Markus Halonen on kirjoittanut näillä sivuilla jo aiemmin öljyhuipusta ja sen seurauksista. Öljyhuipulla tarkoitetaan ajankohtaa, jolloin öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja kääntyy vääjäämättömästi laskuun.

Useiden arvioiden mukaan öljyhuippu on käsillä lähitulevaisuudessa – tai sitten se on jo ohitettu. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääekonomisti Fatih Birol lausui äskettäin, että öljyhuippu ohitettiin jo vuonna 2006.

Birol odottaakin öljyn hinnan nousevan lähes kolmanneksella seuraavien kolmen vuoden aikana. Markkinoille tuo epävarmuutta se, etteivät tärkeiden öljyntuottajamaiden öljyvarantojen määrä ole julkista tietoa. Vuotaneiden amerikkalaistietojen perusteella pelätään, että esimerkiksi tärkeimmän öljynviejämaan Saudi-Arabian varannot olisi yliarvioitu noin 40 prosentilla.

Artikkelissa on käytetty lähteenä EurActiv.com-uutissivuston artikkelia “Act now on peak oil or curtail mobility, says Commission” (EurActiv 4.5.2011).

Kokoomuksen uusi ympäristöpoliittinen ohjelma “Vihreällä on viisi miljoona sävyä” (pdf-tiedostona) julkaistiin eduskunnassa torstaina 10.2.2011.

Ohjelman painopiste on perinteisessä luonnonsuojelussa. Ilmasto- ja energiakysymykset on siinä jätetty sivuummalle. Ohjelman valmistelua johtanut asuntoministeri Jan Vapaavuori painotti julkistamistilaisuudessa, että tämä oli tietoinen linjavalinta. Vaikka energia- ja ilmastoasiat ovat tärkeitä, niin niiden käsittely samassa ohjelmassa jättäisi helposti perinteiset luonnonsuojelukysymykset jalkoihinsa. Siksi haluttiin painottaa jälkimmäisiä.

Kokonaan erillisiä kysymyksiä energia- ja luonnonsuojeluasiat eivät kuitenkaan ole. Niinpä esimerkiksi resurssitehokkuutta ja rakennettua ympäristöä käsittelevissä luvuissa sivutaan myös energiakysymyksiä.

Selkeimmin energia- ja luontokysymykset asettuvat vastakkain, kun puheena on turve. Kokoomus ei edellytä turpeen käytöstä luopumista, mutta vaatii, että sen verotuksen on perustuttava entistä selkeämmin todellisiin ympäristövaikutuksiin, kuten on käytäntö muidenkin polttoaineiden ollessa kyseessä.

Luonnonsuojelun kannalta arvokkaat suot on kokoomuksen mielestä jätettävä kokonaan turvetuotannon ulkopuolelle.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, korosti tilaisuudessa, että “suurin voimavara ympäristönsuojelussa on vastuunsa tunteva yksilö.” Hänen mukaansa “ihmiset haluavat toimia luontoa ja ympäristöä vaalien” ja heille on annettava “mahdollisuus ympäristöfiksuihin valintoihin”.

On tietysti luonnollista, että yritykset, kunnallisetkin, taistelevat kaikin mahdollisin keinoin omasta kasvupotentiaalistaan ja joskus jopa olemassaolostaan, mutta markkinataloudessa se ei sentään saa tapahtua oman, jo nyt vankan monopoliaseman kasvattamisella.

Eri toimijoiden tulee tunnustaa ne tosiasiat, että energiaratkaisujen tulee jatkossa olla niin vähäpäästöisiä kuin mahdollista silti uhraamatta liikaa taloudellisia resurssejamme.

CHP:n osaltahan se merkitsee, että paikkakunnilla, joilla ei ole uusiutuvia polttoaineita taloudellisen matkan päässä, kivihiili- öljy- ja maakaasulaitosten annetaan toimia vain normaalin taloudellisen elinkaarensa päähän ja sen jälkeen lopetettava. Puupohjaista uusiutuvaa energiaa ei esim. pääkaupunkiseudulle ole mielekästä rahdata (eikä ainakaan tukea), koska sitä ei riitä edes kaikille niille energian tuottajille, joille se on saatavissa edullisin logistisin kustannuksin.

Kaukolämpöputkistoja voidaan toki jatkossakin hyödyntää esim. rakentamalla isoja maalämpölaitoksia, jotka johtavat tuottamansa lämmön jo olemassa olevia putkistoja pitkin kuluttajille. Helsingin osalta uuteen harkintaan kannattaa ottaa myös ydinlaitosten hukkalämmön hyödyntäminen kaukolämmössä esim. kombinaationa maalämpölaitosten kanssa. Onko viisasta laajentaa kaukolämmön putkistoverkkoa on sitten vain taloudellisten laskelmien perusteella tehtävä päätös. Mikäli esim. talokohtaiset maalämpölaitokset ovat taloudellisesti edullisempia kuin vastaavat kaukolämpölaitokset, on kaukolämpöverkostojen laajennuksista luovuttava ja annettava niidenkin tulla aikanaan tiensä päähän. Markkinataloushan ohjaa asiat juuri edullisimpaan suuntaan, ellei asioita rajoituksin muuteta.

On tietysti helppo sanoa, että verotusohjaus ei myöskään ole markkinataloutta. Lähes yksimielisesti ovat eri toimijat, ehkä turpeen käyttäjiä lukuun ottamatta, olleet kuitenkin sitä mieltä, että energiatuotannon päästöjä pitää vähentää myös verotuksellisin keinoin. Jos verotusratkaisut koetaan oikeudenmukaisiksi päästöihinsä nähden, niin silloin ei yhteisiin tavoitteisiin nähden tehdä verotuksellista väkivaltaa, vaan markkinatalous hoitaa muutoksen. Turpeen ja maakaasunkin kohdalla verotus jättää vielä jonkin verran ohjauksensa lieväksi, mikä siis sallii näiden energiamuotojen laajempaa käyttöä kuin niiden hiilidioksidipäästöt tasapuolisesti sallisivat.

Hiilen ja maakaasun keskinäistä hintaeroa ei luonnollisestikaan kannata verotuksin tehdä hiiltä suosivaksi. Toki näiden materiaalien verottomia hintojakin on tarkasteltava kriittisesti. Maakaasun alhainen verotus on saattanut johtaa itse maakaasun hinnan asettumiseen kohtuuttoman korkeaksi.

Poliittista ohjaustakin veroehdotukseen siis jäi ja sehän ei ole tietenkään markkinataloutta.

Jotkut moittivat veroehdotusta myös liian lyhytnäköisen nopeaksi. On kuitenkin muistettava, että itse energiaratkaisut eivät ole nopeita, vaan tapahtuvat kulutuspuolella lähinnä suurten peruskorjausten ja/tai uusinvestointien yhteydessä. Energian tuottajilla on siis runsaasti aikaa muuttaa omaa tuotantoaan taloudellisessa vaiheessa vähäpäästöisempään suuntaan tai lopettaa koko energian tuotanto jollakin sektorilla. Olennaista on, että päätös verottaa energiaa nimenomaan sen päästöihin perustuen pysyy pitkäjänteisenä. Silloinhan kaikki toimijat tietävät jo kauan etukäteen, että esim. sähköenergian verotus laskee suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin hyppäyksittäin uusien ydinvoimaloiden ja tuulivoimalapuistojen valmistuttua. Aivan vastuutonta puhetta on silloin verottaa ydinvoimaa erillisellä ydinvoimaverolla. Sellaisella verolla juuri lyötäisiin korville sitä yhdenmukaista veromallia, jossa verolla ohjataan energiankäyttöä päästöttömään suuntaan.

Hallituksen ja eduskunnan pitää siis pitää pää kylmänä ja kuunnella kaikkia osapuolia ja niiden ennustamia seurauksia verotusehdotuksestaan. Hallituksen pitää vain osata erottaa noista eri selvityksistä se, mikä on vain edunvalvontaa ja mikä on sitten yhteiskunnallisestikin negatiivisesti vaikuttavaa toiminnan muutosta ja tehdä tilapäiskorjauksia niihin tarvittaessa.

Ilmakehä toimii kuin tehosekoitin ja sen kannalta on täysin samantekevää mistä tai miten kasvihuonekaasut sinne joutuvat – hiilen, turpeen tai risujen poltosta tai liikenteestä tai kaatopaikoilta. Ratkaisevaa on vain niiden määrä.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä eli HSY on tuoreen visionsa mukaan ympäristövastuullinen metropoli. Meidän on siten yhteisesti ponnisteltava CO₂-päästöjen vähentämiseksi ja kohti hiilineutraalia seutua. Toki koko Suomi voisi olla maailman ensimmäinen hiilineutraali maa.

YTV:hän on jo tähänkin asti ollut edelläkävijä monessa asiassa: Sen jätehuolto aloitti lasin aluekeräyksen ensimmäisenä jätehuolto-organisaationa Suomessa vuonna 1987 ja biojätteen erilliskeräyksen vuonna 1993, ja sen kompostointilaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Sen avulla merkittävä osa kaatopaikalle muutoin joutuneesta jätteestä on voitu jalostaa mullaksi. Lisäksi se on ottanut jätekuljetuksissa käyttöön satelliittipaikannukseen perustuvan ajo-opastusjärjestelmän, jonka avulla kuljetusreitit on voitu optimoida.

Mutta aina löytyy parannettavaa: jätehuolto on kuin raakatimantti, joka jatkuvalla hiomisella saadaan yhä kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Viimeisin uutuus on kaatopaikkakaasun hyödyntämisratkaisu, joka on lajissaan maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen. Se osoittaa jälleen kerran rohkeutta ja valmiutta kulkea kehityksen keulalla kohti ympäristöystävällisempiä jätteiden hyödyntämis- ja energiantuotantoratkaisuja. Aiemmin YTV/HSY:n jätehuolto on ollut mallina monille oman alansa toimijoille. Nyt HSY:tä voivat matkia niin pienet kuin suuretkin energiayhtiöt, jotka kamppailevat hiilidioksidipäästöjensä kanssa.

Paitsi että tämän kaatopaikkakaasuvoimalan avulla voidaan vähentää seudun kasvihuonekaasupäästöjä, se on myös merkittävä energiantuottaja: jokainen sen neljästä kaasumoottorista vastaa teholtaan yhtä tuulivoimalaa. Tehoa löytyy siis neljä kertaa 3.6–3.8 megawattia (yhteensä 15 MW), mikä vastaa noin 7000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiatarvetta.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä kaksi kauaskantoista asiaa: toinen on energiapaketti ja toinen on jätelain uudistus. Energiapaketin osalta on toivottavaa, että myös kaatopaikkakaasu pääsisi syöttötariffin piiriin. Jätelain uudistamisen yhteydessä tulee taata, että kunnilla/kuntayhtymillä säilyy laaja vastuu jätehuollon järjestämisestä. Lisäksi jäteveron tuotto tulee jatkossa ohjata veronkantoseutujen jätehuollon kehittämishankkeisiin.

Monet päätökset antavat tuloksia vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Siksi niiden tekemistä ei pidä lykätä huomiseen, vaan ne on tehtävä tänään. Meidän tulee jättää ympäristö tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin itse saimme sen perinnöksi.

Kokoomus on nyt polkaissut käyntiin vihreät toivotalkoot. Samalla muistutetaan, että vihreä voi olla monella tavalla, vaikkapa sitten kokoomuslaisella. Ympäristö on, tai ainakin sen pitäisi olla, kaikkien asia puoluekantaan katsomatta.

Nyt voisikin olla hyvä avata keskustelu siitä, onko kokoomus uskottava ympäristöpuolue. Jos on, niin miksi – ja jos ei, niin miksi ei? Entä mitä kokoomuksen pitäisi tehdä ollakseen (entistäkin) enemmän ympäristön asialla?

Saarnisto muistutti, että Suomeen on tulossa jääkausi jo huomattavasti aikaisemmin. Ongelmia aiheuttaisivat tuolloin erityisesti syvälle tunkeutuva ikirouta ja maan painumisesta johtuvat maanjäristykset. Hänen mukaansa ikiroudan mahdolliseksi syvyydeksi on mallinnettu jopa 750 metriä, kun taas Posiva on saman matemaattisen mallin avulla arvioinut syvyydeksi vain 182 metriä.

Posivan toimitusjohtaja Reijo Sundell vastasi Saarnistolle, että ikiroudan syvyys ei ole olennaista, koska säilytyspaikkaa ympäröivä bentoniittisavi kyllä kestää sen. Saarnisto tarkensi, että ongelma onkin ikiroudan aiheuttama lisääntynyt paine. Sundell ei pitänyt sitäkään ongelmana.

Toimistopäällikkö Risto Paltemaa Säteilyturvakeskuksesta huomautti, että seuraavan jääkauden aikaan ydinjätteen radioaktiivisuus on laskenut jo huomattavasti, ja se alkaa olla lähellä luonnollisten uraaniesiintymien säteilytasoa. Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Elias Ekdahl taas oli sitä mieltä, että Saarnisto ylikorostaa jääkauden merkitystä. Niitä on ollut jo useita, eikä seuraavan voi olettaa olevan mitenkään poikkeuksellinen.

Keskustelijoiden lähtökohdat olivat siinä määrin erilaiset, että lähellekään yhteisymmärrystä ei ollut mahdollista päästä. Saarniston mukaan valittua loppusijoitusratkaisua ei voi perustella geologialla. Ekdahl taas vakuutti, että GTK antaa 100 tuhannen vuoden takuun kallioperän osalta.

Loppusijoituspaikan kestävyyden ohella keskusteltiin myös siitä, onko Olkiluodossa riittävästi tilaa Suomen ydinjätteille, vai tarvitaanko muitakin loppusijoituspaikkoja. Fennovoiman ydintekniikkajohtaja Juhani Hyvärinen toivoi Posivalta yhteistyötä ydinjätteen loppusijoituksessa. Posivan Sundell taas sanoi, että Posiva tarvitsee Olkiluodon loppusijoitustilat omistajilleen. Siten Suomeen tarvittaisiin myös toinen loppusijoituspaikka Fennovoiman mahdollisia jätteitä varten.

Professori Saarnisto esitti myös mahdollisuuden, että Suomesta tulisi loppusijoituspaikka myös muun Euroopan ydinjätteille. Tämän vaihtoehdon muut panelistit kiistivät. Periaatteena on, että jokainen maa hoitaa omat jätteensä. Toisaalta, periaatteitahan on aina mahdollista muuttaa.

Ajatus on periaatteessa oikein hyvä. Kouluissa on hyvä tarjota monipuolista ruokaa: jonakin päivänä lihaa, toisena kalaa ja aina välillä kasviksia. Lihansyönnin ympäristöhaitat ovat kiistattomia, joten on hyvä ujuttaa kasvisruoka koululaisten ruokavalioon normaalina asiana eikä pelkkänä poikkeavien vaihtoehtoruokana.

Aivan vailla sudenkuoppia tämäkään idea ei silti ole. Hyvän, ravitsevan ja täyttävän kasvisruoan valmistaminen vaatii taitoa, jota kouluruokakeittiöistä ei välttämättä löydy. Kouluruokailun myötä suomalaiset ovatkin oppineet inhoamaan monia sinänsä hyviä ruokalajeja. Tilliliha ja kanaviilokki taitavat edelleen löytyä monen inhokkilistalta. Minunkin piti matkustaa Unkariin ennen kuin uskoin, ettei gulassi oikeasti ole pahaa vaan oikein makoisa ruokalaji.

Vaarana onkin, että kouluista kasvaa sukupolvi, joka muistaa kasvisruoan jonakin mauttomana pöperönä, jonka syötyään jää nälkäiseksi. Kasvisruoan laatuun olisi siksi panostettava, mutta se on byrokraattisessa organisaatiossa helpommin sanottu kuin tehty.

Joka tapauksessa on vaikea ymmärtää sitä kiihkoa, jolla osassa julkista keskustelua ehdotukseen on suhtauduttu. Eihän liharuokaa kuitenkaan kieltämässä olla.

Toinen asia, johon kouluruokailussa ja kotitalouden opetuksessa soisi kiinnitettävän huomiota, on ruoan hävikki. Iso osa tuotetusta ruoasta ei koskaan päädy ravinnoksi (ks. aiempi artikkeli). Hävikkiä on ruokaketjun kaikissa vaiheissa. Koulujen ruokakasvatuksessa voitaisiin panostaa erityisesti sen välttämiseen, ettei ruoka mätänisi kotien jääkaappeihin eikä päätyisi lautaselta jätteisiin.

Iso-Britannian parlamentin tiede- ja teknologiavirasto julkaisi lokakuussa 2006 tällaisen vertailun eri sähköntuotantomuotojen koko elinkaaren hiilidioksidipäästöistä. Täysin päästötöntä tuotantomuotoa ei ole. Vaikka itse polttoaine olisi päästötöntä, päästöjä syntyy esimerkiksi laitoksen rakentamisessa, polttoaineen valmistuksessa ja kuljetuksessa.

Vertailussa todettiin, että sähkötuotantomuotojen välillä oli huikeat erot elinkaaren päästöissä. Ylivoimaisesti suuripäästöisin tuotantomuoto vertailluista oli kivihiilivoimalat. Vertailun parhaat olivat ydinvoima ja tuulivoima. Kivihiilivoimaloiden päästöt yhtä tuotettua kilowattituntia kohden olivat jopa 200 kertaa suuremmat kuin ydinvoiman ja tuulivoiman.

Ydinvoimakaan ei siis ole päästötöntä. Pääosa ydinvoiman päästöistä syntyy uraanin louhinnasta ja kuljetuksesta sekä polttoainesauvojen valmistuksesta. Nämä päästöt jatkuvat koko voimalan käytön ajan. Itse voimalan rakentaminen ja huolto vievät myös energiaa ja aiheuttavat päästöjä.

Tuulivoimalan päästöistä jopa 98 % muodostuu itse voimalan raaka-aineiden rakentamisesta. Tuulivoimalan rakentamisessa tarvitaan suuri määrä terästä, lasikuitua ja betonia, joiden valmistus aiheuttaa päästöjä. Tuulivoimalan valmistumisen jälkeen päästöjä ei juurikaan synny, vaikka huolto aiheuttaa pieniä päästöjä.

Suomalaisessa keskustelussa juuri tuulivoimalan valmistuksessa tarvittava teräs ja betoni ovat saaneet suuren merkityksen. On kuitenkin huomattava, että nämäkin päästöt huomioiden tuulivoima on rinta rinnan ydinvoiman kanssa kaikista energiatuontantomuodoista paras, kun kriteerinä on koko elinkaaren CO2-päästöt. Ydin- ja tuulivoiman päästöt ovat vain luokkaa 5 g/KWh, kun se kivihiilellä on 800 g/KWh. Lisäksi käytöstä poistettava tuulivoimala on pääosin kierrätettävää materiaalia. Mitään ydinjättteen kaltaista ongelmaa ei synny.

Ydinvoiman päästöt voivat lisääntyä tulevaisuudessa, kun joudutaan käyttämään yhä heikompia uraaniesiintymiä kun käyttö lisääntyy ja parhaat kaivokset ehtyvät. Mitä pienempänä pitoisuutena uraania malmissa on, sitä enemmän energiaa joudutaan käyttämään uraanin erottamisesta malmista. Tämäkään ei kuitenkaan tule nostamaan ydinvoiman päästöjä kovin paljon, vaan se säilyy matalapäästöisenä tuotantomuotona vielä pitkään.

Ydinvoiman ja vesivoiman jälkeen seuraavaksi paras laajemmin käytössä oleva tuotantomuoto on vesivoima. Vesivoimalan tyypistä riippuen päästöt ovat 5-30 grammaa CO2/KWh energiaa.

Suomeen on valmistumassa Keljonlahdelle uusi moderni biovoimala, joka käyttää puuta ja turvetta energian tuottamiseen. Se tuottaa sekä sähköä että lämpöä, mikä on oleellista korkea hyötysuhteen saavuttamiseksi. Puusta ei sinänsä aiheudu päästöjä koska uutta kasvaa tilalle, mutta puun korjuu, kuljetus ja voimalan valmistus niitä aiheuttavat.  Keljonlahden tyyppisen modernin ja tehokkaan biomassavoimalan päästöt ovat puuta käytettäessä kuitenkin vain 25 gCO2/KWh eli vain noin 3 % kivihiilivoimalan päästöistä. Turvetta käytettäessä päästöt ovat oleellisesti suuremmat.

Aurinkoenergian valmistuksessa suuri osa päästöistä syntyy, kun paneelien valmistuksessa käytettävää piitä erotetaan kvartsista korkeassa lämpötilassa. Päästöjä syntyykin yllättäen enemmän kuin tehokkaassa biovoimalassa eli noin 35-58 gCO2/Kwh. Mitä enemmän auringonvaloa on, sen parempi ja siksi Pohjois-Eurooppaan paneelit sopivat huonommin kuin Etelä-Eurooppaan. Aurinkopaaneelien päästöt jäävät siis noin 5 prosenttiin kivihiilestä, mutta ovat kuitenkin jopa 10-kertaiset tuulivoimaan ja ydinvoimaan nähden.

Tulevaisuudessa kaikkien energiantuotantomuotojen päästöjä on mahdollista edelleen alentaa. Positiivinen kierre syntyy, kun sähköä tuotetaan yhä päästöttömämmin, jolloin esimerkiksi tuulivoimalan tarvitseman teräksen tuotanto aiheuttaa yhä vähemmän päästöjä. Hiilidioksidin talteenotto kivihiilivoimalassa voisi merkittävästi alentaa päästöjä, mutta silloinkin päästöt ovat suuret tuuli- ja ydinvoimaan nähden. Jos biomassan polton yhteydessä käytettäisiin hiilidioksidin talteenottoa päästäisiin negatiiviseen päästöön eli hiilidioksidia voitaisiin  poistaa ilmakehästä. Tämä ei välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa. Kivihiilivoimaloissa päästöjä voisi alentaa lisäämällä polttoaineen sekaan biomassaa. Tätä on jo kokeiltu Suomessakin.

Jos energiatuotannon päästöjä halutaan saada alas, kivihiilen käyttöä tulisi korvata ennen kaikkea ydin-, tuuli- ja vesivoimalla, mutta myös tehokkailla uudenaikaisilla biovoimaloilla ja aurinkoenergialla. Näistä tuotantomuodoista ydinvoima ei ole uusiutuvaa energiaa, mutta sen käyttö on välttämätöntä ainakin toistaiseksi. Aurinkovoima toimii täällä Pohjolassa heikommin kuin Etelä-Euroopassa tai lähellä päiväntasaajaa. Aurinkovoima kuitenkin todennäköisesti kehittyy lähitulevaisuudessa oleellisesti. Maakaasunkin päästöt ovat vain puolet kivihiilestä ja kivihiilen päästöjä voidaan saada alas hiilidioksidin talteenotolla. Vanhoja kivihiilivoimaloita voitaisiin Suomessa käyttää kovien pakkaspäivien  varavoimaloina, joilla ei koko vuoden päästöihin olisi juurikaan merkitystä.

Mahdollisuudet päästöjen alentamiseen energiantuotannossa ovat tulevaisuudessa suuret. Moni kuluttaja on valmis maksamaan enemmän sähköstä, joka on tuotettu matalapäästöisesti ja kestävällä tavalla.

Lähteitä ja lukemista: Carbon Footprint of Electricity Generation. Parliamentary Office of Science and Technology. October 2006 Number 268

http://www.keljonlahdenvoimala.fi/

Jutussa esitetty ajatus on erittäin järkevä. Ruuhkamaksujärjestelmän luominen maksaisi todella paljon. Polttoaineverojärjestelmä on jo olemassa eikä se siksi maksa mitään. Tuntuisi järkevämmältä ohjailla liikennevalintoja polttoaineverolla kuin ruuhkamaksujärjestelmällä. Meillä on jo nyt kolme eri autoilua koskevaa, ympäristöohjaavaa verojärjestelmää (autovero, polttoainevero ja vuotuinen ajoneuvovero). Tarvitaanko neljättä?

Järkevämpää mielestäni olisi sijoittaa järjestelmään, joka tekisi joukkoliikenteen käyttämisen entistä houkuttelevammaksi eli parantaisi joukkoliikenteen laatua. Hankalinta bussilla kulkemisessa on se ettei ikinä voi tarkkaan tietää, milloin bussi tulee pysäkille. Mitä harvempi vuoroväli, sen hankalampi ongelma. Nykytekniikalla ongelman ratkaisun pitäisi olla helppoa.

Nokialla on ilmaisohjelma nimeltä Sport Tracker. Systeemi toimii niin, että otat gps-paikantimen sisältävän kännykän mukaan lenkille. Sport tracker tallentaa eri ajanhetkien sijantisi ja  piirtää kulkemasi reitin karttaan ja kertoo vieläpä esimerkiksi keskinopeutesi matkalla.

Miksi ei vieläkään ole tehty Bus Trackeriä? Kaikkiin busseihin pitäisi asentaa paikannuslaite ja näin tieto bussin liikkeistä välittyisi tietojärjestelmään. Asiakas voisi kotitietokoneen näytöltä tai kännykästä seurata bussin liikkeitä ja järjestelmä pystyisi arviomaan hyvin tarkoin ajan jolloin tarvitsemasi bussi saapuu  pysäkille. Näin voisit mennä pysäkille vasta 30 sekuntia ennen bussin saapumista. Tällaisen järjestelmän kehittäminen olisi paljon fiksumpaa käyttöä verorahoille, kuin ruuhkamaksujärjestelmän kehittäminen, joka vaatisi paikannuslaitteen 2,5 miljoonaan henkilöautoon. Tällä Bus Trackerillä voitaisiin myös vaikuttaa pääkaupunkiseudun ruuhkiin, koska se tekisi joukkoliikenteen käyttämisen keskustoissa ja lähialueilla houkuttelevammaksi.

Uusiutuvan energian käyttöä on lisättävä niin paljon kuin sen taloudellinen käyttö on mahdollista ottaen kuitenkin huomioon sen, missä määrin meillä on käytettävissä uusiutuvaa energiaa luontoa rasittamatta.

Tukki- ja kuitupuuksi kelpaava puuaines on mielekkäintä käyttää teollisuustuotteiden valmistukseen. Pellot on varattava maailman tarvitseman ruuan tuotantoon. Ruoan tarve tulee kasvamaan jo parissa kymmenessä vuodessa moninkertaiseksi nykytasoltaan.

Joissakin lähteissä (Finnbio) metsän hakkuutähteiden potentiaalinen kokonaisenergia voisi olla 32 TWh. Joissakin toisissa lähteissä arvioidaan, että metsähakkuujätteiden osuus itse hakkuusta olisi noin 30 prosenttia, jolloin hakkuutähteen koko kestävän hakkuun koosta (72 kiintom³, Metla) laskettuna olisi 20 kiintokuutiometriä eli energiana noin 40 TWh. Nykyisistä hakkuumääristä (56 kiintom³, Metla) laskettuna se olisi siis 34 TWh. Fossiilisin polttoainein tuotettu kaukolämmön ja yhteistuotannon sähkön tarvitsema primäärienergiamäärä on n. 80 TWh eli metsästä saisimme siihen uusiutuvaa energiaa teoriassakin vain noin 40 prosenttia. Sahausjätteet toisivat ehkä puuperäistä energiaa lisäksi 4–6 TWh.

Jätteiden poltosta saamme noin 3 TWh energiaa, josta 70 prosentin osuuden sanotaan olevan uusiutuvaa energiaa.

Tiedossa olevia, taloudellisia ja ekologisia uusiutuvan energian lähteitä meillä ei siis ole niin paljon, että voisimme jättäytyä sähköenergian tuotannon päästövähennystavoitteissamme niiden varaan. Sen sijaan meidän on tukeuduttava sen lisäksi ydinvoiman selvään lisäykseen rakentamalla vielä kolme uutta ydinvoimalaitosta vuoteen 2030 mennessä (nettona lisäys on yksi, koska Loviisa I ja II poistuvat vuonna 2030).

Kokonaispäästöjemme vähentämiseksi sähköenergian kulutuksen on pakko kasvaa, vaikka kokonaisenergian kulutus pysyisikin paikallaan tai jopa laskisi parin vuosikymmenen aikana. Kulutusjakautuma vuonna 2007 (ennen lamakautta) ja vuonna 2030 voisi realistisesti olla vaikkapa oheisen taulukon 1 mukainen.

Taulukko 1. Energian kulutus

energialaji	2007	2030
	TWh	TWh
Teollisuuden sähkön käyttö	48	68	20 TWh:lla korvataan fossiilisten avulla tuot. energiaa
Teollisuuden lämpö- ja muu energia
fossiilisin polttoainein	61	41
uusiutuvin polttoainein	76	76
Teollisuus yhteensä	181	181	kasvu 0%, toimintalisäys syntyy energiatehokkuudella
Kiinteistöjen lämmitys
kaukolämpö, erillistuotanto	8	0
kaukolämpö, yhteistuotanto	24	32	erillistuotanto muutetaan yhteistuotannoksi
muu, ei sähkö	12	2	kaikki muu fossiilinen lämmitysenergia lopetetaan
sähkö	22	26
Kiinteistöjen lämmitys yhteensä	66	60	10%:n vähennys, vaikka rakennuskanta kasvaa 10%
Palvelut ja julkinen kulutus
sähkö	17	15	10%:n vähennys, vaikka palvelut kasvavat 20%
Liikenne, fossiiliset polttoaineet	52	33	20% vähennys, vaikka liikenne kasvaa 10%
Liikenne, sähkö	0	4	miljoona sähköautoa v. 2030
Häviöt, sähkö	3	3	miljoona sähköautoa v. 2030
Sähkö yhteensä	90	116	kasvu 29%
Energia yhteensä	319	296	kokonaisenergian kulutus vähenee 7%

Sähköntuotanto voisi olla silloin taulukon 2 mukainen.

Taulukko 2. Sähkön tuotanto

	2007	2030	osuus 2030
vesivoima	14,0	15,5	13,4%
tuulivoima	0,2	2,5	2,2%
ydinvoima	22,5	62,0	53,4%
sähkön muu erillistuotanto	14,4	0,0	0,0%
sähkön ja lämmön yhteistuotanto	26,8	33,0	28,4%	lisäys tulee kaukolämmön erillistuotannon muuttamisesta yhteistuotannoksi
nettotuonti	12,6	3,0	2,6%
Yhteensä	90,0	116,0

Jos sähkön ja lämmön yhteistuotannosta saataisiin puolet tuotetuksi uusiutuvalla energialla v. 2030, tulisi sähköenergian päästökertoimeksi jo alle 40 gCO2/kWh, jolloin porkkanat ja kepit on välttämättä rakennettavakin sellaisiksi, että sähköenergialla korvataan kaikki mahdollinen, osaksikin fossiilisin polttoainein tuotettu energia.

Uusiutuvien energioiden lisäkäytön innovaatioille jää silti vielä v. 2030 hyvää tilaa myös sähköenergian tuotannossa. Tavoite sähköenergian tuotannon päästökertoimelle pitää ollakin 0.

Teollisuuden energiankäytössä on tässäkin suunnitelmassa vielä 41 TWh fossiilisin polttoainein tuotettua energiaa, jota on muutettava joko uusiutuvilla polttoaineilla tuotettavaksi tai sähköenergiaksi, joten kenttää riittää uusille innovaatioille myös tällä sektorilla.

Lauhdevoimaloiden lakkauttaminen edellyttää, säätöenergian saamiseksi, sopimuksia pohjoismaisilla vesivoimamarkkinoilla. Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset toimivat hyvin ns. kausiluontoisen säätövoiman isona osana, mutta sen lisäksi tarvitaan säätöenergiaa, jota emme saa riittävästi omista vesivoimaloistamme. Vaikka ajoittain joudumme viemään sähköenergiaa, niin kokonaisuutena olisimme tämän suunnitelman mukaan edelleen nettotuojia.