Snafman

Raamattu askartelukirjana

2012-02-14T10:02:00.000+02:00

Teksti alunperin Kirjeitä pirulta-blogissani Seurakuntalainen.fi-sivustolla.

Rakas Mali,

Erityisen tärkeää työssäsi on muutaman avainhenkilön käsittely tuossa suuressa kansankirkossa. Kuten kaikki organisaatiot, myös kristillinen kirkko toimii siten, että pieni ihmisten joukko kertoo suurelle ihmisten joukolle, miten heidän tulee ajatella ja toimia. Tietenkään nykyään tätä ei voi tehdä aivan suoraan käskemällä ja uhkailemalla, toisin kuin valtiokirkon kultaisina aikoina. Keinomme ovat siksi olleet jo pitkään hienovaraisemmat. Muutama esimerkki valaiskoon asiaa.

Silloin kun minä olin vielä nuori ja innokas skandinavianpirulainen, oli tapanani käydä joko teologian professorin, piispan tai muun nokkamiehen "puikkoihin" eli ujuttaa hänen ajatuksiinsa sopivia lisäaineita. Ihmiset janoavat auktoriteettia myös akateemisessa maailmassa, ja siksi on ollut sangen menestyksekästä vaikuttaa intellektuaalisen elämän huipulta, eli yliopistosta. Näin indoktrinoitavat opiskelijat vapaaehtoisesti uskovat kaiken, mitä heille syötämme.

Tämän taktiikan hengessä olemme jo yli kahden vuosisadan ajan kärsivällisesti muokanneet raamatunselitysopista yliopistoissa lasten askartelukirjan täyttämisen kaltaisen virikkeellisen harrastuksen: Jeesuksen tai apostolien sanoja voidaan ilman minkäänlaista vakavasti otettavaa todistetta saksia sieltä täältä ja tehdä Raamattuun vaikka jänniä kuvioita väreillä, kuten ratkiriemukkaassa Jeesus-seminaarissa. Ideanamme on näin tarjota teologille sama ilkikurisen jännityksen tunne kuin tuhmia kuvia reissuvihkoonsa piirtelevälle ekaluokkalaiselle. Tämän rajojansa rikkovan emansipaation tunteen turvin hän vähitellen lakkaa kunnioittamasta mitään tai ketään, joka on julkaissut vähemmän tieteellisiä artikkeleja sellaisissa lehdissä, joiden toimittajat eivät kunnioita mitään tai ketään, joka on julkaissut vähemmän tieteellisiä artikkeleita kuin he. Älä vie tätäkään pahetta liian pitkälle vaan lopeta se saatettuasi uhrisi juuri ja juuri kristinuskon rajojen ulkopuolelle, jonnekin sopivan pehmoisen yleishumanismin tienoille.

Toinen, erikoisesti Suomen oloissa toiminut temppu on rajoittunut kirkollisiin piireihin. Piispan tai merkittävän teologin ohjaimissa pääset siirtelemään Raamatun jakeita, kirjoja tai ihan kokonaisia testamentteja opin korista rakkauden ~~koriin~~ rekkaan. Vakuuta ihmisille, että oppi on paha juttu (niin kuin se meille onkin, sillä se on jotakin koeteltua ja pysyvää) ja sieltä pitää siirtää asioita hyvän "rakkauden" puolelle. Hahmoton "rakkaus" on ollut meille hyvä käsite, sillä sen merkitystä voimme muokata loputtomiin.

Tämä kaikki on vähän kuin kaivinkonetta käyttelisi: vääntelet mekaanisia vipuja, joista kuuluu tyydyttäviä lonksahduksia ja narskahduksia, kun epistolat irtoavat juuriltaan. Nähdäkseni opin korin pohja häämöttää jo Suomen kirkossa, mutta jatka silti kaivuita, sillä joitakin raamatunjakeita ja tunnustustuskirjasitaatteja lojuu vielä nurkissa. Kyseisen tekniikan menestyksen vuoksi sinun tosin täytynee ostaa logistiikkaosaston kiskureilta lisää kuljetuspalveluita, kun edellinen rekka alkaa jo täyttyä pelkästä Suomen tavarasta. On toisaalta mahdollista, että tämän liikehaaran menestys keskittyy ainoastaan yhteen maaorganisaatioomme. Muiden maiden kirkot ovat tähän asti jotenkin osanneet välttää huiputuksemme. Heitä varten on kuitenkin eri menetelmät.

Hellä setäsi
Pora

Raamatun kirjaimeton lukutapa

2012-02-13T09:58:00.000+02:00

Teksti alunperin Kirjeitä pirulta-blogissani Seurakuntalainen.fi-sivustolla.

Rakas Mali,

Viime aikoina on mediassa keskusteltu aivan kvartaalisen strategiamme mukaisesti neitseestäsyntymisestä ja sen mahdottomuudesta valistuksen mytologian nielaisseelle eksegetiikalle. Tiedä kuitenkin, että kävelet erittäin liukkaalla pinnalla. Milloin ja miten tahansa mielenkiinto kohdistuukin Raamattuun, pelataan potentiaalisesti Vastustajan pussiin. Siksi olemme joutuneet kehittämään tällaisia tilanteita varten lukutavan, jolla mahdolliset Raamatusta kiinnostuneet ihmiset saadaan tutustumaan kirjaan oikein. Periaate kuuluu näin: Raamattua ei saa lukea kirjaimellisesti. Älä päästä julkaisuihin ilmaisun loogista käänteisarvoa, eli että Raamattua tulee lukea ilman kirjaimia. Se paljastaa bluffin.

Lisäksi kirjaimellisen lukutavan kauheudesta varoittelussa on toinenkin riski, sillä kirjainten mainitsemisesta tulee tarpeeksi toistettuna lopulta kumminkin mieleen lukeminen, jonka saimme pitkälti estettyä Gutenbergiin asti (Alhainen Isämme hänet periköön). Jos joku alkaa aivan oikeasti lukemaan Raamattua kirjaimet apunaan, hän voi havaita, ettei kukaan ole koskaan lukenut sitä sillä tavalla kirjaimellisesti kuin me olemme uskotelleet olevan ehdottoman tarpeellista. Paljon suositeltavampi taktiikka onkin nykyään, että ihmiset lukevat itse asiassa mahdollisimman paljon ja kaikkea muuta kuin Raamattua. Internet on tähän oiva työkalu. Kohdista ihmisten kiinnostus muotiblogeihin, poliittiseen nahisteluun, loputtomaan juoru-tai uutisvirtaan (onko niillä muuten jotain eroa? Vanha setäsi ei pysy mukana näissä nykyajan keksinnöissä) ja muihin huomiopuruluihin.

Raamatun lukeminen tulee siis pitää kirjaimettomana eli ihmiset eivät mieluiten saa saada päähänsä lukea sitä lainkaan. Jos joku kuitenkin lukee, tulee kirjaimettomuuden vaatimuksesta välittömästi luopua ja siirtyä kirjainten taakse, eteen, viereen, yläpuolelle, alapuolelle tai muuhun lähiympäristöön. Kenenkään ei tule keskittyä kirjainten sijaintiin sanassa, sanojen sijaintiin lauseessa, saati lauseiden sijaintiin muussa kontekstissa kuin tarkoitushakuisessa lehtiartikkelissa ja tärkeiden täti-ihmisten närkästyneissä blogituuttauksissa. Täysin pimentoon tulee jäädä kirjainten merkitys alkuperäisen kirjoittajan päässä. Jos joku lukee kokonaisia rivejä - ja silloinhan olemme miltei hänet jo menettäneet - , johdata potilas välittömästi lukemaan rivien välejä ja etsimään vain hermeneutiikan asiantuntijoille avautuvia lukemattomia kerrostumia, koulukuntia, traditioita ja muita hurskaan mielikuvitukseni tuotteita. Monet akateemiset tutkimukset ovat tässä hyödyllisiä välineitä.

Hellä setäsi
Pora

Toveri Eerola ja eeppinen hyvän ja pahan välinen taistelu

2012-02-10T13:00:00.000+02:00

- No huomenta punaposkinen ystäväiseni! Minä tässä, englantilainen libertaristinen ateisti, pikkuserkkusi lännestä. Pakkanenko poskesi on värjännyt vai onko se poliittinen kannanotto?

- Pakkanen ne on värjännyt, mutta nyt on kyllä niin suuri taistelu menossa, että värjäisin posket, jos tarvis.

- Ai kuinka? Annas kun arvaan, kyseessä on edelleen keskustelu akselilla homoseksuaalisuus, Raamattu ja kuinka kristityt sortavat kaikkea, mikä liikkuu.

- Oikein! Kuinka sä tiesit?

- Suoraan sanottuna se ei ole hirmuisen vaikeaa. Oikeastihan teidän tosin pitäisi keskustella siitä, mitä tarkoittaa aidosti liberaali yhteiskunta ja miksi sellainen ei voi koskaan toteutua verovaroin Arkadianmäeltä käskyttämällä. Mutta mitäs uutta itärintamalla tällä kertaa?

- No nyt on ihan sairaan hieno meininki. Rahat lähtee sortajilta! Alas porvarillinen hegemonia! Toverit, valitkaa puolenne eeppisessä hyvän ja pahan taistelussa! Katso kuule sinäkin, ettet asetu väärälle puolelle.

- ”Eeppinen hyvän ja pahan taistelu” ja ”asettua väärälle puolelle”? Pilailetko vai oletko tosissasi? Miten minusta tuntuu, että olen kuullut näitä sanontoja enimmäkseen vähän toisessa, ei-niin poliittisessa kontekstissa? Toisaalta, myös Haavisto-ilmiötä tutkijat vertasivat ajoin uskonnolliseen hurmokseen. Ehkä tämä on sen ilmiön rappeutuneita jälkimaininkeja, riisuttuna kaikesta tahdikkuudesta ja hienostuneisuudesta, mitä Haaviston persoona kantoi mukanaan. Kas kun ei hihkuta, että ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”

- Aika hyvä itse asiassa, kukas noin on sanonut?

- Jeesus. (Matt. 12:30)

- Ai. No tota...

- Lainaa ihan rauhassa vain veli hyvä, ei hän teitä ennenkään ole estänyt sattuvia sanontoja omimasta ja uuskielentämästä niitä marksilaiseen muotoon. Johan Leninkin lanseerasi Paavalin aivan uuteen tarkoitukseen: ”ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”(2. Tess. 3:10). Ehkä toveri Eerola lainaa seuraavaksi meille Ilmestyskirjaa. Onhan nyt sentään vähintäänkin apokalyptiset sapelinkalistelut meneillään.

- Aijaa. No tota... tärkeintä, että rahat lähtee!

- Juuri niin. Tärkeintä olisikin, että koko kolmannen sektorin tukirahat lähtisivät kaikilta tasapuolisesti, koska juuri ne mahdollistavat tällaisen sosiaalikuplassa kasvatetun prekariaattisukupolven larppaamisen valtionhallinnossa. Kun luokkataistelu lässähti, piti näköjään keksiä jotain kapinoitavaa tilalle. Seikkailisitte kuitenkin taruissa omalla kustannuksellanne, ettekä muiden verorahoilla. Ostakaa ja lukekaa vaikka Tolkienia.

- Tolkki on kyllä kova kitaristi. Mut en mä osaa lukea nuotteja.

- Rooger. Mutta selitäpä minulle, miksi Suomen islamilainen neuvosto sai tukea 7000 euroa, jos kerran suhtautuminen homoseksuaalisuuteen oli kompastuskivenä?

- Ne ei ole kristittyjä. Ja sitäpaitsi, islamilaisia pitää nyt tukea, kun siellä on ne vallankumouksetkin. Despootit haisee, diktaattorit alas ja kapitalistit kans!

- Ja sharia tilalle vai, kuten lähes kaikissa arabikevään maissa on käynyt tai tulee käymään.

- Siis kuka Sari? Essayahko? Mut sehän oli Suomen presidenttiehdokkaana, höhlä!

- Äh, sharia, muslimien uskonnollinen ja maallinen laki, joka tuomitsisi sinutkin joka kesä kivitettäväksi festarireissujesi jälkeen, but why would you care? Mutta mietinpä, että olisiko este tukirahojen saamiselle ollut suhtautuminen nimenomaan eheytymiseen? Monessa muslimimaassahan ei juuri vaivauduta eheytymisiä miettimään, kun on... miten sen nyt eufemisoisi.... heidän uskonsa mukaan olemassa suoraviivaisempiakin tapoja toimia.

- Tää kaikki johtuu siitä, että niinku Afrikassakin, kaikki absoluuttinen pahuus on länsimaailman hapatuksen ansiota ja lähetystyön tulosta. Jos jenkkejä ei olis, ne käyttäytyis ihan kunnolla.

- I rest my case. Lähden takaisin räntäsateiselle saarelle syömään pahaa ruokaa, jotta piristyn. Jos kyseessä eivät olisi työssäkäyvien ihmisten selkänahasta kaavitut verorahat, jaksaisin laskea enemmänkin leikkiä. Hyvästi.

Kirjoitus Uuden Suomen Puheenvuorossa alunperin.

Uutistalojen kampanjoiden voittaja

2012-02-10T09:54:00.000+02:00

Alkuvuosi on ollut satiiria, mutta pääasiassa muualla kuin tässä blogissa. Heitän tähän ikäänkuin varastointimielessä muutamana päivänä kirjoituksia, jotka olen kirjoittanut alunperin muihin sivustoihin. Ekana Usarin blogistani:

Vaalit ovat nyt ohi ja kilpakumppanien järjestys selvillä. Onnea voittajalle! Seuraavassa analyysia alkaen kärkisijasta:

Alma Media. Kelpo vaalit. Historialliset kokoomusyhteydet onnistuttiin piilottamaan riittävän hyvin, niin että kuva puolueettomasta uutismediasta säilyi. Oli tosin kampanjansa alussa innostunut Saulista kuin ölähtelevä vasikka kevätlaitumella, mutta tasaantui ja kasvatti täysikasvuisen lehmän hermot toisen kierroksen loppua kohden. Aamulehden tutkitusti vihertävä toimittajakuntakin oli varmasti tyytyväinen finalistien koostumukseen, kun pomojen suosikki oli mukana. Säilyy nääs rauha työmaalla tarpeeksi kauan, koska jurnutus alkaa turvallisesti vasta tänään kun kansa ei enää uutiskrapulaltaan jaksa lukea lehtiä. Maikkarilla oli mielenkiintoisimmat ja terävimmät vaalitentit. Arvosana 8+.
Hesari. Tasaisen varmaa vaalityötä Haaviston puolesta, rauhallinen ja rutiininomainen perussuoritus Erkolta. Silloinkin kun otsikko kertoi pinnallisen tasapuolisuuden vuoksi Niinistöstä, kuva kertoi Haavistosta. Muille kuin lehden toimittajille selvä vihreä painotus oli kuitenkin häivytetty melko pieneksi, niin ettei se ampunut itseään jalkaan. Helsingin presidentin valinta olisikin ollut varsin tiukka skaba Haaviston ja Niinistön välillä. Arvosana 7.
Yle. Kokoomusjohtoisesta nukkehallituksesta huolimatta vihertävien demaritoimittajien pohjanoteeraus, joka liittynee laajempaan eurooppalaisen vasemmiston kriisiin. Vaalipäivää edeltävä Strada oli epätoivoinen yritys nyhtää negatiivisia kommentteja Niinistön leiristä, mikä onnistui osatavoitteessaan (kommentit tulivat), mutta epäonnistui kokonaistavoitteessaan (näkyi läpi kilometrien päähän). Kuntavaaleihin jää paljon petrattavaa. Arvosana 6+.
Nelonen. Kaikin puolin näkymätön ja mitätön suoritus. Uusimpana kanavana olisi ollut mahdollisuus räväköihin avauksiin, mutta vaalitenttien kysymyksetkin olivat vain mukarohkeita ja epäkiinnostavia lillukanvarsia. Arvosana 5.

Paavo Väyrynen on Suomen Ron Paul

2011-12-31T21:09:00.002+02:00

Älköön tätä tekstiä otettako aivan haudanvakavasti.

Kaveri linkkasi oheiseen kohtuullisen tunnetun poliitikon (nerokkaaseen) vaalivideoon, joka näin uuden vuoden kunniaksi saakoon tilaa tässä:

Aloin miettiä jostain syystä yhtäläisyyksiä kotimaisen ja amerikkalaisen kulttisuosiota nauttivan presidenttiehdokkaan Ron Paulin ja Paavo Väyrysen kesken. Seuraavassa yhdistäviä tekijöitä ja mykkäkin huudahtaa pakosti, että kaveruksethan ovat kuin kaksi marjaa eräässä nuorisoa nuoleskelevassa viikkoliitteessä.

Kumpikin on

Jäsen perinteikkäässä, konservatiivisessa maaseutupuolueessa, joka on kärsinyt kirveleviä tappioita viime aikojen pääkoitoksissaan
Edustaa aatteensa juuria nykyajan uudistajien ja mukautujien keskuudessa
Kiusallinen presidenttiehdokas puolueensa nykyjohdolle, mutta kuitenkin kisassa mukana
Pääsemässä jatkoon vain äärimmäisen tiukan taiston jälkeen
Haluaa vaihtaa valtionsa rahan - Paavo euron markaksi, Ron fiat-dollarin kultakantaiseksi
Vastustaa liittovaltiokehitystä
Ollut syytetty nationalistien kosiskelusta - olivatpa syytökset sitten oikeita taikka eivät
Avoimen impivaaralainen - Paavo euroskeptisyydessään, Ron halussaan vetää USA:n sotilaallinen läsnäolo maailmasta minimiinsä, kriitikkojen mukaan naiivin epärealistisesti.

Ohessa vielä vertailun vuoksi ote yhdysvaltalaismedian asennoitumisesta Iowan esivaaliin 2008 ja 2012. Huomaa kontrasti.

Hauskaa uutta vuotta 2012!

Kuuluuko teologia yliopistoon?

2011-11-24T10:14:00.001+02:00

Aamulehdessä on suurelle yleisölle tarjolla debattia teologian kuulumisesta länsimaisen tieteeseen. Se on samalla viihdyttävä näytelmä, lähinnä professorien Myllykangas ja Länsimies poskettomien lausumien vuoksi. Teksti on äkäisempi kuin nenään tungettu wasabi eli melko kaukana akateemisen viileästä asiallisuudesta. (Tapio Puolimatkan vastaus, Ismo Dunderbergin ja Risto Saarisen vastaus)

Makupaloja:

"Teologit ovat tiedeyliopistoissa jo tunkeutuneet tieteen vastaisella uskonnollisella retoriikallaan opetukseen eri aloilla. Väitöskirjojen esipuheissa kiitellään jopa jumalia. Tiede taantuu, jos opetuksessa ja tutkimuksessa veivataan teologisia järjettömyyksiä kuin tiibetiläistä rukousmyllyä. Yliluonnollisuus ei kuulu tieteeseen."

Lihavoitu osuus kimmotti minut vähän penkomaan Googlesta tietoja joidenkin melko semisti merkittävien tiedemiesten julkaisuja. Löytyykö historiasta Myllykankaan ja Länsimiehen kirteerit täyttäviä, akateemisesti vakavastiotettavia tiedemiehiä?

Joku Isaac Newton kirjoitti General Scholiumissaan (liite Principiaan, kirjaan, joka perusti klassisen mekaniikan. Sisältää esimerkiksi painovoiman) muun muassa:

"This Being governs all things, not as the soul of the world, but as Lord over all: And on account of his dominion he is wont to be called Lord God Pantokrator."

"He is Eternal and Infinite, Omnipotent and Omniscient; that is, his duration reaches from Eternity to Eternity; his presence from Infinity to Infinity; he governs all things, and knows all things that are or can be done."

Ei löytynyt Newtonista tiedemiehen tynkääkään. Lopetetaan siis teknilliset yliopistot, koska ne perustuvat pseudotieteelle.

Entäpä Charles Darwin, kaipa nyt sentään hän on tajunnut, kuinka kunnon tieteellisissä teksteissä saa puhua ja kuinka ei saa puhua. Darwin mainitsee Lajien synnyn kuudennessa painoksessa sanan Luoja kuusi kertaa esimerkiksi seuraavanlaisessa yhteydessä:

"There is grandeur in this view of life, with its several powers, having been originally breathed by the Creator into a few forms or into one; and that, whilst this planet has gone circling on according to the fixed law of gravity, from so simple a beginning endless forms most beautiful and most wonderful have been, and are being evolved."

Mene, Charlie, pois meidän yliopistostamme häpäisemästä tiedettä. Ei saa kirjoitella rumia sanoja, kirjoihin ainakaan.

Vaan olisiko aika Suomen ottaa mallia ulkomailta, jossa varmasti on aina osattu erottaa tiede ja taikausko toisistaan? Ehkäpä Harvardista olisi meille malliksi? Ei varmaankaan, koska se on alunperin kalvinistinen pappisseminaari. Entäpä Yalen yliopisto? Ei, Sama vika. Princeton? Nope, alunperin presbyteerien pappisseminaari. Oxford? Ei. Katolisten munkkien perustama. Cambridge, edellisen kilpakumppani? Ei, piispan perustama ja Peterhousekin on nimetty apostolin mukaan. Voi voi, sanoisin, mutta ehkä innokkaalla etsimisellä löytyisi joku yliopisto jossakin, joka nämä tiukat kriteerit täyttäisi. Suosittelen aloittamaan vaikkapa Pjongjangin suunnalta.

Mitä tulee itse asiaan, eli teologien kouluttamiseen kirkon omissa pappisseminaareissa, siitä olen oikeastaan samaa mieltä, toki eri syystä kuin kirjoittajat. Mutta se on toinen tarina.

Vanhan Testamentin vaikeat kohdat

2011-11-01T09:35:00.001+02:00

Tämä pikainen juttu oli alunperin kommentti Usko, järki, ja filosofia-blogissa.

Aika samoilla linjoilla Laurin kanssa.

Lisäksi, jos tällaisesta asiasta keskustellaan ateistien kanssa, ollaan astuttu oikeastan jo teismin puolelle, sillä nähdäkseni älyllisesti rehellinen ateisti (=eettinen nihilisti, kuten Mackie) joutuisi toteamaan, että atomit eivät tee kansanmurhia. Mitään moraalista ongelmaa ei siis ole, koska ei ole absoluuttista moraaliakaan.

Raamatuntulkinta on mielestäni niitä juttuja, joissa ainakin piilotetusti jälleen näkyy filosofien sidonnaisuus oman kirkkokuntansa perinteeseen. Swinburne suosinee perinteistä itäistä allegorista tulkintaa, Plantinga kalvinistina on motivoitunut formuloimaan rationalistisia kriteerejä täydellisen hyvälle olennolle, Craig baptistina pitää lapsia jollain tapaa viattomampana kuin aikuisia jne.

Jos kyseiset filosofit ehkä ajattelevat (en tiedä, mutta oletan) operoivansa jotenkin geneerisellä kirkkokunnista vapaalla alueella, he ovat kyllä haukkaamassa turhan isoa palaa. Joka kirkkokunnalla on takanaan vuosisatoja eksegeesiä näistä kysymyksistä ja sen avoin huomioon ottaminen olisi suotavaa. Itse luterilaisena voin esimerkiksi sanoa, että perusratkaisut ovat hyvin erilaiset kuin kalvinistilla.

Mitä tulee Wolterstorffin havaintoihin genrestä: ne voivat hyvin pitää paikkansa, sitä en kiellä. Pidän kuitenkin liioitteluna ja epärealistisena jatkaa siitä eteenpäin väittäen, että Jumala ei määrännyt yhtäkään kanaanilaista kuolemaan esimerkiksi sodassa. Taustalla väikkyy liian tiukasti rajattu käsitys siitä, mitä jumalallinen hyvyys saa olla. Ja sitäpaitsi, miksi "ainaostaan" maan ottaminen kanaanilaisilta ja antaminen israelilaisille olisi tekemättä säröä tuohon konstruoituun hyvyyteen?

Hedelmällisempää olisi ajatella, että Jumala toimii langenneessa maailmassa "vasemman kätensä" kautta, eräänlaisena esivaltojen esivaltana, käyttäen alunperin imago deihin kuulumatonta pakottamista suuremman pahan (kaaoksen ja anarkian) rajoittamiseen ja suitsimiseen - anteeksi luterilaisuuteni tässä, en tiedä muutakaan tapaa puhua näistä, ainakaan nopeasti (jopa Came muuten peesaisi minua tässä pienemmän pahan mallissa, kuten Craigiakin).

Niinpä kokonaispelastushistoriallisesta näkökulmasta katsottuna kanaaninvalloitus asettuu seuraavaan kontekstiin:

Jumala tahtoo, että on olemassa kansa, josta Messias syntyy, kun on sen aika.

Tämä kansa tarvitsee maan, se otetaan.

Tuon maan asukit eivät luovu siitä vapaaehtoisesti.

Siispä sota.

4a. Koska verikosto, kaikki tapetaan, vältetään pitkällä tähtäimellä verenvuodatus.

4b. Lähi-idän pakanuus oli karmeinta ja verenhurmeisinta rauhanajan ihmiselämää, mitä maa on päällään kantanut. Niiden kulttuurien hävittäminen johti esimerkiksi lukemattomien ihmisuhrien estämiseen. (Jotain vertailukelpoista dataa saa, kun lukee atsteekkien tavoista ennen conquistadorien saapumista. Hernan Cortes itse asiassa säästi 20 000 ihmisuhria vuodessa kukistaessaan atsteekit.)

Nämä a-b kohdat eivät ole välttämättömiä. Niillä vain saavutetaan eräänlainen "pienimmän vahingon" malli, joka ehkä istuu paremmin joihinkin teologioihin.

Meemejä ei ole olemassa

2011-10-17T09:14:00.002+03:00

Näköjään blogin tauko on varsin venyvä käsite.

Mutta meemeistä: ainakaan alan asiantuntijoiden mielestä meemit ovat täysin tarpeeton ja ilman tiukkaa evidenssiä oleva konstruktio, jota ilman ollaan pärjätty ja pärjätään jatkossakin vallan mainiosti. Kannattaa lukea Alister McGrathin puhe vastauksena Daniel Dennettin Lumous murtuu-kirjaan.

This book, in my view, makes a critique of religion dependent on a hypothetical, unobserved entity, which can be dispensed with in order to make sense of what we observe. Isn’t that actually a core atheist critique of God – an unobserved hypothesis which can be dispensed with easily?

Puhe kannattaa lukea jo pelkän kuivan brittiläisen retoriikkansa vuoksi:

Richard Dawkins tells us that memes are merely awaiting their Crick and Watson; I think they are merely waiting for their Michelson and Morley.

Meemit ovat kieltämättä analogisesti houkuttelevia - mutta niin oli eetterikin. Toivottavasti meidän ei tarvitse paneutua kumpaankaan enää jatkossa.

Christopher Hitchens: Jumala ei ole suuri

2011-10-12T08:36:00.001+03:00

Tämä on se kirja, jonka luettuaan Esko Valtaoja aikoi liittyä kirkkoon.

Minkälainen sitten se on, jos yksi Suomen johtavista skeptikoista meinaa puolivakavissaan lompsia kirkkoherranvirastoon - jos ei nyt sentään kasteelle niin ehkä ainakin aikuisrippikouluun?

Christopher Hitchensin kirja on "Four Horsemen"-kumppaniensa (Dawkins, Dennett, Harris) kirjojen tavoin kunnianhimoinen yritys. Tämä käy selväksi alusta asti: kannessa on kaikkien suurten maailmanuskontojen symbolit ja kirjan koko nimi kuuluu "Jumala ei ole suuri - kuinka uskonto myrkyttää kaiken"(WSOY 2008). Luit oikein, uskonto, ei uskonnot. Myrkyttää. Kaiken. Kirjan idea on osoittaa kuinka kaikki maailman uskonnot ovat samaa klönttiä ja poikkeuksetta aiheuttavat kärsimystä, jarruttavat tieteellistä kehitystä ja aloittavat ja ylläpitävät sotia. Siinä sivussa tavoitteena on puolustaa ateismin (tai Hitchensin suosiman termin 'humanismin') parempaa vaikutusta kaikilla mainituilla osa-alueilla.

Tästä kirjasta ei tavoitetta puutu.

Siksi kunnon sotaratsu olisikin hevosmiehelle tarpeen, kun tällaiseen tehtävään ryhtyy. Valitettavasti Hitchens on liikkeellä vanhalla, väsyneellä kaakilla. Tai kuvittele Karthagon Hannibalille elefantin sijaan shetlanninponi ja hänet ratsastamassa edelleen yhtä uhmakkaana Scipiota vastaan Suurten tasankojen taisteluun, niin saat oikeansuuntaisen mielikuvan Hitchensin argumenttien ja perustelujen välisestä kuilusta.

Raamattukritiikkiä lapsille ja lapsenmielisille

Hitchens omistaa jonkin verran kirjastaan raamattukritiikkiin, aiheeseen johon konservatiiviset kristityt eksegeetit ovat ehkä vasta 200 vuotta perehtyneet. Kaikki tämä on kuitenkin kuin annihiloitunut ja historian lehdiltä pyyhkiytynyt, kun Hitchens kaivaa esiin esimerkiksi evankeliumien näennäisiä ristiriitoja ja epäjohdonmukaisuuksia, jotka minkä tahansa muun historian tapahtuman tai henkilön kuvauksessa laskettaisiin kyseisen henkilön tai tapahtuman historiallisuuden puolustukseksi, ei kumoamukseksi (olisi epäuskottavaa, jos meillä olisi sanasta sanaan neljä samanlaista evankeliumin kuvausta Jeesuksen elämästä).

Opetuslapset olivat lisäksi kuulemma "luku- ja kirjoitustaidottomia", ilmeisen hyväuskoisia ja yksinkertaisia. Todellisuudessa suunnilleen jokainen antiikin ajan juutalaismies osasi lukea, koska synagogajumalanpalveluksessa hänen tehtävänsä oli toisinaan selittää "lakia ja profeettoja". Piilevästi David Humen vanhoja, kauan sitten ongelmallisiksi osoitettuja argumentteja seuraten Hitchens tyyty toteamaan, että ennen vanhaan ihmiset nyt vain olivat herkempiä uskomaan mitä tahansa taikauskoista puutaheinää.

Jokainen evankeliumeja lukenut kuitenkin voi milloin tahansa huomata, että esitetyt ihmeet kuvataan siten, että ne ovat jotain poikkeuksellista myös silminnäkijöille itselleen. Ei kuolleilla ollut tapana herätä silloin sen enempää kuin nytkään, vesi upotti sillä kävelevän niin silloin kuin nykyäänkin, ja vesi muuttui viiniksi vain rypäleen kautta. Väitteet ihmeistä ovat ja olivat yhtä poskettomia niin meille kuin heillekin, ja se käy teksteistä ilmi.

Tehtäväksi jää vain selvittää, onko todistajilla motiivi puhua omiaan tai ovatko muistiinpanot syntyneet mielekkään lyhyen ajan kuluessa tapahtumista ollakseen ajan oloon suhteutettuna uskottavia lähteitä. Fiksu tapa kiistää kristinusko olisi pureutua näihin kysymyksiin, aivan kuten liberaaliteologia on pitkään tehnytkin, mielestäni huonolla menestyksellä. Näihin en tässä yhteydessä ehdi uppoutua, mutta kaikista Hitchensillä on vahva mielipide ja siihen kääntäen verrannollisesti vahvat perustelut. Muun muassa gnostilaiset kirjoitukset ovat kummemmin asiaa pohtimatta samalla viivalla evankeliumien kanssa historiallisena lähdeaineistona. Huoh.

Hitchens lopettaa raamattukritiikkiosuutensa "järkyttävään tosiseikkaan" esittelemällä, kuinka Johanneksen evankeliumin eräs osa ei ole kaikissa varhaisissa käsikirjoituksissa. Seikka jätetään dramaattisesti ilmaan roikkumaan antaen Bart Ehrmanin todeta, että "päätelmä on vääjäämätön: tämä katkelma ei ole alunperin kuulunut evankeliumiin"(s.145). Aivan tosissaan siis tarjoillaan Uuden Testamentin tekstikritiikissä kauan tunnettuja verrattain vähäisiä määriä kaikissa käsikirjoituksissa esiintymättömiä katkelmia joksikin vastaansanomattomaksi todisteeksi, jonka odotetaan pelkkänä mainintana vakuuttavan lukijan! Ehkä tämä menee läpi jossain Raamattuvyöhykkeen pumpulipullossa kasvaneiden nuorten parissa, mutta ei muualla.

Kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan

Kaikki hyvä johtuu "humanismista" ja kaikki paha johtuu "uskonnosta", myös silloin kuin hyvää on tehnyt uskonnollinen henkilö tai kirkko ja pahaa tehnyt ateisti tai ateistinen valtio. Tämä positio on varsin immuuni minkäänlaisille vastaväitteille, kuten lukija huomaa. Se leimaa huvittavuuteen asti kirjan otetta ensimmäiseltä sivulta viimeiselle.

Hitchensin mukaan Martin Luther Kingin hyvän tekemiseen ei vaikuttanut ollenkaan se, että hän oli baptistipastori. Dietrich Bonhoefferin urheuteen natsihallinnon edessä ei vaikuttanut mitenkään se, että hän oli luterilainen pastori (ironisesti korostetaan yhtä virkettä ennen kuin Bonhoefferin ja toisen luterilaisen papin Martin Niemöllerin rohkeutta ylistetään, että natsihallintoa tuskin vastustettiin yhdenkään papin käskystä). Neuvostoliiton julmuudet johtuivat siitä, että tsaarien uskonnollisella Venäjällä oli pitkä perinne kaikenlaisista julmuuksista, joka sitten vain tarttui viattomiin vallankumouksellisiin. (Jostain syystä tämä tartunta joka tapauksessa eskaloitui monta kertaluokkaa pahemmaksi valtiolliseksi terroriksi eikä ateismi pystynyt hillitsemään tai edes vähentämään sitä lyhyen elinaikansa 70 vuoden aikana. Joillekin voisi tulla sen sijaan mieleen kielikuva liekkeihin heitetystä bensasta). Luultavasti Stalinkin imi pahuutensa käymästään ortodoksisesta pappisseminaarista.

Ansioita
Yksi tahaton oivallus tuli vastaan Hitchensiltä. Kirjassa on pätkä, joka voisi olla kuin suoraan Martti Lutherin kynästä, kun hän kuvailee elämäänsä augustinolaisluostarissa ennen "tornikokemustaan" ja armollisen Jumalan löytämistä. Hitchensin pätkän tarkoituksena on toki kuvata, kuinka uskontojen ytimessä on laatia käskyjä, joita on mahdoton noudattaa. Kappale on siinä mielessä paljastava, että se osoittaa keskeisen puutteen kirjoittajan ymmärryksessä. Se olisi ollut korjattavissa vain kuuntelemalla esimerkiksi jotakuta luterilaista teologia tai edes lukemalla Lutheria, jota Hitchens joka tapauksessa muualla lainaa (yhtä asiantuntemattomasti kuin Dawkinskin). Mahdottomista vaatimuksista sanotaan, että (s.247):

Niihin voi vastata vain kahdella tavalla. Ensimmäinen on lihan alituinen ruoskinta ja kuolettaminen ja siihen liittyvä lakkaamaton paini "epäpuhtaiden" ajatusten kanssa, jotka toteutuvat heti kun ne on nimetty tai edes kuviteltu. Sitä seuraavat hysteeriset syyllisyyden tunnustamiset, väärät parannuslupaukset ja muiden langenneiden ja synnintekijöiden äänekkäät tuomitsemiset: hengellinen poliisivaltio. Toinen keino on järjestelmällinen teeskentely. Siinä kielletyille ruoille annetaan jokin muu nimi, lahjoitus uskonnolliselle auktoriteetille ostaa vähän liikkumatilaa, näennäinen oikeaoppisuus tuo lisää aikaa, tai raha voidaan maksaa yhdelle tilille ja maksaa sitten takaisin toiselle tilille - kenties lisättynä pienellä korolla, mikä ei ole koronkiskontaa.

On suorastaan uskomatonta, kuinka tarkasti ~~Luther~~ Hitchens kuvaa, minkälaiseen umpikujaan "lain saarna" johtaa (ja ohimennen sanoen on tarkoituskin johtaa, jotta ihminen ymmärtäisi tarvitsevansa armoa), ja kuinka selvästi hän ohittaa tähän ongelmaan annetun ratkaisun, josta on syntynyt puolet nykyistä kristikuntaa - olkoonkin ettei lain ja evankeliumin oivallus ole joka puolella kirkkaana säilynyt. On surullisen totta, että tämä umpikuja ja sen valtiokirkollinen sovellus alisti pitkään suurimman osan kristikuntaa luoden "hengellisen banaanitasavallan", mutta sitä ei luonnollisestikaan voi yleistää koskemaan koko historiaa, kuten kirjassa tehdään.

Ansioista viimeisenä: kuten Dawkinskin, Hitchenskin esittelee kristittyjen valtiokirkolliset virheet, niin nykyajan kuin menneidenkin aikojen. Niitä ei ole tarpeen kerrata enää, riittää vain toistaa vaatimus kaikille kristityille valtiokirkollisuudesta luopumisesta. Valtiokirkollisuus ruokkii kristillisen teologian loista - liberaaliteologiaa -, antaa helpot aseet kriitikkojen käsiin ja kuohitsee kirkon profeetallisen saarnan enemmistöä mielisteleväksi tylsäksi hymistelyksi. Pidän listan haitoista tässä lyhyenä, sitä voisi jatkaa loputtomiin. Valtiokirkollisuus ampuu kristittyjä ennen pitkää aina jalkaan siitäkin huolimatta, että kristinusko on muokannut kulttuurimme parhaita elementtejä lähtemättömästi. Viimeksimainittu jää Hitchensiltä täysin pimentoon. Ilmeisesti hänkin on nielaissut valistuksen myytit ja sepitelmät kritiikittä (aiheesta on muun muassa David Bentley Hart kirjoittanut).

Millaisesta uskosta "Jumala ei ole suuri" tekee selvää jälkeä?

On kiistämätön tosiasia, että Hitchensin, Dawkinsin ja kumppaneiden sanoma uppoaa kansaan. Myyntiluvut kertovat sen. Lisäksi on paljon sellaista teologisesti naivia kristillistä uskoa, joka on tulosta huonosta opetuksesta ja joka on oiva maalitaulu uusateisteille. Se usko ei arvosta kristillisen kirkon traditiota eikä ole halukas perehtymään dogmihistoriassa ja uskonnonfilosofiassa moneen kertaan pureksittuihin kysymyksiin. Uusateistit tosin muistuttavat tässä suhteessa tätä ilmeistä kohderyhmäänsä, lievin parannuksin.

Esimerkiksi Suomessa helluntailaisuudessa on sen satavuotiseen historiaan nähden pitkä opillisuuden ja samalla uskon älyllisen puolen väheksynnän perinne. Toki toisenlaisiakin äänenpainoja on esiintynyt (esimerkkejä tästä onneksemme nousevasta trendistä ovat helluntailaiset akateemiset teologit, kuten Matti Kankaanniemi ja Veli-Matti Kärkkäinen), mutta iso laiva kääntyy hitaasti. "Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä"-sanonta kertoo karua kieltä siitä, kun äärimmilleen viritetty rationalistinen sanainspiraatio-oppi hajoaa atomeiksi kohdatessaan nykyaikaisen yliopistoeksegetiikan täysin valmistautumattona. Yhtään tilannetta ei auta, jos oppiin kuuluu korostetusti kristityn pyhittyminen paremmaksi ihmiseksi, kuten tuntuu monesti vapaissa suunnissa asianlaita olevan. Annos luterilaista realistista syntikäsitystä tekisi eetvarttia, jolloin kristittyjen lankeemukset eivät tulisi niin yllätyksenä.

Kirkon sisällä pietismissä on Suomessa esimerkiksi Paavo Ruotsalaisen vaikutuksesta monesti kartettu uskon "philosophointia". Herännäisyys on muuttunut 1800-luvulta moneen kertaan, mutta tämä perusvire on jokseenkin säilynyt, niiin hyvässä kuin pahassa. Ellei nykyajan citykörttiläisyys olisi paennut korkealle fideismin ja apofatian vuorille normaalin kielen tavoittamattomiin, se sortuisi kuin korttitalo.

Aikoinaan 60-70-luvuilla viidesläisyydestä irtosi moni teologi Helsingin yliopiston eksegetiikan luentojen seurauksena. Nämä kriisit on herätysliikkeissä kuitenkin jo pitkälti ohitettu, osumat vastaanotettu ja läksyt luettu.

On toisaalta ehkä hyvä, että lapsellisen yksiarvoinen inspiraatio-oppi romuttuu edes uusateismin kehnojen perustelujen edessä, olkoonkin että rutto on silloin parannettu koleralla. Vielä parempi silti olisi perehtyä eksegetiikkaan, jossa on edelleen mahdollista uskoa inspiraatioon - sanotaan vaikka tuolla kuluneella ja monimerkityksellisellä tavalla jopa sanainspiraatioon - ja silti ottaa vastaan akateeminen tutkimus, joka sekin on toki edelleen osin kyseenalaistamattoman naturalistisen ennakko-olettamuksen pauloissa. En väitä olevani asiantuntija eksegetiikassa, mutta esimerkiksi Suomen Teologinen Instituutti tarjoaa seuraa konservatiivisesti ajatteleville teologeille ottaen samalla akateemiset kysymykset vakavasti.

Tarkennuksena totean, että "lapsen uskolla" on tietty paikkansa kristillisessä seurakunnassa. Kenenkään ei tarvitse perehtyä skolastisen teologian jumalatodistuksiin, abduktiivisen päättelyyn, bayesilaiseen ajatteluun, Gödelin ontologiseen jumalatodistukseen, induktiivisiin argumentteihin, historiallis-kriittiseen metodiin, muotohistorialliseen koulukuntaan tai bultmannilaisuuteen ollakseen kristitty. Mutta kun "lapsen uskosta" tulee opillinen ihanne - vaikka vain piilevästi - ollaan hakoteillä.

Lopuksi

Hitchensin kirja on ajanhukkaa - vaikkakin ihan viihdyttävästi kirjoitettua sellaista - , kuten vaikuttavat olevan kaikki uusateismin airueiden teokset. Niiden kirjoittajat esiintyvät mielellään akateemisen maailman vaikuttajina ja kirjoittavat oman asiantuntemuksensa ulkopuolisista asioista suurella itsevarmuudella, kuitenkaan tuskin satunnaista nettikirjoittelijaa suuremmalla asiantuntemuksella.

Maailmassa on ollut ja on paljon vakavastiotettaviakin ateistisia ajattelijoita (esimerkiksi J.L. Mackie, Quentin Smith, Thomas Nagel), joita kannattaisi niin kristittyjen kuin ateistienkin mieluummin lukea tällaisen naturalistisen kioskikirjallisuuden sijaan. Kristittyjen tulisi unohtaa joutava roska, kuten Left Behind-sarja. Ateistit, unohtakaa Hitchens ja kumppanit ja alkakaa lukea asiallisia kirjoja, mieluummin uskonnonfilosofian huippuja.

PS. Tässä kuussa kristitty filosofian professori William Lane Craig kiertää Englantia väittelemässä eturivin ateistien kanssa. Hän on julkaissut avoimen kutsun Richard Dawkinsille tulla puolustamaan kirjansa Jumalharha väitteitä kritiikkiä vastaan. Dawkins on puolestaan julkisesti kieltäytynyt väittelystä, mikä luonnollisesti on ollut mitä mainiointa mainosta Lane Craigin kiertueelle, jota odotetun väittelyn bussikampanja lempeän naljailevasti mainostaa.

Blogi tauolle, vol.2

2011-08-03T15:15:00.000+03:00

Jään Snafmanin kirjoittelusta määräämättömän pitkälle tauolle. Syynä on, että minun pitää harkita uudelleen blogin toteutustapaa, liikenteen lisäämistä, kirjoitustahtia ja jopa uudenlaisen sivuston avaamista. Mahdollisesti kyseeseen voisi myös tulla tiimibloggaaminen, jos sopivia ihmisiä sattuisi tupsahtamaan jostakin havaintoreseptorieni piiriin. Edelleen on tarkoitus liikkua tieteenhistorian, -filosofian ja kristillisen teologian leikkauspisteen ympärillä.

En ole unohtanut myöskään joidenkin ystävieni ja kommentoijien ehdotuksia potentiaalisista blogikirjoituksista: joskus tulevaisuudessa on tarkoitus lukea Christopher Hitchensin Jumala ei ole suuri ja Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat ja kirjoittaa niistä jotain.

Seuraavat puoli vuotta aion kuitenkin panostaa ennen kaikkea ns. passiivisten tulojen synnyttämiseen firmani kautta, jotta aikaa vapautuisi johonkin muuhunkin kuin työn tekemiseen. Voit lukea tästä projektista lisää Knowmanin blogista.

Hyvää elämää kaikille seuraavaan kertaan saakka!

Jokainen uusi luonnonlaki on aihetodiste kristinuskon puolesta

2011-07-29T00:44:00.002+03:00

Kolmessa viimeisessä blogikirjoituksessani referoin professori Peter Harrisonin artikkelia "Original Sin and the Problem of Knowledge in Early Modern Europe".

Kirjoitukset ovat hautuneet pitkään, mutta liikkeelle ne sai viimein nimimerkki Tiedemiehen näkemys tuolla "kreationismin" eri lajeista sellaisina kuin hän niitä katsoo:

Kreationismia on laskutavasta riippuen kahden- tai kolmenlaista. Ensimmäinen esittää, että on tapahtunut luominen, jossa luotiin jonkinlainen energiasoppa, josta sitten kehittyi kaikenlaista. Toinen esittää, että maailma luotiin osapuilleen sellaisena kuin se on nyt. Näiden välissä on vielä välimuoto "älykäs suunnittelu", joka viittaa siihen, että ensin luotiin energiasoppa, ja sitten siinä välissä joku vähän tohtoroi prosessia, koska pelkät luonnonlait eivät riittäneet.

Netti on täynnä kiistelyä kahdesta jälkimmäisestä, enkä niihin aio tässä kohden puuttua. Uutta minulle on ensimmäisenä luetellun luomisuskomuksen niputtaminen yhteen termin "kreationismi" kanssa. Tämä on sivuasia, mutta pidän rinnastusta huolimattomana sanavalintana tai tarkoituksellisen pejorativoivana yrityksenä yhdistää huonossa maineessa olevaan käsitteeseen ylimääräisiä, oman vakaumuksen vastaisia näkemyksiä. Okei, etymologisesti asia on periaatteessa neutraali (lat. creatio=luomus), mutta kaikkihan te tiedätte, miten asia on.

Mitä Tiedemies sitten sanoo tuosta ensimmäisestä "kreationismistaan" on varsin mielenkiintoista, vaikkakin virheellistä ja yleistä:

Ensimmäinen käsityksistä ei toisaalta ole edes virheellinen, se on vain merkityksetön, so. siihen voi uskoa tai olla uskomatta ilman, että se vaikuttaa mitenkään oikeastaan minkään tosiasian tulkintaan.

Tämän pyrin kumoamaan selostamalla Harrisonin artikkelia. Harrison on nähdäkseni osoittanut varsin vakuuttavasti, että näin ei voi väittää enää itsestäänselvyytenä eikä koskaan ole voinutkaan. Kristillisen luomis-, lankeemus-, ja lunastususkon vaikutuksesta luonnontieteeseen on olemassa historiallista evidenssiä, jonka mukaan tieteelllisen vallankumouksen nimekkäimmät katalysaattorit itse sanovat mainitun uskon ohjanneen tutkimuskysymysten asettelua (voiko luonto olla ihmiselle ymmärrettävä, voiko havaintoihin luottaa) sekä tulosten tulkintaa. Luomis-, lankeemus- ja lunastususko on sekä edeltänyt joitakin tieteelllisen vallankumouksen olennaisimpia löytöjä, että löytöjen tekijöiden mielestä niistä vahvistunut.

Tähän voi väittää vastaan. Seuraavassa muutamia vastaväitteitä ja niihin vastauksia.

Kokeellisissa menetelmissä ei sinänsä ole mitään erityisen kristillistä, joka erottaisi ne naturalistisista menetelmistä.

Tavallaan ei olekaan, mutta tämä on oikeastaan väärä kysymyksenasettelu. Oikea kysymys on: mitä erilaista ja erityistä on sellaisissa naturalistisissa menetelmissä, jotka perusteissaan poikkeavat niistä luonnontieteen tekemisen peruspilareista, jotka kristillisen luomis- lankeemus,- ja lunastususkon vaikutuksesta on valettu?

Onnekas sattuma. Yhtä hyvin materialistit tai muut olisi voineet tehdä samat löydöt.

Totta kai. Mutta kun eivät tehneet, vaikka resurssit antiikin materialistifilosofeilla(kin) olivat suunnilleen samat. Vastoin yleistä edistysluuloa väitän, että kehitys ei ole aina kehittynyt ja että kansainvaellusten jälkeinen Eurooppa oli monin tavoin alemmalla sivistyksen tasolla kuin antiikin korkeakulttuurit.

Totta on, että luontoa tutkimalla, havaintoja järjestelemällä ja intuitiivisia oivalluksia tekemällä tiede edistyy, eikä tässä ole ensi silmäyksellä mitään, mitä ei ateistikin voisi keksiä. Olennainen ero kuitenkin on, että aikana, jolloin oli vain hämärä aavistus siitä, oliko luonnossa merkittävää järjestystä vai ei, kristinusko ikään kuin seuloi mahdollisten asiaintilojen valikoimaa, otti riskin ja väitti todellisuuden luonteesta jotain. Paljas ateismi ei väitä mitään, vaan ainoastaan kieltää (a-theos). Intian viisaat taasen ovat aina vetäytyneet oman järkensä linnoitukseen ja jättäneet reaalimaailman muille. Kiinan filosofiat kaikessa käytännöllisyydessään eivät tehneet linkkiä abstraktin ja konkreettisen välille. Muslimit hyödynsivät antiikin löytöjä lyhyen historiallisen henkäyksen verran, kunnes sharian soveltaminen tuli kiinnostavammaksi. Kristityt yhdistivät järjen ja luonnon.

Historia ei todista mitään erityisesti kristinuskon puolesta, vaan teismin yleensä.

Se todistaa tässä kysymyksessä nimenomaan kristinuskon puolesta. Muslimeilla keskiajalla oli samat antiikin lähteet ja suurelta osin vanhan Bysantin resurssit ja rikkaudet käytössään, mutta heidän luonnontieteen kulta-aikansa haipui pois parissa vuosisadassa islamilaisen ortodoksian tieltä. Reformaation kirkkojen ortodoksian vuosisata sen sijaan on keskellä tieteellisen vallankumouksen ajanjaksoa.

Kaikki luonnontieteen peruspalaset olivat jo olemassa, eikä uudella ajalla keksitty oikeastaan mitään uutta. Silloin vain koottiin palaset yhdeksi palapeliksi.

Kyllä ja ei. Toki voidaan sanoa, että oppiminen on vain vanhojen asioiden uudelleenjärjestelyä. Toki luonnontieteen perusta on valettu jo antiikin Jooniassa ja ajatuksen kehitystä on tapahtunut historian kuluessa koko ajan. Mutta mikään muu aikakausi ennen uuden ajan alkua ihmiskunnan historiassa ei ole nähnyt samanlaista luonnonlakien löytämisen tulvaa. Tämä huutaa ajallisesti samanaikaista merkittävää historiallista selitystä, ja väitän, että se selitys on uskonpuhdistuksen teologia ja protestanttisten kirkkojen synty ja vaikutus.

Mitä sitten? Ei tämä ole mikään knock-down-argumentti, joka vakuuttaa kaikki rationaalisesti ajattelevat ihmiset.

Ei niin, eikä se yritäkään olla. Tosin jostain Humen ja Kantin ajoista asti sellaisia argumentteja länsimaisessa ajattelussa tuskin on ollut enää olemassakaan. Sen sijaan kyseinen historiallinen evidenssi voi toimia osana induktiivista argumenttia kristillisen teismin puolesta. Tämä probabilistinen areena on se kenttä, jolla nykyisin pelataan. Mitataan näkemysten selitysvoimaa, eikä haeta mitään kauan sitten kadotettua absoluuttista foundationalistista tietoteoreettista pohjaa.

Siinä tapauksessa Thaleen ja Leukippoksen löydöt antiikissa vastaavan logiikan mukaan ovat aihetodisteita materialismin puolesta.

Olisivat, jos ideana olisi väittää, että kaikki ateistien/kristittyjen/hindujen/muslimien tekemät luonnontieteelliset keksinnöt kasaavat todistusaineistoa kunkin vakamuksen puolesta kyseisen vakaumuksen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ole ideana. Ideana on kysyä, miksi perustavia tietoteoreettisia kysymyksiä on ylipäänsä esitetty, miten niihin on vastattu ja ovatko tietoteoreettisten olettamusten pohjalta tehdyt kokeet vahvistaneet vai heikentäneet noita olettamuksia. Jos joku tekee samanlaisen analyysin antiikin materialistien tietoteoriasta ja osoittaa, että heidän materialisminsa jostain syystä postuloi jotain ja postulaatti on johtanut jonkin onnistuneen kokeen tekemiseen, niin sitten hänellä on siinä aihetodiste. Tehkää pois, minulla ei ole nyt aikaa.

Siksi jokainen uusi luonnonlaki on aihetodiste kristinuskon puolesta.

Keksitkö vastaväitteen? Anna kuulua kommenttiboksissa!

Rationalismi vai empirismi?

2011-06-07T23:57:00.003+03:00

Jatkoa kahdelle edelliselle artikkelille.

Skolastikot, Tuomas Akvinolainen etunenässä, olivat Harrisonin mukaan enemmän tai vähemmän sitä mieltä, että järki oli selvinnyt lankeemuksesta vähin vaurioin ja oli siksi empiirisiä kokeita paljon tärkeämpi työkalu luonnontieteessä. Järjen verrattaisen turmeltumattomuuden vuoksi Aristoteleen filosofiakin hyväksyttiin melko kakistelematta kumppaniksi teologian rinnalle - kriitikkojen mukaan jopa sen lähtökohdaksi. Luther ja Calvin ajattelivat järjen roolista tunnetusti aivan toisin. Skolastinen perinne voi kuitenkin paksusti mantereella siellä, missä reformaation jalansija oli heikompi:

"Descartes thus follows Thomas in holding that human proneness to error is a consequence of the privation of supernatural powers, rather than the active corruption of the natural powers of reason."

Samaan aikaan kun Descartes'n kiltisti sanottuna megalomaaninen ohjelma oli selittää "ei vain yhtä ilmiötä, vaan ne kaikki", protestanttiset luonnonfilosofit ajattelivat hiukan toisin: luonto kun saattoi olla luotu erilaiseksi kuin ihmisen järki olettaa ja siksi luontoa pitää tutkia sen omilla ehdoilla. Protestanttien ajatukset kohtasivat värikästä ja ponnekasta kritiikkiä, mikä oli varsin luonnollista aikana, jolloin empiiristen kokeiden musertava todistusaineisto ei ollut vielä läpäissyt kulttuurillista alitajuntaa toisin kuin meidän aikanamme:

"Controversialist Thomas White thus accused Glanvill, along with the empiricist Pierre Gassendi, of having sought to “tear Science it self out of the hands of the Learned, and throw it into the dirt of Probability.""

Harrison vyöryttää vielä lainauksia muun muassa Francis Baconilta, Blaise Pascalilta ja Philipp Melanchtonilta, mutta hyppään olennaisimpiin kohtiin. Lähtötilanne oli siis, että suhteessa konkreettisten kokeiden tekemiseen, empiristit olivat altavastaajan asemassa ja heillä oli todistustaakka menetelmiensä ja näkemystensä toimivuuden suhteen.

Sir Francis Bacon oli yksi tieteenfilosofinen pääarkkitehti tieteellisen vallankumouksen aikana. Häneltä on peräisin selkeimmin ajatus, että ihmisen langenneen tilan korjaamiseksi tuli alkaa tehdä ennen kaikkea kokeita, jotka ajan mittaa kasautuneina korjaisivat myös ihmisen langenneen järjen vaurioita. "Kokeellinen filosofia" toimisi siten, että

"by giving the mind another tincture, and introducing a sounder habit, which by degrees will at last absolutely repel all the little malignancies, and setle in it a strong and manly temperament, that will master, and cast out idle dotages, and effeminate Fears."

Baconin visio oli toki yltiöoptimistinen, ainakin mitä tulee sen vaikutukseen ihmisen moraaliseen tilaan, mutta tuskin hänkään aavisti silti sitä tiedon määrää, jonka se tulisi synnyttämään. Bacon ja muut uuden ajan alun empiristit olivat avainasemassa lopettamassa aristotelisen filosofian hallintaa luonnontieteessä ja synnyttämässä aivan uutta ajattelutapaa:

"the conviction that the nature was fallen and uncooperative, and the acknowledgment of deficiencies of human sensory and intellectual faculties—helped bring to an end the common sense philosophy of Aristotle."

Seuraavan tärkeyttä ei voi myöskään liikaa painottaa:

"It is also significant that the move to adopt more literal readings of the Fall and the appearance of more pessimistic views about human cognitive powers were historically prior to the development of the empirical methods of the early modern natural philosophers."

Uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa ja uuden ajan alussa luonnontieteeseen ilmestyy siis täysin uusi lähestymistapa ja tekemisen motivaatio. Empiirisillä kokeilla nähdään nyt ensimmäistä kertaa järisyttävän suuri merkitys ihmisen tietämyksen lisäämisessä: on suorastaan hengellinen velvollisuus kääriä hihat ja sotkea antiikin ajan auktoriteettien toogat öljyyn, pölyyn ja multaan. On pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja suostua siihen, että kokeet paljastavat tekijälleen luonnon ominaisuudet vain tuskallisen hitaasti. On pakko vaihtaa paradigmaa, on pakko alistua "jumalalliselle voluntarismille" ja myöntää, että maailmankaikkeuden lait voivat Kaikkivaltiaan vapaasti luomina olla täysin erilaiset kuin on ihminen aiemmin ajatellut niiden välttämättä olevan.

On siis diagnosoitu epistemologinen tauti: lankeemus. Mitä siihen lähdettiin kehittämään lääkkeeksi, oli kokeellinen luonnontiede:

"The legitimacy of the new methods (empiiriset kokeet, mittausvälineet) of investigation, in short, relied at least in part on the extent to which they were thought to counter those erroneous tendencies of the human mind which were the baleful consequences of Adam’s Fall."

Ja tällä tiellä ollaan edelleen. Rationalismi luonnontieteessä sai väistyä, kun kokeellisen aineiston kasautuva todistusvoima vähitellen syrjäytti sen.

PS. Jännänä sivujuonteena Harrison tarjoilee vielä aikoinaan laajalle levinneen (esimerkkeinä Descartes, Nicolas Malebranche, Walter Charleton) ajatuksen, että tiedon hankinta on itse asiassa oleellisesti kytköksissä ihmisen luonteen hengellisen ja moraalisen kasvattamisen kanssa. Seuraavan kerran voitkin esittää opettajallesi tieteenfilosofisen kysymyksen:

"Herra professori, kuinka olette tiedostanut helmasyntienne vaikutuksen tutkimukselliseen esiymmärrykseenne?"

Saas nähdä, heruisko apurahaa tämän jälkeen.

Tieteellinen vallankumous ja perisynti

2011-06-04T12:25:00.003+03:00

Jatkoa edelliselle kirjoitukselle.

Peter Harrison on Oxfordin yliopiston professori, joka on perehtynyt erityisesti uuden ajan (n. 1500-1700-l.) tieteenfilosofiseen keskusteluun. Hän on muun muassa toimittanut kirjan "The Cambridge Companion to Science and Religion", johon haluaisin varata joskus lukuaikaa. Sillä välin olen kuitenkin lukaissut netistä pikaisempia miehen artikkeleita, kuten "Original Sin and the Problem of Knowledge in Early Modern Europe". Se on kiehtova. Harrison aloittaa:

"...little attention has been paid to the manner in which early-modern views of the nature of the original fall from knowledge directly informed the methods of the new sciences, determined the scope of their enquiry, and provided ammunition for use against traditional learning"

ja jatkaa:

"In this paper I shall suggest that the biblical narrative of the Fall played a far more direct role in the development of early modern knowledge—both in England and on the Continent—than has often been assumed, and that competing strategies for the advancement of knowledge in the seventeenth century were closely related to different assessments of the Fall and of its impact upon the human mind."

1500-ja 1600-luvuilla luonnonfilosofit olivat erittäin yksimielisiä siitä, että Aadamilla oli ollut prelapsaarisessa tilassaan suorastaan sanakirjamainen tieto häntä ympäröivästä luomakunnasta. Esimerkiksi Robert South kirjoittaa:

"He came into the world a philosopher, which sufficiently appeared by his writing the nature of things upon their names: he could view essences in themselves, and read forms with the comment of their respective properties; he could see consequents yet dormant in their principles, and effects yet unborn in their causes; his understanding could almost pierce into future contingents, his conjectures improving even to prophecy, or the certainties of prediction; till his fall it was ignorant of nothing but of sin."

Southin teksti on toki ajan oloonkin riemukasta tykitystä, mutta ensimmäisellä ihmisellä katsottiin joka tapauksessa olleen älylliset kyvyt, joiden rinnalla villeimmätkin extended mind-visiot kalpenevat. Jotain kuitenkin oli tapahtunut. Se oli syntiinlankeemus, jonka seurauksena myös ihmisen tiedonhankintakyvyt, aistit ja järjelliset ominaisuudet olivat oleellisesti vaurioituneet - puhumattakaan nyt moraalisesta toiminnasta. Aistien toimintaa haluttiin toistettavilla kokeilla ja mittausvälineillä tuoda takaisin kohti lankeemusta edeltävää tilaa:

"For Glanvill and other fellows of the Royal Society instruments and experiments were called for in order to “strengthen and rectify” the operations of the senses which had become “deceitful and fallacious” as a consequence of the Fall."

Esiintyi toki painotuseroja, mitkä kyvyt erityisesti olivat lankeemuksen lamauttamia, mutta protestanttisessa maailmassa yleisesti katsottiin, että juuri ihmisen sielulliset kyvyt olivat huomattavan vinoutuneet. Tässä erottiin tietoisesti ja kirkkaasti keskiajan skolastisesta perinteestä, mikä on seuraavassa blogauksessa käsittelyssä.

"The most common view, however, was that Adam’s knowledge of nature had been made possible through the maintenance of the proper hierarchical relations amongst the various faculties of the mind—the will, reason, and imagination — and of the mind-body relation — the passions and the senses."

Toinen aspekti on raamatuntulkinnan muuttuminen. Keskiaika oli eräässä mielessä "liberaalia", kun suosiossa oli Raamatun allegorinen tulkintatapa. Uskonpuhdistus sen sijaan toi mukanaan kirjaimellisen lukutavan uudelleenvirkoamisen. Molemmat tavat ovat toki olleet käytössä kristinuskon alusta asti.

"In addition, Renaissance humanism and Reformation biblicism had combined to bring a renewed emphasis on the literal or historical sense of the biblical text. As a consequence, the narrative of the Fall was widely viewed not as an allegorical tale but a historical truth of enduring significance."

(Kukaan ei tainnut varoittaa 1600-luvun tiedemiehiä katsomuksellisten tekijöiden turmiollisesta vaikutuksesta neutraaliin ja objektiiviseen tieteeseen? Aijai, ties missä edistyksen portailla nyt jo mentäisiinkään.)

Harrison luettelee muutamia esimerkkejä eturivin luonnontieteilijöistä, joihin edellä mainittu lankeemuskäsitys oli vaikuttanut. Robert Hooke (Hooken lain keksijä) kirjoittaa:

“every man, both from a deriv’d corruption, innate and born with him, and from his breeding and converse with men, is very subject to slip into all sorts of errors…. These being the dangers in the process of humane Reason, the remedies of them all can only proceed from the real, the mechanical, the experimental Philosophy.”

Hooke ei ollut lajissaan ainoa. Isaac Newton kirjoitti enemmän teologisia opuksia* kuin luonnontieteellisiä (ja rajaa on vaikea vetää), Kepler oli luterilainen pastori ja niin edelleen. Näistä voisi tehdä pitkän listan, mutta se ei ole tämän kirjoituksen fokus. Loppujen lopuksi tiedemiehen henkilökohtainen hurskaus on sivuseikka sen rinnalla, mistä hänen tietoteoreettiset käsityksensä ovat peräisin (vaikka itse asiassa Harrison kaivaa mielenkiintoisen näkökulman tähänkin 1600-luvun neroilta!). Seuraavassa kirjoituksessani paneudun vielä rationalismin ja empirismin eroihin ajan luonnontieteellisen keskustelun yhteydessä.

*Joista ohimennen sanoen on kiistelty paljon. Yleinen käsitys on, että hän käytännössä kielsi kolminaisuuden ajautuen areiolaisuuteen. Toisaalta on huomautettu, että kriitikot ovat saattaneet ymmärtää Newtonin ajatukset väärin, ja että hänen triniteettioppinsa olisi pikemminkin lähempänä idän kirkon näkemystä. En ole asiantuntija tässä asiassa, mutta ilmeisesti Newton itsekin tiedosti näkemystensä poikkeavuuden ja siksi salaili kirjoituksiaan. Muistan lukeneeni, että Newtonin hereettisiksi väitetyt näkemykset ilmestyivät hänen kirjoituksiinsa vasta Principian kirjoittamisen jälkeen. Yllättikö hänet kenties pieni hybris, kun tajusi tehneensä historiaa?

Tieteen kaksi tarinaa

2011-06-04T00:18:00.003+03:00

Tieteellinen vallankumous tapahtui ennen kaikkea 1500-1700-luvulla. Tuolloin uskonnon vaikutus väheni Euroopassa kun Valistuksen aamunkoi alkoi orastavasti pilkistää kirkon, inkvisition, paavin ja hänen kuuriansa punaisten helmojen takaa ja puhkesi kukkaansa loistokkaasti viimeistään Ranskan vallankumouksessa, jolloin sivistynyt maailma syntyi. Laplacen kaltaiset nerokkaat tiedemiehet vihdoin julkisesti uskalsivat lausua ääneen keisarille ajatuksensa Jumalan roolista luonnontieteessä ja matematiikassa:

"En ole tarvinnut sitä oletusta."

Sekulaari tiede siis vuosisatojen mittaan vähitellen vastustamattomasti purkautui uskonnollisen sumutuksen ja taikauskon takaa ja aukaisi meille tien todelliseen gnoosikseen. Tätä tietä me yhä edelleen kuljemme voitokkaasti.

Tämä on se tarina, joka meille modernin aikakauden perillisille on talletettu luihin ja ytimiin. Ja tarinathan meille postmodernismin lapsille kelpaavat. Vaikka ne olisivat parhaimmillaankin vain hurskaan mielikuvituksen tuotetta.

On näet virheellinen ja valitettavan yleinen näkemys, että uuden ajan alussa uskonnon vaikutus kulttuuriin väheni Euroopassa ja siksi luonnontiede sai kukoistaa. Asia on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Valistuksen vuosisadalla Ranskassa sekularismi sai jalansijaa, mutta sellaisen historiallisen pikku detaljin kuin uskonpuhdistuksen läpikäyneissä maissa (Skandinavia, Englanti, Skotlanti, Sveitsi, Hollanti, Saksa, muita alueita Keski-Euroopasta) kristinuskon merkitys päinvastoin kasvoi ainakin liberaaliteologian syntyyn asti, koska reformaation ohjelmaan kuului olennaisesti kansan opettaminen lukemaan. Ja mikäpä muu kirja ensin kansan kielelle käännettiinkään kuin Raamattu, aivan kuten tänäkin päivänä mitä tahansa uutta kirjakieltä luodessa (pikanttina lisänä virsikirjoja, katekismuksia ja hartauskirjoja)? Lisäksi näissä maissa alettiin Raamattua lukemaan keskiajalla suositumman allegorisen lukutavan rinnalla ja jopa sen sijaan kirjaimellisemmin (maalaan nyt leveällä pensselillä rikkaat teologiset yksityiskohdat piiloon).

Kuulostaako tämä kovin sekulaarilta?

Laplacelta - tuolta nerokkaalta teologian ylioppilaalta - on toki säilynyt edellä mainittu letkautus Napoleonille. Mutta yhdellä ranskalaisella matemaatikolla ja Galilein inkvisitiotuomiolla ei voi maalata näkymättömiin heitä edeltäneitä ja seuranneita luonnontieteilijöitä, jotka ratkaisevasti vaikuttivat kokeellisen luonnontieteen läpimurtoon.

Pienikin perehtyminen esimerkiksi Englannin 1600-luvun tieteenfilosofiseen keskusteluun paljastaa, että luonnontieteilijät ja filosofit (Bacon, Hooke etc.) käyttivät keskustellessaan metodiensa oikeutuksesta argumenttiensa perusteluina täysin häpeilemättä läpeensä teologisia näkemyksiä, jopa suoria raamatunjakeita. He eivät käyttäneet niitä muodon vuoksi, vaan ajattelivat niiden todella sisältävän tosia väitteitä, joista voidaan johtaa - ja johdettiin - luonnontieteellisiä periaatteita, joita me edelleen käytämme. Kun näitä herroja luin ensimmäistä kertaa, jopa kaltaiseni tunnustavan kristityn korvia punotti: eihän näin vaan saa ajatella. Mutta näköjään ajateltiin.

On esitetty, että kristillisellä Euroopalla uuden ajan alussa, muslimeilla keskiajalla ja antiikin Kreikan myöhäisillä filosofeilla (myös niillä materialisteilla) oli noin suunnilleen samat henkiset ja aineelliset resurssit käytössään. Silti vain yhdessä näistä syntyi empiirisen luonnontieteen läpimurto. Tärkeää on sana empiirinen, sillä matemaatikkoja ovat kaikki kulttuurit aina olleet pullollaan. He ovat liukuhihnatavaraa, joita saa kuin maitoa kaupan hyllyltä. Laboratoriossa ja kenttätyössä viihtyvät ja samaan aikaan visionääriset insinörtit sen sijaan ovat harvinaista herkkua maailmanhistoriassa. Miksi näin kävi Euroopassa ja juuri silloin? Yritän etsiä yhtä vastausta parissa seuraavassa blogauksessa. Pysy kanavalla.

Filosofien joukkoryntäys kristityiksi

2011-05-30T09:58:00.004+03:00

No ehkä snadisti liioittelen otsikossa. Mutta Amerikassa ammattifilosofien parissa vuosikymmeniä jatkunut suuri kiinnostus* älyllisesti vakavastiotettavaa teismiä kohtaan rantautuu pikkuhiljaa tännekin. Ohessa Tuomas Nevanlinnan haastattelusta pätkä:

"Hänet sai kiinnostumaan havainto, että kristinusko poikkesi syntyessään täysin aikansa juutalaisuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta. Nevanlinna kuvaakin ajatuksia ihmiseksi syntyneestä jumalasta ja ruumiiden ylösnousemuksesta oman aikansa skandaaleiksi."

σκάνδαλον se oli, ja on edelleen. Tarvitaan filosofi kertomaan eksegeeteille ja parille piispalle, ettei neitseestäsyntyminen ollut lainaa kreikkalaisesta pakanuudesta, ylösnousemuksesta puhumattakaan.

*Tapio Puolimatkan hiha-arvion mukaan ehkä 75% amerikkalaisista filosofian professoreista on teistejä ja heistä merkittävä osa kristittyjä. It wasn't always like that, you know, sanoisi englantilainen libertaristinen ateistini.

PS. Kuten kommenteista selviää, joko muistan Puolimatkan arvion väärin, hänen arvionsa oli väärä tai saatan olla kuitenkin oikeassa (ennen luulin olevani prosenttiosuuden suhteen hyvin todennäköisesti oikeassa, nyt se on enää vain hiukkasen mahdollista). Joka tapauksessa erään kyselyn mukaan alaraja teistien osuudelle lienee vähintään siinä 15-20% tuntumassa.

Rahanarvoiset uudistukset Amazon, AdSense ja InfoBarrel

2011-04-30T23:52:00.003+03:00

Vietin isyysvapaan juuri, ja elämä rupeaa palailemaan uomiinsa ja eiköhän vähitellen julkaiseminen myös täällä. Muutamia muutoksia tein blogiin isyys"lomani" aikana, joiden tarkoituksena on suoraan ja rehellisesti sanottuna ansaita rahaa harrastuksellani. Kokeillaan, miten tämä sujuu.

AdSense

Otin käyttöön Googlen AdSense-ominaisuuden blogissani. Se tarkoittaa, että kahdessa paikassa blogia näkyy mainoksia, joita klikkaamalla tililleni ropisee rahaa kuin mannaa taivaalta. Tulvii ovista ja ikkunoista.

Tiedostan, että roiskimalla blogin täyteen mainoksia pilaa helposti koko sivun visuaalisen ilmeen ja antaa lukijoille kuvan rahanahneudesta. Pyrin välttämään tämän sijoittamalla mainospaikat sellaisiin kohtiin, joissa ne toisaalta tulevat luontevasti vastaan, mutta josta ne toisaalta on helppo halutessaan sivuuttaa. (Etsipä paikat huviksesi! ;) ). Toisaalta, jos lukija pitää itse blogin sisällöstä, niin mikäpä olisi parempi tapa tukea asiaa, kuin napsauttaa niitä mainoslinkkejä, jotka - aidosti - sattuvat houkuttamaan.

Amazon Associates

Toinen pulikka on nettikauppa Amazonin Associates-ohjelma. Idea on, että tarjoan linkin johonkin kirjaan, jonka olen lukenut tai muuten tiedän laadukkaaksi ja siten hyväksi kirjahyllyhankinnaksi. Jos joku sen tuon linkin kautta ostaa, saan provision. (Yritin etsiä suomalaisista verkkokirjakauposta samankaltaista palvelua, mutten löytänyt.) En missään nimessä promoa tuotteita ainoastaan provikoiden toivossa, vaan kun niin teen, takana on aito suositus: tämä kannattaa lukea.

Tämä pälkähti päähäni, kun Google Analytics paljasti, että suuri osa hakukoneen kautta tulevasta liikenteestä blogiini tulee "Maailmankirjalllisuuden klassikot"-nimisen kirjoitukseni vuoksi. Aikoinaan, kun kirjoitusta tein, nimesin sen mitään hakukoneoptimoinnista vielä tietämättä osuvasti, näköjään. Muutin itse tekstiä siten, että lisäsin muuten samana säilyneeseen listaan linkit Amazoniin tai vaihtoehtoisesti ilmaisiin sähkökirjoihin. Lainaus itse jutusta:

Kuten vakiolukijat huomaavat, olen päivittänyt artikkelia hieman. Tein listan osaksi nyt tekstinä, johon lisäsin linkit Amazoniin. Jos haluat ostaa jonkin kirjan sitä kautta, niin oheisten linkkien kautta provikat tulevat minulle (hinta on joka tapauksessa ostajalle sama). Eli jos sinusta on kiva juttu, että blogini on olemassa ja haluat sitä tukea, you know what to do. Kyseiset klassikot toki tulisivat olla kaiken kansan luettavissa mahdollisimman helposti, joten olen mahdollisuuksien mukaan lisännyt kaupallisen vaihtoehdon perään linkin ilmaiseen sähköiseen kirjaan (yleensäProject Gutenbergiin, New Adventiin tai Christian Classics Ethereal Libraryyn).

InfoBarrel

Kun vauhtiin pääsee, niin näitähän riittää. Siispä vielä yksi passiivisen tulon mahdollinen muoto: InfoBarrel. Kyseessä on yksi netin monista artikkelipalveluista, jotka tarjoavat pöytälaatikkokynäilijöille mahdollisuuden tienata taskurahaa (IB:ssä joku hirmurustaaja nostaa kuulemma tonnin kuukausitiliä). Törmäsin palvelun suositukseen Pat Flynnin Smart Passive Income Blogissa, joka tuli eteeni puolestaan kaverini Juhanin blogin jostain jutusta. Otin ja englanninsin yhden olennaisimmista kirjoituksistani, perustin profiilin InfoBarreliin, ja kytkin AdSense-tilini siihen*. Voit käydä lukemassa kirjoitukseni Why Science Emerged in Europe 1500 Years "Too Late" linkkiä klikkaamalla. Infobarrelissa voisi kai pitää vaikka blogia eli kirjoittaa paljon artikkeleita, jos jaksaisi säännöllisesti kirjoitella englanniksi. Etu olisi siinä, että oma kirjoitus voi päästä nostona hyvinkin korkeille katsojalukemille. Paljon suuremmille kuin mikään suomenkielinen blogi.

Kuvat pois

Koska nyt potentiaalisesti tienaan rahaa blogillani, en saa käyttää ilman muuta sellaista kuvamateriaalia, joka aikaisemmin oli tekijänoikeudellisesti laillista non-profit-käytössä. Siksi olen poistellut kuvia niistä jutuista, joissa muistan niitä käyttäneeni. Jos jossain on jäänyt joku kuva esiin, saa kommenttiosiossa kurmottaa huonoa tarkkaavaisuuttani.

Sellaista. Jälkikirjoituksena totean vielä, että jos et ole merkannut itseäsi "lukijaksi" ja haluaisit sen tehdä, niin blogin oikeassa laidassa on palikka, jolla voit sen tehdä. Google arvostaa hakukoneissa blogeja, joilla on paljon lukijoita, joita kommentoidaan paljon, joita tilataan Google Readeriin paljon, joissa on paljon sivulatauksia, joihin linkataan paljon muualta ja niin edelleen. Blogin luettuus ja ennen kaikkea kommenttiosuuden aktiivisuus puolestaan motivoi itseäni kirjoittamaan lisää, ja jos sinä haluat näitä lukea, niin sehän on meidän molempien yhteinen kiva.

* Huomasin tosin jotain vaikeutta siinä, että AdSense ei jostain syystä suostu seuraamaan kanavana IB-profiiliani eikä yksittäistä kirjoitustakaan. IB:n väen mukaan kaikki on heidän päässään ok. Jos joku tätä lukeva on ratkaissut vastaavan ongelman, saa antaa vinkkiä.

Aforismeja vapaudesta ja elämästä

2011-04-02T15:33:00.003+03:00

Aika on vapautta.

Ikuisuus on ikuista vapautta.

Yksin ja vapaa.

Yksinäinen.

Yhdessä ja vapaa.

Yhteydessä vapauteen.

Kristitty on wapaa herra yli kaiken.

- Martti Luther

Kristitty on welwollinen palwelemaan kaikkia, ja on jokaiselle alamainen.

- Martti Luther

Vauraus on vapautta.

Vapaus ei tyhjene vaurauteen.

Totuus tekee teistä vapaita. (Joh. 8:32)

Aforismeja rahasta ja elämästä

2011-04-02T15:33:00.002+03:00

Raha on aikaa.

Aika on rahaa vain jos raha on ensin aikaa.

Raha ei ole pahaa.

Raha ei ole pahan alku.

Raha ei ole juuri.

Raha ei ole juures.

Tarpeen tullen juures on kyllä rahaa.

Raha ei ole kaiken pahan alku eikä juuri.

Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. (1. Tim. 6:10)

Rahaa ei voi syödä, Leo.

Rahaa ei saa syödä, Leo!

Kun raha oli kaakaopapuja, rahaa voi myös syödä.

Kun valtio luo rahaa, se tarkoittaa että vauraus jaetaan pienempiin osiin.

Kun yksilö luo rahaa, se tarkoittaa, että nuo pienet osat tuottavat aiempaa enemmän vaurautta.

Vauraus ja vaikeneminen ovat kultaa, raha ja puhuminen ovat hopeaa.

Homoja, pornoa ja murhaajia

2011-03-25T10:03:00.000+02:00

Sama teksti alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa.

No mutta sehän on vanha tuttumme englantilainen libertaristinen ateisti, uudelleenvierailulla Suomessa! Kylläpä tällä viikolla historia toistaa itseään.
-Iltaa, m' lady! Hattunne on varsin keväinen, jos saan kehua.
-Oi, kiitos! Olen kukittanut sen aivan itse.
- Uskon sen. Kaunis sää muuallakin täällä pohjoisessa! Lumen alta pilkistää paikoin virheää nurmikkoa. Paljon muu ei sitten olekaan syksystä muuttunut, ainakaan lööpeistänne päätellen.
-Tarkoitatte kai vihreää ruohoa?
-Ah, tottakai. I beg your pardon, kielikorvani ei ole vielä aivan priima. Menen aina sekaisin noissa kahdessa sanassa. Monet ystäväni tosin sanovat, ettei niiden merkityksessä ole suurta eroa. Mistähän se mahtaa johtua?
- En minä vain tiedä. Mutta mitä tarkoitatte sillä, ettei paljon ole muuttunut?
- Julkinen keskustelunne tuntuu pyörivän edelleen homojen ja Raamatun ympärillä. Sillä välin me olemme aloittaneet sodan erästä diktaattoria vastaan, mutta eipä siitä sen enempää.
- Eikun se on niin, että taas ne kristityt on pakottamassa homoja heteroiksi!
- Eli tässä välillä oli jotain aitoa dialogiakin? Hmm, selvä. Mutta kristityt siis kiikuttavat homoja väkisin sänkyyn vastakkaisen sukupuolen kanssa? Ei kai tuollainen nyt voi olla laillista? Mon Dieu, niin kuin ranskalainen ystäväni sanoisi!
- No ei nyt sentään, ne ”vaan” haluavat painostaa kaikki maailman homot heteroiksi Raamatulla!
- Ahaa. Hmph, ei niin rajua kuin luulin aluksi. Ruotsissa tuo kieltämättä riittäisi raiskaussyytteeseen, mutta heidän lakinsa eivät muistaakseni päde enää täällä. However, let me get it right once and for all: kertokaahan, miten tämä painostaminen tarkalleen ottaen tapahtuu, niin voin ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin vapaan yhteiskunnan puolustamiseksi.
- No niillä on semmoinen video, jossa ne painostaa.
- Ai se video, jota on katsottu 80 000 kertaa, mutta josta viitisen miljoonaa ihmistä lienee muodostanut jo käsityksensä lehtien perusteella ministeri Wallinin tavoin? Murhaavan tehokas media tuo YouTube, I must say. Vai olisiko mahdollista, että videota on katsottu pubeissa ja suurissa yleisönäytöksissä, sillä muuten en osaa asiaa selittää. Mutta nyt ajauduin sivuraiteille. Tell me more, dear.
- Siinä videolla on tyttö, joka oli biseksuaali, mutta on nykyään hetero. Ja sitten se kuulemma sanoo homoja murhaajiksi ja päinvastoin.
- Ahaa. Suokaa anteeksi, mutta suomen kielen opettajani kansanopistossa on opettanut, että kun homoja sanotaan murhaajiksi, niin se lause pitäisi kuulua ”ho-mot o-vat mur-haa-ji-a”, if I spelled it right. Sen sijaan tämä tyttö tuntuisi sanovan, että jos murhaajakin ”tekee parannuksen”, niin homokin voi tehdä, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Minun kielikorvani – joka toki on vierasmaalainen – sanoo, että tässä nimenomaan murhaaminen on paljon suurempi paha kuin homous. Olenko oikeassa?
- Jaa, enpä ollut ajatellut saati kuunnellut sitä tuolta kannalta.
- Niin suomen kieliopin ja logiikan kannalta? Ei se mitään, sattuu sitä näköjään herroille isoherroillekin. Mutta varmaan tyttö sitten ainakin sanoo perverssi verenhimoinen virne naamallaan, että kaikkien maailman homojen on pakko seurata hänen esimerkkiään, niinkö? Ja että ei voi olla kristitty, jos ei ole samalla hetero?
- Ei, kun sen naamaa ei näytetä. Ja se kertoo, miten siitä tuli hetero.
- Well, well. Interesting indeed. Jos olisin lainoppinut - niin kuin olenkin - niin en lähtisi tästä rakentamaan casea. Mutta entäs sitten nämä poliitikot, jotka sanovat, että kaikilla pitää olla uskonnonvapaus, kunhan se uskonto ei sisällä tällaista kampanjaa eikä varmaan mitään muutakaan, mitä he eivät halua?
- Just niin, loistava idea!
- Tarkalleen ottaen se ei ole idea lainkaan, vaan contradiction in terms.
- Anteex?
- Nonsense.... kuinka te nyt sen sanotte....hölkynkölkyn?
- Ai hölynpölyä?
- No juuri niin! Sitten on tämä toinen. Mielenkiintoisesti hän vaatii kyseisten herätysliikkeiden tulojen kasvattamista valtionavun lakkauttamisella. Piispa Heikka aikoo nokittaa pottiin vielä muutaman tontun.
- Täh, miten niin tulojen kasvattamista?
- Siten, että Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) lähetyskannatus kasvoi monta prosenttia sen jälkeen, kun Helsingin seurakunnat katkaisivat lähetysmäärärahojen ohjaamisen heille naispappeuskannan vuoksi. Marttyyrius näet vahvistaa minkä tahansa yhteisön rivejä. Mutta vaatiiko tämä Sarvamaa myös valtionavun lakkauttamista siltä ateistijärjestöltä, joka kustantaa kirkosta eroamisen? Vaikka ateisti olenkin, niin siitäkin olisin iloinen, kannatanhan valtion ja kaikenlaisten vakaumusten eroa toisistaan. Jos ei, niin hänen puolueensa on varmaankin se kommunistien perillinen, joka kannattaa valtion puuttumista vähän kaikkeen mahdolliseen.
- Ei, kun se on kokkari.
- Unbelievable, a fellow tory? Are you absolutely sure? Onko vika silmissäni, laseissani vai politiikassa, kun viime aikoina sinistä, vihreää ja punaista on ollut vaikea erottaa toisistaan? Mutta kaikesta huolimatta uhkailut näköjään tepsivät ja kampanjan puhemies on nyt vaiennettu, aivan kuten kultaisella 70-luvulla olisi käynyt, jos samaisen Kansanlähetyksen johto silloin olisi taipunut taistolaisen propagandan alle. Mutta kuten saksalainen ystäväni sanoisi, Suomihan on edelleen finlandisiert.
- Ai niinku finaalissa?
- Voi sen niinkin sanoa. Nyt minun täytyy kuitenkin rientää aamupäiväteelle Churchillin haamun kanssa pohtimaan, tulisiko punta palauttaa kultakantaan. Have a nice day!

Julkaisutahdista

2011-03-08T00:01:00.000+02:00

Snafmanin julkaisutahti hiipuu hiukan väliaikaisesti. Luen toki kaikki kommentit ja vastailen niihin. Tahdin hiipumista aiheuttaa seuraavien rautojen kasautuminen tuleen:

Teimme kollegani Jaakon kanssa tuotteen, jonka markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen palaa aikaa (ja rahaa). Pysyvä linkki Nettisivupakettiin ilmestyi tuonne sivupalkkiin.
Perheeseeni syntyy toinen lapsi hetkenä minä hyvänsä, laskelmien mukaan tämän kuun lopussa.
Etsimme asuntoa.
Etsimme asunnolle lainanantajaa, vaikka lainaantuminen näinä aikoina onkin hullujen hommaa.

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, tein diplomityötä, valmistuin, vaihdoin työpaikkaa, muutimme ja kehitin itselleni tilapäisen rytmihäiriön. Se oli ikänsä urheilleelle kaverille aika yllättävä ilmiö, vaikka tietenkin selittyi stressillä. Tällä kertaa on pumppu lyönyt ihan tasatahtisena.

Näihin odotuksen tunnelmiin.

Kärsimyksen ongelma

2011-02-15T00:15:00.001+02:00

Jokin aika sitten Ruukinmatruuna otti esille kysymyksen seikoista, jotka voivat toimia vasta-argumenttina (kristinuskon) Jumalan olemassaoloa vastaan. Hänelle, kuten varmaan monelle muullekin ei-kristitylle, merkittävin kysymys on teodikea eli kärsimyksen ongelma. Tosin jos tarkkoja ollaan, päätyminen teodikeassa kristinuskon tuomitsevalle kannalle ei tulisi ketään vakuuttaa muiden uskontojen epätotuudesta. Matruuna itse on kertonut olevansa buddhalainen, mistä hatunnosto johdonmukaisuuden vuoksi.

Itse olen kuitenkin kristitty ja tässä kirjoituksessa analysoin joitakin väitteitä kärsimyksen ongelmasta kristinuskon näkökulmasta. En aio esittää kaikkia mahdollisia ratiota ja intellectusta tyydyttäviä ratkaisuja, sillä sellainen tuskin olisi kovin uskottavaa yhdessä blogikirjoituksessa. Ja koska kokemustason ratkaisut ovat hyvin hankalia esittää tyydyttävästi kirjallisessa formaatissa (ja koska jokaiselle ihmiselle on tavallaan olemassa eri resepti), keskityn asian älylliseen puoleen.

Ongelmanasetteluhan on yksinkertaisuudessaan seuraava. Kristinuskon mukaan Jumala on

Hyvä
Kaikkivoipa
Kaikkitietävä

Tästä päätellään sitten, että koska maailmassa kuitenkin on pahuutta, jokin ylläolevasta kolmesta attribuutista ei ole tosi.

Päättelyssä on kuitenkin vakavia ongelmia paitsi silloin, kun sitä yritetään soveltaa kristinuskoon, mutta myös silloin kun sitä sovelletaan mihin tahansa ei-maailmansisäiseen jumaluuteen. Osoitan tämän. Perusongelma on attribuuttien 2 ja 3 määrittelyissä, jotka on tehty vajaasti, jos on päädytty kieltämään jokin näistä kolmesta ominaisuudesta. Se ongelma on, että Jumala pakotetaan sitoutumaan aikaan, johonkin jonka Hänen itsensä väitetään luoneen. Sillä vain silloin voidaan vaatia deduktiivisesti pätevän, että

kaikkitietävyys & kaikkivoipuus -> kaikkivaikuttavuus,

joka tekee Jumalasta sekä hyvyyden että pahuuden lähteen. Sen sijaan jos "vapautetaan" Jumalan mahdollisuudeksi olla olemassa ajan ulkopuolella, voidaan sanoa Jumalan voivan suhtautua jokaiseen ihmisen lineaarisessa aikakäsityksessä ohivilahtavaan hetkeen ikäänkuin se tapahtuisi Hänelle "nyt". Aikaan sitominen välttämättömyyden pakosta (eikä vapaaehtoisena inkarnatorisena tekona, kuten tuli asianlaidaksi) rajoittaa Jumalan deistiseksi jumaluudeksi, jonka on edellä mainitut attribuutit täyttääkseen täytynyt määrätä kaikki tapahtumat luomisen alkuhetkellä, kun taas ajasta vapaa Jumala pystyy tarkastelemaan aikajanan joka hetkeä saman"aikaisesti" ja on edelleen vapaa vaikuttamaan asiain kulkuun tai olemaan vaikuttamatta ilman että meidän täytyisi uskoa determinismiin. Aikaan sidottuna Jumala ei ole hyvä, kaikkivoipa tai kaikkitietävä, kun taas ajan ulkopuolella on loogisesti mahdollista olla kaikkea kolmea. Ihmisen käsityskyky ei kykene intuitiivisesti kuvittelemaan sellaista ajatonta tilaa, mutta tämä rajoite ei ole estänyt esimerkiksi täysin epäintuitiivisten, toimivien matemaattisten mallien kehittämistä ja niiden soveltamista vaikkapa kvanttifysiikkaan. Näin sama argumentti, jolla katkaistaan "syyttömän syyn" ketju oikeutetusti, käy myös tähän: Jumala on transsendentti, siksi tämän maailman lainalaisuuksien ei voida vaatia pätevän hänelle, joka on aluton alku, α sekä ω, niin genesis kuin eskatoon.*

Vaikka Jumala ei tietenkään tarvitse vapauttamista - vaan meidän järkeilymme - ja koska ongelmaa ei rationaalisesti katsoen nähdäkseni siis ole, ei ole tarpeen myöskään kuvitella lankeemuskertomusta sellaiseksi, jossa ilkeämielinen ja kostonhimoinen Jumala virittelee pahaa-aavistamattomille ihmispoloille ansoja kuin gruyèreläisen maatalon isäntä hiirenloukkuja juustokellariin. Samoin tulee mahdolliseksi myös se jokaisen rakkautta kokeneen ihmisen kokemus rakkauden vapaaehtoisuudesta, jonka on kai perinteisesti katsottu olevan kristinuskossa lankeemuksen mahdollisuuden edellytys: rakastaessaan vapaat ihmiset olivat vapaita myös lankeamaan (ei uppouduta tässä siihen monisyiseen teologian aiheeseen, että kuitenkin vain Kristuksessa on tosi vapaus).

Lisäksi joskus tunnutaan ajateltavan, että kristinuskossa lankeemuskäsityksen voi kuitata vain analysoimalla pelkkää luomiskertomusta paljaana. Big mistake. Yhdistettynä puheena olevan ongelmanasettelun täysin maailmansisäiseen (epä)jumalankuvaan syntyy tietenkin vaikutelma kiusaavasta tyrannista. Kuitenkin jo Vanha Testamentti kehrää lankeemuksen ympärillä paljon itse kertomuksen jälkeenkin: oikeastaan koko Israelin kansan historia on vain peilausta tähän historian käänteentekevään tapahtumaan. Jokainen temppelissä annettu uhri viittaa siihen, että yhteys Herraan on poikki ja täytyy silloittaa, jokainen moraalilaki viittaa siihen todellisuuteen, joka Eedenissä menetettiin. Vanha Testamentti on kaiku sen Jumalan huudosta, joka näki luotujensa vajoavan pimeyteen ja joka aloittaa pitkän ja raskaan taipaleen saadakseen voitettua ihmiskunnan takaisin. Keinolla millä hyvänsä.

Väkevimmät kuvat lankeemuksen merkityksestä tulevat kuitenkin Uudessa Testamentissa: Jeesus itse elämän lähteenä, viinipuuna, kertovat kääntäen, mistä kadotuksessa eli lankeemuksen tien päätepisteestä on kysymys: tämän elämän lähteen ulkopuolella olemisesta yksin, kuolleena oksana. Paavalin lisäksi viimeistään Augustinuksesta lähtien on ollut tyypillistä ajatella, että ihmisen oma tahto on se, joka johtaa kadotukseen: helvetissä ollaan vapaaehtoisesti ja yksin, finaalisessa ekskommuuniossa, yhteyden ja elämänvirran ulkopuolella. Ihminen on ja hänestä on tullut lopullisesti homo incurvatus in se.** Kuten huomaat, näiden kuvien keskiössä ei ole sellainen kidutuksesta ja rangaistuksesta nauttiva pahantahtoinen koulukiusaaja, joka naturalistisissa olkiukkojumalissa esitetään, vaan orgaaninen yhteys elämään tai elämästä erossa oleminen itseriittoisuuteensa tukehtuneena. Kaikki hyvä, mitä täällä kuoleman varjon maassa vielä on, on Jumalan ei-velvoitettua laupeutta, joka aikanaan loppuu. "Pitää sinun kuolemalla kuoleman", vaikkei nähtävästikään vielä. Ehkäpä koska hän ei tahdo "että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää".

Nämä kuvat eivät tietenkään sellaisenaan ole tarkoitettu alunperin tiukan älyllisiksi argumenteiksi, mutta ne asettavat rajoja, joissa kristillinen näkemys liikkuu. Kristillisen kirkon opin historia voidaan nähdä jatkuvana rajanvetona oikean dogman ja sen filosofisten reduktioiden välillä. Koska siis järjen lankeemuksen luonteesta ja Jumalan transsendenttisestä ominaisuudesta johtuen teologiassa ei voida puhtaaksiviljellä mitään ihmisjärjen tuottamaa loogista periaatetta, ilmoitus rajaa sen alueen, jolla keskustelu tapahtuu. Jos Alister McGrathin Kristillisen uskon perusteita (tenttikirja, jota juuri luen) on uskominen, esimerkiksi Khalkedonin konsiili vuonna 451 käsitti tämän tehtävänsä erityisen hyvin rajatessaan mahdollisten kristologioiden pelikenttää. Myöhemmin uskonpuhdistuksessa erityisesti Martti Lutherin panos ja järjen - kirjaimellinen! - huorittelu ovat vaikuttaneet luterilaisessa perinteessä sen, että järjen rajoitukset on tiedostettu poikkeuksellisen hyvin, vaikka oppia, opetusta ja älyllistä harrastuneisuutta on samanaikaisesti arvostettu.

*Jumalan ja maailman erillisyys takaa myös sen, että kysymys predestinaatiosta ei käy ylipääsemättömäksi, vaan oikein käytettynä toimii ainoastaan lohduttavana opinkohtana, aivan kuten Yksimielisyyden Ohjeen seikkaperäinen selvitys osoittaa.
**Vaikuttava kuvaus helvetistä tästä näkökulmasta löytyy C.S. Lewisin Narnia-sarjan viimeisestä kirjasta Narnian viimeinten taistelu. Se koskee kääpiöitä ja on ihan lopussa, lukekaa itte!

Barbaarien valloitusretket

2011-02-05T16:18:00.003+02:00

Jos hyväksytään teesi, että kristinusko vaikutti luonnontieteiden syntyyn olennaisella tavalla, on yksi suuri vastakysymys jäljitettäessä länsimaisen luonnontieteen kukoistukseen johtaneita reittejä seuraava:

Miksi empiirinen luonnontiede lähti lentoon kristillisessä Euroopassa vasta 1500 vuotta Kristuksen jälkeen?

Ja tämä on oleellinen seikka. Yritän hahmotella selvyyttää tähän dilemmaan seuraavassa.

Päiviö Latvuksen mukaan kristinuskon stimuloima luonnontieteellinen kehitys kyllä ehti käynnistyä, mutta enimmäkseen Itä-Roomassa. Siinä vaiheessa kun kristinuskosta tuli sallittu uskonto ja myöhemmin valtionuskonto, oli Rooman sivistys jo hyvää vauhtia keskittymässä itään, Kreikan, Vähä-Aasian, Syyrian, Palestiinan ja Egyptin alueelle. Kristillisen teologian kehityksessä tämä näkyy jo pelkästään siinä, että kaikki merkittävät konsiilit pidettiin idässä ja kuuluisimmat koulukunnat olivat siellä (Kappadokialaiset, Aleksandrialaiset). Vaikka luonnontieteellinen kehitys oli Rooman aikana köyhää helleenien kulta-aikaan verrattuna, Latvus löytää filosofeista yhden erityisen poikkeuksen, Philoponoksen, joka muun muassa kritisoi antiikin auktoriteettien, Platonin ja Aristoteleen teorioita painovoimasta.*

Versovan alun (tai Länsi-Roomassa sitäkään ei ehditty kokea, syöksylasku oli niin jyrkkä) jälkeen tulivatkin sitten kansainvaellukset ja homma lysähti kasaan. Thomas J. Craughwell on kirjoittanut niistä oivallisen kirjan Barbaarien valloitusretket, jonka satuin joululahjaksi saamaan ja samantien lukemaan. Kansainvaellukset enemmän ja vähemmän kirjaimellisesti pyyhkäisivät antiikin maailman mennessään ja jättivät jälkeensä vain savuavat rauniot. Euroopan piti rakentaa kokonainen maailma alusta, niistä rakennuspalikoista jotka olivat onnekkaasti säästyneet tuholta ja joita hitaasti tihkui vielä sinnittelevästä Bysantista, myöhemmin kalifaatista tänne. Populaarikulttuurissakin tavattu lausahdus "Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laiduntaa" tulee alunperin hunni Attilasta ja sanonta oli kirjaimellinen kuvaus. Rooman kaupunkia ryöstivät ainakin gallit, visigootit, vandaalit, ostrogootit, arabit ja normannit. Tee siinä nyt tiedettä, kun lapset kuolevat huutaen ruokaa, naiset raiskataan ja kaupungit poltetaan.

Pimeä keskiaika yhdistetään monesti paavinvaltaan, tiukkaan kirkkokuriin, korruptioon, taikauskoon, inkvisitioon ja noitavainoihin: katolisen kirkon sanotaan käytännössä hallinneen kokonaista maanosaa. Vaikka osa onkin totta, niin oli monia aikoja, jolloin Eurooppa oli heikoilla, vihollisten ympäröimä ja kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Maailman suurin kirkkokuntakaan ei ollut erääseen aikaan katolinen kirkko, ei ortodoksinen kirkko, vaan nestorialainen kirkko, joka levisi Persian alueella ja jonka lähetystyötä tehtiin aina Mongoliaan asti. 1000-luvun molemmin puolin Euroopan kartalla vilisi väkeä: viikingit pitivät hallussaan Englantia, Pohjoista Ranskaa, Skandinaviaa ja suurta osaa nykyisestä Venäjästä. Espanja oli lähes kokonaan maurien hallussa, Bysantti lopulta vain kaistale pohjoista Turkkia, kunnes katosi historiasta. Islamilainen umma oli levinnyt koko kristillisen Välimeren yli lukuunottamatta Ranskaa, Italiaa, Balkania ja Kreikkaa.Venäjä oli Kiovan ruhtinas Vladimirin aikoihin asti vielä täysin pakanallinen.

Kun viikingit viimein kääntyivät kristinuskoon ja lakkasivat terrorisoimasta Atlantin rantoja, olivatkin ristiretket ovella, musta surma riehumassa, mongolit Adrianmerellä asti (teurastettuaan ensin miltei puoli maanosaa) ja muutama sata vuotta myöhemmin Suleiman Wienin porteilla janitsaareineen.

Sulttaani torjuttiin 1529 ja turkkilaiset työnnettiin vähitellen takaisin. Sillä välin ja osin turkkilaisten varjossa uskonpuhdistus oli päässyt alkamaan ja jo täydessä vauhdissa. Tässä maailmassa, hitaasti alkoi myös luonnontiede kehittyä kuutosvaihteella: protestanttisessa Pohjois-Euroopassa.

Edellä oleva on vain nopea ja karkea pikakelaus historiasta, mutta josta mielestäni käy jo ilmi, minkälaisessa ahdingossa Eurooppa eli vuosisatojen ajan. Ahdinko vaikutti niin materiaalisesti kuin sosiaalisesti (lapsen ja naisen asema parani oleellisesti vasta mm. fransiskaanien vaikutuksesta. Tämä on tärkeää ihmisen varhaisen psykologisen kehityksen ja älyn kannalta). Väitän alustavasti, että kansainvaellukset keskeyttivät hyvin alkaneen kehityksen, ja että se pääsi jatkumaan vasta reformaation aikana. Aatteellinen kehitys ei ollut ainoa, mitä tarvittiin, vaan myös sen edellytyksenä aineellinen, sosiaalisesta puhumattakaan. Ei voida aliarvioida sitä hidastetta, että Eurooppa jouduttiin rakentamaan monessa ulottuvuudessa uudelleen antiikin maailman romahdettua. Tämä ei käynyt käden käänteessä.

Toisaalta on muistettava myös luonnontieteiden omalakinen kehitys. On toisia keksintöjä, jotka vaikkakin ovat vallankumouksellisia, eivät heti tai myöhäänkään vaikuta juurikaan ihmisten arkielämään eivätkä näin edesauta uuden, suuremman tieteilijäsukupolven kehittymistä. Ja toiset löydöt puolestaan valjastavat luonnonvoimat ennennäkemättömän vaurauden ja elintason luomiseen. Tästä näkökulmasta ei niinkään kiinnostava kysymys ole luonnontieteellisen kehityksen vauhti, vaan että missä ja miksi sitä ylipäänsä on.

*Tässä välissä on paikallaan huomauttaa, että samalla kun kritisoin toisaalla valtiokirkollisuutta, myönnän sen positiivisen vaikutuksen yhteiskuntaan kokonaisuutena. Ilman keisari Konstantinusta ja Milanon ediktiä meillä tuskin olisi nykyistä yltäkylläisyyttä, tieteen voittokulkua ja tiedon tulvaa.

Hyvää settiä uusimmasta filosofiasta

2011-01-25T10:57:00.001+02:00

Promoan hyviä juttuja jälleen. Usko, Järki ja Filosofia-blogia. Tällä kertaa otsikkona Tiede, tieteismi ja metafysiikka:

"Me emme siis voi välttää ensimmäistä filosofiaa ja metafyysistä asennetta. Jopa skientistinen väite itsessään ei ole tieteellinen, vaan meta-tieteellinen väite. Jos meidän on siis tehtävä metafysiikkaa, tahdoimmepa sitä tai emme, niin miksemme tekisi sitä samantien hyvin?"

Blogin kirjoittaja on aktivoitunut nyt viime aikoina kirjoittelemaan ahkerasti, ja mahtavaa niin! On erittäin vaikeaa löytää netistä yhtä tasokasta bloggaamista tieteenfilosofiasta suomen kielellä, vieläpä keskittyen ateismin ja teismin väliseen debattiin.

Alister McGrath uusateismista

2011-01-22T10:05:00.000+02:00

Pari viikkoa sitten mainostin matkaavani Kauniaisiin kuuntelemaan tuota ehkä yhtä Euroopan tunnetuinta teologia, Alister McGrathia, Perusta-lehden teologisille opintopäiville. Tässä tulee raportti. Lehdethän uutisoivat vierailun näkyvästi. (Naps ja naps ja naps.)

Petyin hiukan. En niinkään herran antiin, vaan järjestelyihin. Luennot oli ajoitettu siten, että professori McGrath puhui ensin esitelmänsä ja sen jälkeen suomalainen kommentoija (mm. O-P Vainio, Aku Visala) piti lyhyen vastapuheenvuoronsa, johon McGrath sitten vastasi. Tästä jäi ennaltakirjoitettua näytelmää seuraava olo. Aidon vuorovaikutuksen tuntua ei tullut, eikä yleisölle annettu näissä kohdin tilaisuutta kysyä mitään.

Jos roudaa Suomeen kovan luokan teologin, niin miksi keskittyä vain sellaiseen asiaan, jonka voi lukea henkilön kirjoistakin?

Uusateismi ja ateismi

Itse substanssista sitten. Ensimmäisen luennon otsikko olisi voinut olla yhtä hyvin ylläoleva "Bible and atheism":in sijaan. Saavuin paikalle vartin myöhässä ja jouduin istumaan tungoksen vuoksi tulikuuman patterin päällä, mutta juonesta pääsi nopeasti kiinni (omat huomiot suluissa):

Uusateismi on älyllisesti köyhää (minkä Richard Dawkinsin argumentaation osalta allekirjoittanutkin on todennut kolmesti). Monet vakavasti otettavat ateistifilosofit joutuvat ajoin kiusaantuneena painottamaan, että ovat ateisteja eri tavalla kuin uusateistit. Uusateismin retoriikka on aggressiivisempaa kuin aiemmin: kristinusko on yksi suuri(n?) syy maailmanhistorian väkivaltaisuuksiin. Paradoksaalisesti kuitenkin esimerkiksi Sam Harris on sanonut joistakin uskonnollisista vakaumuksista, että tietyissä oloissa sellaisten edustajat voisi tappaa. McGrath toivoo, ettei Harrisista tule seuraavaa USA:n presidenttiä. Dawkins ja kumppanit väittävät uskonnon aiheuttavan väkivaltaa ja ennen kaikkea väkivaltaa. McGrath huomauttaa, että kristittyjen esikuva on Jeesus, kaiken väkivallattomuuden arkkityyppi. Yksin tämän seikan pitäisi johtaa epäilemään uusateistien väitteitä siitä, että kristinusko aiheuttaa lähes pelkästään tuhoa: jos esikuva on Jeesus, niin voisivatko kristittyjen väkivallan teot edes teoriassa johtua jostain muusta? "Maybe they aren't that good Christians?"

Uusateismi haluaa väittää, että Jumalan olemassaolo on filosofiassa ja tieteessä käsitelty asia (ja kuten olen osoittanut, heikoin perustein). McGrath mainitsee Julian Bagginin, sir Isaiah Berlinin ja Terry Eagletonin esimerkkeinä toisin ajattelevista henkilöistä. Johdatuksena seuraavan päivän aiheeseen hän mainitsee, että uusateistien lempiaihe on luonnontiede, jota käsittelee seuraavaksi.

Uusateismi ja luonnontiede

Aluksi McGrath kertoo omasta tiestään nuoresta ateistisesta Oxfordin kemian opiskelijasta, josta lopulta tuli kristitty. 1960-70-luvuilla marksismi oli kulttuurin "happi", jota ei melkeinpä voinut olla hengittämättä. McGrathille "ateismi oli uskontunnustus ja luonnontiede sen perustus". Kun opinnot kemiassa edistyivät ja tieteenfilosofia ja -historia tulivat tutuksi, hän huomasi, että hänen siihenastinen vakamuksensa oli turhan simppeli. Ajatus tuntui erittäin epämukavalta, joten hän yritti olla ajattelematta sitä, turhaan. Hän huomasi, ettei ollut kritisoinut ateismia lainkaan samalla innolla kuin aiemmin kristinuskoa. Vähitellen hän tuli näkemään, että ateismi ei ollut fakta asioiden tilasta sellaisenaan, vaan ajatusjärjestelmä siinä kuin muutkin. Tämä ajatusprosessi oli "free thinking". Kun McGrath luki Dawkinsin Jumalharhaa, hän tunsi päällimmäisenä syvää nostalgiaa tästä historiastaan käsin.

Tiukka vastakkainasettelu tiede vs. usko tuli suuren yleisön keskuudessa suosituksi 1800-luvun lopulla sosiologisista syistä, vaikkakaan oppineet (scholars) eivät ole koskaan asetelmaa arvostaneetkaan. Dawkins tukeutuu pitkälti uskontokäsityksessään tuona aikana kirjoittaneen sir James Frazerin The Golden Bough-teokseen, jota kuitenkin nykyään pidetään malliesimerkkinä siitä, kuinka antropologiaa ja uskontotiedettä ei tule tehdä. Seuraa paljon esimerkkejä siitä, kuinka Dawkins on mestari kuljettamaan omaa spekulatiivista metafysiikkaansa tekstiin ja antamaan vaikutelman siitä, että hänen näkemyksensä ovat tieteellisesti perusteltuja.

McGrath lainaa Charles Coulsonia ja Richard Swinburnea, jotka toteavat, että luonnossa on selittämätön taipumus järjestykseen. McGrathin mukaan uskonto makes sense siten, että se selittää asioita, joihin tiede ei voi vastata, mutta jotka tiede olettaa (käsittääkseni viittasi tällä tiettyihin tietoteoreettisiin premisseihin). Seuraa lyhyt Stephen Hawkingin syksyisen kohuväitteen lyttäys, lisäksi lainaus Susan Greenfieldiltä: "Olisi sääli, jos nuoret ajattelevat että ollakseen tiedemies täytyy olla ateisti". Greenfield itse on ateisti. Toinen lainaus Stephen Jay Gouldilta, (jotenkin näin):

"Science cannot simply extend its legitimate methods to adjudicate the issue of God’s possible superintendence of nature. We neither affirm or deny it: we simply cannot comment on it as scientists."

Lopuksi McGrath vielä esitteli oman näkemyksensä luonnontieteen ja uskon suhteesta. Hän halusi yleisön painavan mieleensä kuvan raunioista, jotka ikäänkuin viittaavat kokonaiseen rakennukseen. Luonnontiede on nuo rauniot, ja kokonainen rakennus sen päälle hahmoteltuna on sitten usko (McGrath mitä ilmeisimmin sisällyttäisi ateistiset järjestelmät samaan luokkaan uskon kanssa tässä suhteessa).

Tämän jälkeen Aku Visala esitti muistaakseni hyvän kysymyksen siitä, että eivätkö esimerkiksi historian ja arkeologian ja muiden tieteiden tulokset vaikuta teologian tekemiseen. (Mielestäni varsin olennainen kysymys, mikäli haluaa välttää McGrathin näkemyksen fideistisiä vivahteita. Suoraa vastausta ei kuitenkaan tullut).

Viimeisen luennon jätin itse väliin, kun olin oivaltanut että mahdollisuutta yleisön kysymyksiin tuskin tulisi. Menin paiskimaan duunia.

Mitäs mieltä McGrathin ajatuksista?

Jutustelua Päiviö Latvuksen kanssa

2011-01-15T10:08:00.000+02:00

Vanhemmista ketjuista kommentointi tuppaa hukkumaan huomion seasta nopeasti, jos sinne syystä tai toisesta joku myöhemmin laittaa jotain kommentoitavaa. Kirjoitukseni "Filosofit ja Joonia" oli löytänyt Mr. Päiviö Latvus eli sama mies, jonka kirjoittaman kirjan lukemisesta olen innostunut muutaman kerran bloggaamaan. Kannattaa tsekata hänen kanssaan paraikaa käymäni keskustelu joonialaisten filosofien ja pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisten mahdollisista yhteyksistä. Otteita:

Päiviö:

Ensinnäkin Kyyros II valloitti Lyydian - ja Kroisoksen - v.546. Kroisoksen kukistamisen jälkeen Kyyros suuntasi sotaretkensä Babyloniaa vastaan lokakuun 13. päivänä 539.(Kyyros lahjoi Babylonin kaupungin, Mardukin papiston, joka oli vehkeillyt omaa kuningastaan vastaan, jo ennen hyökkäystä) Babylonian kukistettuaan Kyyros oli kukistanut suurimman vihollisensa.

V. 536 Kyyros antaa juutalaisten lähteä Babyloniasta. Xenophanes on lähtenyt v. 545 trubaduurina liikkeelle Jooniasta = Lyydia.

Siis vain 9 vuotta aiemmin, kuin juutalaiset vapautettiin palaamaan kauppiaiksi Välimeren rannoille

----ja-----

Voitko selvittää - missä määrin Jahven persoona kiteytyi!!! Tapahtuiko se erityisesti Babylonian pakkosiirtolaisudessa?

Johon minä vastasin jotain, mikä kannattaa lukea itse ketjusta.