Kai Donner, Siperian samojedien keskuudessa, Salakirjat 2012

Mongolialaiset kertoivat kylän nimen merkitsevän heidän kielellään ”ruumissiltaa”, länsimaisesti vapaasti (kuulokorvalta) kirjoitettuna Khunbur tai Khungbur. Tsingis Khan oli aikonut päästä joen yli, kun halusi jatkaa valloitustaan yhä edemmäs, mutta suurelle päällikölle koitui ongelma miten sen suorittaisi. Lahdattuaan paikallisia ihmisiä tarpeeksi hän oli saanut heistä pinottua kelvollisen sillan joen ylittämiseksi. Mongolialaiset kanssamatkustajani kertoivat tarinaansa silmin nähden tohkeissaan. Tsingis Khan elää Mongoliassa yhä, ja voi hyvin.

Kai Donnerin kertomukset alkavat noilta seuduilta, jatkuen satoja, jopa tuhannen kilometriä pohjoiseen, tehden Siperiassa laajoja kierroksia Samojedien, sekä muiden kansojen keskuudessa. Kuvitelkaa kohdallenne; olette lähdössä matkalle uuteen kulttuuriin tutkijana ja matkaajana, täynnä innostusta ja odotusta. Suunnitelmat pitäisivät olla tarkkaan ja mahdollisimman loppuun saakka harkittuja, kaikki on otettu toivottavasti huomioon ja niinpä päätät aloittaa matkan. Kai Donner suuntasi Siperian rataa kauas itään, paikkaan nimeltä Tomsk.

Varsin pian kävi katkerasti ilmi, etteivät asiat tule kulkemaan odotetulla tavalla. Yksi esimerkki: palkattuaan itselleen apulaisia, hän antaa heille rahaa ja käskee hankkia ruokaa ja varusteita koko porukalle, siis puhdasta tehtävien delegointia, sillä edessä odottaisi pitkä matka Siperian soilla ja joilla. Palkatut apurit kuitenkin ryyppäävät rahat ensitöikseen, ovat jopa riemuissaan koituneesta mahdollisuudesta, mukava mies tuo suomalainen! Ryyppyputken jälkeen apurit ovat sydämestään pahoillaan, krapula on ankara, mutta heidän torumisensa ei kannata eikä auta, vaan asia on vain otettava tulevaisuudessa huomioon. Oppitunti on se, että tutkijan työ on oppimista.

Donnerin kirjaa Siperian samojedien keskuudessa on käytetty yliopistoissa tieteenalansa tenttikirjana, siihen tarkoitukseen kirja pätee erinomaisesti. Kirja on ymmärrettävä, mielikuvitusrikas, opettava, sanalla sanoen perustavaa laatua oleva kirja ja se sopii luettavaksi kulttuurinantropologeista tavan tallaajiin. Teksti virittää mielikuvat liikkeelle. Syntyy kysymyksiä elämisestä äärimmäisissä oloissa.

Ainekset selviytyä ankarissa oloissa ja tuntemattomassa kulttuurissa syntyvät kokemuksista ja varsinkin kantapään kautta opituista, jotka rakentuvat huikean tarinan rakennusaineiksi. Meillä viljelty ”Siperia opettaa” saa aivan uuden, jopa tavallaan päinvastaisen näkökulman; kun Ob, Tym ja Jenisei -joet jäätyvät, siitä koituukin hyötyä – jään päällä pääsee hevosilla ja poroilla pitkiä matkoja nopsemmin kuin soitten seassa mutkittelevilla tiepahasilla muina vuodenaikoina. Tiettömään taigaan syntyy käytännöllisiä teitä, kiitos -50 asteen pakkasen!

Kai Donner halusi tutkia Samojedeja alkuperäiskansana jota ei silloinen nykyaika olisi ollut vielä rikkonut. Ensimmäinen kohtaaminen säikytti; samojedinainen polki Singer & Co ompelukonetta. Oliko tutkija sittenkin myöhässä? Edetessään syvemmälle samojedien maahan hän helpotuksekseen löysi aitoa elämää, maakuoppiin rakennettuja kyhäelmiä, liassa ja saastassa eläviä samojedeja. Asumukset olivat niin likaisia ettei Donner saanut enää kirjoitettua muistiinpanojaan puhtaalle paperille. Tutkijan työ vaatii tinkimätöntä sopeutumista.

Kirja antaa loistavia esimerkkejä valtavan alueen kansoista ja heimoista, heidän tavoistaan ja mielenjuoksuistaan. Donnerin alusta alkaen osoittama kunnioitus kaikkia kohtaan osoittautuu matkalla tärkeäksi työkaluksi. Donner saavuttaa tuloksia, ei anna periksi, mikä kertoo hänen oivaltavasta älystään. Aika ajoin puskista putkahtava vitutus ei ole epäkunnioitusta, vaan taivalta kulttuurierojen ryteikössä. Ajan kuluessa Kai Donner sulautuu joukkoon jopa niin hyvin, ettei häntä enää tunnisteta ulkomaalaiseksi.

Donner oppii kaikista vaikeuksista huolimatta lukemaan ympäristöään hyvin. Kirja koostuu hyvinkin syvistä tarinoista sekä tyhjentävistä toteamuksista. Kai Donner värittää kokemuksiaan mestarillisesti hupaisilla yhteensattumilla ja väärinymmärryksillä osoittaen tarkkaa tajua ohi soljuvien tapahtumien yksityiskohtiin. Hän ruotii Siperian eri heimojen ja kansojen välisiä suhteita, keskinäistä hierarkiaa, tunteita, vahvuuksia, heikkouksia, venäläisten edesottamuksia alkuperäisväestöön ja vuodenaikoja. Donner kuvaa niitä tavalla, josta jokaisen on hyvä ottaa oppia kun pohtii miten popularisoida tiedettään – tai popularisoida ylipäätään mitään. Myös silloisen Venäjän byrokratia lyö leimansa tarinaan kun se takkuaa suurten matkojen välillä Donnerin joutuessa huomaamaan ettei virallisinkaan lupapaperi välttämättä aina takaa asioiden sujuvuutta.

Kai Donner ymmärsi hyvin että oppiakseen ymmärtämään samojedeja oli uhrattava itsensä ja valtavasti aikaa. Joskus koittaisi hetki, jolloin uuden kulttuurin tuntematon koodisto olisikin muuttunut tutummaksi, eikä se olisi enää ryteikköä. Yksityiskohdat ja kauniitkin asiat alkaisivat hahmottua. Täysin oppinutta ei tule kenestäkään koskaan, mutta siitä olisi hyvä jatkaa.

Tämän matkan kauneimmat muistot palautuvat noihin iltoihin, jolloin aarniometsän hämärässä sain ottaa osaa tuollaisiin pakanallisiin jumalanpalveluksiin. Meitä istui muutamia miehiä jokeen ulkonevalla niemekkeellä. Ilta oli hiljainen, nuotio melkein sammunut, ja suurina mahtavina varjoina kohosivat aarniometsän ikivanhojen setripuiden rungot kirkasta tähtitaivasta kohti. Lumi peitti pehmeänä maan, ja koko luonto näytti nukkuvan erämaan unta. Miehet olivat pitkälti kertoneet vanhoja satujaan edesmenneistä urhoista, ja noita oli jutellut niin taivaan kuin manalan henkien kanssa. Olin unohtanut itsessäni jäljellä olevan kulttuuri-ihmisen, en ollut ajatellut kristinuskoa enkä muita oppeja, olin päinvastoin lapsellisen ihailun valtaama täydellisesti vaipunut näkemääni ja kuulemaani.
-Kai Donner.

Trans-Siperian junassa 2008 Irkutskista Moskovaan oli samaan aikaan myös englantilainen pariskunta. He lahjoittivat minulle paksun kirjan nimeltä ”Trans-Siberian Guide”, jossa oli kerrottu lyhyesti Siperian radan varrella elävistä kansoista. Pariskunta ohjeisti saatteeksi, että kirjassa ei pidä paikkaansa mikään, paitsi paikkojen nimet. Sanalla sanoen opas on ihan paska. Siitä ei ole mitään apua. Kiitin oppaasta ja rehellisyydestä. Uusiin ihmisiin tutustumista ei ehkä kannata aloittaa turistioppaista.

Kai Donnerin kirja Siperian samojedien keskuudessa on julkaistu ensimmäisen kerran 1915 ja nyt kirjan on julkaissut uudelleen Salakirjat, mitä liioittelematta voidaan pitää kulttuuritekona.

Kirjaa voi ostaa Tajunnan kaupasta.

Äänikirjat ovat koko ajan lisäämässä suosiotaan. Yleensä ne kuitenkin ovat eräänlainen oheistuote, joka julkaistaan jo ennalta suositun kirjan sivuun haalimaan laajempaa asiakaskuntaa. Tajunta Media sen sijaan lähtee uudenlaisella otteella liikkeelle ja tuottaa materiaalin suoraan äänikirjaksi.

Tajunta Median äänikirjat eivät ole myöskään useamman cd:n tuntikausia kestäviä paketteja, vaan esikuviksi on otettu nopeasti luettavat pulp-lukemistot ja julkaisukanavaksi ladattavat mp3-tiedostot.

“Itse nuorempana olin kova kauhufani ja tykkäsin lukea Yöjuttuja”, kuvailee Jyrki Pitkä hankkeen taustoja. “Kirjoittamista harrastaneena pitkäaikainen haaveeni oli päästä kirjoittamaan Yöjuttujen tyylistä jatkuvajuonista sarjaa, jossa voisi rauhassa kehitellä hahmoja ja rakentaa omaa maailmaa”.

Yöjutut olivat 80- ja 90-luvulla ilmestyneitä kauhuaiheisia lehtiä, eräänlaisia yliluonnollisia Jerry Cottoneita. Yöjuttua yritettiin elvyttää 2000-luvulla, mutta lehti ei kantanut yhtä numeroa pidemmälle.

“Pohdin kuinka lehden julkaisun saisi kiinnostavammaksi, ja tuli mieleen äänikirjat. Niitä on helppo ladata mp3-soittimeen ja kuunnella vaikka pyöräillessä tai bussimatkalla”, Jyrki jatkaa. Hän lähti miettimään hankkeen toteuttamista ja saikin Tajunta Media -yrityksensä kautta mukaan pari muutakin asiasta innostunutta tekijää.

Sisällöltään okkulttisen etsivän, Ilmari Rautapään seikkailut hakevat vaikutteita kauhuviihteen lisäksi myös uushenkisyyden kentältä ja kansanperinteestä. Jyrki Pitkä työskenteleekin päivätyönään helsinkiläisessä esoteerisessa kirjakaupassa.

“Ideoita on helppo kaivella kun on jatkuvasti lähdemateriaalin ympäröimä, ja kieltämättä tarinan hahmoissa saattaa olla häivähdyksiä todellisista henkilöistä.”

Kertomuksen nimihahmo Ilmari Rautapää työskenteleekin sattumoisin eräässä pienessä Alppilalaisen kirjakaupan takahuoneessa tarot-tulkitsijana. Hän on eräänlainen shamanistinen antisankari, jota uhkaavat sekä pimeyden voimat että yhteiskunnallinen vähäosaisuus.

Ensimmäisessä seikkailussa hän kohtaa perinteisestä kauhukuvastosta tuttuja hahmoja, ihmissusia.

“Ihmissudet ovat herkullisia pahiksia, mutta yritin saada niihin hiukan uutta näkökulmaa. Ajatus on, että ihmissudet eivät ole minkään ihmissusiviruksen sairastuttamia, mitä nykyään paljon näkee, vaan henkiolentojen riivaamia ihmisiä. Perinteisesti shamanistisissa uskonnoissa eläinten henget on nähty lähes yksinomaan myönteisinä apuhenkinä tai henkioppaina, mutta entä jos kyseessä onkin yksinäinen susi, verenhimoinen saalistaja ja lähes sosiopaattinen omaneduntavoittelija? Voisiko sellaisesta hengestä olla kuitenkin hyötyä esimerkiksi raa’assa kapitalistisessa yritysmaailmassa, jossa pärjäävät vain kaikkein vahvimmat ja häikäilemättömimmät”, Pitkä pohtii.

Ensimmäinen osa kaksiosaisesta “Punavuoren susimiehet”-seikkailusta julkaistiin 7.5., lisätietoja löytyy Rautapään verkkosivulta ja jakso on ostettavissa Tajunnan verkkokaupasta.

Yhteydenotot ja arvostelukappaletilaukset osoitteeseen
info(ät)tajunta.net.

Voit kuunnella ensimmäiset 10 minuuttia tästä:

Kuva: Mark Large

Tuhannet ihmiset, shoppailijoista turisteihin ja työntekijöihin, joutuivat kauhistuksekseen todistamaan Jacqueline Traden 10 tuntia kestävää, piinaavaa kidutusta Lontoon yhdellä vilkkaimmista kauppakaduista 25.4.2012, Lush’s Regent Streetillä. 24-vuotiaalta taiteilijalta ajeltiin osa päästä kaljuksi, kuten useimmilta koe-eläimiltä ajellaan turkki. Jacquelinen silmiin ruiskutettiin useita ärsyttäviä kosmetiikkakemikaaleja, käsivarsiin annettiin erilaisia injektiopistoksia, häntä pakkosyötettiin, kasvoille levitettiin erilaisia voiteita ja rasvoja sekä myös silmät ajoittain sidottiin kivuliaiden kokeiden yhteydessä. Kymmentuntisen nöyryytyksen aikana Jacqueline pyrki pitämään itsensä tyynenä protestoidessaan julmia eläinkokeita vastaan. Tempaus oli osa Humane Society International-kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada päätös kosmeettisille eläintesteille.

Ihonväriseen kokopukuun sonnustautuneena nuori taiteilija antautui tutkijan raakaan käsittelyyn. Alkajaisiksi laboratoriotutkijaksi asustautunut performanssitaiteilija Oliver Cronk pakotti Jacquelinin suun auki ja työnsi ammottavaan kitaan kaksi metallikoukkua, jotka puristuivat kumilenkin avuin pään ympärille. Suu jäi koukkujen varassa avonaiseksi ja näin voitiin aloittaa Jacquelinin ruokinta. Naisen kasvoista paistoi vilpitön kauhu, kun valkotakkinen tarrasi tämän hiuksiin vetäen pään takakenoon ja ryhtyi pakkosyöttämään naista miltei tukehtumiseen saakka.

Kenties järkyttävin kohtaus oli, kun Jacquelinin ajeltuun päähän kytkettiin useita elektronisia johtoja, joiden käyttö on yleistä laboratorio-olosuhteissa, jolloin eläinten ajeltuun nahkaan kiinnitetään monitoreja tai elektrodeja kokeita varten.
Vaikka kyseessä olikin vain demonstroitu performanssi – ei jäänyt epäselväksi, etteikö suurinosa Jacquelinin emotionaalisista reaktioista olleet aitoja. “Toivon, että esityksemme saisi siemenen itämään, että ihmiset tulisivat tietoisemmaksi tästä asiasta ja jatkossa ajattelisivat tarkemmin mitä ostavat.” Jacqueline ehti hermostuneesti kommentoida ennen kuin hänet kiskottiin kiinnitettäväksi niskastaan.

Kuva: Mark Large

“Liikutuin niin syvästi nähdessäni mistä Danin projektissa oli kyse, että vietin yli vuoden seuraten hänen työnsä tuloksia. Tämä on ollut ällistyttävä matka.

Mikään aiempi projektini ei ole koskaan vaikuttanut minuun yhtä syvästi. Toivomuksenani on, että dokumentti koskettaisi myös muita ihmisiä, saisi heidät osallistumaan yhteiseen hyvään ja tekisivät musiikin jakamisen vanhainkoteihin mahdolliseksi. Heille, jotka eivät edes tiedä, kuinka syvästi he tarvitsevatkaan musiikin lahjaa.

Musiikilla on suurenmoinen merkitys sille, millaista on olla ihminen; ymmärsin tämän näiden ihastuttavien ja haavoittuvien sielujen kautta, jotka sain kohdata tätä dokumenttia tehdessäni.”

- Michael Rossato-Bennet

“Musiikki itsessään vaikuttaa aivoihin syvemmin kuin mikään muu erillinen kokemus. Musiikki puhuttelee meitä omalla kielellään herättäen tunteiden kirjavan skaalan meissä jokaisessa. Musiikki yhdistää ihmisiä antaen olemiselle merkityksen. Musiikki sytyttää sielumme henkiin.”

Alive Inside on Michael Rossato-Bennetin työstämä dokumenttielokuva, jossa seurataan Dan Cohenin Music & Memory-projektin edistymistä. Projektissa iäkkäille ja heikkokuntoisille hoitopotilaille tarjotaan musiikkiterapiaa, jonka todettiin kohentaneen huomattavasti heidän elämänlaatuaan. Elokuva sai ensi-iltansa 18.4.2012 New Yorkin Rubin Museum of Art:ssa ja elokuvan esittelyvideot ovat saaneet hyvin lyhyen ajan sisällä huikean määrän katsojalukuja myös sosiaalisessa mediassa.

Tämä tunnerikas ja toivoa antava tarina paljastaa, kuinka musiikin voimalla voi olla uskomaton, herättävä vaikutus. Dokumentissa muistojen täyttämä musiikki ravisuttaa horteisen ja rapistuneen mielen takaisin elävien kirjoihin, yhdessä lääkäri Oliver Sacksin, lääkäri Bill Thomasin ja työlleen omistautuneiden hoitajien avustuksella.

Elokuvan yhtenä tuikkivana tähtenä toimii 92-vuotias Henry Dryer, joka kärsii neurologisista ongelmista kuten dementiasta, eikä käytökseltään osoita elämänmyönteisyyttä, taikka vastaanottavaisuutta ulkopuoliseen maailmaan. Henry on viettänyt viimeiset 10 vuotta vakituisena asukkina vanhainkodissa muusta maailmasta syrjäytyneenä. Mies, joka eli musiikista ja rakasti tanssia, on enää vain sulkeutunut varjo entisestä persoonastaan. “Hän oli hauska, rakastava ja lämmin persoona. Hän lauloi ja tanssi missä tahansa olikin, sateessakin.”
Dryerin tytär kuvailee kaihoisasti.
“Ihmiset näkevät Henryn sisäänpäinkääntyneenä, kenties jopa masentuneena, apaattisena ja miltei elävänä kuolleena.” Sacks luonnehtii Henryn nykytilaa.

Eräänä päivänä Henry saa soittimen, joka sisältää hänen lempimusiikkiaan, jazzahtavan bluesin taituria Cab Callowayta, ja välittömästi nuo musiikin luomat menneisyyden tuulahdukset ja melodioista kumpuava innostus herättää hänet uudelleen henkiin, luoden yhteyden ympäröivään todellisuuteen. Musiikki saa passivoituneen Henryn liikahtelemaan tanssivin elkein musiikin tahdissa ja rytmien herättämänä hän kykenee jälleen kommunikoimaan ihmisten kanssa, muistelemaan menneisyyttään ja vastaamaan eloisammin hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Neurologi Oliver Sacks kuvailee, kuinka musiikin voima Henryyn vaikuttaa; “Hetken hän on jälleen tietoinen itsestään, muistaa kuka on.” Esiin ilmestyy itsensä uudestilöytänyt Henry, joka palavasti kertoo intohimostaan musiikkiin ja kuinka se vaikuttaa sisimpään. “Välittömästi voimakkaista tunteista viestivät ilmeet palautuvat kasvoille, raajat saavat eloa ja silmät värähtävät auki. Hän vireytyy uudelleen muusikin avulla.” Sacks luonnehtii.

Iäkkäissä havaitut muutokset antavat lisätukea Oliver Sacksin monille teorioille musiikin vaikutuksista aivoihin, joita hän käsittelee vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan Musikofilia – Tarinoita musiikista ja aivoista.

Kyynelistä tanssiin

Toisessa elokuvan maistiaisessa esitellään Gilin ja Denisen elämää, jossa Oliver Sacks myös valaisee, kuinka musiikki ei ole vain fysikaalisesti aivoja stimuloiva, vaan vaikuttaa syvemmin aivojen moniin eri osiin, luoden yhteyden ihmisen henkilökohtaisiin muistoihin ja tunteisiin, joka Sacksin mukaan on tärkeä seikka:

On hämmästyttävää havaita, kuinka radikaali ero on mahdollista saada aikaan näinkin yksinkertaisella menetelmällä. Vanhusten aito riemu ja koskettuminen lempimusiikkia kuullessaan
on huikea ja sydäntä lämmittävä näky. Heissä jyllää yhä nuo vuosikymmenien kokemukset ja tunnevirrat, jotka vanhuuden
rappeutumisen alle ovat hautautuneet. Ne on vain lapioitava uudesti esiin. Power of Music, portti takaisin aivojen kätkeytyneisiin onkaloihin ja sielun kukkivaan kivipuutarhaan.
Positiivisten tulosten seurauksena Music & Memory-projektin
järjestäjät toivovatkin, että vanhoja (mikseipä uusiakin) musiikkisoittimia lahjoitettaisiin lisää vanhainkoteihin:

http://www.MusicandMemory.org

Mysteeritaiteilija Alexander XIII luennoi psykologisista tekniikoista ja yleisimmistä huijauksista paranormaalin saralla kirjakauppa & galleria Tiedostamolla 29.3.2012.

Tarkemmat ohjeet löytyvät tästä ryhmästä. Ryhmä on luonnollisesti yksityinen, jotta näkyvyys rajoittuisi vain rekisteröityneille. Linkki rekisteröitymiseen löytyy ruudun yläreunasta.

Stressi voi olla hankala hahmotettava. Se voi olla anopin vierailusta aiheutuva ahdistus, monitorin nurkkaan liimattu post-it -lappu täynnä tekemättömiä töitä tai lähestyvä deadline. Stressintunne syntyy kun ympäristön haasteet vaikuttavat ylittävän kehon mukautumiskyvyn.

Stressin oireita ovat mm. väsymys ja unettomuus. Pitkään jatkunut stressi voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia, aiheuttaa masennusta ja heikentää immuunijärjestelmän toimintaa.

Koska stressioireet saattavat olla hankala tunnistaa, ovat erilaiset stressinmittausjärjestelmät hyviä apuvälineitä. Paras vaihtoehto olisi luultavasti mitata veren stressihormooni-, eli kortisoli-pitoisuus, mutta se on kallista ja hankalaa. On kuitenkin olemassa eräs näppärä vaihtoehto, jolla voi mittailla sydämen toimintaa kulloisellakin hetkellä. Sykkeen vaihteluiden on todettu antavan hyvän kuvan stressaantuneisuuden tilasta. Tarvitset vain iPhone 4:n tai sopivan Android-puhelimen.

Azumion Stress Check -applikaatti toimii puhelimen kameran ja salamavalon avulla. Sormi painetaan kameran päälle, ja valo saa pulssin näkyväksi. Stressaantuneessa tilassa sydämen syke nousee ja perättäisten sykäysten väli muuttuu epätasaisemmaksi. Ilmiötä kutsutaan nimellä sykevälivaihteluksi.

Jos stressitaso näyttää olevan turhan korkea, kannattaa harkita tasaavien hengitys- tai meditaatioharjoitusten tekemistä. Kannattaa myös muistaa, ettei kohonnut sykevälivaihtelu aina tarkoita vahingollista stressiä vaan voi aiheutua myös muunlaisista kiihtymystiloista.

Ohjelman uusin versio myös oppii ajan myötä tunnistamaan paremmin ja tarkemmin stressitason vaihtelut. Stress Check Lite on ladattavissa iPhonelle ja Androidille ilmaiseksi. Pientä maksua vastaan Azumio tarjoaa Stress Doctor -ohjelmaa, joka opettaa biofeedbackin avulla stressiä lievittäviä hengitysharjoituksia.

Suosittelen myös paria asiaan liittyvää opusta: Stressinhallinnan käsikirja ja Täyttä elämää.

Tutkijat mainitsevat Hollywoodin muskelisankarit, kuten Arnold Schwarzeneggerin, Chuck Norrisin ja Sylvester Stallonen, todisteina siitä, että aggressiivisuus liittyy konservatiiviseen politiikkaan.

Aggressiivisuus saattaa juontua machomiesten metsästäjä-keräilijä -vaistoista – jotka ovat jälkikaikuja ajalta, jolloin vahvin hallitsi kotiluolaa.

Australian Griffithin yliopistolla tehty tutkimus nostaa äärimmäiseksi esimerkiksi Schwarzeneggerin, joka päätyi pumpatusta toimintasankarista republikaanien Kalifornian kuvernööriksi. Muskelisankarit ovat tyypillisiä esimerkkejä nykyaikaisten miesten aggressiivisesta puolesta.

“Miehillä on taipumus rakentaa ylävartalon lihaksia ja heillä on alitajuisia pakkomielteisiä ajatuksia taistelijan kyvyistään”, tutkijat kertoivat Human Nature -lehdelle.

Johtava tutkija Aaron Sell kertoo miesten olevan ikäänkuin suunniteltu taistelemaan, ja mitä kovempia he ovat, sitä enemmän tämä vaikuttaa käyttäytymiseen ja asenteisiin.

“Miehet ovat paremmin suunniteltu vastaamaan nopeisiin uhkiin, väistämään kun jotain heitetään kohti tai saamaan kiinni, ja ovat parempia ottamaan turpaansa”, hän kertoo.

Tämä juontuu esi-isien juurista, ajalta, jolloin fyysistä väkivaltaa käytettiin luomaan asema yhteisössä. Monilla miehillä on yhä kuvitelma, että jos he ovat parempia tappelemaan ja näyttävät ulospäin uhkaavilta, heidän statuksensa nousee.

Sell analysoi Yhdysvaltalaisia, Intialaisia, Etelä-Amerikkalaisia ja Keski-Afrikkalaisia tutkimuksia ja totesi, että fyysisesti vahvoilla miehillä on tunne eräänlaisesta suuremmasta oikeutuksesta. He suuttuvat nopeammin ja käyvät helpommin aggressiivisiksi. Heidän mielestään aggressiivisuus on parempi tapa ratkoa ristiriitoja.

Poliittisesti he tapaavat omaksua oikeistolaisia ja konservatiivisia mielipiteitä. Tutkijat tarkastelivat Hollywood toimintasankareiden poliittisia asenteita ja huomasivat heidän todennäköisemmin tukevan Yhdysvaltojen sotilaallisia toimia ulkomailla.

Tutkijat kirjoittavat: “Näyttelijät, jotka tunnetaan fyysisestä voimasta ja lihaksikkuudesta, heidän joukossaan Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris ja Sylvester Stallone, todennäköisemmin tukivat sotatoimia. Yleensä Hollywood-näyttelijät sijoittuvat vasemmistoon, mutta enemmistö toimintatähdistä kannatti republikaanista ulkopolitiikkaan.”

“Ylävartalon lihaksikkuus aikuisilla miehillä on muuttuja, jolla näyttää olevan vaikutuksia monenlaisiin ​​psyykkisiin mekanismeihin. Nämä mekanismit muodostuivat siihen aikaan, kun fyysinen väkivalta oli yleisempää ja yksilöiden väliset fyysiset erot olivat ristiriitatilanteissa merkityksellisempiä. Vaikka fyysinen väkivalta ja väkivaltaiset kuolemat ovat länsimaissa jatkuvasti vähentyneet, ihmisen mieli on edelleen suunniteltu muinaiseen ympäristöön”, tutkimus summaa.

Lähteenä The Telegraph

Pieni mainos tänne loppuun: Sattuvasti Basam Books julkaisi juuri uuden kirjan, joka käsittelee väkivallatonta vuorovaikutusta: Sovittelun taito.

Illinoisin yliopiston psykologit teettivät 40 terveellä koehenkilöllä yksinkertaisia älypelejä. Heille annettiin esimerkiksi kolme sanaa, kuten “kolikko”, “elo” ja “lusikka”, ja koehenkilöiden piti keksiä mikä neljäs sana yhdistää nämä kaikki – eli tässä tapauksessa sana “hopea”.

Puolet koehenkilöistä joivat kaksi pinttiä olutta ennen testiä.

Olutta nauttinut ryhmä ratkaisi lähes 40% enemmän aivopähkinöitä kuin täysin selvät. He ratkoivat tehtävät myös keskimäärin nopeammin: siinä missä selväpäisillä meni 15,5 sekunttia, pienessä nousussa tehtävät ratkesivat 12 sekunnissa.

Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa alkoholin parantavan luovaa ongelmanratkaisua.

Kirjailija Jennifer Wiley kertoi Daily Mail -lehdelle:”Testasimme mitä tapahtuu kun koehenkilöt ovat iloisessa hiprakassa, eivät tuhannen päissään.”

“Tärkein havainto on, että liian fokusoitunut ajattelu voi estää uusien mahdollisuuksien näkemisen. Luovien ratkaisujen löytäminen edellyttää joustavampaa tajunnantilaa.”

Taidanpa itsekin käydä raksauttamassa toisen olvin auki.

Lähde

Torinon käärinliinan uskotaan olleen se pellavakangas, johon Kristuksen ruumis kiedottiin heti ristiltä alasnostamisen jälkeen. Muutamaa päivää myöhemmin Kristus nousi kuolleista ja käärinliina jäi lojumaan tyhjään hautaan. Siihen oli kuitenkin selittämättömästi siirtynyt Jeesuksen ruumiin negatiivikuva, kuin kehitettyyn filmiin.

Käärinliina on aikain saatossa kiertänyt pyhäinjäännöksenä omistajalta toiselle, ja nykyään sitä säilytetään Torinon tuomiokirkon kappelissa.

Käärinliinan aitoutta on tietenkin epäilty, varsinkin kun liinasta on historian saatossa kiertänyt myös useita duplikaatteja ja väärennöksiä. Nykytietämys ei kuitenkaan ole osannut varmasti ratkaista kuinka salaperäinen negatiivikuva on pellavakankaaseen ilmestynyt. Myös kankaasta 80-luvulla tehtyä radiohiiliajoitusta, joka arvioi sen olevan keskiaikaista tekoa, on kritisoitu puutteellisena. Ilmeisesti ajoitukseen otetut langanhaituvat olivat peräisin myöhemmästä korjauspaikasta. Kankaasta kerätyt itiöt ja kudontatyyli viittaisivat Israeliin ja ajanlaskun alkuun. Depaatti jatkuu ja tuskin ottaa loppuakseen ihan lähiaikoina.

Piakkoin ilmestyy taidehistorioitsija Thomas de Wesselown kirja, jossa hän esittää varsin mielenkiintoisia väitteitä. Ensinnäkin hän uskoo käärinliinan olevan aidon ja toiseksi hän kehittelee teoriaa, joka oikeaan osuessaan mullistaisi koko kristinuskon perusteet.

Hän nimittäin uskoo, että Jeesuksen kuolleista herääminen ei tapahtunut fyysisesti, vaan ylösnoussut kristus oli nimenomaan pellavakankaaseen jäljentynyt kuva.

“Ensimmäisen vuosisadan ihmisille mystinen kuva oli jotain hämmästyttävää, kaukana tavanomaisesta kokemuspiiristä ja todella pelottavaa. Kuvilla yleensäkin nähtiin olevan oma psykologinen olemassaolonsa, ne koettiin osaksi omaa erillistä todellisuudentasoaan”, de Wesselow kertoo. “Siihen aikaan tavassa katsoa kuvia oli jotain animistista. Kun he näkivät varjoja ja heijastuksia, he näkivät niissä myös elämää. Kuva kankaalla oli kuin kristuksen elävä kaksoisolento.”

Kriitikko voi tietenkin kysyä, että eivätkö käärinliinan haudasta hakeneet opetuslapset hämmentävän kankaan lisäksi nähneet myös Jeesuksen mätänevän ruumiin. Tähän de Wesselow vastaa lainaamalla ensimmäistä korinttilaiskirjettä: “liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta”. Ylösnousemus on siis voinut merkitä opetuslapsille jotain syvällisempää ja mystisempää kuin lihallista henkiin heräämistä.

Lähteet ja lisälukemista: 1, 2 ja 3. Kuvat wikimedia commons.