Tarinoita, joita kukaan ei myönnä lukeneensa

JUOPON JOULU

2014-12-14T03:42:00.001+02:00

”Hiljaa!” huudan itselleni yksiössä. Minua ärsyttää ja se ärsytys johtuu ihan itestä.
Häpeän itseäni.

Olen itselleni valehtelija. Lupaan itselleni asioita mitä en tee. Huomenna ja huomenna.
Kohta olen tehnyt sitä jo puoli vuotta. Se puoli vuotta varmasti muuttuu vuodeksi ja toiseksi. Vähän, kun tähän ryyppäämiseen mennyt jo kahdeksan vuotta.

En ole saavuttanut elämässäni muuta kuin sen, että maksani on pian siinä pisteessä, että se sanoo piip.
Se ei ole kivaa.
Isäni maksa sanoi jouluna -86 piip. Se ei ollut kaunis näky.
Hänen joka reiästä tuli verta. Hän tärisi ja suli sisäisesti. Se oli kaamea näky.

Tästä en oppinut mitään.
Isäni piti kuolla opettaakseni minulle asia kantapään kautta. Silti en oppinut. Häpeä itseäni.

Nuorena sitä tykkäsi tarttua olutpulloon, kun kaveritkin ryyppäs.

Se oli sosiaalista ja siinä oli jännitettä, kun koitettiin saada kaverin äitiä hankkimaan olutta, että päästäisiin ryyppäämään ja pokaan mimmejä.
Nyt siitä on kadonnut kaikki sosiaalisuus ja jännitys.

Se on pelkkää lipittämistä.

Rahaa ei ole.

Lasken ruokani tarkkaan mitä ostan. Silti ostoslistan hinta nousee, kun tulee ostettua se 24-pack aina messiin.

Huoneeni on paskanen. Laiska. ”Teen sen huomenna”, ”Huomenna on parempi päivä”, ”Niskaa kolottaa ja maksaa särkee”
Ei pysty.

Olen ihmishylkiö. Ymmärrän täysin itseni kaltaisia paskiaisia.

Istutaan röökillä ja mietitään miltä tuntuisi hypätä neljännestä kerroksesta alas. Kuolisinko?
Yleensä tulet siihen tapaukseen, että kyllä siinä vaan sattuisi ikävästi.

Hyppäis pää edellä niin olis varma nakki.

Mutta tiedättekö tällainen ihminen on niin saatanan saamaton, että hän ei edes pysty tappamaan itseään.
Se on helppo puhua, että saatanan nyt mä vittu vien itseltäni hengen, mutta monet baarissakin naureskelevat, että se nyt on puhunut jo viisi vuotta tuota samaa paskaa... ja vielä tulee joka päivä tänne kittaamaan, eka ykkösoluella ja sitten illalla kolmosta.

Olen ruma ihminen. Voisin olla tyylikäs... Vaatteet tekevät rumasta komean.

En jaksa säästää. Kumminkin joutuisin ostamaan uudet.

Mun pitäisi kuntoilla. Pari kertaa olen vetänyt vatsalihaksia, mutta aina ne unohtuu, kun on krapula tai ei vaan kiinnosta... tai uskottelen itselleni, että kohta aloitetaan, kunnes jo sammun lattialle.

Haisen yleensä hieltä. Nuorena aina hermostuessa hikoilin.

Nykyään hikoilen paljon. Olen kai todella hermostunut.

En tiedä.

Vihaan ihmisiä, mutta kun olen heidän luona haluan olla hauska... Sellainen narri.

Toistan samat vitsit aina ihmisille.
Uudet ihmiset nauraa, mutta vanhoja vituttaa.

Välillä tuntuu, että olen parempi ihminen, kun he joita näen.

Se on vain luulo.

Itseasiassa olen paskemmassa tilanteessa, kun he. Ihmisen suojeluvaisto tai halu elää tekevät sen päähän, että haluat näyttää heille.

Suutani osaan ikävä kyllä käyttää. Kirjoittaa hädin tuskin.

Suun käyttäminen vie aikaa ja väsyttää. Ehkä minun pitäisi olla hiljaa.

Olen huomannut, että jos olet viikon hiljaa niin huomaat, kuinka turhaa elämäsi on ja alat hallita sitä. Hiljaisuus työntää sinut ulos boksista ja tajuat, että sun elämä on oikeasti tosi yksinkertaista. Sä voit hallita sitä.

Ennen kuin sä ehit tekemään mitään. Sä avaat suus ja tuhoat sun ajatukses palasiksi ja kyseenalaistat sen.

Se on kuin uskois joulupukkiin, jos joku sanoo, että sitä ei oo olemassa sä uskot sitä enemmän, kun omia silmiäs. Vittu näin monta kertaa joulupukin kotona.
Sit joku sano, että se pukki oli mun isän kaveri. Mä uskoin. Vittu joku sanoo sulle, että Mannerheim oli homo.

Niin sä uskot sitä. Mistä sä muka tiedät. Sä tiedät vaan, että jos joku sanoo sua homoksi.
Sä alat vittuileen takas.

Ei mua ees Mannerheim kiinnosta, mutta siinäkin on jotain isänmaallista, kun muut sanoo.

Sä mietit tätä maailmaa hetken sä tajuat, että eihän vittu mikään oo sellaista mitä sä näät silmilläs. "Jumalaa ei oo olemassa ja raamattu on valhetta" Sanoo kirja, jonka on kirjoittanut kaveri, jolla on tuollainen mielipide. Hei tää on outoa.

Äänet sanoo sulle asioita, jotka vähän menee naiivin ajatuksen yli niin sä uskot.

Vittu, ku on tyhmää.

Joulu saapuu pian.

Aattelin, että tänään yllytän itseni itsemurhaan.

Lääkäri sano, että jos vielä otat niin sä kuolet. Tässä on nyt mennyt melkein viikon ränni.

Ei se maksa tykkää. Se sanoo pian piip, mutta jos jouluaattoon selviän niin vittu kyllä teen sen oman käteni kautta.

Mun maksaa kyllä sattuu välillä. Uskottelen itselleni, että se on akuutti vatsa.

Sehän on paskaa valhe.

Kyllä mä tiedän, että se mun maksa on. Mun ihokin on nykyään tosi kellertävä.

Koitan tässä sokeasti vaan uskotella, että vittu kaikki on ok, kun jouluna sitten Jeesuksen kunniaksi meen kävelemään jäihin ja tapan itteni.

Viime jouluna melkein tein sen jo. Kävelin Marjaniemen rannalle ja meinasin mennä kävelee jäälle...

Eihän siellä vittu ollut mitään jäätä.

Sitten kun jäät tuli, joskus pari kk päästä. Niin en mä enää jaksanut kävellä sinne.

Kun mä kirjoittelen tätä. Niin tässä mä kyllä tajuan, että kuinka paska ihminen mä oon itselleni.

En mä muista välitä. Ne tietää, että mä oon pelle.

Ei ne välitä, jos mä katoon. Mun laisia löytyy suomesta vittu, joka kylästä.

Mä olen sitä suomalaista pullamössö sukupolven jälkikasvua, eli saatanan surullinen tapaus.

Heitin tässä koneen ääressä tupakaksi.
Vuokraisäntä sano, että tää ei saa polttaa.

Viis vuotta oon polttanut.
Vittu nää seinät on yhtä keltaiset, kun mun iho.

Tässä kohtaa tulee kyllä suuri arvostus ihmiskehoa kohtaan. Vittu se kyllä kestää kaikkea paskaa.

Ihan uskomatonta, että keho elää pelkällä Pirkka-oluella.

Vittu harvoin mä enää syön kunnon ruokaa.

Joskus kittaan nakkeja ja ruisleipää. Voita en käytä, kun voi maksaa vitusti nykyään.

Margariinia en syö... Se on myrkkyä.

Olut kyllä menee. Ohan siinä B-vitamiinia... Oon kyllä Tekopyhä paska.

Hei tehdään niin, että mä kirjoitan tän jutun nyt loppuun.

Tossa mulla on parvekkeen ovi auki. Mulla on kaapissa vielä yks olut.

Pihalla on pakkasta tällä hetkellä. Lunta ei oo vielä nimeksikään maassa.

Mut jos mä nyt meen tuonne parvekkeelle.Vedän mun röökit loppuun ja kietasen tuon olusen naamaani.

Sen jälkeen otan nopsan hypyn ja katotaan, että tuleeko se kuolema hakemaan tällaista paskiaista, vai jäänkö kitumaan sairaalaan ja elämään siellä valtionrahoilla. Ihan kun en nyt jo tekisi sitä.

Katotaan. Kirjoitan tätä juttua sitten huomenna lisää, jos en uskalla tehdä.
Nyt mä sen päätän kuolema tai nukkumaan.

Hyvästi tai öitä!

T: Jare. Itä-Helsingin kovin paskanjauhaja.

Ps. En sitten jaksanut tehdä sitä itsemurhaa. Mietin, että sain juuri veronpalautusta ja ärrältä voi hakea lisää bisseä.
Kyllä se maksa sitten mut mielummin vie. Inhottava kuolema, mutta tälläiselle saamattomalle ihmisille ihan oikein.

Lomaa oppii arvostamaan sitten vasta, kun siitä on haaveillut liian kauan.

2013-12-23T16:00:00.001+02:00

Keitin munia. Huomasin, että muna meni rikki, kun sitä keitti yli 10 minuuttia. Myös hyvin mielenkiintoinen yksityiskohta oli, se että yksi muna, joka ei ollut rikkoutunut oli aiheuttanut ilmataskun munankuoreen ja lommouttanut munan valkuaista ja se ilmatasku tuntui olevan täynnä jotain nestettä.
Jätin tämän asia takaraivooni muhimaan ja valmistin itselleni munavoita aamiaista varten, mutta mieleeni palasi kumminkin uudelleen tuo ilmatasku ja tarkistin munankuoren uudestaan ja huomasin, että neste oli kovettunut. Kosketin sitä. Se tuntui oudolta, mutta näytti hieman simpukan sisällöltä.
Se pisti ajattelemaan… tai oikeastaan en tainnut ajatella.
Enemmänkin munin ajatusta, jota voisin ajatella. Ehkä se ajatus olisi, että mitä minä saan irti tuosta mönjästä?
Mikä sen merkitys on minun elämääni?
Sillä on pakko olla merkityt?!?!?! …tai jos ei ole. Sen voi keksiä.
Aloin kirjoittamaan tätä tekstiä. Tähän pisteeseen asti en ole vielä keksinyt mikä se olisi.
Päätäni särki hieman… En usko, että siinä olisi jotain yhteyttä tuohon ilmataskuun.
Simpukka toi mieleeni ajatuksen. Se ajatus oli järvisimpukka tai voi se olla joku muukin simpukka. Pakko sen on olla järvisimpukka, koska en minä ole koskaan mitään muuta simpukkaa elävänä ole nähnytkään.
Pitäisiköhän minun nähdä toinen simpukka? Oliko tämä kutsu seikkailuun? Ei varmasti ollut.
Hetken mietin, että mitä eroa järvisimpukalla ja sillä toisella simpukalla oli.
Mikä tämä toinen simpukka oli… Googletin.
Tajusin, että se minun miettimäni simpukka olikin järvisimpukka… Eli simpukka, joka on toinen simpukka on myös järvisimpukka.
Mielikuvituksetonta, mutta hämmentävää.
Ehkä en ajatellut sitä tarpeeksi.

Antakaa ihmisenkärsiä, koska se ei ole teidän kärsimyksenne... Se on vain minun päiväkirjani.

2013-06-28T01:03:00.000+03:00

1.PÄIVÄ
Haluan olla hiljaa ja käpertyä omaan mielentilaani, mutta nyt en voi olla enää puhumatta. Minun on pakko nousta ylös ja vaivaannuttaa itseäni tällä ongelmalla, joka on pikku hiljaa tässä ahdistavassa kuumuudessa on syönyt mieltäni.
Minun mielestä kesä on ihanaa, mutta liika lämpö, joka on tulvinut huoneeseeni,
on nyt jäänyt seinille hohkamaan. Se aiheuttaneet minulle huonoa oloa… Haluaisin kirjoittaa, mutta tämä kuumuus vie minun voimani. Ongelmani vaivaa minua silti… Ehkä huomenna kirjoitan?

2.PÄIVÄ
Minua väsyttää kokoajan. Se on merkki siitä, että tuo taivaalla naurava helvetin pesä on saanut minut taivuteltua maahan ja vienyt minulta kaiken energian pois.

Se ahdistaa mieltäni ja se estää minua kirjoittamasta, mutta tänään halua olla vahva ja kirjoittaa, koska oikea ongelmani on paljon pahempi.
(Pirunpesä on nyt nukkumassa, mutta se herää pian. Hyvinkin pian, nouskoot ja pitäkööt hauskaa… Minä en valita.)

Oikeasti kuumuus on vain sivuoire minun tuskallisessa elämässäni, koska tällä viikolla huomasin, että elämääni on tullut vihollinen. Todellinen uhka elämäni kululle, joka saa pirunpesänkin ahdistavan kuumuuden tuntumaan ihanalta hellältä äidilliseltä sylilämmöltä.

Tänään kasteltuani sen tajusin, että kuinka ylpeä ja itsekäs olio asustaa vuokraa maksamatta asunnossa.
En tiedä sen nimeä, mutta kutsun sitä kasviksi, koska se on tietääkseni kasvi.

Tietysti se olemus vain viittaa kasviin sisältö on jostain kuolleitten kirjan synkimmiltä sivuilta, jotka lapsen verellä on kirjoitettu.
Sen syntyperää en tiedä, mutta kämppikseni sen tuohon joskus toi.
Olen pitänyt sitä vain kasvina ja koettanut olla huomaamatta sitä, mutta eräänä päivän sain kämppikseltä viestin, jossa kehotettiin kastelemaan tuota irstasta jumalana vääristymää. Silloin pienet epäilykseni heräsivät.
Kastelin sen, mutta en tiennyt vielä mitä se oli.

3.PÄIVÄ
Tänään sen huomasin. Se on vastenmielinen kusipää. Kastelin sitä tänäänkin ilman käskemistä… Se pisti vituttamaan. Olenko minä joku vitun palvelija sille? Häh?

Se ei edes voinut kiittää. Siinä se vaan seisoo tai istuu ja asustelee asunnosta josta maksan vuokran… Mitä se maksaa? Ei mitään… Ei yhtään mitään. Kuumuus järsii korviani… pakko keksiä jotain fiilentävää.

4.PÄIVÄ
Tämä kuumuus saa minun suuttumaan lisää ja lisää tuolle vastenmieliselle otukselle, joka ei näytä elävältä, mutta kumminkin on.
Mitä se edes ajattelee?… Ehkä sitä, kuinka tyhmä minä olen, kun kastelen häntä. Minun tekisi mieli vain jättää kastelematta. Niin olen tehnytkin, mutta nyt se tuntuu, että se on saanut vallan minusta. Kastele!

5.PÄIVÄ
Se on vallannut aivoni… ehkä nukkuessa se nousee juurilleen ja tulee korvani luo ja upottaa vastenmieliset multaiset juurensa korvaani ja manipuloi minua palvomaan sitä, vaikka se pystyykin liikkumaan se ei silti itse vaivaudu kastelemaan itseään. Röyhkeä!

6.PÄIVÄ
Se vain nauttii minun alistamisesta.

7.PÄIVÄ
Minulla on jo omat ongelmani… Tämä kuumuus, joka käperryttää minua, kuin liha grillivartaalla, mutta silti se uskaltaa vaatia. Miksi? Koska se nauttii siitä. Se on kasvin tehtävä täällä talossa. Alistaa.

8.PÄIVÄ
Vihani on jo talon kokoinen tuota vitun huoranaama paskaläjässä istuvaa kasvia kohtaan. Haista vittu!
Ei se haista… Se nauttii ja katsoo minua tälläkin hetkellä ja nauraa.
Sillä ei ole silmiä, mutta se tuijottaa. Haluaisin tuijottaa takaisin mutta en pysty. Sehän on kasvi? Ei kasvit tee mitään.
Näin haluaisin uskotella, mutta en pysty. Itken.

9.PÄIVÄ
Tunnen pahaa oloa sisälläni… Se polttaa. Haluan vain nukkua, mutta en uskalla.
Kasvi tietää, että minun on nukuttava. Sie tietää ja se odottaa, että voi taas tulla käpälöimään minua.

10.PÄIVÄ
Se runnoo ajatuksia päähäni. HALUAN POIS!!! En uskalla.

11.PÄIVÄ
Se on seisonut tuossa ikkunan edessä jo kauan. Olen avannut ikkunaakin sille ja se on varmasti kuiskinut muille kasveille minusta…

12.PÄIVÄ
En uskalla enää kävellä puiston kautta, koska tiedän, että kasvit ja puut kuiskivat minusta.
Ne nauravat minulle… Se tuntuu pahalta. haluan mennä jonnekin, jossa ei ole kasveja, koska he ovat julmia. ”Tuolla se palvelija menee” MINÄ EN OLE KASVIN PALVELIJA!!!! EN OLE!!! LOPETTAKAA SE!!!!!!

13.PÄIVÄ

Mieleeni tuli ajatus… Mitäs jos minä söisin tuon kasvin? ehkä se olisi sen turmio… EI! en ajattele… Ei kasvit niin kuole… Ne jäävät elimistööni ja ottavat minusta varmasti vallan… Ohjaavat yöllä minut katolle ja pakottavat hyppäämään, vain sen takia, että voisivat todistaa, että he hallitsevat minua.

14.PÄIVÄ
Lopetan tuon kasvin kastelun… Saakoot itse kastella itsensä… Minä en alistu… Haluan todistaa, että ihmismieli on vahva! Se on!

15.PÄIVÄ

HÄHÄÄHÄHÄHÄ! Katsokaa kuinka minä nauran sille kasville… kävin juuri ilkkumassa sille ja kerroin sille suunnitelmani… Se ei vastannut mitään, mutta uskon, että se ymmärsi, että olen nyt tosissani.

16.PÄIVÄ
KUOLE JANOO ALISTAVA PASKA JUMALAN VÄÄRISTÄMÄ IHMISMIELEN PETOLLINEN MANIPULOIJA…. Minä en alistu enää… Kävelen pääpystyssä Mariankadun puistossa ja haistan kukkia… Syvälle haistan näitä hyvältä haisevia kusipäitä… En pelkää teitä. En yhtään!!! KUULITTEKO!!!

17.PÄIVÄ
Päätökseni pitää… Te tulette KUOLEMAAN vielä HAHAHAHHA!
Suljen nyt oven ja menen nyt nukkumaan. Pistän valot päälle ihan varmuuden vuoksi, mutta pysyn vahvana… Kasvit ovat vain kasveja… PIAN KUOLLEITA KASVEJA! Huudan tämän vielä kasville varmistaakseni asian sille… Voiton puolella ollaan.

18.PÄIVÄ
Perun puheeni ja kastelin kasvin. Anteeksi tämä ei tule toistumaan. Toivottavasti kasvit ovat armollisia.

Tänä päivänä mieleeni muistui eräs tarina… joka on raahautunut perässäni näihin päiviin asti.

2013-04-03T18:54:00.000+03:00

Kerran yksi Huru-ukko keksi, että kyläläiset rakentaisivat ulkohuussin, jonneka sitten koko kylä voisi porukalla käsi kädessä paskoa.

En tiedä minkä sortin porukkaa kylässä oli, mutta päättivät tyhmyyksissään kumminkin toteuttaa Huru-ukon helvetin hienon perversion ja eipä aikaakaan, kun ulkohuussi oli valmis ja täynnä sitä itseään, että sitä tuli niin pahasti yli, että sitä valui alamäessä asuvan Mäkisen koiran koppiin ja koira jouduttiin lopettamaan.
Ulkohuussi synnytti kylässä ongelman, kuka hoitaisi ulkohuussia? Kukaan ei sitä halunnut, vaikka
koko kylä tiesi, että ulkohuussi oli heidän taakkanaan, koska huru-ukko ei sitä ainakaan itse hoitaisi. Hän nautti vain kehuskella asiasta naapuri kylissä niin, että päätti lehteenkin ylpeänä asian ilmoittaa… Nyt Huru-ukolla on suunnitelmissa tehdä keksinnöstään Tv-Show:n.

Kylä tuli lopulta siihen päätökseen, että ehkä sen voi vain unohdetaan… Idea ei toiminut alkuunkaan, koska ulkohuussi haisi ja pilasi maisemat, jotenka eräs maanviljelijä päätti ottaa traktorin ja ajaa sen koko kauhean tekeleen jätekasaan, jossa se voisi maatua rauhassa ja olla edes jotenkin hyödyksi näille kyläläisille, mutta se oli liikaa pyydetty…

Eräänä kauniina alkukesän päivänä kirkkaalta taivaalta iskeytyi salama suodaan ulkohuussiin ja räjäytti siitä ulkokuoren pois ja jäljelle jäi Iso kasa paskaa… paskamaisinta asiassa oli, että se ei ollut tavallinen kasa paskaa… Niin kuin moni olisi voinut olettaa vaan siitä tuli Superpaska.

Se kasvatti itselleen jalat ja kädet. ja mikä ikävintä se alkoi ajatella ja vaatia.
Se vaati itselleen paikkaa kyläläisten keskuudessa, koska se halusi olla ihminen. Sehän oli mahdotonta, koska paska on aina paska..
Kyläläiset yrittivät vältellä kävelevää ja huutelevaa paskaan, jotenka se suuttui ja päätti väkivalloin ottaa paikkansa keskuudesta.

Se käveli erään henkilön taloon ja tuhosi talon sisustukset ja söi jääkaapin tyhjäksi, mutta sekään ei paskalle riittänyt, vaan se otti talon itselleen ja sanoi, että talonomistajalle, että takaisin pääsisi sitten vasta, kun paska on kyllästynyt olemaan oma itsensä…

Mies tiesi ikäväkseen, että siihen menisi aikaa ja paska onnistuisi siihen mennessä tuhota kaiken mikä talosta oli jäljellä.
Miehen sisällä jyllännyt viha muuttui pyhäksi vihaksi ja hän päätti kirota koko Huru-ukon ja hänen paskansa… Mutta lopulta tajusi, että syy oli hänessä itsessään, koska oli mennyt raottamaan perseen reikäänsä väärässä paikassa.

Siitä kiitoksena hänen monet suunnitelmansa menivät pihalle ja hänen taakkansa vain kasvoi.
Mitään ei ollut enää tehtävissä…
Asia oli vain pakko hyväksyä ja antaa paskan rellestää ja riehuu hänen kustannuksellaan.

Oma vikansa… Mitä meni tekemään sen.

Olkoon tämä opetus siitä, että älä koskaan kuuntele Huru-ukkoa, jolla on autokauppiaan moraali ja hellityn pikkulapsen asenne. Siitä ei seuraa, kuin paskaa.

Miksi tahdoin muistaa sen, jonka tahdoin hetki sitten unohtaa

2012-12-25T16:17:00.000+02:00

”Merelle lähdetään unohtaakseen jotain, mutta palataan, kun halutaan muistaa.”

15 vuotta merillä olivat huuhtoneet kasvoiltani lapsen pehmeät muodot ja paljastaneet sen alta kaipaavan ja yksinäisen miehen, joka oli kiertänyt ympäri maailmaa, ja nyt olin palannut takaisin kotiini suomeen.

Olin juuri istunut toimistossa allekirjoittamassa perintö papereita ja odotin kadun kulmalla veljeni auton saapumista.
Samalla katselin ympärilläni olevaa kaupunkia ja huomasin, että 15 vuotta olivat muuttaneet Helsinkiä. Se ei ollut enää mikään pikku kylä, vaan siitä oli muodostumassa jo varteen otettava kaupunki muitten kaupunkien rinnalle… Ajatukseni keskeytti harmaa -89 vuoden Ford Sierra, joka kaarsi eteeni. Se oli veljeni Jannen auto.
Veljeni huikkasi kuskin paikalta, että olin tervetullut autoon sisälle. Istahdin pelkääjän paikalle.
Veljeni tervehti minua uudelleen, kuin konahtanut tykkimies ja aloitti heti kysymyksellä ”Miten meni?”
”Talo on nyt nimissäni” vastasin. Veljeni nyökkäsi ja meidän antoisa keskustelu jäi siihen.
Hän käänsi auton ympäri ja lähdimme ajamaan kohti suurta Mikkeliä, eli lapsuuteni tyyssijaa.
Matkalla katsoin veljeäni, jota en enää tunnistanut veljekseni, johtuen ehkä siitä, että oli viimeksi nähnyt hänen polvenkorkuisena, mutta hänen käytöksensä minua kohtaan tuntui, kun minä taas en olisi muuttunut tippaakaan ja enkä olisi koskaan ollutkaan missään… Vain tässä autossa hänen kanssaan

Syy miksi istuin tässä ei ollut veljeni, vaan rakkaan Äitini yhtäkkinen kuolema ja hänen antamansa perintö. Hän oli kirjoittanut aikoja sitten perintökirjeen, jossa hän oli antanut minulle kaiken omaisuutensa.
Isälleni ei ollut jäänyt mitään, koska hän oli luottotietonsa ja raha asiansa pilannut jo omassa nuoruudessaan huonoihin kaivurikauppoihin.

Veljeni ei ollut saanut mitään, johtuen siitä, että Äitini oli tehnyt kirjeen silloin, kun Janne oli ollut pieni. Eikä äiti uskonut, että Pikku-Jannesta tulisi joskus nuori aikuinen. Tietty. En itsekkään halunnut uskoa, että Janne kasvattaisi viikset ja ajelisin Mikkelin keskustassa sierrallaan ja houkuttelisi teiniperseitä kyytiinsä perjantai iltaisin. Vilkaisin nopeasti Veljeäni todistaakseni itselleni, että hänessä oli vielä sitä pikku-Jannea, mutta se oli ikävä kyllä kadonnut äänenmurroksen myötä.
Katsoin ja huomasin, että eteeni avautui Mikkeli.
Hämmästyksekseni huomasin, että se oli yhtä ruma, kuin ennekin… ehkä hieman rumempikin.
Mikään ei ollut muuttunut siinä kylässä .”Kyllä se on ruma” Tokaisin ääneen ja veljeni nyökkäsi ymmärtäväisesti ja käänsi autonsa pikku tielle, jota ajoimme muutaman kilometrin ja lopulta päädyimme paikkaan, jota olin jo hieman kaivannut. Lapsuuteni koti.
Astuin autosta ulos ja vedin keuhkot täyteen Mikkelin ehtaa luonnon tavaraa.

Paskaltahan se haisi, mutta samalla loi mieleeni paljon hyviä muistoja Äidistäni ja lapsuudestani.
Siinä hetkessä en enää muistanut miksi olin edes lähtenyt tästä paikasta. Lähdimme veljeni kanssa katsomaan talon sisälle ja huomasin, että lumityöt olivat jääneet tekemättä ja koitin potkia vähän lunta sivulle, että ei seuraavalla kävely kerralla olisi niin paljon lunta kengässä.
Lopulta pääsin eteiseen ja huomasin, että talo vei minut takaisin lapsuuteenI ja jäin paikalleni haaveilemaan, kun ajatukseni keskeytti vanha mies, joka murahti vihaisesti ja istahti keittiön tuolille. ”Jaahas tuhlaajapoika on saapunut takaisin ja vienyt sitten isältään sukutalon pois alta” ”Terve vaan sinullekin isä.” Isäni otti kahvinkeittimestä kahviaan ja arvasin, että hän valmistautui saarnaamaan ”Häpeällistä, että ei anneta vanhan miehen enää talossa asua, jonka hänen isoisänsä on rakentanut”
Istahdin tuolille ja kaadoin itselleni kahvia.

”Kuules isä. Minä maksoin talon perintöverot. Se on meidän nyt… Saat asua tässä niin kauan, kuin haluat… En minä sitä estä”
Hörppään kahvia ja huomaan, että isän kahvi maku ei ole muuttunut mihinkään. Yhtä kitkerää paskaa se on, kuin isänikin.

”Se on nyt myöhäistä. Olen jo hommannut vuokrakämpän keskustasta”
”No mitäs talolle? Ei sitä voi tänne mätänemään jättää”
Isäni tuhahtaa vihaisesti ja nousee ottamaan kaapinpäältä talvitakkiaan.
”Janne jätetään tämä tuhlaajapoika tänne miettimään tekojaan”
”Oli mukava tavata”
Isä ei vastaa mitään takaisin, vaan kävelee ulos. Veljeni heilauttaa kättänsä omaan tyyliinsä ja jään yksin keittiöön.
Nousen ylös ja kävelen olohuoneeseen ja huomaa, että siellä vain Tv on kokenut uuden päivityksen. Muut ovat, kuin ovat aina olleetkin.
Pihalta kuulen isäni vihaista sadatusta itsestäni veljelleni. En tiedä miksi hän on minua vastaan.
Olen aina kunnioittanut häntä, mutta hän on aina halunnut ajaa minut nurkkaan.
Minä olin se kunnon poika, joka kävi aina hakemassa isänsä baarista valomerkin jälkeen takaisin kotiin kotikärryissä, mutta en kertaakaan kuullut häneltä yhtään kehuvaa sanaa tai elettä, joka olisi kertonut, että hän välittää minusta. Ei koskaan.
Se oli kai yksi syy miksi lähdin tästä jumalan hylkäämästä paskasta pois. En vieläkään tiedä mitä äitini näki tuossa miehessä.
Itse en koskaan nähnyt hänessä edes isääni… Eikä hän varmaan minussa koskaan poikaa.
Tunnen kylmänväreitä ihossani ja tajuan, että ne eivät tule tunteistani vaan siitä, että talossa on hieman kolea.
Otan lumilapion ja kaivan pihalla itselleni tien liiteriin, josta otan itselleni polttopuita.

Taloa lämmittäessä huomaan, että patterit ovat ihan kylmät. Isäni ilmeisesti ei ole taaskaan huolehtinut laskuistaan. Äiti ne nuoruudessanikin salaa maksoi ne, kun isä istui baarissa ja kehuskeli bisnesvaistollaan. Monet häntä kuuntelivat, mutta siinä toivossa, että Isä taas heille ilmaiset oluet tarjosi. Eivät he muuten olisi ”uskoneet” isäni jorinoita.
Illalla maistelin kaupasta aamulla ostettua leipääni, koska en jaksanut 8 km päähän lähteä kauppaan, koska lähempää ei tainnut asutusta ollakaan.
Lähetin veljelleni viestin, että tahtoisin jutella vielä huomenna isälleni talosta. Vastaus tuli melkein heti ”Ok”.
Aamulla aamukahvia juodessani sierra kurvasi pihalle ja veljeni hyppäsi pihalle odottamaan minua.
Otin takin naulasta ja tervehdin ovesta tultuani veljeäni, jonka vastasi jälleen konahtaneella tervehdyksellään. Mietin sadasosasekunnin, että oliko hän vähän vajaa, mutta ohitin kysymyksen heti ja päätin keskittyä Isäni tapaamiseen.
Pääsin ensimmäisen kerran 15 vuoteen käymään Mikkelin keskustassa ja toteamaan, että saatanan ruma se edelleen oli, vaikka koitin kaikkeni eri näkökulmasta sitä katsella.
Sierra pysähtyi kerrostalon viereen ja veljeni hyppäsi pääovelle ja painoi nappia kohdasta Hakkarainen ja otti taskustaan avaimet ja avasi minulle oven. Menimme yhdessä ahtaaseen hissiin ja hän painoi meidät kolmoskerrokseen.

Veljeni koputti kaksi kertaa ja avasi oven. Kävelimme sisälle. Se oli suhteellisen iso kaksio ja isäni istui olohuoneessa ja katsoi uutisia. Istuin hänen taaksensa odottamaan uutisten loppumista, koska tiesin, että Isälleni uutiset olivat pyhäasia.
Veljeni alkoi hiljakseen keittää kahvia. Lopulta uutiset loppuivat ja Isäni kääntyi katsomaan minua
”Uskalsit sitten tänne tulla”
Miksen oli uskaltanut? mietin itsekseni ja avasin kiertelemättä suuni
”Tulin puhumaan nyt tuosta talosta. Asia on niin, että sinä voit siellä asua tai sitten minä asun siellä, mutta se talo ei saa jäädä mädäntymään sinne”
Isäni veti leveän hymyn
”Katos katos. Sitä tullaan isottelemaan, kun on vähän saanut kasvatettua partaa ulkomailla”
Isäni nousee ylös ja kävelee keittiöön ja katsoo veljeäni, joka kaataa hänelle kahvia
”Etkö sinä Janne voi ottaa sitä taloa hoitaaksesi?”
”Nyt ei pysty”.
Isäni hörähtää nauruun.
”Oikein. poika tietää, että vanhassa talossa asuminen on taito laji, joka teiltä kummaltakin uupuu” Istahdan pöytään. ”No rakas isä sano nyt mitä tässä pitäisi tehdä?”
Isä haistelee kahvia ja ottaa kulauksen kahvistaan ja katsoo sitten minua leveä hymy kasvoillaan
”Sinä et ainakaan sitä taloa ala hoitamaan”
”Selvä sinä voit sitten jäädä sinne ja minä lähden takaisin mistä tulinkin”.
”En minä pysty, kun juuri tänne pääsin muuttamaan, kaupatkin lähellä.”
Katson isääni hetken. ”Onko tämä nyt sitä, että et vain halua, että jään tänne…?”
Isä ei vastaa.

”No myydään se talo sitten pois” Tämän lauseeni tokaistua isäni melkein hypähtää pystyy.

”Saatanan Kloppi meidän sukutaloa ei myydä”.

”Selvä… ei myydä, mutta sano mitä tehdään tai teen itse johtopäätökseni”
Isäni hermostuu uhkauksestani ja alkaa raivota pää punaisena
”Sinä et täällä määräile, etkä tule määräilemään. Annat sen talon nyt saatana olla ja lähde helvettiin täältä”
katson raivoavaa isääni hetken ja käännän katseeni veljeeni, joka ymmärtää tilanteen hyvin ja pistää takin niskaansa ja poistumme paikalta. Isäni viskaa meidän takanamme vielä kahvikupin seinään.
Menemme pihalle ja kysyn veljeltäni röökiä, jonka hän ottaa taskustaan, kuin vanha tekijä. Poltamme veljeni kanssa röökiä ja mietin seuraavaa siirtoani.

”Kuules Janne tiedätkö sinä jotain halpaa autoa, jotta ei tarvitsisi sinua joka päivä soitella apuun?”
Veljeni hymähtää.

Istahdan kotitaloni lattialle ja katson juuri korjaamaani rappusia. Ne olivat jo lapsuudessani tuntuneet epävarmoilta, mutta nyt niissä komeili uusi kestävä lauta.
Olin jo muutaman viikon kunnostanut taloa salaa Isältäni, koska minä en anna sukutalomme tuhoutuvan sen takia, että hän on vain jostain minulle katkera.
Nappaan pöydältä pullapitkon palasen ja istahdan laskemaan ikkunantiivisteitten laskua ja katson mittarista, että pihalla on -25 astetta.
Hyristelen itsekseni asteille, kun kuulen, että talon pihalle tulee auto.
Arvaan pahinta. Menen katsomaan ikkunasta ja huomaan, että Toyota Corollani viereen on parkkeerannut Harmaa Sierran, jonka kyytistä nousee rakas raivoa puhkuva isäni, joka kauhuissaan katselee hyvin hoidettua ulkopihaa ja talon piipusta tulevaa lempeää savua.

Avaan ulko-oven ja jään odottamaan Isäni ja veljeni saapumista.
Tervehdin heitä, mutta van veljeni vastaa tervehdykseeni. Isäni näkee kauhukseen, kuinka vanhoista lahoista rappuset olivat muuttuneet kauniiksi ja tasaisiksi rappusiksi.
Isäni on sanaton ja hän huomaa, että talo on kokenut suuren rempan näin lyhyessä ajassa.
”PRLK Matti… Mitä helvettiä!”
”Kiitos kohteliaisuudesta isä…”
Ja samalla kuiskaan veljelleni, että hän voi lähteä, koska tämä tappelu on vain minun ja isän välinen juttu. Veljeni ei vastustele vaan poistuu vähin äänin paikalta.
Istahdan pöydälle ja kaadan itselleni kahvia ja odotan, että isäni rauhoittuu.
”Enkö minä käskenyt sinua jättämään tämän talon rauhaa.”
”En minä voinut tämä on yhtä tärkeä minulle, kuin sinullekin, jos et muista tämä on minunkin lapsuuden koti”.
”Paskan vitut! Sinä et ole koskaan ollut minulle poika. Pelkkä paska, jonka Irmeli plöräytti sairaalan lattialle”
Nousen pystyyn ja kovennan otettani
”Älä sekoita äitiä tähän. Hän sentään oli ainoa, joka sinusta välitti”.
”Samaa ei voi sanoa sinusta. Tuhlaajapoika. Irmeli olisi sinuun pettynyt jos näkisi sinut nyt”
Silloin hermoissani kiehahtaa. Otan isääni niskasta kiinni ja hän alkaa huutaa kauhuissaan. Vien hänet ulos ja heitä hänet suoraan lumipenkkaan.
”Koita nyt saatana päättää mitä sä haluat?!”
Isäni möyrii maassa.
”Jätä minut rauhaa senkin saasta. Anna sen talon olla”
Huudan hänelle täyttä kurkkua ”Kuka sitten tätä taloa hoitaa? kuka? Häh”
Isäni myllertää lumihangessa, eikä anna vastausta, joka saa hermoni halkeamaan raivosta.
Lähden kävelemään autotalliin ja käyn hakemassa sieltä bensakanisterin ja kävelen isäni ohitse huomioimatta häntä
”Mitä sinä Matti teet?” Isäni kysyy ihmeissään.
Menen talon sisälle ja alan heittämään bensaa ympäri taloa ja lopulta vedän bensa vanan piharappusille ja sytytän sytkärin ja huudan isälleni ”Nyt saatanan päätät tai minä päätän”

Isäni saa itsensä ylös ja huutaa ”Hullu sinä olet”
”Isä vastauksia!”
Isäni pudistaa päältään lunta ”Anna nyt jumalauta jo olla, etkö sä vaan voi lähteä helvettiin täältä?”.
Katson isääni ja tajuan, että hän on oikeassa. ”Hyvä on”
Sammutan sytkärin ja kävelen hänen ohi autolle ja huudan ”Selvä minä lähden… tule kyytiin heitän sinut kotiin. Tänne jäätyy”.
Isäni katsoo minua hetken ja koittaa peitellä hymyään. ”Haista sinä tuhlaajapoika paska”
Katson häntä vielä hetken, mutta totean, että hän ei tule koskaan muuttumaan.
Hyppään autoon ja lähden suruissani ajelemaan. Tunnen oloni hylätyksi, jotenka käännä autoni kohti hautausmaata.

Hautausmaalla jään seisomaan äitini haudan luo. Kysyn äidiltäni mielessäni, että mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?, mutta hän ei vastaa, vaikka uskon, että hän ei olisi eläessään osannut tuohon kysymykseen vastata.
Hautausmaalla alkaa olla kylmä eikä hautausmaiden kynttilät lämmitä minua yhtään.
Ennen lähtöäni otan viereisestä hautakivestä sammuneen kynttilän ja sytytän sen uudelleen äitini haudanpäälle ja huokaisen syvää ja poistun.

Ajan surun murtamana kohti Helsinkiä ja muistan syyn miksi minä lähdin pois suomesta… Syy oli Isäni. Vaikka häntä kuinka yritin miellyttää ja kunnioittaa. En häneltä koskaan saanut vastakaikua ja samalla tajuan olevani hylkiö.
Kaadun hotellin sängylle ja mietin, että aamulla etsin itselleni laivan, jolla katoa täältä. Enkä enää koskaan palaa takaisin.

Aamulla oveeni koputetaan ja avaan varovaisesti oven. Siellä on kaksi poliisia, jotka pyytävät minua mukaansa ja kamarilla asia selviää.
Isäni oli eilen illalla jäätynyt hengiltä matkalla kotiinsa keskustaan.
Ilmeisesti hän oli jossain kohtaa menettänyt tajuntansa ja kaatunut lumihankeen ja hänet oli löydetty vasta pari tuntia sitten jääpalikkana.
Kerron eilisen tapahtumat tarkkaan poliiseille ja he alkavat torua minua moraalittomuudestani ja että kuinka kehtasin tehdä noin isälleni ja kaiken lisäksi vastuuntunnottomasti jättänyt hänet -25 asteen pakkasilla kävelemään yksin kotiin.
Yritän selittää tilannetta omasta näkökulmasta, mutta poliisit eivät jaksa edes kuunnella, joten vaikenen ja kuuntelen heidän syyllistämistä vielä hetken lisää, kunnes he pyytävät minua vielä jäämään suomeen tutkintojen ajaksi.
Pihalla sytytän röökin ja totean, että isäni viha oli jotain mitä en koskaan tule ymmärtämään, mutta toivon, että joku ymmärtäisi minun vihani isääni kohtaan.

Antti-Tuisku raivosi, jolloin minua itketti

2012-11-30T21:54:00.001+02:00

Tänään on siis päivä jolloin ei maailmassa löydy yhtäkään katsottavaa elokuvaa...
Se tuo mieleeni heti ahdistavan ajatuskulun ja joudun kritisoimaan politiikkaan tämän turhautumisen takia.
"Mielestäni Demokraattinen ajattelumme on muuttunut diktatuuriksi, joka ei enää ajattele sisäpolitiikkaa vaan nuoleskelee ulkopolitiikalla muitten ruskeita nappeja... tämähän on ikävää ja pistää ajattelemaan tuota punaista toverillista aatetta." tässä vaiheessa kyseenalaistan ajatteluni ja alan miettimään suuresti, että miksi kirjoitin tämän ja muistankin taas, että maailmassa ei ole yhtäkään katsottavaa elokuvaa ja se masentaa minua lisää...
Lopulta masennuksen aiheuttaa mielessä väsymys olotilan ja tajuan, että jos menen nyt nukkumaan herään vasta huomenna... joten olen taas menettänyt yhden päivän tai oikeastaan vähän yli 2 tuntia, mutta tässä vaiheessa se kuulostaa kovin suurelta ajalta.
Lopulta huomaan, että olen kirjoittanut asiaa, jossa ei ole edes asiaa, jotenka voin todeta, että olen minä sentään jotain tänään tehnyt... surullista, että valehtelin juuri itselleni, joten tästä hyvästä pyhitän tämän tekstin itselleni, koska aatteet ovat aatteita vaikka niissä mitään järkevää ajatusta edes olisi.
Tietysti minua hieman harmittaa olemukseni ja vakaumukseni harmitustani kohtaan, koska se lopulta on ihan turhaa ja melkein jopa mainitsematonta… mutta siksi kai kirjoitin sen.

Pauli maailman asioita funtsi

2012-09-21T21:49:00.000+03:00

Pauli röökitauolla funtsi ”Mitäs jos vetäis, vaan maailmaa turpaan? Se silloin parempi paikka ois.”
”Tuuma hyvä” Totes Pauli itsekseen ja päätti ryhtyä heti toimeen.
Hän osti lipun Jurvasta-Helsinkiin ja Eduskuntatalon ovelle hän koputti.
Sieltä kysyttiin kuka oli hän ja Pauli tokaisi ”Mies, joka teitä pian turpaan vetää”
Porukka nauroi niin kauan, kuin Paulin kovan kosketuksen saivat.
Jo alkoi Eduskunnassa tapahtua. Eipä aikaakaan, kun koko vuoden päätökset oli tehty ja Paulia tästä hyvästä sitten kiitetty.
”Tuohan on työ tehon maksimoimista.” Totesi suuri sikaporvari linnastaan, kun uutisissa Paulista kuuli ja siitä istumaltaa päätti, että kaikki entiset nyrkkeilijät työpaikan pomoiksi pistää
Eikä aikaakaan, kun Suomi nyrkin alla lepäs.
Ei enää tarvinnut sopimusneuvotteluja pitkittään, kun vahvemman oikeudella tulosta saatiin
Suomesta syntyi uusi mahtimaa ja Bisnes luisti, parhaiten sitten mies muistiin.
Verojakaan ei tarvinnut maksaa, jos nyrkkiään oikein heilutti.
En tiedä oliko väärin tää, mutta ei sitä vielä Paulikaan tajunnut.
”Kaunista” Sanoi Pauli, kun vuorenrinteeltä suomen menoa katsoi ja melkein tippa linssiin levisi.
”Meillä täällä kaikilla hyvä on olla” Pauli itselleen mumisten tokas ja osti lipun ja matkas takais Jurvaan.
Matkalla mielessään itseään kehui. ”Olis pitänyt keksiä aiemmin, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.”
Jurvaan päästyä hän huomasi… Kaaos oli tullut.
Oli nyrkkiä väärinkäytetty.
Eivät ihmiset enää edes rahaa käyttäneet, kun kaikki nyrkillä hommattiin ja heikompia ilkeästi kiusattiin.
Pauli pihisi kiukusta ja huusi ”Kyllä te ihmiset olette tyhmiä!”
Ei ehtinyt Pauli edes kahviaan keittämään, kun matka uusi pääkaupunkiin tapahtui.
Pauli Kadulle astui ja huomasi, että paikka oli vain nyrkin hallintaa ja eikä yhtään hommassa ollut järki.
Kääri Pauli hihat ja veti miestä turpaan, joka nyrkin avulla itselleen naapurin auton anasti.
Lensivät miehen hampaat, kuin tähden lento, kun Pauli nyrkillä rautaisellaan miehen kasvoja korosti.
”Vittu teitä” Huusi Pauli, kun nyrkillä oli kansa töihin pakotettu.
"Miehiä kaatui suomessa sinä päivänä enemmän, kuin 2. maailmansodassa suomalaisia yhteensä" TV:ssä uutisoitiin
Paulin käteen sattui ja hänen vaateensa olivat veren tahrimat, mutta kaikki alistajat ja väärinkäyttäjät makasivat maassa armoa anellen ja anteeksi pyytäen väärinkäyttöään.
”Jatkakaan niin kuin ennekin” Totesi Pauli ja lähti takaisin Jurvaan.
Jurvassa Pauli itsekseen röökin ääressä mietti.” Demokratia, Kommunismi tai Diktatuuri?... Samaahan paskaa ne kaikki on, kun kumminkin ihminen sitä valtaansa väärin käyttää” Pauli syvään ääneen murahti ja ihmiset vielä parilla aatesanalla kirosi.
Päätti Pauli myös röökin lopettaa, kun se paska aina päätä pistää miettimään.

Meidän Lissu.

2012-08-14T16:48:00.001+03:00

Ala ja Ylä-asteet ja kolme hieman turhaa vuottaa Kauppaoppilaitoksessa olivat asettaneet meidän Lissun Karuun arkeen, jossa ainoa määränpää on tehdä töitä ja selviytyä eläkeikään asti, jolloin voi sitten mukavasti toteuttaa pieniä unelmiaan, joita siinä työstressin ohessa sattui unelmoimaan, mutta meidän Lissulla ei ollut vielä eläkeajat mielessä, vaan hänellä oli tulossa ensi askeleet isoon maailmaan.
Nimittäin Lissu oli päättänyt muuttaa Lavian pienestä kylän pahasesta isoon suurkaupunkiin nimeltä Kerava, josta hän halusi nyt töitä.
Hän oli lähettänyt Kauppaopiston todistustaan, jonka keskiarvo oli 4,21 yli 30 eri paikkaan, mutta Lissun ikäväksi hän huomasi, että Keravalla sattui olemaan hieman tungosta Merkonomeista, mutta Lissun ujolla, mutta vahvalla luonteellaan hän sai vuokra-asuntonsa vieressä olevasta valintatalosta itselleen kassaneidin paikan, josta hän oli niin innoissaan, että soitti kummallekin vanhemmalleen ja melkein samaan aikaan.
He olivat ylpeitä siitä, että Lissu oli ajanut itsensä samaiseen helvetilliseen oravan pyörään, jossa he itse olivat.
”Kyllä minä aina tiesin, että meidän Lissu pärjää” sanoi hänen isänsä, jonka odotukset eivät olleet ilmeisesti Lissun kohdalla kauhean korkealla, mutta tärkeintä on ajatus ja kai sitä isä mielessään pohti, kun Lissua vielä toistamiin onnitteli.

Nyt oli Lissulla käsissään kaikki narut kunnialliseen veronmaksajan rooliin, mutta yksi asia häntä vielä hieman häiritsi nimittäin se oma kulta, jolle hän voisi yli venyneiden poikamiesiltojen jälkeen olla vihainen, sekä syyttää häntä kotitöitten laiminlyömisestä.
”Sellainen kyllä pitää täältä Keravalta löytää” Tuumaili Lissu mielessään, mutta Lissun ikäväksi tämä oli hieman arka asia hänelle, koska hän sattui olemaan hieman ujompaa mallia.
Eikä Keravalla hänellä ollut ketään ystävää… tai ainakaan sellaista jolta Lissu olisi saanut apua asiassa, koska hänen työkaveriansa Marttaa ei kiinnostanut mikään ja toisen työkaveri Hennan ajatukset kulkivat mieluimmin pilvissä, jossa hän jorasi Lontoossa bilehileiden kanssa.
Sitä paitsi Hennan ikävä wannabe Standin slangi oli niin uskomattoman rumaa, että pieni Satakunnan tyttö ei sellaista ainakaan ennen 40 ikävuottaan tulisi ymmärtämään.

Eräänä päivänä Lissu päätti rohkaista itseään.
Hän päätti lähteä suoraan työpäivän jälkeen Alkoon ja osti itsellensä halvinta punaviiniä, jota sattui sieltä löytämään.
Kotonaan lasillisen korkattuaan hän sai ajatuksen mennä lähimpään baariin jonka tiesi.
Hän pisti itselleen kauniin sinitäplikkään mekon päällensä ja käveli baariin, jossa hän antoi hieman vastahakoisesti Portsarille 5e sisäänpääsyä varten ja toiset 5e narikkaan.
Lissu istahti baarituolille ja tilasi itselleen kirpeän omppu siiderin, jotta pääsisi vähän samalle ymmärrys tasolle muitten baarissa olioitten kanssa, vaikka kuinka Lissu yritti istua näkyvästi baarissa.
Niin ei kukaan tullut hänelle puhumaan vaikka hän näöltään ihan mukiin menevä olikin.
Aika kului ja valomerkki välähti, jolloin Lissu tajusin, että hänelle oli nyt jäänyt baari illasta vain luukäteen ja pieni harmitus siitä, että oli maksanut 10e päästäkseen istumaan ja juomaan muutaman siiderin.

Seuraavana yö Lissu ei saanut unta kunnolla, koska hän kaipasi jotain. Hän ei kaivannut miestä, vaan hän kaipasi jotain suurempaa.
Hän pyöri sängyssään, mutta ei itsekkään tiennyt mikä häntä vaivasi.
Seuraavana aamuna Lissu säikähti, että hän oli nukkunut pommiin, mutta muistikin, että oli viikonloppu, mutta oli kai sen alkoholin takia unohtanut.
Lissu käveli vessaan ja katsoi itseään peilistä. Hän näki vain peilistä naaman. Ei muuta.
Ei ilmettä, eikä tuntemuksia. Hän oli täysin apaattinen.

Lissu päätti avata ikkunan ja huomasi, että pihalla oli suht. kaunis sää ja hän ajatteli tarvitsevansa raitista ilmaa.
Niinpä hän pisti kengät jalkaansa ja lähti pyörimään ympäri Keravaa
Lissu ei itsekkään pakosti sitä tiennyt, mutta hän etsi jotain. Jotain joka saisi hänet taas uskomaan siihen, että voisi unelmoida eläkepäivistään, jotka odottivat monien vuosien päässä, mutta kukaan ei tiennyt tällä hetkellä, että mitä, kunnes Lissu päätti mennä isoon kauppakeskukseen katsomaan, että mitä sellaiset sisältää.
Hän käveli pitkin pitkiä kauppakeskuksen katuja ja huomasi meikkiosastolla ilmaisen meikkauksen. Hän päätti koittaa, koska ei hän ollut itseään kauheasti muistanut aamulla ehostaa.

Lissu istahti tuolille. Häntä alkoi meikata nuori tai siis hänen itsensä ikäinen tyttö, joka oli saanut kesätöitä kauppakeskuksesta.
Tietysti loistavalla 6,5e tuntipalkalla, mutta tyttö ei valittanut, koska hän sai samalla hoidettua itsellensä hieman opintopisteitä, koska olihan se ala, jota hän opiskeli.
Nuori tyttö teki työtään tunteella, koska hän haaveili, että joku löytäisi hänet ja hän pääsisi Pariisiin meikkaamaan malleja, mutta ikäväkseen hänelle ei ollut vielä sattunut sitä hetkeä kohdalleen, mutta ehkä joskus… ehkä.

Meikin valmistuttua Lissu itsekin huomasi, kuinka kaunis hänestä oli tullut ja kehui vuolaasti Nuorta tyttöä, joka innoissaan kehuista halasi Lissua.
Silloin se tapahtui.
Lissu tajusin vihdoinkin mitä hän oli ollut vailla nämä 7 kk Keravassa… Kosketusta.
Hän ei ollut koskenut kehenkään sen jälkeen, kun hänet oli esitelty työtovereilleen.
Lissu oli onnesta soikeana ja hän käveli ympäri ostoskeskusta ja koitti asettaa itsensä jokaiseen tungos kohtaan, jossa hän pääsi koskettamaan toista ihmistä.
Kierreltyään toista tuntia kauppakeskuksessa koskettelemassa ihmisiä hän koki pienen uupumuksen ja päätti lähteä takaisin kotiinsa latautumaan.

Kotona hän makasi sohvallaan ja muisteli kauppakeskuksessa tapahtuneita kosketuksiaan ja melkein kirkui onnesta, mutta aina kaikki hyvä loppuu aikanaan ja maanantaipäivä koitti jälleen.
Lissu istui kassalla ja oli hieman allapäin, koska sunnuntai oli mennyt ilman kosketuksia.
Samassa kassalle tuli vanha mummo, joka yritti tarmokkaasti saada pankkikorttiaan toimimaan lukulaitteessa, mutta hänen ikäväkseen hänen yrityksensä epäonnistuivat, joka kerta.
Jotenka hänen oli pakko maksaa rahalla ja silloin taas Lissu koki piristyksen.
Nimittäin heidän kätensä koskettivat toisiaan sadasosasekunnin verran, mutta sehän Lissulle riitti ja hän tajusi, että hän oli löytänytkin unelma ammattinsa.
Siitä lähtien Lissu alkoi tahallaan kömpelöksi ja kuittien kohdalla hän antoi se vähän huonosti sen, jotta asiakas joutui hieman hipaisemaan hänen kättään ja hyllyjä täyttäessä hän vahingossa törmäsi ihmisiin, jotta saisi tuntea heidän kosketuksensa.
Lissu oli onnellinen, mutta sitten saapui talvi.
Lissua harmitti se, että hänen oli paljon vaikeampi koskettaa ihmisiä paljaalle iholle, koska he pukeutuivat niin lämpimästi.
Se sai vähän Lissun mielen pahoilleen, mutta se antoi hänelle ajatuksen, että seuraavana kesänä hän alkaa käydä festareilla, koska siellä ihmiset ovat aina puolipukeissaan ja lähekkäin.

Siitä hyvästä Lissu myös keksi rahoilleen, muutakin käyttöä, kun laskujen maksaminen, koska nyt hänellä oli hyvä syy säästää palkkarahojaan.
Niinpä Lissu säästi aina talvisin itselleen mukavan omaisuuden, että pääsi sitten taas viettämään kesäisin festarielämää. Siellä missä oli aina porukkaa ja tungosta siellä oli myös Lissu.

Vihdoinkin hän löysi sisältöä elämäänsä ja sai myös syyn odottaa eläkeikäänsä, koska suomessa eläkeläiset pääsevät aina ilmaiseksi festareille.

Uni 31.7

2012-07-31T14:29:00.001+03:00

Näin tänään hämärän unen olin jossain vanhan talonpihalla ja olin tavannut siellä tytön, joka varoitteli minua, että en saa olla hänen lähellä, koska hänen isänsä ja hänen setänsä tappavat minut. En välittänyt uhkauksesta, koska en minä halunnut hänelle mitään pahaa. Tyttö vei minut vanhan ladon ylätasanteelle, josta oli purettu sen verran seinää, että näimme etupihalle, jossa alkoi kuhista vanhoihin kansallisvaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, juttelimme jotain hämärää vierekkäin, kun pihalle ilmestyi kaksi räyhääjää. Toinen oli Parrakas ja repaleiseen raitapaitaan pukeutunut ja toinen näytti Bronson Leffan Tom Hardyltä. Paitsi, että huuteli suomeksi kirosanoja.

Tämä parrakas kaveri paljastu tytön isäksi ja hän kiipesi suoraa ladon seinää pitkin ladonrajaan ja alkoi ulvoa. Ryhdyin heti kiipeämään sieltä alas ja menin pihalla, jossa Tom Hardy otti jostain ihmeestä palokirveen ja alkoi pyöritellä sitä taidokkaasti käsissään.

Peräännyin ja huomasin, että tytön isä oli tullut taakseni ja hyökkäsi pää edelle kimppuuni ja aloimme tappelemaan. Sain heitettyä hänet hetkeksi syrjään ja hieman loittonemaan Tom Hardystä, joka heilutteli uhkaavasti palokirvestä vieressäni. Kansallispukujoukko alkoi taputtaa ja yksi heistä ryhtyi soittamaan haitaria ja Jälleen tytön isä puski päälleni ja koitin riepotella häntä irti minusta ja vilkaisin

tappelun hetkellä ylös ja näin tytön katselevan meidän tappelua.

En saanut isää ollenkaan irti minusta ja huomasin, että Tom Hardy alkoi kävellä minua kohtia kirveen kanssa valmiina iskemään.... (puhelin alkoi tärisemään ja heräsin)

Ymmärtäkää syyt niin voitte tajuta seuraukset.

2012-07-01T13:14:00.000+03:00

”Tarina voi olla, ehkä tosi, mutta ei silti kannata uskoa kaikkea mitä netissä kirjoitetaan.
Sen voin kyllä sanoa, että asianomaiset kyllä tietävät mikä tässä on totta ja mikä tarua.
Tämä voi myös olla varoitus tai ehdotus, mutta uskon, että tämä on vain opetus, jota kannattaa kunnioittaa.”

Pelasin kavereitteni kanssa jalkapallo, kun huomasimme, että päivä alkoi vaihtua illaksi.
Kaveri päättivät vielä mennä jatkamaan iltaa kaverin luo ja päätin lähteä mukaan, koska en enää sinä päivänä jaksanut ajaa kotiini.
Matkalla päätin, että käyn ensin nopeasti kaupassa hakemassa itselleni hieman ruokaa, koska en ollut syönyt sinä päivänä oikeastaan mitään.
Kiertelin kaupassa ja etsin itselleni jotain joka hivelisi makuhermojani, mutta se ei saanut olla liian kallista. Pienen etsimisen jälkeen silmäni löysivät jotain hyllystä.
Kaupan ainoa Riisifrutin, jossa oli vielä mukavasti 20% alennuslappu.
Tiesin, että se oli merkki taivaalta ja nappasin purkin mukaani ja lähdin jatkamaan kohti kavereitteni kämppää ja sinne päästyäni pyysin päästä käymään suihkussa ja luvan saatua astelin suihkuun.
Pistin suihkun päälle ja ihana lämmin vesi hyväili ihoani ja pehmeä saippua pesi pois kentällä saamani likakertymän ja hien.
En tiedä menikö suihkussa 10 vai 20 minuuttia, mutta ne olivat minulle taivaalliset minuutit, mutta sen jälkeen jouduinkin suoraan helvettiin.
Nimittäin saavuin ulos suihkusta ja huomasin, että poissa ollessani oli tapahtunut jotain kamalaa.
Vääryyden suorastaa haistoi, tuosta turmion tilasta.
Kävelin nopeasti kohti jääkaappia, jonne olin ennen tuloani pistänyt tuon rakkaan aarteeni.
Avasin jääkaapin oven ja kauhukseni huomasin, että Riisifruttini oli kadonnut.
Karjaisin kovalla äänellä ”Kuka on syönyt mun Riisifrutin!”
Huoneeseen tuli nopea hiljaisuus, jonka rikkoi Paskainen nauru.
Silmissäni leimahti vihan liekit ja syöksyin kohti sohvaa, jossa tämä naurava vääryydentekijä sijaitsi.
Otin sohvatyynyn ja hyppäsin hänen päälleen ja painoin tyynyn hänen naamalleen. Hän nauroi vielä, koska luuli asiaa leikiksi.
Painoin tyynyä kovempaa, mutta tajusin, että en minä voi häntä vielä tappaa. Liikaa todistajia.
Otin tyynyn pois hänen päältään ja esitin, että se oli vaan leikkiä, kuka nyt Riisifrutista voisi suuttua?
Purin huuliani yhteen ja hymyilin kaikille, mutta päässäni hakkasi lause
”Miksi joku voi viedä nälkäiseltä mieheltä hänen ainoa ilon?… Kuinka hän saattoi!”
Loppu päivän otin normaalisti ja yritin unohtaa tapahtuman, mutta nukkumaan mentäessä tuo julma teko palasi uniini.
Näin useaan otteeseen tilanteesta painajaisia, jossa minut oli kahlittu vuoriseinämään kiinni ja silmäluomeni oli revitty irti ja jouduin katsomaan, kuinka tämä pahuuden syöpäpesäke söi edessäni Riisifruttiani ja näännytti minut kuoliaaksi ja juuri, kun hän nuolaisi lusikasta viimeiset Riisifrutin jäänteet. Minä heräsin silmät kuivuneena omaan huutooni ja Lopun yötä en uskaltanut enää nukkua, vaan aloin hamuamaan kostoa, koska kosto oli ainoa ratkaisu, jolla saisin korjattua vääryyden.
Aamulla valjetessa lähdin kohti kotiani ja miettien mikä olisi kauhein teko, jonka pystyisin hänelle tekemään.
Mietin ja mietin, mutta en saanut hyvää ideaa syntymään. Hypin seinillä, mutta en saanut vastauksia. Päätin käydä kaupassa ostamassa itselleni uudet Riisifrutit, mutta ne eivät maistunut siltä miltä piti.
Olinko menettänyt makuaistini? Se oli hänen vika.
Hänen tekonsa oli rampauttanut makuhermoni. Sisälläni suorastaa kiehui viha. Kirosin hänet maan rakoon ja sydämeni vuosi verta.

Hän oli vienyt minulta sen mikä oli ainoa elämän iloni. Kuinka hän kehtasi?
Rukoilin kaikilta jumalilta, jotka muistin apua teoilleni, mutta yksikään ei vastannut.
Hekin olivat minut hyljänneet ja se lisäsi sisäistä epätoivoani
Minun oli aloitettava kostosuunnitelmani. Aluksi halusin julkista nöyryytystä, mutta se tuntui liian heppoiselta, vammauttaminenkin kuulosti liian vähäpätöiseltä teolta verrattuna siihen mitä hän oli minulle tehnyt.
Koston halu vei minulta lopulta yö unet, mutta en siltikään löytänyt sopivaa rangaistusta.
Vaivun syvemmälle epätoivoon ja se sai vain minut lisää vihaamaan häntä ja hänen tekoa.
Hän oli pilannut elämäni.
Lopulta minun oli pakko pitää taukoa ja lähdin ajelemaan ympäri suomea. Samalla yritin miettiä kostoani ja sattumalta löysin hiekkarannan, jolle päätin mennä selvittämään päätäni.
Katselin aaltoja, jotka vaivuttivat minut uneen.
Näin unessani sain vihdoinkin ratkaisun ongelmaani. Miksen minä sitä ennemmin ollut keksinyt?
Pompahdin nopeasti ylös ja juoksin autooni ja lähdin takaisin kämpilleni.
Kämpiltä etsin käsiini silmätippoja ja odotin innollani aamuun ja vihdoinkin kun kello näytti sopivalta.
Soitin kaverilleni ja pyysin, että voisinko tulla nopeasti poikkeamaan hänen luonaan.
Onnekseni hänelle kävi ja lähdin siltä istumalta hänen luo.
Matkalla kävin nopeasti pienellä maatilalla ja ostin eurolla itselleni perunasäkin, sekä Alkossa, josta hankin pullollisen kallista whiskyä, jota sitten tarjoilin kaverilleni.
Kaverin luo päästyä tarjosin hänelle kallista whiskyäni ja saatuani hänet pieneen hiprakkaan.
Päätin Pyytää, että saisin viettää yöni hänen sohvalla. Hän suostui ja sen kunniaksi tarjosin hänelle vielä yhden lasillisen whiskyä, jonka olin terästänyt silmätipoilla.
Häntä alkoi väsyttää ja hän päätti mennä maaten.
Minä menin sohvalle makailemaan ja kuuntelemaan, koska hän alkaisi kuorsata. Siihen ei aikaa kovin kauaa mennyt, kun seinät alkoivat täristä kuorsaamisen merkiksi ja minä lähdin hiipimään hänen sänkyään kohti ja sovittelemaan hänet nopeasti perunasäkkiin ja lähdin raahaamaan häntä ulos, mutta ulkona hän heräsi ja alkoi huutaa.
Hänen ikäväkseen minun oli pakko hiljentää hänet nyrkilläni ja sen ansiosta loppu matka autolle meni mutkattomasti.
Heitin hänet auton takakonttiin ja lähdin köröttelemään onnellisena kohti määränpäätäni.
Matkalla naureskelin itsekseni, kun kuulin takakontista potkimista ja huutoa.
Minun oli pakko hiljentää radion musiikkia, jotta saisin nauttia enemmän hänen tuskan huudoistaan. Nauroin itsekseni niin, että silmistäni valui kyyneleitä. Olin onnellinen.
Nautinnollisen ajomatkan jälkeen olin päässyt määränpäähäni rannalle, jossa olin saanut tämän loistavan ideani.
Avasin auton takaluukun ja heitin hänet kuivalle rantahiekalle ja raahasin hänet veden äärellä ja huusin hänelle ”Mitenkä sanotaan!”
Hän kiljui ja vaati huutaen selitystä teolleni, mutta sanoin hänelle, että kyllä sinä tiedät.
”Pyydä anteeksi!” huusin hänelle niin kovaa, kun pystyin. Hän alkoi anella ja itkemään.
Toisin huutoni ja lopulta hän nöyrtyi edessäni ja pyyteli itkien anteeksi tekoaan.
Istahdin tyytyväisenä säkin viereen ja kaaduin siitä rantahiekalle ja katselin tähtiä samalla hänen huutaen.
Huomasin taivaalla tähdenlennon ja pistin silmäni kiinni ja toivoin.
Naamalleni nousi leveä hymy ja huomasin, että olin viettänyt maassa jonkin aikaa, koska veden takaa alkoi nousta aamu aurinko.
Katselin auringon nousua samalla kuunnellen kaverini huutoa.
”Aah” en voinut edes kuvailla sisälläni kuohuvaa tunnetta, mutta se oli jotain todella suurta ja mahtavaa, mutta lopulta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja päätin nousta ylös ja taputin säkin läpi hänen päätään.
”Vaikka tekosi oli jotain anteeksi antamatonta, mutta halua antaa sinun mahdollisuuden.”
Hän huusi jotain epämääräistä, mutta en saanut siitä kunnolla selvää, koska hän oli melkein menettänyt jo äänensä ja ajattelin, että kyllä hän ymmärtää tekoni. Kävelin hitaasti pois paikalta ja katsoin, kuinka hän möyri säkissä. Hän oli niin suloisen oloinen.
Hyppäsin autooni ja kurvasin pois paikalta, mutta jotenkin minulle tuli tunne, että olin tehnyt jotain tyhmästi.
Aloin miettimään ja hokasin, että kostoni oli oikeastaan aika tyhmä, kuinka se idea tuntuikin silloin niin hyvältä, mutta nyt se vain alkoi vaivata minua. Minun oli pakko keksiä jotain parempaa.
Joskus tunteitten puuskassa tapahtuu tälläisiä virheitä, mutta uskoin, että asiat olivat vielä korjattavissa.
Käänsin autoni takaisin rannalle.
Onnekseni hän oli vielä pyörimässä säkissään ja minä aloin katsella, jos autosta löytyisi jotain kiinnostavaa. Oikein!
Löysin takakontista pitkän pätkän köyttä ja menin kiinnittämään toisen pään säkin suulle ja toisen kiinnitin autooni.
Hyppäsin takaisin ratin taakse ja starttasin autoni.
Painoin auton kaasun pohjaan ja näin takapeilistä, kuinka säkki lähti raahautumaan autoni perään.
Valitsin radiosta, jonkun mukavan kanavan ja samalla ajoin autollani rantaa ympäri.
Lopulta päätin mennä asfaltti tielle.
Siinä ei kauaa enää iloa ollut, kun huomasin, kuinka säkki repeytyi ja kaverini lensi ulos säkistä.
Pysäytin autoni ja kävelin kaverin vierelle. Hän tärisi. Hänen vartalonsa oli täynnä arpia, jotka vuosivat verta ja taisi jaloistaan hieman pilkottaa luutakin. Hymyilin hänelle.
”Olkoon tämä opetuksena siitä, että ei syödä toisten ruokia”
Näin hänen veristä kasvoilta, että hän oli vihdoinkin ymmärtänyt tekojensa vääryyden.
Kumarruin silittämään hänen päätään ja sanoin hänelle lempeällä äänellä ”Saat anteeksi”
Nousin ylös ja kävelin takaisin autooni ja ajoin suoraa lähimpään ABC:lle ja ostin itselleni Riisifrutin ja huomasin, että kosto oli parantanut minut.
Vihdoinkin Riisifrutti maistui siltä miltä olin sen kuvitellut.

Noh olihan se sen arvoista vai mitä?

Vika on vain minussa.

2012-06-10T01:09:00.000+03:00

Hetkellisen mielenjohteen turvin uskalsin kaikkien edessä todeta heidän raskaat ajatukset vääriksi, mutta eivät he minua uskoneet vaan he suorastaan raivostuivat.
Se oli, kun olisi huutanut keskellä aavikkoa. Oma vastaväitteeni polkeutuivat agressiivisten ajatusten jalkoihin. Elimme nykyaikaa, mutta silti tunsin, että minut ristiin naulitaan. Tästä näsäviisastelusta, jonka kumminkin pystyin todistamaan todeksi.
He ottivat minut kiinni ja heittivät vankityrmään ja odottivat, että väsytän itseni huutamisella ja riehumisella, mutta he olivat väärässä. Minä toimin, kuin lahna koukkuun jäätyä... annoin tilanteen vaan vetää minut kohti turmiotani... He eivät enään jaksaneet odottaa vaan tulivat isoilla mies joukoilla kimppuuni. En vastustellut, mutta he silti hakkasivat ja potkivat. He veivät vaatteeni ja räkivät päälleni.
Kestin sen silti, kuin mies. Minun oli turha pistää vastaan, koska tilastot olivat heidän puolella.
Päivät muuttuivat viikoiksi.
Kuihduin tyrmässä. Silloin tällöin jolloin sain syömäkelvotonta ruokaa eteeni yritin kysyä miksi te pidätte minua täällä.
He eivät vastanneet.
Aloin kadottamaan ajantajuni... Huusin ja kirosin.
Oveni avattiin ja sieltä tuli joukko miehiä, jotka naureskelivat minulle ja taputtelivat päätäni, jotta minä rauhottuisin. Siinä he onnistuivat purskahdin itkuun.
He Hiljenivät ja poistuivat ja samalla poistuivat minun loistohotelli palvelut.
Kukaan ei enään käynyt ovellani. Ruokaa en enään saanut.
Olin nälissäni ja koitin raapia tiiliseinästä itselleni vapautta, mutta onnistuin vain lohkaisemaan kynteni irti. Ne eivät enään koskaan kasvaneet takaisin. Lopulta vaivun totaalliseen epätoivoo, koska halusin selviytyä. Söin kieleni. Se olis tuskaa. Suustani valui verta. Kaaduin maahan ja tärisin tuskasta, kun huomasin, että vankilani ovi avautui ja minut nostettiin paareille ja vietiin valkoiseen huoneeseen, jossa minut pistettiin johtoihin ja katsottiin itselleni tekemiä vahinkoja. En avannut heille suutani, koska tiesin, että sitä he odottivat eniten. Lopulta leukalihakseni antoivat periksi ja he pääsivät näkemään hirveän tekoni, jonka tein itseni takia.
He olivat innoissaa ja halasivat toisiaan. Näin myös joittenkin itkevän ilosta. Shampanja pullon avautui silmieni edessä ja he kaikki tulivat katsomaan suutani. Monet kiittelivät herraa ja samalla tuijottivat suutani, josta puuttui jotain, josta he olivat innoissaa. He olivat saaneet otettua minulta sen jolla olin heidän elämiään sabotoinut. Nyt heillä ei ollut enään mitään pelättävää, koska he olivat saaneet sen mihinkä he olivat alusta asti pyrkineet.
He olivat saaneet minut hiljaiseksi.

Paskantamisen jalo taito

2012-06-01T20:45:00.002+03:00

Z.Replican sanat saivat minut itkemään verta samaten myös hänen ystävänsä vertaukset.
http://ilmenna.blogspot.fi/2012/05/ist-das-spiegel-schwarz-ma-luulen-etta.html
Noista sanoista vajosin sänkyni pohjalle miettimään tuota paskaa ja mieleeni tulikin eräs ihmiskunnan tärkein henkilö.
Markiisi de Sade tuo ranskalainen aristokraatti, joka myös sattui omaksi huvikseen myös kirjoitella tarinoita.
Hänen lumoava kirjoitus tyylinsä ei tullut aina kynästä vaan myös hyvinä aikoina myös suoraan kakkapökäleestä.
Ajatella mies joka paskantaa oman kirjoitusvälineensä.

Kaunista.
Mieleni oli tyhjä... hetkenpäästä olin surullinen, koska tajusin, että eläessäni en koskaan pääse hänen tasolleen kirjoittaessa, vaikka tekisin sen omalla kakkapökäleelläni.
Mutta ei saa luovuttaa, koska niin kuin me kaikki tiedämme, että niin kauan, kuin muut tekevät paskaa ja menestyvät voit sinäkin jonakin päivänä joutua vankilaan sanavapaudesta tai kansan kiihottamisesta.
Eikö olisikin ihanaa, vaikka sinut ruoskittaisiin hengiltä, mutta tietäisit, että sinun kirjoituksesi ovat koskettaneet joittenkin sieluja vaikka tosin vain negatiivisesti.
Vai mitä Ginsberg?
Ohan se yleensä niin, että jokainen negatiivinen asia omaa myös positiiviset puolen... Ei kukaan voi olla kokonaan hyvä tai paha... kyllä jumalaakin rakastetaan ja palvotaan vaikka kaveri yritti tuhota ihmiskunnan, jos noita Nooan juttuja lueskelee.
Tietysti kaikki voi ajatella mustavalkoisesti, mutta jokainen hölmökin tietää, että maailmassa on monta eri valkoista ja mustaa.
Lopulta minun oli aika nousta takaisin maan pinnalle, koska olin jo liian syvällä itsessäni... jotkut voisivat luulla, että olen pahainen pilvenpolttaja, koska takerrun pikku seikkoihin.
Ehkä pääni saisi taas uutta ajatusta, jos ottaisin nuo kiikarit jälleen kauniiseen käteeni ja tutkisin miten naapureitten elämässä pyörii.
Aah siitä mieleeni tulee hyvän ystäväni... tai siis entisen naapurini, joka kävi kusettamassa koiraansa aina keskiön tienoilla, kertoi puhelimessaan samalla tarinan miehestä, joka tykkäsi tirkistellä naapureitaan, mutta yhtenä päivänä hän löysi kaupanjonosta miehen, joka tuntui olevan todella yksinäinen ja pelkäsi kaikkea sosiaalista kanssakäymistä... No tästäkö kaveri sai kunnon stondiksen aikaiseksi ja alkoi seurata miestä melkein ympäri vuorokauden ja hän huomasi, jotain todella erikoista...
Mies nimittäin sekoili kämpässään. Hän tuntui jahtaavan jotakin ja huuteli huoneessaan.

Sekö sai meidän irstaan tirkistelin melkein laukeamaan, mutta hänen oli suuri halu kuulla mitä mies huuteli, joten hän otti riskin ja kävi kuuntelemassa salaa miehen oven takana.
"Mariaa! Mariaa!" Mies huuteli. Tirkistelijä kurkisti postilaatikosta ja huomasi, kuinka mies sai juuri kiinni mielikuvitus naisensa ja alkoi halata ja suukottelemaan. Sekä lopulta käperteli pitkin lattiaa ja alkoi riisua housujaan ja harrastamaan tietämättään ilmapanemista, mutta nopeasti mies tuli järkiinsä ja huomasin, että hän oli nussinut ilmaa ja purskahti tämän totuuden murtamana itkuun.
Tirkistelijää kävi sääliksi ja hän poistui paikalta omaan likaiseen kämppäänsä, jonka seinät oli täynnä naapureittensa valokuvia ja puhelinnumeroita sekä suhdetilanteita. (Niin kuin meidän jokaisen Facebookissa)
Tirkistelijä purskahti itkuun. Hän säälitti tuon miehensä kohtalon, kuinka noin sosiaalisesti rajoittunut kaveri voi olla noin kauheassa puute tilassa?
Mies näytti suorastaan halkeavan jossei pian saa tyydytettyä läheisyyden haluaan, joten Tirkistelijä tajusi, että jotain oli tehtävissä.
Hän lähti vimmalla kauppaan ja osti itsellensä kauniin kesämekon ja punaiset korkokengät.
Kotiin tultua hän alkoi etsiä itsellensä tiirikointi välineitä ja odotteli hiljaa sängyssään yön tuloa.
Lopulta tuli sopiva aika ja tirkistelijä puki mekon päällensä ja lähti hiippailemaan kohti yksinäisen miehen kotiovea.
Ovella hän vielä kuunteli, ettei mies vaan ollut hereillä. Eipä ollut, joten Tirkistelijä päätti murtautua sisälle ja käveli suoraan nukkuvan miehen sängyn eteen katseli häntä hymyillen ja huusi. "Rakas mä oon odottanut sua!"
Mies säikähti hereille ja näki edessään Tirkistelijän, joka kääntyi pyllistämään häntä kohti. "Rakas mä oon ihan kiimassa"
Mies katseli Tirkistelijän juuri vahattua persettä ja huomasi housuissaan jotain eloa.
Ei tarvinnut Tirkistelijän montaa pyllyn heilausta tehdä, kun mies oli jo työn teossa. He viettivät yhdessä kunnialliset 30 minuuttia, kunnes mies kaatui takaisin sänkyynsä ja vaipui onnellisena uneen.
Tirkistelijä nosti hameen helmansa takaisin ja käveli onnellisena kohti kotiaan tietäen, että hän oli tehnyt jotain hyvää jonkun eteen.
Kaunistako? kyllä vain on se hienoa huomata, että maailma ei ole niin mustavalkoinen ja pahakin voi olla hyvä.
Nyt on aika avata housun napit ja kiittää teitä, että sain avautua.

Tämä juttu kirjoitettu alunperin
http://ilmenna.blogspot.fi/

Asia, joka on tosi

2012-05-23T21:10:00.002+03:00

Kyllä. Kirjoittaminen on kun paskantamista... sitä kauemman sitä pidättelee sitä isompi läjä sieltä on tulossa.

Kesällä on kivaa!

2012-05-21T22:53:00.000+03:00

"Tänään oli kaunis päivä ja huomenna ehkä toinen.
Ei se tarkoita sitä, että myös sen jälkeen olisi hieno päivä, koska aina nousun jälkeen alkaa lasku.
Tämä on ikävä tosi asia, mutta pitää ajatella positiivisesti, joskus ruma sää voi olla kaunis ja kaunis sää ruma.
Se on ihan simppeliä, koska elämä on hyvin yksinkertaista... Me vain teemme siitä monimutkaista. Be Happy!"
Lainaus mieheltä, joka kuoli 33-vuotiaana kärsi koko elämänsä onnettomasta lapsuudestaan ja eli viimeiset 10 vuotta työttömänä kerrostalon kellarissa, jossa oli homevaurioita, mutta ei ikkunoita.
Siellä hän myös kirjoitti tämän jäähyväiskirjeensä ja ampui itsensä vasta toisella laukauksella kuoliaaksi.

Normaalit ihmiset

2012-05-12T11:58:00.003+03:00

Heräsin juuri sängystäni ja tajusin, että olen hyvin normaali ihminen, koska onanoi oravilla.
Hyvin normaalien ihmisten tapaan nousin sängystäni ja pistin jalkaani elävät jänistossut.
Kävelin normaalien ihmisten keittiöön ja keitin itselleni lasillisen konjakkia.
Konjakkia juodessa minulle tuli lämmin muisto mieleen, jonka olin kuullut salaa stalkatessani rappukäytävää.
”Kuulemma tässä kerrostalossa asui kerran vanha mies, jolla ei ollut seksuaalisia perversiota vaan hän tykkäsi soittaa tuubaa.
Tästähän tietysti naapurit eivät tykänneet ja yrittävät valittaa soitosta, mutta pahaksi onnekseen vanha mies oli kuuro sokea, eikä kukaan naapureista saanut häneen minkäänlaista kontaktia.
Koko talo oli epätoivon vallassa, koska he eivät pystyneet tekemään soitolle mitään, mutta onneksi kerrostalon kellarissa asui jo hieman päälle kolmekymppinen amis, joka kävi amistaan jo seitsemättä vuotta.
Hän viritteli aina päivä päivältä ruostuneempaa Sierraansa, kun kuuli naapureitten huolen.
Tietysti amis itse ei ollut kuullut mitään, koska monen vuoden autolla luukuttaminen oli vienyt hänen korvastaan parhaimman terän.
Amiksella oli tietysti heti ratkaisu ongelmaan, mutta hän vaati talon väeltä, että hän saisi viedä kaikki talon tyttäret ajelulle silloin kuin hän halusi.
Tähän hieman epäröiden talonväki suostui, joten Amis ryhtyi tuumasta toimeen.
Hän otti kaapistaan kaikki letkunsa jotka löysi ja yhdisti ne yhdeksi kokonaisuudeksi.
Hän pisti letkunpään Vanhan miehen postilaatikkoon ja toisen pään Sierransa pakoputkeen ja laittoi uskollisen sierransa käyntiin ja alkoi testailla kaasutinta.
Eipä aikaakaan, kun Vanhan miehen asunto täyttyi pakokaasulla ja Vanha mies kuoli rauhallisesti rakkaan tuubansa kanssa.
Vihdoinkin kerrostaloon oli saatu rauha ja Amiksesta tuli paikan sankari… Siihen asti, kun hän pisti naapurinsa 9-vuotiaan paksuksi.
Jahas näyttää, että kello on niin paljon, että normaalin ihmisen on nyt päästävä hommiinsa.
Ei auta muuta kuin virittää kuuntelulaite ja kiikarit asemiin ja aloittaa päivän hommat.
Kuulemiin te kaikki normaalit ihmiset, jotka onanoi oravilla.

Ps. tarina on http://ilmenna.blogspot.com/

Eikö elämä olekin jännää?

2012-05-10T18:30:00.001+03:00

Hetkittäisistä aistimuksista päättelin, että nyt on jotain pahasti vialla. Vaikka taivaalta ei satanut sammakoita aistin, että jotain on tuleva.

Oveeni koputettiin. Säikähdin.

Ennen kuin olin edes tajunnut tilanteen, huomasin kädessäni keittiöpuukon.

Kävelin hitaasti ovelle ja raotin sitä.

Oven takana ei ollut ketään.

Nyökkäsin itselleni ja löin oven kiinni.

Mietin, että olipa jännää... ja samassa huomasin, että olin saanut sitä kauan kaipaamaani toimintaa elämääni.

Nyt minulla on taas uutta energiaa... mutta uusia seikkailuja odotellessa.

Olenko ylpeä itsestäni?

2012-05-07T23:08:00.001+03:00

Lopulta en löytänyt ongelmaani mitään muuta ratkaisua, kun sitoa silmäni.

Yllätyksekseni huomasin, että side silmilläni avarsi minulle ihan uuden näkökulman maailmaan.

Kaikki maailmassa tuntui oleva niin mustavalkoisen yksinkertaista.
Syyt ja seuraukset olivat ihan selviä minulle.
Minusta oli tullut maailman laki ja uuden elämän suunnannäyttäjä.

Otin takin ja lähdin pihalle, jossa minua odotti kaunis auringon valo, joka hyväili maata, kuin omaansa.

Kävelin kadulla ja aloin tuomitsemaan muita ihmisiä.
"Tämähän on helppoa" Tokaisin itselleni puolihuolimattomasti.
Ihmiset edessäni alkoivat nöyristellä minun oikeudenmukaisuudelleni.
Olin varma, että pystyisin ratkaisemaan myös maailmaan rauhan.
Olin kävellyt vasta muutaman korttelin ja olin kerännyt itselleni suuren joukon kannattajia, jotka kävelivät takana uskollisesti. Tunsin itseni jumalaksi... taisin myös olla sitä.

En sitä itse tajunnutkaan, mutta vahingossa uppouduin omaan ylimielisyyteeni ja päätin ruokkia sitä katsomalla taakseni ja huomasin, kuinka olin saanut taakseni tuhansia ihmisiä, jotka seurasivat minua sokeasti ja uskoivat minun tekoihin ja minun ratkaisuihini ja samassa huomasin, että jalkojeni alta oli kadonnut maa.
Olin jumalan asemassa unohtanut katsoa eteeni ja olin vahingossa kävellyt laiturilta suoraan järveen.

Ihmiset, jotka tulivat laiturille katselivat mitä tein.
En voinut enää asemassani kertoa erehtyneeni, koska silloin kukaan ei uskoisi enää minua, joten päätin painua järven pohjaan.

Veden alta katselin ja huomasin, kuinka laiturin nokalta ihmiset ryhtyivät matkimaan tekoani ja hyppivät yksikerrallaan seurakseni järvenpohjaan.
Olisihan se ollut kauheaa, jos ihmiset olisivat tajunneet, että asia johonka he uskovat olisi ollut väärä.

Minä muitten joukossa

2012-05-03T01:11:00.001+03:00

Kirkas silmäinen pikku tyttö katsoi ratikassa päälleni ja kuiskasi hieman kovalla äänellä "Äiti katso tuota hieman hupsun näköistä setää". Hänen äitinsä katsoi kohti minua ja purskahti nauruun.
Kanssa matkustajat katsoivat kummissaan nauravaa Äitiä ja huomasivat mille hän nauroi ja yhtyivät tuohon ivalliseen nauruun.
Minua nolotti olla oma itseni ja nousin ylös paikaltani ja hyppäsin seuraavalla pysäkillä ulos suuren nöyryytyksen saattelemana. Miksi he nauroivat?

Katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei enää nauranut minulle kukaan ei edes välittänyt minusta.
Ihmiset suorastaan kävelivät päältäni. Aloin loikkimaan karkuun ihmisiltä ja lopulta löysin suojaisan nurkan jonne käperryin.

Ilta saapui kaupunkiin ja en ollut vieläkään uskaltanut liikkua paikaltani. Pelkäsin.

Ainoa asia mikä sai minut pysymään järjissäni oli lämmin muisto ratikasta.
Hetkestä jolloin olin saanut olla ihmisten suosion keskiössä. Tajusin, että silloin olin saanut olla jotain, jotain tästä ihmisyhteiskunnasta.
Ajatukseni sekoitti roska-auto, joka lähestyi piipittäne minua kohti. Ajaako se minun päältä? Vain muutamaa metriä ennen se pysähtyi ja autosta astui roskakuski ja käveli luokseni ja otti kädestäni kiinni ja vei minut roska-auton taakse ja nosti minut sen perään ja painoi punaista nappia.
Olin löytänyt paikkani tästä maailmasta. Kiitos

Päivän vitsi

2012-04-26T22:54:00.001+03:00

Mitä yhteistä on salmonella testillä ja elokuvan teolla?
Kummassakin pistetään paskaa purkkiin.

Ajatus, joka tuli päähäni

2012-04-26T22:53:00.000+03:00

Hetkellinen vesivahinko aiheutti monen vuoden piinan, mutta silti en makkaraa käristämättä maista.

Kesää odotellessa

2012-04-26T22:52:00.002+03:00

Sinisien pilvien lomasta pilkisti vaaleanpunainen aurinko, joka sulatti tuon ruskean lumen ja kaukaa kuulin nauravien pikku miesten huudot, jotka sekottuivat porakoneitten kauniiseen tanssiin.... Silloin tajusin, että olin kielekkeen reunalla todistamassa kesänalkua ja niitä synkkiä päiviä ja valkeita öitä. On silti hyvä istahtaa ja odottaa, koska koskaan ei tiedä, kuka siellä nurkantakana odottaa.

Aate joka ei kestänyt valoa

2012-04-26T22:51:00.002+03:00

Katsoin sinun silmiin niissä paloi intohimon palo, mutta vietettyämme seitsemän pitkää kuukautta Ahvenanmaalla.
Huomasin liekkien sammuneen, et ollut enää se tyttö, jota pidin kädestä, kun ilta-aurinko peitteli meidät... Olit aave itsestäsi.
Olisin halunnut parantaa sinut, mutta en löytänyt lääkettä turmiollesi, joten luovutin ja päästin sinut menemään.
Sinä katosit kauas aaltojen taakse. Minä jäin rannalle ja vajosin kylmään hiekkaan. Mielessäni ajattelin, että nyt kyllä vielä maistuis toinen huurteinen.

Pitkä matka

2012-04-26T22:49:00.002+03:00

Istuin pakettiautossa ja ajoin kohti auringon nousua, kun huomasin edessäni jonkun suuren eläimen kävelevän tien ylitse.
Hiljensin vauhtia ja näin edessäni ison villisian. Se pysähtyi keskelle tietä ja katsoi minua suoraan silmiin. Jarrutin ja pysähdyin vain muutaman metrin päähän villisiasta.
Nousin autosta ulos ja kävelin Villisian viereen. Se ei pelännyt minua. Enkä minä sitä. Kuulin vain sen raskaan hengityksen, joka tasaantui yhteen oman hengitykseni. Olimme löytäneet yhteisen hetken ja yhteisen ilman, jonka jaoimme keskenämme. Olimme löytäneet yhteisen yhteyden.
Villisika otti muutaman rauhallisen askeleen kohti metsää ja viittoi päällään minua mukaan. Se halusi, että minä jättäisin kaiken ja lähtisin luontoon etsimään itselleni paikkaa, jossa voisin löytää sisäisen rauhani.
Enhän minä nyt voi lähteä ja jättää autoa keskelle tietä. Entä koulu? Kuka maksaa laskuni? Ystäväni?
Villisika katsoi minua hieman halveksien, kuinka minä edes viitsin ajatella tuollaisia asioita, kun eteeni on annettu mahdollisuus, joka ei tule ehkä enää koskaan toistumaan.
Villisika pettyi, kun aloin kävelemään takaisin autoani kohti. Jätinkö tosiaan suuren mahdollisuuden käyttämättä? Vaikka minulla oli suuri halu lähteä tuon villisian mukaan ja kadota luontoon, mutta enhän voinut...
Yritin päässäni löytää syitä siihen, että miksen voisi lähteä. Sain itseltäni paljon vastauksia, mutta kaikki tuntuivat tekopyhiltä ja maistuivat selittelyltä. En saanut yhtäkään selkeää syytä olla lähtemättä. Lopulta ajatukseni yhdistyivät yhteen kysymykseen ”Olisinko onnellinen nukkuessani mättäällä?”
En tiennyt vastausta, koska sydämeni ja aivoni kiistelivät siitä puolestani.
Katsoin villisikaa pyytäen, että hän päättäisi minun puolestaan, mutta hän ei tahtonut puuttua minun sisäiseen kamppailuun.
Katsoin vielä metsään ja huomasin punaisen taivaan ja keltaisen valon tulevan puitten välistä. Halusinko tuonne?... Totta kai?... mutta miksen mene?
Lopulta Villisika hermostui minulle, koska en osannut päättää ja lähti kävelemään minua halveksien.
Huusin, että hän odottaisi minua, mutta hän ei halunnut enää katsella minun surkeaa pyörimistäni.
Jäin seisomaan auton vierelle ja samalla taivaassa punainen väri muuttui vaalean siniseksi.
Tajusin, että olin pilannut juuri elämäni suurimman hetken.
Menin takaisin autoon ja katselin ympärilleni ja huokaisin ”Tämänkö takia minä kieltäydyin vapaudesta?”

Hetken mielijohde. On toisen turmio

2012-04-26T01:52:00.001+03:00

Hetken mietittyä päätin, että voisin kääntää asian myös positiiviseen suuntaa.
Tästä innostuneena huomasin, että nurkassa seissyt vanha Jägermeisteri-pullo alkoi elämää omaa elämäänsä.
Taisi olla pullon hetkellinen mielijohde hajottaa minun kallis Mona Lisa-tauluni, mutta otin sen kritiikkinä nykyajan taidekulttuuria kohtaan.

Mielivaltaisen helvetin saattelemana päätin ruveta sosiaalisen aatteen puolestapuhujaksi ja aloin säveltämään uutta versiota Sibeliuksen Finlandiasta.
Omaperäisesti annoin sille hieman maatamme läheisemmän nimen Suomi.

Vislasin katukivetystä vasten tuota loistavaa virttä ja huomasin, että tuon kivetyksen kaiku olisi juuri sopiva korostamaan tämän hetken luovuuden intoani, koska se kumisi niin kivasti tyhjyyttä.
Otin vanha mankkani ja nauhoitin tämän Best of Best-äänen.
Laiton sen soimaan 24/7, mutta yllättävää, mutta totta naapurini eivät tykänneet tästä maan mainiosta biisistä.
Raivostuin, koska en saanut toteuttaa yhtäkkisen mielijohteen synnyttämää ideaani ja
olihan se sentään minun ideani.

Lopulta vaivuin iän ikuiseen koomaan. Tietysti sitä ennen kumminkin pukeuduin naiseksi, jotta voisin ymmärtää paremmin kissanpentuvideoita.
Tietysti miehinen aivokapasiteettini ei ollut tarpeeksi kehittynyt tähän, jotenka vaivun siihen hetki sitten mainitsemaani koomaan.
Jos aivoissani olisi ollut edes pikku ripaus vielä jotain toimintaa jäljellä.
Olisin voinut todeta iloisasti, että eikös tämä ollut juuri sitä mitä halusinkin?
Tietysti todellisuudessa olisin vain saattanut syyllistää jotakuta toista minun ongelmistani, mutta niin kuin naapurinikin totesi lyötyään minua lapiolla päähän. "Parempi mutustaa sitä omaa leipää ja haaveilla lohenpalasista sen päällä, kun istuttaa omat lohet toisen likakaivoon"

Kesä

2012-04-15T23:36:00.001+03:00

Jalassani on köysi, joka on sidottu yhteiskuntaa ja sitä ei saa puremalla poikki.
Lopulta Löydän puukon ja saan köyden katki ja samalla hetkellä ovestani pamahtaa kaksi tummapukuista miestä ja laittavat köyden tilalle kettingin. He nauravat yhteen ääneen minulle, kuin ketunrautaan jääneelle kulkukoiralle.

Naurettuaan itsensä kipeiksi he lähtevät ja toivottavat hyvää kesää.
Toinen heittää vielä hieman naureskellen minulle koirankeksin.
Oloni on surkea.
Kirjoitan seinälle homehtuneella omenalla "Tästä on tulossa helvetin hieno kesä!"

Lopulta vedän kettingin kaulani ympärille ja avaa ikkunan, josta tulvahtaa kesän tulo.
Asettelen jalkani ikkunalaudalle ja katson alas.
Tajuan sillä hetkellä, että yritykseni voi epäonnistua, koska satun asumaan ensimmäisessä kerroksessa, mutta riskit on otettava.
Koukistan polveni ja ponkaisen hyppyyn.
Tuo liike tuo minulle vanhan muiston mieleen, kun viime kesänä hyppäsin laiturilta järveen.

Hyppyni alkaa olla korkeimmassa kohtaa ja alkaa laskun vuoro, mutta vielä löydän aikaa huutaa "Vitun hyvää kesää!"

Yleensä tässä tilanteessa näkee elämänsä, kuin elokuvana, mutta itse näen vain viime viikon Hesarin pääotsikon... Noh tuli sekin sitten vittu todistettua vääräksi tiedoksi.