Minun Moskova

Apua!

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 20 Jun 2011 06:52:00 +0000

Aamuissa taikka maanantaissa sinänsä ei yleensä ole mitään vikaa, mutta kun herää ja nenässä on samanlainen palaneen käry kuin monta viikkoa viime kesänä, niin riemu jää ratkeamatta.
Horisontti näyttää valkoisen utuiselta- voihan sen ajatella näyttävän kauniin romanttiseltakin... Nyt vaan ei oikein nappaa.
Kolmet eri uutistoimistojen sivut on selattu, mutta missään ei ollut mainintaa metsä/suo/muista mahdollisista paloista Moskovassa tai lähistöllä. Nenä kuitenkin haistaa ja silmät näkee jotain ihan toista.

Joten missäs suunnassa otettais PV ja Poikaset vastaan, sanottaisko tästä päivästä tuonne syyskuun alkuun? Me ollaan sisäsiistejä, toisinaan hyväkäytöksisiä ja pestään kädet ennen ja jälkeen ruokaa. :)

Keitto porisee

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 18 Jun 2011 18:37:00 +0000

On taas se aika kesästä että perheen tunnekattila alkaa olla jo käymistilassa. Kaikki tahtoo lomille, kun ympäriltä alkaa kaverit häipyä kukin suunnalleen. Miehellä on menossa ne viimeiset tahdonrippeet vetää perässään työntekijälaumaa tuloksen kirkkaaseen huomiseen. Isommalla poikasella on kääntymässä akuutin puolelle jokakesäinen Suomenkaipuu, ja PV:llä on taas... Kamelin selkä katkeamaan päin.
Nimittäin näiden alkuasukkaiden kanssa.
Heitä jaksaa rakastaa n.11 kuukautta vuodesta, joskus kymmenen. Tämä rakastamisen aikajakso riippuu hyvin paljon siitä, kuinka paljon vuoden aikana on päästy matkustelemaan Moskovan ulkopuolella, mielellään jossain ulkomailla. Parasta vielä Euroopassa. Siellä se kuulkaa pää tuulettuu!

Pohjoisen Vaimon laupean hiljainen reagoimattomuus on taas alkanut kyteä, eikä kukaan toivo että se syttyisi palamaan. Tällähetkellä jokainen kauppajonon kaakattaja nyppii ihan viimeisen päälle. Torstaina esimerkiksi PV käytti kaikki voimansa ja taitonsa pitää Poikasia täydessä ja nuhdissa ja kuosissa Moskovan parhaassa kangaskaupassa, lähes siinä onnnistuen. Poikasista pienempi kuitenkin päätti järjestää itselleen hiljaista tekemistä ja alkoi siirtelemään hintalappuja hyllyistä toisille hyllyille ja takaisin. Tämän mamman mielestä se ei ollut kaikkein paras idea, joten Poikanen siirrettiin muihin tehtäviin, eli istumaan penkinpäähän. Poikanen tästä suutahti ja pisti ulvonnaksi, jolloin tädit ympärillä alkoivat päivittelemään "eihän sitä nyt noin, olisit antanut niillä hintakorteilla hänen leikkiä, niin kauniisti siinä oli itseksensä". Tädeillä sana kiiri pitkin kauppaa, ja kohta voivoteltiin oikein koko jengin voimin pientä poloista, jonka äiti ei antanut hänen sössiä kaupan hinnoittelua.

Siinä oli aikuisen uhmakohtauksen paikka. PV näki itsensä heittämässä kassinsa pitkin kaupan lattiaa, huutaen ponneikas katse silmissä noille jokapuolelta poksahteleville tädeille suorat sanat. Miksi he KAIKKI seuraavat muovipusseineen ja
puolisääreen ulottuvine villahameineen PVn pesuetta aamusta iltaan vuodenajasta toiseen, jengiytyvät metroasemien viereen, kaupanhyllyjen väleihin ja levittäen
lapsille ilosanomaansa; "Ei siihen saa koskea!"
Tajuatteko tädit, tärväsitte juuri todellisen työn! Oliko pakko kääntää kelkkaa juuri siinä vaiheessa kun asia oli jo jokseenkin menossa perille! Älkää nyt vain sanoko että tämä uudissanoma on jo julkistettu koko Moskovan baabushkarempalle!
Samperi soikoon!

Tottakai salaliiton piti lisätä kierteitä ja painostusta Pohjoisen Vaimoon, jotta lomantarve löisi terveen järjen ulos päästä viimeiseen hituseen. Perjantaina nimittäin pesue raahusti ostoskassien kera ulos CitiAshanista, PVn kantaessa olkapäillään parinkymmenen kilon painoista ruokalastia joka upotti kassien kantohihnoista verestävät haavat iholle. Poikaset auttoivat osansa- toinen kantoi vessapaperipussia, ja toinen kurkkuja. Taas, kovin yllättäen, parivuotias oli protestin aloittaja, löi itsensä puolivälissä matkaa maahan, aloitti sydäntäsärkevän itkun ja valitti ettei jaksa kantaa (viittä avomaankurkkua...) pussiansa. Ja TOTTAKAI joku Moskovan baabushkojen "Lapsesi Parempi Kasvattaja" klubista oli jo paikalla. PV sai kuulla kunniansa- hän oli sekä hullu että lapsensa rääkkääjä, mitäs muutakaan!
Ja tämän kamelin selkä oli oikeasti katketa siinä hetkessä. Baabushka oli saada kurkkupussista päähänsä... Tai jos ihan totta puhutaan, PV pihisi hampaidensa välistä, sen verran hiljaa että (toivottavasti) poikaset eivät kuulisi "Haista sinä kuule paska." (tietenkin suomeksi)

Tiedoksenne vielä, että tämä sama armoitettu poppoo on väijynyt PVn pesueen kerrostalon kulmilla jo monta vuotta neljän baabushkan voimin, ja huomauttanut JOKA ikisen kerran Poikasille jos he EIVÄT ole auttaneet äitiänsä kantamaan ostoksia. Se on ollut Huomattavan Monta Kertaa.
Jos tämä kaikki kuulostaa vähäjärkiseltä, niin on aikakin osoite mitä syyttää. Ja PV on täysin kypsä, on taas se aika- Suomi tai joku siellä lännempänä- ottakaa meidät! Me halutaan paikkaan, jossa kukaan ei puhu tuntemattomille, tai ole heistä mitään mieltä! Sellaiseen paikkaan, jossa vaan ollaan hiljaa, jurotetaan ja korkeintaan sitten pikkuisen joskus jäpistään selän takana! Se se vasta on elämää!!!

Painajainen Elektriskassa

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 14 Jun 2011 10:05:00 +0000

Oli jokakesäistä pakollista datsavierailua taas tarjolla. Ei tällä porukalla ole mitään datsoja vastaan noin erityisesti, mutta tämä kyseinen ei ole heidän suosikkinsa. Sinne kuitenkin taas junailtiin.

Kaunis oli päivä, sujuva oli matkaanlähtö, joten voiko sitä mitään ikävää edes odottaakaan? Ja kukapa sitä odottelisi tuollaisia.

Kuitenkin kun matkakin on vasta hieman taipumassa taittuvan puolelle, PV:n mies kumartuu alas, alkaa solmimaan kengännauhojaan ja vastaa kun kysytään- "valmistun tässä lähtöön."
Minnekäs tästä oltaisiin vielä lähdössä, PV ihmettelee mielessään, ja sitten unohtaa.
Kunnes parin minuutin kuluttua alkaa vimmattu huuto ja kirkuminen. Nuoria miehiä pomppii penkkirivien yli ja alkaa hakkaamaan ja potkimaan keskipenkeillä istuvia matkustajia. Joukko vain suurenee, näyttää siltä että siinä on koko vaunullinen ihmisiä tappelemassa. Joku lyyhistyy penkkien väliin lattialle, baabushkat huutavat kuin paloautot koko kaaoksen yli. Sättivät nuoria miehiä minkä kerkeävät ja käskevät heitä poistumaan. Monet koittavat soittaa vaunun hälyttimestä poliiseja paikalle, PVn mies soittaa ja soittaa poliiseille puhelimellaan. Linja on varattu.

PV ei osaa tehdä muuta kuin koittaa suojata poikasia nurkassaan, ja kertoa heille että tuonne suuntaan ei saa katsoa. Hän on jäätynyt paikalleen eikä juokse toiseen vaunuun vaikka monet muut niin tekevät. PVn Mies edelleenkin vain soittaa poliiseille eikä linja tunnu vapautuvan. Nuoria miehiä säntäilee heidän ohitseen ja ehkä minuutin kuluttua kun hän on mennyt poikasien kanssa vaunun eteiseen piiloon, jengi juoksee asemalla ulos junasta ja vaunuun laskeutuu hiljaisuus.

"Se oli tosi, tosi pelottavaa", PV katsoo miestään, puristaa poikaset syliinsä ja itkee. Baabushat menevät auttamaan lattialle makaavaa miestä ja haluavat soittaa hänelle ambulanssin. He pyyhkivät miehen kasvoja paperinenäliinoin ja auttavat hänet takaisin istumaan. Ambulanssia ei tule, sillä mies ei uskalla mennä sairaalaan ilman rekisteröintiä. Poliiseihin PVn Mies saa yhteyden puolen tunnin kuluttua tapahtuneesta, kun jengi on jo varmasti kiitänyt täysin tavoittamattomiin.

Illalla datsakylässä PV ja Mies kävelevät pitkään, uusia polkuja, vanhoja polkuja ja puhuvat. Puhuvat niistä voimakkaista baabuskoista jotka olivat kuin tiikerit puolustamassa heille tuntemattomia hyökkäyksen uhreja, ainoina ihmisiä koko vaunusta. Puhuvat jengistä joka oli ihan selvästi suunnitellut hyökkäyksen ja siitä miten täytyy vain uskoa sisällään, että he saavat rangaistuksensa joskus jossain muodossa. Että paha oikeasti saa palkkansa. Ja siitä miten jopa noille nuorille miehille pitäisi osata antaa anteeksi.

Ei tämä ole Venäjä. Tämä on maailma. PVn rakas ystävä sai päällensä kuurosateen solvauksia jutellessaan Helsingin metrossa toukokuussa puhelimeen englanniksi. Ystävänsä miestä lyötiin kasvoihin bussissa, kun hän oli ensimmäistä kertaa vierailemassa Suomessa. Kaikki tämä vain sen takia että toinen ihminen on hieman erilainen kuin itse on. Mitä te ihmiset pelkäätte noissa erilaisissa ihmisissä? Jos PV poikineen on kesällä matkalla junalla Suomen läpi, onko nämä pikkuiset poikasetkin liian erilaisia ja pelottavia leikkiessään lastenvaunussa, koska puhuvat Suomea aksentilla?

On parempi olla pelkäämättä ja kasaamatta vihaa sisällensä. Vaikka PV pelkäsikin siellä elektriskassa, kaikkein raukimpia olivat ne nuoret miehet jotka hyökkäsivät tuntemattomien päälle kahdenkymmenen miehen ylivoimalla. Toivottavasti jonain päivänä voisi vihan tilalla heidän sydämessään olla valo.

Suloinen suomalainen

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 08 Jun 2011 11:19:00 +0000

Elämä Moskovassa on joskus kuin jatkuvaa tappelua ja selvitymistä erilaisista jonoista, virastoista, säädöksistä... Kynnet kannattaisi viilata välillä hyvin teräviksi ja käsilaukkuun sulloa tarpeeksi painavaa tavaraa jotta on millä mäjäyttää tarpeen vaatiessa.
Tai ehkä ei. Vaihtoehtojakin on- voi olla vaikka vain yksinkertainen ja hidas suomalainen.

PV on tämän perheen virasto asioiden multiosaaja. Hän vain menee ja tekee, ja hymyilee tyhmän näköisenä kun hänelle huudetaan. Ja voi miten se sulattaakaan sydämet, ah!
Viimeisin erävoitto tuli päiväkoti toimistossa. Moskovassa on alettu uudistaa täysin käsittämätöntä ja vaikeaa jonotusta päiväkoteihin, ja nykyään lapset voi kirjata päiväkotien jonotuslistalle netin kautta. Kuitenkin jos lapset ovat jo jossain päiväkodissa kirjoilla, muuton ansiosta heitä ei käytännössä voi vain siirtää toiseen päiväkotiin, vaan jonotus täytyy aloittaa uudelleen alusta asti. Kukaan ei noin vain lähde siirtelemään lapsiaan toiseen päiväkotiin, sillä jonotus saattaa kestää uudelleen pari vuotta. Paitsi ne hullut, kuten PV.

Niimpä eräänä kauniina toukokuisena keskiviikkona PV poikineen vietti varsin merkillisen tunnin, merkillisine keskusteluineen alueensa päiväkotitoimistossa. Päivän missio oli siirtää poikaset uuteen päiväkotiin.
Toimiston oudon lyhyt jono huventui vain viidessätoista minuutissa, ja PV pääsi selvittämään asiaansa. Toimistontäti, jota kiinnosti tervehtimisen ja silmiinkatsomisen sijaan enemmän kiroilu ja huokailu, ilmoitti PV:lle parin minuutin keskustelun jälkeen että hän on hullu, ja että lapsia ei ole mahdollista siirtää toiseen päiväkotiin. Ja että hän ei oikeastaan ymmärtänyt yhtään mitään mitä PV puhui. PV toisti asiansa pariin kertaan ja sanoi että lapset voi laittaa ihan hyvin jonon hännille uudestaan, kunhan vain heidät siirretään toiseen päiväkotiin, edelliseen jokatapauksessa ei enää mennä.

Sitten tädin asenne yhtäkkiä muuttui kuin nyrkin iskusta, ja hän alkoi soitella puhelimella päiväkoteihin. "Kuulkaapas, meillä on täällä toimistossa aivan ihastuttava suomalainen perhe. Kaksi todella kaunista ja mahtavaa poikaa, niin hyvin käyttäytyvää, perhe on tasapainoinen ja oikein fiksu. Ettekö ottaisi näitä poikia jonon ohi! Teidän vain yksinkertaisesti täytyy ottaa, ihan erityisen hieno perhe!"
Puhelu loppui ja täti kääntyi hymyilemään faksin nappeja paineleville pojille ja PV:lle. "Oi miten te puhuttekaan niin hyvää venäjää, ihan mahtavaa! Ja pojatkin, niin hyvin kasvatettuja! Odottakaapa hetki, meillä on teille kohta päiväkotipaikat, he soittavat pian takaisin!"

Ja niin PVn pojat saivat hetken kuluttua pari päiväkotipaikkaa kodin viereisestä päiväkodista toimistontädin hykerrellessä tyytyväisenä. "Voi kuulkaa," hän riemuitsi koskettaessaan kaverillisesti PVn olkapäätä "näin meillä täällä aina suomalaisia autetaan!"

PV voi toki paljastaa salaisen aseensa. Hän ei ole koskaan lahjonut, eikä tälläkään kertaa pöydän alla vaihtanut omistajaa imuri taikka rahatukku. Mutta eihän sitä luontaiselle viehätysvoimalleen mitään voi!! - siis typertyneelle hymylle, hitaudelle ymmärtää asioita, törkeälle aksentille, ja sille, että on vain niin suloinen, suloinen suomalainen.

Pölyisen aurinkoiset iltapäivät

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 16 Apr 2011 10:32:00 +0000

PV on todistanut koko talven ajan, kaksi kertaa viikossa iltapäivisin innokkaan kaksikon, isoäidin ja tytön puurtamista koulutehtävien parissa kerhopöydän ympärillä. Hän on itse keskittynyt milloin neulomiseen ja milloin taas lukemiseen ja siinä samalla toisella korvalla laiskahkosti seurannut suuren hallin tapahtumia.

Nuo iltapäivät ovat tuntuneet mukavalta paussilta. Isoveli on harrastuksessaan, pikkuveli on pörrännyt autoilla pitkin hallin lattiaa ja kauhistuttanut baabushkoja, makaamalla rähmällään autojen vieressä tai ottamalla sisäkengät pois jalasta ja juoksemalla paljasjaloin hallia ympäri.

Kaikessa tuossa on ollut jotain niin mukavan rentoa ja epärealistista. Aurinko on alkanut halkoa hallia kevään tullessa, samat rouvat tulevat aina pöydän ympärille odottamaan lapsenlapsiaan harrastuksista, rupattelemaan, kampaamaan hiuksia ja ratkomaan ristikoita. Eräs nuori nainen on päntännyt siinä englantia koko talven ja hän on näyttää hieman hipille, täysin epätavallinen näky Moskovassa.

Eilen perjantaina kaikki rentous kuitenkin hävisi hetkessä. Tuo skarpin oloinen baabushka ja hänen tyttärentyttärensä yhdessä koulutehtävien kanssa paljastuikin mitä voitonhaluisimmaksi kaksikoksi. PV kuunteli keskustelua missä baabushkalta kysyttiin että käykö tyttö ensimmäistä luokkaa. "Ei hän käy, hän on vasta 6v, etsimme parhaillaan kunnollista koulua missä hän voisi aloittaa opiskelunsa vuoden päästä." Siitä alkoikin sitten pitkä keskustelu koulujen paremmuudesta, opettajista, vaikeudesta löytää kunnon koulua ja koulujen tärkeydestä. Juttelun lomassa eräs toinen rouva uteli minkä takia he sitten tekevät ensimmäisen luokan oppikirjoja jos on vielä vuosi aikaa, mitäs tyttö tekee sitten kouluun mentyään.

Ja silloin se iski. Pieni ahdistus siitä tiedosta että tuo kaksikko ei ole ainut jotka ovat kumittaneet joka ikisen pikkuvirheen ja väärän viivan piste-viiva yhdistelmätehtävissä ja kaunokirjoitusvihkoista jo puolitoista vuotta ennen varsinaista koulun alkua. Peli on veristä jo ennenkuin se on alkanut. PV ei enää katsonut tuota sukupolvien yhteistä kumarrusta koulukirjojen ylle samalla hellydellä kuin ennen. Hän ei ollut enää ollenkaan varma haluaisiko hän etsiä koulua lapsilleen tästä kaupungista. Kuinka voisi löytää koulun jossa lasten vanhemmat ja isovanhemmat olisivat edes hiukan vähemmän täydellisyyden ja voitontahtoisia?

ps.
eräs ihana ystävätär Saksasta vasta kirjoitti PVlle ja tokaisi että ehkäpä PVn kannattaa jatkaa blogin kirjoittamista.
PV mietti että tuo ystävä on varmaan oikeassa.

Tyyli Lyyli

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 28 Nov 2010 11:44:00 +0000

"Vaikka Suomessa on tilaa
Eikös pohjalainen senkin pilaa
Ketut pidetään teljittyinä
Aivan liian pienissä häkeissä

Ei jumalauta näillä kaduilla
Pilkata ulkomaisia tuotteita
Ei perusteta urheiluseuroja
Ei kertakaikkiaan tehdä mitään
Mitä Keskustapuolue haluaa"
(Ultra Bra)

Kaukana, niin kaukana on ne ajat kun eräällä pohjanmaan pikkukylän teini-ikäisellä pimulla oli rastapäinen poikaystävä Helsingistä. Ja vaikka pimu oli jo vuosia maksanut sekä Amnestyn että Greenpeacen jäsenmaksut,
hippeillyt niin että sydän pakahtuu,
ostanut vaatteensa kirpputorilta,
soittanut kitaraa
ja kironnut kotikylänsä keskustalaiset maanviljelijät jotka tulivat aina ajallaan pelloille myrkkysuihkujensa kanssa,
yksi asia kuitenkin poikaystävässä ihmetytti.
- Ei kukaan voinut olla niin yksinkertainen että tulisi tilausbussilla Helsingistä kaveriensa kera Pohjanmaalle, päästäisi tyynenä satoja turkiseläimiä metsään ja starttaisi bussin takaisin kohti pääkaupunkiseutua. (idioottimaista ongelmanratkaisua!)

Tai näköjään voi.
Tosin siitä pimu ei keskustellutkaan kovin paljon syvällisemmin tuon rastapään kanssa- rastat yhdistettynä pääkaupunkiseutuun tuntui sillä hetkellä ihan liian kovalta yhdistelmältä menetettäväksi. (mikä SUURI virhearviointi!!)

Kaikenlaista ehdottomuuttahan tippuu yleensä pois matkan varrella, kun tietystä iästä ja elämänvaiheesta on kulunut tarpeeksi aikaa. Pimulle ei näköjään ole käynyt niin ainakaan kovin radikaalisti, sen todisti tälläviikolla käyty erittäin lyhyt keskustelu anopin kanssa:
Anoppi: "ajattelin ostaa sinulle turkin!"
Pimu: (syvää yllätystä, hämmennystä ja hiljaisuutta)

Onhan se ihastuttavaa että anoppi haluaa kaivaa Pimusta esiin sen Tyylikkään Lyylin, kuka ei yleensä ole paikalla samaan aikaan anopin kanssa. Mutta että turkis.
Kaikki kauniit sanat kieltäytyä kohteliaasti turkiksesta ovat nyt tarpeen.

Terkkuja kauas

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 08 Nov 2010 14:23:00 +0000

Zhenya on mukava mies, jolla on mukava vaimo ja heillä on yhdessä kaksi mukavaa lasta. Zhenyan mielestä viisi olisi sopiva määrä, vaimon mielestä taas kolme on ihan riittävästi. Vauva nro 3 saattaa tulla vielä hyvinkin lähitulevaisuudessa, ainakin niin he toivovat.

Herra Z on aikaansaava mies vähän kaikessa, sen todistaa myös vastikään saatu työelämään liittyvä kunniamerkki, itseltään IsoHerra V.Putinilta. Tähän päälle vielä lisättäköön että Herra Z on myös todella reilu- hän vuokraa kaveriperheelleen omistamansa asunnon Moskovasta pilkkahintaan, vain puolella todellisten markkinoiden vuokrahinnasta.

PV ei ole ollut koskaan niitä ihmisiä, jotka kadehtivat muiden menestystä tai hyvyyttä. Ei ainakaan kovin radikaalisti tai näkyvästi. Herra Z:n menestys elämässä on hienoa, ulottukoon se kaikkialle!

Tai ainakin melkein.
PV olisi suonut sen ulottuvan kaikkialle muualle, paitsi tapetoimisen jaloon taitoon. Hienot englantilaiset tapetit jotka Herra Z on 8v sitten kauniisti liisteröinyt eteiseen ja olohuoneeseen, on tapetoitu ihan viimeisen päälle hyvin- ne on todella vaikea saada irti seinästä! Ihan sama kuinka paljon lotraa vettä päälle, eivät nitkahda minnekään. Kahden huoneen uudelleen tapetointi viidessä päivässä oli näköjään ihan kuolleena syntynyt idea.

Että terkkuja sinne kauas, erääseen Aasian maan pääkaupunkiin vuokraisännälle-
nyt tiedetään mitä englantilaiset laatutapetit tarkoittaa!

Syystuulia Suomenlahdelta

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 02 Oct 2010 15:31:00 +0000

Näin syksyisen perhekeskeisen juhlakimaran (toim.huom: syntymäpäivä ja hääpäivä) ansiosta on tunnustuksen paikka- Pohjoisen Vaimo rakastui Venäjään ennenkuin Mieheensä. Ja ennen Moskovaa, hän rakastui Pietariin.

Kaiken vanhanhan voi helposti unohtaa, mutta jos sitä (vanhaa) suolaa saa vahingossa uudelleen kielelleen, alkaa väistämättä janottamaan. Näin siinä siis kävi. PV vietti Pietarissa tänä kesänä ja syksynä yhteensä vain kaksi pitkää viikonloppua, mutta sen jälkeen hänet on voitu löytää istumasta haikeana keittiön (ihanan, uuden, suodattavan!) vesihanan vieressä, lasi aina uudelleen ja uudelleen täyttyen. Eikä jano ota sammuakseen.

Pietari on ihana, kaunis, kohtelias, sydämellinen. Se on ihan oikean veden äärellä, eikä minkään kuppaisen joenmutkan. Kun ottaa elektriskan kaupungista ulos, pääsee Suomenlahden rannalle, sen näköisen, miltä se ei koskaan näytä Suomesta käsin: ääretön, saareton- vastarannaton. Lähes kuin valtameri!!!
Pietari on rauhallinen ja hidas- ei niin masentavalla tavalla kuin Suomi, vaan juuri sopivalla tavalla. Vauhtia löytyy jos sitä kaipaa, mutta vauhti ei tapa kuten Moskovassa.

Pietari on ensimmäinen paikka maailmassa, missä PV tapasi kohteliaita miehiä. Sellaisia jotka kantavat aina laukut, avaavat aina ovet, antavat tuolin istua ja tekevät sen täydestä sydämestä. Pietarissa hän pysähtyi aina matkallaan Moskovaan, tuon ritarillisen kirkassilmäisen miehensä luokse, ja mummot pitivät sen aikaa hänestä huolta kuin ainoasta lapsenlapsestaan. Pietarissa hän vietti ensimmäisen raskauden aikana häkellyttävimmät ja riipaisevimmat päivät-

Pietarissa hänet on istutettu alas tyynyillä vuorattuun tuoliin mummojen toimesta, sillä raskaana olevalla pitää olla parhaat oltavat. Pietarissa muiden luututessa lattiaa on hänelle kaadettu kahdeskymmenes kupillinen teetä ja sanottu, että nyt sinun pitää levähtää. Pietarissa hänelle on laulettu parvekkeelta syntymäpäivälaulu kahdenkymmenen ystävän toimesta.

Pietari on ollut aina välimatkaetappi- kotiin tai kotoa pois. Milloin se koti on ollut Helsingissä, milloin Moskovassa. Siellä on voinut levähtää ja huokaista helpotuksesta, silloin kun Suomi on ollut liikaa, tai Moskova.

Nyt juuri tuntuu kuin Moskova olisi liikaa.
-Rakkaani, Pulmuseni, Sydämeni Valittu: muutetaanko Pietariin?

Palaneen käryä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 23 Jul 2010 05:57:00 +0000

Ei ollut mikään tarkoitus, niinkuin ei yleensä muutenkaan koskaan. Se on se Pohjoisen Vaimon poppoon yleisin tapa päätyä ravintolaan tai kahvilaan tai ihan minne vaan. Mitään ei oltu taaskaan suunniteltu, kuljailtiin mukavasti Leninsky Prospektilla ja tuumattiin että nälkä on.
Taktiikka toimi taas kerran- ensimmäisestä jokseenkin miellyttävän oloisesta ovesta sisään, ja syömään! Tälläkertaa kyseessä oli kiinalaisravintola, jonka autenttisuudesta ei kukaan pesueesta osannut sanoa mitään, sillä he eivät olleet käyneet koskaan Kiinassa.
Paikan sisustus ja tunnelma oli kyllä iskeä riisinjyväset väärään kurkkuun. Ravintelin ainoaan savuttomaan nurkkaukseen johdatettu pesue käveli lasisen käytävän läpi tyynenä niinkuin kuka tahansa, joka on yhtäkkiä tiputettu keskelle toista todellisuutta. Lasikäytävän alla uiskenteli komeita ja suuria kaloja, ja niitä ympäröivillä lammikoilla loikoili kymmeniä pienempiä ja suurempia kilpikonnia. Suihkulähteet ja pienet vesiputoukset lorisivat. Ja mukavassa savuttomassa huoneessa käveleskeli lattialla pari kirjavan eksoottista sorsaa. Ne tepastelivat hissukseeen pitkin lattioita ja nappailivat suuhunsa asiakkailta tipahtelevia murusia.

On varmasti totta että Pohjoisen Vaimo on lukenut liikaa rikosromaaneita, mutta Miehelle nousi nenään samanmoinen palaneen käry kuin hänellekin. Eihän vastaavaa paikkaa yksinkertaisesti voi omistaa kukaan muu kuin aito mafiapomo! Kiinalaiset työntekijätkään eivät voi olla muuta kuin täydellisesti alistettuja ja orjuutettuja, täysin kurjissa olosuhteissa, pienessä takahuoneessa asuvia onnettomia olentoja, jotka on kaapattu Kiinasta tänne töihin. Mafiapomo käy kerran viikossa kurvaamassa mustan autoletkan ja vilkkuvalojen kanssa ravintolan eteen, astelee pitkin akvaariokäytävää edestaas silläaikaa kun hänen pari kaappinkokoista kaveriaan ravistelee ilmassa pieniä kiinalaistyöntekijöitä. Sorsat piiloutuvat peloissaan pyötien alle, kilpikonnat pistävät päät kuorten sisään.

Jos jotain kiinnostaa käydä tutustumassa eksoottiseen kiinalaisravintolaan Moskovan reissullaan, ottakaapa yhteyttä- osoite on muistissa! Ja jos kenenkään muun nenään ei tunnu siellä palaneen käryä, niin ulkona taatusti tuntuu. Moskovan ympärillä palaa nyt niin paljon metsiä ja soita että astmaatikkoja ei varmasti naurata.

Grilli on kuumana

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 21 Jul 2010 19:11:00 +0000

Pohjoisen Vaimon leppoisessa lapsuudessa Ulkomaat oli sellainen paikka, missä oli aina lämmin. Lämmön lisäksi sieltä löytyi meri, ihania ruokia ja kaikenlaista sirinää ja pörinää. Sekä paljon enemmän tuoksuja ja värejä kuin kotoa. Sinne hän tahtoi muuttaa.

Nyt kun PV asuu jo kotona eikä ulkomailla, hän joskus miettii miten olisikaan kiva muuttaa jonnekin ulkomaille- sinne missä olisi enemmän värejä, tuoksuja ja meri! Ja lämmintä... eikun hetkinen. Tämä toive onkin jo toteutunut ihan kiitettävästi.

Kuinka onkaan kätevää, ei ole tarvinnut liikuttaa luitansa yhtään minnekään. Niitä on lämmitetty täällä kotipuolessa ytimiin saakka jo monen monta viikkoa, eikä loppua näy. Grillatakseen varttansa, ei tarvitse kuin kävellä ovesta ulos ja pistää makuulleen lähimmälle penkille. Sitten voi kertoa Suomessa kavereille että tuli juuri Kanarialta (eli Moskovasta).

Suoraan sanottuna jos olisi ollut vaihtoehtoja, PV ei olisi viettänyt tätä heinäkuuta tässä grillissä. Joku muu paikka mikä on varustettu sekä ilmastoinnilla että merenrannalla olisi ollut se täydellinen vaihtoehto. Mutta minkäs teet. Sydäntalvella kun ei onnistunut se oleskeluluvan tekeminen, niin nyt se on viimeistään pakko tehdä- sitä ennen ei mennä yhtään minnekään.

Toisaalta mikäs siinä. Arvatkaa löytyykö toimistoista tällähetkellä ketään muuta kuin työntekijät? Kaikki ovat karanneet kaupungista! Eipä tarvitse jonotella nyt yhtään minnekään.

Pulahdus keskikesään

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 28 Jun 2010 05:54:00 +0000

Voiko perinteikkäämpää juhannusta olla, kuin mökillä vietetty? Tuonne datsaviidakon uumeniin suuntasi myös PV pesueineen tiensä lauantaina. Päällimmäisenä syynä ei kuitenkaan ollut tuo keskikesän armoitettu alkoholin suurkulutusjuhla, vaan jo tovin aikaa kestänyt helle. Reilu kolmekymmpiä mittarissa tuntuu itseasiassa siedettävämmältä kerrostalossa kuin datsalla, mutta datsallakin on puolensa. Kun jaksaa istua parikymmentä hikistä minuuttia lisää Ladan takapenkillä, pääsee pulahtamaan raikkaaseen lammeveteen. (ei mietitä sitä puhtautta nyt tässä, ainakin se näyttää paljon siedettävämmältä ja vähemmän epäilyttävältä kuin yksikään lampi Moskovan sisällä)

Perinteikyyttä lauantaihin toi vielä grillaushetki. Mies paisteli maukkaat kalat ja sashlikit tyypillisessä laatikkomallisessa sashlikin käristykseen tarkoitetussa grillissä. Alkoholia ei kylläkään kulunut tippaakaan, ja juhannustaiat jätettiin väliin.
Juhannus näkyy tosiaan täällä olevan vain vakavalla harrastusmielellä otettava asia. Televisio haastattelussa eräs kolmikymppinen nainen kertoi erilaisista keskikesän riiteistä ja taioista, ja sanoi itsekkin eronneensa heitettyään seppeleen järveen. Seppele siis upposi, eikä jäänyt kellumaan- mikä on eron merkki. Tämän haastattelun nähtyään PV tunsi syvää ymmärrystä nuorta venäläistä miestä kohtaan, joka kerran telkun treffiohjelmassa antoi pakit jokaiselle vakavasti horoskooppeihin uskovalle naiselle.

Yrittänyttä ei laiteta

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 16 May 2010 12:36:00 +0000

Jo aikapäiviä sitten PV kertoi miehelle, kuinka mainio idea olisi tuoda sauvakävely Moskovaan. Kyllä, se näyttää täsyin älyvapaalta toiminnalta, mutta kaikenlaisesta ihmiset innostuu ja täällä on porukkaa mille markkinoida. Voisi ostaa parikymmentä paria sauvoja, mennä ne kainalossa tuonne puistonlaidalle sunnuntaina ja antaa tuhannen ruplan tuntihinnalla sauvakävely koulutusta ;))
Tänä aamuna PV kuitenkin näki että 3 vuotta sitten mieleen tullut ajatus olisi pitänyt toteuttaa jo silloin. Nyt kaksi venäläisnaista ovat kaikessa hiljaisuudessa menneet ja ryöstäneet hänen ideansa ja perustaneen Skandinaavisen Kävelyn koulun. Oppitunteja asian tiimoilta saa mm.Kolomenskoen puistossa lauantaisin kello yhdeltä, ja lysti maksaa 300 ruplaa tunti, plus sauvanvuokraus 100 ruplaa. Ryhmä innokkaita skandinaavisen kävelyn opiskelijoita hehkutti televisiossa, kuinka erinomaista liikuntaa se onkaan, samalla kun marssivat sotilaallisen tarkasti ympäri puistoa sauvat kädessä. Venäläiseen tyyliin asiaa todellakin opiskeltiin ja liikkeissä- eli kävelyssä ja sauvojen vuihtomisessa oltiin hyvinkin pikkutarkkoja.
Eli se meni nyt sitten sivu suun.
Seuraavaa yhtä briljanttia yritysideaa PV aikoo kuitenkin pitää käsissään ja toteuttaa sen samantien. Kaikki pöhkönoloiset suomalaiset jutut siis voi listata tähän alle viesteihin, ja täällä tuumitaan mitkä niistä olisivat kehityskelpoisia yritykseksi asti ;))

Ohikiitävä pyörä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Thu, 13 May 2010 08:39:00 +0000

Viimeaikoina on kiirettä pitänyt! Samalla kun työssäkäyvät säädylliset ihmiset hikoilevat toimistoissaan, PV on ottanut alkukesän kauneudesta kaiken irti, ja sotkenut pyörällä ympäri puistoja. Pikkumies istuimessa ja juomapullot korissa on käyty tarkkailemassa erilaisia hiekkapolkuja ja kukkivia puita. On, on täällä kaunista!
Moskova ei ehdottomasti ole pyöräilijän paratiisi. Kaupunki pitää tuntea todella hyvin jotta uskaltaa lähteä pyörällä kauemmaksi. Matkassa on aina jotain pikkumutkaa tai isompaa. Jos ei muuta, niin ainakin alikulkutunneleita, jonne PV ei lähde kantamaan pyörää kun siinä istuu tarakalla 13kg elävä puntti. Tämän takia on tyydyttävä muutamien tuttujen polkujen polkemiseen, ainakin toistaiseksi.

Onneksi kuitenkin perheen tämänhetkinen asuinpaikka on lähes täydellisesti sijoittunut yhden suuren puistoalueen laidalle. Sinne puiden viileyteen PV ja Pikkupuntti kaahaa joka ilta nuuhkimaan metsän tuoksuja. Takapenkin kommentaattori tulkkaa maisemia ja näkymiä omalle, toistaiseksi tuntemattomalle kielelleen ja puistossa norkoilevat sivustaseuraajat heittävät usein kannustusta hekin. "Oi poika, kylläpä äitisi ajatteli hyvin!", "voi, mainiota, katso, tuossa istuu mukana vauva!", "tuollaisia istuimiako voi jostain ostaa?"...
PV sotkee ilmahalki ja hymyilee salaperäistä pyöräilijän hymyä. Moskovassa polkupyöräily on kuin uiminen. Vain harvoille, niille, jotka sitä todella rakastaa.

Kevättä ja rakkautta!

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 30 Apr 2010 07:55:00 +0000

Tavallisella päiväkävelyllään PV ihailee pariakymmentä ahkeraa maalaria yhden päiväkodin aidan kimpussa. Maalinhaju käryää ja aurinko paistaa! Siinä on Moskovan kevät!
Samalla tavallisella päiväkävelyllä, edelleenkin saman aidan kohdalla eräs fiksuun jakkupukuun pukeutunut n. viisikymppinen rouvashenkilö pysäyttää yhden maalareista työssään. "Hei, tuleppas tänne, täällä on jotain tekemistä", sanoo rouvashenkilö napakasti. Maalari tottelee pyyntöä hieman ihmeissään. "Katsoppas, tämä sana tässä-" rouva osoittaa maahan kirjoitettua rakkaudentunnustusta- "siitä puuttuu "kova merkki". Voisitko lisätä sen siihen?" Maalari tarkistaa vielä mihin kohti kova merkki kuuluukaan, ja maalaa sen paikalleen. Rouva katsahtaa jälkeä tyytyväisenä, ja maalarin ja rouvan katseet kohtaavat yhteisymmärryksen ja kuplivan ilon merkeissä.

Tavallisella päiväkävelyllä on usein jotain pikkuisen erityistä. Ne hetket tuovat samanlaisia ilonkuplia myös Pohjoisen Vaimon sisälle. Iloa vappuun!

Pieniä asioita

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 25 Apr 2010 17:36:00 +0000

Yksi ihastuttava asia mitä venäläiset tekee, tapahtuu aina kaupassa kuin kaupassa vihannestiskin luona. PVkin on oppinut tavoille. JOS vihanneksesta voi saada irti jonkin osan, mikä ei ole syötävä ja siitä on ihan turha maksaa, se heitetään pois ennen punnitsemista. Ihan sama onko se osa pieni vai iso. Valkokaalesta revitään irti pari ensimmäistä (tai vaikka kolmas ja neljäskin) lehtikerros, jos ne ovat likaisia/vahingoittuneita/muuten vaan ei silmää miellyttäviä. Tomaatista napsaistaan kannat, niinkuin myös paprikasta (kokeilkaapa, sen saa pois lujalla peukalo-otteella).

Tämä on jotain mikä tuntuu jo niin kodikkaalle ja järkevälle toiminnalle, että PV kaipaa takaisin näihin loogisiin käyttäytymis sokkeloihin silloin kun ei ole Venäjällä. Tällä viikolla hän sai tutustua myös toimintamalliin, joka vie säästämisen vieläkin pidemmälle; pienoinen baabushka otti taskustaan esiin pienen puukon valittuaan ensin hyvän parsakaalen. Sillä hän sitten vetaisi parsakaalesta varsiosan pois ennen punnitusta. Todella kätevää!
Pitääkin valkata hyvä taskuunsopiva puukko mukaan seuraavalla kerralla vihannesostoksille! :D

Naapureiden sopupelejä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 12 Apr 2010 08:53:00 +0000

PV on aina ollut ihmisrakas, ja vielä ihmisrakkautta enemmän, taitaa hänen sydämessään sykkiä rakkaus sopuun ja rauhaan. Tämän ominaisuuden takia hänet on varmaankin viskattu Venäjälle. Täällä kun ei kulu päivää ilman jonkinlaista kunnollista tempperamentin tuuletusta.
Tälläkertaa eripuraa syntyi naapurien kesken. Niiden suloposkien, jotka 3v sitten PV:n perheen muuttaessa Heidän naapuriinsa, toivottivat heidät tervetulleeksi tukkimalla ulospääsyn asunnosta sementtisäkeillä. He olivat nimittäin havainneet että PV on ulkomaalainen, ja siniset silmät, vaalea naama ja vaaleanruskeat hiukset saivat heidät päättelemään että PV on taatusti Moskovaan työnperässä muuttanut laiton maahanmuuttaja. Bingo!
Täytyy myöntää että suhde naapureihin ei ole jatkunut sen jälkeen mitenkään riemukkaasti. Anoppilan naapureiksi on siunaantunut täysin joustavia valoiyksilöitä, PV:n perheen naapureiksi taas jotain aivan muuta. On täytynyt selitellä ja selitellä Esikoiselle, miksi hänen pitää kuitenkin sanoa aina kauniisti "strastuitte", vaikka siihen ei koskaan vastata. Naapureillensa kuuluu olla kohtelias, olivatpa ne minkälaisia pässejä tahansa...ehkä.
Viikonloppuna ovikello pärräsi taas valituksen merkeissä. Syynä oli se, että tämä ulkomaalainen oli ostanut toisenkin pyörän, tunkenut sen(kin) käytävään, ja näinollen naapurin matto likaantuu. Ei siinä vielä mitään. Pyörät pitää poistaa käytävästä, koska naapuri ei mahdu siellä enää jumppaamaan! Mies ilmoitti naapurille, että pyörät poistuvat käytävästä sitten, kun naapuri laahaa sieltä mattonsa pois, ja ruuvaa jumppatelineensä irti seinästä. Jumpata kun voi ihan omassa olohuoneessakin.

ps. PV ymmärtää että käytävä ei ole varsinaisesti yleisen rojun säilytyspaikka, eikä edes pyörien. Nämä kerrostalot eivät vain ole varustettu minkäänlaisilla varastoilla, eikä ulkona ole edes pyörätelineitä. Ainoa vaihtoehto on säilyttää kaikki ylimääräiset kamppeensa parvekkeella, ja se ei aina ole se kätevin paikka. No, seuraamme tilanteen etenemistä.

Keski-Eurooppa, KGB ja korkokengät

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 07 Apr 2010 16:46:00 +0000

PV tutustui Volksgartenin lisäksi viikonloppuna erääseen paikalliseen venäläiseen. Tai no jos totta puhutaan, tutustuminen jäi varsin lyhyeksi, mutta keskustelu oli sitäkin...hauskempi. Näyttää siltä että mitä kauemmin venäläinen asuu ulkomailla, sitä villimpi ja sumeampi hänen oma kuvansa kotimaastansa alkaa olla. Ratkiriemukkaimmat tarinat Venäjän todellisuudesta on PV muuten kuullut Amerikassa jo 20v asuneilta venäläisiltä, jotka eivät ole lähtönsä jälkeen enään tänne koskaan palanneet. Nykyisen kotimaan venäläisvastaisuus sekoitettuna vanhoihin neuvosto-muisteloihin, oma menneisyys ja uusi rikkaampi, kansainvälisempi minä- siinä sitä on tarinaniskijä kerrakseen!
Jokatapauksessa tälläkertaa PV kävi keskustelun venäläisten kyvystä oppia uusia kieliä. Keskustelun venäläinen osapuoli kertoi, että KGB on aivopessyt venäläisten aivot sillätavalla, ettei kielten sujuva ja helppo oppiminen ole mahdollista. Oppimisprosessiin menee aikaa huomattavasti enemmän kuin muilla ihmisillä, sillä ensin on kaadettava mielestänsä ne esteet, jotka KGB aikoinaan sinne asetti. PV oli vaikuttunut. Vastapuolta ei voinut millään tavalla ympäripuhua mielipiteestään. PV tyytyi ainoastaan kipakasti toteamaan, että KAIKKI hänen tuntemansa venäläiset jotka ovat ryhtyneet OIKEASTI opiskelemaan vierasta kieltä, ovat olleet todella nopeita oppijoita.
Itseasiassa PV voisi mielellään lainata KGB:tä, jotta voisi itsekin osoittaa sormella jonnekin suuntaan syyttävästi. Hänkään ei ole koskaan ollut se nopein kielten oppija. Se että itse ei ole se terävin kynä penaalissa jossain asiassa, on tietysti välillä vaikea ottaa tietona vastaan.

Tänään PV huomasi muuten erään mielensä aidan kaatuneen. Se, joka joskus aikoinaan koodasi hänelle päähän tiedon siitä että korkokengät on rumia (ehkä se oli Koiviston presidenttikauden syytä, silloinhan PV oli pikkutyttö (huomaatteko äärettömän loogisuuden)), voi nyt huomata taikansa rauenneen. Korkkarit on kivoja. PV voisi jopa haluta itselleen sellaset kevätkengiksi.

Punainen Vaate

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 31 Mar 2010 07:17:00 +0000

Jokaisella on oma, kiva, henkilökohtainen juttunsa. Se Punainen Vaate, mikä saa leppeimmänkin lehmän sekunnissa raivon valtaan. PV:llä niitä on yksi tai useampia, riippuen päivästä ja omasta vireystasosta. Eilinen vireystaso ei ollut ihan kohdillaan, joten olisi voinut ymmärtää etukäteen että ei tästä hyvä seuraa.

PV:n yksi punaisista vaatteista on kurittomat kakarat. Sellaiset jotka jo kolmivuotiaina omistavat koko maailman, ja joilla ei ole mitään kunnioitusta kodin ulkopuolisia(kaan) aikuisia kohtaan. Sellaiset kuin tämän pihan Artjom, 5v. Tämä kultamussukka ulkoilee aina njanjansa kanssa, täysin kelille sopimattomissa vaatteissa ja ilman leluja, joten kaikelle toiminnalle on jo alkuaan aika suppeat rajat. Njanjakaan ei ole sieltä terhakkaimmasta päästä, seisoo ja juoruaa toisten lastenhoitajien kanssa ja välillä huhuilee väsyneellä äänellä "ei noin saa tehdä".

Artjomin lempipuuha on ollut jo reilun vuoden ajan varastella toisten leluja ystävällisin keinoin. Ensin tulee "pazhaluista" kauniisti, ja jos lapsi ei anna leluaan kädestä (se pitää olla juuri se lelu joka on lapsella kädessä, eikä se mikä on maassa vapaana) niin se otetaan vaikka väkivalloin. PV:llä napsahti siinä vaiheessa, kun naapurin suloposki veti reippain ottein vuosikkaan kädestä lapiota niin että vuosikas läpsähti maahan keskelle kuralätäkköä itkemään. PV avasi suunsa eikä huuto ollut pienillä desibeleillä. Ei mitään vaikutusta, paitsi että tuo ihanuus nostaa kätensä ylös, ja koittaa LÖYDÄ PV:tä. PV jatkaa huutoa eikä poika reagoi mitenkään, mutta lähtee vinkumaan hoitajansa luo "nuo eivät anna minulle lapiota", johon hoitaja lässyttää "voi, ehkäpä ne kohta antaa, ja onhan sinulla kotona oma lapio".

Lastenhoitajat lähtevät yhdessä tuumin pois toisesta päästä puistoa, ilman tavallista maireata "näkemiin, hyvää päivänjatkoa" toivotusta. PV jää puhkumaan, ja esikoinen on riemuissaan. Puiston ainainen kiusankappale sai kunnon tulituksen hänen omalta äidiltään.

Mies kommentoi myöhemmin, että "venäläinen" reagointitapa olisi ollut antaa kunnon läimäys pojalle, kiikuttaa se niskapeppu otteella hoitajansa luo, ja huutaa hoitajalle. Vaan kun tämä suomalainen on tottunut että lapsia ei lyödä, ei vieraita, eikä omia.

ps. On täysin tavallista ja hyväksyttävää läksyttää tuntemattomia lapsia huonosta käytöksestä. Tämä kyseinen poika vaan saa riehua mielin määrin, eikä häntä läksytetä vaikka kaikkia muita kyllä. Ja tiedossa on, että ei ole pojan vika ettei hänellä ole kuria.

pps. Joku suomalainen nainen kuulemma kirjoittaa Kodin Kuvalehteen juttuja Venäjältä. Antakaa anteeksi, PV ei ole lukenut niistä yhtäkään. Jokatapauksessa kys.nainen väittää että venäläiset lapset on yleensä lellittyjä. PV voisi olla eri mieltä. Venäläisissä lapsissa on paljon lellittyjä, ja paljon hyväkäytöksisiä. Nämä lellityt vaan tuppaa pistämään radikaalisti silmään.

Uutisaamu

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 29 Mar 2010 06:41:00 +0000

PV sai soiton aamulla heti Suomesta. Ystävä kysyi "oletko järkyttynyt?". PV ei oikein tajunnut kysymystä, mutta avasi samalla uutissivut ymmärtääkseen lisää. Puhelu Suomeen katkaistiin nopeasti ja vaikka mies eikä anoppi kulje kyseisten asemien kautta töihin, piti tehdä heille tarkistus soitot.

Koko PVn perhe on onnellisesti ollut pois metrosta tuona nimenomaisena aikana. Puhelinverkot on ylikuormittuneet ja niitä kuunnellaan parhaillaan. Suomen suurlähetystö selvittää kovasti kuinka suomalaiset ympäri kaupunkia voivat. PV antoi jo kuittauksensa.

Ja täytyy myöntää, kyllä PV järkyttyi. On äärettömän surullista että tälläisiä asioita voi tapahtua. Suomenkielisen uutisoinnin jälkikommentteihin voisi vielä lähettää täältä pitkän sadattelun. Onko aina pakko olla niin järkyttävän idiootti, (sinä, kuka tahansa!) että pitää väittää että Kremlistä nekin paukut nyt oli tulleet. Kunhan venäläiset huvikseen kansalaisiaan posauttelevat. Haistakaa kuulkaa... (painokelvotonta tekstiä!).

Mummojen kevät

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 27 Mar 2010 09:25:00 +0000

Aurinko tanssii jo koirankakkameressä ja baabushkat on heränneet. He ovat hiipineet koloistaan, enää kun ei kolota jäsenissä pakkanen. Hidasta ja hitaampaa etenemistä pitkin jalkakäytäviä, pieni hymy kasvoilla tai täysi tuittu päällä. Verkkaisuutta katsellessaan PV:n päässä soi paras mummoille omistettu biisi ikinä, mummojen aamu.

Eräs mummo ei kuitenkaan jaksanut enää uutta kevättä. Ystävättäreni isoäiti nukahti eikä enää herännyt näkemään sadannetta elämänsä kevättä. Olihan niitä jo hyvä määrä kertynytkin. Ystävätär on toipunut tiedosta jo hyvin, vaikka toki muistelee paljon mummoa joka äidittömälle tytölle toimitti äidin virkaa läpi elämän.

Tänä keväänä Venäjän Valtiollinen Hidaste on tosin kaivertanut ystävätärtä enemmän kuin yleensä. Hän ei päässyt matkustamaan hautajaisiin ja sukulaisten luo, sillä maastapoistumis viisumin tekemiseen menee se 20 päivää. PV voi helposti kuvitella laiskan, venyvän toimistotyöntekijän äänen, silmäluomien hitaan, ylimalkaisen liikeen ja toteamuksen "mitä se meille kuuluu jos mummosi on kuollut".

PVkin teki kyseisen viisumin ja aikoo käydä pienellä happihyppelyllä Keski-Euroopassa. Tekee välillä hyvää todeta, että onhan siellä kaunista ja rikasta, mutta minun paikkani, on Minun Moskova.

Pikakaurapuuroa

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 31 Jan 2010 19:27:00 +0000

Tänä iltana tuli yhtäkkiä sellainen tunne että miksipä ei. Että ehkäpä sittenkin. Kaikki tuntuu nyt juuri oikealta ja hyvältä. Lapset nukkuu, puuro kiehuu ja huomenna tulee taloon televisio. (Se onkin PV:n perheen ensimmäinen televisio koko Venäjällä asumisaikana)

PV:n sisällä on tapahtunut viimeaikoinan pienempiä ja suurempia myrskyjä. Sellaisia joita lähtee käyntiin kun lapset ovat sairaita, kun itse valvoo pari viikkoa perätysten kuunnellen yskimistä ja itkunpurskahduksia. Ja sellaisia myrskyjä joita tapahtuu kun on tietyn ikäinen, kun on asunut tietyn ajan yhteensä ulkomailla, kun ollut tietyn ajan kotiäitinä ja kirjoittanut tietyn ajan blogia.

Itseasiassa hän oli jo päättänyt että tämä on tässä, antaa olla. Kengät oli jo jalassa ja takki päällä. Ja nyt sitten hiljaisen tyytyväisyyden keskellä hän ottikin kengät pois jalasta ja laittoi takin uudelleen naulakkoon.

Tämä on tälläistä venäläistä pikakaurapuuroa maidolla. Samanlaista mitä tuossa liedellä kiehuu. Sitä pitää kiehuttaa noin kymmenen minuuttia, parempi viisitoista, tosin paketissa lukee että kolme. Antaa olla sellaista mitä olikin. Tämän blogin nimittäin.

Kivikukkaset

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 16 Jan 2010 12:47:00 +0000

Tänä iltana PV aikoo aukaista nutturansa, nakata harteille puuhkansa, vetää kiiltävät saappaat jalkaan ja rientää kodinulkopuolisiin, kultturelleihin menoihin. Prokovjevin baletti kutsuu häntä ja ystävätärtä, joiden venäläisiä miehiä ei saa enää millään houkutuksella balettiin tai oopperaan koska ovat saaneet niistä yliannostuksen jo pieninä poikina. Neuvostoaikaisten lastenkasvatus ihanteiden mukaan tänäkin iltana yleisön joukossa on varmasti myös pikkulapsia ja alakoululaisia. Ja kaikki käyttäytyvät hyvin.

Vuodenvaihde meni ihastuttavasti lomaillen ja nauttien talvesta koko perheen kanssa. Bloggaus jäi taka-alalle, ja PV on kriiseillyt ja miettinyt jatkaako tätä vai eikö. Miksi hän ylipäätänsä kirjoittaa ja kenelle? Näitä kysymyksiä hän tuumailee edelleenkin ja varmaankin tammikuun aikana osaa tehdä päätöksensä, jatkuuko Minun Moskova elämäänsä vain internetin ulkopuolella, tai ehkä jopa salasanan takana. Nyt PV kuitenkin pistää pohdinnan tauolle ja lähtee nauttimaan Kivikukkasista.

Kaikille lukijoille ihastuttavaa, rikasta, elämyksellistä, tavallista, kaunista, ihmeellistä ja hyvää uutta vuotta 2010!

Joulun taikaa

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 25 Dec 2009 09:07:00 +0000

Jouluaatto meni aika tavalliseen tapaan. Koko perhe heräsi seitsemän aikaan, söi yhdessä aamiaisen, Mies lähti töihin ennen kahdeksaa. Päivään kuului mm. kämpän siivous, ikkunoiden pesu, pari kokkaushetkeä, piparitaikinan loppuunleipominen, mäenlaskua sekä lumiukon ja lumilinnan tekemistä. Mies tuli kotiin kymmenen maissa jolloin vielä syötiin iltaruoka poikasten jo nukkuessa. PV ihaili yöllä miten kirkkaasti jouluvalot ikkunassa heijastuvatkaan vastapestyihin ikkunoihin...

Joulupäivä alkoi tuntia myöhemmin. Mies lähti tuntia myöhemmin töihin, ja poikasten kanssa on päivä käynnistynyt yleisellä puuhailulla, muutamalla kirjan lukemisella ja järjestelemisellä. Pian syödään päiväruoka ja sitten mennään pulkkamäkeen. Esikoisen kanssa saatetaan tänään myös askarrella joulukuuseen koristeita, mikä varmaan käydään viikonloppuna ostamassa. Mies odottaa kovasti uudenvuodenlomaa mikä starttaa ensi viikon torstaina.

Näin eksoottista on tämän perheen jouluilu keskellä kiireistä työviikkoa Moskovassa. PV toivottaa erityisempää ja taianomaisempaa joulua kaikille lukijoille ketkä sitä halajaa. Syökää hyvin, voikaa hyvin ja älkää kiukutelko lahjoista! ;)

Miinukselle menee

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 15 Dec 2009 07:12:00 +0000

Tänään olisi pitänyt lähteä aamupäivällä tekemään kunnon ruokalastaus-ostokset (ja vähän uudenvuodenlahjoja siihen päälle) Ashaniin. Vaan eipä appiukosta kuulu vielä mitään. Syykin lienee selvä, sillä verhojen aukaisun jälkeen paljastui parin sentin jääkerros ikkunan sisäpuolelta. Yandexin mittari kertoo Moskovassa olevan -27 pakkasastetta, jiihaa! (siis- ehkä se Lada Samara ei kuitenkaan starttaa, vaikka eilen ihan toista appiukko väitti)

Pitäkää hulluna, mutta PV rakastaa Moskovaa pakkasella. Siis kunnon pakkasella, silloin kun mennään sinne kolmenkymmenen kieppeille ja sen ali. On lumoavaa seurata ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Kadunvarrella voi rupatella yhtä joutilaana plus kuin miinus kolmessakymmenessä. Moskovalaiset näyttävät luonteensa. Kukaan ei valita, mikään paikka ei mene kiinni, kaikkea voi tehdä niinkuin ennenkin. Ehkäpä hän on tätä ennenkin hehkuttanut, mutta se on vain ihailtavaa!

PV on kyllä tavannut toisinajattelijoitakin. Usein Moskovassa asuvat ulkomaalaiset osaavat ruikuttaa jos jotain ongelmaa tulee miinusilmoilla. Jos jonkun huoltomiehen Lada ei käynnistynytkään, tai ikkunasta vetää. (itseasiassa useistakin ikkunoista vetää ja sen takia kodintarvike kaupoista löytää talvisin suuria muovitiivisterullia muutamalla ruplalla, joita baabushkat rahtaa koteihinsa)
Kuinkahan monta vastaavaa megapolista on maailmalla, mikä säilyttää toimintakykynsä lumimyrsyssä, tai parin viikon paukkupakkasputkessa vastaavalla tavalla? Vaikka toisaalta, mikäpäs tässä Moskovassa elellessä, tännehän se koko maan budjetti on suunnatukin ;)

Suurperheen elämää

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 14 Dec 2009 08:16:00 +0000

Anopin viesti ei ole jäänyt kuluneet vuoden aikana ymmärtämättä. PV miehineen on siirtynyt jostain tavallisesta ja normaalista jonnekin käsittämättömälle elämänalueelle, jota miehen suvussa ei ole ennen ollut. He ovat suurperhe! Anoppi ei ole selvästikään vielä täysin osannut valita kantaansa, surkutellako vai ollako iloinen. Tosin kun miniä ei itse ymmärrä valittaa, niin jonkunhan sen pitää tehdä.

Yleensä huokailu ja surkuttelu kajahtaa eetteriin puhelinlinjoja pitkin pari kertaa viikossa. Useimmin toistuva pohdinnan aihe on, kuinka vaikeaa on kahden lapsen kanssa käydä tekemässä ruokaostokset. Noin 8 kertaa kuukaudessa toistuvasta todistelusta huolimatta, PV ei ole onnistunut vakuuttamaan ettei ruokaostosten tekeminen ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on hyvinkin sujuvaa, vaikkei ihan kaikkea rattaiden päällä ja alla saakaan tuotua.

Käsittämättömintä anopin draamailussa on kuitenkin ne puhelinkeskustelun hetket on PV on ajatellut koittaa uutta taktiikkaa: "Aivan, enhän minä sinne voi mennä käymään, niin hankala mennä metrolla kahden lapsen kanssa ja olen niin väsynytkin". "No höpöhöpö", vastaa anoppi. "Tottakai voit mennä, eihän siinä ole mitään vaikeaa. Koitapa nyt ryhdistäytyä, asioita pitää saada myös joskus tehdyksi".

Aivan. Eihän sitä niin tullut ajatelleeksikaan.