Sukututkijan loppuvuosi

Pätkittyä historiaa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 27 Feb 2012 14:13:00 +0000

Että minä tykkään, kun ihmiset laittavat toimeksi eivätkä vaan suunnittele. Ystävänpäivänä käytiin Twitterissä keskustelu

@K_KM_K: Täällä on nykyään vanhempaakin porukkaa, kuten @M_de_Montaigne . Tuttu varmaankin teille @anulah ja @JPvE ? (11:08)
@JPvE: vanha suosikki, en täältä ollut löytänyt :) @schopenhauer_ sen sijaan kaverini ... (11:12)
@K_KM_K: Mun lemppari on kyllä @samuelpepys . Ei turhan syvällinen ajattelussaan, vaan lähempänä käytännön elämää. (11:30)
@anulah: Hei cool! Pitäisikö kaivaa esiin jotain meikäläisiäkin vanhuksia? Vaikka jotain 1500-luvun muistikirjaa... (11:42)
@anulah: Esim. Malin Sturen tai Sten Banérin muistikirjat kyllä vähän häviävät sisällössään... Hm. Abraham Brahen tidebok vois olla ok (11:44)
@anulah: Jos A. Brahen muistikirja 1590-luvulta on julkaistu 90 v. sitten niin saako sen tweetata? Pappa Per Sr:n Oeconomia vaihtoehto? (11:45)
@anulah: Tai Klaus Fleming nuoremman / Lars Sparren kronikat ... hm... (11:46)
@K_KM_K: Pietari Schäferin päiväkirja olisi formaatiltaan Twitteriin sopiva, mutta en jaksa ajatellakaan uuden proggiksen aloittamista. (11:50)
@anulah: mulla on valmiiksi naputeltuna parikin pienkronikkaa Waan olisko hyötyä istuttaa ne tweetit jonkun organisaation sivulle tms. (11:56)
@JPvE: esim hootsuitessa voi ohjelmoida ennakkoon eteenpäin twiittauksia ... (12:56)

ja viime perjantaina Anu Lahtinen ilmoitti, että Klaus Hermansson Fleming oli aloittanut twiittaamisen. Hän liittyy täten kotimaiseen seuraan, johon kuuluu 1918 raportointi ja tänään alkava Hesarin @Mantsalankapina. Englanninkielellä ovat monet suomalaiset seuranneet talvisodan tapahtumia @realtimeWWII-kanavalla. Oma suosikkini on kuitenkin edelleen Kaj Janzon, joka tarjoaa välähdyksiä Ruotsin valtakunnan keskiajasta, joka toisinaan ulottuu Suomeenkin.

Meri ja Kivi

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 27 Feb 2012 04:13:00 +0000

Kirjahyllyssäni on mummon hyllystä peräisin oleva Veijo Meren Aleksis Stenvallin elämä. Talouteni sääntöjen mukaan hyllyyn menevät vain luetut kirjat, joten lienen teoksen jossain välissä lukenut. Ei mitään muistikuvaa eikä lisääntynyttä tietoutta Kiven elämästä. Pitänee lukea joskus uudestaan.

Tätä mieltä. Esseitä ja monologeja sisältää tekstin Kiveä kiertämässä, jossa Meri kommentoi kyseistä elämäkertaa. Tekisi mieleni kopioida siitä lauseita oman käsikirjoitukseni esipuheeksi, mutta se olisi asiatonta ainakin kahdella tavalla. Mutta sopinee lainata muutama kappale tähän elämäkerroista kiinnostuneille.

...Koetin tehdä kirjan yhtä mielenkiintoiseksi joka paikasta, luettavaksi, kompaktiksi. Kirjoittaa sen vapaaseen muotoon, mutta silti jollakin tavalla ehjäksi, organiseksi.

Kiveä pidetään tunnettuna. Kertomani faktat ovat hyvin tavallisia. Siksi esitän ne joskus odottamattomassakin järjestyksessä - saadakseni ne näyttämään uusilta. Nimistöä kirjassa ei ole paljoa. Kuin kaunokirjallisessa proosassa tuon henkilöitä sisään ja puhun heistä jotakin.

En ole sepittänyt mitään, en repliikkejä enkä muuta, vaan kaikki seikat mitä kerron ovat faktoja. Niissä oli vain perkeleellinen kerääminen. Eikä osaa niistä ollut koskaan käännetty suomeksi.

Kirjani ei pyri olemaan tieteellinen juttu, siinä ei ole alaviitteitä, en tiedä, onko se essee vai artikkeli. Toivoisin, että se olisi helppolukuinen, havainnollinen, kerralla luettava. Haluan itsekin nähdä mainitsemani ihmiset, en niinkään pohtia heidän ajatuksiaan.

Metsästettyä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 26 Feb 2012 09:18:00 +0000

Talvinen metsästyskuva Nelly Montijn-de Fouwin kirjasta Sagen van Koning Arthur en de Ridders van de Tafelronde.

Vihdoinkin Suomeen tulee tositv-sarja, jossa palataan menneisyyteen! "YLE TV 1 tarjoaa kolmelle autoilevalle matkaseuruelle loman 70-luvulla. Kuinka pärjäätte, jos teidät heitetään 40 vuotta taaksepäin?" Lähelle oikeaa tunnelmaa pääsee selaamalla SOK:n katalogia vuodelta 1960.

Huomenna alkaa Helsingin Sanomien Mäntälän kapinan 80-vuotisviikko. Blogia ja twiittiä luvattu.

Pekka Henttonen lähes tulkoon otti kantaa, mutta viitaten auktoriteettiin ja käyttäen retorista kysymystä:

onko mahdollista, että [...] arkistot ampuvat itseään jalkaan, että ne eivät saa kokonaan sitä etua, joka niiden olisi mahdollista saada, jos käyttäjille annettaisiin ennakkoluulottomasti vapaus luoda uutta yhdessä?

Magnus Reuterdahl haukkui Tukholman 3d-näyttelyn etruskeista på svenska ja in English. Tenttipaniikin kirjoittaja kävi Helsingissä m.m. kirjastoissa gradumateriaalia etsimässä ja kaupunginmuseon uudessa näyttelyssä. Håkan Eklund raportoi på svenska onnistuneesta käynnistään Brages Pressarkivetissa. SoulFood&Mood- blogin kirjoittaja kävi Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa.

Livrustkammaren Armfelt-blogi paljasti päähenkilöstään på svenska aivan uuden ulottuvuuden. Mikael selitti sanaa natsaiju.

Reija Satokangas kertoi helmikuun leivonnaisten historiasta. Pikkumuseon haasteissa raportoitiin vuoden 2011 arkeologisten kenttätöiden esittelypäiviltä. Kaisa Viitala kertoi tutkijan työpäivästä.

Kemppinen luki Guillouta ja totesi

Ajatuskoe: mitä merkitystä olisi talvisodan-jatkosodan tutkimukselle Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen uutisilla ja reportaaseilla? Eipä niitä muuten juuri ole käytettykään. Jos vastaatte, että sotasensuuri iski, sanokaa sitten, mitä mielenkiintoista lehdet kirjoittivat noottikriisista 1962 tai pankkikriisistä 1992?

Tuukka Hetemäki liittyy kuoroon, joka on kovin huolissaan tulevaisuuden (poliittisen) historian tutkijoiden lähteistä. Kun tulee olemaan käytettävissä vain blogeja ja FB-timelinea eikä kunnon päiväkirjoja. Vali-vali.

Sami Liuhto koki historian multimediana. (Teksti on niin lyhyt, ettei siitä voi lainata otetta.)

Apropos-haatattelu Virpi Mäkisestä sai otsikon Keskiajalta perspektiiviä nykypäivän
ihmisoikeuskeskusteluun.

Ylen hanke Suomen marsalkka löytyy FB:stä ja avoimesta verkosta, tuottajalla on twitter-tili ja blogi. Viimeksi mainitussa aiheina m.m. Marski-kirjallisuuden klassikot, Mannerheim-museossa inspiroitumassa ja Gustafin modernin elämän haasteet.

Seppó kommentoi uutista ääniarkeologiasta.

Jukka Laajarinne kokeili uutta tulokulmaa taidenäyttelyyn, onnistuneesti. Riikka kommentoi Kiasman opastusta ja suomalaista museopedagogiikkaa yleisemmin.

Jenni raportoi Katja Ketun käynnistä Akateemisen Kohtaamispaikalla. Kuin myös Marjis. Aino-Maria Savolainen luki Antti Tuurin Taivaanraapijat ja Kylmien kyytimiehen. Leena Lumi luki Rauli Mikkasen kirjan Laulu Punaisesta huoneesta, joka on minulla edelleen kesken.

Historiallista romaania kirjoittanut Minna Kristiina raportoi:

Ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kanssa on tehty. Nyt käsis on taas kustiksella kunnes tulee uusien muutosehdotusten kera takaisin ja toinen editointikierros voi alkaa. Sitten käsiksestä tarkistetaan historialliset faktat ja mahdollisesti seuraa vielä kolmaskin editointikierros. Kun editoinnit on saatettu päätökseen seuraa oikolukuvaihe, jossa teksti on jo taitettu tulevan kirjan muotoon. Käsikirjoitukseni on kuulemma kirjana peräti 550 sivua pitkä. Huh.

Paaston aikaa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 26 Feb 2012 04:40:00 +0000

Pari päivää sitten Niko Lipsanen ihmetteli Twitterissä jonkun paastosta esittämää kysymystä:
Täytyy myöntää etten itsekään ev. lut. kirkon jäsenenä oppivelvollisuuteni suorittaneena tiedä paastosta paljoa enempää kuin Ramadanista. Paasto alkaa laskiaisena, päättyy pääsiäisenä. Pidettiin katolisena aikana. Amerikkalaiset soveltavat nykyään luopuen jostain lemppariasiastaan.

Oli siis syytä tarttua yhteen kirjahyllyni pyhään kirjaan. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto totesi: "Luterilaisessa Suomessa ei tietenkään ole montakaan muistumaa vanhasta paaston ajasta" ja "Luterilaisen väestön vastakohtana noudatti Raja- ja Itä-Karjalan ortodoksinen väestö, nuoret ja vanhat, ankaraa paastoa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka."

Mitä oli paasto satakuntalaisille 1800-luvun lopulla? Haku sanomalehteen Satakunta kertoo, että kyseessä oli toki tunnettu kirkollinen ajanjakso. Esimerkiksi sudet saattoivat kulkea "paaston ajalla" (16.4.1884). Tapakulttuurissa oli käynnissä murros, hupitilaisuuksia järjestettiin paaston aikana, mutta niitä kritisoitiin. Esimerkiksi arpajaisista todettiin, että "paaston aikana ei suinkaan sellaiset ole sopivia kun juuri vietetään Kristuksen Vapahtajamme kallista piinan ja kärsimisen muistoa."(15.3.1884) Tansseja paaston aikana eivät vanhoilliset hyväksyneet (4.4.1895). Turkulaisten pitämästä voimistelunäytöksestä kirjoitettiin ilmeisesti ironisesti "Kansaa ei puuttuneen sanota. Kuinka toisin olisikaan; olipa rukouspäivän ilta ja paaston aika"(24.2.1891)

Muutkin vanhat tavat olivat häviämäisillään, mutta eivät aivan:

Taikauskoako? Hinnerjoelta kirjoitetaan meille: Näihin päiviin saakka on paikkakunnallamme säilynyt omituisia ihmisiä, jotka paaston aikana pistäytyvät salaa naapuriensa navettaan, hapsimaan lampaista villoja, eläimen päästä ynnä mualta, saamatta siitä kumminkaan itsellensä suurtakaan hyötyä enemmän kuin lähimmäisellenkään sanottavaa vahinkoa.(6.4.1893)

Taikauskoa. Moniin vuosiin ei Kiikasta enää ole taikauskoa kuultu, ei nähty, mutta nyt on taas lennähdetty taaksepäin tällä alalla. Paaston ajan alussa on öisin käyty navetoissa eläinten villoja, karvoja y. m. keritsemässä ja kuuluupa että jokuset olisivat "tietäjenkien" luona käyneet salatuita asioita tiedustelemassa. (21.3.1895)

Paasto ei siis ollut aika jolloin olisi Länsi-Suomessa paastottu. Paasto mainitaan metodismin kuvauksessa yhtenä menona, joka muistuttaa "enemmän teaatteria kuin Jumalan-palvelusta" (11.4.1888). Uskonpuhdistuksen muistojuhlan kirjoituksessa paasto on katolisen ajan epätoivottujen ilmiöiden listalla (2.11.1899). Mutta kuitenkin otsikon Laki ja uskovainen alla lainattiin tunnustuskirjaa kohdasta "Ovatpa totiset rukoukset, toteiset almut, totiset paastot Jumalan käskemiä, ei saata niitä synnittä lyödä laimin."(22.8.1896)

Paasto oli markkinarako. Pietariin sai silloin kaupattua sieniä (25.8.1894) ja kalaa (27.09.1882).

Mutta oli lähes yhtä outo asia kuin ramadan, josta kirveenvaihtaja Turkista kertoi

On näet Rhamazan eli paaston aika, ja profeetan pojat eivät saa syödä eikä juoda auringon ylhäällä ollessa. En ole nähnyt kenenkään rikkovan tätä sääntöä, mutta öisin he syövät minkä vaatteet kestävät. (13.10.1891)

Myötäjäisarpajaisvoittajia 1792

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 25 Feb 2012 10:34:00 +0000

Cecilia Olofintytär Sulika Haukiputaalta (Inrikes tidningar 12.1.1792)
Eeva Matintytär Vanajan Mäskelästä (Inrikes tidningar 2.2.1792)
Kaisa Matintytär Kalvolan Niemeltä (Inrikes tidningar 23.2.1792)
Brita Matintytär Heikonen Kemistä (?) (Inrikes tidningar 15.3.1792)
Kemin maaseurakunnassa meni 26.4.1793 naimisiin talonpojan tytär Britha Heikonen.
Saara Peerintytär Tervaluoto Saloisista (Inrikes tidningar 21.5.1792)
Eva Christina Henrikintytär Asikkalasta (Inrikes tidningar 19.7.1792)
Lisa Hinrikintytär Kalvolan Keikolasta (Inrikes tidningar 20.9.1792:)
Valpuri Knuutintytär Lapuan Haapaniemeltä (Inrikes tidningar 22.11.1792)
Jälleen heikko menestys nopeilla hiski-hauilla. Alan epäilemään, että arvontaviranomaiset Tukholmassa keksivät nämä voittajat omasta päästään.

Torstaisista laukauksista

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 25 Feb 2012 04:32:00 +0000

Torstaina päivitin blogipostaustani kahteen otteeseen, kun sain tietoa siitä, että suomalaiset historiallisen ammunnan harrastajat innostuivat kunnioittamaan perintöprinsessan syntymää. Pettymyksekseni Hesarin painettu versio ei perjantaina Helsingin tapahtumaa noteerannut, mutta ammunnan hoitaneet Uudenmaan karoliinit linkittivät muuta medianäkyvyyttä FB-sivulleen. Liikkuvaa kuvaa näissä:

Olin itsekin paikalla vaikka en noihin pätkiin ollut päässyt/joutunut. Suoraan töistä tulleena laukustani ei löytynyt kuin vanha kännykkä, joten kuvieni laatu talvihämärässä ei ole kehuttava. Mutta esitettäköön todisteena.

Ensimmäinen runotyttö

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 24 Feb 2012 08:00:00 +0000

Anu Lahtinen kirjoitti blogiinsa eilen runotyttö-sanasta. Hän ei ottanut kantaa sanan historiaan. Sehän ei ole suora käännös ainakaan englannista eikä ruotsista. Ei ole olemassa diktflickaa tai poem girliä, ainakaan Googlen mukaan. No, jälkimmäisellä on kyllä URL, mutta ei laajempaa levikkiä.

Eli tie vie sanomalehtiarkistoon, jossa osumat keskittyvät vuoteen 1897. Silloin ilmestyi Aino Suonion runokokoelma Lauluja ja ballaadeja, jota arvosteltiin ainakin Uudessa Suomettaressa 16.12.1897, Uusimaassa 19.12.1897 ja Pohjalaisessa 21.12.1897. Kokoelman runosta "Runotyttö" saivat toimittajat päähänsä kutsua 17-vuotiasta runoilijaa samalla tittelillä, lainausmerkeissä. Lainausmerkeissä se esiintyi sitten myös sanomalehti Mikkelin kirjallisuuskatsauksessa 22.12.1897.

Laajempaa levikkiä sana ei saanut. Terminä fiktiossa ( Opiksi ja huviksi no 2-3, 1.2.1902), näytelmän nimenä Tampereella ( Aamulehti 4.9.1904), sana matkakertomuksessa (Aamulehti 18.10.1905). Montgomeryn kirjojen käännöksiin se päätyi myöhemmin.

Ja mikä surkea raapustelija tämä Aino Suonio oli, kun en ole hänestä koskaan kuullut? Wikipedia kertoo, että hänet tunnettiin myöhemmin Aino Kallaksena.

Rokonistutuksesta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 24 Feb 2012 04:28:00 +0000

Vanhojen uutisten joukossa olen esitellyt aikaisia rokottajia (linkki ja toinen). Lohtajan aktiviteetista jutuissa oli jo useampi leike, mutta vasemmalla vielä uutinen sanomalehdestä Inrikes tidningar 21.10.1782. Käräjien yhteydessä oli pidetty suomenkielinen puhe rokonistutuksesta ja juhlittu isänmaallisen seuran hopeamitalin saanutta Cajanusta.

Sen alla on uutinen Kemiöstä (Inrikes Tidningar 15.8.1800), jossa rokkoa oli istuttanut papin rouva Anna Fredrika Stahre lähes 60:een.

Ties mistä sain päähäni kirjoittaa aiemmin "ymppäyksestä", rokonistutus on Mika Kallioisen asiallisempi termi kirjassa Rutto & rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Kyseisestä kirjasta löytyi luonnollisesti asiallinen katsaus aiheesta, josta lyhyt referaatti omaksi opikseni:

Johan Haartman teki maamme ensimmäisen rokonistutuksen isorokkoa vastaan marraskuussa 1754 lääketieteen professori Johan Lechen tyttärelle Maria Elisabeth. Ruotsin puolella ensimmäiset istutuskokeilut tehtiin vuosina 1756-57.

Haartman ei jättänyt hommaa ensimmäiseen kokeiluun vaan käsitteli lyhyessä ajassa onnistuneesti yli 80 lasta ja ilmeisesti aikuisiakin. Istutus ei saanut Suomessa suurta suosiota. Poikkeus oli Pohjanmaa, jossa Anders Chydenius puhui asian puolesta. Piirilääkäri Barthold Rudolf Hast istutti rokon vuosina 1768-84 lähes 16000 lapseen.

Jennerin vuonna 1798 julkaisemaa rokotusmenetelmää kokeiltiin Ruotsissa 1801 ja Suomessa seuraavana vuonna. Alle vuoden kuluttua ensimmäisistä rokotuksissta kaikki Ruotsin piirilääkärit käyttivät menetelmää. 1810-luvun alkupuolella puolet Suomen lapsista oli rokotettu, 1820-luvun jälkipuolella osuus kohosi yli 95 prosenttiin, mistä se seuraavina vuosikymmeninä jonkin verran laski. Rokotus määrättiin pakolliseksi kaikille alle kaksivuotiaille vuonna 1883.

Elias Lönnrot kirjoitti sitä ennen aiheesta oppaassaan Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri

Ainoasti oikein toimitetulla panorokolla woidaan iso rokko estää. Muuttorokot sikiäwät toisinaan isosta rokosta ja kohtaawat rokonpantujaki, mutta owat kewiämpilaatuiset, eiwätkä kuolettawaiset, jos kohta yhtä tarttuwaisetki ja samoin hoidettawaiset kuin iso rokko. Rokonpano pitää siis esiwallan säännön jälkeen toimitettaa kaikkiin lapsiin, johon myös hywä tilaisuus aina on tarjona, koska rokonpaniain kerran wuodessa pitää kuljeksella halki joka pitäjän Suomenmaassa.

P.S. Johan Edgren: Finska Läkaresällskapet 175 år. 1835–2010.
P. S. 2 Paula Aaltonen: Hämeenlinnan lääkäripiirin koulutetut kätilöt vallan rakenteissa 1879 - 1920

Ruotsissa syntynyt kruununperillinen, ladatkaa kanuunat!

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 23 Feb 2012 06:50:00 +0000

Ruotsi on saanut uuden kuninkaallisen, mikä lienee kaikille mukava uutinen. Vaikka ei järin merkityksellinen.

Mutta tarjoaa minulle tilaisuuden laittaa esille vastaavan tilanteen uutisointia vuodelta 1782. Inrikes tidningar kertoi 21.10.1782, että Loviisassa uutista kruununprinssin syntymästä oli seurannut kiitosvirren laulu jumalanpalveluksessa ja sen aikana (?) 128 kanuunanlaukaisua kahteen kertaan(?). Helsingin Sanomat kertoo, että nykyaikana "Kruununperillisen syntymää juhlistetaan 42 onnittelulaukaukselta. Ne ammutaan syntymää seuraavana päivänä kahdessa 21 laukauksen sarjassa tykillä Skeppsholmenin saarelta. Kunnialaukaukset ammutaan samanaikaisesti myös Bodenissa, Härnösandissa, Karlskronassa ja Göteborgissa. "

Päivitys 23.2.2012 klo 12.45: Keskisuomalainen kertoo, että Jyväskylässä ammutaan kunnialaukaukset torstaina syntyneelle Ruotsin prinsessalle lauantaina kello 15.00. Rautpohjan tykkikerho pukeutuu ammunnan ajaksi 1700-luvun univormuihin ja varusteisiin.
Päivitys 23.2.2012 klo 14:05: "Suomalaiset historianelävöityksiin perehtyneet yhdistykset kunnioittavat Ruotsin kruununperillisen syntymää kunnialaukauksin tänään 23.2.2012 klo 17 Helsingin Kauppatorilla sekä eri puolella Suomea. Tilaisuuden järjestää Uudenmaan Karoliinit ry, Helsingin Wanha Waruswäci ia Caupungin Hywät Asuckat ry sekä Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry" "Tukholman Skeppsholmenin, Bodenin, Härnösandin, Karlskronan ja Göteborgin lisäksi kunnialaukaukset ammutaan täten myös Helsingissä, Oravaisissa Pohjanmaalla, Haminassa sekä Jyväskylässä."

Vastaava raportti Kuopiosta ehti Inrikes tidningar numeroon 28.10.1782. Siinä kerrottiin iloisen juhlinnan lisäksi paikallisista realiteeteista.

Marja ja toinen, melko historiattomasti

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 23 Feb 2012 04:43:00 +0000

Jos minulla olisi yhtään itsekuria ja itsesäilytysvaistoa, en tarttuisi enää yhteenkään kirjaan, jonka kannessa on sana kulttuurihistoria. Mutta kun on tiedonjanoa niin kovin monesta asiasta, kuten marjojen historiasta suomalaisessa talonpoikaisympäristössä. Mitä marjoja kerättiin, mistä alkaen? Mitkä myytiin, mitkä säilöttiin? Miten ja milloin syötiin?

Mahdollisesti vastaukset löytyvät jostain, mutta eivät selausluennalla viime vuonna ilmestyneestä Hannele Klemettilän ja Laura Jaakolan kirjasta Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Kirjassa oli kyllä monipuolista sisältöä m.m. ravintoainesisältöjä (s. 150-151), ruokareseptejä, kosmetiikkaohjeita ja värjäysvinkkejä.

Historiassa liikuttiin Amerikasta Eurooppaan, esihistoriasta nykypäivään. Konkreettista tietoa Pohjolasta edusti Linnén Lapin matkan havainnot, Louhisaaren keittokirja ja Lönnrotin Flora Fennica. Ensiksi mainitusta oli minulle uutta tietoa, että "lappalaiset säilyttivät lakkoja talven yli sellaisenaan, tunturin lumeen haudattuina, ja ne olivat keväällä yhtä maukkaita kuin säilöön pantaessa." (s. 37) Pakastemarjat ovat siis suomalaista ruokakulttuuria jo 300 vuoden ajan!

Runsaasta piirroskuvituksesta tuli mieleen äskettäin selailemani kasvikirja, jossa oli mielestäni selkeällä rakenteella ja reippaammalla rajauksella saavutettu parempi tulos. Mutta vähemmän kulttuurihistoriallisempi?

Esimerkkinä entisajan marjan käytöstä, joka ei ole enää omana aikanamme tapana, pätkä jatkokertomuksesta Kapina Porvoossa. Kertomus kahdeksannentoista vuosisadan keskipaikoilta (Turun Lehti 10.10.1885):

"No, mutta yksi kuppi vaan, yksi ainoa", rukoili emäntä vielä.
"Ei, ei suinkaan! Älkää kaatako! Jo piisaa, jo piisaa!"
"No, koska kahvini teille ei enää kelpaa, niin maistellaanpas sitten marjahillaani".
"Ah, vaarainhilla teillä on aina niin erinomaisen hyvää!" hymyeli leski.
"Ei sitä osaa kukaan niin makuisaksi keittää, kuin te", vakuutti räätälin rouva.
"Kaisa!" huusi Petronella rouva piikaansa, ja käski sisään astumaan. "Korja tämä pois ja tuo hilla".
Pian oli jokaisella kukkupäinen teevati edessään ja nyt alkoi niin ahkera kalisteleminen lusikoilla, että kuului ikäänkuin olisi siinä riihtä puitu. Puhe sitä vastoin oli kokonaan vai'ennut, suulla kun oli muuta tärkeämpää työtä.

Helmikuun keskikohtaa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 22 Feb 2012 14:55:00 +0000

11.2.

Talouselämä on ripeä. Sisältää tällä viikolla julkistetun Kansallisen kapitalismin esittelyn.
Dumppasin historiaa Kampintorin divariin. Menkää ostamaan!
Stokkan 150-synttäreillä sai kaksi karkkia jo ennen hissiin pääsyä.
Seilin kirkko myynnissä. Kesähuvilaksi?
Katsomattomien dvd-levyjen kasassa on bbc:n Ancient worlds. Ekan jakson olen kyllä nähnyt, muistan tämän kulhon irroituksen.
Onko "mammal kingdom" nisäkäskuningaskunta? Ilmeisesti ei, kun puhe on Juudeasta rautakauden alussa.
3. Ancient worlds jakso Kreikassa. Sarja siis antiikin hissa 6. tunnissa. Parempi kuin lukemattomat kirjat.
Juontaja ärsyttävä (taas). Maisemat ja museoesineet takaavat hyllyn kierrätyskassin sijaan.
Nyt on päästy Kreikan ja Persian sotiin ja on toinen levy jäljellä. Loppuuko Rooman tuhoon? Takateksti vastaa: kyllä.

12.2.

Käsikirjoituksen fiksailu on odottanut pari viikkoa, pitäisi ryhdistäytyä. Pystyasentoon. Pian.
Käsiksen ongelmallisin kohta väännetty uuteen asentoon. Sitten kohti kirjastoa.
Kirjastokäynnin paras anti oli härsyhyllystä napattu Anto Leikolan esseekokoelma Naurun biologia.

13.2.

Oslossa jutellaan valokuviin liittyvistä oikeuksista arkistonäkökulmasta(kin). Teoskynnys parhaillaan päälimmäisenä. #fotojuss
Törmäsin nuoreen juutalaispoikaan Venäjän vallankumouksen taisteluissa ja sain aiheen (taas) kiusata tamperelaista tuttavaani.
"Museoviraston henkilöstö marssi säästöjä vastaan", eli eivät jaksaneet odottaa niiden saapumista?
Uskalsin lukea oman kommentini Tutkijoiden äänessä. Ymmärsin sisällön, positiivista.

14.2.

Nyt tuli @Hbl1918_realtid noteerattua SukuForumilla ja tiedän ainakin yhden blogini ei-lukijan... [Sillä tokihan asiasta olin täällä kertonut jo 30.1.2012]
Ai niin, eiliseen Tampereelle lähteneeseen tuli vastaukseksi pläjäys Venäjän armeijahistoriaa. Onni on kaveri, joka tietää jotain.
Kuuntelen Bbc:n Long view jaksoa, jossa Kreikan tilannetta peilataan Edward I:n rahattomuuteen 700 vuotta sitten.
korjaus: E III eikä I

15.2.

Valtsikan gradulistasta: Lihan syömisen oikeudesta - Miksi kaupunginvaltuutetut riitelevät kasvisruokapäivästä?
Hum. puolella keskiaikaa: Pohjoism. kauppalaivojen kiinniotot ja kiinniottojen oikeudellinen tausta 1200-l Englannissa
On muuten tosi kivaa, että hum. tk. on yhdessä listassa ilman asiasanoja. Ammattilaiset asialla. Ping @jyrki_ilva

Eteisessä kolmeen kirjastoon palautettavia kirjoja. Ylös, ulos ja kantamaan.
Bbc:n More or less selvitti nyrkkeilymyytin mittaamalla tauot. I like. Jos asioista voi ottaa selvää, niin otetaan!

16.2.

Piti katsoa vielä uudestaan. Etten erehtyisi elokuvateatteriin. (Ihanan tarkka ajoitus "1800-luku")
Härmän toisessa trailerissa hyvin erilainen tunnelma. Saako leffateatteriin muuten mennä humalassa?

17.2.

Blogiini tulevat anonyymit kommnetit ovat olleet aina silkkaa asiaa, onnekas poikkeus? Esim. tänään.
Lukijat siellä (ja täällä) kun voisivat nipottaa ainakin lukuisista kirjoitusvirheistä.
Härmässä oli murreope.
Tehdäänköhän Porin palojen muistomerkki palamattomasta materiaalista?
Kadonnut: Ruumis ja rauta. Lähde: Kirjastosta saamani viesti.

18.2.

Utrion Oppinut neiti lähtee kirjastoon. Luin alun, arvasin lopun. Oikein.
Hissa&keskiaika-twiittajia, jotka käyttävät "nordiskaa" etsii @Jesper_Wasling . Kelpaisikohan meänkieli?
Keskipäivällä 4 tuntia KK:ssa, 2 leffaa ja nyt alkaisi sitten käsiksen paikkaus. Taas. Konditionaalissa.

19.2.

SukuForumin viestistä mieleen: kuinka hyvin tunnemme kirkonkirjojen täydennysprosessit? Tutkittu vai arvailtu?
Jos lähtee lumisateeseen katsomaan Hiiden Hirven hiihtoa, niin hiihtääkö kukaan ja saako kuvia otettua? [En sitten lähtenyt]
Bbc doc Smiley's people ei ollutkaan vakoojakirjallisuutta vaan hymiön historiaa. Alkoi vakuutusfirman työntekijöiden motivaattorina.
Tavaan taas Hallenbergin voutiväitöstä. Helpompaa kuin 1500-l alkuperäislähteet, ainakin.
Dvd-koneeseen Bronowskin The ascent of man. Pahoin aavistuksin. Alkaa sentään Amerikasta eikä Lähi-idästä. Jotain uutta.
Esseesarja on kesältä 1973. 11 tuntia hailakoita värejä. Plussaa: ihmiskulttuuri alkaa Afrikasta. On muutakin kuin "sivilisaatiota".
Dramaattinen musiikki säestää alastoman lapsen nousua seisomaan. Olemme pystyasennossa. 40-v kuvakieli mielenkiintoisempi kuin selostus.
Tietokonegrafiikkaa kallonmuodon kehityksestä. Vihreä viiva mustalla pohjalla. Kallo pyörii ja muuttuu. 40 v sitten.
Keihäänheittoa säesti psykedeelinen musiikki. Syömme jo lihaa ja lähdimme Afrikasta. Nyt jää kasvaa maasta (?) ja urut raikaavat.
Vielä komeampi urkusointu: saamme tulen. Ja katsomme luolamaalauksia. Eläköön kulttuurievoluutio. Loput jaksot toiste.
Twiitissään @AtsoAlmila markkinoi Kuopiota museoilla. Onko Suomessa paikkaa, jossa vähemmän kuin 2 museota?

20.2.

Leipää ja sirkushuveja kertoo Helsingin ilmaiset museot.
Yhteenveto Tuhoutuneen taiteen museon vuodesta 2011. Pienellä budjetilla mainio hanke.
Ihana kuva, miksei käyttöoikkia, nyyh.
Ruotsista enemmän ulosmuuttoa kuin 1800-luvun ameriikan vuosina. Etsimään Suomen lukuja...
Ruotsista otti yhden rosvoni sukulainen yhteyttä. Ilmeisesti pitäisi kirjoittaa ruotsiksi? Asiakaslähtöisesti.
"postaukset vaihtelevat saumasukista ja hatuista tilkkutöiden kautta ekomuotiin" Mikä variaatio, vau!
Uskaltaisikohan yrittää digitaaliarkiston käyttöä? Aukeaisiko sivut alle 30 sekunnissa...
Vasta 12 minuuttia Arkistolaitoksen Digitaaliarkistoa ja olen jo kyllästynyt tuijottamaan vaaleanpunaista pintaa ja odottamaan latauksia.
Nyt kestää jo minuutin saada edes zoomamaton kuva digitaaliarkistosta ulos. Ja sitten seuraavat tosi nopeasti. Välimuistitusta?

21.2.

Ennen oli paremmin, hammastahnassa kokaiinia...
Tutustutaan "Carl Ludvig Engelin persoonallisuuteen hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta." Luvataan liikaa?
Englannissa laskiaistiistaihin liittyvät ohukaiset 1600-luvulta lähtien
Avasin tiedoston, jota päivitetty syyskuussa. Mikä mahtaa olla ero sheet 1 ja 3 välillä? Sama määrä rivejä...

Karjala ja Inkerinmaa kutsuvat...

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 22 Feb 2012 04:43:00 +0000

... linkittämään sekalaista materiaalia. Yllä Upsalan yliopiston kokoelmasta Carl Axel Lekanderin vuonna 1900 maalama Badstu vid Taubila i Pyhäjärvi . Alla Louis Sparren piirrustukset jutusta Kuvia ja kuvauksia Venäjän Karjalasta, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi vuonna 1892.

Karjunen, Tiina: Hoveja ja verotusta. Inkerin veronvuokraajat ja heidän verkostonsa vuosina 1685-1696
Murman, J. W.: Selitys hää-tawoista Inkerinmaan suomalaisissa seurakunnissa
Relander, Kaarlo Adolf Oskar: Karjalan kuvia
Fredr. Wilh. Pipping: Bidrag till en historia om Gymnasii boktryckeriet i Wiborg. Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 4.
Piela, Ulla: Kansanparannuksen kerrotut merkitykset Pohjois-Karjalassa 1800- ja 1900-luvuilla

Karttoja

Sitten vielä aivan uskomattoman kamalia vuonna 1863 julkaistuja Kertomuksia Viipurin muinaisuudesta. Tyylinäyte:

Kaarle lähestyi neitoa, pani verisen miekkansa pois, otti häntä kädestä kiinni ja kysyi lempeällä äänellä: “— Kaunis neito! Olen pelastanut sinut Jurin kädestä. Olen jalon ritarin poika, olen ruotsalainen. Etkös tahdo vaimokseni? Sano, minä rakastan sinua. Sä olet kaunis, ihana!” Neito katseli nuorukaista, nuorukainen oli kaunis, jalo ja jalous, hyvyys loisti hänen kasvoistaan. Neito punastui, hän loi silmänsä maahan ja kuiskutti:“— Tahdon!”

Kyllä kosiessa kannattaa verinen miekka laittaa piiloon...

Ja alla Suomen kuvalehden numeroista 15.8. ja 1.9.1880 kaksi kuvaa "Vanhan Viipurin puistosta". Näitä voi verrata täällä aiemmin esitettyihin Ludvig von Nicolayn kirjan Das Landgut Monrepos in Finnland (1804) kuviin ja valokuviin 1900-luvun alusta.

Ei enää pinkkiä!

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 21 Feb 2012 15:50:00 +0000

Huh, meni nopeammin kuin odotin/pelkäsin. Nimittäin Olofin voudintilien läpiselaus, josta oli jäänyt viimeiset vuodet roikkumaan kun kyllästyin digitaaliarkiston takkuiluun. Mutta eihän tutkimisen ole tarkoitus olla pelkästään hauskaa...

Laatutekniikan luennoilta kauan, kauan sitten muistelen, että laadulla on jotain tekemistä asiakkaan odotusten kanssa. Eli kun en odottanut, että digitaaliarkiston kuvat latautuvat vauhdikkaasti ja moitteettomasti, kestin palvelutason. Mutta epätasaista oli. Välillä seuraava kuva tuli alkukoossa silmänräpäyksessä, välillä joutui odottamaan minuutin verran. (Valehtelematta, toisinaan laskin sekunteja, joita kertyi kyllä kymmeniä.) Kun sivulla oli jotain, mitä piti zoomata...

Eli mielummin tihrusti silmälasit ruudussa kiinni ja harkitsi siirtymistä työpaikan neuvotteluhuoneesen, jossa olisi ollut kuvaheitin. SukuForumilla on ratkaisuksi ehdotettu kuvan lataamista omalle koneelle, mutta kun läpikäytävänä oli satoja sivuja niin se ei olisi kovin käytännöllistä.

Mitäs minä niistä sivuista sitten sain irti? Sanan sieltä ja toisen tuolta. Toivottavasti luotettavan erottelun kuittien, avoimien kirjeiden ja kirjeiden välille. Useimmista jälkimmäisistä lähetyspäivän ja lähettäjän. Joista teen amatöörimäisiä muistiinpanojani:

On se hyvä, ettei Arkistolaitos ole ottanut käyttöön sosiaalista metadataa. Saa joku muukin ilon etsiä ja löytää esim. sakkoluettelot.

Historiaa vieraista hyllyistä

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Tue, 21 Feb 2012 04:54:00 +0000

Tapanani on kirjastoissa hakeutua historian hyllyille siinä toivossa, että silmiini osuisi jotain ennen näkemätöntä. Koskaan ei ole tullut mieleeni lähteä hakemaan historiaa muusta kuin 9-luokasta. Mutta onnekseni joku oli nostanut kirjaston härsyhyllyyn Anto Leikolan esseekokoelman, jonka kannen vanha painokuva taisi olla syynä huomioni kiinnittymiseen.

Rikhardinkadun kirjastossa luokkaan 504 hyllytetty Naurun biologiaa ja muita esseitä sisältää suomalaisen tieteen historiaa otsikoiden "Ruotsin Oppineisuus-Arkisto ja Porthanin Suomi", "Miten Darwin löysi tiensä Suomeen" ja "J. A. Palmén, eläintieteemme uudistaja" alla. Lisäksi kokoelmaan kuuluu essee "Historian välttämättömyydestä".

Tästä kirjalöydöstä innostuneena varasin muita Leikolan kirjoituskokoelmia Helsingin seudun kirjastokokoelmasta. Kokoelmassa Tiede on ihmisten tekoa (luokka 152) Leikola kysyy "Opetammeko Euroopan vai maailman historiaa?" ja vastaa "Opettaessamme Euroopan historiaa opetamme siis maailmanhistoriaa, eikä muuta maailmanhistoriaa ole olemassakaan."

Luokkaan 570 oli hyllytetty Kotilokabinetti, jossa kirjoitus "Pyhäjoen pohjalainen patriootti" esitteli minulle Pohjanmaan kuvaajan Pehr Niclas Mathesius. "Suomalainen kasvutar" kertoo kasvitieteemme ensimmäisistä tietokirjailijoista. "Luonnon historiallinen Suomi: erään käsitteen synty ja kukoistus" on mitä sanoo. "Höyhenten ja siipisulkien runous" käsittelee veljeksiä von Wright, "Merieläinten tutkijasta maaherraksi" Anders Johan Malmgreniä ja "Muuan unohdettu suomentaja" Aatto Supasta. "Ifin linna"ssa Leikola kirjoitti fiktion tunkeutumisesta todellisuuteen.

Käänteistä ilmiötä Leikola käsitteli esseessä "Tietokirja viihteenä", joka löytyy kokoelmasta Kirjoista ja viisaudesta (luokka 804). Siinä hän toteaa historiallisesta romaanista

Tietenkin sinä on kysymys historiallisen tiedon käytöstä kaunokirjallisen teoksen puitteina, mutta yhtä paljon on usein kysymys tietyn historiallisen aikakauden, ehkäpä kokonaisten aikakausien saaton, viihteellistämisestä lukijan tavoitettavaksi, olipa sitten kysymys lähimenneisyydestä tai niinkin kaukaisista ajoista kuin Björn Kurténin Mustan tiikerin neandertalilaismaailmasta.

Kokoelmassa Oppineisuuden hirmu - luonnontieteistä ja luonnon tutkijoista (luokka 570.09) Leikola kertoo Jacob Bonsdorffin matkakertomuksesta "Kesämatka 1799" kirjoituksessa, jonka lukijan kannattaa tutustua myös kirjan lopussa oleviin viitteisiin. Sama koskee kirjoituksia "Suomalaisen biologian alkuvaiheita", "Mikä mies oli Pehr Kalm", "Suomen hyönteistieteen isä", joka käsittelee Carl Reinhold Sahlbergiä, "Luonnontiede Suomessa 1800-luvulla" ja "Mistä solu on kotoisin", jossa kerrotaan biologian sanastomme alkuperästä.

Miten sukututkijat nähdään?

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 20 Feb 2012 09:12:00 +0000

Facebookissa on viime viikkoina kulkenut kuvasarjoja, joissa esitellään eri ammattien imagoa useammasta näkökulmasta. Sukututkijatkin ovat saaneet omansa, amerikkalaisia versioita linkitetty Randy Seaverin blogissa. Ne eivät aivan sellaisenaan uponneet meikäläiseen, joten kotimainen versio alla.

Miten sukulainen näkee sukututkijan:

Kuva: George Eastman House, Flickr

Miten ei-sukulainen näkee sukututkijan:

Kuva: The Library of Congress , Flickr

Miten akateeminen historiantutkija näkee sukututkijan:

Kuva: Richard Miles, Flickr

Miten media näkee sukututkijan (versio A):

Kuva: Valerie, Flickr

Miten media näkee sukututkijat (versio B):

Kuva: George Eastman House, Flickr

Miten arkistolaitos näkee sukututkijat:

Kuva: National Library of Ireland, Flickr

Miten Arkistolaitos toiveajattelee sukututkijat:

Kuva: UWW ResNet, Flickr

Miten vapaaehtoistoimija näkee sukututkijan:

Kuva: BabyDinosaur , Flickr

Miten sukututkija näkee toisen sukututkijan:

Kuva: Nationaal Archief, Flickr

Miten sukututkija näkee itsensä:

Kuva: State Library of New South Wales, Flickr

Kuva: The Library of Congress, Flickr

Kuva: Queen's University Library, Flickr

Rautatieltä sotaiseen vallankumoukseen

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Mon, 20 Feb 2012 04:40:00 +0000

Tunnelmakuva yllä kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi vuodelta 1896

Rautatiet ja rautatiehistoria ovat tänä vuonna ajankohtaisia, sillä Valtion rautatiet juhlivat 150-vuotista toimintaansa. Merkkivuoden merkeissä tulee raiteilla liikkumaan perinnejuna Valtteri, johon kuuluu 60-lukulaisen dieselveturin lisäksi 3. luokan matkustajavaunu 40-luvulta, 2. luokan vaunut 50- ja 70-luvuilta sekä vuorineuvos Walter Ahlströmille vuonna 1927 rakennettu salonkivaunu.

On ilmestynyt kirja ja jatkuvasti päivittyvä verkkosivusto. Siellä on jo monta historiaa sivuavaa juttua ja m.m. videot kolmannen luokan junavaunusta ja tsaarin junasta. Mistä tuli mieleen, etten enää muista mitä erinomaisen historiallista oli Nokian Båtvikin koulutuskeskuksen pihalla olevassa junanpätkässä. Selkeät valokuvat löytyvät siitä Flickr:stä: 1, 2 ja 3.

Luulin, että varastoissani olisi ollut joku esittelemätön ulkomaisen matkailijan raportti suomalaisilta rautateiltä, mutta en moista löytänyt. Haku Google Booksissa tuotti lehden Boys' Life joulukuun numerosta vuodelta 1919 toimintatarinan, joka käväisee Helsingissäkin. Pienellä surffailulla selviää, että kirjoittaja Paul Iogolevitch kertoo omasta elämästään ja tarina on julkaistu kirjana The young Russian corporal; the story of the youngest veteran of the war (1919). Kirjoittajaa esiteltiin lehden Boys' Life elokuun numerossa ja lisää faktaa tarjosi New-York Tribune 4.8.1918.

Hetki Helsingissä sijoittuu maaliskuuhun 1917, jolloin tsaari luopui vallastaan:

That night I went to a play. Just at the climax, there came the sound of shots in the street. The audience rose and made for the doors as though the theatre had been on fire. There was a wild panic and I was swept along to the street. In the glare of the electric lights from illuminated signs, I saw thousands of people running frantically up and down. Soldiers mingled with the crowd but whether they were with the crowd or against them it was impossible for me to discern.
I hurried to the armory.
"My father is inside," I explained.
"That makes no difference. My orders are to allow no one to enter without a special pass." But we managed to gain access.
The officers inside were eagerly discussing the situation and through the windows which overlooked the court, we could see the soldiers similarly engaged.
Suddenly one of the men burst into our room to report that the mob, led by some sailors, was at the gate preparing to rush the armory.
"Seize the officers! Lynch them! They are the cause of our suffering! We want no more officers!"
These cries could now be distinguished and confirmed the soldier's report. Some of the officers in the room turned white.
"Let us go out and mingle with the men," my father counselled. "If we stay here, they will naturally think we are opposed to them!"
Another soldier made his way into our room.
"Captain Borovsky has been seixed and lynched!" he shouted.
The information added to our nervousness. Then word came through officially that the Czar had abdicated. The news had been held back for twenty-four hours because the government realized that as soon as it became known many of the officers, no longer bound to the monarch they had sworn to serve, would join the revolutionists.
[...]
Walking through the streets of Helsingfors we noticed many agitators in civilian clothes and in uniform giving money to the soldiers and supplying them with liquor. Every effort was being made apparently to urge the men on to greater excesses and give the uprising the appearance of anarchy. From the accent of these agitators there was no mistaking their German affiliations. As the Finnish borders were them unguarded, it was easy enough for German agents to get into that country and forment the rebellion against the government.

Saksalaisethan tulivat Suomeen isommalla joukolla keväällä 1918 ja jos Gallican alle kopioituihin valokuvien kuvateksteihin on luottamista, "venäläiset" polttivat heidän edeltään Hangon aseman. Ikäänkuin rautateihin palataksemme.

Gare de Hangö, incendiée par les Russes pour empêcher le passage des Allemands

Hangö, pont russe, le pont de chemin de fer détruit par les Russes

[gare d'Hangö en Finlande ?, des chariots stationnés]

Kaapattua

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 19 Feb 2012 09:44:00 +0000

Kesää odotellessa, varhainen värivalokuva Gallican digitoimana.

Sveaborg-projektin blogissa Annaliina Lassila jakoi muistiinpanoja hylkeestä vuonna 1755. Reijo Valta referoi 160 vuoden takaista keskustelua Suomen rahayksikön nimestä.

Jussi-Pekka kertoi valmistautumisesta arkistomatkaan Pietarissa ja paikan päältä paikallisista realiteeteista ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kari Rydman esitteli runoilevan opettajattaren Hulda Jung. Ametsapuro pääsi sukututkimuksessa verkkolähteillä Tampereelta Ruotsiin asti.

Gradua työstävä Sohvi "herkistyi pohtimaan historiantutkijan roolia" ja tutkimussuunnitelmaa miettiessään totesi

Olen minä sentään ensi torstain pyhittänyt kansalliskirjastolle, jossa tulen viettämään monta pyörryttävän hauskaa tuntia eduskuntakeskusteluja kopioiden. Ihan sormet jo syyhyää. Lainaan itseäni toisaalta, 2000-lukulaista first world -prinsessaa ärsyttää, ettei noita voi olla sähköisesti missään :D Hirvittävän uuvuttavaa liikkua fyysisesti materiaalinsa perässä? Ilman tietokonetta?

Otto Aura sai valmiiksi gradunsa Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44. Kyseessä on valtsikan gradu, ja sellaisia ovat myös

Jyväskylässä on hyväksytty taloushistoriallinen gradu Suomalaisten suuryritysten vuosina 1851-1925 syntyneiden johtajien elinikä, tekijänä Juho Ålander.

Helsingin yliopiston uutisiin oli Anu Lahtinen päässyt kertomaan tuoreesta kirjasta Kirjeet ja historiantutkimus.

Aino-Maria Savolainen kuunteli Katja Ketun Kätilön äänikirjana. Jenni S. luki saman. Kirjavinkeissä Irja esitteli Tuulikki Pekkalaisen kirjan Susinartut ja pikku immet. Sisällissodan tuntemattomat naiset.

emma tilannepäivitti ja kertoi, että

"ai nii, luin sellasen kirjan kuin aleksanterin opettaja, joka kertoo aristoteleestä. se on historiallinen romaani, eli siinä on keksittyäkin. se kuvaa aristotelestä enemmän pienten arkisten tapahtumien ja perhe-elämän ja arjen kautta kuin teosten tai julkisten puheiden tai muun sellaisen pönötyksen. ja hitto et se oli hyvä! äärettömän vähäeleinen, jotenkin loppuunsa hiottu. ei yhtään rönsyilevä vaan hirmu hallittu koko ajan, mut niin nerokas. eteni aina sivutolkulla kerralla.
saattaa myös johtua siitä, että rakastan aleksanteri suurta. "

Mitä olen oppinut Twitterin käytöstä?

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sun, 19 Feb 2012 04:04:00 +0000

Twitteriä voi käydä lukemassa rekisteröitymättä palveluun.
Yksittäisen päivittäjän päivitykset voi tilata rss-lukijaan. Itse teen näin Project Gutenbergin uutuuksien kanssa.
Itse palvelun käyttö on mielekästä vain jos on sopiva määrä mielekkäitä seurattavia. (Jollei sitten ole luomassa brändiään, jolloin oleellista on seuraajien määrä.)
Historiaan ja arkistoihin liittyviä englanninkielisiä twiittajia on enemmän kuin ehtii lukea.
Museoiden, historian ja arkistojen kanssa työskenteleviä ruotsalaisia on Twitterissä huomattavasti enemmän kuin suomalaisia. Jälkimmäisiä tämän listan alla.
Seurattavien keruu pitää aloittaa jostain. Esimerkiksi tutusta tai virtuaalitutusta.
Lisää seurattavia löytyy kätevimmin selailemalla jo seurattujen seuraajia ja seurattavia.
Liian pitkällä seurattavien listalla palvelussa käyminen muuttuu työlääksi.
Toisin kuin Jessica Parland-von Essen Twitter-ohjeistuksessaan på svenska en suosittele seuraamaan kaikkia, jotka seuraavat sinua. Katso kohdat 3 & 8.
Twitter ei ole sen hyödyllisempi kuin muutkaan SoMe-palvelut. Jollet saa siitä mitään irti, unohda koko juttu.

Käsittääkseni museoiden, historian, arkistojen tms. kanssa työskenteleviä/harrastelevia suomalaisia Twitterissä ovat, mielivaltaisessa järjestyksessä lueteltuna,

Anne Metsäpuro (@Ametsis), jonka tekstit ovat lukon takana.
Juha V (@Genea)
GeekGirlHumor (@geeklaugh)
Heikki Halonen (@luuppi)
Vantaan Kaupunginmuseo (@VantaaKaupMuseo)
Johanna Ilmakunnas (@JIlmakunnas)
Satu Kantojärvi (@satukjarvi)
Juha Järvelä (@JuhaJarvela)
Miia Kuha (@MiiaKuha)
Sari Sarajärvi (@Siksko)
Tomi Ahoranta (@TomiAhoranta)
Kirsi Vesterbacka (@KVesterbacka)
Hannele Klemettilä (@HKlemettila)
Kirsi Vainio-Korhonen (@KirsiVainioKorh)
Jessica Parland-von Essen (@JPvE)
Jussi-Pekka Hakkarainen(@Hakkarainen)
Jyrki Hakapää (@Hakapaa)
Anu Lahtinen (@anulah)
Eva Ahl-Waris (@tmievaahl)
Jyrki Ilva (@jyrki_ilva)
Teija Försti (@TMBFo)
Anni Sairio (@Anni_Sairio)
Hannu Salmi (@hannusalmi)
Pirjo Hamari (@phamari)
Sam Kaislaniemi (@samklai)
Marjo Kaartinen (@MarjoKaartinen)
Tapani Sainio (@TapSq)
Markus Merenmies (@MarkusMerenmies)
Charlotta Wolff (@CharlottaWolff), jonka tekstit ovat lukon takana.
Kirsi-Maria Hytönen (@KirsiMariaH)

Niin ja minä itte (@K_KM_K)

Myötäjäisarpajaisvoittajia 1782

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 18 Feb 2012 10:30:00 +0000

Lisää myötäjäisarpajaisissa pärjänneitä suomalaisia rahvaan tyttäriä.

Maria Jööranintytär Pirkkalan Siivikkalasta (Inrikes tidningar 28.2.1782)

Maria Hänninen Jokioisten Hatselasta, Charlotta Antintytär Hollolan Toivolan Knuutilasta, Anna Sigfridintytär Kauppinen Sotkamosta (Inrikes tidningar 11.4.1782 )
... Hollolan Toivolasta on tehty hieno virtuaalimalli, mutta sen infosivuilla ei puhuta mitään talonnimistä. Ajan rippikirjasta löytyy Toivolan kylä, mutta ei Knuutilaa. Laajemmin Hollolaa käsittelee Maria Nurmisen ja Tiina Heikkilän opinnäyte Kulttuurimaiseman muutokset : Länsi-Hollolan valtakunnallisesti arvokas maisema-alue
Karin Mikontytär ~~Kokkolan~~ Kruunupyyn Merijärveltä. (Inrikes tidningar 2.5.1782)
Margareta Eliaantytär Lapväärtin Härkmarista, Maria Kärvitär Rantasalmen Hysmäestä(Inrikes tidningar 4.7.1782)
Helena Sigfridintytär Asikkalan Kapson Otilasta (Inrikes tidningar 25.7.1782)
Asikkalassa vihitään avioliittoon 27.2.1785 Helena Sigfr.dotter Kåpson Uotilasta. (Hiski)
Brita Hannuntytär Järvelä Saloisista, Valpuri Johanintytär Köyliöstä Karhian Ääristä (Inrikes tidningar 5.9.1782)
Köyliön rippikirjasta löytyy sopiva Valpuri, joka on vuonna 1781 muuttanut kuitenkin Säkylään.
Saara Kustaantytär Lammin Hietoisten Peiposta (Inrikes tidningar 17.10.1782)
Ajankohdan Peipo on rippikirjassa suhteellisen selvästi esillä, Saraa ei näy missään.
Peiposta vihitään Sara Gustafsdr. vasta 26.12.1794 Lammin seurakunnassa. (Hiski)
Lisa Jaakontytär Piikkiön "Hulkis Tuorila":sta (Inrikes tidningar 28.11.1782)
Maria Lassentytär Tapio Kemijärveltä (Inrikes tidningar 19.12.1782)
Maria Lars:dr Tapjo vihittiin 10.2.1782 Kemijärvellä. (Hiski)

Yliopisto, Yliopistolainen ja Akti

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Sat, 18 Feb 2012 04:43:00 +0000

Yliopisto-lehden numerossa 1/2012 oli Sami Syrjämäen hieno essee, jossa hän kommentoi historian käyttöä ja tulkintaa (mikä liittyy äskettäin ilmestyneeseen väitöskirjaansa Sins of a Historian. Perspectives to the problem of anachronism). Syrjämäki muun muassa toteaa viitaten Perussuomalaisten taannoiseen eduskuntavaaliohjelmaan (jota itse kommentoin tuoreeltaan),

Suomen historia on kerrottava menestystarinan muodossa. Se on esitettävä kertomuksena kansasta, jonka matka kävi ryysyistä rikkauksiin. Perussuomalaiset sekä vetoavat Suomen historiaan että vaativat peittelemään tai ainaklin unohtamaan olellisia puolia siitä.

Samassa numerossa Henrik Meinander paljasti, että "menneisyys on kehittynyt minulle tutkimuksien, kertomuksien ja elämää rikastuttavien pohdintojen ehtymättömäksi lähteeksi." Yhdessä jutussa esiteltiin taidehistorioitsija, toisessa hevosia tutkiva egyptologi. G. A. Wallin sai aukeaman. Historiaa siis tavanomaista enemmän.

Yliopistolainen 1/2012 tarjosi historiaa puolikkaan sivun verran. Siinä kerrottiin Helsingin käymälöiden historiaa ja kerrottiin, että "vielä 1930-luvulla yliopiston kirjastossa kerrotaan olleen vain yksi epäsiisti wc, ja naispuoliset virkailijat kävivät mielummin Aleksanterinkadun Nissenin kahvilassa."

Arkistolaitoksen asiakaslehti Akti numerossaan 3/2011 esitteli kaksi ulkomailta tullutta arkistokävijää. Ammattitutkija oli yhdessä lainauksessa korostanut verkkotiedon kriittistä tarkastelua ja toisessa kehoittanut tutkijoita kirjoittamaan paperiartikkeleiden sijaan verkkoon. Jerusalemista Kansallisarkistoon tullut sukututkija oli ymmärtänyt, että aineistot oli kirjoitettu kielillä, joita hänen lapsensa eivät ymmärrä, ja saanut tästä intoa urakkaansa.

Juttu Helsingin kaupunginarkistosta palautti muistiin, että siellä on "kartta- ja piirrustusrekisterit, joiden sisältämät lähes 3000 karttaa ja 16000 piirrustusta ovat selailtavina kotikoneelta."

Viimeisellä aukeamalla oli arkistolöytö Kyösti Kallion arkistosta. Pellon Väyläpäästä oli vuonna 1937 osoitettu kirje "K. Kuningatar Kaisa Kallio"lle. Mistä tuli mieleen, että kovasti toivoisin, että näitä arkistolöytöjä olisi Arkistolaitoksen sivuilla ympäristössä, jonka ihmiset löytäisivät, joka olisi miellyttävä katsella ja jossa olisi rss-syöte.

Eläinhistoriaa

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Fri, 17 Feb 2012 04:12:00 +0000

1. Muutama viikko sitten seurasin verkkokeskustelua, jossa yritettiin muistella kissaesiintymiä Suomen historiassa. Yksi muisti kissapaistin katovuosina, toinen taikakäyttöä. Mutta ei kissoja navettapihoilla eikä aatelisnaisien syleissä. Tutkimatonta historiaa?

2. Suosittu lemmikki Euroopassa oli 1500- ja 1600-luvuilla tuoreen blogijutun mukaan Amerikasta tuotu marsu. Päätyiköhän moisia Pohjolaan ennen 1900-lukua?

3. Monenlaisia kesytettyjä hyötyeläimiä toki. Eivätkä tulleet yksinään, vaan ihmisten kanssa. Mistä suunnasta? Tämä kysymys heräsin mieleeni kun lueskelin Andrew Rimasin ja Evan D. G. Fraserin kirjaa Beef. The Untold Story of How Milk, Meat, and Muscle Shaped the World. Wikipedia esiin ja hetkessä selvisi. että itäsuomalainen perinnekarja kyyttö on kotoisin... Volgan mutkasta. Ulkomailla on selvitelty hevosten geenien mutaatioita, Suomen alkuperäisrodusta oikeaa asiaa Miia Karjan ja Taina Liljan toimittamasta raportista Alkuperäisrotujen säilyttämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohdat.

Karja vaihtoi omistajaa ja tavat siirtyivät kansoilta toisille. Kirja Beef esitteli varhaisempien aikojen osalta nautojen mytologisia ja uskonnollisia ulottovuuksia. Opin, että nautoja oli haudattu Egyptissä ihmisten tapaan ja mieleen palasin pitkästä aikaa testamenttilehmä.

Sivulla 84 kirjassa todettiin, että keskiajan karjaa tarkoittavasta sanasta oli englanninkielessä kehittynyt sana maksu/korvaus ja myöhemmin uusi karjaa tarkoittava sana oli kehittynyt irtainta omaisuutta tarkoittavasta sanasta. Mytologiasta talousajatteluun. Aikanaanhan kuulin, että ruotsin nötkreatur tuli nautinta-sanasta.

Hyllystäni löytyvä kapoinen Kaisa Häkkisen kirjoittama etymologinen sanakirja, joka selittää Suomen 1000 yleisintä sanaa, ei tunne karjaa, nautaa, lammasta, lehmää, kissaa, härkää, vuohta eikä sikaa. Kielikorvani väittäisi, etteivät ainakaan ole indoeurooppalaista perua.

4. Eläinten dna:lla voidaan saada tietoa ihmisten liikkeistä, muistiini on jäänyt englantilaisten hiirien tutkimus, joka kertoi omalta osaltaan viikinkien saapumisesta.

[Syvä huokaus] ja mielenkiintoisia artikkeleita

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 16 Feb 2012 15:57:00 +0000

Kun näen kiinnostavia kirjoja uutuuslistoissa merkkaan niitä ylös. Ala-asteikäisenä pieneen vihkoon lyijykynällä, nykyään Googlen dokumenttiin. Listassa on roikkunut "Monelta kantilta (Ilkka Nummelan juhlakirja)", vaikka toivo sen ilmestymisestä pääkaupunkiseudun kirjastoon oli hiipunut. Jonain kauniina päivänä hakisin yliopiston kirjastosta.

Mutta tänään, talvi-illan pimetessä, poikkesin Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistoon. Ihan vaan katsellakseni ympärilleni. Esimerkiksi luokkaan kirjat. Josta löytyi Monelta kantilta. Ilkka Nummelalle omistettu juhlakirja (2010). Pääsi otsikon huokaus, jonka voimin ilmaan syntyi unelmien linna integroiduista kirjastokannoista...

Mutta hienoa, että kirja löytyi, eivätkä kirjoitukset vielä ole vanhentuneet (?). Selausluvulla tarkasteltuna itseäni kiinnostivat eniten seuraavat.

Marjatta Rahikaisen artikkeli Lapset ja sota näyttää otsikkoa laajemmalta, lasten asemaa yhteiskunnassa useiden vuosisatojen ajalta. Jaana Luttisen Leskeksi sotavuonna 1808 analysoi tilannetta Iisalmessa ja esittelee kestikievarinemäntä Kaisa Kolehmaisen, pappilan torppari Juliana Lappeteläisen sekä talollisten emännät Reetta Tuovisen ja Tiina Makkosen.

Reijo Vallan artikkelin otsikko Hakemus on otettu vastaan – Varhaisten autoliikenneyritysten jäljillä viranomaisarkistoissa kertoo sisällön.

Toivo Nygård aloittaa esseensä Historioitsija ”tekee” menneisyyden lupaavasti:

Oikeat tiedemiehet ja -naiset sekä yleensä kulttuurihenkilöt otaksuvat, että tieteellisvivahteinen kirjoitus voi vain silloin olla syvällinen, kun se on täysin käsittämätön. Tämä artikkeli ei ole ”historiallistieteellinen ”, vaikka täyttäisi käsittämättömyyden vaatimukset.

Ottaen huomioon aamun postauksen ja yhden sen saaman kommentin pitäisi varmaankin tavata huolella läpi Juha Sihvolan teksti Mikä tekee meistä verenhimoisia tappajia? Kansanmurhien
psykohistoriaa. Ei kyllä huvittaisi. Olli Matikaisen Moraalitilaston paluu? Prokuraattorin kertomusten oikeustilastot 1800-luvun puolivälin suomalaisen rikollisuuden kuvaajina kuullostaa paljon kiinnostavammalta. (Olenhan minä ajan rikollisuutta "tutkinut" ja rikostilastojakin "analysoinut".)

Paikallishistorian(kin) ystäville tiedoksi loppupuolen artikkeleita. Lasse Kankaan otsikko Ensimmäisten osuuskassojen perustamisen taustasta ja merkityksestä Keski-Suomessa 1903–1914 kertoo tarvittavan. Erkki Laitisen artikkeli Pientilavaltaisen maatalouden nousu, kukoistus ja kuihtuminen – paikallinen näkökulma keskittyy Kangasniemeen. Kustaa H. J. Vilkunan artikkeli Talouden puukalusto kartoittaa sisäsuomalaisen 1700-luvun talouden puukaluja. Pirkko Markkolan Yhteisö, yksilö ja julkiset areenat maaseudun historiassa tarkastelee Ikaalisten ja sen kappeliseurakuntien kirkollista ja hallinnollista elämää 1700-luvun lopusta 1800-luvun puoliväliin. Jari Ojalan Ensimmäinen globalisaatiokausi maaseudun ja kaupunkien vaihdannassa perustuu 660 kauppaporvarin perukirjaan Pietarsaaresta, Kokkolasta ja Raahesta.

Sotahistoriaa yhdestä kirjasta

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Thu, 16 Feb 2012 04:15:00 +0000

Lukiessani Veijo Meren kirjasta Tätä mieltä. Esseitä ja monologeja kohdan

Minulle ovat sodassa oleeet henkilöt sanoneet, että alle 20-vuotias, tai vielä 20-vuotiaskin, leikkii: eivät hänelle ole totta kuolema ja elämä. Sen takia sodat käydään näillä nuorilla ikäluokilla. [...] Siis vain nuori, joka ei realisoi, jolle ei ole todellisuutta kuolema, jolle merkitsee enemmän se, mitä kaverit sanovat, niillä käydään sodat.(s. 31)

palasi mieleen sodan historian luennolla käyty keskustelu nuorista miehistä ja sodasta.

Meri pysäytti toisenkin kerran sotaan liittyvällä pätkällä:

On kuulemma venäläisten mielestä ollut hirvittävää joutua sodassa suomalaisten vangiksi. Ei niin, että suomalaiset jotenkin nautiskellen, sadistisesti tuhoaisivat, mutta niin kuin puuseppä vetää lastun puutsa, niin suomalainen saattaa vetää 20 sotavankia konepistoolilla, kun ei viitsi viedä niitä kokoamispaikkaan. Siis tämä empatian puute ja käytännöllisyys on tutkittu tosiasia. (s. 51-52)

Kas, sivulla 52 Meri mainitsee Hitlerin.

Toisessa tyylilajissa Meri kertoo akateemikko Erkki Laurilalta kuullun tarinan, joka alkaa kun 30-vuotisen sodan aikana olli yksi Hauhon Ilmoilan kylän hakkapeliitoista kaatunut.

Kylän miehet kokoontuivat pohtimaan tilannetta ja miettimään, kuka jouti sotaan. Päädyttiin Kalleen, joka oli laiska mies ja ahkera naisten aitoissa kävijä. Näin saatiin lyödyksi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: saatiin mies sotaan ja kylä rauhoitetuksi. Mutta täytyi lähettää myös hevonen ja varusteet ja se olikin jo paljon pahempi pulma, joka tuotti pelkkää menoa kylälle, hyödyttämättä ketään. Keskustelu katkesi tähän. Lopulta pyysi puheenvuoron Puntila, Bertolt Brechtin herra Puntilan esi-isä, ja sanoi: Valtiaan vaan Kalle, mutta tapetaan se saman tien täällä kotona, niin säästetään kaikki kulut. Miksi sitä tarvitsee lähettää Saksaan asti tapettavaksi. (s. 65-66)

P.S. 1. Digitoitu Finska kadetter (1887)
P.S. 2 Digitoitu komea kuva suomalaisista sotilaista Venäjän armeijassa.

Jälkikirjoitus aamuiseen

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 15 Feb 2012 11:30:00 +0000

Kiitos Kari-Matti Piilahden postauksen SSHY:n FB-ryhmään (kyllä on kommunikaatiokanavat sujuvia ja monipuolisia...) huomasin, että aamulla käsittelemäni tutkimuksen julkaisuseminaarin ohjelma on ilmestynyt verkkoon. Siitä voi saada vaikutelman, että kaikki puhuisivat ruotsia. Ja että minä olisin "tutkija". Ei ole internetissä olevaan tekstiin luottamista.

Tutkijoiden ääni paperilla

noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) — Wed, 15 Feb 2012 04:26:00 +0000

Museo-listalle Mikael Korhosen lähettämällä viestillä tuli tiedokseni, että Outi Hupaniitun Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot. Selvitys muistiorganisaatioiden asiakkaitten digitoitujen aineistojen tarpeista ja saatavuudesta oli ilmestynyt ja saatavilla SLS:n sivulta. Olin tuloksista kiinnostunut siksi, että täytin kyselylomakkeen, syksyllä esitetyt ennakkotulokset olivat mielenkiintoisia ja jossain määrin myös siksi, että mukana on kaksi sivua omaa kommenttitekstiäni.

Kommentoitavaa on myös selvityksessä, jota luin kynä kädessä. Heti esipuheen kohdalle tuli kirjoitettua kirosana, sillä Korhonen totesi siinä käyttäjistä, että

Heidän ei välttämättä tarvitse tietää, miten arkisto on muodostunut.

Kun, ***** tarttee! Tarvitsee tietää ja ymmärtää kaikki se, minkä Jessica Parland-von Essen taannoin blogiinsa listasi.

Pahoin pelkään, että oma "Käyttäjän näkökulma"ni on muille yhtä vaikeaselkoinen kuin Tuomas Heikkilän teksti oli minulle. Heikkilä toteaa "Suomalainen keskiajantutkimus on sähköisten aineistojen osalta modernin eturintamassa." ja väittää, ettei selitys ole niiden vähyydessä, kehuskellen lähes 7000 keskiaikaisella asiakirjalla. Montakohan sivua on Domesday Bookissa? Joka on indeksoitu paikannimillä, ja josta voi hakea henkilönimiä.

(Suomalaista digitoitua keskiaika-aineistoa on
- Diplomatarium Fennicum
- Kansalliskirjaston pergamenttitietokanta, jonka Aarteita keskiajalta -verkkonäyttelyn esipuheen mukaan piti avautua viime vuoden lopussa
- Kansallisarkiston Pergamentti-kokoelma)

En myöskään ymmärrä Heikkilän kommenttia siitä, että keskiaikaisten käsikirjoitusten vertailun välttämättömyys on syy sille, että alkuperäisaineistojen käytöstä ei voida kokonaan luopua. Eikö tätä vertailua ole nimenomaan helpointa tehdä, jos kaikki versiot on digitoitu?

Samaa mieltä olen Heikkilän kanssa kappaleessa

Yhteistyötä ja yhteensovittamista tarvitaan myös paikallisesti. Esimerkiksi Diplomatarium Fennicum ja sen paljoa suurempi ruotsalainen vastine, Svenskt Diplomatariums huvudkartotek, tavoittelevat täsmälleen samaa päämäärää ja ovat osin päällekkäisiä. Niiden välistä yhteistyötä tulisi tiivistää ja sopia työnjaosta. Näin myös Suomessa olisi järkevää ja mahdollista jatkaa tällä hetkellä pysähdyksissä olevaa DF:n toimintaa. Nykyisellään vain Reinhold Hausenin Finlands Medeltidsurkunder -sarjan asiakirjaeditiot sisältävään DF:iin tulisi aikaa myöten lisätä myös muitten Suomen keskiajan ja 1500-luvun tärkeimpien asiakirjajulkaisujen sisältö.

Mistä muistui mieleeni taannoin Ruotsin puolelta hakemani Vatikaanin erioikeuspäätökset. Ainakaan esimerkkitapaukseni teksti ei ole DF:ssä. Muistiini palaa myös tuttavani ruotsalaisen tutkijakolleegan kokemus kotimaisessa Vakassamme: ilman suomen kielen taitoa voudintilejä oli mahdotonta löytää. Eli paljon puhuttua kulttuurillista yhteyttämme voitaisiin viljellä muullakin tavalla kuin pakkoruotsilla.

Ja vielä olisi 90% sivuista kommentoimatta... Järkyttävää on jos Kansalliskirjasto ei analysoi verkkopalvelujensa käyttöä (s. 21). Pelkkä tilastointi ei lämmitä! Ja sekin tekemättä?

Jossain kohtaa lukiessa tuli mieleen, että olisi käyttäjäystävällistä, jos Arkistolaitoksen sivuilla olisi kerrottu, mitkä yksiköt on digitoitu kokonaan. Niin ja parantaisi sitä luotettavuutta (s. 39)

Kammotuksella luin, että värillistä materiaalia oli digitoitu harmaasävyisenä Arkistolaitoksessa (s. 59). Onkohan taas luettu jotain standardia?

Indeksoinnit ja metatiedot tulivat kiitettävän monella sivulla esille. Toivottavasti asia valkenee tämän perusteella jollekin vastuuhenkilölle. Yhdessä kohtaa tuli jopa esille linkitys materiaalin ja siitä tehtyjen tutkimusten välille. (s. 72) Oi näitä unelmia...

Jään odottelemaan luvattua wiki-luetteloa sähköisistä aineistoista. (s. 41) Moisen saaminen olisi hienoa kuin siipipäisen haarniskoidun sotilaan saapuminen. (Kuva alla Gallicasta)