Mieto marinadi

Vähän taidetta, ripaus juhlaa ja palanen jouluennakkoa

2011-12-18T15:08:00.004+02:00

En ole tänä vuonna osallistunut yksiinkään pikkujouluihin.

Muita rientoja on silti ollut. Kuten torstaina ensin Meilahden taidemuseon näyttelyn avajaiset: mieheltäni siellä yksi teos, lisäksi hänestä on nuorten Tennari-ryhmän tekemä videohaastattelu ja Samin vetämän työpajan pikselimaalauksia.

Pääsee ilmaiseksi sisään, käykäähän vaikka sunnuntaikävelyillä.

Torstaita jatkettiin juhlimalla aina hurmaavaa Meijua. Sen kunniaksi mm. pelattiin bingoa.

Eilen lauantaina olivat vuorossa yhdet yllätysnelikymppiset ja siihen päälle vielä pidempään reissuun lähtevien baarihyvästelyt.

Tänään sitten vain kuunnellaan naapurin remontin äänekkäitä porauksia ja tuijotellaan ulos harmauteen.

Ja kohta on joulu. Onneksi tänä vuonna saan viettää sen taas Helsingissä.

Yksin viettämäni joulut ovat olleet luksusta: on saanut tehdä juuri sitä mitä haluaa ja olla tekemättä velvollisuudesta tiettyä asioita.

Ei minulla mitään erityistä edelleenkään ole perhejouluja vastaan, mutta mitä sitä suotta joulustressaamaan sukuvelvoitteilla, jos kerran saa vapaasti valita. Perhettä ja muuta sukua ehtii nähdä muulloinkin kuin jouluna.

Tänä vuonna olemme aaton kahdestaan miehen kanssa (plus tietysti hoitokissat). Joulupäiväksi kutsutaan jokunen ystävä syömään.

Sitten vasta sukuloimaan. Toivottavasti vähästressisesti. Ja onneksi ei lahjoja ole suuremmin ollut tapana antaa mihinkään suuntaan. Velvollisuuslahjat ne vasta stressaavia ovatkin.

Vesijuoksuvyö

2011-11-21T20:04:00.007+02:00

Viime viikonloppuna harjoitin elämäni ensimmäistä kertaa vesijuoksua. Lopultakin. Niin moni tuttu on kyseistä lajia kehunut.

Testin syynä oli ajanvietto Yyterin kylpylähotellissa. Tai siis työmatka. En ollut koskaan aiemmin ollut Yyterissä, joten tuli sekin koettua.

Vapaa-aika rajoittui lauantain aamuun, jolloin heräsin ajoissa, jotta ehdin suihkuun ja pienelle aamu-uinnille. Uintiin tarkoitettu allas oli varsin pieni, joten sikäli vesijuoksu sopi sinne mainiosti: uidessa olisi jatkuvasti ollut altaan päässä.

Hyvä laji. Voisin polskia samaan tapaan toistekin, mutta olen laiska lähtemään uimahallille. Se vaatii menemisen uimahalliin, maksun, saunan, tukankuivattelun.

Niinpä vain sauvakävelen ja juoksen. Ja yritän pienesti jumpata.

Etten ihan jumiutuisi eikä marraskuun harmaus veisi energioita.

Punaa ja maantietä

2011-11-06T21:30:00.004+02:00

Viime viikon sunnuntaina tuli kutsu viettämään Halloweenin hengessä iltaa. Tuntui aiheelliselta pukeutua edes hieman teeman mukaan.

Koska kaikki peruukkini ovat edelleen hyvässä kodissa lainassa, niin en voinut hyödyntää tukkamuutoksia. Helpolta ratkaisulta tuntui tehdä miehestä merirosvo ja itsestäni hänen kädestäennustajanaisensa. Kerrospukeutumista ja paljon meikkiä.

Kuvaan pääsi myös ennustajanaisen vankka apuri.

Viime aikoina olen yleisesti tehostanut huulipunan käyttöä. Siis jopa arjessa pidän punaa mukanani ja saatan muistaa lisätä sitä tarvittaessa. Tämä on suurta edistystä, sillä aiemmin huulien punailu on jäänyt harvoihin hetkiin.

Toisena ulkomuutoksena kerrottakoon tukkauutisia. Olen päättänyt kokeilla, miltä tuntuisi elää sen värisessä tukassa kuin mitä päästäni oikeasti puskee. Ei siis enää mitään punatukkaisuuksia.

Viimeisellä kampaajareissulla päähäni lisättiin vaaleita raitoja muutosta edistämään. Kun tukka on lyhyt, niin värjätyt osiot kasvavat varsin nopeasti pois.

Olen värjännyt hiuksiani enemmän tai vähemmän yli 15 vuotta. Olin nuorena blondi, mutta nyt epäilen olevani lähinnä sitä maantiesävyä. Katsotaan sitten aikanaan, miltä luomuväri tuntuu. Ainakin nyt vain toivon, että pääsen eroon värjäyskierteestä ja vahvojen kemikaalien läträilystä.

Syksyn sydän

2011-10-31T22:19:00.005+02:00

Mies soitti muutama minuutti työhönlähtönsä jälkeen.

"Tuu ikkunaan."
"Ai sisäpihan puolelle?"
"Niin."

Kun iltapäivällä lähdin itse liikkeelle, niin sisäpihalla oli miehiä haravoimassa.

"Te haravoitte sitten sen sydämenkin, jonka mieheni teki", sanoin hymyillen.

"Ai sun mies? Luultiin, että joku lapsi", miehet vastasivat huvittuneina.

Meidän suhteessamme mies on ehdottomasti se romanttisempi.

Ihmisyyden selityksiä

2011-10-23T22:23:00.003+03:00

Lauantai-illan juhlissa juttelimme kirjoista. Kaverini sanoi, että hän luki nuorena paljon kirjoja, mutta jätti romaanit lähes kokonaan, kun siirtyi filosofian kirjoihin ja muihin asiateoksiin. Tuntui kuulemma turhalta lukea fiktiota ja tarinoita, jotka pyrkivät selittämään niitä samoja asioita, joita filosofia kertoi paljon suorempaan.

Minä kai haluan juuri sitä: ihmisyyden ja elämän pohdintaa, keksittyjä kohtaloita ja henkilöhahmoja.

Viikonloppuna, muun tohinan ohessa, ehdin lukea Tyttö joka muuttui lasiksi -kirjan (kirjoittaja Ali Shaw). Kirjaston uutuushyllystä mukaani tarttunut kirja oli mielestäni maagista realismia, josta usein pidän.

Ja tykkäsin tästäkin. Kiehtova, hyvin kirjoitettu tarina.

Tietysti myös juuri niitä elämän ulottuvuuksia pohtiva satu.

Vaalenpunaisen pantterin teemalla

2011-10-19T22:58:00.004+03:00

Olin kulkemassa kohti Kolmatta linjaa ja bänditreenejä, kun katuvalot sammuivat Kalliossa. Kovin oli pimeää, mutta nopeasti valot palailivat.

Nämä olivat vasta toiset bänditreenit tänä vuonna. En myöskään itsekseni oli juuri soittimeen koskenut, ei se ollut mukana Sveitsissäkään, joten kehitystä ei ole tapahtunut.

Päädyimme opettelemaan uutta soitantaa, ja eihän se minulta noin vain lähtenyt. Mutta ehkä se joskus tulevaisuudessa. Olihan alkuun vaikeaa soittaa juuri mitään, ja nyt sentään jo vähän osaan.

Kiirehdin Hakaniemestä ratikkaan. Pysäkillä odotteli joku toinen soittoharrastaja, mutta hänen laukkunsa oli isompi, kenties kitara. Mietin, miten näppärä soitin ukulele on: mahtuu pieneen tilaan ja kulkee mukana helposti. Minun kovakuorinen ukulelekotelo on lisäksi sopivan katu-uskottava (vaikka joku joskus onkin kysynyt, kannanko mukanani viulua).

Kun hyppäsin pois ratikasta Viiskulmasta, niin oli alkanut sataa rankasti. Kipitin kotiin ja kuivaan.

Kiirehtimiselle hyvä syy olivat tänään meille muuttaneet hoitokissan Humppa ja Suitsu. Halusin päästä näkemään, onko elukoiden sopeutuminen edennyt.

Ja näin minulla on taas uusi blogi. Kissablogi Kasitassu, olkaa hyvät!

Puolisona

2011-10-09T21:01:00.006+03:00

Kuva: Johanna Kannasmaa

Tällä viikolla tuli täyteen kaksi kuukautta naimisiinmenostamme. Moni on kysynyt, että miltä se avioliitto tuntuu.

Vaihdellen vastaan, että hyvältä. Tai että ei se nyt niin ihmeelliseltä, arki yhdessä jatkuu samalla tavalla kuin ennen.

Juridisesti suhteemme on toki nyt toisenlainen kuin vielä muutama kuukausi sitten. Se on merkittävää.

Joskus nuorempana en tietysti olisi edes mennyt naimisiin alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Näin vanhempana sitä kuvittelee jo olevansa viisaampi ja kokeneempi tekemään tällaisia ratkaisuja.

Tai eipä kyllä kukaan koskaan ennen ollut edes kosinut. Tämä mies oli kosinnassaan niin innokas, että suunnitteli sitä varsin pian suhteen alkumetreiltä lähtien. Ei sentään ihan heti rohjennut.

Hyvä, että kosi. Jos minusta olisi ollut kiinni, niin tuskin olisimme vieläkään kihloissa.

Kuva: Henna

"Jos minulla olisi nainen"

2011-10-03T11:33:00.003+03:00

Odottelimme Tuulan kanssa tamperelaisen Huurupiilo-baarin edessä pyöriemme kanssa, että Matti saisi oman fillarinsa nurkan takaa liikkeelle.

"Hieno pyörä sulla", sanoi tuntematon mies.

"Ai kummalla?", Tuula kysyi.

"No sulla! Ukkosko on ostanut?"

"Kai sitä nainen osaa itsekin pyöränsä ostaa", aloitin (ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas tökeröä ajatella, että vaadittaisiin aina mies ostoksille), kun nurkalta kuului Matin kommentti:

"Minähän sen olen ostanut!"

"Vois ukkos laittaa vähän rasvaa ketjuihin", jatkoi tuntematon mies.

"Jos minulla olisi nainen, niin sillä olisi tuollainen pyörä", kuului vielä peräämme.

Tampereella osataan siis arvostaa pyöräileviä naisia. Lisäksi siellä on miehiä, joilla on selvästi ovela taktiikka sen selvittämiseksi, onko nainen vapaa vai löytyykö jostain se ukko.

Käteinen lähti, ajokortti jäi

2011-09-25T20:20:00.003+03:00

Viikon jännitysnäytelmänä toimi lompakon kadottaminen. Onneksi huomasin tapahtuneen nopeasti ja sain kortit suljettua pian.

Seuraavana aamuna sain puhelinsoiton. Lompakko oli löydetty läheltä katoamispaikkaa eli Katri Valan puistosta. Roskiksesta. Tietysti ilman käteistä ja seteliosioissa olleita papereita, mutta kortit olivat tallella.

Ei siis tarvinnut hankkia uutta ajo-, kirjasto-, kela- tai pressikorttia. Tallessa oli myös miehen vanha passikuva, jossa sillä on jopa pienet viiksentekeleet.

Eikä käteistäkään kadonnut kuin n. 30 euroa. Tosin summa on suurempi kuin mitä tavallisesti kuljetan mukana, usein ei ole kuin muutama euro.

Puistotyöntekijänaisille vein suklaata ja pikkuleipiä kiitokseksi vaivannäöstä.

"Ei olisi tarvinnut", kursailivat, mutta minusta tarvitsee. Hyvistä teoista kannattaa kiittää pienellä eleellä. Silloin jää itsellekin parempi fiilis.

Kätevä mies

2011-09-20T21:34:00.004+03:00

Televisiossa tulee kuulemma nyt vihapuhekeskustelua. Sitä ennen kävimme Facebookissa rakkauskeskustelua eli kehuimme puolisoidemme taitoja.

Omalta osaltani mainitsin mieheni kyvykkyyden saranoiden rasvauksessa ja taulujen kiinnittämisessä. Mies muistutti, että hän laittoi myös palovaroittimen paikalleen.

Voisin lisäksi mainita, että hän on hyvin oppimiskykyinen. Sen todistaa mm. se, miten mies on oppinut harjoittelun myötä taittelemaan sanomalehdestä biojätepussin.

Kun on huomaavainen, saa ystävän

2011-09-18T18:15:00.004+03:00

Se taisi lähteä siitä, kun muisteltiin kouluopetusta. Kukaan muu ei ollut opetellut Suomen rannikkokaupunkeja laulamalla "Tornio, Kemi, Oulu ja Raahe, Kokkola, Pietarsaari..." Siitä innostuneena ilmoille lävähti Pikku Kakkosen posti -laulu.

Tämä hoilotus johti lastenohjelmien muisteluun. Siitä seurasi se, että yritin löytää sitä Hinku ja Vinku -jaksoa, jossa oli romantiikkaa. Muutama jakso katseltiin iPhonesta auton takapenkillä ja jollakin huoltoasemalla siellä Turun ja Helsingin välillä (sellaiset isohkot huoltsikat, auki 24 h, ovat erityisesti myöhään illalla hämmentäviä paikkoja: vähän asiakkaita, mutta aina myös sitä paikallista nuorisoa, ilmassa grillituotteiden hajua, kirkkaiden valojen alla myydään kahvit, munkit ja maitopurkit).

Oikeaa käytöskukkaa ei tullut vastaan. Tänään se löytyi.

Perityt taidot

2011-09-16T14:28:00.004+03:00

Illan sateisen sauvakävelylenkin jälkeen päätin sännätä Erottajalle karaokeen. Kun nyt kerran tuttuja oli eksynyt baariin eteläiseen Helsinkiin.

Laulamista enemmän tanssin.

"Olet kyllä hyvä tanssija", kehui tanssipartneri, kun roikuin mukana askeleissa, pyörittelyissä ja taivutuksissa.

Kerroin, että kyseessä on perinnöllinen ominaisuus, sillä isänihän oli ehdottomasti häittemme tanssikuningas.

Lopulta muistin, mikä se Meiju Suvaksen biisin nimi, jonka tahdon laulaan (Tahdon sinut). Karaokelappua raapustaessani päädyin kirjoittaman ylös myös nahkaliivisen, isokokoisen Harrin toiveen (Lumi teki enkelin eteiseen). Harri pääsi laulamaan ennen minua ja oli parempi laulaja.

Kerroin kaikille tutuille, miten Baselissa oli outoa, kun ei ollut yhtään karaokebaaria. Menkää ja perustakaa, jotkut bisneshenkiset.

Kumiasut ja traakkipuu

2011-09-14T20:48:00.003+03:00

Sadetakki tunnetusti hiostaa. Erityisen ärsyttävää se on silloin, kun ikkunasta katsoo satelun ja sitten ei kuitenkaan sada. Tuleepa ainakin hiki, kun kävelee Helsinki-kilometrejään.

Kumisaappaiden paikkausoperaationi on edennyt jo kolmannen paikkausmallin kokeilluun. Ehkä pian voin jo julkistaa tulokseni tästä merkittävästä kuluttajatestistä. Jos siis Clas Ohlsonin paikkalaput pitävät paikkansa (ehehhe).

Ostin talouteemme tänään myös kaksi viherkasvia lisää, euron kappale, K-Supermarketin jämämyyntikorista.

Toinen on traakkipuu. Toisen nimen jo unohdin.

Sano se kirjoin

2011-09-13T22:25:00.004+03:00

Puolen vuoden ulkomailla asuminen tuotti suomenkielisen kirjallisuuden lukemiseen pahan vajeen. Nyt pari kuukautta olen täyttänyt vajetta ahmimalla kirjoja ja kirjastoa. Laidasta laitaan: suomalaisia ja muunmaalaisia, runoja ja novelleja, romaaneja ja tietokirjoja.

Parin kuukauden aikana olen tutustunut mm. seuraaviin teoksiin:

Kylmä kamari, Jumalan sana, Juliet riisuttuna, Kuinka lähestyä leskimiestä, Et ole koje, Hippiäistä ei saa rääkätä, 27 eli Kuolema tekee taiteilijan, Saasta, Hiljainen tyttö, Onnellisen avioliiton reseptejä, Hemingwayn naiset, Veljen vaimo, Kuka nauttii eniten, Klovnin pelko, Sydänvarjo, Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia, Apupata.

Mitä jäi mieleen?

Tietysti taas ihmisiä, jotka etsivät merkitystä elämäänsä. Rakkauksia. Pettymyksiä, Tarinankerronnallista kokeilua. Viisauksia, joita en olisi itse osannut ilmaista.

Mitä sitä nyt kirjoista jää mieleen. Joskus tuntuu, ettei juuri mitään. Mutta kai niistä aina jotain.

Yksi blogi ainakin tipahti seurattavaksi. Kuka nauttii eniten -kirja on Tommi Melenderin tuotos, ja koska siinä tuntui olevan paljon kiinnostavaa, niin nappasin hänen Antiaikalainen -bloginsa lukemistoon.

Pussikaljaa på svenska

2011-09-08T20:59:00.004+03:00

Pussikaljaelokuvassa kuljeskelivat ja oleskelivat niillä Kallion tutuilla nurkilla. Katselin sitä jo melkein nostalgisesti, noita baareja, puistoja, katuja.

Ja kesää.

Kotona taas tuskailin, että on niin paljon asioita, joista haluaisin tietää enemmän tai joita tahtoisin osata paremmin.

Yksi niistä on ruotsi. Miten ankeaa, kun sanoja ei osaa ruotsiksi laittaa näppärästi ja nopsasti peräkkäin, vaikka hyvin ymmärtää, mitä toinen sanoo tai kirjoittaa. Takellellen ja hieman epävarmana yrittää vastata, tietäen, että muutaman viikon tehoruotsikuurin jälkeen olisi helpompaa.

Mitä mahtanee olla pussikalja ruotsiksi?

Poskihalaus

2011-09-07T21:53:00.005+03:00

Märällä kadulla, vatsa täynnä kalaruokaa, hyvästelin seurueen naispuolista ulkomaalaisvahvistusta. Vaikkei hän olekaan sveitsiläinen, niin asuu nyt Sveitsissä, joten sanoin, että niin, siellä Sveitsissähän on tällä tavalla kolme poskisuudelmaa.

Toinen kysyi, englanniksi tietenkin, että montakos Suomessa.

Emme me muiskauttele, kerroimme. Vain vatkaamme käsiä.

Jos oikein läheisiksi heittäydytään, niin saatetaan hiukkasen halata.

(Tosin en kertonut, että se halaus voi olla hyvin merkittävä osoitus ihmissuhteen kehittymisestä tietyissä tilanteissa. Kuten jos on kiinnostava mies ja hyvästellään pikkujoulujen jälkeen, niin sitten voi halata ja se mies siitä sitten miettiä, että voisiko olla niin, että tuo nainen kenties minua voisi ajatella muutenkin kuin ihan vain kaverina.)

Päivän asu

2011-09-06T17:01:00.005+03:00

Tuossa taannoin Olli laittoi julki muotiblogauksen. Lupasin tehdä saman.

Joten siis tänään kahville tepastellessa sanoin miehelleni, että otapas kuva, niin laitan nettiin. Silloin ei vielä satanut, kuten vähän myöhemmin.

Tässä se on eli työtyyli (tosin laukku on työkohtaamisissa yleensä isompi, mutta tämä nyt oli vain kahvittelureissu eli ei tarvinnut kantaa muistiinpanovälineitä tai tietokonetta).

Vihreä samettijakku: UFF, 3 euroa, hankittu tänä kesänä

Rimpsuhuivi: Joskus aikoinaan kirpputorilta.

Musta paita: Viime vuonna Ginatricotista, kun piti saada peruspaita, jossa olisi jotain jujua. Tässä oli kivat hihaleikkaukset, jotka eivät tietysti kuvassa näy. Pikkuveljen tyttöystävä oli ostanut samaan aikaan Tampereelta saman paidan, mikä on meitä tietysti huvittanut.

Hame: Only, ostettu ehkä vuonna 2006.

Poppanalaukku: äidin opiskeluaikoinaan tekemä eli siis jostain vuosikymmenten takaa

Kengät: Docker's, ostettu muistaakseni vuonna 2006.

Lisäksi päällä halpissukkiset, rihkamakaulakoru ja jonkin verran meikkiä.

Viimeisiä sisustussilauksia

2011-09-05T22:53:00.004+03:00

Enää kodin sisustuksesta ja kalustuksesta ei puutu oikeastaan kuin viherkasveja. Niitä voi lisäillä pikkuhiljaa.

Oikeastaan kaikki muu jo on paikoillaan. Futon-sänky patjoineen tilattiin oululaiskaupasta (mitään petiä ei vanhastaan kummallakaan ollut), ruokapöytä saatiin ensin lainaksi ja sitten lahjaksi. Sohva, iso matto ja pöydän tuolit ostettiin Kierrätyskeskukselta, ystävä lainasi kaksi kattovalaisinta, toinen ystävä lainasi Artekin työpöydän.

Taidetta on melkein tarpeeksi. Ehkä vielä pieni veistos. Tai no, kai sitä vielä voidaan joku taulukin ostaa.

Lopullinen kodin tyylisilaus saadaan ensi kuussa, kun hoitokissat saapuvat. Pur.

Sieltä ne kaverit tulee

2011-09-01T22:19:00.003+03:00

"Mistä te sitten alunperin tunnette toisenne", kysyi Maria.

"Internetistä", vastasimme melkein samaan aikaan.

Päivässä on ollut muutenkin paljon nettipuhetta. Kun kuuntelee juridisia juttuja, niin melkein ahdistuu, että eihän sitä verkossa paljon mitään voi tehdä, kun saa pelätä, että joku kohta huutelee kunniaansa loukatun tai oikeuksiaan viedyn. Varovasti tässä nyt sitten kirjoitan, en henkilöi, kerron vain neutraalisti tai positiivisesti.

Eli siis: kivoja olivat ihmiset minulle tänäänkin.

Nauroin shampanjajutuille, kävin kuikuilemassa avajaisissa, söin vegehodarin, piirsin hiilellä bodarikuvaa ja vakuutin, että se Päivän asu -blogaus tulee pian.

Hymiön takaraivo ja muuta syksyistä

2011-08-31T22:25:00.004+03:00

Ja niin kesä taittuu syksyyn. Yritän korjata kumisaappaitani ja himoitsen kotimaisia omenoita. Haen väri- ja kirkasterapiaa kotimme uusimmasta taidehankinnasta, isosta keltaisesta pallosta, jonka nimi on "Hymiö (takaraivo)".

Sopiva aika siis palata tämän blogin pariin tehokkaammin. Tai vähintään aktiivisemmin.

Parempi silti olla lupaamatta liikoja. Mutta kuvittelisin, että jotain lausahduksia voisin laittaa ylös tänne, jotta olisi sitten myöhemmin muisteltavaa.

terveisin rouva Koistinen

Välivuosi 2011

2011-05-19T17:37:00.006+03:00

Kai sitä pitäisi muutama sana joskus tämänkin blogin puolelle huikata.

Eli olen elossa ja elämä maistuu hyvältä.

Kaikenlaista tarinointia nettiin olen tupannut muihin blogeihin. Sveitsi-kokemukset ja -kuulumiset ovat päivittyneet varsin ahkerasti. Varmaan pitäisi nuo tallentaa kunnolla johonkin, että voi sitten vuosien päästä muistella.

Taannoin aloitin myös hääblogin. Halusin kokeilla, voiko hääblogia kirjoittaa muuten kuin pohtimalla eri hääkutsumalleja tai vertailemalla kuvia hääkoristeista. Ja vaikka vähän rennommalla tai itseironisella otteella.

Niin joo. Naimisiinmeno. Avioliitto on tämän vuoden merkittävä tapahtuma, ja sulho on edelleen hurmaava, älykäs romantikko.

Tietysti tätä vuotta määrittää paljon asuminen Sveitsissä. Ja se, että palatessani kesä-heinäkuun vaihteessa Suomeen muutan pois Kalliosta ja minusta tulee punavuorelainen.

Elämää loftissa Arlesheimissa

2011-01-04T22:25:00.004+02:00

Sveitsi-juttuja, -kuvia ja -videoita varten perustin oman blogin. Jos siis puolivuotinen eloni täällä kiinnostaa, kannattaa seurata sitä.

Uuteen blogiin oli syynä myös se, että ehkäpä jopa hra taiteilija eli ylkäni satunnaisesti päivittää sitä. Siis yhteisblogi tästä ajasta ja elosta.

Näin ekan päivän iltana on vähän hassu fiilis, mutta mielenkiinnolla odotan kaikkea tulevaa.

Jäätä, joulua, pakkaamista

2010-12-31T07:48:00.003+02:00

Vietin joulun yhteydessä viikon maalla eli Liperissä. Se tarkoittaa mm. Landelooks-tyyppistä pukeutumista. Etenkin, kun jouluaattona pakkanen huiteli miinus kolmeakymmentä, niin tietysti vain puettiin sellaista, joka lämmittää (äidin superlämpimät saappaat, toppahousut, vanha hupullinen toppatakki jne). Ja tietysti sisätiloissa voi hiippailla pitkissä kalsareissa ja vanhassa flanellipaidassa. (Kuvan otti pikkuveli isoveljen kameralla.)

En ollut vähään aikaan viettänyt joulua kotikodissa. Onhan siinä puolensa, mutta syy maalaiselämään oli muu kuin kaipuu perhejouluun: oli sellaista käytännön keskustelua hoidettavaksi, ja toisaalta oli varmaan hyvä käydä tervehtimässä vanhemmat, veljet ja kälyke nyt, kun Sveitsin puolivuotisen aikana en aio vierailla Suomessa.

Useana päivänä tallustin metsäämme kauriiden ruokintapaikalle. Niitä on nykyisin Liperissäkin, ja talven yli selvitäkseen tarvitsevat lisäsapuskaa. Vanhemmiltani heltiää tietysti erityisesti viljaa kauriiden popsittavaksi.

Kauriita en tosin nähnyt muuta kuin lihana: joulupöydässä oli paistia, johon oli päätynyt myös pala paikallisesta yksilöstä. Maistoin, ja onhan se liha ihan ok, jos lihasta tykkää (kun en juuri lihaa syö, niin en enää osaa arvioida lihan makua).

Mutta joo, kuten arvata saattaa, niin söin paljon. Helsinkiin paluun myötä on onneksi jäänyt mm. suklaakonvehtien mussutus ja muu herkuttelu vähemmälle. Sen sijaan häärännyt ja puuhannut muuttoa valmistellen. Tuleva viikonloppu kulunee laatikoita pakaten ja Sveitsiin mukaanotettavaa omaisuutta priorisoiden: mitä tarvitsee, minkä voi nyt jättää Suomeen. Jonkun verran tavaraa olen antanut lainaan muille ja aika paljon kuskannut kirpputoreille (olen liian laiska, että olisin viitsinyt lähteä itse myymään mihinkään).

Mitä lahjoihin ja lahjomiseen tulee, niin nyt voin paljastaa, että olen aloittanut uuden blogin. Se ei tosin ole julkisesti luettavana, vaan blogi on tehty tuoretta kummipoikaani ajatellen. Paljastin blogin kummilapseni äidille jouluna, sillä uskoin tällaisen aineettoman lahjan olevan hyvä valinta. Pitää vain muistaa ottaa siitä varmuuskopioita ja sitten aikanaan siitä voi teettää vaikka myös kannellisen teoksen kummipojalle.

Uutta, julkista blogia lienee myös luvassa, kunhan Sveitsiin pääsen.

Tuolla toisaalla esittelin kihlasormuksetkin. Sulhoni on tietysti edelleen mitä hurmaavin mies, ja hän on lukenut huomattavasti minua paremmin mm. Sveitsin matkaoppaita. Sveitsi-kiertelyn lisäksi suunnitelmissa on näillä näkymin tietysti myös muuta reissausta, mm. Kölniin olisi tarkoitus yrittää huhtikuussa.

Kahden euron kihlat

2010-12-12T22:19:00.004+02:00

Henkilökohtaisen elämäni viikon merkittävin tapahtuma osui tiistain aamupäivään. Silloin hra taiteilija nimittäin otti ja kosi.

Kyseisellä päivämäärällä (7.12.) on oma merkityksensä tapaamisemme historiassa. Samoin kolikoilla, joita taiteilija käytti kosinnassaan.

Vastasin tietysti myöntävästi. Sormukset hankitaan, kunhan ehditään, ja hääpäiväkin varmaan päätetään jossain vaiheessa.

Pikkujoulut ja elämän pikakattaus

2010-12-02T15:30:00.003+02:00

Vaikka ns. vanhojen blogipartojen joukoissa tuntuu olevan aina välillä hiukkasen hiljaisempaa, niin blogipikkujoulut sentään tulevat, kiitos vain aktiivisille organisaattoreille!

Eli siis huomenna perjantaina Weeruskaan klo 20 -->. Itse aion käväistä paikalla, mutta myöhemmän illan viihdykkeenä on jo sovitusti muuta menoa eli Uuden Fantasian keikka.

Noin muuten elämästäni lyhyesti tiedotettakoon seuraavaa:

Pääsin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kummiksi. Tai en siis sellaiseksi oikeaksi kirkolliseksi kummiksi, mutta haltijakummiksi. Olen erittäin ylpeä vastuullisesta tehtävästäni ja tietysti myös upeasta kummipojasta!

Vastakkainen sukupuoli vaikuttaa voimakkaasti myös perusarkeeni. Siis herra taiteilija muutti asuntooni joulukuuksi, joten harjoittelemme virallista avoliittoelämää pienessä kodissani jo ennen muuttoa Sveitsiin. Jälleen kerran on havaittu, että ihmisellä on helposti tavaraa liikaa.

Koska se Sveitsin puolivuotinen lähestyy kovaa vauhtia, niin tuntuu, että kaikenlaista hoidettavaa asiaa on yllin kyllin. Kun sitten on vielä joulukin (pitkästä aikaa suuntaan kotikonnuille Pohjois-Karjalaan). Mutta kai se tästä suttaantuu, ja loppujen lopuksi tämä on aika helppo tapa lähteä kokeilmaan, miltä tuntuu asua ulkomailla.