Pettäjän kotona

36. OLIN MENNYT LOPULLISESTI

2007-08-21T23:42:00.000+03:00

- Älä mee. Mä rakastan sua.

Katson peilistä itseäni ja laitan hiuslakan reppuun. Repussa on parin päivän vaatteet. Tarkistan korvatulpat sivutaskusta. Otan toisen ja painan sitä lyttyyn allastason laminaattia vasten.
- No voisitko kertoa mullekin, mikä näistä palavimmin todistaa sun rakkautta muhun. Yksi. Kikka. Kaksi. Känni baarissa. Vai kolme, ilta ylitöissä.

En oikeastaan kuule mitä Meri minulle puhuu. Katson ohi Tommia, joka juttelee tytölle takapöydässä. Vilkuilen myös kolmen hengen seuruetta keskilattialla. Yhden olut läikkyy tuopista kengille.
- Tuo on mun tuleva poikaystävä, sanon Merille sisäänhengityksellä ja pudistan jo valmiiksi päätäni ennen vastausta. - Ei noin ujoon voi edes tutustua. Mitä sä otat?

Yöllä Tommi yrittää soittaa.

Herään ensimmäisen kerran ennen kuutta. Toinen jalka on 120-senttisen sängyn laidan yli, palelen. On vain yksi peitto. Sängyn vieressä lattialla on Aku Ankan taskukirja numero 52 auki taitettuna. En uskalla halata vieressäni nukkuvaa selkää vaikka haluaisin.

Kello 10.25 nostan lattialla äänettömänä olleen puhelimeni. Yhteensä seitsemän puhelua tullut Tommilta. Huoneessa on kulmasohva, paksu matto ja työpöytä. Sohvapöydällä avattu suolapähkinäpussi ja kolme kaljatölkkiä. Työpöydällä on tietokone, kaiuttimet, mikrofoni varren päässä ja koneen päällä nettikamera. Käännyn seinään päin ja painaudun lähemmäksi. Toinen kääntyy selälleen ja laskee laiskasti toisen kätensä peiton alla olevan reiteni päälle, katsomatta minuun. Nousen kyynärpään varaan. Huimaa. Ilmeisesti krapula on vasta tulossa.
- Se tyyppi ketä oli eilen Kutosessa oli mun broidin kaveri. Se vähä jotain naureskeli siinä.
- Voi ei.
- Mut ei me siitä välitetä vai mitä.
- Kaunis poika, silitän rakastuneena käsivartta.
- Mun täytyy lukee tänään tenttiin. Mut eka sullon jotain velvollisuuksii, sanoo Tommin veli, ja painaa päätäni alaspäin.

35. OMAAN KOTIIN

2006-10-22T17:10:00.001+03:00

Pujottelen autolla rauhallisesti keskustan liikenteen seassa. Ruuhka-aika pahimmillaan. Pohjoisrannassa helpottaa, vauhti nousee viiteenkymppiin. Liisankadun kohdalla painan hitaasti jarrua niin että auto pysähtyy pehmeästi juuri ennen kuin valot vaihtuvat punaisiksi. Nostan kytkimen melkein puoliväliin, ja heti kun keltainen välähtää, painan päättäväisesti kaasua ja vaihdan nopeasti kakkoselta kolmoselle. Kiilaan kuuttakymppiä ensimmäisenä oikealle kaistalle ennen Rantatietä. Vasen käsi on ratin alareunassa, oikea käsi lepää vaihdekepin päällä. Laitan soittimessa olevaa levyä kovemmalle. Kustaa vaasan tiellä koukkaan pienesti kiihdyttämällä sille kaistalle joka vetää paremmin. Vilkaisen tyytyväisenä viereistä penkkiä. Kohta pääsen esittelemään ajotaitojani.

Kahdeksassakympissä Lahdenväylällä laitan oikean käteni vieressä istuvan reidelle ja puristan kevyesti. Sivelen jalkaa ylöspäin ennen kuin vaihdan vitoselle, jolloin minun on laitettava molemmat kädet rattiin. Vauhti nousee vajaat sataseen kun vedän vasenta kaistaa rekan ohi.

- Mua pelottaa. Saanko mä ajaa takasin?
- Et. Onko sulla illalla jotain suunnitelmia?
- Varmaan päädytään poikain kanssa baariin.
- Ketä poikia? Mihin baariin?
- Mun ja broidin kavereita.
- Tuominen muuten virnuili mulle tänään jotain susta. Ihan kuin olis yrittäny udella.
- Sillä nyt ei oo mitään varaa. Sano sille että sä heität sitä harpilla kaljuun jos ei lopu.
- Mistä mä saan harpin?
- Haet museosta.

Hiljennän liittymästä oikealle Ikeaan vievällä tiellä. Kaarramme sisään valtavaan halliin. Hopeanvärinen auto vilkauttaa valojaan lukittaessa. Takapenkillä lojuu vieläkin käräjäoikeuden kirjekuori joka pitäisi viedä postiin.

- Vai baariin, puhun ääneen itselleni. Pyörittelen auton avaimia ympäri sormen Tommin kiirehtiessä perääni.

Yläkerrassa lastensänkyjen kohdalla käännyn Tommiin päin ja kysyn makeasti: eiks oo söpö? Ennen kuin Tommi ehtii vastata, puristan häntä takapuolesta, otan kaksin käsin kiinni kauluksesta ja suutelen väkisin.

- Sä olet jotenkin aggressiivinen tänään, sanoo Tommi ja pyyhkii suutaan.
- Saataiskohan me toi taittopöytä autoon, vastaan.

Ajan takaisin tullessa vielä lujempaa. Pysäköin auton jalkakäytävälle. Kannamme Tommin kanssa laatikot takakontista neljänteen kerrokseen, tulevaan pikku vuokra-asuntooni. Tommi lähtee kotiinsa. Minä menen omaan kotiini palauttamaan autoa miehelle.

- Voisitko sä ystävällisesti hoitaa sun lapsiasi illalla, sanon miehelle. - Mulla on menoa.
- Vai niin.
Mies silittää valkoista paitaansa huolellisesti, nostaa sileän paidan henkariin ja kapean puvuntakin siihen päälle. Katsoo itseään nopeasti peilistä, sipaisee teepaidan rintamusta ja ravistaa ranteessaan olevaa kelloa alaspäin. On käynyt parturissa, harmaat ohimot erottuvat selvemmin tummista hiuksista.

- Mulla on työreissu Madridiin ensi viikolla.
- Jaa?
- Liittyy firman järjestelyihin.

2006-09-21T09:46:00.000+03:00

Ira Mellitan uusi levy on ilmestynyt! Laulajatar-lauluntekijän levy on nimeltään "13", ja se sisältää nimensä mukaisesti 13 ihanaa vanhaa jazzstandardia, jotka hän on kääntänyt suomeksi tähän päivään ironisella otteella. 28-vuotias espanjalais-savolainen Ira Mellita on myös sovittanut kappaleet taustabändinsä kanssa niin, että osa on saanut täyteläisesti orkestroidun, osa riisutumman käsittelyn. Läpi levyn kulkee teemana traaginen rakkaus, joka ehkä joskus saa täyttymyksensä.

Ira Mellitan kiertue alkaa tässä kuussa Espanjan Festival Internacional de Música del Mundo -festivaaleilta, ja jatkuu Suomen keikoilla.

Levy on ostettavissa kaikista hyvin varustetuista levykaupoista.

IRA MELLITA: "13"
Hulluna siihen - Mad About the Boy (Coward)
Kahvia - Black Coffee (Burke/Webster)
Ei kenenkään muun - You Oughta Be Mine (Lewis)
Aina vain enemmän - More Than You Know (Eliscu/Rose/Youmans)
Ensi yönä - Night Life (Nelson/Breeland/Buskirk)
Sininen huivi - Blue Gardenia (Lee/Russel)
Ota tai jätä - Love Me Or Leave Me (Donaldson/Kahn)
Pakkomielle - I Must Have That Man (Fields/McHugh)
Sateen jälkeen - What a Difference a Day Make (Grever/Adams)
Tännepäin! - Love For Sale (Porter)
Kotiin taas - Guess I’ll Go Back Home (This summer)(Mayer/Robison)
Tyly mies - Cold Cold Heart (Williams)
Taivas - At Last (Gordon/Warren)
© 2006 imrecords

34. OVESTA VETÄÄ

2006-09-15T00:45:00.000+03:00

Havahdun hereille moottoripyörän ääneen. Nostan jalat yksi kerrallaan lattialle ja huojun hetken sohvan reunalla sumussa. Eilinen ripsiväri on melkein liimannut silmät kiinni. Eteisen peilistä näen sohvakankaan kuvion poskessa. Sipaisen vessassa jonkun hammastahnatuubista tahnaa huulien väliin. Harjaan tukan ja pyyhin kostutetulla käsipaperilla silmien alta. Suoristan selkää ja yskäisen. Kello on seitsemän, ehdin kotiin vaihtamaan vaatteet. Näppäilen ovella hälytystä. Piippauksen läpi kuuluu ”huomenta”.

Säpsähdän pienesti, ”huomenta”, sanon pomolle, peruutan hälytyksen, nostan takin henkariin. Sytytän valot, avaan koneeni hurisemaan. Menen keittämään kahvia. Haukottelen salaa.

- Tänään käy muutama tyyppi tuomassa näytteitä. Ottasitko sä niitä vastaan?

Puoli kahdeksalta hörpin vielä yksin kahviani. Näytöllä on kemian laitoksen x-ref –pohja haettuna projektiserveriltä. Jokaiseen huoneeseen monistetaan blokkikirjastosta samat kalusteet. Laboratorioon joudun etsimään netistä vetokaapin valmistajan dwg-kuvan. Cad-ikkunan alla on luonnos Kirkko ja Kaupunki –lehteen tulevasta kolme rivin ilmoituksesta, jossa siisti ja hyvätapainen arkkitehtinainen hakee yksiötä kantakaupungin alueelta.

Puoli kymmeneltä olen tarkoituksella katsomatta Tommin suuntaan ja viheltelen radion mukana.

Yhdeltätoista tulee laattafirman edustaja. Vedän henkeä, koko avotila kuuntelee. Nuori kaunis mies istuu alas. Minä istun alas. Myyntiedustaja heilauttaa vaaleaa otsatukkaansa, katsoo minua pitkään ja röyhkeästi silmiin, ja avaa esittelykansion valkoisten kaakeleiden kohdalta. Ahaa, nyökyttelen ymmärtämättä koko puoli tuntia.

- Jumallauta.
- Juma-lauta, vastaa Meri. Hiljaisuus.
- Näitsä!
- Kyllä kiitos.

Kuljen hermostuksissani kansiohyllyn ja työpöydän väliä useampaan kertaan. En uskalla vilkaista Tommia.

Akustointilevyjen edustaja tuo kansiot ja jättää kutsukortin.
- Onks mitään tarjoilua, joku kysyy.
- Ei. Tai on luento ja kahvitarjoilu, luen.
Pomo menee ohi. - Ei meillä oo aikaa juosta työajalla kaikenmaailman kissanristiäisissä.
Lappu menee roskikseen ennen kuin mies on päässyt edes hissiin.
- Tulisitko käymään vähän täällä?
- Joo hetki, soitan vaan yhden puhelun.

Juuri kun olen lankapuhelimessa enkä pääse liikkumaan, nämä kaikki tapahtuvat yhtä aikaa: ulko-ovi aukeaa, ovesta näkyy kuinka aurinko tulee esiin pilvien takaa ja valaisee toimiston, kuulen linnunlaulua, Tommin veli tulee sisään. Muut ympäröivät veljen, joka on kaikkia pidempi. Yleistä naureskelua. Veli katsoo sieltä joukosta minuun, minä katson takaisin, puhun puhelimeen ja suoristan vasemmalla kädellä likaisia hiuksiani.

33. TURHAUTUMISIA

2006-08-21T08:30:00.000+03:00

Vasta heinäkuun lopulla tulee viesti.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
17:22:59
25.07.2006 Hei! Elän... ja siinäkin tuntuu välillä olevan tekemistä.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
17:25:01
25.07.2006 Kuulostat ihan Aleksis Kiveltä.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
17:28:16
25.07.2006 On kohtuullisen paha olo.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
17:29:48
25.07.2006 Sitä se juhliminen tekee.

Seuraavana iltana Kappelin terassilla olen loukkaantunut. Pitäisi kuitenkin uskotella että olen elänyt sillä välin tasapainoista elämää, en rypenyt itsesäälissä enkä päivystänyt puhelimen vieressä. Tommi ei puhu lomastaan mitään.

- Miten sun loma meni?
- No ei mitenkään.
- Kiva laukku sulla, onko se uus?
- Olisin voinu vaikka kuolla eikä kukaan olis tienny.
- Mun mutsilla on huomenna synttärit, täytyis ostaa lahja.
- No voi perkele näitä ongelmia.
- Sano sä kun mä en keksi, että mitä sä haluaisit synttärilahjaksi sitten kun olet viis-kuuskymppinen.
- Lapsenlapsia, sanon ja aurinkolasit päässä hymyilen tyytyväisenä olkani yli viereisiin pöytiin.
- He he, Tommi naurahtaa kiusaantuneena.

- Muuten, se Robert pyysi mua treffeille tässä viime viikolla. Pitäiskö mennä?
- No kyllähän sun pitää mennä jos roobertit ja talot ja autot noin kiinnostaa.
- No ei tosi. Kunhan testasin. - Enkä mä meniskään. Mä haluan vaan sut, nojaan eteenpäin ja mussutan huulet törröllä.
- Ei nyt on kyllä mentävä, Tommi vilkaisee ympärilleen.

Sanoo kuitenkin lähtiessään että aikoo kuukauden kuluessa tehdä loppuun Tampereen opiskelut, ja että on sen jälkeen vapaa tekemään "muita mukavampia juttuja". Räpsäyttää silmiään ja katsoo minua hetken sillä tavalla lämpimästi.

En ehdi kuin bussipysäkille.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
20:43:47
26.07.2006 Olisin, enemmän kuin mitään, halunnut jutella ja varsinkin vastaanottaa halauksesi jo eilen. Voi hyvin! Menen lataamaan akkujani.

Haista sinä paska, ajattelen.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
20:46:10
26.07.2006 Samoin. Haluaisin myös kovasti jutella. Nämä olosuhteet tekevät minut hulluksi. Ja monologini sinusta sinulle ovat väsyttäneet minut.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
20:52:23
26.07.2006 Hävettää miten oikeassa olet monologin suhteen. Tarkoitin kyllä tällä kertaa kahden suuntaista keskustelua. Mieleen palasi eilinen heleä naurusi kun soitin.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
20:54:50
26.07.2006 No, ei kai kaikenmaailman imeliin viesteihin voikaan kommentoida, mitä häh? Olen sanonut jo niin paljon että olen ihan tyhjä.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
20:59:48
26.07.2006 Uskon että olet kuin väännetty riepu, mutta imelyyksiin sinä nainen et ole pystynyt. Minä olen typeryyteen, kun en ole viesteihisi vastannut.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
21:08:14
26.07.2006 Tilanne on minullekin hankala ja sinulle takuulla sietämätön, kun et edes tiedä minusta tai ajatuksistani. Olen juro. Olet hyvä.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
21:12:05
26.07.2006 Anteeksi sanani, todella. Sinulla on ollut muutakin murhetta kuin minä. Olen itsekäs. Ei sinun tarvitse sanoa mitään vastentahtoisesti. Mä vain olen turhautunut.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
21:19:34
26.07.2006 Haluaisin vähentää turhautumistasi. Älä pelästy. Olen ollut vain hieman herkkänahkainen. Toivon sinulle hyvin levollista yötä.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
21:24:28
26.07.2006 Hyvää yötä sinullekin. Silitän nyt kuvitelmissani otsaasi. Haluaisin kuunnella mikä sinua painaa. Tulee väärinkäsityksiä kun emme pääse ajoissa keskustelemaan.

Kotona lapset juoksevat vastaan.
- Äiti äiti missä sä olit? Me grillattiin mummin luona joka päivä!

Mies on laittanut sormuksensa mikroaaltouunin päälle.

32. PALUU

2006-08-18T11:53:00.000+03:00

Aurinko on laskemassa. Taivas on sinisentumma ja pilvet kuin harmaata savua. Lentävien hyönteisten parvi kieppuu pään vieressä. Käännyn hitaasti ja jähmeästi ruohikon yllä, etsin. Katson alas jalkojani, minulla on pitkä valkoinen yöpaita päällä. Liu’un rannasta kohti pihaa ja mustaherukkapensaita. Lapset näkyvät leikkivän huppareissaan, mies grillaa ja tuulenvire painaa savua kohti puutalon keltaista seinää. En voi haistaa mitään. Anoppi puhuu jotain. En kuule. Yritän huutaa. En saa ääntä.

Kävelen helteessä valkoisessa mekossa keskellä jalkakäytävää. Kulkijat ohittavat oikealta ja vasemmalta. Kuuman asfaltin piki on alkanut sulaa. Kurkku on kuiva. Tekisi mieli punaista jaffaa. Sivelen varovasti päälakea, tukka on kampaamatta. Kuhmu tuntuu isona. Väistän lastenrattaita. Missä ovat sandaalini? Jäivätkö ne kirkon lähelle rakennusjätteiden alle vai sairaalaan?

Saan avainkortin Art-hotellin tiskiltä Frau Kaspers-Grossilta. Nimi näkyy paidan kyltissä. Aulasta hissiin mennessä tunnen kuinka taidesisustus tekee minulle päänsärkyä. Onko hotellin valinnut mies vai vaimo?

Mies on lähdössä, katsoo minua huoneen keskeltä lyhythihaisessa kesäpaidassa ja kravatissa, sandaaleissa ja sukissa. Sängyt ovat erillään. Musta matkalaukkuni avaamatta toisen päällä. - Iltaa. Olisit voinut sanoa jos et haluakaan tulla, mies sanoo ystävällisesti.
- En päässyt sanomaan.

Ei tee mieli puhua. Väsymys saa hakemaan sanoja. Yritän puhua miehen ohi katsomatta silmiin. Onkohan Tommi soittanut? Onko lapsilla ikävä? Näytän miehelle kirjan joka on lähes kahtia, ja likainen muurauslastan jäljiltä. - Oho, Kallinen taisi pelastaa sun hengen.

Syön minibaarista pähkinät. Mies on konferenssissa. En jaksa enää Frauenkircheen. Otan pikahumalan koneessa. Lentokenttäbussissa revin irti laukuissani olevat tarrat ja heitän lentoliput roskiin. Keskustassa pyyhin miehen numeron pois kännykästäni. En enää ikinä aio mennä samaan baariin. Kävelen kotiin matkalaukun kanssa. Pää on selvinnyt.

31. MENO

2006-07-28T12:20:00.000+03:00

- Niin se käy.
- Ai mitä? kysyn viereisessä pöydässä istuvalta mieheltä. Sanoiko mies sanansa minulle vai ei, en ole varma.
- Että näin se homma etenee, mies toistaa vaisusti, ja eroaa jyrkästi pöytänsä muista miehistä. Meri, joka on vilkuillut ihan toisiin pöytiin, katsoo kummissaan ja on kerrankin hiljaa. Heti kun olen käännähtänyt kesäpaitaisiin ja ruskettuneisiin miehiin päin, miehet riemastuvat entistä kovaäänisemmiksi: ”Ota Ville kalja! Ota Ville nyt kalja, mä haen!”

- Ai mikä homma?
- Piti lähteä matkalle vaimon kanssa mutta se ottikin ja lähti.
- Ai minne?
- Pois.

Suomenlinnassa vietetty päivä tuntuu raukeana kuumotuksena. Sangriahumalani alkaa haihtua. Haukottelen. Mies on epäkiinnostava. Minun elämäni on epäkiinnostava.

- Saanko mä tarjota sulle maailman kaikkien ilkeiden naisten puolesta?
- Onko sulla voimassaolevaa passia? kysyy mies ja katsoo ei minnekään.

Münchenista nousun jälkeen katson vaivihkaa vieressäni istuvaa miestä. En aamulla muistanut, minkä näköistä. Nielen loput valkoviinit laskun aikana. Vedän henkeä ja puistelen päätäni.

Lippuja on joka paikassa. Pieniä logoja joissa on 800 keltaisella pohjalla, ja isoja liehuvia keltaisia juhlalippuja. Liput junaan mies tarjoutuu ostamaan.

- Kiitos. En mä koskaan normaalisti ole tällanen. Siis mä en ole näin impulsiivinen. Vaan ihan harkitseva ihminen. Että ei ole ollenkaan mun tapaista. Harvoin käyn baarissa, selitän miehelle joka myös on ihan tavallinen ja kiltti, ja menossa kansainväliseen suprajohteita käsittelevään konferenssiin. Mies ei enää sanallakaan palaa baariin, eikä siihen seikkaan, että minä olen hänen vaimonsa tilalla. Astumme S-junaan.

Juna kaartaa oikealle, pientä metsikköä. Teollisuusalueen läpi. Kuulutus, ensimmäinen pysähdys Neustadt. Sitten Elbe-joen yli Marienbrücken kautta. Näen heinien keskellä yksinäisen kulmapalan vanhasta koristeellisesta talosta joka on joskus ollut osa kokonaista korttelia. Järkytys tuntuu rinnassa. ”Kato tuota”, huudahdan miehelle. Rikkonaisista kortteleista osa on aidattua joutomaata, osassa on pistetaloina rumaa betoniarkkitehtuuria. Mitä lähemmäksi keskustaa tullaan, sitä leveämmät väylät ja liittymät häivyttävät vanhaa asemakaavaa. Parinkymmenen minuutin päästä: Hauptbahnhof.

Aseman kaarevan katon alla lämmin ilma lyö vasten kasvoja. Mies tutkii karttaa ja nauraa: ”Neustadtin asema olis ollut paljon lähempänä.” Pikku neuvottelun jälkeen otamme taksin matkalaukkuinemme hotellin sijaan Schlossplatzille. Sankt Petersburger Strasselta Seestrassen kautta Schlossstrasselle.

Pyörin aukiolla ympyrää matkakassia riiputtaen. Semper-ooppera, Tuomiokirkko. Kävelemme sillalle ja vallihaudan vihreän veden yli. Punaisen hiekan päällystämä sisäpiha jää valtavan mustuneen barokkilinnan ympäröimäksi. Patsaita, koristeita ja aavemaisia satyyreja on kaikkialla. Pienet vesiputoukset ja jähmettyneet nymfit syvennyksissään odottamassa veteen pääsyä.

Kohta mies sanoo lähtevänsä hotellille, valmistautuu huomiseen konferenssiin. Minä jään. Sivukadulla tyhjästä raskaat vesipisarat alkavat rummuttaa päätäni. Kauempana on Frauenkirche. Etsin laukusta sateensuojaa. Löydän kirjan. Pitelen sitä päälläni. Juoksen. Kirkon seinässä näkyy tummia pilkkuja. Tuosta talon ohi rakennustelineiden alta. Tämä on ollut hieno kaupunki. Kunnes, päähän kolahtaa. Viimeinen jonka kuulen on ”Hilfe!” Sitten jään pimeään. Kaikki on kaunista, eikä mikään tee kipeää.

30. KAUPUNKI, YKSIN

2006-07-06T13:50:00.001+03:00

Tapaamme viimeisen kerran ennen juhannusta.

Sälekaihtimien välistä karkaa valosiivuja parkettia pitkin. Avonaisesta ikkunasta tulee muuten hiljaiseen asuntoon kesäkaupungin melu, ikkunan alta kenkien kopina ja katkonaiset lauseet ohikulkevien kännyköihin. Tunnelma on pysähtynyt, laiska, hajamielinen.

Tutkimme printtejä ruokapöydällä. Tommi siirtää mehulasia kauemmas.
- Saanko mäkin?
- Voit sä juoda tästä samasta?
- No en, mutta voin kyllä harrastaa suojaamatonta seksiä sun kanssa, ilkeilen.

Tulostin on puolen tunnin ajan työntänyt ulos värikkäitä kuvia projektioista ja perspektiiveistä. Tommilla kiire juhannuksen viettoon. Lupaan viedä kilpailutyön postiin. Minulla ei ole kiire mihinkään. En kuulu kenenkään suunnitelmiin. Puhumme vain välttämättömän kun keskityn liimaamaan kuvia alustalle. Kumpikaan ei mainitse sitä, mitä loman jälkeen tapahtuu. Vesi kohisee jossain putkissa.

Mitä tulee ehdotuksen nimimerkkiin, esittelen Tommille olkalaukusta hammasharjan ja varavaatteiden alta kaivamiani latinan sanakirjaa ja Augustinuksen Jumalan valtiota, selitän ja ehdotan mahtipontisesti "Civitas Dei", Jumalan yhteisö. Tommi sanoo joo helpottuneena, miettimättä. Kirjoitan sanat kuoreen ja kiinni. Katson eteisessä odottavaa makuupussia ja reppua. - No mee sit.

En halua vielä kotiin. Uudenmaankadun baarissa en yksin pöydässä keksi missä pitäisin käsiäni tai mihin katsoisin tuijottamatta kaikkia niitä joilla on seuraa. Luen kännykästä muka viestejä. Viilennän kättä siiderilasin kylkeen.

Lopulta on mentävä. Avaan oven pakastepizza kainalossa. Ikkunat ovat unohtuneet kiinni, sisällä tuoksuu vielä aamulle. Avaan radion ja television ja nautin toistensa päälle huutavista äänistä. Mies ja lapset ovat lähteneet mökille. Pöydällä nalle ja leivänmuruja. Ei lappua.

Etsin tietokoneella vuokrattavia yksiöitä läheltä. Menen deittisivuille, luen muutaman ilmoituksen. Pizza ällöttää. En uskalla lähettää enää Tommille viestejä. Toinen olut ei oikein maistu. Sitäpaitsi pelkään että vastaan nousuhumalassa jollekin seuraa etsivälle.

Mietin että missähän sitä yhtä pääsisi näkemään.

29. RAKASTAMISEN VAIKEUS

2006-06-01T23:10:00.000+03:00

Jos menen käymään kaupassa kesken työpäivän, voin olla varma että hän lähtee kohta perääni. Eilen hän suuteli minua leipähyllyn takana. Töissä hän seuraa minua katseellaan. Käymme keittiössä hakemassa vesilasilliset yhtä aikaa. Jos kysyn apua koneella, hän istuutuu viereeni puoleksi tunniksi neuvomaan. Viipyilee vierelläni kuin sattumalta. Läsnäolollaan omistaa minut.

Pelkään että paljastun. Punastun jos joku vihjaakin jotain. Niin monet ovat nähneet meidän yhdessä. Olen koko ajan ärtyisä, päättämätön ja väsynyt. Tällainen rakkaussuhde vie paljon energiaa. Ikävöiminen, salailu ja tapaamisten järjestely.

Nytkin odotan merkkiä hänestä. Kun emme näe, muistelen sanoja joita hän sanoi, kohtauksia joissa olimme. Kädet pöydän alla piilossa, sormet sormien lomassa. Kun hän laittoi ulkona kätensä olkapääni ympäri. Kun hän sanoi: olet ihana. Baarissa hän piteli kiinni polvestani kun istuimme vastakkain.

Katselen kännykässä olevaa kuvaa hänestä.

Sääntöihin kuuluu että emme voi sopia mitään etukäteen emmekä puhua suoraan. Odottelemme toistemme reaktioita, seuraava siirtoa. Toinen tekee lähtöä, kohta jo toinenkin. Vain sattumalta lähetämme viestejämme. Pidättyväisyys on ihanne.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
14:02:01
24.05.2006 Onnistuin jäädyttämään itseni kunnes tunsin partavetesi tuoksun.

Tommi löytää kadulta katkenneen hopeaketjun: mä en ole vielä koskaan antanut sulle lahjaa, ole hyvä. Katsoo silmiin ja menen pois tolaltani. Tommi sanoo: olet haluttava. Työni ja elämäni on sekaisin takiasi. Pelkää että paljastumme. Pelkää että joku lipsauttaa jotakin. Sanoo että järki sanoo että se ei ole oikein, että se olisi ilkeä temppu sun miehelle ja lapsille.

- Elämä on aika raskasta kun ei voi puhua kenenkään kanssa, sanon.
- Puhua mistä?
- Susta!

- Mitä sä oikein haluat tehdä?
- Mä haluan muuttaa pois kotoa.
- Arvasin sen. Mä haluaisin että sä muutat.

- Ajattelen ja ikävöin sua jatkuvasti. En ole koskaan tuntenut kenestäkään tytöstä näin. Kaiken aikaa ajattelen sua ja mietin että mitä sulle mahtaa kuulua.
- Mutta sähän et oo koskaan ollut rakastunut, sä sanoit.
- Niin. Tähän asti.

Hän on ihana, en jaksa enää.

kysely

2006-05-30T19:39:00.000+03:00

1. Kuinka löysit ensimmäisen kerran Pettäjän kotona -blogiin?

a. Blogilistalta
b. muualta netistä linkkinä
c. hakukoneella vahingossa
d. kuulin tai luin jostakin, mistä?
e. muuten, miten?

2. Onko 'Pettäjän kotona' nimenä

a. houkutteleva?
b. neutraali?
c. luotaantyöntävä?

Kiitos vastaamisesta!

28. TAPAHTUU KEVÄTILLASSA

2006-05-26T23:36:00.000+03:00

- Mulla on illalla yhdet avajaiset, sanon ohimennen kylmästi ja livahdan kylpyhuoneeseen meikkaamaan.
- Mitä. Sä olet nykyään aina menossa. Mies tulee perässäni. - Millon sä hoidat sun lapsias?
Laitan peilin edessä ripsiväriä suu auki enkä voi viiteen sekuntiin vastata.
- Kuule, mullakin on oikeus.
- Onko sulla joku toinen?
- Oot sä hullu?
- En, mutta jotain on meneillään.
- No ei todellakaan ole. Mä haluan nyt vaan miettiä vähän omaa elämääni. Sitäpaitsi sulla ei ole mitään varaa sanoa.
- No saanko mä katsoa sun kännykän?
- Et, siellä ei oo mitään.
- Siis on.
- No ei oo.
- Valehtelet.
- En! Häivy helvettiin siitä! Harjaan tukan kiivaasti, ja painelen vihaisena eteiseen laittamaan kengät jalkaani. Käännyn vielä ovelta, haen makuuhuoneen yöpöydältä lempikirjani olkalaukkuun ja pakenen ovia paiskoen voitonriemuisena hissiin.

Iltapäivän valottoman harmaassa säässä näen Erottajalta tulet sisäänkäynnin molemmin puolin. Jakkupukuiset kutsuvieraat jonottavat ovisyvennyksessä narikkaan. Tarkastan tekstiviestit vielä kerran.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
18:09:50
11.05.2006 Täällä ollaan jo.

Pääsen sisälle ovimiehen ohi. Tähyilen kohti tarjoiluja kun Tommi tulee hakemaan.
- Tuu tänne. Mä toin mun veljen mukana.
Otan valkoviinilasin ja kävelen Tommin perässä jännittyneenä.

- Tässä on mun veli ja tässä mun työkaveri, Tommi esittelee.
Kättelen ja sanon nimeni. Menen äkkiä ujoksi enkä uskalla katsoa veljeä silmiin. Veli vaikuttaa yhtä ujolta.
- Tota, haetaanko syömistä samantien? Mulla on nälkä, keksin jotakin peittääkseni hämmennyksen.

Siinä me kaksi kaksi vaivautunutta kasaamme juustoja ja salaattia pahvilautasille ja yritämme keskustella kohteliaasti. Kun valitan että valkoviini on huonoa, toinen myöntelee ja moittii patonkia. Istun tuolille ja veli kumartuu puoleeni että kuulisin hänet melussa. Tommi on kadonnut jonnekin. Osoitan työkaveria joka käy ties monennenko viinilasin, nauramme.
Kohta minulla on kuuma. Veli tarjoutuu lähtemään kanssani ulos. Tommi tulee puolivälissä tungosta vastaan. Astumme kaikki kolme Espalle ilman takkia ja minua palelee välittömästi. Katselen puistoon päin ja olen hiljaa.

27. MYÖHÄSTYJÄN TUNNUSTUKSIA

2006-05-20T00:40:00.000+03:00

- Äti. Äti.
Käännän hitaasti päätä. Lapsi pyörii sängyn vieressä ja nauraa ilahtuneena. Kädessä on pienet keltaiset askartelusakset. Irrotan kielen kuivasta kitalaesta ja käännän väkinäiseen hymyyn. Niskalihaksista nousee sykkivä särky ylös takaraivoa.
- Mikäs sulla siinä on?
Lapsi näyttää kädessään olevia lankoja. Tai hiuksia. Päätä ravistaessani vasemman puolen hiukset heilahtavat silmien yli. Ne on parturoitu korvan korkeudelta.

Kotoa lähden juosten. Silloin häpeän tunne on suurimmillaan. On minä, ja on muut. Minä olen ikuisesti yksin sillä toisella puolella. Päivän työt on mitätöity etukäteen, eikä mikään mitä tänään teen, korjaa asiaa. Ponnistelu saa veren maun kurkkuun. Jalat liikkuvat jähmeästi niin kuin painajaisessa, hidastettuna. Heilutan käsiä avuksi.
Bussi tulee Kamppiin. Häpeä tuntuu terävänä poltteena rintalastan alla. Kertosäe päässäni soi kiihtyvästi. Olen jo melkein toimistolla ja tässä vaiheessa luovuttaminen olisi mukavinta. Valheellinen helpotuksen tunne vie minua ja valkoista kahisevaa takkiani kevyesti viimeiset korttelit. Rakastuminen antaa ylemmyyttä jota en voi paljastaa kenellekään. Vain vihjailla. Menipä eilen taas myöhään (en malttanut nukkua), oli tärkeämpää tekemistä (kuin kellään teistä muista), arvaatte varmaan (liittyy miehiin).
Mutisen myöhästelystä puolikkaita selityksiä itselleni kun ripustan takkia naulakkoon.

- ...setä oli aika kunnossa... Kiva tukka sulla!
- Joo, 80-luku on taas muotia. Kiitos viimeisestä.
- Mitenkäs sujui kotimatka?
- No en juuri nyt muista.

Lohdutan Meriä:
- Oli tylsät häät ja morsian oli ruma.
- No kiva.
- Mitä sä nyt meinaat sen kanssa?
- En tiedä. Tuntuu ihan helvetin pahalta.
- Mikä siinä niin viehättää?
Meri ottaa rullamitan pöydältä ja vetää metallista mittanauhaa parikymmentä senttiä ulos. Nauraa äänetöntä naurua kaikki hampaat näkyvissä.

Torstaina on taas yhdet avajaiset.

26. VAHINKO TAKAISIN

2006-05-12T14:35:00.000+03:00

Juoksen taksiin Töölössä. Laukku kädessä, huivi olkapäillä että se peittää märkää läikkää josta pesin juuri tahran pois. Toiset kokoontuvat pihalle. Radiossa Ira Mellitan 'Tyly mies'. Puheensorinaa, hattuja, räikeitä kukkakuoseja. Nousen taksista Oulunkylässä ja vanhan kirkon portaat ylös. Tommin rauhallinen hahmo oven suussa. Käännymme yhtäaikaa katsomaan alas ja kuvittelen riisisateen.
- Mä en ole ikinä rakastanut ketään. Mä olen vittumainen jätkä. Ainakin naisten mielestä.
- Hei. Ota rauhallisesti. Mä en roiku kenenkään lahkeessa.

Ovet aukeavat, häämarssi. En vihaa mitään niin paljon kuin itkemistä julkisesti. Itken. Puristelen huivia nyrkkiin, vihaisena itselleni. Papin puheet menevät ohi korvien, yritän keskittyä sumun keskeltä vaaleiden paneliseinien yksityiskohtiin. Kun Tommi pukkaa minua olkapäällään, rentoudun ja paleleminen lakkaa. Puupenkit narisevat. Katselen huvittuneena riviä mustiin pukeutuneita työkavereita vieressäni.
Musta pikkumekko puristaa vatsan kohdalta.

Onnittelujono juhlapaikassa, kuohuviinilasilliset. Nyrpistän nenää niin kuin juoma olisi pahaa ja jätän melkein täyden lasin pöydälle. Häävalssi. Kovaääninen sukulaismies. Minulla huono olo.

Ruoan jälkeen nojaan helpottuneena taaksepäin ja laitan oikean käteni käsinojalle. Pöytäliinan alla lämmin käsi vierestä tarttuu siihen. Äänet, tuolien kolina, musiikki, häviävät ympäriltäni. Hymyilyttää. Kynttilälamppujen valoviivat heijastelevat pöydän laseista ja viinipulloista ja valkoinen liina häikäisee pakahduttavasti. Kuuntelemme muita. Vilkaisemme toisiamme. Saako olla? Ota kuva! Hyvää viiniä.

Marko pakottaa minut parketille. Bien heureux les amoureux, qui s'aiment autant que nous. Now that I'm here, now that you're near in Xanadu. Upside down, boy, you turn me. Tulee hiki. Vessa on täynnä humalaisia naisia. Lisään peilin edessä verenpunaista huulipunaa. Kopissa menee hetki ennen kuin ymmärrän mitä on tapahtunut. Sitten kiljaisen.

Pojat ovat ulkona pullon kanssa.
- Jee! Nyt tänne jallua ja heti!
Otan kolme isoa kulausta. Tommi katsoo kysyvänä. - Keskenmeno, kuiskaan korvaan. - Juhlimaan siitä!
Menemme hääparin perässä letkajenkkaa. Punaviiniä roiskuu mekolle. Viimeinen muistikuvani on kun nauran hysteerisenä pihanurmikolla selälläni, ja Tommin huolestunut katse.

25. VIIVOJA

2006-05-05T14:50:00.000+03:00

Tuomiokirkon ohi kulkiessani päätän käydä hakemassa inspiraatiota.
Istun levottomana penkille takaosaan. Kuoro harjoittelee. Joka kerta kun laulu katkeaa, pelkään että pääni humina ja sydämen lyönnit kaikuvat kirkossa.

Katselen ponnetonta alttaritaulua ja saan idean tehdä kilpailun esityskuvat sarjakuvatyyliin.

Käyn apteekissa. Ostan Akateemisesta Seikkailun punaisella merellä joka minulta vielä puuttuu. Haen lapset päiväkodista.

Sohvalle selailemaan Tinttejä. Luonnostelen puukynillä paperille värimaailmaa, kirkkaan vihreitä ja sinistä, ja pari punaista viivaa. Käyn vessassa, hermostuneena. Minuutti kuluu. Pari punaista viivaa. Parvekkeelle viilentämään päätä, viestitän Tommille vielä kerran.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
17:24:20
26.04.2006 Missä oot, mitä kuuluu? Mulle on tainnut käydä vähän hassusti.

Vastaus tulee välittömästi:

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
17:25:52
26.04.2006 Terveiset Tampereelta. Pääsetkö Kamppiin tunnin päästä?

Tommi syö sämpylää. Kupissani teen pinta värisee kun pidän kiinni siitä kaksin käsin. En pysty nielemään.

- Sä et vastannut mulle.
- En mä oikein voinu kun...
- Siis kenen luona sä asut siellä Tampereella?
- No mun tyttöystävän.
- Ai.
- Niin, se on kyllä jo melkein ex-tyttöystävä. Mä en jaksa sitä enää. Se on ihan hysteerinen. Haluaa naimisiin ja lapsia. Mä en oo vielä valmis.
- Tu-tuota. Mä olen raskaana.

Otan synkän ilmeen ja odotan Tommin reaktiota. Minua neljä vuotta nuorempi mies huokaa ja puistelee päätään.
- No huh huh. Jotain tällastä mä aattelinkin. Ja se on mun?
- Joo kyllä kai tai en oo ihan varma mutta luulisin.

Sitten minua hymyilyttää. Tutkin Tommin kasvoja, siristän silmiäni.
- Mä olen niin ujo että mun on tosi vaikee sanoa tätä. Mut mä olen ihan rakastunu suhun.

24. VANKILA-AIKA

2006-04-27T00:34:00.000+03:00

Kun seinät ovat suunnilleen paikoillaan, lopetamme. Aurinko on laskemassa ja minun pitäisi mennä suoraan kotiin. Suljen puhelimeni.
Kävelemme keskustaan pitempää reittiä. Palelen. Arkailen Erottajan baaria joka on täynnä ihmisiä ja ääntä, mutta Tommi tarttuu minuun hetkeksi ja vetää hämärästä sisään valoon. DJ soittaa levyjä. Minua esitellään uusille ihmisille. Ihan työkavereita ollaan, yritän sanoa kaikille. Tommi hipaisee tungoksessa käsivartta. Tuo siiderin.
Kaikki on minulle uutta. En tiedä miten pitäisi olla.

Tommi lähtee Tampereelle viimeistelemään opintojaan.

Äkkiä kaikki tuntuu merkitykselliseltä.
Kun kuuntelen töissä kuulokkeilla: Kun tuuli käy yli jäisen meren, ja kylmyys talven jäädyttää mielen, on hunajainen, muisto tuon kesän nyt vain.

Kun luen lounaalla naistenlehdestä: Tulossa on mielenkiintoinen ja yllättävä kuukausi. Jos joku on käyttänyt sinua hyväkseen, niin nyt et siedä sitä enää yhtään kauempaa. Toukokuussa tulet näkemään myös muutamia yhteenottoja ja tunteenpurkauksia.

Kun luen illalla lempikirjaani: Hetken mietittyään hän vastasi: 'Se oli silloin -18, kun tovereineni seisoin haudan reunalla. Olimme itse kaivaneet sen haudan. Teloitusryhmä oli aseineen valmiina ampumaan meidät. Silloin kysyin komentavalta upseerilta, että saisinko sanoa tovereilleni pari sanaa ennen teloitusta. Sain luvan ja rupesin puhumaan. Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki.

Etsin kaikkialta todistusta oman maailmani oikeutuksesta. Myöhästelen töistä. Kokeilen:

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
11:52:00
20.04.2006 Ah kevät Helsingissä. Kaipaan.

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
16:47:17
22.04.2006 Päivät ovat pitkiä kun en kuule sinusta mitään. Kärsin.

Tommi ei vastaa koko aikana. Vatsassani poreilee.

23. ILMAN HUOMISPÄIVÄÄ

2006-04-19T23:00:00.000+03:00

Laitan paitapuseron nappeja kiinni. - Kas kummaa. Nälkä lähti.

- Mikä meidän nimimerkki on?
- Niin. Nimimerkkihän on se suunnittelun tärkein osa
- Siitä alotetaan. Ja seuraavaksi tärkeimpänä on mallinnuksissa näkyvät ihmishahmot.
- Just joo.

Minulla on asemapiirros kannettavassa. Tommilla alustava pohjapiirros tilaohjelmasta.
- Laitetaanko sosiaalitilat tähän? Näin?
- Ei ei, pinta-ala menee yli ohjelman.
- Onks sulla varmasti ehkäisy kunnossa?
- Missä vaiheessa me mallinnetaan tätä? Joo joo no problem.
- Jonkinlaiset penkit pitää olla raakamallinnuksessa.
- Ainakin sinnepäin. Mun mielestä tämän genius loci vaatii puolen kerroksen nousun kadulta.
- Mulla on kolmedeessä valmiina ainakin tämmösiä loungenojatuoleja. Laitetaanko ne? Heh heh.
- Joo… tuota. Mitäs mä olinkaan sanomassa?
- Sä oot söpö kun sun posket on punaiset.
- Lopeta toi vitsailu. Mulla on oikeesti kiire kotiin.

Puhelin soi, Meri.
- Voiksä puhua? Mä oon ihan rikki.
- No mikä nyt?
- Pete on menossa naimisiin!
- Siis mitä, kenen kanssa?
- No sen vaimon!
- Vaimon? Mut sehän on jo naimisissa!
- No eikä oo kun ne on vasta avoliitossa. Se ämmä on suunnitellu häitä jo vuoden eikä Pete voi perua.
- Mitä?!
- Mä en kestä. Mun oli pakko lähtee "työmaalle" loppupäiväksi. Mä tulin kotiin.
- No voi itku. Mitäs te nyt sitten?
- En mä tiedä. Se oli vaan jättäny kutsun toimiston kahvipöydälle. Mä en voi tulla sinne. Mä tuun hulluksi!
- Ei kun sä tuut sinne ja paljastat kaiken sen vaimolle.
- En tuu. Mä en halua sen vaimolle mitään pahaa. Mut jos Pete rakastaa mua niin miks se menee naimisiin?
- Ei kai sitä oo helppo sanoa sellaselle joka on juossu häämessuilla pari vuotta ja päättäny teemavärin jo teininä, että tsori mä en haluakaan.
- Ne häät on jo ens kuussa! Kohta niille varmaan tulee ilmotus lehteen että katso jälkiä, kahden seuraan on liittynyt kolmas. Yäk!
- Yäk!

Jään kolmosesta jo kauppakorkean kohdalla, kävelen Runeberginkatua eteenpäin. Otan virkatun piponi pois, annan tukan liehua kevättuulessa. Toivottavasti poskien kuumotus lakkaa. Ylämäessä Döbelninkadun kohdalla vedän katupölyä syvään henkeen ja olen kummallisen onnellinen ja onneton. Töölöntorin kohdalla katson oikealle. Ihan kuin joku tuijottaisi.

Vilkaisen Kikan puhelinta. Yksityisetsivä on soittanut. Soitan takaisin ja ylitän kadun kun kasin ratikka on lähtenyt pysäkiltä.
- No iltaa. Olit soittanu?
- Joo hetkinen laitan handsfreen.
Nainen käynnistää selvästi autoa. Takaa kuuluu liikenteen ääntä.
- Sitä vaan että kun jäi vähän kesken tämä projekti että jatketaanko vielä. Tule käymään kahvilla niin katsotaan mitä voitaisiin tehdä.
- Kiitos mutta se taitaa olla ihan tarpeetonta.
- Mutta kai sinä haluat tietää että jos hän vielä jatkaa sitä toimintaansa?
- No en oikeestaan. Mua ei enää yhtään kiinnosta.
- Tuo on vähän outo asenne kaiken jälkeen.

Mies on vastassa lapsi sylissään. Taputan lapsen poskea ja menen vessaan riisumaan ottaakseni suihkun.
- Missä sä olet ollu näin pitkään? Mistä tää partaveden haju tulee?
- Öö... se on varmaan tarttunu toimistolla naulakosta!

22. RISTIAALLOKKO

2006-04-11T02:35:00.000+03:00

Havahdun hereille kesken sekopäisen unen ennen kuin herätys soi. Muumipeikko tuijottaa. Muistan olevani lastenhuoneessa. Keittiöön hiipiessäni huomaan että mies nukkuu lasten kanssa ovi kiinni.

Haen lehden eteisestä, heitän mainokset välistä pois. Keitän teevettä ja kokoan lautaselle kaksi voileipää. Korjaan juuston jääkaappiin. Etsin Hesaria mutta sitä ei löydy enää mistään. Istun lautanen kädessä katsomaan aamutv:tä. Ruisleipä tarttuu kurkkuun, ei ole nälkä. Vien leivät jääkaappiin ja huomaan että Hesari on jääkaapin hyllyllä makkaran vieressä. Menen suihkuun.

Bussissa minua ärsyttää kun joku syö purkkaa selän takana. Kuvittelen miten eri tavoin voisin solvata purkansyöjää, käyttäisin sanoja "lehmä" ja "märehtiä". Lounaalla minulla ei ole edelleenkään nälkä, vaan vatsassa on outo tunne, ikäänkuin närästys mutta alempana. Minun on ihan pakko käydä ostamassa kesken työpäivän kolmet mustat pitsialushousut. Vaihdan valkoiset puuvillaiset pois jalasta toimiston vessassa. Sullon ne käsipaperiroskikseen.

Kuuntelemme Ira Mellitan siirappisen levyn neljä kertaa läpi. Saan hysteerisen naurukohtauksen Merin kanssa. Yritän puhua naurun läpi mutta en saa ulos kuin röhkivää ääntä. Samalla itkettää. Menen yksikseni eteiseen nauramaan lisää. Punastelen kun pomo puhuu minulle. Hengitän pinnallisesti. On vaikea ajatella.

Tasan kello 15.00 käteni alkavat vapista. Siirtelen hiirtä cad-ohjelmassa mutta en saa piirretyksi mitään. Puristan käsinojaa. Muoviin jää hikinen jälki. Haistelen salaa kainaloitani. Pitäisi mennä töiden jälkeen Tommille piirtämään kilpailua mutta en voi edes katsoa sinne päin.

Mikä minua vaivaa?

21. PALJASTETTUJA SIELUJA

2006-04-07T14:00:00.000+03:00

Oon maailman yksinäisin
en pysty nukkumaan
Vain eteiseen mä tuijotan
ja kaadan uudestaan
kah-vi-a

Mikroaaltouunin kello näyttää 20:12.
Olohuoneessa levysoittimen päällä oleva kännykkäni piippaa. Mies tulee saunan ovesta tyytyväisenä kylpytakissa ja huutaa musiikin yli: "mikäs tää on?"
- Se on mun uus levy.

Vain oman takin varjo
ulko-oveen heijastuu
ja vaikka kuinka kelloon katson
ei aamu pian tuu
kah-vi-a…

Kävelen olohuoneeseen.
- Ira Mellita, mies katsoo naureskellen päivällä ostamaani levyä.
- Tänne se. Ei oo sulle.
- Noh noh. Tanssitaanko?
Työnnän miehen oikealla kädellä kauemmas ja vasemmalla avaan tekstiviestin.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
20:12:16
24.03.2006 Matkalla kotiin. Soita tai viestitä. Heti.

- Kukas se 49-vuotias nainen on jonka kanssa sä nyt seukkaat?
Mies vetää syvään henkeä ja miettii pari sekuntia.
- Ai kuka? Mä en nyt kuule tiedä.
- Tiedät.

…kah-vi-a
Näin alas vajota saa
Se vaan tekee hulluksi
kun odotan mun miestä
ja se turhaan lupaa

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
20:14:30
24.03.2006 En voi. Täällä tilanne päällä. Soitan myöh.

- Ohitetaan nyt tekniset yksityiskohdat. Kerrot vaan ihan omin sanoin, hymyilen osaaottavasti.
- Nyt ei kyllä ole mitään syytä... ainoa johon toi kuvailu käy on yksi työtuttu. Ei oo muita.
- No niin, tää on jo hyvä alku. Mut miks sä sitten oot käyny sen kotona?
- E...e...
- Et vai? Mä tiedän kyllä.

Mies istuutuu sohvalle, nojaa käsiinsä ja saa puristetuksi kyyneleen.
- En tiedä mikä muhun aina menee. Mä rakastan sua - ja aina mä teen näin!
- No niinpä tunnut tekevän.
Katson miestä ja kädessäni olevaa puhelinta.

Lähettäjä: Tommi
Vastaanottaja: Vaimo
Lähetetty:
20:17:10
24.03.2006 No voi.

Mies nousee sohvalta itkuisena.
- Anna rakas anteeks! Anna mulle anteeks! Mä lopetan tämmöset heti!
- En anna. Loppuu se sotkeminen.
- Kiltti kulta, älä jätä mua! Mä en voi elää ilman teitä!
- Mä luulin että se olis ollu joku mua nuorempi ja paremman näkönen mutta se onkin tommonen, helvetti, vanha mummo!
- Rakas mä soitan sille naiselle nyt heti. Saat kuulla etten enää halua nähdä sitä. Mä ihan oikeesti rakastan teitä ja haluaisin vielä lisää lapsia sun kanssa. Mä haluaisin vanheta sun kanssa. En kenenkään muun! Älä jätä mua!

Lähettäjä: Vaimo
Vastaanottaja: Tommi
Lähetetty:
20:19:47
24.03.2006 Ajattelen sua.

- Olisit miettiny aikasemmin. Ja tommosen kanssa pitäis vielä lisää lapsia hankkia!
- Joo joo! Nytkin haluaisin tehdä. Mies tarttuu suu mutrussa käteeni.

Kiihtymyksessäni annan miehen kantaa minut yläkerran makuuhuoneeseen.

20. ARKKITEHTUURISTA JA ELÄMÄSTÄ

2006-03-23T11:00:00.000+02:00

Astun varovasti Tommin eteiseen. Lattialla ei ole ainoatakaan mattoa. Kengistä jää kurajäljet parketille. Kalusteet ovat karuja, suurimpana parvisänky vasemmalla seinällä.

- Kiva jos sä teet tän mun kanssa, mä en keksiny ketään muutakaan. Merillä on liikaa hommaa Peten ja sen Vitosen talon kanssa. Ja mä haluan ehdottomasti osallistua tähän.

Lasken A4-nipun kilpailuasiakirjoja ja pari tyhjää kopiopaperia isolle ruokapöydälle ja kierrän levyhyllylle.

- Otatko kahvia?
- Kiitos mieluummin teetä. Onko sulla Veikko Lavia! En olis uskonu.
- Joo... tai se on mun isän levyjä. En mä nyt sitä erityisesti oo kuunnellu.
- Mun mielestä Veikko Lavi pitäis julistaa pyhimykseksi. Mä en pysty kuuntelemaan sitä itkemättä. Onks nää muut sun teiniaikojen musiikkia?
- Meidän lähiössä kuunneltiin tuota. Sillon kaikki kulki lenkkareissa ja kengännauhoja ei saanu laittaa kiinni.
- Mä taidan olla vähän liian vanha.

- No niin. Tässä on tää. Kato aika pieneen väliin pitäis suunnitella tää kirkko. Ei siis mikään maamerkki varsinaisesti.

Lämmittelemme keksimällä toinen toistaan tyhmempiä ideoita, nauramme ja pilkkaamme toisiamme. Pikkuhiljaa mielipiteet hahmottuvat.

- Mun mielestä kirkko maamerkkinä on muutenkin vanhanaikainen ajatus. Maamerkki voi olla enemmänkin abstrakti, vaikka nettisivut. Tässä kaupungissa mä sovittaisin sen samaan riviin muitten rakennusten kanssa. Vai?
- ...nnniin, Tommi miettii.
- Auttaako ne yleensä ne pelkistetyt valkoiset seinäpinnat luomaan hartaita ajatuksia? Vai pitäiskö olla joku aihe mihin katse kiinnittyy? Valo on tietysti tärkeä, mut…
- Ei valkosiksi maalattuja puupintoja.
- Entä jos ideana olis että yksi seinä on täynnä värikkäitä maalauksia? Että iso ikkunapinta ei oliskaan se juttu? Kato esimerkiks Temppeliaukion kirkko on kuin planetaario, mut jos ei halutakaan kertoa että jumaluus on jotain joka ilmenee joka hemmetin luontonäkymässä, vaan näytetään se täällä sisällä.
- Niin?
- Niin aika pitkään on ajateltu että suomalaisen pyhyyden kokemus on yhtä kuin näkymä metsään. Mä luulen että tässä ajassa kirkon pitäis olla enemmän auktoriteetti, ja sen täytyis ehkä konkretisoida ilmaisuaan. Kun on kaikkia luonnonkatastrofeja, ja muutenkin levotonta. Vaikka en tykkääkään sellasesta luonto kostaa takaisin -tematiikasta, niin tässä sillekin vois olla paikka. Sellasta uusankaruutta.
Tähän joku helvetin kauhut -tyyppinen kuva, mutta modernisti. Hieronymus Bosch!
Vähän pelottelua ihmisille, jotka jumalanpalveluksessa torkahdettuaan katsoo ympärilleen, eikä muista oliko ne kirkossa vai kirjastossa…
Kato tässä ateisti suunnittelee kirkkoa! No sä edes kuulut kirkkoon, tyrkkään nyrkillä Tommia villapaidan rintaan.
- Kyllä. Sulla on varmaan joku näkemys siitä miltä sen pitäis näyttää? Tommi nyrkkeilee leikillisesti takaisin.
- No ei. Mut jyrkkä ei julkisivumassoittelulle. Päinvastoin: form does not follow function. Isoa pintaa, ei sälää. Kannustetaan ihmisen omaa mielikuvitusta. Voisko sen seinän pääväri olla violetti?
- Ei kun violetti on vaan pääsiäisen ajan väri.

Vetelen paperille reiluja viivoja. Muodostuu paksu viivakimppu ikäänkuin neliöstä josta yksi sivu on revitty auki niin että repaleet ovat kääntyneet ulospäin. Aukkoon piirrän monta kertaa kulkureitin ulkoa neliön sisälle ja takaisin, kunnes kuva on aivan tukossa.
- Tavallinen kuori, paitsi sisäänkäynti juhlallinen, suorastaan riemullinen. Tässä kohtaa näin, ei vielä synnit paina. Sisääntullessa tapahtuu rauhottuminen ja hiljentyminen. Maailma jää taakse, liikenteen melu vaimenee. Sitten vanha kikka että katto on viisto, jolloin rakennuksen korkeus paljastuu vasta sisällä. Kuvaseinän nosto irti taustasta, se on erillinen elementti.
- Nyt on rouva kyllä aika liekeissä.
Nostan katseeni paperista ja hymyilen hölmistyneenä. Tommi istuu aivan kiinni. Polvi koskettaa jalkaa, tunnen ihon lämmön. Katson silmiin. Huuleni tykyttävät kun veri syöksyy niihin. Parin sentin päässä en voi enää vastustaa vaan ojennan pääni ja huuleni eteenpäin, ja Tommi kumartuu hidastettuna kohti minua. Tuolin jalat raapivat parkettia.

Tommi nappaa farkkujen vyöstä kiinni ja vetää määrätietoisesti kohti parvisänkyä.
- Ei, en mä voi. Heei… ihan totta hei.
Samalla määrätietoisuus ihastuttaa minua, en voi kuin kavuta perässä. Laskeudun selälleni ja tunnen itseni teiniksi. Kikan puhelin soi. Takaisin alas, auki oleva vyö läpsyy kättä vasten. - Haloo?
- En kai häiritse? Soitan vaan ja kerron että miehesi on nyt tavannut useita kertoja erästä naista. Näissä tapaamisissa on muunmuassa halattu, pidetty kädestä, ja kaksi kertaa menty tämän naisen asuntoon.
- Ahaa?
En tajua.
- Tämä nainen on tällainen 49-vuotias, lyhyt ja tumma, miehesi työtuttu.
- Juu taidan tietää.
- Niin että mitäs nyt tehdään?
- Tota niin, keskeytetään tää nyt toistaiseksi tähän.

- Olikse lehtimyyjä?
- Oli, lopetin yhden kestotilauksen.

19. ANNA MINULLE KOKONAINEN

2006-03-17T01:20:00.000+02:00

Minua jännittää nyt.
Niin että likaiset kupit tärisevät kädessäni toisiaan vasten kun tarkkailen sivusilmällä miehen liikkeitä. Kuinka mies huokaisee. Sipaisee päälakea kädellään, katsoo kelloa ja ravistaa sitten ranneketta alaspäin, tunnustelee läpi farkkujen taskut.
Siivoan keittiössä mielenosoituksellisen hiljaa, käännähdän ympäri monta kertaa ja katson miestä joka kerran teatraalisen pitkään.

- Onko sulla niska taas jumissa? Mä voin hieroa.
- Ei tartte, sulla on varmaan ihan muuta hierottavaa!
- Kuin niin? Mies katsoo hämmästyneenä, nostaa isomman lapsen syliinsä ja kantaa sohvalle kuuntelemaan iltasatua.
Katson mustan paidan läpi rajautuvia, satukirjaa piteleviä käsivarsia ja heikottavan komeaa sivuprofiilia. Päässä jyskyttää: ei, en tarvitse puolikasta.

- Sitten hiiri menee nukkumaan omaan pesään.
- Niin ja isäkin haluais vähän pesään! huudan keittiöstä.
Mies vilkaisee minua mutta jatkaa lukemista.
- Ja sitten se keiju otti taikasauvan pienen pienestä rasiasta...
- Säkin varmaan joudut kohta ottaan taikasauvan pois rasiasta!

Pyyhin kaakeleita huulet yhteen puristettuina. Huuhtelen rättiä altaassa.
- Lavuaari on tukossa.
- Mä voin kattoo sitä kohta.
- Sä se osaatkin noi putkihommat.
- Noh?
- Niin. Soittaako se putkimieskin nykyään kahdesti?
Mies tulee keittiöön ja nauraa. En ole huomaavinani.
- Senkin höpsö! Mikä sulla on nyt? Oikeesti hei.
- Ja p-p-perkele! änkytän niinkuin aina kun olen oikein kiihtynyt.

2006-03-16T23:00:00.000+02:00

"Uskonto ja moderni taide"

Kirkkoarkkitehtuuri ja -taide

Arkkitehdin näkemys ja näkemyksen tulos

Eräs kilpailu (pdf)

Suomalaisia kirkkorakennuksia

Hieronymus Bosch
Himojen puutarha -triptyykin oikeanpuoleinen osa Helvetti, n. 1505.
Museo del Prado, Madrid

18. HOMMA HOITOON

2006-03-08T23:15:00.000+02:00

Istun lounasravintolassa Itä-Helsingissä. Ikkunasta sisään paistava talvipäivän kylmä aurinko ei riitä valaisemaan hämärään nurkkapöytään asti. Jouluvalot vilkkuvat tiskin yläpuolella. Tilaan lihapullat. Vilkuilen katonrajassa äänettömänä näkyvää urheilukanavaa. Odotan lämmitettyjä eineksiä, mutta paikan omistaja tuo pöytään reilun annoksen itsetehtyjä lihapullia muusilla ja voisilmällä. Siirrän muovikukat syrjään ja aloitan syömisen ennen kuin lounaskumppanini on saapunut. En jännitä ollenkaan. Olen päättäväinen ja utelias. Lihapullat ovat erinomaisia.

- Oletko sinä..?
- Kyllä, hymähdän ja nostan olkapäitäni. - Että tämmönen tapaus.
Minua kättelevä ja vastapäätäni istuutuva nelikymppinen nainen ei naura, vaan näyttää nahkatakissaan ohimennen tauolle tulleelta taksikuskilta. Nainen sytyttää tupakan ja tilaa omistajalta pelkän mustan kahvin, samalla kun ottaa esille kynän ja lehtiön. Katselen naisen vaalennettuja lyhyitä hiuksia ja arvailen mitä hänellä on takkinsa povitaskuissa.
Puhun ruoka suussa.
- Niin kun mulla on tällasia epäilyksiä. Tai siis ei mulla ole mitään konkreettista edes. Paitsi nää tekstiviestit. Ja, tuota niin, nekin on... mun itseni kirjottamia. Punastun.

Kerron vielä kerran saman minkä puhelimessa. Esittelen tekstiviestinipun. Nainen kirjoittaa muistiinpanoja samalla kun sanoo että on turha häpeillä, epäilykset osoittautuvat yleensä oikeiksi.
Kaivan esiin kaksi valokuvaa miehestäni, kasvo- ja kokovartalokuvan. Lisäksi tulostetun listan (excel) miehen arvioidusta tulevan kahden viikon kalenterista, kuntosalin osoitteen, ja muita ehkä tärkeitä osoitteita, kuten sovimme.

Minun pitää vielä valita, millä keinoilla ja laitteilla haluan tutkinnan tapahtuvaksi.
Minulle riittää perinteinen varjostus. Saan muutaman ohjeen. Aina kun mies lähtee kotoa, soitan miehen kännykkään. Sitten naiselle. Omassa puhelimessa pitää välitystietojen olla päällä tekstiviestien seuraamiseksi. Iltapäivisin ahdistelen miestä kyselemällä, mihin aikaan hän tulee kotiin. Nainen vihjaa että lompakossa olevat kuitit kertovat paljon miehen liikkeista. Jos vain pääsisin siihen salaa käsiksi. Loput voin jättää toimiston huoleksi.
Sovin vielä että otan käyttööni Kikan puhelinnumeron naiselle viestimistä varten.

Se onkin ollut pitkään käyttämättä.

17. HERRASMIESTEN LAJI

2006-03-03T01:07:00.000+02:00

- Laita kovemmalle!
Tottelen Meriä ja rullaan itseni työtuolilla radion eteen. Kypsä naisen ääni laulaa klassikkoa suomeksi karheasti, venytellen:

Oon siihen hulluna
Ja tiedän, typerää,
mut oon siihen hulluna

Että mä häpeen niin
mut mun uniin,
sen voin myöntää,
se niihin tulee myös

Purskahdamme yhtäaikaa nauramaan.
- Kuka tää on?
- En mä tiedä.
- Hyvät sanat!
- Sopivat!
Nauramme toisillemme tietokoneiden takaa. Kylmät väreet menevät selässä laulun jousista.

Mä en oo mikään teini
mun ei pitäis välittää
Mä tiedän että ei niin
aikuismaista käytöstä oo tää

Tulostan valmiita piirustuksia tiedostoiksi koneelle. Yritän pysyä rauhallisena vaikka on kiire. Näytän Tommille.
- Kato nyt miten nää tarkistetaan.
- No problem. Kyl mä osaan sen.
- Et muuten osaa! Näitten pitää olla huomenna jakelussa ja mä olen siitä vastuussa.

Esplanadilla
mä näen sen kasvot joka ohittajalla
Ja en voi käsittää
et tuska tää
saa elämään
Oon siihen hulluna

- Valmis! Ja nyt mulle drinkki!
- No vihdoin.

Kaikki päättävät lähteä. Suunnistetaan Uudenmaankadulle. Istun Merin kanssa Markon, Tommin ja harjoittelija-Janin viereen.
- Onpa hyvä että loppu se urheilun pakkosyöttö. Mä haluun nähdä mun lempisarjat enkä mitään trikoissa pyllistelyä.
- Kyl meillä ainakin on ollu telkka koko ajan auki. Siinä on sillai oma fiiliksensä.
- Mä en siis ymmärrä ollenkaan urheiluu. Mua ei anteeks vaan kiinnosta hikoileeko joku jossain mun tai mun maan puolesta. Ja sit ne on niin tyylittömiä ihmisiä.
- Tyylittömyydestä puheen ollen...
Katson vastapäätä istuvaa Tommia ja pyörittelen silmiäni harjoittelijan puheille.
- Musta se on hieno ajatus että miljoonat ihmiset kattoo yhtä aikaa samaa suoraa lähetystä. Siinä tuntee olevansa yhtä koko maapallon kanssa.
- Joo mut ei vois vähempää kiinnostaa. Mä en halua että joku päättää mun puolesta mitä mä saan kattoa.
- No entäs nää herrasmieslajit, jalkapallo ja sellaset. On se mahtavaa että kaikkia maailman pelaajia koskee samat säännöt ja niistä pidetään kiinni ja sit rangaistukset on kovia. Ajattele nyt, uskonnosta riippumatta.
- Ketä kiinnostaa hei.
- Ei mua kiinnostakaan jotkut pikkusarjat mutta maailmanmestaruuspelit mä katon aina.
- Jani, tuu pois, Marko matkii.
- Just. Mä voisin hakee kaljan. Tuonko sullekin?
- Tuo vaan, sanon Tommille.
Marko tulee vessasta:
- Halipatsuippa, mitäs tytöt täällä?
- Ha ha. Onpa alkeellinen jätkä, nauramme väsyneesti.

- Mun mielestä sitä vaneria laitetaan liikaa joka paikkaan.
- Joo. Asuntomessut oli ihan täynnä.
- Ne design-tuolit oli tosi hienoja.
- No vois sitä helpomminkin istua, ja halvemmalla.
- Miten joku voi siis laittaa Ikean huonekaluja suunnitelmiin?
- Voitasko hei puhua jostain muusta kuin työasioista?
- Joka työasioista puhuu, sitä tikulla silmään.
- Eiku tuopilla päähän.

Vaihdamme ravintolaa. Pete istuu Merin vieressä, käsivarsi rennosti selkänojan yli. Olen juonut jo ihan liikaa.
- Mihis Tommi meni? Eeva havahtuu siihen että yksi paikka on tyhjänä.
- Täh?! Mä soitan sille.
Kaivan kännykän käsilaukusta. - Mihis sä lähit? Me täällä vähän ihmetellään.
- No saisinks mä edes käydä kusella rauhassa?
- Ai sori, kikatan kimeästi. - Se on hei vessassa.
- Oho, vaimo soittaa, Pete hyppää sohvalta ja ryntää puhumaan eteiseen.

- Niin muuten. Mikä sun horoskooppi on? kysyn Tommilta.
- Vesimies. Miten niin?
- Ei mitenkään. Mä en usko horoskooppeihin. Hahhahhahhah, nauran niin että olen tukehtua.

Harjoittelija tekee lähtöä.
- Tuskin tarttee enää ens kesänä kestää tota pösilöö, Tommi nyökkää siihen päin.
- Aivan. Ja nyt meitsikin on kypsä. Sä lähet saattaan mua taksille.
- No kai se on pakko.
- On pakko.
Pysähdymme ulkona keskelle risteystä haistelemaan pakkasilmaa.
- Täällä on niin kaunista. Mua pyörryttää.
Puristan Tommia käsivarresta ennen kuin nousen taksiin.

16. PÄÄNSÄRKYÄ JA HUOKAUKSIA

2006-02-17T11:30:00.000+02:00

Aamukahdeksalta olen toimiston ovella yhtä aikaa pomon kanssa. Pomo kehuu ahkeruuttani kun otan pipon pois vielä suihkunmärästä päästäni. En viitsi sanoa ääneen että pienten lasten äidillä ei ole varaa olla myöhässä. Kun availen konettani, kuulen että joudun lähtemään toiselle työmaalle. ”Sano Tommille että määräsin sen lähtemään mukaan”, pomo huutaa eteisestä lähtiessään palaveriin.

Tommi tulee puoli kymmeneltä, avattu kokispullo hanskassa. Keräilen piirustuksia mukaan, Tommi istuu työtuoliin silmät kiinni ja alkaa painella selkänojan kallistusta edestakaisin huokaillen äänekkäästi. ”Oltii poikien kaa vähä baarissa.” Kaivan laukkuani, jossain pitäisi olla pari särkylääkettä. Tuolin pyörät nitisevät parkettia vasten, hiiri naksuu. Nojaan tulikuumaan lämpöpatteriin ja odotan.

Silmäilemme aulatilaa. Keltakypäräiset työmiehet kulkevat ohi kerroksiin. Matkaradio nurkassa pauhaa säätiedotusta: pakkanen jatkuu. Miehet ovat t-paidoissa, naureskelevat keskenään ja viheltävät minulle. Katson Tommia ja huokaan. Poninhäntäinen mies sinisessä haalarissa, nippusiteitä vyötärölenkissä, on kumartuneena lattialle. Mies nostaa katseensa jalkojani pitkin ylös ja viittaa tilaan johon pitäisi tulla vastaanottotiski. ”Onks tää sun tuleva työpiste?" Näen, miten Tommia naurattaa. Painotan vastatessani jokaista sanaa: "Ei. Mä olen tän suunnittelija."

Otan mittoja nurkasta ja huutelen niitä Tommille joka kirjaa ylös. "Pitäiskö tän tason yltää hei koko seinän pituudelle?" ”Kyllä, koska sitten se muodostaa kehyksen koko homman kanssa”, Tommi viuhtoo käsillään sivuille. Kysyinpä mitä tahansa, Tommilla on kovaääninen ja itsevarma vastaus kaikkeen. Joudun kuuntelemaan selostusta jonkun opiskeluaikaisen suunnitteluhomman ratkaisuista.

Kiirehdin takki päällä sisään ennen Tommia että voin kuiskata Merille: ”On muuten helvetin rasittava tyyppi. Mites teidän treffit?“
"No arvaa. Se sano mulle että se ei voi mitään sille että se taitaa olla ihastunu muhun. Mitä mä nyt teen?” Hymy paljastaa ettei viimeinen ole kysymys.

Joku ehdottaa lounasta vaihteeksi muualla. Keksimme lähteä Erottajalle asti syömään. Riisumme takkeja, Meri ja Pete menevät vahingossa istumaan vierekkäin, ja juuri kun tarjoilija pyyhkäisee muruja pois paljaalta pöydältä, huomaan salin toisessa päässä mieheni.

Vilkutan. Mies nyökkää minulle vakavan näköisenä, vilkuilee vuoronperään minua ja vastapäätään istuvaa lyhyttä tummatukkaista, noin viisikymppistä naista. Nainen ei huomaa mitään vaan jatkaa puhumistaan punaviinilasi kädessä. Keskityn työkavereihin.

Nainen lähtee, mies tulee luokseni. Esittelen hänet muille. Mies selittää että oli työtapaaminen. ”Joo ei tartte selittää”, nauran.

Kotona tajuan että miehen kännykkä on aina äänettömänä. Mies istuu tietokoneensa ääressä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Joskus herään siihen että mies on hiipinyt keskellä yötäkin kannettavalleen. Enkä koskaan näe koneelle. Päänsärky voimistuu hiljalleen takaraivossani. Kirjoitan kauppalistaan:
- vessanpesuainetta
- buranaa
- yksityisetsivä.

15. ETÄISYYDEN MITTA

2006-02-08T23:30:00.000+02:00

Ajan miehen autolla Huopalahdentietä kohti liikenneympyrää. Etupenkillä on puhelinluettelo, karttaosa auki taitettuna. Ympyrän kaarteessa kännykkäni liukuu penkiltä jalkatilaan enkä saa lähetettyä puoliksi näppäiltyä tekstiviestiä että tulen myöhässä.

Pihalla on kuitenkin vastassa kaksi leppoisaa miestä, urakoitsijan edustaja ja sähkösuunnittelija.
Nousemme portaat sisään. Saneerattava talo on näköjään korjattu sisätiloista joskus 80-luvun alussa. Muovimattoa on raotettu sieltä täältä, alakatossa on mustekynän jäljiltä näyttäviä reikiä, pölyiset sähkölistat risteilevät pitkin seinäpintaa, melamiinin repaleita nurkkakaapin jäännöksissä.
Avaan pikkupöydälle Rakennusvalvontavirastosta haetut 60-luvun piirustukset. Otan etäisyysmittarilla seinämitat ja korkeudet ja kirjaan ne lyijykynällä pohjapiirroksen päälle. Miehet tekevät omia merkintöjään. Käymme pöydän ääressä läpi tähänastiset suunnitelmat. Tälle puolelle tulee avotilaa, joten alakatto ja upotettavat valaisimet uusitaan. Tarkastan vielä käytävän ovien mitat ovikaavion tekemistä varten.

Ennen neljää toimiston läheltä ei tahdo löytyä parkkipaikkaa. Jätän auton kauemmas maksamatta pysäköintiä. Lupasin hoitaa ruokaostoksetkin. Kulmakaupassa on surkeat valikoimat, ehkä einekset menettelevät tänään.

Pomo on kuullut omituisesta lounaastani ja tietää että myyntipäällikön perheeseen odotetaan lasta. Naiset yökkäilevät miehelle yhteen ääneen. Pohdimme, mikä aikuistumisen ja vakiintumisen aiheuttama psykoosi saa miehen käyttäytymään noin. Meri nauraa tuohtumukselleni, vilauttaa kännykkäänsä. Kaivan omani esiin. Sinne on tullut: "Arvaa kuka pyys mua tänään kaljalle?" Katson kysyvänä, en osaa arvata. Nyökkää Peteen päin ja puree voitonriemuisena alahuultaan. Nauran äänettömästi ja tuuletan käsi nyrkissä takaisin niin näkymättömästi kuin voin.

"Oisko sulla mulle vielä tekemistä? Pitäis saada enemmän tunteja kasaan", kysyn kotiinlähtevältä pomolta. "No päivitä tää piirustusluettelo ja vilkase mun konetta että mikä siinä on kun se on niin hidas."
Poistan pomon koneelta piirustusohjelmien tempit. Ajan virustarkistuksen ja jätän levyneheytyksen pyörimään. Katson sivuhistorian. Hakuohjelmalla on etsitty ulkomaisia miesnäyttelijöitä, ja ...alastomia sellaisia. No, ainahan arkkitehtuurin esityskuviin tarvitaan ihmishahmoja, luulen.

Mies on hermostuneena lähtemässä kun tulen. Hymyilen kauniisti ja lasken einesmakaronilaatikon ja pysäköintisakon keittiön pöydälle.