Aamulenkki

Aamulenkki 330: Toinen tasavalta ja myytti Kekkosen kunnosta

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Tue, 17 Mar 2026 08:50:00 +0000

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Esa Leskisen Toinen tasavalta -näytelmän. Se on todella vaikuttava kooste Urho Kekkosen Suomesta, siis toisen maailmansodan jälkeisistä kylmän sodan vuosikymmenistä. Paasikivellä, Stalinilla ja Mauno Koivistolla on näytelmässä onnistuneet sivuroolit.

Kekkonen urheilumiehenä (2018).

Näytelmässä esiintyy myös entinen opettajani Rauno Sauro Jyväkylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Hänet nostetaan esille vahvistamaan 1970-luvun supermiesmyyttiä Kekkosesta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten historialliset myytit syntyvät ja elävät keskuudessamme.

Haastattelin Rauno Sauroa supermiesmyytistä vuonna 2016 tehdessäni kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä kirjaani ”Kekkonen urheilumiehenä. Kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi” (Docendo 2018).

Sauro mittasi Kekkosen kunnon lähes kymmenen kertaa. Ensimmäinen polkupyörätesti toteutettiin Peurungan kuntoutumiskeskuksessa Laukaassa kesällä 1974. Kyse oli samaan aikaan rakenteilla olleen Peurungan markkinoinnista, yleisestä liikunnallisen elämäntavan markkinoinnista ja 73-vuotiaan presidentin kunnon mittaamisesta.

Paikalla oli median edustajia, koska koska presidentille tehtiin ensimmäinen polkupyörätesti, koska kuntoilu oli noussut eräänlaiseksi pop-aiheeksi mediassa, ja koska valmistumassa ollut Peurungan kuntoutumiskeskus tarvitsi tunnettuutta.

Minusta on hienoa, että myytti Kekkosen ihmeellisestä superkunnosta oli mukana näytelmässä. Se tekee Kekkosen terveyden luhistumisesta vuonna 1981 vielä dramaattisemman.

Historialliset myytit ovat herkullisia tarinoita, jotka auttavat ikimuistoisten tarinoiden syntymisessä ja niiden muistamisessa. Jos myyttiä vähän raaputtaa, saattaa paljastua jotain vähemmän dramaattista. Näin on myös tässä tapaukseessa. Kirjoitin kirjassani Rauno Sauron haastattelun pohjalta:

”Tuolla ensimmäisellä kerralla syntyi yksi tunnetuimmista Kekkos-myyteistä. Paikalla olleet suomalaiset toimittajat uutisoivat, että yli 70-vuotiaalla Kekkosella oli alle 40-vuotiaan kunto.

Mutta mikä oli totuus Suomen yli 70-vuotiaan presidentin ’alle 40-vuotiaan kunnosta’? Terveysaiheisiin erikoistunut Helsingin Sanomien toimittaja Maire Vaajakallio tutki Peurungassa polkupyörätestin taulukoita ja uteli, voiko tulosten perusteella sanoa presidentin olevan alle 40-vuotiaan kunnossa. Liikuntafysiologi Rauno Sauro kiisti, ettei taulukoita voi sillä tavalla lukea. Mutta Helsingin Sanomat piti kiinni keksimästään helposti ymmärrettävästä rinnastuksesta. Niinpä me kaikki muistamme, että Kekkosella oli 73-vuotiaana alle 40-vuotiaan kunto, ja kun riittävän moni hokee samaa asiaa, se alkaa vähitellen muuttua todeksi.”

(Kekkonen urheilumiehenä, ss. 262–263.)

Myytti pohjautuu aina jollain tavalla johonkin tosiasiaan. Tässä tapauksessa oli kiistatonta, että himokuntoilija Kekkonen oli hyvässä kunnossa. Tämä myytti Kekkosen ihmeellisestä kunnosta on askarruttanut ihmisiä vuosikymmenien ajan. Myös Ilta-Sanomat kirjoitti siitä melko hiljattain. Voit lukea Ilta-Sanomien jutun täältä.

Kyllä näytelmä olisi menettänyt paljon, jos myytti Kekkosen superkunnosta olisi jätetty kertomatta. Ehkä näytelmässä olisi voinut enemmänkin herkutella myyttisiin mittoihin nousseilla legendoilla. Niin kuin sillä, että hänen ystävänsä kauppaneuvos Kalle Kaihari olisi puukottanut häntä vuonna 1952. Tai sillä huimalla visiolla, että Kekkonen ja Aatos Erkko unelmoivat hetken aikaa vuonna 1980, että puolueettoman maan pääkaupunki Helsinki voisi ottaa Moskovan olympiakisat järjestääkseen – muutaman kuukauden valmistautumisajalla!

Puukotuslegendan avaan kauppaneuvos Kalle Kaiharin Urho Kekkosen ystävyydestä kertovassa kirjassani sivuilla 190–191. (Kaihari & Kekkonen: Ystävyyttä, urheilua, yrittäjyyttä ja politiikkaa Tampereen hengessä. Maahenki 2019.)

Perusteellisen historiallisen taustatyön Toinen tasavalta -näytelmään tehnyt Riku Luostari ja näytelmän ohjannut Esa Leskinen ovat varmasti pohtineet näitäkin vaihtoehtoja. Nyt tarina etenee jäntevästi, enkä osaa sanoa, mitä lisäarvoa historiallisten anekdoottien lisääminen oli kokonaisuuteen tuonut. Näytelmän punaisena lankana oli kuitenkin Kekkosen vallan käsittely demokratian näkökulmasta.

Mauno Koiviston osaa jäin pohtimaan näytelmän jälkeen. Jos Kekkosen viimeinen presidenttikausi olisi jatkunut loppuun asti eli vuoteen 1984, Koivistoa ei ehkä olisi valittu enää siinä vaiheessa presidentiksi. Pääministeri Koivisto asettui vastustamaan Kekkosta, joka vaati pääministeriä ja hallitusta eroamaan. Koivisto ei hievahtanutkaan. Yleensä Kekkonen nuiji vastustajansa säälimättömästi kanveesiin. Kun sairaus lamaannutti presidentin, kostoisku jäi meiltä näkemättä.

P.S. 1: Tampereella Työväenmuseo Werstaassa esillä Kalle Kaiharin elämä -näyttely koko tämän vuoden 2026. Sen rakentamisessa on käytetty apuna kirjaani Kaihari & Kekkonen. Lue Kaihari & Kekkonen -kirjasta täältä.

P.S. 2: Urho Kekkosella oli myyttinen rooli Suomen ja Viron suhteissa, lue täältä.

Aamulenkki nro 329: Muistoissa Iranin 444 vuorokauden panttivankikriisi

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Wed, 11 Mar 2026 04:00:00 +0000

Iran oli lähes päivittäin uutisissa, kun aloitin lukion ensimmäisen luokan Helsingin Normaalikoulussa. Muistan vieläkin ”Mustan perjantain” dramaattiset tapahtumat.

Monille suomalaisille Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavi oli näyttäytynyt valistuneena itsevaltiaana, Kekkosen kaverina, joka edusti länsimaisia arvoja. Hän oli toteuttanut maareformin ja edistänyt naisten oikeuksia.

Joillekin toisille hän oli pahimman luokan taantumuksellinen, jonka vierailu Suomessa vuonna 1970 vaati mielenosoituksen järjestämistä banderollien kera. Šaahia syytettiin korruptiosta ja hänen perustamansa salaisen poliisin käyttämistä epäinhimillisen kovista otteista. Lisää tyytymättömyyttä iranilaisten keskuudessa aiheutti maan öljyvarallisuuden valuminen ulkomaisille yhtiöille.

Opiskelijat valtasivat Yhdysvaltain lähetystönTeheranissa vuonna 1979.

Iranin levottomuudet alkoivat jo vuoden 1978 alussa muuttuen pian laajaksi kansannousuksi. Sadattuhannet mielenosoittajat tulivat Teheranin kaduille vaatimaan yhteiskunnallisia muutoksia. Tilanne riistäytyi käsistä Mustana perjantaina 8. syyskuuta 1978, kun monarkiaa puolustanut armeija alkoi ampua omia kansalaisiaan. Sadat, jopa tuhannet, mielenosoittajat menettivät henkensä.

Levottomuudet yltyivät uudelleen joulukuussa. Ashura-juhla muuttui massiivisiksi mielenosoituksiksi ja ”Allahu Akbar”-huudot kaikuivat uutislähetyksistä suomalaisiin olohuoneisiin asti. Toisen maailmansodan ajoista Irania hallinneen Reza Pahlavin monarkistinen hallinto romahti.

Kun tunnelma muuttui uhkaavaksi, šaahi pakeni perheineen henkensä kaupalla ulkomaille. Sen jälkeen hengellinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini palasi maanpaosta sinetöiden samalla vallankumouksen onnistumisen. Kansa piti Khomeinia sillä hetkellä suurena vapauttajana, vaikka länsimaisin silmin näytti siltä, kuin Iran olisi siirtänyt kellojaan satoja vuosia taaksepäin.

Kun Iranin armeija napsautti varmistimet takaisin päälle ja siirtyi taka-alalle, ajatollah Khomeinista tuli vallankumouksen johtaja, jonka käsiin keskitettiin valta. Maassa toteutettiin keväällä 1979 kansanäänestys, jossa kannatettiin pohjoiskorealaisin lukemin islamilaista tasavaltaa.

Uusi perustuslaki hyväksyttiin joulukuussa. Ajatollah Khomeinista tuli virallisesti hengellinen ja poliittinen johtaja. Naisten vapaudet loppuivat kuin seinään ja rajoittuivat kotiin.

Yhdysvallat myönsi lokakuussa 1979 syöpää sairastaneelle Reza Pahlaville turvapaikan. Se oli liikaa iranilaisille, jotka vaativat šaahin palauttamista Iraniin tuomittavaksi. Tunteet kuohuivat ja tuhannet vallankumouksesta juopuneet opiskelijat hyökkäsivät Teheranissa Yhdysvaltain suurlähetystöön. He ottivat panttivangeiksi 66 amerikkalaista diplomaattia ja kansalaista.

Panttivankien silmät sidottiin ja heitä esiteltiin julkisesti voiton symboleina tavalla, joka muistutti Rooman valtakunnassa käytössä ollutta hävinneiden nöyryyttämistä.

Tilanne oli ennenkuulumaton. Yhdysvallat oli sellainen mahti, että sille ei ehkä olisi kannattanut ryppyillä. Näin moni ajatteli.

Iran vapautti melko pian 14 panttivankia. 52 amerikkalaista jäi edelleen islamilaisen tasavallan panttivangeiksi. Neuvotteluja heidänkin vapauttamisekseen jatkettiin intensiivisesti.

Olin lukion toisella luokalla ja seurasin ihmetellen maailman menoa. Kun Iranin uutisiin alkoi jo turtua, Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter orkestroi Moskovan olympiakisojen olympiaboikotin. Se viritettiin syksyllä 1979 vastalauseeksi Neuvostoliiton hyökkäykselle Afganistaniin. Uutistoimistot välittivät talven aikana tietoja boikottirintaman kasvusta, ja presidentti Carterin kabinetti varmaan sokaistui omasta erinomaisuudestaan.

Minä en ollut ainoa, joka seurasi tiiviisti uutisia olympiaboikotin vahvistumisesta. Helsingin Sanomien kustantaja Aatos Erkko ja presidentti Kekkonen keskustelivat kahdestaan, pitäisikö Helsingin kaupungin järjestää olympiakisat Moskovan sijaan. Eli voisiko olympiakisat järjestää pienimuotoisesti muutaman kuukauden varoitusajalla? Se oli huima näkymä, eikä siitä hiiskuttu silloin julkisuuteen. Hyvä niin.

Huhtikuussa 1980 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter määräsi armeijan suorittamaan pelastusoperaation Iranin panttivankien vapauttamiseksi. Operaation oli määrä varmistaa Carterille toinen presidenttikausi, sillä vaalit odottivat loppuvuodesta.

Toisin kävi. Hiekka pöllysi Iranin autiomaassa, ja kolme helikopteria kahdeksasta meni epäkuntoon jo ennen varsinaisen pelastusoperaation alkua. Kun operaatio pysäytettiin ja helikopterit määrättiin palaamaan takaisin, yksi niistä törmäsi polttoainelastissa olleeseen omaan rahtikoneeseen. Kahdeksan sotilasta kuoli räjähdyksessä. Kaikkien aikojen surkein amerikkalainen sotilasoperaatio varmisti sen, että Jimmy Carter jäi yhden kauden presidentiksi.

Panttivankidraamassa tapahtui merkittävä käänne kolme kuukautta epäonnistuneen sotilasoperaation jälkeen, kun Reza Pahlavi menehtyi syöpään. Sen jälkeen toiveet 52 panttivangin vapauttamisesta nousivat uudelle tasolle.

Kun uusi presidentti Ronald Reagan vannoi virkavalansa vuoden 1981 alussa, Iran vapautti panttivangit. Heidän kärsimyksensä oli kestänyt 444 vuorokautta.

Meidän luokkamme kirjoitti sinä keväänä ylioppilaiksi. Rämön Matin isä ajoi penkkariautoa. Sen kylkeen kiinnitettiin kartongit, joihin Valtakarin Mikko maalasi koulumme kuvan. Rehtorin päähän ilmestyi turbaani kuin ajatollahilla, ja jonkinlaisella matematiikalla laskimme, että olimme istuneet lukiossa 444 päivää. Sekin tietysti maalattiin siihen mielestämme suunnattoman hauskaan plakaattiin: Pääsimme vapauteen!

P.S. 1: Lue Donald Trumpin Eeppisestä raivosta, Epic Fury, täältä.

Aamulenkki 328 Eeppinen raivo herättää kysymyksiä

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sun, 01 Mar 2026 17:25:00 +0000

Kalevalanpäivä 2026 jää historiaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin määräämän sotaoperaation Epic Fury – Eeppinen raivo – aloituspäivänä. Presidentti antoi julkaista nauhoitetun tiedotteen, jossa hän USA-lippalakki silmillään julisti, että iskujen tavoitteena on vaihtaa Iranin hallinto.

Aleksanteri Suuri oli voittoisa Persiassa.

Nyt ihmetellään, kuinka tähän on tultu. Miksi Yhdysvaltain kongressi on jälleen kerran sivuutettu? Miksi Euroopan liittolaiset on jälleen kerran sivuutettu? Miksi YK:n turvallisuusneuvosto on jälleen kerran sivuutettu?

Lähi-itä on historiallisesti mielenkiintoisesti kolmen mantereen risteyksessä: Euroopan, Afrikan ja Aasian. Se on myös kolmen merkittävän uskonnon syntyalusta: juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin. Lisäksi se on perinteisesti myös kaikkein sotaisin kolkka maapallolla.

Aleksanteri Suuri valloitti Persian eli nykyisen Iranin alueen 300 vuotta ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Suomessa tunnemme Lähi-itää jonkin verran Raamatussa mainittujen historiallisten paikkojen ansiosta. Rooman valtakunta ei tainnut aivan ulottua sinne asti, joten kouluhistoriassa nämä seudut jäävät helposti vähemmälle huomiolle.

Lähi-idän historian tapahtumista Israelin valtion ja palestiinalaisten välisten jännitteiden selvittely on varmaan jollain tavalla tuttua jokaiselle, mutta Palestiinan, Arabian niemimaan ja vanhan Persian alueiden vanhempikin historia avautuu erittäin rikkaana, jos haluaa niihin seutuihin tutustua.

1. Öljy

Presidentti Trump ei ole sanonut ääneen tärkeintä syytä, miksi hän ja monet maailman johtajat ovat niin kovin kiinnostuneita Lähi-idästä. Oikeasti operaatio Epic Fury toteutetaan sen vuoksi, että Iran on yksi maailman suurimmista öljyn tuottajista. Sattumalta näihin maailman johtaviin öljyntuottajiin lukeutuu myös Venezuela, jonne Yhdysvallat iski tammikuussa ja otti maan presidentin vangiksi. Yleisen käsityksen mukaan Venezuelan öljyvarat ovat suuremmat kuin millään muulla valtiolla. Siis jopa suuremmat kuin Saudi-Arabialla.

Iran kuuluu siis mittavilla öljyvaroilla siunattuihin valtioihin.

2. Venäjä

Venäjä kuuluu entisenä maailman mahtina tähän kuvaan, mutta sen rooli on epäselvä. Sen vuoksi tässä on nyt spekulaatiota. Iran on kuulunut pitkään Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kumppaneihin. Kun Venäjän voimat ovat huvenneet neljän vuoden mittaiseksi venyneessä Ukrainan sodassa, se on saattanut tehdä kaupat Venäjän kanssa. Yhdysvallat on tukenut Ukrainaa sen verran, että se on voinut esiintyä eurooppalaisille kumppaneilleen nimenomaan Ukrainan tukijana. Mutta varsinkin Trumpin palattua Valkoiseen taloon tammikuussa 2025 Yhdysvallat on ollut enemmän poissaoleva kuin vahvasti Ukrainaa tukeva kumppani.

Miksi Yhdysvallat pitää jalkaa jarrupolkimella? Pelkään, että Trump on tehnyt kaupat Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa: Putin saa vapaat kädet Ukrainassa, jos Trump saa vapaat kädet Iranissa.

3. Witkoff

Monet ovat ihmetelleet, mikä mies on Steve Witkoff, jonka presidentti Trump nimitti Lähi-idän edustajakseen jo ennen kuin hänen toinen presidenttikautensa oli alkanut. Witkoff perusti vuonna 1997 nimeään kantavan yrityksen, joka toimii rakennus- ja kiinteistöbisneksessä. Witkoff Group omisti ainakin muutama vuosi sitten noin 50 kiinteistöä Yhdysvalloissa ja maan rajojen ulkopuolella.

Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana Qatarin hallitus tuli Witkoffin yrityksen merkittäväksi rahoittajaksi – ja samalla Witkoffista tuli Lähi-idän asiantuntija.

Trumpin toisen presidenttikauden alkaessa moni kohotteli kulmiaan, kun Trump nimesi Witkoffin lisäksi henkilökohtaiseksi edustajakseen suhteessa Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Witkoff tapasi Putinin pari kertaa alkuvuoden ja kevään 2025 aikana. Hän kävi Putinin kanssa jopa sellaisessa tapaamisessa, jossa hänellä ei ollut edes amerikkalaista tulkkia mukanaan.

4. Saudi-Arabia

Euroopassa kummasteltiin, kun Yhdysvallat neuvotteli Venäjän kanssa Ukrainan rauhasta ilman Euroopan ja Ukrainan edustajia. Paikkakin oli hyvin erikoinen, Saudi-Arabian Riad. Sen verran voi sanoa ilman mitään vihjailuja, että Saudi-Arabia kuuluu siis Yhdysvaltain leiriin. Ja se on Iranin vihollinen.

Siinä sivussa Witkoff sai Israelin lopettamaan Gazan alueen palestiinalaisten pommittamisen. Sen jälkeen Trump alkoi visioida Gazan jälleenrakentamista jonkinlaiseksi luksuslomakohteeksi. Palestiinalaiset voitaisiin siirtää jonnekin muualle… Kiinteistöalan ammattilaisena Witkoff olisi siinä projektissa mies paikallaan.

Kesäkuussa 2025 Israel ja Yhdysvallat kävivät Irania vastaan ”12 päivän sotana” tunnetun lyhyen ohjuskahakan, jossa tavoitteena oli tuhota Iranin ydinohjelma ja maan kyvykkyys valmistaa ydinpommi.

5. Kushner

Sitten tähän peliin tulee mukaan presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushner. Hän perusti muutama vuosi sitten Affinity Partners -nimisen pääomasijoitusyhtiön. Se herätti pientä kummastusta, sillä hänellä ei ollut kokemusta tältä alalta. Ilmeistä lahjakkuutta hänellä kuitenkin taisi olla, sillä Saudi Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman sijoitti Kushnerin yhtiöön kaksi miljardia dollaria tammikuussa 2021. Tätä tietysti paheksuttiin, kun Kushner toimi siihen asti presidentti Trumpin hallinnossa vanhempana neuvonantajana. Mutta kohu laantui, kun Trumpin hallinto jätti Valkoisen talon noihin aikoihin.

Kun Trumpin toinen presidenttikausi alkoi, myös Jared Kushner palasi presidentin hallintoon. Hänet lähetettiin Witkoffin kanssa ratkomaan Lähi-idän ongelmia. Kaksi päivää ennen Epic Fury -operaatiota Kushner johti Yhdysvaltain puolesta neuvotteluja Iranin kanssa. Amerikkalaiset vaativat Iranin ydinohjelman alasajoa. Iran ei suostunut vaatimuksiin. Vain kaksi päivää myöhemmin alkoi rytistä.

6. Yhdysvaltain sisäpolitiikka

Presidentti Trump on joutunut kovaan grillaukseen entisen ystävänsä Jeffrey Epsteinin vuoksi. Epsteinin asiakirjojen julkistaminen on laajentanut pedofiiliskandaalin kansainvälisiin vallan kammareihin. Trump on ollut selvästi kiusaantunut lehdistötilaisuuksissaan Epsteiniin liittyvistä kysymyksistä. Hänelle sopi paremmin kuin hyvin, että ihmiset saivat Iranin sodasta uuden puheenaiheen.

7. Yhdysvaltain isku

Presidentti Trump uhkasi Irania jo viikkoja ennen iskun toteuttamista. Uhkaukset eivät johtaneet Iranin nöyrtymiseen. Sen vuoksi Yhdysvallat suoritti mittavan ohjusiskun 28. helmikuuta, jossa sai surmansa muun muassa ajatollah Ali Khamenei.

Maailmalla reagoitiin pidättyvästi amerikkalaisten hyökkäykseen. Euroopassa selvästi aprikoitiin, miten sota lähtisi eskaloitumaan.

8. Iranin vastaiskut

Iranin vastaiskut kohdistuivat ennen kaikkea Israeliin. Muita iskuja se teki lähinnä Yhdysvaltain tukikohtiin Qatarissa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Jordaniassa Saudi-Arabiassa ja Irakissa. Esimerkiksi Dubain lentokentän liikennöinti pysähtyi.

Presidentti Trump on jo ennakoinut, että Iranin sota saattaa kestää jopa viikkoja.

9. Iranin sodan vaikutus urheiluun

Arabimaat ovat tulleet viime vuosina yhä vahvemmin mukaan kansainväliseen urheiluun. Iranin sodan pitkittyminen vaikuttaa moniin tämän vuoden urheilutapahtumiin. Ensimmäisenä se vaikutti Dubaissa pelattuun ATP-tennisturnaukseen. Nelinpeliturnauksen parinsa kanssa viikonloppuna voittanut Harri Heliövaara oli yksi pelaajista, jotka jäivät jumiin Dubaihin, kun alueen lentokentät turvallisuussyistä suljettiin.

Iranin osallistuminen Yhdysvalloissa kesäkuussa pelattavaan jalkapallon MM-lopputurnaukseen tuntuu juuri nyt mahdottomalta ajatukselta. Iranin vastustajina alkulohkossa olisivat Uusi-Seelanti, Belgia ja Egypti.

Myös formuloiden MM-sarjaan saattaa tulla muutoksia. MM-kausi avataan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Australiassa. Huhtikuussa pitäisi ajaa sarjan neljäs ja viides kisa eli Bahrainin ja Saudi-Arabian F1-osakilpailut. Viikonloppuna ne muuttuivat sotatoimialueeksi. Kuudes osakilpailu toukokuun alussa on merkitty Yhdysvaltoihin. On melko varmaa, että kauden kisaohjelma menee uusiksi.

Paini on perinteisesti suosittu laji Iranissa. Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut on määrä järjestää lokakuun lopussa Bahrainissa. Siihen mennessä geopoliittiset jännitteet ovat toivon mukaan jo tasoittuneet.

Kaikkien osapuolien etu vaatii, että Iranin sota pystyttäisiin rajoittamaan nopeasti ja tehokkaasti. Suomesta löytyisi sovitteluosaamista, mutta aivan heti osapuolia tuskin saadaan neuvottelupöytään.

P.S. (14.3.2026): Lue 444 vuorokautta kestäneestä Iranin panttivankikriisistä.

Aamulenkki 327 Taitoluistelun hullunkuriset perheet

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 07 Feb 2026 09:54:00 +0000

Milano Cortinan talviolympiakisojen taitoluistelukilpailuissa nähdään tämän talven ristiriitaisimmat tunnemyrskyt. Muistamme vielä, kuinka valmentaja Eteri Tutberidze haukkui 15-vuotiaan venäläisluistelija Kamila Valijevan neljä vuotta sitten Pekingin talviolympiakisoissa. Lyhytohjelman jälkeen kilpailua johtanut tyttö tuli selvästi epävakaassa tunnetilassa suorittamaan vapaaohjelmaansa, epäonnistui, luovutti, ja putosi neljänneksi. Pian selvisi, että lapsitähti oli jäänyt vuoden 2021 puolella kiinni dopingista.

Eteri Tutberidze rinnassaan Venäjän federaation kunniamerkki.

Kamila Valijevan suoritukset tietysti hylättiin. Hän oli sen hetken paras taitoluistelija ja kuului Venäjän joukkuekilpailun voittaneeseen joukkueeseen. Sen kultamitalin Kamila luonnollisesti menetti. Ja samalla Venäjän joukkue… hetkinen… Venäjän joukkue pudotettiin… pronssille?

Suomalaisen oikeustajun mukaan tuo ei kyllä mennyt oikein. Jos hiihtäjä jää kiinni dopingista, koko joukkue hylätään. Mutta mikä tässä maailmassa sitten menee oikein?

Kamila Valijeva sai 2022 peräti neljän vuoden kilpailukiellon. Hän on harjoitellut edelleen ja on tälläkin hetkellä 19-vuotiaana yksi Venäjän parhaista taitoluistelijoista. Milano Cortinan olympiakisoissa häntä ei kuitenkaan nähdä. Pääsyynä on se, että hänen kansainvälinen kilpailukieltonsa esti häntä osallistumasta kilpailuihin, joissa hän olisi voinut antaa olympianäyttöjä.

Onhan tässä vielä Ukrainan sotakin. Sen vuoksi Venäjän valtiollisia tunnuksia tai kansallislaulua ei esitetä Italiassa alkaneissa olympiakisoissa.

Juuri sen vuoksi Milanon Cortinan taitoluistelukisoissa muhii monenlaista myrkkykeittoa. Georgiaa edustaa joukko venäläisiä taitoluistelijoita, jotka kansalaisuutta vaihdettuaan pääsevät mukaan olympiajäille. Yksi heistä on Eteri Tutberidzen 23-vuotias tytär Diana Davis. Hän meni parinsa Gleb Smolkinin kanssa naimisiin pian Ukrainan sodan puhkeamisen jälkeen maaliskuussa 2022. Siihen asti he edustivat vielä Venäjää, mutta seuraavana vuonna he saivat jo Georgian kansalaisuuden.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin vuonna 2018 palkitsema taitoluisteluvalmentaja Eteri Tutberidze on varmaan kaikkein ristiriitaisin persoona Milanossa. Venäjän federaation korkea valtiollinen kunniamerkki, epäinhimillisen kovat valmennusmenetelmät, maailmaa kuohuttanut lapsiurheilijan dopingkäry ja oman tyttären ”sopiva” kansalaisuuden vaihto luovat hänen ympärilleen noidankehän, joka saa hänet näyttämään Dobie Smithin 70 vuotta sitten ilmestyneen romaanin Satayksi dalmatiankoiraa klassiselta pahikselta nimeltä Cruella de Vil. Turkiksiinsa kääriytynyttä pahishahmoa esitti järkyttävän onnistuneella tavalla Glenn Close 30 vuotta sitten ilmestyneessä hittielokuvassa 101 dalmatialaista.

Milano Cortinassa nähdään joukko venäläisiä urheilijoita AIN-tunnuksilla – he kilpailevat neutraaleina urheilijoina. Taitoluistelussa kilpailevat venäläiset Peter Gumennik ja Adeliia Petrosian. Lisäksi samalla AIN-tunnuksella kilpailee Moskovassa syntynyt Viktoriia Safonova, joka on edustanut vuodesta 2019 Valko-Venäjää.

On mielenkiintoista seurata, miten tarkasti Kansainvälinen olympiakomitea valvoo, että Milano Cortinassa ei Venäjän tai Valko-Venäjän valtiollisia tunnuksia nähdä.

Lue Helsingin Sanomien uutinen Eteri Tutberidzen saapumisesta MIlano Cortinan olympiakisoihin täältä.

P.S. (15.3.2026) Jos pidit tästä kirjoituksesta, voisit haluta lukea myös postaukseni, jossa käsittelen urheilun, politiikan ja rahan symbioosia. Se ilmestyi Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton blogissa: https://www.sanomalehtimiesliitto.fi/juttuja/blogit/talviurheilusta-rahasta-ja-politiikasta/

Aamulenkki 326: Upea Muumit-lukumaraton

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sun, 01 Feb 2026 18:28:00 +0000

Yleisradion Muumi-kirjojen lukumaratonin viikonloppu oli upea kulttuuriteko kirjojen ja lukemisen puolesta. Lämmin kiitos kaikille toteuttajille, etenkin 130 lukijalle. Oli mukava pitää televisiota auki Teema-kanavalla ja pysähtyä aika ajoin kuuntelemaan. Hyviä lukijoita, hyviä tarinoita. Hienot lavasteet ja juonnot. Kiitos!

Tove Jansson sai H. C. Andersenin lastenkirjapalkinnon kunniamaininnan ja diplomin
kirjastaan "Vem ska trösta Knyttet" vuonna 1962 (kuva). Neljä vuotta myöhemmin hän sai lastenkirjallisuuden arvostetuimman palkinnon, Hans Christian Andersen -kultamitalin, koko tuotannostaan. Museovirasto.

Sopiva ajoitus oli myös Tove-elokuvan lähettämisellä tässä viikonvaiheessa. Olin kyllä nähnyt elokuvan aikaisemmin, mutta silloin jäi tunne, että elokuva kannattaisi katsoa sopivalla hetkellä uudelleen. Nyt se hetki tuli. Alma Pöysti on suorastaan yhden Oscarin arvoinen näyttelijä. Kukaan ei olisi voinut näytellä Tovea paremmin.

Tähän Tove-viikonloppuun ajoittuu myös Suomen Kuvalehdessä (5/2026) julkaistu Iida Turpeisen kolumni, jossa hän kertoo kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin löytäneen tiedon, että Tove Janssonille oli esitetty kirjallisuuden Nobelia. Tieto on hämmästyttävä. Ensinnäkin sen vuoksi, etten ollut aikaisemmin tällaisesta kuullutkaan. Ja kun olen pari päivää asiaa sulatellut, niin todella hämmästyttävää on lopulta se, ettei Tove sitä Nobelia saanut!

Luin viime vuonna kolme uutuuskirjaa, joissa Tove Jansson ja Muumit olivat keskeisessä roolissa. Kirjoitin sen pohjalta Kanavaan (8/2025) arvion, jossa käsittelin lähinnä taidehistorioitsija Tuula Karjalaisen kirjaa Tove Jansson ja maailman lapset. Tammi julkaisi Kanava-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi nousseen kirjan viime vuonna.

Toven kirjeenvaihdosta lukijoiden – siis maailman lasten – kanssa syntyy Tuula Karjalaisen käsittelyssä uusi, tuore ja konstailematon näkökulma Tove Janssoniin.

Tuula Karjalainen lienee arvostetuimpia Tove Janssonin (1914–2001) tutkijoita. Hän kirjoitti jo vuonna 2013 Toven elämäkerran. Se palkittiin Lauri Jäntin palkinnolla. Näin kirjoitin Kanavassa hänen uusimmasta kirjastaan:

”Kirjeenvaihto tarjoaa herkullisen lähdeaineiston. Teoksen rakentaminen kirjeiden pohjalta on kuitenkin haastavaa ja Toven vastauskirjeiden kokoaminen eri lähteistä vei paljon aikaa.

Kirjeessään ranskalaisille lapsille Tove kertoi, että hän oli kirjoittanut ensimmäisen muumikirjansa vuonna 1938, jolloin hän oli 24-vuotias. Se jäi kuitenkin pöytälaatikkoon ja julkaistiin vasta vuonna 1945. Sen suomenkielinen versio ilmestyi vasta vuonna 1991 nimellä Muumit ja suuri tuhotulva.”

Yksi Karjalaisen kirjan väliotsikoista on ”Pelastakaa Tove lapsilta”. Se on suoraan Dagens Nyheterissä vuonna 1974 julkaistusta haastattelusta. Tove nimittäin sai 1500–2000 kirjettä vuodessa. Kun hän vastasi käytännössä kaikkiin, se söi hänen aikaansa ja energiaansa. Toisaalta Tove oli varmaan tehnyt siinä vaiheessa itsensä kanssa selväksi, että hän haluaa jättää muumitarinat taakseen.

Kirjeenvaihdolla oli oma erityinen arvonsa. Monet yksinäisyydestä kärsineet nuoret saivat lohtua Tovelta.

Laaja kirjeenvaihto muodostaa itsenäisen ulottuvuuden muumien tarinassa kirjojen, sarjakuvien, televisiosarjojen, teatterinäytelmien ja muiden muumituotteiden lisäksi.

Jotenkin traagiselta tuntuu, että Tove halusi koko elämänsä olla taidemaalari. Muumien suosio leimasi hänet kuitenkin lastenkirjailijaksi. Tässäkin tapauksessa kannatta ajatella, että kyse ei ole joko/tai vaan sekä että. Monipuolinen taiteilija pystyi kehittämään ilmaisuaan nimenomaan sen ansiosta, että hänellä oli lahjakkuutta visualistina ja kertojana.

Muumien kansainvälinen suosio nousi uudelle tasolle 1900-luvun lopulla Japanissa tuotetun piirretyn televisiosarjan myötä. Sen seurauksena Japanistakin alkoi tulla ihailijapostia. Tuntuu hurjalta, että Tuula Karjalainen on vieraillut Tokiossa rakennustaiteen museossa, jossa hänelle esitelty näköiskopio Tove Janssonin Harun mökistä. Alkupäisen mökin suunnitteli Toven kumppanin Tuulikki Pietilän kansainvälisesti tunnettu arkkitehtiveli Reima Pietilä yhdessä vaimonsa Raili Pietilän kanssa.

Oikeassa Toven saarimökissä tehtiin töitä ja ruokaa. Lisäksi sen alakerrassa saunottiin. Mutta yöt vietettiin teltassa, jolle kalliosaarelta löytyi ihanteellinen tuulensuojainen paikka.

Tässä voin ihan vapaasti veikata, että ei mene viittäkään vuotta, kunnes Tukholmaan on perustettu tuollainen Toven mökki kansainvälisiä turisteja varten. Siitä tulisi todellinen suosikkikohde. Miksi Tukholmaan?

Helsingissä on jo kymmenen vuoden ajan ollut Tove Janssonin puisto. Ei kai Suomessa yhdelle naiselle enempää voi suoda?

Viime vuonna ilmestyi kaksi muutakin Tove-kirjaa. Hänen veljentyttärensä Sophia Jansson on nykyisin Moomin Characters Oy:n pääosakas ja hallituksen puheenjohtaja. Hän kirjoitti Förlagetin kustantaman kirjan Tre öar: mamma, pappa och jag. Siltala julkaisi samanaikaisesti käännöksen Kolme saarta: äiti, isä ja minä. Sekin on erittäin hyvä kirja. Kyseessä on Sophia Janssonin tutkimusmatka omaan lapsuuteensa sekä vanhempiensa eli isänsä Lars Janssonin ja musiikillisesti lahjakkaan äitinsä Anita Leschin parisuhteeseen.

Muumi-imperiumin pääperijä Sophia Jansson on jäänyt suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi taustahahmoksi. Kirjassa Sophia avaa hieman isänsä ja tätinsä välistä menestyksellistä yhteistyötä. Oli myös hauska nähdä Sophia Jansson yhtenä viikonlopun Toven lukumaratonin lukijoista.

Heikki Niemeläisen omakustannekirjassa Toven ja Marian Meilahti on myös kolme päätoimijaa, Tove Jansson, Maria Åkerblom ja Meilahti, joka yhdisti maantieteellisesti ainakin jollain tavalla näitä kahta hyvin erilaista naista. Niemeläinen hellii ajatusta, että Meilahdesta voisi löytää todellisen Muumilaakson. Niemeläisen mielestä Meilahdessa sijaitseva pitsihuvila Villa Toivola voisi olla Muumitalon esikuva.

Yleisradion Muumi-kirjojen lukumaraton avasi hienosti tämän kirjavuoden 2026. Lisää tällaista!

P.S.1.

Jos haluat perehtyä muumiarkkitehtuuriin, poikkea Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyyn Pako Muumilaaksoon – Escape to Moomin Valley. Se on auki koko talven, kevään ja kesän 27.9.2026 saakka.

P.S.2. Jos taas haluat perehtyä Muumien luojaan Tove Janssoniin ja hänen perheeseensä, HAMissa (Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsinki) on avautumassa uusi Tove Jansson galleria: Taiteilijaperhe Jansson 13.2.2026–10.1.2027.

Tove Jansson Pellingin mökillään vuonna 1969. Museovirasto.

Aamulenkki nro 325 Mondo Duplantis jalat maassa

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 03 Jan 2026 11:16:00 +0000

Ilmoittauduin vuoden aluksi mukaan Kansainvälisen Urheilutoimittajain Liiton (AIPS) perjantaiseen Mondo Duplantis -haastatteluun. Oli mielenkiintoista kuulla, mitä urheilutoimittajien maailman parhaaksi urheilijaksi äänestämä seiväshyppääjä ajattelee.

Mondo Duplantis 2023. Kuva: Erik van Leeuwen.

Mondon kilpailuvarmuus hämmästyttää. Hän kilpaili koko vuoden 2024 ilman tappioita. Sama tahti jatkui vuonna 2025. En ole televisionkatsojana vieläkään toipunut siitä, että hän onnistui voittamaan Tokiossa kolmannen ulkoratojen maailmanmestaruutensa uudella ihmeellisellä maailmanennätyksellä 630. Suoritus hipoi täydellisyyttä. Mistä sellainen kilpailuvarmuus tulee?

Tässä vielä kertauksena Mondon kilpailut hallissa (3 kpl) ja ulkoradoilla (6 kpl) vuonna 2025:

28.2. Clermont-Ferrand, Ranska

1. Maailmanennätys 627.

13.3. Upsala, Ruotsi

1. Mondo Classic: 605.

22.3. Nanjing, Kiina

1. MM-hallikilpailut: 615.

3.5. Shanghai, Kiina

1. Diamond League: 611.

12.6. Oslo, Norja

1. Diamond League: 615.

15.6. Tukholma, Ruotsi

1. Diamond League: Maailmanennätys 628.

12.8. Budapest, Unkari

1. Maailmanennätys 629.

27.8. Zürich, Sveitsi

1. Diamond League Final: 600.

15.9. Tokio, Japani

1. MM-kilpailut: Maailmanennätys 630.

Yhdeksän kilpailua, neljä maailmanennätystä. Aivan uskomaton rekordi lajissa, joka on täynnä vaikeasti hallittavia yksityiskohtia. Miksi Mondo on niin hyvä?

Tuoreen haastattelun perusteella nostaisin kolme asiaa, jotka selittävät hänen nousuaan maailman parhaaksi: arvot, rakkaus lajiin ja keskittymiskyky.

Arvot

Tärkeimpänä asiana pitäisin perhearvoja. Sitä Mondo korosti tässäkin haastattelussa. Hän haluaa olla siskolleen ja veljilleen hyvä sisarus ja vanhemmilleen hyvä poika. Hän kertoi myös menevänsä tänä vuonna naimisiin ruotsalaisen morsiamensa, mallin töitä tekevän Desiré Inglanderin kanssa.

Kun Mondolta tiukattiin, mitä suunnitelmia hänellä on urheilu-uran jälkeen, hän kertoi halustaan tulla isäksi. Suuri tavoite: tulla hyväksi isäksi.

Mondo yllättää. Kun italialainen urheilutoimittaja kysyi seivästähden italialaisesta nimestä, Armand Duplantis kertoi, että hänen amerikkalainen isänsä Greg Duplantis on kotoisin New Orleansista. Siellä oli vahva italialaisyhteisö. Gregin paras ystävä, joka oli kotoisin Sisiliasta, alkoi kutsua pikku-Armandoa nimellä ”Mondo Man”. Siitä on jäänyt hieman suureelliselta vaikuttava hellittelynimi Mondo (maailma).

Ja se todellinen yllätys: Mondo on täysin musiikin lumoissa. Hän julkaisi viime vuonna ensimmäisen biisinsä nimeltä Bob – klikkaa, kuuntele ja ihastu! Tänä talvena Mondolta on tulossa lisää musiikkia.

Duplantis selitti, että musiikki on hyvää vastapainoa seiväshypylle. Vaikka hän kielsi olevansa perfektionisti, hän pyrkii kuitenkin hiomaan hyppynsä niin hyväksi kuin mahdollista. Lähelle täydellisyyttä. Musiikki toimii toisin. Sitä voi itse hioa, mutta ei voi tietää, pitävätkö muut samanlaisesta musiikista. Se täytyy vain tehdä niin, kuin itse kokee parhaaksi. Helmikuussa on odotettavissa lisää Mondon musiikkia!

Se tapa, jolla Mondo musiikistaan puhui, antoi ajatuksen, että hän saattaa hyvinkin luoda urheilu-uransa jälkeen uuden uran musiikin parissa.

Rakkaus lajiin

Mondo Duplantis on pienestä pitäen hypännyt seivästä. Se oli isän laji. Greg on osannut sopivalla tavalla ohjata poikaansa. Mutta menestys perustuu Mondon omiin suorituksiin.

Hän on asettunut Upsalaan, edustaa Upsala IF:ää ja on järjestänyt kotikaupungissaan jo useana vuonna huipputason Mondo Classic -seiväshyppykilpailun. Viime talvena hän nosti siellä riman maailmanennätyskorkeuteen, mutta sillä kertaa ennätyskirjoja ei tarvinnut kirjoittaa uusiksi.

Mondo sanoi, että hän on iloinen, jos hän voi nostaa omaa lajiaan parrasvaloihin. Yleisurheilun on vaikea taistella menestyksellä perinteisestä paikastaan urheilulajien keskuudessa ilman kirkkaita supertähtiä. Mondo Duplantis on noussut nyt 2000-luvun toiseksi yleisurheilun supertähdeksi. Uransa jo lopettanut Usain Bolt oli ensimmäinen. Bolt oli pitkään ainoa yleisurheilija, joka oli saanut arvostetun Laureus World Sportsman of the Year -tittelin. Viime huhtikuussa Mondo Duplantis sai vasta toisena yleisurheilijana saman tunnustuksen. Ei varmaan ole suuri yllätys, että äänestin Mondoa myös tällä kertaa. Mutta suurten joukkuelajien aikakaudella olisi aikamoinen ihme, jos Mondo saisi toistamiseen saman tunnustuksen.

Duplantis on tehnyt nyt 14 maailmanennätystä. Hänellä on kolme maailmanmestaruutta ulkoradoilta ja saman verran hallista. Hän on voittanut kaksi kertaa olympiakultaa. Ja kun häneltä kysyttiin mahdollisuutta voittaa neljä olympiakultaa, hän puhui siitä aivan normaalina asiana. Hän on Los Angelesin olympiakisoissa 2028 vasta 28-vuotias. Tavoite ei ole mitenkään utopistinen.

Toisaalta Mondo totesi realistisesti, että ikä tuo aikanaan omat rajoitteensa. Mutta 32-vuotias ei ole tänä päivänä vielä vanha urheilijaksi. Ravinto, lihashuolto ja vastaavat asiat hallitaan nykyään niin hyvin.

Keskittymiskyky

Ehkä valmennuksellisesti kiinnostavin ominaisuus Mondolla liittyy keskittymiskykyyn. Arvokisoissa seiväshyppykilpailu kestää useita tunteja. Vasta sitten Mondo pääsee omiin korkeuksiinsa esittämään parasta osaamistaan. Siinä pitää pystyä keskittymään oikealla tavalla olennaiseen.

Mondo korosti haastattelussa, että hän nauttii kilpailemisesta. Kuitenkin hän analysoi, että seiväshyppy on pohjimmiltaan lajina sellainen, jossa varsinainen kilpailu tapahtuu paperilla. Kilpailupöytäkirjasta verrataan hyppääjien suorituksia ja julistetaan sen perusteella paremmuusjärjestys. Hän vertasi seiväshyppyä osuvasti golfiin. Siinä missä seiväshyppääjä kilpailee rimaa vastaan, golfari pelaa kenttää vastaan.

Mondon hienosta luonteesta kertoo, että hän selvästi kunnioittaa vastustajiaan. Onhan se toki niin, että ilman vastustajia ei syntyisi kilpailua, joka saa hänet loistamaan.

Pitää vähän lisätä Mondon vastaukseen neljästä olympiavoitosta. Hän halusi korostaa, että ei hän itse oikeasti niin pitkälle ajattele. Hän keskittyy lähimpiin kilpailuihin, seuraavaksi on ohjelmassa kolme hallikilpailua. Ne pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Se on hänen tapansa olla ja toimia.

Kaiken kaikkiaan Mondo Duplantis antoi haastattelussa mielikuvan jalat maassa olevasta urheilijasta. Ei voi toivoa hänelle muuta kuin paljon menestystä.

Täältä voit katsoa Mondon tunnin mittaisen haastattelun.

Aamulenkki nro 324 Vuoden 2025 huiput

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Tue, 30 Dec 2025 10:33:00 +0000

Vuosi 2025 on ollut henkilökohtaisesti niin poikkeuksellinen, että toista samanlaista ei voi enää tulla. Ei kaikki suinkaan pelkkää myötätuulta ole ollut, mutta en halua kuljettaa murheellisia asioita mukanani ensi vuoteen. Sen sijaan muistelen mielelläni tämän vuoden parhaita hetkiä.

Kalle Virtapohja: "Alexander Stubb – Matka presidentiksi".

Ammatillisesti – tietokirjailijana – tärkeintä olivat onnistumiset kirjarintamalla. Julkaisin kolme hyvin erilaista teosta, joista kolmanteen painokseen edennyt Alexander Stubb – Matka presidentiksi ylitti kaikki odotukseni. Saan kiittää prosessiin merkittävällä tavalla mukaan tulleita Unto Hämäläistä ja Iina Åmania siitä, että lopputulos oli niin onnistunut.

Tietysti kaikki haastateltavat, jotka kertoivat tasavallan presidentistä, ansaitsevat lämpimät kiitokset. Kirjalle oli selvä tilaus. Lukijat ovat kiitelleet. Parhaan palautteen sain 95-vuotiaalta Kyllikiltä, joka kertoi pitäneensä teoksesta niin paljon, että hän aikoi lukea sen pian uudelleen.

Toinen opukseni kertoi Paavo Nurmen ihmeellisen vuonna 1925 Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen kilpailukiertueen taustat ja tapahtumat amerikkalaisesta näkökulmasta. Päälähteenä olivat amerikkalaiset ja kanadalaiset sanomalehdet. Sen vuoksi kirjoitinkin pehmeäkantisen kirjan englanniksi: Phantom Finn: The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars. Kirjan kannen suunnitteli visuaalinen virtuoosi Mikael Manninen.

Tässä Phantom Finn -kirjaprojektissa oli jälleen kerran nautinto tehdä hyvää yhteistyötä Jari Salosen kanssa. Teimme jopa markkinointimatkan Yhdysvaltoihin.

Salonen on järjestänyt Paavo Nurmi Gamesia neljällä vuosikymmenellä. Miettikääpä, kuinka monet yleisurheilijasukupolvet ovat päässeet kisaamaan Salosen järjestämissä kilpailuissa Turun tunnelmallisessa Urheilupuistossa!

Kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen vei minut viime vuonna lapsuuden maisemiinsa Putikon kylään, joka kuuluu nykyisin Savonlinnaan. Vierailu antoi sysäyksen sympaattiseen pikkukirjaan Putikko: Kohtaamisia pienessä savolaiskylässä. Teoksen kepeästä ja silti informatiivisestä taitosta vastaa Jussi Jäppinen. Kirjaa myy Putikon vanhan rautatieaseman saviseppä Hannu Sairanen.

Tässä postauksen lopussa seuraava listaus vuoden 2025 huippuhetkistäni (top-3) on tietysti hyvin subjektiivinen. Aloitan arkistoista, sillä vapaana tietokirjailijana ne ovat työmaitani. Esimerkiksi Merkin tutkija Janne Ridanpää on auttanut minua jo monissa projekteissa. Hyvä yhteistyö jatkuu varmasti ensi vuonna.

Listausten tekeminen oli piristävää, eikä niitä pidä ottaa liian kurttuotsaisesti. Oli vain virkistävää käyttää muutama hetki miettien päättymässä olevaa kalenterivuotta 2025. Tee itsellesi omat listasi!

Listaaminen ei ollut minulle vain viihdettä. Pysäyttävintä oli katsoa ensi vuoden 2026 kalenteria ja vihoviimeiseksi kirjasinkin aikaani vaativia käynnissä olevia suuria projekteja… huh, kiireinen vuosi tiedossa! Onneksi päivä pitenee nyt koko ajan.

Rotarytoiminta saa nyt isomman roolin elämässäni. Minulla on työn alla Helsingin Rotaryklubin 100-vuotishistoria. Se on ensimmäinen yhtenäinen historiateos Rotaryn Suomeen tulosta ja kasvusta kerrottuna Suomen vanhimman rotaryklubin jäsenten näkökulmasta. Kerron samalla, kuinka rotarytoiminta levisi Helsingin Rotaryklubin kautta Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Rotareiden rooli Yhdistyneiden Kansakuntien syntyhistoriassa on ollut mielenkiintoista selvittää. Rotary International julkaisi vuonna 1945 kirjasen nimeltä From Here On. Se sisälsi YK:n peruskirjan selityksineen ja auttoi rotary-yhteisöä sekä samalla suurta yleisöä ymmärtämään uutta kansainvälistä järjestöä, sen perustamista ja yhteisiä toimenpiteitä rauhan edistämiseksi. Suomessa tunnemme tätä vaihetta vain vähän, koska meitä ei hyväksytty YK:n jäseneksi ennen Stalinin kuolemaa vuonna 1953. Seuraavana vuonna eduskunnan puhemies Karl-August Fagerholm toi Neuvostoliitosta hämmästyttävän viestin, että Suomen kyllä kuuluisi olla mukana YK:ssa. Sen jälkeen Suomi hyväksyttiin jäseneksi ilman kitkaa vuonna 1955.

From Here On, uusittu painos vuodelta 1947.

Odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjan Gunilla Carlander-Reuterfelt kirjoittaa parlamentaarikkojen kansainvälisistä suhteista. Ainakin hänen Historisk Tidskrift för Finland -lehteen kirjoittamansa artikkeli, joka käsittelee lähinnä toista maailmansotaa edeltävää aikaa, lupaa paljon. Käytännössä koko tämän ajan Parlamenttien välisen liiton (IPU) Suomen ryhmän puheenjohtajana toimi Edistyspuolueen Oskari Mantere, pääministeri ym. ym., joka kuului 1930-luvulla Helsingin Rotaryklubiin. Toinen johtava poliitikko, joka on paikallaan mainita Helsingin Rotaryklubin merkkihenkilöiden listalla, on pääjohtaja Risto Ryti, Edistyspuolueen presidenttiehdokas vuonna 1925. Kumpikaan heistä ei kohonnut rotareina avainasemiin, mutta rotarytoiminta sai heidän kauttaan arvokasta tukea ja uskottavuutta.

Samalla kun kirjoitan historiaa, valmistaudun toimimaan Helsingin Rotaryklubin juhlavuoden presidenttinä. Presidenttikauteni alkaa kesällä. Se on arvokas ja ainutlaatuinen kaksoisrooli, jossa saan antaa kokemukseni arvostetun palveluorganisaation käyttöön.

Vuosi 2026 on myös Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuosi. Sen yksi merkittävistä tapahtumista on historiateoksen julkistaminen viimeisten 25 vuoden ajalta. Olen työstänyt tätä jo parin vuoden ajan, ja samalla olen päässyt näkemään, miten esimerkillisesti Paavo Nurmen entistä seuraa nykyisin johdetaan. Siitä kertovat muun muassa seuran saamat monet kollektiiviset palkinnot. Ja ehkä vielä enemmän todistavat johtaviin valtakunnallisiin urheilujohtajatehtäviin edenneet urheiluliittolaiset. Yksi heistä on Suomen Voimisteluliiton puheenjohtaja Mira Keränen, joka vaikuttaa myös Suomen olympiakomitean hallituksessa, peräti varapuheenjohtajana. Olemme tulleet vain lyhyen matkaa luolamiesten ajasta. Sen vuoksi monelle vanhemmalle urheilumiehelle voi olla vaikea sulattaa, että nuori, vastuuntuntoinen nainen voi toimia johtavassa asemassa siinä kuin iäkkäämpi mies.

Muista projekteistani en sano nyt vielä mitään. Kaikenlaista jännää on muhimassa. Aika näyttää.

Toivotan kaikille Aamulenkki-blogin lukijoille hyvää uutta vuotta 2026!

Arkistot, top-3

1) Helsingin kaupunginarkisto

2) Merkin eli Päivälehden arkisto

3) Kansallisarkisto

Kirjat 2025, top-3

1) Maria Jokela & Joonas Vanhala (toim.), Gaius Julius Caesar: Rooman diktaattorin monet kasvot. Gaudeamus 2025.

2) Neil Hardwick, Poistetut kohtaukset. Muistelmat. WSOY 2025.

3) Jussi Niinistö, Vienan veritie. Kuisman retkikunta Vienan Karjalassa. Docendo 2025.

Vakoilukirjat, top-3

1) Erkki Hujanen & Kari Junkkala, Suuri suomalainen vakoilutapaus. Docendo 2025.

2) Pekka Niiranen, Ohrana Kekkonen. UKK Etsivässä Keskuspoliisissa 1919–1927. SKS 2025.

3) Martti Backman, Stalinin vakoojatar Suomessa. Tapaus Jartseva. Docendo 2025.

Muumikirjat, top-3

1) Tuula Karjalainen, Tove Jansson ja maailman lapset. Tammi 2025.

2) Sophia Jansson, Kolme saarta. Isä, äiti ja minä. Siltala 2025.

3) Stockmannin joulusatuikkunan Muumilaakson yksinäinen Mörkö.

Kirjamessut, top-3

1) Keravan kirjamessut

2) Koskin kirjamessut

3) Helsingin kirjamessut

Urheilu, top-3

1) Paavo Nurmi Games

2) Liikuntaneuvos Tuomo Jantusen Sisu-grip-sauvakävelykampanja

3) Alisa Vainio, kolme huippumaratonia kolmessa kuukaudessa

Musiikkielämykset, top-3

1) Ralf Gothóni, kirkkokonsertti Savonlinnan tuomiokirkossa

2) Jemena Anttila, kannel, P. E. Svinhufvudin muistosäätiön vuosijuhlassa Ostrobotnian juhlasalissa

3) Vöyriläisen Kaj-yhtyeen hauska esitys Ruotsin Euroviisuedustajana

Teatterielämykset, top-3

1) Kirjailija Dan Brown, Kansallisteatteri

2) Isoviha-ooppera, Ilmajoen Musiikkijuhlat

3) Täällä Pohjantähden alla, Kansallisteatteri

100-vuotisjuhlavuodet, top-3

1) Paavo Nurmen Amerikan-kiertue

2) Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelut

3) Reidar Särestöniemi

Kylät, top-3

1) Putikko

2) Stubb

3) Kerava

Yhdysvaltain osavaltiot, top-3

1) Minnesota

2) Michigan

3) Wisconsin

Brändit, top-3

1) Muumit

2) Marimekko

3) Paavo Nurmi

Suurlähettiläät, top-3

1) Kirsti Narinen

2) Leena-Kaisa Mikkola

3) Pekka Huhtaniemi

Jatkuvat projektit , top-3

1) Helsingin Rotaryklubin historia

2) Helsingin Rotaryklubin 100-vuotisjuhlavuosi 2026

3) Turun Urheiluliiton 125-vuotishistoria

Aamulenkki nro 323 Kolmen kirjan vuosi

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sun, 14 Dec 2025 04:30:00 +0000

Kuka mahtoi ensimmäiseksi todeta, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla? Se on hyvin kiteytetty. Olen yrittänyt noudattaa sitä ohjetta parhaani mukaan.

Anno Domini 2025 on ollut minulle kolmen kirjan vuosi. Ei sentään ennätys, sillä viime vuonna ylsin neljään kirjaan. Mutta kyllä kolme on ihan hyvä luku tässä Stubbin tasavallassa.

Toimittaja Unto Hämäläinen haastatteli, kun pääsin
ensimmäisen kerran Akateemisen Kohtaamispaikalle.

Tärkein kirjani on Alexander Stubb – Matka presidentiksi. Olen saanut siitä erittäin hyvää palautetta. Jopa Historian Ystäväin Liitto kutsui minut yllättäen vuosikokousesitelmänsä pitäjäksi kirjan pohjalta ja sen jälkeen minulta pyydettiin samasta aiheesta blogiteksti Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton blogiin.

Opus herätti muutenkin kiinnostusta. Olin toimittaja Linda Pelkosen vieraana Ylen Politiikkaradiossa sekä pääsin Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalle ja Helsingin kirjamessuille kirjailijahaastatteluun. Sekin lämmittää, että kirjasta on otettu jo kolme painosta!

Osittain saan varmaan kiittää kirjan hyvästä myynnistä Hufvudstadsbladetiin kriittisen arvion kirjoittanutta Henrika Backlundia (Hbl 25.8.2025). Hän jaksoi urakoida kirjani kannesta kanteen vaikkei selvästikään pitänyt siitä, että olin kirjoittanut presidentistä.

Kalle Virtapohja: Putikko: Kohtaamisia pienessä savolaiskylässä (2025)

Tuorein kirjani on nimeltään Putikko: Kohtaamisia pienessä savolaiskylässä. Kauko Sorjosen säätiö otti siitä vain pienen painoksen, joten se jäänee vain kuriositeetiksi tämän sinänsä hienon kirjallisuusvuoden sadossa. En usko, että Putikko-kirjani herättää kriitikoiden intohimoja, vaikka eihän savolaisista koskaan tiedä.

Kirjan on taittanut herkullisella tavalla arkkitehtuuriin ja kulttuuriympäristöihin erikoistunut graafinen suunnittelija Jussi Jäppinen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen saanut tehdä yhteistyötä tämän jyväskyläläisen mestarin kanssa.

Putikko on jyväskyläläisen kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen lapsuuden maisemaa. Tehdessäni taustatutkimusta kirjaa varten hämmästyin, miten syvälle Suomeen Viipurin vaikutus aikanaan ulottui. Kun Putikkoon pystytettiin noin 250 vuotta sitten ensimmäiset teollisuuslaitokset, asialla olivat viipurilaiset kauppiaat. He löysivät sahatavaralle uusia markkinoita Yhdysvaltain vapaussodan seurauksena.

Sama sota toi Yhdysvaltain tulevan presidentin John Quincy Adamsin Suomeen. Vaikka hän ei aivan Putikossa asti käynytkään, tuntui merkitykselliseltä kertoa hänen vierailustaan, sillä hän oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka tunsi Suomen oloja. Tulevan presidentin jäljille minut ohjasi Kansallisarkiston entinen pääjohtaja Jussi Nuorteva. Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 200 vuotta siitä, kun Quincy Adams aloitti kautensa Yhdysvaltain presidenttinä.

Putikon elämä oli vilkkaimmillaan viime vuosisadan alkupuolella. Kun oli sahaa, satamaa ja rautatieasema, kylä kehittyi elinvoimaiseksi. Keskustassa oli kolme kauppaa sekä suojeluskuntatalo ja työväentalo melkein vierekkäisillä tonteilla.

Se on edelleen idyllisen kaunista seutua, joka kuuluu nykyisin Savonlinnan kaupunkiin. Tämän syksyn aikana olen oppinut, kuinka hämmästyttävän monella ihmisellä on lämpimiä muistoja Putikosta. Rakkaita sielunmaisemia, olivat ne sitten omia, omien vanhempien tai isovanhempien kokemuksista versovia.

Ihminen ja luonto kohtaavat Putikossa kauniilla tavalla.

Jos joku haluaa hankkia Putikko-kirjan, kannattaa poiketa vanhalle rautatieasemalle, missä Saviseppä eli Hannu Sairanen tietää kaikki kylän asiat ja myy siinä ohessa kauniita savikuppeja ja hyvää kirjallisuutta.

Signeerattua Phantom Finn -kirjaa löytyy Hancockin (Michigan)
amerikansuomalaisesta kirjakaupasta, North Wind Books.

Aloitin tämän kirjavuoden englanninkielisellä Paavo Nurmi -kirjalla Phantom Finn: The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars, josta jopa hyperkriittinen tohtori Erkki Vettenniemi onnistui muodostamaan ikään kuin myönteisen ajatuksen Liikunta & Tiede -lehden (4/2025) kritiikissään.

Perusteellisesti juoksuhistoriaan perehtyneen tohtori Vettenniemen kritiikeistä kannatta aina etsiä kirjallisella merellä piileviä karikoita. On syytä olla valppaana, sillä se karikko on aina siellä, vaikka siitä vain pieni huippu vilahtaisi rantavesillä navigoijan kiikariin.

Ja merellä on tietysti aina terveellistä pysyä valppaana. Siinä samalla oppii. Varovaisimmat kyllä kiertävät karikot kaukaa.

Olen siinä käsityksessä, että kirjaa tullaan ensi vuoden puolella käsittelemään myös joissakin kansainvälisissä julkaisuissa. Liitän tämän postauksen loppuun lisätietoja sikäli mikäli näin tapahtuisi, oli kritiikin sävy mikä hyvänsä.

Kirjan onnistunut kansi on Mikael Mannisen käsialaa. Minulla on ollut ilo oppia luottamaan hänen visuaaliseen lahjakkuuteensa jo useissa yhteisissä projekteissamme.

Aikansa supertähdet Douglas Fairbanks ja
Paavo Nurmi Filmiaitan (9/1925) kannessa.

Emme Suomessa aivan ymmärrä, kuinka suuresti Paavo Nurmi kiinnostaa amerikansuomalaisia. Paavossa ruumiillistuivat 1920-luvun kehityshalu, modernismi ja tähtikultti. Paavo tehtaili juoksuradalla ennätyksiä siinä missä tehtaissa murskattiin tuotantoennätyksiä.

Jopa Hollywood kiinnostui Paavosta. Epäilevät tuomaat sanovat tähän, että miten ihmeessä Paavo muka olisi pärjännyt siellä, kun hän ei osannut englantia. No mikä ettei, se oli mykkäfilmin kultakautta.

Kun Unkariin kuuluneessa pienessä Szabadfalvan kylässä syntynyt Pariisin olympiakisojen uintisankari Johnny Weissmuller sitten siirtyi elokuvauralle 1930-luvun alussa, hänet muistetaan parhaiten repliikistään ”Me Tarzan – You Jane”. Sen Paavokin olisi klaarannut.

Aamulenkki nro 322 Henrik Talan kirjoittama kenraali Aimo Pajusen elämäkerta sai arvokkaan tunnustuksen

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 29 Nov 2025 09:07:00 +0000

Presidentti Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiö sr. luovutti filosofian tohtori Henrik Talalle perjantaina 28.11. arvokkaan UKK-palkinnon teoksesta Aimo Pajunen – Kylmän sodan kenraali (Siltala 2024).

UKK-palkinto 2025: Filosofian tohtori Henrik Tala

Kustantaja Aleksi Siltala (vas.), filosofian tohtori Henrik Tala, suurlähettiläs Klaus Korhonen ja suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi UKK-palkinnon luovutustilaisuudessa.

Siltalan kustantama teos käy ansiokkaasti läpi kenraali Aimo Pajusen elämänvaiheet ja keskittyy sitten kaikkein oleellisimpiin asioihin hänen työurallaan. Pajunen osallistui kylmän sodan aikana mm. suhteiden rakentamiseen Yhdysvaltoihin. Hänellä oli merkittävä rooli Helsingissä järjestetyissä Strategisten aseiden rajoittamiseen tähtäävissä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisissä SALT-neuvotteluissa 1960-luvun lopulla.

Hän oli puolustusministeriön kansliapäällikkönä taitavana neuvottelijana keskeisessä roolissa, kun Suomeen päätettiin hankkia Hawk -harjoitushävittäjät Isosta-Britanniasta ja myöhemmin yhdysvaltalaiset Hornet-hävittäjät. Lisäksi hän oli hereillä, kun Saksasta, entisen DDR:n jäljiltä, vapautui suuret määrät käyttökelpoista ylijäämämateriaalia, muun muassa rynnäkkökivääreitä, Suomen budjetin kannalta järkevään hintaan.

Pajunen ei ollut aktiivisesti luotsaamassa Suomea Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon, mutta hän oli omalla urallaan jo varhaisessa vaiheessa edistänyt merkittävällä tavalla asioita, jotka tekivät liittymisen mahdolliseksi.

Kenraali Gustav Hägglund kertoi mukavia muistoja Aimo Pajusesta.

Henrik Talan palkitseminen järjestettiin Ulkoministeriössä presidentti Tarja Haloselle nimikoidussa kokoustilassa. Talan ja kustantaja Aleksi Siltalan lisäksi oli paikalla kutsuvieraana kenraali Gustav Hägglund, jonka uraa yhteistyö lahjakkaan Pajusen kanssa edisti merkittävällä tavalla.

Hägglund oli Sotakorkeakoulun priimus, joka pestattiin tuoreeltaan strategian opettajaksi Sotakorkeakouluun. Pian hänelle aukesi mahdollisuus lähteä täydentämään opintojaan Fort Leavenworthiin Yhdysvaltain puolustusvoimien päällystön US Army Command and General Staff Collegeen.

Hägglund muisteli Talan palkitsemistilaisuudessa, kuinka hän palasi jenkkivuoden jälkeen Sotakorkeakouluun aloittaakseen työt strategian opettajana. Siinä samassa hän sai kutsun puollustusneuvoston yleissihteerinä toimineen Aimo Pajusen puheille, joka teki yllättävän tarjouksen. Hän tarvitsi pätevän apulaisen. Hägglund piti ajatusta vaikeana, sillä hän oli sitoutunut strategian opettamiseen Sotakorkeakoulussa. Sitä suurempi oli hämmästys, kun hän sai seuraavalla viikolla siirron Pajusen alaisuuteen.

Hägglundilla kertoi värikkäitä tarinoita Pajusen arkistointitaidoista. Ne monilahjakkaalta upseerilta puuttuivat. Hägglund pääsi arkistoon, kun hän sai tehvän hankkia aineistoa ministerin puheeseen maanpulustuskurssien avajaisiin. Hägglund etsiskeli vanhoja puheita, kunnes Pajunen parin tunnin kuluttua kysyi, että missä puhe on. Hägglund hämmästyi, sillä siinä vaiheessa hän oli vasta löytänyt ”arkistosta” sellaisen puheen, jota voisi käyttää puheen laatimisessa. Pajunen odotti, että tuossa ajassa olisi jo kirjoitettu valmis puhe. Hägglund totesi, että tämä episodi kuvasi Pajusen omaa nopeutta.

Hägglundilla oli toinenkin muisto Pajusen arkistointiin liittyen. Valtionarkistonhoitaja oli tulossa tarkastamaan puolustusneuvoston arkistoa. Pajunen antoi apulaiselleen tehtäväksi arkiston järjestämisen. Mitään arkistoluetteloa ei ollut olemassa ja tarkastus oli tulossa pian. Hägglund otti käyttöön jätesäkit ja sulloi sinne valtavan määrän papereita. Jäljelle jääneet hän luokitteli jollain logiikalla ja näin syntyi tilanteen pelastanut arkistoluokittelu. Se kelpasi tarkastajalle.

Hägglund korosti, että Pajunen oli hyvä esimies, joka edisti alaisensa uraa merkittävällä tavalla. Hägglund kohosi puolustusvoimain komentajaksi, johti useita YK:n rauhanturvaoperaatioita ja toimi EU:n sotilaskomitean ensimmäisenä puheenjohtajana.

Puolustusvoimain komentajana Hägglund järjesti juuri reserviin siirtyneelle Pajuselle hienon kiitoksen menneistä vuosista, kun tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ylensi ilmeisesti Alzheimerin ensioireista jo kärsineelle Pajuselle ylennyksen täyteen neljän leijonan kenraalin arvoon.

Kustantaja Aleksi Siltala (vas.) Henrik Tala ja suurlähettiläs Klaus Korhonen juhlatunnelmissa.

Presidentti Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiö perustettiin Ulkoministeriön henkilökunnan keskuudestaan keräämin varoin. Säätiö palkitsee käytännössä vuosittain suomalaisen tekijän kansainvälisiä kysymyksiä käsittelevästä kirjoituksesta tai tutkielmasta. Valinnan tekee huolellisen harkinnan perusteella säätiön hallitus, jota johtaa suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi. Kunniakirjan Talalle antoi palkitsemistilaisuutta isännöinyt suurlähettiläs Klaus Korhonen.

Palkintoraatina toimii Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön hallitus, jonka muut jäsenet puheenjohtaja Huhtaniemen lisäksi ovat suurlähettiläs Kirsti Narinen, tietokirjailija ja diplomaatti René Nyberg, poliittisen historian professori Markku Jokisipilä ja osastopäällikkö Petri Hakkarainen.

Henrik Talan palkittu teos Aimo Pajunen: Kylmän sodan kenraali (Siltala, 2024).

Aamulenkki nro 321 Avaimet Ukrainan sodan lopettamiseen syvällä Putinin taskussa

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 22 Nov 2025 08:57:00 +0000

Presidentti Alexander Stubb oli juuri arvioinut, että Ukrainan sodassa ei edetä rauhanneuvotteluihin ennen ensi kevättä. Ja heti perään Yhdysvallat toimitti yksityiskohtaisen rauhanehdotuksen, oikeastaan -vaatimuksen, Ukrainalle. Ehdotuksessa Venäjä saisi jopa enemmän alueita Ukrainalta kuin se nyt pitää hallussaan, Ukraina menettäisi oikeutensa tehdä itsenäisiä puolustusratkaisuja ja sen armeijan puolustuskykyä rajoitettaisiin ratkaisevasti. Lisäksi Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO sidottaisiin sopimukseen niin, ettei se koskaan huolisi Ukrainaa jäsenekseen. 28-kohtainen ehdotus hämmentää ja loukkaa Ukrainaa sekä sen aitoja eurooppalaisia tukijoita ja liittolaisia.

Mitä viestejä idästä tulee?

Nyt kysytään, mikä on viesti lännestä. Siis miksi Amerikka käänsi selkänsä? Kun selvästikin Venäjän sanelema ja Yhdysvaltojen kirjaama paperi toimitettiin Ukrainan presidentti Zelenskyille, tuojana ei ollut presidentti Donald Trump eikä kukaan mukaan hänen hallintonsa avainhenkilöistä. Ei siis Vance, ei Rubio, ei Hegseth, ei edes Witkoff, vaan Yhdysvaltain puolustusministeriön korkea-arvoinen virkamies, 39-vuotias Dan Driscoll. Tässä X:n postauksessa näkyy hänen tähtihetkensä:

‼️🇺🇸🇺🇦 Footage of the meeting between #Zelenskyy and U.S. representative Daniel Driscoll. #USA #Ukraine pic.twitter.com/GG6zeNlqy6

— Maimunka News (@MaimunkaNews) November 20, 2025

‼️🇺🇸🇺🇦 Footage of the meeting between #Zelenskyy and U.S. representative Daniel Driscoll. #USA #Ukraine pic.twitter.com/GG6zeNlqy6

— Maimunka News (@MaimunkaNews) November 20, 2025

>Driscoll aloitti ministeriön siviilivirassa tämän vuoden alkupuolella. Hänen vastuulleen kuuluvat Yhdysvaltain maavoimien budjettiin ja kehittämiseen liittyvät asiat. Tärkeämpiin aselajeihin, ilmavoimiin ja merivoimiin, tai pienemmällä budjetilla toimivaan merijalkaväkeen, hänellä ei ole mitään sanomista.

Nyt on avainkysymys, miksi tämä nuori virkamies laitettiin viestinviejäksi. Ehkä hänen tähtensä on sillä tavalla nousussa, että hänelle haluttiin antaa mahdollisuus kerätä kannuksia Ukrainan kustannuksella? Kenties Driscollia odottavat lähiaikoina suuremmat saappaat, ja hän sai nyt tilaisuuden saada nimeä ”rauhantekijänä”.

Ukraina on Yhdysvalloille toissijainen murhe. Tärkeämpää on saada aikaan hyvät välit ja kauppa käyntiin Venäjän kanssa kuin pelastaa Ukrainan suvereniteetti. Nyt Trumpille on tarjolla nopea ohituskaista, kun Eurooppa pitää vihaa hyökkäyssotaa viimeisillä kultavarannoillaan käyvän Venäjän kanssa. Aivan kuin Trumpin hallinto olisi tajunnut, että juuri nyt on oikea hetki ryhtyä Putinin kaveriksi, ennen kuin hän putoaa valtaistuimelta tai ikkunasta. Rauhanehtoihin Trump ei ole välittänyt painaa omaa sormenjälkeään. Vaikuttaisi siltä, että Kremlistä tullutta paperia on käsitelty juuri sen verran, että kyrilliset kirjaimet on vaihdettu latinalaisiin kirjainmerkkeihin.

Sisäpolitiikka on Trumpille juuri tällä hetkellä suurempi päänsärky kuin ulkopolitiikka. Se näkyy muun muassa siinä, että Trumpia aikaisemmin fasistiksi nimitellyt New Yorkin uusi pormestari Zohran Mamdani sai viime yönä Suomen aikaa Valkoisessa talossa valtiovieraan vastaanoton. Presidentti Trump suorastaan liehitteli nuorta muslimipormestaria.

Entä mikä on Kreml-henkisen sopimuspaperin mukana tullut viesti idästä? Presidentti Vladimir Putin ei ole niin naiivi, että hän olisi missään vaiheessa kuvitellut Ukrainan ja Euroopan hyväksyvän sanelupaperia. Mutta nyt hän näkee, mikä on Zelenskyin asema Ukrainassa, mikä on Ukrainan asema Euroopassa, ja mikä on Euroopan Unionin asema G20-maiden keskuudessa.

Ukrainan sota on presidentti Vladimir Putinille loppujen lopuksi vain keino vahvistaa omaa asemaansa. Jos joku putoaisikin Kremlin tornista, viimeisenä sieltä tulee Putin. Hän on noussut jo nyt Neuvostoliiton teräsmiehen Stalinin rinnalle suurena venäläisenä johtajana. Se, että Putin on palauttanut hirmuhallitsija Stalinin ”maineen”, kertoo mikä on hänen tavoitteensa. Jälkipolvet muistakoot 1900-luvulta Stalinin ja 2000-luvulta Putinin.

Vladimir Putinin matka suureksi hallitsijaksi oli kirjattu enteellisesti jo hänen nimeensä: Put = matka, ja Vladimir tulee sanasta vlast = valta. Hän on siis hallitsijana toteuttanut omaa kohtaloaan, ja Ukrainan sota on hänelle vain kohtalon sanelema tehtävä, jonka omat ortodoksipapit ovat vielä siunanneet.

Jännityksellä jäämme seuraamaan, miten Ukrainan tilanne kehittyy. Stubbin arvio saattaa aivan hyvin pitää paikkansa. Zelenskyin torstaina saamasta paperista on vielä pitkä matka siihen, että Zelenskyi ja Putin tapaavat toisensa silmästä silmään ja voivat lyödä kättä päälle.

Avaimet rauhan solmimiseen ovat kaiken aikaa idässä. Aivan kuten pääministeri Sanna Marin taannoin tokaisi, rauha voidaan saavuttaa, jos Venäjän joukot lähtevät Ukrainasta.

(Alkuperäinen kirjoitus aamulla 22.11.2025)

P. S.

Lue kirjastani Alexander Stubb – Matka presidentiksi (Readme 2025), miten Stubb toimi ulkoministerinä ja Etyjin puheenjohtajana vuonna 2008, jotta Georgian sota saatiin tyrehtymään alkuunsa.

P.S. 2

Lisäsin 23.11.2025 linkin Zelenskyin ja Driscollin tapaamiseen ja korjasin Mamdanin nimen ja lisäsin tähän loppuun Euroopan johtajien Johannesburgissa G20-maiden kokouksen tauolla lauantaina iltapäivällä (22.11.2025) pitämässä hätäkokouksessa antaman historiallisen lausunnon:

Lausunto Ukrainasta

Statement on Ukrainehttps://t.co/XNkDOCC9DA
— TPKanslia (@TPKanslia) November 22, 2025

Aamulenkki nro 320 Koskin kirjamessut anno domini 2025

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 15 Nov 2025 20:56:00 +0000

Valkeakoski on muodostunut yllättävällä tavalla hyvin keskeiseksi kaupungiksi kirjailijanurallani. Kaupungilla on melko merkittävä rooli ainakin kolmen kirjani päähenkilöille, jollain tavalla jopa neljänkin. Sen vuoksi osallistuin tänä vuonna (2025) jo kolmannen kerran Koskin kirjamessuille. Valkeakoski alkaakin tuntua vähitellen lähes kotikaupungilta.

Juuso Walden ja Alexander Stubb kiinnostivat Koskin kirjamessuilla 2025.

Juuso Walden ja Valkeakoski kuuluvat tietenkin yhteen. Kaikilla valkeakoskelaisilla on juttuja Juusosta. Minulle kävi onnenpotku, kun jyväskyläläinen kotiseutuneuvos osti vuonna 2018 UPM:ltä Jämsänkoskella yhtiön klubikäytössä olleen kiinteistön, jonka Yhtyneiden Paperitehtaiden luottoarkkitehti Pekka Saarema oli suunnitellut Juuson toimeksiannosta Jämsänkosken tehtaan isännöitsijälle Lauri Tiilikalle ja hänen perheelleen edustuskodiksi.

Sorjonen kysyi, kiinnostaisiko kirjoittaa jotain tuossa upeassa miljöössä, johon hän siirsi perustamansa säätiön taidetta. Tietysti kiinnosti. Syntyi Juuso Walden – Urheilumies ja viimeinen patruuna (2021).

Kun kirja oli valmis, Juuso Waldenin poika Lauri Walden antoi minulle kiitokseksi ja muistoksi Aimo Tukiaisen suunnitteleman Juuso Walden -mitalin.

Aimo Tukiaisen mitali vuorineuvos Juuso Waldenista on
minulle tärkeä muisto onnistuneesta kirjaprojektista.

Toinen kirjoistani, jossa seikkaillaan Valkeakoskella, on varatuomari Pekka Kareen elämäkerta Pekka Kare – Raudan ja runon mies muistelee (2022). Pekan tarina kertoo evakkotaipaleelle joutuneesta Viipurin maalaiskunnassa syntyneestä pojasta, jonka perhe asettuu sotien jälkeen Valkeakoskelle. Pekka kertoi Valkeakoskella järjestämästään painonnostomaaottelusta. Aikataulua venytettiin ja viimeistä lajia lykättiin niin paljon, että Lontoosta palannut vuorineuvos Juuso Walden ehti aitiopaikalle viimeiset ratkaisunostot.

Kolmas Valkeakoskelta vauhtia ottanut kirjani on Jukka H. Meurmanin muistelmateos Lääkärin muistelmat (2024). Hänen isänsä oli lääkärinä Valkeakoskella ja päähenkilö itse kirjoitti ylioppilaaksi Valkeakosken yhteiskoulusta. Muutama messukävijä tuli tänään kertomaan käyneensä aikanaan Kalle Meurmanin vastaanotolla. Ja toiset tulivat jakamaan muistojaan ”Jaskan” kouluvuosilta.

Hieman yllättäen myös tuoreimmassa kirjassani Alexander Stubb – Matka presidentiksi (2025) on Valkeakoskella oma roolinsa. Vanhat valkeakoskelaiset muistavat mielellään, että Göran Stubbin puoliso Pirkko Mannola on lähtöisin ”Koskista”.

Esimerkiksi paikallisen sanomalehden päätoimittajan pieni tytär Maarit Tyrkkö kertoi leikkineensä samaan aikaan hiekkalaatikolla Pirkon kanssa, ja joitakin vuosia myöhemmin Maaritin äiti järjesti Pirkolle työmahdollisuuksia mannekiinina ennen kuin tämän kansainvälinen ura alkoi. Pirkko Mannolasta tuli Miss Suomi sekä varsinkin miesten palvoma iskelmä- ja filmitähti.

Stubb-kirjassani kerron yllättävän yhteyden Pirkko Mannolan ja tasavallan presidentti Alexander Stubbin välillä. Nykyinen presidenttimme väitteli tohtoriksi London School of Economicsissa. Yksi kansainvälisesti arvostetun opinahjon perustajista oli vasemmistolainen intellektuelli ja kirjailija George Bernard Shaw. Hänen tunnetuimpiin näytelmiinsä lukeutuu Pygmalion, jonka teatteriesitystä vedettiin 1970-luvulla täysille saleille Vanhalla ylioppilastalolla. Tarvitseeko kertoa, kuka oli näytelmän tähti?

Koskin kirjamessujen suurin vetonaula oli tänä vuonna Mariia Niskavaara, oman kaupungin tyttö, joka sai jokunen päivä sitten HS:n kirjapalkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta. Mariialla oli mukanaan 20 kappaletta palkittua romaaniaan Ester, teurastaja. Hän myi ne loppuun tunnissa.

Itse myin koko päivän aikana kymmenen kirjaa. Olen siihen tyytyväinen. Tuntui erityisen hyvältä, että yksi ostajista oli Eeva Liisa Glöersen, Juuso Waldenin tytär.

Ai miksi se tuntui hyvältä?

Hän oli tietenkin lukenut Juuso-kirjani. Se ei voinut olla kovin ikävä lukukokemus, kun hän osti tällä kertaa Stubb-kirjani.

Presidenttikirjaani myydään muutenkin kiitettävään tahtiin. Oheisen kuvan lähetti ystäväni Unto Hämäläinen, joka bongasi Stubb-teokseni paraatipaikalta käydessään Malmin Prismassa. Tyylikäs asettelu, kieltämättä.

Taitaa itsenäisyyspäivä lähestyä...

Aamulenkki nro 319 Kirjamessuista ja kirjapalkinnoista

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sun, 02 Nov 2025 09:40:00 +0000

Kaikkien aikojen ennätykset paukkuivat tämän vuoden kirjamessuilla Helsingissä. Ensimmäisen kerran yli satatuhatta kävijää! 104 000 on tarkka luku, muistaakseni.

Jännityksen täyteinen hetki, kun kuuntelemme Unto Hämäläisen kanssa
lavaisännän spiikkausta, ennen kuin astelemme Hakaniemi-lavalle.

Itselläni oli näillä 25. kerran järjestetyillä kirjamessuilla suurempi rooli kuin koskaan aikaisemmin, joten päätin kirjata lähinnä itseäni varten muistiin messujen elämyksiä ja kokemuksia.

Kuuluin tänä vuonna Kanava-raatiin, jossa Kanavan tuottajan Tuomo Lappalaisen ja professori Laura Kolben kanssa luimme ja arvioimme 24 eri kustantajalta tulleita elämäkertoja ja muistelmia ja valitsimme niistä viisi parasta, joista Suvi-Anne Siimes valitsee mielestään parhaan. Voittaja julkistetaan 18. marraskuuta.

Itselleni on syntynyt pitkän ajan myötä vakaa käsitys siitä, kuinka tullaan kirjailijaksi:

1. Lue paljon,

2. Kirjoita paljon, ja

3. Ole ennakkoluuloton.

Kirjaraadissa sain harjoittaa noita kaikkia. Kokemus oli todella antoisa. Viime vuosina oma lukemiseni on ollut kuhunkin kirjaprojektiin liittynyttä tietojen hakemista. Kun kirjoitin Paavo Nurmesta, luin ensin hänestä kirjoitetut aikaisemmat kirjat ja muutenkin saman aihepiirin kirjallisuutta. Kun kirjoitin Urho Kekkosesta, kahlasin läpi etenkin Juhani Suomen ja Ari Uinon tekemiä kirjoja, mutta myös muita Kekkos-kirjoja Maarit Tyrkön kirjoihin asti. Kun kirjoitin Juuso Waldenista, luin hänestä aiemmin kirjoitetut kirjat. Erityisesti Einar W. Juvan elämäkerta kenraali Rudolf Waldenista oli suureksi avuksi.

Taustakirjallisuuteen tutustuminen on välttämätöntä, kun alkaa kirjoittaa jostakusta henkilöstä elämäkertaa tai muuta tietokirjaa. Ihannetapauksessa kirjoittajalla on lisäksi ulottuvillaan paljon julkaisematonta lähdeaineistoa. Monesti sellaiset aineistot löytyvät arkistoista. Joskus harvoin kirjailija saa käsiinsä kirjeitä, joita ei vielä ole toimitettu arkistoon. Sellainen aineisto on erityisen innostavaa.

Minulle oli syntynyt tunne, että olin jollain tavalla lyönyt laimin ajankohtaisen kirjallisuuden seuraamisen. Enää sellaista tunnetta ei ole, kun olen vuoden sisällä lukenut pyöreästi sata kirjaa.

Tämän luku-urakan jälkeen tuntuukin siltä, kuin olisin syntynyt uudelleen. Kanava-raadissa olen lukenut toinen toistaan kiehtovampia teoksia kiinnostavista ihmisistä, heidän elämäntyöstään tai heidän elämässään merkityksellisistä vuosista. Samalla, onkohan se edes mahdollista, kirjallisuuden merkitys on noussut omassa arvoasteikossani vielä yhden pykälän ylöspäin, kymppiplussaan.

En siis tiedä, mikä viidestä ehdokkaasta saa Kanava-tietokirjapalkinnon 2025. Mutta sen tiedän, että ehdolla olevien viiden kirjan lisäksi kalkkiviivoille asti tarjolla oli ainakin kymmenen muuta aivan erinomaista kirjaa. Upeita lukuelämyksiä. Tänäkin vuonna kirja on erinomainen lahja isänpäiväksi ja joulupukin säkkiin.

Kanava-raadissa päädyimme valitsemaan viisi kirjaa ”loppukilpailuun”. Suvi-Anne Siimes toimii sitten itsenäisenä kirjadiktaattorina ja valitsee näistä viidestä upeasta kirjasta voittajan. Raatimme perustelut on julkaistu tuoreessa Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä. En toista niitä tässä. Sen sijaan esittelen omia lukukokemuksiani ja tunteitani.

Neil Hardwick, Poistetut kohtaukset. Muistelmat (WSOY).

Neil Hardwick tuli puoli vuosisataa sitten suomalaisten tietoisuuteen englantilaisena poliisina, joka sanoi Hello, hello, hello. Oikeasti hän oli ydinfyysikko, joka kohtasi elämänsä naisen, ja seurasi häntä Suomeen. Hardwickin kirjassa muistaminen on yksi pääteemoista. Hänestä ei itse asiassa tullut koskaan ydinfyysikkoa vaan filosofi, eikä se nainenkaan lopulta ollut hänen elämänsä nainen.

Maria Jokela & Joonas Vanhala (toim.) Gaius Julius Caesar (Gaudeamus)

Lapsena luettiin ihan hulluna Asterix-sarjakuvia. Ensi vuonna tulee sata vuotta ranskalaisen René Goscinnyn syntymästä. Hän oli ranskalainen sarjakuvien käsikirjoittaja, joka teki myös muun muassa lastenkirjoja. Joka on tutustunut Nikke-kirjoihin, ei voi kuin rakastaa Goscinnyn kertojanlahjoja. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Pariisiin Puolasta, ja hän kasvoi Argentiinassa, joten hän oli poikkeuksellinen kielitaitoinen, jonka seurauksena hän pystyi imemään vaikutteita monista erilaisista kulttuuripiireistä.

Asterixin piirtäjän Albert Uderzon juuret ovat puolestaan Italiassa. Hän syntyi Ranskassa siirtolaisperheeseen, ja Wikipediasta luin hauskan tarinan hänen etunimestään. Italialaisittain ranskaa puhunut isä sanoi papille, että pojasta tulee Alberto. Näin pappi kuuli. Kun Albert aikanaan ihmetteli isälleen, miksi hänelle annettiin italialainen nimi, isä puolustautui: ”En aikonut ristiä sinua Albertoksi, vaan Albertoksi.” Isän italialainen aksentti oli niin voimakas, että pappi ymmärsi väärin. Riemastuttava esimerkki siitä, miten väärinymmärrykset syntyvät!

Niin. Asterixit tekivät Gaius Julius Caesarista minun sukupolveni suurmiehen. Oli nautinnollista perehtyä Jokelan ja Vanhalan toimittamassa teoksessa tutkijoiden huolellisiin artikkeleihin tästä Rooman hallitsijasta ja sotapäälliköstä. Olen varma, että tänä vuonna edesmennyt Paavo Hohti olisi antiikin asiantuntijana ihastunut tähän opukseen.

Tuula Karjalainen, Tove Jansson ja maailman lapset (Tammi)

Tuula Karjalainen on suomalainen kulttuurin moniottelija, joka on johtanut muun muassa nykytaiteen museo Kiasmaa. Hänen kirjoistaan Tove Janssonin elämäkerta, joka ilmestyi vuonna 2013, oli kansainvälinen menestys.

Nyt Karjalainen on tehnyt kirjan Toven kirjeenvaihdosta. Jotkut maailmalta tulleet kirjeet tulivat perille hyvinkin viitteellisillä osoitteilla, kunhan maan nimi oli oikein. Tove Jansson oli kansainvälinen kirjailija, joka halusi tulla – taidemaalariksi.

Toven elämänfilosofia oli sellainen, että hän vastasi kirjeisiin, fanipostiin. Se oli tärkeämpää kuin uusien muumikirjojen kirjoittaminen. Parhaimmillaan, tai oikeastaan pahimmillaan, hänelle tuli 1500 ja jopa 2000 kirjettä vuodessa.

Tulee vain mieleen, että miten ihmeessä nykyajan kirjailijoista tehdään tällaisia vastaavia kirjeenvaihtokirjoja? Olen saanut joskus puhelinsoiton tai sähköpostia kirjoittamistani kirjoista. Aina ne ovat olleet ilahduttavia yhteydenottoja. Mutta en ole osannut tallettaa niitä. Ajattelen, että kirje on tavallaan konkreettisena esineenä helpompi laittaa talteen. Tai oli. Nykyäänhän ei enää kirjoiteta kirjeitä. Eikä mitään laiteta talteen. Se on sääli.

Luin syksyn aikana tämän Karjalaisen kirjan lisäksi kaksi muutakin Tove-kirjaa, Sophia Janssonin muistelmakirjan (teemana ”kuka minä olen”) ja Heikki Niemeläisen teoksen (teemana ”Meilahti Muumilaakson esikuvana”). Olisiko niin, että Muumien menestystarinaa seuraava Toven menestystarina on vasta pääsemässä vauhtiin?

Heini Kilpamäki: Aseman Nainen (Into)

Asunnottomuuden arvoitus ja asunnottoman ihmisarvo ovat vaikeita aiheita. Iltalehden toimittaja Heini Kilpamäki teki pitkäjänteistä tutkivaa journalismia selvitellessään Helsingin asunnottomien asioita. Hän lähestyy kirjassaan tätä ajankohtaista ilmiötä Helsingin rautatieasemalla asustelevan Sarin kautta.

Sarin tarina hämmentää, sillä hänen kauttaan lukija oivaltaa, että aika moni meistä saattaisi luiskahtaa tilanteeseen, jossa koti, elämän kiintopiste ja tukipilari, menee alta. Heini Kilpamäki kuvaa hienosti muun muassa sen, kuinka hän tuli ensimmäisen kerran ottaneeksi kontaktin Sariin. Kirja herättää paljon ajatuksia.

Erikoisen sattuman kautta tähän viiden finalistin joukkoon osui kaksi henkilöä, jotka tunsivat toisensa hyvin. Aikanaan Heini Kilpamäen gradun arvioinut Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi selvisi myös viiden parhaan joukkoon omalla kirjallaan.

Hannu Salmi, Frans Leijon: Kuuromykän ihmeellinen elämä (Otava)

Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi lähti selvittämään, millaista elämää hänen edesmennyt sukulaisensa, kuuromykkä Frans Leijon mahtoi elää. Ihmeellisesti professori onnistuu kutomaan erilaisista tiedonmuruista tarinan, jossa on hyvin paljon kyse ihmisarvosta.

Itselleni tuli Frans Leijonin tarinasta mieleen Pälkäneen mylläri Kalle Atlin (1889–1978) ja hänen vaimonsa Kaija Atlin (o.s. Lahtinen) sekä heidän sokea tyttärensä, äitini serkku. En koskaan tavannut tätä sokeaa tyttöä, joka kuoli ennen syntymääni. Kaija-täti opetteli sokeiden pistekirjotuksen, jotta hän saattoi opettaa ja tukea tytärtään. Tyttärensä kuoltua hän toimi merkittävänä henkilönä sokeiden yhteisössä käyden kirjeenvaihtoa… en vain tiedä keiden kanssa.

Kallen ja Kaijan mökki huojuu edelleen kuin ihmeenkaupalla pystyssä, vaikka se ei ole enää tällä vuosituhannella ollut asuttavassa kunnossa. Katto on ajat sitten romahtanut. Sen vieressä ollut mylly hävitettiin jo vuosikymmeniä sitten. Ehkä ne hirret myytiin jonnekin.

Atlinin Kalle oli kiehtova persoona, joka teki itselleen ruumisarkun ja nukkui siinä viimeiset vuotensa. Tunsin häntä kovin huonosti. Se on vahinko, sillä hänellä olisi ollut mielenkiintoisia tarinoita. Vanhoilla päivillään hän valvoi ohi kulkevien linja-autojen aikatauluja. Harmitti, jos bussi oli jostain syystä myöhässä. Yleensä ne kulkivat ajallaan.

Hänen veljensä oli rakennusmestari Kustaa Evert Atlin. Hänestä en tiedä mitään, en myöskään heidän siskostaan Anna Hyökistä, joka oli naimisissa kansanedustajanakin toimineen maanviljelijä August Hyökin kanssa.

Kun Kaija jäi yksin, tätini Ritva otti miehensä Upin kanssa Kaijan luokseen asumaan. Maailmassa on hyviä ihmisiä. Tai ainakin oli.

Siltalan uutuus

Hyvin pienesti aloittaneesta Siltalasta on tullut yksi suomalaisten kirjapiirien kiinnostavimmista toimijoista. Presidentti Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiö valitsi aivan kirjamessujen alla Siltalan viime vuonna ilmestyneen filosofian tohtori Henrik Talan kirjoittaman teoksen ”Aimo Pajunen – Kylmän sodan kenraali” oman kirjapalkintonsa saajaksi. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin.

Siltalan messuosastolla oli myynnissä myös Kari Hotakaisen uutuus ”Kirjamessut, eli haastattelu, joka meni päin helvettiä”. Siitä tuli Komediateatterin esityksen ansiosta yksi tämän kirjasyksyn tapauksista. Ria Kataja ja Pekka Strang onnistuvat rooleissaan hienosti. Peacock-teatterissa viimeinen näytös näyttäisi olevan 18. marraskuuta (2025).

Hotakainen on saavuttanut kirjailijana jotain sellaista, mistä itse vain haaveilen. Hän on kirjoittanut kirjan, joka on päätynyt teatterin näyttämölle.

Presidenttien kirjat

Kirjamessuilla esiteltiin kolme uutuuskirjaa presidenteistä. Uusin kirja, suoraan painokoneesta tullut Sauli Niinistön teos Kaikki tiet turvaan (WSOY), on minulla vielä lukematta, mutta se sai myönteisen vastaanoton. Myös Alexander Stubbin kirja Vallan kolmio (Otava) otettiin ihastuksella vastaan. Varmaan 1500 ihmistä oli kuuntelemassa, kun Ville Blåfield haastatteli tasavallan presidenttiä.

Oma kirjani Alexander Stubb – Matka presidentiksi (Readme) herätti myös paljon kiinnostusta. Hakaniemi-lava oli viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä. Istumapaikkojen lisäksi ympärille kertyi niin paljon väkeä seuraamaan seisaaltaan Unto Hämäläisen tekemää haastattelua, että varovaisestikin arvioiden meillä oli ainakin 300 kuulijaa.

Kirjassani kuvaan Stubbin paljon lukevana, paljon kirjoittavana ja liberaalina persoonana. Ei ihme, että hänestä on tullut – kirjailija. Se puolestaan näyttää aikamoiselta ihmeeltä, että hänestä on tullut tasavallan presidentti.

Laitan tähän blogipostaukseen muutaman Maarit Tyrkön ystävällisesti lähettämän valokuvan kirjamessujen tunnelmista.

Jussi Kiilamon ja Unto Hämäläisen keskellä oli hyvä valmistautua omaan lavaesiintymiseen.

Reidar Särestöniemi -paitaan pukeutunut Maarit Tyrkkö,
kokenut presidenttikirjojen tekijä, toivotti Untolle (oik.)
ja minulle onnea odotellessamme haastattelun alkua.

Aamulenkki 318 Amerikan-siltaa rakentamassa

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Tue, 30 Sep 2025 16:40:00 +0000

Kävin Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtajan Jari Salosen kanssa elokuussa Yhdysvalloissa. Matka oli erittäin inspiroiva ja innostava. Yhdeksän päivän aikana tapasimme päivittäin positiivisia ja omiin mahdollisuuksiinsa uskovia ihmisiä. Siis perinteisiä can-do-asenteella varustettuja amerikkalaisia. Ajattelimme, että näiden ihmisten kanssa kannattaa rakentaa yhteistyötä.

Suuria ajatuksia: Tarmo Hahto (vas.), Kalle Virtapohja, kunniakonsuli Peter Mäkilä, Jari Salonen ja Ossi Tuusvuori.

Tänään veimme tätä asiaa eteenpäin, kun pidimme Turun Suomalaisella Pohjalla palaverin kunniakonsuli Peter Mäkilän, liikemies Tarmo Hahdon ja Lingsoftin vanhemman neuvonantajan Ossi Tuusvuoren kanssa.

Palaverin alussa kohotimme maljan Peter Mäkilälle, joka juhli hiljattain 80-vuotissyntymäpäiviään. Ikäänsä nähden erittäin nuorekas Mäkilä asuu talvet Floridassa ja viihtyy kesäisin synnyinseudullaan Turussa.

Sitten Tarmo Hahto kohotti tunnelman kattoon kertomalla, että hän oli juuri lähettänyt presidentti Calvin Coolidgen pojanpojalle kirjani Phantom Finn. Tarmolla on vahvaa osaamista Yhdysvalloista alkaen opiskeluista University of New Mexicossa Albuquerquessa.

Kunniakonsuli Peter Mäkilän verkostot ovat aivan uskomattomat alkaen Kanadasta ja Yhdysvalloista. Floridassa meillä on yhteinen tuttava Sirpa Aho, Washingtonissa Anne-Mari Paster ja Jyväskylässä Heikki Parkatti. Tarinasta ei meinannut tulla loppua!

Sain Peter Mäkilältä Mike Waven hänestä kirjoittaman mielenkiintoisen elämäkertakirjan Amerikkalainen unelma. Peter sai puolestaan Jari Saloselta minun signeeraaman Phantom Finn -kirjan.

Ennen kuin menimme Suomalaiselle Pohjalle poikkesimme vanhassa työpaikassani, nostalgisessa osoitteessa Kauppiaskatu 5. Siellä Turun Sanomien toimituksen entisissä tiloissa toimii nykyisin Lingsoft, jonka kanssa Ossi Tuusvuori on tehnyt jo vuosien ajan hyvää yhteistyötä. Ossi toimi aikanaan Turun Sanomien ulkomaantoimituksessa, Jari työskenteli 1990-luvulla TS:n palkkakonttorissa ja minä olin 11 vuotta TS:n urheilutoimituksen päällikkönä. Meillä kaikilla oli siis jollain tavalla nostalginen olo, kun astelimme takaisin ulos Kauppiaskadulle ja Turun kauppatorille.

Stormy Kromer -miehet Turun kauppatorilla.

Torilla kaivoimme Jarin kanssa kasseistamme Bob Jacquartin Michiganin Ironwoodista postittamat aidot Stormy Kromer -päähineet. Sitten Ossi otti meistä valokuvan, joka lähetettiin lämpimin terveisin Bobille.

Lämmin Stormy Kromer -päähine oli kuin palkinto onnistuneesta Yhdysvaltain-matkasta. Tutustuimme Jarin kanssa Bobiin Ironwoodissa. Tapaamisen järjesti Michiganissa Hurleyn Paavo Nurmi Marathonia järjestävä Melissa Teeple. Kun Bob sanoi, ajattele isosti, ”think big”, siinä oli sellainen klangi, että se upposi minunkin nuppiini.

P.S. 25.10.2025: Turun Sanomat julkaisi tässä postauksessa aiheena olleen Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan tunnelmia ja kokemuksia 20.10.2025. Valitettavasti artikkeli on maksumuurin takana: https://www.ts.fi/puheenvuorot/6796834

Aamulenkki nro 317 Rotarit mukana Yhdistyneitä Kansakuntia perustamassa

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Mon, 22 Sep 2025 06:50:00 +0000

Maailman huomio kiinnittyy tällä viikolla Yhdistyneiden Kansakuntien 80. yleiskokoukseen. Uskoisin, että ainakin kaikki maailman 1,2 miljoonaa rotaria seuraavat kokousta poikkeuksellisella mielenkiinnolla, sillä rotareilla oli oma roolinsa YK:n perustamisvaiheissa.

Aivan kuten tasavallan presidentti Alexander Stubb on kirjassaan Vallan kolmio (Otava 2025) ja useissa puheissaan todennut, maailma on nyt samassa tilanteessa kuin vuonna 1945, jolloin Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin San Franciscossa. Eli mikä se tilanne oli silloin?

Se oli samanlainen kuin vuonna 1919, jolloin ensimmäisen maailmansodan raunioiden keskellä yritettiin perustaa rauhaa turvaava maailmanjärjestö. Silloin saatiin aikaan Kansainliitto, johon Suomikin liittyi seuraavana vuonna.

Rauhantahto ei kuitenkaan kantanut kauas. Saksa ja Neuvostoliitto aloittivat toisen maailmansodan 1939. Sodan pyörre imaisi Yhdysvallat mukaansa Pearl Harborin jälkeen joulukuussa 1941. Sen jälkeen koko maailma oli uudelleen totaalisen sodan näyttämönä. Useimmat ihmiset ymmärsivät pian, että ihmiskunnan oli pyrittävä mahdollisimman nopeasti rauhaan. Oli saatava aikaan pysyvä rauha. Mutta miten?

Historiankirjoissa nostetaan toistuvasti Jaltan konferenssi tärkeään osaan. ”Kolme suurta” kokoontuivat helmikuussa 1945 suunnittelemaan rauhanprosessia. Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill, Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt ja Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin miettivät, miten Saksa laitettaisiin polvilleen ja demilitarisoitaisiin, miten Saksan valloittamat maat demokratisoitaisiin, millaiset miehitysvyöhykkeet kukin ottaisi vastuulleen ja millainen maailmanjärjestö, Yhdistyneet Kansakunnat, perustettaisiin rauhaa vaalimaan. Maiden rajoja piirreltiin surutta. Esimerkiksi Puola, joka oli ensimmäisenä joutunut Saksan hyökkäyksen kohteeksi, oli Jaltan keskusteluissa samassa asemassa kuin Saksa. Kummaltakaan ei kysytty mitään.

Nyt voi olla vaikea ymmärtää, että Jaltalla ajurin paikalla istui hirmuhallitsija Stalin, joka oli yhtä suuri syyllinen sotaan kuin Hitler. Stalinin johdossa oli Euroopan voimakkain armeija, jonka jaloissa oli puoli Eurooppaa. Sen sijaan Churchill pelasi kortit käsistään annettuaan jo ennalta lausunnon, että suuret päätökset olisi tehtävä kolmen suuren kesken, ei myöhemmin perustettavan kansainvälisen organisaation eli Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä. Heikoimmassa asemassa oli Roosevelt. Hän teki kuolemaa. Hänellä oli Jaltan kongressin aikoihin enää vain pari kuukautta elinaikaa.

Maailmanrauhaa oli hankittu jo parin vuoden ajan. Dumbarton Oaksin konferenssi Washington D.C:ssä syksyllä 1944 oli tässä suhteessa merkittävä. Sen seurauksena järjestettiin Yhdistyneiden kansakuntien ensimmäinen kongressi San Franciscossa touko-kesäkuussa 1945. Silloin viimeisteltiin järjestön säännöt. YK:n peruskirja tuli voimaan 24. lokakuuta 1945. Sitä vietetään järjestön perustamispäivänä.

Vaikutusvaltaisten rotareiden piirissä oltiin mukana rauhanprosessissa. YK perustettiin rauhanjärjestöksi, ja rotarit lähtivät aktiivisesti levittämään tätä sanomaa. Välillä kuulee puolihuolimattomasti heitettyjä kommentteja, että rotarit olisivat suorastaan perustaneet Yhdistyneet Kansakunnat. Siinä lausunnossa on aika paljon amerikkalaista suurpiirteisyyttä.

Mutta ei pyyhitä rotareita kokonaan pois tästä kuvasta. Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon perustamiseen rotareilla oli suoraviivaisempi vaikutus. Se on kuitenkin toinen juttu.

Kuten jo todettiin, tasavallan presidentti Stubb on painottanut, että olemme taas samassa tilanteessa kuin 1919 ja 1945. Maailmaan pitää saada aikaan rauha. Sellainen, joka kestää. Rauhan vaalimisessa YK on hyvä kehikko, mutta ei täydellinen. Ja nyt kehikko on rikki. Kaikkien edun mukaista on, että YK:n ääni kuuluu jatkossa paremmin.

Lue lisää:

· Kalle Virtapohja: Alexander Stubb – Matka presidentiksi. Politiikka, valta, urheilu (Readme 2025).

· Alexander Stubb: Vallan kolmio. Murroksen aikakausi ja maailmanjärjestyksen tulevaisuus (Otava 2025).

Aamulenkki nro 316: Arthur Lowe: Hard writing makes easy reading

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sun, 24 Aug 2025 07:35:00 +0000

Vihdoin ja viimein sain kiikariini taitavan toimittajan Arthur Lowe, joka kirjoitti Paavo Nurmesta upeat tekstit The Toronto Stariin vuonna 1925. En millään tahtonut päästä hänen jäljilleen kirjoittaessani viime vuonna kirjaa Phantom Finn: The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars (PN Turku, 2025). Käsikirjoituksen valmistuttua tarkistusvaiheeseen yritin vielä viimeiseen asti löytää merkkejä Lowesta. Laitoin jopa kysymyksiä kanadalaisiin Facebook-ryhmiin. Ja kysyin tekoälyltä. Turhaan.

Arthur Lowe – The Mississauga News 9.10.1968.

Aloin jo epäillä, että Arthur Lowe olisi salanimi tai kirjailijanimi. Nyt vihdoin, kun kirja on tänä kesänä julkaistu Suomessa ja Yhdysvalloissa, löysin vihdoin vastauksen kysymykseeni. Arthur Lowe teki toimittajan töitä ilmeisesti koko ikänsä. Hän kuoli 70-vuotiaana freelance-toimittajana 4. lokakuuta vuonna 1968. The Mississauga News julkaisi 9.10.1968 päätoimittaja Ed Belitskyn lämpimän muistokirjoituksen sen artikkelin paikalla, jota Arthur oli viimeksi ollut kirjoittamassa.

En tiedä, onko liian nostalgista sanoa, että toimittajalle ei voi olla oivallisempaa tapaa kuolla kuin kaatua työnsä ääreen. Siinä on jotain samaa kuin maamiehessä, jonka lyyhistymistä kylvöpellolle ehtoisa emäntä kauhukseen seuraa pirtin ikkunasta. Sinne meni, saappaat jalassa.

Elämä katkeaa useimmiten liian aikaisin. Aina jotain jää kesken. Vaikka saisi elää vaikka 70-vuotiaaksi, tuntuisi jotenkin arvokkaalta, jos viimeisen kutsun tullessa viimeinen juttu jäisi kesken. Niin kävi tälle arvoitukselliselle Artturille, jota olen yrittänyt kuukausikaupalla paikallistaa.

Nyt tiedän hänen tarinansa. Se on jokaisen painomusteen sävyttämää lehtityötä vuosikausia tehneen vanhan, arvostetun, toimittajan tarina.

Arthur Lowe toimi käytännössä koko ikänsä toimittajana (The Toronto Star Weekly, Maclean’s ja Time) lukuun ottamatta niitä neljää vuotta, jotka hän palveli Hänen Majesteettinsa Kuninkaallisissa siirtomaajoukoissa Intiassa.

The Toronto Star kertoi, että 1920-luvun lopulla Arthur Lowe liittyi miljonääri Jack Hammellin (1876–1958) malminetsintäseurueeseen, joka suuntasi eskimoiden arktisille asuinalueille. Lowen kirjoitukset tekivät eskimoiden ankeat elinolot tunnetuiksi.

Vuonna 1961 Arthur Lowe nimitettiin Canadian-lehden päätoimittajaksi. Kyseessä oli Social Credit -puolueen äänenkannattaja.

The Mississauga News – lehdessä päätoimittaja Ed Bellitsky (9.10.1968) kertoi Arthur Lowen olleen niitä toimittajia, jotka veivaavat tekstejään kuin pullataikinaa lukijoiden parhaaksi. Hän lähestyi kirjoittamista ammattimaisesti, kuten hänen mottonsa osoitti: ”Hard writing makes easy reading.” Sen ydinajatuksen voisi sanoa suomeksi vaikka niin, että mitä enemmän toimittaja hikoilee kirjoittaessaan, sitä enemmän lukija nauttii lukiessaan.

Belitskyn mukaan Arthur Lowe oli itse suurin kriitikkonsa. Toisinaan hän saattoi heittää roskiin sinänsä kohtuullisen artikkelinsa, jos se ei häntä lopulta miellyttänyt.

”Despite this attitude Arthur’s work did not represent drudgery because he loved it”, Belitsky kirjoitti Arthur Lowesta. Eli ehdottomasta asenteestaan huolimatta Arthur Lowen työ ei koskaan muuttunut pakonomaiseksi raatamiseksi, koska hän rakasti kirjoittamista.

Arthur Lowen arvoituksen avain olisi ollut päätoimittaja Ed Belitsky. Tähän tarinaan sopii täydellisesti, että vuonna 1932 syntynyt Edward Belitsky eli pitkän elämän. Hän kuoli viime talvena, 4. maaliskuuta 2025 eli juuri niihin aikoihin, kun laitoin vielä viimeisiä kertoja hakukoneita jauhamaan löytääkseni tiedonmuruja Arthur Lowesta.

Belitsky valmistui ensin opettajaksi, mutta kymmenisen vuotta kansanvalistajana toimittuaan hän vaihtoi alaa ja ryhtyi toimittajaksi. The Mississauga News -lehden hän otti hoitoonsa vuonna 1967, joten hän ehti juuri sopivasti tutustua Arthur Lowen kanssa. Oletan, että suuri toimittajapersoona Arthur Lowe jätti suuren jäljen Ed Belitskyyn, sillä myös Ed teki ansiokkaan ja palkitun uran toimittajana ja jatkoi kirjoittamista vielä eläkevuosinaankin.

Paavo Nurmen 1925 Amerikan-kiertueesta kertovaa englanninkielistä kirjaani voi ostaa Yhdysvalloissa Finlandia Foundation Nationalin kirjakaupan North Wind Books kautta. Suomessa kirjani Phantom Finn: The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars (PN Turku 2025) löytyy esimerkiksi Turku-seuran kautta.

Aamulenkki nro 315: Hemingwayn jäljillä

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 12 Jul 2025 12:39:00 +0000

Kun olen seurannut Paavo Nurmen jälkiä halki Amerikan mantereen, huomasin, että hän poikkesi pariinkin otteeseen Kanadan puolella. Yli puolen miljoonan asukkaan Toronto oli suurkaupunki, jollaisia Phantom Finn ei Suomessa ollut kokenut.

Llouyd Arnold kuvasi Ernest Hemingwayn vuonna 1939 Kenelle kellot soivat -kirjan kansipaperissa julkaistavaksi. Kirja ilmestyi seuraavana vuonna.

The Toronto Star oli kaupungin valtalehti, Joka käytti siihen aikaan myös nimeä The Toronto Daily Star. Kirjassani Phantom Finn–The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars (PN Turku, 2025) kerron myös niistä toimittajista, jotka kirjoittivat hienoja juttuja turkulaisesta ihmemiehestä. Kun Nurmi juoksi Torontossa 6. maaliskuuta 1925, The Toronto Star -lehdelle kirjoitti toimittaja nimeltä Arthur Lowe.

Mysteerinen Arthur Lowe! Miten olenkaan yrittänyt jäljittää tätä arvoituksellista senttaria. Senttari on toimittajien avustajista käyttämä slangitermi niiltä ajoilta, jolloin avustajan palkkio määräytyi juttupituuden mukaan. Toimituspäällikkö otti senttimetrimitan käteensä, ja määräsi suoraan jutun pituuden mukaan maksettavan palkkion. Se oli kaikkia avustajia kohtaan reilu palkkioperuste.

Arthur Lowe ei kylläkään ollut mikään tavanomainen senttari. Hän oli avustaja, joka kirjoitti Paavo Nurmesta korkealentoisesti: ”Paavo Nurmesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita konemaisena ihmeenä, tässä käsittelen Nurmea ihmisenä.”

Kun olen etsinyt Arthur Lowen jälkiä, törmäsin hykerryttävään tietoon. Ernest Hemingway, yksi maailmankirjallisuuden suurimmista nimistä, kirjoitti the Stariin avustajana, toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana 1920–1924.

Etsiessäni merkkejä Arthur Lowesta tulin tehneeksi pienen tutkimusmatkan Hemingwayn elämään 1920-luvun alussa ja ensimmäiseen avioliittoon Hadleyn kanssa. Hadley Richardsson oli kahdeksan vuotta Ernestiä vanhempi, mutta hän antoi parisuhteeseen aloittelevan kirjailijan vaatimaa tilaa. Heidän yhteiselonsa kesti vuodet 1921–1927, kunnes kirjailijan uskottomuus tuhosi liiton. Hemingway oli toisen kerran naimisissa toimittaja Pauline Pfeifferin kanssa 1927–1940. 1930-luvulla hän tutustui Espanjan sisällissodan kirjeenvaihtajana kollegaansa Martha Gellhorniin, joka oli sittemmin yksi Suomen talvisodassa kirjeenvaihtajana toimineista kansainvälisistä toimittajista. Ernest ja Martha menivät naimisiin vuoden 1940 lopulla. Liitto kesti vuoteen 1945. Hemingway oli tavannut Lontoossa 1944 Time ja Life -lehtien kirjeenvaihtajana toimineen Mary Welshin. Liiton purkauduttua Martha Gellhornin kanssa Hemingway meni naimisiin Maryn kanssa. Mary ja Ernest olivat naimisissa 1946–1961 eli siihen asti, kunnes Hemingway ampui itsensä. Tuntuu oudolta kirjoittaa, että ampui itsensä rakkaalla haulikollaan. Niin kuitenkin tapahtui.

Toronto Stariin Hemingway kirjoitti kaikkiaan 174 artikkelia tai tekstiä. Elokuussa 1922 hän lähetti Starillekuvauksen lentomatkasta Pariisista Strasburgiin. Tavallisesti matka kesti junalla yli kymmenen tuntia, lentäen pääsi kahdessa tunnissa. Kertomuksessa Hemingway mainitsi, kuinka he ylittivät vuoden 1918 rintamalinjan. Samalla hän pääsi rakentaamaan lehden lukijoille mielikuvaa urhoollisesta sotasankarista, joka palasi vanhoihin tuttuihin maisemiin. (The Toronto Star, 9.8.1922).

Syyskuussa ilmestyi viikkolehdessä nimeltä The Star Weekly Hemingwayn artikkeli Europan kruunupäistä. Artikkelia mainostettiin päivälehden sivuilla värikkäästi. Hemingway oli kahden Euroopassa viettämänsä vuoden aikana osallistunut kirjeenvaihtajana Genovan konferenssiin, narrannut taimenia Schwarzwaldissa, lasketellut Alpeilla, osallistunut härkätaisteluihin Espanjassa. Bulevardiranska ja armeijaitalia auttoivat häntä kaikissa tilanteissa, ja jos vastaan tuli uusia kieliä, hän oli aina valmis opettelemaan. Hän oli haastatellut artikkeliaan varten Georges Clemenceauta, Mussolinia, Lloyd Georgea ja Raymond Pointcaréa (The Toronto Star, 14.9.1922).

Starin päätoimittaja John Bone lähetti Hemingwayn ottamaan selvää Kreikan ja Turkin välisestä sodasta. Syyskuussa "Hem" lähetti raportin Konstantinopolista, jonne hän oli lähtenyt selvittämään sodan jännitteitä ja seurauksia. Britit olivat saaneet vahvistuksia ja niiden avulla Kemal Pashan kannattajien, ”Kemalistien”, uskottiin toiveikkaasti pysyvän loitolla. Ulkomaalaiset olivat kuitenkin varanneet junalippuja päästäkseen pois levottomaksi käyneestä Turkista (The Toronto Star, 30.9.1922).

Malariastaan huolimatta Hemingway sai lähetettyä tärkeät uutiset kreikkalaisten kristittyjen lohduttomasta vetäytymisestä.

Kansojenliigan perustamisesta ja Genovan Konferenssista 1922 huolimatta Ranskan ja Saksan välille oli jäänyt avoimia kysymyksiä. Saksa ilmoitti, ettei se pystynyt maksamaan sotakorvauksia Ranskalle. Jännitys kasvoi.

Päätoimittaja John Bone lähetti Hemingwaylle Cortina d’Ampezzoon sähkeen marraskuuun lopulla 1922, että Ruhrin alueen tilanteesta tarvittiin juttusarjaa. Seuraavan vuoden alussa Ranskan ja Belgian joukot miehittivät Ruhrin alueen.

Hemingway seurasi tilannetta ja alkoi suunnitella paluuta Pariisiin ja edelleen lähtöä Saksaan. Matka toteutui ilmeisesti helmi-maaliskuussa. Hän kirjoitti Starille maalis-huhtkikuussa kymmenosaisen artikkelisarjan:

· A Victory without Peace forced the French to undertake the occupation of the Ruhr. The Toronto Star 14.4.1923.

· French Royalist party most solidly organized. The Toronto Star 18.4.1923.

· Government pays for news in the French papers. The Toronto Star 21.4.1923.

· Ruhr commercial war, questions of bankruptcy. The Toronto Star 25.4.1923.

· A Brave Belgian Lady shuts up German Hater. The Toronto Star 28.4.1923.

· Getting into Germany quite a job, nowadays. The Toronto Star 2.5.1923.

· Quite easy to spend a Million, if in Marks. The Toronto Star 5.5.1923.

· Amateur starvers keep out of view in Germany. The Toronto Star 9.5.1923.

· Hate in occupied zone a real, concrete thing. The Toronto Star 12.5.1923.

· French register speed when movies are on job. The Toronro Star 16.5.1923.

Syksyllä Hemingway palasi raskaana olleen vaimonsa kanssa Torontoon. Esikoispoika John ”Bumby” Hemingway syntyi lokakuussa 1923. Mutta Pariisin ilmapiirin jälkeen Toronto ei tuntunut enää samalta kuin ennen. Ja kaiken lisäksi Hemingwaylle osui pottumainen esimies Harry C. Hindmarsh. Pikkusieluisella pomolla oli kai tarkoitus ottaa turhat luulot Euroopan ihmeitä nähneeltä toimittajalta.

Toisin kävi. Hem jätti eroilmoituksensa päätoimittaja John Bonelle, joka tuli voimaan vuoden 1924 alussa. Hemingwayt suuntasivat takaisin Pariisiin.

Vaikka tämä selvittely ei tuonut selkoa Arthur Lowen persoonaan, sain kuitenkin Carlos Bakerin elämäkerran Ernest Hemingway (Tammi 1971) perusteella poistettua sen mahdollisuuden, että Arthur Lowe olisi ollut Hemingwayn salanimi.

Nyrkkeilyä, laskettelua, kalastusta ja härkätaisteluita harrastanut kirjailija olisi toisissa oloissa voinut kirjoittaakin Nurmesta, joka kilpaili Torontossa maaliskuussa 1925. Mutta Hemingway ei kirjoittanut. Hän oli silloin Euroopassa kehittelemässä uusia novellejaan ja romaanejaan.

P.S. Löysin (24.8.2025) vihdoin ja viimein vastauksen kysymykseeni, kuka oli Artur Lowe!

P.S. 2 – Ja löysin (12.9.2025) myös kirjan, johon on koottu Hemingwayn Toronto Stariin kirjoittamat artikkelit!!

Aamulenkki nro 314: Phantom Finn – Paavo Nurmi

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Fri, 27 Jun 2025 16:51:00 +0000

Tein viime vuonna päätöksen kirjoittaa vielä yhden Paavo Nurmi -kirjan. Kolme kirjan jälkeen oli vielä yksi asia, joka vaati selvittämistä: 1925 Amerikan-kiertue. Se oli jäänyt Antero Raevuoren, Toivo T. Kailan, Mauno Kosken, Paavo Karikon, Helge Nygrénin ja Risto Taimen ja jopa Karo Hämäläisen jälkeen edelleen avoimeksi. Mitä siellä Yhdysvalloissa ja Kanadassa tapahtui?

Phantom Finn -kirjan ulkoasu on Mikael Mannisen käsialaa.

Tänä vuonna tuosta ihmeellisestä kiertueesta tuli kuluneeksi tasan sata vuotta. Suomen Tietokirjailijat antoi apurahan, ja sain käsikirjoituksen jouluun mennessä valmiiksi. Taittamiseen ja painamiseen menee aina oma aikansa. Kesän alussa kirja saatiin julkistettua Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa. Päivi ja Lasse Virén toivat kirjan julkkareihin aivan ainutlaatuisen tunnelman.

Kirjailijana minulla on vielä muutama asia, joita voisin kehittää. Yksi kehityskohde olisi itseni markkinointi. Sama koskee varmaan useimpia kirjailijoita. Bestsellerien kirjoittajat ovat erikseen.

Kirjoittaminen on hyvin yksityinen prosessi. Se tapahtuu omassa päässä, ja omissa sormissa. On aina suuri ihme, mitä paperille tulee. Sen vuoksi minun on ollut kovin vaikea kertoa tulevista kirjoistani. Vaimolla voi tosin olla tästä toinen mielipide.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä rohkeammin olen alkanut kertoa työn alla olevasta kirjastani. Edesmennyt professori Martti Häikiö kannusti toimimaan tällä tavalla, ja hänen kannustuksensa palaa aina mieleeni, kun luontainen vaatimattomuuteni on tukkimassa suuni ja vaientamassa itseni. Niin kuin nyt.

Tein aika paljon harjoituksia kevään aikana yhdessä Jari Salosen kanssa, että saimme käsikirjoituksen valmiiseen kirjan muotoon. Jari otti kustantajan roolin, vaikka hänen päätehtävänsä on järjestää yhtä Euroopan tasokkaimmista yleisurheilukilpailuista, Paavo Nurmi Gamesia. Jarin kanssa teemme vuodesta toiseen hyvää yhteistyötä maailman parhaan juoksijan perinnön vaalimisessa. Paavo Nurmi Heritage Advisor on titteli, jonka Jari on minulle antanut. Se velvoittaa. Koen olevani tässä roolissa mitä suurimmassa määrin Suomi-brändin asialla.

Kerroin Paavo Nurmi Gamesissa Phantom Finn -kirjasta.

Kun kirjoitin kirjan englanniksi, kielen tarkistukselle oli poikkeuksellisen suuri tarve. Tunnen englantilaisen Suomen ystävän Chris Turnerin vuosikymmenten takaa. Hän vastaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton (World Athletics, WA) museoperinneasioista. Esimerkkinä voin mainita hänen ratkaisevan tärkeän roolinsa, kun Jari Salonen vei Paavo Nurmen viisi Pariisin olympiakultamitalia viime vuonna Pariisin olympiakisoihin näytille.

Jari Salosen ja WA:n hallituksen jäsenen Antti Pihlakosken tuella otin viime vuoden Paavo Nurmi Gamesissa puheeksi Chrisin kansa ajatukseni kirjoittaa Nurmesta englanniksi. Hän lupasi hankkia omista verkostoistaan natiivin oikolukijan.

Simon Turnbull on englantilainen urheilutoimittaja, jonka luulen muistavani takavuosien arvokisoista toimittajalehtereiltä. Vaikka voi olla, että sekoitan kaksi eri henkilöä. Chrisin suositus auttoi, ja hän teki arvokkaan työn saattaen käsikirjoitukseni siihen kuntoon, että sen voisi painaa ja antaa englanninkielisille lukijoille.

En vähättele Britanniaa kirjan markkina-alueena. 68 miljoonan britin joukossa on paljon juoksusta ja urheiluhistoriasta kiinnostuneita, muitakin kuin Simon ja Chris. Mutta Paavo Nurmi kilpaili Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuonna 1925, joten uskon, että suurin osa kirjan lukijoista tulee sieltä.

Amerikansuomalaisten yhteisön tärkeänä yhteisenä organisaationa toimii Finlandia Foundation National. Jarin kautta pääsin sen avainhenkilöiden silmissä hyviin kirjoihin. Tapasimme viime talvena Helsingissä Thomas Flanaganin ja Anne-Mari Pasterin, jotka ovat säätiön avainhenkilöitä ja vaikuttajia. Asiat ovat edenneet käsittämättömällä vauhdilla, ja nyt valmistaudun Jari Salosen kanssa lähtemään Duluthiin, Minnesotaan, missä järjestetään heinä-elokuun vaihteessa amerikansuomalaisten vuotuinen suurtapahtuma FinnFest.

FinnFest kokoaa vuosittain amerikansuomalaisten suuret massat. Muun muassa Tasavallan presidentti Tarja Halonen, suurlähettiläs Mikko Hautala sekä Päivi ja Lasse Virén vierailivat takavuosina FinnFestissä. Tänä vuonna ainakin Yhdysvaltain uusi suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola näyttää osallistuvan tapahtumaan.

Pohjois-Amerikassa suomalaisten siirtolaisten joukossa oli urheilullista porukkaa. Yksi heistä oli Hannes Kolehmainen, toinen Ville Ritola, joka alkoi harrastaa lenkkeilyä vasta siirtolaisena Amerikassa. Siellä oli muitakin menestyviä suomalaisia kestävyysjuoksijoita. Heitä alettiin kutsua lempinimellä Flying Finns. Kerron heistäkin Phantom Finn -kirjassa.

Vaikka Paavo Nurmea kutsuttiin myös lentäväksi suomalaiseksi, näkymätöntä aikaa vastaan juossut Nurmi oli ainoa, jota kutsuttiin erityisellä nimellä Phantom Finn. Se syntyi legendaarisen amerikkalaisen urheilutoimittajan Grantland Ricen runoiltua Pariisin olympiakisojen jälkeen haltioituneena:

What are you, phantom that drifts and glides,

Ghost or man, as you hit the track?

Grantland Rice kirjoitti itsensä kuitenkin amerikkalaisen urheilujournalismin kaanoniin kirjoittamalla Notre Dame -joukkueen amerikkalaisen jalkapallon pelaajista Ilmestyskirjan neljänä ratsumiehenä, The Four Horsemen: Tauti, Sota, Nälänhätä Kuolema.

Grantland Rice ei ollut ainoa tähtitoimittaja, joka Paavo Nurmesta kirjoitti. Kerron heistäkin uudessa kirjassani.

Grantland Ride, urheilujournalismin legenda.

Phantom Finn -kirjan alkuun vyörytän Amerikan historiaan jälkensä jättäneitä suomalaisia. Suomalaisten historia uudella mantereella on jo lähes 400-vuotias, joten joukkoon mahtuu John Mortonista (Marttinen) alkaen värikkäitä persoonia. Kun Yhdysvalloissa juhlitaan ensi vuonna 250-vuotista itsenäisyyttä, Morton nousee yhtenä maan perustajaisänä varmasti esille.

Suuri siirtolaisaalto Amerikkaan alkoi teollisen vallankumouksen myötä. Kun Paavo Nurmi matkusti New Yorkiin vuoden 1924 lopulla, siirtolaisaalto oli lopuillaan. Euroopasta oli vajaan sadan vuoden aikana mennyt 50 miljoonaa siirtolaista, heidän joukossaan lähes puoli miljoonaa suomalaista.

Aamulenkki nro 313 Presidenttikirjoja

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Fri, 25 Apr 2025 15:22:00 +0000

Lukeminen kannattaa aina. Ja jos soveltaa tasavallan presidentin kuntoilumottoa ”tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia energiaa”, niin uskallan väittää, että tunti lukemista antaa kaksi tuntia viisautta!

Valtion vierastalon eteisessä on Suomen valtion avainverkosto
selvästi esillä: EU, Nato ja YK.

Minulla on mukava uutinen keravalaisen kirjallisuuden ystäville. Viime vuonna ensimmäisen kerran onnistuneesti järjestetyt Keravan kirjamessut saavat jatkoa syyskuussa (27.9.2025) teemalla ”Seuraavat 100 vuotta”. Viime vuonnahan juhlistimme kaupunginkirjastolla Keravan kaupungin 100-vuotisjuhlavuotta. Keravalaiset kirjailijat pääsevät jo varaamaan myyntipöytiä. Kannattaa toimia heti, sillä varausaika päättyy 30. toukokuuta.

Kanavan kirjapalkinto

Tämä ei liity Keravan kirjamessuihin, mutta muuten on mukava mainita, että osallistun tänä vuonna Kanavan kirjapalkinnon valintaan kolmihenkisen palkintoraadin jäsenenä. 10 000 euron palkinto annetaan tällä kertaa parhaalle henkilöhistoriaa käsittelevälle tietokirjalle. Raadin puheenjohtajana toimii Kanavan tuottaja Tuomo Lappalainen ja raatiin tuo syvää näkemyksellisyyttä Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe – ja minä tuon sitten toisenlaista näkemyksellisyyttä.

Parhaat teokset suodattuvat sitten lopullisen valinnan tekevälle Työeläkevakuuttajat TELA ry:n toimitusjohtajalle Suvi-Anne Siimekselle.

Kirjapalkinnosta on tarkemmin tietoa Kanavan numerossa 3/2025.

Stubb teki peräti kahdeksan vuotta töitä ministerinä.
Parhaiten hän viihtyi ulkoministerin tehtävissä.

Lukuviikon vinkit

Kirjoitan parhaillaan kirjaa maailman kovakuntoisimmasta presidentistä Alexander Stubbista. Bonnierin ja WSOY:n leiriin kuuluva Readme-kustantamo julkaisee opuksen syksyllä, jos vaan saan pidettyä yllä tasaista kirjoitustahtia vielä pari kuukautta. Kirjassa on mielenkiintoista tietoa muun muassa presidentin verkostoista. Elämme jännittäviä aikoja.

Keräsin tähän loppuun Lukuviikon merkeissä muutaman presidenttikirjan sillä ajatuksella, että jokaiseen vinkkaamaani kirjaan liittyy myös vinkki kesälomamatkan kohteeksi. Näistä kirjoista olen lukenut muut lukuun ottamatta Riksföreståndaren-kirjaa. Sitä olen ehtinyt vasta paikoitellen silmäillä. Otin sen tähän mukaan lähinnä siitä syystä, että se on uusin Mannerheim-kirjani.

Samalla pääsen kertomaan, että Kaivopuistossa sijaitseva Mannerheim-museo on tämän kesän vielä remontissa, joten Turun liepeillä sijaitseva Mannerheimin synnyinkoti Louhisaari kerännee tänä kesänä poikkeuksellisen paljon Mannerheim-matkustajia.

Tässä siis kuusi vinkkiäni:

Lukuviikon kirjavinkki 1: Annastiina Löppönen, On onnellista omistaa koti. P.E. ja Ellen Svinhufvudin Kotkaniemi (SKS 2024). Samalla vinkki numero 1 kesälomamatkan kohteeksi: Kotkaniemi, Luumäki.

Lukuviikon kirjavinkki 2: Kari Hokkanen, Kyösti Kallio 2, 1930–1940 (WSOY 1986). Ja vinkki numero 2 kesälomamatkan kohteeksi: Kyösti Kallion museo, Nivala.

Lukuviikon kirjavinkki 3: Esa Seppänen, Tamminiemi eilen ja tänään (Readme, 2022). Samalla vinkki numero 3 kesälomamatkan kohteeksi: Tamminiemi, Helsinki.

Lukuviikon kirjavinkki 4: Marjaliisa Hentilä – Seppo Hentilä: Oikeusvaltion etuvartiossa (Siltala 2024). Samalla vinkki numero 4 kesälomamatkan kohteeksi: Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo, Haapajärvi.

Lukuviikon kirjavinkki 5: Stig Jägerskiöld, Riksföreståndaren (Holger Schildts förlag, 1969). Ja samalla vinkki numero 5 kesälomamatkan kohteeksi: Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti Louhisaari, Askainen.

Lukuviikon kirjavinkki 6: Kalle Virtapohja, Kekkonen urheilumiehenä (Docendo 2018). Samalla vinkki numero 6 kesälomamatkan kohteeksi: Urho Kekkosen lapsuuden koti Lepikon torppa, Pielavesi.

Aamulenkki nro 312 Martti Häikiö (1949–2025)

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Sat, 01 Mar 2025 07:34:00 +0000

Aloin muistella eilen (pe 28.2.) Kalevalan päivänä ystävääni ja mentoriani Martti Häikiötä, joka siunataan tänään (1.3.2025) Johanneksen kirkossa. Sitten uutiset Yhdysvalloista veivät huomioni. Martti olisi ymmärtänyt ratkaisuni keskittyä Trumpin ja Zelenskyin nahinointiin Valkoisessa talossa, sillä hän vietti lukuvuoden 1984–1985 Arkansasin yliopistossa ja opetti siellä neljä kurssia: 20th Century Europe, World Politics, History of Soviet Foreign Policy ja Comparative European Politics.

Tämä teksti tulee nyt sitten aamukirjoituksena ennen kirkkoon lähtöä.

Jaakko Malmivuo ja Martti Häikiö Helsingin Rotarypuistossa 2023.

Muistelen tässä kirjoituksessa professorin arvonimen hyvillä ansioilla saanutta Martti Häikiötä omasta henkilökohtaisesta kokemuspiiristäni. Liikuimme akateemisissa piireissä. Martin väitöskirja Maaliskuusta maaliskuuhun. Suomi Englannin politiikassa 1939–1940 (1976) ohjasi häntä kansainvälisiin piireihin.

Kodin perinnön kautta Martti kasvoi Kansallisen Kokoomuksen piiriin ja toimi muun muassa Kansallisen Kokoomuksen Helsingin piirin puheenjohtajana muutaman vuoden. Hänellä oli hyvät suhteet esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Ehkä on liikaa sanottu, mutta Martti kirjoitti ikään kuin kunniavelkana sodassa olleelle isälleen tämän elämäkerran Juuso Häikiön kolme elämää (2024). Se oli niin tunteellinen asia, että hän teki sen tietoisesti omakustanteena. Hän ei ollut valmis tekemään kustannustoimittajien kanssa kompromisseja. Aloitin kirjan esittelyn viime vuonna Liikearkistoyhdistyksen Failissa: ”Professori Martti Häikiö on kirjoittanut isänsä hovioikeudenneuvos Juuso Häikiön (1917–2003) tarinan 527-sivuiseen paksuun järkäleeseen. Kirjan nimi Juuso Häikiön kolme elämää viittaa Martin isän toimintaan pioneeriupseerina, hovioikeustuomarina ja kansanedustajana.”

Yksi Martti Häikiön elämään suuresti vaikuttaneista lakimiehistä oli presidentti P. E. Svinhufvud, jonka nimeä kantavan muistosäätiön puheenjohtajana hän pyysi myös minut mukaan säätiön toimintaan. Yksi Martin laajan tuotannon merkkiteoksia oli vahva elämäkerta Suomen Leijona. Svinhufvud itsenäisyysmiehenä (2017).

P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön hallitus eduskunnassa 2019.

Martti Häikiön esitelmä Kotkaniemessä 2022.

Martti Häikiö toimi Helsingin Rotaryklubin presidenttinä 2008–2009 vähän ennen kuin itse liityin klubiin. Vuonna 2017 hän osallistui Rotary Internationalin seuraavan presidentin (President-Elect) Ian Riseleyn vierailun järjestelyihin ja sai tunnustuksena PHF:n yhdellä timantilla.

Martilla oli ratkaiseva rooli siihen, että minut valittiin kirjoittamaan Helsingin Rotaryklubin historiaa eli kuvaamaan sitä, miten rotarytoiminta tuli Suomeen ja miten se on maamme ensimmäisessä ja suurimmassa klubissa kehittynyt. Martti oli loppuun saakka aktiivisena jäsenenä historiatoimikunnassa.

Arto Mäenmaa (vas.), kirjatyttö Leena Majander ja Martti Häikiö (2021).

Martti Häikiö jätti jäljen lukuisten teollisuus- ja energiahistorioiden kirjoittajana. Tässä sarjassa haluan mainita esimerkkinä kolmiosaisen Nokia Oyj:n historiateoksen (1865–2000), jonka kolmannen osan hän päätti sanoihin: ”Tämä teos on riippumattoman tutkijan kuvaus ja tulkinta Nokia Oyj:n historiasta. Voi olla, että monet nokialaiset ovat eri mieltä painotuksista ja tulkinnoista, mutta sitähän historia parhaimmillaan on – tosiasioihin ja perusteltuihin argumentteihin nojaavaa keskustelua siitä, miksi kaikki kävi niin kuin kävi.”

Martti Häikiö oli monin tavoin kiinni yhteiskunnassa. Hänet muistetaan pitkään aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana. Sain häneltä monessa asiassa merkittävää tukea. Tuntuu hyvältä, että sain häneltä mukavan panoksen viime vuonna ilmestyneeseen kulttuurihistorialliseen Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas -kirjaseen. Siinä on mukana Martin vinkit helsinkiläisille melojille.

P.S. Martti siunattiin 1.3. Johanneksen kirkossa ehkä jopa 400 ihmisen läsnäollessa. Savolaisen osakunnan kuoron esittämä Mozartin Requiem teki tilaisuudesta ikimuistoisen. Muistotilaisuudessa luettiin mm. tasavallan presidentti Alexander Stubbin, presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Petteri Orpon sekä eduskunnan varapuhemies Paula Risikon adressit. Risikko seurasi Martti Häikiötä P.E. Svinhufvudin Muistosäätiön puheenjohtajana.

Olen hienossa seurassa Jaakko Malmivuon ja Martti Häikiön kanssa muistelemassa rotarytoiminnan perustajan Paul Harrisin vierailua Helsingissä (2023).

Aamulenkki nro 311 Viipurista kehittyi suomalaisen maratonjuoksun kehto

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Wed, 05 Feb 2025 12:31:00 +0000

Karjalassa syntyi useita maailman parhaita urheilijoita ja Viipurilla oli muutenkin Suomen urheilun historiassa ainutlaatuinen asema. Keskityn tarkastelemaan tässä artikkelissa vain maratonjuoksua. Väitän, että Karjalan urheilulla oli Suomen kestävyysjuoksulle karkeasti arvioiden yhtä suuri merkitys kuin runonlaulajilla suomalaiselle kulttuurille.

Veikko Karvonen, Bostonin maratonin voittaja ja Euroopan mestari.

Yleisurheilussa Karjalan pojat saavuttivat viipurilaislähtöisen pituushyppääjän ja urheiluvaikuttajan Aaro Laineen (1908–1986) laskujen mukaan 15 maailmanennätystä ja 17 Suomen ennätystä. Kestävyysjuoksijoiden lisäksi keihäänheittäjät olivat aikanaan maailman valioita. Maratonjuoksu nousee kuitenkin erityiseen asemaan Karjalan urheilun historiassa muun muassa sen vuoksi, että Hannes Kolehmainen juoksi Viipurissa ensimmäisen ja Paavo Nurmi ainoan maratoninsa.

Viipurin urheilun varhaisesta voimasta on olemassa monta esimerkkiä. Kun neljä suomalaista urheilijaa matkusti vuonna 1906 olympialaisten 10-vuotisjuhlakisoihin eli ns. välikisoihin Ateenaan, puolet Suomen ”olympiajoukkueesta”, Uno Häggman (Tuomela) ja Heikki Åhlman (Pennola), tuli Viipurista.

Helsingissä järjestettiin ensimmäiset voimistelu- ja laulujuhlat vuonna 1900. Silloin yritettiin perustaa Suomalaista Voimistelu- ja Urheiluliittoa (SVUL), mutta senaatti ei katsonut sellaista järjestäytymistä hyvällä. Elettiin pahimpia venäläistämisvuosia. Niinpä SVUL ei voinut järjestää seuraavia vuoden 1903 voimistelu- ja urheilujuhlia, joten järjestelyt otti vastuulleen sen ajan suurseura Viipurin Reipas. Yleisurheilussa sen viisimiehinen joukkue kilpaili Helsingin Reippaan, Tampereen Pyrinnön, Kotkan Innon ja Kouvolan Nuorisoseuran Voimisteluseuran edustajia vastaan. Sinä kesänä järjestettiin muutenkin runsaasti erilaisia juhlia. Voimistelijoiden ja urheilijoiden kokoontuessa Karjalan pääkaupungissa Viipurissa, Käkisalmessa järjestettiin Itä-Karjalan nuorisoseuran laulu- ja soittojuhlat. Laulu-, soitto- ja voimistelujuhlat voi nähdä sortokauden synnyttäminä isänmaallisten tunteiden kanavointikeinoina.

Hannes Kolehmainen Viipurissa

Viipurissa järjestettiin laulu- ja soittojuhlat myös kesällä 1907. Niiden yhteydessä järjestettyjen urheilukilpailujen ohjelmassa oli painia, voimistelua, köydenvetoa, hirrensyöksyä, polkupyöräilyä, jalkapalloa ja yleisurheilua. Päälajiksi muodostui maratonjuoksu, joka oli aivan uusi villitys Suomessa. Edellisvuonna Helsingissä järjestetyn Suomen ensimmäisen maratonkilpailun voittaja Kaarlo Nieminen osallistui myös tähän ensimmäiseen Viipurissa juostuun maratoniin. Kilpailu oli saavuttanut kohtuullisen hyvin huomiota jo ennalta, sillä esimerkiksi Kuopion Reippaan riveissä urheilleet veljekset Tatu ja Hannes Kolehmainen matkustivat laivalla Kuopiosta Lappeenrantaan ja tulivat sieltä viimeisen 50 km lopputaipaleen jalan eli kai lähinnä juosten, Viipuriin.

Maratonreitti kulki Viipurista maantietä pitkin Kaislahteen ja takaisin. Ennakkosuosikki Helsingin Reippaan Nieminen tuli odotetusti ensimmäisenä maaliin alittaen ensimmäisenä pohjoismaalaisena kolmen tunnin haamurajan. Tatu Kolehmainen hävisi Niemiselle 15 minuuttia. 19-vuotiaan Hannes Kolehmaisen ensimmäinen maratonkokeilu päättyi rohkaisevasti kolmanteen sijaan vain muutaman minuutin veljensä jäljessä. Hanneksen loppuaikaa 3.09.19 pidettiin heti lupaavana, sillä paikallislehdessä oli etukäteen aprikoitu, kuinkahan moni pystyisi alittamaan neljä tuntia. Viisi vuotta myöhemmin Hannes Kolehmaisesta oli kehittynyt maailman paras kestävyysjuoksija, joka voitti 1912 Tukholman olympiastadionilla kolme olympiakultaa. Ja vuonna 1920 hän voitti juuri maratonilla neljännen olympiakultansa.

Paavo Nurmi Viipurissa

Paavo Nurmi suoritti omaa varusmiespalvelustaan Porin prikaatissa, joka siirrettiin kesäkuussa 1919 Turusta Käkisalmeen. Pelättiin nimittäin venäläisten hyökkäystä. Rauha onnistuttiin säilyttämään ja Paavolle jäi aikaa juoksemiseen. Niinpä hän osallistui sinä kesänä muutamiin kilpailuihin Viipurissa ja Käkisalmessa, missä oli tosin vain 200 metriä pitkä, kapea ja mutkitteleva, juoksurata. Nurmen kansainvälinen juoksu-ura päättyi Viipurissa maratonjuoksun olympiakatsastuksen voittoon vuonna 1932. Kun hän ei päässyt juoksemaan Los Angelesin olympiakisoissa, Suomen urheiluliitto antoi hänelle ”kansallisen amatöörin” erikoisaseman, jonka turvin juoksijoiden kuningas kiersi vielä kaksi vuotta kotimaisia juoksuratoja. Se kaikkein viimeinen kilpailu oli 10 000 metrin voitto Viipurissa vuonna 1934.

Nurmi muisteli myöhemmin lämpimästi Karjalaa. Kilpailumatkallaan Joensuussa hän poikkesi kerran myös Valamoon. Viipurin kilpailumatkansa ohessa hän kävi Terijoen kuuluisalla hiekkarannalla. Ja kun jalat ja kroppa kaipasivat palautumista, hän vieraili Kirvun terveysparantolassa. Toisin sanoen Karjala tarjosi elvytystä ja ravintoa itseään säälimättömästi rääkänneen huippujuoksijan hengelle, mielelle ja kropalle.

Käkisalmen Komosia

Maratonjuoksusta tuli yksi Karjalan urheilun suurista tarinoista. Taavi Komonen oli vain vuoden turkulaista Paavi Nurmea nuorempi Käkisalmessa syntynyt syntynyt juoksija, joka lähti vuonna 1929 siirtolaiseksi Kanadaan. Hän asettui Torontoon, mutta Yhdysvaltojen pörssiromahdus sai Kanadassakin aikaan suuren työttömyysaallon. Se osui varsinkin kielitaidottomiin siirtolaisiin.

Komonen käytti vapautuneen aikansa juoksemiseen. Hänen ensimmäinen kansainvälinen voittonsa oli Kanadan mestaruus maratonjuoksussa vuonna 1931. Sen ansiosta hänet kutsuttiin takaisin kotimaahan valmistautumaan Los Angelesin olympiakisoihin, mutta jalkavammat estivät käkisalmelaisen olympiahaaveen toteutumisen. Hän palasi takaisin Kanadaan ja asettui tällä kertaa suomalaisille siirtolaisille tuttuun Sudburyyn. Siellä hän löysi menestyskonseptin. Komonen juoksi itse valmistamillaan kengillä uudelleen Kanadan maratonmestariksi ja voitti Yhdysvalloissa AAU:n mestaruuden. Lisäksi hän sijoittui legendaarisella Bostonin maratonilla toiseksi. Näiden saavutusten ansiosta hänet valittiin Kanadan parhaaksi urheilijaksi vuonna 1933 ja palkittiin tämän johdosta arvostetulla Lionel Conacher Awardilla.

Seuraavana vuonna uskomaton lento jatkui. Komonen voitti Bostonin maratonin, Yhdysvaltain AAU:n maratonmestaruuden ja Kanadan mestaruuden.

Jatkosodassa kaatuneen Eino Olkinuorankin nimi on hyvä mainita karjalaisista maratoonareista puhuttaessa, sillä hän voitti 25 kilometrin mittaiset katujuoksut Kaivopuiston maratonin ja Urheilulehden maratonin vuonna 1940. Paremmin hänet kyllä taidetaan muistaa viestihiihdon maailmanmestarina.

Sotien jälkeen Suomen urheilu eli pitkään Karjalan evakkojen vahvojen näyttöjen varassa. Koivistolta vähän ennen talvisotaa Johannekseen muuttanut Mikko Hietanen on yksi suomalaisen kestävyysjuoksun suurista nimistä. Uudellakirkolla syntynyt juoksija siirtyi edustamaan Johanneksen Kireitä ja kehittyi vähitellen Euroopan parhaaksi maratoonariksi. Siitä kertoo maanosan mestaruus vuonna 1946.

Kun urheilutoimittajat valitsivat Suomessa ensimmäisen kerran Vuoden urheilijan vuonna 1947, kaksi karjalaisurheilijaa oli muiden yläpuolella. Titteli jaettiin Mikko Hietasen ja pikaluistelun maailmanmestarin Lassi Parkkisen kesken.

Mikko Hietasen kova kilpaveikko Väinö Muinonenkin kuuluu samaan heimoon. Hän edusti alkuvuodet synnyinkuntansa Lauritsalan urheiluseuraa Terästä. Vuonna 1928 hän siirtyi Työväen Urheiluliiton puolelta SVUL:n alaiseen Vuoksenniskan Urheilijoihin ja voitti kymmenen vuotta myöhemmin Pariisissa maratonin Euroopan mestaruuden.

Kun Mikko Hietanen voitti Oslossa EM-kultaa 1946, sinnitteli 47 vuoden ikään ehtinyt Muinonen minuuttia myöhemmin hopealle.

Sakkolan Karvosia

Hietasen ja Muinosen jäljille lähti myös Sakkolassa syntynyt Veikko Karvonen. Hän alkoi paukuttaa ihmeellisiä tuloksia siinä vaiheessa, kun Oslon EM-kisojen sankarit tekivät nuoremmilleen tietä. Karvosen menestystaru alkoi Brysselin EM-maratonilta vuonna 1950: hopeaa. Ensimmäinen kolmesta pohjoismaiden mestaruudesta tuli vuonna 1951. Helsingin olympiamaratonilla vuonna 1952 hän juoksi viidenneksi.

Tämän jälkeen oli Veikko Karvosen vuoro nousta maailman parhaaksi maratoonariksi. Toinen ja kolmas pohjoismaiden mestaruus tulivat vuosina 1953 ja 1955. Niiden välissä tuli Bostonin maratonin voitto ja Euroopan mestaruus Bernissä.

Parhaiten muistetaan Melbournen olympiamaratonin pronssi vuodelta 1956. Vielä kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui kuudenneksi Tukholman EM-maratonilla.

Karjalaisten juoksijoiden kunniakkaat maratonperinteet kertovat ainutlaatuisesta menestyksestä yhdessä maailman arvostetuimmista lajeista, maratonjuoksussa. Ei olekaan mikään ihme, että karjalaiset ovat hallinneet aikanaan myös maailman hiihtolatuja. Jo mainitun Eino Olkinuoran lisäksi rittänee, kun otetaan esiin Veikko Hakulisen, August Kiurun, Mirja Hietamiehen ja Siiri Rantasen nimet. No ei tietenkään riitä. Samaan luetteloon kuuluu tietenkin myös Simpeleen Marja-Liisa Kirvesniemi (Hämäläinen).

Tässä artikkelissa olen keskittynyt vain äärimmäistä kestävyyttä vaativaan maratonjuoksuun. Yleisurheilun ja maastohiihdon lisäksi Karjalasta lähteneet tai siellä vaikuttaneet urheilijat ovat olleet maailman huipulla ainakin voimistelussa, jääpallossa, luistelussa, painissa ja nyrkkeilyssä.

Artikkelin ensijulkaisu: Karjalan Kunnaat 1/2025.

Aamulenkki nro 310 Nurmijärven juhlavuosi

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Wed, 22 Jan 2025 05:48:00 +0000

Viipurin Sudet voitti sata vuotta sitten vuonna 1925 jääpallon Suomen mestaruuden Salakkalahdella. Ahlgrenin Kalle (3. vas.) teki loppuottelussa kuusi maalia eikä antanut HJK:lle mitään mahdollisuuksia.

Nurmijärven kunta juhlii tänä vuonna 250-vuotisjuhliaan pitkin vuotta. Suomen suurimpana maalaiskuntana mielellään esiintyvän Nurmijärven perusti kuningas Kustaa III vuonna 1775. Onnea Nurmijärvelle kunnioitettavaan ikään pääsystä!

Nurmijärven kappeliseurakunta oli kylläkin perustettu jo vuonna 1558, mutta se kuului pitkään Helsingin pitäjään. Kirkon rakentamisesta alkoi sitten tulevan kunnan keskustan kehittyminen.

Nurmijärven 250-vuotisjuhlat keskittyvät hyvin ymmärrettävästi syksyyn ja Aleksis Kiven päivään 10. lokakuuta. Silloin julkistetaan muun muassa dosentti Ossi Viidan ja FT Jouni Lavikaisen kirjoittama Nurmijärven kunnan historian 4. osa, jossa käsitellään vuosia 1960–2017. Luultavasti se puhuttelee siis huomattavaa osaa nurmijärveläisistä, koska tuolta ajalta varsin monella on omakohtaisia muistoja.

Minäkin olen päässyt mukaan juhlavuoden tasokkaaseen kulttuuriohjelmaan, sillä pidän Nurmijärvellä kaksi esitelmää. Torstaina 23.1.2025 kerron Klaukkalan kirjastossa Paavo Nurmen sata vuotta sitten tekemästä ihmeellisestä Amerikan-kiertueesta. Paavo Nurmi muistetaan Suomessa yhdeksästä kultamitalistaan, mutta Yhdysvalloissa painaa legendaarinen vuoden 1925 kilpailukiertue enemmän. Sen jälkeen yleisurheilun hallikilpailuista tuli median ja suuren yleisön kiinnostuksen kohde.

Paavo Nurmen sankaritarinalle sata vuotta sitten toteutunut kiertue loi kultareunuksen ei vähiten siitä syystä, että hän kävi kiertueen loppupuolella Hollywoodissa ja tapasi muun muassa toimintaelokuvien karismaattisen sankarin Douglas Fairbanksin.

Sama aihe, Paavo Nurmen seikkailut Amerikassa, on myös Loimaan luennollani 30. tammikuuta.

Paavo Nurmi antaa Douglas Fairbanksille lähtölupaa vuonna 1925.

Nyt kun tätä kirjoitan, pälkähti mieleen, että Nurmi sopii paremmin kuin hyvin Nurmijärven juhlavuoteen, nimensä puolesta. Kas kun Nurmijärvelle ei ole sijoitettu Nurmen patsasta!

Huumori on taitolaji, etenkin huono huumori… Useammin kuin kerran olen saanut ohjeen, että älä yritä olla hauska. Tuleekin mieleen se Urheilulehden Mustan Hevosen pakina, jossa mainittiin nuori urheilutoimittaja, joka kysyi lehdistötilaisuudessa Suomessa käymässä olleelta olympiavoittaja Kipchoge Keinolta, että kuinka paljon Keniassa on keino-päällystekenttiä. Musta Hevonen jatkoi, että Keinon luonteva vastakysymys olisi ollut suomalaisen jalkapallon tasoon liittyen, että kuinka paljon Suomessa mahtaa olla nurmi-kenttiä…

Pölläkkälä oli yksi Äyräpään kylistä. Pölläkkälän Ura järjesti sata vuotta sitten 1925 kaksipäiväiset yleisurheilukilpailut.

Ehkä palataan takaisin Nurmijärven suurmiespatsaisiin. Siellä on jo Aleksis Kiven patsas, jonka tasavallan presidentin puoliso Ellen Svinhufvud kävi paljastamassa Kiven satavuotisjuhlavuonna 1934.

Menen tänä vuonna toisenkin kerran Nurmijärvelle. Nimittäin 6. maaliskuuta (2025) kerron Karjalan urheilusta. Se on myyttisiin sfääreihin nouseva aihepiiri, koska Suomi menetti sodassa merkittävät alueet mm. Karjalankannakselta ja Laatokan pohjoispuolelta kuten Vienasta. Kun alue revittiin Suomesta irti niin, väestö tuli Suomeen ja jätti kotinsa ja muistonsa taakseen. Samalla syntyi vahva tunteellinen side rakkaisiin isien ja isoisien maihin.

Jotkut Karjalan urheiluseurat lopettivat sotien jälkeen toimintansa, toisten toiminta hiipui vähitellen. Mutta jotkut, kuten esimerkiksi Viipurin Urheilijat, pystyivät jatkamaan uudella paikkakunnalla toimintaansa.

Nurmijärvelle tuli evakkoja ilmeisesti Vienan Karjalasta. Sen alueen urheilusta tiedänkin vähemmän, joten maaliskuisessa esityksessäni keskityn ennen kaikkea Viipurin seudun urheiluun.

Jos tunnet Vienan Karjalan urheilutarinoita, olen kiinnostunut kuulemaan. Tule vaikka Nurmijärvelle kertomaan!

Pölläkkälän Uran Ragnar Nilsson (oik.) sijoittui Pölläkkälän kansallisissa kilpailuissa 100 metrillä kolmanneksi vuonna 1925.

Aamulenkki nro 309 Keravalainen kirjavuosi 2024

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Fri, 27 Dec 2024 07:35:00 +0000

Olen jättämässä taakseni niin poikkeuksellisen kirjavuoden, että kirjasin joitakin sen tapahtumia ja käänteitä muistiin itseäni varten. Näillä merkinnöillä on tosiaan merkitystä vain itselleni, mutta jos joku muu haluaisi näitä rivejä silmäillä, julkaisen tekstin blogissani. Onhan tässä mukana myös pieni siivu kirjallisuushistoriaa.

Kirjoitin HS Teemaan artikkelin Mika Waltarin sotavuosista ja kesäkuun
HS Teema julkaisi haastatteluni Paavo Nurmi -erikoisnumerossaan.

Vuosi jakautui kahteen osaan – ihan kalenterinkin mukaan. Siinähän ei olisi mitään ihmeellistä, mutta itseäni huvittaa, miten erilaiset ne osat ovat olleet. Alkuvuoden ajan huomioni keskittyi neljän kirjan julkkareihin, ja loppuvuoden ajan kirjoitin Suomen tietokirjailijoiden apurahan turvin Paavo Nurmen Amerikan kiertueesta englanninkielistä käsikirjoitusta.

Kirjoitin Kanavaan Paavo Nurmen roolista kylmän sodan vuosien ulkopolitiikassa ja pidin samasta aiheesta esitelmän Tukholman ja Lundin yliopistojen järjestämässä yhteispohjoismaisessa liikuntahistorian tutkijoiden seminaarissa. Seikkailin myös muutaman artikkelin (Parnasso, Tiedetoimittaja) verran 1900-luvun dramaattisissa alkuvuosissa, kun halusin selvittää itselleni, millaisissa sananvapausoloissa Juhani Ahon romaani Juha ilmestyi. Selvittelyjen pohjalta syntyi ihan kelpo artikkelit.

Aloitin uuden yhteistyön kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen kanssa, järjestelin insinööri Veikko Sallin kirjaprojektiin liittyviä papereita sekä jatkoin rotaryhistorian kirjoittamista ja Turun Urheiluliiton historian haastattelujen tekemistä. Vuoden isoin asia oli Keravan ensimmäisten kirjamessujen järjestäminen, mutta palaan siihen lopuksi.

Kerron ensin niistä neljästä kirjajulkkarista. Ensimmäinen oli Jukka H. Meurmanin Lääkärin muistelmat, jonka kansainvälisesti meritoitunut lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtori Jukka H. Meurman oli itse kirjoittanut. Pääsin toimittamaan hänen käsikirjoituksensa. Samalla pääsin kurkistamaan kansainvälisesti ansioituneen tiedemiehen jalanjäljissä akateemisen elämän kulisseihin.

Lauri Tarastin kirjassa Lauri Tarasti urheilun ja dopingin selvitysmiehenä minulla oli toisenlainen rooli. Kirjoitimme teoksen yhdessä. Jälleen pääsin kansainvälisen toimijan jalanjäljille. HKV, Maailmankisat, yleisurheilun MM-kisat 1983, niitä vuosia oli nostalgista käydä yhdessä läpi. Sitten tulivat Laurin vuodet Kansainvälisen yleisurheiluliiton, Kansainvälisen olympiakomitean, Kansainvälisen squashliiton ja Maailman antodopingtoimisto Wadan luottamustehtävissä, joista minulla ei ollut aiemmin kuin harmaa aavistus.

Lauri Tarastin suuri henkilökohtainen tavoite toteutui lopulta, kun squash pääsi vuoden 2028 olympiakisojen näytöslajiksi. Lauri oli puhunut maailman johtaville urheilujohtajille squashin puolesta vuosien ajan. Kun uutinen squashin valinnasta Los Angelesin kisojen ohjelmaan julkistettiin, Laurin ensimmäinen kommentti minulle oli, että hänellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Onneksi hän oli jo aikaisemmin kertonut minulle, miten paljon hän oli lajia takavuosina markkinoinut ja sen olympiatietä tasoittanut, joten saatoin olla hänen kanssaan heti eri mieltä. Olympiaohjelmaan nouseminen vaatii lajilta niin pitkäjänteisen työn, että Laurin aikanaan käymillä keskusteluilla oli aivan varmasti vaikusta tähän Los Angelesin päätökseen. Näin vakaasti uskon, ja Suomen squashliitossa tämä varmasti tiedetään.

Kolmas kevään kirjajulkkari oli Unelmien liikuntapäivänä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa julkistettu Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas. Siinä on pieniä kulttuurihistoriallisia tarinoita eri liikuntalajeista sillä toiveella, että lukija haluaisi kenties lähteä itse liikkeelle kokeilemaan Urho Kekkosen lenkkiä Seuraasaaressa, tai rohkaistuisi vaikka kokeilemaan kuntoportaita tai ulkokuntosalia, joita Helsingin kaupunki on kiitettävästi rakentanut kaupunkilaisille. Lajeja on monia. Itse juoksutin Kruunuhaan lapsia Tervasaaressa yhtenä kesänä yli 40 vuotta sitten ja huomasin, miten pienelläkin kannustuksella voi saada aikaan paljon liikunnan riemua. Toivottavasti myös Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas tuottaa iloa ja herättää kokeilunhalua.

Neljäs uutuuskirjani oli Tuntematon Paavo Nurmi, joka julkistettiin Arkkitehtuuri- ja Designmuseossa. Kerron siinä vähemmän tunnetun tarinan Paavo Nurmesta Helsingin rakentajana. Koska Paavo ei ollut aivan vähäpätöinen rakentaja, istutin hänen tarinansa pääkaupungin rakentamisen tarinaan. Sen vuoksi aloitan kirjan kertomalla arkkitehti Engelistä, joka suunnitteli pääkaupungin arvokkaimmat rakennukset. Monessa yhteydessä on käynyt ilmi, että vaikka pääarkkitehti tunnetaan, tuhannet rakentajat ovat jääneet pääosin tuntemattomiksi. Tietoja rakentajista ja rakennuttajista löytyy paremmin vasta 1900-luvun puolelta. Silloin tullaankin jo lähelle Paavo Nurmen rakennusvuosia. Kysymys kuului, miten sitoisin nämä kaksi erilaista legendaa toisiinsa. Siihen ei riittänyt se, että Engelin suunnittelema Helsingin kaupungin ensimmäinen virallinen muistomerkki, Keisarinnankivi, täytti sata vuotta samana vuonna, kun Paavo Nurmen ensimmäinen talo valmistui Taka-Töölöön. Otin Mika Waltarin, kolmannen legendaarisen Helsinki-persoonan, mukaan kirjaan sidostamaan Engeliä ja Nurmea, sillä yksi Waltarin tuotannon vähemmän huomiota saaneista puolista liittyy juuri siihen, että hän on kirjoitti melko paljon rakentamisesta.

Historiantutkija Aleksi Ahtola käsittelee kirjaani uudessa Yliopisto-lehdessä (10/2024) ja antaa myös terävää kritiikkiä: ”Urheiluhistorioitsija Kalle Virtapohja kirjoittaa harvinaisen hienolla tyylillä. Kynän kärki on kuitenkin minusta hieman liian leveä, ja kirjoittaja kuvaa liian paljon kontekstia. Virtapohja hyödyntää ansiokkaasti haastattelumateriaalia ja pystyy luomaan Paavo Nurmesta kuvan monen eri ihmisen näkökulmasta.”

Kun kritiikin antaja on näin taitava, on pakko heti myöntää, että kritiikki osuu. Ehkä kirjaa olisi voinut paremmin rajata. Ja toisaalta, kyllä itse asiassa halusin juuri niin, että Paavo Nurmi esiintyy vain osana Helsingin rakentamisen tarinaa, yhtenä tuntemattomista rakentajista. Sellainen hän halusi itse olla.

Paavo Nurmi oli sitten ajatuksissani kirjan julkistamisesta lähtien eikä vähiten sen vuoksi, että HS Teemajulkaisi haastatteluni Paavo Nurmea käsittelevässä erikoislehdessään. Olen tutkinut Nurmea niin paljon, että tuntui hyvältä saada tällaista huomiota.

Samoihin aikoihin, kun tämä HS Teeman Nurmi-numero julkaistiin, sain tiedon, että Suomen Tietokirjailijat myönsi minulle apurahan kirjoittaakseni englanninkielisen kirjan Paavo Nurmen legendaarisesta vuoden 1925 Amerikan-kiertueesta. Nyt käsikirjoitus on valmis. Lähetin sen juuri ennen joulua Paavo Nurmi Gamesin toimitusjohtajalle Jari Saloselle ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton historia-asiantuntijalle Chris Turnerille tutustuttavaksi. Katsotaan alkuvuodesta, miten käsikirjoituksen kanssa edetään.

Mika Waltari on ollut monivuotinen harrastukseni. Sen vuoksi oli mukava päästä kirjoittamaan HS Teeman Waltari-nimeroon artikkeli Mika Waltarin sotavuosista. Olin kerännyt aineistoa pitkään. Hänen radiokuunnelmasarjansa Eero ja Ilona, jonka Yleisradio lähetti vuosina 1942–1944, on jäänyt melko vähälle huomiolle Waltari-tutkimuksessa. Se oli peräti 13-osainen nuorille suunnattu kuunnelmasarja, jossa nuorten parisuhde, sodan poikkeusolojen varjossa, oli keskeisenä teemana. Joissakin sanomalehtien ohjelmatiedoissa kuunnelmasarjasta mainittiin, että kyse oli kaksinpuheluista.

Mika Waltari: EERO JA ILONA

1) Eero kohtaa Ilonan. 20 min. 19.9.1942.

2) Eero ja Ilona kuutamossa. 20 min. 31.10.1942.

3) Eero ja Ilona. 20 min. 2.1.1943.

4) Eero Ilonan vieraana. 20 min. 20.2.1943.

5) Eero komennuksella kaupungissa. 20 min. 27.3.1943.

6) Eero ja Ilona. 15 min. 13.5.1943.

7) Ilonan päivät tulilinjoilla. (Ilonan nimipäivät) 20 min. 9.10.1943.

8) Ilona on sairaana. Eero keskustelee asetoverinsa kanssa. 15 min. 10.11.1943.

9) Kaikki on taas hyvin. 15 min. 15.12.1943.

10) Takaisin linjoille. 15 min. 26.1.1944.

11) Kirkas päivä. Eero ja Ilona keskustelevat ikuisuuskysymyksistä. 20 min. 25.3.1944

12) Eero ja Ilona kohtaavat jälleen. 15 min. 19.8.1944.

13) Eeron ja Ilonan onni. 15 min. 28.10.1944.

Lopuksi lupasin kertoa Keravan ensimmäisistä kirjamessuista. Ehdotin keväällä messujen järjestämistä keravalaiskirjailijalle Tiina Raevaaralle ja Keravan kaupunginkirjaston johtajalle Maria Bangille. Molemmat innostuivat, ja huolellisen suunnittelun jälkeen ensimmäiset kirjamessut toteutuivat syyskuun lopussa. Kaupunginjohtaja Kirsi Rontu tuli avaamaan tapahtuman, ja muutenkin siitä tuli tosi onnistunut päivä. Esimerkiksi Tiina Raevaara ja Satu Vasantola ovat keravalaisia kirjailijoita, joita en ollut aikaisemmin lukenut, joten pääsin sivistämään itseäni erittäin tervetulleella tavalla. Molemmat kuuluvat mielestäni tämän hetken kotimaisen kirjallisuuden kiinnostavimpiin nimiin.

Oma lukunsa on nykyisin Hämeenlinnassa asuva ”Keravan Waltari” Tapani Bagge, jonka pääsin tapaamaan ensimmäisen kerran Keravan kirjamessuilla. Hän nousee tuotteliaisuudessaan ainakin Mika Waltarin haastajaksi jollei mene pian ohikin. Bagge kirjoitti aikanaan vinon pinon Jerry Cottoneita. Se oli hänelle erinomainen kirjoittamisen korkeakoulu.

Luin joulukirjanani Tapani Baggen Soturisukua-eepoksen (2022). Ei voi kuin hymyillen ihmetellä, kuinka Bagget ovat olleet Suomen historian vaiheissa niin ytimessä, etenkin kun Tapani Bagge on kirjoittanut teoksen ”mahdollisimman totuudemukaisesti”, paino ensimmäisellä sanalla. Osoittautuu, että Bagget olivat hyvin keskeisiä toimijoita jo 1500-luvun Ruotsissa. Olisiko koko Ruotsin valtiosta mahtanut tulla mitään, ilman Baggen suvun myötävaikutusta? Kuvaukset myös erään Baggen kokemuksista Pietari Suuren sotavankina Moskovassa pitävät otteessaan.

Tämä oli hykerryttävää joululukemista, mutta ajoittain äärimmäiseen väkivaltaan ulottuvat kuvaukset ja suomalaisnaisten karut kohtalot venäläisten vankeina rajaavat, että tätä ei voi luokitella vain huumorikirjaksi. Opuksen lukeminen herätti tosi paljon ajatuksia, mikä on hyvän kirjan merkki.

Aamulenkki nro 308 Hieno urheiluvuosi 2024

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Mon, 23 Dec 2024 14:14:00 +0000

Valitettavasti Suomen olympiakomitean rakenteelliset ongelmat ja niistä käydyt keskustelut jättivät tänä vuonna varjoonsa poikkeuksellisen hienon suomalaisen urheiluvuoden parhaat saavutukset. On puhuttu virheellisesti jopa huippu-urheilun kriisistä, kun Pariisin olympiakisoista ei tullut mitaleita, kun olisi pitänyt puhua rakenteista ja niiden uudistamisen tarpeesta.

Pariisin olympiakisoista alkanut keskustelu on antanut vaikutelman,
että suomalainen huippu-urheilu olisi kriisissä.
Kuva: Rudy and Peter Skitterians, Pixabay.

Suomalainen urheiluvuosi 2024 oli itse asiassa yksi kaikkien aikojen parhaista. Olen 25 vuoden ajan ollut mukana Laureus World Sports Awards -valintaprosessissa, jossa valitaan maailman parhaista urheilijoista parhaat. Koskaan aikaisemmin en ole voinut ehdottaa samanlaista määrää vahvoja suomalaisia ehdokkaita listoille.

En ymmärrä lainkaan, kuinka meillä kehdataan puhua huonosta urheiluvuodesta, kun suomalainen jääkiekkoilija nostaa NHL:n mestarijoukkueen kapteenina Stanley Cup -pokaalin (Aleksander Barkov, Florida Panthers), tai kun suomalainen jalkapalloilija voittaa ensin Saksan Bundesliigan mestaruuden ja nostaa sen jälkeen vielä DFB-pokaalin mestarijoukkueen kapteenina (Lukas Hradecky, Bayer Leverkusen) 74,000 katsojan edessä.

Historian aikakirjoihin merkittiin myös suomalainen nainen, joka voitti liitokiekon eli frisbeegolfin maailmanmestaruuden (Eveliina Salonen) ensimmäisenä suomalaisena ja juuri sopivasti ennen kuin lajin MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Tampereella ja Nokialla, kesällä 2025.

Paavo Nurmi Games 2024 oli aivan poikkeuksellisen hieno tapahtuma. En uskonut, että itse näkisin koskaan Pekka Vasalan ja Antti Loikkasen 1500 metrin Suomen ennätyksen rikkoutumista. Joonas Rinne tarjosi kuitenkin tuon elämyksen. Ja samoissa kisoissa Ella Junnila paransi omaa korkeushypyn Suomen ennätystään kahdella sentillä.

Naisten moukarinheitossa Paavo Nurmi Gamesissa nähtiin Pariisin olympiakisojen esikisa. Kanadalainen maailmanmestari (2023) Camryn Rogers lennätti lekaansa pisimmälle ensin Turun Urheilupuistossa ja sen jälkeen Pariisin olympiakisoissa. Silja Kosonen sijoittui PNG:ssä toiseksi jättäen kovassa seurassa taakseen muun muassa takavuosien ykkösheittäjän Anita Wlodarczykin. Pariisissa vanha rouva Anita kaivoi jostakin takavuosien vireensä ja sijoittui neljänneksi ennen Siljaa, joka sijoittui nyt viidenneksi samoin kuin edellisen vuoden MM-kisoissakin. Saksaa Turun yliopistossa opiskeleva Silja Kosonen, 22, on nyt jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman parhaista ja varmimmista heittäjistä.

Jalkavammastaan toipuva Wilma Murto ei Turkuun vielä ennättänyt. Nina Kennedy voitti Paavo Nurmi Gamesin seiväskisan ja jatkoi samalla voittoisalla linjalla myös Pariisin olympiakisoissa. Minusta yksi tämän vuoden suurimmista urheilusaavutuksista – hattu pois päästä – on, että Wilma Murto pystyi vain muutamien viikkojen valmistautumisella hyppäämään olympiakisoissa kuudenneksi tuloksella 470.

Ja Pariisin olympiakisoista puheenollen, 13-vuotiaan Heili Sirviön sijoittuminen viidenneksi rullalautailun parkin finaalissa karsintojen kompurointien jälkeen oli ehdottomasti kisojen hämmästyttävin suomalaissuoritus.

Pariisin olympialaiset nostivat kansakunnan tietoisuuteen toisenkin urheilijan, jolle alettiin jo ladata menestysodotuksia seuraavia olympiakisoja ajatellen – niin tyypillistä meille suomalaisille. Kyse oli Pihla Kaivo-ojasta, joka nyrkkeili 50 kg:n sarjassa viidenneksi, vain voiton päähän mitalista.

Pariisin olympialaisissa säväytti myös 20-vuotias estejuoksija Ilona Mononen. Hän oli sijoittunut viidenneksi kesäkuun EM-kisoissa uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympialaisten alkuerissä hän paransi vielä ennätysaikaansa, mutta ei selviytynyt jatkoon. Joka tapauksessa, kerrassaan debút fantatiques olympiatasolla.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli tilanteen tasalla Pariisin olympialaisissa. Ensimmäisen kerran mediassa jaettiin valokuvia presidentistä, joka lohdutti pettynyttä suomalaisurheilijaa (Luukas Saha).

Itsenäisyyspäivän juhliin tasavallan presidentti oli kutsunut juhlien ”Yhdessä”-teeman hengessä suomalaisen kestävyysjuoksun kärkipariskunnan, Mustafa Muusen ja Nathalie Blomqvistin. Se oli oiva valinta! Oli säväyttävää nähdä kestävyysjuoksijat ykköset päällä. Nathalie sijoittui Rooman EM-kilpailuissa 5,000 metrillä viidenneksi uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympiakisoissa hän sijoittui saman matkan loppukilpailussa neljänneksi parhaana eurooppalaisena 13:nneksi. Mustafakin onnistui tänä vuonna, sillä hän paransi oman ennätyksensä 5,000 metrillä aikaan 13.30,04.

Tenniksen Davis Cupin supervuoden 2023 jälkeen hyvät uutiset saivat jatkoa. Nostan vain Wimbledon-voittajaksi pelanneen Harri Heliövaaran, joka brittiparinsa Henry Pattenin kanssa voitti nelinpelin mestaruuden maailman arvostetuimmassa turnauksessa.

Valmennusrintamalla vuosi 2024 oli historiallinen. Hämmästyttävin uutinen oli tietysti Paris Basketballin päävalmentajana vahvat näytöt antaneen Tuomas Iisalon pesti NBA-joukkue Memphis Grizzlies’n apuvalmentajaksi.

Koripallon ykkösuutiseksi nousi silti Lauri Markkasen elokuussa tekemä yli 200 miljoonan dollarin sopimus Utah Jazzin kanssa. Sopimus jatkuu vuoteen 2029 asti. Laurin esimerkillisyys kantaa myös kotimaan koripallossa. Siitä saatiin esimerkki, kun 16-vuotiaat tytöt voittivat Euroopan mestaruuden pian sen jälkeen, kun uutinen Lauri unelmasopimuksesta oli julkistettu.

Kotimaiset jalkapallon valmentajamarkkinat kävivät – ja käyvät – kuumina. Tähtivalmentajan maineessa muutaman vuoden paistatelleen Markku Kanervan tähtisikermä vanheni käsiin, ja joukkueen viimeaikaiset tulokset ovat olleet masentavia.

Huuhkajien ohjaksiin etsitään vahvaa päävalmentajaa. Mika Lehkosuon valmentamat Pikkuhuuhkajat selviytyivät alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin, joten hänen projektinsa on kesken. Jani Honkavaaran valinta Djurgårdenin päävalmentajaksi kohahdutti, ja samoihin aikoihin tullut uutinen Toni Koskelan siirtymisestä Kalmarin ohjaksiin poisti jälleen yhden ehdokkaan päävalmentajaspekulaatioista. Suomalaisilla valmentajilla on kyllä kysyntää ja luottoa rajojemme ulkopuolella.

Sokerina pohjalla haluan muistuttaa vielä paralympialaisten hienosta menestyksestä. Pariisista kantoivat mitaleita kotimaahan ratakelaajat Toni Piispanen, Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja.

Aina voisi tulla enemmän menestystä, mutta jos tämän urheiluvuoden näkee kriisivuotena, suosittelen peiliin katsomista. Silloin näkee parhaiten sen suurimman kriisin aiheuttajan.

Aamulenkki nro 307 Finnish American Athletic Club

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Tue, 10 Dec 2024 19:00:00 +0000

Olen kirjoittanut kesästä saakka Paavo Nurmen vuoden 1925 Amerikan-kiertueesta kertovaa englanninkielistä käsikirjoitusta ja törmännyt toistuvasti Finnish American Athletic Clubin nimeen. Se muun muassa järjesti Paavo Nurmen ensimmäisen kilpailun Yhdysvalloissa, 6. tammikuuta 1925.

FAAC järjesti vuonna 1939 juhannuskilpailut Triborough'n stadionilla, Randallin-saarella, New Yorkissa. Kisaohjelma löytyy Tahdon arkistokokoelmista.

FAAC:stä tuntuu löytyvän vain hajanaisia mainintoja kirjallisuudesta. Jossain mainitaan seuran perustamisvuodeksi 1901, toisaalla 1909. Päätin mennä Tahtoon kysymään apua. Suomen Urheiluarkiston uumenista löysinkin hyvät vastaukset, sillä arkistosta löytyi ohut kansio, jossa oli minun tarpeisiini riittävästi tietoa. Erityisen kiitollinen olin Rudolf Henrikssonin kirjoittamasta käsikirjoituksesta ” Finnish American Athletic Club. New York. Perustaminen – Alkuhistoria.”

En pysty tarkemmin sanomaan, mikä Henrikssonin oma urheilutausta tai saavutukset olivat, mutta hän kertoi 6-sivuisessa FAAC:n minihistoriikissa liittyneensä vuonna 1906 New Yorkissa toimineeseen Wasa Sporting Clubiin. Sen jäsenet olivat joko Suomessa syntyneitä tai toisen polven siirtolaisia. Jäseniä oli parikymmentä. Seuraavana vuonna aloitettiin jäsenhankintakampanja ja jäsenmäärä nousi lähes kymmenkertaiseksi. Paini ja nyrkkeily tulivat ohjelmaan aiemman käydenvedon, Tug o War, lisäksi. Vuonna 1908 seura voitti Yhdysvalloissa kansallisissa köydenvetokilpailuissa raskaan ja kevyen sarjan. Samana vuonna tuli samoissa sarjoissa Metropolitan-alueen mestaruudet. Seuran paras painija Eliel Kaino sijoittui toiseksi niin kansallisissa kuin Metropolitan-piirin kilpailuissa.

Vuoden 1909 vuosikokous, joka pidettiin helmikuussa Suomi Hallissa, 129. kadun ja 3. Avenuen ja Lexingtonin välillä, päätti jo aiemmin esillä olleen ehdotuksen mukaisesti muuttaa nimensä. Näin syntyi Finnish American Athletic Club ja Wasa Sporting Club lopetti samalla toimintansa. Entisen seuran kalustoa siirtyi uudelle seuralle. Vuosikokoukseen oli tullut myös Manhattanin puolella toimineen Helsingfors Sporting Clubin jäseniä, jotka liittyivät myös uuteen seuraan. Samalla myös sen voimistelu- ja urheilukalustoa siirtyi uudelle seuralle.

FAAC:n presidentiksi valittiin John Ehrnroth ja urheilujohtajaksi Otto Gren. Rudolf Henriksson valittiin "atleettipainin" johtajaksi, William Saxen pöytäkirjuriksi ja rahaston kirjuriksi. Taloudenhoitajaksi ja manageriksi valittiin kolme henkilöä eli Andy Anderson, Oskar Saxen ja Charles Ivars. Rahastonhoitajaksi valittiin Oskar Frost.

Ensimmäisiä pykäliä oli jäsenoikeuden rajaaminen vain henkilöihin, jotka olivat suomalaista alkuperää. Seuran päämääräksi kirjattiin järjestelmällisen ja säännönmukaisen ruumiinkasvatuksen herättäminen amerikansuomalaisten keskuudessa.

Viralliseksi kokouskieleksi päätettiin englanti, mutta myös ”kotimaisia kieliä suomea ja ruotsia” oli lupa käyttää seuran asioissa.

FAAC:n merkin ja standaarin piirsi Otto Gren, ensimmäinen urheilujohtaja. Merkkiin tuli köysi muistuttamaan emäseuran suuruuden ajan köydenvetosaavutuksista ja toisaalta sitomaan amerikansuomalaisia urheilu- ja voimistelupyrkimyksiin.

Suurimpia voimistelunäytöksiä annettiin Harlem Sulzer River Casinossa. Ensimmäisessä näytöksessä esitettiin rivi- ja telinevoimistelua ja tehtiin pyramidejä. Yleisöä tuli noin 2,000 antamaan suosiotaan ja tukeaan. New Yorkin Uutiset ja Finska Americanaren uutisoivat tapahtumasta.

Seura osallistui heti ensimmäisenä kesänä 4. heinäkuuta Springfieldissä, Mass. paini- ja urheilukilpailuihin. 50-60 miestä astui reippaasti kentälle seuran uuden standaarin ja Yhdysvaltojen lipun jäljessä. Seura aloitti oman ohjelmansa rivivoimistelulla. Pyramidit synnyttivät valtavat suosionosoitukset. Painissa seuran edustaja Eliel Kanto voitti Massachusettsin mestarin ja Otto Gren voitti 100 metrin juoksun sekä pituus- ja korkeushypyn.

Syksyllä järjestettiin iltamat, joihin osallistui 3,000 henkeä. Seura voitti köydenvedossa Metropolitanin mestaruuden. Köydenvedossa seura voitti myös haastevedon Norwegian Sporting Clubia vastaan. Ohjelmassa oli myös paininäytös ja pyramideja.

1910 FAAC voitti köydenvedon raskaassa sarjassa Swedish American Athletic Clubin. Kestävyysjuoksussa saavutti varhaista menestystä B. Meriluoto.

Hämmentävästi seuran leimassa käytettiin vuosilukua 1901.
Kirje Tahdon kokoelmista.

Vaikka seura Rudolf Henrikssonin mukaan perustettiin tuossa vuoden 1909 kokouksessa, Finnish American Athletic Club käytti kuitenkin leimaa, jossa on vuosiluku 1901. Se oli seuran emäseuran Wasa Sporting Clubin perustamisvuosi, josta myös FAAC:n perustaminen ilmeisesti "virallisesti" laskettiin.

Paavo Nurmen 1925 kilpailukiertue oli FAAC:n toiminnan huippuaikaa. Ruotsalaiset liikemiehet kutsuivat Paavo Nurmen päivällisvieraakseen tammikuussa 1925. Oheisessa kuvassa amerikanruotsalaisen Nordsjernan-lehden urheilutoimittaja Axel Nordquist ojentaa parhaillaan pikaria oikealla puolellaan (kuvassa) olevalle Paavo Nurmelle. Heidän välissään on Hugo Quist, joka edusti sekä FAAC-seuraa että Paavo Nurmea. Hugo Quistin takana on rusetti kaulassaan Emil Holm, FAAC:n puheenjohtaja.

Aamulenkki nro 306 Kirjan alv menee väärään suuntaan

noreply@blogger.com (Aamulenkki) — Mon, 07 Oct 2024 18:10:00 +0000

En tiennytkään, että minussakin asuu pieni kansalaisaktivisti. En ole istunut kadulla (vielä) enkä kahliutunut puihin (vielä) enkä edes turmellut eduskuntataloa (vielä). Mutta hallituksen suunnitelma kirjan arvonlisäveron korottamisesta on niin järjen vastainen, että mietin näitä kaikkia vaihtoehtoja.

En tiennyt sitäkään, että Suomessa on yli tuhat kirjailijaa. Ja enemmänkin. Jo yli 1100 kirjailijaa on allekirjoittanut vaatimuksen, jossa vastustetaan kirjan arvonlisäveron korottamista kymmenestä prosentista 14:ään. Sen pitäisi liikkua aivan toiseen suuntaan.

Minulle osui protestilistalla hieno järjestysnumero, 808. Se on helppo muistaa. Pekingin kesäolympiakisat, missä olin Turun Sanomien toimittajana, alkoivat kahdeksas päivä elokuuta vuonna 2008, siis 080808. Se ei ollut sattumaa, sillä kiinalaiset ajattelevat kahdeksikon olevan onnen luku.

En tiedä tuleeko tästä 808:sta minulle mitään onnenlukua, mutta saatan alkaa uskoa numeroiden voimaan, jos hallituksen kaavailema alv-korotus perutaan.

Arvatkaapa, paljonko kirjan arvonlisävero on Isossa-Britanniassa? Nolla. Eli kun kirjailijakollegani J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaa on myyty yli 500 miljoonaa kappaletta, Britannian kansantalous ei ole hyötynyt siitä yhtään puntaa, pennyä eikä shillinkiäkään. Näinkö se menee?

Väärin. J.K. Rowling on menestyskirjoillaan elättänyt kustantamoa, kirjapainoja, kirjakauppiaita, paperitehtaita, huvipuistoja, elokuvantekijöitä ja elokuvateattereita ynnä muita ravintoketjun jäseniä. Aina kun pyörä pyörähtää, verottajakin nappaa osansa. Se ei ole aivan pieni siivu.

Kaikki lähtee siitä, että kirjailija tekee omaa työtään, ja sen jälkeen isot tai pienet pyörät lähtevät pyörimään. J.K. Rowlingista kun puhutaan, sillon puhutaan isoista pyöristä.

Minä pyöritän tietokirjailijana vähän pienempiä pyöriä ja rahavirtoja kuin Rowling. Mutta aika kivan rullauksen sai aikaan kaksi vuotta sitten ilmestynyt kirjani Iivo, kirjoituksia mestarin urasta. Sitä on myyty ja lainattu enemmän kuin mitään aikaisemmista teoksistani.

Jonkinlainen typeryyden täyspuuska on hallituksessa selvästi puhallellut, kun vaikeuksissa olevaa kirja-alaa aiotaan kurittaa nostamalla arvonlisäveroa.

Keravalta katosi tänä vuonna kaupungin ainoa kirjakauppa. Sen vuoksi järjestimme syyskuussa Keravan ensimmäiset kirjamessut. Se oli vain yksi ponnistus lukemisen ja kirjojen puolesta. Enemmän toimenpiteitä tarvitaan.

Hukka meidät perii, jos lukutaidosta tulee katoavaa kansanperinnettä. En viitsi edes ajatella, mitä eurooppalainen sivistys olisi ilman kirjallisuutta.

Mistä löytyisi se viisasten kivi, jonka avulla järjetön suunnitelma suomalaisen kulttuurin köyhdyttämisestä saataisiin peruutettua?