Team Kenzongos - latest news!

Mitä Maskun mainonnassa ei vielä ole osattu hyödyntää?

2012-01-29T04:24:00.001+02:00

Sukari viihdyttää parhaillaan MTV3:lla samaan aikaan kun Facebookkaajat linkittävät kilvan Haaviston ja Niinistön koulutodistuksia ja vertailevat intohimoisesti presidenttiehdokkaiden uskonnon ja biologian numeroita.
Numerot mairittelevat haastajaa, eli Haavistoa. Yhdessätuumin sitten peukutellaan ja ollaan hyvin tohkeissaan, kuinka Niinistön koulunumerot ovat alhaiset ja antavat oikeaa ohjausta "oikeaan äänestämiseen".
a.
Sukari keksi hankkia viimeisimmässä ohjelmassa avaruuslentoa jonkin kilpailun pääpalkinnoksi. Kuulin ohjelmaa vain sivukorvalla, mutta luku 250.000 euroa (tai dollaria) tarttui korvaan. Voinee olla jonkun kymppitonnin pielessä. Sukari on kouluja käymätön, tunnustautuu julkisesti kieliä taitamattomaksi ja on "joutunut" palkkaamaan miljoonayritykseensä "ammattiekonomeja".
Siis onko väki nyt ihan tosissaan sitä mieltä, että jos kemia ja uskonto ja biologia on 5, ei ole mitään asiaa presidentiksi? Kaunokirjoitusnumerosta puhumattakaan.
a.
Maskun mainonta on kieltämättä värikästä ja ihanan simppeliä. Hinta, hinta ja hinta ja soffa sopivasti törölleen ja siihen sitten räiskähdys; osta sohva, saat kilon makkaraa ja lentolipun Espanjaan kaupanpäälle. Vain hullu jättää ostamatta.
Mutta tätä Masku ja Sukari ei vielä ole hyödyntänyt: Kuinka monta whippetiä mahtuu 160 cm levyiseen alejenkkisänkyyn? VIISI. Ja vieläpä näin mukavasti. Vain vaivoin punkee emäntä viereen katsomaan Emmerdalea.
Mutta pussijouset joustavat ja pitävät huolen siitä, että joka kulmassa on mukava olla. Mitä väliä on makkaralla ja Espanjan matkalla; avaruusmatkasta puhumattakaan, kun jenkkisängyssä on NÄIN mukavaa kera whippetien!?
Kilpailevalla sohvamyyjällä kävi tunnettuja urheilijoita istumassa sohvillaan. Koiria pelkäävä Sukari voisikin istuttaa (makuuttaa) upeita koiria mainoskuviinsa ja luvata (koiralliselle) sohvanostajalle "vuoden teippiharjat" ja sängynostajalle "uusi petari vuoden kuluttua kaupasta". Koiria kun nyt sattuu useimmissa kodeissa olemaan.

Uusi (pehmo)perheenjäsen!

2012-01-29T03:54:00.002+02:00

Äitini oli tuttuun tapaansa piipahtanut kirpputorilla. Mukaan oli tarttunut suurehko pehmohundens, jolla todistettavasti OLI kaksi silmää ja kirsukin. Vaan vartti Kenzolassa riitti ja em. silmänapit ja nenänappi oli nakerrettu irti.
Alla autenttista kuvamateriaalia. Kuvat ovat siis AITOJA, pehmokoiraa ei ole aseteltu tai tungettu kuviin.
Hupilla on tapana hypähtää lenkiltätultua omaan tuumaustuoliinsa. Nyt hän nappasi pehmokoiran mukaan ja pudotti viereen. Ja kuinkas sitten kävikään; autenttiset kuvat tässä.
a.

Tämä pehmokoira ei nyt käyttäytynyt ihan kuten halusin. Nappasin sen niskasta mukaan ja tuohon lösähti. Tylsä.

Toisaalta aika pehmeä päänalusta.

Aww. Yhdessä olemme söpöjä.

Hupi mietintätuolissaan "tyynynsä" kera. Olisiko mitään kevyttä snäksiä tarjolla meille? Mulle?

Ajattelemisen aihetta: pieni lehdistökatsaus.

2012-01-28T23:31:00.004+02:00

HeSa 18.12.

Toimittaja Pekka Mykkäsen tekemä haastattelu Maria Guzenina-Richardsonista ja sieltä sangen osuva sitaatti:

- Sivustahuutelijoita löytyy aina. Mutta vähän kun tonkii, huomaa että heidän kaunaisuutensa kumpuaa aivan muusta kuin mistä he väittävät olevansa huolissaan.

------------------------------------------

Olen seurannut vuosia väliin sangen kuumanakin vellovaa keskustelua whippetin koosta eräällä -(itseasiassa useammalla) vinttikoirafoorumilla. Koska olen erittäin toimittajahenkinen, halusin yrittää löytää taustoja erään henkilön jatkuvaan asian esilleottamiseen yhdellä foorumeista. Lähtiessäni selvittämään taustoja tälle kiivaalle asian esille ottamiselle, minulle vastattiin näin (vastausta on stilisoitu):
Mulle ei joku sentin ylikorkeus ole mikään punainen vaate... eikä herätä mitään tuntemuksia. Ne tuntemukset tulee siitä vähättelevästä ilmapiiristä, mikä on kun ottaa yk-asian puheeksi.
Ihan samaa paskaa kun aikoinani kuuntelin kisapelloilla noista terveysasioista... "ei terve rotu tutkimista kaipaa".
Ja sitten, mitä järkeä on siinä, että todella iso wipukka saa kisata muutaman millin ylikorkeen kanssa?

---------------------------------------------------------

Yllä kuvataan vähättelevää ilmapiiriä, johon kirjoittaja on törmännyt. Samalla toivotaan "järkeä" esim. kisapariin, jonka toinen osapuoli on 51,1 cm ja toinen 56,5 cm sitä taustaa vasten, että tuo reilu 5 cm korkeampi voi mahdollisesti törmätä pienempään kisakumppaniinsa kohtalokkain seurauksin. Kirjoittaja peilaa kokemiaan vähätteleviä tuntemuksia siihen, että suuret korkeuserot (koirien, ei kisapellon) voivat aiheuttaa onnettomuuksia ja siihen, että "asiasta pitää keskustella ja sitä pitää miettiä".

Olen ollut whippetrodun parissa vuodesta 1990. Itseäni hämmentää se, että ylipäätään luullaan, ettei asiaa olisi tiedostettu ja sen eteen tehty töitä. Ulkosiitos kasvattaa kokoa ja sisäsiittoisuutta pyritään yksiselitteisesti välttämään rodussa kuin rodussa. Jokainen kasvattaja puntaroi yhdistelmän hyvät ja huonot puolet; ja moni näkee yksiselitteisesti sisäsiittoisuuden vältettävimpänä asiana.

Asiat eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, ja jakavat monisyisyydessään aina mielipiteitä -joissa ne pyritään yksinkertaistamaan. Äärilaitailmiöt ovat kotiutuneet rotuumme varmasti pysyvästi ja herättävät voimakkaitakin tunteita. Hyvä niin. Kuitenkin on ylipäätään hankalaa alkaa kahlita -tai yrittää alkaa kahlita geenejä- sillä kuten loistavilla kasvattajakurssiluennoilla opin; geenit eivät tottele. Geenit elävät omaa elämäänsä.
Olet laskenut sukusiitoskertoimet kuudesti, mittauttanut haplot ja tutkinut epämieluisat geenit kolmesti. Sitten tulee mutaatio ja nauraa sinulle. Ja sitten tulee harrastaja, jonka mielestä tuo mutaatio ei saisi käydä kilpailuissa. Tai ainakaan se ei ole toivottavaa ja sitä (kilpailemista) tulisi tarkkaan säännöstellä.
a.
Ja jotta asiassa ei ole mitään epäselvää; ottaisin mieluummin 50-senttisen kuin 55-senttisen uroksen. Mutta miksi minun tekee mieli kirjoittaa tähän "syyksi"; koska elämä mittoihin menevän koiran kanssa on helpompaa? Kuitenkin elämä ja yhdessäelo myös 55-senttisen TERVEEN ja mukavaluonteisen whippetin kanssa on äärimmäisen HYVÄÄ. Pitäisi vain osata pysyä poissa keskustelupalstoilta mieltään pahoittamasta.
----------------------------------------------------------

Emmi Manninen kirjoittaa Koiramme 1-2 2012 otsikolla Kille on ensimmäinen kuurosokean opaskoira:
opaskoirakoulun vanhempi kouluttaja Janne Ruokonen:
- Pyrin kaikessa koulutuksessa harmoniaan koiran kanssa. Tavoitteenani on saavuttaa koiraan syvällisempi yhteys kuin pelkästään se, että koira tekee jotain käskystäni. Se on jonkinlaista sanatonta ymmärrystä, joka syvenee koulutuksen loppuvaiheessa.

-----------------------------------------------------------

Luottamus. Siinä sana, jota ihannoin omassa koiranpidossani. Yllä on kauniisti kuvattu asia harmonian kautta. Kuinka selittää tuo sana; luottamus (harmonia) sellaiselle, joka sitä erikseen kysyy ja sen merkitystä perää?
Pysähdyin miettimään. Itse en koskaan pyydä koiraani luokse, kun näen, että sillä on ihan muut asiat mielessä. Turha huutaa; ja vahvistaa ei-toivottua käytöstä. En myöskään koskaan huutele negatiivisella äänellä; vaan aina innostuneesti, iloisena. Annan myös koirieni olla koiria ja pyrin välttämään kaikin tavoin epävarmaa käytöstä niiden kanssa.
Esimerkkinä tulee mieleen tällainen tositilanne: olin kämppäkaverini kanssa talvisella lenkillä, myöhään illalla. Mitään liikennettä ei ollut missään. Yksi koiristani bongasi ison, korkean lumikasan, ja osoitti haluavansa mennä sen laelle. Päästin koirani irti ja sen tavoittelemaan kumpareen herruutta. Kämppikseni tokaisi tässä vaiheessa: "Sinne läksi". Välitön negaatio. Itse koin antavani koiralleni sen haluaman elämyksen, ja hymyilin luottavaisesti sen kiivetessä vuoren huipulle, sanomatta sanaakaan. Kun koirani oli kiivennyt mäen harjalle se tuli samantien takaisin, iloisena; "Olipa hauskaa kiivetä". Kiteytyisikö tässä sanan "luottamus" syvin olemus? Anna tehdä; elää ja kokea ja luota siihen, että koirasi luottaa luottamukseesi; se palkitsee sen aina takaisin.
a.
Kun olet huolissasi, pelkäät, varot ja olet epävarma -koirasi imee asenteesi. Usko ja anna vapauksia, ole samalla päämäärätietoinen ja johdonmukainen toimissasi, ja huomaat, että koirasi haluaa olla lähelläsi eikä lähde sen irtipäästyä "sooloilemaan" vaan pitää katsekontaktin ja ylipäätään kontaktin ihmiseen, joka luottaa siihen eikä omalla asennoitumisellaan "odota pahinta". Kuten sanoin, se palkitsee sen takaisin.
Olen tosissani, kun sanon, etten koskaan ole pelännyt sanan varsinaisessa merkityksessä koiriani irti päästäessäni, että "Sinne meni". Päinvastoin, olen pysähtynyt nauttimaan siitä, kun koirani nauttivat. Jos joskus on ollut "tilanne päällä" ja lähistölle on tullut vaikkapa seepra, olen saanut koirani niille ehdollistetulla "täällä" -kutsulla luokse. Se -täällä-kutsu- on niille aina kannattanut, ja sitä ei huudella huvikseen. Sitä kannattaa kuunnella ja se palkitaan ruhtinaallisesti. Parhaimmillaan pakastekakkapökäle on vaihdettu 1/4 palaan Frolicia. Ja kyllä se naksu tarvittaessa seeprankin voittaa -kun ennakoi hyvin ja oikein!
--------------------------------------------------------

Vantaan Sanomat 4.1.2012
Lukijan areenalla nimimerkki "Mikä järki" kirjoittaa seuraavaa:
Jos joku tulisi kieltää kokonaan, niin eriarvoisuus, työttömyys, masentuminen ja köyhyys. Noi kun kiellätte, niin eiköhän se alkoholin kulutuskin laske.
--------------------------------------------------------

Juuri näin. Hienoa, että Suomessa kielletään parveketupakointi, kerjääminen ja puututaan mm. temmokkaasti koirien ulostamiseen luontoon. Kertakaikkisella kieltämisen kulttuurilla torjutaan upeasti eriarvoisuutta ja masentuneet ja köyhät liki lakaistaan maton alle; ovathan tupakat piilossa.
Sanomattakin on selvää, että tervehdin iloisesti erään suomalaisen kunnan vuokrankorotusta koirallisille asukkaille. 10 euroa per kirsu; ja oli ihan isännöitsijä haalittu haastateltavaksi toteamaan, kuinka "koiriakin pestään" (naurua; omani käyvät suihkussa rapapesussa ehkä jopa kerran vuoteen!!!!!) ja lattialistoissakin on nähtävissä jälkiä.
Koska kieltäminen on IN, päätän lehdistökatsaukseni toteamukseen, että eikö ylikorkeiden whippetien olemassaoloa voisi kertakaikkiaan vain kieltää? Ja luoda mittavat sanktiot. Jos kenneli tuottaa pentueessaan esim. yhden ylikorkean/vuosi; hän on kasvattajakiellossa seuraavan vuoden. Jos ylikorkeita on kaksi; vastaavasti kasvattajakielto on kahden vuoden mittainen. Jos 47-senttinen narttu sattuu saamaan 50-senttisen uroksen kanssa peräti yhdeksän ylikorkeaa pentua, on kasvatuskielto yhdeksän vuoden mittainen. Oppiipahan olemaan.

Lenkillä 18.1.2012

2012-01-22T01:30:00.000+02:00

Piiiitkästä aikaa ulkoilutin talvisäässä myös Canon SX20IS:sää. Ja kuinka iloinen tuo Powershotti olikaan, kun pääsi mukaan!
Päivän yhteissaldo 6,2 km, tulkaa mukaan:

Pulkkamäessä on vipinää. Näkymä aamusella keittiön ikkunasta.

Ja silmä lepää.

Pieni koululainen taapertaa lumessa kotia kohti.

Kohtaaminen.

Fazerin sininen. Made in Finland.

Värejä talven keskellä.

Juoksuaikainen narttu on jättänyt viestin. Päätoimittajan palstaa lukevat vasemmalta:
Huima, Hupi, Luxi, Viri ja Hula.

Luonto osaa.

Kaksi omenaa on jäänyt poimimatta.

Ja kaksi terassilintua laulamaan.

Olihan taas mukava lenkki ja ennen kaikkea kauniit näkymät! Kiitos Canon. You made my trip and perpetuated it!

Juttulainat: Tarvitaanko ihmisen ja koiran laumassa johtajuutta?

2012-01-21T17:49:00.000+02:00

Koiramme 1-2 2012 tarjosi mielenkiintoisen lukuhetken ylläolevan otsikon parissa.
Jutun on kirjoittanut Katri Syvärinen.
Alkuperäisen tekstin lyhentäminen ja tiivistäminen sekä kursivoinnit allekirjoittaneen.
Perinteisesti koiran tapakasvatukseen ja peruskoulutukseen on lainattu mallia susilaumasta, jossa lauman hierarkia on voimakas. Muuttuuko tilanne kun kyseesä on ihmisten ja koirien muodostama lauma? Onko ihmisen syytä olla koiralauman johtaja?
Johtajuuden merkityksestä käydään koulutusmaailmassa keskustelua, ja eri tahoilla on asiasta erilaisia näkemyksiä.
Yliopistollisen eläinsairaalan käyttäytymisklinikan johtaja, eläinten käyttäytymistieteilijä David Appleby painottaa, että ajatus kesyttämättömään luontoon ja laumanjohtajaksi palaamisesta ei ole tarpeen. Koirat ovat domestikoituneita eläimiä, jotka ovat Applebyn mielestä sopeutuneet elämään ihmisen kanssa eivätkä käyttäydy susilauman tavoin.
a.
Yli 30 vuotta koiramaailmassa toiminut Palveluskoiraliiton puheenjohtaja ja Kennelliiton hallituksen jäsen Tapio Toivola puolestaan on huomannut, että johtajuudesta luopuminen on aiheuttanut viime vuosina ongelmia. Koulutusmenetelmät ovat Toivolan mielestä menneet monelta osin positiiviseen suuntaan, mutta hän toivoo, että johtajuus säilyisi yhä peruskasvatuksen ja -koulutuksen tavoitteena.
a.
Davin Appleby puolestaan kertoo, että johtajuusongelmaksi tulkitaan monenlaisia käyttäytymishäiriöitä ja suurin osa tulkinnoista on virheellisiä.
- Ei-toivotun käyttäytymisen luokittelu johtajuusongelmaksi ei automaattisesti tarkoita fyysisen väkivallan käyttöä, mutta ääritapauksissa väärin tulkittuja oireita pyritään hoitamaan fyysisellä voimankäytöllä.
Koiran satuttaminen uhkaa sen hyvinvointia ja samalla ihmisen ja koiran välistä suhdetta. Tällöin ei toteudu se tavoite, että ihminen ja koira ovat toisilleen hyviä seuralaisia. Molempien elämänlaatu heikkenee.
Myös voimakas henkinen johtajuuden osoittaminen saattaa aiheuttaa sen, että omistaja aiheuttaa koirassa ahdistusta. - Tällöin koira saattaa jopa vaikuttaa tavallista kiintyneemmältä omistajaansa, koska se on levoton ja pyrkii tyynnyttelemään omistajaansa.
Applebyn mukaan ei ole kyse siitä, etteikö dominanssia olisi lainkaan olemassa, mutta eri asia on, miten se määritellään. Koira luokitellaan helposti dominoivaksi, ja sen jälkeen hoidetaan kaikkea ei-toivottua käyttäytymistä johtajuusongelmana.
Mikään koira ei kuitenkaan ole jatkuvasti dominoiva, vaan se on huomattavasti älykkäämpi ja monimutkaisempi eläin. Yksinkertaista koiran leimaamista tietynlaiseksi olisi syytä välttää ja perehtyä mieluummin tarkemmin sen käyttäytymiseen ja tunnetiloihin kullakin hetkellä.
- Jos ongelma johtuu jostakin tietystä tunnetilasta, kuten pelosta, mutta sitä hoidetaan väärän tulkinnan vuoksi johtajuusongelmana, voi olla, että pelko purkautuu myöhemmin jonakin muuna käyttäytymishäiriönä.
Johtajuusongelmiin ei pitäisi vedota, jos koira on puolustuskannalla pelätessään omistajansa aikeita. Näin käy usein, kun omistaja käyttää rankaisemista estääkseen ei-toivotun käytöksen. Johtajuusongelmista ei pitäisi myöskään puhua, kun todellinen ongelma on se, että koira on riippuvainen omistajastaan ja tämän huomiosta. Koira oppii usein ei-toivottuja käytöstapoja kiinnittääkseen tai säilyttääkseen omistajansa huomion.
Kun ei-toivottua käytöstä pyritään estämään osoittamalla johtajuutta ankarin keinoin, koira voi stressaantua ja sen mieliala voi riippua entistä enemmän omistajan huomiosta. Tällöin ei-toivottu käytös lisääntyy, kun koira pyrkii saamaan huomiota.
a.
Todellinen ongelma on yleensä muualla kuin ihmisen ja koiran välisen asetelman epäselvyydessä. Esimerkiksi koira, joka puolustaa paikkaansa tai luutaan, saattaa todennäköisesti tuntea ennemmin resurssien menettämisen pelkoa kuin puolustushalua dominanssin vuoksi.
- Tärkeä kouluttamisen keino on se, miten kontrolloidaan koiran tavoittelemia resursseja, kuten ruokaa, tilaa ja ihmisen huomiota. Ja muistaa, että resurssien arvo koiran silmissä vaihtelee eri tilanteissa.
Sillä ei ole merkitystä, kuka kulkee ovesta ensin tai kuka syö ensin: pääasia, että koira on osannut käyttäytyä toivotulla tavalla, ennen kuin se saa ruokaa tai pääsee ulosta ovesta.
a.
Ihmisen tulee keskittyä siihen käyttäytymiseen, jota koiralta haluaa, eikä siihen, jota ei haluta. Ei-toivotusta käyttäytymisestä rankaisemisen sijaan opetetaan koiralle, mitä sen halutaan tekevän.
Palveluskoiraliiton puheenjohtaja ja palveluskoirakokeiden ylituomari Tapio Toivola:
- Siitä aiheutuu usein ongelmia, jos ihminen luopuu laumanjohtajuudestaan. Jotta koirien kanssa voi säällisesti elää, asua ja liikkua, pitää olla koiralle täysin selvää, että ihminen on lauman johtaja. Hän määrittelee reunaehdot, pitää niistä joka kerta kiinni ja ratkaisee vastaan tulevat tilanteet. Koira ei siihen laumanjohtajana pysty, vaikka haluaisikin. Se tarvitsee ohjausta, Toivola toteaa.
- Johtajuus ei saa perustua pelkoon. Koiralla pitää olla hyvä olla ihmisen lähellä. Jos koira on ihmisen lähellä siksi, että se on ainoa paikka jossa sitä ei rankaista, silloin ihminen ei ole oivaltanut kouluttamisen ideaa.
Myös Toivola toteaa, että sillä, kuka kulkee ovesta ensimmäisenä, ei ole mitään tekemistä johtajuuden kanssa.
- Koulutuksessa edetään palkitsemisen kautta. Kuitenkin jos koira puolustaa kuppiaan, ei anna keppiä tai lelua pois tai ei tule suosiolla alas sängyltä, voit tulkita, että olet menettämässä johtajuuden. Tällöin koiralle osoitetaan ilmeillä ja eleillä, että nyt tuli tehtyä väärin.
a.
Tapio Toivola on seurannut koirien käyttäytymisen kehitystä huolestuneena. Kentällä näkee yhä enemmän koiria, jotka eivät ole ohjaajiensa hallinnassa. Aggressiivinen käyttäytyminen on lisääntynyt ja sen huomaa palveluskoirakokeissa, miten koirat reagoivat tuomarin tekemään tarkastukseen. Jopa SM-tasolla koira saattaa purra sekä ohjaajaa että tuomaria. Koirat myös käyvät kokeissa yhä useammin toistensa kimppuun.
Syitä käyttäytymisongelmien lisääntymiseen on Toivolan arvion mukaan lukuisia. Koiranjalostus on yksi ongelma: siinä olisi jo kauan sitten pitänyt korostaa luonteen merkitystä. Joissain roduissa ja lajeissa suorastaan ihannoidaan yliteräviä koiria.
- Johtajuudesta luopuminen on mielestäni yksi lisääntyneiden ongelmien syy. Johtajuutta ei osata tai uskalleta ottaa, ja seurauksia näkee kaikkien koirarotujen parissa. Myös koiralajien urheilulliset tavoitteet ohjaavat koirien käyttäytymistä huonoon suuntaan. Kokeissa pärjäävät koirat, joiden energiamäärä vaatii koko ajan jonkin kohteen energian purkamiseksi. Nopeaa, hektistä suoritusta suositaan, ja koirien energiaa ei haluta vähentää komentamalla.
a.
Toivola kannattaa uusia positiivisia, koiran huomioivia koulutustapoja, mutta nyt hänen mielestään on menty liikaakin sallivaan äärilaitaan, jossa koiraa ei uskalleta kontrolloida.
a.
Lopuksi Tapio Eerola kommentoi omalla Täällä vartioin minä -palstallaan juttua näin:
David Appleby korostaa, että palkkion antaminen ja pidättäminen on toimiva koulutusmetodi kaikille koirille. Se on totta, mutta tavallisen kansalaisen koirankoulutustaito ja viitseliäisyys loppuvat usein tasan tähän. Omistajalla menee sormi suuhun kun voimakkaampi vietti alkaa viedä koiraa ja jokin muu asia kiinnostaa makupalaa enemmän. Arkielämässä näkeekin turhan usein ei-toivotulla tavalla käyttäytyvän koiran, jolle omistaja avuttoman kaavamaisesti tyrkyttää kokoajan palkkiota.
Tavallisen kansalaisen onkin varminta olla koiransa laumanjohtaja, joka jo pennun tapakasvatusvaiheessa varmistaa, että koira on omistajansa hallinnassa. Johtajuus ei tarkoita väkivallan käyttöä, vaan luottamuksen saavuttamista puhumalla sekä opitun ja sovitun seurantaa.
Ja miksi koirakoulukuntien väliin ei jo avaudu kolmatta tietä? Jos Cesar Millan vetää yli 10.000 suomalaista koiranomistajaa tulevaan "konserttiinsa", eikö se kerro arvotyhjiöstä koirien tapakasvatuksessa ja koulutuksessa. Johtajuus on julistettu harhaopiksi ja tilalle tarjotut uudet opit koetaan liian vaikeiksi ja korkealentoisiksi. Koiranomistajat kuitenkin janoavat toimivia menetelmiä ja kerääntyvät kuuntelemaan taikuria, joka ottaa koirat haltuunsa niitä tökkimällä ja omalaatuisesti suhauttelemalla.
Kohtuus-koulukunnan koiran tapakasvatusteorian ja käytännön menetelmät voisi jo joku kirjoittaa vaikkapa kirjaksi.
---------------------------------------------------------
Yksi esimerkki tulee mieleeni: olin isossa koirapuistossa koirineni ja paikalla oli erittäin aktiivinen ja innokas 6-kuinen russeli. Se seurasi iloisena laumaani ja leikki leikkimästä päästyä nuorimman koirani kanssa. Omistaja seisoi keskellä koirapuistoa paikallaan ja huuteli jatkuvasti koiraansa nimeltä, yrittäen saada sen tulemaan luokseen. Kun olin kiertänyt oman laumani kanssa takaisin koirapuiston keskelle -russelin ollessa kokoajan laumani jatkona- kysyin omistajalta ystävällisesti: Saanko neuvoa? Omistajan vastattua myöntävästi, sanoin, että koiraa kannattaisi kutsua silloin, kun se on "kuulolla". Nyt kun huudat kokoajan sen nimeä, se oppii, että "huuteletkin vain huvikseen ja tulla voi sitten, kun itseä huvittaa".
Omasta mielestäni yksi koiranpidon peruspilareita onkin se, kuinka tehdä itsestään Niin Hyvä Tyyppi koiran silmissä, että kuunteleminen kannattaa (aina) ja äänen lähteen luokse on mukava mennä! (namitus + kontaktiharjoitukset ensin häiriöttömässä ympäristössä) Ja se, että luoksekutsua ei tehdä "varmuuden vuoksi" tai "omaa epävarmuuttaan", vaan vain tosi mielellä ja silloin, kun koira pitää saada kiinni.

Kuvituskuva Asta Simonelyte

Juttulainat: Koiramme 1-2 2012

2012-01-21T16:36:00.000+02:00

Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni kirjoittaa Puheenjohtajalta -palstalla:
Koira on luotu liikkumaan
Kaikenkokoiset koirat on luotu liikkumaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän rotuominaisuuksiensa mukaan. Joulukuun alussa pidetyillä eläinlääkäripäivillä avajaisten aiheena oli eläinsuojelu. Koirien kohdalla tietysti esillä oli ensisijaisesti jalostus, mutta yllätys yllätys, eläinlääkäreiden kommenttien mukaan suomalaiset koirat eivät voi hyvin, koska ne saavat liian vähän liikuntaa ja virikkeitä!
Jos koira olisi tarkoitettu kannettavaksi, sillä ei olisi jalkoja.
Liikutaan koiriemme kanssa ja pidetään oikeiden jalostusperiaatteiden avulla huoli siitä, että koirillamme on liikuntaan mahdollisuus. Lopuksi toivon, että tänä vuonna keskustelemme lisäksi harrastuksemme moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.
------------------------------------------------------------------
Mitä tähän lisäämään.
Kuvituskuvassa Viri näyttää mallia whippetille ominaisesta menosta ja meiningistä.

Kivi anturassa -viimeisimmät selvitykset.

2012-01-18T19:59:00.001+02:00

Olen kirjoittanut jo aiemmin ainakin 2-3 kertaa aiheesta blogissani. Aihe on sen verran kiinnostava -ja omakohtainen- joten aihe jatkuu ja tässä viimeisimmät keräämäni tiedot asian tiimoilta:

olin yhteydessä mm. Vantaan kaupunkiin ja selvittelin (valitettavasti nimi hukassa...) hiekotusasioista vastaavan ja tietävän kanssa seuraavaa:
Vantaan kaupunki käyttää jalkakäytävillä ns. luonnonhiekkaa, joka on muodoltaan pyöreää. Ajoradoilla on käytössä mursketta; kivet ovat tällöin kulmikkaampia ja terävämpireunaisia. Hyvin avuliasta palvelua sain -kiitos!- ja minun kanssani keskustellut jopa selvitti asiaa välipuhelulla.
a.
Lähetin myös ell Jan Räihälle pitkän meilin asiasta -olen haastatellut häntä asiasta jo aiemmin- ja tällä kertaa keskustelimme puhelimitse seuraavaa:
ongelma on tosiaan yleinen whippeteillä ja greyhoundeilla. Hänelle oli jopa hiljan tullut lähetteellä whippet, joka oli tutkittu ontuman vuoksi muutoin läpikotaisin, mutta ei mahdollisen vierasesineen anturassa -osalta. Hiekkaa anturasta sitten löytyikin.
Jan Räihä kertoi, että whippetillä (ja greyllä) anturapinta on pieni verrattuna esim. noutajaan. Noutajan antura "leviää" askeltaessa kuin hanska, mutta whippetin antura on pieni ja tiivis osuessa maahan. Jos whippetin laittaa seisomaan lasipöydälle ja menee itse sen alle tarkastelemaan lasiin osuvaa anturapintaa, se on sangen pieni.
Koiran painosta 60-70% on etujaloilla, mikä osaltaan selittää asiaa. Lisäksi nivelillä on erilainen jousto; noutajan nivelet joustavat ihan eri tavalla kuin esim. whippetin. Whippetillä on lisäksi sangen jämäkät varpaat, ne ovat osittain jopa "kulmautuneet" eri tavalla kuin muilla koiraroduilla. Ja kun antura ei astuttaessa leviä kuin hanska maahan, pinta-ala pysyy pienenä astuttaessa.
a.
Kun anturaa sitten joudutaan ronkkimaan ja avaamaan, menee jopa neljä viikkoa ja ylikin, ennen kuin kudos on kestävää ja ennallaan. Jos siis poistat koiraltasi hiekkaa anturasta, on antura suojattava useaksi viikoksi, jottei poistoreikään pääse uusia kiviä. Ja anturakudos kasvaa muutoinkin ennalleen; kestäväksi.
a.
Tarvitaan myös kova alusta, jotta kiviä menee anturaan. Hiekkaahan on kaikkialla, myös mökkitiellä ja pellolla, mutta tarvitaan asvaltti tai jää alle, jotta optimaaliset olosuhteet täyttyvät; ja hiekkaa voi mennä anturaan. Pehmeällä pururadalla tai pellolla tmv. hiekka ei muodosta alustasta johtuen yhtä optimaalista sisäänmenotilannetta.
Olimme myös huomanneet saman asian: anturasta löytyvät kivet ovat usein värittömiä; ns. ihon värisiä tai läpikuultavia.
Jan Räihä lupasi selvitellä asiaa lisää tulevissa eläinlääkäritilaisuuksissa, joissa hänellä on siihen mahdollisuus. Asia tuntui kiinnostavan häntäkin kovin. Hän jopa heitti minulle idean olla yhteydessä YESsiin ja kysyä, josko heiltä löytyisi innostunutta eläinlääkäriä, joka voisi asiaa tutkia vaikkapa lopputyönään. Aion olla YESsiin yhteydessä. Lupasimme palata puolin ja toisin asiaan lähitulevaisuudessa -lähivuosina.

It is time for some 1g statistics - 1g statistiikkaa!

2012-01-07T19:42:00.005+02:00

Kenzolassa tunnetusti tykätään laskea ja seurata yhtä jos sun toista asiaa, so let´s do some 1g-statistics!
Here comes the most favourite sites - Top 10- from my 1g -photosite.

1. Some showpics by Kenzongos
You have clicked in 3103 times.
(2010: 2639 clicks)

2. On the video! Clicked in 1973 times.
(2010: 1664 clicks)

3. Special pictures found from web!
Clicked in 1699 times.
(2010: 1306 clicks)

photo beside:
Laura Tomson

4. Newest Clicked in 1679 times.
(2010: 1305 clicks)

5. Hupipuppies Clicked in 1592 times.
(2010: 1172)

6. Some of my favourite Whippets!
Clicked in 1529 times.
(2010: 1253)

Picture beside:
Burnt Sienna Midsummer Breeze by
Jessica Bolander

7. Go for a walk!
Clicked in 1368 times.
(2010: 1022)

8. Hupipics
Clicked in 1343 times.
(2010: 1029)

9. Hulapics
Clicked in 1282 times.
(2010: 990)

10. Hulapuppies
Clicked in 1226 times.

Keep on clicking!
It is nice to know that you like our pics!

edit: I tried to correct the bonus (huge) enters in text. No luck. Just thank you Blogger being so SIMPLE! ;)

Hyvää Uutta Vuotta - Happy New Year!

2012-01-05T11:11:00.000+02:00

Siivoamme tietokonetta - Kuvaparit!

2011-12-31T23:34:00.000+02:00

Tässä kuvien kanssa touhutessa osui jokunen kuvapari -ennen ja jälkeen- screenille. Laitetaan ne tännekin; kas näin:

8.4.2011

28.10.2011

10.6.2011

31.12.2011

17.10.2011

25.10.2011

18.11.2010

18.11.2011

Lenkillä 31.12.2011 - ja muita Uuden Vuoden kuvatuksia.

2011-12-31T22:46:00.000+02:00

Vuoden viimeisenä päivänä käpyteltiin kevyet 3 km; aamusella puskettiin ensimmäiseksi Länsimäen koirapuistoon kipittelemään.
Näissä tunnelmissa vuoden viimeinen päivä Kenzolassa:

Aamuinen koirapuistoilu on takana ja taas mentiin!

Hakunilan ostoskeskuksessa soittaa viulua joulupukkipukuinen nainen.

Linnut liitelevät ostarin yllä.

Talvinen kukka-asetelma.

Viri kuulostelee oravahavaintoa.

Voisiko firman nimetä enää osuvammin?

Hula kuulostelee raketteja.

Hupi antaa bäkuppia Virille.

Viri jopa rentoutuu näin, kiitos Alproxin.

Näiden kuvien myötä oikein hyvää uutta vuotta kaikille Kenzolan blogin lukijoille!

Vuoden 2011 lenkit!

2011-12-31T21:06:00.001+02:00

On nyt tepasteltu. Toukokuussa lenkkejä vauhdittamaan saapui myLOGGER, joka onkin ollut kelpo lenkin mittausväline.
Pikkaisen piirtelee omiaan, kun mennään leveiden siltojen ali, mutta jo jonkin aikaa olen sammuttanut laitteen ennen sillan alle menoa ja avannut jälleen sillan ali tultua. Kuitenkin hyvin tarkkaa dataa piirtää ja sai Kenzolan tämän vuoden lenkit ihan uusiin sfääreihin, wautsi ja kiitos pojat lenkkiseurasta!
1908,5 km käveltiin vuoden aikana, joka on 644,5 km enemmän (!!!!) kuin viime vuonna.
Aiemmin on ollut vain joitain kuukausia yli sadan kilometrin, mutta nyt jäi vain yksi kuukausi ALLE sadan; helmikuu; 85 km.
Muutoin mentiin näin:
Tammikuu 113 km, maaliskuu 121 km, huhtikuu 133 km, toukokuu 181 km, kesäkuu 283,3 km (!!!), heinäkuu 186,3 km, elokuu 172,1 km, syyskuu 169,7 km, lokakuu 162,4 km, marraskuu 176, 2 ja joulukuu 125,4 km.
Kun 1908,5 jaetaan kahdellatoista saadaan kk-käppäilyksi keskimäärin 159 km. Ja kun 1908,5 jaetaan 365:llä saadaan keskimääräiseksi päiväkäppäilymääräksi 5,22 km. Ei paha.
Näillä mennään ja jatketaan!
Kiitos Kenzolan pojille seurasta & supportista pitkillä lenkeillä ja ISO kiitos kuuluu myös Parkkosen Jutalle, joka on ollut monilla, monilla pitkillä lenkeillämme "mukana"!

Christmas at Kenzola!

2011-12-31T20:06:00.000+02:00

Hupin aattohetki.

Tunnelmakuva aatolta.

Huiman ja Silja-äitini yhteinen hellittelyhetki.

Terassin siniset valot.

Oksissa on valot! 21.12.2011

2011-12-31T20:02:00.000+02:00

Olipa kauniin tunnelmallinen aamu 21.12. Canon SX20IS kätösiin ja tällaisia tunnelmakuvia tallentui:

Vaihteeksi valoa!

Sadepisarat heijastavat upeasti valoa; oksilla on kuin tuhansia pieniä ledlamppuja!

Sinistä taivasta pitkästä aikaa sateiden välissä.

Siivoamme tietokonetta - kuvia 16.12.2011

2011-12-31T19:56:00.000+02:00

Uusi vuosi aiheuttaa mm. temmokkaan 1geen siivouksen. Vuoden 2011 kuvat siirretään omiin faileihin ja samalla otetaan vähän dataa ylös kansioista.
Siinä samassa löytyi sitten koneelta yhtä ja toista, joten tässä kuvapläjäys joulukuun 16. päivältä:

Huima ottaa rennosti "pesässään".

Huima ja Luxi läheisissä tunnelmissa.

Hula is in the house!

Hupi osaa ottaa rennosti.

Kuin myös Luxi.

Tunnelmakuva olkkarista.

Virin mielestä "tää on niin nähty".

Kuten kuvasta näkyy.

Viri tuutii.

Pehmokoirat VOI myös naulata seinälle.

Sommitelma.

Ai mikä se on se Kenzolan lempisarja? No Emmerdale, tietenkin!

Mitä se on se barwaxani?

2011-12-24T20:20:00.001+02:00

Osui surffaillessa niin kuvaava kuva eteen, että piti kopioida se tänne.
Alkuperäisen löysin Stripduke-
blogista.a.
Tämä joulutarinahan menee niin, että vuosia sitten whippetkehän vieressä jossain kesäisessä näyttelyssä oli saksanpaimenkoirakehä. Aikani sitä seurasin ja totesin, että "myös muutama whippet näyttäisi menevän barwaxania".
Sittemmin jossain toisessa näyttelyssä törmäsin Barwaxan kennelin väkeen, ja menin (tietenkin) kertomaan heille, että olen lanseerannut omaan rotuumme "barwaxanin". Taisin ihan kysyä lupaakin moisen termin käyttöön; ettei se vaan ole rekisteröity tavaramerkki?
Barwaxan-väki taitaa naureskella vielä tänäkin päivänä tähän jo muutamien whippetihmisten omaksumaan tapaan kuvata koiransa juoksutyyliä.
Sinänsä saksanpaimenkoirien tapa liikkua kehässä lienee käsitykseni mukaan koiralle opetettava/opetettavissa oleva ravityyli. Kun koira menee barwaxania se siis juoksee edellä, ja sanalla ei niinkään kuvata lennokkuutta tai vauhtia, vaan nimenomaan sitä, että koira pyrkii itse (whippeteille tätä tuskin opetetaan?) menemään eteen, sen minkä hihna antaa myöden ja handleri pysyy perässä. Olen nähnyt vain muutaman whippetin tekevän tätä kehässä ja meno on kyllä sangen näyttävää. Tapa juosta edellä onkin selvästi joillain koirilla myötäsyntyistä ja jo sinällään näyttävä tapa liikkua; irti handlerista.
a.
Tässä isovillakoira Jaseth Satisfaction antaa näytteen siitä, mitä minä tarkoitan "baarwaxanilla".
Kuva: Browndog photography

Huiman omat bonuskortit!

2011-12-24T19:59:00.001+02:00

Ai kuinka monta versiota tänä vuonna?

2011-12-24T19:57:00.000+02:00

Kaikki nämä:
a.

Tiedoksi: ei ole helppoa olla kaksonen.
Uuden Vuoden kortit on tietenkin erikseen tehtynä...

Christmas Greetings! IV

2011-12-24T19:28:00.000+02:00

Still coming some lovely cards...

Niina Käyhkö & family

Sanna Rahikkala & family

knl Sattuman

Softouch Whippets

We wish you a Joyful Christmastime!

2011-12-23T09:30:00.001+02:00

Christmas Greetings! III

2011-12-23T09:28:00.000+02:00

Anna, Onni & Frodo

Bona Diva Whippets

Jörgen & Janet Oinonen

MaXwin -Whippets

Riikka Keskinen

Taru Jäppinen

Tuulia Passilahti & Tuiskuniityn Whippets

Jaana Kettunen & her happy family!

Christmas Greetings! II

2011-12-22T14:23:00.000+02:00

Almansor´s Whippets

Nilla Lindholm

Manoush Whippets

Lotta & co.

Christmas Greetings!

2011-12-20T19:20:00.000+02:00

Animagi Whippets

Absoliuti Idile Whippets

Sökövintin Whippets

knl Karamain

Camilla Rissa & co.

Nota´s Crew Whippets

Kenzolan lehdistökatsaus - luettu pino Vantaan Laureja.

2011-12-16T17:58:00.002+02:00

... ja uusin Koiramme-lehti.
Jossa oli alempaan blogipostaukseen osuva tekstinpätkä Nuorisopalstalla, kirjoittajana Laura Pietiläinen:
- Kokemuksesta tiedän, kuinka ottaa päähän, kun menestystä ei tule. Ainakin silloin, kun koira on kympin kunnossa ja esiintyminen hipoo täydellisyyttä. Silti, myös niinä pettymyksen hetkinä tuomaria pitäisi kunnioittaa tekemästään työstä.
Siinä on nuori kirjoittaja kyllä asian ytimessä.
a.
Sitten Vantaan Lauri-lehtiin, joissa on usein ajattelemisen aihetta!
Toimittaja Kaisa Halonen on haastatellut numerossa 31 Hakunilan seurakunnan kirkkoherraa Hans Tuomista. Seuraavassa muokkaan hieman hänen sitaattiaan:
- Toimiiko yhdistys niin, että sen viestit nousevat ongelmista ja keskinäisistä riidoista, vai niin, että saamme julki sen hyvän, mitä teemme? Ehkä vielä tärkeämpää on, että teemme työmme niin, että ihmiset tuntevat, että heidät kohdataan ja heitä palvellaan.
a.
Lauri numero 28, takakannen sitaatti:
- Suurelta osaltaan elämän tarkoitus toteutuu päämääriin pyrkimällä toisten ihmisten kanssa toimien. Kannattaa kysyä, kenen unelmaa toteutan. Onko se omani vai toisen?
Työnohjaaja Leena Pystynen Fikkari-lehdessä 3/2011
a.
Lauri numero 26, Ulla-Maija Vilmin juttu otsikolla Kohti minuutta. Haastateltavana psykologi ja psykologian tohtori Kauko Haarakangas.
- Arkielämässä itse kukin valitsee puhekumppaneikseen mieluummin mukavilta, helpoilta ja tutuilta tuntuvia, vähemmän haastavia ihmisiä. Samantapaiset elämäntilanteet ja mielipiteet yhdistävät eivätkä aiheuta ongelmia tai vie energiaa. Omaa minuuttaan tai maailmassa olemisen tapaansa kehittäessään ihminen voi myös yrittää avartaa omia rajojaan.
- Itseään voi kehittää tapaamalla erilaisia, eri-ikäisiä ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä.
- Emme pääse siitä, että ihmisen keho, mieli ja ympäristö käyvät jatkuvaa keskinäistä vuoropuhelua. On hyvä yrittää säilyttää uteliaisuutensa ja toimia niin, ettei kovin hirveästi loukkaisi toisia.
a.
Lauri numero 34, otsakkeen Vartin retriitti -alla toimittaja Lauri Maarala kirjoittaa:
- Maailma on niin monimutkainen ja tapahtumien yhteydet niin moninaiset, ettei ihminen voi niitä koskaan käsittää ja hallita. Aina on sijaa yllätyksille, aina asioita, joita ei voi käsittää. Paha ei saa aina palkkaansa eikä hyvyydestä palkita. Viaton saa kärsiä.
a.
Lauri numero 35, toimittaja Nina Riutta on koonnut takasivun ja toimittanut tekstin otsakkeella "Mitä meistä ajatellaan". Yhdysvalloista kotoisin oleva Phil Schwarzman on asunut Suomessa niin kauan, että tietää suomalaisten olevan sairaalloisen kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat." (oma huomautukseni; tämä nyt ei ole suurensuuri yllätys, mutta em. yhdysvaltalainen on kirjoittanut aiheesta jopa kirjan.)

Samalla sivulla on elämäntaidon kouluttaja Marika Borgin sitaatti hänen blogistaan 17.10.:
- Kiitollisuus on ihan ällistyttävän tehokas lääke vailla mitään sivuvaikutuksia. Kiitollisuus mm. kohentaa terveyttä, antaa lisää energiaa ja helpottaa ihmissuhteita.
Mikko Salmi kirjoittaa Vartin retriitissä:
- Minulle rakkaimmaksi muodostunut ajatus löytyy Alkemisti-kirjasta: Hyväksymme totuuden vasta sitten, kun olemme ensin sen kieltäneet koko sydämestämme.
a.
Lauri numero 36, koirapäiväkodin ohjaaja Susanna Visapään sitaatti Anna-lehdestä 42/2011:
- Rauhoittuminen on iso vaatimus koirille näinä hektisinä aikoina. Koirien stressi ja rauhattomuus ovat yleistyneet samassa mitassa kuin ihmistenkin.

Päätän mielenkiintoisen lehdistökatsaukseni tähän.
Kuvituskuva: oma Miscellaneous-kansio 1g:ssä.
Löytyi vielä yksi osuva englanninkielinen sitaatti: Don´t attack the messenger. Attack his friends, instead.

Harrastajamietteitä. Osa 47.

2011-12-12T02:14:00.001+02:00

Kuinka sattuikaan oma ikä otsikkoon...
Onpas taas ollut mielenkiintoisia mietteitä liikenteessä. Sen verran pyöri ajatukset päässä, että piti tulla vielä öiseen aikaan koneelle, josko oma blogi auttaisi ajatuksien jäsentelyssä ja levoton mieli asettuisi.
a.
Monen harrastajan kanssa on tullut viimeaikoina puheeksi näyttely- ja harrastusväsymys. Pohdittaessa syitä ja johdannaisia moiseen, ei ihan selvää vastausta ole saanut kulloiseltakin keskustelukumppanilta. Ähinää, puhinaa ja vääntelyä -ja sitä väsymystä "kaikkeen" ovat mutisseet ja toistelleet.
Jo useita kuukausia sitten alitajuntaan hiipi myllertämään eräältä keskustelupalstalta puheet siitä, että "Kyllä minä ainakin menen maastoihin voittamaan. Se on paskapuhetta se, että sinne mennään vain koiran kanssa pitämään hauskaa".
a.
Nyt kuohuu Messukeskuksen jälkimainingit. Lauantain tuomari "oli ihan surkea" ja "ulkolaisetkin vieraat naureskelivat". Kennelliittoa pidetään suorastaan säälittävänä instanssina, kun se laittaa "tuomarin harjoittelemaan suurimpaan suomalaiseen näyttelyyn".
Olen yrittänyt vastaihmetellä, että "kuinka harrastajat sitten niin sankoin joukoin tulevat tällaiselle surkealle tuomarille"? 1990-luvun alussa oli Messukeskuksessa basenjituomari, jota ei pidetty "minkäänmoisena" ja viidakkorumpu päristi kaikki harrastajat läpi ja ko. tuomarille ei ilmoitettu koiran koiraa.
Nyt lauantaina kilpaili 75 whippetiä. Onko näiden kaikkien koirien omistajat sitten myös idiootteja? Jästipäitä ja hölmöjä ilmoittaessaan näinkin monta koiraa "harjoittelijatasoiselle" tuomarille, joka "ei tiedä whippetistä yhtään mitään"? Ihan hurjaa tekstiä. "No, olihan kyseessä kuitenkin tittelinäyttely", ahaa, eli tittelin ko. tuomarilta saaneet voinevat sitten palauttaa tittelit Kennelliitolle, koska tuomari oli luokaton puusilmä.
Tähänkö on tultu?
a.
Olen jo jonkin aikaa hokenut itse harrastajapiireissä kyllästyneeni ainaiseen pahoitteluun, anteeksipyytelyyn ja selittelyyn kun joku glooria kohdalle kolahtaa. Jos oma tai kaverin koira voittaa tai oman koiran jälkeläinen, asiaa kuuluu kuuluvasti pahoitella -ettei muille tule paha mieli- ja voitosta nauttiminen on ankarasti kielletty.
Menekin olemaan iloinen, kun oma/tuttu/kaverin koira menestyy ja saat kuulla tuomarin olleen sokea harjoittelijaidiootti. Joku voisi sanoa, että tämä on aina ollut tällaista, mutta ei se ole. Itsellä on kuitenkin harrastajavuosia takana ~ 27 ja vuosien takainen oman koiran pokkaama valioitumissertti kuitattiin viereiseltä pallilta; "Kyllä sä sitä tahkositkin". Tämä on pientä tämänpäiväiseen verrattuna.
a.
Nyt kun ulkolaisetkin vieraat naureskelivat, kuuluu hävetä kuuluvasti ja näyttävästi ja pyydellä seuraavat 10 vuotta anteeksi ja toivoa, että ulkolaiset vieraat vielä astuisivat idioottien tuomaroimiin kehiimme. Eräänkin luokan kun voitti "Anteeksi nyt vain, mutta kamala koira. Se liikkui paskasti, sillä ei ollut reiden leveyttä ja kehässä oli parempiakin". Ja ulkolaisetkin naureskelivat.
a.
Tänä päivänä järjestään myös maastokisat ovat sokeiden tuomarien temmellyskenttiä. Radat on paskoja, buffa on perseestä ja voitto ei tosiaankaan kuulunut sille koiralle mille se meni. Keskustelupalstalla voidaan suomia kymmeniä sivuja puuttuneita grillimakkaroita jonkun välillä eksyessä iloitsemaan oman/kaverin koiran menestyksestä. "Menetkös siitä avautumasta. Täällä puhutaan nyt kyrsän puutteesta!"
Sikäli mikäli oikein muistan, tuomareita ja järjestelyjä on ruodittu ja suomittu vuosikaudet. Koska oma koira ei voittanut, tuomari oli surkea ja jos oma koira voitti, niin sen pitikin voittaa ja tuomarihan oli loistava. Vuosikaudet olen saanut selittää aloitteleville harrastajille, että "Kyllä, on rotumääritelmä, mutta jokainen tuomari soveltaa sitä mieltymyksiensä mukaan" ja "Maastoradat ovat erilaisia ja hyväkin koira kompuroi joskus". Mutta nyt tuntuu vuosien harrastuskireys olevan huipussaan!
a.
Ihmiset ovat totisesti tulleet vaativiksi ja ymmärrystä ei ole kuin omalle näkemykselle rodusta. Polttoainehintojen, näyttelymaksujen ja kilpailumaksujen noustessa nousee (näköjään) myös vaatimustaso. Harrastajat haikailevat 100 markan näyttelyihin. 50 euroa on 300 vanhaa markkaa (!!) ja pienen muovinauhan pokkaaminen tuo pahan mielen viikoiksi. Aiemmin (??) mentiin vain kohti uusia seikkailuja, kehiä ja kilpailuja, mutta nyt on saatava HETI haluttu vastine; voitto, korkea luokkasijoitus tai ainakin tuomarimielipide joka on mahdollisimman lähellä omaa.
a.
Tuntuu myös, ettei oman/kaverin koiran kanssa tohdi kohta liikkua/harrastaa/kilpailla, jollei se täytä vaativien kehän laidalla/kilpailupaikalla olevien muiden kilpailijoiden standardeja.
Itselleni tuntuu kovin vieraalta ajatus, että lähtisin ulkomaille kilpailemaan ja naureskelisin kilpailupaikalla heidän tuomarilleen tai järjestelyilleen. Vaikka omia harrastusvuosia on paljon takana ja kaikenlaista on tullut nähdyksi ja kuulluksi, niin pitääkö tässä alkaa vielä jännittää ja pelätä muiden kanssakilpailijoiden reaktioita mennessään kilpailupaikalle? Taas tuntuu, että "Tulit sitten ponin kanssa kehään" tai "Kilpaileeko toi sun greyn poikanen whippeteissä" -tyyliset kommentit ovat suorastaan kesyjä verrattuna nykypäivään. Sinua voidaan katsoa säälivästi, kuiskutella ja aina joku totuuden torvi tulee sanomaan suorat sanat; "Onko toi sen laatikkokoiran jälkeläinen, buahahhaa". "Järkyttävät takakulmat" tai "Onpa olematon". Pitääkö tässä alkaa ottaa korvatulppia kilpailupaikalle mukaan? Pitääkö alkaa anoa lupaa yleensäkin saadakseen tulla paikalle? Ettei vain kanssakilpailijat järkyty koirastasi, jonka etuosa laskee suoraan alaleuasta maahan ja reidet on kynänpaksuiset? Lisäksi jos saat ennen kilpailua kuulla, että paikalla on ulkomaalaisia, ole hyvä ihminen kiltti ja jää kotiin, ettei ulkolaiset vieraat saa astmakohtausta nauraessaan surkealle koiranraasullesi.
a.
Vuosikaudet olen ajatellut, että yksi kilpailemisen ehdoton suola on se, että makuja on erilaisia, ja aina (onneksi) samat koirat eivät voita. Vaihteluhan virkistää. Ehei, jos Siltä Koiralta Jonka Piti Voittaa viedään ennalta odotettu ja toivottu voitto, on jälleen anteeksipyytämisen paikka. Otat sitä puusilmätuomaria kädestä kiinni ja menette yhdessä pyytämään anteeksi Siltä Koiralta Jonka Piti Voittaa ja ohjaat samalla idiootin puusilmätuomarin uusintakollegioon.
a.
Ongelmaksihan muodostuu se, että tuomareina on -ja tuomareiksi päästetään- sellaisia, joiden oma rotu on mahdollisimman kaukana omastasi. He voivat olla terrierituomareita ja he ovat jopa saattaneet saada oman rotusi oikeudet ns. lahjaksi. Onpa kehissä arvostellut ihan liki Timbuktusta asti oleviakin, joiden kotimaassa ei edes ole omaa rotuasi. Yhdenyhtä yksilöä. Mitä ihmettä ajattelit, kuin menit ilmoittamaan koirasi sellaiselle? Jos koirasi voittaa kazakstanilaisella ajokoiratuomarilla, tulee sinun nyt pyytää voittoasi anteeksi seuraavat kymmenen vuotta. Vähintään. Tai sitten et pyydä, mutta sinulle ja koirallesi naureskellaan vähintään tuo sama aika. Ulkomaita myöden.
Sinua ja koiraasi voi seurata leima sen lopun elämän; "se on valioitunut allroundereilla, jotka eivät edes tiedä, mikä rotu whippet on". Ja muista, ulkolaiset nauravat sinulle.
a.
Eräs harrastaja sanoi koirien olevan tänäpäivänä "hajuttomia ja mauttomia". Kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden takaiset wau-fiilikset loistavat poissaolollaan. Sikäli mikäli itse oikein muistan, wau-koirat ovat olleet kautta aikain vähissä. Virheetöntä koiraa ei ole, mutta tuomarin on oltava virheetön arvostelussaan. Tai ulkolaiset nauravat. Tuomarityöskentely on kompromissien tekoa, mutta tänä päivänä kompromisseja ei yksinkertaisesti enää sallita. Voittajan on oltava laajalti hyväksytty ja sen virheprosentin tulee olla nolla.
Kautta aikain tuomarit ovat olleet harrastajien hampaissa mutta nyt tapahtui katastrofi. Messukeskuksen suuressa päänäyttelyssä arvosteli liki harjoittelijaksi verrattavissa oleva rodusta mitään tietämätön puusilmä, joka naurattaa ulkolaisia varmaan vielä useiden vuosien päästä. Suomalaiset whippetharrastajat häpeävät ja pahoittelevat Kennelliiton tekosia ja ihmettelevät varmaan itsekin, kuinka menivät maksamaan maltaita harjoittelijatuomarin työskentelystä. Liekö joku miettii jopa tittelin ja serttien palautusta Kennelliittoon, koska häpeän määrä on niin suuri.
a.
Saamani harrastajapalaute panee mielen matalaksi ja kehoittaa tulevaisuudessa googlettamaan jokaisen tuomarin nimen ja kokemuksen. Maastokilpaileminen kaikkine grillimakkaran puutteineen ja pitkine päivineen houkuttaa sittenkin (yhä) enemmän...
Aiemmin on riittänyt, että tuntee oman koiransa. Sen virheet ja hyvät puolet. Esittää sen mahdollisimman hyvin ja katsoo, mihin se riittää. Nyt jos näkee keskustelupalstalla tai blogissa kuvia, saa ensimmäisenä lukea kuvaajan pahoittelut "kuvan laadusta".
Tulevaisuudessa myös näyttelyarvostelut tulee kirjata seuraavasti:
"Tänään meille tuli jättipotti. "Reksa" oli 60 koiran kehässä ROP ja vielä hienosti RYP-4, josta pyydän anteeksi kaikilta kanssakilpailijoilta. EH:ta haettiin, mutta tuomari oli spinone-kasvattaja, eikä tajunnut rodusta mitään. Hän kehui Reksan selkälinjaa ja lihaksia, mutta surkeathan ne on. Selkä on sillä ihan kuopalla, koska lapset taputtelevat sitä lenkillä niin kovin. Lihaksetkin on ihan paskat verrattuna vuoden takaiseen. Ei olla päästy lenkille, kun ensin multa katkesi jalka ja sitten Reksalta hajosi gracilis-lihas. Yritin kehässä sanoa tästä tuomarille, mutta se ei puhunut kuin kiinaa, joten anteeksi. Yritin sertinkin antaa sille toiseksi tulleelle, mutta kehäsihteeri kielsi antamasta.
Ryhmässä oli tuomari, joka oli ollut juuri alpeilla hiihtämässä ja sillä oli joku lumisokeus silmissä. Yritettiin lähteä siitä kokoomakehästä poiskin, kun tuomaria talutettiin paikalle. Kehäsihteeri kielsi lähtemästä. Yritin vielä käydä toimistolla vetoamassa siihen, että Reksa oli ilmoitettu väärään luokkaan, mutta ei ne hyväksyneet vetoomusta. Ihan oikeassa luokassa se oli. Ryhmäkehän aikana paikalla olleet ulkomaalaiset nauroi meille ja heitti mädillä tomaateilla ja kananmunilla, olen pahoillani, että tuomari meidät sijoitti. Kävin sitten heiltäkin pyytämässä anteeksi ja tarjosin saamiani ruusukkeita heille. Sanoivat, että eivät koskaan enää tule Suomeen, koska täällä on niin pimeätä ja pimeitä tuomareita."