Kaislatuuli

Auringonlasku Katariinanlaaksossa

2026-11-11T08:12:20.772+01:00

Perjantaina 6. marraskuuta oli jälleen aika käydä ulkoilemassa Turun Katariinanlaakson luontopolulla. Alkupäivän työkiireiden takia en ehtinyt paikalle aivan parhaaseen aikaan, mutta kumminkin ennen hämärää.

Kellojen talviaikaan siirron takia valoa ei pahemmin ole enää iltapäiväkolmen jälkeen. Aurinko oli puolittain jo menossa mailleen kun saavuin kuraiselle parkkipaikalle.

Vaikka parkkialue on iso, käyttää siitä valtaosaa Turun kaupungin bussit. Ennen taannoista, läpeensä epäonnistunutta aikataulu-uudistusta kentällä saattoi nähdä maksimissaan kaksi linja-autoa. Nyt niitä oli varmaan kuusi. Taivaan ihme, ellei kolareita tule, koska luontopolkuihmiset suhailevat ilman minkäänlaista kaistaohjeistusta.

Ainuttakaan oravaa en polun varrella tavannut, vaikka yleensä niitä pomppii siellä valtavasti. Aiemmin päivällä huomasin sosiaalisessa mediassa kurrekuvia samasta paikasta, joten ehkä eläimet olivat lepäilemässä ahmittuaan tarpeeksi pähkinöitä.

Sorsia sen sijaan oli useita. Tunnistin erään ruskeahöyhenisen yksilön nokan väristä samaksi kuin edelliselläkin kerralla. Linnut olivat kovin pelottomia ja osa tuli aivan jalkojen juureen hyörimään.

Ilman oravia Katariinanlaakso tuntui vähän vajaalta. Auringon laskiessa Pitkänsalmen taa Hirvensalon suuntaan, jäi muistikortille jokunen julkaisukelpoinen maisemaotos.

Saaronniemen kierros 7. marraskuuta

2026-11-08T05:45:09.799+01:00

Lauantaina 7. marraskuuta oli vuorossa laajahko kävelykierros Turun Ruissalon Saaronniemessä. Kaverin älykello näytti 6,1 kilometriä siinä vaiheessa kun minulle tuli kiintiö täyteen ja painelin lähtöpaikalle auton uumeniin.

Jälleen kerran oli todettava, ettei sääennustuksiin ei ole luottamista. Kelin piti olla niin kirkas että! Aurinko ei kuitenkaan pilkottanut alkuiltapäivästä kertaakaan. Noin muuten oli mukava ilma, tuulikin osui rannoilla vain tiettyihin kohtiin.

Valtavaa sammakkoa muistuttava Suomen suurin siirtolohkare Kukkarokivi on näyttävä ilmestys vuodenajasta riippumatta.

Eckerö Linkin laivan onnistuin kuvata aluksen ollessa Vepsän ulkoilusaaren edustalla. Ensi kesää ja Vepsän reissuja tässä jo kovasti odottelenkin. Juuri mikään ei ole hienompaa kuin komea kesäpäivä saarella. Jostain käsittämättömästä syystä moni tuttuni ei tällaista ymmärrä.

Saaronniemen rannoilla oli jonkun verran kalastajia. Saalispuolesta en tiedä, mutta tuulisilla kallioilla tuntitolkulla värjötellessä soisi heille Ahdin antimia tulevan.

Syyskuvia viikolta 40

2026-10-27T11:16:09.496+01:00

Tilastollisesti paras syysruska Turun seudulla on 12. lokakuuta. Tämä on jäänyt mieleen Luonto Plus-ohjelmasta, joka pyöri vuosia Turku TV-kanavalla ja sittemmin Turun Sanomien nettiversiossa.

Luontoasiantuntija Ari Karhilahden ja toimittaja Ann-Mari Rannikon tähdittämä sarja oli kerrassaan erinomainen, eikä sen vertaista ole sittemmin tullut miltään kanavalta.

Syys-lokakuun vaiheessa luontoon alkoi ilmestyä ruskan merkkejä. Aamuvuoron jälkeen suuntasin Liedon Vanhalinnanvuorelle, jonne on työpaikaltani muutama kilometri matkaa.

Vanhalinnassa oli orastavaa ruskaa, mutta ei niin pitkällä kuin toivoin. Viikkoa paria myöhemmin tilanne olisi varmasti ollut toinen. Mutta tulipa käytyä. Ja Aurajokilaakson kansallismaisemaa katselee aina mielellään.

Viikon 40 toinen arkivalokuvausretki suuntautui Turun Ruissalon Kasvitieteelliseen puutarhaan. Aamupäivällä oli vielä kastetta maassa. Hämähäkinverkkoja killui siellä täällä. Vallitsevassa valossa seitit näkyivät poikkeuksellisen hyvin.

En ole tämän jälkeen kasvitieteellisessä käynytkään. Ensi vuoden puolella palataan taas asiaan.

Pöllöbongailua Kansanpuistossa

2026-10-26T14:03:15.335+01:00

Sunnuntaina 18. lokakuuta oli mahtava ulkoilupäivä. Keli oli kuin morsian. Ei tuullut nimeksikään ja lämpötilakin reippaasti yli kymmenen plusastetta.

Kaverini Simon kanssa suuntasimme Ruissalon Kansanpuistoon, jonne on Turun keskustasta matkaa seitsemisen kilometriä.

Kansanpuisto on perinteisesti tunnettu Ruisrockin pitopaikkana. Nykyään festarikansaa villitään enimmäkseen viereisellä pellolla, mutta ennen juhlittiin Kansanpuiston hiekkarannalla ja vanhojen tammien alla.

Lokakuussa eräässä puuvanhuksessa on majaillut lehtopöllö. Sain työkaveriltani Timolta tarkat ohjeet mistä linnun löytää. Etsimiseen ei täten mennyt kuin kymmenisen sekuntia, kun jo huomasin pöllön kolossaan. Tämän helpommalla moista otusta tuskin voi löytää.

Otin lehtopöllöstä useita kuvia, joista tämä alla oleva oli mielestäni paras. Lähetin sen myös Turun Sanomien Lukijan kuva-palstalle, jossa se julkaistiinkin keskiviikkona 21. lokakuuta.

Katariinanlaakson lokakuuta

2026-10-25T04:19:28.271+01:00

Maanantaina 18. lokakuuta käväisin pitkästä aikaa Katariinanlaaksossa. Kyseessä on 17 hehtaarin luonnonsuojelualue Turun ja Kaarinan rajalla.

Ensimmäiset vastaan tulleet eläimet olivat sorsia. Lintuja risteili rantavedessä ja osa nousi ylös polulle minut havaittuaan. Yksikin pyöri aivan jaloissa. Siihen olisi voinut vaikka kompastua.

Sorsien ruokkiminen kiellettiin viime keväänä harvinaisen mandariinisorsan ilmestyttyä paikalle. Värikäs lintu aiheutti valtavan yleisöryntäyksen Katariinanlaaksoon. Kassikaupalla pullaa heiteltiin mereen siinä toivossa, että mandariinisorsa tulisi ahmimaan leivonnaisia aivan ihmismassan eteen. Mutta ei se tietenkään tullut.

Bongasin itsekin mandariinisorsan ja siitä löytyy tarinaa linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2026/04/mandariinisorsa-katariinanlaaksossa.html

Aikani siivekkäitä zoomailtuani kävelin laakeaa kiveä kohti, jonka ympärillä on yleensä aina oravia. Muutama kurre hyppelehtikin vuorotellen puuhun ja kivelle. Malttoivat kuitenkin välillä olla tovin pähkinöitä rouskuttamassa, jolloin sain napattua kuvia.

Banksyn mysteeri Turussa

2026-10-16T17:40:49.244+02:00

Turussa on huhtikuusta asti ollut esillä The Mystery Of Banks "A Genius Mind"-niminen taidenäyttely. Wärtsilän vanhaan tehdashalliin rakennettu kokonaisuus käsittelee katutaiteen supertähteä Banksyä.

Englannin Bristollissa syntynyt, anonyyminä pysyttelevä taidemaalari ja graffititaiteilija lienee lähes jokaiselle tuttu. Viimeistään hepun kuvia katsellessa juolahtaa mieleen, että tämän olen nähnyt jossain ennenkin.

Banksyn arvioidaan olevan noin viisikymppinen taiteilija. Time-lehti rankkasi kaverin vuonna 2010 maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalle Barack Obaman ja Steve Jobsin sekaan.

Oma arvioni on, että Banksy on taiteilijakollektiivi. Tuskin yksi ja sama mies ehtii reissata ympäri maailmaa suihkuttelemassa maalia keskeisiin paikkoihin, vaan sitä tehdään porukalla. Mutta mene ja tiedä.

Turun näyttely on lajissaan poikkeuksellinen, sillä mukana on noin kaksi sataa Banksyn teosta. Ne on toteutettu erityisesti tätä näyttelyä varten, joten niitä ei ole raahattu mistään sotatoimialueelta tai maailmanlaidoilta Aurajoen rannalle. Teokset ovat paikan päällä tehtyjä kopioita alkuperäisistä.

Esillä on graffitteja, veistoksia, videoinstallaatiota, valokuvia sekä erilaisille materiaaleille kuten canvaasille ja alumiinille tehtyjä teoksia huolellisesti rakennetussa ympäristössä.

"Minä en sinne jalallani astu, koska ne ovat kopioita", kuului erään turkulaisen kulttuurialan toimijan kommentti. Luulisi hänenkin kaaliin menevän, ettei jotain seinägraffitia New Yorkista voi hakata irti ja tuoda rahtina Suomeen.

Kävin paikalla jo näyttelyn alkuvaiheessa huhtikuussa, aiheesta kirjoittaminen vaan on jäänyt tähän päivään. Kohta hallin ovet jo sulkeutuvatkin, mutta 25. lokakuuta asti ehtii käydä ihmettelemässä tätä huikeaa taidespektaakkelia.

Syksyn värejä Vepsässä

2026-10-13T21:06:03.808+02:00

Lauantaina 10. lokakuuta ohjelmassa oli Vepsän ulkoilusaari, jonne suuntasimme Paavolan Janin veneellä Ruissalon Saaronniemestä käsin.

Päivä oli melko viileä alkuviikkoon verrattuna. Sen verran vauhdin hurmaa Janin paatissa on, että kohta oltiinkin jo perillä. Merimatka rantautumisineen taittui noin vartissa.

Onneksi matkalla ja saaressa ei tuullut käytännössä ollenkaan, muuten olisi voinut vilu päästä puraisemaan. Etunamme oli myös paikallistuntemus, jolloin ei tarvitse kärvistellä missä tahansa. Suojaisa kolkka kun löytyy varmasti.

Päivän agendaan kuului perinteisesti grillaus ja kiertely 17 hehtaarin saarella. Minä puolestani yritin tallentaa syysruskakuvia jossain määrin siinä onnistuenkin. Repun perukoilta löytynyt viihdeliemi vei lopulta voiton taiteellisesta puolesta ja keskityin pelkästään seuraelämään.

Myöhemmin pari tuttua venekuntaa saapui eväät mukanaan. Mielellään saaressa olisi kauemminkin viihtynyt. Nykyään vaan tulee hämärää sen verran aikaisin, että kaikki suuntasivat kuuden kieppeillä kotisatamiaan kohti.

Lähinnä kesänviettopaikkana tunnettu Vepsä on hieno syksylläkin. Olisin mieluusti jäänyt mökkeilemäänkin, mutta sitä lystiä pitää odotella ensi kesän alkuun, jolloin saaren palvelut aukeavat.

Syyskuuta Tummamäen luontopolulla

2026-10-07T19:47:34.301+02:00

Sunnuntaina 25. syyskuuta ajelin kohti Kustavia. Matkalla juolahti mieleen, että jospa koukkaisin Vehmaan Tummamäen luontopolun kautta. Se kun sattuu sijaitsemaan melkein matkan varrella.

Vanhalla graniittilouhosalueella mutkitteleva luontopolku ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Sitä se on jopa talvella; totesin moisen viime helmikuussa, jolloin lumikaan ei haitannut menoa.

Vuonna 2013 avatun luontopolun varrella on opastauluja, jotka kertovat louhoksen historiasta ja alueen luonnosta. Näköalapaikalta aukeaa komea maisema vakkasuomalaiseen maalaismiljööseen.

Syyskuun lopulla luonnossa oli jo ruskaa sen verran, että kuviin tarttui värikkyyttä. Aamupäivä oli vaihteeksi aurinkoinen, tyyni ja sateeton. Sellainen onkin ollut harvinaista herkkua näillä leveysasteilla.

Olen pariin otteeseen kuullut ennakkoluuloja reitin lyhyydestä. Luulisi niiden karisevan kovemmaltakin urputtajalta, kunhan pääsee näin ainutlaatuiseen ympäristöön. Ehdoton suositus.

Höga Kusten osa 8 - Uppsalan tuomiokirkko

2026-10-04T04:52:25.728+02:00

Öregrundin rannikkokaupungin jälkeen bussi suuntasi Uppsalaan, joka oli Multiexpertit Oy:n järjestämän Höga Kusten-kiertomatkan toiseksi viimeinen etappi ennen Viking Linen Tukholman terminaalia. Seuraavana aamuna odotti Turun satama.

Lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä astetta. Kaupungin kivitalot hohkasivat lämpöä. Bussista ulos astellessa olo oli melkein kuin Phuketin lentokentällä Thaimaassa. Helle oli lähes piinaavaa, joten sisätiloista piti etsiä viilennystä.

Matkanjohtaja Ari Nurminen suositteli läheistä kauppahallia, jos teki mieli murkinaa. Hän muisti myös mainita, että Ruotsissa ruokapaikat menevät kiinni melko aikaisin, joten ehkä ruokaa vielä saa tai sitten ei.

Marssimme tutulla porukalla kauppahallin sisuksiin. Vatsa kurni kuin viimeistä päivää. Kuten jo aiemmin kirjoitin matkakertomuksen osassa 3, poikkeaa ruotsalainen ravintola- ja kahvilakulttuuri suomalaisesta melkoisesti. Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Kauppahallissa olimme kuin venäläiset muinoin Anttilassa. Mietin kuumeisesti miten täällä tilataan jotain suuhunpantavaa. Eräällä tiskillä pizzaa vääntävät miehet sanoivat, että tilaus tehdään tuolta, eikä tästä. Epäselväksi vain jäi, että mistä!

Kahvilan tiskillä oli ruokalista ja kassalla yrmeän näköinen nuori nainen. Joku tajusi kääntää menun toisinpäin, jolloin sieltä paljastui sama litania englanniksi. Oikein innostuin, kun näin tarjolla olevan lihapullat muusilla. Ei muuta kuin tilaamaan!

- Hello! Meatballs with smahed potatoes and Cola.

-What?

- Meatballs with smashed potatoes and Cola.

- Whaaat! We are closed!

Aivan käsittämätöntä toimintaa taas. Ruokalistat esillä, eikä mitään tietoa, ettei ruokaa saakaan. Kassalla päivystävä likka on kuin perseeseen ammuttu karhu. Eipä tarvinnut käyttää tuon enempää Uppsalan kauppahallin palveluja.

Läheisestä tuomiokirkkokahvilasta sentään sai syötävää. Sekään ei tosin ollut kovin helppoa. Tiskillä notkui peräti kolme nuorta työntekijää, joiden palveluhalukkuus ei varsinaisesti loistanut ulospäin.

Törmäsin Höga Kusten-sillan ravintolasta tuttuun ilmiöön - vitriinissä ei ollut kahvaa, josta asiakas voisi itse ottaa haluamiansa tuotteita ja sitten mennä kassalle maksamaan ne. Lähimpänä minua maleksi vetelä sälli, joka juuri ja juuri pysyi nojaamatta pystyssä. Hän ei reagoinut mitenkään asiakkaisiin, joten minun oli avattava sanainen arkkuni.

Ilmoitin hänelle, että tuo sämpylä tuossa olisi kova sana lautasellani. Kaveri vilkaisi kauempana notkuvaa tyttöä ja löntysteli hänen luokseen huoneen toiseen päähän kertomaan, että tuolla olisi asiakas, joka haluaisi vitriinistä sämpylän. Jumalauta mitä toimintaa!

Kolmannen myymälähenkilön toimenkuvaa en enää sen tarkemmin muista, mutta ainakaan hän ei tehnyt elettäkään asiakaspalvelun hyväksi. Miten on mahdollista, että tällaiset vätykset palvelevat Ruotsin kuuluisimman kirkon kahvilassa?

Rakennustyyliltään ranskalaista gotiikkaa edustava Uppsalan tuomiokirkko on Ruotsin kirkon kansallispyhäkkö ja Pohjoismaiden suurin kirkko. Rakennuksen pituus on 118,7 metriä ja kaksoistornit yltävät samoin 118,7 korkeuteen. Kirkko valmistui vuonna 1435.

Useimmat Ruotsin kuninkaat ja kuningattaret kruunattiin Uppsalan kirkossa vuoteen 1719 asti. Nykyään kirkossa vihitään kaikki Ruotsin piispat sekä Uppsalan hiippakunnan papit ja diakonit virkaansa.

Kirkkoon on haudattu monia tunnettuja Ruotsin hallitsijoita ja muita tunnettuja ruotsalaisia kuten Kustaa Vaasa, Eerik Pyhä ja Emanuel Swedenborg.

Käyntipäivänämme heinäkuun puolivälissä kirkossa oli jonkinlainen taidenäyttely. Ainakaan allekirjoittaneelle se ei uponnut juuri lainkaan. Valtavia ihmispatsaisia oli sijoiteltu sinne tänne, eikä esimerkiksi yllä olevassa kuvassa näkyvä hujoppinainen sopinut yhtään näin arvokkaaseen ympäristöön.

Höga Kusten-reissu oli osaltani ensimmäinen Multiexperttien järjestämä matka, mutta ei varmasti viimeinen. Kritisoimiani ruotsalaisia ravintolapalveluja lukuun ottamatta kaikki sujui täysin nappiin. Keli oli vähän turhankin hyvä, hotellit aivan mahtavia, mukavaa matkaseuraa ja matkan hintakin varsin edullinen. Eipä voi kuin suositella!

Noin kuukausi Höga Kusten-matkan jälkeen osa porukasta hyppäsi jälleen Multiexperttien bussin kyytiin. Tällä kertaa kyseessä oli Mälarenin kiertomatka Ruotsissa. Kuuleman mukaan sellainen järjestetään ensi elokuussakin. Osallistumiseni on vakavasti harkinnassa.

Höga Kusten osa 7 - Öregrund

2026-10-03T20:47:29.907+02:00

Multiexpertit Oy:n viime heinäkuussa järjestämän Höga Kusten-kiertomatkan neljäntenä päivänä pysähdyimme Uppsalan läänissä Östhammarin kunnassa sijaitsevassa Öregrundin rannikkokaupungissa.

Öregrund on perustettu 1400-luvulla. Se tunnettiin aikoinaan raudan viennistä ja kalastuksesta. 1800-luvun lopulla kaupunki muuttui suosituksi kylpylä- ja kesäkaupungiksi.

Alueella on hyvin säilyneitä puutaloja ja historiallisia huviloita. Pursi- ja pienvenesatamassa on vilkasta ja lossilla pääsee viereiselle Gräsön saarelle.

Öregrund on Ruotsin itärannikon ainoa paikka, jossa aurinko laskee meren taakse. Ilmiö johtuu rannikon suunnasta. Olisi varmasti hienoa kokea miltä sellainen näyttää, mutta visiittimme aikana aurinko paisteli täydeltä taivaalta.

Höga Kusten osa 6 - Forsmarkin ruukki

2026-10-02T08:53:59.731+02:00

Multiexpertit Oy:n järjestämän Ruotsin Höga Kusten-kiertomatkan neljännen matkapäivän aamu valkeni hulppeissa puitteissa Elite Grand Hotel Gävlessa.

Gävlejoen suulla Selkämeren rannikolla sijaitseva noin 70 000 asukkaan Gävle on tärkeä satamakaupunki, rautatieristeys ja monipuolinen teollisuuskeskus. 1400-luvulla perustettu kaupunki tunnetaan etenkin kolmetoista metriä korkeasta olkipukista, joka pystytetään vuosittain ensimmäisenä adventtina. Pukki on monena vuonna poltettu tai muuten vaan ilkivaltaisesti tuhottu.

Gävlen kuvaaminen jäi vähän lapsenkenkiin. Kaupungilla tosin liikuttiin sen verran, että torin kulmilta löytyneen kebabravintolan herkullisia antimia voi näin syksylläkin muistella kaiholla. Iso annos sopuhintaan.

Tiskillä tilausta tehdessä oli muistettava sanoa se tärkein eli "no onion, no carlig". Pyyntöni kirjattiin ylös. Kun annokset aikanaan saapuivat pöytään, oli näky lohduton; kolmasosa lautasesta pelkkää sipulia ja valkosipulikastiketta. Luojan kiitos niitä ei sotkettu pääruuan sekaan, joten suurehkosta ateriasta pystyi nauttimaan täysillä.

Torstaina 16. heinäkuuta bussin nokka osoitti kohti etelää. Puolenpäivän tienoilla oli ensimmäinen pysähdys, joka pidettiin historiallisessa Forsmarkin ruukissa.

Forsmarkin ruukki (Forsmarks bruk) on yksi Ruotsin parhaiten säilyneistä ja tunnetuimmista valloniruukeista. Se sijaitsee Östhammarin kunnassa Pohjanlahden rannikolla. Alue tunnetaan nykyisin paremmin lähistöllä toimivasta Forsmarkin ydinvoimalasta.

Ruukki on perustettu vuonna 1570. Siellä valmistettiin muun muassa takkirautaa ja tykinkuulia. Teollinen raudantuotanto päättyi 1890-luvu lopulla. Vuonna 1975 ydinvoimayhtiö osti ruukkialueen, jolloin se myös suojeltiin rakennusmuistomerkin statuksella.

Alueella toimii maksuton vierailijakeskus, ruukkimuseo, kahviloita ja majatalo. Ainakin se kahvila, jossa kokoonnuimme, ei myynyt kahvia väkevämpää juotavaa. Joidenkin matkalaisten ilme oli kovin yrmeä kun asia tiskillä selvisi, mutta tarmokkaasti siitäkin selvittiin eteenpäin.

Höga Kusten osa 5 - Skärsån kalastajakylä

2026-09-28T09:31:59.616+02:00

Sundsvallin Norra Bergetin näköalapaikalta Multiexpertit Oy:n järjestämä Höga Kusten-kiertomatka matka jatkui etelään kohti Gävlea. Matkalla poikkesimme Skärsån kalastajakylässä, jonne johti pitkä ja mutkikas pikkutie läpi kauniin maaseudun.

Puheista päätellen tuntui, että muutama matkalainen koki jo epätoivon tunteita, koska pikkuteillä pujottelu tuntui päättymättömältä. Vähän samaa mietin itsekin, mutta mikäs siinä oli katsella ruotsalaista metsää ja peltoa.

Kun bussimme lopulta kaarsi osoitteeseen, huomasimme, että siellä oli muutama muukin. Matkanjohtaja Ari Nurminen tosin kuulutteli aiemmin mikrofoniin, että paikan päällä saattaa olla ruuhkaa.

Skärså on poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja maalauksellinen vanha kalastajakylä Hälsinglandnin rannikolla, kymmenisen kilometriä Söderhamnin kaupungista koilliseen. Alue on tunnettu punaisista venevajoistaan, kalaravintoloistaan ja perinteisestä saaristolaistunnelmastaan.

Kylä on yksi Hälsinglandin suosituimmista kesäkohteista. Sen tarjontaan kuuluu muun muassa kalaravintola Albertina, joka on maanlaajuinen kuuluisuus. Myös kahvila, kalansavustamo, vierasvenesatama, kalastusmuseo ja käsityöläispuoti löytyvät kyläraitin varrelta.

Skärså osoittautui vallan mukavaksi paikaksi. En päätynyt kalaravintolaan syömään, vaikka kuulemma annokset nopeasti tulivatkin. Olisi ehkä sittenkin pitänyt, mutta valtava jono ei ollut minua varten.

En keksi Suomesta vertailukohtaa Skärsålle. Alue on niin laaja, ettei maassamme taida näin isoja kalastajakyliä olla koskaan ollutkaan. Mieleen juolahti Kemiönsaarella sijaitseva Högsåra, jossa on vähän samaa fiilistä, mutta sekin on huomattavasti pienempi.

Höga Kusten osa 4 - Norra Berget

2026-09-24T18:09:12.136+02:00

Multiexpertit Oy:n viime heinäkuussa järjestämän Ruotsin Höga Kusten-kiertomatkan kolmantena matkapäivänä heräiltiin hulppeasta hotellista Sundsvallista. Kuten matkakertomuksen edellisessä osassa totesinkin, tuskin monikaan matkalainen oli noin hienosta majoituksesta saanut nauttia.

Keskiviikkoaamuna ilma oli kuin morsian. Matkaviikkoon osui kesän ainoa helleviikko, joka ainakin Pohjanlahden täällä puolen oli todella lämmin. Mittari näytti koko reissun ajan yli kolmenkympin.

Sundsvall on Kustaa II Adolfin vuonna 1621 perustama kaupunki Pohjanlahden rannalla Västernorrlandin läänissä. Se kuuluu nykyään samannimiseen Sundsvallin kuntaan ja toimii sen keskustaajamana.

Sundsvallista oli aikaisemmin Vaasanlaivojen hoitama laivayhteys Suomeen Vaasaan ja Poriin. Sundsvall on myös Porin ystävyyskaupunki.

Hotellista lähdettyämme ensimmäinen etappi oli Sundsvallin keskustasta luoteeseen sijaitseva Norra Berget. Se on paitsi näköalapaikka, myös ulkoilmamuseo, joka koostuu noin neljästäkymmenestä kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta.

Keskeisimmällä paikalla vuorella on 22 metriä korkea näköalatorni Glasspinnen, Jäätelötikku. Jäätävän ruma ja paikkaan täysin sopimaton funkkisluomus rakennettiin vuonna 1954. Sen takana on kaupunginarkkitehti Hans Schlyter, jolla ei tämän perustella ollut alkeellisintakaan tyylitajua.

Höga Kusten osa 3 - Silta ja Sundsvall

2026-09-23T20:30:25.479+02:00

Multiexpertit Oy:n järjestämä Ruotsin Höga Kusten-kiertomatka jatkui Skulebergetin köysiradalta kohti Sundvallin kaupunkia.

Odotetusti pysähdyimme matkan yhden kohokohdan eli Höga kusten-sillan taukopaikalla. Harvoin noin vaikuttavaa näkyä tuleekaan vastaan. Silta on suorastaan järjettömän hieno.

Höga kusten-silta on Ångermanjoen ylittävä sekä Kramforsin ja Härnösandin kunnat yhdistävä silta Ångermanlandin maakunnassa Ruotsissa Korkearannikon (Höga kusten) rannikkoalueella.

Se on Tanskan Iso-Beltin sillan jälkeen Skandinavian toiseksi pisin ja maailman kahdeksanneksi pisin riippusilta 1800 metrin kokonaispituudellaan. Sillan pääjänne on 1210 metriä ja betoniset kannatinpylväät kohoavat 182 metriin vedenpinnasta.

Silta rakennettiin vuosina 1993-1997 tiesillaksi Eurooppatie 4:lle korvaamaan nykyliikenteelle liian pieneksi käynyt Sandön silta. Höga kusten-silta vihittiin käyttöön 1. joulukuuta 1997. Tuolloin se oli Ruotsin korkein rakennelma, mutta nyttemmin Juutinrauman silta on kiilannut ohi.

Harmittaa vaan, etten huomannut kuin vasta bussin kaarrettua pois alueelta, että metsän reunaan oli raivattu oikein virallinen valokuvauspaikka. Koko komeus olisi varmasti näkynyt paremmin sieltä.

Hieman yllättäen ruotsalainen ravintola- ja kahvilakulttuuri poikkesi aika tavalla suomalaisesta. En ole ennen asiaa huomannut, mutta tällä reissulla törmäsin muutamaankin otteeseen vieraaseen palvelutapaan. Eräässä kuppilassa asiakas joutui itse näpyttämään maksupäätteelle summan eli esimerkiksi oluen hinnan, myyjän katsellessa tiskin takaa hölmistynyttä turistia. Käsittämätöntä.

Höga kusten-sillan hulppeassa kuppilassa oli valtava jono jo pelkästään meidän porukasta. Vitriinissä odotti vaivaiset kolme sämpylää ja nälkäkin alkoi olla helvetinmoinen. Olin täysin varma, että minun tuurillani sämpylät loppuvat ennen kuin pääsen tiskille asti.

Jono mateli ja kas kummaa, sämpylät olivat kuin olivatkin yhä siinä. Mutta jumankauta, vitriinissähän ei ollut kahvaa! Selitin hätäpäissäni myyjälle, että haluan tuon sämpylän tuosta. Neidiltä tiskin takaa tuli jonkinlainen vastaus, jota en tietenkään ymmärtänyt. Hän kävi hakemassa apuvoimia, jolloin paikalle saapui paremmin kommunikaatiota ulkomaalaisen kanssa taitava virkasisko.

Homman nimi olikin, että yksi duunari tekee tilauksesta sellaisen sämpylän, jonka asiakas valitsee vitriinissä olevista kolmesta näytekappaleesta. Eipä ihme, että jono mateli tällaisilla toimintatavoilla. Jokseenkin kätevämpää olisi tuupata vitriini pullolleen sämpylöitä ja asentaa siihen kahva...

On myös mainittava, että kun vihdoin sämpylän sain, oli se kooltaan huomattavasti pienempi kuin vitriinissä lojuva mallikappale. Ruotsalaista vittuilua, kuten Matti Ijäksen ohjaamassa Katsastus-elokuvassa tavattiin sanoa!

Illansuussa saavuimme Sundvalliin, jossa majoituimme osoitteessa Storagatan 13 sijaitsevaan Elite Hotel Knaus Sundvalliin. Rakennus oli mahtava ulkoakin, mutta sisällä vasta hienoa olikin. Tuskin monikaan matkalaisista osasi ihan näin komeita puitteita odottaa. Portaikkoa kuulin verrattavan Titanicin vastaavaan.

Myös Hannu ja Matti olivat ihmeissään hotellimme nähdessään.

Erikoismaininta pitää antaa Eriksberg-oluelle, jota nautimme muutaman pullollisen hotellin baarissa. 5,3 prosenttinen kylmä ohrapirtelö oli todella maittavaa. Hintakin euroiksi käännettynä "vain" 8,30 euroa, jota voi pitää jopa edullisena. Suomessa vastaava juoma olisi maksanut reippaasti enemmän, etenkin hotellissa.

Kivenheiton päässä Elite Hotel Knausista sijaitsee Sundsvallin tori. Vaikka vietettiin tiistai-iltaa, oli aukiolla armoton meno. Tuhannet ihmiset bailasivat kuin viimeistä päivää. Erään tiedon mukaan lavalle olisi noussut tunnettu ruotsalainen hard rock-orkesteri Europe, mutta moinen osoittautui pötypuheeksi.

Sen sijaan valtavalla estradilla nähtiin uhkea blondi, joka laulatti yleisöä varsin hyvin siinä onnistuen. Joku tunnisti hänet Sanna Nielseniksi.

Sanna on vuonna 1984 syntynyt ruotsalaislaulaja, joka on kotoisin Bromöllasta Skånesta. Hän juonsi vuosina 2016-2022 Suomessakin seurattua lauluohjelmaa Allsång på Skansen.

Sannan vetäessä yleisöä magneetin lailla puoleensa, oli muualla keskustassa oli kovin hiljaista.

Höga Kusten osa 2 - Skulebergetin köysirata

2026-09-18T10:11:34.577+02:00

Ruotsin Höga Kusten-matkakertomuksen tässä osassa ollaan päästy reissun toiseen päivään. Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme Uumajasta E4-tietä pitkin etelään kohti Sundsvallia.

Ensimmäinen pysähdys oli kuuluisalla Skulebergetillä, joka on valtava vuori ja olennainen osa Höga Kustenia eli suomalaisittain Korkearannikkoa. Jääkauden jälkeinen maankohoaminen nostatti maailman korkeimman rantaviivan, jollaisesta toisella puolella Pohjanlahtea ei ole tietoakaan.

Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu Höga Kusten ei tunne tarkkoja rajoja, mutta Uumajan suunnasta sen sanotaan alkavan Örnsköldvikistä ja päättyvän saaristomaisemista kuuluisaan Härnösandiin.

Skuleberget kuuluu Ruotsin suosituimpiin vaelluskohteisiin. Ylös vuorelle pääsee kinttupolkuja pitkin, mutta alhaalla on myös hissi. Kokonaismatka on noin 1070 metriä ja kesto suunnilleen 20 minuuttia suuntaansa.

Itse en korkeanpaikankammoisena moiseen vehkeeseen menisi kirveelläkään. Niinpä jäin muutamien muiden kanssa alas ihailemaan kesäisiä maisemia.

Useimmat Multiexpertit Oy:n ryhmämatkalaiset hyppäsivät into piukassa hissin kyytiin. Arvioidun parinkymmenen minuutin nousun sijasta he joutuivatkin istumaan laitteessa peräti 45 minuuttia. Alas oli hälytetty ambulanssikin, joten pelkäsimme jonkun tippuneen kyydistä. Viivästymisen syy ei kuitenkaan koskaan selvinnyt, enkä nähnyt lääkäriäkään tarvittavan.

Hissikopin lähellä oli turistirihkamamyymälä, jossa ei jostain käsittämättömästä syystä ollut tarjolla kahvia, olutta, jäätelöä tai virvoitusjuomia. Luulisi tuollaisten tuotteiden olevan kova myyntivaltti tällaisessa paikassa, toisin kuin jonkun neulenuken tai jääkaappimagneetin.

Koska hissillä tapahtuva maisemamatkailu kesti parisen tuntia, kävin noin kilometrin päässä sijaitsevalla leirintäalueella. Jostain kumman syystä sielläkin oli palvelut minimissä keskellä päivää, mutta yksi kioski sentään auki. Kylläpä teki nannaa imuroida kylmää Cola Zeroa kolmenkymmenen asteen helteessä.

Maisemat olivat upeita alhaallakin.

Höga Kusten osa 1 - Uumaja

2026-09-17T10:22:40.290+02:00

Huomasin viime keväänä sosiaalisesta mediasta potentiaalisen kesäreissun, Multiexpertit Oy:n järjestämän Keski-Ruotsin rannikolle suuntautuvan Höga Kustenin. Heinäkuun kolmannelle viikolle sijoittuva matka sopi täysin aikatauluihini, koska satuin lomailemaan juuri tuolloin.

Mainostin reissua sellaisille tutuille, joiden arvelin olevan siitä kiinnostunut. Matkaan lähtikin kaksi tuttavapariskuntaa, Vikströmit ja Toivoset. Itse matkailin yksin, koska lukuisista yrityksistä huolimatta kenellekään ei sopinut lähteä kämppäkaverikseni tai sitten matka ei muuten vaan napannut.

Multiexpertit Oy:n puolesta mukana olivat matkanjohtaja Ari Nurminen, poikansa Roope ja bussikuski Ari Vainikainen.

Kyseiseen heinäkuun viikkoon sattui osumaan kuluneen kesän ainoat helteet. Vaikka hiljattain jossain lukikin Suomessa olleen peräti 27 hellepäivää, en huomannut sellaista ollenkaan. Ehkä minulla ja meteorologeilla on erilaiset tulkintatavat. Tuulta sen sijaan oli lähes päivittäin riesaksi asti, eikä sateestakaan ollut pulaa.

Matkustimme Nyholmin Liikenteen bussilla. Ruotsissa mittari näytti tasaisesti +31. Onneksi autossa pärjäsi hyvin, koska ilmastointi pelasi. Kotiin palatessa olikin sitten taas perinteinen kesäsää; lauantaina satoi yksitoista tuntia taukoamatta.

Höga Kustenin matka alkoi maanantaiaamuna 13. heinäkuuta. Hyppäsin bussiin Raision kaupungintalon parkkipaikalta. Auto oli jo yli puolillaan väkeä, sillä suurin osa oli tullut kyytiin Turun linja-autoasemalta.

Hieman ihmettelin kun varaamani paikka olikin melkein auton etuosassa, eikä takaoven tienoilla. Olin nimittäin pyytänyt paikkaa varauloskäynnin kohdalta, ajattelematta sen tarkemmin, että se oli tulkittu kattoluukuksi. Penkki osoittautui kuitenkin varsin toimivaksi ja olin yleensä ensimmäisten joukossa ulkona. Etuovesta käsin tosin.

Raisiosta matka jatkui Rauman ja Porin kautta Vaasaan laivaterminaaliin. Uskoisin, että lähes kaikille kyytiläisille merimatka Vaasasta Ruotsin Uumajaan oli sarjassaan ensimmäinen. Täällä suunnalla kun on totuttu Turku-Maarianhamina-Tukholma-linjaan.

Kolme ja puoli tuntia kestänyt laivamatka uudenkarhealla M/S Aurora Botnialla sujui mukavasti. Kalliin buffetpöydän sijaan löysin vaatimattomammasta kuppilasta vain 13,50 euroa maksaneen lounaan, jossa siinäkin oli valinnanvaraa yllin kyllin.

Saavuimme Hotel Elite Mimeriin Ruotsin aikaa kello 16.30. Pramea rakennus on entinen koulu, joka on muutettu hotelliksi. Illalla oli aikaa kierrellä kaupungilla, lähinnä Uumajajoen maisemia katsellen.

Iltakaljojen nauttiminen terassilla sen sijaan oli kiven takana. Luulisi noinkin suuressa (keskustaajamassa 94 000 asukasta) kaupungissa homman luonnistuvan helpommin kuin ravaamalla edestakaisin pitkin jokirantaa sopivaa kuppilaa etsien. Mutta ei, kaikki olivat jo kiinni tai juuri menossa kiinni.

Ratkaisu löytyi hieman yllättävästä paikasta, nimittäin hotellin lähistöllä sijainneesta kebabpizzeriasta. Osa bussiporukasta olikin jo osannut sinne ennen minua.

Ohrapirtelön hinnat olivat länsinaapurissa selvästi Suomea alhaisemmat. Puolen litran lasipullo 5,3 prosenttista olutta maksoi pääsääntöisesti sekä kulmapizzeriassa että hotellien baareissa noin kahdeksan euroa. Suomessa siitä olisi rokotettu armotta yli kymmenen euroa.

Ritarit ratsailla Taalintehtaalla

2026-09-15T08:37:06.786+02:00

Taalintehtaan kyläyhdistyksen ja Rohan Tallien yhteistyössä järjestämä September Open vietettiin viime lauantaina Kemiönsaaren Taalintehtaalla.

Vanhojen hiiliuunien muodostamassa miljöössä oli tarjolla taisteluesityksiä, musiikkia, monenmoista ruokaa ja käsityöläisten valmistamia tarvikkeita. Erikoisempien kojujen lomassa oli myös perinteistä metrilakua ja poliittisten puolueiden sanomaa.

Allekirjoittanutta kiinnosti rannan lähellä turnajaiskentällä Rohan Tallien näytelmä Soturikuningatar. Esityksessä oli menoa ja meininkiä yllin kyllin. Eipä voi kuin ihmetellä miten taitavasti Rohanin ritarit hevosiaan käsittelevät.

Olen käynyt Taalintehtaan keskiaikamarkkinoilla muutaman kerran aiemminkin. Viime vuoteen verrattuna nyt vaikutti olevan vähemmän väkeä. Tiedä sitten mistä moinen johtui, koska kelikin oli ihan hyvä. Sateenuhka oli kyllä ilmassa, mutta ainakaan iltapäivällä ei tullut pisaraakaan.

Taalintehtaan vierasvenesatama on valtava. Veneliikennettä oli vielä syyskesällä paljon. Paatteja tuli ja meni. Tapahtuman yhteydessä purjehtivaa jahti Eugeniaa en onnistunut näkemään.

Nyt vasta huomasin, että Suomen rumimpiin kuulunut entinen kunnantalo on purettu. Dragsfjärdin kunta yhdistyi vuonna 2009 Västanfjärdin ja Kemiön kanssa muodostaen Kemiönsaaren, jolloin talo jäi toimettomaksi. Betonikuutio on netin mukaan poistettu ihmisten silmistä vuonna 2021.

Edellisestä September Openista voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/09/taalintehtaan-keskiaikamarkkinoilla.html

Kesäkauden lopetus Vepsässä

2026-09-12T06:11:23.016+02:00

Lauantaina 5. syyskuuta oli jälleen ohjelmistossa Vepsän reissu. Samalla se oli omalta osaltani kesäkauden viimeinen vesibussilla tehty risteily.

Jostain syystä pari sataa ihmistä vetävä MS Lily oli poissa käytöstä ja tilalla huomattavasti pienempi vara-alus Marina. Kyllä silläkin matkustaa paremman puutteessa, mutta kovin on matkanteko ankeaa Lilyyn verrattuna. Onneksi keli suosi, jolloin askeettisella kannella pystyi istumaan mennen tullen.

Väkeä tuli saareen yllättävän paljon. Tuntuu, että enemmän kuin viikkoa aiemmin Muinaistulien yönä, jota yleensä pidetään kesäkauden lopetusviikonloppuna. Tällä kertaa saaren palvelut olivat auki viikon kauemmin.

Kassien ja pussien kanssa matkustaminen pienessä Marinassa ei ole herkkua varmasti kenellekään, mutta joten kuten sinne mahtui.

Katselin mökkivaraustilannetta ja yllätyin. Yli puolet majoituskapasiteetista oli varattu. Harva tuttuni edes tiesi Vepsän olevan auki viikon normaalia kauemmin, mutta näemmä sana oli kiirinyt.

Koska ilma oli erinomainen, ehti kuuden tunnin saarikeikan aikana ottaa luontokuvia, pitää hauskaa tuttujen kanssa ja grillata.

Turun kaupungin 17 hehtaarin ulkoilusaaresta Vepsästä suurin osa ihmisistä ei näe kuin murto-osan, koska he tuppaavat jäämään ravintolarakennuksen tienoille. Tällöin varsinkin satunnaiskävijöille jää kokematta upea saaristoluonto, jota löytyy etenkin saaren eteläpäästä.

Mieleen tulee menneeltä kesältä eräs tuttu, joka marisi kun ruoka-annoksen tulo pöytään kesti hänen mielestään liian kauan. Olisi sitten varannut kokopäiväreissun, jolloin varmaan olisi ehtinyt tehdä muutakin kuin ihmetellä missä syötävä viipyy. Ja todennäköisesti ravintolassa on ollut muitakin asiakkaita kuin hän.

Kalenterimerkintöjä tutkaillessani laskeskelin, että Vepsän reissuja kertyi tälle kesälle neljätoista, jos mukaan lasketaan toukokuun puolivälin Floran-risteily. Mökkiyöpymisiä tuli kahdeksan. Alkoikin taas kummasti tekemään mieli Vepsään!

Kyläilemässä Kaurissalossa

2026-09-08T17:59:09.466+02:00

Viime viikolla käväisin kaverini Harri Nato Leinon sukutilalla Kustavin Kaurissalossa. Kelin puolesta parempaan ajankohtaan vierailua tuskin olisi voinut ajoittaa.

En muista milloin viimeksi olin Kaurissalon suunnalla ollut. Silmiinpistävää oli puiden kasvu tienposkissa. Kustavin keskustasta lähtevä Pleikiläntie on perinteisesti ollut hirvimaastoa, joten keskellä päivääkin piti tutkailla pusikkoja herkeämättä.

Perille päästyäni kiersimme läheistä merenlahtea, Humlinginaukkoa, ehkä puolet sen laajuudesta. Matkalla ihmettelin ruostunutta metallihäkkyrää metsikön laidassa. Viereinen betonimörskä oli kuulemma vanha riihen kiuas. Siinäpä olisi pähkinä purtavaksi kovemmallekin tietäjälle!

Ylitimme hiljattain uusitun puisen kävelysillan, joka johdattaa kulkijat Kaurissalosta Riihimaahan. Autolla kun huristelet toiselle puolelle kuntaa, kertyy kilometrejä reippaasti kaksikymmentä. Tästä selvittiin muutamalla metrillä.

Metsälenkin päätteeksi niskassa ja takaraivolla kutisi kummasti. Peräti kolme hirvikärpästä kaiversi kuin viimeistä päivää. On se vaan pirullinen otus.

Pallogrillissä kypsyneet Kivikylän Huilun tuhti-makkarat maistuivat vierailun päätteeksi. Täytyy poiketa joskus toistekin!

Ensi vuoden puolella pitää tutustua uuteen 2,5 kilometrin pituiseen luontopolkuun Leinon tilusten lähistöllä. Elämää ulkona-niminen reitti johdattaa retkeilijät saaristoluontoon Topenginleijan luonnonsuojelualueella. Lähtöpisteeseen on opastus parkkipaikalta Kiparluodontieltä.

Syyskesän väriloistoa kasvitieteellisessä

2026-09-04T10:19:06.599+02:00

Torstaina ohjelmistossa oli käynti Turun Ruissalossa sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Edellisestä visiitistä oli kulunut parisen viikkoa.

Viralliselta nimeltään Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on kasvihuoneidensa puolesta remontissa, joka kestoksi on arvioitu vuosia. Kasveja on siirrelty eri paikkoihin työmiesten tieltä.

Huhun mukaan jättilumpeet olisi siirretty ulkolampiin. Näin ei kuitenkaan ole, ja vaikka olisikin, eivät ne siellä kauan pärjäisi.

Sisäaltaasta tuttu iso punertava karppi sen sijaan uiskenteli ulkolammikossa. En jäänyt sitä kyttäämään, mutta lammen rannalla olleet kaksi kameraihmistä odottivat kalaa näkyviin vehkeet viritettyinä.

Iltapäiväauringossa kasvitieteellisessä avautui upea väriloisto. Keskityin kuvaamaan yksivuotisia koristekasveja, joiden kimpussa oli monenlaista pörriäistä ja perhosta.

Vierailulla Taivassalon kirkossa

2026-09-03T08:43:17.868+02:00

Kesälomani ollessa aluillaan heinäkuussa, toteutui asia, jota olin hautonut jo vuosia. Nimittäin vierailu Taivassalon kirkossa.

Homman olisi luullut olleen helpomminkin toteutettavissa, mutta pyhätön aukioloajat ja oma liikkuminen seudulla eivät näyttäneet osuvan koskaan yhteen. Tai jos, niin sitten oli olevinaan kiire joko Kustaviin tai Turkuun.

Pyhän Ristin kirkko (ruots. Heliga Korsets kyrka) on rakennettu todennäköisesti vuosien 1425 ja 1440 välillä. Kirkko on säilynyt melko hyvin keskiaikaisessa asussaan.

Edellisen kerran tiedän käyneeni Taivassalon kirkossa yläasteen yhdeksännen luokan päättäjäispäivänä keväällä 1986. Tapahtumien kulku ei ole jäänyt mieleen, mutta varmaan Suvivirttä veisattiin kovasti, jonka jälkeen kirmattiin kesälaitumille.

Rakennuksen seinillä on kalkkimaalauksia, joista varhaisimmat on tehty kirkon valmistuttua. Moisiin taideteoksiin en teininä kiinnittänyt huomiota, mutta nyt katselin niitä uusin silmin. Enkeleitä ja demoneita seinustoilla piisaa.

Pitäisi joku kerta seuraavaksi Rymättylän kirkossa, jossa on vielä hurjempaa taidetta. Siellä itse piru kakkaa syntisten päälle.

Vepsän muinaistulet 2026

2026-09-01T15:34:01.772+02:00

Muinaistulien yö on elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuva juhla, jota vietetään eri puolilla Itämerta. Muinaistulilla tarkoitetaan varoitustulia, joita käytettiin vihollisesta varoittamiseen. Tapahtuman perinne alkoi kuitenkin vasta 1992 vietetystä Suomen itsenäisyyden 75. juhlavuodesta.

Vepsän ulkoilusaaressa Turussa ei ole kokkoa ollut enää vuosiin. Homma lopahti siihen, että paikalle, jossa rovio yleensä oli, kaivettiin viemäristöä. Kuulemma siihen kohtaan ei voi enää tulia sytytellä. 17 hehtaarin saarella ei ilmeisesti ole toista tarkoitukseen sopivaa paikkaa.

Viime vuonna Vepsän hiekkarannalla paloi kymmenkunta jätkänkynttilää. Se oli mielestäni erinomainen ratkaisu. Nyt tällaistakaan ei toteutettu.

Tulien sijaan saaren ravintolassa oli peräti kaksi eri esiintyjää. Ensin trubaduuri Archie Cruz, joka veti tyylillä biisejä artisteilta kuten Ozzy, Metallica ja U2. Illan päälle Jori Otsa orkestereineen valtasi estradin soittaen vanhoja iskelmiä uusina sovituksina.

Vaikka saaren vuokramökit olivat täynnä, jostain syystä ihmisillä ei ollut valtavaa intoa osallistua karkeloihin. Vaikea ymmärrää miksi, kun kerrankin oli ohjelmaa tarjolla!

Oma muinaistulien juhlintani alkoi jo hyvissä ajoin päivällä. Bluetooth-kaiuttimesta käsin kuulunut erinomainen populaarimusiikki ja runsas juomapuoli pitivät tunnelmaa yllä.

Terassin katonrajassa killunut haarapääskyn pesä muodostui pienoiseksi ongelmaksi. Linnunpaskaa nimittäin tippui tasaisin väliajoin lattialle. Mökille tullessamme laudoituksella oli jo ravintolapizzan kokoinen läjä.

Ratkaisu ongelmaan oli lattian pahvitus ja ns. paskalippa, jonka avulla sai pahimmat pommit jäämään yläilmoihin. Seuraavana päivänä jätöksiä oli kertynyt siihen suunnilleen cd-levyn halkaisijan verran.

Pääskynpesät olivat ennen Vepsän mökkiterasseilla yleisiä, mutta en ole muutamaan vuoteen ilmiöön törmännyt. Kuulemma kukaan muu ei ollut pesästä saaren henkilökunnalle huomauttanut. Eivätkä hekään näemmä olleet ulosteläjästä piitanneet, vaikka sitä luulisi kertyneen lattialle pitkin kesää. Pääskyt tekevät suven aikana kaksi poikuetta ja ensimmäiset tiput lähtevät maailmalle juhannuksen tienoilla.

Trubaduuri Archie Cruz.

Jori Otsa orkestereineen.

Karoliina Krookilassa

2026-08-31T15:42:35.488+02:00

Huomasin viime syksynä sosiaalisen median valokuvaajaryhmästä varsinaissuomalaisen harrastajamallin Karoliinan. Näyttävä nuori nainen oli kuvissa kuin kotonaan. Ajattelin heittää viestillä ja kysyä, jos hänellä olisi kiinnostusta minunkin kamerani eteen.

Aikatauluja vaan oli vaikeaa saada sopimaan, koska ilmojen haltiat eivät olleet järin suotuisia. Loppuvuonna satoi päivittäin yli kaksi kuukautta. Kun viime keväänä yhtenä lauantaina piti ottaa kuvia, kova tuuli ja räntäsade tietysti estivät moisen.

Vihdoin heinäkuun alussa onnisti. Olin jo keväällä miettinyt kuvauslokaatioksi Krookilan kotiseutukeskusta Raisiossa. Siitä pidettiin kiinni.

Aluksi ihmetytti Krookilan parkkipaikalla ollut väki. Sitä oli kuin isommissakin juhlissa. Syyksi paljastui lounasaika, jonka perusteella kotiseutukeskuksen kuppila on varsin suosittu. Sakkia ei onneksi eksynyt kuviin mukaan.

En huomannut kysyä kauanko Karoliina on malleillut, mutta ainakin hän oli kuin vanha tekijä kameran edessä. Ei pahemmin tarvinnut ohjailla. Katsoimme sopivat miljööt yhdessä ja sitten vaan Nikon laulamaan.

Odottelen kovasti jo jatkoakin, jos vaan syksyllä aikataulut sopivat yhteen. Mielessä on eräs kuvauspaikka, joka sekin sattumalta sijaitsee Raisiossa.

Päiväreissu Hankoon

2026-08-21T09:15:55.037+02:00

Viime vuoden syksyllä törmäsin sosiaalisessa mediassa Multiexpertit Oy-nimiseen matkatoimistoon. Turkulaisfirma on etenkin tämän vuoden puolella järjestänyt reissuja sinne sun tänne, muun muassa Hangon matkan lauantaina 8. päivä elokuuta.

Kun Turusta pääsi päiväksi Hankoon vaivaisella kahdellakymmenellä eurolla, oli suorastaan pakko hypätä kyytiin. Huokea hinta ja hyvä ajankohta saivatkin ihmiset liikkeelle, kun peräti 130 ilmoittautui mukaan. Matkaan lähdettiin kahdella bussilla, joihin mahtui huimat 67 osallistujaa per auto.

Mainostelin matkaa tutuille, mutta monilla tuntui olevan muuta menoa. Tai sitten niinkin hieno kohde kuin kesäinen Hanko ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Olisi ehkä kannattanut, koska lauantaille osui keliltään täydellinen kesäpäivä ja Suomen eteläisimmissä kaupungissa riitti nähtävää.

Matka suuntaansa kesti noin kaksi tuntia. Perillä Hangossa olimme neljä tuntia. Siinä ajassa ehti yhtä sun toista, jos vaan pisti jalkaa toisen eteen.

Mikäli ei jaksanut kävellä, sai rantaravintoloissa ainakin lompakkoa kevennettyä. Oli meinaan sellaiset turistihinnat, ettei maha pahemmin vaatinut murkinaa ruokalistojen hintoja katsellessa.

Turisteja Hangossa riitti, vaikka heitä ei kuvissa juurikaan näy. Porukkaa rantakuppiloissa seuratessani, huomasin pääkaupunkiseudun olevan hyvin edustettuna. Sen kuuli murteesta ja päällekin päin huomasi, etteivät he ole saapuneet tänne Lokalahdelta tai Luvialta.

Omaan ja kaveriksi matkalle lähteneen Tinnin ohjelmistoon kuuluivat Hangon Casinon takaa alkava Rakkauden polku ja Vartiovuorella sijaitseva vesitorni. Molemmista aukesi upeat näkymät merelliseen Hankoon.

Puistovuorilla olevan Rakkauden polun varrella on mannerjäätikön siloittelemia kallioita ja hiidenkirnu. Vuori huvimajoineen oli 1900-luvun alussa suosittu virkistysalue kylpylävieraiden keskuudessa ja on edelleenkin kaupungin ulkoilupaikkojen aatelia.

Hangon Casino on 1897 valmistunut Hangon Kylpyläpuistossa sijaitseva puinen ravintolarakennus. Kyseessä on yksi kaupungin tunnetuimmista rakennuksista, mutta ei ihme kyllä ollut auki. Se on kuulemma nykyään tilausravintola ja yksityistilaisuuksia varten.

Hangon reissailuni on vuosien varrella ollut vähäistä, joskaan ei olematonta. Esimerkiksi Casinolla kävin kesällä 2018 legendaarisen Uriah Heepin konsertissa. Siitä enemmän linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/08/uriah-heep-hangossa.html

Upeasta Tulliniemen luontopolusta puolestaan löytyy tarinaa linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/05/pitkaperjantaina-tulliniemessa.html

Lummelammikon elokuuta

2026-08-20T10:38:57.690+02:00

Iltavuoroviikoilla tulee liikuttua aika nihkeästi ennen töihin lähtöä naapurikuntaan, mutta sitäkin välillä tapahtuu. Eilen kävin Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa.

Mielessäni oli etenkin yksivuotiset koristekasvit, jotka syyskesällä ovat parhaassa terässä. Niiden ympärillä liitelee parhaimmillaan uskomaton määrä perhosia. Ilmeisesti kovinta ryntäystä pitää odotella vielä viikon tai pari. Nyt ei siivekkäitä vielä pahemmin ollut.

Kävely lummelammikoille sen sijaan tuotti tulosta enemmän kuin odotinkaan. Peräti kolme rantakäärmettä sukelteli muutaman metrin säteellä. Välillä matelijat haukkasivat happea ja pysähtyivät lumpeenlehtien sekaan.

Muutaman vihreän ruokasammakonkin bongasin aikani lammelle tähyiltyäni. Värinsä puolesta pallosilmät sulautuvat kasvuston sekaan niin hyvin, että niitä on todella vaikea erottaa.

Liejukanat poikasineen kiisivät pitkin lampea. Tällä kertaa linnut päästelivät ääniäkin, kun yleensä on ollut hiljaista.

Lammen partaalla tapasin puheliaan naisen kamera tanassa. En muista häntä aiemmin nähneeni. Työkaverini tiesi oitis kenestä on kyse, kun illalla asiasta kerroin.

Vuoden verran kuvaamista harrastaneen naisen kamera objektiiveineen oli valtavan kokoinen. Kuulemma hintaa moiselle vehkeelle kertyi viisi tuhatta euroa. Olen harrastanut kuvaamista kolmisenkymmentä vuotta ja kolmen kamerani yhteishinta huitelee jossain kahden tonnin kieppeillä. Ehkä minullakin on sitten isona varaa moiseen.