Kuvakirjassa kerrotaan Sylviestä, joka tulee loman ajaksi isoisänsä luokse ja haluaa kuulla tarinan lähellä sijaitsevasta metsästä. Isoisä ja Sylvie kävelevät metsässä ja samalla tyttö saa kuulla puista asiaa ja mitä tapahtuu metsän kasvatuksesta lähtien paperin tekemiseen asti.

Kirja oli todella mielenkiintoinen aikuisellekin lukijalle ja siinä tuli paljon uutta tietoa. Opin kirjasta myös uutta ranskankielistä sanastoa helposti, koska kuviin oli merkitty erikseen joitakin niissä esiintyviä asioita (esimerkiksi eläimiä ja työkoneita). Pidin kirjan piirroskuvituksesta: se oli värikästä ja riittävän yksityiskohtaista.

Kuvien joukkoon oli liitetty myös pari vanhaa valokuvaa, joka oli myös kiva lisä. Kirjassa riittää tutkimista useamman lukukerran ajaksi. On kuitenkin vähän sääli, ettei tätä ole suomennettu, kun nyt niin moni suomalaislukija jää kielen takia tietosisällöstä paitsi.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Kirja kertoo Kalle-nimisestä pikkupojasta, joka osaa korjata kaikkien autojen pikkuviat. Kalle kuljeskelee ympäri kaupunkia ja törmää moniin aikuisiin, jotka eivät itse saa korjattua autoissaan olevia pieniä ongelmia. Hän saa hoidettua kaikken ongelmat.

Tavalliseen ihmismaailmaan sijoittuvan kirjan pitäisi mielestäni olla realistinen, mutta tämä ei sitä ollut ainakaan aikuisen näkökulmasta. En oikein usko, että joku ihan tavallinen pikkupoika osaisi tehdä niitä pieniäkään korjauksia autoihin, siis vaihtaa renkaita, oikoa peltiä jne. Tosin pelkkä pikkuvikojen korjaaminen on uskottavampaa, kuin jos Kalle olisi ollut täydellinen autonasentaja jo lapsena. Lisäksi ihmettelin sitä, että miten osaamattomia aikuisia kaupungissa asuu. Eivät kaikki tietenkään osaa kaikkea autojensa suhteen, mutta luulisi, että normaali ihminen esimerkiksi tarkistaisi bensan määrän ajoissa eikä töihin lähtiessä ihmettelisi, että miksei auto käynnisty.

Luulen, että kirja on kuitenkin uskottavampi, jos sitä lukee joku kohderyhmään kuuluva eli alle kouluikäinen poika. Pieniä poikia kuitenkin kiinnostaa autot eikä lapset takerru samanlaisiin yksityiskohtiin kuin aikuiset. Kirjan kuvat olivat suhteellisen yksinkertaisia ja realistisia sekä sopivat kirjaan hyvin.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Vaikka matkustelenkin paljon, en osaa pitää matkaoppaista. En koskaan muista ravintoloiden tai katujen nimiä ja pelkään, että oppaiden takia oppaissa mainitut paikat ovat turisteja täynnä. Maiden ja kaupunkien henki ei välity ravintola- ja nähtävyyslistoista vaan ihmisten luomasta tunnelmasta ja tavoista. Siksi pidänkin muistelmateoksista kuten Irlantilainen aamiainen, jossa suomalainen muuttaa Irlannin kosteille nummille ja katselee niitä suomalaisin silmin.

Kaupunki- ja maakuvauksia ovat tehneet niin huippukirjailijat kuin jokamiehen journalistit. Lukukokemuksesta tekee hienon juuri suomalaisuuden heijastuminen irlantilaisiin tapoihin, minkä takia kirjaan voi rauhassa uppoutua. Elämänmakuisessa kirjassa ei kokoajan tapahdu kaikkea, vaan luvuissa tuntee ajan hiljaisen rullaamisen ikuisessa maassa. Irlannin pikkukaupungin tavat ja kulttuuriperintö tulevat tutuksi, kuten myös mielenkiintoista faktatietoa ja historiaa. Kirjassa on myös salaisuuksia, joita on ilo lukea ja samalla vähän toivoisi, ettei niitä olisikaan näin avoimesti julkistettu.

Kirja on onnistunut, kun jo alkutaipaleella kaipaa Irlantiin, vaikkei siellä olisi käynytkään. Sitä voi haistaa sateisen vehreyden ja toivoo kokevansa ikuisen sateen, koska todellakin, Mayossa sataa aina.

Italia-friikeille suosittelen Kirsi Pihan kirjoittamaa samanhenkistä kirjaa Medicien naapurissa, joka on kuin Vespalla kruisailtu pikakierros italialaisuuteen.

— Paula

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Pekka Töpöhännän ja muiden kaupungin kissojen elämästä on tehty useita kirjoja. Pekka on hännätön kissa, jota kiusataan välillä hännän puutteesta. Tässä kirjassa on mukana myös Mauri Mäyräkoira, jolta puuttuu toinen korva ja joka saa siksi osakseen kiusantekoa. Pekan ja Maurin ystävyyttä ei myöskään aina ymmärretä.

Aloitin joitakin kuukausia sitten lukemaan Pekka Töpöhäntiä ensimmäistä kertaa lapsuusajan jälkeen. Muistan, etteivät ne olleet mitään erityisiä suosikkejani silloinkaan eivätkä ne vieläkään pääse parhaimmistoon lastenkirjojen joukossa. Hahmogalleria on kyllä kirjoissa todella hyvä, tapahtumat eivät sitten niin mielenkiintoisia. Olin myös unohtanut, että kirjassa vilahtelee myös Pekan ihmisperhe, mutta muiden kissojen omistajista ei sitten puhuta. Tässä osassa olisi Mauri Mäyräkoiraa saanut olla enemmänkin esillä.

Kirjassa olisi saanut olla myös yhtenäisempi tarina, kun nyt eri luvut olivat aika irrallisia. Pätkittäisyys tosin suosii kuvakirjoja, joita on tehty kertomuskirjojen pohjalta. Pidän niistä kuvakirjoista enemmän, koska niissä on sen verran kiva kuvitus. Kertomuskirjoista osa on julkaistu äänikirjoina ja itse olen todennut ne hyväksi kuunneltavaksi töissä, koska lastenkirjoina ne eivät vaadi niin paljoa keskittymistä. Tämänkin kirjan kuuntelin siis äänikirjana.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Kirja kertoo metsässä olevan laakson hiiripalokunnasta, jonka tehtävänä on auttaa kaikkia hädässä olevia pikkueläimiä. Kirjassa on kuvattu palokunnan tehtäviä yhden päivän aikana. Tehtävät ovat lähinnä yleishyödyllisiä pikkueläinten autteluja eikä tulipaloja. Siksi eräs hiiri ehdottaakin palokunnan lopettamista, koska tulipaloja ei ole vuosikausiin ollut. Sitten tulee tulipalo ja palokuntaa tarvitaan taas.

Kirja voi toimia lapsille esimerkkinä palokunnan toiminnasta, vaikka luulen ihmisten palokunnan tehtävien olevan vähän erilaisia. Oikeassa maailmassa ensisijainen tehtävä taitaa edelleen olla tulipalojen sammuttaminen eikä kaikkien missä tahansa hädässä olevien auttaminen. Se kuitenkin lämmitti mieltä, että hiiripalokunta auttaa kaikkia hädän tasosta riippumatta (siis vaikka vei rotille ruokaa, vaikka rotat eivät aina ole ystävällisiä). Tykkään myös kuvittajan piirrostyylistä.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Time’s Tapestry jatkuu ja käy aina vain mielenkiintoisemmaksi. Edellinen osa Conqueror jätti Englannin taakse ja nyt tapahtumien keskipisteessä on Espanja, joka oli Euroopan polttopiste 1200–1400-luvuilla. Maurit valloittivat koko Iberian ja olivat vyöryä jopa Pyreneiden yli. Kristityt eurooppalaiset onnistuivat kuitenkin lopulta valloittamaan Espanjan takaisin. Tämä taistelu ja siitä lähtien käynnissä ollut kamppailu islamin ja kristinuskon välillä on Navigatorin ytimessä.

Tälläkin kertaa ihmetellään ennustuksia. Nyt profetioita on jo useampia — ja ne kilpailevat keskenään! Pääosissa on kaksi vastakkaista näkemystä siitä, mitä edellisessä kirjassa esitellyillä Jumalan koneilla pitäisi tehdä ja mihin suuntaan ennustuksen mainitseman Kyyhkysen pitäisi lähteä. Mennäkö itään islamia vastaan vai länteen kohti uusia mahdollisuuksia?

Tarina on kiehtova ja mukana on paljon historiasta tuttuja elementtejä: Roger Bacon, espanjalainen inkvisitio, ristiretket ja niin edelleen. Tällä kertaa mukana on aikaisempaa selvemmin vaihtoehtohistoriallisia ja tieteiskirjallisia elementtejä. Tarina on myös aikaisempaa jännittävämpi, kiitos kilpailevien ennustusten. Näkökulmat historiaan ovat kiinnostavia.

Sarja jatkaa edelleen vahvana, joten viimeinen osa, Weaver, on aivan pakollista luettavaa.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tämä kirja aloittaa lastenkirjailija Enid Blytonin Arvoitus-sarjan. Sarjaa on nyt aloitettu suomentamaan ensimmäistä kertaa. Se on tyylilajiltaan samantyyppistä seikkailua kuin muutkin Blytonin aikaisemmin suomeksi julkaistut sarjat.

Sisarukset Roger ja Diana joutuvat koulun loma-ajaksi maalle. Siellä heidän seuranaan on Töpseliksi kutsuttu poika Höpö-koiransa kanssa ja he tutustuvat Barney-nimiseen poikaan, jolla on oma marakatti. Lapsilla on kotiopettaja mukana ja heidän pitäisi opiskella. Lähistöllä sijaitseva tyhjä ja vanha kartano on kuitenkin mielenkiintoisempi. He yrittävät päästä kartanoon sisään. Sieltä kuitenkin kuuluu välillä ääniä eivätkä lapset ole ainoita talosta kiinnostuneita.

Kirja ei paljoa poikkea Blytonin normaalista seikkailukirjojen tyylistä. Mukana on tuttuun tapaan lapsiporukka eläimineen, joka loman aikana alkaa ratkoa jotakin mysteeriä. Tässä kirjassa ei tosin parhaimmillaankaan päästä niin koviin seikkailuihin kuin esimerkiksi Seikkailu-sarjassa, joten kirja sopii nuoremmillekin lukijoille. Ainakin Viisikko-sarjaa on kritisoitu siitä, että kirjoissa syödään koko ajan. Tässä kirjassa ruoka ei kuitenkaan ole niin pääosassa.

Olen lukenut kyllä muitakin Blytonin kirjoja aikuisiällä, mutta nyt taidan olla tulossa lopullisesti vanhaksi tai sitten on vikaa kirjassa. Tämä ei tuntunut yhtä hyvältä kuin muut Blytonin kirjat ja luin kirjaa poikkeuksellisen kauan enkä ahmaissut sitä hetkessä niin kuin muut kirjat. Aion kuitenkin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden ihan vain tutun luottokirjailijan takia. Mietin, että miksi sarjaa ei ole aikaisemmin suomennettu, vaikka on Blytonilta kyllä aika paljon muitakin sarjoja jäänyt kääntämättä. Sarjan seuraava osa (Kiertävän tivolin arvoitus) on jo suomeksi ilmestynyt ja ilmeisesti loputkin kirjoista julkaistaan myöhemmin.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Vuonna 2004 tauolle mennyt scifi-verkkolehti Kalaksikukko on tehnyt paluun. Marko Ikäheimon päätoimittama Kalaksikukko jatkaa lentelyään avaruudessa uudessa osoitteessa. Vanhoilla sivuilla on arkistoja, uudet jutut ilmestyvät uudessa Kalaksikukossa. Tarjolla on scifiin ja sinne päin liittyviä arvosteluja, novelleja ja muuta juttua. Suosittelemme tutustumaan ja nappaamaan blogin tilaukseen, mikäli aihepiiri kiinnostaa.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tieteisseikkailujen suosio lähti nousuun 1950-luvulla, ja Super Detective Library-sarjan kustantaja halusi kakusta siivun. Julkaisun muut sarjakuvat olivat agenttisarjoja ja murhamysteerejä, ja avaruusseikkailu piti saada istumaan saman otsikon alle. Niinpä luotiin avaruusetsivä Rick Random. Sarja ilmestyi vuosina 1954–1960.

Tulevaisuudessa rikollisuus on liki olematonta, joten pienikin rötöstely universumin laidalla herättää heti planeettojenvälisen etsivän mielenkiinnon. Tarinat on otsikoitu jännittävästi, ja ensimmäisellä sivulla kuvaillaan kuinka merkillisen tapauksen eteen Rick Random tällä kertaa joutuu. Loppujen lopuksi kummallisuudet ovat aika tavanomaisia. Ainakin nykylukijan näkökulmasta jättiläiset, lihansyöjäkasvit ja hypnotisoijat ovat hyvin perinteisiä 1950-luvun scifiaiheita.

Tarinat ovat perusteellisia, ja joskus myös laahaavia. Henkilöt ovat sitä mitä sanovatkin olevansa, pettureita ei ole, eikä lukijaa yllätetä juonenkäänteillä. Mukana on tyyppejä, jotka automaattisesti lasketaan epäiltyjen ulkopuolelle, kuten älykäs tiedemies ja kaunis nainen. Välistä Rick Random on suorastaan ärsyttävän rikkiviisas. Joku — useimmiten nainen — saattaa tehdä älykkäähkön huomion, mutta Rick tuumaa kaikkitietävästi ottaneensa asian jo huomioon. Kamppailujen tauotessa Rick pistää rennosti tupakaksi.

Sarjan naiset ovat aina kauniita, solakoita ja arvoituksellisia, ja pukeutuvat glamouristi iltapukuun. Mutta, toisin kuin vanhemmissa scifisarjoissa, Rick Randomissa naiset eivät ole pelkkiä uhreja. He ovat koulutettuja, ja osaavat muun muassa navigoida avaruudessa. Rähinöistä heidät kuitenkin jätetään ulkopuolelle: “Ei, tarvitsen sinua täällä”, Rick sanoo, ja jättää naisen tarkkailemaan radioviestejä.

Pääosin sarjan taiteesta vastasi Ron Turner (1922-1998). Ohuimmat viivat ovat kadonneet alkuperäispainatuksen kehnon painopaperin mukana. Piirrosjälki on silti nautinnollista katseltavaa. Mukavan lisävivahteen tuo anatomiset erehdykset, joita on paljon. Rick Random on joka tarinassa erinäköinen. Kädet ovat liian pienet suhteessa muuhun vartaloon, olkapää tai käsivarsi saattaa olla ylipitkä, tai vartalo kiertyy kummasti ympäri suhteessa alavartaloon. Silti, joissain ruuduissa Turnerin huikeat visiot pistävät lukijan haukkomaan henkeään.

Palatsit ovat liki loputtoman kokoisia ja koristeltu suunnattomilla kuvapatsailla, ja avaruusraketeissa, sukelluslaivoissa ja -vesikiitureissa on 1950-luvun tyyliin komeat keulamaskit, massiiviset pakoputkistot, sekä korkeat siivekkeet. Tulevaisuudessa kaikki ajavat lepakkoautolla.

Rick Random luotiin hölmöksi viihdehötöksi, kuuleehan sen jo nimestäkin, mutta sarjan pariin palaa yhä uudelleen, koska se on niin viaton. Siinä ei ole syvempiä teemoja tai allegorioita, eikä se edes yritä olla muuta kuin puhdas ja suoraselkäinen seikkailusarja. Yllätyksettömyys on sarjan tavaramerkki, ja lukija tietää mitä saa. Rick Random ei ehkä ole aikansa paras scifisarja, mutta se on kaikkein viehättävin. Alex Raymondin Flash Gordon on visuaalisesti upea sarjakuva, mutta liian vakava. Jet-Ace Logan taas on kuin Rick Randomin parodia, vaikkakin täydessä hulluudessaan hieno sarjakuva sekin.

Prionin kokoelmakirja on pehmeäkantinen, vaikka onkin tehty kovakantisen näköiseksi. Julkaisun ikävä puoli on, että paksusta kirjasta tulee vähän lötkö. Etukansi tahtoo väkisinkin murtua.

— Petri

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Jos nainen marginaalissa jaksaa vielä aiheena kiinnostaa, Heli Slungan Varjomadonna on syytä lisätä lukulistalle. Vaikka Slunga käsittelee tuttuja teemoja, on hänen runoäänessään kieltämättä sellaista karheutta, rehellisyyttä ja voimaa, joka sytyttää.

Runokokoelma kuvaa naisen kohtaamisia ympäröivän maailman, ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Runot huokuvat pimeää ja kylmää, pohjoisen maisemia. Tapahtumamiljöönä ovat esimerkiksi asemat, odotussalit, hotellit, vieraat sängyt. Nainen katsoo itseään ja maailmaa vierain silmin, aina ulkopuolisena ja yksinäisenä. Hän kuulee ilotulituksen kaukaa, saapuu suljettuun huvipuistoon.

Runojen nainen näyttäytyy halkinaisena, auki viillettynä ja silti tuntemattomana jopa itselleen. Hän tavoittelee yhteyttä ympäristöönsä, mutta löytää itsensä noiden kurotusten jälkeen entistä yksinäisempänä ja ulkopuolisempana. Slungan madonnat eivät tyydy sovinnaiseen. He ovat prinsessoja, jotka eivät oikein mahdu lasikenkiinsä. He ovat huoria, joilla on menneisyys, toiveita ja unelmia.

Humalassa olen balettitanssijatar,
joutsen löytämässä siivilleen,

ja sinulla on tarpeeksi käteistä
hempukanvartalooni halvoissa vaatteissa.

Slungan nainen on madonna varjoissa kahdellakin tapaa. Toisaalta hän on syrjään sysätty, sivujen laidalla ja rivien välissä. Mutta toisaalta tuntematon nainen on vieras elämänmuoto, arvaamaton, kenties vaarallinenkin.

Varjomadonnan runot on kirjoitettu liiallisia kielellisiä koukeroita säästellen. Ne pyrkivät tavoittamaan asian ytimen. Konstailematon ääni puhuu suoraan lukijalle ja tarjoaa otteita jokanaisen elämäkerrasta. Runoääni on itsevarma kertoja, joka ei tyydy pysymään osoitetulla paikallaan sivun laidassa, vaan täyttää sivut riveillä, jotka eivät horju.

— Heidi

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Watchtower-kirjan jatko-osa sijoittuu aikaan muutaman sukupolven verran edeltäjänsä jälkeen. Edellisen kirjan tapahtumat ovat jo haalistuneet legendoiksi, epämääräinen viittaus aikaisempiin tapahtumiin on hauska yksityiskohta Watchtowerin lukeneelle. Pohjoinen Arun on muuttunut rauhallisemmaksi, kun rauha Anhardin kanssa on pitänyt, eikä uusia sisäisiä vihollisia ole löytynyt.

Seitsemäntoistavuotias Kerris on Tornorin linnan kirjurin oppipoika, joka kokee olonsa jokseenkin tarpeettomaksi. Lapsena menetetty käsi tekee Kerrisistä hyödyttömän soturina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Kerrisin ainoa elossa oleva lähisukulainen, pitkään maailmaa cheari-tanssijana kiertänyt veli Kel saapuu yllättäen Tornoriin ja vie Kerrisin mukanaan uuteen elämään.

Kerris on perinyt äidiltään psyykkisiä voimia. Hän pystyy aistimaan veljensä kokemia asioita kaukaa ja oppii pian käyttämään taitoaan muihinkin ihmisiin. Kel lupaa viedä Kerrisin kotiin Elathiin, jossa on Arunin ainoa psyykkisiä voimia opettava koulu. Etelässä on myös sotaa, kun Asech-heimot ryöstelevät kaupunkeja. Asechien hyökkäyksessä Kerris menetti kätensäkin.

Oikeastaan paljon tämän enempää kirjassa ei tapahdukaan. Painopiste ei ole tapahtumissa ja toiminnassa, vaan henkilöissä. Kerris kasvaa ja kehittyy ihmisenä, tutustuu menettämäänsä veljeen, jonka on saanut takaisin. Veljesten suhde on läheinen, jopa seksuaalinen. Kirjassa on muutenkin hyvin luontevaa ja vapaamielistä seksuaalisuutta. Lynnillä on mainetta lesbokirjailijana, mutta tämä kirja on lähinnä täysin avoin seksin suhteen — sukupuolella, sukulaisuusssuhteilla tai muilla asioilla ei yksinkertaisesti ole merkitystä.

The Dancers of Arun on edeltäjänsä tavoin kaunis, viehättävä ja epätavallinen fantasiaromaani, joka kertoo mielenkiintoisten ihmisten tarinan.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Rakastunut nuori pariskunta haaveilee lapsista, mutta päättävät kokeilla kasvatustaitojaan ensin hankkimalla koiran. Koira osoittautuu maailman vallattomammaksi koiraksi ja pikku hiljaa lasten hankinta alkaa tuntua lastenleikiltä. Marley ja minä on kolumnistin kirjoittama kirja omasta koirastaan, perheestään ja kaikesta siltä väliltä. Vaikka Marley on kirjan pääosassa, on kokoajan kyse kokonaisesta perheestä, jossa sattuu ja tapahtuu, usein koiran ansiosta. Marleyn kouluttaminen tai opettaminen ei suju suunnitelmien mukaan, mutta persoonallisuutensa takia siitä tulee korvaamaton osa kasvavaa perhettä.

John Grogan on ammatiltaan kolumnisti, mutta Marleystä kirjoittaessa hän on päässyt tarkastelemaan elämäntilanteitaan eri perspektiivissä ja saanut kirjoittaa jostain itselleen tärkeästä ja se tekee kirjasta miellyttävän lukea. Elämässä on ala- ja ylämäkiä ja yleensä sorrutaan surkutteluun tai jopa liikaan optimismiin, mutta Marley ja minän tyyli on vain realistinen ja täten mielenkiintoinen.

Lemmikeistä pidetään huolta ja ne vievät rahaa ja tilaa, mutta ne antavat kaiken rakkaudessa tuhatkertaisesti takaisin. Eläimet eivät ehkä käyttäydy aina niin hyvin, mutta eipä yksikään ihminen ole täydellinen.

Kissanystäville voin kehräävästi suositella Vicki Myronin Kirjastokissaa.

— Paula

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Dewey Readmore Books on sekä kysymys että sopiva nimi kissalle, joka löytyy kirjaston palautusluukusta eräänä kylmänä aamuna. Iowan pikkukaupungin kirjasto adoptoi pienen kissan kauneuden, valloittavuuden ja persoonallisuuden vuoksi, mikä pelastaa sekä lama-ajan kirjaston että kaupungin, josta olisi ajan mittaan luultavasti tullut vain elämästä tyhjentynyt aavekaupunki.

Kirjastokissa kertoo kissan tarinan unohtamatta kissan ympärillä olevia ihmisiä, mikä tekee kirjasta ja kissasta mielenkiintoisemman. Yksi pieni kissa tuo iloa, lohdutusta ja onnea niin kirjaston henkilökunnalle, koko pikkukaupungille kuin muulle maailmalle. Kirja on sekä lämminhenkinen, että hauska. Jokainen lemmikin omistanut tietää, kuinka hullu eläin kuin eläin voi olla, mutta on silti vaikeaa saada sitä hullutusta eläväisenä paperille.

Jostain syystä eläimet saavat sekä nauramaan että itkemään helpommin ja kun kyse on elämäkerrasta, voi jo arvata miten kirja päättyy. Tätä kirjaa ei kuivin silmin tai naurunpyrskähdyksittä voi lukea, joten suosittelen kirjan kanssa nenäliinapakettia ja neuvoisin välttämään kirjan lukemista julkisissa kulkuvälineissä. Surulliset kirjat saattavat olla hankalia paloja, mutta kannattaa kestää loppuun asti.

Koiraihmisille voi suositella vastapainoksi kirjailija ja kolumnisti John Groganin lemmikkielämäkertaa Marley ja minä.

— Paula

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Kirjavinkit järjestää taas kilpailun. Tällä kertaa tarjolla on mielenkiintoisia tietokirjoja, joiden aiheet käsittelevät henkilökohtaista taloutta, oman kehon hyvinvointia, asiaviestintää tietokoneiden välityksellä, markkinointia netissä ja korttipelejä. Kilpailuun osallistuminen on helppoa eikä vaadi tietämistä tai arvaamista. Kilpailuun osallistumalla ei myöskään altistu roskapostille tai muulle markkinoinnille. Kannattaa siis ehdottomasti osallistua.

Kilpailuaika päättyy 12.9.2010, eli sen verran ripeästi kannattaa toimia.

Osallistu kilpailuun!

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Matthew MacDonald jatkaa puuttuvien käyttöoppaiden laatimista. Erilaisia ihmiskehon käyttöoppaita löytyy tietysti kirjakaupoista ja kirjastoista pilvin pimein, mutta Näin kehosi toimii on todella tyylikkäästi tehty käyttöopas, joka perustuu ajankohtaisiin tieteellisiin näkemyksiin ja on katsantokannaltaan sopivan kriittinen ja neutraali.

Kirja on jaettu selkeisiin osa-alueisiin, joissa käsitellään yhtä tiettyä aluetta kehosta. Kirjan lukemalla oppii kehon eri osien perustoiminnot ja saa paljon ohjeita, miten kyseisestä osasta kehoa voi pitää huolta. Lukemalla kirjan saa hyviä kuntoiluohjeita, jotka uuteen tietoon perustuvina muuttavat joitakin totuttuja käsityksiä ja realistisia laihdutusohjeita, jotka auttavat keventämään painoa.

Jos kirjasta haluaa jotain huonoa keksiä, pahin vika lienee kiusallinen tunne, että jotain tarttis tehdä — kirjan luettuaan potee varmasti vähän aikaa syyllisyyttä omasta kuntoilemattomuudestaan ja huonosta ravinnosta. Niin vähän tekisi niin paljon hyvää, mutta laiska ihminen ei saa aikaiseksi. Tämän kirjan luettuaan ei voi ainakaan vedota tietämättömyyteen.

Kirja on kaiken lisäksi hauska ja vetävästi kirjoitettu. Suomennos voisi olla vähän parempi, paikallisempi — nyt tekstissä puhutaan tuumista ja välillä vastaan tulee ‘kivikuolleen’ kaltaisia englanninkielisiä sanontoja — mutta yleensä ottaen kirjaa oli kyllä ilo lukea. Kehostaan kiinnostuneelle Näin kehosi toimii on nappivalinta.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh