ATK-luokka on menneisyyden tvt:tä. Henkilökohtaiset päätelaitteet ja niiden monipuolinen, spontaanikin luonteva hyödyntäminen, kuten esimerkissäsi, tätä päivää. Voisiko tulevaisuutta olla sosiaalisten seikkailujen, tarinoiden ja pelien luominen ja päätelaitteiden yhdistäminen niihin, esim. tiedonhaussa, testeissä, juonenkehittelyssä yms. Työryhmätoiminnot, kuten esim. yhteisöllinen tekstin muokkaaminen vaikkapa google drivessa tai, kuten usein yrityselämässä, Sharepointissa valmistaisi elämään. Ja kriittisyys tiedonhakuun, siihen kyllä kasvetaan kunhan päästään siihen tilanteeseen, että tvt on lapsilla ja heidän opettajillaan jo sieltä ensimmäisestä luokasta saakka. Jos et ole alakoulussa etsinyt tietoa internetistä, et tietenkään voi olla taitava ja kriittinen tiedonhakija seiskalla. Ehkä et vielä ysilläkään. Mutta jos olet harjoitellut sitä eka luokasta asti, niin chance are, viimeistään lukioikään mennessä olet jo muutamia tuhansia kertoja törmännyt virheelliseen informaatioon internetissä…

Entäs jos OPH ottaisi mittaamisen sijaan rakentavan kannan ja antaisi oikeasti pohjan kehittää opetusta tukevia TVT-ratkaisuja? Entäs jos avoimia oppimateriaaleja alettaisiin tuottaa julkisin varoin? Koottaisiin asiantuntijoista muodostuva ryhmä, joka tuottaisi avointa oppimateriaalia ja saisi työstään palkan. Näitä materiaaleja saisi kuka tahansa käyttää ja hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla. Luulempa, että meille tulis aika tavalla lisää tarjontaa TVT:n käyttöön opetuksessa.

On hyvä havahtaa aina kun puhutaan keskusjohtoisuudesta. Se minkä ilotta oppii sen surutta unohtaa. Kuitenkin, ehkäpä Aulis PItkälä on puheessaan puhunut tietoyhteiskuntaosaamisen sisällyttämisestä OPS perusteisiin. Siinä mielessä hän puhuu siis normiohjauksesta. OPS on normi. Tuohan ei ole huono asia, hyvin tehtynä. Kehitettävää on siinä, että samaan hengenvetoon saatetaan vaatia opettajilta teknisten härpäkkeiden käytön useutta ei perusteltua käyttöä.

Lopuksi vielä yksi asia joka jäi analyysistasi tai Pitkälän puheesta vähälle tai puuttumaan: Useissa maissa on kerrottu mitä sähköistä alustaa pitää käyttää opetuksessa ja mitä laitteita oppimisen tukena – tästä kehäpäätelmä on, että se vaadittu kapea käyttö sitten osataan. JOS jatkossakin opettaja voi valita mitä ja miten opettaa – niin vastassa on moninainen ja epävarmuuttakin lietsova “tvt-maailma” ja tulokset ovat suomalaisittain tuttuja: vähän käytetään eikä aina luoteta omaan osaamiseen. Pitkässä juoksussa tästä näkymästä muotoutuu kuitenkin aikaisempaakin vahvempi toimintamaasto, jossa TVT taipuu joustavasti opetuksen ja oppimisen tarpeisiin.

Syy tvt:n käytön vähäisyyteen ei ole siinä, että opettajat olisivat vanhanaikaisia, muutosvastarintaisia tai tvt-taidottomia. Syy on yksinkertaisesti se, että tvt:n änkeminen opetustilanteisiin on hyvin usein päälleliimatun oloista. Netistä löytyy muutama hassu peli, jotka eivät ole kovin hyviä, ja muutama testaa tietosi -tyyppinen tehtävä. En nyt tiedä, mitä muuta sieltä voisikaan löytyä. Toisaalta ikonien ja valikkojen kliksuttelu hiirellä ei ole mitään sellaista, mitä tarvitsisi kovin kauaa opettaa. Suurin haaste oppilailla liittyy siihen, osaavatko he arvioida netistä löytämänsä tiedon luotettavuutta. Tämä vaatii paitsi kypsyyttä, myös sellaista yleissivistystä, joka saadaan perinteisellä kouluopetuksella. Siis ensin oppimäärät päähän, sitten vasta nettiin. Tai kuten Jyri Kontturi sanoo loistavassa kirjassaan Niukkuuden pedagogiikka: oppilaan täytyy omaksua yleissivistyksen “käteisvarasto”, jonka varassa uutta tietoa arvioidaan ja jäsennetään, ja jonka perusteella tiedetään, mitä yleensä kysyä. Sivistymätön ei tiedä, mitä hän ei tiedä, jolloin hän ei voi sitä guuglatakaan.

Osaltaan tvt:n ihannointiin linkittyy konstruktivistinen oppimiskäsitys, joka ei opettajankoulutuksen laajasta aivopesusta huolimatta todellisuudessa ole osa opetuskäytäntöjä. Eihän edes OPS tarkkoine sisältöineen anna mahdollisuutta konstruktivismiin. Niinpä ajatus, että oppilaat oppisivat pääsääntöisesti etsimällä tietoa netistä itse asettamiinsa kysymyksiin, on täysin utooppinen. Todellisuudessahan tuollainen opetus johtaisi syvenevään eriarvoistumiseen ja kapenevaan yleissivistykseen. Jos taas tiedonhakua tehdään opettajan antamalla mallilla opettajan antamiin tehtäviin, huomataan pian, että opettajan antama luokkaopetus olisi ollut paljon tehokkaampi tapa oppia.

Omilla kursseillani teetän jonkin tiedonhakutehtävän, jos aikaa jää. Muuten suosin perinteistä opetusta. Katsomusaineissa mielestäni parasta on keskustelut, joita oppilaiden kanssa käydään. Tylsempi tunti on sellainen, jolloin minulla on valmisteltu powerpoint-esitys, jonka varassa edetään. Aivan mahtava tunti on sellainen, jolloin en edes avaa esitystekniikkaa, vaan heilun luokan edessä liitu kädessä ja havainnollistan oppilaiden heittämien ajatusten suhteita opittaviin asioihin joillain kuvioilla tai käsitekartoilla liitutaululla.

Joskus oppilaat kysyvät kysymyksiä, joihin en tiedä heti tarkkaa vastausta. Silloin tvt:n olemassaolo on kiva juttu. Jos esitystekniikka on päällä, vaihdan netin puolelle ja oppilaiden nähden haen tiedon netistä. Yleensä he seuraavat tätä tarkkaan ja näkevät samalla, millaisia hakusanoja käytän. Järkevien hakusanojen käyttökin kun on sellaista, jota on vaikea opettaa. Se opitaan kokemuksella ja ehkä osittain mallioppimisella juuri tuolla tavoin. Jos oppilaalla on mielessään parempi hakusana kuin käyttämäni, hän huutaa: “laita sinne näinjanäin..” Sitten yhdessä katsomme, miltä sivulta tieto löytyy ja kannattaako sivuun luottaa.

Jos esitystekniikka ei ole päällä, joku oppilaista kaivaa oman älypuhelimensa tai tablettinsa esiin ja etsii vastauksen. Tällöin tvt on aidosti antoisa ja luonteva osa tuntia. Sen sijaan koko luokan vieminen ATK-luokkaan ja jonkin tehtävän antaminen on aina pois siitä hyvästä opetuksesta, jossa jotain opitaankin.

Karmeinta OPH:n kohelluksessa on se, että ylioppilaskirjoitukset muutetaan sähköisiksi ilman että kukaan tietää, miten se tehdään tai mitä hyötyä tai haittaa asiasta on. Muutos on tulossa pelottavan pian, ja lukioissa taaplataan silti entiseen malliin. Kaikki tämä vain siksi, että OPH ei näe oman tvt-kouhotuksensa läpi yhtään mitään muuta.

Mitä viihtymislaitos-keskusteluun tulee, koen, että vaikka viihtyminen ei ole koulun pääfunktio, se kuitenkin edistää oppimista ja siihen tulisi pyrkiä erilaisin työkaluin.