Tämä on tarina suuresta meriseikkailusta M/S Alpolla Oulusta Normandian maihinnousun 80-vuotisjuhliin.

M/S Alpo on vuonna 1943 Bronxissa New Yorkissa rakennettu hinaaja, joka osallistui Normandian maihinnousuun tukialuksena. Rakensi väliaikaisia satamia. Nimenä oli tuolloin ST-335.

Sodan jälkeen alus ostettiin Suomeen ja toimi miinanraivaajana, nimenä oli DR-18. Ouluun alus tuli 1950-luvun alussa ja sai nimekseen Alpo silloisen kaupungin apulaiskaupunginjohtajan mukaan. Alpo toimi 1952-1990 hinaajana ja satamajäänmurtajana. Sen jälkeen aluksesta on huolehdittu vapaaehtoisvoimin.

Vuonna 2020, minua pyydettiin tutustumaan Alpolle ja kutsuttiin mukaan toimintaan. Heti ensimmäisenä kerrottiin, että suunnitteilla oli reissu Normandian maihinnousun 80-vuotisjuhliin. Kerroin tästä kotona Ammille ja hän lähes teki päätöksen minun puolesta. Ei ihan uskomus riittänyt vielä tähän, mutta mukana olin kuitenkin. Edellinen miehistö oli tehnyt saman reissun vuonna 2004, joten ei se ihan mahdoton ajatus ollut.

Valmistelut

Alusta kunnostettiin, minäkin sen mukaan mitä vähän osasin. Kävimme purjehtimassa pikkureissuja ja opettelemassa miten alus toimii ja kuinka siellä toimitaan. Vuonna 2022 Alpo siirrettiin Pietarsaaren Telakalle, missä talven aikana he tekivät paljon korjauksia. Hitsauksia, maalauksia, kaiteita korotettiin ja takakannelle tuli portaatkin. Pietarsaaresta matkasi Kalajoelle, jossa konehuoneeseen tehtiin muutoksia. Vanha Volvon Penta -apumoottori vaihtui nykyaikaiseen generaattoriin ja kunnon kompressorikin sinne saatiin.

Minä kävin saaristolaivurikurssin, mutta en tutkintoa suorittanut. Teoria on kuitenkin hallussa. Opettaja ei oikein saanut innostumaan asiasta ja motivaatio laski käydä siellä kovasti.

Viime kesänä purettiin hyttien sisustuksia ja korjattiin tarpeen mukaan. Uudet katot tuli keulan sivuhytteihin ja punkat korjattiin niin, että kestivät nukkumisen. Sähkötöitä tekivät paljon ja konehuoneessakin tapahtui. Kaikkea pientä.

Talveksi Alpo asetettiin lepäämään pikkuisen irti kaijasta, ettei jäät pääse aiheuttamaan vahinkoa. Keväällä korjailut jatkuivat. Koko ajan paatti oli suurinpiirtein ajokunnossa, asuintilat vain vähän välttävät. Keittiö sai uudet vermeet jääkaapeista ja pakastimista hellaan. Raymarine sponsoroi uuden tutkan ja navigointilaitteet, ne myös laitettiin toimimaan.

Minä ompelin verhot ikkunoihin. Pimennysverhot hytteihin ja nätimmät yhteisiin tiloihin. Loppujen lopuksi en ehtinyt niitä ennakkoon asentaa, vaan hoidimme sen matkalla.

Alkuperäinen suunniteltu lähtöpäivä oli lauantai 27. huhtikuuta 2024. Jäätilanne oli kuitenkin niin huono, että Alpo ei yksinään olisi päässyt läpi ja siirsimme lähtöä muutamalla päivällä eteenpäin, jotta saimme Tuuran avuksi. Hienon lähtöjuhlan kuitenkin saimme ja kävimme pienen kierroksen joella tekemässä näön vuoksi.

Lähdössä oli 13 hengen miehistö, yksi kokkina ja loput jaettuna kone- ja kansihommiin. Itse kuuluin jälkimmäisiin ja tehtäviin kuului kaikkea mitä kannella ja sen yläpuolella tehtiin. Pääasiallisesti satamissa köysihommat, liikkeellä oltiin ohjaamassa tai apusilminä komentosillalla.

Varsinainen lähtö Toppilasta

Maanantaina 29. huhtikuuta aamulla heräsin ja jo vähän jännitti. Vanhemmat tulivat myös katsomaan lähtöä ja heidän kanssaan hain vielä tarvikkeita verhoja varten ja muuta mitä tarvitsi matkalla.

Tuura tuli paikalle joelle ja pistimme köyden kiinni keulaan, jotta he pystyivät vetämään meidät jäiden läpi. Jää oli paksua ja meni umpeen samantien perässä, ei minkäänlaista mahdollisuutta olisi omin voimin voinut päästä läpi. Jotain meidän piti odottaa, joten pysähdyimme hetkeksi Oritkarin terminaaliin, josta matka jatkui avomerelle.

Matka meni hyvin Tuuran hinauksessa, jäätä oli paljon ja pian näimme jäänmurtaja Urhon odottelemassa, jos sattuisimme apua tarvitsemaan. Pääsimme kuitenkin hyvin etenemään ja pian olimmekin jäiden ohi.

Oikea matka siis alkoi kohti Turkua. Meri oli rauhallinen, ei aallokkoa nimeksikään, mutta pientä keinumista tietysti, johon totuin nopeasti. Myös totuttelu työvuoroihin alkoi ja olin aluksi Juhon parina komentosillalla eli brygalla. Vuorot olivat neljä tuntia töissä ja kahdeksan vapaalla, jona aikana tietysti piti olla valmiudessa ja myös huolehtia siisteydestä ja muusta vastaavasta.

Jossain Vaasan korkeudella merenkurkussa meidän vuorolla yhtäkkiä rupesi hämärässä meri näyttämään oudolta ja totesimme reitin olevan jäässä. Hetken yritimme kierrellä, olisiko avointa kohtaa jossain. Yritimme myös isompien laivojen perään, mutta ne reitit tukkeutuivat hyvin nopeasti. Minä ja Samppa saimme tehtäväksi mennä stanttubrygalle lamppujen kanssa valaisemaan isompia jäälohkareita, joita sitten väisteltiin. Täytyy sanoa, että oli kylmä, vaikka puin päälle kunnon varusteet.

Aikamme jäiden seassa suunnisteltuamme sattui pieni kommunikaatiokatkos ja Alpo lähti puskemaan jäiden läpi, joka onnistuikin hienosti. Oli tästä kyselty lähellä olevalta jäänmurtaja Otsolta, että miten paksua jää on ja sanoivat, että jos ei ihan isoimpia lohkareita yritetä hajoittaa, niin pääsemme läpi. Oli omakohtaisesti toiseksi jännin vappuaatto ikinä. Aamuyöstä meri avautui jäättömänä. Näin hylkeenkin makoilemassa jäälautalla.

Vappua vietimme sitten kaikki viisi minuuttia takakannella Alpon ajelehtiessa. Sää oli aurinkoinen ja kuohuvaakin saimme pienet lasilliset.

Merenkurkun jälkeen matka jatkui mukavassa säässä ja saavuimme Turun saaristoon, missä ei enää ollut pelkkää merta näkyvissä. Piristi kovasti ihastella saaria, majakoita ja muita aluksia. Avomerellä ajossa suunnistettiin täysin navigaatiolaitteiden kanssa, mutta nyt pääsi jo merimerkkien välistä kulkemaan.

Olimme hieman etuajassa Turkua varten, tarkoitus oli mennä saattueessa miinalaiva Uusimaan kanssa yhtämatkaa perille, joten päätimme etsiä paikan, missä levähtää yön. Löysimmekin sataman, laitoimme Alpon köysiin ja kaikki sammuivat unille. Pari tuntia myöhemmin sotilaspoliisit tulivat paikalle ja käskivät pois. Ei ollut ihan sallittua aluetta se satama, vaikkakin meille oli annettu ymmärtää, että kaikki olisi hyvin.

Lähdimme siis liikkeelle ja ajelimme ympyrää Uusimaata odotellessamme.

Turku

Turkuun saavuimme Uusimaan perässä perjantaina 3. päivä maaliskuuta. Vastassa olikin jonkin verran porukkaa, ehkä enemmän kuitenkin Uusimaata varten. Saimme Alpon kaijaan kiinni ilman suurempia kommelluksia ja piti poseerata valokuvia varten. Kävin ensimmäistä kertaa suihkussa, vesi oli suurinpiirtein yhtä lämmintä kuin vesi Aurajoessa, piristävä vaikutus.

Merijalat maissa huomasin, kun kävelimme varustamon tarjoamalle iltapalalle läheiseen Göraniin. Sitä keinumista jatkuikin sitten loppumatkan aina joka satamassa.

Turussa oli mukavaa, jonkin verran kavereita pääsi tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia. Tuntui huikealta, että olimme niin pitkän matkan tehneet. Osa miehistöstä kävi tutustumassa Alpon sisaralukseen Tolvaniin. Grillasimme huvikannella ja seuraavana päivänä matka jatkuikin.

Tammisaari ja Lappohja

Matkalla Tammisaarta kohti menimme Suomen eteläisimmän kohdan eli Cape Hangon ohi, jossa minä sain pimeässä ahtaassa paikassa ohjata meidät. Ei se iso asia oikeasti, mutta onpahan jotain kerrottavaa.

Me olimme reilusti etuajassa varustamon suunnittelemasta aikataulusta, joten pysähdyimme Lappohjan merivartioaseman lähelle pariksi päiväksi. Vesimpumppu tarvitsi huoltoa ja muutakin pientä konehuoneessa oli laitettavana. Vaikka siellä ei oikein mitään nähtävää ollut, oli silti mukava pysähtyä ja saunoa parinakin iltana. Merivartioston Turva kävi tankilla ja saimme käskyn olla polttamatta tupakkaa jonkin aikaa.

Keskiviikkoaamuna sitten lähdimme parin tunnin etapille kohti Tammisaarta. Meitä oli saattamassa Jehu-luokan maihinnousuvene U703 ja yhden varustamolaisen oma vene. Perillä odottikin kunnanjohtajaa ja punaista mattoa. Oli hieman erikoista. Valokuvaajia kävi ja poseerattiin.

Pari päivää olimme siinä kiinni ja käytimme ajan hyväksi käymällä uimahallissa saunomassa ja söimme maissa. Muutamia kiinnostuneita kävi katsomassa Alpoa.

Alunperin matkan piti jatkua Utön saarelle, mutta en nyt muista missä kohti tämä muutettiin ja tiedoksi tuli, että seuraava pysähdys on Maarianhamina. Taas sain ohjata meidät Hangon ohi.

Maarianhaminaan

Matka Maarianhaminaan tuntui ensimmäistä kertaa niinkuin olisi oikeasti merellä. Aallokko oli kohtalaista, ainakin meidän paatille. Heräsin hytistä, siinä keinutuksessa puin vaatteet ja paukkuliivit päälle ja kiipesin portaat ylös. Ikkunasta näki, miten aallokko meni laidan yli ja oikeasti mielessä kävi, että en halua mennä ulos. Vuoro oli kuitenkin alkamassa ja ruokaa piti sitä ennen saada. En muistaakseni kastunut, mutta oli jo vähän erilaista kulkea kannella siinä kelissä. Bryga on Alpossa sen verran korkealla, että siellä keinuminen tuntui jo oikeasti. Pahoinvointia ei päässyt tulemaan, olin kuunnellut vinkit, että katse horisonttiin ja vatsan pitää olla jotakuinkin täynnä jatkuvasti. Jonkin yövuoron jälkeen vähän meinasi päästä yllättämään, mutta söin leipiä ja menin makoilemaan, jolloin se katosi.

Perjantaina saavuimme 10. päivä saavuimme Maarianhaminaan. Kaupungin länsipuolelta varattu satamapaikka ei sopinut ollenkaan. Ei saatu Alpoa käännettyä mitenkään siihen, joten ajoimme vähän väljemmille vesille ja laskimme ankkurit siksi aikaa, että tilavampi satamapaikka löytyi. Tarjosivat siitä ihan läheltä yhtä, mutta sen pituus taas ei riittänyt. Viimein meille kerrottiin Östrahamnissa olevasta satamasta, mihin mahduttaisiin. Joitain tunteja myöhemmin olimmekin siellä ja saimme Alpon kiinnitettyä.

Siivosimme aluksen ja ympäristön, mikäli tulisi vierailijoita ja niitä tuli. Sain verestää kielitaitoa ja esitellä useamman tunnin paattia kymmenille kiinnostuneille. Enhän minä mitään merimiesslangia toisella kotimaisella osaa, mutta kyselin paikallisilta sitä sanastoa.

Tässäkin satamassa oli sauna ja pyykkikoneet käytössä. Lähellä oli myös ravintolalaiva F.P. von Knorring, johon menimme toisena iltana pyörähtämään ja matka jatkui siitä oikein yökerhoon asti. Seuraavana päivänä sain kotoa viesti, että Antero, lemmikkikanimme menehtyi ja veti mielen aika matalaksi. Se ei oikein mukava ollut, että en itse voinut olla sanomassa heippoja hänelle. Onneksi oli paljon tekemistä ja muuta mietittävää siinä. Yksi miehistöstä oli loukannut jalkaansa ja se oli päässyt tulehtumaan tosi pahasti, joten ikäväksemme hänet passitettiin sairaalaan ja hänen matkansa tyssäsi siihen.

Nynäshamn ja Ruotsi

Maanantaiaamuna 13. päivä auringon noustessa lähdimme takaisin Maarianhaminan länsipuolelle, jossa oli septin tyhjennys ja matka alkoi kohti ulkomaita.

Meri oli tyyni ja mitään erikoista ei hetkeen sattunut. Lauttaliikennettä oli ja kun Antti jätti minut yksin sillalle hetkeksi, hän osoitti useamman mailin päässä olevaa Viking Gracea, että en saa pelata chickeniä sen kanssa. Väistin reilusti ja saavuimmekin Tukholman saaristoon, missä oltiin väylällä yhtäaikaa Viking Gabriellan kanssa. Radioyhteys heihin ja sovimme, että ohittavat styyran puolelta. Vähän jännitti, kun sen kokoinen alus on takana ja tilaa ei paljon ollut, tai ainakin tuntui siltä. Minä taisin tehdä useamman reilun puolen vuorokauden vuoron siinä matkalla, koska oli vajaamiehitys. Aika hyvin jaksoin, mutta oli se raskasta sitten toipua ja saada univelat kiinni.

Saaristo oli sokkeloista, mutta pääsimme hyvin Nynäshamniin. Siellä meitä kävi ihmettelemässä Ruotsin rannikkovartiosto, jotka lähinnä kysyivät ketä olemme ja minne menemme ja toivottivat hyvää matkaa.

Paatti saatiin kiinni hyvin ja vähän aikaa oli levähtää ennen kuin esittelyt alkoivat. Ihan älyttömän paljon ei siellä vierailijoita käynyt, mutta siinä vieressä oli Dragonforce 65 MM-kisat menossa, joten kiinnostavaa katseltavaa oli.

Kävimme myös vähän keskustaan tutustumassa ja ostoksilla. Taas käytimme hyväksi saunamahdollisuutta. Viimeisenä iltana sitä ei kukaan ollut lämmittänyt, niin kävimme poikain kesken suihkussa. Sää rupesi jo olemaan aika kesäinen ja sortsit päällä tarkeni jo hyvin.

Yksi erikoisempi hetki oli, kun soittelin ja lauleskelin CMX:n Ruostetta kannella ja lopetin kappaleen, paatin vierestä kuului pienen tytön ”Va duktig du är” ja tuli hyvä mieli. Olivat jääneet äitinsä kanssa hetkeksi kuuntelemaan, vaikka tuskin yhtään niistä suomirokkikappaleista tunsivat.

Torstaina aikaisin aamusta lähdimme taas liikkeelle.

Visby

Iltapäivällä olimmekin jo Visbyssä, jossa ensimmäisenä iltana kävimme syömässä vähän paremmin taas varustamon tarjoamana. Osa porukasta jäi viettämään iltaa, mutta itse päätin tulla Alpolle lepäämään, toiveissa kunnon yöunet. Jäi haaveeksi, koska ei ollut hiljaista sitten, kun kaikki pääsivät takaisin.

Perjantaina yksi meistä lähti kotimatkalle ja taas meitä oli yksi vähemmän, mutta onneksi saimme varamiehen Oulusta, joka oli sitten enemmän kuin pätevä ohjaamaan ja myös toimimaan konehuoneessa. Saimme vähän järjesteltyä vuoroja niin, että ei tarvinnut enää hulluja vuoroja tehdä jatkuvasti.

Visby oli tosi nätti ja olisin halunnut käydä katselemassa vähän enemmänkin, mutta oli paljon vierailijoita ja olin ainoa, joka kieltä puhui tai ainakaan kukaan muu ei tunnustanut. Minua haastateltiin myös suorana paikalliseen radioon, mikä toi lisää kansaa paikalle. Ihan erilainen meininki jo, kuin mitä Suomen puolella. Eräs herra saapui paikalle mahtavan näköisen mustan Volvo PV:n kanssa ja ojensi minulle viskipullon ja oli aivan innoissaan meistä. Mukana oli kortti missä hänen veljensä puhelinnumero, jolle piti kertoa terveiset kun pääsisimme perille.

Matkaan lähdimme yötä vasten. Vähän oli ongelmia koneen kanssa ja viivästyi muutamilla tunneilla eli oli jo aika pimeää kun poistuimme satamasta.

Kalmar

Matkalla oli jo tosi lämmintä ja pystyi jopa ilman paitaa olemaan kannella. Saavuimme Kalmariin lauantaina iltapäivällä. Ajoimme komean ja pitkähkön Ölannin sillan ali. Satamaan kiinnittyminen meni jo suhteellisen rutiinimaisesti, oli hyvin tilaa ja helppo päästä. Meitä jo valmiiksi siinä odotteli ihmisiä, jotka olivat kuulleet radiosta haastattelun edellisenä päivänä. Paikalle saapui Triton-jahti, joka oli jo Visbyssä meidän lähellä kiinnitettynä. Naureskelimme, että seuraavatko ja vakoilevatko meitä.

Heti kun laitoimme paatin kiinni vierailijoilta, lähdimme lähimpään kauppakeskukseen, josta ostin hihattomia paitoja ja kusiluistimet. Sen virheen itse tein, että en helppoja jalkineita ollut ottanut ollenkaan mukaan eli oli vaan vähän paremmat kengät ja paksut työkengät. Sentään oli muuten kesävaatetusta, mitä taasen osa porukka ei ollut ajatellut yhtään, kun jäiden keskeltä lähdimme liikkeelle.

Kaupunki jäi näkemättä, kun esittelin Alpoa taas päivät, mutta mukavaa se oli. Lähellä oli kiinnitettynä maailman vanhin toimiva rahtialus, Olof Trätälja, jonka miehistön jäsen vastavuoroisesti halusi esitellä meille. Oli mielenkiintoista käydä 1800-luvulla rakennetussa aluksessa ja meidät kierrätettiin hyteistä konehuoneeseen. Ikävä kyllä ei enää ollut höyrykäyttöinen, mutta ei siellä ihan tuore dieselkone ollut.

Simrishamn

Sunnuntaina matka jatkui etelää ja Simrishamnia kohti ja perillä oltiin maanantaiaamuna. Pieni paikkakunta, missä ihmiset puhuivat jo skånea ja kommunikaatio rupesi hankaloitumaan. Ymmärsivät minua, mutta en tiedä yhtään mitä minulle kertoivat. Paljon vierailijoita kävi. Yksi Suomesta kotoisin oleva henkilökin kävi ja oli innoissaan, kun sai puhua äidinkieltään.

Paljoa ei muuten tapahtunut. Ei ollut edes saunaa ja nähtävyyksiäkään kummoisesti. Lähinnä mieli teki merille taas ja päästiin heti seuraavana päivänä.

Heti kun pääsimme aallonmurtajien ohi, aallokko oli kovaa ja piti luovia, kun ei Alpolla kovin paljon sivuttaisaallokossa viitsi mennä. Nyt piti jo pitää kiinni, kun liikkui kannella. Sitä jatkui, kunnes pääsimme kääntymään länteen päin Ruotsin eteläpuolella. Oman yövuoron aikana ruorissa ollessani ohitimme Cape Swedenin ja taas kuvitteelliset merimiespisteet nousi. Auringon noustessa Malmön takaa saavuimme Juutinrauman sillalle ja alitimme sen.

Kööpenhamina

Kööpenhaminassa meille oli varattu tosi hyvä satamapaikka, ihan keskustasta oopperatalon vierestä. Oli keskiviikko 22. päivä, kun pääsimme perille. Kuvittelimme, että olisi vilskettä ja menoa, mutta ei käynyt yhtään vierailijaa. Tiedotus ilmeisesti oli ilmeisesti unohtunut täysin. Meille oli varattu siihen useampi päivä, joten ehti käydä katselemassa kaupunkia. Konemiehillä oli täystohina päällä, vaihtoivat suuttimia. Aiemmin mainittu Triton saapui tännekin, mutta he lähtivät jo seuraavana päivänä, emmekä nähneet heitä enää uudestaan.

Laivan edessä oli jokin kaukalojalkapallo-turnaus menossa ja ihmisiä kyllä riitti, mutta ei Alpolle asti.

Ensimmäisenä aamuna kävi komeita miehiä uniformuissaan kysymässä paperit kaikilta, ketään ei viety mukana. Muuten oli hiljainen päivä, kuten oli perjantaikin.

Lauantaina oli vuorossa sitten diplomaattien vierailu. Suomen ja Ukrainan suurlähettiläät Harri Kämäräinen ja Andrii Yanevskyi pitivät puheet miehistölle kannella ja pääsivät tutustumaan Alpoon. Andriin isä oli myös mukana, hän oli toiminut merimiehenä ennen eläköitymistä ja oli erittäin kiinnostunut. Uskalsin pyytää Andriin kuvaan kanssani, kerroin että on näytettävää kotiin, että tärkeitä ihmisiä tavattu, mutta hän sanoi, että me olemme tärkeitä.

Tarkoitus oli lähteä samana päivänä liikkeelle kohti Kielin kanavaa, mutta vanha laiva on vanha. Pääsimme hienosti liikkeelle kuitenki sitten aikaisin sunnuntaina. Konemiehet huomasivat, että polttoainesuuttimet oli säädetty korjaamossa ihan väärin ja korjasivat tilanteen ja kone kävi taas mainiosti.

Matkalla oli komeita kallioita ja liikennettä jonkin verran. Vähän tarvitsi muita väistellä yövuorossa, mutta aika hyvin selvittiin. Pimeässä merellä on vaikea välillä arvioida etäisyyksiä ja ehkä kävimme lähempänä joitain isoja laivoja, kuin tarkoitus oli. Joku vaarallisia aineita kuljettava alus ilmoitti, että meidän pitää pysyä puolen merimailin päässä heistä ja tämä aiheutti pieniä manööverejä.

Kielin kanava

Maanantaina Kieliin saapuessa oli jo vähän jännitystä ilmassa. Miten selviäisimme sulusta ja miten paljon veden korkeus muuttuu. Ei muuttunut mitenkään, lähinnä heitimme köydet apumiehille ja odotimme sulkujen menoa kiinni ja auki. Oli vähän pettynyt olo siinä.

Kanava itsessään oli tosi nätti, suurin osa matkasta molemmat laidat oli puita täynnä. Paljon joutsenia joka paikassa. Vastaan tulevat laivat oli jännittäviä, valtavan kokoisia ja bulbi imi veden mukanaan, jolloin Alpo halusi ohjautua kohti vastaantulijaa. Ohi mentyä vesi palasi ja Alpo halusi rantautua.

Pysähdyimme yöksi Rendsburgiin. Kanavassa on sääntöjä eri nopeuksisille ja kokoisille aluksilla ja me kuuluttiin siihen ryhmään, joka ei saa öisin ajaa. Pysähdys oli ihan hyvä. Ihan kaijan tuntumassa oli useampikin kauppa ja löytyi sortseja halvalla, kuten myös muita kulutushyödykkeitä.

Kaijalla oli jokin paikallinen remmi viettämässä iltaa. Sen näköistä sakkia, että ketään ei päästetty tutustumaan, yhdellä oli iso hakaristi tatuoituna käsivarteen. Juhlivat kauemmin kuin me valvoimme ja Antti kävi pyytämässä nätisti, että lähtisivät muualle ja saimme nukkua rauhassa.

Matka jatkui varhain aamulla, minua ei edes herätetty. Oli vähän kostea ilma, mutta se ei haitannut. Takakannelle oli viritetty pressu, jonka alla pystyi olemaan kastumatta. Uusimaa, jonka tapasimme Turussa, tuli vastaan palatessaan reissultaan Gibraltariin, suoritettiin lipputervehdys, johon vastasivat.

Sulut sujuivat samalla tavalla toisessa päässä ja pääsimme Elbe-joelle. Vauhti kiihtyi, kun oli sopiva vuorovesi ja myötävirta, taisimme yli 10 solmun päästä siinä.

Cuxhaven

Tarkoitus alunperin oli käydä täydentämässä polttoainetta Heligolandissa, mutta aikataulullisista syistä menimme Cuxhaveniin tekemään tämän. Olimme jo aiemmin huomanneet, että reissun projektipäällikkö ei ollut aivan perillä käytännöistä ja jouduimme itse opiskelemaan toimintatavat. Käytännössä piti löytää agentti, joka huolehti satamapaikan, polttoainetankkaukset ja muut palvelut. Satamaan soittaessa ei saanut itse suoraan mitään apua.

Tiistaina pääsimme Cuxhavenin satamaan. Ensin meidät opastettiin väärään paikkaan, jossa verotuksillisista syistä emme saaneet tankata. Meidän varsinainen paikka oli keskellä jotain varastoaluetta ja lähellä ei ollut mitään, joten oleskelimme paatilla. Saimme polttoaine- ja paska-autot paikalle seuraavaksi aamuksi ja pääsimme ajoissa lähtemään Pohjanmerelle.

Pohjanmeri ja Englannin kanaali

Alkoi menomatkan pisin osuus. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli useampi pysähdys, mutta kuten niin monta kertaa aiemmin, suunniteltu aikataulu ei toiminut ollenkaan. Projektijohto laskenut väärin asioita ja kyllähän me se oltiin huomattu jo alkumatkasta. Purjehdimme vastavirtaan ja -tuuleen nousuveden aikoihin alle kolmea solmua ja Suomesta soitettiin, että pitäisi nopeampaa vauhtia mennä, mutta ei Alpo vaan kyennyt. Nauratti ja itketti touhu samaan aikaan. Säätiedotuksia katsoen tavoitteena oli päästä Amsterdamin lähelle ennen kovia tuulia ja paikaksi valikoitui IJmuiden.

Aallokko oli välillä kovaa ja taivas harmaa, ei ollut enää ollenkaan sitä kesäistä oloa, mitä Ruotsissa vielä oli. Keskiviikkona meitä kävi tervehtimässä Saksan merivoimien fregatti Nordrhein-Westfalen. Kysyivät lupaa tehdä ohimarssin ja töräyttivät torvea tervehdykseksi. Kannella miehistö veti kättä lippaan. Tämmöisiä kohtaamisia, mitkä jäävät kyllä mieleen.

Alankomaiden aluevesille päästyämme meitä opastettiin siirtymään isompien laivojen väylälle, koska purjeveneet ja muut pienemmät kulkivat lähempänä rantaa. Pääsimme lähes väylälle asti, kun tuli kutsu takaisin, kun huomasivat meidän huikean kuuden solmun vauhdin.

Yksi asia minkä huomasi melkein heti, oli miten paljon suolaisempaa vesi oli. Joka paikka oli tahmaista pian.

Tylsä IJmuiden

IJmuideniin saavuimme torstain ja perjantain välisen yön pimeydessä. Ajoimme sokkeloiseen satamaan ja siellä meitä avusti pienempi apuvene, joka työnsi meidät oikeaan paikkaan. Pienet unet ja aamulla pääsi ihmettelemään, minne oikein olimme päätyneet. Lähistöllä ei oikein ollut mitään, turistikausi ei vielä ollut alkanut ja rannalla toimivat liikkeet olivat osittain kiinni. Hyödynsimme sataman suihkuja ja pyykkikoneita. Sää oli kylmää, mutta ei satanut jatkuvasti. Myrskyä ei sataman suojasta huomannut juurikaan, tuuli kyllä kovasti.

Osa porukasta päätti lähteä Amsterdamiin yöksi, minä jäin paatille. Kävimme läheisessä ravintolassa syömässä ja keskustasta haimme hieman virvokkeita. Hauska oli, että mennessä ja tullessa oli sama Über-kuljettaja, vissiin ainoa koko alueella. Kaupassa yllätti, että Alankomaissakin on samanlainen alkoholipolitiikka, kuin Suomessa ja ei saanutkaan vahvempia aineita, mutta oli esimerkiksi 12 prosenttinen ”Rum like drink”. Ostimme yhden pullon kokeeksi ja olihan se hirveää. Niinkuin olisi vedellä lantrattua rommia. Ilta ja yö oli rauhallinen ja sai nukuttua.

Yksi tylsimmistä pysähdyspaikoista koko matkalla. Ei ollut oikein muuta tekemistä, kuin selata nettiä ja katsoa ohjelmia punkassa. Keli ei ollut niin mieluinen, että olisi lähtenyt bunkkereita tutkimaan rannalle. Toukokuu vaihtui kesäkuuksi. Matkalla olimme olleet jo reilun kuukauden.

Maanantaina 3. kesäkuuta kelit paranivat ja lähdimme liikkeelle kohti Ranskaa ja päätepysäkkiä Le Havrea. Tiistaina aallokkoa taas riitti ja keinuttiin kovasti. Olin ruorissa, kun ylitimme nollameridiaanin ja sain taas pisteitä.

Perillä Le Havressa

Le Havren edustalle saavuimme vähän ennen keskiviikkoaamua 5. kesäkuuta ja siellä oli purjehduskisat menossa. Oli vähän jännittävä väistellä niitä siellä pimeässä, kun kaikilla ei ollut AIS päällä tai edes kohtuullisia valoja. Ei kuitenkaan upotettu ketään. Aamulla pääsimme suurinpiirtein suoraan sulusta sisään satamaan. Oli jo helpottunut olo, että päästiin perille. Alpo kiinni kaijaan ja jaoimme yhden Jaloviina-pullon miehistön kesken.

Varustamon omistajat saapuivat myös paikalle ja toimittajia kävi haastattelemassa. Odotin jo kovasti perheen tapaamista, jotka lähtivät Suomesta junalla ja olivat Pariisissa tuolloin. Kävimme kaupoissa hakemassa tarpeita ja vähän tutustumassa vanhaan kaupunginosaan. Oikein nättiä ja mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia, joissa vielä oli sodan ajan reikiä seinissä. Liittoutuneet pommittivat paikkaa aika runsaalla kädellä. Toisella puolella satamaa oli Alpon sisaralus kiinnittyneenä, pikkuisen isompi versio ja osa miehistöstä ehti käydä siellä katselemassa.

En sitten ollut juuri sillä hetkellä paikalla, kun joku teki päätöksen, että emme olekaan perillä ja siirrymme vielä lähemmäs tapahtumapaikkaa Caeniin. Meinasin hermostua, koska meillä oli asunnot ja kaikki varattuna Le Havresta ja koska iso tapahtuma, niin ei niin paljon vapaana asuntoja. Varustamon puolelta kuitenkin hoitivat sitten hotellihuoneet ja varmistivat, että kaikki pääsevät sinne. Ihan kaikki kommunikaatio ei toiminut ja oli lakkoja ja muita harmeja, joten Ammi ja lapset joutuivat itse järjestämään kyydin. En siis itse ehtinyt vielä näkemään heitä.

Matka oli lyhyt, mutta satamien sulut olivat käytössä vain tiettyihin aikoihin. Lähdimme illan hämärissä ja olimme perillä aamuyöstä. Matkalla näin pyöriäisten hyppivän paatin rinnalla. Rannalla paukkuivat ilotulitteet, mutta muuten täysin pimeää. Meidän piti tappaa aikaa reilusti, niin piirsin sitten karttaan Alpolla peniksen, kuten kuka tahansa olisi tehnyt. Piti kyllä sotkea sitten, että eivät varustamolta huomaa aamulla. Yksi omistajista oli kyydissä ja näki, mutta lähinnä naureskeli.

Viimein kohteessa eli Caen

Caenin kanavan sulussa oli sitten laskua jonkin verran ja sai pitää köysiä löysällä. Matkaa oli jäljellä vajaa 15 kilometriä kanavaa pitkin ja oli yksi nostosilta, mikä piti odottaa. Ihmisiä oli rannalla katsomassa ja vilkuttamassa kovasti meille. Keli oli vallan mainio, aurinko paistoi ja oli lämmintä.

Kun pysähdyimme odottamaan Pegasus-sillan nousemista, kyytiin tuli varustamon ihmisiä ja siinä maissa ollessani puhelin soi. Vastasin ja kun aloitus oli ”Etunimi Sukunimi Kalevasta päivää”, oletin että kyseessä myydään digilehteä. Yllätyin kovasti, kun oli oikea toimittaja, joka halusi haastatella merimiestä. Kaikki aiemmat haastattelut oli varustamo hoitanut. Siinä odotellessa kertoa matkasta siihen asti ja lupasin lähettää valokuvia heti kun aikaa olisi. Juttu on tilaajille luettavissa Kalevassa.

Matkalla näkyi useampi iso sota-alus, pari norjalaista ja oli tietysti ranskalaisia ja myös yksi brittiläinen. Meidän satamapaikka oli ihan Caenin keskustassa ja sinne pääsi hauskan kääntösillan ohi. Kun viimein saimme aluksen kiinni, nousin maihin ja alkoi ihan älytön keinuminen. Hetken piti viettää aika polvillaan siinä ja antaa pään rauhoittua.

Olin messissä, kun Tessa juoksi halaamaan ja sitten etukannelta löytyi Ammi ja Nellakin. Ikävä oli ollut kyllä kova, koskaan ei yli kuukautta oltu aiemmin erossa. Tarjolla oli kakkua ja nautimme Hailuodon panimon sponsoroimmat oluset.

Sitten olikin aika lähteä etsimään hotellia. Googlen kartta neuvoi menemään rautiovaunulla jonkin matkaa ja vaihtamaan bussiin, mitä ei oikeasti kulkenut eli käveltiin aika pitkästi ja lapset jo vähän väsyivät. Pääsimme kuitenkin perille ja pikaisen iltapalan jälkeen nukkumaan. Koska minulla on pienehkö kuorsaamisongelma, sain oman huoneen ja nukuin kyllä hyvin. Aamupalalla kohtasimme suomensukuisen yhdysvaltalaisen, joka oli tullut maihinnousun juhliin paikalle.

Maihinnousujuhlat Omaha Beachilla

Perjantaina tuli tieto, että lähdemme Omaha Beachille juhlallisuuksia katsomaan. Matkaa oli aika pitkästi ja takseilla menimme aluksi moottoritietä, loppumatka pikkuteitä pikkukylien ja peltojen läpi. Ruuhkaa riitti.

Perillä odotti sitten paljon sota-aikaista kalustoa moottoripyöristä panssarivaunuihin. Tarkoituksena oli päästä ihan rannalle asti kastamaan varpaat veteen, mutta juuri sinä päivänä oli Biden vierailulla Zelenskyin kanssa siellä hautausmaalla ja kaikki reitit suljettu. Kiersimme sitten bunkkereita, panssarivaunuja ja tykistöjä ihmetellen siellä.

Niinkin isoksi tapahtumaksi oli ruoka- ja juomapuoli heikohkoa, ainakin näin lihattoman silmin. Saimme kuitenkin jotain pientä purtavaa ostettua ja selvisimme päivän. Paatille päästyämme ei tainnut muistaakseni olla paljon vierailijoita, enkä minä kieltäkään hallitse. Kävimme syömässä aasialaissa buffet-ravintolassa koko porukalla ja yöksi taas hotelliin. Tässä vaiheessa oli selvinnyt jo, että yhdellä suoralla raitiovaunuyhteydellä pääsi sinne ja takaisin. Helpotti kummasti liikkumista.

Loppuaika Caenissa ja HMS Cattistock

Lauantaina aluksella kävi väkeä ja tutustuimme Caenissa asuvaan naiseen, joka oli kotoisin Oulusta. Hän lupasi auttaa meitä kaikessa mitä tarvitaan ja oli kyllä kova puhumaan ja kertomaan asioita. Varustamon väki lähti kotia kohti lentäen ja me jäimme vielä paikalle. Kävimme ravintolassa syömässä porukalla hyvät annokset ja sieltä lapset muistelevat miten siellä oli jäätelöä missä oli alkoholia ja se yksi Mikko pillillä ryysti sitä. Me lähdimme perheen kanssa aiemmin kotiin ja osa ihmisistä kävi tutustumassa paikalliseen yöelämään.

Sunnuntaina aamulla perhe lähti jatkamaan matkaa ja kävin saattamassa juna-asemalle. Paatilla kuulin sitten, että olivat tehty tuttavuutta brittiläisen sota-aluksen miehistön kanssa ja sopineet vastavierailuista. Tulikin muutamia paikalle ja koska olin alusta esitellyt jo aiemmin, kierrätin heitä ympäriinsä ja kerroin matkasta ja Alpon historiasta. Olivat kyllä vaikuttuneita, että millaisen matkan olimme jo tehneet. Pyysivät sitten saapumaan illalla heidän alukselleen, HMS Cattistockille.

Sinne lähtikin sitten suurin osa meistä ja oli mahtavaa. En usko, että kovin moni siivili pääsee käymään tutustumassa niin perusteellisesti sellaiseen alukseen. Kyseessä on miinanmetsästäjä. Pääsimme näkemään millaisia vedenalaisia droneja käyttivät ja tutustuimme konehuoneeseen, asevarastoihin ja komentosillalle. Kertoivat aseistuksesta ja minkälaista työtä tekevät. Yksi eniten mieleenjääneistä asioista reissulla.

Ilta meni sitten hotellilla yksin, mutta sainpahan nukuttua hyvin ja aamulla taas esittelemään alusta. Oululainen nainen lähti käyttämään minua ja Anttia etsimässä tietokonetta hajonneen tilalle. Kiersimme paljon kauppoja ja hän ehdotteli vaatteiden ostamisesta ja paljon muuta, mutta itsellä ei ollut tarvetta. Saimme koneen ja vähän matkaherkkujakin ostin, jotta kotimatka olisi mukavempaa.

Kotimatka alkaa

Kotimatka oli suunniteltu mahdollisimman vähillä pysähdyksillä eli täyttä paahtoa perille asti. Oli tiistai, kesäkuun 11. päivä. Kanavamatka meni mukavasti, suomalainen nainen ajoi autolla ja oli monessa paikassa vilkuttelemassa. Suluissa taas vesi laski monta ja monta metriä ja niistä päästyämme pysähdyimme ihan hetkeksi jotain koneesta säätämään.

Koska miehistöä oli vaihtunut ja vähän vähentynytkin, teimme uudet työvuorot. Antti ja minä hoidimme menomatkalla discovuoron, niin päätimme hoitaa sen palatessakin eli pelkästään yövuoroa oli luvassa itselle. Olin aika varma, että onnistuu.

Torstain ja perjantain välisenä yönä pääsimme todistamaan upeaa näkyä, kun purjehdimme ja Alpon tekemät aallot hehkuivat sinisinä. Kyseessä on panssarisiimaeliöiden bioluminesenssi. Science! Olin joskus nähnyt telkkarissa tätä, mutta ihan eri olla itse paikan päällä. Kuvaa tietysti pimeässä hankala ottaa, varsinkin puhelimella, joka haluaa ”korjata” kuvaa.

Purjehdimme suoraan Kielin kanavalle. Sulut menivät taas ilman suurempia tapahtumia ja olimme kanavassa taas. Päätimme pysähtyä samassa paikassa Rendsburgissa yöksi ja vähän siinä rentouduimme. Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä kylpylään saunomaan pitkästä aikaa, mutta tietysti oli sauna kiinni, joten käytiin taas porukalla suihkussa. Onneksi huumoria riitti.

Sunnuntaina jatkoimme kanavan loppuun ja pääsimme taas avomerelle. Siellä olikin joku monen maan yhteisharjoitus ja näimme jonkin verran aluksia kauempaa.

Tarkoitus oli kerran pysähtyä matkalla ja täydentää vesivarastot ja paikaksi valikoitui Ystad Ruotsissa. Sinne pääsimme jo maanantaina. Vettä saimme varastot täyteen ja pieniä korjauksia suoritettiin. Generaattori, mikä on Alpon uusin osa, päätti että eipä lähdetä yhtään mihinkään. Ohjauspaneeli meni rikki ja antoi vaan vikailmotuksia piipaten. Saimme paikalle osaavan sähkömiehen, joka sitten tilasi varaosan Italiasta. Meille tuli siis pieni viivytys jälleen kerran. Kolme päivää siinä meni ja odotteluaika oli aika hermoja raastavaa, kaikki halusivat jo matkalle ja kotiin.

Paikalla oli ruotsalainen merivartioston alus KBV 034 ja heidän kapteeni ja joku toinen miehistön jäsen kävivät tutustumassa meihin ja pääsimme vastavierailulle. Heidän säännöt kielsivät päästämästä meitä sisätiloihin, mutta pääsimme tutustumaan öljyntorjuntajärjestelmiin ja kaikenlaisiin vermeisiin, mitä heillä oli nähtävillä.

Säät oli mukavat ja kerkesi vähän aurinkoa ottaa. Keskiviikkona olin punkassa makoilemassa, kun Antti tuli paikalle ja kertoi, että otamma tukevat humalat. Istuskeltiin porukalla takakannella ja nautiskeltiin. Minut oli jossain kohti kannettu nukkumaan ja aamulla heräsin pirteänä.

Torstai-iltapäivänä generaattori oli viimein kunnossa ja matka pääsi jatkumaan. Samat vuorot ja huono musiikki raikasi öiden läpi. Päivät meni pitkälti nukkuessa ja syödessä, jos sattui heräämään sopivaan aikaan. Mielialat vaihteli kovasti.

Perjantaina eli Juhannusaattona vietimme taas viisi minuuttia ajelehtien ja nostimme mukilliset kuohuvaa takakannella ja palasimme jatkamaan matkaa.

Viimeinen puristus

Lauantaina olimme Ahvenanmaan tienoilla ja näimme jonkin verran muuta liikennettä. Päivisin edelleen unessa punkassa. Päivät rupesivat menemään sekaisin, ei mitään erityisiä tapahtumia ja joka puolella näkyvissä vain merta.

Joku yö eräs eteläänpäin matkaava purjevene otti yhteyttä ja vaihdoimme kuulumisia. Heillä ei ollut internettiä käytössä ja kyselivät sääennusteita. Olivat matkalla Visbyhyn kisoihin.

Tiistaina aamulla saavuimme Kallan saarille ja yksi omistajista kävi tervehtimässä perheineen veneellä. Oli jo toiveikas olo kotiinpääsystä.

Yövuoron jälkeen menin viimeistä kertaa nukkumaan ja heräilin muutaman tunnin jälkeen, kun lähestyimme Oulua. Sain ohjastaa viimeistä kertaa ja vastaan tulikin jo Oulun meripelastajien alus, joitain purjeveneitä ja miehistöä, jotka erinäisistä syistä olivat aiemmin jo matkanneet Ouluun ja hyppäsivät kyytiin. Alkoi valmistelut kaijaan kiinnittymiseen, joka suijui kuin tanssi.

Toppilassa vastassa oli kaupunginjohtaja ja paljon muitakin ihmisiä. Oli väsynyt, mutta onnellinen olo. Kuunneltiin soitantaa, pari puhetta ja saimme kaupungilta lahjaksi pyyhkeet ja tervasaippuaa.

Kovasti oli kiinnostuneita ihmisiä ja yritin vastailla parhaani mukaan. Oli muutamia kavereita ja tietysti perhe vastassa. Kun alus oli laitettu kuntoon ja omat tavarat kerätty, niin pääsin äidin ja isän kyydissä kotiin.

Loppusanat

Matka oli huikea kokemus. Minulla ei käytännössä ollut yhtään merimieskokemusta ennen sitä ja nyt jo kehtaan sanoa, että olen ollut merimiehenä. Matkalla oltiin 59 päivää. Miehistö oli keskimäärin oikein mukavaa, vaikka tietysti hermoja kiristi itse kullakin välillä. Koko porukasta 8 henkeä teki koko reissun. Kovasti kiitoksia Toppilan Möljälle, joka mahdollisti koko reissun.

Projektipäällikkö ei aina ollut aivan ajantasalla, mutta selvisimme hänestä huolimatta. Haastattelut olivat vähän outoja lukea tai katsoa televisiosta.

Ruokaa oli ja se maistui. Minulle sattui onnea, kun kokki oli myös kasvissyöjä. Ei mitään erikoisia gourmet-annoksia, mutta hyvää perusruokaa.

Kasasin myös karttaan paikat missä pysähdyimme. Siitä ehkä tajuaa miten pitkä se matka oli.

Voisin lähteä uudestaan, ehkä vähän lyhyemmälle reissulle, ehkä vaikka vain Luleåån. Tai Kemiin. Myöhemmin vaikka jonnekin Brittein saarten pohjoisosiin. Ei ole tapahtumassa, mutta aina voi haaveilla. Vielä kerran käymme tänä kesänä merillä ja sitten Alpo pääsee lepäämään talveksi.

Jos tämmöinen toiminta kiinnostaa, niin Merikaupunnissa on kyllä tilaa uusille jäsenille.

TL;DR

Purjehdimme M/S Alpolla Oulusta Caeniin ja takaisin. Matka kesti lähes kaksi kuukautta ja oli mahtava kokemus.

Viikonloppuna oli Ghost Recon Wildlandsin suljettu beta ja pääsin sitä kokeilemaan parin kaverin kanssa. Ensimmäistä Ghost Reconia pelasin kavereiden kanssa tosi paljon vuosituhannen alussa ja tämä nyt herätti tosissaan mielenkiinnon.

Perjantaina vähän jo poltteli iltapäivästä, että pääsisi pelaamaan, mutta nykyään oma aikataulu on sellainen, että vasta myöhemmin illalla pääsee koneelle. Oli kuitenkin pieni hetki aikaa ja päätin käynnistää pelin ja pistää asetukset kuntoon illaksi. Alkuvideossa pelin kehittäjä kertoi, miten iloisia olivat että testaan peliä, pitkän aikaa ovat peliä kehittäneet ja niin edelleen.

Oman hahmon luonti on monipuolinen varsinkin Divisionin muutamaan eri naamaan verrattuna. Vaihtoehtoja riitti reilusti jokaisessa kohdassa hiuksista kenkiin. Hirveän kauan en siinä vaiheessa jaksanut säätää, ei sillä ulkonäöllä niin paljon merkitystä ole varsinkaan viikonlopun kestävässä demossa.

Illalla sitten aloitimme pelisession. Kaveri hyppäsi minun sessioon ja coop-tilassa pelasimme tehtäviä läpi, jotka olivat kaikki samanlaisia. Mene paikan päälle, tapa muutama paha ihminen ja poistu paikalta. Tehtävästä toiseen sama toistui. Välillä piti kuulustella jotain tiettyä ihmistä, muuten ihan sama kaava. Oli myös tehtäviä, missä piti pysäyttää jokin kulkue ja merkata säiliöauto tai ambulanssi.

Peli tuntui kuin olisi risteytetty GTA V, Far Cry ja jotain muuta. Omaa hahmoa katsotaan selän takaa, niinkuin Divisionissa. Ghost Reconin taktisuutta ei paljon näkynyt. Yksinpelissä annat käskyjä kolmelle AI-hahmolle, mutta se ei tuntunut kovin hyvältä. Ne oli aika hitaita. Kavereiden kesken pystyi kyllä koordinoimaan hyökkäystä, mutta tehtävät oli vaikeammallakin tasolla niin helppoja, että yksin olisi voinut mennä ne läpi. Saattaa kyllä olla, että pelissä on ihan hullu järjestelmä, että kaikki saa pelata omalla vaikeustasollaan, eli pääpelaaja on pistänyt vaikeimman tason ja mukaan liittyy joku helpoimmalla tasolla ja juoksee Rambona paikan läpi.

Vihollistenkaan AI ei älykkyydellään loistanut, en ainakaan huomannut mitään erikoista. GTA-sarjasta oli lainattu semmoiset erikoisjoukot, että jos hyökkäät niiden kimppuun, niin hälytystaso nousee ja niitä tulee lisää. Kokeilin kerran, miten käy jos vain tappaa niitä. Tapoin pari panssariautollista, otin sen auton ja ajoin 500 metriä ja hälytystaso laski takaisin nollaan.

Omaa hahmoa kehitetään saamalla pisteitä ja merkkaamalla tehtäväalueilta löytyviä tarvikkeita. Näillä sitten pystyy ostamaan erilaisia taitoja ja hyödykkeitä, esimerkiksi enemmän staminaa juoksuun tai luodinkestävyyttä. Myös apuvälineitä pystyi parantamaan tai saamaan käyttöön C4-räjähteitä tai vastaavaa. Tämäkin oli onnistuttu pilaamaan sillä, että tehtävien jälkeen tiimi juoksi jonossa merkkaamaan kaikki tynnyrit ja laatikot. Parempi olisi ollut, että yksi merkkaa ja kaikki saa hyödyn, tämä nykyinen tapa on vain ajan tuhlaamista.

Nelikopteri on pelin hienoin ominaisuus.

Aseita näytti olevan vaikka miten paljon erilaisia, niitä ei vaan päässyt kokeilemaan kunnolla. Oli rynnäkkökivääriä, konepistoolia, konekivääriä ja joitain tarkkuuskivääreitä. Vihollisilta pystyi ottamaan aseen, mutta heti kun tuli jokin välianimaatio tai vastaava, niin se hävisi inventaariosta. Nelikopteri on pelin hienoin ominaisuus. Mahtava apuväline, pystyy lennättämään ja tutkimaan mitä on vastassa. Oikeasti pelin hienoimpia asioita. Tietysti oli käytettävissä myös jonkinlaiset yölasit ja lämpökameraa myös.

Tarina jäi täysin taka-alalle tässä vaiheessa, ei ollut tekstityksiäkään, niin osa puheista meni ohi. Huumekartelleja siinä ilmeisesti metsästetään.

Paikasta toiseen siirrytään erilaisilla ajoneuvoilla, on kaikkea helikoptereista traktoreihin ja veneisiin. Ajaminen on toteutettu ala-arvoisesti. Fysiikka ihan käsittämättömän huonoa. Vähän niinkuin olisi kyseessä konsolikäännös. Teillä ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä, koska pakettiautollakin pääsi ihan minkälaisesta ryteiköstä ja kivikoista läpi. Ei ollut mitään merkitystä vaikka ajoi suoraan kalliolta alas. Helikopterin ohjaus oli myös hämmentävä. Nopeasti sen oppi, mutta sitten ongelmia oli esimerkiksi siinä, että ei voinut samaan aikaan mennä eteenpäin ja nostaa korkeutta.

Pelialue on ihan hillittömän iso, tekemistä vähän, mutta pitää tietysti muistaa, että kyseessä on riisuttu demo. Juoksemalla kestäisi kauan siirtyä, mutta onneksi tosiaan voi ottaa vaikka moottoripyörän ja ajaa suoraa reittiä.

Grafiikat pelissä oli nätit, mutta sitten esimerkiksi vesisateen osuminen maahan näytti siltä, kuin olisi MS Paintissa piirretty, samaa oli aseiden suuliekeissä. Säätilan vaihtelut ja vuorokauden ajat silti näyttivät hyvältä. Hirveästi oli suorituskykyongelmia, joten jouduin tasoa laskemaan. Mitä katselin Twitchistä muita pelaamassa, niin samaa ongelmaa ilmeni sielläkin.

Loppusanat

Itse en ole rahaa laittamassa tähän peliin ainakaan alkuun. Kyllä minä viihdyin, mutta harmittavasti jäi vielä puuttumaan puuttumaan. Luultavasti kannattaa odotella muutaman hetken, että korjaavat ongelmia ja sitten se voi olla hyvä. Harmittaa kyllä, mahdollisuuksia on vaikka mihin, en sitten tiedä miten paljon onnistuvat korjaamaan kuukaudessa. Nvidialla on kampanja, jossa saat näytönohjaimen mukana joko Wildlandsin tai For Honorin. Itse suosittelen jälkimmäistä, hauska miekkailupeli, josta on muuten avoin beta ensi viikonloppuna, wink wink, nudge nudge.

★★★☆☆