Naisjohtajien puheenvuoroissa tuli näkyviin ajatus uran tai elämän taitekohdasta. Joku kaipaisi tukitoimista liiketoimintavastuuseen. Toinen totesi olevansa työuransa puolessa välissä. Kolmas päivitteli sitä, että oli ollut kovin pitkään samanlaisissa tehtävissä. Ehkä nyt olisi sopiva aika tehdä jotain muuta?

Erittäin moni halusi altistua uusille näkökulmille – erityisesti oman alansa ulkopuolelta.

Toki ohjelman osallistujat halusivat kehittyä johtajina, oppia lisää tehokkaasta johtoryhmätyöskentelystä. Myös hallitustehtävät kiinnostivat. Ja verkostoituminen. Näitä vastauksia osasin odottaa.

Sen sijaan en osannut odottaa vastausta, joka toistui usein. Naiset toivoivat, että joutuisivat ohjelman myötä hankaliin, haastaviin tilanteisiin. Miksi? Koska osallistujat kokivat olevansa parhaimmillaan vaikeissa tilanteissa. Muutama totesi jopa vaipuvansa laiskuuteen elleivät haasteet olleet todella suuria.

Vastaukset toivat mieleeni vanhan sanonnan siitä, että ihmisiä on kahdenlaisia. On niitä, jotka tulevat ilalla töistä kotiin ja sanovat, että tänään oli hyvä päivä, koska ei tapahtunut mitään erityistä. Ja sitten on niitä, jotka sanovat, että tänään oli karmea päivä, koska ei tapahtunut mitään erityistä. Naisjohtajat tuntuvat kuuluvan jälkimmäiseen porukkaan.

Kun katsoo maailman ja Suomen taloutta, voi todeta, että ohjelman osallistujat varmasti tulevat työurallaan saamaan sitä mitä tilaavat eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Naiskiintiöitä ei tarvita siksi, että naiset harppovat eteenpäin suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Keskuskauppakamarin tänään julkistaman tutkimuksen mukaan naisten osuus hallituksista kasvoi enemmän kuin missään muussa EU-maassa. Kokonaista 20 %!

Ennen uhattiin Neuvostoliitolla. Tänään uhataan EU:lla. Niin myös naiskiintiöasiassa: “ellei edistystä tapahdu, EU tekee direktiivin”. Totta on, että komissaareilta on tullut tällaisia kannanottoja. Totta on myös se, että 24 maata 27:stä vastustaa EU:n asettamia naiskiintiöitä. Aivan Stalinin tankkeihin verrattavasta uhkasta ei siis vielä ole kysymys.

Lopuksi: minä tuen kaikin voimin naisten etenemistä elinkeinoelämän johtopaikoille. Samoin Keskuskauppakamari. On hienoa, että naiset etenevät osaamisensa avulla aivan ilman kiintiöitä.

EVAn asenne- ja arvotutkimuksen merkittävin muutos koski suhtautumista Suomen vaikutusvaltaan EU:ssa. Peräti 42 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että “Suomi on saanut äänensä hyvin kuuluviin EU:n päätöksenteossa”. Luku on korkein koko jäsenyyden aikana. Edellinen ennätys on vuodelta 1999, jolloin Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa. Silloin 31 prosenttia suomalaisista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että Suomi saa äänensä hyvin kuuluviin EU:ssa.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että taustalla ovat Kreikka-vakuudet sekä Suomen kielteinen suhtautuminen Romanian ja Bulgarian Shengen-jäsenyyteen – eli tämä niin kutsuttu Angry Birds -politiikka. Mutta on olemassa toinenkin selitys. Voi olla, että suomalaiset ovat huomanneet, että EU on jakautunut kahteen ryhmään. Ne joiden talous on suhteellisen hyvässä kunnossa, kuuluvat vaikutusvaltaisten maiden joukkoon. Ne, joiden talous on huonossa hapessa, ovat muiden päätösten armoilla.

Suomi kuuluu tässä jaottelussa vaikutusvaltaisten maiden ryhmään ja saa siten äänensä paremmin kuuluviin kuin ennen. Ehkä kysymys ei olekaan Angry Birds -politiikasta vaan oikeaan osuneesta EU-analyysistä.

Tässä listaa plussista ja miinuksista:
• työurat pidentyvät hieman (kuinka paljon on vaikea arvioida)
• Kasvukannustimet ovat hyvä asia (mutta mikä on niiden osumatarkkuus?)
• Korotetut poistot ovat hyvä asia
• leikkaukset ovat melko oikein mitoitettuja; eivät vaaranna kasvua
• omistamista rangaistaan kunnolla (viime vuoden lopussa perintö- ja lahjavero oli vielä 13 %, sitten nostettiin 16%, nyt se on 19%!)
• ALV-nosto oli odotettavissa (1 prosenttiyksikkö kaikkiin)
• Suurten tulojen kiristynyt verotus oli odotettavissa (1.5% korotus yli 100 K tienaaville)
• sopeutuksessa painopiste veronkorotuksissa eikä leikkauksissa (vaikka hallitus oli sopinut 50-50 linjasta)
• AAA ilmeisesti säilyy
• ARVOSANA: 7+

Huomioitava on, että Suomi menee päinvastaiseen suuntaan kuin Britannia, joka tänään päätti alentaa yritysveroa ja ylintä ansiotuloveroa.

Ehdotus kuntamäärän pudotuksesta noin seitsemäänkymmeneen tulee saamaan aikaan poliittisen myrskyn. Mielestäni on hyvä, että työryhmä erehtyy mieluummin radikaalin reformin kuin valmiiksi vesitetyn kompromissin suuntaan. Kompromisseja tullaan matkan varrella kuitenkin tekemään.

Lopuksi tärkeä asia: kauppakamarit tukevat kuntareformia, mutta emme ole ottaneet kantaa minkään lopullisen mallin puolesta. Samaa pätee niihin yritysjohtajiin, jotka kauppakamarikyselyssä ilmaisivat suuren (86 prosentin) tuen kuntauudistukselle.

Kuntaraportti antaa erinomaisen pohjan keskustelulle ja päätöksenteolle. Paras argumentti voittakoon!

Sain ennen joulua tietää, että Euroopan parlamentin selkeytettyjen sääntöjen mukaan on mahdollista yhdistää MEP:in rooli ja nykyinen työni Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana. Tällä hetkellä on kysymys siitä onko yhdistäminen järkevää. Tämän asian päättää työnantaja. Päätöstä ei ole vielä tehty.

Kun otin nykyisen työni vastaan lähdin siitä, että hoidan sen mahdollisimman hyvin.

Kysymys on ajankohtainen EU:n kriisirahaston päätöksentekoa koskevan kiistan vuoksi. Kun tuli tieto, että rahojen maksua liittyvät päätökset tehtäisiin EU:ssa määräenemmistöpäätöksillä, perustuslakivaliokunta terhakoitui. Se pyysi lausunnon tai pari ja ratkaisi asian tuosta noin vaan. Päätöksentekoa ei hidastanut se, että kaikki yksityiskohdat eivät olleet tiedossa.

Voi olla, että päätöksentekoa siivitti viileä harkinta, perustuslain syvällinen sisäistäminen, aiempien ratkaisujen osaaminen sekä tulkintatradition tunteminen. Voi myös olla, että opposition pelko motivoi ratkaisua.

Perustuslain toteutumista voidaan valvoa kahdella tapaa. Joko maassa on perustuslakituomioistuin, joka antaa lausuntoja lakien ja kansainvälisten sopimusten perustuslainmukaisuudesta. Tai maassa on perustuslakivaliokunta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa perustuslain toteutumista valvovat tuomarit. Toisessa poliitikot.

Suomessa on käytössä jälkimmäinen malli. Tämä tarkoittaa samat henkilöt, jotka säätävät lakeja arvioivat niiden perustuslaillisuutta.

Suomen järjestelmän erityispiirre on perustuslakiprofessoreiden suuri valta. Kun kansanedustajat tietävät, että heidän toimintansa on suurennuslasin alla, he turvautuvat ulkopuolisiin asiantuntijoihin, jotka yleensä ovat proffia.

Ongelma on se, että professoreista tulee helposti asian ratkaisijoita. Jos asiantuntijat sanovat a, on perustuslakivaliokunnan vaikea sanoa b.

Eikö olisi parempi, että perustuslaillisuuden ratkaisisivat tuomarit eivätkä poliitikot tai professorit? Eikö olisi aika pohtia perustuslakituomioistuimen soveltuvuutta Suomeen?

Durbanin ilmastokokouksen lopputulos oli monien mielestä laiha. Tottahan se on: sopimus siitä, että tehdään tulevaisuudessa uusi sopimus, ei kuulosta järisyttävältä läpimurrolta. Mutta jos lopputulosta vertaa siihen, että ei olisi sovittu mistään, on kyseessä askel oikeaan suuntaan.

Verrataanpa tilannetta Kioton sopimukseen (tai tarkemmin: Kioton sopimuksen pöytäkirjaan), joka saatiin valmiiksi 1992. Tuolloin idealistiset ilmastoneuvottelijat olivat sitä mieltä, että oli parempi jättää USA sopimuksen ulkopuolelle kuin muokata sellainen sopimus, johon USA olisi voinut tulla mukaan. Idealismi selätti realismin. Tuloksena tästä suurimmat päästäjät (USA ja Kiina) jäivät rajoitusten ulkopuolelle.

Durbanissa toimittiin toisin. Tavoitteena oli saada kaikki mukaan millä keinolla hyvänsä.

Ja mitä keinoa sitten käytettiin? No, perinteistä reaalipolitiikan keinoa eli liittoutumista. Eurooppa liittoutui kehitysmaiden sekä eniten ilmastonmuutoksesta kärsivien maiden kanssa. Tämä tarkoitti sitä, että G77 (eli kehitysmaiden ryhmä) ei ollutkaan enää Kiinan ja Intian kanssa samassa rintamassa. Ne olivat panemassa painetta Kiinalle ja Intialle suostua yhteiseen lähestymistapaan. USA ei taas katsonut voivansa jäädä pois, jos kerran Kiina on mukana.

Me emme tiedä syntyykö tulevina vuosina fiksu ilmastosopimus. Mutta sen tiedämme, että jos Durbanissa ei olisi päästy sopuun etenemistavasta, ei kansainvälistä sopimusta koskaan tulisi.

Durban osoitti, että idealismin ajamisessa tarvitaan realismia. Muutoin maailma ei parane.

Toivotan Villelle onnea uusiin haasteisiin. Itse aion jatkaa Keskuskauppakamarissa.

Uskonpuhdistus on radikaali metafora. 1500-luvun uskonpuhdistus johti Euroopan jakautumiseen.Onko edessä uusi jako?

Kirjoittajat eivät tätä sano. Heille uskonpuhdistus tarkoittaa “eettistä itsetutkiskelua, valtarakenteiden kriittistä tarkastelua, harhautuneiden käytäntöjen oikaisemista sekä palatsijuonittelujen ja etupiirien hajottamista”. On tietenkin mahdollista, että tämänkertainen uskonpuhdistus ei johda Euroopan jakautumiseen. Mutta on myös mahdollista, että historia toistaa itseään.

Jatketaanpa metaforaa hieman.

Martin Lutherin uusi versio on tietenkin Angela Merkel. Merkel ei usko anekauppaan eli valtionvelkojen poispyyhkimiseen. Hän vaatii velkaantunneita tekemään parannuksen. Hän julkaisee teesit, jotka viitoittavat tien parempaan Eurooppaan.

Teesejä ei kuitenkaan hyväksytä kaikkialla. Heikkouskoiset kuuntelevat mieluummin Joseph Stiglitziä ja Paul Krugmania, jotka sanoivat, ettei anekaupassa ole mitään pahaa. Parannusta ei tarvitse tehdä, koska Keskuskuspankki voi päästää kaikki synneistä painamalla lisää rahaa. Ainoa mitä tarvitaan on luja usko stimuluksen voimaan.

Mikä on lopputulos? 1500-luvulla Eurooppa jakautui katoliseen, protestanttiseen, anglikaaniseen ja kalvinistiseen Eurooppaan. Mikä on uuden uskonpuhdistuksen jälkeinen Euroopppa?

Ryhmä 1: uuskatolinen etelä-Euroopppa. Ranska johtaa tätä ryhmää, johon kuuluvat Espanja, Portugali ja Italia. Kreikkaa ei oikein suvaita tässä(kään) ryhmässä. Siksi suunnitelmia tehdään sen hivuttamiseksi ulos Eurosta. Sitäpaitsi: Kreikkahan kuuluu ortodoksiseen eikä katoliseen Eurooppaan!

Ryhmä 2 eli uusprotestantit. Tähän kuuluvat Saksa ja muut Euro-uskoiset maat, jotka pitävät valtion talouden kunnossa. Suomi jatkaa Mikael Agrikolan viitoittamalla tiellä ja on mukana Saksan ryhmässä.

Ryhmä 3 eli uusanglikaanit. Ryhmän johtaja on tietenkin Yhdistyneet kuningaskunnat. Tämän ryhmän kannattajat uskovat vapaakauppaan ja markkinatalouteen. He eivät halua alistua Saksan valtaan. Irlanti kuuluisi mielellään tähän ryhmään, mutta valitettavasti se on sitonut itsensä uusprotestantteihin eurolla. Ruotsi ja Tanska eivät historiallisesti kuuluisi tähän ryhmään, mutta ovat mukana siksi, että euroon liittyminen ei todellekaan kiinnosta (eikä katolisiin tunneta vetoa).

Ryhmä 4 eli uuskalvinistit. Sveitsi jatkaa yksin niin kauan kun pankit saavat toimia vapaasti. Norja liittyyä tähän ryhmään, koska silläkin on varaa olla yksin.