Blogi

Vauhtia rakentamisen ja hajautetun energian integraatioon

Jukka Noponen — Thu, 08 Dec 2011 08:06:00 GMT

Millennium-palkinnon saaja Michael Grätzel on esitellyt tulevaisuudessa hyvin edullisia aurinkokennoratkaisuja, jotka integroituvat täydellisesti rakennusosiin, kuten julkisivuihin. Energiatehokkuusdirektiivi edellyttää, että vuoden 2020 jälkeen osa rakennuksissa käytettävästä energiasta tuotetaan paikallisesti rakennuksissa. Tällä hetkellä talonrakentajat panostavat rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuuteen ja vähitellen myös niiden vähähiilisyyteen. Toisaalla hajautettuun tuotantoon suuntautunut energiateknologiateollisuus kehittää teknisiä ratkaisuja ja pinnistelee heikosti kehittyneiden kotimarkkinoiden puuttuessa kansainvälisille markkinoille.
Eikö aurinkoenergian, pientuulivoiman, led-valotekniikkayritysten, älykkäitä verkkoja kehittävien ja monien muiden lähienergian kehittäjien pitäisi tiivistää yhteistyötä nimenomaan rakennusteollisuuden kanssa? Sama toisinpäin: eikö rakennusteollisuuden pitäisi rakentaa strategisia kumppanuuksia energiateknologiateollisuuden kanssa? Tulevaisuuden ratkaisut ovat Grätzelin vision mukaan rakennusosiin integroituja kokonaisuuksia. Energia on seinissä, katoissa ja ikkunoissa valmiina erottamattomana osana. Samoin älykkäät ohjausjärjestelmät ja talotekniikka tulevat itsestään selvänä talon osana.
Korjausrakentamisessa tehdään suuria ratkaisuja lähivuosina, kun 1960–70 -lukujen kerrostaloja parannetaan. Jotta korjausrakentamiseen saadaan volyymia, tarvitaan modulaarista teollista tuotantoa ja esivalmistettuja rakennusosakokonaisuuksia. Vaikka taloudellisesta kestävyydestä eli kohtuullisista takaisinmaksuajoista tulee suuri haaste, tulisiko silti tutkia integroituja hajautettuja ratkaisuja myös korjausrakentamiseen?
Rakennusteollisuuden pitäisi lähteä metsästämään edelläkävijyyttä kansainvälisillä markkinoilla älykkäillä rakennuksiin integroiduilla energiaratkaisuilla. Suomalainen energiateknologia antaa tähän hyvät mahdollisuudet.

Jatkuuko hyvän kierre energiatehokkuudessa?

Jukka Noponen — Mon, 17 Oct 2011 11:20:00 GMT

Yhdyskuntien ja rakennusten energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja teot saatiin viime vuosien aikana hyvän kierteeseen. Viimeisenä kesän alussa innostusta nosti uusi hallitusohjelma. Se muisti mm. nollaenergiarakentamisen tiekartan laatimisen, korjausrakentamisen, rakennusvalvonnan uudistamisen, energiatehokkuuden huomioimisen maankäytön suunnittelussa, yhdyskuntarakenteen tiivistämisen, energianeuvonnan edistämisen, uusiutuvan energian innovaatiot monella tapaa ynnä muuta.

Nyt jos koskaan tarvitaan kehittämispanoksia rakennetun ympäristön energiatehokkuuden parantamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Uudisrakentamisen tiikerinloikkaa ollaan ottamassa uusilla määräyksillä ja hyvillä esimerkeillä. Sen rinnalle on nousemassa odotetusti korjausrakentaminen ja erityisesti vanhan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen. Viime vuosien mantra on Suomessa ollut, että rakennusten korjausvelka vaan kasvaa ja vanhan rakennuskannan korjaamisen vauhti tulisi kaksinkertaistaa. Tömppä-palkinnon saanut ROTIkin tästä on muistuttanut.

Uuden hallituksen budjetti antaa toisenlaisen viestin. Ympäristöministeriöltä leikataan 35 M€ pois energiakorjauksista. Viimevuosina aivan välttämätön 1,5 M€:n vuosittainen tutkimusraha poistuu kokonaan. Siis tutkimusbudjetiksi olisi tulossa 0 euroa! Kokonaisuutena ministeriön rakennetun ympäristön yksikön budjetti pienenee noin 40 prosentilla.

Myös kotitalousvähennys pienenee ja TEM:n mahdollisuudet rahoittaa energianeuvontaa supistuvat. EU:n direktiiviluonnoskaan julkisen sektorin rakennusten korjaamisen lisäämiseksi ei kelpaa. Tietenkin hyvä, jos tavoitteisiin päästään ilman EU-piiskaa. Direktiiviehdotus antaa kyllä mahdollisuuksia kansalliseen säätöön. Sehän tarkoittaa, että korjataan 3 % niistä julkisista rakennuksista, jotka eivät täytä korjausrakentamisen vähimmäisvaatimuksia. Ne meiltä puuttuvat. Nyt tarvitaankin kehityspanoksia juuri näiden määrittelyyn. Niillä määritetään, kuinka suuresta rakennuskannasta 3 % lasketaan.

Öljytön kasvutalous – utopiaako?

Tuula Laitinen — Tue, 04 Oct 2011 08:34:00 GMT

Maailmantalous ja elintapamme rakentuvat halvan öljyn varaan. Edullisesti hyödynnettävissä olevan öljyn määrä on kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Kuluttajille tämä näkyy suoraan kalliimpana energian ja polttoaineen hintana. Öljyä riittää varmaan maailman tappiin asti, mutta asia erikseen on sitten se, millä hinnalla sitä saa.

Jos öljy olisi eläin, ympäristöjärjestöt olisivat jo aikoja sitten nostaneet sen tarkkailtavien lajien listalle. Tänä päivänä sitä uhkaisi jo sukupuuttoon kuoleminen. Miten käy talouden, jos öljy uhkaa kuolla sukupuuttoon?

Öljyn tuotantohuippu on ohitettu

Useat maailmantalouden kehitystä tulkitsevat organisaatiot ovat viime vuosina muuttaneet radikaalisti tulkintojaan öljyn määrän riittävyydestä. 2010 vihdoin myös kansainvälinen energia-alan järjestö IEA korjasi omaa ennustettaan öljyn tuotantohuipun ajoittumisesta parillakymmenellä vuodella ja kertoi, että hupsista – sehän olikin jo 2006.

Öljyä siis tuotetaan koko ajan entistä vähemmän ja sen hinta jatkaa rajua nousuaan. Halvan öljyn aika onkin siis auttamatta ohi, kuten IEA:n pääekonomisti Fatih Birol on todennut. Ei ole kysymys öljyn loppumisesta maankuoresta, mutta sen hyödyntäminen tulee jatkossa teknisesti haastavammaksi – ja sitä myöten myös kalliimmaksi.

Mitä siis teemme, kun taloutemme ja elintapamme ovat rakentuneet halvan öljyn varaan? Vaikka länsimaat vähentäisivätkin öljynkulutustaan, Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien kasvu kuittaa tämän vähennysmäärän mennen tullen. Kun pidetään mielessä, että seuraava öljyntuotannon huippu on mahdollinen vasta noin 100 miljoonan vuoden päästä, niin luvassa on talouskasvun näkökulmasta melko pitkä odotusaika.

Vaikka öljyriippuvuus on Suomessa jo vähentynyt (1974 yli 64%, 2010 enää 26%), niin öljy on täälläkin silti edelleen merkittävä talouskasvun riippuvuuden lähde. EU:nkin tasolla liikennesektori on noin 96 % riippuvainen öljystä, kuten Coreorient Oy:n Heikki Waris ja Harri Paloheimo ovat todenneet. Kansainväliset raportit viittaavat nettovajeeseen jo 2015 mennessä. Vaihtoehtojen (mm. sähköautot, biopolttoaineet) käyttöönotto riittävässä mitassa ei vaikuta toteutuvan tuohon mennessä.

Entä onko olemassa vielä hyödyntämättömiä öljyreservejä, jotka ratkaisisivat yhtälön? Lyhyellä tähtäimellä on epäolennaista kiistellä väitettyjen reservien olemassaolosta, sillä käytettävissä olevan öljyn määrä ratkaisee maailmantaloudessa. Ja koska tuotannon kasvattamiseen ei ole panostettu riittävästi, vajetta ei voitane estää 2015 mennessä. Näin on todennut mm. Iso-Britannian Industry Task Force for Peak Oil and Energy Security (ITPOES).

Mitä tulee pidemmän tähtäimen tarkasteluun ja mahdollisiin reserveihin, niin niiden määrää on saatettu voimakkaasti liioitella. Tätä mieltä on Sadad-al Husseini, Saudi Aramcon entinen varatoimitusjohtaja.

Talouskasvun suunnanmuutos käynnissä

Kun huomioidaan öljyntuotannon huipun ohittaminen, on pakko tunnustaa ilmeinen tosiasia: maailmantalouden kasvulle nykyiseen tapaan ei enää ole edellytyksiä. Ja tämä tilanteessa, jossa niin Euroopassa kuin USA:ssakin valtionvelka suhteessa BKT:een on jo yli 90 %. Öljy siis pakottaa talouskasvun trendin kääntämään suuntaansa. Tämä suunnanmuutos tapahtuu todennäköisesti nopeana murroksena. Luonnonvarat ovat väistämättä hupenemassa nykyisillä elämäntavoilla. Kulutusta on siis pienennettävä.

Öljyn riittävyys ja energiariippuvuus ovat merkittävässä pohdittaessa roolissa systeemisiä muutoksia. Tämä tuli esiin pari viikkoa sitten aiheesta järjestetyssä seminaarissa Valmius systeemiseen murrokseen.

Roope Mokka Demos Helsingistä on todennut, että nyt on meneillään historiallisesti uusi tilanne: pysyvä lasku. Kun energiasta tulee niukkuus, ihmisten päätöksistä tulee merkittävin osa energiajärjestelmää. On siis korkea aika muuttaa omat ajattelumallimme.

Miten varautuisit ääritilanteisiin?

Tuula Laitinen — Thu, 29 Sep 2011 07:05:00 GMT

Nyky-yhteiskuntamme on tehokas ja dynaaminen. Kuulostaa hyvältä, vai mitä? Haittapuolena tehokkuus ja dynaamisuus kuitenkin synnyttävät ja ruokkivat herkästi ääri-ilmiöitä. Niiden määrä onkin lisääntynyt ja niistä on tullut entistä monisäikeisempiä. Tietoa tulvii joka tuutista, ja muuttuvat järjestelmät tuovat turbulenssia.

Monet tutkimukset ovat kiinnittäneet huomiotamme viime aikoina ääri-ilmiöiden yleistymiseen. Yksi esimerkki näistä on Extreme Events. Yksi tämän tutkimuksen tekijöistä, Petri Rouvinen Etlatieto Oy:stä viittaa mm. Newsweekin juttuun What the #@%! is next!, jossa analysoidaan ääri-ilmiöiden syitä ja syntytapaa.

Ääri-ilmiöt voivat olla ympäristöön liittyviä, poliittisia ja yleensäkin ennakoimattomia tapahtumia. Niihin liittyy usein runsas julkisen rahoituksen käyttö. Tällaisten tapahtumien ennustettavuus ja ennakointi on vaikeutunut entisestään. Tästä huolimatta niihin varautuminen on mahdollista ja kannattavaa.

Maailman muuttuessa olisi hyvä, jos yhteiskunnan muutosvalmius olisi parempi. Sumussa näkemisen arvo on entistä suurempi. Suomella on hyvät edellytykset olla muuntautumisen edelläkävijä. Meillä voisi olla jopa valmiuksia hyödyntää nopeaa muuntautumiskykyä ääri-ilmiöissä. Miten?

Pelit ja skenaariot

Ääritapahtumien hahmottaminen ei onnistu ilman esikuvia, emmekä aina hahmota tai tiedä kaikkea. Tämän on todennut mm. entinen USA:n puolustusministeri Donald Rumsfeld puhuessaan käsitteestä the unknown unknowns – asiat, joita emme tiedä emmekä tiedosta olevamme tietämättä niitä.

Ei siis ole olemassa yhtä yksittäistä yllätysten teoriaa. Ääritapahtumia voidaan kuitenkin hahmottaa ennakkoon ja niihin voidaan varautua. Mutta miten tutkia tapahtumia, joille ei ole historiallista esikuvaa ja joihin liittyvä dynamiikka paljastuu vasta niiden toteutuessa?

Coreorientin Heikki Waris ja Harri Paloheimo ovat tutkineet työssään, miksi organisaatiot eivät hyvistä aikomuksista ja tunnetuista ennakointimenetelmistä huolimatta pysty käsittelemään näitä asioita. He soveltavat maailmalla yleisesti käytettyä pelimuotoista skenaarioharjoitusta, jonka avulla yritykset, julkishallinto tai yhteisöt voivat konkreettisesti osoittaa asiantuntijoilleen heidän kykynsä toimia monimutkaisessa ja ennen kokemattomassa tilanteessa.

Sotapelit ovat siis vakavasti otettava tapa harjoitella reagointia muutokseen. Pelin keinoin organisaatio saadaan paremmin vastaanottamaan uuden tilanteen edellyttämiä erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja. Ei siis mitään turhaa leikkiä. Tehokkaatkaan yritykset eivät tulevaisuudessa menesty reaktiivisesti, ja väärän ohjausmallin valinta heikentää niiden kilpailukykyä.

Pienimuotoinen sotaharjoitus Sitrassa

Sitra järjesti tiistaina 27.9. yhdessä Coreorient Oy:n ja Demos Helsinki ry:n kanssa tilaisuuden teemalla Valmius systeemiseen murrokseen. Osallistujia oli niin yrityksistä, yhteisöistä, valtionhallinnosta kuin mediastakin. Tilaisuudessa oli piirteitä perinteisestä seminaarista sekä uutta, kokeilevampaa peliosuutta. Tarkoituksena oli luoda ymmärrystä öljyvajeen käynnistämästä systeemisestä murroksesta, jonka tarkkaa aikaa tai vaikutuksia on mahdotonta määritellä. Pelin muotoon puettu skenaarioharjoitus demonstroi sitä, miten Suomi toimisi pelikentän muuttuessa.

Parin tunnin alustusten jälkeen tilaisuudessa toteutettiin lähes kolmituntinen ”sotaharjoitus”. Ryhmät keskustelivat saamiensa taustatietojen pohjalta toimintavaihtoehdoista muuttuneessa tilanteessa ja tekivät valintoja tilanteeseen sopeutumiseksi. Puolen tunnin välein ryhmille toimitettiin päivitetty lista uutisia, joissa kerrottiin kansainvälisten tiedotusvälineiden otsikointeja ja markkinainformaatiota aiheeseen liittyen. Ryhmät siis toimivat simuloidussa kriisitilanteessa.

Osanottajista moni totesi päivän päätteeksi, että harjoitus oli ollut kiinnostava. Moni myös arveli harjoituksessa analysoidun tilanteen toteutumisen oikeassa elämässä hyvin todennäköiseksi.

Miten tämä kaikki liittyy Sitraan?

Ääri-ilmiöiden yhteydessä tilaisuudessa käsiteltiin kolmea aihetta: systeemistä murrosta, öljyn tuotantohuipun ohittamista ja Degrowth-kehitystä.

Meille nämä teemat näkyvät mm. Low2No-hankkeessa pyrkimyksenä hiilipäästöjen vähentämiseen kaikessa rakentamisessa ja kaupunkikehityksessä. Systeeminen muutos on, kun asukkaat alkavat tuottaa energiaa talossaan sen sijaan, että ostaisivat sitä pelkästään energiayhtiöltä. Se näkyy”irti öljystä” -toimintana.

Kestävyys ohjaa kaupunkikehitystä – niin ja raha

Jukka Noponen — Wed, 14 Sep 2011 14:11:00 GMT

Helsinki kehittäessään satama-alueita seuraa suurten kaupunkien esimerkkiä. Muutenkin kaupungit kasvavat entistä enemmän sisäänpäin ja ennestään käytetyille alueille. Tällä vuosikymmenellä Helsingin kaupunkirakentamisesta 35 % on rakenteen täydentämistä ja puolet vanhojen alueiden uudelleen käyttöä.

Suur-Lontoon uudisrakentamisesta 96 % kohdistuu aiemmin kehitetyille alueille. Westminster yliopiston Duncan Bowie esitteli IFHP:n maailmankongressissa Lontoon kehitystä. Hänen mukaansa Lontoon tulevan kehityksen pilarit on sidottu vahvasti kestävyyteen. Kestävyydellä oli myös taloudelliset ulottuvuudet. Hyväksyttävän asumistiheyden indikaattorina oli asumisen laatu. Tavoitteena oli edullisen (affordable) asuntorakentamisen osuuden nostaminen 50 prosenttiin. Toistaiseksi on päästy 35 prosenttiin. Vihreisiin vyöhykkeisiin (green belt) perustuvan strategian mukaan maatalousmaata ei rakenneta.

Mielenkiintoisena kokemuksena Bowie kertoi, että rakentamisen tiheyden eli määrän kasvattaminen ei ole tuonut edullisempaa asumista. Maan hinta on kylläkin noussut. Kaavoituksen ohjauksen höllentäminen oli johtanut asuntojen keskikoon pienenemiseen.

Rakentamistehokkuus vaihtelee suuresti Lontoon alueella, jonkinlainen haarukka on 50 – 240 – 435 asuntoa/hehtaari. Barking-Dagenhamin uusilla alueilla rakennetaan noin e=1.0 tehokkuudella, 140 asuntoa/ha. Oikea tehokkuus, uudelleen käyttö, vihreät vyöhykkeet, laadun parantaminen sekä ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys näyttivät viitoittavan Lontoon kehitystä.

Duncan päätti esityksensä lauseeseen ”Planning is little more than a vision unless development economics works”.

Duncan Bowie oli Lontoon edellisen pormestarin Ken Livingstonen strateginen neuvonantaja.

Varhaisen vaiheen yritysfuusiot - loikka menestykseen vai tuomio luusereille?

Risto Kalske — Mon, 29 Aug 2011 10:52:00 GMT

Suomessa on kiinnitetty hyvin vähän huomiota alkuvaiheen kasvuyritysten elinvoiman ja rahoituskelpoisuuden kohottamiseen yritysfuusion keinoin. Hallittu ja oikein ajoitettu fuusio voisi kuitenkin useasti antaa uudelle yritykselle osasiaan vankemmat menestyksen eväät.

Markkinoilla on tilaus varhaisen vaiheen yritysten neutraalille fuusio-operaattorille, joka koordinoi fuusioprosessin tasapuolisella tavalla eri osapuolien osalta ja joka tuo lisäarvonaan myös tarvittavan osaamisen ja juridisen avun fuusion toteuttamiseksi. Kenties tehokkaimmin tällainen apparaatti voisi toimia suoraan teknologiarahoittajan prosessin osana, jolloin saataisiin rahoitus kohdistumaan suoraan nykyistä merkittävästi paremmin elinvoimaisiin yrityksiin. Tällä tavalla julkinen rahoitus tuottaisi entistä enemmän rahoituskelpoisia yrityksiä myös yksityisen rahoitussektorin arvioitavaksi ja julkisen rahoituksen hävikki saataisiin pienenemään.

Nykyisin useimpien käynnistyvien teknologiayritysten ensirahoitus toteutuu Tekesin teknologian kehitysrahoituksena. Aika usein yrityksen perustamisen impulssina toimii mahdollisuus saada teknologiarahoitusta, jota ei yksityishenkilöille voida myöntää. Usein perustetaan siis yritys itse asiassa sen selvittämiseksi, kannattaako perustaa yritys.

Niin mainio asia kuin maamme toimiva julkinen teknologiarahoitus onkin, niin yritysten kehityspolkua ajatellen sillä on myös Akilleen kantapäänsä. Yrityksiä arvioidaan ja rahoitetaan varsin pitkään teknistä erinomaisuutta korostaen todellisiin liiketoimintamahdollisuuksiin paneutumisen jäädessä sivuosaan yhtä hyvin yrittäjän kuin arvioijankin kompetensseihin liittyvistä syistä.

Kun nämä teknologiarahoitetut yritysalkiot sitten kohtaavat pääomasijoittajat, niin markkinan tuntemukselle olisi käyttöä. Tämä on hyvin usein se hetki, jolloin yritystä arvioidaan ensimmäistä kertaa liiketoimintana ja avainhenkilöitä bisnesjohtajina. Huolimatta hienosta insinööriosaamisestaan suuri joukko yrityksistä paljastuu tässä vaiheessa sijoittajan mitat täyttämättömiksi ja liiketoimintatarkastelussa alikriittisiksi yrityksiksi ja rahoituslupaus jää saamatta. Tästä seuraa paljon hävikkiä julkisen teknologiarahoituksen vaikuttavuuden kannalta katsoen. Myös paljon julkisesti rahoitettua teknistä osaamista jää tuuliajolle.

Varhaisessa vaiheessa tehtävät yritysfuusiot olisi oiva lääke tämän asiantilan korjaamiseen. Fuusio voidaan toteuttaa hyvänä ennakkoon suunniteltuna keinona kasvattaa alkuvaiheen yrityksen kokoa, osaamistasoa ja uskottavuutta niin markkinoilla kuin rahoittajienkin silmissä. Fuusio voi pahimmillaan olla myös pakkokeino, kun yritetään pelastaa mitä pelastettavissa on epäonnisen liiketoiminnan raunioilta.

Miksi emme kohentaisi julkista teknologiarahoitusjärjestelmäämme hyvin organisoidulla varhaisen vaiheen yritysten fuusiopalvelulla? Maaperä yrittäjien suunnalla on ymmärtääkseni tälle ajatukselle enimmäkseen suopea. Miksi yrittäjä itse ei sitten kolkuta naapurin ovea ehdottaakseen fuusiotunnusteluja? Siinäpä se jutun ydin onkin. Se joka kolkuttaa, joutuu helposti alisteiseen asemaan kahden tai useamman välisissä neuvotteluissa ja sen pelätään heijastuvan puolestaan fuusioneuvotteluiden ehtoihin ja yhtiöiden arvostuksiin fuusiotilanteessa. On siis viisaampaa olla kolkuttamatta.

Lähtökohtaisesti sijoituskelpoisiksi syntyneet yritykset ja organisoidun fuusion kautta muotoutuneet yritykset ovat menestysmahdollisuuksiltaan ja rahoituskelpoisuudeltaan yhdenvertaisia. Kansantalouden kannalta tarkasteltuna on varmasti tavoiteltavampaa luoda samasta osaamispohjasta mieluummin muutamia heti kansainvälisen markkinakynnyksen ylittäviä yrityksiä kuin parvi pelkästään pieniin kotimaan markkinoihin turvautujia.

Kysymyksessä on vain yksi askel sillä tiellä, että sijoituskelpoisten yritysten määrää voidaan lisätä julkisen toimijan immateriaalisillakin toimenpiteillä. Meillä tulisi olla rohkeutta asettaa julkiselle yritysrahoitustoiminnallemme tulostavoitteita, jotka kytkeytyvät vahvasti rahoitettavien yritysten menestykseen. Meidän tulee saada enemmän irti Suomesta ja suomalaisesta osaamisesta. Tähän tarvitaan hyvää rahan ja tiedon liittoa myös julkiselta yrityskehitysrintamalta. Pelkkä rahallinen avustustoiminta ei tuota maallemme riittävää kasvuyrityskantaa.

Tämä kirjoitus on julkaistu Kappalehden Debatissa 22.8.2011.

EU pistää pökköä pesään

Jukka Noponen — Thu, 11 Aug 2011 09:51:00 GMT

Direktiiviehdotus vauhdittamaan energiatehokkuuden parantamista

EU:n komissio antoi juhannuksen alla ehdotuksen energiatehokkuutta, lämmön ja sähkön yhteistuotantoa, hankintoja ja energiapalveluja koskevasta energiatehokkuusdirektiivistä, joka on tiekartalla kohti matalahiilitaloutta. Sillä pannaan vauhtia EU:n energiatehokkuussuunnitelmaan. Vauhditus onkin tarpeen, koska 20-20-20 -ilmastopaketti uhkaa jäädä puolitiehen nykyisillä toimilla.

Sitran Energiaohjelman mission näkökulmasta direktiivi tuo sopivia kannusteita tekemiselle. Julkinen sektori halutaan vuoden 2014 alusta alkaen edelläkävijäksi omistamiensa ja markkinoilta jatkossa vuokraamiensa rakennusten energiankäytössä. Se velvoitetaan korjaamaan 3 % rakennuskannastaan vuosittain täyttämään vähintään korjausrakentamisen energiatehokkuuden minimivaatimukset, jotka Suomessa ovat vasta valmisteilla. Julkisen sektorin rooli tunnistettiin samalla tavalla ERA17-työssä. Tämä tarkoittaa julkisten rakennusten peruskorjaamisen noin kaksinkertaistamista nykyisestä. Iso haaste, mutta tällä luodaan osaamista ja markkinoita koko muun rakennuskannan korjaamiselle.

Olemme osaltamme nostaneet kaavoituksen merkitystä näkyviin ja onkin hyvä huomata, että ensimmäistä kertaa direktiivi tarttuu myös kaavoituksen energiatehokkuuteen. Se nimittäin vaatii, että kaikki yli 20 MW lämpövoimalaitokset tulee sijoittaa niin, että yhteistuotantolämpö voidaan käyttää rakennusten lämmitykseen. Tästä syntyy mielenkiintoinen tilanne teollisuuden osalta. Tämäkin vaatimus on vietävä kansalliseen kaavoitusjärjestelmään.

Direktiiviesityksessä velvoitettaisiin myös energian myyjät ja jakelijat säästämään asiakkaidensa siis myös tavallisen kuluttajan energiaa 1,5 % vuosittain. Jäsenmaille on kuitenkin jätetty vapaus saavuttaa vaadittu energiansäästö muilla keinoilla. Suomessa käytetyt energiansäästösopimukset voivat olla harkinnan arvoinen vaihtoehtoinen tapa energiayhtiöiden velvoitteelle, kyllä energiayhtiöillä on osaamista ja keinoja vaikuttaa asiakkaisiinsa. Vaadittu säästö pitää siis saada syntymään tavalla tai toisella.

Jäsenvaltioiden on lisäksi inventoitava vuoden 2014 alkuun mennessä julkisten rakennusten pinta-alatiedot ja energiatehokkuusluokitus rakennuskohtaisesti ja saatettava nämä tiedot julkisesti saataville.

Kaikkiin rakennuksiin vaaditaan myös loppuasiakkaiden energiamittareita, mikä Suomessa ei vielä ole toteutunut lämmön mittauksen osalta. Älykkäiden mittareiden avulla kulutus tehdään näkyväksi.

Direktiiviehdotus on linjassa Low2No-kehittelyn kanssa.

Mistäs nyt tuulee?

Johanna Kirkinen — Fri, 01 Jul 2011 10:07:00 GMT

Tuulivoima on ollut paljon otsikoissa lähiaikoina. Suomalaisen tuulivoimateollisuuden haasteet ovat saaneet paljon julkisuutta. Tuulivoimassa on kuitenkin merkittävä potentiaali kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Teknologiat ovat jo olemassa. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) keväällä julkaistun uusiutuvan energian erikoisraportin mukaan vuonna 2009 tuulivoimakapasiteetti kattoi noin 1,8 % maailman sähköntarpeesta. Tuo osuus voi ylittää 20 %:n vuoteen 2050 mennessä, jos sitoudumme kunnianhimoisiin päästövähennyksiin ja keskitymme löytämään ratkaisuja tuulivoiman käyttöönoton hankaluuksiin. Suomessa pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia linjasi vuonna 2008: ”Tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho nykyisestä noin 120 MW:n tasosta noin 2000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 TWh.” Kiire tulee, Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä oli 0,3 TWh.

Miten tuulivoiman hyödyntämistä voisi sitten edistää ja mitä sillä on tekemistä ERA17-toimintaohjelman kanssa? ERA17:n yksi toimenpidekokonaisuus on hajautettu energiantuotanto: ”Energiantuotannon päästöjä voidaan vähentää rakennusten ja alueiden omalla energiantuotannolla. Tuottamalla paikallisesti sähköä esimerkiksi auringon tai tuulen avulla, ostosähkön määrä vähenee. Rakennuksiin integroitu energiantuotanto on helpointa toteuttaa uudiskohteissa, mutta hyvällä suunnittelulla mahdollista myös korjausrakentamisen yhteydessä.”

Tuulivoiman rakentamisen edistämisessä yhtenä haasteena on NIMBY-ilmiö (Not In My BackYard). Kun selaa tuulivoimaan liittyviä uutisia, sieltä voi usein poimia seuraavan lauseen: ”Paikan nimi” ei anna kaavoituslupaa tuulivoimapuistolle. Toisaalta onneksi useiden paikkojen kohdalla sanat ”testataan” ja ”edistetään” nousevat yhä useammassa tuulivoimauutisoinnissa esille. Motivan, Suomen Tuulivoimayhdistyksen ja tuulivoima-alan yritysten teettämän kyselyn mukaan kuntapäättäjät suhtautuvat tuulivoimaan valtaosin myönteisesti. NIMBY-ilmiön rinnalle on tosin noussut ja nousemassa PIMBY-ilmiö (Preferably In My BackYard). Uusiutuva energia mahdollistaa työpaikkojen synnyn, ja hyödyllisten laitosten sijoittuminen lähelle kiinnostaa. Ympäristöministeriö on nyt myös aloittanut myöntämään taloudellista tukea tuulivoimarakentamisen kaavoitukseen. YM myönsi kunnille ja maakuntien liitoille yhteensä noin 1,5 milj. euroa valtionavustusta tuulivoimarakentamista ohjaavien kaavojen laatimiseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun em. korvamerkittyjä avustuksia annettiin. Avustusta myönnettiin 20 kunnalle ja 12 maakunnan liitolle.

Myös viime vuonna valmistunut Tuuliatlas mahdollistaa nyt tiedon saamisen tuulivoiman edellytyksistä. Tuulivoiman fiksulle sijoittamiselle löytyy siis taustatietoa todella helposti. Mutta kuinka tuulivoiman sekä muun uusiutuvan tuotannon lisäämistä voitaisiin vielä vauhdittaa? Yhtenä tärkeänä mahdollisuutena uusiutuvan energian kohdalla on jokaisen Matti ja Maija Meikäläisen mahdollisuus olla energian tuottaja kuluttamisen lisäksi, eli tuluttaja (englanniksi producer-consumer on lyhennetty prosumer). Suomessa on mahdollista jo nyt syöttää tuottamansa ylimääräinen sähkö verkkoon, mutta mitään suurempia toimenpiteitä ei ole tehty, joilla pientuottajia olisi oikeasti innostettu tuottamaan itse energiaa. Totta myös on, että yksittäisenä energian tuluttajana on varmasti aika kova kynnys investoida tuulienergiaan tai vielä kohtuullisen arvokkaisiin aurinkopaneeleihin, jos siihen ei ole luotu jotain kannusteita tai tehty sitä todella helpoksi. Eli vaikka teknologiat ovat valmiina ja tuotteita on jo mahdollista saada, tarvitaan paitsi taloudellista tukea, myös palveluita, jotka tekevät näiden teknisten ratkaisujen hankkimisen sekä ylläpidon mahdollisimman helpoksi. Sitrassa on meneillään hanke, jossa kehitetään näitä uusiutuvalla energialla toteutettavia lähienergiaratkaisuja. Palvelukonsepteja on kehitetty ja niistä parhaimpia on tarkoitus lähteä pilotoimaan. Hankkeeseen voi tutustua nettisivuilla.

Näin kesän ja loman kynnyksellä sitä jälleen innoissaan odottaa, josko Suomea pitkin ja poikin viilettäessään näkee vilahduksen tuulivoimaloista. Omaa mieltä ne kummasti aina ihastuttaa. Aurinkoista kesää kaikille!

Hyvinvointi nyky-yhteiskunnassa

Timo Hämäläinen — Wed, 29 Jun 2011 11:35:00 GMT

Sitra ja Lontoolainen think tank New Economics Foundation (nef) käynnistivät viime viikolla yhteisen tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on päivittää käsitystämme hyvinvoinnin luonteesta nyky-yhteiskunnassa. Suomalainen hyvinvointikeskustelu on vahvasti ankkuroitu 1960-luvulta periytyvään viitekehykseen, jossa korostuvat kansalaisten perustarpeet ja materiaalinen hyvinvointi. Suomi on kuitenkin muuttunut perusteellisesti viime vuosikymmenten aikana. Emme enää täysin ymmärrä hyvinvoinnin lähteitä nopeasti muuttuneessa maailmassa.

Vaikka tuloerot ovatkin viime aikoina kääntyneet kasvuun, valtaosa väestöstä ei enää kärsi materiaalisesta puutteesta vaan pikemminkin valinnanvaran runsaudesta. Suomalaisilla on nykyään paljon aiempaa enemmän vaihtoehtoja arkielämässään. Tulotaso on noussut, kulttuuri ja sääntely ovat vapautuneet ja markkinoiden tarjonta on kasvanut huimasti. Vaihtoehtojen määrän kasvu aiheuttaa ihmisille uudenlaisia päätöksenteko-ongelmia tulotasoon katsomatta. Oman ja muiden ihmisten hyvinvoinnin kannalta optimaalisten valintojen tekeminen ei ole helppoa. Elämänhallinnasta ja henkisestä hyvinvoinnista on tullut uusia hyvinvointiongelmia; käytettävissä olevasta ajasta ja henkisestä kapasiteetista arkielämän niukkoja resursseja.

Sitran ja nef:in tutkimushankkeessa kehitetään uutta, aiempaa kokonaisvaltaisempaa hyvinvoinnin ymmärrystä. Uusina hyvinvoinnin näkökulmina tutkitaan mm. luonnonympäristön, teknologian, organisaatioiden, merkityksellisen tekemisen, elinympäristön muutoksen, elämänhallinnan, markkinatalouden ja sosiaalisten suhteiden vaikutusta ihmisten kokemaan hyvinvointiin. Hankkeessa pohditaan myös uusia poliittisia keinoja, joilla arjen hyvinvointia voitaisiin edistää.

Tutkimushanke toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä. Siihen osallistuu tutkijoita Suomesta, Britanniasta, Italiasta, Belgiasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Hankkeen tulosten toivotaan laajentavan hyvinvointipoliittista keskustelua Suomessa ja Britanniassa, ehkä laajemminkin Euroopassa. Tutkimustulokset parantavat myös eri kehitteillä olevien hyvinvointi-indikaattorien tietopohjaa tuomalla esiin hyvinvoinnin uusia ulottuvuuksia.

Suomi voisi rakentaa ylivoimaisesta hyvinvointiymmärryksestä ja -osaamisesta kestävän tulevaisuusstrategian. Maallamme on jo nyt paljon huippuluokan hyvinvointiosaamista, vahvat hyvinvointi-instituutiot sekä arjen hyvinvointia tukeva kulttuuri. Huipputason hyvinvointiosaamiseen perustuen voitaisiin luoda aiempaa parempia elinympäristöjä ja arjen hyvinvointia. Hyvinvointiosaamiseen perustuva strategia ei myöskään olisi ristiriidassa taloudellisen kilpailukyvyn kanssa. Korkean kustannustason maan yritykset voivat kilpailla ainoastaan ylivoimaisella lisäarvolla. Mistä tuo lisäarvo sitten syntyy? Kuluttajan näkökulmasta se syntyy tuotteiden ja palveluiden kontribuutiosta hänen arjen hyvinvointiinsa. Ylivoimainen hyvinvointiosaaminen mahdollistaisi siis suomalaisyrityksille ylivoimaisen lisäarvon luomisen ja siten kestävän kilpailukyvyn. Hyvinvointiin perustuva tulevaisuusstrategia sopisi myös laajemmin koko Euroopalle, sillä eurooppalaiset ymmärtävät hyvää elämää amerikkalaisia ja aasialaisia paremmin. Hyvinvointistrategian toteutuminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että tutkimuksessa, politiikassa ja yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa keskityttäisiin instrumentaalisten välinearvojen sijaan kaiken toiminnan perimmäiseen tarkoitukseen - hyvään elämään.

Suomi tarvitsee kannustavan ilmastolain

Jukka Noponen — Wed, 25 May 2011 12:46:00 GMT

Ilmastolaki voisi edesauttaa innovaatioiden syntyä ja vauhdittaa puhtaan teknologian kehitystä ja käyttöönottoa. Tämä tuottaa uusia työpaikkoja ja lisää hyvinvointia. Ilmastolaki voisi vahvistaa Suomen edelläkävijyyttä ympäristöstään huolehtivana maana.

Puhtaan teknologian alueella on menossa maailman laajuinen kilpajuoksu, jossa edelläkävijät petaavat parhaan aseman markkinoilla.

Kasvihuonekaasupäästöjen suunnitelmallinen ja ennustettavissa oleva vähentäminen on mitä suurimmissa määrin koko yhteiskuntaa läpileikkaava kysymys. Lain avulla ilmastokysymys tuodaan kaikkeen päätöksentekoon. Tämä antaa eväät kansallisten tiekarttojen laatimiselle ja ennen kaikkea toimeenpanolle. Laki voisi lisätä myös kansallista yksimielisyyttä tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastolaki antaa kaivatun selkärangan energiatehokkuuden jatkuvalle parantamiselle. Sen avulla mm. energiatehokkuustoimikunnan ja ERA17-toimintaohjelman toimenpide-ehdotukset saadaan systemaattisesti jalkautettua.

Laki voisi luoda myös paremmat puitteet kansalliselle ilmastoasioiden koordinoinnille. Eri direktiivien vaatimuksia on syytä katsoa kokonaisvaltaisesti kansallisten mahdollisuuksien ja edun näkökulmasta.

Ilmastolain keskeinen haaste on päästöjen budjetointi ja seuranta kansallisella tasolla. Tämän ei pitäisi olla ongelma. Päästöjen vähentämisohjelmia toteutetaan jo laajasti, ja on jopa globaaleja yrityksiä, jotka budjetoivat ja hinnoittelevat omat päästönsä. Liikkeelle on helpointa lähteä päästökaupan ulkopuolisella sektorilla ja energiatehokkuustavoitteista. Toimenpiteillä voidaan osoittaa olevan selvää taloudellista hyötyä.

Suomessa on päästy hyvään alkuun energiatehokkuuden parantamistoimenpiteissä. Ilmastolaki vauhdittaisi energiatehokkaan rakentamisen ja sitä säätelevien määräysten systemaattista kehitystyötä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Samalla se mahdollistaisi uusiutuvan lähienergian käytön nopean lisäämisen ja vauhdittaisi yhdyskuntien päästöjen vähentämistä. Fakta on, että rakennettu ympäristö liikenne mukaan lukien aiheuttaa yli puolet Suomen kasvihuonepäästöistä.

Terveisiä ilmastotyön pioneerialueelta, Adirondacksista

Johanna Kirkinen — Wed, 25 May 2011 08:54:00 GMT

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua kahden tiedekeskuksen väliseen, ilmastotyötä edistävään vaihto-ohjelmaan. Tiedekeskus Heureka sekä The Wild Center, kansainvälisesti arvostettu tiedekeskus New Yorkin osavaltion pohjoisesta Adirondacksista kutsuivat minut Yhdysvaltoihin kertomaan ilmastonmuutoksen hillinnästä Suomessa ja erityisesti Sitran Energiaohjelman työstä. Samalla he esittelivät mitä upeimpia esimerkkejään Wild Centerin sekä muiden paikallisten toimijoiden tekemästä ympäristötyöstä.

Vaihto-ohjelman tavoite oli luoda dialogia energiansäästöön, ilmastonmuutokseen sekä erilaisiin ekologisiin toimenpiteisiin liittyvästä päätöksenteosta sekä yhteisölähtöisistä käytännöistä. Pohjoiset yhteisöt sekä Suomessa että Adirondacksissa kamppailevat samojen haasteiden kanssa: miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan heidän kulttuuriinsa, elämäntapoihinsa sekä talouteen. Muutokset näkyivät jo nyt. Adirondacksin alue oli nyt keväällä kärsinyt tulvista ja sateista, mikä oli hankaloittanut sekä pitkittänyt erityisesti lähiruoan tuotantoon keskittyneiden pienten farmien kevään kasvukauden aloittamista.

Mitä kaikkea sitten opin matkalla? Hienointa Adirondacksin alueen ilmastotyössä oli ihmisten sitoutuneisuus. Ihailin varsinkin paikallisten koulujen ”ekotiimien” työtä, jossa oppilaat olivat tehneet paljon erilaisia pieniä ja suuria tekoja mm. kasvattivat kasviksia koulun keittiöön tai olivat luoneet kouluihin kierrätys- ja lajittelukäytäntöjä. Myös aurinkoenergian ja paikallisen biomassan hyödyntäminen energiantuotantoon oli sykähdyttävää. New Yorkin osavaltio tukee merkittävästi uusiutuvan energian investointeja ja mm. aurinkopaneeleja näkyikin useissa paikoissa. Vierailimme myös upealla nollaenergiatalolla, joka kyllä kumosi ilkeät mielipiteet siitä, että energiatehokas talo on kuutio, jossa ei ole ikkunoita.

Yksi asia, mikä sykähdytti mieltäni, oli kuinka ylpeitä ihmiset olivat siitä, mitä kaikkea he tekevät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hienoin esimerkki oli paikallisen ruoantuotannon ja lähiviljelyn kannustaminen. Ihmiset olivat oikeasti sitoutuneet ostamaan ruokansa luomulähitiloilta. Näin he paitsi halusivat vähentää kuljetuksen päästöjä sekä kannattaa ympäristöllisesti kestävää tuotantoa, niin he myös halusivat tukea paikallista viljelijää ylläpitämään elinkeinoaan.

Yhteistä Adirondacksin alueella on Suomen kanssa selkeästi luontoarvot. Luonto sekä sen tarjoamat lukemattomat harrastusmahdollisuudet ovat se, mitä kaikki tulevat Adirondacksiin hakemaan. Koska alue on erittäin riippuvainen turismista, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen on tärkeä asia. Oli upeaa nähdä, kuinka kaikki kantoivat omalta osaltaan vastuuta ilmastotyöstä. Sitoutuminen tavoitteisiin yhteisönä olikin se, mistä meillä olisi eniten oppimista Adirondacksin alueelta.

Lisätietoa matkasta:

- Heurekan Facebook-sivuilla esitellään matkan etenemistä: http://www.facebook.com/heurekafi

- The Wild Center: http://www.wildcenter.org/

Elämäntavat ratkaisevat, ei maalaisuus tai kaupunkilaisuus

Vesa-Matti Lahti — Mon, 23 May 2011 13:54:00 GMT

Helsingin Sanomat antoi sunnuntaina 22.5.2011 kokonaista kolme sivua tilaa artikkelille (ks.myös http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomessa+kaupunkilainen+saastuttaa+eniten/1135266327822), jonka mukaan kaupunkilaiset saastuttavat enemmän kuin maalaiset. Täsmällisemmin juttu kertoi siitä, että tiettyjen tilastojen mukaan kaupunkilaisen hiilijalanjälki on suurempi kuin maalaisen ja siksi yhdyskuntarakenteen tiivistämisessä ei olisi järkeä.

Osmo Soininvaara kimpaantui jutusta, koska myös häntä oli haastateltu sitä varten, mutta hänen sanomisiaan ei ollut otettu siinä huomioon. Soininvaara kirjoittikin sitten vielä jutun julkaisupäivänä omaan erittäin luettuun blogiinsa asiasta. Kirjoituksessaan hän väittää – ehkä vähän äkkiväärästi – koko Helsingin Sanomien jutun perustuvan tutkimukseeen, joka on hänestä ”huuhaata” (ks. http://www.soininvaara.fi/2011/05/22/pendelointi-saastaa-ilmastoa/).

Joka tapauksessa Soininvaara kumoaa blogissaan melko perustellusti juttuun sisältyneen väitteen, ettei yhdyskuntarakenteen tiivistäminen kannata. Siksi en tässä lähde tätä asiaa sen enempää ruotimaan. Sen sijaan nostan esiin sen, että Helsingin Sanomien juttu johti minusta harhaan viedessään hiilijalanjälkivertailun kaupunkilaisten ja maalaisten väliseksi mittelöksi. Paljon oleellisempi asia olisi ollut nostaa otsikoinnissakin elämäntavat keskiöön.
Elämäntavat ratkaisevat niin kaupunkilaisella kuin maalaisella, ei se, onko kaupunkilainen vai maalainen. Eri elämäntavoilla elävillä suomalaiskotitalouksilla voi olla kymmenkertaiset erot toisiinsa nähden saastuttamisessa
(ks. esim. KotiMIPS-tutkimus, http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=92963&lan=fi).

Erot maalaisten ja kaupunkilaisten välillä ovat keskimäärin pieniä verrattuna eri elämäntyylien saastuttamisvaikutusten eroihin. Ei kaupunki tai maaseutu sinällään ketään pakota tiettyyn elämäntyyliin – enemmän tähän voi vaikuttaa esimerkiksi tulotaso kuten Soininvaarakin esittää. Toki asuinpaikallakin on jonkin verran vaikutusta, ei kuitenkaan tässä tapauksessa ratkaisevassa määrin.

Ja niitä isoja elämäntyyliin kuuluvia valintoja ovat lennänkö, kuinka paljon autoilen (jos autoilen), kuinka kulutan, mitä syön, kuinka lämmitän (kuinka monet) asuinkuutioni, kuinka rakennan jos rakennan ja millaista sähköä käytän. Näitä valintoja voi tehdä niin maalainen kuin kaupunkilainen.

Se, missä ainakin helsinkiläisellä kaupunkilaisella voi olla ongelmia valinnanvapaudessa, on kohta "kuinka lämmitän", sillä niin monet talot ovat Helsingissä oletusarvoisesti kaukolämmössä (joka sekään ei itsessään ole niin paha juttu, vaikka toki kaukolämmön tuotantotavoissa on parannettavaa). Siksi Sitran Energiaohjelma on yrittänyt saada Helsingin Energian luomaan asiakkailleen uuden tuotteen, vihreän kaukolämmön, jonka idea olisi sama kuin vihreässä sähkössä eli siis se, että tuotanto tehtäisiin uusiutuvilla energialähteillä fossiilisten sijaan.

Kestävän rakentamisen gurut korostivat suunnittelijoiden yhteistyötä

Jukka Noponen — Mon, 02 May 2011 08:06:00 GMT

Sitra ja Aalto-yliopisto toivat tänä keväänä Suomeen kuusi merkittävää kestävän rakentamisen edelläkävijää. Joukossa oli niin passiivirakentamisen, aurinkoenergian hyödyntämisen kuin kokonaisvaltaisen kestävyysajattelun pioneeriarkkitehteja. Nimilista on aika vakuuttava: aurinkoenergiaspesialisti Manfred Hegger TU Darmstadtista Saksasta, passiivirakentamisen pioneeri ja puun puolesta puhuja Walter Unterrainer Umeå Universitysta Ruotsista, passiivisen aurinkoenergian hyödyntämiseen erikoistunut Robert Hastings Donau University of Kremsistä Itävallasta, 20 kertaa palkittu kestävien toimistorakennusten suunnittelija Mario Cucinella Bolognasta Italiasta sekä 2000 Watt Societyn puolestapuhuja Roland Stulz Novatlantisista Sveitsistä. Näiden kanssa järjestettiin sekä kohdennettuja illalliskeskusteluja että avoimia luentoja osana kestävän arkkitehtuurin luentosarjaa.

Vierailijoiksi kutsumamme kansainväliset suunnittelijat välittivät meille tuoretta tietoa siitä, mitä eri puolilla Eurooppaa tehdään. Keskeistä oli myös tuoda käytännön suunnittelunäkemystä uusille opiskelijoille. Näin kasvatetaan uusia huippuosaajia alalle.

Energiatehokkuus uusissa rakennuksissa on parantumassa huimaa vauhtia. Keihäänkärkihankkeista ollaan siirtymässä massamarkkinoille. Mielenkiintoista oli myös, että maamerkeiksi katsottavissa kohteissa ei välttämättä tarvita paljoa erilaisuutta, jotta ne toisivat esiin hyviä olemassa olevia käytäntöjä. Ne eivät välttämättä myöskään ole yhtään kalliimpia kuin vastaavat massaratkaisut, mutta käyttäjän, sijoittajan ja rakennuttajan kannalta ehdottoman paljon kiinnostavampia.

Suunnittelun kannalta tärkeä havainto on, että näidenkin maamerkkikohteiden huomioarvo on sisällössä ja toiminnallisuudessa, ei pelkässä arkkitehtuurissa. Kestävyys on myös arjen ja toiminnallisuuden kunnioittamista. Nyt peräänkuulutetaankin tarvetta integroidulle suunnittelulle. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä eri ammattikuntien välillä. Kestävyyden arkkitehdeillä oli vahvat insinöörikumppanit ja omaa insinööriajattelua.

Professori Hastingsin esitys kuvasi todella mielenkiintoisen kaaren aurinkoenergian hyödyntämisen kehityksestä, ja vaikutti tosiaan siltä, että vieraamme on ollut tapahtumien keskipisteessä useammalla vuosikymmenellä. Oli mielenkiintoista kuulla, miten Jimmy Carter tultuaan valituksi presidentiksi asennutti Valkoisen talon katolle aurinkopaneelit ja käynnisti merkittävät aurinkoenergiaohjelmat. Vastaavasti Ronald Reagan ensi töikseen poistatti paneelit Valkoisesta talosta ja lakkautti ohjelmat. Tämän seurauksenahan Hastingskin päätyi sitten Eurooppaan ja Sveitsiin. Ja Eurooppa hyötyi.

Vihreän rakentamisen arkkitehdit toivat esiin myös ihmisten odotuksen elämänmuutoksesta. Sosiaalinen kestävyys, yhteisöllisyys ja halukkuus ”jakamiseen” sekä turvallisuuden hakeminen ovat kasvavia suuntia. Kestävyyden ymmärtäminen on laajentumassa. Energiatehokkuuden rinnalle on noussut hiiliajattelu materiaaleista kestävien elämäntapojen mahdollistamiseen.

Yksi mieleen jäänyt keskustelu käytiin professori Unterrainerin ja prof. Heggerin kanssa yhdyskuntarakenteen hajautumisesta. Kumpikin heistä kummasteli suomalaisten kaupunkiseutujen kehitystä.

Löydät osan luentoaineistoista osoitteesta: https://noppa.tkk.fi/noppa/kurssi/a-9.3600/luennot (klikkaa ”topic” niin luennon liitetiedoston kuvake avautuu)

Kymmenen vältettävää virhettä ilmastotyössä

Vesa-Matti Lahti — Mon, 11 Apr 2011 08:14:00 GMT

Stanfordin yliopisto Yhdysvalloissa on useamman tutkimuskeskuksen voimin maailman johtava käyttäytymismuutosten psykologisten taustatekijöiden selvittäjä. Stanfordissa tätä työtä tekee sekä monitieteinen The Precourt Energy Efficency Center että ihmistieteitä, suunnittelua ja teknologian tutkimusta yhdistävä The Stanford Persuasive Tech Lab.

Jälkimmäinen tutkimuskeskus on julkaissut listan 10 suurimmasta virheestä, jotka liittyvät käyttäytymisen muutoksen edistämiseen. Lista voidaan esittää myös kymmenenä käskynä seuraavasti:

1. Älä luota tahdonvoimaan pitkäaikaisen muutoksen aikaansaamisessa.

2. Älä yritä suuria harppauksia kerralla, vaan etene pienin askelin.

3. Älä unohda ihmisten toimintaympäristöä heidän käyttäytymisensä muokkaajana.

4. Älä keskity vanhojen virheellisten toimintatapojen lopettamiseen, vaan luo uusia parempia tapoja toimia.

5. Älä pidä ihmisten motivaation puuttumista epäonnistumisten syynä, vaan tee uudet toimintatavat helpoiksi ihmisille.

6. Älä aliarvioi käyttäytymistä laukaisevia tekijöitä (esim. oikealla hetkellä saatavat muistutukset, palkinnot, kehut, vihjeet, pyynnöt tai tarjoukset).

7. Älä usko siihen, että tieto johtaa toimintaan.

8. Älä keskity abstrakteihin tavoitteisiin enemmän kuin konkreettiseen käyttäytymiseen.

9. Älä yritä muuttaa käyttäytymistä lähtökohtaisesti ikuisiksi ajoiksi, sillä on tehokkaampaa keskittyä vain määrättyyn ajanjaksoon.

10. Älä usko siihen, että käyttäytymisen muuttaminen olisi aina vaikeaa.

Sanoista tekoihin -artikkeli Suomen Kuvalehdessä 12/2011

Vesa-Matti Lahti — Fri, 25 Mar 2011 08:04:00 GMT

Varoitus: mainostan tässä blogissa omaa hengentuotettani.

Mutta jos ilmastonmuutoksen vastainen toiminta ja todellisen muutoksen aikaansaaminen kiinnostaa, kannattaa lukea tänään 25.3.2011 ilmestynyt artikkelini Suomen Kuvalehdestä. Kuvaan siinä, kuinka ihmisten käyttäytymistä ja elämäntapoja parhaiten saataisiin muutettua kestävämpään ja energiatehokkaampaan suuntaan. Tässä on muutamia lainauksia laajasta artikkelista:

Ihmisten arjesta pitää poistaa muutosta haittaavia esteitä ja luoda yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka helpottavat siirtymistä ekologisesti kestävään ja henkisesti tyydyttävään elämäntapaan.
---
Useiden viranomaistahojenkin pääviesti julkisuudessa on se, että Suomen pitää taloudellisen kasvun ja halvan sähkön nimissä merkittävästi lisätä energiantuotantoaan. Energiatehokkuuden ideaan tämä ei ainakaan kuulu. Alan pienen klassikon, Rooman klubille tehdyn kirjan Factor Four (1997) perusviesti on, että kaksi kertaa nykyistä suurempi talous on mainiosti mahdollista puolella nykyisestä energiankulutuksesta.
---
Pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, vaan on poistettava esteitä, lisättävä kannustimia ja muutettava erilaisten asioiden vakiintuneita tekemistapoja. Hyvät teot yhdessä asiassa kannattaa vyöryttää vaikuttamaan myös muuhun käyttäytymiseen ja muillekin elämäntapojen osa-alueille. Esimerkillisiä toimintatapoja on kehitettävä ja mainostettava. Näkymätön energiankulutus on saatava näkyväksi. Tarjottavien perusvaihtoehtojen energiatehokkuus on varmistettava.
---
Lisäksi järjestelmiä ja organisaatioiden toimintoja on säädettävä niin, että ne oikeasti tukevat ihmisten energiaa säästävää ja päästöjä vähentävää toimintaa. Myös hintamekanismeja ja säädösohjausta kannattaa käyttää. Ja aina on muistettava arkikäyttäjän näkökulma.

Siis näin. Tarkempia perusteluja, esimerkkejä ja paljon muuta löydät itse artikkelista. Lue se.