Perustin alkuviikolla Vehmas Assemblylle Facebook-sivun. Liittymällä sivulle voit seurata ja osallistua kätevästi tutkimusmatkallemme onnellisempaan hyvään elämään.

Aivan mahtava määrä ystäviä on jo liittynyt Vehmaksen seuraajiksi. Liity seuraan.

Tällä viikolla olemme miettineet hyveitä ja sitä kuinka omien vahvuuksien käyttö lisää onnea.

Vehmas Assembly

Promote Your Page Too

Kuva cc the half-blood prince

Minulle on suositeltu runouden lukemista. Syy tähän kehotukseen on yltiöpäinen loogisuuteni ja kaiken järkiperäinen pureksinta. Minun tulisi kuulemma oppia tuntemaan kauneutta analysoimatta sitä. Olen päättänyt yrittää. Aloitan kauneuden maailmaan tutustumisen Pablo Picasson näyttelystä Ateneumissa.

Vietin rauhalliset neljä keskipäivän tuntia tutkien Pablon töitä. Mutta ennen kuin pääsen kertomaan niistä, kerron talosta jossa taideteokset ovat. Lapset ymmärtävät meitä aikuisia paremmin, että joskus (useinkin) lahjapaketti on hienompi kuin itse paketin sisältö.

Ateneum päivystää tuulisen Rautatietorin laidalla Pohjois-Helsingin bussien rapojen roiskeessa. Ihmiset kiirehtivät sen ohi matkalla lounaalle tai yliopistolle. Katseet tarkkaavat eri suunnista kiihdyttävien autojen liikkeitä, sillä onhan kyseessä yksi Suomen hengenvaarallisimmista paikoista.

Pysähdyin Rautatietorin laidalle Ateneumia vastapäätä. Annoin katseen kohota fasadin yksityiskohtia tutkien yhä ylemmäs. Päätykolmion jumalatarta ja yksityiskohtia oli vaikea erottaa.

Rakennus

Ateneum on pyhitetty kuvataiteille. Aikansa johtava arkkitehti Theodor Höjer suunnitteli 1887 valmistuneen uusrenesanssia edustavan Ateneumin. Renensanssi oli se aika kun Eurooppa kaivoi antiikin ihanteet esiin keskiajan jälkeen.

Monet Theodorin töistä ovat helsinkiläisille tuttuja taloja kuten Kämp ja Skohan talo – eiku -  Skohan talo purettiin makkaratyyliä edustavan makkaratalon tieltä. Myös Theon suunnittelemaa Norrmenin linnaa, jossa liittoutuneiden valvontakomissiokin piti pytinkiä, pidettiin edistyksellisellä 60-luvulla aivan liian kauniina ja se korvattiin lutherilaista logiikkaa ja funktiota edustavalla sokerikuutiotyylisellä Stora Enson pääkonttorilla.

Fasadi

Pääovien yläpuolella olevat suuret rintakuvat esittävät kolmea taiteilijaa: arkkitehti Donato Bramantenia, taidemaalari Rafaelia ja kuvanveistäjä Feidiaania. He katselevat Aleksis Kiveä tuimasti.

Fasadin suuren kaari-ikkunan molemmin puolin seisoo karyatideja. Karyatidi tarkoittaa naistolppaa. Diivammin sanottuna naishahmoista patsasta, joka kannattelee rakennuksen palkistoa pylvään tavoin. Miksi nykyään tehdään vain tolppia?

Fasadin huipulla, päätykolmiossa, taiteen jumalatar siunaa eri taiteenalojen tuotteita. Jumalatar ja fasadin muut veistokset ovat suomalaisen kuvanveiston isän Carl Eneas Sjöstrandin taidonnäytteitä. Carl syntyi Ruotsissa, mutta vaikutti ja opetti 1800-luvun lopulla yli 40 vuoden ajan Suomessa. Tiedätkö muita taiteilijoita jotka voisivat sanoa saaneensa III palkinnon Aleksanteri II:n patsaskilpailussa vuonna 1884. En minäkään.

Liikenteen pauhusta katseensa nostava ohikulkija huomaa julkisivussa myös muita veistoksia. Nämä 16 Ville Valgrenin muovaamaa korkokuvaa esittävät joukkoa eri alojen taiteilijoita. Joukosta voi löytää mm. Rembrandtin, Michelangelon ja Engelin.

Paketti jossa Pablon työt ovat nähtävillä on upea. Avasin raskaat puuovet ja siirryin museoon.

Onko taide parempaa kun siitä saa bonuksia?

Minulla oli runsaasti aikaa. Kävin ostamassa lipun ja jätin takin ja laukun naulaan. Uusrenesanssisen museon lipunmyyjä kysyi S-etukorttia. Asiakasomistaja säästää Pablo Picasson töitä kuluttaessaan kaksi euroa tuleviin jauhelihaostoksiin. Melko brutaali osoitus nykykulttuurista.

Kummastelin myyjälle, että saako Pablo Picassostakin nykyään bonusta. Myyjä oli asiasta ylpeä ja kehui näin olleen jo jonkin aikaa. – Picasson näyttelystä saa kaksi kertaa enemmän alennusta kuin muista näyttelyistä. Olin iloinen, että myyjätär oli ylpeä työstään ja siirryin kahvioon lukemaan loppuun Daixin kirjan Picasson elämästä ja taiteesta.Tiesitkö, että Pabloa voidaan pitää yksinkertaistamisen mestarina, esineiden syvimmän olemuksen tutkijana? Siitä lisää myöhemmin.

Kuten tästäkin postauksesta huomaatte tarvitsen vielä harjoitusta taiteen kauneudessa kylpemiseen. Minulla on yhä paha tapa kaivaa esiin lisätietoa jolla saan taiteeseen lisäarvoa. Tieto tekee taiteen minulle arvokkaaksi. Pirun tieto! Sen pitäisi olla kauneus tai taiteen herättämät tunteet jotka jyrää!

Jatkan harjoituksia.

Julkaisimme WWF:llä puolivuotta valmistelemamme palmuöljypisteytyksen tulokset. Pisteytimme 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyä käyttävää elintarvike- ja kosmetiikkayhtiötä niiden vastuullisuuden perusteella.

Suomalaiset elintarvikeyhtiöt eivät tulosten perusteella ole paljon korvaansa lotkauttaneet sademetsien tuholle. Eniten pisteitä kerännyt suomalaisyhtiö SOK sai vain 10,5 pistettä 29:stä. Surkeimmin pärjäsi ekomerkeistään tuttu Raisio.

Raisio sai 1 pisteen! Ei paljon Eloveena-tyttöä naurata, ainakaan tämä selityksen maku.

“…WWF:n mukaan Raision olisi pitänyt vastata kyselyyn joka tapauksessa.

– Testissä mitattiin myös sitä, onko aiemmin toimittu vastuullisesti ja miten toimittiin pisteytystä tehdessä, jolloin Raisio on valmistanut kasvirasvoja, WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa huomauttaa. [puhumattakaan siitä, että Raisio jatkaa Keiju-margariinien myyntiä vielä jatkossakin]

Hirvonen kuittaa arvostelun sillä, että WWF:n parin vuoden takaisessa selvityksessä Raisio pärjäsi hyvin…”

Kuitataanpa Raision väite kaksi vuotta sitten tapahtuneella:

“Tänään julkaistu raportti “Syökö suomalainen elintarviketeollisuus viimeisiä sademetsiä?” osoittaa, että suomalainen elintarviketeollisuus on pääosin piittaamaton asiasta…

…On hälyttävää, että 21 yritystä ei edes vastannut kyselyyn, vaikka emme julkista yritysten yksityiskohtaisia vastauksia, ja vain kaksi on ilmaissut tuottajalle kiinnostuksensa tuotantotapojen vaikutuksiin”, sanoo metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa WWF Suomesta. “Palmuöljyn tuotanto saadaan vastuulliseksi vain, jos ostajamaat ja -yritykset vaativat sitä.”

WWF on luvannut olla kertomatta kuinka huonosti kukin suomalaisyritys pärjäsi pari vuotta sitten. Jos Raisio kuitenkin kokee pärjänneensä silloin paremmin kuin nyt, niin miksi se on muuttanut toimintaansa vastuuttomammaksi? Erikoista ympäristövastuunkantoa eikö? Antaisitko tästä kymmenen pistettä ja yhtiön ekomerkin?

Toisinkuin suomalaiset kilpailijansa, Unilever pärjäsi pisteytyksessä hyvin mikä todistaa, että yritys toimii hyvänä esimerkkinä ympäristövastuunhoidossa muille yrityksille.

Unileverin margariini on Floraa ja Raision Keijua.

Bloggasin pisteytyksen tuloksista ja siitä mitä sinä voit asian suhteen tehdä WWF Suomen Villi Planeetta blogissa. Ehdit vielä kuunnella Radio Suomen erinomaisen jutun aiheesta Yle Areenassa. Palmuöljyasia alkaa 3 minuutin jälkeen.

Rupattelin viime viikolla radiossa myös soijasta YLEX:n sivumakuohjelmassa: onko soijan syönti ekoteko vai epäteko?

Niin ja perjantaina kerroimme suomalaisten Stora Enson ja vuorostaan tehtaita Suomessa lakkauttavan UPM:n puuhista etelän nopeakasvuisilla puuplantaaseilla.

Tällaisia mietteitä täällä syyslomalla.

Kuva C Sampsa Kiianmaa/WWF

Kuvasimme viime huhtikuun Borneon reissulla mukavan määrän videota, joka on nyt editoitu sopiviksi Youtuben nieltäviksi pätkiksi.

Tässä ensimmäinen, WWF Suomen Borneo-hankkeen yleisesittelynä toimiva klippi. Hanketta on ollut ilo olla suunnittelemassa ja toteuttamassa yhdessä WWF Indonesian kanssa.

Videota Villi Planeetta blogiin sovitellessa huomasin, että YleX:llä on tosi hauskoja, hieman räväkämpiä videoita samalta reissulta. Ensimmäisessä videossa allekirjoittanut alkaa katsoa nahkakenkiään suuta lipoen…Epäilyttävä lentoyhtiö, kupeksiva kunnajohtaja ja lehmännahkanaksut

Kuva C Sampsa Kiianmaa/WWF

Me eurooppalaiset olemme siitä omituista sakkia, että syömme leipää. Perheemme ihastui kesällä tähän helppotekoiseen leipään niin, että ostamme kaupasta enää ruisleivät.

Tämä maalaisleipä on hyvää, se on helppo tehdä, eikä sen tekemiseen kulu kuin muutama minuutti aikaa. Ai niin, ja se maksaa vain parikymmentä senttiä kappaleelta. Aika halpaa luomuksi.

Sekoita kulhossa:

• 3 1/2 dl hieman kättä lämpimämpää vettä
• 1 teelusikallinen sokeria
• 3/4 ruokalusikallista kuivahiivaa

Odota kunnes pintaan nousee muutama kupla (noin minuutti). Lisää veteen:

• 7dl luomuvehnäjauhoja
• 3/4 teelusikallista suolaa

Sekoita ainekset suurinpiirtein tasaiseksi taikinaksi. Älä huolestu jos taikina vaikuttaa löysältä. Jätä taikina pyyhkeellä peiteltyyn kulhoon nousemaan.

Anna taikinan muhia ainakin kaksi tuntia. Voit sillä välin vaikka lukea hyvää kirjaa tai tavata kaverin. Taikina paranee jos annat sen muhia jopa viisi tuntia. Taikinaa voi säilyttää pidempiä aikoja jääkaapissa.

Kaada taikina kulhosta jauhotetulle leivinpaperilla peitetylle uuninpellille. Muotoile yhä löysästä taikinasta noin leivän mallinen pallura. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja koristele muutamalla veitsen viillolla. Anna taikinan muhia vielä kolme varttia pyyhkeellä peiteltynä.

Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja aseta sen pohjalle uunivuoka jossa on muutama desi kiehuvaa vettä. Höyry tekee leipäsi pinnasta rapsakan. Aseta leipäsi uunin alaosaan ja paista noin 35 minuuttia. Leipä on kypsä kun pohja kopisee kumeasti sitä koputtaessa.

Anna leivän asettua hetki pyyhkeen alla. Nauti.

Voit hakea vaihtelua ja ravintoarvoja korvaamalla muutaman desin vehnäjauhoista muilla esim. ruisjauhoilla. Kiitos reseptistä Pinja.

Kävimme tänään kaivamassa vuoden viimeisen sadon. Palsternakat olivat pulskistuneet ruutuviljelypenkissä ensipakkasilta suojassa. Saimmepa vielä muutaman retiisin ja porkkanankin maisteltaviksi.

Tämän vuoden sato oli mahtava. Kaikkea tuli yli äyräiden. Kesäkurpitsoiden ja porkkanoiden kanssa meinasimme joutua ihan pulaan. Jaoimme satoa tutuille pitkin kesää.

Ruutuviljely onnistui myös hienosti. Mikäli kesäkuu olisi ollut lämpimämpi, olisimme saaneet varmasti useammankin sadon korjattua.

Pienkasvihuone oli myös hyvä kokemus. Kurkut kasvoivat ja kasvoivat. Kylmäkellarissa odottaa parikymmentä etikkakurkkupurkkia. Tomaatit ovat haastavia kasvatettavia, ja munakoisot eivät sovi ainakaan minun kasvimaalleni. Ne ehtivät vain kukkia. Tomaatit otin sisään kypsymään. Etanoilta suojaan.

Koska kesä on joutilaan kulta-aikaa, ei sitä viitsisi käyttää rikkaruohojen kitkemiseen ja mullan muokkaukseen. Yritän saada aikaan kaivuuvapaan kasvimaan. Sen pitäisi onnistua kateviljelyn avulla. Kateviljely on hidasta puutarhanhoitoa parhaimmillaan.

Kateviljelyn idea on pitää maaperä jatkuvasti suojattuna, katettuna. Näin syksyllä, kun maa on käännetty, se peitetään katteella: ruoholla, heinällä ja muulla eloperäisellä puutarhajätteellä. Keväällä kate siirretään käytäville lahoamaan lisää. Näin maaperä lämpenee nopeammin.

Kesällä, kun siemenet on istutettu, kasvimaan penkit peitellään taas katteella. Kate suojaa maaperää ja estää rikkakasvien villiintymistä. Eli suomeksi vähentää tarvetta kastella maata ja nyppiä rikkaruohoja.

Oma kasvimaani on aika savinen, joten joudun todennäköisesti odottamaan täysin maanmuokkausvapaata viljelyä vielä kolme vuotta. Multaisemmat maat saattavat kuohkeutua kaivuuvapaiksi jo vuodessa. Kuulostaa hyvältä.

Kesä oli hieno. Tervetuloa talvi.

Voi sitä vauhdin hurmaa. Sain fillarin korjaajalta perjantaina ja rullasin hymyssä suin kotiin. On se mukavaa.

Hesarin pyörätukussa oli myynnissä nastarenkaita 29 euron hintaan. Jätin ostamatta, koska en ole moisia ennenkään tarvinnut. Pohdittuani asiaa hetken tajusin, että en ole ennen pahemmin pyöräillyt talvisin.

Muistelin viime kevään pyöräilykokemuksia ja aloin epäillä josko talvipyöräily on edes mahdollista Helsingissä. Kevyenliikenteen reitit kodin ja työpaikan välillä ovat ainakin huoltamatta.

Uskaltaisikohan sitä polkea autotiellä aamuruuhkan seassa, kun aamu-uniset autoilijat pyyhkivät räntää tuulilaseistaan? Moinen on uskaliasta jopa kesällä. Entä kestääkö Stradani talvisen rynkytyksen ja katusuolan?

Niin, tai jos Helsinki vaikka auraisi veronmaksajille pyörätiet auki? Olisiko siinä ideaa?

Kuva cc DerwinMcH

Viimeisen kahden viikon aikana olen saanut juhlistaa Porkkanamafian 1-vuotispäiviä, istuttaa kukkasipuleita, pohtia energiapuunkorjuuta, nauttia johtajatason seurasta Pohjois-Savossa, kääntää kasvimaata, ihastella porkkanoiden kirkasta oranssia, blogata työstä ja hyvinvoinnista, niittää, ihailla ensimmäisiä askelia, aloittaa päivän sirkuksella ja vetää kansalaisjournalismikurssin. Hienot kaksi viikkoa siis.

Olettehan jo huomanneet WWF:n uuden Villi Planeetta blogin? Kulutusviidakon rohkaisemina WWFläiset rohkaistuivat avaamaan ovet ja ikkunat ammolleen. Työkavereilla on hyviä juttuja ja paljon. En uskalla sanoa, että olen yllättynyt vaan, että tiesinhän minä Käykää lukemassa ja kommentoikaa.

Ja kaikkihan ostavat tämän perjantain ruuat ja juomat Porkkanamafian hulabaloo tunnelmissa!

Facebookissa kaveri pakkasi tavaraa laatikoihin ja uhkasi vapauttaa kirjansa. Olen tehnyt samaa itse viime kuukausina. Pakannut stuffia laatikoihin ja kuskannut ne kirppiksille tai UFFiin. Kirjani ovat lehahdelleet vapauteen Bookcrossingin seuraamina. Lasten lelut kiertävät muovipussillisen kuukausivauhdilla meiltä kavereiden muksuille. Huonekalut vähenevät ja asunto avartuu.

Viime viikkoina olen pohtinut muutaman postauksen viikkovauhdilla elämän tärkeimpiä asioista (Melko suureellista). Tavara ei ole yksi niistä. Vehmas Assemblyn blogiin on kertynyt jo hyvä kokoelma ajatuksia hyvän elämän perusteista kuten ajasta, nykyhetkestä, työstä ja siitä kuinka elää onnellisempaa elämää.

Tavara ei ole tie onneen. Myös Marikoo pohti tavaran ja onnen suhdetta tällä viikolla. Tavara sitoo meitä. Olen ollut muutaman kerran pidemmällä reppumatkalla, ja kotiin palattuani tavara on aina ahdistanut. Mihin ihmeeseen tarvitsen laatikollista haarukoita ja veitsiä? Elinhän juuri neljä kuukautta ilman ainuttakaan.

Tavara omistaa meidät. Tavarasta luopuminen sen sijaan vapauttaa. On hieno tunne kun uskaltaa päästää irti tavarasta. Milloin viimeksi tarvitsit jotain kellarista tai kaapin ylimmältä hyllyltä? Myy turha roina pois, joku tarvitsee niitä sinua enemmän. Vapauttavaa. Kannattaa kokeilla.

Video – George Carlin puhuu “Stuffista”

Kuva cc Peggy Archer

Kaupunkiviljely on saapunut Suomeen. Syyskuun lopulla ulkomaalaiset ja suomalaiset urbaanit farmarit kokoontuvat Megapolikseen pohtimaan ruuantuotannon mahdollisuuksia kaupungeissa. Ja hyväthän ne mahdollisuudet ovat. Tiedän kokemuksesta.

Kaupunkiviljely on muotia, mikä on hieno asia koska mikään ei tunnetusti ole niin tärkeää kuin kasvimaanhoito. Muoti-ilmiö voi kuitenkin sortua söpöilyyn Bobdylan-folkin tahdissa. Gorgeous!

Video – Kasvimaa pickupissa

Hemmetin cool ja hauska juttu, eikö? Mutta ei kovin tehokas tapa tuottaa ruokaa. Kattoviljely on jo tätä päivää New Yorkissa. Toiminta vaikuttaa jo pätevältä viljelyltä ja ruokaa on myytäväksi asti.

Video – Kattoviljelyä New Yorkissa

Vielä toistaiseksi kaupunkiviljely on hieno harrastus ja tuo myös ihan oikeasti vaihtelua ja ruokaa pöytään, mutta se ei ruoki kaupunkia. Maaseutu on siitä kiva juttu, että se tuottaa pöytäämme päivittäisen bulkkiruuan jota voi piristää mangoldilla ja muilla kasvimaan herkuilla.

Tulevaisuudessa asia voi olla toisin, jos puutarhapilvenpiirtäjät, kattokasvimaat ja omavaraiset vesiviljelmät ottavat tuulta siiven alle.

Ruuantuotantoa tulee tehostaa radikaalisti lähivuosikymmeninä. Urbaaniruuantuotanto tarjoaa geenimuuntelulle kovan vastustajan. Kaupunkiviljely on parhaimmillaan moninkertaisesti perinteistä, metsän raivaukseen perustuvaa, maataloutta tehokkaampaa.

Video – Puutarhapilvenpiirtäjät

Samalla pinta-alalla voi kaupungissa tuottaa järisyttävästi enemmän ruokaa kuin pellolla. Kasvit saadaan kasvamaan horisontaalisesti ja vertikaalisesti lähes suljetussa systeemissä, joka lannoittaa ja kastelee itse itsensä.

Kaupunkiviljelystä on kirjoitettu Suomessa aiemminkin. Täällä vinkkiä lavakuormurin pimppaukseen.