Tapiolan takamailla.

Pillinaru - "Ammattilaisten suunnittelema"

noreply@blogger.com (Tapio) — Wed, 15 May 2013 18:53:00 +0000

Metsästysmuodoista houkuttelupyynti tuntuu kasvattavan suosiotaan nopeimmin. Ja miksei kasvattaisi, kun tietoa erilaisia pyyntitavoista saa netistä helposti ja kätevästi. Lisäksi varustepuolella tulee koko ajan pieniä ja isompia tuoteuutuuksia. Suomalaisen houkuttelupyynnin edelläkävijät ovat kokoontuneet Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmään, jossa on tätä nykyä jo yli 700 jäsentä. Ryhmän aktiivit, Tuukka Aronen ja Aki S. Perälä, ovat kehittäneet pienen testiryhmän avustuksella upean pillinarun, johon tutustutaan tässä tarinassa.

Tästä pillinarusta löytyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eri kokoisten metsästäjien tarpeet on huomioitu niin, että pillinarua on saatavilla kolmella ympärysmitalla: 80, 90 ja 100 senttisinä. Oikean kokoisella pillinarulla varmistetaan, että pillit ovat oikealla korkeudella ja sopivasti saatavilla niin, että pillit eivät kuitenkaan häiritse aseen käyttöä. Minulle sopi parhaiten pienin, eli 80 senttinen, pillinaru. Loppukauden pillityksiin, kun vaatteiden määrä kasvaa, olisi 90 senttinen minullekin todennäköisesti parempi.

Pillinarun suunnittelun hienoin yksityiskohta ovat ns. tuplatapsit. Tuplatapsissa on kaksi erillistä lenkkiä sorsa- tai hanhipillin suuosaa ja ns. inserttiä varten. Tämä estää insertin menemisen hukkaan - erityisesti puisten pillien insertit irtoavat herkästi. Toisekseen syljestä tukkeutunutta pilliä on varmempaa kuivata, kun molemmat pillin osat pysyvät lenkeissään turvallisesti. Viereisessä kuvassa sorsapillin osat roikkuvat lenkeissään.

Toinen upea pillinarun konsepti on, että sitä voi muokata omiin tarpeisiin hyvin vapaasti. Pillinarun tapseista vain keskimmäinen on kiinteä. Muiden tapsien paikkoja voi vapaasti vaihdella ja pituuksia säätää. Siten oikealta ampuva voi asettaa pillinsä vasemmalle puolelle. Näin estetään pillien ja niiden tapsien sotkeentuminen aseen perään. Viereisessä yksityiskohtakuvassa on pikalukolla olevan tapsin kiinnitus pillinaruun. Näitä pikalukollisia tapseja on saatavilla erikseen, jos neljä pilliä ei riitä.

Tältä kokonaisuus näyttää pillien kanssa. Tuplatapseista seuraa muuten sellainenkin hyvä ominaisuus, että pillit eivät pääse pyörimään ja kolisemaan toisiinsa holtittomasti. Äänettömyyden lisäksi tuplatapsit varmistavat, että pillit pysyvät pillinarussa saman suuntaisesti paikoillaan.

Pillinarun tuplatapseja voi hyödyntää myös viereisen kuvan osoittamalla tavalla. Eli niin, että yhteen tapsiin laitetaankin kaksi pilliä. Tässä tapauksessa tapsiin menivät kettu- ja varispilli. Näissä pilleissä ei ole irtoavia osia. Säädin tapsin vielä niin, että pillit ovat eri korkeuksilla, ja vältän turhat kolinat.

Värivalikoimaa Houkuttelupyynnin pillinaruissa on vähintäänkin riittävästi. Minusta pillinarussa kannattaa olla jonkin verran huomioväriä ja siksi minulle tullut pillinaru oli mustakeltainen. Pillinarut punotaan kestävästä paracord-narusta.

Lopuksi:
Houkuttelupyynnin pillinaru on ammattilaisten suunnittelema kokonaisuus, joissa näkyy suunnittelijoiden ja testiryhmän monen kymmenen vuoden metsästyskokemus. Siinä ei ole turhia ylimääräisiä osia, mutta samalla kaikki tarpeellinen. Pillinaru on kestävä, toimiva ja esteettisestikin kaunis tuote. Myös pillinarun muokkautuvuus eri tilanteisiin ja tarpeisiin on erinomainen asia. Tässä tarinassa esiteltynä neljän tuplatapsin settinä pillinarulla on hintaa 45€. Jos haluat kysyä Tuukalta tai Akilta lisää, löydät heidät Facebookin Houkuttelupyynti-ryhmästä tai sähköpostilla pillinaru@gmail.com.

Täyteiset tutustumistestissä

noreply@blogger.com (Tapio) — Sun, 12 May 2013 18:39:00 +0000

Täyteinen on haulikon erikoispatruuna. Siinä on satojen pienten haulien sijasta yksi ainoa iso "luoti" - täyteinen. Metsästyksessä täyteistä käytetään erikoistilanteissa, kun vaikkapa valkohäntäpeura- tai kaurisjahtia tehdään tiheän asutuksen reunamailla, jolloin kiväärikaliiperiset aseet eivät sovellu laajan takavaara-alueen vuoksi. Myös liikenteessä loukkaantuneiden sorkkaeläinten poistamisessa eli SRVA-toiminnassa täyteinen on saavuttanut suosiota.

Itse en ole koskaan täyteisiä käyttänyt. Tänä keväänä tilanne voi muuttua, kun kokeilen ensimmäistä kertaa kaurispukin kevätjahtia. Vähän tilanteesta riippuen käytän kaurispukkijahdissa ensisijaisesti haulipatruunaa tai vaihtoehtoisesti täyteistä. Täyteinen voisi tulla kysymykseen pusikkoisissa paikoissa tai ampumaetäisyyden kasvaessa. Siksi kipaisin patruunakauppaan ja ostin tarjolla olleet täyteiset pikatestiin.

Kaupasta löytyi kolmea eri täyteispatruunaa: DDupleksin Monolit32, Winchesterin SuperX ja Sellier & Bellotin Practical Slug. Näistä ennakkoon Monolit32 oli maineeltaan, hinnaltaan ja myös myyjän puheiden perusteella vakuuttavin. Se oli täyteispatruunoista ainoa, jota erityisesti suositeltiin ammuttavaksi täyssuppeasta supistajasta. SB:n Practical Slug oli tämän kolmikon halvin ja kaupan myyjä arveli, että se olisi näistä se epätarkin.

Vanhat muuttolaatikot saivat kunnian toimia täyteistestin taustatauluina. Tähtäyspisteeksi virittelin savikiekot. Eräs kaverini on kehunut, että savikiekko pitäisi särkyä hyvin käyvällä täyteisellä 75 metriin. Saapa nähdä...

Koska en ollut koskaan täyteisiä ampunut, tein laukaustestit mielestäni maltillisen 50 metrin etäisyydeltä. Oli aika vinkeä tunne oikeasti tähdätä pitkin haulikon piippua - normaalisti haulikollahan ei juuri "tähdätä" saman varsinaisessa merkityksessä.

Monolit32 oli ennakko-odotuksiin ja kaverieni kehuihin verrattuna pettymys. Ensimmäinen laukaus meni alhaalta vasemmalta ohi koko taulusta. Korjasin tähtäyspistettä ja pari laukausta sain sentään osumaan jo laatikkoon. Viimeiselle laukaukselle lyhensin ampumamatkaa 40 metriin ja sillä kiekko sitten hajosikin. Vaikka nämä laukaukset olivat elämäni ensimmäiset täyteisellä, tuntui hajonta silti aika hurjalta. Ei jatkoon.

Winchesterin SuperX meni minne sattuu - yksi ohi koko laatikosta, kolme kutia siellä sun täällä. Ei jatkoon.

Sellier & Bellotin Practical Slug oli testin yllättäjä. Viisi laukausta olivat toki kaikki kaukana ylhäällä vasemmalla itse kohteesta, mutta nämä sentään pysyivät jotenkinkaan kasassa. Olen melko varma, että saan kasaa vielä pienennettyä pienellä treenaamisella.

Lopuksi:
Täyteisiä pidetään melko hankalina saada käymään tarkasti rihlattomassa haulikon piipussa. Ensitutustuminen täyteisten maailmaan ei tätä ennakkokäsitystä juuri kumonnut. Sellier & Bellotin kanssa pitää tehdä jatkotestejä ja yrittää hankkia jostain mukaan vielä monien kehuma Rottweilin Brenneke.

Facebookin sorsajahtitapahtuma

noreply@blogger.com (Tapio) — Sun, 05 May 2013 15:58:00 +0000

Facebookin Sorsajahdin Aloitus -tapahtuma on ollut huikea menestys! Osallistujia on jo nyt 296! Tapahtuman osallistujat ovat jutustelleet jo nyt elokuun suunnitelmista, koirajutuista ja monesta muusta asiaan liittyvästä.

Palkinnoksi upeasta osallistujamäärästä pidin pienet arpajaiset ja Buck Gardnerin sorsapillin sai Joni Hausjärveltä. Katsotaan, mitä keksitään, mutta seuraava palkinto lähtee, kun tapahtumaan osallistuvia on 500 tai blogia "peukuttaa" 300 lukijaa.

Tule mukaan ja kutsu kaverisi - tehdään yhdessä Sorsajahdin aloituksen Facebook-tapahtumasta sorsastajien yhteinen juttu!

Sorsastusvene varastettu!

noreply@blogger.com (Tapio) — Fri, 03 May 2013 14:57:00 +0000

Kaverini Beavertail Stealth 1200 -sorsastusvene on varastettu. Varkaus on tapahtunut Vaasassa muutaman viime viikon aikana. Voro iski kyntensä paskaan sikäli, että nämä veneet ovat Suomessa melko harvinaisia kapistuksia. Tietääkseni näitä sorsastusveneitä ei tuoda maahan juuri nyt lainkaan. Jokunen vuosi sitten Suomeen näitä sorsastusveneitä toi Kartanokuva, mutta tuontimäärät eivät varmasti ole olleet kovin suuria - näitä sorsastusveneitä on Suomessa siis korkeintaan muutamia kymmeniä. Asiasta on tietysti ilmoitettu poliisille.

Kyseinen vene oli ja on edelleen varsin kallis, joten myyntipalstoilla kannattaa pitää silmät auki. Varsinkin, jos tarjous on epäilyttävän edullinen. Harmi kyllä, kaverini sorsastusveneessä ei ollut mitään erityisiä tuntomerkkejä - se oli hyvässä kunnossa, ei kiinteitä lisävarusteita, ei reikiä tai lommoja, pohjassa naarmuja käytön jäljiltä. Lisää kuvia löytyy vanhasta tarinastani, jossa esittelin oman Beavertail-sorsastusveneeni. Varastettu vene on minun veneeni kanssa täysin samanlainen.

Jos tiedät tapauksesta, tai näet tämmöisen erikoisveneen jossain epäilyttävässä paikassa, ilmoita asiasta poliisille tai ota yhteyttä minuun sähköpostilla tai lomakkeella. Sorsastusveneen löytymiseen johtaneesta vinkistä on luvassa palkkiö.

Vapunpäivän varisjahti - "hyviä pudotuksia"

noreply@blogger.com (Tapio) — Wed, 01 May 2013 17:30:00 +0000

Oma varisjahdin poikkeuslupani päättyi eiliseen, huhtikuun viimeiseen päivään. Mutta kaverini tiluksilla varisjahti jatkuu vielä viikon ja pääsin mukaan vapunpäivän varisjahtiin. Myös harmaalokkeja olisi lupa ampua. Jahtipaikkana oli erään turkistarhan reunamaat. Tarha vetää puoleensa riettalintuja rajunlaisesti ja tarhuri on välillä helisemässä haittalintujen kanssa.

Vapunpäivän sää oli aamulla viiden jälkeen hyvin kylmä ja auton ikkunat olivat jäässä. Päivän edetessä sää lämpeni, mutta samalla tuuli navakoitui. Puuhun viritetty itse tekemäni huuhkaja pysyi kuitenkin paikallaan luotettavasti ja houkutteli harvakseltaan paikalle osuneita variksia ja naakkoja tehokkaasti - lokkeja pöllö ei juuri kiinnostanut.

Siltä varalta, että huuhkaja ei olisi toiminut, viriteltiin viereen myös minikaatopaikka. Pöllön ja kaatopaikan yhdistelmä toimi varmuudella ainakin yhden variksen kanssa, joka oli osunut paikalle ruokataukomme aikana. Se oli selvästi hyvin huolestunut maassa olleiden kaverien hyvinvoinnista. Varisjahdissa kannattaa olla vaihtoehtosuunnitelmia - joskus toimii pöllö, joskus houkutuskuvat ja joskus pilli.

Vapunpäivän varisjahtiin osallistui lisäksemme pari muutakin porukkaa. Pauketta kuului parhaimmillaan siis useammalta suunnalta. Olipa mukava huomata, että varisjahti kiinnostaa myös nuorisoa.

Ampuminen oli aamusta vähän hakusessa. Varikset ja lokit lensivät pilvettömällä taivaalla korkealla ja navakan tuulen avustamana melko kovaa vauhtia. Yhdeksän maissa taivas meni pilveen ja silloin olikin aamun paras lento. Varisjahti alkoi tuottaa tulosta ja koirilla oli mukavasti töitä.

Variksia passiteltiin koko aamupäivä. Selvästi varikset ovat jo siirtymässä pesintähommiin, eikä varsinaisia muuttoparvia enää näkynyt. Harakoita ei aamupäivän aikana näkynyt lainkaan. Luvallisia lintuja lensi siis maisemassa ehkä odotettua vähemmän, mutta olin hyvin tyytyväinen varisjahtipäivään. Muutamia hyviä pudotuksia, mukavaa seuraa ja hyvää ruokaa - täydellinen vapunpäivä! Kiitos R:lle taas isännöinnistä.

Riistaliha epäterveellistä?

noreply@blogger.com (Tapio) — Mon, 29 Apr 2013 17:24:00 +0000

"Riistalihaa säännöllisesti syövien veren lyijypitoisuus merkittävästi koholla!" - näin kertoo tuore Ruotsin Elintarvikeviraston teettämä tutkimus. Riistalihaan yhdistetään tavallisesti hyvin positiivisia mielleyhtymiä: Riistaliha on vähärasvaista, siinä ei ole lääkejäämiä ja lihakarjatuotantoon liittyviä eettisiä ongelmia ei ole. Silti kauniin ruusun varressa on vakava ja salakavala piikki. Näin siis ainakin, jos uskomme ruotsalaistutkimusta - ja miksi emme uskoisi.

Mitä tutkittiin?
Ruotsin Elintarvikeviraston ruokailutottumustutkimuksessa seurattiin 273 ihmisen raskasmetallipitoisuuksia veressä ja virtsassa. Riistalihaa usein, eli useammin kuin kerran kuussa, syövillä todettiin merkittävä kohouma veren lyijypitoisuudessa. Lyijy on hermostolle ja sisäelimille erittäin vaarallinen raskasmetalli, joten asian kanssa ei ole leikkimistä.

Miten lyijy päätyy riistalihaan?
Lyijyä kertyy riistalihaan erityisesti lyijyluodeista. Tätä on tutkittu jo aiemmin ja Suomen Eläinlääkärilehti on kertonut norjalaistutkimuksen tuloksista kattavasti. Teemaa on käsitelty myös Terveiset Ravintoketjun Huipulta.comin patruunajutussa. Näyttää siltä, että ilmiö koskettaa erityisesti kiväärillä kaadettua riistaa ja laajalti käytössä olevia lyijykärkisiä puolivaippapatruunoita. Ruotsalaistutkimuksessa ei asiaa tosin rajata näin - jäämiä voi siis kertyä myös haulikolla kellistetystä riistalihasta.

Miten lyijyjäämiltä voisi suojautua?
Eläinlääkärilehden artikkelin mukaan riistalihan "käyttämättä jättäminen noin 30 senttimetrin säteellä haavakanavasta eläimissä vähentäisi lyijyaltistumisen riskiä." Tämä taitaa käytännön mahdottomuus kaikissa olosuhteissa. Siksi myrkyttömät luoti- ja haulimateriaalit ovat paras keino estää lyijyn kertymistä elimistöön.

Jatko?
Erikoista, mutta totta on, että tutkijat eivät varmuudella tiedä kaikkia lyijyn vaikutuksia kehossa. Siksi Ruotsin Elintarvikevirasto on aloittanut jatkotutkimuksen, johon etsitään metsästäviä perheitä.

Itselleni tämä tieto tuli vähän puun takaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruokariistan metsästyksessä vähennän lyijypatruunoiden käyttöä jatkossa merkittävästi. Syön perheeni kanssa riistalihaa viikottain, enkä halua altistaa itseäni enkä varsinkaan jälkikasvuani jatkuvalle lyijyaltistumalle. Riistalihan kulutukseen tällä kaikella ei perheessämme varsinaisesti ole merkitykstä - riistaliha on edelleen vähärasvaista, terveellistä ja aivan varmasti eettisintä lihaa, mitä syödä voi.

Esittelyssä Rivers West - lämmin koiraliivi

noreply@blogger.com (Tapio) — Sun, 28 Apr 2013 11:00:00 +0000

Rivers Westin koiraliivi on tarkoitettu tilanteisiin, kun harrastetaan eri tavoin hankalissa sääolosuhteissa ja tilanteissa. Koiraliivi antaa ylimääräistä suojaa tuulelta ja vedeltä. Viime syksystä lähtien olen tarvittaessa pukenut koiralleni Eräkoiran Rivers Westin H2P Retiever Vest -koiraliivin. Tässä tarinassa esittelen omia huomioitani ja kokemuksiani tästä koiraliivistä.

Rivers Westin koiraliivi vaikuttaa päällisin puolin aika yksinkertaiselta suojavaatteelta, mutta siinä on muutamia nokkelia yksityiskohtia. Ensin huomio kiinnittyy valmistusmateriaaliin, joka on vedenpitävää fleeceä. Fleece on kestävää tiukkakudonnaista mikrofleece-tyyppistä materiaalia ja sen sisään leivottu vedentiivis kalvo lisää liivin lämmittävyyttä. Lopputuloksena on siis hyvin lämmin koiraliivi. Siksi sitä ei suositellakaan käytettäväksi yli +5°C lämpötiloissa.

Useimmiten koiraliivejä valmistetaan neopreenistä ja jotkut voivatkin muistaa vanhan tarininani koiran neopreeniliiveistä. Neopreeniliivien ongelma on huono kulutuskestävyys - jo ensimmäisen syksyn aikana ohueen neopreeniin tuli ikäviä palkeenkieliä risuista. Rivers Westin koiraliivi näyttää olevan huomattavasti kestävämpää tekoa.

Rivers Westin koiraliivin sivuissa on pitkät tarrakiinnitteiset taskut lisäkellukkeille. Koiraliivin mukana tulevat retkipatjan (umpisolumuovin) tyyppisestä materiaalista tehnyt kellukelevyt. Itse en ole kellukkeita käyttänyt, sillä toivon koirani sukeltavan sorsien perässä viime syksyn malliin.

Lisäkellukkeet voisivat kuitenkin olla hyödylliset vaikkapa nuoren koiran uinnin opettelussa. Uimataidoton koirahan räpikoi aina liian pystyssä asennossa ja kelluttavat liivit voisivat nostaa ja kääntää koiran vartaloa oikeaan uintiasentoon. Lisäksi pitkän matkan kuntouintilenkeillä kellukkeista voisi olla hyötyä.

Koiraliivin vetoketju on liivin selässä. Se on jämäkän oloinen ja se vedetään kiinni niskasta häntään päin. Vetoketjun päälle tulee vielä tarrakiinnitteinen kangaskaistale suojaamaan vetoketjua risuilta ja lialta. Samalla vesikin pysyy ulkopuolella. Kokonaisuus tuntuu hyvin luotettavalta, eikä uiminen kastele selän turkkia lainkaan.

Mielestäni koiraliivi on tarpeellinen erilaisissa kylmän ajan passijahdeissa. Koira voi joutua olemaan tuntikausia paikallaan ja noutotehtävä on tavallisesti vain pieni pyrähdys pellolle tai veteen. Kun koiran turkki pysyy kuivana, säästää se varmasti energiaa. Lisäksi kylmässä ja tuulisessa kelissä koiraliivi antaa suojaa, vaikkei veteen olisikaan tarvetta mennä. Myös erilaiset noutajakoiraseurojen yhteistreenit voisivat olla koiraliiveille hyvä käyttöpaikka - siellä kun joutuu joskus jonottamaan omaa treenivuoroaan varsin pitkään.

Samalla olen kyllä sitä mieltä, että terveturkkinen koira ei koiraliiveistä saa hyötyä silloin, kun ollaan aktiivisessa toiminnassa. Koirani ei palele edes -32°C pakkasessa.

Harrastamistani metsästysmuodoista sorsastus on se ilmeisin koiraliivin käyttöpaikka. Varsinkin loppukauden jahdeissa marras-joulukuussa vesi on jo hyvin kylmää ja ilmavirrat tulevat suoraan pohjoisnavalta. Näissä olosuhteissa koiralta vaaditaan ennen kaikkea sinnikkyttä ja koiraliivi tuo varmasti pientä mukavuutta passissa odotteluun.

Kevään varisjahdeissa koiraliivi on myös hyödyllinen. Vielä tällä viikolla, viikko ennen vappua, maastossa oli yllättävän rapsakka pakkasaamu. Viereisessä kuvassa näkyy myös toinen koiraliivin lisäetu - se maastouttaa koiran varsin hyvin.

Talven pilkkireissuilla koiraliivi oli minusta aivan ehdoton lisävaruste. Pilkkimisessä koiran näkökulmasta liikuntaa ei paljon kerry ja tuuli tuivertaa merellä aina. Talvikäytössä on kuitenkin koiraliivin suurin heikkous. Jos ja kun sen alle pääsee lunta, se aluksi sulaa ja lopulta jäätyy paksuksi jääkoppuraksi koiran ja liivin väliin. Silloin koiraliivistä ei iloa ole - pikemminkin päinvaston.

Lopuksi:
Eräkoiran Rivers Westin H2P Retiever Vest -koiraliivi on minusta hyvä ja toimiva tuote oikeisiin käyttöolosuhteisiin ja -tilanteisiin. Se pitää koiran lämpimänä ja suojaa vedeltä ja viimalta. Pidän liiviä omiin käyttötarpeisiini erinomaisena. Lisäkellukkeet ja muut suunnittelun yksityiskohdat nostavat liivin monipuolisuutta ja käyttöarvoa. Mikä tärkeintä, liivi tuntuu kestävän aika rajuakin käyttöä hyvin.

Hyvä pillihihna - "poppamiehen amuletti"

noreply@blogger.com (Tapio) — Fri, 26 Apr 2013 17:13:00 +0000

Kun sorsan pillitystä harrastaa pidempään, alkaa kaulalle kertyä yhä enemmän pillejä - on erilaisiin olosuhteisiin tarkoitettuja perussorsapillejä, erilaisia "whistlejä", ja mukana voi olla hanhipillejä ja jopa myös kettu- ja varispillejä. Pillimäärän kasvaessa tarve kunnolliselle pillihihnalle käy ilmeiseksi. Oikeastaan voisi puhua jopa kantojärjestelmästä. Hyvä pillihihna pitää pillit järjestyksessä, ne löytyvät helposti myös hämärässä ja estää pillien kolisemisen toisiinsa. Parhaat hihnamallit punotaan paracord-narusta ja nyt näitä hihnoja saa ostettua myös kotimaan kamaralta, kun joensuulainen Miettisen Kimmo on näitä pienimuotoisesti alkanut tekemään.

Paracord on alunperin laskuvarjokäyttöön tarkoitettua nylonnarua. Keinokuitunaru on hyvin kestävää, kutistumatonta ja venymätöntä. Paracord on siis erinomainen valinta kosteiden sorsalutakoiden pillihihnamateriaaliksi. Tässä hihnatyypissä kaulaa kiertää paksu ja jämäkkä rengas, josta roikkuu pillejä varten erilliset lenkkinarut.

Niskan puolella pillihihnassa on tuplamäärä Paracordia. Se jämäköittää koko hihnan rakennetta ja osaltaan varmistaa, että kokonaisuus roikkuu kaulassa tukevasti ja pillit pysyvät järjestyksessä.

Kimmon pillihihna on punottu erivärisistä paracord-naruista, joten lopputulos on kauniin kirjava. Samalla huomio kiinnittyy työn laatuun, joka on minusta varsin vakuuttava.

Pillit kiinnitetään pillihihnaan kaksinkertaisella liukusolmulla. Tämä solmu liukuu kiinni hyvin, mutta sen avaaminen vaatii vähän sormivoimaa. Siksi kalliimmankin pillin uskaltaa kiinnittää pillihihnaan turvallisin mielin.

Tältä kokonaisuus näyttää päälle puettuna - aika komea poppamiehen amuletti, vai mitä? Omaan makuuni keskimmäisten pillien narut ovat liian pitkät, mutta kokonaiuus on toimiva. Tällä hetkellä Kimmolla on kaksi hihnamallivaihtoehtoa neljälle ja kuudelle pillille, joista hankkimani kuuden pillin malli maksoi toimituskuluineen 40€. Kovahkon hinnan selittää osaltaan laadukkaat materiaalit - Paracord ei ole halpaa raaka-ainetta. Samalla tämä pillihihna kestää varmasti isältä pojalle. Kehitettävää hihnoissa vielä on, mutta alku on lupaava.

Jos kiinnostuit Kimmon pillihihnoista, tavoitat hänet sähköpostitse pillihihnat@hotmail.com.

EU kyselee ampuma-aseista - Osallistu kyselyyn!

noreply@blogger.com (Tapio) — Wed, 24 Apr 2013 07:25:00 +0000

Euroopan Komissio on järjestänyt nettikyselyn eurooppalaisten näkemyksistä aseasioissa. Jokaisen suomalaisen aseharrastajan on syytä käydä vastaamassa kyselyyn! Uhkana on, että mielipidekyselyn tuloksista puhutaan "kansan tukena" tai "äänenä" ja tavallisten metsästäjien ja aseharrastajien toimintaa vaikeutetaan jälleen. Kysely on alkanut jo 25. päivä maaliskuuta ja mielipiteitä kerätään kesäkuun 17. päivään saakka.

Vastaa kyselyyn klikkaamalla tästä.

Kyselyn taustamateriaali näyttää olevan saatavilla vain englanniksi - mutta onneksi itse kysely on saatavilla myös suomeksi. Nettikysely on otsikoitu hienosti: "Ampuma-aseiden rikollisen käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen EU:ssa" ja sen tarkoitusperät näyttävät pintapuolisesti kannatettavilta - rikollisen toiminnan kitkeminen on kiistattoman tärkeää. Kysymykset on asetettu kuitenkin hyvin asenteellisesti asevastaisiksi, eivätkä monet kysymykset kosketa aseiden rikollista käyttöä, maahantuontia ja hallussapitoa juuri lainkaan. Jokaisen olisi syytä muistaa, että lailliset metsästys- tai harrasteaseet ovat lopulta vain harvoin rikollisessa toiminnassa.

Itse vastasin jokaiseen valintatehtävään "1". Tee sinäkin samoin.

Löytöjä maastosta - "Tuo se mulle"

noreply@blogger.com (Tapio) — Tue, 23 Apr 2013 17:33:00 +0000

Labradorinnoutajan kanssa maastolenkit eivät käy tylsäksi. Eilisen varisjahdin päätteeksi tein Nallelle vähän noutoharjoituksia. Yhdeltä noutotehtävältä koira palasi vähän erikoisempi tavara suussaan...

...Niinpä tietysti! Tottakai maastosta aina nyt yksi sian leukaluu löytyy. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun koirani on tuonut kaikenlaista yllättävää. Tuntuuko muuten teistäkin siltä, että Johanna Kurkelan kappale "Tuo se mulle" kertookin noutajakoiraharrastajan normipäivästä? Siinähän ollaan lähdössä etsimään jotain ja tuulen avulla se jokin pitäisi tuoda...

Pari vuotta sitten pääsiäisenä koirani toi minulle kokonaisen poron pään. Porohan oli jäänyt junan uhriksi ja onnettomuudessa sen pää oli repeytynyt muusta vartalosta irti. Koira sai vainun porosta varsin kaukaa ja kipaisi hakemaan sen noin sadan metrin etäisyydeltä. Poron pää ja samalla retkellä löytynyt haiseva hirvennahkan riekale olivat alkusoittoa tuleville löydöille. Sittemmin koira on palauttanut käteen mm. hirven sarvia, sepelkyyhkyn pesästä pudonneita munan kappaleita, minkin tappaman metson roippeet, sulkia, höyheniä ja hirvenkakkoja.

Jotkut lukijat muistanevat tarinan pelto-ojaan hukkuneesta mädästä myyrästä. Niin muuten muistan minäkin, sen verran kuvottavalle hanskat haisivat pari viikkoa... Ja koira se vaan nuoli huuliaan. (Siimahäntä on kuvassa koiran edessä maassa)

Omituisemmasta päästä on varmaan se parin kilon hauki, jonka koira viime vuoden keväällä löysi kuolleena joesta. Mutta ehkäpä kaikkein erikoisimpia koiran tuomia asioita ovat olleet vaivaishiiren pesä viime syksynä ja edellisenä syksynä.

Mitäs teille muille koiran omistajille koiranne ovat maastosta tuoneet?

Varisjahtiin uusi kikka - "Minikaatopaikka toimii!"

noreply@blogger.com (Tapio) — Mon, 22 Apr 2013 17:56:00 +0000

Olen joskus lukenut jostain ajatuksen, että varisjahti onnistuisi lavastamalla pellolle "minikaatopaikka". Villakoiran ydin on, että pellolle viedään roskapusseja ja niitä tutkimaan asetetaan muutama variksen houkutuskuva. Tämän kevään varisjahdit huuhkajan kanssa ovat menneet vähän häneksi, joten päätin kokeilla tätä kaatopaikkalavastusta. Parin lyhyen illansuupassituksen perusteella voin kertoa, että tämä kikka toimii!

Passipaikan tunnelmaa. Nalan edellisestä passijahdista on reilu viisi kuukautta - mutta heti sillä oli ymmärrys, mitä nyt oli tarkoitus tehdä. Siinä se aistit valppaana istui taas vierellä oikein nätisti. Toinen huomio kuvasta: puhaltelen belgialaisen Sam Neytin käsin cocobolo-puusta tekemään FT2-varispilliin, jonka tilasin Samilta vuonna 2008. Olin kuulemma ensimmäinen suomalainen pillin hankkija tuolloin. Sittemmin tiedän Samin pillejä tulleen tänne enemmänkin.

Tässä vielä varispillin ääninäyte ja soittotekniikkaopastusta Sam Neytin itsensä esittelemänä. Aika monethan kehuvat Faulksin varispilliä, mutta minulla ei siitä kokemuksia ole.

Olen kokeillut nyt tätä lavastusjuttua kaksi kertaa illansuussa. Kokemukset ovat erittäin positiivisia. Lento on ollut todella heikkoa. Samalla kaikki kolme lintua, jotka ovat alueella lentäneet, ovat roskapusseille ja kuville kaartaneet. Tämä ensimmäinen saalis varsinkin osoitti aivan erityistä kiinnostusta lavastukseeni. Se tuli pillin vetämänä peltoaukolle ja nähtyään kuvat se alkoi raakkua todella aggressiivisesti ja suorastaan syöksyi maahan saaliinjaolle. Minikaatopaikka toimii siis hienosti!

Kun tätä roskapussiasiaa miettii vähän pidempään, ei sen toimiminen mikään iso ihme ole. Variksia on harvennettu kaatopaikoilta ja tunkioilta maailman sivu. Mutta kaatiksille saa nykyään vähän nihkeästi metsästyslupia. Siksi tämä minikaatopaikka kannattaa ottaa mukaan houkuttelupyynnin repertuaariin. En sitten tiedä, toimiiko roskapussien haju vielä ylimääräisenä houkuttimena.

Itse odotan erityisesti heinäkuun poikkeuslupa-aikaa. Kesällähän huuhkaja ei juurikaan toimi, joten tämä minikaatopaikkatekniikka voi olla silloin poikkeuksellisen tuottoisa.

Koirien kouluttaminen kiinnipitoaikana - "Voivoi"

noreply@blogger.com (Tapio) — Sun, 21 Apr 2013 08:06:00 +0000

Suomen Riistakeskus on järjestänyt kevään mittaan koulutuksia koirien kouluttamisesta ja koetoiminnasta koirien kiinnipitoaikana (1.3 - 19.8). Vyyhti vaatiikiin kouluttamista, sillä hallintokokonaisuus on rakennettu suomalaiseen tyyliin varsin byrokraattiseksi - on kieltoja ja poikkeuksia, poikkeuslupia ja poikkeuksien poikkeustapauksia, jolloin lupia ei tarvita... Voivoi.

Kiinnipitoajan koulutuksia ja kokeita varten pitää anoa lähtökohtaisesti aina poikkeuslupa Riistakeskukselta. Nykyään näyttää olevan vallalla ihan fiksu malli, että Kennelpiiri hakee keskitetysti toiminta-alueensa koiraseurojen kaikki poikkeusluvat. Samalla kannattaa muistaa, että muinakaan aikoina koirien kanssa ei saa liikkua noin vain missä vain - lupa metsästysoikeuden haltijalta tarvitaan joka tapauksessa.

Noutajien metsästyskokeiden kouluttamisen osalta esitys jätti lopulta kysymysmerkkejä. Toisaalta lintukoirien kouluttaminen ei poikkeuslupia tarvitse, mutta samalla riistan häiritseminen on kiellettyä. Hakualueella koira työskentelee itsenäisesti ja monesti ohjaajan näkymättömissä, joten riski eläinten häirintään on olemassa. Siksi poikkeuslupahakemus on viisainta tehdä aina.

Poikkeusluvan hakeminen pitää tehdä Riistakeskuksen sivuilta löytyvällä lomakkeella. Lomake on lopulta aika yksinkertainen kokonaisuus ja anomusprosessi vaikuttaa helpolta. Tympeän sivumaun tähän kaikkeen tuo kuitenkin se, että kuulopuheiden mukaan Riistakeskuksen paikallistoimistot myöntävät koulutuslupia toisistaan poikkeavin perustein ja vaatimukset lomakkeen liitteisiin tuntuvat vaihtelevan. Hakijankin kannattaa siis tuntea lain vaatimukset hyvin.

Alla vielä Riistakeskuksen koulutusmateriaali, joka on vapaasti levitettävissä.

Sorsajahdin aloitukseen vain neljä kuukautta!

noreply@blogger.com (Tapio) — Sat, 20 Apr 2013 08:48:00 +0000

Sorsajahdin aloitukseen on tänään tasan neljä kuukautta! Perustin tuonne Facebookin puolelle tapahtuman (eli eventin) nostamaan vähän odotusta. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan fb-tapahtumaan, kirjoittelemaan suunnitelmista ja lähettämään kuvia itse aloituksesta. Sorsastuskauden aloitusta ei kannata kuitenkaan odotella vaan rannalla loikoillen, vaan valmistautumalla linnustuskauteen suunnitelmallisesti.

EU muutti käsitystään merimetsosta - "Väärä laji!"

noreply@blogger.com (Tapio) — Fri, 19 Apr 2013 07:25:00 +0000

Tällä viikolla keskiviikkona ja torstaina Vasabladet on uutisoinut saaristojen mökkiläisiä, rannikoiden asukkaita ja varmasti kaikkia luontoihmisiä kiinnostavan tiedon Euroopan Unionin linjamuutoksesta merimetsokysymyksessä. EU:n kalatalousvaliokunnan teettämässä raportissa todetaan, että Suomen rantoja valtavalla nopeudella asuttava merimetso on väärää lajia! Tilanne voi kuulostaa jopa vähän koomiselta, mutta tällä päätöksellä on merkittävä vaikutus rantojamme asuttavan lintulajin suojelustatukseen.

Väärä laji? Miten niin?
Merimetsoja on kahta alalajia Phalacrocorax carbo carbo ja Phalacrocorax carbo sinensis. Näistä carbo carbo on Suomen kotoperäinen, alkuperäinen ja täältä kadonnut laji. Carbo sinensis on puolestaan merimetson ns. aasialainen alalaji ja samalla tänne kuulumaton. Sinensis tarkoittaakin sanana "kiinalaista". Näitä alalajeja ei ole nimetty suomeksi - molemmat ovat vaan merimetsoja. Ruotsiksi aasialaista sinensis-alajia kutsutaan nimellä mellanskarv ja kotoperäistä carbo-alalajia nimellä storskarv. (Viereinen kuva lainattu luvallisesti Wikimediasta.)

Mitä sitten jos lintulaji onkin väärä?
Tällä asialla on merkittävä vaikutus merimetson suojelutilanteeseen Suomessa. Merimetso on ollut hyvin tiukassa suojelussa, koska lajin on otaksuttu olevan kotoperäistä carbo-alalajia. Tiukka suojelu on aiheuttanut närää monissa tahoissa, erityisesti kalastajissa ja mökkiläisissä. Samalla maltilliset pesinnän häirintäyritykset ovat epäonnistuneet. Mutta kyseessä ei siis olekaan se "vanha tuttu" merimetso, vaan noin 1,5 kiloa kaloja päivässä ahmiva, mökkisaaret sotkeva vieraslaji.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että merimetson jaktuvaan leviämiseen ja kannan kasvuun päästään nyt vaikuttamaan. ELY-keskusten kuuluisi myöntää huomattavasti nykytilannetta herkemmin merimetsojen pesintöjen häirintälupia. Häirintä tarkoittaa käytännössä munien puhkomista. Myös suojelumetsästykseen pitäisi olla luvassa poikkeuslupia silloin, kun muut menetelmät eivät syystä tai toisesta toimi. Vasabladet toteaa, ettei carbo-alalaji pesi Suomessa - siksi lajisekaannuksia ei synny ja metsästyspoikkeuslupia voidaan myöntää turvallisin mielin.

Mistä tämä väärä merimetso on tänne sitten tullut?
Väitetään, että sinensis-alalaji tuotiin Keski-Eurooppaan keskiajalla Kiinasta. Siellä tätä lintua on käytetty ja käytetään edelleen kalastuksessa. Kalastajalla on elätteintä parvi merimetsoja, jotka pääsetetään sukeltamaan kalojen perään. Lintujen kaulassa oleva panta estää kalojen nielemisen. Lopulta koulutetut linnut palaavat veneeseen ja oksentavat saaliinsa kalastajalle. Saalis myydään sitten paikallisella torilla. Viereisellä BBC:n laatuvideolla linnut nappaavat hämmästyttävän isoja kaloja!

Lopuksi:
Euroopan Unionin kalastusvaliokunnan Between fisheries and bird conservation: the cormorant conflict -raportti on merkittävä askel kohti merimetson hallittua kannanhoitoa Suomessa. Täytyy toivoa, että ELY-keskukset muuttavat linjaansa nopeasti ja sopeutuvat kalastusvaliokunnan linjaukseen. Metsästyslain mukaista merimetson metsästysaikaa saamme varmasti odotella vielä pitkään.

Jahtiopas: ensimmäinen suomalainen metsästyssovellus - "Kenelle tämä on tarkoitettu?"

noreply@blogger.com (Tapio) — Thu, 11 Apr 2013 18:06:00 +0000

Suomen Metsästäjäliitto ja Gummerus ovat tuottaneet yhdessä Suomen ensimmäisen älypuhelinsovelluksen erityisesti metsästäjille. Sovellus on saanut nimekseen ytimekkäästi ja kuvaavasti "Jahtiopas". Tätä tarinaa kirjoittaessa sovellus on saatavilla vain iPhonelle, mutta Android ja Windows Phone -versiot ovat tuloillaan. Tässä kirjoituksessa pikavilkaisu sovelluksen keskeisiin ominaisuuksiin ja sisältöihin.

Sovelluksessa on neljä pääosiota:

Päiväkirja-osioon voi kirjata kaadot, merkitä tapahtuman päivämäärän ja lisätä tapahtumasta kuvan
Hyvä Osuma-osio sisältää ballistiikkalaskurin kiväärimetsästäjille ja mm. osumasimulaattorin
Tunnistaminen-osiossa on riistaeläinesittelyjä
Muut-osioon on koottu turvallisuusnäkökulmia ja mm. aseen puhdistamisen perusoppia.
Tavallaan viides osio on etusivu ja sieltä löytyvät metsästysteemaiset uutiset.

Sovellus sekoittelee mukavasti tekstiä ja kuvaa. Tekstipohjaista tietoa onkin yllättävän paljon. Mutta älypuhelimen multimediamahdollisuudet jäävät hyödyntämättä. En ainakaan pikavilkaisussani löytänyt sovelluksesta yhtään ääninäytettä tai elävää videokuvaa.

Sovelluksen parasta antia on Muut-osion turvallisuusohjeet. Näitä opastuksia voi vaikkapa hirvijahdin vouti käyttää kätevänä tarkastuslistana. On hyvä, että turvallisuusnäkökulmat on huomioitu sovelluksessa näin kattavasti.

Vastaavasti koko sovelluksen heikoin osio on kaatopäiväkirja. Minulle metsästys on paljon muutakin kuin sitä "kaatamista". Päiväkirja olisi voinut olla merkittävästi monipuolisempi ja kattaa erilaiset luontohavainnot, koiran kouluttamisen tapahtumat, riistapeltomuistiinpanot jne. Kaikkein suurin miinus tulee kuitenkin siitä, että päiväkirjaan tallennettuja tietoja ei saa tallennettua puhelimesta nettiin. Eli kun puhelin menee rikki, häviää huonolla tuurilla päiväkirjakin. Toisekseen päiväkirjaan kirjatut huippuhetket olisi mahtava jakaa kavereiden kanssa - Facebook tms. sosiaalisen median jakomahdollisuutta päiväkirjassa ei ole.

Riistan tunnistamisen osiota kohtaan minulla oli suurimmat etukäteisodotukset. Eläimistä esitellään perustiedot, käyttäytyminen ja esitellään niiden metsästystä. Silti kokonaisuus jää minusta harmillisen valjuksi: jälkiopasta ei ole, ei ole ääninäytteitä, ei syvällisiä metsästysvinkkejä. Metsästäjä ei saa tästä kovinkaan paljon irti.

Lopuksi:
Jahtiopas-sovelluksesta on saatavilla ilmaisversio, jonka ominaisuudet olivat hyvin riisuttuja, eikä sillä pääse oikein puusta pitkälle. Täysversio maksaa 4,49€. Tässä tarinassa esitellyt kuvat on otettu täysversiosta.

Jahtiopas on ensimmäinen suomalainen älypuhelinsovellus. On onniteltava Metsästäjäliittoa rohkeudesta ja ajassa elämisestä. Tämä sovellus on hyvä yritys, mutta harmi kyllä sellaiseksi jää. Sovelluksesta jää mieleen kysymys, että kenelle tämä kokonaisuus on lopulta tarkoitettu? Kokenut metsästäjä ei saa tästä uutta ja uudelle metsästäjälle kokonaisuus ei ole tarpeeksi seikkaperäinen. Riistalajiesittelyt eivät ole riittävän syvällisiä ja päiväkirja nykyisillä ominaisuuksillaan melko vaatimaton. Tosin, kuusivuotias tyttäreni koki riistaeläinesittelyt hyvinkin kiinnostaviksi - ehkäpä tästä sovelluksesta on erityisesti iloa lasten ja nuorten kanssa metsästäjäleireillä.

Toivottavasti Metsästäjäliitto saa tästä kuitenkin intoa jatkokehittää Jahtiopas-sovellusta eteenpäin. Jahtiopas on hyvä avaus, eikä siinä ole rakenteellisia tai teknisiä merkittävä ongelmia.

Kahdeksan tapaa ennakoida linnustuskautta - "Vältä elokuun härdelli!"

noreply@blogger.com (Tapio) — Wed, 10 Apr 2013 05:10:00 +0000

Tänään on tasan neljä kuukautta sepelkyyhkyjahdin aloitukseen. Vain. Neljä. Kuukautta! Kesä vilahtaa välistä nopeasti lomaillen, mökkeillen ja kalastellen. Siksi niin usein käy niin, että elokuun alussa havahtuu kohmeisena alkavaan metsästyskauteen: eipä ole hankittu tai testattu patruunoita ja lähikaupasta on paras valikoima jo myyty, ei ole taaskaan harjoiteltu mitään, oma kunto on yhä kuralla... Voisiko tänä vuonna toimia toisin? Tässä tarinassa kahdeksan vinkkiä, joiden avulla olet elokuussa valmiimpi metsästyskauteen. Vältä elokuun härdelli ennakoimalla!

Treenaa koirasi toiminta huippuunsa!
Miten meni viime kausi koirasi kanssa? Jaksaako kaverisi istua passissa maltillisesti, miten pitkät ohjaukset toimivat, entäpä koiran käytös veneessä? Hyödynnä kevät ja kesäkausi harjoittelemalla yhteispeliä koirasi kanssa. Varmista samalla myös koiran fyysinen suorituskyky pitkillä matalasykkeisillä lenkeillä. Viime kesänä meillä treenattiin erityisesti koiran toimintaa veneessä ja tulevana kesänä koirani saa treeniä ainakin omassa peltopiilossa olemiseen. Löysin tähän sopivat treenivideot mukavan monipuolisesta noutajablogista Metsästyskoiria ja Sohvaperunoita.

Huolehdi omasta fysiikasta!
Fyysinen rasitus vaihtelee metsästysmuodosta toiseen varsin paljon. Silti, vaikka istuisit koko syksyn vain passissa, kohtuullinen fysiikka auttaa jaksamaan. Ei kipeydy paikat, eikä rasitu selkä. Huippu-urheilijan rasituskestävyyttä tai rantaleijonan kroppaa ei näissä hommissa tietysti tarvita, mutta sellainen tavallisen hyvä suorituskyky olisi asiallista olla. Itselleni mieluisin treenimuoto on maastopyöräily, sillä siinä maisemat vaihtuvat ja mies ja koira saavat yhdessä monipuolisen treenin. Munkkitossun blogista löytyy vinkkejä juoksemiseen ja kokonaisvaltaiseen treenauksesta.

Käy ampumaradalla!
Ohiampuminen on monen asian summa, joista useimmat ovat korjattavissa rataharjoittelulla. Paremman osumisen lisäksi tulet varmemmaksi aseen käsittelijäksi ja, mikä tärkeintä, olet turvallisempi metsästyskaveri. Mielestäni tuhat laadukasta ratalaukausta riittää oman tason ylläpitoon ja aavistuksen parantamiseenkin. Tuhat laukausta kuulostaa paljolta, mutta se on vain 40 ratakierrosta. Tarvitaan siis ainoastaan kymmenen ratakäyntiä, jolloin ammutaan vain neljä kierrosta. Ei ole paljon, eihän? Alkukauden ratatreeneissä on hyvää sekin, että radalla saa ampua melko rauhassa ilman jonoja - mattimyöhäiset heräävät vasta heinäkuun lopulla ja tulevat tuskailemaan radalle kiireessä ja paineisena. Oma tavoitteeni on saada skeet-kierroksen keskiarvotulokseksi 22/25 ja alle 19/25 tuloksia ei saisi tulla lainkaan.

Testaa metsästyspatruunasi!
Lähestyvän kauden metsästyspatruunat on hankittava hyvissä ajoin keväällä, jotta ehdit testata kuviot ja upotukset. Älä luota siihen samaan vanhaan vihtavuorelaiseen - tuotantosarjat vaihtelevat ja viime kaudella toiminut patruuna voi olla nyt täyttä kuraa. Itse tulin hankkineeksi viime syksynä sen verran ison satsin toimivia patruunoita, että tälle kaudelle korkeintaan tutustun muutamaan uutuuspatruunaan. On jokaisen metsästäjän kunnia-asia tehdä kaikkensa, että turhia haavakoita ei tule!

Tee ruokinta!
Nyt on oikea aika soitella maanomistajille ja varmistaa, että viime kauden kesantopelto on käytössä kyyhkyruokinnan paikaksi myös tänä vuonna. Samalla voi soitella vesiosuuskunnalle ja sopia taas sorsalautan pitämisestä. Kun ruokinta perustetaan heti hankien sulattua, voi alueelle saada pysyvästi tavallista enemmän muuttolintuja. Lisäksi kokemus on osoittanut, että herneet ja vilja loppuvat agrimarketeista aina viimeistään heinäkuun puolivälissä. Samalla juuri nyt ylijäämäviljaa voi löytää tuurilla perin edullisesti. Siksi ruokahankinnat ja ruokintojen perustamisen suunnittelut kannattaa tehdä jo nyt.

Treenaa pillittämistä!
Kyyhkyaloituksen takana odottelee jo sorsajahdin aloitus. Jos ja kun pillitystaitosi kaipaavat treeniä, on kevät täydellistä aikaa pillitreeneille. Sorsat ränkättävät soitimella hyvin aktiivisesti. Rannalla saa parhaan asiakaspalautteen omista taidoista. Ja jos pillitys on ihan vierasta puuhaa, niin nyt olisi hyvä alkaa harjoittelemaan. Pillitysteknikkaa opastavia videoita löytyy myös suomeksi. Kannattaa muistaa, että sorsapilli on instrumentti siinä missä mikä tahansa soitin. Itse harjoittelen muuten työmatkat kodin ja työpaikan välillä - 15 minuuttia suuntaansa. Autossa yksin ajellessa ei häiritse muita.

Hanki syksyn ja talven vaatteet nyt!
Urheilu- ja eräliikkeiden alelaareissa pyörii juuri nyt laadukkaita alusasuja, poistuvia talvivaatemalleja ja viime kauden vaelluskenkiä. Euro on voimakas konsultti ja minua ainakin vetää ne isot -50% kyltit laatufleecehyllyn kupeessa. Elokuun alun ja syksyn ruuhkia ei kannata suotta odotella. Silloin monen vähän erikoisemman kokoisen vaatteen saatavuus voi olla heikko ja ne tavallisimmat koot voivat olla jo suurelta osin myyty pois.

Tarkkaile luontoa!
Kevät saa mahlan virtaamaan ja linnut palaamaan pesintämailleen. Keväinen lintukanta antaa vähän osviittaa tulevasta syksystä. Keväällä 2010 meilläpäin oli erityisen paljon sorsia kevätmuutolla ja silloin syksyn sorsakannat olivat ennätyksellisen hyvät. Sorsia oli jopa niin runsaasti, että sorsat aiheuttivat satovahinkoja vielä puimattomilla pelloilla. Kevään soidinmenot ovat muutenkin mukavaa tarkkailtavaa, joten rannoilla ja pelloilla kannattaa liikuskella. Lisäksi teerien ja metson soidin ovat hyvin kiinnostavaa seurattavaa.

Lopuksi: Tässä tarinassa siis vähän ajatuksia, miten kevään ja kesän "off-seasonia" voisi hyödyntää. Itse olen ollut hyvin huono näissä ennakointiasioissa, mutta vuosi vuodelta kehityn tässäkin asiassa. Mitenkäs teillä valmistaudutaan metsästyskauteen? Unohdinko muistilistalta jotain pientä tai isompaa?

Riistapeltopäivien tunnelmia

noreply@blogger.com (Tapio) — Sat, 06 Apr 2013 17:34:00 +0000

Eräkontin ja Suomen Metsästäjäliiton tiloissa Riihimäellä järjestettiin lauantaina Riistapeltopäivä, josta kerroin ennakkoon alkuviikolla. Kokonaisuutena päivä oli mielenkiintoinen ja uskon, että muutkin paikalle tulleet olivat samaa mieltä. Itse luennot oli järjestetetty SML:n kokoustilaan, jonka ovella vieraita tervehti komea karhu.

Päivän avasi Aki S. Perälän esittely ketun ja kauriin pillityksen perusteisiin. Paikalle oli tullut vajaa nelisenkymmentä kuulijaa. Akin alustus käytettävissä olleeseen aikaan nähden oli hyvä ja kattava.

Esityksessään Aki painotti sitä, että ketun ja kauriin elintavat on syytä tuntea paikallisesti ja tietää, missä kettu elelee eri vuodenaikoina. Samalla käsiteltiin eri kausien hyviä ja huonoja puolia pillityksen näkökulmasta. Omalta osaltani allekirjoitan Akin ajatukset - minulle paikallistuntemus on hyvin tärkeä osa oikeastaan kaikessa metsästyksessä.

Aki heltyi esittämään myös pientä taukomusiikkia, eli hän antoi mallisuorituksia eri pilleillä tehtävistä äänistä ja pillien äänialoista. Uskon, että tämä osio oli varsinkin aloittelijoille hyvin mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa.

Riistasiemen Oy:n Markus von Weissenberg keskittyi riistapeltoesityksessään riistapellon perustamisen peruselementteihin. Esitys oli kaltaiselleni riistapeltoaloittelijalle hyvä paketti: mitä peltoon olisi hyvä istuttaa, milloin se olisi tehtävä, millä välineistöllä se olisi hyvä tehdä ja mitä tavallisia ongelmia voi olla odotettavissa.

Markus esitteli yleisölle ensimmäistä kertaa julkisesti Seedex 2000 -kylvölaitteen, jota Markus luonnehti 2000-luvun kylvökepiksi. Uutuuslaite on pitkän kehittelyn lopputulos ja siitä on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertainen, tukkeutumaton kokonaisuus. Kylvölaitetta voi käyttää kuvan mukaisesti yksittäin ohjaussarvien kanssa. Toisaalta kylvölaitteen voi ketjuttaa rinnakkain niin, että mönkijän tai traktorin perässä käytetään yhtäaikaisesti vaikkapa neljä kylvölaitetta.

Luonnon- ja riistanhoitosäätiön Kimmo Härjämäki kertoili riistaelinympäristöjen parantamisesta peltoalueilla. Täytyy myöntää, että tämä esitys jäi minulle vähän etäiseksi, koska itselläni ei viljelymaita ole. Yleisössä näytti olevan kuitenkin runsaasti esityksestä kiinnostuneita ja esityksesta kehkeytyi ajoittain hyvää keskustelua.

Lopuksi: Eräkontin ja SML:n järjestämä Riistapeltopäivä oli kaikin puolin hyvä tilaisuus, jonne kannatti ajella kauempaakin. Järjestelyt toimivat hyvin ja esiintyjät lunastivat odotukset osaamisellaan - ehkäpä seuraavalle kerralle saadaan tarjolle sämpylöitä tai muuta syötävää meille pitkämatkalaisille. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa.

Riistapeltopäivä Riihimäellä 6.4.-13

noreply@blogger.com (Tapio) — Tue, 02 Apr 2013 20:44:00 +0000

Eräkontti järjestää tiloissaan Riihimäellä Riistapeltopäivän tulevana lauantaina (6.4 klo 9-14). Olen menossa ilman muuta paikan päälle. Tapahtuma on maksuton ja jotain erikoistarjouksiakin ilmeisesti on luvassa. Mutta tapahtuman kärki on minusta huippumielenkiintoiset luennot. Tapahtumassa esiintyy kolme omien alojensa tosiosaajaa:

Miten onnistun riistapellon teossa, Markus von Weissenberg
Markus von Weissenberg on Riistasiemen Oy:n vetäjä. Riistasiemenen verkkosivuilla on muuten erinomaisen kattavat tietopaketit riistapellon perustamisesta, esittelyt eri eläimille suositelluista riistapeltokasveista ja mm. myös tietopaketti EU-tukien hakemisesta.

Riistaelinympäristöjä parantavat vaihtoehdot peltojen tukijärjestelmissä nyt ja tulevina vuosina, Kimmo Härjämäki
Kimmo Härjämäki on puolestaan luonnon ja riistanhoidon monialaosaaja. Hän toimii Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja on mukana myös Luonnon- ja riistanhoitosäätiön toiminnassa.

Ketun ja Metsäkauriin houkuttelupyynti, Aki S.Perälä
Aki S. Perälä on puolestaan suomalaisen houkuttelupyynnin pioneereja ja mm. Facebookissa toimivan Houkuttelupyynti-ryhmän perustajia. Suurelta osin Akin nettiesimerkin innoittamana minäkin kiinnostuin houkuttelupyynnistä, sorsan pillittämisestä ja sittemmin ketun pillityksestä. Alla malliksi Akin houkuttelutaidoista tuore kettuvideo. HD-tasolla ketun näkee heti videon alusta talon vasemmalla puolella.

Tapiolan Takamailla.com myytiin Metsästys ja Kalastukselle

noreply@blogger.com (Tapio) — Mon, 01 Apr 2013 06:30:00 +0000

Päivitys: 5.4.-13. Tämä tarina oli siis aprillipila :-)

Hyvät lukijat. On ollut mahtavaa kirjoitella teille tarinoita minun ja koirani seikkailuista. Mutta kaikki loppuu aikanaan - tällä kertaa on hienoa, että päätös on samalla jonkin suuremman ja paremman alku. Metsästys ja Kalastus -lehden agentit lähestyivät minua parisen viikkoa sitten. Heidän halunaan oli alusta pitäen ostaa blogini toimituksellinen materiaali kokonaisuudessaan. Keskustelut etenivät hyvässä hengessä nopeasti molempia tyydyttävään lopputulokseen. Tarinat tässä muodossa siis päättyvät tähän, mutta jatkuvat isompien siipien suojissa hetken päästä. Osana Metsästys ja Kalastus-lehden toimintaa blogi nousee varmasti aivan uudelle tasolle.

Alla vielä kuva lehden omasta tiedotteesta. Kiitos kaikille lukijoille kannustuksesta ja tuestanne!!!

Lapset ja metsästys

noreply@blogger.com (Tapio) — Sat, 30 Mar 2013 08:51:00 +0000

Muutamissa yhteyksissä on keskusteltu siitä, miten lapset pitäisi ottaa mukaan metsästysharrastuksiin - vai pitääkö ollenkaan? Asiasta on esitetty lehtien palstoilla ja netissä monenlaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Tunnettu lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on linjannut asiasta selvän kielteisesti - hämmentävän löyhin perustein. Toisaalta julkisuuteen on noussut toisenkinlaisia tarinoita - tuoreessa muistissa on Hesarin ansiokas juttu majavia metsästävästä Ilomantsilaistytöstä. Tarina nousi odotetusti myös iltapäivälehtien otsikoihin ja monille keskustelupalstoille.

Jari Sinkkosen mielestä on selvää, että "lapsi järkyttyy veren näkemisestä ja saaliin käsittelystä". Itse ajattelen toisin. Mielestäni lapset ottavat mallia vanhemmista ja järkyttyvät vaikkapa pääsiäistipujen keltaisuudesta, jos vanhemmat siitä panikoivat. Siksi olen perheeni kanssa päätynyt siihen, että lapset ovat kykyjensä ja halujensa mukaan läsnä myös metsällä. Lapsia ei pakoteta mihinkään, mutta heitä ei estetetä osallistumasta. Alle kouluikäinen jaksaa tehdä yllättävän pitkiä kävelylenkkejä: kolmen neljän kilometrin lenkki menee kevyesti. Viereisessä kuvassa ollaan syksyllä -12 fasaani- ja rusakkokierroksen tauolla.

Kuusivuotias tyttäreni on ennättänyt olla mukana jo monessa. Toiveeni on, että hänelle kehkeytyy luonnollinen suhtautuminen luontoon yleensä ja iskän harrastuksiin. En vähättele erilaisia oikeita fobioita, mutta toivon tällä osallistavalla otteella välttäväni sellaisen mamsellimaisen hyi-yök-ällöttävä-kastemato -suhtautumisen. Samalla uskon, että osallistuttaminen vahvistaa suhdettani lapsiini. Eivät lapset tunnu kaipaavan huvipuistoja ja muita vuosittaisia erikoisnumeroita, vaan arkipäiväistä yhdessäoloa. Pidän täysin käsittämättömänä Matti Apusen esille tuomia tietoja, että lapset ovat päiväkodeissa vuoden ympäri myös vanhempien lomaillessa.

Minulle on oikeastaan samantekevää, tuleeko lapsistani luonnossa kulkijoita saati metsästäjiä - he saavat vapaasti etsiä omat intohimonsa. Silti koen tärkeäksi siirtää luonto-osaamista ja tietoutta eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Olisi hyvästä erottaa kuusi ja mänty toisistaan, tunnistaa yleisimmät linnut, nisäkkäät ja sienet, osata liikkua metsässä eksymättä ja pelkäämättä... Tähän kaikkeen kuuluu osaltaan myös saalistaminen ja saaliin käsittely. Viereiseen kuvaan sorsan perkaamista seuraamaan on tullut myös reilun vuoden vanha poikani.

Yksi varhaisimmista tyttäreni ja minun yhteistä metsästyskokemuksista on loukkupyynti parin vuoden takaa elokuun -10 alusta, jonka uskollisimmat blogin lukijat muistanevat. Kävimme viettämässä kaunista loppukesän päivää sänkipellolla. Ihastelimme nokkosperhosia, juotiin mehua ja syötiin keksejä. Siinä samalla viriteltiin loukku pyyntiin. Viikolla loukkuun ei mennyt mitään, mutta seuraavana viikonloppuna mentiin yhdessä loukulle ja sinnehän oli mennyt kettu!

Kyyhkyjahdissakin tyttö oli jo nelivuotiaana. Noin puolen tunnin passittelun tuloksena saatiin saaliiksi yksi lintu. Hän muistelee tapahtumaa vieläkin erityisesti siksi, että saavuttuamme kotiin valmistimme sepelkyyhkyn ateriaksi yhdessä saman tien. Se maistui makoisalta. Sepelkyyhky on tyttäreni lempiruokia.

Sorsastamaan en ole lapsia vielä ottanut mukaan. Veneessä tulee vähän ahdasta ja sorsaretket ovat yleensä vähän turhan pitkäkestoisia ja tapahtuvat nukkumaanmenoajan jälkeen tai aamulla ennen heräämistä. Silti tyttö on ollut saattelemassa minua monesti iltalennolle. Tässä tutustutaan paukkuliivien toimintaan.

Pilkillä olimme aiemmin tänä vuonna tammikuussa. Sen verran ensikosketus pilkkimiseen innosti, että tytär on toistuvasti pyydellyt pääsevänsä uudelle pilkkiretkelle. Yksin liikkuessani pilkkireissut ovat pitkiä, normaalisti koko päivän retkiä. Pilkkisaaliin käsittely ja osin ruuaksi valmistus tyttären kanssa heti reissun jälkeen on tärkeää. Siinä jää hänelle positiivinen muistijälki siitä, kun isä tuli kotiin ja tehtiin yhdessä hyvää syötävää saaliista - sen sijaan, että päällimmäiseksi muistoksi jäisi isän pitkä poissaolo.

Tietysti talvella hiihdellään. Tyttäreni tunnistaa oravan, jäniksen ja monen muun eläimen lumijäljet. Hän tietää myös, miltä näyttää oravan käsittelemä käpy ja teeren kieppi.

Tärkeintä aina on lopulta mukava yhdessäolo - ja jääpuikkojen syöminen. Vieläkö sinä muistat, miltä jääpuikko maistuu?

Ase&Esittely.com: Tee-se-itse pyllynalunen

noreply@blogger.com (Tapio) — Fri, 29 Mar 2013 10:50:00 +0000

Yksi tiiviisti seuraamistani metsästysblogeista on Ase&Esittely.com. Sen viimeisimmässä tarinassa askarrellaan pyllynalusen, eli ronskimmin perseensuojan, parissa. Asia on meille vanheneville miehille tärkeäkin. Ase&Esittely perustelee asian napakasti: "Jokainen vähänkin eturauhasvaivoihin viittaavasta ”nauttinut” on oppinut mielellään eristämään istuinpaikkansa.". Lue koko tarina tästä linkistä.

Meilläkin on kaapeissa vanhoja vilttejä ja taljoja. Niistä joutaa ottaa yksi hyötykäyttöön.

Turun tautia

noreply@blogger.com (Tapio) — Tue, 26 Mar 2013 20:12:00 +0000

Olen pyhästi päättänyt, että tässä blogissa ei tartuta metsästyspolitiikkaan, aselakiasioihin ja susikysymykseen. Mutta nyt on pakko poiketa hetkeksi omalta mukavuusalueelta, kun omat koirat meinaavat purra nilkkaan ja tärkeä asia on nostettava esille. Turun Sanomat otsikoi 19.3. raflaavasti, että metsästäjät ja luonnonsuojelijat haluaisivat lyhentää vesilintujen metsästysaikaa. Alkuperäinen lehdistötiedote löytyy Luonnonsuojeluliiton sivuilta. (Viereinen kuva on luvallisesti lainattu Wikimediasta.)

Jutusta käy ilmi, että paikallinen Turun seudun riistanhoitoyhdistys ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ovat yhdessä esittäneet Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen aluekokoukselle vesilintujen ja lehtokurpan metsästysaikojen lyhentämisestä kuukaudella niin, että sorsastus päättyisi kokonaan 30.11. koko EU:n alueella.

Olen seurannut asiasta käytyä nettikeskustelua suurella mielenkiinnolla. Metsästäjäkunta on enimmäkseen tyrmistynyt, että osa omaa organisaatiotamme - riistanhoitoyhdistys, on ryhtynyt tällaiseen päättömyyteen. Näyttää siltä, että turkulaisia metsämiehiä ei sorsastus kiinnosta. Vai onko niin, että talvinen sorsajahti luovutetaan jonkinlaisena hyvittelynä tai anteeksipyyntönä Auli-suden tapauksesta?

Eikö riistakantojen suojelu ole sitten tärkeää?
On se. Tottakai! Metsästäjät tekevät paljon työtä sen eteen, että eri riistakannat kasvavat ja voivat hyvin. Suomalaiseen metsästysperinteeseen kuuluu historiallisesti, että jäniksille on kaadettu haapoja ja viety kerppuja. Uudempana toimintana on alettu ruokkia sorkkaeläimiä ja jopa vesilintuja - nämä ruokinnat ylläpitävät alueellisesti koko eläinkantaa, kuten viime talvena tässäkin blogissa näimme.

Jos ja kun jonkin riistaeläimen kanta ei metsästystä kestä, niin tällöin se on rauhoitettava kokonaan. Vaihtoehtoisesti voidaan ottaa käyttöön myös USA:sta tuttu kiintiöjärjestelmä myös pienriistalle.

Miksi metsästysaikoihin ei sitten saisi koskea?
Metsästysaikojen rajoittamisella ei saada merkittävää hyötyä. Kanalintupuolella on nähty, että lyhyt metsästysaika asettaa helposti saavutettaville alueille normaalia suuremman metsästyspaineen.

Onko sorsastus joulukuussa yleistä?
Ei ole. Joulukuinen sorsastus on Suomessa hyvin pienen piirin hommaa. En varmasti ole kovin väärässä, jos arvioin joulukuussa metsästäviä sorsamiehiä olevan korkeintaan 200 kpl. Lisäksi joulukuussa sorsat ovat hyvin arkoja ja vaikeasti saalistettavia lintuja. Vaatii poikkeuksellisen hyvää metsästystaitoa ja -tuuria, jotta joulusorsan saa eräksi.

Samalla on todettava, että EU:n tärkeimmillä talvehtimisalueilla Tanskan salmissa ammutaan sorsia joulukuussa hyvin runsaasti. On selvää, että siellä voi olla tarvetta paikallisille rauhoitus- ja kiintiötoimille. Näihin toimiin uskon Danmarks Jægerforbundin kykenevän yksinkin.

No mitäs jos samalla metsäkanalintujahdissa sallittaisiin ns. latvalinnustus tammikuussa?
Sorsakannat ja metsäkanalintukannat ovat eri asioita, eikä näillä voi tehdä kauppaa keskenään. Niillä ei ole mitään korrelaatiota toisiinsa. Toisekseen metsäkanalinnut - erityisesti metsot ja teeret ovat lähes kaikkialla tiukasti kiintiöityjä saalislintuja. On lopulta saman tekevää, ammunko kaksi teertäni syyskuussa tai tammikuussa.

Mikä tässä kaikessa on eniten pielessä?
Se, että Turun Riistanhoitoyhdistys on lähtenyt luonnonsuojeluyhdistyksen kielletään kaikki-kelkkaan. Metsästysaikoja voidaan säätää, mutta tähän tarvitaan hieman tarkempaa pohdintaa perusteista ja toivotusta lopputuloksesta. Riistanhoitoyhdistys olisi voinut tehdä fiksumpia vastaehdotuksia, jolla metsästyskausi ei lyhene, mutta kannansuojelu kuitenkin samalla tehostuisi. Erityisesti hämmästyttävää on, että nettitietojen mukaan aloite tähän projektiin oli tullut metsästyspuolelta - miksi? Ollaanko Turussa todella Auli-suden jälkeisessä anteeksipyytelyn tuskassa, vai onko sieltä hirvitornista katsellen sorsamiesten puuhastelu merkityksetöntä?

Mitä sitten pitäisi tehdä?
Rakentavimmat ehdotukset tulivat esille Facebookin houkuttelupyynti-ryhmässä. Siellä tuotiin esille mm. Ruotsista tuttu metsästyskielto öisin tunti ennen auringonnousua ja tunti jälkeen auringonlaskun. Talvella koirassorsat erottuvat höyhenpukunsa vuoksi naaraista selvästi ja koiraiden metsästysaikoja voitaisiin jatkaa vaikkapa helmikuun loppuun - naaraiden metsästysaika voitaisiin lopettaa jo aiemmin. Samalla on tärkeää varmistaa, että sorsasaalis saadaan varmasti talteen. Siksi koiran käyttöä sorsastuksessa voitaisiin pakottaa myös lainsäädännöllä. Myös kosteikkoprojekteja olisi syytä käynnistää enemmän.

Onko tässä kaikessa mitään hyvää?
On tärkeää, että Turussa näytetään pystyvän keskusteluun ns. vastapuolen kanssa. Lopputulema näyttää kuitenkin valitettavasti siltä, että tässä yhteydessä riistanhoitoyhdistystä on viety kuin kuoriämpäriä.

Poikkeuksellisia Metsästysvideoita

noreply@blogger.com (Tapio) — Sun, 24 Mar 2013 10:30:00 +0000

Löysin pari päivää sitten amerikkalaisen Derek Baunen videot. Derek kuvaa lyhyisiin muutaman minuutin pätkiin metsästystä sen eri muodoissaan USA:ssa. Videot ovat mykistävän upeatunnelmaisia. Filmeissä yhdistyvät upeat maisemat, toimivat koirat ja metsästys moderniin kameratyöskentelyyn tavalla, jota harvoin kokee. Videot pulppuavat elämän iloa, positiivisuutta ja mukavaa luonnossa oloa. Saalistakin saadaan, mutta se ei ole videoiden pääasia. Itse koen Derekin videot omakseni, sillä myös tässä blogissa yritetään tavoitella samankaltaista luontosuhdetta ja näkökulmaa metsästykseen - metsästys ei ole vain tappamista. Saaliista toki iloitaan, mutta metsälenkki aseen kanssa voi olla monella tavalla onnistunut myös ilman yhtään laukausta.

Nostan tähän tarinaan esille kolme eriteemaista videotarinaa. Kokonaisvaltaisen elämyksen kannalta nämä videot on syytä katsoa koko ruudun näyttötilassa ja varmistaa, että ne toistetaan HD-tilassa.

Ice'd Over-videossa ollaan enimmäkseen vesilinnustusjahtien tunnelmissa. Hanhia ja sorsia kyttäilään pelloita ja vesistöistä. Suhde noutajaan on alleviivaavan herkkä. Kun tunnelmakuvien läpi katsoo itse metsästystapahtumia, löytyy sieltä paljon pieniä yksityiskohtaherkkuja varusteista, pilltyksestä ja muusta toiminnasta. Minulle aivan uusi tieto oli, että suoveneellä voi liikkua noin vaan myös kuivalla maalla.

October Rise -pätkä on lyhyt, vain reilun minuutin kestävä video. Silti siinä ennätetään olla fasaanipelloilla, kanadanhanhijahdissa ja lopuksi illan tullen syödään saalista porukalla, kertaillaan kuulumisia ja otetaan rennosti. Metsästystapahtuman tunnelmaa parhaimmillaan.

Spring Thing -videossa tutustutaan kalkkunan houkuttelupyynnin tunnelmiin. Hetki hetkeltä kasvavan jännityksen kyttäyskopilla voi oikein aistia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pätkän lopussa muuten näytetään sikäläinen tapa kiintiöityjen saalislajien kaatolupien valvontaan: saalislinnun koipeen kiinnitetään "lätkä" (Turkey tag), joita metsästäjät ostavat ennalta päätetyn kiintiön mukaan. Kaadettu eläin pitää merkitä lätkällä välittömästi kaadon jälkeen ja lätkän on oltava paikallaan linnun loppukäsittelyyn saakka. Vastaava malli toimisi ihan varmasti myös meillä vaikkapa metsähanhelle.

Kannattaa käydä katsomassa myös Derekin muut videot Vimeo-palvelusta: sieltä löytyy tunnelmakuvia valkohäntäpeurajahdeista, fasaanipelloilta ja jopa varisjahdeista. Mikä oli sinun suosikkivideosi? Jos olet löytänyt vastaavia upeasti toteutettuja lyhyitä tai pidempiä videoita YouTubesta, Vimeosta, HunterVids.comista tai muista netin videopalveluista, niin lisää ihmeessä linkit kommenttina tämän tarinan jatkeeksi!

Talvimetsästyksen kerrospukeutumisesta - "kieltäydyn palelemasta"

noreply@blogger.com (Tapio) — Fri, 22 Mar 2013 08:08:00 +0000

Kerrospukeutuminen on päivän sana myös metsästyksessä. Taannoisen Muistoja-sarjan yhteydessä kommentoitiin, että harrastuksen näkyvin kehitys on tapahtunut juuri tekstiilipuolella. Nykyään ulkoilmaihmisen vaatevalikoimassa on mm. merinovillaa, erilaisia moderneja urheilutekstiilejä, kalvoasuja ja fleeceä. Onpa tarjolla jopa sähkölämmitteisiä asusteita. Silti vanha kunnon villa on hyvä materiaali edelleen.

Kylmän kesto on hyvin henkilökohtainen asia. Yhdet ovat karaistuneita kuin spartalaiset ja toisten varpaat palelevat jo syksyn ensimmäisinä hallaöinä. Itse palelen mielestäni melko herkästi. Ristiselkä, varpaat, ranteiden sisäpuoli ja monet kohdat päässä ovat kylmälle herkkiä ja jopa arkoja. Palellutin korvani ja otsani hulluina nuoruusvuosina ja siitä lähtien olen saanut käyttää pipoa korvilla jo nollakelissä. Silti kieltäydyn palelemasta pilkillä, metsästyksessä tai muissa ulkoilmahommissa. Kieltäydyn, koska arvostan henkilökohtaisen mukavuuden myös hankalissa olosuhteissa korkealle. Ja kun en palele, voin keskittyä olennaiseen. Kerrospukeutuminen on kaltaisteni vilukissojen pukeutumismalli. Siinä päälle puetaan useita kerroksia, joilla on oma selvä roolinsa. Viereinen kuva on äskettäiseltä Lapin retkeltä tammikuussa. Pakkasta 32 astetta - ei palellut.

Pidimme kuusivuotiaan tyttäreni kanssa pienet Takamaiden "muotikuvaukset" ja kuvasimme vaatekaappini parhaimpia kuteita kylmien kelien (-10°C tai kylmempi) vaanimismetsästykseen. Samat vermeet toimivat luonnollisesti myös vaikkapa pilkillä.

Alusasut - Toimiva kerrospukeutuminen lähtee alusasusta eli ihoa vasten olevasta kerroksesta. Kotimaisen FinnSvalan polypropyleeninen verkkoalusasu on perusvarma valinta varsinkin silloin, jos odotettavissa on edes jonkin verran liikkumista kävellen tai hiihtäen. Norjalaisen Acliman merinovillainen Woolnet sujahtaa päälle vielä kylmemmissä tai ketun pillityksen tyylisessä hyvin passiviisessa touhussa. Verkkoalusasu on tavallaan erikoinen yhdistelmä - reikiä täynnä oleva asu on huippulämmin!

Välikerros - Välikerroksen tehtävä on siirtää iholta kosteutta ja osaltaan myös lämmittää kehoa. FinnSvalan merinovillainen, kymmenkunta vuotta käytössäni ollut Extreme-väliasu on ollut hyvä ostos. Näille lumille hankin norjalaisen Devoldin merinovillaisen Expedition-väliasun. Se tuntuu ainakin uutena olevan huippulämmin. Hyvää väliasua voi toki käyttää myös alusasun korvaajana vähän lämpimämmässä säässä tai mukavana oloasuna eräkämpällä.

Välikerrososastolle kuuluu myös Haglöfsin Actives-malliston mikrofleeceä ja teknistä urheilutekstiiliä yhdistelevä asu. Se on kätevä vaihtelevien tilanteiden metsästyksiin - vaikkapa jänisjahtiin, jossa ensin ollaan paikallaan ja sitten juosta hölkytellään kankaan toiseen laitaan. Omassa käytössäni tämä asu on enemmän loppusyksyn ja alkutalven kävelyjahtdeissa, mutta Acliman verkkoalusasun kanssa tälläkin mennään passijahdeissa jonnekin -12°C asteen tietämille.

Ja sitten se wanha kunnon villa - villapaita ja villahousut! Villa on ääriolosuhteiden materiaali. Muutaman kerran pakkanen on painunut 25°C asteen tietämille ketun pillitysreissulla, mutta villahousuissa lallattelee ilman vilun häivää missä vaan. Villahousujen löytäminen teetti vähän työtä, mutta Muhokselta löytyi kutomo, jonka perusvalikoimaan kuuluvat Erähousut-nimiset mahtavat housut. Villahousut ovat herättäneet kiinnostunutta keskustelua ja jopa kateutta kaveripiirissäni.

Pintakerros - Pintakerrospuolella minulla on oikeastaan yksi suosikki yli muiden - aika monissa aiempien tarinoiden kuvissa näkynyt Winchesterin Cold Ridge -fleece-toppa-asu. Tätä mallia ei tietääkseni enää valmisteta. Se oli aikanaan edullisen pään puku, jossa on olemattoman vähän taskuja ja muita yksityiskohtia. Siinä on kuitenkin hyvä maastokuosi, riittävä tuulenpitävyys, kangas on hiljaista ja asu on lämmin. Korkeissa haalarihousuissa on huonot puolensa, mutta ristiselän ja vyötärön seudulta ei viima pääse läpi.

Pää - Yläkerta on minulle se vaikein puettava. Tähän on kolme erillistä syytä. Ensinnäkin ne aiemmin mainitsemani paleltuneet korvat ja muut kylmälle arat pään kohdat pitää jotenkin suojata, toisekseen joudun käyttämään silmälaseja koko ajan (piilolinssit eivät käy) ja kolmanneksi käytän metsästyksessä aina kuulosuojaimia. Suojaimet estävät monien tavallisten ja toimivien karva- ja lierihattujen käytön. Näiden kolmen tekijän summana käytän paljon melko ohuita silkki-, mikrofleece- ja villahuppuja, niiden yhdistelmiä ja erilaisia tuultapitäviä ohuita fleece-pipoja. Viereiseen kuvaan laitoin alle Haglöfsin Windstopper-balaclavan, sen päälle microfleece-hupun ja pipoksi tavallisen fleecen. Tämä yhdistelmä toimii kovissa pakkasissa (-20°C), pitää poskipäät lämpiminä, lasit eivät huurru ja kuulosuojaimetkin mahtuvat päälle. Haglöfsin kypärähuppua on tuunattu ja tehty siihen pillitysreikä suun kohdalle. Tämän kokonaisuuden päälle voi tulla vielä kevyt naamiohuppu, kuten monissa blogin kuvissa on ollut.

Kädet - Kädet ovat toinen vähän hankalahko juttu pukea. Erilaiset paksut rukkaset eivät oikein passaa metsästyksiin (pillitys, aseen käsittely) ja muihin jonkinkaanlaista sorminäppäryyttä vaativiin puuhiin. Sormeni kestävät kylmää hyvin, mutta jostain syystä ranteeni ovat melko arat kylmälle. Siksi käytän käsineitä melkein aina. Myös käsien osalta voi kerrospukeutua. Kuvassa ovat Motonetin prätkäosaston silkkihanskat ja Averyn neopreeniset sorsastushanskat. Näillä on hyvä pillitellä ja ladata patruunoita puoliautomaattihaulikon makasiiniin.

Jalat - Bridgedalen todella monipuolisesta valikoimasta löytyy yleensä sukat kaikkiin keleihin ja lämpötiloihin. Tavalliset villasukat ovat edelleen maailman parhaat sukat - taukokäytössä. Bridgedalen sukat ovat hinnakkaita, mutta ne tuntuvat kestävän todella hyvin kulutusta. Kuvan siniharmaat sukat ovat noin 15 vuoden takaa ja sinivihreät ovat olleet käytössä ainakin kuusi vuotta. Oikeassa reunassa olevilla paksuilla MerinoFusion All Mountain -merinovillasukilla ei Suomen talvessa kylmä tule. Bridgedalen sukissa on muuten kolmen vuoden takuu.

Pakkaskenkävaihtoehtoja minulla on kaksi - nyt jo nurin menneen Parkanon kenkätehtaan Porelle-nahkasaappaat ja Muck Boot Tay Sportit. Nahkasaappaat ovat kevyemmät, mutta nillä ei viitsi mennä mahdollisesti märkiin paikkoihin. Parkanon kengät ovat olleet yllättävän kestävät - nyt mennään jo kahdeksatta talvea. Tay Sportit ovat laskennallisesti Porelleja lämpimämmät, mutta kummissakaan en ole koskaan palellut.

Lopuksi muutamia yleisiä huomioita ja ajatuksia: Kerrospukeutumisessa voi tulla helposti Michelin-ukkomainen tunne. Itse olen maksanut oppirahoja erityisesti siinä, että kaikki alu- ja välikerrosten paidat eivät saisi olla korkeakauluksisia. Jos kaulalla on pari kolme tiivistä kerrosta, alkaa se jo oikeasti ahdistaa ja haitata veren kiertoa. Esimerkiksi edellä esitellyt Acliman verkkoasu, Finnsvalan Extreme ja Haglöfsin Actives eivät sovi keskenään päälle tästä syystä. Nykyään ostan avoimempia kaula-aukkoja ja pistän mieluummin tarvittaessa kaulurin päälle.

Kalvoasuista sananen: Tuulen ja vedenpitäviä kalvoasuja ei koville pakkasille minusta voi suositella. Gore-Tex vaatteet ovat mahtavia syksypuolen vermeitä ja hengittävyys on hyvä juttu. Mutta talvella sisältä tuleva kosteus tiivistyy kalvolle ja voi jäätyä takin sisäpuolelle. Olen muutamaan otteeseen joutunut rapsimaan takin sisältä ihan isoja huurrekasoja tästä syystä.

Kerrospukeutuminen tulee hintoihinsa. Merinovillainen alusasu voi maksaa satasen tai jopa pari, Bridgedalen sukatkin 20-30€/pari. Hyvälaatuiset vaatteet kestävät kuitenkin vuosikausia, joten investoinnit ovat minusta perusteltuja. Hyvää ei saa halvalla ja niin poispäin... Pikkuhiljaa erikoistarjouksia kytäten vuosien mittaan nämä minunkin hankintani on luonnollisesti tehty.

Alla vielä kuva tämän talven karmeimmista keleistä. 15°C pakkasta, 13 metriä navakkaa tuulta pohjoisesta ja ilma sakeana lumipyrystä ja juoksuttavasta lumesta. Niin vaan oltiin kaverini kanssa pilkillä. Emmekä palelleet - emme suostuneet. Mitkäs sinun kylmän kelin vaatesuosikkisi ovat? Menetkö mutkattomasti JahtiJakteilla koko kauden vai käytätkö olosuhteisiin optimoituja vaatteita?

Lännen Hunttarit

noreply@blogger.com (Tapio) — Wed, 20 Mar 2013 04:00:00 +0000

Suomen Metsästysmuseosta kajahtaa! Museo on julkaissut amerikansuomalaisten siirtolaisten metsästyskulttuurista kertovan viisiosaisen videosarjan. Sarjassa museopalvelupäällikkö Ilja Koivisto vie katsojat mukavan leppoisalla otteella mukanaan Metsästysmuseossa jo kohta päättyvään (24.5.2012-31.3.2013) Lännen Hunttarit-näyttelyyn. Videoissa käsitellään metsästystä ja sen merkitystä Yhdysvalloissa Michiganin, Wisconsinin ja Minnesotan osavaltioiden suomalaisalueilla. Hienoa Suomen Metsästysmuseo! Lisää tämmöistä!

Tämä teema on minulle läheinen siksikin, että äitini puolelta lähti rohkea pariskunta silloin joskus keskilänteen, suurten järvien toiselle puolen. Elämän syrjään yritettiin aluksi päästä kaivoksilla mainareina. Lopulta he päätyivät maatilallisiksi, farmareiksi. Ammattimetsästäjiä he eivät olleet, mutta he joutuivat säännöllisesti puolustamaan lihakarjaansa susien ja muiden petojen hyökkäilyiltä. On jotenkin pysäyttävää, että samat petoteemat puhuttelevat laajoja yleisöjä tänäänkin - reilut sata vuotta myöhemmin.

Viereisessä kuvassa Elmer Haltunen Michiganista kantaa pyydystämänsä kojootin metsästä talvella 1943. Kuva: Suomen Metsästysmuseo.

Videosarjan ensimmäinen osa taustoittaa siirtolaisuutta ja syitä rapakon taakse lähtemiseen. Itselleni tästä videosta uutena tietona tuli erityisesti se, mikä suomalaisia siirtolaisia ammattimetsästykseen motivoi. Vanhan Heikin kohtalosta iltapäivälehdet repisivät tänä päivänä rajuja otsikoita.

Videosarjan toinen jakso esittelee turkismetsästystä. Arthur Koskelan henkilökuva ja haastattelu on mielenkiintoinen. Koskela elätti perheensä vuosikymmeniä ammattimetsästäjänä. Kun elanto on revitty turkiksista ja tapporahoista, on maastossa vietetty aikaa melko runsaasti ja kuljetut matkat ovat olleet hurjia. Monikohan tänä päivänä moiseen pystyisi, jaksaisi ja viitsisi? Koskelan kaltaisen konkarin oppiin olisi mahtava päästä.

Kolmannessa osassa tutustutaan valkohäntäpeurajahtiin. Suomalaisiin metsästystapoihin vähän vieras metsästysleirikulttuuri esitellään hyvin. Myös kyttäyskoppien yleistyminen saa luonnollisen selityksen. Videoon on saatu mahdutettua myös houkuttelupyynnin perusteita ja pätkän lopussa oleva hajuteema on koko setin hauskinta antia.

Sarjan neljäs osa esittelee metsästyksen vaikutusta amerikansuomalaiseen kulttuuriin laajemmin - kieleen, kaskuihin ja musiikkiin. Siinä missä norjalaiset kertovat Pekka og Toivonen-vitsejä, keskilännessä kerrotaan Einon ja Toivon seikkailuista.

Lisäys: Sarjan päättävä viides osa julkaisiin 21.3. Viides osa on kooste englanniksi aiempien videoiden sisällöistä. Kovin paljon merkittävää lisätietoa siitä ei aiempien jaksojen lisäksi tule.