Yamagata monogatari

Blogiuutuus

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 08 Jul 2013 00:58:00 +0000

http://akimushi.blogspot.fi
http://akimushi.blogspot.fi
http://akimushi.blogspot.fi
http://akimushi.blogspot.fi
http://akimushi.blogspot.fi

Yamagata monogatari on näiltä osin loppuun kerrottu. Nähkäämme uudessa blogissani astetta tokioisemmissa merkeissä. Hayaku oide yo!

Päätän nämä Touhokun seikkailut mainioon kasari-iskelmään, jossa touhokulaisjuntti päättää lähteä Tokioon.

Jämägata

noreply@blogger.com (Siiri) — Sat, 29 Jun 2013 21:15:00 +0000

Rykäisenpä tähän ennen Tokion liiveihin uimista vielä ennen näkemättömän jämäkuvakoosteen elostani Touhokussa. Mulla ei oo vielä viisumia tai edes asuntolapaikkaa, mutta yöbussi Shinjukusta Japanin-kotiani Yamagataan on jo kyllä valkattu. ♥　

言葉では言い表せないほど懐かしい、あの山形へ一日も早く帰りたい。♥♥　だってこころのふるさとだもの。私の選んだ、私を受け入れてくれた、こころのふるさと。

PS. Toi vipan kuvan yöperhonen oli sellanen mötikkä että luulin sitä eka lepakoksi. @___@ Räpsittiin toverini kaa otoksia hiki hatussa, meitsi kilju hyi yhyy apua ja toverini aaa siistiä aaa halleluja.

Tokion bisneksiä

noreply@blogger.com (Siiri) — Tue, 14 May 2013 22:16:00 +0000

Ja expaa sataa! Ny kävi nii notta lokakuusta alakae meikäsiiri raportoo taas ulukomailta. Pääsin Tôdaihin äksdee. Enpä kyllä olis muutama vuosi sit uskonu, että voisin edellisen lauseen joskus totuudenmukaisena kirjottaa. Seuraavan vuoden ajan harmaiden hiusteni lähde on Department of Language and Information Sciences, Graduate School of Arts and Sciences, University of Tokyo. 東京大学大学院総合文化研究科言語情報科学専攻 japaniksi.

Oon palannut! Omatase shimashita. En tiedä, onko liian outoa kirjottaa Tokio-elostani blogissa jonka nimi on Yamagata monogatari, mutta uudenkin blogin tekemisessä on kaikenlaista turhaa vaivaa. Ehkä teen sen silti. Palaan asiaan.

Sansai-soban, yhden hengen karaoken, onnenamulettien, paistorasvankäryisten kesäkatujen ja loputtomien seminaariesitelmien luvatussa maassa tavataan! Katastrofin ainekset ovat kasassa. Epäilen jo valmiiksi mielenterveyttäni japaninkielisillä maisterikursseilla hengailun suhteen, mutta kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantansseja ja nekin tanhut tuli tanhuttua jo ala-asteella niin eihän tässä oo enää mitään hävittävää.

Mulla on muuten aamulla kaks tenttiä ja arvatkaa vaan, pysyykö mulla Tôdai-täpinöissäni edes kynä kädessä. Tällä hetkellä multa onnistuu kieriskely, kirmailu, hengenhaukkominen sekä mihin soppaan sitä onkaan taas tullu lusikkansa työntäneeksi -facepalm, ei oikein muu.

Asiallista Sisältöä: tsunami ja artikkelikäännös

noreply@blogger.com (Siiri) — Tue, 19 Mar 2013 01:31:00 +0000

Morjens y'all. Toudai-rintamallani ei ole mitään uutta raportoitavaa. Siispä tällä kertaa ajattelinkin omasta elämästäni mesoamisen sijaan tarjoilla Asiallista Sisältöä.

Viikko sitten tuli kuluneeksi kaks vuotta Touhokun maanjäristyksestä. Koska Touhoku on kotini Japanissa ja lempparijapanilaiseni kaikki pahimmilta järistysalueilta kotoisin, seuraan yhä melko aktiivisesti uutisointia jälleenrakennuksesta ja -rakentamattomuudesta. Enpä niitä ensimmäisiä tuhokuvia teeveestä toljottaessani edes aavistanu, kuinka lähelle se katastrofi vuoden Touhokussa oleskelun myötä tulis. Siinä kun hupiajelulla auton ikkunasta näkyy väliaikaismajoitustönöjen rivistö ja kuskin paikalla istuu toveri, jonka kotikaupungista puolet jäi tsunamin alle, on aika vaikea yrittää ymmärtää televisiossa biirut kädessä ja yukatat päällä heiluvaa eteläisemmän Japanin kaupunkilaisnuorisoa, jotka kommentoi että kyllä ne voimalat pitää kaikki jo käynnistää ku johan tässä on odoteltu.

Tänään Asahi Shimbunissa tarttu silmään yks sangen puhutteleva juttu. Koska olen pieni ja iloinen japanin kääntäjäksi haluava siiri, käänsin sen tähän, että japania taitamatonkin voi siitä puhuttautua:

On kuin aika olisi pysähtynyt. Vieraillessani Touhokun suuren maanjäristyksen runtelemassa Iwaten prefektuurin Yamadamachin kaupungissa hämmästyn, miten vähän maisema on vuodessa muuttunut. Talojen paljaiksi jääneet perustukset kasvualustakseen vallanneet ruskeat rikkakasvit puhuvat kuitenkin omaa kieltään siitä, että aikaa on kulunut. Maan nostamistöitä ei ole aloitettu, ja väliaikaismajoituksen rakennukset seisovat yhä paikoillaan.

Tapaan yksin asuvan Nobu Katoun (71). Hetken jälleennäkemisestämme riemuittuamme kysyn häneltä elämästä pitkittyneessä väliaikaismajoituksessa.
”Oletteko tottuneet asumaan täällä?”
”Olenhan minä”, hän vastaa, mutta korjaa sitten: ”Hoen itselleni, että minun täytyy tottua.”
Tunnen häpeää, sillä ymmärrän esittämäni kysymyksen olleen tökerö. Eihän kukaan voi niin helposti tottua uuteen elämään menetettyään ensin kotinsa.

Kertoessaan tsunamista Katou puhuu niin kuin kaikki tapahtuisi juuri nyt hänen silmiensä edessä: hänen silmänsä katsovat kaukaisuuteen ja kädet harovat ilmaa. Kun tapasimme viime vuoden helmikuussa, Katou puhui kaksi kertaa kuussa väliaikaismajoituksen yhteistiloihin kokoontuneille kuulijoille tsunamin kauhuista ja siitä, miten niihin tulee varautua.
”Vielä jonain päivänä tsunami tulee uudelleen. Vanhempien on kerrottava tämä lapsille ja lasten lapsenlapsille”, hän totesi.

Katoun ajatukset eivät ole muuttuneet. Mahdollisuudet tsunamista puhumiseen ovat kuitenkin vähentyneet.
”Kun kaikki yrittävät katsoa toiveikkaina tulevaan, en halua masentaa heitä”, hän sanoo, mutta jatkaa sitten: ”Mutta vaikka tsunamista onkin kulunut kaksi vuotta, niin jos tätä vertaa kirjaan, emme ole vielä ensimmäiselläkään sivulla. Vaikka unohtaisi eilisen, tsunamia ei unohda. Tsunami pyörii mielessäni aina kuolemaani saakka.”

Vuosi sitten tavatessamme Yoshimatsu Kobayashi (88) otti joka ilta rauhoittavan lääkkeen unettomuuteen. Menetettyään vaimonsa tsunamissa nukahtaminen kävi hänelle mahdottomaksi. Nyt Kobayashin kasvot eivät enää ole yhtä kalpeat kuin viime vuonna, mutta uniongelmat eivät ole ratkenneet. Lääkärin kehotuksesta hän on vähentänyt lääkitystä puolikkaaseen, mutta havahtuu unesta nopeasti ja päätyy aina ottamaan toisenkin puolikkaan.

Kun Kobayashi pilkkoo veitsellä väliaikaismajoituksen keittiössä, muistuttaa sen ääni häntä edesmenneestä vaimosta. Siksi hän ei halua laittaa ruokaa, vaan syö ainoastaan lähimarketin valmisaterioita.
”Yritän kyllä unohtaa, mutta muistan silti. Tsunami vei hänet niin äkkiä.”

Tämä on kolmas kerta kun raportoin Iwaten rannikolta. Ensimmäinen kerta oli vuoden 2011 huhtikuussa, sitä seuraava viime vuoden helmikuussa. Ensimmäisenä vuonna talojen raunioiden raivaustyöt olivat käynnissä, ja niiden tuoma muutos oli silmin havaittavaa. Nyt kaksi vuotta järistyksen jälkeen kuitenkin näen, että jälleenrakennuksen tie on pitkä ja kivinen.

Tsunamin pyyhkäisemien maa-alueiden nostaminen ja kaavoitus ovat muodostuneet ongelmaksi, eivätkä katastrofin uhrit pysty kuvittelemaan uutta elämää. Ihmiset eivät tiedä, milloin pääsevät pois väliaikaismajoituksesta pysyvään asuntoon ja pelkäävät, että sen päivän viimein koittaessa ei kaupungissa ole jäljellä enää ainuttakaan asukasta. Kuulen tarinoita samasta pelosta siellä täällä. En voi tehdä mitään ja se turhauttaa minua.

+Kuvatekstit:

Tuhoalue kaksi vuotta katastrofin jälkeen. Talojen paljaita perustuksia peittävät ruskeat rikkakasvit. Iwaten prefektuuri, Yamadamachi.

Nobu Katou.

Yoshimatsu Kobayashi näyttää päiväkirjansa, jota on kirjoittanut vapisevin käsin.

Kisekiteki

noreply@blogger.com (Siiri) — Thu, 06 Dec 2012 22:38:00 +0000

Dear Ms. Kankaanpää,

We are glad to inform that you are have been selected to apply to University of Tokyo - JP TOKIO03. The final approval is always conditional upon the host institution's acceptance. Your stay abroad begins approximately on 01.10.2013 and ends approximately on 01.08.2014. These dates are approximate. Please check the exact academic term dates from the host university's website.

Aloha!! Paljastan teille nyt salaisuuden: lupasin tälle blogille jatkoa, koska mulla oli Suunnitelma. Päätin jo Yamagatassa, että pyrin kaikessa hiljaisuudessa meidän yliopiston kautta vaihtoon. Ja koska minoon Kauhavalta niin vähän naapuria komiampaan tyyliin pitää nämä asiat hoitaa. Joten hain Japanin maineikkaampaan opinahjoon Todaihin. Ja tulin valituksi. :DDDdddd On siis mahdollista, että siel viisvuotiaasta saakka Todaihin valmistavia kouluja käyneiden seassa paahtaa syksyllä yksi kappale kauhavalaisen koulusivistyksen saaneita ihmiskappaleita. Kun mahdolliset tulevat opiskelijakollegani kävivät yläasteen pääsykokeisiin valmentavilla kursseilla, meitsi luultavastikin kävi elämän ja kuoleman kamppailua sukset ristissä ja pajunoksa silmässä paikallisessa ojassa.

Mutta eipäs mennä asian edelle!! Kun vielä on tekemättä haku Todain päähän. Tässä on kaikenlaista jännitysnäytelmää: ehdinkö tammikuun publiikkiin; saanko tiedekunnasta vuoden lisää tutkintoaikaa (oon vaihtanu mun pääainetta niin meni hitusen hukkaan opiskeluvuosia); onko katoavainen professorimme paikalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan; ja tietenkin se pääasia eli kelpuuttaako Todai mua. Ilmeisesti nää yliopistovaihdot on yleensä melko varmoja, jos on jo tähän vaiheeseen päässy eikä esim. oksenna hakupaperikuoreen tai saa yllättävää huumetuomiota, mutta Todai on Todai. Tää on vasta toka kerta kun koko kouluun voi meidän yliopiston kautta hakea ja hakukelpoisuuteen vaaditaan JLPT 1, joten eipä tässä oikein oo vielä niitä edellisten vuosien hakijoitakaan joihin verrata. Toivon, että korkea JLPT-tulokseni sokaisee Todai-käävät hehkullaan ja peittää jotenkin sen kohdan tutkintotodistuksesta, jossa lukee että sosiologian perusopinnot yleisarvosana 2.

Jänskättäääää! Jos lukijoissani on Todain käyneitä niin pistäkääs vinkkejä......... Todaissa oon aikeissa käydä random japaninkielisiä kursseja, jotka sit hyväksilukisin mun puuttuviin syventävien opintojen kohtiin, ja tutkia asioita, joista minä gradun itselleni teen. Tein mun kandin japanilaisten vanhenemiseen ja vanhuuten liittyvistä negatiivisista asenteista ja ajattelin jatkaa valitsemallani tiellä koska ei se kansakunta ainakaan nuorentumassakaan oo. Vielä pitäis vakuuttaa Todai, että käpäistä tutkimustani tarvitaan. Opetusmisteriön lompsalle ei tällä kertaa oo asiaa, joten joutunen rahoittamaan eloani käymällä Tokiossa töissä. Ja sit kun koittaa vähäinen vapaa-aikani niin otan halvimman yöbussivaihtoehdon ja meen hermolomalle japanilaiselle kotiseudulleni Yamagataan!!!!!

Että semmoosta. Jos tässä käy hyvin, niin siunaan intternettiä raportoinnillani vielä toisenkin vuoden. Siinä tapauksessa kore kara mo yoroshiku onegaishimasu sit vaan. Etenkin JLPT:tä ens vuonna suorittavien kannattaa toivoa menestystäni, koska muuten mä oon siellä taas valvomassa. :D Alotin siis viime viikonloppuna säkenöivän uran JLPT-koevalvojana. Siinä kun tarpeeks kauan olin istunu penkillä ja tuijotellu silmä kovana naamoja ja seiniä ja kelloa ja ikkunaa ja kenkiä niin aivoissani tapahtu joku oikosulku ja olin aikeissa alkaa taputtaa kesken kokeen. :DDD

Mutta nyt itsenäisyyspäivä ja sen myötä harras odotukseni on päättyny, mikä tarkottaa että yö-Alepan ovet aukeavat ja saan sipsiä!! Joten päätän raporttini tähän.

Siirin raju tilitys

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 01 Oct 2012 18:36:00 +0000

Siinäpä viimeiset miniotokset tältä Yamagatan-rupeamalta. Olen Suomessa. Tunnelmat ovat hämmentävät. Japaniin mentäneen takaisin. Ja Yamagataan. Tänne blogiinkin ilmestynee vielä joskus jotain.

Paluuni jälkeen olen ostanut homejuuston ja aloittanut aikuiskasvatustieteen opiskelun. Ilmoittauduttuani opintojaksoon, josta vastaa henkilö nimeltä Ulpukka Isopahkala-Bouret, ymmärsin, että olen Helsingin yliopistossa jälkeen.

Oon jonkinlaisessa paluushokissa. Orastava lokakuu ei oo parasta aikaa palata Helsinkiin. Eikä varsinkaan Sörnäisiin. Lauantai-iltana näin kadulla viisi laattaa ja haistoin ulko-ovella kotimaisen kusen aromin. Tänään kaupassa laitapuolenkulkija takanani kakoi siihen malliin että vedin hupun päähäni mahdollisen laatan varalta. Kaikkialla haisee. Kaikkialla tapellaan. Kaikkialla ostetaan kaljaa. Kaikkialla sataa.

Kaikkialla ollaan Suomessa.

Viimeinen purikura

noreply@blogger.com (Siiri) — Sat, 22 Sep 2012 12:08:00 +0000

Otinpas tämän otoksen uudella Panasonicillani, jota en osaa käyttää mutta joka oli saatava ku tässä Panasonicin maassa hintaero samaan kapineeseen Suomen maassa oli melkein 300 euroa.

Tänään onpi viimeinen lauantaini Japanissa. Ja huomenna viimeinen sunnuntai. Ja sit maanantai. Ja tiistai. Ja niin. Iyadaiyadaiyadaiyadaaaaaa. Huvittais aika paljon mennä takas tonne yliopistoon jatkamaan siitä mihin jäin eikä enää koskaan palata meidän laitokselle hinkkailemaan kuppaista gradua ja tekeletenttiä. Miks opiskella pääaineena japania Suomessa ku on olemassa tällanen maa jossa sitä puhutaan muuallaki ku oppikirjan kasetilla. Terveisin Kriisiiri-87.

No palataanpa erinäisiin asioihin sekä tunnelmiin sit joskus ku oon toipunu tästä kriisistä.

Viime aikojen erinäisten tunnelmien tunnuskappaleeksi muodostui tämä:

Ashita kara nanika ga hajimaru yo, suteki na koto da yo.

PS. Jos blogini lukioissa on Fasupalan valmistajia, niin suosittelen pyrkimään Japanin markkinoille. Suomeen palattuani tehtäviini tulee kuulumaan are-nandattakke-Fasparan postitusta sen uusille faneille.

Akita monogatari

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 17 Sep 2012 12:51:00 +0000

Sain meidän asuntolan Mariko-sanilta lahjan:

Elelin Yamagatassa:

Tein viimeisen onsen-matkan Touhokussa. Kohde oli Akitan prefektuuri. Nyt oon pulikoinu onsenissa Yamagatassa, Miyagissa, Iwatessa sekä Akitassa. Enää Aomori ja Fukushima puuttuu. Jos Yamagatassa aika kulkee verkkaisesti niin Akitassa aikaa ei edes oo. En nyt oikein jaksa tästä matkasta kirjottaa ku alkaa vaan masentaa liikaa. Paluumatkalla tajusin että nyt tää loppuu ja aloin parkua. Kokeilin Nyanko-sensei-arpaa. Voitin pääpalkinnon. Siinä sitä sit seisoin keskellä Touhokun korpea räkä poskella ja jättifiguuri sylissä ja itkin ja lollasin yhtä aikaa. Tämä oli outo hetki elämässäni.

Jigoku (=helvetti), paikka jossa ei maasta purkautuvan myrkyllisen kaasun takia kasva mitään. Helvetissä haisi sangen tujulta.

Ajattelin että pitäähän tää perinteinen vesiklosettikin kerran blogiini ikuistaa.

Ryteikössä oli mukavaa.

Ryteikön siimeksessä höyrysi kuuma lähde luonnontilassa.

Vetonaula oli tämä kallionseinämästä jatkuvalla paineella purkautuva kuuma vesisuihku.

Tombo ja maisema.

Jokunen tombo ja jalkapuoli hämähäkki. Itken verta ku en saanu kuvaa japanin suurimmasta sudenkorennosta oniyammasta ku ne ei suostunu laskeutumaan vaikka kuinka kyttäsin silmä kovana.

Perinteinen maalaisateria omnom. Simpukkasalaatti oli tosin hieman epämiellyttävää ja tohon kotiloon en tohtinu koskea. Kotilon viereisessä kipossa oli jotain oranssia ja epämääräistä. Kokeilin sitä popsia ja maku oli katkarapumainen. Sit huomasin että yhdellä niistä epämääräisistä oli hyönteisen silmät. Näin tulin syöneeksi ekaa kertaa elämässäni uppopaistettuja mehiläisen toukkia. Tuotteen nimi on hachi no ko, siitä vaan maistamaan jos käytte Japanissa. <3______<3

Sekkaku dakara udon-leipomossakin käytiin. Siellä joku mummo lajitteli noita nuudeleita silmäpelillä virheellisiin ja myymäkelpoisiin sellasta yks paketti kolmeen sekuntiin -vauhtia.

Perillä Yamagatassa odotti syysmyrsky.

Ens viikon torstaina mä lennän Suomeen. Se on sitte kriisin paikka! Olis mukavaa, jos Suomessa olis jonkinlainen Japanista palaajien tukikeskus, jossa vois kumarrella ympäriinsä, virittää torakka-ansoja, juoda kylmää teetä pullosta, kuunnella kehuja pitkästä nenästä ja ohuesta tukasta ja olemattomista poskipäistä ja vetää samalla merilevää niin että henki haisee.

Hands Burger

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 10 Sep 2012 08:24:00 +0000

Jolloti jolloti!! Kerronpa teille nyt viime aikoina käsillä olleista ajoista epäkronologisessa järjestyksessä.

Aloittaen siitä tärkeimmästä eli Nyanko-senseistä!! Nyanko-sensei on siis ylipainoisen kissan hahmossa liikuskeleva juopotteluun ja ylensyöntiin taipuvainen henkiolento ja kyaaaaa kawaiiiii -tunteideni kohde. Tässä Nyanko-sensei elementissään:

Täällä on jatkuvasti kaupoissa käynnissä erilaisia keräilyesinearvontoja. Niistä ajankohtaisimpana Family Martin Nyanko-sensei-arvonta!! Toverini oli kuullu vihiä, että jotkut Family Martit myy arpoja jo päivää ennen virallista myyntipäivää. Siispä lähdimme keskellä yötä koluamaan läpi Yamagatan Famima-tarjontaa. Kaksi tuntia, kuus Family Martia ja 1800 jeniä myöhemmin kello kolme yöllä puristin vihdoin toisessa kädessäni biirua ja toisessa pehmoisaa Nyanko-senseitä (ja Nyanko-käsipyyhettä ja Nyanko-kansiota jotka myös voitin siinä rytäkässä).

Jihuuuuuuuuu!!!

Olen myös löytänyt uuden lempimestan Yamagatasta: Hands Burger! Se on Mosburgerista itsenäistyny hampurilaispaikka, jossa jokainen burgeri ja pihvi tehdään käsityönä. Jos eksytte Yamagataan niin muistakaa Hanzu Baagaa. Se on myös merkityksellinen paikka elämässäni, sillä perustimme siellä toverini kanssa manzai-duon (manzai = japanilainen stand up). Moon Hands ja toverini Burger. Yhdessä olemme Hands Burger. Vitsit ovat vielä vähissä, mutta ainakin alotamme aktimme niin että minä sanon ohanzu ja toverini konbaagaa. (Japanirajoitteisille: ohayou on japaniksi huomenta ja konbanwa iltaa ja mulla kuulemma synnynnäinen lahja japanilaisiin puujalkavitseihin.)

Tuli myös väännettyä pitkästä aikaa muutamat riskit takoyakit (muutamalla tarkoitan 60 kappaletta). Mustakalan toverini pyydysti ja teurasti omin kätösin (minä internetissä ulkoileva löllö olen sujahtanut täällä touhokulaisten eräjormien pariin) joten melko luomua oli.

Warabimochiakin oli tarjolla:

Jotain tollasta hiekan ja jauhon ja liisterin sekoitukselta tuntuvaa kesäherkkua se oli. Kaikenlaista oon tässä vuoden aikana suuhuni pistäny. Nattou (mätä soijapapulima), siankorva, meduusa, kanan maksa ja rustokudos vartaassa ovat kuuluneet menyyni. Inhokkini on ehkä ollu raaka boniitti, joka maistuu vereltä.

Tänään kävin virastossa hoitamassa bisneksiä. Lomakkeessa kysyttiin, millä oon elättäny itteni Japanissa. Sanoin että no Monkashoun apurahallahan minä. Virkailija sano että kirjota se siihen. Lollahtelin että mikäs se apurahan eka kanji nyt olikaan ja vuodatin pinteisen hikitipan. Justhan mä pääsin JLPT:n läpi enkä siltikään osaa tosipaikan tullen edes vaivaista sanaa kirjottaa. Vaan onnekseni ja ihmetyksekseni virkailijat eivät myöskään muistaneet kyseistä merkkiä. Lopulta yks lähti sitä tarkistamaan, mutta ehdin sillä välin jo luntata kännykän tekstinsyötöstä. Että tämmönen kirjotusjärjestelmä täällä.

Nyt pitää kiitää kohti Yamagatan kylänraittia ja nomikaita joten loput kerron jälleen ensi kerralla!!

Lopuksi keskustelu, jonka voisin vaikka tatuoida itseeni (situaatio oli sellanen että mulla oli vaihteeksi ongelmia kengän laittamisessa): Toveri: Shiiri-san hontoni ohimesan da na Siiri: Chigau yo. Shougaisha da mon. Toveri: Hai hai. Shouganaisha.

163/180

noreply@blogger.com (Siiri) — Wed, 29 Aug 2012 19:54:00 +0000

Kello on jotain neljä ehkä viis. On vähäsen kuuma (eilen uutisten mukaan jo viidestoista päivä tässä kuussa kun lämpötila on yli 35) niin nukkuminen tapahtuu epämääräisinä kellonaikoina (ok tekosyyt sikseen, oon hereillä koska animen katselmointi on öiseen aikaan vaan niin paljon tunnelmallisempaa). Tulipa tossa äsken outo tunne, että mitä jos tsiigais mun JLPT-rekisteröintitiedot, vaikka tulokset luvattiinkin postittaa vasta syyskuussa.

No ihan hyvä että tsiigasin.

Tää oli eka ja nähtävästi myös vika yritykseni JLPT:n maailmassa. Tuloksen nähtyäni tärisin. Sit tuli voimakkain maanjäristys aikoihin ja tärisin lisää.

Samaiseen kokeeseen valmistautuville neuvoisin, että lukekaa japaniksi älkääkä japania. Ostin kaikenlaisia treenauskirjoja; yhtä vähän selasin ja toisesta tein kaks kappaletta. Kuluneena vuonna opiskelin hyvin vähän japania. Sen sijaan luin paljon tieteellisiä artikkeleita japaniksi. Katoin joka päivä uutiset. Elin, söin ja nukuin japaniksi.

Huono puoli tässä on, että olin jo onnistunu tsemppaamaan itteäni Suomeen paluuseen ja välillä jopa vähän kyllästynykin olooni täällä, mutta nyt puhkun taas uutta intoa ja kyllästyminen on tyystin kaikonnu ja tuntuu että voisin jättää yöunet väliin ja mennä heti auringon noustua viraston ovelle jonottamaan into piukassa että pääsen keräämään papereihini punaisia leimoja.

Jokohan sitä hiljalleen uskaltais sanoa osaavansa japania.

Kaskaista ja kiinalaisista

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 20 Aug 2012 14:51:00 +0000

Tämä mötikkä (aburazemi, mikälie rasvakaskas sit onkaan suomeksi) on hengannut ikkunassani koko päivän pitämässä moottorin käynnistykseltä kuulostavaa kosiometeliään. Ainakaan vielä en ole vastannut kosintaan. Japanilainen kesäpäivä on hikinen ja meluisa. Suuret sirkat sirittää. Pienet kaskaat suhisee puissa. Kaikkea tätä suhinaa ja sirinää ja huminaa ja supinaa halkoo terävältä sirkkeliltä kuulostava ääni, joka sanoo mim mim mimmin miii. Se on minminzemi, minmin-kaskas. Sitä kun päivät pitkät kuuntelee niin kotimainen rutku marjapuskissa alkaa kuulostaa hyvältä. Iltaa kohden huuto heikkenee (paitsi ton ikkunavieraani, joka on kuuluisa siitä, että pimeän tullen se vasta vauhtiin pääseekin), lämpötila putoaa alle kolmenkymmenen ja tulee kesäillan kaatosade, yuudachi, joka alkaa ja loppuu seinään. Yuudachi on musta kiva ilmiö, koska sen takia taivaalla on aina auringonlaskun aikaan kaikenlaisia jänniä pilviä ja iltapäivän tunkkaisuus huuhtoutuu pois.

On kaskaatkin ihan jännä asia. Kuinka ne ensin viettää vuosikaudet maan alla ja nousee sit lentoon vaan laulaakseen seittemän päivää ja kuollakseen sit pois. Joskus satoja vuosia sitten Matsuo Bashou kirjotti haikun 頓て死ぬけしきは見えず蝉の声 (yagate shinu keshiki wa miezu semi no koe). En oo mikään Kai Nieminen, mutta tän haikun pointti on suunnilleen että häämöttävästä kuolemasta merkkiä vailla on kaskaan laulu.

Monta ihmeellista asiaa on siis maailmassa. Lasken myös kiinalaiset tähän sarjaan. Vuoden lähes päivittäisen kanssakäymisen jälkeenkin päällimäinen ajatukseni näiden Keskimaan valtakunnan edustajien seurassa on että wtf mate. Käytiin tossa yks päivä Sendaissa ostamassa parin kiinalaisen kaa Kiinaan-viemisiksi elektroniikkaa koko suvulle. Ennen lähtöä maaseutukiinalainen valitti, että sitä hieman hävettää ostaa kolme kameraa, johon pekingiläinen lohdutti että kulutuksessa ei oo koskaan mitään hävettävää. Jossain vaiheessa siinä jo vähän alko tilttikin tykytellä ku oltiin partakoneosastolla ja myyjä esitteli parranajo-ominaisuuksia (kenelläkään meistä ei ollu parranajokokemusta) ja siivousrobotti korokkeella kiersi ympyrää ja maha murisi ja kiinalainen päivitteli leikkausarpieni väritystä. Vaatekaupassa jotain kolttua hipelöidessäni sain kiinalaisilta murskapalautetta että näytät tossa varmaan pojalta. Lopulta kahdeksan tuntia Sendaissa pyörittyäni tilttasin ja ostin mekon jossa lentelee batmanit ja banaanit ja palasin pikaisesti Yamagataan oman huoneeni suomaan turvaan kiinalaisilta. Tosin tätä ennne piipahdin vielä ruokakaupassa, jossa kiinalainen päivitteli kuinka voin ostaa avokadon kun se ei edes maistu miltään.

No tästäkin huolimatta yks lemppariasioitani Yamagata-elossa on ollu juurikin nämä kiinalaiset ja muunkin maalaiset. En mä japanin opiskeluja aloittaessani ajatellu, että se tulis vielä joskus olemaan kieli, jolla mä kommunikoin paitsi japanilaisten niin myös kiinalaisten, taiwanilaisten, korealaisten, mongolialaisten, thaimaalaisten ja malesialaisten kanssa. Sobaa myydessä yks kollegamme oli ihan puulla päähän lyöty ku huomas, että mä ja korealainen kaverini puhutaan keskenämme japania.

Nakazawa-sensein ryyppäjäisissä oli vaihteeksi rankka meno. Sain senseiltä lahjaksi nelivärisen kuulakärkikynän. Sensei myös esitteli minut uudelle naamalle kertomalla, että juuri nyt vaikutan mykältä mutta keskiyön jälkeen muutun hulluksi. Karaokessa meni vaihteeksi aamuviiteen. Söin riisiä ja join erivärisiä juomia ja esitin hollantilaisen kanssa Moskaun saksaksi. Eron hetkellä japanilainen toverini ärjyi oviaukosta Shiiri-chan Shiiri-chan Shiiri-chaaaaan I rabu youuuu.

Ilotulituksessa mustekalapallot oli suuria ja lepakkoparvet vauhkoja ja tumman joen viismetrisinä aaltoilevat vesikasvit ällöjä ja ilotulitukset hieman toista ku Halpahallin tuotteet uutenavuotena. Ensin hieman harmitti, etten oo vieläkään hankkinu yukataa (kesäkimono, jollasessa näissä kesätapahtumissa on tapana hengata), mutta paikallisen bajamajan testattuani kiitin herraa asuvalinnastani.

Heippa!!!!

Ha yassho makkasho

noreply@blogger.com (Siiri) — Wed, 08 Aug 2012 11:23:00 +0000

Toisin sanoen parturissa kävin ja lyhimmässä polkkatukassa sit ala-astepäivien poistuin. Japanin kesä tuhosi tukkani. Jatkuvat kolmosella alkavat lämpötilat ja nihkeys jossa kylppärin seinät homehtuu ja wet t-shirt -kisat on aina käynnissä tekivät tehtävänsä. Vaik täällä ollaankin sokeita kuontaloni kuolinkamppailulle niin kauan kun värini on tämä supisuomalainen, joten samapa se kai olis minkälainen harakanpesä päässään täällä näyttäytyy. Voipi olla et hiustilanteenikin aiheuttaa sisäistä kuohuntaa sit kun palaan Suomeen ja maantienvärini onkin taas viboiltaan vähemmän kawaii ja enemmän kauhavalainen uskonnonopettaja. Hiusväristä puheenollen tyylitietoiset japanilaismummot värjää tukkansa violetiksi.

Shokeeraavat kuvat ennen ja jälkeen:

Kesäloman kunniaksi ostin kasan kirjoja. Natsume Sousekin Kokoro, Miyazawa Kenjin Ginga tetsudou no yoru, Yoshimoto Bananan Kanashii yokan, Satou Yasushin Kimi no shima wa utaeru sekä random japanilaisten sanontojen sanakirja. Esitänpä tässä siis kirjasuositukseni. Miyazawa Kenji on sata vuotta sit elänyt iwatelainen lastenkirjailija, jonka buddhalaisvaikutteisia tekeleitä lukee kaikenikäiset. Niitä on käännetty englanniksi jokunen ja alkuperäiskielelläkin ne on helppolukuisia. Miyazawa on myös vastuussa yhdestä Japanin nykykirjallisuuden kuuluisimmista runoista. Käytiin viime Iwaten-reissulla Miyazawalle omistetussa museossa, jossa oli sen kivoja hahmotelmia avaruudesta. Yoshimoto Bananankin tekeleet lukaisee japaniksi muutamalta istumalta. Jos jostain kannattaa japaniksi lukeminen alottaa niin niistä. Japanilaisessa kirjallisuudessa lemppareitani on Mishima Yukio ja Kawabata Yasunari. Mishiman tekeleet on groteskeja ja Kawabatan hiljaisia. Mishiman tekeleiden lukeminen japaniksi aiheuttaa tuskaa.

Joop. Tekeleitä on ostettu. Tässä kuitenkin totuus lukemisharrastuksestani:

Japanilaiset sananlaskut opiskelen pokemonien avustuksella. Hieno kirja. Bellsprout opetti minulle sivulla 177 että yanagi ni yukiore nashi (paju ei katkea lumen painosta) eli että joustavuus on valttia. Aivan kuten Bellsprout!!! Sydämen sivistystä ammennan an anin veriryhmäekstrasta. Veriryhmäni on AB. Ennustuksessani kehotetaan lopettamaan haihattelu, sillä vaarana on, aika ajaa ohitseni ja missaan naima-iän.

Eilen päätty Yamagatan kolmepäiväinen Hanagasa-matsuri. Kävin paikalla. Tässä todisteena karsealaatuinen video (ignoratkaa haiku-kurssin 18-vuotiaan vieruskaverini ajoittainen kommentointi, tää on videoista ainoa joissa se ei jorise koko ajan :DDDDddd):

Huomenna mulla on nomikai (japanilaiset ryyppäjäiset) Nakazawa-sensein (.....) ja kumppaneiden kaa. En tiedä, miks hengaan näin paljon Nakazawa-sensein kaa ku se ei oo edes vastuuopettajani. Vastuuopettajani ei kommunikoi kanssani. Tai kenenkään muunkaan. Paitsi kielitieteen analyysin eturivin kiinalaisen jolla on japanilainen nimi. Perjantaina otan matkapahoinvointilääkkeen ja matkustan karseaa mutkatietä Tsuruokaan tsiigaamaan ilotulitusta, joka on kuulemma Touhokun alueen ilotulitusrankingissa kunniallisella sijalla viisi.　Ykkössijaa pitää Akita:

Naite shimau nante mottainai

noreply@blogger.com (Siiri) — Sat, 04 Aug 2012 16:19:00 +0000

Keskiviikkona Yamagatassa oli 37 astetta kuumuutta; vuoret väreili niin että niiden katsomisesta tuli huono olo; poltin jalkani lyhtypylvääseen venaillessani liikennevalojen vaihtumista; taistelin kämpässäni paikallista sangen tanakkaa paarmaa vastaan (en ymmärrä miks tässä kaltaisteni kääpiöiden kansoittamassa maassa pitää olla niin karsean kokoisia ötököitä, suomalaisen paarman tappaa kädellä mut japanilaiseen tarvitaan vähintään halko). Niin ja pidin sen mun tutkimuksen loppuesitelmän niska jossain hikilimassa ja tukassani tyylikäs heinähatun muotoinen painauma.

Esitelmä meni ok, sain jopa jotenkin tiivistettyä sanomani siihen 25 minuuttiin vaikka vielä edellisenä iltana esitelmä kesti tunnin. Yleisössä oli pari mummoa ja Saksalainen....... Olin onneni kukkuloilla kun painoin taas heinähatun päähäni ja astuin ulos luentosalista ja kävelin pitkää käytävää ja jokainen vastaantulija sano otsukaresama deshita (lausahdus jota käytetään muun muassa sillon ku joku on saanu jonkin homman päätökseen). Sitä otsukaresama deshitaa oli odotettu. Kävelin puiden alta ja ohi luonnontieteellisen rakennuksen ja parkkipaikan ja parkkipaikalla oli toimiston Hari-san joka sano Shiiri-san otsukaresama deshita. Sillon tajusin että kouluvuoteni Yamagatassa on ohi.

Oon täällä vielä kaks kuukautta, mutta elämme lopun aikoja. Tällasta tää kai nyt sit on. Kävelyä asemalle vaihtuvissa kokoonpanoissa ja paluuta kokoonpanoissa joissa on aina joku vähemmän. Eilen illalla kaks viimestä jenkkiä lähti. Saatettiin ne yöbussiin. Hondurasilainen musisoi akustisella kitaralla ja muut vollotti. Se oli kamalampaa ku odotin. Ja käy vaan kamalammaksi koska viikon päästä lähtijänä on armas hollantilaiseni Jamey. Aikamme vetisteltyämme kiivettiin Jameyn ja Hiromun ja Kounosuken kaa asuntolan katolle juomaan biirua ja jorailemaan surinamilaista kansanmusiikkia ja vertailemaan meidän google street vieweja. Kävi siinä muitakin mutta aamukolmelta jäljellä oli enää me neljä makaamassa kuumalla katolla tuijottamassa kesän tähtikuvioita.

taikutsu na mainichi mo touzen no you ni sugiteyuku
kizukanai you na sukima ni saita hana    rainen mo aimashou
saa koko e oide yo    nanimo nai keredo
doko e demo yukeru yo    sukoshi mimodaeru kurai

Sanonpahan vaan että voi ny paska.

Vaik onhan mulla tässä vielä kaks kuukautta kaikenlaista. Vaikka rivit vähenee ja kun iltaisin kävelen heinäsirkkojen sirityksessä kaupasta niin asuntolan hengailuhuoneen ikkunasta ei kajasta valo. Tässä taannoin minulla kävi viarahia oikee Kauhavalta ja Tamperehelta asti!! Kävimmä biirulla ja okonomiyakilla ja Yamaderassa ja jopa Tokioonkin tuli suhautettua. Tässäpä tunnelmia Yamaderasta, joka on yamagatalainen kylä ja siellä sijaitseva samanniminen vuoristotemppeli:

Tadaima

noreply@blogger.com (Siiri) — Thu, 26 Jul 2012 17:48:00 +0000

Käväisin Tokiossa ja otin kuvia ainoastaan korustani ja näköalastani joten tässäpä ne:

Pian koittaa elokuu ja ekat jäähyväiset. Ite saan olla täällä stipendin puolesta lokakuuhun. Koulu toki alkais jo syyskuun alussa, mutta jotenkin en nyt kyllä löydä motivaatiota lähteä Japanista voidakseni mennä opiskelemaan japania kurssille, jonka asiat osaan jo. Yamagata on vähän niinku huumetta. Tänne on päästävä takasin. Hollantilaistoverini suunnittelee jo kuumeisesti maisterin suorittamista täällä. Kieltämättä joinakin hetkinä vuorilla tai izakayassa muakin vähän houkuttelis. Lukukausimaksut kelalta ja viikkoraha soba-ojisaneilta. :DDDddd No monestakaan syystä tämä ei kyl taida olla mahdollista. Täytyy vaan naamata faktat ja hyväksyä, että opintieni Yamagatassa on kohta kuljettu loppuun asti. But I'll be back!!! Modotte kite miseru kara!! Yamagata revenge!!

Haluan esitellä teille yhden lempiasiani! Se on Galileo Galilei. Ei se vainaja vaan söpö mun pikkuveljien ikäisten veljesten ja koulukaverusten muodostama musisointiyhtye Hokkaidon Wakkanaista, joka on yhtä ku Japanin Utsjoki! Musta tämä bändi on varsin liikuttava. Ne asuu Sapporossa kimppakämpässä nimeltä Galileo House, jossa niillä on oma kotistudio ja lemmikkinä pehmokoira Love-chan.

Anohana "Aoi Shiori (青い栞)" by Galileo Galilei PV from AnimeMusicPV on Vimeo.

Lempiasioitani on myös Galileo Galilein blogi. Siispä tässä pikakäännös yhdestä uudesta blogimerkinnästä.

Iltaa, kazuki ozaki tässä.
Tänään on 10.6.
Sokeriton päivä.
Vältetään kaikki sokeria!

Näin ollen esittelen seuraavaksi kazuki ozakin valitsemia suosituksia treffipaikaksi.
5. Saizeriyan (italialainen ravintolaketju) tiskin takana
4. Kokoontaitettavan tuolin alla
3. Pöytäkalenterin helmikuun kolmannen ja kuudennen päivän välissä.
2. iPhonen home buttonin päällä
1. H2O:n H:n ja O:n välissä.

Iemon (yks pulloteemerkki Japanissa) on hyvää vai mitä.
Päätin tehdä Iemonin laulun.

"Taikasana on mopipobiiru" sanat: kazuki ozaki
kuihtunut suhteemme
roskat jotka unohdin viedä aamulla
12 vuotta sitten ystävältäni lainaamani pokemon, jota vieläkään palauttanut oo

kun lausut taikasanat,
kaikki järjestyy

siispä lauletaan yhdessä
mopipobiiru

kun mopipobiirun kääntää japaniksi, "kaikki päättyy lopulta huonosti" on merkitys tuo
mutta kun sitä ei käännä, kuulostaa se kauniilta, siispä antakaa anteeksi

siis lauletaan yhdessä
mopipobiiru

mopipo (varotaan jäämästä auton alle kun paistatellaan päivää keskellä moottoritietä)
mopipo
mopipobiiru
mopipo(varotaan jäämästä auton alle kun paistatellaan päivää keskellä moottoritietä)
mopipo
mopipobiiru

etuperin luettuna mopipobiiru
takaperin luettuna ruubipopimo

täh, wtf?
eihän se oo palindromi
älä viitti
pidätkö mua pilkkanas

vastaa jo vastaa jo vastaa jo!!!!

jos näin on niin voi kunpa oisinkin päätynyt mopipobiiruubipopimoon
täynnä katumusta ja itseinhoa päivät nää

no niin, lauletaan kaikki yhdessä
mopipobiiru

siis lauletaan kaikki
mopipobiiru
mopipipipipipipipipi
mopipipipipipipipipi

Ja sitten vielä kasa sekalaisia vanhoja julkaisemattomia kuvia sekalaisesta elämästäni:

Junttina Tokiossa

noreply@blogger.com (Siiri) — Sat, 21 Jul 2012 17:48:00 +0000

Heippaheippahei. Kuten kuvasta näkyy, goran no toori, I don't think we're in Kansas anymore. Tai Yamagatassa. Sijaintini on Higashi-Ikebukuro, Toshima-ku, Tokio. Täällä ei oo sammakoita, tuhatvuotisia puita, hedelmätarhoja eikä liioin vuoria, eikä tienposkessa oo ainakaan vielä tullu vastaan kuollutta villisikaa. Sen sijaan täällä on kaikenlaista muuta.

Esimerkiksi ihmisiä. Niitä täällä on aivan liikaa. Oon kotoisin Etelä-Pohjanmaalta pellonlaidasta, joten ihmiset ovat vielä aika uusi juttu minulle. Stressitasoni nousee pilviin, kun yritän änkeä täpötäyteen Yamanote-junaan laukkuineni ja päästä sieltä vielä poiskin. Muutenkin tää Tokion suuruus ottaa aina henkeen. Helsingissä metrolla pääsee eteen ja taakse ja Yamagatassa rupuinen pyöräni on kulkupelini. Matkan Ikebukuron asemalta hotellille piti kestää kymmenisen minuuttia. Suoritin matkaa noin tunnin. Puolustuksekseni sanottakoon, että olin jo aivan hoodeilla, mutta sit aloin epäröidä ku yhdessäkään valokyltissä ei lukenu hotelli (miksi????) ja käännyin takasin ja se oli virhe. Lopulta joku salaryyoungman tarjosi google mapsia älypuhelimestaan.

Tääl hotellissa on kaikenlaista luksusta! Niinku wc-pönttö, jota ei tartte vetää esiin lavuaarin sisästä. Ja ei foliota seinillä. Ja kokovartalopeili!!! Siispä tässä muotiasuni, jossa kävin oikein limpsa-automaatilla (nämä lölleröt ovat muuten ainoat omistamani housut):

Ja asema- ja junatunnelmia Yamagatasta:

Huomenna jalkaudun tonne 35 miljoonan ihmisen sekaan toivottavasti paremmalla menestyksellä ku tänään. Sitä ennen popsin wakamemusubin (merilevätäytteinen riisiklöntti) ja vuodatan hikipisaran wordin ääressä. Mun loppuesitelmään on vähän yli viikko ja en oo ollenkaan valmis. Esitelmän kesto on 25 minuuttia ja kieli japani ja aiheena noi 31 japaninkielistä foreigner talk -tutkimusta, jotka luin. Kun tää on ohi niin ostan kaupasta kaikki akkoje leheret ja pitelen niitä käsissäni ja itken onnesta sille asiapitoisuuden vähyydelle.

Ja koska olen Ikebukurossa niin päätän raporttini Ikebukuro West Gate Park -tunnelmiin (se on mitä mainioin psykedeelinen japsisarja lemppari-tv-käsikirjottajaltani Kudou Kankuroulta vuodelta 2000)!

Ja siltä varalta että päädyn taas Asakusaan niin tässäpä saman käppänän lempparitekeleeni:

Ja koska täältä palaan kuitenkin maanantaina Yamagataan:

Yamagataan mä palaan kyllä vielä monta monta kertaa. Tokiossa oon ihan hukassa mutta Yamagatasta tiedän että siellä on Zaoun huiput, Takazawan safloripellot, Tendoun viinitilat ja meidän koulun atk-luokka, jonka koneiden käynnistämiseen menee liioittelematta 15 minuuttia.

Okama janakya ikiteikenai

noreply@blogger.com (Siiri) — Thu, 19 Jul 2012 18:11:00 +0000

Viikonloppuna jätin rumihini ja sialuni Yamagatan erämään armoille. Ja Nakazawa-sensein. Ensimmäisenä päivänä satoi. Nakazawa-sensei huudatti autossa Deep Purplea. Käytiin kaupassa ja ostettiin ruokaa ja juomaa muutamien sukujuhlien tarpeisiin. Muun muassa kolme pullollista yamagatalaista riisiviinaa, kaksi pullollista paikallista viiniä ja toiset kaksi miyagilaista viskiä, kylmälaukun täydeltä kaljaa, kuusi grillilihasettiä, neljä makkarapakettia, ostoskorillinen sipsejä sekä kaupan suurin kaali. Olimme valmiit koitokseen.

Parasta Yamagatassa on vuoret. Ja vuorista parhain on Zaou. Paitsi viime lauantaina kun me ennen matalaan majaamme asettumista päätettiin kiivetä huipulle ihailemaan väriä vaihtavaa kraaterijärveä nimeltä Okama ja sää ei suosinut meitä. Jätimme auton parkkipaikalle ja astuimme ulos raittiiseen vuoristoilmaan. Jokin lensi autosta taivaan tuuliin. Se oli parkkilippumme. Tässäpä tunnelmia:

Alimmaisena näkymä yli vuoriston. :DDDDDDDDDDDDddddddd Sumu oli sankempaa ku sumu aivoissani ja tuuli muistutti taifuunia ja vaatteet litisi ja hiukset muuttu märäksi pitkulaksi. Japanilaiset ovat kuitenkin sinnikästä kansaa, joten Nakazawa-sensei valoi meihin opetuslapsiinsa uskoa siitä, että sumu vielä hälvenisi ja kuuluisa näkymä avautuisi. Vuoriston säästä kun ei koskaan tiedä. Värjöttelimme vuoren huipulla turisti-infossa kolme tuntia. Sumu ei koskaan hälvennyt.

Vaan sielumme sää oli sumua vailla! Sillä meillä oli grillibileet. Söin yakinikua ja yakisobaa ja käytin hyttysmyrkkyä. Nakazawa-sensei soitti c-kasetilta Deep Purplea. Tämän jälkeen oli vapaata alkoholin käyttöä. Jossain vaiheessa viina loppui ja ostimme lisää. Nakazawa-sensei ilmoitti, että aina kun Shiiri-san on sanonut kolme lausetta niin Komuro saa sanoa yhden. Muistini pätkii. Lepakko lensi ikkunaan. Jostain syystä melkein kellään ei ollut enää paitaa. Nakazawa-sensei ilmoitti menevänsä nurkkaan tauolle ja sammui sinne. Peittelimme hänet futoniin ja jatkoimme puuhia.

Aamulla oli karseaa. Oli darra. Oli kuuma. Kiipesin darrassa ja matkapahoinvoinnissa vuorelle. Eipä nämä darraisat kännykkäkuvat oikein tee oikeutusta sille, mitä näin.

Nakazawa-sensei: Okama no chuushin de ai wo sakebou!
Toveri A: Sensei kara douzo.
Nakazawa-sensei: Ie ie, ore wa ii yo
Toveri B: Okama ga daisuki!!!
Toveri A: Okama ga hoshii!!!
Toveri C: Okama ja nakya ikite ikenai!!!

Sekä:
Sensei: Eikös sellanen muotisuuntakin oo ku yamaonna (vuoristonainen)?
Toveri A: Se on yamagirl (vuoristotyttö), sensei.
Toveri B: Yamaonna kuulostaa ihan joltain youkailta (japanilainen demoni).

Ajeltiin vielä syvälle vuorten siimekseen syömään sobaa. Yamagatalaiset rakastaa sobaansa. Ja kai mäkin oon sen verran yamagatalaistunut, etten tiedä kesäkuumalla parempaa ku kylmä soba. Samaa mieltä oli ilmeisen moni muukin, sillä siellä peräkorven sobamestassa oli jonoa. Olin darrassa ja matkapahoinvoinnissa ja nukkunut kahden vuorokauden aikana kokonaista viisi tuntia. Makasin nurmikolla. Ilma seisoi ja siinä oli kastanjan imelä tuoksu. Vesiputous pauhasi. Käärme ui lammessa. Herhiläinen kiersi kehää. Käki kukkui. Lopulta meillekin vapautui pöytä. Istuin zabutonille (japanilainen lattiatyyny) ja nojasin mun käteen. Pieni lisko juoksi mun sormien vierestä. Koska sellasta se on täällä. Yamagatassa.

Olin liian koomassa kuvatakseni pihamaata, mutta tässäpä soba-ateriani:

Ja näin päätän raporttini eräjormailusta!　Lauantaina matkaan Tokioon. Tokiossa on mukavaa. Mutta Touhokussa on mukavampaa. Siispä elokuussa matkustan tänne.

Villiä ja värikästä

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 09 Jul 2012 12:28:00 +0000

Rupesin muotitietoiseksi ja ostin farkkuliivin. Vastaanotto ei ollut toivotunlainen. Kun toverini näki muotitietoisen olemukseni, lollasi hän vain että wild daro.

Tämä henkilö on tänä vuonna breikannut ammattihumoristi, joka esittää tällasta testosteronimiestä, jonka catchphrase on wild daro (kyllo hurjaa). Mutta en välitä!!

Kun kerran tuli tilaisuus niin jaanpa henk.koht. suosikkini japanilaisen kaksimarjaisuuden saralta:

Kesä on saapunut Yamagataan. Kaskaiden siritys vihloo korvissa, 30 astetta menee rikki joka päivä mutta pyykit ei kuivu kun ilmankosteus on niinku saunassa liiallisen löylynheiton jälkeen, hortensiat kukkii vuorilla ja parkkipaikoilla, kaupoissa myydään kesän kausituotteita (lemppareitani on persikka-fanta ja ceasarsalaatin makuiset ranskanperunan muotoiset sipsit) ja koulun loppukokeet ynnä -esseet aiheuttaa tuskaa.

Koska ollaan korvessa niin kesän myötä saapuivat myös tulikärpäset! Mentiin niitä jonnekin vuorten siimekseen vilaasemaha. Oltiin jossain pilkkopimeässä laaksossa, rämmittiin rämeikössä ja suunnistettiin täysikuun valossa ja kasvit hohti hopeisina. Oli tyyntä ja vanhat puut tuoksu hyvältä. Siellä ne tulikärpäset sytty ja sammu ryteikön lammella ja puidenlatvoissa. Korpi-Japani jeeee!

Käväisin vaihteeksi Sendaissa ja rykäisin JLPT:n ykköstason. Ja se rykäisy meni ehkä mahdollisesti jopa läpi. Tosin nyt kun sanon näin niin nollahan sieltä tulee. No mutta ainakin opintomenestykseni hyväksi on rukoiltu. Tässä on koemenestystä tuova omamori, joka on ostettu opiskelun jumaluuksien pyhätöstä:

On tässä taas ollu kaikenlaista, mutta en nyt jaksa enempää jorista. Haikuni pääsi luokan topkymppiin. Kävin esitelmöimässä paapoille ja se oli surkuhupaisaa. Johtajapaappa oli muokannu tiivistelmääni parempaan muotoon. Mm. korvannut sanan long johns tutummalla synonyymilla journey. :---) Ens viikonlopuksi meen LEIRILLE (katastrofi) koska Nakazawa-sensei oli että Siiri täytyy saada tälle leirille vaikken liity leiriin mitenkään. Leirin jälkeen meen Tokioon. Wild daro. Tässäpä lopuksi iloisia värejä pilvisestä Yamagatasta:

Siirinpäivätaifuuni

noreply@blogger.com (Siiri) — Tue, 19 Jun 2012 14:10:00 +0000

Hyvää Siirin päivää, kansa! Toisinaan Siirin päivänä sataa ja toisinaan paistaa aurinko. Tämä on kuitenkin elämäni eka nimipäivä taifuunitunnelmissa. Taifuuni nimeltään Guchol saavuttaa meitä 65 kilometrin tuntinopeudella ja iskeytynee Yamagataan huomisaamuna. Mikä on hieman ikävää, sillä mulla on ysiaamu ja kuljen kouluun pyörällä, mutta toisaalta ehkä muutama saavillinen vettä naamaan piristää kummasti ennen Watanabe-sensein kuivakkaa soolojorinaa komplementaarisesta distribuutiosta!

Toivon, että taifuuni poistuu luotani sukkelaan, sillä torstaina olis tarkotus sulloutua toyotaan ja pulahtaa jälleen taivasalla kuumaan lähteeseen taideyliopistolaisten kaa. Joihin tutustuin keväthuumassa kun he olivat pukeutuneet muinaisiin haarniskoihin ja minulla oli toisessa kädessä soba ja toisessa soba.

Mistä puheen ollen meillä oli tossa hiljan työporukan kaa uchiagekai (onnistuneen projektin päätteeksi pidettävät ryyppäjäiset) paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Oli kiitospuheita ja kippistelyä ja sashimia ja riisiviinaksia. Ilonpitoa tosin varjosti hieman, että teltan pystytyksestä vastanneen firman pomo oli vaipunut koomaan ja hänen vanhin poikansa lausui näin ollen firman kiitossanat. Kestän viinaa paremmin ku nää hupaiset japanilaiset, joten tehtäväkseni muodostui ojisanien viihdyttäminen ryyppäämällä heidät pöydän alle. Japanissa kuppia ei täytetä ite vaan joku muu aina kaataa. Pari ojisania kosi mua ja yks ehdotti että osallistuisimme yhdessä maratoniin ja piirsi mulle kartan, jotta osaan suunnistaa hänen liikkeeseensä maratonin tai teenjuonnin merkeissä:

Kahdesta asiasta ojisanit olivat yhtä mieltä: siitä että Shiiri-chanille pitää järjestää läksiäiset ja siitä että ens keväänä olis jälleen työtä tarjolla. Kellon lyödessä ykstoista tehtiin lopputapukset ja hipsittiin muoviläpsykät jalassa eteiseen ja vedettiin kengät jalkaan ja purkauduttiin muutaman naarmuuntuneen neonvalokyltin himmeästi valaisemalle Yamagatan öiselle kadulle. Jossa eräs ojisan totesi että nyt perkele raamenille ja niin paineltiin koko konkkaronkka raamenpuljuun tämän naamasta helakanpunaisen ojisanin laskuun.

Tämä tapahtui myös siinä ojisanien kaa kippistellessäni:
Ojisan: Mitä on "keiken" englanniksi?
Siiri: Experience!
Ojisan: Entä suomeksi?
Siiri: ....en muista. =DDDDDDDDDDDDdddddddd

Pyykinkuivausta japanilaisittain.

Yamagatalainen kirsikka jee omnom! Yamagata on koko Japanin suurin kirsikantuottaja (ja yks Japanin kolmesta hedelmävaltakunnasta!), joten näitä on alkanu ilmestyä kaikkialle niinku sieniä sateella. Tai kirsikoita Yamagatassa. Tämä kyseinen paketti on vaan joku lähimarketin alennuskoppalainen, mutta yks lauantai matkattiin Sagaeen Cherry Landiin ja siellä myytiin jo Satou Nishikiä, yamagatalaisten kirsikoiden keisaria. Lisäsäväyksen matkakohteelle toi random Turkin ystävyystalo ja Yamagatan ainoa kebabmies. Unohdin kameran, mutta onneksi japanilaisiin voi aina luottaa matkan dokumentoinnin suhteen, joten tässäpä jonkun tuntemattoman valokuvanäkemys paikasta kiinnostuneille.

Löysin Daisolta kaksoisolentoni ja ostin hänet:

Meillä on sama vieno hymy. Kimokawaii.

Vireo

noreply@blogger.com (Siiri) — Thu, 07 Jun 2012 12:39:00 +0000

Jorinani ensi kertaa ny myäs vireolla!

<3_________<3

Heippahei kuulemiin.

Sendai

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 28 May 2012 17:20:00 +0000

Käytiin sunnuntaina Sendaissa. Sinne ajaa bussilla täältä tunnissa. Oli polttava helle vaikka kello oli vasta kymmenen aamulla ja mummot kyykisteli riisipellossa ja apinavaara-kyltit vilisi tienposkessa.

Pokecenter. <3______<3 Tykkään pokemoneista. Tykkään myös taiteesta. Sitä katselin Miyagin taidemuseossa. Mut liekehdin kyllä enemmän tästä museon takapihasta ku siitä varsinaisesta pronssinäyttelystä.

Sendaissa asuu yli miljoona tyyppiä, mutta se on melko vihreä japanilaiseksi suurkaupungiksi. Sen lempinimi onkin Mori no miyako (Puiden kaupunki). Ton museon ympäristökin muistutti enemmän länsihelsinkiläistä lähiötä ku kasaa erikokoisia laatikoita. Museon takapihalla kuohui koski ja bussipysäkin pusikossa oli meneillään jotku sammakkojen soidinmenot.

Toi kivirykelmä keskellä riisipeltoa on hautausmaa.

Yamagata tadaima. ♥

Mun japanin opettajat ja sempai kävi Yamagatassa viime viikolla. Muistin rakennuksen väärin ja juoksin pihan halki ja portaita ylös ja ilma oli paksua ja mä huohotin ja luokan ovi oli auki ja menin sisään naama punasena ja siellä ne istu ja sopersin maniaimashitaka (ehdinkö) ja sempai sano girigiri seefu (täpärästi) ja U-sensei nauro ja kysy genki desuka ja mua heikotti ja istuin eturiviin ja oli outoa. Oli maailman oudoin tunne kun U-sensei puhu luokan edessä ja yhtäkkiä oli niinku olisin taas Helsingissä. Kai se oli ihan hyvä muistutus siitä, että joskus tääkin loppuu.

Sit kun tää loppuu ja palaan Suomeen niin yritän mahdollisesti hakea töitä kansalaisopistosta nyt kun osaan tätä kieltä paremmin ku 99,1% kansalaisista. Ja jatkan espanjan opiskelua ja alotan joko korean tai swahilin tai arabian! Vähäiset espanjan taitoni on kyl kadonneet tässä maassa ja nyt osaan sanoa enää armaani, olen putkimies. Oon muuten opiskellut elämässäni myös saksaa, venäjää, italiaa sekä latinaa! Saksaa opiskelin neljä vuotta ja osaan sanoa menen Donin kanssa lenkille. Venäjää opiskelin kaks vuotta ja osaan sanoa olen naimisissa, minkä tosin opin en opiskellessani venäjää lukiossa vaan jo ala-asteella ku harrastukseni oli lainailla kirjaston itseopiskelumateriaaleja. Italiaa opiskelin vuoden kansalaisopistossa ja se oli katastrofi. Latinaa opiskelin viikon ja osaan sanoa heitä miellyttävät patsaat ja pylväät. Ruattiksi sanavarastoni onki sit jo laajee: osaan sanoa ainakin jag tar mig ett kastpö och en keps till en öde ö, äventyr i Apenheum, pappa jobbar på en oljeplattform sekä henkilökohtainen suosikkini överlevnadsoveraller!! Kielelliselle lahjakkuudelleni kalpenee ainoastaan vaatimattomuuteni.

Vierailijaluennon jälkeen mentiin vielä Kurosawa-sensein työhuoneeseen juomaan teetä ja syömään dangoja ja sit senseit nousi taksiin ja katos Yamagatan kuumaan iltaan. Mentiin vielä entiset ja nykyiset opetusministeriön stipendiaatit (minä, sempai ja kiinalainen kaverini) ja Kurosawa-sensei ja joku yliopiston toimiston entinen työntekijä okinawalaiseen ravintolaan istumaan lattialle ja syömään siankorvaa ja juomaan okinawalaista kaljaa. Oon viime aikoina harrastanu gooyan (wikipedian mukaan se on näköjään suomeksi karvaskurkku vaik se on meloni, vaissoo) syöntiä; häjyä teköö syäres mut ehkä se vielä vie mut okinawalaisen nuoruuden lähteille! Okinawa on obsessioni. Harkitsin vakavasti sinne hakemista kun viime vuoden maaliskuussa kuumeisesti vaihtokohteita valkkasin. Vaan tänne vuorten siimekseen lopulta päädyin ja ainoaksi kosketukseni Okinawaan jäi okinawalaiset laulelmat, Okinawalta Tokioon muuttanut kirjeystäväni ja kurkulta näyttävä kitkerä meloni. Okinawalaisista laulelmista puheenollen, tykkään näistä kahdesta perinteisen Tinsangu nu hana -kansanlaulun sovituksesta (tässä lauletaan siitä, kuinka vanhempien neuvot tulee pitää mielessä, mutta sanoista en ymmärrä juuri kuuntelemalla mitään koska Okinawalla puhuttu kieli uchinaaguchi lasketaan japanin murteeksi ainoastaan poliittisista syistä; kielitieteessä sitä pidetään japanin sukukieliin kuuluvana kieliryhmänä):

Tää ei oo varsinasesti okinawalainen laulu, mutta Okinawan inspiroima kuitenkin:
Vedän ton karaokessa joka kerta. :DDDDDDDDDDDDDDDdddd Voi sitä onnea ku pääsee tulkitsemaan deigo ga sakimidare kaze o yobi arashi ga kita, kurikaesu kanashimi wa shima wataru nami nu you ja sitä liekehdintää ku sieltä pamahtaa shima uta yo kaze ni nori tori to tomo ni umi o watare. <3________<3

Saboshiiri

noreply@blogger.com (Siiri) — Wed, 23 May 2012 08:53:00 +0000

Aaaaah, onko parempaa ku keskellä viikkoa koulusta lintsaaminen! Aurinkoisena päivänä. Ja vieläpä niin, että heräsin aamulla ennen kahdeksaa ja poljin sinne koululle ja olin siellä jopa yhden oppitunnin. Kesken päivää koulusta lähteminen on lintsausmuodoista nautinnollisin, sillä sillon voi kuitenkin tuudittautua siihen, että ainakin kävi paikalla. <3____<3

Ei mun tosin edes ollu tarkotus lintsata, mutta poistuin hetkeksi koulurakennuksesta viedäkseni uusimman kusinäytteeni (What is it with this country and them jatkuva kusinäyte??) kusinäytteiden päämajaan ja siinä koulun pihaa talsiessani laukussa onigiri ja kusinäyte vaan ymmärsin, etten voisi enää palata. Koska asdfghkldölwkla toisinaan en vaan kestä, kuinka huonoa yliopisto-opetus tässä maassa on. Ainakin mun tiedekunnassa, jonne monet tulee vaan ku ei muutakaan keksi ja neljän vuoden pyörimisen jälkeen söpöimmät tytöt ja kuumimmat ikemenit sitten pääsee tutkinnollaan vastaanottovirkailijoiksi paikalliseen Säästöpankkiin, josta onkin hyvä vetäytyä muutaman vuoden kuluttua avioliiton satamaan.

Kaikenlaista humpuukia se Helsingin yliopistokin mulle toisinaan näyttää - miten olis terminologian kurssi, jonka kanssa ymmärrykseni loppu siinä vaiheessa ku luennon aiheena oli ojituksen terminologia venäjäksi; keskeytin kurssin, mutta sain luennoitsijamummolta kuitenkin kaikkien tenttitulokset sähköpostiini nimellä varustettuna -, mutta hyödyttöminkään sosiologian kirjatentti (Suomen väestönkehitys.......) ei vedä vertoja täkäläisen humanistisen tiedekunnan menolle. Luennot on pintapuolisia ja niillä ei yleensä opi mitään ja silti niillä on useimmiten läsnäolopakko. Lintsailua ei juurikaan harrasteta, mutta ei siks että japanilaiset opiskelijat olis jotenkin poikkeuksellisen tiedonjanoisia vaan siksi, että tietty määrä poissaoloja tarkottaa koko tutkinnon reputtamista. Tunneilla nukutaan. Mulla oli viime lukukaudella kaks loppukoetta, joissa sai olla muistiinpanot ja kirjat mukana. Mikä on toki kaltaiselleni vähä-älykölle kätevää, mutta jotenkin tää vaatimustason mataluus myös turhauttaa.

Tunneilla käynti vie aikaa, jonka vois käyttää paremminkin opiskelemalla vaik kotona: viime viikolla trollaannuin kun pitkän päivän jälkeen istuin vielä yhdellä luennolla läsnäolomerkinnän vuoksi ja oli nälkä ja jano ja se sensei vaan jauho paskaa siitä minkä värinen puku kannattaa laittaa työhaastatteluun (värikäs puku on voittajan valinta sillä high-risk high-return) ja joutu lopulta skippaamaan yli puolet luentomonisteista koska kaikki aika meni nuorison kanssa bondailuun.

Opetuksen ja opiskelijoiden tasossa on varmaan yliopisto- ja tiedekuntakohtaisia eroja (kaveeraan aika paljon luonnontieteilijöiden kaa ja ne yöpyy labrassaan harva se päivä), mutta ainakin tää meidän jinbungakubu tuo usein randomiudessaan mieleen entisen ala-asteeni, jolla pohojalaasehe henkehe matikan tai ympäristöopin tunti ei ollu mikään este virrenveisuulle.

Mulla on muuten ens viikolla esitelmä japanin lukukurssilla. Kurssille pitää lukea japanilaisille suunnattu yhteiskuntafilosofinen tekele. Viime vuonna esitelmöin tilan merkityksestä teeseremoniassa. Tällä kertaa aiheeni on jonku 1300-luvulla eläneen ja sittemmin kuupahtaneen Yoshida Kenkou -nimisen erakon filosofiat. Ööööööööö?? Tekeleen mun vastuuluvun väliotsikkoja ovat muun muassa 慈円の思想―「愚管抄」、「冥」の世界、怨霊の出現、神判と起精文 sekä 盟神探湯. Maanantaina kurssilla joristiin buddhalaisuuden opeista japaniksi. Tuntuu kamalan kaukaiselta se, kuinka joskus ylpeänä osasin viis kanjia. Tai se, kuinka kaukaiselta 400 kanjin osaaminen joskus tuntu (osaan nykyisin n. 2000). Vaikka ei siitä edes oo kovin monta vuotta aikaa.

Mulla ei oo kuvia! Siispä muotibloggaan lopuksi päivän tyylini, jonka nimi on Dynastia-hahmon bedhair:

Niin ja huomenna mun japanin opettajat Suomesta tulee tänne ja siitä tullee awkward joten se on saraba julma maailma!

Hambaagaa ni yuugure

noreply@blogger.com (Siiri) — Mon, 21 May 2012 02:34:00 +0000

Mosburger, tuo japanilaisen cuisinen graalin malja. <3______<3 Kotimaisia lemppareitani ovat pizza ja kebab. Kun täältä tuun niin jo loppuu tää merileväsopan ryystäminen koska sit vedän pizzaa aamupalaksi ja kebabbia jälkiruuaksi!! (Tosin merileväsoppa on hyvää ja aion tuoda sitä matkalaukussani.)

Viime aikoina jihuu ja tuska ovat vaihdelleet tässä maallisessa eksistenssisäni. Perjantaina oli vielä hauskaa kun sade lakkas ja me juostiin riisipellon reunaa kohti sateenkaaren päätä ja siellä häämöttävää all you can yeat -yakiniku-mestaa. Matka kesti tunnin suuntaansa, auringonlasku oli ehkä hienoin mitä oon koskaan Yamagatassa nähny, yläasteen tyhjä baseball-kenttä näytti just siltä miltä draamoissa aina ja maa tärisi kun kauas Tokioon matkaava shinkansen-luotijuna ohitti meidät läheltä. Mutta nyt on taas maanantai ja viikonlopun hauskuus muuttunu kasaksi töitä joita en taaskaan tehny.

Viime viikolla olin kriisissä torstaihin saakka, kunnes Utsumi-sensei tutkimukseni surkeasta jamasta huolimatta yllättäen kehukin mua kaikille ja sadepisarat tuntu kylmiltä pyöränsarvissa kun jotain freestylesin alamäkeä ja ohitin pari pikkupoikaa, jotka pelas keräilykorteilla temppelin katveessa. Vaan nyt on uusi viikko ja uusi kriisi.

Mun japanin opettajat ja yksi kappale sempaita on tulossa tällä viikolla Yamagataan jollain luentokiertueellaan. Oon hieman paineissa tästä. My body is not ready. Mitä mä edes sanon?? Tai teen?? Long time no see, näköö teitäki täälä. Japanini on vielä työn alla enkä oo varautunu esittelemään sitä ennen syksyä.

Koulu alkaa vasta iltapäivällä. Jospa hakisin vaikka einestä kaupasta. Näihin tunnelmiin!

Tässäpä vielä kaksi iloista laulemaa riisipeltojen halki fillarointiin. (Paitsi että musiikinkuuntelu pyöräillessä on lainvastaista, joten jos joku konstaapeli tätä lukee niin bloginihan on täysin vertauskuvallinen.)

Soko de yureta mono wa tamashii no yukue to yobanaika. ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Asiantuntijalausunto

noreply@blogger.com (Siiri) — Wed, 09 May 2012 16:59:00 +0000

Sakurat meni jo, mutta sen jälkeen kun sain pyörän en oo pahemmin kuvia näpsiny, joten tässäpä historian sakurojen havinaa jorinapalanpainikkeeksi: Vuoret viheriöi, taivas peilautuu riisipelloista ja sekä haikuanalyysi- että kielitieteen huomiset luennot on peruttu. Jeee!

Oon yhdellä fonetiikan kurssilla, jota pitää hivenen omalaatuinen sensei. Sillä on aina tweed-housut ja neuleliivi ja beatles-kampaus ja sen ääni on kuiva ja viileä ja se puhuu muodollisesti niinku me oltais jollain fiineilläkin kokkareilla eikä Yamagatan yliopiston kuppaisimmassa luokassa, jonka ikkunasta aukeaa muiden luokkien tyypillisen vuoristonäköalan sijaan näkymät haalistuneen keltaiseen muovipressuun. Ja tämä sensei on ehkä mun lemppari! Se on aina että kestäkää jälleen tämä tuokio kanssani ja verhoilee sen sarkastiset kommentit muodollisuuksiin ja päästää meidät aina vähintään kymmenen minuuttia etuajassa.

Tänään kukaan ei ollu poissa tunnilta, joten sensei totesi että mitäs tämä nyt on, ootteko te kaikki alkaneet olla tosissanne. :D (Viime viikolla oli kansallisten vapaapäivien kasautuma eli Golden Week, paitsi keskiviikkona jollon olis pitäny olla koulua, mutta sensei sano että lintsatkaa rauhassa ja moni otti vinkistä vaarin.) Tänään sensei myös kumartui puoleeni ja sano että pidä esitelmä suomen kielen astevaihtelusta niin pääset jo sillä läpi tästä kurssista. <3____<3 Muut eivät pidä esitelmää. Esitelmöimishaluistani ei kysytty, mutta japani on siitä kätevä kieli, ettei tarvi ikävästi määrätä tällaisia pikku puhteita, vaan voi harmonian laidunmailla kirmaillen todeta, että saan sinulta sen, että pidät esitelmän.

Tänään kohtasin Yamagatan vaarallisilla kujilla sattumalta toverin, jota en ollu nähny kuukausiin. Se sano että Shiiri-chan millon sä aloit kuulostaa noin japanilaiselta. :D Niin että kyllä se tästä! Tosin tämä japanilaiselta kuulostaminen ei tarkota, että olisin saavuttanu puheessani jonkin uuden entistä elegantimman tason vaan lähinnä päin vastoin: hoen nanka (niinku), lyhentelen minkä ehdin niin että oppikirjojen yaranakerebanarimasen (täytyy tehdä)　lipsahtaa suustani ulos muodossa yan'nakya, käytän -rareru-potentiaalin sijaan kieliopin vastaista -reru-potentiaalia koska yks lisätavu on liian kova työ lausua ja yllättynyt reaktioni ei oo oppikirjojen hountou desuka vaan eeeeee ussoooooooo MAJIDE.

Maksoin JLPT:n koemaksun. 5500 jeniä yyyh. Ja kaks kuukautta aikaa. Hupsista. En ite pidä näitä kaikenmaailman kielikokeita hirveen suuressa arvossa ku ei ne monivalinnat asioiden todellista tilaa mittaa, eikä mulla oo aikasemmin ollu suurta mielenkiintoa osallistua koko kokeeseen. Ja nyt yhtäkkiä JLPT:n läpäiseminen on varmaan suurin kiinnostuksenkohteeni heti Arashin ja sipsien jälkeen. Ku täältä palattuani saatan vielä ehkä-mahdollisesti-kenties hakea HY:n kautta vaihtoon Toudaihin (Tokyo University, Japanin ykkösyliopisto, jonne kaltaisillani kuolevaisilla kauhavalaisilla on hyvin vähän asiaa mutta yrittänyttä ei laiteta) erikoistumaan japanin opettamiseen, mutta sinne päästäkseen ei kielitaidosta riitä todisteeksi se, että on jo opiskellu japaninkielisessä yliopistossa kielitiedettä japaniksi, vaan pitää olla tämä virallinen sertifikaatti, joka todistaa, että kykenen tuurilla ja taidolla valitsemaan neljästä vaihtoehdosta sen eniten oikean.

Mieluiten mä kyl vaan tulisin takas Touhokuun koska täällä on vuoria ja riisipeltoja ja mä tykkään vuorista ja riisipelloista. Ja pitkät välimatkat ja huono julkinen liikenne joten monilla tovereillani on käytettävissään auto ja mä tykkään turhanpäiväisistä automatkoista vuorten ja riisipeltojen halki. Toivottavasti Toudaissa olis edes Touhoku-circle... :D Syksyisin pidettäis imonikai ja talvisin larpattais lumisateella onsenissa lillumista.

Vaikka en sinne Toudaihin lopulta hakiskaan, pitäis varmaan alkaa miettiä, mitä sitä seuraavaks tekis. Ku oon ollu yliopistossa nyt viis vuotta ja Japanin opetusministeriö ei tuu elättämään mua ikuisesti. Mulla on kriisi! Tykkään mun opiskeluista - tai no en tykkää opiskeluista koska sosiologia lol tiede lol gradu lol mutta tykkään japanista -, mutten tiedä, millaseen rahalliseen hyötyyn voin ne valjastaa. Haluan kääntäjäksi ja haluan japanin opettajaksi, mutta tarvitaanko Suomessa japanin opettajia ja miks kukaan haluais just mut kääntämään yhtään mitään ku varmasti jostain löytyy aina joku vanha patu, joka osaa japania mua sata kertaa paremmin. Mitä alle 30-vuotias Japani-asiantuntija voi edes tehdä?????????? Asiantuntija olis musta aika mukava titteli. Sellanen, että työkseni istuisin toimistolla ja Tuntisin Asiat.

Koska jorisin liikaa elostani niin tässä vielä asiantuntemuksellista antiani:

- Japanissa laukaisuäänettömät kännykkäkamerat on kielletty koska niillä voi vaivihkaa ottaa potretin hameen alta!
- Myös julkisella paikalla kiikareilla kiikarointi on tirkistelyn vuoksi kiellettyä, mikä tuskastuttaa lintubongaritoveriani!
- Käsijarruttomalla pyörällä veivailusta seuraa sakko, koska jalkajarrut on waarallisia!
- Hienoista sushiravintoloista ei saa lohisushia koska lohet ei uiskentele merivesissä! Supermarketin einessusheissa lohi on halvin vaihtoehto!
- Japanilaiset rakastaa kollageenia! Täällä myydään jotain kollageenia sisältäviä karkkejakin ja ostos-tv koostuu lähinnä mainoksista, joissa kotirouvat levittää naamaansa kollageenimönjiä ja huomaa heti eron entiseen. Just tossa äsken kun laitoin tv:n päälle niin siellä mainostettiin kollageenijuomaa.
- Kagoshimassa Kyuushuulla (Japanin neljästä suurimmasta saaresta se eteläisin) on tulivuori nimeltä Sakurajima ja se syöksee tuhkaa tällä nimenomaisellakin hetkellä! Mistä johtuen Kagoshiman kaupungissa ei voi kuivattaa pyykkejä ulkona ja tulivuoren saari on evakuoitu. Sakurajima purkautui viime vuonna 996 kertaa, mistä johtuen Kagoshimassa ei tää Touhokun megakriisi ollu aina ensimmäisenä mielessä. Viime vuosi oli siis luonnonkatastrofaalisesti verraton vuosi niin pohjoisessa kuin etelässäkin.
- Japanissa ryyppäjäiset lopetetaan aina yhteisellä tapuksella! (ei siis aplodeilla vaan pelkällä kädet yhteen -läpsäisyllä...)
- Sake on japaniksi nihonshu ('japanilainen viina') ja alhoholi o-sake!
- Japanilaisilla ei yleensä oo uunia, mutta riisinkeittimelläkin voi valmistaa kaakun!
- Japanissa ei monissa esim. lomakkeissa käytetä kristillisen ajanlaskun vuosilukuja vaan keisarillisia vuosia! Nyt eletään Heisei-vuotta 24. Syntymävuottani kysyviin papereihin merkkaan että Shouwa 62. Kun nykyinen keisari kuolee, alkaa taas uusi aikakausi. Japanissa keisariin ei muuten koskaan viitata nimellä. Nykyisestä keisarista puhutaan keisarina (tennou) ja menneistä käytetään nimeä aikakausi + tennou. Näin ollen esim. sota-aikojen keisari on Suomessa Hirohito mutta Japanissa Shouwa tennou.
- Jännetuppitulehdus on japaniksi kenshouen, törkyvitsi shimoneta, seisova pöytä baikingu (tulee sanasta viking...)　ja kimegao posetus-ilme. Tuskin esiintyvät oppikirjoissa, mutta käytin näitä kaikkia sanoja tänään, joten hyvä ne on tietää!

Siinäpä kaikki tietämykseni Japanista............ Jorinan loppuun vielä loppukuva. Tänään olin syntynyt menestyjäksi, sillä hajuveteni matchasi asuuni.

Päätän raporttini tähän! I don't know well but many meeru came sanoi eläkeläistoverini hiljan kun facebookin hankki. Hän ei ole vielä osannut lisätä minua kaverikseen, enkä mä osaa tunnistaa sitä noista kaikista samannimisistä kuvattomista tyypeistä. Tsemppailemme tässä itse kukin siis kohti valistuneempaa huomista!

Ilta

noreply@blogger.com (Siiri) — Tue, 01 May 2012 16:02:00 +0000

Yamagataan tuli kesä. Haisen aurinkorasvalta. Eilen olin töissä viimeistä kertaa. Kaikilla asiakkailla oli sakuran terälehtiä hiuksissa. Animen sakurasateet onkin totta. Illalla kun käveltiin kiinalaisten kaa joenvartta, sakurat loisti vielä valkoisina. Aamulla ne oli kaikki varisseet pois.

Viime päivät oli aika hulluja. Tein 12 tunnin vuoroja kolmena päivänä putkeen. Tunnelmaa kuvannee, kun lapattiin parin ojisanin kaa soba-tilauksiin purjoa ja tenkasua kamalalla kiireellä ja sit yks soba-lautanen vaan möllötti siinä pöydällä ja me kaikki jähmetyttiin ja ojisan parahti että nani kore (mikä tää on) ja mä aloin nauraa hysteerisesti.

Onneksi menin töihin ja onneksi se on ohi. Mun lempihetki oli, kun myin vaihteeksi juomia ja joku paappa tuli siihen ja juttelin sen kaa kaikenlaista, mutta se ei kattonukaan muhun päin vaan tuijotteli vaan kylmäaltaita ja lompsaansa. Lopuksi kun sanoin arigatou gozaimashita, se vihdoin vilkaisi mua ja hätkähti ja alko nauraa ja sano oho ulkomaalainen. Se tuntu varmaan paremmalta ku mikään niistä sadasta ja yhdestä suorasta kehusta, joita niiden kaikkien päivien aikana sain.

Mulla oli kovat tavoitteet valmistaa simaa vapuksi ja tarjoilla sitä ojisaneille, mutta en oo viikkoon ehtiny käydä edes kaupassa, niin se sit vähän jäi. Tyydyin pukeutumaan vappuisaan kolttuhun:

Hana yori soba

noreply@blogger.com (Siiri) — Fri, 27 Apr 2012 13:47:00 +0000

Sakuranväristä sadepäivää: Ja tämän kaiken keskellä meidän teltta: Siirryin juomapuolelta myymään tota sobaa. Oon syöny sobaa nyt viikon vähintään kerran päivässä. Se on liikaa. Huomatkaa random hattara, jonka työtoverini mulle tyrkytti..........

Sain Koreaan palanneelta toveriltani perintönä pyöränrämän, jonka toinen toverini kunnosti ajokelvolliseksi. Paitsi että japanilaisista pyöristä puuttuu jarrut polkimista, joten pelkään aina että loppu on lähellä kun viiletän holtittomasti pomppuisaa alamäkeä ja temppelit ja sakurat ja mummot ja koirat ja kissat vilisee ohi.

Koulussa oon käyny nukkumassa tunneilla ja tuntien jälkeen kiitäny soba-tiskille, jossa vierähtää aina loppuilta. Mun vaatteet haisee paistorasvalta ja kalmarilta. Tätä kokemusta on hivenen vaikea kuvailla. Se on yhtä aikaa karseaa ja maailman parasta. Japanilaiset tykkää sakuroista, koska ne symboloi hetkellisyyttä ja kaiken ohikiitävyyttä. Ja ohikiitävää on tämä soba-uranikin. Ja koko aikani Japanissa. Sitä on jäljellä enää neljä kuukautta. Soba-uraani on jäljellä kolme päivää. Ei huvittais yhtään mennä sinne huomenna 12 tunniksi seisoskelemaan, mutta sit kun tiistai koittaa ja tää on ohi, voipi tulla suru happi-takkiin ku en enää pääsekään facepalmaamaan ojisaneille ja vilkuttamaan asiakkaille. Tänään meinasin tukehtua makkaraan, kun sobakollega-ojisan sanoi Jieunille seuraavaa: "Niin teillä siellä Koreassahan kauneusleikkaukset on yleisiä. Mites sinä, ootkos sinä kauneusleikkauksessa käyny, siis niinku......make face?" Adlkflfkldfk ojisan wtf aaah you'll be missed.

Toissapäivänä mua haastateltiin televisioon. Tänään aika moni koulutyttö kävi sanomassa, kuinka ne näki mut teeveessä. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddddddddddddddddddddd Joku asiakas kysy multa, oonko mahdollisesti syntyny Japanissa. Tuntematon seurue, johon lyöttäydyin viime viikolla kuppilassa erinäisiä juomia nauttineena sattui myös paikalle, koska Yamagata on Yamagata. Ja pari tuttuani, joille obasan päätti antaa kaiken ilmaiseksi koska ne oli juurikin mun tuttujani. Yks ojisan katsahti tänään kumppareitani ja totesi että oot sinä kyllä aikamoinen. :DDDD

Yks päivä kun hiihtelin kylänraittia töistä asuntolalle säkissä kolme ojisanin lahjoittamaa yakisobaa ja kolme onigiria, kävelin hetken selkä menosuuntaan nähdäkseni vuoret paremmin. Yakisoba haisi ja vuoret sinersi ja vähän matkan päästä kuulu mun nimeä huutava ääni. Ja mä tajusin, että oon tainnu huomaamattani kotiutua tänne. Ja se onkin vähän surullisempi juttu.