Lantionseutu sen sijaan on mulla aika kapea, ja siksi mieluusti korostankin sitä - ja jalkoja muutenkin - hartioiden sijaan. Julkaisemistani kuvista käy varmaankin aika nopeasti ilmi yleinen tyylillinen linjani: yksinkertaisia ja yksivärisiä (mustia…) yläosia ja jotain jännää ja vähän runsaampaa alaosassa.

Tänään on vuorossa eilisen lomapussihousumeiningin ns. sisarasu. Keväällä esitellyt Martin Margielan pussihousut toimivat oivallisesti leveiden hartioiden tasapainottajina:

Housut Martin Margiela 6, toppi American Apparel, lipsut Havaianas

Noissa pöksyissä on leveä vyötärökuminauha, joka hakeutuu aina kropan kapeimmalle kohdalle. Ne siis istuvat niin, että luovat mukavasti illuusiota vyötäröstä, joka on mulla ylempänä kuin yleensä itse kuvittelen.

Olen näköjään kesän kunniaksi päättänyt ruveta lähes koruttomaksi. (Toivottavasti vain väliaikaisesti) kasvaneen rinnanympärykseni takia en enää osaa pitää kaulakoruja, varsinkaan pitempiä riipuksia, joita suurin osa mun kaulakoruista on, koska ne tuntuvat vain jäävän hassusti killumaan tissien päälle. Muutenkaan ne eivät just nyt tunnu oikeilta, kun pukeudun enimmäkseen kaksiosaisiin asuihin. Riipukset kuuluvat yhteen mekkojen kanssa, niillä pystyy kätevästi korostamaan pystysuoraa ja kapeaa siluettia. Nythän mun siluetti leikkautuu keskeltä poikki, ja kaulakorujen pitäisi olla toisenlaisia. Rannekoruista en tykkää kesällä, koska ne hiostavat. Nappikorviksilla siis mennään, sormuksia en edes laske koruiksi.

Siinä missä Anna hakee innoitusta amerikasta, mun kesäinspiraationani toimivat aina vaan ja uudestaan suosikkilomakohteeni asukit, Barcelonan katalaaniseparatistihipit.

Paikallinen hippijengi leikkaa itselleen takatukan, pukeutuu rennosti trikoisiin pussihousuihin ja varvassandaaleihin ja vaatii Kataloniaa itsenäiseksi. Mulla ei ole takatukkaa eikä henkilökohtaista mielipidettä Katalonian tilanteesta, mutta pussihousuista tykkään minäkin.

Pussihousut barcelonalaista hippikamaa, toppi Marimekko, lipsut Havaianas

Jos huolestutte siitä, että mulla on aina sama paita päällä, ei hätää - mulla on näitä kaksi samanlaista. Musta Samu-Jussi-Marimekko-viskoosisekoitetoppi vain on täydellinen kesävaate: kevyt ja viilee, helppo yhdistellä sekä rennosti että asiallisesti eikä kiristä mistään. Pussihousut esiteltiin täällä jo viime vuonna ja annettiin tarkempia maamerkkejä sellaisten löytämiseksi. Ja kuten jo edellisen viestin kommenteissa totesin, paljaat sääret ovat kesän tärkein asuste!

Helteisessä kaupungissa (tai oikestaan kaupungeissa, vietin viikonlopun Turussa) tallustellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monilla nykynuorison edustajilla on tapana verhoilla jalkansa paksuihin mustiin legginseihin tai peräti sukkahousuihin myös liki kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Mulla hikoo perse pelkästä ajatuksestakin.

Kuvittelen kuitenkin arvaavani, mistä kyseinen ilmiö johtuu - olen itsekin saanut itseni kiinni hautomasta mielessäni ajatusta siitä, että reiteni eivät ole esittelykelpoiset eikä Aikuisen Naisen ole sopivaa näyttäytyä julkisilla paikoilla liian lyhyissä helmoissa tai lahkeissa. Mutta kuka lopulta kieltää? Aivan niin, minä itse. Minun reisissäni tai polvissani ei oikeasti ole mitään sellaista vikaa, minkä muut huomaisivat (ja mitä väliä, vaikka huomaisivatkin) ja veikkaan, että niin on aika monen leggins-nuorenkin laita. Kyse on taas niistä kuuluisista möröistä omien korvien välissä.

Eri asia tietenkin on, jos esimerkiksi työpaikalla katsotaan karsaasti paljaita reisiä, mutta silloinkin mieluummin pidentäisin lahjetta tai hameenhelmaa kuin kiskoisin nylonia alle. Nyt, kun vaatimus sisäsiistiydestä ei enää rajoita omaa pukeutumistani, olen päättänyt heittää Aikuisen Naisen päähänpinttymillä ns. vesilintua ja pukeutua just niin lyhyisiin shortseihin kuin haluan. Ihan hotpants-osastolle en aio edelleenkään mennä, mutta nämä Beamin alesta löytämäni A.P.C. -shortsit ovat just hyvät:

Shortsit A.P.C., toppi Marimekko, arskat Miu Miu ja sandaalit Bernhard Willhelm X Camper

Aina sentään löytyy joku pukeutumista rajoittava tekijä, mulle se on tällä hetkellä jälkikasvun ruokkiminen, joka estää mekkojen käyttämisen. Pitää siis keksiä muuta, vaikka tällaisia shortsit ja hulmuava toppi -yhdistelmiä. Väliaikainen työelämästä poistuminen tuo lahkeen- ja helmanpituuden lisäksi muitakin vapauksia pukeutumiseen, nyt voin nimittäin käyttää myös rypistyviä materiaaleja ilman huolta siitä, miltä perspuoleni näyttää kahdeksan tunnin (hikisen) toimistolla istumisen jälkeen.

Kaiken säädön jälkeen sandaalivarastoni huono tila jäi jurppimaan, sillä siivoimmat niistä, viimevuotiset akuuttiin sandaalinpuutteeseen hätäpäissäni ostamani halpikset näyttävät just itseltään - loppuunajetuilta halpiksilta. Mun sandaalien pitää olla paitsi hyvännäköiset, myös kestävät ja hyvät jalassa, koska aion kävellä niillä PALJON. Aiempina vuosina sandaalini ovat joutuneet koetukselle eteläisen Euroopan helteisissä kaupungeissa, tänä vuonna aion talloa (loputtomiin) lähinnä kotikaupunkini katuja. Kotimaan kauppojen tarjonta ei paljon päätä huimannut - kuten aiemmin mainitsin, löysin lähinnä keinonahkaa, tursuavia liimasaumoja ja loputtomat määrät toinen toistaan tylsempiä gladiaattorisandaaleja. Jäin siis edelleen haaveilemaan mustista Bernhard Willhelm X Camper -sandaaleista, käsissäni kääntymässä käyneet ruskeat versiot kun vaikuttivat väriä ja pohjan mallia lukuunottamatta varsin hyviltä.

Apu löytyi lopulta vanhasta tutusta paikasta - Camperin omasta verkkokaupasta. Lähetin heille tiedustelun, olisiko mustia sandaaleita mahdollista saada, vaikka niitä ei olekaan tarjolla verkkosivustolla, ja sain erinomaista ja henkilökohtaista palvelua. He lupasivat tarkistaa keskusvarastonsa tilanteen ja ilmoittivat samantien, että sandaaleita löytyy edelleen. Annoin luottokorttini numeron puhelimitse (he soittivat minulle) ja tilaus lähti matkaan. He pahoittelivat, että varastotilausten käsittely kestää normaalia kauemmin, mutta paketti lähti lopulta matkaan päivässä. (Ja saapui nopeasti suomen rajalle - sen jälkeen DHL:n kanssa suoritettiin aiempaa rasittavammat säätökuviot: heidän lähetyksenseurantansa ei näytä Suomen rajojen sisällä reaaliaikaista tilannetta enkä siis voinut tietää, milloin lähetys on tulossa meillepäin. Opin tällä kertaa myös sen, että lähetit eivät nykyään ole firman omia eivätkä siksi voi joustaa missään asiassa, ja että vastaanottavan osoitteen muutos maksaa nykyään 16 euroa ja summa pitää maksaa etukäteen. Eikä puhelimitse tavoitettu asiakaspalvelija välttämättä kirjoita kaikkia osoitetietoja ylös. Sain kuitenkin paketin sitten seuraavana päivänä.)

Tässä ne nyt ovat ihan oikeesti:

Stellageen blogissa keskustelimme lyhyiden hiusten (tai kaljun!) feminiinisyydestä. Muistan aikoinaan halunneeni eroon lyhyistä hiuksista, koska tunsin oloni niiden kanssa liian poikamaiseksi. Samasta syystä lyheksi leikkaaminen oli pitkään poissa laskuista, kun mietin, miten voisin uudistaa hiuskuontaloani. Ja nyt se yhtäkkiä tuntui aivan luontevalta vaihtoehdolta, enkä toteutettuani sen tunne itseäni yhtään epänaiselliseksi.

Naisellisuus ja sen takana vaikuttava suurempi voima, naiseus, ovat asioita, joita olen viime aikoina pohtinut paljonkin. Sattuneesta syystä olen seurannut mielenkiinnolla eri medioista löytämiäni keskusteluja äitiyden ja naiseuden suhteesta. Jotkut äidit kokevat, että heidän naiseutensa on täydentynyt äitiyden myötä, ja jotkut naiset, joilla ei ole lapsia, puolestaan kokevat tuollaiset kommentit jotenkin loukkaavina ja omaa naiseuttaan väheksyvinä.

En ole oikein ymmärtänyt (silloinkaan, kun minulla ei vielä ollut lasta), miten yhden naisen kokemus naiseutensa rakentumisesta on joltain toiselta pois, kyse on kuitenkin niin henkilökohtaisesta asiasta. Itse en koe mitenkään täydentyneeni lapsen myötä, mutta kyllä se kuitenkin on merkittävä ja nimenomaan naiseuteen liittyvä asia. Ehkä voisin sanoa, että koen löytäneeni omasta naiseudestani uuden ulottuvuuden, biologisella tasolla: hedelmöittyminen, raskaus, synnytys ja imetys ovat kaikki tapahtuneet omassa vartalossani ihan itsestään, ilman, että olisin pystynyt mitenkään ohjailemaan niitä. Korkeintaan olen voinut huolehtia ruokavaliostani ja siitä, että saan tarpeellisen määrän tiettyjä vitamiineja ja hivenaineita.

Niiden seurauksena olen jotenkin entistä varmempi omasta naiseudestani, ja ehkä siksi ennen epänaisellisina pitämäni ulkonäköön liittyvät muutokset ovat nyt helpompia. Tukkani on nykyään lyhyt ja huomaan myös miettiväni entistä vähemmän pukeutumiseni naisellisuutta. Tyylini on aina ollut aika androgyyni, ja se tuntuu ihan huomaamattani yksinkertaistuvan edelleen. Ja kuten aiemmin mainitsin, olen oppinut jättämään sikseen sellaiset elementit, joilla yleensä korostetaan naisellisuutta, mutta joita en ole koskaan tuntenut omakseni, kuten korkokengät. Olen ihan tarpeeksi nainen littanakengissäkin.

Lyhyen tukan myötä olen muuten alkanut saada enemmän kommentteja yhdennäköisyydestä lapseni kanssa - meillä on samanväriset hiukset ja samanlainen hiusmalli, ja iso pyörylä takaraivolla samassa kohdassa.

Kävin nuuhkimassa Beamin alennusmyynnin tarjontaa ja kun huomasin, että nämä jo aiemmin havaitsemani Martin Margielan letkeän kesäiset, loivalla paperipussivyötäröllä varustetut housut ovat alennuksessa ja niistä on yllättäen minun kokoani jäljellä, päätin miettiä asian uusiksi. Mitä hiton väliä sillä oikeastaan on, jos olen liian tasapaksu? Tuollaiset möröt syntyvät aina oman pään sisällä ja useimmiten myös jäävät sinne - eikä sillä kuitenkaan ole väliä, mitä muut ulkomuodostani ajattelevat. Siispä päätin kantaa hienot byysat rohkeasti kassalle.

Housut näyttävät hyviltä asialliseen tyyliin ballerinojen ja rypytetyn topin kanssa, mutta myös rennosti hupparin ja Converse-tossujen kanssa. Eivätkä oikein asustettuna tee yhtään liian tasapaksua vaikutelmaa, tykkään mä.

2. Fedex toimitti paketin ajallaan ja hoiti tullauksen, maksoin Fedexille tullin ja verojen osuuden jälkikäteen.

3. Paketissa oli ruskeat Bernhard Willhelm X Camper -sandaalit. Paitsi että tummanruskea nahka ei sovi väreihini, ruskeissa sandaaleissa on rumat, eri värisistä huopakerroksista koostuvat platform-pohjat. Mustissa sellaisia ei ole. Lisäksi ruskeita saisi myös Camperin omasta verkkokaupasta, mustia ei. (Ruskeita puolestaan ei ole myytävänä OC:n verkkokaupassa…)

4. Lähetin asiasta sähköpostia OC:lle. He pyysivät anteeksi sekaannusta ja kertoivat, että minun kokoni mustista sandaaleista on loppuunmyyty. Ihmettelin, miksi verkkokaupassa edelleen näkyi, että sitä on saatavilla. He kertoivat, että se on virhe ja ehdottivat, että voisin halutessani palauttaa sandaalit.

5. Päätin palauttaa sandaalit ja aloin miettiä, miten saisin myös tullimaksuihin ja veroihin menneet rahat takaisin. Soitin Fedexille, tullineuvontaan ja taas Fedexille. Fedexiltä ehdotettiin, että he voisivat hoitaa palautuksen ja vientitullauksen kohtuulliseen 230 euron hintaan. Toinen vaihtoehto olisi lähettää paketti Yhdysvaltoihin kirjattuna kirjeenä ja hoitaa vientitullaus itse.

6. Pakkasin sandaalit takaisin laatikkoon (vinkiksi niille, jotka joutuvat tekemään samanlaisia kuvioita: laatikkoa ei pidä teipata itse kiinni, tullivirkailija haluaa nähdä, mitä siellä on sisällä) ja marssin pääpostiin. Asioin tullin tiskillä, postin tiskillä, tullin tiskillä, postin tiskillä ja tullin tiskillä. Postin tyypit eivät näyttäneet olevan asian suhteen ihan synkassa tullin ihmisten kanssa. Täytin tullin tiskillä yhden isomman lomakkeen, joka leimattiin postin tiskillä ja kiikutettiin sitten takaisin tulliin ja postin tiskillä useampia pieniä lärpäkkeitä (osoitelappuja pakettia varten).

7. Paketti lähti postissa. Sain tullin tädiltä lomakkeen kopion ja ohjeet lähettää se ja Fedexiltä aikanaan tuleva kuitti (siitä, että olen maksanut tuontitullin ja verot) ja kaikki muut mahdolliset asiaan liittyvät paperit yhdessä vapaamuotoisen anomuksen kanssa tullin oikaisujaokseen, jossa tehdään päätös maksujen palauttamisesta.

8. Jään odottamaan postia Fedexiltä ja viestiä Opening Ceremonyn suunnalta paketin vastaanottamisesta. Huomaan, että vielä puolitoista viikkoa sähköpostikeskustelumme jälkeen OC:n verkkokaupassa on mukamas myytävänä minun kokoani mustista sandaaleista.

9. Mitä tästä opimme: verkko-ostoksissa kannattaa pysytellä visusti EU:n rajojen sisäpuolella. Seuraavaksi taidan mennä ostamaan Havaianakset.

(Päivän asu on t-paitaa lukuunottamatta sama kuin pari viikkoa sitten - t-paitakin on muuten samanlainen, mutta musta.)

Onpas hassua, kun tukka ei enää heilu kasvojen ympärillä. Tykkään kyllä itse tästä kovasti, on jotenkin niin raikas ja kevyt aiempaan moppitukkaan verrattuna. Nyt tässä tosin on enemmän kaikenlaisia kampausaineita kuin itse käyttäisin vuodessa, huomenna se on vielä kevyempi.

Julistin jokin aika sitten täyskyllästymistäni pillifarkkuihin, ja nyt otin siis hiukan takapakkia. Pähkäilin vartaloni uudistuneita mittasuhteita ja tulin siihen tulokseen, että koska väliaikaisesti kasvaneen rinnanympärykseni takia näytän joka tapauksessa ylösalaisin seisovalta keilalta, voisin ennemminkin korostaa sitä epätoivoisten peittely-yritysten sijaan (sovitin myös Filippa K:n vyötäröltä laskostettuja ja leveälahkeisia kesäfarkkuja, mutta ne saivat profiilini näyttämään melkoiselta tankilta ja ovat liian vuotta 2009, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan). Kapeat housut sopivat myös pitkien paitojen ja lyhyiden mekkojen seuraksi korvaamaan leggingsit, joihin olen täyskyllästynyt vielä pahemmin kuin pillifarkkuihin.

Ja kapeissa housuissa on myös se hyvä puoli, että ne luovat tyylikkään viittauksen Sugar Kanen mainitsemiin rokkitäteihin ja klassikoksi muodostuneeseen pillihousut ja istuva takki -lookiin. Enää puuttuu se istuva takki.

Tarvitsen myös vyön, ensimmäistä kertaa vuosiin. Mulla todellakin on nykyään lantio, ja Filippa K:n kaavoittajilla (tai heidän malleillaan) taas selkeästi ei. Farkkukokoni on kasvanut tuuman verran lantionympäryksen osalta, mutta vyötärö on pysynyt entisellään, ja uusissa housuissani lantion ja vyötärön mittasuhde on mallia “pötkö”. Vyön kanssa ne pysyisivät ryhdikkäämmin ylhäällä.

2. Porkkanakakku. Olen syönyt viikon sisään porkkanakakkua sekä Café Artissa, Aulassa että Espresso Edgessä, kaikista saa erinomaista sellaista.

3. Tabbouleh. Tuore minttu toimii aina, sekä drinksuissa että ruoissa. Ahmin tabboulehia viime kesänä sekä Madridin että Barcelonan pohjois-afrikkalaisia ja lähi-idän keittiön safkoja tarjoavissa ravintoloissa (Barcelonaan menijät, tsekatkaa C/ Verdi Gràcian kaupunginosassa - kyseisen kadun varrella on useita libanonilaisia ja muita vastaavia ravintoloita), mutta sen tekeminen onnistuu kyllä kätevästi kotonakin.