Mietin jonkin aikaa, vinkkaisinko tätä kirjaa vai en, sillä se ei todellakaan ollut sitä mitä olin odottanut. Ei tuntunut kuitenkaan reilulta tuomita kirjaa sen vuoksi, että olen itse hyvin eri linjoilla rintamamiestalojen entisöinnin suhteen.

Koti lehvistön varjossa on nimittäin ensisijaisesti sisustus-, ja kahvipöytäkirja, ei remonttiopas, ja sellaisena se toimiikin mielestäni oikein hyvin. Harvoin olenkaan nähnyt yhtä visuaalisesti kaunista kirjaa. Kirjaa on hyvin vaikea määritellä mihinkään tiettyyn kategoriaan, sillä siitä löytyy rintamamiestalon remontin ja sisustuksen lisäksi myös paljon muuta, esimerkiksi reseptejä, askartelu-, ja koristeluvinkkejä ja myös muunlaisia koteja. Kun olin päässyt yli tuohtumuksestani sen vuoksi, että remontin jälkeen vanhasta talosta oli jäljellä vain ulkoseinät ja hella-leivinuuni, vietin useamman illan ihailemalla kirjan taidokkaita kuvia ja kaunista tunnelmaa.

Kyllä kirjasta ihan oikeita sisustusvinkkejäkin löytyy muun muassa maalien värisävyjen suhteen, mutta enemmän kokisin kirjan eräänlaisena kauniisiin asioihin inspiroivana kahvipöytäkirjana. Kirjan takakannen lupaamaa remontin etenemistä pala palalta ja valmiiseen taloon tutustumista en siitä löytänyt, mutta olen varma että sisutuskirjojen ystävät voivat viettää teoksen kanssa monia inspiroivia hetkiä. Itse muuten testasin kirjassa ollutta sydänsurujen kakun reseptiä, ja se toimi mainiosti.

— Salla P.

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

12 osumaa on Helsingin kaupunginkirjaston uusi tunnustuspalkinto, joka nostaa vuosittain esiin 12 kiinnostavinta kaunokirjallista teosta. Voittajat valitsee seitsemän hengen raati Helsingin kaupunginkirjaston työntekijöitä. Tarkoituksena on löytää laadukasta, koskettavaa, naurattavaa, ajatuksia ja intohimoja herättävää, ilostuttavaa luettavaa.

Ensimmäiset voittajat:

• Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka
• Timo Saarto: Vaitelias poika
• Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva
• Olavi Ruitlane: Nainen
• Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta
• Viivi Luik: Varjoteatteri
• Belinda Bauer: Hautanummi
• Birgitta Boucht: Tusenblad, en kvinna som snubblar
• Juhani Känkänen: Elämäni mustimmat hetket
• Mia Vänskä: Saattaja
• Mooses Mentula: Musta timantti
• Charles Baudelaire: Pahan kukat

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

“Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu.”

Kirottu Istanbul on nyky-Turkin suosituimman naiskirjailijan, monesti palkitun Elif Şafakin toinen suomennettu teos. Kiistelty romaani pureutuu arkaan aiheeseen, turkkilaisten ja armenialaisten menneisyyteen, vaiettuun vuoden 1915 kansanmurhaan. Teoksen myötä kirjailijaa vastaan nostettiin vuonna 2006 syyte “turkkilaisuuden loukkaamisesta”. Lopulta syytteistä luovuttiin, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että niin tämä teos kuin sen aikaansaama kohu kertovat paremmin kuin hyvin tämän päivän Turkista, maasta joka ei ole selättänyt identiteettikriisiään idän ja lännen välisellä trapetsilla taiteillessaan, maasta joka ei ole valmis kohtaamaan menneisyyttään.

Tämä romaani kertoo erään suvun tarinan, suvun jossa ei ole sijaa miehille. Se on tarina vahvoista naisista, tarina erilaisista menneisyyksistä, menneisyyksistä jotka ovat jääneet tuntemattomiksi, menneisyyksistä jotka ovat lakanneet olemasta, unohtamalla unohdettu. Teoksen keskuskysymyksiksi nousevatkin sukupuolten ja kansallisuuksien väliset roolit sekä se, onko ihmisen hyvä tuntea menneisyytensä.

Sen lisäksi että romaani tuntuu mielestäni ehdottoman oikeudenmukaiselta kurkistukselta turkkilaiseen todellisuuteen, haluan mainita sen lisäansioksi henkilöhahmogallerian, jonka monisärmäisyys miltei hengästyttää. Näiden ohella kirja on myös opas turkkilaiseen ruokakulttuuriin, oikeastaan voisi sanoa ruokaparatiisiin.

Itse olen jo pitkään ollut turkkilaisen kirjallisuuden ystävä ja näin ollen minun on helppo puhua sen puolesta. Elif Şafakista on hyvä aloittaa: hänen teoksissaan yhdistyvät tekstin soljuvuus sekä näkökulmat, jotka ilmentävät todellista turkkilaisuutta mutta kuitenkin kirjailijan sangen kosmopoliitilla, toisin sanoen länsimaisen lukijan silmin helposti lähestyttävällä tavalla. Suosittelen.

— Kaisa

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Entinen kilpaurheilija Ingmarie Nilsson tuo Juoksijan treeniopas -kirjassaan juoksutietämyksensä myös meidän tavallisten juoksun harrastajien hyödynnettäväksi. Nilssonin opas osoittautuikin varsin monipuoliseksi, ja se sopii hyvin sekä aloitteleville että jo kokeneille juoksijoille, sillä muun muassa juoksuohjelmissa huomioidaan eri tasoiset ja eri tavoitteisiin pyrkivät juoksijat.

Juoksu on viime aikoina ollut varsin trendikäs harrastus ja myös erilaisia ja hyvin ansiokkaitakin juoksuoppaita on ilmestynyt runsain mitoin. Nilssonin teos ei kuitenkaan häviä kanssakilpailijoilleen, sillä se sisältää kaiken tarvittavan perustiedon juoksuharrastuksen aloittamiseen ja vielä paljon enemmänkin.

Itse olen lajin harrastajana lukenut useitakin oppaita, mutta vasta Nilssonin kirja on todella kirjoittanut auki erilaiset sykeharjoittelut ja muut juoksuharjoitukset. Lisäksi kirjassa muun muassa kuvataan selkeästi, miten oma maksimisyke määritetään juoksuharjoituksen avulla.

Teos ei myöskään keskity ainoastaan juoksemiseen, vaan siitä saa vinkkejä ruokavalioon, lepoon, turvallisuuteen, lihaskuntoon ja ajankäyttöön. Nilsson huomioikin muun muassa pienten lasten vanhemmat, ja antaa hyviä vinkkejä siitä, miten treenin saisi mahdutettua jo valmiiksi kireään aikatauluun. Oikeastaan ainoan miinuksensa kirja saa siitä, ettei hormonaalisen vaihtelun vaikutusta naisten treeniin huomioida millään tavalla, toisin kuin esimerkiksi Kirsi Valastin Naisen treenikirjassa. Ainakin omalla kohdallani hormoneilla todella on vaikutusta siihen, liitelenkö lenkkipolulla euforisessa tilassa vai laahustanko tuskaisesti kiroillen.

— Salla P.

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Ihminen ei koskaan muutu. Se on päällimmäinen, lievästi misantropiaa tihkuva ajatukseni Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio -tietokirjan luettuani. Vuosikymmenistä ja vuosisadoista riippumatta ihmisen toimintaa ohjaavat aina samat motiivit ja impulssit. Keskisarja, filosofian tohtori ja yliopiston dosentti, on tutkinut suomalaista väkivalta- ja seksuaalirikoshistoriaa ja kirjoittanut aiheesta tietokirjan. Kirjan nimi, Kyynelten kallio, viittaa Taivassalossa sijaitsevaan teloituspaikkaan, jossa poltettiin roviolla Suomen ensimmäiset nimeltä tunnetut homot. Pappilanrenkien surkuteltavan kohtalon lisäksi Kyynelten kalliossa tarkastellaan muun muassa kirkkoherran suunnittelemaa murhaa, onanian hirmuista syntiä, eläimiin sekaantumista ja insestiä.

Keskisarjan kirjassa kuvataan useita eläimeensekaantujien kohtaloita. Entisaikoina sekaantuminen oli yleinen rikos huolimatta ankarista rangaistuksista: rikoksesta tuomittua pahantekijää odotti teloitus tai mittava ruoska- tai pakkotyötuomio. Navetoiden ja tallien lähellä hiippailevat miehet ottivat siis valtavan riskin. Eläinparkoja puolestaan odotti kaksinkertainen höykytys: ensin rikollisten käsissä, sitten käräjien taholta, sillä Raamatun käskyn mukaisesti sekaantujien eläinuhrit piti teloittaa.

Keskisarja kertoo muun muassa sarjasekaantuja Anders Lindbergin lähiympäristössään aiheuttamasta tuhosta: Lindbergin toimien seurauksena roviolle päätyi toistakymmentä tammaa, lehmiä ja pienkarjaa. Kiinnostavana kuriositeettina Keskisarja mainitsee, että Suomessa tämä rikos oli yleisempi kuin Ruotsissa. Mieleeni palautui samaa aihetta käsitellyt dokumentti, joka valitettavasti kuitenkin sijoittui nykyajan Yhdysvaltoihin. Koiriensa kanssa poseeraavat amerikkalaismiehet jättivät pysyvän muistijäljen. Se, mikä ennen oli vaivihkaista ja kuolemalla rangaistua, muuttui vuosisatojen aikana Jerry Springerin ohjelman aiheeksi.

Tekstissä on muutamia kirjoitusvirheitä, ja pisteitä puuttuu sieltä täältä. Yleisenä nurinana mainittakoon, että Kyynelten kallio oli kallis kirja. Harmillista. Kaunokirjallista hötöä saisi huomattavasti halvemmalla, mutta tietokirjallisuudesta joutuu maksamaan paljon enemmän.

Aiheena Kyynelten kallio on sukua Eleanor Hermanin historiaa käsitteleville tietokirjoille. Hermanin kirjoissa kuitenkin perehdytään yläluokan seksiseikkailuihin ja hänen kirjoitustyylinsä on huomattavasti kepeämpi kuin Keskisarjan. Keskisarja on tietoisesti jättänyt väliin ylhäisön hairahdukset ja keskittyy mieluummin kuvailemaan elämää suomalaisessa savupirtissä, pappilassa ja navetassa. Keskisarjan koulutus- ja ammattitaustasta huolimatta kirjan teksti tyyliltään on yleiskielistä. Johdannossa hän itsekin toteaa, ettei ketään palvele vanhojen, koukeroisten asiakirjojen kääntäminen ”taas uudelle salakielelle eli 2000-luvun akateemiselle jargonille”. Vastaavanlaisen ajattelutavan sopisi yleistyvän muuallakin tiedepiireissä ilman, että kukaan mutisee suupielestään rumaa sanaa ”popularisointi”.

Kyynelten kallio kurkistaa vuosisatojen päähän, mutta sen tarjoaman ihmiskuva on tuttu. ”Mikään ei ole uutta auringon eikä edes Pohjantähden alla”, Keskisarja kirjoittaa ja on oikeassa. Seksi ja väkivalta ovat aina olleet osa ihmisen toimintaa ja hänen motiivejaan, oli kyse sitten oululaisesta rengistä tai espoolaisesta kotiäidistä. Kyynelten kallio on mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta aiheesta.

— Maarit

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Fedor Dostojevskin laajasta tuotannosta tulevat yleensä ensimmäisenä mieleen hänen suuret romaaninsa. Niitä kaikkia yhdistää vahva psykologinen ihmiskuvaus ja yleismaailmalliset hyvän ja pahan vastakkainasettelut. Niitä pidetään romanttisen romaanitaiteen yksinä suurimmista saavutuksista. Riivaajat kuuluu kunniakkaasti tähän tiiliskivien sarjaan. Sen pääteema on konservatiivisen ja uudistusmielisen ajattelutavan kohtaaminen, nuorten ja vanhojen vastakkainasettelu.

Riivaajat jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisen perusteella lukija luulisi vielä lukevansa melko tavallista seurapiiridraamaa. Nimeämättä jätetyssä kuvernementin pääkaupungissa seuraelämä saa piristysruiskeen, kun ulkomailla oleskelleet nuoret sivistyneet miehet Pjotr Stepanovitš Verhovenski ja Nikolai Vsevolodovitš Stavrogin palaavat kaupunkiin. Monimutkaiset naimahankkeet ja juorut saattelevat miehiä eikä skandaaleiltakaan vältytä.

Toisesta osasta alkaen tarinaan alkaa kerääntyä tummia pilviä vallankumouksellisen liikehdinnän lisääntyessä. Verhovenskin ja Stavroginin roolit ovat hieman epäselvät, mutta kaupungista löytyy liuta henkilöitä, joiden tavoitteena on selvästi suistaa vanha valta radaltaan tavalla taikka toisella. Kuvernööriltä ei tietenkään liiemmin ymmärrystä tällaiseen toimintaan löydy, jos kohta hänen ymmärryksensä laita on muutenkin hieman kyseenalainen. Kolmas osa vie kohti väistämätöntä purkausta ja väkivaltaista loppua. Aika ei ole vielä valmis sosialismille.

Dostojevski on mestarikirjailija. Riivaajien kerrontatapa on mielenkiintoinen: minäkertojan tarinankuljetus on lähinnä kommentointia ja kannanottoja hieman etäännytettyyn tapahtumakulkuun. Hän pyrkii näkemään kaikki vielä lukijalle tuntemattomat tapahtumat jo tapahtuneina tosiseikkoina ja hän yrittää nähdä ne siinä valossa, jossa ne on nähtävissä kaiken tapahtuneen jälkeen. Hieman erikoista, mutta ehdottomasti toimivaa.

Dostojevskin voima on mutkikkaissa filosofisissa, psykologisissa ja teologisissa pohdinnoissa. Hän kuvaa yksilön ajattelu- ja järkeilyprosesseja tavattoman syvällisesti. Häneltä löytyy ymmärrystä kaikenlaisille katsantokannoille ja ihmiskohtaloille, eikä mitään näkökulmaa ohiteta pureskelematta. Itselleni Riivaajien kohokohdiksi nousivat teoksen lopun peräkkäiset tapahtumat, joissa ensin itsensä jumalaksi korottava Kirilov päätyy itsemurhaan, ja sitten heti hänen jälkeensä sairas Stepan Trofimovitš, surullisen hahmon alistettu ritari, löytääkin Jumalansa käyttäen suunnilleen yhtenevää argumentaatiota.

Jos jostain on kritiikkiäkin annettava, niin menköön sitä Kariston toimituskunnalle. Riivaajat kärsii erityisesti loppua kohti yhä enenevistä painovirheistä ja erityisesti alaviitteiden typografisista ongelmista. Lisäksi ilmeisesti aiemmin useana niteenä julkaistun teoksen sivuviittauksia ei ole tähän laitokseen tarkistettu: alaviitteissä annetuilla sivunumeroilla ei ole mitään tekemistä tämän painoksen sivunumerointien kanssa.

Riivaajat on tietenkin raskasta luettavaa. Siitä nauttiminen vaatii paneutumista ja aikaa. Mielestäni Dostojevski on kuitenkin aikansa ansainnut. Riivaajat on maailmankirjallisuuden merkkipaaluja. Suosittelen.

— Hannu

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Elävän Kirjallisuuden Festivaali järjestetään lauantaina 11.2.2012 Työväenmuseo Werstalla Tampereella. Mukana ovat muun muassa Risto Rasa, Risto Isomäki, Silene Lehto, Sanni Seppo, Ritva Hartzell, Arto Lappi, Tero Tähtinen ja monet muut! Vuoden 2012 EKF:n teemana on “Luonto ja luominen”.

Festivaali alkaa kello 10.30 avajaispuheella. Päivän ohjelma koostuu paneeleista, esityksistä ja julkistamistilaisuuksista. Ohjelman, esiintyjien sekä näytteilleasettajien esittelyt löytyvät Festivaalin kotisivuilta.

Ilta jatkuu perinteen mukaisesti iltaklubilla Ravintola Telakalla, jossa jaetaan vuosittainen kirjallisuuspalkinto Tiiliskivi.

Elävän Kirjallisuuden Festivaali on monitaiteellinen ja kokeileva kirjallisuustapahtuma, joka tarjoaa kaikille kirjallisuudesta ja kulttuurista kiinnostuneille elämyksellisen festivaalipäivän.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Kielet kippuralle on aapinen, jossa aakkosiin tutustutaan lorujen avulla. Jokaisen kirjaimen kohdalla on loru, jossa on käytetty vain sillä kirjaimella alkavia sanoja, poikkeuksena vain suomen kielen kannalta hankalimmat kirjaimet.
Osa loruista on ihan hyviä ja jopa nerokkaita, osa taas vähän vähemmän. Myös aiheet ovat vaihtelevia eivätkä kaikki tekstit ole samalla muotilla tehtyjä. Ideana on tosi hauska tehdä tällainen poikkeava aapinen.

Takakannessa tätä suositellaan 1–8-vuotiaille. Pienille näitä voi ihan hyvin lukea ääneen yksitellen. Tätä ei edes oikein tee mieli lukea paljoa kerrallaan, vaan se sopii paremmin luettavaksi selailtuna. Osassa loruista on ehkä myös lorupussi-ainesta. Koulukäyttöön tämä ei mielestäni oikein sovellu ja perinteisestä aapisesta sujuu se lukemaan oppiminen varmaan vähän paremmin. Tämän voi silti ottaa ihan hyvin oheislukemiseksi kotona siinä harjoitteluvaiheessa, mutta jonkin verran lukutaitoa pitäisi sitten olla jo valmiiksi.

Vähän ihmettelin kirjan lopussa olevia tyhjiä viivoitettuja sivuja, joiden tarkoitus ei oikein selvinnyt. Oliko ideana kirjoittaa omia loruja vai yleisesti harjoitella eri kirjaimia vai kenties jotain muuta? Ne sivut olisi voinut jättää pois tai edes korvata jollain muulla järkevämmällä sisällöllä.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Kirjavinkit järjestää taas arvonnan, josta voi tällä kertaa voittaa tietokirjoja. Voittajalle on luvassa seuraavanlainen kirjapaketti:

• Bill Bryson: Sisään!
• Katleena Kortesuo ja Liisa-Maria Patjas: Pilkun paikka
• Adrian Goldsworthy: Antonius ja Kleopatra
• Stephen Hawking ja Leonard Mlodinow: Suuri suunnitelma
• Juha T. Hakala: Onnellinen lapsi

Osallistu kilpailuun! Kilpailuaika päättyy 19.2.2012.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Teos järjesti kirjoituskilpailun, jossa haettiin fantasiaa ja science fictionia. Teemestarin kirja voitti kilpailun. Tässä esikoisteoksessa on tyylikästä vaikuttavuutta, enkä – kilpailuun osallistuneita käsikirjoituksia tuntematta – lainkaan ihmettele, että raati päätyi tähän.

Eletään kaukaista tulevaisuutta Pohjois-Suomessa. Ilmasto on muuttunut, teepensaatkin kasvavat. Vesi on vähissä, kiitos hämärinä entisaikoina tapahtuneen katastrofin. Uuden Qianin kiinalaisen oloinen suurvalta hallitsee myös Skandinavian Unionia. Väki on köyhää, teknologiaa on vähän ja armeija kontrolloi oloja.

Kirjan päähenkilön Norian isä on paikallinen teemestari, joka kuljettaa teeseremonian salaisuuksia ja tapoja sukupolvelta toiselle. Noriasta on tulossa seuraava teemestari. Isä vihkii hänet salaisuuksiin, jotka raastavat Noriaa – teemestarit kun ovat myös veden vartijoita, tilanteessa jossa vettä on vähän.

Kirjan jännite rakentuu toisaalta olojen kurjistumisesta, toisaalta äänitallenteista, jotka Noria löytää ystävänsä kanssa muovihaudalta, entisaikojen kaatopaikalta täynnä maatumatonta muovia. Äänitallenteetkin vihjaavat salaisuuksista ja totuuden peittelystä.

Teemestarin kirja on yllättävä, hillitty ja erittäin taitavasti rakennettu. Jos Teemestarin kirja ei löydy Tähtivaeltajan lyhytlistalta, olen pettynyt. Siinä olisi ainesta voittajaksikin. Hieno kirja, suosittelen lämpimästi, myös muillekin kuin scifi-faneille.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tomi Kontion kuudes runokokoelma kertoo rakkaudesta. Runot ovat avoimia, ja monesti asetelmana on rakkaan puhutteleminen. Millaisena toisen näkee ja tuntee.

Runot ovat jaettu viiteen osaan. Niistä ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä tekstit sekä säkeet ovat lyhyitä, kun taas viides on enemmän proosamaista. Kolmas osa poikkeaa muista paljon, sillä ilmaisu on aforismimaista, ja lihavoidut sanat muodostavat oman runonsa runon sisällä.

Valo on vahvasti läsnä. Sen voi tuntea sielussaan, nähdä toisesta ihmisestä, se voi taittua, olla suora tai heijastuma. Koen runojen minän monesti sekä tilanteessa vahvasti läsnä olevaksi että havainnoijaksi.

Tekstit saattavat ensilukemalta vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta useampi lukukerta tuo paljon uutta, ja taitava sanojen käyttö pääsee oikeuksiinsa. Sanojen kaksoismerkitykset tuovat runoihin uusia tasoja.  Myös sanaleikittely nousee vahvasti esiin: Olet antanut vuoteesi minulle / vuotesi minulle.

Ilman nimeä olisit valoa on kaunis ja elämänjanoinen runokokoelma.

Aurinko on kuun kyljessä /  sinä minun kyljessä / sinun suusi suutelee / valoläikkiä kasvoilleni.

— Joni

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

— Paula

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

VR:n 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on koottu kuvakirjan verran yhteen erilaisia juna-aiheisia runoja, lauluja ja leikkejä. Viimeisellä aukeamalla on esitelty rautateiden ja VR:n historiaa. Pieniä tietoiskuja löytyy myös muualta kirjasta. Mukana on uudempia ja vanhempia tekstejä useilta eri tekijöiltä, lähinnä kuitenkin suomalaisilta.

Kirjan sisältö on monipuolinen ja laadukas. Kokonaisuutena tämä on paljon parempi kuin VR:n tämänhetkinen imago. Soveltuvuus eri-ikäisille lapsille on oikein hyvä ja kirja kestää hyvin useamman lukukerran. Molemmat ovat mielestäni lastenkirjalle tärkeitä ominaisuuksia. Tämä sopii hyvin ainakin pitkien junamatkojen viihdykkeeksi. Toivottavasti kirja on laitettu luettavaksi myös junien leikkivaunuihin, että useampi lapsi pääsisi tutustumaan siihen.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Pihasuunnittelun ABC on suunnattu ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet tekemään suunnitelmia omaan puutarhaansa. Se soveltuu ensisijaisesti rivitalossa tai paritalossa asuville. Myös omakotitalojen pihoja varten tästä saa hyötyä ainakin jossain määrin, varsinkin silloin, jos puutarha ei ole kovin suuri.

Kirja alkaa yleisillä vinkeillä, joista pääsee jyvälle siitä, mitä pihasuunnittelu on. Loppuosa kirjasta tarjoaa esimerkkeinä erilaisia ratkaisumalleja: esimerkiksi muotopiha, japanilaistyylinen, lapsiperheelle sopiva, helppohoitoinen tai kasviharrastajan piha. Kaikista esimerkkipihoista on piirretty asemapiirustus ja perspektiivin avulla esitetty havainnekuva. Kuvissa on mukana kasvit ja erilaiset rakenteet, kuten kiveykset ja terassit. Lisäksi kirjassa on tekstimuodossa vinkkejä aina jokaiseen esimerkkipihaan liittyen.

Tätä kannattaa suositella erityisesti niille kotipuutarhureille, joilla ei ole ennestään kunnollista käsitystä pihasuunnittelusta. Useimmiten ei kannata vain tehdä istutuksia sattumanvaraisesti, vaan parempi lopputulos saavutetaan suunnitelmallisesti. Kirja soveltuu myös inspiraatiokirjaksi silloin kun esimerkkipihojen suunnitelmia ei voi siirtää sellaisenaan toteutettavaksi asti omalla pihalla. Eri vaihtoehtoja yhdistelemällä varmaan löytyy sopiva ratkaisu erilaisiin pihoihin.

Pienenä miinuksena täytyy mainita kirjan kasvivalinnat. Vaikutti siltä, että niitä ei ollut mitenkään tarkistettu kirjan suomalaista versiota varten. Mukana oli useampia sellaisia lajeja ja lajikkeita, jotka eivät välttämättä pärjää kovin hyvin edes eteläisimmässä Suomessa. Myös joidenkin saatavuus täällä saattaa olla hyvinkin heikko. Näiltä osin kirja voi siis olla hankala, jos kasveja ei vielä tunne kunnolla tai ei osaa selvittää niiden kestävyyttä.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Astro Boy on mangasarjojen klassikko, jota julkaistiin alun perin 1950- ja 1960-luvuilla. Sarjaan kuuluu parikymmentä osaa. Niistä kolme ensimmäistä on suomennettu ja julkaistu jonkinlaisina modernisoituina versioina. Itse luin englanninkielisenä sarjan ensimmäisen osan. Tosin en ole ihan varma, että oliko tämäkään se kaikkein alkuperäisin versio…

Päähenkilö Astro Boy on robottipoika, joka taistelee pahuutta vastaan. Vastassa on ainakin kyborgeja, jotka ovat robotteja elollisilla ominaisuuksilla varustettuina. Tässä tulevaisuuden maailmassa elää siis ihmisiä ja erilaisia robotteja rinnakkain. Avaruusaluksetkin ovat arkipäivää.

Piirrostyylistä tulee 50-lukulainen fiilis. Tyyli muistuttaa jossain määrin myös sitä Disneyn vanhempaa tuotantoa. Siinä huomaa siis selvän eron moniin nykyaikaisiin mangasarjoihin. Tarinakaan ei tyyliltään muistuta monia nykyisiä tieteis-mangasarjoja. Vaikka mukana on taisteluita, ne eivät ole kovin väkivaltaisia.

Tässä sarjan ensimmäisessä osassa päästään vasta alkuun ja pohjustetaan pidempää tarinaa. Tarina sinänsä ei tunnu olevan mitenkään poikkeuksellinen tai muuten kovin ihmeellisen tuntuinen. Kuitenkin tämä onnistui herättämään kiinnostuksen lukemisen jatkamisesta eli sarjan seuraavia osia tulee varmasti löytymään lukupinostani myöhemmin.

— Veera

Feed enhanced by Better Feed from Ozh