Aiheita

Suomenruotsalaiset: suomalaisia vai ruotsalaisia?

Niko Lipsanen — Mon, 13 Feb 2012 05:08:29 +0000

Suomenruotsalaiset eivät yleensä pidä siitä, jos heitä sanoo ruotsalaisiksi. He korostavat olevansa yhtä suomalaisia kuin muutkin suomalaiset, vaikka ovatkin ruotsinkielisiä.

Iso osa Suomen ruotsinkielisistä äänestää kuitenkin ruotsalaista kansanpuoluetta, jonka nimi taannoin vaihdettiin muotoon ”Suomen ruotsalainen kansanpuolue” (ruotsiksi Svenska folkpartiet i Finland). Puolueessa pidettiin ongelmallisena muun muassa sitä, että heidän poliitikkojaan sanotaan ”ruotsalaisiksi” (HS 6.4.10).

Puolueen logiikkaa on vaikea ymmärtää. Jos he haluavat painottaa olevansa ”suomalainen puolue, jonka työkielenä on ruotsi”, niin miksi puolueen nimessä sitten edelleen on ”ruotsalainen”? Miksi he kuvittelevat, että heidän poliitikkojaan ja kannattajiaan tuon uuden puoluenimen myötä kutsuttaisiin? Ruotsalaisiksi tietenkin – niinhän he itsekin tekevät.

Miksi puolueen nimi ei ole ”Suomen ruotsinkielinen kansanpuolue”, tai vielä paremmin, ”Finska folkpartiet”? Jälkimmäisestä kävisi ainakin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmi, että he ovat suomalaisia, mutta puhuvat ruotsia.

Kielipuolue RKP ei ole ainoa taho, jonka nimessä suomenruotsalaiset lähettävät sekavaa kaksoisviestiään. He korostavat suomalaisuuttaan ja loukkaantuvat, jos sitä epäilee, mutta omien instituutioidensa nimissä viljelevät ruotsalaista. Heillä on kaikenlaisia svenska-sitäsuntätä-puljuja.

Kävin esimerkiksi viime vuoden lopulla syömässä Svenska Klubbenilla. Ruoka ei ollut mitenkään erityistä, mutta hintataso oli selvästikin mukautettu bättre folkin lompakoille. Miksi sen nimi ei ole Finska Klubben? Tai miksi edes nimen suomenkielisessä käännöksessä (Ruotsalainen klubi) ei ole käytetty muuta sanaa ”ruotsalaisen” tilalla?

Nimivalintoihin vaikuttanee ruotsin epätarkkuus kielenä. Sekä ”svenska” että ”finska” tarkoittavat paitsi ruotsalaista ja suomalaista myös ruotsin ja suomen kieltä. ”Svenskspråkiga” on ehkä turhan pitkä ja hankala moniin nimiin. Mutta silti: jos suomenruotsalaiset haluavat, että me muut emme kutsu heitä ruotsalaisiksi, niin eikö olisi vähintään kohtuullista odottaa, etteivät he tekisi sitä myöskään itse?

Itse käsite ”suomenruotsalainen” vaatisi myös päivityksen. Nythän siinä väitetään, että kyse on Suomessa asuvista ruotsalaisista. Jos se on kelvollinen nimitys, niin silloin myös ”ruotsalaisen” pitäisi olla sitä – suomen-etuliitehän on tuossa pelkkä tarkenne.

Taustalla ovat tietysti myös historialliset syyt suomalaisine ja ruotsalaisine puolueineen. Useat svenska-sitäsuntätä-laitoksista ovat peräisin siltä ajalta. Toisaalta, samat historialliset syyt siinäkin ovat taustalla, että ruotsinkielisiä Suomessa usein sanotaan ruotsalaisiksi. Jos haluaa muiden karistavan historian painolastin pois harteiltaan, niin sitten on oltava valmis tekemään se myös itse.

Suomen ruotsinkieliset voivatkin nyt valita, haluavatko he astua nykypäivään suomalaisina vai pitää kiinni historiallisesta ruotsalaisuudestaan. Heistä itsestään se on kiinni.

Kuvassa on Svenska Klubben eli Ruotsalainen klubi Kruununhaassa Maurinkadun ja Liisankadun kulmassa.

Lue myös:

Rivo makeinen Haribo-karkkipussissa

Niko Lipsanen — Fri, 10 Feb 2012 05:32:19 +0000

Ostin Haribon Stjerne Mix -makeispussin Viking Mariellan tax free -myymälästä jokin aika sitten. Laivan hytissä karkkeja syödessäni huomio kiinnittyi erikoisen muotoiseen makeiseen. Ainakin minusta tuo oheisessa kuvassa näkyvä makeinen muistuttaa kovasti miehen sukuelintä.

Varsin erikoinen aihe karkin muodoksi Haribolla. Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen asiasta, joka kuuluisi lapsen suuhun. Tai kuten Haribo karkkipussin päällä kertoo (ks. kuva alempana): ”Kids and grown-ups love it so.” Eli aikuisetkin tykkää.

Karkkipussin päällä on rivi kuva-aiheita, joiden mukaan muotoiltuja karkkeja pussista löytyikin. Penistä ei sentään siihen ole piirretty. Eniten se muistuttaa kuvarivin vihreää tuttia, mutta on vähän liian kaukana siitäkin ollakseen vain vahingossa siitä toisennäköiseksi epämuodostunut.

Pussin lähempi tarkastelu osoitti, että sisällä oli muitakin kuvioita, joita ei ollut kuvattu pussin päälle. Nämä olivat erilaisia työkaluja. En enää muista, mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin sahoja. Eivätpä nekään ole sellaisia aiheita, jotka kuuluisivat lasten tai erityisemmin aikuistenkaan suuhun, mutta vähän eri mielessä kuitenkin.

Tässä Haribon peniskarkissa lienee kyse epämuodostuneesta saksikuviosta. Se selittää myös sen, miksi kivespusseilta näyttävät osat ovat kummasti lommoilla.

Vaikka juttu tietysti vähän vesittyy asian oikean laidan selvitessä, niin on tuo silti aika hauska tapaus. En usko, että tarvitsee mitenkään erityisen likaisen mielikuvituksen nähdäkseen kuvan karkissa ensi silmäyksellä jotakin muuta kuin sakset.

Jos tämä olisi tapahtunut Yhdysvalloissa, olisin varmasti voinut hakea Haribolta miljoonakorvauksia kokemastani järkytyksestä.

Osin läpikuultavan makeisen kuvaaminen ei ollut erityisen helppoa. Laivan hytissä ottamistani kuvista ei tullut mitään. Kotona luonnonvalossakin ensimmäinen yritys meni pieleen, sillä voimakas auringonvalo paistoi osin karkin läpi, mutta jätti kuitenkin samalla varjon. Tältä kuvauskerralta (1.2.2012) on kuitenkin oheisista kuvista alempi (se, jossa on karkkipussikin osin mukana). Ylempi kuva on otettu pilvisenä päivänä 3.2.2012.

Lue myös:

Poikkeusreitit ja HSL:n tiedotus

Niko Lipsanen — Wed, 08 Feb 2012 10:06:04 +0000

Helsingin sisäisen liikenteen bussi 16 on ollut pari viikkoa poikkeusreitillä Kruununhaassa. Mariankadulla on jokin liikennettä haittaava työmaa, ja niinpä bussit koukkaavat yhden korttelin lännempää Snellmaninkadun kautta. Poikkeusjärjestely jatkuu ilmeisesti vielä tämän viikon.

HSL:n tiedote aiheesta on hieman epämääräistä ajanilmaisua lukuunottamatta sinänsä selkeä ja yksiselitteinen. Tiedotteessa sanotaan:

Helsingin linja 16 ajaa 23.1. alkaen Snellmaninkatua Mariankadun sijaan. Bussi ajaa poikkeusreittiä noin kolmen viikon ajan. Snellmaninkadulla bussi pysähtyy raitioliikennepysäkeillä.

Myös tiedotteen kartta vahvistaa saman (ks. alempana). Silti yksi asia jää ihmetyttämään.

Snellmaninkadun kahden raitiovaunupysäkin lisäksi poikkeusreitin varrelle jää myös Ritarihuoneen pysäki Aleksanterinkadulla. Jos bussi pysähtyy pysäkeillä Snellmaninkadulla, niin miksei sitten myös Aleksanterinkadulla? Ritarihuoneen kohdalla kun on normaalistikin linjan 16 pysäkki, joka on tärkeä vaihtopysäkki bussin ja raitiovaunujen 4 ja 4T välillä.

Kävipä sitten niin, että tuli tässä poikkeusliikenteen aikana tarvetta käyttää kyseistä vaihtoa matkalla Katajanokan terminaalille ja sieltä takaisin. Etenkin paluumatkalla, kun on Tallinnan-ostoksia mukana, ei viitsisi kovin pitkiä matkoja turhaan kävellä.

16 osui kotimatkalleni jo edellisenä iltana. Tyhjä bussi ei juuri pysäkeillä pysähdellyt, mutta tiedotustaulu bussin etuosassa kertoi Ritarihuoneen sisältyvän matkaohjelmaan. Poistuessani kysyin vielä kuskilta josko kyseinen pysäkki olisi kuitenkin käytössä. Kuski otti esiin reittikarttansa ja yritti ystävällisesti selvittää asiaa. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan tiennyt, missä on Ritarihuone. Osoitin sen hänelle kartasta, mutta koska siihen oli kuvattu normaalireitti, emme saaneet asiaan selvyyttä. Kiitin ja sanoin kysyväni aamulla siltä kuskilta, jonka kyytiin vaimon kanssa silloin osuisimme.

Aamuvuoron kuski sanoi, että tietysti bussi pysähtyy Ritarihuoneella. Bussi oli vähän vanhempaa mallia, joten pysäkkitiedotustaulua ei ollut. Painon pysäytysnappia vähän ennen pysäkkiä, mutta kuski ei näyttänyt pysähtymisaikeiselta. Hihkaisusta hän kuitenkin pysäytti bussin ja päästi meidät kyydistä puoli bussinmittaa pysäkin jälkeen.

Illalla palatessamme jäimme 4T:stä Ritarihuoneella pois. Perässä tuli bussi 16, mutta väärään suuntaan. Se pysähtyi pysäkillä jättäen siihen matkustajia. Vähän ajan päästä tulee 16 myös toiseen suuntaan. Huidomme sille pysähdysmerkkiä, ja se vaikuttaakin pysähtyvän, mutta ajaakin sitten ohi. Lisähuitomisella se pysähtyy bussinmitan pysäkin jälkeen. Kuljettaja avaa oven ja huitoo sanoen, ettei tämä ole oikea pysäkki. Ottaa kuitenkin sisään, joten kaikki hyvin.

Pitkä tarina pienestä asiasta, jossa kaikki menee pientä huitomista vaille kohdalleen: miksi siis vaivaudun edes kertomaan?

Jos poikkeusreitin varrelle osuu kolme raitiovaunupysäkkiä, joista bussi pysähtyy kahdella, niin voisiko tiedotteeseen eksplisiittisesti lisätä, että se kolmas ei ole käytössä? Siitä ei olisi paljon lisävaivaa HSL:lle ja se säästäisi hämmennykseltä, että onkohan tiedotteessa vain unohdettu mainita tuo kolmaskin pysäkki.

Vielä parempi tietysti olisi, että pysähdyttäisiin kaikilla reitin varrelle osuvilla pysäkeillä. Etenkin tässä Ritarihuoneen tapauksessa, kun siinä normaalistikin on kyseisen linjan pysäkki, joka vieläpä on vaihtopysäkki bussin ja raitiovaunun välillä.

Valokuvassa yllä on Helsingin linjan 16 bussi Eiranrannan pysäkillä. Alla on HSL:n kartta samaisen linjan poikkeusliikenteestä Kruununhaassa. Ritarihuoneen raitiovaunupysäkit ovat Aleksanterinkadulla aivan vihreällä merkityn poikkeusreitin oikeassa alakulmassa Ritarikadun risteyksen molemmin puolin (pysäkkejä ei ole merkitty karttaan).

Lue myös:

Tulee se kevät sieltä vielä

Niko Lipsanen — Sun, 05 Feb 2012 06:22:09 +0000

Vaikka ulkona onkin julmasti pakkasta, lumipyryä ja vaikka mitä muutakin ikävää, niin kyllä se kevät – ja sen jälkeen kesäkin – sieltä vielä tulee. Siitä muistuttamaan ja talvista ankeutta ilahduttamaan laitoin tähän valokuvan voikukista.

Minun piti itse asiassa tarkistaa Wikipediasta, että kyseessä ovat voikukat. Leskenlehdet kun ovat kovasti samannäköisiä ja yleensä ilmestyvätkin keväällä voikukkia aikaisemmin. Nuo kukat ovat kuitenkin voikukkia. Kukkien lehdet sen paljastavat.

Kuvan voikukat ovat viime keväältä. Kuvasin ne Tammasaarenlaiturilla, eli Kaapelitehtaan takana Ruoholahdessa, toukokuun 18. päivänä.

Laitetaan nyt vielä toinenkin kuva samasta voikukkapuskasta.

Kaikille talvi ei ilmeisestikään ole samanlaista kärsimystä, mutta teille, joille se sitä on: Yrittäkää kestää. Se loppuu aikanaan.

Näitäkin voikukkakuvia saa halutessaan käyttää Creative Commons -lisenssin ehtojen mukaisesti. Kaupalliseen käyttöön on pyydettävä lupa.

Lue myös:

Sukupuolten tasa-arvosta urheilussa

Niko Lipsanen — Fri, 03 Feb 2012 05:27:51 +0000

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on jyrähtänyt, ettei naisia saa syrjiä urheilukisojen palkinnoissa (Verkkouutiset 2.2.12). Sellaista tapaa kun ilmeisesti on, että naisten sarjoissa jaetaan pienempiä palkintoja kuin miesten.

Esimerkkitapaukseksi pääsivät Suomen Tennisliiton Finnish Tour -kisat. Niissä naisten luokan voittajalle on maksettava vähintään 300, mutta miesten luokan voittajalle 500 euroa.

Tennisliitto perustelee käytäntöä sillä, että miesten sarjoissa kilpailijoita on enemmän, ja siksi he joutuvat myös pelaamaan enemmän pelejä. Tämä selitys yllättäen kelpasi Mäkiselle. Hän sanookin, että hyvästä syystä miesten ja naisten palkinnoissa voi olla eroja.

Mitkä kaikki perustelut sitten menevät ”hyvästä syystä”?

Onko hyvä syy esimerkiksi se, jos toisessa sarjassa pelataan tasokkaampaa peliä tai tehdään kovempia tuloksia? Jos nopein mies juoksee sata metriä kovempaa kuin nopein nainen, niin kuuluuko hänelle myös suurempi palkinto? Minusta voisi hyvinkin perustella, että kuuluu. Samasta työstä sama palkka, mutta tuossa kyseessä ei ole sama työ. Pitäisikö sitten palkkion suuruus sitoa tulokseen eikä sukupuoleen, jos vaikka joku kerta nainen pinkaiseekin matkan nopeinta miestä lujempaa?

Minulla on myös sellainen, kieltämättä ennakkoluuloinen käsitys, että jos laitetaan vaikka jalkapallossa tai jääkiekossa miesten ja naisten huippujoukkueet pelaamaan vastakkain, niin naisille ei siinä jäisi kauheasti jakoa. Jos näin on, niin eikö silloin miesten sarjassa pelata parempaa peliä, mistä tietysti kuuluu parempi palkintokin?

Tai sitten asiaa voisi ajatella mainos- ja lipputulojen kautta. En tiedä, onko yleensä naisten tai miesten urheilulajien katsomoissa täydempää, mutta jos on, niin saako se näkyä myös palkintojen suuruudessa? Eikö se ole ”hyvä syy”?

Tai jos mainostajat ja sponsorit ovat valmiita maksamaan jommankumman sukupuolen peleissä tai lajeissa näkymisestä enemmän, niin eikö se saa näkyä myös urheilijoiden palkinnoissa? Minusta tämäkin on varsin hyvä syy.

Vaikka en urheilua juuri tunnekaan, niin minusta vaikuttaa siltä, että noita hyviä syitä on kovin helppo löytää. Vai mikä sitten olisi sellainen syy, mikä ei olisi hyvä? Maksetaanko jossakin urheilulajissa kilpailijoille eri suuruisia palkintoja sukupuolen mukaan ilman, että siihen olisi hyvää syytä?

Kuvassa on Roihuvuoren urheilukenttä Helsingissä.

Lue myös:

Pääsiäisen ja laskiaisen ajankohdat eri vuosina

Niko Lipsanen — Wed, 01 Feb 2012 01:52:23 +0000

Pääsiäinen on liikkuva juhlapäivä, useimpina vuosina on huhtikuussa. Joinakin vuosina se osuu kuitenkin jo maaliskuun lopulle. Ajankohta määrittyy kirkollisten taulukoiden perusteella, jotka yksinkertaistaen perustuvat kevätpäiväntasausta seuraavan täysikuun ajankohtaan.

Pääsiäistä edeltää paastokausi, joka alkaa laskiaisesta. Näin ollen myös laskiaistiistain (ja tietysti laskiaissunnuntainkin) päivämäärä liikkuu samaa tahtiaa kuin pääsiäisenkin osuen useimmiten helmikuulle, mutta joskus myös maaliskuun alkupäiville.

Jottei asia olisi liian yksinkertainen, niin idän kirkossa pääsiäisen päivämäärä lasketaan juliaanisen kalenterin mukaan. Välillä se osuu yhteen läntisen gregoriaaniseen kalenteriin perustuvan päivämäärän kanssa, välillä se taas tulee vasta sen jälkeen. Myöhäisimmillään se saattaa olla vasta toukokuun alkupäivinä (gregoriaanisten päivämäärien mukaan). Suomen ortodoksit noudattavat kuitenkin läntistä laskentatapaa.

Samalla tavalla tietysti liikkuu myös ortodoksinen laskiainen. Juutalainen pääsiäinen, pesah, taas alkaa aina samana päivänä, eli nisankuun 15:ntenä. Gregoriaaniseen ajanlaskuun sovitettuna senkin päivämäärä on kuitenkin liikkuva.

Alla on pääsiäisen (läntinen, itäinen ja juutalainen) sekä laskiaisen (läntinen) ajankohdat eri vuosina.

Pääsiäinen (katolilaiset, protestantit, Suomen ortodoksit)

Pääsiäinen 2012 on 8. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2013 on 31. maaliskuuta.
Pääsiäinen 2014 on 20. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2015 on 5. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2016 on 27. maaliskuuta.
Pääsiäinen 2017 on 16. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2018 on 1. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2019 on 21. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2020 on 12. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2021 on 4. huhtikuuta.
Pääsiäinen 2022 on 17. huhtikuuta.

Laskiainen (laskiaistiistai) (katolilaiset, protestantit, Suomen ortodoksit)

Laskiainen 2012 on 21. helmikuuta.
Laskiainen 2013 on 12. helmikuuta.
Laskiainen 2014 on 4. maaliskuuta.
Laskiainen 2015 on 17. helmikuuta.
Laskiainen 2016 on 9. helmikuuta.
Laskiainen 2017 on 28. helmikuuta.
Laskiainen 2018 on 13. helmikuuta.
Laskiainen 2019 on 5. maaliskuuta.
Laskiainen 2020 on 25. helmikuuta.
Laskiainen 2021 on 16. helmikuuta.
Laskiainen 2022 on 1. maaliskuuta.

Ortodoksinen pääsiäinen (poislukien Suomen ortodoksit)

Ortodoksinen pääsiäinen 2012 on 15. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2013 on 5. toukokuuta
Ortodoksinen pääsiäinen 2014 on 20. huhtikuuta
Ortodoksinen pääsiäinen 2015 on 12. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2016 on 1. toukokuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2017 on 16. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2018 on 8. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2019 on 28. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2020 on 19. huhtikuuta.
Ortodoksinen pääsiäinen 2021 on 2. toukokuuta
Ortodoksinen pääsiäinen 2022 on 24. huhtikuuta.

Juutalainen pääsiäinen (alkamispäivä)

Juutalainen pääsiäinen 2012 alkaa 7. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2013 alkaa 26. maaliskuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2014 alkaa 15. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2015 alkaa 4. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2016 alkaa 23. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2017 alkaa 11. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2018 alkaa 31. maaliskuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2019 alkaa 20. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2020 alkaa 9. huhtikuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2021 alkaa 28. maaliskuuta.
Juutalainen pääsiäinen 2022 alkaa 16. huhtikuuta.

Tarkalleen ottaen juutalainen pääsiäinen alkaa edeltävänä iltana auringonlaskun aikaan. Juhla kestää seitsemän päivää, Israelin ulkopuolella usein kahdeksan.

Kuvassa on opiskelijoita laskemassa mäkeä Ullanlinnanmäellä laskiaistiistaina 24. helmikuuta 2004.

Lue myös:

Netti on värikäs, mutta Linux harmaa

Niko Lipsanen — Sun, 29 Jan 2012 15:11:40 +0000

Lajittelin työpöytäni yläpalkin kuvakkeet niin, että nettiohjelmistot tulivat vasemmalle ja muut oikealle.

Täysin tarkka tuo raja ei nykyisin ole, sillä osaavathan jotkut ensisijaisesti muihin tarkoituksiin suunnitellut ohjelmat tehdä jotakin netissäkin. Oikealle jääneistä ohjelmista en kuitenkaan itse käytä netissä kuin pääteikkunaa, jolla mm. luen sähköpostini.

Se, mikä tuossa kiinnittää huomioni, on se, kuinka paljon värikkäämpi palkin vasen nettiohjelmistolaita on. Onko netti siis värikkäämpi kuin offline-maailma? Kuvaavaa on, että ainoa värikäs kuvake oikealla on Picasa, joka on nettiyhtiö Googlen kuvankäsittelyohjelma.

Vaihtoehtoinen selitys on, että Linux on väritön ja tylsä. Nuo vasemman reunan kuvakkeet, joista monet ovat kaupallisia, kuuluvat pääasiassa Windows-maailman ohjelmistoille. Niistä vain on saatavilla versiot myös käyttämälleni Ubuntu-linuxjakelulle.

Oikeassa reunassa taas on avoimen koodin ohjelmia, joista monet on varmaankin alunperin tehty juuri Linux-maailmaan, vaikka osasta onkin saatavilla myös Windows-versio. Picasa on jälleen poikkeus, mutta sillä onkin värikäs kuvake.

Voiko tästä päätellä mitään? Pitäisikö Linux-kehittäjien ja avoimen koodin tekijöiden käyttää rohkeammin värejä, jotta tuotteet olisivat houkuttelevampia? Nyt ne näyttävät harmailta ja vaisuilta kaupallisten nettiyhtiöiden väri-iloittelun rinnalla. Onko Firefox saanut lyötyä itsensä läpi värikkään kuvakkeensa ansiosta?

Vasemman puolen kuvakkeet: Firefox, Opera, Gmail Notify, Skype, gFTP ja TweetDeck.
Oikean puolen kuvakkeet: Pääte, GIMP, Picasa, gedit, LibreOffice, Inkscape, Ota kuvakaappaus ja Laskin.

Lue myös:

Tukholman etnografinen museo on huijaus

Niko Lipsanen — Mon, 16 Jan 2012 03:52:37 +0000

Tukholmassa tulee aina välillä käytyä ihan vain siksi, että laivayhtiön kanta-asiakkaana sinne pääsee aina välillä halvalla tai ilmaiseksikin. Onhan se kuitenkin ihan komea kaupunki, jossa riittää nähtävää, jos on aikaa tutustua.

Laivalla on jaossa ~~Stockholm This Week~~ What’s On Stockholm -lehtinen, josta voi katsoa mitä kaupungissa tapahtuu. Esitteessä kerrottiin muun muassa Etnografisen museon (Etnografiska museet) näyttelyistä, ja olipa siinä jopa tieto, että museoon on vapaa pääsy (Free entrance). Siispä suuntasimme siskon kanssa sinne.

Etnografinen sijaitsee sen verran kaukana Tukholman keskustasta, että ainakaan molempiin suuntiin ei viitsi kävellä, vaikka se mukava tapa liikkua kaupungissa onkin. Keskustasta sinne pääsee bussilla 69, kunhan vain saa jostakin hankittua lipun. Bussissa niitä ei myydä, ja kännykkälippuun olisi pitänyt olla ruotsalainen liittymä.

Perillä sitten selvisi, että olimme joutuneet perinteisen turistihuijauksen uhriksi. Tapahtumalehtisessä mainostettiin vapaata pääsyä, mutta museolla vain pyöriteltiin silmiä asiasta mitään tietämättöminä. Sisäänpääsy museoon maksoi 60 kruunua per nuppi ja Afganistan-erikoisnäyttelyyn toiset 60 kruunua.

Museolla ilmeisesti luottivat, että kun ovat saaneet turistit tulemaan kaupungin reunalle asti, niin eivät he enää takaisinkaan viitsi kääntyä. Se toimi tälläkin kertaa, ja maksoimme pyydetyt 240 kruunua eli noin 27 euroa siitä, että pääsimme molemmat niin museoon kuin Afganistan-näyttelyynkin.

Ei olisi pitänyt. Paitsi, että jo periaatteesta pitäisi olla alistumatta tuollaisiin huijauksiin, niin ei museo muutenkaan pääsymaksun arvoinen ollut. Jos on kiinnostunut erityisesti Pohjois-Amerikan intiaaneista, niin sitten maksu saattaa puoltaa paikkaansa – lähes puolet museosta oli omistettu heidän kulttuurilleen ja historialleen. Muita kulttuuripiirejä esiteltiin hyvin pintapuolisesti, jos lainkaan. Oli siellä pieni Japani-nurkkaus sekä vähän isompi Kongo-kulmaus, ja sitten tietysti se Afganistan-näyttely.

Afganistan-osio oli lopulta ehkä antoisin osa museokierrosta runsaan esineistön ansiosta. Silti pakostakin jäi pohtimaan, mihin enää nykyaikana tarvitaan tällaisia museoita. Kannattaako kokoelmille rakentaa seinällinen esittelytila, kun kaiken saman informaation ja paljon enemmänkin olisi havainnollisemmin voinut esittää netissä? Jos oikeasti kaipaisin tietoa jostakin museon esittelemästä kulttuurista, niin menisin ensin Wikipediaan. Luultavasti viisastuisin enemmän ja todennäköisesti viihtyisinkin paremmin.

Historiallinen esineistö tuo mennyttä aikaa lähemmäksi, ja siinä tuollainen näyttely vielä toistaiseksi päihittää Wikipedian. Kuitenkin, teknisesti ei olisi sen kummempaa katsella esineitä kuvina nettisivuilta kuin vitriineissään lasin takana. Paremminkin niitä pääsisi katsomaan, jos voisi pyöritellä esinettä ruudulla ja zoomata haluamiinsa yksityiskohtiin. Ja varmasti olisi tullut kaikille osapuolille halvemmaksikin ottaa kohteista kunnon kuvat kotisivuille kuin tuoda ne esille museoon.

En näe kauheasti tulevaisuutta Etnografiskan kaltaisille museoille. Eivät taida tosin nähdä itsekään, kun huijaamalla pitää asiakkaatkin houkutella.

Sellaiset museot, joissa museo kytkeytyy itse siihen paikkaan, jossa museo on, toimivat paremmin. Kun museorakennus on historiallinen jo itsessään, voi astua sisään historialliseen miljööseen ja eläytyä aiheeseen paremmin. Tai vaikka itse rakennus ei olisikaan se juttu, niin paikkakunnalla vieraillessaan on usein kiinnostunut juuri sen paikkakunnan historiasta. Silloin jaksaa katsoa sellaisenkin näyttelyn, joka itsessään sopisi paremmin nettiin.

Voi tosin olla, että tämä on maantieteilijän näkökulma. Paikkasidonnaisuus ei ehkä kaikille ole yhtä olennainen asia. Mutta kenen näkökulma pitäisi olla, jotta jaksaisi pitää Etnografiskan kaltaisia museoita enää kiinnostavina? Aika on ajanut niiden ohi.

Kuvassa on Tukholman etnografinen museo.

Lue myös:

Kissan tappamisesta ja taiteesta

Niko Lipsanen — Sun, 08 Jan 2012 03:34:33 +0000

Taiteilijaksi kutsuttu Teemu Mäki tappoi 80-luvun lopulla kissan ja masturboi sen ruumiin päälle. Tämän hän kuvasi videolle, joka kuuleman mukaan on taidetta. Ainakin hän itse tuntuu pitävän sitä sellaisena.

Mäen kissantappovideo herättää kuumia tunteita edelleen. Viimeksi se on saanut monet harkitsemaan uudestaan, ketä äänestää, kun selvisi, että Mäki tekee yhden presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen (vas) ~~kampanjavideoista~~ kampanjajulisteista.

Palataan politiikkaan vähän jäljempänä. Katsotaan ensin sitä, mitä Mäen video kertoo nykytaiteesta. Nykytaiteeksihan se nytkin yli 20 vuotta myöhemmin vielä menee, sillä mitään erityisempää kehitystähän sillä saralla ei ole sittemmin tapahtunut.

Kissaesseessään Mäki kertoo, ettei hänen ollut tarkoitus rääkätä kyseistä, eläinsuojeluyhdistykseltä hankkimaansa, kissaa. Taitamattomuuttaan ja liian pientä kirvestä käyttäen hän vain ei saanut kissaa kerralla hengiltä. Uskotaan ainakin argumentin vuoksi, että näin oli. Oikeuskin uskoi.

Taitamattomuus on surkuhupaisa peruste, jos kyse kerran on taiteesta, jonka kantasana on ”taito”. Joskus on kai ollut aika, jolloin taiteilijalta edellytettiin taitavuutta. Riittävä ehto se tuskin koskaan on ollut, mutta välttämätön kuitenkin.

Mäki teki taidetta kissan tappamisesta. Hän valitsi taideteostaan varten vääränlaisen työkalun eikä osannut käyttää sitä niin, että olisi saanut aikaan haluamansa lopputuloksen. Kissa kyllä kuoli, mutta ei ilman rääkkäystä. Eikö tämä tarkoita, että Mäki on kelvoton taiteilijana?

Nykytaiteen myötä taitavuus ei kuitenkaan ole mikään peruste. Kun on päässyt sisään oikeisiin piireihin, voi nimittää itseään taiteilijaksi ja mitä tahansa tekemäänsä taiteeksi.

On olemassa sellainen oikeusperiaate, että kukaan ei saisi hyötyä rikoksesta. Mäki on kuitenkin hyötynyt kissantaposta, vaikka saikin siitä tuomion. Valtion taidemuseo osti kohtauksen sisältäneen teoksen 20 tuhannella markalla Kiasman kokoelmiin. Sieltä se on sittemmin siirretty Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmiin, mutta yhtä kaikki, Mäki on rahansa saanut. Vaikka oikeus ei aikanaan katsonutkaan tapon videoimista rikokseksi, olisi sen pitänyt takavarikoida teos valtiolle, jottei Mäki olisi päässyt hyötymään videolla kuvatusta rikoksestaan. Tästä lienee kuitenkin nyt jo myöhäistä valittaa.

Palataan takaisin politiikkaan. Mäen osallistuminen Arhinmäen kampanjaan on palauttanut kissantappovideon päivänpoliittiseen keskusteluun. Itse olen seurannut sitä lähinnä Facebookissa. Mielenkiinnolla olen huomannut, että jotakuinkin kaikki Mäen tappotaiteen ymmärtäjät ovat vasemmalle kallellaan, aivan kuten Arhinmäki ja sosialistiksi itseään kutsuva Teemu Mäki itsekin.

En usko, että kyse on sattumasta. Menneet brutaaliudet annetaan helpommin anteeksi, kun kyse on aatetoverista. Minun on vaikea uskoa, että samat henkilöt puolustaisivat samalla innolla kissantappotaidetta tehnyttä julkioikeistolaista taiteilijaa. Kun aatemaailma loksahtaa sopivasti kohdalleen, niin kissan tappaminenkin alkaa näyttää syvälliseltä yhteiskunnalliselta kannanotolta.

Kuvassa on kroatialainen kissa, jolla ei onnekseen ole mitään tekemistä Mäen taidetoiminnan kanssa.

Lue myös:

Lviv on Ukrainan Krakova

Niko Lipsanen — Tue, 03 Jan 2012 04:45:02 +0000

Lviv, tai joskus myös Lvov, on historiallinen kaupunki nykyisen Ukrainan länsiosissa. Historialtaan se ei kuitenkaan ole erityisen ukrainalainen, sillä ennen toista maailmansotaa se oli osa Puolaa. Puolalaisten jälkeen toiseksi suurin väestöryhmä olivat juutalaiset.

Nykyisin kumpiakaan ei kaupungin väestöön juuri kuulu, vaan valtaosa lviviläisistä on ukrainankielisiä ukrainalaisia.

Kaupungin vanha keskusta on kuitenkin säilynyt hyvin niin maailmansotien kuin neuvostoaikojenkin tuhoilta, ja on nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Tunnelma muistuttaa enemmän Keski- kuin Itä-Eurooppaa, ja monien mielestä kaupunki onkin ukrainalainen versio Puolan Krakovasta – sillä erolla, että Lvivissä on vähemmän turisteja ja hinnat halvempia.

Jos haluaa kokea eksoottista itämatkailua, ei Lviv ole oikea kohde. Ennemminkin se tarjoaa hyvän tilaisuuden matkustaa keskieurooppalaisessa ympäristössä itäeurooppalaisen halvasti. Toisaalta monien ukrainalaisten mielestä Lviv ja läntinen Ukraina ylipäänsä on aidointa Ukrainaa, millä he tarkoittavat sitä, että se on vähiten venäläistä.

Vietimme Marin kanssa Lvivissä kaksi ja puoli päivää viime kesäkuussa osana Kiovan ja Länsi-Ukrainan kierrostamme. Turistittomuutta emme päässeet kokemaan, sillä kaupungissa oli juuri tuolloin jazzfestarit. Niinpä matkailijoita oli kaupungissa niin paljon, ettei meille ollut tilaa hostellissa. Onneksi hotelli Lvivissä, joka on neuvostoaikainen rakennus (valitettavasti remontoiduin huonein), on kuitenkin aina tilaa. Niin meille turisti-infossa kerrottiin, ja paikkansa se piti.

Lvivin tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat kaupungin lukuisat kirkot. Itseäni jäi harmittamaan, että Lvivin armenialainen katedraali oli käyntimme aikaan suljettu. Ainakin Wikipedian kuvassa se näyttää sisältä varsin hulppealta ja paljon värikkäämmältä kuin armenialaiset kirkot Armeniassa. Jouduimme kuitenkin tyytymään siihen, että katselimme kirkkoa portin raoista ulkopuolelta.

Oli kaupungissa toki monta muutakin hienoa kirkkoa ja pari luostariakin, joten kohteet eivät loppuneet kesken. Myös Lvivin oopperataloa kehutaan monella matkasivustolla, mutta se jäi käymättä. Jugendtyyliseen rautatieasemaan tuli tutustuttua tullessa ja lähtiessä.

Ison miinuksen Lviv saa kuitenkin siitä, että se on kuivan maan kaupunki. Siellä ei ole sen enempää merta, järveä kuin jokeakaan. Tai periaatteessa siellä on joki, mutta sitä vain ei näe. Joen päälle kun on rakennettu kansi ja kannen päälle aukioita ja puisto (kuvassa yllä). Puistossa istuessaan voi mielessään kuvitella paikalle joen.

Puolalaisille Lviv on valitettavasti vähän kuin meille suomalaisille Tallinna. Se on vanha, historiallinen kaupunki, joka on lähellä, ja jossa alkoholi on kotimaata halvempaa. Niinpä puolalaisia näkee Lvivin kaduilla ilmeisesti muulloinkin kuin vain musiikkitapahtumien aikaan – joskaan ei yhtä paljon kuin silloin, kun Lviv oli osa Puolaa. Ehkä se siten onkin puolalaisille enemmän Viipuri kuin Tallinna, paitsi ettei sinne tarvitse viisumia.

Jos suuntaat Lviviin kesällä 2012, niin kannattaa tarkistaa etukäteen, ettei matka osu jalkapallon Euroopan-mestaruuskisojen aikoihin. Lviv on yksi isäntäkaupungeista, ja saattaapa olla, että silloin tilaa ei ole edes siellä neuvostohotellissa.

Kuvassa on puistoaukio ja taloja Lvivin keskustassa.

Lue myös:

Talvipäivänseisaus 2011 on torstaina 22.12.

Niko Lipsanen — Fri, 16 Dec 2011 01:13:59 +0000

Talvipäivänseisauksen tarkka ajankohta vaihtelee joulukuun 21. ja 22. päivän välillä. Tänä vuonna 2011 talvipäivänseisaus on torstaina 22.12. Suomen aikaa klo 7.30 aamulla.

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on eteläisimmillään suhteessa Maan asentoon. Talvipäivänseisaus se on kuitenkin vain pohjoisella pallonpuoliskolla. Eteläisellä pallonpuoliskolla on samaan aikaan kesäpäivänseisaus, sillä siellä on nyt kesä. Selkeämpää olisikin puhua talvipäivänseisauksen sijaan joulukuun seisauksesta, sillä joulukuu on yhtäaikaa molemmilla pallonpuoliskoilla, toisin kuin vuodenajat.

Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on matalimmillaan ja päivän pituus lyhyimmillään.

Joulua vietetään muutama päivä pohjoisen talvipäivänseisauksen jälkeen. Joidenkin teorioiden mukaan joulun ajankohta olisi asetettu paikalleen seisauksen ja sen ympärillä vietettyjen pakanallisten juhlien perusteella. Vaihtoehtoinen teoria, jonka mukaan ajankohta olisi saatu laskemalla yhdeksän kuukautta pääsiäisestä, lienee kuitenkin uskottavampi.

Kierrätin oheisen kaavion viimevuotisesta talvipäivänseisausartikkelista. Alkuperäisen version on piirtänyt Przemyslaw Idzkiewicz (Wikimedia Commons). Olen kääntänyt kuvan tekstit suomeksi ja tehnyt joitakin muitakin pieniä muutoksia. Kuvaa voi käyttää Creative Commons -lisenssin mukaisesti (lisenssi koskee sekä alkuperäistä kuvaa että muokkaamaani versiota).

Lue myös:

Tätä on talvi

Niko Lipsanen — Sat, 10 Dec 2011 14:56:02 +0000

Kävin iltapäivällä kaupassa. Menomatkalla satoi rakeita, palatessa räntää.

Minun piti kirjoittaa tänne blogiin iloisia kesäjuttuja, mutta laitetaan tänne väliin kuitenkin tällainen vuodatus talven ankeudesta.

Katsokaa nyt vaikka tuota kuvaa. Kello on siinä vasta puoli kolme iltapäivällä, ja silti on jo hämärää. Eikä se pimeys pahinta ole, vaan sää. Räntää, rakeita, lumipyryä, pakkasta, niistä on talvi tehty. Ja liukkaista keleistä – joka talvi olen lentänyt nurin monta kertaa. Kuinka selviän sitten, kun minusta tulee vanhus?

Kun alkutalven räntä loppuu, niin sitten tulevat liikkumisen estävät lumikinokset. Joskus kevättalvesta saattaa olla hetkiä, jolloin on auringonpaistetta ja sinänsä ihan kaunista, mutta silti hyytävän kylmää. Talvipukeutuminen pysyy rasitteena kevääseen asti.

En todellakaan ymmärrä niitä, jotka pitävät talvea lempivuodenaikanaan. He ovat varmaan niitä samoja henkilöitä, jotka pitävät Merihakaa kauniina kaupunginosana. Enemmistö suomalaisista lienee tosin siinä määrin selväjärkistä, että pitää Merihakaa rumana ja kesää miellyttävämpänä vuodenaikana kuin talvea.

Tällä merkinnällä ei ollut tämän syvällisempää pointtia. Piti vain kertoa, että talvi on ankeaa aikaa.

Kuvassa raekuuro on juuri vaihtunut räntäsateeksi. Otin kuvan tänään 10.12.2011.

Lue myös:

Georgia voitti juniorieuroviisut

Niko Lipsanen — Sun, 04 Dec 2011 00:40:18 +0000

Georgia voitti tänään* Lasten Eurovision laulukilpailun eli juniorieuroviisut 2011. Kilpailu pidettiin naapurimaa Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.

Suomi ei osallistunut kilpailuun tänäkään vuonna, enkä tiedä, näyttikö mikään suomalainen kanava niitä. Itse kävin katsomassa ohjelman naapurini luona Ruotsin SVT World -kanavalta.

Juniorieuroviisuissa laulujen taso ei suoranaisesti päätä huimaa, mutta on niissä silti hyviäkin puolia – ainakin se, että kappaleet on esitettävä kunkin maan kansalliskielellä tai jollakin niistä. Aikuisten euroviisuthan lauletaan nykyisin pitkälti englanniksi. Monella kappaleella oli kuitenkin englanninkielinen nimi, joka sitten toistui myös muutoin omakielisen laulun sanoituksessa. Näin oli kyse myös Georgian voittajakappaleen Candy Music tapauksessa.

Toinen hyvä puoli on, että koska osallistujamaita ei tälläkään kertaa ollut kuin 13, niin kisat eivät ehdi puuduttamaan katsojaa.

Kaikkien esiintyjien on oltava iältään 10 ja 15 vuoden väliltä. Aikaisemmin sama sääntö koski myös kappaleiden säveltäjiä ja sanoittajia, mutta nykyään aikuiset saavat ”avustaa”.

Oma suosikkini tämän vuoden voittajaksi olisi ollut Venäjän Jekaterina Rjabovan esittämä Romeo ja Julia (Как Ромео и Джульетта). Se jäi kisassa kolmanneksi. Rjabova oli mukana erikoisluvalla, sillä hän oli Venäjän edustajana jo vuoden 2009 kisoissa. Kilpailun sääntöjen mukaan esiintyjät eivät saa olla mukana kisoissa kuin kerran. En tiedä, millä perusteella Rjabovan annettiin säännöstä poiketa, mutta ensi vuodeksi siitä ollaan ilmeisesti luopumassa kokonaan.

Pisteenlaskussa halutttiin varmistaa, ettei mikään maa voisi jäädä nollille. Tämä järjestettiin niin, että ensimmäisenä pisteet antoi Australia, jolta tuli kaikille maille 12 pistettä.

Georgialle voitto oli jo toinen, sillä se voitti myös kolme vuotta sitten. Voitostaan huolimatta Georgia ei kuitenkaan ole ensi vuonna kisojen järjestäjä. Junioriviisuissa kisojen järjestäjät päätetään etukäteen, ja vuoden 2012 kilpailun isännöin Alankomaat.

Tämän vuoden isäntämaassa Armeniassa kilpailu on hyvin suosittu. Se oli itse asiassa nimenomaan Armeniassa, jossa ylipäänsä kuulin ensimmäistä kertaa, että tällainen kilpailu on ylipäänsä olemassa. Armenia oli mukana ensimmäistä kertaa vuonna 2007, ja heidän silloinen edustuskappaleensa, Arevik-yhtyeen esittämä Erazanq (Երազանք, ”Uni”), on mielestäni yksi parhaita juniorieuroviisujen historiassa. Se ei tosin edes voittanut, vaan jäi toiseksi. Armenia voitti kilpailun viime vuonna.

Ja kun nyt Arevikiä niin kehuin, niin laitetaan heidän silloisen edustuskappaleensa video tähän loppuun.

*Kilpailun virallinen päivämäärä lienee ollut eilen lauantaina, mutta siinä vaiheessa kun kisa ratkesi, oli kello Jerevanissa jo reilusti sunnuntain puolella.

Lue myös:

Eläviä joulukalentereita Helsingin seudulla

Niko Lipsanen — Wed, 30 Nov 2011 05:18:01 +0000

Tapanilan kaupunginosassa Helsingissä on taas tänäkin vuonna jo perinteiseksi muodostunut elävä adventtikalenteri. Ideana on, että joka ilta on ohjelmassa yksi luukku, joka voi olla jokin esitys tai muu tapahtuma.

Kävin viime vuonna katsomassa yhden luukun (kuvassa) äitini kanssa, kun hän oli käymässä Helsingissä. Silloin ohjelmana oli musiikkiesitys omakotitalon parvekkeelta. Laulu oli kaunista ja tarjottu glögi lämmitti. Kannatti käydä.

Tapanilassa kalenteri on nimeltään adventtikalenteri, koska se alkaa jo ensimmäisestä adventista. Toisaalta luukkuja ei näytä tänä vuonna riittäneen aivan joka illalle.

Neljä vuotta vanhassa lehtijutussa (K&K 27.11.07) kerrotaan, että kalenteri olisi ollut Tapanilassa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Idea on saatu Keski-Euroopasta.

Elävät joulukalenterit ovat sittemmin levinneet muuallekin. Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin alueen kalenteri on tänä vuonna ensimmäisen kerran. Siellä useimmat luukuista näyttävät kuitenkin olevan paikallisten yhdistysten tai yritysten järjestämiä. Onpa mukaan sotkettu puoluetoimintaakin. Yksi luukku, soihtukävely, on yhteinen Kallion kanssa.

Kallion joulukalenteri näyttäisi myös olevan järjestövetoinen. Joinakin päivinä luukkuja on useampiakin, ja toteutus vaikuttaa enemmänkin joulukuun tapahtumakalenterilta kuin varsinaiselta joulukalenterilta.

Vähän samaa vikaa on myös Pikku-Huopalahden kalenterissa. Sinänsä hauskana pidän ideaa, että luukuttomille päiville on keksitty vinkit, mitä silloin voisi tehdä. Parempi tietysti, jos joka päivälle olisi oma luukkunsa, mutta tuo on hyvä tapa täyttää aukot. Toisaalta Pikku-Huopalahdessakin osalla päivistä on useita tapahtumia, ja osa ohjelmanumeroista vaikuttaa turhan paljon paikallisten yritysten esittelytilaisuuksilta.

Myös Vartio- ja Mellunkylän joulukalenterissa Itä-Helsingissä on vähän liikaa joulunajan tapahtumakalenterin makua. On sielläkin silti osa luukuista sellaisia, että ne lienee tehty varta vasten joulukalenteria varten. Toisten päivien kohdalle on sitten listattu tapahtumia, jotka olisivat ohjelmassa muutenkin.

Voi olla, että olen turhan kriittinen. Varmasti parhaansa yrittävät joka kaupunginosassa. Voivathan yritykset ja järjestötkin tuoda hyvää joulumieltä. Silti pidän kuitenkin enemmän ajatuksesta, että kalenterin luukkuja tekevät yksittäiset ihmiset ja perheet omilla tai taloyhtiöidensä pihoilla ja, että luukkuja on vain yksi per ilta.

Käpylässäkin elävän joulukalenterin (.doc) järjestäjinä on lähinnä järjestöjä. Tapahtumia on kuitenkin vain yksi per ilta, ja ne ovat usein vakioaikaan klo 18.30. Monet vaikuttavat nimenomaan kalenteria varten järjestetyiltä.

Saunakallion joulukalenterissa Järvenpäässä on vähän toisenlainen idea. Siellä luukut eivät ole esityksiä tai tapahtumia, vaan erilaisia asetelmia tai koristeluita, jotka asukkaat laittavat paikoilleen pihoilleen kukin omana päivänään. Saunakallionkin kalenteri on jo perinteinen, olen sitä kerran käynyt katsomassakin. Hyvä puoli tuossa on, että voi käydä kävelyllä kiertämässä kaikki jo avatut luukut läpi.

Omassa kaupunginosassa Munkkisaaressa ei joulukalenteria järjestetä, eikä ilmeisesti muuallakaan Etelä-Helsingissä. Saattaa siis olla, että jokin luukku tulee tälläkin kertaa käytyä katsomassa jonkin toisen kaupunginosan joulukalenterissa.

On hyvin todennäköistä, että jokin tai useampikin Helsingin tai lähiympäristön elävistä joulukalentereista on jäänyt minulta huomaamatta. Voit paikata puutteen kertomalla siitä kommenteissa. Ja järjestetäänhän kalentereita toki muuallakin Suomessa – en kiellä niistäkään kertomasta.

Kuvassa on viimevuotinen Tapanilan elävän joulukalenterin luukku 21 kuvattuna 21.12.2010.

Lue myös:

Kesäisiä kuvia Suomesta

Niko Lipsanen — Sun, 27 Nov 2011 22:33:44 +0000

Taisi olla toissatalvena, kun bloggailin tänne aina välillä kesäisiä kuvia ja kirjoituksia tuomaan iloa ja väriä ankeaan talveen. Voisin tehdä saman tälläkin kertaa.

Lunta ei ole vielä tullut, mutta tuulista, sateista ja kylmää kuitenkin on. On hyvä aika aloittaa kesäbloggaussarja, ja teen sen satsillisella viime kesänä ottamiani valokuvia. Kaikissa niissäkään ei aurinko paista, mutta on niissä silti sentään kesä.

Useimmat kuvat ovat ihan tästä lähiympäristöstä, Helsingistä ja Vantaalta. Lisäksi on muutama järvimaisemakuva Kuopion tienoilta Kallavedeltä ja yksi Pirkanmaan suunnalta Roineeltakin.

Suosikkini tämänkertaisista kuvista on kuva lokista ja benji-hyppääjästä. Tapahtumapaikkana on Kaivopuiston ranta Helsingissä. Otin kuvan jostakusta itselleni tuntemattomasta henkilöstä, kun hän hyppäsi alas nosturin lavalta. Lokkia en ollut kuvaan suunnitellut, se vain lensi siihen. Hyvä tuuri kävi paitsi siinä, että lokki osui kuvaan, myös siinä, että se ei kuitenkaan osunut hyppääjän eteen. Nyt kuvassa näkyvät molemmat.

» Katso 26 valokuvaa Suomen kesästä

Lue myös:

Kirkasvalolamppu soveltuu valokuvaukseen

Niko Lipsanen — Mon, 21 Nov 2011 05:07:16 +0000

Blogia varten tulee usein kuvattua joitakin esineitä tai ruokia tai milloin mitäkin. Yleensä pyrin ottamaan kuvat päivänvalossa, mutta se alkaa vuoden lähestyessä loppuaan olla aina vain harvinaisempaa herkkua. Niinpä kuvia on valaistava jotenkin.

Kameran salamalla harvoin saa hyvää jälkeä. Normaali sisävalaistus taas joko ei riitä tai on omituisen väristä. Esimerkiksi edellisen merkinnän Serla-kuva on otettu vessassa yön pimeydessä pelkkä wc:n oma lamppu valaistuksena (en halunnut herättää vaimoa ryhtymällä vaativampiin valaistusoperaatioihin). Ei siitä erityisen hyvä kuva tullut, mutta kuva kuitenkin.

Onneksi pelastukseksi koituu usein kirkasvalolamppu – tai luonnonvalolamppu, kuten jotkut niitä kutsuvat. Sillä saa varsin tasalaatuista neutraalin väristä valoa, jolla valaista kuvattavat kohteet.

Oheinen kuva teemukista ja pullista on valaistu kirkasvalolampulla. Samaa valaisua on käytetty myös muiden muassa kuvissa Prodigen näppäimistöstä ja kookossoijarouhemössöstä. Kaikissa on ollut käytössä sama Elta kirkasvalolamppu, joka tuossa kookossoijakuvassa hieman kulmastaan näkyykin.

Kirkasvalolampun etuja salamavaloon verrattuna on, että valo on helpompi arvioida jo kuvattaessa. Jos käytössä on avustaja, joka pitää valoa, niin se on myös helpompi suunnata kohteeseen eri suunnasta kuin kameran salamalaitetta käytettäessä. Toki jos käytössä on studiosalamat, niin silloin salamavaloakin on helppo suunnata, mutta eipä sellaisia monella harrastajalla käytössään ole.

Valon tasaisuuden ja jatkuvuuden ansiosta kirkasvalolamppu soveltuu myös videokuvaukseen, missä normaalista salamavalosta ei ole juurikaan apua.

Huono puoli on se, etä kirkasvalolamppu pitää olla kytkettynä kiinni sähköliitäntään, mikä rajoittaa sen käyttömahdollisuudet sinne, missä on sähköä. Sisätiloissa valaisua tosin useimmin tarvitseekin. Kirkasvalolamput ovat usein myös sen verran suurikokoisia, ettei niitä ole erityisen kätevä kanniskella mukana. Lähinnä sellaista tuleekin siksi käytettyä kotona.

Aivan halpoja laitteita kirkasvalolamput eivät ole, mutta jos sellainen kotonta löytyy, niin suosittelen kokeilemaan myös valokuvaukseen. Tulokset eivät välttämättä ole lainkaan hassumpia. Voi tosin olla, että tässäkin tapauksessa laitteiden välillä on eroja.

Kirkasvalolamppua näyttää kokeilleen myös Opettelen digikuvaamaan -blogin kirjoittaja. Bloggaus on valitettavasti jäänyt vain yhteen kuukauteen viitisen vuotta sitten.

Kuvassa on kupillinen teetä ja kolme pullaa pöydällä valaistuna kirkasvalolampulla.

Lue myös:

Serlan vessapaperi pärjäsi ruotsalaistestissä

Niko Lipsanen — Fri, 18 Nov 2011 04:52:02 +0000

Tuli naapurissa käydessä katseltua Ruotsin televisiota. Itsellänihän ei telkkaria ole, ja vaikka olisikin, niin voisi ruotsalaiskanavien katselu jäädä vähälle. Kyläillessä sitä nyt tuli kuitenkin nähtyä. Tällä kertaa ruudusta näkyi jokin ruotsalainen kuluttajaohjelma, jossa vertailussa olivat vessapaperit.

Ensin vedettiin rullat pitkiksi ja katsottiin, mikä papereista ylettää pisimmälle. Ylivoimainen voittaja tässä lajissa oli Serlan paperi.

Sitten laitettiin rullat vaa’alle punnittaviksi ja vertailtiin kilohintoja. Todettiin, että Serla oli myös halvinta.

Kolmannessa testissä mitattiin lujuutta jonkin tekosormen ja vetolujuusmittarin avulla. Osoittautui, että kestävintä papereista oli Serla.

Tässä vaiheessa alkoi epäilyttää, että onkohan tämä ohjelma sittenkin jokin Serlan ostama mainos.

Viimeisenä pystytettiin kadulle bajamajatyyppinen huussi ja pyydettiin ihmisiä testaamaan. Tällä kertaa voiton vei Lambi. Serlaa haukuttiin kovaksi.

No, ruotsalaiset varmaankin ovat vähän hienoperseitä. Eihän sellaisilla Lambin tapaisilla pehmopapereilla mitään tee. Jos tavara on yhtään pehmeämpää, niin nehän vain levittävät sen pitkin vakoa. Paperissa pitää olla vähän karkeutta, että se pyyhkii kunnolla. Pelkkä kovuus ei toki riitä: kova ja sileä paperi on kuin yrittäisi aikakauslehdellä pyyhkiä.

Vaikka Lambi veikin viimeisen erän, niin testin voittajaksi valittiin Serla. Sattui sopivasti, että juuri sitä oli vessan hyllyssä, niin sain juttuun kuvankin. En tosin ole varma, onko kyseessä sama Serla. Tuo meidän paperimme kun on tuollaista vähän kellertävää, mutta ohjelmassa se näytti yhtä valkoiselta kuin muutkin. Ehkä ruotsalaiset ovat siinäkin sen verran hienostelevia, ettei keltainen paperi kelpaa.

Useammin kuin Serlaa meillä on kuitenkin X-tran tai Lidlin vessapapereita. X-traa siksi, että lähiympäristömme on piiritetty S-ryhmän kaupoilla. Niissä se on halvin vessapaperipaketti, eikä ole vaikuttanut sen huonommalta kuin muutkaan. Ruotsalaisten testissä se tosin jäi viimeiseksi.

Vai olisiko Serla Suomessakin halvempaa? Vessapapereihin ei ole merkitty kilohintoja, kuten ruokiin. Lidlissä on tainnut ainakin joskus olla hinta per pala. Lidlin paperit, mitä ne nyt sitten nimeltään ovatkin, eivät kuitenkaan olleet ruotsalaisohjelman testissä mukana.

Kuvassa on Serlan vessapaperia. Otin kuvan tänään 18.11.2011 (saa käyttää Creative Commons -lisenssin ehtojen mukaisesti).

Lue myös:

Suomalaisten sata yleisintä salasanaa

Niko Lipsanen — Sat, 12 Nov 2011 14:03:51 +0000

Olli Kopakkala kertoi blogissaan, että 500 tuhannen suomalaisen sähköpostiosoitteet olisivat vuotaneet nettiin, mahdollisesti salasanojen kanssa. Linkki listaan osoitteista julkaistiin ainakin Ylilauta-sivustolla, mutta salasanoja ei ollut mukana.

Tietovuodon alkuperä ei ole tiedossa ja kyseinen viestikin on jo poistettu Ylilaudassa. Ehdin kuitenkin ottaa talteen listan sadasta yleisimmästä salasanasta, joita listan osoitteiden yhteydessä väitettiin käytetyn.

Älä siis käytä salasanana mitään seuraavista (äläkä mitään muutakaan suomen- tai muunkaankielistä sanaa tai numerosarjaa 12345 tms. tai mitään muutakaan liian helposti arvattavaa).

Tässä siis listalla olleiden suomalaisten yleisimmät salasanat:

salasana
aurinko
123456
perkele
johanna
qwerty
tiikeri
nallepuh
mansikka
rasmus
susanna
pauliina
porkkana
emilia
oskari
karoliina
rakkaus
hannele
1234
tuulikki
perhonen
helena
elmeri
eemeli
minttu
184684
enkeli
kukkanen
tietokone
mustikka
kirsikka
katariina
trustno1
mussukka
juhani
anneli
johannes
aleksi
salainen
hevonen
kissa
sammakko
marika
karvinen
kaarina
banaani
eveliina
santeri
kristiina
pikkumyy
matias
marianne
omenapuu
sakari
petteri
hermanni
murmeli
kissat
saatana
kekkonen
santtu
helsinki
mimosa
joonas
mikael
kuukkeli
inkeri
antero
samuli
valtteri
12345
vilperi
katriina
kristian
joulupukki
password
jeejee
marjatta
maarit
akuankka
tammikuu
kikkeli
jeesus
matafaka
markus
amanda
tuomas
tapani
kirahvi
jokerit
123456789
f3kvvm3f
volkkari
orvokki
hemuli
markku
apulanta
tuning1
tintti
oliver

Sitä ei kuitenkaan kerrottu, kuinka yleisiä kyseisiä salasanat olivat. Kuinka moni siis käyttikään vaikkapa listan sadannelta sijalta löytyvää salasanaa ”oliver”?

Lue myös:

Ross University tuottaa ihan oikeita lääkäreitä

Niko Lipsanen — Sat, 12 Nov 2011 12:50:27 +0000

Rossin korkeakoulu (Ross University) Dominicalla on noussut uutisiin, kun valelääkäriksi epäilty Esa Laiho on maininnut sen opiskelupaikakseen. Laihon opiskeluihin sen enempää kantaa ottamatta kerrottakoon kuitenkin, että Ross tuottaa koulustaan ihan oikeita lääkäreitä eikä mitään valelääkäreitä.

Toki sielläkin edellytyksenä on, että opinnot suoritetaan loppuun.

Helsingin Sanomat väittää Ross Universityn sijaitsevan Dominikaanisessa tasavallassa (HS 12.11.11.). Toivottavasti korjaavat sen pian. Virhe on valitettavan yleinen, mutta Dominica ei ole sama kuin Dominikaaninen tasavalta. Molemmat ovat toki saarivaltioita Karibianmerellä, mutta ovat toisistaan suunnilleen yhtä kaukana kuin Helsingborg Helsingforsista.

Saman konsernin Ilta-Sanomat on saanut uutisessaan maan kohdalleen (IS 12.11.11). Joskus iltapäivälehden osumatarkkuus saattaa olla parempi kuin ns. laatulehden.

Mitä itse Rossin yliopistoon tulee, niin se on kouluttanut Dominicalla lääkäreitä jo 1970-luvun lopulta alkaen. Alku oli varsin vaatimaton, mutta yliopisto on vuosien varrella kasvanut huimasti ja saavuttanut arvostusta

Kävin pyörähtämässä kampuksella keväällä 1999. Kun kävin siinä kulmilla uudestaan loppuvuodesta 2007, oli korkeakoulu taas laajentunut. Pienestä Picardin kylästä oli kasvanut pieni opiskelijakaupunki, joka kaupunkimaisuudessaan uhkaa jo jättää viereisen Portsmouthin, Dominican toiseksi suurimman kaupungin, varjoonsa.

Lääketieteellisiä korkeakouluja on Karibialla muitakin. Dominicallakin on niitä nykyisin kaksi, kun myös All Saints University tuli saarelle. Ross on kuitenkin yksi vanhimmista ja vakiintuneimmista. Yliopiston perustanut Robert Ross menehtyi syöpään viime maaliskuussa. Hän oli jo aikaisemmin luopunut korkeakoulun omistuksesta. Vuodesta 2003 alkaen Ross University on ollut osa koulutusalalla toimivaa DeVry Inc. -yritysrypästä.

Rossin korkeakouluun kuuluu myös eläinlääketieteellinen yksikkö, joka aikaisemmin sijaitsi samoissa tiloissa Dominicalla. Se on kuitenkin sittemmin muuttanut Saint Kittsin saarelle.

Otin oheisen kuvan Rossin korkeakoulun sisäänkäynnistä Picardin kylässä Dominicalla käydessäni saarella viimeksi 10.12.2007.

Lue myös:

Raitiovaunusta 1 Etelä-Helsingin jokeri

Niko Lipsanen — Tue, 08 Nov 2011 03:01:15 +0000

Etelä-Helsingin raitiovaunu- ja bussilinjoja suunnitellaan uusiksi. Suunnitelmaan oheistetusta linjakartasta puuttuu Eirasta Käpylään kulkeva raitiovaunu 1A. En ole varma, tarkoittaa tämä sitä, että linjaa oltaisiin lopettamasta. Voihan se puuttua kartasta myös siksi, että siihen ei esitetä muutoksia.

Lienee kuitenkin selvää, että jotakin kyseiselle linjalle on tehtävä. Nykyisin se kulkee vain ruuhka-aikaan ja jää monelta siksi kokonaan käyttämättä. Käyttäjämäärätkään eivät taida olla Helsingin raitiolinjojen parhaasta päästä.

Olisi kuitenkin virhe lopettaa yhteys samaan aikaan, kun bussilinja 16 poistetaan Etelä-Helsingistä. Ne palvelevat kummatkin osin samoja matkustustarpeita: molemmilla pääsee Punavuoresta Kauppatorin ja Kruununhaan kautta Hakaniemeen. Kun linja 16 katkaistaan keskustaan, niin osa sen matkustajista siirtyisi todennäköisesti 1A:n käyttäjiksi.

Kehnot poikittaiset yhteydet ovat yksi Helsingin joukkoliikenteen ongelmakohdista. Etelä-Helsingissä ei ole poikittaista yhteyttä lainkaan, mitä monet asukkaat harmittelevatkin. Sellaisen saisi kuitenkin halvalla ja nopeasti jatkamalla raitiovaunun 1A reittiä länteen.

Kaupungin suunnitelmissa on jatkaa raitiolinjaa 6 Hietalahdesta Telakkakatua pitkin Eiranrantaan ja sieltä edelleen Hernesaareen. Rakennettaville uusille kiskoille mahtuisi myös 1A:n jatko. Linjaa voitaisiin jatkaa Telakkakatua pitkin Hietalahteen ja sieltä jo olemassaolevia kiskoja käyttäen aina linjalta 8 piakkoin vapautuvalle Salmisaaren päätepysäkille asti.

Samalla voitaisiin luopua linjatunnuksesta 1A ja jatkaa linjaa ykkösenä Kauppatorilta Salmisaareen. Etelä-Helsingin poikittaiselle raidejokerille kun riittäisi käyttäjiä varmasti myös ruuhka-ajan ulkopuolella.

Tarkastele karttaa suurempana

Ykkösen jatko Salmisaareen tarjoaisi yhteyden Etelä-Helsingistä Ruoholahteen sekä vaihdot sieltä Jätkäsaaren raitiovaunuihin, metroon sekä Lauttasaaren ja Espoon suunnan busseihin (tulevaisuudessa Länsimetroon). Ruoholahti itsessäänkin on monen määränpää, sillä onhan siellä esimerkiksi kauppakeskus, Kaapelitehtaan kulttuurikeskus ja oikeustalo. Itämerenkadun itäpäässä taas olisi helppo vaihtaa raitiovaunuun 8, jolla pääsee esimerkiksi Marian sairaalalle. Sinne on tarkoitus siirtää Etelä-Helsinkiä palvelevan Viiskulman terveysaseman toiminnot.

Ruoholahtelaiset ja Ruoholahdessa vaihtavat pääsisivät uudella yhteydellä vastaavasti muun muassa Hietalahden torille, Kaivopuistoon, Olympiaterminaalille ja Kauppatorille.

Päätepysäkin siirto ei vaatisi olemassaolevien ja jo suunniteltujen kiskojen lisäksi välttämättä muita uusia raiteita. Linjaa tosin selkeyttäisi, jos vanhojen yksisuuntaisten 1A:n ja 6:n päättärisilmukoiden kiertämisen sijaan rakennettaisiin korttelin verran uutta rataa Tehtaankadulle ja vähän enemmän Hietalahdenrantaan. Välttämättömiä ne eivät kuitenkaan ole.

Ykkönen kaipaisi jatkoa myös pohjoispäähänsä. Siellä matkustajien määrä kasvaisi, jos linjaa jatkettaisiin Pohjolanaukiolta Oulunkylän asemalla, missä onnistuisi vaihto paikallisjuniin ja jokerilinja 550:een. Sitä varten pitäisi kuitenkin rakentaa uudet raiteet Käpylästä eteenpäin.

Valokuvassa on ns. mannheimilainen raitiovaunu linjalla 1A Tehtaankadulla. Karttaan on merkitty esittämäni linjaus raitiovaunun 1 reitiksi linjan eteläpäässä. Pohjana on käytetty Googlen karttapalvelun Helsingin karttaa.