photo credit: escapedtowisconsin

Nuori aikuinen olen minäkin, mutta Petteri Järvinen viittaa varmasti nykyajan nuoriin, eli 90-luvulla syntyneisiin. Stereotypioilla mennään, mutta minusta nykyajan nuori tietää Internetistä vain keskimäärin Googlen ja Facebookin.

Järvisen kirjoitus luo jotenkin harmillisesti negatiivisen kuvan nuorten netinkäytöstä tai Internetin tietämyksestä. Itsekin edustan melko nuorta Internet-sukupolvea, vaikka 80-luvulla synnyinkin. Toisaalta nykyajan lapsille netti on osa elämää, kun taas minun aikanani – ja minua ennen syntyneiden aikana – se ei vielä ollut. Toisaalta kasvoin tietokoneiden parissa edelläkävijänä, sillä isälläni oli tietokoneita jo minun syntymäni aikaan, ja ensimmäisen tietokonepelini asennettiin lerpuilta ja disketeiltä 90-luvun alussa.

Nykynuori tietää Internetistä yllättävän paljon, vaikka ei päällepäin uskoisi. Tietokone ja Internet ovat nykypolven ala, sanotaan. Netti ei silti ole kaikille itsestäänselvyys, eikä asiaa mielestäni voi yleistää. Mielestäni on kahdenlaista porukkaa; Ihmisiä ketkä käyttävät nettiä, ja ihmisiä ketkä eivät käytä. Lapsilleen tietokoneet hommanneita aikuisia on paljon, ja he eivät ymmärrä itse nettimaailmasta mitään ennen kuin alkavat itse käyttämään.

Nykyajan äidit aloittavat tietokoneen ja netin käytön vasta “liian myöhään” Facebookin ja muiden vastaavien myötä, ja ovat netissä kuin pieniä lapsia. Samalla tavalla käy myös monelle muulle “vanhan koulukunnan” ihmiselle. Se aiheuttaa ongelmia ja vaaratilanteita. Siinä mielessä nykynuoriso on etuasemassa kun on kasvanut netin tutussa maailmassa. Vanhemmat ihmiset ovat kuitenkin “ylpeitä”, eivätkä anna “nuorten höynäyttää”, mutta silti tulevat itse höynäytetyksi…

En oikein ymmärtänyt Petteri Järvisen pointtia loppupeleissä.

Käsitys siitä, että kaikki nuoret hallitsisivat suvereenisti netin kikat, lienee syntynyt keski-ikäisten mielessä. [...]

Saksalaisen tutkimuksen mukaan nuoret eivät ole edes kovin kiinnostuneita netin käytöstä. He lataavat musiikkia ja pitävät yhteyttä kavereihin, mutta vain pari prosenttia pitää blogia tai kirjoittaa Wikipediaan.

Onko Internet-asiantuntemus tärkeää? Riittääkö pelkkä netin käyttö apuvälineenä, vai täytyykö mennä pintaa syvemmälle?

Www-kehitys, blogin pitäminen ja Wikipedian kehittäminen on hyödyllistä, mutta ei välttämätöntä.

Kaikesta päätellen netti on vain yksi uusi tapa tehdä sitä samaa, mitä nuoriso on aina ennenkin tehnyt.

Netti on uusi väline, media, tapa. Enää ei tarvitse mennä kirjastoon etsiäkseen vastauksia tai tietoa. Enää ei tarvitse keskustella kasvotusten, tai puhelimessa. Enää ei tarvitse mennä AA-kerhoihin tai kirkkoihin, kun voi olla läsnä kotonaan. Internet on mullistus, ei “vain uusi tapa“. Unohtamatta Internetin negatiivisia puolia ja vaikutuksia, netti on hyvä asia. Tarvitsematta kuitenkaan yleistää asiaa.

photo credit: rolle-

Viikko sitten lähdimme aikaisin aamulla asioille. Veeran taitto tutkittiin silmäpolilla uusia silmälasia varten. Veimme myös Veeran kuulokojeet huoltoon. Sairaalaruljanssin jälkeen lähdimme etsimään Lotalle uutta sänkyä huonekaluliikkeistä. Lotan pinnasänky on ollut rämä jo pidemmän aikaa, ja tyttö alkaa kasvaa ulos pinnasänkyajoista.

Kallista sänkyä emme voineet hankkia, vähävaraisia kun olemme. Olin eilen soittanut Maskuun ja kysynyt Unipuu-sänkyä. Sanoivat puhelimessa että “kyllä juu löytyy varastosta, meiltä löytyy”.

Paikan päällä:

– Eilen soittelin Unipuu-sängystä, miten on?
– Juu kyllä meillä sitä varastossa on
Muutaman minuutin koneen ruudun tuijottelua, tsekkailua, tuijottelua.
– Itse asiassa, käytännössä, tuota, tehtaalta saa.
– Öh. Jaa että ei ole heti mukaan?
– Käytännössä ei.
Mietin tässä vaiheessa että mikä ihmeen käytännössä. Sano poika suoraan että ei ole. Hillitsin itseni.
– Minulle sanottiin että on teidän varastossa.
– Odotapa hetki niin kysyn ihmiseltä joka puhui kanssasi puhelimessa.
Hetki odottelua, ja puhelinmies tuli sanomaan:
– En mä mitään sanonut että varastossa. Käsitit väärin; Tehtaalta saa. Viikko menee saapumisessa jos tilataan.
– Selevä homma. Ei tilata. Onkos täällä muita sänkyjä?
– Juu tuolla perällä.

Joten lähdimme perälle. Nurkassa oli pari säälittävän ylihinnoiteltua sänkyä. Lähdimme pois hieman äkäisenä, ja päätin että siinä on taas yksi liike jonne emme enää jalallamme astu. Seuraavaksi suuntasimme Palokan kotikeskukseen. Vepsäläisessä ei ollut kuin yksi ylihinnoiteltu sänky, Askossa olisi ollut juuri se mitä haimme, mutta ei varastossa.

Ihmettelen että mikä siinä on että huonekaluliikkeissä ei ole varastossa tavaraa ikinä? Menimme joka tapauksessa Kodin Ykköseen, joka ei ole edes pääasiallisesti huonekaluliike. Sieltä löytyi Suvi-merkkinen pähkinänvärinen jatkosänky todella edulliseen hintaan joka mahtui sosiaalitoimen mahdollistamaan budjettiimme.

Nyt on vuorossa aikuisten parisängyn metsästys. Ostimme Sotkasta keväällä Sofia-sängyn todella halvalla, olisiko ollut 60% alennuksella poistomyynnissä. Pitihän se arvata että sänky on huijausta. Kokopuun sijasta puu oli ilmavaa lastulevyä sisältä, eikä tarvinnut kuin Lotan hieman hyppiä masuni päällä niin ruks. Sälepohjakin oli huonoa laatua, vain sentin paksuisia ja 5cm levyisiä levyjä vieri vieren. Sänky on tällä hetkellä noin kolmesta tai neljästä kohtaa katki, tukijalat katkenneet poikki, ja keskipuuta pitävät paikoillaan sähkökitaran jykevä vahvistin kirjapinoja ja pari puulaatikkoa. Kaduttaa koko ostos…

Sadalla eurolla ei tunnu saavan sänkyä mistään. Käytiin tänään pari isoa kirpputorimarkettia kiertämässä, mutta tuloksetta. Ylihinnoiteltua kuraa sielläkin ne harvat mitä valikoimista itselleen huolisi. Käytettynä ollaan yritetty katsoa. Alkaa ahdistamaan että jos nyt sängyn ostaisi niin loppukuu menisi taas kaurapuurolinjalla. Toisaalta jos sen jättäisi myöhempään, selkä kärsisi vielä enemmän. Vinkkejä mistä sängyn saisi? On se kumma kun nukkuminenkin maksaa…

photo credit: Tomorrow Never Knows

Rollemaan sää on kesäinen ja sateinen, mutta syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Varmaan siksi koska rakastan melankolista säätä, sadetta, syksyn ihania värejä, jotka ovat samaan aikaan sekä alakuloisia että iloisia. Parasta syksyssä on sateinen ja viileä sää, joka ei kuitenkaan ole liian kylmä. Sateen ropina on ihanaa, etenkin öisin.

Syksy on myös vuodenajoista sellainen joka herättää ajatuksia. Syksy pistää miettimään, tekee luovaksi. Tein joskus musiikkia, ja suurin osa kappaleistani syntyivät syksyllä. Levy onkin oikea syksylevy. Syksyn alkamisen kunniaksi voit ladata levyn kappaleita alta. Levystä voit lukea lisää siitä kertovasta kirjoituksesta vuosien takaa. Kappaleesta “Loneliness on a Rainy Day” tuli jopa nettihitti, tosin todella pienissä piireissä. Kunpa saisin jostain voimaa ja aikaa jatkaa musiikintekoa taas vuosien jälkeen…

1. Blueberry Soup
2. The Darkness
3. Loneliness on a Rainy Day (Extended)
4. Summer Dying Fast
5. Loneliness on a Rainy Day
6. Cellar Wish
7. Ancient
8. Under Construction (DJ Rolle’s Last Parade, Deep Trance Mix)
9. Autumn Farewell
10. The Silence of the Ocean

Olisiko ollut vuosi 2003 tai jotain kun ensimmäisen kerran näin BB:tä Suomen telkkarista. Silloin jenkkiBB ei ollut kovin suosittu ohjelma, mutta mieleeni jäi erityisesti miesasukas jolla oli hattu jokaiselle kuukauden päivälle. Koska olen katsonut televisiota varsinaisesti vasta vuodesta 2009 (kotonamme ei ollut televisiota. Emmekä ole lestadiolaisia, emme vain tarvinneet kapistusta) – vaikkakin satunnaisesti – minulta meni Suomen Big Brotherin alkaessa 2005 koko hypetys täysin ohi. BB-Pertun vitsit tosin kantautuivat minunkin korviini, ja osa niistä oli jopa hauskoja.

Joillekin jo sana “Big Brother” on hirveää myrkkyä kuultavaksi. Mielestäni tämäkin asia on täysin suvaitsevaisuuskysymys. Joidenkin mielestä Big Brother on oletuksena silkkaa paskaa. Joidenkin mielestä se on tylsää. Jotkut sorsivat formaattia vain sen takia “kun muutkin”. Ymmärrän kyllä näitä mielipiteitä, mutta ohjelma on jostain kumman syystä silti Suomen katsotuin. Se tavallaan kertoo jotain meistä suomalaisista sohvaperunoista. Ihmiset kiinnostuvat kohuista, tirkistelyistä, olemmehan äärimmäisen uteliasta lajia.

Olen täysin samaa mieltä Bloggaajat.comin Petterin kanssa:

Myönnän katsoneeni parina vuonna kyseistä ohjelmaa aika tiivistikin, tosin luultavasti eri syistä kuin keskivertokatsoja. Itselleni ohjelman parasta antia on sen psykologinen aspekti – on jotenkin opettavaista katsoa ylhäältä käsin miten ihmiset toimivat häkkiolosuhteissa, vähän sama fiilis kuin Korkeasaaren paviaaneja seuratessa.

Ohjelman psykologisesta puolesta valotin jo viime kerralla. Minusta on kiintoisaa seurata miten ihmiset kestävät sosiaalista painetta, ja miten niin täysin erilaiset ihmiset tulevat toisensa ja erilaisten haasteiden kanssa toimeen eristyksissä muusta maailmasta. “Kuinka kulissit kaatuvat?” on tänä vuonna BB:n tagline, joka kertoo melko hyvin ohjelman perimmäisen tarkoituksen. Omalla tavallaan ohjelma kertoo jotain ihmisrodusta, siitä millaisia olemme, miten me käyttäydymme.

On hauska seurata erityisesti käyttäytymistä. Juuri pudonneet Maria ja Jani ovat täysin erilaisia ihmisiä. Jani on vähän “hidas”, lapsenmielinen, ehkä jopa rajoittunut mies, Maria taas sosiaalinen bimbo jonka haaveena on kuuluisuus ja glamourmalleus. Silti Jani yritti tehdä vispilänkauppaa kaunottaren kanssa joka oli paini selvästi täysin eri luokassa eikä tosielämässä Janilla olisi ollut mitään mahkuja – eikä ollut talossakaan. Maria nimittäin viilasi Jania häikäilemättä linssiin, ja päiväkirjahuoneessa (=huoneessa jossa voi puhua ainoastaan “Big Brotherille” ja kameralle tunteistaan ilman että muut asukkaat saavat tietää) sitten selitti kuinka koko tyyppi ei voi vähempää kiinnostaa. Itse asiassa Maria kirosi heti ensimmäisellä päiväkirjaistunnollaan että talossa ovat kaikki mitättömyyksiä. Silti hauskasti piti kulisseja yllä kokonaisen viikon.

Taloon menijät ovat yleensä olleet vähä-älyisiä, teinejä, omituisia, nörttejä, joukosta erottuvia tai muuten vain kummallisia ihmisiä. Joskus porukkaan mahtuu “normaalejakin” ihmisiä, mutta he tippuvat melko nopeasti koska ihmisiä ei jaksa “tavallinen” kiinnostaa. Ärsyttävimmät ja kohutuimmat asujat asuvat talossa yleensä pisimpään. Toisaalta joskus myös kiltein ja hyvällä tavalla kohua herättänyt voittaa, kuten vuoden 2009 BB-Anniina.

Kun itse “vanhenee”, huomaa miten toiset “nuorenevat”. Tänä vuonna talossa on muutama 18- ja 19-vuotias. Nuo “aikuiset” ovat vuosimallia 1991-1993. Huomaa kyllä juttujen ja käyttäytymisen laadusta. Hämmentävää ja pelottavaa.

Joskus olen jopa itsekin miettinyt taloon lähtemistä, mutta nykyisessä tilanteessani se ei ole mahdollista. Enkä haluaisikaan, ei riittäisi pokka eikä innostus. Se on tavallaan joku kummallinen salainen fantasiani. Suurimmat “esteet” olisivat varmaankin omat pelkoni ja estoni, muiden asujien huomionhakuisuus, lääppiminen, irtosuhteet, sekstailu, pervoilu, alkoholinkäyttö, ja se että minä kokonaisena ihmisenä (puhumattakaan lerssistäni) näkyisi koko maailmalle. Kuten olen joskus sanonut, en halua huonoa julkisuutta, ja se on itseasiassa yksi peloistani.

Asukkaana toisin toisaalta taloon paljon uutta. Olen hevari, nuori mutta elämää nähnyt, sivistynyt, nörtti, viittomakielinen (tosin talossa ei varmaan paljoakaan tarvitse käyttää), erilainen, aito, persoonallinen, jossain määrin uskovainen, naimisissa ja sitoutunut, jne. Toisaalta en haluaisi olla sellaisessa apinalaumassa niin pitkään, ja pelkäisin minuun kohdistuvaa huomiota. Ahdistuisin huomion keskipisteenä olemisesta, ja siitä että kanssani olisi jatkuvasti liikaa ihmisiä. Voisin kuvitella olevani yhden päivän talossa, mutta sen jälkeen laukeaisi ihmisfobia, ja kuolisin henkisesti ja hajoaisin kappaleiksi hetkessä. En myöskään pystyisi lopettamaan muuta elämääni beebeilyn ajaksi. Voittoraha kyllä nappaisi.

Katsominen on tavallaan mukavaa, koska se on jännittävää, se herättää ajatuksia, iloa, vihastusta, myötähäpeää, ja kiinnostusta. Big Brotherin kautta – yllättävää mutta totta – saa myös uusia keskustelunaiheita. Nykyään otsikoissa tuntuu olevan tosin vain kävijävirtaa houkuttelevia aiheita kuten BB-Ksenian tissit, BB-Marian (vai Marin, samapa tuo) perse, tämä ja tuo suihkussa, alasti, Paul ja itseruskettavat, kohu sitä kohu tätä, Ksenia alasti, Maria alasti ym.

Olen kyllä melkolailla samaa mieltä tämän Anonyymin Iltalehden kommentoijan kanssa, vaikka BB:tä seuraankin:

Näkeehän sen jo nettilehtien luetuimmista jutuista, että paljas pinta se kiinnostaa suomalaisia. Joku vilauttanut tissiä tjsp niin se uutinen on heti sivun luetuin juttu. Ihan sama onko se itse Tuksu alasti, niin suomalainen menee ne kuvat kattomaan. Ja sitten haukutaan julkisesti lyttyyn vaikka mielen pimeissä sopukoissa toivotaan vaan lisää.

Suomalaiset eivät kehtaa itse tehdä mitään, niin sitten pitää tirkistellä näitä idiootteja, jotka menevät sinne vain “julkisuuden” ja rahan perässä. Ja kiitos suomalaisen median, nämä dorkat eivät ole julkisuudessa sitä kuuluisaa 15 minuuttia vaan 15 VUOTTA!

Ah niin, salaa voidaan vilkuilla eikä kukaan tule sanomaan siitä yhtikäs mitään… Paitsi minä. Ja mun mielestä sun pitäisi ihan oikeasti hankkia elämä. Mitä sä hyödyt muiden touhujen katsomisesta? ET MITÄÄN. Elä sitä omaa elämääsi!

Mutta ei hätää ihmiset! Annan teille vinkin, mikä hyödyttää sekä teitä tirkistelijöitä/vanhoja pervoja, että meitä BB-vihaajia…

LADATKAA SITÄ PERHANAN PORNOA. Ei voi olla niin vaikeeta!

Mutta toisaalta Big Brother ei ole pelkkää paljasta pintaa, vaikka siltä vaikuttaakin.

Nytkään en ole seurannut jokaista jaksoa, mutta sen verran seuraan että tiedän missä mennään. Kun katsoin viime kautta (2008-2009) olin mm. työvoimapoliittisella kurssilla jolla oli jonkin verran naispuolisia telsun tuijottelijoita. Heidän kanssaan oli mukava juoruta ja spekuloida Big Brotherista. Nykyään ei ole oikeastaan ketään kenen kanssa puhua BB-paskaa, mutta eipä tarvitse ollakaan. Kunhan seuraan, mitä se ketään haittaa?

Seuraatko itse Big Brotheria? Jos seuraat niin miksi? Miksi et? Ota kantaa kommentoimalla tästä!

photo credit: Leszek.Leszczynski

Kyseessä oli siis keski-ikäisen naisen verkkopäiväkirja, jossa pohdittiin ihan tavallisia asioita. Suurin osa bloggauksista keskittyivät ihan tavalliseen elämiseen, lemmikkieläimiin, ostoksiin, ym. tavallisiin asioihin. Sitten eräänä päivänä viikkoa ennen joulua päiväkirjan pitäjä julkaisi pitkän kirjoituksen, jossa jo ensimmäisissä lauseissa teki selväksi että on tehnyt itsemurhan. Kyseessä oli siis suora itsemurhakirje, eli jäähyväiset blogikirjoituksen muodossa, tai ehkä jopa enemmän. Nimittäin henkilö oli kirjoittanut viikkojen tapahtumat yhteen merkintään, ja kuvaillut erittäin yksityiskohtaisesti koko pitkäjänteisen suunnitelmansa: elämänsä lopettamisen.

Vaikka tapauksesta on jo vuoden päivät, se silti jaksaa jälleen pistää miettimään. Itse asiassa nyt kun tongin, mulla on kyseinen teksti näköjään palvelimen cachessa tallessa. Omaiset tai ylläpito poisti itse sivuilta merkinnän kokonaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Kuvailihan käyttäjä esimerkiksi kuinka itsemurhan teki, mitä lääkkeitä ja aineita käytti, ja mitkä toimivat parhaiten. Ja olihan teksti todella järkyttävää luettavaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde shockvalueen…

photo credit: © Pink0901

Tapauksen järkyttävyyden vuoksi blogiteksti on syöpynyt mieleeni, ja henkilön kirjoittamat tapahtumat palaavat toisinaan mieleeni erityisesti silloin kun taistelen omia rahaongelmiani vastaan. Tapaus muistuttaa myös siitä että todellisuudessa itsemurhan tehneet eivät näytä suunnitelmiaan mitenkään päälle päin kenellekään, vaan päinvastoin pitävät kulissia yllä loppuun asti. Usein ne ketkä kovaan ääneen uhkaavat tehdä itsemurhan, eivät sitä kuitenkaan tee, vaan hakevat vain huomiota tahallisesti, tai tahattomasti eli asiaa itse tiedostamatta.

En ollut juurikaan yllättynyt kyseisen henkilön ratkaisusta, sillä näitä tapahtuu Suomessa aina silloin tällöin, suljettujen silmien takana. Todella pelottavaa ajatella koko asiaa, mutta jos minulla ei olisi näin hyviä välejä vanhempiini, perheeni, ja joihinkin kavereihini, jos olisin yksin, voisin olla lähellä samanlaista tilannetta.

Olen helposti erakoituva luonne, ja ilman omaa perhettä olisinkin varmasti melkolailla yksin, työtön, ja masentunut. Vaikka minulla onkin jatkuvasti seuraa, olen silti tehnyt eräänlaista pesäeroa ainakin tiettyihin sukulaisiin, sen jälkeen kun muutin kotoa pois. Suurin osa suvusta ei edes herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa. On kuitenkin ihan kiva huomata että minulle silti myös vähän etäisemmät sukulaiset välillä soittelevat.

Joka tapauksessa, minulla on ihana rakastava oma perhe, vaimo ja tytär, jotka piristävät jokaista päivää huomattavasti, enkä enää pysty kuvittelemaan elämää ilman heitä. Olen myös äärettömän iloinen siitä että pystyn nykyään puhumaan isäni kanssa vapaasti asioista – paitsi raha-asioista en enää edes halua puhua, koska pelkään aina niistä puhumisen masentavan minua liikaa. Ja niin se yleensä tuppaa menemäänkin, riippuu tietysti ihmisestä kenen kanssa niistä jauhaa. Kaikista helpointa on puhua kipeimmistä asioista niiden kanssa ketkä ovat kokeneet samaa, kuten Hekez, jonka kanssa käytyjä pieniäkin keskusteluja arvostan suunnattomasti.

Miss Moneypenny muistuttaakin että raha ei ole kaikki kaikessa:

Mitäs sitten kun ei ole enää varaa ostaa mitään? Silloin on pakko alkaa rakentaa elämäänsä ihan alusta ja koota siihen elementtejä, jotka luovat onnellisuutta maksamatta mitään. [...]

Aika oppia olemaan onnellinen niistä elämän peruspilareista, jotka eivät maksa mitään; ystävät, läheiset, elämän pienet ilot, kuten kaunis kesäinen ilma. Päiväkirjan kirjoittajalla ei enää valitettavasti ollut voimavaroja tähän ja hän päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.

Itse pyrin juuri nykyään ajattelemaan näin. Vaikka on tilanteita joskus jolloin pitäisi pärjätä pullorahoilla viikon niin mieli pysyy silti melko iloisena kun osaa nauttia niinkin yksinkertaisesta mutta ihanasta asiasta kuin tyttären tai vaimon hymy. Usein on selvinnyt päivästä toiseen tuurilla ja onnenpotkuilla, mutta voi sitä fiilistä kun huomaa että asiat järjestyy.

Muistan jo ennen lumipalloefektiaikaa yrittäneeni maksaa ainakin tärkeimmät perintäkirjeet, velat, laskut, ulosotot, erittän epärealistisissa puitteissa, jolloin ei oikeastikaan jäänyt enää yhtään rahaa itse elämiseen. Muistan ympäristön painostuksen, mitä vielä nykyäänkin esiintyy vähän väliä. Että raha-asiat on hoidettava, laskut maksettava, töihin mentävä, keinolla millä hyvänsä. Se veti oikeasti niin alas, että olin täysin loppu. Jos olisin sitä menoa jatkanut, ei olisi hyvää seurannut…

Jopa silloinen terapeuttini antoi “elämänohjeita” masentamalla minua rankasti entisestään. Settiä kuten “ajattelet väärin”, “raha-asiat on hoidettava”, ja niin edelleen. Sitä samaa mitä kaikki muutkin suustaan suoltavat.

Sitten päätin soittaa velkaneuvojalle, vihdoinkin. Velkaneuvoja oli erittäin avulias, ja ystävällinen. Hän kysyi ensin perustietojani, ikää, koulutusta, ammattia, ja selitin tilanteeni. Vastaus tuli kuin tykin suusta. Velkaneuvoja neuvoi unohtamaan velat:

“Unohda velkasi. Ulosotossa ne ovat turvassa. Ilman palkkatyötä sinun on turha lähteä edes yrittämään, sillä kun maksat toista laskua, toinen lasku kasvaa korkoa, ja vain häviät rahaa. Ulosotossa velan summa on maksimaalinen, ja korko on kasvanut huippuunsa, mutta se ei haittaa sillä siellä ne ovat ja pysyvät. Vasta kun saat palkkatyötä, voit vasta lähteä miettimään velkojen hoitamista! Siihen asti keskity tärkeimpiin asioihin, kuten siihen että saat ruoan pöytään, ja vuokran maksettua.

Purskahdin silloin puhelimessa melkein itkuun. En voinut ymmärtää miksi kukaan muu ei voinut neuvoa minua näin. Joku jopa sanoi että velkaisen pitäisikin tappaa itsensä, koska siinä tilanteessa oleva on sen ansainnut… en voi ymmärtää kuinka edes empatiakyvytön ihminen voi sanoa tuollaista.

Minusta tuntui hyvältä kuulla että velat eivät ole maailmanloppu. Aina aiemmin olin saanut kuulla kuinka “asiat on hoidettava”, ja kuinka olen kaulaani myöten vaikeuksissa, ja kuinka olen elämäni pilannut täysin…

Velat alkavat helposti hallitsemaan ihmistä, eikä pahimmassa tapauksessa (kuten aiemmin käsitellyssä) pysty enää elämään. Kun tyhjästä on paha nyhjästä, on parempi sellaisen asian olla poissa silmistä, poissa mielestä.

Nykyään elän päivän kerrallaan, ja pyrin maksamaan aina tärkeimmän laskun pois. Perintäkirje, perintäkirjeen perintäkirje, kymmenes perintäkirje, tai ulosottokirje ei tarkoita elämän loppumista, vaikka siltä usein tuntuukin. Menee hitaimmillaan vuosi ennen kuin velka päätyy ulosottoon, eikä velkaa ulosmitata kuten Aku Ankassa tai mafiaelokuvissa. Kukaan ei tule kantamaan huonekaluja tai vetämään turpaan velan kattamiseksi.

Miksi ihmisellä on velkaa? Miksi minulla on velkaa? Syitä saa aina kysellä. Joillekin syyt ovat arkoja, mikä on luonnollista. Kuten jo mainitsin en ole kovin halukas puhumaan raha-asioistani. Sanoisin että blogiani tonkimalla löydät vastauksen. Onhan täällä kaikki merkinnät vuodesta 2000, ja jopa aikaisempia erikseen tuotuja merkintöjä. Tästäpä löytyy osa syistä, ja tästä. Osa on omaa syytä, osa on itsestä täysin riippumatonta.

Veloista voi kuitenkin aina selvitä. Tiedän myös tapauksia, jotka ovat paljon pahempia kuin meillä, esimerkiksi anoppini on vuosikymmeniä sitten käsittääkseni ollut vielä pahemmassa velkakierteessä, ja tähän päivään mennessä jo plussan puolella. Olen vasta 21-vuotias, ja elän vielä ainakin 60 vuotta. Siinä ajassa ehtii voittaa vaikka Lotossa.

Muistan myös lukeneeni että on olemassa lakipykälä velan vanhentumisesta. En muista kyseistä pykälää ulkoa, mutta muistaakseni vähävaraiseksi rekisteriin merkatun ihmisen ulosotossa oleva velka vanhenee 10 vuoden jälkeen. Jos maksukyky on edelleen sama, valtio armahtaa sen.

Olen samaa mieltä Miss Moneypennyn kanssa:

Päiväkirjan lukemisesta on tosiaan jo kulunut aikaa, mutta vieläkin tekstit palaavat toisinaan mieleeni. Tekstiin oli helppo samaistua. Tunnistin itseni kerrotuista luonteenpiirteistä ja myös minä olen saattanut itseni yhtä toivottomalta tuntuvaan velkatilanteeseen, jossa kaikki palkkarahat hupenevat laskuihin ja elämiseen ei jää enää rahaa.

Onnekseni olen kuitenkin kirjoittajaa vuosikymmeniä nuorempi, joten minulla on vielä aikaa laittaa elämäni kuntoon ja asioita odotettavana. Eihän kirjoittajallakaan velkatilanne yksin lopullista päätöstä aiheuttanut, mutta oli mainittu yhtenä huomattavana tekijänä. Minulla on elämässäni onneksi muutakin sisältöä, kuin niitä rahalla ostettavia onnellisuuden korvikkeita. Nyt kuitenkin teen itseni kanssa selvitystyötä, miksi olen niin usein kokenut tarpeelliseksi myös näihin korvikkeisiin turvautumisen.

Toivon voimia jaksamiseen kaikille rahahuolista kärsiville. Kyllä se aurinko taas joku aamu paistaa risukasaankin, toivoaan ei saa koskaan menettää :)

Tämä merkintä on tarkoitettu lähinnä rohkaisuksi muille velkaantuneille ja raha-asioiden kanssa painiville. Rahaongelmista voi selvitä! Vaikka raha onkin elinehto, onneksi Suomesta löytyy myös apua, eikä pelkästään sitä ei-toivottua painostusta. Näin sivuhuomiona, olen hakenut töitä nyt kun sain ansioluettelostanikin täydellisen. Toivotaan että tärppää. Tsemppiä!

photo credit: Tom T

Php:ssa sisällön suoltamiseen on print ja echo, kuten monessa muussakin kielessä, myös muissa kuin toiminnallisissa web-kielissä. JavaScriptissä ei kuitenkaan ole mitään selkeää tulostusmuotoa. Usein käytetty document.write on jo nykyäänkin melko sorsittu tapa suoltaa tavaraa sivulle, mutta itsekin käytin sitä pitkään kun ei ollut muutakaan.

Nyt sitten vihdoinkin päätin keksiä ratkaisun yleiseen ongelmaan, jossa document.write korvaa koko sivuston sisällön määrätyllä asialla. Esimerkiksi Rollemaassa ongelma oli sellainen että joillakin selaimilla ja sivuilla näkyi pelkästään valkoinen tausta, ja mustalla tekstillä plakaatti isoruutuisille, pieninäyttöisille, ja IE6-surffaajille, vaikka plakaatin pitäisi näkyä tyylitettynä sivuston sisällä (voit kokeilla laittamalla selainikkunan kokoruutuun ja painamalla F5).

Ratkaisu oli yllättävän yksinkertainen, enkä tiedä miksi olen aiemmin mennyt siitä mistä aita on matalin. Kun ennen tapahtuma kävi näin:

document.write(‘Moi maailma!’);

Nyt se tapahtuu luomalla haluttuun paikkaan div halutulla id:llä, esimerkiksi <div id=”moi”></div>. Javascript osuus on aivan yhtä helppoa kuin aina ennenkin, vaikka muutama kirjain tuleekin lisää.

document.getElementById(‘moi’).innerHTML = ‘Moi maailma!’;

Kyseinen pätkä korvaa divin sisällön sivun latautuessa, eikä koko bodyn korvaamisesta ole vaaraa, kuten document.writessa. Suosittelen käyttämään tätä tapaa jatkossa, jos sinäkin olet document.writen petollinen uhri.