menopaussi

Out of office

Fri, 03 Jul 2009 07:35:57 +0200

Klikkaa kuva isommaksi / Click the picture to enlarge.

Jotain rajaa

Thu, 02 Jul 2009 15:03:29 +0200

Olen ollut ymmärtäväinen ns. kansanmiesten ja -naisten kirjeenvaihtoilmoituksissa ja yleisönosastokirjoituksissa vilahteleville kirjoitushirviöille mutta tasan sinne kansan viereen vetäisen tiukan rajan. Kyllä asiallisten lehtien asiallisten toimittajien, etenkin päätoimittajien, pitää pystyä kirjoittamaan suomea oikein. Sanoma Magazinesin HyväTerveys-lehden päätoimittaja Satu Vasantola kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että 80-kymppisen. Jumaleisson. Miten Satu on mahtanut ajatella tuon ääneen luettavaksi: kahdeksankymmentäkymppisen?

AL:n Moro on käynyt testaamassa Tammelantorin torikojulounaat. Tampereen tuntijat tietävät, että kansanomaisempaa paikkaa kuin Tammelantori, tuo mustanmakkaran äiti, koto ja kehto, ei mansesta löydy. Siksi silmään sattuukin tavattomasti, että sinne, aitoa oikeaa tamperetta leveästi puhuvien tuulipukuisten kansanmiesten keskelle, on pystytetty torikojut nimeltä Suomen Fast Gourmet ja Teivo Food.

Se, joka on pystyttänyt Tammelan tori -nimisen kojun, ei takuulla ole tamperelainen. Tai sitten toimittaja ei ole osannut päättää ja on varmuuden vuoksi kirjoittanut sekä yhteen että erikseen.

Naisen logiikkaa osa 899

Wed, 01 Jul 2009 17:14:19 +0200

Ystävän (sen, joka ikäkysymykseen vastaa, että ei toi sunkaan purentas paras mahdollinen ole) pojantytär kysäisi, että mummu hei, minkä ikänen sä olet. Mummu siihen, että 30. Tyttö meni mietteliään näköiseksi ja kysyi, että kuinka se on mahdollista, kun mun iskä on 31 ja se on sun lapsi. Johon mummu, että tulet vielä jonain päivänä ymmärtämään, että naisten maailmassa kaikki on mahdollista.

Kampaajalla (Late laittoi hienon kesätukan, oikein rok) luin jostain kodin kuvalehdestä salaattiohjetta. Kuulosti hyvältä ja helpolta: jotain salaattia, avokadoa ja mozzarellaa ja 4 siivua pekonia paistettuna. NELJÄ SIIVUA?! Jos siis ostaa pekonipaketin, niin kuka käsittämätön laittaa paketista vain 4 siivua ja loput siivut niinkuin mihin? Mitä järkeä yleensäkään on ohjeissa, joissa muuten summamutikka on käypänen mitta, niin sitten joku pekoni on, että 4 siivua. Herraparatkoon. Pekonia laitetaan aina koko paketti, jos sitä kysytään. Mielellään iso paketti.

Tänään työkaveri tuli kuuden viikon lomalta ja sanoi minun selvästi laihtuneen. Kun kursailin vastaan, että ei ainakaan vaaka sellaista kieltä kovaäänisesti huutele, hän sanoi, että olen jotenkin niin kuin kutistunut ja napakoitunut ja epäili syyksi, että lihakset ne vaan on, kun painaa. Siinä vatsaa sisään vetäessäni tunsin itseni onnistuneeksi ihmisenä, naisena, juoksijana, kesän lapsena ja sankarina.

Edit: Nyt sen keksin! Se olikin näköharha, jonka aiheutti pusero, jossa näytän pitkältä ja hoikalta ja isorintaiselta ja jota tulen tästä lähin pitämään joka päivä.

Son kesä ny

Tue, 30 Jun 2009 12:45:29 +0200

Nyt se on taas. Se aika, kun beessit, keski-ikää vanhemmat (keski-ikähän on melko häilyvä käsite, tosin) naiset istuvat bussikatoksessa hajareisin käsilaukku sylissä, Martta-kengät liikavarpaiden ja turvonneiden jalkojen vevyttäminä. Niillä on kevyt kesälierihattu koketisti kallellaan takaraivolla ja Tallinnasta ostettu pitsinen villatakki tiukasti kaulan alta napitettuna. Suonikohjuiset jalat ovat rumat mutta se ei estä niitä pitämästä liian lyhyttä kirjavaa navettamekkoa, joka nousee takaa ylös, kun ne kävelee väärin säärin vaivalloisesti bussiin, joka vie niitä terveyskeskukseen.

Ne istuu aina ja valittaa. Paitsi, jos ne kävelee. Jos toinen samanmoinen ei ole kuuntelemassa, ne valittaa sille, joka ei ymmärrä välttää katosta. Bussissa ei pidä koskaan mennä istumaan eteen ikkunapaikalle tai viereen tulee navettamekkoinen mummu, joka huokailee kuuluvasti kunnes alkaa valittaa.

Niillä on kuuma ja ne valittaa, että on liian kuuma. Ne valittaa, että kesäkin se on kohta loppu ja että johan ne päivätkin lyhenevät. Ne valittaa, että terveyskeskuksessa on kauheat jonot ja verenpainekin on korkealla ja kolestrit koholla ja sydämesta niin otttaa. Eikä ne myönnä, että niistä on vain mukava istua siellä viileässä terveyskeskuksen aulassa ja valittaa mielensä kyllyydestä muille mummuille. Ainoa huono puoli terveyskeskuksissa niiden mielestä on, että täytyy kuunnella, kun mummut valittaa eikä saa yksin valittaa.

Perheasioita

Mon, 29 Jun 2009 20:57:49 +0200

Kauppareissulla kävelin vahingossa keskelle perhedraamaa. Se alkoi naisen äänekkäällä "mä lähden nyt enkä koskaan palaa" -huudolla, jonka jälkeen mies siirtyi kadun toiselle puolelle huutaen, että menekin nopeasti taikka soitan poliisit. Jonka jälkeen nainen tuli takaisin ja tinttasi nyrkillä miestä keskelle näköä. Tai siis ainakin sinne päin. Jonka jälkeen mies otti naista tukasta ja retuutteli ympäriinsä.

Kukaan riskeistä ohikulkijoista ei tehnyt elettäkään auttaakseen pienikokoista naista. Kävelivät vaan naureskellen ohi. Ei se mieskään mikään gladiaattori ollut, tavallinen rimppakinttu pula-ajan hippi, joten apua sekin reppana olisi tarvinnut. Vaan erotuomariksi halukkaita ei näihin perheotteluihin useinkaan kaivata eikä haluta. Tuomarista tulee nopeasti yhteinen vihollinen. Mutta eipä siihen arvaa väliin mennä isompikaan ihminen. No. Tällä kertaa loppu hyvin: aikansa nahisteltuaan sekä iskuja ja luonneanalyyseja vaihdettuaan läksivät samaan suuntaan sulassa sovussa.

En tiedä, itkeäkö vai nauraa: Risto Aution kertomus Alzheimerin tautia sairastavasta isästään on laitettu Maikkarin Viihdeuutisten alle.

Tähän on tultu. Toisen tuska on toisen viihdettä.

Ikäkysymyksestä

Thu, 25 Jun 2009 19:40:25 +0200

Sillontällön aikuinen nainen joutuu kiusallisen kysymyksen äärelle. Kiertäen kaartaen tai kännispäissään suoraan rykäisten lähestyy satunnainen tuttavuus sillä The Kiusallisella Kysymyksellä: kuinkas vanha sä olitkaan. Syntymäpäivinä tututkin lankeavat tähän synneistä mustimpaan, kuinkas paljon sä täytitkään. No nainenhan on aina näitä tilanteita varten kehittänyt kukin tyylilleen sopivan vakiovastauksen. Ystäväni tapaa sanoa, että no ei toi sunkaan purentas paras mahdollinen ole. Mutta yleensä me olemme sanoneet, että 28. Viime vuonna sovimme täyttävämme jo 30. Sehän on semmonen kiva tasaluku ja tasalukuja on aina syytä juhlia.

Yhden kerran olen tehnyt sen virheen, että olen vastannut kysymykseen, että no arvaa. Virhevirhevirhe. Kysyjän päässä alkaa raksuttaa näkyvä laskukone: ensin se arvioi, sitten se vähentää varmuuden vuoksi muutaman vuoden, sitten se miettii, että entä jos mä arvioin väärin ja vähentää lisää. Sitten se pamauttaa jonkun mielestään imartelevan luvun ilmeellä, josta sokea otsaluullaankin näkee, että mies heittää imartelulukuja mutta tarkoittaa ihan muuta. Jolloin nainen laskemaan, että kuinkahan paljon se oikein alensi sitä arviotaan ja ynnäiltyään tovin tulee siihen tulokseen, että kaverihan on ihan pelle. Se pitää mua ikäloppuna.

Testin mukaan olen 26. Olkoon siis niin. Sitä onkin hyvä juhlia viikonloppuna. No. Oikeasti täytän 34. Tai siis hetkinen .... täytyy laskea. Täytän 36. Aikuisten oikeasti. Kai.

Onnea on

Mon, 22 Jun 2009 20:29:30 +0200

Onnea on saada ulkona paistettu kesän ensimmäinen, voissa rapereunaiseksi tiristetty lettu suoraan pannusta lautaselle. Päälle sokeria. Ei muuta: marjat marjoina, hillot hilloina ja letun päälle sokeria. Letun. Ei lätyn tai räiskäleen tai lätyn, saati plätyn. Herraparatkoon. Lettu on lettu.

Onnea on kesäilta, saa olla kylmä ja sateinenkin, kunhan kädessä on kuuma ja rapsahtavan lihaisa grillimakkara ja toisessa kädessä kylmä olut. Taustalla saunanlämmityksen tuoksu ja oven suussa vihta odottamassa. Vihta. Ei vasta.

Onnea on istua pitkää kesäyötä rantasaunan rappusilla vilvoitellen ja katsella, kun vesirotta kyntää vanaa peilityveneen pintaan. Savu tuoksuu ja jalkoja kihelmöi polviin asti uskallettu talviturkin heitto-operaatio.

Juhannuksia

Tue, 16 Jun 2009 22:12:22 +0200

Lapsena kesät oli aina aurinkoisia, pitkiä ja lämpimiä ja juhannus kesti monta päivää. Yhtenä juhannuksena oli pahempi ukkonen ja vaarin verstas paloi ja verstaassa olleet jännittävät jutut. Vaari oli oikeasti isovaari. Vaari oli puuseppä, joka teki verstaassaan venettä ja ruumisarkkua. Ja vaarilla oli siellä verstaan vintillä kessua. Siksi lapset eivät sinne saaneet mennä. Ja siksi menimme. Oikeasti vaari oli jo silloin niin vanha, ettei enää mitään nikkaroinut ja kessu oli aiheuttanut huulisyövän mutta en minä silloin ymmärtänyt vanhuutta. Kaikki olivat mummolassa vanhoja. Mutta arkku ja vene ja kessut siis paloivat. Monta vuotta leikin pelkääväni ukkosta, koska se polttaa taloja mutta oikeasti olin aika innoissani aina, kun ukkonen nousi. Ja vieläkin sillä kohtaa kasvaa outoa kasvia.

Juhannuksena mummolan portaiden molemmin puolin tuotiin koivut ja sisälle pihlaja. Ja sokerikakkutaikinassa oli monta ylimääräistä munaa, jotta vatkaaja sai taikinaa niin paljon kuin jaksoi syödä. Siksi sokerikakkutaikina on lohturuokaa vaikka ei siihen silloin liittynyt muuta kuin, että isä ja äiti tulivat kaupungista maalle ja mummo ja äiti aloittivat riitelyn. Sitten lämmitettiin sauna ja saatiin saunalenkkiä ja limsaa. Mikään ole niin hyvää kuin saunalenkki ja limsa. Ja kakkutaikina. Ja se, kun ne koivut oli siinä rapunpielessä ja aurinko paistoi ja juhannus kesti monta päivää.

Myöhemmin ei enää ollut niin kivaa. Kerran olin kaverin kanssa viisitoistavuotiaana teltalla yli yön ja kotona iskä haukkui minut sanoilla, joita en ollut siinä talossa koskaan kuullut. Olin tyrmistynyt. Olen vieläkin. Tarkemmin ajatellen. Kyllä lapsiinsa pitää luottaa vaikka ne valkoisia valheita kertookin. Mutta se on vain vanhempien suojelemiseksi. Oikeasti mitään ei koskaan tapahtunut. Paitsi iskän mielikuvituksessa. Iskä kertoi tietävänsä, mitä pojat haluavat. Minä olin niin tajuton ja viaton, että en tiennyt ennen sitä.

Että hyvää juhannusta vaan itse kullekin. On se hyvä juhla. Oikeasti, pitää vaan löytää oikeat ihmiset ympärilleen.

Maanantaiblogista taas iltaa

Mon, 15 Jun 2009 19:50:41 +0200

Näyttää siltä, että blogimerkinnän nysvääminen kasaan ei onnistu ilman ärsykynnykseen kompastumista. Poikkeuksellisesti kaikki alkoi mennä pieleen jo eilen. Ensin keitin vaahtomaidot hellalle. Levyä hinkatessani paloi munakas pannulle korpuksi. Sehän myös siinä siivotessani sitten jäähtyi mutta mitäpä väliä korppumunakkaalla olisikaan ollut. Paitsi että se sattui olemaan ainoa, mitä leivän päälle oli laittaa.

No sitten se jumalanhylkäämä Krupsin keittimen pressopaineperhanan vempain vaimikäsenyton ei suostunut puristamaan vettä sen paremman hienoksi jauhetun Illy-kahvin läpi. Siis sen, jota tarjoilen vain vieraille. Aamuina, jolloin kaiken pitäisi olla täydellistä. Minä sitten tietenkin vääntämään kahvaa auki, jotta saan kahvijauhetta vähän pois, jolloin poltin käteni. Jonka jälkeen se maailmanlopun keitin puristi kyllä vettä kahvin läpi mutta niin vaivalloisesti, että julmasta ulinasta päättelin, että parempi lopettaa. Jolloin kupin pohjalla oli vain lusikallinen kahvia. Jonka jälkeen kahvaa irrottaessani paine räjäyttikin kahvit pitkin keittiön seiniä, kattoa ja lattioita. Ja siinä vaiheessa se ylikiehunut maitovaahto olikin jo sopivasti jäähtynyt. Kun join keitetylle maidolle maistuvaa haaleaa lattea ja söin kuivahtanutta munakasta, pääsi poru.

No. Oletin, että siinä olisi jo ne pakolliset kolme vastoinkäymistä. Mutta ei. Iltapäivällä poltin sipulin karrelle ja kalakeitosta tuli lievästi sanoen kummallista. Etenkin kun unohdin ostaa tilliä. Uskottelin Erityisavustajalle, että ne pienet mustat hittuset keiton pinnalla olivat maustetta. Mitä ne kyllä kieltämättä olivatkin.

Erityisavustaja kehui, että kahvi oli hyvää, munakas ihan ookoo (vaikkei sitä syönytkään) ja keitto oikein hyvää. Ihana mies.

Tästä päivästä en viitsikään sanoa mitään. Kun on nukkunut vain kolme tuntia, ei ole puhetuulella.

Takaumia

Mon, 08 Jun 2009 22:59:53 +0200

Kun olin äidin mielestä pienenä ollut paha, jouduin komeroon. Sellaiseen vanhan talon komeroon, jossa on nappulalukko, jonka saa auki vain ulkoa. Sellaiseen minut laitettiin. Ja ovi lukkoon. Aina siihen samaan kulmakomeroon.

Siellä minä istuin. Nurkassa pimeässä ja ymmärsin joka kerta enemmän maailmasta. On paha, jos on oma mielipide. On paha, jos sanoo vastaan. On paha, jos kysyy sopimattomia. On paha, jos kyseenalaistaa.

Olin kovapäinen ja istuin usein. Lopulta opin. Opin olemaan olematta mitään mieltä auktoriteettien edessä, opin olemaan hiljaa ja nieleksimään. Opin, ettei oikeus ole aina kohtuus ja että toisen paha on toisen hyvä. Opin kaikenlaista.

Aika ajoin aikuisena on tuntunut samalta kuin silloin pienenä komerossa. Voimattomuutta, vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta. Mutta pelota ei. Enää.

Opin, että joku aukaisee lukon ennemmin tai myöhemmin.

Määrä ja muodot

Thu, 04 Jun 2009 18:11:24 +0200

Valokuvatorstai/Määrämuoto

Näitä päiviä

Tue, 02 Jun 2009 18:23:53 +0200

En kai minä mitään ylenpalttisia suosionosoituksia odottanutkaan. Mutta että täydellinen hiljaisuus. Tein sentään pyytämättä. Tosinhan pitäisi jo tajuta, että nimenomaan se on väärin. Kun ei saisi tehdä mitään, mitä joku muu ei osaa, sillä se saa sen toisen tuntemaan itsensä tyhmäksi ja sehän ei ole siitä toisesta kiva. Ei. Mutta että silti. Ainoa vastaus on yksi automaattipoissaoloviesti. Kahteenkymmeneen postiin.

Mikä muuten panee jotkut luulemaan, että kun ne on niin tavattoman tärkeitä ja merkittäviä, niin ne on myös automaattisesti kaikkien alojen asiantuntujoita. Kun tieto sitten loppuu, alkaa huuto, että ei nyt tartuta pikkuasioihin vastauksena vastaukseen, jonka yrittää antaa, kun kysytään. Miten ne sen tekee: saavat toisen tuntemaan itsensä täydellisen typeräksi asiassa, jonka tietää satatuhatta kertaa paremmin vaikka päällään seisten, oikea käsi sidottuna, silmät kiinni ja vasen jalka kipsissä väärin päin takapuolessa.

Valtaväylällä mopoauto vaihtelee kaistaa miten sattuu ja on aina oikeiden autojen tiellä. Tekee mieli käyttää kansainvälistä kieltä.

Jalkakäytävällä saa väistellä räkäklimppejä.

Joskus maailma on niin täynnä virheitä, että itkua pukkaa.

Tytöt eivät ole lapsia vaan minikokoisia naisia

Mon, 01 Jun 2009 19:22:28 +0200

Rantakahvilan edessä arviolta kuusivuotias tyttö hakee keskittyneesti balettitanssijan asentoa. Jalkaterät viipottavat somasti sivulle kömpelöissä lenkkitossuissa ja kädet kaareutuvat sirosti pään päälle. Kukkamekko pömpöttää massun päällä ja pää vinossa, katse keskittyneenä suoritukseen hän niiaa monta kerta. Yhtäkkiä tytön katse kirkastuu ja riemastuneena hän juoksee äidin luokse: "Aitiäiti, nyt mä tiedän, mitä mä haluun tehdä isona. Mä haluun prinsessaksi."

Vierasvenesatamassa miesjoukko istuu jutellen miesten välisiä viikonloppujuttuja. Vähän väliä joku tuttu ohittaa seurueen ja miehet huutavat, että aina yhdelle on aikaa. No, aina on. Yksi on ollut ylioppilasjuhlissa, yksi vetänyt pleksit, yksi ollut viikonloppuisänä. Siis sitä samaa turvallista jätkäelämää. Viikonloppuisä kertoo kuitenkin vähän huolestuneena, että hänellä alkaa olla hiukan tukalat ajat kymmenvuotiaan tyttärensä kanssa. Olivat lauantaina olleet terassilla ja hän oli ottamassa kolmatta olutta, kun tytär oli sanonut: "Iskä hei, toi on jo kolmas." Yksikään vanhoista muijista ei ollut kuulemma ollut yhtä tiukka.

Ahaa!

Thu, 28 May 2009 19:39:02 +0200

Klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai/Ahaa

Kriisin paikka

Wed, 27 May 2009 20:29:35 +0200

Olen löytänyt itseni tarpomasta syvissä vesissä. Ensin se ilmeni niin, että halusin kristallikruunun vessaan. Lieventelin todentamaani kriisiä keskustelemalla itseni kanssa, että onko kristallikruunun haluaminen *vessaan* keski-ikäisyyttä vai sen väkinäistä kieltämistä vai vainko sisustuslehtien salakavalaa vaikutusta vai ehkä jopa originellia tai ehken sen vielä väkinäisempää tavoittelua. Olen edelleen haluamisen asteella eikä se johdu niinkään kriisinpoikasen tiedostamisesta kuin siitä, että sellaista ei vaan löydy.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Olen alkanut himoita moottoripyörää. Ja tämä on jo vakavampi juttu. Se alkoi salakavalasti haluamalla ensin motoristin käheitä buutseja, joilla voisi kävellä uskottavan kuulisti. Sitten löysinkin itseni jo himoitsemasta nahkahousuja ja rotsia. Eikä aikaakaan, kun näin sieluni silmin itseni musta kypärä päässä istumassa mustan Harrikan selässä. Paitsi että. Mistä muka löytyisi niin matala Harrikka, että puolitoistametrisen kokonaisvarteni jalkaosuudet ylettäisivät maahan? Ei mistään. Kunnes kaveri lähettää linkin, että tässä se nyt olisi: istuinkorkeus 64 cm. Ja eikun mittanauha esiin ja kokeilemaan, ylettääkö jalat. En yllyttäisi hullua.

Jos vielä alan himoita itämaisia mattoja, niin potkikaa. Tai siis... Mutta vain vieraskoreudeksi. Vain ja ainoastaan. Ja että se on just oikean värinen ja sopii tarinoita kertovan tuolin kanssa yhteen kuin musta kypärä ja peililasit.