Olet päättänyt ostaa digitaalisen järjestelmäkameran ja olet päätynyt Canoniin. Onneksi olkoon! Malleja on monia ja objektiiveja ja muita lisävarusteita valtava määrä. Mikä niistä kannattaisi ostaa? Siinäpä hyvä kysymys.

Tämä opas yrittää valottaa Canonin järjestelmäkameroiden maailmaa runkojen ja objektiivien osalta. Näkökulma on tiukasti harrastajissa, joten ammattilaisten lompakolle tarkoitettu kalusto on rajattu pois.

Tästä tuli melkoisen pitkä pläjäys. Jos haluat lukea vain olennaisen ilman taustoja, lue keltaisella taustalla korostetut kohdat.

• Rungot
• Objektiivit

Päivitetty 5.6.2013: Päivitin runkojen tiedot koskemaan nykyisiä malleja (700D, 650D, 100D).

Rungot

Osta 600D. Se tarjoaa parhaan hinta-laatusuhteen. Jos et kaipaa kääntyvää takanäyttöä tai kameran sisäisiä kuvankäsittely- ja erikoistehostetoimintoja, 550D on yhtä hyvä. Jos haluat säästää rahaa, etkä aio kuvata videoita, 1100D riittää. Canon EOS 600D on kuitenkin selvästi parempi kamera. 500D on budjettitietoiselle hyvä valinta, jos sellaisen jostain onnistuu edullisesti löytämään. Jos kuvaat paljon videota, uusin 650D on paras vaihtoehto.

Canonin kamerarungot on numeroitu siten, että mitä vähemmän numeroita kameran mallissa on, sitä hienommasta pelistä on kyse. Yksinumeroiset 5D ja 7D ovat ammattilaiskalustoa ja sen verran kalliita, ettei harrastajan kannata niihin rahojaan pistää. Paremman vastineen samalle rahamäärälle saa sijoittamalla sen laadukkaisiin objektiiveihin.

Kaksinumeroinen 60D on jo tavallisten kuolevaisten ulottuvilla, mutta varsinaisia harrastajakameroita ovat kolminumeroiset (700, 650D, 600D, 550D, 100D) ja nelinumeroiset (Canon EOS 1100D, 1000D). 60D on hintaluokaltaan noin tuhat euroa, kolminumeroiset noin 600–800 euroa ja nelinumeroiset noin 400–500 euroa.

Kaikissa harrastajamalleissa on pienempi APS-C-kenno, täysikokoisen kennon saa vain ison rahan ammattilaismalleihin. APS-C-kennoa nimitetään croppikennoksi ja sillä on merkitystä erityisesti objektiivien suhteen.

1000D vai 1100D

1000D ja 1100D ovat Canonin edullisimmat mallit. 1000D on poistunut myynnistä, mutta sitä voi yhä löytää erilaisista tarjouksista ja käytettynä. Kamerat näyttävät päällisin puolin samalta kuin paremmat mallit, mutta niissä on hieman vähemmän ominaisuuksia.

1100D on näistä kahdesta se parempi valinta. Eroja ovat:

• DIGIC-kuvaprosessorin päivitys kolmosversiosta neloseen (kennon ohella kuvaprosessori on kameran keskeisimpiä osia, joten tämä on tärkeä).
• Tarkennuspisteitä on pari enemmän, samoin megapikseleitä.
• Valotusjärjestelmässä on enemmän mittauspisteitä, joten valotuksen arviointi toimii paremmin.
• Herkkyyttä on lisää, ISO-arvot menevät 6400:aan, kun 1000D:ssä maksimi on 1600.

1000D on vanhentunut malli, jota ei kannata ostaa, ellei sitä saa todella halvalla (100–200 euroa, kun 1100D maksaa uutena noin 400 euroa).

1100D vai 600D

600D:n ja 1100D:n välinen hintaero on noin 200 euroa. Rahalleen saa myös vastinetta, sillä 600D:ssä on merkittävästi paremmat ominaisuudet:

• Parempi kenno (12 vs 18 megapikseliä).
• Automaattinen kennon puhdistus.
• Monipuolisempi valotuksen mittaus.
• Suurempi herkkyys (jopa ISO 12800, tosin tällä herkkyydellä kuvat ovat jo hirveän näköisiä).
• Erillinen nappi syväterävyyden tarkistamiselle.
• Selvästi suurempi ja parempilaatuisempi takanäyttö, joka lisäksi kääntyy.
• Enemmän kuvankäsittelytoimintoja suoraan kamerassa.
• 1080p-videokuvaus 30 fps (kuvaa sekunnissa), 720p-videokuvaus 60 fps (1100D kuvaa 720p-videota 30 fps).
• Ulkoinen mikrofoniliitäntä.

Jos vain kuvaa tavallisia valokuvia, 1100D riittää ihan hyvin. Vähemmistä megapikseleistä ei kannata murehtia, 12 megapikseliä riittää mihin tahansa. Peruskuvaajalle 600D:n paras ominaisuus on laadukkaampi takanäyttö. Näyttö on hieman suurempi (2,7 tuumaa vs 3 tuumaa), mutta siihen on ahdettu huomattavasti enemmän kuvapisteitä (noin 200 000 vs noin miljoona), joten sen kuva on yksityiskohtaisempi. Lisäksi kääntyvästä näytöstä voi olla iloa joissain tilanteissa.

Videokuvaajalle valinta on päivänselvä: 600D on mikrofoniliitännän ja 1080p-kuvan vuoksi ehdottomasti parempi. Myös 550D on videokuvaajalle parempi valinta kuin 1100D.

Huomaa, että vanhemmista malleista 500D on jo parempi kuin 1100D, joten jos sellaisen löytää tarjouksesta hyvään hintaan (varsinaisesti se on jo poistunut myynnistä), kannattaa valita mieluummin se kuin 1100D.

100D, 700D, 650D vai 600D vai 550D vai 500D vai 400D vai…

Kolminumeroisten sarjassa 700D on tietysti uusimpana paras valinta. Vaan entäs jos vanhempia malleja tulee vastaan tarjouksessa? Kannattaako tarttua? Kyllä, jos ei kaipaa jotain tiettyä ominaisuutta jostain uudemmasta mallista.

Canonin kolminumeroiset mallit lyhyesti:

• 700D on uusin ja kaunein, mutta käytännössä ominaisuuksiltaan identtinen 650D:n kanssa.
• 100D on sama kuin 700D, mutta monta senttiä pienemmässä kotelossa.
• 650D on selvä parannus 600D:hen verrattuna (uusi kuvaprosessori, kosketusnäyttö), etenkin videokuvaajalle, mutta muutenkin.
• 600D on edelleen erinomainen ja hinta-laatu-suhteeltaan hyvä kamera, varsinkin jos ei kuvaa videota.
• 550D on sekin valokuvaajalle vielä varsin mainio peli, jos halvalla saa.
• 500D on vielä parempi kuin 1100D, eli edulliseen hintaan kelpo ostos.
• 450D ja vanhemmat – osta vain jos saat todella, todella halvalla, ja sittenkin kannattaa harkita.

100D

100D:n nimi tuo mieleen 1000D:n ja 1100D:n, mutta oikeastaan se vastaa ominaisuuksiltaan 700D:tä. Ominaisuuksista ei ole tingitty, mutta koosta sitten siitäkin edestä: 100D on tällä hetkellä pienin peilijärkkäri. Se on merkittävästi pienempi kuin 700D. Puuttuvista ominaisuuksista keskeisin on kääntyvä takanäyttö, jota pieneen kameraan ei ole saatu mahdutettua.

700D ja 650D

700D:n ja 650D:n olennaisimmat erot:

• Ei ole! 700D ja 650D ovat ominaisuuksiltaan lähes identtiset, ainoa merkittävä ero on hinta.

600D:n ja 650D:n olennaisimmat erot:

• 650D:ssä on uusi DIGIC 5 -kuvaprosessori.
• 650D kuvaa 5 kuvaa sekunnissa, 600D vain 3,7.
• 650D:n suurin herkkyys on ISO 25600, 600D:llä ISO 12800.
• 650D:ssä on jatkuva automaattitarkennus videokuvauksessa.
• 650D:ssä on kosketusnäyttö.
• 600D:ssä on digitaalizoomi videokuvauksessa.

550D ja 600D

550D:n ja 600D:n olennaisimmat erot:

• 550D:n takanäyttö ei käänny.
• 600D:ssä on suoraan kamerassa enemmän kuvankäsittelytoimintoja ja kuvasuhteita (esim. 4:3, 16:9, neliö).
• 600D pystyy ohjaamaan ulkoisia salamalaitteita langattomasti, 550D tarvitsee erillisen lisäosan.
• 600D ohjeistaa käyttäjää paremmin suoraan kamerassa.

550D:n omistajana kaipasin joskus kääntyvää takanäyttöä, mutta muuten en kokenut tarpeelliseksi päivittää kameraa, etenkin kun teen kuvankäsittelyn mieluummin jälkeenpäin tietokoneella kuin suoraan kamerassa. Salamat räpsin itse erillisellä radiolähettimellä, mutta valmis langaton salamaohjaus olisi helpottanut asioita joskus.

500D

500D on sekin vielä ihan kelpo peli. Sen erot 600D:hen ja 550D:hen verrattuna:

• Vähemmän megapikseleitä (15 miljoonaa).
• Hieman vaatimattomampi takanäyttö.
• 1080p-videokuvaa voi kuvata vain 20 kuvaa/sekunnissa.
• Ei ulkoista mikrofoniliitäntää.

Videokäyttöön kannattaa siis hankkia vähintään 550D ja mielellään 650D, mutta jos kuvaa enimmäkseen valokuvia eikä vaadi video-ominaisuuksilta paljon, 500D on vielä oikein käyttökelpoinen kamera ja voittaa ominaisuuksiltaan 1100D:n.

400D on jo niin vanha, että se kannattaa unohtaa suosiolla. Ota, jos joku ilmaiseksi antaa, mutta ei siitä enää rahaa kannata maksaa. Siinä on heikompi kenno, DIGIC 2 -prosessori (uudemmissa on vähintään DIGIC 4 -prosessori), kehno takanäyttö ja niin edelleen. Jopa 1000D on parempi kamera kuin 400D.

60D

60D alkaa olla jo melko hintava aparaatti, kittien hinnat lähtevät noin tuhannesta eurosta. 700D-mallista se eroaa näin:

• Suljinaika voi olla jopa 1/8000 s (650D:ssä korkeintaan 1/4000 s).
• Etsin on parempi.
• Jatkuva kuvaus on suunnilleen yhtä nopea, mutta 60D:llä sitä voi jatkaa pidempään.
• Valikoissa on enemmän mahdollisuuksia omille säädöille.
• 700D:ssä on uudempi DIGIC 5 -kuvaprosessori.
• 700D:ssä on varsinkin videokuvaukseen parempi automaattitarkennus.

Erot ovat jo melko pieniä ja alkavat olla sellaisia, joita arvostavat lähinnä innokkaimmat harrastajat. Harrastajan näkökulmasta sanoisin, että rahat kannattaa mieluummin sijoittaa objektiiviin. Videokuvaajalle 700D on selvästi parempi valinta.

Objektiivit

Järjestelmäkameran mahdollisuudet menevät hukkaan, jos käyttää pelkästään kameran mukana tullutta objektiivia. Nämä kittiobjektiivit ajavat asiansa, mutta ne eivät ole erityisen hyviä. Jotkut suosittelevat ostamaan aina pelkän rungon ilman kittiobjektiiveja, mutta minun mielestäni aloittelija pääsee sittenkin parhaiten alkuun kittiobjektiivin kanssa.

Objektiivia ostaessasi pidä mielessä, että kolmikosta hyvä kuvanlaatu, laaja polttovälialue ja edullinen hinta voit yleensä valita kaksi.

Objektiiveilla on seuraavanlaisia ominaisuuksia:

• Polttoväli. Ilmaistaan milleissä. Lyhyt polttoväli tarkoittaa laajakulmaa, pitkä polttoväli tarkoittaa suurentavaa teleobjektiivia. Muista, että APS-C-kennoisella kameralla polttoväli näyttää 1,6 kertaa suuremmalta kuin mitä objektiivin numero sanoo.
• Valovoima. Ilmaistaan f-luvulla, joka tarkoittaa objektiivin suurinta aukkoa. Esimerkiksi EF 50 mm/1.8 -objektiivin suurin aukko on hyvä 1.8 (aukon suhteen pienempi numero on parempi). Jos zoom-objektiivin aukko on esimerkiksi 3,5-4, f-luku lyhyemmällä polttovälillä on 3,5 ja pidemmällä 4.
• Tarkennusmoottori. Jos objektiivissa on USM-merkintä, siinä on ultraäänitarkennus, joka on nopeampi ja hiljaisempi kuin ei-ultraäänitarkennus. Myös STM-merkintä tietää nopeaa ja äänetöntä tarkennusta.
• Kuvanvakaaja. Jos objektiivissa on IS-merkintä, siinä on kuvanvakaaja, joka poistaa käsien tärinästä johtuvaa epäterävyyttä kuvasta ja mahdollistaa terävät kuvat lyhyemmällä valotusajalla.
• EF-S vai EF? EF-objektiivit sopivat kaikkiin Canonin kameroihin, EF-S-objektiivit vain APS-C-kennoa käyttäviin kameroihin. Jos aiot joskus hankkia täyden kennon kameran kuten EOS 5D:n, et voi käyttää sen kanssa EF-S-objektiiveja. Useimmat harrastajat voivat ostaa EF-S-objektiiveja huoletta.
• EF-M? Canonin peilikameroissa ei voi käyttää EF-M-objektiiveja, ne on tarkoitettu peilittömään EOS M -kameraan.

Kittiobjektiivien valitseminen

Tavallisin kittiobjektiivi on EF-S 18-55 mm. Sitä on tarjolla muutamana eri versiona, joiden kanssa on syytä olla tarkkana. Objektiivia on tarjolla on kuvanvakaajalla tai ilman. Jos objektiivissa on kuvanvakaaja, nimen perässä on lyhenne IS (= Image Stabilization). Jos aiot käyttää objektiivia, kuvanvakaajallinen on parempi. Jos et aio käyttää objektiivia vaan aiot hankkia heti uusia, osta pelkkä runko.

Lisäksi objektiivista on olemassa versiot 1 ja 2. Ykkösversiota ei ole merkitty erikseen, kakkonen merkitään II-merkinnällä. Optisesti eri versiot ovat samanlaisia, erot ovat objektiivin rakenteessa. En tiedä, mutta väittävät, että kakkonen on rakenteeltaan halvempi ja huonompi. Suurta eroa näiden välillä ei kuitenkaan ole.

18-55 on hyvä polttovälialue, joka kattaa polttovälit laajakulmasta normaalin kautta teleen. Se on croppikameralla (kaikki Canonin harrastajamallit) erittäin käytännöllinen polttoväli, joten sikäli tämä on hyvä peruszoomi. Kittiobjektiivin kuvanlaatu ja ennen kaikkea valovoima jättää toivomisen varaa, joten sikäli kyseessä on aika heikko objektiivi, mutta kuten sanottua – sillä pääsee alkuun.

Kiteissä näkee myös laajempaa EF-S 18-135 mm -objektiivia. Tässä törmätään yllä mainittuun kultaiseen sääntöön. Kun polttovälialue on näin laaja ja objektiivi on edullinen, kuvanlaatu kärsii. Jos kaipaat pitkää teleobjektiivia, hanki sellainen ja unohda tämä jokapaikanhöylä, joka ei ole missään erityisen hyvä.

Uudempi EF-S 18-135 mm STM -objektiivi on sen sijaan hyvä valinta, jos kamerana on 650D tai uudempi ja tarkoitus on kuvata paljon videota. STM-tarkennusmoottori on erittäin hiljainen, joten jos kuvatessa käyttää kameran omaa mikrofonia, videolle ei tallennu tarkennusmoottorin surinaa. Samat kuvanlaadun kompromissit tässäkin objektiivissa on, mutta videokuva on sen verran pientä joka tapauksessa, että kuvanlaadun suhteen ei ole aivan niin kriittistä.

Tuplakittinä myydään 18-55:ttä ja EF-S 55-250 mm -objektiiveja. Tämä paketti on merkittävästi 18-135-millistä objektiivia vaihtoehto, sillä se kattaa laajan polttovälialueen kahdella objektiivilla. Laadusta ei tarvitse tinkiä yhtä paljon. Toki tuplakitti nostaa hintaa sitten pelkkään 18-55-kittiin verrattuna, mutta näin se on: halvalla ei saa hyvää. (Ainakin Verkkokauppa myy 600D:n kittejä sellaisilla hinnoilla, että tuplakitin sijasta kannattaa ostaa kamera 18-55-millisellä ja sitten 55-250-millinen erikseen päälle – näin säästää jopa 200 euroa.)

Seuraava objektiivi

Suosittelen kaikille valovoimaisen normaaliobjektiivin hankkimista. Osta siis Canon EF 35 mm/2 IS tai Sigma 30 mm/1.4. Saat edullisen, käytännöllisen ja optisesti laadukkaan objektiivin.

Monessa paikassa suositellaan EF 50 mm/1.8 -objektiivia, mutta se ei ole paras vaihtoehto. Harrastajakameran APS-C-kennolla 50-millinen ei ole normaaliobjektiivi. Pienemmän kennon croppikerroin (verrattuna täysikokoiseen kennoon) on 1,6, eli tällaisessa kamerassa 50-millisen objektiivi vastaa 80-millistä täysikokoisella kennolla varustetussa kamerassa. Se tekee 50-millisestä objektiivistä teleobjektiivin harrastajakamerassa.

Normaaliobjektiivin 50 milliä on siis APS-C-kennolla 50 / 1,6 = 31 milliä. Canonistille kaksi parasta vaihtoehtoa lienevät Canonin EF 35 mm/2 IS ja Sigman 30 mm/1.4. Sigma on valovoimaisempi, laadukkaampi ja kalliimpi. Canonin 35-millisestä kannattaa valita uudempi kuvanvakaajallinen malli, joka on mukavasti modernimpi peli kuin vanha kuvanvakaajaton, joka on 1990-luvulta peräisin. Sigmassa on hiljainen ultraäänimoottori. Valovoimasta on rajallisesti hyötyä, sillä aukolla 1,4 objektiivin syväterävyysalue on niin lyhyt, että tarkennus epäonnistuu aloittelijalta melko suurella todennäköisyydellä.

Jompikumpi näistä kuuluu joka tapauksessa jokaisen kuvaajan objektiivipakettiin. Käytin itse 35-millistä objektiiviani aina, jos en erityisesti tarvinnut jotain toista objektiivia.

On se 50-millinenkin mainio objektiivi ja erittäin edullisena ihan hyvä hankinta, mutta mikään pakollinen ostos se ei APS-C-kennon käyttäjälle ole.

Kiinteän polttovälin objektiivit

Suosittelen muutenkin lämpimästi kiinteän polttovälin objektiiveja. Niissä menettää käytännöllisyyttä, mutta jalkazoomi toimii aina. Vastineeksi saat kohtuullisen hinnan ja valovoimaisia, optisesti laadukkaita objektiiveja. EF 50 mm/1.4, EF 85 mm/1.8 ja EF 100 mm/2 ovat kaikki laadukkaita objektiiveja ja hinnaltaan hyvin maltillisia (alle 500 euroa).

100-millinen vastaa croppikennolla 160-millistä ja on jo melko pitkä teleobjektiivi. Ei se esimerkiksi lintukuvaamiseen vielä riitä, mutta sillä kuvataan joko kaukana olevia asioita tai pieniä yksityiskohtia. 50-millinen vastaa täyden kennon 80-millistä ja on mainio valinta esimerkiksi muotokuvien kuvaamiseen (johon EF 85 mm on perinteisesti erittäin suosittu valinta, mutta croppikennolla vähän pitkä).

Laadukkaat ja kohtuuhintaiset zoomit

EF 70-200 mm/4L on erittäin suosittu ja arvostettu objektiivi. Se on L-sarjaa, eli objektiivin sisällä on perusobjektiiveja laadukkaampaa lasia. Näitä 70-200-millisiä on neljä erilaista ja tämä on se karvalakkimalli. Hinta on siitä edestä hyvin kohtuullinen, noin 650 euroa. Lisärahalla saa lisää valovoimaa (2.8) ja kuvanvakaajan tai molemmat. Tämä perusmallikin on erittäin laadukas objektiivi, joka on hyvä valinta teleobjektiiviksi.

EF-S 55-250 mm/4-5.6 IS on valovoimaltaan hivenen vaatimaton, mutta hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä objektiivi. Se on oivallinen valinta 18-55-millisen kittiobjektiivin kaveriksi, jos 70-200-millinen tuntuu liian kalliillta. Tätä myydäänkin tuplakittinä 18-55-millisen kanssa. Jos haluat parasta kuvanlaatua ja laadukkainta rakennetta, sitä et tästä objektiivista löydä, mutta hinta on sen verran halpa (noin 300 euroa), että hinta-laatusuhde jää sittenkin plussan puolelle.

EF 70-300mm/4-5.6 IS USM on kolmas vaihtoehto teleobjektiiviksi. Hinnaltaan se asettuu kahden edellisen vaihtoehdon väliin. Se tarjoaa hieman pidempää polttoväliä, hiljaisen USM-tarkennuksen ja kuvanvakaajan. Jos siis on valmis sijoittamaan vähän enemmän (objektiivi maksaa noin 600 euroa), tästä saa oivallisen teleobjektiivin. Rakenteeltaan objektiivi on hieman muovinen eikä kalliimpien objektiivien tasoa, mutta toisaalta se on myös selvästi pienempi ja kevyempi kuin etenkin kalliimmat kuvanvakaajalliset objektiivit.

EF-S 10-22 mm/3.5-4.5 USM on arvostettu laajakulmaobjektiivi, joka sopii vain APS-C-kennoisiin kameroihin. Objektiivi on sen verran hyvä, että täysikokoista kennoa käyttävään kameraan siirtyneet jäävät yleensä kaipaamaan nimenomaan tätä objektiivia. Myös Sigmalta löytyy vastaavia objektiiveja hieman halvemmalla.

EF-S 17-55 mm/2.8 IS USM tarjoaa kittiobjektiivia paremman valovoiman ja äänettömän USM-tarkennuksen. Lisäksi tarjolla on huomattavasti parempi kuvanlaatu. Kuulostaa hyvältä, mutta… hintalapussa on sitten noin 1000 euroa. Ei siis enää ihan kohtuuhintainen, mutta hyvä osoitus siitä, että kameroissa laadusta pitää varautua maksamaan. Tamronilta ja Sigmalta löytyy vastaavat objektiivit selvästi halvemmalla, mutta ne eivät pärjää kuvanlaadussa Canonille.

EF 17-40 mm/4L USM tarjoaa hieman pienemmän polttovälialueen ja vähemmän valovoimaa, mutta vastineeksi saa L-sarjan laatulasia ja parisataa euroa pienemmän hintalapun kuin EF-S 17-55. Oivallinen ja laadukas valinta peruszoomiksi, vain valovoiman puute mietityttää hieman.

Uudelleenohjauksien tekeminen .htaccessissa on helppoa:

Redirect 301 /sivu/joka/ohjataan http://www.example.com/uusiosoite

Mutta entäs jos sivun osoite perustuu parametreihin, eli on esimerkiksi muotoa http://www.example.com/index.php?tag=foo? Silloin yksinkertainen edelleenohjaus ei toimi, sillä se perustuu vain tiedostojen nimiin.

Tarvitaan vähän monimutkaisempaa koodia:

Options +FollowSymlinks
RewriteEngine on
RewriteCond %{QUERY_STRING} &?tag=foo
RewriteRule ^index\.php /foo? [R=301,L]

Tämä ohjaisi URLin http://www.example.com/index.php?tag=foo osoittamaan osoitteeseen http://www.example.com/foo. Ohjauksen voi tehdä toki toisellekin saitille.

Kysymysmerkki RewriteRulen uuden osoitteen perässä siivoaa parametrit pois osoitteesta, ilman siitä ohjattu osoite olisi http://www.example.com/foo?tag=foo (ja mitä muita parametrejä URLissa sitten alunperin oli mukana).

Yritän selittää rautalangasta vääntäen, mitä valokuvauksen perussanasto tarkoittaa, jotta kokematonkin ymmärtää, mistä puhutaan. Koska itse en ole enää vasta-alkaja, en välttämättä hoksaa, mitä kaikkea aloittelijan on vaikea ymmärtää, joten kommentoikaa, jos jokin jää selityksistä epäselväksi tai jotain asiaa en ole tajunnut selittää, täydennetään sitten.

Sisällysluettelo

• Makrokuvaus
• Suurennussuhde
• Lähin tarkennusetäisyys
• Pienen kennon etu
• Makro-objektiivin valitseminen
• Loittoputket
• Makrokuvaamisen haasteita
• Sanasto

Makrokuvaus

Näin ison kuoriaisen kuvaaminen ei välttämättä vaadi varsinaista makro-objektiivia, etenkin jos rajaa kuvaa jälkeenpäin. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100 mm, f/4, 1/320 s, ISO 400.

Makrokuvaus eli lähikuvaus on pienten asioiden kuvaamista niin, että niistä saadaan kohdetta suurempia kuvia. Suosittuja kohteita makrokuville ovat hyönteiset ja muut luonnon pienet yksityiskohdat, mutta makrokuvaus sopii moneen muuhunkin tarkoitukseen. Vaikkapa postimerkki- tai rahakokoelmasta saa mielenkiintoisia lähikuvia.

Käytännössä makrokuvauksella ja lähikuvauksella tarkoitetaan kaikenlaista valokuvaamista, jossa otetaan yksityiskohtaisia lähikuvia kohteesta. Teoriapuolella merkitykset ovat täsmällisempiä, eikä kaikki lähikuvaus ole makrokuvaamista.

Suurennussuhde

Kuollut ampiainen pysyi paikoillaan kuvattavana. Huomaa, että edes ampiaisen kokoinen kohde ei näy kokonaan terävänä! Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100mm, f/8, 1 s, ISO 100.

Makrokuvaamisen peruskäsitteisiin kuuluu suurennussuhde (reproduction ratio, magnification ratio). Se kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Suurennussuhde 1:1 tarkoittaa että luonnossa 10 mm kokoinen kohde piirtyy kameran kennolle 10 mm kokoisena. Kun Canonin harrastajakameroiden APS-C-kennon koko on noin 25 × 17 mm, 10 mm korkea kohde täyttää ison osan kennosta ja kuva-alasta.

Jos objektiivi pystyy tuottamaan 1:1-suurennussuhteen (tai suuremman), sitä voi nimittää makro-objektiiviksi. Käytännössä pienempikin suurennussuhde pystyy tuottamaan makrokuviksi kelpaavia lähikuvia. Canonin kitti-objektiivi EF-S 18-55mm pystyy parhaimmillaan noin 1:3-suurennussuhteeseen, eli 10 mm kohde piirtyy kennolle noin 3 mm kokoisena. Tämä suurennussuhde ei riitä makrokuviin.

Lähin tarkennusetäisyys

Sylkikuoriainen lähdössä liikkeelle. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100 mm, f/4.5, 1/1000 s, ISO 100.

Toinen makrokuvaamiseen vaikuttava seikka on objektiivin lyhin tarkennusetäisyys (minimum focus distance). Se kertoo, kuinka lähellä kameraa sijaitsevaan kohteeseen objektiivi pystyy tarkentumaan. Tämä etäisyys on yleensä merkitty objektiiviin.

Huomatkaa, että etäisyyttä ei mitata objektiivin etulasista, vaan kameran kennolta. Esimerkiksi Canonin EF 100mm f/2.8 Macro -objektiivin lyhin tarkennusetäisyys on 30 cm, mutta kun objektiivi itse on noin 12 cm pitkä ja kennoon on parin sentin matka, käytännössä objektiivi tarkentuu kohteisiin, jotka ovat noin 15 cm päässä objektiivin etulasista. Ero EF 100mm f/2 -objektiivin (vastaava polttoväli, mutta ei makro-objektiivi) noin 90 sentin tarkennusetäisyyteen on huomattava.

Pienen kennon etu

Makrokuvaus on siitä harvinainen osa-alue, että siinä pienestä kennosta on paljon hyötyä. Suurennussuhde ei riipu kennon koosta, mutta kun pokkarikameran kennon koko on vain muutamia millejä, kuva-alan täyttäminen vaatii huomattavasti pienemmän suurennussuhteen. 10 mm kokoinen kohde täyttää 1 mm kokoisen kennon jo suurennussuhteella 1:10, jolloin lopputuloksena on vakuuttava makrokuva – järjestelmäkameralla tällaisella suurennussuhteella oltaisiin vielä erittäin kaukana makrokuvasta.

Pokkarikameroiden valmistajat ovat tämän asian huomanneet ja useimmista kameroista löytyykin makrotila, joko asetuksena (merkitty tavallisesti kukan kuvalla) tai automaattisesti käyttöön otettavana. Käytännössä pokkarikameran makrotila tarkoittaa sitä, että kamera pystyy tarkentamaan erittäin lähelle, jopa alle sentin päähän objektiivista. Pokkarikamera onkin järkkäriä parempi lähikuvaukseen, jos järkkärissä ei ole erityistä makro-objektiivia. Kunnon makro-objektiivilla varustettu järkkäri vie kuitenkin voiton pokkarista suurennuksessa ja kuvan laadussa.

Oikealla puolella Olympus OM-D E-M5. Ylempänä 20mm objektiivi, alempana 45mm objektiivi – tuloksissa ei ole suurta eroa. Vasemmalla ylhäällä Canon IXUS 1000 HS -pokkari, jolla kolikko täyttää kuva-alaa paljon enemmän. Voiton vie kuitenkin iPhone 4S, joka on varustettu Olloclip-makro-objektiivilla.

Yllä oleva vertailu osoittaa eron käytännössä. Järkkärillä kuvattujen kolikoiden kohdalla ei voida puhua makrokuvista, vaikka kuinka yritin kuvata kolikkoa niin läheltä kuin objektiivin pienin tarkennusetäisyys sallii. 45-millisen objektiivin suurin suurennuskerroin on 0,11 eli noin 1:9, 20-millisellä 1:7,5. Tekemällä tarpeeksi suuren vedoksen kuvasta saisi sellaisen, että kolikko on suurempi kuin luonnossa, mutta silti.

Ixus 1000 HS -pokkarilla kolikko sen sijaan täyttää vaivattomasti kuva-alaa. Kennon korkeus on 4,6 mm, kolikon halkaisija on 23,25 mm. Kun kolikko vie kuvasta vähän yli puolet, se on piirtynyt kennolle noin 2,6 mm kokoisena, jolloin suurennuskerroin on sama 0,11 kuin Olympuksella 45 mm objektiivilla (kuvassa oikealla alhaalla). Tämä viimeistään tekee selväksi kennon koon merkityksen lähikuvauksessa.

iPhonella ja Olloclip-makro-objektiivilla 3,4 mm korkea kenno täyttyy noin 15 mm kohteella. Suurennoskertoimeksi saadaan noin 0,25 tai 1:4. Tämä on noin pienellä kennolla jo riittävä suuri kerroin, jotta voidaan puhua todella yksityiskohtiin pääsevästä makrokuvauksesta. Ilman erillistä makro-objektiivia iPhone häviää pienemmästä kennostaan huolimatta pokkarille, koska objektiivin pienin tarkennusetäisyys on selvästi pidempi kuin pokkarikameralla.

Makro-objektiivin valitseminen

Muurahaisten kirvafarmin kuvaaminen vaati tarkkaa työtä käsitarkennuksen kanssa. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100 mm, f/8, 1/160 s, ISO 400.

Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, eikä jokainen makro-objektiivi ole ihan aito. Objektiivien valmistajat läiskivät Macro-nimitystä objektiiveihin vapaalla kädellä. Zoom-objektiiveissa Macro-nimitys tarkoittaa yleensä sitä, että lyhin tarkennusetäisyys on hieman lähempänä kuin tavallisesti. Suurennossuhde on harvoin parempi kuin 1:2, joskus vain 1:3. Ihan kelpo, siis, mutta todella pienten yksityiskohtien kanssa aito 1:1 makro on parempi. Jos zoomi tuntuu muuten hyödylliseltä ja makrokuvaaminen on satunnaista kukkien ja muiden kuvaamista, eikä tarpeen ole saada kuvia kärpästen silmistä, tällainen objektiivi voi olla ihan näppärä valinta.

Aidoissa makro-objektiiveissa on käytännössä aina kiinteä polttoväli. Polttovälejä on lyhyemmästä pidempään. Kaikilla saa suurennoksen kohdalleen, joten ero on lähinnä siinä, miten kaukaa voi kuvata. Lyhyemmän polttovälin objektiivit ovat pienempiä ja halvempia ja niillä saa suuremman syväterävyyden, mutta niillä joutuu kuvaamaan niin läheltä, että esimerkiksi perhosten ja muiden levottomien kohteiden kuvaaminen on vaikeaa. Myös valon kannalta voi olla kätevää, jos voi pitää vähän etäisyyttä kohteesta.

Polttovälin valitsemiseksi pitää siis miettiä, mitä haluaa kuvata. 60-millinen makro on harrastajakamerassa ihan hyvä, satamillinen alkaa olemaan jo vähän epäkäytännöllisen pitkä muuhun kuin makrokuvaamiseen. Canonin EF 100mm f/2.8L Macro on ainoa makro-objektiivi, jota itse olen käyttänyt, ja se oli kyllä makrona näppärä, muuten vähän pitkänsorttinen.

Loittoputket

Makrokuvaus tuo asioista esiin uusia piirteitä. Tässä repun verkkoa, reiän halkaisija luonnossa noin 1-2 mm. iPhone 4S, Olloclip-makro-objektiivi. 4,3 mm, f/2.4, 1/20 s, ISO 100.

Toinen ratkaisu makroiluun on käyttää loittoputkia tai loittorenkaita. Ne ovat yksinkertaisia tyhjiä renkaita, jotka asennetaan objektiivin ja rungon väliin. Loittoputki sisältää sen verran elektroniikkaa, että automaattitarkennus ja muut ominaisuudet säilyvät, mutta muuten ne ovat pelkkiä renkaita ilman linssejä.

Loittoputki vie objektiivin kauemmas rungosta, jonka seurauksena lyhyin tarkennusetäisyys pienenee ja suurennossuhde kasvaa. Vastapainoksi objektiivi ei voi enää tarkentua kuin lähelle. Loittoputkilla saa esimerkiksi edullisesta EF 50mm f/1.8 -objektiivista ihan käypäisen makro-objektiivin.

Makrokuvaamisen haasteita

Liikkuvan kärpäsen kuvaaminen on todella haastava operaatio. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100 mm, f/5, 1/320 s, ISO 100.

Makrokuvaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Kohteiden saaminen pysymään kuvassa voi olla vaikeaa. Vaikka kohde olisikin liikkumaton, varsinkin pidemmillä makro-objektiiveilla syväterävyysalueet ovat erittäin pieniä. Pientäkään hyönteistä ei välttämättä saa kokonaan terävänä kuvaan! Makrotasolla syväterävyysalue mitataankin millimetreissä.

Syväterävyysongelmaan on pari ratkaisua, joista kätevin on valon lisääminen, jolloin on mahdollista käyttää hyvin pientä aukkoa. Silloin tarvitaan jalustaa, joka on muutenkin makrokuvaamisessa paikallaan, käden tärinäkin kun riittää tekemään isoilla suurennoksilla kuvattaessa tarkentamisesta riittävän vaikeaa.

Makrokuvaamisesta innostuneen kannattaakin perehtyä kehittyneempiin valaisuratkaisuihin, esimerkiksi rengassalamoihin ja tavallisen salaman valon ohjaamiseen kohteeseen. Tässä mennään jo sen verran tekniselle puolelle, että siirrän näistä kiinnostuneen lukijan vaikkapa Matti Valveen makrokuvaussivuille.

Tärkeät käsitteet kertauksena

Osaa ja ymmärrä nämä, niin tiedät mistä puhutaan.

Makrokuvaus tai lähikuvaus on pienten kohteiden valokuvausta, jossa kohteet ovat kuvassa suurempia kuin luonnossa. Tiukan teknisessä mielessä makrokuvaukseen päästään, kun kohde piirtyy kameran kennolle vähintään samankokoisena kuin luonnossa, mutta käytännössä vähempikin riittää: monet nimittävät makrokuvaukseksi kaikenlaista lähikuvausta, vaikka aidon makrokuvauksen suurennossuhteisiin ei päästäisikään.

Suurennossuhde tai suurennoskerroin kertoo, miten paljon objektiivi pystyy suurentamaan. Mitä isompi kenno kamerassa on, sitä parempi suurennossuhde tarvitaan, jotta kohde täyttäisi mahdollisimman paljon kuva-alasta. Järkkärikameralla tarvitaan siis 1:1-suurennossuhteeseen pystyvä objektiivi, jotta saadaan todella upeita lähikuvia. (Suurennossuhde on sitä parempi ja suurempi, mitä pienempi jälkimmäinen numero on: 1:1 on parempi kuin 1:2, joka on parempi kuin 1:4 ja niin edelleen. Suurennoskertoimessa isompi on parempi: 1 on parempi kuin 0,5, joka on parempi kuin 0,25.)

Pienin tarkennusetäisyys kertoo lyhyimmän etäisyyden – mitattuna kameran kennolta – johon objektiivi pystyy tarkentumaan. Tällä on merkitystä kaikessa lähikuvauksessa, ei vain makrokuvissa. Jos aiot kuvata millaisia lähikuvia tahansa, valitse objektiivi, jossa on lyhyt pienin tarkennusetäisyys.

Makro-objektiivi on objektiivi, joka pystyy vähintään 1:2-suurennossuhteeseen ja mieluiten 1:1-suurennossuhteeseen. Zoom-objektiiveissa makro-nimityksellä varustetut objektiivit pystyvät tarkentamaan tavallista lähemmäs, mutta osan suurennossuhde on vain luokkaa 1:3.

Loittoputket tai loittorenkaat siirtävät objektiivia kauemmaksi kennolta, jolloin pienin tarkennusetäisyys muuttuu lyhyemmäksi ja suurennossuhde suuremmaksi. Vastineeksi menetetään kyky tarkentaa objektiivi äärettömään ja valovoima heikkenee koska valoa menee hukkaan.

Makrokuvauksesta kertoo lisää Matti Valve makrokuvaussivuillaan.

Yritän selittää rautalangasta vääntäen, mitä valokuvauksen perussanasto tarkoittaa, jotta kokematonkin ymmärtää, mistä puhutaan. Koska itse en ole enää vasta-alkaja, en välttämättä hoksaa, mitä kaikkea aloittelijan on vaikea ymmärtää, joten kommentoikaa, jos jokin jää selityksistä epäselväksi tai jotain asiaa en ole tajunnut selittää, täydennetään sitten.

Sisällysluettelo

• Herkkyys
• Oikean ISO-arvon valinta
• Herkkyys valotuksessa
• Kohinanpoisto
• Sanasto

Herkkyys

Angry Birds -pomo Vesterbacka piti kuvata hämärässä auditoriossa korkealla herkkyydellä, mutta Adobe Lightroom hävitti kuvasta kohinan hyvin. Olympus OM-D E-M5, Olympus 45mm/1.8. 45 mm, f/3.5, 1/60 s, ISO 6400.

Aikoinaan filmikameroissa voitiin käyttää erilaisia filmejä. Yksi erottava piirre filmeillä oli niiden herkkyys. Mitä herkempi filmi, sitä nopeammin se valottui, eli sama lopputulos saatiin lyhyemmällä valotusajalla kuin vähemmän herkällä filmillä. Jotta hämärässä pystyi käyttämään järkeviä suljinaikoja, tarvittiin herkempää filmiä kuin kirkkaassa päivänvalossa.

Filmin herkkyyttä mitattiin ASA- tai ISO-luvulla. Nämä samat luvut elävät yhä digikameroissa, vaikka filmiä ei enää käytetäkään. Digikameroiden herkkyydet on sovitettu tarkoituksella filmikameroiden herkkyyksiä vastaaville asteikoille. Digikamerassa herkkyyttä voi kuitenkin säätää erikseen joka kuvan kohdalla.

Mikä on oikea ISO-arvo?

ISO-arvoihin toimii helppo sääntö: pienempi on aina parempi. Kun nostat ISO-arvoa, kameran kennon herkkyys kasvaa. Kun kennon herkkyyttä kasvatetaan, kasvaa myös sen herkkyys virheisiin. Kenno on täynnä pieniä valomittareita ja kun siltä vaaditaan enemmän, voi olla, että nämä pienet valomittarit tekevät virheitä, havaitsevat valoa siellä missä ei pitäisi.

Nämä virheet näkyvät kuvissa kohinana. Kohinan välttämiseksi ISO-arvo kannattaa aina pitää mahdollisimman pienenä, jolloin kohinaa on vähemmän.

Herkkyys valotuksen apuna

Tämä sirkustaiteilijakin on kuvattu 6400-ISOlla. Kuva on kohinainen vielä siivoamisen jälkeenkin, mutta toisaalta tällaisesta tilanteesta ei odotakaan täydellisen siistiä kuvaa. Olympus OM-D E-M5, Olympus 45mm/1.8. 45 mm, f/4, 1/100 s, ISO 6400.

ISO sataseen ja homma selvä, niinkö? No ei aivan. Aina valo ei riitä kuvan oikeaan valottamiseen, jolloin valotusta on säädettävä. Kuvan valotus perustuu kolmeen asiaan: aukkoon, suljinaikaan ja herkkyyteen (lue lisää manuaalisäädöillä kuvaamisesta). Näistä jokaista voi käyttää tuomaan kuvaan lisää valoa, mutta herkkyys on ainoa, joka ei vaikuta kuvan luonteeseen: aukko muuttaa syväterävyyttä ja suljinajan pidentäminen näkyy liikkeen sumentumisena. Herkkyys vain lisää kohinaa.

Herkkyys on useimmissa kameroissa melko turvallista jättää automatiikan huoleksi. Silloin kamera huolehtii, että herkkyyttä on riittävästi, jotta kuva onnistuu halutuilla asetuksilla.

Kannattaa kuitenkin vähän kokeilla oman kameran herkkyyksiä, jotta tietää, millaisilla herkkyyksillä kamera vielä tuottaa siedettävän näköisiä kuvia. Oma käsityksesi siedettävän kohinaisista kuvista ei välttämättä ole sama kuin kameran valmistajan. Auto ISO -asetusta voi yleensä säätää määräämällä ylärajan, jota kamera ei saa ylittää.

Kohinanpoisto

Jos olosuhteet ovat sellaiset, että korkeaa ISO-arvoa on pakko käyttää, jotta kuvat onnistuvat, kohina pitää hyväksyä. Sitä vastaan voi taistella lähinnä lisäämällä valoa esimerkiksi salamalla, mutta se ei ole aina mahdollista tai toivottavaa.

Kohinaa on mahdollista poistaa myös kuvan jälkikäsittelyssä. Valokuvaajille suunnatuissa työkaluissa kuten Applen Aperture ja Adobe Lightroom on pätevät kohinanpoistotyökalut, joilla kuvia saa siistittyä. Kohinan poistaminen pehmentää ja sumentaa kuvaa hieman, joten sen kanssa pitää olla varovainen, mutta kohinaisten kuvien kohdalla jälkikäsittely edes yksinkertaisilla automaattiasetuksilla tuottaa lähestulkoon aina parannusta kuvanlaatuun.

Tärkeät käsitteet kertauksena

Osaa ja ymmärrä nämä, niin tiedät mistä puhutaan.

ISO-arvo kertoo kennon senhetkisen herkkyyden. Mitä herkempi kenno, sitä innokkaammin se ottaa valoa vastaan. Innokkuus kostautuu virheinä, eli ISO-arvo kannattaa pitää mahdollisimman pienenä. ISO tulee kansainvälisen ISO-standardointijärjestön nimestä ja viittaa siihen, että herkkyysarvot on määritelty ISO-standardilla.

Auto ISO -tilassa kamera valitsee itse käytettävän herkkyyden. Asetusta voi säätää määräämällä kameralle korkeimman ISO-luvun, jota se ei saa ylittää.

Kohinaa ilmestyy kuviin, kun herkkyys on korkealla. Kohina erottuu kuvasta sekä väärän värisinä pikseleinä (kromaattinen kohina) että kirkkauden vaihteluna (luminanssin kohina). Kohinaa on mahdollista vähentää jälkikäsittelyssä, usein varsin tehokkaastikin, mutta kohinanpoisto sumentaa kuvan yksityiskohtia.

Yritän selittää rautalangasta vääntäen, mitä valokuvauksen perussanasto tarkoittaa, jotta kokematonkin ymmärtää, mistä puhutaan. Koska itse en ole enää vasta-alkaja, en välttämättä hoksaa, mitä kaikkea aloittelijan on vaikea ymmärtää, joten kommentoikaa, jos jokin jää selityksistä epäselväksi tai jotain asiaa en ole tajunnut selittää, täydennetään sitten.

Sisällysluettelo

• Aukko
• f-luku
• Nopeat ja hitaat objektiivit
• Aukko ja syväterävyys
• Liian lyhyt syväterävyys
• Sanasto

Aukko

Tämä objektiivi on säädetty aukolle f/8. Olympus OM-D E-M5, Panasonic Lumix G 20mm/1.7. 20 mm, f/3.2, 1/125 s, ISO 200.

Aukko (aperture) on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee läpi. Valokuvauksessa on kyse valosta, joka osuu kameran sisällä olevalle kennolle. Kuva muodostuu siitä, miten kameran kenno tulkitsee valoa. Objektiivin aukon koko säätelee sitä, miten paljon valoa objektiivin läpi pääsee, ja vaikuttaa ratkaisevalla tavalla kennolle muodostuvaan kuvaan.

Aukkoa voi säätää. Kun aukkoa pienennetään, puhutaan himmentämisestä. Koska objektiivin läpi pääsee nyt vähemmän valoa, kuva on tosiaan himmeämpi.

Aukon esivalinta -kuvausohjelma, jossa kuvaaja valitsee aukon ja kamera suljinajan, on yksi suosituimpia tapoja kuvata, kun on päässyt täysautomatiikasta eroon. Se on helppoa ja vaatii vähemmän työtä kuin täysin manuaalinen kuvaaminen, mutta antaa silti kuvaajalle hyvät mahdollisuudet vaikuttaa valotukseen ja kuvan taiteelliseen vaikutelmaan.

f-luku

Aukkoa mitataan f-luvulla. Näitä näkee objektiivien nimissä: EF 50mm f/1.8, EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 ja niin edelleen.

Objektiivin f-luku kertoo suurimman aukon, joka objektiivilla on saavutettavissa. Pienin aukko on nykyään useimmilla objektiiveilla sama 22, mutta sillä, onko se 22 vai 32 ei ole suurta merkitystä. Suurin aukko ratkaisee.

Aloittelijoita voi hämätä se, miten kun f-luku on pieni, aukko on suuri ja kun f-luku on suuri, aukko on pieni. Tämä johtuu siitä, että f-luku on käänteisluku, eli f/22 tarkoittaakin arvoa 1/22 ja f/1,8 tarkoittaakin arvoa 1/1,8. Tällöin pienempi luku onkin itse asiassa suurempi.

Tiivis tekninen selitys tähän väliin. Saa ohittaa. F-luku tarkoittaa objektiivin polttovälin ja aukon halkaisijan välistä suhdetta. Jos f-luku on 1, polttoväli ja aukon halkaisija ovat sama. Jos f-luku on 4, aukon halkaisija on 1/4 polttovälistä (esimerkiksi 100 mm objektiivilla aukko olisi 25 mm halkaisijaltaan). Koska kyseessä on suhdeluku, f-luvun merkitys on aina sama, riippumatta objektiivin polttovälistä. Neljäsosa on neljäsosa, riippumatta siitä, mistä luvusta sen ottaa.

Nopeat ja hitaat objektiivit

Kittiobjektiivin 55-millin pään aukolla f/5,6 saa myös rajallista syväterävyyttä, vastapainona on kunnollista tukea vaatinut pitkä suljinaika ja kohinaa lisäävä korkea herkkyys. Canon EOS 550D, Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6. 55 mm, f/5.6, 1/20 s, ISO 1600.

Objektiivien kohdalla suurin ero on siinä, miten suuri niiden suurin aukko on. Se kertoo objektiivin valovoimaisuuden tai nopeuden (nopea, suuriaukkoinen objektiivi päästää nopeasti läpi paljon valoa). Aukon merkityksestä kuvan valotuksessa kerron enemmän Näin kuvaat manuaalisäädöillä -jutussa, mutta tässä riittää tieto siitä, että kun aukkoa suurentaa, kuvaan pääsee enemmän valoa ja kuvasta tulee valoisampi.

Tällä on merkityksensä. Kameran mukana toimitettava kittiobjektiivi on yleensä muuten hyvä, mutta valovoimaltaan heikko. Varsinkin telepäässä (pidemmällä polttovälillä) f-luku on tavallisesti luokkaa 5,6, jonka heikkouden huomaa jo kotioloissa vähän hämärämmässä huoneessa. Käsi ylös, jos vastaan on tullut tilanne, jossa sisällä on yksinkertaisesti liian pimeää kuvata, jolloin salamaa on pakko käyttää tai olet joutunut säätämään zoomia laajakulmaan päin saadaksesi kuvan onnistumaan (koska laajakulmapäässä f-luku on parempi 3,5).

Nopeasta objektiivista on hyötyä, kun kuvataan hämärässä. Jos aukoksi saadaan 2, pystytään käyttämään nopeampaa valotusaikaa, eli pimeässä kuvaaminen onnistuu paremmin. Vielä helpommaksi homma käy, jos aukoksi saadaan vaikkapa 1,4 tai jopa alle 1, mutta näin nopeat objektiivit ovat jo kalliita.

Pienet muutokset f-luvussa tuovat dramaattista parannusta, koska kyseessä on pinta-ala. Vaihto f-luvusta 4 lukuun 2 ei kaksinkertaista kennolle pääsevän valon määrää, vaan itse asiassa nelinkertaistaa sen! f/4 antaa valoa puolet siitä mitä f/2,8, joka antaa puolet siitä mitä f/2, joka antaa puolet siitä mitä f/1,4 ja niin edelleen.

Tämän vuoksi pieneltä vaikuttava ero objektiivin f-luvussa voi toisaalta tuoda merkittävää helpotusta kuvaamiseen, toisaalta nostaa hintalapun numeroa tuntuvasti.

Aukko ei kuitenkaan vaikuta pelkästään valon määrään.

Aukko ja syväterävyys

Rajallista syväterävyyttä Canonin kittiobjektiivilla laajakuva-asetuksella. Terävyysalue on kapea ja epäterävät alueet levottomia, jopa rumia. Canon EOS 550D, Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6. 18 mm, f/3.5, 1/1600 s, ISO 100.

Aukolla on ratkaiseva osa myös syväterävyyden määrittymisessä. Syväterävyys (depth of field) on se osa kuvasta, joka näkyy terävänä. Monet haluavat järjestelmäkameraltaan nimenomaan kuvia, joissa on lyhyt terävyysalue, eli muotokuvassa esimerkiksi kohde näkyy terävänä ja tausta muuttuu utuisaksi. Tällöin halutaan lyhyttä syväterävyyttä.

Aukko on yksi kolmesta tekijästä, jotka vaikuttavat taustan sumentumiseen (muut ovat objektiivin polttoväli ja kuvausetäisyys). Pienellä aukolla (iso f-luku) tulee suuri syväterävyys, eli kuvassa on terävää kaikki alusta loppuun. Suurella aukolla (pieni f-luku) päästään sumeisiin taustoihin, etenkin jos käytössä on teleobjektiivi ja etäisyys kohteesta on lyhyemmänpuoleinen.

Tämä on melko helppo juttu, jonka ymmärtää viimeistään kokeilemalla erilaisia asetuksia aukon ja etäisyyden suhteen jollain sopivalla objektiivilla. Kittiobjektiivikin käy, mieluummin telepäässä. Valitse sopiva kohde, vaikkapa joku esine, jonka taakse järjestät parin metrin päähän jotain kirjavaa taustaksi (kirjahylly on hyvä, tärkeintä ettei ole mikään tasainen yksivärinen seinä vaan jotain levotonta) ja ota siitä sarja kuvia samalta etäisyydeltä (vaikkapa parin metrin päästä) aukoilla 5,6, 8 ja 11 (käytä aukon esivalintaa, äläkä välitä muista kuvausasetuksista). Siirry sitten metriä lähemmäs ja toista sarja. Sitten metriä kauemmas, ja toista sarja. Miten tausta muuttuu?

Kokeilemalla huomannee myös sen, että jos kittiobjektiivin telepään (eli eniten zoomattuna) suurin aukko on 5,6, niin sillä ei vielä kovin viehättävää sumeaa taustaa tehdä. Asiaa auttaa, jos tausta on riittävän kaukana kuvattavasta (vähintään yhtä kaukana kuin kuvattava on kamerasta, mieluummin vielä kauempana). Kittiobjektiivikin sumentaa taustaa paremmin, jos etäisyyttä on riittävästi.

Liian lyhyt syväterävyysalue

Tässä kuvassa on liian lyhyt syväterävyysalue - tankin kuljettaja ja tykin piippu saisivat olla teräviä. Onnistuneempi kuva olisi vaatinut herkkyyden nostamista, jalustan mahdollistamaa pitkää suljinaikaa tai salamavaloa. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm f/2.8 Macro. 100 mm, f/4, 1/100 s, ISO 800.

Hyvä juttu tähän asti, vaan entäpä jos haluaa kuvata hämärässä, mutta ei halua lyhyttä syväterävyysaluetta? Jos haluaisi kauttaaltaan teräviä kuvia pimeässä? Sepä onkin vaikeampi juttu.

Suurella aukolla räiskiessä huomaa pian, että terävyysalue voi olla tuskallisen lyhyt. Se voi olla niin lyhyt, että kohteen toinen silmä on terävä ja toinen silmä ei ja nenänpääkin on jo sumea. Silloin ei auta kuin himmentää objektiivia tai ottaa hieman etäisyyttä.

Esimerkiksi EF 35 mm f/2 -objektiivilla täydellä aukolla (f/2) metrin päästä kuvattaessa terävyysalue on joitakin senttejä, eli molemmat silmät voi saada teräviksi, jos on varovainen, mutta korvat ovat jo sumeat. Himmentämällä aukolle f/4 tuplaa terävyysalueen. Toisaalta pitämällä aukon samana ja tuplaamalla etäisyyden nelinkertaistaa terävyysalueen yli 20 senttiin. Siihen mahtuu jo naamaa mukavasti.

Hämärässä ei ehkä halua pienentää aukkoa, joten etäisyyden ottaminen on parempi konsti. Koska nykyisissä kameroissa on riittävästi megapikseleitä, kuvaa voi halutessaan jälkeenpäin rajata vastaamaan paremmin metrin päästä otetun kuvan kuvakulmaa.

Tärkeät käsitteet kertauksena

Osaa ja ymmärrä nämä, niin tiedät mistä puhutaan.

Aukko kertoo sen, miten iso reikä objektiivissa on päästämässä valoa läpi. Aukkoa voi säätää, olennaista objektiiveja vertailtaessa on se, miten iso aukko suurimmillaan on.

f-luku kertoo aukon koon. Koska kyseessä on oikeasti käänteisluku, pienempi f-luku tarkoittaa suurempi aukkoa ja päinvastoin.

Valovoimainen tai nopea objektiivi on sellainen, jonka suurin aukko on suuri, esimerkiksi f/2 tai parempi. Kittiobjektiivi, jonka suurin valovoima on zoomin asennosta riippuen 3,5–5,6 ei ole erityisen nopea. Vastaavan polttovälin nopeissa zoomeissa suurin aukko on f/2,8 koko polttovälialueella.

Himmentäminen tarkoittaa aukon säätämistä pienemmäksi (eli f-luvun nostamista).

Syväterävyysalue on kuvan terävä osa. Lyhyt (tai matala) syväterävyys tarkoittaa, että vain pieni osa kuvasta on terävää, pitkä tai syvä syväterävyys tarkoittaa että iso osa kuvasta on terävää. Lyhyen syväterävyysalueen saa, kun kuvaa suurella aukolla, pitkällä polttovälillä ja mahdollisimman läheltä.

Yritän selittää rautalangasta vääntäen, mitä valokuvauksen perussanasto tarkoittaa, jotta kokematonkin ymmärtää, mistä puhutaan. Koska itse en ole enää vasta-alkaja, en välttämättä hoksaa, mitä kaikkea aloittelijan on vaikea ymmärtää, joten kommentoikaa, jos jokin jää selityksistä epäselväksi tai jotain asiaa en ole tajunnut selittää, täydennetään sitten.

Sisällysluettelo

• Polttoväli
• Kinovastaavat polttovälit
• Zoom-kertoimet
• Mikä on oikea polttoväli?
• Mitä objektiiveja kannattaa omistaa?
• Sanasto

Polttoväli

Objektiivin 90-millinen kinovastaavuus tuo vuoristoradan lähelle. Olympus OM-D E-M5, Olympus 45mm/1.8, 45mm, 1/100 s, f/16, ISO 250.

Polttoväli on optiikan alan termi, joka liittyy siihen, miten linssi taittaa valoa. Se optiikasta. Kameroiden kohdalla polttoväli  on objektiivin ominaisuus, joka kertoo, miten laaja kuvakulma objektiivissa on, ja miten paljon se suurentaa kuvaa.

Mitä pidempi polttoväli, sitä kapeampi kuvakulma ja sitä enemmän objektiivi suurentaa kuvattavaa kohdetta. Lyhyt polttoväli taas tarkoittaa laajaa kuvakulmaa, eikä kummoistakaan suurennosta.

Polttoväliä mitataan millimetreissä ja sen ”perusarvo” on 50 mm. Miksi juuri tämä arvo on aika mutkikas juttu, joten uskokaa kun sanon. 50-millinen objektiivi tuottaa joka tapauksessa kuvan, joka näyttää jokseenkin normaalilta, joten sitä kutsutaan normaaliobjektiiviksi.

Jos polttoväli on tätä lyhyempi, esimerkiksi 35 mm, puhutaan laajakulmaobjektiivista. Laajakulmakuvan tunnistaa kyllä: sen kuvakulma on laajempi kuin normaali, kuvaan mahtuu enemmän tavaraa. Siihen voi myös tulla kaikenlaisia jännittäviä vääristymiä.

50 millimetriä pidemmät polttovälit ovat sitten teleobjektiiveja, eli ne suurentavat kuvaa ja niillä voi kuvata pienempiä yksityiskohtia kauempaa. Samalla kuvakulma pienenee, eli laajasta maisemasta kuvaan tuleekin vain hyvin kapea siivu. Hyvä juttu, jos pitää valokuvata vaikka pieni lintu kaukaa, mutta hankala homma, jos pitäisi mahduttaa ryhmä ihmisiä yhteen kuvaan.

Kinovastaavat polttovälit

100-millinen objektiivi Canonin croppikennolla vastaa 160-millistä kinofilmillä. Lintu tulee lähelle. Canon EOS 550D, Canon EF 100mm/2.8 Macro, 100mm, 1/1000 s, f/2.8, ISO 100.

Asiaa mutkistaa se, että kun tässä puhun polttoväleistä, puhun itse asiassa perinteisen filmikameran (ja ammattilaistason digijärkkärien) polttoväleistä. Harrastajatason digijärkkäreissä ja pokkarikameroissa on pienemmät kennot, eivätkä polttovälit ole aivan verrannollisia. Jotta kahden erikokoisen kameran objektiivien polttoväliä voidaan verrata, täytyy tietää rajauskerroin (englanniksi crop factor, jonka vuoksi suomeksikin puhutaan croppikertoimesta ja croppikennoisista kameroista).

Esimerkiksi Canonin harrastajamalleissa (EOS 1100D, EOS 600D ja vastaavat) rajauskerroin on 1,6. Se tarkoittaa, että kun tällaiseen kameraan laittaa vaikkapa 50 mm objektiivin, sen tuottama kuva on kuva-alaltaan sama kuin 50 x 1,6 mm eli 80 mm polttovälisen objektiivin kuva täysikokoisella kennolla tai 35 mm filmikameralla. Tällöin sanotaan, että 50-millinen objektiivi tällaisessa kamerassa on kinovastaavuudeltaan 80-millinen.

Näitä kinovastaavia arvoja voi vertailla erilaisten kameroiden välillä. Esimerkiksi Canonin Ixus 220 HS -pokkarin polttoväli on 4,3–21,5 mm. Kuulostaa melkoiselta laajakulmalta, mutta näin ei ole: kameran rajauskerroin on noin 5,6, jolloin kinovastaava polttoväli onkin 24–120 mm – siis laajakulmasta teleen. Jotta EOS 1100D:llä saisi vastaavan polttovälialueen, täytyisi objektiivin polttovälin olla 15–75 mm. Silloin molempien kinovastaavuus olisi sama 24–120 mm.

Mikä tämän kaiken merkitys tavalliselle kuvaajalle on? Ei juuri mikään, etenkin jos pitäytyy pienempikennoiselle kameralle tehdyissä objektiiveissa (esimerkiksi Canonin kaikki EF-S-objektiivit), mutta kiinteän polttovälin objektiiveja hankkivien on huomioitava, että 50-millinen ei ole harrastajakamerassa normaaliobjektiivi, vaan lyhyt tele. Jos harrastajakameraan haluaa normaaliobjektiivin, parempi valinta on 35-millinen objektiivi (koska 35 x 1,6 on 56 mm eli noin 50 mm).

Zoom-kertoimet

18-millisen laajakulman (kinovastaavuus 29 mm) kuvaan mahtuu koko pelipöytä ja sen äärellä istuvat pelaajat. Canon EOS 550D, Canon EF-S 18-55mm/3,5-5,6. 18mm, 1/40 s, f/5.6, ISO 500.

Pokkarien kohdalla ei yleensä puhuta polttoväleistä, vaan zoom-kertoimista. Objektiivin zoom-kerroin saadaan jakamalla sen pisin polttoväli sen lyhyimmällä polttovälillä. Esimerkiksi Ixus 220 HS:n polttoväli on 4,3–21,5, joten sen zoom-kerroin on 5 (koska 21,5 / 4,3 on 5). Siinä on siis viisinkertainen zoom.

Zoom-kerroin on hieno ja jollain tapaa ymmärrettävä markkinointitieto, mutta oikeasti se ei ole erityisen hyödyllinen tieto. Isompi zoom-kerroin ei tarkoita automaattisesti pidempää objektiivia. 500-millisellä kiinteän polttovälin objektiivilla ei ole zoom-kerrointa ollenkaan ja 200-400-millisellä kerroin on vain 2, mutta ne suurentavat kuvaa paljon enemmän verrattuna Ixuksen viisinkertaiseen zoomiin.

Kinovastaava polttoväli onkin paljon hyödyllisempi tieto kuin zoom-kerroin. Ixuksen pisin kinovastaava polttoväli on 120 millimetriä, joka on selvästi lyhyempi kuin vaikkapa 500-millisen objektiivin 500 millimetrin polttoväli.

Mikä on oikea polttoväli?

Tampereen teatteri yöllä normaaliobjektiivin (kinovastaavuus 56 mm) normaalissa kuvakulmassa. Canon EOS 550D, Canon EF 35mm/2, 1/60 s, f/2, ISO 400.

Aloittelijoita mietityttää usein, mikä sitten on oikea polttoväli kuhunkin tilanteeseen. Asiaan ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta. Oikea polttoväli on sellainen, jolla saat kuvaan kaiken sen, mitä haluat siihen saada, ja kuvasta syntyvä vaikutelma on se, mitä siltä haluat.

Vääriä polttovälejä sentään on. Liian pitkällä objektiivilla on tuskallista kuvata kokonaista ihmistä sisätiloissa, liian lyhyellä objektiivilla mielenkiintoinen pieni yksityiskohta hukkuu maastoon eikä kukaan tajua, että kuvasit sitä mielenkiintoista pikkulintua, joka näkyy kuvassa nuppineulan pään kokoisena.

Jotta jokaiseen tilanteeseen löytyy oikea polttoväli, tarvitaan tietysti hirveä läjä objektiiveja… tai sitten ei. Yhdellä normaaliobjektiivillakin pääsee pitkälle. Itse kuvaan enimmäkseen Panasonicin 20-millisellä, jonka kinovastaavuus on Micro 4/3 -kamerassani 40 mm, eli se on hieman laaja normaaliobjektiivi. Jos haluan kuvata jotain, mikä on vähän kauempana, vaihdan tilalle 45-millisen objektiivin, jonka kinovastaavuus on 90 mm.

Mitä objektiiveja kannattaa omistaa?

Ei lintulasin tarvitse olla pitkä. Sopivasti rajaamalla 50-millinenkin (kinovastaavuus 80 mm) toimii. Canon EOS 550D, Canon EF 50mm/1.8, 1/800 s, f/5.6, ISO 200.

Jos haluaa selvitä pienellä määrällä objektiiveja, parilla zoomilla pärjää yleensä hyvin. Esimerkiksi veljeni häissä kuvaajalla oli 10-20-millinen laajakulma laveampia näkymiä varten ja 24-70-millinen yleiskäyttöön.

Toisenlaisessa tilanteessa tuon laajakulman tilalla olisi luultavasti 70-200-millinen telezoomi. Tällaisella parilla (yleiszoomi ja tarpeen mukaan laajakulma tai telezoomi) hoitaa useimmat tilanteet ilman jatkuvaa objektiivinvaihtoa. (Tosiammattilainen ratkaisee objektiivinvaihdot käyttämällä omaa runkoa joka objektiiville.)

Canonin harrastajakameroissa esimerkiksi pari EF-S 18-55 mm ja EF-S 55-250 mm kattaa kuvakulmat laajasta jo aika pitkään teleen. Siihen seuraksi valovoimainen EF 35/2 (tai joku muu omaan tarpeeseen paremmin soveltuva polttoväli), niin käsillä on hyvä ja kohtuuhintainen objektiivisetti, joka sopii moneen tarpeeseen.

Laajakulmazoomin ostamista kannattaa harkita varovaisesti, sillä se on aika haastava objektiivi, eikä useimmissa tilanteissa erityisen käytännöllinen. Monissa tilanteissa kittizoomin 18-millinen polttoväli riittää ihan hyvin. Telezoomi on parempi ensimmäinen ostos, sillä 55-250-millinen tai 70-200-millinen telezoomi on monikäyttöinen objektiivi, jolla kuvaa kaukana olevia yksityiskohtia, mutta myös henkeviä lähikuvia ihmisistä.

Superzoom-objektiivit, esimerkiksi Canon EF-S 18-135 mm (zoom-kerroin 7), ovat houkuttelevia käytännöllisyydellään. Jos ei halua koskaan vaihtaa objektiivia, tällainen objektiivi on hyvä valinta, kunhan ymmärtää tekevänsä kompromisseja kuvanlaadusta saadakseen kätevyyttä. Jos vain napsii kuvia muistoksi, tällaisen objektiivin kuvanlaatu on aivan riittävä.

Tärkeät käsitteet kertauksena

Osaa ja ymmärrä nämä, niin tiedät mistä puhutaan.

Polttoväli kertoo sen, miten laaja tai kapea objektiivin kuvakulma on. Mitä pidempi, sitä kapeampi.

Laajakulma on tavallista laajempi kuvakulma, eli kuvaan mahtuu leveämpi siivu näkymää. Älä sekoita laajakuvaan, joka on eri asia.

Tele on pitkä ja kapea kuvakulma, eli kuvassa näkyy kapea siivu kohdetta voimakkaasti suurennettuna. Teleobjektiivi on pitkä putki, jolla kuvataan kaukana olevia asioita.

Kinovastaava polttoväli on objektiivin polttoväli, jos objektiivi olisi 35-millistä filmiä (näillä milleillä ei siis ole mitään tekemistä polttovälin kanssa, vaikka yksikkö on sama) käyttävässä kamerassa tai vastaavankokoista kennoa käyttävässä ammattijärkkärissä.

Rajauskerroin, croppikerroin on luku, jolla objektiivin polttoväli pitää kertoa, että saadaan kinovastaava polttoväli. Canonin APS-C-kennoisissa harrastajamalleissa kerroin on 1,6, Nikonin harrastajamalleissa kerroin on 1,5 ja Micro 4/3 -kameroissa se on 2. Pokkareissa ja kännykkäkameroissa kertoimet ovat paljon suurempia.

Zoom-objektiivi on objektiivi, jonka polttoväli ei ole kiinteä, vaan sitä voi muuttaa zoomaamalla. Järkkäreissä zoomaus tapahtuu objektiivin zoomausrengasta pyörittelemällä, ei kamerasta nappia painamalla. Laajakulmazoomin polttoväli on noin 10-20 mm, yleiszoomin noin 18-70 mm ja telezoomin noin 50-300 mm.

Zoom-kerroin on luku, joka kertoo kuinka monta kertaa pidempi zoom-objektiivin pisin polttoväli on lyhyimpään verrattuna. Se ei kerro mitään muuta, joten objektiivien vertailemiseen polttoväli on paljon hyödyllisempi luku.

Kiinteän polttovälin objektiivi on objektiivi, jolla on vain yksi polttoväli. Sillä ei voi zoomata, joten kuvakulman muuttamiseksi on käytettävä jalkazoomia eli liikuttava itse eteen- tai taaksepäin.

Eräs kameran helpoimmin ymmärrettäviä ominaisuuksia on sen megapikselien määrä. Megapikseleitä on kätevä vertailla: tässä kamerassa on 16 megapikseliä, tässä 18 megapikseliä. Suurempi on selvästi parempi – vai onko? Totuus on, että kaikissa nykyisissä kameroissa on enemmän kuin tarpeeksi megapikseleitä.

Et siis voi enää nykyään ostaa kameraa, jossa on liian vähän megapikseleitä. Ei myöskään kannata automaattisesti valita kameraa, jossa on suurin määrä megapikseleitä. Se ei kerro suoraan kuvanlaadusta. Jos haluat vertailla jotain, millä on merkitystä kuvanlaadun kannalta, valitse kamera, jossa on millimetreissä mitattuna isompi kenno.

Mitä megapikselit ovat?

Pikseli on käytännössä yksi värillinen piste kuvassa, pienin elementti, josta kuva koostuu. Megapikseli tarkoittaa miljoonaa pikseliä. 10 megapikselin kuva koostuu siis kymmenestä miljoonasta yksittäisestä pisteestä, noin karkeasti. Kuvan megapikselien määrä voidaan laskea kertomalla sen leveys ja korkeus. Esimerkiksi Canon EOS 550D ottaa kuvia, joiden koko on 5184 × 3456 = 17,9 miljoonaa pikseliä. Markkinointi pyöristää tuon 18 megapikseliin.

Megapikselien määrä ei liity suoranaisesti kuvan laatuun. Hyvän kuvan voi saada pienemmällä tai suuremmalla määrällä megapikseleitä ja kamerassa käytetyn kennon laatu ratkaisee paljon enemmän kuin se, montako megapikseliä kyseinen kenno tallentaa.

Paljonko megapikseleitä tarvitaan?

Riippuu siitä, mitä kuvalla halutaan tehdä. Nettikäytössä varsin käyttökelpoisen kokoisia ovat kuvat, joiden pidempi sivu on noin tuhat pikseliä. Tällaisessä oikein mukavan kokoisessa kuvassa on noin 0,8 megapikseliä.

Tulostamisessa tarvitaan enemmän pikseleitä. Erittäin tarkkoja kuvia syntyy, kun tuumalle tulostetaan 300 pistettä (kuvan tarkkuus on 300 ppi). Kymppikuvassa (10 × 15 cm) on tuumia 4 × 6, eli 300 ppi -tarkkuuteen tarvitaan 1200 x 1800 pikseliä – noin 2,1 megapikseliä.

Jos kuvasta halutaan noin A4-kokoinen, pikseleitä tarvitaan noin 2600 × 3500, eli noin 9,1 megapikseliä. A3-koko on tuplasti isompi, joten jos haluaa A3-tulosteen 300 ppi:n tarkkuudella, tarvitaan noin 18 megapikseliä. Vihdoin löytyi kuvakoko, jossa järjestelmäkameran megapikseleistä on hyötyä!

Tällä tarkkuudella kuvat ovat yksityiskohtaisia ja kestävät katselua lähempääkin. Pudottamalla tarkkuutta voi tehdä suurempiakin tulosteita, mutta sellaiset tulosteet eivät kestä katselua läheltä. Toisaalta jos kuvan tavallinen katseluetäisyys on metrejä, tarkkuudella ei ole niin väliä.

Olen tosin katsellut vanhalla digijärkkärillä noin parin megapikselin kuvasta tehtyä suunnilleen isokokoista vedosta (jotain A3:n kokoluokkaa), eikä siinä ollut mitään vikaa. Pari megapikseliä riittää pitkälle.

Missä koossa kuvia kannattaa ottaa?

Kamerassa on mahdollista säätää kuvakokoa, jos kuvaa JPG-muodossa. Jos kuvaa RAWia, kuvan kokoa ei voi pienentää. Suosittelen kuvaamaan aina suurimmassa koossa.

Miksi näin, jos useimmat kuvaajat eivät A3-tulosteita tee eivätkä siten tarvitse megapikseleitä? Siksi, että isompi kuva antaa enemmän pelivaraa.

Lokki. Canon EOS 550D, EF 50mm/1.8 II, f/5.6, 1/500, ISO 200.

Etenkin diaa kuvattaessa rajaus oli tehtävä tarkkaan kuvatessa. Digitaaliaikana rajauksen kanssa ei ole niin tarkkaa, sillä digitaalikuvaa on helppo rajata mielensä mukaan. Toki rajausta pitää ja kannattaa miettiä kuvatessa, mutta digitaalikuvan tarjoamat mahdollisuudet kannattaa hyödyntää.

Siksi kannattaa käyttää ne ylimääräiset megapikselit. 18 megapikselin kuvasta on mahdollista rajata pienempi osa ja silti saada vaikkapa A4-tulostukseen kelpaava 9 megapikselin kuva. Voit esimerkiksi ottaa 18 megapikselin vaakakuvan ja rajata siitä pystykuvan, jolloin saat noin 8 megapikselin kuvan, jota voit käyttää vaikka mihin.

Oheisessa lokkikuvassa lokki täyttää suunnilleen koko ruudun. Aivan näin lähelle en 50-millisellä objektiivillani päässyt. Kuva on rajattu alkuperäisestä 18 megapikselin kuvasta kokoon 2785 × 1858 pikseliä, eli noin viiteen megapikseliin. Kuva on siis vain noin neljäsosa alkuperäisestä kuvasta – ja ehdottomasti parempi kuva kuin koko alkuperäinen ruutu.

EOS 550D tarjoaa myös 8 ja 4,5 megapikselin kuvakoot. Jos olisin kuvannut alunperin tällaisen pienemmän kuvan, rajattu lokki olisi jo aika pieni, kaksi tai noin 1,2 megapikseliä. Nettikäyttöön vielä sopiva, mutta tulostukseen jo vähän pieni. Iso alkuperäiskuva antoi varaa rajata.

Jos haluat paljon megapikseleitä, osta tämä kamera

Megapikseleiden määrä kaikenlaisissa kameroissa on kasvanut, mutta megapikselifriikin valinta on edelleen keskikoon kamera. Ne on tosin hinnoiteltu hieman tavallisten kuluttajien ulottumattomiin. Huikean hinta-laatusuhteen tarjoava Pentax 645D esimerkiksi tarjoaa 40 megapikseliä ja erinomaista kuvanlaatua todella halpaan 10999,90 euron hintaan.

Hieman kohtuullisemman hintainen Nikon D800 (runko noin 2700 euroa) tarjoaa vain kinofilmikokoisen kennon, mutta 36 megapikseliä. Tällä tulostaa vaikkapa metrin levyisen kuvan 150 ppin tarkkuudella. Kuvanlaatu on jo lähellä keskikoon kameroita, käytettävyys ja hinta puolestaan parempia.

Nikonin uusi harrastajarunko Nikon D3200 tarjoaa sekin 24 megapikseliä, eikä hinta huimaa päätä: noin 700 euroa.

Järjestelmäkamerassa on automaattiasetus, jolla kuvaaminen on helppoa, vaivatonta ja tylsää. Jos et koskaan kuvaa järjestelmäkameralla muuten kuin automaatilla, järjestelmäkamerasi on kuin iso ja kallis pokkari. Onneksi manuaaliasetuksilla kuvaaminen ei ole vaikeaa ja digitaaliaikana harjoitteleminen ja kokeileminen ei maksa kuin aikaa ja vaivaa.

Valotuksen perusteet

Valotus tarkoittaa sitä, miten kuva onnistuu valon suhteen. Alivalottunut kuva on liian pimeä, ylivalottunut kuva taas palanut puhki valkoiseksi. Kummassakaan tapauksessa kuvasta ei erotu riittävästi yksityiskohtia. Hyvin valottunut kuva ei ole liian pimeä eikä liian valoisa. Automaatin etu on se, että se valottaa kuvat useimmiten oikein, mutta oikean valoituksen saaminen itse ei ole useimmissa tilanteissa vaikeaa.

Järjestelmäkamerassa valotukseen vaikuttaa kolme tekijää: aukko (f-luku), valotusaika ja herkkyys (ISO). Jokainen näistä asetuksista vaikuttaa suoraan toisiin.

Kerron kohta lyhyesti, mitä nämä valotuksen osa-alueet tarkoittavat. Noin yleensä ottaen täysmanuaalilla (M) kuvaaminen ei ole tarpeen, vaan yleensä kuvaaminen on kätevintä, kun tilana on puoliautomaattinen aukon esivalinta (Av tai A) ja suljinajan esivalinta (Tv tai S), jossa voi keskittyä yhteen elementtiin kerrallaan. Kumpi on parempi, riippuu siitä, millaista taiteellista vaikutelmaa kuvaasi haet. Peruskäyttöön aukon esivalinta on paras asetus. Silloin sinä valitset aukon ja kamera säätää valotusajan ja herkkyyden sellaiseksi, että valotus onnistuu.

Klikkailemalla artikkelin kuvia pääset näkemään ne Flickrissä suurempikokoisina.

Aukko

Pehmeä tausta. f/2.5. Canon EOS 550D, 1/500 s, ISO 100.

Aukko (aperture) eli f-luku on objektiivin ominaisuus. Aloittelijoita hämmentävästi f-luku on oikeastaan käänteisluku, eli aukon arvo 4 on oikeasti 1/4. Pienempi luku tarkoittaa siis suurempaa aukkoa. Yleensä puhutaan aukosta, ei luvusta, eli kun puhutaan suuresta aukosta, puhutaan pienistä f-luvun arvoista. Luku tarkoittaa objektiivin aukon halkaisijaa suhteessa objektiivin polttoväliin, eli 100-millisessä objektiivissa aukko 2 tarkoittaa, että aukon halkaisija on 50 milliä.

Objektiiviä, johon saa suuren aukon, kutsutaan valovoimaiseksi tai nopeaksi, sillä se ottaa nopeasti vastaan paljon valoa. Objektiiviä voi nimittää nopeaksi, jos sen suurin aukko on arvoltaan 2 tai pienempi. Jotkut harvat superobjektiivit pystyvät jopa ykköstä pienempiin aukkoihin. Pitkissä teleobjektiiveissa aukot ovat pienempiä ja f-luku 2,8 tai jopa 4 voi olla nopeinta, mitä löytyy.

Aukko vaikuttaa syväterävyyteen, eli siihen, miten iso alue kuvasta on terävää. Suurella aukolla (pieni f-luku) syväterävyysalue on pieni. Tästä seuraa usein toivottu taustan pehmentyminen. Pienellä aukolla (f-luku esimerkiksi 8 tai 11) syväterävyysalue on hyvin laaja ja kaikki kuvassa on terävää. Tämä on paikallaan esimerkiksi maisemakuvissa.

Syväterävyyteen vaikuttaa aukon koon lisäksi myös objektiivin polttoväli, eli mitä laajakulmaisempi objektiivi on, sitä suurempi terävyysalue on. Syväterävyyteen vaikuttaa  myös etäisyys kohteesta: kun kuvaat kauempaa, terävä alue on laajempi. Muutamien senttien päästä kuvatuissa makrokuvissa terävä alue voi olla vain millimetrejä. Kennon koko ei suoraan vaikuta syväterävyyteen, mutta käytännössä pienellä syväterävyysalueella kikkailu on pokkarilla vaikeaa, koska pokkarilla aukon kokoa ei voi useinkaan säätää käsin ja kun polttoväli säädetään pitkäksi zoomaamalla, aukko pienenee. (Matti Sulannolla on hyvää rautalankaa syväterävyydestä.)

Aukon esivalinnalla vaikutetaan siis valotuksen lisäksi syväterävyyteen. Suurella aukolla saa kuvaan paljon valoa ja kuvaaminen onnistuu myös hämärässä, mutta terävä alue on pieni ja kuvan tarkennus epäonnistuu herkemmin. Pienellä aukolla terävä alue on laaja, mutta tarvitset lisävaloa eli pidemmän suljinajan tai lisää herkkyyttä.

Suljinaika

Sorsia ja roiskeita. 1/2500 s. Canon EOS 550D, f/2.8, ISO 100.

Suljinaika kertoo sen, kauanko kameran suljinta pidetään auki. Mitä pidempään suljin on auki, sitä enemmän kennolle pääsee valoa. Ongelma pitkissä suljinajoissa on se, että jos kameraa pidetään kädessä, se heiluu, ja heiluminen johtaa tärähtäneisiin epäteräviin kuviin. Jotta saa teräviä, tärähtämättömiä kuvia, täytyy suljinajan olla riittävän lyhyt.

Toisaalta suljinajan pitää olla myös riittävän pitkä, jotta kuva saa valoa tarpeeksi. Suljinaikaa on mahdollista lyhentää lisäämällä herkkyyttä tai suurentamalla aukkoa. Molemmat näistä säädöistä lisäävät kennolle tulevaa valoa, jolloin suljinaika voi olla lyhyempi.

Suljinajan on yleensä oltava korkeintaan 1/60 sekuntia. Sitä pidempiä suljinaikoja on vaikea kuvata käsivaralta. Yksi nyrkkisääntö on, että suljinajan murto-osan on oltava vähintään objektiivin polttovälin verran. 50-millisellä objektiivilla jo 1/60 sekuntia toimii hyvin, satamilliselle tarvitaan 1/125 sekuntia ja 200-milliselle olisi hyvä olla 1/250 sekuntia, jotta kuva ei tärähdä.

Kuvanvakaaja auttaa poistamaan kuvasta käsien heilumisesta johtuvaa epäterävyyttä. Kuvanvakaajan kanssa pystyt käyttämään pidempää suljinaikaa kuin ilman kuvanvakaajaa. Vakaat kädet, jalusta ja muu kameran tukeminen auttavat myös. Jalusta on pakollinen, jos haluaa käyttää todella pitkiä valotusaikoja, sellaisia, jotka mitataan sekunneissa.

Pitkä valotusaika piirtää ilotulitusraketin värit taivaalle. 7 s. Olympus OM-D E-M5, Panasonic Lumix G Vario 12-35mm/2.8, f/11, ISO 200, 18mm.

Valotuksen lisäksi suljinaika vaikuttaa siihen, miten liike tallentuu kuvaan. Jos haluat pysäyttää liikkeen, tarvitset nopeaa suljinaikaa. Kohteen nopeudesta ja etäisyydestä riippuu, kuinka lyhyt suljinajan on oltava. Sorsakuvassa nopea suljinaika (1/2500 sekuntia) on pysäyttänyt sorsat ja veden roiskumisen. Rakettikuvassa pitkä suljinaika (7 sekuntia) on piirtänyt kuvaan ilotulitusraketin lennon ja räjähdyksen.

Pitkästä valotusajasta ja liikkeestä johtuva epäterävyys ei suinkaan ole yksinomaan huono asia. Kuvassa on hyvä olla jotain terävää ja liikkumatonta, mutta paikallaan pysyvä kohde liikkuvan ympäristön keskellä tai liikkuva kohde liikkumatonta taustaa vasten voi olla näyttävä tehokeino. Pitkällä valotusajalla kuvattu virtaava vesi on suorastaan klassinen aihe.

Valoisissa olosuhteissa (kesällä kirkkaassa auringonpaisteessa) pitkän valotusajan saavuttaminen voi edellyttää lisävarusteeksi pimentävää suodatinta, kun pieni aukko ja pienin ISO-arvo eivät riitä hidastamaan suljinaikaa tarpeeksi.

Herkkyys (ISO)

Kohinainen kattaus, ISO 3200, Canon 550D, f/5.6, 1/100

Herkkyys oli filmiaikana filmin ominaisuus, mutta nykyään se on kameran ominaisuus. Herkkyys kertoo, kuinka herkästi kameran kenno reagoi sille saapuvaan valoon. Mitä korkeampi herkkyys on, sitä enemmän valoa kenno ottaa vastaan. Tällä on kuitenkin huono puolensa, sillä herkkyyden lisääntyessä kenno tuottaa myös vääriä hälytyksiä, jotka näkyvät kuvassa kohinana.

Herkkyys on usein järkevää jättää automaatin huoleksi. Kameroissa on ISO-arvolle automaattiasetus, joka huolehtii, että arvona on jotain fiksua. Toisinaan automaatti hölmöilee ja käsisäädölle on tarvetta, mutta yleensä ei.

Herkkyys kannattaa pitää pienimmässä mahdollisessa arvossa, sillä näin saavutetaan parempi kuvanlaatu.

Nykykamerat ovat kehittyneet ja parhaimmillaan 3200-herkkyydelläkin voi saada käyttökelpoisia kuvia. 6400 alkaa useimmille kameroille olla jo liikaa ja tällaiset kuvat ovat käyttökelpoisia vain harvoin, lähinnä olosuhteissa, joissa kuvan laadulla ei muutenkaan ole niin paljon väliä (esimerkiksi rock-konsertteja kuvatessa). Oheinen kattaus on kuvattu ISO-arvolla 3200, joka näkyy kuvassa kohinana. Kohinaa on kuitenkin melko vähän, joten kuva ajaa asiansa.

Yksi niksi kohinaisiin kuviin on muuttaa ne mustavalkoisiksi. Kohinasta rumaa on erityisesti värikohina, kuvasta selvästi erottuvat värilliset pisteet (tällaista kohinaa oheisessa kattauksessa on vähän), ja kun kuvan muuttaa mustavalkoiseksi, rumasta värikohista tulee kuvalle luonnetta antavaa rakeisuutta.

Eri tekijöiden suhde toisiinsa

Saman valotuksen voi saada erilaisilla yhdistelmillä. Asteikot on suunniteltu siten, että yksi pykälä johonkin suuntaan kaksinkertaistaa tai puolittaa kennolle tulevan valon määrän. Nykyiset järjestelmäkamerat tosin sekoittavat asiaa hieman lisäämällä väliin kolmasosia.

Esimerkiksi aukon arvo 1.4 päästää läpi valoa kaksi kertaa enemmän kuin 2, joka on kaksi kertaa enemmän kuin 2,8, joka on kaksi kertaa enemmän kuin 4, joka on kaksi kertaa enemmän kuin 5,6, joka on kaksi kertaa enemmän kuin 8.

Jos vaihdat aukon arvosta 2 arvoon 2,8, kennolle pääsee siis puolet vähemmän valoa. Voit tasapainottaa tilanteen kaksinkertaistamalla valotusajan. Näin valotusaika 1/250 sekuntia aukon arvolla 2 on valotuksen kannalta sama kuin valotusaika 1/125 sekuntia aukolla 2,8. Sama ISO-arvon kanssa: 1/250 sekuntia aukolla 2 ja ISO-arvolla 400 on sama kuin 1/125 sekuntia aukolla 2 ja ISO-arvolla 200.

Tarkoilla arvoilla ei ole suurta merkitystä, kunhan ymmärrät, miten tämä ”valotuskolmio” toimii. Tätä tietoa voit käyttää kuvausasetusten säätämiseen, kun haluat saavuttaa jonkun tietyn tuloksen. Jos haluat pitää valotuksen samana, mutta haluat pienemmän aukon, jotta saat enemmän syväterävyyttä, sinun on joko lisättävä suljinaikaa tai herkkyyttä. Suljinajan lisääminen vaikuttaa siihen, miten liike näkyy kuvassa ja siihen, miten herkästi käsiesi tärinä pilaa kuvan, joten voi olla, että sinun täytyy suurentaa ISO-arvoa, jotta sinun ei tarvitse lisätä suljinaikaa.

Jos haluat pysäyttää liikkeen, sinun on saatava nopeampi suljinaika. Jotta voit lisätä suljinaikaa, sinun on saatava lisävaloa joko kasvattamalla aukkoa tai lisäämällä herkkyyttä. Aukon kasvattaminen pienentää kuvan terävää aluetta. Jos et halua sitä, ainoa vaihtoehto on lisätä herkkyyttä.

Oletko suunnittelemassa järjestelmäkameran hankkimista? Tässä muutama vinkki ensimmäistä järjestelmäkameraa ostavalle. En ole kokenut valokuvaaja, enkä väitä erityisesti tietäväni mistään mitään, vaan olen asioita opetteleva amatööri ja kirjaan tähän nyt asioita, joita olen tähän mennessä oppinut kameroiden ja valokuvaamisen maailmasta.

Rautalangasta väännettyjä selityksiä aloittelijoille

• Mitä tarkoittaa aukko?
• Mitä tarkoittaa polttoväli?
• Mitä tarkoittavat ISO ja herkkyys?
• Mitä tarkoittaa makrokuvaus?

Ohjeita

• Näin kuvaat järjestelmäkameran manuaalisäädöillä
• Ohjeita Canon-kameroiden ja objektiivien ostamiseen
• Montako megapikseliä on tarpeeksi?

Ohjeita Jarjestelmakamera.fi:ssä

• Näin otat parempia kuvia
• Näin kuvaat ilotulitusraketteja

Kannattaako järjestelmäkamera hankkia?

Lintukuvaan ei aina tarvitse pitkää putkea. Canon EOS 550D, EF 50mm/1.8, aukko 5.6, 1/500 s, ISO 200

Aloitetaan kuitenkin olennaisella kysymyksellä: kannattaako järjestelmäkameraa ylipäätään hankkia? Tässä järjestelmäkameroiden ja pokkarien plussat ja miinukset.

• Järjestelmäkamera on kallis. Pelkkä kamera ei riitä, vaan tarvitset objektiiveja, etkä tule tyytymään yhteen. Laadukkaat objektiivit maksavat helposti satoja euroja. Oletko varma, että haluat sijoittaa kameraan pari tuhatta euroa? Laadukkaat pokkarit ovat edullisia.
• Järjestelmäkamera on iso ja painava. Et muuten tunge järkkäriä taskuun. Repussa se kulkee, mutta imee samalla sisäänsä kaikki repussa vellovat pienet pölyhiukkaset. Kaulassa roikkuva järjestelmäkamera on vähän nolon näköinen ja painaa kuin synti, etenkin kun nokalle heittää jonkun laadukkaan teleobjektiivin, paino 1,5 kiloa.
• Järjestelmäkamera on nopea. Jokainen pieniä lapsia kuvannut tietää, että pokkari on helposti juuri hieman liian hidasliikkeinen. Uudemmat pokkarit ovat ripeämpiä, mutta jos haluat kuvata nopeaa toimintaa, järjestelmäkamera on ehdoton.
• Järjestelmäkamera pärjää paremmin pimeässä. Loistavissa valaistusolosuhteissa kännykkäkamerallakin saa hyviä kuvia. Kun olosuhteet muuttuvat huonommiksi, parempi kamera (ja parempi objektiivi) vie voiton. Pimeämmässä pokkarin kuvat ovat hirveitä salamaräpsyjä, kun järkkärillä voi yhä saada miellyttäviä kuvia.
• Pokkarilla onnistut varmemmin. Varaudu siihen, että järjestelmäkameralla otat huonoja kuvia enemmän. Pokkarilla tarkennus onnistuu käytännössä aina ja epäonnistuminen johtuu lähinnä valosta tai sen puutteesta, järjestelmäkameralla taas tulee helposti vähän ohi tarkennettuja kuvia. Löydät kuvistasi aivan uudenlaisia puutteita! Muotokuvissa alkaa tökkiä, kun toinen silmä on terävä ja toinen ei, ja niin edelleen. Pokkarilla kuvaaminen on helpompaa, paitsi jos kuvaat järjestelmäkamerallasi automatiikalla, ja silloin järkkärisi on kyllä lähinnä törkeän kallis pokkari.

Värikäs lautapeliasetelma kittiobjektiivilla. Canon EOS 550D, EF-S 18-55mm, 34 mm, f/4.5, 1/200 s, ISO 400.

Jos vielä haluat järjestelmäkameran, lue lisää.

• Järjestelmä. Et ole ostamassa kameraa, vaan järjestelmää. Itse kameran hinta on pieni osa siitä, mitä kamerakamoihin tulet sijoittamaan, joten älä mieti sitä liikaa. Käytännössä haluat Canonin tai Nikonin, koska nämä ovat yleisimmät järjestelmät, joille on parhaiten kalustoa tarjolla. Kuvanlaadullisesti harrastajan kannalta on ihan se ja sama, ottaako Nikonin vai Canonin. Kumpikin on hyvä ostos, kannattaa käpistellä kaupassa ja kokeilla, kumpi tuntuu paremmalta käteen.
• Objektiivit. Kameran mukana tulee joku objektiivi, joka on todennäköisesti harrastajakäyttöön ihan ok, mutta ei se silti mihinkään riitä. Haluat laajentaa valikoimaa laveammaksi laajakuvapäässä ja pidemmäksi telepäässä. Objektiivit ovat kamerakohtaisia, eli Canonin objektiivi ei sovi Nikonin kameraan. Lisäksi on Sigman, Tamronin ja Tokinan kaltaisia valmistajia, jotka tekevät objektiiveistaan versiot eri järjestelmille. Nämä ovat usein tuntuvasti kameranvalmistajan objektiiveja edullisempia.
• Älä hätiköi objektiiviostoksilla. Objektiivihankinnoissa ei kannata kuitenkaan kiirehtiä, vaan kuvaa alkuun kittilinsseillä — niillä saa harrastajakäyttöön täysin riittävänlaatuista kuvaa, etenkin jos et harrasta julistekokoisia suurennoksia — ja mieti rauhassa, mihin suuntaan haluaisit kuvaamistasi laajentaa. Objektiiveilla on aika hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta turha ostos on silti turha ostos.
• UV-filtteri. Yksi perusniksi on laittaa objektiivin nokalle neutraali UV-filtteri, joka suodattaa kuvasta pois UV-valoa. Se kai parantaa kuvanlaatua, mutta ennen kaikkea filtteri suojaa objektiivia. On huomattavasti leppoisampaa pyyhkiä kuraa ja sormenjälkiä pois parinkympin filtteristä kuin tonnin objektiivista. Hoya tekee hyviä suotimia ja olen lukenut, että Hoyan halvemmat filtterit pieksivät testissä mm. Hoyan omat kalliimmat filtterit.
• Kiinteän polttovälin objektiivit. Pokkarikuvaaja on tottunut zoomailuun. Kannattaa harkita myös kiinteän polttovälin objektiiveja, joissa on vain yksi polttoväli ja sillä hyvä. Rajoittunutta? Kyllä, mutta usein näissä objektiiveissa on paljon zoom-objektiivia enemmän valovoimaa (= voit kuvata huonommassa valossa ilman salamaa) ja parempi kuvanlaatu. 50-millinen on erittäin halpa ja paljon suositeltu, mutta ei välttämättä ole croppikennoiseen (= harrastajakameraan) paras valinta. 30- tai 35-millinen on croppikameraan parempi yleisobjektiivi. Näillä saa sellaisen kuvauskokemuksen, jollaista pokkarikameralla ei saa, ja siksihän se järjestelmäkamera on hankittu!
• Salama. Järjestelmäkamera kuvaa yllättävän hyvin ilman mitään salamaa, mutta on tiettyjä kuvia, joita ei saa ilman salamaa. Jo kotona sisällä kuvaaminen voi edellyttää ulkoista salamalaitetta. Salamalaitteen on hyvä olla riittävän säädettävä, että pystyt osoittamaan sen muuallekin kuin suoraan eteenpäin tai ylöspäin. Kannattaa varmaan jättää ihan halvimmat mallit väliin. Muista myös muut kuin kameravalmistajan salamat! Itse ostin Canonin Speedlite 430EX II:n vain huomatakseni, että vähän halvemmalla olisi saanut Nissiniltä salaman, joka vastaa ominaisuuksiltaan Canonin parempaa ja paljon kalliimpaa 580EX:iä.
• Jalusta. On paljon kiinnostavia kuvia, jotka vaativat sen verran pitkää valotusaikaa, ettet pysty ottamaan niitä ilman jalustaa. Jalusta voi siis olla tarpeen. Itse en ole jaksanut jalustaa koskaan ulos raahata, mutta kotona olen tarvinnut kyllä lautapelikomponenttien kuvaamiseen ja salaman telineeksi.
• Kameralaukku. Unohda pienimmät, koska niihin ei mahdu alkuunkaan riittävästi tavaraa. Pienimpiin malleihin menee kamera, kittiobjektiivi ja yksi pieni objektiivi. Seuraavaan kokoluokkaan alkaa jo mahtua salamaa ja muuta tarpeellista. Minulla on varsin näppärä reppu (X-Case Swifter), johon mahtuu jalustaa lukuunottamatta kaikki kameratavara.
• Vara-akkuja. Järjestelmäkameran akku kestää pitkään. Ikuisesti se ei kuitenkaan kestä, joten hanki ainakin yksi lisäakku. Kahdella akulla pärjännee jo viikon reissun, jos ei kuvaa ihan tolkuttoman paljon. Tarvikeakut ovat halpoja, mutta ainakaan Nikon D3100 ei syö kuin alkuperäisiä. Canonisti ostaa neljän euron tarvikeakkuja ja myhäilee partaansa.
• Kuvausoppia. Jos kuvaat järjestelmäkameralla vain täysautomaatilla, et käytä kamerasi kaikkia mahdollisuuksia. Understanding Exposure -kirja on erittäin hyvä perusjohdatus valokuvaamisen perusteisiin ja täysautomatiikan hylkäämiseen. Kirjavinkeistä löytyy enemmänkin aiheesta: valokuvausoppaat.
• Kuvasoftaa. Digitekniikallakin pimiötyöskentely on osa kuvaamista, pimiön on vain korvannut kuvankäsittelysofta. Mac-puolella pääsee alkuun iPhotolla, mutta suosittelen lämpimästi Aperture 3:sta, joka on liikkeissään raskas, mutta muuten helppokäyttöinen. Lähes jokainen kuva hyötyy Aperturen Auto-Enhance-työkalusta ja jonkinasteisesta rajaamisesta. Lightroom on toinen suosittu työkalu, mutta astetta hintavampi (Aperture on App Storessa vain noin 60 euroa ja joka euron arvoinen). Photoshop on tietysti ässätyökalu kuvankäsittelyyn, mutta Lightroom ja Aperture toimivat valokuvaajalle paremmin, koska niillä voi paremmin hallita kuvamassoja.
• Kameran asetukset. Kuvatako RAWia vai ei. Pro sanoisi, että ehdottomasti. Itse kuvaan nykyään pelkästään RAW:ia. Huonon valotuksen korjaaminen oikeammaksi onnistuu RAW-kuvasta paremmin kuin JPG:stä, koska tallessa on enemmän dataa. Pilalle mennyt kuva voi korjaantua ihan kelvolliseksi. JPG:t kannattaa aina kuvata maksimikokoon, koska se antaa pelivaraa rajausvaiheessa — ja lähes jokaista kuvaa voi parantaa rajaamalla. 18 megapikselin vaakasuorasta kuvasta voi rajata pystysuuntaisen kuvan ja saada silti riittävästi megapikseleitä kaikkeen tulostamiseen. RAW-kuvat vievät levytilaa, mutta sitä saa kaupasta lisää, enkä itse ainakaan kuvaa niin paljon, että tästä tulisi ongelma.
• Teetä kuvia. Tavalliset kymppikuvat ovat ihan jees, mutta teetäpä parhaista otoksistasi 15 × 20 tai 20 × 30 -kokoisia kuvia. Ne eivät maksa muutamaa euroa enempää ja siivot kehyksetkin saa marketista vitosella. Lopputulos näyttää seinällä aika makealta!

Makro-objektiivilla pääsee lähelle luontoa. Canon EOS 550D, EF 100mm/2.8 Macro, f/4.5, 1/1000 s, ISO 100.

Tämän harrastelijakuvaajan tuotoksia löytyy Flickristä. Olen kirjoittanut artikkelin Flickrin käytöstä, kts. Flickr-niksejä.

Minkä kameran ostaisin?

Jos haluat yhden suosituksen hyvästä harrastajan järjestelmäkamerasta, minun suositukseni on Canon EOS 650D.

• Nikon vai Canon? Ihan sama. Kokeile kaupassa, kumpi sopii käteen paremmin.
• Halvempi vai kalliimpi? Kummallakin valmistajalla on kahdentasoisia harrastajamalleja. Canonin kalliimpi on Canon EOS 650D ja halvempi Canon EOS 1100D. Nikonilla kalliimpi on D5100, halvempi D3200. Lisäksi on vanhempia malleja (Canonilla EOS 600D, 550D, 500D ja halpissarjassa 1000D, Nikonilla halvemmissa D3100), joita saa edullisesti. Nämä ovat kaikki käyttökelpoisia kameroita, joista voi valita omalle budjetille sopivan. Kovin vanhoja kameroita en suosittele, esimerkiksi Canonilta 400D on viisi vuotta vanha malli ja 1000D alkaa olla jo turhan vanha myös — osta mieluummin joku uudempi malli. Kamerat kehittyvät nopeasti, mutta eivät niin nopeasti, etteikö edellinen malli olisi vielä ihan hyvä.
• Objektiiveja mukaan. Peruspaketissa on yksi objektiivi, tavallisesti 18-55-millinen. Tämä on perushyvä objektiivi, jolla pärjää. Hinta kertoo näissä aika suoraan laadusta: jos objektiiveja on useampi ja hinta on silti halpa, hyviä objektiiveja ei ole tarjolla. Peruskuvaaja pääsee kuitenkin näillä alkuun. Suosittelisin tyytymään yhteen objektiiviin ja ostamaan sitten lisäobjektiiveja erikseen, esimerkiksi jonkun hyvän ja halvan kiinteän polttovälin objektiivin.
• Kuvanvakaaja! Muista tarkistaa, onko objektiiveissa kuvanvakaaja. Kuvanvakaajasta enemmän alla.

Jos päädyt Canoniin, lue kirjoittamani Canonin järjestelmäkameroiden ostajan opas.

Minkä kameran ostaisin, hinta korkeintaan 500 euroa?

Osta toinen näistä. Jos ostat jonkun tarjouspaketin, tsekkaa, että saat kuvanvakaajallisen objektiivin, muuten ihmettelet, mikset saa otettua teräviä kuvia.

• Canon 1100D + EF-S 18-55 mm IS (n. 400 euroa)
• Nikon D3100 + AF-S DX 18-55mm VR (n. 450 euroa)

• Olympus PEN mini E-PM1 + 14-42mm (n. 450 euroa)
• Olympus PEN E-PL1 + 14-150mm (n. 390 euroa)
• Sony NEX-C3K + 18-55mm (n. 420 euroa)
• Panasonic Lumix GF-3 + 14-42mm (n. 450 euroa)

Perinteiset vs peilittömät

Lyhyt matka kohteeseen ja pitkä matka taustaan = kauniin pehmeä tausta. Canon EOS 550D, EF 35mm/2, f/5, 1/100 s, ISO 100.

Perinteiset järjestelmäkamerat ovat peilikameroita. Lyhennettä DSLR (Digital Single Lens Reflex, digitaalinen yhden linssin peiliheijastus; ennen oli kameroita, joissa oli kaksi objektiivia, joista toista käytettiin etsimeen, toista kuvaamiseen) näkyy käytettävän. Tällaisissa kameroissa on peili, joka ohjaa kuvan etsimeen ja kun kuva otetaan, peili heilahtaa kennon edestä ja valo pääsee kennolle. Näppärää, mutta tilaavievää ja äänekästä.

Yhä enemmän näkee peilittömiä kameroita, joista käytetään myös nimeä mikrojärjestelmäkamera (CSC eli Compact System Camera). Kameran sisällä ei ole liikkuvaa peiliä, joten tilaa tarvitaan paljon vähemmän.

Näissä kameroissa on myös pienemmät kennot. Monet peilittömät kamerat ovat Micro Four Thirds -järjestelmän kameroita (muun muassa Olympus ja Panasonic tekevät M4/3-kameroita), joissa on hieman isompien järjestelmäkameroiden APS-C-kennoa pienempi kenno.

Kun peiliä ei ole ja kenno on pienempi, kamera voi olla pienempi. Myös objektiivit voivat olla pienempiä, jolloin tuloksena on huomattavasti mukavammin mukana kulkeva kamera.

Monista edullisemmista mikrojärjestelmäkameroista puuttuu kokonaan etsin, jolloin on kuvattava takanäytöltä. Pokkaritaustaiselle kuvaajalle tämä ei ole suuri harmi, koska pokkarien etsimet ovat lähes hyödyttömiä. Järjestelmäkamerataustaiselle kuvaajalle puute on isompi ongelma. Joihinkin kameroihin voi ostaa erillisen ulkoisen etsimen, kalliimmissa malleissa melko laadukkaat elektroniset etsimet ovat sitten jo enemmän vakiovaruste.

Nikonilta löytyy J1. Sonylla on NEX-sarja, jossa on hyviä mikrojärjestelmäkameroita, joissa tosin on APS-C-kokoinen kenno. Isompi kenno tarjoaa erinomaista kuvanlaatua ja NEX:t ovatkin saaneet paljon kehuja. Canonille on tulossa peilitön EOS M, jossa on samoin APS-C-kokoinen kenno.

Peilittömillä kameroilla saa tiettyjä etuja perinteiseen järjestelmäkameraan verrattuna:

• kamerat ovat pienempiä ja kevyempiä
• objektiivit voivat olla myös pienempiä ja kevyempiä
• elektroninen etsin voi näyttää enemmän informaatiota kuin optinen

Huonompaa niissä on:

• pienemmät kennot, joten heikompi kuvanlaatu
• elektronisen etsimen kuva ei ole yhtä laadukas kuin optisen
• ei välttämättä etsintä ollenkaan
• Micro Four Thirdsiä lukuunottamatta järjestelmien objektiivivalikoimat ovat usein kehnoja

Suosittuja mikrojärjestelmäkameroita ovat muun muassa Olympuksen PEN-sarja, Sonyn NEX-sarja ja Panasonicin Lumix GX-1. Olympuksella on  paljon hehkutettu Olympus OM-D E-M5, joka kelpaa jo ammattilaiskäyttöön ja on todella hyvä kamera (siirryin tuohon ja myin Canonini pois). Vielä muutama vuosi sitten oli perusteltua pitää mikrojärjestelmäkameroita kehnoina väliinputoajina pokkarien ja DSLR-kameroiden välillä, mutta nykyään ne ovat jo huomionarvoisia kameroita moneen käyttöön.

Kuvanvakaaja

Kuvanvakaaja auttaa: tärähtämätön kuva käsivaralta pitkällä valotusajalla. Olympus OM-D E-M5, Panasonic Lumix G 20/1.7, f/10, 1/8 s (!), ISO 200.

Laadukkaissa zoom-objektiiveissa on kuvanvakaaja, jonka tehtävänä on poistaa kuvaajan käsien tärinästä johtuvaa epätarkkuutta kuvista. Hyvin toimiva kuvanvakaaja tarkoittaa, että teräviä kuvia saa huonommissa olosuhteissa kuin ilman kuvanvakaajaa. Valotusaika voi olla pari pykälää lyhyempi, tai aukko pari astetta pienempi.

Kuvanvakaajan tunnistaa Canonilla merkinnästä IS (Image Stabilizer) ja Nikonilla merkinnästä VR (Vibration Reduction). Usein halvoissa kiteissä myydään vaivihkaa kuvanvakaajattomia objektiiveja. Nämä kuvanvakaajattomat kittiobjektiivit ovat varsin vaatimattomia tapauksia, joita kannattaa välttää.

Ilman kuvanvakaajaakin pärjää. Lyhyemmän polttovälin objektiiveilla tarve on pienempi. Kiinteän polttovälin objektiiveissa kuvanvakaajia ei yleensä käytetä ja hyvin niilläkin pärjää.

Joissain kameroissa (esimerkiksi Sonyn Alpha-kamerat ja Olympus OM-D E-M5) kuvanvakaaja on objektiivin sijasta rungosta, jolloin kaikissa objektiiveissa on kuvanvakaaja käytössä. Tämä on erittäin kätevää, etenkin kun Olympuksen IBIS on todella hyvä – olen ottanut kelvollisia kuvia käsivaralta jopa 1/8 sekunnin valotusajalla.

Objektiivisuosituksia

Koska arvelen, että yksi jos toinen pähkäilee objektiivikysymyksiä, tässä muutama huomio yhden amatööri-Canonistin näkökulmasta. (Katso myös Canonin ostajan opas).

• Muotokuvien ottamiseen on hyvä olla vähän ulottuvuutta. Itse tykkään napsia omista muksuista ilmeikkäitä lähikuvia ja tällaisiin kasvokuviin on hyvä olla vähän pidempi putki. Itse olen kuvannut näitä tähän asti EF 50mm f/1.8 -objektiivilla, jonka ostin lähinnä koska se oli halpa (noin 100 euroa). Tämä objektiivi on täyden kennon kameralla hyvä yleisobjektiivi, mutta 550D:n 1,6-kropilla se vastaa 80-millistä ja on jo vähän telen puolella. Tahtoo siis sanoa, että sisätiloihin se on vähän ahdas, mutta toisaalta teleobjektiiviksi vähän lyhyt.
• Ostin pitkäksi putkeksi EF 100mm f/2.8 Macro -lasin. Se on paitsi 100-millinen kiinteä tele ja sellaisena näppärä, mutta myös 1:1-suurennossuhteeseen pystyvä aito makro-objektiivi, jolla saa mielenkiintoisia kuvia kaikenlaisista pienistä asioista. Laadukkaan oloinen ja hauska lasi, mutta iso ja painava. Myin pois, kun makroilu ei ollutkaan minun juttuni.
• Koska totesin 35 millin polttovälin ideaaliksi lautapelijuttujen kuvaamiseen, ostin yleiskäyttöön EF 35mm f/2 -lasin. Tämä on osoittautunut oikein mainioksi perusobjektiiviksi ja nykyään se on kamerassani kiinni aina ja tilalle vaihdan jotain muuta vain jos tarve erikseen vaatii. Suosittelen kaikille, vaikka vähän vanhanaikainen ja klohmo objektiivi onkin.
• Laajakulmapuoli on hallussa Sigma 8-16mm -lasin avulla. Tämä oli Canonin vastaavaa halvempi ja laajempi, joten päädyin tähän. Vaikuttaa hyvältä. Objektiivi on hämmentävän laaja. Vähän liiankin – menee kikkailun puolelle. Aika vaikea objektiivi käyttää hyvin, minun mielestäni.

Olen tägännyt ja ryhmitellyt Flickrissä kuviani sen mukaan, millä objektiivilla ne on otettu. Tässä linkkejä objektiivisetteihini, niin näette, mitä milläkin objektiivilla tulee kuvattua:

• EF-S 18-55mm/3.5-5.6
• EF 35mm/2
• EF 50mm/1.8
• EF 100mm/2.8 Macro
• Sigma 8-16mm

Olen sittemmin siirtynyt Micro 4/3 -järjestelmään ja tällä hetkellä objektiivivalikoimani on tällainen:

• Panasonic Lumix G 20mm/1.7 on perusobjektiivini. Pancake-mallinen objektiivi on todella pieni, joten kamera pysyy maltillisen kokoisena. 20 millin polttoväli vastaa kinokennolla 40-millistä, eli on normaaliobjektiivi. Tämä on perusobjektiivi, joka on käytössä, jos muulle ei ole erityisesti tarvetta. Kuvanlaatu on hyvä, tarkennus saisi olla vähän napakampi.
• Olympus M.Zuiko 45mm/1.8 on näppärä potrettilasi, jolla on vähän enemmän ulottuvuutta (90 millin kinovastaavuus). Pieni tämäkin, tosin kameralle tulee sen verran syvyyttä, ettei se mahdu enää taskuun vaivattomasti. Kuvanlaatu on hyvä ja objektiivi erittäin miellyttävä käyttää.
• Panasonic Lumix G Vario 12-35mm/2.8 on laadukas peruszoomi (vastaa suosittua 24-70-millin polttoväliä) laajasta kevyeen teleen. Hyvä kuvanlaatu ja kiinteä valovoima tekevät tästä oikein miellyttävän käyttää. Kuvanvakaajakin on, tosin se on OM-D-kuvaajalle turha. Huonoja puolia on hävyttömän kallis hinta, enkä pahastuisi hieman pidemmälle venyvästä polttovälistäkään. Melko isokokoinenkin tämä objektiivi on, mutta pikkupannariin vertaaminen on tietysti epäreilua.
• Sekalaisia neuvostoliittolaisia ja itäsaksalaisia vintage-objektiiveja (Jupiter, Industar, Pentacon…). Nämä ovat mukavia pelejä sovittimen kanssa, käyttöä rajoittaa hieman käsitarkenteisuus ja se, että Micro 4/3 -kenno tuplaa polttovälin. 50-millinen normaaliobjektiivi onkin satamillinen tele ja 135-millinen perustele onkin 270-millinen pitkä putki.

Flickristä objektiivin mukaan lajiteltuja kuvia:

• Panasonic Lumix G 20mm/1.7
• Panasonic Lumix G Vario 12-35mm/2.8
• Olympus M.Zuiko 45mm/1.8
• Jupiter 37A 135mm/3.5

Tein pienen vertailun: EF 50mm f/1.8 vastaan EF-S 18-55mm -kittilinssi. Tässä epätieteellisessä testissä objektiivit paljastuivat jokseenkin samantasoisiksi.

Kysyttyä

Onko tämä Anttilan tarjouspaketti hyvä? Anttilassa on jatkuvasti myynnissä halpoja kamerapaketteja, mutta nämä ovat yleensä ihan syystäkin halpoja. Yleensä paketeissa on vähän vanhoja malleja (esimerkiksi Canonilta 500D eikä uutta 600D:tä) ja objektiivit ovat vaatimattomia (esimerkiksi kuvanvakaajattomia malleja).

Jos haluaa nimenomaan halvan kameran, paketit ovat ihan ok ja ajavat asiansa. Kyllä niillä kuvaa ja tuollaisen kameran ostajalla kuvanlaatu on muutenkin enemmän kiinni kuvaajasta kuin kamerasta.

Oma suositukseni on kuitenkin tämä: varsinkin monen objektiivin paketit kannattaa jättää kauppaan, sillä niissä objektiivit ovat usein aika heikkotasoisia. Osta mieluummin kitti, jossa on yksi objektiivi, jossa on kuvanvakaaja ja kun kaipaat lisäobjektiiveja, osta vähän laadukkaampia kiinteäpolttovälisiä. Esimerkiksi Canon EF 35mm/2 on edullinen (noin 300 euroa) ja laadukas perusobjektiivi.

Kamera vai kuvaustaito, kumpi on tärkeämpi? Ehdottomasti kuvaustaito. Taitava kuvaaja räpsii vaikka kännykkäkameralla kuvia, joiden rinnalla kehnomman kuvaajan huippujärkkärillä ottamat otokset kalpenevat. Järjestelmäkameralla saavuttaa tietyn teknisen tason, joka on joissain tilanteissa tarpeen, mutta siihen nyt riittää käytännössä mikä tahansa järjestelmäkamera.

Canon vai Nikon? Erot eivät ole harrastajakuvaajalle merkittäviä, ota se kumpi mukavammalta tuntuu. Harkitse myös Panasonicin ja Olympuksen Micro 4/3 -kameroita.

Mitä mieltä olet kamerasta X? En luultavasti tunne koko kameraa, joten jos tuollaista kysytään, luen yleensä DPReview.comin arvostelun ja referoin sieltä. Säästät aikaa, kun menet lukemaan suoraan arvostelun tuolta. Arvostelut ovat sivukaupalla pitkiä, mutta jos tietää kameroista mitään, lukemalla pelkästään loppuyhteenvedon pääsee pitkälle.

Noin yleensä ottaen Nikonin ja Canonin perusmallit (D3200, D3100, D5100, 650D, 600D, 550D, 500D, 1100D) ovat hyviä ja käyttökelpoisia kameroita useimpiin tarkoituksiin. Joihinkin neljän-viiden vuoden takaisiin malleihin kannattaa jo suhtautua hieman varauksella.

Mitä kameroiden nimien numerot tarkoittavat? Eivät mitään, ne ovat vain mallinumeroita. Canonin kameroissa isompi numero tarkoittaa yleensä uudempaa mallia ja toisaalta mitä vähemmän numeroita mallinumerossa on, sitä enemmän numeroita on hinnassa… Eli yksinumeroiset ovat ammattilaismalleja, kaksinumeroiset sinne päin, kolminumeroiset harrastajille ja nelinumeroiset satunnaisille kuvaajille.

Mikä olisi hyvä objektiivi muotokuvia varten? Muotokuviin paras polttoväli on noin 100 mm, koska sillä kasvonpiirteet toistuvat uskollisimmillaan: se ei liioittele nenää suuremmaksi tai latista kasvoja litteiksi. Lisäksi tarvitset objektiivin, jolla saa suuren aukon, jotta saat kauniisti pehmennetyn taustan. Hyvä valinta muotokuvaobjektiiviksi onkin joku valovoimainen kiinteän polttovälin objektiivi, esimerkiksi Canonille EF 85mm f/1.8 tai EF 100mm f/2, Nikonille AF-D 85mm f/1.8. Muotokuviin sopii hienosti myös EF 70-200mm f/4L:n kaltainen zoomobjektiivi, etenkin sen valovoimaisempi f/2.8-malli.

Mikä on hyvä objektiivi autojen / hevosten / lasten / minkä tahansa aiheen kuvaamiseen? ”Oikeaa objektiivia” ei ole olemassa. Millä tahansa objektiivilla voi kuvata mitä tahansa ja tulokset voivat olla hyviä, jos kuvaaja vain osaa käyttää objektiivia oikein. Kohteella on melko vähän merkitystä objektiivin valinnalle, enemmän väliä on etäisyydellä ja halutulla kuvakulmalla. Jos haluat kuvata ihmisryhmiä, teleobjektiivin kapea kuvakulma ei vain toimi. Jos kuvaat kaukana olevia asioita laajakulmalla, kuvassa on kärpäsenkakka keskellä tyhjyyttä. Monesti siirtyminen parempaan paikkaan toimii ihan siinä missä objektiivin vaihtaminenkin. Hyvä telezoomi (esimerkiksi laadukas 70–200-millinen kiinteällä valovoimalla) on kätevä perustyökalu vähän kauempana olevien asioiden kanssa ja 18–55-millinen peruszoomi kattaa hyvin lähempänä olevat kohteet.

Toimivatko vanhat objektiivit uusien kameroiden kanssa? Kyllä ja ei. Canonin vanhat EF-objektiivit toimivat hienosti uusien järjestelmäkameroiden kanssa. Automaattitarkennukset ja muut elektroniset hienoudet eivät aina toimi täysin ja muutenkin kyseisen objektiivisarjan soveltuvuus nykykameroille kannattaa tarkistaa ennen kuin pistää rahaa peliin.

Mistä kameroita kannattaa ostaa? Anttilan, Gigantin ja vastaavien tarjoukset ovat usein edullisia, mutta tavara voi olla keskinkertaista. Itse ostan lähes kaiken Verkkokaupasta, koska voin noutaa Pirkkalan liikkeestä ja hintataso on aina kohdallaan.

Mikä on hyvä kamera täysaloittelijalle, jolla on kokemusta vain pokkareista? Mikä tahansa suosittelemistani kameroista kelpaa. Uusimmat mallit ovat parempia, sillä niissä on usein parempi ohjeistus suoraan kamerassa. Aloittelijalle sellaisesta on iloa. Mutta sinänsä kaikki käy.

Millä perusteella valitaan, mitä objektiivia kulloinkin kannattaa käyttää? Objektiivin olennaisin ominaisuus on sen polttoväli. Toinen tärkeä ominaisuus on valovoima, eli suurin mahdollinen aukko. Objektiiviksi valitaan sellainen, jossa on tilanteeseen sovelias polttoväli ja riittävästi valovoimaa. Jos valoa on paljon, objektiivin valovoimalla on vähemmän merkitystä. Toisinaan sopiva polttoväli on ilmeinen (jos tarvitaan pitkää teleobjektiivia tai leveää laajakulmaa), toisinaan tilannetta voi kuvata monella eri polttovälillä ja oikea valinta riippuu kuvaajan taiteellisista tavoitteista. Peruszoomi (kittiobjektiivi ja vastaavat) sopii moneen tilanteeseen, paitsi silloin kun tarvitaan pitkää teleobjektiivia. Kaikki eivät tarvitse. Hyvä objektiivivalikoima kattaa laajakulman, pitkän telen ja siitä väliltä – erilaisia mahdollisuuksia hyvän valikoiman kokoamiseen onkin sitten paljon.

Onko Tamron LD 70-300mm f/4.0-5.6 Di Macro AF hyvä objektiivi? Tämä objektiivi kiinnostaa monia, koska se tarjoaa pitkän polttovälin ja hinta on halpa, noin 150 euroa. Koska hinta on halpa, laadulta ei kannata odottaa liikoja, varsinkaan lähempänä 300 millin polttoväliä. Terävyys jättää toivomisen varaa myös kuvattaessa suurimmalla aukolla. Himmentämällä aukkoa ja pitäytymällä lyhyemmillä polttoväleillä (70-200mm) terävyys on parempaa. Perusräpsijälle objektiivi kuitenkin ajaa asiansa ja hinta-laatu-suhde lienee ihan kohtalainen. Tästä on olemassa myös noin 320 euroa maksava kuvanvakaajallinen versio Tamron LD 70-300mm f/4.0-5.6 Di Macro AF, jota kannattaa myös harkita. Sillä saanee vähän helpommin teräviä kuvia.

Päivitykset

Päivitys 9.3.2011: Softasuosituksia, asiaa kameran asetuksista, kuvien teettämisestä, huomio EOS 600D:stä, kirjalinkki.

Päivitys 26.3.2011: Järkkärin ja pokkarin vertailua, UV-filtterit, objektiivisuosituksia.

Päivitys 28.4.2011: Linkki objektiivivertailuun.

Päivitys 10.6.2011: Objektiiviasiaa päivitetty.

Päivitys 14.8.2011: Objektiivijuttuja päivitetty, lisätty Flickr-linkkejä.

Päivitys 3.10.2011: Pientä päivitystä siellä täällä, muun muassa jalusta- ja RAW-kohdissa.

Päivitys 22.11.2011: Huomioita Anttilan kamerapaketeista.

Päivitys 10.1.2012: Selitystä kuvanvakaajista, suosituksia kameran ostamiseen, objektiivipäivitystä.

Päivitys 4.3.2012: Asiaa mikrojärjestelmäkameroista, usein kysyttyjä kysymyksiä lisätty.

Päivitys 13.3.2012: Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä.

Päivitys 25.3.2012: Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä.

Päivitys 22.4.2012: Pieniä päivityksiä, lisää juttua mikrojärjestelmäkameroista, uusi artikkeli megapikseleistä.

Päivitys 28.5.2012: Pieniä päivityksiä, Tamronin 70-300-millinen.

Tulipa tällainenkin tarve vastaan. WordPress-saitilla on tavallisia artikkeleita ja uutisia. Kaikki ovat tavallisia merkintöjä ja eroteltu kategorioilla. Uutisia on moninkertaisesti enemmän kuin muita artikkeleita, joten ne haluttaisiin saada syrjään ylläpitokäyttöliittymästä.

Yksi ratkaisu olisi tehdä uutisista oma custom post type, jolloin ne olisivat näppärästi erillään. Tämä ei kuitenkaan aina onnistu tai voi olla muuten epäkäytännöllinen. Keksin asiaan tällaisen ratkaisun:

add_filter('the_posts', 'admin_posts_filter');
function admin_posts_filter($posts) {
	if (!is_admin()) return $posts;
	global $wp_query;
	if ($wp_query->query_vars['cat'] == XX) return $posts;

	$ok_posts = array();
	foreach ($posts as $t_post) {
		$cats = get_the_category($t_post->ID);
		if ($cats[0]->cat_ID != XX) array_push($ok_posts, $t_post);
	}

	return $ok_posts;
}

Tuohon kun vaihtaa XX:n tilalle halutun kategorian ID-numeron, niin kyseisen kategorian merkintöjä ei ylläpidon Artikkelit-listassa näy, ellei niitä erikseen halua kategoriasuodattimella nähdä. Tässä on oikaistu hieman ja oletettu, että jokaisella merkinnällä on vain yksi kategoria, joten koodi tarkistaa vain jokaisen merkinnän ensimmäisen kategorian. Jos haluaa tehdä paremman, niin käy foreach-silmukalla läpi tuon $cats-muuttujan jokaisen arvon.