teleportaasi

Lyhyt kuvaus vietnamilaisista katubileistä ja suvaitsevaisuudesta

2012-02-09T22:52:00.003+02:00

Hardstylea lasten kutsuilla, litroittain olutta, Leevi and the Leavingsiä jakkaralla seisten, miesten välistä veljeyttä. Siitä on kunnon bileet tehty.

Päiväuneni cantholaisessa hostellihuoneessani katkesivat kadulta kantautuvaan konemusiikkiin. Selkeästi erottuvat bassokuviot ja diskanttiäänet viittasivat johonkin lähellä olevaan yökerhoon, mutta tietääkseni lähimailla ei pitänyt olla klubeja, eivätkä nekään avaa oviaan vielä niin varhain alkuillasta.

Uteliaisuuteni heräsi, solmin kengät jalkaan ja lähdin kohti voimistuvaa ääntä, joka vaikutti tulevan jo aivan läheltä seuraavan kulman takaa. Hämmästyksekseni en nähnyt reivejä tai muuta vastaavaa, vaan ryhmän noin kymmenvuotiaita vietnamilaisia lapsia syömässä kakkua hardstylen tahtiin.
Syntetisoitu miesvokalisti lauloi:

Poppin' bottles, poppin' o's, smokin' chronic, bangin' hoes, hoes, hoes!

Kysely lähellä istuvalta vanhemmalta paljasti kyseessä olevan erään lapsen yksitoistavuotis-syntymäpäivät.

Täysin hassusta näystä huvittuneena palasin takaisin huoneeseeni. Vielä siinä vaiheessa en tiennyt että myöhemmin laulaisin huuruista Pohjois-Karjala-coveriani hurraaville vietnamilaisille samoissa juhlissa.

Olin matkustamassa eteenpäin parin päivän kuluttua, joten kävin kaupungilla hoitamassa bussilippuvarauksia. Paluumatkalla ostin iltapalaa – pari leipää ja hedelmän. Ajattelin viettää rauhallisen koti-illan kirjan parissa ja sitten vetäytyä nukkumaan aikaisen puolikuuden herätyksen takia.
Can Tho ei ole kovin vilkas kaupunki ja pimeillä satamakaupungin kujilla kävellessäni pystyin nauttimaan seesteisestä rauhallisuudesta. Tunnelma muuttui kun pääsin hostellilleni johtavalle kadulle. Musiikki oli yhä päällä, mutta tällä kertaa en kuullut konemusiikin tamppaavaa bassoa, vaan sekavampaa, eksoottista iskelmää ja iloista karaokelaulua. Kuin suomalaisessa lähiöbaarissa.

Lapset olivat menneet nukkumaan, tai ainakin häädetty pois maisemista. Vanhemmat olivat nimittäin vallanneet pienet muovituolit ja -pöydät. Kakku oli vaihtunut kippoihin mereneläviä, hedelmiä ja muita suolapaloja vastapainoksi korkealle tornille olutkoreja, joiden sisältöä juhlijat huomattavalla nopeudella joivat. Röökiä polttava synasoittaja hakkasi tahtia taustanauhan päälle, mikrofoni kiersi väkijoukossa ja jokainen lauloi vuorollaan samalla kun kaikki tanssivat kuin viimeistä päivää. En tunne vietnamilaisia iskelmiä tarpeeksi hyvin voidakseni sanoa olivatko kappaleet tunnettujakin, vai vain päästä keksittyjä biisejä. Siihen viittasi se ettei minkäänlaisia lyriikoita ollut näkyvillä missään.

Hyvästä menosta vaikuttuneena kuvasin pienellä pokkarikamerallani juhlia. Ihastukseni varmaan näkyi, koska hyvin nopeasti eräs juhlijoista tuli luokseni, ojensi minulle pullon kylmää Saigonia, viittoi minua viemään leipäni ja hedelmäni huoneeseeni ja palaamaan mitä pikimmiten takaisin juhliin. Oli hienoa kuinka luonnollista oli että turisti kutsutaan mukaan illanviettoon. Vieranvaraisuuteen kuului myös all-you-can-drink-oluttarjoilu, väkivalloin ja varoittamatta suuhun tungetut greipin palaset, Sundqvistin häpäisy ja vaan kaikinpuolin loistava karkelointi.

Iljettävät homot!

Näissä bileissä, eikä oikein muissakaan myöhemmin näkemissäni vastaavissa tapahtumissa, miehet ja naiset eivät juurikaan ottaneet kontaktia toisiinsa. Sen sijaan miehet tanssivat veljellisesti keskenään tavalla, joka länsimaissa olisi homoa. Välillä tapakulttuuri hämää. Itsekin tein orjallisesti piruetteja keski-ikäisen sedän tanssittaessa minua. En osaa olla vietävänä tanssiessa, enkä hirveästi muutenkaan nauttinut tilanteesta. Aasialainen läheisyys voi ajoittain ahdistaa, ja monet matkaajat ovatkin varmaan vastaavissa kunninanloukkauksissa ehtineet tempaista.

Mutta onhan avoimuus ehdottoman hienoa. Illan mittaan synttäreihin liittynyt saatanan vahva transseksuaali nosteli alumiinipöytiä hampaillaan ilmaan samalla kun useat miesten käsiparit kopeloivat hänen kireisiin naisten vaatteisiin puettua vartaloa. Jokainen sukupuoli piti sitä hauskana vitsailuna ja yhdessäolona. Minkäänlaista syrjintää ei todellakaan ollut ilmassa. Paljon voisi olla opittavaa.

Smokin' chronic, bangin hoes. Heat it up twenty four, straight party animal... Jos jätetään kuitenkin ne tietyt musiikkityypit niille tarkoitettuihin paikkoihin.

Wat Phnomin prostituoidut

2012-01-31T20:56:00.002+02:00

Kälynen kuva antamassa ideaa puistosta.

Paluu Helsinkiin ja arkeen ottaa koville ja ikävä lämpöön tuntuu. Kaikenlaista tuli nähtyä ja koettua: slummeja, aseita, huumeita, villejä tarinoita, prostituoituja. Juttua pitäisi tulla myöhemmin. Pitää kuitenkin hoitaa ensin pois alta vanhempia projekteja.

Edellä mainitut aiheet ylipäänsä ovat vielä sen verran laajoja kokonaisuuksia, ettei niistä voi kirjoittaa kieli poskessa. Jos suunnitelmat käyvät toteen, niin edessä saattaa olla kesän lopussa uusi tutkimusmatka mestoille.

Jotta puheille olisi kuitenkin edes jotain vastinetta, niin tässä tarina pienimuotoisesta prostituutiokenttätutkimuksesta.

Wat Phnom mainitaan Phnom Penhin matkaoppaissa yhtenä kaupungin oleellisimmista temppeleistä. Kiinnostava yksityiskohta on että sitä ympäröivä puisto on tukikohta prostituoiduille.
Misha, guesthousessani pari kuukautta asunut kazakstanilainen kääntäjä oli oppinut khmerin alkeet. Päiväkävelyllään puistossa hän oli kuullut paikallisen miehen ja naisen neuvottelevan hinnoista. Nainen ehdotti yhtä dollaria, joka oli kuitenkin liikaa ääneen tuhahtavalle miehelle. Mies tinki hinnan kahteentuhanteen rieliin, puoleen dollariin, johon nainen nyökkäsi. Kyseessä oli kaupankäynti naisen palveluista.
Kiinnostuin ja Misha lupasi viedä kaksi muuta guesthousen vierasta ja minut kierrokselle puistoon. Päällisin puolin USAn suurlähetystön vieressä sijaitseva puisto näytti aivan tavalliselta viheralueelta tavallisine ihmisineen, mutta uudella näkökulmalla palaset alkoivat loksahdella paikoilleen: yksinäisiä miehiä puistonpenkeillä ja naisia kahden, kolmen vahvuisissa iskuryhmissä.
Yritimme olla mahdollisimman uskottavan näköisiä asiakkaita madellen hitaasti soratiellä ja tehden katsekontaktia naisten kanssa. Äänittimeni oli rintataskussa piilossa tallentaen mahdolliset kontaktit naisten kanssa.

Tässä on yksi niistä klipeistä.

Kambodzalaisnuoren elämä

2011-11-20T14:54:00.003+02:00

Kuorittuja bambuja käytetään huonekalujen valmistamiseen.

Samath syntyi Kamputsean ja Vietnamin rajalla Kom Pong Ron kaupungissa. Hänen isä on liikemies ja äiti maanviljelijä. 21-vuotias Samath on nuorin kuudesta sisaruksesta. Lapsuus kului kahdeksan vuotiaasta saakka koulussa, kavereiden kanssa jalkapalloa pelaten ja perheen riisiviljelyksillä auttaessa.

Kuukausi sitten hän muutti yksin pääkaupunki Phnom Penhiin opiskelemaan kauppatieteitä. Hän asuu pienessä kerrostalohuoneistossa setänsä kanssa ilman omaa huonetta. Kuukauden kuluttua hän muuttaa munkkiserkkunsa avustuksella pagodiin.

Tyypillisenä arkipäivänä hän herää yhdeltätoista aamupäivällä, pukee päälleen koulupuvun: suorat housut ja valkoisen kauluspaidan ja pyöräilee yliopistolleen. Neljältä hän pyöräilee tunnin matkan takaisin setänsä asunnolle ja jatkaa opiskeluitaan kymmeneen asti, jolloin hän lähtee töihin läheiseen hostelliin.

Yövartijan tehtäviin kuuluu alueen valvomista ja bambupuun runkojen kuorimista veitsellä. Usein hän ottaa oppikirjansa mukaan, jotta ehtisi opiskella riittävästi. Vaikka työ viekin energiaa, on hänen pakko tehdä sitä voidakseen ostaa kirjoja ja ehkä jonain päivänä tietokoneen hänen viidenkymmenen dollarin kuukausopalkalla. Aamukuudelta hän palaa kotiinsa ja nukkuu viisi tuntia ennen kuin herää, ja lähtee opiskelemaan.

Viikonloppuisin hän ei opiskele kauppatieteitä ja silloin aikataulu on vapaampi. Hän pyöräilee pagodin puistoon lukemaan kirjoja – yrityksen johtamista ja englannin alkeita.

Tällä hetkellä Sam ath ei ole tyytyväinen elämäänsä, mutta tulevaisuuden tavoitteita hänellä on.

– Ennen en päässyt matkustamaan paljoa. Nyt kun muutin pois niin ikävöin perhettäni paljon. Oman perheen voisin perustaa kolmikymppisenä ja vanhempana haluan olla maailmankuulu liikemies.

Jontin levyjulkkarit Virgin Oilissa

2011-10-29T16:56:00.002+03:00

Vähän tyypillisempää blogipostausta ilman mitään kummempaa teemaa. Perjantai-ilta kului Virgin Oilissa, jossa vietettiin Jontin uuden Yhden miehen kultti -albumin levyjulkkareita. Minulla oli kamera ja hiljattain ostamani salama mukana. Testailin uutta laitteistoa ja sain otettua joitain kuvia keikalta. Kuvat eivät ole kovinkaan ihmeellisiä, eikä niitä ole paljoa. Ne kuitenkin ikuistavat vuotta 2011 ja suomalaista rapskeneä, joten tännehän ne päätyvät.
Lopussa muutama ajatus kappaleesta Sota on sairaus.

Lisää kuvateksti

Shaka esiintyi tuttuun tapaan Jontin kanssa.

Alla musiikkivideo uudelta albumilta aiemmin julkaistusta kappaleesta Sota on sairaus. Nimi kertoo jo paljon biisin teemasta.

Radio Helsingin toimittaja hymähti illan keikasta että jätkät menevät hokemaan itsestäänselvyyksiä.

Voi olla. Jontin maailmanparannuslyriikat kieltämättä kuulostavatkin utopistisilta itsestäänselvyyksiltä.

Kukapa ei olisi tietoinen Afrikan nälänhädästä. On kuitenkin eri asia tiedostaa jotakin, kuin oikeasti nähdä kuvia nälkiintyneistä ja omin silmin todistaa tietämys todeksi. Se iskee kovempaa. Opimme paljon uutta vaikka olemmekin tienneet saman jo aiemmin.

Välillä tarvitsemme muistuttajia kriittisestä ajattelusta, joka ei välttämättä mene yksyhteen olemassa olevien muottien kanssa. Jontin kaltainen katu-uskottava rap-artisti onnistuu siinä mielestäni oikein hyvin.

Se on tahdikkaampaa olla vaikka julkkis, kun disauttaa Pentagonin kuolonkulttii. Jos rikkoo vihapuhelakei joutuu seulaan. Se on kato lietsomista kun puhuu jutut naulan kantaan.

Hajota, hallitse, jälleen rakenna. Esoteerinen motto, järjestys kaaokses.

Rauhan tila sisuksissa - sitä mä kultivoin. Maailmaa ei voi muuttaa mut itsensä voi. Ja siinähän se muuttuu samalla. Kaikki samaa punast verta auringon alla.

Yritykseni tutustua konemusiikkikulttuuriin

2011-09-10T18:19:00.001+03:00

Viikonloppuisin helsinkiläisnuoret miehittävät kaupungin puistot ja aukiot. Käpylän Taivaskallioilla ilta ei ole aivan tavanomainen. Kännykkäkaiuttimien särisivien äänien sijaan kallion laen täyttää yhdestä sodanaikaisesta bunkkerista pauhaava konemusiikki. Yritän saada käsityksen mistä reiveissä on kyse. Onko termi edes käyttökelpoinen?

Techno Picnicin Facebook-sivuilla puhutaan reiveistä. Järjestäjät Mike D ja John Hiddenblade kertovat kyseessä olevan melko uusi tapahtuma.

- Klubit ovat tylsiä, haluamme nauttia musiikista ulkona. Otettiin vehkeet messiin ja tultiin soittamaan ihmisille taattua laatua ja priimaa, ei sattumaa, Mike D selventää.

Mike D valkoisessa t-paidassa tervehtii ystäväänsä. Vasemmalla John Hiddenblade.

- Olemme aiemminkin soittaneet musiikkia ulkona, mutta tämä on virallisesti ensimmäinen sarjassaan, John Hiddenblade laskee.

Seitsemältä illalla ihmiset kerääntyvät paikalle. Muutamaa bunkkerin päällä toikkaroivaa humalaista ja käsiään flegmaattisesti ympärillään heiluttelevaa Mikkoa lukuunottamatta kukaan ei vielä tanssi.

Alkuillasta nuoret nauttivat kesän lämmöstä.

- Mul on hasaa ja muuta, jos haluut ostaa ni tuu sanoo, piippua kaulassaan roikottava nuori mies supattaa korvaani.

Epäselvän keskustelun jälkeen hän tarkentaa katseensa muualle ja vaeltaa poispäin autaasti hymyillen.

Vastaavia tapauksia en illan aikana kohtaa. Yleisö ei sijoitu mihinkään tiettyyn kategoriaan. Ei reivikansaa, ei hipstereitä. Suurin osa illanviettäjistä ovat parinkympin molemmin puolin osuvia tavallisia suomalaisnuoria.

Olut saa liikettä niveliin.

Laki ei suvaitse reivejä

Perinteisesti suomalaisen tanssihalukkuus on suoraan verrannollinen juodun alkoholin määrään. Aurinko laskeutuu ilmatorjuntabunkkereiden taakse ja pullojenkeräystä varten viritetty jätesäkki täyttyy. DJ-pöydän edusta kansoittuu.

Tanssi on aluksi nurkkakuntaista, mutta se vapautuu illan myötä. Mike D kertoo Techno Picnicin kestävän kunnon reivien tavoin iltaviidestä aamuviiteen. Jos poliisi ei keskeytä juhlia.

Laitteistoa

- Järjestettyjen bileiden raja on häilyvä. Hakemus voidaan hylätä helposti. Suomen desibelilait ovat köykäiset. Ennen iltakymmentä ulkotilassa saa soittaa viidenkymmenen desibelin volyymillä. Pelkästään aggregaattimme tuottaa yhdeksänkymmentä desibeliä.

- Mielestäni tämänkaltaiset tapahtumat tulisi laillistaa. Mielestäni tässä ei ole mitään pahaa kunhan kaikki hoidetaan asiallisesti. Enemmän tästä on hyötyä kuin haittaa, John Hiddenblade huokaa.

Mike D DJ:nä

Varttia vaille kymmenen poliisipartio lipuu juhlapaikan läpi. Paku tekee uukkarin kallion päässä ja kaartaa takaisin. Yhtäkään juomaa ei kaadeta maahan ja bileet saavat toistaiseksi jatkua. Leppoisa poliisi aukirullatusta ikkunasta kehoittaa kysymään tarkempia yksityiskohtia viranomaisten suhtautumisesta Techno Picnicin kaltaisista juhlista päivystävältä komisariolta, mutta vihjaa tapahtuman käyvän päinsä kunhan järjestyshäiriöitä ei tapahdu.

Olen hämmentynyt. Eikö stereotypisissä reiveissä kaikkien kuuluisi tanssia piripäissään metsän siimeksessä tai varastohallissa ja pelätä poliisin karhuryhmän yllätysratsiaa, eikä hengailla julkisella paikalla ystävällisen poliisin seuratessa sivusta? Minkälaista reiveissä oikeasti pitäisi olla?

- Laput kuuluvat reiveihin kuten lippalakit hip hoppiin

Wikipedia määrittää ravet seuraavasti: Rave (joskus ravebileet, teknobileet tai reivit) on nimitys koko yön kestäville musiikkitapahtumille, joissa DJ ja live-esiintyjät soittavat elektronista tanssimusiikkia tanssivalle yleisölle.

Minä en ole aktiivinen ravemies, enkä tiedä minkälaista ”oikeissa teknobileissä” kuuluisi olla. Laitan internetin keskustelupalstalle kyselyn reivikulttuurin todellisesta luonteesta. Yksi vastauksista määrittelee reivit seuraavasti:

>epävirallinen (lue: laiton)
>sisäpiiri ja heidän mukanaan tulevat uusiystävät
>huumeita käyttää 30-80% riippuen tapahtumasta
>kestää koko yön ellei keskeytetä
>facebook-kutsuissa EI paljasteta tarkkaa paikkaa

Toinen vastaaja täsmentää ettei reiveissä istuskella olutta hörppien.

Kaikki tanssii reiveissä, siis ihan kaikki – nekin jotka eivät osaa. Tanssiminen on monelle päätarkoitus ja jollei osaa niinkään tanssia niin aina voi tamppailla, yleensä kaikki liikkuvat kumminkin aktiivisesti. Kalja ei muuten kovin yleinen nähtävyys reiveissä ole koska se korvataan jollain muulla. Itse ainakin tykkään tamppailla avojaloin jos vaan mahdollista niin vituttaa osua lasinsirpaleisiin.

Keskustelijoista osa kertoo huumeiden käytön olevan tavallista reiveissä.

Laput kuuluvat reiveihin kuten lippalakit hip hoppiin.

Toinen kirjoittaja jatkaa.

Tapahtumissa yleisimmät huumeet varmasti ovat psykedeeliset huumeet jotka ”laajentavat tajuntaa” ja joitain piripäitäkin siellä aina näkyy ettei virta lopu kesken. Tietenkin voi olla reivit ilman huumeita mutta jos kuuntelet esim psytrancea niin tajuat että selvinpäin se loppuunsa on aika yksitoikkoista musiikkia mutta aineissa sitäkin parempaa.

Salaperäinen yhteydenotto

Aloittamani keskustelu kerää vastauksia. Alakulttuuri saa kovin arveluttavia ja mystisiä piirteitä. Ennakkoluuloni happopäistä lautasen kokoisine pupilleineen vahvistuvat. Yhteen vastaukseen on sisällytetty salattu sähköpostiosoite ja viesti jonka mukaan ottamalla yhteyttä saisin lisäinfoa aiheesta. Kirjoitan osoitteeseen ja saan pian vastauksen inboxiini.

Juu, elikkäs kerrataan tässä vähän etikettiä:
Ei nimiä, ei tarkkoja aikoja tai paikkoja minkäänlaiseen mediaan.
Onko sinulla mahdollisuus olla Helsingissä 3.9.?
Voisin ohjata sinut erääseen tapahtumaan, jossa voit yrittää päästä
"sisäpiireihin".

Saan tarkan osoitteen minulle entuudestaan tuntemattomaan Itä-Helsinkiläiseen ravintolaan. Uteliaana matkustan metrolla määränpäähän ja maksan narikkamaksun tavallisen lähiöpubin näköiseen paikkaan. Minulle selviää tämän iltaisen tapahtuman olevan lähinnä infotilaisuus tulevista bileistä ja samalla myös yhden harrastajan syntymäpäivät.

Savukone luo tunnelmaa Itä-Helsinkiläisessä baarissa.

Erotuksena tavalliseen viikonloppuiltaan kaiuttimista soi suomi-iskelmän sijaan konemusiikki ja baarin pieni tanssilattia on koristeltu uv-valossa hohtavilla psykedeelisillä koristeilla. On erikoinen näky katsoa ahavoituneita kanta-asiakkaita tuoppinsa ääressä tällaisessa ympäristössä. Kantisten lisäksi siellä täällä pyörii hindu-teemaisiin vaatteisiin pukeutuneita nuoria. Eräs heistä suostuu jututettavaksi kunhan saa soitettua psytrance settinsä pois alta.

Tämän päivän reivit ovat psykebileet

Nebula Meltdown on tehnyt musiikkia ja soittanut keikoilla aktiivisesti 2000-luvun alusta lähtien. Hän tietää konemusiikin ympärillä pyörivästä alakulttuurista. Hän kertoo reivien saaneen alkunsa 80-luvun lopun halli- ja varastobileistä. Näissä vaihtoehtobileissä soi acid house, jonka nimitykseen ja äänimaailmaan liittyy Roland TB-303 -bassosyntetisaattorin ”väärinkäyttö”. Bassolinjojen syntetisoimisen sijaan laitetta käytettiin itsenäisenä instrumenttina. Phuturen kaltaiset uranuurtajat soittivat monotonista konemusiikkia läpi yön. Tuolloin sai alkunsa lisäksi PLUR – Peace, Love, Unity, Respect – joka on ohjenuora monille alan harrastajille. Ajan myötä reivikulttuuri kehittyi.

- Wikipedian määritelmä on ihan hyvä, mutta kulttuuri on kehittynyt sittemmin moneen suuntaan. Sama meininki jatkuu mutta eri musalla. Elektronisessa musiikissa on useita alalajeja. Jokaisella skenellä on omat piirteensä esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Reivit on nykypäivänä vähän vitsinomainen nimitys konemusiikkibileille. Yleensä termiä käyttävät tahot, jotka eivät aiheesta sen kummemin tiedä.

Nebula Meltdownin mukaan nyt, noin kaksikymmentä vuotta reivikulttuurin syntymän jälkeen, samassa pinnan alla kuplivassa lokerossa on psykebileet. Psykebileissä soi psytrancen lisäksi esimerkiksi psybientin, ambientin, downtempon ja chill-outin kaltaiset kryptiset musiikkityylit. Bileet kestävät paikasta riippuen klubilla aamuneljään, metsä- ja mökkibileissä läpi yön ja festareilla peräti koko viikonlopun. Tapahtumissa ruokitaan kuulon lisäksi näköaistia. Tyypillisiä ovat erilaiset valot ja laserit, savut ja uv-valossa loistavat kankaat ja lankataideteokset.

- Tapahtumissa yhdistyy äänen, kuvan ja valon harmoninen yhteiselo, minkä tarkoituksena on tuottaa kaikille aisteille kokemuksia ja siten luoda paikallaolijoille mahdollisimman miellyttävä ympäristö viettää aikaa.

Maine tahriintuu ennakkoluuloista

Mieleen palaa välttämättä nettikeskustelu huumeiden käytöstä. Voisi kuvitella mieltälaajentavien aineiden käytön olevan yleistä dopingmielessä. Puheet konemusiikin kuuntelijoiden huumekarkeloista (joissa ehkä myös palvotaan Saatanaa kissojen polttamisen ohessa) ovat varmaan totta.

Tässä kohtaa monet harrastajat närkästyvät. Nebula Meltdown kertoo juhlissa soivan musiikin muistuttavan tahtia hakkaavalla bassorummullaan ja hypnoottisilla bassolinjoilla shamaanin rumpua. DJ:n tai artistin virka on muinaisten kylän parantajien asemaa vastaava – johdattaa yleisö musiikin avulla transsiin ja omiin ajatuksiin. Ensimmäisten kuuntelukertojen ”kulttuurishokin” jälkeen kuulija löytää musiikista monia yksityiskohtia ja punaisen langan, jonka mukaan kappale kehittyy. Nebula Meltdownin mukaan psytrance-musiikkiin uppoutumisella itsessään on terapeuttisia vaikutuksia samoin kuten juoksulenkeillä käymisellä tai pienoismallien kokoamisella on.

- Se auttaa kuuntelijaa keskittymään itseensä ja kuuntelemaan omia ajatuksia. Psyken kuunteluun ei tarvita huumeita, vain hieman tervettä uteliasuutta ja joskus kärsivällisyyttä.

Hänen mukaan yleinen huumeiden ja psykekulttuurin yhdistäminen on valitettavaa. On muistettava netin olevan täynnä ihmisten omia henkilökohtaisia kokemuksia kulttuurista joiden mukaan ei pitäisi tehdä yleistyksiä.

- Sen tiedän että psykebileissä ja -festareilla viihtyy paljon fiksua ja korkeasti koulutettua porukkaa, joista useat tykkäävät juhlia ihan selvin päin ilman minkäänlaisia päihteitä. Alkoholiakin olisi saatavilla ja baarissa istuminen mahdollista. Suurin osa tulee paikalle musiikin takia ja haluavat itselleen hyvän olon tanssimalla.

Kulttuurin valtavirtautumisesta

Nebula Meltdown näkee Taivaskallion Techno Picnicin olevan tapahtuma, jonne järjestäjät ovat roudanneet laitteet paikkaan x ja halunneet pitää kaveriporukalla hauskaa. Alueelle on helppo päästä ja Facebook-kutsun ja puskaradion avulla nuoria on kerääntynyt paikalle. Todellisten ”reivien” kanssa Taivaskallion tapahtumalla ei vaikuta olevan juuri mitään tekemistä.

Minä miellän reivit ja psykebileet hieman salamyhkäisiksi tapahtumiksi joiden yhteen määritelmään kuuluu hipsterhenkisesti se, ettei se ole valtavirtaa. Mielikuvaa vahvistaa kuulemani puheet vanhojen konkareiden järkkäämistä pienten budjettien mökkibileistä, joista tiedotetaan tuskin lainkaan, fiiliksen tärkeyden korostaminen ja kaupungin yökerhojen rahastusmeiningin arvosteleminen. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole vaan kyse on nähtävästi omasta tietämättömyydestäni. Nebula Meltdownin mukaan valtavirta ja psykekulttuuri pikemminkin täydentävät toisiaan. Hieman paradoksaalisesti valtavirran avulla psykekulttuuri tarjoaa yhä useammalle vaihtoehdon valtavirralle.

- Psykekulttuuri on saatavilla kaikille jotka siihen haluavat tutustua, mutta yleinen tietämys on vielä pientä sillä kulttuurista ei tiedoteta missään valtavirran tiedotusvälineissä. Kiinnostuneet kyllä osaavat löytää tietoa. Ihmiset löytävät psykekulttuurin usein isompien klubitapahtumien kautta, joissa voi soida samoissa bileissä useita eri musiikkityylejä saaden laajempaa kuulijakuntaa paikalle. Tunnetumpien ulkomaalaistähtien keikkojen kautta voi tutustua kulttuurista enemmän tietäviin ihmisiin.

Suosion kasvu näkyy festareilla

Nykyään reivien tiedotus ei käy ainoastaan suusta suuhun vaan Facebook ja internet ylipäänsä mahdollistaa laajan verkostoitumisen kansallisten rajojen ulkopuolelle. Nebula Meltdown kertoo suomalaisen psy-kulttuurin olevan toistaiseksi lapsenkengissä. Ei kauaa. Kaikki reivit tai psykebileet eivät ole pienten ryhmien mökki- tai metsäjuhlia sillä kentälle on astunut myös isoja tekijöitä. Suomessa tunnettuja tapahtumia ovat Konemetsä vuosina 2004 - 2009 (Parhaimpina vuosina an 3000 – 3500 maksanutta kävijää), Existence Festival (alle tuhat kävijää) ja Lawatanssit (noin 2000 kävijää), jossa on psytrancen ja psyrockin lisäksi kuultu suomiräppiä.
Muualla maailmalla järjestettävillä festareilla kävijöitä on kymmeniä tuhansia.

Väenpaljoutta Boom Festivaleilla Portugalissa

- Parina viime vuotena yleisön kiinnostus on räjähtänyt kulttuurin suhteen. 2000-luvun puoliväli oli hiljaista Suomessa, mutta sukupolven vaihdoksen ansiosta uudet 18 - 20 vuotiaat ovat löytäneet bailut. Lähestulkoon joka viikonloppu on kooltaan vaihtelevia bileitä. Kuulin huhua, että kesällä olisi ollut parhaimpana viikonloppuna yhdetoista bileet, Nebula Meltdown hämmästelee.

Hyväksi esimerkiksi suosion ja yleisen tietämyksen kasvusta hän nostaa Metsät 2011 -festarin, joissa kävi yön aikana noin kahdeksansataa konemusiikin ystävää. Aikaisempina vuosina samalla alueella järjestetyissä bileissä kävijöitä oli korkeintaan kolmesataa.

Suomessa on useita pitkäaikaisia konemusiikkitapahtumien järjestäjiä kuten Futuristics, People of the Butterflies, Säde, Entropy ja Illusions Productions, joiden tapahtumissa soitetaan konemusiikin genrejä laidasta laitaan.

Tietoa tulevista tapahtumista löytää osoitteista www.elixiria.fi ja www.klubitus.org

Taivaskalliolta tulevaisuuteen

Tämän illan teknobileitä nimi Techno Picnic kuvaa mielestäni hyvin. Ihmiset ovat tulleet nauttimaan oluen lisäksi konemusiikista kaveriporukalla. Eipä siinä. Musiikki soi ja kaikilla näyttää olevan hauskaa. Ehkä Techno Picnicin kaltaiset tapahtumat ovat merkki yleisen tietoisuuden kasvamisesta konemusiikkikulttuurin viidakon suhteen.

Ensimmäinen epävirallinen Techno Picnic järjestettiin kesäkuussa. Tämäniltainen Techno Picnic vol. 1 ei järjestäjien mukaan jää viimeiseksi. Suomen lyhyt kesä vaikuttaa järjestämiseen mutta ei lannista.

- Paikkaa ja aikaa on vaikea sanoa. Pari kertaa kuussa olisi tavoitteena. Talvella näitä ei voi järjestää samalla tavalla. Mahdollisesti vuokraamme sisätiloja tapahtuman jatkoa varten talvella. Ideaa ei missään nimessä kuopata.

Katupartio tutki Helsingin turvallisuutta

2011-07-29T12:09:00.003+03:00

Katupartion perustamisen taustalla oli halu tutkia helsinkiläisten turvallisuudentuntoja. Oleellisinta ei ole kysymys miten suhtaudutaan vaan miksi suhtaudutaan miten suhtaudutaan.

Katupartiojuliste sai alkunsa kaveriporukan jutuskelussa liittyen Käpylän asuntomurtoihin. Innostuin ystäväni tokaisusta: ”Tänne pitäis perustaa joku suojeluskunta”. Värväysjulisteen provosoivuus ja rivienvälisen kantaaottavuuden mahdollisuudet kutkuttivat. Kirjoitin seuraavana aamuna kieliposkessa laaditun uhmakkaan ilmoituksen revittävine yhteystietolappuineen. Syötti oli valmis öisen teippausoperaation jälkeen.

Kaksi päivää myöhemmin Katupartion sähköpostiin saapui ensimmäinen yhteydenotto. Radio Helsingin toimittaja pyysi haastattelua seuraavan tiistain Aamu Helsingissä -ohjelmaan. Hykertelin itsekseni ajatukselle haastattelusta, jossa olisin provosoinut lisää puheilla sotilaallisista toimintastrategioista, maastoasuisista tähystäjistä ja radiopuhelinkommunikoinnista.
Valitettavasti haastattelu kariutui ja sitä siirrettiin eteenpäin.

Päivää myöhemmin Helsingin Sanomien toimittaja jätti soittopyynnön Katupartioon liittyvästä haastattelusta. Ennen kuin ehdin vastata pyyntöön juttu kirjoitettiinkin kaikessa hiljaisuudessa loppuun.

Katupartion tukijoukon jäsen valmistelee julistetta teippauskuntoon.

Luin sanomalehteä tiistaiaamuna. Läikytin kahvia paperille nähdessäni aiemmin teippaamani julisteen lähes 400 000 levikkisen Helsingin Sanomien kotimaa-sivulla.
Ymmärsin että syöttiin todella oltiin napattu. Artikkelissa käpyläläiset, poliisi ja Espoon perusturvajohtaja keskustelivat katupartioiden tarpeellisuudesta. Näkemykset olivat risteäviä. Toiminta nähtiin liioiteltuna Amerikan meininkinä, ja toisaalta tulevaisuuden mahdollisuutena Käpylän ulkopuolellakin.

Yksi noin tusinasta julisteesta.

Katupartiotempauksen perimmäinen tarkoitus ei ollut järjestää minun tai ystävieni johdolla ”astaloihin varustautuneita” kodinturvajoukkoja Käpylän kaduille. Tutkivan journalismin hengessä olin kiinnostunut tutkimaan helsinkiläisten ja median reaktioita ideaan kansalaispohjaisesta lainvalvonnasta. Näkisivätkö helsinkiläiset sen toimivana ratkaisuna? Provosoituisivatko he pitäen toimintaa täysin kahelina? Minkälaisen vastaanoton julisteen kirjoitusasusta välittynyt militarismi saisi ja mitä siihen suhtautuminen merkitsisi? Miten media nappaisi kiinni tekaistuun kansalaisryhmään? Toimisiko se keskustelufoorumina kansalaisten ja päättäjien välillä?

Oslon ja Utøyan saaren hirmuteot ehkä vaikuttivat Katupartion pääsemiseen julkisuuteen ja siitä virinneeseen keskusteluun. Olen pahoillani jos loukkasin veritöiden ja Katupartion välillä yhteyden nähneiden tunteita. Julisteiden teippaaminen tapahtui ennen Norjan iskuja.

Lehdestä keskustelu siirtyi internetin keskustelupalstoille ja lehtien kommenttiosastoille.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vapaaehtoiset_puuhaavat_katupartiota_turvaamaan_kapylan/

Monet ihmiset suhtautuivat positiivisesti Katupartioon. Joillekin ihmisille se oli suorastaan pelastus värväysjulisteen kyseenalaisesta sävystä huolimatta.

Omakaupunki.hs.fi -palstalla nimimerkki Veronmaksajatar Xy kommentoi komisario Jarmo Ojalaa:

””En tiedä, kuuluuko tällainen toiminta vielä suomalaiseen yhteiskuntaan", ...kun viranomaisilta ei saa tarpeeksi tukea/apua on otettava lusikka kauniiseen käteen.”

Nimimerkki Lopen kyllästynyt täti jatkoi:

”Oma apu paras apu. Poliisi ei valitettavasti ehdi puuttumaan häiriökäyttäytymiseen jota varsinkin kesäiltaisiin ja öisin esiintyy ihan uskomattoman paljon merellisissä kaupunginosissa. Tehdään tarpeet talojen seiniin, puistoihin, ja uimarannalle. Sitten rikotaan pullot ja bussipysäkit ja spreijataan talojen seinät ja sähkökaapit. Milloinkaan en ole alueella poliisia illalla nähnyt tilannetta rauhoittamassa. Päivisin toki pörrätään kun on kiva käydä kaffella ja jätskillä. Alueen asukkaat olisivat yhdessä palkanneet vartiointiliikeen rauhoittamaan tilannetta edes läsnäolollaan, mutta poliisi ja kaupunki esti tämä vedoten siihen, että poliisi hoitaa ja kuuluu heille. No ei vaan hoida! aivan turha soitella hätäkeskukseen. Apua ei saa.”

”Poliiseita vain vähennetään kokoajan - onko meidän kansalaisten nyt alettava tehdä heidän työnsä kouluttamattomina ja palkattomina?”

-Turvattomuus vain lisääntyy

”Vuosisatainen idylli? Nämä ihmiset ilmeisesti asuvat jonkin toisen ulottuvuuden Käpylässä kuin missä itse olen asunut kohta 15 vuotta. Olisi asuntomurtotarinaa oman talon ja naapureiden osalta kerrottavana eikä valitettavasti aivan väkivallattomia tapauksia kaikilta osin. Automurrot yms. pihalla olevan omaisuuden varkaudet tai varkauden yritykset eivät nekään tässä idyllissä aivan tavattomia ole. Muistanpa myös kadulla tuleen sytytetyn auton muutaman vuoden takaa.”

-Tervetuloa katupartio

”Poliisin reaktioaika hesassa on hälytyksiin vartista yli tuntiin, jos tulevat paikalle ollenkaan. Katupartiot ihan hyvä idea, ne voivat puuttua rikoksiin heti ja ottaa rikollisen kiinni kun odotellaan että sammal kasvaa ja poliisi vaivautuu hakemaan.
Ja toisaalta jaksa edes huolestua ylilyönneistä, tuskin hirveästi haittaa olisi edes huhuista, että rötöstelystä on mahdollista joutua ylilyövän katupartion kynsiin, eihän oikeasti tarvitsisi ylilyöntejä edes tehdä, vain pitää huhu yllä niiden mahdollisuudesta.”

- Afk

”Mielestäni aivan loistava idea, nyt olisi hyvä totuttaa tämä sama myös Vantaalla.”

- Käpylästä pois muuttanut

Osaa keskustelijoista katupartiotoiminta epäilytti tai sitä ei nähty tarpeellisena. Nimimerkki Järjestyksen ylläpito talkoovoimin? rajasi turvallisuudesta huolehtimisen viranomaisille:

”Poliisin tehtäviä ei pidä ottaa talkooväen tehtäväksi!Jos talkooväki alkaisi huolehtia kaupungin järjestyksen ylläpidosta, poliisin määrärahat ja poliisien määrä pienenisi entistestään.
Mistä luulette löytävänne talkooväkeä kun kukkahattutätien tossun alla olevat yli-innokkat talkoolaiset kyllästyy aikanaan järjestyksen ylläpitoon.”

Nimimerkki Tapaninvainio vähätteli rikosten määrää Käpylässä:

”Voi Voi!! Auto varastettu ja 2 asuntomurtoa. Armeija paikalle ja HETI.....”

Nimimerkki Tiedoksi vaan vastasi:

”Kuka puhui yhdestä autovarkaudesta ja kahdesta asuntomurrosta?? Todellisuus on täysin toisenlainen!”

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kapylan_katupartio_osoittautui_pelkaksi_performanssiksi/

Mitä nämä keskustelusta poimitut kommentit kertovat Helsingistä? Useat kommentoijat valittivat poliisin hitaasta toiminnasta. Soiton ja poliisin saapumisen välisenä aikana tilanne on usein jo ohi, eikä tekijää saada kiinni. Onko poliisilla resurssipulaa? Pystyykö se kunnollisesti tehtäväänsä?

Helsingin Sanomien äänestyksessä kysyttiin tarvitaanko kansalaisten katupartioita. Perjantaiaamuna lähes 7000:sta vastaajasta 29% prosenttia vastaa kyllä. Onko hyvinvointiyhteiskunnassa kaikki kunnossa jos muutamankin tuhannen suomalaisen otannasta lähes kolmasosa kannattaa talkoovoimaista turvallisuudenvalvontaa? Kokevatko helsinkiläiset olonsa turvattomaksi?

”Suomi on kyllä menossa tosi huonoon suuntaan jos kansalaiset tälläisiä perustelevat. Miksi yhteiskunta ja poliisi ei hoida tehtäviään?”

- Ikävä on lintukotoa

Performanssi?

Helsingin Sanomien artikkelista puskee ikävästi käsitys että ”performanssi” olisi ollut pitkäveteisenä kesäiltana keksitty vitsi ilman sen kummempaa merkitystä. Toivon helsinkiläisten näkevän metsän puilta. Tärkeämpää on kysyä mitä tutkittiin eikä miten tutkittiin. Reaktioita läpikäydessä oleellisinta ei ole kysymys miten suhtaudutaan vaan miksi suhtaudutaan miten suhtaudutaan.

Reviirin laajennus

2011-06-22T21:13:00.002+03:00

Egon boostaamiseksi ja oman toiminnan mainostamiseksi olen perustanut blogilleni oman sivun Facebookiin.

Sivulle on tarkoitus päivittää uusia blogikirjoituksia ja kenties kertoa fiiliksiä sun muuta erinäisistä juttukeikoista ja -ideoista. Jos joku tätä blogia ihan oikeasti oikeasti seuraa, voi Facebook-laajennus olla hyödyllinenkin. Tykkäämällä sivusta saa aina ilmoituksen uudesta tekstistä.

Ja tässä se tulee. Levittäkää sanaa.

Kultajuhlat Helsingissä

2011-05-19T11:48:00.007+03:00

Sunnuntaina 15.5.2011 Suomi riemuitsi. Kuudentoista vuoden kamppailun jälkeen jääkiekon maailmanmestaruus kuului jälleen Leijonille. Peliä seurattiin tiiviisti televisiosta ja internetissä. Voitto lähensi suomalaisia. Sekä sunnuntaina että maanantaina Helsingin Kauppatori täyttyi kymmenistä tuhansista ihmisistä. Tämä on katsaus noihin päiviin ja laajemmin suomalaiseen juhlakulttuuriin.

Voitto + 0 h - Internet tulvii

Ylen ottelulähetystä katsoi valtakunnallisesti kaksi ja puoli miljoonaa miljoonaa suomalaista. Netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa päiviteltiin reaaliaikaisesti ottelufiiliksiä.

Äänettömät voitonkarjaisut välittyivät nettiin sekuntien sisällä maaleista.

Edellisen voiton fiilistelyä.

Suosituimmilla keskustelupalstoilla viestiryöpyt olivat suuria.

Ruotsin rökäletappion ihmettelyä.

Kontrasti häviäjien ja voittajien tunnelmissa.

Summeri soi ja Leijonat juhlivat.

Karu totuus Ruotsin tappiosta britin suusta.

Voitto + 0,5 h - Autot tööttäilevät

Voitonjuhlat alkoivat jo bussipysäkillä. Ohikaasuttelevat autot tööttäilivät ja suomenlippuja heilutettiin raivokkaasti ikkunoista. Kaikki helsinkiläiset vaikuttivat olevan matkalla keskustaan. Ensimmäinen bussi oli niin täynnä, ettei kyytiin enää mahtunut.

Seuraava bussi oli karnevaali pyörillä. Kuskikin nauroi ja matkustajat kättelivät toisiaan. Uuden seurueen noustessa kyytiin toivotettiin heidät tervetulleeksi raikuvilla suosionosoituksilla. Oli aaltoa, Maamme-laulua, ohiajaviin busseihin vilkuttelua. Tämäkin oli vasta alkua.

Voitonjuhlat alkoivat jo bussissa.

Hyppäsin pois bussista Kaisaniemen kohdalla ja lähdin kävelemään Kauppatorin suuntaan. Voimistuvasta metelistä ja hurmioituneista suomalaisista tiesin kulkevani oikeaan suuntaan.

Voitto + 1 h - Torilla tavataan!

Kauppatorilla juhlat olivatkin jo täydessä vauhdissa.

Ihmiset kulkivat ruuhkaan juuttuneiden autojen välissä.

Likimain kaikki mahdolliset korokkeet vallattiin.

Juhlinnan keskus oli Havis Amandan patsaalla.

Monet juhlijat kastautuivat veteen viileästä yöstä huolimatta.

Nuuskaa huuleen jääkiekkoilijan tapaan.

Myös ravintola Kappelin katto oli täynnä juhlijoita. Katolta sai käsitystä ihmisten määrästä.

Eläimelliset piirteet astuvat esiin.

Erään tutkijamielipiteen mukaan riisuuntumisella korostetaan miehisyyttä.

Veljeyttä.

Naisuimareita usutettiin ottamaan vaatteita pois.

Ihmiset jännittivät putoaako humalainen tolpan päältä alas.

Extreme Duudsonien Jukka sai auton tytöt hysteerisiksi.

Ruotsia nöyryytetään.

Voitto + 3 h - Torireivit

Bileet jatkuvat vielä kello kolmelta aamuyöllä.

Voitto + 18 h - Viralliset kultajuhlat

Viralliset voitonjuhlat olivat maanantaina. Kuudelta alkaneessa ohjelmassa yleisöä huudatuttivat mm. Jare & Villegalle, Petri Nygård, Vesa-Matti Loiri ja tietenkin kahdeksalta itse Leijonat.

Ihmiset odottavat esityksen alkua.

Siniristilippujen määrä oli uskomaton.

Laivamatkustajia odotti varmasti erikoinen näky.

Petri Nygård viihdyttämässä yleisöä.

Useat tallensivat esitystä kameroillaan.

Parempaa näkyvyyttä hakemassa.

Vesa-Matti Loirin aloittaessa tiesin seuraavan esiintyjän olevan MM-joukkue. Lavalle päästäkseen arvelin heidän ajavan Aleksanterinkatua pitkin, joka oli omalta paikaltani vain kivenheiton päässä. Ajattelin nokkelana mennä Aleksanterinkadulle odottamaan joukkuetta ennen kuin kukaan muu ehtisi paikalle. Arvioin kulkunopeuden täysin väärin ja lyhyeenkin matkaan ihmismassassa kului lähemmäs parikymmentä minuuttia. Hetkittäin massa ei liikkunut mihinkään ja jotkut kiekkofanit häätäntyivät silminnähden. Joku kertoi viereiselle kaverilleen alkavansa pian hyperventiloimaan.

Ajan kanssa selviydyin Aleksanterinkadulle joukkueen kulkureitille, mutta auttamattomasti myöhässä.

Ihmisten määrä oli ennennäkemätön. Osa ihmisistä oli hätääntymisen partaalla.

Vilaus joukkueesta.

Lippukauppias tarjosi Suomen lippua kymmenen euron hintaan.

Näkyvyys nolla.

Uskottelin olevani freelance-toimittaja ja pääsin toimittajille varatun nosturiauton päälle.

Näkymä auton päältä oli hulppea.

Osa sadastatuhannesta katsojasta.

Kaukana siintää lava.

Maajoukkue astelee lavalle suosionosoitusten saattelemana.

Myös presidentti Tarja Halonen tervehti joukkuetta.

Voitto + 21 h - Suomi! Suomi! Suomi!

Suomi julistetaan voittajaksi. Kansaa nostatetaan juhlatunnelmiin.

Kouhuviinipullot aukesivat.

Sanoinkuvaamatonta riemua.

Erikoisia pukuvalintoja näkyi siellä täällä.

Järjestyksenvalvojat pyrkivät alkuun estämään bussipysäkeille kiipeämisen. Tehtävä oli kuitenkin juhlijoiden määrästä johtuen mahdoton.

Ensimmäisiä kastautujia.

Miehet haltioissaan uivasta naisesta.

Turistien ilmeet olivat näkemisen arvoisia suomalaismiesten mennessä uimaan alasti kaupungin keskustassa.

Suihkun korvike?

Upeaa Leijonat!

Mies veti altaan reunalla seisoneen naisen yllättäen veteen.

Jotkut juhlivat liian kovaa.

Järjestyksen valvojia, poliiseja ja Punaisen Ristin työntekijöitä oli paikalla runsaasti.

Voitto + 23 h - Juhlaa pikkutunteihin

Esplanadilla ravintolan eteen pysäköity maajoukkueen bussi herätti mielenkiintoa.

Valepokaali hämmensi.

Yleisön harmiksi bussi oli tyhjä. Poliisi raivasi tilaa tielle, jotta kulkuneuvo pääsisi jatkamaan matkaa.

Avointa kaveruutta tuntemattomien välillä.

Tämä auto oli lastattu täyteen.

Ihmiset juoksivat kadun toiselta puolelta kättelemään ja halaamaan autossa olijoita.

Auton kylkeen on spreijattu Granlund

Jotkut juhlijat olivat ottaneet ydinkeskustan terasseilta mukaansa tuoleja.

Omistuneisuutta.

Yhden nujakan näin. Sekin johtui nakkikioskin jonossa ohittelusta.

Punapaitainen oli kuulemani mukaan yrittänyt ohitella.

Selänteen paitaan pukeutunut toinen osapuoli napautti oikean suoran pitkään jatkuneen suunsoiton jälkeen.

Tappelu päättyi yhteen lyöntiin.

Asematunnelissa sattui haaveri.

Juhlintaa ja sotkua rautatieasemalla.

Suomifanit eivät olleet ainoastaan supisuomalaisia.

Juhlintaa rautatieaseman ulkopuolella.

Juhlija esitteli ylpeänä Mikael Granlundilta kopattua hattua. Myös torvi oli jonkun pelaajan heittämä.

Voitosta ikuisuuteen - kisojen kohokohtia

Lukijan toiveesta liitän loppuun vielä mestaruuskisojen kohokohtia. Interaktiivisuutta kunnioittaen, ehdottakaa lisää videoita, kuvia tai mitä vaan kommenttilaatikkoon alla, mikäli mieleen jotakin tulee.

Mikael Granlundin harvinaislaatuinen maali Suomi - Venäjä -ottelussa herätti ihmetystä Suomessa ja muualla maailmassa.

Internetin vääräleuat alkoivat töihin, ja pian Youtubeen ilmestyikin Leijona-valmentaja Pasi Nurmisen kompurointiin liitetty Mertarannan ilmaveiviselostus. Uusimpien tietojen mukaan tasapainon hetkellinen katoaminen johtui repsottavasta kengänpohjasta, eikä suinkaan päihtyneisyydestä.

Ja jotta vitsi ei kävisi vanhaksi, on sama selostus liitetty myös presidentti Urho Kekkosen kaatuiluun.

Kevään SM-Liiga lähetysten virallinen mestaruusbiisi liitettiin myös MM-kultaan.

Loppusanat

Globalisaation lisääntyessä ja kansallisten rajojen hälvetessä syntyy sivutuotteena glokalisaatiota, eli paikallisyhteisöjen kiinteytymistä.

Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti koko Suomea. Ennakkoluuloisuus ja suomalaiselle tyypillinen etäisyys oli voitonpäivinä tiessään. Myös maahanmuuttajat hyväksyttiin mukaan juhlaan. Kaikkia syleiltiin tasapuolisesti ihon väriin katsomatta.

Juhlien ainutlaatuinen yhteisöllisyyden tunne herätti keskustelua: minkä takia pitää voittaa jonkin urheilulajin mestaruus voidakseen kokea ystävyyttä.

Baarikierros Kalliossa

2011-05-01T22:09:00.003+03:00

Helsingin Kalliossa on joidenkin laskelmien mukaan satakunta baaria. Tässä yhden lauantai-illan pintaraapaisu osaan niistä. Reitti kapakoineen: Roskapankki - Kallion pörssi - Bar Exodus - Kallion seurahuone - Om'pu - Oiva - Pub Porthan - Ravintola Saba - Siltanen - Kuudes linja.

Roskapankki

Matka alkaa Brahen kentän kulmalta.

Kallion kapakat mielletään usein nimenomaan kapakoiksi: nuhjuisiksi ja väkivaltaisiksi murjuiksi. Roskapankki on näkemistäni Kallion baareista ehkä lähinnä tätä käsitystä. Referenssinä voi käyttää Ankkalinnan satama-alueen pubeja, joissa epäilyttävät hahmot viettävät aikaansa juoden ja tapellen.

Roskapankissa näkee pöytiin nojailevia prosenttikerholaisia ja muita kuumottajia. En rehellisesti uskaltanut ottaa kuvaa baarin sisätiloista pelosta asiakkaiden reaktioihin. Muistelin aiempaa tapausta kun olin aikeissa ottaa muuten vaan kuvaa Roskapankista ulkoapäin. Sommitellessani kuvaa ovimies tuli huomauttamaan että kannattaa vielä harkita kuvan ottamista. Kameran tarkennusvalo näkyy sisätiloihin loistavasti iltahämärässä eikä "kaikki välttämättä oikeen tykkää.”

Kuvailen baaria siis verbaalisesti. Tilat ovat pienet ja Roskapankin tarkoitus on ilmeisesti olla paikka jossa voi vaan juoda olutta ja jutella äijien kanssa. Tunnelmaa ylläpiti räkärokki ja kattoa koristi markka-aiheinen kuviointi.

Tummennetuista ikkunoista on vaikea nähdä sisätiloihin.

Töykeä, Cro-Magnon baarimikko vastaili kysymyksiini:

Miten kuvailisit roskapankkia?
– Nopea palvelu.
Minkälainen on asiakaskunta?
– Aika kantispohjanen.
Tarkemmin?
– Kaikkee ikäluokkaa.
Talon erikoisuus?
– Olut.
Halvin tuote?
– Olut.
Paljon olut maksaa?
– Kaksviiskymmentä.
Kallein tuote?
– Siideri.
Voitko vielä kuvailla Roskapankkia muuten kuin että nopea palvelu?
– E.
Ok, kiitos.
– Asennemesta.

Terassi tuplaa Roskapankin kapasiteetin.

Asiakashaastattelu sujui räväkämmin:

– Ei nimiä! Istu alas!

Poliittista historiaa opiskellut ahavoitunut mies kertoi pitävänsä Roskapankista sillä se on Kallion leppoisin paikka. Kaverit tykkäävät käydä paikassa myös joten se on kehittynyt kantikseksi.

Minä suosittelen Roskapankkia jos halpa olut ja rosoisempi tunnelma houkuttelevat.

Kallion pörssi

Lyhyen kävelymatkan päässä Roskapankista sijaitsee toinen kansankapakka, Kallion pörssi. Tukihirret seinissä, intiaanipäälliköiden kuvat jokapuolella ja sohvapäällysten kuosi viestivät selvää western-henkisyyttä. Villistä lännestä kotisuomeen palauttaa päätyseinään ripustettu Suomen lippu ja katon rajassa risteilevät Suomi-aiheiset viirit.

Kallion pörssissä on myös bingoa ja tietokilpailuja.

Tilat ovat isot ja ihanteelliset juttelemiseen. Loosseja ja yksittäisiä pöytäryhmiä riittää usealle seurueelle, eikä ääni huku liian kovalla olevan musiikin alle. Lisävarustuksena Pörssissä on jukeboksi, rahapelejä ja kaksi flipperiä.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit Kallion pörssiä?
– Ihmisten kantapaikkahan tää on. Ihmiset tulee illalla ottaa bissen töitten jälkeen.
Kuvaavia adjektiiveja?
– Pirteä mesta.
Mikä on Kallion pörssin erikoisuus?
– Täällä on nuoret ja vanhat ihmiset sekaisin.
Minkälainen on asiakaskunta?
– Ihan kaikenlaisia. On nuoria, vanhoja. Joka lähtöön.
Mikä on halvin tuote?
– Kai se jäävesi on. Nolla euroa.
Mikä on kallein tuote?
– XO Konjakki, Yhdeksän euroa.
Oluen hinta?
– Kolme euroa tuoppi.

Asiakashaastattelu:
Eläkeläismies

Miksi Kallion pörssiin kannattaa tulla – vai kannattaako?
– Sitä en tiedä miksi kannattaa tulla, mutta meitä on tommoinen eläkeläiskerho joka istuu tuossa orrella joka aamu. Kymmenen aikaan tullaan, istutaan alas ja luetaan lehdet. Kaikki jutut vähän valehdellaan ja keksitään uusia valheita.

Bar Exodus

Exodus ja Pacifico ovat luultavimmin Kallion alueen eksoottisimpia baareja. Exodus vetää vielä pidemmän korren. Sisään astuessa reggae-musiikki, englannin kielinen puhe ja etnisyys vievät mielen heti Karibian lämpöön – tai no ainakin vähän etelämmäs jonnekin Viron leveyspiireille.

Exodus on tunnelmaltaan tiivis. Istumapaikat rajoittuvat muutamaa pöytää ympäröiviin penkkeihin ja baarijakkaroihin. Keltaisille seinille on ripustettu reggae-aiheisia kuvia, pöydillä palaa kynttilöitä viinapullot kynttiläjalkoinaan, tussauksia ja tägejä on siellä täällä. Fiilis on kaikenkaikkiaan hyvin Babylonin vastainen.

Intialaisen näköiset englantia puhuvat baarin työntekijät kehuvat Exoduksen fisun ja salmarin olevan talon oma sekoitus. Kumoan yhden kurkkuuni ja kotikutoisuuden voi maistaa. Tässä salmarissa ei ole mitään teollista sivumakua. Sakea juoma on miellyttävää koostumukseltaan ja salmiakin maku on herkullinen. Aivan varmasti kolmen euron väärti.

Pahoittelen tästä eteenpäin dramaattisesti huononevia kuvia.

Baarin musiikin taso on hieman kovalla, mutta vielä keskustelun mahdollistava. Aktiviteetteja löytyy pelikoneen, lautapelien ja television muodossa.

Käydessäni Exoduksessa pari vuotta sitten, minuutin sisään pöytään istumisesta musta mies tuli luokseni ja afrikkalaisittain murtaen tiedusteli mitä haluaisin ostaa. Jälkeenpäin kuulin paljonkin puhetta Exoduksen huumekaupoista. Haluan tietää lisää tästä.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit exodusta?
– Erityisesti multikulturelli. Täällä käy paljon ihmisiä ympäri maailmaa: karibialaisia, afrikkalaisia, eurooppalaisia, etelä-afrikkalaisia. Hotelleissa suositellaan tätä baaria ihmisille jotka haluavat lähteä johonkin ystävällismieliseen baariin Kalliossa. Pidän työskentelemisestä täällä. Täällä ei ole mitään ongelmia.
Mikä on Exoduksen erikoisuus?
– Meillä ei ole mitään erikoisjuomia, mutta sanoisin erikoisuuden olevan musiikki. Soitamme ainoastaan reggaeta – suomalaista ja ulkomaista.
Mikä on halvin tuote?
– Kalliossa on kova kilpailu eikä juomat ole kovin kalliita. Häppäriolut on 2,5 euroa. Normaalisti olut ja siideri ovat kolme euroa. Salmari ja fisu maksavat kolme ja 3,5 euroa.
Mikä on kallein tuote?
– Black Label -viski, seitsemän euroa.
Onko täällä huumekauppaa?
– Meillä on ollut huono maine huumeiden takia. Laitoimme hiljattain videokameroita tänne, jotka nauhoittavat jatkuvasti. Tiedän että nuoret ihmiset tulevat tänne ja yrittävät ostaa huumeita, mutta täällä ei ole enää huumekauppiaita.
Kauppiaat tulivat sanomaan meillekin että poistakaa kamerat niin saatte rahaa. Sanoimme ettemme tarvitse heidän rahoja. Haluamme pitää toiminnan laillisena, emmekä halua joutua ongelmiin viranomaisten kanssa.

Tunnelma Exoduksessa on hyvä.

Asiakashaastattelu:

Hymyileväinen, anonyymiksi jäänyt senegalilaismies kertoo käyvänsä Exoduksessa oluella silloin tällöin. Huumekaupasta hän on kuullut, muttei itse ole ikinä ostanut mitään.
– Olen kuullut huumekaupasta, mutta käsittääkseni sitä ei ole enää ollut täällä.

Kallion seurahuone

Valoa, sivistystä, viktoriaanisen aikakauden henkeä ja KIITOS 1939 – 1945!
Kallion Seurahuone syyllistyy monen muun kapakan mukana eräänlaiseen Kallionbaarisyndroomaan. Monessa paikassa lähdetään hakemaan prameutta kirjahyllyillä ja vanhoilla valokuvilla. Seurahuoneelta löytyy edellisten lisäksi museopuhelin ja jopa kultainen seinäkello. Koko yrityksessä epäonnistutaan usein pahasti. Kirjat pölyttyvät lukemisen puutteesta, valokuvat ovat Ikeasta ja kellokin on haalean kullan väristä muovia. Asiakkaatkaan eivät ole monokkelipäisiä herrasmiehiä vaan aivan perus tuulipukuja. Tarkoituksena ei ole haukkua baaria tai sen asiakkaita, mutta ihmettelen miksei baari voi vaikka Exoduksen tapaan olla uskollinen tyylilleen? Miksi pitää hakea jotain muuta mitä se todellisuudessa on?

Terassi ei ole järin iso.

Seurahuone erottuu muista Kalliolaisbaareista kattavalla tuontiolutlistallaan. Taustalla soiva 70-luvun rokki on hyvällä keskustelutasolla, eikä tv:ssä pauhaava urheilujuontajakaan häiritse liikaa. Väliin tosin säpsähdyttää nurkkapöydästä kajahtavat ”IFK!”-huudot. Seurahuoneessa on pelikone, jukeboksi, lehtiä ja kirjojakin luulisi saavan lukea. Seinään teipattu A4:nen ilmoittaa myös asiakkaille vapaasta langattomasta verkosta.

Asiakkaat ovat keski-ikäisiä ja näyttävät viihtyvän. Jututtamani ihmiset työntekijä mukaanlukien ovat mukavia.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit seurahuonetta?
– Olen paikasta ihan ylpeä, asiakkaat ovat tosi mukavia. Ihmiset ovat aika ystävällisiä.
Minkälainen on asiakaskunta?
– Aika mukavia asiakkaita. Musavisassa on nuorempia ihmisiä.
– Juoppoja! Tiskiin nojaileva viiksimies nauraa.
Mikä on halvin tuote?
– Häppäri olut on 2,90 euroa. Maanantaina on häppäri koko päivän sunnuntainkin.
Mikä on kallein tuote?
– Konjakki ja viski. Kahdeksan euroa.
Mikä on Seurahuoneen erikoisuus?
– Tietovisa ja musavisa. Maanantaina visat, lauantaina on tietovisa ja sunnuntaina musavisa.

Asiakashaasattelu:
(Keski-ikäiset Kaitsu ja Dalton)

Miksi kannattaa tulla Seurahuoneelle vai kannattaako?
– Täällä on pari hyvää visaa: musavisa ja yleistietovisa. Palkintoina on kaljaa ja valkoviiniä. Sen verran kova taso on että aika haastavia ovat. Nimenomaan se on hyvä asia. Tänne tulee visaamaan ihmisiä ympäri Helsinkiä.

Dalton oikealla on juhlatunnelmissa.

Om'pu

Om'pu on hengeltään nuorekas, simppeli ja trendikäs istuskelupaikka. Ei kuitenkaan niin viileä että sisään mennäkseen pitäisi kuulua johonkin tiettyyn muottiin tai olla huolissaan että sopeutuuko sisään. Löytyy Taru sormusten herrasta flipperiä, pelikoneita joista ei voita mitään, tupakkakoppi ja terassi. Tätä paikkaa en sanoisi räkäläksi. Asiakkaat ovat 20-30 vuotiaita.

Om'pu Ei tarjoa hirveästi mitään aktiviteetteja ja sopeutuukin varmaan parhaiten istuskeluun ja jutusteluun.

Terassilta on mukavan laajat näkymät.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit Om'pua?
– Rento, mukava, kaikille jotain, hyvä mieninki.
Minkälainen on tyypillinen asiakas?
– Se vaihtelee kellonajoista riippuen. Päivällä ja aamulla on vanhempia ihmisiä. Työläiset tulevat neljän jälkeen ja illalla tulee nuoriso.
Mikä on halvin tuote?
– 3,60 euroa maksava fisu ja salmari.
Mikä on kallein tuote?
– Viski, 7 euroa.
Mikä on suosituin tuote?
– Nelos- tai kolmostuoppi tai kossuvissy.
Paljon olut maksaa?
– 3,80 tai 4,00.
Mikä on Om'pun erikoisuus?
– Joka ilta soittaa DJ. Sunnuntaisin kello yhdeltä on bingo. Joka toinen sunnuntai legendaarinen Tixa soittaa levyjä ja viihdyttää ihmisiä.

Asiakashaastattelu:
(Mira ja Eddy)

Mitä mieltä olette Om'pusta?
– Pari vuotta sitten tuli käytyä täällä. Ausseissa oltiin nyt puolitoista vuotta. Muisteltiin täällä olevan semmoinen rento meininki. Tultiin yhelle tai kahdelle. (Eddy)
– Ihan kiva paikka. Semmonen baari muiden joukossa. (Mira)
Kannattaako tänne tulla?
– Kalliossa on aina siistiä olla ja piti löytää joku baari. Varmasti tulen uudestaan jos haluan istua ja rupatella. (Eddy)

Oiva

Oiva syyllistyy monen muun rivipubin tavoin kalliosyndroomaan. Glamouria on haettu korkeilla ikkunoilla ja tiloilla, mutta tietenkin joku hoilaa Junnu Vainion Pornolaulua karaokessa. Mikrofoniin on jonoa, mutta esimerkiksi keskustan Swengiin tämä puolen tunnin odotus ei ole mitään.
Vaikka tilauksiin hukkuva baarimikko väittääkin asiakaskunnan olevan kaikenikäistä, ei siltä todellisuudessa näytä. Suurin asiakaskunta ainakin tänä iltana koostuu viisikymppisistä. Nurkkapöydässä tosin seurue nuoria naisia juhlii yhden ”kolkytjotain”-synttäreitä.

Pinkeään Hartwall Jaffa t-paitaan pukeutunut veikko raahaa itkevää naisystäväänsä ulos baarista. Kysyn tarvitseeko tilanteessa apua, mutta mies näyttää topakkana liikennepoliisin elein stop-merkkiä kädellään ja artikuloi oluen ryydittämänä asian olevan kunnossa: "EN HALUA APUA ENKÄ MYÖSKÄÄN TARVITSE APUA. MUTTA KIITOS KUITENKIN KYSYMÄSTÄ." .

”Perus meininki”, ehdin jo miettiä, mutta syndrooman toinen puoli paljastuu jälleen. Jaffa-miehen tyrkättyä naisen taksiin hän palaa takaisin pöytäseurueeseensa ja jatkaa iloisena karaoken fiilistelyä. Kaikki tuntuvat viihtyvän. Minulle tämä paikka ei kuitenkaan ole.

Oivan tapahtumakeskus on Karaokenurkkaus.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit Oivaa?

– Kansan kapakka. 18 vuotiaista 85 vuotiaisiin. Kaikki tulee hyvin yhdessä toimeen.

Entä ”genrenä”?

– Tämä on istuskelupaikka ja karaoke-paikka. Täällä voi istua rauhassa ja toisella puolella voi laulaa karaokea. Voi myös heittää tikkaa ja lukea lehtiä.

Tilaan yhden oluen ja hinnaksi selviää 4,50 euroa. Happy hourin aikana stobe maksaa 3,90.

Moskovan valot

Asiakashaastattelu:
(Keski-ikäinen nainen)

Suositteletko Oivaa?
– Jos tykkäät laulaa, niin tää on varmaan kaupungin paras paikka laulaa. Tänään on tosin jonoa kun on niin paljon porukkaa.

Mitä sä tykkäät laulaa?

– Minä tykkään laulaa esimerkiksi Märkää rakkautta ja Ihmisten edessä.

Baila baila.

Pub Porthan

Porthan vaikuttaa aika mitäänsanomattomalta paikalta. On puupaneelia ja ruskeita sävyjä. Hyvin tyypillinen kalliolaispaikka kyseessä. Kahdelle tasolle rakennettu interiööri on mukava ratkaisu.

Pub Porthan täyttänee tehtävänsä jos haluaa tulla istumaan kapakkaan aivan kuten haastattelemani asiakkaat kertoivatkin. Tuoli- ja pöytäjärjestelyt suosivat yksittästen asiakkaiden lisäksi pieniä ja isoja ryhmiä.

Ulkomaalaisbaarimikko on oikein mukava.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit Porthania?
– Minä en voi sanoa mitään. Kysy asiakkailta ja katso ympärillesi. Minä annan puolueellisen kuvan kuitenkin.
Mikä on halvin tuote?
– Halvin alkoholijuoma on kolmosolut, kolme euroa. Alkoholiton olut maksaa 2,60 euroa ja vissyvesi on euron.
Mikä on kallein tuote?
– Absintti on 6,70.
Mikä on Porthanin erikoisuus?
– Tämä on sen verran lähellä joka paikkaa ja suuntaa ja tosi mukavaa porukkaa.

Asiakashaastattelu:
(Parikymppiset Minna ja Noora)

Mikä Porthanissa on parasta? Kannattaako tulla?
– Kannattaa tulla. Parasta on se, että saa olla rauhassa. (Noora)
– Mä olen samaa mieltä. Kukaan ei tule iskemään. (Minna)
– Parasta tässä on se että tämä on ihan tavallinen baari. Ei mitään kisoja tai karaokea. Työntekijät ovat myös mukavia. (Noora)

Ravintola Saba

Muinaisen Saban kuningaskunnan uskotaan sijainneen nykyisen Jemenin alueella 500-100 luvulla ekr.. Ravintola Saba kuitenkin sijaitsee Hämeentie 7:ssä, ja on auki perjantaisin ja lauantaisin peräti yöviiteen.

Baarikierroksella on hyvä tankata ja Saban edullinen pizza ja alle kolmen euron tuoppi ovat houkuttelevia. Ravintola tarjoaa pizzan lisäksi intialaista ruokaa ja kebabia.

Henkilökunta on ystävällistä ja palvelu tarpeeksi nopeaa. Kotiinkuljetus on mahdollinen 4,50 euron hintaan.

Tilat ovat kummallisen näköiset. Keltaisilla seinillä on haettu kenties aavikon henkeä, mutta mitä haetaan seinän puolivälistä alkavalla pienellä kattotiilisellä räystäällä? Plussaa punaisesta matosta joka tervehtii asiakkaita eteisessä.

Ravintola Saballa on Facebookissa oma ryhmä. Tämä kuva on sieltä.

Jesajan kirja 60:6:

"Kamelien paljous peittää sinut, Midianin ja Eefan varsat; kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta ja Herran ylistystä ilmoittavat."

Ja toden totta, maukas pizza on hyvä kuosittaja jonka energialla jaksaa jatkaa seuraavaan kohteeseen.

Siltanen

Siltanen on paikka jota bussin ikkunasta ohi ajaessaan katsoo ja miettii että onko tuo paikka liian cool minulle. Klubi sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa, ikkunoista kajastaa sinertävä valo ja viiksekkäät hipsterit aurinkolaseineen istuvat trendikkäinä ulkoterassilla juoden tuontioluita.

Ennakkoluulot ovat vääriä. Ovella portsari tervehtii ystävällisesti ja kipaisee viemässä takin naulakkoon. Sisälläkin ihmiset ovat aivan normaaleja. Yksittäinen asiakas hukkuu massaan eikä ole arvioinnin kohteena. Silti uskon osan ihmisistä menevän Siltaseen myös näyttäytymään.

Siltanen on hengeltään kaukana Kallion perinteisistä räkälöistä. Sisätiloissa sointuu hyvin valitut värisävyt ja valaistus. Kaikkialla on siistiä, mutta ei mitään kromikalusteita. Tietty autenttisuus ja uskollisuus vanhalle rakennukselle on säilytetty hyvin. Löytyy vanhaa peiliovea ja patinoituneen näköistä maalattua puuta. Vanhuuteen on kuitenkin yhdistetty 2010-luvun elementtejä kuten valoja ja kevyttä konemusiikkia.

Kovin tilava siltanen ei ole. asiakastilat jakautuvat musiikki- ja baaritiskipuoleen - jossa on myös istumatilaa - ja seurustelupuoleen, jossa musiikin volyymi on parempi keskustelun kannalta. Sään salliessa laaja terassi toimii hyvin lisäsiipenä.

Siltasessa ja seuraavassa kohteessa, Kuudennessa linjassa näkyy hyvin Kallion kontrasti. Kansankuppiloita on eniten, mutta lisäksi löytyy nuorekkaampaa menoa katu-uskottavista yökerhoista.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit siltasta?
– Siltanen on ensinnäkin baari. Ja hemmetin kova baari, mistä saa helvetin hyvää safkaa ja juomaa.
Minkälainen on asiakaskunta?
– Aika paljon paikallisia ihmisiä, Kallio-jengiä, nuorta jengiä, mutta viikonloppusin tulee ympäri stadia ihan laidasta laitaan.
Onko Siltasella jotain erikoisuuksia?
– Ei me mitenkään yritetä olla erikoisia. Yritetään vaan olla hyvä baari missä saa hyvää safkaa ja hyvää viinaa ja hyvää saundii.
Onko tämä hipstereille tarkoitettu paikka?
– Ei tietenkään.
Onko tavallinen asiakas hipsteri?
– Ei tietenkään. Mikä on hipsteri?
Mikä on hipsteri?
– Kerro sä.
Kai sä nyt tiedät?
– En mä tiedä. Kerro mulle mikä se on. Kuvaile.
Hipsteri on moderni nuori, joka pyrkii erottautumaan valtavirrasta yrittämällä olla muuta kuin valtavirta?
– Ok. No mut niitä kun on tarpeeks monta niin eikö se ole valtavirtaa?
Näin vois sanoa, mut se on paradoksaalista.
– Nimenomaan.
Hipsteri ei ikinä tunnusta olevansa hipsteri.
– Okei. Sen takia mä en tienny mikä se on.
Mikä on halvin tuote täällä?
– Vesi on ilmasta, pieni kokis maksaa 2,5 euroa.
Mikä on kallein tuote?
– Yksittäisenä juomana kalleinta on varmaan Hendrick's Gin, 6,5 euroa.
Mitä erikoisuuksia täällä on?
– Ne vaihtuvat kausien mukaan. Hyviä mojitoja ja hyviä koktaileja on. Baarimestari Mikko on suunnitellut hemmetin hyviä koktaileja tänne. Ja sitten täältä saa tosi hyviä annoksia ruokaa. Esimerkiksi burgeri on oikein hyvä. Rehellisesti hyvää ruokaa. Lähialueilla, Suomessa tuotettua ruokaa.

Asiakashaastattelu
(Valtteri, lähemmäs 30v)

Mikä Siltasessa viehättää?
– Haluttiin päästä pumppaamaan. Noei, tultiin kavereiden kanssa viettää iltaa. Hyvä sijainti, fiilis, palmut, terassi. Ihania ihmisiä.
Minkälaisia ihmisiä täällä käy?
– Kauniita ihmisiä käy, tääl käy stailaajaihmisiä. Kaikenlaisia ihmisiä. Ei semmosia niinkun perussuomalaisia.
Millä ikähaitarilla?
– Sanoisin että 20-45 vuotiaita.

(Parikymmpiset Sini ja Anni)

Mikä Siltasessa viehättää?
– Ekaa kertaa ollaan täällä. Mielenkiintoinen erno-hipsteri-tunnelma. Ei massa baari. Kaverit on hengannu täällä ja tästä oli juttu Cosmopolitanissa.

Kuudes linja

Siltasen naapurissa sijaitseva Kuudes linjakin on tyylikäs mutta enemmän maanläheinen kuin Siltanen. Sisäänkäynti ei ole kadun puolelta vaan sisäpihalta, joten ei pidä hämmentyä lukossa olevista Hämeentien ovista. Tämä yllättävän pieni yökerho tarjoaa laadukkaita keikkoja ja tietyllä tapaa läheisen tunnelman. Toisin kun suurin osa Helsingin baareista, on Kuudes linja auki neljään asti. Myöhään auki olevasta klubista myös halutaan nauttia ja välillä jonot sisään ovat pitkät. Lippu on usein kuuden euron luokkaa, mutta esiintyjästä riippuen hinta voi nousta viitentoista euroon. Torstaisin on ilmainen sisäänpääsy. Narikka maksaa 2,5 euroa.

Kutosesta huokuu hip hop -henkisyys, mutta musiikkia kuullaan monipuolisesti perinteisestä rockista ja popista indieen ja teknoon.

Erikoisuutena mainittakoon vielä puoleenyöhön auki oleva katettu ja valistu terassi, jossa voi - tai ainakin periaatteessa voi - infrapunalämmittimien lämmössä nauttia dj- ja livekeikoista sekä makkaranpaistosta.

Kuvia Kuudennesta linjasta on haastavaa löytää netistä, joten vuosi sitten Junon keikalla kuvatut kännykkävideot kuvatkoon tunnelmaa.

Työntekijähaastattelu:

Miten kuvailisit Kuudetta linjaa?
- Nuorekas klubi, bändejä viikolla ja viikonloppusin on dj-painotteista ohjelmaa.
Minkälainen on asiakaskunta?
- Sanoisin että 18-25 vuotiaita.
Mikä on halvin tuote?
- Vesi on ilmaista, mutta olut on alkoholijuomista halvinta.
Mikä on kallein tuote?
- Kalleinta on mojito, 8,50 euroa.
Mikä on Kuudennen linjan erikoisuus?
- Täällä on hyvät kotoiset tilat ja viihtyisä ympäristö. Myös hyvä saundi ja helppo tulla.

Asiakashaastattelu:
(Parikymppiset Anni ja Emma)

Mitä te täällä teette?
- Emme halunneet mennä mihinkään istumapaikkaan. Kaverit oli kattomassa täällä keikkaa aiemmin ja suositteli tulemaan tänne. (Emma)
Kannattiko tänne tulla?
- Jos ei halua Kalliossa mennä istuskelupaikkan ja mikä on myöhään auki niin tämä on hyvä paikka tulla. (Anni)

Kulttuurien yhteisymmärryksestä - Poiminta Helsingin Sanomista

2011-04-15T20:44:00.002+03:00

Matkailutoimittaja, Riku Rantala puhuu kolumnissaan tiukkaa asiaa kulttuurien ja ihmisten välisestä yhteisymmärryksestä.

"Sillä mikään ei ole nykymaailmassakaan tärkeämpää kuin taito ymmärtää toisia ihmisiä ja sitä, mistä kulttuurien erot kumpuavat. Sen tähden Wallinin kaltaisia kansainvälisiä seikkailijoita tarvitaan aina. Tällä saralla voi jokainen meistä olla yhä uraauurtava tutkimusmatkailija."

Teksti luettavissa myös täällä.

Saksalaiset punkkarikerjäläiset

2011-03-24T11:53:00.002+02:00

Edellisenä päivänä mukiin tippui euro - tänään kahdeksan. Joulun alla tulot ovat suurimmat.

Saksassa kaikki on vähän överimpää: housut ovat nahkaisia, viikset muhkeampia ja kerjäläiset – punkkareita.

Reilu parikymppinen Tsecke on kuin Mad Maxin kuvauksista karannut extra. Elämää nähnyt nahkatakki on päällystetty kantaaottavilla pinsseillä, kangasmerkeillä, ketjuilla ja niiteillä. Kädessään hän pitelee pahvimukia jossa olevia kolikoita hän kilistelee ohikulkijoille lisäalmujen toivossa. Suurin osa ihmisistä ei juurikaan kiinnitä häneen huomiota. Punkkarikerjäläiset ovat Saksassa tuttu näky.

Tsecken takana häärii mustiin pukeutunut Martin, joka juuri saapui paikalle. Käynnissä on työvuoron vaihdos. Martin asettuu päivystämään Freiburgilaisen sillan kupeeseen ja Tsecke siirtyy toisaalle. Pienestä kiireestä huolimatta kaksikolla ei ole mitään pikahaastatelua vastaan.

Oman elämän herra

– Kerjään rahaa sillä minulla ei ole töitä. Asuin ennen kadulla ja kerjäsin rahaa, sillä olin rutiköyhä. Nyt saan valtiolta rahaa, mutta ne menivät juomiseen, joten olen taas kerjäämässä, Tsecke selostaa lähes ylpeänä.

Kumpikin heistä on punkkareita. 70-luvun lopussa syntyneelle punk-kulttuurille on jalostunut useita ala-kulttuureita. Tsecke ja Martin edustavat crust-punkkareita. Crust on 80-luvulla anarcho- ja hardcore-punkista kehittynyt musiikkityyli. Sanoitukset ovat usein poliittisesti ja sosiaalisesti kantaaottavia. Saksassa punkilla on vankka jalansija.

Tällä hetkellä ystäviensä kanssa kommuunissa asuva Tsecke kertoo kulkeneensa aiemmin kulkurina ympäri Saksaa. Mieltymys matkustamiseen elää yhä. Hän kertoo boheemin elämäntavan olevan hänelle oikea valinta. Vapaus omaan elämään on mieleen.

Uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta nämä punkkarit olivat erittäin mukavia.

Kaksikon mukaan siitä punkkariudessa on pitkälti kyse. Pimeää työtä baarin siivoojana tekevän Martinin mukaan punk-kulttuuri on yhteiskuntaa ja vallitsevia normeja vastaan sotivaa.

Punkkarit haluavat olla itsenäisiä oman elämänsä herroja.

– Yksi punk-skenen ihanteista on olla omavarainen. En tarkoita ainoastaan hihamerkkien valmistamista vaan myös esimerkiksi oman lehden painamista itse.

Voi miettiä onko elämistukien nostaminen valtiolta sitten omavaraista. Miehet valistavat ettei suinkaan kaikki punkkarit kerjää rahaa kadulla. Monet ovat töissä ihmisläheisissä viroissa sairaaloissa ja päiväkodeissa.

– Punkkarit ovat usein poliittisesti vasemmalla. Punk on antirasistista, -homofobista ja -autoritääristä, Tsecke luettelee.

Tsecken hihanauhassa lukee sieg heilin sijaan irvailevasti fieg heil – vapaasti käännettynä fuck heil.

Provosoimalla erottuu joukosta

Toisaalta jotkut heistä vihaavat ihmisyyttä. Viha ja erottumisen halu näkyvät osittain provoisoivassa olemuksessa ja etenkin pukeutumisessa.

– Punk-rockiin kuuluu olennaisesti ihmisten provosoiminen. Emme halua olla niinkuin muut ja haluamme myös näyttää sen, Martin kertoo auliisti.

Suunnitelma näyttää toimivan. Vaikka jotkut pitävätkin pelottavan näköisiä punkkareita huligaaneina ja alkoholisteina, on useimpien käsitys koko skenestä lähes olematon. Niin Tsecken ja Martinin mielestä on myös hyvä.

– Yksi lempiartisteistani laulaa sen olevan toivottavaa, etteivät kaikki tiedä mitä punk-rockin maskin takana on. Muuten kaikki haluaisivat olla punk-rock, Tsecke filosofoi.

Martin kuuntelee vieressä tarkkaavaisesti ja nyökkää.

– Se on tärkeää. Jos jokainen tietäisi mitä punk-rock on, punk kuolisi. Punk on kaikkea sopeuttamista vastaan.

Viimeisenä kysymyksenä pyydän tiivistämään punkin filosofian pähkinänkuoreen.

– Jokaisen pitää mennä itse ottamaan selvää. Suosittelen menemään konsertteihin, vaihtoehtotapahtumiin ja kaduille. Ei pidä uskoa mitään tv-ohjelmaa, lehteä, minua tai tätä blogia.

Ja – Fuck you!

Cafe Mascot - räkälästä trendibaariksi

2011-02-25T19:01:00.019+02:00

Cafe Mascotin ulkoasu hämää ankeudellaan. Seinänaapurina on Helsingin teollisuustoimihenkilöt ry ja ravintolatilat ovat 70-lukulaisen elementtitalon kylpyhuoneen seinää muistuttavassa kivijalassa. Jos sisälle uskaltautuu, paljastaa harmaa kuori altansa todellisen helmen. Ja moni uskaltaa. Mascot on joidenkin mukaan jopa kulttibaari. Ovella työskentelevän järjestyksenvalvoja Erno Saukkosen mukaan vieraita tulee ulkomaiden suurlähetystöistä asti nauttimaan mukavasta tunnelmasta ja musiikista.
– Tämä on kansan olohuone, ovimikko pohtii.

Kalliolaisbaari aloitti toimintansa vuonna 1997 paikalla sijainneen Alkon tiloissa. Vuosien aikana ilme on ehtinyt muuttua.

– Mascot aloitti bljardi- ja pokeripaikkana. Alhaalla oli kuusi biljardipöytää, yläkerrassa viisi. Täällä järjestettiin biljardi ja snooker -kilpailuja. Tyyli oli lähinnä rock, ensimmäisestä päivästä mukana ollut baarimikko Johnny muistelee.

Yläkerran kolmeen biljardipöytään on usein pitkät jonot.

Remontti uusi myös genren

Neljä vuotta sitten Mascot remontoitiin.

- Tyyli muuttui täysin. Rock-porukka katosi, mutta uusi asiakaskunta on löytänyt tänne, hän kuvailee baarin muodonmuutosta.

Kaikki kanta-asiakkaat eivät ole hylänneet baaria tyylivaihdoksen takia. Tupakkapaikalla taukoa pitäville Mascot-karpaaseille Villelle ja Samille baari on kuin harrastus.
- Melkein joka päivä tulee käytyä, Ville arvioi imaisten savukettaan.

- Viisi kertaa viikossa, Sami täsmentää.

Miehet asuvat lähistöllä ja ovat käyneet Mascotissa jo 90-luvun puolella. Remontin jälkeisestä ajasta kaksikolla ei juuri ole pahaa sanottavaa. Asiakaskunta tosin ottaa välillä hermoille.

– Itse kun vanhentuu, niin muut nuorenee. On siellä yläkerrassa välillä rasittavia pipopäitä kännissä möykkäämässä, Ville harmittelee. Illat kuluvat oluen, biljardin ja jutustelun merkeissä. Syiksi miksi kaikista Kallion kapakoista juuri Cafe Mascot vetää puoleensa he listaavat henkilökunnan, biljardin, pokerin ja kaverit.

- Parannusehdotuksena toivoisin, että aukioloaikaa voisi venyttää kahdesta neljään, viiteen tai kuuteen, Ville nauraa ja yskäisee tupakansavua.

Ville lupasi pomolleen ettei juo ja polta enää, mutta alistuu silti raskauttavan valokuvan kohteeksi.

Nykyään Cafe Mascotista löytyy jokaiselle jotakin.
- Mascot on bilispaikka, pokeripaikka, kahvipaikka, baari, klubi joskus. Se riippuu niin paljon illasta, kaksi vuotta on/off-työsuhteessa ollut baarimikko Marina latelee. Hänen mukaan suunta on kuitenkin ollut aavistuksen klubiin päin. Mascotissa on tasaisin väliajoin teemailtoja. Reggaestompissa kiihkeä jamaikalaisuus valtaa ala-kerran. Tiistaiklubissa sen sijaan kuullaan akustisia ääniä rauhallisemmissa tunnelmissa. On livemusiikkia ja tiskijukan valitsemia levyjä. Eikä tarjonta rajoitu ainoastaan musiikkiin. Mascot isännöi myös kuukausittaista Future Shorts -lyhytelokuva tapahtumaa ja Helsinki Poetry Jam -lyriikkajammailua.

Kiireisinä aikoina tilaustaan voi joutua odottamaan.

– Tyypillinen asiakas on kaupunkilaisihminen

Marinan mukaan Mascot on silti edelleen monille olohuone, johon tulla viihtymään. Samaa mieltä on järjestyksenvalvoja Saukkonen.
- Tyypillinen asiakas on kaupunkilaisihminen. Hän tulee viettämään iltaa hyvässä seurassa eikä niinkään päihtymishakuisesti. Ikähaitari on kahdeksantoistavuotiaasta kuusikymppiseen. Pääosin nuorempaa porukkaa.

Saukkosen kuvailu täsmää. Alakerran biljardipöydät ovat väistyneet sohvarykelmien tieltä. Trendikkään näköiset nuorisoryhmät keskustelevat siellä täällä. Kaikki näyttävät viihtyvän.

Janne ja Roosa kavereineen tulivat tänä iltana kuuntelemaan myöhemmin illasta esiintyvää bändiä. Mascot on kuitenkin tuttu ajanviettopaikka entuudestaan.

- Tämä on aika kodikas baari. Musiikki ei ole liian kovalla ja jutteleminen onnistuu. Toisin kuin monissa keskustan paikoissa. Iso bonus tulee keikoista, joissa on suht halpaa tai jopa ilmaista käydä, Janne arvioi Mascottia.

Hän ja Roosa ovat parikymppisiä, mutta pisteitä tulee samoista syistä kuin vanhempien kanta-asiakkaiden, Villen ja Samin mielestä.

- Mascot on helpossa paikassa, täällä on aina viihtyisää, kaverit ovat täällä. Täällä on vaan hyvät vibat, Roosa hehkuttaa.

Kumpikaan kuvan henkilöistä ei ole Roosa.

Yksityisyyttä keskellä klubia

Baari jakautuu kahteen osaan: ylä- ja alakertaan. Alakerran esiintymislava on tapahtumien keskipiste. Kummastakin kerroksesta löytyy baaritiski, mutta yläkerrassa se on auki ainoastaan hyvin kiireisinä aikoina. Yläkerrasta löytyy ne jäljellä olevat biljardi- ja pokeripöydät, joista ravintolatoiminta sai alkunsa. Tunnelma on ylhäällä rauhallisempi. Täällä musiiki ei välttämättä soi lainkaan, ja jos soi niin ainakin selkeästi pienemmällä volyymillä. Pöytien koot vaihtelevat. Tilaa löytyy isoille ryhmille kuten alhaaltakin, mutta privaatimmat keskustelut lienevät helpompia yläkerran loosseissa.

Portaat yläkertaan ovat heti sisäänkäynnin jälkeen.

Seurapeliä löytyy joka lähtöön. Jos noppa on hävinnyt, pyydä uusi tiskiltä.

Yläkerrassa on tosi kivaa.

Loossit tarjoavat rauhaa.

Hanna-Maria ja Amanda supattavat intensiivisesti kahdestaan yhdessä tällaisessa pöydässä, mutta suostuvat silti haastatteluun. Tytöille Mascot on uusi tuttavuus. He ovat käymässä vasta toista kertaa. Kaksikon illanviettopaikka päätetään yleensä sen hetkisen fiiliksen mukaan. Tällä kertaa he tulivat ainoastaan istumaan iltaa kavereiden suosittelemaan paikkaan.

Kuvattavana oleminen ujostutti Hanna-Mariaa ja Amandaa.

Alusta uusille artisteille

Mascotissa kuulee usein live-musiikkia. Ohjelmavastaava, tuottaja Kimmo Luoma valistaa pääpainon olevan UG-bändeissä, suomi-rapissa ja reggaessa. Mascotin lavan ovat ottaneet haltuunsa suuri osa tunnetuista suomi-rap -artisteista. Maaliskuussa Ruudolf, Jodarok, Särre ja Aksim räjäyttävät talon huokeaan viiden euron hintaan. Baarimikko Johnnyn mieleen on jäänyt erityisesti Stig Doggin esiintyminen, jolloin tunnelma oli kolmentoista vuoden kokemuksellakin katossa.

– Jotkut täällä keikkaa heittäneet esiintyvät nyt festareilla, Luoma tokaisee.

Esimerkiksi Jenni Vartiainen piti ensimmäisen julkisen esiintymisensä Cafe Mascotissa.

Luoman mukaan uudet yhtyeet ovat tervetulleita.

– Kannattaa tulla ihan paikan päälle juttelemaan. Kuunneltavissa oleva demo-kappale on avuksi. Hyvällä asenteella vaan esille.

Rap-artisti osoittaa seinää.

Tänä iltana tilanteen ottaa haltuun reggae-rap -painoitteinen Kuningasidea. Yleisö asettuu mahdollisimman eteen ja suomalaisesta jääviydestä huolimatta tanssii tarttuvan biitin tahtiin. Edessäni haltioissaan hytkyvä hippi sivaltaa jatkuvasti kamerani linssiin metrisillä rastoillaan. Keskiyön maissa encoren jälkeen tunnin keikka päättyy raikuviin suosionosoituksiin. Tyytyväisen näköiset katsojat palaavat muhkeille sohville viettämään iltaa. Taustalla DJ pyöräyttää käyntiin ysärirappia: Public Enemya ja N.W.A.:ta. Puheensorina jatkuu.

Kuningasidea aloittaa keikkansa.

Yhdeksänhenkinen bändi yltää kutkuttaviin äänimaailmoihin.

Letkeetä menoa.

– Ei vituta lähteä töihin

Yhytän bändin toisen solistin Polen ja rumpali Artun ja tiedustelen miten keikka meni ja millainen Mascot tilana on keikkojen järjestämiseen.

– Mascot on tunnelmaltaan ihan loistava, mutta ei tämä saundeiltaan ole mikään paras keikkapaikka. Hauskaa silti oli, muusikot toteavat.

Mascotissa Kuningasidea, eli jäsenien mukaan ”The best kept secret in finnish riddim music”, on aiemminkin esiintynyt. Sinne yhtyeen jäsenet suuntaavat usein muutenkin.

– Legendaarinen – hyviä hetkiä on tullut vietettyä täällä, Pole hymyilee.

Fani onnittelee kitaristia hyvästä keikasta.

Narikassa järjestyksenvalvoja Erno Saukkonen noutaa takkeja kotiin tai jatkoille lähtijöille. Hän näkee Mascotin erityisyyden sen omalaatuisuudessa.

– Tämä on yksityisomistuksessa, eikä mikään Onnelan tapainen brändi tai muu kankea ketju. Olen ollut järjestyksenvalvojana kaksitoista vuotta ravintoloissa laidasta laitaan. Tämä on oikeastaan ensimmäinen paikka johon ei vituta lähteä töihin.

Järjestyksenvalvojan mukaan Mascot on yksi rauhallisimmista baareista, joissa hän on työskennellyt.

Mitä maksaa, miten pääsee?

Suosituin myyntiartikkeli Mascotissa Marinan mukaan on kolmosolut hanasta. Jotkut tuontioluet kuten valtavasta lasista tarjoiltava Hoegarden ovat suosittuja. Varsinaista drinkkilistaa Mascotista ei löydy, mutta Marina vakuuttaa että toivomuksesta erikoisjuomat kuitenkin tehdään. Mieleen on jäänyt asiakas, joka pyysi jotain valmistettavan kokonaisesta, ehjästä kookospähkinästä.

Henkilökunta on ystävällistä ja palvelu toimii.

Marinan mielestä hintataso Mascotissa on kohtuullinen. Baarissa ei ole keskustan baarien korkeata hintatasoa, mutta saatavilla ei ole myöskään tiukimpien kalliolisräkälöiden parin euron tuoppeja.

Perusolut on muistaakseni 4,5 euroa. (Jatkotutkimuksien mukan pieni kolmoisolut maksaa 3,30. Iso tuoppi kustantaa 4,20)

Tästä kuvasta voi yrittää yytsiä hintoja.

Cafe Mascot sijaitsee Neljännellä linjalla Hämeentien varrella. Hakaniemen metroasemilta Mascottiin on noin kolmensadan metrin kävelymatka. Hämeentietä kulkevilla busseilla pääsee aivan Mascotin kulmalle.

Neljäs linja - Fjärde linjen


Google löytää perille aina.

Mascotin tapahtumakalenteri
http://www.soffa.tv/juise/mascot/

Jos baarien vessa-arvostelut kiinnostavat syystä tai toisesta vierailkaa täällä
http://akuutit.blogspot.com/2010/03/cafe-mascot.html

Lyhytelokuvatapahtuma Future Shortsin Facebook-ryhmä
https://www.facebook.com/group.php?gid=157099589632

Helsinki Poetry Connectionin Facebook-ryhmä
https://www.facebook.com/group.php?gid=157099589632

Kuningasidean Facebook-ryhmä
https://www.facebook.com/pages/Kuningasidea/102488503146353?ref=ts

Markorepairsin elämä Youtubessa

2011-01-30T18:28:00.007+02:00

Marko Vanhanen Kangasalalta tuli maailmankuuluksi 2010-vuoden lokakuussa. Sadat tuhannet ihmiset ovat nähneet Vanhasen omalaatuisen vhs-soitin -kokoelman. Pari päivää kokoelman esittelyn jälkeen Vanhanen keitti kahvia. Tähän mennessä puoli miljoonaa ihmistä on seurannut arkisen kuuloista aktiviteettia. Minkälainen mies on videoiden takana?

Paremmin Marko Vanhanen tunnetaan nimellä Markorepairs. Samanniminen Youtube-kanava aloitti videoiden uploadaamisen jo 2008. Ensimmäiset videot käsittelivät radion korjaamista ja Ladan purkamista. Sittemmin Markorepairs on ladannut kanavalleen yli tuhat itsekuvaamaansa videota. Aiheet vaihtelevat rap-riimittelyistä ruuan dyykkaukseen.

Suurin osa videoista on puhuttu suomeksi. Lokakuussa Markorepairs kuitenkin päätti koetella kielellisiä rajojaan. Lopputulos oli riemastuttava. Jälleen saivat ulkomaalaiset ja suomalaiset itse naureskella monotoniselle tankeroenglannillemme. Tällä kertaa vielä ylimääräistä hämmästystä lisäsi Vanhasen täysin käsittämättömät videoaiheet.

Markorepairs räppää

Videossa My VCR collection VHS recorder kamera kuvaa vhs-soittimilla täyteen lastattua hyllykköä. Taustalla pauhaa dramaattisesti Terminaattori-elokuvan tunnusmusiikki. Yhtäkkiä kuvaan pöllähtää hassuhiuksinen Marko toivottaen katsojan tervetulleeksi.

– Hello everybody. Welcome to watch my home video collections, recorder and player systems. VHS-machine.

Päästään siis asiaan. Kamera kuvaa ahdistavan läheltä ohi soljuvia nauhureita. Marko on käyttänyt kekseliäästi hyväkseen greenscreen-tekniikkaa. Hän on liittänyt itsensä kääpiökokoiseksi oikeaan laitaan. Käsillään sohien hän esittelee laitteiden merkkejä ja ominaisuuksia.

– Panasonic is best, JVC second. And Sony is three.

Ääniraita yllättää jatkuvasti. Soitinkokoelman esittelyyn saa ehdottomasti jännitystä soittamalla Manaajan tunnusmusiikkia. Kyllä, kyllä... Toimintaa Mission Impossiblella. Toki. Ghostbusterssin tunnari kuitenkin yllättää täysin kavalalla alakoukullaan. Musiikkivalinnoilla ei ole mitään yhteistä tekijää.

Ainutlaatuinen keräilykohde, vielä ainutlaatuisempi keräilykohteen esittelytapa, mahdollisesti vieläkin ainutlaatuisempi hiusmalli. Ja se englanti jota Markorepairs tohkeissaan suoltaa. Resepti nettihittiin on valmis. Katsojat ovat innoissaan. ”i love him. i really love this guy.” ,”One of the most epicly brilliant videos I've ever seen. I feel complete now.”, ”This is the best youtube video EVER!”, ”Greatest video I've seen in a long time. The first sentence + hair cut was mindblowing”.

Samantyyppiset kommentit jatkuvat videossa Cofe Time for in talk English. Lähes kymmenminuuttisessa pätkässään Markorepairs keittää kahvia. Jälleen englanniksi tietenkin toisella kädellä kuvaten ja toisella puuhastellen. Kuinka paljon voi ihminen saadakaan iloa kahvin keittämisestä. Ajoittain Marko repeää vilpittömään naurunremakkaan. Hän huutaa päälle unohtuneelle vesikraanalle.

– SHUT UP WATER HAHHAHHAHAA.

Huomatkaa muuten samassa kohtauksessa viereisessä altaassa lojuva tietokoneen virtalähde.

Kaikista hurjimpia videoita katsellessa tuppaa ajattelemaan onko Vanhanen täysin järjissään. Vakavat yhteiskuntakriittiset videot taas ovat jossain määrin normaalimpia. Mutta silti. Miksi kukaan kuvaisi arkiaskareitaan yli tuhannen pätkän verran kaikkien nähtäväksi nettiin?

Olin lähettänyt jo alkutalvesta hänelle sähköpostia haastattelun toivossa. Myöhemmin kuulin, että sähköpostilaatikko täyttyi jatkuvasti fanipostista, eikä sitä ollut enää mielekästä seurata. Numerotiedustelusta sain kuitenkin Markon puhelinnumeron. Rehdin kuuloisella miehellä ei ollut mitään haastattelua vastaan kunhan en olisi mistään kaupallisesta lehdestä. Vanhanen kertoi mielellään kaikenlaista elämästään ja asioista jotka monia ihmetyttää.

Haastattelu piti laittaa nettiin soittoa seuranneena viikonloppuna siististi Markorepairsin videoiden kanssa editoituna. Teknisten ongelmien, kiireen ja yleisen jaksamattomuuden takia haastattelu pääsi vasta nyt julkiseen kuunteluun. Suhtkoht juosten kustun näköisenä, netistä löytyneiden pilakuvien kanssa höystettynä. (hieman epäeettistä?)

Puolen tunnin haastattelu on jaettu kolmeen osaan.

Ensimmäisessä osassa:

Marko kertoo itsestään
Miten videoiden tekeminen sai alkunsa?
Mistä Youtube-kanavan perustaminen sai alkunsa?
Mistä ideat videoihin syntyvät?
Oletko oma itsesi videoissa?
Miltä tuntuu olla roolimallina joillekin fanilapsille?
Miltä yhtäkkinen suosio tuntuu?
Ovatko vhs-soittimet taidetta?
Mistä vhs-soitinten keräily sai alkunsa?
Toivotko että suoraan sinulle lähetetään nauhureita?
Kuinka monta soitinta tällä hetkellä löytyy?

Toisessa osassa:

Miksi Philipsin Turbodrive on niin huono?
Onko katsojilta tullut fanipostia?
Voiko katsojat lähettää Markolle kadonneen kaukosäätimen?
Mikä sai tekemään englanninkielisiä videoita?
Nähdäänkö jatkossa lisää englanninkielisiä videoita?
Nähdäänkö ulkomaalaisten fanejen kunniaksi esimerkiksi suomalaisesta kulttuurista kertovia videoita?
Kannustatko muita ihmisiä tekemään vastaavanlaisia videoita?
Marko kertoo saamastaan palautteesta
Miksi Marko kuvaa jokapäiväisestä elämästään videoita nettiin?
Marko kertoo huoltajuuskiistastaan

Kolmannessa osassa:

Markorepairs kertoo mitä mieltä on tupakasta.
Marko kertoo miten hänen mielestään Youtubessa voi vaikuttaa.
Onko muita kuin Tupakkaprobleema videota vaadittu vedettäväksi pois Youtubesta?
Marko puhuu naisten venkoilusta.
Vanhasen aatteita Youtuben ja Internetin tulevaisuudesta
Markorepairs kertoo hiusmallinsa syntymisestä.
Markorepairsin terveiset katsojille

Punkanpohja - varusmiehen tuki ja turva

2011-01-23T18:40:00.006+02:00

Vessakoppien kirjoitukset on tunnettu ilmiö. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet varuskuntien kasarmien punkkiin tykitetyt ajatukset.
Vessakoppien kirjoitukset ovat usein nokkelia: hauskoja sutkautuksia, sanaleikkejä ja vitsejä. Ne heijastelevat hyväntuulisuutta. Kaikki on hyvin ja kirjoittaja haluaa jakaa hyvää oloaan myös muille.

Toisin on kasarmeilla. Punkkien alalevyjen tekstit säteilevät varusmiesten ahdistuneisuutta.
Köyhtyneessä järjenjuoksussaan varusmies purkaa oloaan alkukantaisesti. Kasaantunutta vitutusta voi lievittää kaivertamalla jotain mieltäpainavaa tikkukirjaimilla lastulevyyn. Kuvat ja kirjoitukset kartoittavat nuoren miehen ajatusmaailmaa. Yleisimmät teemat pyörivät alastomien naisten, masturboimisen ja asepalvelukseen väsymisen ympärillä.

Alastomat naiset

Ensimmäisenä huomion kiinnittää kuvat. On tavallista piirtää alaston nainen haaroväli taktisesti jonkun levyssä olevan reiän kohdalle sijoitettuna. Piirrosten taso vaihtelee paljon. Osa niistä on oikeasti taidokkaasti tehtyjä, kun taas toiset tuherrukset lähinnä aiheuttavat hilpeyttä surkeudellaan.

Amputoitu nainen

Kirkkoveneet

Yhdeksi alagenreksi on ehdottomasti nimettävä kirkkoveneet. Kasarmilla vietettävät ajanjaksot voivat olla pitkiä, eikä taistelija välttämättä näe ainuttakaan vastaikkaisen sukupuolen edustajaa viikkoihin. Vähemmänkin lahjakkaat piirtäjät haluavat tyydyttää lihallisia himojansa jollain tapaa.

Muut kuvat

Punkkia tutkiva törmää välillä ihan siisteihinkin kuviin, joihin on oikeasti nähty vaivaa. Usein nekin ovat tunteenpurkauksia. Kertaakaan en ole nähnyt piirrosta vaikka iloisesta leikkivästä lapsesta.

Jos kuvat eivät liity alastomiin naisiin, ne useimmiten liittyvät jollakin tapaa armeijaan, tappamiseen tai syvään ahdistukseen.

Onko "YliMulkun" kahletsima siitinotsainen varusmies taiteilijan katsaus omaan sisimpäänsä? Kokeeko hän mielestään myyneensä sielunsa aloitettuaan asepalveluksensa?

KÖRRI MAASSA, KÖRRI PUUSSA!
VANHAN MUNA KÖRRIN MUIJAN
SUUSSA!

Avautumiset

Spontaani kilahtaminen

Avautumiset ovat hauskoja. Intin köynyt pystyy samaistumaan.

Punkan omistaja hajoilee tukirautaan läntättyyn purkkaan: "VITUN PURKKAHOMOT HYI SAATANA KIITTI VITUSTI"

Poikkeuksellisia ajatuksia: "Armeija rikastuttaa elämääsi useilla myönteisillä virikkeillä"

Välillä hajoaminen kohdistetaan seuraaviin saapumiseriin tai joihinkin tiettyihin henkilöihin.

Tänään jäljellä

Pientä lohtua kasarmielämään saa hupenevista aamuista. Luultavasti joka punkassa josta jotain tekstiä löytyy, on vähintään yksi huomautus kirjoittajalle kajastavasta reservin auringosta.

Laitiaisen punkka. Välillä näkee kirjanpitoa muistakin aiheista.

Runot, laulut, muistokirjoituksetja muut tekstit

Parasta ulosantia mitä vanerilevyltä voi saada, siinä olevien reikien lisäksi, on mielestäni pidemmät tekstit.

Yllä olevassa kuvassa pilaversio kaikissa varuskunnissa tutuksi tulleesta marssilaulusta. En tiedä onko vippikuskeja koko Suomessa. Kaartin Jääkärirykmentin vippikuskit/linnakuskit/spolkuskit kuskaavat kantahenkilökuntaa ympäriinsä.

"Äiti, Äiti etkö sä nää, tästä mä tykkään tänne mä jään!
Tiedä en mutta kuullut oon... Homot menee laivastoon.
Tiedä en mutta kuullut oon... Vipit kuuluu laivastoon"

Reseptiä "parhaaseen Marianneen ikinä":

"Puolen litran tuoppiin...
1DL minttu kossua
4DL PUNAISTA maitoa
3 TAZZA stikkiä"

"Hajotkaa Alik. Desjardinsiin... Espanjan raivoon!!
Nukkui täällä II/04 Kurssi 17!! KRHL RULEZ!!
Kurssi 17 ei loppu koskaan!!
Hajotkaa aamuihin. ??? ??? ??? !!

Hijos de ???
Cabrone?"

Reservin aurinko - tuntematon runoilija. Onnellisuus on aistittavissa.

"Ennen niin kaukana aamumeren taivaanrannassa kimalteleva tammihohtoinen ja tavoittamaton, maailman kahdeksas ihme, RESERVIN AURINKO valaa nyt loisteensa lämpimämpänä kuin koskaan vanhan kasvoille kutsuen gonamiehen nirvanaan, pois näiden kylmien seinien sisältä - ELÄMÄÄN"

Vuoden 2010 ensimmäisen saapumiserän reservin kersantin runo alokkaille.

"Tajua sinä, körri pöljä, on aamuja mulla enää neljä. Ja kun sä astut tähän taloon, kotona ollut kauan jo oon. Hajoa varusmiesjohtajiin, leireihin, TJ:hin ja gineksiin. Marssi jalkasi rakoille ja oo helvetin noheva Santis-spolle. Sut on ennalta tänne valittu, ja 1.:llä kukaudella siis kirottu.
Hajoa, pahasti ja huolella, ei täällä kukaan ole sun puolella. Tapaa Kuntsi, Sorvali, Halunen ja Pajala, ja hokkuspokkus, olet äkkiä hajalla! Moveta ihmeessä, vedä silmille lakki, ja totea: "Tää oli paska nakki"."

Iloisen jääkärin laulu. Sävel Kake Singersin Me halutaan olla neekereitä -kappaleen mukaan.

"Me halutaan olla jääkäreitä, kannetaan salaa tetsareita.
Telamiinat yhteen hakkaa, vitutus ei koskaan lakkaa!"

Tämä kuva on naisten tuvasta. Luonnollisesti siellä on arvosteltu viisi ihaninta ja hirveintä kantahenkilökuntaan kuuluvaa Santahaminasta.

Mietelauseet

Etsin itseäni. Oletko nähnyt minut jossakin?

Jotkut fakiirit pystyvät pitämään päänsä kylmänä ja kirjoittavat mietelauseitaan punkkiin. Voi myös olla että kirjoittajat ovat jo flipahtaneet hulluuden puolelle ja seonneet lopullisesti.

FREE NELSON MANDELAMandela vapautettiin noin kaksikymmentä vuotta sitten. Näissä punkissa on nukuttu.

Erittäin häiriintynyt sodomia-kissa

Lohdullisia sanoja joltain varusmieheltä.

"Sinä hajonnut ihmisraunio, muista, että intti on vain mielentila, joka menee ohi. Kaikki kotiutuvat joskus."

Loppusanat

Mieleen muistuu joskus nähty kuva vessankoppiin kirjotetusta todellisesta mietelauseesta. Sen mukaan taidetta ei luoda rahan tai poliittisten tarkoitusten perässä. Kirjoituksen mukaan taide viihdyttää ja herättää ajatuksia. Teksti jätti ilmaan kysymyksen, onko vessakirjoitukset siis todellista taidetta.

Tällaiset raapustukset ovat vanhaa muinaisperinnettä. Vuonna 79 Vesuvius tulivuori purkautui ja peitti alleen Pompeijin kaupungin. 1700-luvulla arkeologiset tutkimukset aloitettiin. Tutkijat löysivät härskejä tekstejä ja kuvia roomalaisrakennusten seiniltä.

Punkkarustaukset eivät ole väkisin väännettyjä, vaan ajatuksia jotka on tehty tunteiden käydessä kuumina. Raivoisaa, tunteella tehtyä taidetta.

Kiasmaan näyttely punkkienteksteistä heti.

Finland wants Conan!

2010-12-24T14:35:00.004+02:00

Helsingissä järjestettiin 15.12.2010 mielenosoitus Conan O'Brienin uuden shown saamiseksi näytettäväksi Suomeen.
Aluksi Senaatintorille sovittu mielenilmaus siirrettiin Elielinaukiolle Helsingin kaupungin varattua Senaatintorin ylimääräiseksi parkkipaikaksi lumen järjetömän määrän takia.

Kello kaksitoista Rautatieaseman taakse Elielinaukiolle kerääntyi parisataapäinen, innokas porukka Conan O'Brienin vannoutuneimpia faneja.

Tapahtuma kiinnosti myös tiedotusvälineitä. Paikalla oli ainakin Nelonen, Voice, Maikkari ja jotain satunnaisia toimittajia. Conan itsekin oli noteerannut mielenosoituksen jo aiemmin. Tapahtuman järjestäjät olivat tehneet yhteistyösopimuksen Conanin kanssa edellisenä yönä. Tästä lisää myöhemmin.

Faneja

Lisää faneja

Väärään mielenosoitukseen eksynyt fani

Mielenosoituksen järjestäjäporukka jakoi ilmaista Kukko-bisseä väelle. Kukkoa ilmeisesti Conanin hiuksiin viittaavan oranssin värinsä takia ja koska kuk-ko etäisesti kuulostaa O'Brienin lempinimeä Co-co.

Järjestäjät olivat raijanneet Rautatieaseman taakse myös generaattorit ja levittäneet valkokankaan suoraan juna-aseman ovien suulle.
Kankaalta pyöritettiin Conanin terveisiä Suomelle.

Sama pätkä Youtubessa


Conan repii huumoria suomalaisesta ruuasta

Mielenosoitus ei tuntunut missään vaiheessa myötähäpeälliseltä jäpitykseltä. Mielenosoituksen organisaattori, New Yorkilais syntyinen Alexandra Alexis huudatti yleisöä iskulauseillaan amerikkalaiseen tapaan. Hitunen suomalaista eksotiikkaa toki paistoi tapahtumasta. Mielenosoittajien lukumäärä oli varmasti mitätön verrattuna esimerkiksi Berliinissä järjestettävään fanikokoutumiseen verrattuna.

Kuvassa Alexis megafoneineen. Vieressä "Suomen Conan-suurlähetystöstä" joku ulkomaalaistaustainen kaveri.

Heil Conan! Fanaattisuutta fanien keskuudessa

Organisaattorit olivat olleet edellisenä yönä yhteydessä Conaniin tai ainakin hänen tuotantotiimiinsä. He olivat sopineet, että tapahtumasta kuvataan videokooste, joka sitten julkaistaan seuraavan keskiviikon Conan O'Brienin lähetyksessä. Alexis kulki kameramiehen kanssa oranssinsävyisten ihmisten seassa ja nappasi mielenkiintoisimman näköiset fanit haastateltavaksi.

Tässä kuvaaja ja Alexandra haastattelee neljäntuulen hattuun pukeutunutta fania. Kaverilla oli kyltti tekstillä "Does the polarbear still masturbate?" Jääkarhumies otti vielä juontajan megafonin käyttöön ja huudatti yleisöä kyltin tekstin tahtiin.

Tämä herrasmies valitteli näppärästi, että oli luullut tulleensa lentoyhtiö-lakkoon.
Monen mielestä myötähäpeää aiheuttaa suomalainen rallienglanti. Suurin osa haastatelluista puhui kuitenkin sujuvaa englantia ilman suurempia jäätyilemisiä.

Mielenosoituksen loppupuolella "Conan suurlähetystön" mies puski ihmisjoukon läpi ja kuiskasi Alexiksen korvaan jotain. Alexis katsoi miehen osoittamaan suuntaan, nosti megafonin ilmaan ja ilmoitti paikalle Uudenmaan pormestarin. Samassa ohitseni käveli kyseinen herra suoraan haastateltavaksi.

Mielenosoitus toimi loistavasti Conanin kannalta. Hänen showssaan Suomi esitetään pienenä kaukaisena maana, jonka kansallislaulua ei löydä edes internetistä. Conan on tavallaan ominut suomalaiset itselleen ja käyttäytyy kuin koko Suomen kansan johtaja. Jopa pormestaritkin osallistuvat hänen puolestaan oleviin mielenosoituksiin.

Suomi fanittaa täysillä, mutta maailman mittapuulla tempaukset ovat usein todella kälyisiä. Suomi näyttäytyy kuin jonain itäblokin maana, jonka yksinkertaista kansaa on helppo hallita. Joidenkin mielestä häpeällistä - omasta mielestäni oikein hauskaa.

Kooste esitettiin Conanin showssa - joskin vain noin viidentoista sekunnin pätkänä.

Pidempi video mielenosoituksesta

Shanghain maailmannäyttely ja Shanghai

2010-12-20T15:58:00.003+02:00

Vierailin Shanghaissa taannoin. Yksi kohde oli World Expo 2010, valtava, messualue jossa valtiot esittelivät maata ja kulttuuriaan omissa paviljongeissaan.Yli 190 maata ja 50 kansainvälistä järjestöä osallistui telakka-alueelle rakennettuun maailmannäyttelyyn. Vierailijoita alueella kävi noin 70 miljoonaa.

Tämäkin teksti on alkujaan keskustelupalstalta. Kuvakaappaus alkuperäisestä ketjusta kommentteineen alla.

Klikkaa


Suomen paviljonki sai tyylikkyydestään hyvää palautetta. Jo ennen matkaa kiinnostuin erityisesti Pohjois-Korean paviljonkista. P-korean nettisivujen mukaan näyttelyn teema oli ”Paradise for people”. Houkuttelevasta sloganista huolimatta ovella ei ollut jonoa nimeksikään, kun esimerkiksi Saudi Arabian paviljonkiin pyrkivä joutui jonottamaan useita tunteja.

Iranin paviljonki

Useimpien maiden paviljonkeihin todella oli panostettu: painovoimaa uhmaavaa arkkitehtuuria, satoja miljoonia dollareita imeneitä rakennushankkeita ja jättimäisiä IMAX-teattereita. Pohjois-Korean messuhalli oli lähinnä pelkistetty betonilaatikko. Hatun nosto kuitenkin siitä, ettei paviljonkia voinut sekoittaa muihin, sen seinään maalatun jumalattoman ison Korean kansantasavallan lipun takia. Vieressä komeili hiekan värinen Iranin paviljonki.

Sisältäpäin paviljonki jatkoi samalla isänmaallisella linjalla. Heti ovien vasemmalla puolella tervehti valtava P-Korean vaakuna, jossa suuri johtaja ratsastaa hevosellaan miekka sojossa. Edestä päin avautui iso panoraama Pyongyangista. Valokuvan edustalle oli pystytetty Juche-torni kahden suihkulähteen ympäröimänä. Juche on pohjois-korealainen, lähinnä Kim-Jong-Ilin isän palvomiseen, tähtäävä ideologia.

Leikkiviä sekarotuisia lapsia Pohjois-Korealaisella kesäleirillä

Salissa oli esillä myös antiikkiruukkuja ja kertomuksia Koreoiden historiasta. Katonrajassa isoon Pohjois-Korean lippuun upotettuna oli näyttö, jossa pyöritettiin videokuvaa valtion edistyksellisyydestä. Kuvaruudulla näytettiin reippaita punahuivisia pioneereja, ATK-luokan kuvaputkinäyttöjä, ja jopa kuvaa kesäleiristä jossa leikkivien lasten joukossa oli yllättäen yksi vaalea- ja tummaihoinenkin lapsi.

"Paradise for People"

Pääkaupunkia kuvaavien panoraamojen, vaakunoiden ja vaasien lisäksi paviljongista saattoi ostaa myös matkamuistoja. Tiskillä kävi kova kuhina kun ihmiset tungeksivat katsomaan mitä kaikkea oli tarjolla.

Harva osti mitään, joten naismyyjä oli vapaana. Vinkkasin hänet luokseni ja kysyin Pohjois-Korean lipun hintaa. Ostaessani kallista viiden euron pintaan maksavaa lippua - jonka todella halusin - viereeni tuli aasialaismies juttelemaan myyjättären kanssa. He selkeästi puhuivat naureskellen minusta. Viestin hämmennykseni myyjälle. Nainen kysyi minulta mistä olin kotoisin. Vastasin, että Suomesta ja kuinka niin. Nainen kertoi, että hän oli vieressäni seisoneen miehen kanssa olleet huvittuneita josko olisin ollut amerikkalainen ostamassa Pohjois-Korean lippua. Naurahdin itsekin ajatukselle ja vaidoin muutaman sanan naisen kanssa. Kummallakin oli hauskaa. Pohjois-Koreasta on niin suppeat käsitykset, että oli hauska nähdä iloisesti nauravainen myyjä. Silloin tavallaan oivalsi itsestäänselvyyden, että ovat diktatuurinkin ihmiset aivan tavallisia ihmisiä.

Tässä kuva muista myynnissä olevista tavaroista. Ohjuksilla koristeltu kirja on ilmeisesti "Epookki Suuren johtajan aikakaudesta". Myynnissä oli myös kaiken maailman pinssiä ja tuuliviiriä.

Toinen kuva myyntitavarasta

Uloskäynnin vieressä oli vielä piste, jossa vähän duuniinsa kyllästyneen näköinen kaveri hakkasi leimasimella Pohjois-Korean leimoja halukkaiden passeihin. Vieraat tunkivat passejaan kuin liukuhihnalla miehen eteen ja saivat leimansa. Harkitsin ajatusta leiman ottamisesta passini joka sivulle. Ei ehkä olisi ollut niin fiksu veto kuitenkaan.

Sisäänkäynnin luona oli takahuone, jonka ovessa luki koreaksi vissiin staff only. Kauempaa näin, että jotain propagandaa siellä oli seinillä. Menin lähemmäs katsomaan, ja seinustalla hengaileva vartija tuli pysäyttämään minut.

Kuvien ottoa Pyongyangin edustalla

Kävi lähes sääliksi kyseistä miesparkaa, joka ei oikeastaan tehnyt mitään järkevää, vaan joutui edustamaan paviljonkia, jonne kaikki tulivat kuin sirkukseen katsomaan mitä kaikkea hassunhauskaa sieltä löytyykään.

Tähän väliin laitan vielä pari messualueelta olevaa kuvaa. Monessa paikassa näki kuinka lähinnä aasialaisista koostuvilla vierailla oli pieniä kokoontaitettavia muovijakkaroita messissä, joille he istuivat halutessaan pitää taukoa. Messualeella näki myös rohkeampia lepäämistapoja. Messuvieras saattoi käydä pitkäkseen nukkumaan alueella oleville pitkille penkeille. Suomessa vain denat ja väsyneet viikonlopun juhlijat tekevät niin. Ei ole harvinaista nähdä, että metroa odottaessa ihmiset saattavat levätäkseen laskeutua asentoon joka muistuttaa läheisesti kyykkypaskalla olemista.

Tässä kontrastia Pohjois-Korean ja muiden maiden paviljonkien välillä. Lautalla, matkalla pois messualueelta, kaukana näkyi massiivinen väärinpäin olevaa pyramidia muistuttava Kiinan paviljonki ja vielä isompi ufoa muistuttava messurakennus, jonka tarkoitus jäi vähän hämäräksi.

Lautalla liehuva Kiinan lippu

Shanghai - tarinoiden kaupunki

Shanghai käsitetään leffoissa, peleissä ja kirjoissa usein hämyisäksi pienten kujien verkostoimaksi kaupungiksi, jossa joka kulman takana odottaa uusi seikkailu. Ilokseni huomasin, että turistinkin näkökulmasta tämänkin päivän Shanghai vastaa yllättävän hyvin tuota romantisoitua kuvaa metropolista.

Jälleenrakentaminen vaikuttaa kuitenkin olevan kovassa vauhdissa. Minne ikinä katsoikin, taustalla kohosi aina elementtitaloja. Nostokurkien määrästä päätellen lisää on luvassa. Käsittääkseni Pekingissä vanhat alueet on jo pitkälti tuhottu, pitää toivoa että edes Shanghaihin matalaa asumusta jäisi.

Kulttuurierot jatkuivat rentoutumiskeinojen lisäksi myös pukeutumisessa. Vaikka pyjamien käyttöä pyrittiin rajoittamaan maailmannäyttelun ajaksi, sitäkin vielä onneksi näkyi. Miehet saattavat myös tuulettaa itseään käärimällä paidan vatsan kohdalta kokonaan ylös. Kuvan pelisessiota seuraava mies oli yöpuvussaan sekä vatsa paljaana.

Dongtai lun antiikkimarkkinoilla myydään vaikka mitä kiinakrääsää. Reilusti eniten myynnissä on Mao-aiheisia patsaita, pinssejä, kelloja jne. Tavaroiden aitous vaihtelee. Aitoakin löytyy.

Tavaran paljoutta kojun sisältä

Lisää tavaraa

Vaikka nykyajan Shanghai vastaa yhä mielikuvia, kaupunki on tietenkin siirtynyt 2000-luvulle. Antiikkimarkkinoilla saattoi nähdä kuinka myyjä surffaili luppoajallaan netissä tai, että teekauppa on vaihtunut kännykkäkaupaksi niinkuin tässä kuvassa. Yleistunnelma oli sen kaltainen, jonka voisin sen kuvitella olleen jo 1900-luvun alussa.

Snagaria ja aika tyypillistä katunäkymää. Huomatkaa kuivumassa olevat pyykit. Kadulla kävellessä saattaa hyvin törmätä häpeilemättä kuivumaan ripustettuihin alusvaatteisiin.

Vielä muutama kuva Dongtai lun lähikaduilta.


Pari raflaa antiikkimarkkinoiden lähikujilta. Oikeanpuoleisen nimi on "Onnekas hanhi".

Ravintolan sisältä

Mielenkiintoinen kuja


Lehtiä lukevia naisia antiikkimarkkinoilla

Lapsi ja isoäiti?

Keskiaikainen ruokakoju

Hedelmäkauppias

Kiinalaismiehet kävelee usein kädet selän takana

Surffaileva antiikkikauppias

Kerrostalot lähenee

Shanghai on vanha kauppakaupunki, jossa vaikutti 1800-1900-lukujen taitteessa mm. brittejä, amerikkalaisia ja ranskalaisia. Suurvallat jättivät jälkensä Shanghaihin ainakin arkkitehtuurisessa mielessä. Shanghaissa on yksi maailman suurimmista art deco -”kokoelmista”. Länsimaat rakennuttivat kaupungin läpi virtaavan Huangpu-joen rannalle historiallisia rakennuksia 1900-luvun alussa. Kokonaisuutta kutsutaan Bundiksi. Näyttävät rakennukset tervehtivät joen kautta kaupunkiin saapuvia matkaajia. Nykyään ainakin osa rakennuksista on tietääkseni Kiinan valtion hallintorakennuksia. Osa niistä on pankkeja tai hotelleja, jonka ravintolan keittiöhenkilökunta on tässä tauolla.

Hedelmäkauppa

Bund joelta päin

Tässä toiseen suuntaan katsottuna joen vastarannalla loistava Pudong - noin kymmenessä vuodessa kohonnut kauppa- ja liike-elämän keskus.

Pudongin valoja

Bundilta jatkoin Nanjing lulle, joka on hyvin länsimainen kauppakatu. Ihmisiä oli paljon.

Nanjing lulla kävellessäni olin yllättäen aika yksin länsimaalaisena. Varmasti joka kymmenes metri uusi kaupustelija riensi takavasemmalta tyrkyttäen katalogeja ja hokien jo liiankin tutuksi tullutta ”DVD, CD, watch?” -mantraansa, tai suhasi kärppänä vilkkuvilla ledeillä varustetuilla rullaluistimillaan kaupittelemaan minulle samanlaisia. Myös tiesmistä vieteriukosta tai käsinukesta oli ylitarjontaa.

Myyjiin kyllästyneenä poikkesin mielenkiintoiselle sivukadulle ja kuvaa ottaessa kuukauden metsässä olleen Anita Hirvosen näköinen olento tuli hihasta tarraten suorastaan tyrkyttämään minulle ladymassagea ja blowjobia. Varjoista ilmestyneestä naisesta, niinkuin muistakin vastaavista sisäänheittäjistä selviää jatkamalla päättäväisesti matkaa.

Pääkadulla joku kellokauppias sujautti myyntilitanian loppuun vielä ”hash”. Aika hazardia puuhaa Kiinassa olettaisin. Samalla kadulla kaksi kaveria tuli luokseni. Toinen kysyi myyntimielessä taas jotain ”lady?”. Pudistin päätäni ja toinen kysyi ”boy?”. Jälleen kieltäydyin ja ensimmäinen mihistä kysyi nauraen ”ladyboy?”. Nauroin ja kieltäydyin kohteliaasti.

Kerjäläisiä vastaan tuli yllättäen vähemmän kuin Helsingin keskustassa kävellessä. Joissakin kaupungeissa heitäkin voi tulla riesasksi asti hännille kippojensa kanssa, mutta paras keino on vain olla välittämättä heistäkään. Niin paikkallisetkin tekevät. Kerran eräs bangkokilainen sanoi, että eivät he voi oikeasti muuttaa köyhyystilannetta antamalla muutamaa kolikkoa. Asia ei kuulu heille, siispä he sulkevat köyhyyden mielestään. Tylyä, mutta toisaaltaan totta.

Loppuun kuva ikkunasta tervehtivistä jokapuolella näkyvistä elementtitaloista.

Laulavien Kulkureiden haastattelu

2010-12-14T18:04:00.002+02:00

ES-Jonne, Jonne tai Jonnen neuvo on monelle tuttu nettivitsi. Pikkupoikien gangsteri-henkisestä poseerauskuvausta leikattuun päähän liitetään hauskoja lausahduksia ala-aste ikäisten wannabe-hiphoppareiden naurettavuudesta.

Jonneiksi on alettu kutsua kaikkia lapsellisesti käyttäytyviä varhaisteinejä. Jonnejen esikuva, Atte Toikka, on perustanut rappiyhtyeen. Kävin katsomassa minkälainen Atte todellisuudessa on miehiään ja selvittämässä hänen mielipidettään Jonne-ilmiöstä.

- Mikä meininki! Pistäkää ne vitun kädet ilmaan!

Hälytyssireeni soi taustalla, scratchiä, KLIK KLAK - aseen latausääni ja biitti pyörähtää käyntiin. Eturivissä kädet tamppaa ilmaa musiikin tahtiin, teinitytöt kiljuvat, hiki virtaa ja tunnelma on katossa Malminkartanon nuorisotalolla. - Kotikyläni Maltsu 41 Kulkurit hyökkää, et tuu pysyy pystys. Joskus mun sanat on aika julmat, mut kun aiheen on LK ja kotikulmat, Laulavien Kulkurien Advette räppää.

Getto-express pysähtyi Malminkartanon juna-asemalle. Grafiteilla peitetyt seinät viestivät uhkaavasta ympäristöstä. ”Betoniviidakko, jost ei oo ulospääsyy. Astu M-junasta ulos, et voi enää takas päätyy.” Kulmilla norkoilevista huppupäisistä poikaporukoista päätellen hip-hop-kulttuuri on Malminkartanossa kova juttu.

Nostin kaulukset ylös ja lähdin talsimaan pitkin Maltsun kujia keikkapaikkaa kohti. Reilun kahdenkymmenen minuutin eksyneen hortoilun jälkeen nuorisotalo viimein löytyi. Ulkona kolme arviolta 12 vuotiasta Karl Kaniin pukeutunutta poikaa olivat hyvin innoissaan. Jokainen kehui toistensa päälle esitystä. Heistä päätellen olin oikeassa paikassa, mutta jo myöhässä. Youtubesta katsomani taltiointi vastasi ilmeisesti menestykseltään perjantai-illan keikkaa.

Sisällä kimittävä meteli yltyi. Lisää pikkupoikia piiritti yhtyettä nimmarien toivossa. Kahlasin bändin luokse ja kysyin haastattelua. Solisti JerkkuPee lupasi metelin yli viisi minuuttia. -Me ollaan just matkalla seuraavalle keikalle.
Ulkona laulajien kaverit olivat autoineen odottamassa, ja aloitin innoissaan olevien, mutta vähän hämmentyneiden räppärin alkujen haastattelun.

Laulavat Kulkurit on 2009 aloittanut rap-yhtye. Jäseniä bändissä on kolme: taustoista vastaa Juho Tenhunen, äänessä on JerkkuPee ja toisena MC:nä nettivitsistä tutuksi tullut Advette A.K.A. ”Jonne”. Yhtye on ollut useilla keikoilla kulttuuriareena Gloriasta Reaktoriin. Bändi on lämpännyt monia tunnettujakin rap-artisteja, kuten Pyhimystä. Irc-Galleriaan perustetussa faniryhmässä jäseniä on 153. Nuoreksi yhtyeeksi Malminkartanolaisilla Kulkureilla näyttää sujuvan mukavasti. Myös tämä keikka oli onnistunut. - Kiva oli vetää ekaa kertaa omil kotikonnuilla keikkaa, JerkkuPee hypettää.

Biiseissä mainitaan usein Malminkartano. Tuttavallisesti Maltsu on lyriikoissa poikien kuvattu vaaralliseksi paikaksi. Bändin nimikkobiisissä Advette riimittelee ”Postinumerokin saa sut paskantaa housuun”. Samassa kappaleessa viitataan rajuun jengielämään. ”Pidä huoli omista kotipojista, muuten ne löytää hakattuina Mätiksen ojista.”
JerkkuPee ja Advette myöntävät saavansa asuinalueestaan inspiraatiota. Kypsän oloiset kaverukset ymmärtävät sanoitusten koomisuuden. - Me lopetettiin entinen projekti. Kumpikin on kasvanut ulos niistä 'Maltsu-biiseistä'. Nyt me duunataan uutta pitkäsoittoa, joka tulee olemaan erilaista matskua, 17-vuotias JerkkuPee selostaa. Malminkartanon rankkuudesta kysyttäessä molemmat naurahtavat aidosti. - Idyllinen perhelähiö.

Seuraavaksi kaivoin olkalaukusta esille A4:selle printatun alkuperäisen Jonne-kuvan. Hiljaisena pysytelleen Adveten naama synkkeni hieman. Kysyin tältä onko kuva tuttu. - On, hän tokaisi.
Puheliaampi JerkkuPee kertoi heidän mietteitään kuvasta. - Meidän mielestä toi on itseasiassa aika hauska. Mitä sä oot Atte tossa? Jotain yhdeksän?, MC siirsi puheenvuoron Atelle.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Advette avautui että tuli vain otettua kavereiden kanssa kuva ja laitettua nettiin. Jonne-ilmiö oli tuttu, mutta tuli Advetelle itselleen yllätyksenä. - Mä en kyllä tiedä mistä toi Jonne nimi oikeen tulee. Mä joskus löysin joitain netistä ja ihmettelin niitä.
Advette oli kuvat löydettyään ihmetellyt kuka Jonnen neuvo -kuvia oli tehnyt ja mistä juttu oli lähtenyt. Facebookiin sovelluksiin levinnyt vitsi ärsyttää jonkin verran, mutta sitä ei pidä ottaa kolmetoistavuotiaan mielestä liian vakavasti.

- Ei siitä pidä ottaa itteensä. Mä voin ihan rehellisesti sanoa, että sen meidän aika hetken mielijohteella tehdyn musavideon kommenteista varmaan kolme neljäsosaa heittää Jonnen neuvo -läppää, JerkkuPee laskelmoi saadusta vastaanotosta. Kaksikon mukaan siitä ei pidä loukkaantua vaan loanheitto kannattaa pikemminkin kääntää hyödyksi.

Laulavien Kulkureiden tavoitteet olivat selvät. Kaksikko työskentelee pitäsoiton parissa, joten viikonloppukeikkailu jää vähemmälle. Kummankin mukaan musiikki on heille tärkeää ja sen parissa myös pysytään.
Illan kulku oli myös tiedossa. Kaveriporukka suuntasi autostereoiden pauhatessa seuraavaa keikkapaikkaa kohti.

Helsingin kodittomat

2010-12-14T17:13:00.007+02:00

Kesäisessä Helsingissä näkee asunnottomia viettämässä aikaansa ja yöpymässä puistoissa ja juna-asemilla. Vetäytyvätkö kodittomat johonkin suojaan talvella - jos eivät, miten katujen asukas selviytyy pakkasella?

Julkaisin tämän tekstin, kuten monet muutkin ensimmäisistä teksteistä, alunperin eräällä keskustelupalstalla. Kirjoitin silloin kaiken yhdeltä istumalta pitkälti siinä samalla keksien, joten laatu ei välttämättä ole parasta mahdollista. Alla kuvakaappaus alkuperäisestä versiosta kommentteineen. Luettavaan kokoonhan se suurenee klikkaamalla.

Klikkaa

Aloitin tilanteen kartoittamisen paikasta, joka ensimmäisenä tulee mieleen puliukkojen suosimana alueena. Hakaniementorilla, ympyrätalon maastossa vaikuttaa usein oleskelevan jonkin sortin kopla kadunmiehiä. Tällä kertaa en yllättäe nähnyt paikalla ketään.

Läheisestä pikaruokalasta poistui kaksi poliisia ravintolan eteen parkeerattuun partioautoonsa. Kiirehdin pysäyttämään kaksikon ja kysyin heiltä vinkkejä puliukkojen löytämiseen. Poliisit vakuuttivat, että olin kyllä oikeassa paikassa. Viereisen ruokakaupan kulmalla tupakkatauolla oleva vartija sanoi samaa.

Hänen mukaan heitä tulee välillä kauppojen tuulikaappeihin lämmittelemään. Omaa piirikierrostaan ajaessa vartija oli usein nähnyt kodittomien nukkuvan ulkona - rappukäytävissä ja lehtiroskiksissa.

Rohkaistuneena jatkoin katujen haravointia. Baareista saapuvia, ja sinne meneviä kaveriporukoita lukuunottamatta Kallion ja Hakaniemen seutu vaikutti rauhalliselta. Alueen luomista mielikuvista kuitenkin kertonee ihmisten käyttäytyminen. Takanani kävellyt tyttö vaihtoi kadun puolta, kun pysähdyin räpläämään kameraani.

Suonionkadun ja Kolmannen linjan kulmassa pysäyttämäni tyttö oli matkalla hoipertelevan ystävänsä kanssa kotibileisiin vähän matkan päähän. Maaritiksi esittäytynyt nuori nainen asui lähistöllä eikä muistanut törmänneensä juoppoihin enää tähän aikaa varhaisyöstä. Hakaniemi ja Sörnäisissä, kurvin ”Piritori” oli kuitenkin hänen mukaan oivia paikkoja heidän spottaamiseen.

Suunnistin siis paremmille apajille. Kalliosta löytyi selkeästi enemmän yöelämää. Suurin osa ihmisistä oli hyvässä maistissa, mutta todelisen alkoholistin näköisiä öisiä kulkijoita ei taaskaan näkynyt missään.

Lopulta huomasin Hesarin grillin jonossa elämän kuluttaman miehen. Saatuaan tilaamansa pyttipannun ja puolen litran maidon, hän lähti talsimaan pois päin. Pelkäsin löytämieni kadunmiesten määrän jäävän laihaksi joten lähdin seuraamaan äijää siinä toivossa, että hän johdattaisi minut kenties johonkin viemäriverkostoissa sijaitsevaan kommuuniin.

Pidin huolellisesti etäisyyttä varjostaessani. Mies liukasteli Alppilan suuntaan.

Varjostettava katosi porttikongiin. Harmittelin menettäneeni miehen. Kävelin aivan porttiin kiinni yrittäessäni tiirailla sisäpihalle. Nojaukseni voimasta portti petti tieltä. Huomasin ettei se ollut lukossa.

Raotin porttia lisää ja astuin sisäpihalle.

Miestä ei näkynyt enää pihalla, eikä kömpimässä sisään pihan lehtiroskiksiinkaan. Aprikoin olisiko hän voinut mennä johonkin rappukäytävän lämpöön viettämään yötä. Kaikki ovet paitsi yksi oli lukossa.

Hiivin sisään rappukäytävään. Kylmään talviyöhön verrattuna paikka vaikutti todella mukavalta. Korvat höröllä kuljin kerroksia ylöspäin, mutta kääännyin kannoillani kun kuulin amerikanenglantia jostain päin kierreportaita. Mieleen tulvi Hollywood-elokuvien kohtaukset, joissa nenänsä väärään paikkaan tunkeva sivullinen sotkeutuu vahingossa mafiaan ja päätyy jätesäkissä meren pohjaan.

Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, että rappukäytäviin ainakin noin periaatteessa pääsisi nukkumaan. Snagarin asiakas taisi kuitenkin omistaa oman kämpän kerrostalosta.

Palasin tuloreittiä takaisin ja päätin kysyä nakkikioskin vietnamilaisisännältä Kallion puliukoista. Hymyilevä myyjä nyökytteli ja kuunteli tarkkaavaisena mitä minulla oli sanottavanani. Pitkän pohjustukseni jälkeen lippispää nyökytteli lisää, kuin ymmärryksen merkiksi. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan edes tajunnut että olin kysynyt jotakin. Leveä hymy kasvoilla loisti kuin Naantalin aurinko. Jatkoin matkaa.

Aleksis Kiven kadulla näin ensimmäisen kunnon puliukon. Luminen takinselkämys kertoi railakkaasta lauantai-illasta. Vähän väliä lähinnä zombia muistuttava mies kaatuili ja otti tukea parkkimittareista, seinistä ja autojen sivupeileistä. Yhtäkkiä mies sujahti ovisyvennyksen sisään. Petyin etten vieläkään ollut löytänyt kunnon koditonta. Syvennyksen kohdalle päästyäni tajusin, että miehen askel vain oli pettänyt syvennyksen kohdalla ja hän oli kompuroinut sisään, eikä siis asunutkaan talossa.

Kysyin itseään keräilevältä mieheltä voisinko haastatella häntä. Hahmo nousi hitaasti pystyyn ja valui varjoista katulamppujen valoon. Valo paljasti miehen oksennuksisen rinnuksen ja kädet. Viiksissä ja nenän päässä oli verta ja parrassa ruuantähteitä edellisestä ateriasta. Örisevä olento vaikutti vihamieliseltä ja tuli päin. Pyrin pitämään varoetäisyyttä kaveriin, ja mietin miten voisin lepytellä hänet. Muistin takintaskussa olevat Sisut ja ojensin askia rauhaneleenä.

Namu näytti houkuttelevan. Hän ojensi kirjaimellisesti limaisen kouransa kohti, jatkuvasti örveltäen. Tiputin avoimeen kämmeneen yhden pastillin, jonka hän survoi samantien suuhunsa. Soperruksen läpi sain selvää, että hän toivoi toista karkkia. Tällä kertaa annoin askin miehelle itselleen, koska liikkuvaan kohteeseen osuminen oli vaikeaa. Tovin taiteilun jälkeen mies horjahti yllättäen liian lähelle ja tarttui käteeni kiinni. Sain hihaani limaa ja toiseen käteeni pastillit takaisin. Päätin heittää koko niljakkaan askin lopulta menemään. Haastattelusta ei tullut mitään. Miehen oli hankala muodostaa erillisistä tavuista kokonaisia sanoja. Annoin hänen navigoida eteenpäin kohti päämääräänsä. Itse etsin lähimmän kinoksen ja hinkkasin lumella käsistäni puliukon oksennukset.

Helsinginkatu neljässä poikkesin pieneen myymälään. Kauppa on auki puoli kuuteen asti ja ohi kulkee yön mittaan monia ihmisiä. Voisi kuvitella, että myös kodittomat etsisivät täältä suojaa. Lähi-itäläinen ”Hesari4-mieheksi” esittäytynyt myyjä vakuutteli, että kauppa käy. – Joskus asiakkaat saattavat ostaa jotain ja jäädä sillä verukkeella tänne oleskelemaan, Hesari4-mies selitti.

Häiriöksi asti ihmiset eivät kuitenkaan jää norkoilemaan. Myyjän mukaan noin kerran kuukaudessa joutuu soittamaan poliisit hakemaan asiakkaan pois.

Kello oli tässä vaiheessa jo aika paljon, mutta päätin vielä koukata keskustan kautta. Kantakaupungin kadut eivät olleet täysin rauhallisia. Juhlijat vain olivat muuttuneet Helsinginkadun nuorisosta frakkipukuisiin keski-ikäisiin Aleksanterinkadulla. Laitapuolen kulkijoita katukuvassa ei ollut muutamaa resuisen näköistä pullonkerääjää lukuunottamatta.

Senaatintorin kupeessa iski silmään kerjäläismyönteinen maalaus otsikolla ”Surviving is not a crime”. Maalauksessa romanikerjäläisille oli liitetty puhe- ja ajatuskuplia, joissa he toivoivat heidän hyväksymistä yhteiskuntaan. Osa romaneista jätti marraskuussa Kalasataman ja lähti Romaniaan. Silti heitä näkee vieläkin kadunkulmilla. Monet heistä ovat luvanneet tulla takaisin Suomeen sitten kun on lämpöisempää.

Muuta pientä mitä keskustassa tapahtui: Kolmensepän patsaan miehet olivat saaneet tonttulakit päähänsä, poliisi pidätti Stockmannin jonkunnäköiseen ulko-joulumyymälään murtautuneen miehen. Nakkikioskeja oli yllättävän paljon.

Uusi yritys

Mietin Maaritin sanoja siitä, ettei kaduniehiä näe enää iltakuuden jälkeen. Yöllisellä kävelylläni olin päätynyt samaan tulokseen. Löysin Helsingin kaupungin kotisivuilta Hietaniemenkadun palvelukeskuksen, joka tarjoaa yöpymispaikan ja muita palveluita asunnottomille. Päätin lähteä sinne seuraavana päivänä.

Todistin yhtä selviytymismuotoa saapuessani metrolla keskustaan. Laitapuolen kulkija jäi pois Kaisaniemessä, meni toiselle linjalle ja nousi kohti itää kulkevaan metroon. Kodittoman elämän luulisi olevan yhtäjaksoista taistelua. Vartinkin aika kuivassa ja lämpimässä varmasti auttaa. Epätietoisuuden on pakko olla raastavaa.

Tein vielä huvikseni yhden kierroksen Rautatientorin lähellä. Yhden asunnottomalta vaikuttavan näin istumassa Mikonkadulla. Olin jo kulkemassa ohi, kun päätin että onhan sitä nyt pakko kokeilla jututtaa. On todella vaikeaa kysyä ihmiseltä onko tämä koditon ja vielä kertomaan siitä.
Menin miehen luokse ja kysyin suuntaa palvelukeskukselle käyttäen sitä aasinsiltana. Seuraavaksi kysyin miehen itsensä tilanteesta. Käsitin että hän viettää öitään Myllypurossa. Lopulta kysyin onko hän asunnoton. Iän uurtamat kasvot synkkenivät ja katse painui maahan. – Älä viitti, toi on epäinhimillistä, kuulin hänen mutisevan hiljaa.
Tuntui pahalta. Pahoittelin kysymystäni ja jatkoin kävelemistä hiukan synkempänä.

Vasta puolitoista vuotta vanha Etu-Töölössä sijaitseva palvelukeskus vaikutti ulkoapäin rauhalliselta. Soitin ovikelloa ja työntekijä tuli avaamaan oven pleksien ympäröimästä kopistaan. Imelä, eltaantunut löyhkä tulvi nenään, kun selitin asiani miehelle. Uupuneelta vaikuttava keski-ikäinen päästi minut sisälle ja kertoi paikasta.

Palvelukeskus pyrkii palveluillaan kattamaan koko elämänalan. Asunnottomalle helsinkiläiselle tarjotaan yösija, euron hintainen ateria ja pesytymismahdollisuudet. Keskus tekee tiivistä yhteistyötä erilaisten sosiaalipalveluiden kanssa. Ympäri vuorokauden auki olevaan keskukseen pääsee myös ympäripäissään. Oli kyse alkoholista, huumeista tai niiden sekakäytöstä. Asiakaskunta jakautuu kolmeen isoon ryhmään: alkoholisteihin, narkkareihin ja mielenterveysongelmaisiin. Ikähaitari on laaja. Nuorin kävijä on ollut 18, vanhin 93.

Toiminnan tavoitteena on saada asiakkaat siirtymään itsenäiseen elämään. Menestystarinoita on ollut, mutta osa haluaa jäädä huolehdittavaksi.

Kaikenkaikkiaan asunnottomia on Helsingissä useita tuhansia.

Neljänkymmenen vuoden työhistoriansa aikana mies oli nähnyt muutosta asunnottomien tilanteesta. – Huonon kasvatuksen ja huolenpidon takia yhä nuoremmat ajautuu kaduille ja lopulta tänne meille.

Työntekijä esitteli paikkaa minulle. Kuvata palvelukeskuksessa ei valitettavasti saanut. Keskuksen kapasiteetti on 120:n paikkeilla. Nelikerroksisen palvelukeskuksen ylimmässä kerroksessa on 52 yksityishuonetta yhteiskuntaan paremmin sopeutuville.

Suurin osa asiakkaista nukkui inttiä tai hostellin dormeja muistuttavissa askeettisissa huoneissa, joissa hetekat oli sijoitettu vieri viereen. Jostain syystä jotkut nukkuivat lattialla käytävän laidoilla. Työntekijä tökkäsi kevyesti jalallaan yhtä pilkkihaalariin pukeutunutta alkoholistia. – Hei Holsti, haluatsä kertoo elämästäs?

Unesta ja viinasta tokkurassa ollut Holsti nosti päätään hitaasti ja katsoi kysyjää ja sitten minua. Työntekijä antoi minun kysellä kysymyksiä hetken aikaa yksin.

Holstin puheesta oli vaikea ottaa tolkkua. Pääosin kommunikointi oli elekieltä ja mongerrusta. Kysyin ikää ja hän alkoi laskemaan sormettomalla kädellään ikävuosiaan. 53-vuotias Holsti on Helsingin poikia. Työntekijän mukaan kaikkien pitäisi olla niinkuin hän. Holsti on pitkäaikainen alkoholisti, joka juodessaan juo liikaa ja lopulta sammuu. Harmiton, hilpeä, mutta surullinen tapaus. Ainoa elonpilkahdus mitä häneen sain, oli kun kysyin onko hän aito ”stadin kundi”. Silloin silmät aukenivat ja hän alkoi käkättää ja toistamaan stadin kundia muutaman kerran, ennen kuin vaipui taas horrokseensa.

En saanut hänestä muuta irti.

Pääsin juttelemaan parille muullekin asiakkaalle. He olivat todella vaiteliaita ja vaikuttivat häpeäviltä tilanteestaan. Saamaansa palvelua he osasivat kyllä arvostaa.

Ylimmässä kerroksessa työntekijä vei minut huoneeseen, jonka asukas kuulemma olisi kova juttelemaan. Fredi esitteli itsensä 47-vuotiaaksi, Kurvin kasvatiksi. Vankilassa hän on viettänyt kymmenen vuotta elämästään. Selkeästi puhuva, nopealiikkeinen Fredi puhui sen verran paljon, että laitoin mp3-soittimeni äänittämään keskustelun. Jossain vaiheessa myös Fredin kaveri, kolmikymppinen Jimmy liittyi keskusteluun.

Nuoruudessaan Fredi kuului Kallionkirjastojengiin. 70-luvulla parisataahenkisellä jengillä oli koviakin tappeluita Eiran jengien kanssa. Vankilaan hän joutui ensimmäistä kertaa viisitoista vuotiaana. Tapostakin hän on Kakolan vankilassa istunut. Osa tuomioista on kuulemma vasikoinnin ja lavastuksen takia kärsittyjä.

Fredin mukaan ajat ovat muuttuneet 70-luvulta. Silloin oli periaatteita. Nuoriso oli nykyistä jengiytyneempää ja niiden välillä valitsi tietyt säännöt. Viinatrokarit pysyivät omilla alueillaan. Toisen jengin aluerajojen rikkominen kostautui rajuna selkäsaunana. Frediä otti erityisesti päähän maahanmuuttajien asenne. Hänen mukaan suomalais-jengien välienselvittelyt sovittiin kaksintaistelussa. Maahanmuuttajat sen sijaan käyvät päälle isolla porukalla.

Maahanmuuttopolitiikka vaivaa Frediä muutenkin. – Minkätakia niitä pitää tuoda tänne kuluttamaan meidän varoja?
Hän näkee suomalaisväestön kaltoinkohtelua asunnottomista puhuttaessa. – Montako koditonta somalia sä olet nähnyt? Et yhtään. Suomalaisia kodittomia silti löytyy.
Jimmy nyökytteli vieressä.

Palasin kysymykseen, johon koko jutun piti olla keskittynyt. Asuuko Helsingin kaduilla ihmisiä, vailla kunnollista yöpaikkaa?
Ovelle oli ilmestynyt liian isoon siniseen ysäri toppatakkiin, punaiseen beanie-pipoon ja kumisaappaisiin pukeutunut surkean näköinen vanhus. Harmaan joulupukin parran alta kaihiset silmät tuijottivat porautuvasti suoraan kohti.
– Kyllä.
Mies lausui todellisella kokemuksen rintaäänellä.

Äänitteitä Fredin haastattelusta. 70-luvun Helsinkiä, jengikulttuuria ja yleisiä ajatuksia.

Ääni by reportaasinyymi

Ääni2mp3 by reportaasinyymi