Markus Halonen on kirjoittanut näillä sivuilla jo aiemmin öljyhuipusta ja sen seurauksista. Öljyhuipulla tarkoitetaan ajankohtaa, jolloin öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja kääntyy vääjäämättömästi laskuun.

Useiden arvioiden mukaan öljyhuippu on käsillä lähitulevaisuudessa – tai sitten se on jo ohitettu. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääekonomisti Fatih Birol lausui äskettäin, että öljyhuippu ohitettiin jo vuonna 2006.

Birol odottaakin öljyn hinnan nousevan lähes kolmanneksella seuraavien kolmen vuoden aikana. Markkinoille tuo epävarmuutta se, etteivät tärkeiden öljyntuottajamaiden öljyvarantojen määrä ole julkista tietoa. Vuotaneiden amerikkalaistietojen perusteella pelätään, että esimerkiksi tärkeimmän öljynviejämaan Saudi-Arabian varannot olisi yliarvioitu noin 40 prosentilla.

Artikkelissa on käytetty lähteenä EurActiv.com-uutissivuston artikkelia ”Act now on peak oil or curtail mobility, says Commission” (EurActiv 4.5.2011).

Kokoomuksen uusi ympäristöpoliittinen ohjelma ”Vihreällä on viisi miljoona sävyä” (pdf-tiedostona) julkaistiin eduskunnassa torstaina 10.2.2011.

Ohjelman painopiste on perinteisessä luonnonsuojelussa. Ilmasto- ja energiakysymykset on siinä jätetty sivuummalle. Ohjelman valmistelua johtanut asuntoministeri Jan Vapaavuori painotti julkistamistilaisuudessa, että tämä oli tietoinen linjavalinta. Vaikka energia- ja ilmastoasiat ovat tärkeitä, niin niiden käsittely samassa ohjelmassa jättäisi helposti perinteiset luonnonsuojelukysymykset jalkoihinsa. Siksi haluttiin painottaa jälkimmäisiä.

Kokonaan erillisiä kysymyksiä energia- ja luonnonsuojeluasiat eivät kuitenkaan ole. Niinpä esimerkiksi resurssitehokkuutta ja rakennettua ympäristöä käsittelevissä luvuissa sivutaan myös energiakysymyksiä.

Selkeimmin energia- ja luontokysymykset asettuvat vastakkain, kun puheena on turve. Kokoomus ei edellytä turpeen käytöstä luopumista, mutta vaatii, että sen verotuksen on perustuttava entistä selkeämmin todellisiin ympäristövaikutuksiin, kuten on käytäntö muidenkin polttoaineiden ollessa kyseessä.

Luonnonsuojelun kannalta arvokkaat suot on kokoomuksen mielestä jätettävä kokonaan turvetuotannon ulkopuolelle.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen, korosti tilaisuudessa, että ”suurin voimavara ympäristönsuojelussa on vastuunsa tunteva yksilö.” Hänen mukaansa ”ihmiset haluavat toimia luontoa ja ympäristöä vaalien” ja heille on annettava ”mahdollisuus ympäristöfiksuihin valintoihin”.

On tietysti luonnollista, että yritykset, kunnallisetkin, taistelevat kaikin mahdollisin keinoin omasta kasvupotentiaalistaan ja joskus jopa olemassaolostaan, mutta markkinataloudessa se ei sentään saa tapahtua oman, jo nyt vankan monopoliaseman kasvattamisella.

Eri toimijoiden tulee tunnustaa ne tosiasiat, että energiaratkaisujen tulee jatkossa olla niin vähäpäästöisiä kuin mahdollista silti uhraamatta liikaa taloudellisia resurssejamme.

CHP:n osaltahan se merkitsee, että paikkakunnilla, joilla ei ole uusiutuvia polttoaineita taloudellisen matkan päässä, kivihiili- öljy- ja maakaasulaitosten annetaan toimia vain normaalin taloudellisen elinkaarensa päähän ja sen jälkeen lopetettava. Puupohjaista uusiutuvaa energiaa ei esim. pääkaupunkiseudulle ole mielekästä rahdata (eikä ainakaan tukea), koska sitä ei riitä edes kaikille niille energian tuottajille, joille se on saatavissa edullisin logistisin kustannuksin.

Kaukolämpöputkistoja voidaan toki jatkossakin hyödyntää esim. rakentamalla isoja maalämpölaitoksia, jotka johtavat tuottamansa lämmön jo olemassa olevia putkistoja pitkin kuluttajille. Helsingin osalta uuteen harkintaan kannattaa ottaa myös ydinlaitosten hukkalämmön hyödyntäminen kaukolämmössä esim. kombinaationa maalämpölaitosten kanssa. Onko viisasta laajentaa kaukolämmön putkistoverkkoa on sitten vain taloudellisten laskelmien perusteella tehtävä päätös. Mikäli esim. talokohtaiset maalämpölaitokset ovat taloudellisesti edullisempia kuin vastaavat kaukolämpölaitokset, on kaukolämpöverkostojen laajennuksista luovuttava ja annettava niidenkin tulla aikanaan tiensä päähän. Markkinataloushan ohjaa asiat juuri edullisimpaan suuntaan, ellei asioita rajoituksin muuteta.

On tietysti helppo sanoa, että verotusohjaus ei myöskään ole markkinataloutta. Lähes yksimielisesti ovat eri toimijat, ehkä turpeen käyttäjiä lukuun ottamatta, olleet kuitenkin sitä mieltä, että energiatuotannon päästöjä pitää vähentää myös verotuksellisin keinoin. Jos verotusratkaisut koetaan oikeudenmukaisiksi päästöihinsä nähden, niin silloin ei yhteisiin tavoitteisiin nähden tehdä verotuksellista väkivaltaa, vaan markkinatalous hoitaa muutoksen. Turpeen ja maakaasunkin kohdalla verotus jättää vielä jonkin verran ohjauksensa lieväksi, mikä siis sallii näiden energiamuotojen laajempaa käyttöä kuin niiden hiilidioksidipäästöt tasapuolisesti sallisivat.

Hiilen ja maakaasun keskinäistä hintaeroa ei luonnollisestikaan kannata verotuksin tehdä hiiltä suosivaksi. Toki näiden materiaalien verottomia hintojakin on tarkasteltava kriittisesti. Maakaasun alhainen verotus on saattanut johtaa itse maakaasun hinnan asettumiseen kohtuuttoman korkeaksi.

Poliittista ohjaustakin veroehdotukseen siis jäi ja sehän ei ole tietenkään markkinataloutta.

Jotkut moittivat veroehdotusta myös liian lyhytnäköisen nopeaksi. On kuitenkin muistettava, että itse energiaratkaisut eivät ole nopeita, vaan tapahtuvat kulutuspuolella lähinnä suurten peruskorjausten ja/tai uusinvestointien yhteydessä. Energian tuottajilla on siis runsaasti aikaa muuttaa omaa tuotantoaan taloudellisessa vaiheessa vähäpäästöisempään suuntaan tai lopettaa koko energian tuotanto jollakin sektorilla. Olennaista on, että päätös verottaa energiaa nimenomaan sen päästöihin perustuen pysyy pitkäjänteisenä. Silloinhan kaikki toimijat tietävät jo kauan etukäteen, että esim. sähköenergian verotus laskee suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin hyppäyksittäin uusien ydinvoimaloiden ja tuulivoimalapuistojen valmistuttua. Aivan vastuutonta puhetta on silloin verottaa ydinvoimaa erillisellä ydinvoimaverolla. Sellaisella verolla juuri lyötäisiin korville sitä yhdenmukaista veromallia, jossa verolla ohjataan energiankäyttöä päästöttömään suuntaan.

Hallituksen ja eduskunnan pitää siis pitää pää kylmänä ja kuunnella kaikkia osapuolia ja niiden ennustamia seurauksia verotusehdotuksestaan. Hallituksen pitää vain osata erottaa noista eri selvityksistä se, mikä on vain edunvalvontaa ja mikä on sitten yhteiskunnallisestikin negatiivisesti vaikuttavaa toiminnan muutosta ja tehdä tilapäiskorjauksia niihin tarvittaessa.