Minun Moskova

Joulun taikaa

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 25 Dec 2009 09:07:00 +0000

Jouluaatto meni aika tavalliseen tapaan. Koko perhe heräsi seitsemän aikaan, söi yhdessä aamiaisen, Mies lähti töihin ennen kahdeksaa. Päivään kuului mm. kämpän siivous, ikkunoiden pesu, pari kokkaushetkeä, piparitaikinan loppuunleipominen, mäenlaskua sekä lumiukon ja lumilinnan tekemistä. Mies tuli kotiin kymmenen maissa jolloin vielä syötiin iltaruoka poikasten jo nukkuessa. PV ihaili yöllä miten kirkkaasti jouluvalot ikkunassa heijastuvatkaan vastapestyihin ikkunoihin...

Joulupäivä alkoi tuntia myöhemmin. Mies lähti tuntia myöhemmin töihin, ja poikasten kanssa on päivä käynnistynyt yleisellä puuhailulla, muutamalla kirjan lukemisella ja järjestelemisellä. Pian syödään päiväruoka ja sitten mennään pulkkamäkeen. Esikoisen kanssa saatetaan tänään myös askarrella joulukuuseen koristeita, mikä varmaan käydään viikonloppuna ostamassa. Mies odottaa kovasti uudenvuodenlomaa mikä starttaa ensi viikon torstaina.

Näin eksoottista on tämän perheen jouluilu keskellä kiireistä työviikkoa Moskovassa. PV toivottaa erityisempää ja taianomaisempaa joulua kaikille lukijoille ketkä sitä halajaa. Syökää hyvin, voikaa hyvin ja älkää kiukutelko lahjoista! ;)

Miinukselle menee

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 15 Dec 2009 07:12:00 +0000

Tänään olisi pitänyt lähteä aamupäivällä tekemään kunnon ruokalastaus-ostokset (ja vähän uudenvuodenlahjoja siihen päälle) Ashaniin. Vaan eipä appiukosta kuulu vielä mitään. Syykin lienee selvä, sillä verhojen aukaisun jälkeen paljastui parin sentin jääkerros ikkunan sisäpuolelta. Yandexin mittari kertoo Moskovassa olevan -27 pakkasastetta, jiihaa! (siis- ehkä se Lada Samara ei kuitenkaan starttaa, vaikka eilen ihan toista appiukko väitti)

Pitäkää hulluna, mutta PV rakastaa Moskovaa pakkasella. Siis kunnon pakkasella, silloin kun mennään sinne kolmenkymmenen kieppeille ja sen ali. On lumoavaa seurata ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Kadunvarrella voi rupatella yhtä joutilaana plus kuin miinus kolmessakymmenessä. Moskovalaiset näyttävät luonteensa. Kukaan ei valita, mikään paikka ei mene kiinni, kaikkea voi tehdä niinkuin ennenkin. Ehkäpä hän on tätä ennenkin hehkuttanut, mutta se on vain ihailtavaa!

PV on kyllä tavannut toisinajattelijoitakin. Usein Moskovassa asuvat ulkomaalaiset osaavat ruikuttaa jos jotain ongelmaa tulee miinusilmoilla. Jos jonkun huoltomiehen Lada ei käynnistynytkään, tai ikkunasta vetää. (itseasiassa useistakin ikkunoista vetää ja sen takia kodintarvike kaupoista löytää talvisin suuria muovitiivisterullia muutamalla ruplalla, joita baabushkat rahtaa koteihinsa)
Kuinkahan monta vastaavaa megapolista on maailmalla, mikä säilyttää toimintakykynsä lumimyrsyssä, tai parin viikon paukkupakkasputkessa vastaavalla tavalla? Vaikka toisaalta, mikäpäs tässä Moskovassa elellessä, tännehän se koko maan budjetti on suunnatukin ;)

Suurperheen elämää

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 14 Dec 2009 08:16:00 +0000

Anopin viesti ei ole jäänyt kuluneet vuoden aikana ymmärtämättä. PV miehineen on siirtynyt jostain tavallisesta ja normaalista jonnekin käsittämättömälle elämänalueelle, jota miehen suvussa ei ole ennen ollut. He ovat suurperhe! Anoppi ei ole selvästikään vielä täysin osannut valita kantaansa, surkutellako vai ollako iloinen. Tosin kun miniä ei itse ymmärrä valittaa, niin jonkunhan sen pitää tehdä.

Yleensä huokailu ja surkuttelu kajahtaa eetteriin puhelinlinjoja pitkin pari kertaa viikossa. Useimmin toistuva pohdinnan aihe on, kuinka vaikeaa on kahden lapsen kanssa käydä tekemässä ruokaostokset. Noin 8 kertaa kuukaudessa toistuvasta todistelusta huolimatta, PV ei ole onnistunut vakuuttamaan ettei ruokaostosten tekeminen ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on hyvinkin sujuvaa, vaikkei ihan kaikkea rattaiden päällä ja alla saakaan tuotua.

Käsittämättömintä anopin draamailussa on kuitenkin ne puhelinkeskustelun hetket on PV on ajatellut koittaa uutta taktiikkaa: "Aivan, enhän minä sinne voi mennä käymään, niin hankala mennä metrolla kahden lapsen kanssa ja olen niin väsynytkin". "No höpöhöpö", vastaa anoppi. "Tottakai voit mennä, eihän siinä ole mitään vaikeaa. Koitapa nyt ryhdistäytyä, asioita pitää saada myös joskus tehdyksi".

Aivan. Eihän sitä niin tullut ajatelleeksikaan.

Jälkimaininkeja

noreply@blogger.com (Noppuli) — Thu, 10 Dec 2009 07:44:00 +0000

Sunnuntaina vedettiin taas siniristilippua salkoon ja muisteltiin sotia. Mietittiin että mitä se suomalainen kulttuuri on, (niin, mitä se muuten on?) ja kuinka me sitä vaalitaan ja arvostetaan.

PV:n perheessä jäi kyseinen juhlapäivä taas kerran juhlimatta. Vaikka PV osasi 7v iässä ulkoa "siniristilippumme", "Oi maamme Suomi" sekä Finlandia hymnin, hän ei koskaan osannut tuntea sitä oikeaa sykähdystä sydämessään silloin kun lippuja vedettiin salkoon. Ehkäpä hän jossain sopukassaan tiesi tulevaisuutensa maanpetturina, venäläisen vaimona. Yläaste iässäkään ei ryssittely koskaan sujunut yhtä hyvin kuin muilta ikäsiltään, joita oli ihan varmasti myös kotona treenattu paljon perusteellisemmin kuin häntä. Mitä muutakaan tälläisesta on voinut sitten tulla?

Nyt kun perheestä on 3/4 venäläisiä, ja 3/4 suomalaisia, on vaikea tiristää kyyneliä kummankaan maan minään sotaan tai itsenäisyyteen liittyvinä juhlapäivinä. Yksityiskohdat siitä miten sekä äidin että isän sukulaiset ovat ikuisuus sitten koittaneet tappaa toisiaan, ja siinä myös onnistuneet saa jäädä poikasten osalta myöhemmälle iälle kuultavaksi. Äärettömän vaikea on kaivella asiasta myöskään mitään ylpeydentuntoa. Ja pitäisikö? Ja jos pitäisi, niin miksi?

Kaikesta tästä epäisänmaallisuudesta ja paheellisuudesta huolimatta PV puurtaa arkipäivässään yhden pienen suomalaisen asian puolesta. Nimittäin suomen kielen. Hän jatkaa sen puhumista itsepäisesti jälkikasvulleen, vaikka eräs ystävätärkin viikko sitten julisti, ettei nuorempi lapsi tule koskaan oppimaan suomea, koska ei siellä syntynyt. PV uskalsi väittää vastaan, ja odottaa mielenkiinnolla kuinka asian kanssa käy.

Sopivasti lihava

noreply@blogger.com (Noppuli) — Thu, 03 Dec 2009 15:01:00 +0000

Niin järkevä yhdistelmä kuin se onkin, PV sortui tuhat tuntia valvoneena vertailemaan Ikean kahvilan lastenpuolella istuvia vanhempia itseensä ja mieheensä. Koska sisäinen kauneus ei tässä kaupungissa saa miesten päitä kääntymään (ja jonkintakia on äärimmäisen tärkeää saada miesten päät kääntymään. Siinäpä elämäntehtävää konsanaan), on varsin selvää että myös suurinosa pikkulasten äideistä näyttää juuri astuneensa kauneussalongin ovesta ulos.
Vertailu ei tälläkertaa kuitenkaan kohdistunut siihen kellä on suurin pakkelikerros ja korkeimmat kipokkaat jalassa, vaan vyötärönympärykseen. Näytti nimittäin siltä että jokainen vastasynnyttänytkin nainen omaa helposti ampiasvyötärön, mutta hänen puolisonsa ei ole koskaan myöhästynyt iltaruualta. Paremminkin niin, että on ehtinyt syödä parikin jämerää päivällistä perätysten.
Koska vastaava näky ei ole todennettu ainoastaan Ikeassa vaan ympäri kaupunkia, uskalsi PV kertoa empiirisestä tutkimuksesta myös Miehelleen (yleensä on turha latoa mutu-tietoa tiskiin venäläiselle miehelle. Jos osaa mainita pari Tutkimusta niin eiköhän keskustelua synny). Ja taas kerran viisastui lisää siitä, mitä venäläinen ajattelee. On kuulemma tehty Tutkimus jonka mukaan venäläinen nainen pitää enemmänkin reippaasti pyöreävatsaisista kuin sopusuhtaisista tai laihoista miehistä.

Tämäpä myös vinkiksi kaikille niille suomalaismiehille, jotka ovat google analyticsin mukaan eksyneet tänne blogiin hakusanalla "venäläinen nainen".

ps. eikö kenenkään muun mielestä ole ihan päätäpuistattavan tasa-arvoista näissä ihanissa länsimaissa. Kyllä nainen on ihan tasa-arvoinen miehen suhteen, kunhan vain pysyy koossa 36 koko ikänsä ja täyttää otsansa, huulensa ja etumuksensa muovilla...ah. Naiset myös itse tuntuvat olevan kyseisen tasa-arvo mallin suuria kannattajia.

Arvonta!

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 21 Nov 2009 19:23:00 +0000

Tämä blogi ei ole täyttänyt elinaikanaan minkäänlaisen kunnollisen blogin piirteitä. Ei ole kuvia, ei ole listoja tai kivoja arvontoja.
Nyt koitetaan täyttää näistä yksi osa.

PV sai tvkaistalta entisenä käyttäjänä "pikkujoululahjan" eli muutamia ylimääräisiä käyttäjätunnuksia jaettavaksi kavereille. Se on siis netin kautta toimiva Suomen tv, olisikohan 8 kanavainen. PV päättikin jakaa kaksi niistä näin blogin kautta, ihan vain parin pikku ehdon saattelemana:
1.olet ulkosuomalainen (hauskempaa ja hyödyllisempää heille, mielestäni. Suomessa asuvana on helpomaa katsella suomi telkkua)
2.lupaat ja vannot kautta kiven ja kannon, ettet paljasta nimeäni blogissani tai netissä ylipäätään kellekään. Se nimittäin tulee käyttäjätunnuksen yhteydessä (no, ei ihan ihan kokonaan, mutta silti!).
3.olet todella mukava, viehättävä ja mukaansatempaava tyyppi
4.mielestäsi blogini on ihan todella huippu

Ok...eiköhän se riitä. Kaikki kohdat on pakko täyttyä, ja kaikessa muussa saa valehdella paitsi 1. ja 2. kohdissa. 3 kohta ei voi mennä pieleen, jos eksyit blogiini! ;)

SIISPÄ. Laita kommentti lootaan, ja nopsaan! Sunnuntai-iltaan mennessä klo.22.00 Moskovan aikaa pitää olla kommentti laitettu, ja sitten pistän nimet hattuun ja Miehen arpomaan.

ps. Tvkaistan käyttö edellyttää tiettyä nopeutta tietokoneelta- tai siis nettiliittymältä. Jos nettisi on etana, ei kannata osallistua. Voit käydä lukemassa etukäteen kyseisestä asiasta osoitteessa http://alpha.tvkaista.fi
Ja lahja on kuukaudeksi.

OK! Osallistumis aika on päättynyt. Tulos ilmestyy tänne tunnin kuluessa :)

ARVONTA on suoritettu!!
Kirjoittelin kaikkien nimet paperille, piilotin ne pojan pipoon josta mies äsken onki kaksi nimeä: "rotterdamin riitta" ja "ebrufin"!
Toivottavasti suomitelkku tulee käyttöön! Voitte ottaa minuun yhteyttä s-postilla osoitteeseen noppuli at yahoo com jotta voin lähettää teille käyttäjätunnukset.

Bongaa maahanmuuttaja

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 10 Nov 2009 08:46:00 +0000

PV on ymmärtänyt viimeaikoina vasta olevansa mamu, eli maahanmuuttaja. Maahanmuuttajat ovat niitä, jotka muuttavat kotimaastaan pois ulkomaille, keihästääkseen saaliikseen joko paikallisen miehen tai naisen, viedäkseen jonkun paikallisen työpaikan, sekä jos hyvin sattuu, nauttiakseen paikallisista sosiaalietuisuuksista.
Hän on toistaiseksi ainoastaan saalistanut miehen, mutta jos muutkin kriteerit täyttävät osiot olisivat hänelle mahdollisia, niin miksipä ei.

Hitaasti mutta varmasti hän on alkanut myös ymmärtämään sen, että paistaa kadulla väkijoukosta ihan yhtä varmasti kuin venäläinen nainen Helsingin katukuvasta. Kyllä, Moskovan kaduilta on todella helppo bongata maahanmuuttaja, etenkin eurooppalainen. Ne ovat yleensä niitä...mitensennytsanoisi- tyylittömiä.

PV on koittanut pikkuhiljaa sulautua massaan. Eilenkin yritystä oli kovasti. Hän oli päättänyt hankkia pitkävartiset talvisaappaat (käytetään niitä lämpimiä trekkauskenkiä sitten Suomessa käydessä...). Niimpä hän suuntasi kauppaan- laittoi tuulipuvun päälle, alle lämpimän kerraston, lenkkarit jalkaan, painot jalkoihin ja menoksi!

Öh...varmaan ymmärsitte homman nimen. Ei kukaan rullaa tuulipuvun lahjetta ylös, ota painoa irti nilkasta ja paljasta villakerrastoaan jotta sovittaisi jalkaan fiiniä nahkasaapasta. Paitsi se maahanmuuttaja.

Välipalaksi- mainos!

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 01 Nov 2009 21:42:00 +0000

Porushka Porushka Parania,
minkä takia sinä rakastat Ivonia?
Oi, minä rakastan Ivonia,
koska hänen päänsä on kihara,
kiharat ovat olkapäille asti.
Minä rakastan nuorta Ivonia!

Prosessi etenee...

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 27 Oct 2009 07:59:00 +0000

Eteläisen Moskovan päihdetyön poliklinikalla ei ollut ruuhkaa. Ei ollut onneksi myöskään trippailevia asiakkaita niinkuin kaksi vuotta sitten. Pienen hetken jonotusta ja sitten seisomaan Hibiskuksen alle matolle. Kädet eteenpäin, kämmenet kattoa kohden, silmät kiinni. Sitten oikean, ja sitten vasemman käden etusormella pikainen kosketus nenänpäähän. Atlitsno! Leima paperiin- näinollen tämä suomalainen nainen ei ole narkomaani.
Hyvä tietää.
Seuraavana aamuna Lada Samara suuntaa nokkansa Tuberkuloosi poliklinikalle. Mikrobeja tappavat lamput on sijoitettu kätevästi ainoastaan lääkärien huoneisiin. Käytävillä muutamat ovat varustautuneet kasvosuojuksin, jotkut köhisevät kuin viimeistä päivää. Onneksi maksulliseen röntgeniin ei tarvitse jonottaa. Kaikki käy nopeasti ja siististi. (Toivottavasti sieltä ei tullut tuberkuloosi tartuntaa...)
Vielä yksi verikoe ja papereiden kimppuun!

Duumasta toiseen

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 19 Oct 2009 11:58:00 +0000

Moskovan kaupungin duumavaalit käytiin viikko sitten. Uuden duuman kunniaksi, PV on viimeaikoina tuunannut. Konttaillut olkkarin lattialla, leikellyt kaavoja ja tuumaillut mitä kaikkea uutta voi tehdä vanhasta. On suorastaan raastavaa laittaa roskikseen vanhoja vaatteita, kun minkäänlaista vaatteiden kierrätys systeemiä ei ole. Siksi tuunaus.

Muutakin vanhaa mutta toisaalta tuttua on työn alla. PV kävi taas armeliaasti luovuttamassa pari putkiloa verta HIV-testiä varten. Näiden Moskova vuosien aikana HIV-testi on tultu tehtyä jo niin useaan otteeseen, että luulisi että vähemmästäkin voisivat uskoa....raskausaikana HIV-testi kuului tehdä 3 kertaa!
Tämä verenluovutus tutkimustarkoituksiin liittyy kuitenkin oleskeluluvan hakuprosessiin. Alkuoleskeluluvalla kun on vuoden ollut maassa, saa hakea pysyvää oleskelulupaa. Ja jos osottautuu HIV-positiiviseksi, niin koko lupaa ei voi hakea. Joten prosessi pyörähti käyntiin tujakan sairaanhoitajan pyöräyttäessä likaisen näköisen letkunpätkän kiristämään käsivartta ja sen jälkeen reipasotteinen, kaunistelematon piikin rusautus ihon sisään. Ei PV ole piikkikammoinen. Mutta voi sen toimituksen tehdä ilman mustelmiakin, varmasti voi!

Koko ongelmia

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 06 Oct 2009 06:36:00 +0000

Sunnuntai sujahti sutjakkaasti parissa eri ostoskeskuksessa. Vaikka missiona olikin saada miehelle uudet kengät ja housut (ja missio jäi täyttämättä), niin tottahan toki siinä sivussa piti pari paitaa ja kenkää sovittaa emännänkin.
Virhe.
Moskovassa kaikki suuruus loppuu, kun sukeltaa naisten kenkähyllyjen väliin. Hillittömässä kenkäparatiisissa riveittäin jatkuvat koreat saapikkaat loppuvat kokoon 39. Kertokaapa, miten ihmeessä nämä varreltaan usein pitkätkin naiset pysyvät pystyssä, jos maavaraa on vain 37/38 kokoisen jalan verran?

PV on ollut tässä tilanteessa jo niin monta kertaa, mutta kuvittelee aina seuraavalla kerralla asian olevan jo muuttunut. Vaikka on nähnyt tuhat kertaa jo mainoksen metrossa ISOJEN naisten ja miesten kaupasta, jossa löytyy myös ISOJA kenkiä naisille, koosta 40 ylöspäin! Huoh...

Toinen täysin absurdi kokoon liittyvä asia tuli taas apteekin kassan kautta kotiin. Nestemäisessä muodossa olevat lääkkeet mitkä on pakattu Venäjällä, ovat yleensä aina liian suurissa lääkepulloissa. "Yskänlääkettä, 50ml" voi lukea pullossa, ja pulloon mahtuisi kuitenkin 100ml. PV on saanut tähän myös selityksen. "No kun ei ole ollut sopivaa pulloa, siksi ne on pakattu niin". Ahaa. Johan selkis.

Harrastekerho kokoon

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 02 Oct 2009 20:20:00 +0000

Tähän aikaan vuodesta, kun tuuli repii puut vaakatasoon ja sade tekee maahan uusia polkuja, on ihmisten määrä herätä innostumaan. Syksyllä pitää aloittaa uusi elämä, ostaa erinlaiset saappaat ja värjätä tukka pinkiksi. Kannattaa aloittaa laihis tai pitsinnypläyskerho. Mikä tahansa uusi sallitaan!

Pohjoisen Vaimokin päätti liittyä tuohon reippaiden joukkoon. Hänhän on jokatapauksessa äityis"lomalla" ja ylimääräistä aikaa kuulemma juuri tuohon elämänvaiheeseen on jaettu suurella soppakauhalla. Naistenlehdistä sen näkee. Äityislomat on niin inspiroivia. Kuka kirjoittaa kirjan tai pari, taikka vetää taskustaan esiin täydellisen yrityssuunnitelman. Siinähän se, vauva, sivussa menee.

Siispä, PV:llä on nyt harrastus, ainoa juttu mikä puuttuu on se kerho ja ne ihmiset keiden kanssa sitä voi toimittaa. Jos kiinnostaa, liity joukkoon! Se menee näin. Keksi itsellesi oikein tärkeä asia, uusi tai vanha, mutta todella kiinnostava. Mieti sitä paljon. Jos se on kirjan kirjoittaminen, tuumaile päivät pitkät mitä voisit kirjoittaa ja miksei sitäkin, mitä tykötarpeita siihen mahdollisesti tarvitaan. Jos se on maalaamista, suunnittele maalausten kokoa, aihetta, tekniikkaa, värimaisemaa pitkään ja hartaasti. Useita päiviä. Aamuin, aamupäivin, illoin.

Tämä se siis on. Harrastuksen nimi on "sitten kun minulla on aikaa". Se voi olla halpaa, tai jopa ilmaista. Sitä voi tehdä missä vain ja milloin vain. PV harrastaa sitä esimerkiksi yöllä kello 1-3 välillä, kun tyynnyttelee kirkuvaa vauvaa. Sen jälkeen hän ottaa pienet kauneustorkut ja jatkaa tärkeää harrastustaan aamuviidestä eteenpäin, kunnes vauva päättää nukahtaa kello kahdeksan. Sumunsekaiset päivät menevät siinä sivussa, uuden harrastuksen parissa kevyesti ja mukavasti.

Toivottavasti sinäkin liityt tähän kerhoon!

Kaikkihan Sergein tuntee

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 28 Sep 2009 10:20:00 +0000

On helppoa kuvitella, että jokainen joka tuntee venäläisiä, tuntee myös Sergein. PV tuntee heitä aika monta....tässä teille kolme!

Sergei, pian 50v.

Sergeillä on ystävälliset silmät, harmaa siilitukka ja tatuointien peittämät käsivarret. Hän asuu Pohjois-Moskovassa neuvostoaikaisessa monelle perheelle suunnitellussa yhteisasunnossa, millaisia ei ole enää täällä paljon jäljellä. Korkea katollisen kahden makuuhuoneen asunnon Sergei jakaa juopon äitinsä, sydämellisen vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Kyllä. Sergei rakastaa lapsia. Niitä hänelle suotiin joka seitsemäs vuosi.
Sergei on nähnyt kaksi avioliittoa, pidemmän ja lyhyemmän. Hän on istunut useasti vankilassa, ja kiertänyt katuja. Hän on tapellut, ryypännyt...Puhunut rumemmasti ja vielä rumemmasti. Rumimmasti.
Nyt hän kasvattaa elainkauppoihin kaloja. Asunnon harmaa käytävä on täynnä vilkkaita akvaarioita, joissa uiskentelee tuhansia pikkueväkkäitä. Perheen olo/makuuhuone on sisustettu mielikuvituksella. Korkea kerrossänky on kyhätty vanhoista ovista remonttikorokkeiden päälle. Siinä nukkuu kerroksittain koko perhe.
Sergein lempeääkin lempeämi, paksulettinen vaimo pitää suurperheen elämää käsissään tottunein, rennoin ja lujin ottein. Hän käy töissä lastentarhassa, ja iltaisin kokkailee perinneruokaa josta tulee hänen hyppysissään gourmeta.
Sergei, pian 50v. on onnenmies.

Sergei, pian 40v.

Sergei näyttä ihan kuin naapurinpojalta. Tai sitten hän on ala-asteen luokkakaveri. Sergeihin törmää melkein joka päivä. Hänellä on seitkytluvun rillit, ei muotiluomukset, sekä kadulta adoptoitu koira, joka tottelee Sergein jokaista kulmakarvankohotusta. Vieraiden on parempi kuitenkin pysyä siitä kaukana.
Sergei syntyi keskiluokkaiseen perheeseen. Kun isä on keskiluokkainen bisnesmies, se tietää tiettyjä etuuksia. Kuten omaa asuntoa ilman ponnisteluja. Mutta kun asunnon saa itselleen vielä betonimöhkäleenä, eikä itsellä ole mielenkiintoa materiaa kohtaan, niin yhtälönä se näyttää vielä useammankin vuoden jälkeen tältä-
Sergei asuu koirineen pahvilla vuoratussa kaksiossa, hienostoalueella.

Sergei on fiksu mies. Ei sillä tavallisella tapaa, vaan erilaisella. Sergei tietää paljon asioita, ja pääsi opiskelemaan MGU:n yhteen vaativimmista linjoista. Se vaativa linja oli tosin sen verran tylsistyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan, että hän jätti sen kesken. Sen jälkeen Sergei on tehnyt keikkahommia tietokoneeltaan käsin aina kun haluaa.
Sergei on myös ystäväpiirinsä uniikki. Hän teki laskusuorituksia kavereiden kanssa kuinka kalliiksi vaimo tulee per vuosi. Rahasumma mihin he päätyivät, oli sen verran korkea, että Sergei päätti ettei vaimoa tarvitse. Kaikki muut päätyivät kuitenkin vastakkaiseen ratkaisuun, sen kalleudesta riippumatta.
Sergei pian 40v, on vapaudenmies.

Sergei, pian 30v

Sergei on kaunis ja tuikkivasilmäinen. Hänellä on hauska nauru, ja valloittava persoona. Hänellä on hurmaava pieni tytär.
Sergei tappoi aikaa lapsuudessa ja nuoruudessa paljon kaduilla. Onneksi ei tappanut muuta kuin aikaa, vaikkakin ryösti paljon. Keho tottui moniin huumeisiin. Katulapsella se on kai niin helpompaa.
Jossain vaiheessa Sergei pääsi siskonsa avustuksella kadulta pois. Sai ensimmäisen työpaikan, perkasi kalaa päivävuoroissa, yövuoroissa, aamuvuoroissa...Muutaman vuoden kaloja perkattuaan Sergei lähti opiskelemaan työnsä ohessa. Hän on insinööri.

Nykyään insinööri Sergei tekee töitä tietokoneella. Kädet eivät enää haise kalalle. Hän myös tapasi sellaisen oikeanlaisen nuoren naisen, ja meni naimisiin. Heidän tyttärensä on pian 2v. Sergeillä on enää vain yksi ongelma. Hän pitää vaimostaan, mutta hänen ystävänsä eivät. Siksipä he eivät paljon enää Sergeillä käykään.
Sergei pian 30v, on selviytyjämies.

Summaus akkojen kesästä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 25 Sep 2009 07:39:00 +0000

Syyskyy, eli kansankielisesti akkojen kesä on mennyt nopsaan. Tälle akalle tosin varsin kylmä kesäksi, ihan toisenlainen kuin parina viime vuotena. Ei siis kesäinen vaan syksyinen, viileä ja sateinen.

Kuukauden ihastuttavin kohde oli ehdottomasti eräs paikka Volgan varrella. Vihdoinkin, vihdoinkin sitä kauan pyydettyä ja kaivattua Venäjän matkailua koko perheen voimin. Teltta pystyyn ja päiväksi pulikoimaan Volgaan. Isonveljen mielipide oli, että "asutaan täällä siihen asti kunnes ollaan vanhoja". Toinen asiantuntijalausunto Isoltaveljeltä oli "tämä maa on ihana, vaikka ollaankin Etelä-Moskovassa, niin tämä on kuin Italia, täällä vain puhutaan venäjää"

Kuukauden floppi oli "Moskova ulkomaalaisen silmin"-valokuvanäyttely. Ekspattirouvien inspiraatiosta lähtenyt harrastelijavalokuvaus projekti, joka pääsi ihan Moskovan modernin taiteen museon tiloihin (Zurab gallery). PV:lle kaikkein antoisinta oli lukea valokuvien alla olevia kommentteja. "Täällä on kauniita naisia ja mageita yökerhoja", ei kolahtanut millään lailla, mutta joillakin oli ihan mielenkiintoistakin sanottavaa. Isoveljen kommentti oli "Täällähän piti olla jotain kaunista, mutta ei täällä ole. Mennään pois". Vauva ei kommentoinut. Se nukkui.

Kuukauden sammakko taas pääsi naapurin korealaisrouvan suusta. Törmäyskurssi tapahtui leikkipuistossa jonne rouva juoksi iloisesti tervehtimään, kun ei olla pitkään aikaan nähty. Hetken rupattelutuokion jälkeen rouvan ilme muuttui synkäksi ja sääliväksi. "On se vaan sinulla rankkaa, kaksi poikaa. Kaksi poikaa... se on naiselle tosi vaikeaa".

Pyhää ja kaunista

noreply@blogger.com (Noppuli) — Fri, 04 Sep 2009 18:05:00 +0000

PV ja pesue teki lähiturismimatkan. Elektritskalla Sergiev Posadiin ja takaisin- ei voi muuta kuin suositella! Pyhimys Sergei Radonesialaisen 1345 perustama luostari on näkemisen arvoinen. Niin vanha paikka, että ihan järisyttää.

Muutakin järisyttävää havannoitiin.
PV tuntee useita suomalaisia hartaita kristittyjä. On aina tuntenut. Mutta ei ketään joka polvistuisi kirkon nurkalle, pitäisi päätään portailla, rukoilisi kädet puristettuina räystääseen. Heittäytyisi maahan makuulleen sata metriä ennen kirkkoa. Venäjän ortodoksisilaiset näyttävät antaumuksessaan kuin virtaavalta Volgalta, Suomen luterilaiset kuin...Vantaanjoelta.

Risupartaisten munkkien ja kauniiden kirkkojen (joihin ei suurimpaanosaan pääse kunnolla sisälle, sillä luostari on toimiva) lisäksi alueella voi bongailla luostarimuotia. PV ei ole missään muualla nähnyt niin paljon venäläisiä naisia, joiden hameet ulottuvat polven alapuolelle. Tai jopa nilkkoihin! Oli myös mielenkiintoista nähdä leidejä, jotka olivat noudattaneet pään peittämis suositusta erittäin tarkkaan, jättäen kuitenkin loput vartalosta mahdollisimman peittämättömäksi. No...tulihan se pää kuitenkin peitettyä!

Kaikenkaikkiaan, sekä ulkoisten että sisäisten seikkojen kannalta, tätä voi suositella pistäymispaikaksi. Kyllä siellä on, pyhää ja kaunista.

Naapurin rinnat

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 24 Aug 2009 20:08:00 +0000

On jakamattoman paljon asioita, joista venäläinen ei voisi tietoa jakaa. Jos kyseessä olisi suomalainen samaa asiaa kertomassa eteenpäin, tapahtumaa voisi epäilemättä kuvailla juoruamiseksi. Silloin taas kun asialla on venäläinen, se ei ole juoruamista. Se on puhumista, tietojen ja kokemuksien jakamista. Päivittelyä. Mutta ei juoruamista.

Pohjoisen Vaimo istui taas samassa passipaikassaan leikkipuistossa, kun naapurin lastenvahti leijui arvokkaana paikalle. Hänellä oli pää kipeä, ja kampaus mennyt sekaisin tuulen mukana. Kaikkeen vaivan syy¨oli työnantajaperheessä. Sashalle oli syntynyt pikkuveli viikko sitten, joka oli palannut kotiin ja huusi nälkäänsä aamusta iltaan. Naapurin rouva nimittäin halusi säästellä rintojaan, ja niiden muotoa, eikä siksi juonut tarpeeksi, jotta maito ei nousisi kunnolla ja paisuttaisi ja pilaisi rintoja.

Lastenvahti hieroi ohimoitaan ja huokaili. Eihän se ole hänen asiansa, mutta mielipide on tullut kyllä tilanteeseen kerrottua. Hänkin imetti puolitoista vuotta, ja katso, tälläiset näistä tuli, ei mitään vikaa. Ja lapsen terveys on kuitenkin se tärkein asia.
PV hymyili ja vastaanotti tietoa, sekä teki pieniä muka neutraalin, mutta silti paheksumisen puolelle meneviä kommentteja. Hän oli ihan samaa mieltä lapsenvahdin kanssa asiasta, ei siinä mitään. Toisaalta hän silti löysi sen suomalaisen reaktion itsestään. Juttu oli mennyt ehdottomasti juoruamisen puolelle, eikä juoruaminen+rinnat, ollut mikään kevyin yhtälö.

Toim.huom.
Tarinassa ei käsitellä ollenkaan sitä, että naapurin lastenvahti on ukrainalainen, vaikka anoppi sanoikin että ukrainalaiset ovat kovia juoruamaan. Pyh, sanoo PV. Ukrainalainen tai venäläinen, yhtäkaikki. Anteeksi vain Ukrainan Kansallismieliset.

BA-BlogiAhdistus

noreply@blogger.com (Noppuli) — Mon, 24 Aug 2009 17:52:00 +0000

Tämä nyt istuisi alas ja kirjoittaisi vimmalla kuin mikäkin murrosikäinen. Bloggaamisesta.

Tiedättekö, se on mukavaa. Kirjoittaminen on kaikkein mukavinta. (Itseasiassa se ei ole edes mukavaa. Se on kutittavaa ja naurattavaa ja kuplivaa. Se on parasta, kun sille on aikaa). Se, että kirjoittelua luetaan, on myöskin mukavaa. Ja on ihanaa ja riemastuttavaa saada kommentteja.

Mikä saa sitten aikaan murrosikäisiä reaktiota? Se kaikki muu. Blogimaailma on jotain mitä PV ei ole vieläkään voinut alkaa ymmärtää. Ehkä hän on itse vielä ihan liian murkku, tai blogimaailma on juuri sitä.
Esimerkiksi kaikenlaiset kiertävät palkinnot. Tämä blogi on saanut niitä jo muutamia. Niitä on ollut mukava saada, mutta PV ei nyt vain ole sellainen joka laittaisi niitä esille. Kaikenlaiset blogin kirjoittamiseen liittyvät sivubisnekset eivät ole vielä saaneet tätä mimmiä syttymään. On esimerkiksi kiva että etusivu näyttää aina suht siistiltä eikä se ole täynnä kaikenlaista ylimääräistä tilpehööriä.

PV ei ole myöskään se, joka ottaa kuvan aamiaisestaan ja kertoi mitä teki iltapäivällä klo3. Se ei ole inspiroivaa. Tänne tulee tarinoita ja jorinoita täysin vapaaseen tahtiin, eikä mihinkään "joka päivä on pakko päivittää, vaikkei olisikaan mitään sanottavaa"- tyyliin.

Blogeja on moneen lähtöön, tämä on yhden ikuisen murkun. On hienoa, jos joku jaksaa seurata tätä juuri tarinoiden takia, vaikka kirjoittamis välit ovatkin välillä varsin verkkaisia. Täällä tuskin myöskään tullaan näkemään perhekuvia tai kuulemaan mitään kovin yksityiskohtaista, sillä PV ei halua tulla läpinäkyväksi, vaikka se toisikin varmasti suuremman lukijakunnan. Tutut saavat tuntea, se riittää.

PV toivoo joskus saavansa käsiin myös digikameran, jotta voisi räpsäistä silloin tällöin kuvia tänne jostain mielenkiintoisesta. Olisi myös nastaa löytää lisää mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja kommentoida ahkerammin siellä täällä. Vaan PV ei vietä paljon aktiivista aikaa tietokoneella. Mutta koittaa kuitenkin parhaansa.

Jep.

Pellavainen shokki

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 19 Aug 2009 18:07:00 +0000

Pohjoisen Vaimo muistaa lapsuudesta saakka kuinka tarinoihin vieraista maista, sekä niihin matkustamiseen liittyi olennaisena osana kaksi mieleenpainuvaa sanaa: kulttuuri ja shokki. Kulttuurishokki tuli olla tapahtuma joka kestää päiviä, joskus jopa viikkoja, ja joka vääjäämättä hyökkää sen paran kimppuun kuka uskaltaa varpaansa Suomen rajan ulkopuolelle työntää.
Senpä takia kun PV rohkeana ensimmäisen kerran kävi ulkomailla, sydän pamppaili kierroksilla jo kauan ennen matkaa. Millainenhan se kulttuurishokki sitten tulee olemaan? Mitenhän siitä voi selvitä? Kestääköhän se minulla kauan, ja mahtaakohan se olla paha ja traumatisoiva kokemus?
Ensimmäinen, toinen...kolmaskin matka meni hienosti, eikä minkäänlaista shokkia koskaan näkynyt mailla halmeilla. Kuitenkin, kun PV palasi ensimmäiseltä useamman kuukauden mittaiselta ulkomaanmatkalta kotosuomeen, hän huomasi jotain hämmentävää. Suomi oli shokki. Se tuli päälle ja ahdisti. Se oli ihan liian hiljainen, järjestäytynyt, siisti. Hajuton ja mauton. Hän itse kuului sinne, mutta ei kuitenkaan kuulunut. Kaikenlisäksi hän tiesi miten ihmiset käyttäytyivät ja tulivat reagoimaan tiettyihin tilanteisiin. Se oli raastavaa. Tietää lauseet etukäteen.

Venäjäkään ei missään vaiheessa vielä ole tuonut vastaavanlaista kulttuurishokin makuista muutamaa kuukautta, kuin mitä Suomeen paluu kerran aiheutti. Kuitenkin PV saa itsensä kiinni silloin tällöin joistain elämän ehdottomista lainalaisuuksista, mitä oma kotomaa on hänelle opettanut. Ja mikä tai kuka milloinkin. Kotikylä, perhe, äiti.

Yksi suurimmista jääräpäisyyksistä on ollut tietenkin mitä naurettavin pieni asia. Sellainen arkipäiväinen ja puhtoinen. Nimittäin pellavaiset lakanat. Niitähän ei voi käyttää, hän ajatteli ja paapatti tuohtuneena vielä muutama vuosi sitten. Ja nyt tänäkin iltana ihan pian PV köllähtää tuonne peiton alle, pellavaisen, raikkaan ja mitä rakkaimman ja mukavimman lakanan päälle.

Hyvä ja onnellinen

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 15 Aug 2009 06:32:00 +0000

Vaikka Suomen matka olikin varsin lyhyt, ja Suomessa ON mukava käydä silloin tällöin, niin silti voi huokaista- kuinka mukava onkaan olla takaisin! Etenkin kun Moskovassa lähipiiriin ei kuulu ihmisiä jotka (ainakaan avoimesti) kyseenalaistaisivat ja epäilisivät Pohjoisen Vaimon omia mielipiteitä omasta elämästä jatkuvasti. Täytyy myöntää että On Rasittavaa ettei suomalaisille voi kertoa positiivisia asioita Venäjältä- esimerkiksi ihan arkisia henkilökohtaisia juttuja. Muutamaankin otteseen PV keskeytettiin kesken mukavan tarinan ja päälle alettiin kertomaan "niin ehkä MUTTA kyllä Venäjällä yleensä on ihan toisin..." niin ettei tarinaa saanut koskaan kerrottua loppuun. Kun vastakaiku on mitä on, niin halu jakaa arkipäivänsä sattumuksia alkaa rapista varsin pian.

Venäläiset ovat itse suurimpia oman maansa kritisoijia, mutta onneksi täällä saa olla myös onnellinen ja tyytyväinen, eikä kukaan väitä vastaan. Kukaan ei tule kitisemään että etkö sinä nyt olisi paljon tyytyväisempi järven rannalla omakotitalossa, että tällälailla sinulla on varmasti huono elämä.

No entäs jos ei ole. Entäs jos onkin ihan hyvä ja onnellinen?

Viikon resepti

noreply@blogger.com (Noppuli) — Wed, 05 Aug 2009 11:36:00 +0000

Viikottain ilmestyvä erittäin halpa ja sisällöltään kevyt naistenlehti лиза, eli tuttavallisemmin Liisa tempaisi kyllä viikon parhaan. Hän joka tätä ensimmäisenä kokeilee, saa täältä tuhannet suosionosoitukset joustavasta huumorintajusta ja heittäytymisen kyvystä. Oletteko valmiit? Tässä se tulee!

Blini Pizza

4 annosta

taikina
150 jauhoja
1/2tl suolaa
225ml maitoa
2 munaa
hieman mineraalivettä
2rkl sulatettua voita

päälle
4 tomaattia
300g mozzarellaa
suolaa
jauhettua mustapippuria
1-2rkl oliiviöljyä
basilikan lehtiä

Valmista taikina ja jätä se sivuun 20 minuutiksi. Leikkaa sillä välin tomaatit ja mozzarellat sopiviksi viipaleiksi, ja laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Paista sulatetussa rasvassa 4 bliniä. Asetele blinien päälle tomaatit, mozzarellat, basilikan lehdet ja ripauta päälle vielä hieman suolaa ja mustapippuria sekä oliiviöljyä. Paista uunissa kunnes päälliset saavat väriä. Nauti!

Pietarilaisäidin vastaus

noreply@blogger.com (Noppuli) — Tue, 04 Aug 2009 16:24:00 +0000

Nuori pietarilaisäiti katselee 7v poikansa kanssa junanikkunasta aukenevaa sumuista aamua. Poika osoittaa sumua "Äiti, mitä tuo on?". "Oi rakas, oletko koskaan katsonut Sherlock Holmes elokuvia?" Kysyy äiti opettavaisella,kaukaisella äänellä. "En ole,äiti". "No sinun pitää katsoa, ne ovat legendaarisia".

Kotomaahan

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 18 Jul 2009 12:40:00 +0000

Nyt voi jo lähes huokaista helpotuksesta, sillä kaikki paperit valmistui ajoissa, ja pakattukin on jo- ainakin melkein! Pohjoisen Vaimo on saattanut itsensä reissua edeltävään vapisevaan väsymystilaan ja toivoo junailu seuraksi lapsirakkaita ihmisiä, jotka eivät käyttäisi alkoholia taikk ramppaisi alvariinsa tupakilla yön aikana. Aina ei voi onnistaa, mutta sentään joskus. Sillä iltaa kohden!

Ja toden totta, kun on vuoden putkeen pois Suomesta, tuntuu että sinne on ihan mukava mennä käymään. PV ei ole koskaan kuulunut superisänmallisten joukkoon, kyyneleet eivät ole koskaan vierähtäneet kotimaan kaipuun takia. Ei salmiakin tai ruisleivänkään. MUTTA PV riemuitsee hiljaa, sillä Rautatientorille saavuttaessa ja sen jälkeen pariin viikkoon, on IHAN SAMA:

-mätsääkö kävelykengät käsilaukun kanssa
-onko tehty manikyyria tai pedikyyria ja milloin
-onko päällä olohousut ja tuulitakki vai minihame
-kuinka hillitysti ja arvokkaasti kävelee, tai pomppiiko tasajalkaa eteenpäin
-onko kokoajan itsetietoinen asennoistaan ja olemuksestaa ja siitä kuika viehättävä on, vai onko ollenkaan
-unohtaako kaikki korut korviksia myöten laittamatta ja heittää hiukset vaan ponnarille
-jos kävelee retkeilysandaaleilla villasukkien kera ympäri kaupunkia

Kaiken näiden lisäksi, on mukavaa, sillä kaikkein ruuhkaisimmassakaan paikassa, ei koskaan ole paljon ihmisiä eikä ruuhkaa. Ihan missä tahansa on hiljaista ja rauhallista ja luontoa. Ketään ei kiinnosta sinä eikä elämäsi, ja kukaan ulkopuolinen ei kommentoi lapsiasi tai sinua. Voi tuudittautua hiljaiseen mykkyyteen ja olla öllöttää.

Tosin pari viikkoa kaikkea sitä varmaankin riittää ihan hyvin.

Leuhkana leikkikentällä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sun, 12 Jul 2009 20:12:00 +0000

Vaatimattomuus kaunistaa. Sitä ei ainakaan vielä ymmärrä Poikasista vanhempi. Iltäpäivällä leikkipuistossa kavereista oli pulaa, joten vielä varsin pieni isoveli koitti tehdä tuttavuutta teinien kanssa. Tarina alkoi siitä millainen jalkapallo hänellä on kotona. Hieno kuin mikä. Sen jälkeen isoilta jätkiltä tivattiin kaikkea mahdollista avaruudesta, raketeista, katolla työtä tekevistä sedistä...ja teinit vastailivat. Pian teinit joutuivat kiikuttajan rooliin, vaikka koittivatkin päästä pinteestä pois. "Sano äidillesi että tulee kiikuttamaan".
"Mama, tule kiikuttamaan, minä haluan että sinä kiikutat". "No, anna niiden poikien nyt kiikuttaa, nehän kiikuttaa ihan hyvin". Vastasi laista äiti.

Keskustelua kuunnellut viileän välinpitämätön teinijengi alkoikin yhtäkkiä osoittaa suurempaa mielenkiintoa 4v-tä kohtaan. "Tajusitko sinä mitä äitisi sanoi?" "Mitä kieliä sinä oikein puhut?" Poikanen vastailee verkkaisesti. "Nooo...minä osaan venäjää, suomea ja englantia". Teinit eivät selvästikään usko, eikä Poikasta näköjään kiinnosta varsinainen puheenaihe, vaan kyselee ihan muita asioita. "No puhu meille vähän englantia". "Englannissa puhutaan englantia, ja kun menen Suomeen, siellä puhutaan suomea", vastaa 4v tietävästi. "Mutta tiedättekö että raitiovaunu on saksaksi strasserbahn", jatkaa pieni tietäväinen. Teineillä loksahtaa suut selälleen. "Hitto, se osaa vielä saksaakin, neljää kieltä!" Pohjoisen Vaimo pidättelee nauruapurskahdusta. Keskustelun edetessä hän huomaa poikasen kuitenkin olevan varsin rehellinen, vaikkakin leuhka miehenalku. "En minä osaa saksaa kuin yhden sanan, osaan vain suomea, venäjää ja englantia!"

Iloista konia!

noreply@blogger.com (Noppuli) — Thu, 09 Jul 2009 12:38:00 +0000

Toimistoissa juokseminen on kääntymässä voiton puolelle, ilma on hieman painostava ja pilvinen, kiireisessä kaupungissa tuntuu hiljaiselta ja raukealta taas yhden valvotun yön jälkeen.
Ukkonen olisi mainio.

Tälläisinä päivinä Pohjoisen Vaimo kuvittelee voimansa usein suuremmiksi ja jollain hormooninhuuruisella väsymysenergialla raahaa itsensä tekemään viikon ruokaostokset.
Päätyy maleksimaan kaupassa liian kauan, ja löytää itsensä hihittelemästä meilkein pissit housussa vauvanruokapurkeille. Suomessa saattaisi iloinen koni perunalla ja reipas jänis riisilla jäädä maailmaa pelastavilta äideiltä kaupanhyllyille.
Eipä silti, niin jäi tältäkin, ainakin toistaiseksi.

Tulipahan ryssittyä

noreply@blogger.com (Noppuli) — Sat, 04 Jul 2009 05:30:00 +0000

PV kuvitteli olevansa hyvinkin aikaisin liikkeellä, kun aloitti kaikenlaiseten dokumenttien ja todistusten teon KUUKAUTTA ennen matkaa. Toimistoissa on juostu monta päivää pukeen, vedetty välillä henkeä yksi päivä kotona ja sitten taas lapset kainalossa rynnitty ympäri Moskovaa. Toimistoissa voisi olla ihan kivaakin ja niistä voisi tulla voittaja mielellä kotiin. Ei tosin tälläkertaa.

Vielä olisi kaksi viikkoa matkaanlähtöön, mutta kaikki paperihommat on auttamattomasti kesken. Tällähetkellä on täydellisen epäselvää pääseekö PV perheineen matkaan haluttuna ajankohtana. Kaikkein Pienimmällä ei ole vielä passeja, ei yhden yhtäkään. Rajaa pääsee tuskin ylittämään millään muulla keinolla. "Kyllä hän on lapseni, katsokaa vaikka raskausarpiani" ei varmaan mene läpi. Nyt voidaan toivoa vain samanlaista ihmettä kuin vuosi sitten. Silloin Isoveli sai passin vuorokaudessa, eikä virkailijoille tästä hyvästä tarjottu ruplan pyörylääkään.

Tämän lisäksi on tietenkin vielä muitakin hidasteita. Se ihana alkuoleskelulupa ja siihen liittyvä ainainen Ulospääsyviisumin hankkiminen. PV kuvitteli olevansa niin mukavasti ajallaan senkin kanssa, kunnes toimistoon päästyään (oltuaan ensin väärässä toimistossa ja väärällä metroasemalla toimittamassa samaa asiaa) kuuli että entinen 10pv käsittelyaika on nykyään 20pv. ...kele!!

Mutta eiköhän lopussa kiitos seiso. Kuten tämänkin jutun lopussa. PV haluaisi tässä kiittää kaikkia niitä auttavia käsiä (mukaanlukien ne rattaita kantavat kädet metrotunneleiden portaissa), jotka ovat neuvoneet hänet matkaan ympäri kaupunkia erinäisiin toimistoihin ja joiden takia hän on parina päivänä ollut ihan väärässä paikassa ja väärässä jonossa. Katsotaampa päästäänkö koko matkaan, vai tuleeko sekin vielä...ryssittyä!