Ensinnäkin mustahumoristisen Mysteeripodin viides ja kauden viimeinen jakso paukahti pihalle. Seuraako jatkoa? Saapi nähdä!

Myös sarjakuvarintamalla on tapahtunut. Yhteistyössä käsikirjoittaja Juhana Lumpeen kanssa on syntynyt kauhufantasiasarja Satan Show, jonka ensimmäinen numero tuli ulos Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Lehden voi tilata tästä ja täältä lisätietoja. Ensimmäistä painosta on enää parikymmentä kappaletta jäljellä!

Kirjoitusrintamallakin on jotain tapahtunut. Nysalorin “lovecraftilaisen kauhun” antologiassa Vieraslaji ja muita tarinoita on mukana novelli Seitsemäs huone. Tarina sijoittuu saman Hahlokallion ostarin homehtuneisiin sisuksiin kuin Kauhun ja himon ostari -tarinakokonaisuus. STK:n huumorispefiantologiasta Alennusvampyyri vuorostaan löytyy humoristinen Ilmari Rautapää ja säilykedemonit -novelli. Kyllä vain, Ilmari Rautapää on palannut keskuuteemme!

Ilmari Rautapää tekee paluuta myös toisessa formaatissa, sillä kuvasimme nyt syksyllä Säilykedemonit-novelliin pohjautuvan lyhytelokuvan! Tällä hetkellä elokuva on leikkauspöydällä, mutta tänne blogiin tulee varmasti infoa jahka saamme jotain näytettävää aikaan. Tai sitten voit seurata projektin instagram-tiliä.

Kuvitushommia on tullut paiskittua myös. Joitain uusia kirjankansia löytyy Kuvitukset-sivulta sekä tuoreesta PDF-portfoliostani, joka löytyy tästä:

Isompi kuvitushomma oli Haikuja-kirja, joka sisältää Sami Nisosen humoristisia hai-aiheisia haikuja. Alla muutama esimerkkikuva. Kirjasen voi tilata tästä.

Tämmöisiä tällä erää.

Mysteeripodi on mustahumoristinen komediapodcast.

Kuuntele jakso alta tai suosikkipodcastsoittimestasi, esim Spotifysta.

“Haluan tuoda podcasteihin hieman uutta särmää. Harvoja YLE:n tuottamia sisältöjä lukuunottamatta audiomuotoinen komedia nojaa pitkälti nokkelia juttuja improvisoiviin vieraisiin. Parhaimmillaan nämä toimivat erinomaisesti, mutta podcast-kentällä on kyllä tilaa ja tilausta myös käsikirjoitetulle sisällölle”, Jyrki kuvailee.

Mustaa huumoria

Lajityypiltään Mysteeripodi nojaa mustan satiirisen komedian perinteeseen. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa toden ja epätoden välinen rajankäynti, jokaisen ihmisen sisällä asuva hirviömäisyys ja synkeät ihmiskohtalot. Podcast koostuu haastatteluista, joissa kussakin paneudutaan outoon tapahtumaan tai hahmoon. Podcastissa vierailevat omistajaltaan karannut seksirobotti, unissaan Terraa galaktisessa neuvostossa edustava mies, ihmissyöjä, tietoisuuden itselleen kehittänyt sieni, suomensyväläinen sekä muita vinksahtaneita hahmoja. 

“Synkät ajat vaativat synkkää huumoria”, summaa Jyrki podcastin henkeä.

 “Omaa huumorintajuani hivelevät kyyniset brittikomediat ja absurdi huumori. Mielestäni huumorin hedelmällisin juonne kulkee jossain kauhun ja komedian välimaastossa”, Jyrki kuvailee.

Pitkän linjan tekijä

Jyrki Pitkän aiempia podcasteja ovat kotimaisen podcast-kentän pioneeri, jo vuonna 2013 aloittanut Aavetaajuus-podcast sekä kotimaista kansanperinnettä ja huumoria yhdistänyt Marraslahden radio. 

Mysteeripodilla on myös sisarjulkaisu Mysteerizine, josta synkkiä mysteerejä löytyy paperille painettuina. Zine sisältää runsaasti ekstramateriaalia, kuten sarjakuvia. 

Tutkimusmatkalle ihmispyykkeen varjoihin pääset Spotifyn ja muiden laadukkaiden podcast-alustojen kautta.

Lisätietoja antaa:

Jyrki Pitkä
050 5343 542
jyrki[ät]tajunta.net

Linkit:

www.tajunta.net/mysteeri
https://shows.acast.com/mysteeripodi
https://open.spotify.com/show/4WsZUI3EmFZqD9uOlboDSU

Mikä tekee jostakin asiasta mysteerin? Riittääkö, että asiasta ei tiedetä tarpeeksi? Täytyykö mysteerin aiheuttaa hämmennystä tai ihmeen tuntua? Miksi mysteeri usein samanaikaisesti herättää kauhua, mutta myös kiehtoo mieltä, kuin jonkinlainen psyykkinen hapansilakka?

Mysteeripodi pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin valuttamalla korviisi outoja ihmiskohtaloita, kummallisia tapahtumia ja tummaa, tahmaavaa komediaa. Suosittelemme korvien huuhtelua kuuntelun jälkeen.

Kuuntele jakso alta tai suosikkipodcastsoittimestasi, esim Spotifysta.

Hain jo ensimmäiseen numeroon hiukan punkahtavaa ilmettä, mutta tällä kertaa päätin lähteä puhtaaseen kopiokone-punkzine-estetiikkaan. Kopiokonetta ei ollut käytössä, enkä viitsinyt lähteä kirjastoon kopioimaan/nitomaan zineä kasaan, joten päädyin koostamaan lehden käytössä olevilla välineillä.

Järjestin sisällön ensin Indesignissa järkeväksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen tulostin tekstit ja kuvat paperille. Samalla tulostin muutamia pulic domain -kuvia käytettäväksi sivujen taustoina. Leikkelin palaset irti ja sommittelin niistä sivukokonaisuudet. Lisäsin muutamia käsin kirjoitettuja otsikoita. Kuvasin sivut kännykällä käyttäen jotain “skannaus”-appia, joka tekee kuvista käytännössä harmaasävyttömiä mustavalkokuvia. Tämä emuloi siis vanhanaikaisen kopiokoneen jälkeä. Joihinkin sivuihin jouduin jättämään myös harmaasävyjä, jottei teksti olisi mennyt aivan lukukelvottomiksi.

Alunperin suunnittelin piirtäväni kanneksi zinen syväläisjuttuun liittyvät potretin syväläisestä, jolla olisi muhkeat kalapuikkoviikset. Epäilin kuitenkin olisiko vitsi auennut kenellekään, joten en vaivautunut piirtohommiin, vaan käytin kansikuvan pohjana zinen ilmeeseen sopivaa Kurt Schwittersin teosta Compositie met typografische elementen.

Lopuksi vein kuvat takaisin Indesigniin. Tässä vaiheessa vaihdoin vielä kannen värin. Ensin suunnittelin tekeväni kannenkin pelkällä mustalla, mutta päädyin käyttämään ykkösnumerosta tuttua pinkkiä. Indesignista eksportoin painotiedoston, jonka lähetin (pikaisen tarjouskierroksen jälkeen) AM Digipainoon.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Tosin olisi pitänyt tajuta pudottaa mustan tasoa. Nyt kopiokoneilluusio rikkoutuu sillä, että musta on modernin digipainokoneen peittävää mustaa, vaikkei aivan 100-prosenttista olekaan. Myös paperi olisi voinut olla vähemmän kylmäsävyistä ja sileää.

Sisältö

Sisältö koostuu jälleen lähinnä olemassaolleista materiaaleista. Pilakuvat ovat enimmäkseen somessa julkaistuja pläjäyksiä, joten sillä haavaa ei meikän seuraajille paljoakaan uutta. Tekstit ovat podcastia (joka sekin on valmistumassa kovaa kyytiä!) varten kirjoitettuja haastatteluja ja irtoläpät enimmäkseen kertaalleen sometettuja.

Suurimman työmäärän aiheutti monisivuinen Oletko aito okkultisti? -quiz, joka perustui pitkälti vanhoihin Saatat olla aito okkultisti -vitseihini, mutta vaati melkoisesti muokkaamista. Siitä muodostuikin zinen temaattinen runko.

Seuraavaan numeroon olisi kiva saada myös muidenkin tekijöiden materiaalia. Sitä voi tarjota alla näkyvän pääkirjoitussivun tietolaatikosta löytyvään osoitteeseen.

Hanki zine tästä.

Alunperin idea oli parodioida taktista äänestämistä, mutta lopulta jutusta muodostui äänestämisen ja urheilun koominen kombinaatio, jossa irvaillaan ajatukselle, että äänestäminen on vain suoritus.

Jutun voi lukea Uutissirkuksesta.

Mietin myös sarjakuvan ulkomaille tarjoamista ja kysyin asiaan vinkkejä käsikirjoittaja/kirjailija Hannu Kesolalta. Kesolallahan on kokemusta käsikirjoitusten myymisestä Heavy Metaliin ja muihin jenkkilehtiin, joten häneltä neuvon kysyminen vaikutti luontevalta. Mukavana heppuna Kesola antoi yhteystiedot erääseen amerikkalaiseen antologialehteen, jossa oltiinkin kiinnostuneita julkaisemaan pätkä, kunhan sopiva rako löytyy. Vielä ei ole löytynyt ja mahtaako löytyäkään.

Sarjis on siis yksi muutamasta scifi-/kauhujutusta, joiden parissa olen puuhastellut pikkuhiljaa – tosin ainoa tähän mennessä valmistunut. Toinen on aivan loppusuoralla, mutta viime aikoina eräs pitempi projekti on syönyt ajan näiltä novellihankkeilta. Tästä pitemmästä sarjakuvasta toivottavasti kuullaan tarkemmin ennen pitkää.

Lue sarjis tästä.

Takakansiteksti:

Painajaismainen sukellus vantaalaisen ostoskeskuksen irvokkaaseen lähimenneisyyteen.

80-luvulla rakennettuun ja 2012 purettuun Vantaan Hahlokallion pahamaineiseen ostoskeskukseen liittyy monia hämäräperäisiä kuolemia, kummallisia uskomuksia, joukkopsykooseja ja selittämättömiä myrkytysoireita. Ostarin historiaa tutkineen Anni Pintereen jäämistöstä löytyneet tarinat ja runot julkaistaan nyt vihdoin kolmiosaisena pienkustannesarjana.

Innostuin lyhyemmän muodon kauhusta luettuani Matthew M. Bartlettin törkyhyvän esikoiskokoelman Gateways to Abomination. Surrealistiset, kauniisti kirjoitetut, aikailematta kauhun pimeään ytimeen sukeltavat tarinat saivat ajattelemaan, että hitto, tämmöistä olisi mukava kirjoittaa. Varsinkin perinteisen tarinarakenteen korvaaminen tajunnanvirtamaisella ryöpytyksellä tuntui vapauttavalta. Omiin teksteihini hiipi luonnostaan vahvempaa rakenteellisuutta ja itseäni kiinnostavia teemoja, joten pastissinmaulta toivottavasti vältytään. Toki vaikutteet on varmasti havaittavissa.

Jotenkin kokonaisuuteen tuntui sopivan myös runoja, joten uskaltauduin kokeilemaan myös niitä. Aiempaa kokemusta runojen kirjoittamisesta, tai edes lukemisesta ei paljoakaan ollut. Tosin luin alle Tommi Parkon Runoilijan työkalupakki -kirjan, joka selkeytti kyllä erinomaisesti runouden keinoja. Ilman sitä en olisi tullut edes yrittäneeksi.

Vihkoja on tarkoitus julkaista kaksi lisää. Oman aikaansaavuuteni tuntien veikkaisin, että näiden ilmestymisen todennäköisyys on luokkaa fifty-sixty. Raakamateriaalia on kuitenkin jo runsaasti mätänemässä uusiksi, toivottavasti entistä absurdeimmiksi kauhuiksi.

Vihkon ulkoasua miettiessä lähdin helpoimman kautta ja piirsin nipun suolia ja ostarin epämääräisen hahmon. Olisin halunnut painattaa kansikuvat pelkällä mustalla värilliselle kartongille niin, että ensimmäisen vihkon kansi olisi punainen ja seuraavat jotain muuta väriä, itse kuva-aiheen pysyessä samana. Siitä olisi tullut mukava retrozinefiilis. Tämä kävi kuitenkin mahdottomaksi, sillä ilmeisesti koronan jälkeen joku värikartonkia valmistava tehdas meni konkurssiin ja nyt ainakaan pääkaupunkiseudulla ei oikein mistään saa läpivärjättyä kartonkia (tai jotain tällaista eräs digipainohenkilö selitti). Päädyin sitten toteuttamaan kannen perinteisempään tapaan.

Kauhun ja himon ostari: Hahlokallion ostoskeskukseen liittyviä kertomuksia, kuulopuheita ja urbaanilegendoja, osa 1 on nyt tilattavissa verkkokaupasta 8 euron hintaan ja meikältä tai Aavetaajuuden putiikilta 7 eurolla.

Vihkosta on tehty 150 kappaleen numeroitu painos.

“Ihastuttavan groteskeja kehokauhuvisioita ja räkäisen lähiötodellisuuden nyrjäyttelyä, joka jää kummittelemaan mieleen. Täysin Clive Barkerin veroista tavaraa.”

– Artemis Kelosaari

Tästä löytyy projektin päivittyvä infosivu.

Olin tehnyt kannen myös Samulin aikaisempaan kauhuromaaniin Rojuhauta, joten hän pyysi minua kansitaiteilijaksi myös Marrassäkeisiin. Otinkin kuvitukseen samantyyppisen otteen. Samuli halusi kirjan nimen tekstityypiksi jotain koristeellista ja koukeroista, vanhaa hautakivityyliä muistuttavaa, joten fontiksi valikoitui Freebooter Script, jota tosin jouduin jonkin verran muokkaamaan.

Kokeilin myös nimitekstiin painovaiheessa lisättävää lakkausta, jonka ajattelin antavan tekstille vielä hiukan ekstrapotkua, mutta valkoisen kontrasti tummaa vasten on jo itsessään niin suuri, että lakkauksen teho jäi lopulta pieneksi.

Kaikenkaikkiaan lopputuloksesta tuli kuitenkin omasta mielestäni varsin onnistunut ja toimiva kansi gootahtavalle kauhuromaanille.