Syntiinlankeemus ja ihmisen karkoittaminen paratiisista on aika synkkä aihe. Ville Ranta onnistuu silti kertomaan oman versionsa sympaattisesti ja humoristisesti.

Juonta lienee turhaa käydä läpi. Mielenkiintoiseksi tutun tarinan tekee ongelmallisen mutta monitahoisen ihmisen ja Jumalan välisen suhteen kuvaaminen. Mies ja nainen ovat hukassa Jumalan odotusten ja rajoitusten ristitulessa —  miksi heille on annettu ruumis ja vapaa tahto, jos niillä ei saa tehdä, mitä haluaa? Jumala on kirkkautta hohkaava partainen olento, joka vaalii mustasukkaisena rakasta luomakuntaansa. Siinäpä mehukasta pureskeltavaa jokaiselle, joka on joskus hämmentynyt kristinuskon Jumalan ristiriitaisista piirteistä.

Albumin kristillistä ulottuvuutta käsittelee asiantuntevammin Wille Riekkinen Hesarin kirja-arvostelussaan.

Ville Rannan fanina itse hehkutan, että albumi on taivaallisen kaunis ja suositeltavissa jokaiselle — oli sitten lukenut paratiisikertomuksen monta tai ei yhtään kertaa.

— Laura

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Sielun koostumus – Sudenkuoppien käsikirja on kokoelma tekijän sarjakuvia kymmenen vuoden ajalta. Mukana on lyhyitä sarjakuvanovelleja, jotka ovat hyvinkin pohdiskelevia ja aina yhtä ajankohtaisia. Välissä taas on kevyempiä strippejä, joissa ihmetellään ihmiselämän omituisuutta, unia, tapoja sekä elämää yleensäkin. Innoituksena tekijä on kuuleman mukaan ainakin osittain saanut amerikkalaisista vaihtoehtosarjakuvista. Tyyli ainakin on erikoisempi kuin yleensä on totuttu odottamaan.

Tekijä on erittäin taitava. Itseäni kiinnostivat erityisesti novellit, jotka todella saavat lukijan pohtimaan asioita – ne eivät tarjoa valmiita ratkaisuja. Esimerkiksi masennuksesta kertova osuus on jo itsessään niin todellinen, että kauhistuttaa!

Lisäksi ilahdutti koko kirjan monimuotoisuus ja koostaminen. Paljon erilaista tarjontaa, josta jokainen voi ottaa käsiteltäväkseen haluamansa asiat, teemat vaihtelevat hienosti. Myös vanhat sananlaskut kokevat erikoislaatuisen uuden tulemisen! Juonesta ehkä pieni ennakkotieto; sielun koostumus todella paljastetaan.

Koko kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mainiosti piirretty ja kirjattu. Erilaisia ilmaisutapoja on käytetty hyväksi monella tavalla. Jos haluat sarjakuvakirjan, joka ei ole tavallinen, lue tämä – saat itsellesi myös jotakin… Ehdottomasti ainakin itselleni kotimaisten sarjakuvien kärkeä tänä keväänä. Suosittelen kaikille uusia tuulia etsiville sarjakuvan ystäville ja erityisesti niille, jotka eivät erityisemmin ole aikaisemmin sarjakuvista viehättyneet. Kannattaisi kokeilla tätä vaihtoehtoa!

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Oikeassa elämässä oikeille ihmisille sattuu ja tapahtuu paljon sellaista, mikä kirjailijan keksimänä tarinana tuomittaisiin epäuskottavaksi liioitteluksi. Omaelämäkerralliseksi sanotussa Valitettavasti- romaanissa joka tapauksessa sattuu ja tapahtuu.

Minäkertoja Dimitri kasvaa ”hieman erilaisessa” perheessä: isoäitinsä, isänsä ja kolmen setänsä kanssa. Dimitrin äiti on lähtenyt toisen miehen matkaan. Kaikki neljä aikamiesveljestä ovat antaumuksellisia ja ammattitaitoisia juomaveikkoja, joiden opastuksella Dimitrikin tutustuu kylän kapakoihin jo varhain. Itse asiassa Dimitri tekee ensimmäisen kapakkakierroksensa parin tunnin ikäisenä, kun isukki pyöräilee viemässä vastasyntynyttä postiljoonin laukussa näytille.

Johdonmukaisen hulvaton tarina etenee erillisinä kertomuksina. Kokonaisuutena ne muodostavat mustan huumorin sävyttämän kurjuudenkuvauksen nuoren pojan varttumisesta kodissa, jossa ainoat vieraat ovat ulosottomies, lastensuojelun sosiaalipäivystäjä ja poliisi. Viranomaisillakaan ei ole paljon muuta annettavaa näille kaikkien tuntemille rentuille kuin oma pyjama putkassa valmiina odottamassa. Dimitrin silmin katsottuna hänen epäperheessään on kuitenkin yhteisöllistä lämpöä kuin ystävyyden talossa ainakin.

Sujuvasti kirjoitettu, paikoin absurdin kuvaukseksi yltyvä tarina naurattaa monet kerrat. Suomentaja revittelee oivallisesti. Mutta kirja ei ole pelkkä juoppovitsien kavalkadi, vaan viimeistään päätösluvusta voi lukea teoksen nimenkin lunastavan puheenvuoron vastuusta ja vanhemmuudesta. Kustantajaa on kiittäminen meillä vähemmän tunnetun, hollanninkielisen belgialaisen kirjallisuuden käännösteosta.

— Elina

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Lavea sukutarina sitkeistä naisista ja heidän perheistään ennen ja nyt. Päähenkilönä on Ulpu, joka on jo eläkkeellä ja jonka mies on häipynyt, tytär kuollut ja tyttären mukana odotettu lapsenlapsi. Lähellä asuu hänen poikansa Markus vaimonsa kanssa. Tosin heidän välinsä eivät ole kovin tiiviit ja miniä ei halua lasta missään nimessä sotkemaan pariskunnan suhdetta.

Arki tuntuu kaikkien osalta sujuvan mutkattomasti. Tapahtumat alkavatkin, kun kuolleen tyttären mies tuo esille uuden suhteensa. Vaietut asiat alkavat tulla esiin, muistot karkaavat käsistä. Miniä ja anoppi kohtaavat, eikä sekään suju kivuttomasti.

Naiset ovat vahvoja, pystypäisiä, heillä on tahdonvoimaa ja kykyä selviytyä vaikeistakin asioista. He jakavat myös surunsa ja toiveensa, jos se on mahdollista. Tuntuu, että kaikkea kantaa Ulpu, mutta hänelläkin on kipeät kohtansa menneisyydessä ja nekin tulevat nyt esiin.

Kirja on hyvä viihderomaani, joka osittain voi järkyttääkin. Asioita on osittain tahallaan unohdettu tai pyritty salaamaan, mutta kaikki tulee kuitenkin jossain vaiheessa julki. Pienet ja suuremmatkin tunteet vellovat ympäriinsä välillä aiheuttaen melkoista draamaa.

Suosittelen nykyaikaisten sukutarinoiden ystäville, lukuromaani, jonka parissa venähtää helposti parikin iltaa. Kiinnostavaa ihmissuhteiden problematiikkaa ja ajatuksia äitiydestä sekä parisuhteen kestävyydestä, lapsettomuudesta valintana sekä pettämisestä, jättämisestä ja yhteiselosta.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Surrealismin ystäville on tarjolla herkullinen lukukokemus. Tiina Raevaaran novellikokoelma jatkaa yhtä nyrjähtäneissä tunnelmissa kuin esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas. Kokoelman novellien maailma on miellyttävän outo, sopivasti vinksallaan, mutta silti ymmärrettävissä. Takakannessa viitataan Leena Krohniin, Jyrki Vainoseen ja Johanna Sinisaloon ja varsinkin kaksi ensimmäistä sopivat Raevaaran viitekehykseksi oikein mainiosti.

Kirjassa kohdataan muun muassa lintujen sairaala ja sinne joutunut mies, sudenkorentoja, siskon kuolema, metsän väkeä, kummallinen kirjekertomus ja sota-ajan juttuja. Monipuoliset tarinat takaavat sen, että useimmille lukijoille löytynee se oma suosikki. Toisaalta novellit muodostavat melko eheän kokoelman, sen verran samankaltaisten aiheiden parissa ne liikkuvat — esimerkiksi luonto on lähellä monissa tarinoissa, tavalla tai toisella.

Maistiaisista kiinnostuneille suosittelen visiittiä Usvaan, jonka Raevaara-arkistoista löytyy jokunen kirjan novelleista hieman aikaisempina versioina (Matildan kuolema ja Sudenkorento omilla nimillään, Lumisade nimellä Mäkinen väki). Nämä novellit ovatkin minusta kokoelman parempaa puoliskoa ja antavat varsin hyvän kuvan siitä, millaista tunnelmaa kokoelmalta voi odottaa.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Senaattorin poika löytyy juuri vaalien alla murhattuna kadulta. Murhaajaa ei heti tavoiteta, mutta epäilykset asettuvat kohti kaupungin voimahahmoa Paul Madvigia, joka kuuluu nykyisen senaattorin tärkeimpiin tukijoihin. Murhan ympärillä alkaa omia selvityksiään tekemään Madvigin toveri ja apuri Ned Beaumont, yksi kovaksikeitetyn dekkarikirjallisuuden ehdottomista arkkityypeistä. Ned Beaumont ei epäröi turvautua toisinaan hieman epäilyttäviin ratkaisuihin päästäkseen päämääriinsä. Hän on periaatteessa piirisyyttäjän palkkalistoilla ja siis oikeuslaitoksen palveluksessa — mutta vain periaatteessa.

Vaalikampanjan poliittiset valtapelit ovat  avainosassa tässä dekkarikirjallisuuden suuriin klassikkoihin lukeutuvassa romaanissa. Loanheitto suuntaan ja toiseen on armotonta, eikä keinot muutenkaan mitenkään kovin kauniita aina ole. Nyrkit heiluvat ja pyssyt paukkuvat, kun nokkansa joka paikkaan tunkevia tutkijoita koetetaan pitää loitolla. Oman puolueen ja oman itsen etu ovat tärkeimpiä. Toki mukana on myös hieman romantiikkaa, paljon syksyistä sadetta ja tietenkin nasevaa dialogia. Hyvän kirjan ainekset ovat kasassa.

Dashiell Hammettia pidetään yhtenä kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden isistä, ja Lasiavain kuuluu hänen toisen tunnetun romaaninsa Maltan haukan samaan joukkoon genren perusteoksia kuin vaikkapa Raymond Chandlerin tai Ross Macdonaldin tuotanto. Pohjoismainen vuosittain jaettava dekkaripalkinto Lasiavain on nimetty tämän kirjan mukaan. Suosittelen!

— Hannu

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Andrea Maria Schenkelin kirjat ovat näemmä saksalaisten mieleen: Schenkel voitti arvostetun Deutscher Krimi Preisin ensin vuonna 2007 kirjalla Hiljainen kylä ja uudestaan heti seuraavana vuonna tällä kirjalla. (Samana vuonna Matti Röngän Tappajan näköinen mies oli muuten kolmanneksi paras ulkomainen.) Saksalaiset siis tykkäävät. Minäkin pidin, joskin Hiljainen kylä oli kyllä näistä kahdesta terävämpi.

Tapaus Kalteis on kuitenkin mainio teos ja paljon edeltäjänsä kaltainen. Tämäkin on pieni, tositapahtumiin perustuva murhakertomus, jota kerrotaan sirpaleittain näkökulma kerrallaan. Münchenin ympäristössä 1930-luvun lopulla raiskataan ja murhataan nuoria naisia. Heti kirjan alussa selviää, että paha saa palkkansa. Murhaaja, kuten historiallinen esikuvansa Johann Eichhorn, joutuu giljotiiniin.

Kirja on silti kiehtova, vaikka ratkaisu onkin selvillä. Päähenkilö, nuori Kathie, saapuu maaseudulta Müncheniin vauhdikkaamman elämän toivossa. Lukija saa seurata, miten Kathie pärjää, samalla kun murhaaja riehuu raiskaten ja tappaen. Koska on Kathien vuoro?

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Joel Haahtelan uusin ei petä. Kirja on kaiken kaikkiaan niin täyttä tavaraa, että siitä nauttii joka sivulla. Siinä ei ole mitään liikaa, eikä siitä puutu mitään.

Kirja alkaa sillä, että on henkilö, joka on kadonnut. Kun aletaan selvittämään hänen taustojaan, päädytään Raija Siekkiseen. Hänen traagiseen kohtaloonsa. Kirjan viehätys piileekin siinä, että se sekoittaa todella hyvin sen, mitä oikeasti tapahtui ja mitä tuskin tapahtui.

Päähenkilö, joka on kirjailija-lääkäri, lähtee seuraamaan paikkoja, joissa Raija Siekkinen eli ja asui. Tapaa hänen ystäviään ja keskustelee heidän kanssaan, penkoo arkistoja. Nostaa ikään kuin Siekkisen uudelleen eloon. Samalla selvitetään, miten kadonnut henkilö oli yhteydessä Siekkiseen.

Kirja on herkullinen ja avartava. Jos ei ole lukenut Siekkistä, tekee mieli tutustua hänenkin tuotantoonsa.

— Kini

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Nämä pienet, aika arkiset, päiväkirjamaiset sarjakuvamerkinnät olivatkin yllättävän sympaattisia. Enpä olisi uskonut, että junalla matkustamisesta ja sarjakuvafestivaaleilla vierailemisesta saa piirrettyä näin hykerryttäviä lukuhetkiä.

Onnistumista tietysti edesauttaa, jos on palkittu, mielenkiintoinen sarjakuvantekijä, joka voi tiputella juttuihinsa Christophe Blainin kaltaisia nimiä. On yksi juttu kirjoittaa siitä, että sylkäisee jonkun päälle tämän pyynnostä, ja ihan toinen, jos se joku on Manu Larcenet…

Mausteena löyhää tarinaa kertovilla stripeillä on vähän pakkomielteitä, maailmanmatkaamista ja herkkä väritys vesiväreillä.

— Laura

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Tästä kirjasta löydät 52 korttipelin säännöt, 52 kortteihin liittyvää taitoa ja 52 taikatemppua korteilla. Tyylikäs kovakantinen kirja on ulkoasultaan selkeä ja helppolukuinen.

Korttipelikirjaksi se on keskinkertainen, etenkin ainoaksi kirjaksi, sillä valikoimista puuttuu monta peruspeliä. Toisaalta tilaa on hukattu esimerkiksi bridgeen, jolle ei tällaisessa kirjassa pitäisi olla sijaa. Pokerista esitellään vain vetopokeri, mikä on nykyaikana todella kummallinen ratkaisu. Missä ovat texas hold’em ja muut nykyään pelatut pokeripelit?

Kirjan valikoimassa on kuitenkin muutama oikein oiva ja tutustumisen arvoinen peli, etenkin trucia suosittelen lämpimästi. Se on yksi parhaista kaksinpeleistä ja on hienoa, että se yleistyy kirjoissa.

Taito- ja temppupuoli on antoisampi ja tekee kirjasta kiinnostavan. Taidoissa opetetaan perusteita, kuten sekoittamista, nostoja ja jakamista, mutta myös erilaisia taikatempuissa tarvittavia huiputuksia ja silmänkääntötemppuja. Temppupuolella on joukko taikatemppuja, jotka vaihtelevat yksinkertaisesta haastavaan. Temput on esitelty siinä määrin innostavasti, että niitä tekee oitis mieli kokeilla.

Korttipelit on hyvä kirja, mutta ainoaksi korttipelikirjaksi se ei riitä. Siihen tarkoitukseen voisin suositella vaikkapa syksyllä 2010 ilmestyvää omaa korttipelikirjaani — tämä on toki kaikkea muuta kuin puolueeton mielipide.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Hiljainen ja muiden tahtoon sekä ehdotuksiin helposti alistuva Liam joutuu saneeratuksi eli ennenaikaiselle eläkkeelle luokanopettajan virastaan. Kehnon rahatilanteensa takia hän muuttaa pienempään asuntoon, alueelle, josta itse pitää, mutta muut varoittavat ympäristöstä. Hän myös karsii tavaroitaan ja tuntee tästä outoa tyydytystä. Harmi — sillä heti ensimmäisenä yönä asuntoon murtaudutaan ja Liam pahoinpidellään.

Sairaalassa herätessään aivotärähdyksen saanut Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Tämä häiritsee häntä pahasti, vaikka kateissa onkin vain tapahtumahetki. Hän etsii apua usealta taholta tavoittaakseen muistonsa ja eräs nuorempi nainen suostuukin lopulta auttamaan häntä. Pieni väärinkäsitys ja he ovatkin jo laatimassa yhdessä ansioluetteloa sekä etsimässä Liamille sopivaa uutta työtä… Eunice tuo kuitenkin jälleen tarkoitusta ja uusia tilanteita sekä odottamisen aiheita Liamin väljähtyneeseen elämään. Ikävä kyllä, kaikki eivät näe asiaa samoin.

Lapset ja sukulaiset ovat huolissaan, eivätkä ehkä aivan turhaan. Myöhemmin selviää erinäisiä totuuksia Eunicesta sekä hänen motiiveistaan. Liam itsekin joutuu miettimään elämänsä varhaisempia valintoja ja tekoja. Yllättäviä tilanteitakin löytyy ja loppukin on Liamin omastakin mielestä varmaan mielenkiintoinen alku johonkin. Itse hän kyllä odottaa vain uuden kirjan avaamista…

Mainion tarinankertojan hieno kuvaus vanhenemisesta, rakkauden voimasta, anteeksiannosta, ystävyydestä sekä yksinäisyydestä. Hieno ja vivahteikas romaani, jonka soisi kaikkien hyvästä kirjallisuudesta pitävän lukevan.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Rikosylitarkastaja Lapslie tulee ulos syrjäisestä mökistään vain iltaisin, hiljaisuudessa. Hänen neurologinen vaivansa, synestesia, joka sekoittaa ääni- ja makuaistimukset keskenään, on jo tuhonnut avioliiton ja uhkaa nyt päättää hänen  uransa poliisissa.

Myös nuori tappaja liikkuu vasta pimeässä. Päivisin hän hoitaa huonokuntoista isäänsä. Hän on juuri surmannut  TV-julkkiksen ja räjäyttänyt kappaleiksi satunnaisesti valitun työmatkalaisen läheisellä juna-asemalla. Myös hän on sairas, hänellä on porfyria… Ja seuraava uhrikin on jo valittuna.

Lapslien kutsutaan sairauslomalta takaisin töihin potkujen uhalla murhien jatkuessa. Tapaukset hämmentävät kokenutta rikosylitarkastajaa. Surmien tekotavat ovat aivan erilaiset eikä uhrien välillä tunnu olevan mitään yhteyttä. Vai onko idea juuri siinä? Tappaako henkilö pelkästään tappamisen ilosta? Selvittämättömiä ja oudohkoja kuolemantapauksia tuntuu olevan nimittäin yllättävän paljon, kun asiaa aletaan tutkia tarkemmin.

Lapslien terveydentila tuntuu vain heikkenevän ja hänelle jää kaksi vaihtoehtoa: myöntää tappionsa tai kääntää harvinainen sairautensa voitokseen. Seuraa tilanne, jossa sairas jäljittää toista sairasta, Lapslie kirjaimellisesti haistaa ja vaistoaa murhaajan. Mukaan sotkeutuu myös muita osapuolille läheisiä ihmisiä ja takaa-ajo on hiljaista, mutta täynnä tiivistä jännitystä.

Dekkareiden ja jännäreiden ystäville kerrankin hieman erilainen makupala, jossa sairauksilla on oma tärkeä osansa. Tiivistä jännitystä ja epämiellyttävien sairauksien oireita on kuvattu herkullisen julmasti. Suosittelen kaikille piinaavasta jännityksestä, sairauksista sekä niiden aiheuttamista sivuoireista (ei sentään ehkä murhista…) kiinnostuneille — tämä on todenoloinen kuvaus siitä, mitä fyysinen sairaus saattaisi pahimmillaan saada aikaan. Jännäri, joka pitää intensiivisesti otteessaan!

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Matleena-papin tarina Pappia kyydissä -kirjasta jatkuu tässä romaanissa. Hän hankkiutuu eroryhmään käsitelläkseen tuntemuksiaan, mutta ryhmä ei oikein tunnu siltä kuin pitäisi… Ryhmän ansiosta, oikeastaan siinä sivussa, hän tapaa kuitenkin Pyryn, upean nuoremman miehen ja rakastuu. Tätä eivät ymmärrä edes lähimmät ystävät saati sitten muut. Pyryn vanhemmat ovat varsin originelleja omalla tavallaan, eikä tästäkään Matleenalle hyvää seuraa.

Myös ammatissaan hän kokee ongelmia ja hankaluuksia. Kirkon ja seurakuntalaistenkin mielipiteet mm. kirkkokahveista ja muista pienistä asioista saavat suhteettomat mitat ja Matleenaa suorastaan kehotetaan pysymään ruodussa. Kun hän vielä näyttää hyväksyvän samaa sukupuolta olevien liiton, on kirkollinenkin mitta jo lähes täysi. Matleena epäilee itsekin kelvollisuuttaan sekä pappina että äitinä. Pitäisikö hänen palata tiukkapipoisen Auliksen luo vaikkapa vain lasten takia? Arjen pyörittäminen vanhassa kodissa ja asuminen itse toisaalla käy raskaaksi ja hankalaksi. Paheksuntaa tuntuu olevan ilmassa joka puolella.

Kirjoittaja pureutuu mainiosti nykykirkon sisäisiin ongelmiin sivuten useitakin kiisteltyjä aiheita. Tekee mieli kysyä, kuka on paraskin tuomitsemaan ja kuka elää kuten opettaa… Kaksinaismoraali rehottaa kaikkialla. Matleenasta itsestään jää päällimmäisenä kuitenkin mieleen hieman päättämätön nainen, joka on ollut muiden johdateltavissa ja määräiltävissä — hänen on edelleenkin vaikea tehdä edes pieniä ratkaisevia päätöksiä. Mutta Matleenakin miettii ja kasvaa ihmisenä, koettelemustensa kautta…

Kirja on viihdekirjallisuutta parhaasta päästä. Ei ehkä kovin kepeä ja hauska, vaikka itseäni ainakin muutama ironinen tilanne huvitti nauruun asti. Ajankohtaisia asioita puidaan ja ajattelemisen aihetta on tarjolla itse kullekin; nainen jättää lapset ja miehen, oma kutsumus, seurakuntalaisten sekä muun ympäristön ja kotiväen asettamat paineet jne. Suosittelen kaikille, jotka kuvittelevat kirkollisten piirien olevan aina esimerkillisiä ja oikeassa, toki myös jokaiselle hyvän viihteen ystävälle. Jatkoa tarinaan on taatusti tulossa, sellaiseen tilanteeseen kirjailija on päähenkilönsä saattanut.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Romaani on mittava eeppinen tarina kahden perheen yhteen kietoutuvista vaiheista levottomassa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Kertomus kuljettaa toisen maailmansodan viimeisistä päivistä ja atomipommin pudottamisesta Nagasakiin aina Intian jakautumiseen asti. 80-luvun alun Pakistanista WTC-iskujen jälkeiseen New Yorkiin ja Afganistaniin. Kuusi vuosikymmentä, kolme sukupolvea. Se on rodut, rajat ja sukupolvet ylittävä rikas ja inhimillinen kirja rakkaudesta, sattuman oikuista ja anteeksiannosta. Toisaalta välistä pilkistää myös jonkinasteista julmuutta ja jännitystä; määrittämätöntä väkivaltaa ja pahuutta.

Henkilöt piirtyvät esiin mielenkiintoisina, osittain originelleina ja yleensä vallitsevista normeista piittaamattomina. Kerronta on muutenkin mielikuvituksellista, yllätyksellistä ja taidokasta. Erityisen mielelläni itse näen tässä kulttuurien ja ihmisten välisiä kytkentöjä, sukupolvesta, uskonnosta tai rodusta piittaamatta – pelkästään rakkaus ja inhimillisyys on tärkeää. Kirjassa pohditaan myös moraalia ja sen puutteetta tai yleensä sen olemassaoloa. Mitä se on ja onko sitä enää olemassakaan?

Perheiden väliset kytkennät ovat lähinnä uskomattomien sattumien tulosta ja tämä tapahtuu aina uudelleen ja uudelleen, eri tilanteissa ja eri vuosikymmeninä. Kuin kaikki olisi määrätty tapahtumaan juuri näin.

Kirja on myös lähihistoriaa päähenkilöiden silmin ja kokemuksin kerrottuna. Suosittelen kaikille hyvän kertomakirjallisuuden ystäville. Kirjan voi toki lukea kepeämmälläkin mielellä ja helpommalla otteella eli hyvänä sukutarinana ja ajankuvana. Laaja ja mielikuvituksellinen romaani ei jätä lukijaansa välinpitämättömäksi.

— Irja

Feed enhanced by Better Feed from Ozh

Espanjan sisällissota on aiheena hieman vieras ja jo sen vuoksi Talvi Madridissa on kiinnostava. Kirja kertoo joukosta brittejä Espanjassa toisen maailmansodan aikaan ja Espanjan sisällissodan vaiheissa.

Kirjan päähenkilöinä häärii kolme yksityiskoulun kasvattia, jotka tutustuvat koulussa ja päätyvät Espanjaan hyvin erilaisiin asemiin. Vasemmistolainen, stipendillä työväenluokkaisesta perheestä kouluun päässyt Bernie osallistuu sisällissotaan vapaaehtoisena ja kaatuu — tai ei, ainakaan ruumista ei löydetä.

Koulusta karkotettu Sandy on opportunisti, joka yrittää rikastua liikemiehenä. Kolmikon hyveellisin tapaus Harry taas palkataan vakoojaksi ottamaan selvää, mitä Sandy Espanjassa tekee. Mukana on vielä Barbara, Bernien rakastettu, joka elää nykyään Sandyn kanssa. Hän saa kuulla, että Bernie voi sittenkin olla elossa vankileirillä.

Tuloksena on melkoinen sekasotku — kuten elämä Espanjassa vuonna 1940 muutenkin on. Tarinaan mahtuu vakoilua, seikkailua, jännitystä, romantiikkaa ja synkkää kuvausta Espanjan olojen ankeudesta. Kun ensin tasavaltalaiset ja Francon joukot ottavat yhteen ja sitten Franco aloittaa hirmuhallintonsa, tavallinen kansa saa kärsiä. Yhteiskunta on rikki revitty ja katkeruutta täynnä.

Talvi Madridissa on kiinnostava kirja. Takakansi kehuu sitä tiheätunnelmaiseksi, mutta minusta tarina oli jotenkin vähän pitkäveteinen. Pituutta kirjalla riittää, yli 600 sivua, ja vasta loppua kohden tarina alkoi vetää puoleensa sillä tavalla, että kirja oli pakko lukea. Pitkään luin kirjaa varsin satunnaisesti, kun tuntui, että parempaakin tekemistä oli.

Tarinan olisi voinut kertoa vetävämminkin, mutta kirja oli sittenkin lukemisen arvoinen. Espanjan historia oli minulle vierasta, joten oli mukavaa oppia jotain uutta. Sansom on perehtynyt aiheeseen huolella, joten yksityiskohdat ovat kohdallaan ja henkilöt mielenkiintoisia.

— Mikko

Feed enhanced by Better Feed from Ozh