//www.youtube.com/watch?v=1H95gsxtLKc

Valitettavasti yhtyeeltä löytyy Internetistä vain pari huonolaatuista livevideota. Kuusi uuden levyn yhdeksästä kappaleesta on kuitenkin kuunneltavissa BLS:n MySpace-sivulla. Ensikuuntelulla levyltä nousevat esille kappaleet Colour, Friend ja Birthday, mutta kokonaisuudessaan Memories, Violet & Demons on monisävyinen, melodioiltaan ja tunnelmaltaan kaunis levy, joka sopii erinomaisesti kuunneltavaksi esimerkiksi sateisena sunnuntaina.

//www.youtube.com/watch?v=A9ptGCYj7_k

Uusi levy on julkaistu mp3-muodossa, ja sen voi ostaa muun muassa CDBabysta, Amazonista ja iTunesista.

Broken Little Sisterin MySpace-sivu
Broken Little Sisterin blogi ja podcast

Judy and Maryn Music Fighter -kappaleen linkki ei näköjään toimi Metropolisin sivuilla, joten laitan videon tähän.

Näytteeksi vielä toinen sykähdyttävä kappale, Sigh-yhtyeen Hail Horror Hail.

Siirry Metropolisin artikkeliin napsauttamalla tätä.

Ensimmäinen japanilainen levy, jonka kuulin, oli Loudnessin Hurricane Eyes vuodelta 1987. (Tämä kertoo osaltaan surullista tarinaansa kirjoittajan iästä.) Loudnessin perustivat vuonna 1981 kitaristi Akira Takasaki (高崎晃) ja rumpali Munetaka Higuchi (樋口宗孝). Basistina alkuperäiskokoonpanossa oli Takasakin tuttava Masayoshi Yamashita (山下昌良) ja laulajana Minoru Niihara (二井原実). Yhtyeen suosio kasvoi levy levyltä ja huolimatta siitä, että suuri osa yhtyeen kappaleista oli laulettu japaniksi, Loudness herätti huomiota Japanin ulkopuolellakin.

Vuonna 1988 julkaistun Jealousy-EP:n jälkeen Niihara erotettiin ja tilalle otettiin amerikkalainen Mike Vescera, ilmeisesti siivittämään Loudnessin Yhdysvaltojen valloitusta. Vescera kuitenkin lähti bändistä vuonna 1991 kesken kiertueen, ja häntä seurasivat parin vuoden sisällä Yamashita ja Higuchi. Takasaki ei kuitenkaan hajottanut yhtyettä vaan Loudness jatkoi vaihtelevalla kokoonpanolla. Yhtyeessä soitti hetken aikaa muun muassa entinen X Japan -basisti Taiji Sawada (沢田泰司). Vuonna 2001 Takasaki sai houkuteltua Loudnessin “klassisen” kokoonpanon jälleen yhteen yhtyeen 20-vuotisjuhlakonserttia varten. Keikka ei kuitenkaan jäänyt kokoonpanon viimeiseksi, vaan yhtye jatkoi samalla miehityksellä vuoteen 2008, jolloin rumpali Higuchi menehtyi. Olkoon tämä siis vaikka tribuutti edesmenneelle rumpalisuuruudelle.

Yhden suurimmista yllätyksistä minulle tuotti aikoinaan Yellow Magic Orchestra. Ensimmäisen kerran yhtyettä kuullessani olin hämmästynyt siitä, että Japanissa oli toiminut jo 70-luvulla YMO:n kaltainen elektronisen musiikin edelläkävijä. Musiikillisen edistyksellisyyden lisäksi Haruomi Hosonon (細野晴臣), Yukihiro Takahashin (高橋幸宏) ja Ryûichi Sakamoton (坂本龍一) vuonna 1978 perustama yhtye oli myös yksi aikansa menestyneimmistä japanilaisyhtyeistä ja ensimmäinen maailmankiertueen tehnyt japanilainen popyhtye. Erityisen yhtyeestä teki muun muassa Toshiba-EMI-levy-yhtiössä töissä olleen Kenji Muratan (村田研治) kehittämän LMD-649-samplerin monipuolinen ja uraauurtava käyttö. Vuonna 1984 yhtyeen jäsenet päättivät laittaa Yellow Magic Orchestran telakalle ja jatkaa soolouriaan. Yhtye ei kuitenkaan koskaan virallisesti hajonnut, ja kolmikko jatkoi keskinäistä yhteistyötä eri projekteissa yhtyeen ulkopuolella. Vuonna 1993 he tekivät jälleen YMO-nimellä Technodon-levyn, joka jäi kuitenkin sillä erää ainoaksi.

Vuonna 2000 Takahashi ja Hosono perustivat uuden yhtyeen nimeltä Sketch Show, jonka toimintaan Sakamoto myös osallistui muun muassa tuottajana. Kun Sakamoto viimein suostui osallistumaan yhtyeen toimintaan myös varsinaisena jäsenenä, hän vaati, että yhtyeen nimeksi vaihdetaan Human Audio Sponge. Vaikka kolmikko aluksi piti tiukasti kiinni siitä, että kyseessä ei ole YMO vaan kokonaan uusi yhtye, ovat he vähitellen lipsuneet tästä periaatteesta. Eräässä haastattelussa he sanoivatkin, että yhtyeen nimi kirjoitetaan HAS ja luetaan YMO.

Seuraava video on liveversio yhtyeen ehkä tunnetuimmasta kappaleesta Rydeen, jonka on säveltänyt rumpali Takahashi. Kappale on yhtyeen ensimmäiseltä levyltä Yellow Magic Orchestra. Idea kappaleen laukkarytmiin tuli kuulemma Akira Kurosawan (黒澤明) Seitsemän samuraita (七人の侍, Shichinin no samurai) -elokuvan alun ratsastuskohtauksesta. Videolla esiintyvässä kokoonpanossa ovat mukana yhtyeen ydinkolmikon lisäksi muun muassa Akiko Yano (矢野顕子) ja Hideki Matsutake (松武秀樹), joka seisoo videossa Takahashin takana. Yano, joka myöhemmin meni naimisiin Sakamoton kanssa, on itsekin tehnyt pitkän uran sekä sooloartistina että muun muassa Yanokami-yhtyeessä. Matsutake taas oli YMO:n epävirallinen “neljäs jäsen”, joka toimi muun muassa tuottajana ja syntetisaattoriohjelmoijana. Keikoilla hänen tehtävänään oli muun muassa Moog-syntetisaattorin ohjelmoiminen.

Kolmas tämän blogin synnyn kannalta merkittävä yhtye on vuosina 1991 – 2001 toiminut Judy and Mary. Yhtyeen perustivat Hakodatessa Hokkaidolla basisti Yoshihito Onda (恩田快人) ja laulaja Yuki Isoya (磯谷有希). Yhtyeen lopullisen kokoonpanon täydensivät rumpali Kôta Igarashi (五十嵐公太) ja kitaristi Takuya Asanuma (浅沼拓也). Kymmenvuotisen uransa aikana yhtye julkaisi muun muassa seitsemän pitkäsoittoa ja 22 singleä.

Yhtyeen hajottua Yuki siirtyi onnistuneesti soolouralle. Yhtyeen loppuvaiheessa kappaleiden säveltämisestä pääasiallisesti vastannut Asanuma on tehnyt musiikkia muille artisteille, muun muassa Λuciferille, ja levyttänyt omien sooloprojektiensa kanssa. Hänen viimeisin projektinsa on ROBOTS-yhtye, jolta ilmestyi helmikuussa uusi levy. Kôta ja Onda taas ovat erinäisten projektien jälkeen päätyneet samaan bändiin nimeltä Zamza N’Banshee.

Judy and Maryn musiikki on energinen sekoitus melodista purkkapoppia ja punkkia. Yhtyeen musiikin kuuntelukynnystä saattaa nostaa Yukin mielipiteitä jakava ääni ja joidenkin kappaleiden ylitsepursuava pirteys, joka ainakin allekirjoittaneelle on paikoitellen liikaa. Toisaalta yhtyeen seitsemältä albumilta löytyy myös sen verran hienoja popkappaleita, että muutamat kivuliaat iloittelut antaa anteeksi. Jo pelkästään seuraavan kappaleen ansiosta yhtye on ansainnut taivaspaikkansa – Daydreamiä lähemmäksi täydellistä popkappaletta on inhimillisesti mahdotonta päästä.

Loudnessin kotisivu

Judy and Maryn kotisivu

Suosikkilistalla sijalla kolme on video, jonka katsominen on Lumiukko-animaation ohella joka joulun ehdoton kohokohta. Kyseessä on versio kappaleesta Jouluyö, juhlayö. Sen esittävät Gackt, muun muassa Malize Mizerissa laulanut Okinawan lahja naisille, ja Japanin Madonnaksikin tituloitu Ayumi Hamasaki (浜崎あゆみ). Video on kuvattu Shibuyassa Tokiossa 24. joulukuuta 2001. Jos tämän avulla ei pääse joulutunnelmaan, niin ei millään.

Toinen kappale, jota ilman joulu ei ole joulu, on Tatsurô Yamashitan (山下達郎) Christmas Eve. Kappale julkaistiin alun perin vuonna 1983 Yamashitan Melodies-levyllä, mutta kappaleesta tuli hitti vasta, kun se julkaistiin uudelleen 7-tuumaisena singlenä vuonna 1986. Sen jälkeen se on noussut Oricon-listalla 100 myydyimmän singlen joukkoon yli 20 kertaa. Vuosina 1988 – 1992 Japan Railways käytti kappaletta mainoksissaan joulun aikaan, mikä lisäsi sen suosiota entisestään. Yamashita ei ole muutenkaan saavutuksiltaan turha mies. Sen lisäksi, että hänen omia levyjään on myyty miljoonia kappaleita, hän on myös osallistunut muun muassa säveltäjänä ja tuottajana vaimonsa Mariya Takeuchin (竹内まりや) levyjen tekoon sekä säveltänyt ja sanoittanut kappaleita lukuisille artisteille Kinki Kidsistä Debbie Gibsoniin. Christmas Even suosio etenkin mainoskäytössä on kuitenkin hieman yllättävää, sillä se ei ole perinteisen pirteä joululaulu, vaan yksin jouluaan viettävän miehen melankolinen tilitys. Voi tosin olla, että kappaleen suosio perustuu juuri siihen – onhan joulu Japanissa perinteisesti nuorten parien juhla, jolloin on hyvä vetäytyä kahdestaan hotellihuoneeseen todistamaan joulun ihmettä.

Suosikkijoululauluni on kuitenkin ehdottomasti Ryûichi Sakamoton Merry Christmas, Mr. Lawrence vuodelta 1983, jonka hän sävelsi Nagisa Ôshiman (大島渚) ohjaamaan samannimiseen elokuvaan. Kyseessä lienee Oscarinkin voittaneen säveltäjän tunnetuin elokuvasävelmä. Elokuva kertoo kahden japanilaisen sotilaan ja kahden vangin suhteista japanilaisella vankileirillä toisen maailmansodan aikana. Sakamoto näytteli myös yhtä elokuvan päähenkilöistä. Muissa pääosissa olivat Tom Conti, David Bowie ja Takeshi Kitano (北野武), jolle kyseessä oli ensimmäinen suuri elokuvarooli. Seuraava video on kuvattu The Ryuichi Sakamoto Trion maailmankiertueella Kreikassa vuonna 1996.

Joulupukin kotisivu

Kunoichipandan musiikki on lyhyesti kuvattuna melodista rockia. Yhtye itse kutsuu musiikkiaan retrorockiksi, mutta määritelmä on hieman harhaanjohtava. Retroa musiikista tekevät ehkä japanilaisesta iskelmämusiikista lainaavat melodiat ja soolokitaran surf-vaikutteet, mutta etenkin levyllä yhtyeen särövalli kasvaa ajoittain perusretrobändit jalkoihinsa jyrääviin mittoihin. Yhtyeen jäsenten suosikkeihin kuuluvat muun muassa Triceratops, Asian Kung-fu Generation, Ringo Shiina ja GO!GO!7188, joista etenkin viimeksi mainittu tuntuu vaikuttaneen yhtyeen musiikkiin suuresti. Oman värinsä Kunoichipandan kappaleisiin tuo rumpali Kanan polveileva soitto, joka muistuttaa tyylillisesti hänen ihailemansa Tôkyô jihen -rumpali Toshiki Hatan (刄田綴色) rummutusta.

Tokai shinjô (都会心情)

Valitettavasti Kunoichipandan julkaisuluettelo on vielä melko lyhyt – yhtye on ehtinyt julkaista vasta omakustanne-EP:n, pitkäsoiton ja singlen. Yhtyeen ensimmäinen EP oli viiden kappaleen omakustannedemo, jota painettiin vain 500 kappaletta. Siihen verrattuna syyskuussa 2007 julkaistu debyyttipitkäsoitto Akai itazura (紅ひ悪戯, Punainen kiusa) on jo melko varma esitys ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy. Onneksi yhtye vaikuttaa tässä vaiheessa myös luopuneen ensimmäisellä EP:llä käyttämistään paikoittain melko kiusallisista englanninkielisistä sanoituksista. Levyllä kuuluu kuitenkin tietynlainen varovaisuus etenkin soundien suhteen, vaikka soitto kulkeekin. Lisäksi levy on kahden ensimmäiseltä EP:ltä mukaan kelpuutetun kappaleen vuoksi tuotannoltaan hieman epätasainen. Tämän vuoden kesäkuussa julkaistulla Sentimental (センチメンタル) -singlellä yhtye on kuitenkin ottanut ison askeleen eteenpäin. Single kuulostaa soundien puolesta entistä rujommalta ja bändin soittokin on ensilevyä roisimpaa. Vaikka Kunoichipandalla on takanaan jo reilut 80 keikkaa eri puolilla Japania ja he ovat päässeet esiintymään isompienkin nimien, kuten Inugami Circus-danin ja Radwimpsin kanssa, yhtye ei ole vielä kovin tunnettu Sendain ulkopuolella. Ehkä bändi uuden singlen avulla saavuttaa viimein ansaitsemansa suosion.

Kunoichipandan musiikkiin voi tutustua JkenMusic-sivustossa, jossa on tällä hetkellä kuunneltavissa 13 kokonaista kappaletta, mukaan lukien yhtyeen ensimmäinen EP Kissui (生粋, Aito) ja uusimman Sentimental-singlen molemmat kappaleet. Yhtyeellä on MySpace– ja Audioleaf-sivut.

Ryûsei no yoru (流星の夜)

Kunoichipandan kotisivu
JkenMusic
Kunoichi pandan MySpace-sivu
Kunoichi pandan Audioleaf-sivu

Vuonna 1980 syntynyt Sakamoto aloitti uransa ääninäyttelijänä jo 16-vuotiaana. Hänen debyyttiroolinsa oli yksi hittianimaation The Vision of Escaflowne päähenkilöistä. Sakamoto myös esitti sarjan tunnuskappaleet, joista kappale Yakusoku ha iranai (約束はいらない, En tarvitse lupauksia) julkaistiin hänen ensimmäisenä singlenään. Vuonna 1997 Sakamoto julkaisi ensimmäisen levynsä, erittäin vaatimattomasti menestyneen Grapefruitin. Levyn kappaleet sävelsi erityisesti animaatiosarjoihin ja -elokuviin tekemästään musiikista tunnettu Yôko Kanno (菅野よう子), jonka kanssa Sakamoto jatkoi yhteistyötä viidenteen levyynsä saakka. Myöhemmillä levyillään Sakamoto on kokeillut yhteistyötä useampien säveltäjien kanssa. Myös sanoitusten osalta Sakamoto on turvautunut usein muiden apuun, vaikka hän on itsekin kirjoittanut sanoituksia paitsi omille levyilleen myös Megumi Nakajimalle (中島愛). Vaikka Sakamoton levyt ovat myyneet säännönmukaisesti kymmeniätuhansia kappaleita, hän ei ole koskaan saavuttanut suurta kaupallista menestystä laulajana.

Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut tarkoitus kirjoittaa Sakamoton urasta, vaan hänen juontamastaan radio-ohjelmasta Chizu to tegami to koi no uta (地図と手紙と恋のうた, Karttoja, kirjeitä ja rakkauslauluja), jota lähettää TBS Radio. Ohjelma lähetetään lauantaisin noin varttia vaille kolme yöllä Japanin aikaa, ja sen voi ladata myös podcastina ohjelman kotisivulta. Ohjelman nimi on lainattu Sakamoton samannimisestä sanoituskokoelmasta, joka ilmestyi huhtikuussa 2007 pari viikkoa ohjelman aloittamisen jälkeen. Sakamoto keskustelee noin 15 – 20 minuutin mittaisessa ohjelmassaan kuukausittain vaihtuvasta teemasta ja lukee aiheeseen liittyviä kuuntelijoiden kirjeitä. Ohjelma ei siis välttämättä kiinnosta muita kuin Sakamoton ystäviä ja niitä, jotka haluavat hioa japaninkielentaitojaan. Siihen ohjelma tosin sopiikin hyvin, sillä Sakamoto puhuu melko selkeästi ja yhden aiheen ympärillä pyörivää ohjelmaa on helppo seurata. Vaikka ohjelman aiheet ovat melko arkisia, Sakamoton leppoisa jutustelu ja hänen uraansa liittyvät tarinat ovat mukavaa kuunneltavaa. Lokakuun teema ohjelmassa on ollut syksyisesti sade. Syksyn lisäksi siihen on syynä myös Sakamoton 29. päivä julkaistu single Ame ga furu (雨が降る, Sataa), joka on parhaillaan Japanissa esitettävän animaatiosarjan Linebarrels of Iron (鉄のラインバレル) toinen tunnuskappale.