Aki Björklund

Selaimen käyttöliittymä katoaa sovellusten webissä

2010-06-25T05:23:34-07:00

Firefox 4:n visio selaimen käyttöliittymästä tekee selvän eron sovellusten ja dokumenttien webin välille. App tabs -nimellä kulkeva nykyinen laajennus ja tuleva sisäänrakennettu toiminnallisuus näyttää web-sovellukset vain faviconin levyisinä, pysyvinä tabeina palkin vasemmassa laidassa.

Seuraavalla videolla Firefoxin UX-tiimi esittelee, miksi osoiterivi siirtyy oletuksena tabien alle ja samalla nähdään myös monta muuta mielenkiintoista käyttöliittymäratkaisua.

Video YouTube:ssa, videoon liittyvä kirjoitus ja still-kuvia Alex Faaborgin blogissa.

Sovellusten webissä monet dokumenttien webissä olennaiset käyttöliittymäelementit käyvät tarpeettomiksi tai ainakin vähemmän tärkeiksi. Osoiterivillä ei ole merkitystä. Navigaatiopainikkeita (back, forward, stop, reload) ei juuri tarvita. Selaimen menut ovat harvoin tarpeen. Sen sijaan web-sovellus tarvitsee ehkä oman menunsa. Tästä kaikesta seuraa, että sovellusten webissä selaimen käyttöliittymä on vain tiellä ja siitä on päästävä eroon.

Toisaalta selaimesta tulee vähitellen sama asia kuin käyttöjärjestelmän graafisesta käyttöliittymästä, sillä mihin enää tarvitaan ikkunoitua käyttöliittymää, kun kaikki tehdään yhden sovelluksen – selaimen sisällä?

Mikä on taskbarin tai dockin kohtalo? Pystyvätkö Microsoft ja Apple tekemään näin radikaalin siirtymän työpöytäkäyttöliittymissään vai tuleeko muutos mobiililaitteiden yleistymisen kautta? Veikkaan jälkimmäistä.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että ikkunoidun käyttöliittymän täysipainoinen hyödyntäminen vaatii useimmilta ihmisiltä liikaa kongitiivista kapasiteettia. Tämä osaltaan selittänee iOS:n ja iPadin menestystä, koska vain yksi aktiivinen sovellus kerrallaan on optimaalisinta meille moniajoa osaamattomille lihakimpaleille. Ongelmaa vain pahentaa, että selainsovellusten välillä vaihdetaan eri tavalla kuin natiivisovellusten välillä. Siksi siirtymävaihe voi tuottaa monille ylimääräistä päänvaivaa, jos kokonaan uudet tablettikäyttöjärjestelmät eivät yleisty riittävän vauhdikkaasti.

Toivottavasti pian alkaa löytyä myös oikeita ratkaisuja välilehtikäyttöliittymien tehokäyttöongelmiin: yli kymmenen tabin hallinta menee jo hyvin hankalaksi. App tabs on loppujen lopuksi vain väliaikaisesti helpottava ratkaisu.

How to detect if Raphaël is supported by the browser

2010-06-25T04:56:19-07:00

Raphaël will set Raphael.type to ‘SVG’ when browsers supports it. Otherwise it will try to use VML and if it detects support, it sets type to ‘VML’. If not, type is set to null. So if you would like to use a fallback method of some kind, it would be beneficial to detect the condition of Raphaël not being supported by the browser. This is how you would do it:

if (!Raphael.type) {
	//user Raphaël normally
} else {
	//fallback code
}

Another issue that I experienced when trying out the library in my previous post was that the text method failed in IE due to an ‘unknown runtime error’, so I had to fall back to PNG. This is easy to do by checking the value of the Raphael.type as well.

(This quick post is just for all the other poor souls out there like me that would like to quickly find a solution to this problem thru Google without actually reading the source code.)

Webin kolme ulottuvuutta

2010-06-20T06:18:15-07:00

Viime päivinä olen miettinyt, voisiko webin sivustoja tai palveluita luokitella näiden kolmen ulottuvuuden kautta:

Lataa kuva: SVG, PNG

Dokumenttien web tai dokumenttikeskeinen web on se webin alkuperäinen käyttötarkoitus: alusta hypertekstin julkaisemiselle. Dokumenttien esittämiseen, etsimiseen, jakamiseen ja tallentamiseen on web ylivoimainen alusta ja kehittyy siinä edelleen.

Kaksi muutakin ovat olleet mukana melkein alusta alkaen, mutta vahvistuneet merkittäviksi vasta viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Sovellusalustana web on palvellut hyvin varhaisesta ajasta lähtien, mutta Google Mapsista ja Gmailista lähtenyt kehitys on ollut huimaa, ja työn tulokset tunnetaan nyt brändinimellä HTML5. Sosiaalisesta webistä puhutaan välillä liikaakin, mutta sen merkittävyyttä useimmiten silti aliarvioidaan.

Verkkopalvelun tai verkkostrategian taustalla on usein useampi kuin yksi näistä ulottuvuuksista. Vahvasti jotain ulottuvuutta edustava verkkopalvelu saattaa kuitenkin mausteena hyödyntää muita ulottuvuuksia. Isojen toimijoiden verkkopalvelut edustavat usein varsin tasaisesti kaikkia ulottuvuuksia. Kuvassa ympyrät voisivat mennä varmaan enemmänkin lomittain, mutta sitten se ei olisi enää niin nätti Venn-diagrammi.

Mieti, mihin kohtaan sijoittaisit Wikipedian, Diggin tai vaikka Engadgetin.

En varmasti ole ensimmäinen, joka tällaista miettii, mutta enpä muista itse vastaavaa nähneeni. Muistaako joku lukijoista?

Onko luokittelu riittävän kattava? Vai herääkö ihan muita ajatuksia?

(Diagrammi piirtyy käyttäen mainiota Raphaël-kirjastoa, joka käyttää SVG:tä, jos selain sitä tukee ja IE:ssä VML:ää. Muuten näytetään PNG.)

Kymmenen vuotta webiä tekemässä – mikä on muuttunut ja mikä ei?

2010-05-31T20:00:59-07:00

Aika tarkalleen 10 vuotta sitten tänään aloitin ensimmäisessä alan työssäni. Päädyin sattumalta kesätöihin ja jäin sille tielleni. Vielä suurempi sattuma oli, että pääsin heti paikkaan ja seuraan, joka pystyi opettamaan paljon enemmän ja nopeammin kuin mikään koulu ainakaan tuohon aikaan. Se olikin hyvä, koska hädin tuskin osasin ohjelmoida jotain yksinkertaista Visual Basicilla ja HTML:ää osasin juuri ja juuri sen verran että olin saanut aikaan kehyksiä käyttävät kotskasivut.

Edelleenkään ei osata

Paljon on alalla muuttunut sitten. Tuolloin yksinkertaisiakin verkkopalveluprojekteja johdettiin kuin mittavia ja kankeita IT-projekteja oli totuttu vetämään. Tai sitten ei paljon ohjailtu, tehtiin vain mikä hyvältä tuntui, mikä saattoi joskus olla ihan järkevääkin. Rahaa kuitenkin poltettiin uskomattoman tyhmiin asioihin, näin jälkikäteen viisastellen.

Itse tekemisenkin osaaminen oli mitä oli. Valitettavasti osaaminen on edelleen mitä on, mutta on onneksi monelta osin silti kehittynyt. Edelleen ehkä isoin este hyvien verkkopalveluiden tekemisessä on se, että (visuaaliset) suunnittelijat eivät keskimäärin ymmärrä koodia ja ohjelmoijat ymmärtävät hyvin harvoin mitään verkkopalveluista. Pahimmillaan koko paketin vielä konseptoi totaalisen verkkoummikko mainosmies. Tämä lokeroituminen ei ole muuttunut juuri mihinkään ja on ehkä jopa pahentunut, osittain varmaan asioiden monimutkaistumisen takia. Ne, ketkä menevät tai ovat menneet tässä vastavirtaan, ovat tai tulevat olemaan voittajia.

Julkaisujärjestelmät kehittyneet yllättävän vähän

(Liian) monta julkaisujärjestelmää rakentaneena ihmetyttää, miten vähän nekin ovat tässä ajassa kehittyneet. Kankeita ja vaikeakäyttöisiä monstereita oli jo tuolloin ja niitä on edelleen, entistä pahempia suorastaan. Naapurin pojan heppoisia viritelmiä on nyt lukumääräisesti enemmän, mutta onneksi sentään ne ovat viime aikoina alkaneet karsiutua.

Uskon, että Ruby on Railsin kehittänyt David Heinemeier Hansson oli vuonna 2005 oikeassa, väittäessään että yleiskäyttöinen julkaisujärjestelmä on mahdoton unelma ja Railsin ja Djangon kaltaiset työkalut ovat ratkaisu. Yleiskäyttöisen julkaisujärjestelmän kuolemaa en silti ennusta. Vanhaan kirjoitukseen “The general-purpose CMS (pipe dreams, part II)” ei valitettavasti voi syvälinkittää ja sen olennainen linkkikin on rikki, joten vaikka nyt mennään vähän aiheesta ohi, niin tässä se kokonaisuudessaan. (Alkuperäinen juttu löytyy arkistosta etsimällä vaikka sanalla “CMS”.)

The general-purpose CMS (pipe dreams, part II)

As t approaches zero, people will realize that many types of software are non-sensical in their generalized form. I believe the time has come to mark a date in the not too distant future for celebrating the death of the general-purpose content management system.

In many ways, I believe it was always a pipe dream. Sort of like the high-level components that the industry has always sought. Or model-driven architecture/CASE tools. I believe all these fantasies can be summarized in a correlation of price and delusion:

The more expensive it is to create fresh software, the more appealing the mirage of generalization will appear.

And I think we’ve already seen the rise of its replacements for smaller segments of generalities. The blog is a much more specialized, much better alternative for a large group of problems that where previously considered content management. The same for the wiki.

We need even more narrow tools. While it’ll never reach zero, t is aiming enough in that direction to expose the fraud of ultimate generalization. So don’t accept the label of content. Nobody produces content. People write reviews, people write news, people write articles, people exhibits photos.

Try to realize, there is no content.

Toisaalta, ensimmäinen julkaisujärjestelmäni jostain vuodelta 2001 olisi edelleen ominaisuuksiensa puolesta ihan riittävä erittäin monelle saitille, jos vain syötteitä osaisi julkaista, eikä takuuvarmasti olisi vaikea käyttää. Paljon omia vanhoja visioitani on toteutumassa WordPressin seuraavassa 3.0-versiossa, joten ehkä toivoa myös ihmisille sopivilla, valmiiksi paketoiduilla julkaisujärjestelmillä on.

Tänään pilvipalveluilla kelvollisen verkkopalvelun tai -kaupan pieniin tarpeisiin ottaa käyttöön jopa ilman asiantuntijoitakin ja hassua kyllä lopputulos on usein monella tapaa paljon parempi kuin jos saman projektin menee tilaamaan isosta IT-talosta räätälityönä. 10 vuotta sitten lopputulos oli melkein poikkeuksetta susi ja GeoCitiesiä kummempia hostattuja palveluita ei tainnut juuri olla.

Liiketoiminta, jatkuva kehittäminen, optimointi ja analytiikka

Uusi liiketoiminta verkossa on kuin mikä tahansa muu uusi liiketoiminta: on erittäin vaikea nähdä ennalta, mikä toimii ja mikä ei. Siksi on kummallista katsella, kuinka lyhytnäköisesti verkkoliiketoimintaa usein kehitetään.

Alustaa valittaessa aliarvioidaan usein räätälöitävyyden merkitys. Kun tehdään oikeaa verkkoliiketoimintaa, on jokaisen pienenkin asian ketterällä säätämismahdollisuudella saavutettavissa todellista kilpailuetua. Homma ei ratkea niin, että kahden–kolmen vuoden päästä ostetaan toinen järjestelmä. Oikeasti räätälöitävät, mutta silti huimaa tuottavuutta tarjoavat sovellusalustat, kuten Django, Rails tai niiden lukemattomat jäljitelmät ovat tässäkin mielessä paljon nykyistä useammin oikea vastaus kuin monet julkaisujärjestelmät.

10 vuotta sitten täysin räätälöityjä saitteja tehtiin paljon nykyistä enemmän. Silloin yleisin virhe oli se, että kaikki tehtiin alusta asti itse, ja vieläpä moneen kertaan. Nyt yleisin virhe on se, että valmiiden tuotteiden liian pitkälle rajatut toimintatavat eivät jousta tarpeeksi, jotta pikkumuutokset olisivat tarvittavan kustannustehokkaita. Käyttäjät siis pannaan edelleen kärsimään, mutta eri syistä. 10 vuotta sitten tosin nuo ongelmat oli edes mahdollista korjata, mikäli asia tarpeeksi harmitti.

Optimointi alana on luonnollisesti sitten vuoden 2000 ottanut valtavia harppauksia, mutta outoa kyllä varsin harvassa ovat ne tahot, joilla optimointi tai analytiikan aito hyödyntäminen on oleellinen osa liiketoimintaa. Jopa ne tahot, jotka tekevät isoa liiketoimintaa verkossa Suomessa, tyytyvät seuraamaan lähinnä kokonaiskävijämääriä ja ovat vähän säätäneet etusivun titleään. Pitkälle ei valitettavasti ole päästy vuosituhannen alun GIF-hittimittareista ja avainsanaspämmistä.

Konseptit ja design

Verkkopalvelut ovat sisällöllisesti parhaimmillaan jotain ihan muuta kuin kymmenen vuoden takaiset meilläkin on verkkolehti -konseptit, mutta edelleenkin keskimäärin varsin ylhäältä alas tyhmälle kansalle -henkisiä. Sosiaalisesta tai yhteisöllisestä puolesta kyllä ollaan kiinnostuneita, mutta uskon, että lopullinen muutoksen aalto on vasta tulossa.

10 vuotta sitten muuta verkkoläsnäoloa ei ollut olemassakaan kuin oma saitti. Korkeintaan bannereita osattiin käyttää liikenteen ohjaamiseen. Tarve verkkopalvelulle tulee jatkossakin olemaan, mutta läsnäolo verkossa ei ole enää siitä kiinni ja on levittäytynyt paljon entistä laajemmalle.

Paljon on muuttunut myös web design. CSS:n yleistyminen on muuttanut niin sivujen koostoa kuin itse ulkoasujakin kahdeksan pikselin huonokontrastisesta fontista ja laatikkoleiskoista vapaampiin ja ilmavampiin tyylikkyyksiin.

Sivuja luettiin keskimäärin alitehoisilla koneilla, 800×600-resoluutiolla ja hitaalla modeemiyhteydellä. Kaikkialla läsnä olevasta Internetistä ei ollut tietoakaan, vaan sinne meneminen oli kokonaan oma rituaalinsa. Nämä tosiseikat oli liiankin helppo unohtaa, kun webiä tekevät eivät juuri kärsineet näistä rajoitteista ja tämä johti usein keskimääräiselle kävijälle lähes käyttökelvottomiin sivustoihin. Edelleen keskimääräinen yhteysnopeus unohdetaan, mutta ongelma on huomattavasti vähemmän dramaattinen.

Mennyttä

Noilta kymmenen vuoden takaisilta ajoilta kaipaan eniten sitä iloa, intoa ja ylpeyttä, mitä ala tuolloin itsestään löysi. Nyt tekeminen ei keskimäärin tunnu olevan enää niin hauskaa vaan paljon kaavamaisempaa ja virastomaisempaa. Rohkeaa yrittämistäkin onneksi on, mutta ryppyotsaisuutta on silti aivan liikaa.

Mutta mennyt aika ei palaa. On tämä intternet edelleen hienointa, mitä voisin kuvitella työkseni tekeväni.

Kirjapiratismi ja sähkökirjan tulevaisuus

2010-05-17T11:28:22-07:00

Kirjan sähköinen tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä. Sopiva hinta, piratismin vaikutus, lukulaitteiden kehittyminen, DRM-soppa ja nyt ostetun kirjan käyttökelpoisuus tulevaisuudessa ja koko kirjan formaatti ovat vielä niin hämäriä, että on mahdoton ennustaa millaista liiketoimintaa kirjoilla tehdään tulevaisuudessa. Selvää on kuitenkin se, että jonkinlainen muutos on edessä ennemmin tai myöhemmin ja vanhan mallin voimakas suojeleminen ei tule olemaan mikään ratkaisu. Se saattaa olla jopa paha virheliike.

Sunnuntain (16.5.) Hesarissa mielipidepalstalla Kata Kärkkäisenä paremmin tunnettu kirjailija Katariina Souri ilmaisee pelkonsa kirjailijoiden toimeentulon puolesta tulevaisuuden piratismimyönteisessä digitaalisessa maailmassa. Kirjailija vertaa tilannetta kömpelösti ruokaan: jos ruokaa saisi netistä ilmaiseksi lataamalla, kävisivätkö ihmiset enää kaupoissa ja ravintoloissa? Eivät tietenkään.

Maatalous on ollut jo pitkään yhteiskunnan voimakkaasti tukemaa toimintaa. Se on johtanut jos jonkinlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, eikä tätä virhettä pidä toistaa enää millään uudella alalla. Tätä ei Sourikaan suosittele. Hyväntahtoiseen ihmiseen hän ei myöskään halua nojata:

Joka tapauksessa nettikansan laupeuden varassa elävästä kirjailijasta tulisi almuja anova toisen luokan kansalainen.

Mitään ratkaisua Souri ei kirjoituksessaan ongelmaan esitä. Piratismi on hänestä väärin ja se on estettävä. Mutta säätämällä lakeja, joita ei voi käytännössä valvoa mitenkään, ei saavuteta yhtään mitään. Tämä on kuin panisi päänsä pensaaseen. Kielletään kaikki paha ja valtakunnassa on taas kaikki hyvin?

Souri kieltäytyy edes ajattelemasta muita liitetoimintamalleja, koska “harva kirjailija kykenee kilpailemaan kulttuurin markkinoilla yrityksen tavoin”.

Kukin yksilö, kirjailijakin, myy omaa työpanostaan täysin kuten yrityksetkin toimivat: markkinahintaan, tekee sen hyvin tai sitten ei. Jotkut tietysti elävät pelkillä yhteiskunnan tuilla, mutta ne eivät kirjailijalle riitä. Rahaa kuitenkin pitää saada, mutta ilmeisesti ilman minkäänlaista vastuuta, koska ei kirjailija sitä muka kykene ottamaan.

Kun teknologia kehittyy siten, ettei samalla työllä voikaan enää nyhtää samanlaisia tuloja kuin ennen, niin ihmisen on vain sopeuduttava. Näin on aina ollut, muidenkin ammattikuntien kohdalla. Ei siihen auta edes julkinen itkeminen siitä, kuinka asiat olivat ennen paremmin. Missään ei ole kirjoitettu, että yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että tietty määrä kirjailijoita työllistyy aina ja ikuisesti, koska kirjailijan ammatti on pyhä instituutio.

Mutta hetkinen, ennen kuin tunteet kuumenevat liikaa, otetaanpa askel taaksepäin. Mikä on tämä kirjapiratismi, jota Souri tuntuu niin pelkäävän?

Kirjapiratismi, mikä kirjapiratismi?

Maailmalla kirjat jo ovat digitaalisessa muodossa kaupan eikä piratismi vielä ole mikään mainittava ongelma. Muutaman kerran olen yrittänyt löytää kirjaa tai äänikirjaa laittomia teitä, koska sitä ei ole ollut saatavana Suomeen joko ollenkaan tai järjelliseen hintaan. Useimmiten tulos on ollut vesiperä: epävirallisen jakelun valikoima on todella huono.

Teoriani on, ettei kirjallisuus kiinnosta kriittistä massaa, joka verkossa materiaalia levittää. Tutustumalla eniten levitettyihin kirjoihin vaikka The Pirate Bayssä näkee, miten lähinnä seksuaalinen materiaali nähdään levittämisen arvoisena, eikä tätäkään sisältöä ole määrättömästi. Mutta voi tietysti olla, että paikka on kirjojen etsimiseen väärä ja niitä löytyy jostain muualta enemmän. Voidaan silti perustellusti kysyä, että tuleeko kirjapiratismista koskaan isoa ilmiötä.

Suomenkielinen kaunokirjallisuus on niin pienen piirin juttu, etten siksikään usko piratismista tulevan mitään oikeaa ongelmaa. Jotta laiton jakaminen toimisi, on oltava riittävästi ihmisiä, jotka ovat valmiita jakamaan laittomasti tai moraalin vastaisesti materiaalia tuntemattomille. Näitä ihmisiä ei pienessä maassa, jossa kaikki tuntevat toisensa, ole monta.

Suomenkielinen tietokirjallisuus sen sijaan saattaa vähitellen kuolla, mutta todellinen syy siihen on se, ettei lukijoita kohta enää ole riittävästi: yhä useammat osaavat englantia niin hyvin, ettei suomenkielinen heikko valikoima enää kiinnosta vaan tieto haetaan englanninkielisistä kirjoista ja webistä. Ne, jotka eivät englantia osaa riittävän hyvin, tulevat olemaan väliinputoajia.

Toisin kuin musiikin tapauksessa, kirjallisuuden suurkuluttajat eivät keskimäärin ole vähävaraisia teinejä vaan ihmisiä, joilla on mahdollisuus sijoittaa kymppi tai kaksi kuussa kirjoihin. He ovat valmiita maksamaan siitä, että kirjan saa vaivatta ja laadukkaana kopiona omaan käteen tai lukulaitteeseen.

Jos sähkökirjojen kysyntä lisääntyy Suomessa ja maailmalla, voi piratismi uhata sitä kahdesta pääsyystä: 1) erilaiset DRM-ratkaisut rajoittavat kuluttajien oikeuksia niin, ettei esimerkiksi kertaalleen ostettu kirja enää toimikaan uudessa laitteessa tai 2) jos hinnat pidetään keinotekoisen korkealla tasolla vaikka painokuluissa oikeasti säästetään valtavasti.

Mikäli näitä kahta epäkohtaa ei oteta huomioon jo nyt, on seurauksena tulevaisuudessa isoja ongelmia.

1. DRM uhkaa kirjan pysyvyyttä

Jotta olisin valmis ostamaan digitaalisia kirjoja enemmän, minun olisi saatava jonkinlainen varmuus siitä, että ostamani materiaali on käytettävissäni myös vuosikymmenten päästä. Nyt tilanne on erittäin epävarma. Varmin veto lienee ostaa kirjansa mahdollisimman isolta pelurilta. Pikkufirma, jolla on oma lukijalaite ja kauppa, ei ole järkevä sijoituskohde, ellei sitten lue ainoastaan poisheitettävää roskakirjallisuutta.

Fyysinen kirja kestää takuulla ainakin oman eliniän. Siihen verrattuna digitaalinen aineisto on hyvin epävarma sijoituskohde, vaikka äkkiseltään voisi kuvitella juuri toisinpäin. Bitit kun voi varmuuskopioida, mutta kukaan ei valitettavasti takaa, että DRM aukeaa tulevaisuudessa. Kukaan ei edes takaa, että DRM-vapaa materiaali aukeaa silloin, mutta ainakin voin halutessani muuntaa tietoa formaatista toiseen, kun sisältöä ei ole lukittu yhteen.

Hankkimalla piraattiversion saan DRM-vapaan kirjan. Maksamalla saan vähemmän käyttökelpoisen kirjan. Miksi siis maksaisin?

2. Sähkökirjojen hinnat eivät ole kohtuulliset

Amazonin kaupassa sähkökirjat maksavat noin kymmenen dollaria. Se on aivan kohtuuttomasti, kun oikeita kirjoja saa samaan hintaan. Kuluttajat eivät ole tyhmiä: he kyllä ymmärtävät, että entiset painokulut ovat nyt ylimääräistä katetta jonkun pussissa ja todennäköisesti ei ainakaan kirjailijan.

En osaa sanoa, mikä olisi kohtuullinen kustannus sähköisestä kirjasta, mutta joka tapauksessa se on vähemmän kuin kymmenen euroa. Alhaisempi hinta takaisi sen, ettei digitaalisen jakelun yleistyessäkään kiusaus piratismiin koskaan kasvaisi merkittäväksi.

Kirjapiratismi-ilmiön kehittymistä ei kannata edesauttaa, koska synnyttyään verkkoyhteisö on huomattavan voimakas ilmiö. Kun vahva yhteisö on olemassa, on aivan sama, onko toiminta laillista vai laitonta.

Digitaalisen jakelun niukat edut ja hidas siirtymä

Käytännössä etu kuluttajalle sähkökirjasta on aika pieni, koska varsinkin pokkarit ovat halpoja, hyvin kevyitä ja pieniä eikä tarvetta lukuisten kirjojen mukana kantamiseen useinkaan ole pidempiä matkoja lukuun ottamatta.

Jakelun nopeus ei kirjojen tapauksessa ole kovin oleellinen, joten siitäkään ei sähkökirja kovasti hyödy.

Laitteet ovat vielä varsin alkeellisella tasolla. Kindle ja muut E Ink -teknologiaa käyttävät kilpailijat kärsivät hitaasta, varsin huonokontrastisesta ja epätarkasta mustavalkonäytöstä. iPadin perinteinen nestekidenäyttö on nopeampi, mutta myös painavampi ja monien silmille rasittavampi. Menee vielä vuosia ennen kuin laitteet ovat riittävän hyvällä tasolla ja riittävän yleisiä, jotta mitään isoa muutosta edes voi tapahtua.

Hyllytilaa sähkökirjat eivät vie, mutta kirjahylly on monen kodin oleellinen sisustuselementti eikä siten varsinaisesti rasite.

Koska ilmeistä etua ei ole, tulee siirtymästä hyvin pitkä.

Mikä on kirja?

Kirja on digimaailmassa vain vanha vertauskuva, kun teoksen ei enää tarvitse rajoittua sidotun paperinipun iänikuisiin raameihin. iTunesin kappalemyynti rikkoi totutun musiikkialbumin kokonaisuutta. Kenties kirjakin alkaa muuttaa muotoaan monipuolisemmaksi teokseksi ja siten syntyy uudenlaisia markkinoita ja bisnesmalleja. Tässä muutoksessa kannattaa varmasti olla mukana. Ensimmäisiä merkkejä on jo nähtävissä:

Joka tapauksessa vanhan mallin perään itkeminen ja sen hysteerinen suojeleminen vain tekee väistämättömästä siirtymästä tuskallisemman ja mahdollisesti johtaa katastrofiin. Toimimalla viisaasti nyt voidaan pelastaa paljon vanhan järjestelmän hyviä puolia.

Tekstinkäsittelyn dinosaurukset

2010-05-02T22:00:34-07:00

Olen ihmetellyt todella pitkään, miksi yhä työstämme dokumentteja ohjelmilla, jotka on suunniteltu pari vuosikymmentä sitten A4-sivuille tulostettavien dokumenttien tekemiseen ja sitten lähettelemme niitä toisillemme sähköpostitse ja kuitenkin luemme ruudulta.

Tuntuu ihan naurettavalta taistella virtuaalisten sivurajojen kanssa ruudulla, kun niillä ei oikeasti digitaalisessa maailmassa ole mitään merkitystä.

Web on keksitty ja yleistynyt jo aika kauan sitten ja olemme kaikki tottuneet lukemaan vaikka blogeja ja wikejä – ihan tavallisten verkkosivujen lisäksi. Miksi niitä ei siis yritysmaailmassa edelleenkään osata hyödyntää kunnolla?

Miksi se yhden A4:n tarjouspyyntö tai lehdistötiedote ei ollut HTML-muotoisessa sähköpostissa itsessään, linkkinä verkkosivulle tai vaikka HTML/MHTML-liitteenä, jos erillinen tiedosto käy enemmän järkeen? Miksi “tekstinkäsittelyohjelmat” eivät ole kehittyneet HTML-dokumenttien editoreiksi? Enkä nyt tarkoita mitään design-työkalua, vaan ihan perusleipätekstiä väliotsikoilla, kuvilla ja taulukoilla. HTML ja CSS kun riittävät tavallisen yksinkertaisen toimistodokumentin merkkaamiseen ja esittämiseen enemmän kuin hyvin.

Tähän ongelmaan verrattuna ei ole kovin suuri edistysaskel saada dokumentteja sähköpostista vaikka SharePointiin.

3 vinkkiä hakukoneet huomioivaan sisältökonseptiin

2010-04-16T11:23:08-07:00

Hakukoneiden huomiointi on oikein tehtynä myös kävijöiden huomiointia. Tässä kolme vinkkiä, joilla luot parempaa sisältöä molemmille – ei mikään top-lista, mutta tärkeitä asioita kuitenkin.

1. Ajattele tietokantaa

Suomenkielisiä sisältöjä ei verkossa ole edelleenkään liikaa. Siksi laadun sijaan kilpailu määrällä on usein helpompaa.

Mikäli voisit julkaista verkossa jonkin tietokannan, josta olisi potentiaalisille asiakkaillesi hyödyä, mikä se olisi? Jos tunnistat tällaisen tietokannan, hyvä! Huolehti erityisesti, että tämän sisällön hakukonenäkyvyys on kunnossa.

Tietokannan jokainen rivi kääntyy suoraan omaksi sivukseen. Mikäli tietokantasi koostuu useammasta “taulusta”, sen parempi. Tämä lisää arvokasta ristiinlinkitystä.

Tyypillinen virhe on julkaista tietokanta, mutta rajata pääsy sen sisältöön haun taakse ja lisäksi jättää pysyvät linkit yksittäisiin hakutuloksiin tekemättä. Tällaisesta tietokannasta on hyötyä vain niille, jotka tietävät sen olemassaolosta.

2. Varo syviä hierarkioita

Sisällön organisointi sen tuottajan näkökulmasta on aivan eri asia kuin organisointi sen kuluttajan kannalta. Hierarkiat palvelevat vain, jos lukija jo hahmottaa koko tiedon kentän, mutta useimmiten näin ei ole – eihän tieto muuten todennäköisesti kiinnostaisi!

Esimerkiksi tuottaja tekee luokittelun sisällön lähteiden tai yrityksen organisaatiohierarkian perusteella, mitkä taas lukijaa erittäin harvoin kiinnostavat.

Mitä syvempi hierarkia, sen enemmän linkkejä on hakukoneenkin seurattava, jotta päätyisi siihen hyvään hakutulokseen. Mitä enemmän klikkauksia sen arvottomampi sivu.

Pääsivusi ovat hakukoneiden mielessä usein niitä arvokkaimpia, koska niille johtaa paljon linkkejä. Jos sisältö on kaukana niistä, hakukone päättelee, ettei sisällöllä varmaan ole paljon arvoakaan.

3. Luo sisällöntuotantoon keskinäisen välittämisen ilmapiiri

Sisältöä tuotetaan valitettavan usein omissa pienissä karsinoissa naapurikarsinaan paljon katsomatta. Naapurissa saatetaan liipata asiaa läheltäkin, mutta silti linkin tekeminen jää. Yhtenäiset asiasanakäytännöt vaativat myös yhteispeliä.

Älä osta sisältöä metritavarana. Näin tehdessäsi saatat saada hyviäkin juttuja, mutta varmasti myös juttuja, jotka leijuvat omassa yksinäisyydessään internetissä ilman linkkejä ulos tai sisään. Sellainen sisältö ei kiinnosta hakukoneita.

Mittaa sisältöjen menestystä ja innosta muita tekemään sisällöistä yhdessä yhä houkuttelevampia.

Position on an Axis: my new blog

2009-11-17T12:50:50-08:00

This blog is not dead, yet. I am trying to agree with myself on a schedule that I can realistically follow. I will write some posts in the buffer before I can begin with that.

While I do that however, you might also like my new sideblog titled Position on an Axis (feed) at an address that my longest-time readers probably remember. That blog is about a lot of things among the familiar web development related ones, but with a more personal touch. One might say it has a lot lower threshold for publish. I hope that makes it more interesting and entertaining.

Best books on web development?

2009-10-18T12:15:30-07:00

I’m thinking of building a definitive list of books on web development. Software development in general should not be forgotten, but the focus of the list would be in great web software development.

Only the best books would be listed so that the list could serve as an educational tool. This is why I am asking your help.

What are your favorites? Let me know in the comments! Books on specific server-side technologies are fine too, the list will be categorized.

Without too much thought, here is a short list of 20 books to get you started:

The last 10 books suggested by Sami Poimala, thanks! (I now have to actually read all those.)

A website is never done

2009-09-02T04:35:08-07:00

On a recent post in that I warned against multi-vendor web projects. I ended with a claim:

A website is never done. It should be constantly analyzed and developed further. Perfection is a forever moving target. Don’t try to nail everything at once.

This is a serious issue. Even more serious is that it is generally very hard to find a vendor that can actually deliver something like that.

Why?

Consultancies are organized around delivering projects. They have little or no organization to actually continuously develop websites with high quality. Sure, there is maintenance people, but that is often an afterthought and only activated if the client is asking for changes. When selling more to an existing client, sales people unsurprisingly put their effort into selling big projects, not small incremental upgrades.

Web development must not be done in two to four year cycles when everything gets ripped down periodically. That is just insane use of money and in most cases PageRank.

There should be a symbiosis where technical people feed the client with new ideas concerning content (organization of, new types of, better cross-linking etc.) and techies get challenged daily by the continuously changing environment.

One reason for this kind of behavior is that good developers demand to build cool new things and that is what the company then sells.

Even more alarming is that continuous development is generally considered being something lowly. Sure, many of the tasks are not that challenging or sexy.

But.

I spent years on my previous job practically developing a single site. Not once I felt it was something unworthy of me. Not once I felt bored.

It taught me unbelievable amount things that now make me respected at my current job. Why? I had to solve real-life problems, not just problems that aroused during the requirements or the design phase. To solve those kind of problems cleanly, I really had to know the domain.

Developers should sell small improvements directly

Keeping it small requires that no sales people and preferably no project managers are involved.

Developer makes a well argued proposal with an estimated amount of hours of work and the client accepts or abandons it. Client gets billed on actual hours worked, not by the estimation.

This of course requires a contract of some kind. But after that is done, selling costs are rapidly approaching zero.

This kind of arrangement must be based on a mutual trust or otherwise it will not work. I believe this could work with all but the smallest sites and clients, not just with the biggest.

Clients should reserve a budget beforehand for these kind of small incremental improvements. Maybe build a little less features in the initial phase and add more as there is real-life understanding of how the site is actually used?

Developers will be happier when they have their own child to look after and more influence over their work.

This results into better websites for sure. Maybe it costs a little more, but the site should bring in more money too. If not, you are probably not basing your decision making on measurable metrics.