PAIDEIA - IHMISEKSI KASVAMINEN

KUUKAUDEN KYSYMYS 7,8 JA 9

2011-12-07T20:55:00.012+02:00

(Nyt paljastuu katala juoneni päästä pälkähästä lupausteni suhteen - teen yhdestä kysymyksestä monta ;-)

Kun "näyttöön perustuva tutkimus" valtaa suomalaisen kasvatuksen kentän, se tarkoittaa, että syntyy kansallisia tietokantoja (kansainvälisten tietokantojen lisäksi)kasvatuksen alan tutkimuksista - siis kaikista mahdollisista kasvatusta käsittelevistä tieteellisistä tutkimuksista. Kun sitten uusi tieteellistä tutkimusta vaativa kysymys herää jollakin kasvatuksen alueella - arvatkaa onko tutkijoilla aikaa ja resursseja perehtyä KAIKKIIN teemasta koskaan tehtyihin tutkimuksiin? (kysymys nro 7) No ei ole! Siksi apuihin rientää evidenssiin baseerautunut väki (EBV), joka vannoo tilastollisiin menetelmiin ja automaattisen tietojenkäsittelyn voimaan: Luodaan automaattinen järjestelmä, joka seuloo ja poimii kaikista kasvatuksen alan sadoista ja tuhansista tutkimuksista juuri NE muutamat, jotka ovat parhaita tutkimuksia kyseisestä kasvatuksen teemasta! Niihin tutkijoilla on sitten aikaa ja resursseja perehtyä kunnolla. Kätevää - eikö!?

Miten automaattinen järjestelmä sitten tietää MITKÄ tutkimukset ovat niitä parhaimpia ko. alueelta? (kysymys nro 8, heh heh tämähän edistyy hyvin)

EBV: No luodaan kriteerit hyville ja huonoille tutkimuksille!

Arvatkaa minkälaisia tutkimuksia kriteerit suosivat ja minkälaisia vähättelevät? (kysymys nro 9)

KUUKAUDEN KYSYMYS 6

2011-12-07T20:36:00.006+02:00

Mitä tarkoittaa "EVIDENCE BASED RESEARCH" kasvatuksessa?

Tarkoitetaanko sillä tietynlaisia tutkimustuloksia, sellaisia, joille on "näyttää evidenssiä"? - EI!

Tarkoitetaanko sillä tietyntyyppisiä hyväksi todettuja tutkimusmenetelmiä? - EI!

Tarkoitetaanko sillä sitten jossakin mielessä laadukkaita tutkimuksia ylipäänsä? Siihenhän tuo "evidenssiin pohjaava" viittaa? - EI EI EI!!!

Mitä ihmettä sitten tarkoitetaan termillä "EVIDENCE BASED"?

Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti tieteellisten tutkimusten automaattista ja tilastollista VALINTA- JA RANKING-JÄRJESTELMÄÄ!

Tämä halutaan nyt myös kasvatuksen kentälle - MIKSI?

KUUKAUDEN KYSYMYS 5

2011-12-07T20:22:00.005+02:00

Ja nyt tulee sitten kiire jos meinaan lupaamani kysymykset julkaista. Vuoden loppu jo häämöttää ja vasta toukokuun kysymys menossa. Onneksi en luvannut pysyä kuukausien tahdissa. Tässä nyt sitten uusi ankara kysymys, joka mieltäni askarruttaa:

Tarvitseeko kasvatuksen kenttä "EVIDENCE BASED RESEARCH", eli näyttöön pohjaavaa tutkimusta ja tiedettä?

KUUKAUDEN KYSYMYS 4

2011-05-18T14:05:00.001+03:00

Voidaanko intuitiota opettaa?

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissa on selvitetty, mitä yhteistä on innovatiivisella bisneshankkeella, työhyvinvoinnilla, matemaattisilla läpimurroilla ja poikkeuksellisella taiteella. Helsingin Sanomien vieraskynä-artikkelissa tutkijat Samu Mielonen ja Asta Raami vastaavat, että yhteistä on kyky käyttää ajattelun keskeisenä voimana intuitiota!

Viime vuosikymmenten tieteellisen tutkimuksen mukaan kuva ihmisestä pelkästään analyyttisenä ja rationaalisena toimijana on muuttunut – olemme sekä rationaalisesti että intuitiivisesti toimivia olentoja. Intuitio on luonnollinen ja välttämätön osa ajattelua. Tutkijat ovat huomanneet, että päätöksenteossa ongelmia ratkaistaessa intuitio tuottaa merkittävästi parempia ratkaisuja kuin rationaalinen ajattelu. Yhä useammat maailman ongelmat ovat HS:n artikkelin mukaan sellaisia sekavia vyyhtejä, joita päättelevä äly ei yksinään pysty ratkaisemaan. Intuitiivinen ajattelu voi sen sijaan toimia kyseisissä tilanteissa hämmästyttävällä tarkkuudella.

Tutkijat korostavat, että intuitiota, jonka merkitys on taidekasvatuksessa ymmärretty jo pitkään, voidaan opettaa, eikä pelkästään taidekoulutuksissa, vaan osana yleisen ajattelun taitoja. ”Sekä rationaalinen että intuitiivinen ajattelu tarvitsevat harjoitusta, kehittymistä ja tietoista käyttöönottoa – oppiaineista riippumatta.”

Tutkijat ehdottavatkin intuition harjoittamista rationaalisen päättelyn rinnalla. Se voi heidän mukaansa olla esimerkiksi hiljentymistä itseensä, mielen ennakkoluulotonta tarkkailua ja nousevien ajatusten erottelemista toisistaan. ”Näin oppii erottamaan intuitiivisen tiedon vaikkapa peloista, toiveajattelusta tai mielikuvituksesta.”

Steinerpedagogisesta opettajakoulutuksesta vastaavassa Snellman-korkeakoulussa harjoitamme intuitiivista ajattelua osana yleissivistäviä ja ammatillisia opintoja. Fenomenologinen, ilmiökeskeinen tarkastelutapa soveltuu niin ulkoisen luonnon, kuin sosiaalisen elämän dynamiikan tai yksilön sisäisen elämysmaailman tutkimusperiaatteeksi ja antaa ilmiöiden ehdoilla toimittaessa tilaa myös intuitioiden syntymiselle osana ymmärrystapahtumaa. Intuitio on ajattelutoimintamme perusilmiönä ehkä myös sukua sille, mistä Aristoteles käytti nimitystä fronesis – kykymme oivaltaa miten toimia ongelmallisissa elämäntilanteissa, joissa järki ja päättely eivät ole välittömästi käytettävissä. Kun HS:n artikkelissa ehdotetaan, että Suomi voisi toimia innostavana edelläkävijänä intuitiivisen ajattelun liittämisessä kiinteäksi osaksi oppimista ja ongelmien ratkaisemista, voimme hieman ylpeänä Snellman-korkeakoulussa todeta, että ”been there already – seen that – done that!”

Tutkijat Mielonen ja Raami sanovat sen kuitenkin paremmin: ”Kouluistamme pitäisi valmistua tietoisen ajattelun moniosaajia: empaattisia, analyyttisiä ja intuitiivisia asiantuntijoita.”

KUUKAUDEN KYSYMYS 3

2011-03-20T21:00:00.002+02:00

Mitä tarkoittaa ”laadunvarmistus” lapsen kohdalla koulumaailmassa?

”Standarditiedoilla varustettu yksikkö”? ”Minimivaatimukset täyttävä tuote”? Entä jos lapsi sattuu kuulumaan siihen ”kaikki vaatimustasot alittavaan kastiin” - mitä sellaiselle tapahtuu kasvatus- … tai oikeammin ”markkinatalouden työntekijäreservin tuotantolaitoksissa”?

Itsearviointifilosofiaa tarjottiin koulumaailman kehittämistyökaluksi 1990-luvulla. Ajatus arvioinnista hivuttautui koulumaailmaan teollisuuden parissa hyväksi koetusta laadunvarmistuksen periaatteista, joilla tuotteiden korkea (tai riittävä) ja tasapäinen laatu saatiin taattua tietyllä sovitulla toleranssilla. Kasvatukseen ja opetukseen sovellettuna se tarkoitti opetustarjonnan laadun minimitason varmistamista ja valmiiden tuotteiden (oppivelvollisuutensa päättävien oppilaiden tai valmistuvien korkeakouluopiskelijoiden) korkean (tai riittävän) ja kokeilla testatun tietotason takaamista.

Kasvatus- ja koulutusyhteisöjen itsensä suorittaman arvioinnin ansiosta uusien vapauden tuulahduksien kuviteltiin puhaltavan kasvatuksen aroilla. Vanhat koulutarkastajien valvonnan alaiset orjavuodet olivat ohitse valtion nyt ”luovuttua” tiukasta koulutyön holhouksesta ja ohjailusta. Vapaana ja itsenäisenä jokainen kasvatusyhteisö saattoi rakentaa itselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden – varmistamalla kasvatustyönsä tulosten huippulaadun jatkuvalla oman työn kriittisellä arvioinnilla.

Byrokraatti: ”Määritelkää itse oman toimintanne arvopohja ja konkreettiset tavoitteet – me viranomaiset emme puutu siihen. Me annamme teille vapauden vapaasti itse määritellä itsenne – teillä on oleva vapaa itsemääräytymisen oikeus!

Kasvattaja: ”Hienoa, nyt pääsemme vapaasti ilman ulkoista pakkoa ja ohjailua kehittämään omaa työtämme ja saamme samalla työkalun, jolla tehdä kehittämistyötä systemaattisesti satunnaisen hapuilun sijaan.”

Byrokraatti: ”Opetelkaa kuitenkin objektiivisesti arvioimaan sitä kuinka hyvin olette onnistuneet tavoitteitanne saavuttamaan – ja raportoikaa siitä! Jotta toimintanne olisi vertailukelpoista muiden alalla työskentelevien kesken on arviointikriteerien oltava kaikilla samat – erityisesti on arvioinnissa kaikissa tapauksissa kiinnitettävä huomiota seuraaviin kuuteenkymmeneen kahdeksaan kohtaan... Me tulemme auttamaan teitä säätämällä laissa itsearvioinnin pakolliseksi jokaiselle oppilaitosmuodolle ja, jotta itsearviointinne olisi mahdollisimman objektiivista edellytämme osallistumista ulkopuolisen virallisen arviointitahon tarkast... arviointiin.

Kasvattaja: … ?!!!?...

ARVOT KOULUMAAILMASSA

2011-03-20T19:42:00.005+02:00

Kyllä - arvot kuuluvat koulumaailmaan ja kasvatukseen. Ilman arvoja kasvatus ei ylipäänsä ole mielekästä toimintaa. Ajatus kasvatuksesta tai miksei myös politiikasta on ennen kaikkea arvoperusteista ja sellaisena eettisiä kannanottoja edellyttävää toimintaa. Molemmat tähtäävät tietynlaisen tulevaisuuden olotilan toteuttamiseen, mutta "avoimena tulevaisuutena". Tulevaisuutena se muodostuu myös muiden ihmisten tulevaisuudeksi kuin niiden, jotka siihen tänään pyrkivät. Emme rakenna yhteiskuntiamme vain itsellemme, vaan myös kaikille tuleville ihmisille, omille lapsillemme ja heidän lapsilleen. Ja koska ihmistyhteisöllämme on voimakas vaikutus ympärillämme levittäytyvään luontoon, on kasvatus ymmärrettävissä koko maapallomme tulevaisuutta koskevana eettisenä toimintana.

Tieteellisessä toiminnassa taas - vaikka sekin on jossakin määrin normatiivista hyväksi koettuine menetelmineen ja toimintasääntöineen sekä arvoperusteista sikäli, että se sisältää yleisen pyrkimyksen totuuteen - voimme toisaalta hyväksyä jonkin asteisen arvovapausvaatimuksen. Tämän ajatellaan koskevan erityisesti tieteellisiä tuloksia. Tieteellisessä toiminnassa ei pidetä asiallisena esittää arvoja sisältäviä lauseita käskyinä, kieltoina tai suosituksina: Tieteen nimissä ei tulisi esittää miten opettajan tulisi kasvattaa tai mikä kasvatusjärjestelmä on paras. Tieteellisen tutkimuksen kohteena sen sijaan voi hyvinkin olla kasvatuksessa vallitsevat arvot ja normit kunhan sellaisen tutkimustoiminnan tuloksissa pitäydytään tosiasioiden kuvailuun ja ilmiöiden välisten riippuvuussuhteiden ja säännönmukaisuuksien selvittämiseen.

Kun siis pohdimme kasvatuksen avulla toteutettavaa ihmiskunnan tulevaisuutta, ei kasvatustieteellinen tutkimustulos voi olla ainoa peruste ja kriteeri valitessamme toimenpiteitä onnellisemman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Tieteen tulokset kertovat meille vain sen, mitä tapahtuu kun toimimme kasvatuksen piirissä näin ja mitä silloin kun toimimme toisin.

Todellisia valintoja joudumme tekemään arvostustemme pohjalta - sen pohjalta, minkä laatuisen tulevaisuuden koemme hyväksi ja ihmisen arvokkuudelle sopivaksi. Näiden valintojen pohjalta valitsemme kasvatuksen käytännön eri vaihtoehtojen välillä - ja samalla muokkaamme, rajaamme ja mahdollistamme kasvavien ihmisyksilöiden tulevaisuutta. Pedagogisena paradoksina on pitkään ymmärretty se, miten näiden lapsen ulkopuolelta tulevien valintojen seurauksena ja niistä huolimatta kasvaa enemmän tai vähemmän vapaa ja itsestäänkäsin määräytyvä ihmisyksilö.

KUUKAUDEN KYSYMYS 2

2011-02-27T17:38:00.007+02:00

Voiko kouluopetus sisältää eettistä kasvatusta vai tulisiko sen keskittyä tiedollisiin asioihin?

Muistan pohtineeni pitkään erään vierailevan professorin kommenttia siitä, miten koululait kieltävät kaikenlaisen lapsen persoonallisuuteen liittyvän kasvatuksen kouluissa. Kouluopetuksessa saisi välittää ainoastaan tieteelliseen maailmankuvaan pohjaavaa tietoa, tieteellistä toimintaa mahdollistavia menetelmiä ja kriittistä ajattelua. Ja höpö höpö ajattelin. Ei semmoista lakia ole...

Toisaalta, omana kouluaikanani 60-luvulla, rehtorimme järkytti meitä lukiolaisia tivaamalla meiltä (pilke silmäkulmassa), että olimmeko muistaneet pyytää häneltä lupaa suunnittelemiemme kotibileiden järjestämiseen - siis 1960-luvulla! Seisoi kuulemma vielä tuon aikaisissa koululaeissa! Sitten meille luettiin lakia: "Järjestäjän" on saavuttava kouluun puoli tuntia ennen koulupäivän alkua ja lämmitettävä luokan kakluuni, pyyhittävä taulu ja siivotava luokka ym., ym. Ja toden totta - rehtorilta oli saatava lupa kotibileiden järjestämiseen!???! NO... aiotteko pyytää lupaa?

Hämmentyneinä, epäuskoisina ja mustelmilla olevan orastavan oikeudentajumme keskeltä taisimme pyytää luvan ... ja saimme sen. Muistelen, että keskustelimme rehtorimme kanssa ajan jo ohi ajaneesta lakipykälästä, sen mielekkyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Mitä se rehtorille kuuluu (uhosimme nuoruuden innolla) mitä teemme kouluajan ulkopuolella siviilissä, ja miten tuolloin käyttäydymme!? Näistä asioista keskustelimme - pitkään. Tapahtumalla oli kuulemma jokin persoonallisuutemme kypsymiseen liittyvä opetus, en nyt muista mikä.

KUUKAUDEN KYSYMYS 1

2011-01-08T17:42:00.009+02:00

Uuden vuoden lupaukseni on esittää vuoden jokaiselle kuukaudelle uusi kysymys kasvatuksesta ja kehityksestä, oppimisesta ja opetuksesta, tiedoista, taidoista jne.

Kasvatuksen tavoista ja sisällöistä ei juuri koskaan ole ollut yksimielisyyttä, edes yhden kulttuurin sisällä. Mielenkiintoista olisi ymmärtää vastakkaisten näkemysten perusteluja ja näkökulmia sekä löytää yhteisiä kasvatusihanteita edellisistä huolimatta tai niistä johtuen.

Yksi ei näe eikä ymmärrä kaikkia näkökulmia. Osallistu siis omin kommentein ja vastauksin näiden kysymysten käsittelyyn tai ehdota omaa kasvatuskysymystäsi pohdittavaksi tässä blogissa!

TAMMIKUUN 2011 kysymys on:

Kuka tai mikä taho yhteiskunnassamme on paras päättämään mitä tai miten asioita koulussa lapsillemme opetetaan?

ARVON MEKIN ANSAITSEMME

2010-12-25T11:23:00.004+02:00

Mutta minkä arvon? Kuka sen määrittelee? Kuka tai mikä taho sen SAA määritellä?

ARVOMUUTOKSEN AIKA

2010-12-08T23:19:00.002+02:00

Olin tässä mennä perjantaina poikani sekä presidentti Halosen ja muutaman muun kanssa Säätytalolla parantamassa maailmaa – tai siis ainakin Suomea. Oikeastaan olin vain kuuntelemassa kun muut todistivat Suomalaisen työn liiton ja Woima-säätiön suorittaman arvotutkimuksen tulosten julkistamista.
Seminaarissa kuultiin presidentti Tarja Halosen, professori Markku Wileniuksen sekä Sitran yliasiamies Mikko Kososen alustukset tulevaisuuteen johdattavista arvoista. Arvotutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää mitä suomalaiset ajattelevat Suomesta ja lisätä ymmärrystä siitä minkälaista yhteiskuntaa suomalaiset haluavat rakentaa, ja antaa aineksia Suomi-kuvan kehittämiseksi. Kansalaiset halutaan mukaan tuottamaan arvopohjaisia, kestäviä ratkaisuja kohti toivomaamme toimintakulttuuria.

Ihmiset toivoisivat, että heidän yksilöllisten arvojensa ja yhteiskunnassa vallitsevien arvojen välillä vallitsisi yhteys. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Tutkimus osoittaa, että ihmiset kokevat itselleen tärkeiden arvojen tulevan ohitetuksi yhteiskunnassamme. Barometrin tulokset kertovat että:

Suomi käy puolella teholla, resursseja heitetään hukkaan vanhoilla yhteiskunnallisilla rakenteilla ja työttömyydellä
Ihmisillä on kuitenkin vahva sosiaalinen omatunto. He ovat valmiita toimimaan vanhusten, lasten ja vähäosaisten huolehtimiseksi.
Ihmisillä on halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta nykydemokratian malli ei anna siihen mahdollisuuksia.

Seminaarin alustajat ja panelistit katsoivat, että päättäjiltä, poliitikoilta ja virkamiehiltä ei kannata odottaa ratkaisuja ongelmiimme ylhäältä päin. Aktiivisuuden on välttämättä noustava ruohonjuuritasolta uudenlaisen ajattelutavan muodossa. Vanhat ideat ja toimintamallit eivät enää pure. Tällaisessa kääntöpisteessä, jossa vanha järjestelmä koetaan halvaantuneeksi, keskeisiksi kysymyksiksi muodostuvat:
Ihmisarvoinen elämä – mitä se olisi?
Oikeus työhön. Onko sitä?
Elämmekö luonnon ehdoilla – vai sen kustannuksella?
Kasvua? Entä minkälaista kasvua?
Toimiiko demokratia yhteiskunnassamme – oikeasti?

Kansalaisten toivearvolista viittasi tarpeeseen siirtyä teollisen kasvun yhteiskunnasta kohti elämää ylläpitävää yhteiskuntaa. Itse ilmaisisin asian ”informaatioyhteiskunnasta kohti transformaatioyhteiskuntaa”, sillä katson, että onnellisempaan tulevaisuuteen menemme ainoastaan ajatustottumuksiamme ja arvopohjiamme muuttamalla – todellisella transformaatiolla (jota muuten aikoinaan kutsuttiin sivistykseksi [Bildung]). Ja katsokaas – nykyiseen tapaamme ajatella asioita ja nykyisiin arvokäsityksiimme päädyimme tietynlaisen kasvatuksen tuloksena. Uuteen tapaan ajatella asioita ja uusiin arvokäsityksiin pääsemme uudenlaisen kasvatuksen myötä!

KARSASTUSTA

2010-07-07T11:11:00.002+03:00

Miksi henkisyyttä "karsastetaan" niin paljon ajassamme ja kulttuurissamme? Onhan koko kulttuuri ymmärrettävissä juuri parhaiten ihmisen hengenelämän tuotoksena. Räikein ja kiivain vastustus tulee juuri modernin hengenelämän kirkkaimman kärjen - tieteen taholta. Tieteen, jonka itseymmärrys juontaa amerikkalaisesta "science"-termin kapeasta tulkinnasta tarkoittaen lähinnä luonnontieteitä.

Onko meillä vallalla virheellinen tiedekäsitys kun tiedeyhteisö joutuu kieltämään oman olemassaolonsa perusteet ja kiihkoilemaan demarkaatiolinjojen oikeista paikoista kuvittelemiensa vihollisten kanssa, ikään kuin yhtenä uskonlahkona muiden joukossa.

Ehkä vika on juuri siinä, että käsite "henkisyys" ymmärretään akateemisessa maailmassa vanhan menneisyyteen kuuluvan mielikuvan mukaisesti "uskonnollisuutena" ja "uskontoihin" kuuluvana. Ikään kuin eläisimme edelleen keskiajan loppua ja uuden ajan alkua, jolloin eurooppalaisessa kulttuurissa selvitettiin kirkon edustaman hengenelämän ja maallistuneen tieteellisen hengenelämän välejä. Edelleen tänä päivänä tiedeyhteisön silmät katsovat "eri suuntiin" kun halutaan pesäeroa "tieteellisyydelle" ja "henkisyydelle". Sama katseen karsastus ilmenee usein (ei aina) tiedeyhteisön sisällä luonnontieteilijöillä humanististen tieteiden suhteen. Hengentieteet (Geisteswissenschaften) kuten historiatieteet, kielitieteet, kirjallisuus ym. (jopa filosofia) eivät ole mitään oikeata tiedettä. Todellista tieteellisyyttä edustaa fysiikka mittaamisen, kvantifioinnin ja matematisoinnin periaatteineen.

Milloinka akateemisiin opintoihin saadaan takaisin oman tieteenalan perusteelliset tieteenfilosofiset opinnot, jotta näiltä tieteen yksisilmäisiltä "kykloopeilta" vältyttäisiin. Jos nimittäin karsastaa, ei voi sanoa näkevänsä todellisuutta "laajemmin" tai "useammasta näkökulmasta". Kyllä siinä toinen silmä silloin vain dominoi. Yksisilmäistä sellainen tieteellisyys sanoisin minä.

PERUSOPETUSTA UUDISTETAAN

2010-06-06T00:16:00.006+03:00

Pääjohtaja Timo Lankisen vetämä työryhmä sai valmiiksi ehdotuksensa perusopetuksen tavoitteista sekä eri oppiaineiden uusista tuntijaoista. Taito- ja taideaineiden asemaa vahvistetaan lisäämällä valinnaisuutta ja sisällyttämällä opetettaviin aineisiin ripsahdus kahta uutta tulokasta: etiikkaa ja draamaa.
Pihkura ... peruskoulu taitaa ehtiä kunnostautua asiassa ennen steinerpedagogisia opinahjojamme.
Steinerpedagogisessa aikuiskoulutuksessa olemme nimittäin toteuttaneet jo pitkään opintoja, joissa puhe- ja draamataide on ollut itsenäinen opetusaine ja etiikka eräänlainen opintojemme tarjoaman sivistyksen ydin (ainakin Snellman-korkeakoulussa).
Lasten ja nuorten kasvatuksessa tilanne on toinen. Vaikka sielläkin eettisyyden voidaan katsoa läpäisevän kaikki steinerkouluissa opetettavat aineet, ei esimerkiksi draamakasvatus ole kuulunut kaikkien Suomen steinerkoulujen opetussuunnitelmaan omana oppiaineenaan, vaikkakin näytelmät luokanopettajien tai taideopettajien ohjaamina ovat olleet steinerkoulun arkea jo koululiikkeen alusta alkaen. Steinerkouluissakin trendi näyttäisi kuitenkin olevan se, että etiikka ja draama tulevat muodostamaan omat itsenäiset opetusaineensa. Puhetaito, puhekyvyn taiteellinen kehittäminen epiikan, draaman, runouden ja tarinankerronnan keinoin on jokaisen sivistystä etsivän ihmisen asia, riippumatta elämäntilanteesta ja ammatista.
Myös kansalaisilta kysyttiin netissä mielipidettä peruskoulun kehittämisen suuntaviivoista. Esimerkiksi Jarno Paalasmaa kirjoitti opetuksen järjestämisestä: ”Hyvää ei kannata kovin paljon muuttaa. Pisa-tulosten perusteella koulujärjestelmäämme on erinomainen tiedollisen osaamisen alueella; luonnontieteellisen, matemaattisen ja äidinkielen osaamisen suhteen. Jotakin kannattaisi kuitenkin tehdä. Kari Uusikylän joskus käyttämää vertausta lainatakseni: Koko suomalainen koulujärjestelmä on kuin Pisan kalteva torni. Kansainvälinen turistinähtävyys, mutta reippaasti kallellaan. Koulumme on kallellaan tietoon ja sitä pitäisi oikaista sosiaalis-emotionaaliseen suuntaan. Vertailun, kilpailun ja tehokkuusajattelun sijaan pitäisi vahvistaa yhteisöllisyyttä ja mielikuvitusta. Tähän päästäisiin esimerkiksi pysyvillä oppilas-opettajasuhteilla, kannustavalla sanallisella oppilasarvioinnilla ja monipuolisilla taito- ja taideaineilla, draamakasvatuksella ym.”

Hienoa kuulla tällaisia kansalaismielipiteitä … jaa, mutta taisikin olla tämä Paalasmaa tuttu kollega ja steinerpedagogi... niin että siksihän nuo kuulostivat niin hyviltä ehdotuksilta! :-)

Toisaalta myös mainittu kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä ehätti radiohaastattelussa toteamaan, että perusopetusuudistus on periaatteessa hyvä jos se merkitsee kasvatuksen alueella talouselämän intresseistä johtuvien vaatimusten orjallisen noudattamisen sijaan lapsen yksilöllisyyden ja ihmisyyden mahdollistamista. Yleissivistävän koulun perustehtävät ovat Uusikylän mukaan ensisijaisesti ajattelemisen kyvyn ja taiteiden mukanaan tuoman elämyksellisyyden ja myötätunnon kyvyn herättäminen lapsissamme. Professori Uusikylän ajatuksiin voin täydestä sydämestä yhtyä.

Sitten herää kyllä kysymys, miksi ihmeessä lakimme määrittelevät hallituksen ylimmäksi kasvatuksen suuntaviivojen päättäjäksi – hallituksen, joka tänä päivänä ei usein ole muuta kuin talouselämän poliittinen jatke... Miten ikipäivänä tämä taho voisi taata lastemme
inhimillisen kehityksen? … Ellei sitten valtioneuvostossa sattuisi istumaan ihmisyyteen kallellaan olevia (todellisia pisamaisia kulttuurin tukipilareita tai suorastaan torneja) yksilöitä, joilta voisi odottaa vastuullisuutta myös muissa kuin talousasioissa. Ainakin yhden tällaisen kulttuurin tornin ja valtioneuvoston jäsenen olen elämäni aikana tavannut. Hän tosin seisoi edessäni - mikäli muistan - täysin suorana.

KALIKKA SATTUU...

2010-05-25T07:16:00.007+03:00

Sorruin taas kritisoimaan markkinasetiä tekemisistään. Unohdin, että ekonomina olen itsekin markkinasetä. Kalikka sattui siis omaan nilkkaan. Omatunto heräsi. Ei siksi, että olin tullut kritisoineeksi samalla itseäni, vaan siksi, että muistin juuri tänä keväänä tavanneeni erään mainonnan ja markkinoinnin todellisen ammattilaisen, johon kriittiset syytökseni eivät vähäisimmässäkään määrin sopineet. Itse asiassa hän osoittautui synkkien kuvitelmieni vastakohdaksi - ihmisyyden puolustajaksi henkeen ja vereen, luovaksi ja empaattiseksi henkilöksi, intuitiiviseksi ja innostavaksi ajattelijaksi ym. Lankesin siis kritiikissäni yleistämisen salakavalaan loveen.

Mitä tästä opimme(...opin)? Sen, että ei kannata heitellä kalikoita markkinakoneiston rattaisiin? Ehkä myös sen, että moraalisaarnat eivät auta yhteisten asioiden edistämisessä.

Eettisen toiminnan vaatimukset voimme oikeastaan kohdistaa vain itseemme, koskemaan omaa elämäämme. Eettisyydessä on kysymys vapaasta tahdosta. Toisen ihmisen pakottaminen esimerkiksi lainsäädännöllä ehdottamaani kohtuullisuuteen talouselämässä ei itse asiassa tee hänestä mitenkään eettistä yksilöä. Ainoastaan alistetun, säädellyn, ohjaillun - ja lopulta luultavasti katkeran.

Moraali voi kylläkin olla yksilön perusta omalle toiminnalleen yhteisössä. Moraali voi olla esimerkiksi yksittäisen kansanedustajan ohjenuorana hänen tehdessä henkilökohtaisia (puoluejohdon moraalista riippumattomia) äänestyspäätöksiään esillä olevista lakiehdotuksista. Sen sijaan, minkälaisten lakien tulisi alunperin päätyä eduskunnan hyväksyttäväksi, sen tulisi olla käytännöllisen järjen (fronesiksen) asia.

Lakien tulisi olla sisällöiltään oikeudenmukaisia ja jokaisen ihmisyksilön hyvän elämän turvaavia ja tämän tarkoituksensa vuoksi ja tässä merkityksessä järkeviä. Laki on ikään kuin parhaan ymmärryksemme mukainen yhteinen sopimus sellaisen toiminnan periaatteista, jonka katsomme edistävän oikeudenmukaisuutta ja eettistä hyvää maailmassa. Koska käsityksemme oikeasta ja eettisestä hyvästä muuttuvat aikojen saatossa, on myös lakiemme muututtava. Kunkin aikakauden on pohdittava, mikä on järkevää toimintaa juuri tässä ajassa yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Esimerkiksi suuryhtiöiden aggressiivista ja egoistista "kaikki itselle"-markkinapolitiikkaa ei luultavasti kyetä rajoittamaan moraalisyillä, mutta mahdollisesti kyllä siksi, että on yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvoinnin kannalta järkevää sopia egoismia vähentävistä normeista talouselämässä. Kohtuullisuuden markkina-alueeksi julistautuminenkaan ei siksi ole ensisijassa moraalikysymys - se on yksinkertaisesti järkevää, käytännöllisen järjen perustelemaa.

HILLITTÖMÄN KASVUN FILOSOFIA

2010-05-16T11:20:00.015+03:00

Ajatus jatkuvasta taloudellisesta kasvusta on aikamme todellinen harha. En tarkoita etteikö sitä voitaisi jossakin harjoittaa ja panna käytäntöön, mutta merkityksessä "yhteisen hyvän toteuttamiseksi", ikään kuin tienä ihmiskunnan parhaaseen tulevaisuuteen - siihen se ei yksinkertaisesti ole käypä ajatus.

Miten ihmeessä kenellekään on koskaan tullutkaan mieleen, että talouskasvu voisi mitenkään liittyä ihmisen hyvään tulevaisuuteen? Että se nyt edes olisi tärkeimpien asioiden joukossa tulevaisuuttamme pohdittaessa. Saati sitten, että kaikkea olemistamme maailmassa mittaisimme pelkästään taloudellisen kasvun mittatikulla. Miksi me sitten ympäri maailman toimimme juuri näin? Missä ihmeen hölmöläisten tuppukylässä me oikein asustamme?

Ai että ihmiset haluavat taloudellista kasvua, että he haluavat ja tarvitsevat kaikkea sitä mitä talous- ja tuotantoelämä meille tarjoaa!?! Runsaudensarvestaan pursuavan tavaran lisäksi myös työtä ja toimeentuloa (jolla taas voi tyydyttää tarpeitaan lisää). No juu... totta, meillä ihmisillä on aineelliseen kohdistuvat tarpeemme. Me myös haluamme asioita, joita tarvitsemme. Ja talous- ja tuotantoelämä todella huolehtivat näistä meidän tarpeistamme.

Kysymys kuuluu, onko meillä ihmisinä muita tarpeita kuin mistä talous- ja tuotantoelämä tänä päivänä huolehtivat? Ja vielä - ovatko talous- ja tuotantoelämän huolehtimat tarpeet kaikki meille todella tarpeellisia? No eivät tietenkään... mutta "kun ihmiset haluavat, ja heillä on oikeus ja vapaus saada kaikki mitä tarvitsevat" sanotaan. Ja sittenkö talouselämämme pyyteettömästi huolehtii siitä, että näin tapahtuu.
Usko mitä haluat!!!

Markkinataloudessa pyritään tänä päivänä tyydyttämään ihmisen kaikista tarpeista ainoastaan hänen halujaan! Ihmisen vietti- ja vaistoelämästä, sekä ruumiillisuudesta että alemmasta sielullisuudesta nousevia alkukantaisia, primitiivisiä haluja. Näihin pyritään suoraan vaikuttamaan alitajunnan kautta toimivalla markkinoinnilla, ihmisen hereisen ja kriittisen tietoisuuden ohi. Vai oletko viime aikoina kuullut myytävän jotakin, jota ei markkinoitaisi machomaisen viriilin miehisyyden tai seksuaalisuutta pursuavan naisellisuuden mielikuvilla, makujen nautinnollisuuksilla, vallan, vauhdin tai vaurauden mielikuvilla, "terveys"jogurtteja ja "terveys"muroja viimeisen muodin mukaisen hoikkuuden mielikuvilla. Miksi "järkevää"-sanaa käytetään aina silloin kun ei keksitä mitään todellista syytä tuotteen hankkimiselle ja miksi se usein miten vaikuttaa "järkevältä" vain myyjän kannalta. Miksi miljoonatienistinen formulakuski pannaan vakuuttamaan meille, että "vaihtaminen kannattaa" ym. ym.

Meistä aikuisista en enää tiedä voiko meidän hyväksemme tehdä asiassa mitään, mutta haluammeko todella, että lapset ja nuoret, jopa vauvat kasvatetaan pelkiksi markkinoiden kulutusyksiköiksi? Varhaiskasvattaja Raija Lautela kirjoittaa artikkelissaan Markkinoiden valtiaat yhdysvalloissa meneillään olevasta, eräänlaisesta lapsuuden taloudellisesta haltuunotosta. Siellä markkinointigurujen visio on: ”Lapsi on huomisen kuluttaja. Häneen on luotava suhde lapsena, jotta saa hänen huomionsa aikuisena.” Hillitöntä taloudellista kasvua ylläpitämään tarvitaan hillittömästi kuluttavia hillittömiä kuluttajia. Markkinasetä tietää, että tähän täytyy ihmistä kasvattaa lapsesta pitäen.

Kohtuullisen kasvun filosofia sen sijaan mahdollistaa yhteisöelämän, jossa sekä tuottajan että kuluttajan kohtuulliset tarpeet voivat tyydyttyä, sillä kohtuullisuus tarkoittaa väistämättä toisen tarpeiden arvottamista omien vertaisina. Kohtuullisen kasvun filosofia antaa tilaa myös muiden kuin aineellisten tarpeiden tyydyttämiselle.

Jatkuvan kasvun filosofia johtaa egoismin hengessä katastrofiin. Jatkuvaa kasvua voimme harjoittaa rajatta ainoastaan eettisen elämän alueella, jolloin se vähitellen johtaa altruismiin. Siis vielä kerran - se kohtuullisuuden markkina-alue! Mistä löytyvät tällaisen tulevaisuuden rakentajat ja Brysselin lobbaajat?

KOHTUULLISUUDEN MARKKINA-ALUE

2010-05-08T13:04:00.002+03:00

Pääministeri Vanhanen saapui TV1:n Ykkösaamun haastatteluun suoraan EU:n huippukokouksesta, jossa oli päätetty Kreikan tukipaketista. EU-johtajat olivat myös pohtineet keinoja pysyvän vakauttamisjärjestelmän luomiseksi Euroopan talousalueelle.

Tällä kertaa ei ole kysymys pankkikriisistä, vaan valtioiden taloudepitoon kohdistuvasta epäluottamuksesta. Valtiotalouden alijäämät on saatava EU-alueella kuriin ja näiden keinojen löytymisestä on kyse. Euro-alueen valtioita ei voi Vanhasen mukaan päästää konkurssiin. Valtioiden on omilla toimenpiteillään rakennettava pohja muiden luottamuksen säilymiselle. Egoistinen valtiollinen talouspolitiikka ei ole omiaan vahvistamaan muiden luottamusta.

Mielenkiintoista – muiden luottamushan itseeni voi syntyä vain jos omaksun ”muut huomioon ottavan”, ”yhteisen” katsantokannan asioihin, jos opin toimimaan omissa asioissani yhteisön muiden jäsenten hyväksi. Olisiko näin myös valtioiden kesken? Kansallisegoismin sijaan voisimme harjoittaa eräänlaista laajennettua ”maanosaegoismia”, ”Euroegoismia”!

Vielä meille jäisi toki huoli euroalueen menestymisestä maailmantalouskilpajuoksussa, Aasian maiden rynniessä 8:n prosentin talouskasvulla eteenpäin. Mutta hei – eikö tämä olisi kuitenkin yksi askel kohti yleistä altruismia, yhteistä globaalia ihmisyyttä. ”Kaikki itselle nyt”-periaatteella ei nykymaailmassa enää voi toimia, maailmantalouden rakenne ei siihen sovellu vaan väistämättä romahtaa. Taloudellisen hyödyn ja voiton maksimointi on itsetuhoinen periaate globaalissa markkinataloudessa. Yhden voitto on aina toisen häviö. Miten se muka eroaisi ”venäläisestä ruletista”?

Ikivanhan kohtuullisuuden periaatteen omaksuminen talouselämässä saattaa olla ainoa tiemme ihmisenarvoiseen tulevaisuuteen. Ehdotankin EU:n nimeämistä ”KOHTUULLISUUDEN MARKKINA-ALUEEKSI”, eräänlaisena pilottihankkeena (vinkki pääministeri Vanhaselle). Voisimme olla esimerkkinä muille. Ehkä vielä syvempi talouskriisi tulevaisuudessa pakottaa meidät sopimaan yhteisistä, koko maailmaa käsittävistä talouden matokuureista ja elämän pelisäännöistä. Kun egoismi laajenee maailmassa kattamaan kaikki kansat se ilmeisesti muuttuu altruismiksi – kaikkien yhteisen hyvän tavoittelemiseksi.

Mielenkiintoista – yhteinen kriisi saattaa siis jälleen kerran olla tie yhteisen sävelen löytymiselle. Esimerkiksi Vanhasen ehdottama veropolitiikan yhdenmukaistaminen EU-maissa antaisi mahdollisuuden tehdä veronkorotusratkaisuja siten, että niihin liittyvät kielteiset vaikutukset (naapureille syntyvät etulyöntiasemat) jäisivät vähäisemmiksi. Talousongelmat selvästi lähentävät ainakin meitä Euroopan kansoja toisiimme!

Hmm... olisiko meille sittenkin syntymässä Steinerin visioimat Euroopan Yhdysvallat?

HERÄÄMINEN

2010-05-03T23:49:00.007+03:00

Kerroin tämän blogin alkumetreillä lapsuuden muistoistani, mm. siitä mitä minusta tulisi kasvaa "aikuisena". Muistan myös hetken, jolloin ensimmäisen kerran koin olevani "minä". Muistojahan meillä ihmisillä saattaa olla hyvinkin varhaisesta lapsuudesta. Itse muistan kalunneeni puisen pinnasänkyni pinnoja koska ikeneni kutisivat (hampaiden puhjetessa). Varhaiseen lapsuuteemme saattaa kuulua muistoja itseemme liittyvistä asioista ja kokemuksista enemmän tai vähemmän hämärinä. Tarkoitan tässä kuitenkin hetkeä, jolloin koin olevani "minä", hetken, jolloin "löysin" minäni maailmassa muiden asioiden joukossa. "Myöhäisheränneenä" tämä luultavasti tapahtui omalla kohdallani vasta joskus viisivuotiaana.

Äitini ja isoäitini olivat myymässä vanhaa omakotitaloamme uusille omistajille vanhempieni erottua. Oli muistaakseni varhainen kevät, lumet olivat sulaneet ja maa oli vasta paljastunut lumimassojen alta (saattoipa myös olla syksy). Muistan vain maan märkänä ja harmaan ruskeana, mullan, tummuneiden lehtien ja haalistuneen ruohon peittämänä. Kotitalomme takaa olin löytänyt (talven pakkasiin?) kuolleen talitintin. Jostakin syystä, aikuisten tehdessä sisällä talokauppoja, hautasin linnun juhlallisin menoin talon taakse pitäen sille hautausseremonian. Seistessäni linnun haudalla, puhuessani sille juhlallisia sanoja (niin muistelen), tulin yht'äkkiä tietoiseksi - ensimmäistä kertaa - että se olen MINÄ, joka juuri hautasin linnun ja nyt puhun sille omituisia sanoja. Hetki oli erikoinen - ei siksi, että olisin silloin ymmärtänyt mitä olin tekemässä, vaan siksi, että juuri tuon hetken sitten paljon myöhemmin muistin ensimmäisenä kertana, jolloin olin kokenut: "MINÄ"!

Tällaiseksi muistan "heräämisen" omaksi itsekseni - "egoksi". Tänään ymmärrän heränneen minuuteni ja kaikkien muidenkin ihmisten minuudet arvokkaaksi asiaksi. Ymmärrän toisaalta, että oma minäni on myös vajavainen ja keskeneräinen kaikessa arvokkuudessaan. Olen vasta tulemassa itsekseni. Ollakseni ego, minäni on voimistuttava itseyden tunnossa. Näin omaksun maailman- ja elämänkatsomuksen, jonka keskipiste olen minä itse. Kaikki asiat maailmassa kohtaan tämän heräämisen jälkeen siten, että koen ne suhteessa itseeni, sympaattisina - antipaattisina, hyödyllisinä - hyödyttöminä, vaarattomina - vaarallisina jne.jne. Aina kysyen mikä on asioiden suhde itseeni? Egoismi on ihmisen minäkehityksen luonnollinen alkutaival.

Voisiko kuitenkin olla, rakas ystävä, että meidän ihmisten on mahdollista "herätä" vielä toisen kerran elämämme aikana. Herätä johonkin, jota voisimme kutsua "todelliseksi", korkeammaksi" itseksemme, aivan kuten lapsena heräsimme arkiseen itseemme, siihen, jota nyt sanomme minäksemme. Olisiko mahdollista, että tosi olemuksemme on jokin arkiminäämme korkeampi - varsinainen minä, tai ydinminä, kuten Sven Krohn sitä nimittää. Jokin, joka on meissä vasta syntymässä, hitaasti vaikeuksien ja koettelemusten kautta kehittymässä. Kasvamassa siinä arkisessa elämässä, jota elämme kanssaihmistemme ja maailman kera. JOS näin voisi mielestäsi olla, edes kaukaisesti, mitä se silloin merkitsisi ihmisen tulevaisuuden, yhteisömme, yhteiskuntamme kannalta? Politiikan, talouden, kasvatuksen kannalta?

KEVÄTTÄ RINNASSA

2010-05-01T11:15:00.005+03:00

Huomasitko, että talvi meni? Ainakin täällä eteläisen Suomen rannikkoalueella ne valtavat lumikinokset, joita saimme lopputalvesta ihailla, ovat (lähes) kaikki hävinneet. Ja... kuin jonkin salaperäisen mahtikäskyn voimasta, kevät on täällä taas. Sumuisia aamuja, auringon lämmittämiä iltapäiviä, huumaavaa ja riemastuttavaa linnunlaulua joka puolella. Leskenlehtiä, sinivuokkoja, tuhansia ja taas tuhansia puiden ja pensaiden silmuja aukeamassa. Talven kylmä väistyy ja lämpö hehkuu saapuvasta kesästä vastaan.

Ulkoisen elämän voimistuminen tuntuu myös ihmisen sisäisyydessä. Sielussa herää jotakin, joka muistuttaa silmujen aukeamista, kevätniityn kukintaa. Valo ja väriloisto voi lisääntyä myös meissä. Keväisen luonnon kanssa herääminen voi muuttaa ihmisenä olemisen iloksi ja riemuksi... Ainakin hetkittäin.

Sufirunoilija Rumi toteaa(vapaa muistinvarainen käännös):

"Tule puutarhaan keväällä,
granaattiomenien kukissa on silloin
valoa, värejä ja rakastavaisia.
Jos et tule, kaikki tämä ei merkitse mitään,
jos tulet, kaikki tämä ei merkitse mitään."

KOKONAISVALTAISTA - KAIKILLEKO?

2010-04-07T21:54:00.005+03:00

Kirjoitin edellä kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta. Yliopistokoulutus on ajassamme yksipuolistunut. Nyt ovat erikseen tiedeyliopistot, taideyliopistot sekä ammatilliset korkeakoulut. Tiedollisen, esteettisen ja eettisen elämän alueet ovat yhteiskunnissamme eriytyneet ja institutionalisoituneet. Arkena täytämme velvollisuuksiamme opinnoissamme tai työssämme olemalla "tieteellisiä", lauantaisin heitämme vapaalle ja nautimme "estetiikasta" - kiihkeästi, ja sunnuntaisin piipahdamme kirkossa kuulemassa moraalisaarnoja ja olemme hetken aikaa "eettisiä". Kokonaisvaltaista - vai mitä?

Ai niin, onhan meillä nyt Aalto-yliopisto! Ehkä sen tarkoitus on löytää kokonaisvaltaisen koulutuksen äärelle(?) Kuten joskus totesin - en oikein jaksa uskoa...

Mutta onko tarkoitus, että kaikki korkeampi yliopistokoulutus sivistysidean vuoksi muutettaisiin ihmisyyden kasvatukseksi? Pitäisikö näin toimia koneinsinöörin koulutuksessa, matemaatikon tai fyysikon koulutuksessa? Entä tähtitieteilijän tai ilmastotutkijan koulutuksessa? Itse en ole ihan varma. Tarkoitan, että en ihan tiedä MITEN kyseisiä koulutuksia pitäisi muuttaa, jos pitäisi.

Steinerilla oli yllättävä näkemys yliopistokoulutuksesta. Niin mieluusti kuin hänen suuhunsa laittaisimmekin kaikenlaisia kommentteja "pehmokasvatuksesta", "taidekasvatuksesta" tai "Leikkikoulukasvatuksesta", Steiner halusi tuoda yliopistoihin kahden vuoden tieteellis-taiteellis-filosofiset yleisopinnot ja tämän jälkeen rautaiset ammattiopinnot, olivatpa ne sitten fysiikkaa, kieliä tai koneoppia. Näissä ei hänen mukaansa enää saanut "poiketa asiasta yleisiin teemoihin". Omasta mielestäni myös näiden "rautaisten ammattiopintojen" tulisi huomioida yleinen ihmisyys, muuntua sen tarpeita vastaavaksi - ehkä?

Mitä mieltä sinä olet? Kokonaisvaltaisia vai teoreettisia/ammattiopintoja korkea-asteella? Kommentoi, please!

KOKONAISVALTAINEN KASVATUS

2010-04-07T20:25:00.012+03:00

Moderni aikamme arvostaa tietoa yli kaiken - akateemista, teoreettista sellaista. Kuten luovuustutkija Ken Robinson on todennut, on kaiken länsimaisen kasvatushyörinän ylevä päämäärä tehdä lapsistamme yliopistoprofessoreita. Vaikka kaikki eivät tuohon kaukaiseen tavoitteeseen ylläkään, siihen kuitenkin kasvatus jokaisessa maankolkassa tähtää. Siihen lapsiamme valmennetaan päiväkodista lähtien. Ikään kuin yliopistoprofessorius olisi jonkinlainen ihmisenä olemisen "huippu", "high water mark" kuten Robinson toteaa! Eikä tämä nyt ole välttämättä professoreina toimivien ihmisten arvon vähättelyä, sanon kohta miksi.

Elämässä tarvitaan nimittäin muunkinlaisia taitoja kuin niitä, mitä yliopistoprofessorin kelpoisuusvaatimuksista säädetään. Oma suomalainen luovan kasvatuksen tutkijamme Simo Skinnari on ilmaissut asian ytimekkäästi: muodollisissa akateemisissa koulutuksissa saavutettujen kelpoisuuksien sijaan meidän tulisi ehkä asettaa ihmisenä olemisen kelpoisuusvaatimuksia, eikä pelkästään kasvatuksen alalla toimiville, vaan kaikessa ihmisen arvoisessa työssä toimiville.

Ihmisen kokonaisuuteen kuuluu arvokkaan ja ylevän intellektin lisäksi yhtä arvokkaat tunteiden ja emootioiden sekä tahdonelämän, toiminnallisen ihmisen kyvyt ja taidot. Intellektin ja älykkyyden kehittäminen ei siis ole ollenkaan huono asia. Yliopistoprofessoriksi päätymistä voi arvostaa siksi erinomaisen korkealle. Se ei vain saa olla itsestään selvyytenä ainoa korkeakoulutuksen arvostuksen kohde. Yksipuolista ja ihmisyyttä alentavaa on kaikki kasvatus, joka arvostaa vain yhtä näistä alueista. Tämä oli kaiken eurooppalaisen yliopisto-opiskelun grand-idea vielä keskiajalla. Yliopistoihin mentiin 15-16 vuotiaina ja opiskeltiin yleissivistäviä, kokonaisvaltaisia opintoja, jotka tuolloin tunnettiin seitsemän vapaan taiteen nimellä (septem artes liberales). Triviumin opintoina grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa, quadriviumin opintoina aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia. Näille esikuvat oli noudettu antiikin Kreikasta, Aristoteleen ja Platonin filosofikouluista, joissa ihmisen eettiselle kehitykselle pantiin yhtä suuri paino kuin tiedolliselle ja ruumiin kunnon ylläpitämiselle.
Näin menetellään edelleen Snellman-korkeakoulun opetussuunnitelmassa, modernille ihmiselle sopivalla tavalla.

Kun keskiajalla vasta vapaiden taiteiden opintojen jälkeen alkoivat yliopistoissa "korkeammat opinnot": lääketieteen, oikeustieteen tai teologian aloilla, on näiden "korkeampien opintojen" ideaa tungettu barbaarisesti alaspäin opiskelun tikkailla, poistamalla aluksi yleissivistävät opinnot ulos yliopistosta koulumaailmaan lukion sisällöksi, ja tänään niitä ollaan ajamassa pois lukiosta, koska paine valmistaa oppilaita jo koulussa "oikeiden asioiden opiskeluun" kasvaa sitä mukaa kun opetettavan tiedon määrä moninkertaistuu opintikkaiden yläpäässä. Tiedon huumassa ja (taloudellisen) menestymisen hädässä olemme tänään valmiit heittämään lapsemme pesuveden mukana (konkreettisesti), sen inhimillinen, mikä heissä jokaisessa muuten kehittyisi. Me emme kasvata lapsiamme ihmisiksi, hyvät ihmiset - me kasvatamme heidät ulos siitä!

Yliopistolaitos ei ole enää vuosikymmeniin kyennyt vastaamaan kokonaisvaltaisen kasvatuksen tarpeeseen yhteiskunnassamme. Siksi tarvitsemme pieniä, joustavia kasvatuksen ja koulutuksen kehittämisyksiköitä, kuten steinerkouluja ja näiden opettajakoulutuksesta huolehtivaa Snellman-korkeakoulua, jotka pyrkivät kehittämään kokonaisvaltaisen kasvatuksen ideaa toimivaksi käytännöksi ajassamme.

BIODYNAAMISTA LEIPÄÄ

2010-03-26T21:39:00.017+02:00

Tiesittekö, että Helsingin Jollaksessa, Jollaksen kartanon vanhassa tallirakennuksessa toimii leipomo Leipotupa, joka valmistaa biodynaamisesta viljasta valmistettua herkullista leipää. Leipotupa toimii suojatyöpaikkana kehitysvammaisille ja työrajoitteisille. Leipomon ohjaajana toimii Eeva Pehkonen, Jessica ja Suvi ovat ensimmäiset harjoittelijat hänen ohjauksessaan. Ja leipää syntyy ilolla ja sydämellä, nyt jo tottuneissa käsissä.
Leipä on Demeter ja luomu-laatua ja leipomosta saa myös muita leipomotuotteita. Leipotupa tarjoaa ruisleipää, spelttileipää, herkkuleipää, hedelmäleipää, sekaleipää ja siemenleipää 3-4 euron kappalehintaan, kaikki 500g. Leipotuvassa ei ole (ainakaan vielä) varsinaista myymälää, vaan myynti tapahtuu tilaus ja nouto-periaatteella.

Tilaa itsellesi maukas ja terveellinen ruokaleipä arki- tai juhlapöytään. Puh: 09-6983597 tai s-posti: leipotupa@saunalahti.fi

KULTTUURIMURROKSEN AIKAA

2010-03-26T07:58:00.016+02:00

Teoksessaan Henkinen ihminen, Lauri Rauhala ihmettelee ajallemme tyypillistä vimmaa haluta alentaa kaikki ihmisyys eläimellisyyden, jopa konemaisuuden tasolle. Tämä ilmenee Rauhalan mukaan siinä, miten kulttuurissamme ja erityisesti tieteissämme on yleistynyt pyrkimys hämärtää eroa ihmisen tajunnallisuuden ja aineellisen tapahtumisen (aivotoiminnan) välillä. Tulee mieleeni esim. fyysikko Kari Enqvistin käsitys siitä, että perimmältään myös ihmisen tajunta on vain kvanttifysiikkaa, sillä selitettävissä. Ihminen on "vain" sitä ja "vain" tätä, eläin muiden eläinten joukossa, kompleksinen, mutta silti "vain" kokoelma samoja molekyylejä ja alkuaineita, mistä muukin olevainen on koostunut.

Toinen ihmisen ihmisyyttä vähättelevä pyrkimys ilmenee Rauhalan mukaan tietokoneteknologiassa. Siinä suoraviivaisesti samastetaan ihmisaivojen ja tietokoneiden toimintatavat. "Kaikkein rohkeimmissa spekulaatioissa katsotaan, että tietokoneella on tai sille voidaan kehittää tajunta (mind) kaikkine inhimillisine toimintoineen. Tietoverkoille uskotaan muodostuvan myös tietoisuus (consciousness), ehkä itsetietoisuuskin (self-consciousness), jota on totuttu pitämään erityisenä ihmisen tunnusmerkkinä." toteaa Rauhala.

Rauhala myös pohtii, mistä johtuvat tällaiset pyrkimykset ajassamme ja mitä ne kertovat tilastamme ihmisinä: "Mikä johtaa ihmisen epäilemään aitoakin inhimillisyyttään ja samastamaan itsensä elottomien laitteiden kanssa tai korottamaan ne tasavertaisiksi kanssaan? Onko kyseessä oman henkisyytensä kieltäminen ja syvä - osin ehkä tiedostamaton - ihmisyyden halveksunta? Onko ihmisenä oleminen liian raskasta ja tällainen pako siitä siksi välttämätön pelastusreaktio? Kuvastaako mekaanisiin laitteisiin ja persoonattomiin sekä nimettömiin energiajärjestelmiin sekä moraalista tietämättömiin eläimiin samastuminen toivetta päästä vastuuttomuuden helppoon tilaan?" Eräs syy kaikelle tälle saattaa Rauhalan mukaan olla siinä, että kompleksisiksi, epävarmoiksi ja läpinäkymättömiksi muuttuneet elämänehdot pusertavat näitä kaavailuja esiin.

Ihminen on mahdollisesti menneisyydessä yliarvostanut itseänsä, korottanut itsensä kohtuuttomaan arvoon todellisuuteemme nähden. Nykyään näyttää toteutuvan kohtuuton ihmisyyden aliarvostus, jonka seurauksena kaikki inhimillisesti arvokas poljetaan alas ja tehdään naurunalaiseksi, epätieteelliseksi, taantumukselliseksi ja mitä vielä...

Ihmisyys on ehkä lopulta kuitenkin nähtävä kehitysprojektina, joka on kaikkea muuta kuin valmis. Ihminen ei ole tuote, joka olisi sellaisenaan selitettävissä pelkkänä luonnonobjektina. Tietoisuutemme omasta ihmisyydestämme on juuri niin syvä kuin mihin ajassamme kehittyneellä itsetajunnallamme on mahdollista yltää.

Oman sisäisen olemuksemme ydin, se mitä Rauhala kutsuu itsetajunnaksi, ottaa vasta hapuillen ensi askeleita oman todellisuutensa hereisessä kokemisessa, sen ymmärtämisessä ja artikuloinnissa sekä arjen että tieteen kielelle. Tämän kaltainen ihmishengen taju omasta itsestään on ihmiskunnan historiassa uusi.

Muinaiskulttuureissa, joissa puhe henkisestä oli luonnollista, tämä henkinen sijoitettiin ihmisolemuksen ulkopuolelle, henkiseen jumalten maailmaan. Ihmisen sisäisyyden kohdalla puhuttiin sielullisesta. Vasta antiikin kreikassa, ensin harvoissa yksilöissä, sitten uuden ajan alun filosofiassa yleisesti henkinen vakiintui yksittäisen ihmisyksilön ajattelevaa itsetajuntaa tarkoittavaksi piirteeksi. Tämä ei ollut uusi teoreettinen näkemys jostakin vanhasta, vaan uusi kokemus uudesta kehittyneestä sisäisestä kyvystä ihmisessä. Henkinen oli nyt ensi kertaa yksilöllistynyt, inhimillinen henkinen. Ei siksi pidä ihmetellä jos käsityksemme omasta sisäisestä itsestämme ovat aluksi yksinkertaisia, epävarmoja ja kömpelöitä.

Aluksi itseksi koetaan ja ymmärretään se mikä on konkreettisinta - fyysisyys ja siihen liittyvä tietoisuus, jota ymmärrämme löydettävän muillakin kehittyneillä nisäkkäillä. Vasta myöhemmin ulkoisen alta paljastuu sisäisen ihmisen "ydin" ja sen hienorakenteet. Ensin tuota hämärästi koettua itsetajuntaa luonnehditaan "konkreettisin", jopa mekaniikasta tutuin mielikuvin, "krouvisti". Vasta vähitellen on odotettavissa, että kokemuksemme ja ymmärryksemme itsetajunnastamme syvenee. Ymmärrän, että Rauhalan ajatus on, että se täsmentyy sikäli kun tämä itsetajunta meissä ylipäänsä todellistuu, muuttuu ihmisen kehityksessä todellisuudeksi. Nyt se on olemassa vasta hentona ja hämäränä versona. Sen "ylärakenteet", ihmispersoonan hienoimmat ja arvokkaimmat piirteet - moraali ja arvotaju ovat olemassa vasta "ulkoisina", "teoreettisina" ideaaleina, moraalilakeina ja sosiaalisina normeina. Yksilön sisäisinä hengen ominaisuuksina ne ovat todellistuneet vain poikkeustapauksissa (Gandhi, Äiti Teresa ym.)

JOS ymmärrämme henkisen näin, jos ajattelemme ihmisen itsetajunnasta kuten Lauri Rauhala, silloin tämä on huomioitava myös kasvatuksessa, joka näkee päämääräkseen uusien sukupolvien kasvattamisen kaikkeen siihen tietoon ja taitoon mitä moderni kulttuurimme odottaa ja edellyttää, mutta myös sitä ihmisyyttä kohti, joka on ollut kaiken perenniaalisen paideian päämäärä.

VAIHDETAAN PIENEMMÄLLE

2010-03-23T19:01:00.011+02:00

Edellisessä kirjoituksessani mollasin suomalaista mediaa ja markkinataloutta - kun eivät kanna vastuutaan lastemme ja nuorisomme kasvatuksesta kohti todellista ihmisyyttä.

No, joku siitä näyttää kuitenkin kantaneen huolta, sillä radiouutisia kuunteleva vaimoni kertoi aamukahvilla, että nuoret aikuiset eivät kuulemma enää juokse kaiken maailman markkinahumun perässä keräämässä krääsää ja mammonaa. Nuorilla on nyt uusi harrastus: DOWNSHIFTING!

Mikä ihmeen downshifting? Selvisi, että hyvää suomennosta menolle ei ole keksitty, mutta on kuulemma puhuttu elämän kohtuullistamisesta tai vapaaehtoisesta vaatimattomammasta elämäntasosta. Yle:n haastattelema nuori kertoi heränneensä elämäntapamuutokseen ja oli miettinyt mikä hänelle on arvokasta ja mikä hänet tekee onnelliseksi. Yhteiskunnan taholta tulee paineita nuorille opiskelijoille ja työelämään siirtyville, ja puheet kolmikymppisten loppuunpalamisesta kammottavat. Downshifting tarkoittaa tälle nuorelle keskittymistä arkisiin perusasioihin - hyvin nukkumista, rauhassa syömistä ja läheisten seurasta nauttimista, töitä vain kohtuullisesti jne. Nykynuorille sosiaalinen pääoma on aineellista omaisuutta tärkeämpää.

Helsingin yliopiston tutkija taasen toteaa uutisessa, että downshifting on valintana ylemmän keskiluokan etuoikeus. Elintapoja on vaikea muuttaa, jos elintaso on lähtökohtaisesti heikko. Taustalla on tutkijan mukaan paitsi yhteiskunnan nuorille asettamien vaatimusten kasvu, myös isompi arvomaailman muutos. Nykynuorilla on erilainen suhtautuminen työhön ja omistamiseen kuin aikuisväestöllä, vaikka tutkija muistuttaakin että ajatus kohtuullisuudesta ei ollut vieras niukkuuteen tottuneille ikäihmisillekään (tosin heillä kyseinen muoti-ilmiö ei ollut useinkaan vapaaehtoisesti valittavissa).

Vaikka suhtaudun tällä hetkellä skeptisesti mediaväen ja ekonomistien moraalisen ja vastuullisen sosiaalisen tajun heräämiseen, näen nuorisossa silti toivon paremmasta tulevaisuudesta - väkivaltaisesta kapinoinnista huolimatta. Kuunnelkaa mitä näillä nuorilla on meidän aikuisten maailmastamme sanottavaa. He sanovat, että kulttuurimme on kuin jyrkkää alamäkeä kiihtyvällä vauhdilla kulkeva juna ilman jarruja. Rotkossa odottaa...?

Nämä downshiftaajat ovat jo aikuisuuden kynnyksellä olevia, huomisen tulevaisuutta muokkaavia ihmisiä. Tulevaisuus on heissä jo täällä! Vaihdetaan pienemmälle - ajetaan ykkösellä! (Teki vielä mieli lisätä tähän, että ehtii huomiseen päivään hitaamminkin kulkien - hosumalla ei ehkä ollenkaan!)

HENKI KULKEE MISSÄ TAHTOO

2010-03-23T10:23:00.009+02:00

Uutisten pääotsikkoihin kohosi taas väkivalta kouluissa. Vantaalaiset opettajat olivat kirjanneet väkivaltaista käyttäytymistä kouluissaan. Tulokset olivat hämmentäviä. 50 väkivaltaisen käyttäytymisen kriteerit täyttävää tapausta päivittäin! Mistä tämä kertoo? Mitä on lapsillemme ja nuorisollemme tapahtumassa? Mistä tämä paha olo, kapinointi ja aggressiivisuus? Onko kukaan päättäjä OIKEASTI huolissaan? Tiedän, että opettajat kouluissa ovat. Ehkä myös useimmat vanhemmat.

Lapset karkaavat käsistämme. Heistä näyttää tulleen meille aikuisille vieras rotu, tuntematon uusi olentoluokka, jota emme enää ymmärrä, joka ei enää asetu kiltisti tutun maailmamme osaksi ja rakentamamme yhteiskunnan rattaaksi. Olemme kaikissa pyrkimyksissämme yrittäneet sopeuttaa lapsia ja nuoria yhteiskuntamme vallitseviin normeihin. Jospa olemmekin olleet väärässä. Jospa sopeuttamista tarvitsemmekin me aikuiset!

Professori Reijo Wilenius siteeraa kahta luokanopettajaa kirjassaan Miten käy lasten ja nuorten? "On löydettävä ratkaisu, jossa lasten ja vanhempien riittävä yhdessäolo luo perusturvallisuuden... hoitoa vaativia oppilaita on tavallisissa luokissa yhä enemmän. ...Kaikki nämä aiheuttavat erilaisia työrauhaongelmia sekä opettajien uupumisen... Televisiota ja videoita jopa vielä voimakkaampia vaikuttajia lienevät tietokoneet, verkot ja väkivaltapelit, joihin lapsi eläytyy kokonaisvaltaisesti." Toinen luokanopettaja: "Media murskaa. Asia on harvinaisen selvä ja yksiselitteinen... Monet vanhemmat ja opettajat tuntevat taistelevansa yltyvässä myrskyssä tuulimyllyjä vastaan."

Wileniuksen mukaan lapset ovat aina olleet aikuisille "muukalaisia". Henkisen ihmiskäsityksensä pohjalta Wilenius toteaa, että hänen käsityksensä mukaan "lapset tulevat toisesta, henkisestä maailmasta, ja uudet lapsisukupolvet tuovat mukanaan uusia voimia." Vallitseviin olosuhteisiin sopeuttamisen sijaan meidän tulisi kysyä mitä taipumuksia lapsella on ja mitä hänessä pyrkii esiin. Lapsessa elävää vapaata henkeä ei voida väkisin tukahduttaa. Vapaa henki kulkee missä tahtoo. Tämän hengen tukahduttamista olisi koululaitoksen rakentaminen talouselämän lainalaisuuksille. Siitä olisi Wileniuksen mukaan seurauksena vain nuorison kapinointia. Rudolf Steiner(vuonna 1919): "On luotava mahdollisuus, että vapaa henki jokaisessa ihmisessä, siinä määrin kuin se on yksilöllisten edellytysten mukaan mahdollista, määrää hänen elämäänsä. Siten ei uudesta sukupolvesta tehdä mitä vallitseva yhteiskunta haluaa siitä tehdä... Vain siten on mahdollista saada yhteiskunnalliseen kehitykseen uudelta sukupolvelta jatkuvasti uusia voimia."

Tietotekniikka-multimedia-peliteollisuus-tositv-bigbrother-pudotuspeli-hypetys on meidän aikuisten lanseeraamaa epä-olemista, jota syydämme tuutin täydeltä lapsillemme. Eikä tämä ole mitään yliampuvaa moralisointia, jolla yritetään olla esteenä hölmöilevälle viihdeteollisuudelle ja ns. vapaalle markkinataloudelle, vaan tervettä järkeä. Paha olo tulisi meille aikuisillekin, jos elämämme täyttyisivät näistä! Miksei sitten lapsille, jotka luultavasti vielä ovat sielunelämältään meitä herkempiä vaikutteille.

Avoin kysymys kaikille yllä mainitun hypetyksen tuottajille: Kumpi on tärkeämpi - teidän voiton maksimointinne ja markkinaeuronne vai kaikkien meidän lastemme tulevaisuus? Jään tässä pohtimaan, että kehtaisiko vielä tämän jälkeen joku median, tietotekniikan tai esimerkiksi mainonnan ja markkinoinnin alalla toimiva vastata, että "todellisuus on kuitenkin monisyisempi" ja, että "myös näiden elämänalueiden piirissä elää perheitä, joilla on lapsia ja heidän hyväkseen tätä arvokasta työtä tehdään" tai jotain sen kaltaista hömppää. Lusikka kauniiseen käteen, hyvä markkinatalous-media-väki. Mikä on teidän osavastuunne lastemme tulevaisuuden rakentamisessa? Teidänkö "henkenne" vapaudesta tässä on kyse vaiko lastemme? Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi talkoisiin!

RYHTIÄ KOULUIHIN

2010-03-12T06:44:00.007+02:00

600 yläasteen opettajaa on haastateltu työoloistaan Suomen kouluissa. Tuloksena oli se, että suurimmalla osalla haastatelluista kokemukset olivat olleet masentavia. Oppilaat haistattelevat opettajille, meluavat tunneilla ja häiritsevät opetusta, eivät osoita vähäisintäkään kiinnostusta opetukseen vaan mieluummin keskustelevat keskenään ja näppäilevät kännyköitään. Opetuksesta ei tahdo tulla mitään, koska kaikki opettajien aika menee kurinpitoon, joka sekään ei ilmeisesti onnistu hyvin. Nuori tietotekniikan opettaja toteaa tv-haastattelussa, että: "Täytyy ilmeisesti vain hyväksyä se tosiasia, että nuoret eivät enää osaa käyttäytyä!"

Opetusministeri Virkkunenkin heräsi moittimaan nuoria käytöksestään sekä opettajia kykenemättömyydestään puuttua rikkeisiin kouluelämässä. Ministeri vaatii kouluihin ryhtiliikettä, sopimattomaan käytökseen tulee puuttua jatkossa kouluissa välittömästi!

Siis mitä? Rangaista oppilaita sellaisesta, mitä he luultavasti eivät alunperinkään ole kokeneet velvollisuudekseen, josta olisivat luistaneet? Haloo - laitettaisiinko peli hetkeksi poikki! Eihän kouluissa ole saanut vuosikymmeniin kasvattaa nuorten persoonallisuutta. Koulun tehtävänähän on ollut objektiivisen tiedon jakaminen, nuoren ihmisen tietojen ja intellektin kehittäminen. "Subjektiiviset" nuoren persoonallisuuteen liittyvät arvokysymyksethän eivät ole olleet soveliaita kouluopetukseen, koska "niistä ollaan niin montaa mieltä". "Arvopluralismi rules!". "Anything goes!"

Miten nuorissa olisi voinut kehittyä minkäänlainen taju siitä, mikä on ihmiselle arvokasta käytöstä ja mikä ihmisyyttä alentavaa jos sitä ei olla harjoitettu käytännön elämässä, kotona ja kouluissa? Miten nuoressa koskaan syntyy aito ja herkkä toisen olennon myötäelämisen tai myötäkokemisen kyky jos ainoa "oikea" ja "arvokas" maailmassa ovat matemaattiset ja fysikaaliset kaavat? Työrauha täytyy tietysti löytyä kouluihin (myös matikan ja fysiikan tunneille). Siksi nuorten on löydettävä yhteisten pelisääntöjen äärelle. Kuitenkin, jo Aristoteles ymmärsi, että ihmisen persoonallisuuden hyveet kehittyvät ainoastaan niitä käytännössä harjoitettaessa, toiminnassa. Nuoret tuntevat tulleensa aiheetta rangaistuksi olemisestaan ja käytöksestään jos heitä ei ensin olla ohjattu KOKEMAAN, että tietynlainen käytös on ja toisenlainen ei ole ihmisen arvolle sopivaa. Nykynuoren sielunelämä on kuin pelto, joka on jätetty kesannolle. Se puskee nyt rikkaruohoja. Pellon syy ei ole se, että siellä ei kasva viljaa. Maamies, kyntäjä on jättänyt sen hoitamatta. Syy on meidän aikuisten, jotka emme ymmärrä luonnonlakeja ihmisen kohdalla. Pisa-tulokset eivät olekaan nyt avuksi - eiväthän!

Koko koulu - ei vaan koko kasvatuksen idea on pohdittava uusiksi. Minkälaisiksi olennoiksi haluamme ihmisinä kehittyä? Mitä ominaisuuksia, kykyjä ja piirteitä - tiedollisia, taidollisia ja persoonallisia haluamme itsessämme arvostaa. Kaikkia näitä täytyy tulevaisuuden koulun nuorisossamme kasvattaa, vaalia ja harjoittaa tasapuolisesti, kokonaisvaltaisesti. Ihmisen "sisäiset" persoonallisuuteen liittyvät henkiset arvot ovat yhtä tärkeitä kuin "ulkoiset", maailmalliset arvot. Tämä oli kaiken sivistysajattelun ydin. Se meidän on löydettävä ajallemme sopivalla tavalla uudelleen. Tämä koskee niin kotikasvatusta kuin kasvatusta ja opetusta kouluissa ja yliopistoissa, joissa Snellmanin sanoin "aikamme nuoriso etsii sivistystään".

STEINERKASVATUS-LEHTI

2010-03-05T19:12:00.003+02:00

Toinen steinerpedagoginen julkaisu, jonka haluaisin nostaa tietoisuuteen on numero numerolta parantunut Steinerkasvatus-lehti. Kehut lehti saa mielestäni siksi, että sen artikkelit ovat toisaalta jokamiehen luettavaa – mielenkiintoisella tavalla kirjoitettuja, vailla ”kuivaa” akateemisuutta, niin että ne kiinnostavat vanhempia siinä missä kasvatuksen ammattilaisiakin. Toisaalta niissä asetetaan kasvatuksen ydinkysymykset riittävän syvälle siten, että aiheet tarjonnevat pohdittavaa myös akateemisen tutkimuksen parissa työskenteleville.

Lehden linjaa voisi sanoa lapsikeskeiseksi, koskapa artikkeleista on noussut esiin huoli lasten tulevaisuudesta, tai lapsuuden tulevaisuudesta. Steinerpedagogiikan parissa työskentelevillä näyttää olevan erityistä herkkyyttä lapsen tilanteelle ajassamme ja kulttuurissamme. Epäilemättä kaikilla lasten parissa työskentelevillä tällainen herkkyys on enemmän tai vähemmän tosiasia, ajattelen nyt esimerkiksi kasvatuksen ammattilaisia kouluissa pedagogisesta suuntauksesta riippumatta, tai vaikkapa kaikkia äitejä! Steinerpedagogeilla koulutuksen ja ammatillisen kokemuksen rakentama ihmiskäsitys vain muotoutuu sillä tavalla laajaksi ja syväulotteiseksi, että siihen aina mahtuu aikuisille usein jo unhoon jäänyt lapsuus, lapsena olemisen erityisluonne. Se ei ole aikuisuutta pienikokoisena, vaan aivan uniikkia, omalaatuistansa eloa, joka ansaitsee omalaatuisensa kohtelun ja arvonannon.

Vaikka lehti puhuu kriittiseen sävyyn monesta aikuisten maailmassa esiintyvästä epäkohdasta, jotka jättävät lapsen hyvän huomioimatta, ei jälkimaku kuitenkaan ole syyttävä, vaan pikemminkin luottamusta herättävä – aikamme ja kulttuurimme on mahdollista löytää se tavoiteltava ja arvokas, minkä jokainen meistä on joskus ihmisyydessä aavistanut, mutta sitten ehkä elämän tuoksinassa jättänyt sivuun. Voisi ehkä sanoa, että steinerpedagogit ovat pyrkineet säilymään uskollisina juuri ihmisyyden aatteelle, kun markkinahuuma on pyörittänyt meitä muita.

Steinerkasvatus-lehteä on tarmokkaasti toimittanut tiimi, johon kuuluvat Helena Lohtaja, Timo Jantunen, Jarno Paalasmaa sekä Snellman-korkeakoulusta kolleegani Raija Lautela ja Ulla Ahmavaara. Lehden tyylikkäästä ulkoasusta ja taitosta ovat vastanneet Klaus Salomaa ja Hans Rieckman. Joskus on kiitos paikallaan, ja tälle toimituskunnalle sen mielelläni suon – kiitos ja jaksakaa samaan malliin! Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä voi tilata osoitteesta: steinerkasvatus@steinerkoulu.fi