Mieto marinadi

Kirjavaikutuksia

2009-11-25T11:08:00.005+02:00

Kitty haastoi kertomaan kirjoista. Luettuani haasteen ensimmäinen ajatus oli, että enhän minä noita kirjoja millään keksi, mutta aamulenkillä kaivelin muistiani ja ainakin jotain tuli mieleen. Tosin varsin moni mainitsemani taitaa olla viimeisimmän vuoden tai parin vuoden aikana luettu. Enkä niitäkään muista kaikkia: moni kirja ei suurempaa jälkeä, tai jos jättää, niin en sitten enää aikojen kuluessa muistakaan, mikä kirja se oli ja miksi se teki vaikutuksen.

Joten siis yritetään:

1) Mikä kirja itketti?

Sofi Oksanen: Puhdistus.

Koskettavia kohtia on monissa kirjoissa, ja joskus sitä pillahtelee itkuun tosi vähästä. Puhdistuksessa oli jokin sellainen hetki, että kyyneleet vain puskivat esiin.

2) Mikä nauratti?

Lehti: Rakas vuosikirja - kansalaisen annaali on varmaan viimeisimpiä, joka on hekotuttanut. Perusromaaneista mm. Anna-Leena Härkösen kirjoijen äärellä olen usein vähintään hymyillyt.

3) Mikä oksetti?
Maria Peura: On rakkautes ääretön

Kirja on hieno, mutta aihe (insesti) rankka, joten se herättää monenlaisia tunteita. Myös tiettyä oksetusta.

4) Mihin henkilöhahmoon samaistuit?

Anu Silfverberg: Kung Po.

Naispäähenkilön ajatukset ja tuntemukset osuivat usein kohdilleen. Tosin sama samaistuminen on herännyt monesta muustakin kirjasta, jossa kolmekymppisen kaupunkilaiset etsivät itseään.

5) Minkä kirjan jätit kesken?
Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Tykkään kyllä lukea ns. chick lit -kirjoja, mutta tämä ei vienyt mukanaan ja päähenkilön tyhmyys ärsytti.

Saman keskenjääneen kohtalon ovat tänä vuonna kokeneet mm. Taviksena olemisen taito (Buzz Aldrin) ja Sinkkunainen etsii seuraa (Emilia Tala ja Kati Rajasaari)

6) Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Paulo Coelho: Alkemisti.
Coelhon teokset eivät vaan jotenkin nappaa. Mutta luin loppuun, kun tästä oli niin paljon puhuttu.

7) Minkä kirjan luit uudestaan?
Kalle Haatanen: Pitkäveteisyyden filosofia

Kyseinen teos on hyllyssäni ja sitä tulee selailtua, kun etsiskelee fiksuja kommentteja elämään. Onhan noita uudestaan luettuja kirjoja monta muitakin, ja moniin runokirjoihin palaan usein uudelleen ja uudelleen (esim. Joni Pyysalon Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet).

8) Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)?
Tämä on vaikea. Luen niin laidasta laitaan, etten oikein osaa olla nolona mistään. Nuorena varmaan jotkut eroottisia tarinoita sisältäneet kirjat olivat sellaisia, mutta en enää muista niidenkään nimiä.

9) Mitä kirjaa suosittelet?

Esimerkiksi Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas.

Kun teki vaikutuksen jo silloin vuosi sitten, kun sen luin. Viimeksi lukemistani mm. Kari Hotakaisen Ihmisen osa, Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max tai Miika Nousiaisen Maaninkavaara ovat minua viihdyttäneet.

Ja pakko kai mainita Tom Hodginson (Joutilaisuuden ylistys), koska kirja on merkittävä syyllinen ukuleleharrastukseen.

10) Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?

Varmaan joku tenttikirja, joka on tullut kahlattua läpi ja samalla uskoteltua, että olen nyt viisastunut suuresti. En nyt mistään ole erityisen ylpeä.

- - -

En taaskaan haasta ketään, mutta napatkaa te, jotka itsellenne sopivaksi tunnette.

Viestitellään

2009-11-23T16:35:00.007+02:00

Enää ei tule kavereille kovin usein sanotuksi erotessa, että "Soitellaan". Joskus muistan sitä käyttäneeni.

Nyt sanon "Ollaan yhteydessä". Tai jotain sen kaltaista. "Viestitellään" on myös yksi. Ehkä pitäisi sanoa vain "Viestitään".

Kun kuitenkin yhteydenotto voi olla tekstiviesti, sähköposti, Facebookin chat. Tai se puhelinsoitto.

Tietysti elämään on sisältynyt myös sanatonta kommunikaatiota. Elekieltä, katseita ja sen semmoista vaikeasti tulkittavaa ja hallittavaa.

Tosin eihän sekään sitten ole niin vaikeaa, kun toisen tuntee: näkee siitä hartioiden asennosta, miten tänään. Katseesta arvaa paljon.

"Sano jotain latteeta ja jotain ihanaa.
Sano jotain ettei hiljaisuus vie mukanaan"

- Pariisin Kevät: Pentti Holappa

"Olet vähän niin kuin minä, yksinkertainen ja naiivi
Ja sanot joskus jotain mut oot mieluummin vaiti"

- Marzi Nyman: Outo tyttö

"tääl on liian monta suuta ilman sanottavaa,
eikä se mitä sä sanot vaan miten kauniiksi kaikki puetaan"

- Sir Elwoodin hiljaiset värit: Älä mee

Nuoren naisen ohjeet ja kuinka niitä totellaan

2009-11-20T10:29:00.005+02:00

Satujatar laati ohjeet nuorelle naiselle oman elämänkokemuksensa pohjalta. En nyt enää niin nuori ole, mutta pohditaan nyt kuitenkin, miten näitä omalta osaltani noudatan:

1. Älä kuihduta itseäsi. Mutta älä myöskään syö, jos ei ole nälkä.

Oma kommentti: koko aikuisikäni painoni on pysytellyt viiden kilon sisällä. Joskus olen innostunut tsemppaamaan ja ollut timmimpi, mutta nyt mennään taas vähän jenkkakahvaisempana mallina. Syöminen tai syömättömyys ei ole koskaan ollut mikään oikea ongelma.

2. Syö joka päivä jotain makeata, lue: tummaa suklaata.

Olisikin makeansyöntini aina vain se pari palaa tummaa suklaata :) Sitäkin, just äsken meni yksi pala aamuteen rinnalla...

3. Ala nyt jo syödä sitä tofua. Soijaa siis.

Kasvispainotteisenasyöjänä vetelen kohtuullisesti.

4. Syö vihanneksia.

Jep, helppo homma.

5. Juusto, maito tai mikä tahansa kalsiumia sisältävä tuote on must joka päivä.

Jotain päivittäin, itselläni tosin yhä useammin kaura- tai soijapohjaisia tuotteita.

6. Puhuinko mie jo kuiduista? Jos en, puhun nyt.

Juu, menee, aamupuuroa ja muut mättöä.

7. Nuku aina kun on mahdollista. Vaihda lakanoita usein.

Hah, ehdottomasti nukun, ja silloinkin, kun ei pitäisi :D

Lakanoiden vaihtamisessa en tiedä, mikä on usein? Aluslakana ja tyynyliinat vaihdan parin viikon välein. Ehkä.

8. Satsaa kunnon imuriin.

Vuokraisännän Dysonilla vedellään tällä hetkellä ja sehän on tehokas. Mutta en kyllä itse niin paljon imureiden perään ole.

9. Ryhdy heti välittömästi käyttämään silmänympärystähmää.

Köh, onhan se rasva tuolla hyllyssä... Mutta vähän sama juttu kuin hammaslangan kanssa: jotenkin sitä käyttöä ei saa niin aktiiviseksi.

10. Liikkua pitäisi.

Tämä aamuna kävin lenkillä. Kuten parina muunakin aamuna tällä viikolla (tavoite on neljä lenkkiä/vko, aamulenkit n. 35 min, ja sitä ennen vähän pilatesmaista lihasjumppaa). Pääsääntöisesti fillaroin tai kävelen kaupunkimatkat.

11. Älä mene naimisiin. Tätä en selitä. Sen verran sanon, että avioero on kamala paikka. Jos menet naimisiin, säilytä itsenäisyytesi keinolla.

Ei ole toistaiseksi kosittukaan, enkä ole itsekään ole kosinut. Avioliitto olisi minulle myös juridinen päätös, joten sitä harkitaan siltäkin kannalta, jos sattuu tilanne tulemaan vastaan.

12. Älä ilkeile ihmisille. Kiltti ihminen ei ole rukkanen.

Yritän olla ilkeilemättä.

13. Yritä antaa muille hyviä asioita. Se oikeastaan antaa sinulle hyviä asioita ennemmin tai myöhemmin.

Kokemuksesta olen havainnut saman. Pyrin antamaan, mutta enempikin voisi.

14. Allekirjoita elinluovutustestamentti ja jos sinulla omaisuutta on, huolehdi siitä, että senkin jako on selvillä.

Elinluovutustestamentti on lompakossa. Omaisuutta on sen verran vähään, että eiköhän sen jako hoituisi lain mukaan.

15. Käy luovuttamassa verta.

Tehdään.

16. Syö lääkkeesi, syömätön troppi ei auta.

Onneksi ei ole mitään vakiolääkettä, jota minun tarvitsisi syödä.

17. Jos värjäät hiuksiasi, muista, että niitä pitää sitten hoitaa kanssa.

Lyhyt tukka ja hyvä kampaaja on ratkaisuni :)

18. Mikään ei ole niin tärkeätä kuin puutarhan hoito, ja sekin on ihan itsestäsi kiinni. Matkustele, harrasta, kehitä itseäsi, pääasia, että harrastat ja opit joka päivä jotain uutta. Ja lue.

Tähän pyritään. Tai en kai osaa olla ilman oppimista ja lukemista. Puutarhaa en hoida, paitsi vähäisiä kesäyrttejä.

19. Kunhan nyt yrität pitää itsesi ihmisenä. Muista, että enimmäkseen muutkin ovat ihmisiä. Kierrätä, älä tapa meitä sukupuuttoon.

Yritän. Tosin ihmisten sukupuutto olisi ongelma vain ihmisille (ihmiset sen sijaan ovat ongelma koko pallolle).

20. Kaikki tämä koskee miehiä myös.
Tietysti :)

PS. Unohdin yhden asian, rakastakaa eläimiä ja luontoa kanssa. Ei niitä aina tosin kotiin kannata raahata, mutta ei nyt tehdä niidenkään elämää turhan vaikeaksi, että jää seuraavallekin sukupolvelle jotain. Eikä aina tarvitse matkustaa jonnekin kokeakseen jotain uutta, joskus riitäää katsantokannan vaihdos.

Omaksi ei ole tarvinnut ottaa, kun on tuo hoidokkikissa. Eikä matkustelu ylipäätään ole minulle kovin merkittävää, joten se on helppo pitää aika vähäisenä.

Marolli esittää: Seija-tätini haastattelu videolla

2009-11-18T15:59:00.004+02:00

Perjantaivideo nro 2 eli ruotsalaisuuden päivänä tehty Merihaassa asuvan tätini (äitini sisko) haastattelu on nyt ihailtavana.

Seija kertoo, kuinka hän 17-vuotiaana lähti Liperistä Turun lähelle kartanoon töihin ja miten Aminoffien perhe kannusti häntä puhumaan ruotsia. Tämän myötä Seija hakeutui ensiksi myös joksikin aikaa töihin Ruotsiin ja opiskelemaan sosiaalialaa Helsingin yliopistoon ruotsinkieliselle puolelle.

Olli haastatteli ja leikkasi, minä heilutin kameraa. Eli tämän perusteella sitten otan opikseni ja ensi kerralla osaan kuvatakin paremmin. Toivottavasti.

(Tämän kirjoituksen otsikko viittaa Facebookin Marolli-fanisivuun, jonka Erkka perusti pari viikkoa sitten...)

Mukuloita ja pyöröjä

2009-11-18T14:36:00.005+02:00

Tänään on taas kohdattu pari asiaa, joista en erityisemmin välitä, mutta joita ei voi välttää: pyöröovet ja mukulakivikadut.

Pöyröovet ovat lähes pelottavia. Tai sitten pelkästään hankalia.

Mukulakivikadut taas ärsyttävät fillaroidessa. Se tärinä tekee pyöräilystä epämukavampaa ja lisäksi, etenkin märällä säällä, mukulakiviset kadut ovat riskialttiimpia.

Pyöröovet olisivat tietysti fillarin kanssa erityisen hankalia. En aio kokeilla.

- - -

Viikon korvamato -maininnan on lunastanut Pekka Ruuskan Mä tahdon sun elämään. Voi kuunnella YouTubessa.

"En tahdo olla sivu sinun
päiväkirjassasi
sun villeiltä vuosiltasi,
kun Jukkis lähti ja saapui Pasi.
Ja sen kirjasi sä säilyttäisit
patjan alla kakaroilta piilossa.
En tahdo olla naurun aihe
tyttöporukoiden,
kun te istutte ilkamoiden
ja muistelette kundeja,
joiden kohtaloksi koitui lähteä
jo huonon pukeutumisenkin tähden."

Vanheta sentään ehtii ajoissa

2009-11-16T12:37:00.006+02:00

Tänään ystävä täyttää vuosia. Heitin Facebook-seinälle onnittelut ja runon:

Nauroin taas
liian myöhään
kaikki käy niin hitaasti
ainoastaan
vanheta olen ehtinyt ajoissa.

- Timo Pusa

Kai tällä runolla koetin summata joitakin keskusteluja, joita Ulkokalliolaisen kanssa olemme elämistämme käyneet.

Ja pääasia, että nauraa, edes myöhässä. Vaikka tosin huumorissakaan kuulemma ei usein ole oleellista se, että juttu olisi varsinaisesti hyvä, vaan pitää vain nopeasti osata reagoida ja lohkaista tilanteeseen sopivasti.

Minä en ole mikään erityisen loistokas tilannekoomikko. Ylipäätään hetkiin reagoiminen ei aina onnistu: vasta jälkikäteen tajuaa, mitä olisi voinut tehdä tai sanoa.

Kommentoida kannustavasti. Pussata kiitokseksi. Kiittää kehuista. Kysyä suoraan.

- - -

Erinäisiä muitakin merkkipäiviä osuu tähän samaan aikaan. Kuten Pentelele-bändimme perustamisen yksivuotispäivä. Saatiin nyt logo eli palkkiomme ensimmäisestä julkisesta keikastamme ja se tietysti julkistettiin FB-faniryhmässä.

- - -

Nyt, kun muistan, niin mainostan ilman korvausta:

Nikruksen Pekan eli Skrubu-blogin pni:n seinäkalenterit ehtii tilata vielä jouluksi.Poikamieskalenterilla on nyt lahjottu Ulkokalliolaista, kalenteri on ehdottoman tyylikäs ja hieno! Ja Helsinki-kalenteri on päässyt työhuoneellemme.

Ja toinen:

Blogipikkujoulut järjestetään lauantaina 12. joulukuuta Weeruskassa. Aion osallistua, ellei toisin pääse käymään.

Vielä ihmissuhteista eli uskomaton romanttinen tositarina

2009-11-13T18:54:00.003+02:00

Tämä on pakko jakaa viikon ihmissuhdesarjaan. Eli Niskalan Meijun haastattelusta Ylioppilaslehdestä:

"Olipa kerran tyttö, joka halusi löytää rakkauden. Hän jätti kirjastonkirjojen väliin lappuja: ”Tämä kirja on minulle tärkeä. Sen tärkein kohta on sivun 83 neljännessä kappaleessa. Jos tunnet samoin, ota yhteys minuun. T. Meiju Niskala.”
Kirjastossa oli töissä poika, joka soitti tytölle. He tapasivat kirjaston portailla.
Paljastui kummia. Molemmat pitivät taskuissaan noppia päivittäisten valintojen tekoon. Sellaisten kuin mitä reittiä kävellä tai mistä hyllystä valita kirjastonkirjoja. Kumpikin keräsi kauppareissullaan ihmisten pudottamia ostoslistoja ja osti niissä luetellut asiat.
”Ainut ostos, jota en ole saanut kulutettua oli Libero-vaippapakkaus”, poika tunnusti.
Tyttö tiesi. Tämä on kohtalo.
Puolitoista vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti."

Oih!

Kannattaa lukea koko juttu: tämä juttu kyseisestä, naapurustossani asustavasta kaupunkitaiteilijasta (ja karvattoman koiran omistajasta) on täynnä ilahduttavan pirteää asennetta.

Ihmissuhdeheikkouksien ironiaa

2009-11-11T17:47:00.005+02:00

Eilinen tekstini sai yhden toverin Facebookissa kyselemään, mitä ironisuudella ja kyynisyydellä tarkoitin. Kun en kuulemma ole lainkaan sellainen ja miksi sitä pitäisi edes yrittää.

Ironia ja kyynisyys ovat tietysti yksi keino yrittää käydä läpi omia kipupisteitä tai muita ongelmia, elämän vääryyksiä ja itsessä havaittuja heikkousia. Käsittääkseni tämä varsin yleinen tapa myös koomikoiden keskuudessa.

Eli kun minä laittelen John Grayn lainauksia esiin, niin samalla tietyllä tavalla ironisoin itseänikin: jepjep, hyvähän tässä on ihmissuhdeneuvoja jaella, kun on asunut vuosia yksin.

Ja kun parisuhteissaan on taatusti tehnyt virheitä ja tulee niitä tekemään, eli ei ole edes Grayn vinkkejä noudattanut.

Eilen työhuoneellamme raikasi Pulpin Disco 2000. Kappaleen sanojen ("We were friends but that was as far as it went. I used to walk you home, sometimes it meant nothing to you cause you were so very popular") hiukkasin juttelimme siitä, miten joku joskus saattaa jättää lähestymättä kiinnostavaa henkilöä siksi, että se toinen vain vaikuttaa liian suositulta tai muuten liikaa oman tason ylittävältä.

Tai sitten muista syistä se ratkaiseva askel jää.

Sitten miettii, olisiko pitänyt. Silläkin riskillä, että olisi saanut pakit, sillä ärsyttävintähän kuitenkin on se, ettei edes yritä.

Ja miettii sitäkin, että onko itse ollut jollekin joskus jotenkin sellainen, ettei toinen ole rohjennut osoittaa kiinnostustaan.

Mutta se näistä ihmissuhdepohdinnoista. Enhän minä kuitenkaan edelleenkään tänne aio paljastaa kiinnostavia (?) yksityiskohtia oman elämäni suhdeseikkailuista.

Rokkaillaan Pulpin tahtiin nyt vaan! (Tosin tänään työhuoneella on soinut mm. Smashing Pumpkins).

John Gray, Facebook-viisastelu, miehet ja naiset

2009-11-10T11:17:00.007+02:00

Olen parin viikon ajan läiskinyt Facebook-statukseeni lainauksi John Grayn "Anna intohimon hehkua vuoden jokaisena päivänä" -kirjasta. Teos päätyi työhuoneellemme Henkan tuomana lahjana, ja päätin siis kierrättää siitä sitaatin Facebookiin niinä päivinä, kun istun Merihaassa.

Jotkut lainaukset ovat herättäneet FB:ssa vilkasta kommentointia. Kuten vaikkapa:

"Naisesta ei tunnu lainkaan romanttiselta ostaa itse itselleen kukkia. Hän haluaa rakastajansa ostavan ne. Kun mies ostaa oma-aloitteisesti kukkakimpun, se on naisesta merkki siitä, että mies välittää hänestä ja ymmärtää hänen tarpeitaan."

Tämän pohjalta FB-kaverini keskustelivat, haluavatko kaikki naiset kukkia ja jos haluavat, niin millaisia, ja ajatuksenahan on, että ilahduttaa jollakin, ei välttämättä nimenomaan kukilla (esim. suklaa käy, tai mikä tahansa positiivinen yllätys). Ja joillekin kukkakimppu yhdistyy anteeksipyyntöön, joten siksi sitä ei kannata käyttää ilahduttamismielessä. Toiset myös tykkäävät ostaa kukkansa ihan itse.

Tietysti John Gray -lainaukset ovat usein hieman korneja, itsestäänselviä, miehen ja naisen erilaisuutta turhaan korostavia, lauserakenteissaan outoja (suomentajalta olisi voinut toivoa parempaa otetta).

Lainausten heittely Facebookiin on halpa ja helppo huvi, mutta toisaalta se kai paljastaa jotain minustakin. Että pitää välillä olla mukamas jotenkin ironinen ja kyyninen.

Mutta totuus kuitenkin on, että ihmissuhteet ovat hemmetin tärkeä asia. Niitä olisi hyvä pohtia enemmänkin kuin John Gray -lainausten verran, ja ehkä nuo lauseet edes vähän herättelevät.

Tietysti ihmissuhteista on tullut juteltua Facebookin ulkopuolellakin. Viikonloppuna tapasin miespuolisen kaverini, joka vietti yksivuotispäivää tyttöystävänsä kanssa. Hienosti hän kehui, miten on löytänyt elämänsä naisen.

Ja sitten naispuolisen ystävän kanssa pohdittiin, että mikä siinä on, kun tuntee lukuisia kivoja ja fiksuja miehiä, mutta ei sitten kuitenkaan ole tarpeeksi kipinää.

Lisäksi havaitsin taas omaa hönttiä ilahtuneisuutta pienistä kehaisuista. Sain eilen tekstiviestin, jonka mukaan minua oli kuulemma kehuttu kauniiksi. Eli kyllä ne John Grayn opit siitä, miten naista, ja toki miestäkin, kannattaa välillä huomioida myös ulkonäköön kohdistuvin sanoin, ovat tietysti ihan totta.

(Tosin erään miespuolisen toverin toteamushan on, että älykästä naista kannattaa kehua kauniiksi ja kaunista älykkääksi.)

Pistetään nyt vielä loppuun eilen käyttämäni lainaus:

"Mies, joka ojentaa kätensä koskettaakseen tai pidelläkseen naista kädestä, saa naisen lämpenemään. Vaikka miehet yleensä seurusteluaikana pitävätkin naista kädestä, jonkin ajan kuluttua he luopuvat siitä. Se on suuri vahinko."

Kuvia ja sanoja näiltä päiviltä

2009-11-08T14:31:00.004+02:00

Käsityöihmiset ja ne muut

Perjantaina kotona odotti pieni postipaketti. Siitä paljastuivat lapaset, jotka olin äidiltä tilannut (tai siis vein hänelle parittoman lapasen ja hän teki uuden). Sen lisäksi myös yllätyksenä helmikirjaillut rannekkeet.

Olin viikkoa aiemmin pohtinut Ulkokalliolaiselle pitkien rannekkeiden tarvetta. Minulla on useampi hihoiltaan tuohon kyynärpään tietämille ulottuva paita, ja etenkin pyöräillessä käsivarret kaipaisivat lisälämmikettä. Mutta minähän en tietysti itse tähän mennessä ollut saanut asialle tehtyä mitään.

Soitin äidilleni, kiittelin ja kerroin, että rannekkeet ovat hyvä idea, mutta tarvitsisin pidemmät, siitä peukalonjuuresta kyynerpäähän ulottuvat lämmittimet. Sellaiset saapunevat tämän puhelun ansiosta pian.

Ja siis on vankat syyt siihen, miksi itse en tee käsitöitä. Äitini neuloo, virkkaa, kutoo, kirjoo ja ompelee niin näppärästi, ettei minun kannata tuhrata aikaani, kun en niin käsityöintoinen ole.

Noiden rannekkeiden helmisysteemeistä kiinnostuneille tiedoksi: helmet on kuulemma pujotettu lankaan neulomisvaiheessa.

Poisheitetty runous talteen

Lauantaiaamuna olin lähdössä lenkille ja päätin käydä heittämässä paperiroskat samalla talon laatikkoon. Sieltä paperinkeräyslaatikosta paljastui pari pahvilaatikollista kirjoja, niin tietokirjoja kuin romaaneja ja runoja, suomeksi ja ruotsiksi.

Kirjojen poisheittämistä roskiin en tietenkään ymmärrä: tässä on lähellä antikvariaatteja ja kirpputoreja, joihin noita voisi viedä.

Enkä usko, että kirjojen omistaja on ollut se, joka on paperinkeräykseen kipannut omaisuuttaan: eiköhän hänelläkin olisi ollut tunnesidettä noihin niteisiin, kun osassa on omistuskirjoituksia.

Minä keräsin talteen runokirjat (oik. pino) ja joitakin ruotsinkielisiä teoksia Ulkokalliolaiselle.

Katse puidulle pellolle isänpäivänä

Tänään selasin kirjoja ja lähetin yhden runoista tekstiviestinä isälle, jonka kanssa olin jo aiemmin puhunut ja joka puheluhetkellä oli tallustelemassa jossain pellolla tai metsässä, kuulemma lumi jalkojen alla narskuen:

"Talven enteet voi jo nähdä
ihmisten silmistä.
Naapurin isäntä istui
puimakoneensa päällä
ja katsoi tehtyä peltoa
kuin hyljättyä rakastajatarta."

- Pekka Kejonen

Isäni vastasi, että hän itse katsoo puitua peltoa kuin kaunista naista eli äitiäni juhlameikissään.

Niin, olenhan kai kertonut, että isäni on tunteissaan avoin, herkkis ja symppis?

Suloinen pikkukoira on Kallion uusi tulokas

Tänä aamuna päästin Villin pihalle ja ikkuna oli tietysti auki. Kohta kantautui "Hei Mari!" -huikkaisu sisään ja pihalla seisoi naapurtossa asuva toveri sylissään pienen pieni karvaton koiranpentu.

Eilen Kallioon muuttanut Helli osoittautui erittäin suloiseksi ja viehättäväksi.

Eikä Villikään tajunnut ärhennellä tälle koiralle: ei ilmeisesti oikein tajunnut, mikä elukka on kyseessä, koska Helli nyt ei niin koiramaisesti edes käyttäytynyt, viipoteli hassusti ja inahteli.

"Et sileänä säily"

2009-11-04T22:51:00.006+02:00

Starttasin eilen glögikauden. Päätin aloittaa juhlallisesti Becherovkalla terästetyllä versiolla, ja hyväähän se oli. Tänään jatkoin alkoholittomalla, sekin tosin poissa kotona ja hyvässä seurassa nautittuna.

Kai tämä taas pari seuraavaa kuukautta maistuu, mutta jossain vaiheessa glögimitta täyttyy ja sitten voi jälleen odotella seuraavaa marraskuuta.

Palasin glögittelyltä kotiin lumi jalkojen alla natisten. Pitkä päivä, paljon kaikenlaista, kuten harvinaisen hyvä ehostus (Facebookissa selvisi ihmettelyni kautta ja kiitos Karrin, että sana eho tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan eheä, terve, kaunis, oiva, mainio, pulska).

Ystävien kanssa puhuttiin jälleen myös Pauli Hanhiniemen lyriikoista, ja luin ääneen pätkää yhdestä biisistä.

"sä et sileänä säily, kulta
ennen pitkää sydämesi näyttää iloisesti asutulta
sen aina järki järjestää
mut' tää on tieto; jokaisesta kävijästä jälki jää"

Jäätyvä maa kengän alla rasahtaa

2009-11-01T18:28:00.002+02:00

Yksin asumisen yksi huonoista puolista on se, ettei voi pyytää toista soittamaan omaan kännykkään silloin, kun luuri on kadoksissa.

Onneksi hoksasin taannoin tähänkin ongelmaan ratkaisun. Skypen avulla voi kätevästi soittaa omaan puhelimeen, ja kun kännykään ei edes vastaa, niin ei mene maksujakaan.

Tänään puhelin pirisi ja värisi nukkuvan kissan alla. On tuolla elukalla tunto tallella, kun sentään heräsi.

Tällä viikolla olen mm. saanut viettää aikaa molempien veljieni kanssa. Tosin eri päivinä, kun molemmilla oli omat syynsä käydä Helsingissä.

Torstaina päädyin Kolmannen Naisen keikalle. Kun odotuksia ei juuri ollut, niin yllätyin positiivisesti. Lisäksi sain analyysin Pauli Hanhiniemen lyriikasta, ja sen ansiosta osaan nyt arvostaa lauluntekijää vielä enemmän.

Perjantaina Olli laittoi viestiä, että tänään tehdään video. Lyhyt ideointi ja Ollin ohjeistus muutaman sadan metrin matkalla ja sitten haastattelemaan ohikulkijaa.

Tavoite on, että Ollin kanssa puuhastelemme videoita jatkossakin. Minulla ei ole suurempaa osaamista tuolla puolella, mutta Ollin ohjauksessa epäilemättä opin niin videokameran edessä kuin takanakin olemista. Ja editointiakin pitäisi opetella.

Harmaan päivän koonti

2009-10-26T22:25:00.005+02:00

Ja kello onkin yhtäkkiä jo puoli yksitoista, kissa vonkuu pihalle, ja tajuaa, että tässä päivä oli, sateinen ja harmaa, huonosti nukutun yön jälkeen suhteellisen kunniakkaasti läpi viety.

Siinä se meni.

Käväisi yliopiston Metsätalolla pohtimassa omaa nettivaikuttajuuttaan, tiedostaen työ- ja vapaa-ajan nettiroolien iloisen sekoittumisen.

Töitäkin tuli tehdyksi, mutta ei taaskaan saanut kiinni sitä yhtä, joka pitäisi tavoittaa. Ärsyttää sellainen.

Porkkanamafian tiedotetta, Kulutusjuhlaan Kirjamessua. Työhuoneella istuskelua (yksin suurin osa ajasta), hetken makoilua säkkituolilla, kahvia. Maton puistelu ja kääntäminen toisinpäin, koska punaviinitahra on toisella puolella pienempi.

Yhden kahvin verran baarissa, juttelua soittamisesta ja vuokraamisesta, fillarikypärän esittelyä.

Sateessa pyöräilyä kotiin, kaupassa kohdattu ystävä ja uutiset.

Melkein vähän harmittaa, ettei aamulla tehnytkään juoksulenkkiä. Huomenna sitten. Harmittaa sekin, ettei ole ehtinyt kirjastoon, kun Kallion kirjasto on remontissa ja pitäisi jonnekin toisaalle lähteä.

Teetä, liikaa herkkujuustoa, vähän suklaata, porkkanoita, omenaa, hapankaalia, hapankorppuja.

Puhelinkeskustelu, jossa puhistiin. Chättäilyä, jossa mukana ukulelet ja ihmissuhteet.

Ja sen myötä miettimään, että jos saisi kutsun treffeille, niin millaisille ihan oikeasti haluaisi.

Muistelee viikonlopun keskustelua: oleellista on, että sen toisen pitäisi saada nauramaan. Sopivasti. Eli siis kivasti nauravaisille, mutta sellaisille, joissa voisi vähän vakavoituakin.

Muistelee toistakin keskustelua: että miten joidenkin ihmisten kanssa ei osaa sanoa, miksi ei pääse samalla aaltopituudelle. Joidenkin kanssa kun loksahtaa niin nopeasti.

Sanojen puute

2009-10-25T21:37:00.007+02:00

On taas tullut vaikeammaksi kirjoittaa tänne mitään.

Ehkä ei ole ajatuksia.

Tai elämä vaan porhaltaa nyt siihen tapaan, ettei ehdi jäsennellä ajatuksiaan edes kirjoittamalla. Tähänkin viikonloppuun mahtui juhlaa (+ Pentelele-bändimme keikka; Facebookista löytyy faniryhmä kiinnostuneille) ja lisää juhlaa, lenkkeilyä, kirjamessupiipahdus, yhteydenotto ihmiseltä, josta en ollut kuullut aikoihin.

Tai ehkä koen jo riittävästi raportoivaani elämää muualle nettiin. Viikonlopun jäljiltä Facebookiin on tullut taas joukko loistavia otoksia. Kuten allaoleva eli Olli, tonttu ja minä.

Sanojen synnyttäminen tuntuu nyt siis hankalalta. Toisaalta olen viikonloppuna katunut muutamia sanoja, joita olen suustani päästänyt. Eli ehkä parempi olla naputtamatta tännekään mitään, jotta ei synny mahdollisuuksia katua kirjoitettuja.

Toisaalta: on monia ihmisiä, joille haluaisin taas sanoa, että he ovat minulle tärkeitä. Tai vähintäänkin he piristävät elämääni, saavat minut nauramaan, viettämään riemukkaita iltoja, käymään pohdiskelevia keskusteluja.

Miten sen sitten sanoisi. Kiitos, että olette.

Kisaonnen ansiosta Musen keikalle

2009-10-22T10:52:00.006+03:00

Tänä aamuna porhalsin pyörällä noutamaan liput illan Musen keikalle. Voitin ne eilen Radio Helsingin kisassa: piti laittaa toivebiisi ja perustelut, ja minä lähetin sähköpostin:

"Työhuonetoverini soitti (ja hyräili) kyseistä kappaletta eli Carly Simonin "You're so vain" parikin kertaa maanantaina. Ja koska häntä eli ihan parasta työhuoneseuralaista ja kaikin puolin loistavaa Ollia ei nyt näy täällä, niin pitää toivoa biisiä jotain toista kautta. Olisi vallan mahtavaa päästä Musen keikalle juhlistamaan tätä varsin uutta työhuonetoveruuttamme ja esimerkiksi säkkituolejamme ja roskalavalta dyykattua naulakkoa!"

Niin siinä sitten kävi, että tällä viestillä sain kaksi lippua, ja Ollillekin sopi tulla mukaan keikalle. Työhuone-elämämme kuherruskuukausi on siis hurjassa vedossa.

Tämä ilmeisesti on huomattu mm. Facebook-statuksissamme. Ja muissa nettijulkaisuissa. Kuten Ulkokalliolainen totesi: "On se hyvä, että te Ollin kanssa olette löytäneet toisenne!"

Pohdittuani asiaa olen todennut, että suhtaudun Olliin kuin veljeen. Kun on siinä paljon samaa kuin vaikkapa pikkuveljessä. Vittuileekin yhtä paljon, mutta on kuitenkin sympaattinen ja hauska tyyppi.

Kitara, taivas ja tähdet

2009-10-18T20:27:00.005+03:00

Päivät (sekä aamut, illat ja yöt) menevät ja hupenevat.

Roskalavadyykkausta (mm. kiva pieni pöytä, pystynaulakko työhuoneelle, drinksulaseja), yllättäviä ja vähemmän yllättäviä vieraita, ajan pohdintaa, saunomista ja lenkkeilyä, bänditreenejä ja baareiluja, fillarointia ja palavereita, naurua ja itkua. Kissanoksennusta ja tiskivuorta. Kahvia ja pullaa. Kauniita sanoja ja hienoja biisejä.

Keskusteluja naisista, miehistä, ihmisistä, tavoista, tottumuksista, kirjoittamisesta, seksistä, hieronnasta, rahasta, tulevasta, iloista, suruista, internetistä, musiikista, ruuasta ja vielä lisää ruuasta.

Havainto, että on asunut jo kaksi vuotta tässä Torkkelinmäellä.

Ja viikon loppuun säkkituolien kanniskelua, jotta työhuone sai kaivatut löhöilyhuonekalut.

Eikä ehdi kirjoittaa sitä kaikkea, mikä pyörii mielessä. Joten pistetään lainaus, jonka jo jokin aika sitten laitoin Facebookiin:

"Ei jaksa lähikontaktia, ei jaksa alkuvalmisteluja, ei jaksa keksiä nimimerkkiä, salasanaa, ei jaksa arvioida onko se joku hullu ja kuinka hullu ja millä tapaa, onko hengenvaarallinen, ei jaksa panostaa itsesuojeluun, ei jaksais kuolla nyt, haluais pysyä hengissä, katsella ja odottaa. Haluais nukkua kunnolla ja pitkään, herätä joku päivä, joku heräittäis, se ois sit se oikee."

Anja Erämaja: Kuuluuko tämä teille

Ja illan viimeinen biisi:

Blogihaastattelussa isä: "Mie oon syntynyt maata kynsien alla, saappaat savessa, pihkaa housuissa ja tuulen huminaa korvissa"

2009-10-12T20:21:00.008+03:00

Tällä hetkellä olen käymässä kotikonnuilla Liperissä. Päätin sitten tekaista isästäni haastattelun tänne.

Täytit tuossa 60-vuotta äskettäin. Mitäs ajatuksia vuosikymmenten vieriminen herätti?

Kyllä se vaan näin on, että täytyy olla kiitollinen, kun 60-vuotias ukko on terve ja työkykyinen. Ja on saanut olla terve. Pisin sairasloma on tainnut olla kolme viikkoa selän takia.

Huonomminkin elämä ois voinut mennä. Työntäyteistä, ja sivutuotteena on tullut kolme lastakin maailmaan.

Tai itse asiassa silloin 25-vuotiaana oli suurin haave: vaimo ja lapset. Onhan ne lapset ykkösasia elämässä. Mutta onhan se työ ja yrittäminenkin vienyt, ripaus ahneutta ja näyttämisentarvetta ja riskinottohalua.

Kun oon kavereille kertoillut sinusta, niin maineesi on mennyt sellaiseksi, että olet sikäli harvinainen suomalainen, vähän vanhempi mies, että näytät tunteesi.

Niin, ehkä äitini peruja on se luonteenpiirre. Mutta luulen, että siinä mielessä on tämä oma perhe kasvattanut, erityisesti oma tytär.

Mitä sie sillä tarkotat?

Se on ollut niin luontevaa. Jollakin tavalla...

Siis välillä mie kerron, millaisia ihmissuhde- ja elämäneuvoja annat ja kaverit sit ihmettelee, että onpa se!

Minnuu on väitetty vähän inhorealistiksi, mutta tunteita on mukana. Realismi on liittynyt elämään ja yrittämiseen, mutta elämää ei ole ilman tunteita. Kyllä siinä yrittämisessäkin pitää olla tunteita.

Mie oon syntymälahjana saanut jonkinlaisen vaiston, joka on yrittämisessä auttanut paljon, että jostakin tulee ahaa-elämys, että nyt tee tuo kauppa tai älä tee tuota. Pitkällä tähtäimellä se tässä siemenkaupassakin tulee, että miten tätä vuosittain vie eteenpäin, mihin suuntaa markkinointia ja semmosta. Vaistot ja tunteet ne on mukana, ei ne ole mitenkään varmoja.

Jossakin mielessä yrittäminen on lähellä taiteen tekemistä, se on luovaa. Se ei ole valmiiksi kirjoitettua.

No miustahan ei pitänyt tulla yrittäjää, kun olin vierestä kattonut, millaista siun toiminta on, että se työ on koko ajan mukana.

Olen mie jälestäpäin katunut, että ois voinut vähempikin yrittää silloin kun lapset oli pieniä.

En mie nyt koe, ettet olis ollut läsnä silloin kun oltiin lapsia.

Eipä se tietysti lastenkaan kasvamisen kannalta ole, että koko ajan ollaan höösäämässä. Saapi ne itekin keksiä tekemisiään.

Ja sinusta sitten kuitenkin tuli yrittäjä.

Ja ihan samanlainen olen, että ne työt on elämässä jotenkin ainakin vähän ajatuksissa melkein koko ajan.

Niin, hyvällä yrittäjällä on se intohimo ja kyty siihen hommaan. Jos sitä ei ole, niin onhan se vaarana, että ei menesty.

Yksi juttuhan on leppoisa huumorihan, se kuitenkin on siullakin.

Huumorihan se on elämän suola. Semmoinen savolainen paskanpuhuminenkin on joskus paikallaan, sitä pittää olla, vinoilua ja muuta. Ja pilkettä silmäkulmassa, hymyä ei ole koskaan liikaa.

Mie oon hirveesti tykännyt siitä, kun yks vanha emäntä nimitti miut Pehku-Ukoksi kymmenen vuotta sitten, kun ei muistanut nimeä, mutta muisti, että olkea eli pehkua toimitin niille. Ja nyt on helppo siirtyä Huru-Ukoksi tästä Pehku-Ukosta. En yhtään pane pahakseni, jos joku sanoo että huru-ukko soittaa.

Mutta silti yrittämisessä ja elämässä pitää muistaa, että kaiken alku on tosiasioiden tunnustaminen. Ja ainakin olla rehellinen itelleen.

Mie oon välillä miettinyt sitä, että millaista olis, jos sitä olisi samalla tavalla koko ikänsä asunut tässä, niin kuin sie.

Mie oon syntynyt maata kynsien alla, saappaat savessa, pihkaa housuissa ja tuulen huminaa korvissa. Ja nuorempana vielä dieselin katkua, koneet kiinnosti silloin hirveesti.

Aistittavissa on, että harmittaa, kun lapsista kukaan ei ole kiinnostunut jatkamaan tätä ja asumaan täällä.

Paljonhan se harmittaa, onhan se myönnettävä. Myöhän sovittiin, että näistä ei puhuta, mutta kun sie aloitit, niin puhutaan.

Senhän nyt voi kuvitella, että jos kymmenvuotiaasta tekee töitä tämmöisen tilan eteen ja maallista omaisuutta kertyy ja on erinomaiset metät, niin toivois, että vaikka ei peltoja viljelis, niin joku tästä pitäs huolta. Jos vaikka hyvinkin seuraavassa sukupolvessa tulis joku, jolla olis kiinnostusta.

Enkä mie ole vielä täysin toivooni menettänyt, on niin paljon esimerkkejä, että tulee se kyllästyminen taajamavilinään, että jos lähden Pohjois-Karjalaan, kuten laulussa sanotaan.

Jos ihan rehellisesti ajatellaan, että tälläkin tilalla pellot vuokrais, myis välillä metsää, tarvittaessa vois jonkun tontin myydä, niillä on kova kysyntä, ja siinä sitten harrastais ja yrittäis, niin kyllä sitä pärjäis. Eihän tämä missään korvessa ole, Joensuun kupeessa.

Tämä kylä elää, jos tässä maassa maaseutu ylipäätään elää. Kyllä sitä ennen kuolee jo monta muuta kaupunkiakin.

Mennään sitten nettiin, jota sie et käytä.

Jostakin syystä en ole koskaan tykännyt pienistä näprättävistä koneista. En osaa käyttää videoita, hyvä että televisiota. Aina on ollut jotakin muuta tekemistä, jossa se tekemisen ajatus tulee muuten esillä kuin laitteen kautta. Tosin laskukoneesta mie tykkään, se pitää olla puhelimen vieressä, asiakaspalvelunkin kannalta. Ja puhelin on erinomainen. Ja varmasti olis nettikin.

Kyllähän mie sitä nettiäkin varmasti jotenkin osaisin, mutta jotenkin se vaan on... Tunnen mie muitakin tämän ikäluokan miehiä, jotka samalla tavalla ajattelee.

Millaisia ajatuksia se sitten herättää, että kun minäkin elän netissä niin paljon?

Ei muuta kuin positiivisia, se on nykyaikaa. Siulla on kyllä hyvä, kun on kontaktiverkostoa ja kaveria, että sulla ei mene keskustelutaidot, että kun on nuoria, joilla ei sitten osaa kommunikoida kasvokkain.

Eiköhän niitä ole aina ollut, jotka ei sitä niin hallitse.

On, mutta kuitenkin... Että kun vaan ollaan netin ja tekstiviestien kautta, niin ei sitten niin sitä puhumista...

Se on ihan erinomainen asia, että jos ukko ei osaa laitteita käyttää, niin penskat osoaa ja vaimo.

Niin, äitihän printtaa sulle blogitekstejänikin.

Niin, se on hyvä, menevät sensuurin läpi (naurua), pitäähän siinä olla joku sensuuri. Siellä netissä on niin paljon kaikenlaista!

Mikä olis tämän kuukauden ihmissuhdevinkki?

Se on kyllä maailmankasvattajan osa vaikea, kun pitäis osata elää niin kuin opettaa, ja harvahan sitä pystyy.

Mutta jos tällaisen syyskauden vinkin: ylös, ulos ja lenkille. Pilkettä silmään syksyn pimeillä ja hymyä! Jos vielä kaverin pyytää tai vaimon tai miehen, niin siellä voi monesti tulla hyviä keskusteluja.

Raitista ilmaa ja fyysistä kuntoilua, sillä on merkitys siihen henkiseenkin kuntoon.

Omasta kokemuksesta sanosin, että jos sulla on robleemi, niin ota sauvat käteen ja mene kävelemään metsiin. Siellä se ongelma saattaa avautua.

No mitäs mieltä olet ollut lapsiesi ratkaisuista?

Itsenäisesti tehtyjä ratkaisuja, joihin oon yrittänyt vaikuttaa, mutta eihän sillä vaikuttamisella ole ollut mitään merkitystä, ja kun aikuisia ovat, niin tietysti tekevät sen, minkä haluavat. Sitä pitää ihmisen tehdä, mikä siinä elämäntilanteessa tuntuu hyvältä. Väkisintekemisellä ei pitkälle pääse, joskin jos maatilasta puhutaan, ettei niin laiskaa isäntää, ettei se tila päällänsä piä. Mutta ei se ole hyvä tilanne sekään.

Mutta kyllä minnuu joskus lämmittää sekin, jos Mattikin kysyy, onko puinnit jo puitu.

Sillon, kun mie ilmoitin, että irtisanouduin ja pistän toiminimen pystyyn, niin sie kyllä olit varmaan se epäileväisin.

Niin mie olin, kun sulla oli niin hemmetin hyvä työpaikka ja oli etuudet ja palkka. Ja tiedän tämän yrittäjyyden. Kyllä sitä piti ihmetellä.

Mutta huolettiko, etten pärjää?

No ei, kun tiesinhän mie siun luonteen. Että kun päätät, minkä teet, niin teet. Onhan se nähty, opiskeluaikanakaan et ole paljon rahoja kysellyt ja lainoja pyytänyt. Että talousajattelu on terve, ja sitähän sitten pärjää.

Tietäen, että oot ulospäinsuuntautunut ja saat kavereita ja ystäviä, niin sillä tavalla sitä tuolla alalla pärjää.

Olisko jotain terveisiä tuonne internetiin ja miun kavereille ja muille?

Jos tätä elämästä ylleensä, niin on se niin rikas asia, että jos on saanut terveenä syntyä ja elää, niin ei ainakaan sitä omaa terveyttä ainakaan tietoisesti tuhota, niin kuin tupakalla ja ylenpalttiselle alkoholinkäytöllä.

Sanoo mies viinilasi kädessään.

Niin. Elämä on myötätuulta ja vastatuulta ja siinä on sen suola ja mausteet.

Hän istuu ajatuksissaan

2009-10-06T23:13:00.005+03:00

Aamu vaati aikaista heräämistä ja tehokkuutta. Heikosti sujui: heräsin kyllä, mutta heti heräämisen jälkeen pystyn joko lähinnä luuhaillen puuhastelemaan epätehokkaasti tai lähtemään lenkille.

Kiirehän siinä sitten tuli. Ei pitäisi istua tietokoneella ja vilkaista esimerkiksi sivustoa ”My Parents Were Awesome”.

Klo 7.10 havahduin tajuamaan, että niin, 25 minuutin päästä pitäisi olla asemalla enkä ole vielä katsonut peiliin sillä silmällä tai sullonut reppuu päivän tarvikkeita. Ja kissakin oli vielä ulkohäkissään.

Nooh, meikkaamisella tai tukanlaitollahan ei ole niin väliä. Ja onneksi on polkupyörä, jolla matka Torkkelinmäeltä Pasilaan taittuu suhteellisen nopeasti, jos ei joudu jumiin liikennevaloissa. Pasilassa jäi aikaa ostaa pari perunapiirakkaakin.

Juuri ennen kotoa lähtöä radiossa soitettiin uutta versiota Scandinavian Music Groupin Minne katosi päivät (vanhan version video). Se jatkoi soimista päässäni junamatkalla.

Ja kappaleen myötä mietin sitä lausahdusta, josta taannoin kävin keskustelua Ulkokalliolaisen kanssa: ”Surullista, kun rakkaus loppuu. Sitä surullisempaa vain, kun rakkaus ei koskaan alakaan.”

Seinäjoella piti vaihtaa junaa eli IC-vaunut vaihtuivat perinteisiin sinisiin vaunuihin. Torkuin matkan Vaasaan, vaikka jossain välissä havahduinkin pysähtymisiin asemilla.

Vaasassa en ole kunnolla koskaan käynyt. Enkä suuremmin kaupunkia tälläkään pyörähdyksellä nähnyt. Istuin kahvilassa ja tein ne pari haastattelua, joiden vuoksi olin länsirannikolle suunnannut.

Odotellessani selailin mm. Facebookia ja Twitteriä, ja sen kautta sain tietää, että Olli söi työhuoneella yhden sinne jättämistäni omenoista.

Sitten taas junaan. Jälleen torkkumista välillä Vaasa-Seinäjoki. Sitä lisää myös välillä Seinäjoki-Tampere. Sitten haastattelujen purkamista hieman ja muita puuhailuja.

Vieressä kerrottiin kännykkään, että tytär oli käynyt tänään ensi kertaa potalla.

Onneksi ei tarvitse yleensä suuremmin töiden vuoksi matkustaa. Se väsyttää. Mutta nuutunut olo parani selvästi bänditreeneissä.

Ukulelen soittotaito on vuoden mittaan parantunut, mutta oleellista on se, miten kivojen tyyppien kanssa saa harrastaa. Bänditreenit ovat se hetki, kun ei taatusti voi ajatella muuta kuin biisejä, rämpytystä, näppäilyä.

Liehuvaa

2009-10-05T20:29:00.005+03:00

Tänään istuin ensimmäistä kertaa tekemässä töitä työhuoneella. Tai siis toimistolla, kuten asia voidaan hienommin ilmaista.

Ensimmäinen suorittamani tehtävä toimistolla oli tänään pumpata istuimeni: hommasin jumppapallon tuolikseni, sillä sitä ovat jotkut kehuneet (Tarjoustalosta alle kympillä).

Toimistohuoneen kanssani jakava henkilö on tietysti erittäin mieluisa työkaveri. Ja hänen ansiotaan on myös siirtymiseni pois kotioloista Merihakaan: Olli hommasi työhuoneen ja mainitsi, että mahtuisi sinne toinenkin.

Ajatuksenani on se, että työt tulisi tehtyä tehokkaammin, kun ne oikeasti menee tekemään jonnekin toisaalle. Kotona istuessaan helposti puuhastelee muuta ja töiden aloittaminen siirtyy.

Yhden päivän perusteella ei vielä voi suurempia kokemuksia sanoa, enkä huomenna ehdi toimistolle, koska pitää käydä Vaasassa.

Mutta voihan se olla, että minun ja Ollin oleskelu samassa pienessä huoneessa tuottaa vielä ties mitä omituista.

- - -

Tämän päivän ilonpilkahduksiin kuului myös fillarointi eteläiseen Helsinkiin ja sieltä saatu iso pussillinen omenoita. Nam!

- - -

Viikonlopun mainioita hetkiä olivat mm. ukuleletreenit, lauantain baari-ilta (seurassa mm. hauska nuori jenkkinainen Lydia, jonka tapasin ensi kertaa viime keskiviikkona), sunnuntain Korvapuustipäivä ja kaikki ne toverit, jotka tulivat syömään vegaanipullani.

Erittäin miellyttävä viikonloppu, vaikka sade kasteli tukan mm. lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sen myötä seuraavan aamun kampaus oli vähintäänkin lennokas.

Elämän salaisuuksia

2009-10-03T13:02:00.002+03:00

Eilisilta päättyi keskusteluun inspiraatiosta ja luovuudesta taiteellisten ihmisten kanssa. Tänä aamuna se sitten iski: heräsin aikaisin ja oli vain pakko naputtaa yksi luvattu teksti, kun siltä tuntui.

Sen jälkeen porhalsin lenkille aurinkoisen kirpeään syysaamuun.

Porhallusta on ollut koko viikko. Tietysti töitä, mutta paljon muutakin kirjahyllyn kasailusta aamiaistapaamisiin.

Ja tietysti ihmisten kanssa olemiseen. Siis syöty omenapaistosta ja hapankaalipiirakkaa, juotu kahvia ja olutta Rytmissä, suunniteltu pikkujouluja ja työhuoneavajaisia, ideoitu kirjaa, soitettu ukulelea, katsottu hiekanpiirtämistaidetta, nautittu punaviiniä, naurettu.

"Kallio ei o mitään ku sä et oo tääl :(", viestitti eräs ystäväni viime viikolla, kun olin viisi päivää Tampereella. Ei tuo nyt ihan totta varmasti ole, mutta on se vaan niin kivaa, kun saa olla täällä ja tuntee ison joukun mielettömän hyviä tyyppejä.

Ensi viikollakaan tuskin ehtii liikoja ajattelemaan mitään suuria, saati kirjoittamaan ajatuksiaan tänne. Mutta jossain välissä taas.

http://www.asofterworld.com/index.php?id=485

Vettä korvassa, kaljaa jääkaapissa ja niskat jumissa

2009-09-28T21:27:00.004+03:00

Ääh. Miten voi olla vettä korvassa, vaikken ole edes uinut? Ilmeisesti olen jotenkin suihkussa onnistunut valuttamaan pääni sisään nestettä ja nyt se on jumissa korvakäytävässä. Ärsyttävää.

Lisäksi niskat ovat kipeänä kolmatta päivää. Siihen sentään on selvä ja hyvä syy eli Kykkäsen bileet ja erittäin runsas joraus livemusiikin tahtiin. Se sisälsi myös ns. tukanheilutusliikkeitä. Samoin kuin tanssilattialla suoritetun tyylikkään vatsaliu'un.

Viikonloppu oli siis aktiivinen, hauska, menevä ja vauhdikas, kuten etukäteen arvelinkin.

Viikonloppuvieraani löysivät kävellessään kohti Torkkelimäkeä lauantain vastaisena yönä täyden kaljalaatikon (siis 24 tölkkiä). Varsin hämmentävää, mutta tietysti ilmainen kalja kelpasi löytäjille ja nyt minullakin on siis tavallista enemmän olutta (eli emme ehtineet juoda kaikkia viikonloppuna).

Kiireinen elämä taitaa jatkua tällä viikolla. Toisaalta onhan se hyvä, ettei ehdi tylsistymään.

- - -

Aamulehdestä löytyy viime viikolla kuvaamani kissavideo eli näyttelykissa Verdiä puunataan edustuskuntoon harjauksen, pesun ja kuivauksen avulla. Melkoisen aikaavievää hommaa, ja hämmästyttävän tyynesti kissat osaavat tuollaisenkin ottaa.

Sauna ja elämä

2009-09-23T19:08:00.003+03:00

Olen viimeisen neljän päivän aikana saunonut kolmessa eri saunassa. Yleensä en juuri lauteilla istu (talossamme ei ole saunaa enkä ole muutenkaan mikään himosaunoja), mutta jos mahdollisuus tarjoutuu, ei minua suuresti tarvitse houkutella.

Tässä viimeisimmässä saunassa eli hotellin kiukaan läheisyydessä ryhdyin muistelemaan sitä Kuukausiliitteen juttua, jossa henkilö oli laskenut kaikki elämänsä saunat. Omalla kohdallani urakka tuntuu kovin vaativalta, mutta ajattelin muistella edes ne saunat, joissa olen tämän vuoden pääsiäisestä eteenpäin käynyt.

Niitäkin kertyi peräti kymmenen: pääsiaissauna Markuksen mökillä, Visulahdessa huhtikuun lopulla, äitienpäivän aikaan Liperissä kesämökillä, toukokuun lopulla Rajaportin sauna (edit: muistan nimen aina väärin!) Tampereella, syntymäpäivänäni Arlan saunassa, juhannuksena saaristolaissauna, Turussa Samppalinnan uimalassa.

Ja siihen päälle nämä kolme viimeisintä: Pukinmäen saunareissu, eilinen tamperelaissauna ja tänään hotellisauna.

Oopa olikin silloin Kuukausiliitteen ilmestyessä laskenut oman elämänsä saunoja ja muistanut hyvin 66.

Didi-WAH-didi

2009-09-21T16:02:00.009+03:00

Yhden tietooni saatetun näkemyksen mukaan blogiani ei viitsi nykyisin lukea kovin aktiivisesti, koska täällä lähinnä kokataan, syödään ja käydään kirpparilla. Eikä edes dokata riittävästi.

Niinpä, ruoka on tärkeää ja hyvä ruoka vielä parempaa. Mutta ehkä lienee syytä muistaa, että blogini ei kerro kovinkaan suurta osuutta elämästäni.

Tosin tällä hetkellä tuntuu, että viimekin viikko meni yllättävän vauhdikkaasti. Turun reissun jälkeen päädyin saunailtaan ollakseni lauteiden naiskiintiö. Iltaan kuului myös musisointia mm. melodicalla ja huuliharpulla sekä tanssahtelua mitä vivahteikkaimpien rytmien tahtiin.

("Mitä Matti teki, kun Teppo kuoli? Soololevyn.")

Siitä sitten Kallion baarien kautta kotiin.

Ja seuraavana päivänä piti sitten noutaa fillari sieltä saunomispaikasta. Kykkäsen kanssa päätimme olla reippaita ja lenkkeilimme kyseisen, noin yhdeksän kilometrin matkan. Kyseessä oli ensimmäinen yhteislenkkimme Prahaan kevään puolimaratonin jälkeen ja se sujui yllättävän hyvin, vaikka molemmilla oli melkoiset epäilyt siitä, onko touhussa järkeä.

Sitten saikin taas vähän saunoa, syödä pitsaa ja pyöräillä takaisin.

Tästäkin viikosta on tulossa kiireinen, sillä mm. opiskelen Tampereella ja töitäkin riittää. Perjantaina on tiedossa syksyn kovimmat bileet ja lauantaina pitäisi jo puolilta päivin olla puhumassa Porkkanamafian miniseminaarissa (on siellä myös Mika Pantzar ja tästäkin blogista tuttu Petri eli Pe3, jonka blogin alkua edelleen odotellaan...). Ja iltakin pitää tietysti juhlia Porkkanamafiaa.

Huh.

Tänään olen ehtinyt jo käydä Jyväskylässä. Nyt saavuin siis

Tampereelle, jossa minua odotti oheinen lappu. Mahtavaa palvelua täällä!

Nyt menen lenkille, kun kerran olen juoksukuntoutunut.

Tällaista siis kokkailun ja kirpputorivierailujen välillä.

Turku oli taas kiva

2009-09-19T15:07:00.003+03:00

Saavun pian Pasilaan eli olen siis palaamassa Turusta, jossa vietin pari yötä.

Kieltämättä hieman väsyttää: menin Turkuun töiden vuoksi, mutta tietysti reissuun tuli viihdettä, kun piti nähdä rakasta isoveljeä ja kavereita. Sen myötä molemmat illat venyivät seuraavan vuorokauden puolella ja unet jäivät kovin vähäisiksi.

Mutta kivaa oli. Kiitos siitä kaikille, niin vanhoille kuin uudemmille tuttavuuksille. Sain mm. herkullista ruokaa, juomaa, monenlaisia keskusteluja, koirankarvoja paitaani, fillarin lainaksi ja yösijatkin.

Minua kiiteltiin teräväkielisyydestä. Hameeni kehui Nälkäpäiväkeräyksen mummeli. Vanha turkulaistuttu muisteli sitä, kuinka hän on nimennyt minut Suur-Liperin prinsessaksi ("Ja kukapa ei suhun ihastuis!"). Karaokeakin kävin hoilottamassa.

Enkä nyt enää voi sanoa, etten ole koskaan syönyt rapuja. Niitäkin nimittäin tuotiin eteeni ja piti tietysti harjoitella, miten sakset väännetään irti ja kuinka lihat saadaan ravun sisältä paahtoleivän päälle.

Kiinnostavia olivat esimerkiksi pohdinnat perhe- ja parisuhteista. Nehän ovat tietysti ikuisuusaiheita, joissa riittää puhuttavaa. Varmasti myös seuraavalla Turun reissulla, jota ei tosin ole näköpiirissä.

Sisustus ja onni

2009-09-14T21:47:00.005+03:00

Eilen huvituin YLEn uutisten otsikosta "Hyvin sisustetussa asunnossa asuu onnellinen ihminen". Teksti puffasi tietysti sisustamisen ihanuutta.

Minä olen asunut pian kaksi vuotta tässä väliaikaiseksi suunnitellussa asunnossa, ja näillä näkymin asun siis vielä ensikin vuonna. Ei tätä ole sen ihmeemmin suurella harkinnalla sisustettu, eivätkä huonekalutkaan ole omia, mutta silti tämä on minusta viihtyisä koti.

Minun kotini.

En ole koskaan asunut erityisen tyylikkäästi sisustetussa asunnossa. Enkä osaisi kuvitella itseäni viimeisen päälle laitettuun, hienoon, uutuuttaan hohtavaan kotiin. On helpompi olla, kun paikat ovat jo nuupahtaneet.

Tietysti kodin pitää olla viihtyisä. Ymmärrän ihmisiä, jotka panostavat ja pohtivat sisustamista. Ihailen heitä, jotka jaksavat laittaa kodin värit kuntoon ja laittavat yksityiskohdat kiinnostaviksi. Toki minäkin mieluusti ottaisin omaan makuuni mukavan kotoisasti sisustetun kodin, mutta viihdyn mainiosti tässä nykyisessäkin, jota ei mihinkään sisustuslehtien sivuille kelpuutettaisi.