Nämä pienet, aika arkiset, päiväkirjamaiset sarjakuvamerkinnät olivatkin yllättävän sympaattisia. Enpä olisi uskonut, että junalla matkustamisesta ja sarjakuvafestivaaleilla vierailemisesta saa piirrettyä näin hykerryttäviä lukuhetkiä.

Onnistumista tietysti edesauttaa, jos on palkittu, mielenkiintoinen sarjakuvantekijä, joka voi tiputella juttuihinsa Christophe Blainin kaltaisia nimiä. On yksi juttu kirjoittaa siitä, että sylkäisee jonkun päälle tämän pyynnostä, ja ihan toinen, jos se joku on Manu Larcenet…

Mausteena löyhää tarinaa kertovilla stripeillä on vähän pakkomielteitä, maailmanmatkaamista ja herkkä väritys vesiväreillä.

— Laura

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tästä kirjasta löydät 52 korttipelin säännöt, 52 kortteihin liittyvää taitoa ja 52 taikatemppua korteilla. Tyylikäs kovakantinen kirja on ulkoasultaan selkeä ja helppolukuinen.

Korttipelikirjaksi se on keskinkertainen, etenkin ainoaksi kirjaksi, sillä valikoimista puuttuu monta peruspeliä. Toisaalta tilaa on hukattu esimerkiksi bridgeen, jolle ei tällaisessa kirjassa pitäisi olla sijaa. Pokerista esitellään vain vetopokeri, mikä on nykyaikana todella kummallinen ratkaisu. Missä ovat texas hold’em ja muut nykyään pelatut pokeripelit?

Kirjan valikoimassa on kuitenkin muutama oikein oiva ja tutustumisen arvoinen peli, etenkin trucia suosittelen lämpimästi. Se on yksi parhaista kaksinpeleistä ja on hienoa, että se yleistyy kirjoissa.

Taito- ja temppupuoli on antoisampi ja tekee kirjasta kiinnostavan. Taidoissa opetetaan perusteita, kuten sekoittamista, nostoja ja jakamista, mutta myös erilaisia taikatempuissa tarvittavia huiputuksia ja silmänkääntötemppuja. Temppupuolella on joukko taikatemppuja, jotka vaihtelevat yksinkertaisesta haastavaan. Temput on esitelty siinä määrin innostavasti, että niitä tekee oitis mieli kokeilla.

Korttipelit on hyvä kirja, mutta ainoaksi korttipelikirjaksi se ei riitä. Siihen tarkoitukseen voisin suositella vaikkapa syksyllä 2010 ilmestyvää omaa korttipelikirjaani — tämä on toki kaikkea muuta kuin puolueeton mielipide.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Hiljainen ja muiden tahtoon sekä ehdotuksiin helposti alistuva Liam joutuu saneeratuksi eli ennenaikaiselle eläkkeelle luokanopettajan virastaan. Kehnon rahatilanteensa takia hän muuttaa pienempään asuntoon, alueelle, josta itse pitää, mutta muut varoittavat ympäristöstä. Hän myös karsii tavaroitaan ja tuntee tästä outoa tyydytystä. Harmi — sillä heti ensimmäisenä yönä asuntoon murtaudutaan ja Liam pahoinpidellään.

Sairaalassa herätessään aivotärähdyksen saanut Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Tämä häiritsee häntä pahasti, vaikka kateissa onkin vain tapahtumahetki. Hän etsii apua usealta taholta tavoittaakseen muistonsa ja eräs nuorempi nainen suostuukin lopulta auttamaan häntä. Pieni väärinkäsitys ja he ovatkin jo laatimassa yhdessä ansioluetteloa sekä etsimässä Liamille sopivaa uutta työtä… Eunice tuo kuitenkin jälleen tarkoitusta ja uusia tilanteita sekä odottamisen aiheita Liamin väljähtyneeseen elämään. Ikävä kyllä, kaikki eivät näe asiaa samoin.

Lapset ja sukulaiset ovat huolissaan, eivätkä ehkä aivan turhaan. Myöhemmin selviää erinäisiä totuuksia Eunicesta sekä hänen motiiveistaan. Liam itsekin joutuu miettimään elämänsä varhaisempia valintoja ja tekoja. Yllättäviä tilanteitakin löytyy ja loppukin on Liamin omastakin mielestä varmaan mielenkiintoinen alku johonkin. Itse hän kyllä odottaa vain uuden kirjan avaamista…

Mainion tarinankertojan hieno kuvaus vanhenemisesta, rakkauden voimasta, anteeksiannosta, ystävyydestä sekä yksinäisyydestä. Hieno ja vivahteikas romaani, jonka soisi kaikkien hyvästä kirjallisuudesta pitävän lukevan.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Rikosylitarkastaja Lapslie tulee ulos syrjäisestä mökistään vain iltaisin, hiljaisuudessa. Hänen neurologinen vaivansa, synestesia, joka sekoittaa ääni- ja makuaistimukset keskenään, on jo tuhonnut avioliiton ja uhkaa nyt päättää hänen  uransa poliisissa.

Myös nuori tappaja liikkuu vasta pimeässä. Päivisin hän hoitaa huonokuntoista isäänsä. Hän on juuri surmannut  TV-julkkiksen ja räjäyttänyt kappaleiksi satunnaisesti valitun työmatkalaisen läheisellä juna-asemalla. Myös hän on sairas, hänellä on porfyria… Ja seuraava uhrikin on jo valittuna.

Lapslien kutsutaan sairauslomalta takaisin töihin potkujen uhalla murhien jatkuessa. Tapaukset hämmentävät kokenutta rikosylitarkastajaa. Surmien tekotavat ovat aivan erilaiset eikä uhrien välillä tunnu olevan mitään yhteyttä. Vai onko idea juuri siinä? Tappaako henkilö pelkästään tappamisen ilosta? Selvittämättömiä ja oudohkoja kuolemantapauksia tuntuu olevan nimittäin yllättävän paljon, kun asiaa aletaan tutkia tarkemmin.

Lapslien terveydentila tuntuu vain heikkenevän ja hänelle jää kaksi vaihtoehtoa: myöntää tappionsa tai kääntää harvinainen sairautensa voitokseen. Seuraa tilanne, jossa sairas jäljittää toista sairasta, Lapslie kirjaimellisesti haistaa ja vaistoaa murhaajan. Mukaan sotkeutuu myös muita osapuolille läheisiä ihmisiä ja takaa-ajo on hiljaista, mutta täynnä tiivistä jännitystä.

Dekkareiden ja jännäreiden ystäville kerrankin hieman erilainen makupala, jossa sairauksilla on oma tärkeä osansa. Tiivistä jännitystä ja epämiellyttävien sairauksien oireita on kuvattu herkullisen julmasti. Suosittelen kaikille piinaavasta jännityksestä, sairauksista sekä niiden aiheuttamista sivuoireista (ei sentään ehkä murhista…) kiinnostuneille — tämä on todenoloinen kuvaus siitä, mitä fyysinen sairaus saattaisi pahimmillaan saada aikaan. Jännäri, joka pitää intensiivisesti otteessaan!

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Matleena-papin tarina Pappia kyydissä -kirjasta jatkuu tässä romaanissa. Hän hankkiutuu eroryhmään käsitelläkseen tuntemuksiaan, mutta ryhmä ei oikein tunnu siltä kuin pitäisi… Ryhmän ansiosta, oikeastaan siinä sivussa, hän tapaa kuitenkin Pyryn, upean nuoremman miehen ja rakastuu. Tätä eivät ymmärrä edes lähimmät ystävät saati sitten muut. Pyryn vanhemmat ovat varsin originelleja omalla tavallaan, eikä tästäkään Matleenalle hyvää seuraa.

Myös ammatissaan hän kokee ongelmia ja hankaluuksia. Kirkon ja seurakuntalaistenkin mielipiteet mm. kirkkokahveista ja muista pienistä asioista saavat suhteettomat mitat ja Matleenaa suorastaan kehotetaan pysymään ruodussa. Kun hän vielä näyttää hyväksyvän samaa sukupuolta olevien liiton, on kirkollinenkin mitta jo lähes täysi. Matleena epäilee itsekin kelvollisuuttaan sekä pappina että äitinä. Pitäisikö hänen palata tiukkapipoisen Auliksen luo vaikkapa vain lasten takia? Arjen pyörittäminen vanhassa kodissa ja asuminen itse toisaalla käy raskaaksi ja hankalaksi. Paheksuntaa tuntuu olevan ilmassa joka puolella.

Kirjoittaja pureutuu mainiosti nykykirkon sisäisiin ongelmiin sivuten useitakin kiisteltyjä aiheita. Tekee mieli kysyä, kuka on paraskin tuomitsemaan ja kuka elää kuten opettaa… Kaksinaismoraali rehottaa kaikkialla. Matleenasta itsestään jää päällimmäisenä kuitenkin mieleen hieman päättämätön nainen, joka on ollut muiden johdateltavissa ja määräiltävissä — hänen on edelleenkin vaikea tehdä edes pieniä ratkaisevia päätöksiä. Mutta Matleenakin miettii ja kasvaa ihmisenä, koettelemustensa kautta…

Kirja on viihdekirjallisuutta parhaasta päästä. Ei ehkä kovin kepeä ja hauska, vaikka itseäni ainakin muutama ironinen tilanne huvitti nauruun asti. Ajankohtaisia asioita puidaan ja ajattelemisen aihetta on tarjolla itse kullekin; nainen jättää lapset ja miehen, oma kutsumus, seurakuntalaisten sekä muun ympäristön ja kotiväen asettamat paineet jne. Suosittelen kaikille, jotka kuvittelevat kirkollisten piirien olevan aina esimerkillisiä ja oikeassa, toki myös jokaiselle hyvän viihteen ystävälle. Jatkoa tarinaan on taatusti tulossa, sellaiseen tilanteeseen kirjailija on päähenkilönsä saattanut.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Romaani on mittava eeppinen tarina kahden perheen yhteen kietoutuvista vaiheista levottomassa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Kertomus kuljettaa toisen maailmansodan viimeisistä päivistä ja atomipommin pudottamisesta Nagasakiin aina Intian jakautumiseen asti. 80-luvun alun Pakistanista WTC-iskujen jälkeiseen New Yorkiin ja Afganistaniin. Kuusi vuosikymmentä, kolme sukupolvea. Se on rodut, rajat ja sukupolvet ylittävä rikas ja inhimillinen kirja rakkaudesta, sattuman oikuista ja anteeksiannosta. Toisaalta välistä pilkistää myös jonkinasteista julmuutta ja jännitystä; määrittämätöntä väkivaltaa ja pahuutta.

Henkilöt piirtyvät esiin mielenkiintoisina, osittain originelleina ja yleensä vallitsevista normeista piittaamattomina. Kerronta on muutenkin mielikuvituksellista, yllätyksellistä ja taidokasta. Erityisen mielelläni itse näen tässä kulttuurien ja ihmisten välisiä kytkentöjä, sukupolvesta, uskonnosta tai rodusta piittaamatta – pelkästään rakkaus ja inhimillisyys on tärkeää. Kirjassa pohditaan myös moraalia ja sen puutteetta tai yleensä sen olemassaoloa. Mitä se on ja onko sitä enää olemassakaan?

Perheiden väliset kytkennät ovat lähinnä uskomattomien sattumien tulosta ja tämä tapahtuu aina uudelleen ja uudelleen, eri tilanteissa ja eri vuosikymmeninä. Kuin kaikki olisi määrätty tapahtumaan juuri näin.

Kirja on myös lähihistoriaa päähenkilöiden silmin ja kokemuksin kerrottuna. Suosittelen kaikille hyvän kertomakirjallisuuden ystäville. Kirjan voi toki lukea kepeämmälläkin mielellä ja helpommalla otteella eli hyvänä sukutarinana ja ajankuvana. Laaja ja mielikuvituksellinen romaani ei jätä lukijaansa välinpitämättömäksi.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Espanjan sisällissota on aiheena hieman vieras ja jo sen vuoksi Talvi Madridissa on kiinnostava. Kirja kertoo joukosta brittejä Espanjassa toisen maailmansodan aikaan ja Espanjan sisällissodan vaiheissa.

Kirjan päähenkilöinä häärii kolme yksityiskoulun kasvattia, jotka tutustuvat koulussa ja päätyvät Espanjaan hyvin erilaisiin asemiin. Vasemmistolainen, stipendillä työväenluokkaisesta perheestä kouluun päässyt Bernie osallistuu sisällissotaan vapaaehtoisena ja kaatuu — tai ei, ainakaan ruumista ei löydetä.

Koulusta karkotettu Sandy on opportunisti, joka yrittää rikastua liikemiehenä. Kolmikon hyveellisin tapaus Harry taas palkataan vakoojaksi ottamaan selvää, mitä Sandy Espanjassa tekee. Mukana on vielä Barbara, Bernien rakastettu, joka elää nykyään Sandyn kanssa. Hän saa kuulla, että Bernie voi sittenkin olla elossa vankileirillä.

Tuloksena on melkoinen sekasotku — kuten elämä Espanjassa vuonna 1940 muutenkin on. Tarinaan mahtuu vakoilua, seikkailua, jännitystä, romantiikkaa ja synkkää kuvausta Espanjan olojen ankeudesta. Kun ensin tasavaltalaiset ja Francon joukot ottavat yhteen ja sitten Franco aloittaa hirmuhallintonsa, tavallinen kansa saa kärsiä. Yhteiskunta on rikki revitty ja katkeruutta täynnä.

Talvi Madridissa on kiinnostava kirja. Takakansi kehuu sitä tiheätunnelmaiseksi, mutta minusta tarina oli jotenkin vähän pitkäveteinen. Pituutta kirjalla riittää, yli 600 sivua, ja vasta loppua kohden tarina alkoi vetää puoleensa sillä tavalla, että kirja oli pakko lukea. Pitkään luin kirjaa varsin satunnaisesti, kun tuntui, että parempaakin tekemistä oli.

Tarinan olisi voinut kertoa vetävämminkin, mutta kirja oli sittenkin lukemisen arvoinen. Espanjan historia oli minulle vierasta, joten oli mukavaa oppia jotain uutta. Sansom on perehtynyt aiheeseen huolella, joten yksityiskohdat ovat kohdallaan ja henkilöt mielenkiintoisia.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Nykyaikana kirjoitettujen historiallisten romaanien rikkaus on niiden raaka peittelemättömyys. Ihmiset paskoivat, panivat ja elivät synnissä, niin kuin me kaikki tiedämme ja teemme.

Veripunainen, lumivalkoinen kertoo huorasta nimeltä Sugar, joka on kuuluisa Lontoon kaduilla. Sugarin elämää seurataan bordellista kurtisaaniksi ja kurtisaanista niin sanottuihin laillisiin töihin.

Suoraan sanottuna kirja ei ole tapahtumarikas ja on aika kimpale luettavaksi. Sivuja on 850 ja myös leveyttä riittää. Tätä kirjaa lukiessa piti vaihtaa käsilaukku isompaan.

Kuitenkin jäin kirjaan aivan koukkuun. Joka välissä luin minkä kerkesin. Lopulta ostin kirja kun kirjaston laina-aika päättyi.

Kirja on hyvä kuvaus Lontoosta 1800-luvulla, Faber tutki ja kirjoitti kirjaa melkein kaksi vuosikymmentä. Kuitenkaan kirja ei ole faktojen luettelointia tai sielutonta tekstiä. Kirja on myös täynnä herkullisia nais- ja miesnäkökulmia. Huora voi olla fiksu, mutta silti miehen silmissä aina huora. Onko maailma aina miesten vai onko nainen aina kaiken takana, niin hyvässä kuin pahassa.

Veripunainen, lumivalkoinen on niitä kirjoja, joissa matka eli lukeminen on tärkeintä eikä lopulla ole mitään väliä, koska oikeassa elämässä ei ole alkua, loppua tai juonta. On vain syntymä ja kuolema ja kaikki muu siinä välissä.

— Paula

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Andy Kelpin vanha kaveri Chester toimi vankilasta vapautumisensa jälkeen inhottavan miljonäärin Monroe Hallin antiikkiautokokoelman kuskina. Miljonäärin jouduttua keinottelujensa vuoksi vaikeuksiin Chester saa rikollisen taustansa vuoksi potkut Hallin palveluksesta. Hän päättää kostaa Hallille, ja ehdottaa Kelpille autokokoelman varastamista. Kelp esittelee ajatuksen John Dortmunderille, ja kun vielä Tiny Bulcher ja Stan Murch saadaan mukaan, on vanha kopla taas kasassa.

Samaan aikaan kaksi Hallin entistä liikekumppania sekä kolme ammattiliiton duunariaktiivia pyrkivät tahoillaan kostamaan Hallin heille tekemät vääryydet. He lyöttäytyvät yhteen hyvin epätodennäköiseksi viisikoksi ja alkavat yhteisvoimin punomaan juonta miljoonien kiristämiseksi kaikkien vihaamalta miljonääriltä. Sekä Dortmunderin porukka että jälkimmäinen viisikko huomaavat pian, että Monroe Hallin maatilalle on erittäin vaikea päästä sähköaitojen ja tarkkaan vartioitujen porttien lävitse. Molemmat joukkiot alkavat etsiä heikkoa lenkkiä Hallin turvajärjestelyistä.

Turmion tiellä on Donald E. Westlaken koomisen Dortmunder-dekkarisarjan 11. osa, ja nousee ainakin omalla asteikollani lähelle sarjan kärkipäätä. Westlake ottaa taas ilon irti henkilöhahmoistaan ja hauskoista sattumuksistaan.  Pienistä vastoinkäymisistä kasvaa jälleen vuolas epäonnen virta, eikä kummankaan Monroe Hallin ryöväämistä yrittävän koplan suunnitelmat suju lähellekään käsikirjoituksen mukaan. Suosittelen hauskan dekkariviihteen ystäville!

— Hannu

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Suomen Tolkien-seuran lehdistötiedote:

Suomen Tolkien-seura ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Anni Nupposen kirjalle Nainen ja kuningas (omakustanne). Lyhyelle listalle raati nosti myös Ilkka Auerin kirjan Ikitalvi (Otava), Viivi Hyvösen kirjan Apina ja uusikuu (WSOY), Pekka Halosen kirjan Peuraheimo (Vaskikirjat) ja Ulla Viertolan kirjan Arokissan aika (WSOY). Kilpailuun osallistuivat kaikki vuonna 2008 julkaistut suomalaiset fantasiakirjat selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuunottamatta.

Voittajakirja vetosi raatiin erityisesti omaperäisellä ja kauniilla kielellään. Nupponen maalaa maailmastaan värikkään ja elävän nimenomaan mieleenpainuvan, jopa hieman waltarimaisen, kielenkäytän kautta. Päähenkilön rakkauden kasvu ja sen seuraukset on kuvattu koskettavasti. Nupponen pohtii myös yksilön vastuuta omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. Vallan mukana tulee vastuu, mutta voiko vastuun välttää kieltäytymällä vallasta?

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tähtifantasia-raadin lehdistötiedote:

Helsingin Science Fiction Seura ry. jakaa vuosittain Tähtifantasia-palkinnon parhaalle suomennetulle fantasiakirjalle. Vuoden 2009 käännöskirjoista asiantuntijaraati on nostanut viisi fantasiakirjallisuuden monimuotoisuutta rikastavaa teosta ehdolle palkinnon saajaksi.

• Joe Abercrombie: Ase itse (Kirjava) – “Sankarifantasiaa mustalla huumorilla päivittävä railakas lukuromaani pitää otteessaan.”
• Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja (Teos) – ”Tietokirjaksi hienovaraisesti naamioitu teos juhlistaa mielikuvituksen rikkautta.”
• Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia (Tammi) – ”Hiotuissa novelleissa arkirealismi ja surrealismi sulautuvat mestarillisesti kauhuun.”
• Ursula K. Le Guin: Lavinia (WSOY) – ”Fantasian ja historiallisen romaanin kiehtova yhdistelmä kertoo miehisten melskeiden rinnalla tapahtuvat tarinat.”
• Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi) – ”Lumoava kirja etsimisestä, rajoista ja keskusteluista kissojen kanssa.”

Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä fantasiaharrastaja, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä.

Palkinto jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa. Voittaja julkistetaan Jyväskylän Finncon 2010 -tapahtumassa heinäkuussa.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat ovat Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-Kirjat, 2006), Ngugi Wa Thiong’on Variksen velho (WSOY, 2007) sekä Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008).

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Alaotsikoltaan Kuinka  löytää se oikea. Rachel Riley jatkaa jälleen päiväkirjaansa, jota onkin jo odotettu. Vuoden aikana Rachel täyttää 15 vuotta ja sitä ennen hänen on mielestään koettava ainakin kolme asiaa: kokeiltava alkoholia (tai huumeita, ehkä seksiäkin…), löydettävä poikaystävä ja ainakin suudeltava kunnolla tätä. Siinä siis tavoitteet! Toki muitakin vähäisempiä lupauksia on, mutta tässä tärkeimmät. Oikeastaan hän haluaisi jo nyt löytää elämänsä rakkauden, sen oikean!

Yllättäen tavoitteita on hiukan vaikea saavuttaa. Väärä poika aina väärässä paikassa. Samoin käy juomien osalta — siitä seuraa vain tiukka kotiaresti sekä siivoushullun ja tiukkapipoisen äidin luennointia. Perhe tai oikeastaan nyt jo isompi kokoonpano on aivan yhtä kahjo kuin ennenkin, samoin koira. Kotielämä ei siis ole edelleenkään hienoa eikä vauhdikasta, tosin yllätyksiä ei puutu. Lisäksi vanhemmista löytyy aivan uusia kummallisia piirteitä! Myös ystävän äiti nousee äkkiä tv-tähdeksi, tosin hieman kyseenalaisissa asioissa.

Koulussa kaikki on yhtä kamalaa kuin ennenkin. Uusi oppilas tuo kuitenkin pientä vipinää ystäväpiiriin. Luokkaretkikin menee hieman pieleen eikä mikään tunnu tänäkään vuonna oikein onnistuvan, kesälomasta puhumattakaan. Pientä mielihyvää tuottavat kuitenkin Erään Henkilön esittämät kommentit, joista Rachel ei oikein tiedä, pitäsikö ne ottaa kohteliaisuuksina vai loukkauksina.

Kirja on jälleen taattua luettavaa kirjoja ahmivalle nuorelle. Taviselämää, tavislomia ja taviskoulua. Kaikki höystettynä Rachelin mainioilla muistiinpanoilla ja kommenteilla. Rachel on itsekin omasta mielestään niin tavallinen, että kirjaa voi hyvin suositella kaikille. Tosin Rachel itse näkisi itsensä mieluusti traagisena nuorena kirjailijana, joka kuolee varhain ja on kirjoittanut mestariteoksensa. Ikävä kyllä, tragiikkaa riittää vain kotioloissa, mutta sitäkin hulvattomampana. Suosittelen kaikille Rachelin ensimmäisen päiväkirjan lukeneille ja muutenkin nuortenkirjojen ystäville. Kirjan voi lukea täysin itsenäisenä kokonaisuutenakin eli esitietoja ei kaipaa. Hauskaa, viihdyttävää ja suhteellisen harmitonta luettavaa, jota vanhempienkaan ei todella tarvitse sensuroida etukäteen!

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Poliitikon kirjoittama jännitysromaani ei ole toki uutuus pohjoismaissa, mutta Suomessa kyllä. Häkämies on siis päättänyt seurata tunnetumpien kollegojensa esim. Anne Holtin jälkiä.

Oikeusministeri löydetään kuolleena kaupunkiasunnostaan. Jotakin on kuitenkin pielessä — kyseessä on harkittu murha. Lähipiiriä aletaan epäillä välittömästi, lähinnä erityisavustajaa ja muita ministerin poliittisia tuttavia tai vihollisia… Tutkimus etenee tärkeysluokassa ykkösenä, mutta rikos ei kovin helposti selviä.

Kirjoittaja itse sisäpiirin hyvin tuntevana kuvaa mainiosti suomalaista hallintokulttuuria ja virkamiesten asenteita. Ministeriöiden, eduskunnan ja muiden poliittisten elinten toimintaa ja suhteita käsitellään välillä melkoisen rankallakin kädellä ja kieltämättä tätä on aika mielenkiintoista lukeakin näiltä osin. Nimiä ei suoraan mainita, mutta joitakin henkilökuvia ei voi olla mielessään nimeämättä.

Sen sijaan jännityspuoli, rikostutkinnan vaiheet ja itse murha tuntuvat jossain vaiheessa jäävän sivuseikaksi, kun kuvataan KRP:n toimitalon ulkoasua ja sijaintia tai virkamiesten arkipäiväisiä toimia. Kirjoittaja sortuu lievää törkeämpään virkamiesmäiseen kielenkäyttöön.

Kirja on toki lukemisen arvoinen erikoisuus, mutta jännitysmomenttia saisi olla vähän enemmän. Dekkareista pitävä varmasti lukee tämän ja todennäköisesti pettyy hieman siihen, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä tutkinnan jännitystä eli toimintaa ei oikein löydy. Parhaimmillaan kirja onkin poliittisen kähminnän, päätöksenteon, kytköksien, jännitteiden sekä hyvä veli -järjestelmän, vaalirahoitus- ym. sotkujen kuvaajana. Se kertoo, mille sisäpiireissä nauretaan ja miten politiikka on joillekin todellista huumetta, josta ei pääse irti eikä ehkä haluakaan. Pientä satiiriakin siis on havaittavissa. Toki murhakin selviää, mutta jotenkin kirja ei tunnu painottuvan tähän. Potentiaalia löytyy ja odottaisinkin mieluusti seuraavaa jännäriä. Lähinnä pitäisin tätä erikoisuutena, joka kannattaa lukea — ei ehkä kuitenkaan dekkarin nimikkeellä.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tiiliskivi-raadin lehdistötiedote:

Tiiliskivi-palkinto Antero Viinikaisen teokselle Orgo

Antero Viinikainen on voittanut vuoden 2009 Tiiliskivi-palkinnon. Voittaja paljastettiin lauantaina 13.2. Elävän Kirjallisuuden Festivaalien iltatapahtumassa Tiiliskivi-klubilla Tampereen ylioppilasteatterilla. Tiiliskivi on kirjallisuuspalkinto, jonka Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry myöntää vuosittain. Palkinnon tarkoituksena on nostaa esille ansiokkaita teoksia, jotka ovat jääneet mediassa huomiotta.

Vuoden 2009 Tiiliskivi-palkinnosta kisasi tänä vuonna Viinikaisen lisäksi viisi kirjailijaa:

Emma Juslin romaanillaan Yksin yhdessä (Teos ja Söderströms), Helmi Kekkonen novellikokoelmallaan Kotiin (Avain), Juha Kulmala runoteoksellaan Emme ole dodo (Savukeidas), Arto Lappi runoteoksellaan Lumiputous (Sammakko) sekä Juhani Laulajainen romaanillaan Äärettömän hyvä nainen (Like).

Orgo on kustannusmaailmasta kertova, mustalla huumorilla väritetty romaani. Teoksen päähenkilönä ja kommentaattorina toimii kirjailja Aulis Saastamoinen, joka luo itselleen toisen, sulavamman ja mahtavamman personaan värikkäänä Orgona. Raati kiittelee erityisesti romaanin aiheen ajankohtaisuutta, juonen oivaltavuutta ja taidokasta kerrontaa — raatilaisten mielestä teos tuntui koko ajan olevan askeleen edellä lukijaansa.

Tiiliskivi on vuodesta 2001 jaettu kiertopalkinto, joka on peräisin Finlaysonin seinästä. Se symboloi palkitun teoksen painavaa sanomaa. Vuonna 2008 Tiiliskivi-palkinnon sai Marko Hautala teoksellaan Itsevalaisevat (Tammi).

Tämän vuoden Tiiliskivi-raatiin kuuluivat puheenjohtajien Senni Laukkasen ja Anna Karjalaisenlisäksi Timo Järvelä, Joonas Kallonen, Anniina Mikkola, Outi Ojanen, Anna Pekkarinen, Merita Ronkainen, Elisa Salama ja Miikka Vuori.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Rillipää ja läski on kahden sanaisen arkkunsa avanneen kaverin kirjeenvaihto. Jouni Hynynen ja Tommi Liimatta tutustuivat Tommin aloitteesta ja aloittivat kirjeenvaihdon. Kirjeenvaihto kunniaan! Toivottavasti moni nyt innostuu vanhasta, erittäin hyvästä ja terapeuttisesta harrastuksesta.

Miesten kirjeenvaihto on herkullista luettavaa. Jää tosin miettimään, millaista se olisi ollut, jos he eivät olisi heti alusta asti tienneet kirjoittavansa julkaistavaa tekstiä. Kun nyt jo tykitetään täysillä, niin jos he olisivat vaan kirjoitelleet ja vasta myöhemmin olisi tullut ajatus julkaisemisesta…

Kirjeet ovat niin huikeita, kun mennään miesten ajatusmaailmaan ja paljastuksiin. Tommin kirjeet ovat pitempiä ja niistä löytyy varsin persoonallisia matkakuvauksia. Alussa on helppo tajuta, kumman kirjettä on lukemassa, mutta loppua kohden kirjeet alkavat muistuttaa vähän toisiaan. Tulee se peilireaktio, kun kirjoittaa tietyllä vaihteella tietylle ihmiselle.

Tommi riepottelee lukijaa erittäin runsaalla sanailulla ja Jounilla taas on tyylinä yltiöavoin rehellisyys. Miesten välisestä ystävyydestä voi moni ottaa mallia. Kirjeitse omasta elämästään on helpompi tilittää kuin puhumalla ja etenkin, kun henkilö ei ole läsnä, siinä vieressä, vaan välimatka ja etäisyys on vain helpotus.

Kirjan voi lukea kuka tahansa, sillä naistenkin on ihan hyvä tietää, mitä siellä miesten päässä oikein liikkuu, etenkin jos on joskus päässyt luulemaan, ettei mitään. Rillipää ja Läski avautuvat aika mallikkaasti, joskaan ei se mitään sydänverellä vuodattelua ole. Kaiken ryyppäämisen ja musiikin teon välissä nousee esiin paljon muutakin.

Viimeiseksi jää miettimään, että toivoisi lisää tälläisiä kirjeenvaihtokirjoja, jos vaikka Reijo Mäki ja Harri Nykänen tai Jari Tervo ja Kari Hotakainen…

— Kini

Feed enhanced by Better Feed from Ozh