Sielun kääntöpiiri

Kahvikuppi, teekuppi, kuppikuppikuppi....

2012-01-25T21:58:00.000+02:00

Jee, mun kahvikuppi on vieläkin ehjä! Ja vaikka sen testimukiksi nimesin, se on paljon paljon enemmän.

Maalasin sisäpuolen mustalla slipillä. En uskaltanut alkaa kaiverrella kuvioita pintaan, joten päädyin kastelemaan pitsejä slippiin ja kokeilemaan millainen painojälki niistä jää.

Toimii!

Kahva näyttää kuvissa valtavalta. Kun katson kuppia ilman kameraa, on kahva aivan sopivan näköinen. Kamera siis haluaa pilata mun työt?

Tässä on vielä se riski, että uunissa muki venyy muodottomaksi. Kahva ei nimittäin ole valusavesta tehty vaan muotoiltu kivitavarasta ja kiinnitetty kuppiin valusavella. Jos muovailtava savi ja valusavi päättävät olla tekemättä yhteistyötä polton aikana, saattaa koko kuppi hajota tai ainakin vääntyä pahasti.

Sitä lopputulosta sitten jännitänkin. Jätin työn nimittäin nyt odottamaan raakapolttoa. Jos se menee pilalle, sitten teen kahvankin valamalla. (Ei kyllä huvittais nyt hetkeen väsätä uutta kipsimuottia) Jos kuppi onnistuu, se pääsee mulle töihin kahvikupiksi. :) Se on lupaus. :)

Tämänpäiväinen valukin onnistui, eikä revennyt niinkuin viime viikolla. :)

Millään en olisi taas malttanut kotiin lähteä. Vaikka onhan täälläkin onneksi tekemistä. Jos hyvin käy, saan NeulontaVimmaisten sukkaprojekti-sukkani tänään valmiiksi vihdoin. Ja sitten voisin ottaa puikoille jotain muuta.

Ainiin! Nyt on tämän naisen opiskelut ohi! Sain eilen kuulla, että tutkinto on mennyt läpi ja todistusta saan odotella postilaatikkoon lähipäivinä. Minusta tuli taloushallinnon merkonomi. :) Tämä on mun ensimmäinen tutkintoni (saattaa olla, ettei se jää viimeiseksi...) ja olen niiiiiiin ylpeä itsestäni, että sain sen hoidettua loppuun. Minä olen tehnyt elämässä kyllä kaiken niin väärinpäin, ettei enempää voisi väärinpäin tehdä. Mutta käy se näinkin. Vaikeimman kautta. :D

Maanantai - inhokista lemppariksi :)

2012-01-23T21:33:00.001+02:00

Niimpä. Uskomatonta, mutta totta. Minä tykkään maanantaista. Tämä on nyt kolmas kerta, kun herään viikon ensimmäisenä päivänä hymyillen, eikä arki iske niin lujasti päin näköä. Kaikki kiitos tästä kuuluu meidän ihanan vimmaiselle neulontaporukalle. <3

Katsokaapa tätä sukkasaalista! Ahkeria naisia! Ei voi muuta sanoa. Tänään sain siis huikeat 18 sukkaparia palautettavaksi seurakunnalle! Yhteensä sukkia on kahden viikon aikana valmistunut 28 paria. Mieletöntä!

Tänään, tai no oikeastaan eilen, alkoi myös toinen kiva juttu. Nimittän kevään 2012 Salainen neuleystävä -kierros.

Minä sainkin jo e-kortin uudelta ystävältäni. Kiitos sinä ihana tuntematon! :) Jään innolla odottamaan, mitä kevät tuo tullessaan.

Hiukan kutkuttelisi järjestää tällainen salainen ystävä -leikki myös meidän NeulontaVimmaisten kesken, vähän pienimuotoisempana tietenkin. :)

Kaksi puolta

2012-01-21T22:34:00.003+02:00

Mies lähtee kipu sisällään.
Hän asettuu portin pieleen,
nostaa oluttölkin huulilleen
ja kuvittelee kasvoilleen karskin ilmeen.

Nainen tuijottaa lumisateeseen
tietäen, että tuon tuulisen pimeyden sisään
kätkeytyy tarina
rakkaudesta, joka kuoli.

(Virheitä) tekemällä oppii

2012-01-18T23:03:00.002+02:00

Se taitaa olla mun motto. Virheet. Ne on niitä raivostuttavan tarpeellisia pieniä ja joskus isompiakin molskahduksia elämässä. Ne nostaa niskakarvat pystyyn, kiukkuisen punan poskille, lannistavat ja saavat kiroilemaan. Mutta useimmiten ne myös potkivat ihmistä eteenpäin, antavat sisua ja päättäväisyyttä, kokemusta.

Rakastan virheitä. Nykyään.

Ennen taisin olla lannistuvaa tyyppiä. Minkäänlaista pitkäjänteisyyttä ei ollut havaittavissa. Hermostuin ja heitin asiat nurkkaan ja toivoin niiden unohtuvan.

Kun aloin harrastamaan keramiikkaa, alkoi tämä asia pikkuhiljaa muuttua. Kun sain työpaikan, huomasin, että jokainen joutuu joskus opettelemaan uusia asioita. Mokaamalla ja omia virheitään korjaamalla, oppii miten asia hoidetaan oikeasti.

Neulominenkaan ei käynyt heti kädenkäänteessä. Ensimmäinen työ sai purkutuomion ja puikkojen näkeminen puistatti. Mutta siinä vaiheessa sinnikäs minä oli jo herännyt. Hitaasti se maanitteli minut taas puikkoihin ja jonkin ajan päästä alkoi syntyä tuloksia.

Kun aloitin tämän blogin, aloitin myös töideni kuvaamisen. Kuvaan myös virheet ja mietin niitä sitten kotona itsekseni. Kaivan kameran esiin ja naureskelen. Ja samalla opin.

Tänäänkin pääsin taas kokemaan mokaamisen riemun.

Ja opetus oli....

Muista aina antaa kipsimuotin kuivua ennen seuraavaa valua!

Olen vihdoin päässyt käyttämään viime syksynä rakentamaani kipsimuottia. Tuo epäonnistunut oli jo toinen valu. Ensimmäisen tein viime viikolla. Virhe sattui ekan valun jälkeen. Kasasin muotin märkänä nippuun, enkä jättänyt sitä avonaiseksi kuivumaan. Tämänpäiväinen valu tarttui pahasti kiinni ja vaikka kuinka yritin sitä varovaisesti irroitella, se ratkesi lopullisesti.

Opin tästä myös sen, että ratkenneen työn voi jättää kuivumaan. Ja kuivuneena se jauhetaan ja sitä voi pieninä annoksina lisätä seuraavaan valusaveen. Hienoa.

Opin siis kaksi asiaa. :)

Viime viikolla valamani kuppi on edelleen ehjä. Se on hiukan liian ohut, koska malttamattomana kippasin savet ämpäriin liian aikaisin. (Opetus!) Ja kun siirsin märkää saviesinettä alustalle, tumpuloin ja tipautin sen pöydälle. Pläts. Mutta sain sen takaisin muotoonsa ja kuivumaan.

Kipsimuotin saa kiristettyä polkupyörän sisäkumilla.

Mutta älä laita sitä keskelle valua. (Opetus!)

Kun kaadat saven pois muotista, tee se varovasti, rauhassa kallistaen. Muuten tulee nyppylöitä pohjaan.

Mukin korvat kannattaa tehdä lypsämällä. Tääkin on taitolaji. Minä osaan tehdä vaan läskejä korvia.

Lypsetyn korvan voi onneksi vuolla ohuemmaksi, kun se on kuivahtanut.

Korva kiinnitetään valusavella kupin kylkeen.

Siinä on siis mun testimuki valmistumassa. Ens kerralla pyyhin vielä pinnat sienen kanssa sileiksi.

Toivon mukaan kahva ei venytä mukia soikeaksi. Vaikka epämuodostunuthan se nyt on raukka muutenkin. :D

Ihanaa, että keramiikka alkoi taas pitkän tauon jälkeen. :)

Haaste! Tehkää hyvää - omatoimisesti!

2012-01-16T22:33:00.002+02:00

Viikko sitten startannut NeulontaVimmaisten ryhmä kokoontui tänään toista kertaa innokkaissa tunnelmissa. Puikot kilisivät vilkkaan jutustelun lomassa. Paikalla oli jälleen kerran kolmekymmentä upeaa naista.

Olemme vasta aloittaneet toimintamme ja kaikki on vielä hiukan sekavaa. Mutta yksi asia on varma: Tekemällä hyvää, ihminen tulee itsekin onnelliseksi.

Kokeilkaa vaikka!

Viime viikon maanantaina sain viestin Sääksmäen seurakunnan diakoniatyöntekijältä Elina Tammiselta. Hän oli lukenut paikallislehdestä jutun uudesta ryhmästämme ja päätti heti alkuun heittää meille pienen projektin.

Seurakunta muistaa joka vuosi 90-95 vuotta täyttäviä jäseniään onnittelusukilla. Tänä vuonna onniteltavien määrä on tuplaantunut, eikä vapaaehtoisten satunnaisesti lahjoittamat sukat riitä millään syntymäpäiväsankareille.

Elina halusi tiedustella, kiinnostaisiko meitä neuloa onnittelusukkia seurakunnan käyttöön.

Vastauksemme oli TOTTA KAI!

Tiistaina Elina ilmestyikin työpaikalleni ison lankamäärän kanssa.

Viikon aikana langat hupenivat innokkaiden neulojien käsiin. Osa neulojista intoutui käyttämään myös omia lankavarastojaan.

Tänään Vimmaisten toisessa kokoontumisessa sain sitten Elinalle viemisiksi kymmenen sukkaparia!

Ja lisää valmistuu kokoajan.

Yhteensä meidän pitäisi toimittaa seurakunnalle seitsemänkymmentä paria villasukkia. Uskon, että pääsemme tavoitteeseen jo ennen kesää, ainakin jos tahti jatkuu samanlaisena.

Mä olen niin innoissani ja ylpeä meidän mahtavasta ryhmästä! Suoraansanottuna, jos nyt oikein alan herkistelemään, mun sydämestäni on löytynyt aivan uusi alue. Ja sinne ovat muuttaneet nämä puheliaat, innokkaat ja taitavat naiset.

Siksi heitänkin ilmoille haasteen jokaiselle, joka tätä lukee:

Tehkää hyvää - yksin tai yhdessä!

Jokainen löytää varmasti omalta paikkakunnaltaan kohteen, jossa käsityölahjoituksia otetaan ilolla vastaan.

Neulo sukat vanhukselle, virkkaa torkkupeitto keskoselle. Mitä ikinä keksitkin, tee se tänä vuonna!

Vastalahjaksi saat hyvän mielen, joka kantaa pitkälle. :)

Vuoden ensimmäisiä hihkaisuja!

2012-01-09T22:57:00.002+02:00

Sinne se meni, ensimmäinen viikko tätä vuotta. Minä aloitin ensimmäisenä päivänä projektikirjan, johon merkkaan ideat, inspiraatiot, aloitetut ja valmiit työt sekä kaikenlaista muuta mielessä liikkuvaa.

Ensimmäisen neuletyöni aloitin myös vuoden ensimmäisenä päivänä ja eilen sain pikkuisen projektini valmiiksi.

Tein kämmekkäät SNY:ltä saamastani seiskaveikasta. Malli on omaa keksintöäni, kuvion löysin yhdestä kirjasta. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tein peukalon. Nyt voin siis vihdoin neuloa myös tumppuja. :)

Meni hetki tajuta, miten apulanka kuuluu neuloa työhön. Kerron sen nyt muillekin asiaa ihmetteleville. Apulanka neulotaan haluttuun paikkaan, esim. tuo keltainen on neulottu 1. puikolle, kuudelle keskimmäiselle silmukalle. Kun apulanka on paikallaan, siirretään sillä neulotut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulotaan nyt normaalisti työn omalla langalla niiden yli. Eli apulanka on kiinni sekä alla, että yllä olevissa silmukoissa. (Tähän varmaan on joku fiksumpikin tapa selittää asia)

Mitenkäs se apulanka saadaan sitten pois sieltä välistä? ERITTÄIN VAROVASTI. Minä työnsin aina puikon silmukkaan ja vedin sitten vasta apulangan siitä ulos, kunnes kaikki silmukat oli poimittu.

Yläpuolelta tuli seitsemän silmukkaa, alapuolelta kuusi. Kun aloin neuloa peukaloa, poimin vielä aukon molemmilta reunoilta kaksi silmukkaa mukaan.

Siinä samalla myös leivoin tämän päiväiseen neuletapaamiseen. :)

Valmista! Viikko siinä siis meni, että minun aikatauluillani sai tällaiset aikaiseksi. :)

Näillä voi kätevästi peittää naaman, jos joku koltiainen yrittää työntää kameraa liian lähelle. ;)

Kämmekkäisiin upposi lankaa n. 90 g.

Tänään oli sitten NeulontaVimmaisten ensimmäinen tapaaminen. Paikalle saapui yhteensä 29 naista! Olin aivan ihmeissäni, kun seurasin ihmisten saapumista. Näin paljon väkeä ja kaikki alkoi vain pienestä haaveilusta Facebookissa. Uskomatonta.

Tapaaminen oli paljon mahtavampi tapahtuma kuin uskalsin edes toivoa. Kangaspuutarha täyttyi nopeasti iloisista naisista, puheensorinasta ja tietenkin puikkojen kilinästä.

Suunnittelimme tulevaa toimintaa ja ihailimme toistemme töitä. Tässä myös teille pieniä maistiaisia meidän ihmeellisestä illasta.

Meillä on nyt myös tiedossa ensimmäinen tempauksemme. Sen tiimoilta aion laittaa myös haasteen kiertämään tänne blogimaailmaan. :)

Vahingossa perustettu neulontaryhmä

2012-01-05T15:57:00.000+02:00

Tämä viikko on ollut hassu ja jännittävä!

Minusta tuli neulekerholainen, itseasiassa sen perustaja.

Saas nähdä mitä tämä poikii, ainakin meidän Facebookin ryhmä on kasvanut parissa päivässä räjähdysmäisesti.

Meistä on nyt myös juttu Valkeakosken Sanomien huomisessa numerossa, verkosta se löytyy jo nyt tätä klikkaamalla.

Tää olis niinku :) :) :)

Särkyvät sielut

2012-01-03T11:44:00.000+02:00

Sinun voimasi on vihaa,

joka riehuessaan mustaa

minun sydämeni kiiltävää lattiaa.

Se saa minut heikoksi,

sieluttomaksi ja surullisen hiljaiseksi.

Lupaamani rakkaus ei kuihdu,

mutta sydämeni tehdessä kuolemaa,

se raatelee myös tunteet mukanaan.

Pian minä olen vain tuuleen haihtuva kuivunut kuori.

Miksi lähdit?

2012-01-01T22:22:00.000+02:00

Voisinpa kirjoittaa tämän,
vaan kun en saa.
Sydämeni kieltää tunnustamasta,
että on tapahtunut jotain vakavaa.

Minä kaipaan niin kovasti,
sitä joka sinä joskus olit.

Vuoden ensimmäinen uni

2012-01-01T09:00:00.002+02:00

Olin jonkun miespuolisen seurassa. (Uskon, että se oli Toni, vaikka olikin aivan eri näköinen) Olimme kai lomamatkalla. Kuljeskelimme kapeilla kaduilla. Maisema muistutti vanhoja kaupunkeja. Rakennukset olivat korkeita ja arvokkaan näköisiä, kadut kapeita ja mukulakivisiä. Kaikki oli seepian väristä.

Joku huusi: "Tulkaa katsomaan, kuinka vampyyri tapetaan!". Menimme lähemmäksi ja tapasimme kuluneeseen nahkatakkiin pukeutuneen miehen, joka piti otteessaan pientä olentoa. Olento oli ehkä metrin mittainen, laiha ja hauraan näköinen. Sen iho oli ruskea ja näytti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kuolleista nahanpaloista. Olennon silmät olivat isot ja surulliset. Minun kävi sitä sääliksi ja olin jo avaamassa suutani käskeäkseni miestä päästämään raukan vapaaksi.

Mies alkoi selostaa kantavalla äänellä tehden samalla viiltoja olennon rintakehään. "On erittäin tärkeää, että toimenpide suoritetaan juuri tällä tavalla." Haavoista ei tullut verta. Ne vain avautuivat ammolleen ja nahka viiltojen reunalla lepatti irvokkaasti. Mies keskittyi tekemään viimeistä viiltoa, kun yhtäkkiä olento nappasi veitsen miehen kädestä ja iski tämän kuoliaaksi yhdellä voimakkaalla iskulla. Tuijotimme kauhuissamme vampyyria, joka nyt siirsi katseensa meihin. Se ei sanonut mitään, alkoi vain hitaasti askeltaen liikkua meitä kohti. Sen katse oli muuttunut täysin. Silmät olivat suuret ja punaiset ja niiden katse kertoi selvästi, että se aikoi tappaa meidät.

Lähdimme juoksuun. Pötkimme pakoon minkä jaloistamme pääsimme mutkaisilla kaduilla. Olimme lopen uupuneita ja hengittäminen tuntui tuskalliselta. Pitkän matkan jälkeen pysähdyimme ja oletimme karistaneemme otuksen. Mutta kun katsoimme taaksemme, näimme sen kaukana kävelemässä rauhallisesti meitä kohti. Sen silmät olivat määrätietoiset ja kammottavat.

Pakomatkamme jatkui pitkään. Juoksimme pitkin muhkuraisia katuja ja toivoimme eksyttävämme olennon. Mutta aina se seurasi meitä.

Tapasimme naisporukan, joka piteli vampyyria jonkin aikaa jonkinlaisen oven takana sillalla. He antoivat minulle paperin ja käskivät soittaa siinä olevaan numeroon. Vampyyri kuulemma vainuaa meidät, eikä lopeta ennen kuin on suorittanut loppuun sen, minkä aloitti.

Jatkoimme epätoivoista pakomatkaa. Pian kuitenkin huomasin, että kumppanini oli kadonnut. Tiesin hänen kuolleen. Kuljin vesisateessa veren maku suussa ja mietin uskaltaisinko yrittää surmata olennon. En uskaltanut.

Kaivoin saamani paperin taskusta ja totesin sen kastuneen sateessa. Muste oli levinnyt ja tahrinut tekstin epäselväksi. Vain pieni pätkä kirjoituksen keskivaiheilla oli luettavissa: "Tee itsestäsi kansio nimellä Maria Auerkallio" (Auerkallio on minun tyttönimeni) Mietin, että miten hemmetissä minä mitään kansioita voin juostessa tehdä.

Loppu oli epätoivoista juoksentelua. Tuntui, että sitä oli jatkunut jo monta päivää. Suuhuni nousi verta ja kyyneleet sekoittuivat loputtomaan vesisateeseen. Ilma oli jatkuvasti seepian värinen, enkä osannut yhtään sanoa, mikä vuorokaudenaika oli menossa. Minä vain juoksin ja juoksin, enkä todellakaan tiennyt, mitä tehdä.

Kello oli vähän vaille neljä, kun havahduin sydän hakaten omasta sängystäni. Uni oli ollut niin todentuntuinen, että minua pelotti vaikka tiesin olevani turvassa omassa kodissani. Kääriydyin peittoon, enkä meinannut uskaltaa nukahtaa uudelleen.

Tällä tavalla alkoi siis minun vuoteni 2012.

Viimeinen SNY-paketti

2011-12-31T14:38:00.002+02:00

Jo keskiviikkona kaivoin postilaatikosta paketin, jossa lähettäjän kohdalla oli täysin vieras nimi. Tiesin tietenkin, että sain postia SNYltäni, joka nyt saa vihdoin kertoa kuka hän on.

Öh... Blogger käänsi kuvan kyljelleen. No johan on ärsyttävää...

Kuitenkin, paketista paljastui kaksi kerää seiskaveikkaa ja kiva virkkuukoukkurasia aiemman puikkorasian kaveriksi.

Lankojen värit ovat todellakin minulle mieleen. Taidan tehdä niistä itselleni sukat! :) Ja puikkokotelo tulee myös tarpeeseen. Ihanaa. :)

Kirjeestä sain lukea, että syksyn salainen ystäväni on SisterKnits. :)

Kiitos ihanista paketeista, piristit syksyäni kovasti. Onnea myös pienen pienestä tytöstä. Toivottavasti hän kasvaa kauniiksi ja vahvaksi.

"Pieni" tiivistelmä

2011-12-31T14:32:00.001+02:00

Aika on kulunut taas niin äkkiä. Lasten synttärit ja joulu saivat mut laiminlyömään kaikkia "omia juttujani". Tässä pieni kuvakooste meidän kolmen juhlan putkesta:

Tyttö sai itse täyttää ja koristella kakun omiin juhliinsa, joita vietettiin lauantaina 17.12. Vieraita oli kutsuttu yhdeksän, mutta lopulta vain neljä pääsi paikalle. Juhlien jälkeen tyttö sai vielä parhaan kaverinsa yökylään.

Sunnuntaina juhlittiin vielä mun työkaverin Helin kanssa erikseen. Heli toi mukanaan aivan älyttömän määrän lahjoja, joista hauskimmat olivat ehdottomasti kasvomaalit ja haavanmaskeerausvälineet. Seuraavat kuvat ovat Helin ottamia.

Joulu tuli nopeasti. Yhtäkkiä huomasin, että on aatonaatto ja kaivoin nopeasti jouluvalot ja muut jutut esiin. Koristeltiin lasten kanssa kuusi ja heittäydyttiin jouluisiksi.

Aatonaaton ilta meni kinkunpaistossa. Laitettiin vajaa seitsemän kilon köntti uuniin aivan liian myöhään ja tästä syystä seuraavan yön unet jäivät todella lyhyiksi.

Pääsimme nukkumaan vasta kolmelta yöllä. Mutta kinkku oli paras meidän historiassa ja sitä oli mukava mussuttaa aikaisin aamulla silmät sikkuralla.

Jouluaatto lensi kuin siivillä. Aamusta asti minä paistoin laatikoita, uunilohta ja karjalanpaistia, tein salaattia ja touhusin kaikenlaista muutakin. Lapset olivat odotuksesta aivan sekaisin.

Mä en muuten ymmärrä, miksi ihmiset siivoovat ihan sekopäisesti ennen joulua? Onhan se joo mukavaa aloittaa joulunvietto puhtaassa ja kauniissa kodissa. Mutta se sotku mikä aattoyönä talossa vallitsee kaiken hysteerisen toiminnan jälkeen nollaa ison työn tulokset.

Pojan kolmevuotissynttäreitä vietettiin sitten 28.12. (Samana päivänä posti toi mulle myös viimeisen paketin SNY:ltä, siitä kerron sitten erikseen.) Poika toivoi mustaa hämähäkkikakkua ja tietenkin myös sai sen. Pikkuautot, isommat autot, legot ja parkkihalli ovat olleet kovassa käytössä näiden pienten juhlien jälkeen.

Nyt ollaan siis selvitty taas tästäkin koitoksesta. Lasten myötä joulunaika on saanut kyllä aivan uuden merkityksen. :D

Ainii, levottiinhan me pipareitakin!

Ja hoidettiin tutun kissoja hänen poissaollessaan:

Joulukuun alussa neuloin vaatimattomat koon 47 villasukat työkaverini pyynnöstä. Nämä menivät lahjapakettiin hänen pojalleen.

Kiirettä on siis pitänyt. :)

Tänään on tämän vuoden viimeinen päivä. Poika tuli kipeäksi eilen kesken tarhapäivän ja on nyt kovassa kuumeessa. Tästä syystä meidän perhe viettää osan uudenvuodenjuhlista hajallaan. Toni ja tyttö käyvät Tonin vanhempien luona ampumassa raketit ja sillä välin me pojan kanssa köllötellään täällä ja syödään viinirypäleitä ja jäätelöä. Vaihtuuhan se vuosi näinkin. Ainakin on vihdoin rauhallista ja kiireetöntä.

Kiire kiire.....

2011-12-27T13:22:00.001+02:00

Blogi on tahtomattani jäänyt vähän heitteille viime päivinä. Mutta eipä se mikään ihme ole, meillä kun on joulun lisäksi näitä synttäreitäkin ihan kaksin kappalein. Tyttö täytti yhdeksän ennen joulua ja huomenna juhlimme pojan kolmatta vuotta. (Miten tää aika kuluu näin vauhdilla?)

Minä olen keskittynyt käsitöiden sijasta kokkailuun ja leipomiseen. Olen myös kärsinyt taas intensiivisestä lukutoukka-vaiheesta, joka estää melkein kaiken muun vapaa-ajan toiminnan. Kun saan hyvän kirjan käteeni, muumioidun nopeasti sohvan nurkkaan, enkä enää kuule tai näe mitä ympärilläni tapahtuu.

Palaan asiaan.... Kun elämä tästä hiukan rauhoittuu....

Tyttöni mun

2011-12-16T08:41:00.002+02:00

Äidin pieni kullannuppu täyttää tänään

yhdeksän vuotta.

Onnea murulle!

Lauantain tuunausprojekti

2011-12-12T08:49:00.001+02:00

Mun lemppari talvitakki sai lauantaina uutta ilmettä. Takissa oli jo pitkään ollut ongelmia kiinnityksen kanssa. Alkuperäiset nipsuttimet, joilla takki oli tarkoitus saada kiinni, eivät pysyneet yhdessä alkuunkaan. Ostin joskus pari vuotta sitten takkiin turkishakaset, mutta nekin osoittautuivat lopulta aika huonoiksi. Piti siis keksiä joku parempi vaihtoehto.

Perjantai-iltana virkkasin SNY:ltä saamastani bambulangasta kahdeksan pitsikukkaa.

Lauantaina sitten ompelin ne takin etumukseen kiinni. Sormet oli hellänä, kun pujottelin lankaa paksulla neulalla vahvan kankaan läpi.

Lapset leikki koiranpentuja ja kurkkivat välillä pöydän reunalta, mitä äiti on saanut aikaseksi.

Illalla oli tiedossa Apocalyptican keikka, joten tuunaustarvikkeisiin kuului myös pari karpalolonkkua.

Kun pitsikukat olivat vihdoin paikallaan, ompelin niiden keskelle keramiikassa tekemäni napit.

Ja lopuksi kiinnitin jokaiseen nappiin solmimisnauhan. Alunperin oli tarkoitus, että nauha on sellainen napin ympärille pujotettava lenkki, aika vaan loppui vähän kesken, joten päädyin oikomaan. Näitä voi vielä helposti parannella toimivammiksi.

Kuvaaminen oli pikkusen hankalaa, varsinkin kun tässä vaiheessa iltaa olin nauttinut jo useamman lonkun ja Kaisan kanssa puoliksi pullon mustikkaglögiä.

Mutta enpä ainakaan paleltunut, kun liukastelin aamuyöllä grillin kautta kotiin. ;)

Omituisten otusten kerho

2011-12-07T21:56:00.001+02:00

Siis mä oon aivan kuolemanväsynyt!!!! Viime yön unet oli tosi vähäiset ja töissä piti kiirettä. Ilta meni ihan liian nopeasti, eikä se tällä kertaa kulunut kotona villasukat jalassa.

Vaikka silmäluomet painuu väkisin kiinni, en mene vielä nukkumaan. Siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että mun hiukset on vielä märät. Jos nyt painan pääni tyynyyn, näytän aamulla villakoiralta. Ja toinen syy on tässä:

Vuoden viimeset keramiikkatyöt on nyt haettu turvallisesti kotiin. :) Pakkohan ne on esitellä!

Pojankin mielestä niistä piti heti saada kuva, kun töiden jälkeen nostelin niitä keittiön pöydälle. "Äiti, ota musta kuva, kun mä näytän tätä" Keramiikassa tehdyt sydännapit oli pojan mielestä ihan ykkösjuttu. Niitä laskettiin moneen kertaan. Otettiin purkista pois ja laitettiin takas. Huutava määly oli kanssa pojan mieleen. Se laittoi sen purkkiin ja kannen päälle, että määly saa olla rauhassa. Näkeehän sen nyt naamastakin, että toisella on kehno olo.

Itselle kaikkein ihanin yllätys oli tuo pikari, joka on toisiksi alimmassa kuvassa. Siitä tuli ihana! Vaikka ei todellakaan pitänyt. Mä inhosin sitä epämuotoseks dreijattua kapistusta ja läimin sen kylkiin jotain jämäsavimakkaroita. Lasitin sen hutiloiden. Mutta kappas vaan, minkä ihmeen se koki uunissa. Tästä on kyllä aivan pakko nauttia punaviiniä lähipäivinä. :)

Nuo kaks alimmaista kulhoa menevät Tonin mummoille joululahjapakettiin. Tietenkin ne pitää ensin täytää nameilla. :)

Että on haikea olo. Sormet syyhyää keramiikkaan. Miksi opistolla pitää olla niin pitkät lomat?

Onhan mulla täällä kotona sitä punasavea. Ja onhan mulla se kunnianhimoinen tavoite mustasavustaa pikkuesineitä omassa takassa. Vaan minä iltana mä saan itseni siihen vireeseen, että jaksan näpertää? Täällä talossa on joskus hyvin vaikee saada mitään aikaiseksi.

Tästä onkin hyvä lähteä kertomaan illan kulusta. Meillä oli nimittäin tytön ja tytön opettajan kanssa tapaaminen koululla tänään. Se ei kestänyt varmaan puolta tuntiakaan, mutta siihen pieneenkin hetkeen saatiin taas sisällytettyä uskomaton määrä draamaa. Tyttö oli koulussa täyttänyt itsearviointilomakkeen, jossa siis laitettiin rasti ruutuun kysymyksen kohdalla tyyliin "Pidän pulpettini siistinä" Vaihtoehdot oli muistaakseni 1-5. Ykkönen oli ei koskaan ja vitonen muistaakseni aina.

Hienostihan tyttö oli arvioinut ja miettinyt omaa tekemistään. Mutta siinä vaiheessa, kun neiti huomasi, että opettaja oli toisista asioista vähän eri mieltä, alkoi tavarat lennellä. Pian minä ja opettaja vuoron perään pideltiin ja rauhoiteltiin tyttöä, joka yritti juosta ympäri luokkaa ja heittää mahdollisimman paljon tavaraa lattialle. Tyttö myös kiljui taas niin kovaa, että mun tärykalvot tuntu kuminauhoilta. Jonain päivänä ne vielä poksahtaa lopullisesti.

Huh ja hoh. Nää on näitä mun lempparihetkiä. Kun kaaos iskee päälle, alkaa päässä soimaan kummallinen hissimusiikki ja tulee hirveä ikävä niitä kauhtuneita, reikäisiä villasukkia. Nooh... Päästiin me sieltä suht kunnialla kumminkin lähtemään. Pienen taivuttelun jälkeen tyttö lähti opettajan kyydillä kotiin ja minä suuntasin kulkuni ylempään kerrokseen, jossa pieni porukka pienluokkien oppilaiden vanhempia kokoontui tänään suunnittelemaan pienluokkien luokkatoimikuntaa.

En olis millään jaksanut mennä sinne, jos suoraan sanotaan. Mutta nyt jälkikäteen mä olen tosi iloinen, että menin. Siellä oli tosiaan kourallinen meitä erityislasten vanhempia. Palaveri oli todella mukava ja terapeuttinen ja uskon, että tästä seuraa vielä jotain mukavaa.

Alussa me esiteltiin itsemme ja kerrottiin lastemme ongelmista. Siinä kuunnellessa huomasin, että suurimmalla osalla lapset olivat kehitysvammaisia, autistisia yms. Minä kerroin, että tyttöni ongelmat ovat lähinnä sosiaalisia ja tunsin itseni hetken aikaa vähän tyhjänpäiväiseksi. Mutta kun annoin sen tunteen lipua pois, tajusin, että kyllä, minä kuulun tähän porukkaan. Kirosin sitä, miten kauppareissut voi joskus olla niin vaikeita, miten ihmiset tuijottaa ja arvostelee tietämättä meidän perheestä yhtään mitään. Ja miten sitä joskus kaipaa normaalia elämää. Tai miten sitä kuuntelee katkerana, kuinka toisten kullanmurut tekee sitä ja tätä. Muiden lasten vanhemmat nyökyttelivät ja kertoivat omia kokemuksiaan. Kuinka ihanalta musta tuntu kerrankin vaan olla sellainen kun mä olen, kertoa meidän perheen sekopäisestä arjesta ja todeta, että ei tää niin kamalaa taida ollakaan.

Tajusin myös, että mun tyttöni on aivan loistava tapaus. Oli meillä sitten kuinka vaikeaa tahansa, mä tiedän sen, etten koskaan vaihtais päivääkään pois.

Tänään taas tuli niin hienosti esille se, miten kaksjakoinen meidän neiti on. Kun ajettiin koululle, me juteltiin mukavia, naurettiin ja oltiin hyväntuulisia. Mutta kun opettaja tuli avaamaan oven, alkoi heti seinien potkiminen ja kaikenlainen muu härväys, joka tosiaan äityi sitten kunnon raivariksi.

Tytön luonne on niin monikerroksinen, ettei se koskaan lakkaa yllättämästä.

Oppilastoimikunta taisi olla tälle porukalle vähän liian virallinen sana. Me taidettiin kaivata kaikkea muuta kuin virallisuutta, joten tästä taitaakin tulla nyt jonkinlainen kerho. Ja minä todellakin aion pysytellä mukana. Suunniteltiin tapaamisia, joissa voidaan tehdä tätä mitä tänäänkin, jakaa murheita. Mutta suunniteltiin myös lapsille sopivaa puuhaa, sellaista, mihin monenkirjava erityislapsijoukko voi osallistua vanhempien kanssa. Tätä mä olen niin kaivannut.

Ehkä me saadaan aikaseksi jotain hyvää tässä pienessä kaupungissa, joka on täynnä harrastusmahdollisuuksia, joista juuri mikään ei sovi lapselle, joka poikkeaa massasta. Kuinka monta kertaa minäkin olen kuljettanut tyttöä erilaisiin harrastuksiin ja palannut takaisin itkevä lapsi kainalossa?

Puhuttiin myös, että tiedon lisääminen ei ole koskaan pahitteeksi. Ehkä voidaan porukalla järjestää luentoja tai muita tiedotustilaisuuksia liittyen erityislasten arkeen, vanhemmuuteen, jaksamiseen, raha-asioihin ja kaikkeen, mitä nyt ikinä keksitäänkään ihmetellä.

Mulla on niin hyvä mieli tästä.

Kun palasin kotiin pitkäksi venähtäneen palaverin jälkeen, sain rauhoittaa mieltäni katselemalla tätä:

Mun tyttöni on romantikko. Se rakastaa kynttilänvaloa, lumisadetta, hiljaisia iltoja ja kaikenlaista ihanaa. Ihan niin kuin minäkin.

Tulipa taas siis käytyä läpi täyslaidallinen tunteita yhden pienen päivän aikana. Nyt on siis varmasti oikea aika painua nukkumaan?

Piparitalo-ammattilaiset

2011-12-01T21:53:00.001+02:00

No ei meistä tytön kanssa ehkä ihan ammattilaisia tullut tämän iltaisella piparitalokurssilla, mutta ainakin selviydyttiin siitä vähäisellä riitelyllä ja tuotiin kotiin ihan kokonainen piparitaikinasta tehty muumitalo!

Pari kertaa meinasi neidillä mennä hernepussi sieraimeen, kun kaikki ei heti sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Taikina tarttui pöytään, pursotuspussissa oli liian iso reikä ja sitten vielä minä, kaikkien idioottien kuningatar, liimasin oviseinät vierekkäin!

Hyvä mieli jäi meille molemmille. Ja keittiön ikkunalla komeilee kyllä nyt sellainen tekele, että kehtaa naapureillekin esitellä. :)

Kurssin vetäjä oli leiponut piparitaikinan valmiiksi, mutta muuten saatiin tehdä kaikki alusta loppuun. Saatiin myös taikinan ohje jonka minä jaan eteenpäin teille ihan ilman lupaa.

Piparitaikina

200 g margariinia (SIIS VOITA!!!)
5 dl sokeria
2 dl siirappia
2 dl vettä
1 rkl neilikkaa
1 rkl inkivääriä
2 rkl kanelia
n. 13 dl vehnäjauhoja
1 rkl ruokasoodaa

(Mulla on täällä omakin piparitaikinaohje, se ei vaan pehmeytensä vuoksi oikein sovi tällaiseen rakenteluun. Tässä kurssilta saadussa ohjeessa on enemmän sokeria, joten se on jäähtyessään kestävämpi)

Sulata margariini (VOI!!!) suuressa kattilassa. Lisää joukkoon sokeri, siirappi, vesi ja mausteet ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää jäähtyneeseen seokseen. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna seistä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

Muumitalon kaavat saatiin kurssilta. Ne leikeltiin paperista ja niiden avulla sitten otettiin kaulitusta levystä osat pellille. Paiston jälkeen osat koristeltiin ja lopuksi liimattiin sulatetulla sokerilla yhteen.

Kuvat kai kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla niitä vino pino selventämässä illan tapahtumia. Kuvista löytyy myös mun entinen työkaveri Juha, lapsensa Sagan ja kaverinsa Hannen kanssa.

Juhan, Sagan & Hannen taideteos. :)

Meidän luminen muumitalo

Ihan mahtava fiilis! Mutta olen kyllä myös aivan poikki. Talon kasaaminen oli tosi hikistä hommaa kaikessa vaativuudessaan. Yllätyin, että talo noinkin hyvin pysyy nyt pystyssä. :D Neiti ravisteli lopuksi talon päälle niin paljon tomusokeria, että mun takkikin on aivan valkoisena siitä. Miten ihmeessä saan sen putsattua kokonaan pois?

Taikinaa jäi vielä iso pino kotiinvietäväksi. Eli tänä vuonna meidän joulupipariprojekti on helppo, kun taikinan voi sulattaa pakastimesta. :)

Ehkä ens vuonna osallistutaan taas... Tai sitten kokeillaan, miten kotona onnistuu piparitalon rakentaminen. Viime vuonnahan me melkein rakennettiin sellainen. No, ainakin paistettiin osat uunissa. Vaan se kasaaminen jäi tekemättä. :P

Rahapussin edessä on pakko nöyrtyä

2011-11-30T21:42:00.001+02:00

Niin se vaan menee. Jos rahat ei riitä johonkin, sitä ei sitten vaan voi harrastaa.

Meillä on nelihenkinen perhe, kammottava asuntolaina, kaksi autoa ja todella vähän rahaa. Vaikka me molemmat käydäänkin töissä, eikä harrasteta törsäilyä (minäkin olen onnistunut lopettamaan sen), eletään kädestä suuhun.

Joku aika sitten tein pakollisen päätöksen ruokavalioni suhteen. Kun perheessä yksi syö muuta kuin toiset, se tulee tällä rahatilanteella aivan liian kalliiksi. Turhan kauan yritin keksiä kaikenlaista halpaa vähähiilarista, mutta loppujenlopuksi kulutin kokkailuintoni loppuun. Siitä seurasi se, ettei kukaan enää syönyt oikein mitään järkevää. Mua alko masentaa aina kun ajattelin ruokaa. Ja yllättäen vatsakivutkin löysi tiensä takaisin.

Ei tässä sitten auta muu kuin alistua. Minä en voi täysin noudattaa sellaista ruokavaliota kuin haluaisin. On siis pakko alkaa syödä taas kuten muutkin.

Vaikka päätös nyt harmittaakin mua, olen silti onnistunut saamaan osan ruoanlaittoinnostani takaisin.

Päätin skarpata jokapäiväisen ruoan eteen oikein kunnolla. Päätin pistää meidän vähät rahat riittämään ilman, että kukaan joutuu olemaan nälissään tai syömään pakon edestä mitään eineksiä.

Meidän kohdalla se tarkoittaa sitä, että syömiset on oikeesti suunniteltava etukäteen. Kauppareissut on pyrittävä pitämään minimissä ja sitä on syötävä, mitä tarjolla on.

Minäpä siis suunnittelen perheelle ruokalistan. Perhe voi vaikuttaa siihen suunnitteluvaiheessa, mutta ei enää sen jälkeen kun minä olen kiinnittänyt sen meidän jääkaapin oveen.

Maanantaina käyn kaupassa. Silloin syödään mitä kaapista löytyy, eli tähteitä. Kauppaan koitan satsata korkeintaan kahdeksankymppiä ja loppuviikon pakolliset pienet tuoreostokset saavat maksaa korkeintaan kaksikymppiä. Eli satanen viikossa. Se on meidän budjetti, jossa ei olla pysytty pitkiin aikoihin.

Ruokalistan etukäteen suunnittelussa on myös se hyvä puoli, etten joudu työpäivän jälkeen vaivaamaan päätäni keksimällä perheelle ruokaa. Kunhan teen mitä olen päättänytkin tehdä.

Olen nyt syönyt jonkin verran perunaa ja ruisleipää ruoan kanssa. Pyrin kuitenkin edelleen siihen, että lautasellani on enemmän kasviksia ja lihaa kuin hiilarinlähteitä. En laske hiilareita, enkä kaloreita. Käytän voita ja kermaa, kohtuudella.

Ainakin vatsa on täysi ja toistaiseksi myös kivuton. Myös rahapussi kiittää. Perhekin on ollut onnellisemman oloinen, kun äiti on palannut takaisin hellan ääreen.

Uskon edelleen, että vähähiilarinen ruokavalio on hyvästä. Aina vaan asiat eivät suju suunnitelmien mukaan. Onneksi tilanteet muuttuu. Ehkä tilin saldokin vielä jonain päivänä. :)

Junasukat

2011-11-26T11:59:00.001+02:00

Olihan tätä pakko kokeilla. :) Piti alunperin neuloa nämä sille työkaverin vauvalle, mutta ennen kärkikavennuksia totesin, että sukka on aivan liian iso vauvan jalkaan. Meidän pojalle nämä onneksi sopivat oikein hyvin.

Malli oli hiukan vastentahtoinen kuvattavaksi, mutta selvästi hyvin onnessaan uusista sukista. :)

Tyttö kaivoi esiin mun aiemmin hänelle tekemät villasukat ja sitten piti ottaa sukkakuvia.

Poikaa ei innostanut vieläkään poseerata. :D

Meillä on tyttö innostunut iskunauhojen tekemisestä. Tänäänkin neiti istui keittiössä paukuttamassa nauhaa innokkaasti.

Nyt meillä on kaikilla hienot nauhat ranteissa. :)

Vauvajuttuja

2011-11-24T18:52:00.001+02:00

Innostuin neulomisesta silloin, kun odotin meidän poikaa. Ajattelin, että on mukavaa kuluttaa aikaa sohvalla neuloen, kunhan nyt ensin oppii ihan ne perusjutut. Soitin äitille ja kysyin, miten silmukoita luodaan? Voinko tulla teille, kerkeetkö nyt heti opettamaan. Hetken päästä istuin äitin kanssa sohvalla neulomassa pientä tilkkua.

Lähdin tyytyväisenä kotiin. Kotona odotti vauvan haalarin ohje, sekä iso kasa sellaista käsittämättömän kamalaa vihreetä pörrölankaa.

Illat kuluivat mukavasti. Puikot kilisivät ja neule kasvoi hienosti. Sain puntit valmiiksi ja yhdistin ne toisiinsa aloittaen samalla keskivartalo-kohdan neulomisen. Jostain syystä nostin neuletyön ylös ja kauhukseni huomasin, että puntit olivat ihan liian leveät. Niihin olisi varmaan mahtunut kaksi aikuisen naisen reittä.

Neuletyö lensi nurkkaan, enkä koskenutkaan puikkoihin pitkään aikaan. :D

Poika täyttää ens kuussa kolme vuotta. En ole vieläkään mikään huippuneuloja ja mokia sattuu edelleen aika paljon. Neulominen on myös tuskastuttavan hidasta. Mutta kai se siitä kokemuksen myötä alkaa sujua nopeammin.

Tänään sain vihdoin valmiiksi elämäni ensimmäiset vauvaneuleet. :) Nämä tein työkaverini pojalle, joka syntyi viime viikolla.

Tällaisia nyhertäessä tulee jotenkin onnelliseksi. Muistuu mieleen se tunne, kun vietettiin parin päivän ikäisen pojan kanssa uudenvuodenaattoa kaksin kotona. Ulkona oli hirveä meteli, sisällä niin ihanan lämmin ja rauhallinen tunnelma. Tai se, kun tyttö syntyi ja sairaalassa tunsin oloni niin onnellisen lämpimäksi tuijotellessani isoista ikkunoista paukkupakkaseen pieni käärö kainalossani.

Tämä ei silti tarkoita mitään vauvakuumetta. Olen sen taudin jo omalta kohdaltani sairastanut loppuun ja tiedän, että se ei voi minuun enää iskeä. En silti koskaan lakkaa ihailemasta vauvoja. Miten ihminen voi elämänsä alussa olla niin pieni ja puhtoinen?

Laitetaanpa vielä loppuun pari tämänpäiväistä kuvaa tästä minun alkuperäisestä neuleinspiraation lähteestä. Poika on kipeenä. Ei kyllä uskoisi päällepäin. ;)

Vuoden viimeinen keramiikka

2011-11-23T21:04:00.001+02:00

Se meni lasitellessa ja taas kerran haikein mielin. Mä olen niin riippuvainen tästä hommasta, että nää tauot tuntuu aina ihan kamalilta.

Onneks mulla on nyt tälle tauolle jemmassa sitä punasavea, jospa saisin kokeiltua mustasavustusta kotioloissa.

Pari kuvaakin nappasin, vaikka nää lasitukset nyt on aika tylsää katseltavaa.

Saapa nähdä taas, mikä on lopputulos. Ennen joulua pitäisi sitten päästä hakemaan valmiita töitä kotiin.

Tänä syksynä mulla meni aikalailla aikaa sen kipsimuotin suunnitteluun ja valmistukseen. Tuntuu tuo valmiiden töiden määrä aika laihalta. Mutta ehkäpä sitten keväällä saan kantaa enemmän tekeleitäni kotiin. Ainakin pääsen valamaan niitä kahvikuppeja. :)

Nyt on kiljuva nälkä ja vähän taitaa väsykin painaa. Ens kerralla palailen vauvajuttuja esittelemään. :)

Loppuun vielä iso tervetulotoivotus uusille lukijoille! Tarviikin varmaan alkaa pohtia jonkinlaista arvontaa vielä tälle vuodelle ihan teidän kunniaksi. :)

Voisinpa vaan...

2011-11-23T09:46:00.001+02:00

Olen saikkuillut kotona alkuviikon. Vaikken täysin kunnossa olekaan, olen jälleen kerran nauttinut omasta rauhasta ja ajasta. Olen neulonut vauvan tumppuja ja kirjoittanut ylös mieleen tulvivia ideoita ja ajatuksia.

Tänään jaksoin jättää aamupäikkärit väliin. Vein lapset päivän touhuihin ja palasin hiljaiseen kotiin. Keitin kahvia ja istahdin hämärässä olohuoneessa sohvalle tutkailemaan sydänriipusta, jonka keramiikassa syksyllä vääntelin.

Pujotin sen nauhaan muutaman helmen kanssa.

Rakastan käsillä tekemistä. Rakastan sitä tunnetta, kun kaikki ympärilläoleva katoaa. Rakastan omia hiljaisia ajatuksiani. Voisinpa vaan olla ja rakastaa.

Pitkä viikonloppu paketissa

2011-11-21T08:55:00.001+02:00

Kauhea hinku oli jo viikonloppuna päästä kirjoittelemaan, mutta päivät menivät sellaisella vilinällä, että aikaa ei vain jäänyt.

Perjantaina sain viettää vapaapäivää töistä. Tietenkin käytettiin tilaisuus hyväksi ja rynnättiin heti Kädentaidot-messuille. :)

Matkalla piti tietenkin neuloa!

Tili meni tyhjäksi, mutta tulipahan osteltua.

Neiti ei meinannut pysyä housuissaan tuliaisten kanssa.

Poika ja karhu kohtaavat

Tyttö rakastui susi-käsinukkeen

Toni ei oikein heti ymmärtänyt löylykauhan ja -kiulun tarkoitusta.

Pakolliset metrilakut

Pillimehu ei liity messuihin millään tavalla.

Rahaa tosiaan paloi ihan liikaa ja silti messuille jäi vaikka mitä ihanaa, mitä olisin tahtonut mukaani. Keräsin miljoona kiinnostavaa käyntikorttia, että muistaisin jatkossa kenen töitä olen ihaillut. :)

Messuilta tarttui mukaan myös miljoona ideaa, sekä huvittunutta kauhistelua joidenkin tuotteiden hinnoista. Tottakai käsintehty on aina arvokasta, mutta toisilla tekijöillä ei mun mielestä ole ihan hinnat kohdallaan.

Viikonloppuani ilahdutti myös ihana paketti SNY:ltä.

Siis aivan mahtavaa! Minun lemppariväristä bambulankaa! Kyllä meillä kohta on ihanat tiskirätit. Tosin saattaa olla, etten raaskikaan käyttää tätä rätteihin vaan teen jotain muuta. Ennen paketin avaamista olin jo ehtinyt hankkia messuilta paksua villalankaa uutta huovutettua kassia varten. Saattaapi olla, että nuo kassinsangat pääsevätkin jo pian käyttöön. :)

Kiitos SNY jälleen kerran loistavasti paketista! :) En malta odottaa ens kuuhun, että saan tietää, kuka olet. ;)

Muuten viikonloppu meni sitten kaikenlaiseen sosiaaliseen toimintaan. Tapasin Tonin siskoa lauantaina, käytiin mähkimässä itsemme ähkyyn paikallisessa kiinalaisessa. Illalla vietettiin Tonin kanssa leffailtaa ja herkuteltiin. (Yllättävää). Katsottiin Harry Potter ja Kuoleman varjelukset 2. Nyt on sitten sekin setti katsottu läpi.

Eilen kävin vuorostani elokuvissa katsomassa Twilightin Aamunkoin Henriikan kanssa. Meidän piti alunperin mennä siihen yönäytökseen torstai-perjantaiyönä, mutta ei sitten saatu asiaa järjestettyä. Kivaa, että eilen onnistuttiin varastamaan aikaa tälle. Leffa oli jälleen kerran aivan loistava. Ihan sama mitä muut sanoo, minä kyllä tykkäsin. :) Tulispa se toinen osa pian. Olen lukenut kirjat kyllä ja tiedän, mitä viimeinen elokuva tuo tullessaan, mutta kyllä se vaan silti jäi nyt niin kettumaiseen kohtaan, että mun on todella vaikee odottaa jatkoa. :D

Pian saatte ihailla vauvajuttuja. Olen yrittänyt kiireellä neuloa pipoa, sukkia ja tumppuja työkaverin vauvalle. Tavoite on saada ne tällä viikolla valmiiksi, että mahtuvat vielä pikkumiehelle. Kaveri ei ollut ihan mini syntyessään. :)

Tulispa lähipiiriin lisää vauvoja, noita pieniä sukkia ja tumppuja on tosi kiva näprätä. :)

Taas se saamarin kipsimuotti

2011-11-16T21:04:00.001+02:00

Joo, tiedän. Tässä ei ole mitään nähtävää, eikä todellakaan mitään kiinnostavaa. Mutta nyt se on kuitenkin valmis, joten pällistelkää!

Eipä siitä mikään kukkanen tullut, mutta toimiva muotti kumminkin. Ens vuonna sitten alkaa kahvikuppien valaminen. (Mihin se mun dreijaussuunnitelma oikein katos?)

Ens kerta on tämän vuoden viimeinen keramiikka. Sillon on tiedossa jonkinmoista lasitustalkoota. Työt on päässy unohtumaan muoveihin tuota muottia vääntäessä. Tänään jätin ne odottamaan raakapolttoa.

Nyt on joku hiljainen vaihe menossa tän tekemisen suhteen. Mulla alkoi selkä kipuilla taas viime perjantaina ja olen rouskutellut lihasrelaxantteja niin kuin karkkia viime päivät. Ne tekee mut aika väsyneeks ja tyhjäpäiseksi.

Mutta kaikkea silti haluaisin tehdä niin kamalasti. Tänään iski pieni innostuspiikki, kun työkaveri sai aamulla vauvan. Aloin neuloa vauvalle pipoa ja aion tehdä vielä tumput ja sukatkin, mielellään viikon sisällä, kun kaveri on vielä tuore tapaus. Lisäksi multa tilattiin villasukat jouluksi. :)

Huomenna menen leffaan katsomaan uutta Twilightia. Se on yönäytös ja alkaa vähän yli puolenyön. Mitenhän mä pysyn hereillä?

Perjantaina mulla onkin vapaata töistä ja aion käyttää aikani onnellisesti Kädentaidot -messuilla.

Toivottavasti pian piristyisin tästä ja alkaisin taas saada aikaiseksi. Mun tarvis varmaan tehdä joku to do -lista. Pää on jatkuvasti täynnä kaikenlaisia ideoita, mutta kroppa ei värähdäkään tekemisen suuntaan. Hetken päästä idea muuttuu epämääräiseksi mössöksi, eikä siitä saa enää kiinni.

Kyllä. Tää kaoottinen pää tarvitsee todellakin ulostuskanavan.

Mikä on taidetta?

2011-11-11T18:42:00.001+02:00

Minä en ole mikään taiteen asiantuntija. Mutta yksi vahva mielipide mulla siitä on.

Kun antaa lapselle maalia ja pensselin, kartonkia, tarroja, liimaa ja kaikenlaista pikkusälää, syntyy aivan varmasti jotain todella taiteellista.

Sitä tekemistäkin on niin ihanaa katsella.

Tähän aikuinen ei koskaan pysty.

Noin kymmenen käsipesukerran, kamalan kaaoksen ja ihanan hauskuuden jälkeen tuli valmiiksi molemmille vaareille hienot isänpäivämaalaukset.

Ja urakan päälle vähän herkuteltiin.

Ihana ilta. <3