PlantPhotoBlog

The New Combination Photo Blog

2009-07-14T19:57:00.006+03:00

Olen Leenan kanssa perustanut uuden blogin! Se jatkaa tämän blogin viimeaikaisia perinteitä. Eli aika kokeellista, tyyliteltyä, värikästä menoa. Aiheena uudessa blogissa on horsmat. Siksipä vieläkin yksi kuva, joka ei uuden blogin aivan aloitukseen mahtunut:

Kuva on taas yhdistelmäkuva. Pohjalla on ylöspäin suuntautunut panorointi, joka on yhdistetty samoilta jalansijoilta otettuun suoraan valokuvaan.

Tämä taitaa jäädä tämän blogin viimeiseksi postiksi, mutta tervetuloa kaikki vakiovieraat ja uudet ystävät uuteen blogiin!

Welcome to the new CombiPhotoBlog !

--

Sekoituksia, utuisia kuvauksia

2009-07-04T19:24:00.007+03:00

Luhtavillaniitty merenrannalla. Yhdistetty vain kaksi kuvaa, blendattu Photomatixilla, paranneltu Photoshopissa. Terävää jäi tuulessa yhden tähkän verran - ihme sekin.

Olen lomalla ja loman jälkeen harjoitellut monenlaisia sekoituksia (blending). Etupäässä olen digi-yhdistellyt toisiinsa peräkkäisiä jalustalta otettuja kuvia, joissa on jokin tuulessa liikkuva kohde. Näissä kuvissa on luhtavillaa, kurjenmiekan lehtiä ja pihanpetunia.

Kurjenmiekan lehdet kuvasin ihan kotipihalla, oli ilta ja jo vähän hämärää. Lehdet huojuivat vain hiukan. Tähän kuvaan on koottu pikseleitä yhteensä kuudesta peräkkäisestä kuvasta,

Tästä pihapetunian kuvasta voi laskea käytetyt kuvat. Kaksi on haamuja, kolme on kuvia. Vain kukka liikkui hvyin kevyessä tuulessa; varsi pysyi paikallaan, kuten kuvasta näkyy...

PS olisi jo aika lopettaa tämä blogi! Olen lähdössä kokeellisille linjoille, yhdessä vaimoni Leenan kanssa. Tämä olisi jo saanut olla uudessa blogissa, mutta pien sen perustamme!

Kurjenpolvet - kokeiltavana

2009-06-28T20:12:00.008+03:00

Olin viikon lomalla. Mitkä säät! Loma kului Hollolassa, jossa vehreä alkukesä oli komeimmillaan. Loma kului tietenkin - kuvatessa. Mutta olen vuosia kuvannut kasvipotretteja, dokumentaarisesti, lajikuvia. Kasvikuvan visuaalisuus, kasvikuva kuvana on kuitenkin alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän. Dokumentaarisuus ja visuaalisuus päämäärinä syövät toisiaan. Aina voi sanoa, ettei niin tarvitse olla, mutta vaikeaa sen välttäminen on.

Hollolassa kukki valtoimenaan kurjenpolvia. Oulussa ja Haukiputaan Kalimenkylässä on aukkoja, joissa tätä yleistä kasvia ei ole. Niinpä innostuin kokeilemaan sillä. Tässä on muutamia kuvia; nemmänkin olisi, sillä kuvia kertyi kyllä...

Kaikki nämä kuvat rakentuvat kukkien varaan. Ehkä näistä kokoelmana tulee esiin kurjenpolven kukan värien vaihtelu, dokumentaarisesti. Yllä vaihtoehto yksi, laajakulma. Laajakulma korostaa etualaa, ja käyristää linjoja. Sopii mukavasti kurjenpolven kukan muotoon, tekee siitä "nauravamman"? Kasvin muut osat on himmennetty pois.

Otin koko joukon kuvia, joissa kurjenpolvet kurkistelevat toisen kasvin lomasta, tässä kuusen alta. Lehtomaisissa avarammissa kuusikoissakin sitä siis kasvaa. Mutta otin kuvia samaan tapaan myös horsmien ja sananjalkojen alta. Kasvien lukumäärää pitää tällaisissa kuvissa rajoittaa: yleensä kuvasin vain kaksi kasvia kuva-alaan. Osin yritin himmentää edessä/yläpuolella olevaa. Kuusikuvassa terävät ja epäterävät oksat luovat kerroksellisuutta, syvyyttä. Vaikka kuva lähestyy keskeissommittelua (ns häränsilmää), siniset pilkottavat kuvat luovat yhden kolmion, kuusen oksat toisen tai oikeastaan useammankin.

Tämä herkkiskuva on näistä suosikkini. Päällä on koiranputken täysin epäterävää huntua, alla osin terävää koiranputkea ja rivi kurjenpolven kukkia. Tässä sai aukkoa haarukoida. Välineenä oli 200 mm tele plus 20 mm loitto kuten ylläkin. Tele puristaa kuvaa syvyyssuunnassa mukavasti kasaan.

Tämän kuvan nimi voisi olla "Jee - sain hyvän kuvan!". Usein visuaalisuuteen lisätään - kuvan tarina. Ymmärrän tämän niin, että kuvan elementit (eri kasvit, kasvi - tausta jne) keskustelevat keskenään. Niistä voidaan sanoa jotakin hyvinkin yksinkertaista mutta sinänsä merkittävää( X on takana, sivussa, syrjässä, alla; X on riippuvainen, alisteinen, hallitseva tms). Tarina ei tällaisessa yhteydessä tarkoita, että tarinalla olisi selkeä juoni tai alku ja loppu; se koskee enemmänkin ilmiöiden välisiä suhteita.

Tarinan lisääminen kuvaan on mahdollista myös nimeämällä se. "Jee - sain hyvän kuvan!" viittaa omiin kuvausretkiin Leenan kera. Se on ihka oma merkitys. Ehkä kuvalle saisi myös ekologisen tarinan - kumpi tässä kamppailussa on voitolla, peittokasvina oleva lillukka vai yksittäisenä yrittävä kurjenpolvi. Esteettisessä mielessä, puhtaasti formalistisesti, kuva lähestyy pistemäistä sommittelua, jossa sininen ja vihreä ovat aika harmonisessa suhteessa.

Kukin näistä kuvista ilmaissee myös jonkinlaista tunnetilaa: iloinen, herkkä, yksinäinen, humoristinen.

Värit, kompositio, elementit, tarina, tunnetilat - aika paljon hallittavaa sormen painallukseen, tai tuhanteen! Ja eihän se haittaa, jos tietää mitä kasvilajeja kuvassa on!

Sateen jälkeen

2009-06-16T18:42:00.002+03:00

Sateen jälkeen löytyi ilta-aurinko... ja metsästin jalustan kanssa puitten välistä peltoon käyviä säteitä. Yllä tavalliset, nuoret niittynurmikat voimakkaassa vastavalossa. Alla mesimarjan eli täkäläisittäin meskun nuput kosteassa heinikossa.

Tämäntapaista valkoista koteloa näytin kerran Juhani Itämiehelle ja hän arveli sitä hämähäkinpoikasten pesäksi. Uskotaan edelleen niin! - Kaikki kuvat jälleen HDR; sateen jälkeen oli täysin tyyntä. Ei kohinaa, ja sävyt syviä.

Mikään ei onnistunut

2009-06-09T21:42:00.002+03:00

Lähdin kuvaamaan suopursuja maisemassa. Mukana oli laajakulma ja jalusta, ei juuri muuta. Mutta meidän perän pursut eivät kukkineet vielä. Eivätkä välineet oikein innostaneet muuhun. Niinpä huomio kiintyi siihen, mitä tapahtui.

Kuvitelkoon itse kukin onko tuossa hyttynen pyllyllä vai mikä paikka se on.

Yllättäen laajakulmasta tulikin hyönteisobjektiivi, kun mittariperhonen lennähti jalustalle. Kamera oli irrotettava ja kuva otettava jalustasta. Lajia en tiedä, mittarille. Valotusmittari se ei ainakaan ollut.

Entäs sitten tämä. Kamera meni selälleen mättääseen ja lankalaukaisimella tuli kuvaksi tämä. Tupasvilloista, kasvikuva, illan paras. - Ja uskokaa tai älkää - hdr-yhdistelmäkuvia kukin, eikä yksikään jalustalta.

Impressionistisia kokeiluja

2009-05-31T21:00:00.005+03:00

Lueskelin muutamia kasvien kuvausoppaita. Niissä oli esimerkkejä erilaisista "liikautuskuvista", joita harrastettiin jo diaaikana. kameraa liikuteltiin ja valotusta passattiin ja sitten kuvat yhdistettiin.

Ryhdyinpä siis leikkimään kameralla. Ylhäällä on HDR-tekniikalla yhdistetty kolme kuvaa. Kuva on metsän sisältä, rämekoivikosta. nyt ei ole liikutettu kameraa, vaan tuuli liikutti lehvästöjä. Kuva on vastavalokuva, se on otettu 210 mm telellä (plus kroppilisä). Puut eivät ole liikkuneet, lehvästö on. Se että puut näyttävät osin olevan samassa tasossa, johtuu tietysti telestä. Lehvästöstä on tullut "sädehtivä".

Pidän kuvan sävystä; siinä on alkukesän koivikon värit ja sininen taivas ja metsän sädehtivä kirkkaus.

Tämä kuva on yläsävyinen maisemakuva, jossa kameraa on pitkällä suljinajalla liikutettuvaakasuuntaan. Siis lisäkokeilu sille täällä aiemmin olleelle pystypanoroinnille. Pelkistetty maisema!

Samaan tapaan olen kokeillut panoroida metsän ja suon pintaa, kasvillisuusvyöhykkeitä. Se toimii! Juolukat erottuvat suopursuista, mustikat puolukoista. Mutta sama toimii myös jalustalta ottamalla sopivasti hyvin epäteräviä kuvia. Odotan alkavaa kesää - jospa esimerkiksi rantavyöhykkeen sara- ja suovillakasvustot saisi panorointuna selvästi esiin!

Sama tekniikka kuin edellä, mutta edellinen kuva oli otettu telellä, tämä laajakulmalla. Laajakulma tuo etualalla kunnon liikeblurrin. Paikka on sama kuin edellä, mutta sää, taivas ja vuorokaudenaika eri.

Sama koivikko kuin ensimmäisessä kuvassa, mutta nyt varovainen pystypanorointi. Esiin tulevat lähinnä koivun rungot.

Esteettisiä pisteitä

2009-05-19T18:59:00.004+03:00

Velipoikani antoi vihjeen sivustosta (Acquine: Aesthetic Qualität), joka laskee valokuvien esteettisiä arvoja. Tuntui huuhaalta, mutta piti kokeilla. Nyt siihen jäi koukkuun. Yritämme Leenan kanssa arvailla mitä pisteitä mistäkin kuvasta saa.

Ylläolevasta kuvasta sain viime päivien parhaat pisteet, 53 pistettä sadasta. Yleensä blogini kuvat saavat 20-30 pistettä mutta paljon on myös tähdettömiä, "rumia" kuvia. Kauan etsien löysin sentään muutaman talvisen yökuvan, joka ylsi ylitse 90 pisteen. Kukkakuvista tuntuu vaikealta saada pisteitä; maisemista se onnistui helpommin...

Veljeni kertoi myös, että oli pitänyt edellisistä kuvistani erityisesti harmaaleppäkuvasta. Kone antoi sille vain yhden tähden, 25 pistettä kun postauksen Angelica sai 49 pistettä ja männynoksakin 42 pistettä.

Viime postaukseni pohjanoteeraus oli kaksi värimaailmaa yhdistänyt kuvankäsittelykuva (9 pistettä!). Vanamokuvat olivat 30 ja 17 pisteen arvoisia.

Kone ei tietenkään sano mitään sisällöstä. Niukkasävyiset kuvat saavat vähän pisteitä, samoin kuvioltaan tasaisen tapettimaiset. Selkeys, kontrasti, värikylläisyys palkitaan. Silti en pysty yhtään ennustamaan yksittäisen kuvan kohdalla.

Ehkä kone arvottaa kuvia, jotka huomataan helposti, ehkä ne pistävät silmään, nousevat ylös massasta. Mutta tuskinpa ne ovat pitään pohdittavia, hitaasti aukeavia kuvia.

Saas nähdä kuinka pitkäkäsi aikaa tämä jää vaivaamaan.

---

Kuvan leskenlehti on Oulusta Äimärautiolta. Siirtolapuutarhan ympäristöstä niitä löytää ehkä nopeimmin. Kävin tarkistamassa yhden Toppilan vanhan paikan, mutta sieltä se oli hävinnyt. Leskenlehti leviää Oulussa lähinnä maansiirtojen mukana; kummallista kyllä ei ehkä niinkään siemenistä...

Kasvi ja tausta erikseen - kuvituskuvia

2009-05-15T21:42:00.005+03:00

Olemme Leenan kanssa ryntyneet kokeilemaan taustan ja kasvin kuvaamista erikseen. Niinpä olen kuvaillut eri tavoin sumennettuja maisemia ja pelkän kasvin valkoista taustaa vasten, "studiossa". Valkoinen tausta helpottaa kasvin erottamista taustastaan, ainakin ellei se satu itse olemaan valkoinen. HDR auttaa tässäkin.

Toisaalta samalla meille jää syvätty kasvi, jota voi käyttää moniin eri kuvitustarkoituksiin. Kasvi voidaan kuvata joko "botanistisesti" - keskeisten piirteiden mukaan - tai esteettisesti, sen erikoisen kauniita muotoja seuraillen.

Kuvat ovat täysin kokeilujen asteella. Yllä on niitty ja sen kasvi, kevättaskuruoho. Heti lumien sulamisen jälkeen kevättaskuruoho aloittaa kukintansa vielä muuten täysin kuivalla niityllä. Mutta silmiinpistävähän se ei ole ellei sitä kuvaa läheltä.

Vanamon varren takana on vain sumeaa metsänpohjaa. Alakuvassa palanen vanamon vartta, lehtipari. Sekin on kamerai täyskokoinen kuva, josta voin tarjoilla niin hdr:n kuin superresoluutionkin. Nämä vanamonlehdet saisi tulostettua siis vaikka messulakanaksi!

Vanamon talvehtineet lehdet eivät muuten ole aivan kesävihreät. Vihreääkin niistä löytää, mutta pääasiassa ne ovat punertavia - himmeän oransseja. Vanamon varsi taas on tummanpunainen ja heikosti karvainen.

Liki kaikki tuntevat vanamon. Kukkivana. Kuinka moni tunnistanee sen lehden? Kuinka moni taas pystyisi piirtämään sen, muistaisi lehdenreunan yksittäisen pykälän?

Kevätvaloa: Alnus - Angelica - Pinus

2009-05-12T10:15:00.007+03:00

Kokeilin kuvata kovassa keskipäivän kevätvalossa. Ehkä nuo kiilloista syntyvien heijastumien käytössä pitäisi olla varovainen; nyt yritin kuitenkin olla ylitsevuotavainen. Yläkuva harmaaleppäpusikon taustala on Kalimenojan pieni niva. Pallurat ovat kosken kuohuja. Kuvatessa odotin, että ylimmät harmaalepän kävyt sattuisivat auringon valoon ja erottuisivat rungosta.

Yritin suurella aukolla saada karhunputken ensilehden teräväksi ja maanruskeanharmaat lehdet epäteräviksi. Tähän tasoon linssini riitti, etäisyyttä lehdistä maahan oli vain muutama sentti. Siivosin maan myös kaikista kuivista heinistä, sillä epäterävinä niistä tulee kuvaa halkovia kirkkaita valtaväyliä; totaalisesti pilaavat kuvan. Lopuksi tietokoneella saturoin, vinjetoin.

Tavallisessa ympäristössä täytyy pysyä tavallisissa aiheissa. Ehkä hdr-tekniikka tuo kuviin kuitenkin vähän loistoa, ainakin kohinattomuutta ja kokoa. Alla männyn käpy.

Uusi linssi...oksia pihalla...

2009-05-08T21:56:00.004+03:00

On taas levättävä, lääkärin määräyksestä. Mutta päivällä pihalle ajoi auto, joka toi viikko sitten Saksasta tilaamani objektiivin. Kyseessä on vanha, kulttimaineessa oleva Minolta linssi, 70-210 mm, f4, lempinimeltään Beercan. Raskas se on, rautaa. Ja pehmeästi liikkuva, linssit lasia, ei mikään muovi.

Olihan sitä pihalla kokeiltava niihin vähiin kevään merkkeihin mitä täältä löytää. Tai ylivuotinenhan tuo pihlajan marjakoura on. On siinä yksi silmu, vielä silkkinen. Kuvan laitoin esiin, koska linssin himmennystä (bokeh) sanotaan pehmeäksi. Ja mielyttävähän se näyttää olevan! Hauska vanha linssi! Hyvä kasvikuvaukseen, koska juuri taustojen himmennys on se, jolla kasvikuvaan luodaan syvyys ja samalla olennainen osa komposititiota.

Samaa pehmeää hämyä on killtotuhkapensaan silmukuvassa. Silmukuva on lisäksi hdr-kokeilu. Alla on ensimmäinen vihreä mitä meidän koivuista saa irti. Mutta kevät on juuri puhkeamaisilaan, kiitos sateiden.

Kevättulvaa väreissä

2009-05-03T21:36:00.004+03:00

Vaikka käytän monivalotustekniikkaa (HighDynamicRange)pääasiassa realistisesti pyrkien tavanomaisempaan kuvaan, välillä en osaa olla innostumatta nimen omaan Photomatix-ohjelmalla tehtyjen säätöjen herkullisuudesta. Osaan nauttia tästä tavallisesti harmaanruskeaksi käsitetyn maiseman värikylläisyydestä. Ne värit ovat siellä!

Oli vapunpäivän jälkeinen lauantai. Ilma lämpeni äkkiä, mittari näytti välillä yli 20 astetta varjossa. Lähdin läheiselle tulvapurolle kuvailemaan. Oli tyyntä. Mäntyjen latvat napsuivat kun kuivuvat kävyt aukoivat suomujaan. Jalkojen alla oli jäinen maa, jäiset mättäät, ja tulvivan vedenkin alla jää.

Edellisen kerran kuvailin täällä marraskuussa. Tosi hämärässä. Marraskuun kuviakin löytyy blogista, tunnisteella Nurmesoja.

Nurmesojan pieni tulvametsä tuottaa paljon lahopuuta, ja lahopuille kääpiä. Pökkelössä kasvaa taulakääpää.

Sama koski, eri aika

2009-04-18T17:26:00.006+03:00

Yllä: Lehtikankaankoski joulukuussa 2008

Viimeinen posti tähän blogiin oli näköjään marraskuulla. Blogi on ollut talviunilla, mutta minä en ihan tyystin. Tällä paikalla olen pyrkinyt käymään joka kuukausi, mutta joku on jäänyt väliin. Jatketaan siitä mihin jäätiin ja korjataan rästejä.

Yllä: Lehtikankaankoski helmikuussa 2009

Helmikuussa koskella oli saukon jäljet! Ajattelin ensin että ihminenhän tästä on kulkenut, kun syvässä hangessa seurasimme jälkiuraa koskelle. No, se ihminen olisi pulahtanut lopuksi koskeen, vieläpä noussut ja pulahtanut monta kertaa.

Yllä: Lehtikankaankoski huhtikuussa 2009

Sulaa ei ole juuri tullut lisää, mutta valossa on jo sitä jotain.

Marraskuun kosken näet, kun klikkaat alta Kalimenoja-tunnistetta. Marraskuu oli minulle henkiin heräämisen aikaa... silloin törmäsin myös HDR:ään. Kaikki nämä kuvat on otettu montaa valotusta käyttäen. Mutta eivät ne ihan viimeisteltyjä ole.

Harjoituksia marraskuisella Kalimenojalla III

2008-11-18T21:59:00.001+02:00

Kuvan luonnontilainen puro tai noro on eilen tänne postaamieni valokuvien lähimaastosta, Kalimenojan Lehtikankaankaankosken yläpuolelta. Puro on nimeltään Alahaudanoja. Kuva on edelleen HDR, mutta oikeastaan haluaisin siirtyä marrasharjoitusteni toiseen vaiheeseen:

Uhanalaisten luontotyyppien luokitteluun

Eli viime keväänä ilmestyi iso opus nimeltä "Suomen luontotyyppien uhanalaisuus". Siinä on uhanalaisuusasioita luokiteltu Suomessa ensi kertaa luontotyyppien tasolla. Aiemmat tarkastelut ovat olleet lajikohtaisia. Samalla teos tulee sisältäneeksi alustavan luokittelun koko Suomen luontotyypeistä. Mahtavat tavoitteet!

Olen vuosia sitten suoritanut luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon, ja sen jälkeen joka kesä tehnyt muutamia pienehköjä luontoinventointeja. Tänä kesänä oli harjoiteltava tuon uuden luontotyyppien uhanalaisluokituksen käyttöä. Siksipä kuvatessakin oli aina mielessä... mikähän tyyppi tuokin ...

Aikaisemmat - mutta yhä tärkeät - tarkastelukulmat luontotyyppeihin liittyvät direktiiviluontotyyppeihin (Natura 2000), metsälain erityisen arvokkaisiin luontoympäristöihin ja luonnonsuojelulain tarkoittamiin suojeltaviin luontotyyppeihin (kuten tervaleppäkorvet tai luonnontilaiset hiekkarannat). Tämä uusi opus rinnastaa omat luontotyyppinsä myös näihin hallinnollisiin luokitteluihin ja kokoaa näin myös kaikkia yhteen. Käytännöllistä - niin siis käytännöllistä, koska nykyajan inventoinnit ovatkin usein viittauksia eri lakeihin! Ja kieli niistä määräytyvää, määrämuotoista ja hallinnollista. - Ai niin, ja Vesilaki puuttui listasta vielä.

Entä Alahaudanoja näissä kuvissa? Mitä kuvat kertovat? Ensinnäkin kyseessä on metsälain erityisen tärkeä luontoympäristö, pienialainen, luonnontilainen puro tai noro. Uudessa uhanalaistyypittelyssä tämä taitaa mennä luokkaan "havumetsävyöhykkeen turvemaiden purot" sillä kartan perusteella se näyttää kuljettavan enimmäkseen läheisten suomaiden ruskeita vesiä. Luontotyypin uhanalaisluokka on Pohjois-Suomessa silmälläpidettävä (NT), ei siis varsinaisesti uhanalainen. Perusteena on, että Pohjois-Suomessakin luonnontilaisten purojen määrä on vähentynyt yli 50 %. Täältä Kalimenkylästäkin luonnontilaisia puronpätkiä saa hakemalla hakea, ja siksi tällainen paikka herättää kuvausvaistot. Kuten pari postausta sitten kuvissa ollut luhtainen Nurmesojan pätkä.

Puro ympäristöineen on kasvupaikka. Mutta sillä on myös kasvillisuutensa perusteella jokin tyypitys. Puronvarsi kuuluu korpiin, tuoreen kangasmetsän soistumiin, tarkemmin ehkä varpuisiin kangaskorpiin. Hiukan tällä pienellä alueella on myös vaatimattoman ruohokangaskorven piirteitä: metsäkerrossammalten ja korpikarhunsammalten joukossa on vähän ketunleipää (alakuvassa) ja ojantörmällä ruskeana roikkuvaa korpi-imarretta (yläkuvassa).

Kangaskorvet eivät kokonaisuutena ole Pohjois-Suomessa uhanalaisia - ne siis voivat riittävän hyvin - mutta ruohokangaskorvet olisivat lähes uhanalaisia eli silmälläpidettäviä (NT).

Direktiivitasolla näille löytyisi vain yleisluokka "luonnonmetsät"!

Tämän paikan uhanalaisstatus ei siis nouse kovin korkeaksi. Metsälain ansiosta se kuitenkin saanee - toivottavasti - jäädä ennalleen, luonnontilaan. Metsälaki sanoo virallisesti, että metsänhoitotoimet täytyy tehdä "elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla". Eli ehdoton suojelukielto se ei ole. Mikään automaatti metsäalaki ei myöskään ole; yksityismailla rajauksista vastaa Metsäkeskus. Inventoijan 'kuuluukin' raportissaan sanoa, että kyseessä on mahdollinen metsälakikohde.

Tällaisia ovat siis nykyajan luontoinventoijan työkalut - lakeja, luokitteluja, tyypittelyjä, omaa hallinnoliista terminologiaa, ei pelkästään hauskaa havainnoitavaa.

Lähikuvassa kerrossammalta, korpikarhunsammalta, mustikkaa, puolukkaa, haavan ja hieskoivun lehti, kuusen risu. Siinäpä tärkeimmät. Rahkasammalet puuttuvat kuvasta, mutta erottuvat hyvin yläkuvan miljöössä.

Myös lähikuvat on kuvattu kokeeksi HDR-tekniikalla. Olisipa aika hauskaa ja opettavaista ruveta kuvaamaan luontotyyppejä... Tuntuu että tämä tekniikka sopii hämäriin havumetsiin, pusikoihin ja kovaan keskipäivän auringonvaloon. Inventoitaessa olisi pystyttävä kuvaamaan myös huonossa valossa tai oikeastaan missä tahansa valossa. Siinäkö olisi tulevien vuosien kuvaussuunta??

Harjoituksia marraskuisella Kalimenojalla II

2008-11-18T20:27:00.001+02:00

Hämäräharjoitukset jatkuvat, nyt Kalimenojan Lehtikankaankoskella (linkki Kansalaisen Karttapaikkaan). Tekniikka ja tavoite on pääpiirteissään sama kuin edellisissä posteissa. Paikka on uusi.

Nyt kuvissa on kuitenkin koski ja liike. Veden pehmeys syntyy hitaista suljinajoista ja useiden kuvien yhdistelystä. Värien säätö on omalla vastuuulla ja eri kuvissa vähän erilainen. Aukko on koko ajan sama (näissä f/10) ja suljinaika vaihtelee. Veden toistumiseen voi tässä tapauksessa vaikuttaa vain herkkyyden säädöillä (ISO-arvot). Pieni herkkyys (esim. ISO 200) - pitkä suljinaika ja huntumainen vesi; korkea herkkyys (ISO 1600) - lyhyt suljinaika ja realistisempi vesi. Toimii myös HDR-kuvissa.

Kalimenojan rannat ovat täällä melko korkeatörmäiset ja luonnontilaiset. Törmillä on komeita mäntyjä ja kuusia. Mutta monessa paikassa hakkuut ulottuvat törmän reunaan - niitä näkyy kartallakin (linkki ylhäällä).

Pienet purot ja niiden lähiympäristöt ovat Metsälain tarkoittamia erityisen arvokkaita elinympäristöjä. Niillä on sitä kautta tiettyä suojaa. Mutta Kalimenoja on joki. Lain mukaan joki on virtavesi jossa voi soutaa. Kalimenojassa voisi. Jokien rantoja ei suoraan suojele mikään, tietääkseni vain "hyvä metsäntoitotapa". Nyt hakkuut ulottuvat ihan joen iholle.

Marraskuun harjoituksia Kalimenojalla I

2008-11-17T18:54:00.001+02:00

Laitan blogiin vähitellen sarjan harjoituksia. Harjoitukset on tehty kotipaikkani Kalimenkylän lähiympäristöissä, niissä harvoissa lähes luonnontilaisissa paikoissa, joita tältä seudulta tunnen. Kuvat ovat Oulun kaupungin rajan tuntumasta, mutta Haukiputaan puolelta. Harjoitusten aiheena on maisemakuvaus marraskuun hämärissä metsissä. Valoa on tosi vähän, apuna on aina ollut jalusta.

Sarjan kaikki kuvat on yhdistelty eri tavoin valotetuista otoksista Photomatix- ja Photoshop -ohjelmilla. Lisäksi ne ovat usein panoraamoja. Esimerkki yllä - panoraama, joka on yhdistetty neljästä kuvasta, jotka kukin on tehty viidestä eri tavoin valotetusta kuvasta (5x0,7 EV). Siis kuvan pikselit on koottu kahdestakymmenestä eri otoksesta!

Miksi näin? Pyrin vaikeissa olosuhteissa kuvaan, jossa olisi kaikissa varjoissakin yksityiskohtia. Lisäksi yritän löytää harmauteen kätkeytyvät värit liioittelematta niitä.

Nämä kaksi kuvaa ovat Nurmesojalta läheltä Navettakankaan tietä. Kalimenojaan laskeva pieni Nurmesoja on melkein kauttaaltaan kaivettu ränniksi, mutta tänne on jäänyt pätkä luhtaista veden vaivaamaa metsää, ruoho- ja heinäkorpea. Mielestäni selvä metsälakikohde! Puron varrella kasvaa myös Oulun seudulla harvinaista tervaleppää.

Tässä kuvassa taitaa kuitenkin olla harmaaleppää ja sillä punaruskeaa lepänkääpää. Lepänkäävät suorastaan hehkuvat rungolla, samoin sammalet puitten tyvillä. Tällaiseen en ole tottunut omissa aiemmissa syysharmaissa kuvissani. Tietokoneella värit näyttivät välillä epätodelliselta, ylityöstetyiltä. Piti palata paikan päälle ja todeta, että hämärässäkin metsässä sammal hohtaa vihreänä. Ja lakastuneet, märät lehdet ovat todellisuudessakin sinoopereja. - Alle vielä yksi panoraama marraskuiselta, lunta odottelevalta Nurmesojalta. KLIKKAA KUVIA SUUREMMIKSI - olen tallettanut ne nähtäväksi vähän tavallista suurempina, varsinkin alemman.

Syksyä väreissä

2008-10-30T21:58:00.000+02:00

Onpa aika kulunut, toisessa puistoblogissa... Puistokirja ja sairastuminen veivät sille puolen. Puistoblogin puolella olen harjoitellut erilaisia HDR-tekniikoita ja -ohjelmia. Niissähän on siis kyse eri tavoin valotettujen "ruutujen" yhdistämisestä. Sama kohde kuvataan moneen kertaan ja kustakin kuvasta otetaan parhaat päältä. Usein tekniikka näyttää tuottavan voimakkaan saturoituneita ja ylityöstettyjä kuvia. Kyllä sekin on joskus kivaa, mutta tekniikalla pääsee kyllä luonnonmukaisiinkin väreihin. Kun säätää. Värejä ja kontrastia.

Tänään kokeilin näitä tekniikoita harmaan lokakuisen päivän niukkaan valoon. Ja tykkäsin! Syksyn värit hehkuvat vielä kerran - huomenna kai sataa jo räntää. Tekniikka ei ehkä vakuuta niinkään nettikuvina, koska kuvista saa hyvin suurennoksia ja ne ovat myös yksityiskohdiltaan yllättävän eläviä.

Yllä maisema Kalimenkylän pelloilta. Alla taas kerran pajunruusu. Pajunruusukuvassa kokeilin HDR:ää ja suppeampaa syväterävyyttä. Myös hämärästä taustasta saa mehevää...

Päivän kuva - sumusta kuuraan

2008-09-07T11:35:00.001+03:00

Aamulla ulos ja Kalimenkylän pelloille, nyt kuuraan. Yöllä oli pakkasta, ehkä noin kolme astetta. Eilen oli sumua, usvaa ja kastetta, tänään kuuraa; aamuaurinko näkyi niin eilen kuin tänään. Eiliset hämähäkinverkot olivat hävinneet.

Kuvan heinät ovat timoteitä eli nurmitähkiötä (Phleum pratense)ja etualalla vähän matalampaa nurmirölliä.

Angelican kastehuntu

2008-09-06T09:37:00.001+03:00

Tämän Angelican, karhunputken (Angelica sylvestris), tapasin tänä aamuna hepenissään Kalimenojan törmältä. Oli sumua ja kastetta - ja kamerasta akku lopussa. Sumu välkkyi ilmassa pisaroina, vastavalossa, mutta ei tuntunut poskella eikä kämmenselällä. Sumupisarat sai kuvattuakin - ne näkyvät alakuvassa pieninä valopisteinä. Kennon kohinasta ei ole kyse!

Haperometsässä

2008-08-27T23:30:00.001+03:00

Oli kaunis päivä, aurinkokin pilkisti. Nyt on tullut Oulun seudun metsiin sieniä: näin haperoita, lehmäntatteja, pulkkosieniä, kangasrouskuja ja muutamia haapa- ja karvarouskuja. - Kuvassa taitaa olla isohapero.

Pari kuvaa vanamosta

2008-08-25T18:34:00.001+03:00

Kuvat ovat heinäkuulta ja elokuulta. Enää ei vanamo kuki. Harvempi sitä enää sitten huomaa. Joskus olen kuvannut vielä ensilumen aikaan. Ensimmäisessä kuvassa aiheena voisi olla "huuto" - vai "kuiskaus"? - toisessa "keskustelu turistibussissa", näin äkkiä hatusta vedettynä.

Toppilan mesikät - asuntomessuista kolme vuotta

2008-08-19T21:21:00.000+03:00

Valkomesikkä (Melilotus albus)

Ennen Toppilan asuntomessuja huolehdittiin mesiköistä. Ainakin valkomesikällä on yli satavuotinen historia Toppilassa. Se on perinteinen purjelaivakauden painolastikasvi. Keltaista rohtomesikkää on aina ollut niukemmin, harvemmassa ja pienempinä kasvustoina. Jo messukesänä kävi selväksi, että mittavatkaan maansiirtotyöt Toppilansaaressa eivät tuhoa valkomesikkää. Siitä taitaa olla mahdoton päästä eroon, vaikka niin haluttaisiin. Maaperässä on niin paljon siemeniä, ja aina joku livahtaa kauhan reunan yli.

Päinvastoin - maansiirrot taisivat levittää valkomesikkää. Isot rekat kuljettivat Toppilansaaresta maata jonnekin varastoon. Mielestäni viime kesinä sitä on alkanut näkyä entistä enemmän uudisrakentamisen piirissä Oulussa ja ympäristössä . Kuvittelen, että Kellon keskustan kauppaliikkeenkin ympäristötöihin tuotiin maata entisestä Toppilasta, mutkan kautta... Jossakin se suuri siemenvarasto nyt on.

Rohtomesikkä (Melilotus officinalis)

Asuntomessuja edeltäneenä aikana rohtomesikkä oli Toppilansaaressa satunnainen ja yksittäinen, mutta Toppilan sataman puolella sitä oli muutamana pienenä kasvustona ja yhtenä suurena. Suuri esiintymä oli SOK:n entisen myllyn takaisella kentällä, josta 2005 tehtiin messujen pysäköintialue. Alue jyrättiin ja täytettiin soralla. Vuosina 2006-2007 rohtomesikkää ei tietääkseni nähty, mutta tänä kesänä kentältä löytyi muutama kookas kasvi. Yksi niistä on kuvassa, taustanaan - vastavärinä - turverekan sininen.

Kummallista on, että kentän ulkopuolella, alueella jota ei tasattu 2005, sitä oli melko kookas kasvusto, jota ei myöskään näkynyt 2006-2007. Nyt siellä on rontomesikkää melkein aarin alalla tiheästi. Mutta rohtomesikkäkin siis säilyi mullistusten yli. Uusi haaste on kuitenkin edessä kun Länsi-Toppilaa aletaan rakentaa.

Siperiansinivalvatti Oulun seudulla

2008-08-14T07:51:00.000+03:00

Näin tämän siperiansinivalvatin (Lactuca sibirica) Kempeleen ja Limingan rajalla, Peräojan vanhan nelostien rummun luona. Se oli tälle vuodelle ensimmäinen, ja saattoi olla viimeinen, sillä ei se täällä Oulussa mitenkään yleinen ole.

Eräs tuttava lähetti samoihin aikoihin sähköpostiviestin, että sitä on ilmaantunut mökkipihalle Madekoskella, ja hän kyseli sen levinneisyydestä. - Mitäs tällainen taigalaji tekee pihoilla, onko se tulossa ihmisympäristöihin? oli hänen kysymyksensä. Selvittelin asiaa kasvimuseon tietokannoista.

Kyseessä on itäinen, siperialainen, laji, joka on ehkä levittäytymässä länteen. Retkeilykasviossa se kuvataan rantapaikkojen lajina: järvenrantapensaikoissa, puronvarsissa, rantaniityillä, sorarannoilla.

Oulusta siperiansinivalvatti on tunnettu pitkään Hietasaaresta, 1930-luvulta saakka. Siellä se on kasvanut tien pientareella entisen puutarhan tuntumassa, mutta lähellä Mustasalmea. Myös Holstinsalmen rehevistä rantapensaikoista se Oulun kasvit -kirjaan havaittiin.

Oulun kasvit -kirjan selvityksissä sitä löytyi Oulujoen tuntumasta: Madekoskelta, Pikkaralasta, Juurusojalta, Kastellista. Ei koskaan ihan rantapensaikoista, mutta Oulujoen läheisistä ojista, jopa pellonojista. Muhokselta on tietoja Muhosjoen varresta 1950-luvulta, mutta nykytietoja ei ole. Utajärveltä ei tietoa, ei Vaalasta. Eikä Oulujoen pohjoispuolelta - yhtään esiintymää joen pohjoispuolelta ei ole Oulun kasvit -kirjan kartassa! Eikö se pysty ylittämään jokea?! Miksi?

Haukiputaalta ei ole tietoja, ei Iistä. Kuivaniemellä se on joskus nähty. Peräpohjanmaalla sitä on jo runsaasti, erityisesti Kemijoen vaikutuspiirissä.

Se on tainnutkin tulla Oulun seudulle etelästä? Muhosmuodostuman hienojakoisilla rehevillä mailla sitä on ollut erityisesti Ängeslevänjoen varrella Limingassa ja Tyrnävällä. Myös Temmesjoelta on tietoja. Ja jokivarresta se lienee levinnyt alueen moniin valtaojiin, ehkä myös pellonojiin.

Suuressa kasvikirjassa (1960-luvulla) todettiin, että siperiansinivalvatin länsiraja kulkee Tampereelta Liminkaan. Se on levittäytymässä länteen, todettiin myös. Vilkaisin myös Raahen tietoja. Ensimmäinen tieto Raahesta on vuodelta 1966, sitten Jari Särkältä on runsaasti tietoja, melkein puolen sataa kun Oulusta kaikilta ajoilta havaintoja on 25. Siperiansinivalvatti näyttää siis kovasti yleistyneen Raahessa viime vuosikymmeninä. Ja samalla se on löytynyt myös kaatopaikoilta vaikka edelleen kai enimmäkseen ojanvarsista tai niiden tuntumasta.

Ehkäpä siperiansinivalvatti edelleenkin leviää pitkin jokien ja ojien pientareita. Niiltä sen siemenet lentävät myös lähiympäristöön, ja kasvavat kosteilla pientareilla tai muissa paikoissa missä tapaavat suhteellisen avointa ja kosteaa maata. Sadekesä on voinut olla sen mieleen. Itse asiassa monet muutkin rantakasvit ovat siirtyneet avoimille joutomaille. Merenrannoilta esimerkkejä on vaikka kuinka alkaen vaikka pietaryrtistä ja hiirenvirnasta ja päätyen meriratamoon, kujasorsimoon ja rantavehnään.

"Jos se leviääkin juurella?" kysyi puutarhalta Ritva Hiltunen, kun keskustelin hänen kanssaan. Se selittäisi ainakin sen ettei se näytä ylittävän Oulujokea. Mistäpä saisi siemeniä? Kokeilisi, punnitsisi...

Steriilinä, ilman kukkia, pelkistä lehdistä, siperiansinivalvatti on muuten tosi hankala huomata vaikkapa maitohorsmien joukosta.

Ruistankio - Camelina sativa - myllypaikallaan...

2008-08-06T09:28:00.000+03:00

... voisiko sanoa "taas", sillä viimeksi se kerättiin täältä vuonna 1954 heinäkuussa (Berger, E. Toppila, SOK:n myllyn piha). Nyt ei enää ole myllyä, mutta samassa paikassa on EU:n viljan interventiokeskus. Se liittyy viljan hinnan sääntelyjärjestelmiin, mutta ilmeisesti edelleenkin siiloihin lastataan ajoittain viljaa jostain Euroopasta. Myllyn seinustalla on totuttu moniin kasvikummallisuuksiin. Siellä kasvaa nytkin keltakukkaista lemmikkikasvia, rikkakeltalemmikkiä, mutta yllä kasvillisuuden edustalla on kymmenittäin tuota ruistankiota. Se on hento vaatimaton ruoho, jolla on pienen pienet keltaiset kukat ja niihin nähden isot, miltei pallomaiset lidut. Tästä sen kukinnon näkee:

Ruistankio oli vanhalta nimeltään kitupellava. Jotain pellavamaista sen habituksessa onkin. Mutta silloin se oli ruispeltojen rikkaruoho. Sellaisena se hävisi Oulun seudulta jo viime vuosisadan alussa. Välimerenmaissa se kasvaa edelleenkin rikkaruohona ja on kai tullut nyt sieltä tai jostain Keski-Aasiasta käymään täällä, taas.

Saattaa olla, että se kotiutuu meille uuudelleenkin, mutta nyt sitä jo puhuttellaan kauniimmalla nimellä camelina, sillä kukapa haluaisi ruistankioöljyä olisipa se kuinka omega-3 -pitoista tahansa. Kamelinan öljypitoisuus on nyttemmin hyväksi havaittu ja omega3 -pitoisuus korkeaksi todettu , ja niin siitä on tullut terveyskasvi. Ja entistä rikkaruohoa ruvetaan viljelemään! Ehkä se onkin siksi taas täällä Oulussa?

Alta näkyy millaiselta koko ruoho näyttää, nyt, Toppilassa. Viljeltynä siitä tulee toki komeampi, toistametrinen.

Netistä löytyy lisää tietoa, vaikkapa Aimo Nummen Tankio -artikkeli.

Pulskaneilikka, ja pulska ja "neilikka"

2008-08-02T21:00:00.001+03:00

Sen kummempia selittelemättä, kuva Martinniementien pientareelta Haukiputaalta. Vihjeen antoi Rahkon, Pekka. "Tolkuttomasti pulskaneilikkaa, ja paljon ruusuruohoa...". On hän muutama vuosi sitten tallentanut tältä paikalta kasvimuseolle näytteenkin, tarkistin. Dianthus superbus...

Kesän Rantsilan reissulla en pulskaneilikkaa nähnyt, Iissä kylläkin vähän vastaavassa paikassa, Alarannan tien pientareella. Kai sitä tien pientareilla jonkin verran täällä on, pohjoisten jokivarsien kasvia. Hyvin harvakseltaan siitä eri puolilta kuulee täällä Oulun seudulla. Joet on rakennettu, ja avoimena pysyvät hiekkatörmät vähentyneet. Tien pientareilta löytyy sitten jotain vähän vastaavaa.

Ketoneilikka (Dianthus eltoides) on toinen vähiin käynyt kuivien niittyjen neilikkalaji. Sitä kuitenkin viljellään koristekasvina ja sitä on niittysiemenseoksissa, joten nykyään sitä putkahtelee sinne ja tänne. Mutta tällaisen siemenen tausta ja alkuperä ei ole tunnettu, voi olla ihan vierasta kantaa.

Leena on nyt lähtenyt kuvausreissuile mukaan, luomaan materiaalia kuvankäsittelykuviin. Ja toisaalta, silloin löydän välillä itsenikin kuvista. Joten tähän "neilikkakuvaaja", vähän pulska, kuvaan mukaan. Aika hienoa keskikesän piennarnittyä, vai mitä? Tällä kertaa kuvaajan tukka on suoremmassa kuin kuvattavan...

Sammakonleinikki, vihdoin

2008-07-24T19:30:00.000+03:00

Moneen vuoteen en ole nähnyt kunnollista kuvattavaksi sopivaa sammakonleinikkiä (Ranunculus reptabundus). Muutama vuosi sitten niitä oli laumoittain Nallikarin leirintäalueen lammikossa, mutta sitten se hävisi. Tapansa mukaan. Se tulee, ja menee, ei esiinny suurina joukkoina peräkkäisinä vuosina. Selvästikin sillä on maassa hyvä siemenpankki, ja lapio on sen ystävä.

Tänään löysin uuden esintymän Tupokselta. Laji tykkää Limingan niittyjen märistä savikoista. Kuvattu yksilö eli ihan sadevesiammikossa lähellä Peräojaa. Maata oli häiritty, ja märkänä kesänä sitä kasvoi maallakin, ehkä tuhansia. Mutta vedessä se on elementissään.

Tuuri oli hyvä mutta myös huono. Kukapa haluasi kuvata tällaisen kasvin keskipäivän kovassa auringssa. Piti miettiä, kokeilla, ja alivalottaa. Leinikeillä on muutenkin kukissaan ja ilmeisesti lehdissäänkin jonkinlaisia peilisoluja. Kiiltoja syntyy, huippuvaloja. Piti kuvat RAW:na, varmuuden vuoksi, ja vääntää Lightroomissa. Alivalotettuihin kuviin tahtoo tulla kohinaa, kun ne tummat sävyt taas ohjelmallisesti kirkastaa. Täytyy vielä käydä iltasella, jos hyvä ilta lähiajoiksi sattuu. Moni on kysellyt kuvattavaksi, mutta kun se on oikullinen esiintymisessään.

Sammakonleinikki muistuttaa konnanleinikkiä (Ranunculus sceleratus), mutta on selvemmin rantakasvi. Se on Oulun seudun omia kasveja, oikullinen ja huonosti tunnettu. Se risteytyy konnaleinikin kanssa, ja väliin risteymiä on enemmistö. Minusta nämä ovat puhdasta kantaa. Sammakonleinikillä on kolmenlaisia lehtiä. Ylin on yksittäinen, soikea. Seuraavana on kolme soikeaa, ja alimmat, vedessä usein pinnalla kelluvat, ovat kolmijakoisia ja liuskoiltaan pyöreähköjä. Kukka on suurempi kuin konnanleinikillä ja risteymällä. Varreltaan se on rento, juurehtiva, sopeutunut ranta-elämään, kuten ylimmästä kuvasta näkyy.