14 Aug 2009 16:28:00 +0000

Viime viikonloppuna olin seikkailulla, ehkä vähän aikamatkallakin.

Kun olin pieni, meillä ei ollut kesämökkiä vaan pakkasimme kesäisin autoon teltan ja ajoimme Itä-Suomeen, missä teltta pystytettiin pienelle autiolle luonnon hiekkarannalle, jonka taisi omistaa joku suuri metsäyhtiö. Ne kesäviikot olivat aina täynnä pientä taikaa. En ole käynyt paikalla viiteentoista vuoteen. Viimeiset viisi vuotta luulin, että rannat on pilkottu mökkitontteiksi ja vasta tänä kesänä katsoin internetin karttaohjelmasta, ettei näin suinkaan ollut. Niinpä pakkasimme taas auton - tällä kertaa oman aviomiehen, koiran ja vatsassa kasvavan perheenjäsenemme kera ja ajoimme lapsuuteen.

Puolipimeässä hiiviimme perjantai-iltana kallioiden yli ja metsäryteikön läpi kaikkine kantamuksinemme ja lähestyimme rantaa varovasti. Suuri varjo, joka metsän siimeksestä muistutti uhkaavasti pientä mökkiä osoittautui rantaan hylätyksi asuntolaivan rotiskoksi. Ranta oli tallessa. Kaikki oli aivan kuin ennenkin. Kallioiset saaret rannasta avautuvan ulapan takana, suuret siirtolohkareet rannan tuntumassa, mänty telttapaikan vieressä.

Aamulla mies viritteli tulen, keitimme tulella aamupuuron. Istuimme uppotukilla vierekkäin sitä syömässä ja katoimme leivät sopivalle laakealle irtokivelle. Jaaha, mitä täällä sitten oikeastaan tehtiin? kysyi mies uteliaana. Siinäpä se, ei niin paljon mitään kovin erikoista.

Aamuisin aurinko saapuu rantaan sopivasti, kun aamiainen on syöty. Luetaan kirjaa, maataan auringossa, uidaan ja polskitaan loputtomasti tai silloin tällöin vähän iästä riippuen. Yleensä joskus aamupäivän mittaan puhdistetaan hiekka varpaista, laitetaan kengät jalkaan ja kavutaan kallion yli takaisin autolle. Pienen kylän keskustassa juodaan kolat paikallisessa, käydään kaupassa ja pienessä kirjakaupassa. (Yhtenä kesänä luin kaikki Narniat yksi toisensa jälkeen. Kirjakauppaa ei enää ollut...).

Rantaelämään kuuluivat erottomana osana myös retket läheiselle kivivuorelle, vaeltelu pitkin rantoja (metsässä kasvoi vanomoita, joista äiti yhtenä kesänä solmi minulle seppeleen) ja kahlaaminen läheiselle saarelle. Illalla, kun päivä alkaa laskea ja ilma viiletä päivän lämmön jälkeen, sytytetään taas tuli. Isän kanssa lähetimme usein matkaan kokonaisen armadan kaarnalaivoja. Sen voi tehdä vasta kun ilta taittuu niin, että ilma alkaa puhaltaa maalta päin.

Sellainen oli lapsuus ja yhden viikonlopun olin siellä taas. Ajattelin sitä pientä ihmistä, jolle me kohta luomme lapsuuden ja sitä, ettei sen kokoisen onneen kovin kummoisia aineksia tarvita. Vanhemmat väittivät, ettei aurinko edes paistanut aina silloin kun lapsuudessa telttailimme rannassa. Pötypuhetta. On kai saanut hyvän lapsuuden, jos siihen vielä vuosien jälkeen suhtautuu tällaisella suorastaan fanaattisella nostalgialla. Ostaisin rannan, jos voisin samalla ostaa koko alueen, niin ettei sinne ikinä rakenneta mökkejä vaan että siellä voisi vastaisuudessakin vaellella vapaana.

Erään toisen lapsuus alkaa ensi tiistaina. Miehen veli saa lapsen keisarinleikkauksella sillä pieni jästipää on viime hetkellä asettunut poikittain roikuttuaan pitkään mallikelpoisesti alaspäin. Siihen lapsuuteen tulee kuulumaan eteläruotsalainen omakotitalo, oma uima-allas ja leipä, joka on aina vähän makeaa. Ei varmaan hullumpi lapsuus.

Malli Drops baby 10-11
Koko 1/3 kk
Drops Muskat

Köh, köh!

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sat, 25 Jul 2009 16:19:00 +0000

Köh ja köh, vähän on blogissa tunnelma kuin pölyisellä vintillä :) Mutta ei siitä sen enempää, katsotaan minkälaisilla päivitysväleillä jatkossa onnistun toimimaan.

Nyt käsityökorista on kuitenkin tulossa maailmaan taas paljon uutta, josta tässä ensimmäinen pala. Neljän viikon lomailun jälkeen kotiviikonloppu on aika mannaa ja aamun koirapuiston ja kaupassa käynnin jälkeen valloitin sohvan ja otin esille viittä vaille valmiin torkkupeiton. Tarvittiin vielä muutama kerros ainaoikeaa ja sen lisäksi päässäni oli muhinut idea johon kuului hieman helmenpujottelua...

Tämän torkkupeiton tuleva omistaja on ihan pikkiriikkinen, vasta kaksi viikkoa vanha pieni mies, hyvän ystävän esikoinen. Peittoakaan ole koolla pilattu ja se on kyllä taivaan kiitos. Pitkäpinnaisuuteni neulesaralla on rajattu ja tällainen suurehko, yksi kappale vaatii multa hieman hermonvenytystä. Nytkin menin sieltä missä aita on matala, kasin puikoilla ja Dropsin Eskimolla syntyy valmista kyllä ihan kiitettävää vauhtia. Taisin projektin keskellä kyllä jupista, että omani ei tällaista taida saada, mutta ehkä pehmenen ennen tammikuuta. Niin, myös Kerän kanssa blogissa odotellaan ihan ensimmäista omaa pientä kerää :)

Puolesta kilosta lankaa syntyi ensi talveksi noin 75 cm kertaa 75 cm suuri vaununlämmike. Tämä on pakkaseen varmasti hyvä lääke, ainakin sen kutominen kesällä oli aika lämmintä puuhaa. Ja yksinkertaisuus on mielestäni kuvionnissa valttia, varsinkin tällaisella paksulla langalla.
Helmet pääsivät koristamaan tupsuja, joista sain harvinaisen vahvan vision kesken työtä ja kivat niistä tulikin. Hieman hirvittää, että tällaiset ulokkeet ovat varmasti pienen herran tutkimuksen kohteena ja testaus saattaa olla aika armotonta, mutta katsotaan mitä kestävät :) Täytyy antaa lahjalle hieman takuuta ja jemmata jämälanka.

Eilen illalla kylässä kävivät veljeni, hänen kiinalainen vaimonsa ja Euroopassa ensi kertaa kylässä olevat vaimon sisko ja siskon tyttö. Heiltä sain lahjaksi tämän ihanan orkidean, joka suorastaan huusi päästä samaan postaukseen lilan torkkupeiton kanssa. Suunnittelin illallista kieli keskellä suuta, sillä vieraat eivät olleet tottuneet eurooppalaiseen ruokaan, mutta lopulta periaasialainen wokki ja edes hieman suomalaisempi hedelmäsalaatti tekivät hienosti kauppansa.

Käsityökorissa on sellainen kiitollinen tilanne että moni työ on viittä vaille valmis. Viime metrit on hauska kuroa umpeen, jos näyttää tulevan onnistunutta. Ylihuomenna alkaa todellinen työnteko, joka hieman hirvittää, mutta arkea on jo vähän ollut ikäväkin.

Á la Pitkätossu

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sun, 15 Mar 2009 11:43:00 +0000

Tekeillä olevat isot projektit alkoivat kyllästyttää ja kaivoin lanka-arkusta esille kasan jämäpätkiä. Isot puikot, eikä mitään piiperrystä, ison osa langoista kudoin kaksinkertaisina ja värien suhteen olin suvaitsevaisen suuripiirteinen; seuraavaksi päässyt väri valikoitui sen mukaan, mitä pussista sattui käteen osumaan. Ei hullumpaa, joskus sattuma on ihan hyvä värisuunnittelija!

Blogikoira Ossi on kasvanut isoksi. Se on jo puolivuotias nuorimies, jonka intohimo ovat lankakerät ja kaikenlaiset sukka-asiat. Villasukat, aah, villasukat...sukkahousut oj! Kaikkein rakkain lelu on Turkista ostetuista feikki Pierre Cardin sukista (joita ei jalassaan kykene pitämään kukaan täysipäinen) koottu rähjäke. Sille eivät pärjää hienot ostolelut.

Hei, mä haluan myös kuvaan! Näättekö miten hieno villasukka mulla on jalassa? Mä valitsin tällaisen valkoisen ruskeilla tehosteilla, ainoo, että kurakelillä nää likaantuu aika helposti. Silloin tää mun väri on enemmän sellainen kuraruskea. Mut ihan naturelle..

Miun blogi, jossa tänään on karamelleja

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 06 Mar 2009 18:25:00 +0000

Jostain ihan kummasta syystä olen kehittänyt blogista itselleni paineita. En ole päivittänyt puoleentoista kuukauteen, koska en ole saanut mitään mainitsemisen arvoista valmiiksi. Olen kuvannut karamelleja, mutten mielestäni voi postata niitä, koska olen jo postannut yhden taukomusiikki-jakson. Voisiko joku kolauttaa mua klapilla hiukan päähän? Josko tokenisin.

Terapia alkaa nyt. Tämän on mun blogi ja ihan sellainen kun siitä sattuu tulemaan. Täällä voidaan postata karamelleista vaikka vuosi ja silti saan itse olla sitä mieltä, että tämä on neuleblogi. Tämä on oma herttis maailmani, ei todellinen, vaan juuri sellainen kuin haluan. En piru vie neulo yhtään mitään vain sen takia, että blogissa ei ole postattu pitkään aikaan mitään puikoilta, vaan pelkkiä karamelleja. Murgh. Onko teillä muilla koskaan suoristuspaineita blogista?

Karkki on oma, ei niin salainen paheeni. Tässä uusin suosikki, kolatoffee. Huomaatteko miten kauniita ne on, täydellisen pyöreitä, kauniin kiiltäviä. Mun piti kuvata myös hopeatoffeita, mutta söin ne. Hopeatoffeet on ehdottomasti parempia kun Käckit.

Arvatkaa, Lankastia on tehnyt mun ohjeen mukaan Taistot. Tulipa pramea olo, tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun joku tekee mun ohjeella jotakin ja se vielä toimii...Ja neuleasiasta toiseen, luitteko muuten uusimman Twist Collectiven? En oikein tiedä, mitä ylisanoja osaisin käyttää, mutta Twist Collective on musta parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Yksikään painettu lehti ei ole yhtä kaunis, raikas ja oivaltava. Neulemallit on moderneja ja erilaisia. Ei sillä, ettäkö olisin vielä ostanut sieltä mitään ja testannut ohjeiden toimivuutta, mutta minut valtaa uskonnollista kokemusta lähetelevä käsityöinnostuspakahdus kun selailin Twistiä. Se on niin valtavan kaunis.

Tämä on hamekangas, joka entisessä elämässään oli Hemtexin joulualennuspöytäliina. Mistään ei saa tukevaa puuvillakangasta tällaisella metrihinnalla. Hamkankaasta pitäisi tulla työhame. Niin, sain töitä ja se jos mikä rajoittaa neulomista. Yhtäkkiä helmikuun alussa minulla oli vaativa, uusi työ ja vanhat sovitut duunit tekemättä. Siis kahden työn loukku. No, nyt vanhat on lähes tehty alta pois ja ilta-aikaa on edes vähän. Siksipä siirrynkin viimeistelemään Peppi Pitkätossun innoittamat jämälankavillasukkani. Oi perjantai-illan autuutta.

Ps. Tällainen tehtiin rakkaalle käsityöystävälle.

Taukomusiikkia

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 16 Jan 2009 13:06:00 +0000

Sillä aikaa kun viimeistelen caminovilliksen, josta tosiaan puuttuu vain raglasaumojen yhteenompelu ja päättely, viihdytän teitä etäisesti neuleaiheisella höpötyksellä. Kauniita kuviakin yritin ottaa, jotta viihtyisitte :) Eli ajankohtaista meillä tänään, olkaa hyvät.

Toin Espanjan matkalta paikallisia joulumakeita ja aika pitkälle siitä syystä, että ne ovat niin kauniisti pakattuja. Tyypillisesti näitä leivonnaisia tehdään runsaasta mantelijauhosta ja niiden makuun olen kymmenen vuoden totuttelunkin jälkeen vain kohtuullisen ihastunut, mutta voi miten kauniita ne ovat. Erityisesti pidän tästä etualalla olevasta Porres -pakkauksesta, toivottavasti kukaan hullu ei saa päähänsä uudistaa näitä. No, toin niitä runsaasti ja niitä on edelleen, joulun jo mentyä, jäljellä. Saatoin ehkä myös vähän pihistellä ja hautoa niitä joulun yli, kun näyttivät niin kivalta puisessa astiassaan...

Joululomalla pääsin taas lukemisen makuun ja olen pohtinut miten tänne blogiin voisi yhdistää kirja-asioita. Rikkomus puhdasta neuleblogia kohtaan ei mielestäni olisi kovin iso. Sekä neuleista että kirjoista tulee mieleen sohvannurkka ja iso kuppi teetä. Siis ainakin noin ideaalitasolla. Todellisuudessa luen hkl:n kalseassa bussissa ja neulon selkä kivistäen keittiön kovalla puutuolilla. Toisaalta neule kilpailee kovin usein kirjan kanssa ja viime aikoina kirjat ovat jääneet tappiolle. Äänikirjoja saa kirjastosta aika rajoitetusti, se olisikin täydellistä, kuten jo ystäväni Nuttu aiemmin viittasi.

Oli miten oli, joulun aikaan ja jälkeen olen ahmaissut seuraavat hyvät kirjat: traktorien lyhyt historia ukrainaksi (riemastuttava), Michael K:n elämä (oudon kiehtova), Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (kirjailija on siirtynyt Mma Ramotswen ennen niin nokkelista seikkailuista jaaritteluun ja ilmiselvään rahanlypsyyn hyväksi lanseeratulla tuotteella) ja Anna minun rakastaa enemmän (parasta pitkään, pitkään aikaan). Hyvä kirja on halpa pakomatka tammikuun kalseasta muille maille.

Viikonloppuna kirpputorilla katselin muiden ihmisten kirjoja, monessa pöydässä jonkun vanhan ihmisen koko kirjahylly. Jonkinlaisen aavistuksen ihmisestä ja hänen ajastaan sai jo hänen kirjojensa perusteella- ja samoin tuntui räikeältä nähdä toisen hylly levitettynä kirpputori pöydälle, muiden valikoitavaksi, pilkkahintaan. Eurolla ostin Nadine Gordimerin Vieraat toisilleen ja Singerin Lublinin taikurin. Singer on vanha suosikki, Gordimer nimeltään tuttu ja kirjassa oli vastustamaton kansi.

Se kirjoista. Ampukaa minut henkisesti kommenttilootassa, jos nyt astuin ulos neuleblogin rajojen :)

Tammikuu on kuukausista kamalin, minusta. Joulun lämpö on tipotiessään ja talvi oikeastaan vasta alkanut. Tammikuussa ajattelen sekavia, itken ja kiukuttelen asioista jotka jo helmikuussa tai viimeistään maaliskuussa tuntuvat ihan mukiinmeneviltä. Eilen oli tammikuittain ihan huippupäivä, sillä iltaa istuttiin ompeluseuran merkeissä. Kerran kuukaudessa kokoonnumme neulomaan yhdessä. Kuvasta näkyy mikä on yhtä tärkeää kuin neulominen. No tietenkin syöminen. Eilen Nuttu teki pipoa ja emännöi, M neuloi punaisenkirjavia lapasia, toinen M purki jo kertaalleen kutomansa pussukan ja uudelleenkutoi sen ja I puhisi lattialla vieressäni yrittäessään tulkita mahdotonta ohjetta. Mahdottoman kotoisaa ja leppoisaa. Lisää ompeluseuraa päälle maan, lisää neuleita ja kirjoja ja mahdollisimman vähän räntää ja työstressiä! Aamen.

Näin meillä tänään. Palaan heti caminovilliksen valmistuttua, enköhän jo viikonloppuna. Jo jännittää.

Ufo-päivitys uuden vuoden kunniaksi

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Thu, 01 Jan 2009 10:33:00 +0000

Uusi vuosi alkoi meillä haukotuksin. Pientä koiralasta piti suojella kuuntelemalla musiikkia kovalla pahimpaan tulitusaikaan ja oma uusi vuosi vietettiin pojan kanssa jo aiemmin. Oli varattu viideksi pöytä Juuri-ravintolasta ja kaikki hyvät huhut pitivät paikkansa. Ruoka oli aivan järjettömän hyvää. Hieman nauratti maksaa alkupala, pääruoka, jälkiruoka -kokoinen lasku lounasseteleillä, mutta kun meillä on niitä aivan kasapäin. No, aikaisin syöty illallinen ja pullo punaviiniä kahteen pekkaan saivat minut haukottelemaan jo yhdeltätoista ja toivomaan että nukkumaan vois jo mennä...Eipä sillä, Ossi ei vaikuttanut juuri korvaa lopsauttavat ilotulitteille eli ei liene kovin säikkyä tyyppiä.

Tänään on ihana aurinkoinen pakkaspäivä ja ollaan menossa katsomaan ystävän tammilasta, joka päätti yllättää vanhempansa syntymällä jouluaattona. Ihanaa nähdä viikon ikäinen ihmisalku. Kudoin syntymäpäivälahjaksi (!) pienen myssyn, jonka mallia on lähipiirissä kehuttu. Novita Cloudia sain joululahjaksi kaksi kerää ja se tuntui niin pehmoiselta, että laitoin heti käyttöön ja kovasti ihastuinkin. Malli on Drops 18-5, mutta tosi samanlainen on myös ollut Modassa. Järkevä perusmalli. Ja arvatkaa kuka joutui valokuvamalliksi....tiedän, oli ihan pakko. Malli ei kuitenkaan vaikuta traumatisoituneelta ja käyttäytyi erinomaisesta yrittämättä syödä villamyssyä.

Ja nyt seuraa uudenvuodenlupauksia. Lupaan tehdä kaksi isoa keskeneräistä ufoani valmiiksi. Ne jäivät ennen joulua villasukkatehtaan jalkoihin, mutta nyt haluan ne valmiiksi, koska mielessä on niin monta uutta projektia. Sitä paitsi pitkään jatkuneet projektit muuttuvat jotenkin veteliksi, minulta alkaa kadota usko, että ne koskaan valmistuvat.

Ensimmäinen on tämä caminovillapaita, jota olen tehnyt ilman mallia. Mahdollisuus järisyttävän kokoiseen mahalaskuun tai sitten isoon onnistumiseen. Villiksestä puuttuvat hihat, joista toista eilen aloitin. Tahti ei ole koin nopea kolmosen puikoilla ja Dropsin alpakalla, mutta minä taistelen eteenpäin, luvattu on!
Ja sitten on tämä Debbie Blissin kalliista mutta ah niin laadukkaasta baby cashmerinosta kutomani kietaisuvillatakki. Puuvillamalli....ja mulla villalanka. Olihan tästä jo puhetta... Valmiina ei ole vielä edes tasona poikittain kudottu kietaisualaosa, joten työnsarkaa riittää. Puhisen ehkä eka valmiiksi tuon camino-villiksen. Saan toivottavsti potkua sen valmistumisesta, joka on jossain lähempänä kuin tämän.

Lisäksi olen antanut kahdelle hyvälle ystävälle valmistumislahjaksi neulelahjakortin ja niihin projekteihin sormet kutiavat. Uusi vuosi, here I come!

Hiljaista kuin villasukkatehtaalla?

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 28 Nov 2008 13:14:00 +0000

Töitä hakiessa ja pienestä eläinlapsesta huolehtiessa on runsain määrin aikaa kotona. Ossi alkaa vasta vähitellen opettelemaan yksinoloa, joten tämän viikon ja varmasti suuren osaa seuraavaakin olen päivät seuraneitinä. Niinpä keksin tässä eräänä aamuna ryhtyä käsityöläiseksi. Ainahan se on kutkuttanut, jospa tekisi jotakin sellaista itse, mitä muut sitten ostaisivat. Ostaisivatko ne? Ja kun joulu on lähellä laitoin viestiä joukolle ystäviä, tuttuja ja sukulaisia.

Suunnittelin näin: Tarkka kohdennettu kampanja - Kudon villasukkia jouluksi, jos haluat antaa lämmintä ja käyttökelpoista lahjaksi - Ja se tehosi. 15 minuuttia meilin lähdettyä ystäväni Anni teki ensimmäisen tilauksen: Saksaan lähetettäväksi yhdet naisten ja yhdet lasten sukat. Nyt minulla on jonossa kolme muuta tilausta. Eikä sillä että tulisin rikkaaksi, mutta erittäin hyvän joulumielen näin saa.

Siniset palmikkosukat kudoin päästäni ja erityisen tyytyväinen olen pujottelemaani vaaleamman siniseen lankaan. Se tuo tummansinisen värin paremmin esille ja palmikot myös. Seiska veikan kirkkaanpunainen sävy taas on omaan mieleeni aika agressiivinen, mutta valkoisella höystettynä siitäkin tuli ihan kiva.

Villasukkatehtaani kaksi ensimmäistä paria lähdössä maailmalle, firman tuotteille loin toki myös ulkoasun :)

Mummon villasukissa on usein lahjan-antohetkellä kärjet solmittu yhteen villalangalla. Minusta se on somaa. Niinpä minäkin tein niin.

Juuri nyt villasukkatehtaalla on kuin onkin hiljaista. Kuuluu vain Ossin kuorsausta...ja vimmaista näppäilyä. Menen luomaan uudet silmukat. Miesten sukat lähtevät lahjaksi Espanjaan asti ja joulupostiin on jo kiire!

Ossi tässä terve...

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sat, 22 Nov 2008 20:23:00 +0000

Ja tapahtui näinä päivinä, että Kerän kanssa blogiin muutti blogikoira. Ossi. Hän asuu laatikossa ja nukkuu pää tukevasti laatikon reunalla, vaikka ympärillä olisi millaiset kekkerit. Ossi on Lagotto Romagnolo, yhdeksän viikkoa vanha ja aivan taatusti maailman suloisin pieni karvakuono. Tämän emännän sydän on auttamattomasti vallattu.

Maailman paras paikka

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 17 Nov 2008 14:38:00 +0000

Terveisiä tieltä. En tiedä mitä kertoisin ihmeellisestä matkasta. 750 kilometriä, jotka kävelin joka ikisen, läpi kokonaisen maan. Vuorilta laaksoihin ja laaksoista alangoille ja taas vuorille ja lopulta Santiago de Compostelaan. 30 päivän ajan minä heräsin aamuisin isosta makuusalista makuupussin alta, pakkasin repun ja lähdin kävelemään. Hetkeäkään en ollut yksin, vaikka lähdin matkaan yksin, sillä ihmisiä kyllä riitti. Ja se oli hienoa se. Jos jotakin opin, niin sen, etten ole mikään yksinäinen susi. Vaikka taisin minä sen tietää. Ja jokaisella ihmisellä oli oma tarinansa. Matkan aikana tein monta matkaa. Suosittelen lämpimästi.

Ja sitten neuleisiin, johan tästä on tulossa varsinainen matkablogi. Otin matkaan neljä kerää Dropsin Alpaccaa, tumman violettia ja olin päätökseeni varsin tyytyväinen. Menomatkalla välilaskun aikana loin silmukat ja kävellessä iltapäivisin tikuttelin pyörönä maailman yksinkertaisinta villapaitaa. Kerrankin oli tarkoituksenmukaista tehdä pienillä puikoilla ohuesta langasta, jottei neule lopu kesken. Kanssamatkaajat ristivät minut abuelaksi, isoäidiksi, mutta mankuivat silti aina minua kutomaan "Maria, etkö vois vähän kutoa, se on niin rauhoittavaa..." Ha! Tämä neule rentoutti siis paitsi kutojansa myös monta muuta vaeltajaa :) Päiväkirjaan tein suunnitelmia tulevasta neuleesta, mitään ohjetta en ottanut mukaan. Oikealla pyhiinvaeltajan passini, johon sai jokaisesta yöpaikasta yhden leiman. Niin, ja ainakin 5 oikeaa espanjalaista abuelaa näytti minulle kädestä pitäen miten meillä Espanjassa kudotaan. Neule on sosiaalinen ase, sillä saa ystäviä ainakin isoäideistä!

Näin pitkälle pääsin matkalla. Käytin kaksi kerää neljästä, kahta kanniskelin nyt sitten läpi Espanjan mantereen ihan ilokseni. No, mitäpä tuosta, pääasia ettei loppunut neule kesken. Maailmaa nähneitä lankakeriä! Ostamani laukun mukana tulleesta pussukasta sain oivan ja tyylikkään neulepussin.

Jos matkalla on loistavaa, ymmärrän aina viimeistään kotiovella, miksi lähdin matkaan. Jotta voisin palata kotiin. Oi ihana rakas kotikultani. Täällä on lämmintä, kotoisaa, viihtyisää, ihanaa. Ulkona on syksypimeä ja meiltä lähti viikonloppuna lainasohva, mutta olohuoneen lattia varustettuna isolla matolla on maailman paras paikka. Sohvasta viis, lattialla voi tehdä käytännössä kaiken, en tiedä, miten olinkin unohtanut. Muutama kynttilä, maailman kaunein teekannu ja siinä makoista vihreää teetä, vähän blogisurffausta ja oman kirjoittelua, lankaa ja puikkoja, ystäviä, jotka soittaa pirauttavat noin muuten vain ja tuore aviomies, joka lukee koirakirjaa. Voi ihme, miten yksinkertaista on onni.

Lomalla

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 06 Oct 2008 19:31:00 +0000

Huomenna aamulla vedän vaelluskengät jalkaan, kiristän nauhat ja lähden pistämään töppöstä toisen eteen Espanjan Camino de Santiagolle. Viidessä viikossa ehtii ihmetellä mitä elämä voisi olla valmistumisen (?) ja naimisiin menon jälkeen. Hyvä tuumaustauko.

Matkatavaraa saa olla vain 7-8 kiloa, mutta siihen mahtuu hyvin 200 grammaa violettia alpakkaa ja kolmosen bambupyöröt. Kutominen on yhtöä meditatiivista kuin se käveleminen. Jos ei kudotuta, en kudo. Katsotaan.

Torstaina alkaa matka, jonka aikana ainoa tehtäväni on kävellä, kävellä, kävellä. Joka aamu, koko Espanjan mantereen halki. 770 kilometriä. Hurjaa. Jännää. Muistakaa minua, lähettäkää onnea ajatuksissa.

Nähdään kuuden viikon päästä. Kerron mitä alpakasta tuli. Jos tuli mitään :)

Jotakin valmista

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Fri, 03 Oct 2008 14:33:00 +0000

Viime aikoina olen ajatellut, että sellainen blogi, jossa edes silloin tällöin julkaistaan jotakin valmistunutta lienee kiinnostavampi kuin loputtomat suunnitelmani. Täältä siis pesee. Viime aikoina puikot ovat keikkuneet niin monessa projektissa, ettei valmista juuri ole tullut. Onneksi varastoa kesältä vielä löytyy.

Malli: oma
Lanka: Novita Kotiväki
Puikot: 3
Tyytyväinen? Joo!
Kuvauspaikka: Turkin turkoosit veet...

Tästä topista sain jonkinlaisen poikkeuksellisen selkeän vision joskus kevään korvalla. Raitoja, rakastan raitoja! Ja mieluiten sinivalkoisia merimieshenkisiä. Kavennuksia katselin vähän vanhasta vaaleanpunaisen topin mallista, mutta etuosan yläosasta olen aika ylpeä. Siitä tuli ihan siisti eka yrittämällä, en tosiaan tiennyt toimivatko tuollaiset kavennukset vai eivät. Nyt tiedän. Reunat rullaisvat automaattisesti sisään, mikä olikin armollista koska jouduin katkomaan langan joka raidan välissä. Olin näet näppäränä kutonut kolmen kerroksen raitaa. Se on toki ihan hyvä idea jos kutoo pyöröä. Mutta tasona väri on ihan aina juuri väärässä päässä.

Käytin toppia häämatkalla Turkissa ja helman rullaamista lukuunottamatta olen tosi tyytyväinen. Selässä on ylhäällä jo nauhakujakin, sinne pitäisi pujottaa kumilanka tuomaan pientä lisänapakkuutta, mutta hyvin toimii toistaiseksi näinkin. Puuvilla on ihanan vilpoisen lököttävää ja kotiväki niin ohkaista, että tykkään tunnusta. Hyvä hellevaate. Niin. Ensi kesään siis, huoh.

Yksi isompi projekti on tässä: Kietaisuvillatakki, jonka alareuna kudotaan tasona ja tulee siis sinne helmaan vaaka-asentoon. Ohje on Modasta. Tämän kuvan nimi on Debbie Bliss meets the minaret. Todiste siitä, että kudoin minä Turkissakin, vaikka aikamoisen laiskasti. Ekan hotellin parvekkeelta minareetti oli melkein korvan juuressa. Myös kello viisi aamulla. Haukotus. Kahdessa yössä opin nukkumaan havahtumatta. Niin niin, ja arvatkaas mitä minä siis taas olen tehnyt? Muuttanut puuvillaohjeen suoraan villaksi. Sanoinko joskus oppineeni läksyni tässä kohtaa? Toiveeksi jäi. Taas posotetaan täyttä kaasua kohti katastrofia...Ehkä.

Vielä yksi muisto matkalta, kun kuva on niin hersyvä. Kun aurinko paistaa 36 asteen voimakkuudella sadon voi hyvin kuivata melkein missä vain. Hauskaa.

Pieniä suuria asioita

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sun, 28 Sep 2008 07:55:00 +0000

Eilen vietin pitkän, leppoisan lauantain vanhojen hyvien ystävien kanssa. Ensin teimme perinteen mukaan kolmen ruokalajin aterian, teemana tällä kertaa Italia. Etualalla Tapenadea, jota tarjoiltiin foccacian kanssa ja taaempana tomaatti-munakoiso-mozzarella -torni. Pääruoaksi risottoa, jälkkäriksi tiramisua. Tällaisia aterioita saa harvoin, voi miten nautin. Seuraavan kerran, toivottavasti ennen joulua teemme turkkilaista ruokaa. Suosittelen lämpimästi. Maiden ja reseptien valitseminen on hauskaa, ruoanlaitto mukavaa yhdessäoloa ja syöminen...no, taivaallista.

Kokkauksen ja syönnin jälkeen siirryimme sohvalle, jossa istuskelimmekin seuraavat kuusi tuntia. Aika pian aloin katua, etten sittenkään ottanut kudinta mukaan. No, onneksi emännällä oli puikkoja ja lankaa yläkerrassa, enkä minä ollut ainoa käsityönkipeä. Trivial pursuitin ohessa kudoin isäntäväen tammikuussa syntyvälle "Nöpölle" villasukan. Koko oli aikamoista arpapeliä, en tiedä minkä kokoiset jalat on vastasyntyneillä. "Nöpön ensimmäinen sukka!", huudahtivat vanhemmat kun ensimmäinen valmistui ja tuleva äiti mallaili sitä vatsaa vasten. Kirjoitin sukan strategiset mitat lapulle ja työnsin sukan sisään. Sovimme että toisen sukan kudon seuraavalla visiitillä. Tervetuloa tammikuun lapsi!

Tuliaisia Turkista ja kotona syksy

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 22 Sep 2008 09:40:00 +0000

Kotimaa on armollinen. Turkoosien vesien äärestä ei tarvinnut palata harmaaseen tihkuun vaan taivaan täydeltä paistavaan pohjoisen auringon kehrään, joka kultaa ikkunan takana punastelevat vaahterat. Ihana syksy!
Matka oli niin pitkä että kotiin oli nautinnollista palata. Olohuoneen lattia on täynnä häälahjoja ja kauniita ajatuksia meidän ihanilta ihmisiltä. Juu ei, en ole vieläkään palannut maan päälle :) Tänään vietän rokulipäivää, mutta huomenna alkaa arki, joka tarkoittaa gradun puristamista kasaan. Aikaa kaksi viikkoa. Eiköhän se maanpinta vielä löydy.

Ensimmäisessä majapaikassa, Kirazlin kylässä meinasin jo hätääntyä, kun yhtään lankakerää tai kauppaa ei ollut osunut tielleni. Matkalla Kaya:n yksi löytyi lounaskaupungista Muglasta, mutta sunnuntai piti ovet visusti kiinni. Kuikuilin ikkunoista lankakeriä, mutta uteliaisuus ei auttanut.

Toisen majapaikan läheisessä kaupungissa lopulta tärppäsi. Lämmintä oli melkein 36 astetta ja ehkä juuri siitä syystä yhtäkään täysvillaista kerää ei löytynyt kaupasta. Muuten kauppa oli varsinainen runsauden laari; nappia, nauhaa, nippulaa ja nappulaa jos minkälaista. Akryylia en suostunut ostamaan, joten aloitin napeilla. Niitä tuli sittemmin hankittua myös Istanbulista. Basaarin takaa löytyi nappikauppa, jonka ääressä melkein itketti. Nappeja oli laatikoissa lattiasta kattoon 2-3 huoneellista, eikä kameraa mukana. No, vain hyvin pientä osaa myytiin yksittäiskappaleina, muita laatikoittain. Onnellista sinäänsä, muuten en varmaan olisi ostanut napin nappia vaan hukkunut runsauden pulaani. Yllä olevat napit lähtivät mukaani Istanbulin basaarin takakaduilta.

Ja näistä nuo metalliset sieltä ensimmäisestä lankakaupasta. Ei sillä että olisin nappeja tarvinnut, mutta nyt tarvitsen jo nappirasiankin. Paperipussissa niitä on ennestään jo aika kasa ja tarvitseehan jokainen käsityöihminen herttaisen nappilaatikon!
Selviydyttyäni ulos Istanbulin nappitaivaasta huomasin ostaneeni lisäksi ihan suhteellisen hintavia nappeja. Oh well, aviomies puolestaan huomasi ostaneensa sitkeää, epäilyttävän nihkeää nougata. Eikä sekään kovin halpaa. Eli se basaarista.

Ekassa lankakaupassa oli valtava määrä tallaisia ihania pitsinauhoja, joita olisi ehkä voinut ostaa enemmänkin, mutta yritin pitää mopon käsissä, kun mitään varsinaista tarvetta ei ollut. Ehkä hameen helmaan? Jonka siis ensin teen itse...no ensi kesäksi!

Kaiken akryylirunsauden keskellä puuvilla tuntui ainoalta järkevältä lankahankinnalta, se oli myös edullista. Turkin matkan kunniaksi ostin ehtaa välimerensinistä, nämä ei maksaneet kuin 60 senttiä 100 grammaa.

Lisäksi mukaan lähti kuusi kerää tällaista kerttaista vaaleansinistä puuvillaa, 1,20 e kerä. Ehkä liiankin herttaista? Arvelin ystäväpiirissä avatun vauvasuoran ratkaisevan käyttöongelmat :)

Villaa läysin lopulta vain yhdestä istanbulilaisesta liikkeestä ja sen hinnat hipoivat Suomen hintoja. Ymmärrän että helteessä villa ei ehkä puolusta paikkaansa, mutta entäpä tekokuidut, ne ne vasta nihkeitä ovatkin....mitä ilmeisimmin maailma Suomen ulkopuolella on pullollaan akryylikeriä.

Lopuksi yksi fiiliskuva. Ihana matka ja vielä ihanampaa olla omalla sohvalla.

Naimisissa!

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 08 Sep 2008 13:20:00 +0000

On ollut niin ihana hääviikonloppu, että jalat ei koske maata ja leijun edelleen jossain hääpilvessä. Olen saanut aviomiehen, parhaan ihanan, mielettömät juhlat, joissa oli lämmin tunnelma, kauniita lahjoja, ihania puheita ja niin paljon apua ja ajatuksia kaikilta ystäviltä, perheeltä ja ihan kaikilta. Ihan pyörällä päästään.

Ennen kuin lähden häämatkalle (tottakai otan kutimen mukaan) laitan tänne kuvan yhdestä mielettömästä häälahjasta. Ompeluseuran rakkaat ystävät olivat pistäneet puikot yhteen ja tehneet aivan mielettömän häälahjan. Saanko esitellä meidän hääpeitto Onni - Lycka:

Se on suuri, lämmin, ihana, aito Aarre.

Anteeksipyyntö ja realistista keittiöromantiikkaa

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 25 Aug 2008 18:11:00 +0000

Rakkaat blogilukijat. Mikäli joku vielä on jäljellä. Huomasitte varmaan, että olen ollut kesälomalla. Hmprh...suoraan sanoen olen ihan nolona, etten ole päivittänyt blogia kolmeen kuukauteen. Ei se mikään suunniteltu loma ollut, vaan tilanne lähti ihan lapasesta. Kesällä, häävalmisteluilla ja kivalla joskin vaativalla työllä lienee osansa. Mutta nyt olen täällä taas ja repeän riemusta, jos vaan joku täällä joskus käy ja kommentoi.

Hauskaa sen sijaan on, että vaikka kesällä on tullut neulottua vähän laiskemmin, kolmessa kuukaudessa on kertynyt näytettävää. Tässä ensimmäinen osa, jossa esitetään sukkia. Päivän casting on kaikesta vielä olemassa olevasta luonnonvalosta huolimatta tehty keittiön nurkassa. Myönnän että näissä kuvissa aimo annos reilua neuvostorealismia.

Muistatteko vielä nämä Virosta matkustaneet kerät trekking-lankaa?

Elämäni pisimmät sukat valmistuivat joskus keväällä. Neuloin molempia sukkia samaan aikaan ja niin pitkään kuin kerää riitti. Yksi kerta trekking-lankaa taisi kyllä riittää. Hauskaa raitaskaalan kehittymisen seuraaminen oli nimittäin noin ensimmäiset 20 kerrosta...Mutta kahden sukan kutominen samaan aikaan oli mulle mainio tapa välttää toisen sukan syndrooma.

Lisäksi kudoin keväällä kertut novitan mohairlangasta. Sukista tuli hauskan pörröiset ja pehmoiset, mutta kyllä lanka aika muoviselta tuntui kokovillan rinnalla. Nämä saattavat pudota tämän vuoden joulupukin säkkiin, joten en vielä pysty sanomaan miltä ne käytössä tuntuivat.

Ja nyt vielä lupaan, että seuraavaan päivitykseen ei mene kolmea kuukautta.

Mahalasku ja hidasta nousua

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Tue, 20 May 2008 14:50:00 +0000

No niin, hän on täällä tänään: erittäin opettavainen projekti. Tunnetaan myös nimellä kevyesti metsään mennyt neuleyritelmä. Ennen kuin ryhdytte huutamaan, että kamoon, ihan hyvältähän tuo näyttää, niin sanon vain, että tämä onkin nyt se hyvä kuva tästä neuletakista ja pienten tuunailujen jälkeen. Ja lisäksi: tämän villatakin suurin ongelma ei ole se miltä se nyt näyttää, vaan se, ettei poloinen näytä siltä, kun minä kuvittelin sen näyttävän. Oikeastaan aika epäreilua. Siis neuletakkia kohtaan.

Malli: Novita Kevät 2008 malli nro 19
Lanka: Limbo superwash n. 350 g (suosittelen kyllä käyttämään enemmän, jollet ole hyvin, hyvin pieni)
Puikot: 3,5 pyöröt

Ongelma näkyy ilmielävänä tässä seuraavassa kuvassa. Tämä villatakki on liian lyhyt ollakseen villatakki ja liian pitkä ollakseen bolero. Leveyteen olen tyytyväinen, mutta kun vedin takin ekaa kertaa ylle se oli kittana joka suunnasta paitsi kaula-aukosta, joka ylettyi reippaasti ja hartioita kauniisti (kyllä, se on ironiaa) korostaen suunnilleen leukaan. Viehkoa. Takapituuteen en oikein voi vaikuttaa millään epätökeröllä tavalla, joten se on nyt tämä nafti. Kaula-aukon suurensin aika reippaasti ja hihoihin neuloin jatkopalat, jotka kiinnitin silmukoita jäljitellen.

Tässä tämä hihaviritys, siihen olen ihan tyytyväinen, liitoskohdan näkyminen on oikeastaan ihan hyvä lisä. Mutta pituuden lisääminen tällä menetelmällä näyttäisi mielestäni juuri siltä mitä se onkin: Jaahas, siinä on yritetty tikutella lisäkappaletta kun on jäänyt pituus lyhyeksi. Siis ei. Kannan ylpeästi liian lyhyen villatakkini ja yritän oppia uskomaan, että juuri tällaisen siitä halusin.

Sen melko täydellisen mahalaskun jälkeen, jonka neuleen ensisovitus tuotti, olen nyt kuitenkin kevyessä nousukiidossa. Harmistusta lieventää myös se, että opin tästä projektista kantapäänkautta monta asiaa, jotka kerran kokeneena vältän varmasti monta tulevaa haaksirikkoa neulesaralla.

Onhan joku tästä varoitellut, mutta ei niin että olisin uskonut. Neuleen suosituslangan vaihto onnistuu parhaiten, jos sen vaihtaa edes vähän siihen suuntaan, kuin alkuperäinen. Siis ei niin kuin minä tein. Vaihdoin Novita Spektrin, joka on puuvillasekoite, 100 prosenttiseen villaan. Sinäänsä ihan näppärää, että pystyin noin periaatteessa kutomaan neuleen koon xl silmukoilla. Mutta vaikka mittasuhteet stemmais suhteessa toisiinsa niin ei aina ihmisruumiiseen. 18 silmukkaa spektrillä voi olla kaula-aukko, Limbolla se on napinreikä. (jos nyt hieman liioittelen) Voihan näinkin toki tehdä, mutta olis ehkä tarvittu hieman enemmän tarkkuutta. Ja pahimmat virheet oli kyllä itse asiassa pituudessa, jonka tein ihan määrättyjen senttien mukaan, siihen ei vaikuta langan paksuus. Hmmm...

Nykyisin tiedän suoralta kädeltä, että 45 senttiä ei riitä hihan sisäpituudeksi, eikä etu- tai takapalojen kainalopituudeksi. Siis jos joku neuleohje minulle niin väittää, aion tästedes nauraa ja kutoa kättelyssä 5 senttiä lisää.

Haluatko täyttä villalankaa, joka ei maksa pienen asunnon verran, mutta jossa on mahtava värivalikoima. No, suosittelen tätä Limboa.

Mitä tapahtuu, kun korkeapalkkainen neulemalli lähtee ja kuvaukset loppuvat? Jäljelle jää hurmaava ovi ja kauniit keltaisen sävyt. Meidän eteinen, myös halliksi kutsuttu, mutta se on kyllä liiottelua. Otin tän kuvan vahingossa, mutta pidän siitä kovasti.

Äidille

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Tue, 13 May 2008 04:50:00 +0000

Silitysrauta myöhästyi tästä pikaisesta kuvaussessiosta, kuten kuvassa näkyy. Kirjoin äidille äitienpäiväksi tyynyliinan ja lahja oli mieleinen. Kymmenen vuotta sitten tein äiteelle tyynyliinan jossa oli koko etunimi hienoilla kukkaisristipistoilla ja kertakaikkiaan osaavan lahjansaajan tavoin se on ollut äidillä alityynyliinana siitä asti. Kymmenen vuotta käyttöä on aiheuttanut haipuvan langan ja uuden tarpeen. Hieman pikaisempi painos, mutta saanpa ehkä tehdä uuden vähän useammin :) Malli on oma, inspiraatiota eri pistoihin sain Suuresta kirjontaoppaasta, jonka sain pojalta synttärilahjaksi.

Ou jee. Muistin taas että kaiken neulonnon keskellä pitäisi joskus ottaa neula käteen ja hidastaa tahtia. Pistellä vaan. Se oli mukavaa.

Villatakin kaikki palat on valmiina. Nyt vaan päättelen, pingoittelen ja neulon kasaan. Pidättäkään hengitystä!

Yksi teekuppi, kaksi kirjaa ja slipo

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Sun, 04 May 2008 11:27:00 +0000

Hohoo! Arvaatteko mikä tämä aurinko teekupissani on? Se on kiinalaista krysanteemiteetä, ah niin makoisaa. Ja perimätiedon mukaan tekee kauniiksi. Ainakin nämä pienet keltaiset kukat teekupissani saavat minut joka kerta hyvälle mielelle. Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että viime aikoina ajattelen joka kerta myös sitä, minkälaisen suuren autobaanan vieressä nämä kukkaset ovat aikoinaan kasvaneet...Kiinalaiset elintarvikkeet eivät valitettavsti vala minuun suurta luottamusta.
Teekuppi ulkoilee ikkunalaudallamme, joka on blogini ansioitunein kuvauspaikka. Pitkään tässä maassa oli niin pimeää, että se oli ainoa paikka, jossa oli tarpeen valoisaa. Vaan ei enää!

Seuraavan kuva-arvoituksen aika, arvatkaas mikä tämä on? No se on poika joululahjaslipossaan, joka on ollut ahkerassa käytössä. Valmistui pyörönä huomattavan nopeasti harmaasta nallesta. Jos joku tarkkasilmäinen havaitsee, siinä on myös nurin oikein nurin letkalla tehty "salamakuvio". Mallin ja silmukkamäärät otin talven novita-lehdestä, jossa oli Jussi-slipon ohje. Hyvin passasi vaikka olkapäät ovat niin leveät, että olemme yhdessä luonnehtineet nittä Spock:maisiksi. Siis Start Trek, muistattehan? Tarkasteltuani asiaa yhden slipon koulimin silmin, miesten slipo-ohjeissa on varsin usein tällaiset leveät olat, outoa....

Lisäksi olen viime aikoina tehnyt pieniä hankintoja, joista ensimmäinen tässä: Neulojan Käsikirja, Melody Griffits ja Lesley Stanfield. Ja kyllä, kuvassa ovat myös pojan jalat ja kotiverkkarit. Se tahtoi ne siihen tällätä ja mikäpä minä sitä kieltämään. Kirja löytyi viidellätoista eurolla Suomalaisesta Kirjakaupasta ja vaikka ensimmäisen kerran kävelin sen ohitse, toista kertaa en enää pystynyt. Ja kirja on aika mainio pieni paketti, jossa on varsin havainnollisesti selitetty moni neulonnan perusasia, mutta myös vähän edistyneempi jekku ja lisäksi siinä on 160 erilaista mallineuletta. Hyrr hyrr..tyytyväistä hyrinää...

Ja tämän taas sain töistä. Minulla ei ole edes parveketta, puutarhasta puhumatta, mutta tämä kirja on yliveto. Siinä kannustetaan somistamaan puutarha sieltä jo löytyvällä kierrättämishenkeen. Kuvat ovat kauniita ja ideat mielestäni näppäriä. Ajatusmaailman voi helposti siirtää myös seinien sisäpuolelle.

Tässä vielä sattumalta auennut aukeama kirjasta. Oikeastaan vinkit eivät edes ole niin kummoisia, kirja vain haastaa näkemään kaiken kauniin...Ja muuten, lisäksi näiden kuvien alustana toimii upouusi vaalea mattomme. Kymmenellä eurolla sai kirppikseltä paksun 2 kertaa 2,5 kokoisen maton ja yhden tahran. Tahran huomasin tietenkin vasta kotona. Mutta se on vain maton yhdellä puolella ja herra sitä varjelkoon kun isken mäntysuopani siihen kesän tultua. Kympin vaalea matto sopii varsin hyvin suunnitelmiin, kun haaveena on koira. Eipähän sitten ole suuri taloudellinen tappio jos matto tassutellaan kuraiseksi.
On muuten mahtavaa, kun ikkuna voi olla apposen auki koko päivän ja sieltä voi kuunnella ulkoa tulevia ääniä. Lintuja, lapsia pihalla, raitiovaunuja, lokkien kirkunaa, autoja, ihmisiä. Kesähän se on. Voi onnea.

Vailla hihoja

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Mon, 21 Apr 2008 17:34:00 +0000

Jo vain yhä elän ja hengitän...jopa neulon :) Myönnettävä on, että kovempikin menijä hyytyy, kun gradukevääseen lisätään äkillinen hyppy työelämään, jossa pitäisi antaa itsestään hyvä kuva. Kivaa on ollut, mutta jotenkin tuntuu, että kauheasti lisäpaukkuja ei varastossa enää ole. Ei siinä tehdä ihmeitä vaan korkeintaan se mitä on pakko. Onneksi tajusin, että gradun viimeistelyn, viimeisten opiskelusuoritusten kokoon raapimisen, kahden uuden työpaikan, valmistumisen ja naimisiinmenon lisäksi EI kannata hankkiä itselleen viljelypalstaa, koiranpentua eikä lasta juuri tänä kesänä. Sen sijaan haaveilen, että kun kaikki ensin mainittu on tehty, voisinkin ottaa lomaa elämästä ja lähteä kuukaudeksi kävelemään, Santiagon tielle. Se toki riippuu siitä, tarjoaako kukaan minulle töitä syksyllä. Onneksi riski ei ole kovin suuri. Ei ainakaan, jos puuskutan nämä kaksi kesätyötä läpi tällaisella puolivillaisella etanan draivilla.

Kaiken tämän omaan kiireen hehkutuksen lomassa olen onnistunut neulomaan turkoosia villatakkia niin pitkälle, että hihat puuttuu. Tässä esimakua. Väri on taas ihan kummallinen kuvassa, mutta villatakin idea lienee selvä. Luulen, että siitä tulee kiva! Enkä voi kuin kehua tätä valitsemaani Limbo-lankaa (100 % villa), se on ihanan pehmoista ja joustavaa.

Viikonloppuna huomasin yhtäkkiä, että ulkona on valoisaa yhdeksään asti! Tästä eteenpäin voidaan laskea viisi siedettävää kuukautta tässä maassa. Haaveilen kesäaamuista ja pehmeästä järvivedestä kasvoilla, kun sukeltaa järveen saunan päälle. Työmatkalla katselen aina yhtä pusikkoa, jossa silmut kasvavat päivä päivältä. Kevät on ihme. Siitä todiste taas myös ikkunalaudaltamme. Istutin herneitä, jotta saamme versoja. Lakastuvat tulppaanit asuvat Egyptistä hankkimassani vanhassa vessakannussa. Myyjä pyöritteli päätään ja silmiään ja kaikkia liikkuvia osiaan myydessään sen ylihintaan typerälle turistille, mutta minä rakastan sitä edelleen.

Nyt se ilta hämärtyy ulkona. Taidan keittää viime kesän marjoista kiisselin ja odotella poikaa kotiin.

Kerän kanssa kerän alussa...taas!

noreply@blogger.com (Iirismaria) — Thu, 03 Apr 2008 13:14:00 +0000

Tuskin ovat puikot kylmenneet kun uutta pukkaa. Maanantai-aamupäivän surffasin ja pohdin millaisen villatakin haluan nyt toteuttaa, kun toppiprojekti antoi uskoa tällaisiin isompiin työnsarkoihin. Hakusessa oli joku mukava villatakkimalli, joka soveltuisi kesäkäyttöön. Tiedättehän, aamulla on viileankirpeää kun lähteee töihin, päälle tarttis vetää joku siisti viillis, vaikka puolihihainen. No, loogisena olentona päädyin sitten tekemään mitä paksuinta, pitkähihaisinta ja lämpimintä neuletta, jossa kyllä lukee isoilla kirjaimilla SYKSY. No yksi iso syy oli, etten kertakaikkiaan halunnut kutoa puuvillaa nyt heti topin perään. Siinä meni puolet kesämahdollisuuksista. Toinen puoli menetettiin, koska en halunnut kutoa ohuesta langasta vaan paksuhkosta nopeasti valmistuvaa. Sitä siis saa mitä tilaa, enää ihmetellään miten voin olla hämmästynyt siitä, että käsissä on syysneule...

Tulin Menitasta jälleen kerran ulos mukanani sellainen väri, jota en ilman yllytystä olisi ostanut, mahtavaa palvelua! Ja nyt tykkään siitä tosi paljon. Mun on aina ihan tavattoman vaikea kuvitella kerästä valmista neuletta vaikka kuinka nipistäisin silmät kiinni ja yrittäisin pinnistää. Ammattiapu siis tervetullutta! Tänään löysin sisustusmessuilta myös täydelliset puunapit, jollaisista olin heti siihen haaveillut. Malli on Novitan tämän vuoden kevätlehdestä se lähes ainoa jolle vähääkään lämpenen. Villatakin numero on malli 19. Sinä oli mukavasti jekkua!

Ah ja voi, miten ihanaa on kutoa villaa puuvillan jälkeen. Joustava, pehmoinen tunne kutoessa ja lanka tasoittaa yhteistyönhaluisesti itse pahimmat käsialan epätasaisuudet! Mutta kun puuvilla olis monessa tilanteessa just se matsku mitä tarvittais, ja ah niin kaunista jo kerällä! Dropsin Muskatin sävyjä katsellen voisin kuolla. Tai ainakin juoda kahvit...

Keskeneräisistä projekteista mainittakoon nämä trekking-langasta kutomani polvisukat. Kasvatin itseäni tämän projektin yhteydessä opettelemalla kärjestä lähtevän mallin. Sanoa täytyy, että trekkinglangan kutominen on ihan hauska kuriositeetti muutaman kerran, mutta entäs alkuviehätyksen jälkeen? Lankahan tekee kaiken lystin puolestani! Samanlainen tunne kun katsellessani singerin kirjontakonetta työssä tänään messuilla. Kaunista tulee, mutta jos kone neuloo nappia painamalla yksin kuvion, niin missä se käsityö on?

Lopuksi valopilkku kodinsisustusmaailmasta. Ostettiin viikonloppuna 2,5 metriä tätä Marimekon Lumimarja-kangasta. Se pääsee raikastamaan meidän eteistä, ihan seinälle, joka on maalattu syvän okran keltaiseksi. Valkoisesta taustasta saadaan vähän valoa ja raikkautta ja keltaiset stemmaa!

No niin, nyt jatkan villatakin kutomista, jottei kaikki aika mene netissä roikkumiseen. Parhaillaan pohdin, miten ihmeessä neulotaan silmukoiden välistä lisäys oikein kiertäen....? Google kutsuu.