Globaalikasvatuksen Kesäpäivät järjestetään kymmenennen kerran 8.-10.6.2016 Vihdissä, Virkistyskoti Päivölässä. Kesäpäivillä pureudutaan globaaleihin ilmiöihin toiminnallisella ja osallistavalla pedagogiikalla.

Ohjelma ja ilmoittautuminen osoitteessa www.maailmankansalainen.fi

Ilmioppi 2 -kokonaisuuden viimeisessä tapaamisessa vedimme lankoja yhteen. Muistutimme mieleen, mitä POPS2014 kuvaa monialaisista oppimiskokonaisuuksista, keskustelimme tehdyistä ilmiökokeiluista ja kävimme läpi, mitä onnistuneeseen mok-prosessiin kuuluu ennen varsinaista mokia, sen aikana ja sen jälkeen.

Tehtyjen ilmiökokeilujen esittelystä rakentui monipolvinen keskustelu niistä onnistumisista, haasteista ja iloisista yllätyksistä, mitä monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun, toteuttamiseen ja jälkipuintiin kouluilla liittyi. Osallistujia puhututti muun muassa:

• positiiviset oppimiskokemukset, joita oppilaat saivat jaksojen aikana
• monipuoliset kokeilut, joissa sekä oppilaat että opettajat oppivat sellaistakin, mitä ei ennakkoon osattu ajatella tai suunnitella
• henkilöstö- ja muiden resurssien organisoimisen haasteet ja niihin liittyvien kysymysten ratkaiseminen
• yhtäaikainen mahdollisuus yhteisöllisyyden rakentamiseen ja oppimisen eriyttämiseen
• opettajien asenne ja sitoutuminen
• oppilaiden työskentelytaitojen kehittäminen ja kehittyminen jakson aikana
• sekä oppilaiden oman työskentelyn että opettajaporukan keskinäisen reflektoinnin tärkeys

Diakoosteeseen on rytmitetty koulutuksessa listattuja asioita siitä, mitä on tärkeä ottaa huomioon mok-/ilmiöprosessin suunnitteluvaiheessa, prosessin aikana ja sen jälkeen:

Ilmioppi 2 -porukan toteuttamista kokeiluista pääsee lukemaan OPS-hautomot-hankkeessa alkusyksyllä 2016 julkaistavasta MOK-oppaasta ja prosessin suunnitteluun lisätukea tarjoaa myös syksyllä julkaistava Ilmioppi 2 -opas. Tutustu Ilmioppi 2 -koulutuksen kokonaisuuteen Ilmioppi-blogissa.

Neljän kuukauden päästä nähdään, kuinka hyvin tämä tulevaisuuskatsaus pitää paikkansa. Toki siihen voidaan edelleen vaikuttaa. Yksi avaintekijä on arvioinnin monipuolistaminen oppimisen rinnalla. Nyt tarvitaan uudenlaista arviointiosaamista, jotta arviointimenetelmät mukautuvat oppimisen tarpeisiin.

Arviointikulttuurissa onkin otettu kehitysaskelia tämän vuosituhannen puolella. Oppilasarvioinnissa on edistytty esimerkiksi sillä tavalla, että painopiste on siirtynyt arvostelusta arviointiin.

— Meidän pitäisi kirkastaa käsityksiä arvioinnin eri tehtävistä. On eri asia arvioida osaamista ja siinä edistymistä kuin oppimista, Ouakrim-Soivio sanoo.

Videolla hän antaa neuvoja opettajalle, joka ottaa ensiaskeleita kohti monipuolisempaa arviointityöskentelyä ja ottaa kantaa sekä perusopetuksen että lukiokoulutuksen arviointikäytänteisiin.

Viikko ennen syyslomaa Espoon yhteislyseon lukion opettajat Tero Mattila ja Marko Nystrand koettivat ahtautua kolmen kollegansa ja noin sadan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan kanssa koulunsa auditorioon. Ohjelmassa oli oppilaitoksen historian ensimmäisen ilmiöjakson yhteinen avaustilaisuus, jossa käsiteltäisiin käytännön asiat. Suunnittelutyöt oli aloitettu jo keväällä ja Mattilalla ja Nystrandilla oli kihelmöivä tunne: vihdoin ja viimein päästään aloittamaan. Sitten he huomasivat, että kaikki opettajat ja opiskelijat eivät tule mahtumaan auditorioon yhtä aikaa.

Käynnistysvaihe

Ensimmäistä päivää Mattila ja Nystrand kuvaavat hulinantäyteiseksi ja sekavaksi. He näkivät opiskelijoidenkin olevan päivän jälkeen pyörällä päästään. Sekaannusta aiheutti heti jakson avaavan infotilaisuuden järjestäminen. Etukäteen tehdystä työstä oli arvaamaton hyöty, sillä opettajat olivat laatineet opiskelijoille etukäteen kyselyn, jonka vastausten perusteella ryhmäjaot  oli jo tehtynä.

— Kun selvisi ettemme mahdu auditorioon, päätimme jakaa opiskelijat näihin ryhmiin ja eri tiloihin. Heti opittiin jotain, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Nystrand naurahtaa.

Muutoksia kurssin edetessä

— Toteutuksesta voin sanoa sen verran, että osa [tehtävistä] toimi tosi hyvin ja osa ei ehkä ihan niin justiinsa, mutta aina kaikki ei mene suunnitellusti, Mattila kuvaili ilmiöjakson käänteitä puheenvuorossaan OPS-hautomoiden lukio-opettajien koulutuksessa.

Mattila ja Nystrand muistuttivat esityksessään, että jos jakson haluaa poimia toteutettavaksi omalle koululle, mallia voi kehittää. Espoossakin tehtiin viilauksia opintojen edetessä. Ensinnäkin oli kiristettävä otetta suhtautumisessa poissaoloihin. Ongelmaksi nimittäin muodostui se, että ryhmät saivat sopia työskentelystä keskenään ja jotkut eivät ilmestyneet sovittuina aikoina paikalle.

Tehtävien määrää säädeltiin lennossa

Opettajat tarkkailivat jatkuvasti työmäärää asettamissaan tehtävissä ja reagoivat, jos jokin tehtävä vei arvioitua enemmän aikaa. He tulivat siihen tulokseen, että kokonaisuuden kannalta opiskelijoiden oli parempi saada keskittyä tehtäviin kunnolla. Sen seurauksena tuotokset vastasivat paremmin myös opettajien asettamia tavoitteita.

— Kun huomasin esimerkiksi, että lehtiprojektissa työmäärä oli arvioitua suurempi, en antanut sen lisäksi enää itsenäisesti suoritettavia tehtäviä. Siirsimme välillä myös deadlineja seuraavan viikon puolelle, Nystrand kuvaa käytännön ratkaisuja.

Opiskelijoita kuunneltiin

Perusteellisesta suunnittelutyöstä ja aiempien yhteistyökurssien kartuttamasta kokemuksesta huolimatta opettajat asettivat itsensä ilmiöjaksossa epävarmaan toimintaympäristöön, jossa piti ratkaista yllättäviä tilanteita ja ottaa vastaan kriittistä palautetta.

llmiöjakso on tarkoitus järjestää uudestaan syksyllä 2016 uusille lukiolaisille, tosin paranneltuna versiona. Useat viilaukset tehdään jaksolle osallistuneiden opiskelijoiden ehdotusten pohjalta. Opettajien työskentelystä voi huomioida monia onnistumisia. Yksi keskeisistä oli kyky olla vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Opettajien ei olisi ollut pakko reagoida opiskelijoiden huoliin, vaan he olisivat voineet osoittaa tekemästään suunnitelmasta, että tämän mukaan kenelläkään ei pitäisi olla valitettavaa. Sen sijaan opettajat näyttivät opiskelijoille live-demonstraation siitä, miten toimitaan uudenlaisissa tilanteissa ja ongelmien ilmetessä neuvotellaan ja ratkaistaan ne.

Nyt opettajat ja opiskelijat muokkasivat opiskelun lomassa ilmiöjaksosta toimivamman kokonaisuuden seuraaville ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Jos opiskelijat jäivät ilmiöjaksossa mukana olleissa kursseissa mielestään vaille opetussuunnitelman mukaista substanssiosaamista, he taisivat, ehkä tietämättään, oppia kuitenkin jotain merkittävää.

— Olemme kuulleet muilta opettajilta ilmiöjakson jälkeen, että verrattuna aiempiin vuosikursseihin ykköset osaavat tarttua huomattavasti nopeammin työskentelyyn sekä itsenäisesti että ryhmissä, Mattila hymyilee.

Rajalliset aikaresurssit heijastuvat opetussuunnitelmatyöhön: pian pitäisi asiakirjojen olla valmiina ja elokuussa uusien opsien jo käytössä. Tilanne voi houkutella siirtämään opetussuunnitelmaan vain jo olemassa olevat arviointikäytänteet teemaa enempää pureskelematta. Ratkaisu olisi helppo, aikataulupaineeseen vedoten perusteltukin, mutta se ei kantaisi hedelmää. Arvioinnin on tuettava opetusta.

– Jos pedagogiikka muuttuu ja arviointi ei muutu, minkälaisen signaalin se välittää opiskelijoille?

Jos käytännön työn arviointimenetelmiä ja arvioinnin painopisteitä kirjataan opetussuunnitelmiin nykyisenkaltaisina, eikä pysähdytä miettimään, mitä valtakunnallisen ja paikallisen opetussuunnitelman tavoitteet arvioinnin osalta käytännön työssä tarkoittavat, saattavat opetusta kehittävät kokeilut hankaloitua, kun palaamme monipuolista työskentelyä ohjatessamme mahdollisesti yksipuolisiin arviointikäytänteisiin.

Oleellista arvioinnissa on varmistaa, että opiskelija saa eri tavoilla palautetta osaamisensa kehittymisestä. Lukion toimintakulttuurin kehittämisen tavoitteisiin liittyy vahvasti sekin, että opiskelijat innostuvat suunnittelemaan oppimisen tapoja yhdessä opettajan kanssa. Jos arvosanat perustuvat lähinnä kokeisiin ja oppitunnilla viittaamiseen, voiko opiskelijalta odottaa opiskeluaktiivisuutta tai aitoa tahtoa osallistua opiskelun suunnitteluun?

–  Jos pedagogiikka muuttuu ja arviointi ei muutu, minkälaisen signaalin se välittää opiskelijoille? Opiskelijat ymmärtävät, mitä opettaja painottaa arvioinnissa ja toimivat sen mukaisesti, opetusneuvos Tiina Tähkä totesi puheenvuorossaan OPS-hautomot -lukio -hankkeen koulutustilaisuudessa.

Lukiolaki kannustaa monipuoliseen arviointiin

Opetussuunnitelman lisäksi lukio-opettajan työskentelyä ohjailee lukiolaki. Rajoitusten sijaan lukiolaki itse asiassa kannustaa kokeilemaan erilaisia arviointimenetelmiä. Arvosanan perustumista koemenestykselle tai mitta-asteikollista arviointia ei mainita erikseen:

Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti. (Lukiolaki 17 § 1 mom.)

– Hyvä kysymys on, mitä lukiolain tekstistä ei löydy. Löytyykö tietoa kokeista, koeviikoista tai pistetaulukoista, joiden mukaan työskennellään? Ei löydy, vaan fokus on nimenomaan opiskelijan ohjaamisessa ja kannustamisessa, Tähkä totesi.

Arviointi opiskelijan oppimisen edistäjänä

Opiskelijan oppimisen tukeminen ja edistäminen on yksi vahvistetuista ja täsmennetyistä osa-alueista opetussuunnitelmapäivityksen arviointiosassa.

– Ajatus oppimista edistävästä arvioinnista löytyy myös nykyisistä opetussuunnitelman perusteista, mutta voidaan perustellusti kysyä, toteutuuko se riittävällä tavalla nykylukiossa.

Toivon mukaan uudet, aikaisempaa monipuolisemmat, arviointikäytänteet houkuttelevat arvioinnin kehittämiseen sellaisetkin opettajat, jotka kokevat opetussuunnitelman päivitykset hankalina tai jopa tarpeettomina, sillä juuri opettajat vievät opetussuunnitelman käytännön tasolle.

– Paperinmakuisilla sanoilla arviointia ei muuteta, vaan opetussuunnitelma konkretisoituu todellisuudeksi kursseilla ja oppitunneilla. Se on nimenomaan teidän [opettajien] työtä, hän totesi yleisölle.

Pelkästään nykyisiä hyväksi todettuja arviointikäytänteitä ei tulisi lisätä ainoina arviointia ohjaavina kirjauksina opetussuunnitelmaan. Koulutuksen järjestäjän laatima opetussuunnitelma velvoittaa opettajaa, ja siihen kirjattuja asioita on noudatettava. Innokkaille kehittäjille kannattaa varata toimintatilaa.

– Viime vuosina arvioinnissa on tehty paljon kokeiluja ja kehittämistä paikallistasolla. Siksi kannattaa miettiä, minkälainen väljyys mahdollistaa arvioinnin jatkuvan kehitystyön.

Arviointi lukiotyön arjessa

Lukiossa opetusryhmät ovat suuria ja tahti opiskelussa kiivas. Kun uusia arviointimenetelmiä tuodaan arjen tasolle, on erityisesti otettava huomioon, miten sellaiset kuormittavat opettajan työtä. Kehitystyö, jossa etsitään ja testataan lukioon sopivia menetelmiä, on juuri nyt arvokasta.

“Lukiokoulutuksessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi.” (LOPS2015, s. 12)

Teemaopinnot tukee laaja-alaista yleissivistystä

Lukion opetussuunnitelman perusteissa 2015 (LOPS2015) esitellään uusi oppimiskokonaisuus, teemaopinnot. Teemaopinnot on esimerkki siitä, miten laaja-alaisen yleissivistyksen tavoitteet saadaan opinnoissa käytännön tasolle. Osaamisten kehittymiseen keskittyvissä teemaopintokursseissa opiskelijalla on mahdollisuus ottaa omistajuus omaan oppimiseensa ja kehittää taitojaan tiedollisten valmiuksien rinnalla. Yksittäisten oppiaineiden tietosisältöjen opiskelemisen sijaan teemaopinnoissa opiskelijan on löydettävä eri tieteen- ja taiteenalojen välisiä yhteyksiä, hahmotettava kysymyksiä, ongelmia ja ilmiöitä. Kun heränneisiin kysymyksiin etsitään vastauksia, opiskelijan on etsittävä tietoa ja arvioitava sitä kriittisesti. Prosessissa saatuja vastauksia esitellään monipuolisia välineitä hyödyntäen.

Tällaisesta soveltavasta osaamisesta on hyötyä, kun opinnoissa, työelämässä ja arjessa vastaantulevat ongelmat ovat monimutkaisia ja keinot niiden ratkaisemiseen vaikeasti hahmotettavissa. Lukiosta saatavan laaja-alaisen yleissivistyksen on määrä olla sisältöjen hallintaa ja tiedollista yleissivistystä kattavampi kokonaisuus monipuolista osaamista, tietoa, arvoja ja tahtoa, joita hyödyntämällä opiskelija selviä nopeastikin muuttuvassa ja kehittyvässä yhteiskunnassa.

Yhteyksien löytäminen yli oppiainerajojen

LOPS2015-päivityksessä korostetaan opiskelijan aktiivista, tavoitteellista ja itseohjautuvaa toimintaa. Karkeasti ilmaistuna teemaopinnoissa opiskelija saa vapauden oman oppimisprosessin suunnitteluun ja toteuttamiseen ja tilaisuuden ratkoa ongelmia luovilla menetelmillä. Vapaus tuo mukanaan vastuun: itseohjautuvuus, aktiivisuus ja energian suuntaaminen prosessin kannalta olennaiseen ei ole jotain, mikä ilmestyy ihmiselle kuin itsestään kehityksen myötä. Ne ovat osaamisia, joita tulee aktiivisesti harjoitella ja joiden omaksumiseen opiskelija tarvitsee tukea opettajalta ja kanssaopiskeijoilta. Parhaimmillaan teemaopintojen tiimellyksessä oppiaineiden rajat hälvenevät, opiskelija oppii uusia konkreettisia taitoja ja innostuu näyttämään osaamistaan.

– Teemaopinnoissa ei edetä oppiainekohtaiset sisällöt edellä, vaan keskitytään siihen, mitkä ovat opiskelijan tavoitteet, miten opiskelija haluaa kehittää omaa osaamistaan ja minkälaisia asioita lähdemme tutkimaan yhdessä. Nimenomaan tutkimaan, eikä läpikäymään, muistuttaa hankekoordinaattori Aki Luostarinen OPS-hautomot -lukio-hankkeesta.

Teemaopintojen arviointi

Koska teemaopinnot ovat tietoa ja osaamista yhdisteleviä laaja-alaisia ja oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia, koostuu teemaopintokurssien arviointi monesta osa-alueesta. Teemaopinnoissa opettajalla onkin tilaisuus monipuolistaa omia arviointikäytänteitään ja kokeilla erilaisia itse- ja vertaisarvioinnin tapoja. Opettajallakin on lupa harjoitella uusia asioita yhdessä opiskelijoiden kanssa.

LOPS2015 kannustaa opettajaa käyttämään monipuolisia menetelmiä teemaopintojen arvioinnissa, mutta ei anna valmiita vastauksia siihen, millä tavalla arviointi tulee käytännössä toteuttaa. Keskeisinä arvioinnin kohteina pidetään muun muassa seuraavia (LOPS2015, s. 220):

Opettaminen ja opiskelu muuttuvat

Teemaopinnot murtavat osaltaan lukio-oppimisen ainejakoisuutta. LOPS2015-perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jossa oppiminen on seurausta aktiivisesta, tavoitteellisesta ja itseohjautuvasta toiminnasta.

Kun opiskelijaa tuetaan kohti itseohjautuvampaa opiskelua, hän omaksuu oma-aloitteisen ja aktiivisen oppimisen taidot, löytää itselle merkityksellisiä uuden oppimisen paikkoja ja omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet sekä oppii kysymään itseään ja ympäröivää todellisuutta koskevia olennaisia kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia. Nämä osaamiset ovat ehtona elinikäisen oppimisen taitojen kehittymiselle. Oppimisen halu, sinnikkyys, arvot ja asenteet ohjaavat lukiolaista myös tulevaisuuden haasteissa.

Artikkelin infografiikat on poimittu Aki Luostarisen LOPS2016 – tulevaisuuden osaamiset esitysmateriaalista:

Päivän aikana tutustutaan toimintatapoihin ja malleihin, joiden avulla omassa kouluyhteisössä on mahdollista toteuttaa yhteisöllisyyttä tukevia uudistuksia.

— Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön ensi syksynä ja se edellyttää koko koulun henkilöstöltä konkreettisia toimia. ITK:n työpajassa kokeillaan erilaisia osallistavia työtapoja ja arvioidaan yhdessä niiden sovellettavuutta oman kunnan tai koulun kehittämistyöhön, siihen, miten ops tulee kouluissa eläväksi, kertoo OPS-hautomoiden koordinaattori Tiina Airaksinen Otavan Opistolta.

Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat POPSia & LOPSia -työpajan kantavia teemoja, ja aihetta käsitellään eri näkökulmista.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) tuo vaikutustyössään voimakkaasti esiin opiskelijan osallistumiseen tähtääviä avauksia. SLL korostaa, että koulu on opiskelijaa varten, ja oppiminen on muutakin kuin tietomäärän kasvattamista. Lukion opetussuunnitelmassa opiskelijoille on vahvistettu oikeus osallistua opetuksen suunnitteluun. Yhteissuunnittelu kurssien toteutuksessa kannattaa jo siitäkin syystä, että opiskelijoilta saa loistavia ideoita.

Suomen Lukiolaisten Liitosta vierailtiin OPS-hautomoiden järjestämässä koulutuspäivässä lukio-opettajille. Lue lisää ja katso video puheenvuorosta.

Kieltenopettaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja Elina Paatsila kannustaa kehittämään työ- ja oppimisilmapiiriä positiivisen pedagogiikan avulla. Innostavassa toimintakulttuurissa opitaan oppikirjan ”rivien välistä” myös ihmisenä olemisen taitoja, kuten itsetuntemusta ja ryhmässä toimimista. Nämä ovat arvokkaita taitoja oppilaalle ja opettajalle, rehtoria unohtamatta. Elina Paatsila puhui aiheesta radiossa Ylen Tiedeykkönen -ohjelmassa.

— Päivän aikana keskitytään työskentelyyn, luentoja ei pidetä vaan alustukset tuovat nimenomaan työskentelyyn orientoivia näkökulmia. Esimerkiksi Tiimiakatemian opiskelijoiden alustuksessa kuvataan opiskelijaa aktivoivia oppimisen tapoja, ja heidän vetämänsä työskentely kannustaa uusien näkökulmien tunnistamiseen, OPS-hautomoiden hankekoordinaattori Aki Luostarinen sanoo.

Runsaampaa palautetta

Kirsi-Marja Kokkonen-Lozano koki, että opiskelijat eivät saaneet häneltä riittävästi oppimista tukevaa palautetta. Hän tietää olevansa luonteeltaan puhelias, joten hän päätti etsiä vaihtoehtoja kirjallisen palautteen antamiseen.

— Olen huomannut, että kirjoittamalla palautetta tulee annettua aika vähän. Pitkiä palautteita ei tule kirjoitettua ajankäytöllisistä syistä, eikä käsialanikaan ole erityisen selkeä.

Hän kuuli kollegaltaan ruudunkaappausvideoista ja päätti kokeilla itsekin sellaista. Ilokseen hän huomasi, että puhumalla voi antaa hyvin yksityiskohtaista palautetta lyhyessä ajassa.

Tehtävät palautetaan ja palaute annetaan sähköisesti

Opiskelijat lähettävät valmiit tehtävänsä tekstidokumentteina Kokkonen-Lozanolle. Hän klikkaa tiedoston auki ja lukee opiskelijan vastausta ääneen. Samalla hän tekee korjauksia ja ehdottaa vaihtoehtoja. Videolle tallentuu hänen puheensa ja tietokoneen työpöydän tapahtumat.

— Tässä mallissa ei toimita enää niin, että opettaja neuvoisi kaikille saman asian. Kun opiskelijat esittävät kysymyksiä, ne tulevat täsmätarpeeseen.

Opetusvideo kääntää opetuksen

Sotungin lukion ja etälukion matematiikan opettaja Jukka Karvinen on tehnyt kahden vuoden ajan kollegoidensa kanssa opetusvideoita lukion pitkän matematiikan kursseille. Näiden videoiden avulla opetuksen rakenne on järjestelty uudella tavalla.

Opiskelijat tutustuvat tulevan oppitunnin aiheeseen opettajien tekemältä videolta ja oppitunneilla keskitytään tehtävien tekemiseen. Videot ovat aina katsottavissa netissä, joten oppilaat voivat edetä opinnoissa omaan tahtiin ja myös aiempaan palaaminen on mahdollista. Kontakti opettajaan säilyy luokkatilanteissa, joissa Karvisen on mahdollista ohjata opiskelijoiden työskentelyä ja vastata tehtäviä koskeviin kysymyksiin yksilöllisesti.

— Tässä mallissa ei toimita enää niin, että opettaja neuvoisi kaikille saman asian. Kun opiskelijat esittävät kysymyksiä, ne tulevat täsmätarpeeseen.

Videoiden tekemiseen Karvinen käyttää saman tyyppistä tietokoneen työpöydän tapahtumat tallentavaa sovellusta, jota Kokkonen-Lozano hyödyntää palautteen antamiseen (Screencast-O-Matic). Sovelluksesta on saatavilla täysversion ohella myös ominaisuuksiltaan riisutumpi ilmaisversio. Täysversio maksaa parikymmentä euroa. Karvinen kannustaa toisiakin kokeilemaan.

— Lukio-opettajat ovat digitaalisesti valveutuneita, ja suurin osa meistä pystyy tällaisia videoita tekemään. Ohjelma käynnistyy nopeasti ja siinä on mahdollisuus kevyeen videoeditointiin. Se on ihan riittävä ominaisuuksiltaan, varsinkin kun tehdään vain muutaman minuutin mittaisia videoita.

Karvinen esittelee ruudunkaappausvideo-ohjelmalla työskentelyä videolla.

Holma otti mikroblogipalvelu Twitterin oppimisalustaksi kurssilleen ensimmäisen kerran syksyllä 2015. Tarkoitus oli ensin toteuttaa henkilökohtainen digiloikka, johon kuului läpikotainen perehtyminen sovellukseen. Toisin kävi, kun lukuvuosi käynnistyi: kaikki ne kurssit, joissa hän oli Twitteriä suunnitellut soveltavansa, tulivatkin vastaan jo ensimmäisessä jaksossa.

— Mietin hetken, että en voi tehdä tätä vielä, koska en ollut ehtinyt valmistautumaan. Sitten kuitenkin päätin, että nyt on loikattava veteen ja opittava uimaan, Holma nauraa.

Kirkkohistorian kurssin osaksi suunniteltu reformaatiota käsittelevä Twitter-kokeilu onnistui odotuksia paremmin, ja se herätti huomiota myös mediassa. Kurssista uutisoi muun muassa Yle Pohjanmaa.

Kokeilussa opiskelijat loivat historiallisille hahmoille omat Twitter-tilit ja alkoivat twiitata näiden elämästä. Myös muutamia keksittyjä hahmoja luotiin historiallisten tarinoiden tueksi. Kurssin edetessä Holma pani merkille, että  opiskelijat, joita uskontohistoriasta lukeminen ei yleensä motivoinut, innostuivat huomattavasti.

— Kun he saivat tutustua aiheeseen päähenkilön silmin, opiskelu sujui kuin tanssi. Yhtäkkiä he olivat hirveän innostuneita tutustumaan, miten siihen aikaan elettiin ja minkälaisia asioita silloin saattoi nähdä ja kokea.

Kurssin alussa opiskelijat piirsivät historiallisen henkilönsä profiilikuvan ja jonkin heidän elinympäristöönsä liittyvän kuvituskuvan. Opiskelijat kirjoittivat twiittejä, joita Martti Luther, Katariina von Bora tai vaikkapa Fredrik Viisas olisivat kirjoittaneet eläessään historiallisia hetkiä. Kun twiittejä laadittiin, opiskelijat hyödynsivät lähdemateriaalinaan oppikirjan ohella internetiä ja kirjaston kirjoja. Holma sai kurssin jälkeen positiivista palautetta opiskelijoiltaan.

— He kokivat että olivat oppineet kurssilla paremmin kuin perinteisellä menetelmällä, jossa tietoa tankataan koetta varten kirjasta, minkä jälkeen opitut asiat unohdetaan.

Holma on nyt sitä mieltä, että teki syksyllä oikean päätöksen hypätessään melko kylmiltään Twitter-maailmaan, vaikka silloin tuntui, että ennen aloittamista olisi pitänyt tietää sovelluksesta enemmän. Kurssin aikana oppikin myös itse tehdessä, eikä kaikkea tarvinnut tietää valmiiksi etukäteen. Hän kannustaakin opettajia tekemään samalla tavalla:

— Rohkeutta! Kannattaa ehdottomasti tutustua johonkin some-sovellukseen, Twitter on vain yksi monista.

Jaana Holman kertoo pitämästään Twitter-kurssista OPS-hautomot lukio-hankkeen TVT-koulutuspäivässä.

— LOPS-perusteiden tekstissä on haluttu välttää toistoa, joten oppiaineiden kohdalla TVT mainitaan todella ohuesti. Ajatusmallin pitää olla sellainen, että TVT on läsnä aina, vaikka sitä ei ole välttämättä joka paikassa mainittu, toteaa ylitarkastaja Kimmo Koskinen Opetushallituksesta.

Tieto- ja viestintäteknologia läpileikkaa opetuksen, mutta sillä ei ole itsetarkoituksellista asemaa. On arvioitava, milloin välineet ja sovellukset sopivat opiskeluun.

Tarvittava tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen löytyy omasta kouluyhteisöstä. Ylitarkastaja Kimmo Koskinen toivoo, että oppilaitoksissa nähdään nämä resurssit.

Yhteisö tukemaan opettajan digiloikkaa

Kuten edellistenkin LOPS-perusteiden mukaan, koskettaa tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen opetuksessa jokaista oppiainetta ja opettajaa. Opiskelijoiden tekemät erilaiset oppimista ja osaamista osoittavat tuotokset, omien opetusvideoiden tekeminen, sosiaalisen median sovellusten hyödyntäminen oppimisalustoina sekä omaan opetukseen sopivien välineiden ja sovellusten etsiminen voivat hämmentää. Kaikki opettajat eivät koe hallitsevansa TVT:n ja digitalisaation edellyttämiä taitoja riittävästi.

Opettajan ei kuitenkaan tarvitse uudistaa opetusmetodejaan yksin. Siihen hänellä on resursseja omassa koulussa. Koskinen on varma, että osaamista löytyy, sillä lukio-opetuksessa TVT:lla on pitkät perinteet.

—  Pitää vaan pyrkiä siihen, että osaamisen jakamiseen on enemmän tilaisuuksia.

Ne ajat ovat menneet, kun opettajat lähetettiin muutamaksi päiväksi kurssikeskukseen opiskelemaan viimeistä huutoa olevien välineiden käyttöä.

Kouluyhteisön kaksi resurssia

1) Edistyneemmät opettajat ryhtyvät tukemaan toisia opettajia. Esimerkkejä vertaistuetusta oppimisesta opettajien välillä on jo nyt. Käytännössä se voi olla yhdessä oppimista osana lukiotyön arkea, mutta myös rakenteiden tasolla yhteisten aikojen varaamista kehittämiselle – rehtorin tukemana oppivan yhteisön rakentamista. Koskinen on sitä mieltä, että tukea on saatava mahdollisimman läheltä. Osaaminen karttuu, kun tukea saa omasta koulusta, silloin kun sitä tarvitsee, koska tällöin opittua pystyy hyödyntämään suoraan omassa työssä.

— Ne ajat ovat menneet, kun opettajat lähetettiin muutamaksi päiväksi kurssikeskukseen opiskelemaan viimeistä huutoa olevien välineiden käyttöä. Sitten kun palattiin omalle koululle, huomattiin, että meillähän ei ole tällaisia laitteita tai ohjelmistoja.

2) Opiskelijoita voi hyödyntää nykyistä rohkeammin ja tehokkaammin, kun työskentelytapoja suunnitellaan ja sopivia opiskeluvälineitä valitaan ja otetaan haltuun. Heillä voi olla TVT:n ja digin hyödyntämisestä sellaista osaamista, mitä opettajakollegoilla ei ole.

— Lukiolaisilla alkaa olla karttunut osaamista ja heillä on hyviä ideoita. Otetaan opiskelijat rohkeasti suunnittelemaan, miten he haluavat työskennellä, Koskinen kehottaa.

Mitä varten TVT:aa opiskellaan lukiossa?

Ylioppilaskokeiden sähköistäminen on toiminut uusimpana piristäjänä siinä, että tvt:sta muodostuu erottamaton osa lukio-opiskelua. Sähköistyminen taivuttaa skeptisimpiäkin huomioimaan opiskelijoiden TVT- ja digivalmiudet. Sähköiset ylioppilaskokeet eivät kuitenkaan tue suoranaisesti lukion opetussuunnitelmapäivityksen mukaisia monipuolisen oppimisympäristön tavoitteita.

— Jos valmentaudutaan vain siihen sähköiseen ylioppilaskokeeseen, se saattaa jopa viedä tvt:n hyödyntämistä pedagogisesti taaksepäin. Tällainenkin riski olemassa. Pitäisi miettiä, tähdätäänkö lukio-opetuksessa vain menestymiseen sähköisissä ylioppilaskokeissa vai kehitetäänkö osaamistaitoa myöhempiä opintoja ja elämää varten.

Videolla Kimmo Koskisen puheenvuoro OPS-hautomot -lukio tilaisuudesta. Aiheena  TVT ja digitaaliset oppimisympäristöt LOPS2016:ssa.

Viinikainen on saapunut Vantaalta taksilla Helsingin Lauttasaareen kolmen muun koulutoverinsa kanssa vetämään some-työpajaa lukio-opettajien avoimessa tieto- ja viestintäteknologian OPS-hautomot-koulutuspäivässä. He ovat Vantaan Hämeenkylän koulun oppilasagentteja ja osa Ilona IT:n koordinoimaa Oppilasagentit-hanketta.

Lukio-opettajat käyvät keskustelua näiden neljän agentin kanssa siitä, milloin tietotekniikka soveltuu opetukseen. Viinikainen toteaa, että kynä ja paperikin ovat todella käteviä ja usein nopeampi väline kuin mitkään sovellukset. Hän kertoo opiskelevansa itse mieluiten niillä ohjelmilla, jotka tulevat vastaan lukion ylioppilaskirjoituksissa, niiden hallitsemisesta on suoranaista hyötyä.

Oppilasagenteista on aidosti hyötyä

Vaikuttaa siltä, että Hämeenkylän kouluun on puolessa vuodessa muodostunut varteenotettava resurssi ryhmästä, joka huolehtii, että tieto- ja viestintäteknologian jokapäiväinen käyttö sujuu talossa.

— Mielestäni opettajat ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ja kokevat, että meistä on oikeasti hyötyä. Koulutusten ansiosta he oppivat uusia opetustapoja, Viinikainen pohtii.

Järvenpää vahvistaa, että oppilasagenttien toiminta on johtanut siihen, että välineitä ja sovelluksia hyödynnetään opetuksessa aiempaa enemmän.

— Opettajilla on lisääntynyt innostus kokeilla ja käyttää tietotekniikkaa. Käyttäminen on helpottunut, sillä opettajat voivat lähestyä oppilasagentteja eteen tulevien ongelmien kanssa. Oppilasagentit taas auttavat mielellään ongelmien ratkaisemisessa.

Kun agenttitoiminta aloitettiin Hämeenkylän koulussa, ryhmälle annettiin mahdollisuus ansaita kannukset toiminnalleen, vaikka opettajia taisikin aluksi ihmetyttää, että oppilaat tulevat pitämään koulutuksia.

— Tiesin, että meillä on hyvä opettajakunta, joka on valmis ottamaan vastaan uusia juttuja. Nyt jää on sulanut ja jos johonkin tvt-asiaan tarvitaan apua, oppilasagentit ovat ensimmäisenä mielessä, kun opettajanhuoneessa pohditaan asian ratkaisemista, Järvenpää toteaa.

TVT opetuksen ja oppimisen tukena -kehittämishankkeesta Harri Luttinen kertoo videolla tarkemmin koordinoimastaan Oppilasagenttitoiminnasta.

— Tutkimushankkeeni keskittyy siihen, miten voimme luonteevahvuuksien kautta löytää jokaisen parhaat puolet, ja miten kutsumme esille hyvää ja toimivaa luonnetta. Sellaisia piirteitä ovat sinnikkyys, myötätunto, toisille hyvää haluaminen ja muuttuvassa maailmassa pärjääminen.

Vahvuusperustaisessa opetuksessa pääsee alkuun tutustumalla luonteenvahvuuksiin liittyviin käsitteisiin.

—  Lapsille voi kertoa mitä nämä taidot ovat ja miten ne auttavat. Oppimisessa voi tehdä näkyväksi, mitä hyvää seuraa kun ollaan sinnikkäitä ja pidetään kiinni tavoitteista. Entä miten hyvältä tuntuu toisten auttaminen ja toisten kunnioittaminen?

Vuorinen katsoo, että opettajat tekevät jo paljon oikeita asioita kehittäessään oppilaiden luonteenvahvuuksia. Meneillään olevasta tutkimustyöstä saadaan luokkahuoneisiin tukea. Lisätietoa positiivisesta pedagogiasta ja vahvuusperustaisesta opetuksesta löytyy Vuorisen blogista.

Video: Kaisa Vuorinen esitelmöi positiivisesta pedagogiikasta Jyväskylässä OPS-teemahautomossa 4.12.2015

Melkoinen arvoitus. Lainaus on uudesta opetussuunnitelmasta, ja viittaa perusopetuksen tavoitteisiin. Arvoituksellista ei toki ole se, että kyseisiä asioita tavoitellaan – arvoituksellista on se, miten.

Voisi kuvitella, että kukin aika asettaa omat tarpeensa ja päämääränsä. Mutta itse asiassa nuo tarpeet ja päämäärät pysyvät yllättävänkin samoina. Olemme aina asettaneet arvoja ja päämääriä, pohtineet moraaliamme, tavoitelleet sivistystä, ja jokseenkin aina hakeneet suhteellisen samoja yleviä asioita: hyvyyttä, empatiaa, ymmärrystä, ajattelukykyä, uskallusta, kehittymistä. Sen sijaan keinot näiden tarpeiden saavuttamiseen on saatettu nähdä hyvinkin erilaisina. Historiallisesti keinoina on voitu nähdä kunniallisuus ja rohkeus tai yhtä hyvin tottelevaisuus, joskus joutilaisuus ja toisinaan taas tehokkuus. Juuri keinot, päämäärien saavuttamisen rakennuspalikat, ovat se uhri matkalla kohti määränpäätä, joihin kulloinenkin maailmantila tekee jäljen.

Uusi opetussuunnitelma esittelee laaja-alaiset osaamistavoitteet keinoinaan päämäärien saavuttamiseksi. Nämä osaamistavoitteet ovat osittain saaneet pohjansa aiemmista opetussuunnitelmista, mutta ovat osittain uudistetut ja osittain nykyaikaan synnytetyt. Puhutaan siis osaamisista – niistä konkreettisista osa-alueista, joita kannattelemalla perusopetuksen tavoitteisiin päästään tänä päivänä, tässä ajassa ja maailman tällä tavoin nyt toimiessa.

Osaamiset ja uusi yleissivistyskäsitys

Aloitin itse tammikuun alussa uudessa työpaikassa Jyväskylän yliopistossa matematiikan didaktiikan yliopisto-opettajana. Minut palkattiin, koska olin tehtävään riittävän pätevä ja muutoin sopiva. Tarvitsin tehtävään työllistyäkseni tiedollisen (ja osittain taidollisenkin) koulutuksen sekä kokeneisuuden. Siis sisällöllisen osaamisen, jota ilman en selviäisi työtehtävistäni. Mitä muuta olen tarvinnut uudessa työtehtävässäni?

Työhöni kuuluu itsenäinen asioista selvän ottaminen jo aiemman tiedollisen osaamisen täydentämiseksi. Tietynlainen ajan hermolla pysyminen. Tältä pohjalta teen tuntisuunnitelmani ja jatkan tutkimustyötäni. Ei kuitenkaan riitä “tietää” tai “saada lisää tietoa”, tietoa tulee myös käsitellä ja aiempaa ajatteluaan korjailla. Mikä on relevanttia? Mistä ja miten löydän tarvitsemani tiedon? Mikä on tärkeää opettajaopiskelijoideni tulevaisuuden kannalta? Entä mikä on syytä käsitellä “kuumana aiheena”, vaikka turhanakin, ja miten tiedän, mikä milloinkin kuohuntaa aiheuttaa? Miten problematisoin hankkimaani tietoa? Miten saisin opiskelijani probelmatisoimaan sitä? Ja ennen kaikkea: mistä tiedän, mitä on syytä problematisoida? Ilmiselvästi tarvitsen työssäni tiedollisen osaamiseni lisäksi ajattelua ja oppimaan oppimista (opetussuunnitelman laaja-alainen osaamistavoite L1), mutta kiinteästi lisäksi monilukutaitoa (L4) ja tieto- ja viestintäteknologista osaamista (L5). Ajattelu ja oppimaan oppiminen on pysynyt ihmiskunnan keinovalikoimassa pitkään, kenties aina. Sen sijaan monilukutaito ja tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen ovat nykypäivän keinoja, osaamisia, joita ilman ajattelu ja oppimaan oppiminenkaan ei kattavasti kehity.

Kaikki opiskelijani eivät ole samanlaisia. Jopa yhdeksännen polven keskisuomalaisittain puhuvien tilanteissa ja taustoissa on suuria eroja. Joku väittelee samanaikaisesti tohtoriksi toisesta aineesta, toinen on kotona kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Millaisia eväitä kukin tarvitsee? Asetanko kaikille prikulleen samat raamit, vaatimukset ja aikataulut? Kun en, miten toimin, jotta kaikki kokevat tulleensa kohdelluksi oikeudenmukaisesti? Onko kaikilla samat materiaaliset resurssit? Onko jollakulla vammoja? Pitkäaikaissairauksia, diagnooseja? Entä he, jotka eivät puhu keskisuomalaisittain murtaen, ja joiden keskuudesta löytyy sama varianssi kuin yhdeksännen polven keskisuomalaisten? Kun tarvitsen työssäni kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua (L2) en tarvitse sitä siksi, että osaisin selittää kielen kanssa kamppailevalle maahanmuuttajalle oppisisältöjä riittävän hitaasti ja kovalla äänellä. Tarvitsen sitä ymmärtääkseni koko ihmisyyden moninaisuuden sekä kohtaamisen todellisen olemuksen. Kulttuurinen vuorovaikutus ja ilmaisu ei korostu keinovalikoimassa tänä päivänä pelkästään sen vuoksi, että maailma on globalisoitunut ja monikulttuuristunut, vaan ennen kaikkea siksi, että olemme alkaneet ymmärtää toisemme yhä enemmän yksilöinä massoina käsittelyn sijasta. Arvoihimme kuuluu vapaus, kohtaaminen sekä tasa-arvoinen mahdollisuuksien takaaminen. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu on osaamista, jota tarvitaan tänä päivänä jokaisessa kohtaamisessa.

Kun teen työtäni, olen koko ajan minä. Tämä itsestäänselvyys pitää sisällään sen, etten voi irrottautua työskennellessäni oikeastaan mistään, mitä elämässäni on tuolla hetkellä käynnissä.  Kun aloitin uuden työn, olin yksityiselämässäni suoranaisessa lingossa. Olin juuri saanut väitöstyöni valmiiksi ja valmistelin väitöstilaisuutta, väitöskirjan painoa, tilavarauksia ynnä muuta. Olin myös juuri eronnut pitkästä liitosta – sovittelin lastemme uudenlaisia elämisjärjestelyjä sekä omaa päätäni ja sydäntäni kokonaan uudenlaisille paikoille. Kaikessa tärkeä siskoni oli saanut työn ulkomailta, eikä ollut arjen apuna ja henkisenä tukena muutoin kuin virtuaalisesti. Koska edellinen työsuhteeni oli ollut loppumaisillaan, tuntui uuden työn saanti lähestulkoon lottovoitolta. Työni oli lisäksi juuri sitä, mitä halusin, ja tunsin itseni todella tervetulleeksi uuteen työyhteisöön. Kaiken tämän keskellä tarvitsin kuitenkin enemmän kuin koskaan kykyäni itsestä huolehtimiseen ja arjen taitoihin (laaja-alainen osaamistavoite 3). Miten kaikki organisoidaan? Miten järjestelen asiat hyvässä yhteistyössä kaikkien osapuolien kanssa samanaikaisesti sydäntäni paikkaillen? Millaiseksi rakennan päiväni, miten jaksotan kaiken, miten saan pidettyä huolta itsestäni, mistä saan tarvittaessa apua? Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot on osaamisen laji, jota ihmiskunta on tarvinnut keinovalikoimassaan aina. Tänä päivänä se korostuu erityisesti siksi, ettei enää ole tarvetta kaatua vastoinkäymisten alle. Uusia tilaisuuksia tulee, alusta voi aloittaa, menneisyyden ei tarvitse antaa määrätä loppuelämää. Nykyaikana korostuu myös tarjonta, sillä mahdollisuuksia vastoinkäymisistä selviämiseen on enemmän kuin koskaan. Kunhan vain tietää edes suurin piirtein mitä tehdä, löytää ammennettavaa liikkumisen ihmeellisestä voimasta, luonnosta, kulttuurista, ystävistä, perheestä sekä lähes rajattomasta avun, ohjeistusten ja asiantuntija-artikkeleiden tarjonnasta.

Saamani uusi työ on määräaikainen. Määräaikaisuus, jos mikä, on tätä päivää. Vaikka nyt voin useamman vuoden ajan keskittyä juuri tähän työtehtävään, en voi unohtaa seuraavan askeleen hauduttamista. Koska minulla on osaamista työelämätaidoissa ja yrittäjyydessä (L6), voin työni ohella rakennella hiljalleen oman yritykseni perustaa ja juurruttaa omaa työminääni yhä vahvemmaksi ja verkostoituneemmaksi. Tämä pitää sisällään sen, että työnsä tekee hyvin, kehittyy siinä ja lisäksi kehittää sitä. Näin tulisi tosin toimia jokaisen silloinkin, kun mitään seuraavaa askelta uralla ei varsinaisesti tarvitse suunnitella – jokapäiväisen arjen sietäisi sisältää uusien askeleiden orientoimista yleisen kehittymisen ja paremmin tekemisen nimissä.

Erityisesti opettajankouluttajana, työssä, jossa rakennetaan perustaa tulevien sukupolvien sivistykselle ja hyvän elämän rakennukselle, koen tarpeelliseksi kehittää jatkuvasti asioita siihen suuntaan, että nykypäivän keinovalikoima juurtuisi uusiin opettajiin, ja näin leviäisi heidän mukanaan yhä laajemmalle. Työelämätaidot ja yrittäjyys on ollut osaamisalueena tarpeen jo pitkään, mutta haluttaessa lisätä soppaan vaikuttavuus ja todellinen kehitys, tarvitaan pariksi osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7). Viimeksi mainittuun on tänä päivänä kenellä hyvänsä suuremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen. Linkitetään tähän vielä aiemmin mainitut tieto- ja viestintätekninen osaaminen, monilukutaito, ja jotta osuttaisiin oikeisiin maaleihin, myös ajattelu ja oppimaan oppiminen. Näillä osaamisilla varustettu henkilö tekee halutessaan maailmaan haluamansa muutoksen, kunhan vain muistaa pitää huolen itsestään – osaamiset kiertyvät toisiinsa ja ovat mainio, kokonaisvaltainen paketti ihmiskunnan päämäärien saavuttamiseen tämän päivän vaatimuksiin sovitettuna.

Päämäärä ja konkretia

Opetussuunnitelmassa esitellään konkreettisia oppiainekohtaisia toimenpiteitä, joiden avulla päästään kiinni laaja-alaisiin osaamistavoitteisiin ja sitä kautta varsinaisiin ylempiin päämääriin. Esimerkiksi matematiikan kohdalla tavoitteisiin ei helposti päästä kiinni oppikirjakeskeisellä perinteisellä opetuksella. Oppimiseen on saatava mukaan aiempaa enemmän keskustelua ja yhdessä pähkäilyä. Tällä tavoin sisällöille löytyy muitakin merkityksiä kuin opettajan tai oppikirjojen tarjoamat, ja ymmärrys kehittyy tiedon rakentuessa oman ajattelun avulla.

Harjoittelimme opettajaopiskelijoideni kanssa matematiikan tunnin rakentamista siten, että oppikirjatehtävien toisteisen laskemisen sijasta yhdellä tunnilla käsiteltäisiinkin vain yksi tehtävä, joka olisi riisuttu aivan kaikesta, minkä tehtävästä voi riisua. Esimerkiksi sen sijaan, että oppilas laskisi 30 eri variaatiota tehtävästä “Maija menee kauppaan ja ostaa kahdeksan kynää. Yksi kynä maksaa 1,60 euroa. Maijalla on 20 euroa. Paljonko Maijalle jää rahaa?” opettaja kysyisikin: “Maija ostaa kyniä. Paljonko hänelle jää rahaa?”. Se kysymys tai ne kysymykset, jotka itsellesi nousevat jälkimmäisen kysymyksen luettuasi, ovat ne samat, jotka nousevat oppilaille. Ja oppilaat todella kysyvät ne, passiivisen vastaanottamisen sijaan. Syntyy toivottua keskustelua – kukin voi laskea omilla luvuillaan – tulee variaatioita – tulee kenties puhe oppilaiden viikkorahoista, kotien budjeteista (minkä ei tarvitse olla tabu) tai siitä, millaisia kyniä kukin mieluiten ostaa – oppiminen henkilökohtaistuu, linkittyy todellisuuteen, on innostavampaa, ja tarve mekaaniseen toistoon vaihtelevien lukujen kautta syntyy luonnostaan, ei oppikirjan määräämänä. Kaiken lisäksi ratkaisujen oikeellisuus täytyy päätellä itse.

Opetussuunnitelmaan laadittujen laaja-alaisten osaamistavoitteiden voi hyvällä syyllä uskoa olevan oikea keinovalikoima perusopetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi tämän päivän vaatimukset huomioiden. Mukana on niitä ihmisyyteen liittyviä peruselementtejä, joita yksilöt ovat tarvinneet kaikkina aikoina, sekä uudenlaisia elementtejä, joita ilman tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnassa eivät voi juurevammatkaan elementit täydellä voimallaan kukoistaa.

Mistä lisätietoa?

Hankkeiden aiempia tuotoksia aiheeseen liittyen:

Ihmettelin Opetushallituksen toiminnan ristiriitaisuutta Facebook-keskustelussa, ja sain vastaukseksi järkevältä kuulostavan syyn: järjestyssääntöjen ohjeistuksessa on kyse siitä, mitä koulu voi lain puitteissa tehdä. Sen sijaan se, mitä Opetushallitus itsenäisenä toimijana pitää hyvänä ja voi määrätä, näkyy opetussuunnitelmien perusteissa.

Koulujen kannalta edellä mainittu tarkoittaa, että niiden tulee – tietenkin – järjestää opetus opetussuunnitelmien mukaan, mutta ongelmatapauksissa on mahdollista kieltää kännyköiden käyttö. Kiellon voi perustella tapauskohtaisesti, jos kännykät ovat aiheuttaneet järjestyshäiriötä tai haittaa opetukselle. Välitunneilla voidaan puuttua kännyköiden epäasialliseen käyttöön ja kiusaamistapauksiin. Täyskielto oppitunneilla olisi kuitenkin OPS:ien hengen vastainen.

On hyvä huomata, että OPS tarjoaa vain perusteet opetukselle. Se tarkoittaa, että käytännön opetusta suunniteltaessa on jatkuvasti ikään kuin keksittävä pyörä uudestaan ja sovellettava OPS:in tavoitteita kulloisenkin ajan ja tilanteet mukaan. Tällä hetkellä tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoon kuuluu oleellisesti omien laitteiden käyttö niin kansalaistaitona, oppimistaitona kuin työelämätaitonakin. Sama pätee myös sosiaaliseen mediaan – ja juuri siitähän nuorten kännyköiden käytössä useimmiten on kyse. TVT- ja some-taitoja ei yksinkertaisesti voida opettaa OPS:in tavoitteiden mukaisesti, jos kännykät tyystin kielletään oppitunneilla. Ja kun muistetaan oppijalähtöisyys: he tarvitsevat näitä taitoja.

Jos mietitään, mistä kännyköiden käyttöön liittyvät ongelmat nousevat, niin useimmiten se on kytköksissä siihen, että kännyköihin ei ole kiinnitetty koulussa riittävästi huomiota. Tarkoitan tällä sitä, että koulujen tehtävänä on OPS:ien mukaan nimenomaan opettaa oppilaille tieto- ja viestintätekniikan käyttöä. Lisäksi koululla on kasvatustehtävä, johon sisältyy teknologiaan liittyvät eettiset valinnat ja vastuullisuus. Jos sitten kännykät muodostuvat isoksi ongelmaksi koulussa, se puhuu selvää kieltä TVT:n opetuksen puutteista.

Hyvä käytännön työkalu ja oppimistehtävä – niin oppijoille, opettajille kuin vanhemmillekin – on yhteisten digipelisääntöjen tekeminen. Kun periaatteista sovitaan yhdessä, ei kenelläkään ole niistä sen jälkeen nokan koputtamista. Tästä on hyviä kokemuksia monista kouluista.

Toivon, ettei mikään edellä kirjoittamani kuulosta opettajan korvissa kovalta. Niin en sitä tarkoita, sillä nykyinen tilanne ongelmineen on mielestäni ymmärrettävä, kun huomioidaan, miten huonosti TVT:n opetuskäyttöä ja ns. koulun muutosta on tähän asti johdettu. Opettajat (ja kyllä: rehtorit myös) ovat olleet monella tavalla puun ja kuoren välissä. Uudet OPS:it tuovat tähän onneksi helpotusta, sillä niin selvästi ne ohjaavat, miten tieto- ja viestintätekniikkaa tulee jatkossa kouluissa käyttää ja opettaa. Itse asiassa OPH on asettanut riman varsin kunnianhimoisesti – hyvä niin!

Kuitenkin on huomattava, että opetussuunnitelmat näyttävät vain suunnan – ja senkin vasta alue-/koulukohtaisen soveltamisen tuloksena. Täytäntöönpano on toinen kysymys, ja se jää pitkälti opettajan omalle vastuulle. Moni opettaja on viimeisen 15 vuoden teknologian nopean kehityksen keskellä ihmeissään, mitä hänen pitäisi konkreettisesti tehdä ja mistä hän saisi siihen tarvitsemansa tuen.

Kipeästi kaivattua teknistä ja varsinkin pedagogista täydennyskoulutusta on ollut saatavilla lähinnä sattumanvaraisesti. Täydennyskoulutusta on vaikeinta järjestää siellä, missä sitä tarvittaisiin kipeimmin: köyhissä ja harvaanasutuissa kunnissa.

Yksi hallituksen kärkihankkeista on opetuksen digiloikka. Voin kuvitella, mitä tunteita se sanana herättää niillä opettajilla, joita on kehotettu ”digiloikkimaan” tämän tästäkin, mutta ilman riittäviä resursseja. Miten loikit, jos edellytykset puuttuvat: laitteet, täydennyskoulutus ja tuki? Toivottavasti kärkihanke tuo helpotusta varsinkin niille kouluille, jotka ovat tähän asti jääneet vaille OPH-rahoitteisten hankkeiden tarjoamia etuja. OAJ:n ehdottamat kuntatason digimentoriopettajat ja koulujen digiopettajat olisivat hyvä osa ratkaisua.

Yhden asian jokainen opettaja voi kuitenkin tehdä itse ja vieläpä täysin ilmaiseksi: miettiä yhdessä oppijoiden kanssa, miten kännyköitä voitaisiin käyttää hyödyllisesti opiskelussa. Yksi tulevaisuuden ydintaito niin opettajille kuin oppijoille on osata arvioida teknologian hyötyjä ja haittoja. Toivottavasti kännykät voidaan sen myötä ottaa toden teolla käyttöön opetuksessa.

Opiskelijalla on oikeus osallistua suunnitteluun

Opiskelijoiden osallistuminen opetussuunnitelmien paikalliseen työstämiseen on monessa kunnassa hyvällä mallilla. Koulutuksen järjestäjät ovat mahdollistaneet työpajoja, joissa opiskelijoiden mielipiteitä on kuultu. Opiskelijoita on otettu myös OPS-työn ohjausryhmiin. Mutta toisenlaisiakin esimerkkejä on.

— On myös lukioita, joissa opiskelijat eivät ole koskaan kuulleetkaan opetussuunnitelmasta. Sen vuoksi Suomen Lukiolaisten Liitto järjestää opiskelijakuntien edustajille koulutuksia, joissa käsitellään, mikä asiakirja opetussuunnitelma on, miten siihen pystyy vaikuttamaan ja minkä takia siihen pitää vaikuttaa. Meidän [SLL:n] näkökulmasta katsottuna koulu on opiskelijaa varten, ja tarkoitus on, että opiskelija oppii ja kasvaa muutoinkin kun tietomäärältään. Se tapahtuu parhaiten kun opiskelija on aktiivinen, Nieminen totesi.

Koko yhteisön osallistuminen työn alla olevaan lukion OPS-päivitysprosessiin mahdollistaa toimintakulttuurin aidon kehittämisen. Mutta miten ehditään pysähtymään kuuntelemaan opiskelijoita, vanhempia sekä yhteistyökumppaneita? Huojentavaa on, että prosessia ei tarvitse viimeistellä syksyyn mennessä.

Perusopetuksen opetussuunnitelmat uudistuvat huomattavasti. Uudenlaisen oppimisen virtaukset synnyttävät muutospainetta myös lukion opetussuunnitelmatyössä. Muutospaine tulee ennen kaikkea muuttuvista toimintaympäristöistä ja siitä, minkälaisia valmiuksia opiskelijat tarvitsevat opinnoistaan tulevaisuutta varten. Kun oppimisen ja muuttuvan maailman uudet tuulet puhaltavat suomalaiseen lukio-opetukseen, on myös muistettava säilyttää arvokkaat asiat. Lukiota ja sen toimintakulttuuria voi muuttaa, kun ymmärretään, mikä nykyisessä mallissa on säilyttämisen arvoista, mitä uutta on tarpeen lisätä ja mistä tulee kokonaan luopua.

Meneillään olevan lukion opetussuunnitelmatyön oleellinen päämäärä on kehittää oppilaitosten toimintakulttuuria. Lukion opetussuunnitelmatyö vaatii osallistavaa, avointa ja toisia kunnioittavaa keskustelua. Nopeassa päivitysaikataulussa keskustelun syrjäyttäminen on helppo perustella niukoilla aikaresursseilla. Kirjoitettava paikallinen opetussuunnitelma on kuitenkin vain asiakirja, jonka merkitys ja yhteys päivittäiseen opetus- ja kasvatustyöhön varmistuu vain siten, että mahdollisimman moni saadaan sitoutumaan siihen.

— Pahinta olisi pihtisynnyttää niin sanotusti täydellinen opetussuunnitelma, joka jää vain asiakirjaksi, eikä toimi pohjana opetuksen suunnittelulle. Mieluummin varmistetaan tässä vaiheessa, että jokainen henkilöstössä ymmärtää opetussuunnitelman merkityksen ja tietää, että kehittämiseen tartutaan pian uudelleen, Hartikainen totesi.

Opetuksen järjestäjät ovat nyt olennaisen valinnan äärellä. Pyritäänkö syksyksi luomaan sisällöllisesti mallikelpoinen paikallinen opetussuunnitelma vai asennoidutaanko siihen, että lopulliseen maaliin tullaan vasta myöhemmin? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on tilaisuus ottaa koko yhteisö mukaan opetusssuunnitelman tekemiseen.

Lisää tietoa lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden päivittämisestä Opetushallituksen verkkosivuilla.

OHJELMA

8.30-9.00     Tulokahvit ja ilmoittautuminen
9.00-9.15     Päivän aloitus ja orientoiva harjoitus
9.15-10.45    Kehittävä arviointi (Päivi Atjonen, UEF)
10-45-11.00 Jaloittelutauko
11.00-11.30 Vahvuuskeskeinen arviointi (Lotta Uusitalo-Malmivaara)

11.30-12.30 Lounas

12.30-14.00 Rinnakkaiset nonstop -työskentelypisteet

• itse- ja vertaisarvioinnin kehittäminen (Pekka Peura)
• vahvuuskeskeinen arviointi (Lotta Uusitalo-Malmivaara)
• oppimisen ydinvoimaa arviointiin (Laura Tuohilampi)
• sanallinen arviointi ja arviointikeskustelut (Iida-Maria Peltomaa ja Aki Luostarinen)

14.00-14.30 Kahvia ja jaloittelua

14.30-15.15 Kohti itse- ja vertaisarviointia (Pekka Peura, Eduhakkerit)
15.15-15.30 Ohjattu keskustelu ja päivän päätös

ILMOITTAUTUMISET JA HINNAT: http://www.eventilla.com/112arviointi2016
TULOSTETTAVA OHJELMA: http://bit.ly/112arviointi2016_ohjelma

Oppilaskunnan jäsenet pystyttivät koulun liikuntasaliin oppimisen tulevaisuutta käsitteleviä toimintapisteitä oppilaiden vanhemmille ja opastivat heitä tehtävien tekemisessä. Idea toimintapisteistä syntyi Kanniston koulun opetussuunnitelmauudistusta valmistelevassa työryhmässä.

— Kun tulevan opetussuunnitelman myötä kouluissa ryhdytään kehittämään kaikenlaista uutta, toivomme vanhempien pysyvän ajan tasalla oman lapsen koulunkäynnistä, OPS-työryhmän jäsen Maria Savolainen kertoi idean taustasta.

Peruskoulussa oppimis- ja työskentelytavat muuttvat ja kehitystä vauhdittavat ensi syksynä voimaan tulevat opetussuunnitelmat. Projektioppiminen välittämättä luokka-asteiden tai oppiaineiden rajoista, onnistumisen arvioinnin henkilökohtaistuminen tai koulua ympäröivän yhteisön, kuten vanhempien, osallistuminen opetukseen voivat kuulostaa vierailta kotona, mutta nämä käytänteet tulevat pian jokaiseen peruskouluun.

Viidesluokkalainen oppilaskunnan jäsen Emma opasti vanhempia rooleja hahmottavassa tehtävässä, jossa tuli  kuvailla vanhemman, oppilaan ja opettajan ominaisuuksia koulutyön näkökulmasta. Hänen mielestään oli helppoa tarkastella oppilasta ja opettajaa, mutta ei keksinyt vastausta siihen, miten vanhemmat liittyvät koulutyöhön. Yksinkertaisen vastauksen löytäminen kodin ja koulun sujuvaan yhteistyöhön voi olla hankalaa myös huoltajille.

— Vanhempien kannattaa olla tällä hetkellä aktiivisia ja osallistua, jotta se koulu, jota lapset tulevaisuudessa käyvät, avautuu myös heille, erikoisasiantuntija Tuija Metso toteaa Vanhempainliitosta.

Vanhempainliitto kannustaa vanhempia seuraamaan ja olemaan kiinnostuneita lapsen koulunkäynnistä ja koulusta. Lapsi tarvitsee vanhempien tukea koulunkäyntiin, vaikka koulu onkin lapsen ja opettajan työmaa. Jotta vanhemmat voivat tukea lapsensa koulunkäyntiä, vanhemman on tärkeää tuntea opettaja, opetussuunnitelma ja koulun toimintatavat.

Viestinnän tavalla on väliä

Koulusta välitetään kotiin tietoa Wilma-ohjelman sähköisellä reissuvihkolla. Sieltä vanhemmat saavat lukea opettajan lähettämiä viestejä ajankohtaista asioista sekä oman lapsensa pärjäämisestä opetuksessa. Mutta opettaja on yhtä lailla kiinnostunut kuulemaan myös lapselle kotona asetetuista koulunkäyntiin liittyvistä odotuksista ja toiveista. Savolainen haluaa tavata vanhempia mahdollisimman paljon kasvotusten.

Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan toimintaan

OPS-uudistuksessa muodostetaan osallistavaa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria, jossa myös vanhempien osallistuminen merkitsee. Parhaimmillaan vanhemmat nähdään osana kouluyhteisöä ja voimavarana kouluhyvinvoinnin vahvistamisessa. Kanniston koulun kerhotoiminta on vilkastunut ja kerhoissa toimii jo koulun ulkopuolisia vetäjiä. Savolaisen mielestä vanhempien osallistuminen kerhoihin olisi luontevaa kodin ja koulun yhteistyötä. Vanhemmat ovat voimavarana myös koulun ulkopuolelle tehdyillä retkillä.

—  Jos vain on mahdollista tulla, niin mukaan pääsee. Silloin on aina yksi silmäpari lisää apuna.

Kuinka vanhemmat osallistuvat Kannistossa?

Tyttärensä kanssa liikuntapäivää viettämään saapunut Henna Riekki kokee, että vanhemmat eivät välttämättä tiedä koulussa meneillään olevista muutoksista. Hän toimii itse opettajana yläkoulussa ja kertoo, että yläkoulussa vanhempainillat eivät enää houkuttele vanhempia siinä määrin kuin alakoulussa. Hän on samoilla linjoilla kuin Savolainen: vanhempien kasvotusten tapaamisessa kommunikaatio sujuu parhaiten.

— Vanhempainvarteissa ja vanhempainilloissa saa aivan erilaisen yhteyden kotiin kuin vain viestiä laittamalla.

Riekkien kotona lasten koulutyötä tuetaan paljon ja lisäksi osallistutaan vanhempainyhdistyksen toimintaan.

— Yhdessä katsotaan läpi läksyjä lähes päivittäin, ainakin alakouluikäisten kanssa. Pidän tärkeänä kannustaa ja kysellä mitä tuli läksyksi. Osallistun myös vanhempainyhdistyksen kautta ja tänään olen tuossa buffetissa töissä. Nämä on sellaisia luontevia tapoja osallistua ja tavata koulun henkilökuntaa.

Mika Jaakola tuli viettämään lauantaista liikuntapäivää Kanniston koululle yhdessä tyttärensä kanssa. Kaksikon puuhastellessa unelmien koulu -piirustustehtävän parissa, Jaakola kertoi toivovansa koulujärjestelmän uudistumista.

— Jo PISA-tutkimuksista näkee, että koulujärjestelmä on vanhentunut ja vaatii paljon uudistuksia. Mielestäni pitäisi ennemminkin kiinnittää huomiota oppimiseen, eikä esimerkiksi siihen, montako päivää koulussa vietetään. Nyt vietämme vapaapäivää koululla, jotta saadaan vapaata jonain toisena päivänä, hän harmitteli.

Jaakola ei pidä vastuullisen vanhemman määritelmänä aktiivista vanhempaintoimintaan osallistumista. Sen sijaan kotona läsnäoleminen on on tärkää.

— Jos vanhempi ei pääse kodin ja koulun yhteistyöpäivään, ei se tee hänestä huonoa huoltajaa. Tai jos hän ei se pysty leipomaan pullaa koulun tapahtumiin, niin sekään ei mielestäni liity asiaan millään tavalla. Hyvä vanhempi on läsnä ja katsoo kotona että kouluvälineet ovat kunnossa ja kotitehtävien tekeminen onnistuu.

Wilmassa positiivisuutta esiin

Lappeenrannassa viestitetään Wilman kautta nyt koteihin negatiivisten huomioiden sijaan lapsen onnistumisista ja myönteisistä tapauksista. Sillä halutaan vaikuttaa positiivisesti — ei vanhempien huoleen lapsensa koulumenestyksestä — vaan oppilaan itsetuntoon ja koulumotivaatioon, jota kautta rakentuvat edellytykset opinnoissa menestymiselle.

— Vanhempien asennoituminen kouluun ja koulunkäyntiin vaikuttaa siihen, miten oma lapsi suhtautuu oppimiseen, opiskeluun ja koulunkäyntiin. Kotona kannattaa siis olla kiinnostunut, innostava ja kannustava, Metso muistuttaa.

Vanhempainliitto välittää

Vanhempainliitto kehittää kodin ja koulun yhteistyötä, esimerkiksi järjestämällä koulutuksia opettajaopiskelijoille ja opettajille sekä tuottamalla aktiivisesti tietoa koulun toimintakulttuurin edistämiseksi. Liiton erityisasiantuntija Tuija Metso kertoo, että nyt kaivataan uudenlaisia näkökulmia ja ideoita kodin ja koulun yhteistyöhön. Uusien opsien myötä vanhempien rooli korostuu.

Mitkä ovat sellaisia keinoja, joilla vanhemmat voivat vaikuttaa siihen miten koulussa toimitaan ja opetetaan?

— Tähän mennessä vanhemmat eivät ole olleet kovin vahvasti koulun toiminnan kehittämisessä mukana. Ne foorumit, joiden kautta vanhemmat ovat voineet vaikuttaa, ovat koulujen johtokunnat (joita on yhä harvemmissa kouluissa) ja vanhempainyhdistykset, joiden toiminta on ollut usein varainhankintaa.  Jos miettii uutta ops-uudistusta, niin opsin perusteissa painotetaan sitä, että myös vanhemmat olisivat mukana sekä ops-työssä että lukuvuoden ja koulun toiminnan suunnittelussa erityisesti kodin ja koulun yhteistyön näkökulmasta. Myös yhteisöllinen oppilashuolto painottaa vanhempien mukaan ottamista: opsin perusteissa todetaan, että kouluyhteisön tai oppilaiden hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja ja kehitetään yhteisöllisiä toimintatapoja yhdessä oppilaiden ja vanhempien kanssa. Ops-uudistuksessa rakennetaan uudenlaista osallistavaa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria, jossa parhaimmillaan myös vanhemmat nähdään osana kouluyhteisöä ja voimavarana kouluhyvinvoinnin vahvistamisessa. Paikallinen ops-työ on hyvä hetki etsiä ja kokeilla uudenlaisia yhdessä toimimisen tapoja ja paikkoja vanhempien kanssa. Sitä kautta voidaan löytää uudenlaista näkökulmaa ja toimintatapoja myös kodin ja koulun yhteistyöhön. Esimerkiksi vanhempainyhdistyksiä kannattaisi kouluyhteisöissä hyödyntää nykyistä enemmän. Olisi hyvä pohtia, miten niiden toimintaa voisi varainhankinnan sijaan sitoa vahvemmin kouluyhteisön hyvinvoinnin vahvistamiseen. Samaa olisi hyvä pohtia myös luokan tasolla: miten luokan vanhemmat voisivat olla nykyistä vahvemmin opettajan tukena oppimisessa ja luokan hyvinvoinnin vahvistamisessa.

Jos huoltajat ovat kriittisiä opettajaa kohtaan lapsensa koulumenestyksestä tai käytösongelmista, mitkä ovat rajat kodin ja koulun välillä? Miten tällainen tilanne parhaiten hoidetaan?

— Miettisin asiaa siitä näkökulmasta, miten tällaisia tilanteita voisi ennaltaehkäistä. Opettajan kannattaa lähteä rakentamaan hyvää luokkahenkeä yhdessä luokan lasten ja vanhempien kanssa. Lasten ja vanhempien kanssa voidaan yhteisesti miettiä, mistä hyvä luokkahenki koostuu, mitä voimme kukin yhdessä ja erikseen tehdä sen eteen  jne. ja tehdä esimerkiksi luokan yhteiset pelisäännöt, joihin myös vanhemmat sitoutetaan. Kannattaa järjestää vuorovaikutuksellisia, osallistavia ja toiminnallisia vanhempainiltoja ja kohtaamisia vanhempien kanssa. Uskon, että positiivisessa hengessä liikkeelle lähtenyt kodin ja koulun yhteistyö kannattelee paremmin myös haasteellisten tilanteiden yli. Opettajan kannattaa käydä lukuvuosittain luokan vanhempien kanssa läpi kunkin vuoden keskeiset oppimisen tavoitteet, avata (ja kerrata) vanhemmille oppimisen arviointia ja arviointiperusteita sekä uutena opettajana kertoa vanhemmille myös omista tavoistaan opettaa ja toimialasten kanssa. Tämä antaa vanhemmilla pohjan arvioida oman lapsensa koulunkäyntiä. Ongelmatilanteessa kannattaa käydä asia vanhemman kanssa rauhallisesti läpi, kuunnella vanhempaa, tuoda koulun näkökulma asiaan ja pyrkiä löytämään yhteinen ymmärrys asiasta.  Vinkkejä vanhempaintapaamiseen löytyy myös vanhempainilta.fi -sivustolta.

Ilmiöpohjaisen oppimisen käytännön toteutuksia on viime vuosien aikana toteutettu monissa kouluissa, koulutuksia aiheesta on pidetty paljon ja valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet tuovat ainerajat ylittävää työskentelyä aiempaa enemmän peruskouluihin ja lukioihin mukaan. Viime vuonna ensimmäistä kertaa pidetty Ilmioppi – ilmiöpohjaisen oppimisen verkosto-aPaja toi yhteen toimijoita, jotka olivat tehneet ilmiökokeiluja jo aiemmin. aPajan aikana tuotettiin opettajien työn tueksi Ilmioppi-opas, jota edelsi AVO2-hankkeen aikana tuotettu Ilmiöopas.

Lukuvuonna 2015-2016 Ilmioppi-verkosto-aPaja saa jatkoa. Tavoitteena on oppia yhdessä uutta. aPajassa kehitämme erilaisia ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuuksia ja toteuttamisen malleja  ja luomme yhteiskirjoittamalla Ilmioppi 2 -oppaan. Tapaamme kasvokkain Helsingissä kolme kertaa ja työskentelemme tapaamisten välissä verkkovälineiden avulla etänä.

aPajassa jaamme kokemuksiamme, opimme uutta, kyseenalaistamme, sparraamme ja tuemme. Koulun, oppimisen ja opettajuuden kehittämisessä ei ole olemassa käsitettä itsestäänselvyys. Tavoitteenasettelu, suunnittelu ja oppijan omistajuus omasta oppimisprosessistaan nousevat työn keskiöön. Samalla joudumme peilamaan sitä, minkä tähän saakka olemme ymmärtäneet ilmiöpohjaiseksi oppimiseksi, siihen mitä valtakunnalliset opetussuunnitelmat meiltä käsitteenmäärittelyssä ja oppimisen organisoinnissa olettavat ymmärtävän.

Tässä aPajassa ei lähdetä liikkeelle perusteista, vaan rakennamme uutta laajentamalla olemassa olevaa kokemustietoa ja kehittämällä jo olemassa olevia hyviä käytänteitä edelleen.

Lue lisää aPajan kokonaisaikataulutuksesta: https://ilmioppi.wordpress.com/apajan-kurssi-20152016/

aPajaan voi hypätä mukaan myös ensitapaamisen jälkeen. Jos haluat lisätietoja aPajasta tai mukaan tulemisesta tai jälki-ilmoittautua mukaan ensitapaamiseen, ota yhteyttä:

Aki Luostarinen, verkkopedagogi ja hankekoordinaattori
aki.luostarinen [a] otavanopisto.fi
050 311 7255