Kosketan eilistä

Muinaisuuteen vasta 100-vuotiaassa Suomessa..

2017-05-27T12:52:00.001+03:00

Pelottava muinaislöytö, soturinpääsolki, joka on löytynyt itäsaaristosta. Siellähän ne isäni esi-isäviikingit purjehtivat ja lisääntyivät. Kuva telkkariruudulta, Ylen aamutv. Viikingit olivat taitavia seppiä ja sekin taito kulki ennen suvussa Kotkan Kuutsalon saarella. Alkup. kuva Lauri Eriksson. Tämä on löydetty Tytärsaaresta, nyk. Venäjää. Ei siis uusimpia löytöjä. http://areena.yle.fi/1-3854182 Magee ja pelottava muinaislöytö, soturinpääsolki, joka on löytynyt itäsaaristosta. Siellähän ne isäni

Ruovedenkin nimikkokoru 'Mehiläinen', Kalevala Koru, perustuu Ruoveden kirkkopellosta löytyneeseen muinaisaihioon. Oma koruni ja kuvani. Sain joukon Kalevala Koruja 50-v. lahjaksi Ruoveden kunnan työkavereiden keräyksenä. Muinaisesine sai uuden elämän suosittuna koruna. Linkki soturin kuvaajaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Eriksson

Vuonna 1917. Kiehuvaa ja kuohuvaa 1900-lukua

2017-01-07T17:04:00.000+02:00

Vuoden 1917 tapahtumia valokuvapostikortteina. Kustantajana Vapaus. Heikkolaatuiselle paperille painettuja, joten skannauskaan ei kovin hyvä. Liittyvät Venäjän vallankumouksiin. Ekassa kuvassa teksti: "Sotaväki kokoontuu Senaatinrorilla vallankumouksen uhrien hautajaissaattoa varten 30.3.1917" ja toisessa: "Työväki kokoontuu hautajaissaattoa varten Hakasalmen torilla H:gissä 30.3.1917." Molempien kuvien tekstit myös ruotsiksi ja venäjäksi. Samalla asialla sotaväki ja työväki samana päivänä eri paikoissa. Hakasalmi lienee nyk. Hakaniemi. Itsenäisyyden juhlavuoden näistäkin tapahtumista löytyy runsaasti tietoa vaikkapa Wikistä. Kuvakortit perintökokoelmastani.

Alimman kuvan teksti: "Vallankumouksen uhrien hautauskulkue Nevskyn prospektilla Pietarissa 19.4.1917. Vapaus, Helsinki" Teksti taas kolmella "kotimaisella".

Uutisia Tiutisen kansakoulusta v. 1910

2016-02-24T04:33:00.000+02:00

Kotkan kaupunginhallituksen päätöksestä lakkauttaa Tiutisen saaren koulu keskustellaan paljon sekä netin keskustelupalstoilla että lehdistössä. Kuuluisa koulu on päässyt uutisiin myös ennen sen perustamispäätöstä yli 100 vuotta sitten. Kuvat Eteenpäin-lehden uutisleikkeistä ovat tämän jutun lopussa: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot / sanomalehdet.

Ensimmäinen leike on 31.7.1910 päivätty kuulutus kuukautta myöhemmin pidetystä Kymin kunnan väliaikaisesta kuntakokouksesta. Asialistalla ovat olleet mm. isänisäni Mikko Aution ja muiden tiutislaisten valitus kuvernöörille Kymin kunnan kielteisestä päätöksestä perustaa kansakoulu Tiutisen saarelle. Toisessa leikkeessä 13.12.1910 uutisoidaan, että kuvernööri on valituksen johdosta velvoittanut Kymin kunnan perustamaan koulun Tiutiseen. Joitakin kymiläisiä päätös ei miellyttänyt, ja he uhkailivat valittaa päätöksestä jopa senaattiin asti.
Koulu perustettiin lopulta monien vaiheiden jälkeen. Isäni Leo, joka oli Mikko Aution esikoinen, syntyi kesäkuussa 1910 Tiutisessa ja sai sitten käydä sisaruksineen kyseistä koulua.

Leikkeet selkokielisinä siinä kieliasussa kuin ne on julkaistu:

Eteenpäin-lehti 13.8.1910:

Kuulutus: Kymin kunnan väliaikainen kuntakokous pidetään kunnan talolla Kymin Eskolassa lauantaina 18 p. elokuuta 1910 klo 10 e.p.p, jossa:

1.----------

2.----------

3. Annetaan lausunto Kuvernöörin virastolle Mikko Aution y.m. valituksen johdosta koskeva kansakoulun perustamista Tiutisen saarelle.

Kymissä 31. p. heinäkuuta 1910.

Hugo Ruotzi.

Eteenpäin-lehti 13. joulukuuta 1910:

Tiutisen saaren kansakouluasia

Tiutisen saaren kansakouluasia oli taas tk. 10 pnä Kymin kuntakokouksessa esillä. Kuten muistetaan pyysivät Tiutisen asukkaat, että heidän saarelleen rakennettaisiin kansakoulu lähimmässä tulevaisuudessa. Ja, vaikka Tiutiselaisten puolesta tuotiin esille monia tärkeitä syitä ja esitettiin niitä vaikeuksia, joita saarelaisilla on mahdoton välttää, saadakseen lapsiaan Hallan ja Kotkan kansakouluihin, ja esitettiin myöskin, että Tiutisesta on kansakouluijässä olevia lapsia enempikin kuin se määrä, jolle asetus määrää koulun perustettavaksi, ei Kymin kunta kumminkaan suostunut perustamaan kansakoulua sanotulle saarelle, vaan silmää räpäyttämättä hylkäsi anomuksen.

Tästä Kymin kunnan menettelystä valittivat tiutiselaiset kuvernöörin virastoon. Kuvernööri antamallaan päätöksellä velvoittikin Kymin kunnan heti avaamaan kansakoulun Tiutisen saarelle. Tämä kuvernöörin päätös se nyt sitte julaistiin Kymin kuntakokouksessa tk. 10. pnä.

Kuvernöörin päätös tuntui olevan joillekuille kymiläisille vastenmielinen. Kansakoulujen tarkastaja hra Roine ihmetteli etenkin Kymin herrojen hitaisuutta, kuinka esim. Kymin nimismies on hitainen antamaan päätöksiä asianomaisille. Tästä johtuu, että kun päätöksiä on viivytelty, on syyslukukausi pian lopussa ja on vaikeampi kesken lukuvuotta koulua avata. Ehdoitti kumminkin koulua avattavaksi.

Mutta ne kymiläiset, joita tuo kuvernöörin antama päätös tuntui tikuttavan, jurnuttivat, että valitetaan senaattiin. Ja niinhän se kokouksessa olijain enemmistön päätökseksi tuli, että senaattiin valitetaan siitä kuvernöörin päätöksestä. Oikeen sapelisenaattiin! Etteivät vaan valittajat nuolisi tikkua kielehensä. Pääasia on se, että Tiutisen asujamet jäivät toistaiseksi kipeästi kaipaamaan kansakoulua.

Ruusuja Baijerista

2016-01-16T19:26:00.000+02:00

Tämän melko tavallisen 4:n kappaleen ruusukuppisetin löysin 1960-luvun lopulla äitini kaapista. Kupin pohjasta selviää, että kuppi on baijerilaista tuotantoa, tuotemerkiltään Bareuther. Pohjassa on vihreä leima: Bareuther Waldsassen Bavaria 1, joka on ollut käytössä vuodesta 1967:

Tiedot, jotka tehtaan ei niin ruusuisesta historiasta vaivoin netin kautta löysin, ovat kaikki saksaksi, joten tässä jonkinlainen väännökseni Googlen suomennoksesta selkokielelle:

Johann Mathäus Riess perusti Baijerin Waldsassenin keramiikkatehtaan 1866, mutta kuoli jo vuotta myöhemmin. Hänen poikansa Johann jatkoi menestynyttä liiketoimintaa alkaen valmistaa tehtaassa myös posliinia 1875. Hän joutui kuitenkin myymään lähes konkurssiin menneen tehtaansa 1884 Wilhelm Schreiderille, joka jo vuoden kuluttua myi edelleen tehtaan Porzellanfabrik Jenalle.

Yhtiökumppanien Max Jena, Ernst Ploss ja Oskar Bareuther johdolla tehdasta alettiin modernisoida. Kahdellatoista suurella polttouunillaan se oli yksi parhaista posliinialan yrityksistä korkeine laatuvaatimuksineen.

Toisen maailmansodan aikana tehdas tuhoutui lähes täysin, mutta hallitus oli edelleen toimiva. Pian se otti yhteyttä tehtaan entisiin työntekijöihin, jotka olivat siirtyneet Sleesiaan Porzellanfabrik Königszeltille. Nämä olivat jääneet lähes kodittomiksi, kun Sleesia oli julistettu kuuluvaksi Puolalle: kaikki siellä vielä asuneet saksalaiset pakotettiin lähtemään maasta. Useimmat työntekijät löysivät uuden työpaikan Bareutherilta, jolle koitti nyt uusi aika: ammattitaitoiselle pakolaistyövoimalle järjestettiin ensin asunnot ja sen jälkeen rakennettiin tehdas. Pitkäaikaisen yhteistyön ja sodan tapahtumien muistoksi yritys loi mm. tavaramerkin Königszelt Bayernin (Königszelt Baijeri) 1979. Ensimmäisiä tuotteita tehdas valmisti jo 1947 suuriin sodanjälkeisiin tarpeisiin. Tehdas oli ensimmäisten markkinoille vakituisesti palaajien joukossa ja oli pian yksi suurimmista valmistajista Saksassa, varsinkin 1955-1965.

Yhtiö fuusioitui Porzellanfabrik Gareis, Kühnl & Co. A.G:n kanssa heinäkuussa 1969 ja sen seurauksena nimi vaihtui Porzellanfabrik Waldsassen Bareuther Co. A.G:ksi. Tällä nimellä se toimi 1969-1994.
Fuusion jälkeen yhtiö lisäsi markkina-asemaansa päästen pian Saksan posliininvalmistajien kärkijoukkoon, mutta vuodesta 1990 alkaen matalapalkkamaiden kilpailu alalla johti lisääntyviin irtisanomisiin. Paljon kokenut yhtiö ajautui konkurssiin 1994 ja poistettiin kaupparekisteristä 1996.

Tehtaan monet myyntiyritykset epäonnistuivat posliinintuotannossa tarvittavien kemikaalien saastutettua ympäristön; puhdistus olisi ollut liian kallista. Vuonna 2002 Baijerin osavaltio teki päätöksen sulkea tehdas kokonaan, koska sen alueet vaaransivat puhtaan pohjaveden saannin. Hylättyä tehdasta alettiin purkaa 2006, ja tilalle rakennettiin ostoskeskus.

Vanhan autiotalon monta elämää

2015-08-04T16:03:00.000+03:00

Yläkuvissa Jyri hommissa Autiotalossa. Alla kuvia Avotakan jutuista Lahdesta ja
Järvenpäästä sekä Eeva-lehden juttu Järvenpään Tanhuniityn asunnostamme.

Hankimme mieheni Jyrin (s.1944 - k.2004) kanssa vanhan rintamamiestalon Lahdesta 1970-luvun alussa sekä ränsistyneen autiotalon Järvenpäästä 1977. Remontit olivat melkoisia yhdelle miehelle; vain sähkö- ja putkitöissä käytimme ulkopuolisia. Meidän talo -lehti julkaisi Jyrin kirjoittamaa jatkokertomusta tästä toisesta hommasta, ja Avotakka teki sisustusjutut sekä Lahdesta että Järvenpäästä. Myimme Lahden talomme jo 1973 ja Järvenpään 1980-luvulla, ja molemmat on taas rempattu. Vanhat talot saivat monta uutta elämää; Järvenpään autiotalo oli jo purku-uhan alla. Tämän talon korjaamisen onnistuminen oli pienoinen ihme. Muistan sen kauniin päivän, kun ensimmäisen kerran kävimme autiota "taloa" katsomassa. Ihastuimme ihanaan lehtotonttiin, jossa satakielet pitivät konserttiaan ja alapuolella kohisi Keravanjoen koski. Talo näytti surkealta, mutta sepä vain innosti Jyriä; ennen kuin kaupat oli tehty ja talo nimissämme, hän jo purki kattoa ja teki uutta vedenpitävää... Myöhemmin Jyri vaihtoi yksin koko talon perustuksen. Sellaista hommaa ei ollut, johon hän ei olisi uskaltanut ryhtyä. Tämä rohkeus johti lopulta myös Jyrin liian aikaiseen kuolemaan: Ruoveden kunnantalon valtuustosalin kymmenien, yli 100-vuotiaiden kalusteiden entisöinti (lyijymaalien poisto kuumapuhallusmenetelmällä) aiheutti osaltaan hieman epätyypillisen keuhkosyövän syntymisen ja nopean leviämisen (ruumiinavauspöytäkirja). Tupakointi vielä lisäksi... Kuolemantuomio tuli jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä: elinaikaa oli enää muutamia kuukausia.

Jyri ja tyttäremme Mirkka valmiin talon olkkarissa.
Kuva Avotakasta.

Remonttimiehet ansaitulla tauolla. Koti on kohta valmis.
Jyri ja nykyisin 40-vuotias poikamme Juhana.

Dingon Autiotalo ilmestyi 1984. Se soi radiossa usein ja palautti mieleeni oman Autiotalomme. Miellyin kappaleeseen ehkä juuri sen vuoksi. Asuimme Kotkassa jo kolmatta rintamamiestaloamme tuolloin. Pidän vanhoista puutaloista, ne hengittävät ja luovat tunnelmaa, joka usein puuttuu uusista, vaikkakin kauniista valmistaloista. Ja se tekemisen riemu, kun oli nuorempi... Nyt leskenä ja kerrostalosasukkaana ei auta kuin muistella ja katsella vanhoja kuvia. Myös Ruoveden kesät Jyrin lapsuudenkodissa ovat olleet korvaamattomia ja voimauttavia.

Autiotalomme oli osa Lemmenlaaksoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lemmenlaakson_lehto

Tiutisen ja Hallan Valon Ahjo, entisen Koirasaaren työväentalo

2015-07-26T00:12:00.002+03:00

Heikki Helisewän juttu Eteenpäin-lehdessä 8. elokuuta 1908.

Tässä alkuperäinen vanha teksti uudemmalla kirjasintyypillä:

Tiutisen nimi on ollut ennen Koirasaari. Vaikka ei siellä silloin niin paljon koiria ollut kun nimestä päättäen luulisi. Sittemmin, kun Hallan saari, joka ennen kantoi Tiutisen nimeä, sai nykyisen nimensä, siirrettiin Tiutisen nimi Koirasaarelle, joka siis on nykyinen Tiutinen. Se on muuten historiallinen paikka, se kun sijaitsee lähellä Ruotsinsalmea, jossa Ruotsin ja Venäjän laivastot ovat kaksi eri kertaa ottaneet kovasti yhteen. Ensi kerran elok. 24 p. 1789 jossa ruotsalaiset saivat köniinsä. Toisen kerran heinäk. 6 p. 1790, jolloin venäläiset vuorostaan saivat selkäänsä. Siitä lähtien tuli Tiutinenkin huomatuksi, josta vieläkin on historiallisena muistona saarella jälellä suuret vallit. Mutta se on vanhaa historiaa. Tiutisella on uudempi historiansa, joka on sivistyshistorialliselta kannalta paljon suuremmasta merkityksestä: Hallan ja Tiutisen työväenyhdistykset ovat sinne rakentaneet yhteisen talon, valon ahjoksi. Talo kyllä valmistui jo viime vuonna, mutta yhdistykset ovat siitä vielä jonkin verran velkaa. Mutta huomenna on se historiallinen päivä, jolloin koko ympäristön ihmiset kiiruhtavat Tiutiseen viemään rahaa, että talon velka voidaan jo maanantaina maksaa.

Ne Hallan työväenyhdistyksen suuret arpajaiset sinne oikeastaan houkuttelee kansaa kaikenlaista. Kotkastakin kuuluvat lähtevän niin tarkkaan ettei jää kun joku suomettarelaisen työväenliiton jäsen ja poliisit niitä töllistelemään - kaupunkilaisherrasväki nähkääs ei kesällä kaupungissa asukkaan. Kymin puolellakin kuuluivat jo tiedustelevan vanhempia ihmisiä kotolaisiksi. Kyminsuun sulkulaisetkin lupasivat lähteä aikansa kuluksi. Mutta kyllä sinne kannattaa mennäkkin. Kuuluu olevan voittoja oikein paljon. Naimisiin aikovat voivat sieltä saada oikein helposti "mööpeleitä". Paljon kuuluu olevan vanhaankin talouteen sopivaa tavaraa voittojen joukossa. Musikaaliset ihmiset voivat nauttia mäntyharjulaisesta musiikista, josta pitää huolta - oikein sikamaisen hyvin - voittojen joukkoon kuuluvat, ja siis myöskin voitettavissa olevat - öh, öh - possut. Mutta mitäpä niistä kaikkia luettelee. Ei ne kuitenkaan yhteen lehteen mahtuisi. Parempi on käydä katsomassa.

Kuvasin "Koirasaari - Tiutista" 1965. Vieressä alkuperäinen

lehtileike digitoitujen sanomalehtien arkistosta.

Alla Tiutisen Työväentalo ensimmäisen laajennuksen

jälkeen. TY:n kuva-arkistosta.

Suomen kaunein alttaritaulu?

2015-04-27T15:59:00.000+03:00

Ruoveden Sofia Magdalenan kirkon alttaritaulun maalasi vuonna 1876 saksalaissyntyinen Bernhard Reinhold (1824-1892). Taiteilija esiintyi suurelle yleisölle ensimmäisen kerran 1870. Reinhold asui vakituisesti Helsingissä 1869-74 ja maalasi muun ohella muotokuvia tunnetuista suomalaisista. Hän oli myös Albert Edelfeltin opettajia. Alttaritaulu "Kristuksen kirkastuminen" ostettiin Ruovedelle Pariisista 1877. Suosittelen kuvan klikkaamista isommaksi. "Tämä on rakas poikani; häntä kuulkaat".

Pirkkalasta omaksi seurakunnaksi erotettu Ruoveden seurakunta täyttää tänä vuonna 455 vuotta. Edellinen 1654 valmistunut kirkko purettiin nykyisen valmistuttua ja uusi kirkko rakennettiin 1777-78 rakennusmestari Matti Åkerblomin johdolla. Kirkon sisätila laudoitettiin Josef Stenbäckin suunnittelemana 1904-05 tehdyssä korjauksessa, jolloin myös penkistö uusittiin. Kirkko maalattiin Akseli Gallen-Kallelan ehdotuksen mukaan.

Holvin ponttilautaverhous poistettiin kirkon viimeisimmässä, arkkitehti Heikki Elomaan johdolla 1977-78 tehdyssä korjauksessa.

Kirkon pituus on 39, leveys 35 ja korkeus 14 metriä. Kirkkoon mahtuu noin 1.100 henkeä.

Kirkon vieressä sijaitsevan kellotapulin rakennutti Antti Piimänen 1772. Se rakennettiin

alun perin kirkkomaan nykyisen pääportin paikalle. Kirkon valmistuttua kellotapuli

siirrettiin nykyiselle paikalleen (tapulin nurkkaa oikealla).

Kuvasin kirkkoa kesällä 2009.

Kuutsalon raittiusjuhlat 1894

2015-03-15T14:05:00.000+02:00

Kotkan Sanomat 3.7.1894, no 52:

"... Juuri silloin toteutuu walkea pursi Wirosta keinuen kepeänä joutsenena aalloilla. Se seuraa hetkisen huwimatkailioita, molemmin puolin wiehkuu nenäliinat, kaikuu eläköönhuudot noille Kuutsalon reippaille merenkyntäjäpojille. Matka ei ollut hyödytön: 20 henkilöä liittyi seuraan..."

Varhainen muisto Puu-Käpylästä

2014-11-06T23:42:00.000+02:00

Minun syntymäkotini oli Käpylän Nastolantiellä. Ollessani 3-vuotias muutimme vähän matkan päähän "Pohjikselle", Pohjolankatu 27:ään, joka oli Elannon omistama valkoinen puutalo. Asunnossa oli puuliesi ja -lämmitys, mutta kylmä vesi sentään tuli ja meni. Talkkarin rouva oli ilkeä ja syytteli minua omien lastenlastensa kepposista. Äiti lopulta suuttui, kun rouva piilotti yhteisklosetin avaimen maton alle ja väitti minun hävittäneen sen.

Talkkarin kaksi lastenlasta olivat leikkikavereitani. Minä olin kateellinen toisen paksulle luonnonkiharalle tukalle ja yritin kerran suoristaa sen sadevesirännin alla arvattavin seurauksin, tukasta tuli entistä säkkärämpi. Hän löi minua sitten vasaralla päähän.

Tämä kuva innoitti kirjoittamaan muistelun. Talo on nykyisin sininen ja
Elannon kaupat on muutettu asunnoiksi. Istumme mv-kuvassa sisareni
kanssa keittiön ikkunalla, johon kuvan oikea alakulma osoittaa.

Tämän ajan rakkain ystäväni oli viereisen talon ruskeasilmäinen tyttö, jota talkkarin rouva ei halunnut päästää pihallemme; olisin saanut leikkiä vain hänen lastenlastensa kanssa. Rouva valitti kaikesta ja tuli vieraittemmekin perässä motkottamaan. Syntymäpäivälahjaksi minulle kerran tuomansa karkkipussin hän sieppasi kädestäni ja jakoi suuren osan karkeista lastenlapsilleen.

Ruskeasilmäisen tytön kanssa seikkailimme junaradalla katselemassa ukkopekkoja ja onkimassa radan vieressä olleella Ankkalammella ruutanoita. Ulpukkainen lampi on jäänyt ajat sitten Tuusulan moottoritien alle. Kolusimme myös kaikki Käpylän idylliset omakotialueet ja kuvittelimme, että taloissa asui pahalla silmällä kurkkivia noita-akkoja. Ehkäpä talkkarin rouva antoi aihetta. Lopulta oli aina pistettävä juoksuksi; tunnelma oli niin aito. Käpylä oli tuohon aikaan todellinen satukylä.

Elannon talon naapurissa oli suutarinverstas. Siellä mestari joskus juopotteli, ja eukko pauhasi pitkin pihaa. Verstaassa oli ihana parkitun nahan, pikilangan ja kenkävoiteiden tuoksu. Verstaan viereisessä talossa asui nainen, joka korjasi nailonsukkien silmäpakoja. Ovenpielessä luki: "Sukkia silmukoidaan". Minun lapsuudessani olisi ollut synti heittää nailoneita roskiin. Kadun toisella puolella asui vaatturi Immonen, ja asuntomme alakerrassa olivat Elannon ihanat vanhanaikaiset puodit: kangaskauppa, kemikalio, maitokauppa ja kunnollinen lihakauppa, jossa kokonaiset ruhot roikkuivat koukuissa. Sieltä sai maailman parasta lauantaimakkaraa.

Olympiavuonna muutimme Pohjolankadun toiseen päähän, aivan ratikka ykkösen päätepysäkin viereen rakennettuun uuteen kerrostaloon, "Leskisen taloon", kuten sitä kutsuttiin; ministerin perhe asui naapurirapussa. Taksikuskeille ei kuulemma tarvinnut sanoa kuin tämä osoite. Talon osakkeita merkittiin ensisijassa rintamalla olleiden virkamiesten perheille.

Suurten ikäluokkien lapsia oli nimensä mukaisesti todella paljon, joten Helsingin kauneimmaksi äänestetyllä pihalla riitti touhua. Leikimme kaikkia mahdollisia pihaleikkejä, joita nykylapset eivät enää osaa.
Eräs kohokohta televisiottomalla 50-luvulla oli, kun kadun toisella puolella sijainneessa leffateatteri Kino Käpylässä esitettiin ilmaisnäytöksenä Vittorio de Sican neorealistinen ja kovin surullinen Polkupyörävaras. Jono oli pitkä, mutta tulipa elokuva nähtyä.

"Pomona Britannica" -aiheita vuodelta 1818 lempilautasissani

2014-08-02T13:41:00.000+03:00

Taiteilijatar teki vielä
iäkkäänäkin rakasta työtään

Ostin 1990-luvulla kuvan Pomona-lautaset, jotka on suunnitellut englantilainen Susan Williams-Ellis 1982. Chelsean taidekoulussa 1940-luvulla opiskellut Susan työskenteli aluksi pienessä keramiikan koristeluyrityksessä, mutta alkoi pian suunnitella ja myydä omaa tuotantoaan. Hän perusti yhdessä miehensä kanssa maailman menestyneimpiin kuuluvan Portmeirion Potteries -keramiikkayrityksen 1953 ja oli sen kantava voima.

Pariskunta avasi toimipisteen Lontoon Pont Streetille 1960, jolloin Portmeirion tuli tunnetuksi futuristisista malleistaan. Myöhemmin taiteilijatarta alkoi kiehtoa kasvitieteelliset aiheet, joiden tuotanto aloitettiin 1973. Mallisto perustuu noin kolmeenkymmeneen 1800-luvulla painettuun kuvaan, jotka Susan oli sattumalta löytänyt antikvariaatista. Näistä nostalgisista astioista tuli välittömästi myyntimenestys.
89-vuotiaana 2007 kuolleesta Susan Williams-Ellisistä ja hänen kauniista keramiikastaan riittäisi kerrottavaa kirjan verran. Lisätietoja voi hakea netistä.

http://www.amazon.com/Pomona-Britannica-Uta-Pellgru-Gagel/dp/3822814636

http://www.portmeirion.co.uk/

Toivoisin ajan kuluvan hitaammin

2014-07-14T11:05:00.003+03:00

Tulevaisuus tuo mitä tuo, mutta menneisyys vaikuttaa siihen aika paljon. Minun ikäiselläni on paljon muistoja sekä omastani että menneitten polvien elämästä. Ne antavat voimaa tähän päivään ja mahdolliseen huomiseen.
Menneisyys kuitenkin on totta ja käsinkosketeltavaa, onhan se rakkaudella taltioitu kymmeniin kansioihini ja kukallisiin arkistolaatikoihin. Pengon niitä monesta syystä, esim. ikävöidessäni rakkaitani rajan takana tai lasteni lapsuutta ja perheemme ruuhkavuosia kaikkine kiireineen.

Sain mahtumaan tähän ruusuiseen pahvilaatikkoon kaikki henkilökohtaiset, tärkeät ja muistorikkaat paperini: päiväkirjani, kirjeeni, runoni, leikekirjani...Valokuvat eivät mahtuneet. Takana on niin paljon vuosia, että ihmettelen: tässäkö ne kaikki nyt ovat... Parissa tunnissa pakattuna koko elämä. (Olen jonossa isoon selkäleikkaukseen, siitä kai johtuu tämä tunteellisuus).

Vuoden 1970 koti

2014-05-17T14:08:00.001+03:00

Tunnettu tosiasia on, että 60-70 -lukujen värikuvat ovat tuhoutumassa.

Olen skannanut ja yrittänyt parannella omiani. Niitä on vain niin valtavasti...

Tässä vuosi 1970, jonka kyllä huomaa disainista: Esko Pajamiehen Askolle

suunnittelema Bonanza-kalusto hankittiin 1968, Maija Isolan Marimekolle

suunnittelemat Unikko-tabletit 1970, samoin Antti Nurmesniemen Pehtoori-
kahvipannu, jota valmisti Arabia. Harmi ettei se ole enää tallella; netissä
näyttää Pehtoorin arvo olevan 150 euroa.

Vietämme kuvassa esikoisemme Mirkan 3-vuotissynttäreitä

juuri valmistuneessa aravalainakodissamme.

Mikä lapselle nimeksi?

2014-05-03T14:16:00.000+03:00

Sielukas Saima

Minut on kastettu runoilija Saima Harmajan vanhimman sisaren Outi Talvitien kaimaksi, koska isäni "sotakavereihin" kuului Saiman nuorin sisar, lottana palvellut Kirsti (myöhemmin Toppari, mm. Aku Ankan entisenä päätoimittajana tuttu). Äitini oli ajatellut nimekseni Marjaa, mutta isän ehdotus voitti.
Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli paljon runokirjoja, tietenkin myös Saima Harmajan Kootut runot päiväkirjoineen. Näistä sekä äitini runoista sain kipinän kirjoittamiseen. Saiman lailla pyrin runoillani myös Nuoren Voiman Liittoon ja pääsin.

Useimmiten ristimänimi annetaan muodin mukaan, mutta minusta on hyvä, että siihen liittyy lisäksi jokin tarina tai perinne. Oma nimi innostaa tutkimaan sen merkityksiä ja on identiteetin muotoutumisessa tärkeää. Ei nimipäiviä turhaan vietetä.
Esikoistyttäreni on runoilija Mirkka Rekolan etunimikaima, ja Rekolasta tuli yksi hänen lempirunoilijoistaan.

Toukokuun nimiä vuoden 1899 Kansanvalistusseuran kalenterista:
Wappu, Atanaasius, Roosa, Aleksandra, Jenny, Helmi, Agda, Timo, Aino, Osmo, Lotta, Floora, Eedita, Sofia, Ester, Rebekka, Alma, Tiera, Emiilia, Karoliina, Liina, Kosti, Hemminki, Lyydi, Alarik, Urpo, Wilhelmiina, Beeda, Leuto, Oiwa, Taimi, Ella.
Onnea kaikille! Ja tietenkin Outeille.
PS. Outin päivä 3.5. oli tuolloin Ristinpäivä...

Linkki Kirstiin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirsti_Toppari

Kevät inspiroi mielikuvasisustuksiin ja muistoihin

2014-03-09T15:40:00.000+02:00

Pidän modernismista, mutta useimmin päädyn kuitenkin eklektiseen tyyliin. Sellainen oli toteutumaisillaan 2003 Jyrin ja minun viimeisessä yhteisessä, Ruoveden Kotvion sahan hevosmiehen ammoin rakentamassa vaatimattomassa pikkutalossa, mutta kohtalo puuttui jälleen kerran elämääni.

Tässä kuva pikkubudjetin keittiörempasta, jonka sairas mieheni sai osittain valmiiksi. Asuimme vain lyhyen jakson talossa rempan keskellä, kunnes Jyrin voimat ehtyivät. Vas. ennen ja oik. jälkeen, tosin hakemassa lopullista muotoaan vielä stressin keskellä.

http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/08/designaakkoset-e-eklektinen-sisustus.html

Mieheni Jyri oli ennakkoluuloton kokeilija

2014-03-08T20:37:00.001+02:00

Päivitys 12.2.2017

Mieheni oli varmaan "entisessä elämässään" sumerilainen keksijä, sillä hänelle myönnettiin patentit sekä pyörästä että aavikoitumisen estävästä keinokastelujärjestelmästä.

Pyörähän on tunnetusti sumerilainen keksintö vuodelta 3500 eaa. ja keinokastelujärjestelmäkin on tämän nerokkaan muinaiskansan keksintöä: mytologiassa on kertomus puutarhuri Šukallitudasta, jonka viljelykset kesän helteet ja kuivuus olivat tuhonneet. Šukallituda pohti tapaa, jolla hän voisi jatkossa pelastaa sadon auringonpaisteessa. Mieheni keksintö koskee samaa asiaa, mutta on tietenkin täysin erilainen.

Pyörä on tosiaankin pyörä, mutta mieheni keksimällä erikoisominaisuudella varustettu. Sen periaatteen ovat tähän asti täysin ymmärtäneet vain Patentti- ja rekisterihallituksen insinööri ja sisarenpoikani, joka on arkkitehti.

Molemmat keksinnöt saivat aikanaan huomiota lehdistössä ja Jyri kutsuttiin ekokeksijäpäiville luennoimaan kastelujärjestelmästään. Mieheni sairauden ja lopulta kuoleman vuoksi keksintöjen toteutuskehittely jäi harmillisesti kesken.

Tässä esittely Aamulehden sisäsivuilla olleesta jutusta sekä kuvat patenttikirjoista:

Ystävänpäiväruusuja omaishoitajille

2014-02-14T02:27:00.000+02:00

Kävin labrassa, jonka jälkeen pistäydyin kahvilassa ottamassa lääkkeeni. Vain yhdessä pöydässä oli tilaa; sain kohdata erään äidin ja hänen pyörätuolissa istuvan iloisen ja puheliaan tyttärensä. Äiti oli jo harmaatukkainen, mutta näytti enkeliltä. Kerroin hänelle ottavani lääkkeen, koska voin niin huonosti labran jälkeen. Ystävystyimme hetkeksi. Hän kertoi neljästä lapsestaan, joilla kaikilla (myös pyörätuolissa istuneella tyttärellä) oli ykköstyypin diabetes. Vanhin tytär oli jo sokeutumassa ja muidenkin sairaus oli vakavaa laatua. Äiti oli kaikkien lastensa omaishoitaja. Hänen uskomaton elämänasenteensa antoi minulle paljon ajateltavaa ja unohdin hetkeksi omat sairauteni kipuineen.

Hyvää ystävänpäivää kaikille; toivottavasti emme
unohda toisiamme tavallisinakaan päivinä.

http://outi-autio.blogspot.fi/2014/02/yhteisvastuukerays-alkoi-saattohoidossa.html

Puolalainen julistetaide puhuttelee

2014-02-12T16:08:00.000+02:00

Oheinen taidekalenteri on Puolan suurlähettiläänä Suomessa toimineen Stanislaw Stebelskin lahja miehelleni 2003 (katso linkki). Kannen julisteessa mainostetaan Zbigniew Zakiewczin lastenkirjaan perustuvaa näytelmää, jota on esitetty varsovalaisessa teatteri Rozrywkissa. Julisteen taiteili liettualainen Stasys Eidrigevicius (s. 1949). Hän on myös kuvanveistäjä, valokuvaaja ja performanssitaiteilija. Parhaiten taiteilija tunnetaan lastenkirjojen kuvittajana. Hän on menestynyt kansainvälisesti ja on saanut teoksillaan yli 40 palkintoa.

Tämä on taiteilija Jerzy Czerniawskin (s. 1947) teatterijuliste näytelmään, joka pohjautuu Nobel-ehdokkaanakin olleen kirjailija Witol Gombrowiczin (1904-1969) absurdiin romaaniin Ferdydurke. Teoksen päähenkilö on mies, joka kolmekymppisenä joutuu takaisin kouluun, koska on naimaton (lienee viitannut Gombrowiczin homouteen).

Ferdydurkea on esitetty Varsovan Powszechny-teatterissa, jonka johtajaksi elokuvaohjaaja Andrzej Wajda tuli 1990. Lyyrinen ja hillityistä väreistä pitävä taiteilija Jerzy Czerniawski on saanut useita palkintoja, mm. Lahden toisessa julistebiennaalessa 1977.

Käänsin tänään taas kalenteristani uuden kuvan ihmeteltäväkseni. Tässä mainostetaan englantilaista, 1987 valmistunutta elokuvaa I wish you were here, joka on ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä David Lelandin (s. 1947) kansainväliseen kuuluisuuteen nostanut esikoistyö. En kyllä yhtään tiedä, miten tuo ilmeikäs kahvikuppi liittyy leffaan. Taiteilija on Stasys Eidrigevicius. Kaikkia näitä ja paljon muita puolalaisia julisteita myydään netissä.

Kuvassa on Puolan julistetaiteilijoiden ("Puolan koulun") kansainvälistä tunnettavuutta edistävän gallerian juliste. Varsovalainen galleria on perustettu 1976 ja toiminut vuodesta 1980 alkaen osoitteessa Hoza 40.

Nykyisin yksityisen gallerian omistavat taidehistorioitsija Nina Rozwadowska ja taidemaalari Andrzej Stroka. He järjestävät useita näyttelyitä vuosittain ja tekevät yhteistyötä Krakovan, Varsovan ja Lodzin korkeatasoisten taidekoulujen, Olsztyn ja Wałbrzychin kaupunkien sekä eri Euroopan maissa toimivien Puolan kulttuurikeskusten kanssa.

Kesäkotimme seinällä oleva monimerkityksinen juliste on saatu Puolan suurlähettiläältä 2003, kuten aikaisemmin esittelemäni kalenterikin.

Videoituja Andrzej Strokan maalauksia Marilyn Monroesta:

http://outi-autio.blogspot.fi/2013/07/puolalaista-huipputaidetta-ruovedella.html

Napuen taistelusta 300 vuotta 19.2.

2014-02-04T14:18:00.000+02:00

Napuen taistelusta tulee kuluneeksi 300 vuotta 19. helmikuuta. Jumalanpalvelus kaatuneiden esi-isiemme muistoksi lähetetään Isonkyrön kirkosta 16.2. klo 10.00.

Taistelu oli Suuren Pohjan sodan (1700-1721) viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu, joka käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Ruotsi-Suomea hallitsi Pohjan sodan alkaessa vasta 17-vuotias Kaarle XII.

Topeliuksen Maamme-kirja: ".... Koko Suomi oli vihollisen käsissä, pakolaisia purjehti joukoittain Ruotsiin. Turun akatemia oli aivan autiona. Kuudentuhannen miehen kera Armfelt seisoi PälkäneelIä. Siellä venäläiset kulkivat hirsilautoilla Mallasveden poikki ja pakottivat kovan taistelun perästä suomalaisen sotajoukon vetäytymään pohjoiseen päin. Napuen kylän pelloille Isossakyrössä Armfelt pysähtyi odottamaan venäläisiä. Hänellä oli silloin 4.300 soturia ja 1.500 aseistettua talonpoikaa. Häntä vastaan samosi Venäjän paras sotapäällikkö, ruhtinas Galitzin, mukanaan 12.000 miestä, ja 19 päivänä helmikuuta v. 1714 oli Napuen eli Isonkyrön taistelu.

Suomen sotajoukko oli kolme päivää seisonut lumessa ja pakkasessa, molemmin puolin jäätynyttä Kyrönjokea. Kello 11 aamupäivällä venäläiset tulivat jäätä pitkin ja karkasivat suomalaisten kimppuun joen oikeanpuolisella rannalla, tuulen tupruttaessa tuiskulunta ja palavasta kylästä savua näille vasten silmiä. Kahdesti torjuttiin rynnäkkö, vihollisen rivit hajoitettiin, suomalaiset valtasivat kuusi tykkiä.
Voitto näytti varmalta, kun kenraali De la Barre suomalaisten ratsumiesten kanssa yht’äkkiä lähti pakoon, joten ainoastaan Turun läänin ratsuväki jäi paikalle. Venäläisten rivit järjestyivät taas, suomalainen jalkaväki joutui umpisaarroksiin, ja sen kimppuun käytiin joka taholta; voitto muuttui veriseksi tappioksi. Talonpojat joutuivat epäjärjestykseen ja kaatuivat; sotamiehet asettuivat neliöön ja pitivät puoliaan kuolemaan asti. Useimmat upseerit ja 2.500 miestä kaatui, eräs aliupseeri komensi kolmen rykmentin jäännöksiä.
Armfelt taisteli viimeisten joukossa ja murtautui läpi vihollisten Laihian metsään. Ruhtinas Galitzin oli menettänyt 3.000 miestä, ja kuitenkin hän puhui suomalaisten urhoollisuudesta kunnioittavasti. Kunnia oli pelastettu, mutta maa oli menetetty.
Seuraavana keväänä oli Kyrönjoki niin täynnä kuolleita, ettei sen vettä pitkään aikaan saattanut juoda. Meidän ajan viljavat peltovainiot joen rannoilla kätkevät kaatuneiden lahonneet luut. "

Napuella kaatuivat ainakin seuraavat suorat esi-isäni :

Heikki Heikinpoika Housu, Juho Simonpoika Jakku, Lauri Jaakonpoika Pelkonen, Juho Heikinpoika Tuuri, Jaakko Antinpoika Iso-Kukko, Yrjänä Matinpoika Bindar, Yrjänä Matinpoika Lill-Mullo, Juho Jaakonpoika Mahlanen, Juho Jaakonpoika Iso-Hakomäki, Matti Martinpoika Jaakola. Vähä-Ryöväriltä on suden syömäksi merkitty esiäitini Maria. Lisäksi muita suvun jäseniä kaatui tai vangittiin lukuisa joukko, joista mainittakoon: Pukin talosta kaatuivat esi-isäni Mikon pojat Jaakko ja Matti, Torkolta pojat Tuomas ja Antti, Bindar Marttilan kohdalle on merkitty kaatuneina Mikko ja hänen poikansa Juho, murhatuksi äiti Maria Agneta ja poisviedyiksi pojat Elias ja Jacob, suden syömäksi on tullut poika Tuomas.

http://www.vahakyrosrk.fi/sankarivainajat/napue.htm
http://www.vahakyrosrk.fi/sankarivainajat/1714historia.htm

http://www.isokyro.fi/?id=146&lang=fi

http://www.isokyro.fi/files/Tiedostot/uusin_pivitetty_muistovuoden_ohjelma.pdf

Yhteisvastuukeräys alkoi. Saattohoidossa on monenlaisia mahdollisuuksia

2014-02-03T00:04:00.000+02:00

Syöpään kuollut mieheni sai hyvää loppuajan hoitoa Ruoveden terveys-keskuksen sairaalan yksityishuoneessa, mutta päivisin hän vietti muutaman tunnin perheen kanssa rakkaassa lapsuudenkodissaan (kesäkodissamme) aivan loppuun asti. Hain hänet aamulla ja vein illalla takaisin. Kipulääkkeet annettiin sairaalasta mukaan. Sairaanhoitaja kävi silloin, kun tarvittiin. Vanhin tyttäremme saattoi lopulta isänsä viimeiselle matkalleen eräänä elokuun alun aamuyönä Ruoveden sairaalassa:

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitoa koskevat suosituk-set. Tavoitteena on antaa potilaalle saattohoitopalvelut mahdollisuuksien mukaan siellä, missä hän asuu ja elää ja turvata omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua hoitoon potilaan toivomalla tavalla.
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä parannetaan kuolevien saattohoitoa Suomessa.
Ulkomaisissa kohteissa, esimerkiksi Guatemalassa parannetaan koulutuksen avulla alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisoikeustilannetta:

http://yhteisvastuu.fi/fi/lahjoita

Jouluinen ikonimuisto Valamosta

2013-12-23T08:53:00.003+02:00

Sain vuosia sitten lahjaksi tyttäreltäni Mirkalta Valamon Jumalanäitiä esittävän matkamuistoikonin. Valamon Jumalanäiti on ainoa Neitsyt Maria -ikonityypeistä, joka on syntynyt Valamon luostarissa Laatokan Karjalassa. Ikonin on maalannut noviisi (myöhemmin pappismunkki) Alipi vuonna 1878.

Valamon Jumalanäidin ikonia säilytetään nykyisin Uuden Valamon luostarin pääkirkossa Heinävedellä, ja se on yksi Suomen ikonitaiteen arvokkaimmista teoksista. Tästä linkistä löytyy kauniita venäläisiä esineitä ja ikoneja, myös Valamon Jumalanäidin kopioita:
http://alexandraint.net/

Tiedot: http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/jumalansynnyttajan_ikonit/valamolainen_jumalanaiti.htm

Gävlen olkipukki ei nähnyt taaskaan joulua

2013-12-21T07:44:00.000+02:00

Oljet ovat kuuluneet pohjolan jouluun keskiajalta lähtien. Suomalainen olkipukki sai alkunsa olkiin kietoutuneesta nuuttipukista. Kun huomattiin, että eri sävyissä kullankeltaisena hehkuva olki on hyvä pimeän ajan koristemateriaali, siitä alettiin valmistaa joulukoristeita. Joka vuosi tehtiin uudet koristeet. Kuvasin alla olevan suuren olkipukin kesällä 2009 Juupajoen Kallenaution kestikievarimuseon aitassa. Tekijää ei mainittu.

Gävlen Slottstorgetilla on seissyt ylväs olkipukki vuodesta 1966. Pukkiparka on "murhapoltettu" usein, jopa jo ennen joulua; ensimmäisenä vuonna uudenvuodenaattona. Maailmanmainetta Gävlelle tuonut julkkis vihitään aina ensimmäisenä adventtina. Päivitin juttuni parin vuoden takaa, koska kuulin juuri uutisista, että Pukki on jälleen julmasti poltettu viime yönä. Alkaa jo epäilyttää, että polttamisesta on tullut tahallinen mainostemppu ja traditio.

Seuraava ohje on 1876 julkaistusta kirjasta "Olkien palmikointi eli letitys".

Helppotajuinen neuwokki omin päinsä oppia valmistamaan olkipalmikoita:

"Olkien walmistus. Raaka-aine. Palmikoimiseen käytetään enimmäkseen rukiin olkia sekä sentähden, että sillä on pitkät solmujen wälit, että myös sen pehmeyden wuoksi, jonka se tarkoituksen mukaisesti pideltynä saapi ja jonka kautta murtuminen palmikoidessa wältetään, ja wiimeksi wielä rukiin olkien helppohintaisuuden tähden, kun ajatellaan, että wilja oljen aikaisen leikkuun kautta menee hukkaan. Siis on monesta syystä edullisinta käyttää rukiin olkia, waikka ei mikään estä käyttämästä nisun olkiakin."

Kirjontatumppukortti ja Leenan taidetumput

2013-12-06T13:20:00.000+02:00

Tässä vanhojen korttien kansiossani piileskellyt, 1950 -tai 1960-luvulla USA:sta lähetetty tanskalainen joulukortti, jonka takana teksti: From an original by Margrethe. Copyright L. Levison Jr. LTD 10-5607 C.
Sain kortista idean esitellä ystäväni, ruoveteläisen taiteilijan Leena Kulmalan ihanat, kirjotut tumput. Vielä ehtii inspiroitua neulomaan ja tekemään kirjontatöitä joululahjoiksi.
Kiitos Leena, että annoit luvan julkaista kuvasi, jotka nappasin Facebook-albumistasi. Kuvien copyright Leena Kulmala.

Kotkan Haapasaari 60°17′21″N, 27°11′32″E

2013-10-13T09:50:00.000+03:00

Päivitys vuodelta 2011: Haapasaaren ensimmäisen talon rakensi esi-isäni Matti Markunpoika 1620-luvulla. Hänellä mainitaan olleen neljä lehmää, yksi vasikka ja kymmenen lammasta, jotka kaikki oli verollepantava 30-vuotisen sodan vuoksi.
Perttu Matinpoika (s. n. 1600) oli henkikirjassa 1639-51. Vuonna 1643 hänet ja kolme kuutsalolaista tuomittiin kukin 40 markan sakkoon ja menettämään valtiolle kaksi nuottavenettä, joilla he olivat vieneet Viroon 150.000 kuivattua hailia ja kolme nelikkoa suolasilakoita.

Vuonna 1775 oli Haapasaaren Yrjölän talossa, jonka isäntä kuuluu myös esi-isiini, kaksi nuottaa ja kymmenen hailiverkkoa. Tällaisiin taloihin palkattiin Virosta tai Kymin mannerkylistä "saarpiikoja" avuksi nuotanvetoon ja hailien putsaamiseen. Vielä 110 vuotta sitten jaettiin nuottakuntien saalis tasan jakorannassa. Jakoa valvomaan oli valittu luotsitaarasti (luotsivanhin). Kaappasin kuvan Haapasaaren sivulta ja yhdistelin toiseen kuvaan.

Ihan mummin näköinen

2013-10-12T09:10:00.000+03:00

Tämä oli eräs ensimmäisistä blogipostauksistani (12.12.2008).

Uusinta päivitettynä:

"Kenen mummi sä oot?" kysyi eräs pieni tyttö minulta kaupassa. Esitin hänelle vastakysymyksen: "Mistä tiedät, että olen mummi?" "No kun sä oot ihan mummin näköinen", kuului vastaus. Jaa-a, niinpä tietenkin. Onpa nyt mummin muutettava väriä hopeasta kultaan ja käytävä trimmauksessa. Sitten vielä rillien vaihto. Taitaa tulla kalliiksi! Mutta mutta: Onhan minulla kolme lastenlasta ja yksi vuoden vanha lapsenlapsenlapsikin, joten tunnuslauseeni olkoon: Nuoreksi en voi tulla, keski-ikäinen en enää ole, olenpa siis mummi ja isomummi. En kuitenkaan mikään ikäloppu.

Esiäitiemme elämä oli nykyperspektiivistä katsoen suorastaan painajaismaista monine järkyttävine vitsauksineen. Sukututkimusta tehdessäni olen ihmetellyt, kuinka historiamme käänteissä kukaan on voinut selvitä vanhuuteen asti tai ylipäätään täysijärkisenä. Onneksi Internet on herättänyt henkiin monia isoäitipolvia kertomaan uskomattomia tarinoitaan.

Värikuvassa entisaikojen tyypillinen kymiläismummo (ei sukuani) ja Kuutsalon Autionkylänlahti, jonka on kuvannut jo edesmennyt Martti Autio. Kuvat poimin netistä ja yhdistin ne.

Tässä isäni Tiutisessa 1940-luvun alkupuolella ottamassa kuvassa on oma isoisoäitini, Virolahdelta kotoisin ollut Mariana Sipilä (s. Skippari), jonka hämärästi muistan, ja ensimmäiset lastenlastenlapsensa: isosiskoni ja serkkuni.

Huomioni kiinnittyi Marianan samanlaiseen huiviin kuin värikuvan mummolla. Kymin kansallispukuunkin on päässyt tuo iso valkoinen pellavahuivi nimellä ”riemo”, joka on kooltaan noin metri kertaa metri.

Vasemmalla sisareni ja äitini, jotka olivat Helsingistä käymässä, oikealla tiutislainen taiteilijasetäni vaimoineen serkkuni kanssa. Isäni ja setäni ovat olleet lomilla rintamalta tai sitten tässä eletään välirauhan aikaa.

Marianan koti tuhoutui myöhemmin kaikkine muistoineen Tiutisen kuuluisassa pommituspalossa. Sipilän Mamma kuoli vanhainkodissa 89-vuotiaana 1950.

Linkki:
http://books.google.fi/books?id=OX1wyYWIuqkC&pg=PA66&lpg=PA66&dq=Tiutisen+pommitus&source=bl&ots=g1xcS5gEq3&sig=Qf_RJ2H-YVzfdISqK9sxBCXobfM&hl=fi&sa=X&ei=_uxYUu2LLsHVtAbVooHIBg&redir_esc=y#v=onepage&q=Tiutisen%20pommitus&f=false

American paketti kuin Halpa-Heikin kapsäkki

2013-09-24T22:11:00.000+03:00

Long Islandin Rocky Pointin komeaa hiekkarantaa

Isäni eno muutti Tiutisesta New Yorkiin ja rakensi myöhemmin oman talon Long Islandin Rocky Pointiin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa isäni kanssa. Tässä ote kirjeestä, jossa hän kertoo perheellemme lähettämästään avustuspaketista. Aikansa kuva tämäkin.
Long Island, Rocky Point, marrask. 24 pv. 1946

...Et kai ole saanut sitä pakettia. Luulen, että se oli siinä laivassa, joka ajoi karille, ja jossa American pakettia paljon tuhoutui. Siinä paketissa oli yhtä ja toista. Jos tahdot niin mene siellä Suomen huoltopaikkaan ja pyydä sieltä lomake ja lähetä se tänne, niin täällä täytämme sen. Saat sitten sen paluupostissa ja voit hakea sillä vastaavan määrän tavaraa. Eihän se itse asiassa kannattaisi, mutta harmittaahan se, kun kerran lähettää, niin toivoisi sen perillekin tulevan. Luulen vain, että se on hävinnyt siellä Suomessa. Irma juuri luetteli mitä siinä oli:

Kahvia, cacaota, jeliä, kampoja, makeisia, saippuaa, pikku tytöllesi pauteria, neuloja, lankaa, partakoneen teriä, kaksi uutta tressiä pukua isommalle tyttärellesi, yksi tupakkapaksi ja nappia y.m. Aivan kuin Halpa-Heikin kapsäkissä.

Täällä on ollut kaunis syksy. Ulkotyöläiset käyvät vielä kesävaatteissa. Työtä on kyllä niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Rakennusaineista kyllä on jonkun verran puutetta aina nauloista alkaen.

Kirjoitahan taas mitä sinne kuuluu... Terveisiä koko perheelle meiltä kaikilta. David

Tässä netistä löytämäni hautausmaa ja siellä sijaitseva isoenoni ja vaimonsa hauta. Paikka on Mount Sinai, Suffolk County, New York lähellä Long Islandia. Vaimonsa Irma oli mennyt uusiin naimisiin miehensä kuoltua Alex Strandholmin kanssa, mutta on haudattu Davidin kanssa samaan hautaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Sinai,_New_York