Tm²

Logiikka ja tiede

2013-05-14T09:22:00.002+03:00

Tilasin Ben-Arin Mathematical Logic for Computer Science oppikirjaksi syksyn matemaattisen logiikan kurssille. Kyseisen kirjan sisältö on melko tarkalleen sama kuin mikä oman tutkimusalani perusta. Ainoa puuttuva palanen, jonka olisin oppikirjalta halunnut, olisi ollut SMT, jota kirjassa ei ilmeisesti käsitellä.

Logiikalla viitataan arkikielessä usein kaikenlaiseen systemaattisen oloiseen päättelyyn, eli prosessiin, jolla tietyistä lähtökohdista tai oletuksista lähtien perustellaan jotakin muuta. Antiikin aikaan logiikalla tarkoitettiinkin lähinnä laadukasta argumentaatiota. Matemaattinen logiikka on periaatteessa joukko abstraktioita, joiden avulla tutkitaan matemaattisen tarkasti, mitä voidaan päätellä ylipäätään. Laskettavuuden teoria nivoutuu yhteen tähän kysymykseen, koska laskettavuus tarkoittaa kysymyksiä siitä miten voidaan päätellä, ja kuinka paljon resursseja (aikaa, muistia, jne) täytyy käyttää jotta päättely voidaan suorittaa loppuun.

Tietojenkäsittelyn ja laskettavuuden teoriaa on joskus vähättelevästi nimitetty "tietokoneohjelmien tutkimiseksi". Tämä on kuitenkin pitkälti virheellinen käsitys asiasta. Pikemminkin kyse on totuuden säilyttävistä siirtymistä erilaisten struktuurien välillä, ja siitä, missä määrin nämä siirtymät on mahdollista toteuttaa ns. normaaleja luonnolakeja noudattavien mekanismien avulla. On esitetty, että ko. ala ei ole "tiedettä", koska siinä ei tutkita mitään tosiasioita, vaan ainoastaan keksitään tai konstruoidaan sellaisia ja sitten tutkitaan näin konstruktioita.

Church-Turingin teesi on eräänlainen paradigmaattinen väittämä, jota pidetään alan jonkinlaisena teoreettisena pohjaoletuksena. Väittämä menee jotakuinkin niin, että jokainen mielekäs laskentaa tai päättelyä tekevä järjestelmä joka on ilmaisu- ja ratkaisuvoimaltaan Turing-vahva, on ekvivalentti Turingin koneen (ja melko suuren joukon muita laskennan malleja) kanssa. Teesi saa jonkin verran vahvistusta siitä, että Chomskyn hierarkia päättyy tyypin nolla kielioppeihin, ja nämä ovat ilmaisuvoimaltaan ekvivalentteja Turingin koneen kanssa.

Päättelyn automatisointi on eräs tärkeä matemaattisen logiikan ja laskettavuuden risteyskohdassa olevaa tutkimusaihetta. Oma tutkimukseni on ollut tällaisen automaattisen päättelyn soveltamista, ja teoreettinen kytkös on melko heikko. Suurimmaksi osaksi työni on keskittynyt tiettyjen modaalilogiikoiden mallintarkastukseen. Mallintarkastus ei viittaa tässä siihen, että rakennetaan malli ja tarkastetaan se (vaikka tällainen tulkinta onkin helppo tehdä, eikä olekaan täysin väärä!), vaan siihen, että tarkastetaan että annettu järjestelmän kuvaus on malli jollekin modaalilogiikan teorialle. Selitän tarkemmin.

Malliteoria toimii logiikassa osapuilleen näin: Meillä on jokin (formaali) logiikan ilmaisutapa. Esimerkiksi ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikka, tai sitten jokin modaalilogiikka tms. Tällä logiikalla ilmaistaan jokin väittämä, eli käytännössä, kirjoitetaan jokin kaava. Olkoon se "p tai q". Kun meillä on tällainen kaava, kaavassa esiintyville symboleille voidaan antaa tulkinta, esimerkiksi "p" tarkoittaa "ulkona sataa" ja q tarkoittaa "ulkona tuulee". Tulkinta on logiikassa se, mitä olen tieteenfilosofiassa nimittänyt operationalisoinniksi. Tulkinta tehdään jonkin struktuurin suhteen; käytännössä tulkinta on kuvaus, joka antaa symboleille merkityksen struktuurissa. Struktuurimme tässä voisi olla esimerkiksi kaksi mittasuuretta: Ensimmäinen on anturi joka rekisteröi sen päälle putoavia sadepisaroita ja toinen mittari, joka mittaa tuulen voimakkuutta. "Sataa" esimerkiksi operationalisoituu niin, että pisaroita tulee 5 sekunnin sisällä vähintään kolme, ja "tuulee" niin, että tuulen nopeus on vähintään 4 metriä sekunnissa. Ulkona vallitseva säätila on jollakin ajanhetkellä malli tälle kaavalle.

Aikalogiikassa on yksinkertaisten propositiosymbolien lisäksi modaalioperaattoreita. Yksi tällainen (jonka avulla voidaan jo ilmaista paljon) voisi olla binäärinen modaalioperaattori "kunnes". "p kunnes q" tulkittaisiin niin, että "tuulee kunnes sataa". Ulkona vallitseva säätila olisi tämän kaavan malli, jos tuuli ei tyynny ennen sadetta. Tätä voidaan soveltaa moneen asiaan, mutta sitä on perinteisesti sovellettu rinnakkaisten ja reaktiivisten järjestelmien spesifioimiseen. Esimerkkispesifikaatioita voisi olla vaikkapa "asiakas odottaa kunnes asiakasta palvellaan" ´ja "asiakasta palvellaan lopulta, jos asiakas odottaa". Mallintarkastuksessa siis selvitetään, päteekö annetun systeemin sisällä annettu kaava.

Mitään periaatteellista syytää rajoittua "konstruktioihin" aikalogiikan ja sitä sivuavien menetelmien kanssa ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi probabilistista versiota mallintarkastuksesta on sovellettu systeemibiologiaan. Probabilistisessa versiossa aikalogiikasta on modaalioperaattoreita jotka antavat jonkin väittämän paikkansapitävyydelle todennäköisyyden. Esimerkiksi kaava voi olla muotoa "proteiinin X pitoisuus ylittää kynnysarvon Y todennäköisyydellä p, ennenkuin proteiinin Z pitoisuus laskee alle arvon A". Mallintarkastuksessa rakennetaan tällöin jonkinlainen matemaattinen struktuuri, joka itsessään on operationaalisessa suhteessa tutkittavaan kohteeseen - vaikkapa soluun - ja tämän struktuurin vastaavuutta voidaan empiirisesti arvioida. Konstruktio voidaan tehdä käsin teorian pohjalta tai mallinnos voi olla täysin automaattinen mittaustulosten perusteella. Mallintarkastus antaa joukon hypoteeseja, jotka voidaan myöhemmin falsifikoida empiirisesti itse kohteesta. Takaisinkytkentä malliin voi olla myös täysin automatisoitu.

Opetus jatkuu keväällä tietojenkäsittelyn teorian kurssilla, joka paneutuu logiikan sijaan kompleksisuusteoriaan. Siitä kirjoitan toisella kertaa.

Sekalaista taas

2013-05-08T11:15:00.001+03:00

Vapun jälkeen olen keskittynyt - vaihtelevalla menestyksellä - taas työntekoon ja harrastuksiin. Työni osalta on nyt hiljaisempi vaihe, koska lähetin kolme käsikirjoitusta huhtikuussa ja opetuskausi lähestyy loppuaan.

Kuten olen maininnut, Suomeen paluun jälkeen pojat jatkoivat Taekwondoa paikallisessa seurassa. Seura osoittautui perheystävälliseksi, joten liityimme vaimoni kanssa myös. Vaimoni on harrastanut kyseistä lajia nuorempana SM-tasolla, ja paluu liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen osoittautui innostavaksi. Itse olen joitain lajeja kokeillut ja hieman harrastanut myös liki 20 vuotta sitten kun ne olivat muodissa, joten aloittaminen ei tuntunut erityisen hankalalta. Eräs tuttavani varoitti minua että nivelet joutuvat lajissa koville. En ole tätä vielä kokenut; sain kyllä napakan potkun kylkeeni ja loukkasin itseni muutamia viikkoja sitten, mutta toistaiseksi muita loukkaantumisia ei ole ollut.

Ennen eilistä siis, kun harjoittelimme hyppypotkua. Kuten totesin, harjoittelin joskus nuorempana erästä toista lajia. Vaikka perustekniikat ovat erilaisia, niissä on jotain samaa, ja "lihasmuisti" (joka sijaitsee itseasiassa käsittääkseni pikkuaivoissa) ei juuri happane, tietyt liikeradat ikäänkuin ovat automatisoituneet. Valitettavasti lihasten jäntevyys ja venyvyys esimerkiksi eivät ole enää samanlaisia kuin ne olivat 20 vuotta sitten. Treenasimme muutaman suunnilleen itseni ikäisen miehen kanssa potkuja, ja tilanteen "henki" johti siihen että piti yrittää aina potkaista hieman korkeammalla olevaan kohteeseen. Kun lätkä oli hieman oman pääni yläpuolella, siihen osui kyllä "helposti", mutta tunsin repivän kivun takareidessäni. Nyt jalka on melko jäykkä; revähdys ei ollut paha eikä esimerkiksi juurikaan haittaa kävelyä, mutta tietynlainen tuntemus siinä kuitenkin on.

Kirjallisuuden puolella olen ollut hieman jumissa. Otin luettavakseni Kvanttivarkaan, ja vaikka pidän kirjasta, etenemiseni on ollut hidasta. Rajaniemi kirjoittaa preesensissä pitkälti kuvailevaa tekstiä. Scifille tyypillisiä julistuksia ja selityksiä ei juuri ole, vaan miljöö, historia jne, ilmenevät pikku hiljaa pienistä palasista. Tämä pitää mielen virkeänä. Minulla on lainassa myös kirjan jatko-osa, enkä näe syytä ettenkö siirtyisi heti sen kimppuun tämän lopetettuani.

Tutkimusrintamalla on, kuten totesin, kovin hiljaista. Kaksi paperin aihetta minulla on kesällä tai syksyllä kirjoitettavaksi, ja lisäksi olen (heikonlaisesti) ryhtynyt toimeen myös kirjan kirjoittamisen kanssa. Ideana on siis kirjoittaa erään yhteistyökumppanin kanssa kirja yhdestä keskeisestä tutkimusteemasta joka minulla on viimeiset neljä tai viisi vuotta ollut. Ehkä sitten pääsen siitä jo eroon.

Ajattelin kirjoittaa jotain Soininvaaran blogissa velloneesta keskustelusta, eli siitä mitä Euroopan kriisille pitäisi tehdä. Oma näkemykseni on, että Euroopan tilanne muistuttaa kovasti Mundell-Fleming- mallia tilanteessa, jossa pääoman liikkeet ovat (lähes) vapaita. Ideana on siis, että jokaisen yksittäisen maan julkisen sektorin investoinnit ja kulutus valuvat pitkälti rajan yli eivätkä pahemmin nosta työllisyyttä ja paranna taloutta. Krugman oli itseasiassa samaa mieltä mitä tulee yksittäisiin maihin, ja siksi pitäisi koordinoida; velkaelvytystä vaan ei voi, eikä mielestäni ole edes syytä koordinoida, koska se on epäreilua. Likviditeettiansa - jos siinä ollaan - voidaan murtaa rahapolitiikalla, ja se pitäisi tehdä kompensoimalla säästäminen ja korkeat verot pohjoiselle ja löysäämällä etelän "deflaatio"kierrettä. Minua viisaammat talousasiantuntijat varmasti osaisivat kehitellä tähän keinot. En kuitenkaan kannata tätä ennen kuin Etelä saa julkisen taloutensa sellaiselle uralle, josta se ei välittömästi pomppaa entiseen tuhlauslinjaan.

EDIT: Huomasin äskettäin, että Orson Scott Cardin scifiklassikko Ender's Game on filmatisoitu ja saapunee elokuviin kohdakkoin. Jostain syystä tämä kyseinen klassikko on jäänyt lukematta; jos joku lukijoistani pitää sitä hyllyssään, olisin kiinnostunut lainaamaan. Pahoittelen vapaamatkustamista, mutta minulla on jo nyt liikaa kirjoja, joten en haluaisi ostaa sitä. Kirjastossa siihen näyttäisi olevan useita varauksia.

Ruotsinkielestä ja sen pakollisuudesta

2013-04-24T15:22:00.001+03:00

Harva aihe on niin paljon - ja niin tarpeettomasti - kärjistynyt ja altis erilaisille väärinkäsityksille ja mielensäpahoittamisille kuin on kysymys ruotsinopetuksen pakollisuudesta Suomen koulujärjestelmän eri tasoilla.

En käy tässä nyt erittelemään niitä lukuisia kiistan kohtia, eli sitä, puhummeko pakollisuudesta korkeakouluissa, toisen asteen opinnoissa vaiko peruskoulussa. Jokaiseen liittyy omat ongelmansa ja omat kiistakysymyksensä. Niiden yksityiskohtainen erittely vaatisi jokaisessa tilanteessa erillisen kirjoituksensa. Tarkoituksenani on tässä tarkastella asiaa tehokkuuden kannalta yleisellä tasolla ja melko karkeasti. Jokaisessa yksittäisessä kysymyksessä analyysi olisi yksityiskohdiltaan toki omanlaisensa, mutta uskon pääpiirteittäin mekanismien olevan samoja.

Tehokkuus viittaa tässä melko yksinkertaisesti siihen, että kun valtio tai kunta tekee jonkin päätöksen, toimenpiteen, jne, niin ovatko tämän päätöksen seurauksena saatavat hyödyt suuremmat kuin siitä koituvat kustannukset. Tämä on vain hyvin karkealla tasolla se, mitä tehokkuudella tarkoitetaan. Olennainen kysymys kuitenkin on: hyötyvätkö hyötyjät enemmän kuin maksajat joutuvat maksamaan.

Kuka hyötyy pakollisesta ruotsinopetuksesta? Jotta en joutuisi tekemään liian yksityiskohtaisia tarkasteluja, niin oletan esimerkiksi julkisen sektorin ruotsinopettajien työstään saaman hyödyn nollasummaiseksi siten, että näiden palkkarahat ovat tarkalleen samassa suhteessa pois veronmaksajilta yleisesti. Tämän vuoksi hyötypuolella jäljelle jäävät ruotsia opiskelevien kokema yksityinen hyöty ja näiden kielitaidosta syntyvä ulkoishyöty, eli hyöty joka koituu muille siitä että joku osaa ruotsia. Haittapuolelle taas on laskettava vaihtoehtoiskustannus, eli se hyöty, joka jää saamatta, koska on vietetty aikaa ruotsia opiskellen sensijaan että olisi tehty jotakin muuta.

Suomessa on äidinkielenään ruotsia puhuvia suomalaisia noin 300 000. Eräs kielikiistoissa toistuvasti esiin nouseva teema on tämän väestönosan selkeästi suomenkielistä väestöä parempi sosioekonominen asema. Tätä kysymystä esille nostettaessa sen suhdetta ruotsinopetuksen pakollisuuteen ei kuitenkaan usein mitenkään problematisoida. On vaikea nähdä mitään kovin suoraviivaista mekanismia, jolla kouluruotsi nostaisi suomenruotsalaisen väestön tuloja. Tämä osa asiasta tulisi ehdottomasti selvittää ja tutkia. Toisin kuin päällepäin saattaisi näyttää, jos tällaisen selvityksen tulos olisi, että ruotsinopetus todella parantaa suomenruotsalaisten sosioekonomista asemaa, toimisi se tehokkuustarkastelussa määrällisenä argumenttina niinsanotun pakkoruotsin puolesta. Suomenruotsalaisten korkeampi tulo-, varallisuus- ja koulutustaso on yleisesti tiedossa, ja yksinkertaisesti oletan, että tällainen mekanismi todella on olemassa. Siis, että ruotsinopetus toimii jonkinlaisena välillisenä tulojen ja varallisuuden siirtona.

Yksi mahdollinen mekanismi on väestönosan uusintaminen. Ruotsinopiskelun pakollisuus tarkoittaa, että suomenkielisen väestön joukossa käytännössä kaikki istuvat koulunpenkillä ruotsia opiskellen. Erityisesti lahjakkaimmat suomenkieliset väkisinkin siksi oppivat ruotsia ainakin auttavasti. Koska ruotsinkielinen väestö on melko pieni ja huolimatta keskittyneisyydestään tiettyihin kuntiin, melko hajallaan ympäri Suomea, moni suomenruotsalainen perustaa perheen suomenkielisen kanssa. Lapsista kuitenkin merkittävä osa näissä perheissä kasvatetaan kaksikielisiksi ja nämä omaksuvat suomenruotsalaisen identiteetin. Tämän kaksikielisyyden omaksumista suuresti helpottaa se, jos suomenkielinen puolisoista osaa ruotsia riittävän hyvin. Ja koska tällaisessa tilanteessa suomenkielinen puoliso hyvin suurella todennäköisyydellä on myös keskimääräistä paremmin koulutettu, väestö uudistuu korkeammin koulutettujen perheiden jälkeläisillä.

Entä niin sanottu palveluiden turvaaminen? Tätä asiaa on julkisuudessa puitu jonkin verran. Ruotsinkielisten etuja ajavat tahot ovat julkisuudessa todenneet, esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan kuntaliitosten yhteydessä, että suomekielisenemmistöisessä kunnassa ruotsinkielisten palveluiden laatu vaarantuu ja kuntaliitoksia on tämän perusteella vastustettu. Oletetaan, että palvelun laatu on sitä parempi, mitä paremmin palveltava ja palvelun tarjoaja puhuvat yhteistä kieltä. Suurimmassa osassa suomalaisia kuntia tämä yhteinen kieli on lähes väistämättä suomi, koska näillä paikkakunnilla asuvat ruotsinkielisetkin voittopuolisesti puhuvat suomea paljon paremmin kuin suomenkieliset ruotsia. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävä perustelu, jos otetaan annettuna se, että virallisesti kaksikielisessä maassa jokaisella on oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään. Ja tässä kohtaa joudumme puhumaan tarkoituksenmukaisuudesta. Kun panostamme ruotsinopetukseen, saammeko oikeasti parempaa ruotsinkielistä palvelua?

Kaikki yllä mainitut argumentit voivat teoriassa toimia kumpaan suuntaan tahansa. Voi olla, että pakollinen ruotsinopetus lisää suomenruotsalaisten hyvinvointia jollakin tarkemmin määrittelemättömällä mekanismilla ikäänkuin suoraan. Tätä määrää voimme vain arvioida tilastollisesti; en nyt tässä lähde spekuloimaan miten se saataisiin esiin, mutta epäilemättä jokin residuaali voidaan leipoa esiin tilastoista. Voi olla, että pakollisesta ruotsikielen opetuksesta seuraa, että seka-avioliittojen onnistuminen on jonkin verran todennäköisempää ja kaksikielisyys sen vuoksi lisääntyy. On mahdollista, että ruotsinkielisten palveluiden laatu paranee pakollisen ruotsinkielen opetuksen myötä. Nämä ovat siis hyötyjä. Niille voidaan antaa jokin hinta, siis rahallinen, viimekädessä, joka ollaan näiden hyötyjen eteen valmiita maksamaan.

Tämän jälkeen tulee katsoa kustannuksia. Ruotsinopetus alkaa tyypillisimmin peruskoulun seitsemännellä luokalla. Koska opetusohjelma on rajallinen ja vapaa-ajallakin on arvonsa, täytyy kustannuspuolelle laskea se hyöty, joka olisi vaihtoehtoisella opetuksella kaikille suomenkielisille oppilaille yhteensä. Yhdessä ikäluokassa näitä nuoria on yli 50 000. Vuonna 2000 syntyneitä esimerkiksi oli 56 000. Suomenruotsalaisia on alle 300 000; tälle ihmisjoukolle koituvan hyödyn soisi olevan verraten suuren, jotta se oikeuttaisi tällaisen vaihtoehtoiskustannuksen sälyttämisen huomattavasti isommalle populaatiolle. Suomessa on työikäisiä, ns. pakkoruotsia vähintään kolme vuotta opiskelleita ihmisiä pari miljoonaa. Tämä kustannus tulisi selvittää puolueettomasti ja esittää kiihkottomasti.

Vasta kun näihin kysymyksiin on vastattu, voin ottaa voimakkaan kannan aiheeseen. Mutta pelkästään näiden numeroiden ja mekanismien perusteella väittäisin, että tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus eivät toteudu. Pakollinen ruotsinopetus tuskin tuottaa suomenruotsalaisille hyötyjä, jotka ovat edes likipitäen verrannollisia pakollisen ruotsinopetuksen haittoihin.

Vielä sananen: Miksi en laske pakollisen ruotsinopetuksen hyötyjä niille suomenkielisille, jotka ruotsia opiskelevat? Eikö ole epärehellistä jättää tämä pois laskuista? Vastaus on, että ei tietenkään: jos ruotsinopetus on hyödyksi yksilölle joka ruotsia opiskelee, hyödyn tästä valinnasta saa tämä yksilö. Tämä yksilön hyöty on mukana jo siinä vaihtoehtoiskustannuksen arviossa jota peräänkuulutin yllä. Jos ruotsinopetus on yksilöille hyödyllistä, he valitsevat sen itse, eikä pakollisuutta tarvita.

Verkot vesillä.

2013-04-22T13:59:00.000+03:00

Tämän vuoden alusta laskien tuloksellinen tutkimus ei ole ollenkaan huonoissa kantimissa. Jo vuoden alusta laskien ns. varmoja kaloja on tullut kaksi, molemmat vielä kohtuullisen arvokkaita journal- artikkeleita. Tämän lisäksi minulla on kolme käsikirjoitusta arvioitavana, mutta näiden kohtalosta en sen enempää spekuloi. Viimeinen eli kolmas näistä on vielä lähettämättä kokonaisuudessaan, abstraktin lähetin perjantaina.

Joitain rahoitushakemuksia aion myös lähettää tämän vuoden aikana. Niiden mahdollisuudet tulla hyväksytyksi ovat melko kehnot. Koska en ole laajamittaisemmin onnistunut rahoitusta hankkimaan (ainoastaan Oxfordin matkaani varten sain apurahan), olen yliopistolle pelkkä rasite tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että vuoden 2014 lopulla tuskin on paljon toivoa paremmasta asemasta ja edes nykyisenkaltaisen mutta opetuspainotteisemman työsopimuksen saaminen saattaa olla epätodennäköistä. Tästä syystä olen asettanut itselleni takarajan noin vuoden päähän. Silloin minun on etsittävä itselleni uusi työpaikka. Olen jopa harkinnut täydellistä alan vaihtoa siten, että voisin esimerkiksi kouluttautua johonkin ammatilliseen hommaan. Esimerkiksi koneistajaksi tai levyseppähitsaajaksi.

Kävimme viime viikonloppuna vaimon kanssa kävelyllä lähimaastossa. Pyhäjärven rannalla näimme telkkäpariskunnan, ilmeisesti isokoskelon, joutsenia, lokkeja, sorsia ja jonkin haukkaa muistuttavan linnun. Koska se lensi auringon editse, en pystynyt arvioimaan sen kokoa luotettavasti. Se saattoi olla tuulihaukka, sillä saimme myöhemmin luotettavan havainnon tuulihaukasta (valokuvan kera) Mustavuoren laelta.

Resurssit, osa II.

2013-04-17T10:55:00.000+03:00

Sain vihdoin alkuviikosta käyttööni tietokoneen työpaikalla. Eihän siihen mennytkään kuin noin kuusi viikkoa töiden aloittamisesta. Tutkimustyöni rungon on tarkoitus jatkua yhteistyössä Singaporen kanssa, ja tähän liittyen tärkeitä tutkimusdokumentteja ja tarpeellista ohjelmakoodia on tallennettuna sikäläiselle palvelimelle. Jotta pääsen tähän tarpeelliseen dataan käsiksi, tarvitsen virtuaaliverkkoyhteyden. En ole tällaisiin liittyvien asioiden asiantuntija, joten en osaa sanoa tarkalleen mikä ongelma tähän liittyy, mutta ongelma on kuitenkin olemassa.

SOC:llä on ohje virtuaaliverkon käyttämiseen, mutta ohjeessa erikseen mainitaan, että kyseinen toiminto vaatii ohjelman suorittamista admin-oikeuksin. Tämä ei kuitenkaan kuulemani mukaan ole riittävä syy, jotta täkäläinen tietohallinto voisi minulle sellaisia oikeuksia myöntää. Koska näin on, ja koska toisaalta yhteistyötahon päästä ainoa ohje on "Homma toimii jos on admin-oikeudet", ja täällä vastaus on, että "admin-oikeuksia ei anneta", niin projektin jatkaminen on tällä hetkellä hankalaa.

EDIT1: Asiaan saatiin tänään pieni parannus, kun saimme virtuaaliverkkoyhteyden toimimaan.

En syytä tästä tilanteesta yksittäisiä tietohallinon työntekijöitä, jotka noudattavat sääntöjä. Päinvastoin, työntekijäpuoli on ollut hyvin avulias ja juuri tänään sain hyvin asiantuntevaa apua. Tilanne on kuitenkin äärimmäisen turhauttava. Minulla on yksi paperi, joka pitäisi lähettää tällä viikolla, kukaan Singaporen päässä ei tunne prototyypin koodia riittävästi tehdäkseen tarvittavia muutoksia koejärjestelyjä varten, ja homma seisoo hallinnollisen jäykkyyden vuoksi niin, etten pysty tekemään asialle mitään.

Tämä ei olisi itsessään kovin turhauttavaa, mutta kun ongelmana on se, että yliopiston julkilausuttu tehtävä on opetuksen lisäksi tehdä tutkimusta ja erityisesti kansainvälinen yhteistyö erittäin arvostetun toisen yliopiston kanssa periaatteessa pitäisi olla melko korkealla siellä prioriteeteissa. Tästä huolimatta hallinnollinen jäykkyys aiheuttaa tuntuvaa haittaa työlleni.

Asiaa voi myös miettiä siltä kannalta, että minun työstäni noin puolet on opetusta ja puolet tutkimusta. Kuuden viikon viivästys tutkimuksessa on kaikkine sivukuluineen ja yleiskustannuslisineen reilusti yli viiden tuhannen euron tappio yliopistolle. En ymmärrä miten yliopistolla on varaa toimia näin. Tai siis ymmärrän. Hallinto on nimittäin sitä "tehokkaampaa", mitä vähemmän siellä tehdään työtä, ja mitä enemmän se onnistuu puristamaan resursseja varsinaisen suorittavan työn tekeviltä yksiköiltä.

Singaporessa sain asiat hoidetuksi aina yleensä saman päivän aikana. Laitoin pyynnön asian korjaamisesta eteenpäin täällä päässä eilen. Deadline tulee paukkumaan ja viuhumaan ohi, ja tämä on äärimmäisen turhauttavaa. Singaporen pään yhteistyökumppanitkin ovat jo hieman kyllästyneet vitkutteluun ja epäilen että siellä päässä on into jo hieman laantunut sen suhteen kuinka voimme yhteistyötä pitää yllä ja jatkaa. Jos ja kun viivyttely johtaa yhteistyön hiipumiseen, katson että vika on kyllä jossakin muussa kuin omassa suoriutumisessani. Siitäkin huolimatta, että siihenhän se heijastuu tulevissa arvioissa.

EDIT2: Muutin tekstiä hieman. Tilanne on välttävällä tavalla "korjattu", mutta edelleen on tiettyjä vaikeuksia, koska korjaus on luonteeltaan epästabiili ja vaatii ylläpidon interventiota aina jos esimerkiksi koneeni joudutaan käynnistämään uudelleen.

Satunnaisia merkintöjä

2013-04-16T08:34:00.002+03:00

Kuten lukijani lienevät viime aikoina havainneet, olen taasen hieman aktivoitunut scifin lukemisessani. Eräs ammottava aukko sivistyksessäni on Hannu Rajaniemen kohdalla, ja tämä aukko on tarkoitus paikata seuraavaksi. Olen pidättäytynyt spoilaamasta itseäni, ja tarkoituksena on siis lukea kaksi kirjaa lähipäivinä. Toivon mukaan scifidiilerini tulee käymään portinpielessä tänään iltapäivällä... Wink wink.

Sain eilen vihdoin ja viimein työtietokoneen. Tosin se ei vielä toimi; verkkoyhteyttä ei ole pystytetty, ja koneelle ei voi ilman sitä lainkaan kirjautua. En siis ehdi tämän hetkistä paperia viimeistelemään sillä, mikä harmittaa minua hieman. Olen ottanut pari ylimääräistä projektia, joiden hoitaminen lähiaikoina vaatinee suurehkon osan aikaani.

Ensiksikin, olemme kirjoittamassa kirjaa erään yhteistyötahon kanssa. Kirjan on tarkoitus olla (itselleni) eräänlainen tilinpäätös postdoc-vaiheen keskeisestä tutkimusteemastani. Toiseksi, olen hieman laajentanut omaa repertuaariani Mallipohjaiseen testaukseen. Kontribuutioni on toistaiseksi mitätön, mutta jo vuosia hiomani epistemologia on tässä hyvin mielenkiintoisesti läsnä. Kolmanneksi, tarkoituksena on laajentaa seuraavaksi reduktioita symmetriareduktion suuntaan. Tähän tarkoitukseen minulla on eräs melko yksinkertainen idea, joka kuitenkin näyttää siltä, ettei sitä ole vielä kukaan koetellut; se liittyy hajautusfunktioihin, jotka tuottavat symmetriaryhmän alkioille saman hajautusarvon. Neljänneksi tietenkin on työhöni liittyvät pakolliset projektit, lähinnä opetukseen liittyen. Kaikeksi onneksi kaikki kuitenkin tukevat toisiaan.

Palaan asiaan tuonnempana.

Avaruus.

2013-04-11T09:10:00.001+03:00

Olen ollut huomaavinani viimevuosina, että "avaruuskuume" on pikku hiljaa ollut nousussa. Itse vannoutuneena scififanina ja avaruusfanaatikkona olen tästä kovin mielissäni. Tässä vain muutamia viimeaikaisia uutisia.

Nasa lähtee siirtelemään asteroideja
Myös fuusiokäyttöinen raketti on kehitteillä
Venäläiset suunnittelevat kuuasemaa (ehkä, luotettavuudesta en tiedä)
Nobelisti kannattaa Mars-siirtokuntaa (vaatii kirjautumisen)

Muitakin uutisia on paljon, ja lähes päivittäin jokin avaruustutkimukseen liittyvä uutinen ylittää uutiskynnyksen. Jopa pojan päiväkodissa on ollut avaruusaiheinen teemaviikko (mistä olen hyvin mielissäni, mutta minkä kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä) Tilannetta voi jo ehkä karakterisoida jonkinlaiseksi hypeksi, koska melko todennäköisesti tämä(kin) avaruusbuumi lässähtää piakkoin. Vaikka olen entusiasti asian suhteen, olen myös realisti.

Päällimmäinen syy on se, että avaruustutkimus on kallista eikä oikein tuota paljoakaan suoria hyötyjä. Kun John F. Kennedy aikoinaan julisti että USA aikoo mennä kuuhun, hän totesi, ettei sitä tehdä siksi, että se on helppoa, vaan juuri siksi että se on vaikeaa. Modernin aikakauden kollektivismi sai tietyssä mielessä huipennoksensa Apollo-ohjelmassa. Se oli törkeän kallis ja lopulta hyödyt jäivät vähäisiksi. Kun sitten avaruussukkulaprojekti osoittautui "onnistumisestaan" huolimatta poskettoman kalliiksi, käsitys avaruusmatkailusta täysin epärealistisena megaprojektina yleistyi.

Tällä kertaa toki on hieman erilainen ote. NASA sinänsä on toki julkisrahoitteinen megaprojektien vetäjä, ja lienee pitkään vielä kaiken näkyvämmän ja isomittakaavaisemman avaruuteen kohdistuvan toiminnan ykkösnimenä. Eurooppalaisilla on ollut joitain tieteellisesti mielenkiintoisia projekteja avaruudessa, kuten esimerkiksi Planck, joka on kartoittanut kaikenlaista mielenkiintoista säteilyä, viimeisimpänä parin viikon takainen uutinen Planckin keräämästä "alkuräjähdyksen jälkihehkun" eli kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn jakautumisesta.

Oma näkemykseni on jotain sellaista, että levittäytyminen avaruuteen on väistämätöntä jollakin aikavälillä. Toki ihmiskunta voi tuhoutua, ja todennäköisesti tuhoutuukin, mutta ilman avaruuden todellista valloittamista, tuho ei ole vain todennäköinen vaan täysin varma. Takaraja tuhoutumiselle on muutamia satoja miljoonia vuosia, koska auringon säteilyintensiteetti kasvaa niin, että meret alkavat silloin haihtua. Riski erilaisista venus-skenaarioista kasvaa sitä ennen merkittävästi.

Marsin kolonisointi ja maankaltaistaminen voi olla toki mahdollista verraten pian ja tarjota jonkinlaisen vakuutuksen tällaisia skenaarioita vastaan, mutta todellinen vaihtoehto saadaan vasta, kun kolonisaatio etenee muihin aurinkokuntiin. Tällaiset skenaariot ovat tällä hetkellä tietenkin spekulaatiota ja tekniset esteet täysin ylitsepääsemättömiä, mutta mitään inherentisti mahdotonta niissä ei ole. Syvän ajan skaalalla tarkasteltuna ja hyperbolisella diskonttauksella panostaminen tällaiseen teknologiaan on erittäin kannattavaa.

EDIT: Hawking on samoilla linjoilla.

Pääteasema.

2013-04-09T15:23:00.002+03:00

Aloin jo reilu vuosi takaperin lukea Reynoldsin "Pääteasemaa", jälleen kerran serkkuni hankkimaa suomennosta. Kirja on aika hyvä, se jäi kesken koska minun piti ottaa se mukaan Singaporeen matkalukemiseksi, mutta olin laittanut sen väärään laukkuun ja se jäi Suomeen. Jatkan sitä nyt.

Kirjassa on erikoinen idea, joka alkaa avautua alusta melko nopeasti. Idea on sukua Vingen "Zones of thought"- idealle, mutta kompressoidummin.

Vingen A Fire upon Deep ja A Deepness in the Sky (sekä Children of the Sky, jota en ole lukenut) sijoittuvat oman linnunratamme tulevaisuuteen, jossa syystä tai toisesta on "vyöhykkeitä" sille, miten teknologia voi toimia. Lähellä galaksin keskustaa on "syvyys", jossa eivät toimi edes biologiset prosessit. Sitten tulee "hitaus" jossa toimii normaali teknologia, muttei valoa nopeampi matkustaminen tai "kova" nanoteknologia, antigravitaatio, tms, tämän jälkeen on "The Beyond", en muista suomennosta, mutta jossa toimii kaikenlainen spekulatiivinen teknologia, ja lopulta on "Transcend", jossa teknologia on jotain mitä ei edes voida kuvailla, ja siellä asustelee jumalankaltaisia olentoja. Vyöhykkeiden rajat noudattelevat karkeasti etäisyyttä galaksin keskustasta, mutta rajat eivät ole tarkat ja voivat liikkua erilaisista syistä. Juoni ei ole tässä olennaista, vaan se, että teknologian ja tieteen "toimivuus" riippuu siitä, missä ollaan.

Pääteasemassa (Terminal World) on samankaltainen idea mutta kompressoituna planeetan pinnalle. Tarina alkaa kaupungista nimeltä Spearpoint, joka jakautuu myös vyöhykkeisiin, mutta pystysuunnassa. Tarinan alkupiste on "Neon Heights" jonka teknologinen taso vastaa ehkä 1900-luvun loppupuoliskoa. Sen yläpuolella on "Circuit City", johon vain viitataan, mutta jossa teknologia on ehkä varhaisen 2000-luvun tasoa. Kirjassa matkataan alaspäin, Neon Heightsin alapuolelta löytyy ensin Steamville (jossa kaikki toimii höyryllä) ja lopulta Horsetown, joka on esiteollinen. Kaupungin ulkopuolisessa maailmassa vyöhykkeitä on satunnaisesti, mutta pääsääntöisesti kovin kehittynyt teknologia ei toimi. Tämä lienee kirjallinen tehokeino, joka oikeuttaa kirjan Steampunk-henkisen miljöön ilmalaivoineen ja "retrotieteineen".

Kirjan edetessä paljastuu kaikenlaista erikoista ja vihjeet siitä, mikä planeetta on kyseessä, tippuvat kyllä jos niitä osaa lukea. En spoilaa - tosin ne löytyvät näköjään myös wikipediasta. Kirja on älyllisesti mielenkiintoinen ja skannaa kaikenlaista epistemologiasta, teknologiasta jne lähtien. Reynoldsille tyypilliseen tapaan ote on melko suoraviivainen, eikä juoneen ole ihan niin kovasti viitsitty panostaa. Reynolds kuvaa epäuskottavan maailman (toki), mutta kun kirjallisten vapauksien ottamisen yli katsoo, hänellä on mielestäni jopa jotain sanottavaa siitä, miten teknologia muovaa yhteiskuntaa. Kirjassa on myös eräänlainen uskonnollinen ja uskomusjärjestelmiin paneutuva teema. Kun vihjeiden valossa (tai jos haluaa spoilaantua ja lukea wikipediasta sen mistä on kyse) lukee kirjaa, tämä teema avautuu todella kivasti.

Olen sikäli jäävi, että pidän scifistä ja tämäntyyppisestä spekulaatiosta ja "mysteerimaalailusta" jo itsessään niin paljon että kirja viihdyttää minua suuresti. Siinä missä BRE (Muistoissa Sininen Maa) oli jotenkin ilmeisellä tavalla kuvaus tulevaisuudesta, tämänkin voisi lukea myös ihan vaan steampunk-roadtrippinä ja ottaa asiat sellaisenaan. Reynolds ei ole vahvimmillaan intertekstuaalisuudessa (hän ei ole mikään Simmons) ja esimerkiksi paralleelit kirjassa esiintyvän "Testamentin" - joka on uskonnollinen kirja - ja vaikkapa Raamatun välillä ovat melko pinnallisia. Sensijaan lähimenneisyyden avaruustutkimus selvästi on Reynoldsin ominta alaa ja häivähdys romantisoidusta (ja ehkä vähän irvailevastakin) käsityksestä Victoriaanisen ajan tieteestä on myös läsnä.

Objektiivisesti ajatellen Reynolds ei ole mitenkään erityisen hyvä. Mutta olen tottunut hänen tyyliinsä ja tykkään teemoista joita hän käyttää, joten nautin kirjoista. En ole vielä lukenut yhtään todella huonoa kirjaa häneltä, mikä on jo sinällään saavutus.

Muistoissa Sininen Maa.

2013-04-04T09:09:00.000+03:00

Kuten otsikko sanoo, aloin lukea Reynoldsin uusimpiin lukeutuvaa kirjaa "Blue Remembered Earth", tai siis sen suomennosta. Serkkuni on innokas scifi-lukija, ja hankkii usein tuoreimpia suomennoksia nopeassa tahdissa. Pidän pääsääntöisesti kirjojen lukemisesta alkuperäiskielellä, mutta helppous yleensä vie voiton. Koska olen hidas lukemaan (tätäkin olen lukenut jo viikon), minulla on aina paljon kirjoja kesken tai jonossa odottamassa lukemistaan.

Pidän Reynoldsista kovasti. Miehen tyyli on konstailematon ja hän keskittyy maalailemaan tulevaisuudenkuvia pysähtymättä liiaksi julistamaan. Mutta julistaa toki silti sopivasti.

"Sininen Maa" on kuvaus yhteiskunnasta noin 150 vuoden päässä. Geopolitiikka on vedetty uusiksi ja ihmiset ovat levittäytyneet lähiavaruuteen, lähinnä liiketoiminnan merkeissä. Mars ja Kuu on kolonisoitu osin, ja maapallon pinnalla vallitsee "pehmeä fasismi", jokainen ihminen pitää kehossaan implantteja ja tietoverkko tarkkailee ihmisten toimintaa koko ajan. Jos joku edes aikoo käyttäytyä väkivaltaisesti, järjestelmä lamaannuttaa henkilön ja seuraa tutkimuksia ja mahdollisia sanktioita, riippuen aiotun väkivallanteon vakavuudesta. Tätä kutsutaan kirjassa yksinkertaisesti "Mekanismisksi".

Ehkä tavanomaista enemmän Reynolds käyttää palstatilaa kirjassa sen selittämiseksi, miten tähän on tultu, ja ilmeisesti pyrkii olemaan uskottava. Kirjassa on epämääräisiä viittauksia ilmastonmuutokseen (sen spesifimmin sanomatta mitä se on) ja erilaisiin sotiin 2000-luvulla, mutta yksityiskohdat on jätetty toki pois ja jokainen lukija voi itse miettiä millaisen kehityskulun kautta tilanteeseen on päädytty.

~~En ole vielä aivan loppuun päässyt. Ilmeisesti~~ Kirjan on tarkoitus olla ensimmäinen osa laajempaa kokonaisuutta, joka tulee kulkemaan nimellä "Poseidonin lapset". Viittaus ilmenee kirjassa vasta melko myöhään, mutta en spoilaa vaikka kerron sen mitä ilmeisimmin viittaavan kirjassa esiintyviin "yhdistyneisiin vesikansakuntiin", geneettistä muokkausta harjoittaviin ihmisiin jotka ovat perustaneet merenalaisen yhteiskunnan.

Uskottavuusongelmia kirjalla tietenkin on, kuten scifillä aina. Mutta kirjaa ei ole pakko lukea mitenkään "aivot narikassa". Suosittelen kyllä.

EDIT: Luin kirjan loppuun. Onneksi kirja ei varsinaisesti lässähdä loppua kohden, mutta tietty ennalta-arvattavuus piinaa viime metreillä. Lisäksi tulee hieman tunne että kirjailijalla on tullut kiire, ja pari ratkaisua kirjassa on deus ex machina, tai vähintäänin ad hoc. Suosittelen sitä silti.

Pääsiäinen.

2013-04-01T12:40:00.001+03:00

Arktiseen ilmastoon sopeutuminen ei ole sujunut kovin hyvin. Tällä viikolla tulee viisi viikkoa paluusta, ja olen nyt kolmatta kertaa jonkinlaisen ylähengitystien infektion kourissa. Limakalvot eivät tunnu sopeutuvan kuivuuteen sitten millään. Epäilen että olen saattanut saada jonkin puolikroonisen infektion poskionteloihin, joten ensi viikolla lienee syytä käydä tarkastuttamassa asia.

Pääsiäinen on kristikunnan merkittävimpiä juhlia. Juutalais-kristillisen tradition juhlista pääsiäinen lienee kaikkein "puhtain" tai omintakeisin. Toki aikaan kuuluu pakanallisia piirteitä noitineen, ja munat symboloimassa uutta elämää ovat olleet käytössä jo pitkälle esikristillisellä ajalla. Ainakin egyptiläisille ja sumerilaisille muna symboloi haudasta nousemista, ja siksi se on istunut luontevasti kristilliseen pääsiäistraditioon.

Isoäidilleni erityisesti munankätkemisen traditio on ollut tärkeä, ja eilen pojat kävivät hänen luonaan etsimässä suklaamunia, joita löytyikin kummallekin puolisen tusinaa. Laitoin eilen ruoaksi lisäksi lampaanjauhelihasta tehtyjä pihvejä - olen tavattoman kehno valmistamaan kokolihaa. Myös lampaanlihan nauttiminen pääsiäisenä on juutalaiskristillinen traditio, vaikka toki karitsa on myös sesonkiruokaa tähän aikaan vuodesta. Mämmiä meillä ei ole tarjoiltu, sillä perheessämme kukaan ei erityisemmin pidä siitä. Vaikka mämmin alkuperä tuskin on pääsiäisessä, se on säilynyt pitkälti pääsiäisperinteen vuoksi, hieman samaan tapaan kuin laatikkoruoat, rosolli, jne, ovat säilyneet perinneruokina assosioitumalla jouluun.

Tänään on Concurrency Theoryn abstraktien viimeinen palautuspäivä, joten joudun tekemään töitä.

Rikkinäinen ruumis.

2013-03-27T12:47:00.000+02:00

Kävin eilen treeneissä. Toipumiseni flunssasta on ollut vain osittainen, mutta koska fyysinen vointini oli hyvä, päätin uskaltautua. Jälkikäteen ajatellen tämä ei ollut viisasta. Melko viattoman harjoituksen yhteydessä sain nimittäin sarjan potkuja keskivartaloon. Ensimmäinen yllätti rajuudellaan, muttei ollut erityisen kivulias. Toinen osui suoraan palleahermoon ja ilmat menivät pihalle. Tämäkin oli siedettävää, mutta kolmas potku tuli sen verran nopeasti toisen jälkeen, etten yllätykseltäni ehtinyt jännittämään keskivartaloani, vaan olin haukkomassa henkeäni. Osuma tuli pallean hieman vasemmalle puolelle, kylkikaareen. Kipu oli vähäinen. Aluksi.

Parinkymmenen minuutin kuluessa kipu alkoi kuitenkin yltyä ja iltasella oli jo sen verran kova että yskiminen (jota vielä hieman flunssan jälkimainingeissa esiintyy) alkoi tehdä kipeää. Aamulla sängystä nouseminen vaati jo taiteilemista. Epäilen joko melkoista revähdystä tai ehkä jopa murtunutta kylkiluuta.

EDIT: Kyse tuskin on murtuneesta kylkiluusta, koska nyt, viikon jälkeen, kylki on lähes parantunut. Lähinnä tuntemus kyljessä on samantapainen kuin jossain vähäisessä ruhjeessa josta on tullut kunnon mustelma tms.

Kulttuurishokki II: Resurssit

2013-03-25T09:00:00.001+02:00

Eräs toinen silmiinpistävä ero, joka Singaporen ja Suomen yliopistojen välillä on, on resurssien käyttö ja erityisesti se, miten työntekijään suhtaudutaan resurssien kohdentamisessa.

Kun menin NUS:iin töihin, heillä oli tieto että aloitan 1.3., ja tähän oli varauduttu. Lentoni oli iltasella perillä, joten saavuin töihin vasta 2.3., ja pääsin aloittamaan hommat käytännössä heti. Palkastani pidätettiin yhden päivän palkka, mitä vastaan minulla ei ole sinänsä mitään protestoitavaa, aloitinhan työni päivän myöhässä. Pöydälläni oli tietokone, ja siinä oli tarvittavat ohjelmistot ja jos jotain puuttuikin, sain työtovereiltani välittömästi apua ja ohjeistusta.

Kun palasin Suomeen 1.3., minua odotti työhuone joka oli tyhjä. Työskenneltyäni nyt kolme viikkoa tässä huoneessa, käytän edelleen henkilökohtaista kannettavaa tietokonettani, koska minulle ei ole vieläkään hankittu tietokonetta. Tutkimukseeni suhtaudutaan ikäänkuin se olisi a) ongelma jonka toivotaan menevän pois ja b) jotain mikä minun silti pitää tehdä tai minä muutun vielä suuremmaksi ongelmaksi. Tunne, että tälle yliopistolle ja sen hallinnolle me työntekijät olemme etupäässä nimenomaan kuluerä ja rasite, on nyt jo noussut päällimmäiseksi. Mikään ei tunnu muuttuneen täällä vuoden aikana.

Vielä en ole saanut selville, miten laitostasolla ja muiden resurssien osalta asia tulee menemään. Mutta ei tämä kyllä hyvältä näytä, ja kun sopimukseni raukeaa vuoden 2014 lopussa, juuri nyt näyttää siltä että olisin kokolailla valmis nostamaan kytkintä.

Minulla ei ole itseni suhteen mitään harhaluuloja. Todennäköisesti todella olen yliopistolle lähinnä kuluerä, ja todennäköisesti tutkimukseni laatu ei todellisuudessa ole sellaista, että yliopiston kannattaisi lainkaan pistää siihen mitään budjettirahaa. Opetuksenikin on vain jossain määrin tarpeellista, ja koulutusjärjestelmä pärjäisi todennäköisesti ilman sitäkin. En siis voi sinänsä valittaa tästä tilanteesta jos asiaa ajattelee kokonaisuuden kannalta. Sensijaan jos tarkastelee vaihtoehtoja, niin niiden suhteen yliopisto ei tunnu toimivan kovin fiksusti. Minulla vaihtoehtoja on, ja olen niitä valmis käyttämään. Olen täällä loppujen lopuksi vain mukavuudenhalustani ja siitä syystä, että olen ylipäänsä haluton muuttamaan elämässäni mitään. Henkilöstöpolitiikan osalta ei tunnu kovin mielekkäältä luottaa siihen, että työntekijät ottavat vastaan mitä tahansa.

Muutama vuosi sitten olin kovin motivoitunut tekemään rahoitushakemuksia, jotta saisin ideoilleni rahaa jota sitten voisin käyttää esimerkiksi jatko-opiskelijoiden palkkaamiseen. Tämä ei kuitenkaan ole onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Näistä epäonnistumisista en voi syyttää muita kuin itseni, joten en siitä rutise. Mutta ihmettelen edelleen yliopiston skitsofrenistä suhtautumista asiaan. Esimerkiksi edellinen työnantajani toimi hyvin kannustavasti erilaisten rahoitushakemusten suhteen. Kun rahaa oli haettavana, siitä tiedotettiin asiaankuuluvia ihmisiä. Hakemusten laatimisen jälkeen erinäiset asiasta perillä olevat tahot katsoivat läpi hakemukset ja antoivat ohjeita siihen, mitä kyseinen rahoittaja todennäköisesti tulee odottamaan ja miten hakemusta saisi parannettua, minkälaisia asioita olisi syytä painottaa jne. Täällä kun lähetin kysymyksen eräästä rahoituslähteestä ja sen sopivuudesta omalle projekti-idealleni, niin tukipalveluista ei koskaan edes vastattu. Kun rahaa on haettavana, siitä järjestetään jokin ihmeellinen tiedotustilaisuus johon kutsutaan spämmillä, ja tapahtumien henki on, että älkää vaivautuko, olette turhaa sakkia.

Kun olen nähnyt kansainvälisesti hyvinkin arvostettujen ja menestyneiden tutkimusryhmien ja niiden tukena toimivan hallinnon toimintaa vierestä, joudun toteamaan, että tällä kuviolla joka täällä on meneillään, ei kyllä tulla kovin suurta menestystä saamaan. Enkä puhu nyt itsestäni; on melko varmaa että jättämällä panostamatta omaan tutkimukseeni ja suhtautumalla kaltaiseeni epäonnistuneeseen tutkijaan kuin ongelmajätteeseen, yliopisto tekee todennäköisesti ihan fiksusti. Mutta kun minä en ole ainoa, täällä on myös sellaisia jotka oikeasti ovat jotain saaneet aikaan. Minusta näyttääkin siltä että nykyinen strategia on lannistaa kaikki ja tehdä menestyvistä tutkijoista nopealla aikataululla joko "has-beeneja" tai ajaa heidät muihin yliopistoihin, ja käyttää näin "säästyvät" rahat hallinnon turvottamiseen.

EDIT: Kulmakarvani hieman kohosivat ja pari rumaa sanaa tuli mieleeni (en sanonut ääneen), kun sittemmin kävi ilmi, että vastakkaisista puheista huolimatta ei ole meneillään mitään hallinnollista prosessia, että minä saisin edes tietokoneen käyttööni. Tällä tavalla siis toimii tämä hieno keskitetty tietohallinto joka takaa kaiken toimivan niin hienosti ja upeasti. Ottaen huomioon, että se on *ainoa* tutkimuksessa tarvitsemani väline - ja käytännössä välttämätön myös opetukselleni - niin aika huonosti tämä resurssointi tuntuu nyt kyllä toimivan.

Sairaus.

2013-03-21T10:00:00.000+02:00

Eilen nousi mitä ilmeisimmin kuume. En ole täysin varma ruumiinlämmön vaihtelun suuruudesta, koska minulla ei ollut kuumemittaria. Mutta palelin tavattomasti ja tunnistan muutoinkin kuumeisen olon. Ilmeisesti kyseessä on jokin virustauti, tuskin kuitenkaan influenssa, vaikken sitäkään pidä mahdottomana. Niveliä särkee ja ylähengitysteissä on kaikenlaisia epämääräisiä oireita.

Tämä on jo toinen sairastuminen Suomeen palaamiseni jälkeen. Ensimmäisellä viikolla sairastuin kurkunpään tulehdukseen, oletettavasti kuivan ilman vuoksi. Nenä ja nielu ovat vaivanneet erinäisin kuivuuteen selkeästi liittyvin tavoin koko ajan, mutta nyt ongelma on "systeeminen", eli koko kehoa koskeva.

Vertailun vuoksi, Singaporessa ollessani oli ehkä yhtenä tai kahtena päivänä hieman huonovointinen joidenkin vähäisten hengitystieoireiden lisäksi, ja kuume ei noussut kertaakaan. Olen siis vajaassa kuukaudessa ollut Suomessa enemmän sairaana kuin Singaporessa asuessani vuodessa. Pääasiallinen syy lienee kuiva ilma, joka rikkoo limakalvot oudokseltaan, ja toinen syy lienee kylmyys, tai siis pikemminkin äärimmäiset lämpötilan vaihtelut.

Tänään aion siis levätä kotona, tosin työn parissa, siis, artikkeleita lukien.

Kansalaisaloite

2013-03-20T12:52:00.001+02:00

Huomasin sosiaalisessa mediassa, miten niinsanotun tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloite oli jo ensimmäisenä päivänään kerännyt noin 100 000 allekirjoitusta. Kannatusrajana eduskuntakäsittelylle on 50 000 kannattajaa. Se, mitä "eduskuntakäsittely" tarkoittaa, on toki tässä vaiheessa hieman epäselvää. Itse en ole mainittua aloitetta muuten allekirjoittanut. Sinänsä kyllä mielelläni sitä kannatan, mutta asialla ei ole kiirettä, koska nimien keräämiseen on aikaa puoli vuotta.

Se mitä olen ollut huomaavinani on, että aika monet sellaiset tahot jotka ovat kansalaisaloitteeseen alunperin suhtautuneet positiivisesti, ovatkin äkkiä alkaneet nurista esimerkiksi tästä nimenomaisesta aloitteesta. Sosiaalisessa mediassa pyörii esimerkiksi erilaisia arveluita "epäreilusta" masinoinnista ja markkinoinnista.

Olen pitkään epäillyt että aika monet tällaiset tahot - aivan kuten monet muutkin ns ääritahot poliittisesta väristä riippumatta - eivät oikein ymmärrä tai hyväksy demokratian luonnetta eli sitä, että demokratia ei ole sisältö- vaan muotokysymys. Kansalaisaloite tuo demokratian vaikutuskanavat muodollisesti kansalaisia lähelle, mutta kansalainen saattaakin kokea että ehdotukset ja jopa päätökset muuttuvat entistä enemmän vieraiksi. Konservatiivinen ihminen joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta tai varsinkaan homoseksuaalien avioliittoja, näkee siis helposti kansalaisaloitteessa jotain väärää tai epäilyttävää, ja alkaa epäillä itse muotoseikkaa. Aivan samaan tapaan varmastikin kansalaisaloitteet joilla sallittaisiin laajamittaisempi saastuttaminen, ryöstökalastus, uhanalaisten eläinten metsästys jne, läpimennessään saisivat monet näitä asioita vastustavat epäileväisemmiksi itse kansalaisaloitteen mielekkyyttä kohtaan.

Demokratia ei toimi niin, että lainsäätäjiltä tilataan juuri itseä miellyttävä päätös. Päinvastoin, demokratia toimii - usein valitettavasti - niin, että päätös joka tehdään, tehdään muotoseikkoja noudattaen ja muotoutuu sellaiseksi kuin sääntöihin ja "peliin" koodatut insentiivit, erilaiset sosiaaliset suhteet ja muut vaikuttimet sen muokkaavat. Usein demokratia johtaa aivan liialliseen kollektivismiin ja sellaiseen asioihin puuttumiseen, joka ei millään tavalla liity päättäjiin tai päätöstä vaativiin. Puhtaaksiviljeltynä tällainen ilmiö tulee esiin homojen (negatiivisissa) oikeuksissa, mutta esimerkkejä on toki esimerkiksi työaika- ja usein jopa ympäristölainsäädännössä.

Oma näkemykseni siitä, miten yhteiskunnan tulisi toimia, ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen muotoseikkaan; en vastusta demokratiaa, mutten pidä demokratiaa myöskään itseisarvona tai pyhänä asiana. En oikeastaan ota kantaa lainkaan siihen, miten valtio tai muu kollektiivi pitäisi toteuttaa - jos mitenkään. Omana ohjenuoranani pidän tehokkuutta.

Kertauksen vuoksi, voimme tässä kontekstissa ajatella tehokkuuden niin, että meillä on joukko toimijoita - esimerkiksi kansa - ja tämä joukko kohtaa yhteiselämässään tiettyjä haasteita. Kun kansa asuu kovin harvassa ja esimerkiksi kiistat maankäytöstä tms eivät ole kovin relevantteja, juurikaan mitään kollektiivista päätöksentekoa ei tarvita. On jonkinlainen yleinen sopimus, että toisten omaisuuteen ei kajota, ja jos joku kajoaa, niin sitten muut voivat tarvittaessa auttaa korvausten hankkimisessa. Jne, en lähde sen kummemmin tässä kuvailemaan tällaista "proto-libertaaria" yhteiskuntaa. Historiallisesti sellainen on epätodellinen; se toimii tässä vain jonkinlaisena taustalla olevana benchmarkkina.

Ihmiset kuitenkin toimivat tavoin, joilla on ulkoisvaikutuksia. Esimerkiksi ihmiset alkavat tehdä erilaisin tavoin yhteistyötä: rakennetaan taloja yhdessä, vaihdetaan erilaisia maataloustuotteita, ehkä kaivetaan maasta metalleja jne. Näissä tilanteissa tehdään hyödyllisiä asioita joita vaihdetaan vapaasti. Toisaalta maatalous saattaa esimerkiksi tuottaa vesistöihin ylimääräisiä ravinteita jne, ja tämän vuoksi pitää neuvotella siitä, miten tällainen yhteismaan ongelma ratkaistaan.

Tehokkuus viittaa siihen, että kun tämäntyyppisiä ongelmia ratkotaan joukolla, ratkaisuiden tulisi taata se, että verrattuna alkuperäiseen ongelmatilanteeseen, tilanne on sillä lailla parempi, että ratkaisusta päästään vapaaehtoisin vaihtokaupoin tilanteeseen, joka on kaikkien kannalta vähintään yhtä toivottava kuin alkuperäinen tilanne oli. Huomatkaa, että tämä ei viittaa millään tavalla siihen, mitä nämä preferenssit ovat ja miten ne mitataan. Periaatteessa jos kaikki osapuolet ovat neuvottelupöydässä, tämä tarkoittaa että neuvotteluratkaisu saavutetaan vapaaehtoisesti, ja kaikki voivat kävellä pöydästä pois ainakin siinä määrin tyytyväisenä, että lopputulos on parempi.

Se, mihin en anna vastausta, ja joka on kysymyksenä äärimmäisen hankala vastata, on kysymys siitä mikä on ensinnäkin ratkaisu (sen ominaisuuksia ei tunneta etukäteen, vaan se on aina arvaus) ja kysymys siitä, mikä olisi itseasiassa se "alkuperäinen" tilanne, jossa mihinkään ei mitenkään olisi puututtu kollektiivisesti.

Jotta kollektiivi kuten valtio tms voisi toimeenpanna sen puitteissa tehtyjä ratkaisuja, sillä täytyy yleensä olla tietty väkivaltapotentiaali. Tämä tarkoittaa siis sitä, että saavutetun neuvotteluratkaisun noudattamiseksi on jotakin sanktioita joita kollektiivi voi panna toimeen. Käytännön valtioilla tämä tarkoittaa poliisia ja armeijaa tai näiden uhkaa, eri maailmanaikoina nämä tahot ovat esiintyneet hajautettuinakin. Esimerkiksi feodaaliajalla aateliset muodostivat väkivaltaeliitin, joka paitsi teki päätökset, usein myös osallistui konkreettisesti päätösten toimeenpanoon, kun väkivaltaa käytettiin.

Kollektiivin, jolla on väkivaltapotentiaalia, ongelmaksi muodostuu paljolti se, että ihmisten taipumus muodostaa kollektiivejä ei yleensä rajoitu siihen, että keräännytään hallinnoimaan vaikeasti jaettavaa resurssia tms, vaan usein ihmiset esimerkiksi pyrkivät muodostamaan kartelleja ja suojautumaan kilpailulta vaihdannassa itsessään. Siis, metsästäjät eivät ainoastaan kokoonnu yhteen neuvottelemaan siitä, miten riista saadaan riittämään, vaan saattavat myös muodostaa kollektiivejä jotka pyrkivät manipuloimaan taljojen tai lihan hintaa ja suojautumaan erilaisin vippaskonstein (sabotaasi tms) siltä, että joku myykin taljoja tai lihaa halvemmalla. Ammattiyhdistysliike on tällainen kartellimuotoinen kollektiivi.

Toinen, ehkä vakavampi ongelma kollektiivisten päätöksentekomekanismien osalta on se, että niitä voi käyttää paitsi rent-seekingiin, eli toimintaympäristön ja sääntöjen manipuloimiseen itselle edulliseksi, tai suoranaiseen resurssien ryöstämiseen omalle viiteryhmälle. Esimerkkinä rent-seekingistä ovat vaikkapa tuonti- tai vientitullit, joilla pyritään takaamaan joko oman tuotteen hintakilpailuetu tai laskemaan raaka-aineen hintaa. Tähän toki yleensä liittyy myös suoranainen resurssien ryöstäminen, näistä voi pitää esimerkkinä suoria verorahoin maksettuja tulonsiirtoja. Toinen esimerkki rent-seekingistä voi olla se, että jokin ryhmä pakottaa muut opiskelemaan ryhmän äidinkieltä.

Kolmas on riski, joka liittyy kollektiivien väkivaltapotentiaaliin. Kun kollektiivi joutuu uhatuksi joko konkreettisesti (nälänhätä tms resurssipula) tai symbolisesti (kansallisen ylpeyden loukkaukset jne), niin väkivaltapotentiaalia käytetään usein kriisin ratkaisemiseksi. Osa tästä on tietyssä mielessä positiivista. Esimerkiksi tulva-alueilla USA:ssa kansalliskaarti jne usein auttavat tuhojen rajoittamisessa ja pyrkivät turvaamaan normaalin elämän, tai yhdessä poliisin kanssa toimivat estääkseen ryöstelyn tai muut häiriöt. Tällä on kuitenkin myös pimeä puoli, kuten olemme nähneet vaikkapa Ruandassa tai Jugoslaviassa. On vaarana, että jos kollektiivi ei kykene vastaamaan johonkin annettuun uhkaan esimerkiksi neuvottelemalla, sen jäsenistä jotkut ottavat väkivaltapotentiaalin hallintaansa ja ohittavat tehokkaat ratkaisut "tehokkailla" eli suoraviivaisilla ja tuhoisilla keinoilla. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan esimerkiksi pitää Ranskan vallankumousta, jossa ulkopoliittiset ongelmat, valtion velkaongelmat, paikallisten ilmasto-ongelmien aiheuttamat ruoantuotanto-ongelmat ja niitä seurannut nälkä jne, kaikki tapahtuivat melko lyhellä aikavälillä.

Aihe ei ole minulle mitenkään kauhean lähellä sydäntä siinä mielessä, että olisin loppujen lopuksi kovin kiinnostunut siitä miten yhteiskunta todellisuudessa ratkoo näitä ongelmia, miten se yhteensovittaa ristiriitaisia tarpeita jne. On joitain partikulaarisia asioita, joiden osalta on selvää että nykyinen yhteiskunta on pitkälti epäonnistunut ja joissa taustalla on melko yksiulotteinen vasemmistolainen eetos, jonka mukaan lisää kollektivismia ja lisää resurssien pakkohuostaanottoa ja uudelleenjakamista "ihmisten parhaaksi" on pitkään ollut ainoa tapa ratkoa esiinnousevia ongelmia. On kuitenkin muunkinlaisia ongelmia, kuten vaikkapa ylikalastus, merien saastuminen tai ilmanstonmuutos, ja näissä ei aina edes ole mitään selkeää default-ratkaisua, jota parantaa.

Jotkut lukijani ovat esittäneet, että jo uskomus että tällaisia ongelmia ylipäätään on olemassa, on jo itsessään kollektivismia, sosialismia, ja jonkinlaista proto-fasismia. Tällaisen näkemyksen edessä en voi esittää mitään argumenttia, sillä todellisuus on sitä mitä se on. En siitä jaksa sen enempää kiistellä, eikä se ole tämän kirjoituksen aiheena, teen tämän huomion koska en ymmärrä tätä kantaa.

Mitä tulee homoliittoihin, siinä taas on kyse esimerkiksi useista erilaisista sopimusteknisistä asioista. Esimerkiksi on esitetty kanta, jonka mukaan ns tasa-arvoista avioliittolakia ei pidä hyväksyä, koska avioliitto on jonkinlainen erioikeuksiin oikeuttava status ja näiden erioikeuksien saajien joukon laajentaminen on moraalitonta. Konservatiivinen kanta taas liikkuu symbolien tasolla, vastustus kohdistuu siihen, että homoseksuaalit olisivat tasa-arvoisia, vaikka heteroilla on "taakka" perheen ylläpitämisestä ja lasten synnyttämisestä, ja homoilla taas tämä tehtävä jää toteutumatta. En voi olla ajattelematta että konservatiivisessa näkemyksessä on jotain tavattoman kieroutunutta, ikäänkuin homouden pelättäisiin olevan jotain mihin ihminen ryhtyy laiskuuttaan kun ei viitsi perustaa "oikeaa" perhettä. Semminkin kun tähän liittyy jonkinlainen ääneenlausumaton vihjaus siitä, että ihmiset sankoin joukoin todella ryhtyvät homoiksi ihan pian heti kun avioliittolaki tulee voimaan.

Itse en ainakaan perheellisenä ihmisenä näe oikein mitään sellaista mekanismia jolla homoseksuaalisuus uhkaisi perhettäni. Jos tällainen on, niin olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan tästä.

Syntymäpäivä.

2013-03-19T10:23:00.001+02:00

Nuoremman pojan syntymäpäivä on tänään, vuosia tulee nyt kuusi. Heräsimme aamulla ja poika totesi itse iloisena ensimmäisenä että tänään on hänen syntymäpäivänsä. Olimme hankkineet lahjaksi LEGO-paketin, isohkon sellaisen. Paketin ikäsuositus oli 8-12, mutta poika oli silti toivonut kyseistä sarjaa. Onneksi isoveli - joka on sopivassa ikähaarukassa - lupautui auttamaan rakentamisessa. Vein pojan päiväkotiin tänään, ja joitain sukulaisia ja naapureita tulee käymään alkuillasta. Haen matkalla isoäitini ja kakun, ja sitten pojan, ja kun pääsemme kotiin, voimme alkaa suoraan juhlistamaan synttäreitä.

Ikäänkuin pojan syntymäpäivän kunniaksi Apusen Matti kirjoitti päivähoitoa sivuavaa hyvinvointivaltion kritiikkiä. Meillä lapset ovat aina olleet kuukauden kesällä kotona, kun vanhemmilla on ollut lomaa. Usein pidempäänkin. Päivähoito on ollut keino jolla työ ja lapset saadaan sovitettua yhteen, ei sen kummempaa. Meillä tosin pojat ovat pitäneet kovasti hoitopaikasta, ja kun haen poikaa päiväkodista iltapäivällä, on hyvin tavanomaista, ettei tämä haluaisi lähteä, koska kavereiden kanssa on niin kivaa leikkiä pihalla. Toisaalta sitten taas kotosalla lapset hyvin nopeasti pitkästyvät ja alkavat valittaa tekemisen puutetta.

Oma suhtautumiseni pitkästymiseen on, että se on pääsääntöisesti hyvä ja tarpeellinen asia. Usein pitkästymistä valittava lapsi kärttää esimerkiksi tietokone- tai konsolipelejä. Osa vanhemmista antaakin tässä asiassa myöden. Koska olen itse kärsinyt lapsena liiallisesta pelaamisestani, olen pyrkinyt pitämään pojilla melko vähäisenä pelien määrän. Pitkästyminen on nimittäin tarpeellinen kokemus, koska se ruokkii luovuutta.

Kumpikin poika esimerkiksi muutaman minuutin pitkästymisen jälkeen alkaa joko lukea kirjaa, piirtää, askarrella tai rakentaa jotain Legoista. Jos pitkästymisentunteeseen reagoi niin, että välittömästi nappaa Nintendo 3DS:n ja alkaa pelata, aivot saavat ulkoisen virikkeen aivan liian helposti, eikä oma ideointi saa lainkaan tilaa. En tiedä kuinka paikkansapitävä tämä "teoria" on, mutta olen havainnut sen, että pelit tekevät lapsista kärsimättömämpiä.

Siksi olinkin ilahtunut, että pojan syntymäpäivätoiveisiin ei kuulunut mitään pelaamiseen liittyvää. Legot ovat sikäli hyviä leluja, että ne voi aina kasata yhteen kasaan ja niistä voi rakentaa myöhemmin mitä vaan, kun uuden paketin ohjeenmukainen rakennelma alkaa kyllästyttää. En itse lapsena koskaan oikein ymmärtänyt niitä muutamaa kaveria, joiden vanhemmat vaativat että paketista ohjeen mukaan rakennettu rakennelma pitää säilyttää "koska se oli niin tavattoman kallis". Legojen suurin ilo tulee siitä että ne nimenomaan voi rikkoa ja rakentaa jotain muuta, eikä tästä tarvitse lainkaan kokea mielipahaa.

Olemme oletettavasti hankkimassa pojille myös hamsterin. Tähän en suhtaudu aivan varauksetta positiivisesti. Pojat ovat kovin eläinrakkaita, eikä minulla ole mitään jyrsijöitä vastana. Hamsterit erityisesti ovat kovin sympaattisia otuksia ja uskon että pojat pitävät siitä hyvää huolta. Varaukseni kohdistuukin lähinnä siihen, että lemmikki on aina kovin suuri velvoite ja hamsterin odotettavissaoleva elinikä on vain pari vuotta. Kun menetimme ensimmäisen koiramme muutama vuosi sitten, suru kosketti koko perhettä, ja siitä yli pääseminen kesti jonkin aikaa eikä ollut helppoa. Hamsteriin tuskin kiintyy samassa mitassaa, mutta silti asia mietityttää.

Tänään kuitenkin tulemme iltapäivällä paljastamaan pojalle hamsterin häkin, jonka kävin ostamassa lauantaina. Se on hänen toinen syntymäpäivälahjansa.

Kalat.

2013-03-18T11:40:00.002+02:00

Vaimoni hankki meille akvaarion eilen. Pidän toki kaloista itsekin, mutta kyseinen harrastus on kuitenkin enemmän vaimoni omaa alaa. Akvaario oli keskikokoinen, hieman yli 300-litrainen. Sen kantaminen ei ollut kovin kevyt homma tyhjänäkään. Saimme sen kuitenkin paikoilleen ja täytimme vedellä. Pohjahiekat olivat jo "valmiita", eli ne olivat käytössä akvaarion edellisellä omistajalla, samoin ulkosuodattimen sisältö. Tämä tarkoitti että akvaariota ei tarvinnut erikseen käynnistää.

Akvaariossa nimittäin elää tietty bakteeristo, joka hajottaa kalojen jätöksiä. Erityisesti typpikierto on tärkeää. Ulosteissa on typpeä, yleensä urean muodossa ja bakteerit tuottavat näistä toisia typpiyhdisteitä. Näistä ammoniakki ja nitriitti ovat myrkyllisiä, mutta näitä hajottavat taas toiset bakteerit ja tuottavat lopulta erilaisia nitraattiyhdisteitä. Nitraatitkin ovat toki haitallisia suurissa määrin, mutta eivät niin haitallisia kuin ammoniakki ja nitriitit. En tunne näiden prosessien yksityiskohtia, mutta olennaista siis on, että bakteerikannan täytyy hajottaa ammoniakki ja nitriitit, ja veden osittainen vaihtaminen säännöllisesti sitten hoitaa nitraattikuormaa.

Koska typpiyhdisteet ovat toisaalta sitten tärkeitä myös kasveille, ja koska esimerkiksi lehtikompostissa typpiyhdisteet tuppaavat olemaan mullan muodostuksen kannalta niukkoja, olen kipannut vaihdettavaa vettä toisinaan kompostiin. Nyt ajattelin puutarhanhoidon kannalta aktivoitua hieman enemmän ja suunnitella typpikierron vielä paremmin. Tilasimmekin lämpökompostorin kotitalouden kompostoitavalle jätteelle, tosin sen käynnistämiseksi täytyy vielä odottaa.

Mutta takaisin kaloihin. Akvaariossa on nyt neljä lehtikalaa, joitakin haarniskamonneja ja muutamia ruusutetroja. Kasvistossa on joitakin lumpeita ja lisäksi erilaisia muita kasveja, joita en tarkkaanottaen muista. Mukana tuli myös mielenkiintoinen valaisin, jonka värilämmöksi mainittiin 20 000 kelviniä. Valo on siis hyvinkin sinistä. Toisin kuin voisi kuvitella, "värilämpö" on melko epäintuitiivinen ihmisille, jotka eivät tunne mustan kappaleen säteilyn ominaisuuksia. "Lämpiminä" pidetyt värit, joissa punaisen sävyt ovat hallitsevia, ovat itseasiassa värilämmöltään alhaisia. En tarkalleeottaen tiedä, miten akvaariokasvit hyötyvät 20 000 Kelvinin valosta, mutta ilmeisesti siitä on jotakin hyötyä fotosynteesille. Toisaalta väitetään, että tietyt levät eivät sitten kuitenkaan villiinny; akvaarioita suositellaan pidettävän suojassa auringonvalolta, koska auringonvalo saa erilaiset planktonlevät kasvamaan liiaksi.

20 000 Kelvinin valo on hyvin "kylmän" näköistä, ja säteilyssä lienee jonkin verran ultraviolettisäteilyä mukana, joskin epäilen että tälle on jonkinlaiset rajat valaisimille. Koska polttimo on 150 wattia teholtaan, akvaarion hajavalo riittää vallan hyvin esimerkiksi lukemiseen koko olohuoneessa. Tämä tekee valosta ehkä hieman epätarkoituksenmukaisen. Olin ajatellut sijoittaa television akvaarion viereen, mutta valaistus lienee tässä kyllä esteenä. Toisaalta, mainittua valaisinta ei voi pitää koko päivää päällä. Meillä on onneksi kyllä vielä lisäksi vanhasta akvaariosta "perinteisempi" loisteputkivalaisin, ja se lienee syytä virittää käyttöön myös.

Kalojen katselemisessa ja ruokkimisessa on jotain hyvin rauhoittavaa.

Vertaisarvioinnista.

2013-03-12T09:24:00.003+02:00

Minulla on tälläkin hetkellä arvioitavana kolme paperia. Aiemmin tänä vuonna arvioin jo kuusi muuta paperia, ja loppuvuodesta viime vuonna arvioin useamman.

Omalla alallani julkaisukulttuuri on hieman erilainen kuin se on esimerkiksi fysiikan tai lääketieteen kaltaisilla perinteisemmillä aloilla. Näissä on selkeä hierarkia erilaisia aikakauslehtiä joissa tärkeimmät tulokset julkaistaan. Aikakauslehtien "hyvyyttä" mitataan ns. impactilla, joka tarkoittaa sitä, kuinka monta viittausta lehdessä ilmestyvä artikkeli keskimäärin saa, kun mitataan jotain sopivalla tavalla rajattua lehtien joukkoa. Huipulla on sellaisia lehtiä kuin Nature, joissa näkyvyys on niin suuri, että ilmestymistä seuraavien parin vuoden aikana artikkeli Naturessa kerää keskimäärin yli 50 viittausta muilta tutkijoilta. Impacti noudattaa potenssijakaumaa, eli se laskee nopeasti, keskitason lehdissä impactit ovat jo alle 5 ja "bulkkitason" lehdissä vähemmän näkyvillä aloilla ne ovat usein alle 1.

Esimerkiksi oman alani yksi tavanomaisimmista lehdistä on Theoretical computer science (TCS) ja sen impacti on aikajänteestä riippuen 0.7 ja 1 välillä. Siis bulkkilehti jolla ei kummoistakaan näkyvyyttä saavuteta.

Useimmilla aloilla konferenssien tarkoitus on esitellä käynnissä olevia tutkimusprojekteja ja julkaista sellaisia tutkimuksia joista halutaan kertoa muilla ja jakaa tietoa, metodologiaa jne, kannustaa yhteistyötä ja verkostoitua, itse tutkimus jota esitellään on siis eräänlainen tarttumapinta jota vasten tutkijat päätyvät keskustelamaan aiheista ja ehkä löytämään jotain hedelmällistä jaettavaa. Ideat ovat usein vielä hiomattomia ja karheita, lopullisia tuloksia ei ole vielä välttämättä saatu.

Omalla alallani konferenssit ovat muodostuneet pääasialliseksi julkaisukanavaksi, koska jopa teoreettisen tietojenkäsittelyn sisällä ala on hieman marginaalinen, ja osin oikeastaan itsenäinenkin. Tämä on valitettavasti johtanut siihen, että konferensseissa ei enää esitellä uusia vielä karkeita tuloksia. Koska konferenssit ovat pääasiallinen julkaisukanava, kilpailu on kova, ja vaatimukset julkaisuille ovat usein kovat, kovemmat jopa kuin lehtiartikkeleissa. Koska ala on soveltava, usein vaaditaan, ei ainoastaan että tulokset - esimerkiksi teoreettiset tulokset - ovat kunnossa ja että niiden sovellettavuus on osoitettu teoriassa, myös että tuloksia on jo saatu. Tämäkään ei usein riitä, vaan usein vaaditaan lisäksi että saadut tulokset paitsi ovat merkittäviä suhteessa siihen mitä on kehitetty, niiltä vaaditaan usein myös parannuksia suhteessa kilpaileviin menetelmiin, silloinkin kun tällainen vaatimus ei ole edes teoriassa mitenkään perusteltu tai tällainen vertaileva tutkimus vaatisi aivan erilaisen metodologian.

Kyse on siitä, että laadun kriteerit ovat vääristyneet. Sensijaan että painotettaisiin korkealaatuista tutkimusta ja solidia, hyvin perusteltua metodologiaa, huomio kiinnitetään mittariin joka on huomattavan kohinainen. Esimerkiksi CAV arvioissa kiinnitettiin vain vähän huomiota teorian toimivuuteen ja yleisluontoisuuteen, sensijaan suuren huomion sai kritiikki, jonka mukaan prototyyppi ei ollut kilpailukykyinen olemassaolevan vuosia kehitellyn kaupallisen tuotteen kanssa. En ole tästä sinänsä katkera tai pahoillani tässä nimenomaisessa tapauksessa, koska CAV on pyrkinyt profiloitumaan tällaisen arviointikriteeristön käytössä. Sensijaan pidän huonona sitä kehitystä, että muutkin foorumit ovat alkaneet käyttää tällaisia kriteerejä, koska CAV on niin arvostettu. Esimerkkinä juuri se paperi, joka hyväksyttiin suoraan TCS:ään. Melkein sama paperi (mutatis mutandis, teoreettinen ydintulos oli aivan sama ja painotukset myös suunnilleen) hylättiin rinnakkaisuuden teorian konferenssista koska olimme osoittaneet että puhtaasti teoreettisista syistä eräs menetelmä on aina ja kaikissa tilanteissa parempi kuin toinen; arvioijat halusivat myös empiiristä näyttöä, mikä oli täysin järjetön vaatimus. TCS:n arvioijat itseasiassa rutisivat kyllä samasta asiasta, mutta hyväksyivät sen silti.

Vertaisarviointi on se vaihe, jossa arvioija lukee paperin ja pyrkii sen perusteella päättelemään onko tutkimus luotettava vai ei. Yleensä paperin sisältö itsessään riittää - tietty määrä luottamusta esimerkiksi vaaditaan siihen, että paperissa esitettyjä lukuja ei ole tahallaan väärennetty. Arvioija ei voi tehdä empiiristä osuutta uudelleen, eikä tämä ole tarkoituskaan, vaan tarkoitus on selvittää onko paperissa riittävästi "lihaa luiden päällä", eli onko se metodologisesti validi, onko siinä esitetty teoria johdonmukainen, soveltuuko se tarjotulle julkaisufoorumille ja onko tulos niin merkittävä että sen julkaiseminen on mielekästä.

Systeemi ei ole täydellinen, koska arvioijatkin ovat ihmisiä ja tekevät virheitä. Ongelmaksi ei muodostu se, jos joku joskus on huolimaton tai epäpätevä, jos arvioijat ovat keskimäärin suhteellisen huolellisia eivätkä vääristele. Sensijaan systemaattiset virheet ovat mahdollisia. Arvioijilla saattaa olla esimerkiksi ennakkokäsitys joka on virheellinen, ja tämän ennakkokäsityksen ollessa kovin yleinen, se ei pääse "itsestään" korjaantumaan. Koska julkaiseminen on ainoa tie asiantuntijaksi ja sitä kautta arvioijaksi, niin "väärän" tai siis virhekäsityksen vuoksi hylätyn tutkimuksen tekijä voi marginalisoitua ja tämä estää tai ainakin hidastaa tieteellisten käsitysten itseään korjaavuutta.

Kääntöpuolena on sitten se, että alalla kuin alalla esiintyy toisinaan häirikköjä. Häiriköllä en tarkoita toisinajattelijaa joka tekee laadukasta mutta väärinymmärrettyä tutkimusta, vaan yksilöä jolla oikeasti on väärä käsitys jostakin asiasta, mutta jota hän itsepäisesti yrittää puskea läpi uskoen olevansa vain väärinymmärretty nero. Tähän kategoriaan menevät usein erilaiset hömppäteoriat ja niille yleensä yhteistä on se, että empiria tai logiikka on jollakin tapaa pielessä. Jokin askel päättelyssä on epäselvä, huonosti määritelty, tai vain väärin, tai sitten esitetään lukuja jotka on keksitty itse.

Häiriköiden ongelma on siinä, että vaikka jokaista väärinymmärrettyä neroa kohden on ehkä tuhat aivan oikein ymmärrettyä häirikköä, niin se tuhannes ensimmäinen voi sitten kuitenkin olla se nero, tai olla olematta. Olennaista on se, että me emme voi aina ja kaikissa tilanteissa olla aivan varmoja. Siksi pelkkä ennakkoluulo tuloksen suhteen ei saisi olla perustelu hylkäämiselle. Valitettavasti odotuksia vastaan menevät tulokset usein johtavat siihen, että huolellisuus muuten herpaantuu ja hylkäysperusteet etsitään sitten tavalla tai toisella.

Objektiivinen kriteeri tulosten suhteen -- vaatimus suurempaan tehoon tms konkreettinen parannus -- on kyllä immuuni tälle, mutta kuten yllä totesin, aiheuttaa muunlaisia ongelmia, kuten esimerkiksi käsitysten gravitoitumisen ja jumittumisen tiettyyn lokaaliin optimiin.

P.S. Tämänkin kirjoituksen kirjoitin, koska viivyttelen arvion tekemistä.

Julkaisukulttuuri II.

2013-03-11T12:21:00.000+02:00

Sain tänään Theoretical Computer Science:n editoreilta viestin, jonka olennainen sisältö on tässä:

Referees have evaluated your paper mentioned above. Comments are below. On the basis of these comments, the member of the Editorial Board handling your paper has decided that a minor scientific revision is needed before your paper can be accepted. I would appreciate it if you could revise your paper within one month of this email.

Minor scientific revision tarkoittaa tässä sitä, että muutamaan kysymykseen pitää antaa vastaus, ja muutama korjaus kirjoitusvirheisiin ja vastaaviin. Kuukauden päästä lähetämme siis lopullisen version ja sen jälkeen paperi menee painoon. Lehden numerosta en vielä tiedä, mutta tänä kesänä se ilmestynee.

Yksi onnistuminen viidestä, siis. Saldo ei vielä ole hyvä, mutta tämä on paljon parempi kuin yksittäinen konferenssijulkaisu (ehkä CAV:ia lukuunottamatta).

opetus

2013-03-08T16:30:00.003+02:00

Opetus alkaa, kuten jo moneen kertaan olen maininnut, kohdallani ensi viikolla. Olen valmistautunut tällä kertaa vähän vähäisesti, koska kurssi on tuttu ja materiaali on omani, jota olen käyttänyt vuosia. Toteutus on poikkeava edellisista vuosista. Aiemmin kurssi on ollut lukukauden (kaksi periodia) mittainen, mutta koska palasin vasta kesken lukukauden, se on tällä kertaa vain yhden periodin mittainen. Luennoissa toimin niin, että kolmen sijaan tunteja on neljä - viittä saati kuutta en viitsinyt sulloa viikkoon, joten käyn asiat läpi korkeammalla abstraktiotasolla ja oletan että opiskelijat tekevät enemmän työtä luentojen ulkopuolella. Tämä on kaksipiippuinen juttu, mutta aikataulu ei valitettavasti anna paljoa muuhun mahdollisuuksia.

Elämä Suomessa on nyt alkanut vakiintua uomiinsa. Aloitimme eilen vaimon kanssa uuden yhteisen harrastuksen. Tai oikeastaan koko perheen. Nimittäin pojat ovat harrastaneet Taekwondoa noin puolisen vuotta Singaporessa. Suomeen palattuamme halusimme että heillä on mahdollisuus jatkaa tätä harrastusta, ja löysimmekin melko läheltä seuran jossa se on mahdollista. Seuralla on kaksi kertaa viikossa koko perheelle soveltuvat treenit, joten pääsimme poikien kanssa yhdessä treenaamaan eilen. Olisimme itseasiassa aloittaneet jo viikko sitten, mutta koska olin flunssainen, se lykkääntyi. Vanhempi poika sai myös tennistunnit maanantaille ja keskiviikolle. Olen itse suhtautunut jokseenkin nuivasti alakoululaisten intensiiviseen harrastamiseen, pidän sellaista huonona noin ylipäänsä lapselle. Toisaalta, poika tuntuu kovasti tykkäävän kummastakin harrastuksesta eikä osoittanut mitään protestia tämän johdosta. Jos tuntuu että kiinnostus ei riitä, niin sitten täytyy vaan lopettaa.

Olen enemmän kiinnostunut ensi vuoden opetuksesta kuin tästä keväästä, joka tulee olemaan jonkinlainen aiemman työni päätöskurssi. Syksyn alkuun tulee sijoittumaan Matemaattinen logiikka. Jännitän aihetta hieman, koska vaikka se on enemmän omaa alaani tietyssä mielessä, sen painotukset tulevat olemaan toiset kuin mihin olen tähän mennessä perehtynyt. Karkeastiottaen painotuksia voidaan ottaa muutamia.

Malliteoreettinen painotus painottaa matemaattista logiikkaa siten, että keskiössä on se tosiasia, että logiikan väittämät ovat mielekkäitä aina suhteessa johonkin struktuuriin, josta väittämät jotakin sanovat. Formalistinen painotus taas painottaa logiikan kaavoja merkkijonoina, ja erilaisia logiikoita tarkastellaan sen mukaan, minkälaisten sääntöjen pohjalta näiden kaavoja voidaan muodostaa ja miten näiden semantiikat voidaan määritellä. Todistusteoreettinen painotus taas lähtee siitä, että pyritään dekonstruoimaan (!?!?) se, miten todistuksia ylipäänsä voidaan tehdä, mitä voidaan todistaa ja niin edelleen. Muitakin vaihtoehtoja on.

Toki kaikki näkökulmat on otettava mukaan tällaisella kurssilla. Se tehtävä ei tule olemaan helppo, koska luentotunteja on vain neljä viikossa. Jokin painotus pitää siis valita. Opiskelijoita ei onnekseni tule olemaan kovin paljoa, ehkä tusinan verran tai hieman enemmän.

Julkaisukulttuuri

2013-03-07T09:27:00.004+02:00

Yllätyin eilen illalla, sillä CAV:in editorit ilmoittivat että paperimme oli kaikesta huolimatta hylätty. Tämä yllätti minut perinpohjaisesti lähinnä siksi, että arviot eivät olleet kovin negatiivisia muilta osin kuin koejärjestelyjen kattavuutta koskien. Saimme mahdollisuuden vastata arvioihin ja toimitimme lisää tuloksia, jotka vastasivat käytännössä kaikkiin arvioijien esittämiin huolenaiheisiin.

Lisäksi olen hämmentynyt yhdestä kritiikin aiheesta, nimittäin siitä, että kontribuutiomme keskeinen piirre oli sivuutettu arvioissa kokonaan. Kyseessä on menetelmä joka perustuu melko yleisesti tunnettuun silmukkaan, jossa ei ole sinänsä mitään uutta. Kyse on abstraktion tarkennuksesta. Prosessi alkaa karkeasta abstraktiosta joka tuottaa ylimääräisiä virheitä, ja jokaisen ylimääräisen virheen löytyessä abstraktiota tarkennetaan. Prosessi päättyy kun löytyy aito virhe tai kun järjestelmä osoittautuu virheettömäksi ko. abstraktiotasolla. Ko. abstraktioperhe voidaan valita periaatteessa mielivaltaisella tavalla. Meidän työssämme valitsimme vain summamutikassa yhden, jonka yhteydessä pystyimme toteuttamaan varsinaisen kontribuutiomme.

Keskeinen teoreemamme oli, että kunhan abstraktiolla on tietyt ominaisuudet - jotka luettelimme selkeästi - niin voimme jokaisessa silmukan iteraatiossa vähentää työmäärää huomattavasti. Sitä enemmän, mitä karkeammasta abstraktiosta on kyse. Valitsimme yksinkertaisesti toteutettavan abstraktioperheen, josta tiesimme että sillä on ne tietyt ominaisuudet. Muitakin olisi voinut valita, mutta tämä valinta ei ollut kontribuutiomme kannalta keskeinen millään lailla. Sanoimme tämän suoraan, mutta silti arvioija rutisi siitä, että kyseisen abstraktioperheen valintaa ei ole perusteltu mitenkään. Tähän oli helppo vastata, mutta ilmeisesti selityksemme ei jotenkin mennyt läpi. Valitettavasti saan näistä kokemuksista sellaisen kuvan, että arvioijat ovat joko typeriä tai heillä on jokin muu syy rutista asioista, ja että nämä ovat tekosyitä. Tällainen muu syy voi esimerkiksi olla se, että heillä itsellään tai heidän kavereillaan on paperi myös menossa samaan julkaisuun ja näin he kampittavat kilpailijoita.

Tällainen ajattelu on tietenkin paranoidia. Tai siis se olisi paranoidia, jos tästä ei olisi viitteellisiä todisteita. Viime vuosina CAV:in julkaisuprosentti on ollut hyvin alhainen. Kaikilla muilla siis, paitsi arviointitoimikunnan jäsenillä tai ainakin näiden työkavereilla. Vaikka kukaan ei tietenkään koskaan päädy arvioimaan omaa paperiaan, entisten kanssakirjoittajien papereita kylläkin. Olen myös saanut tietää sellaisesta suhdetoiminnasta, jossa henkilökohtaista tuttavuutta on käytännössä hyödynnetty normaalin prosessin ohittamiseksi.

Tällainen pitäisi kyllä ilman muuta estää. Mahdollisuuksia on muutamia, ja jostain syystä erityisesti vanhemmat ja paljon nimeä jo omaavat tutkijat vastustavat käytännössä niitä kaikkia. Yksi on, että arviointi tapahtuisi kaksoissokkona, eli että paitsi arvioija, myös kirjoittaja on nimetön. Nyt vain arvioija on nimetön kirjoittajalle, mutta informaatio pääsee silti toiseen suuntaan. Toinen on, että ohjelmatoimikunnan jäseniltä pitäisi kieltää paperieden jättäminen sellaiseen numeroon jossa he itse ovat arvioijina. Kolmas olisi tiukentaa jääviyskriteereitä, esimerkiksi niin, että arvioijalla ja arvioitavalla ei saisi olla yhteisiä julkaisuja tai projekteja. Pienellä alalla tämä on tietenkin melkein mahdotonta toteuttaa. Itse olen jäävännyt itseni aina silloin, kun kirjoittaja on henkilökohtainen tuttuni jollakin tapaa. Jääväsin itseni esimerkiksi yhdestä paperista, jonka kanssakirjoittaja oli ollut ennen samassa työpaikassa, ja teki yhden arvion minun tilaamanani, vaikken edes henkilökohtaisesti tuntenut häntä.

Kulttuurisokki.

2013-03-05T10:24:00.000+02:00

Koin tänään ensimmäisen kulttuurisokin oireen. Sain perjantaina työhuoneen, mutta koska tarvittavaa henkilökuntaa ei ollut paikalla, en saanut avaimia tai kulkukorttia vielä. Tämä oli ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota verrattuna Singaporeen. Kun siellä saavuin töihin, kaikki oli tehty valmiiksi. En joutunut kulkemaan erilaisten lappusten kanssa sihteeriltä toiselle päästäkseni töiden alkuun, vaan yksi henkilö antoi minulle kirjekuoren jossa oli kulkuluvat, avaimet ja muu tilbehööri, ja allekirjoitin vain lapun jossa todetaan että ne on luovutettu minulle.

Täällä joudun puhumaan kolmelle eri taholle. Tämä sinänsä tuskin eroaa todellisuudessa NUS:in byrokratiasta muutoin, mutta siellä hallinto pyörii ikäänkuin rajapinnan takana, ja minä työntekijänä asioin vain sihteerin kanssa. Kulttuurisokki ei tullutkaan tästä erosta, vaan aivan muusta.

Nimittäin, Singaporessa, ja yleisemmin Aasiassa, näin olen ymmärtänyt, hallinto nähdään eräänlaisena palvelutehtävänä. Sihteeri, vahtimestari, tms, on työntekijä, jonka tehtävänä on ensisijassa helpottaa muiden elämää. Suomalaisessa kulttuurissa hallinto ja esimerkiksi tilapalvelun työntekijät sensijaan kokevat olevansa jonkinlaisia vartijoita tai peräti hallistijoita, joiden tehtävään kuuluu eräänlaisena etuoikeutettuna bonuksena muiden työntekijöiden kyykyttäminen ja tylyttäminen. Kun NUS:issa asioin vahtimestarien tai vartijoiden tai sihteerien kanssa, nämä puhuttelivat minua aina kohteliaisuussanoin, tittelein jne, mitä pidin ja pidän edelleen vaivaannuttavana ja epämiellyttävänä; pyrin itse kohtelemaan heitä vertaisina. Mutta toisin on täällä. Sensijaan että kohtelu olisi edes kohteliaan ystävällistä, normaalia ja asiallista, se on suoranaista tylyttämistä, muotoseikoista nipottamista ja jopa henkilökohtaisuuksien latelemista päin näköä.

Singaporen kulttuurissa tällä tavalla käyttäytynyt hallintotyöntekijä saisi vakavan varoituksen, jos valittaisin asiasta tämän esimiehelle. Suomessa kukaan ei välitä vaikka työntekijät käyttäytyvät täysin kohtuuttomasti ja asiattomasti. Tavalla, jota ei normaalissa asiakastyössä voisi edes kuvitella.

En kaipaa pokkurointia, se on kiusaannuttavaa ja vaivaannuttavaa. Sensijaan aivan normaalia kohteliaisuutta ja asiallisuutta voisi mielestäni vähän enemmän edellyttää.

Koulu.

2013-03-04T08:10:00.000+02:00

Vanhempi poika aloittaa tänään koulun. Muutenkin arjen pitäisi asettua uomiinsa. Ostin viime viikolla auton. Tällä kertaa käytetyn, muutaman vuoden ikäisen. Tuttu on töissä myynnissä eräässä liikkeessä ja bongasi erittäin hyvällä hinta-laatusuhteella olevan vaihtoauton. Hän hommasi melko hyvän alennuksenkin siitä. Valitettavasti kolmen päivän ajon jälkeen ilmeni vika. Onnekseni autossa on myyjän liikkeen takuu, joka kattaa tällaiset viat. Harmillista tämä kuitenkin on, koska nyt joudun menemiseni suunnittelemaan uudelleen.

Bussilla kulkeminen on jokseenkin välttämätöntä ja olisi ollut muutenkin, koska poika ei vielä tunne bussireittejä. Niitä pitää yhdessä opetella nyt muutama päivä kuitenkin, joten mitään erityisempää menetystä ei tähän asiaan liity. Ainoana ongelmana on että joudun viemään auton liikkeeseen ja koska vika on ilmeisesti jossakin polttoaineen syötön anturissa, tämä aiheuttaa kummallisia käyntihäiriöitä. Siksi matka voi olla hankala, ja lisäksi joudun tietysti vielä erikseen palaamaan töistä.

Jotta elämä ei olisi liian helppoa, sairastuin kurkunpään tulehdukseen ja menetin ääneni. Lisäksi ärsytysyskä pitää minut hereillä yöt. Tämä antaa mahdollisuuden sekin, eli koska en voi osallistua kokouksiin tms, niin minulle jää aikaa kirjoittaa arviot muutamista papereista.

Ensi viikolla alkaa opetus.

Kalevalan päivä.

2013-02-28T11:45:00.001+02:00

Kävin tänään kävelemässä perheen ja koiran kanssa Pyhäjärven jäällä. Maisema oli hyvin, sanoisinko kansallisromanttinen. Jäällä oli latu, vastarannalla näkyi havumetsää, läheisen talon pihassa oli lipputangossa Suomen lippu.

Pidin kovasti näkemästäni. Kylmyys ei ole ollut minkäänlainen ongelma, ja valoa on riittänyt. Pidän keväästä, ja erityisesti tästä alkukevään vaiheesta, kun valon määrä lisääntyy huomattavasti ja hanget vielä hohtavat. Myöhemmin likaisemmat värit tulevat näkyviin valkoisen hangen sijaan, ei sekään epämiellyttävä vuodenaika ole, mutta tämä on kevättalvea parhaimmillaan.

Nuorempi poika on vieläkin aivan innoissaan lumesta ja talvesta. Eilen hän olisi kovasti halunnut mennä "suksittelemaan", eli rinteeseen laskemaan suksilla mäkeä. Vanhempi halusi aikanaan aloittaa suoraan lumilaudalla, ja ostimmekin hänelle eilen alennusmyynnistä uuden laudan koska vanha oli jo 15 senttiä liian lyhyt. Toivon varovaisesti, että nuorempi innostuisi laudasta, koska edellinen lauta on aivan hyvä vielä ja menisi nuoremmalle oivallisesti tänä ja ensi talvena.

Huomenna palaan töihin. Opetus alkaa vasta parin viikon päästä, ja ohjelmatoimikuntatehtävät pitää hoitaa ensi viikolla loppuun. Arvioita kirjoittaa ja niin edelleen. CAV-paperimme sai neljä lausuntoa joista kolmessa oltiin epäileväisiä (koska yksi vertaileva tutkimus puuttui) ja yksi sanoi erittäin vahvasti tukevansa paperin julkaisemista. Saimme mahdollisuuden vastata 500 sanalla, joten teimme puuttuvat kokeet ja raportoimme niistä, koska yksi arvioijista oli tätä pyytänyt. Toivon varovasti että vastaus oli tyydyttävä ja riittävä, pidän mahdollisuuksiamme saada tämä julkaisu hyvinä. Jos onni on myötä, tämä yksi julkaisu tekee koko vuoden työstä vaivan arvoista. Eräs humoristinen sanonta alalla nimittäin on, että CAV:iin ei kannata lähettää mitään ellei ole jo julkaissut siellä vähintään kahta paperia, muuten ne eivät hyväksy.

Suomi

2013-02-25T09:10:00.005+02:00

Palasimme viime torstaina. Muutamien pienten stressitekijöiden lisäksi muutto sujui yllättävän kivuttomasti. Suomen päässä odotti tosin isompi urakka kuin olin odottanut. Päätimme maalata toisen pojan huoneen koska se oli niin tummalla värillä aikanaan maalattu, että vaikutti nyt kovin pimeältä.

Huonekalujen järjesteleminen ja laatikoiden tyhjentäminen sujuu hitaasti, ja lisäksi erilaiset työkiireet alkavat jo nyt painaa päälle. Papereista tuli arvioita joihin pitää vastata pikaisella aikataululla, mutta yhden paperin osalta näyttää aika hyvältä. Lisäksi pitäisi hoitaa omia ohjelmatoimikuntatehtäviä, eli kommentoida muiden arviointeja.

Ilmastoon on tottumista. Singaporessa ilman kosteus vaihteli noin 60 ja 100 prosentin välillä. Täällä esimerkiksi asunnossa suhteellinen kosteus lienee alle 30%. Tottumattomuudesta nenä meni verille, huulet rohtuivat ja silmät ja kurkku kuivuivat. Nyt alkaa helpottaa, eli tänä aamuna ei enää tullut verta nenästä kun niistin. Kylmyys ei juuri haittaa, koska pukeutuminen on triviaali tehtävä. Vaatetuksen lisääminen on helppoa ja loppujen lopuksi on aika mukavaakin välillä pitää esimerkiksi pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa; Singaporessa tällaista ei voinut oikein edes ajatella ellei ollut takuita että siirrytään vain ilmastoidusta tilasta toiseen käymättä varsinaisesti ulkona.

Nyt menen vetämään vielä yhden maalikerroksen seinään.

1 päivä.

2013-02-19T03:34:00.002+02:00

Palasin viimeistä kertaa töihin tänään ennen Suomeen palaamista. Lento lähtee huomenillalla. Eilen kävi muuttofirma ja pakkasi isommat tavarat, vain joitain vaatteita, puhelin, pari lelua ja kannettavat tietokoneet yms pikkutavaraa jäi matkalaukuissa kuljetettavaksi.

Olen lomaillut kohta kaksi viikkoa. Se on ollut miellyttävää. Olemme käyneet Sentosalla, Legolandissa, Sungei Bulohissa, ja muutenkin heeboilleet ympäriinsä.

Noin 50 tunnin kuluttua olemme jo Suomessa, olettaen että kaikki menee kuten on suunniteltu. Tänään pidän vielä Isoille Herroille(tm) esitelmän siitä, mitä olen tehnyt ja miksi minulle on oikein maksettu palkkaa. Sen jälkeen luovutan kulkukorttini, avaimeni ja tietokoneeni jne.