Keskustelussa on hyvä muistaa kaksi asiaa. Valtionapuja ei jaeta jäsenmäärien perusteella. Jäsenmäärien paisuttelu on vasta yhden henkilön kertomukseen perustuva epäily. Asia on kuitenkin selvitettävä nopeasti.

Opetus- ja kulttuuriministeriöministeriö hyväksyy poliittisen nuorisojärjestön avustuskelpoiseksi, kun sillä on vähintään 1 000 henkilöjäsentä ja kokonaisjäsenmäärästä vähintään kaksi kolmasosaa on alle 29-vuotiaita. Tästä voidaan poiketa kielellisen tai muun vähemmistön keskuudessa tai toimialallaan valtakunnallisesti edustavaksi katsottavan järjestön osalta.

Varsinaisessa avustusten jaossa painotetaan aktiivista toimintaa ja toiminnan laatua. Niitä arvioidaan suhteessa kunkin järjestön asettamiin tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen. Kun toiminnan laajuutta arvioidaan, otetaan huomioon järjestön säännöllisen toiminnan piirissä olevien nuorten määrä sekä se kuinka vaikuttavaa, yhteiskunnallisesti merkittävää ja alueellisesti kattavaa järjestön toiminta on.

Yhteiskunnallista merkitystä arvioitaessa otetaan huomioon järjestön aktiivisuus yhteiskunnallisissa asioissa sekä nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa. Jäsenmäärä antaa vain viitteen järjestön toiminnan laajuudesta.

Viime päivien keskustelussa on tullut esille ajatus, että järjestöjen avustukset tulisi jakaa puolueiden poliittisten voimasuhteiden perusteella. Tämä periaate olisi kyseenalainen nuorisolain näkökulmasta, sillä laissa korostetaan nuorten omaa aktiivista toimintaa avustusten perusteena. Parlamentaarisessa rahoituksessa poliittisten nuorisojärjestöjen rahoitus määräytyisi ensisijaisesti niiden emopuolueiden vaalimenestyksen, ei nuorten oman toiminnan perusteella.

Tämä kytkisi nuorisojärjestöt entistä tiiviimmin puolueisiin, mikä olisi ongelmallista muun muassa siksi, että monien nuorisojärjestöjen suhde puolueeseen on tällä hetkellä hyvinkin itsenäinen. Esimerkiksi tästä syystä valtioneuvoston kanslian asettama puolueita lähellä olevien yhteisöjen rahoitusta selvittävä työryhmä päätyi vuonna 2010 ottamaan kielteisen kannan poliittisten nuorisojärjestöjen rahoituksen siirtämiseen osaksi puoluetukea.

Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö lähetti perjantaina poliittisille nuoriso- ja opiskelijajärjestöille selvityspyynnön, jossa niitä pyydettiin lähettämään jäsenluettelonsa ja niissä viime vuosina tapahtuneet muutokset.

Poliittinen kanta on arkaluontoinen tieto, joten asiaa tutkittiin tietosuojavaltuutetun kanssa. Tietosuojavaltuutetun kanta on, että OKM:n asettama tarkastaja voi valtionavustuslain nojalla suoritettavaa tarkastusta toteutettaessa käydä läpi jäsenrekisteritietoja.

On tärkeää, että asia tutkitaan ja poliittisten nuorisojärjestöjen maine puhdistetaan vääristä epäilyistä. Toisaalta, jos väärinkäytöksiä tulee esille, niihin on puututtava. Yhtä tärkeää on, että arkaluontoisia tietoja sisältävien jäsenluetteloiden tarkastus tehdään niin, että yksityisyyden suojasta huolehditaan.

Tarkastukset pyritään aloittamaan jo tällä viikolla.

Kreikan politiikan erikoisiin pelisääntöihin kuuluu se, että kullakin hallituksen muodostajalla on vain kolme päivää aikaa koota hallitus. Koska Kreikan poliittinen kulttuuri ei ole niitä kaikkein konsensushakuisimpia Euroopassa, ovat hallituksen muodostajat käytännössä tuomittuja epäonnistumaan ennennäkemättömän sekasortoisessa poliittisessa tilanteessa. Vahvan konsensuskulttuurin Suomessakin nykyisen hallituksen kokoon saaminen kesti pari kuukautta.

Kreikan systeemin taustalta paistaakin vuosikymmeniä käytännössä jatkunut kaksipuoluejärjestelmä, tätä vahvistanut vaalijärjestelmä ja näiden poliittista kulttuuria mädättänyt vaikutus. Kun maan pääpuolueet sosialidemokraattinen Pasok ja Suomen kokoomuksen veljespuolue Uusi demokratia ovat vuosikausia vuorotellen muodostaneet yksin hallituksen, on ministeripaikkojen jakaminen ollut helppoa.

Kreikkalaiset kuitenkin äänestivät tämän valtatandemin ulos vallasta. Vaalitulos merkitsi maan vanhan, väsyneen ja osin korruptoituneen poliittisen johdon vaihtumista.

Siksi onkin mielenkiintoista, miten muualla Euroopassa, myös meillä Suomessa on vaalitulosta kommentoitu. On korostettu, että Kreikka ei saa muuttaa vaalien jälkeen poliittista linjaa, joka on ajanut maan konkurssin partaalle ja kansan kaduille. Asialla ovat olleet niin poliitikot kuin niin sanottujen markkinavoimienkin edustajat.

Kommenttien jonkinlainen pohjavire vaikuttaa olevan: väärin äänestetty.

Vasemmistolaista vaalivoittajaa Syrizaa on julkisuudessa – väärin perustein – nimitelty äärivasemmistolaiseksi ja rinnastettu se samanlaiseksi ääriliikkeeksi Kreikan parlamenttiin nousseen siirtolaisvihamielisen puolueen kanssa.
Syriza on Vasemmistoliiton sisarpuolueen ympärille rakentunut koalitio. Vanhakantaisilla kommunisteilla on oma puolue, joka ei juurikaan edennyt vaaleissa.

Varsinkin kokoomuksen Eurooppa- ministeri Alexander Stubb iski kirveensä pahasti kiveen, kun hän sanoi julkisuudessa, ettei äärioikeistolla ja äärivasemmistolla ole enää mitään eroa. Tämä käsitys on mahdollisimman kaukana totuudesta. Stubbille voisi suositella tutustumista perusasioihin.

Sekä Ranskassa että Kreikassa äärioikeisto ajaa äärimmäistä siirtolais- ja ulkomaalaisvihamielistä linjaa, jossa syntipukkeja maan taloudellisiin vaikeuksiin haetaan maahanmuuttajista. Euroopan vasemmisto päinvastoin puolustaa maahanmuuttajia, jokaisen ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta.

Myös EU-politiikassa on eroja. Äärioikeisto vastustaa yleisesti sitä, että ”ne siellä” päättävät ”meidän asioista täällä”. Vasemmisto sitä vastoin puhuu analyyttisesti demokratian puolesta markkinavoimien ja rahoituslaitosten ylivaltaa ja lainapakettien kohtuuttomia ehtoja vastaan.

Monet vasemmiston ja äärioikeiston rinnastajat eivät näe, että Kreikassa nimenomaan sosialisteilla ja konservatiiveilla ei ole ollut mitään eroa. Siksi ne äänestettiin nyt ulos vallasta.

Kreikkalaiset haluavat nyt toisenlaista politiikkaa kuin mitä markkinat ja ulkopuoliset rahoittajat edellyttävät.

Ylivelkaantunut maa joutuu toki elämään myös rahoittajiensa ehdoilla. Silti voi kysyä, miten maan pelastamista auttaa se, että nuorten minimipalkkoja leikataan kolmanneksella.

Demokratia on kreikkaa ja – kuten tunnettua – tarkoittaa kansan tai monien valtaa. Kansanvallassa ihmiset eivät voi äänestää väärin.

Ranskan vasemmistossa tämä on herättänyt toivoa, jota ei ole nähty sitten 1980-luvun alun, jolloin presidentiksi valittiin erittäin vasemmistolaisella ohjelmalla ja sosialisoimislupauksilla kampanjoinut Francois Mitterrand.

Vasemmiston ehdokas Jean-Luc Melenchon antoikin täyden tukensa Hollandelle vaalien toisella kierroksella. Suunnanmuutos Ranskassa luo toivoa koko Euroopalle. Uusi presidentti on sanonut haluavansa kääntää Ranskan ja koko Euroopan suunnan irti leikkaamisesta ja uusliberaalista talouskurista kohti kasvua, työllisyyttä ja markkinoiden ylivallan rajoittamista. Hän on myös luvannut verottaa rikkaita nykyistä paljon ankarammin ja turvata julkiset palvelut.

Kreikassa muutokset olivat vielä rajumpia. Siellä sosialisteista ja konservatiiveista muodostunut vanha valtatandemi polki yhdessä kunnolla ojaan. Pasokin ja Uusi demokratia – puolueen yhteenlaskettu kannatus romahti alemmas kuin koskaan maan historiassa, lähemmäs 50 prosenttiyksikköä. Kansa rankaisi vanhaa, väsynyttä ja osin myös korruptoitunutta poliittista eliittiä linjasta, joka on ajanut maan konkurssin partaalle ja sosiaaliseen räjähdykseen.

Läpimurron maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi teki Suomen Vasemmiston yhteistyökumppani, laaja vasemmiston yhteistyökoalitio Syriza. Itse onnittelin jo tänään liikkeen puheenjohtajaa Alexis Tsiprasia.

Vasemmiston suurvoitto oli protestia ennen muuta Kreikkaa kurittanutta EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston leikkaus-, säästö- ja supistamispolitiikkaa vastaan. Tähän politiikkaan ei Suomikaan ole aivan syytön.

Mihin protesti johtaa, on valitettavasti vielä toinen kysymys. Kreikan vaalijärjestelmän erikoisuuksiin nimittäin kuuluu se, että suurin puolue saa 50 ylimääräistä plussapaikkaa maan 300-jäseniseen parlamenttiin. Näin Suomen kokoomuksen veljespuolue Uusi Demokratia sai kannatustaan selvästi suuremman yli kolmasosan osuuden edustajapaikoista. Nyt sen velvollisuus on ryhtyä kokomaan uutta hallitusta. Mikäli se ei onnistu kolmessa päivässä, vetovastuu siirtyy toiseksi suurimmalle puolueelle eli tässä tapauksessa vasemmiston Syrizalle.

Tehtävästä voi tässäkin tapauksessa tulla äärimmäisen vaikea. Vasemmiston yhteistyötä vaikeuttaa sekin, että yhtäältä Pasokin maine on täysin ryvettynyt kansan silmissä ja toisaalta se, että vanhakantaisten kommunistien KKE kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä muiden kanssa. Mikäli kaikki tunnustelut menevät myttyyn, voi kreikkalaisilla olla uudet vaalit edessään jo pian.

Hyvien uutisten ohella Ranskasta ja Kreikasta on tehtävä toinenkin huomio, sillä vasemmisto ei ollut vaaliprosessien ainoa voittaja. Muutoksen tuulet toivat taivaalle myös synkkiä pilviä. Sekä Ranskassa että Kreikassa kaikkein äärimmäinen oikeisto rynnisti eteenpäin jyrkän ulkomaalaisvastaisella kampanjoinnilla.

Kreikassa jopa uusnatsistisia tunnuksia esillä pitävä puolue sai parlamenttiin parikymmentä paikkaa. Kreikan pettureiden on nyt aika pelätä, puolueen puheenjohtaja julisti tänään lehdistötilaisuudessaan. Puolueen tiedetään lietsovan paitsi vihaa, myös suoranaista väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan.

Päällimmäiseksi jäi silti onneksi ihmisten tasa-arvoon ja solidaarisuuteen uskovan vasemmiston voitto. Se kertoo siitä, että toisenlainen politiikka on aina mahdollista ja tuulen suunta voi kääntyä. Nyt vasemmiston onkin yhdistettävä voimansa, jotta raikas puhuri vasemmalta tuntuisi tulevaisuudessa myös muualla Euroopassa.

Heinäluoman mielestä yhteistyötarjous olisi Vasemmiston puolelta ollut jotenkin ainutkertainen. Hänen johtopäätöksensä oli lisäksi, että Vasemmiston ja SDP:n pitäisi muodostaa kuntatasolla yhteisiä valtuustoryhmiä.

Ajatus on kuolleena syntynyt, vaikka se on helposti ymmärrettävissä lähestyvistä kuntavaaleista johtuvaksi taktikoinniksi. Sosialidemokraatit ovat usein ennen vaaleja kalastelemassa Vasemmiston vesillä.

Käytännössä valtuustoryhmien yhdistäminen tarkoittaisi sitä, että puolueet sulautettaisiin yhteen kuntatasolla. Siihen pätevät täsmälleen samat perusteet kuin puolueiden yhdistymiseen valtakunnan tasolla: siitä ei olisi hyötyä Vasemmistolle, ei demareille eikä myöskään niille rajatuille tavoitteille, jotka ovat puolueille yhteisiä.

Missään Euroopan maassa kehitys ei ole kulkenut sosialidemokraattien tai sosialistien ja siitä vasemmalle olevien puolueiden yhdistymisen suuntaan. Päinvastaisia esimerkkejä sitä vastoin on. Esimerkiksi Kreikassa sikäläisen demaripuolueen Pasokin vasemmasta laidasta on lohjennut iso siivu uuteen puolueeseen, koska Pasokin talouspolitiikka on kurjistanut tavallisten kreikkalaisten asemaa yhä ankarammin tavalla, jonka vaikutukset saamme kokea Suomessakin. Myös Saksassa demareista irtautui joitain vuosia uusi vasemmistopuolue protestina liittokansleri Gerhard Schröderin oikeistolaiselle talouspolitiikalle.

Yhteistyötä voidaan toki tehdä, myös hallitustasolla kuten on tapahtunut Norjassa, Tanskassa, Islannissa, monessa Saksan osavaltiossa tai Suomessa.

Talouselämään on Suomessa ja maailmalla pesiytynyt kokonaan uudenlainen ahneuden kulttuuri, jossa kaikki muut arvot uhrataan omistajien voittojen ja yritysjohdon kohtuuttoman palkitsemisen turvaamiseksi. Silloin saavat joustaa työntekijät, ympäristö ja valtiot. Samaan aikaan hallitusten pitää yhä enemmän mittauttaa luottamuksena markkinavoimien ja yksityisesti omistettujen luottoluokituslaitosten silmissä. Äänestäjien, kansalaisten tuki on silloin monesti toisarvoista.

Ajan oudosta ilmapiiristä kertoo jotain sekin, että demokratiaa avoimesti halveksivia rahanahnehtijoita ihaillaan syvällisinä yhteiskunnallisina ajattelijoina.

Tämän kehityksen suunta on muutettava. On uskallettava nousta markkinavoimien saneluvaltaa vastaan. Tässä kamppailussa varmasti tarvitaan koko vasemmiston ja ay-liikkeen yhteistyötä. Mihinkään puolueiden yhdistelypuheisiin tämä ei kuitenkaan ole tekosyy. Päinvastoin yhteistyön voima on sen osanottajien erilaisuudessa ja moninaisuudessa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Vasemmiston nousu Suomessa on käsillä. Juuri vapun alla julkistetussa tuoreessa mielipidemittauksessa molempien työväenpuolueiden kannatus on nousussa. Vasemmiston kannatus on tällä hetkellä viime eduskuntavaalien tulosta paremmalla tasolla.

Mielenkiintoista on myös tarkastella tuoretta tutkimusta ihmisten suhtautumisesta eri puolueisiin. Vasemmistoon suhtautuu erittäin myönteisesti tai melko myönteisesti 29 prosenttia kansalaisista. Kertaakaan luku ei ole ollut näin korkea nykymuotoisen puolueen 20-vuotisen historian aikana.

Kansalaisista 19 prosenttia voisi ajatella äänestävänsä Vasemmistoa. Mikä ilahduttavinta, nuorista 30 prosenttia voisi ajatella äänestävänsä Vasemmistoa ja opiskelijoista peräti 34 prosenttia. Meidän tehtävämme on yhdessä vakuuttaa myönteisesti suhtautuvat ihmiset siitä, että Vasemmistoa kannattaa myös äänestää. Vappu on hyvä paikka nousulle!

Hyvät ystävät ja toverit!

“Ikkunat auki Eurooppaan”, sanoivat 1920-luvun Tulenkantajat, aikansa merkittävä sivistys- ja kulttuurityöntekijöiden ryhmä. Tulenkantajat kapinahenkisinä tunsivat kuuluvansa “uuteen eurooppalaiseen sukupolveen”, jonka tehtävä oli murtaa menneisyyden painolasti ja liittää suomalainen kulttuuri eurooppalaiseen kulttuuriin. Toisaalta he kokivat myös tehtäväkseen rakentaa Suomen kulttuurielämä suomalaisuuden pohjalta.

Kuten tiedätte, osa Tulenkantajista kannatti myös nykyään vasemmistolaisina pidettyjä arvoja.

Onko tässä suomalaisen yhteiskunnan hetki avata uusi ikkuna Eurooppaan ja antaa vasemmistolaisen tuulen puhaltaa pohjolaan asti?

Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulos tarkoittaa toivoa koko Euroopalle, myös Suomelle. Vasemmisto nousi Ranskassa pohjamudista, joissa se oli rypenyt vuosia. Vaalien selkeä ykkönen oli sosialistien Francois Hollande, joka on ennakkosuosikki maan seuraavaksi presidentiksi. Sosialisteista vasemmalla olevan vasemmiston oma ehdokas Jean-Luc Melenchon pärjäsi myös hyvin. Ratkaiseva kierros käydään viiden päivän kuluttua, tämän viikon sunnuntaina.

Kävi presidentinvaaleissa miten hyvänsä, käänne vasemmalle on selvä. Kesäkuussa ranskalaiset valitsevat maalle uuden parlamentin. Näissä vaaleissa vasemmisto on jo varma voittaja.

Miksi vasemmiston on noustava?

Koko Eurooppa on nyt nähnyt, mitä yltiöliberalistinen talouspolitiikka tuo tullessaan. Mitä seuraa siitä, kun kapitalismin kriisiä ratkotaan tuomalla lisää kapitalismia. Siksi käännös vasemmalle ei ole mahdollinen vain Ranskassa, vaan muuallakin Euroopassa, myös täällä Suomessa.

Vasemmisto kehotti Ranskassa ihmisiä ottamaan takaisin vallan, joka heille demokraattisessa yhteiskunnassa kuuluu.

Vasemmiston ehdokas Melenchon teki selväksi, että vasemmistolla on kaksi vastustajaa ylitse muiden. Ne ovat ylikansallinen markkinakapitalismi yhtäältä ja rasistinen äärioikeisto toisaalta.

Palaan hetkeksi yhdeksänkymmenen vuoden taakse, aiemmin jo mainitsemiini Tulenkantajiin. He vaativat sananvapautta aikana, jolloin toisinajattelijoiden äänet pyrittiin tukahduttamaan. He ottivat aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja asettuivat kansallismielisiä arvoja vastaan. Ihmisoikeudet, mielipiteenvapaus, sodanvastaisuus ja demokratia olivat heidän keskeisiä vaatimuksiaan.

Tämän hetken Euroopassa, myös Suomessa rasistinen äärioikeisto syyttää yhteiskunnan ongelmista vieraita kulttuureja, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä. Äärioikeisto etsii viattomia syntipukkeja.

Mutta yhteiskunnan heikkoja ei puolusteta potkimalla vielä heikompia. Politikointi toisten ihmisarvolla on yksinkertaisesti väärin, se on ihmisyyden vastaista eikä ratkaise yhteiskunnan ongelmia.

Puheet ja teot, joita emme uskoneet enää sivistysvaltiossa olevankaan, ovat meidän arkipäiväämme. Vihaa ei voi kieltää laeilla, eikä populistia puhumasta, mutta nyt kaivataan avointa yhteiskuntaa, tasa-arvoa ja solidaarisuutta tukevaa politiikkaa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Vappu on työkansan ja opiskelijoiden juhla. Tämä on myös ensimmäinen vappu kymmeneen vuoteen, jolloin kummatkin työväenpuolueet ovat jälleen yhdessä maan hallituksessa.

Me Vasemmistossa lähdimme viime kesänä hallitukseen erikoislaatuisessa tilanteessa Suomen historiassa. Kaikki puolueet kärsivät tappioita, kuka enemmän, kuka vähemmän. Voittajapuolueita oli vain yksi, mutta se hylkäsi äänestäjille lupaamansa muutoksen heti vaalien jälkeen.

Vaalien suurin ja ainoa voittaja Perussuomalaiset lähti vaalien jälkeen pakoon vastuuta ja vaikutusvaltaa, jonka äänestäjät olivat sille antaneet.

Perussuomalaiset pyörivät viikoittain julkisuudessa toilailuillaan ja möläytyksillään, joihin olisi helppo turtua. Näin ei pidä kuitenkaan olla. Ihmisarvolla ja jopa ihmiselämällä leikittelystä on tullut Perussuomalaisten puheissa poliittista viihdettä.

Tätä ei Vasemmisto eivätkä suomalaiset hyväksy. Se näkyy perussuomalaisten laskevana kannatuksena. Suomalaiset ihmiset ovat oikeudenmukaisia ja avarakatseisia. Ahdasmielinen propaganda ei meihin pure.

Toverit,

Vasemmisto lähti hallitukseen siksi, että tavalliset pienituloiset suomalaisen tarvitsevat puolustajaansa. Puolustajaa tarvitaan erityisesti nyt, kun talouden mittarit ovat näyttäneet alaspäin ja sen varjolla oikeisto ja työnantajat ovat vaatineet lisää leikkauksia. Vaikeina aikoina tarvitaan niitä, jotka uskaltavat puolustaa ja tehdä töitä niiden asioiden puolesta, joita ihmiset äänestivät meitä tekemään.

Vasemmisto lähti hallitukseen myös siksi, että haluamme kantaa vastuuta nuorista ja tulevaisuudesta. Yksi työväenpuolueiden pitkäaikaisista tavoitteista lopulta toteutuu ensi vuoden alussa, kun nuorten yhteiskuntatakuu astuu voimaan. Meillä ei ole enää varaa syrjäyttää nuoria yhteiskunnasta.

Nykyisen hallituksen taustalla ei ole rakkausavioliitto, ei jaettu aate eikä yhteinen ideologiakaan. Siksi Vasemmisto ei ole voinut saada kaikkia tavoitteitaan läpi. Oleellista on kuitenkin se, että olemme edenneet omien tavoitteidemme suuntaan.

Vasemmiston kaksi keskeistä teemaa oli ennen vaaleja ja vaalien jälkeen perusturvan parantaminen ja tuloerojen kaventaminen muuttamalla verotusta oikeudenmukaisemmaksi. Kaikkein heikompiosaisten asemaan on saatu parannuksia ja tuloeroja on kavennettu. Kun muualla Euroopassa on leikattu köyhiltä, Suomessa on parannettu perusturvaa.

Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha sekä toimeentulotuen perusosa nousivat vuoden alussa, puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistuu ensi vuoden alussa. Opintotuki sidotaan indeksiin syksyllä 2014.

Pääomaverotusta on korotettu ja siitä on tehty progressiivista. Verottomien osinkotulojen määrää on leikattu kolmanneksella, miljoonaperinnöille on tullut uusi korkeampi veroluokka. Kaikkein suurimpien ansiotulojen saajat alkavat maksaa solidaarisuusveroa. Nuorten työttömyys katkaistaan jatkossa viimeistään kolmen kuukauden kohdalla.

Työtä on kuitenkin edessä vielä paljon.

Hallitus on tehnyt myös päätöksiä, jotka eivät kuulu meidän tavoitteisiimme.

Hallitusohjelma ei ole sama kuin Vasemmiston tavoiteohjelma. Taistelua yhteiskunnan suunnasta, tulonjaosta ja arvoista käydään joka päivä myös hallituksen sisällä. Tässä kamppailussa Vasemmisto tarvitsee jokaisen jäsenensä ja kannattajansa tukea. Äänestämättä jättäminen tai toiminnasta sivuun jääminen olisivat nyt vääriä johtopäätöksiä. Se tarkoittaa, että hanskat lyötäisiin tiskiin. Se tarkoittaisi kamppailun jättämistä kesken.

Hyvät ihmiset,

Politiikkaa tehdään kuitenkin myös hallituksen ja eduskunnan ulkopuolella ja vaalien välillä.

Vasemmisto on Euroopassa noussut sillä, että se on puhunut tavallisten ihmisten äänellä ahneutta ja markkinavoimien saneluvaltaa vastaan. Tätä tarvitaan myös Suomessa.

Suomeen pitääkin koota ahneuden, itsekkyyden ja markkinoiden ylivallan vastainen kansanliike. Siihen tarvitaan mukaan myös sosialidemokraatteja, ammattiyhdistysliike, vasemmalle kallellaan olevia vihreitä sekä laaja joukko kansanliikkeitä.

Mielestäni olisi tärkeää, että koko suomalainen työväenliike löytää tässä asiassa yhteisen tavoitteen. Yhteistyö hallituksessa sosiaalidemokraattien kanssa antaa sille hyvän pohjan, mutta konkreettisiin tavoitteisiin perustuvaa yhteistyötä on vietävä sisulla eteenpäin. Niin olemme vahvoja porvarienemmistöisessä eduskunnassa.

Ystävät ja toverit,

Seuraavaa kamppailua Suomen suunnasta käydään jo syksyllä, kun järjestetään kunnallisvaalit.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ytimessä ovat aina olleet hyvinvointikunnat. Niiden keskiössä ovat puolestaan laadukkaat ja kattavat julkiset palvelut, nimenomaan kunnan omana työnä tehdyt palvelut, jotka ovat demokraattisessa kontrollissa.

Hyvinvointikunnat tarvitsevat puolustajiaan myös tulevaisuudessa. Sillä markkinavallan vastaista kamppailua käydään myös kunnissa. Julkisten palveluiden kilpailuttaminen, ulkoistaminen ja yksityistäminen tarkoittavat markkinoiden tuomista alueella, jossa markkinat ovat itse osoittaneet, että ne eivät toimi.

Erityisesti terveyspalveluissa ja vanhustenhoidossa kokemukset yksityistämisestä monikansallisille pörssiyhtiöille ovat olleet huonoja. Vasemmiston mielestä ihmisten hyvinvointi ei voi olla kauppatavaraa.

On tärkeää, että mahdollisimman monessa Suomessa kunnassa on syksyllä myös vasemmistolainen vaihtoehto puolustamassa tavallisia kuntalaisia. Kunnallisvaalit ovat todellinen vaikuttamisen paikka oman kotipaikkakunnan arkeen: päiväkoteihin, kouluihin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, liikenteeseen, asumiseen, ympäristöön, kulttuuriin ja liikuntapalveluihin. Parhaiten se onnistuu Vasemmiston joukkueessa. Siksi haastankin Vasemmiston jokaisen jäsenen houkuttelemaan mukaan ainakin yhden kunnallisvaaliehdokkaan.

Kuntavaalien keskeisiin kysymyksiin kuuluu myös kuntauudistus.

Vasemmiston kanta on, että Suomeen tarvitaan kuntauudistus. Nykyisellä raskaalla kuntarakenteella on vaikea, jopa mahdoton jatkaa. Mutta nyt esitettyihin karttaharjoituksiin, saati kuntien pakkoliitoksiin emme ole sitoutuneet.

Kuntauudistus pitäisi toteuttaa ihmisten tarpeista käsin: hyvien ja tasa-arvoisten palvelujen turvaamisesta kaikille. Kun ne ratkaistaan, rakenteetkin loksahtavat paikoilleen.

Me haluamme uudistuksen, joka lisää lähidemokratiaa ja ihmisten osallistumista. Uudistuksen, joka turvaa kaikille kansalaisille kuntapalvelut kunnan omana työnä. Tämä on Vasemmistolle tärkeämpää kuin kuntarajat, kunnanjohtajat ja vaakunat.

Vaikka kuntauudistuksen myötä jotkut rajat katoavat ja kaikki tulee suuremmaksi – se kai on väistämätöntä – paikallisuuden merkitys on tärkeää. Ylhäältä päin sanellut määräykset ja rajaviivat eivät saa vaikuttaa siihen miten ihmiset toimivat. Think global, act local. Tätä kannattaa miettiä. Kysymys on myös ilmapiiristä. On merkityksellistä, miten asiat tehdään. Muutoksen suuntaan voi vaikuttaa.

Hyvät ystävät ja toverit,

Vappu on paitsi työläisten, myös opiskelijoiden juhla. Vasemmisto on Suomessa ja muualla maailmassa, nyt ja historiassa ollut vahvimmillaan silloin, kun se on ollut työläisten ja nuoren sivistyneistön yhteinen liike. Merkkejä tästä on onneksi olemassa myös Suomessa.

Vasemmisto on Suomen yliopistojen ylioppilaskunnissa suurin poliittinen ryhmä – kyllä, suurin. Lisäksi meidän yleinen nuorisokannatuksemme on vahvaa. Viime eduskuntavaaleissa 14 prosenttia nuorista äänestäjistä valitsi Vasemmiston. Se on selvästi enemmän kuin puolueen yleinen kannatus. Tämä osoittaa, että Vasemmisto on tulevaisuuden puolue. Se kertoo, että meidän arvoillamme on tilausta.

Näen myös todella tärkeänä, että uudet ja uudet kaupunkien ja maaseudun nuoret ottaisivat vasemmistolaiset arvot – vapauden, tasa-arvon ja humanismin – omikseen. Silloin olemme matkalla kohti avointa ja hyväksyvää yhteiskuntaa. Tämän päivän nuoret ovat huomispäivän päättäjiä. Se mitä nuoret ajattelevat nyt, sitä Suomi on huomenna. Nuorten kannattaa astua johtoon. Tulkaa mukaan.

Vasemmisto tarvitsee kuitenkin mukaansa kaiken ikäisiä: nuoria ja vanhoja, naisia ja miehiä, maakuntien ihmisiä ja kaupunkilaisia. Vasemmisto on laaja, muutosta haluavien ihmisten liitto.

Vasemmistolaiset arvot eivät ole vanhanaikaisia ja aikansa eläneitä, vaan elinvoimaisia, niitä tarvitaan juuri nyt. Vasemmistoaate on tulevaisuutta, sillä niiden avulla voidaan ratkaista ongelmia, jotka nyt jäytävät koko Eurooppaa. Nyt tarvitaan vapautta, tasa-arvoa ja humanismia.

Keväällä ilmestyneellä suomalaisten rap-muusikoiden kollektiivin GG Caravan -yhtyeen levyllä Paleface tökkäisee tietämättömyydestä johtuvaa suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja: “Sä et nähnyt, sä kuulit just, sä et tiennyt, sä luulit / onks joku vienyt sun duunit / riistäny sun vapauden ja rakentanut muurit.”

Ei näin, vaan muistakaa oppia perusasiat, hankkia tietoa, muistakaa tarkistaa lasku. Kapinoikaa sopivasti niin kuin Tulenkantajille nimensä antanut antiikin tulentuoja Prometheus teki. Hän uhmasi järjestelmää, joka pohjautui valheisiin ja epäsi ihmiseltä hänen luonnollisen vapautensa.

Kannetaan tulta yhdessä! Hyvää vappua!

Hulina Espalla. Hengailu luokkakaverien kanssa. Torilla puheet ja tuttujen tapaaminen. Vasemmistonuorten vappusauna puheiden jälkeen. Tällaisina muistan nuoruuteni vaput.

Aurinkoinen ilma. Istun ratissa matkalla Pirkanmaalle. Tästä on nyt kymmenen vuotta. Hämeenlinnan korkeudella on jo lunta. Nokialla tien poskessa tervehtii komea itse tehty mainos vappujuhlasta. Minulla on liian ohuet vaatteet, on vaikeaa puhua hampaiden kalistessa. Tällaisena muistan ensimmäisen vappupuheeni.

Vasta valittuna kansanedustajana nousen ensimmäistä kertaa Hakaniemen torilla puhumassa. Sain puhua niille tutuille ja tovereille, joita olin samalla torilla tavannut jokaisena vappuna nuoruudessani, vappujuhlien siirryttyä Senaatintorilta Hakaniemeen. Muistan sen yhtenä poliittisen urani hienoimmista hetkistä.

* * *

Vappu on ollut aina suosikkijuhlani. Vapussa yhdistyy riehakkuus, kesän odotus, ystävien, tuttujen ja toverien tapaaminen ja työväenaate. Tosin viimeisen kymmenen vuoden aikana työväenaate on noussut vappujeni pääteemaksi.

Työväenpoliitikon vappu ei aina ole riehakas. Työväen ja ylioppilaiden juhla on poliitikolle työpäivä. Kun ihmiset lähtevät riehakkaina juhlimaan vappuaattona, minä yleensä hion seuraavan päivän puhetta kotikoneella tai hotellihuoneessa jossain Suomessa. Muutaman kerran olen herännyt viimeistelemään puhettani vielä aamulla ja katsellut ikkunasta, kun viimeiset juhlijat valuvat kotiin.

Eräänä vappuna matkalla Turkuun kuulin autoradiosta, että vappuyönä Helsingin Makasiineilla oli mellakoitu. Myöhemmin olen saanut lukea lehdistä, että olisin kuulemma ollut siellä(kin) organisoimassa mellakkaa ja polttanut päälle Makasiinit.

Vappupäivänä palaan illansuussa Helsinkiin. Väsyttää niin, etten enää jaksa osallistua vappurientoihin. Ajattelen juhlivia ystäviä, mutta myös niitä tuhansia suomalaisia, jotka tekevät vappuna töitä työpaikoillaan sairaaloissa, leipomoissa, paloasemilla ja tehtaissa.

Mutta vaikka työväenjuhla kuluu työtä tehdessä, on vappu silti juhlista paras!

* * *

Tänä vappuaattona ajattelin saada puheen valmiiksi niin, että ehdin katsoa illalla Englannin mestaruuden ratkaisevan Manchesterin paikallisottelun.

Vappuaamuna lähden kohti Tamperetta, Kankaanpäätä ja Sastamalaa. Varsinainen vappupuheeni voitte katsoa tältä sivulta huomenna.

Tällä kertaa en aio palella. Vappuna pitää olla aina paksusti päällä, näytti sää kuinka aurinkoiselta hyvänsä.
Toivon kaikille aatteen paloa, riehakasta mieltä ja lämpimiä vaatteita päälle. Hyvää vappua!

Tekijänoikeuspäivän otsikon mukaan luova ala ja media ovat murroksessa. Päivän tarkoituksena oli löytää vastauksia kysymykseen, miten tekijänoikeudet tässä murroksessa pärjäävät.

Kysymys on siis luovan työn hedelmien ja erityisesti niiden jakelun siirtymisestä verkkoon. Perusperiaate on, että digimurroksen keskellä luovien sisältöjen levityksestä ja jakelusta syntyvän tulon on jakauduttava oikeudenmukaisesti tekijöiden ja sisältöjen hyödyntäjien kesken. Levitykseen tehdyille taloudellisille panostuksille tulee saada katetta, mutta niin ettei tekijä unohdu. Ilman tekijää ei olisi teosta, jota hyödyntää.

Tekijänoikeuslakiamme kritisoidaan. Vanhassa laissa on uudistettavaa, mutta se ei ole suurin este digitaalisten markkinoiden syntymiselle.

Suuri este on isojen mediakorporaatioiden pyrkimykset haalia oikeuksia tekijänoikeuksiin, joita ne eivät kuitenkaan käytä. Korporaatiot haluavat, että esimerkiksi elokuvat ovat vain heidän omaisuuttaan, jolloin tervettä kilpailua ei synny.

Toivon isoilta mediakorporaatioilta reiluutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa toiminnassaan.

Otin Tekijänoikeuspäivän puheessani esille myös toisen tekijöiden ja mediajättien välisen pulman.

Olen saanut paljon viestejä, joissa kuvataan sopimustilannetta, jossa vastakkain ovat iso mediatalo ja vapaa tekijä. Asia koskee sopimuspolitiikkaa. Perusasetelma on, että jättiläinen pakottaa avustajansa allekirjoittamaan sopimuksen, jonka pelisäännöt sanelee käytännössä yhtiö yksin. Tämä tarkoittaa kertakorvauksella yksinoikeuksia tekijän tekemään sisältöön. Yhtiö siis haluaa yksinoikeuden julkaista avustajan luoman sisällön kaikissa julkaisuissaan, käyttää sisältöä vapaasti markkinoinnissa ja mainonnassa – tekijältä erikseen kysymättä.

Tätä voi lähestyä sekä konkreettisemman, että filosofisemman epäoikeudenmukaisuuden kysymyksenä. Kysymys on sananvapaudesta, demokratiasta ja ihmisten oikeuksista.

Kenelle mahdollisesti vielä joskus kulttuurihistoriallisesti tärkeiden tarinoiden ja kuvien tulisi kuulua? Kärsiikö suomalaisen tiedonvälityksen laatu siitä, jos tiukan sopimusmallin takia tekijät eivät suostu sopimuksiin eikä yhteistyötä synny?

Kysymys on myös etiikasta. Sopimukseen nimittäin kuuluu, että yhtiö saa vapaasti muokata sisältöä tekijältä erikseen kysymättä ja sopimus myös vapauttaa yhtiön juridisesta vastuusta sisällön osalta. Eli kun tekijä vaikkapa tekee haastattelun tai ottaa kuvan henkilöstä X, joka haastaa yhtiön oikeuteen sen käytettyä haastattelua markkinoinnissaan, haastattelun tekijä on juridisesti vastuussa tapahtuneesta. Ja kun esimerkiksi journalismia tehtäessä juttujen kohteet ovat usein ihmisiä, ei elotonta materiaalia, free-tekijä ei uskalla ottaa riskiä, että jutun tai kuvan jatkokäyttö veisi hänet oikeuteen.

On ymmärrettävää, että mediatalot haluavat oikeudet vakinaisten työntekijöidensä sisältöihin. Avustajilta näin laajamittainen tekijänoikeuksien vaatiminen ei ole perusteltua. On ongelmallista, että itsensä työllistävä tekijä ja monikansallinen pörssiyhtiö laitetaan tasavertaisiksi neuvotteluissa. Ei vaadita hirvittävän suurta herkkyyttä, että huomaa, että asetelmassa on jotain vinksallaan.

Miten yksittäisen tekijän ja mediajättiläisen kohtaamisesta voisi tulla kohtuullisempi? Asia ei ole yksinkertainen. Vääristyneelle sopimuspolitiikalle on tehtävä jotain, kulttuurin on muututtava. Kysymys ei ole vain vääristymien korjaamisesta, vaan laajemmasta ajattelun muuttumisesta.

Maailma ei ole mustavalkoinen. Se muuttuu ja muutoksen mukana on pysyttävä. Myös tekijöiden, jotka sisältöä tekevät. Pitää oppia neuvottelemaan, hinnoittelemaan osaamisensa ja puhumaan rahasta. Ehkä järjestäytymään.

Vastakkainasettelut eivät tässäkään hyödytä ketään. Sopimusten osapuolten pitää kunnioittaa toisiaan, asettua toisen asemaan ja miettiä, miten löytää keinot ja kyvyt päästä yhteiseen päämäärään. Marttyyrien aika on ohi.

Nyt pitää etsiä ja löytää keinoja, joilla asioita voitaisiin ratkaista pitkällä tähtäimellä. Niihin kouluihin, taideoppilaitoksiin ja vaikkapa tulevaan taideyliopistoon, joita tekijät käyvät, pitää saada osaamista ja koulutusta, josta on ihmiselle hyötyä. Koulutusta, joka antaa ihmisille taitoja ja kykyä huolehtia asioista kokonaisvaltaisemmin.

Heikomman osapuolen asemaa ei saa käyttää hyväksi. Heikomman osapuolen suojaaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat yhteiskuntamme tärkeitä tehtäviä. Nämä periaatteet eivät saa jäädä vain lauseiksi, joihin joskus vedotaan, vaan niiden pitää toimia kannustimena sille, että tietoa levittämällä ja kouluttamalla, myös heikompi voi olla vahva.

Syötän pallon myös tekijänoikeusjärjestöille. Murros on hyväksyttävä, pitää elää nykyajassa ja on keksittävä uusia keinoja.

Piratismi on tekijän vihollinen. Sen kitkeminen ei ole kuitenkaan helppoa, koska valtion ei pitäisi ryhtyä sensuroimaan internetin toimintaa.  Ehdotukset estomääräyksistä ja varoituskirjemenettelyistä ovat niin radikaaleja toimenpiteitä, että niitä ei pitäisi omaksua. Internetin merkitys demokratialle ja ilmaisunvapaudelle on tärkeä.

Samalla on kuitenkin tiedostettava, että piratismi on väärin. Laiton jakelu ja laittomien lähteiden suosiminen syövät luovan alan tekijöiden toimeentuloa. Ihmisten vastuun korostaminen on tärkeää. Piratismin kitkeminen edellyttää lisää resursseja, tietoa ja tiedotusta.

Vastakkainasettelut ja kahnaukset ovat tekijänoikeustyön yksi valitettava piirre. Sain tuntea sen, kun omia naamakuviani ripustettiin ennen viime joulua kerrostalojen seiniin. Alla viitattiin riistoon.

Tietynlaiseen vastakkainasetteluun liittyy myös pari viikkoa sitten tapahtunut sosiaalisessa mediassa ja tänään myös Helsingin Sanomissa uutisoitu dj-ratsia. Sekin on yksi esimerkki ajan murroksesta. “Digi-iskuissa” tutkittiin 40 ravintolaa ja levyjen soittajaa.

Ongelma on se, että aika on muuttunut digitaalisten soittimien rakennemuutoksen myötä. Rajat eivät ole selviä. Tässäkin tapaukssessa vastakkain olivat keskenään erikokoiset ja muotoiset tahot – tietynlaisen monopoliaseman saavuttaneet tekijänoikeusasioita ajavat yhdistykset ja yksittäiset, järjestymättömät dj:t.

Mitä pitäisi tehdä? Ainakin lisätä läpinäkyvyyttä. “Digi-iskut” vaativat huolellista selvittelyä. Ajattelen, että asian tuleminen julkisuuteen on hyvä keskustelunavaus, ei taistelu, vaan mahdollisuus avoimelle puheelle.

Kankaanpään taidekoulun tilanne oli veitsenterällä, kun ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa jouduttiin vähentämään vuodesta 2013 alkaen. Vähentämispainetta oli kova kulttuurialalla. Kankaanpään taidekoulu onneksi säilyi rytäkässä. Oma panokseni laadukkaan taidekoulun säilyttämisen puolesta ei ollut vähäinen. Sen eteen tehtiin runsaasti työtä.

Ammattikorkeakoulujen tiukka tilanne on opetusministerin raskas taakka, kulttuuriministerinä voin vain pohtia sitä, miksi kulttuurikoulutuksen säilyttäminen olisi tärkeää.

Kansallisen kulttuurin näkökulmasta sivistyneessä valtiossa pitää olla taiteilijoita. Sivistyneen valtion tulee kouluttaa taiteilijoita. Osasta vaikkapa kuvataiteilijan koulutuksen saaneista, tulee taidetta ja kulttuuria lapsille avaavia taidepedagogeja. Näin henkinen pääomamme, taide ja kulttuuriperintö, siirtyvät uusille sukupolville. Kyse on arvoista.

Oman kulttuurin tunteminen on edellytys monimuotoisuuden ymmärtämiselle ja arvostamiselle. Kyky omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria on myös opittavissa – esimerkiksi opiskelemalla taidetta.

Kulttuurialan koulutus on kuntien ja kaupunkien identiteettiasia. Taideoppilaitoksien opettajat ja oppilaat ovat keskeistä pääomaa – jos ihmisiä niin voi kutsua – kunnan profiilille ja harrastustarjonnalle. He luovat kulttuuri-identiteettiä.

Koulutuksella on vaikutuksia kuntaan ja ympäristökuntiin myös taloutta ja työllisyyttä ajatellen. Koulutus luo kulttuurialan yrityksiä. Kiristyvässä globaalissa kilpailussa korkeatasoinen kotimainen kulttuurituotanto on kilpailuvaltti maailmalla.

Kulttuurialan koulutus tuottaa osaamista monille yhteiskunnan aloille. Tämä ei tarkoita, että jokaisen taiteilijan pitäisi ryhtyä sosiaalityöntekijäksi, mutta kulttuuriosaamista tarvitaan yhä enemmän päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, vastaanottokeskuksissa ja vankiloissa – sekä yrityksissä. Kulttuuriala on tulevaisuudessa merkittävä sekä itsenäisenä osana kansantaloutta että osana muita aloja.

Lähes kaikilla taiteenaloilla enemmistö tutkinnon suorittaneista toimii joko omalla alallaan tai lähellä sitä. Alaa vaihtaneiden osuus on pieni. Kulttuurin alalle on tyypillistä, että toimeentulo hankitaan useammasta lähteestä, jolloin kaikki kulttuurin alalla työllistävä toiminta ei tule rekisteröidyksi tilastoihin.

Kulttuurin kansantaloudellista merkitystä ei pidä mitata ainoastaan yritysten liikevaihdon tai työllistymislukujen mukaan. Kulttuurilla on myös kansantaloudellisia vaikutuksia, kun tarkastellaan ihmisten henkistä hyvinvointia, syrjäytymisen ehkäisemistä ja keskinäisen ymmärryksen ja luottamuksen edistämistä monikulttuurisessa Suomessa.

Nykyinen kulttuurialan työllisyystilanne ei saisi kohtuuttomasti kaventaa nuoren ammatinvalintamahdollisuuksia eikä nuoren asuinpaikka saisi liikaa vaikuttaa siihen, millaiseen koulutukseen hän hakeutuu. Lahjakasta kuvanveistäjää ei voi pakottaa lähihoitajaksi.

Vasemmistolaisena 1970-luvun jälkipuoliskolla syntyneenä poliitikkona tuntuu absurdilta lainata Britannian toisen maailmansodan aikaista oikeistokonservatiivipääministeriä. Teen sen silti. Churchillillä nimittäin oli hyviä ”laineja”. Kun sodan aikana kulttuuriin kohdistui suuri säästöpaineita puolustuksen kustannuksella, Churchill sanoi: ”Mitä me sitten puolustamme?” Tähän tekisi mieli itsekin vedota.

Yle-verossa pyritään sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Uudesta rahoitusmallista hyötyvät erityisesti yksinasuvat pienituloiset. Kun jatkossa kaikki osallistuvat Yleisradion toiminnan rahoittamiseen, ei kenenkään henkilökohtainen osuus nouse kohtuuttomaksi.

Yle-vero ei ole käyttömaksu, vaan ministeri Krista Kiurua lainaten ”yhteiskunnan tärkeiden toimintojen turvaamiseen tarkoitettu vero siinä missä muutkin verot”.

Miksi Yle? Edes kaikille Yle-laista keskustelleille kansanedustajille ei näytä vieläkään olevan selvää, mitä kaikkea Ylen julkisen palvelun tehtävään kuuluu.

Yleisradion pitää – koulu- ja kirjastolaitoksen ohella – olla Suomen tärkein kulttuurilaitos, joka tavoittaa kaikki kansalaiset. Siksi on oleellista pohtia sisältöjä, kun vakaa ja riittävä rahoitus Ylelle on lopulta turvattu.

Ylelle määritelty uusi tehtävä on “tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”. Yleisradio on osa kansallista kulttuuriamme.

Ylen viime vuosien taloudellinen niukkuus on vähentänyt uusia kotimaisia ohjelmahankintoja. Tästä on ollut suorana seurauksena paljon kritisoitu uusintojen lisääntyminen.

Nyt kulttuurilaitos Ylen pitää vähentämisen sijaan kasvattaa ohjelmahankintoja.

Esimerkiksi kotimaisen elokuvan julkinen, veikkausvoittovaroista koostuva, rahoitus on valtiontalouden vakauttamisen vuoksi vähentymässä viime vuosien hyvän kehityksen jälkeen.

Rahoitusperustan muuttaminen veroluonteiseksi lisää julkisen palvelun yleisradioyhtiön velvoitetta edistää kulttuuria, kuten kotimaista radio- ja televisiodraamaa sekä elokuvaa mukaan lukien näytelmä- ja erityisesti lyhyt- ja dokumenttielokuvat.

Kotimaisen kulttuurituotannon tukemisella edistetään kulttuurialan ammattilaisten työskentelymahdollisuuksia. Kyse on siis paitsi laadukkaan ja taiteellisen ohjelmiston sekä suomalaisten elokuvien turvaamisesta, myös tärkeästä työvoimapolitiikasta.

Jos Yle haluaa – ja sen pitää haluta – nostaa profiiliaan sivistyneen valtion kulttuurilaitoksena, sen täytyy myös huomioida tekijänoikeudet. Ylen pitää olla reilu ja esimerkillinen kumppani tekijöiden ja yhtiön välisissä neuvotteluissa, joissa tekijänoikeuksista sovitaan.

Ylellä on myös tärkeä rooli kansallisesti merkittävien urheilutapahtumien välittämisessä. Aivan kuten kotimaisessa kulttuurissa, myös urheilussa on siirryttävä vähentämisestä lisäämiseen. Kansalaisilla pitää olla oikeus nähdä tärkeimmät urheilutapahtumat ilman maksukorttikanavien lunastamista.

Yleisradio kuuluu kaikille.

Saamelaisten historiasta on puhuttu pitkään sorron historiana ja radikaali saamelaisliike on verrannut menneisyyttään muiden alkuperäiskansojen, erityisesti intiaanien kohtaloihin. Vähitellen kuva saamelaisten historiasta on kuitenkin muuttunut vivahteikkaammaksi, Lehtola kirjoittaa.

Olin torstaina työmatkalla Inarissa. Matkalta tarttui mukaan myös Saamelaiset suomalaiset -kirja.

Tiukkatahtinen ja äärimmäisen kiinnostava päivä pohjoisessa konkretisoi professori Lehtolan kirjoittamaa. Kävin puhumassa saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa ja vierailin saamelaismuseo Siidassa sekä tapasin Inarin kunnan väkeä ja saamelaiskäräjien
edustajia. Ivalossa oli päivän päätteeksi hyvä keskustelutilaisuus
politiikasta ja kulttuurista.

Oli mm. kiinnostavaa kuulla saamelaiskäräjien nuorisoneuvostosta.
Saamelaisnuorilla on täällä Suomessa itse asiassa enemmän oikeuksia kuin Ruotsissa tai Norjassa. Heillä on oikeus minkä tahansa lautakunnan tapaan esittää ehdotuksia ja he saavat puheoikeiden
kokouksissa. Eräs tapaamani ihminen totesi, että nuoret ovat ylpeitä
saamelaisuudestaan, uskaltavat puhua, nostavat päänsä.

Oma kulttuuriperintö kiinnostaa saamelaisnuoria ja monet heistä
rakentavat uudelleen saamelaista identiteettiä. He yhdistelevät
perinteisiä saamelaistaiteen muotoja, saamen kieltä ja globaalia
nuorisokulttuuria. Syntyy uusia taidemuotoja. Uudempia
saamelaistaiteen aloja on mm. elokuva. Perinteisiä muotoja ovat
tietenkin käsityö, kuvataide ja musiikki – erityisesti joiku.

Vuosi sitten Helsingissä konsertissa Savoy-teatterissa maailman tunnetuin joikutaiteilija Wimme Saari sai lavalle vieraakseen
Palefacen. Kaksi erilaista musiikkilajia kohtasi. Helsinki – Shangri-La
–levyllä Paleface räppää Sammuva soihtu –kappaleessa Wimmen ja
(Kemijärvellä syntyneen) Davon kanssa siitä, miten “myrsky nousee
ylle neljän tuulen maan”.

Saamelaisten asia nousi taas valtakunnan mediassa ennen pääsiäistä esiin, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi vieraana Inarissa
ja puhui varauksella ILO 169 -sopimuksen ratifioimisesta. ILO 169 on
yksi tärkeimmistä alkuperäiskansoja koskevista kansainvälisistä
sopimuksista. Itse pidän ILO 169 -sopimuksen ratifioimista tärkeänä.
Se on myös asetettu tavoitteeksi hallitusohjelmassa.

Miksi ILO 169 on tärkeä?

Näen sopimuksen ratifioimisen paljolti kultturin kannalta. Se tunnustaa paitsi alkuperäiskansojen oikeudet perinteisiin
asuinalueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin, sekä niiden kautta
perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen, se myös velvoittaa
valtioilta erityistoimenpiteitä alkuperäiskansojen kulttuurin, kielen ja
ympäristön suojelemiseksi. Sopimuksen ratifioiminen loisi Suomelle
roolin toimia kansainvälisesti edelläkävijänä alkuperäiskansojen
oikeuksien edistäjänä.

Humaanin ja sivistyneen valtion tehtävä on vaalia pieniä, uhanalaisia kieliä, tässä tapauuksessa saamelaiskieliä, joilla on meille
korvaamaton kulttuuriarvo.

Perustuslakiinkin on kirjattu saamelaisten oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Kielten katoamisen myötä emme menetä vain sanoja, vaan myös ajattelua ja kokemuksia. Saamelaiskielten turvaamiseksi on tehty
paljon, mutta viime vuosien toimenpiteet vielä takaa saamen kielten säilymistä. Saamen kielten asema on edelleen uhanalainen, kolmesta
saamelaiskielestämme koltansaamen ja inarinsaamen asema on
vakavasti uhanalainen.

Alkuperäiskansojen kulttuuri on sidoksissa myös siihen, että perinteiset elinkeinot säilyvät elävinä. Saamelaisilla on myös
kestävän kehityksen elämäntavan osaajina paljon sellaista perinteistä
tietoa, joka voi myös hyödyttää valtakulttuuriamme ilmastonmuutoksen oloissa ja kestävän kulttuurin kehittämisessä.

Siida-museossa on muuten kaksi vierailevaa näyttelyä, jotka toivat alkuperäiskansojen suojelemisen merkityksen maailmanlaajuisestikin
lähemmäksi. Toinen näyttelyistä esittelee Chilen alkuperäiskansan,
mapuche-intiaanien kulttuurihistoriaa. Toinen taas on Suomessa
asuvan ja työskentelevän chileläissyntyisen valokuvaaja Adolfo Veran
valokuvanäyttely, joka kertoo mapuche-intiaanien elämästä nyt. Vera halusi näkyväksi mapuche-intiaanien tilannetta ja yhteisöä taistelussa
kulttuurinsa pelastamiseksi.