Vuosikokous valitsi yhdistyksen hallitukseen kaksi uutta jäsentä: Ylessä toimittajana työskentelevän Liisa Vihmasen sekä tuoreen filosofian maisterin Saara Moision. Puheenjohtajana jatkaa Veera Lamberg ja sihteerinä Tiia Lappalainen, varapuheenjohtajaksi valittiin Elise Malmivirta ja rahastonhoitajaksi Saara Moisio. Hallituksen muut jäsenet ovat Aleksi Ceder, Maija Halinen (varajäsen) ja Matleena Ikola (varajäsen).

Keskustelutilaisuudessa pohditutti  yleisesti myös se, mikä on verkkolehtemme kohdeyleisö. Haluammeko toimia nimenomaan foorumina, jossa jaetaan asioita ammattilaisten kesken, vai pyrimmekö avaamaan tanssitaidetta yleisölle, satunnaisellekin katsojalle. Edelleen olen sitä mieltä, ettei meidän tarvitse tehdä valintaa näiden kahden väliltä. Liikekielen perusajatukseen on alusta asti kuulunut toimia tanssista kiinnostuneiden kohtauspaikkana, jossa tärkeässä asemassa on ollut keskusteluyhteyden ja jakamisen mahdollistaminen tanssin ammattilaisten kesken. Se on ollut piirre – ja tulee olemaan myös jatkossa – joka tekee julkaisusta ainutlaatuisen Suomessa.  Kuitenkin on mielestäni muistettava, että tanssitaide harvoin (jos koskaan) toteutuu ilman kohtaamista yleisön kanssa.

Voidakseen rakentaa elävää, avointa, moninaista ja rajoja rikkovaakin taidetta ei taideyhteisö voi sulkeutua kokonaan omaan kuoreensa. Myös taiteilijoiden on oltava kiinnostunut yleisöstä ja yleisön taiteilijoista. Siksi rohkaisisinkin kaikenlaiseen vuoropuheluun verkkolehden rajapinnalla. Näen työmme myös eräänlaisena tanssitaiteen yleisötyönä, josta parhaimmillaan hyötyvät kaikki osapuolet – kaikki omista näkökulmistaan.

Keskustelutilaisuuden jälkeen teimme yhdessä myös tanssivideon, jonka tarkoituksena oli demonstroida videomateriaalin tekemisen ja jakamisen helppoutta. Tuloksen taiteelliseen arvoon saa vapaasti suhtautua kriittisesti, mutta ainakin se on todiste taas yhdestä hyvästä ja tarpeellisesta verkostoitumisillasta tanssin ystävien kesken.

We Were Here – a collaborative mini flashmob dance film

Veera Lamberg

Päätoimittaja
Tanssija ja tanssin sekatyöläinen

Ensimmäisessä kokonaisuudessa esitettiin Ilona Salosen Syvä, Teija Kilpeläisen Kierto, Suvi Niemisen Premissi, Jennifer Joffsin Rajaväk sekä Emmi Hyvösen Kulo. Tanssijoina nähtiin sekä ensimmäisen että kolmannen vuosikurssin opiskelijoita, jotka hoitivat tehtävänsä hyvin ammattitaitoisesti. Jokaisessa esityksessä oli aistittavissa tanssijoiden vahva läsnäolo sekä ymmärrys liikkeestä, joiden vuoksi koreografien ajatukset välittyivätkin kirkkaasti.

Ideoiden raikkautta

Musiikillisesti ilta vaihteli vaihtelevasta äänimaailmasta flamencoon sekä instrumentaalisesta nykymusiikista hiljaisuuteen ja sisälsi äänellisesti monimuotoisen ja vivahteikkaan kokonaisuuden. Jennifer Joffsin Rajaväessä oli mukana muusikko Sami Perttula, joka oli tehnyt musiikin juuri kyseistä teosta varten ja toi lisää elävyyttä lavalle.

Puvustuksessa oli käytetty mielikuvitusta, ja oli mukava nähdä tanssijoita lavalla muissakin kuin mustissa tanssitrikoissa. Puvuissa oli esimerkiksi hyödynnetty maalarinteippiä, joka koristi tanssijoiden asuja. Pukeutumisen suhteen sukupuolinormeja oli sekoiteltu, lavalla nähtiin naistanssijoita pukeutuneena väärinpäin oleviin miesten kauluspaitoihin sekä miehiä hameissa.

Maalarinteippiä käytettiin niin ikään hyödyksi jakamalla lavaa sekä vertikaalisesti että diagonaalisesti, jolloin tilaa pystyttiin käyttämään monipuolisemmin hyväksi. Tilankäytöllisissä ratkaisuissa Köysiteatterin yläpuolella olevaa ritiläkattoa hyödynnettiin sijoittamalla muutama tanssija katsomon yläpuolelle.

Ryhmäkoreografiat osana opintoja

Ryhmäkoreografian ideoiminen ja toteutus kuuluu osaksi tanssinopettajakoulutusta, ja se tehdään muun opetuksen ohessa, suurimmaksi osaksi opiskelijan omalla ajalla. Harjoitukset ovat olleet pitkälti iltaisin koulupäivien jälkeen ja vaatineet ammattimaista sitoutumista koko työryhmältä. Ryhmäkoreografiailta oli opiskelijoiden vastuulla, ja se toteutettiin sekä ensimmäisen että kolmannen vuosikurssin voimin. Järjestelyjen lisäksi opiskelijat tekivät myös esitysten valo- ja ääniajot.

Katsojan mielenkiinto säilyi erinomaisen hyvin koko puolitoistatuntisen ajan. Näiden teosten innoittamana on ehdottomasti nähtävä lisää. Toinen kokonaisuus tanssinopettajaopiskelijoiden kolmannen vuosikurssin ryhmäkoreografioista nähdään maaliskuun viimeisellä viikolla 29.-1.3.2012.

Taija Sipola ja Elina Sirkiä
Kirjoittajat ovat Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian esittävän taiteen koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Taija Sipolan pääaineena on tanssi (tanssinopettajan suuntautumisvaihtoehto) ja Elina Sirkiän sirkus (sirkuksen suuntautumisvaihtoehto).

Nimi: Marja-Leena Hirvonen
Asuinpaikka: Köln
Koulun nimi: Hohcschule für Musik und Tanz Köln
Tutkinnon nimi ja laajuus:Bachelor of Arts Tanz, 8 lukukautta
Oma opintosuoritus (vuosikurssi tai valmistumisvuosi): Valmistun 2012
Opetuskieli: Saksa/Englanti
Lukukausimaksu: Sosiaalimaksut 200€

Tyypillinen koulupäiväni: Pilates/gyrokinesis, baletti, nykytanssi, kompositio/improvisaatio/repertuaari
Opetusohjelma painottaa: Nykytanssia ja balettia lähes tasapuolisesti
Perustelut opetusohjelmalle: Tärkeänä pidetään baletin tekniikan hallitsemista, mutta tavoitteena monipuolinen, fyysinen nykytanssinosaaminen, teoreettiset kyvyt (markkinoida itseään, ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti).
Voin opiskella sivuaineina: Meillä voi opetusohjelman lisäksi valita valinnaisaineita: point-shoes, pilates-stuodio, gyrokinesis, partnering, laulu, näytelmä, Feldenkreis, Aleksander-technik, musiikki-improvisaatio, nuori koreografi -kurssi
Jos saisin muuttaa opetusohjelmaa: Lisäisin kehonhuoltoa, kuten joogaa.
Oppilaiden mahdollisuus vaikuttaa opetusohjelmaan: Keskustelu ja palautteen antaminen aina mahdollista, toteutuminen on sitten toinen juttu.

Koulussamme vierailevia opettajia ja koreografeja: Suhteellisen säännöllisesti workshoppeja ja kaksi kertaa vuodessa projektikausi, jolloin vierailevia koreografeja.
Eniten inspiroiduin: Projekteista
Jatkossa haluaisin työskennellä: Erilaisissa projekteissa, nykytanssi-companyssa
Mahdollisuudet työllistymiseen: Vaikeahkot, Kölnissä ei kaupungin omaa ryhmää, vapaakenttä on tosin suhteellisen aktiivinen

Mahdollisuudet vaihto-opiskeluun: Hollanti, Belgia, Islanti
Mahdollisuudet työharjoitteluun: Vapaa, täytyy itsenäisesti etsiä harjiottelupaikka, ei ole pakollinen
Itsenäiset projektit ja koregrafinen työskentely: Saa tehdä vapaasti omia projekteja niin paljon kuin aikaa ja energiaa riittää. Koulussa mahdollisuus esiintymiseen. Valinnaisaineena nuori-koreografi-kurssi, joka antaa tilat, puitteet ja tuen oman koreografian toteuttamiseen ja julkiseen esittämiseen.

Valmistuminen herättää minussa: Epävarmuutta mutta myös vapauden tunnetta.
Koen koulusta saatujen kontaktien: Antavan kuvaa tanssi-kentän monipuolisuudesta ja työmahdollisuuksista, antaa suuntaa omallle suuntautumiselleni.

Suomen tanssikenttä vaikuttaa minusta: Vieraalta, kaukaiselta
Täällä kenttä on: Monipuolinen
Aion jatkossa: Työskennellä ensin tanssijana, täydentää myöhemmin Master of Arts Choreography -tutkinnolla.

Osoite: Kaikukatu 4, 00530 Helsinki. Tarkempi sijainti ja kulkuohjeet: www.candyapplered.fi

Kokouksen jälkeen luvassa keskustelua, ruokaa, juomaa ja sauna!

Ideointia ja tanssivideota

Liikekieli.comin vuosittainen keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus toteutetaan tänä vuonna yhdessä M.A.D Tanssimaistereiden ja Loikka –tanssielokuvafestivaalin kanssa. Pohdimme vuosikokouksen jälkeen alkavassa tilaisuudessa videosisällön taiteellisia ja journalistisia mahdollisuuksia Liikekieli.comissa. Pyrkimyksemme on edelleen syventää verkkolehden tapaa toimia taiteellisen työskentelyn alustana ja foorumina – eli tekijän, teoksen ja katsojan rajapintana.

Keskusteluun on kutsuttu mm. Hanna Pajala-Assefa, Sari Palmgren, Kati Kallio, Valtteri Raekallio, Thomas Freundlich ja Petra Toropainen. Kaipaamme myös Sinun näkemyksiäsi.

Keskustelun päätteeksi Loikan taiteellinen johtaja Hanna Pajala-Assefa esittelee tulevaa tanssielokuvafestivaalia.

Lisäksi illan aikana tehdään demomielessä lyhyt tanssivideo, joka lisätään nettiin paikan päällä. Tule näkemään ja kokemaan videoitava tanssiesitys, ole halutessasi spontaanisti mukana ja opi konkareilta!

Tanssin Liikekieli ry:n vuosikokous

Aloitamme illan vuosikokouksella kello 17. Haluatko olla mukana tekemässä ainutlaatuista verkkolehteämme tai jakamassa ideoitasi lehden suhteen? Vuosikokouksessa esittelemme yhdistyksen toimintaa ja uudistunutta Liikekieli.comia sekä valitsemme uuden hallituksen, joka tulee muodostamaan Liikekieli.comin toimitusneuvoston ytimen vuonna 2012. Alla vuosikokouksen esityslista.

Hallituksen lisäksi valitsemme myös erillisiä työryhmiä tämän vuoden hankkeisiin. Tarvitsemme lisää ihmisiä Vuoden Tanssikuva –näyttelyn järjestämiseen sekä kansainväliseen Communicating Dance –hankkeeseen, joka etsii Liikekieli.com:n mahdollisuuksia verkottua myös Suomen ulkopuolelle ja julkaista materiaalia englanniksi. Samaan kansainväliseen hankkeeseen on suunniteltu yhdistettävän tanssikirjoittamisen koulutusta.

Tule mukaan vaikuttamaan tanssitaiteemme näkyvyyteen ja uusiin taiteellisiin innovaatioihin verkkolehden avulla!

Illan aikataulu

• 17.00 Tanssin Liikekieli ry:n vuosikokous ja toiminnan esittelyä
• 19.00 Keskustelu videosisällön taiteellisista ja journalistisista mahdollisuuksista
• 20.00 Tanssielokuvademo
• 21.00 Ruokaa, juomaa ja saunomista

Tarjoilun järjestämiseksi toivomme osallistuvia ilmoittautumaan 15.2. mennessä allekirjoittaneelle. Ilmoittautuminen ei ole kuitenkaan pakollinen, joten spontaanistikin voi saapua.

Lämpimästi tervetuloa kaikille!

Veera Lamberg
Päätoimittaja
Tanssin Liikekieli ry:n puheenjohtaja
veera.lamberg@liikekieli.com
050 5448104

Tanssin Liikekieli ry
Vuosikokous 2012

lauantaina18.2.2012 klo 17
paikka: ”Stidilä”, Kaikukatu 4, 00530 Helsinki

Esityslista:

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja 4–5 muuta jäsentä
9. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
10. Muut asiat
11. Kokouksen päätös

Liikekieli.com:iin on avattu tietopankki, johon tanssin toimijoilla on mahdollisuus tallettaa kaikkien saataville tärkeitä dokumenttejaan. Tietopankkiin on kerätty varsinkin käsiohjelmia, toimintakertomuksia, esitteitä ja muuta tekstipainotteista aineistoa, johon yleisö ei ole enää niiden julkaisun jälkeen välttämättä päässyt käsiksi.

Tietopankki on aikajanan muodossa niin, että lukijan olisi mahdollisuus helposti hahmottaa tanssitaiteen tapahtumia kausaalisesti. Tietokanta laajenee ja muotoutuu sitä mukaa, kun tanssin toimijat lahjoittavat siihen materiaalia. Tanssin Liikekieli ry auttaa tarvittaessa aineiston digitoinnissa, mutta suurimmaksi osaksi työ on yhteistä talkootyötä suomalaisen tanssitaiteen tunnettuuden hyväksi.

Joko Sinun materiaalisi on tietopankissa? Auta tietopankkia kehittymään kaikkia tanssitaiteestamme kiinnostuneita palvelevaksi työkaluksi, joka auttaa lukijaa saamaan kuvan suomalaisesta tanssitaiteesta myös historiallisena taiteenalana, eikä vain tässä ja nyt tapahtuvana ilmiönä.
Tanssin Lähihistoria –tietokannan löydät täältä.

Täällä voit tutustua materiaalinluovutusohjeisiin.

Timanttisen voimakas jazz

Suosituin ja tunnetuin tanssin muoto Chilessä on jazz. Pääsin sisälle chileläisen jazzin voimaan Valero Academyssä, joka on yksi Chilen tunnetuimmista tanssiammattilaisille tarkoitetuista koulutuspaikoista. Ammattitanssijaksi valmistuminen kestää Valero Academyssä neljä vuotta. Valero Academy sijaitsee Santiagon ytimessä, Providensiassa, Almirante Simpsonin kadulla, kiehtovassa sokkeloisessa rakennuksessa, jonka ala-aulan tanssisalin ikkunaa koristaa violetti lasimaalaus, josta heijastuu kauniisti salissa tanssivien liikkeet. Lukuisia kertoja istuin tämän salin äärellä tai Valeron Academyn kattosalissa katsomassa ja kuvaamassa tanssia. Haastattelin Valero Academyssä akatemian johtajaa Sergio Valeroa, Chilessä teknisestä jazzista tunnettua koreografi-tanssijaa Osvaldo Montielia ja tanssija Katherine Rojasia. Seurasin Valero Academyssä baletti-tunteja, jazz-tunteja ja graham-tekniikkatunteja. Kuvasin Chilessä tunnetun ammattitanssiryhmän Valero Groupin timanttisen lujaa ja vahvojen aksenttien jazzia. Seuraavaksi kirjoitan Osvaldo Montielin haastattelun pohjalta teknisestä jazzista. Montielilla on Chilessä patentti kehittämäänsä tekniseen jazziin. Haastattelun apuna toimi Katherine Rojas.

Kysyin Montielilta, mitkä ovat teknisen jazzin perusideat sen lisäksi, että se yhdistää balettia ja graham-tekniikkaa. Montielin mukaan teknisen jazzin rakenteesta 90% tulee baletista ja 10% puolestaan perustuu jazz-tyyliin. Montiel kuvaa melko väljästi, että sen rakenne pitää ensinnäkin sisällään lattialla tehtävän graham-tekniikkaan perustuvan osuuden, teknisen osuuden, teknisen lihasten lämmittelyosuuden, teknisen peilin edessä ja diagonaalisesti tehtävän harjoitteluosuuden sekä koreografisia osuuksia, joissa voimistetaan piruetteja, hyppyjä sekä kokonaisvaltaista lihasvoiman, teknisten kykyjen ja kestävyyden verkostomaista dynamiikkaa. Jazzin näkökulmasta se ilmentää lineaarisuutta ja poikkeuksellista nopeutta. Jazzin rytmiikka ja liikkeen vapaus yhdistettynä voimakkaaseen tekniikkaan tekee siitä todella aidosti dynaamista.

Kiinnostuin myös siitä, miten Montiel hahmottaa koreografian tuottamisen prosessia. Montiel sanoo, että hänen mielestään jokaista koreografia motivoi ja inspiroi oma persoonallisen luomisen prosessi. Montiel sanoo, että hänen luomisensa rakentuu kaikkien elämässään tapaamiensa ihmisten ja tilanteiden yhteispelinä. Koreografia alkaa syntyä hetkistä, jotka tulevat uudelleen koreografin mieleen kiehtovina. Koreografia alkaa syntyä hiljaisesta ymmärryksestä – sanojen sijaan, joita ei ole sanottu. Sanomaton saa liikkeen muodon. Teot, joita en muuten tee peilautuvat koreografioihini, Montiel sanoo. Ne synnyttävät kielen, joka yhdistää virtuaalista ja konkreettista todellisuutta stimuloiden eleitä, jotka johtavat edelleen liikkeisiin ja unenkaltaisiin näkemyksiin.  Lopulta syntynyt koreografia palauttaa esiymmärryksen joka figuroi jokaista askelta, jokaista katsetta, jokaista sanaa ja jokaista elettä kokonaisuudessaan julkiseen tilaan. Näin koreografia saa usean ihmisen tunnistamaan itsensä. Koreografia on siis Montielille koetun palauttamista kehollisesti rakennetun tarinan kautta uudelleen koettavaksi, jaettavaksi ja ymmärrettäväksi.

Montiel jatkaa, että hänen produktionsa pyrkivät yksinkertaisesti resonoimaan sen kanssa, mitä yleisö haluaa tuntea ja tulkita. Jokaisen maun ytimeen ei voi päästä, mutta Valero Group pyrkii saavuttamaan pisteen, jossa tekniikka saavuttaa balanssin tulkinnan kanssa. Montiel pyrkii välttämään teknisten askelmien ja tasojen yliviemistä ja ylitulkintaa. Hän haluaa enemmänkin saada vaikean näyttämään kevyeltä ja helpolta sekä tavanomaisen näyttämään kiehtovalta. Koreografi pyrkii fasilitoimaan tanssijat tekniseen ja tulkinnalliseen täyteen loistoonsa. Montiel edellyttää tanssijoilta monimuotoisten tekniikoiden taitamista, tanssiperinteiden huomioimista tanssijan ilmaisussa, lujaa työntekoa ja arvoja, kuten kuria, tanssille omistautumista sekä rohkeutta uhrautua tanssin vuoksi.

Osvaldo Montiel ja tekninen jazz © Copyright Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz 2 © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz 3 © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz 4 © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz 5 © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz © Susanna Hannus

Valero Groupin vahvojen aksenttien jazz © Susanna Hannus

Improvisaatio katutaiteen keskellä

Tanssin lisäksi Chile on henkeäsalpaava kokemus visuaalisena tilana. Santiagon kadut ovat täynnä mitä moninaisimpia maalauksia. Santiagon katujen risteyksistä, sisäpihoilta, katuholveista voi löytää esimerkiksi maya-intiaanimosaiikkeja, syvän violetteja, sateenkaarenvärisiä taloja, joiden seinillä soi säveliä ja sanoja, Chilen historiasta ja diktatuurin jättämistä haavoista kertovia graffitteja, maalauksia Latinalaisen Amerikan saduista ja luonnon mystiikasta.

Toteutimme tanssija Katherine Rojasin kanssa tanssiperformanssin Santiagon Providensiassa, maya-intiaanimosaiikkien peittämässä holvikäytävässä. Katherine Rojas on valmistumassa tanssijaksi Valero Academystä. Katherinen tanssissa on poikkeuksellista syvyyttä, vaikeasti sanoitettavaa sielukkuutta. Hänen ilmaisussaan on rohkeutta tutkia yksilöllisiä ja kollektiivisia tunteita kulttuurissa, jossa Pinochetin diktatuuri on luonut ilmaisun vapauteen liittyviä pelkoja sekä chileläisten suunnattoman lämmön rinnalle ehkä myös onnellisuuden maskeja. Katherine Rojasilla on myös erityistä sensitiivisyyttä liikkua tilassa dialogissa kuvataiteellisen ilmaisun kanssa: hän luo koreografioissaan ja tanssi-improvisaatioissaan oivaltavia katujen kuvataidetta täydentäviä, uudelle tasolle nostavia ja ristivalottavia muotoja. Tanssikielessään hän yhdistää balettia, jazzia, teknistä jazzia ja nykytanssia.

Katherine Rojasin tanssi maya-mosaiikkiholvissa 1 Copyright © Susanna Hannus

Katherine Rojasin tanssi maya-mosaiikkiholvissa 2 Copyright © Susanna Hannus

Katherine Rojasin tanssi maya-mosaiikkiholvissa 3 Copyright © Susanna Hannus

Kuvasimme myös Valero Academyn, Valeron Groupin nuoren lahjakkuuden Jean Paul Bauerin kanssa tanssikuvia Santiagon Bella Vistassa sekä Santa Lucian puistossa. Jean Paul Bauerin tanssissa yhdistyy täydellisyyttä hipova teknisen jazzin hallinta, akrobaattinen taituruus. Hänen ilmaisussaan on myös kiehtovaa viattomuutta ja suunnatonta tanssin iloa.

Rainbow Eagle triptykki – Jean Paul Bauer © Copyright Susanna Hannus

Jean Paul Bauerin tanssi Santiagon katutaiteen keskellä 1 © Susanna Hannus

Jean Paul Bauerin tanssi Santiagon katutaiteen keskellä 2 © Susanna Hannus

Jean Paul Bauerin tanssi Santiagon katutaiteen keskellä 3 © Susanna Hannus

Jean Paul Bauerin tanssi Santiagon katutaiteen keskellä 4 © Susanna Hannus

Tanssi Santa Lucian Zen-puutarhassa © Susanna Hannus

Toteutimme Katherine Rojasin kanssa toisen kokeellisen tanssiperformanssin Valparaisossa. Valparaiso, Chilen läntinen rantakaupunki, joka on tunnettu suuresta taitelijayhteisöstään, on rakentunut kukkuloille valtavaksi ulkoilmagalleriaksi. Valparaison katuja voi kulkea kuin lukien sanomalehteä, jonka lehdiltä, huikaisevan upeiden maalausten ja kuvataidetöiden taustalta, paljastuu myös monenlaisia yhteiskunnallisia kannanottoja ja viestejä. Valparaison kukkuloita voi löytää toinen toistaan häkellyttävämpiä kuvataiteen pienoismaailmoita, joita käytimme improvisaation lähtökohtana toisessa tanssiperformanssissa.

Tanssi intiaani- ja sateenkarispektreissä 1 © Susanna Hannus

Tanssi intiaani- ja sateenkarispektreissä 2 © Susanna Hannus

Tanssi intiaani- ja sateenkarispektreissä 3 © Susanna Hannus

Lyyrinen jazz auringon okran poltteessa 1 © Susanna Hannus

Lyyrinen jazz auringon okran poltteessa 2 © Susanna Hannus

Matriksi tietoisuus © Susanna Hannus

Vallankumouksellisuuden tila © Susanna Hannus

Lopuksi

Chilen Santiagossa ammattitanssijaksi on mahdollista valmistua esimerkiksi Universidad de Chilesta, jossa painotus on nykytanssissa sekä Valero Academystä, joka puolestaa tarjoaa jazzin erityisosaamista. Monien ammattitanssijoiden aikaisempi balettikoulutus on hankittu Teatro municipalissa, jossa baletti aloitetaan yleensä viimeistään ennen kahdeksan vuoden ikää.

Ennen vuonna 1991 päättynyttä Pinochetin diktatuuria tanssin opiskelu yliopistoissa oli ilmaista. Diktatuurin aikana hinnat nuosivat koviksi. Tämä on luonut hierarkkisen tai elitistisen rakenteen Chilen tanssikenttään: Yliopistoissa tanssia on mahdollista opiskella vain niillä, jotka kykenevät maksamaan huomattavan suuria lukukausimaksuja. Katherine Rojasin ja Osvaldo Montielin mukaan tanssin taso on myös tästä syystä heikentynyt. Nyt Chilen tanssikenttä elää uudistuksen aikaa. Esimerkiksi Universidad de Chilen tanssin koulutusohjelma oli suljettu kolme vuotta siihen liittyvän muutostyön vuoksi. Nyt se on avattu uudestaan ja on toiminnassa toista vuotta. Katherine Rojasin mukaan Chilessä ollaan herätty siihen, että pelkkä koulutusohjelmien sisällön ja rakenteen uudistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan korkeat lukukausimaksut vaikuttavat tanssikulttuurin elinvoimaisuuteen ja dynaamisuuteen.

Rojasin ja Montielin kritiikistä huolimatta tutkimusmatkailijalle Chile näyttäytyi mitä elinvoimaisimpana ja vahvana tanssin tyyssijana. Edellä kuvaamieni tanssiproduktioiden ja eri tanssimuotojen lisäksi Chilessä on elähdyttävää se, miten moniulotteisesti tanssi on läsnä yleisestikin ihmisten elämässä: chileläiset tanssivat cuecan lisäksi salsaa ja cumbiaa sekä monia muita latinalaisia tansseja. Vuosittain Pohjois-Chilen La Tirana kylässä pidetään suuret tanssifestivaalit, joissa ihmiset pukeutuvat erilaisiin näyttäviin karnevaaliasuihin ja maskeihin. Juhla ja La Tiranana tunnettu tanssi ovat syntyneet alkuperäiskulttuurien ja Katolisen uskonnon rituaalien vuorovaikutuksessa. Vierailuni aikana Chilessä oli myös tanssin viikko, jolloin Chilen suurimmat kaupungit täyttyivät erilaisista tanssiproduktioista, performansseista ja suurista katutanssitapahtumista. Useassa chileläisessä koulussa on tanssikerho, jossa oppilaiden on mahdollista saada taitavien tanssiopettajien opetusta. Yhdessä koulussa, jossa kuvasin, oli hämmästyttävää nähdä, miten täydestä sydämestä nuoria opetettiin, ja miten taidokkaasti nuoret tanssivat. Oli liikuttavaa katsoa, miten nuoret iloitsivat tanssista. Tanssi oli heille kuin mahdollisuuksien maailma. Latinalaisen Amerikan hierarkkisimmaksi luonnehditussa maassa nuoret tanssivat kuin Emily Bronten lyriikkaa henkien: “No coward soul is mine, no coward souls is mine. Every existence exist, could exist in me!”

Vapauden tilaa tanssien laajentamassa © Susanna Hannus

Tanssin tapahtuessa Chilen ulkoilmagallerioissa, kuvataiteen pienoismaailmoissa, uusien  oivallusten, esteettisten ideoiden ja kokemisen tasojen flowsta ei voi muuta kuin nauttia!

Elämän puun tanssi © Susanna Hannus

Ikiaikaisen ja modernin mosaiikki © Susanna Hannus

Kromosomit © Susanna Hannus

Susanna Hannus

Kirjoittaja on itsenäinen valokuvataiteilija ja tutkija. Hannuksella on 15 vuoden praktiikka muotokuvien sekä tarinallisten valokuvakollaasien kanssa työskentelystä. Hän on työskennellyt viisi vuotta vanhanajan muotokuvaamossa ja käynyt Aalto-yliopistossa voimauttavan valokuvauksen koulutuksen. Hannus on kuvannut lukuisia tanssiryhmiä ja tanssijoita niin Euroopassa kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Edellinen näyttely ”The Choreography of Unison – Dance in Photo Paintings” toi yhteen tanssia, valokuvausta ja maalaustaidetta. Väitöskirjassaan Hannus tutkii valtaa ja voimautumisen mahdollisuuksia pitäen sisällään myös visuaalisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyvät voimautumisen muodot. www.susannaphotopainting.com

Puhe on julkaistu aikaisemmin Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:n Meteli -lehdessä 6/2011

Lyhyt yhteenveto 2.10. käydystä keskustelusta

Minun puheenvuoroni ei valitettavasti pysyttäydy taiteen sisällöissä, aion jatkaa eilistä keskustelua rakenteista. Eilisessä keskustelussa nousi esiin toisaalta laitosteattereissa toimivien näyttelijöiden halu läheisen työtoveruuden, eli ensemblen jatkuvuuteen ja tarpeellisuuteen olennaisten sisältöjen luomisessa, ja toisaalta paljon eri teattereissa kiertäneen Mikko Roihan halu ravistella instituutioiden jähmettyneisyyttä.

Eilen tuli myös esille ajatus taitelijavaihdosta laitosteattereiden ja teatterikorkeakoulun välillä, jolloin opiskelijat pääsisivät lainausmerkeissä tositoimiin jo opiskeluvaiheessa ja kokeneet näyttelijät voisivat vierailla Teatterikorkeakoulun produktioissa tuoden oman tietotaitonsa osaksi oppimisprosessia. Samalla ko. vaihto saattaisi tarjota uutta oppia konkareillekin. Ainakin tieto akateemisen diskurssin sisällöistä välittyisi näin ammattikentänkin suuntaan.

Esille tuli jossain määrin myös teatterin freelancereiden tilanne, jossa produktiokohtaisuus ja sen myötä väliaikaisuus korostuvat. Ensemble syntyy joka kerran uudelleen. Vapaiden ryhmien ja laitosteattereiden pitkäjänteistä yhteistyötä peräänkuulutettiin ja tähän Kansallisteatterin nykyinen johtaja Mika Myllyaho osaltaan vastasikin omissa puheenvuoroissaan.

Puhuttiin myös tulevaisuudesta ja varovasti uumoiltiin, että teattereilla laitoksina saattaa tulevaisuudessa olla paljonkin muutospaineita, ainakin teatteri joutuu todistamaan päättäjille ja kansalle oman tarpeellisuutensa nykyisessä poliittisessa tilanteessa yhä uudestaan. Eilen mainittiin yleisötyö yhtenä apukeinona uusien yleisöjen tavoittamisessa, mutta todettiin myös, että kyllä se on ne esitykset, ne, joita ei voi ohittaa, jotka luovat teatterin merkityksen tälle yhteiskunnalle.

Eilisessä keskustelussa mainittiin myös Ruotsi ja Tanska, hieman varoittavina esimerkkeinä laitosteattereiden alasajosta, ja totta onkin, että esim. Ruotsissa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kadonnut puolentuhatta vakituista työpaikkaa teatterialalta.

Kuultiinpa eilen myös vaikuttava, globaaliin mittakaavaan yltävä kainuulainen puheenvuoro, jonka viesti oli, että teatteri aloittakoon arvojemme uudistamisen tässä ja nyt, täällä.

Paltamon täystyöllisyyskokeilu

Minäkin otan puheenvuorooni vauhtia Kainuusta. Aloitan vihdoin kysymällä: tiedättekö mitä yhteistä on Kainuulaisella Paltamon kunnalla ja ruotsalaisella teatterikentällä?

Vastaukseni on, että rakennemuutosten rajuutta pehmentämään ovat Paltamon kunta ja teatteriala Ruotsissa päätyneet joltisestikin toisiaan muistuttavaan työllisyyskokeiluun, jossa työttömyyden ja vakituisten työpaikkojen väliin on luotu eräänlaiset välityö- tai siirtymätyömarkkinat. Näitä välityömarkkinoita rahoitetaan työllisyysmäärärahoilla ja käytännössä markkinat merkitsevät vakituisia työpaikkoja oman alansa avoimilla markkinoilla satunnaisesti työllistyville. Paltamossa jopa niin totaalisesti, että kaikki kunnan työttömät ovat nyt työllistetty kunnan toimesta.

Paltamossa on nyt tultu tämän nelivuotisen täystyöllisyyskokeilun puoliväliin. Kokeilussa kunnan kaikista työttömistä tulee siis työllisiä. Sosiaalietuudet muutetaan palkaksi, työsuhteen perusteella kertyy eläkettä ja tulonsiirrot – työmarkkinatuki, asumistuki ja toimentulotuki – tulevat tarpeettomiksi. Välityö- markkinoina toimivat Paltamon työnhakuklubi ja työvoimatalo.

Ihmiset on siis otettu pois kortistosta, houkuteltu työvoimataloon tekemään töitä, opiskelemaan, hoitamaan terveyttään, tapaamaan muita ihmisiä, raitistumaan. Vaikutukset ovat olleet joidenkin kohdalla dramaattisia, vyötärönympärys pienentynyt, viina on jäänyt, kokeilu on katkaissut syrjäytymisen kierteen. Osa kokeiluun osallistujista on löytänyt työtä paltamolaisista yrityksistä, osa on päässyt opiskelemaan lähimpään kaupunkiin Kajaaniin, tai kauemmas. Moni on kokenut mielentilansa kohentuneen kunnan töissä.

Teateralliansen ja Dansalliansen

Kuten sanoin, Ruotsissa teatteriala on kokenut viime vuosikymmeninä ankaran rakennemuutoksen, vakituiset työpaikat ovat dramaattisesti katoamassa ruotsalaisista teattereista. Teatterialan työllistymistä helpottamaan perustettiin Ruotsiin vuonna 1999 Teateralliansen ja vuonna 2005 Dansalliansen. Ne ovat eräänlaisia reppufirmoja alan ammattilaisille. Nämä firmat ovat ruotsalaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteisomistuksessa. Ruotsin valtio rahoittaa yrityksiä työllisyyden edistämiseen varatuista määrärahoista.

Käytännössä Alliansen maksaa siis työntekijöilleen kuukausipalkkaa riippumatta siitä onko työntekijä töissä jossain instituutiossa vai ei. Työntekijän sosiaaliturva on kunnossa ja eläkettä kertyy koko ajan. Tällä hetkellä Teateralliansen työllistää 119 näyttelijää ja Dansalliansen 61 tanssijaa vakituisesti. Allianssenien tarkoituksena on ollut antaa taiteilijoille mahdollisuus toteuttaa taiteilijuuttaan joustavasti. Taiteilija voi halutessaan työskennellä freelanceprojekteissa, joilla ei ole taloudellisia resursseja maksaa Alliansenille tai taiteilija voi vierailla suurissa instituutioissa, jolloin instituutio ostaa Allianssenilta taiteilijan työn.

Kun Teateralliansen aloitti vuonna 1999, näyttelijöitä palkattiin 66. Koska he ovat työllistyneet hyvin, on vakituisten työntekijöiden määrä pystytty liki kaksinkertaistamaan kuluneen 13 vuoden aikana.  Teaterallianseniin pääsy edellyttää taiteilijalta n. 10 vuoden työkokemusta alalla, mutta Alliansen tarjoaa myös vastavalmistuneille näyttelijöille kahden vuoden ajan samat rekrytointipalvelut kuin vakituiselle henkilökunnalleen, joten Teateralliansenin sivuilta löytyy tällä hetkellä kaikkiaan 205 eri-ikäisen näyttelijän profiili. Myös Dansalliansenilla on oma nuorten taiteilijoiden työllistymisprojekti, jonka piirissä on seitsemän tanssijaa, aiemmin mainittujen 61 vakituisen työntekijän lisäksi. Kumpikaan Alliansen ei tuota itse mitään esitystoimintaa, eikä toimi ohjelmatoimistoina. Kummallakin yrityksellä on jonkun verran koulutustoimintaa, jolla ylläpidetään ja kehitetään työntekijöiden ammattitaitoa.

Alliansenien kautta eivät tietenkään ole työllistyneet kaikki Ruotsin näyttelijät ja tanssijat. Ruotsin alan ammattiliitoissa on kymmenkertainen määrä jäseniä. Järjestelmä on kuitenkin koettu varsin motivoivaksi rakenteeksi, yhdeksi mahdollisuudeksi taiteilijan työuralla. Instituutioiden ja taiteilijoiden välisissä työsopimusneuvotteluissa ei tarvitse stressata siitä, onko sopimus määräaikainen vai vakituinen. Työntekijä ja työnantaja voivat keskustella, minkälaisia yhteisiä taiteellisia tavoitteita heillä on, ja millä tavalla ne voivat kohdata pitkällä aikavälillä.

Kilta

Otin hieman selvää siitä, missä viipyvät meidän vastaavat rakenteemme. Raimo Söder ja Sami Hiltunen Temestä totesivat minulle, että Ruotsin malli nousee kyllä keskusteluihin aika ajoin. Aulikki Raatikainen,  niinikään Temestä, lähetti minulle Taisto-työryhmän mietinnön vuodelta 2002. Taisto-työryhmä esitti tuolloin Suomeenkin vastaavanlaista työllisyyspoliittista kokeilua, mutta se silloin kaatui, niin kuin kai kaikki muutkin Taisto-työryhmän ehdotukset, virkamiesten epäuskoon täystyöllisyysmallien toimivuudesta. Virkamiesten kysymys silloin kuului: Miksi yksi ala olisi oikeutettu tällaisiin erityisjärjestelyihin? Eikä Suomen työlainsäädäntö tuolloin – niin kuin ei tälläkään hetkellä, mahdollista täyttä eläkekertymää työllisyysmäärärahoin tuetusta työstä.

Aika on nyt kuitenkin toinen, ja vaikka meistä nyt ehkä tuntuukin siltä, että eduskuntamme on kääntänyt edistykselle selkänsä, on eduskunnan tehtävä edelleenkin lakien laatiminen ja järkevä valtiontalouden hoito. Paltamon kokeilu on ollut menestys ja nyt jopa sen tuottamista säästöistä aletaan saada faktaa. Samaan aikaan entinen työministeri Tarja Cronberg on tehnyt Opetus- ja Kulttuuriministeriölle selvityksensä taiteilijoiden työllistymisestä. Cronberg on ”Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo” –nimisessä selvityksessään hahmotellut tietä taiteilijapalkkaan. Cronbergin viesti kentälle onkin: ”Taiteilijoiden työllistymisen vaikeudet on nyt tiedostettu. On aika olla innovatiivinen!”

Temen lisäksi olen ollut yhteydessä Suomen Teatterit ry:hyn. Entisen Teatteriliiton uusi toimitusjohtaja Tommi Saarikivi pitää Ruotsin rakenteiden tutkimista tärkeänä. Ehkäpä Suomeenkin saataisiin nyt työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteisesti ajama hanke. Ehdotukseni hankkeen eli firmamme nimeksi on: Suomen Teatteri, tanssi- ja sirkuskilta Oy.

°°°

…ja lopuksi jotain ihan muuta

Taiteelliseksi lopuksi haluan kommentoida Mikko Hännisen eilen peräänkuuluttamaa ja Peter Brooksin ammoin muotoilemaa käsitettä: pyhän teatteri. Yhden näkökulman tähän tarjoaa mielestäni katolinen mystikko Mestari Eckhart, joka eli vuosina 1260-1328, ja joka on todennut mm. sen, että siellä missä jumalaa pilkataan, siellä itse asiassa jumalaa ylistetään, koska suora jumalanpilkka ei ole ihmisen käsityskyvylle mahdollista, me voimme vain pilkata omia käsityksiämme jumalasta. Teatteriin liittyen kehotan siis kaikkia läsnäolijoita jatkamaan niin jumalan, taiteen, teatterin, viihteen – niin West Endin kuin Berliininkin, akateemisuuden, yleisötyön, kansanteatterin, poliitikkojen, ensemblen, ohjaajan palautteen, johtamiskulttuurin, metropolipolitiikan, talouskasvun, aseteollisuuden, historian olemuksen ja tämän puheenvuoron olemassaolon kyseenalaistamista ja pilkkaamista, sillä silloin meillä kenties on mahdollisuus tavoittaa hetkittäin jotain pyhää.

Tuomo Railo

Kirjoittaja on tanssija ja koreografi. Hän johtaa yhdessä tanssija-koreografi Simo Heiskasen kanssa perustamaansa Tanssiteaatteri Glims & Glomsia, ja on mm. toiminut Tanssin Talo ry:n puheenjohtajana.

Pyhä tanssi ja chileläisten öiden folklore

Torvi kutsuu ihmisiä tanssimaan, ympyrän muotoon aukeaan. Olemme keskellä Etelä-Chilen Li-Can Rayn huikean kauniin tulivuorimaan höyryä henkivien metsien paratiisia. Torvi kutsuu mapuche -alkuperäisväestön jäseniä tanssimaan, pyhään yhteyteen, yhteyteen maan ja ilman, veden ja tulen. Tanssi jäljittelee maan balanssia, ilman hengitystä, veden ja tulen harmoniaa. Se on äitimaan sykettä, läsnäolevasti kuuntelevien viisaiden sydänten meditatiivista tanssia. Tanssi pyörii ja kasvaa lopulta karhujen kieltä jäljitteleväksi, keijujen keveydellä kujeilevaksi luontotanssiksi. Tanssiin kutsutaan mukaan runollista mapugunia puhuvien ja luonnon kieltä ymmärtävien yhteisön jäsenten lisäksi eurooppalainen tutkimusmatkailija. Minua opetetaan tanssimaan, rauhallisesti heijaavin askelin mapuche -musiikin tahdissa, nuorten ja vanhojen kanssa yhdessä.

Mapuche -intiaanien tanssi © Susanna Hannus

Plaza Brasililla, Garbon Victor Harassa, ehkä Santiago de Chilen kiehtovimmassa konserttipaikassa, on aina tiistaisin cueca-karkelot. Cueca, Chilen kansallistanssi, on piirileikin ja kohoavien huivien pyörteiden tanssia. Se kertoo siitä, miten linnut lähestyvät toisiaan, pyrkivät saamaan lumovoimansa valtaan. Askelkuvioissa pyörähtelee hienovaraisesti ensiksi parin toinen tanssija ja sitten toinen, erilaisia soidinmenojen kiekuroita jäjitellen. Tanssin osat toistuvat taputuksen, rytmien ja spiraloivien huivien pauhussa.

Cueca Santiagon yössä © Susanna Hannus

Surrealistista ja eteeristä balettia

Chilen Santiagon kansallisbaletissa koin kaksi hyvinkin erilaista balettia. Baletti La Sangre de las Estrellas, Thierry Malandainin koreografia, oli perinteistä orkesterin säestämää balettia minimalististen lavasteiden ympäröimänä. Tanssijat tanssivat kalliomerien korallien sinisissä puvuissa, taivaiden, merien syvyyksiä tavoitellen. Tähtien veren tanssi ei kuitenkaan lähtenyt lentoon Chilen luonnonkansojen kaltaisella pieteetillä tai ilmaisun syvyydellä. Kauneimpia kohtauksia olivat naisen ja miehen tanssit. Baletin liikekieli säröttyi hienosti jääkarhujen vallatessa lavan. Karhut leikkivät ensilumessa omintakeisilla, jotenkin elektronisilla, hienosäikeisillä liikkeillä. Tanssissa, baletissa tapahtui sulamista: Jääkarhut riisuutuivat ja sitä seurasi taas miehen ja naisen tanssi. Tämä kohtaus leikitteli kliseen rajapinnoilla tanssijoiden tanssiessa taivaiden tavoittelun tanssia. Pienillä tunnelman hienovaraisilla käännöksillä, liikekielen pienillä murroksilla se säilyi kuitenkin taidokkaasti kliseen hyvällä puolella.

Toinen baletti Sinfonia Fantastica, jonka koreografian oli tehnyt Gigi Caciuleanu, lumosi täysin. Se piirtyi mielessäni neliosaisena. Baletti alkoi lavastuksiltaan askeettisella, yhden tanssijan ja peilin välisellä kommunikaatiolla. Mustan lavan, peilin ja voimakkaan naistanssijan jännitteessä, katsoja pystyi näkemään, mistä jokainen liike alkoi, miten jokainen lihas liikkui, ja miten liike eteni ketjumaisesti hetki hetkeltä. Visuaalinen ilme oli kuin Stefan Bremerin tummansävyisestä vahvoja tunteita ilmentävästä valokuvasta. Kohtaus oli yksityiskohtaisen ja herkän lihasanatomian ja peilin sumeiden jälkiliikkeiden unionia.

Toinen osa kulki täysin erilaiseen maailmaan. Se toi mieleen Antiikin Kreikan Ateenan. Siinä viiniköynnöksien seassa, valkoisiin kevyisiin, mutta samalla veistoksellisiin vaatteisiin pukeutuneet  Michel Angelon maalausten tyyppiset mieshahmot seurasivat yhtä tanssijaa. Tämä tanssija särötti hienovaraisesti klassista Romeo-Julia-asetelmaa. Hän muistutti Salvador Dalin maalausten unenomaista ja räiskyvää Galaa.

Kolmas osa sai katsojan pauloihinsa. Tanssi oli ennennäkemättömän eteeristä, tuoksuvaa. Siinä mytologioiden jumalhahmot oli riisuttu hörhelöistään. Oli kuin antiikin taruolennot olisivat kokonaan uudelleen rakennettu modernissa ajassa kantaen karismassaan jotain uutta särmää. Tanssissa yhdistyi voimajoogamainen liikkeen lujuus, sirkustaiteen värien ja liikkeen akrobatia sekä lyyrisen jazzin herkkyys. Liike oli jäntevää kuin juokseva metalli, kuin valuvaa kultaa. Siinä oli yhtymäpintoja Circus De Solen Deliriumin visuaaliseen maisemaan. Sinfonia Fantastica puki poeettisen ja intohimoisen lyyrisen jazzin tanssijat Gaudin Art Deco-maisiin veistoksellisiin yksityiskohtiin.

Neljäs mielessäni piirtyvä osa oli Salvador Dalin surrealististen maisemien todellista tulemista tanssiin. Oli kuin lavalle olisi tuotu Dalin maalaukset The Place of the Wind ja Gala Waching the Sea valtavassa koossa. Tanssi kasvoi, kasvoi ja kasvoi maalauksellisuudessaan, tuoksussaan, tunnelmassaan kuin vastaansanomaton parfyymi. Tanssi imi itseensä ympäröivää surrealistista maalauksellista maisemaa saaden sen säkenöimään eri suuntiin. Se jätti katsojan mieleen hämmästyttävän nosteen. Oli kuin olisi noussut kuumailmapallolla läpi Barselonan öiden, kulkenut läpi Istanbulin lamppujen laavojen, energisoitunut Etelä-Amerikan eleganssista.

Aaltoliikkeen ja hierarkkioista vapautumisen nykytanssi

Santiagon nykytanssi tarjosi katsojalle lukuisia esteettisä nautintoja kuin myös uudenlaista ymmärrystä ihmissuhteiden dynamiikasta ja Latinalaisen Amerikan valtahierarkkioista. Kiehtovimmat näkemäni produktiot olivat nykytanssiteatteri Matta Oriente Centro Choreograficossa toteutettu Territorio Inestable sekä Santiagon yhdestä suurimmasta taidemuseosta ja tanssiteatterissa Gabriela Mistralissa esitetyt Sabor Concedido ja Loop. Lukuisia nykytanssiesityksiä oli mahdollista kokea myös tanssin viikolla, ympäri Santiagoa, esimerkiksi Kulttuurikeskus Arte Alamedassa.

Matta Oriente -nykytanssiteatteri muistutti kokonaisuudessaan Helsingin Zodiakia. Territorio Inestable esitettiin kuitenkin liikkuvalla, heiluvalla lavalla. Lavan liike jäljitteli kelluvan puuveneen liikettä.  Puu ja luonnon materiaalit kuin myös aaltoliike olivatkin tanssia luonnehtivat elementit. Kevyisiin ruskean pellavaisiin takkeihin ja maalaisromanttisiin käsintehdyn näköisiin vaatteisiin pukeutuneet tanssijat liikkuivat sulavan liukuvasti ja olkinukkemaisesti olkisten lintujen ja puisten esineiden kanssa. Jännitettä tähän pehmeään visuaaliseen ilmeeseen loi hitaan industriaalinen, välillä hieman kauhuelokuvatyyppinen musiikki. Tanssijat tanssivat välillä toisiaan melkein kuristaen, välillä toisiaan kannatellen. Tanssi oli kuin särmikästä, viiltelevää aaltoliikettä, jossa aallon suunta muuttui hetkessä. Tanssissa symbolina figuroivan olkisen Fenikslinnun keihäsmäinen nokka kohdistui alussa yhteen tanssijaan, kun taas toisessa tilanteessa Fenix asetettiin tanssijoiden ristivedon keskelle. Lavan reunassa nainen kutoi kangasta, vaatetta valtavasta lankakerästä. Poeettinen, käsityön estetiikalle rakentuva tanssi ilmensi oivallisesti ihmissuhteiden dynamiikassa tyypillistä läheisyyden ja etäisyyden vuorottelua. Tanssin tapahtumapaikka oli samaan aikaan kuin Noan arkki, jonne ihmiset ja eläimet vaeltavat. Toisaalta se oli kuin moderni tila, ontto systeemi, jossa ihmiset etsivät itseään, toista ja kamppailevat nähdyksi tukemisesta ja yhteenkuulumisesta sekä omasta vapauden tilasta. Lopussa lavan reunalla kudottu kangas tuli osaksi tanssia jättäen katsojan useiden tulkintamaailmoiden tilaan.

Loop - toinen nykytanssi oli tiheän ryhmän kontakti-improvisaatiomaista, ameebamaista liikettä. Tanssija liikkuivat aluksi kirkkaanvärisissä vaatteissaan kuin suuren orgaanin osat tai syvien meren sateenkaarenväristen kasvien, kalojen ja korallien ekosysteemi. Koreografia eteni pehmeästä, elävän uusiutuvan ja moninkertaistuvan solukon kaltaisesta liikkeestä, jossa jokaisella partikkelilla on oma tehtävänsä, kohti rajumpaa ristiriitaisempaa liikekieltä. Lopulta tanssijoiden ekosysteemi räjähti: värikkäät vaatteet lensivät päältä, liikkeet muuttuivat pakottavammiksi ja lopulta vallankumouksellisiksi. Lopulta tanssijat vapauttivat äänensä. Sali kaikui huudosta ja katsojan kokemusmaailma tanssijan kehoon taltioituneen Latinalaisen Amerikan historian lukoista sekä uusien elämänmuotojen riemusta.

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 1 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 2 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 3 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 4 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 5 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 6 © Susanna Hannus

Käsityön ja nykytanssin kielellä aaltoliikkeestä 7 © Susanna Hannus

Dama Brava-nykytanssiryhmän esittämä Sabor Concedido, naisten historian tanssi ja naisten kulttuurin ylistys, oli huikean upea nykytanssiesitys ja hämmästyttävän monitaiteellinen kokonaisuus. Se esitettiin Gabriela Mistralin ulkoilmanäyttämöllä, jonka takaseinä oli maalattu naisten kulttuuria ilmentävin muodoin ja värein. Maalauksen muodot ja värit jatkuivat lavalla soittavien muusikoiden asuissa. Naiset tanssivat arkisissa, mutta värikkäissä puvuissa, kotien symboleiden, hedelmien, kattiloiden ja liesien keskellä. Lavan taustalla piirtyvä näkymä synnytti katsojan mieleen kapitalistisen yhteiskunnan historian sekä intiaanien ja intiaaninaisten alistamisen raunioita. Tanssi kuvasti naisten rajattuja mahdollisuuksia, naisten asettamista ja kiinnittämistä työnjaon hierarkkioihin – Chilessähän työnjako on ollut poikkeuksellisen vahva ja naiset ovat saaneet hyvin myöhään korkeakoulutusmahdollisuuden. Sabor Concedido valotti myös kulttuuriin rakentuneita pelkoja ja tuskaa. Toisaalta naiset tanssivat voimaansa ja arjen kauniita piirteitä ylistäen sekä perinteistä arjen järjestystä haastaen.

Sabor Concendido hierarkkioiden purkamiseksi 1 © Susanna Hannus

Sabor Concendido hierarkkioiden purkamiseksi 2 © Susanna Hannus

Sabor Concendido hierarkkioiden purkamiseksi 3 © Susanna Hannus

Susanna Hannus

© Susanna Hannus

Ensikatsomalta Jérôme Belin Cédric Andrieux’n esityksessä näyttämö vaikuttaa varsin tyhjältä: tanssija, treenikassi ja vesipullo. Teatterinäyttämö on kuitenkin pakattu tiiviiksi erilaisilla merkityksillä. Esityksen myötä näkyväksi tehdään sekä tanssija-Andrieux että siviili-Andrieux, nykytanssin historia ja hierarkkia, ja ennen kaikkea lavalle suuntautuvat katsojien katseet. Vasta niiden jälkeen tulevat liike ja tanssi. Edellä mainitut ovat tuttuja elementtejä Belin tanssijamuotokuvien sarjasta, joista hyvän videolevityksen vuoksi tunnetuin lienee l’Opera de Paris’n balettitanssijan soolo Véronique Doisneau. Nyt Belin suurennuslasin alla on nykytanssi. Cédric Andrieux‘n ensi-ilta oli vuonna 2009.

Belin ja Andrieux’n yhteistyö sai alkunsa l’Opéra de Lyonissa, johon Bel teki version The Show must go on -teoksestaan. Bel kiinnostui Andrieux’sta kuullessaan tämän tanssineen kahdeksan vuotta Merce Cunninghamin ryhmässä. Näkemäni esityksen jälkeen pidetyssä taiteilijapuheenvuorossa Bel kertoi halunneensa nimeonomaan käsitellä sitä, kuinka Andrieux asioita muistaa tähänastiselta tanssijauraltaan, ja mikä on hänen kokemuksensa erilaisista koreografeista ja heidän työskentelytavoistaan. Tämä lähtökohta värittää koko teosta. Henkilökohtainen ja yleensä katsomoon asti välittymätön tanssijan arki tehdään näkyväksi. Cédric Andrieux on teos tanssista ja tanssijasta. Belin koreografiaa on ensisijaisesti se, kuinka Andrieux kertoo, rytmittää ja käyttää ääntään kertoessaan tiestään tanssijaksi ja työskentelystään ammattilaistanssijana.

Vaikka vajaan puolitoistatuntisen esityksen aikana käydään läpi tekstin tai liike-esimerkkien kautta useita tanssityylejä ja koreografioita, nousee Merce Cunningham -kohtaus teoksen selkärangaksi. Andrieux muistelee näyttämöllä, kuinka Cunningham harjoitutti teoksiaan. Andrieux pitää katseensa näyttämön nurkassa, jonne hän sanoillaan sekä katseen suunnallaan onnistuu aikaansaamaan illuusion kuin Cunningham itse olisi läsnä tapahtumaa seuraamassa. Koko kohtaus on kuin oppitunti Cunninghamin liikekielestä. Andrieux kasvattaa kohtauksen mukaan tanssinäytteet Cunninghamin Bibed ja Suite for five -teoksista. Vaikka hän on juuri kertonut kehossaan olleesta kivusta ja ajoittaisista jopa nöyryyttävistä tunteista, joita Cunninghamin vaativa liikekieli sai aikaan, ei katsoja niitä enää muista, sillä esityksen ja liikkeen illuusio vievät täysin mukanaan. Tanssiosuuden päätyttyä katsoja palautetaan taas tähän hetkeen ja tietoiseksi siitä, että katsomme esitystä. Silloin pääosaan nostetaan Andrieux’n hengästynyt hengitys ja vesipullosta juominen.

Belin kielen vahvuus on hänen paikoin jopa lakoninen tapansa vain kertoa ja esittää asiat sellaisina kuin ne ovat, ja käyttää ainoana tarinan värittäjänä liikkeen lisäksi huumoria. Niin kuin esimerkiksi Cédric Andrieux’ssa, jossa modernin tanssiin kuuluva tiukka ja läpikuultava trikoopuku saa oman kohtauksensa. Ensin Andrieux’n käsissään roikottama sukkahousumainen asu naurattaa, kunnes nauruun alkaa sekoittua ymmärrystä, että puku ei tosiaankaan peitä mitään. Pian naurava katsoja tulee tietoiseksi omasta reaktiostaan ja sitä kautta oivaltaa armottomat katseet ja reaktiot, joiden kohteena tanssija jatkuvasti on.

Belin tanssijamuotokuvat ovat myös muotokuvia tanssihistoriasta, jonka jatkumoon Bel itsensä kiinnittää. Cédric Andrieux päättyy Show must go on teoksen yhden kohtauksen, sen jossa The Policen Every breath you take -kappaleen soidessa tanssijat kohdistavat katseet suoraan yleisöä kohti, rekonstruoimiseen. Lavalla tapahtuu silmänräpäyksessä pitkä harppaus Cunninghamin vaativasta liikekielestä käsitteelliseen nykytanssiin. Kun Andrieux katsoo biisin aikana yleisöön, on koko korttipakka iloisesti sekaisin: kuka katsoo ja ketä; kenen teos tämä on Andrieux’n vai Belin. Vastaukset ovat kysymyksissä.

Eeva-Mari Haikala

Kirjoittaja on kuvataitelija ja freelancekirjoittaja, jonka kiinnostus on kuvataiteen, teatterin ja esitystaiteen kautta kääntynyt yhä enemmän tanssia ja liikettä kohti.