Takkirauta

Kymmenen outoa englannin kielen sanaa.

2012-02-02T18:30:00.003Z

1. Gibbous

"Gibbous" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "pullea" tai "pullukka". Kuu on gibbous silloin kun se on puolen- ja täydenkuun välissä; se on waxing gibbous kun se on kasvava pullukka, ja waning gibbous kun se on pienenevä pullukka.

2. Ferrule

"Ferrule" tarkoittaa kepin, sauvan, langan tai vaikkapa kengännauhan päässä olevaa holkkia tai päätekappaletta. Vaikka se pohjaa latinan sanaan ferrum, rauta, se voi olla mitä tahansa materiaalia.

3. Syzygy

"Syzygy" tarkoittaa tilannetta, jolloin kaksi tai useampia objekteja ovat samalla suoralla linjassa. Esimerkiksi auringonpimennys on syzygy, jossa linjassa ovat Kuu, Maa ja Aurinko.

4. Snarge

Tämä sana on juuri niin ällöttävä kuin miltä se kuullostaakin, ja se tarkoittaa päin lentokonetta, junaa tai autoa sinkoutuneen linnun tai muun elävän olennon jäänteitä.

5. Bilbo

Lyhyt pistomiekka. Lohikäärmevuoressa Bilbo Baggins oli suomennettu "Kalpa Kassinen".

6. Serendipity

Onnekas sattuma. Ruukinmatruuna on käyttänyt sanaa "serendipiteetti", ja se tarkoittaa tilannetta, jossa tutkitaan tai kehitetään jotain asiaa, ja tuloksena onkin jotain aivan muuta ja menestyksekästä. Nimi johtaa Sri Lankan farsinkieliseen nimeen Serendip; kun yritetään Intiaan ja päädytäänkin Sri Lankalle, oli se onnekas sattuma.

7. Selcouth

Omituinen, ihmeellinen, ainutkertainen, merkillinen, ihana. Lähin merkitys voisi olla saksan sanalla Wunderbar.

8. Zabernism

Öykkäröinti, sotilaallisen voiman tai fyysisen väkivaltapotentiaalin väärinkäyttö. Nimi viittaa elsassilaiseen Zabernin kaupunkiin, jossa 1912 muuan saksalainen vääpeli surmasi suutarin, joka oli hymyillyt tälle.

9, Trough

Aallonpohja. Muistuttaa sanaa through, läpi, mutta ääntyy eri tavalla, "trau".

10. Mungo

Roskisdyykkari. Ihminen, joka joko hankkii elantonsa tonkimalla muiden jätteitä, tai sitten etsii jätteiden joukosta arvokkaita esineitä myyntiä varten.

Jokeri: Antidisestabilishmentarianism

Pisin arkikäytössä koskaan ollut sana, ja se tarkoitti Englannin kirkon ryhmittymää, joka vastusti kirkon ja valtion erottamista. Nykypäivänä sana tarkoittaa sellaista ihmistä, joka vastustaa jonkin kytköksen purkamista.

Ylimääräinen oikaisu-poikkeus: Nudiustertian

Päivä ennen eilistä, toissapäiväinen

Kuu kompassina

2012-02-01T06:11:00.004Z

Nyt tähtikirkkaina pakkasöinä on kivaa päästää perheen kanssa oma sisäinen nörtti irti ja tutustua tähtitaivaan ihmeisiin. Tähdet ja taivaankappaleet ovat merenkulkijoiden uskollisia ystäviä, ja niinpä meillä on alkanut ahkera tähtikuvioiden tunnistaminen. Löydämme kaikki jo tärkeimmät tähdistöt ja navigointitähdet ja tiedämme, että horoskooppimerkit ovat tähtikuvioita.

Mutta Kuu on varmasti kaikista taivaankappaleista kaikkein feminiinisin, ja nyt kirpeinä pakkasiltoina se on kuumottanut upeasti. Myös Jupiter sekä Venus ovat kuuluneet iltataivaan ihmeisiin. Herätyskello herättää suunnilleen siihen aikaan kun Saturnus on saapunut aamutaivaalle. Marsin punaväri näkyy myös selkeänä.

Mutta Kuuta voi käyttää varsin mukavasti kompassina. Kuu nimittäin pysyy kiertonsa aikana vekkulisti juuri oikeassa asennossa: Kuun ollessa joko kasvava tai vähenevä, Kuun sirpin sakaroiden kautta piirretty suora osoittaa suoraan Etelään. Aina. Myös puolikuun halkaisija osoittaa suoraan etelään.

Kuun kierto kestää noin 29,5 vuorokautta, ja se nousee joka päivä noin 50 minuuttia aikaisemmin kuin edellisenä. Se tarkoittaa, että Kuun tuntikulma (= pituusaste taivaanpallolla) vaeltaa noin 11 astetta eteenpäin pitkin ekliptikaa joka päivä. Eli Kuu on noin 11 astetta idempänä joka päivä kuin mitä se oli edellisenä päivänä samaan kellonaikaan.

Kuun vaiheista pystyy myös päättelemään pituusasteen karkeasti. Kuu sivuuttaa meridiaanin eli pituusasteen (= on suoraan etelässä) seuraavasti:

Uusikuu - keskipäivällä (kuuta ei voi nähdä lainkaan)
Kasvava sirppi - iltapäivällä
Ensimmäinen neljännes (kasvava puolikuu) - kello 18:00
Kasvava pullukka - iltayöstä
Täysikuu - kello 24:00
Vähenevä pullukka - aamuyöstä
Viimeinen neljännes (vähemevä puolikuu) - kello 06:00
Vähenevä sirppi - aamupäivästä

Kuu kiertää Maata näennäisesti idästä länteen, kuten Auringon näennäinen liikekin. Kuu on näkyvillä seuraavasti:

Uusikuu - ei näy lainkaan (voi aiheuttaa auringonpimennyksen)
Kasvava sirppi - nousee juuri auringonnousun jälkeen, laskee juuri auringonlaskun jälkeen, näkyy iltayöstä länsitaivaalla
Ensimmäinen neljännes - nousee keskipäivällä, laskee keskiyöllä, näkyy lounaistaivaalla iltayön
Kasvava pullukka - nousee iltapäivällä, laskee aamuyöstä,
Täysikuu - nousee auringonlaskun aikaan, laskee auringonnousun aikaan, näkyy koko yön idästä etelän kautta länteen. (Täysikuu voi aiheuttaa kuunpimennyksen.)
Vähenevä pullukka - nousee iltayöstä, laskee aamuyöllä,
Viimeinen neljännes - nousee keskiyöllä, laskee keskipäivällä, näkyy koillistaivaalla aamuyön
Vähenevä sirppi - nousee juuri ennen auringonnousua, laskee juuri ennen auringonlaskua, näkyy aamuyöstä itätaivaalla

Kuu on petollinen ja hankala sekstantin kanssa, mutta Kuusta voi kuitenkin paljain silmin päätellä paljon, ja sitä voi käyttää karkeana kompassina merellä.

Lisäys 1. helmikuuta 2012 kello 14:02 Horoskooppimerkit ovat menneet prekession ja tähtitaivaan vuoksi uusiksi. Katso tästä uusi horoskooppimerkkisi...

Miksi sosialistit ovat yleensä rikkaita (ja libertaristit köyhiä)

2012-01-31T19:57:00.000Z

Ruukinmatruuna on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pannut merkille mielenkiintoisen ilmiön: sosialistit ovat yleensä rikkaita ja libertaristit köyhiä. Miksi tämä paradoksi?

Syy on varsin yksinkertainen. Useimmat sosialistit tulevat yhteiskunnan yläkerroksista - siis etuoikeutetuista yhteiskuntaluokista, ja heillä on hyvin harvoin luonnontieteellis-tekninen koulutus, mutta sitäkin useammin jonkin sortin humanistinen tms tutkinto. [Ne porvarien kakarat, kenellä on luonnontieteellis-tekninen, lääketieteellinen tai lakitieteellinen tutkinto, yleensä ovat maltillisia oikeistokonservatiiveja.] Useimmat libertaristit sensijaan tulevat työväenluokasta tai alemmasta keskiluokasta, ja he ovat lähes poikkeuksetta teekkareita, toki mukaan mahtuu muutama kylterikin.

Ruukinmatruuna havaitsi tämän saman ilmiön jo aikoinaan Metallikaupungissa lapsena. Radikaalivasemmisto tulee yhteiskunnan yläkerroksista - etuoikeutettujen joukosta - kun taas radikaalioikeisto tulee yhteiskunnan alakerroksista - katkeroituneiden joukosta.

Suunnilleen kaikki libertaristit ovat miehiä. Mukaan ei mahdu ensimmäistäkään naista, sillä libertarismi merkitsisi naiselle, varsinkin äidille, sosiaalista itsemurhaa. Suurin osa libertaristeista on sinkkuja, joskin mukaan mahtuu muutamia parisuhteessa eläviä. He ovat keskimääräistä älykkäämpiä - lähes aina älykkäämpiä kuin sosialistit, ja yleensä töissä julkisella sektorilla.

Jos libertaristit näin pääsääntöisesti ovat sekä älykkäämpiä, kunnianhimoisempia että lahjakkaampia kuin sosialistit, niin miksi he eivät ole rikkaita ja miksi he eivät edusta yhteiskunnan yläkerroksia?

Syitä on kaksi. Ensimmäinen syy on siinä, että pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pötkitä. Toinen syy on siinä, että useimmat sosialistit ovat ekstroverttejä ja lähes kaikki libertaristit ovat introvertteja. Nämä kaksi syytä yhdessä sen tosiasian, että sosialistit edustavat etuoikeutetttua kansanosaa ja libertaristit raskautettua, merkitsevät että sosialistit ovat vääjäämättättä rikkaampia kuin libertaristit.

Avainsana on sosiaalisuus. Ekstrovertit ihmiset ovat sosiaalisia. He ovat johtaja-ainesta, he bailaavat, he seurustelevat ja he viihtyvät ihmisten kanssa ja he verkostoituvat. Heille yliopisto ei ole opiskelua eikä tutkinnon tekemistä varten vaan siksi, että siellä luodaan suhteita ja tutustutaan toisiin etuoikeutettuihin ja näin luodaan uutta yläluokkaa. Raha tulee rahan luo, ja se, kenellä on jo valmiiksi pääomaa, kerää sitä nopeasti lisää ja ellei hän ole täysi tomppeli, myös pysyy rikkaana. Miksi sitten sosialisti? Siksi, että ekstroverteilla ihmisillä yleensä on sekä pelisilmää että sosiaalisten tilanteiden tajua. He tietävät vallan hyvin, että etuoikeutettua ylimielistä rikasta kakaraa vihataan yli kaiken ja että sellainen revitään mielellään kappaleiksi. Sosialistinen ideologia on siis ikäänkuin keino pehmentää tätä etuoikeutettua statusta ja toisaalta oikeuttaa oma asema nokkimisjärjestyksen huipulla. He eivät yksinkertaisesti tarvitse sen enempää lahjakkuutta, nokkeluutta, tutkintoja kuin kovaa yritteliäisyyttä vaurastuakseen - vain sosiaalista pelisilmää.

Introvertit ihmiset puolestaan ovat yksilöitä. He yrittävät yksin, tekevät yksin, pärjäävät yksin - ja jäävät yksin. Riippumatta siitä, kuinka kovaa he yrittävät, kuinka kovaa he opiskelevat, kuinka ahkeria he ovat, pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pötkitä. Toki he voivat saavuttaa kunnioitettuja asemia ja useimmat työllistyvät mainiosti, mutta introvertit ihmiset eivät rikastu. He jäävät köyhiksi tai korkeintaan keskituloisiksi. Juuri siksi, että heillä ei ole reaalimaailmassa sellaisia ystävä-, tuttava- ja ihmissuhdeverkostoja, joilla kiivetään yhteiskunnan yläkerroksiin ja sitä kautta rikkauteen. Virtuaalisia netti-ihmissuhteita ei lasketa.

Ihmissuhteissa pätee julma sääntö. Vain ne, jotka ulvovat susien mukana, pääsevät mukaan laumaan; muut jätetään lauman ulkopuolelle. Itsenäisesti ajattelevat ihmiset jäävät väistämättä yksin. Tästä syystä naiset ovat aina paljon konformistisempia ja laumasieluisempia kuin miehet. Se on sosiaalista pelisilmää.

Half Sigma on tutkinut samaa ilmiötä Yhdysvalloissa, ja päätynyt samankaltaisiin johtopäätöksiin. Tosin hän toteaa:

It may also be that, in today's largely corporate world, being known as a holder of controversial ideas (such as legalising heroin, zero state welfare, etc) is not good for the prospects of a person trying to clamber up the corporate ladder. I think this applies not just to the corporate ladder, but all other money making endeavors. Having real knowledge and skills only gets you so much money. Maybe as much as $200,000/year if you possess some super valuable skill like being a pyschometrician. Becoming filthy rich is mostly about having interpersonal skills and getting along with the crowd.

Tuo englanninkielinen teksti voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: epäsuositut ihmiset kannattavat epäsuosittuja ideoita. Ihmisillä, joilla on poikkeavia, radikaaleja, epäsuosittuja ja vastenmielisinä pidettyjä ideoita, on yleensä myös vaikeuksia tulla toimeen toisten ihmisten, varsinkin itseään tyhmempien, kanssa, eikä heillä näin ole mahdollisuuksia päästä sellaisiin asemiin, joissa päästään huipputuloille ja sikarikkaaksi. Sellaisilla ideoilla kuin sosiaaliturvan ja tulonsiirtojen alasajolla, huumeiden laillistamisella ja suunnilleen kaiken ranttaliksi panemisella ei päästä toisten ihmisten suosioon. Varsinkaan naisten - ja äitien. Sikarikkaiden joukossa libertaristeja ovat vain ne, jotka pitävät koko jutun omana tietonaan tai jotka ovat jo muutoinkin syntyneet kultalusikka suussa mutta ovat jostain syystä tai toisesta hylkiöitä.

Mutta useimmat libertaristit kuitenkin ovat töissä. He paradoksaalisesti ovat kuitenkin yleensä julkisella sektorilla - joka de jure on meritokraattinen instanssi ja jossa vain meriiteillä on merkitystä ja jossa pätevät ohittavat sopivat - tai sitten he työllistävät itse itsensä. Syy tähän, miksi vain aniharva libertaristi on yksityissektorilla töissä, on ilmeinen; epäsuositut ja arveluttavat mielipiteet herättävät epäluottamusta työnantajissa, ja monilla libertaristeilla on ilmeisiä vaikeuksia tulla toimeen yksityisen työnantajan kanssa. Kukaan ei tykkää veneenkeikuttajasta.

Oheinen teksti on julmaa luettavaa, mutta asiassa on vielä julmempi puoli, ja jälleen tuo tuttavamme positiivinen takaisinkytkentä, joka tunnetaan myös Matteus-efektin nimellä taloustieteessä ja sosiologiassa, on mukana kuvassa. Sinkuille nimittäin kaikki on kalliimpaa, kun taas ekstrovertit ihmiset löytävät nopeasti puolison, perustavat perheen ja kykenevät näin yhdistämään voimansa.

Sinkut maksavat sekä asumisesta, ruoasta että liikenteestä enemmän kuin parisuhteessa elävät. Heillä asunnot ovat pienempiä kuin parisuhteessa asuvilla. Heidät usein ohitetaan töissä ylennyksiä jaettaessa. Kaupan päälle yhteiskunta syrjii sinkkuja. Joka ainoa lapsiperhe tässä maassa ymmärtää tulonsiirrot ja niiden merkityksen. Veroja on helpompaa rakastaa kuin tietää olevansa maksupuolen ohella myös saamapuolella. Tämä puolestaan on omiaan katkeroittamaan sinkkuja - varsinkin introvertteja sinkkuja - ennestään, joiden mielestä verotus on pelkkää laillistettua ryöstöä ja lapsiperheet yhteiskunnan loisia.

Ja jottei kenellekään jää epäselväksi, niin ruukinmatruuna on itse introvertti, ja Myers-Briggs -tyypityksessä INTJ.

Työtaistelua intialaiseen tapaan

2012-01-31T06:26:00.001Z

Sanalla "työtaistelu" on paha mutta romanttinen kaiku. Suomessa sotienvälisenä aikana työtaistelut saattoivat mennä nyrkkitappeluiksi ja eskaloitua mellakoiksi, mutta Intiassa kuukin on kummempi.

Siellä nimittäin työtaistelu eskaloitui kapinatyöläisten kapinaksi. Intialaiset tehdastyöläiset nousivat kapinaan, ja tappoivat tehtaan toimitusjohtajan.

Intian Yamanin kaupungissa tehdastyöläisten kapina palkankorotuksista on johtanut väkivaltaisuuksiin. Koko soppa oli kytenyt pinnan alla jo pitempään. Regency Ceramics -yhtiön tehdastyöläiset olivat lokakuusta lähtien vaatineet palkankorotuksia ja irtisanottujen työntekijöiden palauttamista virkaan.

Kiista muuttui väkivaltaiseksi viime torstaina, jolloin tehtaan johto hälytti poliisit paikalle nujertamaan työntekijöiden kapinan. Työntekijöiden ammattiliiton johtaja M. Murali Mohan irtisanottiin myöhemmin samana päivänä. Seuraavana aamuna Murali yritti yhdessä muutaman työntekijän kanssa estää aamuvuoron alkamisen. Tämä johti väkivaltaisiin yhteydenottoihin poliisin kanssa, joiden seurauksena Murali kuoli.

Kun tieto Muralin kuolemasta levisi, työntekijät tuhosivat tehtaan autoja, busseja ja kuorma-autoja ja sytyttivät ne tuleen. Myös tehdas ryöstettiin. Osa työntekijöistä lähti toimitusjohtajan K. C. Chandrashekharin asunnolle, jossa he hakkasivat tämän lyijyputkilla kuoliaaksi. Tapahtumien johdosta yli 100 mielenosoittajaa on pidätettynä.

Asiasta raportoi Forbes.

Intian tehdastyöläiset ovat kaikkein huonoiten palkattuja neljän suuren kehittyvän talouden, Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän sisällä. Huolimatta maan suhteellisen voimakkaasta talouskasvusta ja kaikkein vapaimmasta yhteiskunnasta sen bruttokansantuote asukasta kohden on alle 4000 Yhdysvaltain dollaria vuodessa, eli pienin koko BRIC-maissa. Samoin Intiassa palkkataso on suorittavan tason töissä hyvin alhainen, mutta vaativissa töissä noussut hurjasti: intialaisen insinöörin palkka on nykyään jo noin 30% suomalaisesta ja kilpailee itäeurooppalaisten kanssa.

Ruukinmatruuna ei ole huvittunut tapauksesta. Kun työtaistelu eskaloituu verenvuodatuksen tasolle, jossain on jotain pielessä. Ero Kiinaan on se, että kun kiinalainen työläinen tarpeekseen, hän tappaa itsensä. Kun intialainen työläinen saa tarpeekseen, hän tappaa jonkun toisen. Mutta kenties intialaiset ovat nyt päässeet samalle tasolle tässä asiassa kuin suomalaiset ja amerikkalaiset 1930-luvulla.

Äh. Miksi nuo intialaiset poispotkitut eivät yksinkertaisesti nostaneet häntäänsä, pötkineet pois huonolta työnantajalta ja menneet parempiin töihin samalla tavoin kuin intialaiset IT-insinöörit?

Sanokaapa se.

Kaksitoista säätöpistettä

2012-01-30T06:07:00.000Z

Ruukinmatruunan tekstiä säätöteoriasta on ehditty toisaalla netissä kutsua "teekkarijargoniksi", mutta insinööreissä on yksi paha puoli. Insinööri ei lässytä. Insinööri laskee. Kylmät ja puolueettomat numerot vakuuttavat rationaalisesti ajattelevan ihmisen suunnilleen mikrosekunnissa, kun taas lässytystä ei maailmasta puutu. Siksi ruukinmatruuna suhtautuu olankohautuksella kaikenlaisiin uskontoon rinnastettaviin taloustieteiden nimellä kulkeviin hypoteesikokoelmiin, tulivatpa ne sitten oikealta tahi vasemmalta. Sekä itävaltalainen että marxilainen taloustiede halveksivat matematiikkaa, tieteiden kuningatarta, mutta ruukinmatruuna tietää saavansa viimeisen naurun, sillä kaikkea, mitä voidaan mitata numeroina, voidaan mallintaa matemaattisesti.

Säätöteoria liittyy kiinteästi systeemianalyysiin, ja alunperin säätöteoria on syntynyt juurikin insinööritieteiden keskuudessa. Säätöteoriaan liittyy olennaisesti takaisinkytkennän käsite, ja takaisinkytkentää on kahdenlaista: negatiivista (vaimentavaa) ja positiivista (vahvistavaa). Kärjistäen voidaan sanoa, että systeemi, jossa on negatiivinen takaisinkytkentä, pyrkii ajamaan itsensä alas kun taas sen sijaan systeemi, jossa on positiivinen takaisinkytkentä, pyrkii riistäytymään käsistä ja räjähtämään. Säätöteorian lapsi on säätötekniikka, jonka tavoite on saada systeemit toimimaan halutulla tavalla.

Mutta pian havaittiin, että takaisinkytkennän käsite on yleismaailmallinen, ja kaikki systeemit niin sosiaalisessa elämässä, taloudessa, uskonnossa, psykologiassa kuin yhteiskunnassakin toimivat samalla tavalla: negatiivisen takaisinkytkennän systeemit pyrkivät stabiloitumaan ja ovat itsestabiloituvia, kun taas positiivisen takaisinkytkennän systeemit pyrkivät riistäytymään käsistä ja ovat luonnostaan epästabiileja. Niinpä säätöteoria levisi nopeasti myös yhteiskuntatieteisiin 1970- ja 1980-luvuilla, ja yhteiskuntatieteilijät joutuivat ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja opettelemaan ns. korkeampaa matematiikkaa.

No. Jokaiselle luonnontieteilijälle on itsestäänselvyys, että talouselämä on systeemi, jossa on positiivinen takaisinkytkentä. Talouskasvu on siitä esimerkki, ja tämä on asia, joka ei vaadi enempää tarkastelua. Ja systeemit, joissa on positiivinen takaisinkytkentä, ovat aina inherentisti epästabiileja. Aina, vaikka joku libertaristihörhö väittäisikin toisin. Pyrometallurgiassa liikutaan niin vaarallisten prosessien ja korkeiden lämpötilojen kanssa, ettei siellä lähdetä laatimaan tehdassuunnittelua itävaltalaisen taloustieteen olettamusten pohjalta - edes vöestalpine AG ei niin tee. Säätöteoria antaa ymmärtää, että vapaa markkinatalous on inherentisti epästabiili systeemi eli että se pyrkii luonnostaan muuttumaan epävapaaksi; vapaa markkinatalous on teoreettinen systeemi, ja äärimmäisen labiili sellainen sekä altis pienimmillekin häiriöille. Ja kokemus todella osoittaa, että omilleen jätettynä talouselämä pyrkii riistäytymään käsistä, oskilloimaan ja lopulta joko hajottamaan koko systeemin tai vakiintumaan plutokratiaksi.

Mutta taloustieteilijät eivät usko vaikka näkisivätkin. Sanotaan, että ihminen, joka uskoo, että rajaton kasvu on mahdollista suljetussa systeemissä, on joko hullu tai taloustieteilijä; ihminen, joka uskoo, että systeemi, jossa on positiivinen takaisinkytkentä, on itsestabiloituva, on joko seinähullu tai itävaltalainen taloustieteilijä. He eivät osaa matematiikkaa, halveksivat sitä eivätkä ymmärrä käsitettä "derivaatta" eivätkä "Cauchyn väliarvolause". No, on olemassa kyljys ja talouskyljys, samoin on olemassa tiede ja taloustiede.

Säätötekniikan tavoite on siis muuttaa systeemiä niin, että negatiivisen takaisinkytkennän systeemi pysyy käynnissä eikä positiivisen takaisinkytkennän systeemi riistäydy käsistä. Säätö toteutetaan säätöpiirillä, joka toimii John Boydin OODA-silmukan kautta: Observe, Orientate, Decide, Act - joka tarkoittaa matemaattisesti samaa kuin Mittaa, Vertaa, Laske ja Korjaa.

Säätötekniikka johtaa hyvin ikäviin ja kryptisiin differentiaaliyhtälöihin, joita kaikkein mieluimmin käsitellään Laplace-muunnosten kautta. Niistä ei sen enempää. Mutta sosiologiassa Donella Meadows tarkasteli ihmistenvälisiä interaktioita säätöteorian kautta. Säätöteoria on ollut sosiologiassa ja taloustieteessä varsin uusi ala, mutta se löi itsensä läpi lopullisesti Meadowsin myötä. Meadows oli koulutukseltaan biofysiikan tohtori.

Meadows esitteli käsitteen kaksitoista säätöpistettä - eli 12 strategista paikkaa, jossa systeemiiä voidaan säätää ja kontrolloida niin, että se aiheuttaa parhaat tulokset ja vähimmin häiriötä.

Pisteet ovat vakavuusjärjestyksessä seuraavat: 1 aiheuttaa pienimmän impulssin ja 12 suurimman ja vastaavasti 1 kajoaa systeemiin vähimmin ja 12 eniten.

1. Vakiot, parametrit, numerot ja säädökset.

Vakiot on helppoja havaita ja niillä on helppoa vaikuttaa systeemiin ylläpitävästi. Niitä ovat mm. verot, tuet, standardit ja haittamaksut. John Maynard Keynesin talousteorian, jonka mukaan hyvinä aikoina verotusta tulee koventaa ja huonoina keventää, on jälkeenpäin havaittu perustuvan juurikin klassiseen säätöteoriaan. Se toimii kuin junan vessa, toisin kuin muut talousteoriat, mutta sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen eikä jatkuvaan käyttöön vaan ainoastaan stabiloimaan häiriöt. Vakioluonteiset interventiot eivät muuta itse systeemin olemusta mitenkään, ja niillä saadaan systeemiä tasapainotettua nopeasti häiriön tullessa, ja niillä on hyvin vähäiset pitkäaikaisvaikutukset.

2. Puskurit ja välisäiliöt

Välisäiliö on komponentti, jonka tehtävä on stabiloida virtausta. Se kykenee poistamaan syötevirran muutoksia ja tuottamaan ulostulon vakiovirtausnopeudella. Tällainen välisäiliö tunnetaan prosessitekniikassa nimellä "kyyppi". Elektroniikassa välisäiliöinä toimivat kondensaattorit. Mutta myös erilaiset puskurit, kuten rahastot, pankit, puolueet, organisaatiot jne toimivat puskureina: ne stabiloivat yhteiskuntaa ja rauhoittavat sitä. Klassinen esimerkki on järvi: jos sekä järveen laskevan veden tilavuusvirta latvavesiltä että luusuan kautta pois laskeva veden tilavuusvirta ovat vähäiset itse järven vesimäärään nähden, systeemi pysyy stabiilina eikä rämettymistä tai kuivumista tapahdu. Puskurit ja välisäiliöt stabiloivat systeemiä, mutta ne ovat usein isoja entiteettejä eikä niitä voida muuttaa helposti.

3. Koko järjestelmän infrastruktuuri

Systeemin infrastruktuurilla (putkisto, sähköjohdot, väylät, kassavirta jne) on valtava vaikutus itse operaatioihin ja niiden sujuvuuteen, mutta niitä voi olla hyvin vaikeaa muuttaa. Mutta mikäli infrastruktuurissa on pullonkauloja, rajoitteita tai pulppuamista, näihin ongelmiin on helpompaa puuttua. Esimerkiksi on helpompaa rakentaa uusi moottoritie kuin yrittää säätää liikennevirran sujuvuutta ruuhkautuneella tiellä liikennevaloin, opastein, risteyksin ja peltipoliisein.

4. Systeemiviiveen pituus suhteessa säätösilmukkaan

Systeemiviive - eli signaali, joka saapuu joko liian nopeasti tai liian myöhään - voi aiheuttaa yli- tai alireagointia ja voi johtaa oskillointiin. Tästä kaikkein paras esimerkki löytyy pörssistä, jossa erilaiset salamana saapuvat vahvistamattomat huhut aiheuttavat paniikinomaisia ylireagointeja, jotka puolestaan aiheuttavat jatkuvaa kurssien heilahtelua - usein tuhoisin seurauksin. Tässä on esimerkki liian vähäisestä systeemiviiveestä. Mutta myös klassinen ongelma "liian vähän liian myöhään" on esimerkki systeemiviiveestä. Ja ikävä kyllä mitä pitempi säätösilmukka on, sitä pitempi on myös systeemiviive ja sitä vaikeampaa systeemiä on stabiloida. Totalitaristiset keskusjohtoiset valtiot ovat tästä hyvä esimerkki - kommunismi luhistui juuri keskusjohtoisuuteensa; sen säätösilmukat olivat aivan liian pitkiä ja informaation kulku aivan liian hidasta ja kankeaa. On sanottu, että Suomen armeijan menestyksen tärkein syy on ollut juuri oikean mittaiset säätösilmukat: taktinen päätäntävalta on annettu joukkue- ja komppaniatasolle sensijaan että kaikkea olisi yritetty mikromanageroida armeijakuntatasolta.

5. Negatiivisen takaisinkytkennän vahvuuus suhteessa häiriöön jota sillä yritetään korjata

Negatiivisella takaisinkytkennällä on yksi erinomainen puoli: se pyrkii stabiloimaan systeemin itsellään. Paha puoli on se, että liian voimakkaana se ei ainoastaan stabiloi systeemiä vaan halvaannuttaa sen ja ajaa sen alas. Esimerkkinä tästä ovat vaikkapa korkeat valmiste- ja haittaverot. Euroopassa polttoaine on hyvin korkealle verotettua, eli mitä enemmän polttoainetta kulutetaan, sitä isommat transaktiokustannukset eli tässä on negatiivinen takaisinkytkentä. Seurauksena on ollut, että eurooppalaiset ja japanilaiset moottorinvalmistajat ovat pyrkineet jatkuvasti suunnittelemaan moottorinsa mahdollisimman energiatehokkaiksi ja polttoainepiheiksi. Tämä liittyy yleisesti niukkuustekijän käsitteeseen. Kun jokin hyödyke on niukka tai se tehdään sellaiseksi, se pyritään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Yhdysvalloissa tätä niukkuustekijää ei ole ollut, vaan polttoaine on ollut halpaa. Seuraus on ollut, etteivät amerikkalaiset moottorinvalmistajat ole vaivautuneet investoimaan tuotekehittelyyn ja amerikkalaismoottorit ovat hyvin janoisia.

6. Positiivisen takaisinkytkennän syötteen vaimentaminen

Positiivinen takaisnkytkentä nopeuttaa prosessia ja tehostaa sitä, mutta kontrolloimattomana positiivinen takaisnkytkentä riistäytyy käsistä ja särkee systeemin. Kemiassa tämä tunnetaan nimellä "ketjureaktio ja sitä seuraava räjähdys". Meadowsin mukaan positiivisen takaisinkytkennän vaimentaminen on suositeltavampaa kuin negatiivisen takaisinkytkennän vahvistaminen. Esimerkki tästä on pääomatulojen verotus. Raha tulee rahan luo ja synnyttää uutta rahaa. Mikäli pääomatulot ovat kevyesti verotettuja, ne kotiutetaan tai ne sijoitetaan keinotteluun tai veroparatiiseihin, jolloin ne pyörittävät itse itseään mutta eivät hyödytä yhteiskuntaa. Kun positiivisen takaisinkytkennän syötettä heikennetään (pääomatuloja verotetaan ankarasti), tällöin investoijat mieluummin sijoittavat pääomansa teolliseen tuotantoon ja liiketoimintaan sekä uusinvestointeihin, jolloin ne hyödyttävät koko yhteiskuntaa paljon tehokkaammin kuin keinottelussa. Mutta toinen esimerkki on se, miten optio-ohjelmat, joiden tarkoituksena oli sitouttaa hyvät johtajat yhtiöihin tekemällä heistä omistajia, epäonnistuivat lähes poikkeuksetta: johtajat kotiuttivat tulonsa myyden optionsa sensijaan että olisivat lunastaneet optionsa osakkeina. Vuoden 2008 laman tärkein syy oli juuri se, että positiivinen takaisinkytkentä luotonannossa oli liian vahva ja luotonanto holtitonta; talous alkoi oskilloimaan rajusti ja riistäytyi käsistä.

7. Tietovuorakenne, eli kenellä on oikeus minkäkinlaiseen informaatioon

Tietovuo ei ole sen enempää parametri kuin takaisinkytkentäsilmukkakaan, vaan se on silmukka joka toimittaa uutta informaatiota, impulsseja, signaaleja ja kontrolloi itse takaisinkytkentää. Lentokoneiden ohjainelimissä ja laivojen peräsimissä käytetty trimmilaippa on esimerkki tietovuosta; vähäinen muutos trimmilaipassa vaikuttaa nopeasti ohjainelimeen, joka muuttaa lentotilaa tai kurssia. On halvempaa ja helpompaa muuttaa tietovuorakennetta kuin kajota koko systeemiin. Klassinen esimerkki tästä on sisäpiirikauppojen kielto, joka rajoitti yritysten johtajia käymästä kauppaa niiden tietojen pohjalta, joita heillä oli johtamistaan yrityksistä, joka puolestaan hillitsi tehokkaasti pörssin ylikuumenemista. Toisaalta myös vapaa tiedonkulku kaatoi Itä-Euroopan kommunistidiktatuurit alta aikayksikön. Tiedonkulkua voidaan pitää eräänlaisena trimmilaippana: tiedonkulun rajoittaminen hillitsee positiivista takaisinkytkentää ja sen edistäminen kohentaa negatiivista - ja vähäinenkin muutos tietovuorakenteessa saa aikaan hyvin voimakkaita muutoksia koko systeemissä.

8. Säännöt, joilla systeemi toimii (lait, rangaistukset, insentiivit, rajoitteet)

Kiinnittäkää huomiota sääntöihin ja niiden laatijoihin, sillä vähäisetkin muutokset systeemin sääntöihin kantavat hyvin pitkälle. Tähän liittyy myös konservatiivin elämänohje älä kajoa toimivaan systeemiin. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain muutos ja rangaistuksien sekä valvonnan tiukentaminen vaikuttavat välittömästi sekä teollisuuden toimintaedellytyksiin että myös ympäristön tilaan. Kiina ei ole enää ainoastaan ympäristökatastrofin partaalla; siellä liki 30% (!) viljelymaasta on saastunut täysin käyttökelvottomaksi - se on ympäristökatastrofi, kiitos leväperäisen ympäristölainsäädäntönsä ja korruption sen sanktioinnissa.

9. Päätäntävallan delegointi tai sen keskittäminen

Päätäntavallan tasolla hierarkian sisällä on suora vaikutus kontrollisilmukkaan. Mitä korkeammalla tasolla päätäntävalta hierarkiassa on, sitä pitempi on silmukka, sitä suurempi systeemiviive ja sitä epästabiilimpi järjestelmä. Toisaalta myös keskusjohtoiset järjestelmät kykenevät muutoksiin ja päätöksiin, joihin hajautetut systeemit eivät kykene. Mutta mitä alemmas hierarkiatasolla päätäntävalta on hajautettu, sitä itseorganisoituvampi systeemi on, sitä stabiilimpi se on ja sitä lyhyemmiksi kontrollisilmukat jäävät, mutta usein myös systeemi on varsin tehoton kun jotain asiaa pitää perustavalla tasolla muuttaa, sillä hajautetussa systeemissä on voimakas muutosvastarinta. Mutta mikäli päätäntävalta delegoidaan ei liian alas eikä liian korkealle, systeemi kykenee lisäämään itse säätösilmukoita ja muuttamaan säätöpiirejä ja tehokkaasti mukautumaan uusiin oloihin itseohjautuvasti.

10. Systeemin tavoite

Kun itse systeemin tavoitetta - miksi tällainen systeemi on olemassa ja mihin sillä pyritään - muutetaan, samalla kaikki edelläesitetyt otukset muuttuvat: parametrit, takaisnkytkentäsilmukat, tietovuot ja itseorganisoituminen. Tuotetaanko voita vaiko tykkejä. Totalitaristiset yhteiskunnat ovat surullisen kuuluisia megalomaanisista projekteistaan ja johtajiensa humalapäissään tekemistä linjanvedoista. Mutta muuttamalla tavoitteitaan Nokia OYJ nousi aikoinaan kansallisesta monialayrityksestä kansainväliseksi telekommunikaatiojätiksi - ja ilmeisesti on jälleen onnistunut tavoitteita muuttamalla ja kytkemällä kännykkänsä Windowsiin muuttamaan itse systeemin tavoitteita ja uusiutumaan. Aika näyttää.

11. Sen ajatusmaailman, josta paradigma kumpuaa, muuttaminen.

Paradigma on yhteiskunnallinen, tieteellinen tai sosiaalinen idea ja konsepti, jota pidetään itsestäänselvyytenä ja jolle kaikki muut struktuurit rakentuvat. Paradigmoja on hyvin vaikeaa muuttaa, mutta paljon helpompaa on osoittaa puutteita ja virheitä paradigmoissa sekä korjata niitä. Konservatiivin elämänohje jatkuu: ... mutta jos järjestelmä ei toimi, korjaa se välittömästi ja korjaa se sellaisella ratkaisulla, jonka tiedetään varmasti toimivan. Suomen Keskusta on onnistunut uusiutumaan muuttamalla sitä ajatusmaailmaa, josta sen paradigma kumpuaa - agraariyhteiskunnasta taajamien ja kaupunkien pohjalle. Nähtäväksi jää, kykeneekö vasemmisto - SDP, Vasemmistoliitto ja SKP - justeeraamaan omaa ajatusmaailmaansa ja sitämyötä tarkistamaan paradigmaansa, vai onko edessä luhistuminen.

12. Paradigman muutos.

Kun paradigma muuttuu, se muuttaa samantien aivan kaiken ja täydellisesti. Näin kävi kun Itä-Euroopassa kommunismi luhistui - se muutti Itä-Euroopan täydellisemmin kuin yhtään mikään muu. Miljoonien ihmisten elämä muuttui - joidenkin surkeampaan mutta useimpien rutkasti parempaan suuntaan kuin ikinä ennen. Ehkä kaikkein järisyttävimpiä esimerkkejä tästä ovat eri kansojen kääntymiset eri uskontoihin. Euroopan kristillistyminen muutti varhaiskeskiajalla Euroopan historian ja sen suunnan lopullisesti. Samoin kävi arabimaailman islamisoitumisessa. Uskonto on se pohja, jolle joka ainoa yhteiskunta nojaa, ja jokainen uskonto luo oman näköisensä yhteiskunnan. Tähän paradigmaan kajoaminen on kaikkein varmin tapa tuhota kansakunta for good - ja se on nähtävissä juutalaisten kohtalosta USA:ssa ja Euroopassa. Kansakunta, joka selvisi niin Nebukadnessarista, Antiokhos Epifaneesta, Tituksesta, Hadrianuksesta, inkvisitiosta, Hitleristä kuin Stalinista, ei ole enää selvinnyt Darwinista. Judaismin hylkääminen merkitsee kuolemansuudelmaa juutalaisuudelle - he assimiloituvat. Ateistijuutalainen menee paljon helpommin naimisiin shiksan tai shegetzin kanssa kuin judaisti, tai jää kokonaan lapsettomaksi. Juutalainen kansa tulee etnisenä identiteettinä häviämään sadan vuoden sisään USA:sta ja Euroopasta liki kokonaan, mutta Israel tulee voimaan paksusti, sillä siellä judaismi on voimissaan liki teokratiaan saakka.

Mitä tästä opimme? Luonnontieteet sekä matematiikka ovat läsnä kaikkialla, myös siellä, missä niiden ei oikein haluttaisikaan olevan. Mitä tahansa asiaa, missä on takaisinkytkentä, voidaan tarkastella säätöteorian puitteissa ja siihen soveltaa myös sitä - eikä kyse ole teekkarijargonista vaan ns. kovasta tieteestä.

Vihreät perhearvot, eli he tekevät sen ihan itse

2012-01-29T12:56:00.001Z

Presidentinvaalien toisen kierroksen lähestyessä meillä on kaksi mukiinmenevää ehdokasta, jotka kumpikaan tuskin tulevat olevaan aivan täysiä katastrofeja presidentteinä, voittipa kumpi tahansa. Toinen ehdokkaista, Pekka Haavisto, edustaa Vihreää liittoa - ensimmäisen kerran Suomen historiassa.

No. Vihreä liitto on Suomen puolueista kaikkein ufologisin - sitä on mahdotonta sijoittaa oikeisto-vasemmisto -akselilla oikeastaan mihinkään. Oikeistolaisten mielestä kyseessä on arbuusipuolue eli päältä vihreitä ja sisältä punaisia. Vasemmistolaisten mielestä Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto - pelkkä Kokkarien apupuolue. Totuus löytyy jostain siitä välistä. Vihreät yrittävät profiloitua jonkinlaiseksi "yleishyvän" puolueeksi joka lupaa kaikille yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista - riippumatta siihen, kuinka inkonsistenssia sellainen profiloituminen on.

Mutta aivan yhtä varmaa kuin Vihreiden ufologisuus on se, että Vihreissä on myös hyvin jyrkkä kahtiajako järkivihreisiin ja hörhövihreisiin. Jako menee - ikävä kyllä - pitkälti sukupuolen mukaan. Pekka Haavisto edustaa selkeästi järkivihreitä, sillä hän on sekä sanoillaan että teoillaan osoittanut että hänellä järki pelaa ja että hänellä on tolkkua.

Ikävä kyllä kaikista vihreistä ja varsinkaan vihreistä naisista ei todellakaan voi samaa, ja heistä on pakko todeta he tekevät sen itse. Se, että Vihreitä naisia pidetään sekopäisinä hörhöinä, johtuu heidän täsmälleen ihan omista tekemisistään - ja sanomisistaan. Ja Rosa Meriläinen ei todellakaan edusta edes sitä kaikkein pahinta segmenttiä vihreistä naisista.

Jos jätämme hänen kannabissekoilunsa ja v*ttu haisee hyvältä -rahvaanomaisuutensa pois luvuista - kaikelle on aikansa ja kaikelle on paikkansa ja sitä paikkaa kutsutaan yliopistoksi - ja keskitytään hänen julkisiin sanomisiinsa, niin voidaan havaita selkeä linja: Rosa Meriläinen vihaa patologisesti kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä ns. kunnon kansalaisen ja aivan erityisesti hän vihaa ns. perusarvoja - kotia, uskontoa ja isänmaata. Eikä hänen tätä kirjoitettaessa hänen viimeisin aivopierunsa ainakaan anna muuta mielikuvaa, vaan sijoittaa hänet tukevasti Akuliina ...ei kun siis Atlas, Saarikosken kanssa samaan hörhösarjaan.

Meriläisen tekstiä Jyrkkä EI perhearvoille lukiessa ainoa mahdollinen johtopäätös asiasta on: he tekevät sen itse. Tuo teksti jättää kerrassaan sanattomaksi - jos se olisi parodia, niin parodiahorisontti ylilttyisi rajusti. Ei ole ihmekään, että Vihreitä naisia katsotaan alta lipan ja miksi laasaslaiset dissaavat heitä. Tuo oli niin paksua ja epäkypsää tuubaa, että kirjoittajan voisi kuvitella olevansa nelitoistavuotias kuohuntavaiheinen murrosikäinen pissaliisa, jolla on ongelmia näärännäppyjensä kanssa. Mutta ei enää 36-vuotias aikuinen nainen.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut aika monasti siitä, että miksi perhearvot ovat yhteiskunnan kannalta niin tärkeät kuin mitä ne ovat ja miksi niitä ei pidä mennä kajoamaan. Tässä on konservativismin viisaus: älä koske toimivaan systeemiin, sillä reaalimaailmassa ei ole undo-nappulaa eikä varmuuskopioita. Meriläisen hörhövihreä teksti edusti hyvin epäkypsää näkemystä - teini-ikään juuttuneen hedonistisen friidun kaikkimullehetinytmielelläänjoeilen -näkemystä.

Tärkein syy on siinä, että tulevaisuus ei kuulu tiedostavimmille eikä älykkäimmille eikä fiksuimmille naisille. Se kuuluu hurskaimmille.

Syy on siinä, että tiedostavat, fiksut ja älykkäät naiset eivät muodosta perheitä eivätkä lisäänny eikä heistä tule äitejä, kun taas uskova vaimo on tässä suhteessa parempi idea kuin uskoton. Mitä traditionalistisempi, konservatiivisempi ja tolkullisempi nainen on, sitä todennäköisemmin hän hakeutuu avioliittoon ja perustaa perheen ja saa lapsia eli tulee äidiksi. Ja miksipä ei? Äitiys on naisen biologinen osa ja vain me naiset voimme uusintaa elämää.

Ruukinmatruuna tykkää lukea Nollavaimon blogia, jossa perheenäiti kertoo varsin sarkastiseen sävyyn äitiyden iloista ja kiroista, eikä se meilläkään aina ole pelkkää suffelia. Mutta kaikesta huolimatta juuri äidit kautta maailman ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä ja estäneet sitä menemästä täysin ranttaliksi. Eivät suinkaan tiedostavat ja edistysmieliset naiset.

Chelsea Zimmermann totesi aika hyvin Reflections of a Paralytic -blogissaan: Hedonismi on kivaa niin kauan kun on nuori ja kaunis. Mutta nuo vanhat, kuivat, mahot ja katkeroituneet lapsettomat feministit herättävät lähinnä sääliä. Tulevaisuus kuuluu äitien lapsille, ei lapsettomille feministeille. Ruukinmatruuna totesi itse eräässä toisessa blogissa olevansa ensisijaisesti äiti, toissijaisesti puoliso ja kolmassijaisesti firman paras metallurgi. Perhe ja ura eivät todellakaan sulje toisiaan pois. Jättää vain sen tiedostamisen ja propagoinnin vähemmälle ja keskittyy siihen, mitä elämässä todella on olennaista. Lapset, kultsi, työ. Sen jälkeen harrastukset, joko yksin tai perheen kanssa. Tällä pidetään yhteiskuntaa pystyssä ja uusinnetaan sitä - ei suinkaan barrikadeilla kiukuttelemassa. Jos nautinnot ovat elämässä ykkössijalla, kannattaa harkita seuraavassa elämässä syntymistä siaksi tai kaniiniksi.

Kaikkein eniten sääliä Meriläisessä herättää hänen epäkypsyytensä ja lapsellisuutensa. 36-vuotiaan naisen - joka siis jo lähestyy hedelmällisen ikänsä myötätuuliosaa - luulisi jo tajuavan että miten yhteiskunta toimii. Siis aikuisen oikeasti. Ja sen, ettei se pyöri oman navan ympärillä. Surkuhupaisinta asiassa on se, että Meriläinen on itse äiti, ja hänen luulisi tajuavan, mikä on sekä hänen lapselleen että perheelleen tärkeää ja olennaista ja että miksi ne perhearvot ovat olemassa. Ne eivät ole olemassa patriarkaatin pönkittämiseksi. Ne ovat olemassa siksi, ettei lapsistamme kasvaisi kspäisiä mukulia. Sillä yhteiskunnassa, jossa ei ole perusarvoja, ainoa arvo on hinta. Ja sellainen yhteiskunta ei ole kenenkään kiva asua, kaikkein vähiten naisten. Sen ymmärtää, että jos 36-vuotias mies elää kuin porsas paratiisissa. Mutta jos samanikäinen nainen elää samoin, on se todella surullista. Maailmanparantaminen toki kuuluu yliopistoon ja opintojen ensimmäisille kolmelle vuodelle. Sen jälkeen kuvittelisi jo aikuistuvan.

Sanotaan, että feministiliikettä vaivaa liikkeen mummoutuminen ja että he kaipaisivat uutta verta. Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan, että voi voi. Feministit ovat saavuttaneet tavoitteensa - mutta eivät sillä tavalla, mitä he laskelmoivat. Nuoret naiset mieluummin elävät tässä hetkessä ja nyt, hedonistisesti ja nautintoja etsien sen sijaan että tiedostaisivat. Lopputulos on joka tapauksessa molemmilla sama - valtava määrä yksinäisiä, katkeroituneita ja mahoja vanhoja naisia, jotka itkevät menetettyjen vuottensa perään.

Ei Vihreitä naisia pidetä hörhöinä siksi, että jotkut laasaslaiset olisivat katkeroituneita heihin. He tekevät sen ihan itse.

USSA

2012-01-28T08:52:00.006Z

Ruukinmatruunan pikkuisiin tihrusimmuihin osui AP-areenalta saadun vinkin kautta todella huolestuttava uutinen Taloussanomista. Uutisen mukaan sosialismi on noussut amerikkalaisnuorten suosioon. Nuorten yhdysvaltalaisten niukka enemmistö suhtautuu myönteisemmin sosialismiin kuin kapitalismiin, kertoo tuore tutkimus. Tutkimuksen mukaan sosialismin kannatus on kasvanut edellisvuosien aikana.

USA:ta on perinteisesti pidetty kapitalismin mallimaana, mutta viimeisen neljän vuoden aikana tämä malli on ryvettynyt rajusti. Käsiin räjähtänyt työttömyys - joka on korkeampi kuin Suomessa - dekä deindustrialisaatio, koulutusinflaatio, keskiluokan rapautuminen ja amerikkalaisen unelman karkaaminen yhä useamman nuoren ulottumattomiin on saanut monen amerikkalaisnuoren pettymään ihanteisiinsa. Seuraus on, että yhdysvaltalaisnuorten suhtautuminen sosialismiin on lientynyt, kertoo Pew-tutkimuskeskuksen tuore tutkimustulos.

Yhdysvaltalaisista 18-29 -vuotiaista nuorista aikuisista 49 prosentilla on positiivinen käsitys sosialismista. 43 prosenttia puolestaan sanoi, että heidän käsityksensä sosialismista on negatiivinen.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltalaisnuorten suhtautuminen kapitalismiin on kriittisempää. Ainoastaan 46 prosenttia 18-29-vuotiaista yhdysvaltalaisnuorista suhtautuu posiitivisesti kapitalismiin. Hieman suurempi osuus eli 47 prosenttia suhtautuu kapitalismiin penseästi.

Vain vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten tehdyssä vastaavassa kyselytutkimuksessa todettiin, että 49 prosenttia 18-29-vuotiaista yhdysvaltalaisista suhtautuu sosialismiin kielteisesti. Tuolloin 43 prosenttia yhdysvaltalaisnuorista sanoi suhtautuvansa sosialismiin myönteisesti.

Ruukinmatruuna suhtautuu tuloksiin hyvin huolestuneesti. Meille pitäisi tässä vaiheessa kaikille olla jo selvää, että sosialismi ei toimi ja se tuottaa käytäntöön sovellettuna vain surua ja murhetta. Kyse on täsmälleen samasta kuin sellaisesta negatiivisen takaisinkytkennän systeemistä, jonka karakteristisen yhtälön juuret ovat negatiiviset ja reaaliset. Se vaipuu hitaasti ja värähtelemättä kohti nollaa, ja hyytyy niille sijoilleen. Tämä on syy, miksi sosialismi ei toimi. Liian suuri negatiivinen takaisinkytkentä hyydyttää koko systeemin.

Ja huolta aiheuttaa nimenomaan se, että tuonikäisillä ihmisillä yleensä ei ole sen enempää elämänkokemusta kuin tolkkuakaan, ja heillä on paha taipumus lähteä neutraloimaan lipeää rikkihapolla. Heille "sosialismi" ei tarkoita suinkaan Euroopan-meininkiä vaan aivan jotain muuta - siis totalitarismia. Kun vapaan maailman talousveturin nuoret alkavat ajatella noin, niin ongelma on syvä.

Mutta se kertoo myös jostain muusta. Se kertoo siitä, että USA:n politiikka on mennyt päin punapuuta. USA on paljon pahemmin konkurssikypsä kuin yksikään EU-maa - sen pepun pelastaa se, että se on ulkomaiden suuntaan nettovelkoja - ja USA:ssa tuloerot ovat räjähtäneet todella pahasti käsiin; siellä gini-indeksi on noin 51, kun Suomessa se on 23. USA:ssa tuloerot ovat kehitysmaaluokkaa, ja maata voi jo tässä vaiheessa käytännössä pitää plutokratian esiasteena. Asiasta uutisoivan Huffington Postin mukaan mielipidemuutos voi johtua siitä, että taloustaantuma on iskenyt pahiten nuoriin ja heidän työllistymismahdollisuuksiinsa.

Ongelma on siinä, että talouslaman myötä USA:ssa suosiossa olleet talousteoriat ja mallit ovat heittäneet häränpyllyä. Keynesin opit on jälleen jouduttu kaivamaan naftaliinista. Vanhan itävaltalais-republikaanisen talousteorian mukaan veronhelpotukset rikkaille ja vauraille kohentavat työllisyyttä, koska ne rohkaisevat uusinvestointeihin.

Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Raha tulee rahan luo; ei suinkaan työn luo. Kun vauraus ylittää tietyn rajan, rikkaat investoivat mieluummin pörssipeliin kuin elinkeinoelämään; johdannaisiin, arvopapereihin, sijoitusinstrumentteihin. Niissä on mahdollista tehdä pikavoittoja nopeasti, ja kun fyrkkaa on riittävästi, riskit eivät tunnu missään. Ja kun raha alkaa kertyä, se kertyy vähän niinkuin Roope Ankan rahasäiliöön. Samalla tavaroiden ja palveluiden kysyntä vähenee. Lopputulos on ollut rikkaiden nopea rikastuminen, keskiluokan junnaaminen paikallaan ja köyhien hidas köyhtyminen. Talouskasvun hedelmät eivät ole jakaantuneet tasaisesti, vaan ainoastaan rikkain 1% on päässyt todella niistä hyötymään. Samalla talous on ylikuumentunut, ja sille on käynyt täsmälleen kuten käy systeemille, jossa on positiivinen takaisinkytkentä eikä säätöpiiriä: se on alkanut oskilloimaan rajusti ja holtittomasti.

Keskiluokkaa voi olla olemassa vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa pääomat kasautumisen sijaan pirstoutuvat, jossa valtio suorittaa interventioita talouteen sekä tekee tulonsiirtoja, ja jossa vaurastuminen on mahdollista helpommin palkkatuloilla kuin pääomatuloilla. Eliminoi yksikin näistä ehdoista, niin yhteiskunta alkaa brasilifikoitumaan - jakautumaan upporikkaisiin ja rutiköyhiin ja keskiluokka alkaa rapautumaan. Ja näin kävi Chilessä kun siellä päästettiin Chicagon pojat irti - ja näin on päässyt käymään USA:ssa.

Miksi palkkatulot ovat kriittisemmässä asiassa kuin pääomatulot? Syy on siinä, että palkkatulot ovat lineaarisia kun taas pääomatulot eksponentiaalisia - differentiaalimuodossa esitettynä palkkatulot (ja vastaavasti säätömekanismina palkkatuloverotus) vastaa ensimmäisen kertaluvun termiä kun taas pääomatulot toisen kertaluvun termiä. Ensimmäisen kertaluvun termi voidaan tulkita myös ostovoimaksi ja toisen kertaluvun termi investointivoimaksi; investointipankkiiri Nick Hanauer toteaa:I’m a very rich person. As an entrepreneur and venture capitalist, I’ve started or helped get off the ground dozens of companies in industries including manufacturing, retail, medical services, the Internet and software. I founded the Internet media company aQuantive Inc., which was acquired by Microsoft Corp. in 2007 for $6.4 billion. I was also the first non-family investor in Amazon.com Inc.

Even so, I’ve never been a “job creator.” I can start a business based on a great idea, and initially hire dozens or hundreds of people. But if no one can afford to buy what I have to sell, my business will soon fail and all those jobs will evaporate.

That’s why I can say with confidence that rich people don’t create jobs, nor do businesses, large or small. What does lead to more employment is the feedback loop between customers and businesses. And only consumers can set in motion a virtuous cycle that allows companies to survive and thrive and business owners to hire. An ordinary middle-class consumer is far more of a job creator than I ever have been or ever will be.
Tämän tajusi jo aikoinaan Henry Ford, mutta tämä oppi on vuosien varrella unohdettu. Jos keskiluokka rapautuu, lopputuloksena on kehitysmaan kaltainen perselä, jossa on pieni upporikkaiden luokka ja valtava määrä kurjalistoa. Plutokratia kasvaa huonosti ja USA:ssa tuo ennustus näyttäisi käyneen toteen. Hanauer jatkaa:When businesspeople take credit for creating jobs, it is like squirrels taking credit for creating evolution. In fact, it’s the other way around.

It is unquestionably true that without entrepreneurs and investors, you can’t have a dynamic and growing capitalist economy. But it’s equally true that without consumers, you can’t have entrepreneurs and investors. And the more we have happy customers with lots of disposable income, the better our businesses will do.

That’s why our current policies are so upside down. When the American middle class defends a tax system in which the lion’s share of benefits accrues to the richest, all in the name of job creation, all that happens is that the rich get richer.

And that’s what has been happening in the U.S. for the last 30 years.

Since 1980, the share of the nation’s income for fat cats like me in the top 0.1 percent has increased a shocking 400 percent, while the share for the bottom 50 percent of Americans has declined 33 percent. At the same time, effective tax rates on the superwealthy fell to 16.6 percent in 2007, from 42 percent at the peak of U.S. productivity in the early 1960s, and about 30 percent during the expansion of the 1990s. In my case, that means that this year, I paid an 11 percent rate on an eight-figure income.

One reason this policy is so wrong-headed is that there can never be enough super-rich Americans to power a great economy. The annual earnings of people like me are hundreds, if not thousands, of times greater than those of the average American, but we don’t buy hundreds or thousands of times more stuff. My family owns three cars, not 3,000. I buy a few pairs of pants and a few shirts a year, just like most American men. Like everyone else, I go out to eat with friends and family only occasionally.
Tässä tuo takaisnkytkentäsilmukka katkeaa; sensijaan että vauraus palautuisi takaisin kiertoon, se kertyy hyperrikkaille kuin Roope Ankan rahasäiliöön eikä tihku keski- ja alaluokalle, kuten perinteisesti on oletettu. Hyperrikkaat eivät kertakaikkiaan kykene kuluttamaan yhtä paljon kuin keskiluokka silloin, kun tulonjako on epätasainen ja verotus pääomatuloja suosiva ja palkkatuloja rankaiseva eikä progressio ole riittävän jyrkkä.

Sanotaan, että ihminen, joka uskoo, että jatkuva kasvu on mahdollista suljetussa tilassa, on joko hullu tai ekonomisti. Ihminen, joka uskoo, että systeemi, jossa on positiivinen takaisinkytkentä, olisi itsestään stabiloituva, on joko seinähullu tai itävaltalainen ekonomisti. Itävaltalainen taloustiede ohittaa kuitenkin tuon olankohoutuksella, sanoessaan ettei matematiikkaa voi soveltaa taloustieteeseen. Matematiikka on kuitenkin lahjomatonta. Niin logistiikkakäyrän kuin differentiaaliyhtälöidenkin osalta.

Siteerataan vielä Hanaueria, joka lukee madonluvut amerikkalaiselle talouspolitiikalle ja vallitsevalle talousteorialle. Muistetaan, että Hanauer itse on miljardööri:If the average American family still got the same share of income they earned in 1980, they would have an astounding $13,000 more in their pockets a year. It’s worth pausing to consider what our economy would be like today if middle-class consumers had that additional income to spend.

It is mathematically impossible to invest enough in our economy and our country to sustain the middle class (our customers) without taxing the top 1 percent at reasonable levels again. Shifting the burden from the 99 percent to the 1 percent is the surest and best way to get our consumer-based economy rolling again.

Significant tax increases on the about $1.5 trillion in collective income of those of us in the top 1 percent could create hundreds of billions of dollars to invest in our economy, rather than letting it pile up in a few bank accounts like a huge clot in our nation’s economic circulatory system.

Consider, for example, that a puny 3 percent surtax on incomes above $1 million would be enough to maintain and expand the current payroll tax cut beyond December, preventing a $1,000 increase on the average worker’s taxes at the worst possible time for the economy. With a few more pennies on the dollar, we could invest in rebuilding schools and infrastructure. And even if we imposed a millionaires’ surtax and rolled back the Bush- era tax cuts for those at the top, the taxes on the richest Americans would still be historically low, and their incomes would still be astronomically high.

We’ve had it backward for the last 30 years. Rich businesspeople like me don’t create jobs. Middle-class consumers do, and when they thrive, U.S. businesses grow and profit. That’s why taxing the rich to pay for investments that benefit all is a great deal for both the middle class and the rich.
On selvää, että sen enempää komentotalous kuin ranttalitalouskaan ei toimi. Talous on kuin mikä tahansa systeemi, jossa on positiivinen takaisinkytkentä; se vaatii kontrollimekanismin toimiakseen, ja paras tapa kontrolliin on verotus ja tulonsiirrot. Kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä, joka ylipäänsä toimii, mutta se on kuin tuli: hyvä renki mutta pirun huono isäntä. Ainoa toinen malli, jonka tiedetään toimivan menestyksekkäästi, on fascismi, mutta se puolestaan ei ole hyvä idea, sattuneista syystä. On selvää, että toimiva ratkaisu on jossakin ääripäiden, komento- ja ranttalitalouden välillä; jos vahvasti säädetty talous pyrkii itsestään painumaan nollaan ja hyytymään, ja säätämätön talous lähtee oskilloimaan ja lopuksi riistäytyy käsistä, niin oikea ratkaisu on sellainen säätö, joka kykenee stabiloimaan systeemin, mutta joka on hiukan aliohjattu; tällainen systeemi toimii optimaalisesti.

Mikä on USA:n tulevaisuus? Vaihtoehtoja on täsmälleen kolme.

Ensimmäinen - epätodennäköisin - on ottaa lusikka kauniiseen käteen, myöntää että Victor Mike, ja kaivaa Keynes sekä muut pragmaatikot jälleen esiin. Se tulee kohtaamaan hirveän määrän vastustusta, ja se on hyvin epätodennäköistä. Ruukinmatruuna ei laske tämän vaihtoehdon varaan. Se nimittäin merkitsisi USA:lle valtavaa arvovaltatappiota - myöntää olleensa väärässä.

Toinen vaihtoehto - todennäköisin - on, että tätä linjaa jatketaan, ja USA onnistuu jotenkuten välttämään talouskatastrofin. Seurauksena on hyperrikkaiden rikastuminen sikarikkaiksi, USA:n lopullinen muutos plutokratiaksi, amerikkalaisen demokratian rippeidenkin häviäminen sekä amerikkalaisen keskiluokan eroosio ja köyhtyminen. Samalla USA tulee puuttumaan maailmanpolitiikkaan entistä aggressiivisemmin ja militaristisemmin, sillä ulkopolitiikka on perinteinen tapa ratkoa sisäpolitiikan ongelmat.

Kolmas vaihtoehto, joka on myös mahdollista, on että tätä linjaa jatketaan, mutta USA:ssa talous lähtee todella käsistä, ja lopputuloksena on romahdus ja väkivaltainen interventio. Tällöin all bets are off; voi tapahtua ihan mitä tahansa, ja pahimmillaan USA luisuu fascismiin.

Toivottavasti emme kuitenkaan tule ikinä näkemään Union of Socialist States of Americaa. Se olisi hirvittävä tragedia koko kiertotähdellemme.

Päivän sarkasmi

2012-01-27T17:25:00.002Z

Sosialismiuskovainen uskoo, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä.

Kapitalismiuskovainen uskoo, että ihminen on pohjimmiltaan järkevä.

Minne menet, AY-liike?

2012-01-27T06:08:00.002Z

Sanaan ammattiyhdistys liittyy monenlaisia mielleyhtymiä. Toisille se merkitsee tukea ja turvaa. Toisille se merkitsee intressiryhmää työehtosopimukseen. Toisille se merkitsee mafiaan rinnastettavaa rikollisorganisaatiota. Toisille se merkitsee lobbausryhmää. Toisille se merkitsee tiukkaa toverikuria. Ja joillekin se merkitsee yhdessäoloa, urheiluseuratoimintaa ja kulttuuririentoja. Kaikki ovat varmasti osin oikeassa ja osin väärässä.

Ammattiyhdistys tarkoittaa siis yhdistystä, jonka muodostavat samaa ammattia harjoittavat ihmiset etujärjestökseen, ja jolla on joukkovoimaa. Ammattiyhdistyksillä on selkeä jatkumo aina keskiaikaan ja ammattikiltoihin asti, ja vanhin yhä toimiva ammattiyhdistys on varmastikin kokkien Chaine de Rotisseurs, joka perustettiin 1275. Varsinaisen ammattiyhdistystoiminnan alku on kuitenkin ollut 1800-luvulla ja kristillissosiaalisessa liikkeessä. Jonka sosialistit soluttivat ja kaappasivat itselleen hyvin nopeasti.

Koska ammattiyhdistykset ovat olennaisesti palkansaajien yhdistyksiä ja eturyhmittymiä, niillä on varsin pitkään ollut työväenluokkainen - ja sosialistinen - kaiku, ja AY-liike on yhdistetty sosialismiin. Mutta monet muut hyvin voimakkaat ammattiliitot, kuten OAJ, Ilmailualan unioni, Lakimiesliitto, Lääkäriliitto jne - jotka ovat käytännössä oman alansa kartelleja - ovat porvarisvetoisia.

Ruukinmatruuna on tarkastellut työmarkkinoita yhtenä epätäydellisen kilpailun luonnollisena muotona. Epätäydellisenä sikäli, että työnantajilla on väistämättä monopsoni - työntekijä myy työpanoksensa yhdelle firmalle, joka luonnollisesti pyrkii maksamaan siitä niin alhaisen hinnan kuin mahdollista. Täydellinen kilpailu - niin paljon kuin kapitalismiuskovaiset sen nimeen vannovatkin - on kuitenkin eräänlainen pessiimitilanne, ja jokainen markkinatoimija pyrkii toimimaan niin, että markkinat muodostuvat mahdollisimman epätäydellisiksi - omaksi eduksi. Ei tarvitse kuin miettiä EK:n lausuntoja ja lobbausta asiasta.

Ruukinmatruuna on myös todennut, että ainoa tapa kohdata monopsoni menestyksekkäästi on muodostaa kartelli. Kun on yksi ainoa ostaja, neuvotteluasema on rajusti vinoutunut tämän ostajan eduksi, ja ainoa tapa onnistuneesti kohdata tämä asema on muodostaa yhden ainoan myyjän puoli eli liittoutua kartelliksi. Tällöin markkinoista paradoksaalisesti tulee entistä täydellisemmät: nyt on yhtä monta ostajaa ja yhtä monta myyjää.

Ja ammattiyhdistysliike on juurikin työntekijöiden työvoiman myyntikartelli, jolla myyjät (työntekijät) myyvät työpanoksensa niin, että he saavat siitä markkinahinnan eivätkä ostajan (työnantajan) sanelemaa polkuhintaa. Tämä on peruskapitalismia - eikä ammattiyhdistystoimintaan liity mitään sosialismia. Joka ei usko, kysyköön lähimmältä Lääkäriliiton edustajalta. Lääkäriliitto on kovempi ammattiliitto kuin yksikään toinen teollisuuden tai palvelualojen liitto.

Miksi nörttejä halveksitaan? Accidenturen tylyttämille ex-nokialaisille ei ole missään tippunut sympatiaa. Siksi, että he näin pääsääntöisesti ovat älykkäitä mutta eivät viisaita. He eivät tajua omaa intressiään ja omaa etuaan ryhmänä, ja heidän epäsosiaalisuutensa ja lyhytnäköisyytensä ilmenee siinä, että he ovat riitaisia ja hajanaisia ja näkevät toinen toistensa kilpailijoina ja kuvittelevat olevansa jossain erikoisasemassa muihin duunareihin nähden. Heitä on helppoa höynäyttää. He kuvittelevat aina löytävänsä töitä ja että koko maailma olisi heidän työmarkkina-alueensa. Näin ei kuitenkaan ole. Lääkäreitä kunnioitetaan ja arvostetaan: he ovat sosiaalisia, heillä on vahva liitto ja he ovat neuvotelleet itselleen hyvät työehdot ja hyvät palkat, ja he eivät näe toisiaan kilpailijoinaan, vaan ymmärtävät myös intressiryhmänsä edut.

AY-liike on perinteisesti ollut SDP:n vahvaa aluetta siinä missä maaseutu Keskustan ja virkamiehistö Kokoomuksen. Ja juuri tämä - työväestön sielut - on ollut kaikkein katkerin taistelutanner demarien ja kommunistien välillä, ja se on ollut taistelu, jossa armoa ei ole annettu ja joka on johtanut jopa pahoinpitelyihin ja henkirikoksiin. Kommunistit yrittivät sodan jälkeen vyöryttää AY-liikkeen ja miehittää sen, ja muodostaa siitä itselleen jonkinlaisen vesurin poliittisia hakkuita varten. SDP onnistui torjumaan kommunistiuhan 1950- ja 1960-lukujen katkerissa taisteluissa, ja kommunistit joko mariginalisoituivat tai muodostivat omia yhdistyksiään. Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla kolmas osa sodan jälkeen kertoo näistä katkerista taisteluista.

Mutta vasemmisto on kriisissä. Ja sitämyötä myös AY-liike on hämmennyksen tilassa. Vasemmisto on hylännyt perinteisen kannatuskuntansa - työväestön ja varsinkin työläismiehet - ja muuttunut häpeämättömän elitistiseksi tulonsiirtojen varassa elävien ihmisten intressi- ja hörhöilyklikiksi. Ja samalla vanhat AY-aktiivit ovat jääneet orvoiksi. Internationalismi oli kivaa niin kauan kun se oli juhlapuheita, yhteistyötä, matkoja ja kulttuurinvaihtoa. Mutta SDP on ajanut niin globalisaatiota kuin EU:takin täysin kritiikittömästi sisään "internationalismin" nimeen ja se on asia, josta suomalainen palkansaaja ei tykkää. Veri on kuitenkin vettä sakeampaa, ja jos suomalainen duunari joutuu kilpailemaan keikoista Suomessa virolaisen tai latvialaisen reppumiehen kanssa, siinä on huumorintaju hyvin vähissä. Varsinkin, kun olemme saaneet kuulla väärinkäytöksistä vierastyövoiman kanssa. Ei ole ihmekään, jos työläismiehet ovat sankoin joukoin kääntäneet selkänsä sosialidemokraateille. Ja sosialidemokraatit ammattiyhdistyksille.

Asiassa nimittäin on toinenkin puoli. Aikoinaan AY-liike oli hyvin tärkeä kulttuuririentojen - teatterin, musiikin, tanssien ja elokuvien järjestäjä, ja sen vaikutusta kansansivistystyöhön ja työväestön sivistystasoon ei voida aliarvioida. Perinteinen AY-aktiividuunari nimittäin ei ollut se karikatyyri amiksesta, jonka me haluamme kuvitella. Perinteinen AY-aktiividuunari oli vähän lukenut mutta paljon sivistynyt ja hyvin kultivoitunut: juuri tuo kulttuurintuntemus oli ennenmuinoin työläiselle kunnia-asia. Monet vanhat duunarit olivat kirjastojen suurkuluttajia ja hyvin sivistyneitä. He tunsivat klassikot kirjallisuudesta ja teatterista, ja monet opettelivat itse vieraita kieliä. Pohjantähden Aadolf Halme ei ollut poikkeus, vaan sääntö - esimerkki tällaisesta autodidaktista!

Tuo stereotyyppi oppia ja kulttuuria halveksuvasta amiksesta on levinnyt oikeastaan vasta 1970-luvun jälkeen, ja siitä saamme toisaalta kiittää paradoksaalisesti peruskoulua, joka mahdollisti kaikille kyvykkäille opintielle lähtemisen - ja toisaalta marxismia, joka suhtautui kansansivistykseen kauniisti sanoen ambivalentisti. Kun sivistyksestä tulee pakkopulla, sitä oppii inhoamaan. Ja vasemmiston alennustila ei voi olla näkymättä myös tässä stereotyypissä.

Mutta AY-liikkeessä on alkanut taistelu sieluista, joka on vähintään yhtä kova ja josta ruukinmatruuna veikkaa yhtä katkeraa kuin aikoinaan demarien ja kommunistien mittelöstä.

Perussuomalaiset rp. on nimittäin ottanut tavoitteekseen AY-liikkeen soluttamisen.

Ruukinmatruuna näkee sen niin, että Perussuomalaisten tavoitteena on muuttua populisti- ja protestiryhmittymästä kansalliskonservatiiviseksi ei-sosialistiseksi työväenpuolueeksi jolla on agenda, keinot ja tahto. Ja vuoden 2011 Iso Jytky tehtiin nimenomaan miesten äänillä. Duunarismiehet hylkäsivät SDP:n ja Vasemmistoliiton, ja akateemiset miehet Kokoomuksen. Ruukinmatruunalla on sellainen kutina, että Perussuomalaiset vetovat juurikin miehiin - ja nimenomaan niihin miehiin, jotka kokevat itsensä petetyiksi, jotka eivät tykkää plutokratiasta eivätkä holtittomasta globalisaatiosta ja jotka haluavat muutosta nykymenoon.

Perussuomalaisten AY-agenda on selvä - se löytyy heidän omilta webisivuiltaan. Ay-liikkeen toiminta on palautettava alkuperäiseen tarkoitukseensa eli jäsenten edunvalvojaksi. Ay-liikkeen on pystyttävä lunastamaan joka päivä toimintaoikeutensa. Se tapahtuu vain, jos jäsenet kokevat pystyvänsä vaikuttamaan liittojen linjauksiin ja päätöksiin. Tuon selvemmin sitä ei voi enää sanoa: Perussuomalaisten tavoitteena on muuttaa AY-liike sosialidemokraattisesta herrakerhosta palkansaajien kartelliksi. Se, miten se tehdään, on vielä toistaiseksi kalsaritonttujen bisnessuunnitelman tasolla, mutta vuoden 2011 vaalien jälkeen ruukinmatruuna on oppinut ottamaan Perussuomalaiset vakavasti.

Presidentti Urho Kekkonen murskasi SMP:n kun se oli kasvanut liian isoksi - Veikko Vennamo puhui katkeraan sävyyn seteliselkärankaisista. Mutta missä olisi nyt uusi Kekkonen murskaamaan Persut? Vastaus on, että ei missään. Jos Perussuomalaiset eivät hajoa itse eivätkä luhistu sisäänpäin, kaikki merkit ovat ilmassa sen osalta, että heistä tulee uusi, vakiintunut puolue - uusi kansalliskonservatiivinen työväenpuolue.

Mikä on tällöin AY-liikkeen tulevaisuus? Elämme todella mielenkiintoisia aikoja. Varmaa on, että jos Perussuomalaiset onnistuvat tavoitteessaan, tällöin AY-liikkeestä tulee vähemmän poliittinen ja enemmän ydinosaamisalueeseensa - työntekijöiden etujen ajamiseen - keskittyvät ryhmä. Onko se hyvä vai paha asia, siihen ruukinmatruuna ei vielä tässä vaiheessa osaa ottaa kantaa. Varmaa on myös, että SDP ei tule suosiolla luopumaan vahvasta linnakkeestaan. Odotettavissa voi olla yhtä kova taistelu kuin aikoinaan kommunistien kanssa. AY-liike, joka keskittyy ydinosaamisalueeseensa ja jättää politikoinnin vähemmälle, voi paradoksaalisesti samalla houkutella myös oikeistolaisesti ajattelevia palkansaajia riveihinsä. Monilla akateemisilla miespalkansaajilla voi olla ongelmia demarivetoisen AY-liikkeen kanssa, mutta ei varmasti persuvetoisen. Persuvetoinen AY-liike voi olla vielä vaikeampi pala työnantajille kuin demarivetoinen, sillä se tuntee vastustajansa eikä sen toimintaan liity ideologiaa; it's just business, no hard feelings, okay?. Voisiko tästä olla myös kansansivistystyön jälleennostattajaksi? Ettei kenenkään tarvitsisi sanoa Helsingin musiikkitaloa "herrojen kotkotukseksi".

Mutta ken elää, se näkee.

Vasemmiston kriisi, osa II

2012-01-26T07:52:00.004Z

Vasemmisto on syvässä kriisissä.

Se tuli viimeistään selväksi presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen, jossa vasemmiston ehdokkaat - SDP ja Vasemmistoliitto - saivat yhteensä runsaat 12% äänistä eli hiukan enemmän kuin protesti- ja populistipuolue Perussuomalaisten ehdokast Timo Soini yksinään. Sensijaan Keskusta osoitti olevansa yhä voimissaan, ja se onkin noussut pöhnix-linnun tavoin tuhkasta kerta toisensa jälkeen.

Kyse ei ole siitä, että presidentinvaalit olisivat yksilövaali (mitä ne ovatkin) ja ettei vasemmistolla olisi ollut parempaa ehdokasta kuin Paavo Lipponen. Kyse on paljon syvemmästä ja vakavammasta asiasta.

Perinteinen vasemmisto on syvissä vaikeuksissa, ja ne johtuvat siitä, että perinteinen vasemmisto kuuluu menneisyyteen - aikaan, jolloin oli olemassa toisenlainen yhteiskunta, toisenlainen elinkeinorakenne ja toisenlainen koulutusjakauma. Vasemmisto on pettänyt perinteiset äänestäjänsä - työtä tekevät ja palkkaa saavat miehet - ja muuttunut jonkinlaiseksi häpeämättömän elitistiseksi tulonsiirtojen varassa elävien ihmisten intressiryhmäksi. Tämä petos ei ole jäänyt vasemmiston perinteisiltä äänestäjiltä huomaamatta - ja se on realisoitunut niin kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa kuin presidentinvaaleissakin. Maan entinen valtapuolue on kärsinyt murskatappion ja sen entinen kantakannattajajoukko on siirtynyt Perussuomalaisten kannattajiksi. Perussuomalaisista on tullut uusi työväenpuolue SDP:n sijaan.

Mikael Jungnerin piti pelastaa SDP. Hän aikaansai katastrofin kaksissa vaaleissa, ja hän on tehnyt asiasta oikeat johtopäätökset - ja aikoo erota.

Vasemmisto on yhteiskunnan rakennemuutoksen jälkeen samassa tilanteessa kuin Keskusta oli 1960- ja 1970-luvulla agraari-Suomen murtuessa, maan teollistuessa ja maalaisten muuttaessa kaupunkeihin. Tuolloin ennustettiin silloisen Maalaisliiton tuhoa, ja puhuttiin halveksuen "asvalttimaalaisliittolaisista". Mutta Maalaisliitto onnistui muuttumaan Keskustapuolueeksi ja säilyttämään asemansa - eikä yksinomaan Kekkosen ansiosta, vaan sillä, että se onnistui vakuuttamaan myös kaupunkilaisäänestäjät. Keskusta kykeni uudistumaan elinkeinorakenteen muuttuessa maatalousvaltaisesta teolliseksi. SDP:n pitäisi kyetä samaan teollisen rakenteen murtuessa - kunhan vain puoluejohto tietäisi, mihin suuntaan kulkea.

Juuri nyt Keskusta tuntuu olevan paremmassa jamassa kuin SDP. Poliittinen palloukko Paavo Väyrynen sai yksistään enemmän ääniä kuin koko vasemmisto yhteensä - ja käsite "palloukko" tuntuisi olevan Paavosta oikea nimitys, sillä keikauttipa häntä miten tahansa, hän nousee aina pystyyn palloukon tavoin.

Mutta vasemmistolla ei ole palloukkoja, ja vaalit merkitsivät myös toisen Paavon poliittisen uran loppua - SDP:n kunniapuheenjohtaja Paavo Lipponen jää eläkkeelle. Vähältä piti, ettei se merkinnyt myös kolmannen Paavon - siis Arhinmäen - uran loppua, mutta 35-vuotias Arhinmäki on siinä määrin valtakunnanpoliitikkona vielä untuvikko ja muutoinkin höyhensarjaa, ettei hänen uransa tulle kokemaan koe kananlennon kohtaloa.

Vasemmistoliitto on SKDL:n perillinen. Se on "aidosti vasemmalla", nojaten yhä Marxin oppeihin, joista toki on siistitty pois kaikki luokkaviha ja väkivalta. Mutta Vasemmistoliiton ongelma on siinä, että se yrittää antaa tekohengitystä kuolleelle hevoselle: reaalisosialismi ei tuottanut kauhean hyviä tuloksia oikein missään. Vasemmistoliitto on se prolepuolue, mutta nykyisellään se on pitkälti valkokaulusproletaarien puolue. Feminismi, vihervasemmistolaisuus, ksenofilia, poliittinen korrektius - kaikki nimenomaan Vasemmistoliiton ajamia asioita. Eikä niille ole oikein tilausta prekariaattinuorison ulkopuolella, joskin jotkin vanhat ihmiset jaksavat äänestää Vasemmistoliittoa siksi, että he ovat äänestäneet skodeleita koko ikänsä. Ikävä kyllä Vihreä Liitto tuntuisi vetoavan varsinkin naisiin Vasemmistoliittoa paremmin. Koska se on vielä niin trendikästäkin ja koska se on niiiiiiiin konformistista, ja opportunistista - sillä mitäpä nuo kympin tytöt ovat muita kuin konformismin ja opportunismin äärimmäinen ilmenemä?

Vasemmistolaisuus tuntuu olevan nykymaailmassa lost cause. Se ajaa yhä keskusjohtoisuutta, holhousvaltiota ja raskasta valtiokoneistoa p*rsaukisessa ja konkurssikypsässä maailmassa, joka pyrkii koko ajan liukumaan enemmän ja enemmän kohti plutokratiaa. Vasemmistolla on edessään nyt täsmälleen sama pakkorako kuin Maalaisliitolla oli 1960- tai 1970-luvulla: muutu tai tuhoudu. Evolve or perish.

Kykeneekö vasemmisto mutatoitumaan ja muuttuuko vasemmiston meemipleksi marxilaisuudesta vaikkapa keynesiläisyyteen? Me tiedämme varmuudella, ettei marxismi toimi, vaan se saa aikaan katastrofin reaalimaailmaan sovellettuna. Me tiedämme myös, että keynesiläisyys toimii kuin junan vessa, mutta se ei ole vesilaitos vaan palokunta, ja se on tarkoitettu kriisitilanteiden hoitamiseen, ei suinkaan pitkän aikavälin talouteen. Vasemmiston pitää nyt todella löytää itsensä ja muuttua. Muutoin sen paikan ottavat Perussuomalaiset - lopullisesti ja peruuttamattomasti.

Ruukinmatruunalla on lapsuudestaan varsin katkerat kokemukset marxilaiskakaroista ja vasemmistolaisista opettajista, ja hän kokee tietynlaista vahingoniloa ideologisen radikaalivasemmiston luhistumisesta. Itse asiassa Takkiraudan yksi alkuperäisiä tavoitteita oli juuri tuon ideologisen vasemmiston tylyttäminen. Saatte sanoa argumentum ad odiumiksi, mutta etatismia ja holhous- sekä tylytysvaltiota kohtaan ruukinmatruunalla ei ole mitään sympatioita. Marxilais-leninistis-pohjaisen vasemmiston suuntaan voi todeta, että good riddance. Mutta SDP:n luhistumista kohtaan hän kokee lähinnä surua. Jos Kokoomukselta katoaa tasapainottava vastavoima, Suomi on matkalla plutokratiaan, sillä Kokoomus on osoittanut olevansa valmis myymään isänmaan kilon palasina vähiten tarjoavalle.

Aika näyttää, miten vasemmiston tulee käymään. Sama tilanne on kaikkialla länsimaailmassa: sosialismi ei oikein enää iske, mutta plutokratia ei sekään houkuttele. Vasemmisto on tienhaarassa: takertuako menneeseen ja mariginalisoitua vaiko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lusikoida katkera soppa.

Muussa tapauksessa Perussuomalaiset vakiutuvat protesti- ja populistipuolueesta kansalliskonservatiiviseksi työväenpuolueeksi ja täyttävät memeettisen lokeron.

Lisäys 26. tammikuuta 2012 kello 16:42: Asiassa on vielä yksi ulottuvuus, ja se on ammattiyhdistysliike. AY-liike on kapitalismissa elettäessä ehdottoman tarpeellinen juurikin neuvotteluvoiman kartellisointiin ja ylemmän sekä alemman tason työmarkkinoiden syntymisen ehkäisemiseen sekä sen ehkäisemiseen, että liukuisimme vääjäämättä plutokratiaan - tosin nykypäivänä ihmiset tuntuvat olevan joko ideologisesti sokaistuneita tai muutoin typeriä tajuamaan asian. AY-liike on perinteisesti ollut vasemmisto- ja ennenkaikkea demarivetoinen, mutta näin ei tarvitse asioiden olla eikä mikään sanele myöskään muuta hegemoniaa. Perussuomalaisten vyörytys on ulottunut jo moniin ammattiliittoihinkin; miten käy AY-liikkeen, jos vasemmisto luhistuu, näivettyy ja mariginalisoituu lopullisesti? Todennäköisesti Perussuomalaiset valtaavat myös tämän memeettisen lokeron itselleen, mikäli SDP ei kykene muuttumaan.

Aika näyttää.

Tylytystä käsikirjoituksen mukaan

2012-01-25T11:32:00.000Z

Ruukinmatruuna sai vihjeen, jonka mukaan Nokiasta poispotkituille insinööreille on koittanut tukalat ajat - Accidenture tylyttää heitä ns. kybällä.

Taloussanomien mukaan Accenture on ottanut ns. amerikanmeiningin käyttöön ex-nokialaisten työntekijöittensä kohtelussa. Uusi Insinööriliitto syyttää Accenturea sille Nokiasta ulkoistettujen insinöörien työsopimusten uusimisista painostamalla ja entistä huonommin ehdoin. Accenturen mukaan sopimuksia uusitaan, koska työnkuvat muuttuvat.

Viime lokakuussa Nokiasta Accentureen ulkoistetut noin 1200 suomalaista ehti olla uuden työnantajan leivissä vain muutaman kuukauden, kun pulmia näyttikin jo syntyvän. Ulkoistetut ovat valtaosaltaan entisiä Symbian-kehittäjiä. Uudelle Insinööriliitolle on nyt tulvinut soittoja työntekijöiltä, kun Accenture vaatii heitä allekirjoittamaan uuden työsopimuksen - vanhaa ja voimassaolevaa huomattavassa määrin kehnomman.

Uuden Insinööriliiton mukaan Accenture on painostanut työntekijöitä allekirjoittamaan sopimuksen. Liitolle on kerrottu, että Accenture ei anna uusia työtehtäviä niille, jotka eivät pistä nimeään paperiin. Liiton tietojen mukaan uusi sopimus heikentäisi muun muassa työntekijöiden kokonaispalkkaa, työsuhdeturvaa sekä lomaehtoja ja vaikeuttaisi siirtymistä kilpailijoille.

No. Ruukinmatruuna ei ole lainkaan yllättynyt asiasta. Hän ounasteli viime vuonna noin tapahtuvan. Itse asiassa koko homma menee täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Täsmälleen noin kohdellaan aina ns. alemman tason työnhakijoita. Aina. Eikä auta, vaikka alemman tason työnhakija olisi kuinka älykäs, fiksu tai filmaattinen. Kusetuksella ei ole mitään rajaa silloin, kun sopimukset ovat paikallisia ja asiantuntija joutuu itse neuvottelemaan työehtonsa.

Insinöörit ovat ala, jota leimaa hyvin heikko ammattiliittoihin sitoutuminen. Tämä on erittäin surullista - ja traagista. Insinööri on tyypillinen ammatti, jossa markkinat ovat luonnostaan epätäydelliset; transaktiokustannukset ovat korkeat, alalle sisääntulokustannukset ovat korkeat ja alalta poistumiskustannukset alhaiset. Kyseessä on klassinen oligopolin asetelma: työllistäjiä on vähän vaikka työllistyminen on helppoa. Ja juuri tämä työllistymisen näenneäinen helppous onkin perinteisesti aiheuttanut insinöörien heikon järjestäytymisasteen.

Mutta tässä on catch. Tässä - samoin kuin kaikessa muussakin, pätee Pareton laki eli 80-20 sääntö sekä työnhaun markkina-arvoteoria. 80% kaikista insinööreistä on rivipelaajia. Helposti korvattavissa kenellä tahansa. 19% heistä on huippuja. Ei voida korvata rivipelaajilla, mutta voidaan korvata kenellä tahansa huipulla. Ja vain 1% on todellisia tähtiä - eli heitä, joita headhunterit todella etsivät ja joista työnantajat kilpailevat. Kaikki muut insinöörit ovat lähinnä silsaa työnantajien silmissä.

Ja Accidenture on tunnistanut juuri täsmälleen tämän ilmiön. Heille Nokialta siirtyneet insinöörit ovat juurikin näitä rivipelaajia - utterly expendable. Accenture tietää, ettei heillä ole kysyntää työmarkkinoilla vaan että heidän on tyydyttävä siihen työsopimukseen minkä saavat ja että juuri näiden insinöörien on tehtävä aloite ja etsittävä työnantajaa eikä päinvastoin.

Ja niinpä Accenture on toiminut täsmälleen kuten kunnon riistäjäkapitalisti siinä tilanteessa pyrkiikin toimimaan, eli muuttamaan työehdot niin huonoiksi, että työntekijä ei pääse kuolemaan muttei oikein elämäänkään. Kun sopiminen on paikallista, työnantaja on aina vahvemmilla, ja neuvotteluista tulee sanelu.

Ruukinmatruuna on salaa vahingoniloinen. Hän itse edustaa halveksittua savupiipputeollisuutta, vakiintunutta teknologiaa - jolle nuo nörtit ovat nauraneet ja katsoneet alta lipan, kun taas nuo nörtit edustavat - tai ainakin joskus edustivat - hightechiä. Ongelma on siinä, että IT-ala on alkanut jo vakiutua ja muuttumassa savupiipuksi. Perustutkimusta ja tuotekehitystä tarvitaan koko ajan vähemmän ja koko ajan enemmän nörtin työt muuttuvat rutiinikoodaamiseksi ja erilaisten erityispiirteiden suunnitteluksi. Erityisen traagiseksi tilanne tulee sellaiselle nörtille, joka oli Symbianissa tähti ja josta työnantajat kilpailivat, ja joka onkin saanut nyt huomata muuttuneensa ydinosaamisalueensa ulkopuolella rivipelaajaksi. Days of wine and roses are over now, voisi joku sanoa kolmannella kotimaisella.

Mutta kaikki menee täsmälleen käsikirjoituksen mukaan, ja suomalaisille insinööreille tulee tyly herätys amerikkalaiseen yrityskulttuuriin. Siihen kuuluu kaupan päälle rank and yank -menettely, eli että joka vuosi 10% työntekijöistä irtisanotaan tai potkitaan muutoin pois ja korvataan uusilla. Ruukinmatruuna tietää vallan maniniosti, millaista työskentely amerikkalaisomisteisissa firmoissa on. Ei ole ihmekään, jos liki viidesosa amerikkalaisista aikuisista - neljäsosa naisista - syö psyykenlääkkeitä.

Tervetuloa kapitalismiin, nörtit. Te halusitte sitä ja te saitte sen. Ei pitäisi itkeä ja ruikuttaa kun homma lyökin näpeille.

Työnantajalla on monopsoni. Jos tietää olevansa alemman tason työnhakija tai elämä osoittaa sen omalla tavallaan eikä halua jättäytyä työmarkkinoiden armoille, niin ainoa lääke siihen on kartelli. Ja työntekijöiden kartellia kutsutaan ammattiyhdistykseksi. Ammattiyhdistys on työntekijälle ainoa tapa panna puntit tasan työnantajan kanssa.

Mutta yksikään nörtti ei ole niin viisas eikä varsinkaan niin nöyrä, että kaikessa älykkyydessään tunnustaisi olevansa omalla alallaan alemman tason työnhakija. Siksi - ainakin julkisuuskuvan vuoksi - he kannattavat sitä että työelämä pannaan täysin ranttaliksi ja että työnantajalla on täysi mielivalta asian suhteen. Vaikka se sitten iskisikin omaan nilkkaan.

Mutta älykkyys, suuret luulot omasta työmarkkina-arvosta, idealismi ja naiivius samassa päässä on tuhoisa yhdistelmä.

Oikeaa tasa-arvoa

2012-01-25T05:35:00.000Z

Ruukinmatruuna on kirjoittanut useasti tasa-arvon puutteesta sekä väärästä tasa-arvosta, mutta viime aikoina on tullut hyviä uutisia tältä saralta.

Ensimmäinen oli Laura Dekkerin maailmanympäriyksinpurjehdus. Siinä oli todellista girl poweria! Viimeistään se osoittaa, että naiset kykenevät halutessaan täsmälleen yhtä vaikeisiin ja vaativiin tehtäviin kuin miehetkin silloin, kun fysiologia ei aseta rajoituksia - ja se nykypäivänä asettaa koko ajan yhä vähemmän.

Toinen on sitten tasa-arvon kasvu perheissä. Miehet suorittavat jo yli 40% kotitöistä ja yhä useammin huolehtivat lapsista siinä missä äiditkin. Tämä on oikeaa tasa-arvoa - samat oikeudet, samat velvollisuudet.

Hienoa, suomalaiset miehet! Tällaisena hetkenä on ihanaa olla suomalainen.

Muoto vaiko substanssi?

2012-01-24T05:46:00.003Z

Presidentinvaalien kakkoskierros on alkanut, ja kisa Niinistön ja Haaviston välillä on käynnistynyt samantien. Taistelu orvoiksi jääneistä äänistä on kova ja katkera; ja vaalien kakkoskierroksen teemaksi on nousemassa presidentin muoto kun taas presidenttiehdokkaiden substanssi jää taka-alalle.

Ruukinmatruuna totesi, että vaalien tulos ei yllättänyt. Ainoa yllätys oli SDP:n Paavo Lipposen kertakaikkisen abysmaalisen surkea äänisaalis - jopa protesti- ja populistipuolue Perussuomalaisten ehdokas Timo Soini keräsi puolitoistakertaisen äänimäärän. Mistään anti- tai vastajytkystä on turhaa puhua, kun valtapuolue SDP:n ehdokas kärsi katastrofin ja toisen valtapuolueen Kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö keräsi suhteettoman suuren äänisaaliin. Mutta kyse on ensisijaisesti henkilövaalista.

Ruukinmatruuna on monasti todennut, että 90% ihmisistä on karjaa - siis täysiä typeryksiä, nullifidianisteja ja laumasieluja, joita ei kiinnosta mikään kahvikuppia syvempi ja jotka haluavat vain, että heitä johdetaan ja heille kerrotaan että miten pitää toimia ja äänestää oikein. [Ne loput 10% puolestaan eivät välttämättä ole kivoja ihmisiä.] Ja ruukinmatruuna on myös todennut, että tällaisissa asioissa, kuten juuri presidentinvaaleissa, muoto ajaa substanssin edelle. Aina. Puolet ihmisistä on kuitenkin keskimääräistä tyhmempiä.

Sukupuoli on harvinaisen huono syy äänestää yhtään ehdokasta. Ja vielä huonompi on ulkonäkö. Mutta ruukinmatruunalla on paha kutina siitä, että Sauli Niinistö keräsi sliipatun ja hoidetun ulkomuotonsa ansiosta paljon ääniä - ja todennäköisesti vielä työläisnaisten ääniä. Muulla ei voida selittää Paavo Lipposen surkeaa menestystä.

Sekä sukupuoli että ulkonäkö - ja pukeutumistyyli sekä esiintymistyyli - ovat muotoseikkoja. Ne ovat kertakaikkisen epäolennaisia asioita presidentin viran onnistuneen hoitamisen osalta.

Ainoa, millä loppupeleissä tosiasiallisesti on merkitystä, on substanssi. Eli se, mikä presidentti on miehiään, mitä hän osaa, kuinka voimakastahtoinen ja voimakasluonteinen hän on, mikä on hänen johtamistaitonsa, mitkä ovat hänen diplomatiankykynsä, kuinka sivistynyt hän on, miten kokenut hän on, miten henkisesti kypsä hän on ja mikä on hänen linjansa. Kuten Deng Xiaoping totesi, sillä ei ole väliä, minkä värinen kissa on vaan sillä, kuinka hyvin se pyydystää hiiriä, kun Kiina alkoi kaveerata USA:n kanssa.

Ja ruukinmatruunalla on hyvin paha kutina sen suhteen, että nämä vaalit tullaan ratkaisemaan puhtaasti muotoseikkojen takia - ja se muotoseikka on se, että Pekka Haavisto on ns. kreikkalaisella tavalla erilainen.

Edellisen masuuninlaskun yhteydessä ruukinmatruuna esitti, että pitkälti ne samat ihmiset, jotka äänestivät Perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa, ovat nyt äänestäneet Haavistoa presidentinvaaleissa, ja syy on täsmälleen sama: nyt on äänestetty protestiksi. Nyt on äänestetty valtapuolueita ja heidän linjaansa vastaan, ei niinkään Vihreitä, ja koska Pekka Haavisto vaikuttaisi olevan harvinaisen pätevä ja tolkullinen ihminen Vihreiden edustajaksi, hän on ollut protestiäänestäjien suosikki. Perussuomalaisia ovat äänestäneet ensisijaisesti rationaalisesti ajattelevat nuoret, hyvin koulutetut keski- ja työväenluokkaiset miehet - ne, jotka ovat joskus ennen äänestäneet SDP:tä. Nyt nuo samat vihaiset nuoret miehet ovat äänestäneet Haavistoa, sillä he ovat kokeneet Haaviston paremmaksi tai ainakin vähemmän huonoksi kuin Niinistön, Väyrysen ja ennenkaikkea Lipposen. Ja he ovat äänestäneet ensisijaisesti substanssia, eivät muotoa. Heille Haaviston homous tai hänen vihreytensä ovat olleet yhdentekeviä asioita. Olennaista on ollut, ettei Lipponen pääsisi kakkoskierrokselle.

No. Ruukinmatruuna on hyvin pettynyt siihen, miten ehdokkaan valinta tehdään puhtaasti tunnepohjalta. Millainen fiilis ehdokkaasta on tai millainen on hänen ulkonäkönsä. Sensijaan nuo vihaiset nuoret miehet ovat käyttäneet uutta mediaa todella hyvin hyväkseen. Internet antaa valtavat mahdollisuudet tutustua ehdokkaan substanssiin ja aikaansaannoksiin, ja todella ottaa selvää, mikä ehdokas on miehiään (tai naisiaan). Ja nämä vihaiset nuoret miehet eivät ole jättäneet kiveäkään kääntämättä eivätkä käännettäkään kivittämättä. Aivan samoin kuin eduskuntavaalit 2011, presidentinvaalit 2012 tullaan ratkaisemaan vihaisten nuorten miesten äänillä.

Ja Pekka Haavisto on ehdokas, joka olisi vallan hyvin voinut olla myös Perussuomalaisten ehdokkaana näissä vaaleissa, sillä hän edustaa tolkkua.

Haavistolla on hyvin realistinen ote asioihin, ja hänellä on pitkällinen elämänkokemus. Haavistoa ei kukaan voi pahimmalla tahdollakaan kutsua sen enempää mokuttajaksi kuin kukkahattusedäksi; juuri se, että hän on homoseksuaali, on kertakaikkiaan pakottanut hänet omaksumaan hyvin kriittisen asenteen sekä tiettyihin uskontoihin ja kulttuuripiireihin että holtittomaan maahanmuuttoon, sillä hän tietää täsmälleen, mikä on homojen kohtalo näitä kulttuureja ja uskontoja edustavien jannujen kynsissä - eikä hän ole typerys. Hänellä on samoin varsin realistinen näkemys EU:sta ja Hommafoorumin haastattelu Youtubessa sai ruukinmatruunan vakuuttumaan siitä, että Haavistolla on substanssia. Hän olisi diplomaattina todennäköisesti samaa sarjaa kuin Martti Ahtisaari: beati sunt pacifici. Lyhyesti sanottuna: Haavistolla on tolkkua.

Se, että Haavisto on B-rapun mies tai että hän on sivari, ovat aivan pelkkiä muotoseikkoja. Yhdentekeviä muotoseikkoja, joilla ei ole kertakaikkisesti mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin ihminen kykenee presidentin tehtävistä suoriutumaan. Ja jos joku miettii homoa valtionpäämiehenä, muistelkoon vaikka Aleksanteri III Suurta ja Hefaistionia. Tai Publius Aelius Hadrianusta ja Antinoosta.

Haaviston heikkous ei ole hänen homoutensa. Hänen heikkoutensa on se, ettei hänellä ole kokemusta Venäjästä ja Venäjän-suhteiden hoidosta. Samoin hänen heikkoutensa on usko ihmiseen ja ihmisyyteen. Hän ei ole reaalipoliitikko, vaan hänellä on hyvin vahvat eettiset ja moraaliset periaatteet. Ja tämä - periaatteellisuus sekä hirttäytyminen eettisiin kysymyksiin - on rasite poliitikkona. Kekkonen oli roisto, mutta hän oli meidän roistomme; ja juuri siksi hän onnistui presidenttinä erinomaisesti. Plus sitten Vihreä liitto itse - siellä mahtuu hörhöjä 13 tusinaan.

Entäpä Niinistö? Kukaan ei voi kiistää sitä, etteivätkö juuri muotoasiat olisi hänen puolellaan. Entäpä sitten substanssi? Suoraan sanoen hän ei ole vakuuttanut substanssillaan. Niinistö on pahimman luokan plutokraatti sekä EU-intoilija, joka on valmis myymään isänmaan kilohintaan sille, joka tarjoaa ja kaupan päälle Suomen kansallisomaisuuden. Kokoomus on profiloitunut juppiöykkärien puolueeksi, ja Niinistö ei oikein vakuuttanut Lipposen hallituksen valtionvarainministerinä. Meillä on ollut aika paljon juristeja presidentteinä, ja olemme juuri toipumassa 12 vuotta kestäneen juristin valtakaudesta. Pelottavinta Niinistössä ei ole hänen kritiikitön suhtautumisensa plutokratiaan. Pelottavinta on, ettei hänellä tunnu olevan omia mielipiteitä ja näkemyksiä lainkaan. Joko hän ei ole tuonut mielipiteitänsä esiin tai sitten hänellä ei ole niitä.

Sauli Niinistö on talousihminen, ja aivan kuin Juho Kusti Paasikivi, hänellä on tausta talouselämässä. Mutta harvemmin muistellaan, että Paasikivi silloin 30-luvun lamassa oli pahimman luokan nuijankopauttelija ja talonpojan tappolinjan kannattaja - hän ajoi täysin armotta konkurssiin kaikki velkaantuneet, olivatpa ne sitten omaa syytä tai eivät. Ja Niinistö on tämän saman linjan edustaja. Kokoomus on koko 2000-luvun profiloitunut plutokratian aisankannattajaksi ja tylyn, armottoman kapitalismin juoksupojaksi. Alexander Stubb, Jyrki Katainen, Kimmo Sasi ja Sauli Niinistö - ja siellä taustalla kummittelee Paasikiven haamu. Ruukinmatruuna tosin epäilee, ettei Niinistöllä ole niitä samoja valtiomiestaitoja, jotka tekivät Paasikivestä legendan. Haluammeko me presidentiksi ihmisen vaiko laskukoneen? Kas siinäpä pulma. Niin paljon kuin ruukinmatruunaa on syytetty derivaatta-aivoksi, autistiksi ja laskukoneeksi itsekin, hänellä on myös se inhimillinen puolensa.

Mutta Niinistöllä on myös positiivinen puoli. Hän on vanhan kansan sivistysporvari, ja hänellä on hyvin laaja yleissivistys sekä tietämys asioista. Hän ei ole Stubbin kaltainen pohjaton öykkäri ja koulukiusaaja, ja tapa, jolla hän selvisi Kaakkois-Aasian tsunamista jouluna 2004 ja pelasti myös muita ihmisiä, kertoo omaa kieltään siitä, että selviämis- ja johtamistaitoa hänellä on. Niinistö ei ole tyhmä. Jenni Haukio todennäköisesti olisi puolestaan mitä parhain emäntä Linnaan.

Presidentin valtaoikeuksia on kuitenkin kavennettu, ja tuskinpa kumpikaan ehdokkaista olisi täysi katastrofi. Mutta nyt itse kunkin tulisi kyetä päättämään, äänestääkö muotoa vaiko substanssia. Jos pitää muotoa tärkeämpänä, tällöin Niinistö on ykkösehdokas. Jos pitää substanssia tärkeämpänä, Haavisto on ykkösehdokas.

Näillä säädöillä mennään.

Parajytky

2012-01-23T06:42:00.001Z

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on käyty, ja jatkoon pääsivät Kokoomuksen Sauli Niinistö sekä Vihreiden Pekka Haavisto.

Tulos ei yllätä. Presidentinvaali on henkilövaali, ja siinä äänestetään ensisijaisesti henkilöä, ei puoluetta, ja Sauli Niinistön ylivoima ei ollut yllätys. Ruukinmatruuna sai omassa vaalikonekäynnissään ehdokkaiksi aakkosjärjestyksessä Haaviston, Soinin ja Väyrysen, ja hän totesi että "näillä säädöillä mennään". Kaikki kolme olivat hyviä ehdokkaita, ja Haavisto pääsikin jatkoon.

Vasemmisto romahti. Ruukinmatruuna on kirjoittanut vasemmiston petoksesta, ja tämä petos on materialisoitunut jo eduskuntavaaleissa, ja nyt presidentinvaaleissa. Vasemmiston ehdokkaiden kannatus oli yhteensä noin 12%, mikä on sanallasanoen surkea tulos. 30 vuoden demarivalta on nyt päättynyt presidenttiyden osalta.

Paavo Väyrynen teki hyvän kampanjan ja onnistui ns. uusissa medioissa tuomaan itsestään aivan uusia puolia esiin. Ikävä kyllä hänen loppukirinsä ei kantanut; Haavisto kiri edelle. Perussuomalaisten Timo Soini tuli neljänneksi 9,6 prosentin kannatuksella. Tämä herättää kysymyksiä: miten protestipuolueen ehdokas saa liki puolitoistakertaisen äänimäärän perinteiseen valtapuolueeseen nähden? Vai onko Perussuomalaiset vakiuttaneet asemansa kansalliskonservatiivisena työväenpuolueena?

SDP:n työntekijät puhuivat "antijytkystä" eli että Perussuomalaisten rynnistys on nyt pysäytetty ja että vapauden ja suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden voimat ovat ottaneet niskalenkin taantumuksesta. Happamia ovat pihlajanmarjat, sillä SDP sai turpaansa niin että tukka lähti, eikä myöskään Vasemmistoliitto pärjännyt. Oma kysymyksensä on, kuuluuko Haavisto arbuuseihin vaiko Kokoomuksen puutarhaosastoon.

Mutta ruukinmatruuna tulkitsee toisin. Kyse ei ole mistään antijytkystä. Kyse on parajytkystä eli suomeksi rinnakkaisjytkystä - samanlaisesta jymy-yllätyksestä kuin Perussuomalaisten Iso Jytky eduskuntavaaleissa, mutta tällä kertaa henkilöön, ei suinkaan puolueeseen, liittyvä jytky.

Kukaan ei voi kiistää, etteikö Haavisto todennäköisesti olisi hyvä presidentti. Hänen ainoa ongelmansa on liiallinen humanismi ja idealismi, mutta hän on älykäs, kokenut, aikaansaava ja sivistynyt, ja autuaita tunnetusti ovat rauhantekijät. Hänen puolisonsa Nexar Antonio Flores on juuri sellainen maahanmuuttaja, jollaisia tarvitsemme tähän maahan; kielitaitoinen, sivistynyt ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitunut.

Ruukinmatruunalla on sellainen kutina, että monet perussuomalaisten kannattajat äänestivät Haavistoa. Kahdesta syystä; ensinnäkin reaalipolitiikka - he halusivat pitää Soinin puolueen puheenjohtajana, mutta eivät halunneet Väyrystä tai Niinistöä presidentiksi; ja toisaalta ihminen itse - Haavisto kannattaa pitkälti samankaltaista arvomaailmaa kuin mitä monet Perussuomalaisetkin, ja Haavisto edustaa ihmisyyttä Kokoomuksen kylmään plutokratiaan verrattuna.

Entäpä demarit? Nukkuivatko he? Varmaa on nyt, että 30 vee demarihegemonia sai järeän loppupisteen tässä parajytkyssä.

Parajytky onkin varsin hyvä termi kuvaamaan tilannetta. Vaalin toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen, ja jollei ruukinmatruuna saa uudesta vaalikoneesta uusia lukemia, niin hän toteaa että näillä säädöillä mennään.

Nykyajan Peppi Pitkätossu, osa X

2012-01-22T09:45:00.004Z

Laura Dekker on päässyt maaliin Sint Maartenissa. Hänestä on tullut nuorin milloinkaan maapallon yksin ympäri purjehtinut ihminen - ja on todennäköistä, ettei tuota ennätystä ikinä lyödä.

Siitäs saitte, Hollannin sosiaaliämmät. Laura pystyi siihen - ja hän teki sen. Ruukinmatruunalla ei ikinä ollut mitään epäilyksiä siitä, etteikö hän tekisi sitä. Jos joku olisi syntymästään saakka ollut valittu ja valmis tähän purjehdukseen, niin Laura Dekker olisi ollut juuri tämä oikea ihminen. Dick Dekker tunsi tasan tarkkaan tyttärensä; hänen sanansa Lauran purjehdittua yksin Hollannista Ipswichiin, Englantiin, kyllä Laura osaa yksinkin kotiin purjehtia kävivät toteen järisyttävällä tavalla. Hän osasi - ja osasi paljon enemmänkin. Dick oli Lauralle täsmälleen samaa mitä Efraim Pitkätossu Peppi-tyttärelleen.

Ruukinmatruuna on nämä vuodet seurannut tätä farssia, ja se sai juuri sen lopun mitä ruukinmatruuna oli uumoillutkin. Laura saapui onnellisesti kotiin. Ja hän liittyi hyvin eksklusiiviseen seuraan: maapallon yksin ympäri purjehtineita ihmisiä on vähemmmän kuin niitä astronautteja, jotka ovat nähneet maailman avaruudesta käsin.

Suomalaisia yksinpurjehtijoita, jotka ovat kiertäneet maailman, on täsmälleen kaksi (2) kappaletta, ja he ovat Harry Harkimo sekä Pentti Salmi. Salmen nimiin menee myös ensimmäinen suomalainen yksin purjehdittu Atlantin-ylitys. Molemmat purjehtivat klipperireittiä eli länsituulia seuraten; toistaiseksi yksikään suomalainen ei ole purjehtinut pasaatituulten reittiä seuraten yksinään maapallon ympäri.

Onneksi olkoon, Laura Dekker! Meidän perheemme lähtee näillä näkymin vuoden-parin päästä itsekin matkaan.

Ilmaista työvoimaa, osa II: Veroprosentti tasan sata

2012-01-22T08:25:00.001Z

Ruukinmatruunan toissapäiväinen masuuninlasku aiheesta Ilmaista työvoimaa - eli miten jokainen presidenttiehdokas Arhinmäkeä, joka on puolustusnihilisti, lukuunottamatta kannattaa asevelvollisuutta, koska asevelvolliset ovat ilmaista orjatyövoimaa, kirvoittikin melkoisesti keskustelua.

Mutta ruukinmatruunan pikkuiset tihrusimmut osuivat Taloussanomiin ja oheiseen artikkeliin. Sen mukaan varusmiesten veroprosentti on tasan sata. Tämä vahvistaa entisestään ruukinmatruunan ennakkoluuloa asevelvollisuudesta yhtenä orjuuden muotona - orjuus määritellään palkattomaksi pakkotyöksi rangaistuksen uhalla.

Varusmiehen palvelusaikanaan saama palkka - vaikkapa viikonloppu-, keikka- tai freelance-työstä saatu - vähennetään nimittäin palvelustaan suorittavan varusmiehen saamasta sotilasavustusta samassa suhteessa. Ruotuväki-lehden mukaan varusmiehiä siis käytännössä verotetaan sata prosenttia. Tulevien varusmiesten iloksi sääntöjä ollaan muokkaamassa opintotuen suuntaan.

Pointti on siinä, että jokainen varusmiehen työnteolla ansaitsema euro vähentää eurolla hänen saamiaan tukia. Ruotuväki-lehden mukaan Kansaneläkelaitoksen maksama sotilasavustus jakautuu eri muotoihin, mutta niihin kaikkiin pätee sama periaate.

Kela maksaa Ruotuväen esimerkkivarusmiehen 500 euron vuokran kokonaisuudessaan asumisavustuksena. Jos varusmies tekee viikonloppuina palkkatöitä, palkka vähentää asumisavustusta samassa suhteessa. Ensimmäisen 500 palkkaeuron osalta varusmiehen ansiotuloja siis käytännössä verotetaan sata prosenttia, Ruotuväki kirjoittaa.

Sen verran reilu verottaja kuitenkin on, että pääomatuloja sotilasavustuksessa ei huomioida lainkaan. Lehden mukaan varusmies voi omistaa omakotitalon ja saada mielin määrin osinkotuloja, mutta nostaa silti avustusta asumiseen.

No. Asevelvollisuus on luonteeltaan palkatonta pakkotyötä, ja päivärahat on tarkoitettu päivittäisiin ostoksiin, kuten tupakkaan, kahviin ja pullaan, sotilaskodisssa. Varusmiehillä kuitenkin monet menot juoksevat asevelvollisajan aikana, ja monet ovat joutuneet turvautumaan viikonlopputöihin tai pahimmillaan kulutusluottoihin ja pikavippeihin kuitatakseen pakolliset menonsa. Monet pojat ovat velkaantuneet ikävästi asevelvollisaikanaan.

Ruukinmatruuna ei ole asiasta lainkaan yllättynyt. Asevelvolliset ovat päättäjiemme silmissä yhteiskunnan ehdotonta pohjasakkaa, ja jopa rikollisilla on parempi oikeusturva kuin varusmiehillä. Muita tuensaajia kohdellaan lempeämmin kuin varusmiehiä. Esimerkiksi opiskelijoiden tukiin tulorajat vaikuttavat jo. Opiskelija saa tienata kuussa 660 euroa, ennen kuin tulot huomioidaan tuissa. Osa-aikatyötä tai satunnaista työtä tekevien työttömyyspäivärahaa taas tienattu euro laskee vain 50 senttiä.

Kun nillitetään, että koska tytöt synnyttävät niin poikien on mentävä armeijaan, niin todettakoon että myös äitiysvapaalla voi tehdä työtä ja saada samaan aikaan äitiysrahaa. Työtulot tiputtavat äitiysrahan minimiin, mutta vain työpäiviltä. Muilta päiviltä tuen saa täysimääräisenä. Toki voidaan todeta, että tuon argumentin esittäjän täytyy olla joko harhainen, päättävässä asemassa oleva hullu tai muuten vain ääliö kuvitellessaan nykypäivänä sotien kestävän niin kauan, että konfliktin alussa pullautetuista pipanoista kasvaisi uusia prikaateja, joskin historiasta tunnetaan pari poikkeusta.

Ruukinmatruuna katsoo alkuperäisen argumenttinsa vindikoiduksi: asevelvollisuus todellakin on ilmaista orjatyötä ilman palkkaa ja oikeusturvaa.

Viime hetken presidentinvaalivinkki

2012-01-21T08:25:00.000Z

Vaali on sunnuntaina, ja ehdokkaita on kahdeksan. Asiastaan epävarma voi ottaa mukaansa roolipelinopat, ja ratkaista heittämällä 1d8+1 mutta ohessa vielä muistin virkistykseksi jokainen ehdokas pikaesittelynä:

2. Pekka Haavisto, Vihreä Liitto. Valt. yo, ikä 53. Pitkän linjan poliitikko, Koijärven veteraani. Viraparissa Nexar Antonio Floresin kanssa, ei lapsia.

Vahvuudet: Hyvin pitkä kansainvälinen kokemus, älykäs, sivistynyt
Heikkoudet: Idealisti, ei reaalipoliitikko, vihreä.

3. Timo Soini, Perussuomalaiset. Valtiotieteiden maisteri, ikä 49. Perheellinen, kaksi lasta. Perussuomalaiset rp:n perustajajäsen, Veikko Vennamon oppilas. Europarlamentaarikko.

Vahvuudet: Pitkän linjan poliitikko, uskaltaa olla omaa mieltään, karismaattinen, sanavalmis
Heikkoudet: Populisti.

4. Paavo Väyrynen, Keskusta. Valtiotieteiden tohtori, ikä 65. Perheellinen, kolme lasta. Erittäin pitkän linjan poliitikko, europarlamentaarikko, moninkertainen ministeri, entinen Keskustan puheenjohtaja, pitkäaikainen vaikuttaja.

Vahvuudet: Äärimmäisen älykäs, voimakastahtoinen, laajasti sivistynyt, reaalipoliitikko
Heikkoudet: Kiero kuin korkkiruuvi, poliittinen broileri, täysin arvaamaton.

5. Paavo Lipponen, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Valtiotieteen kandidaatti, ikä 70. Entinen pääministeri, entinen SDP:n puheenjohtaja, pitkän linjan poliitikko. Toista kertaa naimisissa, kolme lasta.

Vahvuudet: Karismaattinen, voimakasluonteinen, hyvin kokenut, vahva johtaja.
Heikkoudet: Töykeä, epädiplomaattinen, itsepäinen, kiukuttelija.

6. Sauli Niinistö, Kansallinen Kokoomus. Oikeustieteen kandidaatti, entinen pankkiiri, Kokoomuksen ex-puheenjohtaja. Ikä 64. Leski, uudelleen naimisissa. Kaksi lasta. Selviytyi hengissä Kaakkois-Aasian tsunamista 2004.

Vahvuudet: Älykäs, sivistynyt, talousihminen.
Heikkoudet: Linjaton, plutokraatti, tuntee kaikelle hinnan muttei millekään arvoa.

7. Sari Essayah, Kristillisdemokraatit. Kauppatieteen maisteri. Ikä 44. Europarlamentaarikko, ex-urheilija, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Naimisissa, kaksi lasta.

Vahvuudet: Rauhallinen, tolkullinen, sivistynyt.
Heikkoudet: Vetäytyvä, voimakkaat uskonnolliset arvot.

8. Eva Biaudet, Svenska folkpartiet. Oikeustieteen ylioppilas, ikä 50. Naimisissa, neljä lasta. Pitkän linjan ammattipoliitikko, vähemmistövaltuutettu.

Vahvuudet: Kielitaitoinen, edustava
Heikkoudet: Täysin vihjeetön, kova kiukuttelemaan.

9. Paavo Arhinmäki, Vasemmistoliitto. Ikä 35, naimisissa, ensimmäinen lapsi syntyy 2012. Tunnettu kansalaisvaikuttaja, Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Ylioppilas.

Vahvuudet: Älykäs, toimelias
Heikkoudet: Hirttäytyy ideologiaansa, ei kokemusta, vasemmistopopulisti.

Tappavaa kauneutta, osa II

2012-01-20T10:22:00.004Z

Iltalehti tiesi kertoa traagisesta skandaalista: ruotsalaisnainen sai pysyvän aivovaurion kauneusleikkauksessa. Ruotsalainen Christina Hedlund, 31, eli kesällä 2010 elämänsä parasta aikaa; hän oli menossa naimisiin. Kirkko oli jo varattu ja hääkutsut lähetetty. Häiden kunniaksi Christina päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja mennä rintaleikkaukseen.

Aikataulu ennen häitä oli kuitenkin niin tiukka, ettei Ruotsin klinikoilta löytynyt Christinalle vapaata aikaa. Apu löytyi internetistä: Medica Travel -niminen firma lupasi leikkauksen Puolassa nopeasti ja edullisesti. Christinan avomies Benny Håkansson antoi nuorikolleen luvan lähteä Puolaan.

Ennen Christinan vammautumista pari oli ollut yhdessä kolmetoista vuotta. Ennen leikkausta Christinaa epäilytti, onko leikkaus Puolassa turvallinen. Hän lähetti sähköpostia Medica Travel -firman toimitusjohtajalle, joka vakuutti, että kaikki on turvallista ja apua on saatavilla, jos jokin mene vikaan. Christina ja hänen avopuolisonsa luottivat toimitusjohtajaan ja tilasivat leikkausajan Puolaan.

Christina oli kuitenkin tietämättään korkean riskin potilas. Hänellä oli ollut lapsena epilepsia sekä hän oli allerginen penisilliinille. Ja Murphyn laki toteutui. Leikkauksen loppuvaiheessa jokin meni pahasti pieleen: Christina lakkasi hengittämästä.

Seuraus oli, että Christinan sydän pysähtyi.

Elvytysyritykset eivät tuottaneet tulosta, minkä seurauksena hän sai pysyvän ja erittäin vaikean aivovamman. Christina ei enää herännyt narkoosista. Tilanteesta teki entistä dramaattisemman se, että kukaan leikkauksesta vastuussa olleista lääkäreistä ei ollut enää paikalla komplikaatioiden sattuessa. Hoitajat yrittivät rauhoittaa Christinan avomiestä, joka meni tilanteessa täysin paniikkiin. Kukaan ei kuitenkaan osannut auttaa Christinaa, joka vammautui pahasti.

Ja kun sanotaan "pahasti", niin se tarkoittaa todella pahasti. Viiden päivän täydellisen kaaoksen jälkeen Christina lennätettiin Malmön keskussairaalaan, jossa hänen tilansa diagnosoitiin. Lääkäreiden mukaan Christina on vegetatiivisessa tilassa eli hän on pysyvästi tiedoton eikä paraneminen ole mahdollista.

Lääkäreiden mukaan Christina Hedlund ei tule koskaan paranemaan. Tilanne on siis täsmälleen sama kuin Terri Schiavolla aikoinaan.

- Ei tullut mieleenkään, että siihen liittyisi riskiä. Korkeintaan, että tulos ei olisi ehkä hyvä. Mutta ei ikinä mitään tällaista, Christinan avopuoliso Benny Håkansson kertoo Ylen esittämässä dokumentissa itkuisena.

Tapaus synnytti skandaalin niin Ruotsissa - kuin Puolassakin. Puolan terveysministeriö teki tutkinnan sairaalasta. Tutkinnassa ilmeni niin vakavia väärinkäytöksiä, että sairaalaa syytetään potilaiden asettamisesta tietoiseen hengenvaaraan. Christinan tapauksen tultua julki ilmeni, että moni muukin on joutunut hengenvaaralliseen tilanteeseen samassa puolalaisessa sairaalassa.

No. Suurin osa kosmeettisesta kirurgiasta tehdään ns. täysin aiheesta, eli että pahasti vammautuneita, silpoutuneita, palaneita tai taudin runtelemia ruumiinosia korjataan kirurgian keinoin takaisin kuntoon. Nykypäivänä myös iän ja elämän merkkejä paikataan kirurgian keinoin - tyypillinen rintaimplantaatiopotilas on joko rintasyöpäpotilas tai sitten 30-40 -vuotias äiti, joka on antanut kaiken elämänsä rinnoistaan lapsilleen ja jäljelle on jäänyt vain "tyhjät pannulaput", rumasti roikkuvat rinnat. Kukapa voisi moittia tällaista naista, sillä se tuntuu varmasti yhtä pahalta kuin jos menettäisi povensa syövälle.

Mutta kosmeettisesta ei-traumaattisesta kirurgiasta eli triviaalimmin kauneusleikkauksista on tullut jokapäiväinen ilmiö varsinkin naisten keskuudessa. Se on yksinkertaisesti naisten tapa parantaa asemiaan ja ylempitasoisuuttaan toistensa keskuudessa kilpailtaessa puolisoehdokkaista.

Vanhan suomalaisen latteuden mukaan joka muotoansa moittii, se Luojaansa laittaa, mutta koko ajan kiristyvässä parisuhde- ja parittelukilpailussa kauneus on koko ajan yhä tärkeämmällä sijalla. Silloin, kun kaikki muut puolisokandidaatin ominaisuudet ovat eri kilpailijoiden välillä yhtä hyviä tai ei-selvitettävissäolevia, niin tällöin ulkonaiset ominaisuudet, kuten kauneus, nousevat ensisijaiseen asemaan. Substanssin ollessa kaikilla suunnilleen sama on muoto ensisijaisen tärkeää. Puhutaan markkinoiden plastisuudesta ja Scott Adams on käyttänyt tästä termiä konfuusopoli. Mutta kauneusleikkauksia ei tehdä ainoastaan turhamaisuuden vuoksi; niitä tehdään myös ruumiinkuvan vuoksi. Sanotaan, että kauneus on vain ihon pinnassa, mutta rumuus menee luuhun saakka, ja jos oma ruumiinkuva ei ole kohdallaan, siitä tulee paljon pippaa päähän.

Sanotaan, ettei yksikään nainen ole ikinä tyytyväinen rintoihinsa, ja siinä on vinha perä. Pienirintaiset naiset kahdehtivat uhkeapovisia ja kurvikkaita naisia, kun taas isorintaiset kadehtivat pienirintaisia ja heidän klassisia muotojaan. Ruukinmatruuna on oppinut ajan ja meditoinnin myötä tyytymään omaan poveensa - varsinkin sen jälkeen, kun hän lopullisesti tajusi, että olemme nisäkkäitä eli imettäväisiä. Ja tämä sama asia - oman ruumiinkuvan ja kauniin, feminiinisen kehon tavoittelu - koiti Christina Hedlundille tuhoisaksi.

Euroopan yhdentyminen ja markkinoiden vapautuminen on luonut mukanaan myös terveydenhoitoturismin. Leikkauksiin ollaan valmiita menemään ulkomaille ja niistä maksamaan omasta pussista jos julkisella puolella on pitkä jono tai jos ulkomailla saa halvemmalla - riskejä kaihtamatta. Tiettävästi ensimmäiset, jotka tämän keksivät, olivat transseksuaalit - Suomessa 1980-luvulla sukupuolenvaihdokset olivat kiellttyjä, koska 1970-luvulla muutaman epäaidon tapauksen "hoidattaminen" oli johtanut itsemurhaan. Niinpä he kiersivät lakia leikkauttamalla itsensä ulkomailla. Mutta 1990-luvulla kommunismin romahtaminen ja globalisaatio merkitsivät, että varsinkin Itä-Euroopasta ja Kaakkois-Aasiasta löytyikin nyt paljon maita, joissa oli tarjolla korkealaatuista kirurgiaa halvalla: Viro, Puola, Unkari, Thaimaa, Filippiinit. Kauneusleikkausturismi oli syntynyt.

Mutta kaikki ei aina mene kuten Strömsössä. Christina Hedlundin tapaus on shokeeraava, mutta ei ainutlaatuinen. Kauneusleikkauksiin, kuten kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin, liittyy aina riskinsä, ja kaikki ei aina johdu siitä, että kirurgi olisi tohelo, hygienia huono, klinikka välinpitämätön tai firma mukana vain rahasta. On totta, että lääketieteellä on oma alamaailmansa, ja jotkut kirurgit ovat suoranaisia teurastajia - plus sitten valelääkärit ja puoskarit! - mutta useimmiten komplikaatiot johtuvat jostain muusta. Potilas voi olla tietämättään riskitapaus, kuten Christina Hedlund oli, ja myös pitkä lentomatka voi koitua kohtalokkaaksi veritulppariskin takia. Christina otti riskin ja maksoi siitä elämällään.

Komplikaatioita tapahtuu, ja niistä ollaan hyvin hiljaa. Kahdesta syystä; kukaan ei halua kertoa omasta tragediastaan, sillä se merkitsee kasvojen menetystä ja se romauttaa paikan nokkimisjärjestyksessä, ja siksi, että rahalliset tappiot asiassa ovat olleet hirvittävät, eikä mikään potilasvastuuvakuutus korvaa komplikaatioita, jotka on saatu ulkomailla. Missään muualla ei caveat emptor päde niin julmasti kuin kosmeettisessa kirurgiassa. Sokerina pohjalla monet ongelmat voivat olla itseaiheutettuja: moniin operaatioihin liittyy jälkihoito, ja sen laiminlyönti voi merkitä pahoja komplikaatioita. Klinikan mukaan onnettomuus tapahtui liian syvän narkoosin ja jälkihoidon puutteen takia.

Iltalehden kommenttipalstalla kommentit olivat järkyttäviä - lähes vahingoniloisia. Empatia Christina Hedlundin kovaa kohtaloa kohtaan loistaa poissaolollaan. Puhumattakaan siitä, että kukaan ajattelisi Benny Håkansonia, joka on menettänyt puolisonsa.

Ruukinmatruuna ei itse ole ollut kaunis, mutta hän on vanhemmiten todennut olevansa ihan hyvin säilynyt. Niinpä hän ei ole kokenut tarvetta kosmeettiselle kirurgialle, mutta hän ei kiistä, etteikö se voisi olla monille naisille positiivinen asia. Niinpä moralisoinnin sijaan hän tyytyy toteamaan, että riskit kannattaa ottaa huomioon. Ohessa kymmenen riskiä, jonka jokainen kosmeettista kirurgiaa pohtivan tulisi tuntea:

1. Hematooma. Hematooma on pieni hyytynyt verenpurkauma, joka saattaa häipyä itsellään, mutta voi toisinaan vaatia operointia. Tämä on riskinä kasvojenkohtotuksessa, ja tapahtuu 1-2% tapauksista.

2. Turvotus. Tämä johtuu nesteen kertymisestä, ja on erityisesti riskinä ylipainoisilla potilailla sekä vatsanpeitteiden korjaamisessa raskauden jälkeen. Pahimmillaan turvotus voi johtaa kudosvaurioihin ja jopa kuolioon.

3. Kuolio. Jokaisessa kirurgisessa operaatiossa syntyy aina kuollutta kudosta, mutta riskinä on nekroosin leviäminen. Tämä on riski, joka on harvinainen, mutta josta ei pahemmin puhuta - sattuneista syistä! Suurin kuolion riski on potilailla, jotka tupakoivat.

4. Hermovaurio. Skalpelli voi lipsahtaa ja leikata hermokudosta. Näin tapahtuu noin 1 leikkauksessa 1000:sta. Hermovaurio voi johtaa tunnottomuuteen, halvaantumiseen tai lukkiintumiseen, ja hermovaurion riski on isoin kasvojenkohotuksessa.

5. Infektio. Tätä tapahtuu, ja riski on suurin kolmessa tapauksessa: heikkokuntoinen potilas, sairaalabakteeri tai heikko hygienia. Tai kaikki kolme yhdessä. Infektio voi pahimmillaan johtaa kuolemaan. Infektion riski on suurin rasvaimussa.

6. Arpeutuminen. Kaikessa kirurgiassa tapahtuu arpeutumista, mutta toisinaan se voi tapahtua tavoilla ja paikoissa, joita ei toivo. Ikävintä arpeutuminen on kasvojen alueen kirurgiassa, mutta ruma arpi rinnassa tai vatsanpeitteissäkään ei ole kiva.

7. Tunnottomuus. Tämä on yleinen ongelma, mutta yleensä häviää muutamassa päivässä. Se liittyy usein operaatioihin hermoherkällä alueella, ja on yleisin rintojen alueen leikkauksissa, varsinkin rintojen pienennyksessä.

8. Sisäinen verenvuoto. Tätä tapahtuu aina, mutta joskus haava voi aueta ja verenvuoto alkaa rajuna. Tämä on riski silmien alueen leikkauksissa, jossa raju verenvuoto voi johtaa sokeutumiseen.

9. Ptoosi. Ptoosi eli silmäluomien roikkuminen johtuu yleensä hitaasti etenevästä lihasrappeumasta, mutta niin voi käydä myös silmäluomien operoinnissa sekä botox-kuurissa. Yleensä tämä saadaan korjattua toisella leikkauksella.

10. Embolia. Embolia on suomeksi veritulppa, ja se aiheutuu kun hyytynyt veri lähtee liikkeelle tukkien suonia. Tämä tapahtuu yleensä leikkauksen loppuvaiheessa tai sen jälkeisinä päivinä, ja voi pahimmillaan aiheuttaa kuoleman. Riski on suurin naisilla.

Ja Forbes esittää vielä jokerina kaikkein julmimman komplikaation eli kuoleman. Sydänleikkauksissa 2% kuolinriski on hyväksyttävissä ja normaalia, mutta kauneusleikkauksissa riski on alle 1 promille. Niin kuitenkin voi sattua - varsinkin, jos potilas on tietämättään riskitapaus, kuten Christina Hedlund.

Kosmeettinen kirurgia voi olla monille naisille todella positiivinen kokemus - varsinkin, jos näin saa oman ruumiinkuvansa kohdalleen ja pääsee eroon hörökorvista, rumasta nenästä, epäsymmetrisistä rinnoista, riippuvista häpyhuulista tms, mutta siihen, kuten kaikkiin muihinkin kirurgian muotoihin, liittyy riskinsä, ja ennen leikkaukseen lähtöä kannattaa kuitenkin miettiä ja tehdä se worst case -skenaario.

Työnhaun markkina-arvoteoria

2012-01-19T13:06:00.001Z

Ruukinmatruuna törmäsi mielenkiintoiseen tekstiin, joka viittasi markkina-arvoteoriaan. Ei kuitenkaan kiisteltyyn seksuaaliseen markkina-arvoteoriaan, vaan työnhaun markkina-arvoteoriaan.

No. Ruukinmatruuna on riittävän vanha ja riittävän paljon elämää nähnyt että hän pitää seksuaalista markkina-arvoteoriaa truismina. Vaikka feministit kuinka sen haluaisivat kiistää, asiasta on riittävän vankka reaalielämän näyttö, että teorian kritiikki voidaan ohittaa olankohautuksella. Argumentin oikeellisuus ei riipu sen miellyttävyydestä vaan siitä, kuinka hyvin se selittää todellisuutta ja käy sen kanssa yksiin. Seksuaalisuhteet ovat melko puhtaita liiketoimia, ja tunteet vain sotkevat bisnestä - ja tässä bisneksessä naisilla on yliote. Aina.

Mutta tämä täsmälleen sama markkina-arvoteoria on Henry Laasasen mukaan ulotettavissa myös kaikkialle muuallekin yhteiskuntaan, ja erityisen truismi siitä tulee työnhaussa.

On nimittäin olemassa ylemmän tason työnhakijoita joita kerrassaan haetaan töihin ja joista työnantajat tappelevat! - ja sitten alemman tason työnhakijoita joiden täytyy vonkaamalla vongata saadakseen edes jotain töitä. Ja aivan kuten naiset ovat ihmissuhteissa se oletusarvoisesti arvokkaampi ja ylempiarvoisempi sukupuoli, koska he päättävät, myös työnhaussa työnantaja on se oletusarvoisesti ylemmän tasoinen ja arvokkaampi taho.

Ruukinmatruunan veljet pelasivat aikoinaan jääkiekkoa, ja juuri tämän kautta ruukinmatruuna tutustui tähän ilmiöön. Jääkiekossa pätee aina jyrkkä kastijako. 80% pelaajista on rivipelaajia. Heidät voidaan korvata milloin tahansa kenellä tahansa. 19% pelaajista on huippuja. Heitä ei voida korvata rivipelaajilla, mutta heidät voidaan korvata toisilla huipuilla. 1% - ehkä maksimissaan yksi per joukkue - on tähtiä. He eivät ole korvattavissa, ja heistä tapellaan ankarasti, ja jokainen joukkue tekee kaikkensa saadakseen heidät riveihinsä, ja heidän palkkansa ovat huikeat. Tämä perustuu Pareton lakiin: 20% syistä aiheuttaa 80% seurauksista.

Täsmälleen sama pätee kaikkeen työelämään. On rivityöläisiä, huippuja ja tähtiä. Alemman tason työntekijöitä, keskitason työntekijöitä ja ylemmän tason työntekijöitä. Tämä luokitus ei riipu niinkään työntekijän työsuorituksesta ja sen laadusta, vaan työntekijän ei-ammatillisista avuista sekä hänen aiemmista työsuhteistaan, tutkinnoistaan ja maineestaan. Missään tämä ei näy niin selkeästi kuin johtotehtävissä - "tähti" voi mokata vaikka kuinka perusteellisesti tahansa (vrt. Kaj-Erik Relander), kunhan hän vain pitää maineensa kiillotettuna ja osaa silmänkääntötemput, joilla musta muutetaan valkoiseksi. Mutta tämä pätee myös ammatteihin: perinteisesti ne ammatit, joissa transaktiokustannukset ovat korkeat - eli ammattiin on vaikea päästä sisään ja sillä on lakisääteinen asema, kuten lääkärit ja lakimiehet - ovat "ylemmän tason ammatteja". Mitä täydellisemmät työmarkkinat ovat eli mitä vähäisemmät transaktiokustannukset ja mitä helpompaa alalle on tulla ja mitä enemmän työnhakijoista on ylitarjontaa, sitä tyypillisemmästä "alemman tason ammatista" on kyse.

Mikäli työntekijä joutuu hakemaan töihin, kyseessä on alemman tason ammatti ja/tai alemman tason työntekijä. Mikäli työnantaja etsii ja hakee työntekijää, kyseessä on ylemmän tason ammatti ja/tai ylemmän tason työntekijä. Asian sekä alempitasoisuuden ratkaisee se, kumpi tekee aloitteen. Se osapuoli, joka joutuu tekemään aloitteen, on aina alempitasoinen osapuoli.

Asiaa voi valaista helpolla esimerkillä, jonka Laasanen esittää. Lääkäri on tyypillinen ylemmän tason ammatti, ja työnantajat pyrkivät hakemaan lääkäreitä töihin. Entäpä jos lääkäri hakee itse työtä? Pitääkö työnantaja häntä alempiarvoisena? Lääkärinkin aloitteellisuus vaikuttaa jossain määrin siihen, miten lääkäriin suhtaudutaan. Työnantaja saattaa miettiä tarkemmin, onko lääkärillä ollut jotain ongelmia edellisessä työpaikassa? Onko hän hankala työkaveri? Onko hänellä alkoholi-ongelma.

Epäilyksiä herää enemmän töitä hakevaa kuin töihin haettua lääkäriä kohtaan. Jos lääkäri tekee aloitteen, hän osoittaa olevansa alemman tason lääkäri. Mitä aloitteellisempi työnhakija on, sitä enemmän hän osoittaa olevansa alemman tason työnhakija, sillä aloitteellisuus on merkki epätoivosta. Mutta jos työnhakija on täysin aloitteeton, se on merkki saamattomuudesta, ja siitä, että hän on jo luovuttanut kokonaan.

Tämä on myös syy, miksi työnhakijat mieluummin rekrytoivat suoraan töistä kuin työkkäristä. Samoin ihmistä, jolla on paljon lyhytaikaisia työsuhteita, pyritään karttamaan. Samasta syystä myös työttömyys pyrkii koko ajan pitkittymään. Jos ihminen on pitkäaikaistyötön, hänessä on työnantajien silmissä jotain vikaa, ja hän on alemman tason työnhakija - ja häntä pyritään välttämään kuin ruttoa. Älkää kysykö, miksi näin on. Maailma vain, ikävä kyllä, on sellainen.

Sen suhteen, kuka on ylemmän tason työnhakija tai alemman, ratkaisee aiempi työpaikka - ja ei ole liioiteltua sanoa, että jokaiselle ihmiselle ensimmäinen työpaikka on kaikkein tärkein, sillä se predestinoi koko työuran. Jos ensimmäinen työpaikka on pätkä-, hantti- tai tilapäistyö, se merkitsee, että koko työura tulee olemaan hyvin rikkinäinen. Jos se taas on kokopäiväinen ja vakituinen, uraputki on auki. Pätkätöistä pääsee ainoastaan pätkätöihin. Ja tässä tilanteessa työmarkkinat ovat olleet hyvin julmat 1990-luvulta ja 1990-luvun lamasta lähtien. X-sukupolvelta kiskaistiin matto alta, pakka meni täysin sekaisin, ja se on ollut sekaisin siitä lähtien; tämä on työnantajan etu, sillä työnantaja saa näin sysättyä yhä enemmän ja yhä vaativampia tehtäviä yhä kovemman kilpailun kohteeksi. On eri asia, jos jostakin asiasta kilpaillaan ja toisaalta jos sitä kilpailutetaan. Meille on valehdeltu työvoimapulasta, ja siitä valehdellaan meille koko ajan; sitä ei ole eikä sitä tule. Pula on ainoastaan niistä työntekijöistä, jotka suostuvat tekemään eniten työtä huonoimmilla ehdoilla.

Pääsääntöisesti "säätykierto" kulkee tässä asiassa ylhäältä alaspäin. Koulutusinflaatio on selkeä merkki siitä, että yhä useammista työtehtävistä ja ammateista tulee alemman tason ammatteja. Ehkä kaikkein selkeimmin tämä näkyy yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa; ruukinmatruuna on tutkinut asiaa jo aiemmin.

Mutta markkinat eivät ole täydelliset, eivätkä ne edes voikaan olla, ja oma kysymyksensä on, että pitäisikö niiden ylipäänsä ollakaan. Ylempitasoisilla toimijaosapuolilla on aina pyrkimys monopsoniin, kun taas alempitasoisilla on pyrkimys kartelliin. Sillä mitä muutakaan EK:n pyrkimykset ovat kuin monopsonin muodostamista ja työntekijäosapuolen rivien rikkomista - ja mitä muutakaan AY-liike on muuta kuin työntekijöiden kartelli?

Paikallinen sopiminen työehdoista on likimain poikkeuksetta työntekijän kannalta hyvin huono diili. Suurin osa palkansaajista on aina neuvottelutilanteessa alemman tason työnhakijoita, ja työnantaja voi käytännössä sanella työehdot. Myös huipputyöntekijät ovat aina korvattavissa - toisilla huipuilla, ja tämä on asia, jota huipputyöntekijät yleensä itse eivät ymmärrä. Vain aniharva, ehkä 1%, työntekijöistä on siinä asemassa, että he voivat itse neuvotella omat työehtonsa. Mutta tähän työnantaja pyrkii - monopsoniin, tilanteeseen, jossa työnantaja pystyy hyödyntämään omaa ylempitasoista neuvotteluasemaansa täydellisesti.

Tämä on myös syy, miksi täydellinen vapaus pelaa ainoastaan rikollisten, roistojen, jo ennestään hyväosaisten ja häikäilemättömien toimijoiden pussiin, kun taas kaikkein heikoimmassa asemassa olevat hyötyvät tiukoista säännöistä ja epävapaista markkinoista. Tästä syystä myös aikoinaan ammattiyhdistysliike sai alkunsa.

On todennäköistä, että työsuhde on sitä pysyvämpi ja sitä pitkäaikaisempi, mitä enemmässä määrin työnhakijan markkina-arvo vastaa työtehtävää. Mikäli työntekijän markkina-arvo on liian alhainen työtehtävään nähden, työnantaja pyrkii hankkiutumaan hänestä eroon; mikäli se on liian korkea, työntekijä lähtee itse kalppimaan ja etsimään ylempitasoisia tehtäviä.

Ajatuksia?

Ilmaista työvoimaa

2012-01-18T14:28:00.003Z

Presidentinvaaleihin on enää vajaa viikko, ja ruukinmatruuna sai käsiinsä vaalitentin, jossa kysyttiin ehdokkaiden suhtautumista asevelvollisuuteen ja tasa-arvoon. Kuten arvata saattaa, ainoastaan Paavo Arhinmäki sivarina vastusti, paitsi asevelvollisuutta, myös koko puolustusvoimia ja edusti näin puolustusnihilismiä. Kaikki muut ehdokkaat kannattivat asevelvollisuutta.

Tämä ei ole yllättävää. Siinä, missä kaikki muut länsimaiset demokratiat ovat jo luopuneet asevelvollisuudesta tai ovat jo tehneet valmiiksi suunnitelmat asevelvollisuuden alasajoon ja ammattiarmeijaan siirtymiseen, Suomi kynsin hampain pitelee kiinni tästä anakronismista. Suomen oikeat viiteryhmät eivät ole muut länsimaiset demokratiat. Suomen oikea viiteryhmä ovat Turkki ja Venäjä, ja Venäjälläkin vain 10% pojista palvelee ja loput lintsaavat.

Yllättävää on sensijaan se, että vaikka joka ainoa ehdokas ymmärtää, että ajat ovat muuttuneet Talvisodan ajoista, teknologia on kehittynyt, yhteiskunta on muuttunut ja meillä ei enää ole naapurinamme Neuvostoliitto, niin silti tässä anakronismissa halutaan pysyä kiinni kynsin hampain.

Asevelvollisuudelle on olemassa täsmälleen yksi ainoa peruste ja se on lukumäärät. Asevelvollisuuden tehtävä on luoda tykinruokaa - perussotilaita, joilla on rudimentaariset taistelu- ja aseenkäsittelytaidot, ja joka tottelee komentoja ja osaa majoittua, ja jonka voi komentaa taisteluun tappioista piittaamatta. Asevelvollisuus luo määriä, ei laatua, ja asevelvollisarmeijoita leimaa huono koulutus ja valtavat tappiot. Tämä on päivänselvää: resurssit ovat rajalliset, ja kun elävän voiman hinta painetaan keinotekoisesti alas, sitä aletaan haaskaamaan, sillä kalustosta tulee niukkuustekijä.

Lukumäärillä oli merkitystä silloin, kun Suomi oli köyhä maatalousmaa, suomalaisten koulutustaso alhainen, teknologia oli elektroniputkia ja lantin kokoisia transistoreita, ja kun itänaapurimme oli Neuvostoliitto, mutta ei enää nykyaikana. Nykypäivän sodassa ratkaisevat muut asiat, ja ammattilainen kukistaa aina amatöörin. Niin jääkiekossa kuin sodankäynnissäkin. Kaupan päälle yksi vapaaehtoinen vastaa viittäkymmentä tehtävään pakotettua, ja asevelvolliset ovat pakotettua työvoimaa.

Silti yksikään presidenttiehdokas ei kyennyt antamaan asevelvollisuudelle muuta perusteita kuin perinteiset klišeet: Suomi on köyhä maa, asevelvollisuus on arvokasta kansalaiskoulutusta, se on suomalainen traditio, se on miesten koulu, se on siirtymäriitti aikuisuuteen. Siis kaikki suoraan puppugeneraattorilla tuotettua kolijoxia. Ennenkaikkea painotettiin sitä, että uhkat ovat muuttuneet, ja asevelvollisuutta tulee kehittää kohtaamaan ei-sotilaallisia uhkia. Eli sama suomeksi: pannaan orjasotilaat työhön, johon normaalisti käytettäisiin palkattua ammattitaitoista työvoimaa.

Ruukinmatruunalle asia tuli rivien välistä täysin selväksi: joka ainoalle presidenttiehdokkaalle asevelvolliset ovat ilmaista työvoimaa jolle ei tarvitse maksaa palkkaa ja jonka voi rangaistuksen uhalla pakottaa mihin tahansa työhön. Asevelvollisuus on siis penisvero; rangaistus, jonka jokaisen miehen on suoritettava oikeudestaan elää Suomessa - vankilan uhalla. Suomi on vapaa maa ainoastaan meille naisille. Entäpä poikamme ja puolisomme?

Ehkä kaikkein julminta chutzpaa asiassa edusti Eva Biaudet, joka nillitti siitä, miten naiset, halutessaan palvella, joutuvat menemään maksulliseen lääkärintarkastukseen, kun pojille se on ilmainen. Ruukinmatruuna tyytyy toteamaan, että hulluksi on tasa-arvo mennyt nykyään, kun sama asia on toiselle sukupuolelle vankeusrangaistuksen uhalla suoritettava pakko ja toiselle puolestaan vapaaehtoinen mahdollisuus. Se nyt vielä puuttuisi, että orjasotilaat joutuisivat käymään syynissä omalla kustannuksellaan. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, merkitseekö Eva Biaudet'lle asevelvollisuus sitä ajatusta, että naisille ja miehille kuuluu eri laki.

On hölmöläisen hommaa pakottaa korkeasti kalliilla koulutettuja miehiä sukupuolensa vuoksi väkisin armeijaan vastoin tahtoaan ja pikakouluttaa heistä tykinruokaa, kun paljon tehokkaamman armeijan saisi aikaan vapaaehtoisista, joille maksettaisiin palkkaa. Vielä enemmän hölmöläisen hommaa on käyttää sotilaita, joiden ydinosaamisalue on aseellinen maanpuolustus, ilmaisena palkattomana työvoimana tehtäviin, joihin tulisi käyttää palkattuja ammattilaisia. Ensinnäkin työhön pakotetun työvoiman motivaatio (ja työn jälki) lähestyy asymptoottisesti nollaa. Toiseksi yksi ainoa ammattilainen monitoimikoneen kanssa saa paljon enemmän aikaan paljon nopeammin ja paljon vähemmällä sähläämisellä kuin kokonainen komppania asevelvollisia. Ja ennenkaikkea paljon halvemmalla. Tätä kutsutaan suhteellisuuden edun teoriaksi, ja sen esitti ensimmäisenä jo David Ricardo. Se, ettei asevelvollisille makseta palkkaa, ei poista työn teettämisen kustannuksia. Onkohan kukaan presidenttiehdokas pohtinut voimankäytön ekonomiaa?

Mutta ehkä kaikkein vastenmielisin asia asevelvollisuudessa on se, että se on inhimillinen tragedia. Yksikään mieleltään terve ihminen ei halua viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seuraan hänet pakotetaan mutta joita hän muutoin pyrkii välttämään mahdollisimman pitkään, sillä tämä on todella tuhoisaa motivaatiolle. Asevelvollisuus on todellakin läpileikkaus koko kansasta; siellä palvelevat kaikki pojat narkomaaneista ja rikollisista aina yliopisto-opiskelijoihin. Miehistöaines on hyvin heterogeenista, joka on omiaan synnyttämään konflikteja ja kitkaa, ja koulutus joudutaan väistämättä mitoittamaan sen kaikkein heikoimman aineksen mukaan. Asevelvollisuus perustuu pakottamiselle, ja se on tässä suhteessa täysin rinnastettavissa orjuuteen. Sanotaan, että monille pojille armeija on heidän elämässään ensimmäinen paikka, jossa joutuu tottelemaan kyselemättä ja alistumaan kuriin. Se on useimmille pojille myös heidän elämässään viimeinen sellainen. Myös armeijan nk. "kasvattava vaikutus" on lähinnä haitaksi nuoren miehen psyykelle. Nuoret miehet opetetaan autoritaariseen ajattelumalliin ja heihin iskostetaan seksistisia, misantrooppisia, tasapäistäviä ja jopa totalitaristisia ajatuksia. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, mitkä ovat tällaisen aivopesun seuraukset ja miksi suomalaisia miehiä pidetään tunnekylminä, väkivaltaisina ja autoritaarisina alistujina.

Kun työn teettämisen hinta painetaan keinotekoisesti alas - orjuus, pakkotyö, työvelvollisuus, pakollinen työharjoittelu - vääristää se markkinoita ja kilpailua rajusti. Tämän pitäisi olla jokaiselle selvää. Mutta kaikille presidenttiehdokkaille asevelvolliset ovat pelkkää ilmaista työvoimaa, ja tuo vaalitentti teki asian melko selväksi.

Sukupuoli on harvinaisen huono syy äänestää ketään, ja Eva Biaudet teki sen varsin selväksi tuossa vaalitentissä. Samoin hän teki myös varsin selväksi sen, miksi tyhmä ja ahkera on pahin mahdollinen yhdistelmä.

Kauniin sään kipparointia Italiassa

2012-01-18T10:37:00.002Z

Vanhan suomalaisen latteuden mukaan kyllä jokainen on kippari kauniilla säällä ja se pitää sataprosenttisesti paikkaansa. Ja viimeisimpänä esimerkkinä tämä osoitettiin Italiassa laivaturman yhteydessä.

Costa Concordian haverin syynä oli kippari Francesco Schettinon tohelointi. Hän teki luvattoman kunniakierroksen Giglion saaren asukkaille ajamalla lähellä rantaa. Tällainen temppuilu on vaarallista jo pienveneillä, saati sitten 290 metriä pitkällä 115 000 bruttorekisteritonnin risteilyaluksella, jossa oli yli 1000 hengen miehistö ja liki 3500 matkustajaa. Kaupan päälle kari, johon Scettino karautti Costa Concordian, oli varsin hyvin tiedossa, mutta sitä ei oltu merkitty karttaan. Siis EPS-karttaan - paperikartoissa se kyllä oli, mutta tiettävästi alus ei navigoinut paperikarttojen mukaan.

Vanhan sanonnan mukaan Jumala taivaas' ja kapteeni laivas', ja tällä tarkoitetaan kapteenin absoluuttista valtaa - ja vastuuta - aluksestaan. Ruukinmatruuna tietää omakohtaisesti tämän asian vallan mainiosti: merilain mukaan kapteeni on yksinomaisesti vastuussa aluksestaan, ja sen miehistöstä, ja se merkitsee myös absoluuttista vastuunottoa. Schettino oli kuitenkin ollut pikemminkin Lemmenlaivan kippari - ja viihtynyt enemmänkin salongin kuin komentosillan puolella.

Machokulttuuri ja merenkulku eivät oikein toimi yhteen. Nyt saatiin tästä valitettava esimerkki. Aluksella ei todellakaan ei ollut mitään asiaa näin lähelle rantaa. Schettino ei ollut komentosillalla onnettomuuden tapahtuessa, ja jokainen perämies ja kippari tietää, ettei tämänkokoisella aluksella ajeta väylien ulkopuolella, kuten tiesi kapteeni Schettinokin varmasti. Siitä huolimatta antoi ajaa aluksensa väylän ulkopuolella lähellä saaren rantaa. Lisäksi ainakin rannikkovartioston komentajan mukaan kyseinen kapteeni oli maissa jo paljon ennen evakuoinnin päättymistä.

Ja tämä nostaa ruukinmatruunan tuntosarvet ylös. Kapteenin surullinen velvollisuus nimittäin on myös johtaa aluksen evakuointia haverin sattuessa, ja hänen tehtävänsä on varmistaa, että kaikki pelastettavissa olevat henkilöt saadaan pelastettua. Se, että kapteenin tulisi vajota mereen uppoavan laivansa mukana, on stiiknafuuliaa (joka maksoi Japanin laivastolle heidän terävimmän amiraalinsa, Hiryun päällikön Tamon Yamaguchin hengen), mutta kapteenin tulee perinteen mukaan olla viimeinen henkilö, joka jättää laivan. Niin Edward Smith Titanicilla, William Turner Lusitanialla kuin Piero Calamai Andrea Dorialla täyttivät tämän surullisen velvollisuuden - joka Smithin osalla vaati hänen henkensä. Turner ja Calamai selvisivät hengissä, ja heidän lausuntonsa olivat merioikeudessa hyvin tärkeitä.

Mutta Schettinon väitetään livistäneen laivalta hyvissä ajoin. Näin tehdessään hän olisi rikkonut sekä merilakia että ns. kirjoittamatonta merimiestapaa vastaan. Koko aluksen päällystö oli ollut lirit housuissa, ja purseri oli joutunut johtamaan pelastustöitä. Purseri ei kuulu merenkulkupäällystöön, vaan talouspäällystöön.

Mutta myöskään miehistö ei selviä puhtain paperein. Miehistö - joka ilmeisesti oli haalittu sieltä, mistä halvimmalla on saanut - ei osannut pelastustehtäviä eikä hanskannut aluksen evakuointia.

Ja itse evakuointia kuvataan täysin kaoottiseksi. Vanha merimiesperinne länsimaisen kulttuuripiirin alueella on naiset ja lapset ensin. Tämä siksi, että he ovat yhteiskunnalle arvokkaampia kuin miehet, jotka ovat kulutustavaraa, ja asiaa on pohdittu täällä. Mutta nyt machokulttuurimaiden miehet olivat rynnineet pelastusveneisiin sotkien heikompansa alleen.

Ruukinmatruunalle tulee eittämättä mieleen MTS Okeanos ja ko. laivan karilleajo Etelä-Afrikan rannikolla 1991. Siellä kippari Jannis Avranosin ohella koko miehistö livisti, jättäen matkustajat oman onnensa nojaan. Sankareita tässä haverissa olivat laivan orkesteri sekä Etelä-Afrikan tasavallan ilmavoimat, jotka pelastivat koko matkustajakunnan. Kapteeni todettiin syylliseksi ja hän menetti toimilupansa, mikä tarkoittaa sitä, että hän todennäköisesti nyt kipparoi jotain kreikkalaista saaristoristeilijää ja kertoo hurjia merimiesjuttuja ensimmäisen luokan matkustajille.

Ja tuollaisia kulttuureja meidän täytyy sitten elättää Euroopan Unionissa.

Ihmisnahkainen lampunkuuppa 35 dollaria, kiitos!

2012-01-17T12:27:00.004Z

Yksi natseihin usein liitetty myytti liittyy Buchenwaldin keskitysleiriin ja sen hirviömäiseen johtajapariskuntaan, Karl ja Ilse Kochiin. Buchenwald ei ollut tuhoamisleiri (Vernichtungslager) - niitä oli täsmälleen kuusi; Auschwitz II Birkenau, Treblinka, Belzec, Majdanek, Chelmno ja Sóbibor - vaan se oli orjatyöleiri, mutta se oli harvinaisen viheliäinen paikka jopa natsien mittapuulla; ja Karl sekä Ilse Koch niin paatuneita tapauksia, että natsit itse teloittivat Karl Kochin väärinkäytöksistä vuonna 1945. Jopa pahuudellakin on omat standardinsa. On lähinnä sattumaa, ettei Ilse Koch joutunut sodan jälkeen Irma Gresen tavoin treffeille Albert Pierrepointin kanssa; Buchenwald kuului amerikkalaisten toimialueeseen, Bergen-Belsen brittien.

Maailmassa on ollut paljon läpeensä julmia ja brutaaleja kulttuureja aina assyrialaisista atsteekkien kautta mongoleihin, mutta 1900-luku tulee jäämään historiaan maailmanhistorian kaikkein viheliäisimpänä ja brutaalimpana vuosisatana. Ja syy, miksi natsismi on saanut itselleen pahuuden apotyypin leiman, on se, että natsit kertakaikkiaan panivat itsensä ihmistapain ulkopuolelle - he tekivät murhaamisesta teollisuutta ja kohtelivat ihmisiä kuin vahinko- tai tuotantoeläiminä, hyläten täysin niin kristinuskon, kristillisen etiikan kuin myös länsimaisen humanisminkin ja sen periaatteet. Juuri tämä täydellinen amoraalisuus nostaa natsismin jopa kommunismin edelle pahuudessa. Edes niljakkainkaan moraalirelativisti ei voi ottaa relativistista kantaa natseihin, vaan jopa heille se edustaa absoluuttista pahuutta alastomimmillaan. [Täysin aiheesta muuten.]

Natseihin ja heidän pahuuteensa liitetään monia myyttejä, joista suurin osa on osoittautunut tosiksi. Ha-šoa eli holokausti vaati kaikenkaikkiaan noin 5,9 miljoonan juutalaisen hengen, joista noin 2,7 miljoonaa kaasukammioissa kuudella tuhoamisleirillä, ja loput erilaisiin sairauksiin, pakkotyöhön näännyttämällä, perinteisin teloitustavoin (ampuminen, hirttäminen jne - kriminaalivangit mestattiin giljotiinilla), ihmiskokeisiin jne. Porradzmos vaati liki puolen miljoonan mustalaisen hengen. Aktion T4 on riittävä syy vastustaa eugeniikkaa. Plus sitten siviiliväestöön kohdistuneet julmuudet Puolassa ja Neuvostoliitossa.

Kaksi myyttiä on ollut yli kaiken; se, että natsit olisivat valmistaneet ihmisistä saippuaa, ja se, että he olisivat tehneet lampunvarjostimia ihmisnahasta. Tuo ensimmäinen myytti on totta; Stutthofin keskitysleirillä valmistettiin koe-erä saippuaa kuolleiden vankien jäännöksistä. Prosessi ei kannattanut taloudellisesti ja saippua oli niin pahanhajuista, että se ei edennyt edes pilot-plant -asteelle. Mutta tuo lampunkuuppajuttu on pitkään ollut myytti. Ikävä kyllä se sai varmuuden vuonna 2005.

Ilse Koch oli sadisti ja psykopaatti, ja hänellä oli tapana kerätä teloitetuista vangeista muistoja. Hänellä oli kokoelma erikoisia tatuointeja, jotka oli irroitettu ja parkittu, sekä hänen työhuoneensa oli koristeltu pääkalloilla.

Kertomus ihmisnahkaisista lampunvarjostimista alkoi pian sodan jälkeen ja Ilse Kochin oikeudenkäynnissä. Neljä vankia todisti nähneensä Kocin ommelleen tällaisen, ja kenraali Lucius Clay kertoi vieneensä sellaisen mukanaan Buchenwaldista leirin vapautuksen jälkeen. Vaikka indiisit sellaisen olemassaolosta olivat, evidenssiä ei ollut, ja juttua pidettiin pitkään myyttinä. Ainoastaan sarjamurhaaja Ed Geinin tiedetään varmuudella tehneen ihmisnahasta lampunkuupan. Kenraali Clay otti lampunvarjostimet mukaansa USA:han, ja sanoi niiden olleen vuohennahkaa. Ne hävisivät tietoisuudesta 1979 kenraali Clayn kuoltua.

Mutta historialla on pitkä käsi, ja historian roskatynnyri ei ole musta aukko.

Vuoden 2005 ja hirmumyrsky Katrinan jälkeen New Orleansista todellakin löytyi ihmisnahkainen lampunvarjostin. Se myytiin 35 dollarilla autotallimyyjäisissä, ja myyjä vakuutti sen olevan "natsien aikaansaannos" ja "aitoa juutalaista nahkaa". New Orleans on amerikkalaisen voodoon pääkaupunki, ja lampunvarjostin oli ollut rituaalikäytössä; omistaja oli uskonut, että siinä oli yhä ko. ihmisen henki läsnä. Myyjä, pikkurikollinen nimeltään David Dominici, oli pannut sen myyntiin muun Katrina-roinan oheen. Ostaja, Skip Henderson oli muusikko ja musiikkikauppias, ja hänen instrumenttinsa oli rummut. Hän maksoi lampunkuupasta 35 dollaria.

Dominici oli vakuuttanut lampunkuupan olevan ihmisnahkaa ja natsien jäännteitä. Henderson rumpalina tunsi oikein mainiosti nahat, ja tämä nahka oli jotain aivan erilaista kuin mitä hän oli paukuttanut. Se kuului selkeästi karvattomalle nisäkkäälle, eikä nahkaa oltu kaltattu. Henderson tunsi myös juotostinat, ja tina, jolla lampunkuupan kehikko oli koottu, oli selkeästi saksalaista tumman värinsä ansiosta; se oli samaa juotostinaa kuin saksalaisissa Höfner- ja Framus-kitaroissa sekä Grundigin ja Telefunkenin radioissa.

Henderson alkoi kiinnostua lampunkuupasta, ja vei sen newjerseyläiselle patologille. Tämä ei aluksi ollut kiinnostunut asiasta, mutta selvisi, että lampunvarjostin todellakin oli ihmisen nahkaa. Henderson kertoi asiasta amerikanjuutalaiselle ystävälleen Mark Jacobsonille, joka on journalisti. Jacobson alkoi kiinnostua asiasta. Hän antoi lampunvarjostimen Shiya Ribowskille, joka on NYPD:ssä kuolinsyytutkijana. Ribowski vahvisti: kyseessä on ihmisen nahka, ja DNA-tutkimus vahvisti, että kyseessä on itäeurooppalaisen valkoihoisen ihmisen nahka, joka on elänyt osapuilleen vuosien 1920-1940 aikana. Eräs antiikkikauppias totesi lampunvarjostimen olevan "varmuudella keskieurooppalainen, todennäköisesti 1930-1940-vuosikymmenillä tehty, todennäköisesti saksalainen" ja että tupsut ja helmet on lisätty jälkeenpäin.

David Dominici tunnusti varastaneensa lampunvarjostimen erään tunnetun Momma Hilda -nimellä tunnetun neworleansilaisen voodoo-papittaren jäämistöstä, jonka kodin Katrina oli tuhonnut. Lampunvarjostimessa olevat tupsut ja helmet ovat vihreitä, kultaa ja liilaa, siis voodoo-uskonnon väreissä. Varjostin oli kiinni halvassa kiinalaisessa sähkölampussa. Sitä oli selkeästi käytetty kulttiesineenä - eräänlainen viimeinen, pakanallinen, niitti ihmisten teollisessa prosessoinnissa ja ruumiinhäpäisyssä.

Makaaberi tarina ei pääty tähän. Henderson antoi lampunvarjostimen Mark Jacobsonille, joka puolestaan on aikonut lahjoittaa sen Jerusalemiin, Jad Vašem-museoon. Ihmisnahkainen lampunvarjostin siis on todella olemassa, ja se voidaan yhdistää ha-šoaan sekä Buchenwaldin keskitysleiriin. Tämä surullinen legenda on saanut vahvistuksen.

Lukisiko joku kaddišin tuon onnettoman ihmisen muistolle, jonka nahka päätyi psykopaattisen keskitysleiripomon tekemäksi lampunvarjostimeksi - ja joka häpäistiin vielä pahimmalla mahdollisella tavalla käyttämällä tuota lampunvarjostinta pakanallisena kulttiesineenä?

Extra lampante

2012-01-16T21:00:00.002Z

Oliiviöljy on veteläeurooppalaisille yhtä pyhä asia kuin uskonto, politiikka tai jalkapallo. Se on kaikkialla Portugalista Irakiin elämää suurempi asia, ja sillä on kahdessa uskonnossa - judaismissa ja kristinuskossa - pyhän aineen asema.

Ja mikseipä olisi? Oliiviöljy on lähestulkoon täydellistä ravintoa. Se sisältää runsaasti monityydyttämättömiä rasvahappoja, antioksidantteja ja steroideja, ja se kelpaa ruoanlaittoon, vatsan rauhoittamiseen ja loppuunkäytettynä vielä polttoaineeksi. Hanukkamenorassa saa käyttää ainoastaan oliiviöljyä lamppuöljynä. Se on juuri sitä kasvisrasvaa, jota suositellaan käytettäväksi karppaamisessa ilman ylärajaa.

Ja oliiviöljyä käytetäänkin Välimeren kummallakin puolin valtavia määriä. Oliiviöljyteollisuus on Levantissa suurteollisuutta.

Ikävä kyllä niin kauan kun on ollut elintarviketeollisuutta, on ollut olemassa myös ruoan puukottamista. Elintarvikkeiden väärentäminen on yhtä vanha teollisuusala kuin elintarvikkeiden tuotantokin. Eikä oliiviöljy ole todellakaan poikkeus. Harva se päivä saamme kuulla oliiviöljyskandaaleista. Espanjassa väärennetty oliiviöljy tappoi 700 ja vammautti 20 000. Kiinassa jäteöljyä myytiin oliiviöljynä tuhoisin seurauksin. Turkissa oli oliiviöljyä jatkettu maapähkinäöljyllä - osaako kukaan tavata sanaa "anafylaktinen shokki?"Ei ole väärin väittää, että juutalaisten kashrut on maailman ensimmäinen elintarvikelainsäädäntö - ja kashrutin noudattaminen on aika hyvä suoja elintarvikeväärennöksiä vastaan. Joka ainoan ruokaskandaalin takaa löytyy peri-inhimillinen syy - juurikin tuo ahneus. Halu maksimoida voitot millä keinolla hyvänsä, ja hinnan siitä joutuvat maksamaan maksavat asiakkaat. Ruoan puukottamista esiintyy kaikkialla siellä, missä ruoan tuotanto on voittoa tavoittelevaa bisnestä ja bisnestä joko ei kontrolloida, kontrollointi on puutteellista tai kontrollimekanismit ovat korruptoituneet. Eikä Vetelä-Eurooppa ole todellakaan poikkeus tästä. Jopa Islannissa on valmistettu suolakalaa maantiesuolalla. Eipähän tule ainakaan kalsiuminpuutetta sen jälkeen.

Koska ruukinmatruuna perheineen karppaa jälleen joulun jälkeen lisäkilot pois, niin oliiviöljy on tärkeässä asemassa perheemme ruokavaliossa. Ja eikös vain ruukinmatruuna saanutkin linkkivinkin siitä, miten luvattoman huonoa tököttiä meille tosiasiallisesti juotetaan - Britanniassa oli tehty hiukan tutkimusta siitä, juotetaanko meille jalostettua saastaa ja keinotteleeko kansainvälinen oliiviöljytrusti terveydellämme.

Tulokset olivat julmat.

No. Oliiviöljy jaotellaan useaan eri luokkaan valmistus- ja käyttötarkoituksen mukaan. Kaikkein paras öljy tunnetaan nimellä extra virgin, ja se on "ensimmäisen puristuksen" öljyä, ja sitä saadaan kun oliiveja puristetaan kylmiltään eli että prosessin lämpötila ei missään vaiheessa ylitä huoneenlämpöä. Extra virgin -öljyssä happamuus ei saa ylittää 0,8%. Extra virgin on parasta - ja kalleinta - oliiviöljyä, ja sen ravintoarvo ja ruoanlaitto-ominaisuudet ovat parhaat. Seuraavaksi paras on virgin, joka saadaan kylmäpuristuksen loppuvaiheessa kun happamuus nousee; tämän laadun happamuus ei saa ylittää 2% rajaa. Pure on extra virgin- ja virgin-laatujen seos.

Mutta kun oliiveista on puristettu neitsytöljy pois, lisää saadaan ensin kuumentamalla oliivimassaa - ja sen jälkeen neste-kiinteäuutolla esimerkiksi bentseenillä. Kuumentamalla ulos saatu öljy on olive oil ja uuttamalla erotettu puolestaan olive pomace oil. Kaikkein huonointa laatua kutsutaan nimellä lampante, ja se kelpaa nimensä mukaisesti vain lamppuöljyksi, mutta ei ihmisravinnoksi.

Oliiviöljytuottaja Andrreas Marz oli kiinnittänyt huomiota italialaisen öljyn maun huononemiseen. Hän oli ostanut 31 tunnettua oliiviöljymerkkiä supermarketista, ja vienyt ne analysoitavaksi. Tulokset olivat musertavat. Vaikka kaikkia oli markkinoitu extra virgin-merkillä, vain yksi (1) täytti extra virgin- vaatimukset. Yhdeksän muuta oli virgin-luokkaa - ja loput olivat lampantea eli lamppuöljyä - sopimattomia ihmisravinnoksi. Osaa oli jatkettu rypsiöljyllä, rapsiöljyllä tai naurisöljyllä (nauriin siemenistä saatavaa öljyä, jota on käytetty lamppuöljynä.)

No. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti onkin sitä, ja jos oliiviöljy maksaa vähemmän kuin 8 euroa litralta, se todennäköisesti ei ole extra virginiä. Hyvä extra virgin pakataan aina tummiin pulloihin, sillä oliiviöljy on UV-säteilylle altista - kiitos konjugoitujen kaksoissidosten.

USA:ssa muuan tuoteväärennös paljastui hyvin nololla tavalla. Muuan juutalainen kongressin kansanedustaja oli viettämässä hanukkaa halakhan vaatimalla tavalla, ja hän oli täyttänyt menoran. Talmud kieltää muun kuin oliiviöljyn käytön menorassa. Kuinka ollakaan, menora ei ollutkaan syttynyt, eikä kansanedustaja saanut sitä syttymään. Hyvä oliiviöljy nimittäin palaa itsellään; tämä kyseinen öljy ei suostunut palamaan, vaan sammui heti kun sen oli sytyttänyt. Hupsista...

Kyseinen tuote ei kelvannut edes lampanteksi.

Toisten rahoilla

2012-01-15T10:06:00.002Z

Britannian pääministerin Margaret Thatcherin mukaan sosialismin pääongelma on siinä, että toisten rahat loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Vaikka ruukinmatruuna ei erityisemmin pidäkään Thatcherista saati hänen hallinnostaan, ideologiastaan puhumattakaan, toisinaan hänkin osui oikeaan - ja hän vahvistaa kaiken sen, mitä Cyril Northcote Parkinson kirjoittaa kirjassaan Tuhlaamisen taito. Ellei julkista sektoria ja sen varainkulutusta valvota tiukasti ja ellei demokratia tee tehtäväänsä, sillä on paha taipumus riistäytyä käsistä. Tämä on yksi syy äänestää joka ainoassa vaalissa ja myös vaatia edustajiamme toimimaan eduksemme.

No. Parkinsonin ensimmäisen lain byrokratiakorollaarin mukaan jokainen byrokratia - niin yksityinen kuin julkinenkin - pyrkii kasvamaan niin isoksi, että se kykenee pyörittämään itse itseään. Mutta asiassa on toinenkin catch. Parkinsonin toisen lain mukaan menot nousevat automaattisesti yhtä suuriksi kuin tulot. Tämä pätee niin yksittäisiin henkilöihin kuin kokonaisiin valtioihinkin. Kun henkilön - tai valtion - tulot nousevat, ryhdytään miettimään, miten ja mihin tulojen lisäys käytetään. Tulonlisä hupenee vähin äänin ja lopulta menot nousevat tulojen ohi.

Ja tämä on täsmälleen ongelmana kaikissa julkisen sektorin asioissa.

Julkisissa kuluissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Mutta siinä on, mihin nuo menot menevät. Niillä voidaan kustantaa palveluita ja hyvinvointia kansalaisille. Mutta ne voidaan myös haaskata lisäbyrokratian pyörittämiseen tai näennäispalveluihin - tai jossakin toisessa maassa korruptioon.

Nyt uusimpana haaskauskohteena on framille otettu Guggenheimin museo Helsinkiin. Ruukinmatruuna toteaa siitä, että siinä on täsmälleen esimerkki Parkinsonin toisesta laista - tällaista museota ei ikinä kustannettaisi yksityisrahoituksella eikä varsinkaan silloin, kun markkinat tällaiselle museolle ovat jo tyydyttyneet. Pääkaupungissamme on jo kaksi modernin ja nykytaiteen museota - Kiasma sekä Espoo Museum of Modern Arts (EMMA). Plus sitten pienempänä lisäksi Didrichsen.

Ruukinmatruuna on kirjoittanut jo aikaisemmin hyvin sarkastisesti Veblenin taiteesta ja siitä, miten 90% modernista ja nykytaiteesta on roskaa. Se on rumaa, banaalia ja triviaalia. Ja ennenkaikkea käsittämätöntä. Ei niin, etteikö se voisi olla hyvää ja etteikö se voisi tehdä onnelliseksi - Joan Miró, Salvador Dalí, Marc Chagall, Rosina Wachtmeister - mutta nörttinä ruukinmatruuna pitää aivan erityisesti fantasiataiteesta sekä Maurits Escherin teoksista.

Ruukinmatruuna on valmis väittämään, että kulttuurin sielunmaisema näkyy sen tuottamista taide-esineistä. Sopusointuinen, kaunis, levollinen ja ylevä kulttuuri tuottaa kauneutta ja harmoniaa; väkivaltainen, aggressiivinen, brutaali ja barbaarimainen kulttuuri tuottaa rumuutta, karkeutta, mitäänsanomattomuutta, kolhoutta ja rauhatonta mielipuolisuutta. Ja pahimmillaan taide voi olla täyttä stiiknafuuliaa. Mutta ehkäpä vielä joskus Ilse Kochin ihmisnahasta tehdyt lampunkuupat tulevat olemaan taidetta.

No. Tällaista projektia ei ikimaailmassa voitaisi tehdä yksityisellä rahalla - tunkeutua jo tyydyttyneille markkinoille, jossa kaikki pelaajat ovat jo asemansa vakiuttaneet eikä kasvua ole odotettavissa ja jossa sisääntulokustannukset ovat kovat. Siksi valtiota ja julkista sektoria vaaditaan nyt hätiin - tällainen projekti voidaan tehdä vain toisten rahoilla. Guggenheimin museolle ei kertakaikkiaan ole Suomessa enää markkinarakoa. Modernin ja nykytaiteen markkinat ovat kertakaikkiaan tyydyttyneet ja kaksi isoa (sekä yksi pieni) museo pääkaupunkiseudulla on enemmän kuin riittävästi. Guggenheimin museota on verrattu "taiteen McDonaldsiin".

Guggenheimin museo -hanke yhdistää oikeastaan niin Thorstein Veblenin, Margaret Thatcherin kuin C. Northcote Parkinsoninkin kritiikin julkisen sektorin tuhlaamista kohtaan. Kyse on nimenomaan kerskatuhlaamisesta - Veblen ei keksinyt termiä conspicuous waste, mutta ruukinmatruuna keksii sen nyt. Se on hirvittävän kallis, täysin turha, sen ydinosaamisalueen markkinat ovat tyydyttyneet jo ja se tehdään toisten rahoilla. Se suunnitellaan tehtäväksi yksinomaan siksi, että näytetään että meillä on varaa ja imagosyistä - ei siksi, että modernille tai nykytaiteelle todella olisi markkinoita.

Mutta ruukinmatruunalla on paha kutina, että Guggenheim-projekti tullaan junnaamaan läpi vaikka sitten väkisin. Siihen on syy. Helsingistä on juuri tullut maailman design-pääkaupunki ja Helsinki on nyt in. Helsingistä puuttuu lisäksi se 2010-luvun VAU-rakennus - Olympiastadion, Tapiola, Makkaratalo, Kiasma jne jotka edustivat aikoinaan arkkitehtuurin bleeding edgeä ovat tänään jo so last season. Eilispäivän moderni on tämän päivän banaali ja huomisen nukkavieru. Pytinkiä ei tehdä suomalaisia varten vaan Helsingissä vierailevia turisteja. Siitä tulee Helsingin suurin turistirysä. Guggenheim-museo pitää kaupan päälle rakentaa mahdollisimman näkyvälle paikalle ja kävelymatkan päähän satamasta; näin saadaan houkuteltua kävijöitä Helsingin keskustan kauppoihin ja ravintoloihin. Itse taiteella ei ole tippaakaan väliä - eikä sen puoleen helsinkiläisillä tahi suomalaisilla veronmaksajillakaan. Kyse on Veblenin hyödykkeestä pahimmillaan.

Asiassa on vielä yksi catch, ja se on itse museorakennus. Se tulisi edustamaan jotain todella rumaa ja kammottavaa postmodernia arkkitehtuuria, jota leimaa säännöttömyys, levottomuus ja epäkäytännöllisyys - ei suinkaan lecorbusiaanista laatikkoarkkitehtuuria, vaan jotain Frank Gehryn kammotuksia. Keskiäkäinen mies kirjoitti aiheesta rajusti: hän repii postmodernin arkkitehtuurin kertakaikkiaan kappaleiksi. Steven Hollin piirtämä Kiasma on juuri ja juuri siedettävissä; EMMA on sijoitettu entiseen Weilin & Göösin rakennukseen, jonka on piirtänyt Aarno Ruusuvuori - ja hänen betonibrutalistinen kynänjälkensä näkyy siinä. Mutta Gehry! Hän onnistuu yhdistävään lecorbusiaanisen triviaalisuuden mordormaiseen rumuuteen, eikä hänellä ole sitä samaa luovaa kauneudentajua kuin Jørn Utzonilla. Rumaa, epäkäytännöllistä, epäharmonista, helposti sääistyvää, levotonta ja sellaista, joka saa aikaan pahoinvointia. Ja joka ei kestä vuottakaan Suomen ilmastoa. Meillä on riittävästi riesaa Alvar Aallon käsiin homehtuvista ja mätänevistä rakennuksista. Ja Aalto oli sentään suomalainen, ja tunsi Suomen ilmaston. Entäpä sitten joku Gehry? Varsinkin jos pytinki rakennetaan virolaisvenäläisellä halpatyövoimalla ja perävalotakuulla?

No. Guggenheimin museossa on lippuluukku. Sen rakentaminen, hallinto, hankinnat ja toiminta rahoitettakoon yksityisin varoin älköönkä siihen käytettäkö senttiäkään julkista fürgendahlia. Älköönkä sitä rakennettako minnekään sellaiseen paikkaan, missä se pääsee pilaamaan Helsingin arkkitehtonista näkymää. Vaikkapa jonkin ison kauppakeskuksen, kuten Itäkeskusen, Jumbon tai Kolumbuksen kyljessä Guggenheimilla olisi paikkansa. Jumbon kyljessä se kaupan päälle olisi lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa, eikä Vantaalla ole sitäpaitsi vielä yhtään uuden taiteen museota.

Siellä se sitäpaitsi olisi arkkitehtonisesti omassa elementissään. Kirjaimellisesti.

Plutokraatit Intiassa järjestystä laati

2012-01-14T13:12:00.003Z

Ruukinmatruuna on todennut usein John Pierpoint Morganin suulla, että plutokratia on tyrannian kaikkein viheliäisin muoto. Jottei kenellekään tulisi mitään epäselvyyksiä asiasta, niin Morgan itse oli pankkiiri ja Morgan Stanley - sekä JPMorgan & Chase -pankkien perustaja. Eikä hän ollut edes juutalainen, vaan kalvinisti.

Plutokratia tarkoittaa tarkasti suomennettuna "rikkaiden valtaa", eli valtaa käyttävät ne, kenellä on eniten hynää - joko laeista piittaamatta, lakeja vääristäen tai omat lait laatimalla. Tai sitten aivan puhtaasti ostamalla valtaa ja oikeutta. Plutokratia on aina lopputulos siitä, kun kapitalismi saa riekkua vapaasti. Itävaltalainen taloustiede ei ole tiede vaan uskonto.

Toisin kuin usein kuvitellaan, maaorjuus ei ole seurausta valtion eikä väkivaltamonopolin toimista vaan talouden vapaudesta, heikosta valtiosta - ja sitämyötä plutokratiasta. Suurmaanomistajat ajavat pientilat kannattamattomiksi ja nurin, eikä pientilallisilla ole enää muuta vaihtoehtoa kuin myydä itsensä ja henkilökohtaisen vapautensa. Orjuus perustuu väkivaltaan; maaorjuus puolestaan taloudelliseen pakkoon. Tämä on asia, jota historiassa yleensä ei tajuta.

Historiasta tiedämme, että ne yhteiskunnat, joissa vallitsee plutokratia, ovat hyvin viheliäisiä paikkoja elää. Tästä on selkeä historiallinen jatkumo, ja ruukinmatruuna katsoo tämän väitteen truismiksi eikä aio kommentoida vastaväitteitä.

Ja ehkä kaikkein viheliäisin esimerkki historiassa plutokratiasta on ollut Itä-Intian Kauppakomppania, joka hallitsi Intiaa sadan vuoden ajan - vuodesta 1757 eli Plasseyn taistelusta vuoteen 1857 eli sepoy-kapinaan - ja joka edusti plutokratiaa kaikkein alastomimmillaan.

Itä-Intian kauppakomppania oli perustettu ”Lontoon kauppiaiden Itä-Intian kaupan yhtiöksi” eli suomeksi sanottuna trustiksi. Yhtiöllä oli 125 osakkeenomistajaa ja pääomaa 72 000 puntaa. 1600-luvun lopulla osakkeesta maksettiin 500 puntaa kappaleelta ja niistä 25 prosentin osingot. Yhtiötä johti yksi kuvernööri ja 24 johtajaa. He muodostivat johtajien neuvoston ja yhtiön hallituksen, jonka jäsenillä täytyi olla vähintään 2 000 punnan osakekanta. Yhtiökokouksessa ainoastaan osakkeenomistajilla oli istunto- ja puhevalta. Kauppakomppania oli, paitsi kauppatrusti, myös pankki ja suuri lainanantaja; tämä oli suurin syy monopoliaseman muodostumiseen. Se kertakaikkiaan ajoi kilpailijansa pois vapailta ja säätelemättömiltä markkinoilta.

Kauppakomppania syrjäytti pian portugalilaiset Intian kaupassa. Yhtiö perusti kauppa-asemia Suratiin, Madrasiin, Bombayhin ja Kalkuttaan. Vuonna 1647 yhtiöllä oli Intiassa 23 kauppa-asemaa ja niissä 90 työntekijää. Kauppakomppania sai oikeudet Intiaa legitiimisti hallinneilta mogulisulttaaneilta perustaa linnoituksia ja värvätä joukkoja eri kauppapaikkojensa suojaksi. Kauppakomppania osti tuotteita Aasiasta pääasiassa hopealla ja osallistui Intian valtamerellä ja Aasiassa toimineiden kansainvälisten kauppaverkostojen toimintaan. Yhtiötä kiinnostivat mm. puuvilla, silkki, tekstiilien värjäyksessä käytetty indigonsininen ("farkunsininen") väriaine, salpietari (kaliumnitraatti), tee ja oopiumi. Oopiumia yhtiö hankki Intiasta ja vei sitä Kiinaan, minkä seurauksena syttyivät oopiumisodat. Kauppakomppania oli siis trusti, kartelli, monopoli, monopsoni, huumemafia ja plutokratia samanaikaisesti. Suhteutettuna aikaan ja paikkaan se on ollut maailman suurin firma - ja rikollisorganisaatio - mitä milloinkaan on ollut.

Plasseyn taistelun jälkeen Itä-Intian Kauppakomppaniasta tuli kertakaikkiaan valtio valtiossa. Sillä oli oma armeija, omat lait ja se hallitsi Intiaa rautaisella kädellä - mogulit olivat enää pelkkiä nukkehallitsijoita. Toisin kuin valtio, se ei toiminut alamaistensa intressien mukaan, vaan se oli voittoa tuottava yritys, ja sen hallinto oli yhtä armoton kuin mongolien valta, jota ei ole pidetty kovin miellyttävänä ja joka painii samassa sarjassa atsteekkien ja assyrialaisten kanssa.

Kauppakomppanian täydellinen säälimättömyys ja armottomuus näkyi parhaimmin verotuksessa - komppania hankki itselleen verotusoikeuden tukikohtakaupungeissaan ja niiden ympäristöissä. Mogulihallitsijoilla oli tapana antaa verot anteeksi huonoina vuosina ja kiristää hyvinä eli suhteuttaa verot suhdanteiden mukaan. Kauppakomppania sensijaan piti verot tasaveroina aivan vuodesta riippumatta "järjestyksen" ja "lainpidon" nojalla. Seuraus oli, että monet intialaiset talonpojat velkaantuivat kauppakomppanialle ja joutuivat kertakaikkiaan maaorjan asemaan. Kauppakomppanialla oli omat joukko-osastonsa, omat tuomioistuimensa, omat vankilansa - ja omat hirsipuunsa.

Adam Smith, jota pidetään liberalismin ja vapaakaupan isänä, erityisesti varoitti plutokratiasta ja siitä, ettei porvareille saa antaa valtaa, sillä he hallitsevat mistään laeista ja tolkusta piittaamatta ja Smithin ennustus kävi pöyristyttävällä tavalla toteen Intiassa. Samalla toteutui myös Thomas Jeffersonin toteamus siitä, että pankkiirit ovat valtiolle vaarallisempia kuin vihollisen armeijat. Kristityt, jotka olivat Intiassa toimineet välimiesvähemmistönä, joutuivat nyt todella tukalaan asemaan Kauppakomppanian takia; britit itsekin olivat kristittyjä, ja nyt heitä todella alettiin vihata.

Mutta siinä, missä Kauppakomppanian plutokraatit riistivät ja sortivat Intiaa vapaakaupan nimessä, he myrkyttivät Kiinaa. Kauppakomppania on ollut maailmanhistorian suurin huumemafia: Intiassa kasvatettu oopiumi myytiin hyvällä voitolla Kiinaan, ja brittifilosofit ylistivät vapaakaupan siunauksia. Ruukinmatruuna kutsuu tätä asennetta - ylimielistä kusipäisyyttä - nimellä cant, ja se kuuluu brittiläisyyden pimeään puoleen. Britannian valtio ei heilauttanut eväänsäkään Intian suuntaan. Ja miksi olisi heilauttanut? Eihän Intia ollut Britannian siirtomaa eikä kuulunut kansainyhteisöön, eikä Itä-Intian Kauppakomppania ollut valtion firma, vaan yksityinen yritys. Virallinen käsitys oli, että Kauppakomppania tuotti onnea ja siunauksellisuutta niin Britannialle, Intialle kuin Kiinallekin. Totuus oli jotain muuta.

Mutta on selvää, ettei vieteriä voi kiristää loputtomiin, vaan plutokratia päättyy aina ja väistämättä väkivaltaiseen ja veriseen vallankumoukseen. Totalitarismi voi päättyä verettömästi, kuten Neuvostoliiton luhistuminen; plutokratia ei milloinkaan, vaan plutokratia päättyy aina verenvuodatukseen. Ja Intiassa kapinaliike alkoi väkivaltakoneiston - Kauppakomppanian yksityisarmeijan - sisältä. Tämä kapinaliike tunnetaan nimellä sepoy-kapina.

Sepoyt olivat Kauppakomppanian palveluksessa olleita intialaisia sotilaita, jotka palvelivat komppanian yksityisarmeijassa. Heidän kohtelunsa oli luvattoman huonoa, sillä palkkaa ei maksanut Britannia vaan kauppakomppania. Ei mitään uutta auringon alla - Kauppakomppania oli tässä suhteessa täysin verrattavissa vaikkapa Blackwateriin tai muihin nykyajan yksityisarmeijoihin. Sepoykapinan laukaisevana tekijänä oli kiista uuden Enfield-kiväärin (Pattern 1853 Enfield) patruunoista. Intialaisten sotilaiden keskuudessa liikkuneiden huhujen mukaan uudet patruunat oli voideltu sian- ja/tai naudanrasvalla. Koska sotilaiden oli ladatessaan purtava patruunapakkaus auki ja siten kosketettava huulillaan rasvaa, tämä oli loukkaus niin hindu- kuin muslimisotilaiden uskonnollisia käyttäytymisääntöjä vastaan.

Ruukinmatruuna katsoi jokin aika sitten intialaisen elokuvan The Rising: Ballad of Mangal Pandey, joka kertoi sepoy-kapinan syttymisestä ja siihen johtaneista tekijöistä. Kauppakomppania julisti, että se suvaitsee kaikkia uskontoja eikä se ole uskontoon sitoutunut; tosiasiassa se ei piitannut mistään uskonnollisista arvoista eikä kunnioittanut mitään kulttuurillisia seikkoja. Aivan kuin nykyäänkin, "suvaitsevaisuus" oli eufemismi sanoille "piittaamattomuus" ja "välinpitämättömyys". Tämä on yksi syy, miksi ruukinmatruuna toteaa älä ikinä luota yhteenkään oikeistolaiseen ateistiin; he eivät kunnioita yhtään mitään, ja heille uskonnolliset käsitykset ovat vain typerää taikauskoa.

No. Britanniasta tuotetut patruunat oli rasvattu lampaanrasvalla. Mutta Komppania valmisti itse patruunoita Intiassa, ja niissä oli todellakin käytetty talia, joka on lampaanrasvaa halvempaa. Tali on naudan- ja sianrasvasta valmistettua destruktiivista rasvaa, jota käytetään kynttilöiden ja saippuan valmistukseen. Ja sepoy-sotilaiden pahin pelko kävi toteen: Komppania oli petkuttanut heitä.

Kapina käynnistyi 11. toukokuuta 1857 Meerutin kaupungista ja levisi pian ympäri Pohjois-Intiaa. Sepoy-sotilaiden lisäksi kapinaan liittyi eräitä intialaisia ruhtinaita ja muita brittihallintoon tyytymättömiä ryhmiä. Kapinallisten painostuksesta Delhin viimeinen mogulihallitsija Bahadur Shah II julistautui koko Intian keisariksi. Kapinalliset valtasivat mm. Jhansin ja Kanpurin kapungit ja saartoivat brittiläiset joukot mm. Lucknowissa ja Arrahissa.

Kapinalliset syyllistyivät eurooppalaisten siviilien murhiin Kanpurissa ja Meerutissa. Tämä kiihdytti mieliä Britanniassa ja vaikutti siihen että britit omalta osaltaan syyllistyivät joukkomurhiin ja julmiin vastatoimiin. Erityisesti Kanpurin joukkomurhan - jonka uhreista 99 % oli naisia ja lapsia - rankaisutoimissa keskityttiin loukkaamaan rangaistavien uskonnollisia tunteita mahdollisimman rajusti.

Mutta tässä vaiheessa Britannian hallinto vihelsi pelin poikki. Kapina kukistettiin, ja kukistamiseen käytettiin afgaani- ja pakistanilaisjoukkoja. Gurkhat, sikhit ja pataanit taistelivat brittien apuna sepoykapinallisia vastaan. Myös monet intialaiset suhtautuivat epäilyksellä kapinallisten pyrkimykseen mogulihallinnon palauttamisesta eikä käsitys yhtenäisestä Intian kansakunnasta ollut välttämättä edes kapinallisten mielessä.

Brittijoukot valtasivat kahden kuukauden piirtyksen jälkeen Delhin 31. elokuuta ja Bahadur Shah II joutui lähtemään maanpakoon. Vuoden loppuun mennessä britit olivat saaneet kapinallisista yliotteen. Maaliskuussa 1858 britit valtasivat Jhansin ja Lucknow'n. Awadhissa sota päättyi 8. heinäkuuta 1858 rauhansopimuksen. Viimeiset kapinalliset lyötiin Gwaliorissa 20. kesäkuuta 1858.

Kuningatar Victoria ei ollut tapahtuneesta lainkaan huvittunut. Hän siirsi asian Britannian hallitukselle. Se teetti tarkan selonteon Kauppakomppanian edesottamuksista. Kauppakomppanian väärinkäytökset ja aikaansaannokset olivat niin julmia ja törkeitä ja hallinto niin viheliäistä, että Britannian hallitus kertakaikkiaan murskasi koko Komppanian. Vaikka tämä temppu oli vastoin vapaakaupan periaatteita ja itävaltalaisen taloustieteen perusteita, Intia vapautui plutokratiasta. Britannia liitti nyt Intian osaksi Kansanyhteisöä, ja perusti Intian keisarikunnan, jonka ensimmäiseksi keisarinnaksi tuli Victoria. Alkoi niinsanottu British Raj ja Intiaa ryhdyttiin toden teolla kehittämään. Intiaan perustettiin valtiollinen oma armeija, miehistö koottiin sikheistä, radzputeista ja gurkhista, ja sen upseereiksi kelpuutettiin brittiupseereista vain valikoidut parhaat, ja lähtö tuli pienimmästäkin rikkeestä.

British Raj eli Intian Keisarikunta kattoi Intian lisäksi nykyisen Pakistanin, Nepalin, Bhutanin, Bangladeshin, Sri Lankan, Andamaanit sekä Burman. Intiasta tuli ensimmäistä kertaa historiassaan yhtenäinen valtio, ja Intia on ollut laajimmillaan historiansa aikana tuona aikana. Intiaa alettiin kehittämään; rautateitä ja maanteitä rakennettiin, koko Intia kartoitettiin ja Intia sai oman parlamentin - jonka kautta se pääsi harjoittelemaan demokratiaa, samalla tavoin kuin Suomi Venäjän keisarikunnan alaisuudessa.

Brittiläinen valtiollinen maahallinto oli kaikin puolin tolkullisempi kuin Kauppakomppanian plutokratia. Sama ilmiö tapahtui myös Kongossa; niin kauan kun Kongoa hallitsivat plutokraatit, meno oli todella hirveää ja liki 20 miljoonaa ihmistä menetti henkensä. Vasta kun plutokraatit syrjäytettiin ja valtio otti hallinnan - Kongon Vapaavaltio lakkautettiin ja siitä muodostettiin Belgian Kongo - meno muuttui tolkullisemmaksi.

Britannian valta päättyi Intiassa lopullisesti 1948. Toinen maailmansota oli Britannialle Pyrrhoksen voitto - Britannia oli mennyt kerta kaikkiaan konkurssiin sodan seurauksena - ja osaksi myös palkkona yhteisistä sotaponnisteluista Intia sai valtiollisen itsenäisyyden. Ikävä kyllä keisarikunta hajosi; Pakistan, Nepal, Sri Lanka, Bhutan ja Burma lähtivät omille teilleen, ja lopulta Bangladesh irtaantui Pakistanista.

Mutta Intia on kuitenkin pysynyt demokratiana, ja siellä on demokratian vahva perinne jo olemassa. Ja kaikki maat ovat yhä Brittiläisen Kansainyhteisön jäseniä. Silti aikakausi 1757-1857 pysyy ikuisena varoitusmerkkinä siitä, millaisen hallinnon plutokratia luo.