Laanecoorie

Blogin uusi osoite

2009-08-10T03:00:00.001+10:00

Siirsin blogin jemmaan omalle palvelimelle: https://mjt.kapsi.fi/laanecoorie/ Sen takaa löytyy myös kuvagalleria, eli käypä tutustumassa!

Suomen kamaralla

2006-12-31T03:28:00.000+11:00

lauantai, 29.12.2006 klo 18.15

Ruisleipä, sauna, luistinrata, sinihomejuusto, jouluruuat. Ja tietty äiti. Täällä ne kaikki odottivat. Lämpötilakin on vedellyt vähän enemmän talvisia lukujaan tässä parin päivän aikana, -6 alle taisi neula vähän tipahdella hetkellisesti. Ihmeellisintä on, kun aurinko ei juuri puiden latvojen päälle nouse, ja pimeä laskee niin pirun aikaiseen. Onpa hienoa olla kotona.

Äiti ja sisarukset olivat mua kentällä vastassa, jopa kaikki tavarani olivat osanneet toiselta puolelta maata perille. Kovin oli mielenkiintoinen fiilis kun pystyin suomeksi kentällä kysymään neuvoa. Siinä sitten äidin kyyneleet pyyhittyä vedin talvitakin niskaan ja suunnattiin autoa kohti. Kyllähän se ilma hieman poskia puri, mutta kaikkeen kuulemma tottuu.

Nyt tässä muutaman päivän kotona olleena on pidetty Suomen kulttuurin & kielen pikakurssi, taidan mä tätä vielä osata. Kaikkea tuttua ja kotimaista on kokeiltu, ei se niin erikoiselta tunnu. Jopa autolla osaan ajaa tällä puolen tietä, tosin vinkkarit on väärällä puolella. V*tuttaa vaan kun noi kaikki tv-ohjelmat on tekstitetty, häiritsee elämystä. Ja vuosi sitten tuntui että ilman ei pärjätä.

Noin kokonaisuutena ei tää niin pahalta tunnu. Ilmat on ihan siedettävät, ja vähän kerrassaan tuohon suomen kieleen ympärillä tottuu. Mutta toisaalta enpä tässä hirveästi ole sisältä poistunut, mitä nyt hieman ensijäitä oli käytävä testaamassa tuossa keskustan kentällä. Seuraavat päivät/viikot näyttää miten pahaksi tää tästä muuttuu. Mulla on kuitenkin fiilis että ylöspäin ollaan menossa, uudet seikkailut odottavat.

Mitäkö muuttui? Itse en tunne muuttuneeni kummasti, mitä nyt vuosi toi mukanaan vähän laajempaa ajatusmaailmaa. Sekä ison kasan elämyksiä. Matkustelukipinä jäi päälle, eiköhän tässä lähivuosina vielä voisi vähän kierrellä. Ja kun partani ajoin pois siskokin muutti mielensä että olisin muuttunut. Vaikka vähän erilaiset vaatteet olikin päällä kuin lähtiessä. Mutta sitä se on 13v teinitytön elämä. Suomen päässä en nyt ole hirveästi eroja havainnut, katsoo sitten onko Tampereella jotain kummempaa. Eiköhän tää kuitenkin ollut mulle vaan pieni välivuosi, tästä jatketaan vanhoin kuvioin. Tai ehkä jotain pientä voisi muuttaa...

Tässä vaiheessa on aika kiittää siis kaikkia kanssani "matkanneita", tää reissu on paketissa. Vieraskirjaan voisit mainita jos vuoden aikana mukana poikkesit, olisi kiva nähdä itsekin kuinka moni mun toilailuja seurasi. Mutta nyt, Welcome 2007!

Lontoo, Heathrow

2006-12-31T03:26:00.000+11:00

keskiviikko 27.12.2006, klo 10.10 Greenwich Mean Time

Herranjumala tätä kentän kokoa. On kyllä mahdollisuus itsensä hukata, mutta kyllä mun sisäisellä kompassilla perille päästään. Qantaksen lento laskeutui terminaaliin kolme, ja mun jatkolento lähtee kakkosterminaalista. Matkattiin siis 10 minsaa bussilla paikasta toiseen.

Qantaksen yölento meni ongelmitta kokonaisuudessaan, tällä kertaa mun Qantas-TV jopa toimi moitteetta. Koetin viimeiset 64,80 aussidollaria käyttää lennolla tax-free tuliaisiin, mutta koska mun haluama EdT maksoi $65, emme päässeet yhteisymmärrykseen lentoemojen kanssa. No, parinkymmenen sentin vuoksi kannoin rahani muualle. Ihme liikelogiikkaa.

Kävin siis nyt tän kentän liikkeitä koluamassa ja päädyin ostaan hieman tuliaisjuomia ja lopulta myös sen EdT:n. En tosin samaa minkä olisin Qantakselta ostanut, mutta jotain kuitenkin.

Euroopan lentoliikenne on heittänyt häränpyllyä tässä vuoden poissaollessani, turvatarkastukset on menneet vielä uskomattomammiksi kuin muistelin. Eikä nyt kyse ole vain Heathrown käytännöistä, sama metallitarkastus levitä-kädet-käänny-ympäri-hyvää-päivänjatkoa -rutiini täälläkin on kuin muualla, tosin nyt kyltit ohjeistivat ihmisiä poistamaan päällystakkinsa ennen metallinpaljastimen läpikävelyä. Mikä on päällystakki?

Ei, tuo nyt on jo rutiinia kaikkialla. Mutta tuo säännöstely kaikkien juomamateriaalien kantamisesta käsimatkatavaroissa on mennyt aikalailla ylettömyyksiin. Mun piti ennen tarkastuksen läpäisyä laittaa mun dödö ja hammastahna sinetöityyn pussiin, jotta laskivat mut läpi. Ja muualta ostettuja tuliaisjuomia on turha edes kuvitella kantavansa mukanaan. Ja tämä koskee siis kaikkia EU:n sisäisiä lentoja, jos haluat tax freetä käyttää, ensin on mentävä tarkastusten läpi ja sitten ostettava juomansa ko. kentältä. En ollut siis tuomassa aussijuomia mukanani.

No, mun lennon pitäisi puolen tunnin päästä lastautua taas täyteen, näyttäisi olevan pari muutakin lentoa yhdistetty samaan. Turvatarkastuksessa näytti Ilveksen junnuporukka olevan tulossa mitä luultavimmin Suomen suuntaan, joten eiköhän iloista kolmetuntista päästä jakamaan poikien seurassa.

klo 15.20, Lento Kone

Hellurei ja hellät tunteet, kohta ollaan perillä. Lätkäjunnut eivät tulleet koneeseen, kiitos siitä. Sen sijaan vieressä istuu Bangkokiin vanhempiaan viikoksi tapaamaan menossa oleva neito, jonka kanssa tässä aikamme kuluksi turistaan. Mulla on ikkunapaikka, ja häntä kovasti kiinnostaa katsella mun olan yli maisemia. Juuri äsken Ruotsin yli heilahdettiin, tai ollaan kai me vieläkin rajojen sisällä. Hän asuu Briteissä ja ei ole koskaan Suomessa ennen käynyt. Nytpä on mahdollisuus.

Tosin hän vain vaihtaa konetta, ei poistu kentältä, mutta eiköhän siinä jo saa jonkinlaisen elämyksen. Pilotti kuulutti juuri että tunnin verran menee perille, ja lämpötila on viiden plussa-asteen puolella. Melkoinen pehmeä lasku, eihän siellä ole edes talvi!

Nyt kun olen ihan ähkynä tarjotuista kolmioleivistä, taidan syventyä hetkeksi vielä kirjaani. Kummallinen valoilmiö tekee paikkaansa juuri ulkona, näyttäisi aurinko alkavan laskea mailleen. Mutta kellohan ei ole vielä edes neljää?!?

Kotia kohden

2006-12-31T03:25:00.000+11:00

tiistai, 26.12.2006

klo 17.15
Sydneyn kentällä ollaan, vikaa kertaa hetkeen. Ulkona aurinko paistaa kauniisti, terminaalissa tuoksuu kerosiini ja kotia kohti suuntaavat turistit ostavat paljon tuliaisia. Piti munkin muutama. Rahaakin olisi vielä $80 jäljellä, mutta taidan säästää ne ja vaihtaa Suomessa euroiksi.

Kate heitti mut aamulla bussipysäkille, olin mä muutaman tunnin unta saanut. Se kahdeksan tunnin matka meni joutuisasti nukkuessa, ja kohta oltiinkin taas Sydneyssä. Tuli muuten ekaa kertaa ylitettyä Harbour Bridge, kun bussi sen kautta kulki Central Stationille. Muut hyppäsivät keskustassa pois kyydistä, mut kuski vielä kuskasi lentokentälle. Kentällä olin hieman ennen kahta, joten on tässä ollut aikaa taas kenttää kierrellä. Ostin matkalle lukemista, muutaman ostoksen suoritin myymälöissä ja söin valtavasta leikkelelautasesta Crescent Headissa kasaamiani eväitä.

Queenslandin omaa Bundaberg-rommia en saanut ostettua mukaan, kun ovat euroopassa muuttaneet säännöksiä poissa ollessani. Lontooseen asti olisin päässyt, mutta sieltä yhteyslennolle ei saa käsimatkatavaroissa kuskata mitään nestemäistä. Eivätkä antaneet tax freetä ostaa ennen kuin olin rinkkani tullannut kohti Helsinkiä jo menemään, eli en saanut ruumaankaan mitään lastattua. Pirun terroristit.

No, kohta pyörähtää laskuri käyntiin. Vain 30 tuntia ja counting. Missä on teleportit, eikös nyt jo tulevaisuutta eletä?

klo n. 3 tuntia koneen noususta

Lento lastautui kyllä ajallaan, mutta siinä sitten jotain ongelmaa koneessa korjasivat tunnin verran ennen kuin kone pääsi nousemaan ilmaan. Selkeni sitten että osa jota venailtiin oli bisnes-luokan ruuan lämmitysuuneihin jotain sulakkeita tms. eikä insinööri edes saanut vikaa korjattua, kunhan lastasi osan mukaan ja siirsi vastuun Lontoon pään mekaanikoille. Kyllä tää kone näyttää mukavasti ilmassa kestävän, vaikka nyt ykkösluokka joutuu hetken ruokaansa odottelemaan kun meitä muita palvellaan ensin. Kyllä turistia hemmotellaan.

Koneen numero on Qantas 1, ja kyllä tää taas ihmisiä vetää. Näyttäisi spekseissä lukevan et reilu 400 ihmistä mahtuu, eikä kovin montaa tyhjää paikkaa ole tullut bongattua. Ruoka oli vaihteeksi loistavaa, ja sitä oli mun mielestä jopa liian paljon. Go Qantas go.

Katselin tuossa juuri sellaisen hermoja rentouttovan äktion-pätkän kuin Snakes on the Plane, nyt voisin koettaa hieman torkkua ennen pysähdystä Bangkokissa. Näytettiin kartan mukaan juuri Darwinin yli lentävämme, paikallisaika on 23.05, aikaa Bangkokiin on 4:55h ja ulkona on pimeää.

Nyt enää 4:54. Loistavaa.

klo 7:05h Lontoosta

Bangkokin kenttä oli ruma ja betoninen, vaikkakin selvästi aivan viime aikoina rakennettu. Vähän oli kuin olisi isossa sylinterissä kävellyt. Pistivät meidät siellä vähän ulkoilemaan, käveltiin hirmuinen lenkki yläkertaan ja uudestaan turvatarkastusten läpi vain päästäksemme takaisin samaan koneeseen. Koneessahan ei turvasäännösten mukaan saa olla ihmisiä kun sitä tankataan.

Stoppi kesti jonkun kolme varttia, kävin haistelemassa hajuvesiä ja join vettä. Nyt ollaan lennetty viitisen tuntia, sain jopa hieman nukuttua. Vieressä nuori plikka voi pahoin, jotein luovutin paikkani käytävän äärestä hälle. Raavas suomituristi ei matkapahoinvoi.

Alla kiitää sellaisia kuuluisia paikannimiä kuin Kabut, Dushanbe, Islamabad ja Samarkand. Taidan ottaa taas torkut.

Lähdön aika

2006-12-26T00:42:00.000+11:00

maanantai, joulupäivä elikkäs 25.12.2006 klo 23.30

Australian joulu ei ole niin paha ollenkaan, kyllä näillä toivoa on. Vaikka joulukoristeet palmupuussa silti näyttävät omituisilta. Päivä syöpöttelyä, juopottelua, leutoa ilmastoa, auringonpaistetta, rannalla istumista ja vielä kerran aalloissa pulikointia.

Joulun aika tänä vuonna ei ihan vetänyt vertoja viime vuodelle, jolloin ulkolämpötila oli siellä +40 celsiuksen paremmalla puolella. Mary kertoi tarvinneensa tuuletinta ulkona varjossa istuessaan, kun ilma oli liian kuuma muuhun. No, kyllä meillä tänäänkin aurinkoa oli, enkä mä nyt ilmaa kylmäksi voi haukkua. Viihdyin.

Aamu alkoi kevyellä voileivällä sekä isolla lasilliselle kylmää vettä pääsärkyä helpottamaan, enhän voinut itseäni täyttää ennen aamun urheilutuokiota. Tosin ennen rannalle suuntaamista oli tiedossa lahjapakettien avaus, Martinin kanssa saatiin rokkaavat Crescent Head- t-paidat. Meidän lahjatkin hyväksyttiin, korillinen suklaa/keksi/kahvituotteita perheen vanhemmille ja suklaarasia suomi- t-paidalla Katelle. Oli meillä kuusikin ja kaikkea, vaikka se olikin vain isohko oksa kuusipuusta koko puun sijaan. Koristelut oli silti kohdillaan.

Pakettivuoren läpi kahlattuamme Morayn kanssa suunnattiin vielä kerran point breakille Crescent Headin ytimeen. Moraylla oli videokamera mukana, jolla hän mun räpellyksiä hieman tallensi. Eihän se nyt ihan valtavirran surffileffojen tasoa ollut, mut ihan hyvää materiaalia näytti olleen. Enköhän mä siitä jotain saa kasailtua...

Eikä itse surffikaan kovin paljoa parempi olisi voinut olla. Aallot tulivat koillisesta, olivat sellaisen 2-3 jalkaa korkeita muutamalla isommalla pommilla aina välissä höystettynä ja olivat mukavan säännöllisiä. Vielä kun tuulikin oli mun puolella ja tuulivat merelle pitäen aallon kasassa hieman kauemmin, en voinut paljoa enempää vaatia. Meitä oli ulkona sellainen kymmenkunta kaveria aallokkoa jakamassa, ja kaikille riitti omansa. Pienen kivien ylityksen jälkeen oli aika loikata aaltoihin ja ottaa kaikki ilo aamusta irti.

Kyllähän mukana kaikki pakolliset laudalta putoamiset, ylitse rullaavat aallot, paljon melontaa ja muu touhuun kuuluva ajanhukka oli, mutta eipä meinannut. Sellaisen kymmenkunta aaltoa tuli reilussa tunnissa ratsastettua, joka on mun taidoille todella monta. Ja ne oli vielä sellaisia tasaisia kyytejä, muutaman kyydistä oli pakko hypätä pois tai olisin joutunut rannalle asti. Joka oli sellaisen 300 metrin päässä aaltojen alkulinjasta. Uskomatonta.

Loppupäivä meni fiilistellessä aamun surffisessiota, ja tietty jouluruokaillessa. Joululounaaksi nautittiin kylmiä leikkeleitä, katkarapuja, sushia, barbequekalaa, salaatteja ja herra ties mitä muuta. Ei jäänyt nälkä. Päivä ei muuten mitenkään ihmeellinen ollut, mulle vähän jäi fiilis ettei joulu ihan niin iso juttu ole täälläpäin kuin kotona. Päivän aikana naapureita kävi perhettä morjestamassa sekä Katen ja Carmelin kavereita poikkesi kylässä. Me Martinin kanssa katseltiin tyytyväisenä telkkua.

Nyt illasta pakkasin kamani valmiiksi huomista (ja vähän seuraavaa päivääkin) reissua varten, kokonaisuutena rinkka painoi 18 kiloa. On siis vielä varaa torsäillä lentokentällä lisäpainoa ennen rinkan heijaamista lentoyhtiöiden kuljetettavaksi. Kate antaa mulle aamuyöstä kyydin Kempseyyn, bussi lähtee viiden pintaan aamusta (kestää muuten 8 tuntia lentokentälle, uskomatonta), lento kuudelta illalla Sydneystä, pysähtyy Bangkokissa ja Lontoossa laskeutukseen Helsinki-Vantaalle neljältä iltapäivästä 27. joulukuuta. Tuohon kun vielä laskee mukaan aikaeron ja venailut lentokentillä, koko reissu kestää sellasen reilun 40 tuntia tästä talosta ulos astuttuani. Voe heleveltti.

Tää reissu alkaa olla kasassa. Suomessa nähdään!

Iloista joulua...

2006-12-25T00:01:00.000+11:00

sunnuntai, 24.12.2006, jeesuksen syntymäpäivänä, klo 23.15

...vaan kaikille. Kuten jo edellä mainitsin, tässä maassa ei jouluaatto ole mikään juttu. Joten tänään jopa baarit sulkeutuivat kymmeneltä illasta, onpa viikonloppu.

Aamusta heräsin siinä klo 09.48 kun kuulin uneni läpi sanan "surfing". Moray kertoi että on aika suunnata rannalle, koska tuuli on oikein. No, viidessä minuutissa suomipoika oli valmis rannalle, ja Moray vielä tarjosi kyydin pelimestoille. Kun hän vielä valaisi paikallissalaisuuksia ja kertoi mistä päästä breikille parhaiten, en voinut kuin hymyillä ja suunnata aaltoihin. Oli muuten ihanaa.

Pari tuntia meressä oltuani ja puolisen tuntia henkilökohtaisen kestävyyden ylitettyäni oli pakko tulla takaisin talolle, jossa otin sitten aikani surffifiiliksiä Morayn kanssa vaihdettuani oli pakko ottaa päivänokoset riippukeinussa. Kovaa elämää.

Nyt illasta käytiin nuoremman sukupolven kanssa (ainoassa) paikallisessa "tuttuja" morjestamassa, olikin menoa. Mä tykkään kaupungista (kylästä) koska, myös äidit voivat tulla kavereita morjestamaan pubiin, joka ei ole ihmisille mikään ongelma. Käytiin me myös illan aikana Tessan porealtaassa hieman makoilemassa, mutta se on toinen tarina. Eli siis nää vaan vaihtaa joulupäivän ja jouluaaton keskenään. Vähän kuin kotipuolessa, mutta ikävä kyllä tämä kaverisuhde ei ole oikein säilynyt mun sukupolven mukana. Tai sitten se on vaan minä, paska kaveri. Illan tarkoitus on ihmisille enemmän tavata kauan (vuoden) muualla olleita kavereita, jotka ovat viimein paikalla.

Martinin kanssa tehtiin päivällä lounaaksi vähän riisipuuroa, pitihän se hieman kotimaan perinteitä kunnioittaa. Piparkakut tai perunalaatikot todettiin liian vaikeiksi. Ihan näytti puuro maistuvan, tai sitten tykkäsivät olla vaan ystävällisiä ulkomaalaisille. Mun mielestä puuro oli hyvää.

Luojan kiitos Martin ei juo. Jää mulle enemmän.

Pikkukylän arkea

2006-12-22T18:31:00.000+11:00

perjantai, 22.12.2006 klo 18.00

Viime päivät on menneet telkkua katsellessa, Maryn kasvisruoista nauttiessa, Morayn kanssa elämän asioista viinilasin ääressä keskustellessa - ja tietty surffatessa. Nyt venaillaan Carmelin kotiin paluuta illasta, Kate tulee takaisin huomisiltana. Ei meitä tässä jouluna olekaan ylimääräisiä kuin Martin ja minä, ja Aaron on Kanadassa. Hyvin tänne mahtuu.

Keskiviikkona kaivoin laivan kokoisen surffilaudan varastosta ja vein sen omaan elementtiinsä. Nyt parin päivän totuttelun jälkeen touhu alkaa taas luistaa, eikä Crescent Headin aallot haittaa menoa yhtään. Tää paikka on aika loistava, tuntuu että kelillä kuin kelillä löytyy breikki jossa surffata. Ja kaikki kävelymatkan päässä. Tänään tosin pidin välipäivän, kun en tajunnut paitaa pitää ekana kertana päällä. Surffivaha on hyvä juttu, se pitää sut lipsumasta laudalta pois, mutta se myös tekee ilkeää ihottumaa vatsan ja rinnan alueelle siihen vapaasti hangatessa.

Heather tuli päiväksi pysähtymään tässä vain jatkaakseen matkaa kohti Newcastlea ja Sydneytä, hänellä suunnitelmissa oli olla kotona South Carolinassa jouluksi. Andy ja Kate lähti samaa matkaa kohti Newcastlea, Andyn lento lähtee huomenna ja Kate meni häntä saattamaan.

Australian jouluhan on hieman erilainen kuin kotoinen kuusijuhla, 24. päivä ei meinaa täällä mitään, se ei normaalisti ole edes vapaapäivä jos päivä sattuu viikolle. Joulupäivä on aika perheelle, aamulla avataan lahjat ja loppupäivä syöpötellään ja juopotellaan. Onneksi mun bussi lähtee vasta tapaninpäivän aamusta.

Tänään käytiin Kempseyn isommassa kylässä jouluostoksilla, Martinin kanssa ostettiin vähän jotain pientä perheelle lahjaksi. Nyt pitäisi kaiken olla valmista viikonloppuun ja jouluun muutenkin, nyt otetaan rennosti. Taas.

Crescent Head

2006-12-20T20:34:00.000+11:00

tiistai, 19.12.2006 klo 23.00

Tänään kävin surffaamassa pari tuntia, söin lounasta rantakahvilassa, otin tunnin tirsat riippukeinussa ja kävin katselemassa auringonlaskua porealtaassa. Eipä oo paha rasti tää kyläpahanen, täällä voisi viettää pidempäänkin.

Newcastlesta tänne meni kolme ja puoli tuntia autolla, koukattiin Martin mukaan matkalta. Ralphin perhe omaa viisikymppiset vanhemmat sekä kolme lasta, jotka kaikki ovat jo omilla teillään maailmalla. Katen lisäksi perheeseen kuuluu isä Moray, äiti Mary, isosisko Carmen ja isoveli Aron. Talo on tällainen kovin miellyttävä kaksikerroksinen puutalo, jossa on tilaa temmeltää. Vaikka meitä perheen lisäksi täällä jouluna onkin kolme ylimääräistä, ei se menoa haittaa. Ja vaikka tila loppuisikin, niin varmasti naapurista löytyisi tyhjä punkka jossa kämpätä. Pikkukylän hienouksia.

Toivoin tuossa pari päivää sitten surffilautaa, näytti mulle tulleen joulu aikaiseen. Katen isällä on n. 10 erilaista lautaa varastossa joista valita, ja kaikki on mulla vapaassa käytössä. Talosta löytyy luonnollisesti myös netti sekä satelliittikanavat, perheen jäsenien seuraa unohtamatta. Kaupoille ja rannalle kävelee tästä sellaisen 5 minuttia, eikä sen kauemmaksi oikein kylästä pääsekään. Asukkaita täällä on joku parituhatta, joten meidät ulkopuoliset kylällä tuntuvat huomaavan. Hassu fiilis kun jengi katsoo kummeksuen että ketäs nää hemmot oikein on. Kaikki tuntee kaikki -ilmiö on täällä kukoistuksessaan.

Sunnuntaina käytiin juhlistamassa Katen kaverin Bonnien synttäreitä, oli barbequeta, cocktaileja ja kakkua. Melko mukava kaveriporukka Katella tuntuu täällä olevan, ja joulun aikanahan kaikki palaa kotikonnuilleen. Maanantai meni Martinin kanssa rannalla kirjaa lukien, Kate ja Andy huitelivat omilla teillään. Tänään käytiin porukalla Delicate Nobbyn alueella pyörähtämässä, mun oli aika testata taas taitojani aallokossa.

Ei se kovin kummoista ollut, lauta oli mun taidoille vähän turhan lyhyt ja merenkäynti liian hurjaa, mutta tulipahan taas taisteltua. Loppuviikoksi taidan ottaa käyttöön tuon monsterikokoisen 9'2'' malibun tuolta seinältä, sillä pitäisi aallon napsiminen luonnistua.

Säät on olleet viime päivät loistavat, aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Loppuviikoksi lupasi vähän huonompaa, mutta ei se surffaamista estä :) Ja ainahan voin istua sisällä ja katsoa Discovery Chanelilta auringonpaistetta.

Joulua odotellessa

2006-12-16T23:51:00.000+11:00

lauantai 16.12.2006 klo 23.55

Surffi ei ole parantunut ja sää on vaan huonontunut. Parissakympissä neula huitelee, sadekuuroja tippuu taivaalta tasaiseen tahtiin. Huomenna onneksi vaihdetaan maisemaa pari sataa kilsaa pohjoisempaan, jospa siellä sää paranisi.

Tässä viime päivinä kävin vielä viimeiset tuntumat hakemassa vasemmanpuoleiseen liikenteeseen Newcastlen kujilla. Eilisiltana kävin vesisateesta Tessan ja Mitchin pelastamassa kotiin ja tänään heitin Katen ja Andyn kekkereihiinsä ja takaisin. Matin taksipalvelu, halvat hinnat. Tuli ikävä Jebussia, mitenhän vanhalla rouvalla menee?

Tänään kävin myös Dylanin ja Sebastinin hyvästelemässä, muutama olut siinä otettiin sen kunniaksi. Muisteltiin mukavia vuoden varrelta ja lopulta mieshalin jälkeen suuntasin kulkuni takaisin Hamiltonin kaupunginosaan.

Nyt pitäisi pakata, huomenna otetaan suunta kohti perhe Ralphin kotia Crescent Headissa. Toivottavasti jollain olisi lainata surffilautaa, siellä kun oli muistaakseni melko loistavat surffibiitsit.

Kotiasumista

2006-12-15T19:04:00.000+11:00

perjantai, 15.12.2006 klo 19.15

Viikonloppu laskeutuu Newcastlen ylle. Olen Tessan ja Mitchin vieraana vietettyäni muutaman yön ison rahan YHA-hostellissa keskustassa. Surffikelit on olleet surkeat, ja kesän saapuessa keskustan rannat ovat epätodellisen ylikansoitettuja. Kaverin lautaa kykenisin lainaamaan ilmaiseksi, mutta en oikein tiedä kiinnostaako mua lähteä tappelemaan aalloista.

Dylan ja ruotsinpojat Sebastian ja Henrik YHA:ssa jo olivat paikkaa pystyssä pitämässä mun sinne tiistaina saapuessani. Tiistai-illasta kävin hostellin hintaan kuuluvan ilmaisen illallisen nauttimassa Finnegansissa, ja loppuillan vaihdoin poikien kanssa kuulumisia. Meinasivat kesän viettää Newcastlessa töitä tehden, majoitus hoituu hostellissa ilmaiseksi muutaman tunnin siivouksella päivittäin. Koulu jatkuu joskus helmikuussa, joten on pojilla aikaa Australian kesästä nauttia.

Keskiviikkona suuntasin yliopistolle muutaman juoksevan asian hoitamaan ja ilmaista nettiyhteyttä käyttämään koulun kirjastossa. Päivä menikin kirjastossa ja illasta oli vuorossa käydä vielä kerran Newcastlen yöelämää katselemassa. Hiemanpa karkasi lapasesta, kyllä me kotiin tultiin mutta torstai olikin sitten melko kamala. Ei se nyt elämäni pahin tutina ollut, mutta läheltä liippasi. Keskiviikkona tapasin Katen kaverin, Tessan, bussissa yliopistolle ja hän tarjosi majapaikkaa loppuviikoksi. Mikäs siinä.

Torstaina tutinoista selvittyäni vaihdoin tavarani uuteen kotiin, ja tässä olen nyt tähän asti hengaillut. Torstai-illasta käytiin Dylanin kanssa jouluostoksilla kaikkien muiden joulukärpäsen puremien kanssashoppailijoiden kanssa ja tänään kävin vielä toisessa kauppakeskuksessa viimeisiä tuliaisia katselemassa. Illat olen tutkinut TTY:n sivuja ja tehnyt suunnitelmia ensi vuoden opiskelujen suhteen, on aika ottaa itseä niskasta kiinni.

Ilmat on olleet ihan ok, tostai oli paahtavan kuuma ja tänään on ollut vähän pilvistä. Kate ja Andy tulivat viikonlopuksi kanssa tähän Tessalle kämppäämään, heillä oli jotain kekkereitä Newcastlessa tiedossa. Sunnuntain valjetessa ja ajokuntoisten selvittyä otetaan suunta kohti Crescent Headia, mutta siihen asti arvelin ottavani rauhallisesti telkkua katsellen ja netissä surffaillen.

Sydney-Newcastle pikapikajunassa

2006-12-13T10:26:00.000+11:00

tiistai, 12.12.2006 klo 16.30

Vielä se kerran piti siis tähän jumalanhylkäämään kotteroon istua ja tehdä matka kohti ruusuntuoksuista Newcastlen satamakaupunkia. Tuttuakin tutummasta kolmen ja puolen tunnin matkasta on takana kaksi, kotoisen näköiset maisemat vilistää junavaunujen ikkunan takana ja fiilis on korkealla. Taskussa on Australian dollareita eikä mitään Fijin leikkirahaa, ihmiset puhuu taas oikealla tavalla ja se tuttu bon voyage -ilmiö potkii takaraivoon. Edes pilvinen sää ja vain +22 asteen lämpötila ei meinaa mitään. Mun on hyvä olla.

Yöllä ei tullut paljoa nukuttua, kello soi 04.45. Kuuden aikaan olin bussiasemalla ja parissa minuutissa jo liikkeellä. Kuka puhui että Fijin julkinen liikenne toimii huonosti, pisin aika mitä jouduin odottamaan kyytiä kolmeviikkoisen rupeaman aikana oli jossain puolen tunnin kieppeillä, vaa'an kallistuessa alle kymmenen minuutin nenänkaivuusessioihin.

Lentokenttä oli yllättävän vilkas sinne saapuessani seiskan pintaan, mutta asiaa selitti alle 13-vuotiaiden tyttöjen verkkopallo-joukkueen kotiinpaluu samalla lennolla. Oli reissua selvästi yhdistetty lomareissuun, sellaista ravun punaisuutta oli tasaisesti havaittavissa isästä pikkuveljeen. Ja kyllä oli jengillä matkatavaraa! Itse kannoin 17 kilon laukkuani rinta rottingilla, kun kanssamatkustajilla kassit pursuivat vaunuista pihalle. Kovaa hommaa tuo perhematkustaminen.

Maasta poistuminen onnistui ilman huolia, en koettanut kantaa kiellettyä valaanhammasta maasta. Lentokoneena tänään oli Air Pacificin lippulaivat, Boeingin 747-400. On muuten massiivinen kone. Taisin ko. koneessa viimeksi olla Frankfurthista lentäessäni kohti SIngaporea. Kolmen ja puolen tunnin matka meni joutuisasti koneen viihdetarjonnasta nauttiessa, Minä, Sinä ja Dupree jaksoi naurattaa aikansa. Ehkä vähän enemmän kuitenkin viihdytti vieressä istuvat verkkopalloilija-tytöt lentopelkoineen.

Sydneyyn saapuessa tuntui kuin kotiovelle olisi astunut, ja vielä kun maahantulovirallisuudetkin menivät lentäen läpi, kohta havaitsin olevani tuttuakin turvallisesti Australian mailla. Eivätkä edes pommitutkituttaneet mua tällä kertaa.

Vaihdoin matkashekkini paikallisvaluutaksi, heivasin Fijin dollarit mäkeen ja otin askeleen kohti välipalaa McDonald'sissa. Oli muuten aika hyvin mitoitettu tuo mun fijivaluutan tarve, ylimääräistä rahaa jäi kokonaiset 1,15 dollaria. Fijin päässä muuten oli pakko ostaa yksi paikallisolut, en kai mä maassa voi käydä maistamatta sen erikoisuuksia. Ei ollut olut erikoinen. Enkä edes tuntenut itseäni alkoholistiksi, vaikka kello ei paljoa päälle kahdeksan aamulla vielä ollutkaan. Järkeilin asian sillä, että kotipuolessa viisari huiteli vasta puolen yön tienoilla, täysin laillinen aika juopotella.

Sää ei tosissaan oikein nyt herkuttele, piti kaivaa huppari laukusta, mutta eiköhän tää tästä. Newcastlessa meinasin olla sunnuntaihin asti, jolloin Kate poistuu alueelta kotiaan kohti. Ilmainen kyyti pelipaikoille on siis taattu. Tää viikko ostellaan tuliaisia, nautitaan elämästä ja ehkäpä jopa surffilaudalle saattaisin jonkun kerran kiivetä. Kyllä tää tästä.

Vikat saarifibat

2006-12-13T10:15:00.000+11:00

maanantai, 11.12.2006 klo 20.00

Tänään oli vuorossa lentolippujen nouto ja puhelimen lukituksen poistaminen. Eikä sitten paljoa muuta. Huomenna lähtee lento ysiltä aamulla, pitänee viiden aikoihin potkia itseni ylös, mulle riitti yksi kokemus melkein missatusta lennosta.

Kävin siis tuon matkan lentokentälle skouttaamassa, näyttäisi sellaisen 40 minsaa menevän. Eli kun check-inn on seiskalta ja bussit alkaa liikennöidä kuudelta niin mun pitäs olla ok. Reissulla muuten näin ekat sotilaat, näyttäisivät AK-47 kantavan turvanaan. Jotain tiesulkuja ne oli valmiit pystyttään, mutta meidän ohi bussilla ajaessamme kaverit vaan vilkuttivat kameralle. Että sellasta vallankumousta.

Lippuja piti hetken aikaa venailla, mutta nyt pitäs kaiken olla kunnossa. Liput saatuani otin suunnan kohti Nadia, koska hieman ennen kaupunkia olin nähnyt paikan joka mainosti poistavansa puhelimista lukituksen. Mulla oli hieman vaikeuksia paikkaa ensin löytää, vaikka siitä kolme kertaa ohi jo olin ajanutkin. Kävin sitten vahingossa Nadiin asti, josta tosin heti ekan bussin otin takaisinpäin. Lopulta paikalle pääsin, ja totesin sen olevan sellainen pieni sekatavarakauppa. Ihmettelin siinä hetken aikaa ja sitten myyjätädiltä kysyin neuvoa. Sillähän se selvisi, kaveri oli sellainen 17-v insinörtin alku, jolla tarvittavat pelit ja vehkeet löytyi.

Ei siinä että mun luurissa mitään fyysistä vikaa olisi, mutta enpä vaan muista turvakoodia. Eli aussiliittymä toimii iloisesti, mutta kortin vaihto ei onnistunut. No, kaveri kävi puhelimen järjestelmän nollaamassa, ja nyt taas pelaa mukavasti. Otti $30 5 minsan työstä, bisnesmies on bisnesmies. On tuo silti kummasti halvempi kuin ostaa uusi puhelin Suomen päässä.

Lautokaan takaisin päästyäni kävin lounastamassa neljällä dollarilla, en taaskaan kyennyt koko annosta syömään. Onkohan mulla mahassa joku mato joka vie ruokahalun? Hyvä mato, säästää rahaa :) Nyt illasta viimeistelin tuon matka-DVD:n tästä vuodesta, seuraava etappi olisi vaan löytää jostaa Firewiren päässä oleva polttava DVD-asema, jotta sen saisi pihalle tästä koneelta. Ehtiihän sitä.

Tällä hetkellä mulla on Fijin valuuttaa kokonaiset 8 dollaria, bussimatka maksaa sellasen $1,65 ja lopuilla voisin huomenna laittaa kentällä elämän risaiseksi!

Päivä hartaudelle

2006-12-13T10:12:00.000+11:00

sunnuntai, 10.12.2006 klo 21.05

Oonkos muistanut mainita, että Fijillä uskonto on aikalailla kaikki kaikessa paikallisille, se ohjaa jokapäiväistä elämää, politiikkaa ja koulutusta? Kansasta vain 0,4% ei ole uskonnollisia, loput jakaantuvat 53% kristittyihin, 38% hinduihin, 8% muslimeihin ja muutamaan muuhun pienempään uskontokuntaan. Olisihan se loukkaus paikallisia kohtaan jos en itse kävisi katsomassa mistä touhussa oikein on kyse. Olihan sentään toinen adventtisunnuntai, ja edellisestä kerrasta Herran huoneessa onkin jo aikaa.

Sunnuntaina aikalailla koko maa pysähtyy, kaupat ja muut palvelut on suljettuja ja on aika perheelle. Sekä tietty uskonnolle. Lautokassa olen nähnyt ainakin 5 eri kirkkoa, jokainen julistaa vähän erilaista sanomaansa. Ja noiden lisäksi palvomispaikkoja löytyy varmasti lisää. Aamulla heräsin seiskan aikaan, tavoitteenani oli ehtiä yhdeksältä alkavaan messuun. Aikaisimmat linnut aloittivat hartautensa jo seiskalta, mutta en itse tuohon ihan kyennyt.

Kävin siinä ennen kirkkoon menoa vähän kävelemässä kaupungilla, jossa tapasin paikallisen nuoren miehen nimeltä Richard. Jollain kumman keinolla keskustelu kääntyi uskontoon, ja selvisi siinä sitten että poikahan on oikein tunteella uskovainen. Itse koetin Jeesus-keskustelussa pysyä mukana, mutta lähinnä se meni niin että hän puhui ja mä nyökkäilin. Kaveri jopa rukoili mulle. Hän kutsui mut sitten illalla hänen kirkkoonsa seuraksi, josta sitten suuntaisimme hänen vanhempiensa luokse nauttimaan illallista. No mikäs siinä. Mutta ensin oli aika käydä aamukirkossa.

Paikka oli katolisen suuntauksen Our Lady of Perpetual Help Parish -niminen kirkko, jota hotellin respassa suosittelivat. Luultavimmin siksi että itse kuuluivat ko. kirkkoon. Itse palvelus ei kotimaisesta luterilaisesta liturgiasta kummasti eronnut, tosin näille ei ollut urkuja vaan mandoliini, rummut ja intialainen esilaulajaryhmä virsille. Ihan vetäviä piisejä vetelivät. Palvelus kesti tunnin ja oli kolmekielinen, pääasiassa virret oli fijiksi ja pappi puhui englanniksi, jokunen hindu-virsi kuului välissä. En olekaan ennen lausunut Isä Meidän- rukousta englanniksi.

Selailin tuossa myös Awake-nimistä lehteä, jonka mulle eräs setä eilen antoi luettavaksi. Jehovan todistajathan ne siinä ilosanomaansa jakoivat, lehti keskusteli mm. sellaisista päivän polttavista aiheista kuin Nooan Arkin merikestävyys (oli jopa pieni irti leikattava malli, jolla voi kylpyammeessa sitä testata), Homoseksualisuus - kuinka voin välttää sen (suvaitsevaisuus on hyveemme) ja Milloin voin alkaa deittaamaan (neuvoja 14-vuotiaille). Eivät maininneet yhden illan juttuja deittaamisena, outoa.

Illan perhetapaaminen jäi lopulta käymättä. Onkos teillä koskaan ollut sellaista fiilistä kun hälytyskellot pään sisällä alkaa soida ja korvista tuuttaa ilmahälytystä? Mulla oli tänään. Tapasin Richardin tuossa hotellin vieressä puistossa (ei halunnut tulla hotellille) ja siinä sitten selvisi että hän ei kirkkoon pääsekään tänään isoäidin sairastuttua. Myöskään illallinen ei onnistu, kun hänen äitinsä oli kiireinen eikä ehtinyt monen lajin illallista rakentaa. Intialaiset kun tekee illallisen joko kunnolla tai sitten ei ollenkaan. No, ei siinä mitään, ajattelin, sattuuhan sitä.

Kaveri kuitenkin välttämättä tuntui haluavan mun perheensä tavata, joten ehdotti sitten huomisiltaa. Juu, kyllähän mulle kulttuurieläminen tapahtuu. Lupasi jopa kuskailla mua huomenna lentokentälle lippuja hakemaan ja näyttää Nadin aluetta, hällä oli auto. Siistiä. Touhussa oli vaan yksi pikku mutta, joka mua alkoi siinä tarinoidessamme vaivata suuremmissa määrin. Kaveri kun päivällä mut tavatessaan halusi mun lahjoittavan hänellä raamatun (antamalla rahaa), koska hän antoi mulle sellaisen kiiltävän kolikon, jossa oli 10 käskyä. Eikä tietty mikä tahansa opus kelvannut, vaan piti olla juuri se tietty, jota hänen kirkkonsa myy. $20 oli puhe, ja sen hänelle alustavasti lupasin, olinhan mä saamassa hienon illallisen ja kaikkea.

Mutta nyt illalla touhu olikin sitten niin, että hän jatkoi mun painostamista tuosta rahasta, hän kun oli luvannut jollekin kirkkonsa imaamille sen tänään ostavansa, eikä kuulemma voinut sanaansa perua tai pahat juorut kirkon sisällä alkaa kiertää ja Jeesuskin katsoo pahalla. Eli siis homma olisi mennyt niin, että mä olisin rahan hänelle antanut ja hän olisi kävellyt sen kanssa ostamaan raamattuaan, ja sitten tavannut mut huomisaamuna iloisena ja jumalan sanaa täynnä.

Siinä hetken summailtuani mitä mä oikein kaverista tiedän ja mitä keinoja mulla oikein on hänet tavoittaa mahdollisen PP-tilanteen sattuessa, ja totesin aika heikoilla jäillä hengaavani. En suostunut hänen ehtoihinsa. Seuraava vaihtoehto, jota hän tarjosi oli kävellä pimeillä kaupungin kujilla parikytä minsaa imaamia tapaamaan. Ei napannut, jo mä olin kirkollisen annokseni saanut, eikä huvittanut tulla mukiloiduksi. Ehdotin että katsellaan sitä rahaa sitten huomenna, kai nyt raamattu päivän pärjää entisellä omistajallaankin. Kaverihan siitä hurjistui ja ja alkoi paasata sanansa pitämisestä ja helvetin kiirastuliin joutumisesta pahojen tekojen takia. Viidettä kertaa samat syyt kuultuani käännyin kannoillani, toivotin hyvää loppuelämää ja tulin takaisin hotellille. Mua ei huvittanut juuri tänään tulla tuupattua kakkoseen kovakouraisesti.

Voihan se olla että kyseessä oli vaan uskomaton määrä yhteensattumia, mutta kokonaiskuvaa tässä tarkastellessani aika "hyvin" oli kaikki sattunut loksahtamaan kaverin tarinassa. Joutuuko sitä helvettiin jos ei luota kristittyyn? Pitää kai yksi Ave Maria ennen nukkumaan menoa lausua varmuuden vuoksi.

Melkein demokraattisessa tasavallassa

2006-12-09T15:30:00.000+11:00

lauantai, 09.12.2006

klo 17.06

Vallankaappaus tuli, ja ma makasin palmun alla onnellisen tietamattomana kaikesta. Keskiviikkona kuulemma tapahtui, joten maa on virallisesti epatasapainoinen nyt sitten. En oo paljoa ehtinyt uutisia lukea, mutta Lautokan kaduilla ei mitaan nay. Elossa ollaan.

klo 20.15

Tänään oli aika vaihtaa olemukseni muualle, joten Nananu-i-Ra jäi taakse. Maiseman vaihdos toi mukanaan paluun ihmisten ilmoille, sekä uutisten pariin. Mun onnellisesti kookospalmun alla riippukeinussa makoillessani olivat Suvassa pistäneet hulinaksi, tätä maata johtaa nyt virallisesti armeija.

Olen nyt Lautokassa, himpun verran pohjoiseen Nadista. Kaupungilla on rauhallista, vaikka sotilaat kaduilla parveilevatkin Suvan puolella, ei täällä puolella saarta odotusteni mukaan mikään ole muuttunut. Eikä tilanne Suvassakaan niin paha ole, tämä vallankumous näyttäisi olevan kovin paljon rauhallisempi kuin edellinen vuonna 2000. Hotellin nimi on Cathay, $19 kolmen hengen huonetta asuttaa minä ja Allen, reilusti päälle neljänkympin oleva elämäntapamatkailija Kaliforniasta. Hän on muuten ehkä ruskein valkoihoinen ihminen minkä mä oon nähnyt, mukaan lukien paikalliset.

Rob, Bethamsin omistajasetä antoi mulle aamulla kyydin rannalle veneellään, josta olin valmistautunut muutaman hikipisaran vuodattamaan tampatakseni 1,5 kilsan matkan tien ääreen bussia odottamaan. Mutta kun satamassa sattui olemaan englantilaispariskunta viisivuotiaan naperon kanssa menossa samaan paikkaan, hyppäsin kyytiin ja selvisin ilman hikoilua. He olivat menossa Suvan suuntaan, olivat ennen Fijiä olleet jo Meksikossa ja Hawaiilla. Kuka sanoi että lasten tulo haittaa matkustelua? Samanlaisella nollabudjetti-reppureissaajalinjalla olivat liikkeellä, jopa pikkupojulla oli oma reppu.

Bussi tuli aikanaan, ja siedettävään $7,5 hintaan kuskasi mut suoraan pelimestoille. Täällä raahasin rinkkani hotellille ja suuntasin kaupungille kiertelemään. Tällainen pikku-Nadi tää on, ilman turistiteollisuutta. Söin maailman täyttävimmän muna-curryn 3,5 dollarilla kulmakuppilassa ja kävin päivittämässä itseni ajantasalle internetin ääressä. Nyt illasta ollaan sitten Allenin kanssa juteltu huoneistossa. On muuten kaverilla jos jonkun verran tarinaa kerrottavana.

15-vuotiaasta on kuulemma maailmaa kiertänyt, ei oikein koskaan ollut sopeutunut ysistä-viiteen toimistoryöhön ja "kotona ollaan, kulta"-elämään. Matkustaa ehkä vähimmällä määrällä tavaraa mitä oon nähnyt, oiskohan sillä yksi vaihtovaatekerta kassissa. Kokemus tuo varmuutta. Kameralaukku on melkein suurempi kuin rinkka. Kertoi kuvaavansa harrastuksen puolesta, Nikonin filmikamera on tän reissun aikana vähän nikotellut, mutta filmiä on silti palanut. Kertoi kotiin päästyään aina rakentavansa paikasta pienen valokuva-albumin koristeltuna kartoin ja Lonely Planetin sivuin, jota voi sitten kavereille näyttää ja tarjota vaikkapa pieneksi matkaoppaaksi. Parhaat kuvansa hän kehystää toimiston seinälle näytille ja huonommat otokset lähettää tutuille tuliaisiksi. Maailmassa (ja Amerikassa erityisesti) on kovin monta ihmistä jotka eivät koskaan matkusta ruokakauppaa kauemmas, joten hän arveli näin hieman jakavansa kokemuksiaan tuttujensa kanssa. Hieno ihminen, sain monta hyvää vinkkiä elämän varrelle.

Tästä vallankumouksesta nyt vielä. Näyttäisi että tää tulee olemaan aika vaisu, paikalliset eivät usko tän tapahtuvan heille taas kerran. Fijillä on nyt 20 vuodessa ollut neljä vallankumousta, ja edellinen oli vähän karata lapasesta. Paikalliset muistavat vuoden 2000 verenvuodatuksen ja kukaan (tuskin edes sotilasjohto) ei halua sen toistuvan. Pääministeri on erotettu, ja hän totesi vetäytyvänsä politiikasta eläkepäivilleen. Presidentti näyttäisi olevan armeijan talutushihnassa ja iso kasa muuta hallitusta on pistetty vaihtoon. Päivän lehdessä oli pitkä lista hallituspaikkoja tyrkyllä vapaassa työnhaussa, Mr. Baininaramalla on iso liuta paikkoja täytettävänä. Varmaan mäkin saisin paikan hallituksessa jos hakisin.

Suvassa sotilaat sulkevat virastoja, uhkailevat vapaata lehdistöä ja varoittavat ihmisiä jotka kritisoivat sotilasjohdon toimesta. Itseasiassa Fiji Times, yksi maan päälehdistä, jopa lopetti lehden julkaisemisen muutamaksi päiväksi armeijan uhatessa sensuurilla. Nyt lehti ilmestyy taas normaalisti armeijan vedettyä uhkauksensa takaisin, mutta tuo kertonee aika paljon tilanteesta. Fiji on virallisesti potkittu Commonwealthista (brittein aikanaan valloittamat maat) pihalle, Australia, Uusi-Seelanti, UK ja USA neuvovat kansalaisiaan perumaan matkojaan Fijille jos vaan mahdollista. Ei niinkään siksi että he pelkäisivät kansalaisilleen täällä mitään tapahtuvan, mutta turismidollareiden virran kuihtuessa kumouksen taloudellinen pohja kuihtuu kasaan. Tähän kun vielä lisää tuonnin tyrehtymisen maahan sanktioiden johdosta (ymmärrettävästi ulkomaat eivät hyväksy vallankaappausta kovin demokraattisena keinona ratkoa asioita), saas nähdä mitä tälle maalle käy.

Kolmannella kotimaisella sanottuna, this place is fucked.

Sika saarella

2006-12-09T14:03:00.000+11:00

07.12.2006 klo 22.10

En minä, mutta yhdellä kaverilla sellainen oli lemmikkinä. Sain jopa silittää. Melkosta. Tuon lisäksi näin paljon kiviä, kaksi ranskalaista tyttöä ja hevosia. Aika vilkasta täällä.

Eilen oli aktiviteettien päivä, aamulla kävin saaren kävelemässä ympäri ja pienten torkkujen jälkeen melomassa. Kävelyreissu paljasti ettei tää saari ihan lintukoto ole, asumattomalle puolelle saarta päästyäni ikävä merkki ihmisasutuksesta oikein hyppäsi silmille. Rantakivikko oli nimittäin täynnä kaikenlaista muovirojua vesipulloista muovipusseihin, jopa auton renkaan näin. Viitisen tuntia arvelivat ympäri kävelyssä menevän, itse kulutin kolme ja puoli, vaikka aika rauhalliseen tahtiin kävelinkin.

Samalla reissulla törmäsin pariin ranskalaiseen, jotka haravoivat hostellinsa rantaa. Alueella oli ollut jonkunlainen maanjäristys jokunen kuukausi sitten, joka oli maan uumenista nostanut höyhenenkevyttä laavakiveä veden pinnalle kellumaan, joka nyt sitten ajautuu rannoille. Se on harmaata ja tuhoaa veneiden moottorit kun ne siitä läpi ajavat. Tytöt auttoivat hostellin henkilökuntaa rannan siivouksessa, ihan noin aikansa kuluksi. Kutsuivat mutkin avuksi, mutta mulla oli vielä puolet saaresta edessä ja nousuvesi teki uhkaavasti tuloaan, joten oli mentävä.

Iltapäivän olkalihasten treenausreissu ei nyt kummallisempi ollut, lainasin hostellin väeltä pikkuista kiikkerää merikajaakkia ja kävin sikaa morjestamassa. Samalla jututin myös muutamaa paikallista pikkupoikaa rantavedessä heidän leikkiessä. Ihmeellistä miten hyvin kaverit englantia ymmärsivät, vaikka vanhempi sukupolvi sitä ei aina tunnukaan ihan niin hyvin handlaavan. Oliskohan kyseessä jonkinlainen sukupolvenvaihdos?

Tänään aamusta satoi vettä, joten kasasin vaihto-opiskeluraportin. Helppoa rahaa, joka muuten tulee tarpeeseen tammikuussa. Illalliseksi söin ilmaisen purilaisen, jonka hostellin ostajapariskunta mulle tarjosi. Meinasi jäädä osa siitä syömättä, vaikkei se mikään kummoisen kokoinen ollutkaan, vatsalaukku on selvästi supistunut vähäisten ruoka-annosten takia. Muuten sitä samaa kuin koko viikko, tyhjäntoimittamista.

Huominen vielä tässä, lauantai-aamuna on pakko päästä pois. Onhan tää aika itselle hienoa, mutta liika on liikaa. Seinät kaatuu, pakko päästä tekeen jotain.

Hiljaisuuden kehto

2006-12-09T14:00:00.000+11:00

tiistai, 05.12.2006 klo 21.43

Heinäsirkat soittelee ulkopuolella ja tuuli humisee palmupuissa. Aurinkoa on kovasti otettu ja aina lämpöhalvauksen uhatessa pulahdettu vilpoisaan meriveteen. Tai no, sekin tuntuu laskuveden aikaan matalimmissa kohdissa melkein kiehuvan, kyllä se varmasti päälle 30 asteen paikoittain on ollut.

Eilen kirjoittelin vaihto-opiskeluraportin ja tänään olen illasta opiskellut InDesignin käyttöä jolla sen voi taittaa vähän näyttävämpään muotoon. Tänään vuokrasin myös snorkkelit, joilla sateenkaarikaloja kävin katselemassa. Tän paikan koralliriutta alkaa heti tuosta rannalta, ja pesee Great Barrier Reefin snorklausalueet sata-nolla. Vähän on kuin akvaariossa olisi. Harmi ettei ole sitä veden alla toimivaa kameraa.

Hostelli jatkaa hiljaiseloaan, irlantilaispariskunta tuohon naapurikämppään tuli. Mä oon saanut edelleen olla itsekseni tässä neljän hengen dormissa, vähän on fiilis kuin erakolla. Auringon noustessa heräilen, aamupala, vähän kävelyä ympäri saarta, auringonottoa, uiskentelua, kirjojen lukemista ja illallinen viiden pintaan. Illan pimetessä olen läppärilläni puuhastellut valokuvia, ja kympin pintaan valojen sammuessa painunut pehkuihin. Tuossa mun ohjelma viimeisen neljän päivän ajalta. Mitään tietoa ulkopuolisesta maailmasta mulla ei ole, eikä kiinnostakaan.

Mun ruokavarainnot on riittänyt yllättävän hyvin, en mä oikein mitään täällä ole syönyt. Lihaan en ole koskenut kohta viikkoon (kun sitä ei ole), ja yhdellä lämpimällä aterialla päivässä olen tullut toimeen. Näitä saaren luonnontuotteita kun on yllin kyllin, niin niitä on tullut välipalaksi naposteltua. Ja toisaalta kun en mä täällä oikeen mitään ole tehnytkään, niin mihinkäs mä ylimääräisiä kaloreita tartteisin. Tuleepahan puhdistettua keho kuonatuotteista.

Saarielämää

2006-12-09T13:58:00.000+11:00

sunnuntai, 03.12.2006 klo 21.55

Saarella asuukin odotettua enemmän ihan yksityisasukkaita, vaikka teitä tällä saarella ei ole. Vuorovesi oikeasti rajoittaa kulkua rantoja pitkin, nousuveden aikaan vain veneellä pääse ympäri. Ja se ero veden pinnassa on melkoinen, pari metriä veden pinta tuossa shufflaa vuorokauden ajasta riippuen.

En tässä viikonlopun aikana kovin kummasti mitään ole tehnyt, lähinnä maannut auringossa ja lukenut kirjoja. Eilen kävin kävelemässä tunnin mittaisen lenkin tuon eteläisen kärjen ympäri. Paikan työntekijä, Anna, tuli mulle kaveriksi, kun hällä oli vapaata. Tämä fijiläisrouva on saarella työskennellyt kolmisen vuotta, ja hänen kanssaan turistiin taas kaikenlaisesta.

Samalla reissulla poimin rannalta kookospähkinän, jonka Annan puolison, Kellyn, avustuksella lohkoin syömiskelpoiseksi. Myöskin antoivat mulle luvan muutaman mangon pihan puista poimia, melkoista. Banaaneita en sentään vielä ole saarella nähnyt, vaikka jokuinen puu tuossa pihassa kasvaakin. Hienoa tää sub-trooppinen ilmasto.

Oon tässä nyt muutaman päivän aikana lueskellut mun päiväkirjat läpi, korjaillut hieman kirjoitusvirheitä ja muuttanut ne yhtenäiseen muotoon. Kaikenlaista sitä onkin tullut puuhasteltua tän vuoden aikana, hyviä tarinoita. Huomenna taitaa olla aika alkaa käydä kuvia läpi ja etsiä niistä ne parhaat otokset tarinoita komistamaan. Uuden-Seelannin kuvat olenkin jo ehtinyt editoida. Vielä noiden lisäksi pitäisi vaihto-opiskeluraportti kirjoittaa ja käydä sitä DVD:n runkoa kasaamaan, joten kyllä tässä puuhaa auringon laskettua riittää. Mikäs näitä tässä aikani kuluksi väsäillessä, eipä tarvitse niitä sitten Suomen päässä pohtia.

Päätin myös lyhentää aikaani täällä viikolla, vaihdan ensi viikon aikana lentoni lähtemään 13.12. takaisin Australiaan. Arvelin siis sen Mana-saaren heittää mäkeen, kyllä mulla tällä saarella ihan tarpeeksi tätä saarielämää on. Perjantaihin asti olen tässä, sitten menen Lautokan suuntaan viikonlopuksi ja siitä muutamaksi päiväksi vielä Nadin läheisyyteen. Australiassa arvelin vielä käydä Newcastlessa Dylania morjestamassa ja rahojen loppuessa siirtyä Crescent Headiin Ralphin perheen huostaan.

Valot sammuu taas hetken päästä, voisin pienen tuokion katsella leffaa läppäriltä ja sitten painua pehkuihin. Huomenna voisin ottaa aurinkoa.

Nananu-i-Ra - palanen paratiisia

2006-12-09T13:53:00.000+11:00

perjantai, 01.12.2006

klo 19.30

Hyvää joulukuuta kaikille. Viimeistä viedään. Mulla jäi joulukalenteri ostamatta, mutta jospa mä raapustan tohon hiekkarantaan jonkinlaisen taulukon. Suurella todennäköisyydellä sitä ei kukaan tule tän kuukauden aikana pyyhkimään pois. Tervetuloa paratiisisaarelle.

Heräsin aamulla kasin aikoihin, lähinnä koska autoliikenne motellin vieressä muuttui turhan meluisaksi. Runttasin kamat kasaan ja heivasin repun selkään. Menomatkalla bussiasemalle kävin torin kautta ostamassa ison kasan hedelmiä ja supermarketista kaappasin vielä matkaan hieman muuta ruokaa. Rinkka painoi tämän johdosta reilusti yli lentokenttävaatimusten, mutta onneksi onnikoissa ei ole painorajoja.

Tämä expressi oli vielä vähän enemmän täynnä kuin edelliset, nyt jengiä jo seisoi käytävillä. Matkan aikana näin maailman pienimmän ostoskeskuksen, sokeriruokoviljelmiä, lehmiä, perinteisiä bure-maja kyliä ja joessa uivia pikkutenavia. Ja paljon hiekkatietä. Tämä valtatie ykkönen oli nimittäin vielä rakennuksen alla, 50 kilsaa siitä oli pelkkää monttua. Vieressä istuva kaveri kertoi että eka kivi siirrettiin 70-luvulla, ja ei se kovin paljoa valmiimmalta näyttänyt nytkään. Että osaa se byrokratia Tyynen valtamerenkin puolella.

Kaveri siinä vieressä oli Suvan yliopistosta juuri valmistumassa, taloustieteitä oli lukenut. Juteltiin siinä jos joku tovi kaikenlaisesta, matka kun kesti lähemmäs neljä tuntia lyhyestä, noin 100km, matkasta huolimatta. Hän kertoi että kaverinsa yliopiston journalistipuolelta oli ollut vuoden 2000 vallankumouksessa ainut reportteri, joka oli laskettu itse panttivankitaloon tekemään muistiinpanoja. Kertoi myöskin että Fijin rugby-joukkue oli viime vuonna voittanut maailmancupin, ja tän vuotiset alkaa tänään. Vahvaa urheilijanuorukaista siis tästäkin saarirykelmästä kasvaa.

Bussi jätti mut siihen sataman viereen, tosin 1,5 kilsan pikku taival oli vielä sivutietä taitettava, jotta vedenrajan saavutin. Se meni yllättävän sujuvasti, huolimatta varmasti 30 kilon yläpuolelle kohoavasta lisäpainosta olkapäilläni. Jalka nousi rivakasti, kun tiesin Suvan epävakaat olot jättäneeni taakse. Kovasti olin hyvää kuullut tästä saaresta, mutta ongelmana oli lähinnä että paikkoja saarella oli vähän vaikea tavoittaa. Suvan suunnalla kun tää Turistille Matkoja Halvalla ry. ei toiminut yhtä tehokkaasti kuin Nadin puolella, en itseasiassa nähnyt ainuttakaan "turisti-infoa" kaupungilla.

Saarella toimii joku 4 hostellia sekä yksi isompi resortti isoille porhoille, ja tavallisia asukkejakin saaren pientä pinta-alaa kansoittaa. Paikan nimi on Nananu-i-Ra, sellainen 15 minsaa vesiteitse pääsaaren rannikolta. Saaren kävelee ympäriinsä noin 6 tunnissa rantaviivaa seuraten, ja silloinkin on osattava ajoittaa kulkunsa vuoroveden kanssa oikein. Ilmasto täällä tuntuu olevan lähempänä läntistä kuumuutta kuin idän vetisyyttä, tosin tää päivä on ollut vähän pilvinen. Kaikki saaren hostellit tarjoavat self catering-option, eli omilla ruuilla saa mellestää. Saarella on pieni putiikki, josta saa peruselintarvikkeita ostettua niiden loppuessa. Tosin tietty saarihinnoin.

Satamaan saavuttuani laskin rinkan selästä ja morjestin paikallisia. Siinä oli sellainen pieni peltimökki, jossa lupasivat soittaa mulle venekyydin saarelle dollarilla. Suvasta lähtiessä pienen ennakkoilmoituksen paikalle pirautin, joten nyt vaan piti varmistaa kyyti. En maksanut heti, vaan tarinoin hetken aikaa myyjätädin kanssa mukavia. Hän päätyikin soittamaan mun puolesta ilman veloitusta. Kävelin nurkan taakse laiturin päähän venettä odottamaan samalla antaen itselleni huomaamattoman yläviitosen.

Vene saapui piakkoin, ja kuskasi mut Betham's Backpackerin rannalle. Täällä ensin kuskasin kamani huoneeseen, jossa oli jo saksalainen (mistäpäs muualta) Michael paikkoja pystyssä pitämässä. Seuraavaksi raapusteltiin mulle visa-piikki respaan, joka toimi samalla saaren ainoana putiikkina. Yö kustantaa 20 dollaria, illallinen saaren ravintoloissa muutaman dollarin enemmän. Mä syön nuudeleita. Hyvänä uutisena tuli luottokortin hyväksyminen maksuvälineenä, säästänpä käteisen rahan ja matkashekin myöhäisempään. Noita kun ei rajattomasti ole, ja mun visallahan tunnetusti on vain taivas rajana.

Huone on tällainen pikkuinen maja, jossa oikeasti pitäisi nukkua 4 henkeä. Samassa tilassa on oikein mukava pikkukeittiö jääkaappeineen ja kaasuhelloineen. Hanavettä ei saa juoda, mutta vieressä onkin vesisadesäiliö janon yllättäessä. Nyt meitä on kaksi, ja Michael vaihtaa maisemaa huomisaamulla. Eli siis huomenna mulla on Tyynenmeren saarella hiekkarannan vieressä oma maja. Voisi olla huonomminkin.

Itse hostelli on melkein tyhjä, eikä paremmin mene viereisilläkään paikoilla. Meitä on näissä neljässä paikassa ehkä yhteensä kymmenkunta. Ja nyt pitäisi olla turistikausi ja kaikkien paikkojen piukkaan pakattuja. Hallitusta kiittäen. Arvelin tässä viihtyä niin kauan kuin rahavarat kuivuu, eli varmaankin viikon. Tai sitten siirryn muualle kun ruoka loppuu. Ravintolan annokset ei tosissaan oikeen houkuttele, käytän rahat mieluummin muualla. Telkkaria ei oo lähettyvillä, ja sähkötkin katkaistaan iltakympiltä. Tulkoon hiljaisuus.

Musta tuntuu että mä oon löytänyt paikkani.

klo 22.50

Öljylampun valossa tulee parhaat älynväläykset. Päätin tossa äsken käydä kuutamouinnilla. Ja myöskin alkaa taittaa päiväkirjoista ja kuvista koottua tulevaa bestselleriä, mullahan on nää tarvittavat ohjelmat tässä koneella valmiina. Ja aikaahan on.

En ookaan ennen julkaissut kirjaa. Onko se vähän liian aikaista omaelämänkerralle?

Viimeistä iltaa Suvassa

2006-12-09T13:51:00.000+11:00

torstai, 30.11.2006

klo 18.55

Tää on aika karsee paikka, en viihdy. Ehkä lähinnä siksi että oon tässä ihan keskustassa, joka on aivan liian yliautoitettu. Eli siis liikaa autoja, liian vähän tilaa. Ilma on myös melko surkea, kostean kuuma ei oikein maistu. Ja kun vielä tää mun motelli on kovin hämyinen, niin eiköhän tuossa ole mulle ihan tarpeeksi.

Tänään kävin katselemassa melko surkeassa kunnossa olevaa museota, kirjastoa ja muutenkin kävelemässä kaupungilla. Museossa opin että maassa harrastettiin kannibalismia vielä 1900-luvun alussa, joidenkin tietojen mukaan jopa niin myöhään kuin 1950-luvulla. Melkoisia veijareita. Heimosodissa viholliset keitettiin ja syötiin viimeiseen mieheen nöyryyttääkseen heidät. Mikäs sen paremmin kuin pistelemällä poskeen.

Kirjastossa lueskelin lehtiä, joiden mukaan sotilasjohdon vaatimuksia olikin kolmen sijasta ainakin yhdeksän. Poliisikomentaja on huhujen mukaan vaihtanut perheineen maisemaa Australiaan, koska heidän henkeensä oli uhattu armeijan puolesta. Armeija 1 - hallitus 0. Melkoista demokratiaa. Australian vapaaehtoistyöntekijöitä on siirretty Suvasta kohti läntisiä osia, ja Australian sotilaslaivat partioi Fijin rajoilla juuri kansainvälisten vesien puolella. Motellin yksi huonetoveri (sanojensa mukaan toinen fijiläisistä Vietnam-veteraaneista USA:n armeijan mukana, niin no...) sanoi että armeija vaan aukoo suutansa, jos ne oikeesti jotain tekee, UN lopettaa avun maahan ja se on Fijin menoa. Arveli myös ryöstävänsä pankin, jos tilanne eskaloituu, mäkin voisin kuulemma osallistua, jaettaisiin rahat tasan. Mitähän tuo tekisi mun viisumitilanteelle? Keino se tuokin parantaa köyhän opiskelijan asemaa, toisaalta. Lyhyesti, tää paikka on valmis räjähtämään.

Kävin myös vähän tuliaisia shoppailemassa torilla, oonkin vähän venaillut kunnon tinkimistilanteita. Mun pelot kun osoittautui turhiksi, valtaosa paikoista pitää kiinteät hinnat tuotteillaan, ja tinkiäkseen pitää osata oikeisiin paikkoihin. Siinä tiukan hinnanväännön tuiskeessa juttelin vähän torimyyjien kanssa, ei heillä kovin hyvin mene. Turistit ovat kaikonneet tyystin, tavallisen 200-300 dollarin päiväansioiden sijaan nykyään osa joutuu tyytymään muutamaan kymppiin, jotkut eivät myy mitään. Päädyin maksamaan vähän ylihintaa muutamasta tuotteesta, en tinkinyt ihan viimeiseen asti. Kävi sääliksi. Lopulta muutama euro ei mun tän vuoden konkurssissa enää niin paljoa paina.

Muutenkin uutiset välittää maan turismiteollisuuden surkeaa tilaa. Varauksia perutaan, ihmiset lyhentävät lomiaan ja työntekijöitä joudutaan laittaan pihalle. Viimeisin tempaus on tarjoukset paikallisille, jopa 70% alennuksia hinnoissa olen nähnyt. Epätoivoisia ratkaisuja. Jopa 50 000 turismialan työntekijän työttömyyttä ovat veikanneet poliittisen tilanteen johdosta, joka on paljon. Tilanne on todella paha isku maan taloudelle.

Mutta Matti-poika auttaa heikkoa hädässä. Huomenna lähden pohjoiseen, vesisade riittää. Nananu-i-Ran saari olisi kohteena, katsotaas saanko hinnat neuvoteltua kohdilleen. Jos en, jatkan matkaa suoraan Lautokan suuntaan lähelle Nadia. Siellä voisi sitten antaa uuden silmäyksen sille Mana-saaren paratiisille ja sen tarjouksille. Viikon verran täydellä ylläpidolla ei kuulostaisi pahalta ollenkaan, eikä se nyt viime vertailujen mukaan niin paljoa kalliimpi olisi kuin tuo Nananu-i-Ra, jossa arvelin itse kokata. Kävin vertailemassa hintoja FVB:n Suvan toimistossa, nääs. Hyvä tietää vähän faktoja ennenkuin tinkii.

Mutta pitää nyt katsella tätä menoa, vielä olisi kolme viikkoa jäljellä. Vähän pohdituttaa jaksanko mä täällä niin pitkää maata. Paistaa se aurinko Australiassakin. Aika näyttää.

klo 20.30

Illastin tuossa maittavan nuudeli-sipulipaistoksen saksalaisen vanhan hipin kanssa. Oli 70-luvulla muuttanut pois kylmän soden kauhuista Uuteen-Seelantiin, ja on asunut Fijillä 17 vuotta. Omistaa muuten oman saaren. Kannattaa olla hippi. Tosin ihan yhteiskuntaystävälliseltä hän tällä hetkellä näytti, ei voinut kertoa ulkomuodosta miehen taustaa. Hän rakentaa saarelleen omaa eläkepesäkettään saksalaisen vaimonsa kanssa, oli jokunen vuosi sitten sähköasentajan hommista luopunut.

Tarjouduin tietty ilmaiseksi työvoimaksi kiviä kantamaan, onhan mulla vakuuttava tausta lapsityöläisenä perheemme mökillä. Ei kai Fijin kivet voi niin erilaisia olla. Ja mikäs siinä olisi pari viikkoa viettää autiosaarella. Harmi vaan heidän asuintilat on vähän liian pienet jopa heille, itse talo kun ei ole vielä asuttavassa kunnossa. Pitänee siis pitäytyä vanhassa suunnitelmassa.

klo 22.15

Jaahas. Mr Baininarama (armeijan komentaja) kertoi juuri uutispäivityksessä armeijan vaatimusten takarajan umpeutuvan huomenna klo 12 keskipäivällä. Jos hallitus / pääministeri Qarase ei kykene vaatimuksia täyttämään, armeija ajaa hallituksen alas ja vaaleja ei järjestetä pitkään aikaan. Myöskin poliisikomentaja Hughesin ero varmistui. Täällä alkaa tapahtua. Taitaa olla aika nostaa kytkintä. Aikaseen aamulla.

Suva, vallankumouksen kehto

2006-12-09T13:45:00.000+11:00

keskiviikko, 29.11.2006 klo 23.37

Sain tuossa juuri toisen Uuden-Seelannin videon viimeisteltyä, kunhan löydän kunnon nettiyhteyden niin voisin sen laittaa nettiinkin. Ihan ookoo tarjouksen tästä hotellin vierestä löysin, parisen tuntia kävin meilejäni katselemassa. Kummasti tää elämä nykyisin on langan päässä, mulla voisi kuukausi ilman nettiä tehdä tiukkaa. Yritetään nyt kuitenkin.

Aamupäivästä tein muutaman tunnin bussimatkan kohti pääkaupunkia, Coral Coast tuli nähtyä. Matkalla olisi ollut muutama varmaan ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta käteisen rahan puutteessa arvelin tulla sivistyksen kehtoon. Eikös pääkaupungit aina ole niitä paikkoja missä pilvenpiirtäjät hipovat taivasta?

Ei täällä. On täällä muutama ehkä 10-kerroksinen talo, mutta muuten on melko kymäinen pääkaupunki. Autoja on liikaa, meluisa satama ihan vieressä ja yökerhoja pääkadun varrella turhan paljon. Ilma on sateinen, kuten odottaa saattoi. Löysin tälläisen motellin keskustasta, jossa näyttäisi vanhempaa jengiä majoittuvan työmatkoillaan. Hinta kohdillaan $15 / yö, kyllä täällä muutaman yön nukkuu.

Kävin myös vähän kaduilla kiertelemässä, ei näkynyt automaattiaseita eikä maastopukuisia miehiä. Tosin ei paljoa näkynyt turistejakaan, muutaman kaukaasialaisen ihmisen bongasin. Vähän oli fiilis kuin akvaariossa. Täällä on rauhallista, paikalliset eivät usko kapinaan. Ja mitäpäs ne sille voisivatkaan tehdä.

Luin bussimatkan aikana lehteä, joka kertoi vähän lisää taustaa kärhämälle sotilasjohdon ja pääministerin kesken. Vuonna 2000 oli siis edellinen kapina, jolloin nykyinen armeijan komentaja touhun lopetti. Hän antoi vallan nykyiselle pääministerille luoda hallitus, joka näyttäisi nyt sitten olevan muuttanut suuntaa sovituista kuvioista. Täten armeijan komentaja on päättänyt että hallitus saa luvan lähteä. Ei kuulosta kovin demokraattiselta, eihän?

Mutta kuunnelkaapas vielä hetki. Armeijan komentajalla on kolme vaatimusta, joiden toteutuessa vallankumoukselta voitaisi välttyä. Ekaksi hän ei hyväksy hallituksen kaavailemaa armahdusta vuoden 2000 kumouksen syyllisille (joista suuri osa onkin nykyisessä hallituksessa). Toiseksi hänelle ei käy päinsä hallituksen kaavailema laki, joka tekisi rantojen ja vesialuiden käytön maksulliseksi kaikille muille etnisille ryhmille paitsi originaalisille fijiläisille. Ja kolmanneksi poliisijoukkojen komentaja, joka on vähän niinkuin hallituksen talutuspannassa, pitäisi erottaa ja palauttaa Australiaan, mistä hän tänne muutama vuosi sitten tulikin.

Pääasiassa kyse on siis rasismin vastustuksesta, jolla on historiallisesti melko vankat juuret tässä maassa. Mitäpä muuta sitä voi odottaa, kun maassa on aikalailla yhtä paljon kahden eri etnisen ryhmittymän ihmisiä, joilla on hieman eri näkemys asioista. Pidetäänpä siis ne suomen-ruotsalaiset vähemmistössä, tai sitten kuskataan ne vaan Ahvenanmaalle.

Telkusta tulee rugby unionia, näyttäisi Wales ja New Zealand pelaavan. Maailman isoin ja karvaisin mies kuorsaa tuossa vieressä, taidan laittaa korvatulpat. Mitähän tuolle hajulle saisi tehtyä? Pumpulitupot nenään? Ehkä tässä muutaman yön viihtyy, mutta tuskin tällä alueella kovin paljon pidempään tulee vietettyä.

Aika hiljasta

2006-11-29T16:40:00.000+11:00

28.11.2006 klo 23.00

Eilinen kirjaus jäi kirjottamatta kaikessa kiireessä, mutta enpä mä oikein mitään tehnytkään. Kävin Sigatokassa shoppaamassa vähän ruokaa ja aurinkorasvaa, lopun päivää välttelin aurinkoa ja editoin videoita. Tänään taasen oon ottanut aurinkoa ja editoinut videota. Huomenna? Jaa-a.

No sen verran voisin tässä vielä turista, että näyttäisi tuo vallankumous tapahtuvan. Tim kertoi että USA:n suurlähetystön linjat oli jo tukossa kyselijöistä, sotilaita on kutsuttu lisää Suvan ympäristöön ylimääräiseen "harjoitukseen" ja suukopu televisiossa jatkuu. Fijin sotilasjohto venailee että peruskoululaiset saavat vuoden pakettiin tässä viikon sisään ja sitten katsotaan mitä tapahtuu.

En silti jaksa olla huolissani, mun suunnitelmissa kun oli olla muualla kuin aseistetut sotilaat. Nyt tässä parin päivän sisään käyn Suvassa haistelees tunnelmia pikaisesti, ja riippuen tunnelmista viihdyn joko pari päivää siinä tai sitten jatkan pikaisesti matkaa pohjoiseen.

Sunset Strip

2006-11-29T16:37:00.000+11:00

26.11.2006 klo 20.30

En käynyt kirkossa. Nukuin ysiin ja vaihdoin majapaikkaa. Tässä samalla rannalla tää Vakaviti Motelkin on, sellanen 15 minsan kävelymatka edellisestä. Yö on 4 dollaria halvempi, paikka on vähän pienempi ja jengi enemmän mun tyylistä. Taidan viihtyä tässä tovin.

Sunnuntain johdosta kaikki paikat oli siis kiinni tänään, joten mä tyydyin istuun uima-altaan reunalla. Sain kehitettyä reissun ekat palovammat, vuhuu! Ja nyt siis puhun koko reissusta, alkaen helmikuusta. Aika pitkään mä sain sitä viivytettyä. Iho ei sentään lähtenyt kuoriutumaan, mutta pikkuinen punoitus näkyisi olevan ympäri kehoa. SPF15 ei ollut siis tarpeeksi Fijin vaativalle auringolle. After sunia iholle ja huomenna pidetään paita päällä.

Lämpötilasta nyt mainittakoon vielä sen verran, että eihän mulla lämpömittaria mukana ole, ihan arvailujen varassa tässä ollaan menty. Mutta jos puinen aurinkotuoli lämpeää niin paljon, ettei siinä oikein kärsi istua (betonisesta uima-altaan reunasta puhumattakaan), niin mun mielestä silloin on kuuma. Uima-allaskin oli lähellä kiehumista.

Huoneessa on pari muutakin hemmoa, heistä mainittakoon Seattlen läheltä oleva Tim. Hän on vuoden verran Fijillä jo oleskellut, toimentulonsa hän saa sukelluskursseja vetämällä. Tuo divemasterin homma ei muuten kuulosta pahalta ollenkaan, niitä tapaa täällä tropiikissa melko lailla. Palkka on hyvä ja paikkaa saa vaihtaa usein, töitä löytyy aina. Ei tosin oo mun ala, musta tuntuu ettei musta oikeen oo laittaan maskia päähän ja meneen 30 metriä pinnan alle. Mä pysyttelen mieluummin pinnalla.

Altaan reunalla tuli juteltua myös fijiläisen graafisen suunnittelijan kanssa. Hän kertoi että Fijin alueella tienaa aika pirun hyvin hänen ammatissaan, kolmen kuukauden palkka on sellaset 50 kilotonnia paikallista. Joka tekee 25 000e. Ei välttämättä paha rasti ollenkaan. Hän oli muun muassa ollut maan sanomalehtiä, Fiji Sunia ja Fiji Timesia ollut latomassa kasaan.

Oon tässä reissun aikana lueskellut Tom Clancyn tuotantoa aina vapaa-aikanani, jossain puolessa välissä hänen tuotantoaan ollaan menossa. Sain juuri hetki sitten edellisen lopetettua, ja heti löytyi motellista seuraava. En ookaan näin montaa kirjaa ihan vähään aikaan lukenut, kotipuolessa oli aina kiire tehdä jotain muuta. Vapaa-aika on mukavaa.

Huomenna pitää käydä ostamassa ruokaa, tää päivä meni vähän nälkää näkiessä. Mutta vatsalaukulla on tapana tottua vähän pienempiin ruoka-annoksiin, ja jos sitä aina päivisin aina vähän jotain pientä saisi puuhasteltua, niin täällähän saattaisi vaikka pudottaa hieman painoa. Nyt taidan pistää leffan pyöriin, huomiseen!

Coral Coast, eteläinen Viti Levu

2006-11-29T16:34:00.000+11:00

25.11.2006 klo 19.30

Pimeys on laskeutunut yllemme. Aikansa elänyt tuuletin surisee nurkassa loputonta virttään, tuuli puhaltelee palmupuissa ja tuore muurahaiskarkoite tuoksuu ilmassa. Appelsiininen. Päivä oli pitkä, mutta tuottoisa. Suoritin 70 kilometrin siirtymätaipaleen etelään, pois kaupungin melusta. Paikan nimi on Tubakula Beach Bungalows, hieman itään Sigatokan kylästä. Olen noin puolessavälissä pääsaarta sen etelärannikolla Nadin ja Suvan välissä. Muutama jenkki tässä samassa rakennuksessa majoittuu, mutta ne pysyy melkolailla omissa oloissaan. Muissa rakennuksissa on pääasiassa pariskuntia, päärekennus pitää sisällään ravintolan. Tänne ovat ihmiset selvästi tulleet rauhoittumaan. Niin minäkin.

Tuossa auringonlaskua katsellessani kävin tuumimaan syntyjä syviä. Miljoonannen kerran sitten Helsinki-Vantaalta lähdettyäni tuli pohdittua että mikäs mut oikein tänne ajoi? Eikös mun elämä ollut ihan mallillaan Tampereellakin, mutta ei, piti sitä lähteä rahaa tuhlaamaan toiselle puolelle maapalloa. En olisi viisi vuotta sitten uskonut itseäni täältä löytäväni tänä päivänä, mutta sellaista se on. Jotenkin vaan joku pikku polte sisällä kertoi että pois on päästävä, iso maailma odottaa. Tässä meren liplatusta kuunnellessa, muurahaisia jahdatessa ja geckon kanssa leikkiessä on todettava että tänne tulo oli yksi parhaista päätöksistäni tähän asti. Elämä opettaa, isä tapasi sanoa pienempänä, mutta vähänpä hän tiesi. Sitä se kyllä tekee, vaikkakin eri kielellä ja eri kulttuurissa.

Nadista tänne bussi maksoi vitosen ja matka kesti vähän reilun tunnin. Samalla rahalla olisi päässyt yksityiskyydillä, mutta mähän en syljekään chartereiden suuntaan. Jotenkin tulee kylmiä väreitä koko sanasta. Vaikka kaverit vain työtänsä tekevätkin, mä en vaan suvaitse koko ammattikuntaa. Huijaa turistia, tarjoa kyytiä. Hyi. Pysyttelen tavallisen kansan parissa, ne on mukavia. Tosin niitä on paljon.

Bussi oli täynnä, enkä nyt puhu semitäydestä vaan täydestä. Istumapaikat oli viimeistä myöten kansoitettu, parhaimmilla istui kolme. Mun kyyti oli expressi, siinä oli oikein televisio (ei laajakuva). Kyllä mä tollaisella kotisuomessakin ajelisin, jos hinnat olisi samat. Matkan kohokohta oli seurata mun edessä istuvia noin vuoden ikäisiä naperoita, jotka lautasen kokoisilla silmillään tuijotti mua koko matkan. Tuntui vähän kuin olisin ollut humanisti TTY:n kampuksella kysymässä lähimmältä ohikulkijalta "Anteeksi, missähän kirjallisuuskerho sijaitsee?". Tuijotus keskeytyi vain siksi aikaa kun vanhemmat tarjosivat pienille tikkarin. En olekaan ennen nähnyt moista iloa tikkukaramellista.

Tää resortti on ok uima-altaineen ja avuliaine henkilökuntineen, on tässä jopa beach-volley -kenttä. Mutta hintaa touhulle kertyy $22 yöstä, joka on mulle vähän liikaa. Tuossa vieressä on toinen vähän vastaava 18 dollarilla, taidan vaihtaa huomenna paikkaa sinne. Jos tällä alueella viihtyisi viikonlopun yli, ja katselisi sitten ensi viikon puolella mitä sitä tekisi. Aikaahan on.

Gecko tuossa huuteli kutsuhuutoaan, kai se etsii sieluntoveriaan. Toivottavasti ei pyri mun huoneeseen. Päivä meni perille päästyäni aurinkoa ottaessa, nyt illasta söin kympillä kana-riisi-curryn paikan ravintolassa. Se oli todella maittava, mutta taidan silti itse suosia omaa kokkausta. Sillä kun taas säästää jokusen dollarin, ja mullahan on aikaa kokata.

Perhana, tänäänhän onkin jo lauantai. Se meinaa että huomenna on kirkkopyhä, kaikki paikat on kiinni. Saattaapi olla että joudun hätävaranuudeleihin turvautumaan ruoaksi, jos kaupatkin Sigatokassa ovat kiinni. Mutta voisin käydä aamukirkkoa katsomassa, sen pitäisi olla "hieman" eläväisempi kuin kotoisat hartaudet.

Päätin tuossa myös että kyllä se on Suva käytävä katsomassa. Parempi käydä siellä nyt, ennenkuin tilanne kärjistyy. Turvalliselta täällä on tuntunut koko ajan, suurin riski tähän asti on ollut väistellä puista putoilevia kookospähkinöitä. Kaupungin itsessään tulisi olla yksi rennoimpia pääkaupunkeja maailmassa, ja tähän astisen menon nähneenä se on helppo uskoa. Ensi viikko näyttää mikä todellisuus on.

Kuten huomaatte, ei täällä paljoa illasta ole tekemistä. Nyt lopetan turinani tältä päivältä, huomiseen.

Fiji, Paradise on the Earth

2006-11-29T16:29:00.000+11:00

Arvelin tästä kirjotella ihan oman kappaleensa, kun tiesin että tää venyy kuitenkin pitkäksi kuin nälkävuosi. Koetetaan nyt kuitenkin lyhyesti.

Fiji. Itsenäistyi 1970, käsittää yhteensä 333 saarta, asukkaita 840 000 ja sijainti on eteläisen tyynenmeren trooppisella vyöhykkeellä, himpun päiväntasaajasta etelään. Ilmasto on aika jees, sadekausi pitäisi alkaa joulukuussa. Keskilämpötila on kolmenkympin tienoilla, ja merivesi on aina 25-29 asteen välissä. Kello on 10 tuntia Helsingin vyöhykettä edellä, tosin 180° meridiaani kulkee läntisten saarten läpi. Päivälinjaa on kuitenkin täällä siirretty, jotta koko maa sattuisi samalle päivälle. Harmillista, jos koulusta kotiin tullessa hyppäisi päivän taakse/eteenpäin. Se voisi tosin tuoda mielenkiintoisia sovelluksia mukanaan.

Maan kokonaisala käsittää 1,3 miljuunaa neliökilsaa, josta tosin vain 1,5% on maata. Pääsaari, Viti Levu on isoin, jolla myös asuu 75% ihmisistä. Maan pääkaupunki, Suva, sijaitsee saaren sateisemmalla itäpuolella, kun taas turistikeskittymä Nadi aurinkoisella länsipuolella. Keskiosa saaresta on ylänköä ja vuoristoa, korkein huippu nousee 1323 metriin. Kansainvälinen lentokenttä on Nadissa, ja tästä on helpoin ja lyhyin matka suunnata lomasaarille tuohon saaren länsipuolelle. Pääsaari ei oikein omaa kunnon upeita paratiisihiekkarantoja, tää on vähän tälläista tulivuorisademetsää. Ulkosaarille sitä on mentävä, jos haluaa oman palasensa paratiisista.

Ja paratiisiahan niillä riittää. Kuten mainitsin, lännessä on Mamanucas ja Yasawat, valtaosan turistien kohteet. Viti Levun etelä- ja länsipuolella rannikon läheisyydessä on myös muutama ihan ok saari, johon on halpa/helppo turistia kuskata. Kauempana idässä on sitten hurja rykelmä pikkuisia saaria, mutta niihin meno maksaa pirusti ja ihan normituristi ei edes ole edes tervetullut sinne. Et säkään varmaan haluaisi ravunpunaista saksalaista takapihallesi speedoissa aurinkoa ottamaan?

Elokuvateollisuus on myös Fijin jo löytänyt, ainakin Blue Lagoon, Cast Away, Bounty-mainos & tusina tosi-TV sarjoja täällä on kuvattu. Enkä ihmettele. Hinnat on aika kukkaroystävälliset, periaatteelle että ulkosaarilla kaikki maksaa enemmän, Viti Levu on budjettituristille. Bussilla voi kulkea melkein ilmaiseksi, Nadilta Suvalle meno maksaa vitosen Suomen rahassa, koko saaren pääsee ympäri varmaan 15 juurolla. Kurssi on euroystävällinen ~1e = $2 Tosin matka voi kestää pari päivää ympäri saaren vaikka matkaa ei olekaan kuin 300-400 kilsaa. Majoitus maksaa pääsaarella n. $15-20/yö, saarilla voi varautua maksaan $30-80. Tosin saarilla myös ruuat kuuluu hintaan, supermarketteja kun niiltä ei löydy. Mutta kun laskee että pääsaarella saa toimivan illallisen viitosella ja kympillä saa jo vähän prameilla, niin en oikein näe saaria kustannusystävälliseksi.

Tietty jos haluaa oman selänpesijän, haaremin paikallistyttöjä, silkkiset lakanat ja kultalusikan, kyllä sekin onnistuu. Sattuneesta syystä en arvannut kokeilla. Kunhan olutta saa 750 ml lekan kolmella dollarilla, niin mä oon tyytyväinen.

Väestö on jakautunut indo-fijiläisiin ja fijiläisiin suhteella fifty-sixty, originaalit johtaa marginaalisesti. Joku 7 prossaa on sitten muita. Kielenä nää puhuu pääasiassa fiji-hindua (aksetti eri intialaisista, kirja kertoi, mä oon vähän paha vertaan) ja fijiä keskenään sekä takeltelevaa englantia ulkomaalaisille. Politiikasta voisin turista tunteja, mutta en arvellut siihen nyt syventyä. Pääasiassa maa on aika sekaisin, kovasti on erimielisyyksiä noiden kahden pääkansalaisuuden välillä. Parin viikon sisällä pitäisi tulla vallankumous, jota tässä nyt mielenkiinnolla odotan. Armeija ja hallitus ei oikein tuu toimeen, tuolla on juurensa jo vudessa 1987. Ei varmaan kivaa olla paikallinen, kun pientä nokkapokkaa on ollut koko ajan 90-luvun alusta lähtien. Tosin kahakoinnista pääosa tapahtuu pääkaupungin tuntumassa, turistipuolella saarta ei näy muuta kuin seurannaisvaikutukset.

Uskontoja on tusina, koska tää on niin monikansallinen maa. Brittien perintönä tosin kristinusko taitaa olla se suurin. Koulutustaso on aika jees, kaikki taitaa päästä kouluun. Ei tää silti ihan länsivaltio oo, eikä tän pitäiskään. Osana maan hallintoa on edelleen pikkukylien vanhimmat, Great Council of Chiefs, joka mm. valitsee maan presidentin. Muuten hallinto toimii brittien tyylisesti. Perinteistä pidetään kiinni, kylissä vieraillessa turisteilla on tiukat käyttäytymisnormit. Tervetuloseromoniat, kava-juoman kittaaminen sekä melko monta muutakin seremoniaa on vieläkin osa jokapäiväistä elämää valtaosalle kansasta.

Rahansa kansa saa turismista ja sokeriruosta, joiden jälkeen tulee kalastus, muu maanviljelys, kaikenlainen luonnontuotanto ja jopa kullankaivuu. On täälläkin oikeesti nälkärajan alapuolella olevia ihmisiä, mutta pääasiassa jengillä menee hyvin. Ilmasto tuo mukanaan hyvät kasvuolosuhteet, ja kylissä kaikki auttaa toisiaan.

Joko riittää?

Suunnitelmia laatiessa

2006-11-29T16:26:00.000+11:00

24.11.2006 klo 20.55

Sitäpä tässä on kokopäivä tehty. Aamulla heitin hostellin hintaan kuuluvan aamupalan (paahtoleipää margariinilla) huiviin ja suuntasin kaupungille. Tarkoituksena oli katsella kylän menoa ja käydä lentokentällä kysymässä puolueetonta neuvoa reissujen suhteen Fijian Visitor Bureausta (FVB).

Ekaksi kävin katsomassa hindutemppelin tuossa vieressä, josta jatkoin markkinoiden kautta erinäisten liikkeiden läpi bussipysäkille. Bussi tuli kun tuli, ja maksoin 50 sentin könttäsumman 10 kilsan matkasta kentälle. Kentällä totesin että FVB oli vaihtanut tukikohtansa puoleen väliin Nadia ja kenttää. Eipä siinä, toinen bussi takaisin, jossa tapasin Carlosin. Carlos oli australian-fijiläinen, hänen isänsä oli joku pääimaami paikallisessa kirkossa (en kysynyt missä niistä) ja muuttanut vuosi sitten vasta Fijille. Hän oli menossa katsomaan paikallistaistoa rugbyn herruudesta, joka sattui olemaan matkan varrella minullakin. Päätin siis liittyä seuraan.

Jos aussien rugby on rajua, niin tää oli sitten linnasäännöillä pelattava vastine. Carlos kertoi että valtaosa pelaajista oli jos ei aivan mutta melkein paikallishuligaaneja, joka aiheuttaa jos jonkilaista nokkapokkaa tuomioiden välillä. Kisat oli paripäiväiset piirimestaruudet, jotka pelataan aina näin vuoden päätteeksi, tänään oli alkukarsinnat ja huomenna finaalit. Tapahtuma oli selvästi koko perheen vapaapäivä, iso joukko katsojia isolla ruohokentällä istuskeli. Tosin varjossa, eikä kovin moni itse peliä ollut tullut katsomaan, kunhan hengailivat. Siis isi pelaa ja perhe tappaa aikaa. Ihan kuin kotipuolessa puulaakifutis. Aikani touhua seurasin ja kyselin Carlokselta paikallismenosta. Sain muutaman hyvän vinkin, mm. hän varmisti että ei ne poliittiset ongelmat tällä puolella saarta näy, ne pysyy itäpuolella pääkaupunki Suvan alueella. Olipa hyvä puhua jonkun kanssa jonka englanti ei ollut aksentoitunutta ja vähän vähemmän soljuvaa.

Niin, maahan on monikielinen, kaikki osaa englantia. Tosin ei se nyt ihan täydellistä ole, riippuen ihmisestä taitotaso on kolmasluokkalaisen tai sitten yliopisto-opiskelijan tasolla. Muut kielet on fiji ja hindi, eli siis Intian pääkieli. Aksentti on hurja mutta toimeen tullaan. Paras kielikukkanen tältä päivältä bongattuna oli "Imraan's Barbar Shop", joka ei myynyt barbaarikirveitä vaan tarjosi hiustenleikkuuta. Muutenkin fiilis paikasta on todella paljon positiivisempi kuin Balilla, vaikka kadulla ihmiset kovasti taksia tarjoavatkin, ei ne sentään roiku hihassa. Vaikka hulluruohoa jo muutama on tarjonnutkin, niin rihkamakaupustelijat pysyvät liikkeissään. Kuvaisin menoa sanoilla "ylettömän aktiivinen asiakaspalvelu".

Löysin Bureuan pienen kävelymatkan päästä rugbykentältä, ja siinä tädin kanssa turistiin mukavia. Hän antoi joitain vinkkejä paikoista joissa kannattaisi pysähtyä, joten mun suunnitelmat alkaa tässä kasautua pikkuhiljaa oikeeksi plääniksi. Myöskin selvitin että lennon vaihto on aika kivutonta aikaisempaan ajankohtaan, jos tarve vaatii, sellainen satku paikallista ja maasta pääsee pois aiemmin. Lennot olivat aika tyhjiä, joten pari päivää ennen ilmoittaessa kaiken pitäisi olla ok. Siis rahavarannon kuivuessa/konepistoolien ilmaantuessa katukuvaan onnistunut takavasemmalle -operaatio on mahdollinen.

On muuten kuuma täällä. Aamulla kympiltä liikkeelle lähtiessä ilma oli vielä siedettävä, mutta siinä kahden-kolme huippeilla tuli jo mietittyä mihin täällä pääsee pakoon. Ilmankosteus sen taas tekee, elohopea lienee vain kolmenkympin tuntumassa. Tulin siis reissulta palattua hetkeksi päivänokosille ilmastoituun hostellihuoneeseen. Joo, melkoinen kermaperse, mutta ottakaa huomioon että oon vasta ekaa päivää täällä. Viikon kuluttua jo soljutaan joukossa kuin Yön Timo Joensuun kauppatorilla perjantai-iltana.

Nyt illalla kävin sitten vähän ruokaa hakemassa sekä kyselemässä noiden saarireissujen parhaita tarjouksia. Tää hotellin setä tarjosi nyt viikoksi $35 dollarilla yö täyden ylläpidon lähimmällä saarella $80 menopaluulautalla. Eli sellanen 325 dollaria viikosta, ja varmaan satanen muihin huveihin siellä alueella. Houkuttelevaa, mutta en arvellut vielä tarttua syöttiin. Mulle kun on aika sama missä mä makaan, kunhan aurinko paistaa. Joten arvelin huomenna lähteä etelään kohti Coral Coastia. Ranta ei ole mikään mahtava, mutta erään rennon hostellin oli kämppätoveri Japanista siellä käynyt katsomassa.

Ja vähän kyllä houkuttelisi se Suvan aluekin käydä vilkaisemassa, en ole ennen ollutkaan vallankumousalttiissa ilmapiirissä. Katsoos nyt.