Kilpailu- ja kuluttajavirasto sai muuten hiljattain selville, että ruoan alkutuotannon suurimpina esteinä toimivat valtio, kauppa ja teollisuus. Pullonkauloja kannattaisi varmasti poistaa, vai mitä?

Voit olla mukana siirtymisessä kohti kestävämpään ruokajärjestelmään viljelemällä osan ruoastasi itse, ja ostamalla edes osan ruoastasi suoraan tiloilta vaikkapa ruokapiirin kautta. Oma Maa Osuuskaupalta saa nykyään käteviä viikottaisia luomukasseja resepteineen. Sopimusasiakkaana autat viljelijöitä viljelemään ilman tukiriippuvaisuuksia.

Video – An abridged reading of ‘The Abolition of Work’ by Bob Black

Davidin hieno artikkelisarja egosta jatkuu.

…But why would we not be able to experience being alive right now? Because our obsession with being ‘special’, with ‘achieving’, drives relentless mind activity that drowns out the world outside and our emotions inside.

Long after I realised that I could not simultaneously listen to music and write, I discovered that when I focus on the present moment – a painful or happy emotion in my chest, my breathing, a bird singing, a child playing, the sound of someone turning the pages of a book – thought subsides and a subtle feeling of joy, or bliss, arises. I also noticed that when my mind starts chattering again, the bliss dissipates exactly as if clouds had drifted across the sun.

Happiness does not somehow reside in birdsong, or in the light shining from a child’s eye. The great mystic understanding has always been that happiness resides inside, clear and bright, but is almost always obscured by a thick smog of thought generated in the doomed attempt to find happiness outside, notably in being ‘special’… – The Special One’ – Part 2: Looking Under The Lamppost

Vähemmän ajattelua. Aisti ja meditoi.

Joe ja kumppanit tulivat johtopäätökseen, että me länsimaiset, ja varsinkin yhdysvaltalaiset, olemme maapallon oudoimpia ihmisiä. Eroamme merkittävästi valtaosasta lajikumppaneitamme. Olemme egoistisia ja vieraantuneita.

Älä kuitenkaan parjaa itseäsi luonnottomasta tilastasi. Ajattelumallimme ovat kieroutuneet itsekkyyteen kannustavan kapitalistisen talousjärjestelmän ja kokonaisuuksia silpovan reduktionistisen tieteen muokkaamina.

Kuinka sitten setvisimme sotkun, jotta saisimme nauttia lajillemme ominaisesta elämästä? Auttaisiko siirtyminen lahjatalouteen, ja koulutukseen, joka painottaisi asioiden pilkkomisen sijaan kokonaisuuksien ja sen elementtien välisten yhteyksien merkitystä?

• We Aren’t the World
• ‘The Special One’ – Celebrity, Comedy And Spiritual Egotism – Part 1
• Gift economy
• Permakulttuuri perustuu ajatukseen, jossa kokonaisuudet ovat sen osien summaa suurempi ja juuri osien keskinäiset vaikutukset ovat keskeisiä itse osien sijaan.

Helsinki kysyi asukkailta haluaisivatko he vaihtaa metsänsä entistäkin pahempiin ruuhkiin. Vastasin Kaupunginsuunnitteluvirastolle kertomalla mielipiteeni Pohjois-Haagan osayleiskaavaluonnoksesta.

Pohjois-Haagan keskustelupaltalla alueen nykyisestä liikenteestä:

“Tänään kauppareissuun meni kaupassaoloajan lisäksi tunti. Siis ihan oikeasti tunti pelkkiin matkoihin (yhteensä 2,6 km). Ja tämä oli jo ennen neljää eli takaisin tullessa autojonot olivat jo entistäkin pidemmät… Liikenne on usein jumissa Thalianaukiolle saakka, ja sieltä kilometrin matka Kaupintielle voi kestää ruuhka-aikaan hyvinkin 45 minuuttia.”

Lauri L. on näköjään Näyttelijäntien ruuhkan pormestari.

Älä pelkää. Puhu totuutesi. Omia totuuksia on puhuttu pitkään. Talk is cheap! Väitelkää ja löytäkää yhteisiä polkuja. Kävelkää.

Puhu, puolustaudu, löydä toverisi ja ota vaikka turpaan kuten kukaan suvaitsevainen ei koskaan uskaltanut.

Video – George Carlin – Valehtelevat poliitikot ja tyhjä puhe

Käteinen – “ei kokoomus ole saanut senttiäkään Novalta tai KMS:ltä”

Jyrki Kataisen omassa vaalirahoitusilmoituksen täydennyksessä (16.5.2008) sanotaan sanatarkasti näin: ”Kansallinen Kokoomus on saanut tukea Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä 10 000 euroa ja Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä 10 000 euroa. Osa näistä varoista on käytetty kampanjaani.”

Ainakin Tiuran vaalirahaselvityksissä mainitaan vaalituen antajana myös Nova Group, joka on mm. maksanut lehti-ilmoituksia 4 880 euron arvosta ja jonka konkurssipesälle Kansallinen Kokoomus rp. on palauttanut 7200 euroa.

Kaiken kaikkiaan mä olen erittäin kiitollinen, että tämä raskas paskanjauhannan kuuntelu on ohi, eikä minulla ole enää tarvetta välittää näistä pelleistä, ja haluan kiittää lämpimästi kaikkia ystäviäni, jotka ovat valmiita tähän raskaaseen prosessiin näistä valehtelijoista eroon pääsemiseksi. Kaiken kaikkiaan…

Toiminta poistaa esteet, joita teoriat eivät kykene ratkomaan. – Tehyi Hsieh

[…] Tarkastellaan tätä havaintoa toisesta näkökulmasta tukeutuen yhden ehkä kirkasjärkisimmän aistiemme havaitsemaa maailmaa tarkastelleen tutkijan työhön. Tutkijan joka antoi pohdintansa vain harvoin eksyä liian kauaksi kokemuksellisesta maapallosta. Kirjallinen sivilisaatio antoi ihmisille yli kahden vuosituhannen ajan erikoisaseman. Se väitti ihmiskunnan olevan jumalallista alkuperää, jonka tehtäväksi oli annettu näiden jumalten edustaminen maan päällä. Charles Darwin haastoi ja pitkälti kumosi tämän olettamuksen. Darwinin piinaavat huomiot tarjosivat vakuuttavaa todistusaineistoa siitä, että ihmiskunta, kuten muutkin lajit, oli kehittynyt pitkän evoluutioprosessin aikana. Luonnonvalintaan perustuva evoluutioteoria todisti, että myös me olemme eläimiä joita ei ole luotu jumalten toimesta, vaan jotka ovat kehittyneet kädellisistä esi-isistä ja vielä kaukaisemmasta pienikokoisten nisäkkäiden suvusta, jotka puolestaan kehittyivät paljon aikaisemmin kalaesi-isien suvusta valtamerten syvyyksissä.

Darwin löysi totemismin syvän totuuden uudelleen, lukuisille alkuperäisväille tutun mutta kauan sitten kohteliaista kulttuureista hävitetyn animistisen oletuksen, jonka mukaan ihmiset ovat läheisessä sukulaissuhteessa muihin olentoihin ja, että meillä on esi-isinämme monia muita eläinlajeja. Nyt tämä totemismi oli siirretty moderniin maailmaan. Totemistinen näkemys oli käännetty kielelle, joka tulkitsi sen “luonnonvalintaan perustuvaksi yhteisestä esi-isästä alkaneeksi sukulinjaksi”. Moderniversio ei enää nähnyt eri eläimiä eri ihmisten esi-isinä vaan myönsi, että kaikilla ihmisillä on yhteinen olentojensukulinja. Darwinin rohkeiden näkemysten vuoksi olemmekin oppineet pitämään kaikkia ihmisiä saman perheen jäseninä. Darwinin ehdotuksen villimmillä, animistisilla johtopäätöksillä on kuitenkin kestänyt tätä ajatusta kauemmin nousta yhteiseen tajuntaamme todennäköisesti siksi, että animistiset päätelmät uhkaavat meille niin kovin rakasta ajatusta ihmisten yliaistillisuudesta. Tästä uhasta huolimatta evoluutioteorian johtopäätökset ovat väistämättömät: me ihmiset olemme kehollisesti sukua sekä suoraan, että epäsuorasti evoluution verkostomaisessa sukupuussa jok’ikiseen toiseen organismiin jonka kohtaamme.

Ihmisen ainutlaatuisiin ominaisuuksiin eivät ole evoluution aikana vaikuttaneet pelkästään eläimet, kasvit ja yksinkertaiset eliöt, vaan myös nestemäiset valtameret ja ne monet kivet joista maaperä on muodostunut, ja se kuinka vuoristot keräävät pilviä korkeiden huippujensa ylle. Nämä planetaariset rakenteet eivät ole ihmiselle ulkoisia. Ne eivät ole mielivaltaisia tai sattumanvaraisia osia maailmassa jota vain satumme asuttamaan. Ne ovat perustavaa laatua olevia voimia, jotka kokosivat olemassaolomme ja siten salaisia liittolaisiamme, totemistisia oppaitamme kaikessa toiminnassamme. Ne ovat yhtä paljon meissä kuin ympärillämmekin. Ne muodostavat laajemman, syvemmän elämän jossa kehomme ovat osana.

Jos hyväksymme Darwinin näkemyksen siitä, että ihmislaji on muovautunut hitaasti evoluution luovissa virroissa, niin meidän tulee myöntää myös se, että elonkehä on toiminut sinä kasvupohjana jossa organismimme on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Aistimme ovat kehittyneet yhdessä näiden vesien kemioiden ja tämän ilman kanssa muokaten itsensä tämän elollisen maan muotoihin sopiviksi. Ihmissilmämme ovat kehittyneet herkässä kanssakäymisessä toisten – ei-ihmissilmien kanssa kuten korvamme ja niiden koko rakenne ovat nyt virittyneet kuulemaan susin ulvonnan ja sammakoiden kurnutuksen. Liukuessamme valtavissa polveilevissa parvissa alkumerten syvyyksissä, tai myöhemmin ryömiessämme mahallamme lätäköstä lätäkköön (suomuiset nahkamme auringossa kiillellen), ryntäillessämme pieninä yönisäkkäinä ruohikon uumenissa, tai heilahdellessamme oksalta oksalle pitkähäntäisinä kädellisinä ovat aivomme kehittäneet itseään tasaisessa vuorovaikutuksessa maapallon monien koostumuksien ja rytmien kanssa.

Hermostomme on täten täysin tietoinen tämän pallonkuoren painovoimasta, siitä kuinka auringon säteet suodattuvat ilmakehän läpi ja maapallon kuun syklisestä vetovoimasta. Olemme kouriintuntuvasti syntyneet tästä planeetasta. Tarkkaavaiset kehomme kehittyivät rikkaassa ja intiimissä sopusoinnussa muiden kehollisten muotojen kanssa – eläinten, kasvien, vuorien, jokien – jotka muodostavat tämän hengittävän maailman alati muuttuvan lihan.

Elementaalinen Maa on lainannut meille lajimme ominaiset taipumukset ja lahjat, tietyn tyyppiset käyttäytymistapamme. Liikkumistapamme, havainnointimallimme, ainutlaatuiset tapamme ajatella ja tutkia ovat saaneet kaikki alkunsa tämän villisti kukkivan maan monivivahteikkaasta luonteesta. Eteemme avautuva elonkehä on luonut meille ylitsepääsemättömän tarkastelumallin, jonka kautta koemme kaikki muut olemisen tasot joita saatamme löytää tai kuvitella. Tutkimmepa toisen sukupolven radioteleskoopeilla käsityskykymme ylittävän laajoja galaktisia keskittymiä, tai tarkastelemme matemaattisesti mikroskooppistakin pienempiä tasoja ja niiden värähteleviä ylisymmetrisiä ketjuja, emme kykene tulkitsemaan näiden muiden tasojen välähdyksiä kuin sen tason mieltymysten mukaan jossa keskeytyksettä elämme. Näiden välttämättömien, meihin muotojen, rakenteiden, maallisen asuinsijamme ja sen muiden asukkaiden kautta maratoonievoluution aikana suodattuneiden mieltymystemme kautta.

Esimerkiksi havainnointikykyämme aivojen hienovivahteikkaasta hermostollisesta toiminnasta rajaa peruuttamattomasti se tosiasia, että aivomme eivät ole kehittyneet ymmärtämään itseään. Aivojen monimutkainen rakenne kehittyi aistien, lihasten ja monimutkaisten, vaarallisten ja jatkuvasti muuttuvien meitä ympäröivien maisemien kanssakäymisen ja yhteistyön tuloksena. Aivoillamme on luontainen kyky auttaa meitä orientoitumaan ja toimimaan näiden arvoituksellisten ympäristöjen kanssa. Aina yrittäessämme keskittää ajatuksemme itse aivoihin, sen hermostoon ja toimintaa, tai muihin arkikokemuksestamme poikkeaviin olemisen tasoisin olivat ne sitten aliatomisia tai kosmologisia eivät aivot voi muuta kuin tulkita niitä mieltymystemme kautta olettaen painovoimaa ja taivasta siellä missä niitä ei välttämättä ole, tulkiten tietoja kaksijalkaista lajiamme koskevien elementaalisten rajoitteiden kautta ja tuottaen näin asioista eläimelliseen kehoomme ja tuttuun elinympäristöömme sopivia tulkintoja.

Voimme saada paljon toisten mittakaavojen ja olemisen tasojen tutkimisesta. Teemme kuitenkin systemaattisen erheen kun oletamme, että tutkimuksemme tarjoavat meille objektiivista tietoa siitä kuinka nämä toiset tasot ovat omina itsenään, ilman meidän uteliaiden kädellisten puolueellisia oletuksia näistä olemisen tasoista. Tieteen yleisesti tutkimilla superpienillä ja ultralaajoilla tiloilla ei kyetä koskaan selittämään tätä ihanaa ja ongelmantäyteistä maailmaa jossa päiviämme vietämme sillä nämä abstraktit tilat ovat pitkälti kudottu kasaan juuri tämän samaisen aistittavan maailman kankaista. Katsauksemme näihin abstrakteihin tasoihin voivat toki tarjota meille johtolankoja ja uusia näkökulmia siihen kuinka tulkita meitä ympäröivää maastoa, uusia tapoja nähdä metsä tai tuntea vulkaanisia järähtelyitä. Ne voivat antaa kipinöitä uusille oivalluksille meitä ympäröivästä elämästä, uusia tapoja ymmärtää itseämme, tai jos niin haluamme, muuttaa itseämme. Mutta lopulta vain eletyt, tunnetut suhteet joita päivittäin ylläpidämme toisiimme, muihin meitä ympäröiviin olentoihin ja meitä ruokkivaan maastoon voivat opettaa meille abstraktioittemme oikeat ja väärät käyttötavat.

Huomisen teknounelmistamme välittämättä tämä laaja ja tutkimaton, sateen piiskaama ja kesäauringon korventama maa säilyy lopulta tieteemme perimmäisenä ja viimeisenä horisonttina. Se ei ole etupäässä vain joukko mekanismeja, jotka odottavat keksimistään – tämä hengittävä Maa. Se ei ole varasto luonnonvaroja, jotka odottavat hyödyntämistä tai raaka-aineaitta joka odottaa kehittämistä. Se ei ole objekti.

Paremminkin se on se kaikkien ihmeiden keho, värisevä älyllisyyden kenttä, jonka pyöreään elämään osallistumme. Onko käynyt niin, että kajastavien, keskittyneet katseemme kaapanneitten, näyttöpäätteiden takana on unohdettu tämä unelmoiva maailma. Onko aistejamme turruttava puhetapa himmentänyt sen, ja ovatko koneelliset toimintatavat tukahduttaneet kehomme ja lehtevien metsien välisen eroksen. Jos näin on päässyt käymään, on aika kuunnella noiden kaikkien sanojen alta kuuluvaa, raajoissamme ja paisuvissa torsoissamme liikkuvaa eläimellistä heräämistä. On aika kytkeä katseemme irti humisevilta näytöiltä, kävellä ulos räpyttämään silmiä ja kusta välkkyvän tähtijoen alle. Uudet tarinat ja laulut odottavat viileässä heinikossa…

Suomennettu ote David Abramin kirjasta Becoming Animal