Kaislatuuli

Katariinanlaakson elämää toukokuussa

2026-05-12T09:18:00.005+02:00

Viime viikolla kuvausreissailuni oli varsin aktiivista. Syynä moiseen aamuvuoro, jonka jälkeen jää aikaa rampata pitkin maita ja mantuja, jos vaan voimia riittää. Myös keli suosi. Luontoon ilmestyi vihreys viikon aikana.

Tätä kirjoittaessani televisiossa paasataan, että seuraavien kahden päivän aikana sataa koko kuukauden edestä. Mutta eipä ennen iltavuoroa ole tarmoa kameraa heilutellakaan, joten sikäli yksi lysti.

Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella Turussa havaittiin keväällä mandariinisorsa. Suomen oloissa harvinainen lintu kohosi oitis suureksi julkkikseksi. Luontopolulle muodostui ennennäkemätön ryntäys.

Harvinaisesta lintuvieraasta tarkemmin https://kaislatuuli.blogspot.com/2026/04/mandariinisorsa-katariinanlaaksossa.html

Viime viikolla mandariinisorsasta tietoakaan, mutta kaikenlaista menijää oravista mustarastaisiin polun varrelta löytyi.

Sinisorsat ovat lähes kaikonneet Katariinanlaaksosta. Lintujen taannoisesta ruokintakiellosta tiedotettiin paikallisessa mediassa tehokkaasti ja nyt rantaan on pyntätty suurikoinen kyltti.

Mandariinisorsaa houkuteltiin ties millä herkuilla lähemmäs ihmisiä, mutta homma kääntyikin päälaelleen. Naurulokit nimittäin innostuivat ranskanleivistä siihen malliin, ettei sorsaparka tainnut saada murustakaan.

Sinänsä harmi, että ihmisten käyttäytyminen johtaa tällaiseen yliampumiseen. Olen monesti alueella liikkuessani huomannut, että varsinkin pikkulapset ovat onnesta soikeina heitellessään sorsille suupaloja. Oraville saa sentään vielä syöttää pähkinöitä.

Iltakävelyllä Saaronniemessä

2026-05-10T18:33:17.857+02:00

Mitäpä sitä toukokuisena lauantai-iltana olisi parempaakaan tekemistä kuin lähteä kävelylle Turun Ruissaloon.

Aurajokiranta oli täynnä juhlijoita. Koska viime viikonloppuna tuli juomakiintiö vähäksi aikaa täyteen, ei oluttuoppien ja kännikalojen näkeminen aiheuttanut minkäänlaista vetoa.

Tietyö Itäisen Rantakadun ja Tiilentekijänkadun kulmassa jaksaa ihmetyttää, etenkin kun se ei tunnu edistyvän mihinkään.

Työmaa aitoineen hidastaa liikennettä minuuttikaupalla. Oikein kävi sääliksi bussikuskia, joka joutui matelemaan etanavauhtia ahtaalla ajoradalla.

K-Supermarket Föri, jokilautta Föri ja Wanha Rahtilaiva kärsivät varmasti kaikki tällaisesta kuppaamisesta. Turun Sanomissa olikin jokunen viikko sitten Förimarketin kauppiaan haastattelu, jossa hän ihmetteli sekavaa tilannetta.

Jos täysin tarpeeton miljardihanke eli Turun raitiotie junaillaan läpi, on koko kaupunki yhtä kaivantoa ja aitaa. Kun muutamaa kymmentä metriä katua korjaillaan kuukausitolkulla, tulee raitsikkatyömaa kestämään vuosia.

Kuppaajia riitti toki Ruissalossakin. Jos nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa, ei se suinkaan tarkoita, että ajellaan muina miehinä 30-40 km/h nopeutta. Kyllä meinaan vitutti körötellä melkein puskurissa kiinni koko Ruissalon Puistotien verran.

Liikenneurpojen vastapainoksi Saaronniemessä oli todella kaunista. Vaikka paikka paikoin oli aivan tyyntä, uskoi hiekkarannalla tapaamani purjeliitelijä viiman riittävän hänen tarpeisiinsa. Pian kaveri jo kiitikin pitkin Airiston selkää kuin tuulispää.

Saaronniemi oli kansoitettu Lähi-Idästä ja Itä-Euroopasta tulleilla ihmisillä. Purjeliitäjän lisäksi kuulin suomea puhuttavan vain satunnaisesti.

Maastopalovaroitusta rikottiin törkeästi, mutta tuskinpa maahanmuuttajat sellaisesta olivat edes tietoisia. Eräskin kaljupäinen perheenisä kantoi sylikaupalla puuta nuotioonsa, jonka hän oli väsännyt hiekkarannan reunaan. Viralliset tulipaikat olivat kivenheiton päässä.

Jonkinlaista valvontaa sekä informaatiota etenkin arabiaksi ja venäjäksi olisi hyvä olla, jotta häiriökäyttäytyminen saataisiin kuriin - ennen kuin koko Saaronniemi palaa poroksi.

Kirsikkapuu ja isokoskelot

2026-05-08T17:51:00.000+02:00

Turun suurin ja komein kirsikkapuu löytyy takuulla Kupittaankadulta. Olen muutamana vuotena käynyt sitä ihmettelemässä ja eilen oli edessä sama operaatio.

Puutaloyhtiön nurkalla kasvava, jalkakäytävälle kurottautuva valtava puu on täysin omaa luokkaansa. Pitkin kaupunkia näkee yllättävän paljon kirsikkapuita, mutta normaalisti maallikko ei noteeraa niitä kai mitenkään. Juuri nyt kun kukinta on meneillään, on väriloisto vallan mahtava.

Kupittaankadun kirsikkapuun ihailu vaihtui pian toisenlaisiin maisemiin Turun Hirvensalossa.

Pari vuotta sitten kuulin polusta, joka kiertää Pikisaaren vanhan kalastajakylän ohi rantaa myötäillen takaisin lähtöpisteeseen. Sama kai kumpaa kautta reitin kiertää, mutta jos on autolla liikkeellä kuten minä olin, en riskeeraisi parkkeerata bussin päätepysäkin liki. Nykyään parkkipateja on liikkeellä enemmän kuin koskaan ja nuo ahneet mulkvistit tuntuvat vaanivan joka nurkan takana.

Polun varrella on kummallinen, pari sataa metriä pitkä ja kymmenisen metriä leveä kaivanto. Eräs lenkkeilijärouva arveli, että kyseessä olisi jonkinlainen rantojen eroosiota ehkäisevä uoma, jolloin laivojen nostama vesi nousisi sinne. Mene ja tiedä, mutta joku merkitys sillä luulisi olevan.

Vain viitisentoista minuuttia myöhemmin ohi lipui valtava Tallinkin Baltic Princess, mutta siinä vaiheessa olin jo toisaalla.

Ennen rouvan puheenvuoroa ehdin ottaa kuvia isokoskelopariskunnasta. Sorsalintuihin kuuluvat isokoskelot eivät olleet lainkaan säikkyjä, vaan poseerasivat tyynesti puunrungon päällä keskellä kaivantoa. Monesti linnut lehahtavat pakoon meikäläisen kaivaessa kameraa esille, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut.

Kasvitieteellisen kesää odotellessa

2026-05-06T17:07:00.008+02:00

Kävin eilen kävelyllä Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tuuli oli Ruissalossa tapansa mukaan navakka, mutta muuten oli mukava tallustella pitkin poikin aluetta.

Kirsikkapuut kukkivat parhaillaan Turun keskustassa. Aikamoinen väriloisto oli kasvitieteellisessäkin. En tiedä lajikkeista tuon taivaallista, mutta kovin ovat kaunista katseltavaa.

Maaliskuun lopulla kevät tuntui olevan etuajassa, mutta nyt kesä ei ole yhtään sen lähempänä kuin muinakaan vuosina. Äitienpäivän tienoilla rehottavia voikukkia en nähnyt ainuttakaan, joten aika samoissa mennään kuin aiemminkin.

Kasvitieteellisessä oli hyvä alkuillan valo. Kamerana kaulassa killui vanha kunnon Canon.

Heinänokan huhtikuuta

2026-04-28T08:55:00.011+02:00

Sunnuntaina 26. huhtikuuta maakunta-ajelu suuntautui Turun saarille, tarkemmin Satavan saaren lounaiskulmassa sijaitsevaan Heinänokkaan.

Heinänokka on Turun ja Kaarinan seurakuntien leirikeskus. Siellä järjestetään sekä seurakunnan omia että muiden järjestäjien leirejä. Koulujen kesälomien ja talvilomien aikana heinänokassa on rippikoululeirejä.

Heinänokka on ollut minulle nimenä tuttu pitkään. Lapsuuden kaverini Kustavista työskenteli siellä jonkinlaisissa johtotehtävissä, mutta ikävä kyllä hän kuoli kymmenisen vuotta sitten.

Ensimmäisen kerran kävin alueella viitisen vuotta takaperin, jolloin eräs tuttu antoi vinkin komeasta autiotalosta.

Ilmeni, että talossa oli kuvattu Mika Kaurismäen ohjaamaa, elokuussa 2015 ensi-iltansa saanutta Elämältä kaiken sain-elokuvaa. Leffan pääossissa ovat Vesa-Matti Loiri, Armi Toivanen, Peter Franzen ja Jani Volanen. Sivuosassa nähdään Salaituista elämistä nyttemmin tuttu Lenita Susi.

Yleensä tulee seurattua melko tarkkaankin suomalaisia elokuvia, mutta jostain syystä tämä oli livahtanut täysin ohi. Näin sen vasta pari vuotta sitten televisiosta.

Voi olla, että osa leffasta on kuvattu studiossa, mutta talossa sisällä käymättä sanoisin, että pääosin kuitenkin juuri siellä. Elokuvassa näkyy korkeilla kallioilla kuvattuja kohtauksia, eikä sellaisia Heinänokassa ei ole. Ne lienee tallennettu joko Naantalissa tai naapurisaarella Hirvensalossa.

Mittatikkuna autiotalon edustalla seisoo mukana matkassa ollut Simo.

Lounais-Suomessa oli viikonloppuna armoton tuuli, joka yltyi myrskylukemiin. Heinänokassakaan ei siltä säästytty, tosin pahin myräkkä ei vellonut leirikeskuksen rannalla. Niemennokan takana oli valtaisa aallokko vaahtopäineen, kun taas Heinänokan saunalaiturilla sai olla melko rauhassa.

Yritin tiirailla matelijoita, jotka nekin varmasti tällaisella tuulella olivat koloissaan piilossa. Yksi rantakäärme kuitenkin löytyi rantapenkereeltä. Se näyttää kuvassa huomattavasti massiivisemmalta kuin olikaan.

Leirikeskuksen kivikkoisella rannalla oli viitisen kalastajaa. Yksi heistä jopa niin sosiaalinen, että hänen kanssaan pystyi vaihtamaan pari sanaa.

Venevalkamassa parkkipaikan liki puolestaan rassattiin isoja purjeveneitä kesäkuntoon. Varmasti kelpaa seilata vähän kovemmallakin merenkäynnillä.

Näkymiä Kaasavuorelta Airistolle

2026-04-24T19:28:00.014+02:00

Turun Hirvensalon Maanpäässä sijaitsee Kaasavuori. Se on näköalapaikka ja lähiluontokohde, josta aukeaa komeat maisemat Airiston merialueelle.

Ennen korona-aikaa Kaasavuori oli vielä melko tuntematon muiden kuin paikallisten keskuudessa. Kun sohvaperunatkin innostuivat luontoretkeilystä, muuttui tilanne radikaalisti. Opastusta vuorelle ei ole vieläkään, mutta Föli-bussin päätepysäkiltä polkuja seuraamalla löytää kohteeseen.

Kuluvalla viikolla on ollut kovin tuulista. Kun eräänä päivänä sattuikin olemaan tyyni keli, pirautin Vikströmin Matille, että kiinnostaisiko visiitti Hirvensaloon. Vastaus oli myöntävä.

Vepsän saari, Ruissalon puolella Villa Kuuva ja Myyntimiesten sauna sekä monta muuta kohdetta löytyi, kun hetken tiirailimme merelle.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy alueen tunnetuin saari Loistokari. Se oli ainakin vielä taannoin myytävänä 680 000 euron hintaan. Kumma, ettei noin legendaarinen saari ole mennyt kaupaksi.

Loistokarin historiaa linkissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Loistokari

Pari edellistä blogijuttuani Kaasavuoresta löytyvät alta:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2022/08/iltahetki-maanpaan-kaasavuorella.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/10/auringonlasku-kaasavuorella.html

Ruissalon kevättä 19. huhtikuuta

2026-04-21T19:43:00.013+02:00

Sunnuntaina 19. huhtikuuta kevät näytti parhaat puolensa. Ilma oli kuin morsian; ei tuullut pätkääkään ja lämpötila kipusi kaverin auton mittarissa kuuteentoista asteeseen.

Kävin luontokuvausta harrastavan kaverini Simon kanssa happihyppelyllä Turun Ruissalossa. Ensin Marjaniemen luontopolulla saaren alkupäässä ja lopuksi Kolkannokassa toisella puolella Ruissaloa.

Kolkannokan edustalla uiskenteli kyhmyjoutsenia laskujeni mukaan peräti 21 kappaletta. Lempilintuihini kuuluvia meriharakoita tepasteli niitäkin pari kappaletta syötävää etsimässä.

Eipä kai tämän parempaa kevätkeliä hevillä löydy. Yleensä Ruissalossa tuppaa tuulemaan kesät talvet.

Joku uskalikko oli jopa uimassa kaukana rannasta. Ihmetteleviä silmäpareja riitti.

Littoistenjärvellä 17. huhtikuuta

2026-04-20T17:49:00.012+02:00

Perjantaina iltavuoroon mennessä koukkasin Littoistenjärven kautta. Päivä oli varsin keväinen ja lämpömittari kohosi vuodenaikaan nähden ennätyslukemiin.

Järvi sijaistee Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria, joten mikään mitätön lammikko ei ole kyseessä.

Keväällä 2017 järveen päästettiin polualumiinikloridia fosforin saostamiseksi. Alkuvaiheessa vesi oli turkoosia kuin Kreikan saaristossa. Kemiallisen saostuksen seurauksena järvestä nostettiin viisi tonnia kuollutta kalaa, enimmäkseen lahnoja. Ratkaisu tiedettiin väliaikaiseksi ja eipä aikaakaan kun sinilevää ja kasvillisuutta ilmestyi jälleen veteen.

Kävin tuolloin, toukokuussa 2017, ihmettelemässä kirkastunutta järveä työkaverini Simo Laaksosen (1960-2018) kanssa. Tarkemmin tuolla https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

Littoistenjärven parkkipaikalla huomioni kiinnittyi ojanpientareella kukkiviin valkovuokkoihin. En ollut niitä vielä tänä keväänä nähnytkään. Nokkosperhonen liiteli samalla pientareella ja sekin oli lajissaan allekirjoittaneelle kevään ensimmäinen.

Selvästi merkityistä ajokielloista huolimatta varmaankin läheisestä Varissuon lähiöstä tulleet hunnutetut naiset huristelivat komeilla autoillaan rannan grillauspaikkojen viereen kuin Euroopan omistajat. Minä puolestani lähdin töihin kantamaan kortta kekoon.

Suikkilan metsikön pallosilmät

2026-04-17T08:00:00.010+02:00

Olen perinteisesti keväisin harrastanut sammakkokuvausta. Yleensä ajoitus on ollut vapun tienoilla tai vähän ennen. Tänä vuonna kevät on hieman edellä ja sammakkoaika on juuri nyt.

Aikoinaan ihmettelin kun sosiaalisessa mediassa näkyi fotoja pallosilmistä, vaikka en itse törmännyt niihin kuin sattumalta, jos ollenkaan. Sittemmin tuttujen vinkit ovat tuottaneet paljonkin sammakkokuvia.

Viitisen vuotta sitten kuulin, että Turun Suikkilan lähiön metsikkö suorastaan kuhisee sammakoita. Ilmiantaja oli lenkillään ollut kuin puulla päähän lyöty, kun koko lammen pinta täyttyi pallosilmistä. Kurnutus oli kuulemma vastannut moottoripyörän käyntiääntä.

Sukkilan kuntoradan varrella on useita lammikoita, joista keskellä reittiä oleva lätäkkö on ollut takuuvarma sammakkopaikka. Niin tämän viikon keskiviikkonakin.

Sammakoita, joiden lajiksi sanoisin kuonon muodon perusteella ruskosammakko, oli lammessa ainakin parikymmentä. Kutuaika oli vasta aluillaan.

Sammakot olivat kovin arkoja. Vaihtaessani rauhallisesti paikkaa metrin pari, sukelsivat ne välittömästi lätäkön pohjaan. Äänekästä kurnutusta ei sen koommin kuulunut samalla soundilla kuin alussa.

Tässä aamulla puhelin on kilahdellut pari kertaa. Valppaat Turun Sanomien tilaajaystäväni ilmoittivat, että sammakkokuvani on julkaistu päivän lehdessä Lukijan kuva-palstalla. Tarttuivat näemmä nopeasti ajankohtaiseen aiheeseen.

Järvelän kosteikolla 9. huhtikuuta

2026-04-16T10:26:00.012+02:00

Järvelän kosteikko Littoistenjärven pohjoispuolella Kaarinassa on yksi tärkeimmistä sisämaan lintukosteikoista Varsinais-Suomessa.

Alue muodostui tulvivalle pellolle vuonna 2009 ja Kaarinan kaupungin toimesta sitä muotoiltiin kosteikkomaisemmaksi. Siitä on muodostunut lintujen suosima rehevä kosteikko.

Allekirjoittaneella tulee käytyä Järvelän kosteikolla luvattoman harvoin, vaikka asian voisi helposti toimittaa työmatkojen yhteydessä. Liedon Avantista ei Littoisiin ole matkaa kuin ns. kullin luikaus.

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Järvelässä viime viikon torstaina 9. huhtikuuta. Alueen parkkipaikka oli tupaten täynnä, kun vanhemmat herrat pitkine putkineen olivat kai jokainen tulleet omalla autollaan luonnon ihmeitä seuraamaan. Tovin odoteltuani rivistöön tuli auton mentävä rako.

Kosteikolla näin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Kurkia olin havainnut muuallakin, mutta kun eräs yksilö tepasteli sopivasti kameran kantaman päässä, annoin palaa. Muista linnuista en erottanut kuin nokikanan ja lokkeja.

Mietoisten maaliskuiset matelijat

2026-04-13T07:51:00.005+02:00

Perjantaina 27. maaliskuuta ajelin aamuvuoron jälkeen Kustaviin. Päivä oli aurinkoinen ja varsin keväinen, vaikka nastarenkaat yhä ropisivatkin alla.

Tarkoitus oli viettää vanhojen kaverien kesken mökkiviikonloppu komeassa luksuslukaalissa Kustavin Lootholmassa. Pro-liiton jäsen saa hinnasta huimat 40 prosenttia alennusta, joten ryhmässä kannattaa olla liittoon kuuluva mukana.

Ennen paljun äänekkääseen poreiluun hyppäämistä koukkasin kuitenkin Mietoisten Saaren kartanon kautta. Sinne kun ei Kustavintieltä ole kuin kivenheitto.

Syynä moiseen oli aivan kartanon parkkipaikan vieressä oleva käärmeiden talvipesä. En ehtinyt kunnolla edes autosta ulos, kun jo bongasin ensimmäisen matelijan nurmella lötköttelemässä.

Paikalla oli vanhempi mies kamera tanassa sekä kolmekymppinen kaveri, joka kuvasi kännykällä aivan lähietäisyydeltä auringossa lämmitteleviä kyitä. Laskimme niitä olevan kaksitoista.

Rantakäärmeitä näkyi niitäkin kaksi. Laji heräilee kyitä myöhemmin ja on tätä kirjoittaessani varmaan jo kömpinyt ulos koloistaan.

Pian parkkipaikalle kaartoi paikallinen seniori. Hän tiesi kertoa, että kun rinteessä näkyvää punaista taloa korjattiin, löytyi lattian alta kaikkea käärmeistä sisiliskojen kautta lepakoihin.

Mandariinisorsa Katariinanlaaksossa

2026-04-07T20:03:00.009+02:00

Turun tämän hetken kuumin julkkis on Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella viihtyvä mandariinisorsa.

Mandariinisorsa (Aix calericulata) on pieni itäaasialainen sorsalintu, jota tarhataan yleisesti Euroopassa. Alkuperäinen pesimäalue on Kiinassa ja Japanissa.

Tarhakarkulaisista on syntynyt Eurooppaan luonnonvarainen pesimäkanta ja Suomessa tavattujen mandariinisorsien katsotaan olevan todennäköisesti vapaana syntyneitä.

Koiraan oranssinsävyistä höyhenpeitettä sävyttävät mustat ja valkoiset juovat. Silmän yläpuolella on valkea läikkä ja selässä on kaksi purjesulkaa, jotka törröttävät soidinasussa pystyssä. Naaras on väriltään harmaanruskea.

Katariinanlaaksossa on pääsiäisen molemmin puolin rampannut porukkaa kuin pipoa. Kannoin korteni kekoon sunnuntaina, jolloin luontopolun varrella oli reippaasti yli sata ihmistä pällistelemässä tätä merkillistä lintua.

Ihmispaljoudessa ei sentään tarvinnut käyttää kyynärpäätaktiikkaa. Ei ainakaan, mikäli omisti zoomikameran. Koin silti häiritseväksi muutaman perheenäidin, jotka hössöttivät minkä ehtivät ja heittelivät sorsille leivänpaloja. Se sai aikaan sen, että lokit syöksyivät ahmimaan kaikki mahdolliset leivonnaiset, eikä sorsille jäänyt mitään.

Kun koin saaneeni mandariinisorsasta tarpeeksi kuvia, vaihdoin välittömästi maisemaa, jotta muutkin pääsivät apajille.

Luontopolun varrelta tallentui muistikortille muitakin eläinkuvia.

Pääsiäisen veneretki Vepsään

2026-04-05T22:56:00.018+02:00

Pitkäperjantaina oli ohjelmassa veneretki Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään. Vesibussiliikenne Aurajoesta alkaa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta saareen on vapaa pääsy kesäkauden ulkopuolellakin.

Venekyyti järjestyi Paavolan Janin paatilla. Hän tuli hakemaan minut ja pari muuta ahkeraa Vepsä-kävijää Ruissalon Saaronniemestä, kuten on tapahtunut aiemminkin vuosien varrella.

Paavolan veneellä hurautti Vepsän edustalle vaivaiset kahdeksan minuuttia. Matka Saaronniemestä Vepsään on 5,5 kilometriä.

Venelaitureilta ja kalliorannoilta käsin oli hyvä seurata haahkojen soidinmenoja. Muita siivekkäitä saarella olivat ainakin meriharakat, merikotka, merimetsot, kyhmyjoutsenet, valkoposki- ja kanadanhanhet sekä nauru- ja kalalokit.

Kaksi kyykäärmettäkin möllötti reittiemme lähistöillä. Ensimmäinen tavanomaista isompi, toinen suunnilleen samaa kaliiberia kuin aiemmatkin tänä keväänä näkemäni.

17 hehtaarin Vepsässä riittää ajanviettopaikkoja. Mainittakoon muun muassa etelärannalla eroosion syömä kivikkoinen ranta, joka on kansan suussa saanut nimen "Rupuranta".

Saaressa oli lisäksemme muutama kalastusporukka. Nuorten herrojen nelikko oli erikoistunut siian pyyntiin. Yksi kaveri nostelikin näytösluonteisesti kalan kuin tilauksesta.

Ilma ei ajankohtaan nähden olisi paljon parempi voinut olla. Meri tyyni ja aurinkokin pilkotti välillä. Sen sijaan tätä kirjoittaessani on tuullut, satanut räntää ja maa valkoisena.

Päivä hurahti uskomattoman nopeasti. Yhtäkkiä kello olikin jo 19, joka oli sovittu paluulähtöajaksi.

Muutama kesä sitten Seilin saarella kuulemani lausahdus erään jo eläköityneen postimiehen suusta jäi ihmetyttämään. "Kun on kerran käynyt Vepsässä, on se silloin jo nähty". Minun on vaikea ymmärtää tuollaista asennetta. Menisin Vepsään uudelleen vaikka jo ensi viikonloppuna, mutta todennäköisesti se tapahtuu vasta toukokuun puolessa välissä yliopistoryhmän järjestämällä retkellä.

Kevään ensimmäiset kyyt

2026-04-01T23:48:00.012+02:00

Lauantaina 21. maaliskuuta Matti Viki Vikström kysyi minua avustamaan linnunpönttöjen tyhjentämisessä ammattiosastomme Kesäkoti Mäntyniemen tiluksille. Turun Hirvensalossa sijaitsevalla neljän hehtaarin tontilla on lukuisia linnunpönttöjä.

Pönttöputsausten jälkeen oli aika istahtaa alas vakiomökkiläisen terassille. Kurkkasin kaiteen taakse auringonpaisteessa kylpevään etelärinteeseen ja kas, kyyhän siinä lötkötteli keräämässä lämpöä. Näin tuli bongattua kevään ensimmäinen käärme! Tarkemmalla tutkailulla alempana oli toinenkin sahalaitakaveri.

Kännykällä zoomatessa kuvanlaatu on vähän heikko, mutta kyllä siitä matelijan erottaa.

Koska oli aurinkoinen ja komea kevätpäivä, ehdotin Matille, että käydäänpä Kaarinassa Kuusiston linnanraunioilla. Siellä kun on erittäin todennäköisesti käärmeitä. Saisin kunnon kuvia autossa olleella kamerallani, eikä mitään kännykkäsohimisia.

Tiedän linnanraunioilta takuuvarman paikan, jossa kyyt ottavat keväisin aurinkoa. Näin oli tälläkin kertaa.

Liikkeellä on muutamia muitakin valokuvaajia. Eräs pappa lapsenlapsensa kanssa kertoi, että he ovat nähneet lähimaastossa jo kymmenen kyytä. Pikkusälli ei ainakaan tuntunut pelkäävän käärmeitä, vaan oli onnesta soikeana kun niin monta matelijaa oli tavattu.

Me puolestamme näimme Kuusistossa yhteensä kuusi kyytä, joista kaksi jonkun matkan päässä linnanraunioista.

Sunnuntaina 22. maaliskuuta kutsui Turun Ruissalo. Kuuvan käärmeiden talvipesällä oli neljä kyytä hereillä. Melko liikkuvaista sorttia olivatkin verrattuna Kuusiston serkkuihinsa. Nämä yksilöt olivat myös värikkäämpiä kuin linnanraunioilla tavatut mustanharmaat yksilöt.

Puerto de la Cruz osa 6 - Retki La Gomeralle

2026-03-29T19:47:00.006+02:00

Etelänmatkoilla tulee käytyä ahkerasti matkatoimistojen järjestämillä retkillä. Välillä kyseeseen saattaa tulla paikallisen järjestäjänkin retki, jos hotellin aulasta napatut esitteet sattuvat sisältämään jotain mielenkiintoista.

Pääosin retkillä on saanut rahoille hyvin vastinetta. Yhdeksän vuoden takaisella Teneriffan lomalla tuli rampattua ehkä vähän liiankin kanssa ympäri saarta. Ohjelmistossa oli ainakin Mascan vuoristokylä, Teiden kansallispuisto ja tulivuori sekä laaja saarikierros.

Tällä kertaa Teneriffan lomaviikkoon ei kuulunut kuin yksi retki. Se suuntautui naapurisaarelle La Gomeralle.

Olen käynyt Gomeralla kerran aikaisemmin, ensimmäisen Teneriffan lomani yhteydessä talvella 2011. Se oli tuon muuten katastrofaalisen viikon valopilkku, joten nyt Aurinkomatkojen retkiä tutkaillessani uusintavisiitti pikkuruiselle Gomeralle vaikutti hyvältä.

La Gomera on pieni, muodoltaan pyöreä vulkaaninen saari. Sen halkaisija on noin 22 kilometriä. Saaren maisemia hallitsevat jylhät vuoristot ja vehreät aarniometsät. Gomeran väkiluku vuonna 2008 oli 22 622.

Gomeralla on pieni lentokenttä, jonne liikennöivät vain paikalliskoneet Teneriffan pohjoiselta kentältä. Teneriffan Los Cristianosista on lauttayhteys Gomeran San Sebastianin kaupunkiin.

Joko muistoni olivat himmentyneet viidessätoista vuodessa tai sitten yhteysalus oli vaihtunut toisenlaiseksi. Fred Olsen-yhtiön laivalla tehty merimatka kesti vajaan tunnin.

Laivaan meno ei ainakaan vuonna 2011 ollut sellainen kuin nyt. Väen lastaaminen oli äärettömän hidasta ja vaivalloista. Kävi sääliksi vanhuksia, jotka tuskin uskoivat tällaiseen rääkkiin joutuvansa. Laivan rappusissa oli allekirjoittaneellakin kieli keskellä suuta, koska askelmat olivat huomattavasti korkeampia kuin Itämerellä seilaavissa paateissa.

San Sebastianissa tutustuttiin retkiopas Marjutin johdolla muun muassa kirkkoon ja puistoon, jonka keskellä oli Torre del Conde-niminen torni.

Marjutilla riitti juttua bussin mutkitellessa kapeilla vuoristoteillä. Alla oleva vuori on nimeltään Rogue de Agendo, joka tunnetaan myös Kolumbuksen munana. Möhkäle erottui juuri ja juuri pilvien ja sumun seasta.

Yksi retkietappi oli Garajonayn kansallispuisto. Siellä oli mahdollista kulkea sumun ja sammalen verhomassa laakeripuumetsässä, jonka kasvillisuus on tuhansia vuosia vanhaa.

Las Rosas-ravintolassa saimme aivan liian pienen, joskin erittäin maukkaan, ruoka-annoksen lomassa kuulla vihellyskieliesityksen. Foneettista vihellyskieltä silboa on aikoinaan käytetty kommunikointiin laaksojen halki. Papukaijan ääntelyä muistuttava silbo on nykyään pakollinen oppiaine saaren kouluissa.

Kuulin nyt toistamiseen silboa. Viisitoista vuotta sitten samaisen ravintolan miestarjoilija lopetti esityksensä viheltämällä "Haistakaa vittu!". Tai siltä se ainakin kuulosti. Nyt oltiin kohteliaampia.

Ravintolan takapihalta aukesi upea näköala alas laaksoon. Kauempana siinsi Teneriffan massiivinen tulivuori Teide.

Kokopäiväretkeksikin Gomeran reissu on varsin pitkä. Lähtö oli naapurihotellin edustalta aamukuudelta ja paluu Puerto de la Cruziin iltakahdeksan paikkeilla. 145 euron hinta varmasti karkottaa tehokkaasti useimmat halukkaat. Vilkaistessani Fred Olson-varustamon lauttahintoja, on pelkkä menopaluu Teneriffalta Gomeralle 90 euron tienoilla.

Opas Marjutin retkiin voi tutustua tarkemmin linkissä https://www.marjut.es/

Puerto de la Cruz osa 5 - Loro Parque

2026-03-26T20:02:00.008+01:00

Loro Parque eli Papukaijapuisto on erityisesti papukaijoihin erikoistunut eläintarha, joka sijaitsee Puerto de la Cruzissa Teneriffalla. Sen on perustanut saksalaissyntyinen Wolfgang Kiessling vuonna 1972.

Loro Parquessa on yli kolme sataa papukaijalajia ja yhteensä neljä sataa eläinlajia. Se on maailman ensimmäinen eläintarha, jonka hiilijalanjälki on negatiivinen. Siitä on tullut eläinlajien säilyttämisen ja tieteellisen tutkimuksen johtava taho maailmanlaajuisen ympäristökriisin vaikutuksesta eläimiin.

Loro Parquen erikoisuus papukaijojen ohella ovat delfiinit ja miekkavalaat. Miekkavalaita tuskin tapaa muualla kovin helposti. Eläintarhassa on myös maailman suurin pingviinitarha, jossa majailee noin 250 pingviiniä.

Laaja katsomollinen ihmisiä nautti täysin siemauksin vauhdikkaasta delfiini-showsta. Sitä olisi seurannut mieluusti kotvan kauemminkin. Muutama värikäs papukaijakin oli mukana menossa.

Ladatessani pari vesieläinvideota Facebookiin, tuli kommenttiosioon odotetusti jonkun verran mutinaa. Lapsia lukuun ottamatta varmasti jokainen katsoja ymmärtää, etteivät delfiinit ja miekkavalaat elä Loro Parquen altaissa luontaisessa ympäristössään. Käsittääkseni eläimet ovat pelastettuja yksilöitä ja saavat hyvää hoitoa. Ennen miekkavalas-showta aiheesta näytettiin oikein videokin.

Loro Parquessa saa vaivatta kulumaan monta tuntia. Papukaija-, miekkavalas- ja delfiiniesitykset on ajoitettu niin, että niitä ehtii seuraamaan vähän hitaampikin henkilö. Katsomot ovat valtavan kokoisia ja järjestysmiehet pitävät huolen, että kaikki halukkaat mahtuvat penkeille.

Miinuspuolena näkisin alueen sekavan opastuksen. Vaikka kuvallisia tienviittoja on siellä täällä, ovat reitit sen verran merkillisiä, että pian saatat huomata tuijottavasi samoja eläimiä kuin hetki sitten. Osa laajasta alueesta saattaakin jäädä kokonaan väliin.

Puerto de la Cruz osa 4 - Jardin Botanico

2026-03-24T18:30:00.011+01:00

Vuonna 1788 perustettu Jardin Botanico on Teneriffan kuuluisimpia kasvitieteellisiä puutarhoja. Se yhdistää Kanariansaarten alkuperäiskasveja sekä trooppisia ja subtrooppisia lajeja.

Paikka on hyvin hoidettu, joskin puista ja pensaista varisseita lehtiä oli käyntipäivänämme pitkin polkuja. Ehkä henkilökunta ei ollut ehtinyt kaikkea korjata tai sitten oli siestan vietto vähän venähtänyt.

Sanotaan, että puutarhan joillakin alueilla voi kokea olevansa kuin viidakossa. Sellainen fiilis tulikin, vain apinat puuttuivat oksilta killumasta.

Neljästä tuhannesta kasvilajistaan huolimatta puutarha oli pienempi kuin muistin. Ensimmäisellä Teneriffan matkallani viisitoista vuotta sitten alue vaikutti suorastaan massiiviselta.

Vaatimaton kolmen euron sisäänpääsy liene ylivoimainen kenellekään. Lipunmyyntikopin tympeä mies tosin olisi sopinut paremmin vaikka majakanvartijaksi kuin palvelutiskille. Tiedä sitten millä avuin veikkonen on päässyt töihin, mutta ilmeisesti tuossa virassa ei ole huikeita vaatimuksia.

Puerto de la Cruzin keskustasta on lyhyehkö matka kävellä Jardin Botanicoon, mutta esteeksi voi muodostua loppumattomalta tuntuva ylämäki. Siksi mekin porhalsimme paikalle taksilla, joka veloitti lystistä 5,50 euroa.

Puerto de la Cruz osa 3 - Hotelli

2026-03-23T18:00:00.014+01:00

Hotellimme Bahia Principe Sunlight San Felipe sijaitsi Puerto de la Cruzin keskustan itäisellä laidalla.

Kellertävä, kuusitoista kerroksinen rakennus on mielestäni erinomaisella paikalla. Hotelli oli paljon parempi kuin osin samalla kokoonpanolla talvella 2017 tehdyn reissun majapaikka Hotel Catalonia Las Vegas rantabulevardin varrella.

Toisin kuin Catalonia Las Vegasissa, Bahia Principen henkilökunta oli ystävällistä ja hymyä riitti. Edellisestä paikasta on mieleen jäänyt eräs tarjoilija, joka oli kuin maansa myynyt joka kerta drinkkiä hakiessani.

Melkein Bahia Principen yläpuolella on näköalapaikka Mirador La Paz. Se löytyi sattumalta paluumatkalla kasvitieteellisestä puutarhasta. Kyllä tuollaista maisemaa kelpasi katsella.

Bahia Principe Sunlightin allasbaari oli erinomainen. Sinistä all inclusive-rannekatta vilauttamalla juomatoiveet toteutettiin mukisematta. Tarjolla oli päivisin myös snack-välipalaa, jos sattui huikomaan.

Huikominen tosin ei tainnut olla monenkaan vaivana. Siitä piti huolen hotellin ravintola, jossa oli kolmesti vuorokaudessa höyryäviä lihapatoja ja kaikenlaisesta ruuasta notkuvia pöytiä. Minua pelkkä aamupalakin alkoi tympiä jo parin päivän jälkeen, enkä oikein jaksanut paneutua sekavan ravintolasalin tarjontaan.

Noutopöydät, juoma-automaatit, työvälineet ja kaikki muukin tarpeellinen oli piilotettu harvinaisen hyvin. Niiden etsintään sai helposti kulumaan kymmenenkin minuuttia. Kun haahuilultasi vihdoin löysit etsimäsi, sait takuuvarmasti jonottaa.

Iltakuudelta alkavaan ruokailuun piti pukea pitkät housut. Näin silti muutamia sankareita, jotka koikkelehtivat salissa paskaiset shortsit jalassa. Eräs ruotsalainen gentlemanni mutusteli nakkejaan lippalakki päässä ja päästi lopuksi ilmoille miehekkään röyhtäisyn.

Bahia Principe Sunlightin kummallisuus oli hotellihuoneen avain. Se kun oli pieni siru all inclusive-rannekkeen sisässä. Ranneke kädessä piti sohia ovea toivoen sen joskus aukeavan.

Viikon aikana pääsin sisälle ensimmäisellä yrittämällä vain kahdesti. Kerran lukkoa sai hipelöidä reippaasti yli kolmekymmentä kertaa ennen kuin ovi päätti aueta. Eräänä iltana laskelmaksi tuli "kahdeksantoista". Sitä en tosin itse muista, naapurit vaan kertoivat kuulleensa seinän läpi.

Kummastuttaa yhä, miten noin epäkäytännöllinen systeemi on voitu edes keksiä. Jos on kiire vessaan ja joudut sohimaan lukkoa viitisen minuuttia, on ehkä turha enää mennä istunnolle.

Puerto de la Cruz osa 2 - Playa de Martiánez

2026-03-21T08:59:20.932+01:00

Mustahiekkainen ja kivikkoinen ranta Playa de Martianez hotellimme Bahia Principe Sunlight San Felipen vieressä ei houkutellut uimaan. Siitä piti huolen raivoisa aallokko, joka olisi tehnyt kroolaamisesta mahdotonta.

Ranta oli kuitenkin suosittu lainelautailijoiden keskuudessa. Lomaviikkomme aikana monenlaista kumipukusankaria keikkui lankullaan yrittäen pysyä pystyssä. Pysähdyin aina ohi kulkiessani katselemaan uutteria myrskyn ratsastajia.

Pari kertaa osuin paikalle, kun rannalla soitteli bändejä. Tämä tuntemattomaksi jäänyt orkesteri oli likimain paras mitä olen aikoihin nähnyt. Hain lähimarketista juomaa ja istuin seuraamaan keikkaa.

Lainakappaleita esittävät yhtyeet ovat yleensä joko tylsiä tai sitten vallan loistavia. Tämä bändi kuului ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Heidän käsittelyssään niinkin kuluneet rokkiklassikot kuten Paint It Black tai Sultans Of Swing kuulostivat taivaalliselta.

Puerto de la Cruz osa 1 - Kuvia kaupungista

2026-03-20T00:23:00.019+01:00

Puerto de la Cruz sijaitsee Orotavan laaksossa Teneriffan saaren pohjoisrannalla Santa Cruz de Tenerifen maakunnassa Kanariansaarilla.

Kanariansaarten suosituimpiin matkakohteisiin kuuluvan Puerto de la Cruzin pääelinkeino on turismi. Kaupungissa oli vuonna 2008 asukkaita 31 804. Ennen massaturismia se oli pieni kalastajakylä.

Vuoteen 1772 saakka kaupunki oli nimeltään Puerto de la Orotava (Orotavan satama). Paikallisen kaupankäynnin seurauksena kasvua tuli hiljalleen erityisesti sokerin ja viinin myynnillä. Kylästä tuli Teneriffan merkittävin satama vuonna 1706 kun siihen asti tärkein satama Garachico tuhoutui kokonaan tulivuorenpurkauksessa.

Maaliskuun alkupuoliskolla tehty reissu oli allekirjoittaneelle kolmas kerta Puerto de la Cruziin. Se on etelänmatkoissa tähänastinen ennätykseni, muissa lentokonematkoissa vain Puolan Gdansk vie voiton.

Edellisen Teneriffan reissun jälkeen talvella 2017 tuli tokaistua, että eiköhän tämä ollut tässä. Joskus tulevaisuudessa sitten vaikka Teneriffan eteläosaan Los Cristianokseen.

Olin kuitenkin välittömästi valmis lähtemään, kun matkanjohtaja Matti Viki Vikström loppuvuodesta 2025 ehdotti Puerto de la Cruzia maaliskuulle. Hän sai nopeasti kerättyä peräti kaksitoista innokasta porukkaan.

Kokosin tähän matkakertomuksen ensimmäiseen osaan kuvia Puerto de la Cruzin rantabulevardilta, kaduilta ja kujilta. Eipä voi kerskua, että olisi tullut rampattua hullun lailla ympäri kaupunkia, mutta ainakin rutkasti enemmän yhdeksän vuoden takaiseen edelliseen reissuun verrattuna.

Kuten kuvista voinee havaita, kovin oli tuulista. Varmasti ryhmästämme moni kaipasi tyynempää ja aurinkoisempaa keliä. Näillä kumminkin mentiin mitä tarjolla oli.

Aurinko pilkotti sentään välillä, minun tarpeisiini jopa riittävästi. Aurinkorasvaa ei nimittäin tarvinnut tahkoa nahkaan kertaakaan. Kerran tosin jouduin siirtämään tuolin varjon puolelle, kun drinkin maistelun ohessa otsalohkoa rupesi kuumottamaan liikaa.

Tätä kirjoittaessani Teneriffalla riehuu lehtitietojen mukaan kova myrsky. Viikon sateiden ennustetaan kattavan peräti koko vuoden sademäärän. Onneksi ehdimme alta pois.

Puerto de la Cruzissa asuvan tuttuni Ramin mukaan suomalaislehtien kauhuskenaariot ovat vahvasti liioiteltuja. Hänen viestitteli viimeksi tänään, että lämpötila on 22,5 astetta, mutta tuulee kovasti.

Ramin kanssa bongasimme maailmankuulun saksalaisen hevimetallibändin Helloweenin Andi Derisin Puerto de la Cruzin raitilta. Laulusolisti vaikutti oikein mukavalta mieheltä, eikä kiire vaivannut ollenkaan. Oma englantinikin sujui kuin tyhjää vaan. Muutama hotellin baarissa nautittu vodkacola varmasti auttoi kummasti.

Pikku-Pukin promenadilla 15. maaliskuuta

2026-03-15T17:36:00.005+01:00

Kävin eilen ulkoiluttamassa kameraa Turun Ruissalossa. Ilma nyt ei kovin kummoinen ollut, mutta Pikku-Pukin promenadilla tuuli sentään pysytteli inhimillisissä rajoissa. Toisin oli saaren kärjessä Saaronniemessä, jossa kävin kääntymässä.

Kevät tekee kovasti tuloaan. Suotavaa olisi, ettei takatalvea tulisi ja kohti kesää päästään ilman suurempia pettymyksiä. Nyt näyttää lupaavalta, mutta turha varmaan intoilla vielä sen enempää.

Viime keväänä ilmasto oli melko optimaalinen, mutta 2024 lunta tuprutti yhtäkkiä kymmeniä senttejä vielä huhtikuun loppupuolella. Olin jo ehtinyt vaihdattaa kesärenkaat, eikä lumihangessa ajelu ollut mahdollista.

Merivesi on ollut talvella ennätysmatalalla. Matalalla se näytti olevan vieläkin, kuten tuosta venevajakuvasta saattaa havaita. Hauskat värit tulleet lankkuihin ajan saatossa.

Tiina Kansanpuistossa

2026-03-04T19:46:00.007+01:00

Nämä kuvat otettiin viime elokuussa Ruissalon Kansanpuistossa Turussa. Samassa paikassa järjestetään kesäisin Suomen tunnetuinta rokkifestivaalia Ruisrockia. Rokkia juhlassa ei tosin enää ole nimeksikään, mutta se on kokonaan eri juttu.

Viime kesänä tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun olin harrastajamalli Tiinan kanssa ensimmäisen kerran Kansanpuistossa napsimassa kuvia. Alla kuvaparit ennen ja nyt.

Tiina on entinen pitkäaikainen työkaverini. Hän sai firman touhuista tarpeekseen vuonna 2019. Ilmapiiri oli huono ja kun kaiken huipuksi lakkovahtien hämäämiseksi sahattiin parkkipaikan aitaan rikkureille kulkuväylä, otti moni muukin lopputilin.

Viimeisten vuosien aikana olemme välillä käyneet kuvaamassa jossain sopivassa ulkomiljöössä. Usein juuri Ruissalossa, josta kuvauspaikat eivät hevillä lopu.

Kamerana oli tällä kertaa Nikon P1000. Sen säädöt ovat muutaman kerran tuottaneet pettymyksen, mutta nyt lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut. Tiina on loistava malli, eikä kehnoja ruutuja voi oikein tullakaan, mikäli tekniikka pelittää.

Kansanpuistossa oli käyntipäivänämme rauhallista. Valkoposkihanhetkin olivat vaihtaneet maisemaa jälkeläistensä kasvettua lentokuntoon.

Tropiikkikuvia talven keskelle

2026-02-28T22:17:00.009+01:00

Hiljattain tuli kuluneeksi kaksitoista vuotta ensimmäisestä ja toistaiseksi myös viimeisestä Thaimaan reissusta. Asia putkahti esille Facebookin Muistot-osiosta, jonka perusteella innostuin selaamaan matkakuvia pitkästä aikaa.

Moni tuttu hoki tuolloin talvella 2014, että "Thaimaan matkailuun jää koukkuun". Niin ei käynyt. Syitä moiseen on muutama.

Ensinnäkään tropiikki-ilmasto ei sopinut ainakaan minulle lainkaan. Olen monesti todennut, että kotonakin on sauna. Kaksi viikkoa lähes tauotonta hikoilua oli jälkeenpäin ajateltuna jopa absurdia.

Toiseksi nostaisin kaoottisen liikenteen. Pelkkä kadun ylitys oli kuin venäläistä rulettia kohdesaarellamme Phuketissa, tarkemmin Karon Beachilla.

Kolmas matkustelua rajoittava seikka on raha. Koronaa ja Ukrainan sotaa käytetään nykypäivänä joka asiassa syynä hintojen nousuun. Varsinkin matkustelu on kallistunut valtavasti.

Toki Sunttu Sundellin kanssa tehdyssä reissussa oli paljon hyvääkin, kuten kuvista varmasti välittyy. Ei ole kiveen hakattu, etteikö Kauko-Itä vielä joskus kutsuisi.

Kirjoitin aikanaan moniosaisen matkakertomuksen reissustamme. Muutama linkki kyseisiin blogijuttuihin:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/02/phuketin-matka-osa-2-saarireissu-phi.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-5-promthep-cape.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2014/03/phuketin-matka-osa-7-viidakkosafari.html?m=0

Talven komein päivä

2026-02-25T18:32:00.010+01:00

Sunnuntaina 22. helmikuuta pakkanen paukkui ja aurinko paistoi, oli hanget komeat nietokset. Siitä hyvästä piti tietysti suunnata kameran kera Turun Ruissaloon.

Verrattuna viikon takaiseen vastaavaan visiittiin, oli hiljattain satanut lumi sen verran pehmeää, ettei kävely luonnistanut yhtä sujuvasti kuin viimeksi. Lenkki jäällä jäikin perin vaatimattomaksi.

Kolkannokassa tapasin tuttuja, joita puolestaan vaivasi viima. Itse olen tuuleen on jo melkein tottunut, koska nykyään tuntuu aina tuulevan. Ei ehkä sähköyhtiöiden mielestä kuitenkaan tarpeeksi.

Ruissalon maisema oli kuin satukirjasta napattu. Tätä hienompaa talvipäivää saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Kovin pitkään tällaisia kuvia ei enää ole mahdollista saada, sillä loppuviikoksi on luvattu vesisadetta. Lounais-Suomen lumitalvi saattaa ollakin sitten siinä.

Saaronniemen parkkipaikalla tuli jälleen vastaan tuttuja. Seuraava osoite olikin Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan Cafe Vanha Tammi, jossa kuulumisten vaihdon ohessa nautimme makoisat rinkelimunkit.

Sunnuntaikävelyllä Airiston jäällä

2026-02-20T07:36:00.009+01:00

Viime sunnuntaina keli ei lupaillut aurinkoa. Puoleenpäivään saakka olikin tasaisen harmaata, mutta taivas kirkastui kuin tilauksesta ollessani matkalla Turun Ruissaloon vanhan kaverini Artsin kanssa.

Artsi osti hiljattain kameran, jonka käyttämiseen kyseli neuvojani. Mikäpä olisikaan Ruissaloa parempi paikka testailla uutta vehjettä. Kuvattavaa ainakin piisaa.

Olen tuntenut Artsin pian neljä vuosikymmentä. Tutustuimme aikoinaan Turun keskustassa sijainneella pelihallilla, jonne nuoriso tapasi päivisin kokoontua. Monesti perjantaisin Artsille lankesi erikoistehtävä, jolloin hän paria vuotta vanhempana käväisi ostoksilla Puolalankadun pitkäripaisessa.

Kuten arvata saattoi, oli kauniina talvipäivänä Ruissalon Saaronniemessä paljon ihmisiä. Suuntasimme muiden vanavedessä jäälle, jonka kantavuutta ei tarvinnut arvuutella.

Artsi vähän epäröi käyttää kameraansa, jos ihmisiä näkyy tunnistettavasti kuvissa. Julkisella paikalla saa kuvata. Yhdellä sun toisella räpsyivät vähintään kännykkäkamerat.

Upouusi Panasonic Lumix FZ82D-kamera osoittautui vallan mainioksi laitteeksi. Ihme kyllä se ei maksanut Rajalassa sen enempää kuin googletuksella tarkistettuna muuallakaan. Yleensä tuossa kaupassa saa pulittaa itsensä kipeäksi.

Aurinko porotti korkeista pakkaslukemista huolimatta siihen malliin, että jäällä kävellessä tuli suorastaan kuuma. Hieno päivä!