Mökki-Pirkko

Homemökki

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Wed, 22 Jul 2026 16:08:01 +0000

No silleen oli sitte talvella käyny, että joki oli jäätyny pohjaa myöten ja vesi ja jäämassa oli noussu jotain metrejä oikeesti. Köpelöstihän se kävi sitte tolle meänki mökille.

Meän ekana mökkitalvena aikanaan viimeksi vesi nousi sen verran, että sitä oli tullu mökin alle. Nyt ei päästy säikähdyksellä.

Mies oli talvella käyny kattomassa ja elätteli vielä toivoa, että ei ois sisällä vettä. Sillon ei sisälle päässy kattomaan, kun jäämassat oli ovien tiellä. Ja kun huhtikuun alussa tulin ite tsekkaan, niin kyllä se ilmiselvää oli, että 10cm ainaki oli ollu sisällä vettä.

Kaikki matot oli litimärkiä ja keittiön muovimatto oiken mussahteli, kun sille astu. Makuuhuoneesta aikanaa revittiin muovimatot pois siinä (turhassa) toivossa, että alla ois lautalattiaa ja se levy, mikä siellä on, oli jo tässä vaiheessa homepilkuilla. Tapeteista näky, että seinät oli imeny itteensä kosteutta ja tietty kaikki lattialla olleet johdot ja sähköhommat (kuten imuri) on pois pelistä.

ONNEKSI sauna ei ollu ottanu iskua. Siihen on hakattu niin paljon verta, hikeä, kyyneliä ja euroja, että en ois ehkä kestäny, jos se ois menny.

Koska sillä reissulla ei pystyny tekeen mitään, niin ei muuta ku ovet kiinni ja kaupunkiin. Seuraavan kerran palattiin mestoille Miehen kanssa kesäkuun lopulla ajamaan nurmikkoa ja kattomaan, että mitä ois tehtävissä.

Ei tietenkään oltu sillon aiemmin keväällä tajuttu jättää ikkunaa auki, että ilma ois vaihtunu mökissä, niin se oliki sitte kauttaaltaan homehtunu. Oikeastaan kaikki huokoinen tai puinen on homeessa.

Jopa takka oli homeessa.

Heittelin jotain jätesäkkiin ja jotain tekstiilejä vein kotiin pestäväksi, mutta tälläkään kertaa ei ihan pystyny tekeen paljoa. Tilanne on niin lannistava. Pitää vielä kesällä kerätä erikseen voimia ja tulla kattomaan, että mitä vois pelastaa ja mitä menee ihan vaan roskalavalle.

Nyt sitte odotellaan vakuutusyhtiön päätöstä ja myös Miehen päätöstä, että mitä tehdään. Vanhaa mökkiä ei kannata korjata ja ite oon ihan valmis ottaan projektiksi uuden mökin rakentamisen. Mutta valitettavasti en varsinaisesti saa päättää, kun en mökkiä enää omista. Palaan, kun tiedän miten tämä tarina jatkuu.

Parantava räkäjuuri

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sat, 28 Sep 2024 11:45:00 +0000

Jo ihan kesällä bongasin tosta saunan edustan sekapuskasta tyypin, jota en mielestäni ollu huomannu ennen. Nyt se tuntu valtaavan monta neliötä tilaa eli kyllä se varmaan siinä on ollu jo aiemmin.

Viimeksi pari viikkoa sitte (syyskuussa siis) mökillä käydessä katoin, että tyyppi kukkii edelleen ja vetää puoleensa pörriäisiä. Muuta niille ei ollukkaan tarjolla.

Tämä tapaus on rohtoraunioyrtti (räkäjuurenakin tunnettu). Pieni mahdollisuus on, että vois olla myös tarharaunioyrtti, mutta koska kukat ei ole siniset eikä muutu siniseksi, niin meen tolla rohtoraunioyrtillä. Virallinen ero on, että tarharaunioyrtillä on siipipaltteettomat lehdet. Yritin hetken selvittää, että niin mitä. Luovutin. Molemmat tykkää haastavista kasvupaikoista, josta siis raunioviittaus nimeen.

Kuten rohtoinen nimi kertoo, niin kyseessä on vanha lääkekasvi. Räkäjuuri taas viittaa limaiseen juureen, joka juurikin (hihi) se osa, jota lääkkeenä käytetään. (Huom. älä googlaa räkäjuurta.)

Yrittitarha.fi kertoo, että vaikuttavana aineena on allantoiini, joka edistää solujen uusiutumista eli haavojen, mustelmien ja luunmurtumien parantumista sekä arpeutumista. Tuoretta survottua juurta tai juuresta tehtyä keitettä on käytetty kääreiden muodossa. Myös kuivatusta ja jauhetusta juuresta voi tehdä puuroa samaan tarkoitukseen. Sisäisesti juurta ei pidä käyttää, jos haluaa välttää maksavaurion, syövän ja laskimotukkeuman. Ehkäpä en lähe tätä testaamaan edes ulkoisesti.

Extravinkki: Jos sulla on rohtoraunioyrttiä hävitettävän paljon, niin tomaatti ja pottu tykkää siitä kompostoituna sen kaliumpitoisuuden vuoksi.

Vattu-Pirkko

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Mon, 05 Aug 2024 07:58:00 +0000

Oon ihan p**ka oppimaan, mutta kun ekana mökkikesänä tein silleen tyhmästi, että pidin loman juhannuksesta alkaen, niin opin kerrasta, että vatut ei kerkee kypsyä. Eka vuoden saldoksi jäi kaks vattua.

Siitä lähtien oon aina pitäny loman silleen, että kerkeen vatustaa elokuun alkupuoliskon. Jep, keski-ikäistä, mutta minkäs teet. Kesäloman lopun päivät rytmittyy sen mukaan, että sataako ja monelta. Koska märät vatut on vähän perseestä. Ei täysin mahdottomia, mutta kuivat on kivempia.

Ja kun peli on keski-ikäisyyden suhteen jo menetetty, niin aika pian hommasin vielä tollasen ämpärivyön. Siinä on oikein kännykkäkotelo, johon ei mahu nykyajan puhelimet ja vyöhön saa kivasti Flexin kiinni, jos käy niin huonosti, että joutuu ottaan mäyräkoiran vattupuskaan. Siinä oikeesti tarvii olla jo aika motivoitunu, että sitä jaksaa.

Paljo kivempi kaveri vattupuskassa on äänikirja. Oon nimittäin pikkusen tarkka, että ei tuu mitään ötökkejä ja epämääräsyyksiä, niin se ottaa aika lailla aikaa ja vaikka kuinka ois meditatiivista ja hidasta elämää, niin ei kyllä aivot kestä.

Ostettiin mökin oston jälkeen heti pakastin. Kuvittelin, että marjastaisin hulluna, kun täällä on kerta ainaki mustikkaa, puolukkaa, viinimarjoja ja villivattua. Vuodet osotti, että kaikki muut marjat poimin mieluummin Tammelantorilta, mutta vattujen huutoa en pääse karkuun.

Viime vuonna oli superhyvä vattuvuosi. En laske, mutta sain pakkaseen useita litroja priimaa vattua. Ja sitte siinä kävi silleen, että kun ne on vaatinu niin paljon duunia ja ne on niin kauniita, niin niitä ei oikein raaski käyttää. Ei ainakaan mihinkään smootsieihin. Nyt sitte on viime vuotista vattua vielä aika lailla syömättä.

Siksi ei harmita tänä vuonna niin paljon, että ensinnäki joku oli lanannu alkukesästä parin pellon reunat, joissa oli mun parhaat mestat (ja mehän ollaan jo aiemmin opittu, että vattu tekee marjat toka vuoden oksiin eli ens vuonna parempi onni ehkä). Tokaksikki, oon tällä kertaa mökillä julkisilla enkä siis pysty kuljettaan kotiin pakastettua mitään, joten keräsin nyt vain täällä syötäväksi.

Valehtelin. Harmittaahan. Siellä ne huutelee.

Myrkyllinen karkulainen

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Fri, 12 Jul 2024 06:42:00 +0000

Kuten kaikkea erityisen kaunista, tätäkin uutta ja tuntematonta yksilöä löytyy tontilta vain yksi varsi. Liekö jonku linnunkakan mukana päätyny tänne, koska väitän, että oisin hänet huomannu ja tunnistanu jo, jos hän ois täällä aiemmin ollu.

Nykyäänhän voi asioita kuvata suoraan Googleen ja saada tunnistuksia, mutta se tuntuu jotenki liian helpolta ja epäurheilijamaiselta. Koitin siis tapani mukaan googlata "kellokukka punainen", "kellokukka leopardikuvio" ja vaikka mitä ilman onnistumista. Joten päädyin lopulta kuitenki LuontoPortin tunnistuskoneen pariin.

Hän on rohtosormustinkukka.

Hän viihtyy kivisillä rinteillä, metsänreunoissa, joutomailla ja puutarhoissa. Meidän mökkipiha on kaikkea tuota. Kyseessä on karkuteillä oleva koristekasvi, jonka ei pitäisi karata kovin kauas alkuperäiseltä kasvupaikalta. Nyt ois jännä tietää mistä asti se on tänne eksyny.

Rohtosormustinkukka on kaksivuotinen ja tekee ekana vuonna vasta lehtiruusukkeen (mitä se tarkoittaakin) ja vasta tokana vuonna kukat. Eli jos haluaa hänen jatkossakin kukkivan, niin taas ois lippusiimalle käyttöä, ettei käy kuin auringonkukille.

LuontoPortti kertoo, että kukka on kellomainen tai suppilomainen ja "hieman vastakohtainen". Lisäksi hän voi olla sinipunainen, punainen tai joskus valkoinen tai vaaleankeltainen. Eli ristiriitainen ja ilmeisen päättämätön? Ilmeisesti mun ois myös pitäny tajuta googlata "täplikäs" eikä "leopardikuvioinen".

Hedelmäkota on hänellä "puikea". Puikeasta tuli just mun uus suosikkisana. Kuvailussa on muitakin hauskankuuloisia termejä, joista en ymmärrä mitään: yhdislehtinen, nyhälaitainen, huopakarvainen...

Sitten meneekin jännäksi. "Maanpäälliset osat ovat hyvin myrkyllisiä. Rohtosormustinkukan väitetään olevan sydämen toimintaan voimakkaimmin vaikuttava kasvi ja voi pieninäki määrinä aiheuttaa pahan myrkytystilan ja jopa kuolemaan johtavan kammiovärinän."

Lippusiimasta puheen ollen, onneksi rohtosormustinkukkaa ei ole ollu saatavilla, kun trimmaava mies on puuhastellu täällä.

Kuinkas sitten kävikään

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Thu, 11 Jul 2024 16:52:00 +0000

Viimeisin postaus, "Kesä on, kesä off", ilmesty lokakuun alussa 2021. Kuukautta myöhemmin Mies ilmoitti, että kaipaa erilaista elämää ja haluaa muuttaa unelmiensa perässä takaisin kotikonnuilleen. Että sellanen off.

Tyypillisemmässä kuviossa ois tietty jaettu lusikat ja muu omaisuus ja lähetty omille teillemme. Ja siis näin tehtiinki. Minä pidin kaupunkiasunnon ja Mies mökin. Mutta pidettiin kiinni ystävyydestä. Ja tietty tosta otuksesta.

Ystävyys mahdollistaa sen, että saan edelleen mökkeillä niin paljon kuin haluan. Myös uus poikakaveri käy täällä onneksi mielellään (olkoon hän nimeltään Poikkis).

Näiden postausten välissä meni kuitenkin kolme vuotta, koska kaikki mökkiin ja sen tulevaisuuteen liittyvät haaveet (kuten uusi mökkirakennus ja tulevat mökkijoulut ja omenapuut) sekä vuosittaiset mökkitraditiot (juhannukset, ystävien ja perheenjäsenten vierailut, lomien suunnittelu vattujen kypsymisen mukaan) kuopattiin eron myötä.

Se sattuu edelleen.

Samalla katosi kiinnostus hoitaa täällä olevia kasveja tai tunnistaa uusia. Tervehdin tietysti kuusamaa, pioneja ja (edelleen marjomattomia) pensasmustikoita aina käydessäni, mutta koska en ole täällä säännöllisesti niitä kastelemassa tai suojelemassa angervoinvaasiolta, niin pääsääntöisesti koitan olla ajattelematta niitä.

Ensimmäiset käynnit eron jälkeen oli ristiriitaisia. Oon niin onnellinen täällä ja samaan aikaan en tienny mikä käynneistä on viimeinen, koska Mies ei ensin tiennyt myykö mökin. Jokainen lähtö mökiltä tuntui kuin sielua olis revitty irti. Joskus mietin, että helpompi... tai ei helpompi... mutta tiiätte mitä tarkotan, ois ollu vaan luopua mökistä kokonaan. Hakea omat kamat pois ja hyvästellä kuusama ja pionit. Ja sauna. Ja maailman kaunein saunakamarin takka. (Kattokaa nyssitä! 👇 Kuva joulukuun alusta 2021, kun käytiin Urhon ja ystävän kanssa talvipäiväfiilistelyllä.)

Kolmen vuoden aikana sielu on rauhottunu.

Tällä kertaa tultiin Urhon kanssa kaksin mökille. Eräs ystävä kysy kerran, että onko Urho mulla mökillä aina, koska en uskalla olla täällä yksin. Totta puhuen en ollu koskaan tullu ajatelleeksi, että voisin tulla tänne ilman koiraa. Seki on niin onnellinen täällä. Enkä kehtais kertoa sille, että oon ollu mökillä ilman sitä.

Mutta miksi Mökki-Pirkon parissa jälleen? En ole oikein pystyny kirjottaan Mökki-Pirkolle loppua enkä jatkoa. Asia on kuitenki ollu mielessä, koska joudun töissä Google-palavereissa aina selittämään kuka tai mikä on Mökki-Pirkko (se on mun Google-nimi). Sitte viime talvena tapasin nuoruudenystäviä, jotka sano tekevänsä Mökki-Pirkon ohjeella amerikkalaisia pannareita. Toissapäivänä joku tuntematon oli löytäny Hifistelyvapaan juustokakun ja kommentoinu postausta. Eilen löysin pari uutta tulokasta tosta saunan edessä olevasta ryteiköstä, ja älyttömästi metsämansikoita. Ja on sadepäivä ja yksi mökkitraditioista oli kirjotella Mökki-Pirkko-juttuja sateella.

Siispä laitoin tänään mun siviili-Instaan kysymyksen, että pitäskö Mökki-Pirkon kirjottaa taas ja sain (tähän mennessä) 13 myöntävää vastausta. Se on suunnilleen saman verran mitä mulla on muutenki lukijoita, joten tässä sitä ollaan taas. (Eikä äänestäjissä edes ollu mun ykkösfani eli äiti.)

Kattoo ny mitä tästä tulee.

Kesä on, kesä off

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 03 Oct 2021 13:19:00 +0000

Siis eka oli niin kuuma, että ei pystyny tekeen mitään. Ei ajattelemaan, nukkumaan eikä edes oikein bloggaamaan. Koitin vaan kastella kaikkea.

Kun se kuumuus lopulta helpotti, niin se loppu sitte kokonaan. Muutamat tyypit ois vissiin kaivannu vielä lisää lämpöä ja aurinkoa.

Kuten auringonkukat. Tänä kesänä oli kaikki mahikset onnistua oikein huolella. Noudatin viime kesänä opittua tapaa laittaa vaan siemenet multaan ilman kikkailuja ja kastella niitä. Tulossa oliki lopulta 14 kukkaa, mutta niin vain eivät ehtineet kuitenkaan kukkia. Jälleen amatöörin auringonkukkaepäonnistuminen siis.

Karhunvatukka koki vastaavan kohtalon. Viime vuonna sain jo muutaman marjan, vaikka kaveri oli ihan uus. Tänä kesänä oli lupaus 17 marjasta, mutta vihreäksi jäivät he.

Pallohortensia ehti vasta harkita kukkimista, kun sen aika oli jo ohi. Toki sitä en ehkä muistanu kastella niin usein, että seki saatto vaikuttaa.

Mutta noi unikot vaan kukkii ja kukkii. Ei kai niitten enää pitäs?

Unikkopelto

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Wed, 14 Jul 2021 11:01:00 +0000

...in my dreams.

Istutin kolmeen paikkaan unikkoa keväällä toiveissa upeat unikkokeskittymät. Vahin vielä kärppänä, ettei niihin kaivella mitään luita kuten viime keväänä.

No sitte oltiin muutama viikko pois mökiltä ja kaikki oli villiintyny sillä välin. Myös unikkoviljelmät, joista en enää tienny, että mikä niissä kasvava saattais olla kitukasvuista unikkoa ja mikä jotain muuta. Nypin pois kaiken sellasen, joka nyt ei varmasti ainakaan ollu unikkoa ja kastelin loppuja.

Sitte oltiin taas reilu viikko kaupungissa ja sillä välin saunan takana oleva puska oli riemastunu kukkimaan. Tää saattaa olla kasvikunnan historian rumin unikkokasvusto, mutta jos kattoo tosi kaukaa tai sitte ihan yksilöläheisyydestä, niin onhan ne ihan älyttömän kauniita.

Toisessa, pioniunikkopenkissäkin neljä vartta lupaili kukkaa, joten jäin odottamaan innolla, koska siemenpaketti oli lupaili aika paljon.

Tässä siis se lupaus.

Ja tässä toteutus. (Huomaa lupaus 8cm kokoisesta kukkapallosta.)

En vielä jaksanu selvittää, että mikä meni vikaan. Ehkä se, että villiintyneet muut kasvit vei ravinteet ja kasvutilan tai sitte ois pitäny olla täällä kastelemassa useammin. On ollu nimittäin aika kuuma kesä.

Mutta tällä kertaa tuli sentään kukkia, joten ehkä tätä kannattaa koittaa vielä kolmannen kerran.

Ekasta kokeilusta voi lukea täältä: Selviytyjäunikot

Maksaruoho, maksaruoho, maksaruoho...

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 11 Jul 2021 08:26:00 +0000

Pujoa kitkiessä bongasin taas yhen pörriäisten suosikin. Keltaista kukkaa mattomaisena kasvustona kivikkoisessa, kuivassa paikassa puskevan tyypin.

Äkkiseltään googlaten hän vaikutti keltamaksaruoholta. Siis kukat täsmäs, mutta varret ei. Keltamaksaruohossa on sellaset mehikasvimaiset palleroiset varret ja tässä taas semisti tavalliset tasaset varret, jonka varrella sahalaitaisia lehtiä.

Luontoportti kyllä ehdotteli, että keltamaksaruohon voi sekoittaa särmämaksaruohoon, mutta siinäki varret oli keltamaksaruohomaiset ja sitä paitsi sitä kasvaa luonnonvaraisena vain ahvenanmaalla. (Vaikka tokihan en tiedä mitä tänne on aikanaan istutettu ja mikä kasvaa itellään.) Muita lähisukulaisia on kesämaksaruoho ja valkomaksaruoho.

Sen verran löysin sitä Luontoportin tuntomerkkeihin täsmäävää oikeeta keltamaksaruohoakin (alla), että varmistuin tän toisen tyypin olevan joku muu.

Nyt meni niin vaikeaksi, että pakko oli kysyä neuvoa biologiystävältä. Vastaus tuli noin minuutissa. Siperianmaksaruoho. Tuntomerkkien ja ystävän perusteella pakko uskoa, vaikka Luontoportin sivuilla olevan levinneisyyskartan mukaan on kevyesti ohkaset mahikset, että sitä kasvais luonnonvarasena täällä, mutta mahikset kuitenki. Ja voihan se tosiaan olla, että sitä on istutettu tänne.

Tulipa nyt kuitenki tunnistettua parit maksaruohot kerralla eli keltamaksaruoho ja siperianmaksaruoho. Tunnistukset suunnilleen numeroilla 32 ja 33.

Ps. Alkaa oleen toi pujo pahimmillaan ja sehän sellanen tyyppi, joka saattaa aiheuttaa allergian vaikka sitä ei ennestään olis eli kannattaa nyppiä pois tavatessa. Pujotunnistuspostaus täällä (tunnistus by äiti).

Pionipäivitys 2021

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Tue, 29 Jun 2021 16:52:00 +0000

Voi voi, pitää ruveta raivaamaan vissiin pioneille lisää tilaa, kun kukkamäärä ei kasva. Vanha pioni teki toista vuotta peräkkäin yhdeksän kukkaa ja Ewelina jo kolmatta kesää kaksi. Kyllä varsia ois ollu tehä usiampiki.

Vanha pioni kukki just parahiksi, kun tultiin juhannuksenviettoon, mutta Ewelina on sen verran varjosammassa, että vasta verryttelee. Saapa pidempään sit kattella heitä.

On ne kyllä ihania.

Welcome to the jungle

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sat, 26 Jun 2021 15:23:00 +0000

Päätettiin tänä kesänä pelastaa pörriäiset ja antaa mökkipihan kasvaa luonnonniityksi.

No eikäkö muuttohommissa meni kaupungissa sen verta pitkään, että täällä oli kaikki villiintyny. Pörriäisten iloksi toki.

Saunanportaidenalainen elämä on villiintynyt täysin.

Mäyräkoira on maastoutunut kotimaiseen viidakkoon.

Joka puolella pörisee, mutta vikkeliä pirulaisia on vaikea saada filmille. Varsinki, kun sääsket syö elävältä, jos koittaa keskittyä kuvaamaan.

Peurankellot ja oranssivoikeltanot sulassa sovussa.

Meidän suuri vainukoira ei meinannu löytää kalikkaansa villiintyneen pihan seasta.

Nää oranssivoikeltanot on kyllä aika kivoja.

Hyvä perhoskasvi

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 30 May 2021 17:08:00 +0000

Tuntuu, että joka puolella mökkipihaa on nyt tollasia keltasia päivänkakkaroita. En oo niihin juurikaan aiemmin kiinnittäny huomiota tai sitte niitä ei oo aiemmin ollu noin paljon, mutta nyt pisti sen verta silmään, että aattelin tunnistella pois.

Oliki yllättävän vaikea. Kun hakee keltaista päivänkakkaraa, niin huomaa, että moni on erehtyny luuleen tätä tyyppiä keltasauramoksi, vaikka keltasauramolla on valtavasti isompi mykerö (eli se keskiosa) verrattuna terälehtien pituuteen.

Tää onki kevätvuohenjuuri.

Marttojen mukaan kevätvuohenjuuri on perinneperenna, vaatimaton ja hyvä perhoskasvi eli se tuottaa mettä perhosille. Hyvä perhoskasvi on näistä asioista mun suosikkiasia.

Vaikkakaan kuviin ei perhoset nyt ehtineet.

(Kävi muuten googlatessa ilmi, että Sotkamossa on Perhospuutarhuri-niminen taimisto, joka on erikoistunu lisäämään luonnon monimuotoisuutta ja auttamaan pölyttäjiä. Tykkään.)

Tukitoimia

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 16 May 2021 06:27:00 +0000

Sain taas Miehen innostuun 'tee se itse' -hommista. Tällä kertaa en edes ite suunnitellu enkä sen vuoksi kehannu myöskään juoda olutta vieressä ja neuvoa samalla, kun se rakenteli.

Yks apina sen sijaan osallistuu kaikkeen...

Mun köynnöstävään karhunvatukkaan kasvo yks parimetrinen oksa viime kesänä (siis ei muita oksia vaan vain se yks) ja olin saattanu noin 40 kertaa sanoa, että sille tarvis hakea rautakaupasta tuki. Olin jo puutarhakaupassa kerran yhtä vähän harkinnu, mutta se oli ruma. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Eilen Mies sitte rupes kyseleen, että kuinka paljo se levenee ja minkä korkuseksi kasvaa ja jos on ritilä, niin pitääkö olla maasta saakka. Annoin sen rauhassa puuhastella, kun teoriassa mikä tahansa tarpeeksi korkee keppi ajais asian.

Ja kai se on minun pienuutta, että aina yllätyn kuin hienoja se saa aikaseksi.

Niille, joita kiinnostaa yksityiskohdat, niin meillä oli saunan terassista jääny yli sellasta kestopuista listaa, jossa oli kouru valmiina. Se kouru on kuulemma oikeesti tippaura eli ohjailee veden pois terassinkaiteesta, mutta ainaki tollasen saunan alta löytyneen betoniverkon reunat sopi siihen just kivasti. Kolmesta rivistä tulee noin puoli metriä leviä homma.

Sitte vaan sirkkelillä kulmia jiiriin ja pystypuiden alapäät kirveellä teräväksi ja kuulemma toista vastaavaa hän ei enää rupia rakentamaan.

Tuoksuköynnöskuusaman tueksi olin kans jo pari kesää suunnitellu kahta mökiltä löytynyttä metalliritilää. Kun se sirkkeli oli kerran esillä, niin ehdotin, että oisko samalla tehty kehykset myös kuusaman tuelle. Mutta Mies oliki suunnitellu jo senki homman valmiiksi ja ritilät kiinnitettiin seinään pienemmillä paloilla samaa kourullista listaa.

Tämä oli siis alkutilanne:

Kuusamahan tosiaan innostu paikanvaihdosta pari kesää sitten, mutta sillon vaan siirsin koko kuusaman tukineen päivineen, koska stressasin niin paljon siitä, että se muutosta suivaantuu ja kuolee.

Ja näin hän kurkottelee kohti aurinkoa jälleen!

Tuoksuköynnöskuusama oli tosiaan mun ensitunnistus ja siksi erityisen rakas. Kuusaman vaiheista voi lukea näistä:

Nyt kutsuu mua kuusama! (2016)
Kuusama vaihtaa maisemaa (2019)
It's alive! (2019)
Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää (2020)

Tulppaanikevät... fail

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Fri, 23 Apr 2021 16:32:00 +0000

No minä ihan innoissani nostelemaan havuja pois tulppaanien päältä ja kattomaan, että joko pilkistää.

Ei pilkistä.

En laskenu kuoppia, mutta veikkaan, että 50 sipulista ei kovin moni selviytyny.

En tiiä jaksaako toista kertaa koittaa edes, mutta täältä voi kattella ne ohjeet, jos tarviit.

Loppiaisen hyasinttivinkki

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Wed, 06 Jan 2021 10:09:00 +0000

Tälle joulua sattu todella hyvät hyasintit. Ostin jotku ihan kolmen markan hyasintit joulukuun alussa enkä elätelly paljo toiveita, mutta niin vaan niistä kasvo kestävät ja komeet kukat. Joulureissusta tullessa oli yllärinä vielä uusia kukkavarsia, joten leikkasin vain kuolleet pois ja jatkoin kastelua.

Eilen olin lopulta heittämässä heitä biojätteeseen, kun biologiystävä piipahti ja vinkkasi, että kun leikkaa varret pois ja pesee mullat (käsittelyn helpottamiseksi), niin keväällä ne voi istuttaa mökille ja niistä tulee kesäkukkia.

Tää on silleen pönttö vinkki, että en oo ite vielä kokeillu enkä osaa sit siitä istuttamisesta sanoa mitään tai että toimiiko oikeesti. Mutta hei, vaiva on niin minimi, että ei se ota jos ei annakkaan.

Nää nyssitte kellariin odottamaan kevättä.

Ihanaa uutta vuotta!

Tulppaaninistutusohjeet ens vuotta varten

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 08 Nov 2020 11:11:00 +0000

Uups, I did it again! Eli istutin ja googlasin sitten vasta ohjeet. Kuinka vaikeeta joku tulppaanin istuttaminen muka voi olla? Ja puolustuksena, mun piti toimia nopeesti, kun se meidän karkeakarvainen maansiirtourakoitsija on metsällä, niin sillon on parhaat mahikset saada omat kaivuuhommat tehtyä ilman välittömiä tuhoja. (Toki myöhempiä tuhoja ei estä muu ku aitaaminen.)

En oo aiemmin muistanu hommata tulppaaninsipuleita, mutta nyt onneksi osui Facebookissa silmiin Puutarhurin majan mainos, että vielä ehtii tilata ja istuttaa. Toki tässä meni kolme viikkoa ennen kuin kerkesin mökille, mutta onneksi Yhteishyvä kertoo, että pääasia, että istuttaa ennen routimista.

Niiltä löyty muutenki kattavat ohjeet, jotka ois varmaan ollu paikallaan lukea ennen istuttamista. No mutta tässä ens vuotta varten:

Ennen istuttamista:

Tulppaanit tykkää ravinteikkaasta, kuohkeasta ja vettä läpäisevästä multamaasta. Liian märässä mätänevät.
Istutusaika on pääasiassa lokakuu, mutta lämpimänä syksynä kannattaa odottaa, kun turhaan sitte versoilevat lämpimässä.

Istuttaminen:

Säilytä sipulit viileässä ja kuivassa ennen istuttamista. (Melkein check, unohtu muutamaksi päiväksi lämpimään eteiseen, mutta eivät näyttäneet siitä möksähtäneen.)
Aloita sipulin istuttaminen kitkemällä ja muokkaamalla kasvualusta. (Nooh, en tehny kumpaakaan.)
Kalkitse ja lannoita tarvittaessa pitkävaikutteisella ravinteella. (Mistä tietää tarviiko ja mistä tietää onko joku lannote pitkävaikutteinen?)
Tee multaan kuopat istutuslapiolla. Sipuli istutetaan niin, että kanta on alaspäin. (Huh. Tää meni oikein.)
Istuta sipulit tiiviisti, mutta ei saa koskettaa toisiaan. (Jätin enempi väliä, kun sipulipaketissa luki, että pitää jättä 12cm väliä.)
Istutusyvyys kolme kertaa sipulin koko eli noin 10-15 cm. (Tääki meni kohtuudella oikein.)
Kastele istutus, jos maa on kuivaa. (Joo ei kyllä ole. Joki on niin korkealla, että Mies epäili, että maa on jopa niin täynnä vettä, ettei se vedä enää.)

Myöhemmin:

Tarhatulppaanin (tarkottanee tällasia kaupan sipuleita?) ravinteet riittää vain ekaan kukintaan, joten jos haluaa, että tulee tulppaaneja seuraavanakin vuonna, niin lannoita keväällä kasteluveteen sekoitettavalla seosravinteella. (Äh, pitää googlata, mitä on seosravinne.)
Älä leikkaa kuihtuvia lehtiä pois kukinnan jlkeen vaan taivuttele muun kasvillisuuden joukkoon. Lakastuvat lehdet maatuvat ja ravitsevat kasvualustaa.

Keväällä nähään kuin mun käy.

Ja tässä vielä pari kuuraista kuvaa muistoksi kohta talveksi kääntyvästä syksystä.

Selviytyjäunikot

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 01 Nov 2020 16:38:00 +0000

Siivosin puhelimesta kuvia ja huomasin, että mulla oli jääny kertomatta loppukesäisistä selviytyjäunikoista.

Minähän siis metsästämällä metsästin pioniunikon siemeniä kesällä, kun olin Viherpiha-lehdessä niitä nähny ja ne oli sairaan hienoja. Tietty sit samalla otin muitaki unikonsiemeniä, ku onhan ne hienoja.

Kylvin ne suoraan maahan, kun kesä oli jo kovin pitkällä. Raivasin taas rantapuskaan pikku plätit, lisäsin pussista jotain normimultaa ja nakkelin siemenet sinne.

No eihän siinä taas kestäny ku sekuntti, kun huomasin, että toiseen unikkopenkkiin oli kaivettu luu. Ja koiratietäjät tietää: kun se huomaa, että sä huomaat mihin se on arteensa piilottanu, niin tietty se pitää kaivaa pikapikaa ylös ja piilottaa johonki muualle. No se unikkopenkki oli sitte sillä taputeltu.

En edes tiiä mitä sit toiselle eli pioniunikkopenkille tapahtu. Ainaki sitä oli käytetty kulkureittinä ja siinä vaiheessa, kun pienet unikonalut oli jo pinnassa, niin jotain ihanaa siellä oli kai haissu, koska aika selvää jälkeä oli tehty siitäki penkistä.

Olin siis menettäny jo toivon, mutta syyskuun puolivälissä huomasin, että muutama sinnikäs kaveri oli sit kuitenki puskenu tiensä päivänvaloon. Ei tietty kukaan pioniunikoista, mutta kauniita noi toisetki oli.

Ens kerralla istutan noi kauluspenkkeihin tai jotain.

Amatöörin auringonkukat!

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sat, 12 Sep 2020 16:10:00 +0000

Ne sanoo, että lapsiki osaa kasvattaa auringonkukkia. Kävi ilmi, että tähän hommaan ois pitäny suhtautua just tolla ajatuksella.

Toiset lapset on varmaan tosi taitavia ja tarkkoja, mutta jos ite oisin lapsena kasvattanu auringonkukkia, niin oisin varmaan tehny just kuten päätin tehdä tänä kesänä. Nakkaan ne siemenet maahan ja toivon parasta.

Lopusta löytyy linkit mun aikasempiin auringonkukkapostauksiin, mutta tiivistettäköön niin, että olen koittanu (siis myös aiemmassa elämässä ennen Mökki-Pirkkoa) kasvattaa auringonkukkia liian monimutkaisesti taimentaen ja suojaten ja kastellen ja siirrellen. Ei ois kannattanu.

Tänä kesänä päätin ihan vaan luovuttaa. Mulla siis oli siemeniä, mutta kikkailun sijasta kaivelin pikkuisen montun aurinkoiseen paikkaan, kaadoin siihen jotain ihan perusmarkettimultaa ja ripottelin koko siemenpussin siihen. Sitte kastelin niitä muutamana päivänä ja kun alkoivat pukata vartta, niin napsin surkeimmat yksilöt pois valoa ja tilaa viemästä.

Jonkin aikaa näyttiki hyvältä, kunnes Mies trimmas varottelusta huolimatta vahvimmat yksilöt. Se vaan totes, että ei ne tollasessa paikassa kasva kuitenkaan (ihan niinku asiasta mitään tietäis).

Tavallaan olin jo vähän unohtanu koko homman ja nyt muutaman viikon tauon jälkeen mökille tullessa olikin kaksi somaa kukkaa odottamassa.

Mökki-Pirkon virallinen auringonkukankasvatusohje on siis:

Pistä siemenet multaan.
Kastele, jos ei sada.
Unohda koko homma.

Olokaapa hyvät.

(Ja turha siis kysellä, että mitä lajia nää on. En oo enää moneen vuoteen jaksanu uskoa, että pääsisin koskaan kirjottaan tätä postausta ja kertoon lajiketta.)

Tuosta vielä tuota historiaa:

Nyt kutsuu mua yks toinenki kuusama

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Thu, 13 Aug 2020 14:20:00 +0000

Keväällä, kun raivattiin angervopuskasta lisää tilaa uusille pensasmustikoille, Mies kyseli, että mikä tuo taempana kasvava pensas on ja pitäskö senki kasvua rajottaa. En ollu sitä vielä tunnistanu ja koska se vaikuttaa olevan enimmäkseen harmiton, niin jätettiin toistaiseksi rauhaan.

No sitte kesällä siinä käväs ihan pienenpienet valkoset kukat niin nopeesti, että en kerenny edes kuvia ottamaan, joten tunnistus lykkäänty taas. Nyt pensaassa loistaa kirkkaat punaiset marjat, joten google sai kysymyksen "iso pensas, punaiset marjat" ja kuvahaku päälle.

Ihan eka linkki osas kertoa, että kyseessä on kuusama ja että koko pensas on myrkyllinen marjoja myöten (ja jos sit kuitenki menit syömään, niin soita myrkytyskeskukseen 09 471 977).

Sirpan luontoblogi kertoi, että kyseessä on lehtokuusama ja että sen sitkeän puuaineksen vuoksi siitä on tehty aikanaan tarve-esineitä.

Turun Sanomat kertoo, että lehtokuusaman paras tuntomerkki ovat lehtihangoissa kaksittain kasvavat kukat, joista loppukesällä kypsyvät punaiset marjat ovat usein osittain toisiinsa kiinni kasvaneita. Kellan-valkeat kukat avautuvat juhannuksen tienoilla.

Puutarha.net kutsuu kukkia mitättömiksi ja lehtiä puikeiksi, joten tunnistus lienee oikea. Tää on onneksi taas kasveja, jotka ei kaipaa mitään muuta kuin rauhaan jättämistä. Kestää kuulemma alasleikkauksen, jos oikein rupee ärsyttään. Saapa tuo tuolla mökin takana ainaki toistaseksi kasvaa ihan rauhassa, kunhan ei uhkaile pensasmustikoita.

Ja siis se eka kutsuva kuusama on tietty mun eka tunnistus vuodelta 2016 eli tuoksuköynnöskuusama, josta voi lukea näistä:

Nyt kutsuu mua kuusama! (2016)
Kuusama vaihtaa maisemaa (2019)
It's alive! (2019)
Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää? (2020)

Valko-vihreitä tuliaisia

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sun, 02 Aug 2020 16:56:00 +0000

Sanovat, että on kätevää, jos perheestä tai ystävistä löytyy esim. lääkäreitä tai putkimiehiä, mutta tällaselle amatöörille mökkipuutarhailijalle biologiystävä on kans ihan tosi kätevä.

Viime viikonloppuna hän lopulta vieraili meillä mökillä ja sen jälkeen, kun oli puolihuolimattomasti tunnistanu viidessä minuutissa yhtä monta kasvia kuin minä neljässä vuodessa, hän kaivoi auton takakontista varsin kauniin valkoisen pallohortensian.

Istutimme sen yhdessä. Se meni vähän eri tavalla kuin jos oisin istuttanu sen yksin. Ite oisin raivannu just ja just kasvin mentävän tilan ja toivonu parasta. Nyt raivattiin useampi neliö angervoa (ja juuria) pois ja pelastettiin välistä löytyneet (valeriana, ehkä iriksen tai koristeangervon juuripaakkuja sekä orvokkeja) muualle (mistä taas raivattiin reilusti vuohenputkea).

Pallohortensia oli varsin mieluinen tuliainen, koska huomasin, että meillä on täällä varsin vähän tähän aikaan kukkivia asioita. Pujoa ja paukkubalsamia ei lasketa.

Kekkilä antaa seuraavat hoito-ohjeet:

Istutus puolivarjoisaan paikkaan. (Check.)
Kukinta ei kärsi voimakkaasta alasleikkauksesta, sillä kukkii saman vuoden versoilla. Leikataan vuosittain varhain keväällä ennen uusien lehtien puhkeamista. Leikkaus edistää kukintaa. (Josko kuitenki varmuuden vuoksi lippusiimaa ympärille, koska trimmaavan Miehen alasleikkaus tapahtuu todennäköisesti kesken kasvukauden. Se tuskin edistää kukintaa.)
Toinen tapa leikata on poistaa hangen yläpuolelta paleltuneet osat, jolloin kasvista tulee metrin korkuinen. (Viime vuonna ei tainnu olla niin paljo lunta, että vois hangesta puhua, joten mennään tolla ekalla.)
Kesällä tarvitsee paljon vettä ja ravinteita.
Lannoitetaan havu- ja rodolannoitteella. Ei saa kalkita. (Eikä siis myöskään tuhkaa.)

Saatiin tänä kesänä saunan ikkunakin uusittua, kun vanha ikkuna otti itteensä rakennuksen suoristuksesta ja siinä oli pari vuotta sellanen tosi nätti jesariruksi. Pallohortensia pääsi paraatipaikalle saunan ikkunan taakse, niin saan sitä lauteilta ihastella.

Samana viikonloppuna oli kylässä myös Miehen veli vaimoineen ja toivat meille tuliaiseksi Finlaysonin Tamminiemi-saunatekstiilejä. Varsin kauniita ovat ja jos haluais jotenki sisustuslehtihifistellä, niin vois jopa sanoa, että pallohortensian valko-vihreä värimaailma toistuu saunan tekstiileissä. Kyllä kelepaa taas saunoa.

Pionipäivitys 2020

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Fri, 17 Jul 2020 18:50:00 +0000

Ei mulla oikeestaan muuta kuin, että pionit on ihania.

Tänä vuonna vanha nimetön teki jo yheksän kukkaa (viime vuonna kuus ja löytövuonna 2016 yhden) ja ite istuttamani Ewelina toista vuotta peräkkäin kaksi.

Tässä näitä ois.

Ewelina oli eka selkeesti vaaleanpunainen ja muuttu sitten melkein valkoiseksi.

Vanhempi pioni elää sopusoinnussa ruskoliljojen kanssa.

Ihania ovat.

Trimmaava mies kohtaa amatöörin auringonkukat

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Mon, 13 Jul 2020 15:34:00 +0000

Ja kuinkas sitten kävikään.

En oo edes raportoinu tän vuoden auringonkukkayrityksestä, koska ensimmäistä kertaa näytti siltä, että ei mee ihan reisille koko homma ja ajattelin kertoa sitten, kun eka kukka kukkii.

Sanoin Miehelle noin 16 kertaa, että varoo niitä auringonkukkia, kun puuhailee.

Tänään se trimmas ekaa kertaa tälle kesälle. Oon ite hoitanu aiemmin, ettei vaan sattuis mitään.

Nyt vituttaa. Ihan silleen huolella. Kaikki pitäs saatana ite tehä tai sitten aidata jollain helvetin lippusiimalla.

Tästä pikkusen historiaa vuodatukselle:

Mies suunnittelee raivaussahan ostamista. Minä suunnittelen henkilövahinkoa.

Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää?

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Mon, 29 Jun 2020 15:17:00 +0000

Pelkäsin niin kovasti, että kuusama ottaa nokkiinsa muutosta viime vuoden toukokuussa. Olin jo varma sen kuolemasta, kun katkasin yhen tosi vahvan juuren. Se toki osottautu sittemmin koivun juureksi.

Kesällä se sitten kuitenki kukki ja totesin pelkoni turhiksi.

Tänä kesänä tyyppi vallan villiinty. Kaunis se oli minusta aiemminki, mutta olihan se tähän kesään verrattuna aivan surkea räpellys sillon 2016, kun siitä ekana tunnistuksenani päivitin.

Tässä tyyppi tänä kesänä:

Ja tässä 2016:

Toki toi yks karvanen kamu oli tässä eräänä päivänä kaivanu liian läheltä kuusamaa ja onnistunu katkomaan yhen varren. Se kiukku väisty tänä aamuna, kun samainen kamu kaivo yrttimaan kokonaan ylös. Siellä oli varmaan menny hiiri. Kamu joutu arestiin.

Miehen unelmia

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Tue, 23 Jun 2020 17:00:00 +0000

Toi Mies tykkää toscakakusta. Kuulemma äiree teki aina paksun päällisen. Tai kerranki teki.

En oo sellasta sille kuitenkaan saanu aikaseksi (ja osaishan toi itekki, jos niin kauheesti toscapäällisestä unelmoi), mutta kun tässä eräänä päivänä mietin ääneen, että mitä tekis raparperista, ettei mee haaskuuseen, niin noin neljän minuutin päästä napsahti whatsappiin raparperitoscan ohje.

Juhannuksena sain oikein aikaseksi lopulta. Tai minä tein pääosin muita juttuja ja Mutti (tsekkaa Instasta Miss Mureena) pilkko raparperit ja sekotteli päälliset.

Täähän on siis silleen helppo, että tähän ei tuu sitä aivan turhaa kakkuosaa ollenkaan vaan se korvataan raparperilla ja sokerilla. Muutenhan tää onki pääasiassa lisää sokeria, voita ja mantelilastuja. Noin kötsiljoona kaloria per annos. Mutta siis aivan sairaan hyvää! Kirpeä raparperi ja suolaisen makean kinuskinen ja rapea mantelipäällinen. Siihen vielä nokare ranskankermaa kylkeen, niin voit exponentata kalorit, mutta maku on kyllä täydellisesti sen arvonen.

Tästä sitte eli Raparperitosca

Ja ohjehan oli Iltalehdestä ja silleen kiva, että leivonnassa yleensä on hyvä noudattaa annettuja määriä, niin tässä ei oo niin justiinsa.

"Pohja"

5-6 raparperin vartta (no ja täähän riippuu siitä kuin isoja ne sun raparperit on niin sanoisin, että kunhan vuoan pohjalle sellanen kolme neljä senttiä)
sokeria (taas käsketään käyttää ruokosokeria, mutta en oo kyllä vieläkään hifistelyn kannalla näissä mökkihommissa eli tavallista vaan)

Päällinen

3 dl (100 g) mantelilastuja
100 g voita
2 dl sokeria (ruoko- tai tavallista)
2,5 rkl vehnäjauhoja (ohjeessa oli spelttivehnäjauhoja, mutta arvaatte varmaan, että vedin taviksilla)
5 rkl maitoa

Action-vaihe

Uuni lämpenemään taas heti 200 asteeseen
Pilko raparperit pieniksi, pistä voideltuun vuokaan ja ripottele päälle sopivasti sokeria.
Pistä kaikki kuorruteaineet kattilaan ja kunhan voi on sulanu, niin lisää lämpöä ja anna kiehua pari minuuttia. Ja siis sitä kannattaa sekotella.
Kuorrute raparperien päälle ja paista 20-25 min.
Jos vaan maltat, niin anna jäähtyä, niin päällisestä tulee mahtavan rapea.
Tarjoile ranskankerman tai jäätelön kans.

Omnom.

Kolmen K:n toimenpidesuunnitelma

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Tue, 16 Jun 2020 18:45:00 +0000

Tää on nyt neljäs kesä, kun oottelen, että mun pensasmustikat alkais mustikoimaan. Aattelin aluksi, että jännittävät, mutta neljä kesää on musta jo liikaa ujommallekki lajille. (Kuvan mustikka ei liity tapaukseen.)

Tulipa sitte aiemmin mainitsemani kukansyöntikirjailijatyökaverini Teklan kans puheeksi tämä ongelma ja hän suositteli kolmea toimenpidettä:

Kanankakkaa (oon jo laittanu, mutta en tiiä paljo mustikoille jäi, kun toi koira tykkää siitä kans)
Kastelua (ohups, enpä tullu edes ajatelleeksi)
Kavereita (lisämustikat ei kyllä haittais)

No ensinnäki noi uudet kaverit, kaks kappaletta Blue Cropia, oli varmaan vähän ammatillisemmalla otteella säilötty kevät kuin noi mun aiemmat aikanaan (koska ostin ne aika aikasin ja oottivat kellarissa loppusijoitusta). Niissä nimittäin oli jo valmiina kukkia. (Ja nyt sitte jo marjanalkuja, kts. eka kuva.)

Ja sitte toiseksi, niin se kastelu muuten auttaa. Nyt mua vähän nolottaa, että uhkailin jo Chippewaa hävityksellä, jos se ei edes yritä.

Varmaan olin vähän myöhässä, kun vaan Northblue kerkes tekeen kukkia (kuva yllä), mutta kaikki kolme (se vimppa on Northcountry, jos jotakuta kiinnostaa) teki kyllä komeet lehet ja on muutenki jotenki tosi paljo kiitollisemman olosia.

Ehkä sit jo ens kesänä oikeesti kunnolla marjojaki. (Kuitenki joku jänis syö ne. Tai toi koira.)

Rikkaruohomuhennosta

noreply@blogger.com (Mökki-Pirkko) — Sat, 06 Jun 2020 18:40:00 +0000

No kävi silleen kivasti, että tohon onki pariin kolmeen aika keskeiseen tontin osaan viime vuosina levinny mattona kasvi, joka ei oo erityisen kaunis ja näyttää peittävän kaiken alleen. En oo jaksanu sitä varmuudella tunnistaa, kun mua lähinnä vituttaa sen hallitsevuus ja tylsyys.

Mutta siis se kiva osuus oli se, että tänä keväänä, kun porukka on seonnu hortoiluun, kävi ilmi, että se on vuohenputki ja toisin sanoen mulla kasvaa tällä neliötolkulla oivallista muhennosainesta.

Ja siis eka vaan oletin, että ne on vuohenputkia, koska ystäväni Marina (Dioriina-blogista) muutama vuos sitte sano, että ne vois olla. Nyt se oli käymässä viikonloppuna ja kielsi koskaan moista sanoneensa. Pakko oli siis varmistaa tunnistus, ettei syödä mitään jännää.

Vuohenputken tunnistus

Tunnistus on kohtalaisen helppoa kyllä, mutta ehdottoman tärkeää, koska samaan kasviperheeseen kuuluu myös myrkyllisiä jäseniä. Helsinki Wildfoodsin videolla asia on kerrottu niin, että vihreempiki hortoilija ymmärtää. Pikavinkit tässä:

Kasvaa laajoina mattoina
Varressa kasvaa kolme lehti"sormea", joissa jokaisessa on 2-3 lehteä
Kun leikkaat varren, niin siitä helposti näkee, että varsi on kolmion tai melkein v:n mallinen, kun yhdellä syrjällä on kouru
Sanovat myös, että haisee porkkanalle, mutta en kyllä ite sitä hahmota

Vuohenputki on parhaimmillaan aivan pienenä. Sellasena, että lehdet on just ja just auenneet tai aukeemassa vasta. Toki pienten keräämisessä menee pidempään, mutta mihinpä täsä kiire on.

Ja sit se muhennos

Tällä kertaa ohje Kodin kuvalehdeltä. Tää on helppo ja sopii loistavasti esim. kalan kaveriksi.

Keitä huuhdeltuja vuohenputkia minuutin verran ja silppua sitte pieneksi. (Mulla oli seassa myös nokkosta, koska why not.)
Kuullota sipulia ja siirrä sivuun oottamaan.
Paista vuohenputkea voissa (tai mitä rasvaa sulla sattuu olemaan).
Nakkaa sipulit sitte samaan pannuun ja nakkaa perään esim. ranskankermaa ja pikkusen ruokakermaa. (Ite laitoin myös maustetun tuorejuuston jämät ja suolaa.)
Done.

Innostuin sen verran tästä hommasta, että silläki uhalla, että tunnen itteni tosi keski-ikäseksi, niin keräsin vuohenputkia myös pakkaseen. Parhaiten sanovat, että säilyy, kun keittää ja pilppuaa ja pakastaa valmiina mössönä.

Ja siis koska kyseessä on kuitenkin varsin ärsyttävä rikkaruoho, niin ei yhtään haittaa vaikka Mies trimmausvimmassaan vetää noi tasaseksi, koska ne kuulemma tekee sitte toisen maukkaan sadon.